|
Kärkkäälän koulussakin oli kova kuri, mutta ei siellä niin pitkälle menty kuin Rytkösen muistelmien Valkeisen koulussa. Muistan puhutun, että tupakanpoltosta seurasi, mikä tietysti oikein onkin ja niinpä tätä pahetta ei harrastettukaan, oikeuskäytännön mukaan 13 tuntia arestia; tosin ei kuitenkaan sellaisena kovennettuna arestina kuten Tuntemattomassa sotilaassa. Mutta käsiksi ei Kärkkäälän koulussa opettajat oppilaisiin käyneet, joka heidän kunniakseen mainittakoon.
Oppikoulustakin muistan ainoastaan yhden arveluttavan tapauksen. Meillä oli kolmannella luokalla englanninopettajana amerikansuomalainen, joka kunnostautui ns. vaativana opettajana. Muistaaksen luokkani 36 oppilaasta 18 jäi luokalleen hänen vuokseen.
Eräällä tunnilla hän kertoili urheilusaavutuksistaan ja yksi Väisäsen Pekka sattui silloin väkyttämään, kuten kyseinen opettaja asian myöhemmin ilmaisi. Pekka lensi ulos kuin leppäkeihässä ja vertaus on sikäli osuva, että ulosheittäjä oli USA:n keihäsmestari vuodelta 1952 noin 72 metrin tuloksella, mutta olympialaisiin häntä ei jostain syystä valittu, ja tämän vääryyden joutui sovittamaan Väisäsen Pekka. Opettaja viihtyi Suonenjoella jostain syystä vain yhden lukuvuoden.
Muuten kansalaiskoulun puolella meno oli ihan toista. Kuulopuheiden mukaan isokokoisimmat miesopettajat kävivät välitunneilla säännöllisesti vaihtelevalla menestyksellä nyrkkitappeluja pojankoltiaisten kanssa. Ja sitä pidettiin pitäjäläisten keskuudessa ihan luonnollisena normaalin kansalaiskoulun pedagogisena menetelmänä.
Kommentit (1)
|
Yö
|
28.11.2009, 22:25
|
|
Aikoihin on eletty. Menetin tänään lukuisia korvaamattoman arvokkaita urheiluelämyksiä, koska jouduin osallistumaan viraston pikkujouluun. Savustetun hanhenrinnan syömiseni veronmaksajien rahoilla ymmärrän täysin, koska olen herra, jollaisena on hyvä olla, mutta elämäni ensimmäistä rock-konserttia en täysin ymmärrä.
Itse kyllä esitin, että olisimme menneet Tuomiokirkkoon kuuntelemaan Puijon mieskuoron kauneimpia joululauluja ja samalla itse kullakin olisi ollut tilaisuus pohtia, missä hän on ajatellut iäisyytensä viettää, mutta ajatus ei saanut vastakaikua. Virastomme mummot ja papat halusivat kuulla Yö-yhtiön esittämää nykyajan nuorison kovaäänistä ns. rock`n rollmusiikkia. Menin paikalle tutkimaan ilmiötä osallistuvan havainnoinnin menetelmällä.
Ja olihan kokemus outo ja uus. Tuhat paikalla ollutta mummoa tuijotti Yö-yhtiön vaarivokalistia kuin yököt aurinkoa ja kirkuivat kuin pikkutytöt. Omassa lapsuudessani samanikäiset mummot istuivat kiikkustuolissa sukkaa kutoen ja suunnittelivat aikansa kuluksi hautajaisiaan. Hurmosta esiintyi mielestäni enemmän kuin Kalpan pelesissä, mutta vähemmän kuin Pielaveden Sammon otteluissa.
Kommentit (0)
|
|
Uffe
|
29.11.2009, 22:13
|
|
Luin tuossa Ulpu Iivarin kirjan Ulf Sundqvistista, koska minulla on ollut selvä näkemys siitä, että Uffe ja Gösta ovat veljeksiä ja tästä teoksesta uskoin saavani vahvistuksen tiedolleni. Molemmat Sundqvistit olivat musiikki- ja jalkapallomiehiä, kirvesmiehen poikia ja vieläpä yhdennäköisyyskin oli mielestäni ilmeinen.
Mutta en saanut Iivarilta varmistusta teorialleni. Muutenkin kirja oli harvinaisen mitään sanomaton; kyllä Uffen elämästä saisi hyvinkin värikkään tarinan. Jostain syystä entinen puoluesihteeri Ulpu Iivari vain ihmettelee sitä, miksi kaikki inhoavat Uffea, joka on äärimmäisen kiltti, lahjakas ja hyväkäytöksinen ihminen, mutta ei osaa antaa asiaan selvää vastausta.
Selvä vastaus siihen, miksi kaikki inhoavat Uffea, on Uffen nenä. Miehen suora ja ilmeisen yläloukkaisen oloinen haistin herättää kansassa katkeruutta. Jos miehellä olisi samanlainen nenärakenne kuin Seppo Kääriäisellä ja Timo Soinilla, hän olisi tuleva presidentti.
Kirjasta selvisi se mielenkiintoinen asia, että Ulf Sundqvist on juossut 100 metriä alle 12 sekunnin. Hurja tulos. Muistelen, että nykyisistä johtavista poliitikoista ainoastaan Paavo Väyrynen on yhtä syntymänopea. Kekkonenhan oli tietysti tässäkin asiassa omaa luokkaansa.
Entinen jalkapalloilija Jacob Söderman vahvistaa, että kolmosdivisioonan Ådalens IF:n vasen laitahyökkääjä oli ihan kunnollinen peluri. Söderman itse pelasi jossain saman tason porukassa oikeana puolustajana siihen asti, kunnes hän siirtyi basistiksi. Muuten oikeat puolustajat ovat yleisen uskomuksen mukaan kentän tyhmimpiä miehiä. Eikä basistejakaan pidetä minään hengenjättiläisinä.
Kommentit (2)
|
|
Ufo
|
01.12.2009, 18:44
|
|
Ihmiset ovat halutessaan kovia näkemään mitä vaan. Itsekin näin tänään lentävän lautasen. Se lensi työpaikkani ikkunan editse puolilta päivin idästä länteen kohti Suonenjokea. Lentoreitti oli siis hämmästyttävän sama, kuin ihmiskunnan ensimmäisessä avaruuslennossa, joka tapahtui syysyönä 1948 kuopiolaisen Silvo Sokan toimesta Rissalasta Suontee-järveen.
Kun oikein tarkoin tähystin kyseistä tunnistamatonta lentävää kohdetta, olin näkevinäni tässä lautasmaisessa harmaassa esineessä jopa ikkuna-aukkoja. Sen sijaan mitään valoja en siinä havainnut. Niinpä se ei luultavasti ollut poikien kuumailmapallo. Ja tuskinpa nykyajan tietokonekollit sellaisia osaavat edes värkätä.
Todennäköisesti ufo oli tuulen riepottelema roskapussi. Tai kun ollaan Kuopiossa, niin vielä todennäköisempää on, että se oli Alkon muovikassi. Yllättäen näköpiiriin ilmestyvän lentävän esineen koko, korkeus ja nopeus on vaikeasti arvioitavissa. Harmittaa, etten ehtinyt kaivamaan kameraa esille ja ottamaan ihmiskunnan ensimmäistä luotettavaa ufo-kuvaa.
Nuo ulkoavaruuden muukalaiset kytkeytyvät läheisesti elämääni. Ihmiskunnan merkittävin ufo-kontakti tapahtui vuonna -69 Heinolassa, jossa vietin miehuuteni parhaat vuodet. Siellä erään heinäladon liepeillä naispuolinen humanoidi ahdisteli kahta pienviljelijä-metsuria. Näin kertoo Tapani Kuninkaan kirja Ufoja Suomen taivaalla. Ja muistaakseni sama teos kertoo myös Telluksen toiseksi merkittävimmästä ufo-tapauksesta.
Eräälle suonenjokelaiselle pihalle laskeutui Heinolan tapauksen aikoihin lentävä lautanen ja valutti sinne pohjavetensä. Näyte lähettettiin kuutohtori Wiikin analysoitavaksi, joka totesi oudon nesteen olevan tiskivettä. Ja onhan luonnollista, että ulkoavaruuden muukalaisetkin joutuvat tiskaamaan astiansa.
Kommentit (2)
|
|
Joriinin juuria
|
01.12.2009, 19:01
|
|
Tuli mieleeni, että paras selitys öylöselle tunnistamattomalle lentävälle kohteelle saattaa olla, että se oli jonkinlainen säähavaintopallo. Kaipa niitä nykyäänkin vielä lentelee, vaikkakin tutkat ja satelliitit ovat vähentäneet niiden merkitystä. Minun lapsuudessanihan joka jätkä, joka vain viitsi vähänkin tsiikata ympärilleen, löysi säähavaintopalloja, joita varmaan myös radiosondeiksi kutsuttiin.
