|
Melkein suonenjoen tyttö |
01.11.2009, 17:36 |
|
09.10.2007, 22:41 Palestiinalaissyntyinen tv:stä tuttu toimittaja Umayya Abu-Hanna asui 80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin. Muistan, että näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon hiihtomonot jalassa. Se herätti samalla tavalla huomiotani kuin se etiopialainen neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan erikoiskilpasuksia. Umayyan sukunimi oli siihen aikaan Hänninen varmastikin onnistuneen naimiskaupan seurauksena. Äskettäin ilmestyneestä omaelämänkerrallisesta teoksesta paljastuu, että tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa Suonenjoelle. Ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään. Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle iloisesti “haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, uusi miniä entistä kuuluvammin “haluan pillu”. Jostan syystä appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen pivän säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa. Kommentit (0)
|
|
|
Itä ja länsi |
01.11.2009, 17:37 |
|
Itä ja länsi 09.10.2007, 22:41 Uukuniemen kirkonkylän pääväylän länsipuolella kohoaa kirkko ja itäpuolella kellotapuli. Havaintoni saattaa olla liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, mutta mielestäni kirkon tornin huipulla ristin alla on kullattu omena, joka on Ruotsin vallan symboli, mutta sen sijaan tapulin harjalla on kullattu sipuli, joka kuvastaa Venäjän valtaa. Idän ja lännen raja näyttää kulkevan Uukuniemen kirkon mäellä. Ainakin heti talvisodan jälkeen asia oli selvä, sillä sikäläisten venäläisten joukkojen esikunta majoittui tapuliin. Välirauhan aikana rajaa tarkastettiin uudelleen ja se siirtyi pari kilometriä idemmäksi. Tosin rajan tarkka sijainti lienee ollut epäselvä. Suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka nimittäin katosi kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla. Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka ammuttiin ja painettiin turpeeseen. Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin. Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin. Kommentit (0) ——————————————————————————–
|
|
|
Uukuniemen urheilijoita |
01.11.2009, 17:39 |
|
Kommentit (0) Blogi Uukuniemen urheilijoita 09.10.2007, 22:24 Nykyään Uukuniemellä on vain runsaat 500 asukasta, mutta väen vähyydestä huolimatta se on kasvattanut suuria urheilusankareita, joista kuuluisin on vuoden 1984 moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiainen. Tosin mitalin arvoa jonkin verran himmentää se, että Los Angelesin kisoista puuttuivat boikotin vuoksi kovat neuvostoliittolaiset heittäjät. Rajan läheisyys on pakottanut uukuniemeläiset reaalipoliitikoiksi ja niinpä muistan, että Tiaisen voiton jälkeen paikkakunnan linja-autossa eräs vanha mies pohdiskelikin ääneen, että “oeskohan se Juha voettanna, jos Venään mies oes ollu mukana”. Samoissa Losin kisoissa keihään kultaa voitti Arto Härkönen, jonka isä on Uukuniemen poikia – veikkaanpa, että sukujuuret löytyvät Härkälän kylältä. Härkösenkin olympiavoittoa helpotti, että kovat Itäblokin miehet puuttuivat tapahtumapaikalta. Vähän näiden kisojen jälkeen jälkeen DDR:ssä järjestettiin jonkinlaiset varjo-olympialaiset. Sinne matkusti eräs suomalainen työläisurheilija näyttämään paikallisille keihäänheiton mallia. Hyvin hän heittikin; heti ensirepäisyllä lensi noin 84 metriä. Sen jälkeen oli vuorossa Uwe Hohn, jonka heitto kantoi 104,80. Siihen aikaan DDR:ssä oli käytössä sellaiset dropit, että niillä pantiin vaikka ruumiit heittämään. Maineikkain Uukuniemellä syntyniestä talviurheilijoista on ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen, joka on Suomen menestynein ampumahiihtäjä. Hänellä on peräti kolme maailmanmestaruutta ja pari olympiahopeaa siitä huolimatta, että näissä kaikissa kisoissa oli myös Venään mies mukana. Muuten Suutarisen kova kilpakumppani oli Neuvostoliiton Aleksandr Tihonov – hän on ainoana voittanut olympialaisissa saman lajin neljästi peräkkäin. Tihonovista oli pari vuotta sitten Hesarissa pieni uutinen. Sen mukaan Tihonov oli vangittu epäiltynä erään poliitikon murhayritykseen sekaantumisesta. En ole saanut tapauksesta tarkempaa tietoa, mutta ilmeisesti hyvillä pyssymiehilla on nyky-Venäjällä käyttöä. Kommentit (3) ——————————————————————————–
|
|
|
Parannusta luvassa |
11.10.2007, 08:07 |
|
Aiemmin tekstien siirtäminen oikean laidan otsikoiden alle jäi aina tekemättä, mutta nyt yritetään jatkaa uudelta pohjalta. Tarkoitus on, että esim. Kärkkäälän, Uukuniemen, Heinolan ja Vantaan Koivukylän tapahtumia seurataan nimenomaan oikean laidan otsikoiden alla herkeämättömällä valppaudella. Kaikenlaisia sisäpiirijuttuja ja meheviä juorua kyseisiltä paikkakunnilta, joiden elämää olen pitkään seurannut, aion luottamuksellisesti julkoa sivuillani. Tarkoitus on myös siirtää vanhat jutut, valokuvat ja kommentit sivun oikean laidan otsikoiden alle. Yritän myös kerätä talteen ja julkaista varsinkin Kärkkäälän kylän vanhoja valokuvia ja tarinoita, joten otan niitä kiitollisena vastaan osoitteessa aulis@koivistoinen.net.
