20.06.2012, 17:57

Vedetään vähän takaisin eilistä. Maatieliikenne vaatii kaikesta huolimatta kymmenen kertaa enemmän uhreja kuin ampuma-aseet, mutta eipä ole sellaista kukkahattutätiä vielä ilmaantunut, joka vaatisi yksityisautoilun kieltämistä sillä perusteella, että se on ihan tolkuttoman vaarallista. Jotenkin kansa hyväksyy mukisematta huomisenkin juhannuksen menoliikenteen vaatimat uhrit ikään kuin kyse olisi jostain jumalallisesta asiasta.

Liikenteen vaatimia uhreja ajattelin, kun pari päivää sitten kuoli kolarin seurauksena Lintulan nunnaluostarin monipuolisesti lahjakas ja arvostettu johtaja. Se palautti mieleeni, että käytyäni reilut 30 vuotta sitten ensimmäisen kerran Valamon uudessa luostarissa, jututin siellä laitoksen silloista johtajaa, joka oli nousemassa punaiseen Ladaansa. Hän kertoi olevansa menossa Lintulan nunnaluostariin syömään, kuten kunnon munkin pitääkin.

Keskustelimme varsinkin Valamon hyvinvoivien peltojen viljelyperiaatteista. Hän kannatti biologista viljelyä. Biodynaamisen menetelmän hän tuomitsi. Siinä törmättiin hänen mieelstään viime kädessä kaiken maailman jungeihin ja jangeihin, jotka ovat pelkkää mystiikkaa. Se on yllättävä näkökulma munkin näkövinkkelistä käsin.

Pari päivää tapaamisemme jälkeen luin Savon Sanomista, että sama luostarin johtaja oli ajanut Ladallaan tieltä ja kuollut. Minulle jäi kuva harvinaisen huumorintajuisesta ja älykkäästä ihmisestä. Taisi olla sama mies, jolta radiotoimittaja kerran kyseli ristisaaton tarkoitusta.  Ristisaaton vetäjä totesi vähän Seppo Rädyn malliin, että tässä touhussa ei kyllä ole järjen häivääkään, ihan hullun hommaa.

Kommentit (0)

Jotenkin tänään taas tuntuu vahvasti siltä, että jos joku ns. kukkahattutäti saisi järjestettyä kansanäänestyksen siitä, pitäisikö maamme kotitalouksien kaikki pyssyt kerätä jonnekin varmaan varastoon lukkojen taa, hän voittaisi kirkkaasti sen äänestyksen. Vaikka Suomen piti tutkimusten mukaan olla maailman paras maa, niin tuntuu siltä, että joka toinen päivä joku elintasokilpailussa häviölle jäänyt perheenisä lopettaa perheensä ja itsensä välttääkseen itsensä ja lähiomaisensa luuseriksi leimautumisen häpeältä.

Virallisten kansainvälisten tilastojen mukaan Suomi on aseiden määrässä kolmantena Usa:n ja Jemenin jälkeen. Ja luulenpa, että jos tilastossa huomioitaisiin kaikki ne riihien alta löytyvät sikapyssyt, joita viime sodista salakuljetettiin kotirintaman tarpeisiin, saattaisimme olla maailman johtava asekansa. En pitäisi suurena vääryyten sitä, vaikka luvattoman aseen hallussapito olisi yhtä tuomittavaa kuin kovien huumeiden hallussapito ja luulen monen poliisinkin olevan samaa mieltä.

Englantilaiset ovat IRA:n ja jalkapallohuligaanien synnyttämästä maineesta huolimatta yksi maailman väkivallattomimmista maista, mutta siitä huolimatta siellä kiellettiin yksityishenkilöiden taskuaseet. Tosin ei niitä kerätty valtion varastoon lukkojen taa, vaan niihin piti hitsata kiinni metrinen terästanko, jonka jälkeen niitä ei voinut enää kuljettaa huomaamattomasti.

Suomessa varmaankin terästankoajatus herättäisi lujaa vastustusta sillä perusteella, että se vaarantaa maamme pistooliampujien menestymisen olympiakisoissa. Siihen väitteeseen kunnon kukkahattutäti sanoisi, että entäs sitten. Kyllä kai suomalaiset saattaisivat vallan mainiosti jatkaa elämäänsä, vaikka joku pistooliammuntamitali jäisikin saamatta.

