|
Puuhun kiipeily |
31.12.2008, 20:41 |
|
Taloushistorian lainalaisuuksia on kuulemma se, että ensimmäinen sukupolvi luo rikkauden, toinen sukupolvi säilyttää rikkauden ja kolmas sukupolvi keskittyy sitten kaunotaiteisiin ja muihin kulttuuriharrastuksiin. Niinpä näyttelijä ja teatterijohtaja Matti Ranin on muistaakseni liikemies Kustaa Ranisen pojanpoika. Jo melkoisen kaukaisista savolaissukujuurista huolimatta Matti Ranin vaikuttaa säilyttäneen peruslupsakkuutensa. Kun Raninin johtama teatteri paloi vuosia sitten kivijalkaan, niin totesi teatterijohtaja TV-uutisissa vain tyynesti, että tilanne on nyt se, että jos puuhun kiipeen, niin maahan ei jää mittään. Sattuvasti sanottu.
|
|
|
Veljenkättä |
01.01.2009, 20:12 |
|
Tuo kuva ei esitä lehmän läjää, jota se harhaanjohtavasti muistuttaa, vaan kysymyksessä on uuden vuoden kunniaksi leivottu suhteellisen herkullinen Ellen Svinhufvudin kakku. Leivonnaisen kehitti presidentti Ukko-Pekan puoliso itsenäisyyspäivän juhlien ratoksi. Valmisteen reseptin löytää vaikkapa täältä: http://www.maku.fi/reseptit/resepti/Ellen%20Svinhufvudin%20kakku/783.html . Kyseinen kakku on saanut viimeaikoina melkoista kuluttajapoliittista huomiota. Esimerkiksi arvovaltainen MOT-ohjelma käsitteli kakkua näyttävästi. Kysymyksessä oli Stockmannin ja erään pikkuleipomon välinen riita tuotteen tekijänoikeuksista. Markkinaoikeus päätti viikko sitten, että leipomo oli asissa ainakin osittain oikeassa, mutta sille päätöksestä ei taida olla paljoa iloa, koska se ehti jo mennä konkurssiin. Svinhufvudit liittyvät tietenkin maamme historiaan muutenkin kuin kuluttajapoliittisesti. Tavallaan presidentti Svinhufvud on jopa osa Suomen kulttuurihistoriaa. Nimittäin kun hän lopetti Mantsälän kapinan voimakkaasti tunteisiinvetovalla puheellaan, juuttui savikiekolle etukäteen äänitetty puhe pyörimään lopuksi paikoilleen ja niinpä kansa sai ihmetellä puhujan menttaalihygienian tilaa, kun hän vakuutti kuulijoille, että ”lyökäämme veljenkättä, veljenkättä, veljenkättä, veljenkättä…. Tästä sitten syntyi sanonta, että levy lyö veljenkättä, kun se jää pyörimään paikoilleen.
|
|
|
Isäkapinaa |
02.01.2009, 18:30 |
|
Eilen käsitelty presidentti Pehr Svinhufvud oli poliittisesti hyvin oikealla ja muistelen, että vielä kuolinvuoteellaan hän varoitti suomalaisia koskaan luottamasta suureen itäiseen naapuriin, jonka kanssa taidettiin juuri silloin olla sodassa. Sen sijaan presidentin poika Veikko Svinhufvud oli ulkopolitiikassa eri linjoilla. Isä oli Kokoomuksen oikeansiiven kannattaja, mutta poika toimi 50-60-luvulla Keskustan K-linjan kansanedustajana. Hän oli jopa hyvin myönteisesti Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan suhtautuneen Suomen Rauhanpuolustaja-järjestön puheenjohtajana. Esimerkkinä mainittakoon, että kun Suomen Kommunistinen Puolue tuomitsi jyrkästi Tsekkoslovakian miehityksen, niin samaan aikaan rauhanpuolustajat kannattivat sitä lämpimästi maailman rauhaa edistävänä tapauksena. Sen sijaan presidentti Ukko-Pekan vanhin poika aisanajaja Pehr Svinhufvud ei ryhtynyt isäkapinaan. Poika Pehr eli yli satavuotiaaksi ja kun Lakimies Uutiset haastatteli häntä 100-vuotismerkkipäivän kunniaksi, jaksoi hän vielä varoitella kansaa idästä tulevasta uhasta. Itse hän suhtautui uhkaan niin vakavasti, että kertoi säilyttävänsä ryssän varalta aina hyvää 9 mm:n Mauser-pistoolia yöpöytänsä laatikossa. Sitä hän ei tosin tiennyt, että lapset olivat varmuuden vuoksi poistaneet aseesta patruunat.
|
|
|
IGF |
03.01.2009, 18:07 |
|
”Kuitunen on dopingin suhteen erittäin vahva tyyppi, hänellä on poikkeuksellisen voimakas vaste”, vakuuttaa Kari-Pekka Kyrö, jonka muisti palailee pätkittäin, tämänpäiväisessä Hesarin kuukausiliitteessä. Lisäksi hän paljastaa, että Kuitusta piikitettiin oikein miehissä Lahden hiihtostadionin punaisessa talossa. Sen seinään olisi kiireen vilkkaa saatava pronssilaatta todistamaan yhdestä lähihistoriamme merkittävimmästä tapahtumasta. Mutta enpä anna nyt kiellettyjen lisäaineiden pilata iloani. On se melkoinen juttu, kun suomalaiset saivat puolet mitaleista maastodopingin huipputapahtumassa Keski-Euroopassa. Tavallaa Kyrön jutun luettuani voin seurata lajia levollisin mielin, koska ei tarvitse epäillä, että joku olisi puhtain keinoin sotkemassa kisaa. Ja tuo Sami Jauhojärvi on olemukseltaan, kuin se toinen kuuluisa Lapin mies eli Nätti-Jussi. Pieniä, vähää vaille kääpiöitä, joilla on hirmuinen itseluottamus ja hirmuiset jutut. Kun Nätti-Jussi pyrki savotalle töihin, niin häneltä kysyttiin, että missäs mies on ennen ollut hakkuissa. Nätti väitti olleensa Käsivarressa. Tietoa kritisoitiin, koska eihän Käsivarressa ollut puitakaan. Niin, eipä ole ennää, totesi vain tämä piskuinen jätkä itsevarmasti. Muuten nyt sitten tiedän, miksi mies voi juosta 100 metrin maailmanennätyksen, vaikka kävelee viimeiset metrit. Se on ihmeaine IGF, joka ei näy testeissä. Se on insuliinin kaltainen voimakkaasti ja laajasti elintoimintoja, lihasten ja veren kasvua säätelevä aine, paljastaa Kari-Pekka Kyrö. Yksikköhinta on 5000 dollaria, joten dopingkaan ei ole enää yksilehmäisten urheilijoiden touhua.
|
|
|
Häiriökäyttäytymistä |
04.01.2009, 20:22 |
|
Kohtuuttoman julkisuusarvon ovat saaneet Kari-Pekka Kyrön paljastukset. Saas nähdä, koska asiassa siirrytään yleisurheiluhistorian selvittelyyn. Väitänpä, että siellä veriruskeat synnit ovat vielä pahemmat. Ihmettelen, ettei julkisuudessa ole puhuttu siitä, että monenko huippu-urheilijan menttaalihygienia on kärsinyt kemiallisen sisäruokinnan seurauksena. Muistanpa, että muinoin Heinolassa puhuttiin siitä, että ennen oli tapana käydä SM-painien vihoviimeiset iltaottelut kaupungin poliisilaitoksen tiloissa. Ja muistelenpa miten yhtenä kesäviikonloppuna maassamme sattui ja tapahtui. Ensiksi kansanedustaja-nyrkkeilijä Halme vaihtoi lajia ja siirtyi ampumaurheilun harrastajaksi. Sitten yksi TV:stä tuttu naisgladiaattori tappoi ja paistoi ex-sulhonsa. Olisiko ollut tarkoitus hyödyntää tätä viikonlopun pääruokalajia suunniteltaessa. Ja siunatuksi lopuksi sitten vielä eräs voimanoston SM-mitalisti kruunasi viikon surmaamalla vaimonsa ja itsensä sekä viimetöikseen miinoittamalla kesämökkinsä niin, että varomaton sukulaismieskin lähti taivaaseen. Eikä tietenkään kukaan ollut koskaan mitään ottanut.
|
|
|
Kukkoo haakattiin |
05.01.2009, 19:12 |
|
Männä viikolla tuli vanhassa työyhteisössä vietettyä suuri valtiollistamisjuhla sen kunniaksi, että kuluttajaneuvonta siirtyi kaupungilta valtion vastattavaksi. Kakkukahvia ei tarjottu, vaan kukkoo haakattiin ja kaljoo kitattiin. Korostetakoon, että koska juhla vietettiin työaikaan ja koska moni oli mopetilla, kitattu kalja oli vain kotkaljoo. Muuten kyllä kunnon tuore kalakukko aina vattukaakun voittaa ja kahvia juodaan muutenkin monta kertaa päivässä, joten kyllä kunnon kotikalja on kukkoa haakattaessa sopiva särvin. Muuten sen jälkeen, kun kukko avataan oikeaoppisesti päälaelta, paljastuvat sieltä savolaisen aivoja muistuttava rasva ja ruotokerros. Kalakukko ei ole savolainen keksintö, kuten yleisesti luullaan, vaan idea on varastettu saksalaisilta 30-vuotisen sodan melskeissä. Siellä tuotetta kutsuttiin Fischkuchen nimellä, joten tuosta Kuchen-sanasta se kummallinen kukko-nimitys tulee. Jostain syystä kukonleivontaperinne on hävinnyt muualta maailmasta, mutta Itä-Suomessa se on säilynyt. Säilymisen syynä on varmaankin se, että kukko on maailman ensimmäinen säilyke ja eränkävijäesi-isät ovat oivaltaneet sen hyvät säilyvyysominaisuudet ja ravintoarvot pitkillä korpivaelluksillaan.
|
|
|
Kuntien hakkuumestaruus ratkaistu |
06.01.2009, 16:31 |
|
”Kuntien hakkuumestaruus ratkaistu” uutisoi Savon Sanomat-lehti näyttävästi joskus 40-50-luvun vaihteessa. Kisan voitti Yrjö Smolander Tuusniemeltä ja Toivo Koivistoinen Suonenjoelta on näköjään kaatanut Kakkisensalon puita sillä vauhdilla, että hävisi mestaruuden vain 0,28 pinokuutiometrin erotuksella. Tappio on mietomaisen niukka. Pronssille jäänyt Varkauden Jaakko Malm näyttääkin sitten jääneen jo yli neljän pinokuutiometrin päähän. Olen tuosta pahviloutan pohjalta löytyneestä lehtileikkeestä lukevinani, että kilpailu kesti vain kolme päivää ja yli 82 pinokuutiometriä kuullostaa ihan hirmuiselta tulokselta, vaikka en asiasta ymmärrä muuta kuin , että itseltäni meni koko viime talvi ja hermot sekä selkä kaatunutta pihakoivua sähkösahalla jukertaessani. Eikä taatoilla silloin 60 vuotta sitten ollut edes sähkösahaa vastuksinaan, vaan pokasahalla painettiin. Mutta ne ukot eivät tainneet olla mitään nykyajan pehmomiehiä. Erikoismaininnan lehtileikkeessä saa suonenjokelainen sotainvalidi Erkki Rytkönen, joka on hakannut kaivospuita heikohkossa metsässä ja mäkisessä maastossa 40,90 pinokuutiometriä, vaikka mieheltä puuttuivat kaikki sormet toisesta kädestä. Lieköhän mies kuullutkaan työuupumuksesta tai muusta böönautista, joita nykyihmisiin pyrkii keveissä sisätöissä iskemään.
|
|
|
Hieroja ja urheilija Johan Vennonen |
07.01.2009, 18:01 |
|
Joku iikko sitten uhosin, miten helposti voittaisin mitalin raskaansarjan leuanvedon SM-kisoissa. Mutta jo Paasikivi sanoi, että ainoastaan idiootit eivät vaihda mielipidettään. Minäkin joudun nyt sen tässä leuanveto asiassa tekemään. Nimittäin TV:ssä oli ohjelma umpisokeasta hierojasta Johan Vennosesta. Hän kuoli viime kesänä kypsässä 99-vuoden iässä. Hieromisen lisäksi Vennonen harrasti mm. räjäytystöitä. Viime töikseen hän louhi itselleen vaikuttavan kallioluolan, jonka seinällä on kuparilaatta, jossa lukee ”tämän luolan rakensi sokea mies vuosina 1977-1997”. Räjäyttelyn ja hieronnan lisäksi teräsvaari harrasti myös kasvissyöntiä, koska oli ammatissaan havainnut, miten eräällä kasvissyöjäurheilijalla oli poikkeuksellisen hyvä lihaksisto. Ja niin oli Johan Vennosellakin. Hänen urheilija siskonpoikansa oli treenannut voimailua siinä määrin, että kykeni vetämään hämmästyttävät 30 leukaa. Johan-enokin halusi koittaa asiaa. Teräsvaari veti 50 leukaa yhdellä kädellä ja tehosti suoritustaan vetelemällä välillä yhdellä sormella rekistä roikkuen. Joten taidanpa vaihtaa lajia.
