Itä ja länsi
Melkein Suonenjoen tyttö
Palestiinalaissyntyinen tv:stä tuttu toimittaja Umayya Abu-Hanna asui
80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin. Muistan, että
näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon hiihtomonot jalassa.
Se herätti samalla tavalla huomiotani kuin se etiopialainen
neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan
erikoiskilpasuksia.
Umayyan sukunimi oli siihen aikaan Hänninen varmastikin onnistuneen
naimiskaupan seurauksena. Äskettäin ilmestyneestä omaelämänkerrallisesta
teoksesta paljastuu, että tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa
Suonenjoelle.
Ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut
kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään. Nuori miniä
halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle
iloisesti “haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, uusi
miniä entistä kuuluvammin “haluan pillu”. Jostan syystä appiukko alkoi
tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen pivän säästä.
Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja
että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa.
Tämä artikkeli on julkaistu tiistaina 2. lokakuuta 2007 kello 21.20 ja sen
aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.
Jätä vastaus
Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (ei näy julkisesti) (vaaditaan)
Web-sivusto
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
« Uukuniemen urheilijoita
Melkein Suonenjoen tyttö »
Itä ja länsi
Uukuniemen kirkonkylän pääväylän länsipuolella kohoaa kirkko ja
itäpuolella kellotapuli. Havaintoni saattaa olla liian vilkkaan
mielikuvituksen tuotetta, mutta mielestäni kirkon tornin huipulla ristin
alla on kullattu omena, joka on Ruotsin vallan symboli, mutta sen sijaan
tapulin harjalla on kullattu sipuli, joka kuvastaa Venäjän valtaa. Idän ja
lännen raja näyttää kulkevan Uukuniemen kirkon mäellä.
Ainakin heti talvisodan jälkeen asia oli selvä, sillä sikäläisten
venäläisten joukkojen esikunta majoittui tapuliin. Välirauhan aikana rajaa
tarkastettiin uudelleen ja se siirtyi pari kilometriä idemmäksi. Tosin
rajan tarkka sijainti lienee ollut epäselvä.
Suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka nimittäin katosi
kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla.
Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka
ammuttiin ja painettiin turpeeseen.
Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista
kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin.
Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui
vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin.
Tämä artikkeli on julkaistu perjantaina 28. syyskuuta 2007 kello 13.29 ja
sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.
Jätä vastaus
Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (ei näy julkisesti) (vaaditaan)
Web-sivusto
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
« On kesä mennyt
Itä ja länsi »
Uukuniemen urheilijoita
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=laituri-003.jpg”
Nykyään Uukuniemellä on vain runsaat 500 asukasta, mutta väen vähyydestä
huolimatta se on kasvattanut suuria urheilusankareita, joista kuuluisin on
vuoden 1984 moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiainen.
Tosin mitalin arvoa jonkin verran himmentää se, että Los Angelesin
kisoista puuttuivat boikotin vuoksi kovat neuvostoliittolaiset heittäjät.
Rajan läheisyys on pakottanut uukuniemeläiset reaalipoliitikoiksi ja
niinpä muistan, että Tiaisen voiton jälkeen paikkakunnan linja-autossa
eräs vanha mies pohdiskelikin ääneen, että “oeskohan se Juha voettanna,
jos Venään mies oes ollu mukana”.
Samoissa Losin kisoissa keihään kultaa voitti Arto Härkönen, jonka isä on
Uukuniemen poikia – veikkaanpa, että sukujuuret löytyvät Härkälän kylältä.
Härkösenkin olympiavoittoa helpotti, että kovat Itäblokin miehet
puuttuivat tapahtumapaikalta.
Vähän näiden kisojen jälkeen jälkeen DDR:ssä järjestettiin jonkinlaiset
varjo-olympialaiset. Sinne matkusti eräs suomalainen työläisurheilija
näyttämään paikallisille keihäänheiton mallia. Hyvin hän heittikin; heti
ensirepäisyllä lensi noin 84 metriä. Sen jälkeen oli vuorossa Uwe Hohn,
jonka heitto kantoi 104,80. Siihen aikaan DDR:ssä oli käytössä sellaiset
dropit, että niillä pantiin vaikka ruumiit heittämään.
Maineikkain Uukuniemellä syntyniestä talviurheilijoista on ampumahiihtäjä
Juhani Suutarinen, joka on Suomen menestynein ampumahiihtäjä. Hänellä on
peräti kolme maailmanmestaruutta ja pari olympiahopeaa siitä huolimatta,
että näissä kaikissa kisoissa oli myös Venään mies mukana.