Kommentit (0)

Kun Petäisen pintaa nostettiin pikkuisen parikymmentä vuotta sitten, tuli tästä kosteikosta Suomen paras haukijärvi. Olen varmasti noin tuhat kertaa soutanut sen noston jälkeen päästä päähän yleensä yksikoukkuista jigiä vetäen ja voin kaksi sormea vaikka missä vannoa, että aina olen hauen saanut. Ei ole aiemmin mennyt pili pattaan hauen sijasta, kuten Kärkkäälässä asia ilmaistaan alatyylillä. Keskimäärin olen saanut kolme haukea uistelureissuillani.

Mutta eilen tapahtui merkillinen luonnonilmiö eikä jänkäkoira ollut otollaan. En uskonut hauettomuuttani ensimmisen viiden kilometrin soudun jälkeen  ja tein uuden lenkin. Muutama ahven tuli, joukossa pari körmyniskaakin, mutta hauki ei vain ollut syönnillään.

Ennen uskottiin, että alkukesästä kudun jälkeen hauki menettää hampaansa ja on syömätouhuissa seuraavan kerran vasta elokuulla, mutta Petäisen petokalat eivät ole viime vuosina hampaistaan luopuneet, vaan ovat purreet kesät talvet. Petäisen pohjoispää on hirvittävän matala; kahta metriä ei ole missään, joten sieltä on ollut helppo hauet löytää.

Taidan olla nykyään ainoa, joka harrastaa Petäisellä koukkukalastusta. Monille järven kalat ovat niin mudanmakuisia, etteivät suostu niitä syömään. Elohopeakin saattaa asiaa ymmärtäviä pelottaa. Suojärven kaloja saisi kuulemma syödä vain pari kertaa kuussa ja tuskin Petäisellä on paljoa parempi tilanne. Minustakin siellä haukien pituus vaihtelee selvästi lämpötilojen mukaan.

Kommentit (0)

Tänä kesänä on paljon elämää. Lapissa nimittäin sanotaan, että ellei ole räkkää ei ole elämääkään. Tuo ilmaisu ymmärretään muualla Suomessa helposti toisella tavalaa. Savossa taas vastaavasti sanotaan, että tänä kesänä on köyhälläkin paljon ystäviä. On nimittäin runsas hyttysvuosi yleiskieltä käyttääkseni.

Lapissa räkkä tarkoittaa sääskiä, joita nyt on kahmalokaupalla. Savossa taas on itikoita pilvin pimein. Ja lisäksi ne ovat tänä kesänä ruumiinrakenteeltaan poikkeuksellisen rotevia. Vaikka vanha mies olenkin, vaikkakin vielä ihan kopsakka ukko, ellen peräti rasakka mies, niin näin pahaa itkkavuotta en muista.

Pohjanmaalla itikka tarkoittaa ihan muuta. Olin joskus nimittäin opiskeluaikaan eräässä suuressa tavaratalossa joulun ajan järjestysmiehenä ja olin päästä hengestäni, kun en oikein ymmärtänyt, mitä itikka merkitsee pohjalaisille. Raavas pohjalainen tuli myöhään jouluaattoiltana mielenhäiriöön tavaratalon jouluhulinassa ja halusi teurastaa jonkun. Minulle hätään kiiruhtaneelle järjestysmiehelle hän kertoi olevansa Itikan teurastaja, mutta vaikutti siltä, että itikan sijasta minäkin olisin ollut teuraaksi sopiva.

Minusta itikan teurastaja ei kuullostanut ollenkaan pahalta. Pian opin sen, että mies oli teurastajana Seinäjoen Itikka-nimisellä teurastamolla. Itikka tarkoittaa ainakin Seinäjoen suunnalla lehmää. Mies leppyi, kun ihmettelimme yhdessä suomen kielen kummalisuuksia. Mutta aina tuon tapauksen jälkeen olen ollut ikionnellinen sellaisesta perinteisestä rauhallisesta joulusta, jolloin minua ei yritetä teurastaa.