Itsekin olen löytänyt kaksi; toisen Petäisen rannalta ja toisen Kakkisen salolta. Ja siinä toisessa oli vielä paristoissaan sen verran jotain happoa jäljellä, että housut sulivat. Nykyään moinen asia olisi skandaali ja lööppien aihe. Varmaan myös huolestuneet äidit ottaisivat yhteyttä kansanedustajiin, että pois tullaiset vaaralliset laitteet lasten käsiltä.
Säähavaintopallot ovat luotevia selityksiä monille 60 – 70-luvun lentäville lautasille lukuun ottamatta sitä yhtä tunnettua lehdissä kerrottua tapausta. Syyspimeällä oli tuntematon valoilmiö seurannut kauhistuneita maalaisnaisia. Vuosia myöhemmin jo miehistyneet silloiset pikkupojat uskalsivat kertoa, että he olivat sitoneet taskulampun elättivariksensa jalkoihin, jolla oli tapana pyrkiä laskeutumaan ihmisten olkapäille.
Muuten ennen Kuopiossa vaikutti muuan Rannin Jussi, joka tunnettiin mm. taitavana pikku-Pietarina kesäteatterista. Nykyään hän on varttunut elokuvaohjaaja ja tunnetaan Juhan AF Granina, joka on tehnyt maailmanmainetta niittäneitä ufo-dokumentteja. Yhden ohjelman minäkin olen nähnyt telkkarissa. Sen vaikuttavin kertomus oli erään mummon tarina lentävästä lautasesta, joka laskeutui hänen kukkapenkkiinsä.
Tietenkin kunnon skeptikot kyselevät, että mitä ihmettä ulkoavaruuden muukalaiset etsivät mökinmummon kukkapenkistä. Dahlian mukuloita ja joriinin juuria vastaan minä näille epäileville Tuomaksille.
Kommentit (0)
|
|
Elannon kassi
|
02.12.2009, 20:24
|
|
Tuli käytyä liikkuvissa. Skavabölen pojat on hirvittävän hyvä elokuva, mutta tarina on niin hirvittävä, ettei sitä moni tule katsomaan. Kuvakukossa liput maksoivat vain kuusi euroa ja paikalla oli yhdeksän katsojaa. Lisää leipää ja sirkushuveja mölisten vaativa kansan valtava enemmistö jaksaa katsoa vain sellaisia 12-vuotiaan ymmärrykselle tarkoitettuja juttuja, joissa on onnellinen loppu. Onnellisen lopun hylkäsivät kuitenkin jo antiikin kreikkalaiset näytelmissään, koska pitivät sellaista loppua todellisuutta vääristelevänä.
Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth, jonka uskon olevan itähämäläistä sukujuurta. Äiti taitaa olla maan johtava kuvataiteilija Marjatta Tapiola, joka on syntyjään Sysmästä. Rahaa ohjaaja ei taida työllään tienata, mutta kansainvälistä menestystä varmaankin tulee ja tätä elokuvaa katsotaan vielä sadankin vuoden päästä, jolloin maamme nykyistä katsotuinta eli Uuno Turhapuro armeijan leivissä-nimistä draamaa ei enää muisteta.
Itse poistuin näytöksestä ihan hyvällä mielellä. Toinen pojista kantoi loppukohtauksessa viinaan kuolleen isänsä tuhkaa 70-lukuisessa Elannon valkoruskeassa muovikassissa ja se herätti nuoruusmuistoja. Kun muut alan opiskelijat kantoivat Suomen Laki 1. arvokkaissa uutuuden kiiltävissä lakimiessalkuissa, kävin minä luennoilla samaisen Elannon kassin kanssa. Tosin kasseja piti olla kaksi päällekkäin, koska painava lakikirja katkaisi muuten kantovälineen hantaakit.
Valinnallani en protestoinut vallitsevia arvoja vastaan enkä ollut ns. erilainen nuori, vaan olin pelkästään ns. juntti eikä minulla ollut varaa salkkuun enkä silloin ymmärtänyt Elannon muovikassiin sisältyvää symboliikkaa, kuten ohjaaja Bergroth eilen näkemässäni elokuvassa oivallisesti tekee.
Kommentit (0)
|
|
6 – 1
|
03.12.2009, 19:53
|
|
En ole koskaan jaksanut lukea dekkareita, mutta nyt alan ymmärtää senkin alan harrastajia. Olen yrittänyt viime aikoina ratkaista sitä koko viime sodan mittakaavassa sangen vähäistä rikosta, että surmattiinko Suomessa 63 vai noin 250 omaa sotilasta kurinpidollisista syistä. Alan asiantuntijat näyttävät äänestävän äänin 6 – 1 pienemmän vaihtoehdon puolesta. Tuon vähemmistöön jäävän äänen antaa professori Heikki Ylikangas.
Mutta kun maallikko salapoliisin roolissa sain tuossa luettua vähemmistöön jääneen Ylikankaan kirjan Yhden miehen jatkosota, en ole ollenkaan varma, että hän olisi väärässä, vaikkakin lehtiarvostelut ovat tainneet kirjan tuomita – ainakin se mielikuva on jäänyt päällimmäiseksi.
Perusongelma on se, että kisassa johdossa olevat historiantutkijat suhtautuvat asiaan kuin käräjätuomarit. Muuta luotettavaa näyttöä ei ole kuin asiakirjoista paljastuvat 63 teloitusta. Ylikangas lähestyy asiaa toisin ja hänen mukaansa maailmassa on myös muunkinlaista totuutta kuin se, mikä löytyy asiakirjoista.
Ylikankaan kirjassa luetellaan esimerkiksi joukko silminnäkijöitä, joiden vakuuttavien kertomusten mukaan esimerkiksi Lappeenrannassa kesällä -44 ammuttiin paljonkin omia. Tämänkin asian totuutta on jopa lapion avulla kaiveltu Huhtiniemen suunnalla, mutta mitään ei ole löydetty. Ei edes niitä venäläisvankien hautoja, joiden olemassa oloa kukaan ei ole tainnut kiistää ja joiden piti sijaita niillä main. Eli nekin ovat hävinneet tai sitten niitäkään ei ole ollut ja nekin ovat vilkkaan karjalaisen mielikuvituksen tuotetta.
Muuten noin vuosi sitten ilmestyi kirja, jonka tarkoitus oli kumota Lappeenrannan mysteeri. Sen teoksen avaintodistaja oli Suonenjoen Suonteenkylältä ollut sotamies Topi N. Hän karkasi rintamalta, vangittiin isänsä ilmiantamana Suonenjoella, toimitettiin Lappeenrantaan yhden ainoan sotatuomarin muodostaman tuomioistuimen eteen, jossa häneltä kysyttiin, että lähteekö Topi N. linjaan vai linnaan. Mies valitsi linjan.
Arvailujen varaan jää, että olisiko hän toisella valinnallaan ollut niiden kymmenien vainajien joukossa, joilla oli yksi luodinreikä niskassa ja joita eräs Ylikankaan kirjan todistajista oli hautaamassa Lappeenrannan hautausmaalle joukkohautaan.
Kommentit (0)
|
|
Kapteeni Palon tapaus
|
04.12.2009, 19:24
|
|
Arvostan pari vuotta sitten kuollutta professori Jorma Paloa suuresti. Hän oli humaani ja laajasti sivistynyt ihminen. Viisaskin hän mielestäni oli, mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi pitää Nikkilän mielisairaalassa hoitamaansa Hans Assmania syyllisenä Kyllikki Saaren, Tulilahden, Bodomjärven ja Kennedyn murhiin, ajattelin jo, että Palo saattaa olla jopa ns. liika viisas.
Eräässä kirjassaan hänellä on vaikuttavakuvaus siitä, kun hän matkusti nykyisen itärajan taakse Simpeleen Änkilänsalon synkälle Pirunvuorelle tutustumaan upseeri-isänsä kaatumispaikkaan. Jorma Palon saamien tietojen mukaan pataljoonan komentaja kapteeni Teemu Palo sai sankarikuoleman johtaessaan joukkojensa rynnäkköä Pirunvuorelle sijoitettuja konekiväärejä vastaan.
Mutta tämä ei ole koko totuus, vaikka se on pataljoonan sotapäiväkirjaan niin kirjattu ja omaisillekin tällainen tapahtumakuvaus on toimitettu. Heikki Ylikankaan uusimman kirjan mukaan totuus on synkempi ja taitavasti salattu. Ylikangas on tutkimuksissaan selvittänyt, että ensiksi kapteeni palo ampui pistoolillaan pelkuruudesta epäilemänsä harjavaltalaisen kersantti Porrin, joka oli kuljettamassa erästä haavoittunutta JSP:lle.
Tämän jälkeen eräs toinen harjavaltalainen sotamies ampui kostoksi konepistoolillaan pataljoonan komentaja Palon. Veteraanien mukaan upseerimurhaa yritettiin selvittää myöhemmin, mutta kukaan miehistä ei osannut kertoa, kuka oli komentajan surmannut. Liekö muistamattomuuteen vaikuttanut sekin, että Palo oli määrännyt joukkonsa hyökkäämään vahvasti Pirunvuoren laelle linnottautunutta vihollista vastaan ilman mitään tykistö- tai ilmatukea.
