28.10.2013, 19:05

Olen kuitenkin lukenut koko Kalle Päätalon tuotannon useaan kertaan ja luulen hallitsevani ainakin puunkaatohommien teoria puolen. Eikä siinä pitkään nokka tuhissut, kun koivu joutui luopumaan ainutkertaisesta elämästään ja se vielä teki sen juuri poispäin mökistä. Tosin vähän turhan pitkä kanto tuohon jäi.

Päätalon kirjoista olen oppinut, etteivät maamme puunjalostuskapitalistit hyvällä katselleet liian pitkiä kantoja. Puunjalostuskapitalistien edusmiehiä Päätalon kirjoissa olivat ainakin kymppi, tulipiippu, hartsuherra ja ukkoherra. Myönnän, että pikkuisen liikaa tuo sahani puolsi, mutta saha onkin ainut asia joka ei ole ollut elämässäni minua vastaan, vaan aina se on puoltanut. Päätalon Herkko-isä tai Hiltu-Jakki olisivat olleet vahvasti sitä mieltä, että ihan tuo kanto on kuin mulukun piä, jota se ei minusta kuitenkaan yhtään muistuta.

Kommentit (0)

Vaikka Erkki Aurejärvi hävisi kaksi kertaa näyttävästi ja selvästi oikeudenkäynnit tupakkayhtiöitä vastaan, niin oikeassa hän tietysti oli sekä juridisesti että moraalisesti. Ensiksi tupakkafirmat väittivät oikeudessa, ettei heillä ollut tietoa tupakanpolton terveydellisistä haitoista ja riskeista. Sitten, kun tämä argumetti alkoi vaikuttaa epäuskottavalta, ne alkoivat väittää, että tupakoitsijoiden olisi itse pitänyt ymmärtää tupakoinnin vaarat; olihan siitä ollut puhetta vuosikymmenien ajan.

Ilmeisesti Aurejärvi hävisi juttunsa kansantaloudellisista syistä, vaikka päätösten perusteluista se ei ilmenekään. Jos tupakkateollisuus olisi hävinnyt ennakkotapaukset, niin siitä olisi sitten poikinut muutama satatuhatta uutta riitaa, joissa kussakin olisi helposti kysymys sadoista tuhansista euroista. Tupakkatehtaat olisivat joutuneet maksamaan kymmeniä miljardeja euroja korvauksia. Maksumiehinä olisivat lopulta olleet konkurssipesät. Muuten sama asia saattaa pelastaa nykyiset yksityiset parkkivalvontayritykset korkeimmassa oikeudessa. Jos satatuhatta suomalaista vaatisi maksamiaan laittomiksi todettuja parkkivalvontamaksuja takaisin korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen, ei maksajaa kohta olisi olemassakaan.

Aurejärvi väittää, että tupakan vaarat erottaa alkoholista ja läskistä se, että jälkimmäisiä voidaan nauttia myös terveyttä edistävästi, toisin kuin tupakkaa, joka lisää aina terveysriskejä. Itsekin äänestän tämän argumentin puolesta. Mutta mahtaneeko tuo sitten olla niinkään ainakaan tupakkafirmojen maksamien asianajajien mielestä. Ainakin piipputupakanvalmistajat voisivat vedota siihen, että piipunpolttajat elävät keskimääräistä vanhemmiksi. Ja senkin argumentin taitava asianajaja voisi kehittää tupakan puolustukseksi, ettei tiettävästi korkeutta voi hypätä yli 240 cm ilman säännöllistä sauhuttelua.

Kommentit (0)

Vaikka siviilioikeuden professori Erkki Aurejärveä ei ajettu jalkapalloilijan urallaan kertaakaan ulos, niin mikään pyhäkoulupoika hän ei nuornamiesnä ollut. Hän lienee yksi niistä harvoista oikeustieteen professoreista, joka on saanut kuritushuonetuomion ryöstöntapaisesta kiristämisestä. Tosin syytön mies silläkin kertaa tuomittiin.

Tapauksen taustana oli se, että Aurejärvi oli ensiksi kaverinsa kanssa saanut pahoinpitelytuomion viattomasta voitollisesta katutappelusta  ja tuomion jälkeen tuomitut juttelivat erään tapauksen todistajan kanssa tämän saaman todistajanpalkkion kohtuullisuudesta, ja jostain käsittämättömästä syystä ilmeisen pelästynyt todistaja luovutti palkkionsa tuomituille. Poliisi ja oikeus ymmärsivät myöhemmin asian väärin.

Sen sijaan sitä shekkipetostuomiota, josta yliopistolla nuoruudessani puhuttiin, Aurejärvi ei ole saanut. Juoru sai alkunsa siitä, että hän oli avustamassa oikeudessa erästä tyypillisestä lakimiesten ammattisairaudesta kärsinyttä lakimiestä, joka sai kyseisestä rikoksesta tuomion. Päätöksen jälkeen oikeussalin ulkopuolella haastemies huusi suureen ääneen, että ”siinä sai lakimies tuomion shekkipetoksesta”. Monet paikalla olleet tunsivat lakimies Aurejärven, mutta tuomittua lakimiestä harva, ja niin sai pahansuopa juoru alkunsa.

Kommentit (0)

Vaan on se Karttulakin paheellinen ja intohimoja kuohahteleva syntymäkaupunkini Suonenjoen naapurikylä, kuten Savon Sanomista olemme saaneet tänään lukea. Huumeista kiinnostunut mies oli murtautunut viime kesänä yöaikaan kirkonkylän apteekkiin. Apteekkarin mies yritti pistoolilla uhaten estää teon. Murtomies vain totesi, ettei uskonut tämän uskaltavan ampua ja vei saaliin mukanaan. Apteekkarin mies uskalsi sittenkin ampua, mutta ei kohti, vaan ikkuna siinä taisi vain särkyä.

Nyt tapaus oli oikeudessa ja tapaus sai onnellisen lopun. Apteekkarin miestä ei rangaistu vaaran aiheuttamisesta eikä murtomiestä tuomittu, koska riittävää näyttöä syyllisyydestä ei löytynyt. Ilmeisen viisas ratkaisu oikeudelta tapauksessa, jota lukiessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Sen kuitenkin jokainen ymmärtää, että tapauksessa olisi ainesta TV2 tuottamien maalaiskomedioiden aiheeksi. Lisää asiasta löytyy tästä Savon Sanomien jutusta, joka ihan perustellusti oli pienellä lehden sivulla 4; muualla maassa asiasta olisi saatu kissan korkuiset otsikot:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/apteekissa-ampuminen-oli-hatavarjelua/1701441

Jo kesäkuulla Savon Sanomat uutisoi hyvin lupsakkaaseen sävyyn eräästä Karttulan apteekin huumeryöstöistä, joka sekin päättyi onnellisesti. Se tapaus lienee kuitenkin eri tapaus, kuin edellä kerrottu tapaus, josta oikeus juuri antoi vapauttavia päätöksiä. Ja aiempi tapaus, joka tapaus sekin hoidettiin savolaismaisen lupsakkaasti löytyy tästä linkistä, TV2 maalaiskomedioiden toimitus voisi huomioda tämänkin tapauksen:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/karttulalaiset-auttoivat-huonovointista-ryostajaa/1337844

Kommentit (0)

Siviilioikeuden professori Erkki Aurejärven muistelmateos Kovaa peliä on niin suorasanainen ja värikäskielinen kirja, että toivoa sopineen, että ennen julkaisua joku hyvä juristi on varmistanut, ettei kunnianloukkauskynnys ylity.