Ymmärrän vallan mainiosta, että Itikan teurastajan humeettikoppa sassaroi, eli että hänellä oli mielenterveyden ongelmia. Ei minullakaan pysyisi yläkerran matot ihan suorassa, jos päivästä toiseen löisin lihoiksi viattomia luontokappaleita.

Kommentit (0)

Tuo kuuden euron laite oli pettymys. Ostin sen, koska kellossa oli herätysominaisuus. Ikävä kyllä siitä petti ranneke heti kättelyssä, kun korjasin autoa. Sitä asiaa ei kukaan tuttavapiirissäni ole uskonut. Lisäksi kellolla oli se haittapuoli, että se rääkäisi epätoivoisesti tasatunnein niin, että yöksi se piti viedä parvekkelle, jotta pystyi nukkumaan. Naapurit eivät onneksi ole valittaneet.

Kommentit (0)

Karhuistuminen

Tuo Kakkisensalon karhuhauta on varmaankin kaivettu ihan tarpeeseen. Muistelen, että eräs Karttulan Koivistojen suvun edustajan kertoneen, että hänen isovaarinsa, jonka sukunimi oli vielä silloin ennen Karttulan kirkkoherran suorittamaa lyhentämistä Koivistoinen, muutti Satulamäen talosta sen jälkeen, kun karhu oli seuraillut mietteliään näköisenä isäntää ja tämän taluttamaa lehmää rajapuron toiselta puolen, kun vaari talutteli siellä äpyliään.

Närhin Kalle taas kertoi, että hänen lapsuudessaan Satulamäen hevosella oli karhun kynnen jäljet kyljissään. Se tarina tuntui sen lapsena kuullessani epäuskottavalta, koska karhuista ei ollut siihen aikaan kylällä mitään havaintoja.

Kuitenkin ensimmäinen minun tietämäni kontio palasi kylälle jo vähän myöhemmin eli1976. Sitä pelättiin oikeasti siihen asti kunnes Erik Nygren sen ampui professorin ottein. Tapaus oli isosti Savon Sanomissa. Nyt petoihin on totuttu eikä kokonainen karhulauma enää tunnu yhtikäs miltään. Kolme vuotta sitten oli meidänkin nurkissa nähty emonalle kahden poikansa kanssa. Ja varmaan perheen isäkin oli jossain lähistöllä.

Tuon kolmen karhun pihavierailun jälkeen jouduin olemaan iltakävelyllä rouvalleni turvamiehenä. Karhuun ei sillä kertaa törmätty, mutta kuulin, että yksinäinen susi oli juuri samaan aikaan juossut samalla tiellä kylän halki ja käynyt jopa naapurin portailla. Niin se luonto voittaa Kärkkäälässäkin pikkuhiljaa omansa takaisin muutaman sadan vuoden jälkeen.

Kommentit (0)

Aina oppii uutta, kun vanhaksi elää. Viimeksi Kärkkäälässä käydessäni Närhin Eelis kertoi, että pikkupoikana hän oli löytänyt Satulamäen takaa, sieltä jostain Rajapuron Karttulan puolella nykyään kulkevan metsäautotien liepeiltä noin kolme metriä syvän ison kuopan ja ihmetellyt asiaa isälleen. Isä Kalle tiesi kertoa, että monttu on karhuhauta.

Muinaiset esi-isämme pyydystivät karhuja ansakuopalla. Syvä monttu peitettiin huteralla katteella, ja sen päälle asetettiin syötti karhulle. Kun pahaa-aavistamaton metsän kuningas löntysti toiveikkaana syönnökselle, putosi se huteran katteen läpi monttuun kohtalokkain seurauksin, jossa tuskin henkilövahingoilta vältyttiin. Pahaa pelkään, että muinainen esi-isäni oli haudan pohjalle tökkinyt teräviä seipäitä otuksen pään menoksi. Ei tunnu oikein reilulta peliltä tuollainen.

Lähestyvän loman tulostavoitteeksi pitää asettaa, että yritän etsiä Kakkisensalolta tuon karhunhaudan jäännökset. Tuskinpa ne vielä ovat täysin hävinneet. Samalla kertaa voisi yrittää löytää myös sen kuuluisan, kylän ainoan, pontikkatehtaan rauniot ja ehkäpä käpykaartilaisten korsun paikkakin vielä erottuu maastossa.

