18.03.2013, 19:27

Luulin, että enneuneni ennakoi perjantaista Liigacupin välieräottelua FC Lahti – Kups, mutta ei se se ollut. Sen Kups hävisi kirkkasti 3 – 0, koska en ollut sillä kertaa ohjeistamassa joukkuetta pallokentän laidalla. Sen sijaan eilinen A-junioreiden ottelu Kups – FC Lahti päättyi 4 – 1. Tosin sivurajaheitosta ei tehty maalia.

Eilisessä pelissä muistin, mistä olin saanut ainekset ennusuneeni. Kupsin junnuissa on eräs roteva savolaisnuorukainen, jolla on se armolahja, että hänen linkoamansa sivurajaheitot ovat hirmuisia. Itse asiassa hänen heittonsa synnyttävät vastapuolen maalille suurta pelkoa ja kauhistusta sekä paljon normaaleja kulmapotkuja vaarallisempia tilanteita.

Mutta sen verran olen sääntökirjaan tutustunut, että suoraan maaliin menneestä sivurajaheitosta aiheutuu maalipotku. Vielä monimutkaisempi tilanne on, jos sivurajaheitto menee suoraan omaan maaliin. Tästä asiasta väittelimme joskus työpaikan kahvipöydässä ja päädyimme lopputulemaan, että tilanne on niin akateeminen, ettei sellaista todellisessa elämässä koskaan tapahdu.

Eikä sellaista ole tapahtunutkaan, sillä tässä Yuotube-tallenteessa Suomen maajoukkueessakin pelannut Peter Enckelman, jonka sukunimi tarkoittaa yksinkertaista miestä,  koskettaa sen verran palloa, että maali hyväksytään. Jos hän ei olisi koskeneut, niin ainakin työpaikan kahvipöydässä arvelimme, että tilanteesta seuraisi kulmapotku.

http://www.youtube.com/watch?v=18QsjFUquD8&NR=1

Muuten ihan hyvän maalivahti Enckelmanin menestyksekän nousujohteinen ura taisi tuosta harmittavasta tapaturmasta kääntyä laskuun. Mies on tainnut sen jälkeen istua etupäässä vaihtopenkillä. Ja luulenpa, että vielä hänen lapsenlapsiltaankin kysellään siitä vaarin sivurajatapauksesta, vaikka se ei olekaan historian suurin molarin mokaus. Suurin on se, kun muudan maalivahti yritti heittää palloa kentälle, mutta se liimaantui jotenkin hanskaan ja lensi omaan pömpeliin.

http://www.youtube.com/watch?v=66xteQ3Yp4A

Kommentit (0)

Eversti Yrjö ”Tip Top” Hautalan Heidi tytärkin, joka on varmasti hyvän ja tarkan kotikasvatuksen saanut, on sitten poliittinen ruumis, kun erehtyi maksamaan pimeitä palkkoja, kuten yleisenä tapana on. Suomen kansa ei hyväksy poliitikoilta epärehellisyyttä talousasioissa, kuin korkeintaan Turun ja Kankaanpään suunnilla.

Kanervan Iken ja Juhantalon Kaken suosio näyttää vain nousevan kotiseuduillaan, vaikka heidän syntinsä ovat paljon Heidin vastaavia veriruskeammat. Ainakin toisen heistä kannattaisi seuraavissa vaaleissa kokeilumielessä mainostaa rohkeasti itseään ”kiivaana v—–n miehenä ja lämpimänä Jaloviinan ystävänä”. Tiedä vaikka kannutus nousisi yli 50 %:n, koska kaikki naippuoden ja juoppouden vaivasta kärsivät äänestäisivät häntä.

Itsekin joudun Hautalan tapauksen vuoksi tarkastamaan tulevaisuuden suunnitelmiani. Kaupunginvaltuustoon tai eduskuntaan en tunne kiinnostusta, mutta piakkoin vapautuvaa YK:n pääsihteerin paikkaa olen ajatellut tavoittelevani. Kaltaisellani tervejärkisellä mihellä olisi siinä hommassa käyttöä; kyllä sen verran sekasin ovat mualiman kirjat.

Mutta YK:n pääsihteerin tehtävään en ole riittävän hyveellinen. Olen sekä maksanut että saanut pimeitä palkkioita. Ainakin ennen kännykkäaikaa saatoin hoitaa omia henkkoht asioitani työnantajan puhelimesta. Saattaa hyvinkin olla, että ennen 49 €:n monitoimitulostimien ilmaantumista yksityistalouksiin saatoin myös pakottavissa tapauksissa ottaa omaan käyttööni kopioita työnantajan kalliilla koneella. Myöskin monien kuulakärkikynieni historia on epäilyttävä , en ole niitä kaikkia ainakaan itse ostanut.

Ja mikä pahinta. Olen vilpittömästi yrittänyt tulla moraaliseksi ja hyväksi ihmiseksi, ja niinpä tietoneeltani löytyvät kaikkien suurien uskontojen pyhät kirjat, ja olen niitä lukenut ja lukemaani sydämessäni tutkiskellut ja päätynyt valitettavaan lopputulemaan, että ainostaan sitä kieltoa ja käskyä, jossa kielletään lähimmäisen karjan himoitseminen, en ole muistaakseni koskaan onnistunut rikkomaan.