Muuten Suutarisen kova kilpakumppani oli Neuvostoliiton Aleksandr Tihonov
– hän on ainoana voittanut olympialaisissa saman lajin neljästi peräkkäin.
Tihonovista oli pari vuotta sitten Hesarissa pieni uutinen. Sen mukaan
Tihonov oli vangittu epäiltynä erään poliitikon murhayritykseen
sekaantumisesta. En ole saanut tapauksesta tarkempaa tietoa, mutta
ilmeisesti hyvillä pyssymiehilla on nyky-Venäjällä käyttöä.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 26. syyskuuta 2007 kello 9.36 ja
sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.
2 vastausta artikkeliin “Uukuniemen urheilijoita”
Antti Kailio kirjoittaa:
27. syyskuuta 2007 kello 20.28
Hei Aulis!
Juha Tiaisen varhainen poismeno järkytti aikanaan. Hän oli reilun
tuntuinen kaveri, kun tapasin hänet henkilökohtaisesti kauan sitten
Turussa, missä tutkimme moukarihäkin sektoria ennen Paavo Nurmen kisoja.
Ja hyvin katsoimme, sillä moukari ei osunut kilpailussa kenenkään kylkeen.
Siihen kilpailuun, missä Hohn heitti hirmukaarensa, osallistui myös
Kuusankosken Kisan aikainen seuratoveri Antero Toivonen, kelpo
keihäänheittäjä ja suomenmestari sekä ennätys yli 88 metriä. Antero oli
kertonut Kuusaalla kisasta palattuaan, että reissu meni muten hyvin, mutta
hävisin 25 metriä..
Jos sai Arto Härkönen kultaa ja kukkaa olympialaisissa, niin kultaa ja
merikukkaa on saanut myös Arton velipoika Petri äskettäin. Aikanaan myös
hän on heittänyt keihästä ja on nykyisin kunnanjohtaja Vihdissä.
Jokainen urheilija arvostaa palkintoja ja varsinkin kunnon kiertopalkintoa.
Muuten, jos Tero Pitkämäki kiskaisisi vanhaa keihäsmallia tavalliseen
korkeuteensa ja sattuisi sopiva tuuli, niin keihäs lentäisi varmasti yli
110 metriä ja paljon ylikin. Vanha keihäs kun leijaili, eikä pudonnut
kiven lailla. Ja Uukuniemellä heitettynä voisi mennä rajan yli.
Onnea vielä miehen ikään tulon johdosta, toivottaa entinen työkaveri
Heinolan ajaltasi!
aulis koivistoinen kirjoittaa:
28. syyskuuta 2007 kello 7.15
Tuo Meri-Kukka uutinen pelasti päivän ja täytyy viestittää Uukuniemelle
asian saamasta yllättävästä käänteestä. Toimistossani on töissä eräs
immeinen, joka on Meri-Kukan ensimmäisen miehen (olikohan Hakkarainen,
nimestä päätellen Kuopion puolesta) sukulainen. Savon poojat on kovia
poikia näissä naisasioissa.
Muuten selvitäpä urheilija piireistä, miten sen Tihonovin oikein kävi –
onko valmennusleirillä jossakin lumisessa paikassa.
Jätä vastaus
Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (ei näy julkisesti) (vaaditaan)
Web-sivusto
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Urheilua
Kulta on meidän, eivät pääse norjalaiset lauleskelemaan voiton laulujaan.
Mutta mitenkäs tämä nyt liittyy Kärkkäälään, Heinolaan ja Uukuniemelle,
joiden tiimoilta olen blogiani pitänyt.
Liittyypä hyvinkin kaikkiin kolmeen paikkakuntaan. Mertarannan Antero,
joka äsken täysin palkein selosti kisatapahtuman, on Merran Aleksin
pojanpoika Suonenjoen Halolanmäen kylältä, siis Kärkkäälän vierestä.
Naapurissa asui Kiiskin Tuomas, jonka renkinä oli juoksijasuuruus Salamon
Könönen. Antero tosin syntyi Heinolassa, jossa minäkin vietin parhaan
miehuuteni päivät. Uskon, että maamme, ellei peräti Pohjoismaiden johtava
urheilutietämys, oli Heinolassa siihen aikaan, kun Antsun kanssa asuimme
Tommolan suunnalla.
