06.06.2012, 19:00

Teksti-tv:llä luki virtsanvärisin kirjaimin suruviesti, että huippukiekkoilija Valdimi Krutovon lähtenyt tuonilmaisiin 52 vuoden iässä. Hän ei saavuttanut 59 vuoden rajaa kuten venäläismiehet nykyään sentään keskimäärin tekevät. Siellä miehet elävät luonnonmukaisesti ja ymmärtävät lähteä pyörimästä naisten jaloista, kunhan ovat täyttäneet arvokkaan biologisen tehtävänsä, eli siittäneet uuden ikäluokan tosimiehiä.

En tiedä, että onko öylösellä aiheellani, eli dopingilla, osuutta Krutovin varhaiseen lähtöön. Kirjassaan Ykköskenttä kapinoi ketjutoveri Igor Larionov paljasti, että heille tarjoiltiin innokkaasti ”biostimulantteja”, jotta jaksoi treenata. Nykyisetkin KHL:ssä kiekkoilevat suomalaiset ovat antaneet ymmärtää, että ”biostimulantteja” hararstetaan vieläkin. Niinpä Venäjällä treenata kolmasti päivässä, kun suomalaiset tyytyvät kahteen kertaan. Kova harjoittelu myös tuottaa tulosta.

Kerrotaan esimerkiksi, että Anatoli Firsovin tavallisena harjoituspäivä oli ohjelmassa aamulla 45 minuutin juoksulenkki, kuntoharjoitus, aamiainen ja jääharjoitus klo 11-13. Sitten seurasi lounas, parin tunnin lepo ja harjoittelua iltakahdeksaan asti, jonka jälkeen oli ohjelmassa päivällinen. Kun Firsovilta kysyttiin dopingin käytöstä urheilussa, hän totesi: ”Meidän huumeenamme oli Tarasov”.

Erään tarinan mukaan Firsov piti Volga-autoa ilmassa n. 5-7 minuuttia yhdellä kädellä ja jaloilla Tarasovin hokiessa vieressä, ”sinun pitää kestää tämä tilanne”. He olivat tämän jälkeen menneet pelaamaan tennistä Tarasovin huvilalle. Firsov oli pelannut käsi murtuneena niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kommentit (0)

Katsoinpa eilen illalla Yle Areenalta tämän ohjelman geenidopingista ja päätin, että ikinä en enää vahingossakaan kiinnitä mitään huomiota huippu-urheiluun, on se sen verran sairasta touhua. Yhden yön luja päätökseni pitikin, mutta jo tänään illalla istuin Keskuskentällä seuraamassa kahta jalkapallo-ottelua kuin tatti.

http://areena.yle.fi/tv/1532025

Ensiksi Kupsin A-juniorit hävisivät Oululle 0 – 3. Sitten katselin B-junnujen ottelua siihen asti, kunnes oululaiset johtivat 0 – 4. Sen jälkeen poistuin katsomosta syvää myötähäpeää tuntien ja ajettelin, ettei tämä voi olla ollenkaan rehellistä peliä, vaan kyseessä pitää olla  enämpikin jonkinlaisen vilunkipelin, kun kuopiolaiset eivät jalkapallossa pärjää ollenkaan Perä-Pohjolan pojille, joilla tuskin on edes ruohokenttiä jalkapallon harjoittelemista varten.

Muuten tuossa geenidoping-ohjelmassa käsiteltiin kovasti Eero Mäntyrannan tapausta. Mäntyrannan suvussa on geenivirhe, jonka seurauksena hemoglobiiniarvot ovat sairaalloisen huimat ja se lisää kestävyysurheilussa vaadittavaa hapenottokykyä. Mäntyranta muistelikin joskus, että huippukunnossa ollessaan hän ei ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin olisi jaksanut.

Suomen kestävyysurheilu olisi nytkin maailman huipulla, jos Urheiluliiton herrat olisivat kannustaneet Mäntyrannan suvun jäseniä ahkerampaan lisääntymiseen. Nyt muistan suvusta vain yhden lähellä maailman kärkeä hiihtää hölskytelleen naishiihtäjän. Ihan huipulle hän ei päässyt ruumiinrakenteellisista syistä johtuen. Mutta tyydytyksellä muisteltakoon sitä, että siihen aikaan muillakin, kuin pelkästään urheilusta kiinnostuneilla miehillä, oli kaksi hyvää syytä seurata naishiihtoa.

Kommentit (0)

Tänään olin ensimmäisen kerran virkamiesurallani myöhästyä töistä. Olin jo klo 6.30 Suonenjoen kansainvälisellä linja-autoasemalla odottelemassa Kuopion bussia. Myös yksi paikallinen alkoasukas oli mielestään myös linja-autoasemalla; ainakin hänenkin mielstään rakennuksen seinässä luki ”Linja-autoasema”. Kiireettömyyden tunne vallitsi perisavolaiseen tapaan eikä auton viipyily minuakaan huolettanut; olinhan VR:llä tottunut myöhästelyihin.

Sitten rauhallinen kanssamatkustajani kyllästyi ja totesi, ettei tänään taajetan männäkään Kuopioon ja läksi takaisin yöpuulle. Ketään ihmistä ei enää  näkynyt koko kaupungin taajamassa. Ainoastaan yksi kesy jänis söi VR:n istutuksia. Sitten muistin, että olin yleisönosastosta  lukenut, että kaupunki suunnittelee linja-autoaseman siirtämistä Teboilille eli keskustan toiselle laidalle. Kävelin sinne. Huonojalkainen mummo ei olisi jaksanut.

Teboilillakaan ei ollut näkyvää merkkiä, että se toimisi nykyisenä Suonenjoen kansainvälisenä linja-autoasemana. Mitkään opasteviitatkaan eivät kertoneet asiaa eikä myöskään kaupungin opaskartta tiennyt matkahuollon sijaintia. Mutta baarin myyjärouva tiesi ystävällisesti kertoa, että kyllä tämä suattaa hyvinniin olla matkahuolto ja on ollut sellainen jo kolome viikkoa, mutta kaupunki ei ole vielä ehtinyt asiasta ilmoittelemaan ulkopuolisille.

Aikatauluja ei linja-autoasemalla ollut eikä henkilökuntakaan ollut sellaisesta ylellisyydestä kuullut. Tosin minulta ystävällisesti kysyttiin, että kelapaisko viimekesäinen aikataulu. Kyseessä ei mielestäni ollut huumorileikki. Alkoi olla ikävä Kekkosen aikoja, jolloin Suomi oli vielä monessa mielessä toimiva tolkun yhteiskunta, jossa junat kulkivat ajallaan, jolloin matkahuollotkin olivat vielä matkahuolloiksi tunnistettavia, juopot juoppoja, eivätkä sosiaalisesti työrajoitteisia ja huijarit huijareita eivätkä konsultteja kuten nykyään.

Mielenkiinnolla odotan kesää, jolloin kolme tuhatta ulkomaalaista mansikanpoimijaa odottelee turhaan kyytiä Suonenjoen kansainvälisellä linja-autoasemalla. Luulen, että markkinatalouden oppineet kaupunginpäättäjät odottavat, että jos ihmiset kerran todella kaipaavat tietoa matkahuoltopalveluista, niin kyllä ne markkinat myös sitten sellaista järjestävät. Kuten tekevätkin. Ensi kerralla ostan spraymaalipurkin ja laadin monella kielellä opasteet Suonenjoen kansainväliselle linja-autoasemalle. Ja saatanpa kirjoitella seiniin muutakin, mitä nyt sydämelläni on.

Kommentit (2)

Kirsikankukkajuhlan lisäksi olen tässä juhlinut myös toista merkkipäivää. Tasan sata vuotta sitten väätti isovaarini Kustaa Koivistoinen, joka paremmin tunnettiin suvun soitilasnimellä Kost, poikalehmällä, kuten nykynuoret asian ilmaisevat tai härällä, kuten vanha kansa koirasnautaa kutsuu, mökkinsä hirret tälle paikalle. Harmittaa, ettei Kustaa sen vertaa jälkipolviaan ajatellut, että olisi mökinpaikkaa valitessaan huomioinut sen, ettei Soneran mokkula tällä paikalla tule toimimaan. Nytkin joudun naputtelemaan tätä Dna:n kännykällä eikä se oikein luonnistu, koska olen Kustaalta perinyt maatyömiehen latuskaiset kourat.