|
|
|
Ierikka |
11.10.2007, 07:57 |
|
Jos kielessämme on sana charmantti, on Kuopiossa syntynyt tuttu radioääni Erkki Toivanen charmantti. Männä viikolla Ierikka luennoi yliopistolla kansainvälistymisestä ja häneltä opin seuraavat 3 kpl uusia asioita. Ne ovat: 1. Sana Finland tarkoittaa ranskan kielessä ryteikön perää, joka onkin maallemme osuva nimitys. Itsekin olen huolella läheltä tarkkailut maaseudun pusikoitumista ja olen vahvasti sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä jotakin kehityksen pysäyttämiseksi. 2. Pohjanlahden rannikko ei enää nousekaan, jolla tavalla koulussa ennen opetettiin rauhantahtoisen ja ahkeran mutta sodassa urhoollisen kansamme kasvattavan elintilaansa, vaan merenpinta nousee nyt kasvihuoneilmiön seurauksena maata nopeammin. Geologisesti mielenkiintoinen tieto. 3. Kiinalaiset eivät 70-luvulta lähtien ole suinkaan pyyteettömästi auttaneet radanrakennusprojekteillaan yms:lla yleisillä töillä Afrikkaa, vaan taustalla on tulevan supervallan huoli raaka-ainehuollostaan. Niinpä Darfurin alueen katastrofaalinen sisällissota on pitkälle Kiinan ansiota. Samoin taitaa olla myös Burman tapahtumien laita – maahan toimittaa Kiinalle öljyä. Muuten 70-luvulla oltiin rähmällään itään ja sillä tavalla lyötiin rahoiksi ja nyt se tuomitaan. Itään päin ollaan taas rähmällään ja rikastutaan sillä. Tulevien polvien kettutytöt ihmettelevät, miten silloin 10-luvulla istuttiin saunassa Kiinan lähetystösihteerien kanssa, vaikka samaan aikaan Kiinan urheilukentillä ampuiltiin epäilyttäviä ihmisiä pinskalla niskaan ja lasku patruunasta lähettiin asiakkaan lähiomaisille.
|
|
|
Tip Top Hautala |
12.10.2007, 18:40 |
|
Kuopiossa sattuu ja tapahtuu. Männä viikolla Erkki ”Ierikka” Toivanen puhui kansainvälistymisestä, tällä viikolla Heidi ”Tip Top” Hautala kertoi Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Tuo Tip Top oli oikeastaan Heidi Hautalan isän kutsumanimi, eversti Hautala oli viimeisen päälle tarkka mies ja samanlainen käsitys syntyy myös tyttärestä. Venäjän ihmisoikeusasia on nykyään nopeasti läpikäyty. Maa on palaamassa yksipuoluejärjestelmään eikä energiahuollostaan huolestunut länsi ole asiasta juuri huolestunut. Jututin äskettäin erästä paluumuuttajaa, joka kertoi, että kun Jeltsinin aikaan yritettiin opetella demokratiaa, valta siirtyi rikollisille ja maa oli ajautumassa sisällissotaan. Nyt valta on entisellä KGB:llä ja kuri sekä järjestys on palaamassa maahan. Tosin Hautalan mukaan erikoista asiassa on se, ettei Putinin valtaeliitti edes yritä peitellä asiaa, vaan oppositio nujerretaan täysin julkeamattomasti. Kun toimittaja Anna Politkovskaja vuosi sitten murhattiin, on tutkmuksissa nyt jo selvinnyt, että teon tekivät tsetseenit Länsimailta tulleesta tilauksesta. Ja kun Venäjällä yritettiin järjestää eräs ihmisoikeuskonferenssi, ilmoitettiin tapahtuman vieraille, että tilaisuus on peruutettu kosteusvaurion vuoksi. Ehkä on niin, että maan valtaeliitti haluaa osoittaa, että se on täysin ylivoiminen ja mahdolliset vastustajat ovat tyystin heidän armoillaan. Suuri viisaus on ehkä kauniskasvoisen nyrkkeilijätär Eva Wahlströmin äskettäin ilmestyneistä rohkeista ”muistelmista” ilmenevästä Pietariin suuntautuneelta kilpailumatkalta opitusta viisaudesta: ”Venäjällä on kaikki muu paskaa paitsi kusi”.
|
|
|
Viipuri 1944 |
13.10.2007, 19:16 |
|
Luinpa juuri professori Heikki Ylikankaan synnyttämän kohun innoittamana kirjan Viipuri 1944 ( Eero Elfengren, Eeva Tammi). Kirja yrittää selvittää, miksi 20.6.1944 Viipuri luovutettiin venäläisille lähes taistelutta. Kirjan keskeinen henkilö on A F Airo, joka on historiamme merkittävin Heinolaan liittyvä suurmies 157 cm:n pituudestaan huolimatta. Hän johti maamme sotatoimia toisin kuin marsalkka Mannerheim, joka keskittyi itse sodan johtamiseen. Airo tunnettiin vaikenevana kenraalina, koska hän ei kirjoittanut muistelmia eikä selitellyt tekemisiään jälkeenpäin. Tosin kirjasta paljastuu, että kyllä kenraali kuitenkin avautui ainakin Heinolan rotareille, joille hän myönsi senkin, ettei Viipuria edes ollut tarkoitus puolustaa. Ja hyvä niin, koska kaupunki säilyi suhteellisen ehjänä. Missäpä muualla lähialueilla onkaan pystyssä 1200-luvulla rakennettuja taloja. Ja vaikka sotahistorioitsijoiden näkemyksen mukaan Viipuria puolustanut prikaati syyllistyi sotahistoriamme suurimpaan skandaaliin, täytyy muistaa, ettei se kuitenkaan syyllistynyt sotahistoriamme suurimpaan katastrofiin. 5000 miestä säästyi sankarikuolemalta.
