|
Itämaan tietäjät |
13.10.2008, 20:22 |
|
Eilen tuli ylistettyä Seppo Rädyn syvällistä viisautta, joka ei kuitenkaan kaikessa viisaudessaan yllä aivan Matti Nykäsen viisauden tasolle. Huomattakoon, että molemmat ovat taustaltaan Karjalan runonlaulajien jälkeläisiä, Seppo on kotoisin Tohmajärveltä ja Matti on siirtokarjalaisten jälkeläisiä. He ovat siis tyypillisiä mietiskelyyn taipuvaisia idän ihmisiä. Matti Nykäsen suurin aforismi, joka kuuluu ”elämä on ihmisen parasta aikaa”, yltää syvähenkisyydessään Kaukoidän vanhojen mestareiden tasolle. Ei sis ihme, että Nykäsen aforismikokoelma ”Elämä on laiffii” on erittäin luettu teos. Matti Nykänenkään ei aina jaksa olla älyllinen. Lauri Karhuvaaran haastattelussa tämä syvähenkinen nuorimies ei ollut ihan parhaimmillaan. Vaikka hän ei olekaan mikään kestävyysurheilija, niin vaikuttaa siltä, että Matti on tässä näytteessä vähän huonossa hapessa. Ja vatsakin taitaa reistailla. http://www.youtube.com/watch?v=9N_-zopnwp8 Muistettakoon, että haastattelija Lauri Karhuvaara on entisen pääministerin ja yliopiston pitkäaikaisen kanslerin Edwin Linkomiehen tyttären poika. Linkomies tunnettiin viimeisen päälle korrektista käytöksestään ja kielenkäytöstään. Tulevan runoilija Pentti Saarikoskenkin hän vauhditti niskasta käsin pois vastaanotoltaan, jonne tämä tunnettu boheemi saapui villapaidassa. Niinpä isoisä Linkomies kääntyi varmaan haudassaan kuultuaan tyttären poikansa toimittaja Lauri Karhuvaaran käyttävän MTV3:n suorassa aamuohjelmassa alatyylistä naisen sukuelintä tarkoittavaa kansanomaista termiä.
|
|
|
Herrana on hyvä olla |
14.10.2008, 21:32 |
|
Taas on reppu pakattuna ja valmis nostetavaksi pykälään. Taas on tullut ravattisolmukin, se yksinkertainen, opeteltua, sillä pitäähän herralla olla ravatti. Veronmaksajien suosiolla avustuksella olen matkustamassa Helsssingin hienostohotelliin Helsssingin herrojen luokse mukamas opiskelemaan. Ettei vaan tässä vielä joudu täyslihaa syömään ja kuohujuomaa juomaan. Höyryävät lihapadat ja helmeilevät kuohujuomat odottavat ottajaansa. Ja tuskinpa omaa rahaa tarvitsee liiemmälti tuhlata. Kyllä herrana olo on mukavaa. Tässäpä olisi oivallinen kimmoke kunnallispoliittiselle keskustelulle näin vaalien alla. Herrojen etuoikeuksien esittelyyn kannattaisi panostaa. Nyt kunnon räväkät vaalikeskustelut puuttuvat, jollaisia vanhassa selkeässä luokkayhteiskunnassa harrastettiin. Kaikki vain koettavat nykyään miellyttää kaikkia eikä ketään haluta ärsyttää. Ainoastaan TV:n erillinen pienpuolueiden suurivaalikeskustelu kannattaa katsoa. Sekin vain sen vuoksi, että voi huomata, miten pitkällä avohoito on maassamme. Vain kerran olen elämässäni luullut joutuneeni seuraamaan kuntalaisten spontaania kunnallispoliittista väittelyä. Heinolassa oli joidenkin vaalien alla muudan herraseurue torin vaalimainosten suojassa käymässä kiivasta sanailua. Vallan salaa kuuntelin, luulin tosiaan, että siinä väiteltiin kiihkeästi politiikasta. Mutta ei keskusteltu politiikasta, vaan riita koski viinapulloa. Mutta kyllä se ihan hyvältä poliittiselta väittelyltä aluksi kuullosti.
|
|
|
Kurjat |
20.10.2008, 17:52 |
|
En muistanut Kurjalan mieheltä kysyä, onko hänen kotikylällään se järvi nimeltään Iso-Haeseva. Tiedän sellaisen Leppävirralla olevan. Olisihan se mahtavaa omistaa kesämökkitontti Kurjalan kylän Ison-Haesevan rannalta. Tuskin olisi hinnan kiroissa. Meillä Kurja-Kärkkäälän suunnalla on vain Pasko ja Kakkinen. No sieltä Kakksisen salolta Airakselan ja Salmisen puolesta löytyy sitten se Persepyöreinen-niminen lampare.
|
|
|
Tervaa ja höyheniä |
20.10.2008, 19:32 |
|
Kuluttajavirasto voisi enemmän kiinnittää huomiota niiden hotellien tasoihin, joihin sen virkamiehet majoitetaan. Kiistämättä majoitustila sisätilojen suhteen oli tyydyttävä, mutta huoneiden ikkunoista avautuvassa näkymässä oli puutteita. Merellä mm. vaikutti olevan myös maisemaa rumentavia tavallisten ihmisten vaatimattomia huvipursia, vaikkakin useimmat alukset panivat miettimään, että paljonpa on maassamme veroja kierretty. Meren rannalta löytyi myös tämä maailman rauhaa symboloiva patsas. Hyvällä asiallahan sen vestäjä tietenkin on ollut, mutta sen nähtyäni olen sitä mieltä, ettei Kuopion Veljmies sittenkään ole maamme rumin veistos. Veljmiehen veistäjähän taisi ainakin väärän koivun kautta olla Kärkkäälän poikia; asian selvittely on vielä kesken. Kuvan pystiä yritti radion nykyinen pääjohtaja murrosiän pahimmassa kuohuntavaiheessa, jolloin hän oli vielä kokoomusnuori, parantaa pintakäsittelemällä sen tervalla ja höyhenillä. Sittemmin Mikael Junger siirtyi demareihin ja pääsi Ylen pääjohtajaksi, jossa asiassa tuskin jäsenkirjasta oli haittaakaan. Toisaalta oikealla asialla poika kasvuiässä oli, koska kyllä Maailman Rauha vaikuttaisi teemaan sopivasti lämpimältä ja pehmeältä, mikäli se pysyvästi pintakäsiteltäisiin tervalla ja höyhenillä. Nyt se on kylmä, kova ja kohtuuttoman ruma.
|
|
|
Pitkäsilta |
20.10.2008, 17:57 |
|
On ehkä oikeampaa puhua punaisista pyssymiehistä kuin punakaartista. Kaarti lienee kuitenkin jonkinlainen järjestäytynyt sotilasyksikkö. Helsingin punaisten valio-osasto, eli Helsingin Jyryn komppania, oli tapahtuman aikoihin muualla ja paikalla oli vain pyssymiehiä, jotka eivät onnistuneet estämään kaupungin valtausta. Suomihan oli sitten kuukausia Saksan siirtomaana ja punavankejakin oltiin jo viemässä Saksan kaivoksiin halvaksi orjatyövoimaksi. Meidän onneksi Espanjan tauti romahdutti suurvallan sotakoneiston ja maamme itsenäistyi lintuinfluenssan avulla. Tällä kansalla on ollut paljon tuurintynkää aikojen saatossa. Olen jostakin lukenut, että saksalaiset ylittivät sillan vangituista punaisista muodostetun ihmiskilven avulla. Virallista historiallista totuutta en asiasta ole löytänyt. Kaikenlaisia huhujahan liikkuu sotatapahtumien ympärillä. Olisi muuten hyvä saada lisää pronssilaattoja maamme historian merkittäville tapahtumapaikoille. Pitkäsillan kaiteessa voisi olla plakaatti, jossa kerrottaisiin satunnaisille matkailijoille, miksi sillalla on niin paljon roiskittu. Muuten kävin joskus Tampereella etsiäkseni paikan, jolla Olof Palme ammuttiin. Vuonna -18 nimittäin ruotsalaiset vapaaehtoiset rynnäköivät Kalevankankaalla urhoollisesti, mutta myös typerästi päin punikkien kuularuiskua. Sinnehän se Olof Palmekin sitten jäi, mutta muistolaatta puuttuu tapahtumapaikalta. Hänen saman niminen veljenpoikansa ammuttiin 68 vuotta myöhemmin Tukholman kadulle ja siellä taitaa jokin muistomerkki ollakin, mikä oikein on.
|
|
|
Naiset sodan askareissa |
20.10.2008, 18:58 |
|
Vielä vähän öylösestä aiheesta. Etelä-Suomen vallanneet saksalaiset käyttäytyivät miehittämillään alueilla todennäköisesti paremmin kuin maamme hallituksen joukot. Hekin kyllä suorittivat massamurhia, mutta naiset ja alaikäiset jätettiin sentäs rauhaan. Sen sijaan valkoisten toimesta tapettiin myös naisia ja lapsia. Tolstoilaisena humanistina tunnettu kirjailija Kiantokin kadotti siinä määrin järkensä valon, että nimen omaan vaati punikkinaisten surmaamista, kuten myös naarassusille olisi tullut tehdä. Ja näin sitten tapahtuikin varsinkin iloisessa Karjalassa, siis Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Viipurissa. Sen sijaan ei ilmeisesti Tampereella. Luin tuossa juuri Tuomas Hopun kirjan Tampereen naiskaarti – myytit ja todellisuus ja kaikessa kauheudessaan kirjasta paljastui kaksi mieltä ylentävää asiaa. Ensiksikin Hopun tutkimuksen on rahoittanut Vapaussoturien säätiö ja toiseksi kirjasta ilmenee, että vaikka voittajat lahtasivat innokkaasti punikeiksi epäilemiään naisia muualla Suomessa, niin Tampereella ei tätä juurikaan tapahtunut. Ei ainakaan tämän kirjan mukaan. Toisaalta professori Heikki Ylikangas saattaa olla asiasta erimieltä. Hänen kirjansa Tie Tampereelle on paras tutkimus historiamme tästä vaiheesta ja kaikenlaisia hirveyksiä hän paljastaa siinä säälimättä. Kuitenkaan mieleeni ei ole jäänyt, että hänkään olisi kertonut naismurhista kaiken kauheuden keskellä. Tosin yksi asia herättää epäilyjä. Nimittäin TV:ssäkin nähdyssä dokumenttiohjelmassa ähtäriläinen vapaussoturi Kustaa Hokkanen vähän hämillisesti naureskellen kertoi Pispalan tytöille tehdystä jekusta. Hokkasen mukaan vangituilta punatytöiltä tiedusteltiin, että onko joukossa veneerisiä tauteja sairastavia ja jos on, heidän tulee ilmoittautua, jotta heidät voidaan toimittaa sairaalaan. Iso joukko tyttöjä myönsikin tautinsa, jonka jälkeen heidät Hokkasen mukaan vietiin juoksuhaudan reunalle ja pyyhkäistiin sinne. Hopun mukaan tällaista ei tapahtunut. Mietityttää, että joko Hokkanen muisti väärin tai valehteli tietoisesti asiassa, jollaisella kukaan ei varmaankaan halua myöhemmin rehvastella. Ketähän uskoisi? Ylikankaalla olisi asiassa tutkimuksen paikka.
|
|
|
Ylikangas |
21.10.2008, 16:21 |
|
Eilen sivuamastani professori Heikki Ylikankaasta vielä sen verran, että hän sai kirjastaan Tie Tampereelle pelkästään ylistävän arvion, vaikka siinä käsiteltiin vuoden -18 kipeitä asioita. Sen sijaan viime kesänä ilmestynyt Jatkosodan teloituksia käsitellyt tutkimus Romahtaako rintama herätti ristiriitaisia tunteita. Itse kirjan julkistamistilaisuudessa näytti ainakin uutispätkän perusteella olevan tunnelma kuin jääkiekkokaukalossa. Iltasanomien mukaan Ylikangas olisi jopa tönäissyt uniformupukuista sotahistorioitsijaa. Professori itse kiistää blogissaan ( http://www.helsinki.fi/~hylikang/ ) jyrkästi tapahtuneen. Hänen mukaansa ”vaikka olenkin syntyjäni härmäläinen, en moiseen sortunut – jos olisin sortunut, tönäisystä puhuminen olisi aivan liian laimea ilmaisu.” Erimielisyys Jatkosodan tapahtumista johtuu siitä, että Ylikangas hyväksyy todisteiksi myös muunkin, kuin virallisissa asiakirjoissa ilmenevän tiedon. Hänen vastustajansa näyttävät luottavan maamme virallisiin arkistoihin ja jos niistä ei löydy tukea väitteelle, niin väite on väärä. Ylikangas ei näytä pelkäävän olla erimieltä yleisen mielipiteen kanssa. Toisianjattelu saattaa olla vallan hänen geeneissään. Muistaakseni professorin isovaari mellasteli Antti Rannanjärven porukoissa ja kymmen kunta vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Väkivallasta sanan valtaan hän paljastaa, ettei historioitsijan vaarikaan ollut mikään raukka ja pelkuri. Sisällissodan aikaan tämä tolstoilainen sosialisti vangittiin ja oli tulla ammutuksi. Tapaus oli niin tragikoominen, että se on kuin suoraan Antti Tuurin pohjalaisromaanista. Lopulta vaari jäi ampumatta, mutta sen sijaan teloitetuksi tuli tämän innokkaan hevosjalostajan hevonen, joka oli juuri valittu lajinsa uljaimmaksi edustajaksi maassamme.
|
|
|
Antit |
22.10.2008, 19:00 |
|
Jatketaanpa öylön sivuttua puukkojunkkariaihetta. Tämä kuva lienee tunnetuimpia maamme valokuvauksen historiassa. Siinä kaksi peljättävää ammatti- ja taparikollista katselee mietteliäästi kameran linssiä. Eivät Antit Isotalo ja Rannanjärvi yritäkään maastoutua tuulipuvun hupparin alle kuten nykyisät venkulat ruukkaavat tehdä. Luin kesällä kahden Antti Isotalon, siis puukkojunkkarivaarin ja lapualaismuiluttaja pojanpojan, elämänkertateoksen, joka ilmestyi vastikään. Opuksesta paljastui hätkähdyttävä asia. Nimittäin Antti Isotalo ja Antti Rannanjärvi eivät olleet pelkästään hyviä kavereita, vaan myös tavallaan sukulaisia toisilleen. Miehet olivat ns. napalankoja. Tapahtumien kulku oli nimittäin se, että kun Kauhavan ruma fallesmanni (siis joku kansanedustaja Raimo Wistbakan edeltäjä) toimitti Isotalon 15 vuodeksi Suomenlinnan pakkotyölaitokseen, ei Iso-Antin vaimo jostain syystä jaksanut pitäytyä täysin yksiavioisuuteen, vaan teki peräti kaksi lasta. Lasten isä oli Antti Rannanjärvi. On siinä Isontalon isäntä mahtanut mietteliäänä laskea lapsiaan linnareissulta palattuaaan. Laulua ei tästä asiasta ole Pohjanmaalla tehty, vaikka aihetta olisi ollut ja vaikka paljon pienemmistäkian jutuista on siellä viisuja sepitetty. Laulunaihe tapauksesta olisi varmaankin muuten syntynyt, mutta pahaksi onnekseen Antti Rannanjärvi kuoli renkipojan puukkohon, ennen kuin toinen Ana vapautui ja olisi päässyt keskustelemaan asiasta. Muuten Rannanjärven suvussa on säilynyt puukkoperinne. Katsokaapa vaikka puukkoseppä Antti Rannanjärven kotisivua http://netti.nic.fi/~1maukka/rannanjarvi/antin2/index2.htm .