Myös toista suvun merkkipäivää voisi juhlia, sillä 300 vuotta sitten asettui kolme inkeriläistä vapaustaistelija metsäsissiä eli kivekästä, joista nykyään käytettäisiin ajanhengen mukaista nimitystä terroristi, asuttamaan Kärkkäälän kylää. Siellä heidän jälkeläiset, jotka ottivat käyttöön sukunimen Koivistoinen, ovat si’inneet kuin kaniinit paikallisten alkuasukkaiden kanssa. Niinpä suuri osa vanhojen kärkkääläissukujen geeneistä periytyy metsärosvoilta. Se leimaa vieläkin jossain määrin kyläläisten elämäntapaa. Kärkkäälässä pyritään noudattamaan valtakunnan lainsäädäntöä vain kylän erityisolosuhteisiin soveltuvin osin.

Kommentit (0)

Ei kestänyt kauaa öylösen raittiusjulisteen pelottava vaikutus. Kännissä tässä kirjoittelen eivätkä siskonmakkarasormeni meinaa oikeisiin nappuloihin osua. Nautimme juuri Kärkkäälän naapurien Nurmen Kaisun ja Arvin kanssa puoli pullollisen mietoa valkoviiniä neljään pekkaan. Ja aiheesta; uukuniemeläisen Kioskin Matin lahjoittama kirsikkapuu kukkii ensimmäisen kerran, vaikka harva se talvi ajokoiran kokoiset rusakot ovat syöneet kasvustot.

Se on pistänyt vihaksi. Vaikka luontoihminen olenkin, niin ymmärrän pitkälle naapuria, joka losautti luumupuutaan järsivää vemmelsäärtä hirvikiväärillä, kun sopivampaa astaloa ei siihen hätään löytynyt. Mutta nyt jatkan jaappanilaistyylistä kirsikkakukkajuhlaa. Tosin sakea ei ole, mutta ilma on sakeana jonkinlaista vesiräntää. Ymmärrän, miksi puhutaan kesäöittemme valkeudesta. Se valkeus johtuu lumesta.

Kommentit (0)

Mutta juliste on myös myös hervottoman hauska. Vei aikansa ennenkuin ymmärsin, että kuvassa on paljon tahatonta komiikkaa, joka on tunnetusti huumorin paras vaikkakin vaikein muoto. Julisteen voi tulkita myös niin, että siinä lukee selväksi savoksi, että het!. Se siis voi olla myös vodkamainos, jossa kuluttajaa pyydetään heti siekailematta tarttumaan ojennettuun päihdelasiin.

Lisää hyviä neuvostojulisteita löytyy kirjakauppa Ruslaniasta, jonka nettisivuilla voi tutustua paremminkin tähän mainioon taiteen muotoon. Hyviä postikorttejakin löytyy; kannattaa yllättää ystävät ensi jouluna kunnon pakkasukkokortilla.

http://www.ruslania.com/context-193/entity-5/sortby-12/perpage-50/category-2/page-2.html

Kommentit (0)

Aika hyvä rätinkipää on myös tällä luontokappaleella. Se ei pyrikään tekemään sahatavarastaan määrämittaista, kuten esimerkiksi metsäinsinööri tekee, vaan jyrsijällä on selvä pyrkimys saada käsiteltävistä eripaksuisista rungoista samanpainoisia. Ohuet riu’ut ovat paksuja pöllejä pitempiä. Majava varmaankin perustelee ratkaisuaan logistisilla syillä.

Mutta jos minä olisin majava, niin en vaivautuisi katkomaan kaadettuja puita pölleiksi. Täysmittaiset saisivat kelvata. Kyllä täysmittaisiakin runkoja voisi käyttää talven aikana lauman ruokahuollon turvaamiseen. Isojen tukkien katkominen on turhaa energian haaskausta; viisas pääsisi vähemmälläkin.

Muuten vaikkapa Suonenjoen metsäntutkimusasema voisi yrittää opettaa majavia metsätöihin. Risusavotoihin on nykyään vaikea löytää motivoituneita riuskoja nuoriamiehiä. Ehkä majavia voisi käyttää luonnonmukaisen metsätalouden palveluksessa? Ne ovat monitoimikoneita siistimpiä ja vähäpäästöisempiä.

Kommentit (0)

Se saa mieleni alakulon valtaan, vaikka myönnettäköön, että syksykin on kaunis vuodenaika. Meillä Suomessa on vielä neljä erilaista vuodenaikaa, vaikka välillä marraskuisina maanantaiaamuina olen ajatellut, että minulle vallan mainiosti riittäisi yksi kunnollinen vuodenaika.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Jalakasen Kari meijän kylältä laulaa ihan nätisti.

http://www.youtube.com/watch?v=wBr5-BpBVC8

Kommentit (0)

Liljan Loistosta oli juttu viime perjantain Hesarin viikkoliitteessä. Yhtye on mielestäni ihan liian vähän mainetta saanut laulu- ja soittoyhtiö. Nyt se on kuulemma siirtynyt esittämään mustalaismusiikkia. Aiemmin Liljan Loisto tunnettiin vanhojen karjalaislaulujen uudenlaisista tulkinnoista.

Itsekin olen esittänyt uukuniemeläistä kulttuuritoimintaa edistävän Uukuniemen Ilon  puuhamiehelle, että Liljan Loisto tulisi kutsua esiintymään jo perinteiseksi mudostuneeseen Uukuniemen Elotulirock-tapahtumaan. Sinne minäkin sitten menisin toisten nuorten joukkoon elämäni ensimmäiseen rockkonserttiin kuuntelemaan tätä nykyajan pitkätukkaisen nuorison suosimaa äänekästä säveltaiteen muotoa.

Vaikka en musiikista paljoa ymmärrä, niin mielestäni Liljan Loiston reggaemuunnokset sopivat hyvin moniin pakolaisuudesta kertoviin lauluihin. Reggae on tyypillistä evakkomusiikkia. Kuopiossa on paljon sinisenmustia Afrikansarven pakolaisia, ja heillä olisi varmasti paljon Veikko Lavin sanoittaman Evakon laulun kaltaisia tarinoita laulettavinaan. Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musaa.

http://www.youtube.com/watch?v=nR2ip6nHBqg

Kommentit (0)

Vasarat paukkuvat Uukuniemen Pyhäjärven rannalla. Äijillä on rakennusprojektit menossa. Itsekin auttelisin mielelläni, ainakin kernaasti näyttäisin, miten asiat tehdään, kun ne tehdään oikein järjen kanssa, mutta jostain syystä lähiyhteisö piilottaa vasarat ja naulat heti huomatessaan minun lähetyvän työmaata.

Itse olen lomaillut käyttämällä niitä armolahjoja, jotka olen syntymässä saanut. Koirat, joita tontilla on alun toistakymmentä, pitävät minua erinomaisena rapsuttajana. Lisäksi olen lukenut mielenkiinnolla juuri käsiini saamaani Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta-kirjaa; sitä rakentajaäijät tuskin jaksaisivat lukea. Sain kirjan hyväntahtoiselta lähimmäiseltä, joka oli huomannut blogivalitukseni, ettei teosta ole Kuopion kaupunginkirjastossa.

Kohta olen Ahon kapinapäiväkirjat kokonaan lukenut ja olen yllättynyt, ettei valkoinen kirjailija sanallakaan mainitse mitään punikkiuteen taipuvasta vaimo Vennystä tai punakaartissa palvelleesta poika Heikistä. Ilmeisesti paremmissa perheissä ei perheen sisäisiä ongelmia käsitellä julkisuudessa. Muuten Jussin ja Vennyn liitto kesti tämänkin ylämäen; nykyään on tapana erota jo pienemmistäkin syistä.

Kommentit (0)

Vieläkin ravintola Zetorin porstuassa oli Zetor-traktori, mutta se ei ollut sama vehje kuin 20 vuotta sitten, kun edellisen kerran kunnioitin ravintola Zetoria läsnäolollani. Silloin näytillä oli juuri se sankaritraktori, jolla muudan tohmajärveläinen pienviljelijä veti tullineuvos Veikko Vennamon kuplavolkkarin ojasta vuoden 1968 kiihkeän vaalitaistelun aikana ja ehkä näin varmistettiin lopullisesti vennamolaisten veret seisauttava vaalivoitto.

