|
09.10.2007, 22:41 Palestiinalaissyntyinen tv:stä tuttu toimittaja Umayya Abu-Hanna asui 80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin. Muistan, että näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon hiihtomonot jalassa. Se herätti samalla tavalla huomiotani kuin se etiopialainen neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan erikoiskilpasuksia.
Umayyan sukunimi oli siihen aikaan Hänninen varmastikin onnistuneen naimiskaupan seurauksena. Äskettäin ilmestyneestä omaelämänkerrallisesta teoksesta paljastuu, että tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa Suonenjoelle. Ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään.
Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle iloisesti “haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, uusi miniä entistä kuuluvammin “haluan pillu”. Jostan syystä appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen pivän säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa. Kommentit (0)
|
|
|
Itä ja länsi |
01.11.2009, 17:37 |
|
Itä ja länsi 09.10.2007, 22:41 Uukuniemen kirkonkylän pääväylän länsipuolella kohoaa kirkko ja itäpuolella kellotapuli. Havaintoni saattaa olla liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, mutta mielestäni kirkon tornin huipulla ristin alla on kullattu omena, joka on Ruotsin vallan symboli, mutta sen sijaan tapulin harjalla on kullattu sipuli, joka kuvastaa Venäjän valtaa.
Idän ja lännen raja näyttää kulkevan Uukuniemen kirkon mäellä. Ainakin heti talvisodan jälkeen asia oli selvä, sillä sikäläisten venäläisten joukkojen esikunta majoittui tapuliin. Välirauhan aikana rajaa tarkastettiin uudelleen ja se siirtyi pari kilometriä idemmäksi.
Tosin rajan tarkka sijainti lienee ollut epäselvä. Suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka nimittäin katosi kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla. Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka ammuttiin ja painettiin turpeeseen.
Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin. Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin. Kommentit (0) ——————————————————————————–
|
|
|
Uukuniemen urheilijoita |
01.11.2009, 17:39 |
|
Kommentit (0) Blogi Uukuniemen urheilijoita 09.10.2007, 22:24 Nykyään Uukuniemellä on vain runsaat 500 asukasta, mutta väen vähyydestä huolimatta se on kasvattanut suuria urheilusankareita, joista kuuluisin on vuoden 1984 moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiainen.
Tosin mitalin arvoa jonkin verran himmentää se, että Los Angelesin kisoista puuttuivat boikotin vuoksi kovat neuvostoliittolaiset heittäjät. Rajan läheisyys on pakottanut uukuniemeläiset reaalipoliitikoiksi ja niinpä muistan, että Tiaisen voiton jälkeen paikkakunnan linja-autossa eräs vanha mies pohdiskelikin ääneen, että “oeskohan se Juha voettanna, jos Venään mies oes ollu mukana”.
Samoissa Losin kisoissa keihään kultaa voitti Arto Härkönen, jonka isä on Uukuniemen poikia – veikkaanpa, että sukujuuret löytyvät Härkälän kylältä. Härkösenkin olympiavoittoa helpotti, että kovat Itäblokin miehet puuttuivat tapahtumapaikalta. Vähän näiden kisojen jälkeen jälkeen DDR:ssä järjestettiin jonkinlaiset varjo-olympialaiset. Sinne matkusti eräs suomalainen työläisurheilija näyttämään paikallisille keihäänheiton mallia. Hyvin hän heittikin; heti ensirepäisyllä lensi noin 84 metriä. Sen jälkeen oli vuorossa Uwe Hohn, jonka heitto kantoi 104,80. Siihen aikaan DDR:ssä oli käytössä sellaiset dropit, että niillä pantiin vaikka ruumiit heittämään.
Maineikkain Uukuniemellä syntyniestä talviurheilijoista on ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen, joka on Suomen menestynein ampumahiihtäjä. Hänellä on peräti kolme maailmanmestaruutta ja pari olympiahopeaa siitä huolimatta, että näissä kaikissa kisoissa oli myös Venään mies mukana. Muuten Suutarisen kova kilpakumppani oli Neuvostoliiton Aleksandr Tihonov – hän on ainoana voittanut olympialaisissa saman lajin neljästi peräkkäin. Tihonovista oli pari vuotta sitten Hesarissa pieni uutinen. Sen mukaan Tihonov oli vangittu epäiltynä erään poliitikon murhayritykseen sekaantumisesta. En ole saanut tapauksesta tarkempaa tietoa, mutta ilmeisesti hyvillä pyssymiehilla on nyky-Venäjällä käyttöä. Kommentit (3) ——————————————————————————–
|
|
|
Parannusta luvassa |
11.10.2007, 08:07 |
|
Aiemmin tekstien siirtäminen oikean laidan otsikoiden alle jäi aina tekemättä, mutta nyt yritetään jatkaa uudelta pohjalta. Tarkoitus on, että esim. Kärkkäälän, Uukuniemen, Heinolan ja Vantaan Koivukylän tapahtumia seurataan nimenomaan oikean laidan otsikoiden alla herkeämättömällä valppaudella. Kaikenlaisia sisäpiirijuttuja ja meheviä juorua kyseisiltä paikkakunnilta, joiden elämää olen pitkään seurannut, aion luottamuksellisesti julkoa sivuillani. Tarkoitus on myös siirtää vanhat jutut, valokuvat ja kommentit sivun oikean laidan otsikoiden alle. Yritän myös kerätä talteen ja julkaista varsinkin Kärkkäälän kylän vanhoja valokuvia ja tarinoita, joten otan niitä kiitollisena vastaan osoitteessa aulis@koivistoinen.net.
|
|
|
Ierikka |
11.10.2007, 07:57 |
|
Jos kielessämme on sana charmantti, on Kuopiossa syntynyt tuttu radioääni Erkki Toivanen charmantti. Männä viikolla Ierikka luennoi yliopistolla kansainvälistymisestä ja häneltä opin seuraavat 3 kpl uusia asioita. Ne ovat:
1. Sana Finland tarkoittaa ranskan kielessä ryteikön perää, joka onkin maallemme osuva nimitys. Itsekin olen huolella läheltä tarkkailut maaseudun pusikoitumista ja olen vahvasti sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä jotakin kehityksen pysäyttämiseksi.
2. Pohjanlahden rannikko ei enää nousekaan, jolla tavalla koulussa ennen opetettiin rauhantahtoisen ja ahkeran mutta sodassa urhoollisen kansamme kasvattavan elintilaansa, vaan merenpinta nousee nyt kasvihuoneilmiön seurauksena maata nopeammin. Geologisesti mielenkiintoinen tieto.
3. Kiinalaiset eivät 70-luvulta lähtien ole suinkaan pyyteettömästi auttaneet radanrakennusprojekteillaan yms:lla yleisillä töillä Afrikkaa, vaan taustalla on tulevan supervallan huoli raaka-ainehuollostaan. Niinpä Darfurin alueen katastrofaalinen sisällissota on pitkälle Kiinan ansiota. Samoin taitaa olla myös Burman tapahtumien laita – maahan toimittaa Kiinalle öljyä.
Muuten 70-luvulla oltiin rähmällään itään ja sillä tavalla lyötiin rahoiksi ja nyt se tuomitaan. Itään päin ollaan taas rähmällään ja rikastutaan sillä. Tulevien polvien kettutytöt ihmettelevät, miten silloin 10-luvulla istuttiin saunassa Kiinan lähetystösihteerien kanssa, vaikka samaan aikaan Kiinan urheilukentillä ampuiltiin epäilyttäviä ihmisiä pinskalla niskaan ja lasku patruunasta lähettiin asiakkaan lähiomaisille.
|
|
|
Tip Top Hautala |
12.10.2007, 18:40 |
|
Kuopiossa sattuu ja tapahtuu. Männä viikolla Erkki ”Ierikka” Toivanen puhui kansainvälistymisestä, tällä viikolla Heidi ”Tip Top” Hautala kertoi Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Tuo Tip Top oli oikeastaan Heidi Hautalan isän kutsumanimi, eversti Hautala oli viimeisen päälle tarkka mies ja samanlainen käsitys syntyy myös tyttärestä.
Venäjän ihmisoikeusasia on nykyään nopeasti läpikäyty. Maa on palaamassa yksipuoluejärjestelmään eikä energiahuollostaan huolestunut länsi ole asiasta juuri huolestunut. Jututin äskettäin erästä paluumuuttajaa, joka kertoi, että kun Jeltsinin aikaan yritettiin opetella demokratiaa, valta siirtyi rikollisille ja maa oli ajautumassa sisällissotaan. Nyt valta on entisellä KGB:llä ja kuri sekä järjestys on palaamassa maahan.
Tosin Hautalan mukaan erikoista asiassa on se, ettei Putinin valtaeliitti edes yritä peitellä asiaa, vaan oppositio nujerretaan täysin julkeamattomasti. Kun toimittaja Anna Politkovskaja vuosi sitten murhattiin, on tutkmuksissa nyt jo selvinnyt, että teon tekivät tsetseenit Länsimailta tulleesta tilauksesta. Ja kun Venäjällä yritettiin järjestää eräs ihmisoikeuskonferenssi, ilmoitettiin tapahtuman vieraille, että tilaisuus on peruutettu kosteusvaurion vuoksi. Ehkä on niin, että maan valtaeliitti haluaa osoittaa, että se on täysin ylivoiminen ja mahdolliset vastustajat ovat tyystin heidän armoillaan.
Suuri viisaus on ehkä kauniskasvoisen nyrkkeilijätär Eva Wahlströmin äskettäin ilmestyneistä rohkeista ”muistelmista” ilmenevästä Pietariin suuntautuneelta kilpailumatkalta opitusta viisaudesta: ”Venäjällä on kaikki muu paskaa paitsi kusi”.
|
|
|
Viipuri 1944 |
13.10.2007, 19:16 |
|
Luinpa juuri professori Heikki Ylikankaan synnyttämän kohun innoittamana kirjan Viipuri 1944 ( Eero Elfengren, Eeva Tammi). Kirja yrittää selvittää, miksi 20.6.1944 Viipuri luovutettiin venäläisille lähes taistelutta. Kirjan keskeinen henkilö on A F Airo, joka on historiamme merkittävin Heinolaan liittyvä suurmies 157 cm:n pituudestaan huolimatta. Hän johti maamme sotatoimia toisin kuin marsalkka Mannerheim, joka keskittyi itse sodan johtamiseen. Airo tunnettiin vaikenevana kenraalina, koska hän ei kirjoittanut muistelmia eikä selitellyt tekemisiään jälkeenpäin. Tosin kirjasta paljastuu, että kyllä kenraali kuitenkin avautui ainakin Heinolan rotareille, joille hän myönsi senkin, ettei Viipuria edes ollut tarkoitus puolustaa. Ja hyvä niin, koska kaupunki säilyi suhteellisen ehjänä. Missäpä muualla lähialueilla onkaan pystyssä 1200-luvulla rakennettuja taloja. Ja vaikka sotahistorioitsijoiden näkemyksen mukaan Viipuria puolustanut prikaati syyllistyi sotahistoriamme suurimpaan skandaaliin, täytyy muistaa, ettei se kuitenkaan syyllistynyt sotahistoriamme suurimpaan katastrofiin. 5000 miestä säästyi sankarikuolemalta.
Koko sodanjohto ei kirjan perusteella näytä olleen tietoinen Airon strategisesta valinnasta, koska ainakin osa upseereista yritti vimmatusti järjestää vastarintaa kaoottisissa oloissa, joista ei puuttunut tragikoomisiakaan piirteitä. Esimerkiksi sikäläinen ammusvarikon päällikkö (siis suomalainen) teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen estääkseen joukoilta ammushuollon, lopulta puutteelliset lupalaput täytyi korvata konepistooleilla.
Kirja väittää, ettei ainakaan tästä Viipuria puolustaneen joukko-osasto ketään teloitettu salaa Huhtiniemen salaisessa sotaoikeudessa. Kaikki kaatuneet ja kadonneet luetellaan nimillä. Itse tutkin kirjan erityisellä mielenkiinnolla, koska haluan selvittää Heinolan vuosinani kuulemani tarinan todenperäisyyden. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan evakuoinnin. Erityisperusteena ampumisessa vedottiin siihen, että upseerilla itsellään oli autossaan huomattava määrä saman liikkeen tuotteita.
Heikki Ylikankaalle olisikin seuraava mielenkiintoinen tutkimuskohde upseerien murhat ja epäselvät kuolemantapaukset rintamalla. Olen kuullut edesmenneiltä veteraaneilta, että eräskin kotikylän mies, jolla oli sama sukunimi kuin itselläni, olisi ns. polttanut nallin luutnanttiin, joka ei muistanut tunnussanaa. Tätä tapausta pidetään pelkkänä onnettomuutena.
|
|
|
Luakko |
15.10.2007, 14:29 |
|
Joen tunnusmerkistöön kuuluu, että sitä pitkin voi soutaa. Niinpä Petäisestä Virmaaseen johtava vesitie onkin alkumatkasta puro. Kuitenkin parin kilometrin päässä alajuoksulla on noin aarin suuruinen levennys ja syvennys, jota vanhat ihmiset kutsuivat Luakon lammakoksi. Siis lammakoksi, ei lammikoksi. Nimen taustaa en tiedä, ehkäpä se on nimetty vaikka jonkin Laakkosen perusteella. Ja ehkäpä ensiksi on nimetty vieressä oleva Luakon niitty, jolla on saattanut olla taloudellista merkitystä sikäli, että joku Laakkonen on korjannut siitä luonnonheinän karjalleen. Kerran kesässä käyn Luakolla ongella ihan vaan sen vuoksi, että tarkastan vieläkö siitä saa säynävän poikia. Jostain syystä lähes kymmenen kilometrin päästä Virmaasta on lammakkoon noussut säynäviä, vaikka mielestäni purossa pitäisi olla pari läpi pääsemätöntä estettä. Vähän ennen kuolemaansa isäni väitti saaneensa Petäisestä hirmuisen säynävän. Mielessä kävi, että jospa kala olikin vaikkapa ainut särjen sukuinen petokala eli toutain, joita on tietääkseni istutettu Iisveden vesistöön. Toutainhan on kova kala vaeltamaan jokia pitkin.
Kesällä vein Luakkoon katiskan jäännöksen selvittääkseni puturan kalastollista rakennetta. Kun kävin pyydyksen kokemassa, oli siinä mitätön hauentuppi. Niinpä tässä pikkupuron levennyksessä on ainakin ahvenia, särkiä, säynäviä ja haukia. Erikoisia kaloja en siis tavannu, mutta erikoisiin nisäkkäisiin törmäsin. Näin nimittäin ensimmäisen kerran luonnossa metsäkauriin. Yllättävän iso eläin, jonka rakenteellinen nopeus vaikuttaa olevan noin 50 km/t. Kerran ennenkin olen nähnyt mustaruskean otuksen kiitävän hirmuista vauhtia ryteikössä ja silloin luulin nähneeni suden, en leijonaa kuten Ruokolahdella muinoin. En kertonut havainnostani, koska akat eivät muutenkaan uskalla enää liikkua metsässä karhuvaaran vuoksi. Pelko onkin oikeutettu, sillä Kärkkäälän parhailla marja- ja sienimailla Välisuon suunnalla on taas havaittu karhu. Viimekesäisistä poikasista yksi on siis kotiutunut kylälle.
|
|
|
Votkaa, Votkaa |
22.10.2007, 18:24 |
|
Ulkoministeriön erikoistutkija Ilmari Susiluoto on niin hauska kirjoittaja, että hänen tittelissään pääpaino on sanalla “erikois”. Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta hän kertoo venäläisestä juomakulttuurista, joka näyttää olevan arvioni mukaan parikymmentä vuotta edellä meikäläisestä. Tilastojen mukaan Venäjä on hyvä ykkönen, mutta hyvänä kakkosena sinnittelee pieni, mutta sisukas Suomi. Esimerkiksi naapurimme ruotsalaisten ja virolaisten juopottelu on tilastojen valossa ihan lapsenkengissä meihin verrattuna.
Jeltsinin noustua valtaan juoppokulttuuri hyväksyttiin jälleen myös maan johdossa ja siitä maksetaan kallista hintaa. Kun vuonna -94 presidentti Jeltsin vietti saunailtaa yhdessä puolustusministeri Kratsovin kanssa, uhosi ministeri sopivassa nousuhumalassa, että hän kyllä pistäisi tunnissa tsetseenit kuriin. Antaa mennä oli presidentin vastaus ja niinpä panssari-divisioona sai määräyksen syöksyä Grozniin. Kaupungin keskusta olikin hetkessä vallattu.
|
|
|
Pystysen Veikon sota |
16.10.2007, 18:47 |
|
Viime vuonna kuollut heinolalainen rakennusmestari Veikko Pystysen aineiston pohjalta on Petri Pietiläinen toimittanut kirjan ”Ylitin rajajoen klo 9.18”. Luin teoksen sopivasti Heikki Ylikankaan ”Romahtaako rintama” -kirjan nostattaman kohun innoittamana. Pystysen kirja käsittelee samoja tapahtumia rivimiehen näkökulmasta.
Takakannen mukaan Pystysen teoksessa kuvataan kaunistelemattomasti sitä rintamaelämää, joka jäi Väinö Linnalta kuvaamatta. Hän näyttää hulluksi tekevän kuolemanpelon, mutta myös suomalaisen sotilaan arjen: kala-ja sieniretket, kortinpeluun, puhdetyöt, rakastumisen upseerin vaimoon, taistelun luteita ja tauteja vastaan.
Niinhän se varmasti onkin. Kirja on lukemisen arvoinen. Yllättävää on, että selviä asiavirheitäkin löytyy ja Veikon tunteneena luulen, että erehdykset menevät kirjan nuoren toimittajan piikkiin. Veikon veljenpoika on entinen ilmavoimien komentaja ja epäilen, että Pystynen olisi tiennyt, että useimmiten hänen kiusanaan olivat muun merkkiset hävittäjät kuin sivuilla vilahtelevat Migit. Suomalaisilla ei myöskään ollut Lahti-Saloranta konepistooleja. Talvisodan jälkeen ei Neuvostoliittoon tietääkseni luovutettu inkeriläisiä heimosotureita, vaan se tapahtui muutama vuosi myöhemmin.
En myöskään usko sitä, että Kannaksella -44 suomalaishävittäjä olisi ampunut alas nelimoottorisen pommikoneen. Silloin venäläiset eivät sellaisia varmaankaan käyttäneet. Talvisodassa taisi yksi nelimoottorinen sentään tehdä pakkolaskun erään järven jäälle ja jatkosodan alussa yksi putosi Nastolan lähelle.
Nastolan tapauksessa Heinolan ystävyyskaupungin Baranovitsin lähistöltä läksi iso pommikone viemään desantteja Saksaan. Koneen ohjaajaa alkoi pelottaa ja hän teki 180 asteen suunnistusvirheen. Suomen ilmatilassa ohjaaja hyppäsi koneesta ja pelastui vangiksi. Nastolaan pudonneesta koneesta jäi jokunen mies henkiin. Suomalaiset hämmästyivät sitä, että kun ohjaaja vietiin vankileirin portista sisälle, riemastuivat muut leirillä olleet koneen matkustajat kerrassaan ja ryntäsivät mukiloimaan miesparkaa.
Muistelen, että tämä tarina kerrotaan Seppo Sudenniemen ”Salaisen sodan varjot”- kirjasta, joka julkaistiin joskus 70-luvulla. Tekijä lienee nimimerkki ja hän on ilmeisesti hyödyntänyt asiapapereita, jotka väitetään tuhotun ns. Stella Polaris-operaatiossa. Mainittakoon, että Heinolan ystävyyskaupunki Baranovitsinedustajat laskivat joskus seppeleen kyseisen koneen putoamispaikalle ilmeisesti tietämättä koko totuutta asiasta.
|
|
|
Pystynen |
18.10.2007, 18:27 |
|
Tuo edellisessä jutussa mainittu Veikko Pystynen oli lahjakasta sukua. Veikon pikkuveli Erkki Pystynen luki itsensä professoriksi ja hän toimi myös pitkään eduskunnan puhemiehenä ja olipa hän myös ehdokkaana presidenttiehdokkaaksi. Suomessa oli ainakin ennen säätykiertoa. Heinolalaisen tavallisen työmiehen pojasta saattoi tulla kokoomuslainen eduskunnan puhemies.
Pojanpojasta, eduskunnan puhemiehen pojasta ja siis Veikon veljenpojasta Jouni Pystysestä tuli kenraali ja ilmavoimien komentaja. Luultavasti ilmavoimien komentajan tulee olla tarkka ja säntillinen mies. Hänen serkkunsa eli Veikon toinen veljenpoika Harri Pystynen ei välttämättä ollut yhtä säntillinen.
Hän oli vaihtoehtopiireissä erittäin tunnettu taiteilija. Hän aloitti muusikkona soittaen mm. kaupunginorkesterissa huilua. Sitten hän hylkäsi musiikin ja ryhtyi sarjakuvapiirtäjäksi. Arvostettu alan taiteilija hänestä tulikin. Hupaisaa, että ilmavoimien komentaja ja boheemianaristi sarjakuvataiteilija ovat serkuksia.
Lahjakkaiden taiteilijoiden tapaan Harri Pystynen kuoli nuorena eli 36-vuotiaana vuonna 1990. Hänen viimeinen sarjakuvakirjansa on osuvasti nimeltään Pystynen. Myös Harrin leski on saavuttanut julkisuutta kirjallisuuspiireissä.
Veikko Pystysen kirjassa on hänen piirustuksiaan nuoruusvuosilta ja niistä ilmenee, että kyllä hänelläkin oli lahjoja alalle. Vanhoilla päivillään hän hahmotteli oman luonnoksensa Heinolaan suunnitellusta A. F. Airon muistomerkistä. Siinä vaiheessa oikeat taiteilijat terhistäytyivät ja niinpä puistossa onkin ns. oikean taiteilijan eikä rakennusmestari Pystysen työ.
Tosin muistomerkki hyväksyttiin vasta laajan ja Heinolalle tyypillisen kansalaiskeskustelun jälkeen. Yhtenä painavana argumenttina käydyssä keskustelussa oli, että Airon kaltaisen suurmiehen patsaan tulee olla kolmiulotteinen. Tähän vaateeseen reagoi nopesti kaupungin oma kuvanveistäjä Vesa Väänänen, joka valmisti erilaisesta kierrätysmateriaalista vaihtoehtopatsaan, eräänlaisen kamelihahmotelman, nimeltään A. F. Kairo. Sen keskeisenä elementtinä on viskitynnyri, jonka taiteilija itse korosti symboloivan Airon patsaasta käytyä kansalaiskeskutelua. Se ei ole vain kolmiulotteinen, vaan peräti neliulotteinen, neljäntenä ulottuvuutena on onttous.
Myöhemmin taiteilija Väänänen lisäsi työhönsä lisää eläinrekvisiittaa, sillä Kairo-kameli sai rinnalleen poikasen. Mielestäni kana olisi ollut osuvampi otus. Muutama vuosi sitten julkaisi Airon sodanaikainen sihteeri, nimeltään Kananen, muistelmansa, joista ilmenee, että sihteerin suhde esimieheensä oli lievästikin ilmaisten erittäin likeinen. Lieneekö suhteen laatuun vaikuttanut se, ettei Marski päästänyt Airoa lomille koko sota-aikana – pienet miehet, jollainen 157 senttinen Airokin oli, ovat vikkeliä miehiä monissa asioissa.
|
|
|
Pielavesi-Rooma |
21.10.2007, 17:45 |
|
Jotenkin Italian pojat olivat kuin kohmeessa Kuopion jäähallissa, jossa tapahtuma järjestettiin. Pielaveden maamiesseurantalo, tai missä ne Sammon ottelut nyt yleensä pelataan, on liian pieni kansainvälisiin koitoksiin. Jäähallilla oli noin kaksi tuhatta asiallisesti käyttäytyvää katsojaa paikalla. Ottelun aikana kuulin muutaman vaisun huudon ”Sampo” tai jopa ”hyvä Sampo”. Yhtään ivahuutoa ei päästetty ilmoille. Hyvä Kuopio!
Pelkäsin, ettei Sammosta olisi maailman huipuille mitään vastusta. Viime talvipakkasten aikaan saman Euroliigan merkeissä vieraili Savossa jonkin pienen ja tuntemattoman Siperian kaupungin, kylän tai kolhoosin joukkue. Joka mies oli noin 210 cm pitkä ja vanttera, hartiat olivat kuin ladon ovet. Silloin kuulin takaani ei-urheilijamaisen jupinan ” mitteehän nappeja nuokin on syönynnä”.
Siitä pelistä opin sen, että kun siperialaiset seuraavan kerran tulevat, en hanki lippua päätykatsomosta. Pelkäsin nimittäin koko silmälasieni puolesta. Sammolla ei ollut siinä matsissa mitän jakoa ja jostain syystä vastustajien iskulyönnit tulivat kuin tykinsuusta päin pläsiäni. Äskeisestä tapahtumasta opin sen, että nykyään olisi huomattavasti halvempaa harrastaa juopottelua kuin penkkiurheilua. Lentopallo-ottelun hinnalla saisi kolme litraa hyvää viiniä.
|
|
|
Räikkönen ei Kärkkäälästä |
22.10.2007, 18:22 |
|
Ihmiskunnan tämän hetken suurin sankari ja yksinkertainen formula 1:n maailmanmestari Kimi Räikkönen ei ilmeisesti liity mitenkään Kärkkäälän kylään, vaikka yleensä suurmiehet ja -naiset sinne jotenkin kytkeytyvät. Edes Mika Häkkinen kaksinkertainen maailmanmestari ei ollut Kärkkäälän poikia, vaan hänen vaarinsa oli Suonenjoen Tyyrinmäen kylän torppareita. Keke Rosbergin eläinlääkäri isän varmaan Kärkkäälän monet lehmät ja hevoset oppivat tuntemaan hänen toimiessaan Likolahden teurastamon palveluksessa.
Tässä yhteydessä kannattanee päivittää suuret savolaiset merkkihenkilöt, sillä uusia tietoja on paljastunut. Se jo tiedetään, että keisarilliset Romanovit olivat Kuopion Kauhasia Pietari Suuren vaimon kautta. Pietari Suuren nuorena lakanoihinsa kuristunut sekopäinen Paavali-poika olikin ihan tyypillisen savolaisen pienviljelijä-metsurin näköinen.Uutta tietoa sen sijaan on, että Venäjän historian suurin sotasankari kenraali Suvarov on Savon Sanomien mukaan Savon Suhosia – tosin Inkerin kautta tsaarin palvelukseen siirtynyt. Suvarov tunnetaan siitä, ettei hän hävinnyt venäläisen propagandan mukaan yhtään taistelua Eikä myöskään koskaan perääntynyt. Kun hänen hautajaisissaan paljastui, ettei arkku mahtunut kirkon ovesta, eivät kantajat suostuneet peruuttamaan, koska Suvarov ei perääntynyt koskaan ja niinpä kirkon ovea levennettiin.
Samoja Savon Suhosia oli ilmeisesti myös metsäsuomalaisten jälkeläinen Ruotsin pääministerinä parikymmentä vuotta menestyksellä toiminut Tage Erlander. Kärkkääläiset Suhosen Kake ja Tommi lienevät samaa sukua, sillä hekin herättivät jo kansakoulussa huomiota hyvätapaisina ja siivoina oppilaina. Savolaisgeenit ovat olleet hyvin edustettuina Ruotsin johdossa aiemminkin. Nimittäin 1700-luvun lopulla Ruotsin hovia askarrutti se, ettei Kaarle XII liiemmin tytöistä tykännyt eikä kruununperijää alkanut siunaantua. Silloin avuksi hankittiin Juvalta kotoisin oleva vireydestään tunnettu tallimestari, joka tiettävästi hoiteli hovin ongelman. Tämän asian paljasti ruotsalainen historioitsija television naapurimaamme menneisyyttä käsittelevässä sarjassa.
Kuten yleisesti tunnetaan rautalampilainen Jussi Marttinen eli John Morton ratkaisi äänellään USA:n itsenäistymisen – hän myöhästyi itsenäisyyskokouksesta pahasti ja vihdoin sinne saavuttuaan antoi ratkaisevan äänen. Sen sijaan yleisesti ei tunneta sitä, että meikäläiset ratkaisivat myös sen, että USA:n viralliseksi kieleksi tuli englanti. Saksan kieli hävisi äänestyksen niukasti, koska saksalaismielinen suomalisdelegaatio oli ratkennut matkalla juopottelemaan eikä saapunut kokoukseen ollenkaan. Näin väittää Ilta-Sanomien pakinoitsija Loka-Laitinen, joka sukunimestään, ulkonäöstään ja asenteistaan päätellen on jostakin meiltä päin.
Selvää on, että preidentti Nixon oli Kiuruveden Nikkisiä – hän jopa ulkonäöltään hivenen muistuttaa keihäänheittäjä Soini Nikkistä. Suojelupoliisin historiasta muuten paljstuu, että työläisurheilija Nikkinen lienee ollut Amerikka-mielinen. Kirjassa kerrotaan, että vuoden 1956 Saksa-Suomi maaottelun yhteydessä eräs CIA:n agentti lähestyi värväysmielessä suomalaisurheilijoita ja että Supon tutkija kuulusteli myöhemmin tapauksesta joukkueemme jäseniä. Maailmanennätysheittäjä Soini Nikkinen vakuutti kuulustelijalle, että maamme miesurheilijat olivat tapahtumahetkellä kierrelleet koko illan Hampurin ilotaloja ja oluttupia eikä hän ainakaan muista tapauksesta yhtikäs mitään.
Myös presidentti Georg Bushin taustalta löytyy savolaisia, nimittäin Sulkavan Halttusia. Tietoa ei sovi epäillä, koska myös Savo vilisee väkivaltaisia alkoholisteja.
|
|
|
Metsään on tullut jo syys |
24.10.2007, 14:33 |
|
Tarkoitus oli pyytää naapurin rouvalle ison hauen luuranko. Hän suunnittelee muinaisesi-isiemme mallin mukaisen seidan rakentamista. Aiemmin sellainen on kylällä ollut – ainakin Karsikonmäki nimi viittaa siihen. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö Karsikonmäellä on pystyssä se petäjä, jonka kylkeen esi-isät karhunpäänsä naulasivat pyyntionnen varmistukseksi.
Muuten karhunpäistä ei olisi enää nuusaa. Törmäsin Korholan Timoon, joka kertoi, että nurkissa pyörii ainakin kolme karhua, emo, toissakesän poikanen ja vielä tämän kesän poikanen. Todennäköisesti isäkin luuraa jossain. Metsä on voittamassa omansa takaisin Kärkkäälässä.
Muistelen, että Ilmo Koivisto kertoi, että hänen isovaarinsa muutti Satulamäen talosta sen jälkeen, kun karhu oli seuraillut mietteliään näköisenä isäntää ja tämän lehmää. Ja Närhin Kalle kertoi, että hänen lapsuudessaan Satulamäen hevosella oli karhunkynnen jäljet kyljissään. Se tarina tuntui silloin epäuskottvalta. Kuitenkin ensimmäinen minun tietämäni kontio palasi kylälle 1976 ja sitä pelättiin oikeasti siihen asti kunnes professori Erik Nygren sen ampui. Se oli isosti Savon Sanomissa. Nyt petoihin on totuttu eikä kokonainen karhulauma enää tunnu yhtikäs miltään.
|
|
|
Huhtiniemi ja Ylikangas |
25.10.2007, 18:28 |
|
Kun uutisissa näytettiin juttua professori Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama?- kirjan julkistamistilaisuudesta oli ilmassa selvästikin sähköä, ellei peräti suuren urheilujuhlan tuntua. Kun sotatieteen laitoksen johtaja nousi ylös ja esitti vastalauseen kirjan väitetyistä virheistä, kävivät historioitsijat jo niin kiivasta tieteellistä depattia, että mielestäni Ylikangas jo jossain välissä vaikutti hamuilevan niskalenkkiä vastustajastaan. Se olisi varmaan Yli-Härmästä lähteneeltä painijataustaiselta tiedemieheltä onnistunutkin.
Tiedotusvälineet antoivat kirjasta väärän kuvan. Pääsanoma oli, että Ylikangas on tutkimuksessaan kiistänyt Huhtiniemen salaisen kenttäoikeuden olemassa olon. Se on tavallaan oikea tieto, mutta vääristää todellisuutta. Huhtiniemessä ei toiminut salaista kenttäoikeutta, koska siellä toimi sen sijaan Henkilöstön täydennyskeskus I.
Niissä oloissa laillinen tuomioistuin olisi ollut ajanhaaskausta. Kaupungissa vallitsi täysi svoboda. Lähes 6000 rintamakarkuria oli vallannut kaupungin, päämaja oli paniikissa, ylin upseeristo pelkäsi, että vihollisen panssarit saattavat olla Mikkelissä muutamassa tunnissa, jos rintama täysin romahtaa kuten vaikutti. Laki tunsi rintaman takaisille hiippareille vain vankeusrangaistuksen, joka olisi tuossa tilanteessa ollut palkinto. Niinpä päämaja muodosti kaupunkiin Henkilöstön täydennyskeskuksen.
Se ei ollut mikään tuomioistuin. Ylikankaan kirjasta saa sen käsityksen, että Lappeenrantalainen pankinjohtaja Toivo Tapanainen muodosti yksin päättävän elimen, jonka eteen sotapoliisien vangitsema epäilty karkuri vietiin. Tapanainen kysyi ”lähdetkö linjaan vai lähdetkö linnaan”. Linjaan lähteneistä on tietoa, mutta linnan valinneiden kohtalo jää hämärän peittoon.
On luultu, että Viipurin kaupungin poliisipäällikkö Emil Kokko olisi toiminut ”tuomioistuimen” syyttäjänä, mutta ilmeisesti syyttäjää ei tässä organisaatiossa tarvittu. Sen sijaan Kokko oli todistettavasti kaupungin tyhjentäneen sotapoliisiosaston päällikkö, joka vastasi likaisesta työstä. Kokon tytär julkaisi muutama vuosi sitten kirjan isästään. Sen mukaan tämä kesällä -44 toimi erittäin vaativissa ja salaisissa tehtävissä. Muistelen lukeneeni, että kuolemansa jälkeen Kokko halusi päiväkirjansa mukaansa hautaan. Näin ollen Huhtiniemeä lienee turha kaivella, sieltä ei mitään löydy, mutta Rauman hautausmaalta, jonne Kokko on haudattu, saattaisi löytyä arvokasta tietoa.
Ylikankaan kirjasta ilmenee, että noin neljäkymmentä pahoin mädäntynyttä vainajaa haudattiin salaa Taipalsaareen sysksyllä -44. Eräs Kärkkäälän mies on kertonut tunteneensa miehen, joka kertoi olleensa hautaamassa paperisäkeissä olleita suomalaismiehiä Valkealan hautausmaalle. Asia kannattaisi saattaa Ylikankaan korviin.
Ylikangas laskee maassamme teloitetun ainakin noin sata sotilaskarkuria, näistä reilut 50 salaa ammuttuja. Ilmeisesti sodan jälkeen Ruotsiin paenneen päämajan lakimiehen muistikuva noin 250 ammutusta karkurista on lähellä totuutta. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Saksan noin 20 kertaa suuremmasta armeijasta omat ampuivat noin 40.000 ja Neuvostoliiton 50 kertaa suuremmasta sotajoukosta 400.000. Suurvaltojen rankaisutoimet olivat varmaankin ihan laillisia. Sen sijaan valtaosa meidän omien ampumisista oli laittomia ja juridisessa mielessä murhia, sillä Suomi edes yritti olla oikeusvaltio.
|
|
|
Tuomari Tapanainen |
28.10.2007, 18:54 |
|
Edellisestä jutusta tuttu sotatuomari Toivo Tapanaisen kiistelty persoona liippaa jossakin määrin myös Heinolaa. Nimittäin sikäläinen kokoomuslainen kunnallispoliitikko ja eläkkeellä oleva armeijan mies, Lappeenrannassa syntynyt Kari Kauppinen tiesi kertoa hänestä paljonkin.
Upseeri Kauppinen on tavallaan vanhaa sotilassukua. Jo hänen vaarinsa toimi punakaartissa. Vähän Lappeenrannan länsipuolella on pieni sahayhdyskunta, jonka sahatyömiehet perustivat talvella -18 oman punakaartilaisosaston ennen kaikkea estääkseen mahdollisen työpaikkansa polttamisen. Yksi vapaaehtoisista sahavahdeista oli Kauppisen vaari.
Kun vähän myöhemmin siihen aikaan vielä nuori ja innokas tuomari Tapanainen saapui voitokkaan armeijan mukana palauttamaan lakia ja järjestystä kylälle, alkoi sattua ja tapahtua. Joka ikinen eli muistaakseni 54 kylän miehistä tuomittiin ammuttaviksi. Tuomioon nimenomaisesti kirjattiin, että ammutaan varoitukseksi muille. Yksi ammutuista oli Kari Kauppisen vaari.
Tosin yhden punikin osalta tuomion täytäntöönpano epäonnistui. Yöllä tämä päästä läpiammuttu mies nousi ylös joukkohaudastaan ja jatkoi sitten vuosikymmeniä elämäänsä muistutuksena tapahtuneesta. Tarina ei kerro tapasiko hän koskaan teloittajiaan.
Toista kertaa häntä ei voitu ampua, koska kirjanpito olisi seonnut. Tämän asian paljastaa Heikki Hietamies kirjassaan ”Naisten talvi”, joka kertoo yhtä vaille miehettömän kylän elämästä talvella 1919. Vaikka Heikki Hietamies tunnetaan jonkinlaisena hömppä- ja humppaviihdemiehenä, niin ”Naisten talvi” ei ole vähimmässäkään määrin viihteellinen tai hauska – se on pelkästän hirveä.
|
|
|
Syväkurkku ja Silvo Sokka |
29.10.2007, 20:17 |
|
Ylikankaan viimeisintä kirjaa lukiessani muistin Silvo Sokan tapauksen. Nimittäin Huhtiniemen mysteeriä tutkittaessa törmätään vähän väliä henkilöön, josta käytetään nimitystä Syväkurkku. Nyt on sitten professori Ylikangas paljastanut, miksi tämä 1946 syntynyt putkimies, joka on toiminut erityisasiantuntijana Huhtiniemen tapausta selvittäneille, ei ole halunnut nimeään julkisuuteen. Hänellä on ollut se harvinaisen hyvä syy.
Syväkurkku on näet valehdellut ummet ja lammet kuin se kuuluisa pullopyllysika. Hän on jopa väärentänyt arkistoihin toimittamiaan ”tuomari Tapanaisen papereita” ja ilmeisesti myös se TV:stä tuttu autosotamies Eero Kärmeniemen sanelema nauha on Syväkurkun sanelema. Eero Kärmeniemi nimistä henkilöä ei ole Suomessa ollut. Olisi hän voinut keksiä autosotamiehen nimeksi vaikka Matti Virtanen.
Syväkurkku kuten myös legendaarinen kuopiolainen Silvo Sokka ovat omistaneet harvinaisen rikkaan mielikuvituksen. Silvo Sokka nousi maailman median polttopisteeseen vuonna 1948, jolloin hän lensi Suonenjoen maailman kartalle. Sokka väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Jännevirralta Suonenjoelle kolmessa minuutissa. Suontee-järven yläpuolella kone sai moottorivian ja syöksyi järveen. Silvo löytyi rannalta tajuttomana ja saatuaan järkensä valon takaisin, hän kertoi äimistyneille kuulijoille huikean tarinansa.
Maailman tidotusvälineet, joukossa mm. selostaja Pekka Tiilikainen radioautoineen. syöksyivät paikalle. Myös maamme puolustusvoimain edustajat saapuivat huolestuneina tutustumaan tilanteeseen, sillä kielsihän Pariisin rauhansopimus Suomelta reaktorimoottorikoneet. Paikkakuntalaisten mukaan eräs kenraali totesi painokkaasti ”tämä nuorukainen on nero”.
Kuten varmaan olikin, vaikkakin jatkotutkimuksissa selvisi, että savolaisnuorukainen olikin saapunut Suonteen rannalle polkupyörällä. Sekään ei ole vähäteltävä saavutus, koska matkaa siunaantuu Kuopioon noin 55 km ja siihen aikaan tieolot olivat heikohkot. Muistutettakoon vielä, että ensi vuonna tapauksesta tulee kuluneeksi 60 vuotta ja asia tulisi jotenkin huomioida – joku voisi kutsua vaikka Silvo Sokan selostamaan tapausta Suonteen rannalle, jossa voitaisiin myydä myös nakkeja.
Tässäpä kolme nettiosoitetta, joista asiasta löytyy lisätietoa. http://lukunurkka.etusivu.net/rayrinta.php?id=65 http://www.hojot.com/silvo.html http://fi.wikipedia.org/wiki/Silvo_Sokka
|
|
|
Ja anoppi itki |
30.10.2007, 19:55 |
|
Uukuniemeläisilläkin oli anopin mukaan puoli tuntia aikaa kerätä kalleimpansa, mutta samalla piti ehtiä ampua myös eläimet. Anoppi katseli nurkan takaa, kun siinä meni myös hänen oma vasikkansa Lumikki. Pakomatkan sekasorrossa anopilta varastettiin myös nukke ja lapaset, ja tulipalopakkasessa olisi saattanut hyvinkin paleltua, ellei Emma-täti olisi kerjännyt Kerimäen pappilasta käsineet. Ensimmäinen yö vietettiin Kerimäen maailman suurimmassa puukirkossa. Kun 60 vuotta myöhemmin seistiin samalla paikalla vaikutti anoppi jotenkin vaisulta.
Pohjanmaalla ei otettu avosylin vastaan. Kuusi henkeä asutettiin yhteen huoneeseen, jossa ei ollut edes hellaa. Ruoka piti valmistaa kolmijalalla uunissa. Onneksi oli polttopuita, sillä syvästi uskovainen Emma-täti määräsi Tane-enon ja Pekka-enon varastamaan VR:n ratapölkkyjä. Koulussa evakkoryssiä kiusattiin. Kriisiterapiaa ei tarjottu.
On suuri valhe se yleinen uskomus, että Sisä-Suomessa olisi karjalaispakolaiset otettu hyvin vastaan. Suonenjoelle sijoitettu Aira Samulinkin kertoo muistelmakirjassaan vähemmän mairittelevia asioita lupsakkaista savolaisista. Ja kun eräs suojärveläinen ukko perheineen asutettiin samoille seuduille, aloitti naapurin isäntä järjestelmällisen kiusaamisen. Yhteiskunta ei puuttunut asiaan. Kiusaaminen loppui vasta, kun karjalaisukko kävi poikineen antamassa naapurille ns. asennekasvatusta. Poislähtiessään vieraat vielä vakuuttivat, että kun seuraavan kerran tullaan, niin sitten tapetaan – meistä ehtii yksi mies vaikka linnassa istumaan.
|
|
|
Maisa Tiirikainen eläkkeelle 1.11.2007 |
31.10.2007, 15:28 |
|
Tässäpä kuluttajasihteeri Maisa Tiirikainen, ihana ihminen ja ainut nainen maailmassa, joka ei ole löytänyt minusta mitään huomautettavaa, leimaa itsensä eläkkeelle. Työkavereilla ja tuhansilla asiakkailla on ikävä. Hyviä eläkepäiviä Maisalle! Muuten tutkimusten mukaan suomalaisten suurimman unelmat ovat voittaa lotosta ja päästä eläkkeelle. Joten pidetään peukkuja Maisalle ensi lauantain lottoarvonnan aikaan.
|
|
|
Luottavaisena tulevaisuuteen |
27.11.2007, 18:01 |
|
Kuuluin näköjään suuriin ikäluokkiin. Meitä ekaluokkalaisia oli peräti 11. Kova saavutus 300 asukkaan kylältä. Jos sama tiivis tahti olisi jatkunut, kylä olisi jo tuhannen asukkaan lähiö.