Koko sodanjohto ei kirjan perusteella näytä olleen tietoinen Airon strategisesta valinnasta, koska ainakin osa upseereista yritti vimmatusti järjestää vastarintaa kaoottisissa oloissa, joista ei puuttunut tragikoomisiakaan piirteitä. Esimerkiksi sikäläinen ammusvarikon päällikkö (siis suomalainen) teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen estääkseen joukoilta ammushuollon, lopulta puutteelliset lupalaput täytyi korvata konepistooleilla.
Kirja väittää, ettei ainakaan tästä Viipuria puolustaneen joukko-osasto ketään teloitettu salaa Huhtiniemen salaisessa sotaoikeudessa. Kaikki kaatuneet ja kadonneet luetellaan nimillä. Itse tutkin kirjan erityisellä mielenkiinnolla, koska haluan selvittää Heinolan vuosinani kuulemani tarinan todenperäisyyden. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan evakuoinnin. Erityisperusteena ampumisessa vedottiin siihen, että upseerilla itsellään oli autossaan huomattava määrä saman liikkeen tuotteita.
Heikki Ylikankaalle olisikin seuraava mielenkiintoinen tutkimuskohde upseerien murhat ja epäselvät kuolemantapaukset rintamalla. Olen kuullut edesmenneiltä veteraaneilta, että eräskin kotikylän mies, jolla oli sama sukunimi kuin itselläni, olisi ns. polttanut nallin luutnanttiin, joka ei muistanut tunnussanaa. Tätä tapausta pidetään pelkkänä onnettomuutena.
|
|
|
Luakko |
15.10.2007, 14:29 |
|
Joen tunnusmerkistöön kuuluu, että sitä pitkin voi soutaa. Niinpä Petäisestä Virmaaseen johtava vesitie onkin alkumatkasta puro. Kuitenkin parin kilometrin päässä alajuoksulla on noin aarin suuruinen levennys ja syvennys, jota vanhat ihmiset kutsuivat Luakon lammakoksi. Siis lammakoksi, ei lammikoksi. Nimen taustaa en tiedä, ehkäpä se on nimetty vaikka jonkin Laakkosen perusteella. Ja ehkäpä ensiksi on nimetty vieressä oleva Luakon niitty, jolla on saattanut olla taloudellista merkitystä sikäli, että joku Laakkonen on korjannut siitä luonnonheinän karjalleen. Kerran kesässä käyn Luakolla ongella ihan vaan sen vuoksi, että tarkastan vieläkö siitä saa säynävän poikia. Jostain syystä lähes kymmenen kilometrin päästä Virmaasta on lammakkoon noussut säynäviä, vaikka mielestäni purossa pitäisi olla pari läpi pääsemätöntä estettä. Vähän ennen kuolemaansa isäni väitti saaneensa Petäisestä hirmuisen säynävän. Mielessä kävi, että jospa kala olikin vaikkapa ainut särjen sukuinen petokala eli toutain, joita on tietääkseni istutettu Iisveden vesistöön. Toutainhan on kova kala vaeltamaan jokia pitkin. Kesällä vein Luakkoon katiskan jäännöksen selvittääkseni puturan kalastollista rakennetta. Kun kävin pyydyksen kokemassa, oli siinä mitätön hauentuppi. Niinpä tässä pikkupuron levennyksessä on ainakin ahvenia, särkiä, säynäviä ja haukia. Erikoisia kaloja en siis tavannu, mutta erikoisiin nisäkkäisiin törmäsin. Näin nimittäin ensimmäisen kerran luonnossa metsäkauriin. Yllättävän iso eläin, jonka rakenteellinen nopeus vaikuttaa olevan noin 50 km/t. Kerran ennenkin olen nähnyt mustaruskean otuksen kiitävän hirmuista vauhtia ryteikössä ja silloin luulin nähneeni suden, en leijonaa kuten Ruokolahdella muinoin. En kertonut havainnostani, koska akat eivät muutenkaan uskalla enää liikkua metsässä karhuvaaran vuoksi. Pelko onkin oikeutettu, sillä Kärkkäälän parhailla marja- ja sienimailla Välisuon suunnalla on taas havaittu karhu. Viimekesäisistä poikasista yksi on siis kotiutunut kylälle.
|
|
|
Votkaa, Votkaa |
22.10.2007, 18:24 |
|
Ulkoministeriön erikoistutkija Ilmari Susiluoto on niin hauska kirjoittaja, että hänen tittelissään pääpaino on sanalla “erikois”. Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta hän kertoo venäläisestä juomakulttuurista, joka näyttää olevan arvioni mukaan parikymmentä vuotta edellä meikäläisestä. Tilastojen mukaan Venäjä on hyvä ykkönen, mutta hyvänä kakkosena sinnittelee pieni, mutta sisukas Suomi. Esimerkiksi naapurimme ruotsalaisten ja virolaisten juopottelu on tilastojen valossa ihan lapsenkengissä meihin verrattuna.
