blogi2009

Lähi-idässä operoinut YK-kenraali Ensio Siilasvuo totesi muistelmissaan
vuosikymmeniä sitten, että alueen tilanne olisi vieläkin hankalampi,
mikäli siellä asuisi oikeasti aggressiivisia kansoja kuten suomalaiset tai
jugoslaavit. Alan ymmärtää Siilasvuota.

Maailmalla näyttää ampumalla tehtäviä joukkomurhia tapahtuvan vain Usa:ssa
ja meillä. Amerikassa touhu vaikuttaa olevan summittaista räiskimistä,
mutta meillä on jo Pihtiputaan surmista lähtien ollut erityispiirteenä se,
ettei ambulansseilla ole ollut juurikaan käyttöä. Luulisi Usa:n
vaikutusvaltaisen Kansallisen Kivääriyhdistyksen huomioivan asian
toiminnassaan.

Kun näin eilisen joukkomurhaajan kuvan, muistin, että istuin miestä
vastapäätä junassa toista kymmentä vuotta sitten. Hän matkusti Mikkeliin.
Mieleeni on jäänyt, että ihmettelin miehen harvinaisen synkkää ilmettä.
Siihen aikaan oli lehdessä juttuja Mikkelin seudulle sijoitetuista
Jugoslavian pakolaisista ja heidän tarinansa olivat niin karmeita, että
ajattelin miehen synkkämielisyyden syyn löytyvän Balkanin sodan
tapahtumista.

Joku Pertunmaalle sijoitettu muslimikin oli ItäHäme-lehden mukaan
kertaalleen ammuttukin joukkoteloituksessa, mutta niin huonosti, että hän
nousi myöhemmin haudasta ja muutti Suomeen.

Kommentit (0)

Sello        31.12.2009, 19:09

Minäkin olin päästä hengestäni Sellon Prismassa. En tosin äskeisessä
ampumatragediassa, vaan se tapahtui jo reilu neljännesvuosisata sitten.
Olin opiskeluaikanani jouluruuhkan ajan vartijana tässä nyt
maailmanmaineeseen päässeessä liikkeessä. Jouluaattoiltaan asti kaikki
sujui rauhallisesti. Radiota tai muita työsuojeluvälineitä en viitsinyt
hankkia, koska tiesin, ettei mitään voi tapahtua.

Esimieskin Suomen Teollisuudenvartiointi Oy:stä, jota myös Suomen
Teollisuudenmurkinointi Oy:ksi kutsuttiin, opasti hommaa aloitellessani,
että ainoastaan se piti muistaa, että ymmärsi olla puuttumatta erään
etnisen vähemmistön suorittamaan kaupusteluun liikkeen pihalla, koska
heilla oli parempi aseistus kuin meijän virmassa.

Ajattelin ostaa itselleni jouluruoat juuri ennen liikkeen sulkemista,
mutta se jäi tekemättä, koska juuri silloin paikalle säntäsi muudan roteva
mieshenkilö, joka kertoi olevansa teurastaja Seinäjoen Itikasta ja että
hän oli juuri päässyt joululomalle mielisairaalasta ja että hänellä on
tarvis tappaa joku. Työni puolesta jouduin puuttumaan asiaan.
Korostettakoon, että itikka tarkoittaa Seinäjoella lehmää, ei itikkaa
kuten Savossa.

Siinä menikin sitten se aattoilta omaa henkikultaa varjellessa ja
joulusyönnökset jäivät ostamatta. Kesti tosi kauan ennen kuin poliiseja
tuli ja monella autolla sitten tulikin. Hoas 6-7/12:n solukämpillä oli
onneksi jääkaappi jäänyt jostain syystä sulattamatta ja kaapin
napajäätikön keskeltä löytyi puoliksi syöty maksalaatikkorasia.

Mitään muuta muonaa ei ollut joulunpyhiksi. Perinteinen jouluruokahan se
maksalaatikko onkin. Kaavin eineksen poikamiehen laverin reunalla istuen
suihini kylmänä ja silloin ymmärsin, mitä joulurauhalla tarkoitetaan. Sen
jälkeen olen osannut arvostaa sellaisia jouluja, jolloin kukaan ei ole
yrittänyt minua tappaa.

Kommentit (0)

Kirvesmurha ja Heinola sekä Suonenjoki        30.12.2009, 20:28

Heinolan kirvesmurhasta on annettu tuomio. Jorma Kiiskinen tuomittiin
elinkautiseen lehtori Esko Vihusen murhasta. Tällä Heinolan, entisen
kotikaupunkini, tapauksella on kytkentöjä myös syntymäkaupunkiini
Suonenjokeen.

Esko Vihunen oli historianopettajana Suonenjoen Yhteislyseossa lukuvuonna
74 – 75 ja muisti minutkin vielä vuosikymmenten jälkeen, kun Heinolassa
törmättiin. Jutussa asianajajana toiminut Heikki Lampela on taas
suonenjokelaisen Iso-Valtti Baltzarin pojanpoika. Baltzarit asuivat joskus
Pirttiselän pysäkin luona olleessa mökissä, siis ihan Kärkkäälän rajoilla.
Ja sikälikin Baltzarit liittyvät Kärkkäälän historiaan, että suvun jäseniä
paleltui 30-luvulla Kakkisen jäälle, kun Kuopion markkinoilta palatessa
hevonen väsähti jäälle.

Murhasta tuomittu Jorma Kiiskinen ei sen sijaan ole Kärkkäälän Kiiskisiä.
Kuitenkin Kärkkäälänkin Kiiskiset kytkeytyvät tavallaan Heinolan
oikeushistoriaan. Juhannuksena -41  Heinolaa pommitettiin pahasti.
Pahemminkin olisi voinut käydä, ellei myöhempi Kouvolan hovioikeuden
presidentti Heimo Lampi olisi hävittäjälentäjänä ampunut alas neljä
konetta. Tosin yksi pommi pääsi tuhoamaan Heinolan raastuvanoikeuden
arkiston. Tätä asiaa kaikki eivät myöhemmin pitäneet pelkästään
menetyksenä.

Heimo Lampi toimi joskus 40-50-luvuilla tuomarina Suonenjoella. Myöhemmin
hän julkaisi eräästä mielenkiintoisesta oikeusjutustaan romaanin nimeltään
Ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Kirjan päähahmon esikuvana oli
Kärkkäälässä syntynyt suonenjokelaisen mansikanviljelyn uranuurtaja Tuomas
Kiiskinen, joka ei tietääkseni ole sukua samannimiselle lupaavalle Kalpan
jääkiekkoilijalle.

Heimo Lampi oli hyvä lentäjä ja hyvä tuomari, mutta mielestäni tuo edellä
mainittu romaani ei lukeudu maailman kaunokirjallisuuden helmiin.

Kommentit (0)

Alasuoja        29.12.2009, 17:30

Kalpan historiikista löytyi hyvä tietokilpailukysymys. Missä seurassa
Spede Pasanen voitti Pohjois-Savon pirinmestaruuden jääkiekossa? No
tietenkin Kuopion Eräveikoissa. Se ei ole mitenkään tyypillinen
kiekkoporukan nimi. Saas nähdä, koska Kuusamon Eräveikot perustaa
golf-jaoston.

Spede, vaikka olikin lähes luistelutaidoton, kunnostautui  maalintekijänä.
Onnistuneen suorituksen jälkeen tuuletuskin oli vaikuttava. Mies takoi
mailalla jalkoväliään niin, että kalke kuului katsomoon asti. Ilmiön syynä
oli jo silloin keksijänä kunnostautuneen viihdemiehen kehittämä
omaperäinen suojus, jonka hän oli kovertanut koivupahkasta. Myöhemmin
kyseisen kaltaista turvavälinettä on alettu kutsua alasuojaksi.

Voi olla, että Spedellä oli käytössään myös maamme ensimmäinen
jääkiekkokypärä. Se oli alunperin palomiehelle tarkoitettu. Luulen, ettei
Speden pääsuoja ollut maailman ensimmäinen. Muistelen, että venäläiset
kiekkoilijat alkoivat jo 40-luvulla suojata humeettirasiansa
panssarivaunukypärällä, joita maassa riitti.

Aarne Honkavaaran muistelmissa kerrotaan, että venäläisillä oli käytössään
tankkimiesten pääsuojat käydessään pelaamassa ensimmäisen kerran Suomessa.
Meikäläisten huomiota herättivät myös vastustajien tökerön näköiset
mailat. Suomalaiset päättivät, että ottelu voitetaan meikäläisten
parempien mailojen avulla. Aloituksissa päätettiin huitaista heti niin
kovaa, että naapurilta katkeaa peliväline. Pelin jälkeen laskettiin, että
suomalaiset olivat rikkoneet parikymmentä mailaa ja venäläiset eivät
yhtään.

Olisi mielenkiintoista tietää, olivatko venäläisten pelivälineet
Sortavalan tehtaan tuotantoa. Siellä nimittäin toimi ennen Neuvostoliiton
konkurssia maailman suurin mailatehdas. Varsissa luki ihan meiläläisillä
kirjaimilla ”KARJALA”. Myös ”KARJALA”-merkkisiä suksia valmistettiin. Olen
yrittänyt turhaan sellaisia löytää. Niitä ei näkynyt edes Sortavalan
urheiluliikkeissä.

Kommentit (0)

Kavallus        28.12.2009, 20:00

Lukaisinpa tuossa Suonenjoen Osuuspankin 100-vuotishistorian.
Tarkoitukseni oli selvittää, että minne vaarini Jussi Könösen kaikki
säästöt hävisivät. Ennen sotia melkein jokaisella kylällä toimi oma
osuuskassa, sellainen oli myös Suonenjoen Rieponlahden kylällä. Suvussa
kulkevan tarinan mukaan tämän pankin kassanhoitaja kavalsi asiakkaiden
rahat joskus 30-luvulla  eikä niitä saatu koskaan takaisin.

Puhutaan, että kavaltaja vietti jonkin aikaa ns. hauskaa elämää, joten
onneksi rahat eivät menneet ihan turhuuteen. Osuuspankin historiikkiteos
ei  tällaista rikostapausta tunne, mutta epäilen, että teos vaikenee siitä
tietoisesti säästääkseen mahdolliset sukulaiset häpeältä, joka oikein
onkin. Toinen selitys on se, ettei tapauksesta nostettu aikanaan
rikosprosessia, vaan asia hoidettiin muuten eikä rikoksesta löydy enää
mitään todisteita. Tietääkseni kavalluksen tehnyt kassanhoitaja kaatui
vähän myöhemmin sodassa.

Historiikista ilmenee, että osuuskassojen lisäksi jokaisessa kylässä toimi
myös sonniosuuskunta. Nyt nettipankkien aikaan omia kassoja ei enää
tarvita, mutta mielestäni kylien sonniosuuskuntatoiminta pitäisi elvyttää.
Esimerkiksi pikkujoulujen järjestämisessä sonniosuuskuntaorganisaatio
olisi oivallinen.

Kommentit (2)

Mitä sain joululahjaksi II        27.12.2009, 20:29

Suomen urheilujohto vaati joskus lisää rahaa harrastukselleen sillä
perusteella, että maamme hyvä menestys kilpakentillä lisäisi myös Suomen
vientituotteiden mainetta maailmalla. Ja näkemys on varmasti perusteltu,
sillä DDR:N Trabant- ja Wartburg-autot olivat erittäin arvostettuja
kaikkien kansojen keskuudessa.

Itsekin olen aina ihaillut Trabantin linjojen suloutta. Mielestäni se on
maailman toiseksi kaunein auto, vain elokuvista tuttu eräs 50-luvun
Renault ohittaa sen kauneudessa. Trabantista olen aina haaveillut. Ja tänä
vuonna olen ollut niin kiltti, että pukki toi minulle Trabantin.

Trabant on viimeisen päälle hyvin suunniteltu tuote. Siinä ei ole
vastuksina noin 40 tietokonetta, kuten kilpailijoissa pruukkaa olla. Jos
Trabant ei vaikka kylmyyden vuoksi käynnisty, ei tarvita muuta kuin
kierretään tulpat irti ja taivutetulla teelusikalla valutetaan hieman
bensaa sylintereihin. Auto käynnistyy sitten jyrähtäen ja leimahdellen.
Muilla automerkeillä tälläinen käynnistys ei onnistu.

Ja turvallinenkin Trabant on. Se menestyi hyvin 90-luvun hirvitesteissä.
Autolla pääsee vain satasta ja sekin edellyttää jo nytkyttelyä
matkustajilta, joten sillä ei ajeta pahoja kolareita. Ja jos sellainen
ajetaan, niin kori kestää sellaisen lommoitta. Kori ei ole pahvia, kuten
pahat kielet väittävät, vaan villalla jatkettua muovia, joka on kimmoisaa.

Jos nyt hakemalla pitää jotain vikaa Trabantista etsiä, niin olen kuullut,
että ainakin kerran on tikka nokkinut ajokin piloille. Myös oman autoni
ajo-ominaisuuksissa on toivomisen varaa. Ajokin voimanlähde on niin
heikko, ettei se ainakaan matolla suostu kulkemaan.

Kommentit (0)

Mitä sain joululahjaksi I        26.12.2009, 20:32

Olen ollut vuoden mittaan niin kiltti, että tilasin itselleni
joululahjaksi divarista Erkki Rekimiehen Pahakurun aavesusi-kirjan. Se
teki 45 vuotta sitten Kärkkäälän koulunkirjastosta lainattuna
lähtemättömän vaikutuksen pikkupojan mieleen. Enää ei niin toiminnallisia
ja moraalisesti selkeäsanomaisia teoksia saakkaan julkaista. Niinpä
mukulat joutuvatkin etsimään jännitystä elämäänsä vaikka
liimanhaistelusta.

Kirjan tapahtumat kytkeytyvät järjestäytyneen kansainvälisen
salakuljetusrikollisuuden piiriin. Tosin heroinista ei ole kysymys, vaan
sitä vähän lievemmästä huumeesta eli kahvista, jota sodan jälkeen
salakuljetettiin Ruotsista Suomeen. Kaipa se oli sitä paljon puhuttua
joppausta, jota paikallinen väestö ei oikeana rikoksena pitänyt. Tässä
kirjassa kahvia joppaavat asiaan opetut susikoirat.

Nopealukuinen oli tämä julkaisu. Se ei pilannut joululomaa, kuten
kesäloman pilasi 1200-sivuinen Viron historiasta kertova tiheäpränttinen
Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka, jonka luin kesälomalla. Ja senkin
tein pelkästään kunnioituksesta virolaisia kohtaan, koska heimoveljemme
rakensivat jo keskiajalla Tallinnaan 159 metriä korkean Olavin kirkon,
joka oli vuosisatoja maailman korkein rakennus. Siellä olivat
insinööritieteet siihen aikaan jo niin pitkällä. Meikäläisten taidot eivät
silloin riittäneet edes varpaiden määrän luotettavaan selvittämiseen.

Kommentit (0)

Ikikuusi        25.12.2009, 21:23

Elämme kovia aikoja. Viime vuonna meillä vielä oli pajunvesoista kyhätty
joulukuusen vastine; tänä vuonna piti tyytyä astetta karumpaan paksusta
rautalangasta, eli jonkinlaisesta ruosteisesta
katiskankaidelangasta, väänneltyyn kestävän kehityksen
mukaiseen vaihtoehtoon. Se on nyt sitä ihteään elikkä taidetta. Tämä on
hyvä kuusi, ei kuihdu eikä varise.

Jostain syystä tuota kuvaa katsoessa mieleen pulpahtaa suuren venäläisen
runoilijan Majakovskin säe ”ananasta ahmi / hotkaise pyy / loppusi porvari
lähestyy”. Mikäli oikein muistan, kysymyksessä ei ollut alunperin mikään
jouluruno, mutta sopii kuitenkin jotenkin tämän juhlan tunnelmaan.

Ylensyönnin ja ahminnan kuolemansyntiin on tullut taas sorruttua. Luin
tuossa itselleni tunnelmaani sopivan oman perinteiseksi muodostuneen
jouluevenkeljuilun, eli sen kohdan Kalle Päätalon Nouseva maa-teoksesta,
jossa kuvataan ensimmäistä rauhanajan Joulua Pispalan rinteessä.

Sota-ajan pahin pula on jäänyt taakse ja niinpä esimerkiksi lanttua on
ollut saatavilla kansan tarpeisiin riittävästi. Päätalon Kassu ahmii sen
ajan suurinta kuviteltavissa olevaa herkkua, eli lanttulaatikkoa, niin
paljon, että uhkaa ihan oikeasti räjähtäen haljeta. Hän kuvaa tapausta
omalla perusteellisella ja pikkutarkalla tyylillään rehellisen
tuntuisesti.

Kommentit (0)

Ohjelevi        24.12.2009, 15:16

Vaikka olen täysin sanasokea ihminen, kuten öylön kerroin, huomaan kyllä
kaikki toisten tekemät kirjoitusvirheet. Tuossa Kuopion Kaupungintalon
päädyssä on kullitetuin kirjaimin jo 130 vuotta lukenut virheellisesti,
että ”OIKEUS KANSAA OHJELEVI”. eikä kukaan ole asiaan puuttunut. Itse aina
ohikulkiessani suunnittelen vielä kerran spray-maalilla korjaavani
ärsyttävän kirjoitusvirheen, jonka ruotsinkieliset herrat ovat tehneet
kannustaessaan rahvasta nöyryyteen.

Jos Kaupungintalon edessä paikalliselta väestöltä tiedusteltaisiin, että
ohjaileeko nykyään oikeus kansaa, kuten kyltissä oleva teksti väittää,
niin todennäköisesti kyselijä vaarantaisi jopa fyysisen turvallisuutensa.
Mielestäni savolainen ihminen ei ole erityisen nöyrä ja lainkuuliainenkin
hän on ainoastaan itselleen soveltuvilta osin.

Savosta ja Pohjanmaalta puuttuu kartano- ja maaorjuusperinne, jollainen
Karjalassa, Etelä-Suomessa ja muualla sivistyneessä maailmassa on ollut ja
epäilenpä, että se näkyy vieläkin kyräilynä herroja ja tyhjänpäiväisiä
virkamiehiä kohtaan. Ei ole sattuma, että Kuopion seutu on ollut
korpikommunismin ja vennamolaisuuden vahvoja linnakkeita.

Muuten vahvasti Kärkkäälän kylään kytkeytyvän 20-30-luvulla
laitavasemmiston kansanedustajanakin olleen Ville Vainion sukulaismies
kertoi äsken sähköpostilla, että Ville oli joskus iloisella 20-luvulla
Kuopion kaupunginvaltuustossa tehnyt aloitteen kaupungin nimen
muuttamisesta Moskovaksi. Luulen, että aloite ei olut täysin loppuun asti
harkittu.

KAIKESTA HUOLIMATTA HYVÄÄ JOULUA JA AISTILLISTA UUTTA VUOTTA HARVOILLE
LUKIJOILLENI!

Kommentit (4)

Katkennut keihäs        25.12.2009, 09:42

Huomaan, että moniteholasien hankkimisen myötä sanasokeuteni sen kuin vain
pahenee. Tämänkin blogin kirioitusvirheitä joutuu jatkuvasti jälkeenpäin
korjailemaan. Mutta toisten tekemät virheet huomaan hämmästyttävän hyvin.
Näen kyllä rikan toisten silmissä, mutta en malkaa omassani, kuten Sanassa
sanotaan.

Joskus vuosia sitten  käväisin Urheilumuseossa ja heti ensimmäiseksi pisti
silmääni eilen sivutun Soini Nikkisen maailmanennätyskeihäs. ME-väline oli
joskus katkennut ja käsistään taitava Nikkinen oli korjannut sen
jonkinlaisella taidokkaalla liitoksella. Ja taisi heittoväline olla jonkin
verran vääräkin. Ehkäpä liitos ja käyryys paransivat keihään
liito-ominaisuuksia.

Pahasti sattui silmääni myöskin se, että tulikirjaimilla vitriinin
seinässä luki, että tällä välineellä Soini Nikkinen vuonna 1953 heitti
maailmanennätyksen 83,56. Hälytin henkilökunnan välittömästi paikalle ja
kehoitin heitä siekailematta välittämään laitoksen johdolle tiedon, että
ennätys heitettiin kesäkuussa 24. 1956 Kuhmoisten kentän
vihkiäiskilpailuissa. En kovin paljoa muista urheilun älytöntä
nippelitietoutta, mutta tämä Nikkisen heitto on syöpynyt mieleeni. Pitää
joskus käydä tarkastamassa, onko paljastamani skandaali korjattu.

Soini Nikkistä ei ME-heitosta huolimatta valittu Melbournen
olympialaisiin. Taustalla saattoi olla eilen mainittu Budabestin
maaottelu, jonka päätyttyä hotellin irtaimistoa oli turmeltunut, ei tosin
varmaankaan siinä määrin kuin 70-luvun Shotsin yu-maaottelun, jonka
jälkimainingeissa poikamme harrastivat kiekonheittoa hotellin käytävällä
ja Mikko Vilkastus Ala-Leppilampi tanssitti bassoviulua niin
vauhdikkaasti, että se hajosi.

Muuten jos Nikkinen olisi ollut olympialaisissa, olisi kisan voittaja
vaihtunut. Yllätysmies Norjan Danielsen ei olisi päässyt
jatkokierroksille, jossa hän onnenkantamoisella teki haamuheiton. Tämän
kiistämättömän faktan me joskus Heinolan kaupungintalon ruokapöydässä
asiantuntijavoimin selväksi teimme.

Kommentit (0)

Pölläkkälän ihanteellinen tyyppi        23.12.2009, 18:49

Tuosta pari iltaa sitten sivutusta saapasasiasta vielä sen verran, että
tapauksen johdosta kuulusteltiin myös tulevaa maailmanennätysmiestä Yrjö
Nikkasta, jonka vuonna -38 heittämä 78,70 jäi koivukeppien pisimmäksi
kaareksi. Se rikottiin vasta 50-luvulla uusilla välineillä. ”Miten herra
everstiluutnantti saattaa ajatella, että Suomen armeijan alikersantti
alentuisi paskantamaan kapteenin saappaisiin”, oli Yrjö-pojan selitys,
joka tyydytti tutkintaa johtanutta everstiluutnantti Leväahoa.

Yrjö Nikkanen oli huumorintajuinen, rempseä kansanmies, jonka sattuvista
huomioista riitti tarinaa. Nikkasella oli ikioma testi tarkistaa kätensä
kunto. Hän meni navettaan tai johonkin muuhun kärpäsiä keräävään paikkaan.
Jos kärpänen jäi kämmenen sisään joka kouraisulla, kunto oli kohdallaan.
Hänen ohjeenaan oli, ettei kilpailukaudella kannattanut tarttua keihääseen
kuin kilpailuissa, jotta herkkyys säilyisi.

Matti Järvisen analyysi kovasta kilpakumppanistaan kuului:
”Puutteellisesta jalkatyöstä huolimatta ilmiömäinen käsi, olka ja herkkä
luonne tekevät Nikkasesta lajin ihannetyypin.”  Antero Raevaaran
Järviset-kirjassa kerrotaan, että Nikkasen käsi liikkui silmää nopeammin.
Olen kuullut , että vielä joku vuosi sitten Lahdessa eli vielä eräs hänen
kilpakumppaninsa, jonka osuva luonnehdinta MEmiehestä oli, että ”nopee
käs, mutta juoppo mies.”

Järvisen mainitsema herkkä luonne koitui tämän Pölläkkälän Uraa edustaneen
heittäjän kohtaloksi. Hän ei voittanut koskaan suurkilpailuissa. Häntä
vaivasi sama henkilökohtainen ongelma kuin monia muitakin lajin
huippumiehiä. Elämänsä ehtoopuolella hän tunnustikin sen, että vaikka
läpitreenattu mies kestää muutaman grogin, on suoranainen juopottelu
keihäänheittäjällekin pahasta. Suomalaisilla keihäsmiehillähän on asiasta
paljonkin kokemusta. Kerran 50-luvullakin yleisurheilumaajoukkueemme
vieraili Budabestissa ja  sikäläisen hotellin hovimestari muisteli sitten
jälkeenpäin, että ”oli Nikkanen tai Nikkinen, aina paikat rikki.”

Kommentit (1)

6-10 / 715
V-mainen mies        21.12.2009, 19:35

Lumisade ei yllättänyt pelkästään Etelä-Suomen autoilijoita, vaan
Ilta-Sanomien lööpin mukaan myös jääkiekkovalmentaja Jortikka on nähty
kaatuilemassa iljanteisella kadulla. Miehen epäillään nauttineen maamme
urheiluelämästä tutut ns. normaalit ruokajuomat.

Liukastelu ja kaatuilu ei ole miehelle uutta. Muistelen, että Jortikka
nähtiin joissain nuorten MM-kisoissa myös liukastelemassa jäällä. Pahat
kielet väittävät, että mies yritti mennä lyömään erotuomaria, mutta hän
itse kiisti sen jyrkästi ja kertoi olleensa vain menossa keskustelemaan
erotuomarin kanssa sääntötulkinnoista.

En tiedä, mitä sukunimi Jortikka oikein tarkoittaa, mutta valmentaja
Jortikan julkisuuskuva on nyt sellainen, että hän on ihan täysi jortikka
mieheksi. Eikä hän sitä salailekaan. Radio Oikean Aseman haastattelun
Jortikka aloitti jääkiekkoseura Kalpan historiakirjan mukaan kerran
seuraavasti: ”Minulta on usein kysytty, miksi minä olen niin v-mainen
täällä hallissa. Se johtuu siitä, että minä olen v-mainen myös kotona.”

Jortikan kaltaista persoonaa osataan arvostaa maamme urheiluelämässä. Hän
ei ehkä ole ns. arvojohtaja eikä edes kriisijohtaja, mutta
katastrofijohtaja hän. Hänenlaisiaan tarvitaan silloin, kun tilanne on
kaaoksessa. Samanlainen oli myös Tuntemattoman sotilaan everstiluutnantti
Karjula, joka ei edes yrittänyt olla ns. mukava mies. mutta tietyssä
tilanteessa hän oli pidettyä Koskelaa sopivampi järjestyksen palauttaja.

Kommentit (1)

Klassikko        20.12.2009, 20:43

Ylen urheilusivulla http://www.yle.fi/urheilu/kolumnit/olympiaklassikot/
voi äänestää suurinta talviolympialaiselämystä. Itse äänestin ehdolla
olevaa vuoden-64 olympialaisten viestihiihtovoittoa. Tein sen ihan
piruuttani, koska jokainen joka yleensä urheilusta jotain tietää, tietää
että viestin voitti Ruotsi. Ällistyttävä on näiden nykyisten
formulatoimittajien tietämättömyys.

Muistelenpa, että vahvan urheilutaustan omaava 7:n laudaturin ylioppilas
ja muutenkin kovasti älykäs oikeusministeri Tuija Brax valittiin johonkin
tärkeään urheiluluottamustehtävään muutama vuosi sitten. Joku Hesarin
urheilutoimittaja kysyi häneltä testausmielessä, että kuka voittikaan v-64
olympialaisten 15 km. Brax ei tietenkään tiennyt eikä se tietenkään tee
hänestä huonoa oikeusministeriä tai urheilujohtajaa.

Muuten itselleni suurin talviolympialaiselämys on juuri tuo Mäntyrannan
voitto ja hänen tyylittelynsä ”hevosenkengässä”, joka termi on Tiilikaisen
selostuksista syöpynyt mieleeni, samoin kuin jääkiekon puolustusmuuri,
johon hyökkäykset usein kilpistiyvät. Mäntyranta oli silloin Insbruckissa
niin ylivoimainen, että hänellä oli mahdollisuus kiinnittää huomiota myös
tyyliseikkoihin. Hiihto ei silloin ollut sellaista sätkyttelyä kuin
nykyään. Eero itse joskus myöhemmin muisteli olleensa siihen aikaan niin
kovassa kunnossa, ettei ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin olisi jaksanut.

Kommentit (0)

Ratsastussaappaiden mysteeri        19.12.2009, 19:35

Eilen mainittu keihäänheittäjä Matti Järvinen oli lapsuudessaan saanut sen
verran tarpeeksi kurinpidosta, että myöhemmin hänellä oli vaikeuksia
alistua auktoriteetteihin. Tämän vuoksi hän saattoi menettää Berliinin
olympialaisten kullan.

Urho Kekkosen muistelmissa kerrotaan, kuinka ajan hengen innoittamana myös
Suomen joukkueessa yritettiin Berliinin olympialaisissa pitää yllä tiukkaa
kuria ja järjestystä. Kokeilusta Kekkonen oppi ainakin sen, että
suomalaisessa miesporukassa liika kurinpito itsessään aiheuttaa
rikkomuksia, sillä se koetaan helposti provokaatioksi.

Muuan joukkueeseen kuulunut ratsumestari Werner Wallden kunnostautui
kurinalaisessa esiintymisessä erityisesti ja osoitti sen myös muille. Kun
sitten kireän tunnelman laukaisemiseksi oli nautittu erityisiä tunnelmaa
keventäviä aineita, alkoi ratsumestarin saappaiden kopina ärsyttää.
Lopulta nuo kiiltävät ja ylhäiset saappaat joutuivat sijaiskärsijän osaan.
Ne joutuivat pahoinpitelyn kohteiksi, kuten asia myöhemmissä selvityksissä
häveliäästi ilmaistiin. Kun ratsumestarimme seuraavana aamuna veti
saappaita jalkaansa, varpaat aistivat jotakin kumman pehmeätä. Kun herra
otti saappaan jalastaan kertoi jo hakuaisti, mitä oli tapahtunut.

Pantiin toimeen kovat kuulustelut. Tosin kovin innokkaasti tutkittavia ei
ilmeisesti likistelty, koska asia ei selvinnyt. Keihäänheittäjä Matti
Järvisen ilme kuitenkin viestitti ratsuherralle totuuden, ja kun syyllinen
näytti jäävän ilman ansaitsemaansa rangaistusta, otti herra oikeuden omiin
jalkoihinsa ja potkaisi Mattia. Kovakärkinen kaaderisaapas osui
heittäjälle niin tärkeään selkälihakseen, ja niin Suomi menetti
keihäskullan. Tosin alikersantti Yrjö Nikkanen pääsi hopealle, mutta
selkärikkoinen Matti jäi viidenneksi.

Kekkonen ei muistelmissaan jostain syystä  kerro koko totuutta, vaan
selityksen Järvisen yllättävälle selkävammalle paljastaa tunnettu
tietomies Kauko Saarentaus kirjassaan ”Olipa kerran”. Lähde on sen verran
tieteellisesti luotettava, ettei tarinaa liene syytä epäillä. Tosin
Raevuoren Järviset-kirjakaan ei kerro koko tarinaa, vaikakin siinä
myönnetään Järvisen tehneen ns. luonnollisen tarpeensa ratsumestarin
upseerinsaappaaseen, mutta ennakkosuosikin yllättävän selkävamman syy jää
kertomatta.

Kommentit (0)

Torni        18.12.2009, 20:13

Olen aina pyrkinyt elämässäni ylöspäin. Jos huomaan, että jossakin on
tilaisuus kiivetä ylös, niin pyrin niin myös tekemään. Suomen puolen
korkeat rakennukset olen jo tutkinut.  Se harmittaa, että en ole vielä
päässyt kipuamaan Viipurin linnan torniin  ja tarkastamaan, näkyvätkö
sieltä Suomen puolella olevat korkeat kohteet.

Torni on noin 50 metriä korkea, joten sieltä näkee maanpinnallekin reilun
25 kilometrin päähän ja korkeat rakennukset näkyvät sitten huomattavasti
kauempaakin. Laskukaava on muistaakseni seuraava: näkyvyys on neliönjuuri
siitä luvusta, joka saadaan, kun maapallon halkaisija kerrotaan tornin
korkeudella.

Mutta Viipurin linnan torniin minun on vielä päästävä, koska
Järviset-kirjasta löytyi yksi syy lisää sinne kapuamiselle. Nimittäin
olympiavoittaja Matti Järvinen on vedonlyönnin seurauksena kiertänyt koko
tornin turvakaiteen ulkopuolella kaiteeseen koskematta. Turvakaiteen
ulkopuolella tornin laella on kapea ulkoke, jolla juuri ja juuri mahtuu
kulkemaan.

Tämän tempun Järvinen teki armeijassa ollessaan vedonlyönnin seurauksena
raudoitetut saappaat jalassa ja mantteli päällä. Muut eivät uskaltaneet
moista tehdä. Palkkioksi sankari sai 50 markkaa. Armeija vuotensa aikana
keihäshirmu muuten  kasvoi pituutta 15 senttiä ja keihäsennätys parani
samalla 20 metriä.

Kommentit (0)

Oi jouluyö!        17.12.2009, 20:38

Minäkin julkijumalaton pakana alan salaa mielessäni  virittyä joulun
odotukseen ja kävin Tuomiokirkossa kuuntelemassa Jorma Hynnisen esityksiä.
Kokemus oli mieltä ylentävä. Hynnisen Oi jouluyö kilpailee mielestäni
maailmankuulun Jussi Björlingin vastaavan esityksen kanssa tasapäisesti;
tosin myönnän, että  puhun sillä varmuudella, jonka täydellinen
tietämättömyys antaa, koska en asiasta mitään ymmärrä.

Mutta vaikka Björling oli suuri juoppo ja naippo sekä voitti
kädenväännössä Ruotsissa kenet tahansa, ei hän äänen komeudessa ja
voimassa pärjää kuivan kälpeän pienviljelijä-metsurin oloiselle
Leppävirran Virin pojalle. Itse asiassa ihmettelen, miten niin pienestä
miehestä voi lähteä niin iso ääni.

Tämän iltaisen taide-elämyksen jälkeen  ymmärrän entistä enemmän
edesmennyttä musiikkikriitikko  Seppo Heikinheimoa, joka ei kestänyt
minkäänlaista mökämusiikkia ja joka muistelmissaan myönsi tulevan
itsemurhansa suurimmaksi syyksi sitä, ettei enää voi seurata
pesäpallo-ottelujakaan ilman, että taustalla soi kamala mökämusiikki.

Muuten katsokaapa
tätä http://www.nelonen.fi/ohjelmat/kuorosota/videot?vt=video&vid=54669 .  Leppävirta
on tuottanut uuden lahjan maamme säveltaiteeseen. Tähti on syttymässä.

Kommentit (0)

11-15 / 715
Viinaa ja kalakukkoa        16.12.2009, 19:57

Eilisestä onnettomasta Kalle Järvisen taposta tuli mieleeni, että joku
päivä sitten telkkarissa psykiatri Hannu Lauerma pohdiskeli syitä
suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuuteen. Täällähän on satojen vuosien
ajan surmattu väkilukuun suhteutettuna kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin
sivistysvaltioissa.

Lauerman mukaan yksi syy asiaan saattaa olla ihan geneettinen. Suomen
etelä- ja länsirannikolle muutti eränkävijöiksi väestö, joka ei tullut
toimeen ihmisten kanssa ruuhka-Euroopassa. Itä- ja Pohjois-Suomen vielä
meikäläisittäinkin korkeaa väkivaltaisuutta selittää se, että etelästä ja
lännestä alueelle hakeutuivat  ihmiset, jotka olivat liian hankalia
rannikon lievästi väkivaltaisen kansan pariin.

Kuten Järvisenkin tapaus osoitti, niin hirmuteot tehdään pitkän
juopottelun jälkeen tilanteessa, jossa verensokeri on vähissä. Psykiatri
Lauerman mukaan henkirikoksia ehkäistäisiin tehokkaasti  teippaamaalla
Koskenkorva-pullon kylkeen makkaravoileipä.

Ja ottaen huomioon meidän savolaisten vielä poikkeuksellisen taipumuksen
väkivaltaa, täällä pitäisi Savon Viina-pullon kylkeen mieluiten
ilmastointi- eli ns. jeesusteipillä  vyöttää kalakukko. Siinäpä idea
Lignell-Piispasen viinatehtaalle. Mutta sitä putelin kylkeä, jossa lukee
muistaakseni, että ”Savon Viina raikastaa hengityksen ja aikaan saattaa
höveliään mielen” ei saa peittää.

Kommentit (0)

Kallen kuolema        16.12.2009, 16:59

Vaikealuonteisen Kalle Järvisen loppu oli Antero Raevuoren uuden kirjan
mukaan surkea. Alikersantti Järvinen kyllä kuoli sodassa, mutta
sankarihautaan hän ei päässyt, vaan asetoveri hautasivat hänet
sotatoimialueelle Ruskealan pitäjään, joka on lähellä nykyistä Niiralan
rajanylityspaikkaa.

Jatkosodan alussa Järvisen joukko-osasto sai jostain viinaa ja jossain
vaiheessa iltaa Järvinen halusi alkaa painimaan. Kun kukaan ei halunnut
otella hänen kanssaan, hän otti halon ja uhkasi lyödä, ellei
painikumppania löytyisi. Jostain syystä painikaveria ei ilmaantunut
tälläkään menetelmällä.

Tilanne rauhoittui sitten hetkeksi, mutta vähän myöhemmin Järvinen otti
kiväärin ja yritti turhaan  ampua lataamattomalla aseella. Siinä vaiheessa
kun hän alkoi raplaamaan kiväärin lukkoa, ampui eräs myös vahvasti
juopunut sotamies alikersantti Kalle Järvistä selkään. Sotamies tuomittiin
kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen esimiehensä ampumisesta.

Vaikka Kalle Järvinen olikin kaksi kertaa Matti Nykästä isompi, oli heissä
ilmeisesti paljon yhteistä. Muistelen viisinkertaisen olympiavoittaja
Nykäsenkin joutuneen tiilenpäitä lukemaan puukotettuaan pahasti jotain
ryyppykaveriaan sormikoukunvedon jälkimainingeissa.

Kommentit (0)

Oikeutettu viha        14.12.2009, 19:28

Verner Järvisen pojista Kalle oli vahvin ja ehkä myös eniten isänsä
kaltainen perien myös hänen äkkijyrkän luonteensa. Niinpä hän sai remmiä
muita veljeksiä enemmän ja se jätti jälkensä käytökseen. Kalle oli
aikoinaan maailman parhaita kuulantyöntäjiä, mutta suurkisoissa hän ei
menestynyt, koska hermot olivat liian huonot.

Huonot hermot aiheuttivat ongelmia myös urheilukentän ulkopuolella.
30-luvun kiihkeinä vuosina Tampereella SDP:n juhlilla  Kalle kävi kadulla
käsiksi TUL:n lipunkantajaan yrittäen riistää tämän lipun itselleen.
Silloin työläisurheilijanuorison hyvinkin oikeutettu viha kohdistui
päällekarkaajaan. Myöhempi TUL:n puheenjohtaja Pekka Martin kertoo
muistelmissaan seuraavaa:

”Eräs hulinoitsija tunnistettiin Matti Järvisen Kalle-veljeksi, otettiin
kiinni, annettiin muotoon ja lopuksi napitettiin takki väärinpäin päälle
ja pantiin aidanseipääseen roikkumaan.”

Kommentit (2)

Hiihtoa ja painia        13.12.2009, 20:03

Eivät ole vielä jättiläiset kuolleet hiihtourheilun parista, kuten eilen
vielä epäilin. Nimittäin samana päivänä voitti Lapinlahden kansalliset
Jesse Väänänen, 197 cm, eli hän on juuri kansanedustaja Juha Miedon
mittainen. Muistelen, että parikymmentä vuotta sitten maamme hiihdon
huipuilla ollut Heinolan Jari Nieminen oli kuitenkin vielä neljä senttiä
mittavampi. Jesse Väänänen on erikoistunut sprinttihiihtoon ja siinä
pitkistä vipuvarsista on hyötyä eikä kestävyysominaisuuksilla ole niin
väliä.