Alarivissä vasemmalta lukien Esko Kainulainen, Esko Kemppainen, Pertti Sikanen, Teuvo Honkonen, Timo Korhonen, Pekka Paananen, Aulis Koivistoinen
Keskirivissä Aulikki Kolehmainen, Marketta Rossi, Helena Rossi, Leena Miettinen, Hilkka Kolehmainen, Seppo Korhonen, Tapio Vainio, Matti Suominen
Ylärivissä Pekka Laitinen, Matti Paananen, Pertti Laitinen, Kerttu Kuhmonen, Jaana Rytkönen, Riitta Paananen, Anja Laitinen, Sirkka Pomell, Marja-Leena Kauppinen ja opettaja Irja Turtiainen.
Itse panen tyydytyksellä merkille, ettei minulla ole kuvassa mustaa silmää. Sen sain vasta vähän myöhemmin, kun hippaleikissa juoksimme Kemppaisen Eskon kanssa vastakkain ja päämme tärähtivät pahasti. Esko toipui; huomasin, että miestä haastateltiin tohtorin ominaisuudessa Iltasanomissa muistaakseni jonkun julkkiksen terveysongelmien tiimoilta. Esko vaikutti olevan haima-asioissa maamme johtava asiantuntija. Ehkä Kärkkäälän kylä antoi hänelle virikkeen asian opiskelemiseen. Väkijuomaongelma on melkoinen ongelma silläkin kylällä.
Toinen Esko, eli Esko Kainulainen, on se vanttera voimapussi, joka 14-vuotiaana heitti keihästä yli 60 metriä ja oli kirkkaasti maamme ja ehkä samalla maailman tilastoykkönen. Esko taisi jäädä liian lyhyeksi, jotta hänestä olisi tullut maailmanhuippua miestensarjassa – toisaalta Karttulan puolelta naapurikylän Punnonmäen Antero Miettinen oli 169 senttinen ja heitti 87 metriä kolmisen kymmentä vuotta sitten.
Eskojen vasemmalla puolella on Pertti Sikanen, joka ei ollut lukumiehiä, mutta istui luokassa vieressäni ja neuvoi minua käytännön asioissa, koska jo silloin olin teoreettisesti suuntautunut. Muuten Pertin serkku maamme fiksuin näyttelijä Taisto Reimaluoto valitti tv-ohjelmassa, että koulun käynti oli hänellekin helvettiä, koska hän oppi lukemaan vasta lukiossa. Sikaset ovat taiteilijoita, Pertin setää Ristoa muisteltiin koulun 100-vuotisjuhlilla ilmiömäisenä piirtäjänä.
Honkosen Teuvo taitaa nykyään asua jossain täällä Kuopion suunnalla. Korhosen Timo jäi Kärkkäälään maanviljelijäksi ja huolehtii taksillaan kylän joukkoliikenteestä rahdaten lapset kouluun ja vanhukset lääkäriin sekä toimii todellisena yleismiehen siellä, missä tarvitaan hyvää miestä. Paanasen Pekan huomasin olevan apteekkari jossakin etelän maalikylässä ja Aulis Koivistoinen kirjoittelee nyt tätä blogia, koska siitä ei ole mihinkään käytännön hommiin. Muistan vieläkin, että opettaja Ville Suomela, joka ei ollut mikään tyhjännauraja, purskahti kuitenkin nauruun nähtyään tekemäni vasaranvarren.
Meitä jätkiä oli ekaluokalla siis noin seitsemän veljestä, tyttöjä oli neljä. Rossin kaksoissisaruksista Marketasta ja Helenasta en tiedä, mutta luulen heidän asuvan Suonenjoen puolessa, Miettisen Leena on tietääkseni biologian opettaja. Kolehmaisen Hilkka on nykyään sukunimeltään Rönkä ja hän on Suonenjoella hammaslääkärinä. Hilkan roteva Kalle-poika on erittäin lupaava kuulantyöntäjä, muistaakseni maammetilastoissa 16. ja olisi tuloksellaan voittanut olympiakultaa vielä 30-luvulla.
|
|
|
On meillä aarre |
05.11.2007, 18:53 |
|
Tuosta alakansakoulusta vielä sen verran, että näyttää jotenkin tutulta, kun telkkarissa näytetään kuvaa islamilaisista madrassakouluista, joissa lapset opettelevat ulkoa nytkyttelytyylillä koraania. Meillä opeteltiin ulkoa virsiä – joka päivä yksi uusi. Nytkyttelytekniikka ei ollut käytössä ja niinpä oppimistulokset jäivät ainakin omalta osaltani heikoiksi. Korkeintaan opin sen, että aloin inhota virsiä.
Muistan vieläkin, että toisena koulupäivänä tuli kotitehtäväksi opetella ulkoa silloinen virsi nro 162 ”On meillä aarre verraton”. Osaan sen vieläkin, mutta ihmettelen, miten ne 7-vuotiaat, jotka eivät vielä toisena päivänä omanneet lukemisen armolahjaa, tehtävästä suoriutuivat. Todennäköisesti äiti iltalypsyn jälkeen antoi kotiopetusta. Se hyöty kärkkääläisestä opetusmetodista on ollut, että en edes kuvittele, että uuden oppimisen tulisi olla miellyttävää. Ja hämmästyttävän hyvin monet kylän mukulat ovat myöhemmissä opinnoissa pärjänneet, monet taas eivät.
Mutta kehä on umpeutunut. Viime perjantai-iltana en ostanut suomalaismiehen tapaan pulloa, vaan Samuli Edelmanin ”Virsiä”. Upea kokemus; tosin sähkökitaran rämptys ei sovi taustalle, vaan kyllä totta perkele siellä pitäisi möyrähdellä urkujen.
|
|
|
Susikkibiisi |
06.11.2007, 08:12 |
|
Ja vielä virsistä. Tuossa Edelmanin äänitettä kuunnellessani palasi mieleeni vappu vuodelta -64. Muistan kuinka katselin ikkunasta, kun 59-vuotispäivääns viettävä Palakeen Kalle istui Väänäsen Veikon heinäkuorman päällä. Hänellä oli katiskat Petäisen jokisulassa ja ne oli tarkoitus kokea.
Kallen pojasta kirjailija-urheilija Oivasta ja siskon tyttärestä eli professori Anja Kiiskisestä olenkin kertonut joillakin aiemmilla sivuilla. On surullista, että kirjailija Oiva kuoli liian nuorena. Häneltä jäi nimittäin tärkeä kirja tekemättä. Oiva nimittäin pyrki ja pääsi nuorena miehenä opettajaseminaariin ja pääsykokeessa hänen piti kirjoittaa vapaavalintainen aine. Tuleva kansankynttilä kirjoitti kertomuksen siitä, kuinka hän oli isänsä Kallen mukana käpykaartissa. Suuren lapsilauman isä jättäytyi kesällä -44 käpykaartiin; kaksi veljeä oli jo kaatunut sodassa ja mies katsoi sen jo riittävän yhdest perheestä. Tapauksessa olisi ollut Oivalle hyvä romaanin aihe.
Seuraavaksi muistan, että Savolaisen Arvo, joka oli myöhemmin menneyt kalalle, tuli ihan rauhallisen oloisena meille ja pyysi lähtemään avuksi, koska kalakeverille oli käynyt huonosti. Kalle oli pudonnut veneestä. Arvo oli nähnyt tyhjillään ajelehtivan veneen ja arvannut loput. Kalle oli löytynyt helposti, koska kumisaappaisiin oli jäänyt ilmaa ja ne törröttivät vedestä. Lähiseudun miehet kantoivat Kallen meille ja vainaja pantiin kirkolta soitettuun arkkuun.
Muistan, että pimeän vappuillan tunnelma oli rauhallinen ja levollinen. Ainoastaan Palakeen viisaudestaan kuulu Tessu-koira liikehti rauhattomana. Siinä ei itketty eikä halailtu, kuten nykyään on tapana ilmaista tunteita. Juuri sovankäyneet miehet ja heidän eukkonsa olivat tottuneet kuolemaan eivätkä hötkyilleet turhia, vaan suhtautuivat tapaukseen asiallisesti. Nykyään toimittaessani vaatimatonta virkaani, ihmettelen, kuinka nuoret ihmiset, varsinkin naiset ovat hysteerisiä kohdatessaan vaikkapa lemmikkikoiransa terveysongelmia.
Muistan, että lopuksi, kun Kalle oli saatu arkkuun, seutukunnan pienviljelijä-metsurit ja heidän vaimonsa osoittivat tunteitaan. He veisasivat jonkun spontaanisti aloittaman virren ”Oi, Herra, jos mä kerran matkamies maan”. Se kultturielämys jäi mieleeni ja muistin Kallen hukkumisen kuunnellessani saman väkevän biisin Edelmanin levyltä.
Huippu-urheilija Elmo toivoi aina voittojensa jälkeen, että vertatihkuvan Porilaisten marssin sijasta Yleisradio soittaisikin hänen kunniakseen Järnefeltin ”Kehtolaulun”. Itse pyytäisin siinä tilanteessa Vilhelm Malmivaaran ”Oi Herra, jos mä kerran matkamies maan”, niin julkijumalaton kuin olenkin. Sen kuvastama raivokas epätoivo lohduttaa tämän maailman luusereita ja muita kilpailussa tappiolle jääneitä.
Kopionpa kappaleen sanat tähän alle, niin halukkaat voivat opetella ne vaikka karaokea varten. 1. Oi Herra, jos mä matkamies maan 2. 3. 4. 5. 6.
|
|
|
Lopunajat |
06.11.2007, 21:18 |
|
Pysytään vielä eilisissä hengellisissä tunnelmissa. Kannattaa lukea Pasi Toiviaisen kirja Ilmastonmuutos Nyt. Toiviainen on arkkitehti, joka on sitä mieltä, ettei enää saa rakentaa mitään uutta, koska Telluksen tilanne on katastrofaalinen. Kirja niin synkkää tekstiä, että siinä vallan sielu virkistyy. Lopunajat ovat lähellä, sillä kohta kärvennymme helvetin liekeissä. Asia ei minulle entiselle heinolalaiselle ole uusi ja outo, koska Heinolan kaupungin suuri poika tieteiskirjailija Risto Isomäki jo kymmenisen vuotta sitten kertoi, miten tässä tulee käymään. Isomäki oli jopa pari vuotta sitten finlandiaehdokkaana kirjallaan Sarasvatin hiekka, joka iski ajanhermoon. Se kertoi suuresta kasvihuoneilmiön aiheuttamasta Tsunamista, joka oli hukuttaa puolet maailmasta. Kirjaa olisi ollut helppo pitää epäuskottavana sairaan mielikuvituksen tuotteena, mutta pari päivää sen ilmestymisestä iski se suuri aalto, joka toi kieleemme uuden sanan tsunami.
Isomäki ei voittanut finlandiaa ja Pentti Linkola lausui asian ääneen. Penan mukaan kirjan lukuisat seksuaalikuvaukset olivat tavattoman mielikuvituksettomia ja pitkästyttäviä. Nin lausui mies, joka on muistaakseni ehdottanut ilotalojen perustamista terveyskeskusten yhteyteen.
Toiviainen kertoo insinööritieteellisesti saman asian, jonka Isomäki on aiemmin paljastanut tieteisromaaneissaan. Maailmanloppua ei aiheuta saatana, vaan merien pohjissa piilevät metaaniklatraattiesiintymät. Niiden määrä on valtava. Ne sisältävät kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin tunnetut kivihiili-, öljy- ja maakaasuvarat yhteensä. Metaani on kymmeni kertoja voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Jos merivesi lämpenee vielä pikkuisen, saattaa maapallo pieraista koko metaanivarannon taivaalle ja sen jälkeen ihmisen toimilla ei ole enää mitään merkitystä. Linkola muuten tuomitsi Isomäen näkemyksen kasvihuoneilmiöstä liian synkkänä. Toiviaisen kirja paljastaa säälimättömästi, että Linkola onkin pelkkä paska liberaali, joka ei suhtaudu asioihin realistisesti vaan elättelee turhaa optimismia.. Kannattaa kuitenkin lohduttautua sillä, että yleensä historiassa pessimistit ovat olleet väärässä – yleensä he ovat suhtautuneet asioihin liian toiveikkaasti. Isomäki torjui tieteiskirjassaan ilmaston lämpenemistä muutamalla miljardilla foliokaasupallolla. Eikä käsittääkseni tarvita muuta kuin Kiinan kokoinen läpäre hyvää uutta metsää, jotta ilmasta imetään liika hiili. Taikka ehkäpä se merenpohjan metaani voidaan hyödyntää tuottamaan energiaa kansan tarpeisiin ja ehkä sen poltosta syntyvä hiilidioksidi voidaan pumpata takaisin mereen. Lisää tietoa asiasta löytyy Risto Isomäen hienosta Hesarin blogista osoitteesta http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/aihe/pallo-hukassa/
|
|
|
Matikka |
07.11.2007, 20:51 |
|
Muisto menneeltä kesältä eli soma kuin matikka pienenä. Tämän matikan pyydystin tikapuilla. Mökkilaiturin tikkaiden onton putken sisään oli tämä sympaattinen eläin tehnyt kesän aikana pesänsä. Hyvää jatkoa sille. Pitää joskus vielä tammikuisena yönä kokeilla matikkapilkkiä Uukuniemellä. Kärkkäälän Petäisen-järvelltä en ole saanut matikkaa vuosikymmeniin. Taisivat tukehtua eräänä kuumana kesänä.
Saas nähdä, koska kettutytöt huomaavat, miten veikeitä kalanpoikaset ovat ja ryhtyvät suoraan toimintaan. Epäilen, että historia vielä tuomitsee koukkupyyntiharrastukseni.
|
|
|
Hirvee tappaus |
08.11.2007, 22:05 |
|
Suomi on sitten ammuttu maailman kartalle. Järjellä ajatellen asia ei sittenkään ole yllättävä. On ymmärrettävää, että Länsi-Euroopan väkivaltaisimmassa maassa, jossa on kolmanneksi eniten aseita ja muistaakseni kolmanneksi eniten itsemurhia maailmassa ja jossa lapset tutkimusten mukaan viihtyvät tosi huonosti koulussa, saattaa hyvinkin tapahtua tällaisia kauheuksia.
Usa:n vastaavien tapausten jälkeen maan arvovaltainen kansallinen kivääriyhdistys on tietääkseni ollut huolestunut kansalaisten ampumataidon rappeutumisesta. Meillä tähän ei ole aihetta. Pihtiputaan tapauksessa -69, Sanna Sillanpään tapauksessa -97 ja Jokelan joukkomurhassa ei juuri haavoittuneita syntynyt, vaan kaikissa oli selvä tappamisen meininki toisin kuin Uudella mantereella, jossa on tapana räiskiä silmittömästi. No Sanna Sillanpäältä taisi yksi mies päästä karkuun.
Jokelan kauheuden seurauksena voi olla se myönteinen asia, että koulukiusaaminen vähenee joksikin aikaa. Muistan, että Paavo Haavikko kertoo, että sota-aikana hän iltarukouksessaan pyysi, että urhoolliset Neuvostolentäjät tulisivat jälleen kerran pommittamaan Helsinkiä, jotta seuraavan päivn koulun saksantunti peruuntuisi. Haavikolla on puhevika, joka tekee hänen saksan puhumisensa naurettavaksi.
|
|
|
Hyyppä |
13.11.2007, 09:50 |
|
Toissapäiväinen massamurha ja sen selitys pyörivät mielessä edelleen. Olen auktoriteetteihin taipuvainen ihminen. Niinpä ensiksi vähän Heikki Ylikankaasta, jonka luennoilla tuli istuttua lähes 30 vuotta sitten. Häneltä opin, että tilastojen valossa suomalaiset ovat aina olleet poikkeuksellisen väkivaltaista kansaa. Hän opetti, että perussyy on maamme asutusrakenteessa. Kun muualla maailmassa ihmiset ovat jo vuosi tuhansia asuneet yhdessä kylissä tai kaupungeissa, niin Suomessa ilmastollisista syistä johtuen talot ovat sijainneet erillään siellä täällä – yleensä halloilta suojaavien mäkien laeilla . Muualla eurooppalaiset ovat sen sijaan jo satojen sukupolvien ajan opetelleet väkivallatonta small talk-kulttuuria, kun taas meikäläiset ovat jurotelleet ja erakoituneet yksinään ilman, että sosiaalisia taitoja on tarvinnut harjoitella.
Niinpä kun ylihärmäläiset Isotalon veljekset Antin johdolla Hanhivaaran syrjäkylältä muinoin ilmestyivät ihmistenilmoille, pilkattiin heidän omatekoisia sarkavaatteita huudellen, että Hanhivaaran huuhkaimet ovat lähteneet liikenteeseen. Sosiaalisesti avuttomat veljekset eivät kyenneet puolustautumaan verbaalisesti, vaan tukkivat naureskelijoiden turvat nyrkeillään.
Toinen suuri viisas elämässäni on aivotutkija Markku T. Hyyppä, jonka äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin. Maailman tuottelijain ja huonoin kirjailija Jussi Kukkonen oli Hyypän vaari. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.
Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitalla osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruosinkielisille miehille se on aivan luonnollista. (Itse ja muutamat Uukuniemen miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia).
Ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolellla lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävt myös kanssaihmisten hyvinvointia. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa
|
|
|
Topi N |
10.11.2007, 11:15 |
|
Huhtiniemen mysteeri saa yhä kummallisimpia piirteitä. Nyt tuntuu siltä, ettei kesällä -44 paikalla tapahtunut mitään erikoista. Itse asiassa se lienee ainut paikka rajan pinnassa, missä ei siihen aikaan tapahtunut mitään erikoista. Sain juuri luettua Pasi Jaakkosen kirjan Huhtiniemi – 400 kadonneen miehen mysteeri ja koska yleensä olen sen puolella, joka on viimeiseksi ollut äänessä, olen valmis uskomaan, ett Ilta-Sanomien toimittaja on paljastanut maamme historian suurimman tieteellisen huijauksen ja nolannut historiantutkijat perusteellisesti.
Kirjassa pajastetaan juurtajaksaen, miten Huhtiniemeen liittyneet tarinat ovat syntyneet ja että taustalta löytyvät torivalvoja Keijo Koistinen ja niin kutsuttu Syväkurkku, 60-vuotias entinen putkimies, jotka ovat höynäyttäneet tiedotusvälineitä ja virallisia historiantutkijoita pahemman kerran. Julkisuudenhalu on ollut osittain asian selityksenä ja Syväkurkun entinen työkaveri vielä vakuuttaa tämän olleen ns. huumorimies jo työaikanaan. Syväkurkku on varmaankin naureskellut partaansa laatiessaan tuomari Tapanaisen nimissä erilaisia huippusalaisia asiapapereita. Saas nähdä mitä vastineita muutama historian tohtori ja professori asiaan antavat.
Avaintodistaja kirjassa on tietenkin Suonenjoen miehiä, mutta ei kuitenkaan kärkkääläisiä. Vuonna -23 syntynyt Topi N sai suurhyökkäyksen aikaan sotimisesta tarpeekseen ja lähti kotiin. Alkumatkan hän käveli, sotapoliisien vartiopisteet hän läpäisi puhumalla, supliikkimiehiä kun oli. Stoppi tuli vasta Savonlinnassa, jossa sotapoliisiupseerit eivät olleet puhumalla huijattavissa. Topi vangittin, mutta se oli vain hidaste. Mies pakeni vangitsijoiltaan sieppaamallaan polkupyörällä, vaikka sotapoliisit ampuivat vimmatusti – ilmeisesti tarkoituksella ohi.
Topi saapui salaa tavarajunan kyydillä kotiinsa Suonenjoen Suihkolaan ja piileskeli siellä pari viikkoa. Isä-Antti, joka oli Varkauden vankileirin vuonna -18 kokenut mies, ilmiantoi poikansa ja niinpä poliisit Sutinen ja Nuutilainen kävivät karkurin pidättämässä. Topi vietiin Lappeenrannan Henkilöstötäydennyskeskukseen, jossa kysyttiin, että linjaanko vai sotaoikeuteen. Karkuri valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Asiaan ei asiapapereiden valossa liity mitään salaliittoon tai edes salailuun viittaavaa. Ilmaan jää tietenkin ajatus, mitä olisi Topille tapahtunut, jos valinta olisi ollut toinen.
Pitäisi muuten selvittää, kuka on vuonna 1923 -2000 Suihkolan suunnalla asunut Topi, jonka isä oli Antti ja jonka vuonna -46 syntynyttä Pentti-poikaa kirjassa haastatellaan.
|
|
|
Lipposen haastaja |
11.11.2007, 20:26 |
|
Lapsuudessani olivat mielikirjojani Pekka Lipposen seikkailut, jotka maksoivat 60 penniä/kpl. Tuo savolainen kansainvälinen seikkailija oli Pieksämäen ja Suonenjoen rajalla sijaitsevan Haapakosken kasvatin Aarre Jalkasen eli Outsaiderin luoma hahmo. Luin tuossa juuri kirjan Naimisissa Kiinan kanssa, joka kertoo Kuopiossa syntyneen ja Suonenjoellakin vt. nimismiehenä toimineen Jari Vepsäläisen seikkailuista maailmalla. Pekka Lipponen on saanut kovan haastajan.
Vepsäläinen läksi 22 vuotta sitten nuorena juristina jatko-opiskelijaksi Kiinaan, jossa hän on tehnyt mittavan uran ja kokenut huimia seikkailuja. Sain kirjasta sen käsityksen, että hän on mm. Bill Gatesin kanssa kääntänyt maan kansantalouden hurjaan nousuun ja niinpä se on kiitämässä kohti uusia kansainvälisiä saavutuksia. Lisäksi Vepsäläinen on kunnostautunut urheilun saralla.
Muistelen saaneeni kirjasta sen käsityksen, että hän ei keksinyt pingistä tai edes tuonut sitä Kiinaan, mutta pelaajana hän ylsi tuossa lajissa mittaviin saavutuksiin. Nyrkkeilyn hän sen sijaan toi maahan ja on valmentanut ja muutenkin edesauttanut maan edustajat maailman huipulle. Ja muutenkin tällä taidolla on ollut käyttöä.
Vieraillessaan liikejuristina Kantonissa, joka käsittääkseni vastaa väestöltään puolta Euroopasta, kävivät sikäläiset huligaanit Vepsäläisen ja tämän päämiehen kimppuun. Iltasanomat olisivatkin saaneet otsikoiden tapauksen kulun seuraavasti ”SUOMALAINEN JURISTI TYRMÄSI 30 HULIGAANIA PÄÄMIESTÄÄN PUOLUSTAESSAAN”. Muistelen, että myöskin Pekka Lipponen joutui tusjauttamaan Amerikoissa montaakin gangsteria kuonoon.
Oikeudellisia seuraamuksia tapauksesta ei tullut. Vepsäläinen nimittäin kertoi Kantonin poliisipäällikölle, että he ovat tavallaan virkaveljiä, koska hän itse oli ollut nuoruudessaan Suonenjoen poliisipäällikkönä. Ja vastapuoli kuunteli asiaa mietteliäänä ja arvostavan oloisena. Kyllä Kantonissakin tiedetään, että Suonenjoki on Kantonia vaativampi poliisipiiri.
|
|
|
Tossavainen |
12.11.2007, 20:12 |
|
Kuopiolainen vanhempi konstaapeli Marko Kilpi on julkaissut esikoisromaaninsa Jäätyneitä ruusuja. Tämä dekkari on saanut hyvät arvostelut ja onpa lehtitietojen mukaan sen elokuvaoikeudetkin varattu. Saas nähdä ohjaako elokuvan itse kirjailija, sillä hänellä on asiasta kokemusta. TV:ssäkin on nähty hänen elokuvansa, joista toinen kertoo piispa Riekkisestä poliisin viikonloppupartion mukana ja toinen kuopiolaisnuorten järkyttävästä autoturmasta Väinölänniemellä.
Riekkisfilmistä jäi mieleeni väläys eräästä pidätetystä huumekauppiaasta. Tuttu mies – olin jo ihmetellytkin, miten hän pystyi melkoisen avoimesti käymään kauppaa lasten kanssa keskellä toria keskellä kirkasta päivää. Ei mitenkään pelottavan oloinen ihminen, enemmänkin reppana. Toivottavasti hän ja Andy MacKoy alkavat kiertämään maamme kouluja terveysopintunneilla ,niin muuta huumeiden vastaista kasvatusta nouseva nuorisomme ei tarvitsekaan.
Toissakesänä Kuopion poliisilaitos julkaisi kesän puhutuimman uutisen. Arvaanpa kenen kynästä juttu on lähtenyt. Otsikon mukaan savolaisnainen juuttui takalistostaan kiinni kallioleikkaukseen Petosella. Asiasta annetun tiedotteen mukaan hätänumeroon tulleen puhelun johdosta paikalle ymmärrettiin lähettää palokunnan sijasta koirapartio. Onnettomuuden uhri kuulema arvosteli äänekkäästi partion työskentelyä pelastustointen aikana. Tällaista voi sattua vain Kuopion Petosella. Onnettomuuspaikalle tulisi kiinnittää tapauksen muistoksi pronssilaatta.
Kilven dekkari ei ole hauska, vaikkakin huumoriakin löytyy. Varsinkin vanhan poliisimies Tossavaisen persoonasta. Mies on jo menettänyt toimensa hoidossa virkaintonsa rippeetkin, mikäli sellaisia on joskus ollutkaan. Kun päähenkilö ja kollega Tossavainen saavat tyypillisen kotihälytyksen, parempi puolisko on kyllästynyt lopullisesti akkaansa, joka ei edes tiskaa, Tossavainen ei enää jaksa. Hän kääräisee hihansa ja marssii sanaakaan sanomatta tiskipöydän ääreen ja ryhtyy käytännön hommiin eikä ala antamaan käskyjä ja kieltoja kuten poliisiopistossa opetettiin.
|
|
|
Muistanpa hyvinkin |
06.12.2007, 12:55 |
|
Kärkkäälän alakoulun oppilaat katsovat edelleenkin luottavaisina tulevaisuuteen vuonna 1965. Kuvan on ottanut luultavasti kylän ensimmäisellä värikameralla yläkoulun opettaja Viljo Suomela, jonka tekijän oikeuksia näin loukkaan.
Muistan edelleenkin kaikki nimiltä. Alhaalta vasemmalta alkaen Pekka Paananen, Pertti Sikanen, Hannu Markkanen, Pauli Laitinen, Urpo Korhonen, Teuvo Honkonen, Timo Korhonen, Esko Kainulainen, Pirjo Vilhunen, Terttu Nenonen, Sinikka Nrhi, Anita Kauppinen, Leena Miettinen, Anna-Maija Rytkönen, Leena Korhonen, Anja Laitinen, Esko Kemppainen, Tapio Vainio, Matti Suominen, Seppo Korhonen,Pirjo Koskinen, Jaana Rytkönen, Aulis Koivistoinen, Sirkka Pomel, Marja-Leena Kauppinen, Marketta Rossi, Aulikki Kolehmainen, Helena Rossi, HIlkka Kolehmainen, Riitta Paananen.
Kuva on otettu rikospaikalta. Syksyisin kerättiin lapsityövoimin koulun marjapuskien sato talteen lasten ruokahuollon turvaamiseksi. Itse sain tulosvastuulleni karviaispensaan. Opettaja-Ville antoi armollisesti kannustuslisän omaisesti minulle luvan syödä 10 marjaa. Söin valehtelematta ainakin 13 ja pelkäsin, että Ville jotenkin pystyy laskemalla paljastamaan kavallukseni.
Muutenkin kuri oli kova. Jos kirja, vihko, kynä tai kumi unohtuivat kotiin, saattoi asian hyvittää joko 15 minuutin arestirangaistuksella tai tekemällä yhteiskuntaa hyödyttävä työtä. Tässä tapauksessa raahaamalla koululle 20 cm X 20 cm olevan litteän kiven. Niillä oli tarkoitus mukamas kivetä koulun piha. Kun 38 vuotta myöhemmin suoritn paikalla katselmuksen, ei työmme hedelmiä löytynyt mistään. Ville oli lukenut Tuntemattoman sotilaan eikä siis määrännyt reunustamaan pyöreillä kivillä komentokorsunsa polkua.
Kivien raahausrangaistus oli hyvä ja kehittävä rangaistus; niin tehtiin pojista miehiä. Mutta kyllähän siitä nykyään valtava sosiaalitanttojen haloo nousisi, eduskuntakysely syntyisi ja Karpolla olisi jälleen asiaa, jos vastaavaa tapahtuisi tämn päivän Suomessa.
|
|
|
Kuri ja järjestys |
15.11.2007, 14:08 |
|
Alla olevasta valokuvasta ja varsinkin taustalla häämöttävästä koulun ulkorakennuksesta muistuu mieleeni kuvataiteet.
Olen itse, kuten koko sukunikin, täysin visuaalisesti lahjaton. Lienen ainut maamme koululaitoksen historiassa, joka on jäänyt laiskanläksylle piirustuksesta. Tehtävänä oli piirtää vaahteranlehti, mutta minulta se ei onnistunut sitkeästä yrityksestä huolimatta ja opettaja-Ville määräsi minut koulupäivän jälkeen opettelemaan vaahteranlehden visualisointia. Eikä se onnistunut sittenkään kunnolla ja vielä 40 vuoden jälkeen olen työpaikalla asiaa turhaan yrittänyt.
Myöskin sisareni olivat onnettomia piirtäjiä. Kerran heitä kuitenkin ainakin jollakin tavalla onnisti ja sekä Aila että Armi saivat virallista tunnustusta kuvataiteilijoina. Ville kiinnitti kummankin tytön työt poikien huussin seinälle. Siellä ne olivat vielä siskojeni siirryttyä muuanne jatko-opintoihin. Sitten paljastui koulun järjestystä uhkaava kurittomuus. Pari yläkoulun poikaa oli lisäillyt kumpaankin työhön viiksiä yms. rekvisiittaa, mutta ei onneksi kuitenkaan mitään siveetötä. Se olisi varmaankin merkinnyt sitä, että pojat olisivat viettäneet kasvatuslaitoksessa siihen asti, että murrosiän pahin kuohuntavaihe olisi laantunut.
Opettaja-Ville oli huomannut kauheuden, paljasti säälimättä rikoksen tekijät. Rangaistukseksi märättiin, että syyllisten piti käydä jalkaisin pyytämässä anteeksi siskoiltani tätä järisyttävää tekoa. Se oli vakava paikka. Pojille olisi tullut pitkä kävelyreissu. Mutta ratkaisu löytyi. Sain näiltä itseäni viitisen vuotta vanhemmilta, mutta tällä kertaa minua kohtaan hyvin nöyriltä nuorukaisilta, joiden nimi jääköön mainitsematta, tehtävksi välittää anteeksipyynnön siskoilleni. Se taisi jäädä minultakin tekemättä, mutta Villehän ei sitä onneksi saanut tietoonsa.
Muutenkin kuri oli koulussa nykymittapuun mukaan kova ja se takasi järjestyksen laitoksessa. Vieläkin harmittaa, että laitos eli Kärkkäälän kansakoulu jäi meiltä valtaamatta kuten muualla maailmassa muistaakseni tapahtui. Opettajille ei edes haistateltu mitään. Kerran oli joku jäänyt kiinni tupakanpoltosta ja seurauksena oli 13 tuntia ehdotonta arestia ja se oli kyläläisten yleisen oikeustajun mukaan täysin oikein. Nykyään asiaan puuttuisi jo Euroopan ihmisoikeuskomissiokin.
Ja kun katsoo kuvan poikien hiuslaitteita, niin huomaa, että Esa Ainola on eräässä kommentissaan oikeassa.Täyttä yhdenmukaisuutta ei vaadittu, sillä pojilla oli kaksi vaihtoehtoa, joko armeijakampaus rajalla tai armeijakampaus ilman rajaa.
|
|
|
Atikki |
21.11.2007, 10:46 |
|
Olen pettynyt. Suomen kaikkien aikojen neljänneksi parhaan jalkapalloilijan Atik Ismailin Kuopioon sijoittuva romaani Isiltä pojille ei ole sellainen paikallisen jalkapalloilun epävirallinen historia kuten luulin sen olevan. Kyllä teos enemmänkin painottuu kirjoittajansa toisen rakkaan entisen harrastuksen eli juopottelun puolelle. Sekin kyllä liippaa läheltä kuopiolaista palloilua. Kalakukkokaupungin potkupalloilun suuri epävirallinen historia on siis vielä julkomatta.
Ja hyviä alan tarinoita on kaupunki täynnä. Halolanmäen kansakoulunopettaja Kalevi Tiihonen kertoi seuraavaa: Kerrankin 50- luvun alussa Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi paras pelaaja Aulis Rytkönen luikerteli HJK:a vastaan pelatun tiukan ottelun viime hetkillä Maradonamaisesti kentän läpi, harhautti vielä maalivahdinkin ja oli työntämässä pelivälinettä pömpeliin, kun katsomosta kuului kimeä falsettiin kohoava naisen ääni ”Aalis, Aalis elä laakase, naatitaan vielä.” Korostettakoon, ettei Rytkönen ole Suonenjoen Kärkkälän poikia, vaikkakin aika läheltä eli hän on syntyjään Karttulan Syvänniemeltä.
Ja nykyinen kenttä piispa Hannu Niskanen, tietenkin Heinolan poikia, kiivas jalkapallomies ja innokas HJK:n kannattaja, kertoi, kuinka hän 50-luvun lopulla oli seuraamassa Väinölänniemellä Kups:n ja HJK:n ottelua. Eka puoliajalla HJK hallitsi ja johti 3-0. Toisella puoliajalla Kups piristyi ja viimeisellä minuutilla tilanne oli jo 3-2. Sitten KUPS sai vapaapotkun ihan rangaistusalueen rajalta ja 6000 katsojaa alkoi mylviä, että ”Kunu laakasoo, Kunu laakasoo”. Sitten Gunnar Boman tuli ja tömäytti todellisen hevosen potkun. Pallo jysähti ylähirteen ja pomppasi siitä kohtisuoraan ylöspäin noin 40 metrin korkeuteen ja putosi kentälle. HJK voitti ja tuleva kenttäpiispa oli tyytyväinen.
Ja yksi sadasta kaupungin Heikki Turusesta kertoi, että kun hän 70-luvulla käveli kesämaanantaina aamuvarhaisella Kauppakatua pitkin töihin, makasi paikallinen jalkapallosankari jalkakäytävällä päässään knalli. Hän oli edellisenä iltana tehnyt ns. hattutempun eli kolme maalia, saanut siitä palkinnoksi asiaan kuuluvan päähineen ja ilmeisesti tilaisuuden juhlallisuutta oli korostettu lasillisella kuohuviiniä. Kotimatkalla sitten kävi jo väsymys sankarin käpälään ja hän uupui matkalle.
Ja sitten oli vielä se työläisjalkapalloseura Kuopion Elon taloudenhoitaja, joka taitavilla sijoituksillaan teki joukkueestaan maamme vauraimman iloisella 80-luvulla. Mies oli varma eduskuntaan menijä, mutta muutama päivä ennen vaaleja poliisi vei rahastonhoitajan näyttävästi suojiinsa. Siitä huolimatta kansanedustajaehdokas keräsi Kuopiossa 2800 ääntä, joka ei tosin aivan riittänyt valintaan. Savossa ei poliitikon tai urheilijan tarvitse olla mikään pyhkäoulupoika. Nykäsen Mattikin tämän tietää ja on äskettäin siirtynyt Puijon Hiihtoseuran riveihin.
|
|
|
Finlandia |
22.11.2007, 20:18 |
|
Hannu Väisänen tulee saamaan tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Perustelen näkemystäni sillä, että hän on niitä harvoja kirjailijoita, joita lukee ilokseen. Tarinan kirjoittaminen on ammattilaiselle helppoa, mutta sellaisen tarinan kirjoittaminen, jonka sekä itse että sukuni ja tuttavapiirini jaksaa lukea on vaikeaa.
Väisäsen ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt kirja Vanikan palat kertoo nuoren pojan kasvusta todella miesten maailmassa, elikkä poika varttui yksinhuoltaja isän perheessä neljän veljensä kanssa Oulun kasarmilla. Karun miehekkäästä ympäristöstä huolimatta perheen ja erityisesti yksinhuoltaja-vääpeli-isän elämää hallitsevat kaunotaiteet. Hän kirjoittelee selkeäpoljentoisia runoja, joita hän pyrkii itse täysin estoitta lukemaan kuulijoilleen, mikäli siihen ilmenee pieninkin tilaisuus. Perheen pojat yrittävät epätoivoisesti kaikin käytettävissä olevin keinoin tukahduttamaan isänsä orastavan luovuuden ja koko perheen nolaamisen, mutta huonoin tuloksin. Eikä hieman taiteellista boheemiutta omaava perheen pää aina ole ihan selvinpäinkään.
Finlandiaehdokkaana oleva Toiset kengät kertoo pojan kehittymisestä taiteilijaksi. Nykyäänhän Pariisissa asuva Väisänen tunnetaankin kuvataiteilijana, romaaneja hän on kirjoittanut vasta pari vuotta. Nuoren taiteilijan ura ei ala lupaavasti. Hän lahjoittaa ensimmäisen työnsä eräälle keski-ikäiselle rouvalle, joka kuitenkin palauttaa työn heti takaisin. Jumalan kuva on alkanut haista kamalalle eikä se ole lakannut haisemasta, vaikka Jumalan kuva on kannettu yön ajaksi lumihankeen haisemaan.
Hannu Visänen on minulle ja useimmille kuopiolaisille sikäli tuttu, että ainakin itse opin ensimmäisenä kuopiolaisena tuntemaan linja-autoasemalla ihmisiä jututtavan vantteran reppuselkäisen sauvakävelijämummon, joka ujostelemattomasti pyrkii jututtamaan kaikkia vastaantulijoita kuten minuakin, joka ensimmistä kertaa laskeuduin uuteen kotikaupunkiini. Mummo vakuutti olevansa kuuluisan kuvataiteilija Väisäsen täti ja vähän myöhemmin tämä ketterä ikäneito vakuutti olevansa äitinsä puolelta Koivistoisia ja niinpä minulla onkin nyt Finlandiakisassa jännitettävää.
|
|
|
Urakka |
19.11.2007, 21:04 |
|
Urakkanani on nyt lukea norjalaisen historioitsija Karsten Alnaesin Pimeyden aika. Euroopan historia 1900-1945. 776 sivua pientä ränttiä synkkää tekstiä. Viime vuosisata on vuosisadoista synkin – pelkkiä kansanmurhia ja keskitysleirejä.
Mielenkiinnolla odotan löytyykö maanosamme historiasta edes se yksi kuulemani hupainen tarina, jolle yritän löytää vahvistusta. Nimittäin tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös vaikein muoto.
Puhutaan, että sata vuotta sitten Englanti eli täysin omissa maailmoissaan eikä mantereen tapahtumista juuri piitattu. Arvovaltainen Lontoon Timesin reportteli kuitenkin lähetettiin kanaalin toiselle puolelle. Sieltä hän sähkötti elokuussa 1914 tärkeänä pidetyn uutisen. Lehdessä ei toimitussihteeri, joka ei ehkä riittävän hyvin tuntenut maailman tapahtumia, pyöritteli sanomaa hetken käsissään ja kun ei parempaakaan paikkaa keksinyt, lähetti sen hevosurheilutoimittajalle.
Niinpä Lontoon Timesin urheilusivulta seuraavana päivänä oli luettavissa terveiset kaviouralta:
”Sarajevon ravit. Tuloksia: 1. Ferdinand 2. Princip 3. Ammuttu.”
|
|
|
Yhtä juhlaa |
19.11.2007, 18:14 |
|
Asiat täytyy tehdä järjen kanssa. Niinpä en ympäristön painostuksesta huolimatta hötkyillyt pihakoivun kaatamisen vuoksi, vaan annoin ajan hoitaa asian. Vetosin asiassa siihen, että kun isovaarini Kustaa Koivistoinen, sotilasnimeltään Kost, veti härällä rakennustarpeita tälle aholle, oli jo koivu kasvussa. Ja pentuna minulla oli kiikku sen oksassa. Ja sitä paitsi, jos olisin ryhtynyt sitä kaatamaan, se olisi kaatunut rakennuksen päälle tai sähköjohtojen päälle tai yleisellä tiellä ajavan auton päälle, joten annoin syysmyrskyn kaataa sen juuri siihen ainoaan paikkaan, jossa se ei aiheuta vahinkoa.
Otin Lidlin sähkösahan ja luulin asian hoituvan helposti. Jo verryttelyvaiheessa pientä haaraa leikattaessa saha hyytyi ja juuttui puuhun kiinni. Laite oli isävainajanini sanoja lainaten herroin vehkeitä. Hain sirrikan, joksi kylällämme kutsutaan teräskaarista pokasahaa ja ryhdyin pelastamaan kallista sähkösahaa. Sirrikan terä helähti poikki.
Hain varasirrikan ja ennen kuin alkutalven päivä lopullisesti pimeni, oli puun kaikki oksat katkottu ja jopa yksi valtava loimukoivuinen tukki sahattu. Paksusta tyvestä juurikan vierestä onnistuin nirhaamaan puun melkein poikki – pokasahalla se ei onnistu helposti, mutta toisaalta punttisalilla ei enää tarvitse käydä. Sen sahaus vei puolituntia ja jatkuu joulukuun aikana kohti lopullista ratkaisua. Sähkösahakin on käytössä, koska se oli vain polttanut sulakkeen.
Esimerkillinen metsänkasvattaja Kekkolanniemen Kalle, joka on etäistä sukua, väitti 70-luvulla telkkarissa, että työskentely metsässä on yhtä juhlaa. Tämä herätti seudun pienviljelijä-metsureissa itkunsekaista naurua ja nyt ymmärrän miksi.
|
|
|
Leksa ja ja Kalle |
21.11.2007, 18:22 |
|
Kuopio on kulttuurikaupunki. Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on järjestänyt viime vuosina kaupungintalon juhlasalissa kultturihenkilöiden vierailuja. Saliin mahtuu noin 300 henkeä. Ruotsinkielinen runoilija Bo Carpelan veti niin paljon yleisöä, etteivät kaikki mahtuneet istumaan. Pelästynyt Carpelan kertoi, että hän on kerran elämässään esiintynyt yhtä sankalle yleisölle. Äsken paikalla oli teatteriohjaaja Kalle Holmberg ja viisi tuolia jäi tyhjäksi.