Ja kovan vahvistuksen olisimme saaneet kolmannesta Tommolan pojasta Jorma
Sirkesalosta. Tämä paljastui, kun äskettäisellä Karjalan matkalla
järjestettiin Jaakkiman hotellin ravintolassa urheiluaiheinen
tietokilpailu eri pöytien välillä. Urheilutietokilpailussa ei ole
tärkeintä voitto, vaan vastustajien täydellinen nöyryyttäminen ja siinä me
vanhat itähämläiset onnistuimme tydellisesti. Sirkesalon Jorman kanssa
perustimme myös Uukuniemeläisten vävyt nimisen rekisteröimättömän
yhdistyksen samalla, kun ratkaisimme alla olevat
urheilutietokilpailukysymykset lukuunottamatta niitä paria, joissa
kilpailun järjestäjä syyllistyi karkeasti virheellisiin kysymyksiin.
Elikkäpä mihin urheilulajeihin liittyy seuraavat termit:
1.Säkitys
2.Käydä kupilla
3.Par
4.Häkä
5.Päällystakki
6.Stabilisaattori
7.Dan
8.Tripping
9.Jättö
10.Harlem Globetrotters
11.Salchow
12.Floretti
13.Kokonelson
14.Viuhka
15.Tour de France
16.Pasaasi
17.Eranto
18.Davis Cup
19.Volttikäännös
20.Dartsi
21.Kääntömylly
22.Sikaani
23.Enduro
24.Relatiivihyppy
25.Comanestchi
26.Kuoleman paikka
27.Barra vasca
28.Ynjevi Ylähuurteinen
29.Kriittinen piste
30.Nikki
Vastatkaapas jos pystytte!!!
Kellot
Ensimmäisiä lukemiani kirjoja on Suonenjoen Rieponlahdesta syntyisin
olleen Jussi Kukkosen teos Rappasodan sankarit. Se on vahvasti
toiminnallinen vanhan hyvän ajan poikien seikkailukirja, jossa ei
syyllistytä turhaan psykologisointiin. Jos nyt siitä hakemalla hakee
taiteellisia heikkouksia, niin täytyy tunnustaa, että tänäpäivänä
kirjailija saisi syytteen yllytyksestä kansanmurhaan.
Rappasodan sankareissa on keskeisenä teemana todellisuudessakin tapahtunut
Manamasalon kirkonkellon ryöstäminen Venäjälle. Kello oli kateissa 350
vuotta ja löytyi yllättäen 90-luvun alussa Solovetskista. Siellä
vieraillessani ajattelin neuvotella kyseisen tarvekalun palautuksesta,
mutta keskusteluille ei löytynyt tilaisuutta eikä löytynyt oikeaa
kelloakaan. Uskoin kuvanneeni sen luostarin pihalla. Nyt on selvinnyt,
että yllä oleva kuva esittää ihan muuta kelloa.
Sen sijaan Jaakkiman hotellin pihalta löytyi toinen kirkonkello. Tekstistä
päätellen se oli valettu Tampereella 1932 ja oli peräisin Lumivaaran
kirkosta. Asiaa tuntevat tiesivät kertoa, että sen kapistuksen varkaat
olivat vieneet Lumivaarasta, mutta huomattuaan sen olevan pelkkää
valurautaa, he olivat hylänneet sen arvottomana maantienojaan, josta se
oli siirretty Jaakkiman hotellin pihalle. Lumivaaralaiset voisivat
varmaankin neuvotella kellon palauttamisesta.
Ja vielä lisää kelloista. Säkkijärveläisiä saattaisi sen sijaan kiinnostaa
itsensä Stalinin komean taskukellon palautus. Siinähän luki, kuten
yleisesti tiedetään, että “Rakkaalle kirkkoherralle Säkkijärven
seurakuntalaisilta”.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona
MONNI ON KALA
Tyypillisenä kirjajuoppona ostin Kuopion kirjakantti-tapahtumasta kolme
muovikassillista kirjoja. Paikallisessa kaupassa oli erikoistarjous;
viisi kirjaa kympillä. Yllä oleva kuva, jonka värit ovat sekä vaalenneet
että harmaat ja haalenneet, innoitti minut hankkimaan Mauno Soikkasen
teoksen Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa 1941-944. Kuvan kopioin
eräältä uukuniemeläiseltä, jonka 187 cm pitkä isä kannattelee siinä
Soutjärvestä pyydettyä monnia. Soikkasen kirja varmistaa, ettei kysymys
ollut pelkästä kalajutusta.
Kuvan monni painaa 35 kiloa ja se on saatu pitkälläsiimalla. Mukana ollut
haavi ei ollut riittänyt, vaan kirjan mukaan kala on tainnutettu
parabellumilla. Uukuniemen mies kertoi asiaan käytetyn konepistoolia.