Ja tietysti mielessäni elää se ikiaikainen haaveeni, että suunnistaisin vielä Salmisen ja Airakselan rajoilla erämaassa sijaitsevan lammen rannalle, jonka nimi on minua pikkupojasta asti sairaalloisesti kiehtonut. Lampare on nimeltään Persepyöreinen, joka nimi on myös häpeämättömästi karttaan oikein kirjattu, tosin kuin sen mustavetisen suolammen siinä Kumpusen vieressä, jonka kartassa erheellisesti väitetään olevan nimeltään Vattulampi, vaikka se ei ole vattua nähnytkään.

Kommentit (0)

Kyynelten kallio on historian dosentti Teemu Keskisarjan kirja 1700-luvun suomalaisten perversioista. Mielenkiintoinen kirja, sillä ketäpä ei seksi ja väkivalta kiinnostaisi, vaikka toista väittäisikin.

Tutkimuksen valossa suomalaiset olivat todellista eläimiinsekaantujakansaa. Kirja on täynnä kertomuksia siitä, kuinka maaseudun miehet tykkäsivät liikaakin lehmistään ja lampaistaan. Naisia teoista ei tuomittu – tosin Venäjän keisarinna Katariina Suuresta ja hänen hevosestaan kiertää kaikenlaisia juoruja.

Eläimiinsekaantujien tuomiot olivat julmia; sekä sekaantuja että eläin lyötiin lihoiksi. Sekaantuja vielä yleensä lisäksi paloiteltiin. Viattomat eläimet tapettiin, koska uskottiin, että lajit voisivat risteytyä ja ihmislehmistä saattaisi siunaantua kaikenlaisia ongelmia. Tietämätön kansa yritti joskus jopa epäilyttävän näköisten vasikoiden ulkonäöstä arvailla isän henkilöllisyyttä.

Vaikka suomalaiset olivat innokkaita eläimiinsekaantujia, niin harhaviettisyys oli täällä erittäin harvinaista. Itse asiassa niin harvinaista, ettei ilmiölle ollut edes termiä. Nykyäänhän alan harrastajilla on jokin ulkomaalaisperäinen nimitys, jonka päälle en nyt pääse, koska harvoin sitä käytetään ja jota esimerkiksi nykynuoret ovat tuskin kuulleetkaan ja jos ovat kuulleet, eivät  puhekielessään juurikaan käytä.

Kielemme kehittäjänä tunnettu Elias Lönnrot yritti vakiinnuttaa harhaviettisten miesten, eli ns. miehimysten, nimitykseksi termiä takatuuppari, jonka kuvaavan nimityksen soisi yleistyvän tässäkin ajassa.

Kommentit (0)

Koko kevät ja alkukesä on ollut elämässäni painajaismaista aikaa. Painajainen alkoi 15.4.2012 klo 19.35. Liigan ensimmäisessä pelissä hekumoitsin katsomossa, että nyt on vihdoinkin Kuopiossa joukkue, joka voittaa Suomen mestaruuden. Kups pyöritteli ensimmäisen reilun tunnin viime vuoden pronssijoukkue JJK:a niin, että epäilin ottelun päättyvän noin 5 – 0, joka lopputulema mairittelisi vieraita. Kupsin mestaruus oli mielestäni selviö.

Sitten reilun tunnin jälkeen JJK hyökksäsi kaksi kertaa ja tilanne oli sitten tasan 2 – 2 ja vieraiden voittomaali roikkui ilmassa, kuten urheiluselostuksissa tavataan sanoa silloin, kun kilpaillaan jalkapalloilun merkeissä ja kun joukkueiden väliset voimasuhteet ovat epätasapainossa. Kuopiolaisten peli-ilo hävisi 15.4. klo 19.35 ja sama ilottomuus on porukkaa vaivannut eiliseen asti. Alkukesä oli täysi katastrofi. Mieleni oli sysimusta. Sarjasta putoaminen näytti olevan selviö.

