torstai 31. elokuuta 2023

Lauri ”Tahko” Pihkala kehitti pesäpallopelin, jotta maamme nuoretmiehet oppisivat sotilaallisia syöksyjä ja käsikranaatinheittelyä, mutta pesäpalloilija-kuvanveistäjä Eino Halosen kohdalla oppi ei kuitenkaan ainakaan riittävässä määrin mennyt perille, koska hän kaatui heti jatkosodan alussa unkarilaisen käsikranaatin räjähdettyä hänen käsissään. Tapauksen teki erityisen järkyttäväksi se, että Eino kuoli lääkintämiehenä toimineen setänsä Kalle Halosen käsivarsille.

Wikipedian mukaan vuonna 1899 syntynyt näyttelijä-taidemaalari Kalle Halonen valmistui alun perin näyttelijäksi Kansallisteatterin oppilaskoulusta 1919 ja hän oli sitten näyttelijänä seuraavat kuusi vuotta eri teattereissa. Serkkunsa Pekka Halosen kehotuksesta Kalle Halonen päätti sitten vaihtaa alaa. Hän kävi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun 1925–1926 ja ensimmäinen näyttely hänellä oli 1928 Helsingin Taidehallissa viiden taiteilijan yhteisnäyttelyssä.

Luulen, että Kalle vaihtoi näyttelijästä taidemaalariksi myös sen vuoksi, että hän oli hyvin herkkä ja saattoi olla, että hän jännitti esiintymistä samalla tavalla kuin veljensä Heikki, joka oli aikoinaan maamme paras viulisti, mutta luopui sitten esiintymisistä, koska jännitti niitä liikaa ja siirtyi sitten pelkästään viulunsoiton opettajaksi.

Kalle Halonen oli jo talvisodassa lääkintämies, joka tehtävä ei ollut sopiva herkkähermoiselle miehelle ja niinpä Minna Kettusen kirjasta käy ilmi, että heti talvisodan jälkeen hän joutui alkoholistiparantolaan. Jatkosodan aikana Kalle Halonen oli Rukajärven rintamalla ja siellä hän maalasi lukuisia luonnon- ja kylämaisemia ja niistä töistä Taidekeskus Eemil saisi koottua mielenkiintoisen näyttelyn. Vaikka Halonen toimi lääkintämiehenä, niin asemasotavaiheen aikana hän saattoi maalata vapaa-aikanaan.

Sodan jälkeen vuonna 1947 Kalle Halonen löytyi Lapinlahdella kuolleena lumihangesta. Kuolinsyyksi epäiltiin sydänkohtausta. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että vielä nykyäänkin lääketieteen kehityksestä huolimatta alkoholistit kuolevat keskimäärin 47-vuotiaina.

Lisätietoa Kalle Halosesta tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Halonen

Tapani mukaisesti kirjoitin taas eilen ropakantaa. Hankin käsiini Minna Kettusen kirjan Halosen taiteilijasuku ja siitä ilmeni, ettei pesäpalloilija-kuvanveistäjä Eino Halonen siirtynytkään Neuvostoliittoon, vaan muuttaja oli hänen täyskaimasetänsä vuonna 1895 syntynyt Eino Halonen.

Eino oli siis taidemaalareiden Pekka ja Antti Halosen sekä Suomen parhaan viulistin Heikki Halosen veli. Enpä olisi uskonut, että englanninopettajani Kaarina Halosen setä oli aikoinaan taistelevan työväenliikkeen miehiä.

Eino Halonen muutti 17-vuotiaana Amerikkaan, josta hän ilmeisesti kapitalismiin petyttyään, muutti sitten monen muun suomalaisen tavoin Karjalaan rakentamaan ihanneyhteiskuntaa. Tarinan mukaan moni muuttaja joutui myymään autonsa ja jopa lentokoneensa rahoittaakseen muuttonsa.

Ihanneyhteiskuntaprojekti ei täysin onnistunut, vaikkakin amerikansuomalaisten Petroskoin lähelle perustama Säde-kommuuni muistuttikin ihanneyhteiskuntaa siihen asti, kunnes kuorma-auto saapui täysin yllättäen pyytämättä ja vei kommuunin miehet pois eivätkä nämä koskaan palanneet.

Säde-kommuunin taitavana johtajana oli Suonenjoen naapuripitäjässä Jäppilässä syntynyt Kalle Siikanen, jonka johtamistavoista voisivat ottaa oppia maamme työpaikkoja kiertelevät esimiestoimintaa opettavat konsultit. Kun kommuunilla esimerkiksi oli kassakriisi eikä miehille saatu muuten kunnon työvaatteita, revitytti Siikas-Kalle kultahampaat suustaan hankinnan rahoittamiseksi.