Muuten muistan, että lapsuudessani ainakin Askolassa ja Pomellissa oli juuri sellaiset Zetorit, joita käyntiäänensä vuoksi kutsuttiin kanankutsumakoneiksi. Zetoreiden moottorin kierrosluku ei ymmärtääkseni ollut kovin huima ja siitä johtui kotkottava ääni. Ilmeisesti nämä pikkutraktorit olivat kuitenkin sitkeäkäyntisiä, koska jostain lehdestä luin, että koneen vauhtipyörä oli irronnut kesken ajon ja melkein aiheuttanut henkilövahinkoja. Zetorin vauhtipyörä painoi noin 100 kiloa.

Muuten muistelen, että lapsuudessani vahva oli se mies, joka pystyi nostamaan ilmaan Pikku-Valmetin, eli ns. piikkilangankiristäjän etupään. Mutta sellaisesta voimamiehestä en ole kuullut puhuttavan, joka olisi nostanut Zetorin.

Kommentit (0)

Nautimme myös romanttisen illallisen ravintola Zetorissa, joka kutkuttaa maalaista mieltäni. Silakat olivat edullisia ja hyviä. Kynttilöitä ei pöydässä ollut, mutta ne korvasi Serlan talouspaperirulla, josts törrötti pieni Suomen lippu. Se oli kaunista ja isänmaallista.

Zetor on maineikas kulttuuriravintola. Seinällä oli vallan suurikokoinen ei pronssi, vaan pahvilaatta, jossa todistettiin, että tällä tiskillä oli Esa Pakariselta pudonneet tekohampaa lasiin maineikkaan elokuvan Lentävän kalakukon kuvaustauolla.

Samanlaisista kulttuurihistoriallisista sattumuksista kertovia plakaatteja voisi asentaa myös Kuopioon. Ainakin ihan tuossa lähellä Tulliportinkadulla on se kuuluisa paikka, jossa mäkihyppääjä Silvennoinen tinttasi mitään selittelemättä vastaan kävellyttä toimittaja Kuuranhallaa turpaan.

Kuuranhalla oli toimittanut sen verran väritettyjä juttuja Cortinan olympialaisista, että kuopiolainen urheiluväki ymmärtää Silvennoisen menettelyä hyvin pitkälle, vaikka ei sitä välttämättä hyväksykkään.

Kommentit (0)

Jo perinteisiksi muodostuneilla jokavuotisilla Helsingin koulutuspäivillä toteutin ikiaikaisen haaveeni. Rohkenin lähestyä erästä viehättävää yh-äitiä ja rohkeasti kysyä, voisiko hän mahdollisesti toteuttaa kaikkein suurimman fantasiani. Hetken emmittyään hän suostui.

Hän vei minut Linnanmäen vuoristorataan. Yh-äitinä hän oli tässä asiassa hyvin kokenut. Olen luullut olevani mitään pelkäämätön tosimies, mutta perusluonteeni paljastui välittömästi. Jo ensimmäisen syöksyn jälkeen aloin hapuilemaan oksennuspussia, jollaisia ennen oli hyvinvarustetuissa busseissa. Sellaista en löytänyt ja pelkäsin roiskivani kanssamatkustajien kalleille koltuille.

Oli suuri helpotus, kun juna viimein pysähtyi. Otsallani oli kylmä hiki ja ns. pitkä sylki oli huulillani. Ylenannatus oli enemmän kuin lähellä. Olin ihan toistaitoinen. Tolpillani en ollut pysyä. Ikinä en sellaisen yh-äidin kyytiin enää nouse.

Vuoristorata oli kuitenkin arvioni mukaan  yksi vähiten vaativista huvipuiston laitteista. Joidenkin kieputtimien katseleminenkin alkoi pyörryttää. Luulen, että en enää palaa Linnanmäelle ainakaan tässä elämässä. En ole tarpeeksi kova jätkä.

Kommentit (0)

Vieläkään ei päästä eroon jääkiekkoilusta, tuosta hyvin turhasta asiasta. Tutkin netistä vanhojen kiekkoleijonien nykykuulumisia ja törmäsinpä Timo Sutiseenkin, jonka muistan siitä, että hän oli ainakin olemukseltaan jonkinlainen hippiaatteen edustaja 70-luvun leijonissa. Hän ei ehkä ottanut urheilua tarpeeksi vakavasti.

Kerrotaan, että  kerran valmennusleirille oli kutsuttu kallonkutistaja, jonka piti luoda joukkueeseen itsevarmuutta ja voitonuskoa. Pelaajien piti makoilla salin lattialla ja luetella Neuvostoliiton maajoukkueen pelaajien nimiä ja vakuuttaa ääneen olevansa näitä parempi. Tilaisuuden henki lässähti, kun Sutinen purskahti omalla liturgiavuorollaan röhönauruun ja kertoi, ettei hän ainakaan ole noista ketään parempi.

Wikipedian mukaan Sutinen pelasi uransa loppupuolella Saksassa ja kertoi käyttäneensä siellä efedriiniä, kuten yleisenä tapana oli. Samaisen aineen vuoksi Suomi menetti sen ensimmäisen MM-mitalinsa vuonna -74, kun Helsingin kisoissa maalivahti Stig Wetzellin näyte oli positiivinen yllätys. Käryn syytä ei ole kerrottu. Aikoinaan puhuttiin, että Wetzell olisi saanut kiellettyä piristettä vahingossa banaaneista. Myöhemmin on kerrottu, että banaaneja olisi pitänyt popsia kuorineen useita kiloja.

Kommentit (0)

Aina kun kulkee nykyään tyhjän ja hylätyn Väinölänniemen maineikkaan urheilupyhätön ohi, mielen täyttää haikeus. Nykyään Vänärillä ei näytä olevan muuta urheilutoimintaa kuin kerran kesässä veteraanien yu-kilpailut ja parina syksynä siellä on myös pelattu aito potkupallo-ottelu maamme kirjailijoiden FC Kynän ja Kuopion Vestäjien joukkueiden välillä.

Vestäjien, jotka edustavat kuopiolaisia kirjallisuusharrastajia, joukkueen kantavat voimat ovat Atik Ismail ja häntä jalkapalloilijana selvästi parempi, mutta kirjailijana huonompi, Matti Karttunen, KPT. Karttunen on aikoinaan ollut Kuopion kunnallispolitiikan vahvoja miehiä.

Keskuskentän jalkapallostadionin rakentamisesta ja Väinölänniemen alasajosta päätettäessä olisi valtuuston puheenjohtajan, tunnetun urheilumiehen ja entisen kopareiden A-junnujen oikean puolustajan Matti Karttusen pitänyt puuttua älyttömän hankkeen kulkuun vähintäin samalla tarmolla, kuin hän puuttui muinoin jonkun urheiluhallin rakentamiseen.

Hänhän vastusti näyttävästi hallin rakentamista taloussyillä. Ja kallishan halli olikin. Aluksi sen arvioitiin maksavan huikeat 10 miljoonaa. Niinpä Karttunen ihan oikein valitti asiasta sen kalleuden vuoksi. Kallista hanketta saatiinkin valituksella lykättyä pitkään; tosin lopulta halli maksoi 100 miljoonaa. Niinpä Matti Karttunen epäilee muistelmissa olevansa kaupungin kallein valtuutettu

Kommentit (0)

Eilen ol’ kaunis kesäilta, ja pallokentältä saapasteli satamaa kohti kerrankin onnellinen mies. Kupsin kahdeksan pelin voitoton putki päättyi. Hakalle näytettiin närhin vempaimet puhtaasti 3 – 0. Kuopio yritti alkukauden pelata kuin FC Barcelona eikä se jostain syystä kaikin ajoin onnistunut ja niinpä keltamustajoukkue oli kahdeksan kierroksen jälkeen sarjan jumbo. Se on kuopiolaista jalkapallohistoriaa.

Nyt sitten palattiin perinteiseen hyväksi havaittuun perussuomalaiseen pelityyliin. Peliajatus on, että kun hyökätään, niin pitkäpallo potkaistaan mahdollisimman kauaksi vastustajan kenttäpuoliskolle ja sitten mahdollisimman monta miestää kiirehtii tavoittelemaan pelivälinettä. Jos taas pallo on vastustajalla, niin se yritetään miehissä riistää omille. Jos vastustaja ei muuten luovu nahkakuulasta eikä pysähdy, niin häntä vedetään kläägällä sääreen niin, että mies pysähtyy varmasti ja luovuttaa lelunsa.