|
|
|
Hirmuinen murhamies Matti Haapoja |
23.10.2008, 18:49 |
|
Eikä veriteoista päästä vieläkään eroon, koska onhan niillä huomattava viihdearvo. Eilen kerroin kahdesta kuuluisasta härmäläisestä ammatti- ja taparikollisesta. Toimenmiehiä Antit tietenkin olivat, mutta he kyllä jäävät toiminnassaan amatöörimäisiksi puuhastelijoiksi, kun kaveruksia vertaa samoilla seuduilla samoihin aikoihin mellastaneeseen Matti Haapojaan. Huomattavan isokokoinen ja pahatapainen Matti surmasi virallisten tilastojen mukaan vain muutaman lähimmäisen, mutta kansan keskuudessa arveltiin miehen lyöneen lihoiksi 22 – 25 lähimmäistään. Luvun epämääräisyys johtuu siitä, että uransa loppupuolella Haapoja toimitettiin Siperiaan, josta hän sitten raivasi tiensä kirveen avulla takaisin Suomeen. Täällä hänet vielä kerran vangittiin, jonka jälkeen mies sitten hirtti itsensä. Sitä ennen hän kuitenkin takoi isänsä haudalle hautaristin, joka minussa, täysin tumpelossa ihmisessä, herättää ihailua. Katsokaapa tätähttp://www.saunalahti.fi/~vrekunen/Oppaat/mattihaapoja.htm ja ihmetelkää, millaista taiteellista lahjakkuutta tästä sarjamurhaajastakin löytyi. Kolmekymmentä vuotta sitten kävin rikosmuseossa ja pääoven vieressä seisoi Matti Haapojan iso ja vankka luuranko tervehtimässä satunnaisia vierailijoita. Tuntuu aika merkilliseltä, että vielä 100 vuotta sitten keitettiin kylmän rauhallisesti kuolleen vangin lihat luista ja paljastunut tukiranka asetettiin maksulliseksi matkailunähtävyydeksi uteliaiden pällisteltäväksi. Haapojan luut haudattiin vuonna 1995 isänsä haudan viereen, ja Mattikin siis pääsi lopulta takomansa ristin juurelle. Muuten katsoin tuossa Antti Rannanjärven sukuhistoriaa, ja siitä ilmenee, että miehen suku kytkeytyy myös Haapojan sukuun. Olisiko näillä suurrikollisilla ollut geneettistä taipumusta myös taidetaontaan. Ovathan Rannanjärvetkin maineikkaita koristepuukkojen tekijöitä.
|
|
|
Mies tapettiin halolla ryyppyporukassa Suonenjoella |
24.10.2008, 18:15 |
|
Veren roiske sen kun vain jatkuu ja yltyy. Rikosmuseovierailusta jäi mieleeni Matti Haapojan jykevän tukirangan lisksi myös kunnon piilukirves, jolla kerrottiin suoritetun Suomen historian viimeisin rauhanajan kuolemantuomio. En silloin tiennyt, että väline liittyi läheisesti Koivistoisten suvun historiaan. Nimittäin talvella 1823 vietettiin Suonenjoen Jauhomäen kylässä Aatami Koivistoisen, nimestä päätellen siis jonkinlainen suvun kantaisä, nimipäiväjuhlia. Välillä historian kirjoissa väitetään tapahtumapaikaksi Pieksämäkeä ja välillä taas Rautalampia, mutta kyllähän ryyppypaikka nykyään eittämättä kuuluu mansikkakaupunkiin. Jossain vaiheessa Aatamin nimipäivärieha äityi sellaiseksi, että renkimies Tahvo Putkonen haki ulkoa metrisen koivuhalon ja löi sillä suojauksensa täysin unohtanutta Lasse Hirvosta, joka oli Aatamin vävy, päin otsikkoa sillä seurauksella, että osuman saaneen henki pakeni tämän ruumiista pari päivää myöhemmin. Nykyään Savon Sanomat otsikoisiasian sisäsivun kotimaan uutisissa vaatimattomalla kirjasinkoolla, että ”mies tapettiin halolla ryyppyporukassa Suonenjoella.” Rivien välistä saattaisi lukea, että toimitus katsoo, ettei yhteiskunta menettänyt asiassa paljoakaan. Laillinen esivalta puuttui Aatamin nimipäiväjuhliin ripeästi. Vaikka teko nykymittapuun mukaan vaikuttaa sellaiselta kolmen vuoden linnareissulta, siis törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta kuusi vuotta vankeutta, joka ensikertalaiselle merkitsee kolmen vuoden lusimista, oli tuomio siihen aikaan kovempi. Oikeus päätti, että Tahvo Putkosen pää pitää irroitettaman kirveellä muusta ruumiista. Niin sitten tapahtuikin 8.7.1825. Aatami Koivistoinen pääsi vähemmällä, sillä häntä sakotettiin juopumuksesta. Tahvo Putkosen kohtaloksi koitui siis maamme viimeinen mestaus ja yleensäkin viimeinen rauhanajan kuolemantuomio. Sen jälkeen humaani tsaarinvalta kielsi tämän rangaistusmuodon käytön ja törkeät rikolliset lähetettiin sittemmin tyydyttämään Siperian huutavaa työvoimapulaa. En ole onnistunut selvittämään mestauksen tapahtumapaikkaa. Luulenpa, että se on hyvinkin tapahtunut tuossa melkein ikkunani alla Kuopion lääninvankilan pihalla. Siellä on pyövelillä riittänyt niihin aikoihin enemmänkin askaretta, koska olin katsovinani tilastoista, että Kuopion seudulla mestattiin silloin vuoden aikana kolme miestä. Ilmeisesti silloinen seudun oikeuslaitos oli nollatoleranssin kannalla, vaikka ei itse sitä ymmärtänyt.
|
|
|
Kukkaset nauraneet ei |
25.10.2008, 18:28 |
|
Tallinnan kukkaloistosta ymmärsin sen, että siellä arvostetaan koristekasveja enemmän kuin Savossa. Myös Venäjän Karjalassa olen ihmetellyt sitä, että vaikka ihmiset monesti asuvat kuin kaatopaikalla, niin kukista pidetään hyvää huolta. Upein kasvi oli jonkin Sortavalan hökkelin ovenposkessa täydessä kukassaan loistanut kolmemetrinen salkoruusu, joka oli istutettu Ladan renkaaseen. Ilmeisesti musta ja painava rengas varastoi hyvin lämpöä ja edistää kasvua.
|
|
|
Ja nurkkiin ei kuseksita |
26.10.2008, 20:03 |
|
Muuten muistanpa Kittilästä legendaarisen Alman baarin. Alma oli paikallinen sinnikäs Lapin nainen ja matkailuyrittäjä, joka kuulemma omisti kaksi järveä ja yhden joen. Lisäksi hän kuulemma kunnostautui ampumalla hirvikiväärillä baariinsa pyrkinyttä murtomiestä. Alman baarin ulko-ovessa toivotettiin matkailijat ystävällisesti tervetulleiksi lapulla, jossa sanottiin lappilaisella suoruudella, että ”JA NURKKIIN EI KUSEKSITA.”
|
|
|
Politiikan vahvat miehet |
27.10.2008, 19:43 |
|
Öylösistä vaaleista sen verran, että Kärkkäälän kylä on sitten merkittävästi lisännyt painoarvoaan Suonenjoen kunnallispolitiikassa. Iso-Pekka ja Isompi-Markku tulevat varmasti pitämään huolen, että Kärkkäälä menestyy ainakin, mikäli poliittinen kamppailu päätyy painin asteelle. Mutta näinhän ei maamme rauhallisissa oloissa yleensä käy. Toisin on etelässä ja varsinkin Intiassa, jossa kuukin on kuumempi. Entinen ulkoministeri Pertti Paasio, jonka kansan syvät rivit muistavat ennen kaikkea eriparisista kengistä, kertoo muistelmissaan suomalaisen eduskuntadelegaation vierailusta maailman suurimman demokratian parlamentissa. Kun meikäläiset astuivat istuntosaliin, oli juuri yhdessä nurkassa käynnissä hirmuinen käsirysy. Pääministeri Indira Gandhi vain tyynnytteli korkea-arvoisia vieraitaan ja vakuutteli, että antaa poikien tapella kaikessa ruhassa, koska sillä tavalla heistä on vähiten haittaa kansanedustuslaitoksen toiminnalle. Sitten tilanne olisi huolestuttava, jos nämä kuumakallet alkaisivat käyttämän puheenvuoroja. Muuten 200 asukkaan Kärkkäälän mestys vaaleissa oli rökälemäinen. Kaksi edustajaa valittiin ja Askolan Ollikin jäi vain kahden äänen päähän ja sekin vain sen takia, että mies jakoi voimansa väärin. Olli kamppaili tuloslaskennan alkuvaiheissa ihan kärkiporukan vauhdissa, mutta hyytyi ratkaisevasti juuri kalkkiviivoilla. Ensikertalainen Kauppisen Pekka voitti kirkkaasti äänikuninkuuden ja suhteessa hän menestyi paremmin kuin Timo Soini Espoossa. Kyläpäällikkö näytti nauttivan luottamusta yli puolue- ja luokkarajojen, mutta se ei ole Kauppisen suvussa uutta. Muistelen kuulleeni, että kyläpäällikön vaarin veli toimi vuonna -18 yhtä aikaa sekä Suojeluskunnan että Punakaartin riveissä. Tällainen valinta oli varmaankin ainutlaatuista maassamme ja olisi kaikkialla muualla ollut varmaankin hengelle hupaa, sillä tämä kansa ei ymmärrä tuollaista vapaamielisyyttä näissä asioissa. Pekan isosedästä voitaneen perustellusti sanoa, että hän oli innokas järjestöaktiivi ja kiivas yhdistysmies. Tai sitten hän vain kauppamiehenä, jollaisia Kauppiset ovat, järjesteli kummankin porukan huoltoon liittyviä asioita.
|
|
|
Väiski |
28.10.2008, 19:36 |
|
Ja siirrytäänpä sitten kunnallispolitiikasta ulkopolitiikan saralle. Olen viime aikoina unilääkkeeksi lueskellut Timo Soikkasen ei tiiliskivi- vaan lekaharkkoteosta Presidentin ministeriö 1970 – 1981, eli Kekkosen ajan ulkoministeriön historiaa. Onpa harvinaisen humoristinen kirja. Satunnainen lukija ei tiedä että itkeäkö vai nauraa. Onhan esimerkiksi hupaisaa, että esimerkiksi ihan 70-luvun alussa pitkälle alkoholisoitunut ulkoministeri Väinö Leskinen korvattiin Ahti Karjalaisella. Ei tainnut mennä putkeen sekään rekrytointi. Ahtikaan ei tullut tunnetuksi minään vesipoikana. Se myönteinen asia Väiskissä oli, että hän yhdisti silloisina kylmän sodan riitaisina vuosina hetkeksi molemmat supervallat. Sekä CCCP että USA olivat samaa mieltä siitä, että Suomen ulkoministeri pitää vaihtaa; muuten ei Etyk toteudu. Onnen kantamoinenhan se Leskisen valinta ulkoministeriksi olikin. Hän sattui vain olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa eli Yleisradion saunassa. Entinen radiojohtaja Aarre Elo kertoo muistelmissaan, että maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa saunomaan ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset, nimittäin laulu, viini ja naiset.
Saunareissullaan tasavallan presidentti alkoi Elon todistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita olut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan UKK oli tässäkin asiassa
|
|
|
Koikkalainen |
29.10.2008, 19:00 |
|
Eilisestä Väinö Leskisestä vielä sen verran, että häntä ja Kekkosta yhdisti laulun, viinin ja naisten lisäksi myös urheilu. Leskinen oli peräti jonkinlainen olympiavoittaja. Hän voitti kultamitalit 200 ja 400 metrin rintauinneissa vuoden 1937 työläisolympialaisissa. Erityisiä kansainvälisiä työläisolympialaisia järjestettiin 20-30-luvuilla porvariston kansalliskiihkoisten olympialaisten vastapainoksi. Kova uimari Leskinen olikin. Hänellä on vieläkin muistaakseni Töölönlahden ympäriuinnin rataennätys. Hopealle Leskisen jälkeen sijoittui Leppävirralla syntynyt Johannes Koikkalainen. Koikkalainenkin kunnostautui myöhemmin politiikassa. Uransa huipulla hän taisi toimia peräti sisäministerinä. Parhaiten kansa muistaa Koikkalaisen kuitenkin 70-luvun lopun demareiden puoluekokouksen tapahtumista. Tällöinhän hänen uskottiin joutuneen pahoinpitelyn ja ryöstön kohteeksi. Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että uhri muisti tapahtumien kulun väärin, sillä tupakan pummaajiksi ja päällekarkaajiksi paljastuivat hotellihuoneen kaksi tuolia ja yöpöytä. Koikklainen oli kuitenkin huumorimiehiä. Kun Kekkosen valtakauden päätyttyä kepulaiset etsivät itselleen hyvää presidenttiehdokasta, kohtasivat he melkein ylitsepääsemättömiä ongelmia, koska Ahti Karjalaisella oli alkoholiongelma ja Johannes Virolaisella vaikeuksia naisten kanssa. Tällöin myös Koikkalainen halusi ilmoittautui kisaan mukaan, koska piti itseään pätevimpänä. Hänellä oli nimittäin sekä viina- että naisongelma.
|
|
|
Laiska ja lahjakas |
30.10.2008, 19:26 |
|
Tutkimusten mukaan tyytymättömyys työoloihin on dramaattisesti lisääntynyt maamme työelämässä muutaman viime vuoden aikana. Nykyään virkamiehiltäkin tohditaan vaatia yhtä ja toista toisin kuin ennen ja se ahistaa. Jopa virkamiesten ammatillista osaamista on alettu luokittelemaan, ongelmana on vain se, ettei kunnollisia arviointikriteereitä tahdo löytyä. Mutta ulkoministeriön historiikista paljastuu, että hallintojohtaja Joel Toivola jo tasan 40 vuotta sitten kykeni asettamaan diplomaatit paremmuusjärjestykseen. Hänen mukaansa diplomaateista paras on laiska ja lahjakas, lähinnä paras lahjakas ja ahkera, sitten laiska ja tyhmä ja pahin on se, joka on ahkera mutta lahjaton. Tuolla arviointiasteikolla olisi käyttöä muuallakin kuin ulkoasiainhallinnon parissa.
|
|
|
Kekkosen kolmas poika |
31.10.2008, 20:30 |
|
Ulkoministeriön arvostamista lahjakkaista ja laiskoista diplomaateista vielä sen verran, että ykkönen tässä sarjassa oli Jussi Mäkinen. Hänen uransa oli hämmästyttävä. 22-vuotiaana hän jo työskenteli vastuullisella paikalla Moskovassa ja uransa mies päätti suurlähettiläänä Wienissä. Mäkinen oli niin lahjakas, että hänestä oli jo vaikea sanoa, että oliko kysymyksessä hullu vai nero. Kirjassaan Keskusteluja Kekkosen kanssa Mäkinen antaa ymmärtää, että hänellä on kannettavanaan suuri salaisuus, jota hän ei saa paljastaa kenellekään ikinään missään. Rivien välistä voi lukea, että hän uskoo olevansa Urho Kekkosen poika. Presidentin linnan linnanvouti Arimo Raeste tunnustaa asian suoraan muistelmissaan Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut. Mutta itsepä en usko moista. Uskon, että Outokumpu Oy:n johtaja vuorineuvos Mäkinen, joka varmaankin rahoitti Kekkosen vaalikampanjaa, pyysi Urkkia kuolinvuoteeltaan katsomaan vähän poikansa perään ja kunnon miehenä UKK näin tekikin. Mutta rajansa oli tälläkin luottamuksella. Suurlähettiläs Mäkinen oli ns. julkimiehimys, mutta tämähän ei edes 60-luvulla ollut diplomaattipiireissä rasite. Eikä miehen ura päättynyt edes siihen, että hän joillakin virallisilla päivällisillä suurlehetystössään istutti bokserikoiransa nimeltään Attila juhlapöytään arvokkaammalle paikalle kuin maamme sotilasasiamiehen, koska katsoi lemmikkinsä olevan henkisiltä kyvyiltään etulyöntiasemassa, Mutta siinä vaiheessa kun Mäkinen oli nauttinut ns. normaaleja ruokajuomia siinä määrin, että alkoi uskoa tulevansa valituksi Itävallan ulkoministeriksi, kutsui Kekkonen hänet ns. disponibiliteettiin kotimaahan. Dispoon kutsuminen luultavasti tarkoittaa kansankielellä jonkinlaista lähettiläiden hoitoonohjausta. Raesteen mukaan lääkäri varoitti Mäkistä siitä, että jos hän vielä ryyppää vähänkin, on se kuolemaksi. Potilas meni heti ostamaan viskipullon ja ilmeni, että tällä kertaa lääkäri olikin asiassa täysin oikeassa. Muuten Itävallan liittokansleri Bruno Kreiskykin oli huolestunut Jussi Mäkisen suurlähettiläsaikoihin Suomen maineesta ja puki ongelman juhlapuheessaan kohteliaaseen muotoon seuraavasti: ”Annamme suuren arvon sille, että Suomen hallitus on lähettänyt Jussi Mäkisen tänne edustamaan maatanne, sillä se osoittaa, että Suomessa ymmärretään, että Wien on Euroopan liberaalein pääkaupunki.”
