10.9.2008-29.10.2009

Olen järkyttynyt

10.09.2009, 20:32

Eilen repäisivät iltapäivälehtien lööpit: ”Olympiaurheilijlle tuomittiin murhasta elinkautinen”. Asia ei kiinnostanut sen vertaa, että olisin luopunut syvästä vakaumuksestani ja ostanut jomman kumman julkaisuista. Sen sijaan yritin äsken löytää netistä tietoa tapauksesta. En löytänyt.

Mutta sen sijaan löysin tämän jutun  ( http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2305&start=45 ) ja olen suurena lentopalloilun ystävänä syvästi järkyttynyt.  Muistan tämän vaimonsa ampujan hyvin. Hän oli aikoinaan savolaisen lentopalloilun kirkkaimpia tähtiä ja mikäli oikein muistan, hän edusti jossain vaiheessa myös Pieksämäen Nuorten Miesten Kristillistä Yhdistystä, joka ei ehkä sittenkään ole vaikuttanut miehen myöhempään elämään kuten luulisi.

Muuten enpä ole nähnyt tästä Tampereen tapauksesta Kuopion lehdissä mitään mainintaa, vaikka kytkökset tänne ovat ilmeiset. Se on hyvä se. Joistain asioista on parempi hienotunteisesti vaieta.

Kohta alkaa netistä näkyä lentopallo-ottelu Suomi-Bulgaria. Katson sen kaikesta huolimatta.

Kommentit (0) 

Unkka

09.09.2009, 19:22

 Tapio Rautavaaran muistelmista ilmenee, ettei eilisen jutun lentopalloilija ole ainut henkirikokseen syyllistynyt huippu-urheilija. Vastoinkäymisiä elämässään oli myös 30-luvun lopun väkivahvalla moukarinheittäjällä Uuno Veirilällä. Talvisodan alla hän heitti lajissaan maailman kärkituloksen ja oli siten seuraavan kesän olympialaisten ennakkosuosikki. Kisat jäivät pitämättä, sillä maailman nuorisolla oli silloin muuta tekemistä.

Veirilä oli värikäs urheilija, joka noudatti Suomen valtakunnan lainsäädäntöä vain soveltuvilta osin. Moukariuransakin hän aloitti paikassa, jossa olivat ikkunoissa sepän takomat kartiinit ja jossa riimun päässä olevia rautakuulia oli helposti saatavilla. Niinpä moukarinheittoharrastus oli perusvahvalle jässikälle luonteva valinta. Tietääkseni mies kärsi linnatuomion peräti miestaposta. Sen seurauksena ulkomaille suuntautuneita kilpailumatkojakin häiritsi kansalaisluottamuksen puuttuminen.

Nykyään suomalainen asenneilmasto antaa anteeksi vakavatkin rikoset, mutta seuraava rikos on kyllä sovittamaton. Kerran ”Unkka” oli kilpailumatkallaan majoittunut paikalliseen matkustajakotiin. Kuuman sään vuoksi hän riisuuntui ilkosilleen ja tilasi tarjoilijaneidiltä virvokkeita. Tämä ei kuitenkaan siveellisenä henkilönä suostunut tuomaan tarjotinta sisälle huoneeseen.

Kätensä neiti kuitenkin ojensi oven raosta periäkseen maksun. ”Unkka” reklamoi palvelun laatuun välittömästi. Rahan sijasta hän työnsikin ojennettuun käteen pippelinsä. Moukarimies joutui välittömästi etsimään uuden kortteerin. Teko täyttää törkeän seksuaalisen häirinnän tunnusmerkistön ja siitä saisi näyttävät ja äärimmäisen tuomitsevat  lööpit iltapäivälehtiin. 

Kommentit (1) 

Suomi-Ahvenanmaa

10.09.2009, 20:35

Eilen taas muistui karvaasti mieleen edesmenneen  Jouku Tyyrin toteamus siitä, ettei jalkapallo sovi Suomeen ja että Keskuskentän tilalle voisi rakentaa tornitaloja. Mutta maajoukkueemme loppujen lopuksi venyi erotuomarin suosiollisella avustuksella 1 – 1 torjuntavoittoon suurta ja mahtavaa Liechtensteinia vastaan. Kauhulla odotan päivää, jolloin Ahvenanmaa saa Fär-saarien tapaan edustusoikeuden kansainvälisiin pelehin. Ahvenanmaa saattaisi olla kova vastus Suomelle.

Muuten Jouko Tyyri ei ollut mikään urheilua inhoava kulttuuritoimittaja, vaan itsekin innokas kuntoilun harrastaja. Asiasta todisti hänen hyvä ystävänsä voimistelunopettaja Matti Karttunen. Matin jutuista sain vähän käsityksen, että miehet, jotka olivat politiikasta niin eri mieltä, ettei heidän kannattanut siitä edes riidellä, sekä urheilivat että joivat viskiä mielellään yhdessä. Parempi tietenkin, että urheillaan ja juodaan viskiä, kuin että vain juodaan viskiä.

Kerrankin noin 30 vuotta sitten, kun kaverukset olivat kipittäneet Kuopiosta Karttulaan noin maratonin verran  ja joivat sen kunniaksi viskiä, Tyyri uskoitui Karttuselle asialla, jota ei saanut ikimaailmassa koskaan missään  kenellekään kertoa. Tyyri, jolla oli suhteita huipulle, tiesi, ettei Kekkonen enää ollut tolkussaan ja valtakunnan mahtavin mies oli Kalevi Sorsa. Mutta ei jaksanut Karttunen kuin 30 vuotta kantaa salaisuutta sisällään, vaan paljasti yllättävän tiedon Kirjakantin tilaisuudessa.

Muuten Tyyri oli taustaltaan helsinkiläinen herrasnulikka, joka nuorena miehenä sattui kiipeämään Pellesmäen muistaakseni 170 metriä korkeaan radiomastoon ja päätti sen jälkeen ryhtyä savolaiseksi. Ilmeisesti kysymys ei ollut välttämättä mahtavan maiseman vaikutuksesta, vaan siitä, miten hän huomasi äidin puolen sukunsa omistavan alueella metsiä tuhansia hehtaareja. Tyyri laskeutui mastosta ja liittyi Savolaiseen osakuntaan.