En tiedä, oliko Eino Halonen Säde-kommuunin amerikansuomalaisia rakentajia, mutta ainakin hän olisi ollut taitava käsistään, mikäli oli yhtään sukuunsa tullut. Stalin vainojen aikaan Eino Halonenkin päätyi vankileirille, mutta hän onnistui kuitenkin sieltä pakenemaan.

Hän kulki kuukausimääriä kestäneen savolaismiehen odysseian, kuten Minna Kettunen asian ilmaisee, halki Siperian ja Karjalan Suomen rajalle metsien marjoja ja peltojen perunoita syöden. Suomen rajan hän tiesi ylittäneensä, kun Venäjän metsien pitkät kannot muuttuivat lyhyiksi suomalaiskannoiksi ja kun maasta löytyi Työmies-aski. Eino Säisän mukaan Lapinlahdelle palasi hyvin laihtunut olento.

Lisää amerikansuomalaisten ihanneyhteiskunnan rakentajista voi lukea tästä: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/perttirampanen/276355-neuvosto-karjalan-suomalaiset-rakentajat/

Kirjailija Eino Säisä hukkui 52-vuotiaana heikkoihin syysjäihin 30.10.1988 yrittäessään palata potkukelkalla kotiinsa mökkisaarestaan, jossa hän oli kirjoittamassa kirjaa Halosten taiteilijasuvusta. Tarinan mukaan hän olisi jättänyt kirjansa käsikirjoituksen avannon reunalle, mutta Säisän perusteellisesti tunteva kirjailija Jouni Tossavainen kiisti tämän tarinan jossain kirjassaan.

Haloset-kirja julkaistiin Säisän kuoleman jälkeen ja tuossa sen lukaisin, jonka seurauksena ilmeeni on nyt hyvin mietteliäs. Monta mielenkiintoista tarinaa Halosista kirja sisältää, mutta se kaikkein mielenkiintoisin tarina on vain kolmen virkkeen mittainen ja jää pahasti kesken. Vaikkapa Jouni Tossavainen tai Antti Heikkinen voisivat jatkaa tarinaa ja kirjoittaa eilen mainitsemastani kuvanveistäjä-pesäpalloilija Eino Halosesta paksun möllärin.

Tässä nämä Säisän kolme kysymyksiä herättävää virkettä, joihin en ainakaan netistä löydä vastauksia: ”Eino Halonen oli mennyt Neuvostoliittoon, hänet oli vangittu ja viety Siperiaan. Kun vankileiriä oli siirretty lännemmäksi lähelle Suomen rajaa, oli hän karannut kuljetusjunasta ja ilmestynyt edellisenä kesänä Lapinlahdelle laihana olentona. Sorsaniemessä häntä oli ruokittu, ja vähitellen voimat olivat palanneet ja hän oli tullut hyvään kuntoon.”

Helposti syntyy epäilys, että Eino on joko mielenhäiriön vuoksi tai poliittisin perustein kävellyt rajan yli. Voi kuitenkin olla, että jos hän olisi ollut mielisairas, niin tuskin häntä olisi Siperiaan asti kuskattu toipumaan.

Poliittisia syitä vastaan puhuu se, että Eino Halonen kelpasi myöhemmin kuitenkin kersanttina sotaan, jossa hän kaatui heti jatkosodan alussa. Toisaalta poliittisia syitä tukee se, että taiteellisesta lahjakkuudesta huolimatta tai sitten juuri sen vuoksi Haloset olivat köyhiä ennen kuin alkoivat niittää mainetta ja kunniaa taiteilijoina. Talon pitokaan ei taiteellisesti suuntautuneelta suvulta onnistunut, vaan se oli menetetty velkojen vuoksi. https://www.antikvaari.fi/teos/haloset/62a3a646eaa1ec176c4228e3

Enpä eilen muistanut tarpeeksi kertoa taiteilija Halosten suvun lahjakkuuden monipuolisuudesta. Nimittäin kuvanveistäjä Eino Halonen pelasi Pesäpallon SM-sarjassa 1936 edustaen Siilinjärven Ponnistusta.

Halonen oli myös kirjallisesti lahjakas, koska hän on sanoittanut Pesäpalloilijain marssin, jonka sävelsi hänen pelaajatoverinsa ja sukulaismiehensä Ahti Sonninen. Valitettavasti Eino Halonen kaatui kersanttina jatkosodan alussa heinäkuussa 1941 Kuhmon Saunajärvellä.

Minulle on yllätys tuo, että säveltäjä Ahti Sonninen oli myös pesäpallomiehiä, koska olen pitänyt häntä enemmänkin nyrkkeilymiehenä, josta asiasta säveltäjä Toivo Kärki kertoi muistelmissaan.