|
|
|
Kups – Viikingit 0 – 0 |
01.11.2008, 16:39 |
|
Kupsilla oli sitten seuran historian tärkein peli. Yksityiselämän kiireiden vuoksi en ehtinyt paikalle. Se oli hyvä se, koska hermot olisivat pettäneet viimeistään vieraiden rangaistuspotkun aikana. Mutta ei se mitään, että en ollut läsnä, koska jo viime yönä näin ennusunessa, että Kups säilyttää sarjapaikkansa. Tosin seuran aloituskentällinen yllätti. En pitänyt hyvänä ratkaisuna sitä, että Kupsin kärkimieheksi oli Persusta hankittu Timo Soini, joka tosin tunnetaan jonkinlaisena jalkapallointoilijana. Ja huonosti Soini unessani pelasikin; tosin hän teki kaksi maalia, mutta mitään muuta mies ei tehnytkään. Kävelin keskuskentän ohi muutama minuutti pelin päättymisen jälkeen ja kun näin, että kentän valot eivät enää palaneet, uskoin ennusuneni toteutuneen. Monimutkaisten todennäköisyyslaskelmieni mukaan Viikinkien olisi pitänyt kaiken järjen mukaan, joka on muuten ehtymätön luonnonvara, viedä ottelu jatkoajalle pudottaaksen isännät sarjasta. Jo Teksti-TV:n otsikot kertoivat sitten kotona, että Kups säilyi pääsarjassa. Ei tehnyt Soini maaleja vaan 0 – 0 riitti. Lopussa vieraat olivat tuhrineet rankkarinkin . Kups siis vain notkahti, ei kuollut ja taitaa kolmen vuoden päästä voittaa Suomen mestaruuden. Kiirettä piisaa urheiluhullulle tulevaisuudessa tässä kaupungissa, Kuopiossa on seuraavana vuoden ajan jalkapallossa, jääkiekossa, lentopallossa ja pesäpallossa huipputason porukat. Ei taida Suomessa olla toista moista kaapuntia.
|
|
|
Seppo Sillanpää 80 vuotta 2.11.2008 |
02.11.2008, 17:00 |
|
Päivänsankari, jolle avovävy toivottaa onnea
Päivänsankari ja perhe
Päivänsankari, piikkinokka-Mosse ja Saija. Vaikka eihän se oikea Mosse ollut, vaan jokin Opel mallia noin -38. Venäläiset veivät saksalaisten autotehtaan sotasaaliina ja alkoivat valmistaa Mosseja Opelin piirustuksilla. Kuvan auto oli tavallinen hamassa lapsuudessani. Askolan Ollillakin taisi olla sellainen. Mieleeni on jäänyt, että penkit olivat samanlaista teräslankajousta kuin hetekoissakin. Ollin ajokista irtosi kerran täydessä vauhdissa pyörä Moskulanpuron rinteessä ja vieri mutahautaan. Tai ainakin niin muistelen minulle kerrotun.
|
|
|
Ilmapuolustussormus |
03.11.2008, 20:58 |
|
Sormuksia jäi tähteeksi tuhansia ja pari vuotta sitten Valtion rahapaja myi jäljelle jääneet sotaveteraanien hyväksi. Itsekin ostin kaksi kappaletta. Valitsin ruusukekuvioiset. Vaikka Suomen ilmavoimien hakaristi ei olekaan sama kuin natsisymbolihakaristi, olisi se kuitenkin herättänyt sormessani vähän liikaa arvailuja varsinkin ulkomaalaisten kanssa asioidessa. Eiväthän nämä hampaat hyvät ole, mutta ovatpa kuitenkin omat, jotta kyllä minä nämä mielelläni pitäisin ja perustelen sormusvalintaani tällä seikalla. Luin tuossa Lasse Lehtisen uusimman Kuopionkin historiaa sivuavan teoksen ”Siivetönnä en voi lentää” ja siitä selvisi, minne ainakin osa sormuskullista hävisi. Nimittäin sulatusoperaatioon osallistunut kuopiolainen kultaseppä Alexander Hirvonen, josta oli yllättäen tullut yksi kaupungin rikkaimmista porvareista, osti urakan jälkeen itselleen oman kivitalon kaupungin keskustasta. Lopullakaan kullalla ei taidettu ostaa hävittäjiä, vaan tietääkseni harkot varattiin mahdollisen tulevan maanpakolaishallituksen toiminnan pesämunaksi. Ja sehän oli ihan oikein.
|
|
|
Tositumma |
05.11.2008, 17:59 |
|
Muistanpa, kuinka Heinolassa oli kymmenisen vuotta sitten suuret yleisurheilukilpailut ja kaupungin retkeilymajalle oli majoitettu kenialaisjuoksijoita. Sinne tuli myös romaniseurue, joka alkoi suureen ääneen kyselemään, että keitäs nämä tummat on. Sen jälkeen olen mielessäni kutsunut afrikkalaisperäisiä lähimmäisiäni tosi tummiksi: en neekereiksi enkä mustiksi, vaikka nämäkään sanat eivät ole mielestäni läheskään yhtä halventavia kuin ryssä, hurri tai jutku. Nyt USA:n ollaan valitsemassa tositumma presidentti ja se on hyvä se. Olen niin vanha mies, etten olisi uskonut moista koskaan näkeväni. Toivotaan miehelle terveyttä ja pitkää ikää, sillä luulen, että hän joutuu vielä ottamaan valtion haltuun maan pankit, vakuutuslaitokset ja teollisuuden. Amerikka ei nimittäin pärjää kilpailussa kiinalaisen riistokapitalismin kanssa. Luin tuossa juuri nyrkkeilijä Mohammed Alin elämänkerran ja Obaman valinta tuntuu entistä paremmalta. Kirjassa kerrotaan, että vielä 60-luvun alussa tositummilla ei ollut Etelävaltioissa edes äänioikeutta. En tiedä mikä on koko totuus asiassa. Tuskin lain mukaan ihmisen runsas pigmentti oli äänestämisen este, vaan luulenpa, että asia hoidettiin niin, että äänestämistä varten rekisteröityvät mustat saivat pelätä lynkkausta tai hyvällä onnella vain kastraatiota. Mohammed Alista alias Cassius Claysta vielä sen verran, että katsokaapa tuo video ottelusta Sonny Listonia vastaan http://www.metacafe.com/watch/yt-uzWynvBLJ4I/muhammad_ali_vs_sonny_liston_1965/ . Monet nimittäin uskovat, että vedonlyöntipisteissä oli ottelun alla epätavallisen vilkasta liikehdintää. Sopuottelusta puhtaan yleisesti. Muuten Clayn ja Listonin ottelut olivat silloin reilut 40 vuottta sitten Kärkkäälänkin kylällä suuren mielenkiinnon kohteena. Yleisesti toivottiin, että rehti ja yrmeä ammatti- ja taparikollinen Sonny Liston olisi suurella nyrkillään tukkinut Louisvillen suurisuu Clayn suuren turvan. Toisin kävi. Vieläkin muistan, että Maikkolan Meeri, joka ei muuten ollut kovasti urheilullinen ihminen, jutteli kanssani innokkaasti tulevasta matsista. Ja koulun välitunnilla ottelu uusittiin moneen kertaan eikä urheilumies Opettaja-Ville pitänyt asiaa mitenkään tuomittavana. Ottelun seurauksena myös siskoni Aila sai lempinimen Liston, koska katsottiin, että hänellä oli siihen aikaan samanlainen hartiarakenne kuin entisellä raskaansarjan maailmanmestarilla.
|
|
|
Vesa-Matti Loiri – suuri taiteilija |
06.11.2008, 19:50 |
|
Kävin männä viikolla keskellä työpäivää kuuntelemassa keikkalavoille palannutta Loiria, kun tämä treenasi illan konserttia varten Musiikkikeskuksen lavalla. Asia tapahtui työnantajan luvalla ja kysymyksessä oli ns. työkyvyn ylläpitoon tähtäävä toiminto. Ja kaikin puolin suuri taiteilija on Inarinjärven saarelle erakoitunut Vesa-Matti Loiri. Onnistuin sitten kirjastosta lainaamaan miehen viimeisimmät levyt Inari ja Ivalo ja ne ovat tarjonneet arvokkaita kulttuurielämyksiä. Kaikki kappaleet ovat vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja, mutta Loiri onnistuu saamaan niihin uusia ulottuvuuksia syvän tunteellisella ja ajoittain jopa nytkähtelevällä ja kouristelevalla tyylillään. Ei kuulosta ollenkaan hyvältä tai uskottavalta, kun kauniskasvoinen maalaisliittolainen maalaispoika Mikko Alatalo vienolla tenorilla laulaa, että ”on kenties hyvä, ettet näe minua nyt, on kai hyvä, ettet vuokseni sä järkyty”. Mutta kun fyysisestikin suuri laulaja Vesa-Matti Loiri esittää saman asian syvällä tunteella ja jykevällä kaikupohjalla, niin se on jotenkin uskottavampaa. Tämän aikamiehen äänessä ja koko olemuksessa kuvastuvat eletyn elämän jäljet sykähdyttävällä tavalla.
|
|
|
S.O. Lindgren |
06.11.2008, 19:46 |
|
Erikoinen isäinpäivä tulossa. Uutuuskirjaluettelosta ei löydy yhtään sissi-iskusta huoltokeskukseen kertovaa teosta. Ilmeisesti kaukopartioelämästä on jo kaikki kirjoitettu. Sen sijaan muutama erityisen mielenkiintoinen sotahistoriallinen julkaisu on ilmestynyt ja eräistä löytyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia myös urheiluhistoriaan. Ylikankaan teloituskirjan vastakappale Teloitettu totuus – kesä 1944 palautti mieleeni pienoiskivääriammunnan maailmanmestarin S.O. Lindgrenin. Parhaiten tämä majuri muistetaan siitä, että hän ampui erittäin kyseenalaisissa olosuhteissa sotamies Hytin. Korkeinoikeus vapautti hänet murhasyytteestä, vaikka normaalilla oikeustajulla varustettu kansalainen pitääkin tapausta selvänä murhana. Lindgren oli itsekin huippu-urheilija, mutta urheiluväki muistaa hänet myös siitä, että 50-luvun lopulla hän otti kiinni salametsästyksestä epäiltynä mailleen eksyneen kaksinkertaisen olympiavoittaja Pentti Linnosvuon. Pakenemisen estämiseksi olympiasankari määrättiin myös laskemaan housut kinttuihin. Määräystä tehostettiin haulikolla. Mitähän Freud ajattelisi tuostakin tapauksesta? Uskon, että Lindgren oli Mika Waltarin esikuvana kirjassa Tähdet kertovat komisaario Palmu esiintyvälle seinähullulle everstille, joka mm. oli murhannut vaimonsa. Senkin tapauksen ainekset kirjailija taisi löytää tosielämästä. Muuten muistelen jostain lukeneeni, että innokas pataljoonan komentaja Lindgren järjesti Jatkosota-aikaan porukalleen ampumakilpailut. Majuri, lupasi viikon loman sille, joka ampuu häntä paremmin. Hyvin upseeri suoriutuikin koitoksesta. Hän sai 197 pistettä. Tosin se ei riittänyt voittoon, sillä kersantti ja tuleva SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ampui täyset 200. Saarinen sai luvatun loman kaksinkertaisena.
|
|
|
Alvar Rantalahti |
07.11.2008, 22:02 |
|
Ja jatketaanpa sota- ja urheiluhistorialla. Joitain kuukausia sitten kerroin suonenjokelaisen olympiavoittaja Kalle Jalkasen kaatumisesta. Hän meni Jatkosodan alussa miinaan ja hänen komppanian päällikkönsä määräsi, että tunnetun urheilusankarin kuolema oli kostettava surmaamalla neljä sotavankia. Peruskiltti Kalle ei olisi tällaista koskaan hyväksynyt. Sota katkaisi myös monen muun huippuhiihtäjän uran. Näin kävi myös Alvar Rantalahdelle, joka vuoden -38 MM-kisoissa tuli 50 kilometrin kilpailussa hopealle Kalle Jalkasen jälkeen. Tosin hän ei kuollut tai vammautunut sodassa, kuten monelle kilpakaverille kävi. Teloittettu totuus-kirjassa paljastetaan, että luutnantti Alvar Rantalahti tuomitti pian sodan jälkeen vankeuteen kuolemantuottamuksesta. Hän oli ampunut sotamies Juho Pietikäisen 31.7.-44 tämän puhuteltua luutnanttia epäsotilaallisesti ja vastustettua Rantalahden toistamaa käskyä. Korkein oikeus katsoi Rantalahden laiminlyöneen ottaa tilanteesta riittävästi selkoa; Pietikäinen oli nimittäin kuulunut ryhmään, joka Rantalahden tietämättä oli komennettu erilliseen tehtävään, joten vastaan inttäminen tuntuu ymmärrettävältä. Pitääpä muuten selvittää, oliko ammuttu sukua maailmankuuluille Puijon Peipposille eli Pietikäisen vilkkaille veljeksille.
|
|
|
Pilkkihaalari |
09.11.2008, 17:44 |
|
Joka kesä olen Uukuniemellä hyvän naapurin Jääskeläisen Erkin kanssa tuijotellut Pyhäjärven selälle ja suunnitellut, miten lähdetään kolkkamatikalle heti, kun ensijää vähänkin kantaa. Ei ole tullut onneksi lähdettyä. Erkin veli tosin lähti viime syksynä verkonlaskuun ja sukeltaja haki miehen pois. Muistanpa, että Heinolan palolaitoksen pojat suosittelivat pilkkimiehille, että heidän on ehdottomasti käytettävä pilkkihaalaria. Siitä on hyvä nostella innokkaita talvikalamiehiä sitten heinäkuulla; muuten ne tuppaavat hajoamaan käsiin. Heinolan vedet ovat niin syviä ja louhikkoisia, että sieltä on hukkuneita vaikea löytää, ennen kuin ne nousevat pintaan. Muuten huippuseiväshyppääjä ja legendaarinen valmentaja Valto Olenius on vieläkin löytymättä, vaikka tapauksesta on jo 25 vuotta.
|
|
|
Tauno V. Mäki |
12.11.2008, 20:30 |
|
Jatketaanpa sota- ja urheiluhistorialla. Muistan maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Tauno V. Mäen perusjoviaalin oloisena rupattelevana ja eräkirjoja kirjoittelevana miehenä, joka oli tavallaan valtakunnan johtava erämies ja tässä ominaisuudessa hän oli myös UKK:n vakituinen kalastus- ja metsästyskaveri. Mäki oli taitava ampuja ja voitti mm. olympiapronssia Helsingin kisojen hirviammunnassa. Oula Sivennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet, joka käsittelee Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyötä 1933 – 1944, paljastaa Tauno V. Mäestä, ettei hän ollut pelkästään lupsakka kansanmies. Hän toimi myös Sallassa sijainneen karmean sotavankileirin päällikkönä. Laitos näyttää toteuttaneen täysin saksalaista tuhoamisleiriperiaatetta. Wikipedia on nopeasti tässä asiassa päivitetty, joten lainataanpa sitä. ”Jatkosodan aikana Mäki, silloiselta sotilasarvoltaan luutnantti, toimi Pohjois-Suomessa saksalaisten rintamavastuualueella Sallan alueen suomalaisena paikalliskomendanttina. Mäki toimi samalla myös alueella olevan Sallatunturin kupeessa sijainneen sotavankileiri 9F komendanttina. Historiantutkija Oula Silvennoisen mukaan Mäki tällöin kyyditsi erään Valpon virkailijan kanssa leiristä väkisin ulos sotavangin, ukrainalaisen Grigori Bondasin, ja myöhemmin ilmoitti, että vanki oli ammuttu pakoon pyrkiessään. Silvennoinen viittaa mahdollisuuteen, että vanki olisi ammuttu tarkoituksellisesti.” Wikipedia vaikenee siitä, että kyseisellä vankileirillä syttyi myös nälkäkapina, joka tukahdutettiin verisesti. Antautuneita vankeja ehdittiin jo kostoksi teloittaa kasapäihin, ennen kuin Tauno V. Mäki keskeytti verilöylyn. Asiaa käsiteltiin heti sodan jälkeen kenttäoikeudessa, jossa Mäki tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen 20 sotavangin kuolemantuottamuksesta ja varomattomuudesta tapahtuneesta virkarikoksesta. Mäki haki kuitenkin muutosta tuomioonsa ja sai pari vuotta myöhemmin sotaylioikeudelta vapauttavan päätöksen.