Kommentit (0)
|
|
Pernat
|
05.12.2009, 23:17
|
|
Vallan pelotti mennä katsomaan uutta Pohjantähtielokuvaa. En ollut varma Timo Koivusalon kyvystä tehdä muita kuin Pekko, aikamiespoika-elokuvia. Mutta huoleni oli turha. Kyllä se on Edvinin vanhaa versiota parempi. Ja vaikka arvostelut vakuuttivat, ettei se ole elämää suurempi elokuva, niin siitä huolimatta kaikki maamme peruskoulun yläasteelaiset saisivat sen katsoa Suomen historian tunnilla opetusfilminä.
Kun Väinö Linnan kirjasarja ilmestyi, syytettiin häntä ns. isänmaallisissa piireissä ns. vapaussodan historian vääristelemisestä, kuten hän myös tekikin. Linna kaunisteli Urjalan seudun tapahtumia puolin ja toisin. Niitä Urjalan punakaartin murhaamia Pentinkulmalla vangittuja miehiä ei ollut kaksi vaan muistaakseni viisi. Eikä Urjalassa valkoisten valtauksen jälkeen tainnut mitään kenttäoikeuksia istunut, vaan epäillyt punikit vietiin mäkeen ihan suit sait sukkelaan ilman turhia muodollisuuksia.
Maamme masennukseen ja pessimismiin taipuvaiset sekä kaikesta valittavat nykynuoret voisivat opiskella elokuvan Leppäsen Preetiltä myös positiivista ajattelua. Preetillä, jonka elämänhallintakyky oli nykykielellä suhteellisen heikko, oli kuitenkin kovan paikan tullen tapana muistuttaa, että onneksi on kuitenkin noita pernoja eli siis kirjakielellä perunoita. Valtiovarainministerikin voisi kaiken julkisen sektorin rahoituskriisin keskellä muistuttaa kansaa, että onneksi on kuitenkin vielä noita pernoja.
Kommentit (2)
|
Rusinasoppa
|
06.12.2009, 21:47
|
|
Pohjantähti-sarja on myös opettavainen tarina sen suhteen, että alfa-uroksille käy yleensä elämässä kalpaten. Kaikki kirjasarjan ns. kunnon miehet, vaikkapa Koskelat tai Ilmari Salpakari, tuhoutuvat tavalla tai toisella. Sen sijaan surkimukset eli luuserit, esimerkiksi Preeti Leppänen ja Elias Kankaanpää, jäävät sinnittelemään kirjan kolmannenkin osan jälkeen.
Tosin tasa-arvoa peräänkuuluttavat molemmat luuserimiehet omalla tavallaan. Preetillä on vähän väliä tapana korostaa kanssakeskustelijalleen samanarvoisuutta moniselitteisellä lauseella ”se on sama meidän tämänlaisten miesten, niin minun kuin sinunkin..”. Pitää muistaa tämä ilmaisu seuraavalla kerralla, kun käyn työpaikalla kehityskeskusteluja esimiehen kanssa.
Myös Kankaanpään Elias protestoi yhteiskunnan eriarvoisuutta. Kun Kankaanpään mökin perii hänen veljensä, Elias ei niele kokemaansa vääryyttä purematta. Hän tunkeutuu mökkiin ja heittelee kaiken irtaimiston ikkunasta pihalle. Yhden poikkeuksen hän tosin tekee. Hellalla olleen rusinasopan Elias kantaa varovasti läikyttämättä pihakivelle. Hänellekin jokin oli pyhää ja kunnioitettavaa.
Kommentit (0)
|
|
Tesla Pardubicen pikkumiehet
|
07.12.2009, 19:35
|
|
Ihmeellinen on internet. Noin 20 vuotta olemme työpaikkojen eri kahviporukoissa yrittäneet kaivaa muistin sopukoista esille sen maailmankaikkeuden kannalta merkittävän tiedon, keitä olivat Tesla Pardubicen pikkumiehet. Olen jopa vasiten kaksi kertaa matkustanut Tampereen jääkiekkomuseoon toiveissa, että siellä olisin törmännyt Dynamo Honkavaaran ja päässyt kysymään, että keitä Höyry Häyrinen tarkoitti puhuessaan Tesla Pardubicen pikkumiehistä.
Tieto tuli ajankohtaiseksi tänään, kun Teksti-Tv:llä luki tulikirjaimin, että Suonenjoen lahja Kuopion jääkiekkoilulle, eli Aatu Hämäläinen, siirtyy Tepsiin. Ei ilmeisesti Aatun luistin liikkunut riittävän nopeasti, jotta hän olisi sopeutunut Kalpan vauhtia korostavaan pelityyliin. Enemmänkin Aatu muistuttaa 70-luvun verkkaista Timo Sutista, kun taas muun Kalpan peli tuo mieleen 70-luvun Tesla Pardubicen pikkumiehet.
Ja internetistä ilmenee, että joku toinenkin on pohtinut Tesla Pardubicen pikkumiesten paljon puhuttua probleemaa ja vastaus on seuraava: Vladimir Martinec, Jiri Novak ja Bohuslav Stastny. He muodostivat tsekkoslovakian maajoukkueen taitavan ykkösketjun. Ja takana maalissa pelasi Miroslav Lacky, 165 cm.
Kommentit (0)
|
|
Sotaerakko
|
08.12.2009, 18:37
|
|
Tänä iltana nähdään telkkarissa Rauni Mollbergin ohjaama tositapahtumiin perustuva TV-elokuva Sotaerakko. Se sisältää maamme elohistorian raaimman kohtauksen; enää sellaista julmuutta ei voi filmata.
Talvisodassa rintamalinjojen väliin erakoksi unohdettu metsätyömies Heikki Klemetti ampua lojauttaa ihan oikeasti sikaemakkoa haulikon täyteisellä päin otsikkoa turvatakseen ruokahuoltonsa. Vielä vuosikymmentenkin jälkeen asia palaa mieleeni ja melkein puklauttaa. Tapaus on harvinaisen realistisesti kuvattu ja moni herkkä nuori päättää kohta ryhtyä kasvissyöntiin.
Yhtä järkyttävä tapaus ei ole edes filmin loppukohtaus, jossa sotaerakko hiihtelee hankia hiljakseen ja miina lennättää hänen jäännöksensä yllättäen kuusen oksalle. Katsoja tietää, että kohtaus on lavastettu, kun taas sika ei näyttele pätkän vertaa.
Kullankaivaja Heikki Kokko myöntää muistelmissaan Heittiön vaellus, että hänhän sen miinan asensi. Kokko oli partiossa ja he havaitsivat, että sotaerakon kämpältä vie kovasti hiihdetty latu venäläisten asemiin. Partio veti asiasta omat johtopäätöksensä. Kokon mukaan erakko toimi vihollisen tiedustelutehtävissä ja ansaitsi sen vuoksi kohtalonsa.
Asiasta voi olla toistakin mieltä. Talvisodan kaaoksessa jäi paljonkin suomalaisia hyökkääjien käsiin ja tuskinpa heillä oli kovin paljoa valinnan varaa. Muistelen, että Suomussalmen juntusrantalaisetkin perustivat ihan oikean kolhoosin puna-armeijan ohjeistamana ja rauhan tultua suomalaiset teloittivat onnettomista kolhoosilaisista kahdeksan.
Kommentit (0)
|
|
Petronellan kukkulat
|
09.12.2009, 20:26
|
|
Tuo eilen mainittu kullankaivaja Heikki Kokon muistelmateos Heittiön jäljillä on ihan hupaisa lukukokemus kunnolliselle valtion pikkuvirkamiehelle. Kullankaivajat ovat vähän räväkämpää porukkaa, kuin tämä, jonka parissa olen elämäni viettänyt. Onhan ymmärrettävää, että ympäristössä, jossa naisväki ei ole vahtimassa, voivat miehetkin elää heille lajityypillisellä tavalla, elikkä olla renttuja.
Vaikka olihan siellä Lemmenjoella naisiakin. Ainakin yhdellä kultamiehellä oli vaivalla hankittu eukko, josta Kokon Heikki sitten kiinnostui ja kysäisi aviomieheltä suoraan, että millä hinnalla tämä myisi puolisonsa. Aviomies mietti ja tuli siihen loppupäätelmään, että kyllä hän on sen verran sen hankkimiseen uhrannut, että kauppahinta olisi pullollinen kultaa. Kokko hyväksyi tarjouksen. Asiasta laadittiin vallan kauppakirja paperille ja niin naisenpuoli vaihtoi omistajaa.
Ja olihan Lemmenjoen miehillä muutaman vuoden ihan oikeasti yhteinen taloudenhoitaja, hollantilaisneitonen nimeltään Petronella. Taloudenhoidosta hän ei kovin paljoa ymmärtänyt, mutta oli kuitenkin niin kova yrittämään ja niin kaunis, että kyllä kultamiehet hänet olisivat pitäneet. Mutta sen sijaan maamme poliisit eivät Petronellasta jostain syystä pitäneet ja neitonen karkotettiin Suomesta.