Holmberg kertoi harrastavansa nyrkkeily ja vuoria. Vaimo oli kieltänyt kertomasta, että mies harrastaa myös juopottelua, koska on alkoholisti. Reilut 20 vuotta sitten Holmberg alkoi käydä Valamossa, koska siellä tapasi mielenkiintoisia ihmisä. Myöhemmin hän liittyi ortodoksiseen kirkkoon ja se ratkaisu taisi kytkeytyä jotenkin maailman parhaan näytelmäkirjailija Dostojevskin ihailuun. Lienee niin, että siinä vaiheessa, kun porno, politiikka tai urheilu ei enää tarjoa elämyksiä, kiinnostutaan uskon asioista.
Ohjaaja Holmberg korostaa, ettei tehty uskonnollinen valinta ole yhtään vähentänyt hänen synnin tekoaan. Hyvä kuitenkin, ettei ole lisännyt, sillä toinen draaman mestari Rasputin kuului lahkoon, jonka teologisen näkemyksen mukaan yhteisön jäsenien piti pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon syntiä, koska se jonkun merkillisen logiikan mukaan vähensi syntien kokonaismäärää maailmassa.
Kerran Holmberg oli isä Ambroksiuksen kanssa kävelemässä pääsiäisyönä Kuopion torilla. Silloin muudan savolaismiekkonen syöksähti ravintolan ovesta turvalleen lumisohjoon ja nostaessaan katsettaan hän havaitsi lähenevän papinkaavun. Syvältä hyhmästä kohosi huuto ”perkeleen pappi”. ”Ammatti oikein, työnantaja väärin” korjasi sanavalmis kirkonmies välittömästi.
Muuten ensi pääsiäisen tienoilla tulee radiosta kuunnelmasarjana Holmbergin suuresti arvostaman Tito Collianderin romaani Ristisaatto. Kuunnelman pääosassa esiintyy huippunäyttelijä, jota ei voi enää kuulema käyttää muuhun kuin ortodoksi papin roolissa radiokuunnelimissa, koska hän on niin kova vetämään brenkkua ja on lihottanut itsensä talipalloksi.
|
|
|
Skandaali |
21.11.2007, 18:19 |
|
Yksi syy viimekesäiseen Vienan matkaani oli, että halusin nähdä Vuonnisen kylän maailmankuulun vesitornin. Sääli, etten sitä päässyt silloin näkemään. Nyt on liian myöhäistä. Tämä mielestäni selkeät Unescon ihmiskunnan kulttuuriperinnön suojelukriteerit täyttävä rakennelma on purettu ja kuulema upotettu järveen. Se on skandaali – mikähän meteli syntyisi, jos Pisan kalteva torni purettaisiin, koska se saattaa olla ohikulkijoille vaarallinen.
Mutta Vuonnisen vesitornin rinnalla Pisan tornikin kalpenee. Pisan torni on pelkästään vino; Vuonnisen torni on hakeutunut sekä rakennustaiteellisesti että rakennusteknisesti hämmästyttävään S-kirjaimen muotoon.
Tässä alla on Hannu Hutun valokuva kyseisestä kohteesta. Jos kopioini ei onnistu, niin googleen hakusanoiksi ”Vuonninen, vesitorni”. Kyllä se sieltä löytyy.
http://www.hannuhuttu.com/gallery/displayimage.php?album=8&pos=751
|
|
|
Maalintekijöitä kaivataan |
06.12.2007, 12:54 |
|
Maamme jalkapalloilu kaatui taas viime yönä eteenpäin. Maalintekijöitä pitäisi jostakin löytyä. Olen palauttamassa mieleeni jalkapalloilu-urani tähtihetkeä ja kaipaan peräti kahden maaalin tekijää.
Tilanne on nimittäin se, että kansakouluaikani paras muisto liittyy Kärkkäälän ja Rieponlahden kansakoulujen ystävyysotteluun syksyltä 1967. Ottelu pelattiin vieraskentällä Riepossa, joka ei minulle välttämätt ollut täysin vieras, koska äitini on sieltä kotoisin. Korholan Pentin taksilla mentiin. Pentin veli Niilo oli Riepon koulun opettaja ja se varmaankin vaikutti siihen, että kylillämme oli tiiviit urheilusuhteet. Etukäteisarvailuissa opettaja-Ville piti meitä selkeinä altavastaajina, koska vastustajat olivat kuulema meitä paljon isokokoisempiakin.
Matkalla opettaja-Ville turvautui sitten viimeiseen oljenkorteen ja lupasi markan jokaisesta maalista sen tekijälle. Hän siis tietoisesti vaaransi amatööriytemme. Tämä taitavasti valittu kannustin ratkaisi pelin. Markka oli siihen aikaan isoraha – enemmän kuin euro nykyään.
Vastustajaa ei pelkästään lyöty, vaan mikä tärkeintä, se murskattiin totaalisesti. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. Ja se me todella tehtiin. Peli päättyi 13 – 0. Itse koin tähtihetkeni, kun tein seitsemn maalia. Lisäksi olin tehdä yhden maalin päällä, tosin omiin, koska lippahatussani oli keskellä joku nappi, josta pallo pomppasi täysin yllättävästi.
Olin täydellinen krkimies. Alan oppikirjojen mukaan kärkimiehen tulee olla nopea, tekninen ja itsekäs. En ollut nopea enkä tekninen, mutta sitä suuremmalla itsekkyydellä korvasin puutteeni. Taatusti en syöttänyt kertaakaan, sillä maalintekijä sai markan, mutta syöttäjä ei mitään.
Kainulaisen Esko teki neljä maalia, mutta kahden maalin tekijää en muista millään, vaikka olen koko päivän muistellut. Veikkaan Korholan Seppoa tai Piplian Pekkaa.
|
|
|
Kolokkamatikka |
26.11.2007, 20:53 |
|
Moskula-nimi tarkoittaa lyömasetta, jossa vaijerin päässä on rautamötikkä. Mistähän ihmeestä lammelle on moinen nimi keksitty. Jossain vanhassa kartassa on nimenä myös Melkulanlampi, mutta se on varmaankin värinkäsitys; en ole kuullut kenekään Moskulaa sillä nimellä kutsuttavan.
Moskulalla on synkkä historia, sillä 30-luvulla siihen hukkui kaksi tyttöä. Tietääkseni toinen tytöistä meni auttamaan kaveriaan, jonka voimat ehtyivät uintimatkalla. En edes tiedä tyttöjen nimiä, mutta muistelen heidän olleen Pipliakankaalaisten sukulaisia. Olen kuullut, että tapahtumasta on jossakin kylällä valokuvakin, mutta en ole onnistunut saamaan sitä käsiini.
Moskula on harvinaisen syvä, tietääkseni vettä löytyy jostain kohtaa peräti 17 metriä. Rannat ovat petollisen liejuiset ja olen pikkupoikana joskus humpsahtanutkin rentahöteikköön vyötäisiä myöten. Kirjailija-opettaja Korhos-Oivakin kertoo yhdessä kirjassaan melkein hukkuunensa tämän lammen liejuun. Oli sittenkin varmaan ihan hyvä, etten vieläkään päässyt aloittamaan vaativaa kolokkamatikkaharrastusta.
|
|
|
Närhit |
27.11.2007, 18:01 |
|
Edellisellä sivulla olevassa kuvassa näkyy Aino ja Eelis Närhin jämäkkä jäänkestävä kesämökin laituri. Vastarannalla häämöttää Närhin Maunon saunalaituri. Vaikka Närhi on aika harvinainen sukunimi, eivät nämä Närhit ole toisilleen läheistä sukua. Eeliksen suku, johon myös mummoni kuului, on tietääkseni asunut Kärkkäälässä jo 1500-luvulta lähtien. Maunon perhe muutti sen sijaan kylälle 1950-luvun lopulla Viitasaarelta – keihäänheittäjä Matti Närhi taitaa olla samaa sukua.
Eeliksen vaari Ananias Närhi on syntynyt kyläkoulun vieressä olevassa Närhilän talossa. Närhilä saattaa olla jopa jonkinlainen suvun kantatila. Myöhemmin tilalla ovat asuneet Koivistoiset, Suhoset ja nykyään Pelliset. Kärkkäälän Närhit ovat huvenneet vähiin. Airakselan ja Kanadan suunnalla tätä sukua on enemmänkin.
Vesannolla näyttää muuten olevan Närhilä niminen kylä, jonka kuuluisin edustaja taitaa olla teatterimies Timo Närhinsalo (entinen Närhi), jokamuistaakseni kävi oppikoulun Suonenjoella. Joskus 70-luvulla Askolassa lyhyen aikaa ollut renki ”luutnantti” Närhi taisi olla samalta Närhilän kylältä. Luutnantti Närhi oli kovin sotilaallinen mies. Askolan Olli kertoi, että mies veteli leivälleenkin voita saksalaisella tikarilla. Muistelen, että kylällä luutnantin tiedettiin olleen vankilassa asekätkennän vuoksi, mutta totuus taitaa olla toinen.
Muutama vuosi sitten ilmestyi kirja kylmän sodan aikaisista maanpetosoikeudenkäynneistä ja sieltä löytyy tietoa Askolan rengistäkin. Mies oli yksinhuoltajaäidin huutolaispoika Vesannolta, joka kohosi sodassa osoittamansa ripeyden, oma-aloitteisuuden ja urhoollisuuden seurauksena luutnantiksi. Sodan jälkeen hän jäi rajavartioston palvelukseen toimien Raatteen kylän vartioston päällikkönä. Viinanpiru iski sitten mieheen ja harrastuksena turvaamiseksi hän vuosi arkaluontoista tietoa itärajan yli. Siitä tuli pitkä linnatuomio maanpetoksesta – muistelen, että peräti neljä vuotta ja se taitaa olla maamme toiseksi kovin tuomio siitä asiasta sodan jälkeen.
|
|
|
Närhin Kalle – erämies |
09.12.2007, 19:46 |
|
Kalle oli kova erämies. Kävin joskus yli 80-vuotiaan Kallen kanssa Kumpusella ongella eikä parin kilometrin metsäpolku ollut hänelle mikään este vaan korkeintaan hidaste. Mies oli todellinen teräsvaari enkä usko, että hän yhtään liioitteli siinä, kun kertoi parhaassa miehuudessaan kantaneensa 80 kilon jauhosäkin selässään Satulamäeästä Kuoppalaan – matkaa on lähes kilometri. Kalle tiesi lähes 80 vuoden kokemuksella Kumpusen kalapaikat enkä ole koskaan tavannut niin nälkäisiä isoja ahvenia kuin Kumpusella elokuussa -77. Kalle oli varmasti maailman kunnollisin ja lainkuuliaisen ihminen, mutta yhdessä asiassa hän oli valtiovallan kanssa erimieltä ja kannatti ns. suoraatoimintaa. Nimittäin 70-luvun lopulla ilmaantui kylälle karhu ja asian kuultuaan vanhan metsämiehen eräveret kuohahtivat; ehkä hän muisti, että Satulamäen hevosen kyljissä oli ollut muinoin karhunkynnen jäljet ja että sekin asia oli vielä kontion kanssa selvittämättä. Kalle kertoi kaivaneensa vanhan haulikkonsa esille ja vakuutti, että jos peto olisi Kuoppalan kartanolle ilmestynyt, niin kyllä olisi täyteisellä läpi päästetty. Sen jälkeen olisi soitettu poliisille, että valtio voi noutaa lihat itselleen ja hänet voi noutaa myös samalla kyydillä linnaan. Kallen vanhempi veli, muistaakseni nimeltään Aaku, oli myös kiivas metsämies. Vuosisadan alussa, jolloin hirvi oli Kakkisensalollakin harvinaisuus, Aaku oli sellaisen jäljet tavannut ja lähtenyt hiihtämään saalista kiinni. Jossakin Rasiahon ja Salon Ollin mökin välillä oli pisteaita ja hän oli yrittänyt haulikko selässä sitä ylittää. Haulikko oli ollut miehellä selässä ja aseen hana oli aitaa ylitettäessä osunut aitariukuun. Aaku oli saanut haulikon täyteisen takaraivoonsa. Muistelen, että täti Helmi kertoi, että vainajan oli löytänyt joku kuuromykkä tyttö, jonka oli ollut järkyttyneenä vaikea selittää tapausta kanssaihmisille. Epäilen, että sinä karhunkaatokesänäkin olisi Kallen kätköistä saattanut löytyä vielä Aaku-vainaan aikaisia täyteisiä. Nimittäin Kallella oli petäisen rannalla liippa, siis sellainen valtava haavi, jolla pyydetään täkykaloja ja mielestäni liipan verkon lyijypainot olivat juuri haulikonpiippuun mahtuvaa mallia.
|
|
|
Se on täytetty |
28.11.2007, 19:28 |
|
Sain luettua Karsten Alnaesin Pimeyden ajan eli 776 sivuisen järkäleen 1900-luvun Euroopan historiasta. Ja hirveähän se vuosisata oli. Ainut lohtu on ehkä se, että seuraava vuosisata taitaa olla vielä kamalampi.
Uusia raakuuksia ei enää palajstunut, mutta se kuitenkin hätkäytti, että maailmankuulu neuvostoliittolainen kirjailija Ilja Ehrenburg vaati vallan vanhatestamentilliseen sävyyn maailmansodan alkuvaiheessa, että kaikki saksalaiset naiset ja lapsetkin on tapettava ja naiset vielä sen lisäksi raiskattava. Ajatus oli niin outo ja uusi, että Stalinkin, joka ei ollut mikään äiti-Teresa, rauhoitteli kuumakallea. Ehrenburgin idean tekee ymmärrettäväksi, vaikkakaan ei hyväksyttvksi se, että hän oli juutalainen.
Kirjailijat elävät tunteella ja kadottavat helposti järkensä valon. Ilmiö ei ole meillä Suomessakaan vieras. Toltoilaisena humanistina tunnettu Ilmari Kianto vaati vuonna 18 myös punikkinaisten surmaamista, sillä siten estetään tehokkaiten uusien punikkien sikiäminen.
Mieltä virkisti katsoa dvd-elokuvana Päivä ilman sotaa. Se kertoo siitä, miten vielä jouluna -14 jossain Länsirintamalla osapuolet nousivat juoksuhaudoistaan ei-kenenkään-maalle laulamaan yhdessä joululauluja ja pelaamaan potkupalloa. Silloin oltiin vielä herrasmiehiä. Seuraavassa maailmansodassa ei en vastaavaa tapahtunut. Tosin kerrotaan, että syksyllä -41 eräs Kärkkäälän sotamies törmäsi täysin yllättäen vastapuolen edustajaan. Vain nopea reagointi esti verenvuodatuksen. Kärkkäälän mies tempaisi salamana tupakkiaskin taskustaan ja tarjosi naapurilleen. Kohtalotoverit polttelivat sitten kaikessa rauhassa ja jatkoivat sitten tahoilleen hoitamaan sotatoimiaan.
|
|
|
Kauniita naisia |
29.11.2007, 21:47 |
|
Jos edellisellä sivulla kerrotun kirjan läpiluku vei päiviä, niin viimeisin lukuelämykseni vei vain pari tuntia. Taina Westin kirja Elämisen sietämätön keveys kertoo entisestä alusvaatemallista ja kulttuuriministeristä Tanja Saarelasta (tuleva Vienonen vai Karpela vai Niinistö vai Vanhanen???) ja tämän maailmankuvasta.
Kirja on jostain syystä nopealukuinen ja helppotajuinen. Mietittäväksi jäi vain se, että piruileeko (tosin karkeampaakin ilmaisua voisi käyttää) toimittaja West lukijoilleen, joka rooli tälle tv:stä tutulle Aunelle parhaiten sopisi.
Minusta Aune olisi voinut enemmänkin pohtia sitä, miten maamme poliittinen järjestelmä pystyy nostamaan kansamme sivistyksestä vastaavaksi ministeriksi henkilön, joka on kunnostautunut lähinnä missikisoissa ja alusvaatemallina sekä on suorittanut jonkinlaisen diakonissan tutkinnon. Muistelen, että liikkuvissa kuvissa hän oli kuitenkin käynyt ja suosikkielokuva oli E.T, kuten myös prinsessa Dianalla.
Ehkä asian selitys on yksinkertaisesti se, että maassamme on siirrytty vihdoinkin proletariaatin diktatuuriin ja nimenomaan älyllisen proletariaatin. Ihmisillä on tunne, ettei eduskunta enää päätä tärkeistä asioista ja niinpä sinne voi äänestää kauniita naisia ja menestyneitä urheilijoita täysin puolueisiin katsomatta. Kuten Saarelan, Virenin, Miedon tai sitten Meri-Kukka Forsiuksen, jossa yhdistyy sekä kauneus että urheilullisuus.
Meri-Kukka on kuulemma tiinennä ja isäksi ehdotellaan olympiavoittaja Arto Härkösen velipoikaa Petriä. Hänkin on heittänyt miesten keihästä 16-vuotiaana 65 kiloisena nuorukaisena 59,80m. Hirmutulos! Hyvä Uukuniemi! Härkösten sukujuuret ovat Uukuniemen Härkälän kylällä ja kioskin-Matti muisteli, että Härköset olivat jo 60 vuotta sitten kovia heittelemään leppäkeihästä maantiellä.
Ja Heinolan rakentamispäällikkö Antti Kailio muuten lausui seuraavan syvällisen ajatuksen kuultuaan keihäänheittäjä Härkösen kihlanneen kansanedustaja Forsiuksen:”On se hyvä, että urheilijamiehet osaavat arvostaa kiertopalkintoja.”
|
|
|
Vanhan hyvän ajan kone |
30.11.2007, 17:43 |
|
Kuvan kone on legendaarisen Kakkisen Ollin eli Olli Koivistoisen mökin jäämistöä ja jotenkin päätynyt äidilleni. Esineenä se on kaunis ja tehty kestämään, toisin kuin nykyajan elektroniikka. Ennen esimerkiksi telkkarit kestivät yli kaksikymmentä vuotta, nykyään eivät enää kymmentä. Anopillani on vm -76 Salora, jossa on erinomainen kuva eikä sitä ole vielä tarvinnut koskaan käyttää korjaamolla. Tosin skartittoman digiboxin löytäminen oli vaikeaa. Ja itselläni on armeijan yksivaihteinen maastopyörä, joka on samaa vuosimallia kuin isäntänsä. Ja Kärkkäälän pelloilla on Ford Major-traktoreita, jotka ovat viettäneet 50-vuotispäivänsä. Ja isältäni jäi erinomainen partahöylä, joka oli jo Syvärillä.
Mikä siinä on, ettei markkinatalous enää pysty tuottamaan kestäviä tavaroita. Jonkun olisi tehtävä jotakin.
|
|
|
Hiihto ja väkivalta |
01.12.2007, 20:54 |
|
Aikoihin on eletty. Äsken Rukan kisojen hiihdoissa Norjan poika tulistui niin, että löi sauvalla suomalaista kanssakilpailijaa. Tähän asti hiihto on ollut herrasmiesten laji eikä huligaaneja ole ollut kuten jalkapallossa. Tosin yhden poikkeuksen muistan maamme hiihtohistoriasta.
Vuonna 1898 käydyssä kilpailussa jäivät silloiset suurhiihtäjät erään kanssakilpailijansa taakse eikä tämä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut päästämään parempiaan ohitseen. Eivätkä säännöt häntä tähän velvoittaneetkaan.
Silloin leimahti mestarihiihtäjä Mäkikankaan tulinen luonto. Hän tönäisi edellä hiihtäjän kumoon, sieppasi tamän ruokosauvan ja kopsautti miestä muutaman kerran hartioihin. Mäkikangas osoitti tilanteessa oivallista taktista silmää, koska hän ei vaarantanut omaa sauvaansa vaan käytti astalonaan kanssakilpailijan välinettä. Muuten nykyajan hiilikuidut eivät kestäsi noin kovaa käyttöä.
Tapauksen näkivät myös kilpailutuomarit, mutta he eivät sakottaneet syyllistä vaan päinvastoin yhdessä yleisön kanssa keräsivät Mäkikankaalle tapahtuman johdosta 80 mk:n avustuksen, joka vastasi tämän torpan pojan kuukausiansiota. Entisaikaan kilpaurheilu oli jotenkin rehdimpää. Tiettävästi Mäkikankaan tapaus on hiihtohistoriamme ainut, jossa on kajottu kanssakilpailijan fyysiseen koskemattomuuteen.
Yleisurheilupuolelta muistan, että joskus 60-luvulla oli Suonenjoella koulujen väliset kilpailut. Sisareni edustivat Kärkkäälää viestijuoksussa ja niinhän siinä kävi kuten arvata saattoi. Sisarieni välinen vaihto ei onnistunut vaan kapula putosi. Muistelen, että tällöin jompi kumpi löi toista pudotetulla kapulalla. Kilpailun jury ei puuttunut asiaan.
|
|
|
Suklaaolutta |
02.12.2007, 18:46 |
|
Nuorempana elin kuin luostarissa. Palkkioksi sain veritulpan jalkaan. Nyt yritän ottaa vähän rennommin. Olin jopa työpaikan epävirallisessa pikkujoulussa kuopiolaisessa ravintola Maljassa. Siellä oli tarjolla 280 erilaista olutmerkkiä ja ne vieläpä anniskeltiin merkin vaatimusten mukaisista astioista. Tässäpä olisi oiva väitöskirjan aihe jollekin humanistitutkijalle. En ole tiennytkään, että on olemassa suklaaolutta. Testasin asian. Se oli juuri sellaista kuin voisi kuvitella. Suklaa ja olut eivät sovi yhteen. Sen pullollisen nauttiminen kesti pitkään. En lyönyt suvun ennätystä Suvussa on maineikkaita alan harrastajia. Reilut kymmenen vuotta sitten Hyvät, pahat ja rumat-nimisessä tv-ohjelmassa toimittaja Simo Rantalainen kertoi, että jonkun Koivistoisen, etunimi meni yllättävän tilanteen vuoksi ohi korvieni, hallussa ollut oluen juonnin Suomen ennätys oli rikottu. Tosin kysymys oli vain sekunnin kymmenysosien luokkaa olevasta tulosparannuksesta. Muistaakseni pullollinen oli juotu noin kolmessa sekunnissa. Hirmuinen oli siis myös Koivistoisen rikottu SE-tulos.
Ottaen huomioon lajin sankan harrastuspohjan, on kysymyksessä yksi kovimmista ennätyksistä ja tulos on varmasti lähellä maailman aivan terävintä kärkeä. Tässä lajissa ei näytä haittaavan suomalaisille tyypillinen nopeuden peruspuute. Olisi hyvä tietää, kuka suvun edustaja on kunnostautunut asiassa ja mikä oli tuulilukema.
|
|
|
Ahola-Valo |
03.12.2007, 20:00 |
|
Eilen Risto Astikaisen Suomen itsenäistymistä käsittelevässä TV-sarjassa Veijareita ja pyhimyksiä haastateltiin Aleksanteri Ahola-Valoa. Minä melkein tapasin hänet, kun vuonna-90 jo 90-vuotias Ahola-Valo oli käynyt silloisella työpaikallani Heinolan vesitornissa kaupittelemassa yhtä muistelmakirjoistaan. En ollut silloin paikalla ja se on niitä asioita, joita oikeasti kadun elämässäni.
Kuvataiteilija, kirjailija, arkkitehti ja filosofi Ahola-Valo oli kansamme Forest Camp. Hän oli paikalla siellä missä tapahtuu. Pikkupoikana hän kävi Tolstoin vieraana, hän oli paikalla ns. verisunnuntaina 1905, jolloin tsaarinvalta suoritti rauhanomaisten mielenosoittajien joukkosurman. Vuonna -17 hän oli avannon reunalla kuikuilemassa, kun Rasputinia naarattiin.
Nuohoojan ominaisuudessa hän katseli myöhemmin samana vuonna, kun Lenin allekirjoitti puolihuolimattomasti Smolnan käytävällä ohikulkiessaan Svinhufvudin ojentaman Suomen itsenäistymispäätöksen. 20- luvulla hän opiskeli Chagallin kanssa Vitebskissä ja 30-luvun alussa hän rakensi Pietarin lähelle Ihmiskunnan kärsimyshistorian paviljongin. Sen jälkeen hän pakeni henkensä kaupalla Suomeen. Kyseisen paviljongin tuhosivat muuten rakennuksen henkeen sopivasti saksalaiset vähän myöhemmin.
Alla nettilinkit, joista löytyy miehestä mielenkiintoista tietoa. Siellä selostetaan myös hänen luomaansa AE-evohomologista filosofiaa. Siinä oli keskeistä itsensä jatkuva kehittäminen, jonka elimillinen osa oli oman toiminnan herkeämätön tarkkailu. Hän pääsi harrastuksessaan niin pitkälle, että tilastoi ajankäyttönsä koko elämänsä ajalta 15 minuutin tarkkuudella, huvinsa kullakin. Ahola-Valon AE-evohomologiselle järjestelmälle perustui koko hänen elämänsä, niin taide, arkkitehtuuri, arkiaskareet kuin ihmissuhteetkin. Ja mikä tärkeintä – varmaankin ensimmäisenä maailmassa hän joskus 30-luvulla järjesti erohäät, kun totesi vaimonsa kanssa kasvaneensa toisistaan erilleen. Kovasti juhlittiin ystävien kanssa sitä, että osattiin erota ystävinä, lahjoja vaihdettiin ja uskonpa että lopuksi tanssittiin erovalssi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Ahola-Valo
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=24&t=221&a=4456
|
|
|
Kättelyjä |
04.12.2007, 18:53 |
|
Vieläkin harmittaa, etten päässyt kättelemään Aleksanteri Ahola-Valoa, josta onnettomasta tapauksesta edellisellä sivulla kerroin. En siis päässyt kättelemään miestä, joka oli kätellyt Tolstoita.Vallan käy kateeksi Esa Ainolaa, joka kommenttipalstalla muinoin kertoi tavanneensa miehen, joka oli ollut samassa taksissa Rauli Badding Somerjoen kanssa.
Sen sijaan edellisessä elämässäni Heinolassa kättelin paperi-insinööriä, joka oli kätellyt Breshneviä. Ehkpä myös kättelin teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jussi Ahosta, joka oli kätellyt Kostamuksen rakennusharjakaisissa tulevaa ydinasesalkunhaltijaa Juri Andropovia, joka silloin oli KGB:n johtaja. Juhlissa oli paikalla myös Kekkonen ja Kosygin – puhutaan, että Kekkosella pätki silloin ensimmäisiä kertoja näkyvästi.
Andropov itse oli kuulema miinaharavalla tarkastanut paikkoja ja omasta avainplakkaristaan jaellut avaimia vain niitä tarvitseville. Ei ole ihme, että neuvostovalta luhistui. Isossa maassa ei näköjään osattu delegoida tehtäviä oikeille ihmisille. Suomessa miinaharavan varressa olisi ollut vahtimestari ja avaimet olisi jakanut lähettityttö.
Muuten ennustin Finlandiavoittajaksi Hannu Väisästä ja ensimmäisen kerran osuin oikeaan jossakin arvauksessani. Lopuksi korostan sitä, että Kuopion linja-autoaseman kulmalla melkein kättelin sauvakävelijämummoa, joka väitti olevansa kuuluisan kuvataiteilija Hannu Väisäsen täti.
|
|
|
Immo |
05.12.2007, 20:03 |
|
Hiihtovalmentaja Immo Kuutsa täyttää tänään 70 vuotta. Lehtihaastattelusta ilmenee, ettei suomalaisten 70-luvun valmennusmenetelmiä käsittelevää muistelmateosta ole tulossa. Sen verran hän lehdessä kertoi, että meillä käytettiin hänen aikanaan vain sallittuja menetelmiä. Hiihtoliiton silloinen johto voinee siis nukkua yönsä rauhassa, ellei sitten Juha Mieto tule uskoon ja kerro kaikkea. Suomen silloiinen kakkoshiihtäjä Arto Koivisto tuli vuosia sitten uskoon ja hänen muistelmateoksessaan kerrotaan, että kun muutama pussillinen lisäverta pumpattiin mieheen, niin kummasti tuli vauhtia lisää. Se tieto ei näytä kiinnostavan edes Norjan lehdistöä.
Eräs tutkija, joka toimi siihen aikaan Kuusamon kunnanlääkärinä, kun Kuusamon hiihtoseura oli maamme ykkönen, kertoi lehdessä, että hän rohkeni tutkimusmielessä lisätä itseensä vain pussillisen verta eikä siitä ollut hyötyä – useanpaa pussillista hän ei uskaltanut testata. Satu Ruotsalainen pakinoi johonkin iltapäivälehteen Lahden skandaalin aikaan ja väitti, että menestyksekkäiden Sarajevon olympialaisten aikaan suomalaishiihtäjien majapaikka muistutti teurastamoa ja että eräs hiihtäjämme oli syönyt niin paljon epoa, että oli siihen kuolla.
Itä-Häme-lehdessä reumaprofessori Heikki Isomäki kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan hemoglobiiniarvon nostaminen vaikkapa 150:stä 160:een parantaa kympin aikaa noin puoli minuuttia. Isomäen aikamiespoika Risto on muuten se tieteiskirjailija, joka tietää maailmassa eniten ilmastonmuutoksesta. Katsokaa, vaikka Risto Isomäen blogia niin uskotte.
Immo Kuutsan muistan ensimmäisen kerran noin vuodelta -68, jolloin Suonenjoen Vasama voitti Pohjois-Savon maakuntaviestin sekä miesten että naisten kilpailun. Palkintojen jaossa Iisalmen Visan Immo Kuutsa oli sanaillut jotain suonenjokelaisten mielestä epäurheilijamaista, jonka jälkeen vasamalaiset poistuivat mielenosoituksellisesti palkintojenjakotilaisuudesta. Hymy pois huulilta, koska kysymys on urheilusta.
Muuten tietääkseni Immo Kuutsalla on hallussaan jalkapallonpomputtelun SE. Hän on samanlainen liikunnan monilahjakkuus kuin toinen evakkopoika eli mäkivalmentaja Matti Pulli, joka kaiken lisäksi osaa vielä laulaa.
|
|
|
Melkein Suonenjoen poika |
06.12.2007, 17:30 |
|
Arvovaltaisessa eläkeläisille suunnatussa Viva!-lehdessä kerrotaan vanhimmasta suomalaisesta eli 110-vuotiaasta Aarne Arvosesta. Ja yllätys yllätys! Hän on asunut 1930-luvulla Suonenjoella, jossa mies oli Kutvosen tehtaan koristepuuseppänä.
Arvonen ei ole kasvanut pumpulissa. 14-vuotiaana hän karkasi kotoaan elellen nälkäisenä katupoikana Helsingissä. Vuonna-18 hän meni ruoan perässä punakaartiin ja sitä seurasi nälkäleiri Tammisaaressa. Saattaa hyvinkin olla niin, että paastot lisäävät terveyttä ja pitkää ikää; ehkä elimistö niiden avulla oppii elämään säästöliekillä.
Vapauduttuaan nuorimies ryhtyi nälän ajamana rehelliseksi murtovarkaaksi ja päätyi sitten onnekseen kolmeksi vuodeksi vankilaan. Siellä hänestä tehtiin koristepuuseppä ja siellä hän alkoi myös harrastamaan tähtitiedettä. Vapauduttuaan hän oli jopa perustamassa tähtitieteellistä Ursa-yhdistystä, jonka kunnia jäsen hän nykyään on ja seura myös jakaa kunnostautuneille jäsenilleen Arvosen nimelle omistettua palkintoa. Onkohan muuten perää siinä vankilaviranomaisten näkemyksessä, jonka mukaan nykyään maamme vankiaines on huolestuttavan kehnoa.
Entinen vanki Arvonen muutti pula-aikana Suonenjoelle, jossa hän alkoi kutsua itseään taiteilijaksi. Hän teki korkealuokkaisia tyylihuonekaluja, rokokoota ja chippendalia. Tietääkseni vanhat Kutvosen tyylikalut ovat ihan arvostettuja alan harrastajien parissa. Muistelen, että Suonenjoen lukion rehtorin kanslian huonekalut ovat antiikkista Kutvosta. Suonenjoelta Arvoselle löytyi myös vaimo Sylvi Salonen. Vaimo kuoli synnytykseen vuonna -38 ja mies sinnitteli sitten kahden tyttären yksinhuoltajaisänä, joka oli varmaankin erikoista siihen aikaan.
Tähtitieteen lisäksi Arvonen harrastaa oluenjuontia. 100-vuotispäiviään hän juhlisti kiertelemällä Lontoon pubeja ja 110-vuotissynttärit vietettiin kantakapakassa poikien kanssa. Tästä opimme sen, että vanhenemista ei tarvitse pelätä. Itsekin aion juhlia 100-vuotispäiviäni pubeja kierrellen ja jos oikein pahapäiseksi heittäydyn, vetelen vielä nöösipoikia turpaan siinä sivussa.
Vai ryhtyisinkö samanlaiseksi papaksi kuin Iivana Lyhdänköljäksi kutsuttu vireä vanhus, joka kiertelee Kuopion virastoja ja yhdellekin neidolle hän huudahti, että ”te olette ihana nainen, te saatte siittimeni heräämään.” Amerikassa huudosta olisi seurannut miljoonan dollarin vahingonkorvauskanne sielullisen järkytyksen vuoksi. Kuopion tytöltä pääsi vain selkäkeikkanauru.
|
|
|
Muisto |
07.12.2007, 18:29 |
|
Muuallakin suonenjoella oli vankisiirtoloita. Ilmeisesti vangit olivat Naarajärven surullisen kuuluisalta leiriltä. Siellä kuoli tietääkseni tuhansia. Näistä asioista ei ole paljoa julkisuudessa huudeltu. Könösen Salamo muuten muisteli, että Halolanmäellä oli työmiehenä puolalainen vanki, joka oli ilmiömäisen taitava temppuilemaan jalkapallolla. Hän oli kuulema Varsovan Dynamon miehiä.
Suomessa sotavankeja kohdeltiin hävettävän huonosti. 60.000:sta menehtyi lähes 20.000. Pahempaan päästiin vain Saksassa, Japanissa ja varmaankin myös Neuvostoliitossa. Ruokapulalla kuolemia ei voi mielestäni selittää, koska vangit muodostivat vain 1,5 % ruokittavista ja jos tahtoa olisi ollut, niin nälkäkuolemilta olisi vältytty. Ja mikä järki on rääkätä arvokasta työvoimaa hengiltä, kun tekijöistä oli siihen aikaan huutava pula.
Uukuniemellä oli myös sotavankeja. Koska heitä täytyi määräysten mukaan vartioida, uskottiin erään Igor-nimisen moskovalaisen veturinkuljettajan siirtäminen talosta toiseen 17-vuotiaan Liisa Kuikan tehtäväksi. Liisaa kiinnosti, mitä Igor olisi tehnyt paikkakunnan väelle, jos hänellä olisi valta ollut. Siihen Igor vastasi, että kaikki muut hän kyllä tappaisi, mutta Liisan säästäisi. Igorista ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun hänet palautettiin kotimaahansa.
Pari vuotta sitten telkkarissa oli ohjelma sotavankien kohtelusta maalaistaloissa. Siinä jututettiin myös keskisuomalaista veljessarjaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana jäi mieleeni, että kuusi veljeksistä oli ihan Jaakko Tepon näköisiä savolaisia pallinaamoja, mutta se seitsemäs oli ilmetty Viktor Klimenko. Jotta kyllä vankeja joskus hyvänä pidettiin.
|
|
|
Hiihtomuistoja |
08.12.2007, 18:19 |
|
Hyvä Sami! Olen jo niin vanha mies, että luulin, etten tule näkemään perinteistä suomalaista mieshiihtäjää kansainvälisellä palkintopallilla, mutta olin tapani mukaan väärässä. Sami Jauhojärvi palasi sairauslomalta maailmanhuipulle. Onnea ja menestystä miehelle, jonka kuivan kälpeässä olemuksessa on paljon samaa kuin toisella Lapin jätkällä Nätti-Jussilla. Nättikin oli pieni ja hintelä mies, jonka puheet olivat kuin maailman omistajalla. Kun joku kehui rahoillaan ja väitti pystyvänsä ostamaan vaikka puolet maailmasta, tokaisi Jussi, että ”mie kun en myy”.
Jauhojärvi tuo mieleen myös toisen Länsi-Lapin miehen Eero Mäntyrannan. Yksi suurimmista urheiluelämyksistäni on, kun näin Mäntyrannan tyylittelevän Innsbruckin kisojen 15 kilometrin hevosenkengässä. Metsätöissä peruskuntonsa hankkinut voittaja oli niin ylivoimainen, että hän pystyi sujuttelemaan herrasmiesmäisesti; siinä oli liikunnan suloutta. Mäntyranta muisteli olleensa silloin sellaisessa kunnossa, ettei hän ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin jaksoi. Se ei ollut samanlaista sätkyttelyä ja huiskimista kuin nykyään harrastettava luisteluhiihto. Tämä tyyli pitäisi muuten kieltää. On älytöntä, että kunnat joutuvat talvisin rakentamaan metsiin moottoritien kaltaisia väyliä. Ja nyt myös kesäksi hiihtotunneleita. Jos hiihdettäisiin vain perinteisesti, niin kesäisin tarvitsisi rakentaa vain jäädytettyjä latu-uria.
Muistan, että Kärkkäälän kansakoulussa Risto Paananen hiihti yhtä nätisti kuin Mäntyranta. Niinpä Risto voittikin vähän myöhemmin ampumahiihdon Pohjoismaiden mestaruuden. Ikäistensä poikien mestaruutta hän ei voittanut. Muistan, miten kunnan liikuntasihteeri ja innokas hiihtomies Lauri Girsen järjesti noin 14-vuotiaille Risto Paanaselle ja Antero Laitiselle 30 kilometrin kilpailun parilähdöllä.
Kovaa pojat painelivatkin yhtä matkaa ensimmäiset 20 kilometriä, mutta sitten Risto epäonnekseen joi mehua ja oksentaa puklautti. Antero sai voittajalle palkinnoksi hankitut lenkkitossut ja se oli kova juttu silloin.
Muistan muuten samoilta ajoilta, että Oslon MM-hiihtojen 50 kilometriä selvästi johtanut Arto ”Tintti” Tiainen väitti saaneensa viimeisellä virkistysasemalla niin kylmää mehua, että hän katkesi täysin ja jäi toiseksi. Lehdessä luki, että poliisimies Tiainen itki kisan jälkeen ja se tuntui kauhealta. Siihen aikaan suomalaiset miehet poliiseista puhumattakaan eivät itkeneet.
|
|
|
Maailmanennätyksiä |
09.12.2007, 16:25 |
|
Teksti-Tv kertoi, että heinolalainen Pasi Kuusinen on tehnyt saappaanheiton hallimaailmanennätyksen. Mies on viuhauttanut ronttosta pitkästi yli 50 metriä. Hyvä Pasi! Olen ylpeä entisestä kotikaupungistani, joka on näin heitetty maailmankartalle. Mikäli saappaanheittoa pidetään inhimillisessä mielessä arvokkaana toimintona ja halutaan maamme pysyvän alati kovenevan kansainvälisen kilpailun kärjessä, on päättäjien huolehdittava siitä, että saappaanheittohalleja rakennetaan lisää.
Sen sijaan Savon Sanomista luin, että yksi maailmanennätys on siirtynyt Heinolasta nykyiseen kotikaupunkiini Kuopioon. Kaupunginkirjastosta on tavoitettu mies, joka puhalsi 8,7 promillea. Hän on siis juonut muutakin kuin ns. normaalit ruokajuomat. Tavallinen mies kuolee jo 4 promillessa. Kuopiolaisen ennätys on samaa luokkaa kuin Bob Beamonin pituustulos 890 cm vuodelta 1968. Sitäkin pidettiin lyömättömänä.
Muistelen, että entinen tietämäni ennätyslukema oli eräällä heinolalaisella kulttuurivaikuttajalla, jonka alkoholista löytyi 6,8 promillea verta. Nykyiseen maailmanennätykseen verrattuna tulos tuntuu vaatimattomalta, mutta arvoa nostaa se, että silminnäkijöiden mukaan mies pyöräili terveyskeskukseen eikä etupyörä yhtään väpättänyt. Mies oli hakeutunut lääkärintutkimuksiin, koska kaikki ei tuntunut olevan täysin kunnossa.
|
|
|
Wuosalo |
10.12.2007, 19:53 |
|
Hesarissa oli viime viikolla englanninopettaja Paul Wuosalon kuolinilmoitus. Hän opetti Suonenjoen yhteislyseossa lukuvuonna 71-71. Mies oli lievästikin sanottuna vaativa opettaja. Jopa niin vaativa, että luulisin nykyajan iltapäivälehdistön reagoivan asiaan, jos nykyään noudatettaisiin samanlaista arvosteluasteikkoa. Luokallani 3 C:llä oli noin 40 oppilasta ja muistelen, että 17 sai enkusta kevättodistukseen nelosen. Moni hakeutui sen jälkeen kouluun, joka tähtäsi käytännön työelämään ja nyt he sitten ovatkin upporikkaita.
Itselleni jäi Wuosalosta reilu kuva. Tosin joulutodistuksessa englannista oli nelonen, jonka ymmärtääkin, koska tuskin sain kokeista 1 + parempaa. Kevät lukukaudella terhistäydyin ja sain parhaimmillaan kokeista 3 +, joka merkitsikin kolmen numeron parannusta todistukseen, joten sain kielestä keväällä seiskan. Tosin se ei johtunut parantuneesta koemenestyksestä, vaan siitä, että opettaja Wuosalo ymmärsi, etten taatusti luntannut. Mielestäni lähes kaikki muut sitä tekivät ja senkin mies varmasti huomasi.
Wuosalo oli entinen huippu-urheilija ja hän oli voittanut vuonna -52 Amerikan mestaruuden keihäänheitossa noin 70 metrin tuloksella, mutta siitä huolimatta hän ei päässyt Helsingin olympialaisiin. Hän olisi silloin ollut mies parhaassa iässään eli 26-vuotias ja tiedä vaikka haamuheitolla olisi irronnut kultaa. Kuullosti, että äänessä narahti vähän katkeruus, kun hän asiasta kertoili. Meillä hän oli opettajana siis vasta 45-vuotias ja silloin sen ikäinen mies oli mielestäni täysi ikäloppu.
Wuosalo oli luokanvalvojamme ja se ei ollut helppo tehtävä. Tosin hän oli saanut asiaan sopivan koulutuksen, koska oli toiminut aiemmin Usa:ssa yliopistopoliisina. 70-luvua alussa koululaitos oli vahvassa käymistilassa eikä nykyinen Pisa-tutkimus olisi antanut meistä hyvää kuvaa. Kyllä nykyajan mukulat ovat jopa jotenkin sairaaloisen kunnollisia.
Häiriintyneitä me emme olleet, vaan ainoastaan läpeensä perkeleellisiä. Starttipistoolit paukkuivat uskonnontunnilla ja muistanpa eräänkin musiikkitunnin, jonka aikana kanttori Oksmanin harmonin poljenta päättyi kahteen tömähdykseen. Eräs esimurrosikäinen vintiö oli linkkuveitsellä viiltänyt harmonin polkimien henkselit melkein poikki ja lopullisesti ne katkesivat jo ensipolkaisulla.
Ja sehän meitä nauratti.
|
|
|
Henki ja materia |
11.12.2007, 20:56 |
|
Hyvä Pielavesi. Pielaveden Osuusmeijärin pojat voittivat äsken näytöstyyliin Sveitsin Lausannen lentopallossa. Sveitsin Lausanne synnyttää mielikuvan isosta ja vauraasta kaupungista. Pitkiä miehiä sieltä olikin löytynyt verkolle. Toinen oli 210 cm ja lyhyempi oli jäänyt 208 senttiin. Ja varmasti näiden kummankin ammattilaisen palkat olivat enemmän kuin Pielaveden joukkueen yhteensä.