|
|
|
Heinola yllättää |
08.01.2009, 19:16 |
|
Heinolan pikkukaupungista löytyy hämmästyttävä määrä taiteellista lahjakkuuta. Kirkkaimmat tähdet ovat Apulanta, Uuno Kailas ja Panu Patomäki, mutta muitakin löytyy. Vuosi sitten ihastelin rakennusmestari Veikko Pystysen sotamuistelmia ja nyt sain käsiini virran toiselta rannalta eli Jyrängön puolelta Marja Melfsenin kirjat Vuosien virta ja Maija-kulta ja viaton viisikymmenluku. Pystysen ja Melfsenin muistelma tasapainottavat sopivasti toisiaan. Veikko oli vanha suojeluskuntalainen ja kokoomuslainen kunnallispoliitikko, mutta Marja Melfsenin mielenkiintoisessa lapsuudenkodissa sen sijaan uskottiin sekä Staliniin että Jeesukseen. Vappumarssilla käytiin, mutta tarpeen vaatiessa perhe myös järjesti polvirukoustilaisuuksia. Pystyset olivat kaupungin porvareiden puolelta ja Marjan perhe virran toiselta rannalta Heinolan maalaiskunnan Jyrängön työläisalueelta. Asuinalueiden ristiriidat olivat kuulemani mukaan sitä luokkaa, että kun venäläinen pommikone tuli Talvisodan aikaan kierteli kaupunkia pommittamaan, johdettiin toimintaa Jyrängön puolelta valomerkeillä. Muuten ihan Jatkosodan alussa kaupunkia pommitettiin pahasti ja siinä taisi parikymmentä ihmistäkin kuolla. Sen täysin järjettömältä tuntuneen pommituksen syitä on paljon pohdittu. Selitys voisi olla se, että tietääkseni Suomen pääesikunnan yksi osasto, eli Pallen propagandayksikkö oli sijoitettuna kaupungin läheisyyteen. Toinen perustelu ilmahyökkäykselle voisi olla se, että Heinolassa oli kranaattisorvaamo ja että eräässä paperitehtaassa olisi jopa valmistettu hyvin salaisesti myös trotyylia. Ja mielenkiintoinen tapaus on, että Valpon papereita tutkiessani luin, että koko sota-ajan Heinolassa toimi vakoojan radiolähetin, jonka sijaintia yritettiin kovastikin selvittää viranomaisten toimesta. Kun sitten kerran törmäsin pienessä tinassa olleeseen vanhaan heinolalaistoveriin ja kysyin häneltä luottamuksellisesti suoraan näin miesten kesken, että kukas sitä radio-asemaa hoiti, niin kyllä hän osasi sen silmää räpäyttämättä heti paljastaa.
|
|
|
Hiihtohistoriaa |
09.01.2009, 19:47 |
|
Muistanpa, miten talvi alkoi ennen Harsunkankaan hiihdoilla Kyyjärvellä. Ne olivat silloin paljon isompi tapahtuma, kuin nykyään formula 1:n sarjan aloittava Austraalian osakilpailu. Sitten tulivat Kyöpelin hiihdot Tapaninpäivänä. Maakuntaviestit loppiaisena olivat talven merkittävin tapahtuma. Keskitalven Salpausselän kisoista muistan, kuinka Tiilikais-Pekka selosti mäenlaskua Lahden sementistä ja lähes joka miehellä oli silloin varma alastulo. Sitten olivat Puijon kisat, joista Yleisohjelmassa oli suoralähetys, Ounasvaaran hiihdot, joista myös oli kokopäiväinen lähete ja talven päätti Rukan hiihdot, joista muistan Nopos-Paavon väräjävän äänen ja Susi-Kallen. Nyt minulle kerrottiin, että Puijolla järjestetyissä maakuntaviesteissä ei ollut yhtään maksanutta katsojaa ja ladun varrella oli noin 50 satunnaista ohikulkijaa seuraamassa kisatapahtumaa. Ja vanha hiihtopitäjä Suonenjoki ei ollut edustettuna missään sarjassa. Aikoihin on eletty. Muistanpa, miten reilut 40 vuotta sitten jo hyvissä ajoin spekuloitiin, kuka voittaa tämän Suomen vanhimman maakuntaviestin. Arvailtiin, missä kunnossa on kaikkien Hiihto-Niilojen isä Väisäs-Niilo Vasamasta tai Eljas Koistinen Pahkasta elikkä Pauli Auvinen Sammosta. Ja jo etukäteen tiedettiin, että suonenjokelaiset voivat aina luottaa muutamaan Röppäseen ja yhteen Salpakariin ja että Kärkkäälän Vilhus-Pertti sinnittelee varmasti aloitusosuuden kärkiporukassa. Oli siinä sen verran sitkeä mies. Maailman paras yhdistetyn mies Rauno Miettinen saattoi hyvässä lykyssä nippa nappa mahtua joukkueeseen. Ja vanhat ukot kertoivat, miten Jalkas-Kalle pani menemään Karsikonmäentiellä joskus 30-luvulla, jolloin viesti vielä hiihdettiin maantietä pitkin. Ihmiskunnan historiassa ei kuulemma ollut edetty yhtä kovaa sukset jalassa. Epäilenpä, että fiksummat painelivat luistelutyylillä jo silloin. Ja muistanpa senkin, miten itsekin olin palelemassa jossain Nilsiässä, kun koitti se suuri päivä, että Suonenjoen Vasama voitti sekä miesten että naisten viestin. Ja sitten palkintojen jaossa hiihtofanaatikko Immo Kuutsa lausui jotain, joka suonenjokelaisten riveissä tulkittiin jotenkin halventavaksi ja sitten Väisäs-Niilo ja kaikki muutkin vasamalaiset marssivat mielenosoituksellisesti ulos palkintojenjaosta. Se oli aikaa se. Nyt kisat olivat kuulemma tuossa kilometrin päässä, mutta telkkarista tuijotin Keski-Euroopan erilaisia talviurheilutapahtumia enkä ehtinyt maakuntaviestejä seuraamaan. Enkä edes huomannut, että Savon Sanomat olisivat uranneet asialle palstatilaa. Jonkun olisi tehtävä jotakin puhtaan hiihtourheilun pelastamiseksi. Nykyajan hiihtokin on vain sellaista sätkyttelyä. Toista oli seurata Eero Mäntyrannan tyylittelyä Innsbruckin olympialaisten hevosenkengässä. Eero kertoi olleensa silloin niin kovassa kunnossa, ettei ehtinyt hiihtää niin kovaa, kuin olisi jaksanut. Miehen hemoglobiini taisi olla ilman Epoakin 210 eli vähän poikasia ovat nykyajan hiihtelijät.
|
|
|
Vuonna-66 |
10.01.2009, 18:56 |
|
Eipä löydy netistä liikkuvaa kuvaa siitä, kun Mäntyranta kiertää Insbruckin hevosenkenkää suvereenina voittajahahmona. Sen sijaan vuoden-66 MM-hiihdoista löytyy tämä pätkä, josta näkee, millaista liikunnan suoloutta oli vanhan hyvän ajan hiihtourheilussa. http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F05091_1 Muistan vielä ihan elävästi tuon videopätkän kilpailun. Kärkkäälän kansakoululle oli hankittu kansalaiskeräyksellä telkkari ja luonnollista oli, että aina kun oli urheilulähetys opetus keskeytettiin ja asiat priorisoitiin, kuten nykyään olisi tapana sanoa. Samoin, jos kylän hirviporukalla oli hirvi kiikarissa, päästi Opettaja-Ville pennut kotiin ja lähti kiireellä jahtiin. Nykyään tietenkin ylihuolehtivaisten äitien lähetystö olisi heti koulutoimenjohtajan puheilla, mutta siihen aikaan asioiden tälläinen priorisointi oli ihan hyväksyttävää ja jopa suotavaa toimintaa. Muistan, että myös kylänmiehiä oli MM-hiihtojen kolmeakymppiä katsomassa ja senkin muistan, että kun Arto Tiainen oli lähtövuorossa, niin Korholan Yrjö totesi asiantuntevasti, että ”katohan, mies on niin hermona, että henki huurua”, kuten se myös huurusikin toisin kuin lujahermoisimmilla hiihtäjillä. Ja huonostihan hiihto Tiaiselta sitten menikin, liekö johtunut hermoista. Tiaisen huonoista hermoista kielii se, että jäätyään samoissa mm:ssä viidelläkympillä hopealle, purskahti hän maalissa itkuun. Minusta se oli ihan kamalaa, koska en voinut kuvitellakaan itkevää miestä. Nythän itkevät miehet alkavat olla jo jonkinlainen maan tapa meilläkin. Mutta eivät ne meidän isät, jotka aamuyöstä työmiesholkki hampaissa hiihtelivät Hackmannille hakkuisiin ja iltayöstä takaisin, juurikaan kyynelehtineet. Eero Mäntyranta ja Kalevi Laurila ottivat kolmellakympillä kaksoisvoiton, mutta jotenkin oltiin pettyneitä, kun kolmoisvoittoa ei tullut. Muuten tuosta Mäntyrannan kauniista tekniikasta tulee mieleen, että Paanasen Risto hiihteli kansakoulussa ihan samanlaisella tyylillä. Risto voitti sitten vähän myöhemmin joskus 70-luvun alkuvuosina ampumahiihdossa nuorten Pohjoismaiden mestaruuden.
|
|
|
Pilleri |
11.01.2009, 16:33 |
|
Olen pettynyt. Lehdestä omin silmin luin, ettei riitä Virpi Kuituselle Suomen mies, vaan oli kuulemma pistäytynyt italialaisen olympiavoittaja Pietro Piller Cottrerin hotellihuoneessa. Olisiko Pietro esitellyt Virpille suksivoidekokoelmaansa? Mutta saa olla Kangasniemen maalaistyttö varovainen. Muistanpa, kuinka Eero Mäntyrannan kova kilpakumppani Franco Nones vieraili kerran Puijon kisoissa ja heti oli Mullikassa iso juttu, että Franco kihlasi Kuopion likan. Luulen, että jos miehen liikkeitä olisi tarkemmin selvitetty, olisi tälle olympiavoittajalle löytynyt kihlattu Puijon lisäksi myös Salpausselältä, Ounasvaaralta ja Rukalta. Italiaanot ovat aikaansaapia ainakin näissä asioissa. Muuten Mäntyranta ihmetteli joskus sitä, että suomalaiset pärjäsivät vallan mainiosta 60-luvun loppupuolelle asti, jolloin meikäläiset käyttivät vain puhtaita keinoja (siis puhdasta amfetamiinia), mutta sitten muut menivät heittämällä ohi. Uudet aineet, ilmeisesti pyöräilystä tutut, olivat tulleet jakoon ja hiihtäjämme myöhästyivät muutaman vuoden tässäkin asiassa. Ja nyt taitaa olla vähän sama tilanne. Martti Jylhä oli aikanaan junioreissa samaa tasoa kuin ikätoverinsa Norjan Northug ja se Sveitsin uusi supertähti Kolina, mutta jostain syystä ero on hetkessä venähtänyt valovuosiks Muuten tuosta Pietro Pilleristä sen verran, että Piller on mitä parahultaisin nykyaikaisen huippuhiihtäjän nimi. Ja kuunnelkaapa tämä Paavon ja Pekan radioselostus: http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00564_1 Tämä raivoisa viestikamppailu tuli katsottua Kärkkäälän kansakoulun telkkarista. Mäntyranta voitti Venäjän miehen loppukirissä ja Opettaja-Ville kerrassaan tulistui TV-kuvaajalle, joka näytti vain seisovaa Norjan miestä, vaikka piskuinen Suomen mies kävi taistelua elämästä ja kuolemasta idän jättiläistä vastaan. Ville oli Impilahden evakkoja eikä ollut asiaa unohtanut. Mäntyranta kertoi tuosta loppuratkaisusta myöhemmin sen, että siihen aikaan vuorotahtia pääsi ainakin vähän matkaa kovempaa kuin tasatahtia ja sen tiedon avulla hän mitalin voitti.
|
|
|
Maaseudun tulevaisuus |
12.01.2009, 19:27 |
|
”Kehitys kulkee eteenpäin Suonenjoen Rieponlahdessa”, toteaa Kauko Tervamäki eli nimimerkki Kajo 50-luvun alun Savon Sanomissa ja jatkaa, että ”tänä kesänä suoritetun vierailun aikana tehdyt havainnot osoittivat kylän talojen nykyaikaistuvan ja traktorien jyrisevän koneiden laajenevaa käyttöä ennustaen jo heinäpellollakin.” Kuvatekstissä kerrotaan seuraavaa: ”ILTAHETKI RIEPONLAHDESSA. Jussi Könösen Tilda-emäntä (siis mummoni) Kaunikkiaan lypsämässä. Kärpäsiä on niin paljon, että pienten Pertin ja Raimon taito riittänyt, vaan piti Aino-tyttären ryhtyä ripsumaan.” 50-luku taisi olla onnellista aikaa. Silloin uskottiin lapsen omaisen vilpittömästi onnelliseen tulevaisuuteen toisin kuin nykyään. Mutta enpä minä ainakaan siihen aikaan palaisi. Eivät kestäisi selkä eivätkä hermot. Ja tappaiset kippeytyvät jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi aamumyterissä kahlata miehustaa myöten lumessa hakkuupalstan reunaan sirrikka olalla. Nykyisessä sisätyössä on sentään omat mukavuutensa; hyvät keskuslämmitetyt työhuoneet, sisävessat sekä työmäärään ja vastuuseen nähden kohtuuttoman hyvä palkka.