Sekä Väänänen että Nieminen ovat hoikkia. Mieto oli  vähän
riskimpirakenteinen hiihtourallaan, vaikka hänkin jäi poikaseksi  sata
vuotta sitten latukisoja vallinneen Heikki Kuusniemen rinnalla. Kuusniemi
oli Mietoa vähän lyhyempi, mutta hänen kilpailupainokseen ilmoitetaan 105
130 kg.

Kuusniemi oli hiihtotaitonsa lisäksi tunnettu myös voimistaan. Kun
1900-luvun alussa Suomessa vieraili sirkusten mukana  ulkomaalaisia
ammattipainijoita, yritettiin Kuusniemeä värvätä heille vastukseksi.
Hiihtäjä Kuusniemi ei suostunut, mutta hänen varamiehekseen molskille
saatiin tuleva antiikin kiekonheiton olympiavoittaja Verner Järvinen, joka
ottelikin ammattilaispainijoita vastaan tasapäisesti.

Ja miksi kiekonheittäjä Verner Järvinen ei olisi pärjännyt
sirkuspainijoille, koska hän oli selättänyt myös tulevan raskaansarjan
olympiavoittajan Adolf Lindforsin. Tämän tiedon luin juuri ilmestyneestä
Järvisen urheilijaperheestä kertovasta Antero Raevuoren kirjasta. Kirja
vahvistaa käsitystäni siitä, että Verner Järvinen, jota virheellisesti
pidetään  ensimmäisenä suomalaisena olympiavoittajana, ei ollut pelkästään
urheiluhullu, vaan mies taisi muutenkin olla vähän hullu. Ainakin hän
yritti tehdä  kaikista pojistaan urheilusankareita motivoimalla heitä
remmillä.

Kommentit (0)

Hiihtoa ja fysiikkaa        12.12.2009, 20:40

Olen äimän käkenä. Suomalainen mieshiihtäjä voittaa maailman cupin
osakilpailun. Olen niin vanha mies, etten enää odottanut tällaista
näkeväni. Kahdeksan parhaan joukossa oli peräti viisi ranskalaista. Paras
norjalainen sijalla yms. eli 16, heti kanadalaisten ja amerikkalaisten
jälkeen. Onneksi Norjan nopeimmat miehet, eli ampumahiihtäjät, olivat
muilla kisaladuilla. Muuten he olisivatkin vieneet kaikki mitalit.
Jännäämme dopingkokeen tuloksia. Hiihtofarmasia on ottanut kesän aikana
aimo harppauksen ja odotamme paljastuksia.

Muuten mieshiihtäjät alkavat nykyään olla kuivan kälppeitä
pyöräilijätyyppejä. Enää eivät Miedon ja Rönningerin kaltaiset hirvet
pärjää. Vaaditaan ketteryyttä ja hyvää hapenottokykyä. Jotta lihaksen
voima kaksinkertaistuisi, on sen tilavuuden ja samalla myös painon
nelinkertaistuttava. Näin ollen yksinkertainen laskutoimitus osoittaa,
että kaksimetrinen mies tarvitsee kahdeksan kertaa painavammat lihakset
kuin metrinen kääpiö, jotta voimaa olisi painoon nähden saman  verran ja
happeakin jättiläinen tarvitsee samassa suhteessa enemmän. Jättiläiset
ovat kuolleet  hiihdon huipulta.

Kommentit (1)

Raate        11.12.2009, 19:32

Jokunen  ilta sitten kerroin suomussalmelaisista, jotka jäivät talvisodan
alettua venäläisten jalkoihin. Tämäkin tapaus liippaa läheltä myös
Suonenjoen Kärkkäälän kylää. Ennen asui ihan meidän naapurissa nykyisen
Hakkaraisen paikalla erinomainen puutaiteilija Raatevaaran Heikki. Heikin
suku on kotoisin Suomussalmen Raatteen kylältä. Muistelen Heikin
kertoneen, että Raatevaarat olivat alunperin sukunimeltään Moilasia
(joista kuuluisin on Ryysyrannan Jooseppi) tai joitain muita äärimmäisen
tavallisella kainuulaisella nimellä varustettuja ja he olivat muuttaneet
nimensä asuinpaikkansa mukaan Raatevaaroiksi.

Heikin kaksi setää oli talvisodan alkupäivänä törmänneet hyökkääjiin,
jotka olivat ampuneet sedistä toisen. Toinen onnistui juoksemaan
mutkitellen karkuun. Kymmenen vuotta sitten häntä haastateltiin TV:ssä
talvisodan alkamisen muistopäivänä. Mies käytti neuvostotovereista
puhuessaan häpeämättömästi nimitystä ”ryssä”, vaikka oli kuulemma kova
korpikommunisti.

Sikälikin Raate liippaa läheltä Kärkkäälää, että joskus ollessani vielä
nöösipoika, oli Askolassa renkinä mieshenkilö, jota kutsuttiin
Luutnantiksi. Hän oli alkujaan sisäsavolainen huutolaispoika, joka oli
sodassa kohonnut kansakoulupohjalta upseeriksi. Sodan jälkeen Luutnantti
toimi Raatteen kylän rajavartioston päällikkönä. Pahaksi onnekseen hän
erehtyi viinasta myymään venäläisille salaisia tietoja ja sai
sodanjälkeisen historiamme toiseksi kovimman maanpetostuomion. Niinpä
upseerin ura vaihtui rengin hommiin. Muistan, ettei Luutnantti  ollut
mikään vesipoika.

Kommentit (0)

Alkoholismia        10.12.2009, 19:31

On se kumma juttu, miten tässä meidän kulttuuripiirissä viinan kanssa
läträäminen jaksaa naurattaa. On varmaankin yli 30 vuotta, kun luin
kultamies Heikki Kokon muistelmat ja vieläkin hekotuttaa näiden pitkälle
alkoholisoituneiden kullankaivajien toilailut, vaikka pohjimmiltaanhan on
kysymys syöpääkin vakavammasta sairaudesta.

Kerrankin Suomen Kullankaivajien Liitto järjesti vuosikokouksensa.
Varmaankin tapahtuma onnistui yli odotusten, mutta ongelmaksi muodostui
se, että vuosikokousta seuraavana päivänä tilaisuudesta laaditusta
pöytäkirjasta ei kukaan saanut mitään tolkkua eikä asiaa voitu jälkeenpäin
mitenkään korjata, koska kukaan ei yhtään muistanut, mitä kokouksessa tuli
päätettyä.

Ja toisen kerran lähetettiin yksi kaivaja Lemmenjoen erämaasta noutamaan
muille varustetäydennystä maalikyliltä. Kun noutaja saapui, paljastui,
että hänellä oli tulijaisina pelkästään repullinen viinaa  ja yksi
näkkileipäpaketti. Muut kultamiehet nostivat metelin, että mihin ihmeeseen
tuollaista näkkileipämäärää oikein tarvitaan.

Kommentit (0)

Petronellan kukkulat        09.12.2009, 20:26

Tuo eilen mainittu kullankaivaja Heikki Kokon muistelmateos Heittiön
jäljillä on ihan hupaisa lukukokemus kunnolliselle valtion
pikkuvirkamiehelle. Kullankaivajat ovat vähän räväkämpää porukkaa, kuin
tämä, jonka parissa olen elämäni viettänyt. Onhan ymmärrettävää, että
ympäristössä, jossa naisväki ei ole vahtimassa, voivat miehetkin elää
heille lajityypillisellä tavalla, elikkä olla renttuja.

Vaikka olihan siellä Lemmenjoella naisiakin. Ainakin yhdellä kultamiehellä
oli vaivalla hankittu eukko,  josta Kokon Heikki sitten kiinnostui ja
kysäisi aviomieheltä suoraan, että millä hinnalla tämä myisi puolisonsa.
Aviomies mietti ja tuli siihen loppupäätelmään, että kyllä hän on sen
verran sen hankkimiseen uhrannut, että kauppahinta olisi pullollinen
kultaa. Kokko hyväksyi tarjouksen. Asiasta laadittiin vallan kauppakirja
paperille ja niin naisenpuoli vaihtoi omistajaa.

Ja olihan Lemmenjoen miehillä muutaman vuoden ihan oikeasti yhteinen
taloudenhoitaja, hollantilaisneitonen nimeltään Petronella.
Taloudenhoidosta hän ei kovin paljoa ymmärtänyt, mutta oli kuitenkin niin
kova yrittämään ja niin kaunis, että kyllä kultamiehet hänet olisivat
pitäneet. Mutta sen sijaan maamme poliisit eivät Petronellasta jostain
syystä pitäneet ja neitonen karkotettiin Suomesta.

Kuitenkin Petronellan muisto elää yhä Lemmenjoen maisemissa. Sieltä löytyy
kahden kumpareen muodostelma, jonka nimenä vallan kartalla on jostain
merkillisestä syystä Petronellan kukkulat.

Kommentit (0)

Sotaerakko        08.12.2009, 18:37

Tänä iltana nähdään telkkarissa Rauni Mollbergin ohjaama tositapahtumiin
perustuva TV-elokuva Sotaerakko. Se sisältää maamme elohistorian raaimman
kohtauksen; enää sellaista julmuutta ei voi filmata.

Talvisodassa rintamalinjojen väliin erakoksi unohdettu metsätyömies Heikki
Klemetti ampua lojauttaa ihan oikeasti sikaemakkoa haulikon täyteisellä
päin otsikkoa turvatakseen ruokahuoltonsa. Vielä vuosikymmentenkin jälkeen
asia palaa mieleeni ja melkein puklauttaa. Tapaus on harvinaisen
realistisesti kuvattu ja moni herkkä nuori päättää kohta ryhtyä
kasvissyöntiin.

Yhtä järkyttävä tapaus ei ole edes filmin loppukohtaus, jossa sotaerakko
hiihtelee hankia hiljakseen ja miina lennättää hänen jäännöksensä
yllättäen  kuusen oksalle. Katsoja tietää, että kohtaus on lavastettu, kun
taas sika ei näyttele pätkän vertaa.

Kullankaivaja Heikki Kokko myöntää muistelmissaan Heittiön vaellus, että
hänhän sen miinan asensi. Kokko oli partiossa ja he havaitsivat, että
sotaerakon kämpältä vie kovasti hiihdetty latu venäläisten asemiin. Partio
veti asiasta omat johtopäätöksensä.  Kokon mukaan erakko toimi vihollisen
tiedustelutehtävissä ja ansaitsi sen vuoksi kohtalonsa.

Asiasta voi olla toistakin mieltä. Talvisodan kaaoksessa jäi paljonkin
suomalaisia hyökkääjien käsiin ja tuskinpa  heillä oli kovin paljoa
valinnan varaa. Muistelen, että Suomussalmen juntusrantalaisetkin
perustivat ihan oikean kolhoosin puna-armeijan ohjeistamana ja rauhan
tultua suomalaiset teloittivat onnettomista kolhoosilaisista kahdeksan.

Kommentit (0)

Tesla Pardubicen pikkumiehet        07.12.2009, 19:35

Ihmeellinen on internet. Noin 20 vuotta olemme työpaikkojen eri
kahviporukoissa yrittäneet kaivaa muistin sopukoista esille sen
maailmankaikkeuden kannalta merkittävän tiedon, keitä olivat Tesla
Pardubicen pikkumiehet. Olen jopa vasiten kaksi kertaa matkustanut
Tampereen jääkiekkomuseoon toiveissa, että siellä olisin törmännyt Dynamo
Honkavaaran ja päässyt kysymään, että keitä Höyry Häyrinen tarkoitti
puhuessaan Tesla Pardubicen pikkumiehistä.

Tieto tuli ajankohtaiseksi tänään, kun Teksti-Tv:llä luki tulikirjaimin,
että Suonenjoen lahja Kuopion jääkiekkoilulle, eli Aatu Hämäläinen,
siirtyy Tepsiin. Ei ilmeisesti Aatun luistin liikkunut riittävän nopeasti,
jotta hän olisi sopeutunut Kalpan vauhtia korostavaan pelityyliin.
Enemmänkin Aatu muistuttaa 70-luvun  verkkaista Timo Sutista, kun taas
muun Kalpan peli tuo mieleen 70-luvun Tesla Pardubicen pikkumiehet.

Ja internetistä ilmenee, että joku toinenkin on pohtinut Tesla Pardubicen
pikkumiesten paljon puhuttua probleemaa ja vastaus on seuraava: Vladimir
Martinec, Jiri Novak ja Bohuslav Stastny. He muodostivat tsekkoslovakian
maajoukkueen taitavan ykkösketjun. Ja takana maalissa pelasi Miroslav
Lacky, 165 cm.

Kommentit (0)

Rusinasoppa        06.12.2009, 21:47

Pohjantähti-sarja on myös opettavainen tarina sen suhteen, että
alfa-uroksille käy yleensä elämässä kalpaten. Kaikki kirjasarjan ns.
kunnon miehet, vaikkapa Koskelat tai Ilmari Salpakari, tuhoutuvat tavalla
tai toisella. Sen sijaan surkimukset eli luuserit, esimerkiksi  Preeti
Leppänen ja Elias Kankaanpää,  jäävät sinnittelemään kirjan kolmannenkin
osan jälkeen.

Tosin tasa-arvoa peräänkuuluttavat molemmat luuserimiehet omalla
tavallaan. Preetillä on vähän väliä tapana korostaa
kanssakeskustelijalleen samanarvoisuutta moniselitteisellä lauseella ”se
on sama meidän tämänlaisten miesten, niin minun kuin sinunkin..”. Pitää
muistaa tämä ilmaisu seuraavalla kerralla, kun käyn työpaikalla
kehityskeskusteluja esimiehen kanssa.

Myös Kankaanpään Elias protestoi yhteiskunnan eriarvoisuutta. Kun
Kankaanpään mökin perii hänen veljensä, Elias ei niele  kokemaansa
vääryyttä purematta. Hän tunkeutuu mökkiin ja heittelee kaiken irtaimiston
ikkunasta pihalle. Yhden poikkeuksen hän tosin tekee. Hellalla olleen
rusinasopan Elias kantaa varovasti läikyttämättä pihakivelle. Hänellekin
jokin oli pyhää ja kunnioitettavaa.

Kommentit (0)

Pernat        05.12.2009, 23:17

Vallan pelotti mennä katsomaan uutta Pohjantähtielokuvaa. En ollut varma
Timo Koivusalon kyvystä tehdä muita kuin Pekko, aikamiespoika-elokuvia.
Mutta huoleni oli turha. Kyllä se on Edvinin vanhaa versiota parempi. Ja
vaikka arvostelut vakuuttivat, ettei se ole elämää suurempi elokuva, niin
siitä huolimatta kaikki maamme peruskoulun yläasteelaiset saisivat sen
katsoa Suomen historian tunnilla opetusfilminä.

Kun Väinö Linnan kirjasarja ilmestyi, syytettiin häntä ns. isänmaallisissa
piireissä ns. vapaussodan historian vääristelemisestä, kuten hän myös
tekikin. Linna kaunisteli Urjalan seudun tapahtumia puolin ja toisin.
Niitä Urjalan punakaartin murhaamia Pentinkulmalla vangittuja miehiä ei
ollut kaksi vaan muistaakseni viisi. Eikä Urjalassa valkoisten valtauksen
jälkeen tainnut mitään kenttäoikeuksia istunut, vaan epäillyt punikit
vietiin mäkeen ihan suit sait sukkelaan ilman turhia muodollisuuksia.

Maamme masennukseen  ja pessimismiin taipuvaiset sekä kaikesta valittavat
nykynuoret voisivat  opiskella elokuvan Leppäsen Preetiltä myös
positiivista ajattelua. Preetillä, jonka elämänhallintakyky oli
nykykielellä suhteellisen heikko, oli kuitenkin kovan paikan tullen tapana
muistuttaa, että onneksi on kuitenkin noita pernoja eli siis kirjakielellä
perunoita. Valtiovarainministerikin voisi kaiken julkisen sektorin
rahoituskriisin keskellä muistuttaa kansaa, että onneksi on kuitenkin
vielä noita pernoja.

Kommentit (2)

Kapteeni Palon tapaus        04.12.2009, 19:24

Arvostan pari vuotta sitten kuollutta professori Jorma Paloa suuresti. Hän
oli humaani ja laajasti sivistynyt ihminen. Viisaskin hän mielestäni oli,
mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi pitää Nikkilän mielisairaalassa
hoitamaansa Hans Assmania syyllisenä Kyllikki Saaren, Tulilahden,
Bodomjärven ja Kennedyn murhiin, ajattelin jo, että Palo saattaa olla jopa
ns. liika viisas.

Eräässä kirjassaan hänellä on vaikuttavakuvaus siitä, kun hän matkusti
nykyisen itärajan taakse Simpeleen Änkilänsalon synkälle Pirunvuorelle
tutustumaan upseeri-isänsä kaatumispaikkaan. Jorma Palon saamien tietojen
mukaan pataljoonan komentaja kapteeni Teemu Palo sai sankarikuoleman
johtaessaan joukkojensa rynnäkköä Pirunvuorelle sijoitettuja konekiväärejä
vastaan.

Mutta tämä ei ole koko totuus, vaikka se on pataljoonan sotapäiväkirjaan
niin kirjattu ja omaisillekin tällainen tapahtumakuvaus on toimitettu.
Heikki Ylikankaan uusimman kirjan mukaan totuus on synkempi ja taitavasti
salattu. Ylikangas on tutkimuksissaan selvittänyt, että ensiksi kapteeni
palo ampui pistoolillaan pelkuruudesta epäilemänsä harjavaltalaisen
kersantti Porrin, joka oli kuljettamassa erästä haavoittunutta JSP:lle.

Tämän jälkeen eräs toinen harjavaltalainen sotamies ampui kostoksi
konepistoolillaan pataljoonan komentaja Palon. Veteraanien mukaan
upseerimurhaa yritettiin selvittää myöhemmin, mutta kukaan miehistä ei
osannut kertoa, kuka oli komentajan surmannut. Liekö muistamattomuuteen
vaikuttanut sekin, että Palo oli määrännyt joukkonsa hyökkäämään vahvasti
Pirunvuoren laelle linnottautunutta vihollista vastaan ilman mitään
tykistö- tai ilmatukea.

Kommentit (0)

6 – 1        03.12.2009, 19:53

En ole koskaan jaksanut lukea dekkareita, mutta nyt alan ymmärtää senkin
alan harrastajia. Olen yrittänyt viime aikoina ratkaista sitä koko viime
sodan mittakaavassa sangen vähäistä rikosta, että surmattiinko Suomessa 63
vai noin 250 omaa sotilasta kurinpidollisista syistä. Alan asiantuntijat
näyttävät äänestävän äänin 6 – 1 pienemmän vaihtoehdon puolesta. Tuon
vähemmistöön jäävän äänen antaa professori Heikki Ylikangas.

Mutta kun maallikko salapoliisin roolissa sain tuossa luettua vähemmistöön
jääneen Ylikankaan  kirjan Yhden miehen jatkosota, en ole ollenkaan varma,
että hän olisi väärässä, vaikkakin lehtiarvostelut ovat tainneet kirjan
tuomita – ainakin se mielikuva on jäänyt päällimmäiseksi.

Perusongelma on se, että kisassa johdossa olevat historiantutkijat
suhtautuvat asiaan kuin käräjätuomarit. Muuta luotettavaa näyttöä ei ole
kuin asiakirjoista paljastuvat 63 teloitusta. Ylikangas lähestyy asiaa
toisin ja hänen mukaansa maailmassa on myös muunkinlaista totuutta kuin
se, mikä löytyy asiakirjoista.

Ylikankaan kirjassa luetellaan esimerkiksi  joukko silminnäkijöitä, joiden
vakuuttavien kertomusten mukaan esimerkiksi Lappeenrannassa kesällä -44
ammuttiin paljonkin omia. Tämänkin asian totuutta on jopa lapion avulla
kaiveltu Huhtiniemen suunnalla, mutta mitään ei ole löydetty. Ei edes
niitä venäläisvankien hautoja, joiden olemassa oloa kukaan ei ole tainnut
kiistää ja joiden piti sijaita niillä main. Eli nekin ovat hävinneet tai
sitten niitäkään ei ole ollut ja nekin ovat vilkkaan karjalaisen
mielikuvituksen tuotetta.

Muuten noin vuosi sitten ilmestyi kirja, jonka tarkoitus oli kumota
Lappeenrannan mysteeri. Sen teoksen avaintodistaja oli Suonenjoen
Suonteenkylältä ollut sotamies Topi N. Hän karkasi rintamalta, vangittiin
isänsä ilmiantamana Suonenjoella, toimitettiin Lappeenrantaan yhden ainoan
sotatuomarin muodostaman tuomioistuimen eteen, jossa häneltä kysyttiin,
että lähteekö Topi N. linjaan vai linnaan. Mies valitsi linjan.

Arvailujen varaan jää, että olisiko hän toisella valinnallaan ollut niiden
kymmenien vainajien joukossa, joilla oli yksi luodinreikä niskassa ja
joita eräs Ylikankaan kirjan todistajista oli hautaamassa Lappeenrannan
hautausmaalle joukkohautaan.

Kommentit (0)

Elannon kassi        02.12.2009, 20:24

Tuli käytyä liikkuvissa. Skavabölen pojat on hirvittävän hyvä elokuva,
mutta tarina on niin hirvittävä, ettei sitä moni tule katsomaan.
Kuvakukossa liput maksoivat vain kuusi euroa ja paikalla oli yhdeksän
katsojaa. Lisää leipää ja sirkushuveja mölisten vaativa kansan valtava
enemmistö jaksaa katsoa vain sellaisia 12-vuotiaan ymmärrykselle
tarkoitettuja juttuja, joissa on onnellinen loppu. Onnellisen lopun
hylkäsivät kuitenkin jo antiikin kreikkalaiset näytelmissään, koska
pitivät  sellaista loppua todellisuutta vääristelevänä.

Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth, jonka uskon olevan itähämäläistä
sukujuurta. Äiti taitaa olla maan johtava kuvataiteilija Marjatta Tapiola,
joka on syntyjään Sysmästä. Rahaa ohjaaja ei taida työllään tienata, mutta
kansainvälistä menestystä varmaankin tulee ja tätä elokuvaa katsotaan
vielä sadankin vuoden päästä, jolloin maamme nykyistä katsotuinta eli Uuno
Turhapuro armeijan leivissä-nimistä draamaa ei enää muisteta.

Itse poistuin näytöksestä ihan hyvällä mielellä. Toinen pojista kantoi
loppukohtauksessa viinaan kuolleen isänsä tuhkaa 70-lukuisessa Elannon
valkoruskeassa muovikassissa ja se herätti nuoruusmuistoja. Kun muut alan
opiskelijat kantoivat Suomen Laki 1. arvokkaissa uutuuden kiiltävissä
lakimiessalkuissa, kävin minä luennoilla samaisen Elannon kassin kanssa.
Tosin kasseja piti olla kaksi päällekkäin, koska painava lakikirja
katkaisi muuten kantovälineen hantaakit.

Valinnallani en protestoinut vallitsevia arvoja vastaan enkä ollut ns.
erilainen nuori, vaan olin pelkästään ns. juntti eikä minulla ollut varaa
salkkuun enkä silloin ymmärtänyt Elannon muovikassiin sisältyvää
symboliikkaa, kuten ohjaaja Bergroth eilen näkemässäni elokuvassa
oivallisesti tekee.

Kommentit (0)

Joriinin juuria        01.12.2009, 19:01

Tuli mieleeni, että paras selitys öylöselle tunnistamattomalle lentävälle
kohteelle saattaa olla, että se oli jonkinlainen säähavaintopallo. Kaipa
niitä nykyäänkin vielä lentelee, vaikkakin tutkat ja satelliitit ovat
vähentäneet niiden merkitystä. Minun lapsuudessanihan joka jätkä, joka
vain viitsi vähänkin tsiikata ympärilleen, löysi säähavaintopalloja, joita
varmaan myös radiosondeiksi kutsuttiin.

Itsekin olen löytänyt kaksi; toisen Petäisen rannalta ja toisen Kakkisen
salolta. Ja siinä toisessa oli vielä paristoissaan sen verran jotain
happoa jäljellä, että housut sulivat. Nykyään moinen asia olisi skandaali
ja lööppien aihe. Varmaan myös huolestuneet äidit ottaisivat yhteyttä
kansanedustajiin, että pois tullaiset vaaralliset laitteet lasten käsiltä.

Säähavaintopallot ovat luotevia selityksiä monille 60 – 70-luvun
lentäville lautasille lukuun ottamatta sitä yhtä tunnettua lehdissä
kerrottua tapausta. Syyspimeällä oli tuntematon valoilmiö seurannut
kauhistuneita maalaisnaisia. Vuosia myöhemmin jo miehistyneet silloiset
pikkupojat uskalsivat kertoa, että he olivat sitoneet taskulampun
elättivariksensa jalkoihin, jolla oli tapana pyrkiä laskeutumaan ihmisten
olkapäille.

Muuten ennen Kuopiossa vaikutti muuan Rannin Jussi, joka tunnettiin mm.
taitavana pikku-Pietarina kesäteatterista. Nykyään hän on varttunut
elokuvaohjaaja  ja tunnetaan Juhan AF Granina, joka on tehnyt
maailmanmainetta niittäneitä ufo-dokumentteja. Yhden ohjelman minäkin olen
nähnyt telkkarissa. Sen vaikuttavin kertomus oli erään mummon tarina
lentävästä lautasesta, joka laskeutui hänen kukkapenkkiinsä.

Tietenkin kunnon skeptikot kyselevät, että mitä ihmettä ulkoavaruuden
muukalaiset etsivät mökinmummon kukkapenkistä. Dahlian mukuloita ja
joriinin juuria vastaan minä näille epäileville Tuomaksille.

Kommentit (0)

Ufo        01.12.2009, 18:44

Ihmiset ovat halutessaan kovia näkemään mitä vaan. Itsekin näin tänään
lentävän lautasen. Se lensi työpaikkani ikkunan editse puolilta päivin
idästä länteen kohti Suonenjokea. Lentoreitti oli siis hämmästyttävän
sama, kuin ihmiskunnan ensimmäisessä avaruuslennossa, joka tapahtui
syysyönä 1948 kuopiolaisen Silvo Sokan toimesta Rissalasta
Suontee-järveen.

Kun oikein tarkoin tähystin kyseistä tunnistamatonta lentävää kohdetta,
olin näkevinäni tässä lautasmaisessa harmaassa  esineessä jopa
ikkuna-aukkoja. Sen sijaan mitään valoja en siinä havainnut. Niinpä se ei
luultavasti ollut poikien kuumailmapallo. Ja tuskinpa nykyajan
tietokonekollit sellaisia osaavat edes värkätä.

Todennäköisesti ufo oli tuulen riepottelema roskapussi. Tai kun ollaan
Kuopiossa, niin vielä todennäköisempää on, että se oli Alkon muovikassi.
Yllättäen näköpiiriin ilmestyvän lentävän esineen koko, korkeus ja nopeus
on vaikeasti arvioitavissa. Harmittaa, etten ehtinyt kaivamaan kameraa
esille ja ottamaan ihmiskunnan ensimmäistä luotettavaa ufo-kuvaa.

Nuo ulkoavaruuden muukalaiset kytkeytyvät läheisesti elämääni. Ihmiskunnan
merkittävin ufo-kontakti tapahtui vuonna -69 Heinolassa, jossa vietin
miehuuteni parhaat vuodet. Siellä erään heinäladon liepeillä naispuolinen
humanoidi ahdisteli kahta pienviljelijä-metsuria. Näin kertoo Tapani
Kuninkaan kirja Ufoja Suomen taivaalla. Ja muistaakseni sama teos kertoo
myös Telluksen  toiseksi merkittävimmästä ufo-tapauksesta.

Eräälle suonenjokelaiselle pihalle laskeutui Heinolan tapauksen aikoihin
lentävä lautanen ja valutti sinne pohjavetensä. Näyte lähettettiin
kuutohtori Wiikin analysoitavaksi, joka totesi oudon nesteen olevan
tiskivettä. Ja onhan luonnollista, että ulkoavaruuden muukalaisetkin
joutuvat tiskaamaan astiansa.

Kommentit (2)

Uffe        29.11.2009, 22:13

Luin tuossa Ulpu Iivarin kirjan Ulf Sundqvistista, koska minulla on ollut
selvä näkemys siitä, että Uffe ja Gösta ovat veljeksiä ja tästä teoksesta
uskoin saavani vahvistuksen tiedolleni. Molemmat Sundqvistit olivat
musiikki- ja jalkapallomiehiä, kirvesmiehen poikia ja vieläpä
yhdennäköisyyskin oli mielestäni ilmeinen.

Mutta en saanut Iivarilta varmistusta teorialleni.  Muutenkin kirja oli
harvinaisen mitään sanomaton; kyllä Uffen elämästä saisi hyvinkin
värikkään tarinan. Jostain syystä entinen puoluesihteeri Ulpu Iivari vain
ihmettelee sitä, miksi kaikki inhoavat Uffea, joka on äärimmäisen kiltti,
lahjakas ja hyväkäytöksinen ihminen, mutta ei osaa antaa asiaan selvää
vastausta.

Selvä vastaus siihen, miksi kaikki inhoavat Uffea, on Uffen nenä. Miehen
suora ja ilmeisen yläloukkaisen oloinen haistin herättää kansassa
katkeruutta. Jos miehellä olisi samanlainen nenärakenne kuin Seppo
Kääriäisellä ja Timo Soinilla, hän olisi tuleva presidentti.

Kirjasta selvisi se mielenkiintoinen asia, että  Ulf Sundqvist on juossut
100 metriä alle 12 sekunnin. Hurja tulos. Muistelen, että nykyisistä
johtavista poliitikoista ainoastaan Paavo Väyrynen on yhtä syntymänopea.
Kekkonenhan oli tietysti tässäkin asiassa omaa luokkaansa.

Entinen jalkapalloilija Jacob Söderman vahvistaa, että kolmosdivisioonan
Ådalens IF:n vasen laitahyökkääjä oli ihan kunnollinen peluri. Söderman
itse pelasi jossain saman tason porukassa oikeana puolustajana siihen
asti, kunnes hän siirtyi basistiksi. Muuten oikeat puolustajat ovat
yleisen uskomuksen mukaan  kentän tyhmimpiä miehiä. Eikä basistejakaan
pidetä minään hengenjättiläisinä.

Kommentit (2)

Yö        28.11.2009, 22:25

Aikoihin on eletty. Menetin tänään lukuisia korvaamattoman arvokkaita
urheiluelämyksiä, koska jouduin osallistumaan viraston pikkujouluun.
Savustetun hanhenrinnan syömiseni veronmaksajien rahoilla ymmärrän täysin,
koska olen herra, jollaisena on hyvä olla, mutta elämäni ensimmäistä
rock-konserttia en täysin ymmärrä.

Itse kyllä esitin, että olisimme menneet Tuomiokirkkoon kuuntelemaan
Puijon mieskuoron kauneimpia joululauluja ja samalla itse kullakin olisi
ollut tilaisuus pohtia, missä hän on ajatellut iäisyytensä viettää, mutta
ajatus ei saanut vastakaikua. Virastomme mummot ja papat halusivat kuulla
Yö-yhtiön esittämää nykyajan nuorison kovaäänistä ns. rock`n
rollmusiikkia. Menin paikalle tutkimaan ilmiötä osallistuvan havainnoinnin
menetelmällä.

Ja olihan kokemus outo ja uus. Tuhat paikalla ollutta mummoa tuijotti
Yö-yhtiön vaarivokalistia kuin yököt aurinkoa ja kirkuivat kuin
pikkutytöt. Omassa lapsuudessani samanikäiset mummot istuivat
kiikkustuolissa sukkaa kutoen ja suunnittelivat aikansa kuluksi
hautajaisiaan. Hurmosta esiintyi mielestäni enemmän kuin Kalpan pelesissä,
mutta vähemmän kuin Pielaveden Sammon otteluissa.

Kommentit (0)

Kouluväkivaltaa        27.11.2009, 19:38

Kärkkäälän koulussakin oli kova kuri, mutta ei siellä niin pitkälle menty
kuin Rytkösen muistelmien Valkeisen koulussa. Muistan puhutun, että
tupakanpoltosta seurasi, mikä tietysti oikein onkin ja niinpä tätä pahetta
ei harrastettukaan, oikeuskäytännön mukaan 13 tuntia arestia; tosin ei
kuitenkaan sellaisena kovennettuna arestina kuten Tuntemattomassa
sotilaassa. Mutta käsiksi ei Kärkkäälän koulussa opettajat oppilaisiin
käyneet, joka heidän kunniakseen mainittakoon.

Oppikoulustakin muistan ainoastaan yhden arveluttavan tapauksen. Meillä
oli kolmannella luokalla englanninopettajana amerikansuomalainen, joka
kunnostautui ns. vaativana opettajana. Muistaaksen luokkani 36 oppilaasta
18 jäi luokalleen hänen vuokseen.

Eräällä tunnilla hän kertoili urheilusaavutuksistaan ja yksi Väisäsen
Pekka sattui silloin väkyttämään, kuten kyseinen opettaja  asian myöhemmin
ilmaisi. Pekka lensi ulos kuin leppäkeihässä ja vertaus on sikäli osuva,
että ulosheittäjä oli USA:n keihäsmestari vuodelta 1952 noin 72 metrin
tuloksella, mutta olympialaisiin häntä ei jostain syystä valittu, ja tämän
vääryyden joutui sovittamaan Väisäsen Pekka. Opettaja viihtyi Suonenjoella
jostain syystä vain yhden lukuvuoden.

Muuten kansalaiskoulun puolella meno oli ihan toista. Kuulopuheiden mukaan
isokokoisimmat miesopettajat kävivät välitunneilla säännöllisesti
vaihtelevalla menestyksellä  nyrkkitappeluja pojankoltiaisten kanssa. Ja
sitä pidettiin pitäjäläisten keskuudessa ihan luonnollisena normaalin
kansalaiskoulun  pedagogisena menetelmänä.

Kommentit (1)

Manageri Rytkönen        26.11.2009, 20:19

70-luvun loppupuolella Aulis Rytkönen toimi Suomen maajoukkueen
managerina. Siihen aikaan pelaajat olivat vielä amatöörejä ja niinpä
jalkapallomaajoukkueen peliesitys ailahtelevainen. Itsekin muistan vielä,
miten radion aamu-uutiset kertoivat, että Jerevanista kantautui tieto,
jonka mukaan Neuvostoliitto oli voittanut Suomen 10 – 2. Asia jäi mieleeni
sikäli, että Jerevanin radio oli siihen aikaan jonkinlainen vitsi, jonka
myönteiset uutiset sikäläisistä saavutuksista olivat ajoittain kovasti
liioiteltuja. Mutta ei tietenkään tässä potkupallotulosasiassa.

Samana vuonna oli vähän myöhemmin joku karsintapeli Kreikkaa vastaan ja
kotikentällä poikamme voittivat mennen tullen 3 – 0. Maajoukkueemme
ailahtelevat peliesitykset jatkuivat ja syksyllä sitten hävisimme
vieraissa Kreikalle 8 – 1. Uskomaton tulos, mutta Rytkösellä on asialle
selitys. Hänen mukaansa suomalaiset myrkytettiin.

Enkä pidä myrkytysteoriaa mahdottomana. Sikäläiset ihmiset ovat tunnetusti
innokkaita kannattaessaan omiaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Tosin muistelen, etteivät pari vuotta sitten asialla olleet kreikkalaiset,
vaan heidän hyvät ystävänsä turkkilaiset, kun Tanska pelasi jonkun tärkeän
karsintapelin vieraskentällä. Silloin kesken pelintiimellyksen
vierasjoukkueen kimppuun hyökättiin fyysisesti. Hyökkääjinä eivät olleet
kotikatsojat vaan yllättäen sikäläiset turvamiehet, joiden tehtävänä piti
olla vierasjoukkueen koskemattomuudesta huolehtiminen. Saattaa olla, että
tapauksen jälkeen tanskalaisten peli-ilo katosi.

Kommentit (0)

Koulukuria        25.11.2009, 20:10

Ennen kouluissa säilyi kuri ja järjestys. Silloin ei opettajille
haistateltu, kuten nykyään kuulemma tapahtuu. Jalkapalloilijasankari Aulis
Rytkönen kertoo muistelmissaan Kuopion Valkeisen koulussa vaikuttaneesta
opettajastaan Kalle Laakkosesta.

Laakkonen oli Savon parhaita pesäpalloilijoita ja tätä taitoaan hän
hyödynsi menestyksellisesti turvatessaan luokkansa työrauhaa.  Liitutaulun
liitujen seassa säilytettiin kolmea pesäpalloa ja jos opettaja arveli
jonkun käyttäytyvän häiritsevästi, hän heitti salamannopeasti häirikköä
pesäpallolla päähän.

Tuolla pesäpallolla  huolehdittiin ns. normirangaistuksista. Se ei
riittänyt törkeissä tapauksissa. Erään heikoille jäille menneen oppilaan
Laakkonen kutsui luokan eteen ja löi tätä karttakepillä pääkuoreen niin,
että keppi hajosi tuhannen pil…,  siis katkesi ainakin kahdeksaan osaan.
Sanktion huipensi se, että kuhmupäinen oppilas joutui vielä liimailemaan
karttakepin entiselleen.

Rytkönen epäilee, ettei Laakkosen kaltainen tapaus pääsisi nykyaikana
ensimmäistäkään työpäivää loppuun. Rytkösen lapsuudessa sen sijaan mukulat
eivät uskaltaneet kotonaan kertoa koulussa saamistaan rangaistuksista,
koska siitä olisi kotona seurannut toinen selkäsauna.

Edesmennyt asianajaja Matti Wuori väitti Suomen olleen jättimäinen Pohjan
prikaati, jossa poikkeavat yksilöt pantiin remmiapelleilla  kuriin. Hän
taisi olla hyvinkin oikeassa.

Kommentit (0)

Piilotetut palkinnot        24.11.2009, 20:00

Pieni on maailma. Eilen keskustelin puhelimessa  ihan sattumalta
työasioissa syvältä Suomen etelästä olevan nimestä päätellen
ruotsinkielisen herrasmiehen kanssa, joka kuitenkin  kertoi
äidinpuoleisten sukujuuriensa olevan Kuopiosta. Äiti oli kuulemma Kuopion
Kolehmaisia. Kun totesin paikkakunnalla olleen juoksijoina
kunnostautuneita Kolehmaisia, myönsi mies, että muudan Hannes oli hänen
vaarinsa. Melkoinen sattuma.

Hanneksen tyttärenpoika harmitteli sitä, että vaarin, joka juoksi Suomen
maailmankartalle, koko palkintokokoelma on jossain täällä Kuopiossa
yleisöltä piilossa; ilmeisesti täkäläisen SLU:n toimiston kätköissä,
vaikka tämän maamme urheiluhistorian kannalta erittäin arvokkaan kokoelman
paikka olisi ilman muuta Urheilumuseossa kaiken kansan nähtävillä.
Totesimme yhdessä asian olevan juuri näin.

Seuraavaksi soitteli eräs radiotoimittaja ihan työasioissa. Pyysin häntä
tekemään Ylelle ohjelman siitä skandaalista, että kansallisen
urheiluhistoriamme yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on piilotettu kansalta
jonnekin toimistokomeron perähyllylle ja että jonkun olisi tehtävä asialle
jotakin. Hän lupasikin tehdä asiassa jotakin. Nyt sitten odottelen, että
pääsenkö minäkin suurten suomalaisten urheiluvaikuttajien  harvalukuiseen
joukkoon. Se jää nähtäväksi.

Muuten se taitaa olla vähän liioittelua, että Hymyilevä-Hannes juoksi
Suomen maailmankartalle. Ehkä paremminkin Nurmi sen teki, mutta Nurmi oli
ihmisenä ihan mahdoton, kun taas Kolehmainen oli kaikkien kaveri. Niinpä
Hanneksesta luotiin esikuva maamme nuorisolle. Ja niinpä sitten mahdoton
Nurmi kuolikin yhtenä Suomen rikkaimmista miehistä, kun taas mukava Hannes
ei onnistunut maineellaan rikastumaan.