|
|
|
Maailman vahvin mies |
11.11.2008, 17:49 |
|
Muistan, kuinka ennen suomalaisen voittaessa minkä tahansa maailmanmestaruuden, kajautti silloinen höyryradio Porilaisten marssin. Eilen Mullikassa oli urheilusivulla pieni juttu, että kuopiolainen Jari Martikainen on voittanut superraskaansarjan voimanoston maailmanmestaruuden. Kuopiosta löytyy siis monien muiden ihmeiden lisäksi myös maailman vahvin mies. Tämän päivän Mullikassa sitten kerrottiin, että tuore maailmanmestari palasi voittajana kotiin ja lentoasemalla näytti valokuvasta päätellen olleen paikalla sankaria vastaanottamassa vaimo ja kiinan harjakoira. Jotenkin tuntuu siltä, että jos suomalainen alkaa menestyä hiihdossa tai voimailulajeissa, suuri ja monta kertaa yllättävän asiantunteva urheiluväki alkaa häpeämään. Voimanostokaan ei taida olla kaikista hyvämaineisin urheilumuoto. Savon Sanomat haastatteli voimanostoliiton puheenjohtajaa, joka on yllättävästi nimeltään Kalevi Sorsa; lieneekö poliitikkosukua. (Muuten jostain syystä poliitikot pyrkivät urheilussa johtotehtäviin. Kun Jari Räsäsen kunnianloukkaus asiassa jaettiin korvauksia, oli rahaa pyytämässä monta sellaista huippupoliitikkoa, joiden ainut meriitti taisi olla, että he omistivat sukset). Puheenjohtaja Sorsa vakuutti, että ne ovat höpöpuheita, että tässä lajissa mukamas dopataan. Mitään muuta lajiryhmää ei testata yhtä paljon. Ja puhdas lajihan se voimanosto sitten varmaan huipputasolla nykyään onkin. Kukapa uskaltaa edes muuta epäillä. Sponsorirahaa on siis tulossa asian harrastajille vino pino. Kuopiossa vieraillut Kari-Pekka Kyrö ilmoitti seuraavansa nykyään innokkaasti ammattipyöräilyä, sillä tässä lajissa ei tarvitse epäillä, että joku puhdas urheilija olisi mukana sotkemassa kilpailuja. Ja kaiken maailman voimamieskilpailuja tulee telkkarista solkenaan eivätkä eettiset kysymykset näytä yleisöä askarruttavan pätkän vertaa. Miksi ihmeessä hiihdolta tai vaikkapa pesäpallolta vaaditaan sitten niin paljon moraalisia arvoja.
|
|
|
Kirkkorouva |
12.11.2008, 20:36 |
|
Maamme seurakuntaelämässä taas sattuu ja tapahtuu. Imatran kirkkoherra haluaisikin tulla kirkkorouvaksi, mutta se ei näytä hänen piispaesimiehelleen jostain syystä käyvän. Odottelen, että löytyykö Raamatusta paljonkin tukea tälle näkemykselle. Tapaus saattaa tuntua hupaisaltakin, mutta onhan se varmasti ollut melkoinen tragedia naimisissa olevalle kirkkoherralle, joka aamulla kahvipöydässä kertoo rouvalleen vähän vaikean oloisena, että minulla taitaa olla tänään vähän asiantynkää terveyskeskukseen… Meillä Kuopiossa muudan opettaja vaihtoi erään kesäloman aikana sukupuoltaan ja Savossa vain todettiin, että haetanneeko tuo mittään. Ja nyt tämä hemaiseva nainen oli kunnallisvaalien ääniharava. Ilmeisesti äänestäjät luottivat hänen laaja-alaiseen kokemukseensa yhteiskunnallisten asioiden tarkastelemisesta eri näkövinkkeleistä. Nyt kun naisilla näyttää olevan vaikea edetä kirkon hierarkiassa, kannattaisi jonkun feministiteologin kokeilla sukupuolen vaihdosta. Ehkä se avaisi tien vaikka kirkkoherraksi. Ja sitä paitsi luulisi, että naisilla tuon asian käytännön järjestelytkin olisivat yksinkertaisempia. Kai sitä nyt tiukan paikan tullen jotain liimattavia implantteja löytyy, jotka tyydyttäisivät vaikka ahdasmielistä piispaa.
|
|
|
Ihmisen viat |
14.11.2008, 21:11 |
|
Mielenkiintoinen ihminen on Jukka Virtanen. Hän ei edes yritä salata vikojaan. Niinpä hän onkin maamme johtavia viihde-, hevos- ja palloilumiehiä. Palloilusaavutuksista merkittävin on Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruus. Muistelmakirjassa hän kertoo, että kovassa loppuottelussa oli vastassa eräs urheilussa kiellettyjen lisäaineiden vuoksi päänsä sotkenut pikajuoksijalupaus. Luennon jälkeen kävin kysymässä hopeaa voittaneen nimeä, mutta sitä Virtanen ei muistanut. Hän on viimeisen päälle herrasmies. Jukka Virtanen kertoi pärjänneensä Savossa hyvin. Hän hallitsee seudun kielen, koska kaukana lännessä sijaitseva kotikaupunki Jämsänkoski kuuluu vielä savolaismurteiden alueeseen ainakin miesten kielen osalta. Naiset haastavat hämettä. Virtasen mukaan ilmiön selityksenä on, että Nuijasota vei hänen kotiseudultaan miespuolisen väestön ja tilalle kiiruhtivat Savon uroot. Se vaikuttaa sikäläisten herrojen puheessa vielä 410 vuotta myöhemminkin siinä määrin, että esimerkiksi Jukka Virtanen on monta kertaa pystynyt toimimaan menestyksellisesti tulkkinan savolaisten ja ihmisten välisissä keskusteluissa.
|
|
|
Esko Kolehmainen |
14.11.2008, 22:19 |
|
Jukka Virtasen teoria siitä, että Jämsänkoski sai savolaisasutuksensa Nuijasodan seurauksena ei pidä paikkaansa. Sen sijaan syy siihen, miksi savolaiset asuttivat puoli Suomea, Länsi-Ruotsin ja osan Amerikkaa, oli se, että heillä oli hallussaan sen aikainen huipputekniikka eli kyky kasketa havumetsiä. Kaskiruis saattoi tuottaa yhden kylvetyn jyvän tilalle kymmeniä uusia. Jos olisin nuorempi, alkaisin opiskelemaan historiaa ja ryhtyisin tutkimaan muinaisten esi-isien maailman valloitusta. Onhan se mielenkiintoinen asia, että 400 vuotta sitten ihmiset muuttivat kaikkinen tavaroineen ja karjoineen silloisten surkeiden liikenneyhteyksien ja puutteellisen tiedonvälityksen aikaan vaikkapa tuhannen kilometrin päähän Ruotsin ja Norjan rajoille asumattomaan korpeen. Nuijasodassa savolaiset olivat innokkaasti mukana kapinassa. Niinpä puolet taloista autioitui ja tämä selittänee vielä nykyäänkin alueella vallitsevan epäilyn kaikkia herrojen kotkotuksia kohtaan. Heikki Ylikankaan tutkimuksista paljastuu, että tärkeä Nuijasota johtaja oli Erämaan Esko eli Eskil Uttermark. Kotiseudullaan Suonenjoella mies tunnettiin Esko Kolehmaisena. Hn oli itäsuomalaisten vastine pohjalaisten Jaakko Ilkalle. Muuten Esko Kolehmaisen eli Eskil Uttermarkin jälkeläiset tunnetaan Markkasina. Se on savolaistunut muunnelma Uttermarkista. Äitini puolelta olen Könösiä ja mainittakoon, että tuolta netistä löytyy erään Könösen nettisivuilta tieto, että eräiden jäykkäliikkeisten Kolehmaisten sukunimi muuttui Könöseksi. Könönen nimittäin tarkoittaa jäykkäliikkeistä henkilöä elikkä könöttäjää. Tämä piirre on suvussa säilynyt myöhemmissäkin polvissa. Niinpä suvun suurjuoksijasta Salamo Könösestä, jolla oli joskus 40-luvulla maratonjuoksun maailman nopein aika, eräs merkittävä urheiluhistoriateos mainitsee, että ”jäykästi juokseva, mutta sitkeä”.
|
|
|
Viitakemies |
15.11.2008, 19:48 |
|
Öylösestä Nuijasota-aiheesta pulpahti mieleeni, että lehtijutun mukaan entisessä kotikaupungissani Heinolassa oli ajauduttu suureen joukkotappeluun, jossa taisteluvälineenä oli käytetty jopa viikatetta. Vielä siis näyttää nykynuorisokin kunnioittavan vanhoja perinteitä. Luulisi, että sekä kylätappelut että viikatteet olisivat jääneet historiaan. Varsinkin tuo viikatteen kaltaisen teräaseen käyttö arveluttaa. Välineen käsittely vaatii tekniikkaa ja helposti taitamaton kaataa sillä omistakin riveistä miestä kuin heinää. Muuten Savossa taidetaan sanoa mieluummin viitake kuin viikate. Muistelen, että savonmurteella hevimusiikkia esittävän maineikkaan kuopiolaisen Verjnuarmu-yhtyeen vokalistikin on taiteilijanimeltään Viitakemies. Toivotaan, että pojat nähdään vielä joskus Euroviisuissa puolustamassa sinivalkoisia värejä. Luulen, että tuo kylätappeluperinne liittyy vahvasti Länsi-Suomeen ja varsinkin Hämeeseen. Itä-Suomessa erimielisyydet on mieluummin ratkaistu tyhjänpäiväisellä suunsoitolla ja leukojenlouskutuksella. Idässä väestökin on asunut niin harvassa, että kunnollisten joukkueiden muodostaminen on ollut vaikeaa. Luin tuossa Jaakko Syrjän Väinö Linna-elämänkerran ja siitä ilmeni, että ainakin Hämeen Urjalassa oli ollut ylimuistoisena tapana, että rippikoulupojat järjestivät viimeisenä koulupäivänä hirmuisen kylien välisen joukkotappelun. Paikallinen väestö piti sitä täysin hyväksyttävänä toimintona. Ehkä se oli samankaltainen miehistymisrituaali, jollaisia villit alkuasukasheimot järjestävät mustan Afrikan sademetsän viitakoissa.
|
|
|
Lauri |
24.11.2008, 18:16 |
|
Tuosta hämäläisten harrastamasta täyskontaktilajista sen verran, että Seitsemässä veljeksessä on asiasta eloisa kuvaus. Jukolan veljekset olivat päässeet Impivaarassa metsittymään niin pahasti, että viikonpäivät eivät olleet täsin oikein päivittyneet miesten kovalevyille. Kerran he tulivat jumalattoman elämänsä vuoksi synnintuntoon siinä määrin, että lähtivät miehissä kirkkoon hakemaan virkistystä sieluilleen. Matkalla he törmäsivät Toukolan sakkiin, jota kovasti huvitti, että veljekset olivat maanantaina kirkkoreissulla. Impivaaran metsäläiset eivät tässä tilanteessa hallinneet smalltalkkia, vaan vaihtoivat hartausvälineensä kiireellä aidanseipäisiin ja ryntäsivät antamaan asennekasvatusta pilkkaajilleen. Suuri yllätys Kiven tarinassa on se, että veljeksistä taiteellisesti lahjakkain, eli Lauri, oli se, joka riehui kaikista hurjimmin; ei siis Juhani, tai Tuomas, joihin vedonlyöjät olisivat tässä asiassa satsanneet. Terävä havainto kirjailijalta. Monta kertaa taiteellisesti herkät ihmiset ovat käytöksessään arvaamattomian ja piittaamattomia. Muistelenpa, että tapauksen jälkeen Jukolan pojat vaipuivat niin suureen epätoivoon, että päättivät muuttaa Heinolaan. Tarkemmin sanottuna kaupungin pataljoonan palvelukseen, jossa he arvelivat kaltaisiaan väkivallan ammattilaisia tarvittavan. Onneksi muuttomatkalla vastaan tuli kanttori, joka puhui pojille järkeä ja sei heidät kääntymään. Muuten Timo. K. Mukan elämän kerrassa 100 vuotta myöhemmin kerrotaan, että vajotessaan kotikunnassaan Pellossa ihmisten halveksimana kaikkein syvimpään masennukseensa, ilmoitti myös hän olevansa valmis muuttamaan ihan minne tahansa, vaikka Heinolaan.
|
|
|
Nettikirjasto |
18.11.2008, 18:18 |
|
Eipä löydy Netistä Elias Lönnrotin päiväkirjoja. Nimittäin sivutessani eilen aihetta ”Heinola kaunokirjallisuudessa”, tuli mieleeni, että pitää tarkistaa, muistanko yhden jutun oikein. Voisin nimittäin kaksi sormea vaikka missä, vannoa, että Kalevalan kirjoittaja mainitsi entisen kotikaupunkini päiväkirjassaan. Hän nimittäin juosta hilppasi Heinolan läpi noin vuonna 1838 ja uskalsi pysähtyä vasta Lusissa. Siinä hölkötellessään hän ihmetteli itähämäläisten alkukantaisuutta ja raakalaismaisuutta. Vaikka en löytänyt Eliaksen päiväkirjaa, niin löysin vielä mielenkiintoisempaa. Nimittäin tuhansia merkittäviä kaunokirjallisuutemme helmiä on luettavissa sähkömagneettisessa muodossa seuraavasta nettiosoitteesta: http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi Kun napautatte ylläolevaa, rävähtää etusivu, jossa kirjailijat ovat aakkosjärjestyksessä, sitten näpsäytätte Base Directory/files-palkkia ja sen jälkeen kohtaa txt. Sieltä löytyy esimerkiksi Aleksis Kiven, Juhani Ahon, Joel Lehtosen ja Eino Leinon lähes koko tuotanto. Huomattakoon, että Kivi on Hämeestä, mutta muut taetavat olla Savon poekia. Leinokin muistaakseni taustaltaan Itä-Suomen Mustosia; siis samaa sukua, kuin kirjailijaa vähän tunnetumpi voimailija Boogie Mustonen, jonka poika Anton on Kupsin A-junnujen kantavia voimia. Katsokaapa, miten Vänrikki Stoolin tarinoista löytyy kaksi eri versiota, elikkä Cajanderin ja Mannisen käännökset. Niissä Maamme-laulunkin sanat eroavat toisistaan. Muuten sikäli 60-luvun radikalismi ulottui myös Kärkkäälän alakansakouluun, vaikka se jäikin meiltä valtaamatta, että Stoolin tarinoita ei ikäluokkani enää opetellut ulkoa, kuten aiemmat polvet tekivät. Täytyypä paikata tämä aukko sivistyksessäni Internetin avulla.
|
|
|
Adolf Ehrnrooth |
18.11.2008, 18:20 |
|
Jatkamme nyt urheilu- ja sotahistoriallista sarjaamme. On tietenkin pyhäinhäväistys paljastaa, että kenraali Adolf Ehrnrooth kaikessa Mikko Niskasmaisessa mahtipontisuudessaan, oli minusta koominen hahmo. Juuri sellainen, jolle toinen tunnettu Suomen sotilas, eli sotamies Vanhala, olisi päästellyt monet hihitykset. Tietysti Ehrnrooth oli urhoollinen sotilas, mutta lisäksi hän oli myös olympiaurheilija. Vuoden -48 Lontoon kisoissa hän oli kenttäratsastuksessa 20.. Siihen aikaan olympialaisissa ei vielä ollut dopingtestejä. se oli hyvä se, koska kenraalillamme olisi saattanut olla testissä ongelmia. Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittamassa Ruma sota-teoksessa paljastetaan, että Ehrnrooth (tosin nimeksi mainitaan Ehnrooth, joka varmaan on skandaali, mikäli Matti Klinge sen havaitsee) oli Suurhyökkäyksen aikaan koukussa amfetamiiniin. Akateemikko Matti Kuusen todistajan lausunnon mukaan silloinen eversti pysyi päivisin toimintakunnossa amfetamiinin avulla. Öisin hän taas tarvitsi unilääkettä pystyäkseen nukkumaan. Aamuisin häntä oli erittäin vaikea saada hereille ja herättyään mies oli hyvin,hyvin kiukkuinen. Kerran Ehrnrooth jouduttiin suurella työllä herättämään, koska Äyräpään kirkonmäellä olivat saarroksiin jääneet suomalaiset nostaneet valkoisen lipun. Lähes tajuton eversti reagoi määräämällä tykkipatteriston iskun, vaikka ilmeisesti osa puolustajista oli vielä jatkamassa taistelua. Lienee ainut kertainen tapaus maamme sotahistoriassa. Tämä tapaus mainitaan myös vuosi sitten ilmestyneessä kirjassa Jatkosota Puna-armeijan silmin. Siinäkin julkaisussa kauhistellaan huumepöllyssä oleen komentajan raakuutta. Vastaavaa ja pahempaakin kyllä tapahtunut myös naapurin puolella Ainakin tsaarin aikaan, sillä Mannerheimin elämänkerrassa kerrotaan, että Ensimmäisen maailmansodan melskeissä hän määräsi oman tykistönsä tulittamaan niskuroivia miehiään. Marski ja Ehrnrooth olivat sekä sukulaismiehiä että sukulaissieluja.