Professori paljastuu innokkaaksi urheilu- ja varsinkin palloilumieheksi. Monet hänen tarinoistaan pallokentän laidalta ovat minulle ennenkuulumattomia. Kerrankin samassa käsipallo-ottelussa ajettiin ulos kolme Alajaa. Ensiksi erotuomari näytti punaista korttia Erkki Alajalle. Hänen kaksoisveljensä Pertti Alaja ryntäsi keskustelemaan tuomarin kanssa sääntötulkinnoista ja punaista näytettiin hänellekin.

Silloin ainakin tarinan mukaan suivaantui myös kentän laidalla joukkueen huoltaja kirkkoherra Erkki Alaja ja hänkin arvosteli tuomaritoimintaa siinä määrin, että hänetkin ajettiin kentältä. Tapaus saattaa olla eräänlainen Suomen ennätys; kolmea saman perheen edustajaa ei ole tiettävästi muulloin poistettu kentältä samassa pelissä.

Vaikka professori Aurejärvi jalkapalloilijanakin oli varmasti temperamenttinen ja jopa aggressiivisen oloinen mies, niin punaista korttia ei hänelle urallaan näytetty. Sen sijaan juniorijoukkueen valmentajana toimiessaan, Aurejärvikin ajettiin kerran pois tuomarin silmistä. Mutta professoripa keksi käydä vaihtamassa verryttelypukunsa eriväriseen ja palasi muina miehinä takaisin penkille.

Teko on törkeä ja jos siitä olisi jäänyt kiinni, seurauksena olisi ollut pitkä toimitsijakielto. Jälkeenpäin erotuomari tosin naureskeli tapauksella ja kertoi kyllä havainneensa laittomuuden.

Kommentit (0)

”Kuopiolainen poliisimies on saanut Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syytteen raiskauksesta.

Syytteen mukaan poliisi raiskasi ravintolan vessassa lähes kolmen promillen humalassa olleen naisen. Teon aikana vessakoppiin kurkkineet kaksi poliisimiestä välttyvät syytteeltä. Kihlakunnansyyttäjän mielestä parivaljakko ei ole syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen.”

Juttu löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288612065522.html

Teon aikana epäiltyä raiskaustapahtumaa oven raosta kurkkimalla tarkkailleet poliisikollegat välttyvät syytteeltä. Tietooni ei kuitenkaan ole tullut, että heitä kuitenkaan olisi palkittu toiminnastaan. He eivät ilmeisesti kuitenkaan osoittaneet asiassa niin merkittävää ripeyttä oma-aloitteisuutta ja urhoollisuutta, että olisivat oikeutettuja vaikkapa vuoden poliisi arvonimeen.

He täyttivät vain perusvelvollisuutensa seisoessaan passissa huussin nurkalla aktin aikana. Siihen tehtävään heidät on nimenomaan opetettu, koska he ovat ilmeisesti koulutukseltaan passipoliiseja.

Muuten makaaminen tuottaa savolaispoliiseille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Tällä kertaa kuopiolaispoliisi joutui vaikeuksiin, koska makasi vessakopissa juopuneen naisen kanssa. Sen sijaan Suonenjoella poliisit herättivät viime vuonna valtakunnallista huomiota, kun makasivat työaikanaan putkakopissa.

Kommentit (0)

Kun varasin kesällä kirjastosta Panu Rajalan viimeisimmän erään lavatähden ja erään kirjamiehen parisuhdetta käsitelleen kirjan, olin varausjonossa sijalla 192. Se on oma henkilökohtainen ennätykseni. Edellinen rekoordi oli Sirpa Kähkösen viimeisimmän varausjonon sija 167. Kyllä kansa tietää, mitä kannattaa lukea.

Yllätys ei ole se, että lavatähti on erittäin henkistynyt ihminen, joka seurustelee päntöimenään erilaisten henkimaailman olentojen kanssa. Näistä ilmiöistä uskossaan varma lavatähti näyttää raportoivan iltapäivälehtien lööpeissä innokkaasti. Yllätys sen sijaan oli, että suhde tukevasti jalat maassa elävään kirjamieheen kesti niinkin pitkään. Jo suhteen alussa arvioin, ettei hyvin käy ja että he vielä tulevat kasvamaan erilleen, koska niin epäsuhtaiselta parilta he vaikuttivat.

Onneksi henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Tosin välillä temperamenttinen lavatähti joutui heittelemään puolisoaan erilaisilla tarvekaluilla. Ainakin kivi ja kalikka ovat jääneet päällimmäisenä mieleeni. Kun nainen heittelee miestä kivellä ja kalikalla, se tuntuu komedialta, toisin päin se olisi tragedia.

Mustasukkainenkin taiteilija oli. Pahaa pelkään, ettei ihan aiheettakaan. Kyllä se kirjamies vaikuttaa sellaiselta vilkkusilmäiseltä naistennaurattajalta ja -kaatajalta. Suhteen loppuvaiheessa, kun lavatähti soittaa kirjamiehelle, hän kysyy jotain sellaista, että ”soitinko pahaan aikaan, vai olitko pukilla”. Aina kun tulen näkemään lavatähden esiintyvän kirkkokonserteissaan, muistan tuon soiton.

Kommentit (0)

Männä viikolla uutisankkuri-kirjailija Matti Rönkä esiintyi Kuopion kirjastolla. Häneltä sai kysellä. En kuitenkaan kehdannut kysellä, että suostuisiko maamme johtava uutismies koemielessä viäntämään savvoo uutisankkurin äänellä, koska kuullostaisi varmasti hauskalta, jos uutislähetys alkaisi toivotuksella ”uutisista, hyvvee päevee”.

Nimittäin uutisankkuri kertoi olevansa ikivanhaa savolaista sukujuurta; suvun ensimmäinen rekisteröity edustaja oli Pekka Matinpoika Rönkä, joka vaikutti Maaninka-Pielavesi-akselilla 1580-luvulla. Uskon Röngän osaavan viäntää ihan oikeasti savvoo.

Savon viäntäminen on vaikea taito, jota ei kypsemmällä iällä opi, se on opittava äidinmaidossa. Johtava korkeakulttuurihenkilö Ierikka Toivas-vainaa osasi myös viäntää ihan oikeasti, sen hän todisti muutama vuosi sitten Yliopiston yleisöluennolla. Toivanenkin oli syntyjään Kuopion poekia.

Sen sijaan epäilen, ettei Heikki Kahila, vaikka Varkauden poika onkin, osaa viäntää. Jotenkin vaikea kuvitella tilannetta, jossa Heikki Kahilan näköinen herra olisi toivottanut uutislähetyksen aluksi, että ”hyvvee päevee”.