Kuitenkin Petronellan muisto elää yhä Lemmenjoen maisemissa. Sieltä löytyy kahden kumpareen muodostelma, jonka nimenä vallan kartalla on jostain merkillisestä syystä Petronellan kukkulat.
Kommentit (0)
|
|
Alkoholismia
|
10.12.2009, 19:31
|
|
On se kumma juttu, miten tässä meidän kulttuuripiirissä viinan kanssa läträäminen jaksaa naurattaa. On varmaankin yli 30 vuotta, kun luin kultamies Heikki Kokon muistelmat ja vieläkin hekotuttaa näiden pitkälle alkoholisoituneiden kullankaivajien toilailut, vaikka pohjimmiltaanhan on kysymys syöpääkin vakavammasta sairaudesta.
Kerrankin Suomen Kullankaivajien Liitto järjesti vuosikokouksensa. Varmaankin tapahtuma onnistui yli odotusten, mutta ongelmaksi muodostui se, että vuosikokousta seuraavana päivänä tilaisuudesta laaditusta pöytäkirjasta ei kukaan saanut mitään tolkkua eikä asiaa voitu jälkeenpäin mitenkään korjata, koska kukaan ei yhtään muistanut, mitä kokouksessa tuli päätettyä.
Ja toisen kerran lähetettiin yksi kaivaja Lemmenjoen erämaasta noutamaan muille varustetäydennystä maalikyliltä. Kun noutaja saapui, paljastui, että hänellä oli tulijaisina pelkästään repullinen viinaa ja yksi näkkileipäpaketti. Muut kultamiehet nostivat metelin, että mihin ihmeeseen tuollaista näkkileipämäärää oikein tarvitaan.
Kommentit (0)
|
|
Raate
|
11.12.2009, 19:32
|
|
Jokunen ilta sitten kerroin suomussalmelaisista, jotka jäivät talvisodan alettua venäläisten jalkoihin. Tämäkin tapaus liippaa läheltä myös Suonenjoen Kärkkäälän kylää. Ennen asui ihan meidän naapurissa nykyisen Hakkaraisen paikalla erinomainen puutaiteilija Raatevaaran Heikki. Heikin suku on kotoisin Suomussalmen Raatteen kylältä. Muistelen Heikin kertoneen, että Raatevaarat olivat alunperin sukunimeltään Moilasia (joista kuuluisin on Ryysyrannan Jooseppi) tai joitain muita äärimmäisen tavallisella kainuulaisella nimellä varustettuja ja he olivat muuttaneet nimensä asuinpaikkansa mukaan Raatevaaroiksi.
Heikin kaksi setää oli talvisodan alkupäivänä törmänneet hyökkääjiin, jotka olivat ampuneet sedistä toisen. Toinen onnistui juoksemaan mutkitellen karkuun. Kymmenen vuotta sitten häntä haastateltiin TV:ssä talvisodan alkamisen muistopäivänä. Mies käytti neuvostotovereista puhuessaan häpeämättömästi nimitystä ”ryssä”, vaikka oli kuulemma kova korpikommunisti.
Sikälikin Raate liippaa läheltä Kärkkäälää, että joskus ollessani vielä nöösipoika, oli Askolassa renkinä mieshenkilö, jota kutsuttiin Luutnantiksi. Hän oli alkujaan sisäsavolainen huutolaispoika, joka oli sodassa kohonnut kansakoulupohjalta upseeriksi. Sodan jälkeen Luutnantti toimi Raatteen kylän rajavartioston päällikkönä. Pahaksi onnekseen hän erehtyi viinasta myymään venäläisille salaisia tietoja ja sai sodanjälkeisen historiamme toiseksi kovimman maanpetostuomion. Niinpä upseerin ura vaihtui rengin hommiin. Muistan, ettei Luutnantti ollut mikään vesipoika.
Kommentit (0)
|
|
Hiihtoa ja fysiikkaa
|
12.12.2009, 20:40
|
|
Olen äimän käkenä. Suomalainen mieshiihtäjä voittaa maailman cupin osakilpailun. Olen niin vanha mies, etten enää odottanut tällaista näkeväni. Kahdeksan parhaan joukossa oli peräti viisi ranskalaista. Paras norjalainen sijalla yms. eli 16, heti kanadalaisten ja amerikkalaisten jälkeen. Onneksi Norjan nopeimmat miehet, eli ampumahiihtäjät, olivat muilla kisaladuilla. Muuten he olisivatkin vieneet kaikki mitalit. Jännäämme dopingkokeen tuloksia. Hiihtofarmasia on ottanut kesän aikana aimo harppauksen ja odotamme paljastuksia.
Muuten mieshiihtäjät alkavat nykyään olla kuivan kälppeitä pyöräilijätyyppejä. Enää eivät Miedon ja Rönningerin kaltaiset hirvet pärjää. Vaaditaan ketteryyttä ja hyvää hapenottokykyä. Jotta lihaksen voima kaksinkertaistuisi, on sen tilavuuden ja samalla myös painon nelinkertaistuttava. Näin ollen yksinkertainen laskutoimitus osoittaa, että kaksimetrinen mies tarvitsee kahdeksan kertaa painavammat lihakset kuin metrinen kääpiö, jotta voimaa olisi painoon nähden saman verran ja happeakin jättiläinen tarvitsee samassa suhteessa enemmän. Jättiläiset ovat kuolleet hiihdon huipulta.
Kommentit (1)
|
|
Hiihtoa ja painia
|
13.12.2009, 20:03
|
|
Eivät ole vielä jättiläiset kuolleet hiihtourheilun parista, kuten eilen vielä epäilin. Nimittäin samana päivänä voitti Lapinlahden kansalliset Jesse Väänänen, 197 cm, eli hän on juuri kansanedustaja Juha Miedon mittainen. Muistelen, että parikymmentä vuotta sitten maamme hiihdon huipuilla ollut Heinolan Jari Nieminen oli kuitenkin vielä neljä senttiä mittavampi. Jesse Väänänen on erikoistunut sprinttihiihtoon ja siinä pitkistä vipuvarsista on hyötyä eikä kestävyysominaisuuksilla ole niin väliä.
Sekä Väänänen että Nieminen ovat hoikkia. Mieto oli vähän riskimpirakenteinen hiihtourallaan, vaikka hänkin jäi poikaseksi sata vuotta sitten latukisoja vallinneen Heikki Kuusniemen rinnalla. Kuusniemi oli Mietoa vähän lyhyempi, mutta hänen kilpailupainokseen ilmoitetaan 105 130 kg.
Kuusniemi oli hiihtotaitonsa lisäksi tunnettu myös voimistaan. Kun 1900-luvun alussa Suomessa vieraili sirkusten mukana ulkomaalaisia ammattipainijoita, yritettiin Kuusniemeä värvätä heille vastukseksi. Hiihtäjä Kuusniemi ei suostunut, mutta hänen varamiehekseen molskille saatiin tuleva antiikin kiekonheiton olympiavoittaja Verner Järvinen, joka ottelikin ammattilaispainijoita vastaan tasapäisesti.
Ja miksi kiekonheittäjä Verner Järvinen ei olisi pärjännyt sirkuspainijoille, koska hän oli selättänyt myös tulevan raskaansarjan olympiavoittajan Adolf Lindforsin. Tämän tiedon luin juuri ilmestyneestä Järvisen urheilijaperheestä kertovasta Antero Raevuoren kirjasta. Kirja vahvistaa käsitystäni siitä, että Verner Järvinen, jota virheellisesti pidetään ensimmäisenä suomalaisena olympiavoittajana, ei ollut pelkästään urheiluhullu, vaan mies taisi muutenkin olla vähän hullu. Ainakin hän yritti tehdä kaikista pojistaan urheilusankareita motivoimalla heitä remmillä.
Kommentit (1)
|
|
Oikeutettu viha
|
14.12.2009, 19:28
|
|
Verner Järvisen pojista Kalle oli vahvin ja ehkä myös eniten isänsä kaltainen perien myös hänen äkkijyrkän luonteensa. Niinpä hän sai remmiä muita veljeksiä enemmän ja se jätti jälkensä käytökseen. Kalle oli aikoinaan maailman parhaita kuulantyöntäjiä, mutta suurkisoissa hän ei menestynyt, koska hermot olivat liian huonot.
Huonot hermot aiheuttivat ongelmia myös urheilukentän ulkopuolella. 30-luvun kiihkeinä vuosina Tampereella SDP:n juhlilla Kalle kävi kadulla käsiksi TUL:n lipunkantajaan yrittäen riistää tämän lipun itselleen. Silloin työläisurheilijanuorison hyvinkin oikeutettu viha kohdistui päällekarkaajaan. Myöhempi TUL:n puheenjohtaja Pekka Martin kertoo muistelmissaan seuraavaa:
”Eräs hulinoitsija tunnistettiin Matti Järvisen Kalle-veljeksi, otettiin kiinni, annettiin muotoon ja lopuksi napitettiin takki väärinpäin päälle ja pantiin aidanseipääseen roikkumaan.”
