torstai 14. toukokuuta 2026 Ursa Majorin upotus Minä, joka suren kaikkea, suren nyt sitä, että maailmantilanne voi hyvinkin kohta onnettomien sattumusten vuoksi kärjistyä suursodaksi, jota kukaan normaalilla järjellä ja moraalilla varustettu tavallinen kansalainen ei tietenkään halua, mutta eräistä valtiojohtajista en ole varma. Nimittäin tänään sattui silmääni tavallisesti luotettavan CNN:n hirmuinen uutinen. Muistelen, että CNN:n juuri […]
Kirjoittaja-arkisto:salasana1
13.3.26-12.4.26
lauantai 11. huhtikuuta 2026 Ilmauitot Vähän aikaa sitten suunnittelin, että uusi Saimaan kanava rakennetaan Saimaalta Suomenlahdelle louhimalla se kymmenien metrien syvyyteen kallioon. Uutta Saimaan kanavaa voisi sitten käyttää vaikka puun uittamiseen. Mutta nyt sulkupalloja tutkiessani sain uuden idean. Nimittäin itseäni harmittaa se, että raskaat nykykoneet tekevät metsissämme hirmuista jälkeä ja pilaavat hyvät marja- ja sienipaikat, […]
2.2.2026-12.3.2026
torstai 12. maaliskuuta 2026 Numero 1 Lahden mömmönhiihdoissa vuonna 1958 Kalevi Hämäläistä pidettiin etukäteen huonoimpana suomalaishiihtäjistä ja niinpä hänet asetettiin lähtöjärjestystä arvottaessa ensimmäiseen arvontaryhmään ja hän sai lähtönumerokseen 9. Kisan aikana Kassu sitten ohitti kaikki edellään lähteneet ja saapui maaliin ensimmäisenä ja poistui sitten saunaan. Saunassa hän sai kuulla, että hän on voittanut maailmanmestaruuden. Kilpailussa […]
24.1.2026-1.2.2026
sunnuntai 1. helmikuuta 2026 Aira Sinervo ja hiihtourheilu Niin kummallista kuin se onkin, niin vuonna 1960 ilmestynyt Aira Sinervon kirjoittama romaani Koskessa kolisten liittyy Suonenjoen värikkääseen hiihtohistoriaan. Aira Sinervo toimi vuosina 1955-56 Iisveden työväenopiston johtajana ja julkaisi tästä ajasta edellä mainitun kirjan. Kylmän sodan vuosina teos jotenkin unohdettiin, oli se sen verran edellä aikaansa. Mikään […]
24.1.2026-19.12.2025
lauantai 24. tammikuuta 2026 Klaes Karppinen Parhaiten arvokisamitalien määrällä mitaten Iisvedellä harjoitelleista Rasva-Rossin tallin hiihtäjistä menestyi Klaes ”Klaus” Karppinen (9. lokakuuta 1907 Iisalmen mlk – 24. tammikuuta 1992 Iisalmi), joka oli olympiavoittaja ja peräti viisinkertainen maailmanmestari. Arvokisoista Karppinen voitti seuraavat mitalit: -Olympiakultaa Garmisch-Partenkirchen 1936 (hiihto, 4 × 10 km viesti) -Viisi maailmanmestaruutta: yksi 1934 Sollefteå […]
20.11.2025-16.12.2025
tiistai 16. joulukuuta 2025 Ukrainan sodan vahingonkorvauksista Maailmalla on hyvinkin vielä toivoa. Olin jo pitkään ajatellut, että kansainvälisissä suhteissa on luovuttu sopimuspohjaisesta maailmanjärjestyksestä ja siirrytty sen sijaan sotimispohjaiseen maailmanjärjestykseen, mutta olen ollut tässäkin asiassa taas väärässä. Nimittäin entisen hyvän itänaapurin päämies Putin on ottanut kantaa siihen, että länsi on aikeissa käyttää Venäjän valtion lännen pankeissa […]
10.10.-19-11.2025
keskiviikko 19. marraskuuta 2025 Olen kerrankin yhtä mieltä Trumpin kanssa Huomasinpa kerrankin olevani yhtä mieltä Trumpin kanssa, joka totesi äskettäin, että Usa:ssa valtiovierailulla oleva Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman on tehnyt uskomatonta työtä ihmisoikeuksien ja kaiken muun kanssa. Juuri noin minäkin ajattelen, koska ainakin Usa:n tiedusteluviranomaiset pitävät kyseisen kruununprinssin olevan Washington Postin toimittajan Jamal Khashoggin murhan taustalla. Khashoggin […]
6.9.2025-9.10.2025
torstai 9. lokakuuta 2025 Miksi Irlanti on niin rikas Eilen kirjallisuuspiirimme keskusteli irlantilaisen Colm Toibinin kirjasta Äitejä ja poikia ja samalla puhuimme vähän myös Irlannista. Muistanpa, miten lapsuudessani peloteltiin, että Suomestakin on, ellei kansa vähän asetu, tulossa samanlainen takapajula kuin Irlannista, Espanjasta ja Portugalista. Nyt reilut 50 vuotta myöhemmin moni suomalainen toivoo, että Suomesta tulisi […]
17.12.2024-15.1.2025
keskiviikko 15. tammikuuta 2025 Solehmaisen inssinajo Vaikka pienviljelijä-suutari-metsuritaustainen salainen agentti Lauri Solehmainen oli paras Naton agentti pohjoisen erämaaoloissa, niin hänellä oli vaikeuksia sopeutua elämään Amerikan suurkaupungeissa. Uudella mantereella liikuttaessa ajokortti oli välttämätön, mutta sen hankkimisessa Solehmaisella oli ongelmia. Heidi Ruotsalaisen mainiossa kirjassa Kylmän sodan agentti Solehmainen kertoo, kuinka inssinajossa sattui valitettava onnettomuus, kun mies kolaroi […]
8.8.2025-5.9.2025
perjantai 5. syyskuuta 2025 Barrikadimarssi Lähinnä maamme pääomapiirejä edustaneen Åttopoika-yhtiön kunniaksi on mainittava, että se levytuotannossaan pyrki tasapuolisuuteen. Niinpä Silimien välliin ry–ää-renkutuksen lisäksi sen levyltä löytyy myös komea vallankumouksellinen Barrikadimarssi, jonka soolo-osuuden kajauttaa heleällä tenoriäänellä Kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen, joka laulaa, että: ” Ihana suuri taistelo nyt meitä veljet vuottaa jo. Luo barrikadein käyköön tie, […]
