| Kapteeni Kaarna ja Simpauttaja | 05.12.2020, 17:01 |
| Tänään tulee sitten jo perinteiseksi muodostuneeseen tapaan telkkarista lasten nukahtamishetken jälkeen Tuntemattoman sotilaan uusin versio ja huomenna vielä lasten katseluaikaan jo perinteiseksi muodostuneeseen itsenäisyyspäivän viettotapaan Tuntemattoman sotilaan vanhin verisio. Jos jotakuta jo kyllästyttää Tuntemattoman sotilaan katselu, niin hän voi vaihtoehtoisesti kuunnella Tuntemattoman sotilaan kuunnelmaverision tästä linkistä, jossa sitä on kuunneltavissa parikymmentä tuntia:https://areena.yle.fi/audio/1-4301203
Kuunnelmaversio on vuodelta 1966 ja elävästi muistan, että pikkupoikana sitä innolla kuuntelin, vaikka en ehkä kaikkea ymmärtänytkään. Kuuntelin äsken kuunnelman ensimmäistä osaa ja nyt ymmärsin, että vaikka kapteeni Kaarna oli ylennyt upseeriksi ihan kansakoulupohjalta, niin Nietzsche hän oli opiskellut. Se paljastuu, kun hän puhuttelee lomalta viikon viiveellä saapunutta psykopaatti-autonapumies Lehtoa hyvin ymmärtäväiseen sävyyn, jossa olisi myös ollut ainesta upseeriksi ja yli-ihmiseksi. Sikäli Väinö Linna kaunistelee romaanissaan Lehdon kaatumistapausta, sillä todellisuudessa samalle kerralla kaatui pikakiväärin yllättämänä koko hänen johtamansa ryhmä.
Mitään pelkäämätön kapteeni Kaarna oli kaatunut ensimmäisessä taistelussa traagisesti jo ennen Lehtoa. Erityisen vaikuttavasti tapaus on esitetty Tuntemattoman sotilaan keskimmäisessä elokuvaversiossa, jota ei ole pitkään aikaan telkkarissa esitetty, koska se version antaa sodasta hyvin ahdistavan ja vastenmielisen kuvan eikä kansa halua sellaista katsoa. Itseäni tosin häiritsee Mollbergin filmissä se, että Kaarnaa näytellyt Veikko Tiitinen kaatui vähän samalla tavalla myös Simpauttaja-elokuvassa, mutta se kohtaus, jossa issee viskaa tämän omalla pellolla, on tragikomedia eikä tragedia. Tuntematonta sotilasta katsoessa Simpauttajan tragikoominen kaatumiskohtaus häiritsee Kaarnan traagisessa kaatumistapauksessa. Katsokaa vaikka itse: https://www.youtube.com/watch?v=1jZWHLfkZWI
|
|
| Tsernobyl | 04.12.2020, 16:50 |
| Luinpa tuossa ukrainalais-amerikkalaisen historian professori Serhii Plokhyn kirjan Tsernobyl – Ydinkatastrofin historia ja huomasin jälleen kerran kirjoittaneeni aiemmin ropakantaa. Olen nimittäin väittänyt, että Tsernobylissä nimenomaan testattiin sitä, saako räjähtämättömäksi suunniteltua laitosta räjähtämään ja koe onnistui. Tosiasiassa Tsernobylissä testattiin vain sitä, miten laitos voisi käyttäytyä eräissä yllättävissä vikatilanteissa ja saatiin selville, että se voi käyttäytyä hyvin yllättävällä tavalla.
Meidän suomalaisten onni on se, että alun perin suunnitellut kokeet oli tarkoitus suorittaa Suomenlahden rannalla Sosnyvyborissa, mutta sikäläinen henkilökunta uskalsi kieltäytyä asiasta. Jos Sosnyvyborin henkilöstö olisi ollut vähemmän ennakkoluuloista, saattaisin kirjoitella tätäkin juttua jossain muualla. Tosin tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että Tsernobylin onnettomuus oli hämmästyttävän lievä, sillä vain viisi prosenttia yhden reaktorin sisältävästä radioaktiivisuudesta pääsi ympäristöön.