Suurten uskontojen pyhät kirjat löytyvät näistä linkeistä, kannattaa tutustua ja tutkiskella sydämessä:.

http://www.evl.fi/raamattu/1992/

http://www.teosofia.net/eriusk/bhagavad_gita.htm

http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm

http://www.lds.org/scriptures/bofm?lang=fin

Kommentit (0)

Nyt, kun kasvihuoneilmiö etenee kovalla vauhdilla ja kun Jäämeri ei enää jäädy, ovat talvet muuttuneet hirmuisen kylmiksi ja runsaslumisiksi toisin kuin lapsuudessani, jolloin talvet olivat monta kertaa sääolosuhteiltaan köyhiä suosivia. Mutta vaikka pakkaset jatkuvat ennätysmäisinä, ovat ensimmäiset kevään merkit ilmestyneet Kuopion torille. Kysymys ei ole kiuruista, peipoista tai västäräkeistä, vaan etelänmailta lentäneistä rahanpyytäjistä.

Päivällä torilla pyytelivät eräät keskivertoperussuomalaista runsaamman pigmentin omaavat suomea taitamattomat henkilöt rahaa ohikulkijoilta. Ei tosin kaikilta vaan etupäässä vanhoilta rouvilta. Kyseessä ei ollut kerjääminen, vaan lailliselta vaikuttava rahan keräys Unicefin tai jonkin muun kansainvälistä hyvää tekevän järjestön tarpeisiin. Kerääjillä oli jopa luottamusta herättävät nimilaput rinnassa, joten kyllä he varmaankin olivat oikealla asialla, eihän sellaisia lappuja saa väärentää. Ja kai romanialainenkin saa olla Unicefin asialla.

Mutta taas huomasin, että pieni rasisti asuu minunkin sisälläni. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että nyt vanhuksia taas huijataan ja toivoin poliisin tulevan ja toimittavan kerääjät konsulinkyydillä takaisin synnyinsijoilleen. Rahaa kerätään mukamas hyvään tarkoitukseen, mutta sen lisäksi saattaa hyvää tarkoittavan vanhuksen kukkarokin sisältöineen lähteä hyödyntämään kai sitä Unisefia tms. Kyllä olen pohjimmiltani törkeä mies, kun ajattelen heti alitajuisesti, että vähän tummemman ulkomaalaisen hyväntekeväisyystyössä on huijauksen maku  ja ihan oikein olisi, että saisin moisista rasistisista ajatuksista sen rangaistuksen, jonka lait ja asetukset niistä säätävät.

Mutta luulen, että perussuomalaisten kannatus taas nousi muutaman prosenttiyksikön tavallisen ymmärtämättömän torirahvaan parissa.

Kommentit (0)

On taas ikävä Kymenvirran töyräälle Heinolaan. Se on paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki, jossa aina sattuu ja tapahtuu eikä siellä aika tule koskaan pitkäksi. Nyt maailmalle on kiirinyt Heinolasta tietoja, jonka mukaan kaupunginhallitus erotetaan ja kunnallispoliittinen päätöksenteko on siirtymässä lähinnä poliisin ja oikeusviranomaisten vastuulle. Onpa joku johtava poliitikko väläyttänyt myös armeijan pyytämistä apuun.

Tuollainen riitely ei ole uutta valtakunnassa eikä Heinolassakaan. Kuitenkin Suomen oloissa ovat uutta syytökset puhelujen salakuuntelusta. Nähtäväksi jää, mihin kunnallispoliittinen kriisi johtaa ja vältytäänkö henkilövahingoilta. Asiasta kerrotaan enemmän ensi maanantain A-studiossa. Helsingin Sanomat käsitteli asiaa näyttävästi jo männä viikolla. Nähtäväksi jää, älyääkö joku elokuvantekijä alkaa esittämään Tosi-tv-sarjaa Heinolasta; sen rinnalla joku 60-luvun Peyton Place oli pelkkää amatöörimäistä puuhastelua.

Itseäni kalvaa kuitenkin epäilys, että ovelat heinolalaiset ovat sittenkin vain lavastaneet sekasortoiselta vaikuttavan tilanteen. Niin pyritään varmistamaan se, ettei pelättyä kuntaliitosta tapahdukaan. Lahtelaiset tulevat vielä tekemään inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen estääkseen Heinolan pakkoliittämisen Lahteen.

Internetistä löytyy mainio Heinolan elämänmuotoa syvältä luotaava blogi Heinolan sillan alta http://heinolasillanalta.blogspot.fi/  . Lisäksi Suomi24-keskustelupalstalla ( http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3923) on kaupunkia käsittelevä erittäin vilkas osio, johon verrattavaa ilmiötä ei näytä olevan mistään toisesta maailman kaupungista. Muualla maailmassa moinen sanansäilän estoton heiluttelu aiheuttaisi monta kunnianloukkaussyytettä ja mielipiteen esittäjien fyysinenkin turvallisuus saattaisi vaarantua. Heinolan nykytilannetta kuvaa vallan mainiosti tuntemattoman sanoittajan repäisevä marssi vuodelta 1918.

Hallitus on vankka

kätyrlauma sankka

se kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan.

Urhojansa kansanvalta

työntää esiin kaikkialta

elämästä, kuolemasta kamppaillaan.

Kuinka kauan siellä

teurastusta viellä

kestää kunnes kansalla on vapaus.

Ei nyt taiston tuoksinassa

tiedä kumpi voittamassa

vallankumous vaiko taantumus.

Kommentit (0)

Sivumennen Heiskanen kertoo kirjassaan tapauksesta, jossa hän antoi sielunhoitoa sotilaalle, jota askarrutti se, miten tulisi menetellä siinä tilanteessa, että joutuu vangiksi. Heiskanen ei paljasta miehen saamia ohjeita, mutta antaa ymmärtää, että hän itse on kyllä miettinyt valmiiksi, miten hän siinä tilanteessa toimisi. Ilmeisesti äärioikeistolaiseksi ja neuvostovastaiseksi tunnustautunut pappismies oli päättänyt, ettei häntä hengissä saada vangiksi.