Jeltsinin noustua valtaan juoppokulttuuri hyväksyttiin jälleen myös maan johdossa ja siitä maksetaan kallista hintaa. Kun vuonna -94 presidentti Jeltsin vietti saunailtaa yhdessä puolustusministeri Kratsovin kanssa, uhosi ministeri sopivassa nousuhumalassa, että hän kyllä pistäisi tunnissa tsetseenit kuriin. Antaa mennä oli presidentin vastaus ja niinpä panssari-divisioona sai määräyksen syöksyä Grozniin. Kaupungin keskusta olikin hetkessä vallattu.
|
|
|
Pystysen Veikon sota |
16.10.2007, 18:47 |
|
Viime vuonna kuollut heinolalainen rakennusmestari Veikko Pystysen aineiston pohjalta on Petri Pietiläinen toimittanut kirjan ”Ylitin rajajoen klo 9.18”. Luin teoksen sopivasti Heikki Ylikankaan ”Romahtaako rintama” -kirjan nostattaman kohun innoittamana. Pystysen kirja käsittelee samoja tapahtumia rivimiehen näkökulmasta. Takakannen mukaan Pystysen teoksessa kuvataan kaunistelemattomasti sitä rintamaelämää, joka jäi Väinö Linnalta kuvaamatta. Hän näyttää hulluksi tekevän kuolemanpelon, mutta myös suomalaisen sotilaan arjen: kala-ja sieniretket, kortinpeluun, puhdetyöt, rakastumisen upseerin vaimoon, taistelun luteita ja tauteja vastaan. Niinhän se varmasti onkin. Kirja on lukemisen arvoinen. Yllättävää on, että selviä asiavirheitäkin löytyy ja Veikon tunteneena luulen, että erehdykset menevät kirjan nuoren toimittajan piikkiin. Veikon veljenpoika on entinen ilmavoimien komentaja ja epäilen, että Pystynen olisi tiennyt, että useimmiten hänen kiusanaan olivat muun merkkiset hävittäjät kuin sivuilla vilahtelevat Migit. Suomalaisilla ei myöskään ollut Lahti-Saloranta konepistooleja. Talvisodan jälkeen ei Neuvostoliittoon tietääkseni luovutettu inkeriläisiä heimosotureita, vaan se tapahtui muutama vuosi myöhemmin. En myöskään usko sitä, että Kannaksella -44 suomalaishävittäjä olisi ampunut alas nelimoottorisen pommikoneen. Silloin venäläiset eivät sellaisia varmaankaan käyttäneet. Talvisodassa taisi yksi nelimoottorinen sentään tehdä pakkolaskun erään järven jäälle ja jatkosodan alussa yksi putosi Nastolan lähelle. Nastolan tapauksessa Heinolan ystävyyskaupungin Baranovitsin lähistöltä läksi iso pommikone viemään desantteja Saksaan. Koneen ohjaajaa alkoi pelottaa ja hän teki 180 asteen suunnistusvirheen. Suomen ilmatilassa ohjaaja hyppäsi koneesta ja pelastui vangiksi. Nastolaan pudonneesta koneesta jäi jokunen mies henkiin. Suomalaiset hämmästyivät sitä, että kun ohjaaja vietiin vankileirin portista sisälle, riemastuivat muut leirillä olleet koneen matkustajat kerrassaan ja ryntäsivät mukiloimaan miesparkaa. Muistelen, että tämä tarina kerrotaan Seppo Sudenniemen ”Salaisen sodan varjot”- kirjasta, joka julkaistiin joskus 70-luvulla. Tekijä lienee nimimerkki ja hän on ilmeisesti hyödyntänyt asiapapereita, jotka väitetään tuhotun ns. Stella Polaris-operaatiossa. Mainittakoon, että Heinolan ystävyyskaupunki Baranovitsinedustajat laskivat joskus seppeleen kyseisen koneen putoamispaikalle ilmeisesti tietämättä koko totuutta asiasta.
|
|
|
Pystynen |
18.10.2007, 18:27 |
|
Tuo edellisessä jutussa mainittu Veikko Pystynen oli lahjakasta sukua. Veikon pikkuveli Erkki Pystynen luki itsensä professoriksi ja hän toimi myös pitkään eduskunnan puhemiehenä ja olipa hän myös ehdokkaana presidenttiehdokkaaksi. Suomessa oli ainakin ennen säätykiertoa. Heinolalaisen tavallisen työmiehen pojasta saattoi tulla kokoomuslainen eduskunnan puhemies. Pojanpojasta, eduskunnan puhemiehen pojasta ja siis Veikon veljenpojasta Jouni Pystysestä tuli kenraali ja ilmavoimien komentaja. Luultavasti ilmavoimien komentajan tulee olla tarkka ja säntillinen mies. Hänen serkkunsa eli Veikon toinen veljenpoika Harri Pystynen ei välttämättä ollut yhtä säntillinen. Hän oli vaihtoehtopiireissä erittäin tunnettu taiteilija. Hän aloitti muusikkona soittaen mm. kaupunginorkesterissa huilua. Sitten hän hylkäsi musiikin ja ryhtyi sarjakuvapiirtäjäksi. Arvostettu alan taiteilija hänestä tulikin. Hupaisaa, että ilmavoimien komentaja ja boheemianaristi sarjakuvataiteilija ovat serkuksia. Lahjakkaiden