Kommentit (0)

Rottelo        23.11.2009, 19:42

Myös Helsingin keskustan yleisilmettä suunnittelin joskus kohentavani
Pilliklubi-5 askin kanteen tekemilläni luonnoksilla. Olihan hupaisaa,
että valtakunnan keskeisin paikka, eli aseman ja eduskuntatalon välinen
alue, kasvoi pajupuskaa ja siellä lojui kaikenlaista VR:n hylkytavaraa.

Mutta käydessäni syksyllä pääkaupunkikierroksella, huomasin ihmeekseni
pusikon ja hylkytavaran kadonneen. Seutu oli siistitty. Oikeastaan muutos
harmitti, koska olen itse voinut laiminlyödä lähiympäristöni kohentamisen
sillä perusteella, etteivät Helsingin herratkaan pysty parempaan.

Suonenjoen aseman ympäristön puukaupunginosasta saisi kaupunki halutessaan
ihan viehättävän. Mutta ei taida haluta. Esimerkiksi tuolle entiselle
baarihuoneelle olisi jonkun kiireesti tehtävä jotakin. Jospa vaikka
Kärkkäälää valtuustossa edustavat vahvat miehet kävisivät joskus
iltapimeällä kokouksen jälkeen pukkaamassa rottelon nurin.

Kommentit (0)

Kaupunkisuunnittelua        22.11.2009, 19:37

Mielestäni moottoritien liittymän ja sorakuopan ympärille rakennettu
Siilinjärvi on maamme rumin kaupunki. Kuitenkin kisassa hyvin pistää
kampoihin Seinäjoki, mutta eihän sikäläiset ihmiset mahda mitään sille,
ettei kaupungissa ole mäkeä, järveä eikä vanhoja rakennuksia, joita
kaikkia tarvitaan kauniin kaupungin synnyttämiseksi. Sekä Siilinjärven
että Seinäjoen kunniaksi on mainittava, että ne ovat taloudellisesti
menestyviä paikkoja ja se myös heijastuu ympäristöön uusina
elementtirakennuksina.

Kun tuossa jääkiekko-ottelusta palatessani katselin Kuopion jouluaikaan
siirtynyttä toria, niin kyllä pisti vihaksi. 60-luvulla torin kahdelta
laidalta purettiin vanhat kauniit rakennukset ja tilalle tuotiin kaksi
isoa autolauttaa. Kuopion tori on pohjoismaiden suurin ja kaksi ilman
suuntaa on ilo silmälle, mutta Anttilan ja Sokoksen rakennushirviöille
olisi jonkun tehtävä jotakin.

Halvin ratkaisu olisi tietenkin hankkia Lainapeitteeltä kaksi valtavaa
kauniisti piirroksin somistettua pressua, joilla voisi kätkeä kaiken
ruman. Helsingissä näkee rakennustyömaita, jotka on piilottu pilaamasta
näkymää koristeellisten lavastepressujen avulla. Kuopioon voisi torille
hankkia sellaiset pysyvästi. Tai sitten koska torilla tilaa on, niin
kummanin ruman ostoskeskuksen voisi kätkeä rakentamalla niiden eteen
kapeat ja korkeat kauppahallit. Nythän ollaan vanhaa kalahallia purkamassa
ja sen voisi korvata kahdella uudisrakennuksella.

Kommentit (0)

36-40 / 715
Hurmio        21.11.2009, 20:32

Jurvassa tarjosivat Oy Alko Ab ja Babtisti-seurakunta palvelujaan
seinänaapureina. Seinäjoella lähetysväki ja seksiala ovat lyöneet hyntteet
yhteen. Ja samalla hurmoksen tavoittelun alallahan kaikki kolme erilaista
palveluntarjoajaa toimivat, joten resurssien yhdistämisessä on järkeä.
Mutta vapaamielista on Pohjanmaan kansa nykyään savolaisiin verrattuna.
Moni Savon Sanomien lukija kaivaisi yleisönosastokirjoitusvälineensä
esille, jos Kuopiossa harrastettaisiin samanlaista.

Ja hurmokseen taipuvaista näyttää lakeuden väki myös olevan. Eilen TV:n
A-Zoomissa esiteltiin alajärveläisen Sana- ja julistusseurakunnan
toimintaa. Heillä on menoa ja meininkiä hartaustilaisuuksissaan. Muualla
unhoon jäänyt kaatumisparantaminen on vielä voimissaan ja kielillä
puhumisen armolahjaa esiintyy kukkuramitoin yleisesti.

Meillä Savossa ei osata langeta loveen  ja muutenkin toiminta
hengellisellä puolella on vaisua ja aikaansaamatonta jahkailua. Minulla on
mielikuva, ettei täällä osattu edes noitia polttaa kuten muualla
Länsi-Euroopassa, jossa se oli ihan yleinen ajanviete. Pitäisi muuten
tutkia asiaa. Uskoisin, että noitaroviot olivat pelkästään edistyksellisen
lännen  keksintöjä. Tuskinpa ortodoksipuolella ketään grillattiin.

Kommentit (0)

Lohta ja tupakkaa        20.11.2009, 21:51

Lienen niitä harvoja tässä yhteiskunnassa, joka ei ole koskaan maistanut
tupakkaa. Ennen ei ole edes mieli tehnyt ja koko touhu on tähän asti
näyttänyt ihan hullun hommalta. Mutta kun sain tuossa luettua Antti Tuurin
uuden eräkirjan Tenoa soutamassa, alkoi minuakin tupakka himottaa.

Tuurin kirjassa tulee kovasti lohta, mutta vielä kovemmin menee tupakkaa.
Epäilen jopa, että maamme tupakkateollisuus on sponsoroinut Tuuria.
Niinhän se taisi tehdä Mauri Sariola-vainaallekin.  Susikoski varmaankin
poltti sopivaa merkkiä. Mikä se sitten olikaan? Siinäpä oiva
tietokilpailukysymys Sariola-seuran visailuun.

Jonkun pitäisi kirjoittaa realistinen kalakirja. Sellainen, jos siäsket
pur ja ves se niin kaaniisti liplatti Kallavesi-laulun mukaisesti, mutta
saalista ei tule. Ainoastaan kalliita siimoja selvitellään sotkuista
antamatta tuumaakaan periksi ja kalliita vaappuja yritetään irroittaa
pohjahaoista hermojarepivissä tilanteissa.

Tuohon tupakan suosioon antoi vastauksen historioitsija Peter Englund
ensimmäistä maailmansotaa käsittelevässä kirjassaan. Sotaakäyvät valtiot
alkoivat tietoisesti jakaa paperrosseja sotilailleen. Tupakka on lievästi
narkoottinen aine, se rauhoittaa levottoman mielen. Tupakka myös poistaa
näläntunteen ja mikä tärkeintä, turruttaa hajuaistin mätänevien ruumiiden
keskellä.

Senkin vuoksi savukkeet ovat perinteistä piippua parempia, että ne
vapauttavat käyttäjänsä yläraajat käytettäviksi maanpuolustuksellisessa
toiminnassa.

Kommentit (1)

Paha mieli        19.11.2009, 20:22

Eilen oli hyvä mieli, koska Kalpa voitti 4-3, mutta nyt on paha mieli ja
tunnelma pilalla, koska Savon Sanomat uutisoi, että loppujen lopuksi Kalpa
tulee häviämään Saipalle 0 – 5. Maalivahti Mika Järvisellä ei sitten
ollutkaan edustusoikeutta Nuorten SM-liigan pelissä, kuten kuopiolaiset
luulivat.

Lappeenrantalaiset tiesivät asian todellisen tilan ja tulevat tekemään
virallisen protestin, jonka lopputuleman Mullikka tiesikin jo kertoa.
Erityisesti maakunnan ykköslehti paheksuu sitä, ettei Saipa informoinut
kotijoukkuetta ennen peliä havaitsemastaan selkeästä sääntörikkomuksesta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Kuopiossa pallopelinsääntöjä tulkitaan liian
laveasti. Kesäinen Kupsin Dickson-sotku kuitenkin onneksi voitettiin
ylemmissä oikeusasteissa ja sarjapaikka säilyi. Sen sijaan valmentaja
Nissinen hävisi hovissa sopupelitapauksen. Se ei kuitenkaan liiemmälti
häiritse miehen valmennushommia. Hän toimii lehtitietojen mukaan
vastaisuudessa kuopiolaisten nuorten jalkapallotyttöjen parissa. Sehän
onkin kuin pistäisi rahaa pankkiin. Kuopiolaisissa palloilupiireissä
ymmärretään, että ihminen on erehtyväinen samalla tapaa, kuin lehmä on
märehtiväinen.

Suurin täkäläinen palloiluskandaali tapahtui parikymmentä vuotta sitten,
kun työläisseuran Elon taloudenhoitajan raha-asiat  riistäytyivät
pikkuisen käsistä. Vähän aikaa seura olikin kaupungin vakavaraisin, kun
kilpailijat Kups ja Koparit keikkuivat konkurssin partaalla.

Taloudenhoitaja oli tapauksen aikaan eduskuntavaaliehdokkaana ja vaikka
hänet oli näyttävästi pidätetty juuri ennen äänestyspäivää, oli  mies
vähällä päästä sellistä  suoraan eduskuntaan. Täällä Savossa  ei mitään
pyhäkoulupoikia arvosteta eikä kansanedustajankaan tarvitse olla pyhimys.
Olen muuten yrittänyt hankkia urheiluhistoriallisiin kokoelmiini sellaista
kuulakärkikynää, jossa lukee ”Tuomo Ylä-Korhola eduskuntaan”. Voisiko joku
myydä sellaisen, maksan siitä käyvän hinnan.

Kommentit (0)

Pienet marginaalit        18.11.2009, 21:18

Viime talvena päätin, että käyn jäähallilla katsomassa vain curlingia. Se
on sopiva laji kaltaiselleni vanhalle herrasmiehelle. Siinä eivät pelaajat
ryntää kesken kaiken mukiloimaan toisiaan nyrkeillä, huido
kanssapelaajiaan luudilla puhumattakaan, että lähimmäinen keihästettäisiin
harjanvarrella tai edes tarjottaisiin hänelle poikittaista harjanvartta.

Nyt olen lipsunut päätöksestäni ja alkanut seuraamaan nuorten SM-liigan
pelejä. Ne ovat ihan hyviä urheiluhenkisiä tapahtumia ja jänniäkin vielä.
Taso vastannee noin miesten 2.-divisionaa. Mainittakoon, että Kalpan
14vuotiaat junnut voittivat juuri naisten maajoukkueen 6- 1.

Äsken yksi nuortensarjan parhaista, eli Kalpa kohtasi kotikentällään yhden
sarjan huonoimmista eli Saipan, joten pelin piti olla selvää päsiinlihaa.
Mutta eipä ollut, sillä  marginaalit ovat pienet, kuten muistaakseni
jääkiekko-pelin keksinyt valmentaja Juhani Tamminen on todennut. Kalpa
voitti niukasti 4  3, koska oli onneksi ottanut miestenjoukkueen
maalivahdin Mika Järvisen vahvistamaan rivejään. Loppuhetkillä Saipa
pelasi kuudella kolmea vastaan, mutta Järvinen kesti, ja niinpä mieleni on
siksi hyvä.

Kommentit (2)

Kusikivi        17.11.2009, 19:59

Äskettäisellä Etelä-Pohjanmaalle suuntautuneella maakuntamatkallani oli
tarkoitus tutustua alueen nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään.
Lakeuksillakin on nykyään ymmärretty panostaa turismiin ja mahdolliselle
satunnaiselle matkailijalle on järjestetty ainakin yksi tutustumiskohde.
Kurikassa nimittäin sijaitsee jo maailmankuulu Kusikivi.

Kiven nimen historia juontaa kuningatar Loviisa Ulrikan vuonna 1757
suorittamaan maakuntamatkaan, jonka yhteydessä kuningatarta kuljettanut
seurue pysähtyi yllättäen erään isohkon kiven äärellä ja sen jälkeen
lohkaretta  on alettu jostain syystä kutsua Kusikiveksi. Hädin tuskin
rohkenen arvailla kuningattaren äkillisen  pysähdyksen syytä.

Nykyään kivessä on pronssilaatta sen suojassa sattuneen historiallisen
tapahtuman  muistona. Lisäksi Kurikan Olutseura jostain syystä  kunniottaa
paikkaa järjestämällä siellä jo perinteiseksi muodostuneen
oluenjuontiviestikilpailun. Minulle on kerrottu, että tapahtumaa säestää
olutseuran oma musiikkiyhtye nimeltään Ne ON Pöhönäs.

Muuten olen pitkään ollut sitä mieltä, että eteläpohjalaiset ovat maamme
huumorintajuisin heimo. Käsitykseni on perustunut keihäänheittäjä Pauli
Nevalan ja kyläkauppias Vesa Keskisen antamiin lehdistölausuntoihin.
Näkemykseni vahvistui matkani aikana, sillä jo Seinäjoella astuessani
junasta silmiini sattui rakennus, jossa toimi seinänaapureina sulassa
sovussa Lähetyksen kirpputori ja Sexyshop-niminen yritys. Ja Jurvan
matkahuollon yhteydessä tarjoavat seinänaapureina palvelujaan Oy Alko Ab
ja Babtistiseurakunta.

Kommentit (0)

Tuhoamisleiri        16.11.2009, 19:45

Jatketaanpa Mannerheimin pilkkaamista. Eilen jäi mainitsematta, että
kapinan jälkeen punikin pentujen suosikkiloru taisi olla, että
”Mannerheimi vankka / kävelee kuin ankka / rinta on kuin romukaupan
akkuna.” Tuo viittaus romukaupan akkunamaiseen rintaan tarkoittaa
luullakseni sitä, että Marskin takin miehustaan oli kiinnitetty
monenlaista tilpehööriä kunniamerkkien muodossa.

Perussyy kitkerään mielenlaatuuni sotamarsalkkaa kohtaan  johtuu siitä,
että muutin juuri työhuoneeni entisen Kuopion kasarmin hevostalliin; hyvä
ja hieno rakennus, kyllä tsaarin aikaan osattiin vielä rakentaa. Pitää
vallan selvittää, että kun rakennuttajana oli Venäjän unionin
kriisinhallintajoukot, niin kuka olikaan rakentajana. Oliko armeijalla oma
rakennusosasto vai joko toiminta oli silloinkin ulkoistettu ja
yksityistetty vaikkapa jollekin kuopiolaiselle rakennusliikkeelle.

Komea prosnssilaatta on yhden kasarmirakennuksen seinässä. Sen mukaan
tässä asui poikasena Martti Ahtisaari. Senhän tietenkin kaikki tietävät,
mutta moni ei tiedä, että Ahtisaari voitti kasarmilaisten
hiihtomestaruuden sarjassa pojat alle 14 v.

Ja sitten se varsinainen kitkeryyteni syy. Kesällä 1918 kasarmilla toimi
keskitysleiri tai paremminkin tuhoamisleiri. Vaikka kapina-aikaan
Kuopiossa ei juurikaan sodittu, niin siitä huolimatta muutamassa
kuukaudessa leirillä menehtyi 476 ihmistä, eli hirvittävä rikos ihmisyyttä
vastaan tapahtui ilman, että ylipäällikkö Manerheim puuttui ainakaan
ehkäisevästi asiaan.

Siihen Ahtisaari-plakaatin viereen pitäisi vaikkapa historiaa vaalivan
Kuopion Isänmaallisen seuran toimesta kiinnittää valtava pronssilaatta
tämän hirmuteon muistoksi ja kaikkien 476 onnettoman nimet olisi siihen
tulikirjaimin kaiverrettava.

Muuten viimeisimpien tutkimusten mukaan sisällissodassa menehtyi 40.000
ihmistä. Mutta oli niitä ainakin kaksi enemmän, koska yhtä Suonenjoen
Korhosta ja yhtä Könöstä ei ole otettu tutkimuksissa huomioon. Tässä
virallinen uhriluettelo, josta uteliaat voivat tarkistaa,  kuuluvatko  he
lahtari- vai punikkisukuun.
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi
Merkitkää hakuruutuun sukunimenne, huomatkaa, että sukunimen  ensimmäinen
kirjain pitää kirjoittaa isolla.

Kommentit (0)

Murha-Kustaa        15.11.2009, 20:47

Jatketaanpa kansan mielipiteiden pilkkaamista. Vuosi sitten valittiin
historian suurin suomalainen eikä valinta kohdistunut Väinö
Myllyrinteeseen (252 cm), vaan vapaaherra Mannerheimiin. Se ei ollut suuri
yllätys, mutta yllätys oli se, että marsalkka on saanut patsaansa myös
Seinäjoelle, kuten kuva todistaa. Siinä onkin hyvä tietokilpailukysymys;
missä kaupungeissa on Mannerheimin patsas?

Sikäli Mnnerheimin valinta suurimmaksi suomalaiseksi oli yllätys, että
hänen persoonaansa kytkeytyy tietynlainen ristiriitaisuus, ja niinpä suuri
osa kansasta käytti valkoisen armeijan ylipäälliköstä sisällissodan
jälkeen hellittelynimeä ”Murha-Kusta”. Nykyajan maailmassa hänen paikkansa
olisi ilman muuta Haagin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa
joukkotuhonnasta syytettynä. Hän oli oman aikansa tuote ja tsaarin
upseerina hän oli jo Venäjällä oppinut, miten kapinoitsijoita kohdellaan.

Yleensä kaikki maailman suurmiehet kytkeytyvät Suonenjoen Kärkkäälän
kylään, mutta Marskin osalta yhtymäkohtia on pikkuisen vaikea löytää. No
sellaisen jutun olen kuullut, että  Suonenjoen Yhteislyseossa oppilaiden
piti joskus 50-luvulla kirjoittaa äidinkielen tunnilla aine Suomen
marsalkasta. Myös tuleva SKDL:n kansanedustaja ja poihjoismaisten
parlamenttien moninkertainen hiihtomestari Pauli Räsänen teki työtä
kaskettynä.

Ilmeisesti hän kirjoitti ihan rehellisesti, mitä mieltä hän Mannerheimista
todella oli ja ehkäpä hän kiinnitti myös huomiota tämän persoonaan
kytkeytyviin ristiriitaisuuksiin, koska sai aineensa johdosta käytöksen
alennuksen. Jostain syystä aine joutui myös kouluhallituksen syyniin ja
sieltä se kuulemma palautettiin varustettuna arvosanalla täysi 10.

Kommentit (0)

Pena        14.11.2009, 20:18

Muutama vuosi sitten kansalta kysyttiin, ketkä kuuluvat Suomessa
älymystöön. On luonnollista, että Georg-Henrik Von Wright valittiin
ykköseksi, koska hänellä oli niin hieno nimi ja niin tuuheat kulmakarvat.
Hopealle sijoittui jostain merkillisestä syystä hiihtäjänä kunnostautunut
Marjo Matikainen ja muistaaksen pronssille vielä merkillisemmästä syystä
kalastaja-kirjailija Pentti Linkola.

Ihmettelin jo silloin Suomen kansaa, jonka mielestä ihmiskunnan enemmistön
tappamista avoimesti kannattava henkilö  on huomattava  ajattelija. Meissä
taitaa sittenkin olla paljon yhteistä venäläisten kanssa, koska siellä
tiettävästi arvostetaan eniten Stalinia, Iivana Julmaa ja Pietari Suurta,
jotka kaikki olivat joukkosarjamurhaajia.

Nyt Linkola on taas iltapäivälehtien mukaan ehdottanut, että
luonnonsuojelullisista syistä iso osa ihmisistä olisi syytä lyödä
lihoiksi. Linkolan malli saattaisi tietenkin olla ratkaisu myös
työllisyys- ja terveyspoliittisiin ongelmiin. Mitenkähän suuren
ajattelijan maineen tässä maassa saisikaan, jos ehdottaisi, että työttömät
ja pitkäaikaissairaat jauhetaan minkinrehuksi. Niinhän lyötäisiin
tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä samalla tuettaisiin myös
vaikeuksissa olevaa turkistarhausta.

Muuten Linkolalta pitäisi kysyä, etteikö tappamisen sijasta riitä
vaikkapa se, että iso osa  tyttövauvoista steriloidaan. Luultavasti
sellaiselle hankkeelle olisi helpompi saada kansan tuki.

Kommentit (0)

Tököttiä        13.11.2009, 19:07

Kiitokset Suomussalmen Mirjalle. Hän viestitti, että Ylen arkistossa on
vielä muutaman päivän ajan kuultavissa tämä tosi jännä
ohjelma http://yleradio1.fi/dokumentit/todellisiatarinoita/ . Kuunnelkaa
hyvät ihmiset, varsinkin kaikki suonenjokelaiset, kuulette tuttuja
ihmisiä, joista monet eivät ole enää keskuudessamme. Toimittajakin on
mansikkakaupungin Leena Jäppinen.

Mirja sähköpostitti, että   suomussalmelaisten mukaan juttu kertoo
sikäläisestä merkillisestä tervatehtaasta ja sen vielä merkillisemmästä
omistajasta. Mutta ei kerro suomussalmesta tehtaasta,  vaan
suonenjokelaisesta tuotantolaitoksesta. Kerrankos nuo paikkakunnat
sekoavat, koska ne ovat onematopoeettisesti toisiaan lähellä.

Tehtaan perusti Viron juutalainen herra Saidelson 30-luvun lopulla Savoon
ja se valmisti koivuntuohesta tervaa elikkä tököttiä. Synnyinkaupunkini on
ymmärtääkseni ollut siis  joskus maailman johtava tökötin tuottaja. Mutta
mihin tarkoitukseen tököttiä tehtiin, jää arvoitukseksi. Kuitenkin Savossa
uskottiin, että jotain vilunkia tuollaisessa toiminnassa on, ja herra
Saidelson sai 24 tuntia aikaa poistua maasta. Epäiltiin vahvasti, että
juutalaistaustainen liikemies oli Moskovan agentti. Tässä mielipiteessä on
varmasti vankka logiikka, mutta minulle se ei täysin avaudu.

Vähän samanlainen asia oli sota-aikana  Heinolaan tehty valtava
keskeneräiseksi jäänyt kallioluola, johon oli ilmeisesti tarkoitus säilöä
puuspriita liikenteen tarpeisiin. Kuitenkin sodan jälkeen työmaalla
operoineet hevosmiehet kertoivat varmana tietona, että ”perkele, niin jäi
Hitlerin  raskasvesivarasto kesken.” Siinäkin ajatuksessa on vankka
logiikka, joka sekään ei minulle täysin avaudu.

Kommentit (2)

Karjalaisia kauppamiehiä        12.11.2009, 19:41

Eilisessä jutussa kerroin Kyösti Kakkosesta. Hän on syntyisin
Kiihtelysvaaralta Joensuun kupeesta. Vaikka hän vaikutti kovasti
sivistyneelta, niin tiettyä pikanttia kansanomaisuuttakin löytyy. Ihan
tuli entinen ulkoministeri Leskinen mieleen, kun kauppaneuvos asteli
arvokkaaseen tilaisuuteen värikästä Tokmannin muovikassia kantaen. Siitä
hän kaivoi lopuksi esille Wirkkalan taidelasia, jonka hän lahjoitti
isännälleen arkkipiispalle. Wirkkalan taiteen lahjoittelu ei ole ihan
yksilehmäisen touhua.

Jonkun pitäisi joskus tehdä tutkimus karjalaisista kauppamiehistä.
Tunnetuin on tietenkin sotamies Rahikainen, mutta löytyy niitä muitakin.
Parina vuotena oli Suomen rikkain Veikko Lesonen, jonka sukujuuret
kiertyvät Vienan Karjalaan. Sukunimestä päätellen samalta suunnalta tuli
myös hänen liikekumppaninsa Jorma Terentfeff, joka taisi tulojensa
puolesta olla myös ainakin ihan hyvällä pistesijalla.

Epäilen, että autokauppaa  maassamme hallitsevat  Laakkoset ja Hartikaiset
ovat myös jostain Joensuun suunnalta. Ja jollei muistina aivan petä, niin
sijoittajanerot Taito Tuunanen ja Juhani Riikonenkin taitavat olla
taustaltaan Karjalan poikia. Ja jollei muistini vallan täysin petä, niin
Riikosen  isoisä taisi olla laukkuryssien kuninkaaksi väitetty Grigorjeff,
joka nimi on ilmeisesti  muuttunut matkan varrella Riikoseksi.

Minulla, jolla on uskoakseni poikkeuksellisen  rikas muisti ja
mielikuvitus, on mielessäni sellainenkin tapaus, että joskus suuren
pankkikriisin aikaan jotain Riikosen sijoittajan opasta myytiin
kirjakaupoissa superalennuksella. Ja siitä muistelen lukeneeni taiteeseen
sijoittamisesta sen ohjeen, että suurien taulujen hinta säilyy pieniä
parempana. Ilmeisesti kulttuurinharrastaja hänkin kuten myös Kyösti
Kakkonen.

Veikko Lesosen elämänkerrasta muistelen sitten ihan varmasti  lukeneeni,
että hänkin olisi kulttuurisukua ja ennen kaikkea ruumiinkulttuurin
puolelta. Muistelen kirjassa kerrotun, että Lesosen isä kamppaili painissa
ihan tasapäisesti maailmanmestari Eero Tapion kanssa. Mutta voin muistaa
väärinkin, valalle en mene.

Kommentit (0)

46-50 / 715

Kauneus pelastaa maailman        11.11.2009, 20:13

”Kauneus pelastaa maailman” vakuutti karjalainen suurliikemies Kyösti
Kakkonen eilen kaupungintalon juhlasalissa, jossa hän oli arkkipiispan
vieraana. Yllättävän harva oli se kuopiolainen, joka oli vaivautunut
saapumaan paikalle, vaikka kuultavana oli kovasti ajankohtainen ja
kuuluisa rahamies.

Itsekin menin  siinä tarkoituksessa, että olisin tätä merkittävää
yhteiskunnallista vaikuttajaa tiukasti silmiin napittaen tiedustellut,
että montako kansanedustajaa hän on ostanut omakseen ja paljon sellainen
maksaa kappaleelta. Onko hän ostanut sellaisia enemmän kuin se toinen
kuuluisa karjalainen kauppamies, jolla tietääkseni on vain kaksi omaa
kansanedustajaa.

Mutta en tehnyt ilkeitä kysymyksiä. Eikä tehnyt kukaan muukaan, vaikka
itse arkkipiispa parhaansa mukaan yritti provosoida sellaisia uteluita
esille. Kaksonen puhui niin kauniisti taiteesta ja valtavista
taidekokoelmistaan ja siitä, että hän oli tasan kaksi vuotta sitten jäänyt
suhteellisen nuorena leskeksi toimittuaan sitä ennen puoli vuotta vaimonsa
omaishoitajana, ettei kukaan halunnut loukata tätä viisasta, sivistynytta
ja humaania henkilöä moukkamaisilla kysymyksillä.

Minulle oli yllätys, että ihan tyhjästä yrittäjän uransa aloittaneen
Kakkosen ns. halpahalliketjujen liikevaihto tulee tänä vuonna olemaan noin
600 miljoonaa euroa eli 3,5 tuhatta miljoonaa markkaa. Ja jos kate olisi
pieni, vaikkapa 10 % prosenttia, niin kyllähän siitä kertyy 350 vanhaa
milliä vuodessa taiteen ja poliitikkojen hankintaan.

Kyösti Kakkonen oli oikeasti myönteinen kokemus, vaikkakin yritin pitää
mielessä koko ajan sen ainoan asian, jonka opinnoistani muistan.
Rikollisille mielentilatutkimuksia työkseen tekevä psykiatri opetti, että
jos mielentilatutkimusta tekevä henkilö suostuu lainaamaan tutkittavalleen
rahaa, on tutkittava varmasti psykopaatti. Tämä muistan aina, kun törmään
poikkeuksellisen miellyttäviin ihmisiin.

Kommentit (0)

Lentävä kuolema        10.11.2009, 22:14

Hilkka ihmetteli eilisen jutun kommentissa sitä, miten espanjantauti löysi
syrjäkylillekin. Tietysti ihmisetkin sitä levittivät, mutta tauti taisi
olla myös aikansa lintuinfluenssa. Ainakin se lensi muutamassa päivässä
mantereelta Huippuvuorille asti eikä asiaa varmaankaan voi selittää muuten
kuin muuttolinnuilla.

Syrjäseuduilla kulkutaudit yleensäkin niittivät satoaan, koska ihmisiltä
puuttui harvaanasutuilla alueilla vastustuskyky. Inaristakin taisi
hetkessä kuolla espanjantautiin 10 % väestä.  Muistelenpa myös lukeneeni,
että ennen sotia saamelaisnuorukaiset olivat vapautettuja
asepalveluksesta, koska he eivät heikon vastustuskykynsä vuoksi selvinneet
etelän taudeista.

Myös Suonenjoen Kärkkäälän syrjäkylällä kuoltiin kulkutauteihin. Yllä
olevassa kuvassa Kakkisen Olli, eli Salon Olli eli Kakkisensalon muaherra
elikkkä Olli Koivistoinen ja vaimonsa Kustaava seisovat  surullisina
poikavauvansa arkun äärellä. Kuvan vakavaa tunnelmaa lisää vielä se, kun
tietää, että toisen poikavauvan arkku on rajattu kuvasta pois. Muita
lapsia heillä ei ollut. Luulen, että tässä tapauksessa on selityksenä
espanjantauti.

Muistelen kuulleeni Kärkkäälän kylän historiasta sen, että myös Palehongan
tilalta, elikkä nykyään paremmin Palkeena tunnetulta  paikalta, olisi koko
talonväki menehtynyt johonkin kulkutautiin. Olisiko sekin sattunut
ensimmäisen maailmansodan aikaan? Tietääkseni Korhoset muuttivat paikalle
tämän tapauksen jälkeen. Onkohan tässä maailmassa vielä joku, joka tietää
asiasta enemmän?

Kommentit (1)

Espanjantauti        09.11.2009, 19:55

Taas olen ollut väärässä. Väitin jokin aika sitten, että ensimmäisen
maailmansodan aikainen espanjantauti olisi tappanaut 20 miljoonaa ihmistä
eli kaksi kertaa enemmän kuin itse sota.

Ruotsalainen Peter Englund väittää kuitenkin uusimmassa ensimmäisen
maailamansodan mentaalihistoriaa käsittelevässä kirjassaan Sodan kauneus
ja kauheus,  että tämän influenssanepidemian seurauksena kuolleita on
voinut olla jopa 40 – 100 miljoonaa. Ensimmäinen maailmansota saattoi siis
olla seuraajaansa tuhoisampi.

Tuo nimitys espanjantauti on harhaanjohtava. Tauti ei ollut Espanjasta
lähtöisin. Sotaan osallistuneiden maiden sensuuri kuitenkin  esti
epidemiasta tiedottamisen, ja niinpä sodan ulkopuolella ollut ja sen
vuoksi asiasta lehdistössään avoimesti kertonut maa sai ansiotta kunnian
vitsauksesta.

Espanjantautiin sairastuneista kuoli peräti 2,5 %, kun normaaliin
influenssaan menehtyy vain 0,1 % taudin saaneista. Ilmeisesti  taudissa
oli sikäli yhteistä nykyisen sikalenssun kanssa, että pahiten siitä
kärsivät nuoret. Tauti levisi varsinkin sotilaiden keskuudessa ja saattaa
olla, että se oli keskeisenä syynä mahtavan Saksan armeijan romahtamiseen.
Ehkäpä espanjantauti tavallaan pelasti Suomen kansan saksalaiselta
kuninkaalta.

Nyt sitten ymmärrän tuossa ihan lähellä sattuneita Kuopion hirmuisen
pitkän rokotusjonon levottomuuksien perimmäistä syytä, sillä elämästä
kuolemasta siellä kamppaillaan.

Kommentit (1)

Piirinmestari        08.11.2009, 12:25

Eipä uskoisi, että vähän laiskanpulskan oloinen Heikki Hietamieskin on
entinen lupaava urheilija.Muistelmissaan mies paljastaa harrastaneensa
nuoruudessaan painonnostoa. Paras saavutus on Etelä-Karjalan
piirinmestaruus sarjassa alle 67 kg. Sitten hänen tuli valita, että
treenaako kuusi kertaa viikossa urheilua, vai vaihtaako viihteelle ja hän
valitsi viihdebisneksen hyvällä menestyksellä.

Hietamies tunnustaa, ettei hän ollut sarjansa  vahvin mies voittamissaan
pm-kisoissa. Paikalla oli selvästi parempikin nostaja, mutta epäonnekseen
kanssakilpailija oli niin vahvassa humalatilassa, ettei pysynyt lavalla
pystyssä ainakaan painojen kanssa. Jotenkin epäilen, että kysymyksessä
olisivat olleet Työväen Urheiluliiton pm-kisat.

Muistelen entisen kansanedustajan ja ay-johtajan Risto Kuisman kertoneen
muistelmissaan harrastaneensa myös painonnostoa sarjassa alle 67 kg. Olisi
hyvän tarinan paikka, jos kyseinen tasapainoton Hietamiehen kilpakumppani
olisi ollut Kuisma, mutta ikävä kyllä hyvät tarinat eivät yleensä ole
tosia. Vaikka Kuisma varmasti olikin Hietamiehen kanssa saman sarjan ja
liitonkin miehiä, niin saattaa olla, että he olivat kuitenkin eri
ikäluokan urheilijoita.

Kommentit (0)

Kuolleiden urheilijoiden haudoilla        06.11.2009, 07:29

Lopetin radion kuuntelun vuosia sitten, kun uudet kaupalliset asemat
aloittivat rääkymisensä. Välillä kuitenkin joutuu yleisillä paikoilla tai
autossa pakkokuuntelemaan  tätä uudenlaista ohjelmatarjontaa  ja silloin
vallan sydänlihasta kouristaa ja  ymmärtää sen, että vihdoinkin
proletariaatti on saanut maassamme vallan. Tarkoitan  älyllistä
proletariaattia.

Mutta sitten löysin netistä  Ylen Arkiston. Sieltä voi kuunnella
valikoiden hienoja ohjelmia. Kuten sarja Kiveen hakatut, elikkä pari
vannoutunutta urheilunystävää seisoskelee kuolleiden urheilijoiden
haudoilla heitä muistellen. Olen ehtinyt kuuntelemaan jaksot
suonenjokelaisesta Kalle Jalkasesta, Arto Tolsasta ja Tarmo Uusivirrasta.
Ohjelmasarja löytyy tästä
nettisoitteesta http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=20&t=628  .

Olen oppinut edellä mainitusta sarjasta arvokasta tietoa  elämästä.
Esimerkiksi Jalkasen Kallen hammasjutusta on leikki kaukana. Kun hän
sylkäisi kuuluisat tekohampaansa kiperässä viestinhiihtotilanteessa
hankeen, hänen oli  pakko palata ne noutamaan, koska siihen aikaan
proteesi maksoi hänen kahden kuukauden palkan.

Ja kun kuuntelee jutut Tolsasta ja Uusivirrasta, niin ymmärtää sen kipeän
asian, että väkijuomaongelma on melkoinen ongelma työläisurheilupiireissä.
Näin on varsinkin työläisurheilijan uran lopettamisen jälkeen, kun kunnon
työpaikkaa ei ole tullut aikoinaan hankittua. Entinen Belgian
ammattilaishuippu Tolsa pääsi Kotkan kaupungille suojatyöhön venepaikkojen
jakelijaksi, joka herätti kaupungissa suurta kateutta. Ammattinyrkkeiljä
Tarmo Uusivirta aloitti menestyksekkään uransa tyhjätaskuna, mutta
lopettaessaan  hänellä oli velkaa satojatuhansia.

Muuten Toni Halme ihmetteli kirjassaan sitä, että itsemurhaan päätyneen
Uusivirran haudalla oli muistomerkkinä pelkkä keppi, jossa luki ”Uusivirta
1 m X 2 m. Radio-ohjelmasta ilmenee, että euroopanmestarin ystävät
päättivät hankkia haudalle kunnon muistomerkin ja se vei oman aikansa.

Kommentit (0)

Marisätkäkone        05.11.2009, 20:49

Karjalasta kajahti eilen kova kommentti, jolla pelastettiin kansamme
teknillinen maine. Jos ruotsalaisilla on jakoavain ja norjalaisilla
klemmari, niin suomalaisilla on esittää jopa edellisiä vaativampi
keksintö. Uukuniemeläinen Jalmari Ahokas onnellistutti ihmiskuntaa
kehittämällä sätkäkoneen.

Oikeastaan tämä vekotin vain tukee käsitystäni uukuniemeläisistä
kulttuuriihmisinä. Nimittäin sikäläinen taiteellinen lahjakkuus on välillä
ilmennyt jopa jonkinlaisena taiteellisena boheemiutena ja sätkäkone on
omiaan tällaisille pöheikköboheemeille. Ja luulenpa, että niissä
muusikkipiireissä, joissa harrastetaan nykyajannuorison kovaäänistä ns.
rosk´n roll-musiikkia, kierretään Ahokkaan Jalluun keksinnön avulla
huumetupakoita eli kansanomaisesti marisätkiä. Näin uskon omilla
silmilläni lehdestä lukeneeni.

Joskus ihmettelin sitä, millaisia suururheilijoita 500 asukkaan piskuinen
Uukuniemi on maailmalle lähettänyt. On olympiavoittaja Juha Tiainen sekä
maamme paras ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen ja tavallaan myös
olympiavoittaja Arto Härkösen sukujuuret kiertyvät paikkakunnalle.

Mutta enpä ole muistanut kertoa sitä, että moukarimies Juha Tiaiseen
kytkeytyi myös hengenkulttuuria. Hänen isoisänsä ja muistaakseni myös
isänsä omistivat maamme johtavan harmonitehtaan. Harmonitehtailla meni
hyvin siihen aikaan, kun maahamme rakennettiin uusia kansakouluja ja
niistä jokaiseen piti jostain merkillisestä syystä hankkia harmoni eikä
missään tapauksessa pianoa, kuten sivistysvaltioissa on tapana.

Luullakseni tämän valinnan taustalla oli se, että pianoa pidettiin
synnillisenä soittimena, koska  pianonsoittoa tiettävästi harrastettiin
myös Amerikan ilotaloissa. Mielestäni näkemys on perusteeton. Itse en
keksi yhtään kappaletta syitä, miksi ilotalotoimintaa ei voisi säestää
myös harmonilla.

Kommentit (1)

Lahjakkuuseroista        04.11.2009, 20:25

Jatketaanpa vielä rasistisella linjalla. Eri alueiden väestöillä saattaa
ihan hyvin olla lahjakkuuseroja joko biologisista tai sosiaalisisista
syistä johtuen; ainakaan minulla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka näin
olisi. Jostain ilmeisesti insinööreille suunnatusta varmaan ns.
populaaritieteellisestä julkaisusta luin joskus, että vaikka ruotslaisia
on vain reilut 50 % suomalaisia enemmän, niin potentiaalisia insinöörejä
siellä on 300 % enemmän.

Mikäpä siinä. Se ei meidän  ihmisarvoa himmennä yhtään, vaikka olisimmekin
länsinaapureita huonompia insinöörejä. Itse en esimerkiksi vieläkään
täysin ymmärrä tasauspyörästön toimintaa. Tukeehan näkemystä ruotsalaisten
teknisestä etevyydestä sekin, että he ovat keksineet jakoavaimen ja laivan
rupelin. Norjalaisetkin ovat keksineet meitä enemmän, eli heille kuuluu
kunnia klemmarista.

Toisaalta luin eräästä toisesta populaaritieteellisestä julkaisusta,
ilmeisesti kulttuuripuolen lehdestä,  että joku tutkija oli luetuttanut
ruotsalaisilla, suomalaisilla ja venäläisillä lukiolaisilla jotain
merkittävää syvällistä romaania ja pyytänyt nuoria selittämään
lukemaansa.