Jatkosodan ensimmäisinä päivinä tapahtui sitten se kaikkein pahin vaihtoehto ja Heiskanen jäi hengissä vihollisen käsiin. Ensoon tehdyllä partiomatkalla hän jäi odennäköisesti vangiksi, koska ilmeisesti menetti taistelutilanteessa molemmat kätensä.

Tapauksessa on paljon epäselvää, mutta Marjo Heiskasen tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että kädetön Heiskanen hoidettiin kuntoon. Sota oli vasta alussa ja haavoittuneitakin vielä otettiin vangiksi. Henkiin jäämiseen saattoi vaikuttaa sekin, että kyseessä oli upseeri ja pappi. Heiskanen selvisi ilmeisesti elossa vankileirillä koko sodan ajan ja kädetön mies menehtyi vasta sodan päättymisen jälkeen karkumatkallaan.

Venäläisten arkistoista saattaisi vielä selvitä paljonkin. Ainakin yksi Uukuniemellä sattunut mysteeri selvisi Moskovan arkistoista niiden auettua 90-luvulla. Nimittäin suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka katosi Uukuniemellä kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla. Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka ammuttiin ja peiteltiin turpeeseen.

Jokunen vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin. Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtuikin vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin.

Kommentit (0)

Olen nyt lukenut kirjajärkäleen ja minulla olisi entistä enemmän kysyttävää. Kollaan kenttäpapin tarina perustuu Heiskasen isoisän Jorma Heiskasen päiväkirjoihin. Jorma Heiskanen oli köyhistä oloista lähtenyt fasismia ihaileva pappismies. Talvisodassa hän toi Kollaalla kenttäpappina ja sodan jälkeen hän julkaisi suurta huomiota saavuttaneen kirjan Kenttäpappina Kollaalla.

Pappismies Heiskasen oli oman aikansa tuote. Hänen suuri tavoitteensa oli tehdä Suomesta maailman militaristisin yhteiskunta. Hyvällä syyllä voi kysyä, että miten tämä tavoite kytkeytyy Uuden testamentin kristilliseen maailmankuvaan. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen luoma Kokoomusta kuvaava kypäräpäinen pappismies saattaisi muuten hyvinkin kuvata Jorma Heiskasta, mutta mies meni kyllä aikanaankin selkeästi oikealta ohi Kokoomuksesta. Epäilen, että hän saattaisi hyvinkin pitää Jyrki Kataista kommunistina.

Heiskasen pojan tytär Marjo on hänkin oman aikansa tuote ja lienee luokiteltavissa punavihreäksi feministi-pasifistiksi. Hän ei halua tehdä Suomesta maailman militaristisinta yhteiskuntaa vaan maailman antimilitaristisimman.  Tästä sukupolvien näkemyserosta syntyy harvinaisen jännittävä ja mukaansa tempaava kirjajärkäle, jota suosittelen varsinkin Uukuniemen suunnan ihmisille; sieltähän ne Kollaan joukot koottiin, pitäjän sankarihautausmaalla näyttävät olevan enemmistönä sillä suunnalla kaatuneet.

Uukuniemeläiset  järjestävän joka kevät matkan Kollaalle, mutta itse en ole vielä päässyt mukaan. Ylen arkistosta näyttää löytyvän paljon sota-ajan radiojuttuja Kollaalta; joku Uukuniemenkin mies siellä lähettää terveisiä kotiväelle. Ylen arkistosta löysin myös tämän tallenteen, jossa voimme kuulla myös Jorma Heiskasen ääntä:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/talvisodan_

rintamaselostuksia_39225.html#media=39251

Kommentit (0)

Ihmeellinen on tuo netti. Olen aivan varma, että eilen mainittu von Frenckellin Ierikka pelasi Suomen jalkapallomaajoukkueessa Tukholman olympialaisissa, mutta netti ei suostu sitä tietoa vahvistamaan.

Minulla on kuitenkin selkeä mielikuva siitä, että kisoissa neljänneksi sijoittuneen Suomen puolustuksen lukkona hääri uskoakseni hyvin kovaotteinen ja häikäilemätön toppari Erik von Frenckell ja hyökkääjänä vähintäin yhtä kovaotteinen ja häikäilemätön Algot ”Dannyn vaari” Niska, jotka molemmat myöhemmin kunnostautuivat muutenkin yhteiskunnassa.

Edellisestä tuli Helsingin kaupunginjohtaja ja jälkimäisestä pirtusalakuljettajien kuningas. Käsitykseni puolustaja Niskan häikäilemättömyydestä perustuu tuohon kunnostautumiseen pirtubisneksen alalla; sillä sektorilla eivät äiti Teresa-tyypit pärjänneet. Tosin Niskalla oli myös humaanimpi puoli.

Niska salakuljetti sodan alla 150 Saksan juutalaista turvaan ja sai ansioistaan sodan jälkeen muistopalmun Jerusalemiin. On puhuttu, että hän olisi saanut peräti muistolaatan, mutta sen edellytyksenä olisi ollut juutalaisten auttaminen ilman palkkiota. Niska peri palveluistaan kohtuullisen korvauksen.

Käsitykseni Frenckellin häikäilemättömyydestä perustuu pelkästään siihen, että melkein saman suvun edustaja Naftali Frenkel kunnostautui 30-luvulla Stalinin kanavan rakennustyömaan johtajana. Rakennusprojekti saattoi olla yksi ihmiskunnan suurimmista. Työmaalla kuoli noin 200.000 pakkotyöläistä eli yksi joka metrille. Luulen, että Kiinan muurin rakennustyömaakaan ei pystynyt moiseen saavutukseen.