taiteilijoiden tapaan Harri Pystynen kuoli nuorena eli 36-vuotiaana vuonna 1990. Hänen viimeinen sarjakuvakirjansa on osuvasti nimeltään Pystynen. Myös Harrin leski on saavuttanut julkisuutta kirjallisuuspiireissä. Veikko Pystysen kirjassa on hänen piirustuksiaan nuoruusvuosilta ja niistä ilmenee, että kyllä hänelläkin oli lahjoja alalle. Vanhoilla päivillään hän hahmotteli oman luonnoksensa Heinolaan suunnitellusta A. F. Airon muistomerkistä. Siinä vaiheessa oikeat taiteilijat terhistäytyivät ja niinpä puistossa onkin ns. oikean taiteilijan eikä rakennusmestari Pystysen työ. Tosin muistomerkki hyväksyttiin vasta laajan ja Heinolalle tyypillisen kansalaiskeskustelun jälkeen. Yhtenä painavana argumenttina käydyssä keskustelussa oli, että Airon kaltaisen suurmiehen patsaan tulee olla kolmiulotteinen. Tähän vaateeseen reagoi nopesti kaupungin oma kuvanveistäjä Vesa Väänänen, joka valmisti erilaisesta kierrätysmateriaalista vaihtoehtopatsaan, eräänlaisen kamelihahmotelman, nimeltään A. F. Kairo. Sen keskeisenä elementtinä on viskitynnyri, jonka taiteilija itse korosti symboloivan Airon patsaasta käytyä kansalaiskeskutelua. Se ei ole vain kolmiulotteinen, vaan peräti neliulotteinen, neljäntenä ulottuvuutena on onttous. Myöhemmin taiteilija Väänänen lisäsi työhönsä lisää eläinrekvisiittaa, sillä Kairo-kameli sai rinnalleen poikasen. Mielestäni kana olisi ollut osuvampi otus. Muutama vuosi sitten julkaisi Airon sodanaikainen sihteeri, nimeltään Kananen, muistelmansa, joista ilmenee, että sihteerin suhde esimieheensä oli lievästikin ilmaisten erittäin likeinen. Lieneekö suhteen laatuun vaikuttanut se, ettei Marski päästänyt Airoa lomille koko sota-aikana – pienet miehet, jollainen 157 senttinen Airokin oli, ovat vikkeliä miehiä monissa asioissa.
|
|
|
Pielavesi-Rooma |
21.10.2007, 17:45 |
|
Jotenkin Italian pojat olivat kuin kohmeessa Kuopion jäähallissa, jossa tapahtuma järjestettiin. Pielaveden maamiesseurantalo, tai missä ne Sammon ottelut nyt yleensä pelataan, on liian pieni kansainvälisiin koitoksiin. Jäähallilla oli noin kaksi tuhatta asiallisesti käyttäytyvää katsojaa paikalla. Ottelun aikana kuulin muutaman vaisun huudon ”Sampo” tai jopa ”hyvä Sampo”. Yhtään ivahuutoa ei päästetty ilmoille. Hyvä Kuopio! Pelkäsin, ettei Sammosta olisi maailman huipuille mitään vastusta. Viime talvipakkasten aikaan saman Euroliigan merkeissä vieraili Savossa jonkin pienen ja tuntemattoman Siperian kaupungin, kylän tai kolhoosin joukkue. Joka mies oli noin 210 cm pitkä ja vanttera, hartiat olivat kuin ladon ovet. Silloin kuulin takaani ei-urheilijamaisen jupinan ” mitteehän nappeja nuokin on syönynnä”. Siitä pelistä opin sen, että kun siperialaiset seuraavan kerran tulevat, en hanki lippua päätykatsomosta. Pelkäsin nimittäin koko silmälasieni puolesta. Sammolla ei ollut siinä matsissa mitän jakoa ja jostain syystä vastustajien iskulyönnit tulivat kuin tykinsuusta päin pläsiäni. Äskeisestä tapahtumasta opin sen, että nykyään olisi huomattavasti halvempaa harrastaa juopottelua kuin penkkiurheilua. Lentopallo-ottelun hinnalla saisi kolme litraa hyvää viiniä.
|
|
|
Räikkönen ei Kärkkäälästä |
22.10.2007, 18:22 |
|
Ihmiskunnan tämän hetken suurin sankari ja yksinkertainen formula 1:n maailmanmestari Kimi Räikkönen ei ilmeisesti liity mitenkään Kärkkäälän kylään, vaikka yleensä suurmiehet ja -naiset sinne jotenkin kytkeytyvät. Edes Mika Häkkinen kaksinkertainen maailmanmestari ei ollut Kärkkäälän poikia, vaan hänen vaarinsa oli Suonenjoen Tyyrinmäen kylän torppareita. Keke Rosbergin eläinlääkäri isän varmaan Kärkkäälän monet lehmät ja hevoset oppivat tuntemaan hänen toimiessaan Likolahden teurastamon palveluksessa. Tässä yhteydessä kannattanee päivittää suuret savolaiset merkkihenkilöt, sillä uusia tietoja on paljastunut. Se jo tiedetään, että keisarilliset Romanovit olivat Kuopion Kauhasia Pietari Suuren vaimon kautta. Pietari Suuren nuorena lakanoihinsa kuristunut sekopäinen Paavali-poika olikin ihan tyypillisen savolaisen pienviljelijä-metsurin