Ruotsalaiset eivät tajunneet tekstistä  tuon taivaallista, suomalaiset
sentään jotakin, mutta venäläiset ymmärsivät asiat loistavasti. Ilmiöllä
saattaa olla se selitys, että läsinaapurissa sanoilla ja asioilla on vain
yksi merkitys, insinöörithän ovat vähän yksitotisia.  Meillä  Suomessa,
ainakin Savossa jo ymmärretään, että sanoilla voi olla monta merkitystä
ja vastuu jää siis kuulijalla. Mutta venäläiset ovat historian saatossa
oppineet epäilemään kaikkea.

Siunatuksi lopuksi muistelen vielä sitä, että pääministerin Tatu-isä
julkoi kymmenisen vuotta sitten kirjan kansojen perinnöllisistä äo-eroista
ja synnytti valtavan haloon. Yliopisto-lehden yleisönosastossakin eräs
viisas rohkeni kirjoittaa, että suomalaiset, kuten muutkin
pohjoismaalaiset, ovat järjenvalonsa suhteen valkoisenrodun pohjasakkaa
lukuun ottamatta saamelaisia, joista varsinkin koltat ovat erittäin
älykkäitä

Kommentit (1)

Kuorolaulumestaruus        03.11.2009, 19:50

Eivät ole kuopiolaiset viime aikoina niittäneet mainetta urheilukentillä,
joten täytyy iloita edes  siitä, että Kuopion Nuorisokuoro voitti
kuorolaulannan Suomen mestaruuden. Ja erityisesti täytyy iloita siitä,
että kuoronjohtaja Jussi Mattila asuu Suonenjoella. Niin ainakin
sikäläinen pitäjänlehti tiesi kertoa.

Iloitsenpa vielä siitäkin, että olen kerran esiintynyt voittajien kanssa,
eli olimme siis muusikkojen kielellä yhteisellä keikalla. Viime vuoden
Kirjakantti-tapahtumassa nämä  nuoret esittivät Ulra Bra-yhtiön tuotantoa
ja lopuksi lauloimme kaikki yhdessä, että ”sinä lähdit pois, minä katselin
parvekkeelta, loittonevaa selkääsi, kiersit vesilammikot ja tiesin, ettet
murehdi tätä eroa.” Vaikka nuorisokuorolaiset lauloivat hyvin ja
kohtalaisen äänekkäästikin, erottui kuitenkin oma ääneni selkeästi ja
tunsin ylpeyttä asiasta.

Muuten muistan, kun opettaja Irja Turtiainen yritti opettaa Kärkkäälän
alakansakoululaisille yhteislaulua ja monta kertaa hän alkoi tässä
tilanteessa kärsivä ilme kasvoillaan muistelemaan, miten lahjakkaita
lapsia oli sota-aikana Itä-Karjalassa, jossa hän toimi nuorena opettajana.
Me emme olleet erityisen musikaalisia, vaan enemmäkin meidät tunnettiin
hirmuisina hiihtäjinä ja kovakätisinä heittäjinä.

Ja saattaahan se olla, että siellä Karjalassa  esiintyi enemmän laulun
runsautta kylvämättä kasvavaa. Epäilen, että jos asiaa tutkittaisiin
tieteellisesti, niin todettaisiin, että karjalaiset ovat maamme
musikaalisinta väkeä; ainakin havaintoni uukuniemeläisistä, joista
tiettävästi  kaikki osaavat laulaa ja soittaa, tukee tätä näkemystä.

Muuten eräs tutkija selvitti koululaisten kielellisen lahjakkuuden eroja
ja tuli loppupäätelmään, että pohjoissuomalaiset   pojat ovat
verbaalisesti lahjattomimpia ja itäsuomalaiset tytöt kaikkein
lahjakkaimpia. Tämänkin havainnon voin omakohtaisten havaintojen pohjalta
vakuuttaa olevan aivan totta.

Kommentit (0)

Paniikkia        02.11.2009, 18:53

Eilen tuli telkkarista ohjelma Estonian uppoamisesta. Suuresta laivasta
poistuminen onnettomuustilanteessa on hankalaa. Vain joka kuudes
matkustaja pelastui. Sama suhde taisi olla myös Ilmarisen tapauksessa,
vaikka se laiva oli täynnä nuoria asiaan koulutettuja miehiä. Luulen, että
Estonian pelastuneista vain noin joka kuudes oli nainen.

Ohjelmassa haastateltiin merestä lautalle selvinnyttä raavasta miestä. Hän
oli ymmärtänyt ottaa ylleen kahdet pelastusliivit ja lisäksi kumpaankin
kainaloonsa yhdet. Neljät liivit pitivät pään niin ylhäällä, ettei hänen
tarvinnut niellä suolavettä. Luulen, että naiset ja naismaiset miehet
olisivat ottaneet vain yhdet liivit. En ole onnistunut saamaan tietooni,
millaista taistelua pelastumisesta ja pelastusvälineistä  laivalla
käytiin. Paniikissa ihmiset luullakseni  unohtavat sivistyneet
käytöstavat. Tässäpä olisi oiva aihe elokuvalle.

Tuo paniikki on minullekin tuttu asia. Vähän Estonian tapauksen jälkeen
heräsin Mariellen pohjakerroksen hytissä aamuyöstä laivan heiluntaa ja
paniikki oli lähellä. Mieleen tuli, että hyvinkin vielä lähistöllä
pohjassa makaavan Estonian jossain ilmataskussa saattaa  joku olla yhä
elossa. Tosin asiantuntijat vakuuttivat, ettei sellainen ole mahdollista.

Paniikkiin jouduin myös Imatran lähistöllä, silloin kun siellä liikkui se
maailmankuulu leijona. Lähdin huumorimielellä pyöräilemään Heinolasta
tapahtumapaikalle, mutta hymy hyytyi, kun leijonapolulla ei liikkunut
ketään muita, vain helikopteri pörräsi etsintälennolla. Mieleen tuli
kauhistuttavan varma ajatus, että kohta todennäköisesti löydän itseni
leijonan persiestä.

Paniikkia varmaan ilmeni myös Rautalammin Kivisalmella vuonna -56, kun
jarruvikainen ihmisiä täynnä oleva linja-auto sukelsi järveen.
Onnettomuudessa hukkui 15 ihmistä. Kattoluukusta ja  rikkoontuneesta
tuulilasista pelastui yhtä moni. Kaikki hengissä selvinneet olivat jostain
syystä miehiä. Tarinan mukaan eräs vaimonsa ja ainoan lapsensa menettänyt
pelastunut perheenisä tilasi jostain syystä paikalle kolme ruumisarkkua.
Vasta vähän myöhemmin selvisi sen kolmannen ylimääräisen arkun arvoitus.

Kommentit (0)

Joron jäljillä        01.11.2009, 19:50

Nuo eilen mainitut thaimaalaiset eivät varmaankaan ymmärtäneet olevansa
joron jäljillä ruokaillessaan riistanhoitopaikan rehuilla. Ymmärrän täysin
heidän tunteensa. Itsekin olen syyllistynyt ainakin saman suuruusluokan
laittomuuteen nuornamiesnä, vaikka jo silloin tähtäsin virkamieheksi ja
ura olisi voinut tyssätä jo siihen tapaukseen. Tosin korostan sitä, ettei
pikkuvirkamiehen ura ole  koskaan ollut minulle varsinainen unelma.

Olen nimittäin käynyt tietämättäni varkaissa. Pääsin noin 30 vuotta sitten
silloisen työni puolesta vierailemaan Arabian tehtaan kaatopaikalla ja se
oli todellinen aarreaitta kaltaiselleni köyhälle ja pieneläjälle. Löysin
sieltä upeita astioita, jotka mielestäni olivat virheettömiä. Vasta
myöhemmin ymmärsin, että vaikka edistin kestävän kehityksen kannalta
arvokasta kierrätysideologiaa ja mielestäni pelastin hylkytavaran
joutumisen haaskuuseen, kysymys oli kuitenkin teosta, joka oikeudessa
olisi katsottu varastamiseksi. Onneksi rötökseni on jo vanhentunut.

Tuosta thaimaalaisten marjanpoiminnasta vielä sen verran, että luin erään
sikäläisen pienviljelijän keränneen vuorokaudessa 120 litraa mustikoita.
Itse olen hermoromahduksen partaalla ensimmäisen litran jälkeen.
Ilmeisesti vanhan riisinviljelykulttuurin ihmiset ovat luonnostaan ahkeria
ja sitkeitä tosin kuin me kaskikulttuurin edustajat, jotka ainakin täällä
Savossa ajattelevat, että hullu töetä tekköö, viisas piäsöö vähemmälläkin.
Mustikanpoiminnan 120 litran tulos vastaa 100 metrillä yhdeksän sekunnin
alitusta ja on sitä paitsi hyödyllisempi asia.

Muuten merkillinen sanonta tuo otsikon ”olla joron jäljillä”. Kuka onkaan
joro? Tuolla Keski-Savossa on merkillinen kuntaketju, nimittäin Joroinen,
Varkaus ja Pieksämäki eivät nimistönsä puolesta houkuttele turistivirtoja,
vaikkakin esimerkiksi Joroisten Joronjälki on todellinen arkkitehtooninen
nähtävyys. Se lienee maailman rumin rakennus. Liittyyköhän joro jotenkin
Joroisten kunnan vaiheisiin. Kävikö Joro Varkaudessa varkaissa ja kärsi
rangaistuksensa Pieksämäellä.

Kommentit (0)

56-60 / 715

Ulkoruokintaa        01.11.2009, 14:29

Globalisaatio koskettaa savolaisiakin. Savon Sanomissa oli hätkäyttävä
pikkujuttu, jonka mukaan muudan rautavaaralainen erämies oli tavannut
riistanruokintapaikalta thaimaalaisia marjanpoimijoita syönnökseltä.
Lehden juttu ei ollut tuomitseva eikä huvittunut, vaan pelkästään toteava.
Kuitenkin se antoi lukijan rivien välistä oivaltaa, että maailma on
kohtuuttoman julma paikka.

Uutisesta ei ilmennyt, vieläkö kaukaiset vieraamme liikkuivat shortseissa
ja sandaaleissa, kuten vielä vähän aikaa sitten lehtitietojen mukaan
tapahtui. Suomi on lainkuuliainen maa; jään odottamaan, nostaako
paikallinen syyttäjä asiasta rikosprosessin.

Heinolassa asuessani  ruokin lintuja ja  oravia, jopa pupujusseja näkyi
automaatillani sen jälkeen, kun omenapuut oli syöty. Oli oikein
hellyttävää seurata elämää ruokintapaikalla. Varsinkin pörhöhäntäiset
oravat olivat söpöja. Onneksi en nähnyt siimahäntäisiä rottia. Mielestäni
pörhöhäntäiset ovat  suomu- ja siimahäntäisiä sympaattisempia eläimiä.

Nyt mietityttää, että miltä olisi tuntunut nähdä pikkuinen
neekerinpoikanen poimimassa pähkinöitä hangelta. Tai tavata
talvipakkasella  iso karvainen urosryssä syömässä talia ikkunalaudalta.
Luulen, että tällaisen vanhan kyynikonkin sosiaalinen omatunto olisi
voinut herätä.

Jos olisin Telluksen diktaattori, niin ottaisin rikkailta edes sen verran,
että maksaisin kaikille ihmisille euron päivässä. Sen jälkeen maailman
köyhät ehkä antaisivat meidän riistanruokintalaitteiden olla rauhassa
pelkästään metänelukoiden ruokahuoltoa turvaamassa.

Kommentit (0)

Aatu        30.10.2009, 19:00

Jatketaanpa diktaattorisarjaa. Sain juuri luettua Ian Kershawin 1000
sivuisen Hitler-kirjan ja niin syvästi se vaikutti, että minä, joka en
yleensä unia näe enkä harrasta oluen juontia, olin yhtenä yönä
saksalaisessa oluttuvassa kaljalla Aatun kanssa. Valveilla en moista
muuten harrastakaan ja sen huomasi myös unessa, sillä meillä kummallakin
oli kolpakon sijasta edessämme isot lasiset mehukannut, joista siemailimme
oltta.

Hitlerillä oli pieni nuhruinen mies, jolla oli iso koppalakki ja lipan
alta näkyi vain nuhainen pottunenä. Fuhrerin ison koppalakin selitys oli
todellisuudessa  siihen asennettu paksu teräslevy, jonka piti suojata
salamurhilta. Ryyppykaverini oli kovasti onnettoman oloinen ja valitti
suomenkielellä, että ”siellä itärintamallakin menee nykyään päin
persettä.”

Yritin lohduttaa onnetonta tyrannia ja vakuutin, että ”kyllä se siitä
vielä hyväksi kääntyy”, vaikka en uskonut sitä itsekään, mutta mies oli
selvästi vailla rohkaisun ja lohdutuksen sanoja, joten tein vain
velvollisuuteni.

Muuten maamme työpaikoilla on tapana nimitellä vit…, siis särmikkäitä
esimiehiä pikkuhitlereiksi, mutta se ei ole oikein. Aatu oli nimittäin
erinomaisen hyvä ja pidetty esimies toimistonsa väen keskuudessa. Hän oli
aina rauhallinen ja ystävällinen eikä tiuskinut ja nöyryyttänyt alaisiaan,
kuten meillä demokratioissa on valitettavan usein tapana.

Lopuksi varoitusmielessä muistutettakoon siitä, että suhteellisen vapaissa
monipuoluevaaleissa natsit saivat kolmanneksen äänistä ja olivat selvästi
suurin puolue. Hitler valittiin diktaattoriksi suhteellisen
demokraattisesti ja ilmeisesti Saksan kansan enemmistö tuki oli hänen
takanaan noin vuoteen 1944 asti.

Kommentit (0)

Niku        29.10.2009, 19:50

Siihen keltaiseen, mekaaniseen, kääntyvillä numerolevyilla varustettuun,
kelloradioon palatakseni, niin kuvittelemani laitteen alkuperäistä
omistajaa, eli terroristi Shakaalia, haastateltiin männä viikolla
telkkarissa. Nykyään tämä ihmiskunnan vihollinen viettää aikaansa
ranskalaisessa vankilassa ja sieltä käsin hän kertoili leppoisasti
ajatuksiaan hyvästä kaveristaan ja suojelijastaan  Romanian entisestä
diktaattori Nikolai Ceausescusta.

Shakaalin mukaan tämä Karpaattien Nero, Ajatusten Tonava ja Metsästäjien
Metsästäjä, joilla nimillä Nikua ainakin ylistettiin, oli kunnon mies.
Vaimo Elena sen sijaan oli sietämätön ämmä. Siis aika tyypillinen tapaus
oli tämäkin pariskunta. Tällaisia pareja on myös Suomi täynnänsä.

Luin tuossa juuri professori Tauno Tiusasen Toisin ajattelijan
päiväkirjasta, että nykyään romanialaiset tuomitsevat jyrkästi Ceausescun
hallitsijaparin ampumisen. Sikäläisen vallitsevan käsityksen mukaan he
pääsivät aivan liian helpolla. Ihmisten mielikuvituksella ei tunnu olevan
rajoja, kun aletaan keksiä keinoja, joilla voitaisiin kostaa
pahantekijöille.

Itsekin tuomitsen jyrkästi pariskunnan kuolemantuomion. Se oli juuri 20
vuotta sitten joulunpyhinä, kun telkkarissa vähän väliä näytettiin heidän
verisiä ja luotien puhkomia ruumiitaan. Silloin taas hävetti koko
ihmiskunnan puolesta. Päällimmäiseksi muistoksi itse Nikusta jäi, että hän
pyrki loppuhetkillä miehekkäästi suojelemaan vaimoaan.

Palatsivallankumoushan se taisi pohjimmiltaan olla ja vähän pienemmillä
ihmishirviöillä oli kiire päästä eroon tärkeästä todistajasta.  Casusescut
kuulemma houkuteltiin lentokoneeseen, jolla oli tarkoitus mukamas paeta
maasta, mutta polttoainetta siihen ei kukaan ollut muistanut tankata.

Kommentit (1)

Haamuraja        30.10.2009, 18:37

100.000 blogillani kävijän haamuraja näyttää ylittyneen heittämällä tämän
päivän aikana. Neljää päivää vaille kaksi vuotta se vaati. Kun alan
laskeskelemaan, koska seuraava tasaluku, elikkä miljoona ylittyy, muuttuu
jo ilmeeni hyvin  mietteliääksi.

Mutta se 100.000 kävijä ilmoittautukoot minulle ystävällisesti. Hänet
palkitaan ruhtinaallisesti. Nimittäin heinolalainen insinööri Tuomo
Vesikko lähetti minulle ystävällisesti  2 kpl kehittämäänsä
Poppeli-nimistä jouluaattoiltaan soveltuvaa lautapeliä, joka liittyy
elimellisesti Heinolan nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään. Toisen kpl:en
peleistä lahjoitan minä täten vähintäänkin yhtä ystävällisesti sille vielä
tuntemattomalle sadannelletuhannelle, joka ilmoittautuu ystävällisesti.

Ihmemies tuo Tuomo. Tämä perusinsinööri on jo varmaan parikymmentä vuotta
vaikuttanut Heinolassa ja vielä hänessä on jäljellä niin paljon
ihanteellisuutta, että hän kehittää moisen upean lautapelin
kotikaupunkinsa kunniaksi. Se on oikein se. Kyynikko, kuten minä nykyään
olen, tietää kyllä kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.

Lopuksi edelleenkin vanhana kyynikkona korostan, että aika monta
lautapeliä Tuomo saa jakaa ihmisille, ennen kuin se toissapäiväisen
Hesarin ”Heinola – tyly kaupunki”-jutun paikkakunnan ylle langettama
synkkä varjo saadaan väistymään.

Kommentit (2)

Shakaalin radio        27.10.2009, 19:47

Maalta tulleena savolaisnuorukaisena opin Vantaan Koivukylässä tuntemaan
asuntolan ulkomaalaiset, koska myös heillä oli taipumus jutella hississä.
Varsinkin erään lähes 145 cm pitkän eteläamerikkalaisen muistan hyvin. Hän
oli opiskellut Moskovassa ja saatuaan sikäläisestä elämänmenosta
kyllikseen, siirtynyt Suomeen.

Suojelupoliisin historiaa lukiessani palasi mies jälleen mieleeni. Kirjan
mukaan KGB yritti pontevasti värvätä häntä palvelukseensa, mutta turhaan,
varsinkin kun hänen suomalainen vaimonsa kielsi moiset hommat jyrkästi.
Neuvostosysteemiin kriittisesti suhtautuvalle värvättävälle myös KGB:n
mies myönsi järjestelmän epäkohdat.

Supon historiikki vaikenee hienotunteisesti asiasta, joka varmaankin oli
supolaisten tiedossa. Nimittäin kyseinen eteläamerikkalainen tunsi
Moskovan vuosiltaan hyvin terroristi Shakaalin, jota myös Carlosiksi
kutsutaan. Shakaali oli joutunut Neuvostoliitossa vaikeuksiin osoitettuaan
mieltään Persian shaahia vastaan ja sen seurauksena hänelle annettiin
tiukka määräys heti suksia vaikka mihin hyvänsä.

Tuntemani koivukyläläinen oli yrittänyt järjestellä tulevan terroristin
sekavia asioita lähtötohakan hetkellä. Koivukylässä tuttavani sitten
myyskenteli jonkun minulle tuntemattomaksi jääneen venezuelalaisen
tavaroita ja ostin häneltä hienon keltaisen Grundingin mekaanisen, siis
kääntyvillä numerolevyillä varustetun, kelloradion. Se palveli minua
uskollisesti 26 vuotta, kunnes se jäi Heinolan kaupungintalolle
työhuoneeni ikkunalaudalle joutuessani poistumaan kaupungista melkein
samalla tavalla, kuin Shakaali Moskovasta.

Jos kyseinen keltainen kelloradio vielä on siellä kaupungintalon
ikkunalaudalla, heinolaiset voisivat siirtää sen arvonsamukaiseen paikkaan
kaupunginmuseon lasivitriiniin ja varustaa sen asianmukaisella
pronssilaatalla. Se on minun luotettavan muistini mukaan alkujaan
Shakaalin radio. Korostetakoon vielä sitä, että minulla on samanlainen
muisti kuin Arvo Poika Tuomisella. Mitä kauemmin tapahtumista on kulunut,
sitä selkeämmin minä ne muistan.

Kommentit (0)

61-65 / 715

Urheilukello        26.10.2009, 19:58

Elintaso on noussut vuosikymmenien saatossa. Epäilen, että Päätalon
kirjoista tuttu junankuvakello, maksoi 20-luvulla monen kuukauden jätkän
palkan.

Tuon kiiltävän kellon ostin kuusi vuotta sitten Lidlistä hintaan 3,90 €.
Tälle kulutushyödykkeelle luvattiin kolmen vuoden takuu. Alunperin se oli
vaalean vihreä, mutta kyllästyttyäni lähimmäisteni ihasteleviin
huudahduksiin, raaputin santapaperilla värin pois. Jonkun kerran olen
joutunut vaihtamaan tähän 3,90 €:n kelloon pariston ja se maksoi vähintäin
viisi euroa eli huomattavasti itse päälaitetta enemmän.

Tähän asti laite on toiminut sekunnilleen oikein. Mutta alkusyksystä se
alkoi pysähtelemään ja tunsin ahdistavaksi vahtia koko ajan kelloa ja
ravistella sitä käyntiin toimintahäiriön sattuessa. En enää uskonut, että
kysymys on patterin loppumisesta ja koska sen vaihtokin olisi maksanut
seitsemän euroa, ostin Lidlistä uuden tyylikkään urheilukellon, joka
maksoi peräti 4,90 €. Niin se kaikki kallistuu. Saatanan hallitus! Tosin
uudelle aikaraudalle luvattiin peräti viiden vuoden takuu.

Mutta palataanpa eiliseen ulkoministeriaiheeseen. Nimittäin, kun kiedoin
tarrahihnan ranteeseeni, tunsin itseni jostain syystä ihan Aleksander
Stubbiksi. Meissä molemmissa on paljon  samaa hoikkaa  urheilullisuutta.
Luulenpa, että ulkoministerilläkin on samanlainen Lidlin
erikoistarjousurheilukello.

Kommentit (0)

ADHD        25.10.2009, 19:42

Toivottavasti yksi kuva valehtelee enemmän kuin 1000 sanaa. Aamun Hesarin
tärkeimmällä aukeamalla poseeraa Suomen ulkoministeri vekkulisti hymyillen
ja tekee poikamaisesti ns. aasinkorvat vierellään seisoville
rauhanturvaajille. Kuva liittyy siihen, että maamme on joutunut
huomaamatta sotaan Afganistanissa eikä kukaan ole älynnyt kertoa asiasta
edes presidentille tai sotilaille, joita asia eniten liikuttaa. Jotenkin
tulee mieleen, ettei Stubbinkaan pakassa ehkä sittenkään ole kaikki
kuvakortit tallessa.

Eipä tehnyt Paasikivi aasinkorvia Helsingin asemalla Mannerheimille ja
Kalliolle lähtiessään Moskovaan neuvottelemaan. Eikä tehnyt Kekkonen
aasinkorvia Stalinille ja Molotoville, kun kuuluisassa YYA-kuvassa
poseerattiin. Toivoa sopinee, että Stubbilla on ainoastaan ADHD-niminen
sairaus. Ylivilkkaus ja loputon hölösuisuus viittaa siihen vahvasti.
Samoin myös se, että dosentti Johan Bäckman väitti TV:ssä Aleksanterin
olleen kova koulukiusaaja. Mutta onneksi ADHD-sairauteen on olemassa hyvä
lääkitys. Esitän, että ulkoministerimme lääkitystä vaihdetaan pikaisesti.

Stubbin hyvä puoli on se, että hän vaikuttaa olevan aidosti sellainen kuin
on, toisin kuin vaikka toinen juppi-ministeri Katainen. Tämähän pillautti
telkkarissa itkun, kun joutui kertomaan, että silloinen ulkoministeri oli
lähettänyt ns. puolituhman tekstiviestin jollekin vapaamieliselle
naiselle, joka oli varmaan ammattinsa puolesta tottunut pahempaankin.
Katainen oli varmasti ainut Suomen mies, jota tapaus itketti eikä
naurattanut.

Katainen olisi voinut Kanerva-asiassa ottaa oppia Kakkisensalon
Ollista. Kun Ollille eräs Kärkkäälän mies valitti, että tämä luulee
naapurin ukon vikittelevän eukkoaan, niin siihen Olli antoi viisaan
neuvon: ”Salava se kutale, niin loppuu juoksentelu.”  Ehkä tätä konstia
olisi voinut kokeilla myös tekstiviestijupakassa.

Kommentit (3)

Vaahto suussa        24.10.2009, 18:32

Volvo-Markkasesta vielä sen verran, että muistelmissaan mies kertoo
viihtyneensä erittäin hyvin Tanskassa, jossa hän asioi noin 20 pankissa.
Markkasen mukaan tanskalaiset olivat leppoisaa ja ystävällistä väkeä. Kun
siellä rehti pankkirosvo juoksi pois tapahtumapaikalta, näytelmää sivusta
seuranneet kansalaiset taputtivat ja kannustivat karkuun yrittävää rosvoa.

Mutta Suomessa on toisin. Kun täällä erehtyi syyllistymään samanlaiseen
kolttoseen, niin heti löytyi muutama tyyppi, jotka halusivat välttämättä
leikkiä sankaria ja  jotka alkoivat vaahto suussa raivoisasti seuraamaan
onnetonta rikokseen sortunutta lähimmäistä.

Muistankin, kun noin kymmenen vuotta sitten moottoripyörämiehet ryöstivät
Uukuniemen Osuuspankin konttorin, niin kyllä ainakin Matin kioskilla oli
vallitsevana se näkemys, että pankin läheisyyteen olisi sijoitettava
tarkka-ampuja estämään tekojen uusiutuminen. Ainakin Kioskin Matti itse,
80 v, oli valmis tähän tehtävään, koska hän oli jo sota-aikana harrastanut
ammuntaa paljonkin. Tuo Uukuniemen pankkikeikka ei selvinnyt koskaan ja
samana päivänä myös jossain Ylä-Savossa tuntemattomaksi jääneet
moottoripyörämiehet ryöstivät pankin.

Volvo-Markkasen kunniaksi on korostettava sitä, että hän kertoo inhoavansa
väkivaltaa eikä hän itse ole tainnutkaan siihen syyllistyä.  Volvon
kavereista en ole ihan varma. Kerran hän pakeni jostain
huipputurvallisesta vankilasta kaverinaan Tappaja-Salmiseksi kutsuttu
mieshenkilö. Muistelen, että Salminen oli syntyjään Ylä-Savon poikia ja
että elämänsä jossain vaiheessa hän asui Vantaan Koivukylässä, jossa moni
muukin suurmies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja on kortteerannut.
Koivukylässä Tappaja-Salminen oli pidetty ja arvostettu alansa
ammattimies.

Kommentit (1)

Pankkimiehiä        24.10.2009, 09:22

Mikkeli on lahjoittanut kolme huippulahjakasta  kuuden ällän ylioppilasta
isänmaan palvelukseen. Kaikki  he ovat kunnostautuneet pankkialalla. Ahti
Karjalainen ja Erkki Liikanen ovat toimineet Suomen Pankin johtajina,
mutta Matti Volvo Markkanen on erikoistunut pankkiryöstöihin.. Kansan
syvät rivit tuntevat Volvo-Markkasen ammatti ja taparikollisena, mutta
tämä on ollut pelkkää hämäystä, sillä itse asiassa mies on salainen
agentti, kuten eilen Supon historiikista paljastui.

Olen tosin lukenut Taavi Kassilan kirjoittamasta Volvo Markkasesta
kertovasta elämänkertateoksesta myös tämän  hämmästyttävän asian.  Pidin
silloin tarinaa pelkästään vilkkaan mielikuvituksen tuotteena. Kassilan
kirjan mukaan Matti Markkasen kunnianhimoinen ja fasismiin taipuvainen
isä, siviiliammatiltaan muuten Mikkelin nuoriso-opiston kulttuuriaineiden
opettaja, järjesti huippuälykkään poikansa KGB:n palvelukseen, kun oli
käynyt ilmi, ettei tämä halunnutkaan opiskella yliopistossa fonetiikkaa.

Niinpä isän toinen unelma-ura oli vakoojan vaativa ammatti. Isä tiesikin
asiasta yhtä ja toista, sillä hän oli toiminut sotasensuuripäällikkönä.
Hän puolusteli pojalleen ammatin etuja monipuolisesti ja selitti, että
Matti saisi ilmaisen koulutuksen Lontoossa ja Moskovassa. Asian käytännön
järjestelyt hoiti Neuvostoliiton suurlähetystön kulttuuriattasea tai
oikeammin, KGB: paikallisjohtaja, Viktor Zegalil.

Sen jälkeen Matti Markkanen viettikin värikkäitä vuosia maailmalla ja
työnantajakin vaihtui myöhemmin. Isabellan, Markkasen intohimoisimman
rakkauden vuoksi, tämä salainen agentti siirtyi  KGB:stä OAS:n eli Ranskan
salaisen armeijan leipiin. Algerian sodan aikaan Markkaselle sattuikin
yhtä ja toista. Nyttemmin Markkanen on tiettävästi luopunut salaisen
agentin tehtävistä ja TV-jutun mukaan  mies viettää rauhallisia
eläkepäiviä jossain Kanarialla.

Kommentit (0)

Volvo ja KGB        22.10.2009, 19:16

Helsingin matkan parasta antia oli se, että ehdin junassa lukemaan melkein
kokonaan Suojelupoliisin uuden historian. Ja siitähän löytyy
mielenkiintoisia tarinoita vanhoista tutuistani.

Volvo-Markkanen  lienee taustaltaan Suonenjoen Markkasia, jotka ovat
alunperin Suonenjoen Kolehmaisia, joiden tunnetuin edustaja ja suvun
kantaisä Esko Kolehmainen eli ruotsiksi Eskil Utermark (savoksi sittemmin
Esko Markkanen) toimi yhtenä nuijamiesten päälliköistä.

Toimen mies on myös hänen jälkeläisensä Matti Volvo Markkanen, sillä sen
lisäksi, että hän Tanskassa ryösti 20 pankkia, ehti hän myös toimimaan
KGB:n agenttina. Ainakin Supon historiikki niin väittää ja antaa ymmärtää,
että mies kävi vallan kovat kurssit Moskovassa.

Toisaalta sitä kirja ei kerro, miten Volvo pääsi eroon KGB:n
haasteellisesta virasta; nimittäin käsittääkseni kyseisellä järjestöllä
oli osasto, joka huolehti siitä, ettei agentti siitä noin vain  ainakaan
yhtenä kappaleena eroon päässyt.

KGB:n salamurhaosaston päällikkönä oli pitkään meidän kaikkien
suomalaisten rakastama vanhan hyvän ajan sivistynyt ja humaani herrasmies
Viktor Vladimirov, jonka olemus toi enemmänkin  mieleen englantilaisen
lordin kuin ammattimurhaajan.

Ja se on hyvä se, koska on parempi, että yleisen turvallisuuden ja
yhteiskuntajärjestyksen kannalta tarpeellisia salamurhia järjestelee
sivistynyt herrasmies, kuin joku psykopaattinen tappamisesta nauttiva
typerys.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        66-70 / 715        Seuraava sivu >>

Kravatti        21.10.2009, 04:11

Herrana on hyvä olla. Ensiksikin palkka on työmäärään ja vastuuseen nähden
kohtuuttoman hyvä ja lisäksi valtion virastoissa on yleensä hyvä
kaukolämmitys sekä sisävessa. Myös koulutuspäiviä järjestetään,  joissa
yleensä syödään veronmaksajien kustantamaa kokolihaa  ja juodaan niin
kalliita juomia, että pyrkimykseni päihteettömään elämäntapaan saattaa
taas vaarantua.

Tällä kertaa olen lähdössä Helsinkiin Hotelli Scandic Continentaliin,
jonka nimikin on niin hieno, että kravatin tarve on mitä ilmeisin. Ja
kyllähän minulla sellainenkin herrojen kapistus on. En ole sentään niin
köyhä, etteikö minulla olisi varaa solmioon, mutta solmu siitä puuttuu
enkä hallitse muita solmumalleja kuin umpisolmun ja vähän mietityttää,
onko umpisolmun käyttö sopivaa tässä asiayhteydessä.

Muuten solmioni alkaa olla puhki kulunut, joten vaikkapa Niksi-Pirkka
voisi julkaista jonkinlaisen solmion paikkausohjeen.

Kommentit (0)

Metän elukoista        20.10.2009, 18:36

Jatketaanpa sarjaa ihmeellisestä luonnosta. Viime kesän pitkällä Karjalan
kierroksella oletin näkeväni kaikenlaisia ihmeellisiä otuksia sikäläisissä
erämaissa. Mutta mitään en nähnyt. Seudulla vuosia liikkunut bussikuskikin
vakuutti nähneensä matkoillaan  ainoastaan yhden karhun.

Suomen maantien ojat ovat täynnä liikenteen vaatimia viattomia uhreja,
mutta itärajan takana ei niitäkään näkynyt. Osasyynä on varmaankin
hiljaisemmat nopeudet ja vähäisempi liikenne, mutta sekään ei selitä
kaikkea. Tienvarsilla ei näkynyt eläviäkään  lintuja, jäniksiä eikä
kettuja  kuten meillä. Ilmeisesti Karjalan karut korvet eivät niitä elätä;
ehkäpä nekin tarvitsevat kulttuurimaisemaa pysyäkseen hengissä.

Korppipariskunnan satuin näkemään keskellä tietä torkkumassa. Puhutaan,
että korpit ovat ihmisapinan luokkaa älykkyydeltään. En usko. Suomessa
varikset ja harakat tuntevat vallan mainiosti liikennesäännöt ja sen,
millä puolen viivaa voi huoletta oleskella.  Karjalan korpit eivät
tienneet, tai sitten se oli itsemurha. Toinen linnuista aivan
tarkoituksella heittäytyi linja-automme alle menehtyen välittömästi. Ehkä
se oli saanut elämästään tarpeeksi. Toivottavasti leski ymmärsi syödä
vainajan suurella ruokahalulla.

Kommentit (0)

Jalopeura        19.10.2009, 18:39

Palataanpa toissailtaiseen hirviasiaan. Olen Risto Isomäen kanssa täysin
samaa mieltä, että hirveä, tuota metsiemme uljainta eläintä, jonka nimenä
pitäisi olla jalopeura, tulisi suosia kaikin käytettävissä olevin keinoin,
niin maalla, merellä, kuin myös ilmassa. Mielestäni hirviä ei pitäisi
tappaa, vaan ne tulisi kesyttää vetoeläimiksi turvaamaan kansamme
ruokahuoltoa mahdollisissa kriisioloissa.

Hirvi säilyttäisi työkykynsä niukoissakin olosuhteissa. Onhan uskomatonta,
että hevosen kokoinen eläin selviää talvisissa metsissämmekin syömällä
risuja ja männynkäpyjä. Ihmettelen muinaisia esi-isiämme, jotka kesyttivät
hevosen ja poron, mutta jättivät hirvikannan hyödyntämättä. Ja hirvet
toisivat uutta verta myös maamme raviratojen kaviourille. Kumpi muuten
onkaan nopeampi, tämä metsiemme kuningas vai hevonen? Veikkaan, että tosi
pitkillä matkoilla pitkäsäärinen hirvi voittaa.

Ideani hirven kesyttämisestä ei ole oma. Pariisin rauhansopimuksen jälkeen
maamme  kirjastoista siirrettiin varastojen kätköihin monet reipashenkiset
poikien seikkailukirjat, joka tietysti oikein olikin. Varastojen aarteita
tutkiessani löysin 30-luvun maanpuolustushenkisen tieteiskirjan, jossa
maamme armeija otti käyttöön hirvet bolshevismin vastaisessa kamppailussa.
Armeijalla oli erityiset hirviratsujoukot ja varsinkin pikakiväärillä oli
hyvä ampua hirven selästä käyttäen tukevana jalustana tämän jalon eläimen
sarvia.

Harmi, etten muista kirjan nimeä enkä edes kirjoittajaa. Kukkosen Jussi
Suonenjoen Rieponlahdesta se ei kuitenkaan ollut, vaikka Jussi julkoikin
kilokaupalla samankaltaisia kansanmurhaan kannustavia teoksia. Jussi
Kukkosta voisi kirjailijana luonnehtiakin kuvaavalla määreellä
”sotahullu”.

Kommentit (3)

Lahjonnan tuntua ilmassa        29.10.2009, 17:54

Rops sitten luultavasti putosi ja sen myötä kotimainen jalkapalloilu taas
kaatui eteenpäin. Tietenkin mietityttää se, että taas on
vahvasti lahjusepäilyn tuntua  ilmassa. Ja tietenkin tapauksella on
kytköksiä taas Kupsiin. Uutisissa ei voitu olla kertomatta, että epäilty
on leireillyt Kuopiossa. Saas nähdä, mikä soppa tästä vielä syntyy. Jos
JJK:n molari onsaanut tarjouspuhelun, niin miten on Kupsin veskarin laita.
Aina kun Suomessa puhutaan sopuotteluista, mietteliäät katseet kääntyvät
Savoon.

Kun pesäpallon suuri sopupelisotku paljastui, olivat ensimmäiset,
ainoat ja suurimmat epäillyt Siilinjärvi ja Juva. Molemmat pudotettiin
sarjasta heti kättelyssä. Myöhemmin paljastui, että kaikki muutkin
joukkueet olivat tehneet samaa, mutta niitä ei voitu pudottaa, koska
ylimmälle sarjatasolle ei olisi jäänyt ketään. Savolaisten suurin synti
oli se, että he myönsivät rehdisti kaiken heti kättelyssä, muut
venkoilivat korkeimpia oikeusasteita myöten.

Sitten oli tämä Kupsin juniorivalmentaja Nissisen maankuulu tapaus. Siitä
on jo lainvoimainen, joten se siitä. Mutta huikein tapaus sattui
joskus muistaakseni 70-luvun alussa, jolloin eräs savolaisjoukkue
oli putoamassa pääsarjasta. Tapauksen yksityiskohdat pitäisi joskus
vielä kaivaa arkistoista. Muistelen kuitenkin, että viimeisen
pelin loppupuolella kävi ilmi, että joukkueen piti voittaa ottelu noin 6 –
0 säilyäkseen sarjassa ja sen he myös tietenkin tekivät viimeisen
varttitunnin kovalla loppukirillä. Eivätkä tiedotusvalineet silloin
nähneet tapauksessa mitään erikoista, kuten eivät silloisessa
puoluerahoituksessakaan.

Kommentit (0)

Hirviä        16.10.2009, 19:46

Vahvasti heinolalaistaustainen Risto Isomäki aloitti pari päivää sitten
Hesarissa ympäristökolumnistina. Olen aina tuntenut suurta sympatiaa tätä
tieteiskirjailijaa kohtaan. Vaikka hän onkin minua tasan kaksi kertaa
älykkäämpi, niin meitä yhdistää kuitenkin se, että kummankin jalat ovat
yhtä tukevasti ilmassa.

Isomäki haluaisi käyttää hirviä ihmiskunnan toiseksi suurimman uhan, eli
ilmaston muutoksen torjuntaan. Runsas hirvikanta söisi pohjoisen valoa
imevät havumetsät ja tilalle kasvaisi valoa avaruuteen heijastavia
lehtimetsiä. Lisäksi hirvet tamppaisivat talvisin lumihanget koviksi,
jolloin niiden sulaminen viivästyisi ja maapallon valonheijastavuus
lisääntyisi.