Otuksen kipsijäljennös on nykyään eläinmuseolla.
Kuvan kala ei ole Suomen suurin monni. 1800-luvun puolella Lammilta
saatiin 42 kiloinen yksilö. Se on ikuistanut itsensä urheiluseura Lammin
Säkiän nimeen. Säkiä tarkoittaa siellä päin monnia.
Mutta Savossa, jossa yleensä kaikki on maailman suurinta, pannaan tässäkin
paremmaksi. Sata vuotta sitten Kuopion seudulla puhuttiin, ettei
Kallaveden Haminanlahdelle hukkuneita kannata etsiä, koska siellä asusti
monisatakiloinen monni. Miehet eivät niihin aikoihin uskaltaneet saunan
jälkeen uida Kallavedessä muuten kuin selällään.
Ilmaston kylmeneminen on nyt hävittänyt maamme alkuperäiset monnit, mutta
kasvihuoneilmiön myötä niitä taas kannattaisi istuttaa ihmisten kauhuksi.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona
Monninkalastusta Suojoella
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=monni2.jpg”
Monninkalastusta Suojoella on luvun nimenä Olof Enckellin kirjassa Rajan
vartio- Jalkamatkoja Raja-Karjalassa. Teos julkaistiin juuri Talvisodan
alla, julkaisun painoasu on upea ja kuvat parempia, mitä nykyajan
painotuotteissa. Enckellin teos oli varmaankin kallis tilaustyö, jonka
avulla yritettiin vakuuttaa kansaamme siitä, että ollos huoleton, poikas
valveil on.
Kirjasta paljastuu yllättäviä asioita, mm. että vielä kesällä 1938
Itä-Karjalassa polteltiin kaskia, jossain kylissä meloskeltiin
yksipuisilla ruuhilla, kuin kivikaudella ikään ja tauteja paranneltiin
loitsuilla. Mutta rajavartijat olivat hyviä ja kovakuntoisia miehiä, kuten
varmaan olivatkin.
Vähän herraspojan oloinen Olof joutui erämaavaelluksilla koville. Kerran
jopa niin ihkatiukalle, ettei auttanut muu, kuin keskellä öistä erämaata
kaivaa repun taskusta heroinipulveria ja otta kunnon tömskyt. Sen jälkee
loppumatka olikin pelkkää juhlaa. Siihen aikaan oli käytössä sellaiset
dropit, että niillä pantiin ruumiitkin hiihtämään, kuten eräs
suurhiihtäjämme muisteli.
Tosin hiihtäjät ja armeija käyttivät väsymyskohtauksiin yleensä
amfetamiinia eli saksalaisten pervitiiniä. Heroini oli varattu
yskänlääkkeeksi 50-luvulle asti. Se poisti tehokkaasti yskimisen tarpeen.
Vatsanpurut lakkasivat oopiumilla, joka ainakin 50-luvulla kuulema piti
nauttia apteekin tiloissa. Tuskatiloihin käytettiin morfiinia.
Lapsuudessani Savossa oli lisäksi yleislääkkeenä hotapulveri, jota
käytettiin kaikenlaisiin sairauksiin ja lisäksi lasten pahaanmieleen.
Muusikko Mikko Kuustosen mukaan Kotalahden kaivosmiesten tavatessa
kaivoskylän kujilla tarjottiin kaveruuden osoituksena toiselle hotapussia
ja kysyttiin, että lojjaatatko. Nykyään hotaa ei enää myydä. Olisi
mielenkiintoista tietää, mitä ihmettä sekin myrkky oli.
Muuten siitä Olof-herran monninkalastuksesta sen verran, että kaksi pientä
tuli, muutamaa pitkänsiiman koukkua ei miesvoimin saatu ylös ja
paluumatkasta vastaan ajelehti katkennut tapsi suussaan kolmikiloinen
hauki, jonka oli raadeltu tuntemattomaksi jääneen otuksen suurilla
hampailla.
Samalla kertaa, kun tulen käymään Eldankajärvellä pilkillä, käyn myös
Suojärven Suo- eli Suojujoella pitkälläsiimalla.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 12. syyskuuta 2007 kello 19.24
ja sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS
2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi. Muokkaa tätä artikkelia.
Jätä vastaus
Olet kirjautunut tunnuksella Aulis. Kirjaudu ulos »
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Kuuluisin Kärkkääläinen
Sarjakuvat ovat tärkeitä. Luulenpa, ettei mikään muu ole yhtä paljoa
muovannut maailmankuvaani kuin Savon Sanomissa 60-luvun alussa seikkaillut
mr Jack, joka muualla tunnetaan Taika-Jiminä. Haaveilen joskus vielä
meneväni kirjaston vanhojen lehtien osastolle selvittämään, että kumpi se
lopulta voitti, Kobra vai Jim.