Itse sen sijaan 10. polven rotupuhtaana savolaisena kirjoittauduin Hämäläiseen osakuntaan, koska Hämiksen ruokalassa hernekeitto maksoi vain viisi markkaa. Se oli aika ovela veto.

Kommentit (4) 

Noutaja

11.09.2009, 18:55

Vanhan miehen humeettirasia on alkanut sassaroimaan. Tietenkin eilen mainittu Vehmasmäen masto on 318 metriä korkea eikä 170, kuten erheellisesti väitin. Olenhan minä niin monta kertaa sen ohi kulkenut, että olisihan tietenkin  pitänyt huomata, että 318 metrinen se on eikä 170 metrinen.

Tuosta Matti Karttusen ja Jouko Tyyrin kuntoiluharrastuksesta sen verran, että se huipentui kaverusten suorittamaan Santiego De Compostellon pyrähdykseen. Tämä Espanjan luostarivaellushan on yli 700 kilometriä. Tyyri jaksoi puoliväliin ja sitten tulikin noutaja ihan oikeasti. Se tapaus kannattaa kaikkien yli-ikämiesurheiljoiden pitää mielessään opiksi ja ojennukseksi.

Voimistelunopettaja Matti Karttunen n. 150 cm on ehkä parhaiten kunnostautunut lentopallon parissa. Kuopion Lyseon roikaleista hän koulitsi joskus 70-luvulla sellaisen porukan, että se voitti jonkinlaisen koulujen Euroopan mestaruuden. Porukassa pelasi muistaakseni pari Parkkaliakin.

Loppuottelussa vastustaja oli lähellä jäädä pisteittä. Vanhojen sääntöjen aikaan lumieriäkin vielä nähtiin.  Voimisteluopettaja Karttunen kertoo muistelmissaan, että voiton jälkeen hän kävi noutamassa pojilleen viinipullot. Hän siis kantoi jonkinlaisen kokonaisvaltaisen kasvatusvastuun pojistaan.

Kommentit (0) 

Laitetahan kuntohon

12.09.2009, 18:41

Kirjakantin yhtenä esiintyjänä oli vahvasti heinolalaistaustainen ekologinen tieteiskirjailija Risto Isomäki. Hänen isänsä Heikki on Reumalla professorina ja ymmärtää muutenkin lääketieteestä. Kerran hän kirjoitti Itä-Hämeeseen jutun veridopingista ja hänen asiaa koskevista laskelmista päättelin, että kunnolla tehty punasolutankkaus lisää suomalaisen kestävyysjuoksijan nopeutta kaksi minuuttia kymmenellä kilometrillä. Myös käytännön urheiluelämän vertailut eri vuosikymmeniltä osoittavat asian näin olevan.

Risto Isomäki totesi alustuksessaan, että Telluksen tilanne on täysin katastrofaalinen. Jos mitään ei tehdä, niin Siperian ikirouta ja Jäämeren metaaniklatraatit sulavat nopeammin, mitä hän on pelännyt  ja me kärvennymme, kun kasvihuoneilmiö alkaa ruokkimaan itseään.

Itse en ole noin pessimisti. Itse uskon, että kun jokaisella tyrannilla ja jokaisella itseään kunnioittavalla terroristijärjestöllö alkaa olla ydinase hallussaan, niin pientä osaa niistä myös käytetään ennemmin tai myöhemmin. Kyllä tämä ihmislaji niin on niin hullu. Siitä seuraa muutaman vuoden kestävä hirmuinen pakkastalvi. Ei me kärvennytä vaan jäädytään.

Isomäen tilaisuutta vaiteliaana ja mietteliään näköisenä seurannut peräseinäjokelaistaustainen kirjailija Matti Mäkelä pyysi lopuksi puheenvuoroa ja heti sen myös sai. Hän totesi, että meillä on tietoa ja taitoa sekä huimaa vauhtia kehittyvä  huipputekniikka käytössämme ja lisäksi myös rauhalliset yhteiskunnalliset olot, joten  hän uskoi, että me porukalla  pannahan asiat kuntohon. Eteläpohjalaiset ovat aikaansaapia talkooihmisiä.

Kommentit (3) 

Megatsunami

13.09.2009, 17:26

Innokkaat urheilumiehet paljastavat laaja-alaisuutensa. Eilisissä kommenteissa lupaava Joutsenon Kullervon suunnistaja Tuomo Vesikko (muistaakseni mm. nuorten Jukolan viestin voitto) suhtautui perustellun kriittisesti tulevaan maailmanloppuun.

Tuomo ei ole yksin ajatuksineen. Pentti Linkolakin piti Isomäen ennusteita liian synkkinä. Lisäksi Linkola tuomitsi myös Isomäen romaanien seksuaalikuvaukset liian tylsinä. Risto Isomäki, joka on yksi maamme viisaimmista miehistä, on ennen kaikkea tiedemies ja tieteiskirjailija. Romaanikirjailijana hän ei ole kovin hyvä, koska hyvä tiedemies ei ole hyvä jutunkertoja eikä hän osaa valehdella, kuten kunnon romaanikirjailijan pitäisi.

Pari vuotta sitten Isomäki julkaisi kirjan Sarasvatin hiekkaa  ja se oli hyvin ajankohtainen teos, koska juuri niihin aikoihin suomalaiset oppivat tuntemaan sanan tsunami. Suomi on niin pieni kansa, että lähes jokaisen perheen tuttavan tuttavapiiristä meni joku Thaimaan katastrofissa. Minunkin kaksi tuttavan tuttavaa hukkui ja yksi sukulaismies pelastui, koska oli perinyt Könösten juoksijageenejä ja ehti aaltoa pakoon viidakkoon.

Isomäen tieteisromaanin megatsunami syntyi yllättävästä syystä. Napa-alueen jäiden sulaminen aiheutti valtavan jääkannen romahduksen, joka synnytti sellaisen hyökyaallon, että se melkein hukutti koko syntisen maailman mm. kaikkine ydinvoimaloineen. Muuten Thaimaan tsunamin suuri onni oli se, ettei alueelle suunniteltua hyötöreaktoria vielä oltu rakennettu. Jos olisi ollut, niin Tshernobylin onnettomuus olisi ollut sen katastrofin rinnalla pelkkää verryttelyä.