|
|
|
Majuri Kurt Erik Bäckman |
19.11.2008, 20:20 |
|
Vieläkään ei päästä eroon urheilu-, sota- ja rikoshistoriasta. Kauniiden naissotahistorioitsijoiden Sari Näreen ja Jenni Kirveen kirjassa Ruma sota kerrotaan myös majuri Kurt Erik Bäckmanin tapauksesta. Urheiluhistoriaan asia kytkeytyy sikäli, että Bäckmanin pataljoona liittyy vankasti maamme juoksu-urheilun kunniakkaaseen historiaan. Tämän pataljoonan piti nimittin puolustaa kesällä -44 Viipuria, mutta ei siinä täysin onnistunut. Sen sijaan Kannaksen halkijuoksu sujui paremmin. Sotahistoriaan tapaus liittyy sikäli, että Viipurin menetys oli Mannerheimin mukaan Suomen sotahistorian suurin skandaali. Kenraali Airon, joka johti maamme sotatoimia, sillä aikaa kun Marski johti sotaa, oli sen sijaan sitä mieltä, että oli parempi, että tapaus oli vain suuri skandaali eikä suuri katastrofi, joksi se olisi voinut muodostua. Rikoshistoriaan majuri Bäckman liittyy sikäli, että Viipurin menetyksen jälkeen hänet tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan varomattomuudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska oli menettänyt joukkojensa hallinnan ja paennut komentopaikaltaan. Bäckman ampui itsensä, ennen kuin tuomio sai lainvoiman. Sen sijaan työmaajuopottelusta häntä ei tuomittu, vaikka aihetta olisi ilmeisesti ollut. Ruma sota kirja nimittäin paljastaa, että pataljoonan komentaja joi pullollisen kirkasta viinaa päivässä ja lisäksi öisin meni kaksi putelia. Ilmari Turjan mukaan mies piti kiinni viinoistaan kuin aarteesta, ei tarjonnut niitä kenellekään ja jopa osaston yhteiset joulujuomat katosivat parempiin suihin. Voidaan siis perustellusti todeta, että Kurt Erik Bäckman oli erinomaisen pitkälle alkoholisoitunut ihminen. Kummalliselta tuntuu, että hänet sijoitettiin hyvin tärkeään ja vastuulliseen tehtävään sen sijaan, että mies olisi ohjattu hoitoon.
|
|
|
Tietofinlandia |
20.11.2008, 20:17 |
|
Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret voitti Tietofinlandian. Parina edellisenä iltana käsittelemäni Ruma sota selviytyi kuitenkin finaaliin eli viiden parhaan joukkoon. Itse toivoin sen voittavan, koska kirja kytkeytyy vahvasti myös Heinolaan. Nimittäin heinolalaisen Veikko Pystysen ansiokasta kirjaa Ylitin rajajoen klo 9.18 lainataan Näreen ja Kirveen toimittamassa teoksessa kiitettävästi. No ehkä kuitenkin Väinö Linna on ykkönen ja Pystynen vasta kakkonen. Veikon kerronnan arvoa nostaa kuitenkin se, että hän puhuu rehellisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä, kun taas Linnalta lainattu teksti on valtaosin sepitettä. Varsinkin Pystysen huolestuneet havainnot kansamme sukupuolimoraalin heikkenemisestä sota-aikana noteerataan korkealle. Korostettakoon, että kertoja tosin ainoastaan rehellisesti ja kiihkottomasti kuvaa sivusta näkemäänsä, itse hän ei touhuun osallistu. Hän kertoo mm. kokemuksestaan Viipurissa, missä eräs tyttö piti vastaanottoa Punaisen Ristin koppiautossa, joka oli häpeämättömästi pysäköity armeijan harjoituskentän laidalle. Veikko nimittää uuteen tarkoitukseen muutettua ambulanssia naima-autoksi. Itse odotin, että Ruma sota-kirjassa olisi kerrottu tapauksesta, jossa Itä-Hämeen miehet yrittivät kesäkuussa -44 estää Viipurin Alkon varastojen päätymisen vihollisen käsiin. Minulle on kerrottu, että paikalle saapui korkea-arvoinen upseeri, joka yritti estää evakuointitoimet. Eräs nimeltä mainittu Mäntyharjun mies ampui upseerin. Virallinen sotahistoria ei näytä tuntevan tapausta.
|
|
|
Ja vatut |
21.11.2008, 22:29 |
|
Tähän asti maailman hauskin uutinen on ollut se, kun viime vuonna kuopiolainen rouva juuttui takapuolestaan kallioleikkaukseen. Pelastusoperaation ajan hän arvosteli suoritettuja toimenpiteitä äänekkäästi. Mutta nyt Laihialta kuuluu kummia. Viikon uutistapahtumia Iltasanomien nettiversiosta tutkiessani luin, että muudan kiivastunut aviomies oli kostanut paikkakunnan papille pahimmalla mahdollisella laihialaisella tavalla sen, että oli yllättänyt tämän antamassa autossaan sielunhoitoa aviomiehen vaimolle. Hurjistunut mies oli reagoinut asiaan julmasti. Hän oli liiskannut kaksi litraa kalliita vadelmia pappismiehen tuulilasiin. Uutinen ei kerro, olivatko kysymyksessä puutarha- vai metsävadelmat. Ikävä kyllä kosto ei rajoittunut tähän. Mies rikkoi kirveellä myös auton umpiot. Henkilövahingoiltakaan ei täysin vältytty, koska pakoon pötkinyt hengenmies nyrjäytti jalkansa.
|
|
|
Kesäteatteria |
22.11.2008, 18:53 |
|
Tulipa päivällä tavattua uukuniemeläisiä teatteriharrastajia Kuopion torilla. Olivat tulleet katsomaan Herrojen Eevaa. Matka taisi olla palkinto viime kesän Hilman päivistä. Uukuniemellä on kuulemma paljon lunta ja Pyhäjärvi riitteessä. Innokkaita kulttuuri-ihmisiä ovat nämä karjalaiset. 500 asukkaan kylä on varmaankin jo kymmenenä kesänä peräkkäin onnistunut organisoimaan merkittävää omaehtoistakultturia. Tässäpä olisi jutunjuurta vaikka TV:n kulttuuritoimitukselle. Harmi, ettei näytelmien esityksiä ole kuvattu videolle. Ostaisinpa sellaisen välittömästi. Muistan nähneeni ainakin seuraavat näytelmät: Viulun soittaja katolla, 20 hopearahaa, Evakkomatka, Ukon vakat, Neljä ruusua, Tukkijoella, Huutokauppa, Pikku-Pietarin piha ja viimekesäisen Hilman päivät. Mukana on melkoisen vaativiakin esityksiä, ei mitään perinteistä kesäteatterihömppää. Löytyyköhän mistään muualta maastamme moista, ehkä Antiikin ajan kreikkalaiset olivat yhtä innokkaita. Noin 10 % kyläläisistä on mukana näytelmien teossa ja yleisöä on monta kertaa enemmän kuin kylässä asukkaita. Ilmastollisista syistä esitykset ovat olleet viime vuosina Nuorisoseuran talolla, mutta niin suuri on kultturinnälkä varsinkin kesäasukkaiden parissa, etteivät kaikki halukkaat mahdu katsomoon.
|
|
|
Melkein Parikkalan poika |
23.11.2008, 17:29 |
|
Täysin Uukuniemestä ei päästä irti vieläkään. Kylä kuuluu nimittäin nykyään Parikkalaan, joka taas on päivän teemana. Kuten olen jo aiemmin kertonut, historiatiede on pystynyt todistamaan, että Usan presidenteistä Nixon oli Kiuruveden Nikkisiä (ehkäpä keihäänheittäjäsukua), ja Bushit Säämingin Halttusia. Venäjän Romanovit ovat Kuopion Kauhasia ja Venäjän historian merkittävin sotapäällikkö Suvorov oli Savon Suhosia, kuten myös Ruosin pitkäaikainen pääministeri Tage Erlander. Huhutaan myös, että Ruotsin kuninkaallisissa on pisara savolaisverta. Se tippa on erään juvalaisen tallimestarin peruja, jonka apuun hovissa piti turvautua, koska itse kuningas ei paljoa tytöistä piitannut. Nyt professori Matti Klinge, joka yläsavolaisista sukujuuristaan huolimatta ei ole mikään rento jätkäpoika, viimeisimmässä kirjassaan Nainen kävi parvekkeella, pohdiskelee sitä, etteikö myös Neuvostoliiton merkittävä ylipäällikkö marsalkka Mihail Tuhatsevski vallan mainiosti voisi olla Parikkalan Europeuksia. Nimittäin sen niminen Parikkalan tyttö naitiin Tuhatsevskien sukuun. Lopulta Klinge joutuu myöntämään, että neiti Europeus olikin ainoastaan marsalkan vaarin veljen vaimo. Hän ei siis ollutkaan ylipäällikön mummo. Maailmanhistoria olisi varmaankin saanut toisen käänteen, mikäli Stalin ei olisi juuri Maailamnsodan alla ammuttanut vaarallisinta kilpailijaansa, joka vielä teloitusryhmän edessä ymmärsi huutaa eläköötä murhaajalleen. Muuten uukuniemeläiset viäntävät siihen malliin, että pitäisin heitä savolaisina. Kyllä ne Tiaisten, Härkösten ja Hämäläisten esi-isät ovat tulleet Savonlinnan puolesta. Parikkalalaisten etnistä alkuperää en pysty tarkasti määrittelemään. Karjalan ja Savon raja taitaa puhutusta murteesta päätellen kulkea, jossain kunnan sisällä. Saas nähdä, koska löydetään Barak Obaman savolaisjuuret. Kun tarkemmin katsoo, mies näyttää aika paljon tyypilliseltä halakometässä ahavoituneelta itäsuomalaiselta pienviljelijä-metsurilta.
|
|
|
Karjala takaisin! |
24.11.2008, 18:35 |
|
Ikiradikaali professori Matti Klinge jaksaa yllättää. Mies inhoaa Usa:n ja Ranskan moukkamaisia valtion päämiehiä, mutta kahdesta lähimmästä itäisestä naapuristamme, eli Venäjältä ja Kiinasta löytyy paljon hyvää. Edes Kiinan Tiibetin politiikka ei saa professorin tuomiota. Ja Venäjän politiikassa hän on perinteisellä vanhasuomalaisella Paasikiven-Kekkosen linjalla. Karjalan asiaan Klingen viimeisimmästä kirjasta löytyy oikeasti mielenkiintoista tietoa. Taarin vallan aikaanhan koko Karjalan kannas liitettiin autonomiseen Suomeen. Mutta meikäläisiäpä tämä ei tyydyttänyt. Silloiset Suomen vahvat miehet Viipurin maaherra Stjernvall ja valtiosihteeri Rehbinder pitivät aluetta kirottuna lääninä, jonka Taivas vihassaan on meille antanut. He halusivat, että osa Kannasta palautetaan takaisin Venäjälle, mutta Aleksanteri ei siihen suostunut. Sama idea yritettiin sitten toteuttaa vielä 1911, jolloin Nikolai II kuitenkin lopuksi peruutti jo valmiin hankkeen. Tietenkin suomalaisten toiminnan taustalla oli se, ettei meikäläisten realistisen arvion mukaan Suomen itsenäisyys voinut tulla kysymykseen, mikäli valtakunnan itäraja ulottuisi Venäjän pääkaupungin liepeille.
|
|
|
Lajin määrityksiä |
25.11.2008, 17:57 |
|
Muuten kun kymmenisen vuotta sitten maamme taivaalla lenteli kuningasmerikotka, luki lehdessä, että se oli nähty syömässä jäällä sulan reunalla biisonin raatoa. Luultavasti kaupunkilaistoimittajan päässä olivat lajit seonneet. Syötävänä oli luultavasti piisami. Mutta ihmiset ovat kovia näkemään luonnossa ihmeellisiä asioita. Lintutieteellisten yhdistysten liiton toimisto oli kuningasmerikotkan lentelyn aikaan Heinolassa ja toiminnanjohtaja Ruottisen Osmolle oli tullut Helsingistä soitto, jossa väitettiin, että kyseinen uljas lintu istuu parasta aikaa yhden ostoskeskoksen katolla. Kun Osmo ei oikein asiaa mukisematta suostunut uskomaan, vakuutti soittaja, että kyllä se varmasti kuningasmerikotka on. Iso lintu kuin mikäkin ja huutaa, että huhuu, huhuu. Mainittakoon, että kuningasmerikotkalla on muistaakseni siipiväli kolmisen metriä ja lisäksi sillä on puolimetrinen punainen noukka. Itsekin kerran bischoniani Dingeä ulkoiluttaessa törmäsin puistossa vanhaan pappaan, joka oli juuri havainnut ilveksen puussa. Niitä eleli silloin Heinolan lähistöllä ja ihmiset olivat virittyneet niitä näkemään. Kun väitin vanhukselle, että taitaa tuo ilves olla kollikissa, niin pappa tuohtui, että ”kyllä se ilves on ja pitkähäntäinen onkin!”
|
|
|
Maria Åkerblom |
26.11.2008, 19:18 |
|
Psykiatrian dosentti Hannu Lauerma luennoi eilen yliopistolla uskomuslääkinnästä ja siihen liittyvästä huijauksesta. Esimerkkejä oli paljon eikä hänen kuulemma tarvinnut liioitella tapauksista kertoessaan. Esimerkiksi Maria Åkerblomin tarinassa olisi ainesta elokuvaksi. Köyhä mökintyttö Maria aloitti uransa hurmossaarnaajana, ja ilmeisesti hän hallitsi myös hypnoosin käytön – muuten tapausten kulkua on vaikea ymmärtää. Niinpä hän ei ollutkaan pitkään köyhä, vaan onnistui synnyttämänsä uskonlahkon avulla huijaamaan itselleen parikymmentä maatilaa kotipuolestaan Pohjanmaalta. Paikkakunnan nimismies yritti puuttua tapahtumien kulkuun, mutta Åkerblom sai merkillisillä kyvyillään neljä kannattajaansa, nuhteetonta ja kristillistä kansalaista, ampumaan vallesmannia neljä kertaa ja vielä tämän tytärtäkin kaksi kertaa. Ammutut säilyivät ihmeen kaupalla hengissä. Lahkojohtaja tuomittiin tapauksesta vankilaan vuosiksi, mutta rahoja ei koskaan saatu takaisin. Niinpä vapauduttuaan Åkerblom siirtyi liike-elämään ja osti itselleen mm. oman parkettitehtaan. Hän kuoli vasta 1983 arvostettuna liikenaisena ja koirankasvattajana. Lisätietoa aiheesta löytyy esimerkiksi täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_%C3%85kerblom Lisäksi rohkenen suositella arvoisaa lukijaa tutustumaan Radio Kantin nettitarjontaan. Aikansa harhailtuaan ohjelmista löytyvät mm. Esko Valtaojan, Kari-Pekka Kyrön ja Jukka Virtasen luennot, joiden kuuntelemista rohkenen suositella. Varmaankin lähi päivinä sinne ilmestyy myös Hannu Lauerman esitelmä. Radio Kantin nettiosoite on seuraava: http://www.kantti.net/luennot/2006/ikaantyvienyo/index.shtml
|
|
|
Tiituli |
27.11.2008, 21:39 |
|
Tunnen syvää ylpeyttä. Lukioaikaan sai aina vähän hävetä omaa humanistiluokkaansa, joka lienee ollut Suonenjoen Lyseon häpeätahra. Opintomenestyksemme oli sangen vaatimaton ainakin, jos sitä vertaa rinnakkaiseen pitkänmatikan luokkaan. Muistelen, että luokkatoverini kunnostautuivat ainoastaan pontikankeitossa, joka lienee nyt jo vanhentunut rikos. Mutta äsken uutisissa kerrottiin, että luokallani ollut Esko-Pekka Tiitinen on voittanut Junior Finlandian kirjallaan Villapäät. Tiituli lähtenee myös vahvana ennakkosuosikkina tavoittelemaan Savonia-kirjallisuuspalkintoa. Viime vuonna sen voitti myös Suonenjoella syntynyt Markku Turunen. Muistanpa, että Tiituli oli kouluaikaan hyvin monipuolisesti lahjakas. Uutisissa kerrottiin, että kirjailija Tiitinen tunnetaan myös kuvataiteilijana, mutta kouluaikaan hänet tunnettiin ennen kaikkea muusikkona. Ja jalkapallossakin hän oli haka. Kun tuossa pari vuotta sitten Kuopiossa nähtiin, niin mainitsin asiasta. Kerroin, että jos vain minun kaltaiseni valmentaja olisi saanut treenata häntä edes puolisen vuotta ja jos vain miehelle kehitettäisiin jostain edes puolisen metriä lisää pituutta, niin ei olisi mitään vaikeuksia sijoittaa häntä vielä nytkään Keski-Euroopan rahakentille.