Mutta pilkkanaan ovelat savolaiset heitä pitivät. En muistakaan, että nykysäännöillä lentopallo-ottelun eräpisteet olisivat 25 – 12. Ja siinäkin on muutama ruotsalaisen ottelutuomarin säälistä vieraille antama piste. Luulen, että tavallinen meikäläinen naisjoukkuekin ottaisi enemmän pisteitä.
Rooma, joka lienee yksi maailman parhaista joukkueista voitti vähän aikaa sitten Sammon niukasti ja tarvitsi siihen asiaan sekä tuuria että tuomarin apua. Vuosi sitten kävi sen sijaan jonkin täysin tuntemattoman siperialaisen syrjäkylän (tai kolhoosin) porukka Kuopiohallissa ja silloin pielaveteläiset saivat kyytiä. Silloin olivat päätykatsomolaisten silmälasitkin vaarassa, iskulyönnit olivat niin hirmuisia. Joku savolaishyväkäs silloin lausuikin ääneen, että ”mitähän nappeja nuokin on syönynnä”. Äsken päättyneessä ottelussa hyvää oli ainoastaan se, että silmälasien puolesta ei tarvinnut pelätä.
|
|
|
Martta |
12.12.2007, 20:42 |
|
Jää kesti ja olihan minulla kirves kellumavälineenä kuten myös Hyvösen Martalla reilut kymmenen vuotta sitten syksyllä. Martta oli 82 v ja hän oli melkein yhtä innokas pilkkihenkilö kuin minäkin. Martan alta jää petti, mutta kirveen avulla tämä teräsmummo taisteli takaisin liukkaalle jäälle. Kotimatkalla ikävä kyllä hypotermia iski ja hän paleltui hankeen. Puhutaan, että paleltumiskuolema on helppo – loppuvaiheessa tulee vain lämmin olo. Toivotaan, että asia on niin.
Suomi ei vielä 1960-luvulla ollut mikään hyvinvointivaltio ja niinpä Martta Hyvönen asui kaksoissiskonsa Kertun sa kissan kanssa kylän koulun lähellä parakissa, joka oli varmaankin alle 10 neliötä. Siihen aikaan vielä kylällä eli oikeasti köyhiä ihmisiä ja jälkeenpäin voi vain miettiä, millä he oikein elivät.
Kansaneläkkeelle päästyään Marttakin sai oman oikean talon ja varmaankin ihan hyvän loppuelämän. Eläkkeelläkin Martta oli kova kalastamaan kuten monet pieneläjät siihen aikaan olivat. Luulen, että kalahulluus on ihan perimässä. Itsekin olen sukuani tutkiessa saanut selville, että ensimmäinen kova kalamies löytyy ainakin 10 sukupolven takaa – se oli se Tuomas Koivistoinen, josta tsaarinvalta yritti maaorjaa, mutta joka kalareissulla hukutti työnantajapuolen edustajan. Itsekin olen niin innokas kalastaja, että näen vain kalastusunia,
Muuten eskimoilla lienee samanlaiset geenit. Kun kevät koittaa Grönlantiin, ei mikään estä heitä lähtemästä erälle. Se saattaa hyvinkin olla perittyjä vaistotoimintoja. Päinvastaisen esimerkin tarjoavat ne Nandiheimon juoksija lahjakkuudet, joista Adidas teki vuosikausiksi mainosmielessä ammattihiihtäjiä, mutta ei siitä mitään tullut. Tosin juoksemalla he olisivat edelleenkin vuosien hiihtoharjoittelun jälkeenkin mennen tullen kepittäneet Suomen juoksijahuiput.
|
|
|
Voittajat |
13.12.2007, 18:08 |
|
Kuvassa Kärkkäälän kansakoulun edustusjoukkue koulujen mestaruuskisojen jälkimainingeissa. Mitalipöytä on näköjään tyhjennetty ja ihan puhtain konstein. Kuva on otettu 17.2. 1966. Opettaja Viljo Suomelankin ilme on hyvin mairea. Hiihto oli kylän koulussa keskeinen oppiaine. Muutenkin asiaa arvostettiin synnyinkylässäni kovasti – olihan 1890-luvulla maamme ensimmäiset hiihtoseurat perustettu Pentti Jussilan Suomen Hiihto -kirjan mukaan Helsinkiin, Kuopioon, Rovaniemelle ja Kärkkäälään. Kotoanikin muistan, että Otavan Suuren Tietosanakirjan sivut olivat paljosta lukemisesta irronneet kahdesta kohtaa. Ne kohdat käsittelivät hiihtoa ja ihmisen lisääntymistä.
Välitunnilla hiihdettiin raivoisasti kilpaa lyhyttä lenkkiä ja sekundaattorilla otettiin aikaa. Kesken koulupäivän saatettiinkin päättää, että hiihdetään viiden kilometrin lenkki ja sitten se hiihdettiin raivoisasti kilpaa sekin. Koulumatkat hiihdettiin, mutta jostain syystä ei raivoisasti kilpaa. Niinpä on selvää, että kärkkääläiset hallitsivat siihen aikaan suvereenisti Suonenjoen koulujen mestaruuskisoja. Muistelen, että kuvan kisat olivat samaan aikaan kuin Oslon MM-hiihdot. Kun vähän vanhemmat oppilaat olivat itse edustustehtävissä, katselimme me rupusakki Oslon hiihtoja paparinkeräysrahoilla kustannetulla koulu-tv:llä.
Vieläkin muistan selvästi, että 30 kilometrillä Mäntyranta oli ylivoimainen, Kalevi Laurila sai yllättäen hopeaa ja Länsi-Saksan Valtter Demel pronssia. Sitten muistan vielä senkin lauantai-iltapäivän, kun Tintti Tiaisen piti voittaa 50 km: maailmanmestaruus, mutta viimeisellä virkistäytymisasemalla hiihtoliiton herrat antoivat hänelle kylmää mehua, joka kangisti miehen. Tintti itki maalissa ja tunsin häpeää koko hiihtävän maailman puolesta.
Kuvasta tunnistan seuraavat suurhiihtäjät alhaalta vasemmalta lukien: Kaarina Paananen, Riitta Paananen, Paula Kemppainen, Armi Koivistoinen, Aila Koivistoinen, Risto Paananen, Seppo Korhonen, Timo Nenonen, Mikko Kauppinen, Matti Kemppainen, Matti Paananen, Pekka Kainulainen, Jukka Kainulainen, Lasse Kauppinen, Pekka Laitinen ja opettaja Viljo Suomela.
|
|
|
Perheviesti |
14.12.2007, 20:07 |
|
Perheviesti oli Kärkkäälän hiihtohulluuden suurin ilmenemismuoto. Luulen, ettei vastaavaa tapahtumaa ollut siihen aikaan muualla maailmassa; ei edes Norjassa. Korholan miehet taisivat olla vastuussa pääjärjestelyistä – ettei vaan vanhaisäntä Yrjö Korhonen ollut ensimmäinen, joka hankki liikkeistä kilpailun palkinnot. Ensimmäisen tapahtuman juhlapuheen piti opettaja Viljo Suomela, joka puheessaan kiitteli kaikki mahdolliset tahot, jotka olivat myötävaikuttaneet tapahtuman onnistumiseen ja lopuksi Ville kiitti vielä itseään perustellen itsensä kiittelyä sillä, että näin kaikki tulivat varmasti kiitellyiksi.
Alkuvuosina joukkueessa tuli olla neljä samasta perheestä olevaa hiihtäjää. Muistelen, että olympiamitalisti Yrjö Salpakaria ei kelpuutettu kisaan mukaan, koska hän oli vain Paanasten (Konttilan) kotivävy. Protestia kilpailun jyrylle ei tästä sääntötulkinnasta tehty, joten jonkin verran kilpailussa oli kuitenkin leikkimieltä. Poikarikkaat kattilakunnat olivat kisassa vahvoilla ja veikkaan, että Korhoset, Paanaset, Väänäset ja Kainulaiset olivat kilpailun keskeisiä voittajahahmoja.
Perheviestiperinne alkoi noin vuonna 1967 ja uskon sen jatkuneen parisen kymmentä vuotta. Jossain vaiheessa joukkueen hiihtäjämäärä pudotettiin neljästä kolmeen, mutta sekään ei auttanut. Jollekulle kansatieteen opiskelijalle Kärkkäälän perheviesti olisi oivallinen gradutyönaihe. Asiasta kirjoiteltiin lehdissä ja muistelen, että TV:ssäkin asiasta puhuttiin. Toivon, että joku kyläläinen, joka vielä muistaa tuloksia, antaisi asiasta lisätietoa – luulen jonkun kärkkääläisen kilpahiihdon ystävän muistavan kuin vettä vaan viestien palkintojärjestykset 20 vuoden ajalta.
Nyt perheviestejä näytetään hiihtävän Suonenjoen keskustan liepeillä Sammalselän kylätalolla. Pitäjänlehdestä olen huomannut, että kilpailuja on hallinnut suvereenisti eräs perhe Pirttiselästä, siis Kärkkäälän rajoilta. Ajanhenkeen sopivasti voittajajoukkueessa näyttävät hiihtävän Ahmed- ja Ismael- nimiset nuorukaiset.
|
|
|
Mäki-Matit |
15.12.2007, 19:53 |
|
Ja pitäydytäänpä edelleenkin talviurheiluun. Katsoin tuossa Matti-elokuvan ja täytyy tunnustaa, että se ei ole niitä elämää suurempia elokuvia. Saattaa kuitenkin olla, että kuvan innoittamana täytyy lähteä Taivalkosken veteraanikisoihin katsomaan, vieläkö paluun tehnyt Nykänen on parempi kuin Edi Edwards. Mervin kanssa voi myös syödä mustaamakkaraa katsomossa ja kannustaa tämän aviomiestä.
Myös toisesta mäki-Matista eli Matti Pietikäisestä olisi syytä tehdä elokuva. Hänkin oli kuuluisamman Matin kaltainen persoonallisuus. Olympiakulta jäi häneltä voittamatta, koska Oslon kisat jäivät väliin linnareissun vuoksi. Pietikäinen erehtyi huvitilaisuudessa lyömään poliisia. Sen sijaan Falunin maailmanmestaruuden -54 hän voitti. Kun voittajaa kotiin tuova matkustajakone saapui Kuopion ilmatilaan, vaati tuore maailmanmestari, että koneen tuli tehdä kaupungin yllä kolme kunniakierrosta. Hän ei siis ollut perinteinen suomalainen vaatimaton sankari. Isäni kertoman mukaan Tiilikais-Pekka oli kysynyt Pietikäiseltä, että mitä sitä oikein voi ilmalennon aikana tehdä, niin Matti vastasi, että siellähän sitä kerkii vaikka ravattiaan korjailemmaan. Pohjimmiltaan hän oli myös herrasmies.
Ilmeisesti Suomen suurin luonnonhyppyrimäki oli Airakselan kylällä Suonenjoen ja Karttulan rajalla. Siellä hypättiin 50-luvulla lähes 60 metrin leiskautuksia. Eräs entinen airakselalainen muisteli, että kerran kilpailuihin saatiin myös Matti Pietikäinen paikalle. Houkutuskeinoja voi vain arvailla. Kuitenkin jotain voi päätellä siitä, että ennen kisan alkua Pietikäinen alkoi vaatia kilpailunjohtajalta viinaa. ”Mutta sinähän lupasit, anna ies korkillinen”, oli tämä pikkupoikien suuri esikuva mankunut. Pietikäinen oli kuulema tunnettu siitä, ettei hän koskaan hypännyt selvinpäin ja kyllähän sen tavallaan ymmärtää, jos on kerrankin katsellut vaikkapa Lahden suurmäen tornista alas.
Kärkkäälän kylän mäkiennätys on ainakin 17 metriä. Tämän verran pystyi Piispalanmäen lentomäestä hyppäämään. Tosin olen kuullut juttua, että Petäisen rannalla Laitilan lahdella olisi ollut jopa jonkinlainen vauhtitorni ja että sieltä olisi pystynyt hyppäämään pitemmällekin. Asiasta pitäisi hankkia vanhemmilta kyläläisiltä lisätietoa.
|
|
|
Kyläottelu |
16.12.2007, 19:50 |
|
Olipa taas hermoja repivä Suomi – Ruotsi. Samankaltainen henki oli ennen Kärkkäälän ja Rieponlahden kylien välisissä urheilutapahtumissa. Esimerkiksi noin vuonna -67 järjestettiin kylien välillä erikoinen viisiottelukilpailu. Lajeina olivat hiihto, kävely, maastojuoksu, pesäpallo ja ammunta.
Kävelykilpailu oli toisinto Suomi – Ruotsi kävelymaaottelusta kesältä -41. Kylät kilpailivat siitä, kumpi saa värvättyä enemmän asukkaitaan keväisenä sunnuntaipäivänä kävelemään 10 kilometrin lenkin. Muistelen, että Kärkkäälän 300 hengen kävelykykyisestä väestöstä muut paisti Satulamäen Pirkko täyttivät kyläläisvelvollisuutensa. Eikä me vain kävelty, vaan kyllä se muodostui juoksukilpailuksi. Muistelen, että Kärkkäälä voitti niukasti tämän osion, vaikka olikin pikkuisen pienempi asukasluvultaan.
Uskon, että myös hiihto ja maastojuoksu menivät meille, mutta pesäpallo-ottelusta tuli nöyryytys. Vieraileva Rieppo nujersi Kärkkäälän totaalisesti. Luulen, että asialla oli historialliset syyt. Vauras Rieppo oli vanha suojeluskuntakylä ja pesäpallo oli keskeisellä sijalla järjestön harjoituksissa. Kärkkäälän pienviljelijä-metsureille oli vieras sellainen peli, jossa kuoltiin ja haavoituttiin sekä syöksyttiin ynnä heiteltiin käsikranaatin näköistä vehjettä. Muistelen, ettei vanhempi kärkkääläisväki edes ymmärtänyt pelin perussääntöjä. Jussilan Aune jostain kumman syystä hallitsi pelin säännöt ja hän opasti asiassa muita emäntiä.
Mainittakoon, että Riepon suojeluskunta oli muutenkin urheilullista. Iisveden rannalla oli järjestetty jopa sk-osaston uintimestaruuskilpailut ja yllättäen ne voitti miekkonen, joka ei tiettävästi osannut lainkaan uida. Luultavasti kilpailurata oli niin matala, että hän ylettyi potkimaan pohjasta vauhtia. Riepon suojeluskunta kunnostautui sota-aikana lähinnä desantintorjunnassa. Muudan isäntä oli sotakeväänä katsellut järven yli ja havainnut lumipukuisen desantin istuvan naapurin katolla. Suojeluskunta hälytettiin paikalle ja se saartoi epäilyttävän rakennuksen kuten ohjesääntö edellytti ja niinpä vihollinen vangittiin helposti. Jatkotutkimuksissa paljastui, että desantti oli lumiläikkä talon katolla.
Ennen viimeistä lajia, joka oli ammunta, Rieppo johti niukasti ja koska pienoiskivääriammunta tapahtui heidän kotikentällään, uskottiin myös kokonaisvoiton menevän Rieppoon. Mutta toisin kävi, vaikka naapurin joukkueessa oli jopa tarkka-ampujakoulutuksen saanut Antinmäen Hanski. Hän arvosteli jälkeenpäin joukkuetovereitaan, jotka eivät ymmärtäneet vetäytyä edes metriä taaksepäin ammuntapaikasta, vaan antoivat auringon paistaa suoraan silmiinsä.
Kärkkäälä voitti ammunnan ja kilpailunjyry totesi kokonaisuutena kyläottelun päättyneen tasapeliin. Protestia päätöksestä ei jätetty. Itselleni jäi mielikuva, että alkuperäisten sääntöjen mukaan Rieppo olisi ollut niukasti parempi. Mutta tärkeintä oli, että kylien yhteisöllisyys lisääntyi, vaikka sitä sanaa ei silloin vielä tunnettu. Sen termin taisi tietoomme tuoda aivotutkija Markku T. Hyyppä, joka on yksi Suomen viisaimmista miehistä ja äitinsä puolelta Riepon Kukkosia ja Könösiä. Lukekaapa hänen kirjansa Hyvinvointia yhteisöstä.
|
|
|
Kioskin Matti |
28.12.2008, 12:31 |
|
Kävinpä katsomassa Elokuvan Tali-Ihantala. Uukuniemeläinen kauppaneuvos Matti Pirhonen oli Åke Lindmanin sotahistoriallisena asiantuntijana elokuvaa filmattaessa. Matti nimittäin on viimeisiä elossa olevia, jotka olivat tapahtumapaikalla kesällä -44. Harmi, että sekä Matti että Åke sairastuivat ennen elokuvan valmistumista.
Matilla oli kioski Uukuniemen kirkonmäellä. Kioski vastasi kyläläisten ruokahuollosta kulttuurinälkää unohtamatta. Siellä myytiin myös tauluja. Pienet taulut menivät paremmin kaupaksi kuin suuret. Kioskista on turha enempää kertoa, sillä jos joku suomalainen nyt yleensä jotain tietää, niin kyllä hän on kuullut myös Matin kioskista. Sillä oli keskeinen sija maamme tiedotusvälineissä. Aina kun media tarvitsi viisaan miehen kommentteja maailman menosta, tultiin niitä Matin luukulta kyselemään. Hänestä oli jopa oma tunnin mittainen televisio-ohjelma. Ja nähtiinpä kerran itse maailmankuulu Kaurismäkikin kuvausvälineineen paikalla.
Matti sairastui toissa kesänä ja niinpä Suomen vanhin yrittäjä vetäytyi 84- vuotiaana ansaittuun lepoon. Kuitenkin vielä viime syksynä kioskilla oli naru ja sen vieressä lappu ”vejä narusta, niin tullaan kun keritään”. Matin kioskilla kiire unohtui.
Hyvää joulua kaikille uukuniemeläisille ja viekää Matille palvelutalolle terviisit!
|
|
|
Risto-eno |
18.12.2007, 17:41 |
|
Tali-Ihantala-elokuvasta muistui myös mieleeni enoni Risto Könönen. Yhtenä kesäisenä yönä hän kertoili minulle sotamies Könösen ihmeellisistä seikkailuista toisessa maailman sodassa. Risto palveli Laguksen joukoissa, mutta se taisi olla eri porukkaa kuin Lindmanin filmissä. Hänen kertomuksensa nuoret miehet olivat hyvin paljon toisenlaisia kuin elokuvassa näytetyt ihanteelliset siivopuheiset soturit, jotka toivat mieleen vanhan hyvän ajan poikien seikkailukirjat.
Kun enoni lähti sotaan, hän kävi ostamassa Suonenjoen apteekista Hoffmanintippoja. Kun apteekkineiti tiedusteli, että mihin tarkoitukseen nuorimies kyseisiä tippoja hankkii, vastasi enoni rehellisesti, kuten suvussani on tapana, että juopottelutarkoitukseen.
Ristosta koulutettiin Vickers-merkkisen panssarivaunun kuljettaja. Sota-aikana oli polttoaineesta pula. Panssaritkin kävivät eräänlaisella korvikebensalla, jossa oikeaa pensaa oli jatkettu alkoholilla. Biopolttoaineen pystyi kuitenkin erottamaan jollakin tavalla hyötykäyttöön laskemalla aineen kaasunaamarin läpi. Ja niinpä runsain mitoin tehtiinkin.
Onneksi Risto ei joutunut 7 tonnin vaunullaan venäläisten kuusikertaa suurempien vehkeiden kanssa tekemisiin, koska hänet pelasti keuhkokuume. Lomalla ollessaan hän sairastui pahaan kuumeeseen. Siitä huolimatta hän läksi polkupyörällä tapaamaan Suonenjoelle erästä Inkeriä – mainittakoon, että myös Riston tankki oli nimeltään heimohenkinen Inkeri.
Risto tuli sitten tajuihinsa Suonenjoen maamieskoululle sijoitetussa sotilassairaalassa, jota kansan suussa nimitettiin paikan luonnetta kuvaavasti osuvasti Kuppalaksi. Mies toipuikin, mutta keuhkoihin jäi vikaa ja niinpä häntä ei enää lähetettykään linjaan, vaan hän harjoitteli Kouvolan kasarmilla saksalaista suorajalkamarssia Helsingissä järjestettävää voitonparaatia varten. Enoni mukaan paikalle oli komennettu maamme komeimmat miehet laulaja Henry Theelistä alkaen. Voitonparaatia ei kuitenkaan koskaan pidetty.
Riston keuhkot tulivat hyvään kuntoon. Pian sodan jälkeen hän oli melkein tekemässä urheiluhistoriaa. Maatalousnäyttelyiden yhteydessä järjestettyä 800 metrin kansallista kilpailua hän johti ensimmäisen kierroksen jälkeen jo 50 metrillä. Pahaksi onneksi lupaava nuorukainen oli jakanut voimansa väärin ja hävisi lopulta toiseksi viimeisellekin 50 metriä.
|
|
|
Alakoulu vuodelta 1960 |
19.12.2007, 21:32 |
|
Suvun näöltä arvaan, että kuvasta löytyvät alhaalta lukien ainakin Antero Laitinen, Seija Vilhunen, Kaarina Paananen, Unnea Turtiainen, Risto Paananen, Timo Nenonen, Leena Suominen, Maija Kainulainen, Riitta Kauppinen, Armi Koivistoinen, Tuomo Suhonen, Tuomo Kauppinen, Aila Koivistoinen, Jouko Markkanen, Seppo Närhi, Eija Pomell, Kari Kauppinen, Antti Jalkanen, Pekka Kainulainen, Pirkko Sikanen, Pentti Närhi, Pauli Kolehmainen ja opettaja Irja Turtiainen. Luulen arvaavani vielä muutaman nimen – ainakin piirteistä päätellen Vilhusia, Nenosia, Korhosia ja Kauppisia, mutta en ryhdy spekuloimaan.
Mainittakoon, että sisareni Aila ja Armi olivat samalla luokalla vaikka eivät olleet kaksosia. Aila oli syntynyt tammikuulla ja Armi marraskuulla -52. Se on osoitus oivallisesta perhesuunnittelusta.
Muuten haluaisin kerätä Kärkkäälän kansakoulun luokkakuvat ja vieläpä julkaista ne tekijänoikeuksista häpeämättömästi piittaamatta. Otan innostuneesti vastaan sähkömagneettisia lähetyksiä osoitteessa aulis@koivistoinen.net. Muutaman kuvan jo olen saanutkin ja niistä kiitoksia, mutta varsinkin ensimmäinen Kärkkäälän koulukuva vuodelta 1906 olisi iloinen ylläri.
|
|
|
Yläkoulu vuodelta 1966 |
20.12.2007, 21:47 |
|
Alhaalta vasemmalta alkaen kyyköttävät Pertti Laitinen, Matti Kemppainen, Jukka Kainulainen, Mikko Kauppinen, Matti Paananen, Lasse Kauppinen.
Takana pystypäisinä ja ylväsryhtisinä Leena Suominen, Helena Korhonen, Kaarina Paananen, Kerttu Kuhmonen, Paula Kemppainen, Rauni Laitinen, Erkki Honkonen, Armi Koivistoinen, Pekka Kauppinen, Aila Koivistoinen, Pekka Laitinen, Tapio Eskelinen, Timo Nenonen, Antero Laitinen, Seppo Närhi, Risto Paananen, Kari Kauppinen, Markku Rossi.
Tämä ikäluokka on sitä, josta vain poikkeuslahjakkuudet saattoivat käydä oppikoulua; ts. joista tuli herroja. Kuvan nuorista tietääkseni kaksi tuli ylioppilaiksi. Siskoni Armikin luki itsensä ylioppilaaksi vasta myöhemmin iltakoulusta. Viitisen vuotta nuorempana itse kuuluin siihen ikäluokkaan, josta jo puolet kävivät oppikoulua.
Minä pääsin tavallaan nauttimaan hyvinvointivaltiosta, jollaiseksi maamme tuli 60-luvun lopulla. Minulla on jopa sellainen mielikuva, että lyhytkasvuiset savolaisnuoret venähtivät aiempia ikäluokkia 10 cm pitemmiksi 70-luvulta lähtien. Ruokaa oli, lapsityövoimaa ei enää käytetty, koulumatkat istuttiin autoissa ja ehkä sähkövalokin lisäsivät keskipituuden sellaiseksi, ettei vantteria vahvaselkäisiä metsätyömiehiä enää tullut.
Tämän kuvan on varmaankin ottanut opettaja Viljo Suomela kylän ensimmäisellä värikameralla.
|
|
|
Sikasia ja Perämaata |
21.12.2007, 19:42 |
|
Näyttelijä Taisto Reimaluoto esiintyi eilen edukseen Tv:n Inhimillisessä tekijässä. Mies on viisas, humaani ja nöyrä taiteilija ja sellaisia ei ole kovin montaa maailmassa. Taiston isä on Kärkkäälän kylän Perämaan Sikasia. Sikaset ovat vanhaa savolaista sukua, mutta Kärkkäälään he muuttivat sodan jälkeen. Kylällä on toinenkin Sikasten sukuhaara, mutta ainakaan läheistä sukua haarat eivät ole toisilleen.
Sikasia asuu varsinkin Suonenjoen ja Leppävirran rajoilla. Kansanedustaja Minna Sirnönkin isä on kotoisin siltä suunnalta. Tietääkseni myös entinen kansanedustaja Pekka Saarnio oli suvun kansanedustajia. Molemmat poliitikot edustavat vasenta laitaa. Suvun poliittista tilannetta tasoittaa se, että vuonna -18 Lempyyllä punaiset ampuivat maanviljelijä Pekka Sikasen, joka edusti oikeistoa ja taisipa se Suonenjoen ainoa SS-mieskin olla Sikasia.
Sikaset ovat kovia miehiä. Näyttelijä Taisto Reimaluoto esitti Pohjantähden kesäteatteriversiossa Laurilan Anttoota menestyksellä. Hesarin haastattelussa hän kertoi ymmärtävänsä Anttoon sielunelämää hyvin, koska Taiston vaarin kaksi veljeä ammuttiin punaisina kapinan aikaan ja että hänen vaarinsa Esa Sikanen oli niin kova mies, että ainoan kerran elämässään hän itki kantaessaan ammuttuja veljiään riihestä hautausmaalle. Itse kyllä muistelen, että Suonenjoella ammuttuja punaisia Sikasia olisi ollut vain yksi ja että se toinen samalta kylältä ammuttu olisi ollut kansanedustaja Strengellin veli.
Mainittakoon, että Amerikkaan Sikasen suvun edustajia muutti jo 1600-luvulla. Savolaiset tulivat hyvin toimeen paikallisen alkuperäisväestön kanssa ja niinpä Usa:ssa on vielä nykyäänkin intiaaneja, joiden sukunimi on Sikanen. Näin kertoi viime keväänä Helsingin Sanomien kuukausiliite.
Perämaa, jossa Sikasia vieläkin asuu ei kuullosta mitenkään houkuttelevalta paikannimeltä. Kauko Vainion Kopratalakkunnoo-kirjan mukaan Perämaan nimi juontuu Ruotsin vallanajalta, jolloin paikka tunnettiin Perlandina, joka ilmeisesti ruotsiksi tarkoittaa myös perämaata, vaikka oman sanakirjani mukaan se voisi paremminkin olla kauttamaa. Perämaa ei tämän päivän globaalissa maailmassa kuullosta trendikkäältä paikalta, mutta on se sentään dynaamisempi nimi kuin Kituperä, jollainen kylä löytyy ihan keskeltä Suomea eli Pulkkila-Piippola-Pyhäntä-akselilta.
|
|
|
Sukunimistä |
22.12.2007, 18:28 |
|
Lainasinpa Sukunimet-kirjan. Siitä löytyy selvitys useimpien suomalaisten sukunimien taustoista. Aiemmin olen blogillani puhunut Koivistoisista, Närheistä ja Sikasista. Sukunimioppaan mukaan Koivistoiset eivät kytkeytyisikään Koiviston saareen, vaan taustalla on pelkästään Koivisto-niminen talo. Närhi-nimesta tiedetään kirjassa kertoa esimerkiksi se, että eräs Pietikäisten suvun sukuhaara on Savossa muuttunut Närhiksi. Myös Sikasilla, Siikasilla ja Asikaisilla saattaa historiasta löytyä yhteisiä esi-isiä.
Kärkkäälässä ovat kaikki Koivistoiset samaa sukuhaaraa, ilmeisesti Paavo Koivistoisen jälkeläisiä. Närhejä ja Sikasia on kahta sukuhaaraa kuten myös Kauppisia. Olen jotenkin alitajuisesti ajatellut, että Kauppisten sukunimi liittyisi jotenkin kaupankäyntiin, mutta kirjatiedon mukaan näin ei olekaan, vaan sukunimi on syntynyt nimen Jacob skandinaavisen muunnoksen Jakaupr pohjalta. Suvun kantaisä oli siis Jakaupr ja oikeasti Kauppiset ovatkin Jakauprisia eivätkä Kaappisia tai Komeroisia.
|
|
|
Lisää sukunimistä |
23.12.2007, 19:34 |
|
Sukunimet kirjasta selviää monia mielenkiintoisia asioita. Korhonen on tällä hetkellä maamme toiseksi yleisin sukunimi heti Virtasen jälkeen. Koska Korhoset ovat itäsuomalaisia, ovat he innokkaampia siinä yhessä asiassa kuin länsisuomalaiset Virtaset ja niinpä he lisääntyvät sillä vauhdilla, että ovat kohta Suomen ykkösiä. Suku on hyvin edustettuna myös Kärkkäälässä.
Korhonen sukunimi on selitetty lisänimestä Korho, jolla on useita merkityksiä: huonokuuloinen, tai kuuro, Iso mies, vanhus, ylpeä, rikas, leuhka, vähän tyhmä tai kömpelö. Sukunimi Korhonen on voinut alkuaan olla myös lisänimi Korhopää eli pörröpäinen. Myös toinen vanha kärkkääläinen nimi Pöyhönen on yhdistettävissä pörrötukkaista merkitsevään lisänimeen Pöyhöpää. Tiedä vaikka Korhoset ja Pöyhöset olisivat hiuslaitteesta päätellen samaa sukua.
Nenosia on myös kylällä paljon ja nimen taustalla saattaa olla alkujaan komeanenäiselle annettu henkilökohtainen, mikseipä myös suvussa kulkenutta ominaisuutta kuvaileva lisänimi. Tarkkaillaanpa siis Nenosia ja varsinkin heidän haistimiensa rakennetta.
Tyypillisiä Suonenjokelaisia nimiä ovat Kolehmainen ja Markkanen. Kolehmaisen nimelle ei kirjasta löydy selitystä, mutta se tieto kerrotaan, että Markkaset ovatkin alkujaan Kolehmaisia. Tunnettu suonenjokelainen nuijasotajohtaja Eskil Uttermark onkin luultavasti tunnettu kyläläisten keskuudessa Esko Kolehmaisena tai Erämään Eskona, uttermark tarkoittaa ruotsiksi erämaata. Vaikea ruotsalainen sana on myöhemmin Savossa muuntunut Markkaseksi.
Kolehmainen on yksi yleisimpiä savolaisnimiä ja muistelen ehkäpä Syvänniemen historian kirjasta lukeneeni, että Karttulan Pomellit olivat alunperin Kolehmaisia. Varmaankin kolmekymmentävuotisen sodan peruna saksan kielessä pommia tai pommittajaa tarkoittava sotilastermi pommel on jäänyt tämän Kolehmaisten sukuhaaran nimeksi.
Muuten äitini puolelta olen Könönen ja jostakin netistä kaivoin tiedon, että jotakuta jäykkäliikkeistä Kolehmaista alettiin kutsua Könöseksi, joka viittaa könöttämiseen. Tunnistan kyllä termistä myös itseni, kun seuraan katselen varjoani liikkuessani; kyllä se melkoista vääntämistä alkaa olla. Toisaalta suurjuoksija Salamo Könösestäkin todetaan urheiluhistoriamme kirjassa, että jäykästi juokseva, mutta sitkeä. Sen sijaan serkkuvainaani poika Janne Könönen on sukunimestään huolimatta yksi maamme parhaista latinalaisrytmien taitajista.
|
|
|
Rasiaho jouluna |
24.12.2007, 14:19 |
|
Räsahon saunaan syntyi 1877 Salon Olli eli Kakkisen Olli eli virallisesti Olli Koivistoinen eikä Olli Haara-nimikään olisi täysin mahdoton. Olli oli nimittäin au-lapsi ja hänen isänsä oli tohmajärveläinen miilunpolttaja Olli Haara. Kakkisen salolta löytyy vielä ainakin yksi tunnistettava miiluhaudan paikka. Isästään Salon Olli tiesi sen verran, että pystyi nimittämään tätä kaksjalakaseks sonniksi ja senkin verran hän siittäjästään tiesi, että olisi tavattaessa lyönyt tätä turpaan.
Rasiaholla ovat Koivistoisten jälkeen asuneet ainakin Närhit, Hiltuset, Haapalaiset ja Honkoset. Ilmeisesti Hiltusten ja Haapalaisten välissä on vielä asunut joku perhe, jonka nimeä en tiedä. Haapalaisista minulla on vielä muistikuva, joten Honkoset ovat varmaankin muuttaneet paikalle noin 1962.
|
|
|
Joulupuu |
25.12.2007, 20:13 |
|
Joulukuusi tuli syrjäkylille kansakoululaitoksen mukana vasta viime vuosisadan alkupuolella. Kaupunkioloissa tästä suhteellisen uudestajouluperinteestä on niin paljon harmia, että sille on syytä etsiä vaihtoehtoisia korvikkeita.
Kuvan uudentyyppisestä joulupuusta tulee mieleen amerikkalainen elokuva Köyhän perheen joulu. Kun ei ole varaa joulukuuseen, on sen vastike väänneltävä pajusta. Ja se saa kelvata näin mustana jouluna. Edellisen kerran Savossa oli lumeton joulu vuonna 1973 ja sitä ennen 1948. Saas nähdä, onko mualiman kirjat tänäkin talvena yhtä sekaisin kuin viime vuonna, jolloin talvi kesti neljä kuukautta. Vielä viikko ennen joulua uistelin veneellä Petäisellä ja jäät lähtivät huhtikuun puolivälissä.
Onneksi ruokahuolto on toiminut moitteetta. Ei ole tarvinnut edes nähdä erilaisia laatikoita, lipeä kalaa tai rosollia, joka toi ennen väriä jouluun ja kuulema myös oksennukseen. Kalle Päätalo kertoo kirjassaan Nouseva maa, miten sodan jälkeen elintaso nousi kohisten ja sitten koitti se joulu, jolloin oli jo varaa suurimpaan ajateltavissa olevaan herkkuun eli lanttulaatikkoon. Kassun pikkutarkka kuvaus lanttulaatikolla mssäilystä ja sen seurauksista on niin elävä, ettei sen jälkeen kaipaa mitään laatikkoruokia. Mies ei meinannut pelkästään haljeta, vaan sen lisäksi myös räjähtää.
|
|
|
Riettaan kala |
26.12.2007, 18:53 |
|
Muinoin oli tällä blogillani juttu ja kuva uukuniemeläisestä sotamiehestä 40-kiloinen monnin poikanen olallaan. Kyseessä taisi nimenomaan olla poikanen, koska suonenjokelaisen biologian tohtorin Jukka Kauppisen upeasta kirjasta ”Hämmästyttävä monimuotoisuus” paljastuu, että Ukrainasta olisi saatu ehkä jopa 375- kiloinen yksilö, Ruotsista 180-kiloinen ja meidänkin Vanajavedestä 1700-luvun lopulla 170-kiloinen.
Alkuperäinen monni on maastamme jo hävinnyt, mutta vielä sata vuotta sitten Sisä-Savossa niitä suorastaan vilisi tai sitten sikäläiset kalamiehet ovat olleet kovia huastamaan. Suonenjoen Suonteessa tohtori Rahm poikineen sekä talonomistaja Paavo Suihkonen ja Enok Vilpponen vakuuttivat syksyllä 1915 moisen otuksen lymynneen. Virmaasta taas Mertalan Paavo oli kuulema sellaisia pari pyytänytkin samoihin aikoihin. Kallaveden Paukarlahdessa taas asusti silminnäkijöiden mukaan 1920-luvulla 150-kiloinen yksilö, joka piti huolen hukkuneista sekä siitä, etteivät akat uskaltaneet siellä uida ollenkaan ja miehetkin uskoakseni ainoastaan selällään.
Jos ei kotipuolesta varmaa monnia tavattukaan, niin oikeastaan vielä suurempi ihme on, että Virmaasta löydettiin riettaan kaloja eli härkäkaloja, joita nykyään kutsutaan härkäsimpuiksi. Aiemmin niitä luultiin tavattavan vain meristä tai Ruotsin suurista järvistä, mutta niin vain heinkuussa 1901 Virmasvedestä pyydettiin kaksi näitä hirvittävän rumia kaloja, jotka varmaan olisivat haluttuja myös akvaarioon, jos niitä jossain myytäisiin elävinä. Myöhemmin härkäsimppuja on tavattu eräissä muissakin Savon suurissa järvissä.
Ja ihmeellinen järvi on tuo Virmas Suonenjoen ja Karttulan rajoilla, 1956 sieltä väitettiin löytyneen myös merikala kampelan – sehän olisi ollut maailmanmitassa sensaatio. Ikävä kyllä tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että sikäläiset koululaiset olivat asialla vain pilailleet opettajansa kustannuksella.
Mutta totuus on tarua ihmeellisempää. 1920-luvulla ilmestyneessä arvokkaassa Suomen kalat-kirjassa väitetään, että Heinolan Jyrängön virrasta on pyydetty kampela vuosisadan alussa. Asia pitäisi tutkia, sillä melkoinen fysiikka on sillä latuskaisella kampella ollut, joka on kaikkien koskien läpi räpistellyt Itämerestä ItäHämeeseen. Tai sitten kampeloita on hyvinkin voinut jäädä jääkauden ajoilta Päijänteeseen – olihan järvessä muinoin hylkeitäkin.
|
|
|
Ankeus |
30.12.2007, 19:06 |
|
|
|
|
Sulo Kauppinen ja lentävä tyyli |
31.12.2007, 20:01 |
|
Sain Korholan Timolta ison ja arvokkaan muovikassillisen Kärkkäälän historiaa, hänelle suuri kiitos siitä. Aineisto oli löytynyt Korholan vintiltä. Sieltä paljastui esimerkirksi tämä Savon Sanomien sivu vuodelta 1977, jossa näyttävästi kerrotaan Kärkkäälän kylän perheviestin 10-vuotisesta historiasta.
Jutusta ilmenee, että alkuvuosina kisaa hallitsivat Paanaset eli Konttilan joukkue, sitten Kemppaisen Pentin pesue ja edelliset kolme voittoa on vienyt Pentti Korhosen perhe. Parhaimmillaan joukkueita oli 19 ja -77 niitä oli 16. Lehtileikkeen mukaan kilpailussa jokainen joukkue sai palkinnon tai oikeammin useitakin palkintoja. Palkintopöydällä oli valikoimaa lusikoista, ostokorteista ja kahisevasta aina talousvaakoihin, termoskannuihin, kahviin ja rukkasiin. Melkein viisi kierrosta saivat joukkueet kiertää ennen kuin tavaranpaljous oli lopussa. Vaikuttaa siis siltä, että tapahtuma vaaransi jopa osallistujien amatööriyden.
Suurin kuva esittää Kauppisen Sulon hiihtoeleganssia maalisuoralla. Alareunassa tapahtuman pääorganisaattorit Yrjö Korhonen ja Vilho Suomela sekä voittajajoukkue Urpo, Timo ja Vesa Korhonen. Pojat olivat kuvatekstin mukaan hätistäneet isänsä Pentin pois kuvasta.
Pentti Korhosen perhe siis voitti vuonna -77, toisena oli Heikki Väänäsen perhe ja kolmantena Kerttu Kainulaisen perhe. Lisäksi monet muutkin pesueet saivat hyviä sijoituksia.
|
|
|
Kylän nopeimmat miehet |
01.01.2008, 19:44 |
|
Tutkinpa tuossa mielenkiinnolla lisää Kärkkäälän perheviestien kunniataulukoita 60-70-luvulta. Joistakin tuloksista ilmenevät myös hiihtäjien henkilökohtaiset ajat. Näyttää siltä, että 60-luvun lopulla kylän kovin hiihtäjä oli Pertti Vilhunen, joka vielä ikämiehenäkin näytti poikasille hiihtämisen mallia; olihan hän mm. Vasaman maakuntaviestijoukkueen vakioaloittaja ja taisi ainakin kerran olla voittamassa tätä maamme vanhinta maakuntaviestiä.
70-luvun alkuvuosia hallitsi Paanasen Risto, joka noihin aikoihin voitti myös nuorten Pohjoismaiden ampumahiihtomestaruuden. Sen jälkeen parissa kisassa nopein oli Seppo Korhonen ja käytettävissä olevien tietojen perusteella Heikki Kainulainen oli nopein 70-luvun loppupuolella.
Muistelen, että myöhemmin Väänäsen urheilijaveljekset olivat vahvoilla ja että Veijo taisi olla jopa piirin parhaita nuoria hiihtäjiä, joten eiköhän hänkin ollut myös kylän mestari joskus 80-luvun alussa. Nykyään veljekset eivät taida enää hiihtää, mutta penkistä kuulema nousee noin 250 kilogrammaa.
Viestituloksista paljastuu yllättäviä asioita. Muistan, että Erkki Korhonen oli nuorena erittäin lupaava hiihtäjä ja joka 16-vuotiaana juoksi 1000 metriä 2.50, jolla vieläkin olisi Kuopion seudun paras. Mutta eipä hän näköjään myöhemmin pärjännyt isoveljelleen Pentille ainakaan perheviestiosuuksilla. Mielenkiintoista on myös se, että joskus 70-luvulla 45-vuotiaissa Närhin Eelis oli miehistä selvästi paras ja vastaavan naisten kisan voitti vaimo Aino. Aino kuitenkin hiihti kyseisen kolme kilometriä noin minuutin ikäisiään miehiän nopeammin.
Ja yllättävä on se, että Nurmen Arvi, joka nyt vielä 75-vuotiaana varmasti voittaisi 50 kilometrin umpihankihiihdossa kenet vaan, ei pärjännyt leveillä metsäsuksillaan alkuunkaan perheviestiosuuksilla. Luulen, että joko matka oli liian lyhyt tai sitten sukset eivät mahtuneet ladulle.
Muistaessani kerron vielä sen, että kylän nopein on selvitetty myös pikajuoksussa. Joskus sodan jälkeen Kärkkäälän miehet päättivät ratkaista paremmuutensa 100 metrin juoksussa. Kilpailu suoritettiin maantiellä yhteislähdöllä ja matkana oli kaksi puhelinpylväsväliä. Palkinnoksi maaliviivalle oli varattu kisan luonteeseen sopivasti viinapullo. Yli-ikämies Otto Miettinen voitti, Kainulaisen Topi tuli toiseksi ja kolmatta en viitsi kertoa, koska hän ei ehkä halua nimeään mainittavan.
|
|
|
Hukkuneet tytöt |
02.01.2008, 17:59 |
|
Tämän järkyttävän kuvan lahjoitti Korhosen Timo.