Arvo Poika Tuomisen muistelmien mukaan Naftali Frenkel, oli taustaltaan ruotsinkielinen suomalainen. Hän oli rauhallisesti ja hillitysti käyttäytyvä ihminen toisin kuin venäläiset. Wikipedia tosin väittää miehen olleen silloiseen Turkkiin kuuluneessa Haifassa syntyneen juutalaisen, joten taas taitaa hedelmällinen tarina ja hedelmätön totuus olla sovittamattomassa ristiriidassa.

Frenkel ei edennyt juoksupojasta maailman suuryrityksen eli Gulagin johtoon, kuten tapana on, vaan mies aloitti tavallisena pakkotyövankina, joka kyllästyi ojennusleirien tehottomaan tuotantoon ja hankkiutui sitten organisaation huipulle. Hän oli kuollessaan kenraaliluutnantin arvoinen sosialistisen työnsankari, joka varmasti oikein onkin.

Kommentit (0)

Niin ainakin Suomessa asunut huomattava julkisuuden henkilö Tabe Slioor antoi ymmärtää kymmenosaisessa muistelmasarjassaan arvovaltaisessa Jallu-lehdessä vuonna 1960. Slioorin mukaan prinssi Bertil oli hänelle oikein kiltti sillä reissullaan, jolla hän oli mukamas seuraamassa Salpausselän kisoja. Sikäli surullinen yhteensattuma, että prinsessa Lilian poistui tuonilmaisiin juuri viikonlopun Salpausselän kisojen aikaan.

On hieman epäselvää, oliko Tabe alun perin persialainen prinsessa, kuten huhuttiin. Se on kuitenkin varmaa, että hän oli ainakin helsinkiläisen torikauppiaan, muistaakseni pottukauppiaan jälkeläinen. Sen sijaan historiallinen fakta on, että hän oli ns. suhteessa kaupunginjohtaja Erik von Frenckelliin.

Nimittäin 50-luvulla Helsingin kaupunginjohtaja ja suuri urheilujohtajamme Erik (eli savolaisittain Ierikka) von Frenckell ihastui palavasti tähän itseään 40 vuotta nuorempaan kaunottareen. Lopulta sitten rakastavaiset kasvoivat erilleen ainakin osittain Frenckellin suvun painostuksen vuoksi. Sen jälkeen Tabe ehkä vähän kostomielelläkin paljasti arvovaltaisessa Jallu-lehdessä suhteen intiimejä yksityiskohtia.

Skandaalin myötä kansan syvissä riveissä syntyi seuraava sanaleikki. Sen mukaan Tabe olisi sanonut, että ”Erik oli elämäni suurin munaus”. Ierikan vastaus olisi ollut: ”Tabe oli sitten munieni suurin elämys”.

Kommentit (1)

Unohdetaanpa hiihtourheilu tältä talvelta ja siirrytään kesälajeihin. Jatketaan kuitenkin pk-urheilijoiden, eli pienten ja keskikokoisten urheilijoiden ylistämistä. Tosiaankin vaikuttaa siltä, että monta kertaa sentit yli 170 ovat materiaalin haaskausta, kuten männäviikkoinen Kupsin Aleksi Paanasen tapaus osoittaa.

Internetistä löytyy mielenkiintoisia yleisurheiluvideoita. Esimerkiksi lupaava maratoonari ja pituushyppääjä Antti Kailio, Syrjälän Torpeedo, lähetti tämän pätkän, joka todistaa sen nykyään uskomattomalta tuntuvan asian, että suomalainen on johtanut olympialaisten 400 metrin aitajuoksua vielä 250 metrin kohdalla. Sitten Jussi Rintamäki, 175 cm, joka on aitajuoksijalle liian vähän, törmää kuudenteen aitaan ja jää kisassa viidenneksi ajalla 50,8. Nykyajan pitkäkasvuinen suomalaisroikale ei tuohon aikaan pysty.

http://www.youtube.com/watch?v=EP-lc2G8ny0

Korostettakoon, että aika juostiin vuonna 1960 hiilimurskalla. Silloin ei vielä tunnettu hormoneja eikä glutamiinista, haaraketjuisista aminohapoista tai gammaaminovoihapoista oltu kuultukaan. Saattaa jopa olla, että iso osa tuon ajan huippu-urheilijoista oli vielä pula- ja sota-ajan jäljiltä kitukasvuisia rääpäleitä. Katsokaa nyt tätäkin näytettä, jossa 169-senttinen Voitto Hellsten voittaa Melbournessa pronssia ajalla 46,2. Siihenkään aikaan ei nykyajan pitkäkasvuinen suomalaisroikale pysty.

http://www.youtube.com/watch?v=v3LOG7qlGJ0

Kommentit (0)

Ennen Helsingin Sanomat oli kansallista sivistystä ja korkeaa kulttuuria vaaliva julkaisu. Nyt uuden lestadiolaistaustaisen päätoimittajan myötä lehti on muuttunut muutenkin kuin vain siten, ettei siitä enää löydä edes telkkariohjelmaa. Ja varsinkin se yksi asia näyttää nykyään Hesaria kiinnostavan kovasti, joka ymmärrettävää onkin, koska tietääkseni lestadiolaiset ovat innokkaita nimenomaan siinä yhessä asiassa.

Tässä yhtenäkin päivänä männä viikolla lehden pääteemana oli selvittää, että miten ihmeessä se maamme elokuvahistorian kuuluisin sekuntti, se kaukaa ja vain varjona kuvattu,  olikaan saatu aikaiseksi elokuvassa Naisen kuvia.  Kyseisessä merkittävässä filminpätkässä vilahtaahan se Donnerin muuvanniin vehje huomattavan komeana. Tutkivajournalisti ei onnistunut saamaan selvyyttä siihen polttavaan kysymykseen, oliko kohtaus aito vai lavastettu.

