Nuori Lenin keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Paljon oppii, kun seuraa sosialistista mediaa. Eilen kerroin, että Putinin suomalainen ulkoinen habitus selittyy sillä, että hän on Tverin Karjalaisia, mutta nyt hetken sosialistista mediaa selattuani tiedän, että asian selitys voi olla sekin, että venäläisiä ei olekaan, vaan on ainoastaan venäjää puhuvia suomalaisia.

Tämän minulle kertoi tunnettu juvalainen voimamies ja ajattelija Ano Turtiainen Youtube-videolla. Turtiaisen mukaan venäläiset tiedemiehet ovat jo vuosia sitten myöntäneet, ettei Venäjän kansa olekaan geeniperimältään itäslaaveja vaan suomalaisia.

Tuo tieto ei ole minulle uusi eikä yllättävä, koska venäjän kääntäjä Jukka Mallinen vieraili kymmenisen vuotta sitten Kuopion kirjastolla ja kertoi, että vielä Iivana Julman aikaan Venäjällä asui enemmän suomensukuisia mordvalaisia kuin slaaveja.

Mielestäni myös se, että kansainvälisten älykkyystutkimusten mukaan suomalaisten ja venäläisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on pisteelleen sama, tukee sitä, että venäläiset ovatkin alun perin olleet suomalaisia.

Tosin se tutkimus, jonka mukaan allergiaa esiintyy suomalaisnuorissa kahdeksan kertaa enemmän kuin venäläisnuorissa, puhuu sukulaisuutta vastaan, kuten myös se tutkimus, joka kertoo, että henkirikoksia on Venäjällä kahdeksan kertaa enemmän kuin meillä.

Olen monta kertaa ihmetellyt sitä, että vaikka Savon rata valmistui jo 1887 ja sen jälkeen on savolaista älymystöä virrannut etelään, niin yhä vain täällä riittää viisaita, kuten nyt esimerkiksi tuo entinen voimanoston maailmanennätysmies Ano Turtiainen. Ja Kuopiossa opin aikoinaan tuntemaan leipurin, joka oli vuosia tutkinut suomen kielen ja inkojen kielen sukulaisuutta ja oli asiasta täysin vakuuttanut.

Minusta muuten Ano Turtiaisen pitäisi luopua politiikasta ja siirtyä talkshow-puolelle, jossa menestys olisi varmasti parempi kuin politiikassa. Viime eduskuntavaaleissa Valta Kuuluu Kansalle-puolueen puheenjohtaja Turtiainen sai kotikunnassaan Juvalla syistä, joita voi vain arvailla, vain 11 ääntä, vaikka siellä on yli 6.000 asukasta.

Ano Turtiaisen esitelmän siitä, että Venäjä on suomalainen voi katsoa tästä. Jos hermot eivät kestä enempää, voi katselun aloittaa 4 minuutin kohdalta. https://www.youtube.com/watch?v=Mz5XZIFWXk0

Englantilainen sielutieteilijä vakuutti eilen uutisissa, että Putinista 90-luvulla Suomessa salaa kuvatut videot todistavat miehen näyttäneen siihen aikaan ihan ihmiseltä eikä hirviöltä kuten nykyään. Itse olen videot katsottuani samaa mieltä ja tunnen jopa sääliä nuorta Putinia kohtaan, sillä 30 vuotta sitten hän näytti tyypilliseltä itäsuomalaiselta peräkammarin pojalta. Uskomaton asia, että moisesta surkean oloisesta nuoresta miehestä varttui aluksi maailman mahtavin mies, jonka apupoikana hääri jopa Usa:n presidentti, mutta lopuksi hänestä kehkeytyi ihmiskunnan inhotuin olento, joka tuskin tulee kokemaan arvokasta vanhuutta.

Putinin urakehitys tuo mieleeni Lasse Lehtisen romaanin Uskottumies, jossa kerrotaan, miten varpaisjärveläinen varaston kirjanpitäjänä työskennellyt kauppateknikko Alvar Miettinen sattuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa ja hän ajautuu tahtomattaan uraputkeen, jonka päässä häämöttää Suomen tasavallan presidentin arvo ja asema.

Putin-videoita katsellessani vahvistui käsitykseni siitä, että hän eittämättä on uukuniemeläistaustainen tverinkarjalainen. Moni suomalaistutkija on vahvistanut, että sekä Putinin isä että äiti ovat tverinkarjalaissukua ja toimittaja Arvo Tuominen jopa sai Tverin Karjalassa vieraillessaan selville Putin suvun kotikylän.