Kirjakantin tilaisuudessa Isomäki myönsi olleensa väärässä toerioidensa suhteen. Napajäätiköt sulavatkin paljon hänen laskelmiaan nopeammin. Näemme kuulema pian ensimmäisen kerran miljoonaan vuoteen Pohjoisen Jäämeren kokonaan sulana.  Kyllä on mualiman kirjat sekasin.

Kommentit (0) 

Pörsänmäen poikia

14.09.2009, 18:45

Kirjakantin tapahtumista oli suosituin sekä kuvataiteilijana että kirjailijana kunnostautuneen Hannu Väisäsen esiintyminen kaupunginteatterin aulassa. Väisänen itse on varttunut Oulun kasarmin varjossa, mutta miehen sukujuuret kiertyvät Savoon Lapinlahden Pörsänmäen kylälle. Ja sieltähän moni muukin yhteiskunnallinen vaikuttaja ja merkkihenkilö on kotoisin; ainakin Jaakko Tepon tarinoiden mukaan.

Ensiksikin Toivo Ryynänen, poikamies jo kolmannessa polvessa, joka Pörsäjärvellä uistellessaan muisteli Pamelaa ja fantasioi tämän saamisesta mopetinsa tarakalle. Topi on musiikkimiehiä. Hän harrastaa nestekaasukitaran soittamista.

Kulttuuriharrastuksen lisäksi Ryynäset  olivat myös kovaa urheilusukua. Itse Topi, vaikka invalidimies onkin, pääsi kerran yrittämään jalkapallo-ottelussa rangaistuslaukauksen suorittamista. Se tosin epäonnistui, pallo ei mennyt pömpeliin, mutta puujalka meni ja vallan ylähirren  kautta. Topin veljenpoika Hartti Ryynänen kunnostautui  sen sijaan kestävyysjuoksijana. Hän voitti suvereenisti Pörsäjärven ympärijuoksun. Tosin dopingtestissä oli epäselvyyksiä, koska tarkoitukseen varatusta sinkkiämpäristä suli pohja.

Ryynästen naapurissa Pörsänmäellä asuu Veikko Ryynänen. Hänhän törmäsi joskus pitkospuilla karhuun ja kun ei muutakaan voinut, alkoi puristamaan petoa niskasta. Kohta elukka joutuikin pyytelemään, että ”elä hyvä mies purista”. Tapaus osoittaa, että karhukin oppii puhumaan, jos on oikein kova paikka.

Muuten Jaakko Tepon mukaan Pörsämäellä on myös yksi menestyvä poliitikko, nimeltään  Kauppinen. En tiedä onko sattumaa, mutta myös Suonenjoen Kärkkäälän kylällä on samanniminen johtava poliitikko. Kun Pörsänmäen Kauppinen, peräti kunnan rakennuslautakunnan jäsen, sairastui, niin lautakunta päätti äänin 4 – 3 toivottaa potilaalle pikaista paranemista. Kaksi lautakunnan jäsentä äänesti tyhjää.

Kommentit (0) 

Ruuskasen Tuavetin akka

15.09.2009, 19:08

Hannu Väisäsen tilaisuus oli poikkitaiteellinen ja ratkiriemukas. Finlandian voittaneessa kirjassaan Väisänen kertoo, kuinka hänen aliupseeri isänsä taiteellinen luovuus pyrki väkisinkin pulppuamaan esille. Isä kirjoitteli pöytälaatikkoon  runoja ja halusi välttämättä niitä myös lausua, jos vain siihen avautui pienenkin tilaisuus. Hänen neljä poikaansa häpesivät silmät päästään ja yrittivät anella, ettei rakas isä vain taas menisi nolaamaan itseään.

Hannu Väisänen näyttää perineen isänsä geenit. Hän luki tietenkin otteita kirjoistaan, esitteli kuviaan ja lisäksi tämä oikeasti suuri taiteilija myöskin halusi laulaa ja lausua runoja eikä kukaan estellyt. Tällä hetkellä miehen ykköskieli on ranska. Hän on kääntänyt Tapio Rautavaaran Sinisen Unen ranskaksi, mutta esitti sen kuitenkin tällä kertaa suomeksi ja hyvin lauloikin.

Väisäsen mielirunoilija on kuulemma Kalle Väänänen ja hän sai ikuisen trauman, kun ei päässyt koulun kevätjuhlassa esittämään  runoa Pyykkirannalla, vaikka halut olivat kovat. Niinpä hän korvasi puutteen Kuopion keikallaan  ja lausui näytteen runosta täydellisellä savolla. Harmi, ettei lausunut  runoa Yö Ruuskasen  torpassa. Siinähän muistaakseni sattuvasti sanotaan, että ”ja kaekki, mitä näkkyy Tuavetin Takkoo, on tämän Tuavetti Ruuskasen akkoo…” 

Kommentit (0) 

Huumorimies

16.09.2009, 19:12

Tuosta eilen mainitusta Kalle Väänäsestä syntyy mielikuva leppoisesta huumorimiehestä, mutta epäilen, ettei tämä ole koko totuus. Muistelen jossain törmänneeni tietoon, että sisällissodan aikaan hän olisi toiminut jossain Etelä-Karjalan suunnalla kenttäoikeuden jäsenenä. Ja siellä Lappeenrannan puolessahan sitten tapahtui vähemmän humoristisia asioita.

Olisi mielenkiintoista selvittää, että oliko Kalle Väänänen paikalla, kun Lappeenrannan lähistöllä sijaitsevassa Rutolan kylässä annettiin nappituomio kaikille kylän 44 miehelle varoitukseksi muille, kuten tuomiossa todettiin. Heikki Hietamies on kertonut tapauksesta kirjassaan Naisten talvi. Hietamies kertoo teoksessaan rutolalaisten elämästä ensimmäisenä sodanjälkeisena talvena, jolloin jäljellä oli pelkkiä naisia, siitä kirjan nimi.