Paikalla oli 1800 katsojaa. Heistä 600 istui 10 miljoonaa euroa maksaneessa betonisessa pääkatsomossa ja 1200 istui 10.000 euroa maksaneessa ikivanhassa lankkukatsomossa. Normiliput maksavat kumpaankin katsomoon 15 €, mutta lankkukatsomosta näkee ja siellä myös tarkenee. Betonikatsomo huokuu vieläkin kylmyyttä ja teräspalkit rajoittavat tehokkaasti näkyvyyttä. Ainoastaan asianajaja Reinikaisen nimikkopaikalta näkee kaiken.

Pitäisi joskus selvittää, kuka ihme on suunnitellut tuollaisen epäkelvon rakennelman. Itsensä pöhköksi lukenut arkkitehti se on varmaankin ollut. Tavallinen kirvesmies olisi suunnitellut tukkiliidulla Pillilupi-5-askin kanteen paljon toimivamman ratkaisun.

Kommentit (0)

Niinhän siinä kävi kuten Spengler kirjassaan Länsimaiden perikato ennusti; idän elinvoimaiset kansat tulivat ja kukistivat Länsi-Euroopan elintason veltostuttamat kansakunnat. Ihan tuli mieleen 70-luvun punanuttujen häkellyttävä taituruus ja ylivoima. Mutta yksi asia on muuttunut. Vanhan hyvän ajan pönäkkä arvokkuus on hävinnyt venäläisten esiintymisestä.

Nytkin pelin lopuksi muodostettiin oman maalin eteen spontaanisti eräänlainen ihmispyramidi ja kansallislaulua hoilattiin suurella tunteella kättä kaulaa. Kaikesta historian koettelemuksista huolimatta venäläiset näyttävät olevan isänmaallisia ihmisiä, jotka ovat ylpeitä Äiti-Venäjästään.

Neuvostovallan aikaan ei sen jääkiekkomaajoukkue laulanut Suurta ja mahtavaa. Sen kansanmurhaaja Stalinia ylistävää säettä ei pidetty poliittisesti suotavana. Säveltäjä Shostakovits kertoi muistelmissaan, että hyväksyttävänä pidettiin sitä, että kansallislauluun piti yhtyä hyräilemällä. Hän häpesi sitä, että supervallan kansalaiset joutuivat mylvimään kansallishymninsä.

Muuten eivät suomalaiskiekkoilijatkaan laulaneet 70-luvulla Maammelaulua edes silloin harvoin kun sitä soitettiin. Se taisi olla Pappa Lindström, joka kerran yritti isällisesti näyttää esimerkkiä nuoremmilleen, mutta koko muu joukkue alkoi sitä kuunnellessaan lähes kippurassa nauraa rätkättämään suureen ääneen.

Siihen aikaan suomalaiset urheilijat olivat vielä yrmeitä epäsosiaalisia jätkäpoikia, jotka kuitenkin menestyivät yksilölajeissa paljon paremmin kuin nykyään, mutta joukkuepeleissä ei pärjätty edes niin hyvin kuin nyt. Ja harva ei ollut se kerta, kun jostain jääkiekkoturnauksesta jouduttiin lähettämään joku varoitukseksi muille kesken kaiken kotiin julkijuopottelun vuoksi.

Kommentit (0)

Suomi lähti vahvana ennakkosuosikkina turnaukseen ja taisteli upeasti, mutta hyvin ei käynyt. Pettymys on päällimmäisenä mielessä. Pronssipelissäkin Suomi pelasi upeasti, mutta niin vain jäi leijonille luu käteen. Niinhän meille aina täällä käy, käy, käy…., kuten laulussa sattuvasti sanotaan.

Onneksi ensi viikonloppuna on iskelmälaulannan EM-kisat ja sinnekin Suomi lähtee vahvana ennakkosuosikkina. Nähtäväksi jää, voitammeko siellä. Pikkuisen pelkään, että udmurtti-mummojen pirtsakka kuoro ja tanssiryhmä kiilaa loppuhetkillä ohitsemme. Onneksi voitto jää kuitenkin suomalaisugrilaisille.

Kohta alkaa loppuottelu ja rohkenen ennustaan Venäjän näytöstä. Naapuri voittaa koska siellä on jaksettu harjoitella. KHL:ssä pelaavat suomalaiset ovat valittaneet, että he ovat tottuneet kotona treenamaan vain kaksi kertaa päivässä; venäläisten valmentajien vaatima kolmas kerta on jo liikaa. Onneksi kuulemma joukkueiden lääkäreillä on dropit, jotka auttavat jaksamiseen.

Toivon kuitenkin, että slovakkien hurmos jatkuu ja kuulemme alkuyöstä Slovakian todella kauniin kansallishymnin. Slovakipelureilla on vielä tapana laulaa se häpeämättömästi täysin palkein ja toisiaan häpeämättömästi kaulaillen. Suomalaiset miehet eivät niin tee, koska pelkäävät, ettei heidän seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ole sen jälkeen enää täyttä varmuutta.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan veljeskansamme hyvää musaa. Muuten jotenkin Slovakia on vähän kuin Suomi; juuri samankokoisia valtioita, joiden molempien länsinaapuri on vähän isompi sekä rikkaampi ja yleensä parempi vähän kaikilla mittareilla.

http://www.youtube.com/watch?v=n0dDz8O1qGs

Kommentit (0)

Vaikka jääkiekko on yksi turhimmista asioista auringon alla, on mieleni apea, koska niinhän siinä kävi, kuten Honkajoki Tuntemattomassa sotilaassa realistisesti ennusti, että ne jyräsi meitin. Kuopion katukuvassa esiintyi pelin jälkeen poikkeuksellisen runsaasti juopuneita miehiä.

Ja koska jalkapalloilu on inhimillisessä mielessä jonkin verran jääkiekkoilua arvostettavampaa toimintoa, on mieleni apea, koska äsken todistin pallokentän laidalla, kuinka Kupsin B-juniorit, jotka ovat vielä pikkupoikia, hävisivät Kaarina-nimisen paikkakunnan B-junioreille, jotka olivat jo aikamiehiä, uskomattomasti 0 – 5, jotka lukemat mairittelevat savolaisia.

Peliä katsellessa huomasi, että ilmeisesti se väite, jonka mukaan ruotsalaiset ja eteläitalialaiset ovat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin itä- ja länsisuomalaiset pitää paikkansa.

Tässä tunnelmassa lohtua tarjoaa tämä Järnefeltin Kehtolaulu.

http://www.youtube.com/watch?v=Mou3m3IuwlY

Kuunelkaa, miten nätisti sello soi.

Tätä kaunista sävelmää voisi soittaa kansainvälisissä urheilutapahtumissa Maammelaulun asemasta, kuten jo Elmo, Kainalniemen Hiki, vaati. Jostain syystä Kehtolaulu tuo mieleeni Elmoa paremmin Mika Myllylän ja hänen traagisen kohtalonsa.

Kehtolaulun säveltäjä Armas Järnefelt oli tavallaan Kuopion poikia, mutta ei hän kuitenkaan ollut mikään tyypillinen savolainen pienviljelijä-metsuri; isä oli kenraali ja äiti ihan oikeasti venäläinen aatelisneito Elisabeth Clodt von Jurgensburg. Häneen iisalmelaisen körttipapin aikamiespoika Juhani Aho oli palavasti rakastunut 22 vuoden ikäerosta piittaamatta.

Kommentit (0)

Vaikka jääkiekkoilu on yksi turhimmista asioista auringon alla heti mäkihyppelyn jälkeen (epäilen, että tulevaisuudessa ulkoavaruudesta saapuvat muukalaiset miettivät päänsä puhki koettaessaan keksiä selityksen Lahden sementtimäkien olemassaololle; nehän säilyvät pystyssä tuhansia vuosia, ja ulkoavaruuden muukalaiset varmaankin epäilevät, että sementtimäkiä käytettiin jonkinlaisena uskonnollisena kulttipaikkana, jossa nuoria miehä uhrattiin jumalille sinkoamalle heitä taivaaseen) ja vaikka jääkiekko on pohjimmiltaan äärimmäisen yksinkertaista ja ilotonta eestaas rynkyttämistä verrattuna vaikkapa jalkapalloiluun, jossa välillä näkee todella mielenkiintoisia esileikkejä, niin kuitenkin mieleni on äärimmäisen iloinen siitä, että viiden miljoonan asukkaan Suomi kukisti 300 miljoonan asukkaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ja vielä tavalla, joka kilpaurheilussa on tärkeää, sillä kilpaurheilussahan tärkeintähän ei ole voitto vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen, jollainen eilen eittämättä nähtiinkin.