Tosin eräs savolainen sukututkija kertoi minulle, että hänen tutkimuksissaan on selvinnyt, että Putinin suku on eräästä Tverin Karjalan kylästä, mutta että hänen sukunsa on kuitenkin venäläistä alkuperää. Itse en moista tulkintaa usko, koska Putin on niin itäsuomalaisen pienviljelijä-metsurin oloinen kuin olla voi.

Monet kansainväliset asiantuntijat ovat anaalisoineet myös Putinin kummallista kävelytyyliä ja tulleet lopputulemaan, että hän kävelee erityisellä KGB-tyylillä, jossa oikeaa kättä roikotetaan koko ajan alhaalla lähellä jalkoväliä, jotta kovan paikan tullen henkilökohtaisen aseen paljastaminen tapahtuu salaman nopeasti.

Edellä kerrottu tulkinta on kuitenkin väärä, koska Putinin erikoisen kävelytyylin selitys on se, että vuonna 1993 Pietarin johtavien virkamiesten, eli uskoakseni sikäläisen KGB:n, joukkue ja Suomen evlut-kirkon johtomiesten joukkue Mooseksen Pojat kohtasivat jalkapallon merkeissä ja silloinen arkkipiispa John Vikström taklasi Venäjän tulevaa tyrannia niin, että tältä murtui solisluu.

Suomen arkkipiispa onkin tiettävästi ainut, joka on pystynyt pysäyttämään voimatoimin Putinin. Ottelun muuten voitti Mooseksen Pojat 2-1 ja voittomaalin laukoi John Vikström.

Tästä voi ihmetellä sitä, miten paljon itäsuomalaista peräkammarin poikaa nuori Putin muistuttikaan: https://yle.fi/a/74-20051022

Kovia ukkoja olivat nuo vanhan kansan ukot, vaikka eivät olleet kuntosaleista kuulleetkaan. Mummoni veli, joka vielä yli 80-vuotiaana suunnitteli karhun kaatoa, kertoi jossain sivulauseessaan asiaa mitenkään korostamatta kantaneensa nuorenamiehenä olkapäällään 80-kiloisen jyväsäkin Satulamäestä lähes kilometrin päähän kotiinsa Kuoppalaan.

Itse, joka olen viisikymmentä vuotta harrastanut voimanostoa ja joka vieläkin sijoittuisin voimanoston mm-kisoissa pisteille sarjassa naiset alle 42 kiloa, tuskin olisin saanut edes parhaassa miehuudessani nostettua moista säkkiä edes ilmaan.

Tarina nostaa mieleeni kuningas metsurina tunnetun 175-senttisen ja 75-kiloisen Jaakko Pessisen, joka harrasti metsätöitä yli 50 vuotta, vaikkakin kävi välillä armeija-aikaan sissikomppaniassa lepäilemässä ja jolla oli tapana vaihtaa Ladansa renkaat siten, että piteli autoa ilmassa toisella kädellä ja vaihtoi toisella kädellään renkaan.

Kerrotaan, että Pessinen voitti kirkkaasti voimamieskisassa harrastettavassa farmarikävelyssä, jossa lyijysalkkuja kannetaan mahdollisimman pitkä matka, voimamiesten maailmanmestaruudenkin voittaneen Janne Virtasen. Tässä lehti juttu Pessisestä ja Youtubesta löytyy videoita, jossa mies huvittelee autoja ja traktoreita kaatelemalla. https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/144768ee-6ccc-4b5a-a155-921783a2a5f5

 Liipaksi kutsuttiin ennen sellaista valtavan isoa haavin kaltaista kapistusta, jolla pyydettiin ongensyöteiksi ahvenenpoikasia, joita meillä kutsuttiin maivoiksi, vaikka Oulun puolessa maiva tarkoittaakin merimuikkua. Mummoni nuorimmalla veljellä oli sellainen liippa ja muistan, että sen verkon painoina oli lyijymötiköitä, jotka saattoivat hyvinkin olla niitä haulikon ammuksia, joita tarvittiin hirven kaatamiseen.

Muistanpa, miten vuosikymmenien tauon jälkeen kotikylälleni ilmaantui karhu kesällä 1977. Se peto herätti pahennusta naisväessä ja miesväessä herätti pahennusta se, että Helsingistä asti tuotiin professori sitä ampumaan. Kylän ukkojen mielestä asia olisi kyllä hoitunut myös omin avuin.

Professorin saapumisesta huolimatta silloin 83-vuotias mummoni nuorin veli oli kaivanut kätköistään suvun vanhan haulikon ja niin asian myös ymmärsin, että hän oli vielä löytänyt myös karhunmetsästykseen sopivat patruunat.