Kommentit (2)
|
|
Kallen kuolema
|
16.12.2009, 16:59
|
|
Vaikealuonteisen Kalle Järvisen loppu oli Antero Raevuoren uuden kirjan mukaan surkea. Alikersantti Järvinen kyllä kuoli sodassa, mutta sankarihautaan hän ei päässyt, vaan asetoveri hautasivat hänet sotatoimialueelle Ruskealan pitäjään, joka on lähellä nykyistä Niiralan rajanylityspaikkaa.
Jatkosodan alussa Järvisen joukko-osasto sai jostain viinaa ja jossain vaiheessa iltaa Järvinen halusi alkaa painimaan. Kun kukaan ei halunnut otella hänen kanssaan, hän otti halon ja uhkasi lyödä, ellei painikumppania löytyisi. Jostain syystä painikaveria ei ilmaantunut tälläkään menetelmällä.
Tilanne rauhoittui sitten hetkeksi, mutta vähän myöhemmin Järvinen otti kiväärin ja yritti turhaan ampua lataamattomalla aseella. Siinä vaiheessa kun hän alkoi raplaamaan kiväärin lukkoa, ampui eräs myös vahvasti juopunut sotamies alikersantti Kalle Järvistä selkään. Sotamies tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen esimiehensä ampumisesta.
Vaikka Kalle Järvinen olikin kaksi kertaa Matti Nykästä isompi, oli heissä ilmeisesti paljon yhteistä. Muistelen viisinkertaisen olympiavoittaja Nykäsenkin joutuneen tiilenpäitä lukemaan puukotettuaan pahasti jotain ryyppykaveriaan sormikoukunvedon jälkimainingeissa.
Kommentit (0)
|
|
Viinaa ja kalakukkoa
|
16.12.2009, 19:57
|
|
Eilisestä onnettomasta Kalle Järvisen taposta tuli mieleeni, että joku päivä sitten telkkarissa psykiatri Hannu Lauerma pohdiskeli syitä suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuuteen. Täällähän on satojen vuosien ajan surmattu väkilukuun suhteutettuna kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin sivistysvaltioissa.
Lauerman mukaan yksi syy asiaan saattaa olla ihan geneettinen. Suomen etelä- ja länsirannikolle muutti eränkävijöiksi väestö, joka ei tullut toimeen ihmisten kanssa ruuhka-Euroopassa. Itä- ja Pohjois-Suomen vielä meikäläisittäinkin korkeaa väkivaltaisuutta selittää se, että etelästä ja lännestä alueelle hakeutuivat ihmiset, jotka olivat liian hankalia rannikon lievästi väkivaltaisen kansan pariin.
Kuten Järvisenkin tapaus osoitti, niin hirmuteot tehdään pitkän juopottelun jälkeen tilanteessa, jossa verensokeri on vähissä. Psykiatri Lauerman mukaan henkirikoksia ehkäistäisiin tehokkaasti teippaamaalla Koskenkorva-pullon kylkeen makkaravoileipä.
Ja ottaen huomioon meidän savolaisten vielä poikkeuksellisen taipumuksen väkivaltaa, täällä pitäisi Savon Viina-pullon kylkeen mieluiten ilmastointi- eli ns. jeesusteipillä vyöttää kalakukko. Siinäpä idea Lignell-Piispasen viinatehtaalle. Mutta sitä putelin kylkeä, jossa lukee muistaakseni, että ”Savon Viina raikastaa hengityksen ja aikaan saattaa höveliään mielen” ei saa peittää.
Kommentit (0)
|
|
Oi jouluyö!
|
17.12.2009, 20:38
|
|
Minäkin julkijumalaton pakana alan salaa mielessäni virittyä joulun odotukseen ja kävin Tuomiokirkossa kuuntelemassa Jorma Hynnisen esityksiä. Kokemus oli mieltä ylentävä. Hynnisen Oi jouluyö kilpailee mielestäni maailmankuulun Jussi Björlingin vastaavan esityksen kanssa tasapäisesti; tosin myönnän, että puhun sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys antaa, koska en asiasta mitään ymmärrä.
Mutta vaikka Björling oli suuri juoppo ja naippo sekä voitti kädenväännössä Ruotsissa kenet tahansa, ei hän äänen komeudessa ja voimassa pärjää kuivan kälpeän pienviljelijä-metsurin oloiselle Leppävirran Virin pojalle. Itse asiassa ihmettelen, miten niin pienestä miehestä voi lähteä niin iso ääni.
Tämän iltaisen taide-elämyksen jälkeen ymmärrän entistä enemmän edesmennyttä musiikkikriitikko Seppo Heikinheimoa, joka ei kestänyt minkäänlaista mökämusiikkia ja joka muistelmissaan myönsi tulevan itsemurhansa suurimmaksi syyksi sitä, ettei enää voi seurata pesäpallo-ottelujakaan ilman, että taustalla soi kamala mökämusiikki.
Muuten katsokaapa tätä http://www.nelonen.fi/ohjelmat/kuorosota/videot?vt=video&vid=54669 . Leppävirta on tuottanut uuden lahjan maamme säveltaiteeseen. Tähti on syttymässä.
Kommentit (0)
|
|
Torni
|
18.12.2009, 20:13
|
|
Olen aina pyrkinyt elämässäni ylöspäin. Jos huomaan, että jossakin on tilaisuus kiivetä ylös, niin pyrin niin myös tekemään. Suomen puolen korkeat rakennukset olen jo tutkinut. Se harmittaa, että en ole vielä päässyt kipuamaan Viipurin linnan torniin ja tarkastamaan, näkyvätkö sieltä Suomen puolella olevat korkeat kohteet.
Torni on noin 50 metriä korkea, joten sieltä näkee maanpinnallekin reilun 25 kilometrin päähän ja korkeat rakennukset näkyvät sitten huomattavasti kauempaakin. Laskukaava on muistaakseni seuraava: näkyvyys on neliönjuuri siitä luvusta, joka saadaan, kun maapallon halkaisija kerrotaan tornin korkeudella.
Mutta Viipurin linnan torniin minun on vielä päästävä, koska Järviset-kirjasta löytyi yksi syy lisää sinne kapuamiselle. Nimittäin olympiavoittaja Matti Järvinen on vedonlyönnin seurauksena kiertänyt koko tornin turvakaiteen ulkopuolella kaiteeseen koskematta. Turvakaiteen ulkopuolella tornin laella on kapea ulkoke, jolla juuri ja juuri mahtuu kulkemaan.
Tämän tempun Järvinen teki armeijassa ollessaan vedonlyönnin seurauksena raudoitetut saappaat jalassa ja mantteli päällä. Muut eivät uskaltaneet moista tehdä. Palkkioksi sankari sai 50 markkaa. Armeija vuotensa aikana keihäshirmu muuten kasvoi pituutta 15 senttiä ja keihäsennätys parani samalla 20 metriä.
Kommentit (0)
|
|
Ratsastussaappaiden mysteeri
|
19.12.2009, 19:35
|
|
Eilen mainittu keihäänheittäjä Matti Järvinen oli lapsuudessaan saanut sen verran tarpeeksi kurinpidosta, että myöhemmin hänellä oli vaikeuksia alistua auktoriteetteihin. Tämän vuoksi hän saattoi menettää Berliinin olympialaisten kullan.
Urho Kekkosen muistelmissa kerrotaan, kuinka ajan hengen innoittamana myös Suomen joukkueessa yritettiin Berliinin olympialaisissa pitää yllä tiukkaa kuria ja järjestystä. Kokeilusta Kekkonen oppi ainakin sen, että suomalaisessa miesporukassa liika kurinpito itsessään aiheuttaa rikkomuksia, sillä se koetaan helposti provokaatioksi.
Muuan joukkueeseen kuulunut ratsumestari Werner Wallden kunnostautui kurinalaisessa esiintymisessä erityisesti ja osoitti sen myös muille. Kun sitten kireän tunnelman laukaisemiseksi oli nautittu erityisiä tunnelmaa keventäviä aineita, alkoi ratsumestarin saappaiden kopina ärsyttää. Lopulta nuo kiiltävät ja ylhäiset saappaat joutuivat sijaiskärsijän osaan. Ne joutuivat pahoinpitelyn kohteiksi, kuten asia myöhemmissä selvityksissä häveliäästi ilmaistiin. Kun ratsumestarimme seuraavana aamuna veti saappaita jalkaansa, varpaat aistivat jotakin kumman pehmeätä. Kun herra otti saappaan jalastaan kertoi jo hakuaisti, mitä oli tapahtunut.
Pantiin toimeen kovat kuulustelut. Tosin kovin innokkaasti tutkittavia ei ilmeisesti likistelty, koska asia ei selvinnyt. Keihäänheittäjä Matti Järvisen ilme kuitenkin viestitti ratsuherralle totuuden, ja kun syyllinen näytti jäävän ilman ansaitsemaansa rangaistusta, otti herra oikeuden omiin jalkoihinsa ja potkaisi Mattia. Kovakärkinen kaaderisaapas osui heittäjälle niin tärkeään selkälihakseen, ja niin Suomi menetti keihäskullan. Tosin alikersantti Yrjö Nikkanen pääsi hopealle, mutta selkärikkoinen Matti jäi viidenneksi.