Ja mieleni on äärimmäisen iloinen siitäkin, että USA:ssa juuri kukaan ei ole pahoillaan nöyryytyksestä, koska juuri kukaan amerikkalainen ei pidä jääkiekkoilua kengurukepillä hyppimistä tärkeämpänä asiana. Ja ne harvat, jotka jääkiekosta jotain tietävät, tietävät, etteivät kyseessä ole mitkään oikeat MM-kisat, koska noin 200 parasta pelaajaa ei ole mukana.

Mieleni on äärimmäisen iloinen myös siitä, että huomenna kaatuu 20 miljoonan neliökilometrin Venäjä ja samana päivänä kaatuisi siinä sivussa myös 1300 miljoonan asukkaan Kiina, mikäli kiinalaiset ja venäläiset eivät tulisi poikiamme vastaan yhtä aikaa vaan kansakunta kerrallaan.

Kommentit (0)

Netin Gutenbergista http://www.gutenberg.org/browse/authors/a#a1773

löytyy kiitettävästi niitä vanhoja kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat jo umpeutuneet, mutta jostain syystä Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta- kirjaa sieltä ei löydy. Sitä ei näytä olevan edes Kuopion kaupunginkirjastossa, ellei se siiten ole jossain varaston Juhani Ahon kootuissa teoksissa.

Olisin halunnut tarkastaa, esittääkö Aho päiväkirjassaan sen terävän havainnon, että nälkä on punikki. Vielä 1930-luvulla kolmannes kutsuntaikäisistä nuorista miehistä oli aliravittuja. Talvella -18 tilanne oli varmaankin vielä pahempi.

Sisällissota oli Juhani Aholle hyvin traaginen kokemus. Hän oli vapaamielinen porvari, mutta taiteilijavaimo Venny ja opiskelijapoika Heikki kannattivat punaisia. Heikki jopa kuului Punakaartiin ja herätti suurta huomiota vierailemalla Tuusulan taiteilijayhteisssä kiväärin ja punaisen hihanauhan kanssa. Vähempikin aiheuttaa jännitteitä perhe-elämään.

Sodan lopulla Heikki Aho vangittiin ja vietiin Suomenlinnan vankileirille. Tarvittiin isän yhteiskunnallisia suhteita, jotta poika pelastettiin elämälle. Se oli suuri lahja Suomen valokuva- ja elokuvataiteelle.

Muistelen kuitenkin, että vielä 70-luvulla eräs maamme johtavista upseereista paheksui sitä, että kun tavalliset oppimattomat työmiehet sovittivat tekonsa hengellään, niin ylioppilaspunikki jätettiin ampumatta. Hänen omatuntonsa ja järkensä vaativat tasa-arvoa tällaisessakin asiassa.

Kommentit (0)

Suomi on ajautumassa Kreikan kaltaiseen poliittiseen kaaokseen. Meilläkin hallitus on joutumassa toimintakyvyttömäksi. Päivän lööppien ykkönen on, että kristillinen sisäministeri Päivi Räsänen on ollut kännissä. Tämä tapahtui 40 vuotta sitten, eli kun hän oli 12-vuotias. Ja senkin jälkeen on tullut jonkun kerran otettua, myönsi hän avoimesti tv:n suuressa kännikeskustelussa. Nähtäväksi jää, nauttiiko sisäministeri vielä eduskunnan luottamusta.

Uutinen ei ole ihan tuore. Jo vuosia sitten kirjassaan Räsänen tunnusti, että 12-vuotiaana tuli juotua vanhempien kotiviinit kavereiden kanssa tuulen suojaan, ja sen jälkeen krapula oli kerrassaan armoton. Itse en osaa krapulan armottomuutta arvioida, koska itse en ole koskaan ollut kankkusessa. Jos Räsänen joutuu eroamaan juopottelun vuoksi, saatan siis olla ihan hyvää ainesta hänen seuraajakseen. Poliitikon on oltava nykyään nuhteeton.

Epäilen nimittäin, että tapahtumien vyöry tulee jatkumaan, sillä pahempia paljastuksia on tulossa. Juopottelupaljastus oli vasta alkusoittoa eli verryttelyä urheilukielellä. Nimittäin sisäministeri Räsänen on jossain haastattelussa tunnustanut syyllistyneensä myös ajokortitta ajoon. Tietooni ei ole tullut, etteikö alkoholilla olisi voinut ihan hyvin olla osuutta myös siinäkin tapauksessa.

Muistan aivan selvästi, että nykyinen sisäministeri on haastattelussa kertonut, että ennen autokoulun inssinajoa, hän kävi isänsä kanssa lain käskyistä ja kielloista piittaamatta harjoittelemassa auton käsittelyä. Rikospaikkana oli Konnunsuon kaatopaikalle johtava tie. Räsänen myös paljasti, että uskonnollisen heräämisensä jälkeen hän soitti pitäjän nimismiehelle ja yritti ilmiantaa itsensä tekemästään rikoksesta. Vallesmanni oli ollut hyvin vaivautunut ja oli yrittänyt kääntää keskustelua muihin aiheisiin. Ja sekin virkavirhe on vielä tutkimatta ja rankaisematta.

Kommentit (0)

Lainasin kirjastosta ja jo lukaisinkin tuossa Jerry Cottonin paksuisen Juhani Ahon vuonna 1890 ilmestyneen kohuromaanin Yksin. Tämä kirja antoi Sibeliuksen Jannelle virikkeen suunnitella kilpakosijansa ampua napsauttamista. Mutta kyllä Sibelius ylireagoi tilanteeseen. Ei kirja anna ampumisoikeutta, tuskin edes perustetta takin repimiselle.

Vaikka Ahon Yksin herätti suurta pahennusta toista sataa vuotta sitten, koska sitä pidettiin rivona, niin sen verran on sadan viime vuoden aikana tabuja rikottu, ettei nykylukija huomaa kirjassa yhtikäs mitään paheksuttavaa. Ilmeisesti kovin juttu on se, että kirjan päähenkilö iisalmelaisen körttipapin aikamiespoika viettää jouluyönsä pariiisilaisessa ilotalossa sen jälkeen, kun kuulee, että hänen Annansa, jonka esikuvaksi Sibelius epäili tulevaa rouvaansa, onkin kihlautunut kilpakosijan kanssa.

Ei kai tuollaisen asian pitäisi Ainon kunniaa loukata. Enemmän se minun mielestäni käy Ahon Jussin maineen päälle. Varmaankin olisi hyväksyttävämpää, että kirjan päähenkilö olisi viettänyt perinteisen perhejoulun, mutta sillä kertaa nuoren kirjailijan Pariisin reissulla ei avautunut mahdollisuuksia sellaiseen. Niinpä parempi viettää joulu hyvässä seurassa ilotalossa kuin murehtia ihan yksin.

Muistanpa tässä yhteydessä, että toissa isänpäiväksi julkaistiin sensuroimattomat sotapoliisiupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjat Jatkosodan vuosilta. Siinä kerrottiin tapauksesta, jossa puolihöppänä karjalaisukko jäi kiinni desanttien avustamisesta ja pikaoikeus tuomitsi miehen kuolemaan. Sääntö oli, että teloitus tapahtui varhain seuraavana aamuna, ja tässä tapauksessa se osui jouluaamuksi. Sodan raaistama teloitusryhmän johtaja Heikkinenkin arveli, että tapauksen muisto tulee pilaamaan mukana olleiden sotapoliisien loppuelämän joulut.

Kommentit (0)

Yle areenalla on vielä viikon nähtävissä eilen tv:ssä esitetty Peter von Baghin Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata. Kannattaa katsoa. Ohjelma liippaa läheltä Kuopiota, jonka liepeillä 1800-luvun lopulla vaikuttivat Mainna Canth, Juhani Aho, Pekka Halonen ja Järnefeltien kulttuuriperhe. Ohjelma löytyy tästä linkistä.

http://areena.yle.fi/video/1315684774221

Kuopio oli jo siihen aikaan paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki. Harmillista, ettei tv-ohjelma paljasta esimerkiksi sitä merkittävää kulttuurijuorua, jonka mukaan jo todella kypsän aikuisen naisen ikään ehtineet Minna Canth ja Elisabeth Järnefelt olivat toisilleen niin mustasukkaisia salskeasta nuoresta kirjailija Juhani Ahosta, jonka äidiksi molemmat olisivat ikänsä puolesta sopineet, etteivät mammat yhteen aikaan edes tervehtineet toisiaan.