Jos yhden reaktorin katastrofi olisi ollut täydellinen, niin ainakin professori Plokhynin mukaan koko Eurooppa olisi muuttunut asuinkelvottomaksi. Itse en asiasta ymmärrä, mutta epäilen, että käytännössä radioaktiivisuus ei olisi jakautunut tasaisesti koko maanosaan ja ehkä sittenkin osa Euroopasta olisi säästynyt. Plokhyn myös uskoo, että mikäli kaikki voimalaitoksen neljä reaktoria olisi sylkäissyt sisuksensa taivaalle, olisi seuraamukset olleet jokseenkin sellaiset, joista Johanneksen Ilmestyskirjassa puhutaan, kun siellä puhutaan maailmanlopusta. Radioaktiivisuus olisi valunut jokia pitkin valtameriin, jotka olisivat tulleet tappavan myrkyllisiksi.
Vähällä siis Tsernobylissä selvittiin. Ainoastaan kolmenkymmenen kilometrin säteeltä voimalan ympäristöstä ihmisten asuminen on kiellettyä seuraavien muutamien kymmenien tuhansien vuosien ajan. Tosin Neuvostoliiton konkurssi saattoi suurelta osin johtua tästä suhteellisen vaatimattomasta voimalaonnettomuudesta. Eräiden laskelmien mukaan onnettomuus maksoi Neuvostoliitolle kolme kertaa enemmän, mitä ydinvoimalat ovat sille tuottaneet. |
|
| Uukuniemeläinen mestariuimari | 03.12.2020, 16:39 |
| Joskus alkusyksystä kirjoitin uukuniemeläisestä mestariuimari Matti Hämäläisestä, jonka kerrottiin Muistojen Sortavala-kirjassa uineen elokuun 10.-11. vuonna 1927 ensimmäisenä ja tähän mennessä tiettävästi ainoana ihmisenä maailmassa Valamosta Sortavalaan. Uitu matka oli harhailut huomioon ottaen noin 42 kilometriä ja aikaa kului Hämäläiseltä tähän ainutlaatuiseen urheilusuoritukseen 26 tuntia 9 minuuttia. Mainittakoon, että Englannin kanaali, jonka ylitse oli aikaisemmin uitu, on leveydeltään ”vain” n. 32 km.
Aikoinaan harmittelin sitä, ettei Muistojen Sortavala-kirjassa kerrottu tarkempia yksityiskohtaisia tietoja ennätysuinnista, mutta kun nyt kävin tutkimassa digilehtiarkistoa, niin ilmeni, että Matti Hämäläisestä tuli tapauksen johdosta merkittävä aikansa julkisuuden henkilö ja monet sanomalehdet julkaisivat hänestä pitkiä juttuja. Yllä oleva kuva mestariuimarista on otettu Etelä-Saimaan digiversiosta.
Löysin digiarkistosta myös tilastodataa uintiretkestä. Kaipaamaani tuulilukemaa, joka nykyään yleensä ennätystuloksiin liitetään, en löytänyt. Sellaisen tiedon sen sijaan löysin, että jossain matkan vaiheessa Laatokan vesi oli alle kymmenasteista. Luulen että hyytävä vesi oli sillä kohtaa Valamon edustalla, jossa vettä on peräti 225 metriä. Mestariuimarin fyysisistä ominaisuuksista sain selville, että hän oli 174 cm pitkä ja painoi normaalisti 88 kilogrammaa, mutta uintimatkan aikana paino oli pudonnut 82 kilogrammaan.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana Laatokka-lehti tietää kertoa, että urheilusankarin peräsuolen lämpötila, jota ei mielestäni nykyään enää mainita urheilunennätysten yhteydessä, oli 38,1 astetta ennätyssuorituksen jälkeen. Siinä tilastotiedossa olisikin ainesta vaativaksi urheilutietokilpailun kysymykseksi. Uskon peräsuolimittauksen tehdyn välittömästi miehen rantauduttua.
|
|
| Ei voi olla totta! | 02.12.2020, 21:15 |
| Olen taistellut lukuisilla jalkapallokentillä, mutta eilinen Suomen naismaajoukkueen tekemä voittomaali tulee syöpymään tulikirjaimilla muistini sopukoihin samalla tavalla kuin Wirenin kaatuminen aikoinaan. Harva on se kerta, jolloin urheilussa nähdään moista draamaa. Suomi oli Skotlantia vastaan selvästi alakynnessä koko pelin ajan ja ihmeenä voi pitää sitä, että tulos oli 0-0 viime sekunneille asti.