näköinen.Uutta tietoa sen sijaan on, että Venäjän historian suurin sotasankari kenraali Suvarov on Savon Sanomien mukaan Savon Suhosia – tosin Inkerin kautta tsaarin palvelukseen siirtynyt. Suvarov tunnetaan siitä, ettei hän hävinnyt venäläisen propagandan mukaan yhtään taistelua Eikä myöskään koskaan perääntynyt. Kun hänen hautajaisissaan paljastui, ettei arkku mahtunut kirkon ovesta, eivät kantajat suostuneet peruuttamaan, koska Suvarov ei perääntynyt koskaan ja niinpä kirkon ovea levennettiin. Samoja Savon Suhosia oli ilmeisesti myös metsäsuomalaisten jälkeläinen Ruotsin pääministerinä parikymmentä vuotta menestyksellä toiminut Tage Erlander. Kärkkääläiset Suhosen Kake ja Tommi lienevät samaa sukua, sillä hekin herättivät jo kansakoulussa huomiota hyvätapaisina ja siivoina oppilaina. Savolaisgeenit ovat olleet hyvin edustettuina Ruotsin johdossa aiemminkin. Nimittäin 1700-luvun lopulla Ruotsin hovia askarrutti se, ettei Kaarle XII liiemmin tytöistä tykännyt eikä kruununperijää alkanut siunaantua. Silloin avuksi hankittiin Juvalta kotoisin oleva vireydestään tunnettu tallimestari, joka tiettävästi hoiteli hovin ongelman. Tämän asian paljasti ruotsalainen historioitsija television naapurimaamme menneisyyttä käsittelevässä sarjassa. Kuten yleisesti tunnetaan rautalampilainen Jussi Marttinen eli John Morton ratkaisi äänellään USA:n itsenäistymisen – hän myöhästyi itsenäisyyskokouksesta pahasti ja vihdoin sinne saavuttuaan antoi ratkaisevan äänen. Sen sijaan yleisesti ei tunneta sitä, että meikäläiset ratkaisivat myös sen, että USA:n viralliseksi kieleksi tuli englanti. Saksan kieli hävisi äänestyksen niukasti, koska saksalaismielinen suomalisdelegaatio oli ratkennut matkalla juopottelemaan eikä saapunut kokoukseen ollenkaan. Näin väittää Ilta-Sanomien pakinoitsija Loka-Laitinen, joka sukunimestään, ulkonäöstään ja asenteistaan päätellen on jostakin meiltä päin. Selvää on, että preidentti Nixon oli Kiuruveden Nikkisiä – hän jopa ulkonäöltään hivenen muistuttaa keihäänheittäjä Soini Nikkistä. Suojelupoliisin historiasta muuten paljstuu, että työläisurheilija Nikkinen lienee ollut Amerikka-mielinen. Kirjassa kerrotaan, että vuoden 1956 Saksa-Suomi maaottelun yhteydessä eräs CIA:n agentti lähestyi värväysmielessä suomalaisurheilijoita ja että Supon tutkija kuulusteli myöhemmin tapauksesta joukkueemme jäseniä. Maailmanennätysheittäjä Soini Nikkinen vakuutti kuulustelijalle, että maamme miesurheilijat olivat tapahtumahetkellä kierrelleet koko illan Hampurin ilotaloja ja oluttupia eikä hän ainakaan muista tapauksesta yhtikäs mitään. Myös presidentti Georg Bushin taustalta löytyy savolaisia, nimittäin Sulkavan Halttusia. Tietoa ei sovi epäillä, koska myös Savo vilisee väkivaltaisia alkoholisteja.
|
|
|
Metsään on tullut jo syys |
24.10.2007, 14:33 |
|
Tarkoitus oli pyytää naapurin rouvalle ison hauen luuranko. Hän suunnittelee muinaisesi-isiemme mallin mukaisen seidan rakentamista. Aiemmin sellainen on kylällä ollut – ainakin Karsikonmäki nimi viittaa siihen. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö Karsikonmäellä on pystyssä se petäjä, jonka kylkeen esi-isät karhunpäänsä naulasivat pyyntionnen varmistukseksi. Muuten karhunpäistä ei olisi enää nuusaa. Törmäsin Korholan Timoon, joka kertoi, että nurkissa pyörii ainakin kolme karhua, emo, toissakesän poikanen ja vielä tämän kesän poikanen. Todennäköisesti isäkin luuraa jossain. Metsä on voittamassa omansa takaisin Kärkkäälässä. Muistelen, että Ilmo Koivisto kertoi, että hänen isovaarinsa muutti Satulamäen talosta sen jälkeen, kun karhu oli seuraillut mietteliään näköisenä isäntää ja tämän lehmää. Ja Närhin Kalle kertoi, että hänen lapsuudessaan Satulamäen hevosella oli karhunkynnen jäljet kyljissään. Se tarina tuntui silloin epäuskottvalta. Kuitenkin ensimmäinen minun tietämäni kontio palasi kylälle 1976 ja sitä pelättiin oikeasti siihen asti kunnes professori Erik Nygren sen ampui. Se oli isosti Savon Sanomissa. Nyt petoihin on totuttu eikä kokonainen karhulauma enää tunnu yhtikäs miltään.