30-luvulla hukkui kaksi tyttöä Moskulan lampeen. Heidän nimiään en ole saanut selville, mutta tietääkseni he olivat sukua ainakin korholalaisiin ja pipliakankaalaisiin; pienellä lähes tiettömällä kylällä ennen olivat kaikki sukua toisilleen.Tytöt olivat kesäkuumalla menneet Moskulaan uimaan kohtalokkain seurauksin. Toinen siskoksista oli yrittänyt pelastaa toista ja molemmat olivat hukkuneet. Tämä kuva on luultavasti otettu Jussilan pihalla.
Tietääkös joku tapauksesta enemmän?
|
|
|
Suurkisat -47 |
03.01.2008, 20:55 |
|
Suurkisat ovat olleet maamme urheiluelämän merkkitapahtuma – ja kaikkein merkittävin Suurkisojen tapahtuma taisi olla se, että presidentti Kekkosen muistin pätkintä paljastui ensimmäisen kerran suurelle yleisölle 70-luvun lopun kisoissa. Asia tosin salattiin onnistuneesti silloissa tiedotusvälineissä.
Kuvassa kärkkääläisten nuorten voimistelujoukkue vuonna 1947 ryhmittyneenä Suonenjoen kirkolla ajanhenkeen sopivasti meijäriauton taakse.
Tässä kuvassa taas ollaan jo perillä Helsingissä, luultavasti olympiastadionilla. Alarivissä oikealta lukien Aino Markkanen, Eeva Koivistoinen, Vieno Sikanen, Toini Vilhunen ja Kerttu Hyvönen. Ylärivissä oikealta Pentti Korhonen, Olli Korhonen, Erkki Kauppinen, Erkki Korhonen, Paavo Kolehmainen, Pekka Markkanen ja Arvo Vilhunen.
Tarina ei kerro, millainen Kärkkäälän nuorten voimisteluesitys oli, mutta uskon ja toivon heidän muodostaneen jonkinlaisen ihmispyramidin. Ne olivat suosittuja siihen aikaan. Toivon, että nykyajan suosittujen työpaikkojen hengennostattamistilaisuuksien yhdeksi ohjelmanumeroksi otetaan ihmispyramidin muodostaminen. Se lujittaa väen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Olen nähnyt tuon valokuvan poikien pipomallin myöhemminkin. Nimittäin Kuningasjätkä-elokuvan pikkupojalla taisi olla samanlainen päähine. Sodan jälkeen ei rutiköyhällä kansalla ollut mahdollisuutta pipoa kalliimpaan yhteiseen edustusasuun.
Muistelen, että tunnettu jopa toimittaja Sakari Määttänen kertoi tästä päähineestä jossain Hesarin jutussaan. Iisvedelle evakuoitu Määttänen edusti varmaankin kyseisissä kisoissa Iisveden Kiriä.
|
|
|
Tollanpuro |
05.01.2008, 10:38 |
|
Vepsäläisen Alina kertoi muinoin siitä, kuinka Vepsäläisen Kalle oli kerran ohikulkiessaan laittanut vitsaksessa olleet Petäisestä pyydetyt kalansa säilytykseen Satulamäentien vieressä olevaan Tollanpuron tulva-altaaseen. Sen muuten erottaa vieläkin, vaikka ojituksilla vesistön reittiä on kummasti muutettu. Palatessaan Kalle näytti Eemeli Koivistoisen pojille, miten kunnon kalamies saa saalista vaikka tälläisestä mutakuopasta. Seuraavana päivänä kyläläiset sitten näkivät neljä Eemelin poikaa istuvan sitkeästi ongella altaan reunalla.
Kun joskus kerroin tarinan isävainaalleni totesi hän jyrkästi, että ”minäkiin oun siitä monta haakee pyytänny”. Voisikohan olla niin, että ennen ojituksia hauet kutuaikaan nousivat kapeaa puroa pitkin kolmen kilometrin päästä Suolammesta kutemaan Tollanpuron lätäkköön?
|
|
|
Mäkikotkia |
06.01.2008, 19:35 |
|
Tuo Hepoharjunmäki on minulle jäänyt vieraaksi. Jos Airakselan Pirunvuoren luonnonmäestä hypättiin 60 metriä, Piispalanmäestä 17 ja Laitilanlahdelta ehkä vielä vähän enemmän, niin luulen Hepoharjun rinteestä leiskautetun noin 10 metriä.
Hepolammesta muistan sen, että noin vuonna -64 Tahvo Turusen 65-vuotispäivillä Kolehmaisen Paavo kertoi minulle, että siinä lammessa on niin suuria haukia, etteivät ne mahdu siinä kääntymään. Tarinan tausta oli se, että Hepolammesta yritettiin tehdä lohiallasta ja myrkyllä koetettiin tappaa puturan alkuperäinen kalasto. Isot hauet eivät myrkystä toenneet, vaan kostoksi kiusaajilleen ne suurella ruokahalulla lihottivat itsensä istutetuilla lohenpoikasilla.
Muistelen, että yleinen uskomus oli, ettei lammesta saa kalastaa, koska siinä on mukamas istutettua arvokalaa. Kaikesta huolimatta tänä talvena asetan tulostavoitteeksi lammen kalaston selvittämisen täysin piittaamatta lain käskyistä ja kielloista.
|
|
|
Charlotta ja Kalle |
09.01.2008, 21:12 |
|
Ja talviurheilussa pysytään vieläkin. Ruotsin viehkeä hiihtäjäneitonen Charlotta Kalla toi mieleeni iisveteläisen suurhiihtäjä Kalle Jalkasen, joka jäi Suomen hiihtohistoriaan varsinkin hankeen pudonneiden hampaidensa vuoksi.
Charlotta on Länsi-Pohjan meänkielisiä ja Hesarin mukaan hänen kännykkänsä soittoäänenäkin on käheä-äänisen Lapin ukon ”vastaa, perkele, vastaa”. Länsipohjalaiset ovat kovaa hiihtourheiluväkeä ja 30-luvulla, jolloin seudulla oli suomalaisen mittapuun mukaan uskomaton elintaso, siellä järjestettiin suuria hiihtokilpailuja, joissa maamme huiput mielellään kilpailivat.
Muudan meänkielinen mies muisteli myöhemmin erästäkin suomalaisvierailua paikkakunnan hotellilla seuraavasti: ”Net tilasit bränviinaa ja met se Jöstan kanssa katoma siinä ko net alkavat juomhan. Hunteerama, että annethan suomalaisten jua, pian aikaa saama itte voitot sillä lailla. Ja met Jöstan kanssa aloma kantamhan niile suomalaisille sitä bränviinaa ämpärillä.
Kolome päivää net vain söit ja joit se Olkihuora ja Alakulli ja se kolomaski suomalainen, jonka nimen pääle met emmä Jöstan kanssa milhään pääse. Eivät ne ota yhthän trääninkhiäkään. Sivakat vain sait seisoa yhessä kasossa siinä hotelin nurkala. Sillon met Jöstan kanssa keksimmä, että hommathaan vielä niile suomalaisille naiset, niin juova ja naiva ittesä niin heikhon kunthon, ette priisit jäävä Ruothin. Ja niin met Jöstan kanssa haimma niille suomalaisille naiset. Ja sitte ne söit ja joit ja net nait. Ja sivakhoin net ei koskenheetkaan.”
Yllä oleva siistitty versio on kirjasta ”Suomen hiihto”. Hesarissa tapauksesta kerran oli härskinpikin versio. Tärkeintä kuitenkin on tietää, että Suomen pojat veivät kaikki priisit ylivoimaisesti ja kilpailun jälkeen Jöstan kanssa hotellilla ihmeteltiin, että ”sielä vasta net söit ja joit ja nait”!
Olkihuoralla tarkoitettaneen Eino Olkinuoraa, Iisveden Kiri, Alakullilla Olavi Alakulppia, Ounasvaaran Hiihtoseura ja se tuntematon kolmas mies oli sitten varmaankin Kalle Jalkanen, Iisveden Kiri. Jalkasen elämänkertateoksessa nimittäin kerrotaan, että Kalle oli innokas Länsi-Pohjan kävijä ja että vielä pitkään jälkeenkin päin sikäläiset hiihtoihmiset muistelivat miehen iloista luonnetta.
|
|
|
Hurmosta |
08.01.2008, 19:35 |
|
Eilen kerroin suomalaisten hiihtomiesten voitollisesta Länsi-Pohjan kilpailureissusta. Mutta kyllä sieltäkin välillä miehenvastus löytyi. Jussi Kirjavaisen Suomalaiset suurhiihtäjät-kirjassa kerrotaan, että muistaakseni vuoden -36 olympialaisten 18 km:n voittaja E-A Larsson oli sikäläisiä meänkielisiä hiihtomamiehiä. Kirjan mukaan Larsson oli matkalla ylivoimainen eikä ylivoimaisuuden syy ollut doping, vaan voittajan kerrotaan taittaneen taivalta uskonnollisessa hurmiossa.
Suomalaisten onneksi Larsson katsoi kisan jälkeen kilpahiihdon synniksi ja ryhtyi lestadiolaiseksi saarnaajaksi. Tarina ei kerro edustiko hän kyseisen suuntauksen korpelalaista linjaa. Ähtärissä syntynyt Toivo Korpela näet perusti Torninjokilaaksoon 30-luvulla herätysliikkeen, jonka ominaispiirteenä oli voimakas hurmoksellisuus. Silloin pidettiin niitä rymyseuroja, joita pellolainen Timo K Mukka kuvaa kirjassaan Maa on syntinen laulu. Näiden hartaushetkien perua on se, että jokivarressa ei vieläkään silloin syntyneiden keskuudessa oikein olla perillä, kenenkä tyttöjä tai poikia sitä todella ollaan.
Korpela oli väkevä sananjulistaja ja niinpä hän sai osan kannattajistaan uskomaan jopa siihen, että kristalliarkki on tulossa noutamaan valitun väen Luvattuun maahan. Kaikkein totisimmat uskon sisaret ja veljet myivät talonsa ja tavaransa sekä lehmänsä että hevosensa ja kokoontuivat Tornion satamaan vartoomaan luvattua taivaallista kulkuneuvoa.
Mistään en ole löytänyt tietoa siitä, mitä Korpelan Topille tapahtui, kun ilta alkoi hämärtyä eikä mainostettua alusta näkynyt eikä kuulunut. Luulenpa, että saarnaajan fyysinenkin turvallisuus vaarantui. Muuten myöhemmin Topin hengellinen toiminta lopahti, kun hän sai linnatuomion 13-vuotiaaseen sekaantumisesta.
|
|
|
Mahkomeininkiä |
09.01.2008, 21:15 |
|
Tuosta edellisessä jutussa kerrotusta maallikkosaarnaaja Toivo Korpelasta löytyy lisätietoa ruotsalaisen kirjailija Bengt Pohjosen kirjoista. Pohjonen on se tuntemattomampi länsipohjalainen kirjailija, kuuluisampi sikäläisen elämänmuodon kuvaaja on Mikael Niemi, jonka Vittulanjänkä oli joku vuosi sitten todellinen bestselleri sekä Ruottissa että Suomessa.
Asuin kirjan ilmestymisaikaan Heinolassa ja kirjan tapahtumat vaikuttivat hyvin tutuilta. Tosin kyllä haaparantalaisten kädenvääntöottelut, löylykilpailut ja väkijuomien nauttiminen vaikuttivat jotenkin latteilta heinolalaisten touhuihin verrattuna. Heinolasta löytyi kädenväännön maailman parhaita, virallisia löylyn MM-kisoja ja täytyy myös tunnustaa, etteivät Heinolankaan miehet oleet mitään vesipoikia. Ihan harrastelijoiden amatöörimäiseltä puuhastelulta ruottalaisten touhut vaikuttavat.
Oikeastaan tuntuu vähän haikealta, kun äsken luin lehdestä, että Heinolan kaupunginvaltuuston vahvamies oli saanut sakkoa, kun oli pätkäissyt pampulla kaksi kertaa päähän jotakuta, joka ei ollut sanaa uskonut. Kunnallisvaalitaistelu on siis alkamassa. Siinä tuli tuli varmasti sata lisä-ääntä kummastakin lyönnistä. Heinolassa nimittäin arvostetaan jämäköitä kunnallispoliitikkoja.
Ja ehkä tämän pamppuun turvautuneen työläisedustajan kannattaisi hakeutua ay-liikkeeseen, koska vähän väliä tuporatkaisujen alla peräänkuulutetaan päänavaajia ja sellainen on näköjään nyt löytynyt.
|
|
|
Kalle Jalkanen ja Hitler |
10.01.2008, 20:38 |
|
Aloinpa muistelemaan tuota Suonenjoen ainoan olympiavoittajan Kalle Jalkasen tapausta ja kaivoin esille Jussi Kirjavaisen Suomalaiset suurhiihtäjät kirjasarjan. Sarjan kolmannessa osassa sivulla 180 eräs ruotsalainen muistelee: ”Jalkanen oli verrattoman hauska mies ja jäi Kalixiin kolmeksi päiväksi. Kaikki pitivät hänestä”. Kirjavainen jatkaa, että Jalkanen vaikutti kyllä hiljaiselta, mutta koti- ja ystäväpiirissä hän oli hyvä leikinlaskija. Julkisuudessa hän harvoin ilmaisi pohjimmaista iloluontoisuuttaan.
Ottaen huomioon Kirjavaisen kirjan vahvasti kristillis-siveellis-isänmaallisen linjan, vaikuttaa siltä, että selkokielellä kirjoittaja myöntää, että Kallekin oli viettämässä ns. hauskaa elämää ruotsalaisten sinkkiämpäreiden äärellä – siis se tapaus josta kaksi iltaa sitten kerroin meänkielisen version.
Hiihtomme historiaan Jalkanen on jäänyt vuoden -36 viestinhiihdon sankariteollaan. Lähes yhtä uskomattomalta teolta vaikuttaa myös se, että jostain muistan kuulleeni, että hän jäi urheiluhistoriaan lisäksi sillä, että ainoana suomalaisurheilijana hän teki Hitler-tervehdyksen kisojen avajaistilaisuudessa. Melkoinen temppu TUL:n kasvatilta. Ehkäpä hän ei silloin vielä ymmärtänyt asian symbolista merkitystä, vaan ajanhenki tempaisi hänet huomaamatta mukaansa.
Saman vuoden kesäkisoissa Berliinissä ajanhenki ei vaikuttanut yhtä vahvasti ainakaan keihäsmiehiimme. Nimittäin joukkueen johtajana toiminut ratsumestari yritti saada myös heihin preussilaista kuria ja järjestystä. Tosin huonolla menestyksellä, koska eräs suurheittäjämme esitti valitulle johtamistyylille haisevan vastalauseen ja kävi kakkimassa Suuren Johtajan sotilassaappaisiin. Luulenpa, että yhtä paskainen loppu olisi ollut sillä Urheiluliiton herralla, joka olisi yrittänyt saada sotilaallista ryhtiä vaikkapa Kinnusen, Nevalan tai Rädyn ulkoiseen olemukseen.
|
|
|
Hyvä Kaisa |
11.01.2008, 21:55 |
|
Hyvä Kaisa! Kaisa Varis on palannut maailman huipulle. Muistan, kuinka Kaisa hyvin järkevän oloisena nuorena tyttönä juuri voitetun Suomen mestaruuden jälkeen kertoi radiohaastattelussa, ettei hän taida koskaan yrittää maailman huipulle, koska se vaatii sellaisia uhrauksia, joita hän ei halua.
Kaisa valitsi sittenkin toisen tien. Jos äskettäin olisi äänestetty maamme inhotuimmista ihmisistä, olisi Jammu-setä tietenkin voittanut, Mika Myllylä tullut hopealle ja Kaisa Varis pronssille. Kansa ei niinkään tuomitse sitä, että hiihtosankarimme käyttivät kiellettyjä aineita, vaan siitä ollaan vihaisia, että ollaan niin toheloita, että jäädään kiinni.
Joku vuosi sitten heinolalainen professori Heikki Isomäki (tieteiskirjailija Risto Isomäen isä) kirjoitti lehdessä tutkimuksesta, jonka mukaan veren hemoglobiinin nosto vaikkapa 150:stä 160:een parantaan kympin aikaa muistaakseni noin puoli minuuttia. Epäilen jostain syystä vahvasti, etteivät suomalaiset olleet Lahden mömmönkisojen aikaan ainoat kepulikonstien käyttäjät. Sitä vain ihmettelen, etteivät kaikki huippumme kärynneet; ei edes Kaisa Varis, joka kärysi vasta pari vuotta myöhemmin.
Elävästi mieleeni on jäänyt naisten takaa-ajokisan päätös. Yllätys mestari Virpi Kuitunen riemuitsee maalissa, Kaisa Varis saapuu perille neljäntenä. Virpi näyttää perinaiselliseen tapaan haluavan halata kilpasiskoaan, joka kuitenkin kiukkuisen näköisesti kääntää voittajalle selkänsä. Virpin riemua ei näytä dopingkokeen uhka yhtään himmentävän. Olikohan Kaisalla jotain sisäpiiritietoa Kyrön valmennusmenetelmistä. Tämä kohtaus pitäisi kaivaa esille Ylen arkistosta. Koko urheileva maailma pohtikoot sitä, miksi Virpi kärysi Lahdessa, mutta Kaisa ei.
|
|
|
Sianjalkasia |
12.01.2008, 21:24 |
|
Olympiavoittaja Kalle Jalkasesta vielä sen verran, että hän oli taustaltaan Suonenjoen Jalkalan kylän Jalkasia. Tosin alunperin kylä oli Sianjalan kylä ja Jalkaset olivat Sianjalkasia. Samaa sukua Kallen kanssa on myös laulaja Kari Tapio (Jalkanen). Hänen elämäkerrassaan kerrotaan, että Karin isovanhemmat vielä käyttivät Sianjalkanen-nimeä. Harmittaa, ettei suvun laulajapoika ole ottanut suvun alkuperäistä niemeä taiteilijanimekseen. Se olisi sopiva ainakin, jos Kari Tapio siirtyy punkin puolelle.
Jalkasten suvulla on ollut ongelmia hampaiden kanssa. Kalle sylkäisi ne hankeen Garmisin olympialaisissa ja siinä tohakassa oli hampaiden lisäksi mennä myös viestikulta. Kari Tapio kertoo rehellisesti kirjassaan, että myös häneltä oli kerran keikalla proteesi häviksissä ja siinä oli lähellä mennä miehen sheksishymboolin asema Suomen naisten silmissä. Toisaalta ei toista savolaista säveltaiteen edustajaa eli Severi Suhosta hampaiden puute ole estänyt nousemasta tämän lajin terävimpään kärkeen.
Jos Kalle Jalkanen ja eräs muu suonenjokelainen suurhiihtäjä, kuten olen aiemmin epäillyt, viettivät talvella -39 kisamatkallaan Ruotsinmaalla rokkarimaista hauskaa elämää, niin suotakoon se heille. Molemmat miehet kaatuivat pari vuotta myöhemmin rintamalla. Kalle astui miinaan ja mikäli oikein muistan niin Kallen veli, kova hiihtomies hänkin, meni myös miinaan yhdessä enoni Paavo Könösen kanssa. Miehet olivat kantamassa kaminaa ja se suojasi enoani niin, että häneltä meni vain varpaita, mutta Jalkaselle kävi pahemmin.
Vaikka kaksi Jalkasta meni miinaan, niin yksi veljeksistä eli Erkki Jalkanen voitti -46 Suomen mestaruuden ja muistelen, että serkku Aarne Jalkanen olisi ollut 50-luvulla mestari. Kaukainen sukulainen Kari Tapio kunnostautui myöhemmin mäkihypyssä, mutta en ole varma, oliko hän toista Suonenjoen laulajapoikaa eli Kari Vepsää (Vepsäläistä) parempi tässä lajissa.
|
|
|
Jalkanen, Kurikkala, Olkinuora |
13.01.2008, 20:45 |
|
Muuten Suonenjoen hiihtohistoria on vielä kirjoittamatta ja siinä olisikin hyvä gradun aihe jollekulle historian opiskelijalle. Tai sitten Sisä-Savossa syntyneelle kirjailija Jouni Tossavaiselle, joka on kirjoittanut kirjan Kolehmaisen juoksijaveljeksistä ja myöskin runonlaulannan maailmanmestaruusottelusta Korhonen vastaan Lyytinen Rautalammilla noin 1870. Arvostelutuomarina oli Elias Lönroth. Tapahtuman tunnelma muistutti muuten elävästi sitä sisäsavolaisten suurhiihtäjien Ruotsin vierailua vuonna 1939. Dopingia käytettiin runsaasti ja runoja sepitettiin ennen kaikkea siitä yhestä värkistä.
Olkinuora oli syntynyt Kaukolassa, joka myöhemmin tunnettiin neuvostoliittolaisena Kaukalovana. Paikkakunta oli naapurillekin tärkeä talviurheilukeskus. Jussi Kurikkala oli syntyisin Kalajoen Junkkareita. Hän oli näistä maailmanmestareista ainut, joka ei männyt sodassa. Hän ei joutunut rintamalle heikkojen keuhkojensa vuoksi; tästä huolimatta mies voitti 50 km:n maailamanmestaruuden vuonna -41. Jussi Kurikkala oli ihan oikeasti sairaaloinen ja hän kuoli jo 39 -vuotiaana 1951.
Ehkä parhaiten Kurikkala on jäänyt hiihtohistoriaan siitä, että eräässä Ounasvaaran 50 km:n kilpailussa hänen huoltoryhmänsä sekosi virvoitusjuomaputeleissa ja Jussi ryyppäsi viimeisellä virkistäytymisasemalla mehun sijasta 97 % pirtua. Sitten hän laskettelikin maaliin poikkeuksellisen rennosti ja hyväntuulisesti. Tapauksen selittänee se, että ennen kestävyysurheilussa käytettiin alkoholia piristeenä ihan kisan viime kilometreillä, mutta yleensä huomattavasti Kurikkalan koktailia miedompana sekoitteena.
Sekä Kurikkala että Olkinuora kilpailivat myös juoksijoina ja Kurikkala edusti Suomea Lontoon olympialaisissa maratonilla, mutta ei menestynyt – ilmeisesti sairaudet painoivat jo silloin. Ja sitten tietokilpailukysymys: ketkä neljä suomalaista olympiavoittajat tai maailmanmestarit ovat juosseet 5000 metriä alle 14 minuutin?
|
|
|
Suurhiihtäjä |
14.01.2008, 19:26 |
|
Yleensä entiset latusankarit olivat kuivankälppeitä rääpäleitä, mutta kuvan esittämä talollisenpoika ja musiikinharjoittelija Heikki Kuusniemi oli iso poikkeus. Harmi, ettei sata vuotta sitten vielä ollut perinteisen sprinttikilpailuja, koska miehen raamit olivat siihen juuri parahultaiset. Urheilu- ja tilastohullu Jussi Kirjavainen on mitannut miehen 191,5 cm (huomaa sentin puolikas, tosin tuulilukemaa ei mainita) pitkäksi ja painoa oli siunaantunut 105 – 136 kilogrammaa.
Kun tutkailee miehen hiihtovarusteita, huomaa, ettei hänellä olisi ollut mitän ongelmia lähtöhässäkässä, koska esimerkiksi sauvat ovat kuin kirnunmännät. Ja vyössä löysähkösti riippuva leuku olisi varmasti pitänyt huolen siitä, ettei edes norjalaisten olisi kannattanut tulla miehelle vit……, siis Heikkiä sauvalla tökkimään sprintin kiivaissakaan latukahinoissa.
|
|
|
Kuivankälppeä |
15.01.2008, 17:38 |
|
Härkönen oli 164 cm pitkä. Samanmittaisia olivat maailmanmestarit Klaes Karppinen ja Jussi Kurikkala. Sen sijaan Mannerheimristinritari ja huippuhiihtäjä Olli Remes oli vain 160 cm. Siinäkin on jonkin verran materiaalinhaaskausta, koska esimerkiksi Simo Häyhä, ihmisammunnan maailmanennätysmies (547 rekisteröityä kaatoa) oli 157 cm.
157 cm oli myös Heinolan suurin mies kenraali A. Airo, joka johti viime sodissa maamme sotatoimia. 157 cm oli myös mannerheimristinritari, kaukopartiomies Paava Suoranta, jonka elämänkerrassa kerrotaan, että 40 kilon repun lisäksi mies kantoi myös 20 kiloista radiota ja tarvittaessa myös heiveröisempien tovereidensa varusteita.
Sen sijaan väitteet, jonka mukaan Napoleon oli 157 cm ovat pelkästään englantilaisten propagandaa; tosiasiassa mittaa oli kymmenisen senttiä enemmän eli ranskalaisten miesten silloinen keskimitta. Tasapuolisuuden vuoksi kerrottakoon vielä, että Luhangan suuripoika Otto-Ville Kuusinen, jonka pituutta en tiedä, painoi parhaassa miehuudessaan 42 kiloa, joten hän ei ollut kovinkaan hyvässä ajolihassa.
|
|
|
Emerik Korhonen |
20.01.2008, 20:05 |
|
Mutta ylväsryhtinen on myös kuvan esittämä Asari Autio, mainio lylynlykkijä hänkin. Asarin olemus on sen verran hoikka, että alkaa miettimään, miten hän selvisi aikana, jolloin suomalaisia kuoli puolen tunnin välein keuhkotautiin. Muuten olen joskus miettinyt, että mahtoiko rautatie tuoda tuberkuloosin maamme syrjäseuduille, jossa ihmiset olivat vielä sille vastustuskyvyttömiä kuin Uuden Mantereen intiaanit ikään. Kalle Päätalonkin kirjoissa lentävä keuhkotauti tappaa ihmisiä kattilakunnittain.
Keuhkotauti katkaisi myös Emerik Korhosen lupaavan hiihtouran. Hän oli ensimmäinen suonenjokelainen Suomenmestari, joka jo 23-vuotiaana vuonna 1913 voitti maamme mestaruuden, mutta sairastui vuotta myöhemmin kohtalokkaasti osallistuessaan Ouluhiihtoon. Hän nimittäin matkusti hiihtämllä Suonenjoelta Ylivieskaan, välimatkaa ehkä noin 150 – 200 km, ja nousi sieltä junaan. Vetoisessa junassa hän sitten sai kovan kuumeen, vaikka osti ensitöikseen Oulusta itselleen kuivan paidan.
Sairaus ei miestä masentanut, vaan hän ajatteli kukistavansa taudin jatkamalla urheilu-uraansa lääkärin kielloista piittaamatta. Hoitomuoto ei tehonnut ja Emerik Korhonen kuoli 26-vuotiaana.
|
|
|
Pohjois-Savon Urheilu 1970 |
17.01.2008, 19:58 |
|
Siskostani ei ole juttua lehdessä, sillä siihen aikaan Pohjois-Savossa oli paljon menestyneitä urheilijoita; oli Rauno Miettinen Suonenjoelta, maailman paras yhdistetyn mies, Risto Miettinen, Suomen paras moukarinheittäjä, Asko Pesonen, Suomen paras korkeushyppääjä ja Teuvo Länsivuori, luokassaan maailman toiseksi paras moottoripyöräilijä.
Vähän skandaalin käryäkin lehdestä löytyy. Poliisi ja moukarinheittäjä Risto Miettinen myöntää avoimesti syöneensä hormoonipillereitä kahden viikon ajan, mutta niiden mukana meinasi koko homma mennä pieleen, sillä munuaiset eivät kestäneet pitempää käyttöä. Kanssakilpailijoiden mömmöjen käytöstä Miettinen ei osaa sanoa.
Muuten luin äsken kuopiolaisen poliisin Asko Ruuskasen muistelmateoksen ”Maataloushommista poliisin töihin” – voiko kirjalle yleensä houkuttelevampaa nimeä keksiä. Ruuskanen kertoo, kuinka 70- luvulla Kuopion tori alkoi olla hyvin rauhaton paikka. Silloin perustettiin Iso-Asikaisen johdolla erikoiskommando ratkaisemaan järjestysongelma. Ja pian tilanne oli se, ettei Iso-Asikaisen ja Moukari-Miettisen tarvinnut kuin kaartaa Maijalla paikalle, niin pahimmat huligaanit tulivat jo itse vapaaehtoisesti kysymään, että ”piäsiskö kyitiin”.
|
|
|
Agraariurheilijoita |
20.01.2008, 20:08 |
|
Pohjois-Savon urheilulehdessä on myös hyvät jutut korkeushyppääjä Asko Pesosesta ja moottoripyöräilijä Teuvo Länsivuoresta. Molemmat ovat maalaistaustaisia miehiä.
Asko ”Nakki” Pesonen kertoo harjoittelevansa navetan vintillä. Eipä ollut vielä vuonna -70 kunnon halleja. Muistaakseni Pesonen oli Helsingin EM-kisoissa navetan ylisiltäkin ponnistaen viides. Pesonen ei ollut nykymallin mukainen ruipelomainen hyppääjä vaan vanttera voimapussi. Maalaislegenda kertoo, että eräiden kyläkilpailujen jälkeen palkinnot jaettiin jossain seurojentalolla ja sinne oli unohtunut painonnostotanko, jolla Pesonen sitten työnteli verrytellessään sarjoja 140 kilolla. Pesonen muistetaan ehkä parhaiten dopingkärystään – hän kertoi vanginvartijana saaneensa aineita eräältä ratista kärynneeltä lääkäriltä.
Myös moottoriurheilija Länsivuori oli sikäli agraaritaustainen, että hän kertoi lähteneensä Euroopan raharadoille huipputiimillä, jonka muodostivat ajaja itse ja mekaanikko, joka oli koulutukseltaan maatalouskoneteknikko. Ja hyvin pärjättiin. Nykyään tämäkin moottoriurheilutouhu vaikuttaa juppimaisemmalta. Tosin olihan Keke Rosberg kuopiolaisen eläinlääkärin poika ja Mika Häkkinen suonenjokelaisen torpparin pojanpoika.
Länsivuoret ovat urheilijasukua. Isoisä oli huippumaratoonari, seuraava polvi moottoriurheilija ja maratoonarin pojanpoika yhteen aikaan maamme nopein mies Sami Länsivuori. Länsivuori voitti viikko sitten taas Suomenmestaruuden. Tällä kertaa jalkapallossa Kuopion Kultakoepien tuulennopeana kärkimiehenä. Ihmettelen, miksi mies ei ollut aikoinaan maailman huipulla jalkapalloilijana – silloin maailman nopein palloilija oli Italian Paolo Rosso, joka juoksi satasen 10.80:een eli kolmisen kymmenystä Länsivuorta hitaammin.
|
|
|
Talvivaellus |
21.01.2008, 16:57 |
|
Toistakymmentä vuotta sitten, kun Ruokolahden leijona oli tapeetilla, otin polkupyöräni ja läksin naureskellen tutustumaan tilanteeseen ja ihmisten typeryyteen. Imatran lähellä Immolan tiellä, jossa epäilty suurpeto oli viimeksi nähty, hyytyi hymyni. Tie oli autio ja tyhjä, ihmiset pysyttelivät suojassa sisätiloissa, vain helikopteri pörräsi taivaalla otusta etsien. Minuun iski paniikki ja aloin huolestuneena tähyillä tienvieriä varmana siitä, että kohta löydän itseni leijonan perseestä. En kuitenkaan sieltä itseäni löytänyt.
En nähnyt karhua, mutta huuhkajan näin. Hämmästyttävän hiljaa pystyy iso pöllö liitämään puiden seassa. Katiskassa oli kaksi reilun sormen mittaista hauen tuppia. Isäni olisi käyttänyt niiden koon määrityksessä kansanomaisempaa mittaa.
Muuten Luakon lammakon nimen mysteeri alkaa selvitä. Laakko on Karjalassa Nikolai-nimen muunnos. Toisin sanoen Laakon lammikon oikea nimitys olisikin Nikolain lammikko. Nikolai oli todennäköisesti Laitinen, Pöyhönen, Närhi, Kauppinen, mutta ei Koivistoinen, koska metsärosvotaustainen sukuni on asuttanut näitä selkosia vasta vajaat 300 vuotta.
|
|
|
Kirkko ja armeija |
22.01.2008, 21:05 |
|
Tällä kertaa arkkipiispa Leon yleisötilaisuudessa oli vieraana pääesikunnan tiedustelupäällikkö lippueamiraali Georgij Alafuzoff. Jonkinlainen vakoilija hän kai lienee, vaikka tätä tietoa ei tietenkään saa levitellä julkisesti.
Mies ei ole venäläinen kuten nimestä voisi epäillä, vaan hänen isänsä on gruusialainen. Kuitenkin melkoinen suvaitsevaisuuden osoitus armeijalaitokselta on se, että tiedustelulaitoksen johtaja on vahvasti ulkomaalaistaustainen. Pohjimmiltaan kansamme ei taida sittenkään olla muukalaisvihamielistä. Muistelen, että viime kunnallisvaaleissakin umpilestadiolaisen Reisjärven ääniharava oli sinisenmusta Malin mies.
Kaupungintalon tilaisuudesta oli ilmoitettu huomattavan heikosti ja niinpä arvovaltaisella vieraalla oli harvinaisen vähän kuulijoita – runoilija Carpelan keräsi aiemmin neljä kertaa enemmän väkeä. Alafuzoff analysoi ammattimiehen otteella maailmantilannetta. Tärkeä on vaikkapa tietää se, että USA, jonka puolustusbudjetti on 300 miljardia eli 15 kertaa enemmän kuin Venjällä, on voimansa äärimmilleen ponnistaen onnistunut lähettämään Irakiin 150.000 sotilasta, jotka näyttävät olevan suurissa vaikeuksissa jotain resupekkaporukkaa vastaan. Arvion mukaan kuluu vielä viisi vuotta ennen kuin tilanne on hallinnassa, jos sittenkään.
Tilaisuuden henkeen sopivasti amiraalin mielestä islamilaisen fundamentalismin selitys on se, ettei kristittymaailma ole toiminut islamilaisessa maailmassa erityisen kristillisesti. Koko totuus ei liene ihan näin yksinkertainen.
|
|
|
Laajempi näkökulma |
23.01.2008, 18:57 |
|
Olen syyllistynyt jatkettuun nurkkakuntalaisuuteen ja blogillani tarkastellut maailmanmenoa lähinnä kärkkääläisestä sammakkoperspektiivistä. Mutta nyt on tapahtunut muutos, sillä luin juuri tähtitieteilijä Esko Valtaojan uusimman kirjan ”Ihmeitä – kävelyretkiä kaikkeuteen”.
Itseasiassa on kummallista, että yleensä on ainetta. Maailmankaikkeuden rakenne olisi huomattavasti helpommin ymmärrettävissä, jos mitään ei olisi. Tosin ainetta on vähän. Jos maailmankaikkeuden aine jaettaisiin tasaisesti, olisi sitä maapallon tilavuuden kokoisella alueella saman verran, mitä kynteni alla on töhkää.
Kuitenkaan aine ei ole jakautunut oikeudenmukaisesti kaikkialle, vaan välillä siitä on syntynyt vallan kokkareita. Lähes kaikki aine on vetyä ja hipunen on myös sen lähisukulaista heliumia. Muita alkuaineita on kohtuuttoman vähän. Joskus kuitenkin vedystä syntyy vallan niin suuria kaasukuplia, että niitä nimitetään tähdiksi. Ja jotkut niistä poksahtavat maailmankaikkeuden suurimpina räjähdyksinä supernoviksi. Siinä tohakassa sitten syntyy kaikenlaisia roippeita, jotka lentelevät taivaan tuuliin.
On siellä myös hiiltä ja jo Tuntemattoman sotilaan Lahtisen ja Hietasen eksistentiaalisesta keskustelusta ilmenee, että hiiltähän se ihminen on ja muita aineita – senhän on jo myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies. Joten enpä taida olla kotoisin Suonenjoen Kärkkäälästä, vaan todelliset juureni löytyvät jostakin supernovasta. Mutta miltä; se jää nähtäväksi.
|
|
|
Voi Kaisa! |
24.01.2008, 18:08 |
|
Se on sitten tapahtunut, jota olen viikon ajan epäillytkin. Teksti-Tv:lle on virtsanvärisin kirjaimin ilmestynyt, että Kaisa Variksen näytteessä on epäselvyyksiä. Nyt ymmärrän, miksi viikko sitten Kaisan voittaessa maailman cupin kisan Ampumahiihtoliiton johtaja nyyhkytti Suomen tytön lykkiessä hevosen kenkää. Ei hän ilosta itkenyt, vaan surusta, harmista ja pelosta.
Variksen näytteen kielletyistä aineista ei ole annettu tietoa, mutta työpaikalla pojat epäilivät, että Kaisan virtsasta on löytynyt kusta. Itse uskon, että kysymys ei ole ollut nopeutta lisäävästä aineesta, vaan pikemminkin tarkkuutta parantavasta kemikaalista. Oikeastaan Kaisa Variksen joukkuetoverin Kaisa Näkäräisen sukunimi jo antaa osviittaa asiaan.
Nimittäin Tapio Rautavaara paljastaa muistelmissaan, että jo hän syyllistyi urallaan dopingrikokseen. Ei tosin keihäsmiehenä vaan jousiampujana. Kun hän oli voittamassa jousiammunnan joukkuemaailmanmestaruutta, seisoi hänen vaimonsa suorituksen aikana miehensä takana ja aina kun Tapsa tunsi lapansa alkavan täristä, pyysi hän vaimonsa kisakassista ryypin – ja se auttoi. Nythän alkoholikin on kielletty ampumaurheilussa, mutta miten on ampumahiihdossa? Kuka oli Kaisan juottomies, juotattivatko pojat viattoman Kaisan?
Rautavaara oli muuten yleisurheilijana täysin raitis, mutta viinansalakuljetukseen hän syyllistyi. Siihen aikaan viina oli Suomessa halpaa ja Ruotsissa kallista – niinpä markkinamekanismi pyrki oikaisemaan väristymän. Kun tunnetun keihäsmiehen nähtiin Ruotsin tullissa raahaavan epäilyttävän painavaa jaloviinalastissa olevaa kassia, tiedusteli sikäläinen tullimies kantamuksen sisältöä. ”Moukareita” vastasi laukun kantaja rautavaaramaisen jämerästi ja kukapa niin rehdin oloista miestä olisi epäillyt.
|
|
|
Rasismia |
25.01.2008, 20:12 |
|
Pari päivää sitten käsittelin blogissani pääesikunnan tiedustelupäällikkö Georgij Alafuzoffin näkemyksiä maailman tilanteesta. Olin silloin sitä mieltä, että islamilaisen fundamentalismin koko syy ei ole pelkästään se, että Länsimaat ovat toimineet Arabimaissa epäkristillisesti. Eipä itsemurhapommittajia ole ilmaantunut jostain Kauko-Idästä, vaikka läntinen maailma on käyttäytynyt myöskin siellä hyvin epäkristillisesti.
Epäilen, että käyttäytymiserojen syyt ovat syvällä kulttuurissa. Kauko-Idän riisinviljelijät ovat tottuneet tekemään raskasta pitkäjänteistä työtä jo tuhansien vuosien ajan, kun taas arabit eivät ole kunnostautuneet tuotannollisessa toiminnassa. Kiinalaiset, korealaiset, vietnamilaiset ja muut sikäläiset kansat tulevat kyllä vallan mainiosti pärjäämään globalisoituvassa maailmassa, mutta en nyt keksi öljyn lisäksi yhtään kulutustavaraa, joka kauppoihimme tulisi islamilaisesta maailmasta.
Ja lisää ilmettyä rasismia. Eero Paloheimon Tämä on Afrikka- kirja kannattaa lukea ymmärtääkseen maailman menoa ja tullakseen kiukkuiseksi. Paloheimo kiertää Mustan Afrikan kyliä löytääkseen toimivan huussin tai kaivon. Mitkä muuten ovatkaan elämän kannalta tärkeämpiä asioita. Yhden huussin hän löytääkin, mutta sekin on lukossa. En tosin ymmärrä, mitä varastettavaa sieltä oikein löytyy. Kirjan luettuaan tulee tunne, että afrikkalaisilla on vielä hyvin pitkä matka pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.
En missään tapauksessa ole rasisti. Kyllä arabi ja afrikkalainen on ihan yhtä arvokas ihminen kuin meikäläinenkin, mutta epäilen, että eräissä kulttureissa tuotannollisen toiminnan tai vaikka koulutuksen organisointi on paljon vaikeampaa kuin jossain muualla. Ihan hyvin voi olla, ettei kyse ole pelkästään perimästä. mutta vaikka syy olisikin ihmisen geeneissä, niin olen sitä mieltä, ettei huono työ- tai koulumenestys tee ihmistä toista arvottomammaksi. Tosin tulotasoon sillä voi olla vaikutusta tässä globaalissa markkinataloudessa.
|
|
|
Nimiä ja kiiskejä |
26.01.2008, 21:28 |
|
Vielä vähän kärkkääläisten sukunimistä. Monet sukunimistä pohjautuvat etunimiin. Paanasia on kylällä ainakin kolme taloa. Paananen nimi on luontevaa juontaa etunmestä Urbanus, joka on kansankielessä kääntynyt muotoihin Orpana, Paanus ja Panu. Tosin paana takoittaa Lapissa myös hammasta, tästä tulee ehkä Kuusamon Paanajärvi. Lapin kielessä on myös etunimi Panne.
Laitisia on kylällä ollut 1500-luvulta lähtien. Laitinen kytketään Laitio etunimeen, germaaninen henkilönimi on saanut myös muotoja Laitha, Laitu, LaitheLaido, Lethu, Ledi. Etunimestä perityvät varmaan myös Matilaiset ja Martikaiset. Matilaisten kantaisä lienee ollut Matti ja Martikaisten Martti.
Rytkösiä on Kärkkäälässä kahta sukuhaaraa. Rytkönen-nimen taustalla on germaaninen etunimi Hrodger. Sukunimeksi se on varmaankin tullut suvun päämiehen etunimen mukaan. Skandinaavinen Rodhger on vääntynyt Suomessa muotoihin rytkö, rytkyja rötkö.
Rosseja on paljon Italiassa, Peyton Placessa sekä Savossa. Rossi on ollut alkujaan miehen etunimi ja Hankasalmen Kärkkäälän kylän Rossi Sikasen jälkeläiset ovat ottaneet sen etunimekseen. Rossit ja Sikaset kääntyvät siten sukulaisiksi kuten vaikkapa Kolehmaiset ja Markkaset.
Hyvöset ja Hyväriset polveutuvat muinaisesta hyvästä etunimestä ”Hyvä”. Saas nähdä, koska tämä kannustava etunimi palaa taas kalenteriin.
Sen sijaan Kiiskinen, joka 1800-luvun lopulla oli vielä yleisimpiä sukunimiä Savossa, ei olekaan etunimi, vaan pohjautuu jonkun kalastajan kutsumanimeen. Ehkäpä joku karjalainen eränkävijä erikoistui tähän maukkaaseen arvokalaan ja tämä ei sitten ole vitsi. Itsekin olen yhden kiiskikeiton syönyt ja se oli hyvää.