Luultavasti helsinkiläisten uutisten uskottavuus kärsii viäntämisestä. Ennen Savossa Yleisradiota edusti Kuopion Iän-niminen asema, mutta se joutui muuttamaan nimensä Radio Savoksi. Määräys ilmeisesti tuli Helsingin herroilta käsin. Itse haluaisin kuitenkin, että koska venäjän-, ruotsin-, ruotsin- ja saamenkielisten lisäksi, pitäisi olla myös savonkieliset uutiset.

Kommentit (2)

Terveyteni lienee tärviöllä. Pelkään saaneeni kuolemantaudin, kun värjöttelin Keskuskentän Aurinkokatsomossa, joka nimitys on harhaanjohtava, koska paikka oli kylmä kuin helvetti. Täyspäinen ihminen ei vaivaudu Keskuskentälle silloin, kun on ratiritirallahalla ja navakka tuuli puhaltaa Jäämeren suunnalta. Virallisten tilastojen mukaan meitä kuitenkin oli paikalla 1200, mutta todellisuudessa vähemmän kuin männäviikkoisessa teinityttöjen loppuottelussa, jossa oli todistettavasti 410 katsojaa.

Kups hävisi ansaitusti Turun Interille 1-2. Ensimmäisellä puoliajalla kuopiolaiset pelasivat sellaiseen vastatuuleen, että olisivat tarvinneet repun, jotta pallo olisi saatu maaliin. Toisella puoliajalla pallo meni Interin maaliin ilman kuopiolaisvaikutusta, navakka pohjoisvihuri sen taisi sinne painaa. Kentän pinta kiilteli vaarallisen jäisenä, mutta onneksi suuremmilta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Palloliiton herrojen pitäisi päättää, että Sm-sarjaa pelataan kesäsarjana toukokuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana. Muulloin voidaan pelailla erilaisia halli- ja hankiturnauksia. Tiiviistä kesäsarjasta olisi sekin hyöty, että jalkapalloilumme kiinnostaisi globaalisti koko ihmiskuntaa. Kesällä ei muualla juurikaan pelailla ja tiettävästi sadat miljoonat kiinalaiset vedonlyöjät seuraavat joukkueidemme esityksiä suurella mielenkiinnolla.

Neljän kuukauden ajan pelejä voisi olla kaksi viikossa ja luontevinta olisi kaksinkertainen sarja. Joukkueiden lukumäärän voisi olla vaikkapa 14, jolloin pelejä siunaantuisi joukkueille 26 kpl eli järkevä määrä. 14 joukkueen Sm-sarjaan saisivat edustajansa myös väkirikkaat Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kaupungit. Suomen cup ja Liigacup voitaisiin pelata pelkästään rospuuttoaikaan hallissa tai hangessa.

Eu:n herrat ilmeisesti kieltävät ulkomaalaisten määrän rajoittamisen, ainakaan eu-kansalaisia ei saa syrjiä. Palloliiton herrat voisivat kiertää sääntöä siten, että joukkueet maksaisivat Palloliiton herroille suurta veroa kaikista niistä pelaajista, jotka eivät ole seuran omia kasvatteja. Se suosisi vahvoja kasvattajaseuroja kuten Kupsia ja JJK:a ja se olisi oikein se.

Kommentit (0)

Noin 15 vuoden selvittelyjen jälkeen vaikuttaa vahvasti siltä, että vielä elossa olevat viimeiset menestyneet kilpahiihtäjämme ovat valehdelleet kuin pulloperse siat. Asian tola lienee ollut selvä noin 15 vuoden ajan kaikille niille, jotka yleensä asioista jotain ymmärtävät. Tapahtumasarja on vaatinut yhden kuolonuhrin, yksi on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle ja pari pitkäaikaistyöttömiksi.

Epäselvää minulle kuitenkin on yhä se, että miksi maamme huiput eivät kuitenkaan tuon paremmin pärjänneet toisten maailman huippujen joukossa, jotka sinnittelivät puhtain asein. Vakavasti alkaa miettimään sitä, että kannattaako yhteiskunnan uhrata verorahoja moisen asian valvontaan, jossa kiinni näyttävät jäävän vain köyhät ja tyhmät. Suomalaiset eivät muuten olleet köyhiä.

Suomi lienee sittenkin aika rehellinen yhteiskunta. Täällä tunnollisten virkamiesten maassa Lahden skandaali oli mahdollinen. Monessa muussa maassa pissinäytepullot olisivat rikkoontuneet. Muistelen, että noin 30 vuotta sitten pissipulloille kävi niin eräissä nuorten Em-kisoissa ja se onnettomuus pelasti kuulemma yhden suomalaisen maineen.

Pahaa pelkään, että hiihtäjien oikeusprosessi oli vasta alkusoittoa eli urheilukielellä verryttelyä. Sitten on piru irti, kun joku yleisurheilujohtaja tai entinen huippu-urheilija tulee uskoon ja kertoo kaiken männä vuosikymmenien asioista. Sitten onkin mielenkiintoista selvittää, että montako olympiamitalia on tullut Suomeen ihan rehellisin konstein.

Kommentit (0)

Lisää urheilun ja kulttuurin ykseyttä sekä vammautumisia, nyt tosin käsitellään yläraajavammoja. Luin tuossa Veikko Lavin elämänkerran toisen osan ja siitä vahvistui se käsitys, että tämä kuulantyönnön piirinennätysmies, maineikas katutappelija, huumorikuplettien tekijä ja veijarikirjojen tekijä oli pohjimmiltaan äärimmäisen herkkä ihminen.

Esimerkiksi sodan jälkeen, kun Lavi kuuli lentokoneen äänen, hän sai jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja meni piiloon vaatekomeroon. Nykytermeillä kyseessä oli posttraumaattinen stressireaktio. Harvapa sieltä rintamalta täysin ehjänä selvisi.

Vaikka Lavi oli nuoruudessaan innokas suojeluskuntalainen, niin itse sotahommissa hän ei kunnostautunut. Elämäkerran mukaan Lavi haavoittui heti ensimmäisessä taistelussa vasemman käden pikkusormeen. Yläraajaan haavoittuminen oli sota-aikana tavallista kulttuuripiireissä.

Viisi vuotta sitten valmistuneessa Lauri Viidan elämästä kertovassa elokuvassa Putoavia enkeleitä annettiin ymmärtää, että rintamalla Viita haavoitti itseään käteen. Monissa armeijoissa sellaisesta olisi tullut nappituomio.

Lisäksi ainakin Henrik Tikkanen ja Pentti Haanpää saivat myös sodassa käsivammat. Henrik Tikkanen myönsikin jossain romaanissaan, että kyllä hän itse ampui itseään käteen puun läpi. Ja muistelenpa, että runoilija Lasse Heikkiläkin haavoitti Ihantalan lihamyllyssä pahasti ainakin mielensä ja taisi olla niin, että myös käsi sai osuman.