Kuopiosta muutettuaankin Juhani Aho joutui ongelmiin liiallisen vireytensä vuoksi. Sekä laillistettu Venny-vaimo että tämän sisar synnyttivät kirjailijalle lapsen melkein yhtä aikaa. Ja säveltäjä Jean Sibelius hankki jo pistoolin tehdäkseen välinsä lopullisesti selviksi Ahon kanssa; tarkoitus oli haastaa tämä kaksintaisteluun. Kysymys oli Sibeliuksen vaimon Aino Järnefeltin kunniasta.

Kaksintaisteluun ei koskaan päädytty ja luultavasti tämä asia oli onneksi maailman säveltaiteelle. Veikkaanpa, että vanha eränkävijä Aho olisi ollut säveltäjämestaria parempi pyssymies. Sen verran Sibeliusta kuitenkin pisti vihaksi, että hän jossain tilaisuudessa repi Ahon takin halki.

Ilmeisesti säveltäjänero oli sellainen syntymävahva mies. Muistelen lukeneeni jostakin, että  kulttuuriväen yleisurheilukilpailuissa Sibelius olisi voittanut moukarinheiton. Seiväshypyn voitti näyttelijä Aku Korhonen, kuulantyönnön näyttelijä Tauno Palo, kun taas Palon napalanko näyttelijä Unto Salminen hallitsi pikamatkoja. Salminen oli syntymänopea mies, jonka myös seikan Tilastopaja todistaa – 100metriä 10,8 sekuntiin olisi kova tulos nykyäänkin.

http://www.tilastopaja.org/db/fi/atm.php?ID=15613 .

Kommentit (0)

Kyllä on paha mieli ja tunnelma pilalla, kun viiden mijoonan asukkaan Suomi ei alkuunkaan pärjännyt 300 miljoonan Pohjois-Amerikan Yhdysvalloille jääkiekossa, joka mäkihypyn jälkeen lienee turhimpia asioita tämän auringon alla.

Sekin harmittaa, että jääkiekon vuoksi löin laimin kuopiolaisten naisjalkapalloilijoiden kannustamisen, vaikka olin vakaasti päättänyt käydä katsomassa kaikki Kuopion tämän kesän potkupallopelit. Valintani kääntyi jääkiekon kannalle vasta pitkän harkinnan jälkeen. Perustelin kantaani sillä, että naisjalkapalloilijat ovat lajissaan suhteettoman huonoja miehiin verrattuna. Vain keihäänheitossa sukupuolten välinen tasoero on yhtä suuri.

Selityskin tasoeroille löytyy. Miehet ovat jo kolmisen miljoonaa vuotta heitelleet toisiaan erilaisilla esineillä naisista taistellessaan ja osumien jälkeen ovat voittajauroot pelanneet voitettujen vihollisten pääkalloilla jalkapalloa. Naiset ovat harrastaneet heittelemistä  ja potkiskelemista vasta muutaman vuosikymmenen.

Muuten viime vuosituhannen lopulla Suomessakin oli loistavia keihäänheittäjättäriä, mutta tämä naistyyppi on häviämässä evoluution myötä, koska jostain syystä hyvät naiskeihäänheittäjät eivät näytä saavan lapsia. Seppo Rädyllä ja Kimmo Kinnusella saattaa olla teoria ilmiön syystä.

Kommentit (0)

Risu-Ollin lisäksi palasi samassa ottelussa pelikentille reilun 20 vuoden tauon jälkeen myös kuopiolainen pelaajalegenda Viitake-Vainikainen, joka lisänimestään päätellen oli pelityylinsä vuoksi vastustajilleen kauhistus. Jorma Vainikainen on kymmenisen vuotta Rissasta nuorempi, mutta kuitenkin siis jo yli viiskymppinen, joten hänestäkään ei ole syytä käyttää adjektiivia ”lupaava”.

Niittotyökalu, jota muualla Suomessa kutsutaan nimellä viikate, on ainakin täällä Kuopiossa viäntynyt helpommin lasuttavaan muotoon viitake. Muistelen, että maineikkaassa kuopiolaisessa hevimetalliyhtyeessä nimeltään Verjnuarmu, jonka soisin edustavan maatamme joskus iskelmälaulannan EM-kisoissa,  esiintyy artista taitelijanimeltään Viitakemies.

Ennen Savossa kaikilla oli jotain syystä lisänimi, joka yleensä oli ristiriidassa kantajansa ominaisuuksien kanssa, esimerkiksi Suonenjoella oli Nätti-Ville-niminen poliisi. Vielä 70-luvulle asti kaikilla kuopiolaisilla itseään kunnioittavilla jalkapalloilijoilla oli lisänimi. Risu-Olli ja Viitake-Vainikainen ovat ihan hyviä nimiä, mutta niitä parempi on esimerkiksi Peltipolovi-Boman (Gunnar Boman) ja paras kaikista on Ahtaan Paekan-Ana (Antero Kostiainen). Ahtaan Paekan-Ana on on mielestäni hieman monimerkityksellinen hellimänimi.

Välttämättä lisänimi ei ole kaikkialla  Suomessa ristiriidassa kantajansa ominaisuuksien kanssa. Ainakin eräässä Kalle Päätalon romaanissa kyläläiset kutsuvat erästä rouvaa Miljoonan Mulukun-Alliksi. Alli-rouva oli lievästi sanottuna aistillisuuteen taipuvainen nainen.

Kommentit (0)

Vielä sekin harmittaa tuossa näkemättä jääneessä Elon pelissä, että en ollutkaan todistamassa Risu-Ollin, elikkä Olavi Rissasen, come backia. Risu-Olli palasi sarjatasolla viheriölle noin 30 vuoden tauon jälkeen. Mielestäni 65-vuotiasta Rissasta ei voi enää kutsua lupaavaksi tulokkaaksi.

Olavi Rissanen on niitä lapsuuteni sankareita. Muistan elävästi, miten hullunan vuonna -68 Kuopion Elo kohtasi ensimmäisessä mestaruussarjaottelussaan HJK:n sen kotikentällä. Radion Musiikkia ja urheilua-ohjelma tiesi kertoa, että Elo johti yllättävästi puoliajalla 2-3. Tosin helsinkiläiset voittivat pelin lopulta 6-4. Hyvä avaus kuitenkin sarjanousijalta. Hjk oli paha vastus kuopiolaisille jo siihen aikaan.

Tuossa ottelussa Olavi Rissanen teki kolme maalia. Keskuskentän sitkeän katsomolegendan mukaan, yhden Rissasen maalin jälkeen peli jouduttiin keskeyttämään 10 minuutiksi, koska pallo sotkeutui maalin ylänurkkaan verkon ja takatolpan väliin, niin ettei sitä meinattu saada millään irti. Luulen, että juttu on tyypillistä savolaista liioittelua; tuskin siinä pallon irroittelussa viittä minuuttia kauempaa tuhraantui.   Seuraavassakin sarjapelissä Risu-Olli teki kolme pöysää eli ns. hattutempun.

Itse näin lapsuuden sankarini elävänä luonnossa vasta v-76 Olympiastadionilla. Suomi pelasi MM-karsintaa Englantia vastaan ja muistan kiistatta, että vastapuolella olivat ainakin Super-MacDonald ja Kevin Keegan sekä maailissa maailman paras Gordon Banks (tai ehkä Peter Shilton). Banks ei kuitenkaan mahtanut mitään, kun silloin jo Kupsin mies Risu-Olli syötti ja Kopareiden Esa Heiskanen vei Suomen  johtoon 1-0. Tosin virallisen historian mukaan Englanti voitti 4-1, mutta itse muistan ihan varmasti pelin päättyneen 1-1. Ilmeisesti Palloliiton sivuilla on panovirhe.

Kommentit (0)

Siitä mieleni on hyvä ja levollinen, että olin eilen pallokentän laidalla todistamassa, kuinka Kups on jälleen löytänyt pelijuonensa. Ahvenanmaan viikinkejä pyöriteltiin niin, että tietooni ei ole tullut, että he olisivat löytäneet takaisin kotisaarelleen. Ja vaikka en ole rasisti, niin on se vaan ihan eri juttu, kun syntyperäiset oman kaupungin alfaurokset löylyttävät vierailijalauman alfauroot. Pelin loppupuolella oli Kupsin joukkueessa vain yksi ulkomaalainen ja hänenkin sukunimensä Purje tuntui kotoiselta.