Harmi, etteivät tulleet minulta kysymään. Olisin osannut kertoa, koska joku aikalaislähde paljasti asian muistelmissaan, jonka nimen päälle en nyt millään pääse. Se muvanniin vehkeen varjo oli ihan oikean työkalun vajo eli vasaranvarren. Ja senkin olisin voinut kertoa, että kyseinen tarvekalu oli ostettu  Renlundin rautakaupasta ihan vasiten tähän tarkoitukseen – varren myöhemmistä vaiheista minulla ei valitettavasti ole tietoa, mutta johonkin taidemuseon vitriiniin se olisi tavattaessa toimitettava.

Luin tuossa juuri Donnerin mammuttimaiset muistelmat osauvalta nimeltään Mammutti eikä Jörkkä kirjassaan paljasta tätä merkittävää yksityiskohtaa elämästään. Sen sijaan mies kyllä paljastaa sekä sanallisesti että kuvallisesti paljon itsestään. Yllättävä asia on esimerkiksi se, etteivät Donnerin sukujuuret olekaan Hollannissa, kuten on kerrottu, vaan kyllä ainakin Kalle Päätalo voisi kirjan erään kuvan perusteella todistaa, että Jörkan esi-isät tulivat sittenkin Kuusamon puolesta.

Ja vielä suurempi ylläri on se, että Donner paljastaa harrrastaneensa nuoruudessaan innolla kuulantyöntöä. Siihen aikaan ei vielä tainnut olla nuorilla ammatinvalinnanohjausta. Nimittäin olen sitä mieltä, ettei Donnerilla ole ollut minkäänlaisia luontaisia edellytyksiä menestyä kuulantyönnössä ainakaan Keski-Euroopan rahakentillä.

Kommentit

Tosin Rautavaara taisi ainakin varttuneemmalla iällä lukeutua lähinnä sosialidemokraatteihin. Ainakin hän oli vuonna 1966 lupautunut silloisen TPSL:n eli Työväen ja pienviljelijäin (harmi, ettei pieneläjäin) sosialidemokraattisen liiton eduskuntavaaliehdokkaaksi. Mies olisi mennyt heittämällä läpi, mutta viime hetkellä puolue jostain syystä pudotti hänet listoilta.

Rautavaara tosin edusti huippuvuosinaan Oulunkylän Tähteä, joka oli kommunistijohtoinen seura, mutta hän myöhemmin vaihtoi sikäläiseen sosialidemokraattiseen seuraan, jonka nimen päälle en nyt pääse – veikkaan vaikkapa Oulunkylän Kisatovereita tms.

Harmi, ettei Rautavaara saanut näytellä enempää kypsemmmällä iällään. Sodanjälkeiset elokuvat, joissa hän nuorena ja komeana esiintyi, olivat lievästikin sanottuna hirveitä. Selkeänä poikkeuksena kuitenkin Väestöliiton sponsoroima sukupuolitautien vastainen Synnin jäljet. Siinä Rautavaara esiintyi ensilikistäjän roolissa.

Muistelmissaan Tapsa vakuuttaa, että kyseinen valistusfilmi oli niin tehokas, että sukupuolitautitartuntojen määrä laski sen jälkeen dramaattisesti myös paheellisessa ja intohimoja kuohahtelevassa Töölönkin kaupunginosassa ja mukamas siitä syntyi sanonta ”lähti kuin kuppa Töölöstä”.

Valitettavasti jälleen kerran törmäämme siihen valitettavaan ilmiöön, että hedelmällinen tarina on parempi kuin hedelmätön totuus. ”Lähti kuin kuppa Töölöstä”- sanonta liittyy tosiasiassa siihen tapaukseen, kun Iho ja sukupuolitautien klinikka, jota jostain syyystä kansa kutsui pelkästään Kupaksi, muutti Töölöstä jonnekin muuanne.

Muuten kuopiolaisen Oikean aseman selostaja Juntunen on kehittänyt sanaväännelmän edellä moneen kertaan kerrotusta sanonnasta. Ainakin kerran, kun kalpalaiset miehissä karkottivat Hifk:n hyökkääjän ahdistelemasta Kalpan maalivahtia, Juntunen sanoi, että ”siinä helsinkiläinen lähti kuin töppö kuulosta”.

Kommentit (0)

Ja ennen kaikkea jalkapalloelämykseni voimakkuutta lisäsi tapa jolla hattutemppu tehtiin. Vähän flegmaattinen Paananen sai kolme kertaa pallon miesrykelmän keskellä, teki pienen harhautuksen, joka sai vastustajan puolustajat kompastelemaan toisiinsa ja lirutti pallon äärimmäisen löysillä vedoilla tarkasti maalin alakulmiin. Ja ettei vain käyttänyt vielä käyttänyt kunnon kärkipotkua, jonka hallitseminen erottaa miehet pojista. Kärkipotkun suuntaa maalivahdin on vaikea ennakoida. Yleensä nykyajan maalintekijät saavat onnistumisensa jälkeen raivoisan hepulikohtauksen, mutta mielestäni Paananen vain haukotteli turhia hötkyilemättä kämmenkuppiinsa urotekojensa jälkeen.

Luulenpa, ettei Aleksi Paanasella, jota tästä lähtien alan nimittämään Ahtaanpaikan Paanaseksi, koska samanlaisen pehmeän kosketuksen armolahjan omannutta Antero Kostiaista kutsuttiin lapsuudessani Ahtaanpaikan Anaksi, ole mitään vaikeuksia siirtyä Keski-Euroopan rahakentille jo lähiaikoina. Vaikuttaa siltä, että pienille ketterille miehille, kuten Maradonalle, Messille ja Paanaselle, on löytynyt oma ekologinen lokero nykyajan isojen hirvimäisten puolustajien seasta.