Kommentit (0)

Emmekä vieläkään pääse eroon alaraajavammoista. Urheilijoiden lisäksi myös kirjailijat voivat kärsiä moisista loukkaantumisista. Lisäksi Matti Salmisen kirjoittamasta Pentti Haanpään elänkertateoksesta ilmenee, että sopivassa tilanteessa kirjallisuuskulttuuri ja urheilukulttuuri voivat ainakin jossain määrin sivuta toisiaan.

Keväällä 1954 kirjailija Pentti Haanpää, joka hänkään ei ollut mikään vesipoika, putosi talonsa pihalle rakennettuun autoliuskaan sillä seurauksella, että hänen pohjeluunsa murtui. Urheilukielellä kirjailija siis sai alaraajavamman. Tarina kertoo, että Haanpää oli palaamassa reissuiltaan mukanaan tavanomaiset urheilumiehen ruokajuomat eli kaksi jallupulloa.

Hän näki jo kaukaa, että toinen tunnettu loppasuu, eli naapurissa asuva Topi Väätäinen, joka oli kaksinkertaisen Euroopan mestarin, maamme kaikkien aikojen parhaan yleisjuoksijan ja nykyisen kansanedustajan Juha Väätäisen isä, oli tulossa vastaan. Ruokajuomiensa säästämiseksi Haanpää lähti kiertämään taloaan, mutta epäonnekseen hän oli unohtanut juuri rakennetun autoliuskan ja putosi sinne traagisin seurauksin. Tarina ei kerro, säästyivätkö arvokkaat ruokajuomat vaurioilta pudotuksesta.

Kommentit (0)

Osaselitys eilen kerrottujen yleisurheilutulosteni vaatimattomaan tasoon oli, että kärsin alaraajavammasta. Kilpailin suorastaan jalkapuolena. Luultavasti polvessani on tyypillinen jalkapalloilijoiden eturistisidevamma, koska kesällä kerran polveni ojentui yli tapaturman seurauksena.

Samanlainen vammahan päätti Matti Ahteen lupaavan jalkapalloilijan uran OTP:ssä 1960-luvulla. Siihen aikaan eturistisidevammaa ei osattu parantaa ja Ahde joutui siirtymään urheilukentiltä keveisiin sisätöihin ministeriksi.

Oma vammani ei johtunut jalkapallosta vaan liukastumisesta. Ennen ihmisiä nauratti hillittömästi banaaninkuoreen liukastuminen, tosin nykyään banaaninkuoriliukastumista enemmän yksinkertaisia ihmisiä naurattaa Pasi Nurmisen pokaaliin kaatuminen lentokentällä.

Itse en liukastunut banaaninkuoreen, vaan liukastuin, koska astuin letun päälle eikä henkilövahingoilta tällä kertaa vältytty. Olen aina ollut onnettomuuksille altis ihminen. Ensiksikin olen kankealiikkeinen, olenhan 50 prosenttisesti Könönen, joka sukunimi alunperin tarkoitti jäykkäliikkeistä eli könöttävää ihmistä, mutta kankealiikkeisyyden ohella olen myös hajamielisyyteen taipuvainen, joka entisestään lisää tapaturma-alttiutta.

Olen aina ollut vähän sellainen tyypillinen haravaan astuja, joka onnettomuustyyppi myös naurattaa sivistymättömiä kanssaihmisiä. Itse en näe banaaninkuoreen tai lettuun liukastumisessa haravaan astumisesta puhumattakaan mitään hauskaa.

Kommentit (0)

Hesarin kuukausiliitteessä Kuopion tuomiokunnan notaari Sisko-Maija Aalto valittelee voimiensa vähentymistä. Ennen naisten kuula lensi 13 metriä nyt enää 12 metriä. Kuitenkin tuo 12 metriä on tulos, jolla kirkkaasti voitettaisiin veteraanikisoissa ikäluokan naisten maailmanmestaruus.

Olenkin joskus ajatellut Sisko-Maijan järkälemäistä olemusta katsellessani, että jos kaltaiseni valmentajalahjakkuus saisi edes puoli vuotta häntä rauhassa treenata, niin löisimme yhdessä isoiksi rahoiksi Keski-Euroopan Timanttiliigan raharingeissä. Muuta uhkaa en Sisko-Maijan menestykselle keksi, kuin että kaupunginvaltuutettu Hetti Rytsykin alkaa harrastamaan lajia.

Muuten kävimme työpaikan porukalla yleisurheilemassa Kuopio-hallilla. Tarkoitukseni oli rikkoa 9-vuotiaana Suonenjoen Vasaman torstaikisoissa hyppäämäni pituustulos 368 cm ja korkaustulos 125 cm. Olen nimittäin oikeakätinen ja oikea on myös vahvempi jalkani ja muistan, että tein nuo haamutulokset heikommalla jalalla ja olen vuosikymmenet pohtinut, paljonko tulostasoni olisi noussut, jos olisin käyttänyt oikeaa jalkaani.

Vuosikymmenien harjoittelutauon jälkeen en ollut parhaimmillani. Pituutta meni 320 cm ja korkautta 120 cm. Sitten yritin rikkoa naisten kuulalla ainakin Sisko-Maijan ennätyksen, mutta en rikkonutkaan. Naisten kuulaa heitin 8,50 metriä ja suorituksen jälkeen tuntui, että käsi lensi vähintään yhtä pitkälle. Ilmeisesti olkapääni nuljahti sijoiltaan, mutta onneksi palasi itsekseen takaisin paikalleen. Tuntuu kuitenkin siltä, että hyvää heittäjää minusta ei enää tule. Olkapää on ihan paskana. Pitänee alkaa keskittymään hyppy- ja ratalajeihin.

Kommentit (0)

Minulle oli yllätys, että Utrio paljastui Kiuruveden Jänteen tytöksi. Hänen miehensä on nimittäin kiuruvetisiä ja pariskunta pitää sinnepäin tiiviitä yhteyksiä. Niinpä Utrion viimeisimmän kirjan Seuraneidin päähenkilö on Ylä-Savon ja muistaakseni Iisalmen Visan tyttöjä.

Kirjailija kertoi, miten paljon helpompaa on nykyään kirjoittaa paksuja historiallisia romaaneja kuin silloin muinoin höyrykirjoituskoneen aikaan. Nykyään 500-sivuinen kirja valmistuu vuodessa, höyrykaudella se olisi vienyt 10 vuotta.

Utrio kertoi ihailevansa hektisenä nykyaikana ihmistä, joka ehtii lukemaan paksun kirjan, se ei ole enää tavallista. Itsekin ihmettelen samaa. Tietotekniikka on vienyt siihen, että hyviä kirjoja ilmestyy joka vuosi kasapäin ja tietotekniikka on johtanut siihenkin, että Internetin välityksellä niitä voi helposti varata kirjastosta kasapäin yhdellä kertaa.

Niin kävi minullekin ja työn alla on nyt punnerruspenkillinen historiallisia kirjoja; tosin kuvasta vielä puuttuvat Lasse Lehtisen Paavo Väyrys-elämänkerta ja Heikii Ylikankaan Rata Rautuun. Oikeastaan tuppaa jo stressin puolelle.