Kekkonen ei muistelmissaan jostain syystä kerro koko totuutta, vaan selityksen Järvisen yllättävälle selkävammalle paljastaa tunnettu tietomies Kauko Saarentaus kirjassaan ”Olipa kerran”. Lähde on sen verran tieteellisesti luotettava, ettei tarinaa liene syytä epäillä. Tosin Raevuoren Järviset-kirjakaan ei kerro koko tarinaa, vaikakin siinä myönnetään Järvisen tehneen ns. luonnollisen tarpeensa ratsumestarin upseerinsaappaaseen, mutta ennakkosuosikin yllättävän selkävamman syy jää kertomatta.
Kommentit (0)
|
|
Klassikko
|
20.12.2009, 20:43
|
|
Ylen urheilusivulla http://www.yle.fi/urheilu/kolumnit/olympiaklassikot/ voi äänestää suurinta talviolympialaiselämystä. Itse äänestin ehdolla olevaa vuoden-64 olympialaisten viestihiihtovoittoa. Tein sen ihan piruuttani, koska jokainen joka yleensä urheilusta jotain tietää, tietää että viestin voitti Ruotsi. Ällistyttävä on näiden nykyisten formulatoimittajien tietämättömyys.
Muistelenpa, että vahvan urheilutaustan omaava 7:n laudaturin ylioppilas ja muutenkin kovasti älykäs oikeusministeri Tuija Brax valittiin johonkin tärkeään urheiluluottamustehtävään muutama vuosi sitten. Joku Hesarin urheilutoimittaja kysyi häneltä testausmielessä, että kuka voittikaan v-64 olympialaisten 15 km. Brax ei tietenkään tiennyt eikä se tietenkään tee hänestä huonoa oikeusministeriä tai urheilujohtajaa.
Muuten itselleni suurin talviolympialaiselämys on juuri tuo Mäntyrannan voitto ja hänen tyylittelynsä ”hevosenkengässä”, joka termi on Tiilikaisen selostuksista syöpynyt mieleeni, samoin kuin jääkiekon puolustusmuuri, johon hyökkäykset usein kilpistiyvät. Mäntyranta oli silloin Insbruckissa niin ylivoimainen, että hänellä oli mahdollisuus kiinnittää huomiota myös tyyliseikkoihin. Hiihto ei silloin ollut sellaista sätkyttelyä kuin nykyään. Eero itse joskus myöhemmin muisteli olleensa siihen aikaan niin kovassa kunnossa, ettei ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin olisi jaksanut.
Kommentit (0)
|
|
V-mainen mies
|
21.12.2009, 19:35
|
|
Lumisade ei yllättänyt pelkästään Etelä-Suomen autoilijoita, vaan Ilta-Sanomien lööpin mukaan myös jääkiekkovalmentaja Jortikka on nähty kaatuilemassa iljanteisella kadulla. Miehen epäillään nauttineen maamme urheiluelämästä tutut ns. normaalit ruokajuomat.
Liukastelu ja kaatuilu ei ole miehelle uutta. Muistelen, että Jortikka nähtiin joissain nuorten MM-kisoissa myös liukastelemassa jäällä. Pahat kielet väittävät, että mies yritti mennä lyömään erotuomaria, mutta hän itse kiisti sen jyrkästi ja kertoi olleensa vain menossa keskustelemaan erotuomarin kanssa sääntötulkinnoista.
En tiedä, mitä sukunimi Jortikka oikein tarkoittaa, mutta valmentaja Jortikan julkisuuskuva on nyt sellainen, että hän on ihan täysi jortikka mieheksi. Eikä hän sitä salailekaan. Radio Oikean Aseman haastattelun Jortikka aloitti jääkiekkoseura Kalpan historiakirjan mukaan kerran seuraavasti: ”Minulta on usein kysytty, miksi minä olen niin v-mainen täällä hallissa. Se johtuu siitä, että minä olen v-mainen myös kotona.”
Jortikan kaltaista persoonaa osataan arvostaa maamme urheiluelämässä. Hän ei ehkä ole ns. arvojohtaja eikä edes kriisijohtaja, mutta katastrofijohtaja hän. Hänenlaisiaan tarvitaan silloin, kun tilanne on kaaoksessa. Samanlainen oli myös Tuntemattoman sotilaan everstiluutnantti Karjula, joka ei edes yrittänyt olla ns. mukava mies. mutta tietyssä tilanteessa hän oli pidettyä Koskelaa sopivampi järjestyksen palauttaja.
Kommentit (1)
|
|
Pölläkkälän ihanteellinen tyyppi
|
23.12.2009, 18:49
|
|
Tuosta pari iltaa sitten sivutusta saapasasiasta vielä sen verran, että tapauksen johdosta kuulusteltiin myös tulevaa maailmanennätysmiestä Yrjö Nikkasta, jonka vuonna -38 heittämä 78,70 jäi koivukeppien pisimmäksi kaareksi. Se rikottiin vasta 50-luvulla uusilla välineillä. ”Miten herra everstiluutnantti saattaa ajatella, että Suomen armeijan alikersantti alentuisi paskantamaan kapteenin saappaisiin”, oli Yrjö-pojan selitys, joka tyydytti tutkintaa johtanutta everstiluutnantti Leväahoa.
Yrjö Nikkanen oli huumorintajuinen, rempseä kansanmies, jonka sattuvista huomioista riitti tarinaa. Nikkasella oli ikioma testi tarkistaa kätensä kunto. Hän meni navettaan tai johonkin muuhun kärpäsiä keräävään paikkaan. Jos kärpänen jäi kämmenen sisään joka kouraisulla, kunto oli kohdallaan. Hänen ohjeenaan oli, ettei kilpailukaudella kannattanut tarttua keihääseen kuin kilpailuissa, jotta herkkyys säilyisi.
Matti Järvisen analyysi kovasta kilpakumppanistaan kuului: ”Puutteellisesta jalkatyöstä huolimatta ilmiömäinen käsi, olka ja herkkä luonne tekevät Nikkasesta lajin ihannetyypin.” Antero Raevaaran Järviset-kirjassa kerrotaan, että Nikkasen käsi liikkui silmää nopeammin. Olen kuullut , että vielä joku vuosi sitten Lahdessa eli vielä eräs hänen kilpakumppaninsa, jonka osuva luonnehdinta MEmiehestä oli, että ”nopee käs, mutta juoppo mies.”
Järvisen mainitsema herkkä luonne koitui tämän Pölläkkälän Uraa edustaneen heittäjän kohtaloksi. Hän ei voittanut koskaan suurkilpailuissa. Häntä vaivasi sama henkilökohtainen ongelma kuin monia muitakin lajin huippumiehiä. Elämänsä ehtoopuolella hän tunnustikin sen, että vaikka läpitreenattu mies kestää muutaman grogin, on suoranainen juopottelu keihäänheittäjällekin pahasta. Suomalaisilla keihäsmiehillähän on asiasta paljonkin kokemusta. Kerran 50-luvullakin yleisurheilumaajoukkueemme vieraili Budabestissa ja sikäläisen hotellin hovimestari muisteli sitten jälkeenpäin, että ”oli Nikkanen tai Nikkinen, aina paikat rikki.”
Kommentit (1)
|
Katkennut keihäs
|
07.01.2010, 21:37
|
|
Huomaan, että moniteholasien hankkimisen myötä sanasokeuteni sen kuin vain pahenee. Tämänkin blogin kirioitusvirheitä joutuu jatkuvasti jälkeenpäin korjailemaan. Mutta toisten tekemät virheet huomaan hämmästyttävän hyvin. Näen kyllä rikan toisten silmissä, mutta en malkaa omassani, kuten Sanassa sanotaan.
Joskus vuosia sitten käväisin Urheilumuseossa ja heti ensimmäiseksi pisti silmääni eilen sivutun Soini Nikkisen maailmanennätyskeihäs. ME-väline oli joskus katkennut ja käsistään taitava Nikkinen oli korjannut sen jonkinlaisella taidokkaalla liitoksella. Ja taisi heittoväline olla jonkin verran vääräkin. Ehkäpä liitos ja käyryys paransivat keihään liito-ominaisuuksia.
Pahasti sattui silmääni myöskin se, että tulikirjaimilla vitriinin seinässä luki, että tällä välineellä Soini Nikkinen vuonna 1953 heitti maailmanennätyksen 83,56. Hälytin henkilökunnan välittömästi paikalle ja kehoitin heitä siekailematta välittämään laitoksen johdolle tiedon, että ennätys heitettiin kesäkuussa 24. 1956 Kuhmoisten kentän vihkiäiskilpailuissa. En kovin paljoa muista urheilun älytöntä nippelitietoutta, mutta tämä Nikkisen heitto on syöpynyt mieleeni. Pitää joskus käydä tarkastamassa, onko paljastamani skandaali korjattu.