Mutta kovasti lainkuuliainen oli tuo mummon veli, joka ei ollut tiettävästi koskaan viinaa juonut eikä valehdellut. Hän nimittäin kertoi, että mikäli kontio olisi hänen pihalleen ilmaantunut, läpi hän olisi siitä laskenut ja soittanut sitten poliisille, että hänet voi noutaa linnaan.

Ihan ainutlaatuista tuo karhujen pihalle ilmaantuminen ei Kärkkäälässä ole, koska muutama vuosi sitten ohikulkija oli nähnyt kotimökkini pihalla äitikarhun kahden poikasensa kanssa. Rouvani ei heti sen tapauksen jälkeen uskaltanut yksin kävelylle, joten lähdin häntä saattamaan.

Vastaan autoili maailman kovin metsämies Savolaisen Arvo kävelyvauhtia ja tarkkaili selvästi tienpieliä. Ajattelin, että nyt on sattunut jotakin. Myöhemmin kuulin, että tiellä oli juuri jolkuttanut susi, joka oli käynyt tutkimassa erään naapurin ovea.

Tänä kesänä oli naapurin riistakameran kuvaan eksynyt yhtä aikaa neljä karhua, ja sitä monet kyläläiset pitivät hyvänä asiana, koska hirvikärpäset ovat hävinneet melkein anhittomiin, koska hirviäkään ei enää ole. https://www.aawee.fi/ammunta-ja-aseet/federal-10-89-wing-shok-49g-rifled-slug-hp-tayteinen-5kpl/p/F103RS/

Kuten olen ehkä ennenkin paljastanut, oli opintomenestykseni sangen vaatimatonta luokkaa, mutta rikosoikeudententissä loistin ja taisin jopa saada ainoana ihan täydet pisteet hirvensalakaatotapauksesta, kun ymmärsin, että salakaadetun hirven lihan syöminen on varastetun tavaran kätkemistä.

Luulen olevani maamme metsästysoikeuden parhaita asiantuntijoita siksi, koska olen vanhaa salametsästäjäsukua. Mummoni veli, joka oli kova hiihtäjä ja salametsästäjä sai jopa surmansa salakaatoa yrittäessään. Hän oli joskus viime vuosisadan alussa hiihtänyt Kakkisensalolla kiinni hirveä, joka oli siihen aikaan lähes sukupuuttoon tapettu laji ja yrittäessään haulikko selässä ylittää pisteaitaa, haulikko oli jostain syystä lauennut ja täyteispanos oli osunut takaraivoon, jolloin kuolema oli seurannut heti.

Tuntuu kummalliselta, miksi haulikko laukesi, koska vaikea uskoa, että mummon veli olisi hiihtänyt viritetty ja varmistamaton haulikko selässään. Tutkin netissä vanhojen haulikkojen rakennetta ja luulen ymmärtäväni, mistä oli kysymys. Vanhan ajan haulikon hanat olivat näköjään samanlaiset kuin villin lännen revolvereissä eli ne olivat ulkopuoliset kaarevat iskuvasarat, jotka laukaisivat patruunan, kun hana tarttui pisteaidan seipääseen, vaikka ase oli virittämätön.

Suoranaisen nälän vuoksi tuota yhtä maamme viimeisistä hirvistä ei yritetty kaataa, sillä vaikka ensimmäisen maailmansodan aikaan ruoasta oli pula, niin köyhän Kärkkäälän kylän väki ei kuitenkaan joutunut syömään pettua viljan puutteessa, vaan petun sijasta syötiin heinän siemeniä.

Tosin mummoni perheessä heinän siemenet nostettiin hämäysmielessä pöytään ainoastaan silloin, kun naapurit tulivat kylään, koska kaski oli antanut hyvän sadon. Se lienee ollut maamme viimeisimpiä kaskeamistapauksia. Luulen, että vaikka maamme talousnäkymät ovat tällä hetkellä huonot, niin heinän siemenen syöntiin ei tulla meillä siirtymään.

https://www.fusil.fi/?item=1726

Eilen olin vielä sitä mieltä, ettei suomalainen metsästyksen harrastaja suostu joutsenta ampumaan, mutta taas olin väärässä, sillä pari joutsenen salakaatotapausta löysin tutkimuksissani. Laulujoutsenen murhaaja näyttää selviävän pienillä sakoilla ja joutuu myös maksamaan valtiolle linnun arvon eli 2018 euroa.

Tarinan mukaan kaukainen sukulaismieheni Kakkisen Olli, joka ilmeisesti ampui joutsenen nälkäänsä toista sataa vuotta sitten, selvisi rangaistuksetta, koska siihen aikaan Kakkisensalolla Suomen lakia sovellettiin vain soveltuvin osin. Ollin mukaan joutsenen liha oli hyvää ja maistui lampaalta.