|
|
|
Huhtiniemi ja Ylikangas |
25.10.2007, 18:28 |
|
Kun uutisissa näytettiin juttua professori Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama?- kirjan julkistamistilaisuudesta oli ilmassa selvästikin sähköä, ellei peräti suuren urheilujuhlan tuntua. Kun sotatieteen laitoksen johtaja nousi ylös ja esitti vastalauseen kirjan väitetyistä virheistä, kävivät historioitsijat jo niin kiivasta tieteellistä depattia, että mielestäni Ylikangas jo jossain välissä vaikutti hamuilevan niskalenkkiä vastustajastaan. Se olisi varmaan Yli-Härmästä lähteneeltä painijataustaiselta tiedemieheltä onnistunutkin. Tiedotusvälineet antoivat kirjasta väärän kuvan. Pääsanoma oli, että Ylikangas on tutkimuksessaan kiistänyt Huhtiniemen salaisen kenttäoikeuden olemassa olon. Se on tavallaan oikea tieto, mutta vääristää todellisuutta. Huhtiniemessä ei toiminut salaista kenttäoikeutta, koska siellä toimi sen sijaan Henkilöstön täydennyskeskus I. Niissä oloissa laillinen tuomioistuin olisi ollut ajanhaaskausta. Kaupungissa vallitsi täysi svoboda. Lähes 6000 rintamakarkuria oli vallannut kaupungin, päämaja oli paniikissa, ylin upseeristo pelkäsi, että vihollisen panssarit saattavat olla Mikkelissä muutamassa tunnissa, jos rintama täysin romahtaa kuten vaikutti. Laki tunsi rintaman takaisille hiippareille vain vankeusrangaistuksen, joka olisi tuossa tilanteessa ollut palkinto. Niinpä päämaja muodosti kaupunkiin Henkilöstön täydennyskeskuksen. Se ei ollut mikään tuomioistuin. Ylikankaan kirjasta saa sen käsityksen, että Lappeenrantalainen pankinjohtaja Toivo Tapanainen muodosti yksin päättävän elimen, jonka eteen sotapoliisien vangitsema epäilty karkuri vietiin. Tapanainen kysyi ”lähdetkö linjaan vai lähdetkö linnaan”. Linjaan lähteneistä on tietoa, mutta linnan valinneiden kohtalo jää hämärän peittoon. On luultu, että Viipurin kaupungin poliisipäällikkö Emil Kokko olisi toiminut ”tuomioistuimen” syyttäjänä, mutta ilmeisesti syyttäjää ei tässä organisaatiossa tarvittu. Sen sijaan Kokko oli todistettavasti kaupungin tyhjentäneen sotapoliisiosaston päällikkö, joka vastasi likaisesta työstä. Kokon tytär julkaisi muutama vuosi sitten kirjan isästään. Sen mukaan tämä kesällä -44 toimi erittäin vaativissa ja salaisissa tehtävissä. Muistelen lukeneeni, että kuolemansa jälkeen Kokko halusi päiväkirjansa mukaansa hautaan. Näin ollen Huhtiniemeä lienee turha kaivella, sieltä ei mitään löydy, mutta Rauman hautausmaalta, jonne Kokko on haudattu, saattaisi löytyä arvokasta tietoa. Ylikankaan kirjasta ilmenee, että noin neljäkymmentä pahoin mädäntynyttä vainajaa haudattiin salaa Taipalsaareen sysksyllä -44. Eräs Kärkkäälän mies on kertonut tunteneensa miehen, joka kertoi olleensa hautaamassa paperisäkeissä olleita suomalaismiehiä Valkealan hautausmaalle. Asia kannattaisi saattaa Ylikankaan korviin. Ylikangas laskee maassamme teloitetun ainakin noin sata sotilaskarkuria, näistä reilut 50 salaa ammuttuja. Ilmeisesti sodan jälkeen Ruotsiin paenneen päämajan lakimiehen muistikuva noin 250 ammutusta karkurista on lähellä totuutta. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Saksan noin 20 kertaa suuremmasta armeijasta omat ampuivat noin 40.000 ja Neuvostoliiton 50 kertaa suuremmasta sotajoukosta 400.000. Suurvaltojen rankaisutoimet olivat varmaankin ihan laillisia. Sen sijaan valtaosa meidän omien ampumisista oli laittomia ja juridisessa mielessä murhia, sillä Suomi edes yritti olla oikeusvaltio.
|
|
|
Tuomari Tapanainen |
28.10.2007, 18:54 |
|
Edellisestä jutusta tuttu sotatuomari Toivo Tapanaisen kiistelty persoona liippaa jossakin määrin myös Heinolaa. Nimittäin sikäläinen kokoomuslainen kunnallispoliitikko ja eläkkeellä oleva armeijan mies, Lappeenrannassa syntynyt Kari Kauppinen tiesi kertoa hänestä paljonkin. Upseeri Kauppinen on tavallaan vanhaa sotilassukua. Jo hänen vaarinsa toimi punakaartissa. Vähän Lappeenrannan länsipuolella on pieni sahayhdyskunta, jonka sahatyömiehet perustivat talvella -18 oman punakaartilaisosaston ennen kaikkea estääkseen mahdollisen työpaikkansa polttamisen. Yksi vapaaehtoisista sahavahdeista oli Kauppisen vaari. Kun vähän myöhemmin siihen aikaan vielä nuori ja innokas tuomari Tapanainen saapui voitokkaan armeijan mukana palauttamaan lakia ja järjestystä kylälle, alkoi sattua ja tapahtua. Joka ikinen eli muistaakseni 54 kylän miehistä tuomittiin ammuttaviksi. Tuomioon nimenomaisesti kirjattiin, että ammutaan varoitukseksi muille. Yksi ammutuista oli Kari Kauppisen vaari. Tosin yhden punikin osalta tuomion täytäntöönpano epäonnistui. Yöllä tämä päästä läpiammuttu mies nousi ylös joukkohaudastaan ja jatkoi sitten vuosikymmeniä elämäänsä muistutuksena tapahtuneesta. Tarina ei kerro tapasiko hän koskaan teloittajiaan. Toista kertaa häntä ei voitu ampua, koska kirjanpito olisi seonnut. Tämän asian paljastaa Heikki Hietamies kirjassaan ”Naisten talvi”, joka kertoo yhtä vaille miehettömän kylän elämästä talvella 1919. Vaikka Heikki Hietamies tunnetaan jonkinlaisena hömppä- ja humppaviihdemiehenä, niin ”Naisten talvi” ei ole vähimmässäkään määrin viihteellinen tai hauska – se on pelkästän hirveä.