Soini Nikkistä ei ME-heitosta huolimatta valittu Melbournen olympialaisiin. Taustalla saattoi olla eilen mainittu Budabestin maaottelu, jonka jäljiltä hotellin irtaimistoa oli turmeltunut, ei tosin varmaankaan siinä määrin kuin 70-luvun Shotsin yu-maaottelun, jonka jälkimainingeissa poikamme harrastivat kiekonheittoa hotellin käytävällä ja Mikko Vilkastus Ala-Leppilampi tanssitti bassoviulua niin vauhdikkaasti, että se hajosi.
Muuten jos Nikkinen olisi ollut olympialaisissa, olisi kisan voittaja vaihtunut. Yllätysmies Norjan Danielsen ei olisi päässyt jatkokierroksille, jossa hän onnenkantamoisella teki haamuheiton. Tämän kiistämättömän faktan me joskus Heinolan kaupungintalon ruokapöydässä asiantuntijavoimin selväksi teimme.
Kommentit (0)
|
|
Ohjelevi
|
24.12.2009, 15:16
|
|
Vaikka olen täysin sanasokea ihminen, kuten öylön kerroin, huomaan kyllä kaikki toisten tekemät kirjoitusvirheet. Tuossa Kuopion Kaupungintalon päädyssä on kullitetuin kirjaimin jo 130 vuotta lukenut virheellisesti, että ”OIKEUS KANSAA OHJELEVI”. eikä kukaan ole asiaan puuttunut. Itse aina ohikulkiessani suunnittelen vielä kerran spray-maalilla korjaavani ärsyttävän kirjoitusvirheen, jonka ruotsinkieliset herrat ovat tehneet kannustaessaan rahvasta nöyryyteen.
Jos Kaupungintalon edessä paikalliselta väestöltä tiedusteltaisiin, että ohjaileeko nykyään oikeus kansaa, kuten kyltissä oleva teksti väittää, niin todennäköisesti kyselijä vaarantaisi jopa fyysisen turvallisuutensa. Mielestäni savolainen ihminen ei ole erityisen nöyrä ja lainkuuliainenkin hän on ainoastaan itselleen soveltuvilta osin.
Savosta ja Pohjanmaalta puuttuu kartano- ja maaorjuusperinne, jollainen Karjalassa, Etelä-Suomessa ja muualla sivistyneessä maailmassa on ollut ja epäilenpä, että se näkyy vieläkin kyräilynä herroja ja tyhjänpäiväisiä virkamiehiä kohtaan. Ei ole sattuma, että Kuopion seutu on ollut korpikommunismin ja vennamolaisuuden vahvoja linnakkeita.
Muuten vahvasti Kärkkäälän kylään kytkeytyvän 20-30-luvulla laitavasemmiston kansanedustajanakin olleen Ville Vainion sukulaismies kertoi äsken sähköpostilla, että Ville oli joskus iloisella 20-luvulla Kuopion kaupunginvaltuustossa tehnyt aloitteen kaupungin nimen muuttamisesta Moskovaksi. Luulen, että aloite ei olut täysin loppuun asti harkittu.
KAIKESTA HUOLIMATTA HYVÄÄ JOULUA JA AISTILLISTA UUTTA VUOTTA HARVOILLE LUKIJOILLENI!
Kommentit (4)
|
|
Ikikuusi
|
25.12.2009, 21:23
|
|
Elämme kovia aikoja. Viime vuonna meillä vielä oli pajunvesoista kyhätty joulukuusen vastine; tänä vuonna piti tyytyä astetta karumpaan paksusta rautalangasta, eli jonkinlaisesta ruosteisesta katiskankaidelangasta, väänneltyyn kestävän kehityksen mukaiseen vaihtoehtoon. Se on nyt sitä ihteään elikkä taidetta. Tämä on hyvä kuusi, ei kuihdu eikä varise.
Jostain syystä tuota kuvaa katsoessa mieleen pulpahtaa suuren venäläisen runoilijan Majakovskin säe ”ananasta ahmi / hotkaise pyy / loppusi porvari lähestyy”. Mikäli oikein muistan, kysymyksessä ei ollut alunperin mikään jouluruno, mutta sopii kuitenkin jotenkin tämän juhlan tunnelmaan.
Ylensyönnin ja ahminnan kuolemansyntiin on tullut taas sorruttua. Luin tuossa itselleni tunnelmaani sopivan oman perinteiseksi muodostuneen jouluevenkeljuilun, eli sen kohdan Kalle Päätalon Nouseva maa-teoksesta, jossa kuvataan ensimmäistä rauhanajan Joulua Pispalan rinteessä.
Sota-ajan pahin pula on jäänyt taakse ja niinpä esimerkiksi lanttua on ollut saatavilla kansan tarpeisiin riittävästi. Päätalon Kassu ahmii sen ajan suurinta kuviteltavissa olevaa herkkua, eli lanttulaatikkoa, niin paljon, että uhkaa ihan oikeasti räjähtäen haljeta. Hän kuvaa tapausta omalla perusteellisella ja pikkutarkalla tyylillään rehellisen tuntuisesti.
Kommentit (0)
|
|
Mitä sain joululahjaksi I
|
26.12.2009, 20:32
|
|
Olen ollut vuoden mittaan niin kiltti, että tilasin itselleni joululahjaksi divarista Erkki Rekimiehen Pahakurun aavesusi-kirjan. Se teki 45 vuotta sitten Kärkkäälän koulunkirjastosta lainattuna lähtemättömän vaikutuksen pikkupojan mieleen. Enää ei niin toiminnallisia ja moraalisesti selkeäsanomaisia teoksia saakkaan julkaista. Niinpä mukulat joutuvatkin etsimään jännitystä elämäänsä vaikka liimanhaistelusta.
Kirjan tapahtumat kytkeytyvät järjestäytyneen kansainvälisen salakuljetusrikollisuuden piiriin. Tosin heroinista ei ole kysymys, vaan sitä vähän lievemmästä huumeesta eli kahvista, jota sodan jälkeen salakuljetettiin Ruotsista Suomeen. Kaipa se oli sitä paljon puhuttua joppausta, jota paikallinen väestö ei oikeana rikoksena pitänyt. Tässä kirjassa kahvia joppaavat asiaan opetut susikoirat.
Nopealukuinen oli tämä julkaisu. Se ei pilannut joululomaa, kuten kesäloman pilasi 1200-sivuinen Viron historiasta kertova tiheäpränttinen Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka, jonka luin kesälomalla. Ja senkin tein pelkästään kunnioituksesta virolaisia kohtaan, koska heimoveljemme rakensivat jo keskiajalla Tallinnaan 159 metriä korkean Olavin kirkon, joka oli vuosisatoja maailman korkein rakennus. Siellä olivat insinööritieteet siihen aikaan jo niin pitkällä. Meikäläisten taidot eivät silloin riittäneet edes varpaiden määrän luotettavaan selvittämiseen.
Kommentit (2)
|
|
Mitä sain joululahjaksi II
|
27.12.2009, 20:29
|
|
Suomen urheilujohto vaati joskus lisää rahaa harrastukselleen sillä perusteella, että maamme hyvä menestys kilpakentillä lisäisi myös Suomen vientituotteiden mainetta maailmalla. Ja näkemys on varmasti perusteltu, sillä DDR:N Trabant- ja Wartburg-autot olivat erittäin arvostettuja kaikkien kansojen keskuudessa.
Itsekin olen aina ihaillut Trabantin linjojen suloutta. Mielestäni se on maailman toiseksi kaunein auto, vain elokuvista tuttu eräs 50-luvun Renault ohittaa sen kauneudessa. Trabantista olen aina haaveillut. Ja tänä vuonna olen ollut niin kiltti, että pukki toi minulle Trabantin.
Trabant on viimeisen päälle hyvin suunniteltu tuote. Siinä ei ole vastuksina noin 40 tietokonetta, kuten kilpailijoissa pruukkaa olla. Jos Trabant ei vaikka kylmyyden vuoksi käynnisty, ei tarvita muuta kuin kierretään tulpat irti ja taivutetulla teelusikalla valutetaan hieman bensaa sylintereihin. Auto käynnistyy sitten jyrähtäen ja leimahdellen. Muilla automerkeillä tälläinen käynnistys ei onnistu.
Ja turvallinenkin Trabant on. Se menestyi hyvin 90-luvun hirvitesteissä. Autolla pääsee vain satasta ja sekin edellyttää jo nytkyttelyä matkustajilta, joten sillä ei ajeta pahoja kolareita. Ja jos sellainen ajetaan, niin kori kestää sellaisen lommoitta. Kori ei ole pahvia, kuten pahat kielet väittävät, vaan villalla jatkettua muovia, joka on kimmoisaa.
Jos nyt hakemalla pitää jotain vikaa Trabantista etsiä, niin olen kuullut, että ainakin kerran on tikka nokkinut ajokin piloille. Myös oman autoni ajo-ominaisuuksissa on toivomisen varaa. Ajokin voimanlähde on niin heikko, ettei se ainakaan matolla suostu kulkemaan.