Kommentit (0)

Anaalisoikaamme vielä öylöstä teinityttöjen mestaruusottelua, jossa Kuopion pikkutytöt voittivat pääkaupunkiseudun maajoukkuenaiset. Luulen, että pikkutytöt voittivat aikuiset naiset paremman liikkuvuutensa avulla. Heitä eivät hidastaneet tissit ja perse.

Aioin muuten käyttää eilen kertomaani katsomohuutoa ”työ outte huonosti kasvatettuja” sopivassa tilanteessa jäähallilla. Suuntaisin huutoni myös yleisölle. Kun viimeksi kävin Kalpan miesten pelissä, eräs sivistyneen oloinen nainen kannusti joukkueita huutamalla hysteerisesti koko pelin ajan rytmikästä kannustushuutoa ”märkä paska”. Hän vaikutti olevan siviilissä joko lastentarhan tai peruskoulun opettaja. Tunsin niin syvää myötähäpeää, että ajattelin, etten enää koskaan palaa jääkiekkokaukalon äärelle. Mutta palaan kuitenkin ja huutelen koko pelin ajan rytmikkäästi, että ”työ outte huonosti kasvatettuja”.

Ja jalkapallokatsomossa aion ottaa ensi kesänä käyttöön perinteisen kuopiolaisen kannustushuudon. Katsomolegendan mukaan Elon peleissä vuosikymmeniä sitten istui eturivissä muudan lihavahko työläisjalkapalloilun ystävä karjuen koko pelin ajan rytmikkäästi ”piälle, Elon poojat, piälle”. Siinä taisteluhuudossa on samaa iskevyyttä kuin kanadalaisten jääkiekkofanien käyttämässä kannustuksessa”go, Canada, go”.

Kommentit (0)

En ollut äsken ainut vanhempi herra pallokentän laidalla, kun Kuopion Pallokissojen ja Vantaan Jalkapalloseuran teinitytöt ratkaisivat Suomen mestaruuden. Katsojia oli peräti 410, joten Kuopio on maamme johtava jalkapallokulttuuriakupunki. Ääntä, jännitystä, draamaa, rehtiä urheiluhenkeä ja jopa helleenisen kirkkauden tuntua oli enemmän kuin Kupsin miesten peleissä.

Vaikka lopputuloksella ei tällaisessa ylentävässä nuorisotapahtumassa ole väliä, niin kerrottakoon kuitenkin sen verran, että vantaalaiset olivat paljon isompia ja joukkueessa oli peräti 13 ikäluokkansa maajoukkuepelaaja, mutta Pallokissat taistelivat kuin leijonat ja voittivat. Varsinainen peliaika päättyi 0 – 0, sitä seurannut jatko-ottelu 0 – 0, mutta rangaistuslaukauskilpailussa kuopiolaiset olivat 5 – 4 parempia, koska yksi vantaalainen ampui tolppaan. Lopputulos vastasi kenttätapahtumia, kuopiolaiset olivat niskan päällä juuri tuon verran.

Katsomo kannusti teinityttöjä villisti, mutta yhtään ivahuutoa ei kuultu. Pelaajat eivät yrittäneet vahingoittaa toisiaan enkä edes kuullut kertaakaan lausuttavan ulkosynnyttimien nimeä, joka on erikoista nykyajan palloilutapahtumissa. Tuli vallan mieleen kirjailija Camusin toteamus, jonka mukaan kaiken, minkä hän on elämässään moraalista oppinut, hän on oppinut jalkapallokentällä.

Olen tänäkin kesänä seurannut kymmeniä junioreiden jalkapallo-otteluja ja ainoastaan yksi pääkaupunkiseudun B-juniorijoukkue on käyttäytynyt huonosti. Heitä alkoi harmittaa, kun pienepuoleiset ja rumanlaiset kupsilaiset voittivat 5 – 1. Siinä oli ihan paikallaan erään vaarin huuto vierailijoille: ”työ outte huonosti kasvatettuja.”

Kommentit (0)

Savon Sanomissa oli päivällä juttu, jonka soisin varsinkin kaikkien norjalaisten lukevan, jotta hekin ymmärtäisivät, mitä urheilumaailmassa todella tapahtuu. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ensimmäinen urheilulääketieteen professori Tapio Videman paljastaa, ettei epoa voi testata. Jos urheilija ottaa sitä pieninä annoksina esimerkiksi klo 23.00 illalla, niin se on hävinnyt elimistöstä seuraavaan aamuun klo 6.00 mennessä. Plasman ja punasolujen määrä on kasvanut, mutta hemoglobiini pysynyt samana, Videman toteaa.

Tämän täytyy olla todella turhauttavaa testaajillekin toteaa Videman ja jatkaa, että testaamisen voisikin lopettaa ja ohjata siitä säästyneet rahat nuorten liikuntaan. Lance Armstrong jäi kiinni vain sen takia, että kaveri paljasti käytön. Marion Jones jäi kiinni verottajan käräytyksestä. Videmanin lausunnon jälkeen ymmärrän Lahden skandaalia entistä paremmin. Kyrö kertoo soittaneensa kisojen alla Videmanille ja kysyneensä, voiko hemohessistä kärähtää ja saanut vastauksen, ettei sitä voi testata. Olisiko Videman asioista täysin perillä olevana kyllästynyt koko touhuun ja päättänyt paljastaa koko huippu-urheilun tekopyhyyden.

Videman korostaa lehdessä, että ei viitsi enää seurata olympiakisoja. F1 kisoja kylläkin. Itsekin aion toimia tulevaisuudessa samalla tavalla. Lisäksi kuitenkin huomenna klo 17 menen Keskuskentälle kannustamaan Kuopion Pallokissojen alle 16-vuotiaita tyttöjä Suomen mestaruuteen, vaikkain epäilen pallokentän laidalla tyttöjen isien ja isoisien katselevan minua mitteliään näköisinä. Pitkää popliinitakkiani en uskalla pukea ylleni.

Kommentit (0)

Enää en kanna huolta kansantaloutemme huoltosuhteesta enkä julkisen terveydenhuoltojärjestelmämme rahoituskriisistä. Energiahoitomenetelmät näyttävät vastaavan tehokkaasti aikamme suuriin haasteisiin. Kuopiossakin toimii alan yritys, joka pystyy parantamaan kustannustehokkaasti lähes kaikki vaivat koiran masennuksesta erimittaisten raajojen tasamittaistamiseen. Jos nyt hakemalla haetaan energiahoidosta puutteita, niin hampaiden reikiintymiseen menetelmä ei ainakaan vielä tunnu löytäneen ratkaisua.

Jonkin verran tunnen huolta siitä, että ovatko energiahoitohenkilökunnan vastuuvakuutukset kunnossa. Entäpä jos sattuu hoitovirhe ja erimittaisia jalkoja parannettaessa venytetäänkin sitä jo entuudestaan liian pitkää raajaa? Kuka korvaa?