|
|
|
Uutisointia |
13.01.2009, 19:41 |
|
Joskus 70-luvun alussa telkkarissa haastateltiin esimerkillistä maanviljelijää Kekkolanniemen Kallea jostain Riepon ja Halolanmäen rajoilta. Hän lausui ohjelmassa niin pontevasti kaksi maatilatalouden perusasiaa, että muistan ne vieläkin. Ensiksi hän totesi, että ”maatila seisoo kolmella tukijalalla, jotka ovat maanviljelys, karjanhoito ja metsätalous.” Toiseksi hän vakuutti edelleenkin vähintään yhtä pontevasti, että ”työskentely metsässä on yhtä juhlaa.” Jälkimäinen viisaus synnytti kritiikkiä seudun metsätyömiesten keskuudessa. Sitä hän ei todennut, että karjatalouden harrastaminen olisi yhtä juhlaa, kuten öylösestä kuvasta, jossa tät-aeno oli valokuvauksellisesti ripusmassa äpyliä, saattaisi päätellä. Nimittäin vähän edellisen jutun jälkee saattoi lehdestä lukea surullisen tarinan Jussi Könösen navetan tuhoutumisesta. Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin. Nykyään ei enää navettapalokuvat ylitä Mullikan uutiskynnystä. Muutenkin Savon Sanomat olivat ennen kantaaottavampi julkaisu. Muistaakseni vuoden -63 Kuopion nailonsukkamurhaajan henkilöllisyydenkin suuri yleisö ja poliisitkin saattoivat lukea lehdestä jo heti murhien jälkeen. Valitettavasti syylliseksi julistettiin väärä mies. Vielä paremmaksi pisti kilpailija Savo-lehti kolme vuotta aiemmin Tulilahden murhien tiimoilta. Silloin eräs tutkiva journalisti oli piiloutunut Tulilahden koulun ruokakaappiin salakuuntelemaan koululle majoittuneita poliiseja ja julkaisi siekailematta nokkelasti tietoonsa saaman syyllisen otsikolla ”Haudankaivaja Koikkalainen on murhaaja”. Tosin tämäkin tieto jouduttiin myöhemmin oikaisemaan, kun Heinävedelle raahattiin tuomiolle Runar Holmström-niminen erakko ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Runsaslukuinen savolaiskäräjäyleisö kuulemma ihmetteli suureen ääneen, että miksi moisesta selvästä asiasta pitää käräjiä käydä, koska asian voisi huomattavasti kustannustehokkaammin ratkaista muutenkin. Eikä lopullista tuomiota sitten tarvittukaan, koska Runar hirtti itsensä ennen lopullista tuomiota. Vieläkin asiantuntijat kiistelevät siitä, oliko hän syyllinen.
|
|
|
Hökötys |
14.01.2009, 20:34 |
|
Tulipa taas pistäydyttyä kiireellä statissa, kuten maamme piäkaupunkia sikäläisellä murteella kutsutaan. Ja kuka kertosi minulle, mitä tämä junan ikkunasta hätäisesti nappaamani kuva esittää. Muuten en ikinä lakkaa ihmettelemästä tuota hökötystä, joka kohoaa Linnanmäen kalliolla. Olen noin 20.000 tuhatta kertaa ajanut sen ohi ja joka kerta arvaillut rakennelman tarkoitusta. Se voisi olla vaikkapa jokin liikenteen opastin; onhan se vähän suuntaviittamainen ja risteyksessä. Sitten se saattaa olla esimerkiksi Linnanmäen kallioluolien ilmastointiin liittyvä rakennelma. Mutta todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän sitä, että hökötys on sitä ihteään elikkä taidetta. Ja ihan nätti se onkin, kulmat vallan vatupassissa. Hesalaiset huomio! Mikä ihme hökötysteos on nimeltään, kuka sen on tehnyt, minkä vuoksi ja milloin?
|
|
|
Waltarin veli |
15.01.2009, 19:32 |
|
Lukaisinpa tuossa Panu Rajalan Waltari-kirjan. Se oli hyvä se, koska en enää tunne itseäni huonoksi ihmiseksi. Kerrassaan vapauttava kokemus. Kirjailijanero, joka päällisin puolin vaikutti melkoiselta hissukalta, oli sittenkin suuri taiteilijaboheemi, joka harrasti juopottelua, irstailua ja elostelua siinä määrin, että vaimokin lopulta läimäytti miestä ihan syystä niin, että tältä halkesi tärykalvo. Mutta Mika oli pelkkä harrastelija isoveljensä Samulin rinnalla. Samulin oli niin mahdotonta sopeutua normielämään, että hän hakeutui armeijaan upseeriksi, koska ei juoppoudeltaan mihinkään muuhun pystynyt. Tästä ammatinvalinnasta sitten seurasi se, että hän oli yksin muuttaa koko Toisen maailmansodan historian. Samuli oli nimittäin Välirauhan aikaan vartioimassa Hangossa rajaa ja erään ryyppyputken jälkeen hän komensi miehensä tulittamaan tykillä venäläisten päämajaa. Eräs tervejärkinen korpraali rohkeni epäröidä pystymakkurissa toikkaroineen luutnantin määräystä ja tämän vuoksi Samuli Waltari ampui tätä niskuroijaa pistoolillaan. Korpraali ehti kuitenkin heittäytyä syrjään ja luoti vihelsi vain kahden kranaattia tykille kantaneen tykkimiehen välistä. Samuli Waltari vapautettiin tapauksen jälkeen tehtävistään. Historiantutkijat voisivat selvittää maamme itsenäisyyden pelastaneen korpraalin henkilöllisyyden ja hänelle tulisi myöntää näin jälkikäteen ensimmäisen asteen Mannerheim-risti.
|
|
|
Turun Toverit |
16.01.2009, 17:57 |
|
Kävinpä katsomassa Rööperi-elokuvan. Päällimmäiseksi mieleen jäi se, että siinä mässäiltiin liikaa väkivallalla ja tupakanpoltolla. Lisäksi elokuva palautti mieleen sen, että maankuulu Jukka Ojaranta oli nuorempana kova juoksemaan. Elokuvassa Turun-Jukan kirittäjänä toimi Tom Sjöbergin rikollisjengi, mutta tietääkseni tämä laivuri, joka tunnetaan nykyään ennen kaikkea jätehuolto ja salakuljetusalalta, juoksi myös kilpaa. Joko jostain lehtijutusta ,tai sitten miehen muistelmateoksesta ”Kyllähän myrkyn lykkäs”, luin, että Ojaranta nuorena kuului Turun Tovereiden Suomen mestari pikajuoksujoukkueeseen. Tosin eihän silloin ollut porukassa, kun Tuto juoksi 4 X 400 metrillä hirmuisen Suomen ennätyksen. Hellsten, Rekola ja Rintamäki olivat terävimmät nimet, neljättä en muista, mutta ei se ainakaan Ojaranta ollut. Muuten nuo kolme huippumiestä juoksivat ilman dopingia hiilimurskalla 50 vuotta sitten 400 metriä paljon kovempaa kuin nykymenijät, vaikka trion miesten keskipituus taisi olla noin 170 cm. Ojaranta olisi kyllä isona miehenä tuonut porukkaan fyysisyyttä, mutta luulen, että mies edusti Tutoa vain jossain juniorisarjoissa. Muistelen myös, etä joskus 30-luvun työläispyöräilyjä hallitsijat Tuton identtiset kaksoset Jalmari ja Ilmari; sukunimen päälle en nyt millään pääse. Urheilu-uransa jälkeen veljekset hallitsivat Turun seudun pirtumarkkinoita nopealla lentokoneen moottorilla varustetulla pikaveneellään. Pirtuajan jälken miehet siirtyivät Helluntai-seurakuntaan ja muistelivat liikemiesaikojaan helluntailaisten lehdessä siihen malliin, että julkaisun levikki nousi merkittävsti. Pahat kielet väittävät, ettei se pyöräurheilu-urakaan sujunut täysin rehellisesti. Koska kaksosveljekset olivat ihan toistensa näköiset, ajoi heistä toinen alkumatkan kovaa ja puolivälissä toinen jatkoi polkemista samalla tahdilla ja samalla kilpailunumerolla.
|
|
|
Ensimmäinen saalis |
18.01.2009, 18:47 |
|
Muistaakseni Juhani Ahon Lastuissa on tarina ensimmäinen saalis. Ja minun talven ensimmäinen saalis on eittämättä pienehkö ja söpö ahvenvauva, jonka kiireen vilkkaa laskin takaisin jatkamaan leikkejään. Eläinsuojeluaktiivien tulisi ilman muuta vaatia koukkukalastuksen kieltämistä. Mutta olipa upea kevätpäivä jäällä. Lunta oli sentti ja retkiluistimilla olisi ollut käyttöä. Niiden puutteessa hiihtelin, mutta melkein puhtaalla jäällä se ei kunnolla onnistu. Muuten minullakin on fantasioita. Eräs salaisimmista on se, että joskus oikein liukkailla kalajäillä käärin vanhat ruosteiset katiskaverkon palat kenkien ympärille. Olen varma, että viritelmä olisi maailman paras liukueste. Luulenpa, että keksintöä voisi myydä kovalla rahalla myös kaupunkilaisserkuille. Tiedän monien katkoneen luitaan tänäkin talvena, jolloin Hyvinvointisuomella ei ole enää varaa hiekoittaa iljanteisia teitä ja katujaan. Nykyään kaupoista saatavat liukuesteet ovat kökköjä – kyllä katiskaverkon palat ovat paremmat. Niitä ei esimerkiksi tarvitse riisua pois jaloistaa liikkeisiin ja myymälöihin astuttaessa, koska ne eivät naarmuta lattioita. Luulenpa olevani kohta upporikas.
|
|
|
Arvin laavu |
19.01.2009, 19:37 |
|
Kun tavallinen käsillä tekemisestä kiinnostunut mies, tekee korkeintaan sen mitä pystyy, niin evp. luomupuutarhuri Arvi Nurmi tekee sen mitä haluaa. Kun tavallinen käsillä tekemisestä kiinnostunut mies hankkii kalliit laitteet ja vehkeet harrastaakseen käsillä tekemistä, Arvi tekee ensin itse ne tarvittavat laitteet ja vehkeet kuten porat ja sorvit. Enkä ole kuullut, että kukaan toinen olisi tehnyt itselleen tandempolkupyörää, mutta Arvipa on. Ja toimivan höyrykoneenkin hän on tehnyt. Kuvassa on Arvin verryttelymielessä kirvesmiehen ammattia opetellessaan tekemä laavu. Sen saumat eivät räköile ja kulmat näyttävät olevan hyvin vatupassissa, toisin kuin Savossa ja Venäjällä yleensä on tapana. Itäsuomalaiset ovat kaskenviljelijöiden jälkeläisiä eikä kaskiviljely vaadi pikkutarkkaa näpräämistä, se on suurpiirteistä touhua. Arvi on Turun puolesta ja siellä ihmiset ovat jo satojen vuosien ajan joutuneet hoitamaan puutarhoja ja huolehtimaan muutenkin pihapiiristään. Siellä eivät Ladat korista pientareita. Arvi on sellainen tekninen lahjakkuus, että jos hän olisi olisi syntynyt muutama vuosikymmen myöhemmin, hän olisi ilman muuta professori Teknisessä korkeakoulussa. Nyt hän joutui isän kaaduttua jo 13-vuotiaana perheensä pääksi ja koulut jäivät siihen. Suomessa vanhan kansan keskuudessa on paljon tällaisia itseoppineita neroja, joiden lahjakkuus on jäänyt hyödyntämättä kansantaloutta.
|
|
|
Kaisun seita |
20.01.2009, 20:43 |
|
Jos oli näyttävä Nurmen Arvin laavu, niin näyttävä on myös Nurmen Kaisun Seita. Sellainenkin siis löytyy nykyään Kärkkäälästä. Edellinen vastaava pyhäpaikka sijaitsi jossain Karsikonmäellä, mutta tarkkaa sijaintia en tiedä. Joku kotiseutulautakunta voisi sen selvittää ja merkitä pronssilaatalla. Kristinuskon myötä muinaissuomalainen teologinen näkemys on pyritty tietoisesti unohtamaan. Jopa kaikki muinaisten esi-isiemme noitarummut onnistuttiin hävittämään. Huvittavaa on, että kun Pitäjän lehti teki Kaisun eläinkokoelmasta näyttävän värikuvin varustetun jutun, lehti ei uskaltanut mainita mitään seidasta. Pelkäsi varmaankin asian herättävän ahdistusta ja pahennusta lukijoissa. Turhien epäilyjen estämiseksi korostettakoon, että Kaisu on kuitenkin kirkkokuoron kantavia voimia. Häntä ei voi syyttää pakanuudesta vähimmässäkään määrin. Hän on vain mielipiteiltään vapaamielinen. Muuten Uukuniemen ensimmäinen kirkko lienee pystytetty pakanaesi-isien pyhälle paikalle nykyiseen Papinniemeen. Muistaakseni seudun historiaa tutkinut ja siitä kirjojakin kirjoittanut kesäuukuniemeläinen Ensio Filman kertoi, että jopa nimi Uukuniemi saattaa juontua sanasta Ukonniemi. Ukkohan oli pakana-ajan jumala ja niinpä nykyinen kirkollisuutta korostava nimi Papinniemi saattoi ennen olla pakanallinen Ukonniemi.