Mutta siitä mieleni on paha ja ärtynyt, koska en huomannut toissailtaista Elo – Kings-peliä. Olin koko kevään odottanut sitä hetkeä, jolloin legendaarinen ja jopa surullisen kuuluisa Kuopion Elo neljännes vuosisadan odotuksen jälkeen juoksee taas viheriölle, mutta kun missään ei asiasta ollut ilmoitettu, niin en ollut paikanpäällä kuuntelemassa historian siipien havinaa, kuten urheiluselostajat asian ennen ilmaisivat.

Kuopion Elo on siis herätetty taas henkiin. Yhteen aikaan uumoilin, että viitossarjan ensimmäisessä ottelussa tulisi Eloa vastaan  myös jonkinlaisia elonmerkkejä viime talvena osoittanut Koparit, mutta ei ollut Koparit, vaan Kuopion Kings, joka on vastenmielinen seuran nimi enkä edes tiedä sitä, edustaako seura vallankumousta vaiko taantumusta, jonka seikan perinteisistä kuopiolaisseuroista saattoi päätellä. Nimittäin vanhat Kuopion ja koko Suomenkin urheiluseurat ovat joko punakaartien tai suojeluskuntien jatkoa.

Olin koko kevään odottanut Elon peliä siksi, että olen Keskuskentällä salaa kuunnellut vanhoja katsomolegendoja ja painnut mieleeni tarinan muinaisesta vanhasta lihavasta miehestä, joka oli innokas Elo-fani ja joka jokaisessa pelissä koko ottelun ajan karjui suureen ääneen etummaisesta penkistä, että ”piälle, Elon poojat piälle! Itsekin haluaisin huutaa tuota mukaansa tempaavaa sotahuutoa, että ”piälle, Elon poojat piälle!”

Kommentit (0)

Paljon puhutun ja Tallinnan keskustasta häädön saaneen Pronssisoturi-patsaan mallina väitetään olleen vuoden -36 Berliinin olympialaisten painin raskaansarjan voittajan Kristjan Palusalun. Väitteessä voi olla perääkin, koska yhdennäköisyys Pronssisoturin ja Palusalun välillä on ilmeinen. Ja sikäli malliudelle on historiallista pohjaa, että Palusalu palveli jonkin aikaa Puna-armeijassa.

Viron painijasuuruuden elämä oli traaginen ja joku urheiluhistorioitsija voisi kirjoittaa siitä kirjan. Viron miehityksen jälkeen painijasankari vietiin kesällä -41 valmennusleirille Pohjolaan. Palusalo karkasi, jäi kiinni, tuomittiin kuolemaan, joka tuomio vaihdettiin rintamakomennukseen. Sieltä mies pakeni linjojen yli Suomen puolelle. Siellä häntä oli ensimmisenä yllättäen vastassa toinen olympiavoittaja voimistelija Heikki Savolainen.

Sodan jälkeen Palusalu selvisi Neuvostoliitossa reilun vuoden tutkintovankeudella, vaikka ei yrittänyt mitenkään miellyttää vallanpitäjiä. Tietääkseni Puna-armeijasta karanneen kohtalona oli yleensä ainakin pitkä Siperian harjoitusleiri; olisiko olympiakulta pelastanut miehen. En ole saanut selville painijamestarin sota-ajan vaiheita Suomessa, mutta tuskinpa häntä ainakaan tavallisena sotavankina kohdeltiin; raskasruokainen mies ei olisi selvinnyt vuoden -42 nälkätalvesta tavallisella vankileirillä.

Voimistelija Heikki Savolainen kertoo muistelmisaan, kuinka Savolaisen mukaan ”jättiläiskokoinen” Palusalu antautui sotavangiksi. Tarkistin wikipedista tämän pula-ajan jättiläisen strategiset mitat. Kengännumero oli 47, pituus 184 ja paino huippukunnossa, eli hevosmiesten kielellä parhaassa ajolihassa oltaessa, 112 kiloa.

Kyllähän mies olisikin herättänyt esimerkiksi kotikylälläni Suonenjoen Kärkkäälässä mitoillaan huomiota. Häntä olisi nimittäin pidetty harvinaisen heiveröisenä ainakin, mikäli hänet olisi luokiteltu jo aikuiseksi mieheksi. Kärkkäälän kylällä nimittäin terve aikuinen mies, joka on pienestä pitäen ruokittu nykyään muodissa olevalla Atkinsonin rasvaisella ja runsasproteiinisella dietillä, painaa keskimäärin 132 kilogrammaa. Palusalua olisi pidetty Kärkkäälässä vähän poekasena.

Kommentit (0)

Vapaustaistelija

Olin jo ehtinyt unohtaa, mikä tapahtuma nosti öylönnä mainitun Pronssisotilas-patsaan suomalaisten tietoisuuteen, mutta Kansan Ääni-lehden vaikuttava artikkeli palautti asian mieleeni.

Lehti toteaa, että ”Pronssisoturi on hautamuistomerkki, joka pystytettiin vuonna 1947 Tallinnan natsimiehityksestä vapautumisen kunniaksi. Patsas kuvaa virolaista puna-armeijan sotilasta suremassa kaatuneita tovereitaan.”

Lehti jatkaa, että ”huhtikuussa 2007 Viron puolustusvoimat tuhosi patsaan ja vandalisoi haudat, mikä johti mellakkaan. Pronssiyöksi nimetyssä väkivaltaisessa yhteenotossa kuoli nuori venäläinen vapaustaistelija Dimitri Ganin, jonka murha on yhä selvittämättä.”

Sen ainoan kerran, jolloin kävin Tallinnan viehättävässä kulttuurikaupungissa, tapahtui juuri tuon Kansan Äänen mainitseman patsaan särkemisen ja hautojen vandalisoimisen jälkeen, mutta niin vain olin suomalaisen porvarillisen tiedonvälityksen harhaanjohtama, että minulla ei ollut mitään tietoa asioiden todellisesta tilasta.

Täytynee vielä joskus lähteä tarkastamaan Pronssipatsaan saamat vauriot; muistelen sen jäännösten sijaitsevan Puna-armeijan sankarihautausmaan laidalla.

Kommentit (0)

Taisteleva työväenliike on taas nostamassa päätään täällä Kuopiossa – kaupungissa, jota ennen kutsuttiin osuvasti punaisen örinän maaksi. Nimittäin kun puin vappuna ylleni perinteiset luokkakantaiset vappualkkarini ja suoritin vappumarssin roskapussi uljaasti vankoissa kourissani hulmuten roskakatokselle, törmäsin keskelle Suomen Työväenpuolueen joukkotapahtumaa.

Tosin kansanjoukkoja ei näkynyt paikalla yhtään, mutta talomme edessä olevalla Satamakadulla seisoi yksinäinen keittiönpöytä, jolle oli jätetty nippu jo pikkuisen sateen kastamia Kansan Ääni-nimisiä lehtiä ja lappu, jossa kehotettiin maksutta ottamaan kyseinen julkaisu.

Otin neuvosta vaarin ja ihastuin. Olen pitkään haikaillut 70-luvun ratkiriemukkaan Pahkasika-julkaisun perään ja nyt käsissäni oli sen ilmetty sukulaislehti. Hervottoman hauska vanhan hyvän ajan painotuote, suositan kaikille kestotilausta. Tahaton komiikkahan on tunnetusti paras, vaikkakin vaikein huumorin muoto.

Jo ensi vilkaisulla pisti silmääni Pronssisotilas. Kansan Ääni markkinoi tuon patsaan 17 cm korkeaa pienoismallia, josta on lehden mukaan tullut miljoonille ihmisillle humanismin ja antifasistisen taistelun symboli. Pronssisotilaan saa maksamalla Suomi ilman Fasismia ry:n tilille 25 euroa. Maksu Nordean tilille: FI97 17453000141384.

Itsekin olin jo tilaamassa Pronssisotilasta, jonka olisin sijoittanut tasapuolisesti huussin seinällä olevan Mannerheimin kuvan viereen, mutta sitten eukko suoritti intervention ja esitti, että voin täysin vapaasti valita hänen ja Pronssisotilaan välillä. Hän on evakkokarjalaisen tytär eikä oikein ymmärrä tällaista huumoria. Harkitsen vielä oman Pronssisoturin hankkimista.

Kommentit (0)

Kyllä ei hyvältä näytä kuopiolaisen jalkapalloilun taso. Talvella asetin tulostavoitteeksi, että käyn Keskuskentällä katsomassa kaikki miesten, miesjunioreiden ja aikuisten naisten pelit, mutta jo tänään annoin periksi. En mennyt katsomaan naispallokissojen peliä, vaan jäin toljottamaan telkkarista jääkiekkoa. Ratkaisu oli oikea, Pallokissat hävisivät 5 – 1 vantaalaisille.