Kommentit (1)
|
|
Kavallus
|
28.12.2009, 20:00
|
|
Lukaisinpa tuossa Suonenjoen Osuuspankin 100-vuotishistorian. Tarkoitukseni oli selvittää, että minne vaarini Jussi Könösen kaikki säästöt hävisivät. Ennen sotia melkein jokaisella kylällä toimi oma osuuskassa, sellainen oli myös Suonenjoen Rieponlahden kylällä. Suvussa kulkevan tarinan mukaan tämän pankin kassanhoitaja kavalsi asiakkaiden rahat joskus 30-luvulla eikä niitä saatu koskaan takaisin.
Puhutaan, että kavaltaja vietti jonkin aikaa ns. hauskaa elämää, joten onneksi rahat eivät menneet ihan turhuuteen. Osuuspankin historiikkiteos ei tällaista rikostapausta tunne, mutta epäilen, että teos vaikenee siitä tietoisesti säästääkseen mahdolliset sukulaiset häpeältä, joka oikein onkin. Toinen selitys on se, ettei tapauksesta nostettu aikanaan rikosprosessia, vaan asia hoidettiin muuten eikä rikoksesta löydy enää mitään todisteita. Tietääkseni kavalluksen tehnyt kassanhoitaja kaatui vähän myöhemmin sodassa.
Historiikista ilmenee, että osuuskassojen lisäksi jokaisessa kylässä toimi myös sonniosuuskunta. Nyt nettipankkien aikaan omia kassoja ei enää tarvita, mutta mielestäni kylien sonniosuuskuntatoiminta pitäisi elvyttää. Esimerkiksi pikkujoulujen järjestämisessä sonniosuuskuntaorganisaatio olisi oivallinen.
Kommentit (2)
|
|
Alasuoja
|
29.12.2009, 17:30
|
|
Kalpan historiikista löytyi hyvä tietokilpailukysymys. Missä seurassa Spede Pasanen voitti Pohjois-Savon pirinmestaruuden jääkiekossa? No tietenkin Kuopion Eräveikoissa. Se ei ole mitenkään tyypillinen kiekkoporukan nimi. Saas nähdä, koska Kuusamon Eräveikot perustaa golf-jaoston.
Spede, vaikka olikin lähes luistelutaidoton, kunnostautui maalintekijänä. Onnistuneen suorituksen jälkeen tuuletuskin oli vaikuttava. Mies takoi mailalla jalkoväliään niin, että kalke kuului katsomoon asti. Ilmiön syynä oli jo silloin keksijänä kunnostautuneen viihdemiehen kehittämä omaperäinen suojus, jonka hän oli kovertanut koivupahkasta. Myöhemmin kyseisen kaltaista turvavälinettä on alettu kutsua alasuojaksi.
Voi olla, että Spedellä oli käytössään myös maamme ensimmäinen jääkiekkokypärä. Se oli alunperin palomiehelle tarkoitettu. Luulen, ettei Speden pääsuoja ollut maailman ensimmäinen. Muistelen, että venäläiset kiekkoilijat alkoivat jo 40-luvulla suojata humeettirasiansa panssarivaunukypärällä, joita maassa riitti.
Aarne Honkavaaran muistelmissa kerrotaan, että venäläisillä oli käytössään tankkimiesten pääsuojat käydessään pelaamassa ensimmäisen kerran Suomessa. Meikäläisten huomiota herättivät myös vastustajien tökerön näköiset mailat. Suomalaiset päättivät, että ottelu voitetaan meikäläisten parempien mailojen avulla. Aloituksissa päätettiin huitaista heti niin kovaa, että naapurilta katkeaa peliväline. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaiset olivat rikkoneet parikymmentä mailaa ja venäläiset eivät yhtään.
Olisi mielenkiintoista tietää, olivatko venäläisten pelivälineet Sortavalan tehtaan tuotantoa. Siellä nimittäin toimi ennen Neuvostoliiton konkurssia maailman suurin mailatehdas. Varsissa luki ihan meiläläisillä kirjaimilla ”KARJALA”. Myös ”KARJALA”-merkkisiä suksia valmistettiin. Olen yrittänyt turhaan sellaisia löytää. Niitä ei näkynyt edes Sortavalan urheiluliikkeissä.
Kommentit (1)
|
|
Kirvesmurha ja Heinola sekä Suonenjoki
|
09.01.2010, 19:31
|
|
Heinolan kirvesmurhasta on annettu tuomio. Jorma Tapani Kiiskinen tuomittiin elinkautiseen lehtori Esko Vihusen murhasta. Tällä Heinolan, entisen kotikaupunkini, tapauksella on kytkentöjä myös syntymäkaupunkiini Suonenjokeen.
Esko Vihunen oli historianopettajana Suonenjoen Yhteislyseossa lukuvuonna 74 – 75 ja muisti minutkin vielä vuosikymmenten jälkeen, kun Heinolassa törmättiin. Jutussa asianajajana toiminut Heikki Lampela on taas suonenjokelaisen Iso-Valtti Baltzarin pojanpoika. Baltzarit asuivat joskus Pirttiselän pysäkin luona olleessa mökissä, siis ihan Kärkkäälän rajoilla. Ja sikälikin Baltzarit liittyvät Kärkkäälän historiaan, että suvun jäseniä paleltui 30-luvulla Kakkisen jäälle, kun Kuopion markkinoilta palatessa hevonen väsähti jäälle.
Murhasta tuomittu Jorma Tapani Kiiskinen ei sen sijaan ole Kärkkäälän Kiiskisiä. Kuitenkin Kärkkäälänkin Kiiskiset kytkeytyvät tavallaan Heinolan oikeushistoriaan. Juhannuksena -41 Heinolaa pommitettiin pahasti. Pahemminkin olisi voinut käydä, ellei myöhempi Kouvolan hovioikeuden presidentti Heimo Lampi olisi hävittäjälentäjänä ampunut alas neljä konetta. Tosin yksi pommi pääsi tuhoamaan Heinolan raastuvanoikeuden arkiston. Tätä asiaa kaikki eivät myöhemmin pitäneet pelkästään menetyksenä.
Heimo Lampi toimi joskus 40-50-luvuilla tuomarina Suonenjoella. Myöhemmin hän julkaisi eräästä mielenkiintoisesta oikeusjutustaan romaanin nimeltään Ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Kirjan päähahmon esikuvana oli Kärkkäälässä syntynyt suonenjokelaisen mansikanviljelyn uranuurtaja Tuomas Kiiskinen, joka ei tietääkseni ole sukua samannimiselle lupaavalle Kalpan jääkiekkoilijalle.
Heimo Lampi oli hyvä lentäjä ja hyvä tuomari, mutta mielestäni tuo edellä mainittu romaani ei lukeudu maailman kaunokirjallisuuden helmiin.
Kommentit (0)
|
|
Sello
|
31.12.2009, 19:09
|
|
Minäkin olin päästä hengestäni Sellon Prismassa. En tosin äskeisessä ampumatragediassa, vaan se tapahtui jo reilu neljännesvuosisata sitten. Olin opiskeluaikanani jouluruuhkan ajan vartijana tässä nyt maailmanmaineeseen päässeessä liikkeessä. Jouluaattoiltaan asti kaikki sujui rauhallisesti. Radiota tai muita työsuojeluvälineitä en viitsinyt hankkia, koska tiesin, ettei mitään voi tapahtua.
Esimieskin Suomen Teollisuudenvartiointi Oy:stä, jota myös Suomen Teollisuudenmurkinointi Oy:ksi kutsuttiin, opasti hommaa aloitellessani, että ainoastaan se piti muistaa, että ymmärsi olla puuttumatta erään etnisen vähemmistön suorittamaan kaupusteluun liikkeen pihalla, koska heilla oli parempi aseistus kuin meijän virmassa.
Ajattelin ostaa itselleni jouluruoat juuri ennen liikkeen sulkemista, mutta se jäi tekemättä, koska juuri silloin paikalle säntäsi muudan roteva mieshenkilö, joka kertoi olevansa teurastaja Seinäjoen Itikasta ja että hän oli juuri päässyt joululomalle mielisairaalasta ja että hänellä on tarvis tappaa joku. Työni puolesta jouduin puuttumaan asiaan. Korostettakoon, että itikka tarkoittaa Seinäjoella lehmää, ei itikkaa kuten Savossa.
Siinä menikin sitten se aattoilta omaa henkikultaa varjellessa ja joulusyönnökset jäivät ostamatta. Kesti tosi kauan ennen kuin poliiseja tuli ja monella autolla sitten tulikin. Hoas 6-7/12:n solukämpillä oli onneksi jääkaappi jäänyt jostain syystä sulattamatta ja kaapin napajäätikön keskeltä löytyi puoliksi syöty maksalaatikkorasia.
Mitään muuta muonaa ei ollut joulunpyhiksi. Perinteinen jouluruokahan se maksalaatikko onkin. Kaavin eineksen poikamiehen laverin reunalla istuen suihini kylmänä ja silloin ymmärsin, mitä joulurauhalla tarkoitetaan. Sen jälkeen olen osannut arvostaa sellaisia jouluja, jolloin kukaan ei ole yrittänyt minua tappaa.
Kommentit (0)
|
|
|
|