|
|
|
Arkkipiispa-Leksa ja kirjailija-Heksa |
21.01.2009, 18:43 |
|
Tällä kertaa arkkipiispan vieraana oli maailmankuulu kirjailija Heikki Turunen, vahva Nobel-ehdokas. Vaatimaton kirjailija itse kertoi hänelle tyypilliseen vähättelevään sävyyn joitakuita esimerkkejä kansainvälisestä tunnettuisuudestaan. Kerran kirjailija-Heikki oli professori Kirkisen kanssa Pariisin lentoasemalla, joka on isohko. Siellä ohi kulki muudan intialainen nainen kansallispuvussaan ja kastimerkki otsikossaan. Turusen havaittuaan hän huikkasi iloisesti, että ”terve Hessu”. Kirkinen katsoi kumppaniaan mietteliään näköisenä. Ja erään kerran kulttuurivierailullaan Moskovan Bolshoi-teatterissa, kirjailija oli juuri kertonut kulttuuriseurueelleen, miten mukavaa on liikkua näin tuntemattomana suuressa maailmassa. Ja sitten jostain takalehtereiden pimennosta kajahti ilmoille karjaisu ”hojo hojo”! Tämän tervehdyksenhän Simpauttaja toi Suomeen. Ja sitten yhden kerran Kuopio torilla vastaan tuli öljykeppimäisen pitkä ja sinisenmusta Afrikkalaistaustainen miehenroikale, joka jo kaukaa Turusen havaittuaan huuteli savonmurteella, että ”millonkas se seoroova kirja ilimestyy.” Mahtoiko olla sama mies, johon kirjailija-Heikki törmäsi vuosikymmeniä sitten Kosmoksen ravintolassa. Siihen aikaan tositummat olivat maassamme äärimmäisen harvinaisia. ”No katohan! Halakometässä ahavoetunut poeka”, oli Turunen ihastellut. ”Haesta v_ _ _ u” vastasi tumma mies leveällä Itä-Suomen murteella. Olen saanut kuulla tavallisesti luotettavista lähteistä. Kysäisinpä kirjailijalta itseäni 35 vuotta askarruttanutta asiaa, että mitenkäs sen Simpauttajan Impan oikein kävi myöhemmässä elämässään. Hyvin oli Impalle käynyt. Hän on nyt kansainvälisesti tunnettu kirjailija ja saa ehkä vielä Nobelin teoksestaan Kivenpyörittäjän kylä. Muuten asiasta nimenomaisesti kysyttynä Turunen vastasi, että Kokoomusta lukuunottamatta kaikki muut puolueet ovat pyytäneet häntä Euro-ehdokkaaksi, mutta turhaan. Luulenpa vain, että jos joku Timo Soini onnistuisi kosintamenoissaan, olisi jo selvää, kuka on tuleva äänikeisari. Hän saattaisi hyvinkin onnistuessaan ylittää jopa Kärkkäälän kyläpäällikkö Pekka Kauppisen suhteellisen kannatuksen koko valtakunnan tasolla. Miesten olemuksessa ja ulosannissa on paljon yhteistä.
|
|
|
Hrustsovin kotikylä |
19.10.2009, 18:21 |
|
Olen turhaan jäljittänyt valokuvaa kärkkääläisestä merkkimiehestä teurastaja Aaro Kiiskisestä (1898 – 1976) enkä ole sellaista löytänyt. Mutta kirjastosta löytyi Nikita Hrustsovin elämäkerta ja sen kansikuva tuo mieleen Aaro-vainaan. Yhdennäköisyys on hämmästyttävä. Vaikka olen saanut jokseenkin kaikki ihmiskunnan merkkihenkilöt kytketyiksi Kärkkäälään, niin Nikitan osalta se ei onnistu. Hän oli Kalinovkan kylästä, jota kylän opettaja kuvasi kurjimmaksi ja viheliäisimmäksi kyläksi, jonka hän oli koskaan nähnyt. Ilmeisesti se kurjuudessa sitten löi kuuluisan Kurja-Kärkkäälän, joka sai hellittelynimensä kuulemma joskus vaikeina aikoina, jolloin koko kylässä vain yksi raha, jota käytiin yhdessä ihastelemassa. Työnpuutetta Kalinovkan open ei tarvinnut valittaa, koska kyläläisten lukutaitoaste oli peräti 5 %. Vaikka nykyään maamme älymystö tuntee vetoa ortodoksikirkkoon, niin kannattaa muistaa, että se kirkko taisi tehdä kaikkensa estääkseen ihmisten lukutaidon, kun taas täällä evenkeelisella puolella papit pakottivat kansaa oppimaan lukemaan. Ilmeisesti Suomen itsenäistymisen aikoihin Suomessa oli Euroopan korkein lukutaitoaste ja vastaavasti Venäjällä matalin. Mutta ihme kyllä Kalinovkan kylässä esiintyi vireää kulttuuriharrastusta, vai pitäisikö puhua liikuntaharrastuksesta. Nimittäin aina juhlapyhien aikaan kaikki kylän miehet ikään katsomatta kokoontuivat kirkon viereiselle niitylle harrastamaan joukkonyrkkitappelua. Jokainen valitsi itselleen ikäisensä ja kokoisensa vastustajan, jota sitten kurmotettiin nyrkeillä. Ja kaikki akat kokoontuivat katselemaan ja kannustamaan. Se oli kai sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä, joka nyt on kuulemma häviämässä maailmasta.
|
|
|
Balkaninvuokko |
23.01.2009, 20:39 |
|
Ja tämänpäiväisen lumimyräkän kunniaksi, joka taas pahasti yllätti Etelä-Suomen autoilijat, kuva viime kesältä. Muistanpa, että opiskeluaikaan keväisin ihmettelin, miten Vantaan Koivukylän ympäristö oli valkoisenaan valkovuokkoja. Valkovuokkovyöhyke katkeaa kuin veitsellä leikaten Salpausselkään.Täytynee vielä tässä elämässä joskus käydä ihastelemassa tätä ihmettä. Ja muistanpa, miten toukokuun alussa juuri Salpausselän pohjoispuolella Heinolassa harjut hohtivat sinivuokkoja. Niitäkin täytynee käydä ihastelemassa vielä tässä elämässä. Heinola on kuuluisa myös kangasvuokoistaan, mutta itse en onnistunut sellaista koskaan näkemään. Karulla Kärkkäälän kylällä ei pitäisi kasvaa luonnostaan mitään vuokkoja. Korkeintaan pihoilla kituu joitain yksittäisiä istutettuja sini- ja valkovuokkoja. No Rissasten puretun mökin kohdalla näkyy olevan jonkinlainen rehevä valkovuokkokasvusto. Mutta sitten yllättäen kesäkuulla kukkapenkkiäni rapsuttaessa ihmettelin tuota erkoista vaatimatonta kukkaa, jonka naapurin puutarhurit sitten tunnistivat balkaninvuokoksi, jollaista en ole kuullut olevankaan tässä maailamssa. Epäselväksi jää, että mistä se on tullut. Kukaan ei myönnä sitä istuttaneensa. Jos kohdistaisin siihen hoitotoimenpiteitä, ei sitä kohta olisi. Lajin tulevaisuus Kärkkäälän kylällä jää nähtäväksi.
|
|
|
Jääsähly |
24.01.2009, 20:13 |
|
Jääurheilutäyteinen on ollut tämä päivä. Katselin telkkarista taitoluistelua samaan aikaan, kun kuuntelin radiosta Kalpa – Jokerit peliä. Ja aikoihin on eletty. Ennen haalistuneet punanutut hallitsivat taitoluisteluakin suvereenisti, mutta nyt valtikka on siirtynyt suomalaisille maalaistytöille, joilla on luontaiset taipumukset lajiin, koska painopiste on matalalla ja lyhyet raajat ovat helposti hallittavissa. Kiira Korpi nyt on vähän toista mallia, mutta hänpä ei pärjääkkään. Ja aikoihin on eletty, kun tuntuu pettymykseltä se, että kuopiolaiset voittavat jääkiekossa helsinkiläiset ainoastaan niukasti. Vaikka eihän Kalpa eli Kalevan Pallo ole oikeasti savolaisporukka, vaan Sortavalasta se on tullut tänne evakkoon. Siinä muuten olisikin sitten väitöskirjan paikka, eli miten karjalaisevakot ovat vaikuttaneet kalakukkokaupungin urheiluelämään. Kupsinkin historiassa karjalaispakolaisilla on ollut merkittävä asema. Ja aikoihin on eletty, kun kehitin tuossa uuden halvan ja turvallisen jääpelin. Nimeltään se on jääsähly ja siinä luistimilta käsin pelataan sählyä. Luulenpa, että 9.9.09, klo. 9 pidetään ravintola Kallavedessä Suomen Jääsählyliiton perustava kokous. Idea on varastettu Tahko Pihkalalta, jonka jalat olivat vähintään yhtä tukevasti ilmassa kuin allekirjoittaneellakin. Tahko perusti Suomen Salamapalloliiton 6.6.66, klo 6. Tahko oli muuten vanhana raittiusmiehenä varastanut tuon aikaidean Suomen Alkolta. Alkon liikkeet nimittäin avasivat ovensa 5.4.32 klo. 10. Sekin on helppo muistaa.
|
|
|
Luodinreikätaulu |
25.01.2009, 19:19 |
|
Suomen Jääsählyliiton perustaminen tuntuu entistä tärkeämmältä sen jälkeen, kun katselin telkkarista jääpalloa. Siitä lajista ei saa TV-ruudulta mitään tolkkua. Eikä sitä jaksa kuulemma paikanpäällä ainakaan Varkaudessa katsella muut, kuin entinen Supon johtaja Seppo Tiitinen ja hänkin ehkä virkansa puolesta. Mutta täytyy muuttaa tuota perustavan kokouksen aikaa ja paikkaa. Kallavesi-ravintola on yhdeksältä kiinni. Niinpä kokoonnumme 09.09.09 klo 09.09 muikkuravintola Sammossa sen luodinreikätaulun alla. Reikä syntyi kauan sitten, kun kaksi savolaista liikemiestä piti silloin vielä reiättömän taulun viereisessä pöydässä liikeneuvotteluja sillä seurauksella, että toinen ampua napsautti, kun sana ei enää tehonnut. Muuten eivät pärjää Viron missit, vaikka onkin suuret luulot. Nyt virolaiset syyttävät Suomen voittoisia kaunoluisterijattaria sopupelistä. Ei ollut sopua. Kyllä menestys oli täysin ansaittua ja täysin verrattavissa Salminen-Askola-Isohollo-trion urotekoon vuodelta 1936.
|
|
|
Uupuniemi vai Uukuniemi |
26.01.2009, 19:13 |
|
Kuuluisan YUP-yhtiön kosketinsoittaja Petri Tiainen kirjoittaa tuolla ”Kaisun seita” jutun kommenteissa, että välttämttä Uukuniemi-nimitys ei johdu Ukonniemestä, vaan se saattaa tarkoittaa myös Uupuniemeä. Petri on kuullut tarinan Pajarista, joka olisi hevosineen tavannut matkansa pään niemessä, jota on tapauksen kunniaksi alettu kutsua Uupuniemeksi. Olisi hauska tietää, onko Uukuniemen pajaritarinan taustalla lähistöllä vaikuttaneen Kiteen pahan pajarin tarina. Pajarihan oli Venäjällä jonkinlainen verojohtaja, jolla on varmasti ollut vaikeuksia säilyttää asemansa vuoksi myönteinen imago veronmaksajien silmissä. Tosin Kiteen verojohtajan huonomaineisuus ei johtunut pelkästä viheliäisestä virasta, vaan kyllä hän eittämättä syyllistyi toimissaan myös ylilyönteihin. Hän esimerkiksi rakensi erääseen järveen laskevaan rinteeseen nilatukeista liukumäen, jota pitkin mies sitten hurautteli veneellä järveen. Eikä tämä suinkaan riittänyt, vaan mäkiharrastusta sulostuttivat myös alastomat naiset, jotka raahasivat veneen pajareineen takaisin vauhtimäen huipulle. Tässä muuten olisi ideaa keskikarjalaisille matkailuyrittäjille, kuten myös kesäteatteri immeisille. Oikeastaan voisin itse ohjata Uukuniemen kesäteatterille asiaa käsittelevän draaman. Siitä vain Kirkonmäeltä rakennetaan nilatukkirata Pyhäjärveen. Vanhasen Paavo voisi istua veneessä Pajarina ja vetonaiset olen jo mielessäni valinnut. Pajarin kohtalo oli surkea. Huumorintajuttomat kiteeläiset kivittivät miehen hengiltä ja talkoon tuloksena syntynyt kivikasa on vieläkin nähtävillä. Se oli sitä aikaa, jolloin virkamiehet eivät olleet samanlaisia harmaita työmuurahaisia kuten nykyään. Silloin virkamiehet olivat tosimiehiä.