Muistettakoon, että kun silloinen maapallon mahtavin mies Venäjän Tsaari Aleksanteri III kruunattiiin tsaariksi, tarjoiltiin tilaisuuden pääruokana kiiskilientä. Siihen aikaan suomalaiset löivät rahoiksi rahtaamalla Pietariin tätä arvokalaa, jota sikäläiset söivät suurena herkkuna toisin kuin meikäläiset.
|
|
|
V-1918 |
27.01.2008, 17:55 |
|
Taas on Suonenjoki hyvin esillä mediassa. Hesarissa on juttu Iisvedellä vaikuttaneesta sahatyömies Juho Kontisesta. Hän on ajankohtainen, koska päivälleen 90 vuotta sitten suomalaiset alkoivat lahdata toisiaan kasapäihin. Kontinen saa kolmen sivun jutussa edustaa tyypillistä punikkia. Miehestä on lehdessä suuri nuoruuden valokuva ja täytyy surulla tunnustaa, että peiliin katsoessani totesin, ettei minusta saa millään ilveellä yhtä sivistyneennäköistä herrasmiestä, kuin tästä sekatyömiehestä.
Kontinen vangittiin Viipurin verisen valtauksen jälkeen ja hyvällä onnella hän selvisi hengissä vankileiriltä. Vapauduttuaan hän muutti Iisvedelle, jonka sahoille myös entiset punikit huolittiin, koska parempiakaan työmiehiä ei ollut saatavilla. Noista Kontisenkin elämään vaikuttaneista Viipurin tapahtumista kirjoitti muuten Eino Koivistoinen 60-luvun alussa kirjan Haavoittunut enkeli ja se taisi olla ensimmäinen romaani, joissa noita hirveitä tapahtumia kuvattiin hävinneen osapuolen kannalta.
Sisä-Savo säästyi vuonna -18 suurimmilta raakuuksilta, koska rintamalinjat kulkivat kaukana. Jostain luin, että kotipuolessani jopa jotkut suojeluskunnat ja punakaartit tekivät vallan sopimuksia siitä, ettei nyt tuttuja miehiä ruveta ampumaan. Olikohan se Vesanto, jossa yksissä tuumin aseet teljettiin lukkojen taa ja avain annettiin puolueettomana pidetylle kirkkoherralle. Rauha säilyikin siihen asti, kunnes paikalle tulivat Kainuun sissit, jotka ensiksi haukkuivat paikkakunnan valkoiset paskahousuiksi ja ryhtyivät sen jälkeen toteuttamaan lakia ja järjestystä.
Noissa Kainuun sisseissä palveli myös 17-vuotias tuleva presidentti Urho Kekkonen, Samat joukot toivat lain ja järjestyksen myös Varkauteen, jossa järjestettiin ns. Huruslahden arpajaiset; vangituista punikeista ammuttiin noin joka kymmenes, enempää ei voitu, koska sahan toiminta olisi vaarantunut. Muistelmissaan Kekkonen myös tunnustaa, miten hänen elämäänsä on painajaisena varjostaneet tapahtumat Haminan valleilla. Tuolloin hän oli johtamassa 10 siviilin murhaamista. Hän väittää, ettei muista oliko hän ampumassa, mutta kyllä kai tuollainen asia pitäisi jäädä mieleen.
Kekkonen näyttää unohtaneen myös Iisalmen tapahtumat, ainakaan hänen muistelmissaan ei niistä mitään mainita. Kirjailija Eino Säisä nimittäin paljastaa eräässä kirjassaan, että Iisalmi oli kapinatalvena ihan rauhallinen kaupunki siihen asti, kunnes Kekkonen ja muut Kainuun sissit sinne saapuivat. Säisä paljastaa, että vanhoilla iisalmelaisilla olisi paljonkin kerrottavaa tästä toimintatarmoisesta nuorukaisesta.
Muuten Kärkkäälän kylä taisi menettää sisällissodassa kaksi miestä. Suojeluskuntalainen Vainikaisen Rietu ammuttiin hämäräperäisellä vahingonlaukauksella ja Korholan, kylän isoimman talon poika, Esa kuoli nälkään Kuopion vankileirillä. Karsikonmäellä Kärkkäälän naapurissa ammuttiin kaukaisen sukuleiseni Simo Könösen isä puuluodilla. Varmaan sekin oli jonkinlainen vahinko, tarinan mukaan naapuri sen teki, muttei asiaan koskaan sanallakaan palattu. Vähän kauempana Lempyyllä punaiset murhasivat maanviljelijä Pekka Sikasen ja samalla suunnalla teloitettiin myös näyttelijä Taisto Reimaluodon vaarin veli, joka myös oli Sikasia.
Sisällissodassa menehtyi viimeisimpien tutkimusten mukaan noin 37.000 ihmistä tai ainakin näin Sotasurmat tutkimus meille kertoo. Kuitenkaan Esa Korhosen ja Könösen Simon isän nimet näyttävät edelleen puuttuvan kuolleiden luettelosta. Kyllä ne pitäisi sinne lisätä.
|
|
|
Juho |
28.01.2008, 19:36 |
|
Eilen Helsingin Sanomat teki valtakunnan kuuluisuuden suonenjokelaisesta sahatyömies Juho Kontisesta, josta tuli kansalaissotamme ruumiillistuma. Tapauksen selitys on se, että toimittaja Teija Sutinen on hänen tyttärensä tytär.
Juho Kontisesta tulikin mieleeni toinen punikki-Juho eli Juho Syrjä, josta hänen poikansa Jaakko teki ylierinomaisen romaanisarjan, joka ilman muuta pitäisi ottaa koulujemme opetusohjelmaan. Sen lukiessaan mukulat oppisivat maamme historian ja lisäksi he oppisivat arvostamaan hyvinkirjoitettua tekstiä.
Väinö Linna haastatteli Juho Syrjää hankkiessaan taustatietoa Pohjantähti-sarjaa varten. Epäillään, että Juho Syrjä oli jonkinlainen Akseli Koskelan esikuva. Muuten hupaisaa, että isä-Juhoa tai poika-Jaakkoa ei juuri kukaan tiedä, mutta punk-yhtye Eppu Normaalin taas maamme nouseva nuoriso tuntee. Yhtyeen keskeiset vaikuttajahahmot eli Martti ja Pantse Syrjä ovat Juho Syrjän pojanpoikia.
Niin muuttuu maailma. Akseli Koskela kapinoi punakaartissa, mutta hänen pojanpoikansa kapinoivat punkkareina. Ja se on hyvä se.
|
|
|
Suojärvi |
29.01.2008, 19:31 |
|
Suojärvi ei ole myöskään erityisen hyvä kalajärvi, vaikka onkin viime vuosina kehittynyt tässä suhteessa. Nimittäin rannan läheltä on alettu nostaa turvetta ja se on lisännyt veden ravinteita ja samalla myös kalakanta on kasvanut. Tosin Askolan Olli taitaa olla kylän miehistä ainoa, joka jaksaa, kykenee ja ehtii sinne kalalle. Ja hyvin on kuulemma kala liikkunut ja käynyt katiskaan.
Mikäli alueen turvetuotantoa laajennetaan, insinöörin kannattaa tietää, että turpeen lisäksi suoltaa pystyy nostamaan myös pommeja. Loppiaisena -40 voittamattoman puna-armeijan koneet nimittäin raivoisasti pommittivat tätä varmaankin jostain käsittämättömästä syystä strategisesti tärkeäksi katsottua aluetta. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta Olli Koivistoisen seinä kello vaurioitui lievästi pudottuaan seinältä. Tietääksen parikymmentä noin 250 kiloista suutariksi jäänyttä räjähdyspommia pitäisi olla suon syvyyksissä.
Pöngän Veikko tiesi kertoa, että joku vuosi sitten eräs utelias oli miinahavaran kanssa tutkinut maastoa ja sirpaleita sieltä vielä oli löytynytkin, mutta suutarit ovat tietenkin piileskelleet liian syvällä. Veikko esitti myös ajatuksen, että Kakkisen salolle tulisi merkitä jonkinlainen opastettu vaellusreitti. Siinäpä kehittelemisen arvoinen idea kyläaktiiveille.
Pommikuopat olisivat tietenkin yksi nähtävyys, mutta onhan siellä muutakin, mm. Salon Ollin tietääkseni 1700-luvulta oleva mökki, Ollin muistokivi, käpykaartilaisten korsun paikka, miilunpolttopaikka, malminnostopaikka, uittoon ja savotoihin liittyviä asioita, Töyrsuar, Kivijärven vuoren maisemat, Hoikan kota ja eiköhän se kylän ensimmäinen merkittävä teollisuusinvestointi eli poliisien seulaksi ampuma pontikkatehdas vielä löydy jostain.
|
|
|
Turve – kotimainen energianlähde |
31.01.2008, 07:56 |
|
Muistelen, että koulussa oli tasan kaksivaihtoehtoa ainekirjoitustunneilla. Ensimmäinen aihe oli ”metsiemme mätänevät miljoonat” ja toinen ”turve – kotimainen energianlähde”. Metsiemme mätäneviä miljoonia olen jo käsitellyt aiemmin, niispä vuorossa on nyt turve.
Numerohulluna ihmisenä kaivoin netistä lisätietoa edellisessä jutussa kerrotusta Isonevan turvetuotantoalueesta. Se on suuruudeltaan 1,2 km2 ja keskimäärin turvetta on 2,7 metrin paksuudelta. Se ei ole kovin syvä suo. Kuuluisa Konnunsuo on 10 metrinen ja Indonesiasta löytyy 40 metriä syviä rämeitä. Kuitenkin Isonevasta riittää nykyisellä alueella nostettavaa vielä 20 vuodeksi.
Jos tämän turvealueen energiasisältö muutettaisiin öljyksi, tulisi siitä 1,5 metriä syvä hehtaarin suuruinen öljylampi. Ja niinhän siinä tulee käymään, että maamme suot muutetaan öljyksi autokansan tarpeisiin. Vaikka turve lasketaan vain hitaasti uudistuvaksi luonnonvaraksi, syntyy nykyään uutta turvetta kahdeksan kuutiota vuodessa jokaista Suomalaista kohti. Se tarkoittaa laskujeni mukaan 400 litraa bensaa. Jos koko maamme nykyään kuluttama energia tuotettaisiin turpeesta, riittäisi se pilliklubi-5 askini kannen mukaan 300 vuodeksi.
Puuta kasvaa suomalaista kohti 18 kuutiota vuodessa ja se merkitsee peräti 3000 öljylitraa energiaa meitä jokaista kohti. Keskimäärin me kuitenkin kulutamme vuodessa 6000 litraa. Jos unohdetaan vuotuinen kasvu ja lyödään lihoiksi kaikki metsät, niin sitä iloa riittäisi 30 vuodeksi.
Olen tarkoituksella unohtanut ilmakehän hiilitasapainon. Töistä kävellessäni laskeskelin, että ilmakehässä on hiiltä 30 tonnia maapallon jokaista ihmistä kohti. Ihmisen sinne tuottamaa ylimääräistä saastaa siitä on 10 tonnia. Jotta se imaistaisiin sieltä pois kuljeskelemasta, tarvittaisiin 10 aaria hyvää metsää jokaista ihmistä kohti. Siis kannattaa kuitenkin istuttaa se omena puu, vaikka se ei riitäkään, sillä alustavan suunnitelmani mukaan niitä pitäisi istuttaa 40.
Muistelen, että peltoa on vielä keskimäärin ainakin 30 aaria meistä jokaisella. Siitä siis pitäisi muuttaa kolmannes omenantuotantoon. Luulen, että omenatarha on kalorintuottajana samansuuruisen viljapellon luokkaa. Näyttä siis vahvasti siltä, että ratkaisin työmatkallani sekä kasvihuoneilmiön, ihmiskunnan ruokahuollon ja kansantalouden energian saantiongelman.
Vai olikohan se sittenkin Heinolassa kasvanut tieteiskirjailija Risto Isomäki, joka vie kunnian tästä asiasta. Tosin hänkin on sen idean lainannut Afrikan neekereiltä. Nimittäin niissä Afrikan osissa, joissa ihmiset ovat saaneet elää rauhassa, ovat metsät alkaneet lisääntymään, koska väki on hoksannut puiden kasvattamisen olevan ratkaisu sekä ruoka- että energiaongelmaan.
|
|
|
Strykiiniä |
31.01.2008, 20:47 |
|
Variksen tapauksen masentamana otin kirjahyllystäni olympialaisten historiasta kertovan Karo Hämäläisen teoksen Ateenasta Ateenaan, koska ennen urheilu oli mielestäni jotenkin arvokkaampaa toimintaa. Tosin sattui ja tapahtui silloinkin.
Esimerkiksi vuoden 1904 St Louisin kisoissa saapui maratonin juhlittuna voittajana maaliin Fred Lorz. Presidentti Rooseveltin tytär ehti jopa seppelöimään hänet. Sitten paljastui, että mies oli ajanut melkein koko matkan autolla ja kilpailun johto säälimättä diskasi suorituksen ja asetti hänet elinikäiseen kilpailukieltoon. Kilpailun jury ei näköjään ymmärtänyt vanhaa savolaista viisautta, jonka mukaan hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmälläkin.
Hylätyn voittajan saapumisen jälkeen seuraavaa juoksijaa jouduttiin odottelemaan hyvin pitkään, sillä kilpailun viralliselta voittajalta kului matkaan lähes 3,5 tuntia. Todellisen kultamitalimiehen aika oli siis surkea. Mutta ei ihmekään, koska maratonsankari Thomas Hickin valmennusryhmä syötti hänelle matkan varrella strykiiniä piristääkseen voipunutta kilometrinnielijää.
Itse en ole varma siitä, piristikö strykiini juoksijaa, sillä kyseinen kemikaali tunnettiin nuoruudessani Suonenjoen Kärkkäälän kylällä tehokkaana ketunmyrkkynä. Muistelen, että naapurissa asunut laulaja Erkki Junkkarisen eno Viljami Vepsäläinen kertoi, että kerran nuorena miehenä hän oli tehnyt oikein herkullisen syötin ketulle ja käsitellyt makupalan nimen omaan tällä strykiinillä. Viljami oli puskasta salaa seurannut, kuinka kettu oli tullut, nielaissut syötin, karjaissut kerran ja siihen se oli sitten jiänyt.
Tämän tapauksen on täytynyt sattua Viljamin nuoruudessa, koska aikamiehenä häneltä räjähti haulikko silmille ja siinä meni melkein koko näkö. Tosin puolisokeus ei ollut Viljamin metsästysharrastuksen este vaan korkeintaan hidaste. Kerrankin hän ampui meidän pihakuusesta oravan. Liipaisimesta veti Viljami, mutta tähtääjänä ja tulenjohtajana toimi isäni.
|
|
|
Maailman halvin kirja |
01.02.2008, 21:01 |
|
Suomalaisessa kirjakaupassa oli myynnissä kokonainen pino maailman halvinta kirjaa. Ilkka Pitkäsen Soutaja-romaanin pehmeäkantinen versio maksoi 0,50 €. Olen lukenut sen jo parikymmentä vuotta sitten eikä se ole niin huono, mitä hinnasta voisi päätellä.
Nuori vankilasta vapautunut tapa rikollinen anastaa veneen ja soutelee kolme kuukautta ilman päämäärä Suomenlahdella, varastelee ruokansa, miettii ja katselee maailman menoa. Eräältä mökiltä hän löytää insinööri Niilo Palanderin päiväkirjat, joiden avulla sukelletaan tämän mm. Heinolassa vaikuttaneen miehen elämään 1920-luvulla. Mainittakoon, että Niilo Palanderin suurena haaveena on päästä Heinolan kaupungininsinööriksi. Päiväkirjat vaikuttavat niin aidoilta, että pitäisi selvittää, onko Niilo Palander todella vaikuttanut pahellisessa ja intohimoja kuohahtelevassa Heinolan kaupungissa.
|
|
|
Pieni punainen shakkitietokone |
02.02.2008, 14:15 |
|
Olen hyvin vihainen. Eilen ostamani Heinolasta kertovan kirjan innoittamana yritin löytää hyllystäni lääkäri Juhani Hartikaisen omakustannetta ”Pieni punainen shakkitietokone”. Kirja ilmestyi kymmenisen vuotta sitten ja se luotasi heinolalaista elämänmuotoa niin syvältä, ettei se tainnut olla myynnissä montaa päivää paikallisissa kirjakaupoissa. Niinpä hyllystäni kadonnut kappale on kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas.
Sen asian esimerkiksi muistan kirjasta, että kirjoittaja alkoi epäilemään paikallisilla poliiseilla olevan jotakin häntä vastaan, koska hänet pysäyteltiin vähän väliä liikenteessä – asia taisi kirjan mukaan liittyä jotenkin tuleviin kunnallisvaaleihin, joissa päähenkilö oli ehdokkaana. Niinpä kerran palatessaan iltamyöhällä kotiin reissulta, jonka aikana poliisit tarkistivat hänen ajokuntonsa liian monta kertaa, tarttui kirjoittaja kauhtuneena puhelimen luuriin puolilta öin ja ilmoitti poliiisilaitokselle lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Olen lopettanut autoilun tältä päivältä.”
Monien älykkäiden ihmisten tavoin Hartikainen harrastaa shakkia. Kerran maailmanmestari Anatoili Karpov pelasi Mikkelissä yhtäaikaa 12 alan amatööriharrastajaa vastaan. Luonnollisesti Hartikainenkin oli mukana turnauksessa. Noin 30. siirron jälkeen Hartikainen tunnusti realiteetit, nousi ja kätteli maailmanmestari Karpovia sanoen: ”Olit parempi tällä kertaa”. Kirja ei muistaakseni kerro asiaa, mutta luulen, että Anatoli Karpov katsoi Juhani Hartilaista mietteliään näköisenä.
|
|
|
Haukipilkillä |
03.02.2008, 15:10 |
|
Petäisen pohjoispää on maailman huonoin pilkkijärvi. Eihän siellä ole vettä enimmiltään kahta metriä, joten talvisin kaloilla on varmaan tukalat oltavat, sillä jään alla ei ole vettä paljon. Petäisen pohjoispäästä saa pilkillä ahvenia kerran kymmenessä vuodessa ja silloinkin ihan loppukeväästä, kun lumi on sulanut jäältä.
Nyt kävin ihan piruuttani kokeilemassa Lidlistä 3,90 € maksanutta settiäni ja hämmästys oli suuri, kun heti ensimmäisest avannosta 10 sekunnin jälkeen nousi puolikiloinen hauentuppi. Nyt maamme kaikkien oikeiden kalamiesten kannattaa tulla tänne haukipilkille. Korostettakoon sitä, että joku vuosi sitten Petäisestä saatiin 14,5 kiloinen ja yli kymppikiloiset ovat tavallisia.
Itse olen tottunut siihen, että loppukeväästä haukia saa koukuilla ja pilkilläkin olen onnistunut, mutta helmikuun alussa tästä järvestä ei ole koskaan saatu mitään. Kuvan hauen mielestä nyt on sitten kevät.
|
|
|
Työmestaruuskilpailut |
04.02.2008, 20:01 |
|
Työmestaruuskilpailujen tulokset eivät ole syöpyneet kylän kollektiiviseen muistiin, vaikka aihetta olisi. Kyllähän taitava kehrääjä ja ojankaivaja on yhteiskunnalle arvokkaampi yksilö kuin joku pitkälle alkoholisoitunut mäkihyppääjä tai epärehellinen ampumahiihtäjätär. Miksi ihmeessä olympiakisojen kilpailulajeja ei radikaalisti uudisteta – jostain kaksoistrapista, villikarjunnasta tai takaperin uinnista voitaisiin luopua kehruun, ojankaivuun tai vaikkapa halonhakkuun saamiseksi kisaohjelmistoon. Mainittakoon, että halonhakkuun Suomenmestari on nykyään entinen 50 km:n hiihdon mestari Antti Ticklen; Mietaa ei pärjännyt ja hän joutui siirtymään politiikkaan.
On muuten tuhannen vuoden kuluttua ulkoavaruudesta autioituneelle maapallolle saapuvilla satunnaisilla matkailijoilla ihmettelemistä, kun ne yrittävät keksiä, mikä on Salpausselän betonirakennusten tarkoitus. Todennäköisesti niiden arvellaan olevan jotain uskonnollisia kulttirakennelmia.
|
|
|
Saha |
05.02.2008, 18:23 |
|
Ja kovia ukkoja kotikylältä löytyi vielä silloinkin. Ensimmäisen kisapäivän jälkeen isäni oli toisena ja Sikasen Eskokin ihan kärkiporukoissa. Seuraava yö oli vietetty urheiluopiston tiloissa ja silloin siellä oli kuulemma vietetty ns. hauskaa elämää. Senhän saa arvata, kun satakunta sodassa hengissä selvinnyttä nuorta riuskaa metsuria maamme metsäkämpiltä pääsee vähän temmeltämään.
Mutta muita juopuneita tapahtumapaikalla ei ollut näkynyt kuin radioselostaja Pekka Tiilikainen. Pekkakaan ei ollut mikään vesipoika. Hänen elämänkerrassaankin kerrotaan, että radion talouspäällikkö oli Chamoniin olympialaisten jälkeen esittänyt hieman kritiikkiä pääselostajaa kohtaan, koska hänen selostuskopistaan oli kisojen jälkeen mukamas löytynyt 32 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä syytteistä – hänen mukaansa pulloja piti olla 33. Asia tarkastettiin ja todettiin Tiilikaisen hallitsevan tilastot, kuten kunnon urheilumiehen pitäkin.
Vierumäen hakkuukisoissa Sikasen Esko sijoittui toiseksi ja isäni oli viides. Voittajan nimeä en muista, mutta epäilen, että hän varmaankin oli kuuluisa Vihtori Kirppu. Mies joka on pääosassa vuonna -43 valmistuneessa työtehoseuran opetuselokuvassa ”Vauhtia metsätöihin”. Tässä raskaasta ja kuluttavasta työstä kertovassa elokuvassa ei mainita mitään burn outista tai muusta työuupumuksesta.
Isäni palkinto oli tuo kuvan esittämä yhdenmiehenjusteeri, jolla ei varmasti tee mitään. Katiska-avantoja sillä pystyy joten kuten sahaamaan. Lienee muuten maailman ainut yhdenmiehenjusteeri, sellaista en nähnyt edes metsämuseo Lustossa, vaikka siellä muuten oli kaiken maailman tilpehööriä.
|
|
|
Lempyy 5.2.1918 |
06.02.2008, 21:51 |
|
Tasan 90 vuotta sitten tapahtui Suonenjoen Lempyyn kylällä kauheuksia, jotka saavat meitä ymmärtämään myöhempiä Balkanin ja Ruandan tapahtumia. Torppari Aapeli Tiitisen johtama punakaartilaisosasto surmasi silloin lempyyläisen suojeluskuntajohtajan maanviljelijä Pekka Sikasen sekä rautalampilaisen kaupanhoitaja Topias Tolsan ja maanviljelijä Kalle Bergin.
Viimeisessä Sisä-Savon Sanomissa on tapauksesta pitkä juttu ja lisätietoa löytyy myös netistä seuraavasta osoitteesta http://www.nyyssonen.info/historia_index.htm#veljessota . Netissä oleva tarina eroaa jonkin verran lehtijutusta.
Tiitinen ammuttiin noin kuukausi myöhemmin Suonenjoen hautausmaalla. Mainittakoon, että surmattu suojeluskuntajohtaja Pekka Sikanen on tietääkseni. Heinolan entisen kaupungininsinöörin isovaari. Kaupungininsinööri on Heinolan kaupunginvaltuustossa Vasemmistoliiton listoilta. Niin muuttuu maailma.
Suomen Sotasurmat tiedostosta olen kopioinut alla olevat Suonenjoelle liittyvät Sisällissodan hengenriistot.
Suonenjoella kirjoilla olleet surmatut: Kuolintapa Haljainen Heikki 1898 24.10.1918 Suonenjoki Suonenjoki Teloitettu Herranen Janne Aataminpoika Työmies 12.7.1893 13.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Herranen Kalle Aataminpoika Työmies 7.4.1889 18.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Herranen Juho Emil Asarianpoika Maatyömies 10.8.1895 20.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Holopainen Aapeli Heikki Torppari 7.7.1893 24.9.1918 Suonenjoki Helsinki Kuollut vankeudessa Jalkanen Emil Heikinpoika Maatyömies 2.1.1898 27.6.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Jalkanen Esa Johannes Työmies 16.3.1893 23.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä KesänenAatu Jalmari Maatyömies 22.3.1894 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Kinnunen Kalle Kustaavanpoika 21.2.1885 16.7.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankileirilläKoivistoinen Esa Taavinpoika 8.9.1896 1.8.1918 Suonenjoki Hausjärvi Kuollut sairauteen vankileirillä Laitinen Emil Justinanpoika Sekatyömies 15.7.1888 9.7.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Luostarinen Lauri Pekanpoika Työmies 12.5.1888 13.8.1918 Suonenjoki Viipuri Kuollut vankileirillä Markkanen Kalle Työmies 12.3.1896 13.7.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Nenonen Pentti Juhonpoika 17.9.1880 24.7.1918 Suonenjoki Viipuri Kuollut nälkään vankileirillä Närhi Kalle Elis Kallenpoika Työmies 14.11.1897 19.7.1918 Suonenjoki Rautalampi Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Paananen Kalle Aukusti Katinpoika 21.4.1878 8.7.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankileirillä Partanen Johannes Juhonpoika Sekatyömies 19.1.1900 24.8.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Tuomittu kuolemaan Raatikainen Juho Pekanp. 3.1.1862 16.9.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankeudessa Sikanen Pekka Maanviljelijä 19.6.1886 5.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Murhattu Sikanen Emil Juhonpoika Työmies 19.12.1891 28.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Leppävirta Mestattu Sikanen Taavetti Juhonpoika Maatyömies 4.1.1884 7.8.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Sikanen Kalle Aukusti Työmies 1880 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Suihkonen Emil Villenpoika Työmies 17.6.1894 22.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu Vainikainen Fredrik Juho Maanviljelijä 30.1.1877 24.3.1918 Suonenjoki Vahingonlaukaus Vesterinen Ville Työmies 1918 Suonenjoki Suonenjoki Mäntyharju Kaatunut
Suonenjoella surmatut:
Berg Kalle Edvard Maanviljelijä 16.10.1893 5.2.1918 Rautalampi Suonenjoki Murhattu Kervinen Pekka Työläinen 1.3.1884 29.7.1918 Pori Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaanSikanen Pekka Maanviljelijä 19.6.1886 5.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Murhattu Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu TolsaTopias Kaupanhoitaja 31.1.1890 5.2.1918 Rautalampi Suonenjoki Kaatunut
|
|
|
Vielä sotasurmista |
07.02.2008, 21:51 |
|
Eilisessä jutussani oli luettelo suonenjokelaisista Sisällissodan sotasurmista. Kaksi nimeä sieltä näyttää puuttuvan eli yksi Korhonen ja yksi Könönen. Esa Korhonen kuoli nälkään Kuopion vankileiriltä vapauduttuaan Pirttiselän pysäkillä ja Könönen menetti henkensä jonkinlaisen vahingonlaukauksen uhrina. Kahden suonenjokelaisen nimen puuttuminen panee miettimään, mitenkä paljon koko valtakunnan mittakaavassa nimiä vielä puuttuu. Todennäköisesti varsinkin surmattujen venäläisten lukumäärä on vielä puutteellinen.
Luettelosta kannattaa huomata suonenjokelainen työmies Kalle Elis Kallen poika Närhi, joka kuoli Kuopion vankileirillä. Hänen täyskaimansa Kalle Elis Närhi, ja vieläpä Kallen poika, joka on sukulaismies, asuu Kärkkäälässä tälläkin hetkellä, mutta ei tietääkseni ole mitään sukua vankileirillä menehtyneelle kaimalleen.
Jos sotasurmaluettelosta tutkii henkilöitä syntymäkunnan perusteella, löytyy sieltä vielä Suonenjoella syntyneen Esa Kiiskisen nimi. Hänen kerrotaan hirttäneen itsensä Kakolan vankilassa vuonna 1919. Henkilökortti, jota en nyt saa tähän kopioitua, ei kerro enempää tapauksesta; ei edes sitä, miten hän osallistui sotatoimiin. Olisi kiinnostava tietää, oliko Esa Kärkkäälän Kiiskisiä, vaikkapa Aaron ja Tuomaksen veli.
Ainakin epäilyäni tukee se, että olen Oiva Korhosen kirjasta lukenut, ettei nimismies suostunut poliittisista syistä myöntämään teurastaja-Aarolle lupaa pienoiskivääriä järeämpään aseeseen. Niinpä Aaro joutui ”sian pesussa” piukauttamaan asiakkaansa pinskalla. Pohjimmiltaan Aaro oli lempeä mies ja teurastamisen sijasta hän aina puhui vain sian pesemisestä.
Tietääkseni Tuomas Kiiskinen, jolla on merkittävä asema pitäjän mansikanviljelyn kehittämisessä, kuului punakaartiin ja pakeni sodan jälkeen Amerikkaan. Sieltä hän palasi rahamiehenä ja osti itselleen Halolanmäeltä talon, jolle annettu nimi ”Petos” ehkä jotenkin kuvaa sitä, ettei kiinteistökauppa ainakaan ostajan mielestä ihan putkeen mennyt. Mutta hyvin Petoksen tilalla mansikka kasvoi.
|
|
|
Yhä sotasurmia |
09.02.2008, 17:11 |
|
Kun Sotasurmatietokannasta ajetaan luettelo niistä uhreista, joiden asuinkunta on ollut Suonenjoki, on tulos alla oleva. Sieltä löytyy myös henkilökortin mukaan vankilassa itsemurhan tehnyt Esa Kiiskinen, jonka sukulaissuhteita ja yhteyksiä Kärkkäälään pohdin viime kerralla. Saattaa olla, että vuonna 1919 vankilassa kuolleet hyvin helposti luokiteltiin itsemurhaajiksi. Tapausta ei ole varmaankaan kovin tarkaan tutkittu.
Suonenjokea asuinkuntaan pitäneet sotasurmatut ovat seuraavat:
Haljainen Heikki 1898 24.10.1918 Suonenjoki Suonenjoki Teloitettu Herranen Janne Aataminpoika Työmies 12.7.1893 13.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirilläHerranen Kalle Aataminpoika Työmies 7.4.1889 18.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Herranen Juho Emil Asarianpoika Maatyömies 10.8.1895 20.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Hänninen Aatu Eemil Työläinen 12.7.1888 1918 Valkeala Suonenjoki Kaatunut Jalkanen Emil Heikinpoika Maatyömies 2.1.1898 27.6.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Jalkanen Esa Johannes Työmies 16.3.1893 23.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Kervinen Pekka Työläinen 1.3.1884 29.7.1918 Pori Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Kesänen Aatu Jalmari Maatyömies 22.3.1894 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirilläKiiskinen Esa Aapelinp. 23.11.1919 Helsinki Suonenjoki Turku Itsemurha Partanen Johannes Juhonpoika Sekatyömies 19.1.1900 24.8.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Tuomittu kuolemaanPuranen Jaakko Jeremiaanpoika Puutyöntekijä 25.6.1886 21.2.1918 Muuruvesi Suonenjoki Leppävirta Ammuttu Sikanen Emil Juhonpoika Työmies 19.12.1891 28.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Leppävirta Mestattu Sikanen Kalle Aukusti Työmies 1880 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Suihkonen Emil Villenpoika Työmies 17.6.1894 22.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu Vesterinen Ville Työmies 1918 Suonenjoki Suonenjoki Mäntyharju Kaatunut
Mietin, että mistä ihmeestä olen saanut päähäni, että suonenjokelaisen mansikanviljelyn tärkeä kehittäjä Tuomas Kiiskinen olisi ollut punakaartissa. Muistelen, että kuulin asiasta suvun suurjuoksija Salamon Könöseltä, joka poikasena oli Tuomaksen renkinä. Hän kertoi, että kapinan aikaan ulkopaikkakuntalaiset suojeluskuntalaiset olisivat tulleet kyselemään pisteaitaa tehneeltä Tuomakselta, että onko erästä Tuomas Kiiskistä näkynyt kylällä. Tuomas oli tarinan mukaan vastannut ihan rehellisesti, ettei hän ole sellaista miestä nähnyt. Ilmapiiri oli siihen aikaan sellainen, että vastaus oli hyvin viisas mansikanviljelyn tulevaisuutta ajatellen. Ilmeisesti tapaus myös kannusti miestä Amerikan matkalle.
Muuten Tuomaksen tyttärestä liikuntatieteen professori Anja Kiiskisestä, kertoo itse entinen Eu:n korkein upseeri Gustav Hägglund muistelmissaan. Anja on hänen kavereitaan ja sehän sopii historiallisista syistä. Jos Tuomas oli punakaartissa, niin kenraalin vaari oli maamme ruotsinkielisen työväenliiton puheenjohtaja satakunta vuotta sitten.
|
|
|
Punikkikenraalit |
09.02.2008, 17:28 |
|
Kuten eilen kerroin oli viipurilainen puuseppä Hägglund työväenliikkeen miehiä. Sekä hänen pojastaan että pojanpojastaan tuli kenraaleita. Nykyisen puolustusvoimain komentaja Kaskealan toinen vaari oli punikki. 100-vuotiaaksi eläneen kenraali Väinö Valveen isä oli Lappeenrannan työväenyhdistyksen rahastonhoitaja. Suojeluskunnan pitkäaikaisen komentajan kenraali Lauri Malmbergin äiti oli tunnettu vasemmistohenkinen kirjailija, jonka taisi jopa paeta Suomesta. Kirjailija Veijo Meri muistaakseni kertoo jossain esseessään, että kuopiolaisen työmiehen poika kenraali Kylmä-Kalle Heiskanen alkoi vanhoilla päivillään käydä jopa jossain työväenyhdistysten tilaisuuksissa.
Matti Lackman paljastaa Jääkäriliikkeen historiaa käsittelevässä kirjassaan, että kun syksyllä 1917 jääkäreiden keskuudessa suoritettiin mielipidetutkimus heidän poliittisesta asennoitumisestaan, ilmeni, että yli puolet ilmoitti olevansa sosialisteja. Asian tietenkin selittää jääkäreiden silloinen surkea elämäntilanne Saksassa ja Venäjän vallankumouksen vaikutus, mutta kyllä tutkimustulos on niin sen verran nolo, ettei kumpikaan Sisällissodan osapuoli ole kehdannut siitä paljoa huudella.
|
|
|
Kohta kaikki rikkaita |
10.02.2008, 16:03 |
|
Suomen merialueelta kalaa pyydetään ihan tehokkaasti, muistaakseni 100 miljoonaa kiloa vuodessa, mutta maassamme on 30.000 neliökilometriä järviä, joista ei pyydetä juuri mitään ja jos lasketaan vuotuistuotoksi 20 kiloa hehtaarilta, voidaan järvistä viedä Kiinaan 60 miljoonaa kiloa kalaa. Tosin eihän meiltä enää löydy pyytäjiä, jos ei ole selkävikaa niin on kala-allergia. Mutta vuokrataan kalastusoikeudet kiinalaisille. Kaukoidästä löytyy ahkeraa väkeä. Eräskin talonpoika lensi Suomeen ja keräsi mustikoita 201 kiloa päivässä.
Saaliin kuljetus Kiinaan ei ole mikään ongelma. Konttialus tuo lenkkitossut sieltä tänne 20 sentillä. Todennäköisesti se palaa nykyään tyhjillään takaisin, mutta tulevaisuudessa kuormana on kalakukkoja. Kalakukko on nerokas säilöntätapa, ehkä se on maailman ensimmäinen säilykepurkki. Toisin kuin luullaan keksintö ei ole savolainen, vaan muinaiset esi-isämme toivat 30-vuotisesta sodasta sotasaaliina Sysmään saarnastuolin ja savoon kalakukkoreseptin. Kalakukko on muuten saksaksi kalakakku, siinä selitys kummalliseen nimeen.
Yllä olevassa sekavassa kuvassa on menossa jokin lohikäärmetanssi. Jotenkin kalakukko ja lohikäärme ovat sukulaiselukoita ja sopivat samalle torille.
|
|
|
Kuopion kallein valtuutettu |
11.02.2008, 19:40 |
|
Ennen sotia Kuopio oli niin pieni kaupunki, että asukkaat tunnettiin lisänimistä. Oli Ruumis-Riekkinen, Pulla-Pitkänen, Kohtelias-Korhonen, Lumppu-Savolainen ja Köyhä-Itkonen. Ja Kupsin kantava voima oli Ahtaanpaekan-Ana Kostiainen, jonka lempinimen alkuperää olen joskus salaa miettinyt. Nykyään lisänimiperinne näyttää häviävän ainakin politiikan ulkopuolelta. Politiikasta ehkä muistetaan vielä Valco-Sorsa, Gradu-Vilen ja Neliveto-Surakka.
Tämän nimiasian muistin, kun aloitin uuden kotikaupunkini historian opiskelemisen lukemalla entisen valtuuston puheenjohtaja Matti Karttusen kaksi omakustannetta nimiltään Kallan vintiltä valtuustotalolle ja Lapinlinnankatu. Lapinlinnankadulta nuo ensimmäiset nimet onkin poimittu. Matti Karttunen väittää, että hänet tunnetaan ennen kaikkea Kuopion kalleinpana valtuutettuna.
Jos edellinen kotikaupunkini Heinola tunnettiin siitä, että siellä oli asukaslukuun suhteutettuna eniten anniskelupaikkoja, niin Kuopio muistetaan maamme johtavana hallikaupunkina. Ja yhden hallin rakentamista, olisikohan se ollut maamme ainut pesäpallohalli (kansainvälinen kilpailu ei tainnut sitä vaatia), urheilumies Karttunen vastusti. Ja kallishan se oli. Aluksi sen arvioitiin maksavan huikeat 10 miljoonaa ja Karttunen valitti asiasta. Hanketta saatiinkin lykättyä niin pitkään, että lopulta laitos maksoi 100 miljoonaa. Niinpä mies uskoo olevansa kaupungin kallein valtuutettu.
Karttusen luotettavat poliittiset muistelmat ovat kiitettävän tasapuoliset, sillä mies haukkuu tasapuolisesti kaikki kaupungin johtavat virkamiehet. On se muuten kumma, miten vahvat ja hyvät kunnallispoliitikot epäonnistuvat herravalinnoissa. Ehkä toiseksi eniten arvostellaan kirjoissa kanslianeuvos Heikki Viitalaa ja eniten kaupunginjohtaja Kari Häkämiestä. Tosin Häkämiehestäkin löytyy yksi myönteinen asia.
Nimittäin kun kaupungin vahvamies Heikki Viitala Häkämiehen johtajakauden alkupäivinä saapastelee kutsumatta uuden johtajan huoneeseen mukanaan ehdotus muutaman ystävyyskaupunkimatkan järjestämiseksi, palauttaa tuore esimies kanslianeuvoksen ojennukseen. ”Mikä, mikä mies te olette. Millä oikeudella te tulette huoneeseeni ilman että minä olen teitä kutsunut. Ulos, ulos ja heti. Tänne tullaan vasta kun minä pyydän,” väittää Matti Karttunen Kari Häkämiehen huutaneen.
|
|
|
Kuopion pommitukset |
12.02.2008, 17:36 |
|
Mutta kyllä Kuopiokin sai osansa. Talvisodassa kaupunkia pommitettiin ankarasti ja 3.2.1940 pommituksissa sai surmansa 37 ihmistä. Näistä varmaankin suurin osa kuoli täysosumasta, joka tuli Snelmannin puiston sirpalesuojaan. Olen kaupungin historian tutkimuksessa vielä sen verran alussa, että uhrien tarkkaa lukumäärää en ole saanut selville, mutta saattaa olla, että tapaus oli Talvisodan tuhoisin siviileihin kohdistunut pommi-isku. Mainittakoon, että päivää ennen väestösuojan tuhoamista viholliskoneet osoittivat hämmästyttävä tarkkuutta ja pudottivat parikymmentä pommia pieneen Valkeisen lampeen; senkin teon motiivi on selvittämättä.
Jatkosodassa Kuopio säästyi aika hyvin. Ainut pommitus tapahtui heti sodan alkupäivinä ja sen seurauksena Hallmanin Sampo-rullatehdas paloi. Kerrotaan, että kauppaneuvos Lauri Hallman, jolla oli poliittisia suhteita Englannin johtoon, lähetti suoraan Churchillille sähkeen: ”Kuopijota ei sua ennee pommittoo, Hallman:” Ja se sähke tehosi, Kuopiota ei enää pommitettu.
Ylhäällä on kuva Tuomiokirkon vieressä olevasta lyhtypylvästä, joka muistuttaa ylöspäin tähyävää ohikulkijaa Talvisodan tapahtumista, sirpale on melkein katkaissut tolpan. Liekö saman pommin sirpale, joka tappoi vestösuojallisen ihmisiä.
|
|
|
Ne jyrää meitin |
13.02.2008, 21:59 |
|
Olipa hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli. Pielaveden Sampo taisteli, mutta hävisi Venäjän mestarille Jekaterburgille 3-2. Voitto oli lähellä, mutta kotimaiset rajamiehet ratkaisivat. He eivät vetäneet yhtään kotiinpäin ja se on hyvä se. Jossain joustavampien tuomareiden maassa pelistä ei olisi tullut edes tiukka. Protestanttinen tuomari tietää alitajuisesti joutuvansa helvettiin, jos tuomitsee väärin, mutta katolinen selviää kymmenellä Ave Marialla tai sadalla ristinmerkillä.
Jos vastassa olisi ollut samantasoinen ruotsalainen joukkue, olisi Sampo pelannut hullunkiilto silmissä ja voittanut. Nyt oli venäläinen vastassa ja kyllähän se tiedettiin, ettei niile mitään voi, ne jyrää meitin. Ruotsalainen joukkue taas yleensä voittaa samantasoisen venäläisen, koska ruotsalainen ei menetä malttiaan, koska tietää, että Svea-mamma kyllä huolehtii pojistaan, kävi miten tahansa. Asian on muuten aivotutkija Markku T. Hyyppä tutkimuksilla osoittanut. Ruotsalaisilla on suomalaisia ja varmasti myös venäläisiä parempi itsetunto, koska lapsia ei hakata.
Tuo Jekaterburg on lentopallon lisäksi tunnettu siitä, että viimeinen tsaarimme Nikolai II perheineen murhattiin siellä. Murhatyö onnistui, kun juopunut porukka oli aikansa sählännyt, mutta ruumiiden tuhoaminen sitten niin sanotusti ryssittiin lukuisista yrityksistä huolimatta ja niinpä keisarilliset luut taidettiin joku vuosi sitten siirtää Jekaterinburgista Pietariin. Muuten edellisen murhatun tsaarin eli Aleksanteri II:n murhahetkellä päässä ollut koppalakki ja käsissä olleet hansikkaat ovat jostain merkillisestä syystä päätyneet tänne Kuopion ortodoksimuseoon, joten sainpas tämän tsaariasian kytkettyä tänne Savoon. Niin ja tietenkin muistettakoon, että Romanovien kantaäiti eli Pietari Suuren vaimo taisi olla Kuopion Kauhasia todelliselta taustaltaan. Niin ainakin Savon Sanomissa luki.
|
|
|
Maineen palautus |
15.02.2008, 19:36 |
|
Ja lisää lentopalloilua. Tänään Pielaveden Sammon vieraana oli Mutalan Riento Joensuusta. Tunnelma oli korkealla, vaikka peli oli läpihuutojuttu. Tasoero oli huima. Pielaveden rytmiryhmä vaaransi kuuloni. Yhtään ivahuutoa ei päästetty. Ihan toista kuin jääkiekko-otteluissa, joissa ihmiset saavat vapaasti luopua sivistyksen pintakiillosta.