Eilen Kups pelasi parin viikon tauon jälkeen kentällä ja voitti JJK:n vieraissa 5 – 1. Keskisuomalaisen sivuilla itkeskeltiin, että Kups pelaa fyysistä jalkapalloa sääntöjen rajoilla. Sellaiseen peliinhän minä joukkuetta neuvoinkin sen jälkeen, kun se alkukesän yritti matkia FC Barcelonaa ja hävisi melkein kaikki ottelut kauniin lyhytsyöttöpeliesityksen jälkeen. Nyt Kuopiossa on palattu suomalaisen potkupalloilun juurille ja miestä vedetään kläägällä sääreen, ellei se muuten asetu ja vastustajat kaatuvat kuin heinää.

Muuten yleensä kuopiolainen yleisö on ainakin kotikentällä hyvätapaista, mutta luotettavista lähteistä olen kuullut, että eilisen Urho-kanavan selostuksen taustalta kantautui savolaisfanien rytmikkäät huudot, joilla jyväskyläläisiä kehotettiin haistamaan sitä muuvvattakin värkkiä. Myönteistä on kuitenkin se, että tällä kertaa tietääkseni Jyväskylän pallokentän vessat jäivät rikkomatta, kuten edellisellä reissulla tehtiin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan hyvää potkupalloaiheista musaa:

http://www.youtube.com/watch?v=3t8ARaQQ3AY

Kommentit (0)

Lööppien mukaan Matin Susannalla on kova vauvakuume. Onnea ja menestystä Susannalle ja Matille tässä yhteisessä projektissa. Itse en oikein ole Susannaan vielä kunnolla tutustunutkaan, mutta aion sen tehdä kesälomalla katsomalla tämän Jim-kanavan arkistoissa näkyvän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan sarjan Nykäsen Matista ja Susannasta; siinä samalla varmaankin opin tuntemaan myös Susannan, joka lienee Matin kaltainen sympaattinen ja syvähenkinen ihminen. Säälittää vain, että nuori nainen aivan täysin tahtomattaan vasten ilmeistä haluaan nostetaan yhdeksi tämän valtakunnan tärkeimmistä mielipidejohtajista.

http://www.ruutu.fi/video?video_browser_series_filter=Nyk%C3%A4sen%20Matti

Mutta en kunnon pikkuvirkamiehenä lakkaa ihmettelemästä sitä, miten epäsovinnaiset ja värikkäät miehen puolet houkuttelevat kauniita naisia.  Sellaisten miesten kanssa aika ei varmaankaan tule pitkäksi. Matillakin naisia on riittänyt monta joka ulokkeelle. Ja viehättävä nuori pikajuoksijatar ja näyttelijätär Manuela Bosco tunnusti äskettäin ilmestyneissä muistelmissaan, että hänkin on kovasti kiinnostunut rikollisen oloisista miehistä. Samoin varmaan ajatteli se neitonen, joka avioitui helsinkiläispoliisien teloittaja tunnetuksi tulleen Christensenin kanssa  heti tämän jäätyä kiinni.

Alan huippua sitten edustaa se nuori pitkälle koulutettu suomalaisnainen, joka julkaisi Hesarissa kaukorakkautensa Mohammed El-Amirin muistokirjoituksen: ”Syvällä sydämessäni/säilyy muisto/hänestä, jota rakastan/ja jota en koskaan unohda.”  Naisen mukaan vainaja oli hyvin rakastettava ihminen, kuten varmaan olikin. Mohammed EL-Amir johti niitä musulumaaninuorukaisia, jotka opettelivat matkustajakoneiden hallintaa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ilmatilassa 11.9.2011.
Kommentit (0)

Puijo-tilaisuudessa Kuopion matkailupäällikkö Jari Piirainen pyysi läsnäolijoilta kirjallisia esityksiä Puijon kehittämiseksi. Voittopalkinnoksi hän lupasi omilla rahoillaan kustantaa sykemittarin. Idearikkaana kuopiolaisena laadin oman hahmotelmani Puijon tulevaisuudeksi.

Esitin paperilla, että suunnitteilla olevan perinteisen golfkentän sijasta alueelle perustetaan Tahko Pihkan kehittämä murtomaagolfkenttä. Murtomaagolf on peli, jossa golfia pelataan pesäpallomailalla ja -pallolla eikä sen harrastaminen oikein toteutettuna vaaranna kestävää kehitystä.