|
|
|
Venepakolaisia |
27.01.2009, 20:11 |
|
Komea on tuo maisema Uukunieme pyhällä paikalla, jota nykyään Papinniemeksi kutsutaan. Ennen maisema oli vieläkin komeampi, mutta jostain syystä nykyään metsät kasvavat paljon nopeammin kuin nuoruudessani. Moni entinen hieno näkymä on peittynyt pusikoihin. Kylissä ja kunnissa pitäisi aloittaa työllistämisvaroilla vesakontorjuntaprojekteja. Siinäpä idea maan kyläpäälliköille. Tuon ristin vieressä sijaitsi se hämärissä oloissa palanut ortodoksikirkko ja 1950-luvulla räjäytetty alttaripetäjä. Tuolla vähän matkan päässä järvessä on Kellokivi, jonka liepeiltä pitäisi löytyä järveen talkootyönä rahdattu kirkonkello. Sen kielihän löytyi kymmenisen vuotta sitten rannalta. Tällä niemellä sijaitsi myös kokonainen karjalaiskylä, joka autioitui 1640-luvulla ja jota arkeologit ovat viime vuosina tutkineet. Luulenpa, että kylänväki lähti juuri tästä rannasta veneillä evakkoon lähelle Moskovaa nykyiseen Tverin-Karjalaan. Väestömäärään suhteutettuna pakolaisia oli saman verran kuin 400 vuotta myöhemminkin. Lähes 1000 kilometrin matkalla on soutamista riittänyt ja välillä on pitänyt veneitä kiskoa maakannasten yli. Mutta luultavasti reitti on ollut silloisille evakoille tuttu, koska Eero Silvasti kertoi jossain telkkarin historiasarjassa, ettei Karjalassa keskiajalla mies ollut mieskään, ellei hän ollut Konstanttinopolissa käynyt. Muuten Uukuniemi-seura on aktiivisesti järjestänyt kesäretkiä, joten eiköhän Tverissäkin vielä joskus pääse käymään. Siellä on hyvä kortteeripaikka tiedossa, koska eräs Heinolan tyttö on sikäläisen nunnaluostarin johdossa. Sinne vaan sitten pyritään miehissä yökylään.
|
|
|
Jorma Ranivaara – mäkihyppääjä-kirjailija |
28.01.2009, 21:11 |
|
Nyt sitten keksin, kuka voisi kirjoittaa Kuopion Kaupunginteatterille kaupunkimme rikkaasta mäenlaskuperinteestä kertovan näytelmän nimeltään ”Puijon peipposet”. Draamahan voisi luodata syvätä Pietikäisen veljesten ja Hemmo Silvennoisen elämää. Yleisömenestys olisi varma ja teatterin talous olisi turvattu. Kirjaston tilaisuudessa oli vierailijana Lahden Hiihtoseuran kasvatti kirjailija Jorma Ranivaara, ennätys 103 metriä Rukalta 1967. Paikalla oli 13 keski-iältään 70-vuotiasta naista ja itse (51 v.) edustin maamme urheilevaa nuorisoa. Ranivaara on ihan oikeasti arvostettu kirjailija – monallakin tavalla palkittu. Hänen nuorisoromaaninsa Raamit ränniin on myös filmattu TV-elokuvaksi. Kun kysyin kirjailijalta, että oliko Raamit ränniin-romaanin häiriintyneen mäkimiehen esikuvana Matti Nykänen, hän kertoi, ettei ollut, vaikka yhdentapaisuus oli ilmeistä. Niinpä Matti on varmaankin ennen urheilu-uraansa lukenut kirjan ja ottanut siitä vähän mallia käyttäytymiselleen. Toissa syksynä ilmestyneen Eläkepommimiehen esikuvaksi hän sen sijaan myönsi alustavassa kuulustelussani Joroisten kuuluisan säästöorjentoituneen kunnanlääkärin, josta kansa käytti hellittelynimeä Joroisten Mengele. Mutta en saanut varmaa lupausta kirjailijalta siitä, että hän ottaisi Puijon Peipposet työnalle. Epäili, ettei se läpäisisi sensuuria. En kehdannut vanhalle Lahden Hiihtoseuran miehelle kertoa, että kyllä minäkin vanhana heinolalaisena pystyisin aika kovia juttuja kirjoittamaan lahtelaisista maailmanhuipuista, jotka kävivät virkistäytymässä Heinolan seurahuoneella, kun eivät kotikaupungissaan uskaltaneet sitä tehdä.
|
|
|
Siivousvuorot |
29.01.2009, 21:55 |
|
Männäviikolla kerroin Nikita Hrutshovin kotikylän viehättävästä kansanperinteestä, jossa juhlapyhien aikaan kylän miehet kokoontuivat kyläkirkon viereiselle niitylle harrastamaan joukkotappelua. Sen jälkeen, kun luin äsken Simon Montefioren kirjan Nuori Stalin, ymmärrän historian kulkua entistä paremmin. Nimittäin Stalinin kotikaupungissa Gorissa järjestettiin koko kaupungin mittakaavassa samanlaisia joukkotappeluita juhlapyhien ratoksi. Ryyppääminen, rukoilu ja rähinöinti liittyivät vankasti toisiinsa, sillä känniset papit toimivat tapahtumassa erotuomareina. Stalin oli lahjakas pappisseminaarilainen, mutta niin vain hänkin opettajansa kannustamana opiskeli väkivallan alkeita tässä kovien miesten vaativassa harrastuksessa. Idän kirkolla taitaa olla vapaamielisempi kanta tälläiseenkin elämänmuotoon. Ainakin tämä vauhdikas video viittaa vahvasti siihen suuntaan. http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/7718587.stm Ortodokset hengenmiehet ovat joutuneet riitaan Pyhänhaudankirkon siivousvuoroista ja ratkaisevat erimielisyyttään räväkällä otsaanlyöntikilpailulla täysin toista poskeaan kääntämättä. Enpä muista vastaavaa tapahtumaa evenkeeliselta puolelta. Vai olisivatko ne pohjalaiset ns. halkokörttiläiset antaneet joskus järeillä astaloillaan asennekasvatusta seurojaan häirinneille häjyille?
|
|
|
Hyvä paikka yrittää elää |
30.01.2009, 17:58 |
|
Meillä kärkkääläisillä on opittavaa uukuniemeläisistä ainakin kotisivujen teossa. Kärkkääläisetkin voisivat laittaa sivuilleen tietokilpailun, jonka kysymykset vaihtuvat päivittäin ja varsinkin tuo veppikamera on hyvä – se on ollut minulla viimeaikoina varsinainen tietokoneen taustakuva, joka rauhoittaa levottoman mielen. Talvisen auringon nousun seuraaminen Pyhäjärven päälle on vaikuttava luontokokemus. Uukuniemeläisten sivut löytyvät täältä: http://www.uukuniemi.info/ . Kärkkäälän veppikameran voisi laittaa Petäisen Joutsenluodolle (itse keksimäni nimi) seuraamaan lintuparin elämää. Luulenpa, ettei maailmassa ole toista laulujoutsenten valvontakameraa ja Kärkkäälä olisi pian kuvattu maailmankartalle. Niin minä olen sen suunnitellut, että kyläpäällikkö-Pekka Kauppinen monitoimimiehenä käy sen asentamassa. Kyläpäällikön serkku Kari, elektroniikka-alan liikemies, saattaa hyvinkin sponsoroida asiaa ja voi samalla laittaa sivun alareunaan yrityksensä mainoksen. Ja Pekka voisi valtuuston vahvana miehenä esittää, että Suonenjoen kaupunki voisi myös veppikamerasivun alareunaan vähän pienemmällä kohtuullista korvausta vastaan sijoittaa perinteisen iskulauseensa, jonka olen jossain tienvarsimainoksessakin nähnyt ”Suonenjoki – hyvä paikka yrittää elää”. Ilmeisesti jossain vaiheessa kyltissä oli lukenut sovinnaisesti ”Suonenjoki – hyvä paikka yrittää ja elää”, mutta tuon ”ja”-sanan joku lättähattu oli raaputtanut pois. Niin ja tietenkin sitten vaalien alla ehdokkaat voisivat kohtuullista korvausta vastaan asettaa siihen joutsenen pesän viereen mainoksiaan.
|
|
|
Kuntopolku |
31.01.2009, 19:47 |
|
Jos sitä Kärkkäälän veppikameraa ei jostain syystä pysty asentamaan joutsenen pesälle, niin majavien kuntopolulle sen sitten ainakin voisi laittaa. Harjunniityn lähellä Petäisenjoen varressa kulkee polku, jonka majavat näyttävät ottaneen pururadakseen. Kaupunkialueillahan sellaiset ovat yleisiä ja tavallisesti niiden varrella on myös erilaisia tukki- ja pölkkyrakennelmia, joita tuimailmeiset ylipainoiset (jostain syystä pururadalla juoksu näyttää lihottavan) miehet nostelevat järjellisen tekemisen puutteessa. Onneksi Hermanni Päätalon ei tarvinnut sellaista höpöhommaa nähdä. Ilmeisti Kärkkäälän majavilla on myös puute rehellisestä työstä, koska selvästikin yhtä polun varren pölkkyä on pureksittu pelkästään harjoitusmielessä. Muuten ensimmäinen majava ilmaantui kylälle noin 30 vuotta sitten ja nykyän niitä on ainakin Petäisellä, Petäisenjoessa ja Kakkisensalolla. Muistaakseni vanha erämies Savolaisen Arvo teki eläimestä ensimmäisen havainnon. Kai se ensiksi nähty oli jotenkin vaivainen, koska se ei kuulemma ymmärtänyt pelätä ihmistä. Tai sitten pitkän rahoitusjakson aikana majavat olivat muuten vain kesyyntyneet. Itsekin ihmettelin Unto-myrskyn jälkeisen iltana majavaa, joka onnellisen oloisena tutki tuulenkaatoja rantavedessä ja lähti lopulta uimaan venettäni kohti sen näköisenä, että arvelin kohta löytäväni itseni sen persiestä.
|
|
|
Sirpale |
01.02.2009, 19:44 |
|
Tuon kranaatin sirpaleen lahjoittivat uukuniemeläiset sotahistoriantutkijat Uukuniemi-seuralle viimekesäisllä pitäjänjuhlilla. Muisto on tuotu Kollaanjoelta, joka oli Talvisodassa tunnetusti paha paikka. Kollaa mainitaan monen vainajan laatassa sankarihautausmaalla. Helpolla eivät rajapitäjän miehet päässeet Jatkosodassakaan, koska Tyrjä ja Karjalankannas lukee monessa hautakivessä. Uukuniemen sankarihautuasmaassa lepää parisataa vainajaa. Se tuntuu paljolta, koska uukuniemeläisiä on tällä hetkellä alta 500. Selitys on tietenkin se, että 4/5 pitäjästä jäi rauhanteossa rajan taakse. Sota-aikaan kunnassa oli 3109 miestä, joista kaatui 6,43 %. Suonenjoella miehiä oli sota-aikaan virallisten tilastojen mukaan 4185 ja heistä sotatoimissa sai surmansa 6,52 %. Kummankin kunnan menetykset ovat maan keskiarvon 4,6 % pahemmalla puolella. Suhteessa eniten meni salolaisia miehiä. Heistä kaatui 11,64%. Salolaisia oli paljon panssarijoukoissa ja se selittää asian. Kärkkäälän erinomaisen vireä kyläyhdistys järjestää ensi kesänä matkan Syvärille ja eiköhän sieltäkin tule oma muistomerkki kylätalon vitriiniin. Enemmän tietoa matkasta löytyy täältähttp://blogitus.net/karkkaala/. Huomattakoon, että jos suonenjokelaisia lähtijöitä ei tule autolastia, niin mukaan otetaan muitakin, vaikka uukuniemeläisiä, joiden joukossa on tietääkseni paljon sotahistoriasta kiinnostuneita. Jotenkin tuntuu siltä, että rajantakana vierailua ollaan taas vaikeuttamassa, joten kannattaa ilmoittautua matkalle, jos aikoo vielä tässä elämässä nähdä nuo paljon puhutut paikat.
|
|
|
Sinappikaasua |
02.02.2009, 18:36 |
|
Viime kesän Uukuniemi-juhlilla veteraani Iida Niemitalo muisteli Kollaan tapahtumia. Vaikka naisen iästä ei ole ehkä soveliasta puhua, niin laskujeni mukaan hänen pitää olla lähes 90-vuotias, vaikka ei uskoisi. Niemitalo muisti mm. kuinka hän oli kerran tuomassa muonakuormaa hevosella linjaan, kun vihollisen pommikone pääsi yllättämään. Muistelijan mukaan kone pudotti sinappikaasupommeja, jotka olivat viedä lotalta näön. Ilmeisesti kysymyksessä on kuitenkin jonkinlainen väärinkäsitys, koska enpä ole tähän tietoon virallisessa historiankirjoituksessa. Toisessa maailmansodassa kaasua taidettiin sotatoimissa käyttää ainoastaan Kiinassa ja Etiopiassa. Historioitsijoiden olisi syytä selvittää, mitä ainetta koneesta oikein syydettiin.