Risto Isomäki on varmaankin oikeassa. Kannatan hänen ajatustaan täysin.
Nyt on ongelmana enää kansan syvien rivien käännyttäminen. Haluaisin olla
näkemässä, kun poninhäntäinen Isomäki vanhalla mustalla polkupyörällään
saapuisi vaikkapa Kärkkäälän Perämaan hirviporukalle puhumaan järkeä tässä
hirviasiassa.

Perämaalaiset pienviljelijä-metsurit olisivat siinä Törmän tienhaarassa
tulilla makkaran paistossa. Tirinä vain kuuluisi ja herkullinen
makkarantuoksu leijailisi ympäristöön. Epäilen, ettei tieteiskirjailija
ehtisi kovin montaa järjen sanaa asiassa lausua, kun jo perämaalaisten
hirvikiväärit alakaisivat napsahtelemaan sen merkiksi, että varmistimia
poistetaan.

Kommentit (3)

<< Edellinen sivu        71-75 / 715        Seuraava sivu >>

Paitsio pois!        15.10.2009, 19:08

Eilinen taas osoitti, että jalkapalloilu on hieno liikuntamuoto. Hieno
kulttuurimuoto se on myös; muistaakseni kirjailija Albert Camuskin väitti,
että kaiken, minkä hän on elämässään moraalista oppinut, hän on oppinut
jalkapallokentällä.

Ja jalkapallo on niin hieno liikunta- ja kulttuurimuoto, että siinä on
myös psykologinen puolensa. Vai miten voi selittää sen, että lyhyen ajan
sisällä maajoukkueemme on kohdannut korkeintaan keskinkertaisen Venäjän ja
pelannut se yksi asia jäykkänä häviten kaksi kertaa 3 – 0 mennen tullen
täysin ponnettoman peliesityksen jälkeen. Sen sijaan maailman toiseksi
parasta jalkapallomaata vastaan Suomi on pelannut kaksi kertaa loistavasti
ja hyvällä tuurilla Saksa on yltänyt vaivoin tasapeliin.

Eilen saksalaiset tarvitsivat kotikentällään myös tuomarin ja sääntökirjan
avustusta. Saksan tasoitusta edelsi selkeä käsivirhe, mutta tuomari ei
puhaltanut. Ilman muuta jalkapallon viehätys perustuu siihen, ettei
käsillä pelata ja nollatoleranssiperiaate tässä asiassa on ainoa
hyväksyttävä. Tosin Tahko Pihkala ihmetteli, miten maailmassa voi olla
pallopeli, jossa nuori terve mies ei saa käyttää käsiään. Ehkä Tahkon
kanta on oikea, mutta sitten käsien käyttö pitäisi saksalaisten lisäksi
myös suomalaisten oikeus.

Oikea lopputulos eiliselle pelille olisi ollut Suomen voitto 2 – 0. Saksan
maali olisi pitänyt hylätä ja Litmasen paitsiomaali vastaavasti  hyväksyä.
Paitsiosääntö alkaa olla jo niin monimutkainen, vaikeatulkintainen ja
erotuomareita korruptoiva, että siitä olisi heti luovuttava. Kyllä
jalkapallon pelaaminen onnistuu vallan mainiosti ilman paitsiotakin.

Jos nyt jostain syystä jonkinlainen paitsiosääntö pitää säilyttää, niin
voisi kokeilla vaika sitä, ettei hyökkäävä pelaaja saa ylittää
keskiviivaa ennen palloa. Se olisi selkeä ja inhimillisin keinoin
valvottavissa oleva asia.

Kommentit (1)

Oihonna        15.10.2009, 17:48

Lukaisinpa tuossa Mika Nousiaisen Maaninkavaaran. Se on tragikoominen
urheiluromaani Heidi Oihonna Huttusesta ja hän sairaaloisen
kunnianhimoisesta valmentajaisästään. Jokaisen urheiluhullun tulee
tietenkin lukea tämä ajatuksiaherättävä kirja.

Itseäni alkoi jo heti alussa vaivaamaan, että miten ihmeessä tyttären nimi
voi olla Oihonna. Jossakin olen Oihonnaan ennenkin törmännyt. Ja
selviäähän se kirjan loppupuolella. Tietenkin Oihonna oli sen laivan nimi,
jolla suomalaiset matkustivat muistaakseni Antwerpenin olympialaisiin
niittämään mainetta ja kunniaa.

Ihan kuin tämä Oihonna olisi ollut myös kysymyksena jossain
urheilutietokilpailussa. Sillä tiedolla kyllä erotetaan jyvät akanoista.
Ja pojat erotetaan miehistä kysymällä, että mikä oli nimeltään se poliisi,
jonka Helsingin kisojen maratoonarit kiersivät juoksun kääntöpisteessä. No
tietenkin hän oli Eero Hämäläinen, kaikkihan sen tietävät.

Muuten synkän kuvan antaa Maaninkavaara keskilahjakkaan urheilijatytön
elmästä. Lopulta treenaus menee niin hulluksi, että tyttö pakenee
Helsingin taidelukioon ja kieltäytyy sitten kaikesta kilpaurheiluun
liittyvästä. Tosin vielä liikuntatunnilla hän vanhasta muistista juoksee
Cooperissa eli 12 minuutissa 3400 metriä, koulun selkeän ennätyksen myös
poikaoppilaat huomioiden.

Muuten laskeskelin tuossa, että siskoni Aila juoksi vajaat 40 vuotta
sitten nuorena tyttönä  3000 metriä aikaan 10.04 ja se merkitsisi
Cooperissa melkein 3600 metriä eikä hän juurikaan  harjoitellut. Luulen,
ettei 50 harjoituskilometrin raja viikossa koskaan ylittynyt.

Kommentit (0)

Sikalenssu        13.10.2009, 18:38

Palataanpa vielä minua kohdanneeseen sairauteen. Eipä tainnut ollakaan
tavallinen vilustuminen. Suonenjoen pitäjänlehdessä oli juttu
sikalenssupotilaasta. Kävi kuten aina ennenkin on käynyt, elikkä kun olen
lukenut jotain jostain taudista, niin huomaan, että minullakin sitten on
se.

Suonenjoki on myös sikalenssussa maamme johtava kaupunki. Asiasta
haastateltu potilas kertoi, että kova kuume, yli 39 astetta, jatkui neljä
päivää, voimat olivat täysin hävenneet jonnekin ja ruokaa ei voinut syödä
muutamaan päivään. Sairaus oli kalvanut onnetonta miestä jo yli viikon.

Ihan samat oireet täälläkin. Töihinkin uskalsin palata vain, koska kaikki
muut työyhteisön jäsenet ovat lomalla. Mutta montakohan ihmistä minä
syntinen olenkaan onnistunut saastuttamaan niiden noin 10 päivän aikana,
jolloin olen sikalenssua kantanut, vaikkakin osittain sen oireettomassa
muodossa, jota korostan itselleni lieventävänä asianhaarana.

Saatan muuten olla sittenkin onnenpoika. Nimittäin elämä alkaa jo voittaa
ja ehkäpä sain tartunnan ja immuniteetin  jo epidemian lievän vaiheen
aikana. Muistettakoon, että harmiton espanjankuume tappoi Ensimmäisen
maailmansodan aikoihin 1,5 vuodessa lähes satamiljoonaa ihmistä.
Sotatoimissa meni kymmenen kertaa vähemmän.

Suomessa silloinen lenssuaalto vei hautaan 25000 kansalaista eli prosentin
väestöstämme. En tiedä, sisältyvätkö laskelmiin vankileireillä tähän
tautiin menehtyneet. Siinäpä olisikin oiva väitöskirjan aihe. Ja toisen
väikkärin voisi tehdä siitä, johtuiko Saksan mahtavan armeijan äkillinen
antautuminen sittenkin pohjimmiltaan influenssaviruksesta.

Kommentit (0)

Joutsenet        12.10.2009, 18:22

Kun olin syysmyterissä palaamassa Petäiseltä, tulivat kateissa olleet
joutsenet. Kahdeksan linnun parvi laskeutui järvelle. Alkukesästä poikasia
oli kuusi, joten jos kyseessä oli sama perhe, jonka asian  epäilylle en
näe yhtään kappaletta syitä, on pesintä onnistunut harvinaisen hyvin.

Yli lentäessään joutsenet tööttäsivät ja vastavuoroisesti minä huusin
niille, että ”terve”. Tuli mieleen tarina Sibeliuksesta. 50-luvulla
joutsenet olivat äärimmäisen harvinaisia ja viimeisenä syksynään juuri
ennen kuolemaansa  lähes satavuotias säveltäjämestari katseli Ainolan
portailta, kuinka muuttomatkalaiset lensivät sedun yli. Ja sitten yksi
lintu mukamas irtosi parvesta ja kiersi kerran Sibeliuksen kartanon  ja
tööttäsi. Kaunis tarina, karjalaisen uskomusperinteen mukaan lintu vie
mukanaan vainajan sielun.

Toisen tarinan mukaan Sibeliuksen rengillä oli tiukka viheltelykielto,
jottei säveltäjän luomisvoima kärsi. Ja kolmannen tarinan mukaan Aino ja
tyttäret lapioivat lumesta säveltäjämestarin polut, jottei tämän
luomisvoima kärsi. Ja neljännen tarinan mukaan säveltäjämestari olisi
hankkinut pistoolin, tehdäkseen välinsä lopullisesti selviksi naapurissa
asuneen kirjailija Juhani Ahon kanssa. Aho oli nimittäin
papinpoikuudestaan riippumatta tai sitten nimen omaan sen vuoksi melkoisen
vireä siinä yhessä touhussa. Piti avoimesti kahtakin naista yhtä aikaa ja
onnistunutta perhesuunnittelua osoitti se, että molemmat vaimot olivat
yhtä aikaa laitoksella.

Kommentit (1)

Vaikea masennus        14.10.2009, 14:51

Vaikea masennus on kansallissairautemme enkä yhtään ihmettele miksi, kun
kävin Petäisellä soutelemassa ihan vaan pikaisesti. Tarkoitus oli vain
soutaa vauhdilla järvi päästä päähän ja jos ystäväni joutsenet vielä
olisivat olleet paikalla, olisin huutanut, että ”terve”. Eivät olleet
paikalla, joten en päässyt huutamaan, että ”terve”.

Mutta syysmyrsky  iski yllättäen ja sitten vettäkin kaatui taivaalta
ainakin kaikissa sen tunnetuissa olomuodoissa. Sieltähän minä varmaankin
tämän kuolemantaudin sain. Mutta kyllä suomalainen mutalampi lokakuulla on
jotain niin ankeaa, että ymmärrän kansallisairautemme perussyyn. En ole
koskaan kuullut, että Etelän palmurantojen ihmiset tai Etelämeren
korallisaarten asukit olisivat tunteneet synkkämielisyyttä.

Muuten neljän erilaisen vuodenajan sijasta minulle vallan mainiosti
riittäisi yksi kunnollinen vuodenaika.

Kommentit (1)

<< Edellinen sivu        76-80 / 715        Seuraava sivu >>
Rytmihäiriö        14.10.2009, 14:52

Myös tuo Hermanni Päätalon aikamiespoika Kalle antaa läpirehellisissä
muistelmissaan olleensa työelämässä täysin terveydestään piittaamaton.
Joskus iloisella 50-luvulla silloinen rakennusmestari osallistui
perinteiseksi muodostuneille ja jokavuotisille rakennusmestaripäiville,
jotka jostain syystä aina pyrkivät muodostumaan aika miehekkäiksi
tapahtumiksi.

Muutaman päivän osallistumisen jälkeen härkävahva Kallekin alkoi olla jo
ns. aika heikossa hapessa. Muistaakseni Kalle tunnusti kirjassaan ainakin
ryypänneensä ja rellestäneensä ja ilmeisesti myös hankkineensa tippurin.
Siinä ei mitään uutta. Uusi piirre nuorelle miehelle oli kuitenkin se,
että loppuvaiheessa naisten kanssa vehdatessa sydän alkoi käyttäytymään
uudella tavalla. Ensiksi löi muutaman kerran tavattoman nopeasti, mutta
oli sitten puolisen minuuttia täysin vaiti.

Kalle ei kuitenkaan ehtinyt huolestumaan asiasta, koska heti
rakennusmestaripäivien jälkeen oli Tampereen rakennusväen hiihtokilpailut.
Voitelu onnistui hyvin ja Kalle voitti Tampereen mestaruuden. Sitten
palkintojen jälkeen mies ehtikin lääkärin vastaanotolle. Valkotakki
kuunteli mietteliään näköisenä hiihtomestarin selostuksen oudoista
vaivoistaa ja kysyi sitten kai lähinnä retorisesti, että ”oletteko te
mielisairas”. Kalle ei osannut kunnolla vastata, vaan kakisteli.

Muuten kaikki Iijoki-sarjan esittelemää kolme  Päätalon miesukupolvea
olisi ollut mielisairaalahoidon tarpeessa. Näin ainakin arveli joskus
blogillaan Suomen viisain mies professori Jukka Kemppinen. Päätalojen
hirvittävä kunnianhimo, jota varmaan voisi myös velvollisuudentunnoksi
nimittää, meni selkeästi hulluuden puolelle.

Kommentit (1)

Riskinottoa        09.10.2009, 18:37

Luulenpa, että tuo eilisen leuanvedon kaltainen riskinottohalu täällä
suomenkielisten miesten maailmassa, tulee jo geeneistä. Niinpä
ruotsinkielisellä alueella miehet joutuvat kärsimään täällä maan päällä
keskimäärin  kuusi vuotta kauemmin ennen kuin pääsevät lepäilemään
tuonilmaisiin.

Muistan kuinka musiikinopettaja kanttori  Pekka Oksman vain ohimennen
totesi meille ekaluokkalaisille 41 vuotta sitten, että hän on viisi vuotta
sotaa käynyt mies eikä ole ollut koskaan päivääkään poissa töistä, vaikka
työn luonne on se, mikä on. Niinpä mieleeni syöpyi, ettei mies ole koskaan
pois töistä, ainakin jos vain pieru vielä vähänkin kulkee ja että noin
minäkin tulen vielä vanhana miehenä nuorisolle kertomaan. Ja tätä päätöstä
en perunut ennen kuin tuli veritulppa jalkaan pitkän julkisen sektorin
palvelun jälkeen kesken työpäivän liiallisen istumisen vuoksi.

Kerran vielä karkasin sairaalasta vartioimaan virkaani, koska katsoin,
ettei kaupunki kerta kaikkiaan voi toimia minua ilman. Joka sunnuntai on
Hesarin keskiaukeama täynnä juuri näitä nuoria korvaamattomia ennen
aikojaan hautaan meneviä miehiä. Toisella kerralla veritulppatapauksessa
yhteiskunta onneksi katsoi viisaimmaksi lähettää minut saman tien
ambulanssilla teho-osastolle. Eikä edes lepositeitä katsottu
tarpeellisiksi. Tosin kännykkä otettiin pois.

Muuten Hermanni Päätalolle kävi pahemmin. Hänet piti toimittaa piiriin
köysissä. Hermanni ei kestänyt edes silloista kahden viikon pakollista
Tievaltion kesälomaa.

Kommentit (1)

Voima pullistelee        08.10.2009, 19:33

Oli  taas lehdessä uutinen entiseltä kotiseudulta Itä-Hämeestä. Sysmässä
oli muudan voimansa tunnossa ollut uroo ryhtynyt vetämään leukoja
kerrostalon parvekkeen kaiteessa. Uutinen ei kerro, montako leukaa tuli
vedettyä, mutta sitten voimien loputtua mies kuitenkin putosi asfaltille.

Jotenkin hyvin sysmäläinen uutinen. Siellä on vielä perinteisiä
miehenmalleja ja -kuvatuksia olemassa. Ymmärrän tekijää täysin, sillä
kyllä nuoren miehen pitää voida esitellä voimiaan ja rohkeuttaan juuri
silloin, kun voima ja rohkeus oikein pullistelevat suonissa. Missä muualla
tässä yhteiskunnassa sitä enää voi tehdä, kuin kerrostalon parvekkeen
kaiteessa.

Tarinalla on onnellinen loppu. Koska tekijällä oli alkoholia veressä, hän
selvisi pudotuksesta hengissä. Muistan Vantaan nuorisorikollispiireistä
erään tyypillisen itävantaalaisen sekakäyttäjän, joka putosi kuudennen
kerroksen parvekkeelta eli 20 metristä päälleen asfalttiin. Hän
loukkaantui lievästi ja epäili pelastuneensa, koska oli vaistomaisesti
ymmärtänyt ottaa toisella kädellä vähän vastaan maahan osuessaan.

Mutta perusrentous sen nuorukaisen pelasti. Jos tällainen peruskankea ja
peruskunnollinen virkamies putoaa tuolilta lamppua vaihtaessaan, niin
yleensä siinä vapautuu yksi virka.

Kommentit (1)

Huuma-aineista        07.10.2009, 19:14

Vaikka suhtautumiseni kaikenlaisiin huuma-aineisiin on vähintäänkin yhtä
torjuvaa, kuin Mika Myllylällä, en voinut olla nauttimatta minua
kohdanneen sairauden vuoksi kahta Panadol-pilleriä. Ja hirmuinen on ns.
kovan länsimaisen lääketieteen teho. Heti tuli hurmioitunut olo, alkoi
vallan laulattamaan hillittömästi ja mikä pahinta kirjoitusviettini alkoi
vaatimaan välitöntä tyydyttämistä.

Luinpa kesällä kirjan suomalaisesta huumekulttuurista. Sota-aikana ei
köyhällä maalla oikein ollut varaa muuhun kuin heroiniin, morfiiniin,
pervitiiniin ja opiumiin, mutta kovan paikan tullen ne olivat erittäin
käyttökelpoisia ja tehokkaita droppeja. Ne olivat oikeasti halvempia kuin
kalliit aspiriinit.

Kirjassa kerrottiin tapauksesta, jossa kahdelta samassa poterossa olleelta
sotilaalta sama iso sirpale katkaisi reidestä molemmat jalat irtopoikki.
Kuuma sirpale poltti haavat umpeen, joten tappavalta verenvuodolta
vältyttiin. Kun potilaisiin iskettiin morfiinipiikit, alkoivat jalattomat
miehet yhteen ääneen laulamaan Sillanpään Marssilaulua. Tapaus taitaa
edustaa ns. puujalkavitsiperinnettä.

Kommentit (0)

Lenssu        06.10.2009, 19:27

Huovisen Veikkokin sitten lähti. Yksi parhaista oli romaani Lenssu.  Koko
viikon on ollut kamala olo, mutta ei kuumetta eikä yskää eikä nuhaa eikä
kurkkukipua, mutta kaamea lenssu. Huovisen kuolinuutinen varmaankin
laukaisi minussa lenssun. Tuli äkkiä hyvä ja levollinen olo. Tarkastin
kuumeen. Se oli 39.3.

Huovisen Stalin romaanissa maailman mahtavin hirmuvaltias lausuu
kusilammikostaan kuolemattomat syvähenkiset viimeiset sanansa, joita
kukaan ei uskaltanut tulla kuulemaan: ”Missä on minun harmaa
villasukkani.” Jos lämpö vielä nousee, pitää pyrkiä sanomaan jotain yhtä
henkevää.

Kommentit (1)

81-85 / 715

Mikkelin pamaus        05.10.2009, 20:35

Eilen tuli telkkarista ohjelma Mikkelin pamauksesta ja varsinkin siitä
poliisista, joka kertomansa mukaan ampui kuuluisat laukaukset. Mies
menetti räjähdyksessä jalkansa ja ehkä myös maineensa. Hän nimittäin
riiteli viisi vuotta oikeudessa siitä, onko hän syyllistynyt ainakin
tappoon. En edes muista prosessin lopputulosta.

Sen sijaan olen ihmetellyt, ettei missään julkisessa mediassa ole kerrottu
sitä, että räjähdyksen jälkeisenä aamuna eräs lääninhallituksen virkamies
löysi työhuoneestaan kiväärinhylsyn. On siis mahdollista, että Mikkelissä,
kuten myös Dallasissa, ammuttiin useilta suunnilta. Olen kuullut uutisen
ns. luotettavista lähteistä ja jos joku huippujuristi tämän lukee, niin
siinäpä tapaus, jolla elättää perheensä vuosia. Murha ei vanhene koskaan.

Ja vielä sekin asia on pöyhimättä, että lehtimiehet raportoivat, että
poliisit kiinnittivät kaapparin auton pohjaan salaa jonkin laitteen ennen
retkelle lähtöä. Epäilemättä lain silloin vielä kieltämästä
salakuuntelusta oli kysymys ja siinäpä oiva projekti jollekin
kunnianhimoiselle  ihmisoikeusjuristille. Henkilöiden yksityisyyttä
loukattiin eittämättä törkeästi.

Muuten eräs lääninhallituksen virkamies oli tapahtumien aikaan lähdössä
viikonlopun viettoon mökille ja lapsia pelotti kovasti, että entäpä, jos
se rosvo tulee tänne. Perheenisää oli vain naurattanut, sillä millä
ihmeellä mies olisi Mikkeliin tai anakaan lääninhallituksen pihalle olisi
päätynyt.

Kommentit (0)

Toiseksi halvin        04.10.2009, 18:57

Karjalan kuvia tutkiessani tuli vastaan tämä tavallaan ajankohtainen otos.
Lehtitietojen mukaan konkurssiin menossa olevan Ladan Oka-mallihan se
siinä. Tällä hetkellä se on enää maailman toiseksi halvin auto, koska
kuulemma Intiassa pannaan paremmaksi.

Siellä valmistetaan 2500 euron hintaisia kärryjä, kuvan menopeli maksaa
Venäjällä 3000 euroa eli hyvän mopon hinnan. Jostain syystä sitä ei saa
tuoda Suomeen ja jos saataisiin tuoda, niin hintahan olisi 6000 euroa ja
sillähän saa jo oikeankin auton, vaikkakin käytetyn. Oma 16 vuotta vanha,
punainen, ruskeapilkkuinen Astra lienee noin 400 euron arvoinen, jos
tankki on täynnä bensaa.

Kommentit (0)

Romantiikkaa        03.10.2009, 19:00

Öylönen Kupsin kabinettivoitto olisi varmaankin oikeuttanut
juhlashampanjan hankintaa, mutta se jäi väliin, koska olen palaamassa
nuoruuteni ihanteisiin eli lähes päihteettömään elämäntapaan. Mutta olen
minä juonut juhlajuomaa aikamiehen lailla aiemminkin, koska kuvan puteli
tuli pistettyä tuulensuojaan Kostamuksessa viime kesänä, sillä sitä ei
voinut tuoda Suomeen Kupsin voitonjuhlia silmällä pitäen.

Puteli oli shampanjaksi yllättävän edullista. Se maksoi  kolme euroa,
mutta siitä huolimatta se oli hyvää; ihan suomalaisen vappusiman
kaltaista, tosin simassa on enemmän prosentteja. Ja ennen kaikkea ihastuin
etikettiin. Se on kaunis ja romanttinen, harmi ettei näy kuvassa.
Etiketissä joku jätkä roukistaa jotain akkaa perskannikasta.

Muuten Suomen tullimääräyset ovat kummalliset. Siman kaltaista lähes
alkoholitonta kuohujuomaa kohdellaan rajalla kuin kovaa viinaa. Ettei vain
ollut niin, että vahvaa viiniä saa tuoda neljä litraa, mutta shampanjaa
vain litran. Ilmeisesti ns. ylellisyystuotteiden nauttijoita halutaan
kurmottaa.

Kommentit (0)

3 – 0        02.10.2009, 19:56

Myönnettäköön, että Telluksen tilanne on katastrofaalinen ja että kahden
sekunnin välein kuolee ihmisiä nälkään, mutta parin viime kuukauden aikana
en ole jaksanut näitä asioita surra, koska päähuoli minulle on ollut,
miten päättyy Kups – Rops. Pitkälle voi siis ihminen vieraantua tässä
yhteiskunnassa.

Keskuskentällä Kups voitti 3 – 0. Palloliiton kabinetissa Rops voitti 3
-0. Huippu-urheilun oikeusturvalautakunnassa, joka kokoontui pari viikkoa
sitten Korkeimman oikeuden tiloissa, Kups voitti äänin 3 – 1, joten tällä
hetkellä tilanne on Kupin voitto 3 – 0. Mutta asian käsittely eri
oikeusasteissa ja Euroopan ihmisoikeuskomissiossa tullee jatkumaan. Siihen
viittaa Ropsin toimitusjohtajan lausunnot. Toimitusjohtaja on sattuvasti
nimeltään Kiistola.

Lopuksi korostan sitä, että Kupsin A-junnut voittivat Ropsin 7 – 0 ja
Jyväskylän 5 – 0, vaikka neljä parasta junioria pelailee jo ylemmillä
sarjatasoilla, joten näillä perusteilla, jotka eivät ilmeisesti äsken
julkaistussa päätöksessä ilmen, Kups on sarjapaikkansa ansainnut.

Muuten junioripelejä kannattaa käydä katsomassa. Niissä näkee vielä kunnon
harhautuksia ja muita huikeita yksilösuorituksia. Miesten
peleissähän jallittajat pysäytetään tarvittaessa vaikka koko
loppukaudeksi.

Kommentit (0)

Puoluerahoitusta        01.10.2009, 18:54

Eilen mainitut Rahjan veljekset olivat toimen miehiä. Nykykielellä he
olivat logistisesti taitavia. Tuurin mukaan yksi toi punaisille aseita,
toinen viljaa ja kuulemma viinankin hankinnasta yksi veljeksistä
huolehti. Arvaukseni osuu henkivartija Einoon.

SKP:n 20-30-lukujen pääsihteeri Arvo Poika Tuominen on muistellut
värikkästi noita aikoja ja hänellä oli vähän sama lahja kuin minulla, eli
mitä kauemmin tapahtumista on kulunut, sitä paremmin hän ne muisti.
Tuomisen mukaan vallankumouksen jälkeen Rahja hallinnoi Kominternin
huippunopeaa faneerivenettä, jolla hän rahtasi Tukholmasta
ylellisyystuotteita uuden yhteiskunnan uudelle eliitille.

Lisäksi Eikka huolehti myös puoluerahoituksesta. Punaiset olivat tuoneet
Pietariin Suomen Pankin setelilaatat ja niillä he painoivat uutta rahaa
puoluetyön hyväksi. Samaa menetelmää voisi varmaan käyttää vieläkin
puolueiden varainkäytön tervehdyttämiseksi. Luulen, että  setelielvytyksen
keinoin tästä lamasta hyvinkin noustaan.

Olen lukenut Antti Hyvösen virallisen SKP:n historian, mutta tuosta
setelimyllyasiasta siinä ei taidettu mainita mitään. Eikä muistaakseni
mainittu siitäkään tärkeästä ja mielenkiintoisestakin asiasta, että SKP
tuomitsi Otto-Wille Kuusisen kuolemaan. Jostain syystä täytäntöönpano
onnistui samalla lailla kuin Mannerheimin murhahankkeessa. Olen kuullut
hevosmiesten tietotoimistosta, että Antti Hyvösellä olisi pitänyt olla
Kuusisen likvidointitapauksesta paljonkin tietoa, joten tietämättömyyttään
hän ei asiasta vaikene.

Muuten pitäisi tarkistaa, onko SKP:n historian kirjoittaja Antti Hyvönen
sama mies, joka voitti noin vuonna 1912 painin maailmanmestaruuden
sarjassa alle 60 kiloa. Vahvaan liikunnalliseen lahjakkuuteen viittaa se,
että tietääkseni 10-ottelun ja kolmiloikan 70-luvun Suomen mestari Pekka
Suvitie oli Hyvösen lähisukua, ettei Antti vaan ollut peräti vaari tai
ainakin melkein.

Kommentit (4)

<< Edellinen sivu        86-90 / 715        Seuraava sivu >>

Rähjä        30.09.2009, 10:45

Jatkanpa Antti Tuurin historiallisten romaanien ylistystä. Tarinan
kirjoittaminen on helppoa, mutta sellaisen tarinan kirjoittaminen, jonka
joku jaksaa lukea, on vaikeampaa. Tuurilta kertominen onnistuu.

Kahdessa viime kirjassaan hän on kertonut  pohjalaistaustaisten Rahjan
kommunistiveljesten seikkailuista. Vuosi sitten Jukka Rahja toi taistellen
junalastin aseita punakaartille ja tänä vuonna Jaakko toi suuren
viljalastin nälkää näkevälle työtätekevälle kansalle.

Saas nähdä onko ensi vuonna vuorossa Eino, joka toimi peräti Leninin
henkivartijana. Arvo Poika Tuominen tosin käyttää välillä miehestä nimeä
Rähjä eikä Rahja, olisiko nimityksellä  tekemistä miehen pohjalaisen
perusluonteen kanssa, joka teki hänestä harvinaisen soveliaan
henkivartijan toimeen.

Rahjoille sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Esimerkiksi veljeksistä Jukka
ammuttiin kesken Suomen kommunistisenpuolueen edustajainkokouksen. Samalla
taisi mennä kymmenkunta muutakin toveria ns. revolveriooposition toimesta.
Siihen aikaan politiikka oli vielä politiikkaa eikä pelkästään jahnaamista
jostain pintalautaläjistä.

Kommentit (0)

Tulus        29.09.2009, 18:54

Pitäydytäänpäs edelleenkin muinaisiin asioihin. Harva on se henkilö, joka
nykyään tietää, mitä tämä kuva esittää. 1000 vuotta sitten joka jätkällä
oli tuollainen värkki taskussaan. Kyseessä on vanhan hyvän ajan
tulentekovälinen, jota kutsutaan tulukseksi. Kunnon erämies käyttää
tuollaista. Jos putoaa jäihin, niin tulitikut kastuvat ja erämies on tuhon
oma, mutta tuota kuvan laitetta ei märkyys haittaa.

Tosin äsken kokeilin enkä saanut sanomalehtipaperia syttymään. Mutta
komeasti lensivät kipinät. Vaikka eihän nykyajan normitulitikuillakaan
tahdo saada tulia aikaiseksi. Kiinalaiset tekevät tosi surkeita tuotteita;
eiväthän ne mitään maksa, mutta ei niillä mitään teekkään. Venäjä on niin
takapajuinen maa, että sieltä näytti vielä löytyvän laadukkaita järeitä
tikkuja. Suomessa niitä ei enää tehdä.

Ennen tulitikkuja tehtiin Kuopiossakin ja laatu oli hyvä. Kauppaneuvos
Hallman poltatti joskus 20-luvulla Kallaveden saaressa muutaman tonnin
tehtaansa valmisteita, koska ei halunnut päästää mielestään
heikkolaatuisia tuotteita markkinoille mainettaan pilaamaan. Samainen
kauppaneuvos muuten lähetti kesällä -41 Kuopion postista sähkeen
kaverilleen Wilsson  Churchillille sen jälkeen, kun kaupunkia oli kerran
pommitettu, että ”Kuopiota ei sua ennee pommittoo”. Ja uskoihan Englannin
pääministeri kauppaneuvosta ja kaupunki sai olla rauhassa koko lopun
Jatkosodan.

Sirpa Kähkönen julkaisi viime syksynä romaanin, jossa kerrottiin Kuopion
ainoasta pommituspäivästä, mutta en ole sitä vielä lukenut, koska Kähkönen
on mielestäni vähän turhan totinen  jutunkertoja, toisin kuin vaikkapa
Antti Tuuri, jonka juuri ilmestyneen ”Suuri viljajuna Siperiasta”-kirjan
luin äsken melkein yhdeltä istumalta.

Kommentit (0)

Pöljän leima        28.09.2009, 19:09

Tuosta Haminalahden kulttuuripolusta jäi kertomatta, että sieltä löytyy
mielenkiintoinen opastaulu, jossa kerrotaan alueelta tehdystä
hautalöydöstä. Hauta on 1000-luvulta ja sieltä esiinkaivetut esineet
viittaavat siihen, että seudun asutus on peräisin Sysmän suunnasta. Eli jo
tuhat vuotta sitten ripeät itähämäläiset pitivät yhteyttä Savoon 300
kilometrin päähän ja tämä yhteyshän säilyi 1700-luvulle asti.

Haudasta löydettiin pronssinen rannerengas, jota kutsutaan nykyään
löytöpaikkansa mukaan Mustalahden koruksi. Tietääkseni tämän mallista
korua ei tällä hetkellä valmisteta missään ja siinäpä olisi oiva idea
jollekin korutaiteilijalle. Uukuniemeläisetkin valmistavat nykyään
Matkamiehenristiään sikäläisen hautalöydön innoittamana ja hyvin se tekee
kauppansa. Myös kuopiolaisilla olisi siis oma perinnekoruaihe olemassa.

Muuten arkeologi Eeva Miettinen kertoi, että tuosta ihan läheltä Pöljältä
on löydetty muinaisia saviastian kappaleita. Sen tyyppistä tyylisuuntaa
kutsutaan Pöljän keramiikaksi. Sille ominaista on karkea työstö ja
huolimaton koristelu. Eli suurpiirteinen savolais-venäläinen ”haetannooko
työ mittään”-elämänasenne oli olemassa jo 10.000 vuotta sitten.

Itse olen pitkään haaveillut siitä, että hyppään pois kilpailuyhteiskunnan
oravanpyörästä, vuokraan vanhan kansakoulun ja perustan oman
savendreijausosuuskunnan, koska käsittääkseni savipotteja myydään
maailmalla paljon ja alalla liikkuvat varmaan suuret rahat, joten luulenpa
kohta olevani upporikas. Pöljän Potti olisi varmasti kysytty
astiamallisto. Pöljän kylällä on tietääkseni vielä olemassa postitoimisto,
joten Pöljän potteja voisi kaupitella siellä ja asiakkaat voisivat ostaa
samalla postitoimistosta Pöljän leiman itselleen

Kommentit (0)

Tyrmäys        27.09.2009, 18:08

Ei tullut Amin Asikaisesta Euroopan mestaria. Kuten olen jo monta kertaa
todennut, niin hän on melkein Kärkkäälän poikia. Kärkkäälän Pirttiselässä
lapsuutensa viettänyt Baltzarin Gunnar kertoi Aminin olevan vaimonsa
siskon poika ja kunnon poika muutenkin. Taitaa olla kuitenkin Asikaisen
vuoro vaihtaa työtä. Ammattinyrkkeily ei sovi harrastettavaksi
kuntourheiluna.

Myös lappeenrantalainen poliisimies Riku Lumberg voisi harkita ammatin
vaihtoa. Amatöörinyrkkeilijänä  hän oli aina Asikaista parempi. Ehkä
miehessä olisi ainesta ammattinyrkkeilijäksi. Tai sitten kirjailijaksi,
koska harva poliisi tai nyrkkeilijä pystyy tuottamaan näin hyvää
tekstiähttp://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Riku+Lumbergin+avoin+kirje+romaniyhteis%C3%B6lle/1135229616156 .

Lumberg vetosi avoimessa Hesarissa julkaistussa kirjeessään maamme
romaniyhteisöön ja pyysi, että lopettakaa hyvät ihmiset tappaminen. Kirje
tuo mieleen maalaisliittolaisten johtavan poliitikon Uuno Hannulan avoimen
kirjeen jossain Lapin lehdessä keväällä 1918, jonka ajankohtaisena
otsikkona oli  ”Lopettakaa teloitukset”. Hannula taisi vaarantaa henkensä.
Toivottavasti Lumbergin kirje ei synnytä samanlaisia agressioita.

Lumbergeissa lienee paljon taiteellista lahjakkuutta, sillä Rikun täti
Kiba Lumberg on kunnostautunut kirjailijana, kuvataiteilijana ja
laulajanakin. Hänen tunnetuin maalauksensa oli Suomen edustajana Venetsian
biennaalissa. Tämän väkevän työn nimi oli ”Kuolema raviradalla”.

Kommentit (2)

Kultturipolku        26.09.2009, 19:00

Metsään on tullut jo syys Kuopion Haminalahden kulttuuripolullakin.
Hulppeat ovat syysmaisemat. Ei ole sattuma, että näissä maisemissa
varttuneista Von Wrightin pojista tuli luontomaalareita. Hienosta
sukunimestään huolimatta Von Wrightit ovat vanhaa savolaissukua. He
asettuivat paikkakunnalle 1700-luvun alkupuolella, eli suurin piirtein
samoihin aikoihin Koivistoisten kanssa.

Von Wright ei kuullosta korvaan mitenkään savolaiselta nimeltä, kuten
vaikkapa Kuopiossa enemmistönä olevat Korhoset, Miettiset Hyväriset ja
Rissaset. Sen sijaan kaupungissa asuu paljon myös ulkomaalaistaustaisilla
nimillä varustettuja ihmisiä, jotka heti tunnistaa  savolaisiksi.
Sellaisia nimiä ovat vaikkapa Kröger (Röökeri), Boman (Puumanni), Hoffren
ja Hagert. Tietääkseni kolme ensiksi mainittua sukua ovat myös sieltä
1700-luvun alkuvuosilta, mutta Hagertit ovat hyvin vanhaa savolaista
asujaimistoa. Ensimmäiset Hagertit muuttivat Kuopion seudulle jo
1500-luvulla.

Tuosta Kröger-nimestä sen verran, että sota-ajan sakaslaisessa elokuvassa
”Kultainen kaupunki” sanotaan, että kaikki Krögerit ovat merimiehiä. Niin
ehkä on ollutkin, mutta joku Kröger on varmaan rantautunut Kuopion
satamaan ja unohtunut sitten merimiesravintola Sampoon.

Katsoin päivällä kaksi jalkapallo-ottelua ja huomasin, että iso osa Kupsin
junioreista on Krögereitä. He ovat vanhaa kuopiolaista
jalkapalloilijasukua. Väinölänniemen urheilukentän moukarihäkkiäkin
kutsuttiin ennen Krögerin maaliksi. Nimi periytyy Kupsin
suuruuden ajoilta. Silloin joukkueen vapaapotkut laukoi eräs kovapotkuinen
Köger, jolla oli kuulemma niin paksut pohkeet, ettei hän löytänyt
kaupoista riittävän leveälahkeisia housuja. Miehen kanuunapotkujen
tarkkuudessa lienee ollut välillä toivomisen varaa, koska moukarihäkki on
nimetty hänen mukaansa.

Kommentit (1)

<< Edellinen sivu        91-95 / 715        Seuraava sivu >>

Liikennekulttuurieroja        25.09.2009, 19:52

Molemmat eilen minitut suomalaiset  jalkapallosuuruudet pelasivat
ammattilaisina Belgiassa. Perisuomalaisen potkupalloilukulttuurin
kasvatteina miehet eivät olleet mitän vesipoikia eivätkä he jaksaneet
ihan aina pitäytyä päihteettömään autoiluun. Kerran Jallu Rantasen
poikkeava ajotyyli sai jopa sikäläiset vapaamielisyyteen taipuvaiset
poliisit puuttumaan asiaan. Puhallusmittareita heillä ei tietenkään ollut,
mutta alan ammattilaisina he helposti tunnistivat pysäytetyn olevan lähes
ns. pystymakkurissa.

Verikoe paljasti, että Rantasen alkoholissa oli verta peräti 1,58
promillea. Se sai poliisit suosittelemaan rattijuoppouteen
syyllistyneelle, että tämä  tunnustaisi, että oli ymmärtämättömyyksissään
juonut sikäläistä poikkeuksellisen vahvaa olutta useita pullollisia. Hän
ei kiistänyt epäilyjä. Niinpä Jallu Rantanen tuomittiin ajokieltoon, kuten
Suomessakin yleensä näissä tapauksissa käy. Ajokielto määrättiin tosin
vain seuraavaan aamuun asti.

Mutta Arto Tolsa pani vielä paremmaksi. Kerran mies oli sammunut autoonsa
tienvarteen. Poliisit menivät huolestuneina tutkimaan tapausta ja he
onnistuivatkin elvyttämään potilaan tajuihinsa. Sen jälkeen virkavallan
edustajat tiedustelivat, että kykenisikö asiakas ajamaan autonsa kotiinsa,
mikäli poliisiautot saattelisivat väsynyttä kuljettajaa sekä edessä että
takana. Tolsa kykeni vielä nyökkäämään, jonka jälkeen saattuekolonna
mateli äärimmäisen varovasti jalkapalloilijasankarin asunnolle ja
henkilövahingoilta vältyttiin.