Kommentit (0)

Ja mikä parasta Karrila ei harrasta dopingia. Sen sijaan muuten urheilukemia on hänellä hyvin hallussa ja luulen, etteivät hiihtovalmentajat K-P Kyröä lukuun ottamatta ole noista asioista perillä . Korostettakoon, että Karrila käyttää vain sallittuja lisäaineita. Glutamiini parantaa lihasten täyttymistä, haaraketjuiset aminohapot ja gammaaminovoihappo ovat hormonin kaltaisia aineita, jotka eivät ole kuitenkaan kiellettyjä.

Uskon vahvasti siihen, että varsinkin haaraketjuiset aminohapot ja gammaaminovoihappo ovat suorituskykyä lisääviä ihmeaineita ja avaimia suomalaisen hiihdon uuteen nousuun. Niiden avulla Sotshista tuodaan muovikassillinen erivärisiä mitaleja. En jaksa millään uskoa, etteikö esimerkiksi norjalaisilla ja jamaicalaisilla jo ole nämä uudet harmaan vyöhykkeen kemikaalit käytössään. Muuten on vaikea selittää norjalaisten hiihtäjien ja jamaicalaisten pikajuoksijoiden luonnotonta ylivoimaa.

Kommentit (0)

Jos olisin diktaattori tekisin Suomesta hetkessä talvikisojen suurvallan. Maamme hiihtourheilu on menettänyt paljon, kun lupaavat yhdistetyn miehet Anssi Koivuranta ja Lauri Asikainen vaihtoivat mäkihypppyyn. Jos minä päättäisin asioista, niin yhdistetyn kilpailijana Koivuranta saattaisi hyvinkin olla maailman paras. Mäkihyppääjänä hän on rankingissa noin sijalla 48. Asiakinen olisi yhdistetyn miehenä kymmenen parhaan joukossa, mutta mäkihypyssä hän on nykyään vasta 45. paras.

Lisäksi superlahjakkaiden Hannu Mannisen ja Samppa Lajusen olisi palattava takaisin kilpaurheilun pariin; molemmat ovat vasta alle 35-vuotiaita eli miehiä parhaassa iässään. Eiköhän heidän kiinnostustaan kilpaurheilua kohtaan voisi edistää vaikka järjestettävän kansalaiskeräyksen tuotoilla? Tietääkseni ainakin Hannu Manninen on edelleen ihan hyvässä tikissä eikä lentäjien työllisyystilanne näytä hyvältä.

Wkipedian mukaan urheilu-uran jälkeen Lajunen on keskittynyt opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa, josta hän valmistui keväällä 2007. Hänen pro gradu -tutkielmansa aihe oli ”Teknologian välityksen liiketoiminnalliset mahdollisuudet Suomessa”. Lajusen gradun aihe vaikuttaa niin tylsältä, että eiköhän hänetkin olisi helppo ylipuhua takaisin jännittävän kilpaurheilun pariin.

Ja jos kansalaiskeräyksen tuotoista jää jotain tähteeksi, voidaan Matti Hautamäki saada palaamaan veturinkuljettajakoulusta takaisin mäkirinteeseen. Janne Ahonen onkin jo jälleen kerran aloittelemassa hyppyuraansa ja kannustimena on varmaan sekin, että hän haluaa hypätä samassa maajoukkueessa poikansa Nikon kanssa. Hyppymaajoukkueen neljännestä paikasta kilpailevat loukkaantumisista hyvää vauhtia Ville Larinto ja Janne Väätäinen.

Pidän todennäköisenä sitä, että jos suunnitelmani ja siihen liittyvä kansalaiskeräys onnistuisivat, tulisi Suomelle ensi talven Sotshin olympialaisista pelkästään yhdistetystä ja mäkihypystä kuusi kultamitalia ja muovikassillinen himmeämpiä. Norja olisi siten totaalisesti nöyryytetty, joka oikein onkin.

Kommentit (3)

Kaukolovan hiihtoja googlettaessa ilmeni, että paikka liittyy keskeisesti Neuvosto-Karjalan ensimmäisen olympiavoittajan suomea puhuneen Fjodor Terentjevin elämään tai paremminkin kuolemaan. Terentjev poistui tuonilmaisiin kesken kilpauransa ja vaikuttaa siltä, että hänelläkin oli eräitä aika tyypillisiä suomalais-ugrilaisen urheilijan taipumuksia. Toissa vuonna miehelle pystytettiin Petroskoihin näköispatsas, ja pitääpä tämäkin patsas huomioida tulevalla Karjalan urheiluhistoriallisella kierroksella.

Lainaanpa suoraan Dpedian artikkelia ( http://dbpedia.org/page/Fyodor_Terentyev ):

Terentjev kuoli tuolloisessa kotikaupungissaan Leningradissa olosuhteissa, jotka ovat jääneet epäselviksi. Hän oli ollut mukana Kaukolovan kisoissa, joissa voitti kilpailun. Väitettiin, että kun voittoa oli juhlittu vodkan voimalla, hän olisi tullut huoltoautolla kotiin, ajanut sen autotalliin ja jättänyt sen käyntiin ja näin kuollut häkämyrkytykseen. On epäilty sitä, miten hän olisi voinut humalassa ajaa auton kotiin ja talliin ja jättää auton käyntiin ja sitten lukita ovet ja jäädä auton sisään. On arveltu, että häntä ei haluttu mukaan Innsbruckin kisoihin, jonne hän oli ilmoittanut tähtäävänsä, ja että hänellä olisi ollut vielä muitakin, valtiolle kiusallisia aikomuksia, ja tilanne olisi ratkaistu järjestämällä hänen kuolemansa. Terentjev kotikylän Paatenen karjalaiset ovat sitä mieltä, että venäläisten kokema kateus menestynyttä ei-venäläistä urheilijaa kohtaan liittyy hänen kuolemaansa jollain lailla. Hänen sanotaan kuolleen “pahalla surmalla”. Terentjeville suunnitellaan patsasta Petroskoihin.