Tai on tuossa edellisessä virkkeessä vähän liioittelun makua. Kyllä yksi mies jäi henkiin. Hänetkin kyllä teloitettiin, mutta niin vain hän nousi ensimmäisenä yönä ylös joukkohaudastaan päästä läpiammuttuna. Toiseen kertaan häntä ei voitu mestata, koska kirjanpito olisi mennyt sekaisin. Pitäisi selvittää, keskusteliko hän koskaan  tuomion täytäntöön panneiden hutilusten kanssa tapauksestaan. 

Kommentit (2) 

Huumorittomia miehiä

17.09.2009, 19:25

Huumorirunoilija Kalle Väänänen osallistui siis laillisen yhteiskuntajärjestyksen palauttamiseen Savitaipaleen rintaman sotaoikeuden jäsenenä. Vielä tätäkin vastuullisempi velvollisuus kohtasi runoilija V A Koskenniemeä. Internetistä löytyvien tietojen mukaan hän oli peräti Suomenlinnan vankileirin teloitustoimikunnan jäsen, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan. Tuskin kuitenkaan mitään miellyttävää. Professori Koskenniemi tunnettiinkin myöhemmin vakava- ellei peräti raskasmielisenä runoilijana.

Jos asiantuntijoiden mukaan Kilven Alastalonsalissa on ykkönen ja Lehtosen Putkinotko kakkonen, niin epäilen, että Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa on sitten kolmonen maamme romaanitaiteen rankingissa. En tiedä oliko runoilija  Koskenniemi mukana, kun Maiju Lassila ammuttiin. Ihan hyvin on saattanut olla ainakin seuraamassa tätä kulttuuritekoa, jonka yksityiskohdat ovat ainakin minulle hämärän peitossa. Tosin Lassilan kohdalla ei maltettu odottaa Suomenllinnan virallista teurastuspaikkaa, vaan hänet ammuttiin jo mereen matkalla Suomenlinnaan. Koskenniemen ja Lassilan tapaamisessa olisikin oiva gradunaihe jollekin kirjallisuuden opiskelijalle.

Koskenniemi ei ollut suinkaan ainut kirjailija, joka osallistui sisällissodan teloituksiin henkilökohtaisesti.  Muistanpa itsekin pentuna innolla lukeneeni Kyösti Vilkunan hyvin toiminnallisia historiallisia poikien seikkailukirjoja. Niissä lyötiin kovasti ryssiä lihoiksi. Vuoden 1918-tapahtumissa Vilkunalla oli oivallinen tilaisuus kokea omakohtaisesti jännittäviä seikkailuja ja niistä hän jossain yhteydessä julkaistuissa kirjoituksissaankin kertoo. Vilkuna oli hyvin innokas tappamaan ryssiä ja punikkeja. En tiedä, katuiko mies myöhemmin, mutta muistelen kuitenkin, että vähän sisällissodan jälkeen häneen ”aseensa laukesi sitä puhdistettaessa” kohtalokkain seurauksin.

Vilkunan tapainen kohtalo taisi olla myös tästä Wikipedian linkistä löytyvällä kirjailija-runoilija Erik Grotenfeltillä http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_Grotenfelt. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin näissä edellä mainitsemissani tapauksissa ei olisi pelkästään aihetta graduksi, vaan väitöskirjankin ainekset olisivat olemassa. 

Kommentit (0) 

Kekkoset

18.09.2009, 20:59

Ihan tuli hukattu nuoruus mieleen, kun näin paikallisen urheiluliikkeen ikkunassa kuvan tossut. Kuten ennenkin olen todennut, Kuopio on kauppakaupunki. Minulla oli juuri tuollaiset  tasan 30 vuotta sitten. Ne olivat silloin ihan hyvät ja lujat, mutta huomattavan hintavat lenkkarit, alansa ehdotonta huippua. Nuo kantojen juoksuturvallisuutta lisäävät heijastimet ovat syöpyneet iäksi lähtemättömästi mieleeni.

Karhun ikivanha malli on siis näköjään otettu Kiinassa ainakin hetkeksi  uudestaan tuotatoon. Ihan hyvät ne ovat jalassa vieläkin, vaikka maksoivat vain 29,90 eli neljänneksen siitä, mitä nykyiset hyvät tossut. En osaa vielä ottaa kantaa, ovatko ne myös yhtä paljon huonommat. Muutama päivä ostamiseni jälkeen ne lähtivät jo 20 eurolla ja luulen, ettei niitä enää ole pitkään myynnissä.

Jotenkin on mieleeni jäänyt, että nämä jalkineet liittyvät jotenkin presidentti Kekkoseen. Olisiko niin, että Urkkikin ulkoili ne jalassa ja sekin on siis syöpynyt iäksi lähtemättömästi mieleeni. Karhun kannattaisi huomioida asia markkinoinnissaan ja nimetä uusvanhat jalkineet vaikka Urkeiksi. Minäkin huomaan välillä ikävöiväni niitä aikoja, jolloin Kekkosen, Brezhnevib ja Nixonin kaltaiset suurmiehet huolehtivat kansojen asioista ja minäkin olin nuori ja lupaava. Silloin mualiman kirjat eivät olleet vielä sekaisin.

Kommentit (0) 

Ruuhet

19.09.2009, 18:12

Olen hillittömän utelias ihminen. Kaikki muu kiinnostaa paitsi lainoppi, jota kohtaan en ole koskaan tuntenut vähäisintäkään mielenkiintoa, vaan pelkästään inhoa. Tänään poikkesin uteliaisuuttani Miettisten sukuseuran avoimeen tilaisuuteen Korttelimuseolle kuuntelemaan Eeva Miettisen esitelmää.

Kuten aiemminkin olen kertonut, niin Savossa suoritetuissa tutkimuksissa on paljastunut, että Aatami oli Miettisiä ja Eeva Korhosia. Eeva-nimi näyttää säilyneen suvussa. Eeva Miettinen on arkeologi ja hän kertoi Pohjois-Savon muinauskaivauksista. Ja senkin hän paljasti, että koko suomalainen arkeologia on pitkälle Miettisten suvun käsissä.