En ole täysin perillä energiahoitomenetelmistä, mutta uskon, että parantaminen tapahtuu jonkinlaisen maailmankaikkeuden rakkauden energian avulla ja se on ihan oikein. Ainakin Antti Tuurin Lakeuden kutsussa pitäjän piirinuohooja vaihtoi ammattia ja alkoi parantamaan potilaitaan juuri maailmankaikkeuden rakkauden energialla. Ja Heinolan vuosiltani muistan, kuinka muudan konkurssin tehnyt rakennusyrittäjä ryhtyi parantajaksi. Eräänkin rouvan hän paransi lapsettomuuden vaivasta. Ja mikä uskomattominta, niin väitettiin sen tapahtuneen puhelimitse.

Kuopiolainen energiahoitoyritys näyttää olevan varma asiastaan ja lupaa nettisivullaan asiakkailleen hyviä tuloksia seuraavasti:

BodyMind Energy Balancing Method on ylivertainen mihin tahansa suomalaiseen energiahoitomenetelmään verrattuna. Todisteena toimii yli tuhat tyytyväistä asiakasta ympäri Suomen. Menetelmässä yhdistyvät 30 vuoden mittainen ahkera kehitystyö ja 33 eri energiahoitomallin parhaat puolet.

Olemme niin varmoja hoitojemme tehokkuudesta, että yrityksemme hoitajat antavat sinulle seuraavan takuun:

RAHAT TAKAISIN TAKUU:

Ensimmäisen hoitokerran jälkeen: 80% kivuistasi ja säryistäsi on poissa. Alat ajattelemaan elämästäsi jo huomattavasti positiivisemmin. Et tunne oloasi enää ahdistuneeksi, vaan enemmänkin energiseksi ja hyvinvoivaksi. Selviät päivittäisistä haasteistasi aiempaa paremmin ja kykenet havainnoimaan ympäristöäsi tarkasti.

Kolmen hoitokerran jälkeen: 100% kivuistasi ja säryistäsi on poissa. Kasvoillesi on palautunut terve väri, silmäsi säihkyvät, elämän intosi on palannut takaisin, katseesi on taas avara ja pystyt helposti hallitsemaan päivittäisiä haasteita. Tunnet olosi vähintään 10 vuotta nuoremmaksi.

Kommentit (0)

Kävin katsomassa Vilimit-tapahtumassa myös Marja Pyykön elokuvan Kekkonen tulee. Sen tapahtumat sijoittuvat Lappiin Allin baarin tienoille, jossa paikallinen väestö valmistautuu monilla tavoilla vastaanottamaan tasavallan presidentin vierailun.

Luulen, että Allin baarin esikuvana on ollut melkein samanniminen legendaarinen baari Kittilässä. Baarin pitäjä oli paikallinen sinnikäs Lapin nainen ja matkailuyrittäjä, joka kuulemma omisti kaksi järveä ja yhden joen. Lisäksi hän tarinan mukaan kunnostautui ampumalla hirvikiväärillä baariinsa pyrkinyttä murtomiestä. Baarin ulko-ovessa toivotettiin matkailijat ystävällisesti tervetulleiksi lapulla, jossa sanottiin lappilaisella suoruudella, että ”JA NURKKIIN EI KUSEKSITA.”

Tavallaan Kekkonen tulee-elokuva jätti minuun lähtemättömän jäljen. Joskus aiemmin olen ihastellut Nälkämaan laulun sykähdyttävää sanoitusta. Tulevaisuudessa purskahdan aina selkäkeikkanauruun, kun väki alkaa mylviä, että ”kuulkaa korpeimme kuiskintaa”, koska Pyykön elokuvassa harhaviettistä ja helposti haltioituvaa kylän runonlausujaa esittävä Aake Kalliala kärsii jonkinlaisesta kiusallisesta sanasokeudesta. Niinpä hän voimakkaasti eläytyen päästelee täysin palkein, että ”kuulkaa kyrp—-mme kuiskintaa”. Lausujalla on selviä vaikeuksia erottaa vokaaleja tosistaan.

Tv:stä tutun Umayya Abu-Hannan omaelämänkerrallisesta teoksesta paljastuu, että hänelläkin oli samanlainen vokaaliongelma. Alkuaikoina Suomessa hänen sukunimensä oli onnistuneen naimiskaupan seurauksena Hänninen. Tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa Suonenjoelle.

Siihen aikaan, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään. Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle iloisesti ”haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, huusi miniä entistä kuuluvammin ”haluan pillu”.

Jostain syystä appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen päivän säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa.

Kommentit (1)

Urheilua ja kulttuuria

Vaikka keihäänheitto onkin kovien miesten vaativa harrastus, löytyy asianharrastajien parista myös muita yllättäviä kulttuurisaavutuksia Hannu Siitosen valo- ja elokuvataiteellisten saavutusten lisäksi.

Toiseksi vuoden 1912 Tukholman olympialaisten kahdenkäden keihäänheitossa tuli Väinö Siikaniemi, joka ehkä parhaiten tunnetaan aistillisuutta tihkuvan Asfalttikukka-iskelmän sanoittajana. Lupaavan runoilijan uran katkaisi kuitenkin kuolema jo nuorena.

Lontoon olympialaisissa 1948 voitti keihään Tapio Rautavaara. Hänet tunnetaan enemmänkin laulajana ja filmitähtenä, mutta muistelenpa, että Tapsa itse on sanoittanut menestysiskelmät Isoisän olkihattu, joka oli oikeasti Urho Kekkoselta saatu olkihattu ja Juokse sinä humma. Ja rohkenenpa väittää, että hän sävelsi Martti Haavion runoileman herttaisen lastenrunon Sininen uni.

Tokiossa vuonna 1964 voitti keihään Pauli Nevala ja viimeaikoina hän on kunnostautunut runoilijana. Itsekin matkustin vuosia sitten Etelä-Pohjanmaalle pelkästään hankkiakseni Nevalan runokasetin, mutta myöhästyin. Se oli jo myyty loppuun. Tietääkseni tämä Teuvan Rivakan kirkkain tähti on myös säveltänyt tekstejään.

Lapuan matkahuollon baarissa luin viime vuosituhannen puolella Ilkka-lehdestä, että Pauli Nevala oli laajentamassa myös tiedekirjallisuuden puolelle. Hän oli kirjoittamassa teosta, jonka työnimenä oli Pitkäkorvien aikaan. Sen kirjan tarkoitus oli kumota vallalla oleva jääkausiteoria. Olisiko Nevala kadottanut johtoajatuksensa, koska projektista ei ole kuulunut mitään vuosiin.

Toinen Pohjanmaan keihäshirmu Jorma Markus on tietääkseni myös sävellellyt. Hänen ennätyksensä on Nevalan luokkaa. Luulenpa, ettei hänen tuotantonsa ole niinkään klassista vaan ennemminkin iskelmiä.

Sen sijaan Nevalan kova kilpakaveri Jorma Kinnunen ei ilmeisesti edes teeskentele kulttuuriharrastusta. Muistelen, että hän kertoi jaksaneensa lukea Pauli Nevalan elämänkertakirjaa Teuvan rivakka vain puoleen väliin.