Lisää Fjodor Terentjevin traagisesta elämästä voi kuunnella täältä Ylen arkistosta:

http://areena.yle.fi/radio/1294478

Kommentit (0)

Pikkuisen eilisen Ruotsin Lapin miehen ja hänen kaverinsa Göstan muistit sassaroivat. Se pöydän päässä tyhjennysharjoitusta johtavan miehen sukunimi ei ollut Alakulli vaan Alakulppi, etunimi oli Olavi. Hän oli Ounasvaaran hiihtoseuran miehiä. Sodan aikana Alakulppi johti kapteenin arvoisena Lapissa partisaanien torjuntatoimia ja kunnostautui sotatoimissa siinä määrin, että pakeni sodan jälkeen Usa:n armeijaan. Ilmeisesti hän menestyi sielläkin hyvin, koska sai autonkuljettajakseen erään Elvis Presley-nimisen nuorukaisen. Presley ei ollut hiihtomiehiä, vaan hän harrasteli enemmänkin laulamista. Alakulpista on Kari Kallonen julkaissut kirjan nimeltään Olavi Alakulppi – sissiluutnantti.

Tarinan Olkihuorakaan ei ollut oikeasti Olkihuora, vaan oikeasti hän oli Eino Olkinuora. Olkinuora syntyi Kaukolassa, joka on hiihtäjälle hyvä syntymäpaikka. Sodan jälkeen Kaukola tunnettiin maailmalla Kaukalovana ja se oli kansainvälisestikin tunnettu Neuvostoliiton talviurheilukeskus. Olkinuora edusti huippuvuosinaan Iisveden Kiriä. Seuran vaihtoon saattoi osaltaan vaikuttaa sekin, että hän oli suonenjokelaisen suurjuoksijan Könösen Salamon armeijakavereita. Kaveruus kesti loppuun asti, koska Salamo oli paikalla, kun Olkinuora osui pk-suihkun tielle Jatkosodan alussa. Olkinuorasta on Lauri Järvinen kirjoittanut kirjan nimeltään Eino Olkinuora: Eteenpäin!

Kolmannen, pöydän alla makaavan miehen nimen päälle ei Göstakaan päässyt, mutta epäilen, että hän oli Kalle Jalkanen, Iisveden Kiri. Jalkasen virallisessa elämänkertateoksessa nimittäin kerrotaan, että Kalle oli innokas Länsi-Pohjan kävijä ja että vielä pitkään jälkeenkin päin sikäläiset hiihtoihmiset muistelivat miehen iloista luonnetta. Korostettakoon sitä, että Jalkaset ovat taiteellisesti lahjakasta sukua ja välillä tämä piirre ilmenee suoranaisena boheemiutena. Antti O. Arponen on julkaissut Kallesta kirjan nimeltään Viestisankarit: Kalle Jalkasen ja Matti Lähteen elämäntarinat.

Kommentit (1)

Vaikka suomalaismenestys onkin ollut mömmön-kisoissa mainio, niin joskus historiassa on pärjätty paljon paremmikin. Ilmeisesti meikäläisissä valmennusmenetelmissä on vielä jotain parannettavaa; ehkä oppia pitäisi ottaa maamme hiihdon kultavuosien aikaisista konsteista. Tietääkseni suomalaishiihtäjät eivät esimerkiksi enää tee ns. tyhjennysharjoitusta ennen suurkisoja, kuten ennen oli tapana tehdä.

Hyvän kuvauksen 30-luvun lopun tyhjennysharjoituksesta on Torinionlaakson meänkielellä kertonut Lapin kansan toimittaja Jouko Kurppa, jota Hesarissa lainattiin vuonna 1994 jutussa nimeltään Monot vinossa. Ihmeellinen on tuo netti; löysin mieleeni syöpyneen jutun Hesarin arkistosta avainsanoilla ”Alakulli” ja ”Olkihuora”.

Alla olevan tarinan tyhjennysharjoitus tapahtui siis 30-luvun lopulla Ruotsin puolen meänkielisellä alueella, jossa hiihtourheilu oli suosittua jo silloin ja rikkaan Ruotsin palkinnotkin olivat niin hyvät, että meikäläiset huiput kilpailivat siellä mielellään. Myös seudun muut palvelut miellyttivät huippuhiihtäjiämme – ainakin Lapin miehen kertomuksesta voisi niin päätellä:

”Gösta kattoo Suomen krannille ja näkkee, että siellä tullee hiihtomamiehiä meän puolelle päin. Gösta mulle, että vahtaapa sieki, ketä ne nuo ovat.” ”Mie sanoin Göstalle, että nehän on suomilaisia. Ekkös sie ole aviisissa nähny? Nuohan on justiin niitä suomilaisia hiihtomamiehiä, jokka ovat menestyneet siellä olympiakalaasissa: Olokihuora ensimäisenä, Alakulli toisena ja sitten kolomas suomilainen, jonka nimeä met emmä Göstan kanssa nyt muista, mutta suomilainen kuithenkin.” ”Mithään ne tähän aikhaan täälä tekevät, kun loppi on vasta viikon päästä? Tulleekhaan ne tänne renaahmaan?”