Eeva Miettinen on tekemässä väitöskirjaa ruuhista. Mikäpä onkaan tänä päivänä sen tärkeämpi ja mielenkiintoisempi asia, kuin hallita hyvä ruuhentekotaito. Väitöskirjan tekemistä varten hän kaipaa  ilmoituksia löydetysitä ruuhista. Hänellä on huutava ruuhipula. Nyt voisivat kärkkääläiset terhistäytyä.

Kauppisen Pekka tietää ruuhen Suolammesta, Jussilan Matti Moskulasta ja muistaakseni Pöngän pihallakin oli ennen koristeena ilmeisesti Pöngänlammesta nostettu kaksipuinen tappiliitoksilla tehty ruuhi. Ja Kakkisensalolla on kaksi kappaletta Ruuhilampia, kai sieltäkin jotain löytyy. Ilmoitelkaapa ruuhitiedoistanne sähköpostilla osoitteeseen eeva.miettinen@oulu.fi.

Olisi mielenkiintoista selvittää Kärkkäälän ruuhien ikä. Se voi kuulemma vaihdella 60 vuodesta 6000 vuoteen. Vedessä puu säilyy hyvin. Eeva Miettinen kertoi, että 6000 vuotta vanhoissa liistekatiskoissakin voivat vielä tuohet olla ihan tuoreen oloisia. Kotikylänkin ruuhet voivat olla muinaisten  lappalaisten veistämiä. Heitä ilmeisesti liikkui Sisä-Savossa vielä 1600-luvulla.

Kuopiolainen professori ”Isokeisari” Lampen kertoi 1930-luvulla ilmestyneessä kirjassaan, että vielä hänen vaarinsa oli poikasen törmännyt Hämeessä vanhaan pappaan, joka vielä muisteli Nilakan keltamahaisia lahnoja. Elikkä hämäläiset kalamiehet olivat eukkojaan paossa Sisä-Savon erämaissa vielä 1700-luvun loppupuolella.

Kommentit (2) 

Haapio

20.09.2009, 18:33

Arkeologi Eeva Miettinen kertoi eilen myös haapioista. Haapio oli kivikaudenmiehen BMV. Se on vieläkin upea vesiajoneuvo. Haapio tehdään isosta haapatukista kovertamalla  ja veistämisen loppuvaiheessa aihio tervan ja kuumentamisen avulla venytetään normiruuhta leveämmäksi. Se on kaunis, kestävä ja hyväkulkuinen menopeli.

Monet kansalaisopistot ovat ottaneet haapion valmistuksen kurssiohjelmaansa. En keksi yhtään kappaletta syitä, miksei myös Kärkkäälässä järjestettäisi haapionveistokurssia. Muistelen, että myös Pörsänmäellä toimi jonkinlainen veneenveistopiiri, joka talven intensiivisen työskentelyn jälkeen sai valmiiksi ryhmätyönä tehdyn veneentapin.

Äsken opin sen, että ihminen voi tulla onnelliseksi napinpainalluksella. Olen huolestuneena seurannut teksti-tv:ltä Veikkausliigan kierrosta. Aluksi näytti tosi pahalta, mutta sitten yhden napinpainalluksen jälkeen tulikirjaimilla rävähti tulostaululle, että Jyväskylä häviöllä niukasti, Rovaniemi häviöllä selvästi ja Kups maalilla voitolla vieraskentällä vahvaa Mypaa vastaan ja mikä upeinta oikeudenmukainen erotuomari on ajanut mypalaisen kentältä. Olen nyt onnellinen ihminen. Kups jyrää kuten myös Kalpa!

Kommentit (0) 

Lapinrauniot

21.09.2009, 18:38

  Arkeologi Eeva Miettinen ihmetteli sitä, että vaikka Etelä-Savosta ja Kainuusta on löytynyt paljonkin muinaisten esi-isiemme tekemiä kalliomaalauksia, niin Pohjois-Savosta ei ole löydetty ainuttakaan. Hän epäili, että meidän taideaarteemme piilevät vielä metsän kätköissä. Alunperin maalaukset on tehty sileille  rantakallioille ja Pohjois-Savossa maannouseminen on siirtänyt kuvat syvälle metsiin kauaksi rannoilta.

Niinpä pitääkin ruveta katselemaan metsäkallioita uusin silmin. Ennen uskottiin, ettei Suomesta löydy maalauksia, mutta kun säveltäjä Sibelius sata vuotta sitten löysi ensimmäisen, alkoi niitä tulla vastaan vähän joka puolella. Kun hirvimiehet liikkuvat pian taas jahdissa, niin katselkaapa löytyykö yllä olevan kuvan kaltaisia piirroksia. Tarkkasilmäinen huomaa, että kuvan elukalla on lapaan merkitty tähtäyspiste, ilmeisesti kysymyksessä oli aikansa opetustaulu metsästäjänuorukaisille.

Vaikka maalaukset meiltä vielä puuttuvat, niin Kuopion ympäristöstäkin on löytynyt lapinraunioita. Ne ovat vuosituhansia vanhoja kivikasoja, jotka saattavat olla lappilaisten hautaröykkiöitä, taikka voivathan ne olla jonkun muunkin kansan peruja. Kärkkäälänkin metsistä löytyy kivikasoja, mutta ne liittyvät varmaankin kaskiviljelyyn. Ainakin Hopeakallion takana olevat kiviläjät ovat kuulemma Askolan Askon kaskipeltojen ajoilta.

Kommentit (0) 

Kultainen leikkaus

22.09.2009, 19:31

Olinpa sekä Kuopion nuorison että miessukupuolen edustajana arkkipiispan tilaisuudessa kuulemassa maanviljelijä-taiteilija Osmo Rauhalaa, joka kertoi taiteen ja tieteen suhteesta. Eilinen hirvikuva onkin täyttä asiaa. Rauhalan mielestä taiteen yhtenä tärkeänä tehtävänä on tiedonvälitys. Hirvikuvassa välitetään nousevalle nuorisolle tieto siitä, että mikä on hirven hengenlähdön paikka, elikkä mihin kohtaan pitää keihäällä ymmärtää sohia.

Rauhalalla oli kiire. Puintihommat olivat kesken  ja kaurankuivatukseen piti kiirehtiä. Minulla, joka olen visuaalisesti ainakin Suomen ellen koko Pohjoismaiden lahjattomin, olisi ollut paljon kysyttävää, koska en paljoakaan luennosta ymmärtänyt. Mielenkiintoinen asia oli esimerkiksi tarina ns. kultaisesta leikkauksesta, joka lienee ihmiskunnan taiteen keskeisiä asioita.