|
|
|
Kuolema raviradalla |
29.11.2008, 10:10 |
|
Harmittaa. Eilen tuli seurattua netistä nyrkkeilyä siinä määrin, että päiväkirjakin jäi väliin. Eikä tullut meille Euroopan mestaruutta eikä siis taida tulla maailmamestaruuttakaan. Amin Asikainen nimittäin hävisi. Ja Aminhan on melkein oman kylän poika. Toissa kesänä käytiin entisen kärkkääläisen Balzarin Gunnarin kanssa Kakkisen ranassa katsomassa paikkoja, jossa kaksi suvun jäsentä paleltui 30-luvulla, kun markkinamatkalta palattaessa hevonen väsyi jäälle. Onneksi valtaosa reessä olleista pelastui ja niinpä meillä on nyt kirjailija Veijo ja maamme tunnetuin asianajaja Heikki Lampela, jonka vaari oli kuuluisa Iso-Valtti. Gunnar kertoi, että Amin Asikainen on hänen vaimonsa siskon poika. Asikaisten suku taitaa olla Kaavilta. Gunnar kertoi, että Amin on kovasti kiltti ja kunnollinen poika. No sellaiset kiltit ja kunnolliset eivät taida tuossa lajissa pärjätäkään. Muuten amatööriaikanaan Amin yleensä oli SM-hopealla. Lappeenrannan Riku Lumberg oli yleensä liian kovanyrkkinen. Riku ei siirtynyt ammattikehiin, vaan hän toimii nyt Suomen ensimmäisenä romanitaustaisena poliisina. Hänkin vaikuttaa hyvin fiksulta mieheltä. Lukekaapa hänen tästä nettiosoitteesta löytyvä kirjoitus http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Riku+Lumbergin+avoin+kirje+romaniyhteis%C3%B6lle/1135229616156 . Hän vetoaa kirjoituksessa romaniyhteisöön, jotta verikostostoperinteestä luovuttaisiin. Asia taitaa liittyä vahvasti myös kirjoittajan oman suvun vaiheisiin. Rikun kirjailijana ja kuvataiteilijana kunnostautunut täti Kipa Lumberg edusti viime kesänä Suomea Venetsian Biennaalessa työllä ”Kuolema raviradalla”. Luulen, että maalauksen taustalla on 30-vuotta sitten Lappeenrannan Killerillä sattunut synkkä ampumistapaus.
|
|
|
Hiihto ja älykkyys |
30.11.2008, 18:11 |
|
Taas on ollut urheilutäyteinen viikonloppu. Suomalaismenestys alkaa olla taas sitä luokkaa, että Kyrön äskeiset lausumat uusista kielletyistä lisäaineista mietityttävät. Toisaalta voihan meikäläisten pärjääminen selittyä myös sillä, etteivät enää muutkaan uskalla turvautua kemialliseen sisäruokintaan, jollaista termiä Kalle Kangasniemi kuvaavasti käytti näistä kyseenalaisista valmennusmenetelmistä. Viime talvena näin ennusunen, jossa TV-uutistenlukija kertoi erään menestyneen naishiihtäjämme jääneen kiinni dopingaineiden salakuljetuksesta. Toivotaan, että järki voittaa ja ennustus ei käy toteen. Ainakaan naishiihtäjiemme älykkydessä ei pitäisi olla vikaa. Nimittäin, tuossa Googlen etusivulla paljastettiin, että Virpi Kuitusen älykkyysosamäärä on 121. Mitä se sitten tarkoittaakaan – sitä varmaan pitäisi kysyä professori Tatu Vanhaselta, jonka aikamiespoika-Matin äo:n väitetään samalla sivulla olevan 117. Ehkä Virpikin siirtyy politiikkaan hiihtouransa jälkeen. Tosin ei hän Kari-Pekka Kyrölle pärjäisi vaaleissa. Mitä olen asiaa kysellyt, niin Kyrö saisi melkein kaikien naisten äänet maassamme. Hänellä on nimittäin sellaiset peri rehelliset poliitikon kasvot, kuten myös Jyrki Kataisella ja Pekka Haavistollakin on. Mutta fiksu Virpi varmasti onkin. Muistan, että opiskeluaikanani naapurissani Koivukylässä asui Kangasniemeltä kotoisin ollut Kuitusen Eki, joka oli yksi viisaimmista ja ystävällisimmistä ihmisistä tässä maailmassa. Liekö mies Virpin sukulaisia. Eki kirjoitteli runoja ja muistaakseni yhden niistä sävelsi Matti Bergström ja se oli voittaa Syksyn sävelen.
|
|
|
Leuanvetoa |
01.12.2008, 19:12 |
|
Viikonloppuna Urheilukanavalla näytettiin leuanvedon SM-kisat. Ilahduttavaa oli se, että 62-vuotias Aki Uotila näytti nöösipojille mallia ja teki Suomen ennätyksen vetämällä 54 leukaa sarjassa alle 85 kg. Aaro Hanttu teki taas alle 16-vuotiaiden ennätyksen 30 vedolla. Huomattakoon, että nykyään lajin säännöt näyttävät olevan väljät. Kaikenlainen sätkyttely ja heijaus olivat sallittuja. En nyt malta olla kertomatta minulle niin vaatimattomaan tapaan , että itse vedin omasta mielestäni puhtaalla tyylillä 40 kertaa 35 vuotta ja 20 kiloa sitten. Ja luulenpa, että vieläkin menee vanhalta muistilta 20 kertaa, joten pitänee alkaa etsimään sponsoreita ensi vuoden koitokseen. Toisaalta viikonlopun kilpailu taisi olla enemmänkin puhtaasti amatöörien harrastelijamaista puuhastelua. Muistanpa, että painija Pertti Ukkolan kerrottiin huippuvuosinaan vetäneen 70 leukaa ja Jouko Salomäki kuulemma veteli minuutissa 60 kertaa, joista viimeiset 20 yhdellä kädellä. Ja luulenpa, että jos kiinalaiset kääpiövoimistelijat harrastaisivat asiaa, niin silloin ei laskettaisia kertoja vaan tunteja. Kiinassa on nimittäin sellaiset dropit, että niillä pannaan vaikka ruumiit vetämään leukoja.
|
|
|
Topi Sorsakoski aloittanut autoilun |
06.12.2008, 19:52 |
|
Yllättävä tieto kiirii maailmalta ja tarkemmin ottaen Heinolastapa tietenkin. Topi Sorsakoski on kärähtänyt ratista. Se ei ole yllätys, että Topi on nauttinut väkijuomia, mutta se on yllätys, että hänenlaisensa boheemi taiteilija harrastaa autoilua. Luulen, ettei hän ole ohjastanut Toyota Corollaa tai Opel Astraa, vaan mieluumminkin kysymyksessä on ollut jokin Amerikan rauta tai Sitikka, tosin ehkä myös Volga tai Popeda tulevat kysymykseen. Se on vähän niin kuin imagojuttu tämä automerkkivalinta. Topin suuri esikuva, joka myös liittyy vankasti Itä-Hämeseen, eli Sysmän poika Olavi Virta, oli hänkin innokas autoilija. Entinen kansanedustaja ja nykyinen rumpali Reiska Laine on kertonut, miten hän jo nuorena poikana pääsi kerran säestämään Olaa keikalle. Yhtyeen kaikki kuusi miestä mahtuivat Virran kuuluisaan Letukkaan, tosin rumpu ja basso piti köyttää katolle. Pian Helsingin jälkeen ensimmäisen ravintolan kohdalla Olavi pysäytti auton ja porukka poistui virkistäytymään. Suuri mestari tilasi kuusi ravintola-annosta ja Reiska ilahtui, koska vaikutti vahvasti siltä, että hänetkin oli huomioitu itse asiassa. Mutta ei oltu huomioitu. Tangokuningas yksin nautti kaikki kuusi ravintola-annosta ja sitten hän taas istahti innokkaasti rattiin. Myöhemminhän Virtakin joutui Seutulaan, jossa reipas liikunta ja säännölliset elämäntavat tekivät hyvää hänen luomiskyvylleen. Niinpä kun Ola kerran sai muutaman tunnin loman silmälasien hankintaa varten, jäi hänelle tovi aikaa käydä levytysstudiolla. Siellä kuningas yhdellä otolla, sillä kalliimmalla tavalla, eli väristysten kera, kajauttu Suomi-verkkarit päällä levylle, että ”punaiset lehdet, vaahterasta maahan leijaa, suvi on mennyt sysksy taas soittelee.” Se on kappale maamme upeinta kulttuurihistoriaa. Sen kanssa kilpailee korkeintaan vain Eeva.
|
|
|
Härkösiä ja Härkäsiä |
06.12.2008, 19:51 |
|
Enpä rupeakaan leuanvetäjäksi vaan ryhdynpä juoksijaksi. Viime kesän arkistoja penkoessani sattui silmiini Parikkalan Kesä Sanomat, jossa on juttu takaisin lapsuutensa maisemiin muuttaneesta Saaren Tarnalan kylältä kotoisin olevasta 800 metrin juoksijasta Jorma Härkösestä. Hän juoksi mielimatkansa 1.46 pintaan ja voitti Ateenasta EM-pronssia. Nykyhuippumme eivät pääse lähellekään miehen aikoja. Härkönen tunnustaa huippu-urheilija-aikoinaan harjoitellensa 2000 – 3000 kilometriä vuodessa eli noin 6-8 kilometriä päivässä. Elikkä minä, joka kävelen työmatkani, treenaan nykyään selvästi enemmän. Tosin Tarnalan mies taisi olla ilmeisesti superlahjakkuus, jolla olisi ollut halutessaan kykyjä vaikka maailman huipulle. Härkönen toimi jo urheiluaikoinaan helluntaiseurakunnassa ja saattaa olla, ettei hän pitänyt kilpaurheilua kovin tärkeänä asiana. Muistanpa, että EM-pronssin jälkeen hän joutui lehdistöhaastattelussa erikoiseen tilanteeseen, koska paljastui, että tämä uskovainen mies paljasti, että hän on armeijan kapiainen, joka kuitenkin avoimesti myönsi, ettei hän voi ketään tappaa. Tarnala, jonka kylämaisema on Suomen kaunein, on Uukuniemen rajanaapuri ja keihäänheiton olympiavoittaja Arto Härkösen sukujuuret ovat Uukuniemen puolella. Pitääpä selvittää, ovatko Härköset sukua keskenään. Ainakin uskonveljiä he taitavat olla, koska myös Arto Härkönen oli ainakin yhteen aikaan helluntaiseurakunnan saarnaaja. Viimekesäisillä Uukuniemi-juhlilla opin, että Härköset ovat alunperin Härkäsiä, mutta jostain syystä moni Härkänen muuttui evakkomatkan aikana Härköseksi. Minusta Härkänenkin on ihan hyvä ja jämäkkä nimi. Härkänen-Härkönen-asia kerrottiin Hämäläisten sukukirjan julkistamistilaisuudessa ja tulipa silloin mieleeni, että urheiluhistorian harrastajat voisivat selvittää, mikä on maamme menestyksekkäin urheilusuku. Hämäläiset ja Härköset olisivat varmaankin vahvoilla tässä kisassa. Muuten hämmästyttävä on uukuniemeläisten urheilumenestys. 500 asukkaan pitäjästä löytyvät olympiavoittajien Arto Härkösen ja Juha Tiaisen sukujuuret ja lisäksi maamme paras ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen on myös siellä syntynyt. Ja nyt sitten paljastuu, että naapurikylästä Tarnalasta on lähtenyt yksi maamme urheiluhistorian lahjakkaimmista juoksijoista.
|
|
|
Finlandia ja Varjo-Finlandia |
04.12.2008, 18:40 |
|
Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaja on tänään selvinnyt. Yleensä olen kaikessa väärässä, mutta kuten alkusyksystä ennustin 30.000 euroa sai Sofi Oksanen Puhdistuksellaan. Ja se on varmasti oikein se. Olen juuri lukenut Pirkko Saision ehdokaskirjan Kohtuuttomuus kokonaan ja Sofi Oksasen voittoteos on menossa puolivälissä ja myönnettäköön, että kunnon vanhana putkiaivona en ole täysin kaikkea ymmärtänyt. Jälleen kerran ihmettelen sitä, miten naiset ja miehet tuntuvat olevan täysin eri lajeja ja jälleen kerran ihmettelen sitä, että nämä lajit risteytyvät ja saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Sen sijaan esimerkiksi Jari Tervon alkuerissä hylätyn uutuuskirjan ymmärsin vaivatta ja iloitsen siitä, että tämä mestariteos palkittiin tamperelaisten opiskelijoiden toimesta Varjo-Finlandialla, joka palkinto ei ole rahallisesti merkittävä, mutta kirjailija epäili sen kuitenkin nousevan päähän. Palkinto oli nimittäin Euro-Kossupullo. Toivoa sopinee, että Varjo-Finlandian saaja selviää seuraavaan Uutisvuotoon mennessä.
|
|
|
Hannu Siitonen luontokuvaajana |
05.12.2008, 21:58 |
|
Enpä malta olla palaamatta Uukuniemen seudun urheilijoihin. Viime kesänä käväisin Parikkalan Siikalahdella köyhän miehen kamerani kanssa, mutta onneksi minun ei tarvitse esitellä otoksiani, koska Hannu Siitosen kotisivuilta löytyy aiheesta hirvittävän paljon parempia kuvia. Käykääpä katsomassa tämän nettiosoitteen sisältöä: http://web.mac.com/hannu.siitonen/Hannu_Siitonen/Tervetuloa.html . Siitosella on ollut ympäri valtakuntaa näyttelyjä, ja hän kuuluu olevan ihan arvostettu luontokuvaaja asiaa ymmärtävien parissa. Muistelen, että Hesarikin teki Helsingin näyttelystä ison jutun ja seuraava muistikuva saattaa olla ylivilkkaan mielikuvitukseni tuotetta. Nimittäin luulen lukeneeni, että kun toimittaja teki Siitosesta juttua tämän kotikentällä Siikalahdella, lensi jostakin kuukkeli ja laskeutui miehen kädelle. Ihan tulee mieleen Fidel Castron puhe Kuuban kansalle, kun hän julisti Havannan torilla vallankumouksen voittaneeksi vuonna 1959. Silloinhan jostain kesken puheen liihotteli paikalle pulu ja istuuntui Fidelin olkapäälle kuin pyhähenki ikään. Vastavallankumoukselliset kansanviholliset tosin väittävät, että tämä tapaus, jossa Fidel sai pyhänhengen lahjan, olisi järjestetty makupalojen avulla. Ja kuten kaikki varmaankin nyt jo arvaavat, on nykyinen luontokuvaaja Hannu Siitonen se entinen keihäänheiton Euroopan mestari ja olympiahopeamitalisti. Muistelen miehen kertoneen arvostavansa Euroopan mestaruutta tosi paljon, koska se tuli täysin puhtain konstein. Hiihtoliiton sotkujen kauhistelijat voisivat kuulla entisten yleisurheiluhuippujen kokemuksia erinäisistä asioista. Siitonen vaikuttaa perusrehelliseltä ihmiseltä ja hänellä saattaisi olla kiinnostavaa kerrottavaa. Hannu Siitonen on Parikkalan poikia ja kuten jo kaikki tietävät liitettiin Uukuniemi pari vuotta sitten isompaan naapuriinsa. Se herätti monissa uukuniemeläisissä syvää halveksuntaa ja avointa paheksuntaa, koska kyllähän siinä valta kohtuuttomasti keskittyy, kun 500 asukkaan kunta liitetään valtavaan 5000 asukkaan metropoliin.
|
|
|
Keihäänheittoa ja kulttuuria |
07.12.2008, 18:36 |
|
Vaikka keihäänheitto onkin kovien miesten vaativa harrastus, löytyy asianharrastajien parista myös muita yllättäviä kulttuurisaavutuksia Hannu Siitosen valokuvataiteen lisäksi. Toiseksi vuoden 1912 Tukholman olympialaisten kahdenkäden keihäänheitossa tuli Väinö Siikaniemi, joka ehkä parhaiten tunnetaan aistillisuutta tihkuvan Asfalttikukka-iskelmän sanoittajana. Lupaavan runoilijan uran katkaisi kuitenkin kuolema jo nuorena. Lontoon olympialaisissa 1948 voitti keihään Tapio Rautavaara. Hänet tunnetaan enemmänkin laulajana ja filmitähtenä, mutta muistelenpa, että Tapsa itse on sanoittanut menestysiskelmät Isoisän olkihattu ja Juokse sinä humma. Ja rohkenenpa väittää, että hän sävelsi Martti Haavion runoileman herttaisen lastenrunon Sininen uni. Tokiossa vuonna 1964 voitti keihään Pauli Nevala ja viimeaikoina hän on kunnostautunut runoilijana. Itsekin matkustin vuosia sitten Etelä-Pohjanmaalle pelkästään hankkiakseni Nevalan runokasetin, mutta myöhästyin. Se oli jo myyty loppuun. Tietääksen tämä Teuvan Rivakan kirkkain tähti on myös säveltänyt tekstejään. Lapuan matkahuollon baarissa luin muuten Ilkka-lehdestä, että Pauli Nevala oli laajentamassa myös tiedekirjallisuuden puolelle. Hän oli kirjoittamassa teosta, jonka työnimenä oli Pitkäkorvien aikaan. Sen kirjan tarkoitus oli kumota vallalla oleva jääkausiteoria. Olisiko Nevala kadottanut johtoajatuksensa, koska projektista ei ole kuulunut mitään vuosiin. Toinen Pohjanmaan keihäshirmu eli Jorma Markus, jonka ennätys on Nevalan luokkaa, on tietääkseni myös sävellellyt; luulenpa ettei niinkään klassista vaan ennemminkin iskelmiä. Sen sijaan Nevalan kova kilpakaveri Jorma Kinnunen ei ilmeisesti edes teeskentele kulttuuriharrastusta. Muistelen, että hän kertoi jaksaneensa lukea Pauli Nevalan elämänkertakirjaa Teuvan rivakka vain puoleen väliin. Pojasta on polvi parantunut, koska poika Kimmo kertoi elämässään lukeneensa kuitenkin yhden kirjan. Se oli Onni Palasten Sissinä rajan takana.