|
|
|
Hyvää syntymäpäivää! |
03.02.2009, 19:36 |
|
Toivotan itselleni hyvää syntymäpäivää. Synnyin tillilleen 52 vuotta sitten. Taustamusiikkina finaalivaiheessa soi höyryradiosta Metrotyttöjen listahitti Josef, Josef. Operaatiota johti kylän lapsenpäästäjä Maikkolan Alina, elikkä Alina Kolehmainen. Synnytys oli tosin niin vaikea, että poikkeuksellisesti paikalle piti hälyttää myös kätilö. Synnyin ns. perätilassa ja kätilö katsoi tapauksen niin vaaralliseksii, että ehdotti siirtymistä Kuopion synnytyslaitokselle, mutta alan asiantuntijana Alina oli arvioinut tilanteen sellaiseksi, että lapsi syntyy tunnin kuluttua eikä laitokselle olisi millään enää ehtinyt. Taidan olla viimeisiä tässä maassa, jotka ovat syntyneet luomuna kotona. Nykyäänhän tuollainen dramaattinen tapaus lisäisi iltapäivälehtien myyntiä, mutta vielä 52 vuotta sitten oli normaalia syntyä ja kuolla kotosalla. Ja nykyään perätilassa syntyminen voi aiheuttaa vakavan aivovamman, mutta itse en ole huomannut tapauksestani jäneen mitään vikaa, vikaa, vikaa…. Muuten kylän miesporukassakin oli syntymääni juhlittu. Tiettävästi Satulamäen viisas tamma Eetla oli pysähtynyt kesken ajon ja kääntynyt katsomaan, onko reessä kaikki kunnossa, kun matkapahoinvointi oli yllättänyt erään kyydissä istuneen juhlijan. Perinteisellä Suomen hevosella oli vahva suojeluvietti.
|
|
|
Vedin |
04.02.2009, 21:43 |
|
Kuopio on kauppakaupunki. En olisi ikimaailmassa uskonut, että vetoketjuun löytyy varaosia, mutta täältäpä niitäkin löytyy. Olin ostanut viimetalven vihoviimeisestä poistomyynnistä 20 euron arvokkaan ja tyylikkään lyyssin. Sen vetoketju juuttui heti ensimmäisellä kerralla kaulani ympärille niin, että hengenlähtö oli lähellä. Joudin repimään vetoketjun vetimen rikki. Harmitti. Sitten huomasin osuvasti Käsityökadulla sijaitsevan Nappi ja nauha-myymälän. Ja sieltä ostin itselleni synttärilahjaksi vetoketjun vetimen. Asennuksen ja topparin kanssa se maksoi 4.20 €. Vuoden olin asiaa suunnitellut ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vanheneminen ei enää masenna, koska syntymäpäivinä voi aina palkita itsensä sopivalla tavalla. Seuraava synttärilahja tulee olemaan vm -76 Retkitunturin lokasuojat. Ne murenivat vanhuuttaan ja luulenpa, että Kalakukkokaupungista löytyy vielä sellaisetkin. Ja sitten jos pääsen joskus eläkkeelle ja voitan Lotosta, ostan pyörääni dynamon.
|
|
|
Runsas lahjapöytä |
05.02.2009, 18:55 |
|
Alunperin oli tarkoitus viettää yhteistä armorikasta 100-vuotisjuhlaa helmikuun 4. päivänä, mutta tarkastuslaskennassa ilmeni, että ko. merkkipäivä hurahtikin jo 4.7.2008. Pitää siis yrittää ottaa huomioon tämä asia seuraavalla tulevalla tasalukukerralla elikkä 4.7.2058. Mutta muistinpa jälleen kerran huomioida Saijan syntymäpäivän. Viimeksi ostin lahjaksi hyvän jääkairan. Nyt yritin olla romattisempi ja mielstäni onnistuinkin, kuten kuvan runsas lahjapöytä osoittaa. Päälahja on kadulta löytynyt pysäköintikiekko-jääraappayhdistelmä ja sitä täydentävät suhteellisen pienehköt ja halvahkot kirjakaupan poistomyynnistä löytyneet ihmissuhdekirjat. Yhdessä niistä todetaan, että paras tapa muistaa vaimon syntymäpäivä on unohtaa se kerran. Kirjojen hintalappu on vain suuntaa-antava. Itse asiassa kolme kirjaa sai kahdella eurolla, mutta sitä ei kehtaa julkisesti mainita. Tässä iässä huomaa, että vanheneminen on paskamainen asia. Kun yritin tänään töissä huolmattomasti vastata puhelimeen, kuului puhtinnostolla vahvistetusta alaselästä vain napsahdus ja jos olisin rehellisessä työssä, pitäisi eläkepaperit ilaman muuta panna vetämään, mutta näin keveissä sisätöissä pärjää invalidikin. Muuten vanheneminen ei enää rassaa yhtä pahasti kuin nuorempana. Nyt sitä syntymäpäivänään vain täyttä päätä laskee, että koska pääsee eläkkeelle ja voi ryhtyä veteraanimäkihyppääjäksi. Täytyy yrittää saada Kärkkäälän kyläyhdistys kunnostamaan joko Laitilanlahden tai Piispalanmäen pienmäet ja sitten seuraavaksi onkin vuorossa Airakselan Pirunvuoren 67 metrin mäkiennätyksen rikkominen. Muistanpa, että 40-vuotispäivänä koin syvän keski-iän kriisin ja ryhdyin telkkarista seuraamaan Viisikko-sarjaa. Se tosin oli sen verran lapsellinen kaikkine kinkkuvoileipien syömisineen, että lopetin ja aloin sen sijaan keräämään 30-50-luvun puhdashenkisiä poikien seikkailukirjoja. Varsinkin Suonenjoen Rieponlahdessa syntyneen Jussi Kukkosen teokset ovat tapahtumarikkaita, mutta niitä on vaikea löytää, koska Pariisin rauhansopimus ne kielsi.
|
|
|
Suonenjoen hiihtohistoriaa |
06.02.2009, 20:21 |
|
Noin näyttävän kuvan on silloinen Suomen toiseksi suurin lehti Uusi Suomi julkaissut talvella 1941 ilmestyneessä jutussa Herttoniemen hiihtokisoista suonenjokelaisesta Kauko Pohjolaisesta. Itsekin muistan miehen, mutta en ole tiennyt, että hän oli noin kova luu lajissaan. http://www.uusisuomi.fi/artikkelit/herttoniemi-hiihtokeskuksena Rauno Miettinen ei siis ollutkaan ensimmäinen paikkakuntalainen yhdistetyn huippu. Joku historian opiskelija, joka pohtii gradulleen aihetta, voisi tehdä sen suonenjokelaisesta hiihdosta. Rovaniemellä asuva Iisveden poika Aarne Jalkanen (88 v) voisi kertoa asioista paljonkin.
|
|
|
Kulttuuritaisto |
07.02.2009, 18:54 |
|
Hyvin oli Suonenjoen puolen miehet esillä öylösen Uuden Suomen sivuilla. Pohjoloisen Kakesta oli iso hiihtokuva, kun taas näyttelijä Taisto Reimaluoto kunnostautui näyttävästi tämän nettilehden tekstiosiossa. Kuten olen jo monta kertaa todennut, on Reimaluoto erinomaisen fiksun ja tasapainoisen oloinen näyttelijä, joka taustaltaan on Kärkkäälän Sikasia. Seitsemän veljeksen Timona hänen esittämänsä laulu oravasta on kappale maamme kulttuurihistoriaa. Ja nyt sitten lehdessä isosti väitetään, että tämä peruskiltti mies olisi retuuttanut pienempäänsä parikymmentä vuotta sitten suuren teatterisodan aikaan kulttuuripoliittisista syistä. Kysyttäessä hän on lehdelle vastannut, ettei muista niin kaukaisia tapahtumia. Ja tietenkin on niin, että jos retuuttamista tapahtui, niin kyllä Taisto sellaisen muistaisi. Joten retuuttamista ei varmaankaan tapahtunut. Tuosta retuuttamisesn uhrista Eppu Salmisesta sen verran, että hän esitti telkkarin suositussa mainosmaailmaan sijoittuvassa Tahdon asia sarjassa niljaksta mainosmiestä, joka oli patologinen valehtelija. Vaikea sellaista miestä on tässä retuuttamisasiassakaan uskoa. Ja jos nyt sitte jonkinlaista retuuttamista on sattunutkin, niin kyllä Tahdon asian mainosmies Salminen oli niin vastenmielinen tyyppi, että jos lievää retuuttamista on sattunutkin, niin moni tuomitsee retuuttamisen korkeintaan oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä toimenpiteenä. Tässä tarkempaa tietoa väitetystä retuuttamisesta. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/49316-taman-kuvan-takia-tuttu-juontaja-hakattiin
|
|
|
Ei sua puhhuu |
08.02.2009, 18:41 |
|
Eilen tuli ylistettyä Taisto Reimaluodon Jukolan Timon roolissa esittämää Laulua oravasta maamme teatteritaiteen merkkitapaukseksi. Mutta sen rinnalle öylössä iltana nousi Tuntemattoman sotilaan uusimmassa versiossa sodan järkyttämän Riitaojan esittämä ”Ei sua puhhuu”. Sivu latautuu vähän hitaasti, joten hiljentykää kaikessa rauhassa kuuntelemaan ja järkyttykää sanomasta. http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F06696_4 Savon murre kuulostaa soveltuvan hyvin kansainvälisen rocklyriikan kielelle, joten jäämme odottamaan, koska heviyhtiö Verjnuarmu laulaa Euroviisuissa Kuopion maailmankartalle. Verjnuarmu voisi levyttää sekä Riitaojan sodanvastaisen laulun sekä Rahikaisen samassa teatterikappaleessa myös itämurteella esittämän ylistyksen naisille ja sille yhelle värkille. Nyt vasta tajusin, miten loistava kirjailija Linna oli. Hänen Riitaojansa ja Rahikaisensa jatkavat kalevalaista kerrontaperinnettä tiedostamattaan. Epäsavolaisesta sukunimestään huolimatta Riitaoja laulaa selvää savoa. Ilmeisesti mies oli lähtöisin Keski-Suomen savolaisalueelta. Se aluehan jatkuu Vimpelin kuuluisaan Savojokeen asti. Savojoen Saarikenttä on Vimpelin Vedon kotikenttä ja sen kakkospesän takaa kirjailija Antti Tuuri sai perholla kolmikiloisen taimenen. Ja eräässä Tuurin Pohjanmaa-sarjan teoksessa vaikuttavat alajärveläiset Partasen liikemeisveljekset, joiden esi-isät lienevät muuttaneen seudulle jostain Ylä-Savosta. Sivumennen sanoen ko. liikemiehet olivat ns. vähemmän luottamusta herättävän oloisia tyyppejä. Elokuvassa heitä esittivät Vesa Vierikko ja Samuli Edelman. Muuten Linnan romaanissa savolaiset eivät olleet mitään sankarityyppejä. Oli naippo Rahilainen ja turhan tärkeä Mielonen. Korostettakoon kuitenkin, että todellisuudessa miehistä uljaimman, eli Vilho Koskelan, esikuva oli nilsiäläinen pienviljelijä Einari Kokkonen, jonka sotilaspassissa luki, että sotilaallinen käytös ja oma-aloitteisuus huono, fyysinen kunto ja johtamiskyky hyvä.
|
|
|
Elvytystä |
09.02.2009, 18:11 |
|
Digiboksit ovat viemässä nuo viimeisetkin hermovähät, jotka ovat vielä jäljellä. Omakin louta meni viimeisimmän digiuudistuksen yhteydessä niin juntturaan, ettei se enää reagoinut yhtikäs mihinkään. Myyjäliikkeessä vakuutettiin, ettei se rikki ou ja annettiin paperi, jolla se piti saada kuntoon. Kymmeniä kertoja piti ottaa johto seinästä ja tuhansia kertoja piti painaa menu-nappulaa, ennen kuin se virkosi eloon ja sain tehdaspäivitykset palautettua, kuten ohjeessa neuvottiin. Vaan mitenkähän on asiain tila maamme nais- ja vanhusvestön keskuudessa? Saatanan hallitus on tainnut aloittaa elvytyksen lisäämällä elektroniikka-asentajien kysyntää ja joku sinkkunainenkin nyt ymmärtää, miksi taloudessa tarvitaan miehistä miestä. Ylen herrat voisivat ainakin pyytää anteeksi ja vakuuttaa, ettei uudistuksen pitänyt näin mennä. Jossain Ranskassa kansa olisi jo kaduilla ja lähiöt ja autot palaisivat. Meillä saattaa joku rohkea korkeintaan sanoa TV-lupansa irti. Muuten jossain ulosotto-oikeuden oppikirjassa vakuutettiin, että Suomessakin on moni ulosottomies saanut luodin itseensä. Pahaa pelkään, että TV-lupien tarkastajat alkavat olla kohta samassa vaarassa. On se ihme, etteivät insinöörit osaa suunnitella laitteita, joita kansan syvät rivit osaisivat käyttää. Joskus Suomen muotoilu oli maailman kuulua. Nyt Nokia voisi alkaa suunnitelemaan laitteita idiooteille. Työpaikoillakin alkaa suurin osa ajasta kulua erilaisten tietokoneohjelmien kanssa leikkimiseen. Jonkun olisi tehtävä jotakin vaatii yksi monien puolesta.