Kupsin miehet lähtivät sarjaan mitalisuosikkeina, mutta viiden kierroksen jälkeen tilillä ei ole yhtään voittoa. Varmaankin seuran historian surkein sarjan alku. Eilen olin varma, että kyllähän Myllykosken konkurssipesän porukka kaatuu Kupsin kotikentällä, mutta niin vain kotijoukkue saa olla tyytyväinen, että hävisi vain maalilla. Melkein nyyhkytin, kun kävelin kotia kohti hyisen pallokentän laidalta.

Pari viikkoa sitten seurasin elämäni ensimmäisen naispotkupallo-ottelun, jonka senkin kuopiolaiset hävisivät selvästi. Pelin taso oli myönteinen yllätys.  Luulen, etteivät 14-vuotiaat C-junioripojat voittaisi aikuisia naisia monellakaan maalilla. Jääkiekossa tasoero on jalkapalloa selvempi. Muistelen, että pari vuotta sitten Kalpan C-junnut voittivat naismaajoukkueen peräti  5 – 2.

Ja naisten pelissä oli jotenkin kiihkeä tunnelma, koska katsomossa oli pajon ns. kauniimman sukupuolen edustajia, jotka eläytyvät tapahtumiin tunteella. Saman asian olen kokenut joskus jäähallilla, jossa välillä törmää tosi pahasuisiin naisiin. Miehet pysyvät väkivaltatilanteissa enemmänkin asialinjalla.

Tämän seikan opin jo opiskeluaikaan toimiessani vartijana. Miesten kanssa tuli kyllä yleensä juttuun, mutta häirikkönaiset sen sijaan huutelivat ihan mitä sattuu ja potkiskelivat ihan minne sattuu. Miehillä oli yleensä jotkut pelisäännöt.

Kommentit (0)

Savon Sanomien mukaan Nilsiän maankuulun lehmikarjan yllä leijunut joukkoraiskauksen uhka on ainakin toistaiseksi väistynyt. Karjan omistaja on asentanut omettaansa valvontakameran. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu sitten, kun ulkolaidunkausi alkaa. Tavallaan harmi, että tieto uusista turvajärjestelyistä on päässyt julkisuuteen, koska Nilsiän suunnalta olisi hyvinkin voinut levitä internettiin suurta yleisöä todella kiinnostavaa valvontakamerakuvaa.

Minunkin täytyy tuon julkisuudessa olleen karjatalouteen liittyvän uutisen perusteella muuttaa käsitystäni nilsiäläisistä. Vaikka kansanryhmää vastaan kohdistunut kiihotus on nykyään yhtä tuomittavaa kuin neuvostovastaisuus ennen, rohkenen paljastaa, että nuoruudessani Suonenjoella uskottiin yleisesti, että nilsiäläiset ovat varkaita. Nähtäväksi jää, muuttuuko sisäsavolaisten käsitys yläsavolaisista viimeisimpien uutisten jälkeen.

Muuten Heinolassa asuessani kuulin paikallisten alkuasukkaiden puhuvan, että hartolalaiset ovat karvakorvia ja sysmäläiset keltamahoja. Hartolalaisten korvissa en itse havainnut tavallisuudesta poikkeavaa. Sysmäläisten mahoja en onnistunut tutkimaan. Ilmeisesti sysmäläisten keltamahaisuus on kateellisten panettelua; vakavaraisilla sysmäläisillä oli varaa voihin silloinkin, kun tuo kallis herkku puuttui Heinolan pöydiltä.

Ensi syksynä on kuntavaalit ja uskon, että ainakin joku kukkahattutäti menee heittämällä valtuustoon ottamalla esille sen, että maamme kirjastoissa on runsaasti aineistoa, joka sisältää kiihotusta kansanryhmiä kohtaan. Esimerkiksi Kalle Päätalon koko tuotanto pitäisi poistaa, koska Kassu vähän väliä toistaa taivalkoskelaisen vihapuheen, jonka mukaan kuusamolaiset miehet ovat riippamunia ja tuppimulkkuja. Päätalolla oli tuskin edes mitään luotettavaa tutkimusta väitteensä tueksi.

Kommentit (0)

Savon Sanomista voimme jälleen lukea sellaista, jollaista maailman muista lehdistä ei voi lukea. Nilsiän vanhassa emäpitäjässä on paljastunut seksiskandaali. Eräässä navetassa on vieraillut lehmipoika, jonka jäljiltä kaikista neljästätoista kantturasta on löytynyt erilaiisa hiertymiä. Lehti ei asiaa kerro, mutta otaksun hiertymien olevan lehmien ns. erogeenisilla alueilla, joista voi päätellä nautojen joutuneen seksuaalisen ahdistelun objekteiksi.

Muuta johtolankaa ei teontekijästä löydy, kuin että tapahtumapaikalle on jäänyt tyhjä Koskenkorva-pullo. Savon Sanomissa epäillään tekijän olevan paikkakuntalaisia. Luulen, ettei epäiltyjä ole kovin montaa, sillä jalkaisin on oltu liikkelle, kyseessä on ilmeisesti miespuolinen henkilö ja se, että uhreja on 14 viittaa siihen, että tekijä on ollut nuorehko vireä yksilö, jollaisia lähistöllä ei asune montaa.

Tuo uhrien suuri määrä, eli 14 verille hierrettyä eläintä, saa ilmeeni mietteliääksi, lähes epäileväksi. Asiantuntevasti Savon Sanomat korostaa sitä lieventävää asianhaaraa, että navetan alaikäiset lehmät, eli ns. hiehot, on jätetty rauhaan.

Teoriani tapahtuneesta on, että joku peräkammarinpoika on jättänyt kalliin ja epävarman ravintolaillan väliin ja turvautunut halvempaan ja tulosvarmempaan vaihtoehtoon. Ja pitää muistaa vanha savolainen sanonta, jonka mukaan maailmassa ei ylipäänsä ole rumia naisia tai lehmiä, mikäli vain Koskenkorvaa on tarpeksi.

Onneksi henkilövahingoilta on tällä kertaa vältytty. Muistan tapauksen, jossa jossa muudan lemmenkipeä pienviljelijä-metsuri loukkaantui, kun äksy tyttöystävä potkaisi sulhasen alta korokkeena olleen sinkkiämpärin nurin kesken aktin.

Kommentit (0)

Väykkä on onnistunut luomaan itsestään viime aikoina hyväntahtoisen ja leppoisan vanhemman valtiomiehen kuvan. Tämäkin vähän protestihenkinen video, joka päättyy mukiinmenevän vapun toivotukseen Eduskuntatalon puistossa synnyttää vaikutelman, jopa hauskasta huumorimiehestä. Tarkistakaa vaikka asia itse:

http://www.youtube.com/watch?v=Zsv-z77mLlQ

Kuitenkin Paavo Väyrynen on peräpohjalaisia, jonka seudun miehiin on historian saatossa ollut vaikea yhdistää edellä mainittuja joviaaleja luonteenpiirteitä. Henkirikostilastoissa Lappi on nykyään Suomessa ylivoimainen ykkönen. Väestömäärään suhteutettuna Perä-Pohjola on väkivaltaisessa käyttäytymisessä Keski-Afrikan tasavallan kaltainen alue. Myös Jari Tervon tuotanto tukee virallisia tappotilastoja.

Minusta peräpohjalaista elämänmuotoa kuvastaa hyvin alla olevan laulun sanoma. Kansansuussa sävelmä tunnetaan parhaiten nimellä Perä-Pohjolan poikien barrikadimarssi. Tässä laulussa syvä tunne korvaa täysin mahdollisesti monien mielestä puuttuvan taiteellisuuden. Vaikka itse en paljoa runousasioista ymmärrä, niin sen verran ymmärrän, että ainakin joiltain osin kappaleesta puuttuu ns. runojalka. Eivätkä taida loppusoinnutkaan ihan aina stemmata.

Tarkoitukseni on erään kollgeni Ykän kanssa esittää duettona tämä tarttuva biisi pikkuvirkamiesten koulutuspäivien karaokeillassa Helsingissä. Tuomme laulun myötä Helsssingin herroille terveiset kehäkolmosen takaa. Esityksemme säveltä en ole vielä onnistunut mistään löytämään, mutta luulen sen olevan selkeäpoljentoisen ja esitystyylin tulee mielestäni olla raivoisa.