|
|
|
Raskaansarjan runokirja |
07.12.2008, 19:01 |
|
Mutta keihäsmiesten lisäksi yllättävät myös painijat kulttuuriharrastuksellaan. Ei uskoisi, että herkkiä taitelijasieluja löytyy lajista, jossa asiaaharrastamattoman silmin vain kaksi hikistä miestä halaa toisiaan ruumiinääniä päästellen. Entiset huippupainijat yllättivät alkuvuodesta ja julkaisivat yhdessä Raskaansarjan runokirjan, vaikka tekijöistä vain puolet on raskassarjalaisia. Kirjoittajina olivat seuraavat alan mestarit: Osmo Hekkala (neljäs MM-kisoissa raskaassasarjassa), Erkki Alajärvi (Euroopan mestari), Eero Suvilehto (Pohjoismaiden mestari), Pertti Ukkola (olympiavoitto yms.), Aleksander Karelinin (olympiavoittoja yms. superraskaassasarjassa) ja Tomas Johansson ( maailmanmestari yms. rsuperaskaassasarjassa). Osmo Hekkala näyttää julkaisseen myös pari romaania. Hän on Oulun miehiä ja muistelen häntä verratun Kalle Päätaloon muutenkin kuin voimiensa puolesta. Erkki Alajärvi on syntyjään lappilaisia ja hän on kunnostautunut myös kuvanveistäjänä. Eero Suvilehto on oululainen kirjallisuuden dosentti. Ukkola on taustaltaan Sodankylän miehiä. Hänen yhden runonsa loppusäkeen muistankin, koska mies luki sen kerran Urheiluruudussa. Runon nimi on Työläisurheilija nuorukaisen vappuaamu ja sen alkusäkeissä kerrataan edellisen illan tapahtumia ja loppu kuuluu opettavaisesti, että ”eipä enää lennä keppi, kipeä on heppi sekä pää”. Aleksanteri Karelin on Siperian karhu ja jo nuorena miehenä uransa alussa hän tunnusti mieliharrastuksenaan olevan ranskalaiset klassikot. Karelin taisi olla aikoinaan maailman ylivoimaisin urheilija. Tomas Johansson on meänkielisiä haaparantalaisia noin 20 metriä Suomen rajasta ja hänen äitinsä on Muhokselta. Johansson jatkaa siis Tornion jokilaakson rikkaita kirjallisia perinteitä. Muuten jostain syystä kaikki painija-runoilijat näyttävät olevan pohjoisen poikia.
|
|
|
Kuulantyöntäjä Lauri Viita |
08.12.2008, 19:27 |
|
Eilen mainitun runoilija-painija Pertti Ukkolan suosikki on varmaankin Lauri Viita, jonka Alfhild-runon Ukkola ainakin osasi ulkoa urheiluruudussa. Viita on nyt sikäli ajankohtainen, että hänen elämästään kertova elokuva Putoavat enkelit sai juuri ensi-iltansa. Itsekin kävin sen eilen katsomassa. Ikävä kyllä elokuva kertoi vain Viidan runoilija puolesta. Ei kertonut ollenkaan tämän urheiluharrastuksesta. Viidan leipälaji oli kuulantyöntö. Ennätystä en tiedä, mutta se sijoittunee jonnekin Vaikko Lavin huonommalle ja Tauno Palon ennätysten paremmalle puolelle. Entinen radiojohtaja Pertti Paloheimo paljastaa muistelmissaan, että Viita oli myös innokas koripallon ystävä. Kerrankin hän pirstamielisyytensä pahimmassa vaiheessa tunkeutui ennen ottelua Pispalan Tarmon pukuhuoneeseen antamaan joukkueelle tärkeitä taktisia neuvoja. Paloheimon mieleen jäi ennen kaikkea se, että runoilija Viita korosti ja tähdensi, ettei palloa saa antaa vastustajalle. Eilisessä elokuvassa annettiin ymmärtää, että rintamalle Lauri Viita haavoitti itseään käteen. Yläraajaan haavoittuminen oli silloin aika tavallista kirjailija-runoilija piireissä. Ainakin Henrik Tikkanen ja Pentti Haanpää saivat myös käsivammat. Ja muistelenpa, että runoilija Lasse Heikkiläkin haavoitti Ihantalassa ainakin mielensä ja saattoi olla, että myös käsi sai osuman. Henrik Tikkanen myönsi jossain romaanissaan, että kyllä hän itse ampui itseään käteen puun läpi.
|
|
|
Kivet |
11.12.2008, 22:51 |
|
Sen verran nyt kuitenkin vedän kotiin päin, että rohkenen epäillä, että Kakkisensalolta Suonenjoen ja Karttulan rajoilta saattaa löytyä vieläkin suurempia järkäleitä. Nuornamiesnä hortoilin jossain Kumpusen ja Saarisen välillä ja sieltä löytyi yksi sellainen lohkare, että oli vaikea sanoa, oliko se iso kivi vai pieni kallio. Sen päälläkin kasvoi isoja puita. Pitäisi joskus etsiä uudestaan tuo nähtävyys. Ylhäällä on kuva Ollinkivestä, joka sijaitsee lähellä Jouhtenista ja tarkka osoite löytyy tästä nettikartasta: Kiveen on kaiverrettu ”Olli Koivistoinen 1877 – 1953”. Luulen, että asialla on ollut viulisti Kauko Vainio, joka on myös tehnyt Ollista kertova kirjan ”Kopratalakkunnoo”. Kirjansa lopussa Vainio esittää, että kiveen pitäisi myös hakata selventävä maininta ”Kakkisensalon muaherra”, mutta se lisäys vielä puuttuu. Siinäpä olisi projekti vaikka Jouhtenisen metsästysseuralle tai Kärkkäälän kyläyhdistykselle. Kakkisensalon muutkin nähtävyydet olisi hyvä saada kartalle. Löytyyhän alueelta mm. Ollin mökki, joka on ehkä 1700-luvun puolelta, pommikuopat, pontikanpolttoteollisuuden jäämistöä, käpykaartilaisten korsunpaikka, tervahaudan pohjia, ehkä Pohjoismaiden suurin kivi (tai sitten pienin kallio) ja taukopaikaksi sopiva Hoikanlammin kota.
|
|
|
Lisää pituutta heti |
10.12.2008, 20:42 |
|
Voi surkeuksien surkeus! Ei pärjännyt Sampo Ranskalaiselle Poitiers-nimiselle joukkueelle alkuunkaan. Täysin läpihuutojuttu koko peli. Ei riittänyt joukkueen ulottuvuus tällä kertaa. Vastapuolella nimittäin ilmatilaa hallitsi ihan oikeasti 210 cm pitkä Dominikaanisen Tasavallan mulattinuorukainen, jolla oli kaiken huipuksi pituuteen nähden suhteettoman pitkät kädet. Hänestä voi hyvällä syyllä käyttää nimitysiä hujoppi tai hongankolistaja. Hänen ei tarvinnut edes hyppiä, koska ulottuvuus oli muutenkin noin 0,5 metriä savolaisia enemmän. Muistan saman miehen viime vuodelta. Silloin hän pelasi Teneriffan riveissä ja oli mielestäni huonoin Kuopio-hallissa vieraillut lentopalloilija. Nyt hän oli paras Kuopio-hallissa vieraillut lentopalloilija. Lienee yksi maailman parhaista hakkureista tällä hetkellä. Harjoitus tekee mestarin. Jostakin olisi Pielaveden Sampoon saatava heti lisää pituutta. Savosta ei sellaista löydy. Pitäisikö lähteä kykyjenetsintämatkalle Kainuuseen ja varsinkin Paltamon suunnalle. Siellä nimittäin esiintyy jättiläiskasvuisuuden geeni. Muistelen, että ihmiskunnan historia tuntee todistettavasti kymmenkunta 250 senttistä miestä ja heistä kolmen sukujuuret kiertyvät Kainuuseen. Lajinsa viimeinen eli Väinö Myllyrinne taisi kuolla vasta 1960-luvulla. Ja Kuusamossa eli 1900-luvun alussa maailman painavin nainen. Yllätys, yllätys, hän ei ollut nimeltään Lihavainen. Hän oli nimeltään Veteläinen.
|
|
|
Väiski |
11.12.2008, 17:53 |
|
Tässä lisätietoa eilen sivutusta Väinö Myllyrinteestä ja muistakin Kainuun jättiläisistä. Myllyrinteen nuoruudessa ei harrastettu kori- tai lentopalloa, joten hänen synnynnäinen ulottuvaisuutensa jäi näissä lajeissa hyödyntämättä. Sen sijaan mies taisi ainakin jossain vaiheessa esiintyä ammattipainijana. Hän lienee menestynyt hyvin ainakin taloudellisesti hyvin, koska pystyi hankkimaan itselleen auton aikana, jolloin sellainen oli maassamme harvinaisuus. Mahtuakseen kärryynsä oli hänen poistetava siitä etuistuin ja ohjattava autoa takapenkiltä käsin. Myös nyrkkeilyä Myllyrinne ainakin kokeili. Muistan jostain lukeneeni seuraavan merkittävän urheilu- ja lulttuurihistoriallisen asian, jota en malta olla kertomatta, vaikka sen totuudesta en mene valalle. Nimittäin sota-aikaan kenttäarmeijan mestaruuskisoissa Väinö Myllyrinne eteni loppuotteluun saakka. Vastaan olisi siinä tullut Asser Jokinen. Täm oli lempea ja sivistynyt herrasmies, joka ei tahtonut pahaa kenellekään. Myöhemmin Jokinen tuli tunnetuksi WSOY:n kustannustoimittajana, joka mm. siivosi Tuntemattomasta sotilaasta pahimmat rivoudet. Jokista alkoi pelottaa tuleva loppuottelu, sillä vaikka hän itsekin oli iso mies, oli vastaan tulossa häntä yli puoli metriä pitempi jättiläinen. Lopulta Jokinen katsoi viisaimmaksi kuunnella järjen ääntä ja hän marssi kilpailujen juryn luokse ilmoittaakseen, että hän luovuttaa ottelun etukäteen. Mutta Jokinen oli myöhässä. Jury ilmoitti, että Väinö Myllyrinne oli jo ehtinyt käydä ilmoittamassa luovuttavansa ottelun. Isot miehet ovat vähän pehmeitä.
|
|
|
Hömpötys |
12.12.2008, 20:25 |
|
Työpaikan pikkujoulu oli korvattu Kuopion kaupunginteatterin Chicago-musikaalilla. Musikaalin aihe liittyy rikoksen, show-bisneksen ja julkisuuden tavoittelun maailmaan. Kovasti suosittu ja kehuttu esitys, joka taitaa olla jo loppuunmyyty. Itse, joka en en ymmärrä kaunotaiteista mitään, joten yritän olla kommentoimatta esitystä ennen kuin löydän siitä jotain myönteistä lausuttavaa. Salaa mielessäni kuitenkin ihmettelen sitä, että ymmärtääkseni yliopistossa koulutetut näyttelijät suostuvat moista soopaa esittämään. Mutta pakkohan heidän on. Muuten varmaan TVH:n hätäaputyömaa odottelisi heitäkin. 60-luvulla Halkola ja Wallasvaara riisuuntuivat, mutta lakon olisivat tytöt varmaankin tehneet, jos olisivat Chicagon rooleihin joutuneet. Ehkä turkkalaiset nuoret miehet olsivat musikaaliin suostuneet, jos olisivat voineet samalla mielenosoituksellisesti roiskia sitä ihtiään katsomossa istuineiden hienostorouvien puvuille. Mutta en usko että muinaiset kreikkalaiset tai tämän päivän Uukuniemen kesäteatterin immeiset suostuisivat esittämään Chicagon kaltaista roskaa. Kummalliseksi on maailma mennyt. Mukamas sivistyneet aikuiset ihmiset suostuvat maksamaan 80 markkaa teini-ikäiselle nuorisolle tehdystä väkivaltaa ja pikkutuhmuuksia tihkuvasta laulunäytelmästä. Ja asia vielä maksetaan valtaosin verorahoilla samaan aikaan, kun kuntien välttämättömistä peruspalveluista tingitään. Viihdepalvelut siirtyvät julkiselle sektorille ja välttämättömyyyspalvelut yksityistetään. Aikoihin on eletty.
|
|
|
Urheilutäyteisyys |
13.12.2008, 19:48 |
|
Urheilutäyteinen on ollut tämä päivä. Ja mieli tekisi sanoa Pekka Tiilikaista siteeraten, että ylväinä liehuvat kansakuntien liput, mutta ylväimpänä liehuu Suomen siniristivaate. Mutta saas nähdä liehuuko pitkään, sillä naishiihtäjiemme kansainvälinen menestys on pelottavan hyvä. Toisaalta onhan Virpillä ja Aino-Kaisalla hyvä valmentaja eli Jarmo Riski. Mieshän johdatteli jo Lahden mömmö-kisoissa urheilijamme kansainväliseen kuuluisuuteen. Muuten nyt voisi joku historian opiskelija iskeä ja tehdä gradunsa- tai jopa väitöskirjansa Suomen vaietusta hiihtohistoriasta. Kari-Pekka Kyrö, Arto Koivisto ja Aku Kiuru voisivat kertoa paljonkin siitä, mitä ei virallisista asiakirjoista näy. Kyrö tekisi sen katkeruuttaan, Koivisto kristillisestä vakaumuksesta ja Kiuru ihan vain rehellisyyttään. Muuten seurasin yhtäaikaa radiosta Kalpan peliä, netistä katselin Suomi-Tsekki salibandyottelua ja teksti-TV:stä Sampo-Isku-Veikot lentopallomatsia ja Suomi-Ruotsi curlingtaistoa. Eniten jännitin curlingmiestemme menestystä. Curling on hieno herrasmiesten laji. Enpä muista, että siinä lajissa olisi koskaan alettu hakata vastustajaa nyrkeillä, tönitty poikittaisella luudalla tai keihästetty luudanvarrella. Se ei ole läheskään niin väkivaltainen urheilumuoto kuin se suositumpi jääpeli.
|
|
|
Suomi on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari! |
14.12.2008, 19:38 |
|
Olihan karmea sählypeli, oikein hirveä sählypeli oikea pelien peli. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Ruotsi on lyöty kansallispelinsä MM-loppuottelussa. Se on vähän sama kuin että Ruotsi voittaisi Suomen pesäpallossa. Sähly on nimittäin ruotsalaisen sosialidemokratian kehittämä urheilumuoto. Se kehiteltiin peruskoulua varten ja alkuaikoina mailat olivat naruvartisia kuten TVH:n lapiot Suomessa. Naruvartisilla pelattaessa kukaan ei voinut olla parempi toista. Kaikki olivat tasa-arvoisia. Tälläisena hetkenä on ikävä Heinolaan. Siellä pelasin vuosia virkamiessählyä, jossa ei henkilövahingoiltakaan vältytty. Neljä hammasta, yhden nenäluun ja ja yhden nilkkaluun vaati tämä kovien miesten vaativa harraste. Muistelen, että Otavan Suuri tietosanakirja kertoo, että on onni, ettei jääkiekko ole levinnyt kuumaveristen eteläamerikkalaisten keskuuteen. Heinolan aikoja muistellessani ymmärrän, ettei myöskään sählyharrastusta saa levittää etelämaalaisten keskuuteen. Ja nyt sitten kaikki kaikille kadulle ja lisäksi Kärkkäälän tielle juhlimaan uusia maailmanmesreita. Olihan pojiltamme temppu, oikea temppujen temppu. Ruotsi johti jo 6-4 ja vielä pystyimme voittamaan.