Kärki oli joskus 50-60-luvun vaihteessa Teoston vuosikokouksessa, jossa kokousväki nautti ns. normaalit ruokajuomat. Kokouksen päätyttyä oli Kärki porukan selvimpänä ohjaillut yhdessä Laulumies-ravintolan portsarin kanssa kokousväkeä, josta osa oli konttauskunnossa, takseihin.

Kun lähes kaikki oli hoideltu autoon, tuli professori Ahti Sonninen yhtäkkiä ja löi Kärkeä nyrkillä päin kasvoja. Mitään polemiikkia tai sanaharkkaa ei heidän välillään ollut, vaan Sonninen löi muuten vain.

Seuraavana päivänä tuli Kärjelle muutama kukkanen ja lappu, jossa luki: ”Olen pahoillani, Ahti”. Ei se paljoa auttanut. Sen jälkeen Kärki ei pariin kymmeneen vuoteen käynyt Teoston kokouksissa, koska ei viitsinyt mennä sinne riitelemään ja saamaan turpiinsa.

Tapaus osoittaa sen, että taiteilijat ovat hillitöntä väkeä, jonka asian jo Aleksis Kivi huomasi, koska Jukolan Lauri oli veljeksistä raivoisin seivästaistelija, kun veljekset selvittelivät Tammiston poikien kanssa välejään.

En netistä löydä Pesäpalloilijoiden marssin laulettua versiota, mutta hienon Pesäpallolaulun sentään löysin, joka on muistaakseni Arvo Salon riimittelemä. https://www.youtube.com/watch?v=NGj8Zzp7Cm8

Suonenjoen historiallinen kävelyretki todisti eittämättä sen, että hiihtourheilun lisäksi suonenjokelaiset ovat kunnostautuneet jossain määrin myös kulttuurin osa-alueella. Vaikka maamme taidehistorian merkittävimmän kulttuurisuvun edustaja Antti Halonen toimikin Suonenjoen maamieskoulun puunveiston ja rakennusopin opettajana, oli hän kuitenkin myös sen verran arvostettu taidemaalari, että hänen kunniakseen on nimetty Antti Halosen polku hänen entisen työpaikkansa lähelle.

Vaikka Antti Halonen oli opettajan virassa, löytyi häneltä sen verran taiteellista boheemiutta, että hän kulki kesät talvet karvareuhka päässä. Kerran, kun hän oli kesähelteellä kävelemässä karvareuhka päässään tapaamaan kaveriaan huonekalutehtailija Julius Kutvosta, tiedusteli eräs vastaantulija syytä Antin päähinevalintaan. Savolaismaisen lupsakkaasti tämä vastasi, että ”mitä se sulle kuuluu”.

Muistelen, että Pariisin  olisi Suomea ollut edustamassa peräti neljä Halosta eli taidemaalari Pekka, kuvanveistäjä Eemil, tekstiilitaiteilija Anna ja viulisti Heikki, mutta muistelen myös, että ihan hyvin voi olla, että maamme virallisen kulttuurihistorian mukaan Halosia olisi Pariisissa ollut vain kolme.

Itse olen ollut taiteilija Halosten kanssa sen verran tekemisissä, että Antin tytär yritti vaihtelevalla menestyksellä opettaa minulle englantia. Hänkin oli herkkä ja taiteellinen ihminen, joka jossain koulun juhlassa esitti kanteleen soittoa ja muistelen hänen herkistyneen kyyneliin esityksen aikana. Muistelen myös, että häneltä ainakin melkein pääsi itku yrittäessään opettaa minulle englantia.

Myös opettajani setä viulisti Heikki Halonen oli hyvin herkkä ihminen. Netissä kerrotaan, että Heikki Halonen opiskeli viulunsoittoa myös Genevessä ja Pietarissa ja että Robert Kajanuksen lisäksi häneen asetti toiveita myös itse  Jean Sibelius, joka odotti Halosesta viulukonserttonsa tulkitsijaa. Suuret odotukset aiheuttivat Heikki Haloselle hermopaineen, jota hän ei kestänyt. Hän luopui solistin urasta ja keskittyi orkesterityöhön ja opettamiseen.

Lisätietoa taiteilija Halosista löytyy tästä:

Halosen taiteilijasuku

Pähkinäsaaren rauhansopimuksen 700-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyllä Suonenjoen historiaan liittyvällä kävelyretkellä kävimme myös sankarihautausmaalla, jonne on on haudattu 287 sankarivainajaa. Talvisodan vainajia heistä on 88 ja jatkosodan vainajia 199. Sankarivainajien joukossa on yksi lotta, Lempi Selma Nyyssönen (3.3.1912-3.3.1943). Lempi Nyyssönen kuoli syntymäpäivänään 31-vuotiaana. Hän oli yksi lähes kolmesta sadasta sota-aikana kaatuneesta lotasta. Nyyssönen oli Erillinen pataljoona 4:n palveluksessa eli hän oli lotan tehtävissä kaukopartiopataljoonassa.