Rauhalan mukaan jo ihmisapinat valitsevat jokaöisen pesäpaikkansa kultaisen leikkauksen periaatteiden mukaisesti asettuessaan yöpuulle. Elikkä voisi päätellä, että kultaisen leikkauksen mukainen näkymä miellyttää, koska sen periaatteiden kaltainen maisema  on miljoonien vuosien aikana osoittautunut turvalliseksi nukkumaympäristöksi.

Tuosta taiteellisesta lahjakkuudestani vielä sen verran, että tietääkseni olen ainoa, joka on Kärkkäälän kansakoulussa jäänyt laiskanläksylle piirustuksesta. Vaahteranlehteni ei kovasta yrityksesta huolimatta hahmottunut oikein ja Ville jätti minut jukertamaan sitä koulun jälkeen. Eikä se onnistunut sittenkään. Vielä yli 40 vuoden jälkeenkin  valtion virassa olen valitettavan harvoilla virantoimitustauoillani  yrittänyt piirtää vaahteranlehteä, mutta vielä ei ole onnistunut.

Kommentit (2) 

Hirveä haulikkomies

23.09.2009, 18:03

Taas on sitten huippu-urheilija hankkinut lajilleen kyseenalaista mainetta. Johan tuosta onkin pari viikkoa, kun kerroin viimeisimmästä taposta. Tästä löytyy tästä uusimmasta asiasta enemmän http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&p=263387 . En syyt enkä väitä, mutta totean, että ehkäpä ne kaikenlaiset mömmöt aiheuttavat hillittömiä väkivallan puuskia, joka tässäkin pani rehdin Lapin miehen hillumaan haulikon kanssa. Ja jostain syystä nimenomaan nyrkkeilijät näyttävät kunnostautuvan henkirikosrintamalla. Muistan ainakin kolmen Suomen mestarin syyllistyneen tappoon.

Korostettakoon, ettei Tony Halme sentään ketään surmannut, vaikka roiskikin pistoolin kanssa huomiota herättävästi Tark´ampujankadulla, joka ei ole oikein sopiva tapahtumapaikka silmittömälle räiskimiselle. Aivovamman mies taisi tapauksessa saada, mutta sekään ei johtunut aseesta. Suomen paras nyrkkeilijä Tarmo Uusivirta sen sijaan kuoli haulikon laukaukseen, mutta ns. oman käden kautta. Se oli aika tavallinen suomalaisen miehen tarina. Ensin tuli viina, sitten lähti vaimo, sitten lähti ajokortti, sitten lähti työpaikka, sitten lähti asunto ja sitten lähtikin henki.

Entinen perussuomalainen kansanedustaja Tony Halme kertoo muuten kirjassaan työläisnyrkkeilijä Uusivirrasta sangen kunnioittavaan sävyyn. Harmi, että kummallekin miehelle kävi huonosti. Jäi näkemättä heidän välinen ottelunsa, jossa olisi ratkaistu se, että kumpiko voittamassa, vallankumousko vaiko taantumus. Halmeen mukaan Euroopanmestari Uusivirran haudalla oli hänen tietääkseen muistomerkkinä pelkkä keppi, jossa luki hyvin pelkistetysti Uusivirta 1m X 2m.

Kommentit (1) 

100 kiloa Jallua

24.09.2009, 19:20

Jallu Rantanen yllättää. Kupsin syysvireen myötä kiinnostuin taas potkupallosta ja lukaisin entisen jalkapallosankari Jallu Rantasen itsensä kirjoittaman muistelmateoksen 100 kiloa Jallua. Se on hervottoman hauska kirja. Jostain syystä aina sattuu ja tapahtuu varsinkin silloin, kun kirjailija Rantanen ja hänen kaverinsa Atik Ismail ja Pertti ”Speedy” Nissinen ovat liikenteessä.

Kaikki kolme liittyvät tavallaan Kuopioon. Atik on kunnostautunut täällä lähes kaikilla elämän aloilla ja  Speedy sekä jalkapalloilijana että valmentajana, mutta ennen kaikkea taitavana vedonlyöjänä, jopa niin taitavana, että hovioikeuskin puuttui asiaan kovalla tuomiolla.  Jallu liittyy Kuopioon vähän huonommin, hän ei ole syntynyt täällä, vaan pikemminkin päinvastoin. Hän meinasi kuolla täällä. 80-luvun ottelussa mies törmäsi Kupsin maalivahtiin sillä seurauksella, että kallo murtui pahasti. Jos tapaus ei olisi sattunut keskussairaalakaupungissa, olisi hengenlähtö ollut todennäköinen.

Kuopion Keskuskenttä ei siis ymmärrettävistä syistä ole Rantasen suosikki peliareenoiden joukossa. Hänen suosikkinsa on Kotkan kenttä. Kerrankin mies kampitti vahingossa Arto Tolsaa niin näyttävästi, että tuomari ajoi hänet kentältä. Kun Jallu yritti jäädä tuomion jälkeen muina miehinä istumaan vaihtopenkille, alkoi yleisö heittelemään inhokkiaan erilaisilla tarvekaluilla. Kun vainottu yritti paeta pukuhuoneen puolelle turvaan, tuli vastaan vielä eräs kotkalaiskannattaja, joka huusi: ”Sie vejit Artoo jalkaan, joten nyt mie vejän sinnuu turpiin.”

Rantanen vakuuttaa, että hän rakasti tuota stadionia yli kaiken juuri sen hienon ja osallistuvan yleisön takia.

Kommentit (0) 

Liikennekulttuurieroja

25.09.2009, 19:52

Molemmat eilen minitut suomalaiset  jalkapallosuuruudet pelasivat ammattilaisina Belgiassa. Perisuomalaisen potkupalloilukulttuurin kasvatteina miehet eivät olleet mitän vesipoikia eivätkä he jaksaneet  ihan aina pitäytyä päihteettömään autoiluun. Kerran Jallu Rantasen poikkeava ajotyyli sai jopa sikäläiset vapaamielisyyteen taipuvaiset poliisit puuttumaan asiaan. Puhallusmittareita heillä ei tietenkään ollut, mutta alan ammattilaisina he helposti tunnistivat pysäytetyn olevan lähes ns. pystymakkurissa.