|
|
|
Syväkurkku ja Silvo Sokka |
29.10.2007, 20:17 |
|
Ylikankaan viimeisintä kirjaa lukiessani muistin Silvo Sokan tapauksen. Nimittäin Huhtiniemen mysteeriä tutkittaessa törmätään vähän väliä henkilöön, josta käytetään nimitystä Syväkurkku. Nyt on sitten professori Ylikangas paljastanut, miksi tämä 1946 syntynyt putkimies, joka on toiminut erityisasiantuntijana Huhtiniemen tapausta selvittäneille, ei ole halunnut nimeään julkisuuteen. Hänellä on ollut se harvinaisen hyvä syy. Syväkurkku on näet valehdellut ummet ja lammet kuin se kuuluisa pullopyllysika. Hän on jopa väärentänyt arkistoihin toimittamiaan ”tuomari Tapanaisen papereita” ja ilmeisesti myös se TV:stä tuttu autosotamies Eero Kärmeniemen sanelema nauha on Syväkurkun sanelema. Eero Kärmeniemi nimistä henkilöä ei ole Suomessa ollut. Olisi hän voinut keksiä autosotamiehen nimeksi vaikka Matti Virtanen. Syväkurkku kuten myös legendaarinen kuopiolainen Silvo Sokka ovat omistaneet harvinaisen rikkaan mielikuvituksen. Silvo Sokka nousi maailman median polttopisteeseen vuonna 1948, jolloin hän lensi Suonenjoen maailman kartalle. Sokka väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Jännevirralta Suonenjoelle kolmessa minuutissa. Suontee-järven yläpuolella kone sai moottorivian ja syöksyi järveen. Silvo löytyi rannalta tajuttomana ja saatuaan järkensä valon takaisin, hän kertoi äimistyneille kuulijoille huikean tarinansa. Maailman tidotusvälineet, joukossa mm. selostaja Pekka Tiilikainen radioautoineen. syöksyivät paikalle. Myös maamme puolustusvoimain edustajat saapuivat huolestuneina tutustumaan tilanteeseen, sillä kielsihän Pariisin rauhansopimus Suomelta reaktorimoottorikoneet. Paikkakuntalaisten mukaan eräs kenraali totesi painokkaasti ”tämä nuorukainen on nero”. Kuten varmaan olikin, vaikkakin jatkotutkimuksissa selvisi, että savolaisnuorukainen olikin saapunut Suonteen rannalle polkupyörällä. Sekään ei ole vähäteltävä saavutus, koska matkaa siunaantuu Kuopioon noin 55 km ja siihen aikaan tieolot olivat heikohkot. Muistutettakoon vielä, että ensi vuonna tapauksesta tulee kuluneeksi 60 vuotta ja asia tulisi jotenkin huomioida – joku voisi kutsua vaikka Silvo Sokan selostamaan tapausta Suonteen rannalle, jossa voitaisiin myydä myös nakkeja. Tässäpä kolme nettiosoitetta, joista asiasta löytyy lisätietoa. http://lukunurkka.etusivu.net/rayrinta.php?id=65 http://www.hojot.com/silvo.html http://fi.wikipedia.org/wiki/Silvo_Sokka
|
|
|
Ja anoppi itki |
30.10.2007, 19:55 |
|
Uukuniemeläisilläkin oli anopin mukaan puoli tuntia aikaa kerätä kalleimpansa, mutta samalla piti ehtiä ampua myös eläimet. Anoppi katseli nurkan takaa, kun siinä meni myös hänen oma vasikkansa Lumikki. Pakomatkan sekasorrossa anopilta varastettiin myös nukke ja lapaset, ja tulipalopakkasessa olisi saattanut hyvinkin paleltua, ellei Emma-täti olisi kerjännyt Kerimäen pappilasta käsineet. Ensimmäinen yö vietettiin Kerimäen maailman suurimmassa puukirkossa. Kun 60 vuotta myöhemmin seistiin samalla paikalla vaikutti anoppi jotenkin vaisulta. Pohjanmaalla ei otettu avosylin vastaan. Kuusi henkeä asutettiin yhteen huoneeseen, jossa ei ollut edes hellaa. Ruoka piti valmistaa kolmijalalla uunissa. Onneksi oli polttopuita, sillä syvästi uskovainen Emma-täti määräsi Tane-enon ja Pekka-enon varastamaan VR:n ratapölkkyjä. Koulussa evakkoryssiä kiusattiin. Kriisiterapiaa ei tarjottu. On suuri valhe se yleinen uskomus, että Sisä-Suomessa olisi karjalaispakolaiset otettu hyvin vastaan. Suonenjoelle sijoitettu Aira Samulinkin kertoo muistelmakirjassaan vähemmän mairittelevia asioita lupsakkaista savolaisista. Ja kun eräs suojärveläinen ukko perheineen asutettiin samoille seuduille, aloitti naapurin isäntä järjestelmällisen kiusaamisen. Yhteiskunta ei puuttunut asiaan. Kiusaaminen loppui vasta, kun karjalaisukko kävi poikineen antamassa naapurille ns. asennekasvatusta. Poislähtiessään vieraat vielä vakuuttivat, että kun seuraavan kerran tullaan, niin sitten tapetaan – meistä ehtii yksi mies vaikka linnassa istumaan.
|
|