Belgiassa poliisi palvelee kansaa eikä pyri sitä kyttäämään kaikilla
mahdollisilla tavoilla, kuten eräissä poliisivaltioissa on tapana.

Kommentit (1)

100 kiloa Jallua        24.09.2009, 19:20

Jallu Rantanen yllättää. Kupsin syysvireen myötä kiinnostuin taas
potkupallosta ja lukaisin entisen jalkapallosankari Jallu Rantasen itsensä
kirjoittaman muistelmateoksen 100 kiloa Jallua. Se on hervottoman hauska
kirja. Jostain syystä aina sattuu ja tapahtuu varsinkin silloin, kun
kirjailija Rantanen ja hänen kaverinsa Atik Ismail ja Pertti ”Speedy”
Nissinen ovat liikenteessä.

Kaikki kolme liittyvät tavallaan Kuopioon. Atik on kunnostautunut täällä
lähes kaikilla elämän aloilla ja  Speedy sekä jalkapalloilijana että
valmentajana, mutta ennen kaikkea taitavana vedonlyöjänä, jopa niin
taitavana, että hovioikeuskin puuttui asiaan kovalla tuomiolla.  Jallu
liittyy Kuopioon vähän huonommin, hän ei ole syntynyt täällä, vaan
pikemminkin päinvastoin. Hän meinasi kuolla täällä. 80-luvun ottelussa
mies törmäsi Kupsin maalivahtiin sillä seurauksella, että kallo murtui
pahasti. Jos tapaus ei olisi sattunut keskussairaalakaupungissa, olisi
hengenlähtö ollut todennäköinen.

Kuopion Keskuskenttä ei siis ymmärrettävistä syistä ole Rantasen
suosikki peliareenoiden joukossa. Hänen suosikkinsa on Kotkan kenttä.
Kerrankin mies kampitti vahingossa Arto Tolsaa niin näyttävästi, että
tuomari ajoi hänet kentältä. Kun Jallu yritti jäädä tuomion jälkeen muina
miehinä istumaan vaihtopenkille, alkoi yleisö heittelemään inhokkiaan
erilaisilla tarvekaluilla. Kun vainottu yritti paeta pukuhuoneen puolelle
turvaan, tuli vastaan vielä eräs kotkalaiskannattaja, joka huusi: ”Sie
vejit Artoo jalkaan, joten nyt mie vejän sinnuu turpiin.”

Rantanen vakuuttaa, että hän rakasti tuota stadionia yli kaiken juuri sen
hienon ja osallistuvan yleisön takia.

Kommentit (0)

Hirveä haulikkomies        23.09.2009, 18:03

Taas on sitten huippu-urheilija hankkinut lajilleen kyseenalaista
mainetta. Johan tuosta onkin pari viikkoa, kun kerroin viimeisimmästä
taposta. Tästä löytyy tästä uusimmasta asiasta
enemmän http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&p=263387 . En syyt
enkä väitä, mutta totean, että ehkäpä ne kaikenlaiset mömmöt aiheuttavat
hillittömiä väkivallan puuskia, joka tässäkin pani rehdin Lapin miehen
hillumaan haulikon kanssa. Ja jostain syystä nimenomaan nyrkkeilijät
näyttävät kunnostautuvan henkirikosrintamalla. Muistan ainakin kolmen
Suomen mestarin syyllistyneen tappoon.

Korostettakoon, ettei Tony Halme sentään ketään surmannut, vaikka
roiskikin pistoolin kanssa huomiota herättävästi Tark´ampujankadulla, joka
ei ole oikein sopiva tapahtumapaikka silmittömälle räiskimiselle.
Aivovamman mies taisi tapauksessa saada, mutta sekään ei johtunut aseesta.
Suomen paras nyrkkeilijä Tarmo Uusivirta sen sijaan kuoli haulikon
laukaukseen, mutta ns. oman käden kautta. Se oli aika tavallinen
suomalaisen miehen tarina. Ensin tuli viina, sitten lähti vaimo, sitten
lähti ajokortti, sitten lähti työpaikka, sitten lähti asunto ja sitten
lähtikin henki.

Entinen perussuomalainen kansanedustaja Tony Halme kertoo muuten
kirjassaan työläisnyrkkeilijä Uusivirrasta sangen kunnioittavaan sävyyn.
Harmi, että kummallekin miehelle kävi huonosti. Jäi näkemättä heidän
välinen ottelunsa, jossa olisi ratkaistu se, että kumpiko voittamassa,
vallankumousko vaiko taantumus. Halmeen mukaan Euroopanmestari Uusivirran
haudalla oli hänen tietääkseen muistomerkkinä pelkkä keppi, jossa luki
hyvin pelkistetysti Uusivirta 1m X 2m.
Kommentit (1)

Kultainen leikkaus        22.09.2009, 19:31

Olinpa sekä Kuopion nuorison että miessukupuolen edustajana arkkipiispan
tilaisuudessa kuulemassa maanviljelijä-taiteilija Osmo Rauhalaa, joka
kertoi taiteen ja tieteen suhteesta. Eilinen hirvikuva onkin täyttä asiaa.
Rauhalan mielestä taiteen yhtenä tärkeänä tehtävänä on tiedonvälitys.
Hirvikuvassa välitetään nousevalle nuorisolle tieto siitä, että mikä on
hirven hengenlähdön paikka, elikkä mihin kohtaan pitää keihäällä ymmärtää
sohia.

Rauhalalla oli kiire. Puintihommat olivat kesken  ja kaurankuivatukseen
piti kiirehtiä. Minulla, joka olen visuaalisesti ainakin Suomen ellen koko
Pohjoismaiden lahjattomin, olisi ollut paljon kysyttävää, koska en
paljoakaan luennosta ymmärtänyt. Mielenkiintoinen asia oli esimerkiksi
tarina ns. kultaisesta leikkauksesta, joka lienee ihmiskunnan taiteen
keskeisiä asioita.

Rauhalan mukaan jo ihmisapinat valitsevat jokaöisen pesäpaikkansa
kultaisen leikkauksen periaatteiden mukaisesti asettuessaan yöpuulle.
Elikkä voisi päätellä, että kultaisen leikkauksen mukainen näkymä
miellyttää, koska sen periaatteiden kaltainen maisema  on miljoonien
vuosien aikana osoittautunut turvalliseksi nukkumaympäristöksi.

Tuosta taiteellisesta lahjakkuudestani vielä sen verran, että tietääkseni
olen ainoa, joka on Kärkkäälän kansakoulussa jäänyt laiskanläksylle
piirustuksesta. Vaahteranlehteni ei kovasta yrityksesta huolimatta
hahmottunut oikein ja Ville jätti minut jukertamaan sitä koulun jälkeen.
Eikä se onnistunut sittenkään. Vielä yli 40 vuoden jälkeenkin  valtion
virassa olen valitettavan harvoilla virantoimitustauoillani  yrittänyt
piirtää vaahteranlehteä, mutta vielä ei ole onnistunut.

Kommentit (2)

Lapinrauniot        21.09.2009, 18:38

Arkeologi Eeva Miettinen ihmetteli sitä, että vaikka Etelä-Savosta ja
Kainuusta on löytynyt paljonkin muinaisten esi-isiemme tekemiä
kalliomaalauksia, niin Pohjois-Savosta ei ole löydetty ainuttakaan. Hän
epäili, että meidän taideaarteemme piilevät vielä metsän kätköissä.
Alunperin maalaukset on tehty sileille  rantakallioille ja Pohjois-Savossa
maannouseminen on siirtänyt kuvat syvälle metsiin kauaksi rannoilta.

Niinpä pitääkin ruveta katselemaan metsäkallioita uusin silmin. Ennen
uskottiin, ettei Suomesta löydy maalauksia, mutta kun säveltäjä Sibelius
sata vuotta sitten löysi ensimmäisen, alkoi niitä tulla vastaan vähän joka
puolella. Kun hirvimiehet liikkuvat pian taas jahdissa, niin
katselkaapa löytyykö yllä olevan kuvan kaltaisia piirroksia.
Tarkkasilmäinen huomaa, että kuvan elukalla on lapaan merkitty
tähtäyspiste, ilmeisesti kysymyksessä oli aikansa opetustaulu
metsästäjänuorukaisille.

Vaikka maalaukset meiltä vielä puuttuvat, niin Kuopion ympäristöstäkin on
löytynyt lapinraunioita. Ne ovat vuosituhansia vanhoja kivikasoja, jotka
saattavat olla lappilaisten hautaröykkiöitä, taikka voivathan ne olla
jonkun muunkin kansan peruja. Kärkkäälänkin metsistä löytyy kivikasoja,
mutta ne liittyvät varmaankin kaskiviljelyyn. Ainakin Hopeakallion takana
olevat kiviläjät ovat kuulemma Askolan Askon kaskipeltojen ajoilta.

Kommentit (0)

15 vuotta ja vuodesta 2004 lähtien Kuopiossa. Sähköpostiosoitteeni on
etunimi@sukunimi.net

Haapio        20.09.2009, 18:33

Arkeologi Eeva Miettinen kertoi eilen myös haapioista. Haapio oli
kivikaudenmiehen BMV. Se on vieläkin upea vesiajoneuvo. Haapio tehdään
isosta haapatukista kovertamalla  ja veistämisen loppuvaiheessa aihio
tervan ja kuumentamisen avulla venytetään normiruuhta leveämmäksi. Se on
kaunis, kestävä ja hyväkulkuinen menopeli.

Monet kansalaisopistot ovat ottaneet haapion valmistuksen
kurssiohjelmaansa. En keksi yhtään kappaletta syitä, miksei myös
Kärkkäälässä järjestettäisi haapionveistokurssia. Muistelen, että myös
Pörsänmäellä toimi jonkinlainen veneenveistopiiri, joka talven
intensiivisen työskentelyn jälkeen sai valmiiksi ryhmätyönä tehdyn
veneentapin.

Äsken opin sen, että ihminen voi tulla onnelliseksi napinpainalluksella.
Olen huolestuneena seurannut teksti-tv:ltä Veikkausliigan kierrosta.
Aluksi näytti tosi pahalta, mutta sitten yhden napinpainalluksen jälkeen
tulikirjaimilla rävähti tulostaululle, että Jyväskylä häviöllä niukasti,
Rovaniemi häviöllä selvästi ja Kups maalilla voitolla vieraskentällä
vahvaa Mypaa vastaan ja mikä upeinta oikeudenmukainen erotuomari on ajanut
mypalaisen kentältä. Olen nyt onnellinen ihminen. Kups jyrää kuten myös
Kalpa!

Kommentit (0)

Ruuhet        19.09.2009, 18:12

Olen hillittömän utelias ihminen. Kaikki muu kiinnostaa paitsi lainoppi,
jota kohtaan en ole koskaan tuntenut vähäisintäkään mielenkiintoa, vaan
pelkästään inhoa. Tänään poikkesin uteliaisuuttani Miettisten sukuseuran
avoimeen tilaisuuteen Korttelimuseolle kuuntelemaan Eeva Miettisen
esitelmää.

Kuten aiemminkin olen kertonut, niin Savossa suoritetuissa tutkimuksissa
on paljastunut, että Aatami oli Miettisiä ja Eeva Korhosia. Eeva-nimi
näyttää säilyneen suvussa. Eeva Miettinen on arkeologi ja hän kertoi
Pohjois-Savon muinauskaivauksista. Ja senkin hän paljasti, että koko
suomalainen arkeologia on pitkälle Miettisten suvun käsissä.

Eeva Miettinen on tekemässä väitöskirjaa ruuhista. Mikäpä onkaan tänä
päivänä sen tärkeämpi ja mielenkiintoisempi asia, kuin hallita hyvä
ruuhentekotaito. Väitöskirjan tekemistä varten hän kaipaa  ilmoituksia
löydetysitä ruuhista. Hänellä on huutava ruuhipula. Nyt voisivat
kärkkääläiset terhistäytyä.

Kauppisen Pekka tietää ruuhen Suolammesta, Jussilan Matti Moskulasta ja
muistaakseni Pöngän pihallakin oli ennen koristeena ilmeisesti
Pöngänlammesta nostettu kaksipuinen tappiliitoksilla tehty ruuhi. Ja
Kakkisensalolla on kaksi kappaletta Ruuhilampia, kai sieltäkin jotain
löytyy. Ilmoitelkaapa ruuhitiedoistanne sähköpostilla
osoitteeseen eeva.miettinen@oulu.fi.

Olisi mielenkiintoista selvittää Kärkkäälän ruuhien ikä. Se voi kuulemma
vaihdella 60 vuodesta 6000 vuoteen. Vedessä puu säilyy hyvin. Eeva
Miettinen kertoi, että 6000 vuotta vanhoissa liistekatiskoissakin voivat
vielä tuohet olla ihan tuoreen oloisia. Kotikylänkin ruuhet voivat olla
muinaisten  lappalaisten veistämiä. Heitä ilmeisesti liikkui Sisä-Savossa
vielä 1600-luvulla.

Kuopiolainen professori ”Isokeisari” Lampen kertoi 1930-luvulla
ilmestyneessä kirjassaan, että vielä hänen vaarinsa oli poikasen törmännyt
Hämeessä vanhaan pappaan, joka vielä muisteli Nilakan keltamahaisia
lahnoja. Elikkä hämäläiset kalamiehet olivat eukkojaan paossa Sisä-Savon
erämaissa vielä 1700-luvun loppupuolella.

Kommentit (2)

Kekkoset        18.09.2009, 20:59

Ihan tuli hukattu nuoruus mieleen, kun näin paikallisen urheiluliikkeen
ikkunassa kuvan tossut. Kuten ennenkin olen todennut, Kuopio on
kauppakaupunki. Minulla oli juuri tuollaiset  tasan 30 vuotta sitten. Ne
olivat silloin ihan hyvät ja lujat, mutta huomattavan hintavat lenkkarit,
alansa ehdotonta huippua. Nuo kantojen juoksuturvallisuutta lisäävät
heijastimet ovat syöpyneet iäksi lähtemättömästi mieleeni.

Karhun ikivanha malli on siis näköjään otettu Kiinassa ainakin hetkeksi
uudestaan tuotatoon. Ihan hyvät ne ovat jalassa vieläkin, vaikka
maksoivat vain 29,90 eli neljänneksen siitä, mitä nykyiset hyvät
tossut. En osaa vielä ottaa kantaa, ovatko ne myös yhtä paljon huonommat.
Muutama päivä ostamiseni jälkeen ne lähtivät jo 20 eurolla ja luulen,
ettei niitä enää ole pitkään myynnissä.

Jotenkin on mieleeni jäänyt, että nämä jalkineet liittyvät jotenkin
presidentti Kekkoseen. Olisiko niin, että Urkkikin ulkoili ne jalassa ja
sekin on siis syöpynyt iäksi lähtemättömästi mieleeni. Karhun kannattaisi
huomioida asia markkinoinnissaan ja nimetä uusvanhat jalkineet vaikka
Urkeiksi. Minäkin huomaan välillä ikävöiväni niitä aikoja, jolloin
Kekkosen, Brezhnevib ja Nixonin kaltaiset suurmiehet huolehtivat kansojen
asioista ja minäkin olin nuori ja lupaava. Silloin mualiman kirjat eivät
olleet vielä sekaisin.

Kommentit (0)

Huumorittomia miehiä        17.09.2009, 19:25

Huumorirunoilija Kalle Väänänen osallistui siis laillisen
yhteiskuntajärjestyksen palauttamiseen Savitaipaleen rintaman sotaoikeuden
jäsenenä. Vielä tätäkin vastuullisempi velvollisuus kohtasi runoilija V A
Koskenniemeä. Internetistä löytyvien tietojen mukaan hän oli peräti
Suomenlinnan vankileirin teloitustoimikunnan jäsen, mitä se sitten
käytännössä tarkoittaakaan. Tuskin kuitenkaan mitään miellyttävää.
Professori Koskenniemi tunnettiinkin myöhemmin vakava- ellei peräti
raskasmielisenä runoilijana.

Jos asiantuntijoiden mukaan Kilven Alastalonsalissa on ykkönen ja Lehtosen
Putkinotko kakkonen, niin epäilen, että Maiju Lassilan Tulitikkuja
lainaamassa on sitten kolmonen maamme romaanitaiteen rankingissa. En tiedä
oliko runoilija  Koskenniemi mukana, kun Maiju Lassila ammuttiin. Ihan
hyvin on saattanut olla ainakin seuraamassa tätä kulttuuritekoa, jonka
yksityiskohdat ovat ainakin minulle hämärän peitossa. Tosin Lassilan
kohdalla ei maltettu odottaa Suomenllinnan virallista teurastuspaikkaa,
vaan hänet ammuttiin jo mereen matkalla Suomenlinnaan. Koskenniemen ja
Lassilan tapaamisessa olisikin oiva gradunaihe jollekin kirjallisuuden
opiskelijalle.

Koskenniemi ei ollut suinkaan ainut kirjailija, joka osallistui
sisällissodan teloituksiin henkilökohtaisesti.  Muistanpa itsekin pentuna
innolla lukeneeni Kyösti Vilkunan hyvin toiminnallisia historiallisia
poikien seikkailukirjoja. Niissä lyötiin kovasti ryssiä lihoiksi. Vuoden
1918-tapahtumissa Vilkunalla oli oivallinen tilaisuus kokea omakohtaisesti
jännittäviä seikkailuja ja niistä hän jossain yhteydessä julkaistuissa
kirjoituksissaankin kertoo. Vilkuna oli hyvin innokas tappamaan ryssiä ja
punikkeja. En tiedä, katuiko mies myöhemmin, mutta muistelen kuitenkin,
että vähän sisällissodan jälkeen häneen ”aseensa laukesi sitä
puhdistettaessa” kohtalokkain seurauksin.

Vilkunan tapainen kohtalo taisi olla myös tästä Wikipedian linkistä
löytyvällä kirjailija-runoilija Erik
Grotenfeltillä http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_Grotenfelt. Kun asiaa
tarkemmin ajattelee, niin näissä edellä mainitsemissani tapauksissa ei
olisi pelkästään aihetta graduksi, vaan väitöskirjankin ainekset olisivat
olemassa.

Kommentit (0)

Huumorimies        16.09.2009, 19:12

Tuosta eilen mainitusta Kalle Väänäsestä syntyy mielikuva leppoisesta
huumorimiehestä, mutta epäilen, ettei tämä ole koko totuus. Muistelen
jossain törmänneeni tietoon, että sisällissodan aikaan hän olisi toiminut
jossain Etelä-Karjalan suunnalla kenttäoikeuden jäsenenä. Ja siellä
Lappeenrannan puolessahan sitten tapahtui vähemmän humoristisia asioita.

Olisi mielenkiintoista selvittää, että oliko Kalle Väänänen paikalla, kun
Lappeenrannan lähistöllä sijaitsevassa Rutolan kylässä annettiin
nappituomio kaikille kylän 44 miehelle varoitukseksi muille, kuten
tuomiossa todettiin. Heikki Hietamies on kertonut tapauksesta kirjassaan
Naisten talvi. Hietamies kertoo teoksessaan rutolalaisten elämästä
ensimmäisenä sodanjälkeisena talvena, jolloin jäljellä oli pelkkiä naisia,
siitä kirjan nimi.

Tai on tuossa edellisessä virkkeessä vähän liioittelun makua. Kyllä yksi
mies jäi henkiin. Hänetkin kyllä teloitettiin, mutta niin vain hän nousi
ensimmäisenä yönä ylös joukkohaudastaan päästä läpiammuttuna. Toiseen
kertaan häntä ei voitu mestata, koska kirjanpito olisi mennyt
sekaisin. Pitäisi selvittää, keskusteliko hän koskaan  tuomion täytäntöön
panneiden hutilusten kanssa tapauksestaan.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        101-105 / 715        Seuraava sivu >>
Ruuskasen Tuavetin akka        15.09.2009, 19:08

Hannu Väisäsen tilaisuus oli poikkitaiteellinen ja ratkiriemukas.
Finlandian voittaneessa kirjassaan Väisänen kertoo, kuinka hänen
aliupseeri isänsä taiteellinen luovuus pyrki väkisinkin
pulppuamaan esille. Isä kirjoitteli pöytälaatikkoon  runoja ja halusi
välttämättä niitä myös lausua, jos vain siihen avautui pienenkin
tilaisuus. Hänen neljä poikaansa häpesivät silmät päästään ja yrittivät
anella, ettei rakas isä vain taas menisi nolaamaan itseään.

Hannu Väisänen näyttää perineen isänsä geenit. Hän luki tietenkin otteita
kirjoistaan, esitteli kuviaan ja lisäksi tämä oikeasti suuri taiteilija
myöskin halusi laulaa ja lausua runoja eikä kukaan estellyt. Tällä
hetkellä miehen ykköskieli on ranska. Hän on kääntänyt Tapio Rautavaaran
Sinisen Unen ranskaksi, mutta esitti sen kuitenkin tällä kertaa suomeksi
ja hyvin lauloikin.

Väisäsen mielirunoilija on kuulemma Kalle Väänänen ja hän sai ikuisen
trauman, kun ei päässyt koulun kevätjuhlassa esittämään  runoa
Pyykkirannalla, vaikka halut olivat kovat. Niinpä hän korvasi puutteen
Kuopion keikallaan  ja lausui näytteen runosta täydellisellä savolla.
Harmi, ettei lausunut  runoa Yö Ruuskasen  torpassa. Siinähän muistaakseni
sattuvasti sanotaan, että ”ja kaekki, mitä näkkyy Tuavetin Takkoo,
on tämän Tuavetti Ruuskasen akkoo…”

Kommentit (0)

Pörsänmäen poikia        14.09.2009, 18:45

Kirjakantin tapahtumista oli suosituin sekä kuvataiteilijana että
kirjailijana kunnostautuneen Hannu Väisäsen esiintyminen
kaupunginteatterin aulassa. Väisänen itse on varttunut Oulun kasarmin
varjossa, mutta miehen sukujuuret kiertyvät Savoon Lapinlahden Pörsänmäen
kylälle. Ja sieltähän moni muukin yhteiskunnallinen vaikuttaja ja
merkkihenkilö on kotoisin; ainakin Jaakko Tepon tarinoiden mukaan.

Ensiksikin Toivo Ryynänen, poikamies jo kolmannessa polvessa, joka
Pörsäjärvellä uistellessaan muisteli Pamelaa ja fantasioi tämän saamisesta
mopetinsa tarakalle. Topi on musiikkimiehiä. Hän harrastaa
nestekaasukitaran soittamista.

Kulttuuriharrastuksen lisäksi Ryynäset  olivat myös kovaa urheilusukua.
Itse Topi, vaikka invalidimies onkin, pääsi kerran yrittämään
jalkapallo-ottelussa rangaistuslaukauksen suorittamista. Se tosin
epäonnistui, pallo ei mennyt pömpeliin, mutta puujalka meni ja vallan
ylähirren  kautta. Topin veljenpoika Hartti Ryynänen kunnostautui  sen
sijaan kestävyysjuoksijana. Hän voitti suvereenisti Pörsäjärven
ympärijuoksun. Tosin dopingtestissä oli epäselvyyksiä, koska tarkoitukseen
varatusta sinkkiämpäristä suli pohja.

Ryynästen naapurissa Pörsänmäellä asuu Veikko Ryynänen. Hänhän törmäsi
joskus pitkospuilla karhuun ja kun ei muutakaan voinut, alkoi puristamaan
petoa niskasta. Kohta elukka joutuikin pyytelemään, että ”elä hyvä mies
purista”. Tapaus osoittaa, että karhukin oppii puhumaan, jos on oikein
kova paikka.

Muuten Jaakko Tepon mukaan Pörsämäellä on myös yksi menestyvä poliitikko,
nimeltään  Kauppinen. En tiedä onko sattumaa, mutta myös Suonenjoen
Kärkkäälän kylällä on samanniminen johtava poliitikko. Kun Pörsänmäen
Kauppinen, peräti kunnan rakennuslautakunnan jäsen, sairastui, niin
lautakunta päätti äänin 4 – 3 toivottaa potilaalle pikaista paranemista.
Kaksi lautakunnan jäsentä äänesti tyhjää.

Kommentit (0)

Megatsunami        13.09.2009, 17:26

Innokkaat urheilumiehet paljastavat laaja-alaisuutensa. Eilisissä
kommenteissa lupaava Joutsenon Kullervon suunnistaja Tuomo Vesikko
(muistaakseni mm. nuorten Jukolan viestin voitto) suhtautui perustellun
kriittisesti tulevaan maailmanloppuun.

Tuomo ei ole yksin ajatuksineen. Pentti Linkolakin piti Isomäen ennusteita
liian synkkinä. Lisäksi Linkola tuomitsi myös Isomäen romaanien
seksuaalikuvaukset liian tylsinä. Risto Isomäki, joka on yksi maamme
viisaimmista miehistä, on ennen kaikkea tiedemies ja tieteiskirjailija.
Romaanikirjailijana hän ei ole kovin hyvä, koska hyvä tiedemies ei ole
hyvä jutunkertoja eikä hän osaa valehdella, kuten kunnon
romaanikirjailijan pitäisi.

Pari vuotta sitten Isomäki julkaisi kirjan Sarasvatin hiekkaa  ja se oli
hyvin ajankohtainen teos, koska juuri niihin aikoihin suomalaiset oppivat
tuntemaan sanan tsunami. Suomi on niin pieni kansa, että lähes jokaisen
perheen tuttavan tuttavapiiristä meni joku Thaimaan katastrofissa.
Minunkin kaksi tuttavan tuttavaa hukkui ja yksi sukulaismies pelastui,
koska oli perinyt Könösten juoksijageenejä ja ehti aaltoa pakoon
viidakkoon.

Isomäen tieteisromaanin megatsunami syntyi yllättävästä syystä.
Napa-alueen jäiden sulaminen aiheutti valtavan jääkannen romahduksen, joka
synnytti sellaisen hyökyaallon, että se melkein hukutti koko syntisen
maailman mm. kaikkine ydinvoimaloineen. Muuten Thaimaan tsunamin suuri
onni oli se, ettei alueelle suunniteltua hyötöreaktoria vielä oltu
rakennettu. Jos olisi ollut, niin Tshernobylin onnettomuus olisi ollut sen
katastrofin rinnalla pelkkää verryttelyä.

Kirjakantin tilaisuudessa Isomäki myönsi olleensa väärässä toerioidensa
suhteen. Napajäätiköt sulavatkin paljon hänen laskelmiaan nopeammin.
Näemme kuulema pian ensimmäisen kerran miljoonaan vuoteen Pohjoisen
Jäämeren kokonaan sulana.  Kyllä on mualiman kirjat sekasin.

Kommentit (0)

Laitetahan kuntohon        12.09.2009, 18:41

Kirjakantin yhtenä esiintyjänä oli vahvasti heinolalaistaustainen
ekologinen tieteiskirjailija Risto Isomäki. Hänen isänsä Heikki on
Reumalla professorina ja ymmärtää muutenkin lääketieteestä. Kerran hän
kirjoitti Itä-Hämeeseen jutun veridopingista ja hänen asiaa
koskevista laskelmista päättelin, että kunnolla tehty punasolutankkaus
lisää suomalaisen kestävyysjuoksijan nopeutta kaksi minuuttia kymmenellä
kilometrillä. Myös käytännön urheiluelämän vertailut eri
vuosikymmeniltä osoittavat asian näin olevan.

Risto Isomäki totesi alustuksessaan, että Telluksen tilanne on täysin
katastrofaalinen. Jos mitään ei tehdä, niin Siperian ikirouta ja Jäämeren
metaaniklatraatit sulavat nopeammin, mitä hän on pelännyt  ja me
kärvennymme, kun kasvihuoneilmiö alkaa ruokkimaan itseään.

Itse en ole noin pessimisti. Itse uskon, että kun jokaisella tyrannilla ja
jokaisella itseään kunnioittavalla terroristijärjestöllö alkaa olla
ydinase hallussaan, niin pientä osaa niistä myös käytetään ennemmin tai
myöhemmin. Kyllä tämä ihmislaji niin on niin hullu. Siitä seuraa muutaman
vuoden kestävä hirmuinen pakkastalvi. Ei me kärvennytä vaan jäädytään.

Isomäen tilaisuutta vaiteliaana ja mietteliään näköisenä seurannut
peräseinäjokelaistaustainen kirjailija Matti Mäkelä pyysi lopuksi
puheenvuoroa ja heti sen myös sai. Hän totesi, että meillä on tietoa ja
taitoa sekä huimaa vauhtia kehittyvä  huipputekniikka käytössämme ja
lisäksi myös rauhalliset yhteiskunnalliset olot, joten  hän uskoi, että me
porukalla  pannahan asiat kuntohon. Eteläpohjalaiset ovat aikaansaapia
talkooihmisiä.

Kommentit (3)

Noutaja        11.09.2009, 18:55

Vanhan miehen humeettirasia on alkanut sassaroimaan. Tietenkin eilen
mainittu Vehmasmäen masto on 318 metriä korkea eikä 170, kuten
erheellisesti väitin. Olenhan minä niin monta kertaa sen ohi kulkenut,
että olisihan tietenkin  pitänyt huomata, että 318 metrinen se on eikä 170
metrinen.

Tuosta Matti Karttusen ja Jouko Tyyrin kuntoiluharrastuksesta sen verran,
että se huipentui kaverusten suorittamaan Santiego De Compostellon
pyrähdykseen. Tämä Espanjan luostarivaellushan on yli 700 kilometriä.
Tyyri jaksoi puoliväliin ja sitten tulikin noutaja ihan oikeasti.
Se tapaus kannattaa kaikkien yli-ikämiesurheiljoiden pitää mielessään
opiksi ja ojennukseksi.

Voimistelunopettaja Matti Karttunen n. 150 cm on ehkä parhaiten
kunnostautunut lentopallon parissa. Kuopion Lyseon roikaleista hän
koulitsi joskus 70-luvulla sellaisen porukan, että se voitti jonkinlaisen
koulujen Euroopan mestaruuden. Porukassa pelasi muistaakseni pari
Parkkaliakin.

Loppuottelussa vastustaja oli lähellä jäädä pisteittä. Vanhojen sääntöjen
aikaan lumieriäkin vielä nähtiin.  Voimisteluopettaja Karttunen kertoo
muistelmissaan, että voiton jälkeen hän kävi noutamassa pojilleen
viinipullot. Hän siis kantoi jonkinlaisen kokonaisvaltaisen
kasvatusvastuun pojistaan.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        106-110 / 715        Seuraava sivu >>

Suomi-Ahvenanmaa        10.09.2009, 20:35

Eilen taas muistui karvaasti mieleen edesmenneen  Jouku Tyyrin toteamus
siitä, ettei jalkapallo sovi Suomeen ja että Keskuskentän tilalle voisi
rakentaa tornitaloja. Mutta maajoukkueemme loppujen lopuksi venyi
erotuomarin suosiollisella avustuksella 1 – 1 torjuntavoittoon suurta ja
mahtavaa Liechtensteinia vastaan. Kauhulla odotan päivää, jolloin
Ahvenanmaa saa Fär-saarien tapaan edustusoikeuden kansainvälisiin pelehin.
Ahvenanmaa saattaisi olla kova vastus Suomelle.

Muuten Jouko Tyyri ei ollut mikään urheilua inhoava kulttuuritoimittaja,
vaan itsekin innokas kuntoilun harrastaja. Asiasta todisti hänen hyvä
ystävänsä voimistelunopettaja Matti Karttunen. Matin jutuista sain vähän
käsityksen, että miehet, jotka olivat politiikasta niin eri mieltä, ettei
heidän kannattanut siitä edes riidellä, sekä urheilivat että joivat viskiä
mielellään yhdessä. Parempi tietenkin, että urheillaan ja juodaan viskiä,
kuin että vain juodaan viskiä.

Kerrankin noin 30 vuotta sitten, kun kaverukset olivat kipittäneet
Kuopiosta Karttulaan noin maratonin verran  ja joivat sen kunniaksi
viskiä, Tyyri uskoitui Karttuselle asialla, jota ei saanut ikimaailmassa
koskaan missään  kenellekään kertoa. Tyyri, jolla oli suhteita huipulle,
tiesi, ettei Kekkonen enää ollut tolkussaan ja valtakunnan mahtavin
mies oli Kalevi Sorsa. Mutta ei jaksanut Karttunen kuin 30 vuotta kantaa
salaisuutta sisällään, vaan paljasti yllättävän tiedon Kirjakantin
tilaisuudessa.

Muuten Tyyri oli taustaltaan helsinkiläinen herrasnulikka, joka nuorena
miehenä sattui kiipeämään Pellesmäen muistaakseni 170 metriä korkeaan
radiomastoon ja päätti sen jälkeen ryhtyä savolaiseksi. Ilmeisesti kysymys
ei ollut välttämättä mahtavan maiseman vaikutuksesta, vaan siitä, miten
hän huomasi äidin puolen sukunsa omistavan alueella metsiä tuhansia
hehtaareja. Tyyri laskeutui mastosta ja liittyi Savolaiseen osakuntaan.

Itse sen sijaan 10. polven rotupuhtaana savolaisena kirjoittauduin
Hämäläiseen osakuntaan, koska Hämiksen ruokalassa hernekeitto maksoi vain
viisi markkaa. Se oli aika ovela veto.

Kommentit (4)

Unkka        09.09.2009, 19:22

Tapio Rautavaaran muistelmista ilmenee, ettei eilisen jutun
lentopalloilija ole ainut henkirikokseen syyllistynyt huippu-urheilija.
Vastoinkäymisiä elämässään oli myös 30-luvun lopun väkivahvalla
moukarinheittäjällä Uuno Veirilällä. Talvisodan alla hän heitti lajissaan
maailman kärkituloksen ja oli siten seuraavan kesän olympialaisten
ennakkosuosikki. Kisat jäivät pitämättä, sillä maailman nuorisolla oli
silloin muuta tekemistä.

Veirilä oli värikäs urheilija, joka noudatti Suomen valtakunnan
lainsäädäntöä vain soveltuvilta osin. Moukariuransakin hän aloitti
paikassa, jossa olivat ikkunoissa sepän takomat kartiinit ja jossa riimun
päässä olevia rautakuulia oli helposti saatavilla. Niinpä
moukarinheittoharrastus oli perusvahvalle jässikälle luonteva valinta.
Tietääkseni mies kärsi linnatuomion peräti miestaposta. Sen seurauksena
ulkomaille suuntautuneita kilpailumatkojakin häiritsi
kansalaisluottamuksen puuttuminen.

Nykyään suomalainen asenneilmasto antaa anteeksi vakavatkin rikoset, mutta
seuraava rikos on kyllä sovittamaton. Kerran ”Unkka” oli
kilpailumatkallaan majoittunut paikalliseen matkustajakotiin. Kuuman sään
vuoksi hän riisuuntui ilkosilleen ja tilasi tarjoilijaneidiltä
virvokkeita. Tämä ei kuitenkaan siveellisenä henkilönä suostunut tuomaan
tarjotinta sisälle huoneeseen.

Kätensä neiti kuitenkin ojensi oven raosta periäkseen maksun. ”Unkka”
reklamoi palvelun laatuun välittömästi. Rahan sijasta hän työnsikin
ojennettuun käteen pippelinsä. Moukarimies joutui välittömästi etsimään
uuden kortteerin. Teko täyttää törkeän seksuaalisen häirinnän
tunnusmerkistön ja siitä saisi näyttävät ja äärimmäisen tuomitsevat
lööpit iltapäivälehtiin.

Kommentit (1)

Olen järkyttynyt        10.09.2009, 20:32

Eilen repäisivät iltapäivälehtien lööpit: ”Olympiaurheilijlle tuomittiin
murhasta elinkautinen”. Asia ei kiinnostanut sen vertaa, että olisin
luopunut syvästä vakaumuksestani ja ostanut jomman kumman julkaisuista.
Sen sijaan yritin äsken löytää netistä tietoa tapauksesta. En löytänyt.

Mutta sen sijaan löysin tämän jutun
(http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2305&start=45 ) ja olen
suurena lentopalloilun ystävänä syvästi järkyttynyt.  Muistan tämän
vaimonsa ampujan hyvin. Hän oli aikoinaan savolaisen lentopalloilun
kirkkaimpia tähtiä ja mikäli oikein muistan, hän edusti jossain vaiheessa
myös Pieksämäen Nuorten Miesten Kristillistä Yhdistystä, joka ei ehkä
sittenkään ole vaikuttanut miehen myöhempään elämään kuten luulisi.

Muuten enpä ole nähnyt tästä Tampereen tapauksesta Kuopion lehdissä mitään
mainintaa, vaikka kytkökset tänne ovat ilmeiset. Se on hyvä se. Joistain
asioista on parempi hienotunteisesti vaieta.

Kohta alkaa netistä näkyä lentopallo-ottelu Suomi-Bulgaria. Katson sen
kaikesta huolimatta.

Kommentit (0)

Priorisointia        07.09.2009, 18:48

Eilen piti priorisoida asioita. Kirjakantin tärkein tilaisuus jäi väliin,
koska sorruin katsomaan jääkiekko-ottelua. On harvinaista herkkua, kun
Suomi murskaa Ruotsin. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan
vastustajan totaalinen nöyryyttäminen. Sellaisia tapahtumia nähtiin eilen
peräti kaksi kappaletta.

Merkillinen kansallissielutieteellinen ilmiö on se, että kun
ruotsalainen tulee vastaan, niin meikäläinen käy kimppuun hullunkiilto
silmissä ja yleensä voittaa parempansa. Niin kävi eilen jääkiekossa, kun
vastassa oli Ruotsi. Mutta  lentopallossa ei niin käynyt, kun vastassa oli
Venäjä.

Venäjän lentopallomaajoukkue oli ollut männä viikolla hätää kärsimässä
sekä Viroa että Hollantia vastaan, jotka molemmat ovat Suomea huonompia
joukkueita. Mutta kun meikäläiset pelasivat itäistä naapuria vastaan, ei
kentällä nähty minkäänlaista yritystä. Suomalaiset olivat jo etukäteen
päättäneet, ettei niille mitään voi, kyllä ne jyrää meitin. Varmaan
kannaksen suurhyökkäyksen muisto on kansallisessa alitajunnassamme ja niin
meidät taas jyrättiin.

Olivatkohan venäläisten riveissä samat pelaajat, jotka kävivät minulle
jonkun täysin tuntemattoman siperialaisporukan väreissä viime talvena
Kuopio-hallilla pelaamassa Sampoa vastaan. Miehet olivat järkiään noin 210
cm pitkiä ja vantteria. Iskulyönnit olivat sellaisia, että olin
päätykatsomossa jo ottamassa silmälasit piiloon taskuuni, kun pelkäsin
niiden hajoavan, kalliiden 42 euron lasien.

Muistanpa muuten käsipallon EM-loppuottelun noin kymmenen vuoden takaa.
Kaksi sekunttia ennen loppua Venäjä johti Ruotsia vastaan maalilla, Ruotsi
tasoitti viime sekunnilla. Seurasi jatkoaika, jonka  viimeisillä
sekunneilla Ruotsi tasoitti pelin. Seurasi lisäjatkoaika, jonka
viimeisellä sekunnilla Ruotsi taas tasoitti.

Lopuksi tietenkin seurasi lisälisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla
läntiset Hannu Hanhet sitten tietenkin tekivät voittomaalin, vaikka
kaikkien suomalaisten sympatiat olivat varauksetta piskuisten Venäjän
poikien puolella.

Kommentit (0)

Rasvamaksa        06.09.2009, 18:45

Välirauhan aikana Suomessa järjestettiin keräys, jolla kansalaisten
lahjoittamilla kultasomuksilla pyrittiin hankkimaan lentokoneita
armeijalle.  Lahjoittajat saivat tilalle rautasomukset, joissa oli joko
hakaristi- tai ruusukekuvio. Itselläni on jostain syystä
ruusukevaihtoehdot.