Tahko Pihkala oli golfin ystävä. Hän katsoi pelissä yhdistyvän hyödyllisen kävelyn ja hupaisan tarkkuuslyönnin. Tosin hän arvioi, ettei golfista maamme köyhyyden ja haasteellisten luonnon olosuhteiden vuoksi koskaan voi tulla massojen liikuttajaa. Niinpä syntyi ajatus pelin kansallisesta vastineesta, joka sai nimekseen nummipallo; itse pitäisin nimitystä murtomaagolf parempana.

Siinä yhdistyivät pesäpallo ja golf. Pallo asetettiin kepin nenään, josta sitä lyötiin pespallomailalla. Peliä oli tarkoitus pelata hiekkanummilla, josta syystä golfin suomalaismuunnelmaa oli perusteltua nimittää nummipalloksi. Kuivatulla suollakin sitä olisi voitu harrastaa. Ehkäpä turve- tai suopallo olisi ollut sille myös hyvin meikäläistä elämänmuotoa kuvastava nimi. Mutta mielestäni lajia voi ihan hyvin pelata myös ikimetsässä ja siksi nimi voisi olla myös murtomaagolf.

Nummipallossa reikien välin tuli olla 150 – 800 metriä. Kunkin taipaleen päähän piti tasoittaa maaliksi lipuilla merkitty pienehkö noin metrin säteellä piirretty ympyrä, jota reunustaisi määrätyn syvyinen ja levyinen oja, joka estäisi ympyrään pudonneen pallon vierimästä siitä pois.

Mielestäni jonkun olisi tehtävä jotakin maamme turvepalloharrastuksen eteenpäin viemiseksi. Suomen turvepalloliitto tai murtomaagolfliitto olisi pikaisesti perustettava. Muistaakseni Tahkon ideoima Suomen salamapalloliitto perustettiin 6.6.-66 klo.6. Se ajankohta on helppo muistaa kuten myös Alkon myymälöiden avaamispäivä kieltolain päättymisen jälkeen, joka oli 5.4.-32 klo 10. Helposti mieleen jää myös Kuopiossa perustetun jääsählyliiton syntymäpäivä 11.11. 2011 klo 11.

Kommentit (0)

Alan olla huolissani mentaalihygieniastani. Lopullinen sekoaminen lienee lähellä. Päätalon Kassulla alkoi pyörimään mielessä tauotta Lasihelmi-iskelmä ja kohta sitten mies vietiinkin tahdonvastaisesti Hatanpään mielitautiparantolaan. Itselläni ei soi mielessä Lasihelmi, vaan vaikka täysin julkijumalaton olenkin, niin tämä Paavon virsi soi päässäni tauotta.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/jaakko_

ryhanen_paavon_virsi_29242.html#media=29250

Olin nimittäin anopin kanssa vähän ulkona hurvittelemassa ja kävimme Tuomiokirkossa Sulasolin konsertissa. Sen päätteeksi väki lauloi porukalla Paavon virren, joka liittynee Paavo Ruotsalaisen edustamaan körttiläisyyteen, vaikka virsi on otettu virsikirjaan jo vuonna 1701 eli ennen körttiläisyyden syntyä.

Ruotsalainen oli kotikylälläni tuttu mies; hän kävi joskus reilut 200 vuotta sitten saarnamatkallaan Kärkkäälässä ja sen tiimoilta kiertää hävyttömiä juttuja vieläkin. Paavo oli tavallaan aikansa rock-tähti ja hän siis kävi keikalla Kärkkäälässäkin. Muuten Paavon tytär muutti miniäksi ihan lähelle Kärkkäälää eli Virmaanpäähän Pentti Korhosen taloon. Pitänee joskus selvittää, miten paljon kotikylällä on inkeriläisten metsärosvojen ja presidentti Kekkosen geenien lisäksi myös Paavo Ruotsalaisen perimää.

Tuomiokirkosta poistuessani näin, että ryhmä Suomen kansanarmeijan sotilaita ja laajennetun komppanian verran kuopiolaisia nuoria istui juomassa pussikaljaa kirkon edessä puistossa. Harvoin näkee niin iloisia suomalaisia. Kaikki hymyilivät vilpittömästi ja silmät loistivat elämäniloa. Sellaisen näkeminen ei ole tavallista tässä tuhansien murheellisten laulujen maassa.