Siihen aikaan kun Olli joutsenen ampui, lintu oli jo melkein kuollut sukupuuttoon Suomesta ja luulen, että moni niitä silloin pyysi nälkäänsä. Lappilaiset kuulema ripottelivat keväisin sulan reunalle viinaan kasteltuja puolukoita ja niitä nautittuaan alkoholiin tottumattomasta joutsenesta tuli helppo saalis.

Mainitsemani Olli oli yksi maamme viimeisistä metsäsuomalaisista, jonka ruokahuollossa kala ja riista näyttelivät tärkeää osaa, kuten siihen aikaan monilla muillakin kärkkääläisillä. Minulla on muuten mielikuva, että 1800-luvulla syntyneet ja erilaisista lastentaudeista hengissä selvinneet, jotka oli ruokittu eläinproteiinilla eli maidolla, kalalla ja riistalla, olivat hyvin isoja ja rotevia ihmisiä, toisin kuin sitten perunalla ruokitut 1900-luvun alkupuolella syntyneet.

Kakkisen Olli kuoli vuonna 1953, mutta vielä pitkään hänen jäljiltään Kakkisensalolta löytyi laissa kiellettyjä lintuloukkuja, jollaista muuten en osaa rakentaa, vaikka valtio käytti verorahoja noin miljoona markkaa kouluttamiseeni. Museossa olen loukun nähnyt ja se oli aika monimutkaisen näköinen kapistus.

Kaikesta edellä kertomastani huolimatta Olli oli tunnettu eläinsuojelija. Eräs metsäyhtiön herra oli kertonut hänelle, että oli tämän mökille tullessaan tappanut polulta käärmeen. Metsäherra oli ajatellut yöpyä Ollin luona, mutta mökin isäntä suuttui tappamisesta niin, että ajoi vieraansa yön selkään.

Ja toinen Gutseitin mies oli nähnyt Ollin kissan juoksentelevan metsässä vapaana ja kertonut, että tuollaisen kissan saa tappaa, johon Olli vastasi, että ”niin saa miehenkin”. Kakkisen Olli oli niin tärkeä mies, että hänestä löytyy juttu Wikipediastakin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Koivistoinen

Vaikka suomalaiset keskimäärin ajattelevat tanskalaisista myönteisesti, niin itse aion muuttaa ajattelutapaani. Olen tellusta silloin tällöin seurannut kahden hilpeän tanskalaisen tekemää Riistametsällä ohjelmaa, jossa nämä sympaattiset veikot metsästelevät ja kokkaavat hyviä eräruokia piippua poltellen; varma en ole siitä, mitä piipussa poltetaan ja olen ihastellut, miten erilaisia erämiehiä Tanskan pojat ovat verrattuna meikäläisiin hampaat irvessä karhuja jahtaaviin erämiehiin.

Mutta enää en ihastele näitä tanskalaisia eläinten murhaajia. Nimittäin toissa iltana satuin näkemään, miten he ampuivat kylmän rauhallisesti joutsenen ja riemuitsivat sitten sen verisen ruumiin äärellä. Suomalainen metsästäjä ei moiseen suostuisi, koska meikäläisille joutsen on pyhälintu.

Sitä paitsi joutsen on pariuskollinen lintu ja muistanpa tapauksen, miten Kakkisella jostain syystä kuoli joutsen pariskunnasta toinen – olisiko syönyt lyijyhauleja ja talvella sitten sen leski löytyi veneen alta kuolleena. Se ei ollut suostunut lähtemään yksin muuttomatkalle. Tanskalaiset murhamiehet näkivät, että heidän ampunsa joutsen lensi puolisonsa rinnalla ja viimeistään siinä vaiheessa heidän olisi pitänyt malttaa mielensä.

Jostain syystä tapaus palautti mieleeni tanskalaisen poliisimurhaaja Christensenin, joka teloitti Helsingissä 1997 kaksi poliisia. Ajattelen, että Tanskanmaassa taitaa sittenkin olla jotain mätää. Eräs nuori suomalainen lupaava naishiihtäjä ei muuten ajatellut tanskalaisista samalla tavalla, koska hän meni naimisiin elinkautisvanki Christensenin kanssa ja tekaisipa hänelle lapsenkin. Ehkä hän uskoi rakkaudellaan parantavansa poliisimurhaajan. Mielestäni naiset ovat välillä aika konstikkaita.

Tiivistelmän pöyristyttävästä joutsenmurhasta voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-50687300

Suomi, isiemme maa, on edelleen suuri urheilumaa. Sitä todistaa se, että vähän aikaa sitten pidetyissä yleisurheilun EM-kisoissa maamme sai pronssimitalin lisäksi monia muitakin hyviä sijoituksia ja se, että Suomi kukisti tenniksen Davis-cup ottelussa Usa:n puhtaasti 3 – 0 ja varsinkin se, että Susi-jengimme nousi maailman toiseksi suosituimman pallopelin, koripallon, maailman rankingissa sijalle 20, vaikka lajin MM-turnaus sujuikin pojiltamme kehnosti.