Tyhjennysharjoitus kestää viikon ja koko sen ajan ruotsalaiset ajavat vakoilemaan suomalaisia joka päivä, ja joka kerran he näkevät, että ”suomilaisten sivakat ovat höönan takana yhesä ja samasa knipasa”. Hiihtäjät itse istuvat hotellissa: ”Iso ämpäri viinaa pöyällä ja Alakulli siinä pöyän päässä, Olokihuora siinä vähän kauempana ja se kolomas suomilainen pöyän alla – met emmä Göstan kanssa nimeä nyt muista, mutta suomilainen kuithenkin.” Vähääkään eivät suomalaiset treenaa varsinkaan sen jälkeen, kun kertoja ja Gösta hankkivat heille Kaartisenkylästä kunnon huorat.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että suomalaiset Alakulli ja Olkihuora sekä se kolmas, jonka nimen päälle ei päästy, hallitsivat kilpailua yhtä ylivoimaisesti kuin norjalaiset nykyajan kisoissa. Mutta tarina jatkuu vielä ja sisältää opetuksen siitä, että kilpailun jälkeen tulee vielä verrytellä huolellisesti.

”Täävlingin jälkeen met menimmä sinne hoteliin sisäle. Gösta pysähtyy kuin patsas siihen ja sanoo, että kuule. Nyt ne vasta ryyppäävät ja nyt ne vasta naivat!”

Kommentit (0)

Mahottoman jännäksi menee mömmön-kisojen mitalitaulukko. Saatan kerrankin olla voittajan puolella, koska lukeudun nykyään muun maailman joukkueeseen. Ja hyvin muun maailman joukkue on Norjalle pärjännyt.

Tosin pelkään, että norjalaiset ottavat naisten ja miesten kuninkuusmatkoilla viitoisvoitot ja se saattaa romuttaa unelmani muun maailman paremmuudesta. Onneksi joukkuemäkeen sekä naisten- ja miesten viesteihin Norja ei saa asettaa kuin yhden joukkueen, joten sieltä muu maailma saa mukavasti himmeämpiä mitaleja.

Suomikin on menestynyt mömmön-kisoissa ihan kohtalaisesti. Pohjoismaista olemme kolmansia ja Baltian maista, joka on luonnollisin viiteryhmämme, olemme selkeä ykkönen. Naisten parisprintistä, mikä laji se sellainen sitten onkaan, saimme pronssin ja muitakin hyviä sijoituksia olemme saavuttaneet. Mäkihyppääjistäkin moni on selvinnyt karsinnasta itse kilpailuun.

Kultaa maamme kaivannee turhaan; se saattaa jäädä saavuttamatta näissä mömmön-kisoissa. Tosin onhan lajeista jäljellä vielä esimerkiksi joukkuemäki ja siinä tasaisen vahva mäkikaartimme voi ihan hyvin yllättää. Suurmäen kilpailussakin kolme meikäläistä oli viiden parhaan joukossa; tosin häntäpäästä laskettuna.

Kommentit (0)

Pohjolan rauha on vaarassa, koska Ruotsin tv:ssä on eilen väitetty, että Norjan kansallisankarin Björn Dählien hemoglobiiniarvo olisi ollut vuonna 1997 noin 175. Väkisinkin tulee mieleen Salvadorin ja Hondurasin välinen sota 1970-luvulla, jonka väitetään alkaneen jalkapallo-ottelun seurauksena.

Itsekin olen Dählien hemoglobiiniskandaalista äimän käkenä, sillä uskoin miehen veriarvojen olleen paljon korkeamman eli lähes samaa luokkaa kuin Smirnovilla ja Faunerilla, jotka olivat lähes 200:n haamurajan ylittäneitä miehiä. Ja tietysti ruotsalaiset tölväisivät meitä suomalaisiakin, sillä myös Jukka Hartosen puhtaus kyseenalaistettiin. Pahinta asiassa on, ettei Hartonen pärjännyt kansainvälisillä laduilla alkuunkaan, vaikka hänen väitetään harrastaneen dopingia.

Yhtään ruotsalaista ei eilisessä ohjelmassa kuulemma syyllistetty. Itse olisin mielelläni kuullut lisätietoa niistä monista ruotsalaissuunnistajista, jotka poistuivat tuonilmaisille suunnistusradoille epäselvissä oloissa 1990-luvulla. Punkin puremista puhuttiin, mutta ehkä punkki puraisi myös sitä suomalaista huippuhiihtäjää, jonka väitetään löydetyn tajuttomana ladunvarresta, kun veri oli niin paksua, ettei enää kunnolla kiertänyt.

Tässä tilanteessa on syytä palauttaa mieleen Arto Koiviston tunnustukset. Hengellisessä kirjassaan Elämäni ladulla mies avoimesti myöntää, ettei 70-luvullakaan ilman hormoneja ollut mahdollisuutta maailman terävimpään kärkeen Siinä ei kauaa moraalin kanssa painittu, oli valittava joko tai.

Ja kun verta työnnettiin muutama pussi suoraan suoneen, niin kyllä siitä hyötyä oli, kovempi potku löytyi kummasti. Nyt uskoon tullut Koivisto katuu ja arvelee, että olisi niille verille ollut tärkeämpääkin käyttöä. Hän tunnustaa, että oma kunnianhimo ajoi järjen edelle ja sanoo kirjassaan lopuksi nöyrästi, että antakaa anteeksi jos voitte.

Mielestäni Arto Koivisto, usovainen mies, olisi kutsuttava kansallisen totuuskomission kuultavaksi samalla tavalla kuin Etelä-Afrikassa tehtiin entisen sortohallinnon edustajille. Hänen avullaan paljastuisi 70-luvun suomalaisen hiihdon valkoinen valhe.