Sitten kentälle juoksi ensimmäiseen maaotteluunsa vaihtopelaajana Amanda Rantanen, joka sai hyvin ikävän näköisesti pallon päin pläsiään ja mielestäni purskahti enemmänkin kivusta kuin onnesta itkuun, kun pallo pomppasi hänen naamastaan Skotlannin maaliin. Niinpä Suomi voitti ottelun 0-1, vaikka kulmat olivat vastustajalle 11-1 ja maalipaikat 17-4.
Suomalaiset alkavat nykyään olla kuin ruotsalaiset ennen, eli voittavat tiukoissa paikoissa vasten kaikkia todennäköisyyksiä. Jostain syystä pallot pomppivat nykyisin suotuisasti Suomelle sekä nais- että miesjalkapalloilussa. Nyt näyttää jo varmalta, että myös maamme naiset tulevat pelaamaan seuraavissa Em-kisoissa, mikäli sellaisia koskaan järjestetään. Hiihtolajeissa Suomi ei enää menesty, mutta jalkapallossa meikäläiset alkavat maailman huippua. Kuukausi sittenhän Suomen B-maajoukkue voitti maailmanmestari Ranskan vieraskentällä selvästi 0-2.
Eilen tunsin sääliä skotteja kohtaan, koska elämä ei kohdellut heitä oikeudenmukaisesti edes jalkapallossa. Muutenkaan heillä ei mene hyvin. Vaikka heidän rannikollaan on rikkaat öljykentät, niin kansa on köyhää eurooppalaisen mittapuun mukaan. Skotlannin bkt/asukas on 26.000 taalaa, kun esimerkiksi Puolassa se on 33.000 ja Isossa-Britanniassa keskimäärin 35.000. Ennustan, että Iso-Britannia tulee hajoamaan ja että Pohjanmeren öljykenttien omistuksesta neuvotellaan vielä kiivaammin kuin brexitistä. |
|
| Ovelat venäläiset | 01.12.2020, 16:10 |
| Tuula Malinin Putinin pihapiirissä-kirja vihjaa ainakin rivien välistä siihen suuntaan, että entinen Suomen ja Eu:nkin sotilastiedustelun päällikkö kontra-amiraali Georgij Alafuzoff olisi hyvinkin voinut olla venäläisten myyrä ja että hänen toimintansa voisi osaltaan selittää venäläisten onnistuneet maakaupat maamme strategisesti tärkeillä alueilla.
Ovelia ovat siis venäläisten touhut, kun he onnistuvat nostamaan osittain venäläistaustaisen miehen myyränä Eu:n sotilastiedustelun johtoon. Internet myös paljastaa, että venäläiset ovat jopa perusteellisesti kouluttaneet Alafuzoffin tärkeään tehtäväänsä. Wikipedia kertoo nimittäin miehen koulutuksesta seuraavaa:
Vuonna 1997 Alafuzoff aloitti opintonsa Venäjän yleisesikunta-akatemiassa Moskovassa ensimmäisenä suomalaisena upseerina 20 vuoteen. Venäjän yleisesikunta-akatemia on Venäjän arvostetuin, vaativin ja korkealuokkaisin sotilasakatemia, josta Alafuzoff valmistui erinomaisin arvosanoin. Yleisesikunta-akatemian seinässä on marmoritaulu, johon kirjoitettu vuoden 1999 luokan priimusten nimet. Alafuzoff oli valkovenäläisen upseerin lisäksi ainut ulkomaalainen priimus tuolla luokalla.
Arvovaltainen ja tavallisesti luotettava Seura-lehti sen sijaan kertoo Alafuzoffin kiistävän olevansa venäläinen myyrä. Lehdessä mies itse puolustautuu seuraavasti:”Sananvapaus on hieno ja arvokas asia, niin myös oikeusvaltioperiaate. Kannatan molempia syvästi. Olen aina kannattanut. Tästä huolimatta minua loukkaa syvästi perättömien valheiden ja väitteiden esittäminen”.
Kontra-amiraali Georgij Alafuzoff on tiettävästi luopunut tiedustelutehtävistä eläköidyttyään ja kouluttautunut hierojaksi. Sekin tieto herättää epäilyjä, koska luulen, että tuossa ammatissa kovanäppinen tiedustelumies-hieroja pystyy puristamaan monenlaista salaista tietoa asiakkaistaan. |
|