Viimeviikonloppuisen Kirjakantin yksi tilaisuus liittyi sarja kuviin.
Pohjois-Savosta ovat jostain syystä lähteneet maamme parhaat
sarjakuvapiirtäjät ja myös Ruotsin paras eli Joakim Pirisen suku on
oekeita immeisiä. Pirisen sarjakuvahahmoista tunnetuimmat ovat
Sokeri-Sakari ja hänen veljensä Kulli-Einari.
Neljä ansioitunutta kansantaiteilijaa kertoili Kuopion museokahvilassa
tekemisistään uteliaille. Suomen paras sarjakuvataiteilija Jope Pitkänen
on tunnettu koko valtakunnassa. Näkymättömän Viänäsen lisäksi hänet
tunnetaan myös Mauno Mansikan isänä. Olen aina ihmetellyt sitä, että tässä
vakijuomiin ja naisiin mieltyneessä marjanviljelijässä on jotakin hyvin
tuttua.
Niinpä kysyinkin Jopelta Mauno Mansikan osoitetta ja epäröimättä mies
vakuutti, että Manu on Suonenjoen Kärkkäälän poikia. Taitelija myös
kertoi, että kaksi kertaa on hänen fyysiseen koskemattomuuteensa aiottu
puuttua Suonenjokelaisen ravitsemusliikkeen miestenhuoneessa, koska hänen
sarjakuvahohmonsa on epäilty loukkaavan joiden kuiden henkilöiden kunniaa.
Savolaisethan tunnetusti ymmärtävät huumoria siihen asti, kun se ei
kohdistu heihin itseensä.
Tämä artikkeli on julkaistu lauantaina 15. syyskuuta 2007 kello 19.12 ja
sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi. Muokkaa tätä artikkelia.
Jätä vastaus
Olet kirjautunut tunnuksella Aulis. Kirjaudu ulos »
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
« Kuuluisin Kärkkääläinen
On kesä mennyt »
Jussi Kukkonen – ennätyskirjailija
Kyllä internetin Wikipedia on ihmeellinen. Sieltä selviää hetkessä, että
Suonenjoen Rieponlahdessa syntynyt Jussi Kukkonen (1892-1956) on yksi
ihmiskunnan tuotteliammista kirjailijoista. Hän on julkaissut peräti 60
teosta. Ennätysvuonna 1948 Kukkonen julkoi seitsemän kirjaa.
Jussi Kukkosen tuontanto on seuraava:
Maahengen uskossa, yksinäytöksinen näytelmä.
Kainuun sanomain kirjapaino, Kajaani 1919 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Maaemon parmailla, runoja. Kokoelma vuosien varrelta. Sanan Valta, Kuopio
1926 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Surman saartamana, seikkailukertomus. Minerva 1928 (nimimerkillä J.K.
Kulomaa)
Henkipatot, kertomus Värmlannin suomalaismetsistä. (Poikien
seikkailukirjasto 15.) Otava 1929 (nimimerkillä J.K. Kulomaa) – 2. painos
julkaisussa Poikien seikkailukirjaston parhaita, osassa Rautahelainen
lipas, Otava 1977.
Kainuun sissit, seikkailukertomus. (Poikien seikkailukirjasto 18.) Otava
1929 (nimimerkillä J.K. Kulomaa) – 2. painos 1960 (Poikien
seikkailukirjasto.35.), 3. painos. 1984 (Poikien seikkailukirjaston
parhaita.)
Aallot löivät heidän ylitsensä, romaani. Karisto 1930 (nimimerkillä J.K.
Kulomaa)
Pennsylvanian valloittajat, historiallinen seikkailuromaani. (Nyyrikin
romaaniosasto 60.) W. Marjamaan kirjakauppa, Oulu 1931 (nimimerkillä J.K.
Kulomaa)
Linnanpäällikön tytär, historiallinen romaani. Satakunnan kirjateollisuus,
Pori 1933 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Niilo Matinpojan lippumiehet, historiallinen seikkailuromaani. Gummeruksen
nuorten kirjasto 55.). Gummerus 1933 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Esteiden yli, romaani. Satakunnan kirjateollisuus, Pori 1934 (nimimerkillä
J.K. Kulomaa)
Heimonsa valio, kertomus historiantakaisilta ajoilta. (Poikien
seikkailukirjasto 45.) Otava 1934 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Nuori heimopäällikkö, seikkailukertomus heimosotien ajoilta. (Poikien
seikkailukirjasto 57.) Otava 1935 (nimimerkillä J.K. Kulomaa) – 2. painos
1959 (Poikien seikkailukirjasto. 27), 3. painos 1984 (Poikien
seikkailukirjaston parhaita.)