Kummasti on maamme koripalloilun taso noussut reilussa 80 vuodessa, sillä tässä yhteydessä on jo syytä palauttaa mieliin, miten kävi vuoden 1939 Em-kisoissa. Silloin Liettua voitti Suomen 112-2, Latvia 108-7 ja Viro 91-1.

Liettua voitti silloin Euroopan mestaruuden, Latvia oli toinen, Viro viides ja Suomi jäi jostain minulle käsittämättömästä syystä vihoviimeiseksi. Luulen, että tuo Liettua-Suomi-pelin lopputulos voi olla alallaan maailmanennätys.

Ja luulen myös, että kun Suomi sai Viroa vastaan vain yhden vaivaisen pisteen, niin sekään ei ole ihan tuikitavallista maailman koripalloareenoilla. Harmi, etten ole onnistunut selvittämään, kuka pojistamme kunnostautui niin, että sai kuparisen rikki ja siinäpä olisikin mainio urheilutietokilpailukysymys.

Liettuan ylivoiman vuoden 1939 Em-kisoissa selittää se, että joukkue oli hankkinut riveihinsä Amerikasta vallan yhden lähes kaksimetrisen pelaajan, jota seikkaa vastustajat pitivät epäurheilijamaisena tekona, koska jättiläispelaaja latisti muiden peli-ilon.

Suomessa koripalloilu oli siihen aikaan nuori laji eikä kykyjen etsintä lajin pariin ollut vielä kunnollista. Siihen aikaan maamme miehet olivat nykyistä huomattavasti lyhyempiä, vaikkakin poikkeuksiakin oli. Metallimies Väinö Myllyrinne (247 – 252 cm) ja hieroja-saarnaaja Reino Rutanen (237 cm) elivät 30-luvulla parasta miehuuttaan ja he olisivat olleet maajoukkueellemme melkoisia vahvistuksia korinalustaisteluihin. Rutanen muuten oli hyvän koripallokylän Äänekosken miehiä, mutta hänen epäonnekseen Huimalla ei tainnut vielä silloin olla koripallotoimintaa.

Väinö Myllyrinne oli urheilumiehiä, vaikka ei koripalloa harrastanutkaan. Nimittäin sota-aikaan kenttäarmeijan mestaruuskisoissa Väinö Myllyrinne eteni loppuotteluun saakka. Vastaan olisi siinä tullut Asser Jokinen. Tämä oli lempeä ja sivistynyt herrasmies, joka ei tahtonut pahaa kenellekään. Myöhemmin Jokinen tuli tunnetuksi WSOY:n kustannustoimittajana, joka mm. siivosi Tuntemattomasta sotilaasta pahimmat rivoudet. Jokista alkoi pelottaa tuleva loppuottelu, sillä vaikka hän itsekin oli iso mies, oli vastaan tulossa häntä yli puoli metriä pitempi jättiläinen.

Lopulta Jokinen katsoi viisaimmaksi kuunnella järjen ääntä ja hän marssi kilpailujen juryn luokse ilmoittaakseen, että hän luovuttaa ottelun etukäteen. Mutta Jokinen oli myöhässä. Jury ilmoitti, että Väinö Myllyrinne oli jo ehtinyt käydä ilmoittamassa luovuttavansa ottelun. Isot miehet ovat monta kertaa vähän pehmeitä luonteeltaan.

Lisätietoa maamme hukatuista koripallolahjakkuuksista löytyy tästä:
http://vainomyllyrinne.blogspot.com/p/muita-pitkia-suomalaisia-cajanus-s.html

Käytiin katsomassa Kuolleet lehdet ja olen nyt huolissani menttaalihygieniastani, koska vuodenaikaan sopivasti Syyspihlajan alla -kappale on soinut herkeämättä jo toista päivää mielessäni. Muistelen, että Päätalon Kassu jouduttiin viemään väkisin Hatanpään mielitautiparantolaan sen jälkeen, kun hänen mielessään alkoi herkeämättä soimaan Lasihelmi -kappale.

Kuolleet lehdet – elokuvan taiteelliset ansiot ovat eittämättömät ja niin vakuuttavat, että pelkään sen voittavan yhtä ylivoimaisesti lukemin 3 – 0 Amerikassa Oscar-gaalan kuin Suomen tennismaajoukkue voitti eilen Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen vastaavan yhdistelmän.