Pojasta on polvi parantunut, koska poika Kimmo kertoi elämässään lukeneensa kuitenkin yhden kirjan, joka on Onni Palasten Sissinä rajan takana. Kirjallisuuden sijasta Kimmo harrastaa enemmänkin hirvimetsästystä, koska hirvimetsällä eivät hypi akat niskaan eivätkä tule hipit vastaan.

Eilen mainittu Hannu Siitonen ei ole ainut valokuvaukseen siirtynyt yleisurheilija. Kristiina Iisakkila juoksi 18-vuotiaana vuonna -83 10.000 metriä aikaan 33.21,15. Nykyään ei Suomessa päästä lähellekään tuota aikaa. Tällä hetkellä Iisakkila on Suomen johtava oravakuvaaja; hänen luontokuviaan löytyy täältä:

http://personal.inet.fi/cool/kristiina.iisakkila/pages/etusivu.htm

Johannes Lahti saavutti kymmenottelussa vuonna -78 tuloksen 8090. Nykyään ei maassamme päästä lähellekään tuota tulosta. Johannes Lahti oli 181 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan vanttera, mutta siitä huolimatta hän hyppäsi kymmenottelijana korkeutta 216 cm. Nykyään Suomessa kaksi korkeushyppääjää ponnistaa enemmän. Johannes Lahti on viime vuosina kunnostautunut luontokuvaajana. Turun saaristo ja Itämeri näyttävät olevan hänen vahvimpia osa-alueitaan.

Kommentit (0)

Viikonloppuna Kuopion Kuvakukossa vietettiin jo perinteiseksi muodostunutta Vilimit-tapahtumaa aika monennen kerran. Varsinkin Hannu Siitonen veti tuvan täyteen väkeä.

Siitonenhan on nyt kypsässä iässä palannut ensimmäisen lapsuuden harrastuksensa eli valokuvauksen pariin. Välillä hän harrasti myös keihäänheittelemistä joltisellakin menestyksellä saavuttaen mm. olympiahopeaa ja Euroopan mestaruuden. Myös muita hyviä sijoituksia hän on saavuttanut, sillä ainahan ei voi voittaa.

Siitonen kertoi kuvakukossa luontoelokuvien tekemisestä ja kyselläkin sai aiheesta. Itse avasin sanaisen arkkuni ja kysyin, että pitääkö paikkansa tieto, jonka mukaan luontokuvaaja Siitonen olisi heittänyt kiveä huimalta tuntuvan 250 metriä. Hän tunnusti niin tehneensä, mutta korosti, että se kivi oli litteä.

Tässäpä muuten olisi oivallinen laji Pihtiputaan keihäskarnevaaleille. En keksi yhtään kpl syitä, miksi siellä  ei voitaisi vaikka joka kesä kilpailla kivenheiton maailmanmestaruudesta. Uusi laji synnyttäisi varmasti maailmalla valtavan välinekehittelyn.

Vilimit-tapahtuman esitteessä kerrotaan Siitosen ja Mikko Pölläsen kuvaamasta dokumenttielokuvasta seuraavaa:

Luontokuvaaja Hannu Siitosen (s. 1949) yhdessä Mikko Pölläsen kanssa kuvaama kotimainen luontodokumentti ”Metsän tarina” on noussut kevään 2013 aikana Suomen valkokankailla kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksi.

”Metsän tarina” on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä. Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat. Elokuva kertoo vanhasta metsästä ja sen eläimistä, jotka eivät voi elää muualla.

Aiempia Siitosen kuvaamia luontoelokuvia ovat ”Kuukkeli – metsän emäntä” (2004) ja ”Kaakkuri – huuto lammelta” (2007). Ennen elokuvia Siitonen on tallentanut suomalaisen metsän tunnelmia valokuvaamalla, ja hänen kuviaan on lukuisissa kirjoissa. ”Kuukkeli – sielun lintu” (teksti Heikki Willamo) valittiin vuoden luontokirjaksi 2003.

Kommentit (0)

Harmittaa, kun en älynnyt esittää Lasse Lehtiselle, että hän voisi kirjoittaa seuraavan veijariromaanin Juhan af Grannista, joka lienee tällä hetkellä maailmakaikkeuden tunnetuin savolainen. Mies on ufo-uskonnon suuri profeetta. Hän on tehnyt koko joukon maailmalla hyvin suosittuja ufo-dokumentteja. Rohkenen jopa epäillä, että entinen Kuopion poika on nykyään maailman johtava ufo-uskonnon asiantuntija, koska Erik von Däniken on jo siirtynyt toisiin värähtelytaajukssin.

Jos af Grannin elämästä ei jostain syystä saa veijariromaania, niin kesäteatteriin se olisi sopiva aihe. Nimittäin tietääkseni Juhan af Grann oli Kuopion kesäteatterin tähti esittäessään Pikku-Pietarin pihassa itse Pikku-Pietaria. Tosin ei häntä silloin tunnettu Juhan af Grannina vaan Rannin Jussina.

Wikipedia tietää kertoa miehestä seuraavaa:

Juhan af Grann, alk. Heikki Juhani Grann (s. 3. joulukuuta 1944 Kuopio) on ohjaaja, tuottaja, salaliittoteoreetikko ja vapaamuurariHYPERLINK \l ”cite_note-2″[2]HYPERLINK \l ”cite_note-3″[3], joka on tehnyt erityisesti ufo-ilmiöitä käsitteleviä televisiodokumentteja. Lyhenne nimen alkukirjaimista ’JAG’.

Grann on voittanut seitsemän EBE Awards -UFO-elokuvapalkintoa ohjaamillaan ja tuottamillaan televisiosarjoilla Ufot ja paranormaalit ilmiöt ja Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus.[4] Niiden lisäksi hän on saanut kymmenen muuta kansainvälistä palkintoa.[5] Hän osallistui asiantuntijan roolissa Seminaarinmäen mieslaulajien juhlakiertueelle, jonka teemana olivat avaruuteen liittyvät aiheet.[6] Grann on työskennellyt MTV3:lle.[7

Avaruusolennot

Grannin mukaan monien ihmisten kokemien erikoisten tapausten ja salaliittojen takana ovat avaruusolennot, hänen määritelmänsä mukaan alien hybridit.[8] Hänen mukaansa avaruusolennot tarkkailevat, valvovat ja säätelevät ihmisten elämää useilla eri tavoilla ja ne käyvät päivittäin maapallolla.[9] Alien hybridien aiheuttamia ikävyyksiä ovat Grannin mukaan keskenmenot, joilla ne pyrkivät kontrolloimaan ihmisten mutaatioita ja kehitystä.[8] Grann väittää kokeneensa kontaktin avaruusolentoihin Israelissa lähellä Jaffan kaupunkia.[10]

Salaliittoteoriat

Grann uskoo yhteiskunnan siirtyvän myöhäis-orwellilaiseen järjestelmään, jossa ihmiset implantoidaan poliittisen kontrollin takia mikrosiruilla, joiden avulla heitä voidaan salakuunnella ja jäljittää. Hän kertoo tietävänsä myös erittäin salaisia virkamiehiä Yhdysvalloista, jotka on implantoitu. Grannin dokumenttisarjassa Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus Yhdysvaltain armeijan salaisen tiedustelupalvelun majuri Ed Dames paljastaa ryhmänsä olleen tekemisissä avaruusolentojen kanssa, joiden sivilisaatio on 100 miljoonaa vuotta ihmiskuntaa edellä.[11]

Kommentit (0)

Männäviikkoisessa veijariromaanitilaisuudessa kysyin Lasse Lehtiseltä, että eikös tuo Silvo Sokan rakettilento olisi mitä parahultaisin veijariromaanin aihe, eikös olisikin, mutta Lehtinen ei syttynyt ajatukselle. Hän piti tapausta vain hyvänä aikakausilehden jutun aiheena. Itse olen kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, että ainakin hyvä kesäteatterinäytelmän aihe Sokan tempaus olisi.