Sissipäällikön unelma, historiallinen romaani. (Kymmenen markan romaaneja
60.) WSOY 1935 (nimimerkillä J. Kukkonen)
Kamtshatkan kaunotar, seikkailuromaani. (Kymmenen markan romaaneja 93.)
WSOY 1936
Valkoinen valtijatar. (Seikkailukirjasto 3.) Satakunnan kirjateollisuus,
Pori 1937 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Pohjolan kummituslentäjä. (Seikkailukirjasto 5.) Satakunnan
kirjateollisuus, Pori 1938
Arojen kasvatti, seikkailuromaani. (Kymmenen markan romaaneja 179.) WSOY
1940 – 2. painos 1941
Ryssän kintereillä, seikkailuromaani Vienan vapauttajista. Karisto 1941 –
3. painos 1994
Kainuu palaa, historiallinen romaani. (15 mk:n sarja 8.) Gummerus 1942 –
2. painos 1942 (G-sarja 8.)
Ryssän selustassa, seikkailuromaani Itä-Karjalasta. Karisto 1942 – 3.
painos 1994.
Suomussalmen suksisissit, romaani rajakorven sotatanterilta. Karisto 1942
Hänen aseveljensä vaimo, romaani. Karisto 1943
Kokemäenmaan kaunotar, historiallinen seikkailuromaani. (Kariston 20 mk:n
romaaneja 7.) Karisto 1943
Kestävät kahleet, romaani. Karisto 1944 – 2. painos 1945
Rappasodan sankarit, historiallinen nuorisoromaani. Kirjapaja, Helsinki 1944
Ensimmäisenä maaliin, urheiluromaani. Karisto 1945
Kirkastuvalle tielle, romaani. Karisto 1945
Tumma prinsessa, seikkailuromaani Afrikasta. (Kariston 20 mk:n romaaneja
16.) Karisto 1945
Vihreä solmio, jännitysromaani. (G-sarja 24. ja 20mk:n sarja 24.) Gummerus
1945
Eräkorven tyttö, nuorisoromaani. Valistus 1946
Korven ruhtinatar, historiallinen romaani. H.W. Marjamaa, Oulu 1946
Kylä herää, talonpoikaisromaani. Pellervo-seura 1945
Metsän poika, historiallinen nuorisoromaani. (Pellervon nuorisonkirjoja
n:o 2.) Pellervo-seura 1946
Opettajattaren tarina, romaani salokylästä. Karisto 1946
Vangittu karoliini, historiallinen romaani. Suomen Kirja, Helsinki 1946
Joulutähtien alla. (LP-sarja 22.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947
(nimimerkillä Joel Linnala)
Kahlehditut sydämet. (LP-sarja 5.a.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947
(nimimerkillä Joel Linnala)
Kultaa läjittäin. (LP-sarja 23.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947 (nimimerkillä
J.K. Kulomaa)
Kylpyrannan kaunotar. (LP-sarja 12.) Lehtipalvelu, Oulu 1947 (nimimerkillä
Joel Linnala)
Ratavartijan kaunis Inkeri, romaani. Karisto 1947 – elokuvana 1950
käsikirjoitus Filmikynä, ohjaus Hannu Leminen tuotanto Fennada-Filmi Oy
Synnitön rakkaus. (LP-sarja 6a.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947 (nimimerkillä
Joel Linnala)
Birman yö. (LP-sarja 37.) Lehtipalvelu, Oulu 1948 (nimimerkillä Joel Linnala)
Gangsterien käsissä, seikkailukertomus Kalliovuorilta. (LP-sarja 29.)