Pelkään Suomen Oscar-voittoa sen vuoksi, että epäilen sen romuttavan muun maailman uskon siihen, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Kuolleet lehdet -elokuvassa ei nähdä yhtään hymyilevää ihmistä ja muutenkin koko filmi esittää pelkää kärsimystä.

Ulkomaalaiset eivät ehkä voi ymmärtää sitä, että syvähenkinen suomalainen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hän kärsii, koska syvähenkinen suomalainen tietää, että kohta tulee onneksi kuolema, joka tulee olemaan kaiken kärsimyksen jälkeen suuri helpotus eikä sitä siis tarvitse yhtään pelätä, kuten muualla maailmassa tapahtuu.

Pelkään myös, että tuleva Oscar-voitto vääristää ulkomaalaisten käsitystä suomalaisista myös sikäli, että Kuolleissa lehdissä kansa röyhyyttää koko ajan tupakkaa ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Itse jouduin pitkään miettimään, että löysin tuttavapiiristäni tupakoitsijan. Sen lisäksi, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa, niin epäilen suomalaisten olevan myös maailman vähiten tupakoiva kansa. Elokuvaohjaaja Kaurismäkikään ei nykyään polta. Niinpä, jos hän vielä jatkossa harrastaa elokuvien tekoa, niin niissä esiintyjien olisi hyvä polttaa muodikkaita sähkösavukkeita.

Joku asiatuntematon saattaa elokuvan loppuhetkillä ihmetellä sitä, että Ansa yrittää herättää Holapan koomasta kertomalla, että Suomi on lähdössä jalkapallon mm-kisoissa selvänä voittajasuosikkina loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Kohtauksen selityksenä on se, että miespääosan esittäjä Jussi Vatanen on erittäin innokas jalkapallomies ja ainakin hän joskus pelasi Iisalmen Pallokerhon riveissä ja muistelen, että hän olisi ollut jopa Kuopion Palloseuran junioreissa. Vatanen on Sukevan poikia ja epäilen hänen olevan alun perin kuitenkin sikäläisen jalkapalloseuran kasvatteja – luulen seuran nimen olleen Sukevan Kuokkaveikot, koska kylällä sijaitsee maankuulu suovankila.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan hiekkapuhaltaja Holapan kaverin Huotarin esittämää Syyspihlajan alla kappaletta, jossa esityksessä syvä tunne korvaa täysin puuttuvan taiteellisuuden. Holapassa olisi eittämättä ainesta tangokuninkaaksi. https://www.youtube.com/watch?v=O_VRr7PTBHs

Tuo eilen mainitsemani everstiluutnantti S. O. Lindgrenin haulikon kanssa suorittama laiton uhkaus palautti mieleeni Heinolan, jossa asuin 16 vuotta ja jossa kokemukseni mukaan monet, varsinkin vanhemmat poliisit, olivat hyvin tehtäviensä tasolla.

Siitä hyvä esimerkki oli erään vanhan evp. vääpelin saama kohtelu kaupungin poliisilaitoksella. Vääpeli harrasti eläkepäiviensä ratoksi omenien kasvattamista ja häntä alkoivat harmittamaan pikkupojat, jotka kävivät varkaissa hänen tiluksillaan, jonka vuoksi hän tehosti puidensa vartiointia. Niinpä hän sitten kerran onnistuikin Mauser-pistoolillaan uhaten ottamaan varkaat kiinni ja hän myös saatteli omenavarkaat Mauserinsa kanssa poliisilaitokselle.

Heinolan poliisit suhtautuivatkin tapaukseen asiaan kuuluvalla vakavuudella ja totesivatkin kyseessä olevan vakavan rikoksen. Vääpeli sai tapauksesta oikeudessa tuomion laittomasta uhkauksesta yms:sta, mutta pikkupoikien tuomio ei ole tullut tietooni.

Ja muudan pidätetty paljasti minulle seuraavan tapauksen. Hän oli opiskelemassa palopäällystöopistossa ja kerran Heinolan Rantapuistossa hänet yllätti ankara pakottava tarve ja hän joutui tyhjentämään rakkonsa puiston pusikossa. Paikalle eksyi kuitenkin uusi juuri paikkakunnalla muuttanut innokas nuori poliisi, joka otti rakkonsa tyhjentäjän kiinni.

Koska rakkonsa tyhjentäjä pelkäsi saavansa tapauksen johdosta potkut palopäällystöopistosta, muisti hän pidättäjälleen nimensä virheellisesti. Kun rikokseen syyllistynyt vietiin poliisilaitokselle, paljastui nuorelle poliisimiehelle teon koko karmeus. Ensiksi rakkonsa tyhjentäjä oli syyllistynyt ympäristörikokseen ja sen lisäksi vielä viranomaisen harhauttamiseen.