Lasse Lehtinen kertoi viime syksynä ilmestyneessä romaanissaan Siivetönnä
en voi lentää, että sormukset sulatti harkoiksi eräs kuopiolainen
kultaseppä ja pian tämän jälkeen alettiin kaupungissa huhuta, että
kyseinen kultaseppä olisi rakennuttanut keskustaan ison kivitalon.

Tämä ei ole ainut kummallisuus kultasormuskeräyksessä. Lahjoituksilla ei
nimittäin ostettu yhtään hävittäjää, vaan varat sijoitettiin Sveitsin
pankkiin mahdollisen tulevan pakolaishallituksen toiminnan
rahoittamiseksi, joka tietysti oikein olikin.

Eilen minulla oli tilaisuus kysyä kirjailija Lehtiseltä, että mikäs
kuopiolainen kivitalo on sormusrahoilla rakennettu. Lehtinen ei suostunut
paljastamaan tietojaan, vaan kertoi, että kysymyksessä oli pelkkä
pahansuopainen juoru. Mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, että kyllä
jonkun Kuopion kivitalon seinään olisi saatava pronssilaatta tapauksen
muistoksi.

Harmitti, ettei minulla ollut tilaisuutta kysyä vielä sitä, että oliko
Lahtisen muistelmateoksessa nimeltään Luotettavat muistelmani, kerrottu
tapaus SKDL:n iisalmelaisesta kansanedustajasta Veikko Rytkösestä täysin
luotettava.

Kerran Rytkönen oli parlamentaarisen valtuuskunnan jäsenenä
Pohjois-Koreassa. Siellä suomalaisille tuli tilaisuus tavata myös Suuri
Johtaja Kim Il Jong. Mutta ennen kuin he pääsivät kättelemään Suurta
Johtajaa, valtuuskunnan jäsenet joutuivat perusteelliseen
lääkärintarkastukseen.

Eräs valkotakki, joka oli painelemassa kansanedustaja Rytkösen maksan
seutua, muuttui äkkiä mietteliään näköiseksi ja hälyytti paikalle koko
lääkärikomission. Sitten suuri joukko pieniä valkotakkisia miehiä paineli
tutkittavan maksaa huolestuneen oloisina. Mutta yläsavolaisen
kansanedustaja Veikko Rytkösen ilme ei värähtänytkään.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        111-115 / 715        Seuraava sivu >>
Tyyri        05.09.2009, 19:11

Kirjallisuus edistää maailmanmenon ymmärtämistä. Eilen Kirjakantin
tilaisuudessa puhuttiin edesmenneestä Savon Sanomien kolumnistista Jouko
Tyyristä. Hän oli huomattava toisinajattelija Kekkosen kauden
loppuvuosina. Eräs hänen suurista viisauksistaan oli se, että
maantietellisistä ja ilmastollisista syistä johtuen jalkapallo ei tule
Suomessa menestymään. Niinpä hän ehdotti, että Kuopion Keskuskenttä
rakennetaan täyteen tornitaloja.

Tyyrin mielipiteet muistuivat äskeisen Azerbaidzan-Suomi ottelun aikana.
Muistelen, että Azerbaidzania pidettiin ennen ottelua maailman huonoimpana
jalkapallomaana, joka ei ole vielä tehnyt otteluissaan yhtään maalia
puhumattakaan, että olisi voittanut jonkun pelin. Mutta äsken se oli
lähellä. Samalla Suomi olisi vankistanut asemiaan jalkapallomaiden
häntäpään valvojana. Onneksi voitettiin. Ollaan ehkä vain toiseksi
huonoimpia.

Eikä Kuopio ole maailman toiseksi huonoimman jalkapallomaan huonoin
jalkapallokaupunki, vaan ehkä toiseksi huonoin. Olin päivällä seuraamassa
Kupsin ja Ropsin A-junnujen pelin ja siinä vaiheessa, kun Kups johti
kenttätapahtumiin nähden ansaitusti ja ratkaisevan tuntuisesti 7-0,
jouduin poistumaan Lasse Lehtisen tilaisuuteen. Hän on juuri julkonut 31.
kirjansa. Minulla oli paljon kysyttävää Lehtiseltä.

Kommentit (0)

Talkootoimintaa        05.09.2009, 07:39

Jo perinteiseksi muodostunut Kuopion kirjakantti-tapahtuma käynnistyi.
Kirjallisuudentutkija Pekka Tarkka kertoili Joel Lehtosesta, joka
kytkeytyy jonkin verran myös tähän kaupunkiin. Minusta Lehtonen on Suomen
kirjallisuuden ykkönen.

Asiantuntijoiden mukaan Volter Kilven Alastalon salissa on vielä paras
suomalainen romaani, mutta veikkaan, että Joel Lehtosen Putkinotko tulee
sen vielä syrjäyttämään. Ja korostan, että kaikki,  jotka Suomessa ovat
yleensä  jotain lukeneet, ovat varmasti lukeneet myös Putkinotkon, mutta
ketään Alastalon ahmijaa en ole tavannut.

Joel Lehtonen oli yksi sääminkäläisen piian aviottomista lapsista. Tällä
oli niitä muitakin. Lehtosen äitiä voi varmaan luonnehtia vapaamieliseksi
naiseksi, mutta hänestä on luultavasti käytetty myös kansanomaisempaa
nimitystä. Kirjallisuuden professori Tarkiainen oli kuulema sitä mieltä,
että Lehtosella täytyy olla säätyläisgeenejä; tavallisen rahvaan lapsi ei
voi olla sellainen lahjakkuus.

Hän epäili Lehtosen isäksi kuopiolaisen pankinjohtaja Walleniuksen poikaa.
Mikäpä siinä, tässä suvussa oli paljon kirjallista lahjakkuutta. Hieno
eräkirjailija Martti Wallenius oli samaa sukua. Nuorempana Wallenius toimi
myös kenraalina, mutta sai potkut, kun muilutti presidentin ja alkoi
sitten elättää itsensä kirjoittamalla ja se on hyvä se.

Joel Lehtosen kotikylän Säämingin Haukiniemen kyläläiset ovat jyrkästi
erimieltä professori Tarkiaisen kanssa. Heidän mielestään Walleniusta ei
tarvittu, vaan kirjailijanero Joel Lehtonen on yksinomaan Haukiniemen
kyläläisten toimesta siitetty.

Kommentit (0)

Kolme veljestä        03.09.2009, 17:39

Ja pysytään edelleen eilisessä aihepiirissä. Oli erittäin
epätodennäköistä, että tästä kuvasta ilmenevä tragedia kohtasi jotakuta
suomalaista perhettä viime sodan aikana, mutta kuitenkin on erittäin
todennäköistä, että Kuopion kokoisen kaupungin sotilashautausmaalta löytyy
ainakin yksi tälläinen paikka hiljaiselle hetkelle. Muistelen, että
suomalainen sotilas palasi 87 %:n todennäköisyydellä hengissä
sotareissulta, joten kolmen veljeksen kuoleman todennäköisyys oli ehkä
prosentin luokkaa.

Löysin kuvan haudat pari viikkoa sitten, kun  kaupungissa järjestettiin jo
perinteiseksi muodostunut  opastettu tutustumisretki keskustan
hautausmaalle. Perinteiseen tapaan osanottajia oli paljon. Kuopio on
sikäli hyvä kaupunki, että mikä tahansa tilaisuus houkuttelee
väkeä kukkuramitoin paikalle. Savolaiset ovat tunnetusti uteliaisuuteen
taipuvaisia.

Kuopion hautausmaat ovat mielenkiintoisiasia paikkoja ennen kaikkea siksi,
että täällä lepää paljon maamme tieteen ja taiteen merkkihenkilöitä.
Selityksenä tälle ilmiölle on se, että täällä sijaitsee suuri ja maankuulu
Niuvaniemen mielisairaala .

Kommentit (3)

Oi muistatkos Emma        02.09.2009, 18:06

”Keskustas` on tori Kuopion, siellä tavaroo jos jonniinlaista on” sanotaan
laulussa ja tosiaankin viikonlopun rompetorilla oli myytävänä jopa tämä
Emma-pikakivääri, jonka kuva tavallaan liittyy eiliseen
maailmansotateemaan.

En ostanut Emmaa, vaikka kyllähän Kuopiokin alkaa olla niin rauhaton
kaupunki, että tuo vehje kainalossa saattaisi olla ihan perusteltua
liikkua varsinkin iltaisin puistoissa. Paljon puhutaan Venäjän-Karjalan
miesten alkoholiongelmasta, mutta viimekesäisellä pitkällä Karjalan
kierroksellani en nähnyt yhteensä niin paljoa juopuneita kuin mitä Kuopion
torilla yhtenä viikonloppuiltana.

Muuten sotahistoriasta vielä sen verran, että noita venäläisiä
sotasaalis-Emmoja oli sodan jälkeen maaamme puolustusvoimilla puolta
enemmän kuin kotimaisia Lahti-Salorantoja. Pitäisi selvittää, että
saatiinko niitä myös saksalaisilta, vai oliko ne kaikki tosiaan omia
sotasaaliita.

Kommentit (0)

Viimeinen kesä        01.09.2009, 18:33

Tämä kuva on ajankohtainen. Siinä on joukko Kärkkäälän miehiä ryhmäkuvssa
Kannaksen suurten sotaharjoitusten aikaan elokuun  5.-12. 1939.  Muistelen
Pöngän Veikon kertoneen, että kuva on napattu Utissa. Muutamalle
kuvan miehistä tämä kesä taisi jäädä viimeiseksi. Korholan Yrjö Korhosen
ja Pöngän Niilo Matilaisen tunnistan, mutta keitäpä ovat muut. Osaako joku
kertoa?

Muistelen isäni kertoneen, että tasan 70 vuotta sitten 1.9.1939, jolloin
Saksa hyökkäsi Puolaan, Korholassa oli puintitalkoot. Talkoosauna oli
lämmitetty niin kuumaksi ettei miesporukassa kenelläkään enää ollut
puhehaluja. Sitten Korholan Yrjö oli lausunut: ”On tyyntä nyt, ei tuule
nyt, kun tuuli nyt, on tyyntynyt”. Lienee muuten rautalampilaisen papin
pojan Pallen sen ajan iskelmäsanoitus, jonka sävel on jäänyt minulle
vieraaksi.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        116-120 / 715        Seuraava sivu >>
Hjk-ikoni        31.08.2009, 17:59

Loppujen lopuksi Suomi-Ruotsi maaottelu oli mukava ja inhimillinen
tapahtuma. Kun kuulassa kahden maailman johtavan urheilukansan edustajat
työntävät parhaimmillaan 18 metriä, heittävät kiekkoa vähän vaille 60
metriä, keihästä enimmillään 80.01 ja kymppi kipitetään puoleen tuntiin,
niin väkisinkin syntyy epäilys, että touhu on valtaosin rehtiä. Muutama
epäinhimillinen suoritus kisapäivien aikana nähtiin, mutta ne eivät riko
kokonaiskuvaa enkä nimiä mainitse. Nyt on palattu 60-luvun tasolle,
jolloin ei vielä tunnettu kemiallista sisäruokintaa.

Se kuitenkin harmittaa, että valitsin yleisurheilun enkä jalkapalloa. En
uskonut näkeväni tässä elämässä  sitä päivää, että Kups voittaa Hjk:n,
mutta niin vain eilen kävi. Ja Hesarinkin mukaan ihan ansaitusti. Olen
sitä mieltä, että kaikki vähänkin tärkeämmät ottelut pitäisi kuvata
nettiarkistoon ja halukkaat voisivat kohtuullista korvausta vastaan niitä
sieltä katsella. Ainakin ennen Kupsin A-junnujen pelien huippuhetket
löytyivät netistä, kiitos maalivahti Joonas Pöntisen isän.

Muuten tästä Kupsin kannattajien linkistä löytyy
kuva http://banzaiclub.ip-finland.com/viewtopic.php?t=1390 , jossa on
draamaa. Entinen Hjk-ikoni Atik Ismail seuraa siinä  kentän laidalla
eilistä peliä mielenosoituksellisen oloisena Kups-paita päällä. Lienee
protesti sille, ettei tämä Eurovaaliehdokas saanut keväällä mainostaa
itseään Hjk:n ottelussa.

Atik on maamme kaikkien aikojen neljänneksi paras pelaaja. Saattaisi olla
paraskin, mutta sairaus esti maailman huipulle nousun. Muistelmissaan mies
tunnustaa, että jo amatööriaikoina tuli ryypättyä, mutta
ammattilaisvuosista hän ei osaa sanoa, kun ei muista mittään.  Mutta nyt
mies on omalla alallaan, sillä hän toimii päihdetyöntekijänä Kuopiossa. Ja
työsarkaa riittää, koska jo Aapeli totesi romaanissaan, että tuo
väkijuomaongelma, se se on melkoinen ongelma tässäkin kaupungissa.

Muuten Atikin mielenosoituksen kruunasi se, että oma poika Pele Koljonen
teki mielenosoituksellisesti Kupsin voittomaalin isänsä entisen seuran
verkkoon.

Kommentit (0)

Pehmomiehiä        30.08.2009, 14:25

Ei ole enää Ruotsi-maaottelukaan niinkuin ennen. Pehmeitä ja kilttejä ovat
nykyiset Suomen miehet, verrattuina entisiin tosimiehiin. Samaa asiaa
valitteli jo Tapio Rautavaara muistelmissaan 30 vuotta sitten. Esimerkkinä
tosimiehestä hän mainitsee keihäänheiton pitkäaikaisen
maailmanennätysmiehen Yrjö Nikkasen ja tapauksen vuoden -46 Oslon
Em-kisoissa.

Niissä kisoissa Nikkanen jäi yllättäen hopealle. Kilpailun jälkeen
silloinen urheilujohtaja Urho Kekkonen naureskeli miehen suoritukselle.
Rautavaaralla oli täysi työ estää Nikkasta vetämästä tulevaa presidenttiä
turpaan keskellä täpötäyttä stadionia. Siihen olisi saattanut tyssätä
Kekkosen nousussa ollut poliittinen ura. Pukukopissa Nikkanen kaivoi esiin
punaviinipullon, painoi sen korkin oikean käden pikkusormella sisään.
Temppu, jota Rautavaara ei ole nähnyt kenenkään muun pystyvän tekemään.

Luulenpa, ettei nykyajan keihäsmiehistä ole moiseen. En jaksa uskoa, että
Tero Pitkämäki painaisi viinipullon korkin sisään pikkusormellaan tai edes
olisi valmis vetämään Matti Vanhasta turpaan. Tuo korkinpainajaiskilpailu
olisi muuten oivallinen ohjelmanumero Pihtiputaan keihäskarnevaaleille,
joissa ainakin muuten pyritään säilyttämään maamme keihäsperinteitä.

Kommentit (0)

Patton        29.08.2009, 19:29

Palataanpa vielä toissailtaiseen raskaaseen kalustoon. Sain nimittäin
luettua tänä vuonna ilmestyneen Antony Beevorsin kirjan Normandia 1944.
Halusin selvittää, että oliko amerikkalainen panssarikenraali George
Patton niin erikoinen ihminen kuin puhutaan. Mutta Beevor taitaa olla
perinteinen brittiläinen herrasmies, joka vaikenee sopimattomina
pitämistään asioista. En löytänyt kirjasta vastausta kysymykseen, pitikö
Patton todella joukoilleen paljon siteeratun kannustuspuheen ennen
H-hetkeä.

60-lukua luotaavasta Kutka-kirjajsesta löytyy käännös Pattonin puheesta,
joka lopussa huipentuu seuraaviin ohjeisiin, joilla osittain selitetään
myöhempää hippi-aatteen syntyä.
”Jos teihin osuu, te voitte silti vielä taistella. Sekään ei ole
paskapuhetta… Joka saatanan miehellä on oma tehtävänsä. Yhdenkään miehen
ei pidä ajatella vain itseään vaan myös kaveriaan, joka taistelee hänen
vierellään. Me emme halua pelkureita tähän armeijaan. Heidät pitäisi
nitistää kuin kärpäset. Jos he jäävät eloon niin he palaavat kotiin ja
siittävät lisää pelkureita. Naimatouhut pitää jättää niille jotka
taistelevat. Rohkeat miehet siittävät lisää rohkeita miehiä.

Painakaa tämä mieleenne miehet! Te ette tiedä, että minä olen täällä…
Näytetään niille saatanan saksalaisille. Minä tahdon, että ne saksalaiset
kusipäät nousevat takajaloilleen ja ulisevat: ”JEESUS KRISTUS! NYT SE
PERKELEEN KOLMAS ARMEIJA JA SE SAATANAN PATTON TULEE TAAS!””

Muuten nykyään työpaikkoja kiertelevät kaiken maailman konsultit
vakuuttamassa, miten fantastinen tiimi me oikein olemmekaan. Joskus
konsulttina saisi vaihteen vuoksi olla joku Pattonin kaltainen tyyppi,
joka voisi opettaa esimiehille kehittämäänsä ihan uudenlaista
sikajohtamis-ideologiaa.

Kohta Teemalla alkaa atomisodasta kertova elokuva Tohtori Outolempi.
Katsokaapa ihmeessä, siinäkin esiintyy muutama tyyppi, joiden esikuvana on
kenraali Georg Patton.

Kommentit (0)

Vain puolitoista kertaa        28.08.2009, 18:39

Se toissailtainen Sauli-Sailor-juttu vaivasi mieltä niin paljon, että
tarkistin tapauksen tiedot. Kyllä mielestäni suhteessa on mitä
luultavimmin oltu, koska elämänkertateoksessaan Sauli kertoo, että
eräänäkin aamuna Toni osoitti ikkunan alla olevaa Mercede 220
SL-urheiluautoa, jonka hän oli ostanut rakastetulleen. Mistä hän olisi
voinut tietää, ettei suomalaisella työläistytöllä ollut ajokorttia eikä
edes halua sen hankkimiseen.

Sauli korostaa, ettei hän ole ikinä osannut hyödyntää rahallisesti näitä
suhteita. Kuitenkin Saulin saavutusta Keski-Euroopan kovilla kilpakentillä
voidaan mielestäni yksilösuorituksena täysin verrata siihen, että Hannes
Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle.

Sitä epäilystäni näyttelijätähden myöhemmästä vapaamielisyydestä vahvistaa
Tuula-Liina Varis eräässä kirjassaan. Kun Pentti Saarikosken silloinen
vaimo, siis silloinen Tuula-Liina Saarikoski, paheksui näyttelijä Anneli
Saulille sitä, että tämä oli ollut hänen miehensä kanssa intiimissä
suhteessa, vähätteli Sauli tapahtunutta. ”Herrajumala, puolitoista kertaa
kaikkiaan, puolitoista kertaa!” Ja eihän puolitoista kertaa ole
tosiaankaan maininnan arvoinen asia.

Kommentit (0)

Raskasta kalustoa        27.08.2009, 18:47

Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurin kivinavetta on nykyään
yksi keskeisimmistä Karttulan Syvänniemen matkailunähtävyyksistä. Kahtena
viime kesänä navetassa on menestyksellä esitetty kansanparantaja Taavetti
Hanhinevan toiminnasta kertovaa näytelmää. Hanhineva yritti parantaa
varsinkin keuhkotautisia siihen aikaan, jolloin suomalaisia kuoli puolen
tunnin välein tuberkuloosiin. Tuskinpa Taavtin menetelmät olivat
paljoa tehottomampia kuin virallisen lääketieteen. Penisiliinin keksiminen
sitten varmaankin syrjäytti Hanhinevan vaihtoehto-opit.

Törmäsin toissapäivänä vanhaan syväniemeläiseen, joka joskus kertoi
minulle mielestäni uskomattoman tarinan siitä, että sota-aikaan
panssarivaunut olisivat ajelleet kylällä. Edelleenkin hän muisti asian
samalla tavalla. Mistään en ole löytänyt asialle virallista vahvistusta ja
edelleenkin kummastelen, että millä ihmeellä  ja mitä varten sellaiset
painavat vehkeet on tuotu kylälle, jossa ei ole rautatietä.

Vaikka onhan Syvänniemellä historiallista kokemusta raskaasta kalustosta.
1870-luvulla siellä liikennöi vähän aikaa valtava höyrytraktori, joka
saattoi olla maamme ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo. Annikki-nimisen
hökötyksen kävi sitten huonosti. Se putosi lautalta Saittajärven pohjaan
ja on siellä edelleenkin, vaikka olen sitä mieltä, että jonkun olisi
tehtävä jotakin laitteen nostamiseksi matkailunähtävyydeksi.

Kyläläiset paheksuivat aikoinaan Annikin masinistien juopottelevaista
elämää, mutta korostettakoon jälleen kerran, ettei alkoholilla ollut
osuutta Annikin uppoamiseen, vaan onnettomuus johtui siitä, että muudan
nuorimies harrasti lauttakuljetuksen aikana seurustelua veturin hytissä
neiti Loviisa Airaksisen kanssa kohtalokkain seurauksin.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        121-125 / 715        Seuraava sivu >>

Meidän vävypoika lähti        26.08.2009, 18:43

Ja suruviestit jatkuvat. Tänään saimme lehdistä lukea, että
talviolympialaisten historian toiseksi suurin sankari Toni Sailer on
kuollut 73-vuotiaana. Ihmettelen kuitenkin, ettei kansallemme ole kerrottu
siitä, miten lujin sitein hän kytkeytyi maahamme. Toni oli oikeastaan
meidän kaikkien vävypoika.

Nimittäin Savolaisen Annelin muistelmista ihan omilla silmillä luin sen
yllättävän tiedon, että kyllä sitä suhteessa oli varmaankin oltu joskus
noin  puoli vuosisataa sitten. Nykyään varmaankin puhuttaisiin, että tämä
Savolaisen Anneli, joka paremmin tunnetaan taiteilijanimellä Anneli Sauli,
eli avoliitossa ihan pitemmän aikaa Tonin kanssa. Se oli hyvä saavutus
Suomen tytölle, sillä Sailer oli Keski-Euroopassa lähes Matti Nykäsen
luokkaa oleva supersankari, jolla olisi varmasti ollut muitakin ottajia.

Sittemmin pari kasvoi erilleen ja he erosivat ystävinä. En oikein näitä
asioita kunnolla tunne enkä edes ymmärrä, mutta minulla on sellainen
mielikuva, ettei Anneli Sauli ainakaan ihan täysin ole jaksanut pitäytyä
yksiavioisuuteen myöhemmässä elämässään. Tonista en osaa sanoa mitään.

Eikä Sauli ole ainut Suomen plikka, jota on lykästänyt näissä asioissa.
Muistelen lukeneeni Mullikasta, että nelisenkymmentä vuotta sitten
italialainen olympiavoittaja ja Mäntyrannan kukistaja Franco Nones oli
kihloissa kuopiolaisen tytön kanssa. Tytön nimenkin muistan, mutta en
kerro. Ilmeisesti siitäkään suhteesta ei sen valmiimpaa syntynyt. Mutta
pitäisi tarkistaa, oliko Italian pojalla kihlattuja Puijon lisäksi myös
muilla maamme suurilla talviurheilupaikkakunnilla eli Salpausselällä,
Ounasvaaralla ja Rukalla.

Italiaanot ovat nimittäin vikkeliä näissäkin asioissa, ettei vain ole ihan
samanlainen geneettinen erityispiirre kuin alkoholismi ja väkivaltaisuus
meillä suomalaisilla.

Kommentit (0)

Hukkumisia        25.08.2009, 18:52

Teksti-TV kertoo, että entinen jääkiekkomaajoukkueen tähtihyökkääjä Erkki
Laine on löytynyt hukkuneena Ruotsalaisesta, jonka rannalla
ex-kotikaupunkini Heinola sijaitsee. Reilu kymmenen vuotta sitten samalla
suunnalla hukkui jääkiekkomaajoukkueen entinen  tähtipuolustaja Ilpo
Koskela, joka vuonna -71 ensimmäisenä suomalaisena valittiin MM-kisojen
tähtikentälliseen. Hänetkin löydettiin.

Sen sijaan vuonna -83 hukkunutta entistä seiväshyppääjää Valto Oleniusta
ei koskaan löydetty. Päijänteen vesistö on Heinolan puolessa sekä
syvä että kivinen ja siellä on myös pahoja virtauksia. Olenius oli
lahjakas seiväshyppääjä, muistaakseni Helsingin olympialaisissa viides,
mutta ennen kaikkea hänet tunnettiin aikoinaan erinomaisena valmentajana,
joka nosti suomalaiset seiväsmiehet maailman huipulle.

Tosin ensimmäisiä asioita, mitä lapsuudestani muistan, on se, että kylällä
ukot puhuivat siitä, kuinka suomalaiset kiinnittivät riman telineisiin
pihkan avulla. Ja kylän  kakaroiden kanssa kinattiin siitä, kumpi on
parempi seiväshyppääjä, Nikula vai Liston.

Muuten joskus vuosia sitten työpaikalla puhelin pirahti ja luurista
kuului, että ”täällä Nikulan Pentti, terve”. Hän soitteli ihan
työasioissa. Hän oli maakuntaliiton miehiä ja keräsi kuntien
vaalituloksia.  Silloin uskoin johdatukseen, koska juuri vähän ennen
olimme työpaikan kahvipöydässä pohtineet suomalaisurheilijoita, jotka ovat
voittaneet SM:n täysin erilaisissa lajeissa ja olin keksinyt Pentti
Nikulan nimen. Hän voitti aikoinaan myös sokerijuurikkaanharvennuksen
Suomen mestaruuden. Onnittelin miestä siitä ja häntä huvitti asia
suuresti.

Muuten Ruotsalainen on paha ja petollinen järvi. Puhuttiin, että  maamme
olympiahistorian painavin mieskin (n. 150 kg) putosi hiihtolenkillä
yllättävään sulaan virtapaikassa. Mutta niin hän vain nousi painonnostajan
voimillaan avannosta sukset jalassa, vaikka monen miehen virta oli
painanut niillä main heti jään alle ilman suksiakin.

Kommentit (0)

Karhumäen kenttä        24.08.2009, 18:01

Vieläkin on vähän tyhjä olo eilisen pettymyksen jäljiltä, mutta helpottaa
ja huvittaa, kun muistelee, miten Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen
selostivat v-66 Budabestin EM-kisojen viimeistä lajia eli miesten
keihäänheittoa. Siitä piti tulla meille se ainut mitali. Mutta ei tullut.
Silloin Pekka alkoi itkeskellen muistelemaan muita kansamme kohtaamia
saman kaltaisia vaikeuksia, mm. talvisotaa. Ilmeisesti Pekan ja Paavon
maankuulu kiikari oli siinä vaiheessa jo aika tyhjä.

Yllä oleva kuva ei liity talvi- vaan jatkosotaan. Kuvassa veturi ajalta,
jolloin neuvostokansa kiisi huimaa vauhtia kohti kansantalouden uusia
saavutuksia. Taustalla häämöttää komea Karhumäki ja siellä jossakin
lähistöllä sijaitsee Karhumäen urheilukenttä, jolla olisi pitänyt käydä
viime kesänä tarkistamassa vieläkö siellä seisoo eräs urheilumme
merkkipaaluista, mutta käymättä jäi tässä elämässä.

Nimittäin Karhumäen kentällä Tapio Rautavaara joskus syksyllä 1943 viskasi
koivukeppinsä lukemiin 80,97, eli selvästi yli Yrjö Nikkasen silloisen
maailmanennätyksen. Saattoi jopa olla ensimmäinen 80 metrin ylitys
ihmiskunnan historiassa. Rautavaaran valmentaja Mikko Kajaani löi
tapauksen muistoksi paalun keihään putoamiskohdalle ja maatuskat kentän
reunalla sirkuttivat, että ”ylen sie äijä visgoat”.

Kommentit (0)

Tyhjä olo        23.08.2009, 18:01

Jotenkin on tyhjä olo. AA-liikkeen mallin mukaisesti pitäisi myös
urheiluhulluille perustaa oma järjestö, jossa  urheiluongelmaiset voisivat
keskustella ongelmistaan ja saada vertaistukea. Eivät pärjänneet Suomen
miehet. Toiselta mitalisuosikilta ei onnistunut kengännauhojen sitominen
ja toinen sai korvatulehduksen. Jotenkin olivat meikäläiset poikasen
oloisia. Kun ulkomaalaiset venyivät niin, että epäilen kiellettyjä
lisäaineitsa, niin suomalaiset tekivät vain parhaansa ja katsoivat, mihin
se riitti.

Näen vain kaksi keinoa maamme yleisurheilun nostamiseksi kansainväliselle
tasolle. Hyväksyttävämpi konsti on se, että Suomen miehet suostuvat
sukupuolen vaihdokseen. Nytkin monet naistenlajien mitalit menivät
miehille. Tutkimusten mukaan suuri osa huippu-urheilijoista on valmis
olympiakullan vuoksi ottamaan doping-ainetta, joka aiheuttaa kuoleman
kymmenen vuoden sisällä. Sen rinnalla sukupuolen vaihdos on vähemmän
dramaattinen asia.

Toinen vaihtoehto on se, että talvilajeissa toimitsijakiellossa oleva
Kari-Pekka Kyrö palkataan maamma yleisurheiluvalmentajaksi ja hänelle
annetaan vapaat mahdollisudet toimia. Kohta olisivat Jamaikan
pikajuoksijatkin ihmeissään.

Muuten eilen kerroin Markus Pöyhösestä, Suomen toiseksi nopeimmasta
miehestä, joka on sotkeutunut johonkin kunnianloukkausjuttuun. Pöyhösen
kunniaksi on kerrottava, että maamme nopein mies tuomittiin vähän aikaa
sitten naisen pahoinpitelystä. Epäilen, että kohta suomen vastuuntuntoiset
vanhemmat tekevät kaikkensa, että nouseva nuoriso saadaan houkuteltua
urheilukentiltä olutkapakoihin hyvien ja kehittävien  harrastusten pariin.

Kommentit (2)

Markus Pöyhönen – rehti urheilijanuorukainen        22.08.2009, 18:00

Virtsan värisin kirjaimin oli Teksti-TV:n sivuille ilmestynyt, että
entisen pikajuoksijan Markus Pöyhösen kotoa on loytynyt kotietsinnässä
doping-aineita. Pöyhönen itse kertoo löytäneensä aineet kuntopolkunsa
varrelta. En keksi yhtään kappaletta syitä, miksi en miestä uskoisi.
Miestä, jolla on Kari-Pekka Kyrön jälkeen maailman rehellisimmät kasvot.
Miestä, joka kilpauransa aikana testattiin kymmeniä kertoja ja aina
puhtaaksi todettiin.

Poliisin suorittama kotietsintä liittyy epäiltyyn
kunnianloukkausrikokseen. Ollessani viime talvena parturissa selailin
arvovaltaista OHO-lehteä, jossa kerrottiin, että parisuhderiidan
päätteeksi Pöyhönen oli käyttänyt silloisesta tyttöystävästään ruminta
ilmaisua, jota naisesta voi käyttää. Hiljentykäämme mietiskelemään, mitä
luonnehdintaa ex-pikajuoksija käytti ex-tyttöystävästään.

Itse olen vaatimattomassa kuluttajansuojeluvirassani oppinut sen, että
kielemme kamalin ja rumin sana, johon asuntokauppaasioissa törmää muutaman
kerran päivittäin,  on ”kosteusvaurio”. Olisiko Markus syyllistynyt sen
lausumiseen?

Muuten ryhdyn kohta seuraamaan telkkarista huippu-urheilua. Kari-Pekka
Kyrö kertoi viime talavena Kuopiossa eräässä yleisötilaisuudessa, että
huippu-urheilu on huijausta alusta loppuun. Niinpä on entistäkin
mielenkiintoisempaa seurata Berliinin kisatapahtumia, koska ei tarvitse
epäillä, että joku puhdas urheilija olisi joukossa sotkemassa tuloksia.
Eviläkin hyytyi jo karsintaan.

Kommentit (1)

<< Edellinen sivu        126-130 / 715        Seuraava sivu >>
Rehti urheilijanuorukainen        21.08.2009, 19:19

Urheilun seuraaminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Kohta alkaa
MM-kisojen korkeushyppy ja siellä on mukana suosikkiurheilijani venäläinen
Ivan Ukhov.

Viime kesänä muistaakseni Lausannen kisoissa Ivan oli energiajuoman
sijaista pakannut urheiluvälinekassiinsa perivenäläisen votkapullon. Tästä
videosta ilmenee, miten miehen kilpailusuoritus
onnistui http://www.youtube.com/watch?v=oZq-6PL8L6A&feature=related.
Muistelen, että Ukhon ylitti 217, pudotti  kerran 223:ta ja sen jälkeen
nousuhumalaisen toiveikkuudella asetti tavoitteensa peräti 232:en, jota
hän yritti kerran ja sen jälkeen valmentaja raahasikin miehen pukuhuoneen
puolelle.

Hupaisana ja kuvaavana yksityiskohtana seuratkaapa sitä kohtausta, jossa
pystymakkurissa notkahteleva Ukhov yrittää keskivahvan humalatilansa
vuoksi turhaan riisua verryttelyhousujaan. Sitten kuvaan astelee Ruotsin
poika. Rehti urheilija nuorukainen, joka jakauksensa puolesta olisi
kelvannut vaikka Suomen kansakoulujen hymypoikapatsaan malliksi ja auttaa
vaikeuksiin joutunutta kanssakilpailijaansa vapautumaan housuistaan.

Lopulta Ivan Ukhov lähtee hoipertelemaan kohti telineitä ja katsojat
saavat pelätä, että mies hyppää superlonpatjan ohi. No, tapaus saa
kuitenkin onnellisen lopun eikä rima edes putoa, sillä mies onnistuu
tekemään korkeushypyssä harvinaisen limbon. Tässä on maailman
urheiluhistorian huikein yksilösuoritus.

Ivan Ukhov tuo mieleen toisen venäläissankarin eli presidentti Boris
Jeltsinin. Hänkin joskus valtiovierailulla Saksaan oli sen verran heikossa
hapessa, että huomatessaan soittokunnan kapellimestarin epäonnistuvan
tehtävässään ja orkesterin soittavan jotenkin laahaavasti, meni ja tönäisi
heiveröisen tahtipuikkomiehen syrjään ja alkoi itse johtamaan orkesteria
pontevasti. Ja Jeltsinin kansansuosio Venäjällä vain kasvoi tempauksen
seurauksena.

Venäläisissä ja suomalaisissa taitaa olla paljon samaa. Kekkonenkin
ryyppäsi ja tappeli aikoinaan, mutta miehen suosio ainakin Savossa sen kun
vain nousi, koska olihan hän sentään mies. Muuten pidetään kaikki peukkuja
korkeushyppääjä Ivan Ukhoville, jotta hän voittaa maailmanmestaruuden.

Kommentit (0)

Melkein meidän mestaruus        20.08.2009, 16:31

Ei soinut eilenkään Maamme-laulu kisoissa, virolaisten kansallislauluhan
on yhtä kertosäettä lukuunottamatta sama kuin meillä. Vähän siis odottelin
kuulevani hyvää musaa, sillä  Viron poika Kanter heitti jo keskellä talvea
kiekkoa yli 71 metriä ja oli vahva ennakkosuosikki kisassa. Kunnonajoitus
oli näköjään mennyt pahasti pieleen jostain merkillisestä syystä.
Peruskuntokaudella limppu lensi monta metriä enemmän kuin nyt, kun mies on
saanut kaikessa rauhassa herkistellä kesän pääkilpailuun.

Suomalaisilla oli kuitenkin melkein oma mies 1500 metrin kilpailussa. Ja
tämä melkein oma mies, eli Bahrainin Yusuf Saad Kamel, entiseltä nimeltään
kenialainen Gregory Konshellah, voitti maailmanmestaruuden. Koko ajan
odotin, että selostajat olisivat kertoneet hänen siteensä Suomeen tai että
iltapäivälehdet olisivat repäisseet lööppinsä, mutta ei. Suomalaiset
toimittajat ovat sittenkin hienotunteista väkeä ja se on hyvä se.

Tuoreen maailmanmestrin isä Billy Konchellah on asunut pitkään Suomessa,
hänen äitipuolensa on suomalainen ja hänellä on täällä velipuoli. Isä
Billy on kaksinkertainen 800 metrin maailmanmestri 80-90-lukujen
vaihteesta ja Wikipedia kertoo miehen juoksu-uran jälkeisestä ajasta
seuraavaa:

Juoksu-uransa jälkeen Billy Konchellah on suorittanut
business-tutkinnon San Diegossa, Yhdysvalloissa, ja asunut Suomessa.
Suomessa hänellä on lapsi suomalaisen vaimonsa kanssa[2].

Konchellah opiskeli vuonna 2003 Coventryssa ja alkuvuodesta 2004 häntä
vastaan nostettiin syyte raiskauksesta, jonka väitettiin tapahtuneen
marraskuussa 2003. Tammikuussa 2005 hänet vapautettiin raiskaussyytteestä
mutta tuomittiin epäsiveellisestä toiminnasta. Tutkintovankeuden pitkästä
ajasta johtuen hän pääsi vapaaksi, mutta hänet vangittiin saman tien
uudestaan ja palautettiin Suomeen, missä häntä odotti syyte kahdesta
raiskauksesta.[3]

Suomessa Konchellah tuomittiin heinäkuussa 2005 Rovaniemen
hovioikeudenpäätöksellä 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen Oulussa
vuonna 2002tapahtuneista kahdesta raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä jahuumausainerikoksesta. Molemmissa raiskaustapauksissa
Konchellahin kerrottiin juottaneen uhrinsa puolustuskyvyttömään kuntoon.
Lisäksi toinen uhreista oli alle 16-vuotias.[4] Konchellah vapautui
vankilasta kesällä 2006. [5]

Kommentit (0)

Niskavamma        19.08.2009, 18:08

Eilen mainitulla Syvänniemen kylällä toimii erinomaisen vireä
kotiseutuhenkisiin aiheisiin keskittynyt kesäteatteri. Eilen mainituissa
Kolehmaisen juoksijaveljeksissä olisi aihetta
kesäteatterinäytelmään. Saattaa tosin olla, ettei nykyisten
raskasruokaisten ja turpearuppisten näyttelijöiden joukosta oikein löydy
uskottavia hahmoja kuivankälpeiden kestävyysjuoksijan rooleihin.
Kolehmaisiin perehtynyt juoksija-kirjailija Jouni Tossavainen voisi pistää
aiheen mietintämyssyynsä.

Suomessa on luotu myytti kilteistä ja kunnollisista
paimenpoikaveljeksistä, mutta se ei ole koko totuus; kyllä taiteellista
särmääkin Kolehmaisista löytyi. Tukholman olympialaisten alla Hannes
siirtyi HKV:stä työläisseura Helsingin Jyryyn. Samalla loppuivat myös työt
rakennuksilla. Olympiavoittojen jälkeen hänelle tarjottiin paikkaa jonkin
viraston vahtimestarina, mutta Hannes ei moista armopalaa huolinut. Hän
ilmoitti omaavansa senkaltaisen niskavamman, ettei hän kykene moiseen
tehtävään. Sen sijaan hän lähti muuraushommiin Amerikkaan.

Tapaus osoittaa, että Hannes Kolehmaisesta löytyi Seppo Rätymäistä, Pauli
Nevalamaista tai Matti Nykäsmäistä jätkämäistä ylpeyttä, joka myös
kannustaa sankaritekoihin; urheiluliiton herroille pitää tarvittaessa
näyttää. Muuten opetellessani lukemaan Savon Sanomien urheilusivuilta,
muistan miten 60-luvun alussa TVH:n hätäaputöissä kuntonsa hionut Nevala
kieltäytyi hänelle tarjotusta sähkömiehen paikasta ja vakuutti, ettei hän
miksikään tolppa-apinaksi rupia. Lisäksi lupaava nuorukainen lupasi
heittää keihäässä maailmanennätyksen, jos hänelle annetaan mopedi. Se oli
suomalaisen urheilun viattoman amatööriyden aikaa.