|
|
|
Rossin talli |
10.02.2009, 20:52 |
|
Pari iltaa sitten pohdin sitä, että Suonenjoen hiihtohistoriasta pitäisi tehdä kirja. Nykyäänhän tilanne on se, että hiihtoa ei kunniallinen kansalainen enää kehtaa seurata. Välillä ei tiedä telkkaria katsoessa, että onko kysymys urheiluruudusta vai poliisi-tv:stä. Mutta 30-luvulla hiihtäjät olivat vielä aitoja sankareita ja luulenpa, että siihen aikaan Suonenjoki olisi voittanut viestihiihdossa muun maailman. Oli Jalkasia, Olkinuoria ja Kurikkaloita. Ja oli myös suksivoidetehtailija Rossi, joka sponsoroi asioita siihen malliin, että joku kateellinen ruotsalainen olisi hyvinkin voinut saada kaikki hänen tallinsa miehet julistettua ammattilaisiksi. Rossin suksivoidemerkki taisi olla Kiva enkä ole onnistunut sellaista voidepurkkia mistään löytämään. Jos sellainen jostain löytyy, olen valmis maksamaan siitä ihan oikeasti. Voisin sillä sitten rasvata ne hankkimani Kalevi Hämäläisen ”kultamitalisukset”. Ja jos toinen purkki löytyy, niin sellaisen voisi lahjoittaa Suonenjoen museoon. Muuten noin 60 kirjan mies Antti O Arponen saattaisi hyvinkin lupautua hiihtohistoriikin kirjoittajaksi, jos Suonenjoen kaupunki myöntäisi sopivan apurahan. Se olisi hyvä mainostemppu mansikkakaupungilta. Eiköhän Kärkkäälän vahvat miehet pistä siellä kunnallispolitiikassa tuulemaan, edustajia näyttää olevan vaikutusvaltaisissa tehtävissä kaupunginhallituksessa, -valtuustossa ja vapaa-aikalautakunnassa. Tästä linkistä voitte muuten tarkistaa, että kyläpäällikkö Pekka on kova hiihtomies. Kuvassa isä-Sulon lennokasta vuorovetotyyliä. Sulo muuten varmaankin lähtee kesällä opaaksi sinne Syvärin reissulle.
|
|
|
Pitkähäntäinen filosofi |
12.02.2009, 18:20 |
|
Olen sarjassani uukuniemeläisiä suurmiehiä ja -naisia joutunut tähän asti pitäytymään lähinnä urheilusankareihin. Mutta kyllä paikkakuntaan kytkeytyy muitakin hengenjättiläisiä kuin se kuuluisa maailman ensimmäinen sätkäkoneenkeksijä Jalmari Ahokas. Nimittäin maamme kenties kuuluisin filosofi Pertti ”Lande” Lindfors on äitinsä puolelta Uukuniemen Sihvosia. Eikä hän tätä asiaa mitenkään peittele, vaan myöntää avoimesti muistelmissaan Seikkailuni tieteen, viinan, naisten ja politiikan parissa, että hän on uukuniemeläisen fasistin ja turkulaisen kommunistin pariutumisen tuotos. Ja sen kyllä huomaa, Landessa oli särmää. Ensiksikin hän oli täysin urheiluhullu ja lisäksi muutenkin erikoinen. Mutta neron ja hullun rajaa on joskus vaikea vetää. Kahdesta muistelma kirjastaan päätellen, joista ensimmäisen nimen jo kerroin ja joista jälkimäinen on Eurooppalaiset seikkailuni, hän oli ihastunut numeroihin, joka on mielestäni erittäin arvostettu piirre ihmisessä. Muutama vuosi sitten kuollut Lindfors muisti kirjoissaan luetella vielä lähes kasikymppisenä kaikki nuoruutensa urheilutulokset sadasosien tarkkudella ja muutkin ominaisuutensa hän on mitannut samalla täsmällisyydellä. Ensiksikin se paljon puhuttu älykkyysosamäärä oli 160 elikkä huimasti enemmän kuin maamme julkkiksilla, joiden vastaavia ominaisuutta tuolla netissä jatkuvasti vertaillaan, elikkä Stubb 98, Niinistö ja Vanhanen noin 120 ja teräväpäisimpänä joukossa Virpi Kuitunen 121. Lisäksi filosofi Lindforsilla on laskenut kaikki naisensa ja heitä on ollut 600. Pahat kielet väittävät että laskelmaan pitäisi lisätä myös 200 miestä, mutta tämän tiedon Lande kiistää. Homopiireissä hän on liikkunut ainoastaan tietellisessä tutkimusmielessä ja vaikka huoltopoliisi Koskinen hänet kerran pidättikin näissä merkeissä, oli kiinniotetun mielestä pohjimmiltaan kysymys siitä, että hänessä on aimo annos feminiinistä kauneutta, joka herättää maassamme pahennusta. Ja Lindfors myös tunnustaa olevansa tutkitusti maamme yliopistolaitoksen pitkähäntäisin mies ja hännän pituus sekä paljon muutakin selviää lukemalla hänen lievästikin ilmaistuna värikkäät muistelmateoksensa.
|
|
|
Roskapöntöstä dosentiksi |
12.02.2009, 18:20 |
|
Eilen tuli ehkä liioiteltua Pertti Lindforsin boheemiutta, mutta ei hän mikään vesipoikakaan ollut. Tämän seikan vahvistaa eittämättä se, että seiväshypyn Euroopan mestari Eeles Landström piti maamme yleisurheilujoukkueen Saksan turneen päättäjäisbanketissa porukan tulkille seuraavan kiitospuheen. ”Pertti, sinä olit loistava tulkki ja loistava opas. Ja urheilija olet siinä missä mekin ja kahdessa lajissa voitat meidät: olet meistä ainoa, joka on juossut 3000 metriä alle kymmenen minuutin, ja viinanjuonnissa sinä päihität meidät kaikki!” Korostettakoon, että yu-joukkueen muodostivat Jarmo Kunnas, Jorma Valkama, Henrik Hellen ja Eeles Landström, joten Landen saama tunnustus on huomattava. Lopuksi korostettakoon sitä, että 7.7.-77 filosofi Pertti Lindfors heräsi Hämiksen roskiksessa, avasi kansiluukun ja näki kirkkaan aurinkoisen taivaan ja päätti, ettei enää juo viinaa. Ja päätös piti. Hän kärsi raittiutta vielä lähes 30 vuotta.
|
|
|
Aaro Kiiskinen |
14.02.2009, 09:51 |
|
Tämä on ollut hyvä päivä! Kuappisen Pekka soitti ja kertoi, että Kärkkäälässä suoritetuissa etsinnöissä on löytynyt Aaro Kiiskisen kuva tai oikeastaan kaksi kuvaa. Kiitos Pekalle ja Krögereille, joiden albumista kuvat taitavat olla. Yllä kuvista helpommin kopioitava. Hrutshovin näköinen mies vasemmalla on Aaro itse, keskellä Sikasen Pekka, sen näyttelijä Taisto Reimaluodon setä ja reunassa oleva on sitten se tuntematon kolmas mies, varmaan Sikasen veljeksiä hänkin. Juuri äsken katsoin telkkarista jutun tohtori Kiminkisestä ja tämän sarjan ekajaksossa kerrottiin Antti Kiiskisestä, joka mielestäni on Aaron veljen pojanpoika ja hyvin isosetänsä oloinen mies. Molemmat ovat vankkarakenteisia savolaisatleetteja. Pari vuotta sitten kerroin enemmänkin Aarosta ja kuvien löytymisen kunniaksi häpeämättömästi lainaan itseäni ja Korhosen Oivaa: Nurmen Vili-pässi sairastui ja se piti teurastaa. Yleensä Aaro Kiiskinen kävi
Muutenkin Aaro oli tarkka mies, ainakin silloin kun hän kertoi jotakin. Harmi,ettei juttuja saanut nauhalle, mutta onneksi painetusta sanasta löytyyyksi. Oiva Korhonen kertoo kirjassaan ”Mansikat, viikarit ja sortovallat” siitä,kuinka Kiiskin Aaro kuvaili metsojen ampumistaan päätalomaisen pikkutarkasti tasan kahden kirjan sivullisen verran. Varastanpa häpeämättä Oiva-vainaan tekstiä tapauksen loppuhuipentumasta:
”Otin jyvälle mustan. Piukautin. Se rupes räpisköemään. Toeset lähtivät lentoon. Yks män Myllynpiälle päen. Panin panoksen piippuun. Toeset lentivät Kutsetin puolelle. Läksin kojusta. Juoksin ensimmäese saran. Sitte kävelin. Tartun koepiin. Pikkusen vielä heilahti. Tartun toesta koepii. Ei heilahtanu. Katon kelloo. Se ol justiisa kakstoesta minnuuttia yl kuus. Keräsin kuus höyhentä muasta. Laeton ne sammaleen alle. Tarkastin. Vielä yks höyhen löyty. Vein metot kojjuun.
Mittasin matkan. Sitä ol kakskymmentä kaheksa askelta. Ja kengänteränmitta piälle, sen isomman luo. Mänin kojjuun. Tartun koepii. Katon kelloo. Se ol kuustoesta yl kuus. Läksin kävelemään Harjulle. Otin reiluja samankokoisia askelia. Kojulta Harjun alarapulle ol justiisa 1431 askelta. Siinä ojan kohalla joutu pakosta ottamaan yhen aeka pitkän.”
|
|
|
Jääkiekkolaulu |
14.02.2009, 19:51 |
|
Tästä päivästä piti tulla hiihtotäyteinen, mutta onneksi piti lähteä kuulemaan mieskuoroa. Se pelasyi päivän. Norjalle neloisvoitto ja paras suomalainen Paavo Puurunen 44.. Jostain syystä maamme hiihtäjät ovat parhaassa kunnossa syystalvesta ja yleisurheilijat tekevät parhaat tuloksensa keskitalven hallikisoissa. Tällä hetkellä on maailman nopein valkoihoinen pikajuoksija suomalainen. Saas nähdä, miten kovaa kesällä sitten kulkeekaan. Mutta kaupungintalolla piti pohjalainen Jussit-mieskuoro ja kuopiolainen Puijon laulu (ent. Kuopion suojeluskunnan kuoro) ystävänpäiväkonsertin. Tahaton komiikka on selvästi paras, mutta vaikein huumorinmuoto ja pohjalaiset Suomen hauskin heimo. Eivätkä he näe mitään häpeämistä murteessaan, vaan päästelevät sitä ujostelematta suureen ääneen toisin kuin savolaiset. Jo Jussien avauspiisi oli niin pelkoa ja kauhua herättävä ja kuoron yrmeään ilmeeseen sopiva, että karkuun teki mieli lähteä. Puijon laulu voisi savontaa tämän herkän ja tunnelmallisen kappaleen ja ottaa sen repentuaariinsa. Siinä olisi ainesta vaikka jääkiekkoseura Kalpan kannustuslauluksi. Meill’ on hanki ja jää, meill’ on halla ja yö, meill’ on ankarat käskyt kohtalon. Kenen kerran nuijamme maahan lyö, se maassa on. On meidät vihurit valinneet, yöt meille salansa uskoneet, on antanut hukka hampahansa ja ilves varmimman katseistansa. Meill’ on halla ja yö, meill’ on hanki ja jää – pelätkää, pelätkää! Meill’ on leimuva lemmen ja vihan lies, kuka meidän tiellämme kestää vois. Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies, seis voitto pois. Me tulemme voimalla kotoisen tarmon, hylkäämme kaiken vieraan arvon. Ken on syntynyt lakeilla Pohjanmaan, hän kantaa tuomion tunnossaan. Hän ei leppyä voi, hän ei väistyä saa – vaviskaa, vaviskaa!
|
|
|
Jos mie saisin jouten olla |
15.02.2009, 20:30 |
|
Palataanpa vielä laululyriikkaan. Pohjalainen mieskuoro Jussit pystyi aivan uskottavasti ja vaikuttavasti esittämään Nuijamiesten marssin, mutta jostan syystä Jos mie sisin jouten olla, ei sovellu heille alkuunkaan. Idän ja lännen kulttuuriraja on vielä olemassa. Sen sijaan liikuntaneuvos Seppo Hokkasen esittämänä se soveltui erinomaiseti Uukuniemen pitäjäjuhlille viime kesänä. Laulun loppusäkeistössä nimeltä mainitut henkilöt, kuten myös laulun murre, ovat selkeästi uukuniemeläisiä, joten eiköhän kappaleen sanoittaja ja säveltäjä Trad ole myös sen suunnan poikia. Muuten laulun esittänyt liikuntaneuvos Seppo Hokkanen on heinolalaisia ja hänetkin lienee naitu Uukuniemelle. Jos Hokkanen olisi Itä-Hämeessä esittänyt vastaavan kappaleen, jostain tunnistettavasta itähämäläisestä, olisi kunnialoukkauskanteen vaara ilmeinen. Sen sijaan Karjalan Repoja vain nauratti. Ja jotenkin tuntuu siltä, että Itä-Häme-lehden yleisönosastossa olisi myös paheksuttu sitä, että moisia rivouksia voitiin sunnuntaina keskellä päivää laulaa naisten ja jopa lasten kuullen kirkon pihalla. Lukekaapa tarkaan alla oleva Tradin sanoitus: Jos mie saisin jouten olla Kesäkauven voita syyvä Sit mie naimahan mänisin Revon Kaisan tyttäristä Vaan Anni miulle annettaisi Syltä pitkä toista paksu Eipä jaksa hepo veellä Liinaharja liikutella Vesi tippu vempeleestä Rasva rahkehen nenästä
|
|
|
Venäläiset korot |
16.02.2009, 20:01 |
|
Palataanpa vielä aaro Kiiskisen kaksoisolentoon Nikita Hrustsoviin ja hänen tiiliskivielämänkertaansa. Parhaiten maailma muistaa tämän Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin siitä, kuinka hän kylmän sodan kuumina vuosina YK-yleiskokouksessa otti kengän jalastaan ja jyskytti sillä pöytää, kun sana ei enää tehonnut. Tästä yleisesti tunnetusta asiasta kirjasta ei saanut merkittävää lisätietoa. Mutta sen sijaan oli yllättävää, että silloisen esimiehensä vieressä istunut lähes 30 vuotta ulkoministerinä toiminut Andrei Gromyko, jonka maailma muistaa viimeisen päälle vakavamielisenä herrasmiehenä ja kaikin puolin muutenkin varovaisena miehenä, jopa siinä määrin varovaisena, että USA:n helteissäkin hän piti lähes suomalaiseen tapaan ylipitkiä kalsareita, välihousutilanteesta ei kirjassa ole tarkempaa tietoa ja jonka harkintakykyä on suurelti kiittäminen siitä, että ydinsota vältettiin, riehaantui myös kyseisessä YK:n yleiskokouksessa vallan hillittömäksi. Kirjan mukaan nimittäin aikansa esimiehensä Hrustsovin kengän paukuttelua äärettömän kiusaantuneena seurannut Gromyko vihdoin kasvoillaan päättäväinen irvistys ja olemukseltaan kuin mies, joka aikoo sukeltaa hyiseen veteen, riisui hänkin jalkineensa ja alkoi naputtaa sillä vaimeasti pöytään kuin toivossa, että hänen esimiehensä näkisi, mutta kukaan muu ei.