Nuori ja innokas poliisi kutsui sitten kokeneemman vanhemman konstaapelin paikalle ratkaisemaan visaista asiaa. Vanhempi konstaapeli kuunteli kertomuksen, mietti hetken ja totesi sitten painokkaasti pidätetylle tämän oikean nimen, jota en mainitse, mainiten : ”Ja suksi sinä R—–nen v—–uun siitä”.

Tapaus osoittaa sen, että myös viranomainen voi halutessaan noudattaa tervettä järkeä. Niinhän esimerkiksi konstaapeli Reinikainenkin pyrki tekemään. https://www.youtube.com/watch?v=inFsyYpZ4qk

Eittämättä eilen mainitsemassani everstiluutnantti S. O. Lindgrenissä olisi ainesta vielä kolmanteenkin näytelmään, joka saattaisi soveltua parhaiten jonkun kesäteatterin puskakomediaksi. Yhdeksänkertainen kivääriammunnan maailmanmestari Lindgren nimittäin syksyllä 1959 pidätti mailtaan pistooliammunnassa kaksi olympiakultaa ja yhden olympiahopean voittaneen Pentti Linnosvuon salametsästyksestä epäiltynä aseella uhaten ja varoituslaukauksia ampuen.

Linnosvuon mukaan pidätyksen yhteydessä Lindgren tehosti käskyään ampumalle lonkalta haulikolla siten, että haulipanos hipaisi männyn kylkeä, jonka vieressä seisoi Linnosvuon metsästyskumppani saaden kaarnat silmilleen. Pidätetyt epäilivät haulipanoksen lentäneen vain 30 – 40 senttiä heidän päittensä yläpuolella. Ampuja siis luotti lujasti haulikonkäsittelykykyynsä, vaikka olikin enemmän kiväärimiehiä.

Erikoista pidätyksessä oli se, että Lindgren vaati kiinniotettuja avaamaan vyönsä ja laskemaan housut kinttuihin ja vasta sen jälkeen metsästysseurue ilmeisen hitaasti ja vaivalloisesti taapersi metsästä ihmisten ilmoille. Koska poliisien saapuminen kesti, Lindgren itse ehti vielä järjestää kenttäoikeudenkäyntiä muistuttavan kuulustelutilaisuuden.

Asia päätyi lopulta oikeuteen, jossa Linnosvuo ja hänen metsästyskumppaninsa saivat pienet sakot, mutta Lindgren tuomittiin seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen ja 10 000 markan sakkoihin muun muassa yksinteoin tehdyistä ampuma-aseen varomattomasta pitelemisestä, aseen nostamisesta kolmea henkilöä vastaan, laittomasta kiinniotosta, pakottamisesta ja solvauksesta. Hovioikeudessa vankeustuomio aleni neljäksi kuukaudeksi.

Lisätietoa puskafarssiksi muuttuneesta metsästysretkestä löytyy tästä: https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000008636267.html

Helsingin työläiskaupunginosista kootussa Ässä-rykmentissä, josta aiemmin kerroin, palveli myös sittemmin Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtajana toiminut kivityömies Aarne Saarinen. Hän ei muistelmissaan juurikaan kertonut sotakokemuksistaan. Sen hän kuitenkin kertoi, että talvisodassa hän oli vähällä päästä hengestään, kun joutui ns. luonnollisen tarpeen pakottamana nousemaan poterostaan. Luoti oli mennyt hyvin läheltä.

Saarisen onneksi ampuja ei ollut hänen itsensä tasoinen, sillä muuten muistelmat olisivat jääneet kirjoittamatta. Nimittäin Ässä-rykmentissä palveli upseerina innokas ampumaurheilun ystävä Sven Oskar Lindgren, joka oli eri kiväärilajeissa voittanut peräti yhdeksän maailmanmestaruutta ja hän järjesti komppanialleen ampumakilpailun. Lindgren lupasi sille, joka hänet kisassa voittaa palkinnoksi viikon loman.

Kilpailu todisti, että onnella Lindgren ei ollut maailmanmestaruuksiaan saavuttanut, koska hän ampui peräti 98 pistettä. Tosin kersantti Aarne Saarinen ampui täydet 100 ja tämän vuoksi komppanian päällikkö muutti tulosten julkistamisen jälkeen kisan sääntöjä ja hän antoikin Saariselle luvatun viikon loman sijasta kahden viikon loman.

Tuon tapauksen paljasti vuonna 1991 Valittujen palojen kustantama kirja Tuntematon sota, jossa kerrottiin uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi – ja jatkosodan vuosilta. Mistään muusta lähteestä en ole löytänyt mainintaa tuosta uskomattomalta tuntuvasta tapauksesta.