Joensuun kantava voima oli libero Tuomas Korhonen, joka ymmärtääkseni on taustaltaan Kärkkäälän Korhosia. Ja mikäli oikein muistan, toinen vaari on suonenjokelainen hammaslääkäri Lauri Merikoski, joka joskus ennen soti käänsi lentopallopelin säännöt suomeksi, joten häntä voidaan pitää maamme lentopalloilun luojana. Järjestöelämässäkin Merikosket kunnostautuivat. Isä oli Reservin Upseeriliiton kantavia voimia ja poika Heikki Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kantavia voimia. Taisi istua Kuopion kaupunginvaltuustossakin monta kautta.
Tuomas oli ohjelmalehtisen mukaan 178 cm eli suomalaisen miehen keskimittaa, mutta näytti kentällä vähää vaille kääpiöltä. Pielaveden joukkueen keskipituus on 194 cm ja sekin on liian vähän, koska eilen Kuopiohallilla niukasti voittanut Jekateburgin porukka oli keskimäärin kaksimetristä.
Siitä Jekateburgista ja siellä tapahtuneesta tsaari Nikolai I murhasta vielä sen verran, että olen tuossa lueskellut jääkäriliikkeen historiaa. Nykymittapuun mukaan liike luokiteltaisiin terroristijärjestöksi. I Maailmansodan aikaan liikkeen jäseniä vangittiin ja muisteloissaan kiinnijääneet valittavat kovaa kohtelua. Jollakulla kuulustelijalla oli kummallisen pistävä katse, joku oli ivallinen ja muudankin ohrana poltti epämiellyttävästi tupakkaa kuulustelujen aikana. Esimerkiksi nykyisen demokratian ja ihmisoikeuksien päävartijan tiedustelupalvelun harrastamaa hukuttamismenetelmää ei oltu silloin vielä keksittykään.
Joutuihan tosin joku jääkärivärväri Vihtori Kosola muistelmiensa mukaan virumaan pitkään Spalernajan vankilassa, mutta kun bolsheviikit vapauttivat hänet ja muut suomalaiset, keräsivät entiset vangit kiitollisuuden osoituksena kolehdin vartijoilleen, jotteivat he joutuneet puille paljaille menetettyään työpaikkansa.
Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien poliittiseen kantaan katsomatta pilkkaamat tsaarit ansaitsisivat maineen palautuksen. Lieneekö tällä kansalla koskaan ollut yhtä sivistyneitä ja humaaneja hallitsijoita.
|
|
|
Romatiikkaa |
15.02.2008, 19:46 |
|
Tosin minulla on jo kaksi kairaa. Hirveän kallis Heinolassa tehty maailman paras laite, joka on täysin soveltumaton retkeilykairaksi, koska sitä on hyvin vaikea raahata selässä. Kerrankin se takertui puunkylkeen ja tempaisi minut sukset jalassa selälleni hankeen niin, että kampi vääntyi pysyvästi, vaikkakin henkilövahingoilta vältyttiin ihmeen kaupalla. Mutta hyvin se puree jäähän vieläkin.
Sitten minulla on 20 vuotta vanha neuvostokaira, joita jaettiin jostakin kansanmarketista suurin piirtein ilmaiseksi ohikulkijoille, taisi maksaa 39 markkaa eli 6,5 €. Ja yllätys yllätys, se on ihan hyvä vehje. Oivallisen laitteen onnistui neuvostoteollisuus kehittämään aikana, jolloin neuvostokansa kulki pystypäisinä ja ylväsryhtisinä kohti kansantalouden uusia saavutuksia. Terät ovat hirveän kovaa terästä, ne ovat vaihdettavissa, ja varaterät seurasivat paketissa hyvin rasvattuina Pravdaan käärittyinä kummallisesti haisten.
Nyt poran muovihantaakit ovat alkaneet murentua. Metallurgian taso oli hyvässä itäisessä naapurissamme ihan korkealla tasolla, mutta kemian teollisuus ei niinkään. Olisi kannattanut tehdä hantaakit visakoivusta. No, uudella hankinnallani turvasin tämän potatyypin varaosahuollon loppuiäkseni.
Muuten kotimaisen kairateollisuuden pitäisi kehittää kunnollinen retkeilykaira. Se voisi olla vaikka pelkkä 50-luvun lapiokaira, jossa olisi kevytmetallinen ja teleskooppinen varsi. Sen saisi mahtumaan vaikka reppuun. Sen ei tarvitsisi olla tehokas, mutta kevyt ja herkästi veivattava se voisi olla. Ja pituutta pitäisi olla 1,5 metriä Lapin tunturijärviä varten, ellei sitten kasvihuoneilmiö äidy niin, että lyhempikin riittää.
Nyt ostamani
|
|
|
Sopuilua |
16.02.2008, 20:23 |
|
Kuopion jäähalli oli täynnä eli 4911 katsojaa. Varmaan näin kuntavaalivuonna joku ottaa esille suuremman hallin rakentamisen. Vastustan ja ihmettelen, miksi jääkiekkoa pidetään yhteiskunnallisesti arvokkaana toimintana. Jos suomen kielessä ei oli vittu- ja nuija-sanoja, olisi 5000 ihmistä ollut hyvin hiljaa. Luulen, että jos kansakouluaikanani joku olisi paljastunut nykyisenlaisen jääkiekko-ottelun katsojaksi, niin arestia olisi tullut tosi monta tuntia.
Kentällä pelattiin sopuisasti. Kalpa laukoi enemmän, mutta kun HIFK sai pelivälineen maalille päin, niin sinne se näytti livahtavan. Mutta sopuilusta ei varmaankaan ollut kysymys. Kalpa on vain myynyt parhaat pelaajansa pois, koska otteluilla ei ole sille merkitystä.
Mutta kyllä täällä sopiakin osataan. Eilen joko poliisi-tv:ssä tai urheiluruudussa, nykyään niitä on vaikea erottaa toisistaan, valmentaja Heliskoski kertoi, että 80-luvulla HJK:n pukukoppiin ilmestyi työläisjalkapalloseura Kuopion Elon edustaja, joka kertoi haluavansa sopia tulevan ottelun. Kun Heliskoski sanoi, että sehän on jo sovittu ensi sunnuntaiksi klo 18.30, niin Elon mies paljasti, että niin, niin, peliaika on kyllä sovittu, mutta nyt hän haluaisikin sopia lopputuloksen. Nyt sitten on vuorostaan Kupsin mies pääepäiltynä veikkaushuijauksessa, jossa on kysymys tosi isoista rahoista.
Ja kun kansallispelimme pesäpallon vedonlyöntiskandaali paljastui, niin kyllä ensimmäiset seurat, jotka asian reilusti tunnustivat, olivat Siilinjärven Pesis ja Juvan Urheilijat. Ne myönsivät heti ja ne pudotettiin sarjasta, muut joukkueet eivät tunnustaneet ihan heti ja saivat jatkaa aiemmalla sarjatasolla.
Muuten urheiluhistorian mukaan 60-luvulla oli Varkaudessa suuri kansallinen painitapahtuma. Ottelijat ratkaisivat edellisenä iltana korttipelillä palkintosijat ja ottelut olivat sitten hyvin värikkäitä, yllätyksellisiä ja tapahtumarikkaita. Kuulema vieläkin alan harrastajat muistelevat, kuinka silloin siinä turnauksessa miestä todella heitettiin eikä se ollut sellaista nyhjäämistä kuin nykyään.
|
|
|
Häirintää |
17.02.2008, 17:44 |
|
Härinnästä epäilty kansanedustaja Esa Lahtela tässä männäviikolla vakuutti telkkarissa silmät ymmyrkäisinä, ettei hän ole koskaan elämässään kertonut hävytöntä juttua, koska se on vastoin miehen uskonnollista vakaumusta. Tätä lausuntoa ei ole siis syytä epäillä. Luulen, että paperitehtaan yövuoroissa hän on ainakin joutunut joskus sellaisen kuulemaan.
Toimittaja Umaya Abu Hannah, jonka aviomiehistä ainakin yksi on Suonenjoen Hännisiä, taas antoi kirjassaan ymmärtää, että lappilainen perusjätkä E-J Tennilä olisi tullut ja puristanut isoilla lapin jätkän kourillaan häntä tisseistä. Tennilä ei ole vakuuttanut telkkarissa silmät ymmyrkäisinä, ettei ole koskaan ketään tisseistä puristanut, joten mies vaikuttaa rehelliseltä ihmiseltä.
Kun on lueskellut Kalle Päätalon tuotantoa, tuntuu siltä, ettei ennen rakennuksilla muuta tehtykään, kuin kerrottiin kaksimielisiä juttuja ja laulettiin hävyttömiä lauluja. Nyt ei enää sellaista liiemmälti tapahdu muualla kuin eduskunnassa ja se on varmasti hyvä se. Niinpä esimerkiksi Heinolan kaupungin teknisessä virastossakin rakentajat lueskelevat joutohetkinään toisilleen runoja Saima Harmajan ”Kootut runot”-teoksesta, jonka sinne muinoin ostin kirpputorilta kahdella eurolla.
Rakentamispäällikkö Antti Kailoja on mm. lausunut alla olevan Saima Harmajan Onni-nimisen runon projektipäällikkö Tuomo Vesikolle tämän täyttäessä 50 vuotta. Aikoihin on eletty. Insinöörienkin karun kuoren alla piilee herkkä, jopa eteerinen ihminen.
O n n i Ei ihmistä ketään missään. Ei ihmistä ketään missään. Ei ihmistä ketään missään.
|
|
|
Surullinen tapaus |
18.02.2008, 19:53 |
|
Elokuussa 1991 yritettiin silloisessa Neuvostoliitossa vallankaappausta, jolla yritettiin pysäyttää Gorbatsovin aloittamat uudistukset. Pahat kielet väittävät, että Gorbatsovin syrjäyttämiseen tähtäävä kaappaus oli Gorbatsovin itsensä junailema.
Kaappajien korkein sotilasjohtaja yleisesikunnan päällikkö marsalkka Sergei Ahromejev hirttäytyi todettuaan asian menneen mönkään. Teon teki erityisen kaameaksi se, että itsemurha onnistui vasta kolmannella yrityksellä ja että marsalkka kirjoitti uuden itsemurhakirjeen jokaisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Tämän ja paljon muuta paljastaa suurlähettiläs Ilkka Pastinen mainiossa kirjassaan Uusi maailmanjärjestys. Kannattaa lukea.
Seuraavaa yksityiskohtaa Pastinen ei kerro, mutta lehdestä sen luin elokuun kaappauksen jälkee. Marsalkka Ahromejev haudattiin komeassa uniformussaan sotilaallisin menoin, mutta niin pitkälle oli markkinatalous jo Venäjällä ehtinyt, että touhukkaat pienyrittäjät kaivoivat marsalkan ruumiin ylös, varastivat komean uniformun ja myivät sen hyvällä voitolla kansan tarpeisiin.
|
|
|
Hiihtävä kenraali |
20.02.2008, 21:31 |
|
Eilen kerroin neuvostomarsalkka Ahromejevin kovasta kohtalosta. Kova kohtalo oli myös Suomen puolustusvoimain komentaja Kenraali Yrjö Keinosella iloisella 60-luvulla. Ainakin prikaatin kenraali Pentti Airion tutkimuksista voi näin päätellä. Ensin hän teki Keinosesta väitöskirjan ja sen jälkeen suurelle yleisölle tarkoitetun elämänkerran ”Yrjö Keinonen – puolustusvoimain komentaja”.
Keinosessa oli paljon samaa kuin esimiehessään presidentti Kekkosessa. Molemmat olivat sekä fyysisesti ja psyykkisesti ylivertaisia eivätkä he edes yrittäneet salata asiaa – pikemminkin päinvastoin. Se piirre ei lisää suosiota työyhteisössä – pikemminkin päinvastoin. Kaikessa näyttämisen tarpeessaan ja kilpailunhalussaan molemmat olivat suorastaan tahattoman koomisia hahmoja ja harmi, ettei Airion kirjassa viljellä huumoria, vaikka edellytyksiä siihen olisi.
Keinonen oli esimerkiksi täysin hiihtohullu, joka on tavallaan hellyttävä asia. Hän harrasti tätä urheilumuotoa jopa siinä määrin, että joutui komentajanakin ollessaan käyttämään siihen ilmeisesti myös vapaa-aikaansa kuten pankinjohtaja Holkeri myöhemmin. Airion mukaan jopa joululomia jouduttiin perumaan Tikkakoskella, kun komentajan määräysten mukainen harjoitusrata oli sinne tehtävä. Eikä muilla sitten pitänyt olla ladulle asiaa, mutta aina ei käy kuin haaveillaan. Tämän paljastaa Veikko Vesterinen muistelmissaan.
Latu saatiinkin määräajassa valmiiksi ja komentaja käynnisti valmentautumisensa puolustusvoimain mestaruuskilpailuihin. Oli kova pakkaspäivä. Harjoituslenkillään viilettävä Keinonen oli suojannut kasvonsa laastareilla, hikeä oli jäätynyt pitkin naamaa, pipo oli syvällä korvilla, joita mustat korvalaput suojasivat. 6-7 -vuotias tyttönen hiihteli tätä otusta vastaan, joka ilmoitti tiukan sotilaalliseen sävyyn tällä ladulla hiihtämisen olevan kielettyä. Tyttö vastasi napakasti, vaikka vähän pelästyneenä ladun olevan varuskunnan yhteisen. Tällöin puolustusvoimien komentaja kenraaliluutnantti Keinonen korotti ääntään. ”Tämä on minun latuni, paina se mieleesi!” Se oli liikaa tytölle, joka pillahti itkuun.
|
|
|
Salakuuntelua |
21.02.2008, 21:00 |
|
Tuossa kommenttipalstalla muudan Jukka kertoi yhdestä menetelmästä, jolla kenraali Keinonen varmisti hiihtomenestystään; hän siis järjesteli hyviksi hiihtäjiksi tiedettyjen alaistensa työtehtäviä itselleen sopivaan suuntaan. Airion kirjassa kerrotaan myös, että eräissä puolustusvoimain mestaruuskisoissa epäonnistui komentajan suksienvoitelu perusteellisesti ja hetken hiihdettyään hän kääntyi takaisin lähtöpaikalle, voiteli hiihtimensä uudelleen ja vaati itselleen uuden starttivuoron, jota kukaan ei häneltä rohjennut evätä.
On tietenkin niin, että tällaisella käytöksellä varmistetaan se, että alaiset alkavat pohtia esimiehen mentaalihygienian tilaa. Komentajan humeettikopan sassarointia epäili myös professori Puntila. Hän nimittäin julkaistussa päiväkirjassaan kertoo, kuinka hän meni kerran tapaamaan Keinosta pääesikunnassa sijainneeseen komentajan työhuoneeseen. Isäntä talutti arvon professorin heti kättelystä vessaan ja laski kraanan lorisemaan. Siellä hän rohkeni kertoa, että häntä salakuunnellaan eikä muualla kuin vessassa voi rauhassa jutella.
Kuullostaa hullulta, mutta sekä Airion että Keinosen tyttären kirjoissa vihjaistaan Keinosen salakuunteluun, joka muuten siihen aikaan oli maassamme yksiselitteisesti kiellettyä. Muistelen kuitenkin, että joku vuosi sitten olisi eräs maakuntalehti kysynyt tästä salakuunteluasiasta joko silloiselta puolustusministeriltä, Supon päälliköltä tai Pääesikunnan tiedusteluosaston päälliköltä ja tämä olisi vastannut jotakin sen kaltaista, että totta kai sitä miestä salakuunneltiin. Ehkäpä tällaisen asian tunnustamista pidettiin korkean iän aiheuttamana dementiana ja asiasta ei puhuttu enempää julkisessa sanassa.
|
|
|
Sankareita |
21.02.2008, 21:07 |
|
Edellisessä jutussa käsitelty kenraali Keinonen nimitettiin Jatkosodassa Mannerheimristinritariksi. Kirjassaan Kärkijoukkueena Syvärille Keinonen kertoo tapauksesta, jossa kunnostautui erityisesti.
Hyökkäysvaiheen aikana hän sattui havaitsemaan, miten kokonainen komppania vihollisia marssi huolettomasti tiellä. Pahaksi onnekseen venäläisiltä oli unohtunut pari konekivääriä tienpenkalle. Muistelmiensa mukaan Keinonen tässäkin tilanteessa osoitti hänelle niin tyypillistä ripeyttä, oma-aloitteisuutta ja urhoollisuutta. ”…hyppäsin toisen konekiväärin taakse. Ei ollut aikaa kysellä, kuka osaisi tällaista asetta käyttää. Vihollisosasto kaatui viimeiseen mieheen.” Mainittakoon, että puna-armeijan jalkaväikomppaniaan kuului noin 150 miestä. Ilmeisesti oli kysymys pelkästään sattumasta, ettei Yrjö Keinonen voittanut yksin koko Toista maailmansotaa.
Muutama vuosi sitten julkaisi Keinosen sota-aikainen lähetti omat muistelmansa. En muista lähetin nimeä, enkä kirjan nimeä, mutta sen muistan, että kansikuvassa seisoi silloinen luutnantti Keinonen lähettinsä rinnalla. Keinonenkaan ei ollut mikään iso mies, mutta vaikutti kuitenkin jättiläiseltä harvinaisen pienikokoisen lähettinsä vieressä. Oikeastaan miehestä näkyvät kuvassa pelkästään saappaat, kypärä ja konepistooli. Teoksen mukaan muistelman kirjoittajan lapset halusivat tietää, oliko isä surmannut sodassa ihmisiä. Isä ei ollut surmannut ihmisiä, mutta myönsi tuhonneensa konepistoolillaan useita satoja vihollisia. Melkoinen kaksikko oli Keinonen ja hänen lähettinsä.
|
|
|
Kummitus |
22.02.2008, 22:36 |
|
Blogini oikeassa reunassa on pääotsikko ”Koivukylä”. Tämä juttu liittyy tuohon Vantaan monumentaaliseen lähiöön, jossa vietin vihreimmän nuoruuteni harmaimmat vuodet. Samassa Rasinkatu 20:n opiskelija-asuntolassa asui myös toimitusjohtaja ja tuleva suurliikemies Hannu Paloviita. Hänkin kävi potkimassa potkupalloa.
Sitä en tiennytkään, että hän harrasti myös kirjallisuutta. Hän perusti kuuluisan Like-kustantamon, joka on osa maamme kulttuurihistoriaa. Se kasvoi, varttui ja vaurastui ja lopulta Paloviita myi sen käsittääkseni suurella rahalla Otavalle. Sittemmin hän perusti Rosebud-nimisen kirjakaupan Helsinkiin ja sen postimyynnistä tilasin tuon kulutushyödykkeen, joka saa minut tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi. Tosin en suosittele silkkimakuupussia arktisiin oloihin, mutta uskon, että se suojaa ihmistä lyhytnoukkaisilta hyttysiltä trooppisissa oloissa.
Muuten Like-yhtiö herätti huomioni silloin, kun se täytti 10 vuotta. Sen kunniaksi kustannusyhtiö järjesti kuulantyöntökilpailut Kaisaniemen kentällä. Tuloksista en tiedä, mutta uskon, että joku urheilutietäjä ne minulle kertoo. Tästä muistankin, että kun 1938 tulevien vuoden -40 Helsingin olympialaisten kunniaksi järjestettiin stadionilla kultturiväen yleisurheilukilpailut, voitti moukarinheiton Jean Sibelius, kuulantyönnön Tauno Palo 100 metrin juoksun Unto Salminen ja seiväshypyn Aku Korhonen.
|
|
|
Tukanliippuun vaikeudesta |
23.02.2008, 20:48 |
|
Vasta kymmenes parturi tärppäsi. Suomi on palveluiden kehitysmaa. Valitin asiaa rouvalle, joka piti parturia Kuopion Minna Canthinkadulla. Ovessa luki pelkistetysti ”parturi”, nimeä sillä ei ollut, tuli mieleen Kaurismäen elokuvat. Kerroin myös rouvalle, että ennen kaupungissa toimi kuuluisa Kuontalo-niminen parturiliike, joka kuluttajaviraston laajan hintavertailun mukaan oli ylivoimaisesti Suomen halvin. Tukanliippuutus siellä maksoi vain 28 markkaa, kun maamme toiseksi halvinkin kyni 50 markkaa.
Rouva kertoi, että hänestä Kuontalonkin hinta oli ylimitoitettu. Kun sitten olin maksamassa ja kysyin rouvalta tämän hyvän palvelun hintaa, hän sanoi ”kaheksan eoroo”. Muualla sama asia maksaa lauantasin noin 20 euroa. En valittanut palvelun kalleutta, olin löytänyt Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden halvimman tämän alan liikkeen. Luulen, että parturin puolelta hinta oli huumorileikkiä.
Kuopio on kauppakaupunki. Kun eräs Pärkinen oli kysellyt yhtä Räsäsen uistinmallia koko Suomesta eikä ollut löytänyt, menin pyynnöstä ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen kotkaapunnin kalstusliikkeeseen ja kysyin asiaani, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä. ”Ei ou, mutta myö tilataan, kae ne aehiot on jossain tehtaalla jälellä, myö soetellaan”. Ja pari viikkoa siinä menikin, kun uistimet olivat valmiina. Ostin niitä kolme kpl, koska palvelu oli niin hyvää.
Ja kerran oli Kuopion liikenteen linja-autossa ja kysyin kuskilta, että onkos Kauppakadulla pyskkiä, niin vastaus tuli, kuin apteekin hyllyltä: ”eihän siinä ou, mutta myö tehhään siihen semmonen”.
|
|
|
Naisia pahoinpideltiin |
25.02.2008, 19:09 |
|
Turnauksen paras oli varmaankin Olavi Hagert, jota ottelun jälkeen tuli entinen suurmestari onnittelemaan. Kertoi olleensa todellinen suurlahjakkuus, mutta viina ja vankila veivät sitten miehen. Vanha lupaus antoi tärkeän ohjeen tulevalle mestarille: ”Elä sinä poeka ala koskaan ottamaan”. Se oli parasta raittiuskasvatusta.
Muuten aikoihin on eletty. Perinteisen työläisurheiluseura Kuopion Riennon parhaaksi urheilijksi valittiin 48 kiloinen naislääkäri, joka on nyrkkeilyn Suomen mestari. Niin muuttuu maailma. Ennen naiset olivat hoivaajia ja elämän suojelijoita, mutta kuvassa taitaa naispuolinen erotuomari pyyhkiä verta jonkun akateemikon nenästä.
Muistanpa, että syksyllä 1964 Kärkkäälän kansakoulun alaluokkalaiset seurasivat innokkaasti yrmeäilmeisen Sonny Listonin ja törkeän leuhkan Cassius Clayn ammattinyrkkeilyn raskaansarjan mestaruusottelua. Toivoimme hartaasti, että rehti linnakundi Liston olisi suurella nyrkillään tukkinut Clayn ison turvan – toisin kävi.
|
|
|
Kärkkäälän akkoja koulunmäellä |
25.02.2008, 19:05 |
|
Naisasiassa pysytään tänäänkin. Tosin nämä naiset eivät harrastaneet nyrkkeilyä, kuten eilen esitellyt heikomman sukupuolen edustajat eivätkä olleet edes kuulleet nykynaisten kovasti harrastamasta potkunyrkkeilystä. Tämä kuva esittää Kärkkäälän naisia äitienpäiväjuhlilla kansakoulun pihalla joskus 1920-luvulla. Silloin ei äideillä ollut tuulipukuja, lenkkareita tai edes minihameita. Tupakka ei röyhyä kenenkään suupielessä. Kukaan ei tee aasinkorvia edessä olijalle eikä ketään edes hymyilytä. Kovin ovat vakavamielisiä äitejä nykysiin verrattuina.
Eikä ihme olekaan, ettei naurata. Elämä ei silloin liikoja hymyillyt. Eräskin kylän äideistä kävi pula-aikana pyytämässä kunnasta jauhoja, mutta kun ei niitä saanut, hukuttautui yhteen paluumatkan varrella olleeseen lampeen. Sen sijaan yksi pieneläjäperhe oli saanut kunnasta jauhoja. Kunnan köyhäinhoidon edustaja sattui kuitenkin joulun jälkeen yllättämään mökinväen riisipuuron syönnistä ja tuomitsi moisen yhteisten varojen haaskauksen. Silloin perheepää oli saanut tarpeekseen ja ryntäsi köyden kanssa metsään lopettaakseen kituuttamisensa. Muu väki oli kuitenkin onnistunut estämään trgedian.
Huomatkaapa koulun verannan rikottu lasi. Kenenkähän kolttosia tuokin. Nyt kun koulua remontteerataan, kannattaisi tarkistaa, löytyykö eteisen tapettien alta jälkiä ampumatapauksesta, jossa Rietu Vainikainen sai surmansa 24.3.1918. Olen kuullut, että hirsissä pitäisi olla vielä luotien tai haulien iskemät.
|
|
|
A-ykkösiä |
27.02.2008, 07:59 |
|
Kuva on Pöngän Veikon kokoelmista. Veikolla on paljon mielenkiintoisia kuvia Kärkkäälän historiasta, mm. maailman ainut otos Petäisen salmen ensimmäisestä sillasta. Joskus pitäisi ottaa miehen kokoelmista kopiot alan liikkeessä. Huonolla kamerallani ei tosi vanhoista kuvista saa kunnollisia jäljennöksiä.
Veikko muuten vahvisti tietoni siitä, että Kärkkäälän miehet toivat sotasaaliina Talvisodasta kaksi puoliautomaattikivääriä. Olen antanut itselleni kerrottavan, että ne olivat hyviä hirven salakaadossa, koska niillä kerkisi. Toisen Kiiskin Aaro väitti päätyneen Petäisen pohjaan – uskoisikohan? Toisen pyssyn nykyisestä sijainnista on teorioita.
Muistan, että poikasena leikeissä näin sodasta tuodun pistoolin. Tosin taskuasekannan määrä säilyi kylällä vakiona, koska yksi pistooli myös katosi sodan seurauksena. Sen kätki eräs lomalainen lähtiessään torjumaan suurhyökkäystä. Mies ei siltä reissulta hengissä palannut, mutta kätkettyä asetta ei ole tiettävästi etsinnöistä huolimatta löydetty.
|
|
|
Helleenistä kirkkautta |
27.02.2008, 19:46 |
|
Lumipyryn kunniaksi tämä Kärkkäälän perheviestistä napattu kuva, jolla tuntematon lähettäjä minua ilahdutti. Ilmassa on suuren urheilujuhlan, ellei peräti helleenisen kirkkauden tuntua, jota radioselostaja Martti Jukola-vainaa joskus väitti suurissa urheilujuhlissa esiintyvän. Kuvasta tunnistan Armi Martikaisen, Ulla Korhosen, Päivi Kauppisen, Alvar Kauppisen ja Paavo Kolehmaisen.
Kuva on luultavasti 80-luvun puolivälin paikkeilta, koska Mäkelän Paavo on vielä elossa. Paavokin meni melko nuorena, kuten sovan käynneille miehille tahtoi käydä. Nuorena miehenä hän haavoittui Viipurin edustalla Murokalliolla, joka oli Suonenjoen miehille paha paikka. Paavo kertoi, että sinne kalliolle hän oli jäädäkin, mutta pääsi viimetipassa Kauppisen Sulon auttamana panssarivaunun kannella omien joukkoon. Harmi, ettei tämä innokas urheilumies ehtinyt näkemään sitä, kuinka tyttärenpoikansa Kalle on yksi maamme lupaavimmista kuulantyöntäjistä. Aikoinaan Paavo oli Kärkkäälän kyläpäällikkö ja taisi istua joskus kaupunginhallituksessakin.
Muistan, kuinka pikkupoikana tultiin Korholan Pentin taksilla Turusen Tahvon 60-vuotispäiviltä ja Hepolammen kohdalla Paavo kertoi lammessa olevan niin isoja haukia, etteivät ne mahdu siinä kääntymään. Jo kuusivuotiaana epäilin väitteen totuudellisuutta, mutta tänä talvena vielä tarkistan asian.
|
|
|
Heinolassa sattuu ja tapahtuu |
28.02.2008, 16:40 |
|
Valtakunnan ykkösuutinen on tänään se, että Heinolassa on taas ammuttu. Tosin mitään ei onneksi sattunut. Eikä tapaus herättänyt huomiota niinkään Heinolan vuoksi, vaan koska tapahtumapaikka oli Stora-Enso. Kemijärven massaliikkeen vaikutus tuntuu toimittajien alitajunnassa.
Tosin kyllä entisessä kotikaupungissani osataan tarvittaessa ampua tarkastikin. Siellä ei käynyt aika pitkäksi. Harva ei ollut se kerta, jolloin heräsin paukkeeseen ja ajattelin, että siellä taas miestä kylymennöö. Muistelen, että kaksi tuttuani oikeasti murhattiin. Tosin toinen ruumis puuttuu, mutta Poliisi-TV:ssä seisoi komissaari kaupungin kaatopaikalla ja vakuutti, että kyllähän se varmasti täällä on, jos vain löydettäisiin.
Muistan sieltä päin viisi sellaista tapausta – toisaalta pitkään suomalaista perhe-elämää seuranneena ihmettelen, etteikö sen enempää. Tapauksista kolme on sattunut Heinolassa, yksi Joutsassa ja kuuluisin Mäntyharjulla. Siitä Korkein oikeus äänin päätti äänin 3-2, että kysymys on murhasta. Jos äänet olisivat olleet toisin päin, olisi maassa ollut yksi upporikas leski enemmän ja yksi elinkautisvanki vähemmän.
Viimeisin myrkytystapaus oli Hesarissa otsikoitu, että ”Nuorimies myrkytti aviomiehensä”. Jo otsikosta tiesin, missä kaupungissa moinen voi tapahtua. Sen sijaan kun näin maan valtalehdessä otsikon, että ”Nainen juuttui takapuolesta kallioleikkukseen” arvasin, että Kuopion uutisia. Paikallisten naisten ruumiinrakenne edesauttaa moista. Savolaiskaunottaret ovat rintavia, reiteviä ja perseviä ja se on hyvä se.
|
|
|
Tuomien kukkiessa |
03.03.2008, 18:25 |
|
Heinolan levottomuuksista vielä sen verran, että tunsin jollakin tavalla sikäläisen alamaailman kingin. Tai ainakin olen häntä sellaisena pitänyt sen jälkeen, kun hänet ammuttiin keskellä kirkasta päivää keskellä kaupunkia. Ampujan mukaan syynä oli kuulema se, että mies väitti olevansa tämän kaupungin kaupungin kingi. Ampuja ei edes yrittänyt paeta eikä mitenkään koettanut kiistää tekoaan oikeudenkäynnissä, jossa hänet tuomittiin elinkautiseen.
Jututtamani Heinolan kingi oli harvinaisen rauhallinen, tyyni ja lukenut mies. Sellaisiahan alan huippuammattilaiset ovat kaikissa ammateissa. Jä hänen edustamassaan ammatissa tulee usein tilaisuus lueskella ja miettiä rauhassa maailman menoa. Olimme joskus samalla koira-aitauksella ulkoiluttamassa lemmikkejämme. Hänellä oli harvinaisen iso koira, minulla vastaavasti harvinaisen pieni. Sen verran tiesin miehen taustoista, että pyrin katsomaan, etten olisi mahdollisesti tulilinjalla, jos ammunta alkaisi. Mies oli jo silloin yritetty tappaa jonkun kerran. Hänellä itselläänkin taisi olla tilillään pari miestä.
Viimeisen kerran näin kingin alkukesästä, kun tuomet kukkivat. Hän oli vaimoineen ja koirineen kävelyretkellä ja oli parasta aikaa taittelemassa kukkivia tuomen oksia elämänkumppanilleen. Näky oli muuten mitä herttaisen, mutta mielestäni kukkien poimijan povitasku pullotti epäromanttisesti. Hän oli valinnut sellaisen ammatin, jossa työkaluja piti kantaa myös vapaa-ajalla.
|
|
|
Radioselostaja ja kirjallisuuden tohtori |
03.03.2008, 18:23 |
|
Pari juttua sitten kerroin käsitteestä ”helleeninen kirkkaus”, jota tietääkseni käytti ensimmäinen radion urheiluselostaja Martti Jukola. Mies oli sen verran värikäs persoona, että enpä malta olla kertomatta hänestä enempää.
Tämä 1930-luvulla runoudesta tohtoriksi väitellyt herrasmies pestattiin maamme ensimmäiseksi urheiluselostajaksi. Ammatissaa hän olikin loistava. Ikävä kyllä miehen uran katkaisi sairastuminen alkoholismiin, joka sitten vei hänet ennenaikaiseen hautaan heti Helsingin olympialaisten jälkeen. Työnsä hän hoiti kuitenkin sairaudestaan huolimatta mallikkaasti. Jukola oli ilmiömäisen nopea puhuja ja ehkäpä kuuntelijoiden kannalta onkin vain hyväksi, että selostaja on juttutuulella.
Kommelluksitta Jukolakaan ei selvinnyt. Oslon olympialaisten näytöslajina oli jääpalloilu. Ruotsin ja Norjan välisen ottelun edellä selostaja tunsi vatsahermojensa reistailevan ja niinpä hän lääkinnällisistä syistä sulkeutui selostuskoppiin viskipullo eväänään. Selostus onnistui muuten loistavasti, mutta ottelun loppupuolella Jukola alkoi nähdä pelikentällä myös suomalaisia pelaajia. Senhän ei pitäisi kuitenkaan olla mikään puute, sillä yleensähän Suomessa urheilutapahtumia seurataan ikäänkuin sinivalkoisten silmälasien läpi.
Kerran taas Jukola oli Saksassa selostamassa Saksan ja Suomen välistä jalkapallomaaotttelua. Isäntämaa hallitsi pelitapahtumia niin selvästi, että selostajakin totesi seuraavansa tilannetta Suomen maalin edustalla kylmä rinki selkäpiin ympärillä, kun ei herrasmiehenä ja runoudentohtorina kansanomaisempaakaan vertausta keksinyt.
Mutta osasi Jukola viettää muutenkin ns. hauskaa elämää. Muistelen, että hänen elämänkerrassaan kerrotaan, että kieltolakiaikaan poliisiviranomaiset pysäyttivät selostajasuuruuden ohjastaman reen, joka oli suurin piirtein puolillaan pirtukanistereita sekä poliisitutkintapöytäkirjan mukaan siitä löytyi myös myös epämääräisenoloinen naisenpuoli. Olisikohan saattue ollut matkalla urheilutoimittajien pikkujouluun. Nykyään tuon kaltaisilla tempauksilla päädytään helposti iltapäivälehtien lööppeihin.
|
|
|
F. Kairon patsas |
04.03.2008, 20:23 |
|
Kysymyksessä on taiteilija Vesa Väänäsen voimakkaasti yhteiskunnallisesti kantaa ottava työ. Nimittäin muutama vuosi sitten Heinolassa virisi keskustelu siitä, että kenraali A. F. Airon 100-vuotisjuhlan kunniaksi hänelle oli saatava muistomerkki. Ensiksi vahvoilla oli jonkinlainen muistolaatta, jonka eräs paikkakuntalainen rakennusmestari oli luonnostellut, mutta korostettakoon, että ei kuitenkaan Pilliklubi-5-askin kanteen, koska kyseistä merkkiä ei enää kaupasta saanut.
Sitten voimakas kansalaismielipide alkoi kallistumaan kolmiulotteisen muistomerkin kannalle, koska katsottiin sen paremmin kuvastavan merkkimiehen yhteiskunnallista merkitystä. Silloin iski taiteilija Vesa Väänänen, joka ilmoitti lisänneensä monumenttiin vielä yhden ulottuvuuden, jonka hän arveli kuvastavan varsinkin asiasta käydyn keskustelun luonnetta. Hänen työssään on neljäntenä ulottuvuutena onttous.
Sitä en rohkene arvailla, mitä merkitsee se, että muistomerkin päämateriaalina on tyhjä viskitynnöri. Poikasen F. Kairo sai vasta vähän myöhemmin. Mainittakoon, että kaipaisin luomukseen vielä hieman lisää eläinrekvisiittaa; siihen pitäisi vielä saada kana. Kana siksi, että vuosia sitten Airon sihteeri, nimeltään Kananen, julkaisi muistelmansa, joista Leppäsen Aunea siteeratakseni, tärkeimpänä asiana mieleeni jäi, että ”suhteessa on oltu”.
Muuten kenraali Airon merkittävä saavutus on se, että Viipuri säästyi. Jos suomalaiset eivät olisi sieltä juosseet karkuun, olisi kaupunki tuhottu. Kaupunki säästyi, vaikkakin Mannerheim piti asiaa Suomen sotahistorian suurimpana skandaalina. Hyvä niin, sillä muuten se olisi ollut maamme sotahistorian suurin katastrofi. Vaikka kaupunki säästyi sodalta, niin rauhaa se ei ole kestänyt. Eilen tuli ruotsinkieliseltä kanavalta nyky-Viipurista ohjelma ja kyllähän monet historiallisesti arvokkaat rakennukset mm. Aallon suunnittelema kirjasto, ovat hirveässä kunnossa.
|
|
|
Hevonpaskaa |
03.06.2008, 21:07 |
|
Suomessa on 70.000 hevosta, mutta vain pieni osa on työhön kykeneviä. Kun seuraa barreleiden hinnan kehitystä, alkaa miettimään, pitäisikö maamme pusikoityville joutopelloille luoda vankka työhevoskanta ihan varmuuden vuoksi. Ravikilpailujen sijasta pitäisi alkaa kilpailemaan hevosten vetokyvyllä. Juoksemisessa Suomen hevonen ei pärjää, mutta hevospullingissa se olisi hyvä. Ainakin jossain Etelä-Pohjanmaalla sekä USA:n syvän etelän osavaltioissa on traktorpulling hyvin suosittua, siitä on luontevaa siirtyä tulevaisuudessa hevosvetokilpailuihin. Uhkapeliä voi harrastaa senkin tiimoilta.
Ja sitten otsikkoasiaan. Hevosenlanta alkaa olla ongelmajäte – vähää vaille, ettei sitä rahdata Riihimäelle. Netistä löytyy se mielenkiintoinen tieto, että hevonpaskaa syntyy maassamme vuosittain energiasisällöltään 70 miljoonaa öljylitraa vastaava määrä. Jos se mädätettäisiin, kuten vaikkapa Intiassa tehdään, pyörisi noin 10.000 traktoria vuoden biokaasulla. Ja jos karjanlanta hyödynnettäisiin samalla tavalla, olisi 50.000 traktorin polttoainehuolto turvattu.
Tuossa ylhäällä ylistin hevosta – varsinkin työhevosta. Mutta jos minun pitäisi hankkia itselleni vetoeläin, tekisin sen minulle tyypillisesti, eli järjen kanssa ja hankkisin hirven. Hirvi on teholtaan hevosen luokkaa, mutta ravinnon käyttäjänä ylivoimaisen tehokas. Se ei näköjään tarvitse talvisinkaan muuta kuin risuja ja männynkäpyjä. Ihmettelen, ettei kukaan muu ole asiaa oivaltanut.
Jos nyt hakemalla pitää hirvistä hakea vikoja ja puutteita, niin sen rakenteellinen huippunopeus on vain 60 km/t, kun hevonen pääsee setsemäänkymppiin. Mutta kyllä se kuusikymppiä näin vanhalle miehelle on ihan sopivaa haipakkaa.
Voi olla, että hirven kesyttäminen on työlästä, mutta sen olen lukenut, että jotkut vasana hoitoon otetut hirvet ovat kotoutuneet ihmisten pariin. Ja sitä paitsi, jos metsiemme kruunupää ei muuten viihtyisi ihmisen palveluksessa, voisi sille antaa jotain rauhoittavia kemikaaleja, vaikka onnellisuuspillereitä tai diabamia, kuten hermostuneille koirille tehdään. Ja onhan peurakin alistettu ihmiskunnan palvelukseen, miksi ei sitten hirvi.
Antropologit ovat muuten selittäneet Afrikan maiden alikehitystä sillä, että matereelta ovat puuttuneet kunnon vetoeläimet. Kuulema sekä afrikan norsu että seepra ovat mahdottomia koulutettavia. Ne ovat evoluution tuloksena joutuneet hirmuisten petojen, vaikkapa leijonien ja krokodiilien, vuoksi kehittämään niin hurjan taistelijan luonteen, ettei ihminen niille pärjää. Muistan luontodokumentin, jossa krokodiili kävi seepran kimppuun, mutta joutui luikkimaan pakoon, kun saalis puraisi sitä silmästä.
Muuten olen sitä mieltä, että kun öljyn saanti ehtyy, pitää maamme 70.000 lemmikkihevosen lisäksi valjastaa myös maamme 70.000 hirveä palvelemaan kansantalouden tarpeita.
|
|
|
Matti kirvaisi jälleen |
06.03.2008, 20:26 |
|
Tarkoitus oli käydä elämäni ensimmäisen kerran yökerhossa, koska Matti Nykänen palasi jälleen esiintymislavalle Kuopion Puijonsarvessa, mutta käymättä jäi ja se harmittaa. Lehtitietojen mukaan tilaisuus oli hyvin onnistunut. Yleisö oli haltioissaan ja erityisen haltioissaan oli se herra, jota Matti kirvaisi turpaan.
Tosin Matti ei muista kirvaisseensa ketään. Mutta väliäkö tuolla – uusi julkkis on syntymässä ja hän varmaankin syrjäyttää otsikoissa toisen, sen vähemmän kuuluisan Matin Susannan. Kirvaistu mies ei halua nostaa rikossyytettä, vaan hän on iloinen ja onnellinen, kun maailman suurin urheilija osoitti hänelle huomiota. Jos tämä mies haluaa antaa nimensä julkisuuteen, niin kohta hänellä on oma talkshow telkkarissa ja se on ihmiselämän suurin täyttymys tutkimusten mukaan.
Nykäsessä on karismaa ja sitä säteilee hänen ympärilleen. Hassisen Tiinasta, Puijonlaakson tytöstä tuli julkkis Matin ensimmäisenä vaimona. Sitten Tiina hankki uuden poikaystävän, eli Teemu Kaukosen ja vielä hänestäkin tuli kuuluisuus Nykäsen avulla. Jännityksellä seuraan, tuleeko Matti Nykäsen ensimmisen vaimon toisen poikaystävän seuraavasta tyttöystävästä mediapersoona, vieläkö Matin karisma riittää.
Mutta miten sitten Matti Nykänen liittyy vaikkapa Kärkkäälän kylään. No kyllä liittyy. Kärkkäälän naapurikylällä Salmisella asui ainakin ennen Matin serkkuja
|
|
|
Rotisko |
10.03.2008, 19:50 |
|
Muistan, että oppikoulun vieressä oli samankaltainen hökkeli, jota kutsuttiin osuvasti Nousevan auringon taloksi. Siellä paikkakunnan syrjäytynyt väestönosa vietti ns. hauskaa elämää. Kerran jopa niin hauskaa, että talo paloi. Nykyään on sosiaaliturva jo niin korkealla tasolla, ettei sellaista enää tapahdu.