Verikoe paljasti, että Rantasen alkoholissa oli verta peräti 1,58 promillea. Se sai poliisit suosittelemaan rattijuoppouteen syyllistyneelle, että tämä  tunnustaisi, että oli ymmärtämättömyyksissään juonut sikäläistä poikkeuksellisen vahvaa olutta useita pullollisia. Hän ei kiistänyt epäilyjä. Niinpä Jallu Rantanen tuomittiin ajokieltoon, kuten Suomessakin yleensä näissä tapauksissa käy. Ajokielto määrättiin tosin vain seuraavaan aamuun asti.

Mutta Arto Tolsa pani vielä paremmaksi. Kerran mies oli sammunut autoonsa tienvarteen. Poliisit menivät huolestuneina tutkimaan tapausta ja he onnistuivatkin elvyttämään potilaan tajuihinsa. Sen jälkeen virkavallan edustajat tiedustelivat, että kykenisikö asiakas ajamaan autonsa kotiinsa, mikäli poliisiautot saattelisivat väsynyttä kuljettajaa sekä edessä että takana. Tolsa kykeni vielä nyökkäämään, jonka jälkeen saattuekolonna mateli äärimmäisen varovasti jalkapalloilijasankarin asunnolle ja henkilövahingoilta vältyttiin.

Belgiassa poliisi palvelee kansaa eikä pyri sitä kyttäämään kaikilla mahdollisilla tavoilla, kuten eräissä poliisivaltioissa on tapana.

Kommentit (1) 

Kultturipolku

26.09.2009, 19:00

Metsään on tullut jo syys Kuopion Haminalahden kulttuuripolullakin. Hulppeat ovat syysmaisemat. Ei ole sattuma, että näissä maisemissa varttuneista Von Wrightin pojista tuli luontomaalareita. Hienosta sukunimestään huolimatta Von Wrightit ovat vanhaa savolaissukua. He asettuivat paikkakunnalle 1700-luvun alkupuolella, eli suurin piirtein samoihin aikoihin Koivistoisten kanssa.

Von Wright ei kuullosta korvaan mitenkään savolaiselta nimeltä, kuten vaikkapa Kuopiossa enemmistönä olevat Korhoset, Miettiset Hyväriset ja Rissaset. Sen sijaan kaupungissa asuu paljon myös ulkomaalaistaustaisilla nimillä varustettuja ihmisiä, jotka heti tunnistaa  savolaisiksi. Sellaisia nimiä ovat vaikkapa Kröger (Röökeri), Boman (Puumanni), Hoffren ja Hagert. Tietääkseni kolme ensiksi mainittua sukua ovat myös sieltä 1700-luvun alkuvuosilta, mutta Hagertit ovat hyvin vanhaa savolaista asujaimistoa. Ensimmäiset Hagertit muuttivat Kuopion seudulle jo 1500-luvulla.

Tuosta Kröger-nimestä sen verran, että sota-ajan sakaslaisessa elokuvassa ”Kultainen kaupunki” sanotaan, että kaikki Krögerit ovat merimiehiä. Niin ehkä on ollutkin, mutta joku Kröger on varmaan rantautunut Kuopion satamaan ja unohtunut sitten merimiesravintola Sampoon.

Katsoin päivällä kaksi jalkapallo-ottelua ja huomasin, että iso osa Kupsin junioreista on Krögereitä. He ovat vanhaa kuopiolaista jalkapalloilijasukua. Väinölänniemen urheilukentän moukarihäkkiäkin kutsuttiin ennen Krögerin maaliksi. Nimi periytyy Kupsin suuruuden ajoilta. Silloin joukkueen vapaapotkut laukoi eräs kovapotkuinen Köger, jolla oli kuulemma niin paksut pohkeet, ettei hän löytänyt kaupoista riittävän leveälahkeisia housuja. Miehen kanuunapotkujen tarkkuudessa lienee ollut välillä toivomisen varaa, koska moukarihäkki on nimetty hänen mukaansa.

Kommentit (1) 

Tyrmäys

27.09.2009, 18:08

Ei tullut Amin Asikaisesta Euroopan mestaria. Kuten olen jo monta kertaa todennut, niin hän on melkein Kärkkäälän poikia. Kärkkäälän Pirttiselässä lapsuutensa viettänyt Baltzarin Gunnar kertoi Aminin olevan vaimonsa siskon poika ja kunnon poika muutenkin. Taitaa olla kuitenkin Asikaisen vuoro vaihtaa työtä. Ammattinyrkkeily ei sovi harrastettavaksi kuntourheiluna.

Myös lappeenrantalainen poliisimies Riku Lumberg voisi harkita ammatin vaihtoa. Amatöörinyrkkeilijänä  hän oli aina Asikaista parempi. Ehkä miehessä olisi ainesta ammattinyrkkeilijäksi. Tai sitten kirjailijaksi, koska harva poliisi tai nyrkkeilijä pystyy tuottamaan näin hyvää tekstiä http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Riku+Lumbergin+avoin+kirje+romaniyhteis%C3%B6lle/1135229616156 .

Lumberg vetosi avoimessa Hesarissa julkaistussa kirjeessään maamme romaniyhteisöön ja pyysi, että lopettakaa hyvät ihmiset tappaminen. Kirje tuo mieleen maalaisliittolaisten johtavan poliitikon Uuno Hannulan avoimen kirjeen jossain Lapin lehdessä keväällä 1918, jonka ajankohtaisena otsikkona oli  ”Lopettakaa teloitukset”. Hannula taisi vaarantaa henkensä. Toivottavasti Lumbergin kirje ei synnytä samanlaisia agressioita.

Lumbergeissa lienee paljon taiteellista lahjakkuutta, sillä Rikun täti Kiba Lumberg on kunnostautunut kirjailijana, kuvataiteilijana ja laulajanakin. Hänen tunnetuin maalauksensa oli Suomen edustajana Venetsian biennaalissa. Tämän väkevän työn nimi oli ”Kuolema raviradalla”.