Sodan jälkeen everstiluutnantiksi ylennyt Lindgren joutui elämässään ongelmiin. Ensiksi häntä syytettiin siitä, että hän olisi jatkosodan loppuvaiheessa elokuussa 1944 Ilomantsin mottitaisteluiden yhteydessä ampunut laittomasti sotamies Hytin. Pahimmillaanhan laiton teloitus voi olla murha. Tapausta käsiteltiin sotaylioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa, mutta Lindgreniä ei rangaistu asiasta. Näihin tapahtumiin perustuu Ilmari Turjan näytelmä ”Sotamiehen kunnia”, joka on esitetty muun muassa Kansallisteatterissa.

Seuraava oikeusjuttu olikin sitten dramaattisempi. Innokkaana riistan hoitajana tunnettu Lindgren ampui erään mökkiläisen navetan nurkalla vapaana juoksennelleen kissan. Laukaus pelästytti lehmän, jota kissan omistanut mökin akka oli juuri lypsämässä ja lehmä potkaisi lypsäjäänsä eikä henkilövahingoilta vältytty.

Mökin akka teki everstiluutnantista rikosilmoituksen, vaikka tämä yritti sopia asian rahalla. Oikeuteen asti tapaus ei kuitenkaan edennyt, koska Lindgren ampui itsensä juuri ennen oikeudenkäynnin alkamista. Tästäkin ampumistapauksesta Pekka Lounela kirjoitti näytelmän nimeltään Mies, joka ampui kissan.

Wikipedian mukaan S. O. Lindgreniä pidettiin yleisesti myös vuonna 1962 valmistuneessa Mika Waltarin Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvassa esiintyvän majuri Carl Gustaf Vadenblickin (esittäjä Helge Herala) esikuvana, joten tämä värikäs upseeri on antanut aihetta kahteen näytelmään ja yhteen elokuvaan. . Lisätietoa Sven Oskar Lindgrenistä tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Oskar_Lindgren

Kun eilen mainitsemani Väinö Leskinen voitti työläisolympialaisissa uinnissa kultaa, niin hopealle sijoittui Johannes Koikkalainen, josta myöhemmin tuli luotettava taistelupari Leskiselle, kun sosialidemokraatit selvittelivät 50-luvulla välejään. Sen lisäksi, että miehiä yhdisti politiikka ja uintiharrastus, niin heitä yhdistivät myös leppävirtalaiset sukujuuret.

1970-luvulla sisäministerinä toiminut Koikkalainen oli vallan syntynyt Leppävirralla, kun taas samalla vuosikymmenellä ulkoministerinä toimineen Leskisen molemmat vanhemmat olivat sieltä kotoisin. Väiskin isä oli kotoisin Kotalahden kylältä, joka on melkein Suonenjokea ja vähää vaille Kärkkäälää, sillä Kakkisensalon historiallinen erämaa-alue ulottuu sinne asti. Tavallaan 1950-luvun demareiden kova sisäinen taistelu oli savolaisten jäsenten välinen kilpailu, koska Väinö Tanner oli kolmen vartin savolainen ja Aarne ”Sapeli” Simosen vanhemmat olivat rautalampilaisia.

1950-luvun demareiden sisällissodassa vältyttiin tiettävästi henkilövahingoilta, mutta reilut vuosikymmen myöhemmin olleessa puoluekokouksessa Johannes Koikkalainen esiintyi muutenkin kuin vain poliittisesti lyötynä. Erkki Tuomiojalle oli kerrottu, että joukko huligaaneja oli tullut pummaamaan Koikkalaiselta tupakkaa ja kun sitä ei herunut, olivat nämä mukiloineet uhrinsa. Väkivallan vastustamisesta tunnettu Tuomioja riensi välittömästi tekemään tapahtuneesta rikosilmoituksen.

Poliisitutkimuksissa paljastui, että päällekarkauksen uhri oli taiston tuoksinassa painanut hyökkääjien tuntomerkit väärin mieleensä, koska sakilaiset ja tupakanpummaajat eivät olleet huligaaneja vaan hotellihuoneen yöpöytä ja kaksi tuolia.

70-luvulla Koikkalainen, joka lienee ollut huumorimies, ilmoitti olevansa halukas presidenttiehdokkaaksi. Hän piti itseään ylivertaisena ainakin keskustalaisten Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen suhteen ja hän korosti sitä, että kun toisella kepulaisella ehdokkaalla oli ainoastaan alkoholiongelma ja toisella ainoastaan naisongelma, niin hän yksin on kyennyt hankkimaan nämä molemmat ongelmat.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Koikkalainen