|
|
|
Otto-Wille |
17.02.2009, 17:54 |
|
Hämmästyttävä asia, mutta Otto-Wille Kuuista ei mainita kertaakaan Hrustsovin elämänkerrassa, vaikka Arvo- Poika Tuomisen muistelmista on jäänyt mieleeni, että Stalin, Otto-Wille ja Arvo-Poika ne maailman asioita järjestelivät 30-luvulla, jolloin jo Nikitakin pyörähteli Stalin lähipiirissä. Tähän asti olen luullut, että Otto-Wille on kansainvälisesti merkkittävimmälle paikalle kiipinyt suomalainen, olihan hän muistaakseni NKP:n keskuskomiteassa tms. merkittävällä paikalla. Tosin varsinaisena suurmiehenä häntä ei voi pitää, koska parhaimmillaan mies taisi painaa 42 kilogrammaa, hän ei siis ollut ns. hyvässä ajolihassa. Taisi olla samansarjan miehiä suurimman heinolalaisen, eli 157 cm pitkän A F Airon kanssa. Ja tavallaan myös Kuusinen kytkeytyy Itä-Hämeeseen. Tietääkseni ensimmäinen hänen lukuisista vaimoistaan oli Luhangan tyttöjä ja siellä myös nuori ylkä vietti paljon aikaansa. Otto-Willen tytär Hertta Kuusinen on siis puoliksi itähämäläisiä. Joskus edellisessä elämässäni törmäsin Luhangan kunnan napamiehiin ja esitin, että kuntaan olisi saatava Otto-Wille Kuusisen näköis- tai ratsastajapatsas, mutta ajatukseni ei saanut myötäkaikua, vaan kunnanisät katselivat minua vain ääneti mietteliään näköisinä. Mutta uskonpa, että Otto-Wille Kuusisen ratsastajapatsas ohjaisi matkailijavirtoja tähän pitäjää, jossa ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään sen jälkeen, kun kirjailija Kreetta Onkeli sieltä lähti karkuun.
|
|
|
Pidetty opettaja murhattu |
18.02.2009, 18:54 |
|
Maailma on pieni. Ei päästä Suonenjoesta, Kärkkäälästä, Heinolasta eikä Otto-Willestä eroon vieläkään. Muistan kuinka 70-luvun puolivälissä Suonenjoen lukiossa oli yhden lukuvuoden historian opettajana pitkän huiskea nuori opettaja, joka oli tehnyt gradunsa eilen käsitellystä O W Kuusisesta. Se oli mainitsemisen arvoinen asia siihen aikaan, jolloin kristillis-isänmaalliset asenteet vielä jylläsivät oppikoulujen opettajainhuoneissa. Parikymmentä vuotta myöhemmin törmäsin mieheen Heinolassa, jonne hän oli juuri muuttanut. Vielä tunnettiin. Entinen O W Kuusisen tutkija harrasti siihen aikaan pesäpalloa ja Suomen Keskustaa. Suomi on sivistysvaltioksi väkivaltainen maa. Lapissa henkirikokset ovat samalla tasolla kuin jossain Keski-Afrikan Tasavallassa ja luulen, että Itä-Hämeen helmessä Heinolassa tilanne on vielä tätäkin pahempi. Iltapäivälehdet kertoivat maanantaina näyttävästi, että pidetty historian opettaja on murhattu kirveellä Heinolassa ja hänen naisystävänsäkin on henkihieverissä. Äsken sitten sain lopullisen vahvistuksen epäilylleni, että niin kävi vanhalle kaverilleni. Hirveä tapaus. Ennen vitsailin sillä, että Heinola on paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki. Nyt en näe asiassa mitään vitsikästä. Mustasukkaisuus ja kirves eivät naurata yhtään. Eikä sekään, että kirvestä käyttäneellä on hyvin tyypillinen kärkkääläinen sukunimi.
|
|
|
Hurmosta tuppaa |
19.02.2009, 20:18 |
|
Hurmosta tuppaa, vaikka Lahden mömmönkisojen jälkeen päätin, etten enää kilpahiidosta perusta. Ja täytyy välillä kehuakin Heinolaa, jota vielä eilen pidin ihan perustellusti hyvin tylynä kaupunkina. Nimittäin saanpa tuosta hiihtosankaritar Aino-Kaisa Saarisesta melkein Heinolan tytön, sillä Aino-Kaisan 205 cm pitkä appiukko Gustafssonin Ossi toimi ennen kaupungin oikeusavustajana. Muuten siihen aikaan Heinolan paras hiihtäjä oli selvästi Ossia lyhyempi eli 201 cm pitkä Jari Nieminen, joka oli silloin laskujeni mukaan maamme viidenneksi paras hiihtäjä. Jentalan Kaitsulta, joka oli ehkä toiseksi paras tässä lajissa, kysyin, että minne se Nieminen oikein katosi yllättäen hiihdon huipulta. Hän kertoi miehen lähteneen joulupukin maahan joulupukiksi. Juttu on niin hyvä, että varmaankin se on tosi. Joulupukin ammatti on monen toiveammatti Muuten Kaitsu oli kunnallisvaaliehdokkaana ja esitteessään hän kertoi voittaneensa useita piirinmestaruuksia hiihdossa, suunnistuksessa ja maastojuoksussa, mutta tunnusti jääneensä usein myös heikommille sijoille, koska aina ei voi voittaa. Se on nöyrästi sanottu. Eikä Kai tainnut kertoa esitteessään sitäkään, että hän oli kaksi kertaa Löylyn mm-kisoissa hopealla. Muistelen, että hän luovutti loppuottelun siinä vaiheessa, kun korvanlehtiin ilmestyivät ensimmäiset vesirakkulat.
|
|
|
Suomalais-ugrilainen herrarotu |
20.02.2009, 20:16 |
|
Hurmosta tuppaa yhä. Eivät pärjää Ruotsin, Norjan, Italian , Saksan, Venäjän tai Itävallan pojat, vaan suomalais-ugrilaiset hallitsevat. Suomalaiset ja virolaiset talvilajeja ja suomalaiset ja unkarilaiset kesäkisojen heittolajeja. Mutta vähän pelottaa. Samanlainen oli hurmos kahdeksan vuotta sitten, kunnes sitten alettiin jo ennen starttia Heinolan kaupungintalon hiihto-Niilojen kahvipöydässä puhumaan, että ei uskalla Immonen tulla tulevassa lähdössä maaliin käryn pelossa. Ja kohta sitten koko urheileva maailma päästeli meille selkäkeikkanauruja. Ja vähän myöhemmin kesäolympialaisissa heimoveljet unkarilaiset meinasivat voittaa kaikki heittolajit, kunnes paljastui, että pustan pojat olivat harrastaneet vähän vilunkia. Pari mitalia meni, kun kateelliset ei-suomalais-ugrilaiset alkoivat väittää, että ugreilla oli ollut, miten sen nyt hienostuneesti sanoisi…. no, piilopissipullo tuulen suojaan kätkettynä pyllyssä kilpailusuorituksen ajan.Vaikka kyllä sellainen kilpailija pitäisi pikemminkin palkita jotenkin, jos hän pystyy voittamaan ripeitä liikkeitä vaativan heittolajin, vaikka salapullo onkin tungettuna vaikka ihan mihin hyvänsä. Virolaiset ovat suuremmilta skandaaleilta säästyneet, vaikka kyllähän se Isometsä kirjassaan antaa ymmärtää, että ihan samanlaiset dropithan ne oli Eestin pojillakin Lahden mömmönkisoissa; suomalaisten porukoissa kun liikkuivat. Kateellinen norjalainen isoherra kuulemma kalibroi mittarit käräyttämään vain suomalaiset.
|
|
|
Viinanen |
21.02.2009, 13:52 |
|
Männä viikolla olivat arkkipiispan vieraana viime laman valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja kaikki, jotka Kuopiossa ovat edes jotain. Viinanen lupasi alustuksessaan Suomen kansalle tulevaisuudessa vain verta, hikeä ja kyyneleitä sekä tulta ja tulikiveä. Tämän kansan pelastaa vain se, että tehdään työtä ahkerasti ja säästetään, mutta jos jotain pitää ostaa, niin ostetaan sitten kotimaista. Ja kaikki, jotka ovat Kuopiossa edes jotain, taputtivat lopuksi haltioissaan niin, että kynnet olivat irrota sormista. Moni myös ääneen kiitti ja ylisti Viinasen suurta viisautta. Kyselläkin sai. Muudan naisimmeinen kysyi, joko piruuttaan tai sitten aidosti tietämättömyyttään, että hän ei yksinkertaisena henkilönä oikein ymmärrä, että mikä se semmoinen deflaatio on, josta niin pajon puhutaan. Viinanen myönsi, ettei hänkään oikein osaa sitä selittää. Silloin paikalla ollut Lujabetonin toimitusjohtaja selitti: ”Deflaatio on sitä, että kukaan ei tänään osta mitään, koska tietää huomenna saavansa saman halvemmalla.” Ja sitähän se elämä ja varsinkin talouselämä alkavaa parhaimmillaankin nyt olemaan. Viimeksi samassa tilanteessa sai maailmansotaan varustautuminen kulutuskysynnän taas elpymään. Muuten paras venäläinen oli miesten 15 km 19., paras italialainen 23. eikä viestin olympiavoittaja Itävallan miehiä näyttänyt uskaltautuvan kisapaikalle lainkaan. Lähden nyt hiihtolomalle kisoja seuraamaan. Blogini viestiyhteydet voivat takkuilla ensi viikolla.
|
|
|
Poikasten vehkeitä |
28.02.2009, 11:14 |
|
Poikasia ovat nykyajan huippuhiihtäjät. Ainakin, jos heitä vertaa Juha Mietoon ja hänen kilpakumppaneihinsa. Ja poikasten vehkeitä ovat nykyajan sukset. Eivät kestä aikamiehen alla. Suksirikkoon päätyi minunkin pyrkimykseni aivan lajin terävimpää kärkeen. En tietä, olisivatko Hartolan miehet Peltosen tehtaalla vähän hutiloineet, vai oliko virhe kiinnittää irtoileva kantalappu ilmastointiteipillä. Se ehkä esti suksen luontevan joustamisen. Muistan, että lapsuudessani, jolloin Suomi oli kolme kertaa nykyistä köyhempi, aikaihmisiltä puuttuivat hampaat ja lapsilla oli kahvipurkin pelillä korjatut sukset. Mutta ei se matkantekoa haitannut. Nykyään olisi varmaan Iltasanomien lööpinpaikka, jos lapsi joutuisi kantamaan liikuntatunnille pellillä paikatut hiihtimet. Se olisi selvä merkki äärimmäisestä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Mutta kohtapa minulla on pellillä paikatut sukset. Samalla testaan, voiko kahvipurkista värkätä suksen keskiosaan mekaanisen sutimisenestojärjestelmän. Pikkusen kun pellin reunaa vääntää, niin eiköhän lipsuminen lopu. Muistaakseni Wasberg käytti joskus teipinpätkää ylämäkiosuudella suksen pohjassa ja repäisi sen pois alamäen alkaessa. Olen ihmetellyt, miksei Nokia ole vielä kehittänyt älysuksea. Suksen sisällä oleva tietokone tutkisi latua ja suihkuttelesi keliin sopivat voiteet. Ainakin formuloille on pystytty kehittämään sutimisenestojärjestelmät; miksi ihmeessä se ei onnistuisi hiihto-Niiloilta. Norjalaiset ovat kyllä meitä parempia hiihtäjiä, mutta atk-asioissa ihan amatöörejä.
|
|