Kommentit (2) 

Pöljän leima

28.09.2009, 19:09

Tuosta Haminalahden kulttuuripolusta jäi kertomatta, että sieltä löytyy mielenkiintoinen opastaulu, jossa kerrotaan alueelta tehdystä hautalöydöstä. Hauta on 1000-luvulta ja sieltä esiinkaivetut esineet viittaavat siihen, että seudun asutus on peräisin Sysmän suunnasta. Eli jo tuhat vuotta sitten ripeät itähämäläiset pitivät yhteyttä Savoon 300 kilometrin päähän ja tämä yhteyshän säilyi 1700-luvulle asti.

Haudasta löydettiin pronssinen rannerengas, jota kutsutaan nykyään löytöpaikkansa mukaan Mustalahden koruksi. Tietääkseni tämän mallista korua ei tällä hetkellä valmisteta missään ja siinäpä olisi oiva idea jollekin korutaiteilijalle. Uukuniemeläisetkin valmistavat nykyään Matkamiehenristiään sikäläisen hautalöydön innoittamana ja hyvin se tekee kauppansa. Myös kuopiolaisilla olisi siis oma perinnekoruaihe olemassa.

Muuten arkeologi Eeva Miettinen kertoi, että tuosta ihan läheltä Pöljältä on löydetty muinaisia saviastian kappaleita. Sen tyyppistä tyylisuuntaa kutsutaan Pöljän keramiikaksi. Sille ominaista on karkea työstö ja huolimaton koristelu. Eli suurpiirteinen savolais-venäläinen ”haetannooko työ mittään”-elämänasenne oli olemassa jo 10.000 vuotta sitten.

Itse olen pitkään haaveillut siitä, että hyppään pois kilpailuyhteiskunnan oravanpyörästä, vuokraan vanhan kansakoulun ja perustan oman savendreijausosuuskunnan, koska käsittääkseni savipotteja myydään maailmalla paljon ja alalla liikkuvat varmaan suuret rahat, joten luulenpa kohta olevani upporikas. Pöljän Potti olisi varmasti kysytty astiamallisto. Pöljän kylällä on tietääkseni vielä olemassa postitoimisto, joten Pöljän potteja voisi kaupitella siellä ja asiakkaat voisivat ostaa samalla postitoimistosta Pöljän leiman itselleen

Kommentit (0) 

Tulus

29.09.2009, 18:54

Pitäydytäänpäs edelleenkin muinaisiin asioihin. Harva on se henkilö, joka nykyään tietää, mitä tämä kuva esittää. 1000 vuotta sitten joka jätkällä oli tuollainen värkki taskussaan. Kyseessä on vanhan hyvän ajan tulentekovälinen, jota kutsutaan tulukseksi. Kunnon erämies käyttää tuollaista. Jos putoaa jäihin, niin tulitikut kastuvat ja erämies on tuhon oma, mutta tuota kuvan laitetta ei märkyys haittaa.

Tosin äsken kokeilin enkä saanut sanomalehtipaperia syttymään. Mutta komeasti lensivät kipinät. Vaikka eihän nykyajan normitulitikuillakaan tahdo saada tulia aikaiseksi. Kiinalaiset tekevät tosi surkeita tuotteita; eiväthän ne mitään maksa, mutta ei niillä mitään teekkään. Venäjä on niin takapajuinen maa, että sieltä näytti vielä löytyvän laadukkaita järeitä  tikkuja. Suomessa niitä ei enää tehdä.

Ennen tulitikkuja tehtiin Kuopiossakin ja laatu oli hyvä. Kauppaneuvos Hallman poltatti joskus 20-luvulla Kallaveden saaressa muutaman tonnin tehtaansa valmisteita, koska ei halunnut päästää mielestään heikkolaatuisia tuotteita markkinoille mainettaan pilaamaan. Samainen kauppaneuvos muuten lähetti kesällä -41 Kuopion postista sähkeen kaverilleen Wilsson  Churchillille sen jälkeen, kun kaupunkia oli kerran pommitettu, että ”Kuopiota ei sua ennee pommittoo”. Ja uskoihan Englannin pääministeri kauppaneuvosta ja kaupunki sai olla rauhassa koko lopun Jatkosodan.

Sirpa Kähkönen julkaisi viime syksynä romaanin, jossa kerrottiin Kuopion ainoasta pommituspäivästä, mutta en ole sitä vielä lukenut, koska Kähkönen on mielestäni vähän turhan totinen  jutunkertoja, toisin kuin vaikkapa Antti Tuuri, jonka juuri ilmestyneen ”Suuri viljajuna Siperiasta”-kirjan luin äsken melkein yhdeltä istumalta. 

Kommentit (0) 

Rähjä

30.09.2009, 10:45

Jatkanpa Antti Tuurin historiallisten romaanien ylistystä. Tarinan kirjoittaminen on helppoa, mutta sellaisen tarinan kirjoittaminen, jonka joku jaksaa lukea, on vaikeampaa. Tuurilta kertominen onnistuu.

Kahdessa viime kirjassaan hän on kertonut  pohjalaistaustaisten Rahjan kommunistiveljesten seikkailuista. Vuosi sitten Jukka Rahja toi taistellen junalastin aseita punakaartille ja tänä vuonna Jaakko toi suuren viljalastin nälkää näkevälle työtätekevälle kansalle.

Saas nähdä onko ensi vuonna vuorossa Eino, joka toimi peräti Leninin henkivartijana. Arvo Poika Tuominen tosin käyttää välillä miehestä nimeä Rähjä eikä Rahja, olisiko nimityksellä  tekemistä miehen pohjalaisen perusluonteen kanssa, joka teki hänestä harvinaisen soveliaan henkivartijan toimeen.

Rahjoille sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Esimerkiksi veljeksistä Jukka ammuttiin kesken Suomen kommunistisenpuolueen edustajainkokouksen. Samalla taisi mennä kymmenkunta muutakin toveria ns. revolveriooposition toimesta. Siihen aikaan politiikka oli vielä politiikkaa eikä pelkästään jahnaamista jostain pintalautaläjistä.

Kommentit (0)