Lehtipalvelu, Helsinki 1948 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Kaunis kutojatar. (LP- sarja 46.) Lehtipalvelu, Helsinki 1948
(nimimerkillä Joel Linnala)
Keväthankien hohtaessa. (LP-sarja 30.) Lehtipalvelu, Helsinki 1948
(nimimerkillä Joel Linnala)
Kun sumuverhot väistyvät, romaani. Karisto 1948
Pohjolan sissipojat, nuortenkirja. Karisto 1948
Täysikuun taika. (LP-sarja 40.) Lehtipalvelu, Helsinki 1948 (nimimerkillä
Joel Linnala)
Hiiltävä liekki, romaani. Karisto 1949
Nuori Unto, nuorisoromaani. Valistus 1949
Tyttö palasi maailmalta, romaani. Karisto 1950
Rastinrannan reippaat pojat, nuortenkirja. Karisto 1951
Seikkailujen kautta ihmemaahan. (Seikkailukirjasto 5.) Karisto 1951
Tyttö Rapakon takana, lyhytromaani. Marjamaa, Oulu 1951
Ei sinun pidä…, romaani. Marjamaa, Oulu 1952
Erämaan seikkailijat, nuortenkirja. Karisto 1952
Uudelle tielle, romaani. Karisto 1953
Mangrovemetsän salaisuus, seikkailukertomus. Karisto 1954
Atomimiilun salaisuus, nuortenkirja. Karisto 1955
Tuomiovuoren juuressa, historiallinen romaani. Pohjola ja kumpp, Jyväskylä
1955
En ole saanut käsiini läheskään kaikkia Kukkosen kirjoja yrityksistäni
huolimatta. Kummallista, että vaikka mies oli syntyjään Suonenjoen poikia,
ei hänen tuotannostaan ollut kansakoulun kirjastossa muuta kuin selkeästi
toiminnallinen poikien seikkailukirja Mangrovemetsän salaisuus, jossa
laskujeni mukaan ammuttiin koko Etelä-Amerikan alkuperäisväestö ainakin
kertaalleen.
Maakuntakirjastokaan ei anna harvinaisia teoksia kotilainaan, joten
täytynee joskus alkaa istua kirjaston lukusalissa ja kahlata tuotanto
läpi. Ensimmäisenä tulen lukemaan 30-luvulla ilmestyneen silloin
ajankohtaisen Pohjolan kummituslentäjät, jolla ilmeisesti on yhteyttä
pohjoisessa tapahtuneisiin ilmatilanloukkauksiin.
Luultavasti myös eräs oululainen peräkammarin poika on tämän teoksen
lukenut. Hän nimittäin rakensi 80-luvulla riu’uista ja apulantasäkeistä
Tiira-nimisen lentolaitteen, joka on nähtävillä Tikkakosken
ilmailumuseossa. Vehkeen rakenne on hyvin pelkistetty. Siinä on volkkarin
moottori ja bensatankkina läpinäkyvää muovia oleva aiv-pönttö;
polttoaineenkulutusta saattoi siis tarkkailla ilman kalliita mittareita.
Koneen potkuri oli veistetty koivuhalosta ja tämän vaivalla työstetyn osan
poliisipartio irroitti itselleen sen jälkeen, kun mies erehtyi pörräämään
Oulun lentokentän yläpuolelle. Ja käräjäreissuhan siitä sitten tuli. Sakot
rapsahtivat ja vehkeetkin taisivat mennä valtiolle. Tuomiotaan oikeus
perusteli sillä, että näin ehkä estetään tyhmempiä etsiytymästä
omatoimisen ilmailuharrastuksen pariin.
On kesä mennyt
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=laituri-005.jpg”
On kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt. Lohduton sysksy on, lehdet peittävät
maan…
Eli uukuniemeläinen erikoiskommando ryhmittyneenä laiturin nostoa varten.
Nostaminen sitten onnistuikin hyvin. Henkilövahingoilta vältyttiin tällä
kertaa.
Pari vuotta sitten oli muuten sellaisetkin talkoot, silloin oli vielä
miehiäkin mukana, että innokas talkoomies löi kirveellä käsivaltimonsa
poikki. Paikalle kutsuttiin hätäkeskuksesta ambulanssi, mikä oikein onkin.
Sitten toinen paikalla ollut mies pyörtyi veren näkemisestä. Paikalla
olleet kanssatalkoolaiset epäilivät sydänkohtausta ja hälyttivat
hätäkeskuksesta sydänambulanssin paikalle. Niinpä Uukuniemen raitilla,
jolla yleensä lauantaisin kulkee yksi auto; muulloin on vähän
hiljaisempaa, kiisi kaksi hälytysajoneuvoa pillit soiden.
Paikalla olleet muistelevat, että näkymä muistutti Hugo Simbergin
maalausta Haavoittunut enkeli, kun talkootapahtuman uhreja kannettiin
autoon.
Votkaa votkaa
Ulkoministeriön erikoistutkija Ilmari Susiluoto on niin hauska
kirjoittaja, että hänen tittelissään pääpaino on sanalla “erikois”.
Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta hän kertoo
venäläisestä juomakulttuurista, joka näyttää olevan arvioni mukaan
parikymmentä vuotta edellä meikäläisestä. Tilastojen mukaan Venäjä on hyvä
ykkönen, mutta hyvänä kakkosena sinnittelee pieni, mutta sisukas Suomi.
Esimerkiksi naapurimme ruotsalaisten ja virolaisten juopottelu on ihan
lapsenkengissä meihin verrattuna.
Asiassa ei ole mitään vitsikästä. Jossakin Muurmanskin alueen
nikkelikaupungissa miesten keski-ikä on 42 vuotta. Ja kun vuonna -94
presidentti Jeltsin vietti saunailtaa yhdessä puolustusministeri Kratsovin
kanssa, uhosi ministeri, että hän kyllä pistäisi tunnissa tsetseenit
kuriin. Antaa mennä oli presidentin vastaus ja niinpä panssari-divisioona
sai määräyksen syöksyä Grozniin. Kaupungin keskusta oli hetkessä vallattu.
Jatkomääräyksiä ei johtokaksikko muistanut enää joukoille antaa.
Paikallinen väestö ihmetteli aikansa kaluston määrää ja alkoi sen jälkeen
haalimaan sinkoja ja raketteja paikalle. Koko divisioona tapettiin ja
kaupungin kulkukoirille alkoivat onnen päivät.
Tilastopajan sivuilta
http://www.tilastopaja.fi/static_html/fi/fitop2007.htm sivuilta voimme
todeta, että Kalle Rönkä Suonenjoen Kärkkäälästä on kuulantyönnössä tällä
hetkellä maamme 16. paras tuloksellaan 16.26 . Ikäisissään eli 1985
syntyneissä hän on kolmas. Kiekkoakin mies on nakannut 45,18. Muistelen,
ettei Kallen eno Pauli Kolehmainen, joka on myös iso ja riski, yltänyt
noihin lukemiin, joten Kallella on nyt kylän ennätykset näissä
kenttälajeissa.
Keihäässä Kalle ei sen sijaan taida pärjätä enolleen, joka viskeli
reilusti yli 50 metrin. Tosin muistelen, että kylän ennätys olisi Onni
Koivistoisen ( Koivistolan Onnin ) noin 62 metrinen. Kovakätisiä ihmisiä
kylällä on ollut muitakin, sillä Korhosen Ulla samalta Putinan mäeltä kuin
Kallekin, pitää edelleen hallussaan alle 14-vuotiaiden tyttöjen Suomen ja
ehkäpä maailmankin ennätystä 51.90 noin 25 vuoden takaa. Kymmenkunta
vuotta aiemmin Esko Kainulainen heitti saman ikäluokan poikien keihästä
yli 60 metriä ja voitti sen kesän ikäkausitilastoissa seuraavaa monta
metriä.
Erikoisuutena mainittakoon, että Ulla Korhonen on juossut maratonin
3.09,36, joka on keihäänheittäjälle kova tulos. Tosin luulen, että nuorena
syöpään kuollut siskoni Aila Koivistoinen olisi ilmeisesti juossut
maratonin kovempaa. Aila voitti maastojuoksun 18-vuotiaiden tyttöjen
Suomen mestaruuden vuonna -70 ja samoihin aikoihin voitto tuli myös
Salpausselän hiihtokisojen tyttöjen sarjassa. Hänen 1500 m:n aikansa
4.40,6 ja 3000 m:n 10.03,4 olivat silloin maamme tilastoissa korkealla.
Aila voitti SM-kisoissa ratajuoksuissa muistaakseni pari hopeaa ja ehkä
paras saavutus oli maastojuoksun MM-kisojen sija 50 vuonna -73. Naisten
MM-joukkuekilpailussa hän voitti Suomen riveissä hopeaa, joka nykyään
olisi kova juttu.
Aila ei juurikaan treenannut ainakaan nykyisen mittapuun mukaan. Hän oli
ilmeisesti perinyt kestävyysominaisuutensa Könösten suvun puolelta.
Halolanmäen kylältä kotoisin oleva äitini serkku Salamo Könönen juoksi
vuonna -49 maratonin epävirallisen maailmanennätyksen 2.28,39. Salamo ei
paljoa saavutuksillaan kehunut, mutta joskus hän kuitenkin mietteliäänä
totesi, että “jos miut olisi valittu Lontoon olympialaisten maratonille,
niin sen mie kyllä olisin voittanut”. Salamo oli juoksijan lahjoillaan
edennyt savolaisesta renkipojasta kotkalaiseksi satamapoliisiksi ja se
kuului jo murteestakin.