Saas nähdä, koska venäläisturistien linja-autot alkavat pysähtelemään kuvan talon edustalla ja ihmiset ryntäävät selkäkeikkanauruja päästellen kuvaamaan suomalaisten kurjuutta. Toisaalta Helsingissäkin Eduskuntatalon ja rautatieaseman välissä, siis ihan maamme keskeisimmällä paikalla, on monta hehtaaria hoitamatonta pusikkoa, jossa lojuu sikin sokin vanhoja ratapölkkyjä ja muuta hylkytavaraa eikä se näytä ketään häiritsevän.
|
|
|
Finlandia |
09.03.2008, 20:21 |
|
Olinpa taas kuuntelemassa kuorolaulua. Ja paikka oli niin täynnä, että joku veteraani taisi pyörtyäkin hapenpuutteeseen. Kuopiolainen ilmiö on, että aina kun pelataan palloa tai lauletaan, niin paikat ovat täynnä.
Tulipa mieleeni, ettei Suomen kansallislaulua ole lailla säädetty. Olisi korkea aika vaihtaa se saksalainen ylioppilaiden juomalaulusävelmä Finlandiaan, joka on yksi ihmiskunnan upeimmista sävellyksistä. Tosin Koskenniemen sanat ovat hirvittävän äklöt. Ne voisi muuttaa; harmi, että Juice ei enää ole sanoittamassa.
Australiassa valittiin joku vuosi sitten kansallislaulu kansanäänestyksellä. Kisan voitti joku oikea juomalaulu. En usko, että Irwinin ”viideltä saunaan ja kuudelta putkaan” voittaisi meillä. Todennäköisesti puhelinäänestys päätyisi hevimetalliin tai sitten suonenjokelaisen Kari Tapion ”Olen suomalainen”-piisiin.
|
|
|
Vielä kulttuuria |
10.03.2008, 19:47 |
|
Muistelen, että se oli Bismarck, joka lupasi ottaa varmistimen pistoolistaan kuullessaan sanan kulttuuri, mutta minä poika se jatkan vaan tuosta esillä olleesta Viipurin kirjastotalosta. Nimittäin asuessani Heinolassa oli siellä alkuvuosinani maamme huonoin kirjastorakennus.
Asiasta kauhtuneena kirjoitin kaupungin valtalehden yleisönosastoon nimimerkillä ”Huutavan ääni korvesta” esityksen, että silloin jo rapistunut ja ilmeisesti piloille mennyt Viipurin kirjastotalo rakennettaisiin uudelleen Heinolaan, jossa siitä tulisi huomattava matkailunähtävyys. Jututinkin asiasta alan asiantuntijoita, jotka leimasivat ajatuksen täysin älyttömäksi – en vieläkään ymmärrä miksi. Minusta idea edelleenkin on ihan toteuttamiskelpoinen. Halvemmaksi tulee rakentaa talo uudestaan, kuin korjata läpimätää pytinkiä.
Sitten tuli pankkikriisi ja kaikki, jotka vähänkin kynnelle kykenivät, alkoivat riekkumaan pankkien touhuille. Jja olihan se älytöntä. Isopalkkaiset koulutetut johtajat koittivat kylvää yksinkertaisille ihmisille mahdollisimman paljon velkaa, mitä kummallisimmilla tempauksilla ilman, että valtiovalta olisi siihen mitenkään puuttunut. Saatanan hallitus!
Heinolan keskustan näyttävin rakennus kuului siihen aikaan yhdelle pankille ja niinpä sitten erään vanhemman lehtorin kanssa kirjoitimme jälleen yleisönosastoon, että siinäpä oivallinen rakennus tyydyttämään kansan sivistystarpeita. Korostettakoon, että olin kirjoittajista se maltillisempi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Heinolalla, jolla ennen oli maamme huonoin kirjastorakennus, on nyt maamme paras alan laitos. Tosin näinhän olisi varmaan tapahtunut ihan ilman sitä kirjoitteluakin.
|
|
|
Neekereistä |
11.03.2008, 19:54 |
|
Aikoihin on eletty ja kyllä ilmastonmuutos jyllää. Kuopion keskuskentällä aikamiehet pelasivat shortseissa jalkapalloa maaliskuun alkupuolella. Kups ja Hjk ottivat yhteen. Leimaa-antava piirre ottelulle oli sinisenmustien miesten runsaus. Myös globalisaatio jyllää. Muistan, että 30 vuotta sitten Kuopiossa herätti suurta närkästystä se, että savonlinnalainen Ossi Loikkanen hyväksyttiin Kupsin joukkueeseen. Nyt joukkueessa on kaksi hyvää miestä Afrikasta ja yksi Venäjältä.
Maajoukkuetason jalkapalloilijan saa kuulema tällä hetkellä vuokrattua Afrikasta 500 eurolla/kk. Suomalainen liigatason kiekkoilija tienaa keskimäärin 4.000 euroa kuussa. Varsinkin sierraleonolaisia pelureita on Suomessa runsaasti. Sen ymmärtää. Inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna Sierra Leone on maailman maista viimeinen eli noin kahdessadas, Suomi on kymmenes.
Minun lapsuudessani näitä mustia ihmisiä kutsuttiin neekereiksi eikä siinä todellakaan ollut mitään halventavaa toisin kuin sanoissa ryssä, hurri, jutku ja nekru. Alakoulussa opettaja Turtiainen kysyi, onko joku nähnyt neekeriä. Selänteen Pekka myönsi sellaisen ihmeen nähneensä Herättäjäjuhlilla. Seuraavan kerran törmäsin asiaan, kun naapurin mies kertoi nähneensä mansikkakarnevaalipäivän aamuna neekerin Alkon myymälän edessä. Neekeri oli itkenyt. Kyläläiset uskoivat itkevän neekerin Alkon edessä liittyvän johonkin raittiuskampanjaan. Itse näin ensimmäisen mustan Helsingissä vuonna 1976.
Tarinan mukaan kirjailija Heikki Turunen näki samoihin aikoihin ensimmäisen neekerin ravintola Kosmoksessa. Hän oli ilahtunut suuresti ja sanonut leveällä Itä-Suomen murteella, että ”katohan, halakometässä ahavoetunut poeka.” Siihen neekeri oli vastannut leveällä Itä-Suomen murteella, että ”haesta vittu.”
|
|
|
Rotuasiaa |
12.03.2008, 20:59 |
|
Opiskelijakämppäni oli Vantaan Koivukylässä. Naapurissa oli Jokiniemen asuntola ja siellä majaili paljon tansanialaisia, joita Finnair koulutti kehitysavun nimissä lentäjiksi. Nyt idea tuntuu typerältä. Eero Paloheimo kertoo viimeisimmässä kirjassaan, kuinka hän yritti etsiä Afrikan kylistä huussia. Yhden sellaisen hän sitten löysikin, mutta se oli lukossa. Pelättiin kai varkaita. Tansaniakaan ei kaipaa lentäjiä vaan huusseja.
Hoas Jokiniemen mustat miehet olivat innokkaita jalkapalloilijoita ja me Hoas koivukyläläiset pelasimmekin pari ottelua heitä vastaan. Kotona hävisimme ja vieraissa pelasimme tasan. Kovasti urheilullisia oli nämä bambumajan pojat, joiksi heitä mielestämme ei-rasistisen humoristisesti kutsuimme. Tietääkseni kotiin paluun jälkeen lentäjistä yksi löysi suurin piirtein koulutustaan vastaavaa työtä. Hän alkoi ajaa taksia maa pääkaupungissa. Liikennelentäjän kouluttaminen maksoi miljoonia eli siihen meni Tansanian huussirahat.
Koivukylässä asui samassa talossa kanssani muudan teekkari Toropainen. Hän oli hyvin iso ja roteva enkä usko, että käsite liberaali välttämättä vastasi hänen maailmankuvaansa. Jotenkin olemus toi mieleen Etelä-Afrikan buurit. Jo aiemmin hänellä oli ollut ongelmia etelämaalaisten, intialaisten ja arabinaapureiden kanssa, mutta sitten hänen soluunsa muutti aito bambumajan poika. Hänen puhuttiin olevan Sambialaisen heimopäällikön jälkeläisiä. Mies oli ulkonäöltään juuri kuin Toropainen eli iso ja roteva, tosin ihonväriltään hän oli sinisenmusta.
Mutta kuinka ollakaan heistä tuli mitä parhaat kaverit. Yhteen ääneen he olivat ihmetelleet, kuinka valkoisella miehellä ja mustalla miehellä voi ollakaan samat harrastukset. Eli oluen juonti ja Benny Hill-shown katselu. Kerrankin, kun suomalaisteekkari tarjosi naapurilleen äidin leipomaa kakkua, lausui Afrikan kasvatti painokkaasti. Mister Toropainen! You are a gentleman.
|
|
|
Jännitysnäytelmä Niiralan montussa |
27.11.2008, 21:18 |
|
Meillä on korkea elintaso. Pääsylippu juniorijääkiekko-otteluun maksaa enemmän kuin Koskenkorvapullo, mutta siitä huolimatta jono lippuluukulle oli niin pitkä, että puolet ensimmäisestä erästä jäi näkemättä. Mutta peli oli hyvä. ”Jännitysnäytelmä Niiralan montussa” tulee Savon Sanomat huomenna otsikoimaan.
Eniten jännitin poikien mailojen puolesta. Nykyjunioreilla tulee olla komposiittimaila, joka maksaa 160 euroa ja menee näköjään helposti poikki. Muutkin varusteet maksaa. Ei ole tämä urheilumuoto yksilehmäisten tai edes yksihuoltajaäitien poikien harraste. Enkä tiedä, että onko nykynuorilla yhtään sen hauskempaa kuin meikäläisen ikäluokalla. Me tehtiin itse mailat käsityötunnilla. Ja pelattiin järven jäällä, ei silloin halleja tarvittu. Nyt on 8.000 asukkaan Suonenjoellakin jäähalli, joka ei ole halpa sekään. Käyttökulutkin ovat melkoiset. Kyllä meillä on rikas maa.
Muistanpa, miten musiikinopettaja Pekka Oksman muisteli 40 vuotta sitten laulutunnilla menneitä. Hän oli silloin jo hyvin vanha mies, ainakin jo pitkästi yli 30. Hänen lapsuudessaan oli sunnuntai vapaapäivä ja silloin kylän pojat kokoontuivat aamusta auraamaan reellä järven jäälle jääpallokentän. Iltapäivästä sitten päästiinkin pelaamaan mailoilla, jotka olivat katajavartisia ja lautalapa oli ympätty niihin mänttinahalla. Ja hauskaa oli.
Ja palopäällikkö Ratilainen muisteli, kuinka Heinolassa hänen nuoruudessaan maakuntasarjan jääkiekko-ottelu Heinolan Pallo (TUL) vastaan Heinolan Isku (SVUL) kokosi Kirkkolammen jäälle koko kaupungin väen. Katsomossa oli tunnelmaa, koska kentällä ratkaistiin, kumpi oli voitolla, vallankumousko vaiko taantumus. Silloin oli sitä yhteisöllisyyttä. Heinolalaisetkin olivat kuin kahta suurta perhettä. Ja hauskaa oli.
RUUHKA-SUOMI
Nyt sitten ymmärrän, mitä Ruuhka-Suomella tarkoitetaan. Toissa viikolla oli Tuomiokirkko konsertissa niin paljon yleisöä, että heikoimmat pyörtyilivät. Viime viikolla näyttelijä Hannu-Pekka Björkman veti kaupungintalon niin täyteen, ettei ikkunalautojakaan riittänyt kaikille. Eilen menin hyvissä ajoin jäähallille katsomaan murrosikäisten nuorten jääkiekko-ottelua, mutta virallisesta katsomopaikasta ei ollut tietoakaan, vaan jouduin kuikuilemaan pelin takakäytävän peränurkasta, vaikka rakennusmäräysten mukaan niin ei saa tehdä. Kuopio on Ruuhka-Suomea.
Ja nyt ymmärrän elämää entistä enemmän. Pari vuotta sitten minua vielä hymyilytti, kun paikallinen ravivalmentaja kävi lyömässä jääkiekko-ottelun jälkeen mikkeliläisten valmentajaa. Kysymyshän oli vain urheilusta, joka on leikkiä. Eilen kuitenkin meinasin itse pelin kolmannen erän loppupuolella kiivetä kaukaloon keskustellakseni erotuomarin kanssa eräistä sääntötulkinnoista, mutta väenpaljouden vuoksi en onnistunut pyrkimyksessäni.
Nimittäin olihan melkoinen peli. Siinä kohtasivat itä ja länsi. Kalpan A-juniorit olivat kahdessa edellisessä SM-loppuottelussa hallinneet peliä selvästi Porin Ässiä vastaan ja voittaneet. Nyt he hallitsivat 2,5 erää peliä entistäkin selvemmin. Kolmannessa erässä johdettiin 4-1 ja mestaruus näytti selviöltä. Mutta savolaiset tekivät sitten viime minuuteilla inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen hävitäkseen ja kyllähän se sitten onnistui. Tuli mieleen Suomi – Ruotsi asetelma ja sehän se melkeinen onkin, koska kyllä Pori alkaa olla jo germaanien aluetta.
Taiteelliset maanis-debressiiviset slaavit menettivät hurmoksensa ja vaipuivat masennukseen. Rationaaliset ja tasapaksut germaanit sinnittelivät voiton. Ja voittavat tietenkin seuraavan pelin Porissa ja varmistavat sitten lopuksi mestaruuden voittamalla ensi lauantaina Kuopiossa. Tosin peli tulee olemaan niin tiukka ja hallissa niin ruuhkaista, että minun hermot eivät kestä sinne menemistä.
|
|
|
Animaation aiheita |
14.03.2008, 20:08 |
|
Kenraali Häglund paheksui telkkarissa uutta Mannerheim-animaatiota, vaikka ei ollut sitä nähnytkään. Ennen kaikkea hän paheksui sitä, että joku kirgiisi pylsi Mannerheimia. En tunne termiä ”pylsiä”, mutta taidanpa paheksua asiaa.
Luin äskettäin toisen suomalaisen suurmiehen eli J K Paasikiven päiväkirjoja. Tuntui paheksuttavalta, että Paasikivi kertoi monena iltana monta kertaa resoneeranneensa pitkään Allinsa kanssa. Jos Paasikivestä tehdään animaatio, paheksun sitä jo tässä vaiheessa, jos siinä näytetään J K:ta resoneeraamassa Allin kanssa. Häglund liittyy sikäli Kärkkäälän historiaan, että hän kertoo muistelmissa olevansa Kiiskisen Anjan kavereita ja Anjan setä-Aaro oli kylämme teurastaja. Paasikiven yhtymäkohtia kotikylääni en ole vielä keksinyt.
Sen sijaan Urho Kekkonen liittyy Kärkkäälään sikäli, että historiankirjat paljastavat Kekkosen ensimmäisen tunnetun esi-isän asuneen Mustolanmäellä, joka on melkein kotikylääni. Siinäpä olisi oivallinen pronssisen muistolaatan paikka. Kekkosen suvun ensimmäisen esi-isän veli muutti Kärkkäälään ja sieltä suvun edustaja jatkoi 1800-luvulla Heinolaan, jossa myös törmäsin tähän kuuluisaan sukunimeen.
Sen verran Urho Kekkonen liittyy pylsimiseen ja resoneeraamiseen, että äsken ilmestyneessä Esa Seppäsen väitöskirjaan pohjautuvassa Itäsuhteiden kolmiodraama-teoksessa kerrotaan suoraan, että Neuvostoliiton pääministeri Kosygin myönsi julkisesti rakastavansa Urho Kekkosta. Ja jos vielä huomioidaan, että presidentti Breznev pyrki aina pussailemaan kaikkia, myös muiden valtioiden päämiehiä, jos siihen ilmeni pieninkin tilaisuus, niin paljonpa löytyy animaation aiheita politiikan huipulta.
|
|
|
Kunnon miehiä |
15.03.2008, 08:34 |
|
Tuosta Esa Seppäse Itäsuhteiden kolmiodraama-kirjasta vielä sen verran, että se antaa kaikista kolmesta päähenkilöstä myönteisen kuvan. Kekkonen oli sekä henkisesti, fyysisesti että moraalisesti erinomeinen. Kosygin oli vaatimaton, raitis, rehellinen, ahkera ja älykäs ja jos venäläisellä on nämä luonteenpiirteet, on siinä jotain epäilyttävää. Niinpä Seppänen tunnustaa, että leningradilaisen Kosyginin äidin epäiltiin olevan suomalainen. Itse mies myönsi, että nuorena hän oli tehtaassa suomalaisten työkaverina ja oppi heitä arvostamaan.
Tosin suorapuheinen Hrutshev varoitti Kekkosta Kosyginistä ja kertoi tämän vihaavan suomalaisia. Syynä olisi ollut se, että mies työskenteli Leningradin johdossa piirityksen aikana. Kaikesta huolimatta hän vakuutti rakastavansa Kekkosta. Näin siitä huolimatta, että hän varmasti tiesi suomalaisen sodanaikaisista lehtipakinoista. Hänhän mm. kirjoitti jotain sellaista, että ei siellä Leningradissa kuole nälkään ihmisiä vaan ryssiä. Monissa maissa sodan jälkeen kiikuttiin hirressä moisista mielipiteistä.
Breznevin kanssa Kekkosesta ei tullut kunnon kaveria. Älyllinen ja sivistyksellinen kuilu oli liian suuri. Breznev oli kyllä pohjimmiltaan ns. mukava mies, joka helposti pillautti itkun ilosta tai surusta, mutta hän hengenlahjoiltaan hän oli hyvin tavallinen, ei mitättömyys, mutta täydellinen keskinkertaisuus. Sen hän ymmärsi itsekin. Mutta vähällä järjellähän maailmaa johdetaan ja tutkimusten mukaan venäläisten elämä oli parasta juuri tämän tavallisen ihmisen hallintokaudella
|
|
|
Pysähtyneisyys |
18.03.2008, 10:36 |
|
Olin kaksi päivää hiihtelemässä Kakkisen salolla, mutta palataanpa vielä itäsuhteiden kolmiodraamaan. Esa Seppäsen mukaan päähenkilöt olivat kunnon miehiä kaikki, mutta jos nyt hakemalla pitää jostain vikaa hakea, niin täytyy tunnustaa, että Breznevillä oli taipumusta mustasukkaisuuteen. Kekkonen ja Kosygin olivat sekä henkisesti että fyysisesti eri tasolla ja se häiritsi puoluejohtajaa. Hän ei ollut mitättömyys, vaan täydellinen keskinkertaisuus.
Mutta korostan painokkaasti, että olen niin vanha mies, että muistan selkeästi ajan, kun kolme suurta roistoa Breznev, Nixon ja Kekkonen olivat vallassa. Minusta maailma oli silloin turvallinen paikka elää ja parempaan suuntaan oltiin koko ajan menossa. Kekkonenkin julisti maahan hätätilan, kun työttömyys nousi yli 60.000:een. Nyt on toisin.
Ainut joka nykyään näyttää puolustavan Brezneviä, on kalastaja Pentti Linkola. Hänen mukaansa tämän johtajan erinomainen piirre oli se, että hän pyrki estämään kaikki muutokset. Erityisen arvokas ominaisuus oli se, ettei myöskään selviin epäkohtiin puututtu, sillä myös niiden korjaaminen johtaa hallitsemattomaan kehitykseen. Lisäksi Linkolan mukaan Breznev oli myös erittäin kaunis ihminen.
Muuten muistan senkin, kuinka joskus ihan 80-luvun alussa valtiovieras Kekkosen kone kiihdytti pois Moskovasta. Breznev ja Tshernenko seisoivat kentällä huiskuttamassa. Breznevin huiskuttava käsi ei noussut olkapään tasolle ja Tsherneko haukkoi henkeä kuin ahven. Rasinkatu 20:n kerhohuoneella muudan Frankiksi kutsuttu opiskelija oli tikahtua rääkyvään nauruun tv-uutisia katsellessaan. Me virallisen ulkopolitiikan kannattajat katsoimme häntä mietteliään näköisinä. Myöhemmin Frank löytyi asunnostaan hajun perusteella. Kuolinsyy ei selvinnyt.
Breznevin käden jäykkyydelle löytyy Seppäsen kirjasta selitys. Puoluejohtaja halusi yllättäen käydä tutustumassa tekeillä olleeseen avaruussukkulaan. KGB yritti estää asian, koska turvajärjestelyt puuttuivat. Breznev antoi alaisilleen 15 minuuttia aikaa järjestää asia. He tottelivat johtajaa. Kun päämies saapui rakennustyömaalle innostuivat paikalla olleet työntekijät niin, että kiipesivät telineille nähdäkseen kuuluisuuden paremmin. Rakennusutelineet romahtivat Breznevin päälle, tämän solisluu katkesi ja terävä metallipalkki leikkasi korvan irti. Tämä on selitys siihen, miksi miehen lapa ei kunnolla noussut huiskutukseen. Breznev osoitti lempeän luonteensa ja ilmoitti ottavansa täyden vastuun tapahtuneesta. Ketään ei rankaistu.
Huonosti kävi Kosyginillekin. Kerran tältä innokkaalta soutajalta katkesi verisuoni päästä kesken harjoituslenkin. Vene kaatui ja pääministeri hukkui. Hänet saatiin kuitenkin suurin ponnistuksin pelastettua takaisin elämään. Tajuihin tutuaan hän vakuutti, että tuonpuoleinen oli ollut hyvin kolkko paikka.
|
|
|
Arkkipiispalla vieraana |
19.03.2008, 10:18 |
|
Tällä kertaa arkkipiispan vieraana Kuopion kaupungintalolla oli näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Bo Carpelanin ennätys on lyöty. Silloin sali oli vain ylitäynnä, nyt se oli yliylitäynnä. Ikkunalaudoillakin istuttiin ja viimeisimmät kuikuilivat oven raossa. Tähän asti olen ollut paikalla nousevan nuorison edustajana (51 v), mutta nyt oli paikalla lukuisia nuorehkoja naisia, selvästi alle 60-vuotiaita ja sen ymmärtää. Hannu-Pekka on pitkä, hoikka, tumma ja tuuheahiuksinen nuorimies.
Puhuttiin taiteilijan vastuusta ja vapaudesta. Muudan äärimmäisen oppineen oloinen herra avasi sanaisen arkkunsa ja esitti, että pyhyyden loukkaamisen tulisi olla laissa kiellettyä. Hänestä oli oikein, että Salaman Juhannustanssien tietyt kohdat (siis Hiltusen pilasaarnat) sensuroitiin, koska ne olivat todella törkeitä.Olenhan minäkin ne lukenut ja ne ovat mielestäni suomalaisen kaunokirjallisuuden hauskimmat rivit.
En viitsinyt ottaa esille Lapinlahden lintujen luostarisketsejä. Niissähän munkit mm. messuäänellä pohtivat, että kuka meistä on juonut kiljun keskenkäyneenä. Luulin, että tämä aihe oli tuulesta temmattu. Sitten näin jostain Kotimaan katsauksesta ohjelman Pyhäjärven miesyhteisöstä, jossa laitoksen johtaja silmät loistaen esitteli yhteisön omia viini-, likööri ja konjakkitynnöreitä, tosin kiljuapönikkää en huomannut.
Myöhemmin lehdestä luin, että Pyhäjärven yhteisössä vietettiin muutenkin ns. hauskaa elämää ja että johtaja tuomittiin pitkään vankeusrangaistukseen seksuaalirikoksista. Nyt hän viettää retriisiaikaa eristyssellissä ja maalaa ikoneita. Ostaisinpa itsekin veli-Riston ikonin, jos sellaisen löytäisin; niillä tulee olemaan vielä huomattava keräilyarvo.
Lopuksi korostan painokkaasti sitä, että maailmassa on tätänykyä 2000 uskontoa ja 20.000 lahkoa ja lisää syntyy koko ajan uusien keskushermostoon vaikuttavien kemikaalien myötä. Ja uitakin maailmankatsomuksia taitaa olla, jotka eivät hyväksy itsensä arvostelua. Vaikea tässä on olla niin, ettei aina jollekin pyllistä.
Muuten on kummallista, että jossain päin maailmaa lukutaidoton kansa lietsotaan osoittamaan mieltään Tanskaa vastaan, vaikka eivät varmaan tiedä, missä sellainen maa on ja millainen kuva siellä lehteen on präntätty.
|
|
|
Malmipilkillä |
20.03.2008, 08:19 |
|
Muistanpa, että jo ennen kouluikää 60-luvun alussa harrastin malminetsintää. Lottoharrastusta ei silloin vielä ollut ja rikastumisesta haaveilevat etsivät malmia. Minulla oli magneetti, johan rautamalmikiven murut tarttuivat ja sulake, johon kuparikiisun piti jättää jäljen.
Tämän elämänalan paras asiantuntija Kärkkäälässä oli Koivulan Matti Koivistoinen. Kotipuolesta löytyikinJussilan mailta niin lupaava kupariesiintymä, että siellä jopa suoritettiin koeporauksia, mutta kaivosta sinne ei perustettu.
Malmiasiaa on kylällä harrastettu jo kauan. Ainakin Vehmaan ja Kakkisen pohjasta on nostettu rautamalmia ja kuljetettu Karttulaan Sourun ruukille, joka oli aikoinaan maamme neljänneksi suurin masuuni. Se käytti rautamalmia, jonka jalostaminen oli siihen aikaan paljon vuorimalmia edullisempaa.
Suotuisissa oloissa rauta saostuu järven pohjaan. Hyviä paikkoja ovat muutaman metrin syvyiset virtaamattomat vedet, joissa kasvaa lahnaheinää. Hyvältä paikalta voi yksi mies nostaa päivässä tonnin verran malmia, jonka rautapitoisuus on 20 – 40 %. Järvirauta on tavallaan uusiutuva luonnonvara. Samalta paikalta voi noston suorittaa 20 vuoden välein.
Edellä kerrotut asiat tiedostaen kiinnitin pilkkionkeen pienen, mutta tehokkaan magneetin. Kuvittelin, että yritän vielä ennättää Kiinan kasvaville metallimarkkinoille. Suurin toivein menin Vehmaan jäälle sopivaksi arvioimalleni paikalle. Mutta mitään ei noussut. Jokin meni laskelmissani pieleen. Onkohan niin, ettei pohjan ruoste tartukaan magneettiin. Vai onko niin, että malmiesiintymät ovat pohjamudan alla. Kyllä taas aika miestä lapsetti.
|
|
|
Hepolampi |
25.03.2008, 17:19 |
|
Kuten aiemmin olen kertonut tapettiin 60-luvun alussa Hepolammen alkuperäinen kalakanta myrkyllä ja tilalle istutettiin ilmeisesti kirjolohta. Kylällä oli siihen aikaan eteenpäin menemisen meininki; kaivoksia ja kala-altaita perusteltiin innolla. Hepolammin myrkytys ei onnistunut, vaan tarinan mukaan lampeen jäi isoja haukia eloon ja ne sitten pistelivät arvokkaat lohenpojat tuulensuojaan.
En ole kuullut, että kukaan olisi koskaan kalastanut tästä lampipahasesta. Ilmeisesti asia on ollut ja on ehkä vieläkin lailla kiellettyä. Yhden avannon tein ja siitä sain selville, että lammessa on ainakin kuusi metriä vettä ja että kalakanta on niukka ja saattaa puuttua kokonaan. Ehkä hauetkin ovat syöneet toisensa sukupuuttoon.
Mutta Hepolampi olisi jollekin biologille hyvä väitöskirjanaihe. Onkohan maassamme toista lampea, jossa on haukeen perustuva ekosysteemi? Miten kaloille pitkän päälle käy – kuolevatko ne pois. Luulen, että haukulammen ravinnontuotanto on selvästi normaali vettä pienempi. Hauki ei varmaankaan osaa hyödyntää tehokkaasti pohjamutaa tai pinnan planktonia. Ehkä särkienistuttaminen parantaisi kalasaaliita.
Olen muuten ihmetellyt, miksi maastamme on vaikea löytää puturaa, jossa ei olisi jonkinlaisia kaloja – jos ei muita niin ruutanoita. Tietenkin jääkauden aikaan erillisiinkin vesiin jäi elämää, mutta onko myös mahdollista se, että vaikkapa vesilinnut siirtävät kalojen mätimunia nokassaan.
Luulenpa, että Vehmaan ja Kakkisen, jotka ovat pieniä järviä, muikkukannat ovat muinaisten esi-isiemme siirtämiä. Muuten Petäiseen istutettiin lahnoja 40-luvun lopulla ja 70-luvulla siitä saatiin yli nelikiloisia. Eräs kalatutkija väitti, etteivät nämä jätit olleet istutuskaloja, vaan myöhemmin järvessä syntyneitä. Lahna ei elä 30 vuotta.
|
|
|
Arvokalaa |
25.03.2008, 17:02 |
|
Olen virheellisesti kertonut Kärkkäälän lohenkasvatuskokeilusta 60-luvun alussa. Kyseessä eivät tietenkään olleet lohet vaan sateenkaariraudut; harvinaisen kaunis nimi eväkkäälle. Presidentti Kekkonen muistaakseni keksi myöhemmin harhaanjohtavan kirjolohi-nimityksen.
Hepolammen sateenkaariraudut joutuivat haukien kitaan. Satulamäen rinteeseen kaivettiin kala-allas ja kylän saukoille alkoivat kissanpäivät. Muistaakseni myös Ilotunpurossa Selänteen rinteen alla oli jonkinlainen kuoppa lohille eikä sitäkään taida enää olla. Petäisessäkin taisi joku yrittää kijolohien verkkokassikasvatusta, koska meidänkin katiskasta sellainen eläinharvinaisuus löytyi. Laskin otuksen lainkuuliaisena ihmisenä takaisin veteen mukamas alamittaisena.
Sittemmin kirjolohen hinta on romahtanut ja tavaratalot jakavat sitä ilmaiseksi ohikulkijoille. Sen sijaan meidän perinteiset maatiaislajimme, joita kukaan ei viitsi enää pyytä tai ainakaan perata, ovat nousemassa maailmalla arvoon arvaamattomaan. Brysselissä hauki on kalliimpaa kuin skottilainen lohi, Sveitsin Zyrihissä ahvenkilo maksaa kuulemma 13 euroa. Unohtaa ei sovi myöskään sitä jo ennen monta kertaa kertomaani asiaa, että kun silloinen maailman mahtavin mies Aleksanteri III kruunattiin keisariksi, tarjottiin juhlavan tilaisuuden pääruokalajina kiiskeä. Venäläisille kelpaa varmasti nykyäänkin ne kisket, joita kissamme eivät syö.
Kun olen nyt perustelemassa Itä-Suomen riista- ja kalayhtiötä, niin tulevaisuuden näkymät vaikuttavat lupaavat. Arvokala ja luomuturkis ovat metropoleissa hinnakkaita. Muuten lapsuudessani ymmärsin liikemiehen nimenomaan henkilöksi, joka ostelee mansikoita, puolukoita ja piisaminnahkoja. Niin ja jos tämä pisnes ei kannata, perustan savendreijausosuuskunnan. Savipottialalla liikkuvat varmasti suuret rahat ja nousevan Kiinan markkinat ovat rajattomat.
|
|
|
Örsky |
27.03.2008, 20:11 |
|
Muisteltiin menneitä. Kauhisteltiin nykyajan nuoria. Siellä ne vaan netissä messittää ja huumetupakoita pannuhuoneessa pössäyttelee. Eikä ne osaa enää tapellakaan, vaan se on vain sellaista potkimista. Meidän aikaan nuoret eivät tuhlanneet aikaansa netissä. Meillä oli hyviä harrastuksia. Kerrankin katosivat Suonenjoen yhteislyseon kemianluokan tislaimisto. Jotkut taitavimmat kemistit tarvitsivat niitä pontikankeittoon.
Se oli silloin hyvä ja yleisesti hyväksytty vapaa-ajankäyttömuoto. Yksi Suomen mestari hiihtäjäkin siitä jäi kiinni ja sai Hiihtoliitolta neljän kuukauden kilpailukiellon. Se kärsittiin kesäaikaan. Nyt ne vain hemohessien kanssa läträävät eivätkä osaa tehdä sitäkään kunnolla.
|
|
|
Kaatumisia |
28.03.2008, 20:52 |
|
Tavallisesti hiihdän Kakkisen salon halki. Niin matkaa tulee vain seitsemän kilometriä. Koska kairan raahaaminen on työlästä, ajoinkin tällä kertaa tietä pitkin 50-vuotiaalla polkupyörälläni. Matkaa kertyy noin 15 kilometriä. Kaloja en saanut, mutta viisi akkaa tuli. Korkea, painava ja sileärenkainen pyörä oli vanhalle miehelle liian vaikeasti hallittava ajokki. Korkean pyörän satulasta kaatuu näyttävästi. Minulla on kyllä pyöräilykypärä, joka täyttää noin puolet kaupunkikolmiosta, mutta enpä jaksanut sitä ottaa mukaani. Nyt maksoin oppirahat ja seuraavalla kerralla olen viisaampi.
Kaatuillessani tuli mieleeni Kalle Päätalon kirjassaan kertoma virkamatka Taivalkoskella, jossa hän oli sodan jälkeen kunnan rakennusmestarina. Marraskuun räntäsateessa Kassu polki 140 kilometriä vähän väliä turvalleen suistuen. Hän kertoo kuitenkin kokeneensa merkillisen onnellisuuden tunteen, koska näin hän pystyi kärsimyksellään korvaamaan lapsuudessaan saamansa kunnanjauhot. Huvinsa kullakin. Itse en saanut minkäänlaista tyydytystä kolhuistani.
Pyörällä kaatuminen ei ole leikin asia. Muistan kuinka noin vuonna 1963 kaatui Sikasen Artun ikäiseni tyttö pyörällään Satulamäen rinteessä ja kuoli. Ja joskus 50-luvun alussa on Rastilan mutkassa kaatunut tietääkseni eräs Heinäselän Korhosten poika moottoripyörällä ja kuollut. Olen koettanut selvittää tapauksen kulkua, mutta kukaan ei ole osannut antaa siitä tarkempaa tietoa. Tietääkös joku asiasta enemmän?
|
|
|
Kalpa – Ässät 4-1 |
29.03.2008, 22:47 |
|
Yritin kerrankin ehtiä ajoissa paikalle, mutta istumapaikat oli vallattu jo tunti ennen pelin alkua. En mahtunut myöskään seisomakatsomoon, mutta se hyöty oli aikaisuudestani, että sain peräkäytävän turvakaiteesta otteen. Se piti siihen saakka kunnes kaunis järjestysnainen tuli otteeni irrottamaan.
Muut eivät välittäneet järkkärin käskyistä ja kehoituksista. Vain Savossa, Venäjällä tai kehitysmaissa katsomo voi romahtaa ja 200 ihmistä pudota allaistuvien niskaan. Onneksi nyt ei niin kuitenkaan käynyt. Jäähalliin, jonne saattaa kunnialla mahtua 4500 katsojaa, oli myyty 5014 lippua. Ja kysymyksessä oli ainoastaan juniorijääkiekkopeli. Lienee asian Suomen ellei peräti Pohjoismaiden ennätys.
Itse pelissä Kalpalla ei ollut hätää sen jälkeen, kun mailat alkoivat pysyä pojilla käsissä. Alussa ne putoilivat jännityksestä. Mutta hyvin porilaisetkin pelasivat, järkevästi, rauhallisesti ja hyvällä itsetunnolla. Mutta heidät huudettiin kumoon. Slaavilainen hurmos voitti tällä kertaa germaanien järkiperäisyyden.
Muuten päivän hesarissa kerrottiin maailmanlaajuisesta onnellisuustutkimuksesta. Sen mukaan viikinkien jälkeläiset tanskalaiset ovat ylivoimaisesti onnellisinta kansaa. Perussyyn on kuulemma se, että he luottavat toisiinsa kovasti. Tämä luottamus periytyy viikinkiajoilta, jolloin valtiovaltaa ei ollut, vaan yhteiskunnan toiminta perustui siihen, että ihmiset luottivat toisiinsa. Siinä varmaankin on selitys siihen, miksi viikinkien jälkeläiset ovat niin hyviä joukkuepeleissä.
Kuten nyt porilaisetkin olivat, mutta kuopiolainen hurmos kukisti sekä Ässä-joukkueen että erotuomarin, joka pelin lopussa alkoi olla kuopiolaisten tukena. Pelkäsi varmaankin fyysistä turvallisuuttaan pelin jälkeen. En usko, että ”nuija”-sanaa on maailmakaikkeuden historiassa ennen niin kovaa huudettu.
|
|
|
Yksinäisten miesten talo |
30.03.2008, 19:07 |
|
Olipa taas Suonenjoki näyttävästi esillä valtakunnan ykköslehdessä Hesarissa. Isossa värikuvajutussa esiteltiin Ykinäisten miesten talo, eli paikkakunnan alkoholiongelmaisten miesten asuntola. Paikan paloturvallisuudesta oltiin ihan aiheesta huolissaan, mutta monissa paremmissa perheissä ajateltiin, että mitäpä yhteiskunta noistakaan huolta kantamaan.
Mutta huolta täytyy kantaa, koska isossa kuvassa poseerasi lupaava urheilijanuorukainen Hiltusen Topi siistässä veryttelupuvussa ja hyvissä lenkkiossuissa, kuten entiselle kilpajuoksijalle sopiikin. Ja vielä mies on hoikassa kunnossa, kuten oli syyskuussa -67, jolloin ratkaisimme Suonenjoen kansakoulujen mestaruuden 1000 metrin juoksussa. Kisa taisi olla tarkoitettu neljäsluokkalaisille.
Topi oli silloin minua paljon isompi ja luultavasti myös vanhempi. Epäilen, ettei hän ollut ollut kunnostautunut mainittavana lukumiehiä Kirkonkylän koulussaan. Topi johti loppusuoralle asti, mutta muistan, että suosikkijuoksijani oli silloinen keskimatkojen kova loppusuoran mies ja vanha maaotteluratsu Manfred Matusewski ja hänen esimerkkinsä innoittamana otin rajun loppurutistuksen, jonka seurauksena saavutin yhden suurimmista kilpaurheilusaavutuksistani.
Mutta kyllä onneakin tarvittiin. En ollut nimittäin urheilukenttää ennen nähnytkään ja luulin erheellisesti, että 1000 metrin juoksu maali on juoksun lähtöpaikalla, joten ajoitin kirini hieman virheellisesti ja olisin jatkanut vielä silmät kiinni ja suu auki 200 metriä, elleivät järjestäjät ja suuri yleisöjoukko olisi oikaissut harhaluuloani.
Hesarin jutusta päätellen Topin juoksu-ura ei saavuttanut koskaan kirkkainta lakipistettään. Samoin on käynyt monelle muulle Sisä-Savon lahjakkuudelle. Muistanpa vieläkin yhden harvinaisen pienikokoisen Jarmon, joka oli liikunnallisesti monessa urheilumuodossa erittäin hyvä. Yhdessä lajissaan hän voitti jopa Suomen mestaruuden. Hänessä olisi ollut ainesta vaikka olympiasankariksi, mutta sitten näin yllättäen kuolinilmoituksen lehdessä. Hän oli kuulemma nauttinut starttibensaa.
Ja jos alkaa laskemaan tuttavapiiristään oman ikäluokkansa piirinmestareita, niin huomaa, että kyllä se väkijuomaongelma on melkoinen ongelma myös urheilijanuorukaisten keskuudessa.
|
|
|
Kauhujen yö Mömmölänlahdella |
31.03.2008, 18:48 |
|
Ensin meni veljeksistä Antti Helsinkiin jo 50-luvulla. Sitten sinne meni myös Topi. Sitten vähän myöhemmin vuonna-66 meni talo pakkohuutokauppaan, jossa se siirtyi Jouhtenisen metsästysseuran majaksi. Taloa voi vuokrata, lisätietoa asiasta löytyy osoitteesta http://kotisivu.dnainternet.net/jms/ .
Itselleni on jäänyt vanhimmasta veljeksestä Toivosta mieleen se, että vähän ennen Helsinkiin katoamistaan, hän istui meillä iltaa ja oli vähän laulutuulella. Hän tykkäsi kovasti elämäntilanteeseesa vähän huonosti sopivasta laulusta ”Rakastan elämää”. Ensin hän antoi kuulua, kuinka Georg Ots sen tulkitsee ja sitten oli vuorossa Kauko Käyhkön muunnelma samasta teemasta. Itse en kyennyt havaitsemaan eroa tyylisuuntien välillä.
Topi oli muutenkin taiteellisesti lahjakas. Puhuttiin, että hän oli lähettänyt kustantajalle romaanikäsikirjoituksen nimeltään ”Kauhujen yö Mömmölän lahdella”. Tiettävästi kustantajan palautetta ei ole vieläkään kuulunut. Luulen, että romaanin aihe oli liian paljon edellä aikaansa. Nimestä päätellen teos lienee käsitellyt kansaivälistä huumerikollisuutta. Toisaalta muistelen, että joku Syvänniemen lahti myös tunnettiin ennen vanhaan kyseisellä nimellä.
|
|
|
Ulkopolitiikkaa |
01.04.2008, 20:01 |
|
Muistan, että nuoruudessani maamme korkein ulkopoliittinen johtaja eli presidentti joi, nai ja tappeli ja suosio näytti siitä vain nousevan kansan silmissä. Uskottiin jopa, että vuoden -56 presidentin vaalien alla Kekkosen kaveri Kaihari oli kuulemma puukottanut tulevan presidentin sairaalakuntoon. Kysymys oli kuulemma naisen kunniasta ja ilmeisesti tällä vaalitempulla hankittiin se kuuluisa yksi ääni.
Nyt aamulla Antti soitteli, että hänen hyvä urheilukaverinsa Ilkka, tosi mukava mies, oli joutunut ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin tekstiviestiensä kanssa. Hän oli kuulemma viestittänyt jollekin Johannalle, että haluaa kosketella tätä yökerhossa. Antin mukaan Ike halusi näplätä vain tanssitaiteilijattaren nöpönenää yökerhossa. Mistään kusottimen koettelusta ei siis ollut kysymys. Ja tiedustelu Johannan puutarhan kunnosta viittasi pelkästään tämän 4H-kerhotoimintaan ja viljelypalstan tilaan. Sitten joku pojankloppi itkeskellen antaa moisesta potkut. Olisi riittänyt, että olisi vain miesten kesken naureskellut, että ”voi vittu jätkä, että mokasit”.
Muuten muistelen, että päivän dramaattinen tapaus sivuaa Uukuniemeä. Viime kesänä kävin uukuniemeläisten mukana naapurikaupungissa Sortavalassa, joka on selvästi lähin kaupunki. Selvitin kaupungin historiaa ja mieleeni on jäänyt, että ennen sotaa kaupungissa oli kuusi ruotsinkielistä perhettä. Yksi oli Pöystien perhe, jonka pojan Lassen kaikki tietävät. Mutta muistelenpa, että kaupungissa oli myös Stubbin pesue. Ja nyt sitten poika Alexander näyttää olevan tulossa seuraavaksi presidentiksi.
|
|