Muuten Hanneskin joutui myöhemmin kuntouttamaan jäykän niskansa. Mies
yritteli Suomeen palaamisensa jälkeen maanviljelijän hommia ja kun se ei
luonnistanut, ryhtyi hän urheiluvälinekauppiaaksi yhtä huonolla
menestyksellä. Sitten kelpasikin pesti Veikkauksen vahtimestarina.
Kaikkein suurin tragedia oli se, että rahavaikeuksissa olleet Kolehmaiset
joutuivat lähettämään ainokaisen poikansa takaisin Amerikkaan
isovanhempien hoitoon. Sille tielle poika katosikin.
Urheiluhistorioitsijat voisivat selvittää, miten pojalle lopulta
elämässään kävi.

Kommentit (0)

Silmämääränämme        18.08.2009, 21:00

”Yhteiset isänmaanedut ovat silmämääränämme, Herman Saastamoinen”
vakuutetaan kuulema tuon rauniopiipun muistolaatassa. En ota asiaan
kantaa, koska kolme vihaista koiraa pysäytti etenemiseni, kun yritin
lähestyä rakennelmaa. Vetäydyin paikalta rauhallisesti takaperin pelkoa
näyttämättä, kuten kirjoissa opetetaan.

Syvänniemen Rullatehtaan piipun löytäminen on vaikeaa. En ainakaan itse
havainnut mitään opasteita. Olisikohan muistomerkki yksityisellä maalla
eikä omistaja halua turistivirtoja tontilleen. Ehkäpä ne koiratkin oli
hankittu sitä silmällä pitäen.

Rullatehdas paloi suuren laman aikaan vuonna 1932. En syytä enkä väitä,
mutta totean, että niinhän ne puunjalostuslaitokset pyrkivät pulavuosina
roihahtelemaan. Hermanni Saastamoisen Syvänniemen rihmarullatehdas edusti
aikansa huipputekniikkaa. Siellä tuotettiin silloista hightekkiä, toisin
kuin vaikka Leppävirran Oravikosken tehtaalla, jossa tuotantosuunnaksi oli
valittu koivukeppien veisto. Mutta ne olivatkin maailman parhaita
koivukeppejä, väittävät sikäläiset kotiseutuylpeilijät.

Uskon kuvan piipun liittyvän tiiviisti maamme urheiluhistoriaan.
Kolehmaisen juoksijaveljekset nimittäin juoksentelivat nuoruudessaan
muuraushommissa Karttulan Syvänniemellä, enkä näe mitään estettä sille,
etteikö joku näistäkin tiilistä ole ollut olympiavoittajan kourissa.

Ja lisäksi vielä maamme kaikkien aikojen kolmanneksi paras jalkapalloilija
Aulis Rytkönen on saattanut vallan mainiosta hioa jumalaista pehmeää
kosketustaan potkiskelemalla lapsuudessaan nahkakuulaa tuotakin seinää
vasten. Kukaan ei ainakaan pysty todistamaan, etteikö näin olisi saattanut
olla.

Kommentit (3)

Pullotusta        17.08.2009, 21:30

Nyt on sitten todistettu, että innokas urheiluhenkilö pystyy seuraamaan
telkkarista yhtä aikaa eri kanavilta yleisurheilua, koripalloa ja
jalkapalloa. Nauhalla olleen Kupsin pelin katsominen ei kunnialla
onnistunut ja siirtyy huomiseen. Tällä kertaa huikein urheiluelämys oli
se, että Suomen pääosin valkoisista miehistä koostuva joukkue voitti
pääosin mustista miehistä koostuvan Ranskan koripallossa.

Eilen olin vielä sitä mieltä, että maailmassa on pyrittävä edistämään
ihmisten välistä tasa-arvoa ja sen vuoksi mustilla ja valkoisilla roduilla
tulisi olla omat juoksumatkat. Onhan myös raviurheilussa kylmä- ja
lämminveristen sarjat. Mutta Suomen koripallopojat todistivat äsken , että
hyvän tuomarin ja kotikentän avustuksella myös valkoinen mies voi hyvän
päivän sattuessa pärjätä jopa koriksessa.

Sen sijaan naisten ja miesten sarjajaosta voitaisiin luopua. Mikaela
Ingberg oli naisten keihäskarsinnassa ainut, joka heitti kuin naiset ja
lupaava sijoitus eli 13. maailman huippujen joukossa sai Mikaelan
liikuttumaan ilon kyyneliin. Hämmästyttävä asia kanssakilpailijattarissa
oli silmiinpistävän pullottavat lihakset. Tietääkseni naiset saavat
treenata voimaa miten paljon vain, mutta lihasten ei pitäisi alkaa
pullottamaan. Se on miehille varattu ominaisuus. Uskonkin, että moni
Ingbergin kanssakilpailijattarista pystyvät antamaan vaadittavan
dopingnäytteen seisailta käsin.

Lopuksi korostettakoon sitä, että Suomi on johtavia yleisurheilumaita.
Vasta kolmas kisapäivä on menossa ja jo neljä suomalaista on sijoittunut
lajeissaan  maailman 20 parhaan joukkoon. Se on hyvä saavutus viiden
miljoonan asukkaan kansalta, kun ulkomaalaisia on kuitenkin 6,3
miljardia.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        131-135 / 715        Seuraava sivu >>

Kalastuksenvalvontaa        16.08.2009, 18:04

Tuosta kalastuksenvalvonnasta vielä sen verran, että vasta Itä-Hämeessä
asuessani ymmärsin, että toisen vesillä kalastaminen oli vakava rikos.
Sikäläisen kansanperineetn mukaan sellainen rikos johti helposti jopa
aseellisiin konflikteihin. Lain mukaanhan vesialueen haltijalla on oikeus
takavarikoida luvattoman kalastajan vehkeet ja sellaista myös tapahtui.
Lakia valvottiin vain puoliautomaattiaseita hyväksi käyttäen,
konetuliaseiden käytöstä en koskaan kuullut, vaikka kaipa sellaisiakin
olisi kovan paikan tullen löytynyt isäntien riihien alta sota-ajan
peruina.

Itä-Suomessa ei noista kala-aluieden rajoista ole numeroa tehty. Siellä
tilaa ja vesiä riittää ja kaskiviljelyn perintöä on sekin, ettei
maanomistusoikeus ole yhtä pyhää kuin Länsi-Suomessa. Tosin kyllä
kotipuolessakin kalastusta valvottiin riistapoliisien toimesta ja he
olivat yleisesti inhottuja. Polkivat säälittä köyhien liian matalat tai
tiehäverkkoiset katiskat lyttyyn, ikään kuin niillä asioilla olisi ollut
jotain merkitystä. Nykyäänhän katiskat saavat olla miten matalia tai
tieheäsilmäisiä tahansa. Maalaislegendan mukaa eräs riistapoliisi olisi
Kakkisensalolla otettu kiinni ja pitkä riuku oli työnnetty virka-asun
hihoista läpi. Sen jälkeen virkavallan edustaja oli päästetty jatkamaan
viran toimitusta.

Paikallisen väestön ja virkavallan välistä ristiriitaa kuvastaa hyvin se,
että muistan, miten monet mökkiläiset tunsivat myötätuntoa Pihtiputaan
Pasasta kohtaan. Hänhän ampui julmasti neljä poliisia samaan kasaan vuonna
-69. Myöhemmin kuulin heinolalaiselta työkaveriltani, joka oli ollut
samoihin aikoihin Pihtiputaalla, että se viides, vielä ampumatta
ollut, poliisi oli tullut mietteliään näköisenä kadulla vastaan ja
kertonut, että neljä muuta oli jo tapettu ja että hän oli nyt menossa
tutustumaan tilanteeseen.

Tuosta kalastuksenvalvonnasta vielä sen verran, että kirjailija Ilmari
Kiannon rannassa oli näyttävä plakaatti, jossa luki: ” Vieraat
verkkoveneet pois! Akat ammutaan, ukot uitetaan, nuoria nuijalla päähän!”

Kommentit (0)

Kalastuksen valvoja        15.08.2009, 20:55

Tässä suomalaisen suurmiehen Otto-Wille Kuusisen patsas Petroskoin
rantapuistossa. Kuusinen oli pari iltaa sitten käsitellyn Yrjö Leinon
appiukko ja taustavaikuttaja. Aiheetta mies ei ole saanut muistomerkkiään,
koska kyllä häntä lienee pidettävä yhtenä pisimmälle päässeistä
suomalaisista, sillä olihan hän aikoinaan supervallan johtoklikissä.

Fyysisesti tämä suurmies ei ollut kovin iso, taisi parhaassa miehuudessaan
painaa 42 kilogrammaa, joten hän ei ollut niin sanotusti kovinkaan hyvässä
ajolihassa hevosmiesten kieltä käyttääkseni. Kuusinen taisi olla räätälin
poika ja ainakin ennen sanottiin, että ellei kolme räätäliä paina yhteensä
60 kiloa, he eivät ole terveitä miehiä.

Karjalan rahvas ei taida liiemmälti arvostaa kuvan patsasta; sitä
kutsutaan halventavasti kalastuksenvalvojaksi. Ja vähän siihen malliinhan
mies Ääniselle tähystää, että luvattomat kalamiehet häntä huolestuttavat.

Muuten Kuusinen liittyy tiiviisti itähämäläiseen Luhangan kuntaan.
Ensimmäinen hänen lukuisista vaimoistaan oli Luhangan neitoja. Törmäsin
nuoruudessani Luhangan kunnallispolitiikan napamieheen ja esitin hänelle,
että kuntaan olisi saatava Otto-Wille Kuusisen patsas. Napamies katsoi
minua pitkään mietteliään näköisenä. Mutta luulenpa, että poliittisten
suhdanteiden muututtua Petroskoin kaupunki saattaisi hyvinkin lahjoittaa
patsaansa Luhankaan, jos vain joku kehtaisi asiaa tiedustella.

Itä-Hämeessä törmäsin maalaislegendaan, jonka mukaan Kuusinen olisi sodan
jälkeen vieraillut virolaisen kauppiaan sala-asussa nuoruuden
maisemissaan. Mieshän yritti tulla viralliselle vierailulle maahamme,
mutta hänelle ei myönnetty viisumia vielä 60-luvullakaan. Terijoen
hallitus taisi silloin olla jos mahdollista nykyistäkin hallitusta
inhotumpi.

Kommentit (0)

Olympiavoittaja lähti        14.08.2009, 14:23

Sisä-Savossa on ollut vain kaksi olympiavoittajaa, eli suonenjokelainen
Kalle Jalkanen  ja rautalampilainen Urpo Korhonen. Tänään oli lehdessä
tieto, että Korhonen oli kuollut 86 vuotiaana. Kymmenisen vuotta sitten
hän julkaisi kolme sotaromaania, jotka edustavat aika pitkälle sitä
perinteistä kotimaista kaukopartioproosaa. Tapahtumat sijoittuvat
Rukajärven suunnalle, jossa itsekin operoin viime kesänä.

Yksi merkittävä erikoispiirre Korhosen kirjoista löytyy. Hän kertoo
rehellisesti, kuinka partiossa ollessaan joutui lopettamaan nuoren
haavoittuneen venäläisen kärsimykset, koska muutakaan ei voinut tehdä.
Asia selvästikin vaivasi miestä vielä 50 vuotta myöhemmin. Yleensähän
näistä jutuista tyystin vaietaan kaukopartiokirjoissa.

Tapausta lukiessa tuli mieleen, miten nykyään on kaikenlaista terapiaa ja
lääkeapua tarjolla pieniäkin traumoja kokeneille, mutta joskus maassamme
oli puoli miljoonaa miestä, jotka olivat nähneet sellaisia kauheuksia,
joita nykyihminen ei osaa kuvitellakaan. Ilmeisesti uskonto ja viina
itselääkintänä mielessä käyettynä ovat oikeasti pelastaneet monet
elämälle.

Joskus oli lehdessä juttu tanskalaisista ammattisotilaista ja siitä
millaisia suuria mielenterveysongelmia Afganistanin tapahtumat heille
aiheuttaneet. Epäilen, että suomalaisten nuorten amatöörisotilaiden
kokemukset Kannaksella kesällä -44 olivat hirmuisen paljon pahempia.

Kommentit (0)

Lato        13.08.2009, 18:41

Tavallaan eilen mainitut Palle ja Yrjö Leino liittyvät myös Heinolan
historiaan. Pääesikunnan tiedotusosasto oli sota-aikana hajasijoitettuna
Heinolaan ja propagandisti Palle oli sen palveluksessa. Ilmeisesti yksi
syy Heinolan merkilliseen pommitukseen kesällä -41 oli se, että venäläiset
pitivät Heinolaa erheellisesti Suomen pääesikuntakaupunkina. Paljoa he
eivät siis olleetkaan erreyksissä, vaikkakin Marski itse majaili
Mikkelissä.

Yrjö Leinon Heinola-vaihe ajoittuu Talvisotaan. Sen aikana Yrjö Leino
piileskeli yhdessä tulevan vaimonsa Hertta Kuusisen kanssa Itä-Hämeessä,
jossa Hertalla oli sukulaisia. Yhtenä piilopaikkana toimi Heinolan
liepeillä sijainnut lato. Puhutaan, että juuri siinä heinäladossa Hertta
teki Yrjöstä kunnon kommunistin. Sitä ennen tämä oli vain vasemmistoa
sympatiseerannut ihanteellinen agrologi-maanviljelijä.

Muuten kyseisen ladon seinään olisi ilman muuta saatava pronssinen
muistolaatta tapauksen kunniaksi. Tiedä vaikka rakennus olisi sama, jonka
takana kaksi itähämäläistä pienviljelijä-metsuria joutui naispuolisen
avaruusolennon ahdistelemiksi vuonna -69. Miehet palailivat kotiinsa
iltalenkiltään. naamat punoittivat, päätä särki ja työhalut olivat
menneet. Myöhemmin tapauksen vakuutuskorvauksista taidettiin jotenkin
riidellä Heinolan raastuvanoikeudessa, joka teki sen
maailmanhistoriallisesti merkittävän ennakkopäätöksen, ettei ufoja ole
olemassa ja korvaukset evättiin armotta.

Yrjö Kallinen kertoo muistelmissaan, että kerran hän teosofien kokouksessa
törmäsi nuoreen mieheen, josta loistanut karisma teki häneen lähtemättömän
vaikutuksen ja jonka hän uskoi vielä menevän elämässään pitkälle. Kallinen
ei yhtään hämmästynyt, kun sama täydestä tuntemattomuudesta tullut mies
putkahti kaksikymmentä vuotta myöhemmin sisäministeriksi. Tosin kysymys ei
ollut vain karismasta, vaan kyllä Leino kohosi korkeaan asemaansa ennen
kaikkea reittä pitkin, elikkä Otto-Wille Kuusisen, NKP:n keskuskomitean
jäsenen, tyttären reittä pitkin.

Kommentit (0)

Silimien välliin        12.08.2009, 18:48

Tuon eilisen jutun sanonta ”löylyä lissää” on hokema eräästä Pallen
viisusanoituksesta. Alkuperäinen ja kuuluisampi miehen samaan
sävelmään  sepittämä kertosäe kuului, että ”silimien välliin ryssää”.
Sodan jälkeen mies sitten poliittisten suhdanteiden muututtua, muutti myös
sanoitustaan. Korostettakoon, että Reino Palmroth alias Palle  oli
rautalampilaisen papin poika, joten hänkin oli pohjimmiltaan sutki
savolainen.

Kun Puna-armeijan kuoro syksyllä -44 ensimmäisen kerran konsertoi
Suomessa, kuului sen ohjelmistoon tämä Pallen kipaleen saunaversio. Totta
kai kuoro tiesi laulun taustan ja kappaleen valinnassa saattoi olla
kysymys  jonkinlaisesta huumorileikistä. Tai sitten ei; varmaankin
eniten suosiota puna-armeijalaiset olisivat saaneet kajauttamalla
neliäänisesti alkuperäisen version.

Luin edellä kerrotun asian Yrjö Leinon elämänkerrasta. Leino oli se
kommunistinen sisäministeri, jonka piti toteuttaa maassamme vallankumous,
joka ei sitä kuitenkaan tehnyt. Ainakin historioitsija Ilkka Hakalehto on
sitä mieltä, että vallankumous jäi tekemättä, koska Leino oli Pääesikunnan
tiedusteluosaston agentti.

Jos Palle liittyy Sisä-Savoon, niin liittyy Leinokin. Kevättalvella 1918,
jolloin maassa tapahtui erinäisiä yhteiskunnallisia asioita, joissa
tulevan vallankumousmiehen olisi pitänyt ilman muuta olla mukana, mutta
ei vaan ollut. Nuorimies Yrjö Leino oli nimittäin siihen aikaan
maatalousharjoittelijana Karttulassa, hiihteli siellä keväthangilla
korkeilla vuorilla kirjoittellen hurmioituneita luontoaiheisia runoja
päiväkirjaansa. Olen taipuvainen uskomaan tulevan sisäministeri Leinon
harrastaneen talviurheilua Kakkisen-Airakselan akselilla.

Kommentit (0)

Löylyä lissää        11.08.2009, 18:42

Mutta on Heinola saanut tuon eilen kerrotun modernin 4H-toiminnan lisäksi
viime aikoina muutenkin myönteistä julkisuutta. Kaupunki voi nimittäin
tarjota satunnaiselle matkailijalle sekä ennätys kylmää että ennätys
lämmintä. Reuman sairaalassa tarjotaan halukkaille kylmähoitoa yli 100
asteen pakkasessa ja perinteisissä Löylyn-MM-kisoissa on tarjolla
lämpöasteita saman verran niitä halajaville. Saas nähdä, koska kaupunki
ymmärtää järjestää kansalle sellaisia yhdistelmäkilpailuja, joissa
testataan osanottajien sekä kylmän että lämmön sietokyky. Osallistujia
varmasti löytyy, on tämä sen verran hullua kansaa.

Oma innostukseni saunomiskilpailuun loppui jo ensimmäisten kisojen
ensimmäisissä alkuerissä vuosia sitten. Kuljin sattumalta kisapaikan ohi
ja näin, miten liikuntatoimenjohtaja Nieminen ja joku minulle tuntematon
ensiapuhenkilö tiirailivat huolestuneena saunan tähystysluukusta. Sitten
he päättäväisesti ryntäsivät sisälle ja raahasivat ihan toistaitoiselta
vaikuttavan näyttävästi limaa suustaan valuttavan kilpailijan nurmikolle
ja alkoivat tätä elvyttämään. Ilmeisesti hyvällä tuloksella.

Tarinan mukaan virallisten  Löylykilpailuidean isä oli edellä mainittu
liikuntatoimen johtaja Matti Nieminen. Hän oli kyllästynyt siihen, että
monet uimahallin kävijät jatkuvasti valittivat siitä, ettei hallin saunaan
voi mennä, koska siellä muutama kilpailuhenkinen löylymies terrorisoi
muuta väestöä. Kerrankin Nieminen oli pikaisesti hälytetty paikalle
rauhoittamaan tilannetta, saunassa oli kuulema niin kova löylynlyömä,
että kaikki muut olivat joutuneet pakenemaan henkensä hädässä.

Kun Matti varovasti uskalsi raottaa ovea löytyi saunan lattialta
makaamassa epävirallisen kisan voittaja. Hän oli pyllypystyssä
voitonriemuisan oloisena haukkomassa henkeä saunan oven alareunan raosta.
Siinä syntyi idea virallisista löylykisoista eikä sen jälkeen terroria ole
enää esiintynyt uimahallin yleisillä vuoroilla.

Kommentit (0)

4H        10.08.2009, 18:41

Seuraan nettilehdistä entisen kotikaupunkini Heinolan paheellista ja
intohimoja kuohahtelevaa elämää. Tuosta Etelä-Suomen Sanomien
uutistarjonnasta  (http://www.ess.fi/?article=245238 ) tietenkin ensiksi
silmään pistää ne tyypilliset Heinolan uutiset, elikkä ”puukko heilui
Heinolan yössä” , ”miestä lyötiin puukolla ryyppyporukassa Heinolassa” ja
”mies hukkasi vaimonsa marjametsään Heinolassa”, mutta löytyy lööpeistä
mieltä ylentävä ja sielua kohottava juttu.

Elikkä joku viherpeukalo istuttelee kuvasta päätellen todella näyttäviä
koristekasveja yleisille paikoille. Mm. Heinolan kaupungintalon
takapihalle, poliisitalon etupihalle ja mikä hellyttävintä ”Tervetuloa
Heinolaan”-kukkaistutukseen on kylvetty kannabista. Se näyttää kasvavan ja
menestyvän tässä ilmastoltaan suopeassa pikkukaupungissa vallan mainiosti.
4H-toiminta, joka ennen tunnettiin maatalouskerhotoimintana, on siis
viriämässä Itä-Hämeen Helmessäkin.

Itse muuten kaupungissa asuessani sain jostain muutaman maa-artisokan
mukulan ja istutin niitä radan varteen jouto- ja kitumaalle sekä
parvekelaatikkoon. Olin jostain lukenut, että maa-artisokka voisi olla
ratkaisu ihmiskunnan ruokahuolto-ongelmaan ja halusin testata asian
käytännössä. Ennen perunaa sitä viljeltiin yleisesti Euroopassa ja se on
pyyteetön runsasatoinen kasvi. Kun se on kasvun alkuun päässyt, sikiää se
rikkaruohon lailla. Itsekin totesin, että tämä helppohoitoinen juures
kasvoi vuodesta toiseen kasvaen varreltaan miehenmittaiseksi ja suotuisina
kesinä se melkein kukki auringonkukan lailla.

Ja varsinkin parvekelaatikossa se menestyi. Vasta jälkeenpäin kuulin, että
naapurit arvelivat minun, vanhan raittiusmiehen, siirtyneen huumetupakan
viljelyyn. Mutta en ollut. Tuo linkistä ESS:n kuva osoittaa, että kannabis
muistuttaa paljon maa-artisokkaa, mutta lehti on kuitenkin pikkuisen
erilainen.

Kommentit (0)

Hoikkalammen kota        09.08.2009, 20:24

Mainio paikka tuo Hoikkalammen kota. Siellä kannattaa vierailla. Aina
avoinna satunnaisellekin matkailijalle, siisti ja hyvin hoidettu. Jopa
polttopuut, tulitikut ja ruoanlaittovälineet ovat vapaasti käytössä. Tosin
ennen vieraskirjassa kotaa ylläpitävä viranomaistaho valitti, että tavaraa
on jostain syystä hyllyltä kadonnut. Nyt en tätä huomautusta enää
löytänyt, koska vieraskirjakin oli viety.

En jaksa uskoa, että nykyaikana, jolloin keskivertokansalaisen keittiöt
ovat hukkumassa kaikenlaiseen tarpeettomaan hilavitkuttimeen, kukaan
tarkoituksella varastaa alumiinikattiloita ja peltikuppeja. Luulen, että
joku makkaranpaistaja on vahingossa sotkenut myös vieraat tavarat omien
mukana olleiden astioiden joukkoon. Mutta sovitaan kuitenkin, että aina
Hoikanlammen kodalla käydessä viedään sinne ylimääräisiä tarvekaluja
kotoa. Multakin liikenee muutama pakki ja monitoimilinkkari. Olisi hupaisa
nähdä huoltomiehen valittavan, että kodalle on kärrätty liikaa
ruokailuvälineitä.

Jos nyt hakemalla pitää jotakin puutteita kodalta etsiä, niin lähellä
olevaan lampeen voisi laittaa jonkinlaisen uimapaikan hygieniastaan
huolestuneille. Hoikkalampi on pohjaltaan sen verran mutainen ja hakoinen,
että pohjaan laitettu pukki ja sen päälle naulattu pitkä ja leveä lauta
riittäisivät vallan mainiosti ja ilmoittaudun
kernaasti talkoorakennusporukkaan, jos sellaista tarvitaan, vaikkakin
lähiyhteisöni pyrkii piilottamaan vasaran ja naulat aina, kun suunnittelen
jonkin rakentamista järjen kanssa.

Kommentit (0)

Haasteellinen        08.08.2009, 19:09

Haasteellinen on aikamme muotisana, ennen sen sijasta käytettiin sanaa
mahdoton. Eilen uutisissakin Cristofer Taxell totesi lentoyhtiö Finnairin
tilanteen haasteelliseksi. Itse koin haasteelliseksi kuvan esittämän
liikuntareitin.

Vaikka en EU:a rakastakkaan niin kuitenkin ainakin osittain sen rahoilla,
eli siis omilla verorahoillamme,
on Kakkisensalolle suunniteltu vaellusreitti. Vaikka yleensä uskon vain
itseeni enkä luota vieraaseen apuun, päätin uteliaisuuttani lähteä
pyörälläni seuraamaan viitoitettua reittiä palatessani Hoikan kodalta
Ullanrantaan. Tiesin kyllä perinteisen hyvän siirtymätaipaleen ja sen
metsäautotieverkoston oikeat risteykset, mutta kun varorahoilla oli
vaihtoehtoura kerta vedetty, niin velvollisuuteni oli käyttää sitä eikä
kuluttaa vaikeuksissa olevien metsäyhtiöiden ylläpitämiä yksityisteitä.
Köyhä antaa siis vähästäänkin. Ymmärrän kyllä, että onhan yhtiöiden
varmasti kallista pitää kunnossa kaikkia Kakkisensalon 200
metsäautotiekilometriä, joten en niitä kuluttanut.

Alkumatka menikin hyvin, mutta sitten tuli vastaan maailman kivikkoisin ja
risuisin  hakkuuraiskio. Koska luotin metsäinsinöörin järkeen, aloin
kantaa pyörääni, koska uskoin, ettei sellaista maailmanlopun maisemaa voi
pitkään kestää. Ensimmäisen kantokilometrin jälkeen teki mieli kääntyä
takaisin, mutta tiesin taipaleen viheliäisyyden ja uskoin, että kohta
helpottaa. Mutta ei helpottanut kohta. Välillä tuli käytettyä karkeaakin
kieltä, sillä polkupyörä on pitkän päälle hankala kannettava kivikkoisessa
risukossa.

Ehkä kahden kilomertin itkemisen ja kiroamisen jälkeen löytyi taas
ajokuntoinen tie, mutta toivoa sopinee, ettei kukaan toinen satunnainen
matkailija, ainakaan viaton ulkomaalainen,  erehdy samalle
taipaleelle. Louhikkoa katsoessani ymmärsin sen, että Karttula on maailman
kivisin kunta.  Ja ymmärsin myös, miksi sanotaan,  että mitä kivisemmät
pellot, sitä parempi huumori. Maailman kivisimmillä
pelloillahan selitetään savolaisten taipumusta tyhjän nauramiseen, ei
niitä peltoja muuten jaksanut kyntää. Ehkäpä tuo
ulkoilureittisuunnittelukin oli eräänlaista karttulalaista
metsäinsinöörihuumoria.

Kommentit (2)

Roskapostia        07.08.2009, 16:44

Kuulun siihen netin käyttäjien vähemmistöön, joka ei saa juurikaan
roskapostia. Virkaveli Parkkosen Yrjö minulle sellaista käänsi enkä malta
olla siirtämättä lähetettä tekijänoikeuksia halveksien blogilleni.
Suhtautukaapa vakavasti allaoleviin kysymyksiin, vastatkaa niihin harkiten
ja katsokaa lopuksi kaukaa alhaalta tuloksenne.

Pohdittavaa raskaan päivän jälkeen…… 🙂

Aihe: Kaksi eettistä kysymystä

Vastaa molempiin kohtiin rehellisesti, ennen kuin katsot vastaukset
lopusta!

1) Jos tuntisit naisen joka on raskaana ja jolla on jo 8 lasta, joista
3 kuuroja, 2 sokeaa, ja yksi jälkeenjäänyt ja sen lisäksi naisella on
kuppa, suosittelisitko hänelle aborttia ?

2) On aika valita maailman johtaja, ja sinun äänesi ratkaisee. Tässä
faktaa kolmesta pääehdokkaasta:

A) Veljeilee kierojen poliitikkojen ja hännystelijöiden kanssa, ja käy
ennustajalla. Hänellä on ollut 2 rakastajatarta. Hän on ketjupolttaja ja
nauttii 8-10 Martinia päivässä.

B) On potkittu virastaan jo kahdesti. Hän nukkuu puoleen päivään,
käytti oopiumia opiskeluaikanaan, ja juo yli litran viskiä joka ilta.

C) Hän on palkittu sotasankari. Hän on kasvissyöjä, ei polta, nauttii
olutta satunnaisesti, eikä ole pettänyt vaimoaan kertaakaan.

Kuka heistä on valintasi ?
Päätä ensin, vastaukset lopussa…

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Ehdokas A oli Franklin D. Roosevelt
Ehdokas B oli Winston Churchill
Ehdokas C oli Adolf Hitler

Ai niin, jos vastasit myöntävästi aborttikysymykseen, tapoit juuri
Beethovenin…

Kommentit (0)

Jasu        06.08.2009, 20:22

Nyt kun olen lukenut Janne Ahosen muistelmat loppuun, täytyy vetää
takaisin eilisen jutun tietoja mäkikotkan maailman pisimmästä
viinanhuuruisesta leiskautuksesta. Hyppy kantoi luotettavien todistajien
mukaan 244 eikä 240 metriä, kuten erheellisesti väitin. Ja mikäli Ahonen
ei olisi tuonut hyppyä hätälaskuna alas ennen aikojaan, olisi se
ilmeisesti kantanut 10 metriä pitemmälle ja muistelmat olisivat jääneet
kirjoittamatta.

Korostettakoon vielä sitä, että kirja paljastaa kaikesta huolimatta Janne
Ahosen olleen yhden mäkimaajoukkueemme kunnollisimmista
urheilijanuorukaisista. Tupakkiakin hän röyhyytti vain
painonhallintasyistä. Tupakkalakkoyrityksenkin seurauksena paino nousi
hetkessä viisi kiloa. Ilmeisesti sekä mäki- että korkeushyppääjähuiput
polttavat ennen kaikkea laihtuakseen. Mäkimiehelle esimerkiksi kilon
lisäys painoon lyhentää ilmalentoa suuressa mäessä 1,7 metriä.

Janne Ahonen saattoi olla joukkueen toiseksi kunnollisin. Nuhteettomin oli
Mika Laitinen. Laitinen ihmetteli sitä, miksi hänen kämppäkaverinsa
vaihtuivat reissuilla hyvin tiuhaan. Syy oli se, että toiset halusivat
olla vuorollaan todistamassa sitä, kuinka Mika soitteli säännöllisesti
pitkiä puheluja kotiin äitinsä hoiviin jättämälle lemmikkikanilleen
Jasulle, joka oli hänelle erittäin rakas.

Kommentit (0)

Kuningaskotka        05.08.2009, 18:32

Hupaisa asia, että mäkihyppyä pidetään inhimillisessä mielessä arvokkaana
toimintona. Asian harrastajille jopa pystytetään verorahoilla
teräsbetonirakennelmia, joiden tarkoitusta vielä ulkoavaruudesta saapuvat
otukset pitkään miettivät joskus tuhannen vuoden päästä. Hupaisa asia on
myös, että Janne Ahosen muistelmien julkaiseminen on viikon huomattavin
mediatapahtuma. Kaikkein hupaisinta kuitenkin on, että allekirjoittanut
hankki kyseisen hengentuoteen ensimmäisenä lainaajana Kuopion
kaupunginkirjastosta.

Mielenkiintoni herätti kirjan synnyttämä vilkas yhteiskunnallinen
keskustelu. Ahonen tiettävästi väitti hypänneensä silloisen kaatumiseen ja
loukkaantumiseen päätyneen maailman pisimmän hypyn 240 metriä ainakin
keskivahvassa humalatilassa. Enkä yhtään asiaa ihmettele, sillä ei kai
kukaan ihan selvinpäin hyppää 240 metriä. En ole vielä kirjan lukemisessa
päässyt kyseiseen mäkikotkan häntäluun, vai pitäisikö tässä tapauksessa
sanoa pyrstöluun murtumiseen asti, joten en voi vielä ratkaista kantaani
tapahtumien kulkuun. Olen nyt vasta lukemassa sitä, kuinka Ahonen opetteli
polttamaan tupakkaa ja kiroilemaan.

Mutta lööppien mukaan mäkihyppääjä Risto Jussilainen tuomitsee jyrkästi
kilpakumppaninsa lausunnot. En ole perehtynyt Jussilaisen mielipiteisiin,
mutta luulen, että hän tuomitsee Ahosen paljastukset oikeansuuntaisina,
mutta riittämättöminä. Muuten ainakin keihäänheittäjäpiireissä, jotka ovat
sukulaissieluja mäkikotkille, vakuutettiin ennen, että pienessä
krapulassa suoritus onnistuu kaikista parhaiten. Sama ilmiö saattaa olla
myös mäkihypyssä. Ilmeisesti turha itsesuojeluvaisto ei silloin
tarpeettomasti rajoita toimintaa.

Kommentit (0)

Rotuoppeja        04.08.2009, 18:25

Saas nähdä, miten Kupsin uudet mustat miehet viihtyvät
kalakukkokaupungissa. Ainakin heidän avausottelussaan yleisö käyttäytyi
vallan sivistyneesti. Toivottavasti sopeutuminen onnistuu paremmin kuin
muutama vuosi sitten Joensuussa, jossa kävi niin, että eräät
lyhythiuksiset ammattikoulun kesken jättäneet nuoret miehet saivat jostain
ihmeestä päähänsä, että he ovat mukamas parempaa rotua, kuin kaupunkiin
tulleet amerikkalaiset tummahipiäiset koripallovahvistukset ja ajoivat
tulokkaat kaupungista pois.

En ole rasisti, mutta uskon vankasti juuri sillä varmuudella, jonka
täydellinen tietämättömyys synnyttää, että jos tieteellisesti testataan
vaikkapa nigerialaisten ja suomalaisten nuorten miesten rakenteellista
keskinopeutta, niin havaitaan, että suomalaiset juoksevat 100 metriä
keskimäärin 16 sekunttiin ja nigerialaiset ainakin sekunnin nopeammin.
Tanskalaiset muuten tutkivat kenialaisten ja tanskalaisten
kestävyysjuoksuominaisuuksia ja ilmeni, että itäafrikkalaisilla on
geneettisesti kevyemmät sääret ja sen ansiosta he ovat keskimäärin kaksi
minuuttia nopeampia 10 kilometrillä.

Pääministerin isä Tatu Vanhanen taas kertoo kiistellyssä kirjassaan, että
ns. älykkyystesteissä, mitä se älykkyys sitten lieneekään, mongolit ovat
selvästi parempia kuin valkoiset ja afrikkalaiset häviävät meillekin. Ja
jostain luin, että suomalaiset ovat tässä asiassa valkoisen rodun
pohjasakkaa muiden pohjoismaalaisten kanssa ja että pohjoisen älykkäipiä
ovat kolttasaamelaiset.

Mutta väliäkö tuolla, vaikka asia olisikin Vanhasen esittämällä tavalla,
sillä ei kai sen pitäisi mitenkään vaikuttaa kenenkään ihmisarvoon, osaako
hän koota, jotkut testipokaleet nopeammin kuin toinen. Itse tosin olen
varmaan epäpätevä ottamaan asiaan kantaa, koska ien ole koskaan edes
ymmärtänyt, mitä niissä testeissä oikein pitäisi tehdä.

Kommentit (1)

Ahtaanpaikan Dickson        03.08.2009, 18:27

Eilen koin sitten yhden elämäni voimakkaimmista jalkapalloelämyksistä.
Tähän asti Kups on pyrkinyt olemaan leimallisesti kuopiolainen joukkue ja
niinpä se vankasti leimautunut sarjan peräpään valvojaksi. Mutta eilen
puhalsivat muutoksen tuulet Keskuskentällä.

Kups oli hankkinut jostain syvältä Afrikan sademetsän viidakosta neljä
lahjakasta sinisenmustaa neekerinuorukaista riveihinsä ja johan kentällä
alkoi tapahtua. En halua olla mikään rasisti, mutta ilman muuta olisi
ollut parasta, jos kaikki valkoiset miehet olisivat jääneet sovinnolla
istumaan vaihtopenkille  ja antaneet Afrikan miesten kaikessa rauhassa
hoitaa homman kotiin sotkematta heidän riplailujaan. Nopeita ja taitavia
olivat nämä urheilijanuorukaiset ja he olivat todella kunniaksi rodulleen.

Ja siitä voimakkaasta jalkapalloelämyksestä vastasi muudan Dickson
Nwakaeme-niminen nigerialaistaituri. Vastustajan rangaistusalueella hän
harhautti muutaman kankean pietarsaarelaisen, muutaman jopa muutamaan
kertaan, maalivahdinkin hän harhautti ja laskujeni mukaan miehellä olisi
ollu 4-5 tilaisuutta työntää peliväline pömpelin perukoille.

Mutta niin hän oli jo ehtinyt sisäistää lyhyessä ajassa kuopiolaisen
jalkapalloideologian ”naatitaan, ei laakasta”, että
tämä pallovirtuoosi kruunasi temppunsa jättämällä maalin tekemättä.
Sirkusmaista taituruutta esitti hän ja pankaapa mieleenne nimi Dickson
Nwakaeme. Miehestä kuulemme vielä. Ihan tuli mieleen legendaarinen
kupsilainen 50-60-lukujen tähti ”Ahtaanpaikan Ana” Kostiainen.

Muuten pietarsaarelaisten 13-henkinen ryhmä lauleskeli ilmeisesti ihan
selvinpäin koko pelin ajan, että ”vi älskar Jaro”, tosin kuin
kuopilaisyleisö, joka on tänä kesänä päästänyt ilmoille yhden
kannustushuudon, joka tapahtui Kups – Hjk ottelun 88. peliminuutilla
tilanteessa 0 – 3, jolloin katsomosta kuului neuvo kotijoukkueelle:
”teillä alakaa olla kiire jo tasapelinkin suhteen”.

Eilen kotijoukkue teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, ettei
vain voittaisi ja niinhän siinä kävi, että Jaro tasoitti yliajalla
pelatessaan yhden miehen alivoimalla. Ja vierasyleisö lauloi, att ”vi
älskar Jaro”.

Kommentit (0)

61,25        02.08.2009, 20:16

Usko puhtaaseen kotimaiseen kiekonheittoon vahvistuu. Suomen mestruus
voitettiin tuloksella 61,25. Jotain täytyy kuitenkin olla vialla lajin
valmennuksessa. Nimittäin kun maailman kolmanneksi paras ja yli 70 metrin
mies muuttaa Etelä-Afrikasta tänne pohjan perille lyhenevät heitot jostain
merkillisestä syystä 10 metriä.

Kylmä ilmasto voisi tietenkin olla selitys asiaan, mutta kun ei ole.
Naapuri Balttian maissa miehet viskovat jo talvipakkasella tammikuussa yli
seitsemänkymppisiä. Ja silloinhan on vasta peruskuntokausi menossa, että
mihinkähän ne pystyvätkään, kun alkavat herkistelemään tulevien
yleisurheilun mömmönkisojen alla.

Mielestäni huippu-urheilu on huijausta ja mietinpä, että onko yleensä
verorahojen järkevää käyttöä kaiken maailman dopingvalvonta
kansainvälisellä tasolla, kun testaajat eivät edes tiedä, mitä aineita
pitäisi etsiä. Viimeisinkin laaja dopingpaljastus onnistui vain, kun joku
asianosainen vuosi tiedon uudesta hyvin kalliista ihmeaineesta, johon vain
huipuilla oli varaa. Ja eiköhän nyt ole jo uudet testaajille tuntemattomat
kemikaalit käytössä.

Kommentit (0)