Asiasta lötyy Wikipediasta tarkka selvitys, joten vaikkapa Syväniemen näytelmäharrastajat voisivat ryhtyä tuumasta toimeen alla olevien tieteellisten faktojen pohjalta.

Silvo Sokka (21. joulukuuta 1930, Mikkeli – 13. tammikuuta 2010, Uusikaupunki) tuli vuonna 1948 kuuluisaksi ”rakettilennostaan”. Tapaus oli muutaman päivän ajan suuri sensaatiouutinen koti- ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä.

Silvo Sokalla oli kotonaan hankaluuksia, ja niinpä hän päätti lähteä töihin Ruotsiin. Lähdettyään matkaan polkupyörällä 7. lokakuuta 1948 kello 15 aikaan hän kävi ensin postittamassa kirjeen kuopiolaiselle Savo-sanomalehdelle. Tämän kirjeen Sokka oli tehnyt saksalaisen ”insinööri Ganzeugen” nimissä ja kirjeessä kerrottiin, että Sokka oli juuri lähtenyt lentämään omatekoisella raketillaan, joka oli kuitenkin kesken lennon räjähtänyt, ja ”Ganzeuge” oli menettänyt radioyhteyden Sokkaan. ”Ganzeuge” kertoi kirjeessä vielä lisää Sokan suunnittelemista keksinnöistä ja ylisti tätä korvaamattomana keksijänerona. Tässä vaiheessa Sokan tarkoituksena lienee ollut estää tällä tavoin hänen etsimisensä katoamisen jälkeen.

Päästyään 3,5 tunnin ajon jälkeen polkupyörällä Suonenjoelle saakka Sokka oli jo väsynyt ja nälkäinen, ja yökin oli tulossa. Niinpä hän upotti pyöränsä Suonteen järveen ja kasteli myös itsensä vedessä. Pian tämän jälkeen läheisen Suonenjoen maamieskoulun Nyyssölän harjoittelutilan väki löysikin talon pihalta selällään makaavan, märkiin haalareihin pukeutuneen Sokan, jonka kaulassa roikkui kiikari. Sokka vietiin sisälle ja hän sai kuivat alusvaatteet ja lämmintä juotavaa sekä pääsi saunaan.

Talonväelle Sokka kertoi lähteneensä Kuopiosta omatekoisella avaruusaluksellaan, jonka pituus oli 7 metriä ja paino kaksi tonnia. Lennon kestettyä 3,5 minuuttia aluksen polttoainesäiliö oli rikkoontunut 7000 metrin korkeudessa ja alus oli pudonnut Suonteen järveen. Sokka oli kuitenkin onnistunut pelastumaan ja raahautunut Nyyssölän tilan pihalle, josta hänet oli löydetty. Kun maamieskoulun opettaja Arttu Penttilä ihmetteli, kuinka putoavasta raketista pystyi pelastumaan, Sokka vastasi ”pistin jarrut päälle”.

Samana iltana Sokan isä kävi hakemassa hänet kotiin. ”Rakettilento” oli kuitenkin synnyttänyt valtavan kohun, ja Suonteen järvessä aloitettiin aluksen etsinnät. Järvestä ei löytynyt kuitenkaan muuta kuin Sokan polkupyörä.

Kuopiossa Savo-lehti julkaisi asiasta uutisen Sokan lähettämään kirjeen perusteella. Sokka olisi ensin halunnut saada kirjeen takaisin, mutta sitten hän päätti kertoa lisää Silverstar-nimisestä sikarinmuotoisesta avaruusaluksesta, jota hän ystävänsä ”insinööri Ganzeugen” kanssa oli suunnitellut ja rakentanut. Alus oli Sokan mukaan laukaistu lentoon 60 asteen kulmassa Riistavedellä sijainneelta teräsputkista rakennetulta öljytyltä radalta. Sokka oli kiinnostanut ilmailusta ja hän pystyi esittämään tarinansa uskottavasti.

Kuopioon saapui uutisen julkistamisen jälkeen lisää toimittajia ja Helsingin Sanomat julkaisi kuvan alusta esittävästä piirroksesta, jonka Sokka oli tehnyt. Sokka joutui nyt kovaan ristipaineeseen yhtäältä tiedostusvälineiden ja toisaalta viranomaisten taholta, mutta piti vielä kiinni tarinastaan.

11. lokakuuta Silvo Sokka tunnusti lopulta keksineensä koko jutun. Hänelle ei kuitenkaan tullut mitään oikeudellisia seuraamuksia tästä asiasta.

^{[1] [2]}

Kommentit (0)

Avaruusilmailun pioneeri Silvo Sokka lensi kertomansa mukaan itsetekemällään raketilla 7.10.1948 reilussa kolmessa minuutissa Kuopiosta Suonenjoelle. Lähestyvän vuosipäivän johdosta olen tutkinut asiaa käsitelleitä vanhoja sanomalehtiä. Arvovaltainen Helsingin Sanomat, joka osasi antaa Silvon lennolle sille kuuluvan arvon, kuuli tapauksen tiimoilta puolustusvoimain edustajaa seuraavasti:

Puhuteltavamme muuan korkea-arvoinen sotilashenkilö oli sitä mieltä, että poika on nero ja yhteiskunnan olisi tehtävä kaikkensa pojan auttamiseksi eteenpäin. Hän piti pojan suoritusta täysin mahdollisena huolimatta siitä, että siihen Helsingissä oli suhtauduttu epäuskoisesti.

”Niinhän on tavallisesti suurten keksintöjen laita,” oli hänen lakooninen huomautuksensa.

Tietooni ei ole tullut, etteikö kyseessä voisi olla sama puolustusvoimain edustaja, joka soitti saman vuoden aprillipäivänä Yleisradion ohjelmapäivystykseen sen jälkeen, kun radio oli kertonut suomalaisesta nerosta, joka oli  keksinyt mustaa valoa kehittävän, eli siis pimeyttä ympärilleen synnyttävän, lampun. ”Mitä hevettiä, miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on päästetty julkisuuteen”, oli eversti huutanut tuohtuneena.

Kommentit (0)