Mikko Porvalin kirjassa Syvärin takana kerrotaan Lempi Nyyssösen kuolemasta seuraavaa: ”Maaliskuun lopussa tapahtui onnettomuus, joka järkytti kaikkia osastossa. Lotat Eila Kykkänen, Lempi Nyyssönen ja Helli Ojalainen putosivat Syvärin jäihin. Virta tempaisi Kykkäsen mukaansa heti, Nyyssönen yritti hetken nousta jään päälle, mutta voimat eivät riittäneet. Tilanteen nähnyt toisen yksikön sotilas ehti auttamaan lotta Heli Ojalaista, joka ainoana kolmikosta selviytyi.

Kahden pitkäaikaisen työtoverin menettäminen koettiin yksikössä raskaasti. Sodan oloissa oli helpompaa hyväksyä vihollistoiminnasta johtuvan kuoleman mahdollisuus kuin puhdas onnettomuus. Molemmat hukkuneet jäivät kateisiin.”

Epäilen, että Lempi Nyyssönen on kuitenkin löydetty myöhemmin, koska hänen hautakivensä on Suonenjoen sankarihautausmaalla. Ainakaan Sotasammon tietokannassa ei kerrota, että hänet olisi siunattu kentälle jääneenä.

Tietääköhän joku tästä asiasta enemmän?

Sitten, kun Suonenjoen kaupunki ryhtyy tosissaan panostamaan matkailuun, niin kannattaa huomioida se, ettei ainakaan minun mielestäni ole kaupungin matkailussa riittävästi markkinoitu Ystävyyde npuistossa sijaitsevaa Suonenjoen ja DDR:n nuorison ystävyyden kiveä. Itse olen opastanut monen satunnaisen matkailijan tuon muistomerkin äärelle ja kaikki ovat sitä äimistelleet ja kertoneet, etteivät olisi uskoneet sellaista nähtävyyttä missään enää olevan.

Huomasin muuten, että sosialistisessa mediassa joku vaati jostain syystä Suonenjoen ja DDR:n nuorison ystävyyden kiven poistoa, mutta itse taistelen pontevasti sen säilyttämisen puolesta. Olen jopa ajatellut sellaista, että Ystävyyden puiston nimi olisi laajennettava Ystävyyden ja rauhan puistoksi, ja sinne olisi siirrettävä Maailman rauha -patsas, joka ennen seisoi Helsingissä Hakaniemen torin koristeena, mutta siirrettiin sitten syistä, joita voi vain arvailla, jonnekin varastoon Itä-Helsinkiin jonkun kaatopaikan viereen.

Maailman rauha -patsas esittää kiukkuisen näköisiä ihmisiä puimassa nyrkkiä sodan voimille ja mielestäni nämä ihmiset näyttävät myös huutelevat solvauksia ohikulkijoille. Jostain syystä neuvostovastaiset tahot ovat nimittäneet patsasta myös Katiskavarkaiksi.

Luulen, että Suonenjoen kaupunki voisi halvalla ostaa tuon Maailman rauhan elävöittämään Ystävyyden puistoa ja houkuttelemaan matkailijavirtoja paikkakunnalle. Kun Moskovan kaupunki halusi aikoinaan lahjoittaa ystävyyskaupungilleen Helsingille patsaan, tarjolla oli joko Leninin patsas tai tuo Maailman rauha ja jostain syystä, Helsinki valitsi jälkimmäisen. Minusta Suonenjoki voisi pyytää Moskovalta myös tuon ilmeisesti venäläisille tarpeettomaksi käyneen Leninin patsaan itselleen ja pystyttää senkin Ystävyyden ja maailman rauhan puistoon. Patsaan voisi tosin nimetä Spedeksi, koska miesten yhdennäköisyys on hämmästyttävä.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Maailman rauha voitaisiin myös pintakäsitellä tervalla ja höyhenillä, koska sellaista on tapahtunut ennenkin. Wikipedian mukaan ”patsas tervattiin torstaina 10. lokakuuta 1991 Aleksis Kiven päivänä kello 16 alkaen. Tervaajat olivat valtiotieteiden ylioppilas Jari Kajas, oikeustieteen ylioppilas Mikael Jungner ja lääketieteen ylioppilas Sara Hirvelä. Tervan päälle oli laitettu höyheniä. Poliisi saapui paikalle kello 16.25 ja tilaisuus kesti kello 16.40:een, jolloin kaikki kolme kuljetettiin poliisiautossa pois.”

Mikael Junger kertoo muistelmissaan tapauksesta sen, että paikalle saapuneet poliisit valittelivat sitä, että koska he ovat työvuorossa, he eivät voi osallistua talkoisiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_rauha_(patsas)