Tulipa mieleeni, että jos näin kauniit kesäillat jatkuvat, riisun nykyään housujani kannattavan munkinvyön, astelen empimättä Valintataloon ja ostan häpeämättömästi kassillisen olutta ja menen muitten nuorten joukkoon juomaan pussikaljaa kirkon pihalle. Sen verran olen minäkin Paavo Ruotslaisen oppeja lukenut, että hän korosti sitä, että jos syntiä kerran pitää tehtämän, tulee sitä tehtämän hilpeällä mielellä ja mahdollisimman julkisesti.

Kommentit (0)

Korkeina kävivät keskustelun mainingit, mutta onneksi henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin, kun valtuustosalissa kuopiolaiset saivat eilen kertoa mielipiteensä Puijon kehittämisestä. Erityisesti monia näytti suivauttavan se, että viisi hehtaaria ikimetsää aiotaan muuttaa golfkentäksi.

Kaupungin virkamiehistä ainoastaan entinen Hiihtoliiton herra ja nykyinen matkailupäällikkö Jari Piirainen uskalsi kannattaa golfhanketta. Hänellä olikin siihen edellytyksiä, koska hän on niin hirveän iso harmaaselkäinen ja matalaääninen alfauros.

Itse vastustan jyrkästi golfkenttää, koska mielestäni Puijosta pitäisi sen sijaan tehdä maailman johtava hiihtokeskus. Tämä tapahtuisi helposti ja halvalla siten, että Siilinjärven apatiittikaivoksen jätekivi, joka on ongelmajäte, loppusijoitetaan Puijon huipulle ja mäestä tehdään tunturi korottamalla sitä puolisen kilometriä. Tahkovuoren korottamissuunnitelma tyssäsi ympäritösyihin, mutta kuopiolaiset tuntien uskon Puijon korottamisen onnistuvan helposti.

En päässyt tilaisuudessa esittämään ideaani, koska puheenvuoroa en saanut ja tilaisuus oli tarkoituksella tehty lyhytkestoiseksi, jotta paikalla olleilla virkamiehillä oli kiire toteuttamaan golfkenttäasiaa. Ja saattoi olla parempi, etten puheevuoroa saanut; eiväthän nämä hampaat hyvät ole, mutta onhan nämä omat, joten kyllä minä nämä pitäisin.

Kommentit (0)

Olen joskus kertonut, että ainakin tarinan mukaan mummoni Hilda, jonka korvat eivät olleet suuret, vaan valtavat, väitti kuulleensa mökilleen asti Karttulan Syvänniemen kirkon kellon lyönnit. Mieleeni tuli, että olen lehdestä myös lukenut, että Siperiassa asui ennen musikka, joka lehtitietojen mukaan kykeni näkemään paljain silmin Jupiterin kuut. Kukaan ei pystynyt todistamaan, etteikö musikka niitä kuita nähnyt.

Mummoni Hilda saattoi ihan oikeasti kuulla Syvänniemen kirkon kellot, sillä vaikka Kärkkäälästä on matkaa Syvänniemelle parikymmentä kilometriä, niin ainakin ennen maaseudun yleistä pusikoitumista Putinanmäeltä näki Syvänniemen kirkon tornin huipun.

Mummostani kerrottu tarina tuli mieleeni, kun jututin viikonloppuna mummoni veljen poikaa Eelis Närheä, joka kertoi nuorena miehenä olleensa hiihtämässä Kakkisensalolla ja ihmetelleensä sitä, miksi sinne kuuluneet kirkonkellot soivat epätahtiin. Sitten hän keksi selityksen. Kirkkaana pakkaspäivänä Kakkisensalolle kuului yhtä aikaa sekä Syvänniemen että Suonenjoen kirkonkellot. Syvänniemelle oli ehkä 10 kilometriä ja Suonenjoelle kaksikymmentä.

Muuten itsekin muistan, että lapsuudessani  joskus tyynenä kesäiltana kuulin junan kulkevan Pirttiselän suunnalla vajaan 10 kilometrin päässä. Silloin ei vielä ollut äänettömiä Pendolinoja, vaan luotettavia höyryvetureita, jotka kulkivat ajallaan.