|
|
|
Pulliainen ja Sibelius |
15.12.2008, 18:50 |
|
Poliitikkojen muistelmiakin voi lukea. Monta kertaa ne ovat ihan mielenkiintoisia, jos vain jättää sen suoranaisen politiikkaosuuden väliin. Joukossa on helmiäkin. Muistan, miten entinen eduskunnan puhemies Mikko Pesälä kirjassaan kertoi, kuinka hänen parempi puoliskonsa suuttui, kun naapurin eukko väitti, että siellä Helsingissä ne kansanedustajat vain juovat ja huoraavat. ”Meidän Mikko ei juo”, puolusti vaimo kansanedustaja miestään. Ja SMP entinen kuopiolainen kansanedustaja Heikki Riihijärvi muisteli, miten ankeita kouluvuodet olivat hänenlaiselleen vilkkaalle ja laiskansutjakalle pojalle. Ainoastaan yksi valoisa asia tuli noilta ajoilta mieleen. Se oli päivä, jolloin opettaja teki itsemurhan. Lukaisin tuossa Susi-Pulliaisen muistelukirjan. Hauskinta oli todeta, miten hyvä paikka oli hänen sukunsa kotikylä Joroisten Maavesi. Ja monta suurmiestä ja -naista on sieltä maailmalle lähtenyt. Pulliaisen isä oli äitinsä puolelta Silvasteja, muuten TV-toimittaja Eero Silavsti oli samaa sukua ja näköäkin kuin Erkki. Mutta kuuluisin Silvasti oli Johan Julius Christian, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Jean Sibelius. Liekö muuten Sibelius yhtä likeistä sukua Joroisten Silvasteille, kuin Yrjö Puska (siis se USA:n kenkää saanut presidentti) on Säämingin Hatusille. Vähän samalta suunnalta Savoa ovat molemmat kuuluisuudet.
|
|
|
Pulliainen pärinäpoikana |
16.12.2008, 19:45 |
|
Tuosta Susi-Pulliaisesta vielä sen verran, että synnytyslaitoksella tapahtuneen hoitovirheen vuoksi miehen toinen jalka on viitisen senttiä toista lyhyempi. Niinpä luontotutkijan maastossa liikkuminen on hankalaa. Mutta urheilumies hän on vammasta huolimatta. Hän on yllätys yllätys entinen kilpamoottoripyöräilijä. Ura tosin päättyi Väinölänniemen ajoissa koivun kylkeen. Niinpä Pulliainen tunnetaan nykyään paremmin biologina kuin moottoriurheilijana. Susi-Pulliainen on tietenkin maailman johtava susitutkija. Hänen kirjastaan opin sen, että pedot olivat 1800-luvulla oikeasti ongelma silloisille maataloustuottajille. Perussyynä olivat kehittyneet aseet. Jo sen aikaisilla pyssyillä pystyttiin tyhjentämään metsä riistasta siinä määrin, että nälkiintyneet pedot pyrkivät jopa navetoiden lantaluukkujen kautta syömään ihmisten kotieläimet. Pulliainen tietää paljon muistakin metsän elukoista. Häntä lukiessa tulivat mieleen omat lapsuuden luontokokemukset. Muistanpa, että 40 vuotta sitten Kärkkäälässäkin eli riekkoja, mutta nykyään niitä ei enää näe. Ja olen kuullut, että joskus kylällä on ollut peltopyitäkin, mutta eipä taida olla enää. Ja siirrytäänpä sitten vielä kalatalouspuolelle. Tietääkö joku, onko Kakkisessa ja Vehmaassa vielä muikkuja – ennen niitä oli. Olivatkohan ne siirtoistutusten peruja?
|
|
|
Alakulppi ja Lokka |
17.12.2008, 19:39 |
|
Luinpa tuossa joku päivä sitten maailmanmestarihiihtäjän ja sotasankari Olavi Alakulpin elämänkerran, jonka on kirjoittanut Kari Kallonen. Samaan aikaan oli Hesarissa muurmanskilaisen kirjailija-taiteilija Sven Lokan muistokirjoitus. Miehillä on yhteistä. Molemmilla olisi ollut paljon kerrottavaa sota-aikana Pohjois-Suomessa tapahtuneista ns. partisaanien iskuista. Asiasta löytyy lisätietoa mm. tästä nettiosoitteesta. http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2002/09/132829 Muistelen, että pari sataa siviiliä surmattiin ja sitkeiden huhujen mukaan myös naisia ja ihan pikkutyttöjä raiskattiin. Näistä asioista kerrotaan Alakulppi-kirjassa. Mies oli partisaanien torjuntaan käytetyn osaston päällikkö. Kirjasta saa sen käsityksen, että tapaukset olivat selviä sotarikoksia, jotka poliittisista syistä jäivät tutkimatta. Jostain olen lukenut, että meilläkin kovasti tunnettu ja arvostettu suomalaisloikkarin jälkeläinen Sven Lokka olisi ollut partisaanien mukana, mutta itse hän kiisti väitteen jyrkästi. Epäilykset ovat varmaankin syntyneet siitä, että tuhotöiden tekijöiden joukossa oli paljon suomenkielisiä, jotka ilmeisesti tunsivat hyvin toiminta-alueen, joten 30-luvun loikkareita epäiltiin asiasta. Tässäpä olisi taas oivallinen tutkimuskohde jollekin historian opiskelijalle.
|
|
|
Eriarvoisuus |
18.12.2008, 19:53 |
|
Kuulustelusta ei kuitenkaan tullut mitään. Majuri Lindgren ilmoitti ylimielisesti, että hän ei suostu puhumaan alempiarvoiselle upseerille. Alakulppi joutui palaamaan yksikköönsä ilman selvitystä. Lindgren joutui kuitenkin sotaoikeuteen. Siellä hänet jätettiin ilman rangaistusta. Tapaturmatoimisto ja vakuutusoikeus puolestaan eväsivät sotamies Hytin leskeltä eläkkeen. Korkein Oikeus sentään määräsi lesken eläkkeen maksettavaksi, tosin puolitettuna. Lisäksi Alakulppi itsekin joutui sodan jälkeen pidätetyksi epäiltynä asekätkentään osallistumisesta. Tilaisuuden tullen hän kuitenkin nyrkeillään tyrmäsi kaksi vartijaansa ja pakeni lopulta Amerikkaan, jossa hän vielä ikämiehenä voitti USA:n hiihtomestaruuden ja eteni maan armeijassa everstiluutnantin arvoon. Muistelen, että myös Mauno Koiviston kuuluisa esimies Lauri Törni pakeni juuri samalla tavalla kuin Alakulppi vartijoiltaan ja epäilenpä, että molempien suorittamat tyrmäyset saattaisivat tarkemmissa tutkimuksissa paljastua lavastetuiksi. Etteivät vaan vartijat olleet samassa juonessa mukana.
|
|
|
Rutsehvin touhuja |
20.12.2008, 20:07 |
|
Ja sitten uutisia tuottajan saroilta. Kesän kuvasatoa tarkastellessani totesin, että kesän viljasato ei onnistunut. Oli niin synkkä ja sateinen kesä, ettei jyvä ehtinyt kypsyä. Maissiviljelmäni korsi kyllä kasvoi näyttävästi, mutta satoa ei saatu.Tuli täydellinen katovuosi. Naapurit katselivat hyvin mietteliään näköisinä touhujani ja pelkäsin huumepoliisin vierailua. Halusin parvekkeella testata, että oliko Nikita Hrutsehvin touhuissa järkeä. Hän yritti ratkaista Neuvovostoliiton elintarvikeongelmat kasvattamalla maissia tundrallakin. Tai niin ainakin väitetään. Saattaa olla, että asian keksivät miehen vastustajat lyömäaseekseen valtataistelussa. Itse luulen, että Hrutshev oli sittenkin järkimies. Ainakin hän muistutti olemukseltaan Kärkkäälän teurastajaa Aaro Kiiskistä, joka oli hyvin viisas ihminen. Uskon Neuvostojohtajan korkeintaan suunnitelleen maissia rehukasviksi. Se saattaa siihen tarkoitukseen soveltuvan ihan hyvin; ainakin oma tutkimustyöni viittaisi siihen. Muuten noista satoasioista puheen ollen, olen huomannut, että Suonenjoen mansikanviljelijät hallitsevat tiedotuspolitiikan hyvin. Maamme tiedotusvälineissä heitä haastatellaan heinäkuussa kiitettävän usein ja aina ymmärretään valittaa. Jos on huono sato, niin valitetaan huonoa satoa ja jos on hyvä sato, valitetaan sitten sitä, että kasvuvoima häviää maasta.
|
|
|
Lehtomaitikki |
20.12.2008, 20:09 |
|
Viime kesän kuvia tutkiessani muistin, että lehtomaitikki on yleinen uukuniemeläinen rikkaruoho. Siellä se on vallannut kaikki tienvarret. Muualla en ole sitä nähnyt, enkä ole onnistunut siirtämään sitä Savoon. Kasvikirjassa kerrotaan, että Suomessa sitä tavataan vain Ahvenenmaalla ja Laatokan-Karjalassa. Jostain syystä se ei edes istutettuna kasva Kärkkäälän kukkapenkeissä. Se vaatinee hyvin kalkkiperäisen maan. Muistelen, että Tellervo Koivisto kertoo jossain kirjassaan yrityksestään siirtää tämän kaltaista kukkaa koristeeksi puutarhaansa huonolla menestyksellä. Tellu taisi kertoa senkin, että kukka leviää siten, että sen siemenet muistuttavat muurahaisenmunia ja muurahaiset erehdyksissä kanniskelevat niitä uusille alueille. Tämä lienee liian hyvä juttu ollakseen totta. Itse en ole nähnyt kusiaisia lehtomaitikkien kimpussa. Ainakin Ruotsissa tästä kasvista käytetään nimitystä svensk soldat eli ruotsalainen sotilas. Varmaankin kukan sinikeltainen väri on nimityksen taustalla. Toinen selitys voisi olla, että kasvi on levinnyt Ruotsin armeijan kuormastojen mukana. Muuten Heinolan puolessa kasvoi idän verijuureksi kutsuttu harvinainen kasvi. Se on kuulemma levinnyt Venäjän armeijan mukana. Ennen Pariisin rauhansopimusta tätä kukkaa kutsuttiin ryssän verijuureksi.
|
|
|
Ministerin palkalla |
21.12.2008, 19:33 |
|
Viime kesän kuvia selatessa tuli mieleeni, miten kouluaikana ainekirjoitustunnilla ei juuri muuta aihetta ollutkaan kuin ”Metsiemme mätänevät miljoonat”. Nyt ymmärrän asian tärkeyden. Uukuniemen lehtometsässä samoillessani törmäsin kanttarelliesiintymään, jossa viiden neliömetrin alalla kasvoi yksi T-paidallinen eli ainakin viisi litraa tätä hinnakasta herrojen herkkua. Kuopion torilla ne maksoivat seitsemän euroa litra. Helsingissä vain 5 euroa, koska sinne sienet tuodaan Virosta. Taisin olla elämäni parhaassa tienestissä, pääministerikin hankki sillä hetkellä huonommin. Viime kesä oli ennätyssateinen ja monin paikoin kanttarellit kasvoivat kymmenen kertaa normaalia isommiksi. Pitääkin ruveta sangolla kastelemaan jotain hyvää lähellä rantaa sijaitsevaa sienipaikkaa ja tutkia keinokastelun vaikutusta sienien satotasoon. Sitten voin ottaa yhteyttä sienikeisari Dallavalleen ja kohta me molemmat olemme upporikkaita. Sen tiedän, että korvasienien kasvua voi parantaa maahan haudatuilla sanomalehdillä, mutta toisten kalliiden sienien, eli herkkutattien ja kanttarellien hoidosta en ole kuullut. Joka tapauksessa voisi helposti päätellä, että sienien ja marjojen tuotto on hyvinkin puunkasvatusta enemmän. Ja rikastuvat kiinalaiset ovat persoja sienille, muuta myytäväähän meillä ei taida heille kohta ollakaan. Voi muuten olla, että tattikeisari luopuu kohta sienibisneksestä ja siirtyy jalkapallobisnekseen. Nimittäin Joensuun Jipon kasvatti 17-vuotias Lauri Dallavalle on otettu jo miesten maajoukkuerinkiin. Muistelen, ettei Litmanenkaan vielä siinä iässä pystynyt moiseen. Maamme urheiluvalmennuksessa pitisi muuten tutkia sitä, miten vanhempien hyvin erilainen geeniperimä vaikuttaa jälkeläisten liikunnalliseen lahjakkuuteen. Esimerkiksi Ranskan jalkapallon MM-mestarijoukkueessa ei ollut yhtään puhdasta ranskalaista ja Jamaikan nopeiden juoksijoiden geenit ovat puoliksi eurooppalaisia ja puoliksi afrikkalaisia.
|
|
|
Myllynkivi |
22.12.2008, 19:48 |
|
Lisää viimekesäisiä kuvia tämänpäiväisen lumipyryn kunniaksi, joka pääsi taas pahasti yllättämään Etelä-Suomen autoilijat. Kolmisen kilometriä Petäisenjoen vartta alajuoksuun kuljettaessa törmätään Harjun myllyn jäännöksiin. Joku minua riskimpi mies on nostanut 200 – 300 kiloa painavan myllynkiven kannonpäähän. Hämmästyttävä asia, että näin vähävetiseen puroon rakennettu mylly on jaksanut pyörittää moista järkälettä. Muistelen, että puron erottaa joesta se, että jälkimäisessä voi liikkua soutuveneellä. Luulenpa, etteivät muinaiset esi-isät pystyneet tuomaan viljoja Harjun myllylle soutamalla, kyllä ne on luultavasti hevospelillä vedetty. Esi-isistä sen verran, että minulle on kerrottu, että isovaarillani Kustaa Koivistoisella (ruotsalaiselta sotilasnimeltään Kostilla) oli jonkinlainen työsuhde tähän myllyyn. Pitääpä yrittää selvittää, muotoiltiinko nuo myllynkivet paikanpäällä paikallisin talkoovoimin, vai onko esimerkiksi kuvan kivi raahattu vaikkapa Nilsiän Tahkovuorella, jossa on muinoin ollut jonkinlaista laajempaakin kiviteollisuutta.
|
|
|
Nimetön puro |
23.12.2008, 20:08 |
|
Eilen tuli harhaanjohtavasti kerrottua Petäisen joesta. Sellaista jokea ei kartta tunne eikä kansan suussakaan Petäisestä lähtevällä purolla ole nimeä. Vasta noin viiden kilometrin virtauksen jälkeen tähän vähän isompaan puroon laskee Tollanpuro ja sitten kartta alkaa puhua Petäjäjoesta. Myöhemmin siihen vielä yhtyy Pienipetäjäjoki ja siinä sitten onkin jo oikea kulkukelpoinen vesireitti. En tiedä, että kukaan olisi laskenut vesiajoneuvolla Petäisestä Virmaaseen, mutta asiaa voisi joskus alkukesästä yrittää vaikka sillä pumpattavalla kumikanootillani, jota on helppo kantaa paikoissa, joissa melominen ei kunnolla onnistu. Ja sellaistahan on heti muutama kilometri alkumatkasta. Meloskellen voisi myös tutkia, ovatko muinaiset esi-isämme rakentaneet joen varteen muitakin kuin Harjun myllyn. Itselläni ei ole tiedossa muita, vaikka esimerkiksi heti alkumatkasta Ahvenkoskessa olisi oivallinen pienvesivoimalan paikka. Petäjäjoesta ei paljoa irtoa energiaa. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys antaa, rohkenen väittää, että Harjun myllyn teho on noin 10 kilowattia. Se tekee 80.000 kilowattituntia vuodessa ja kun suomalainen käyttää keskimäärin 5000 kilowattituntia vuodessa kotitaloussähköä, riittäisi Harjun voimalan tuotos 16 kärkkääläisen sähköenergiantarpeen tyydyttämiseen. Muuten Rastinjoen myllyllä virtaus vaikuttaa huomattavasti suuremmalta, ja professori Pekka Koivistoinen tiesi kertoa, että tämä koski on reilut sata vuotta sitten pyörittänyt kylän ensimmäistä teollisuuslaitosta, eli siinä on sijainnut meijäri. Meijärinhoitajan nimi oli Räisä. Tiedä vaikka laitoksen voituotanto olisi päätynyt Pietarin markkinoille.
|
|
|
Hyvää Joulua jok´ikiselle! |
24.12.2008, 11:41 |
|
Rohkenen toivottaa hyvää ja rauhallista joulua sekä aistillista uutta vuotta kaikille. Joulunpyhinä olen ajatellut valmistautua ammatinvaihtoon ja treenaan tästä osoitteesta löytyvää lentäjien valmennustehtävää http://www.ilmailu.org/moniajo.htm Jos jotakuta surettaa se, ettei Päätalon Kassulta enää ilmesty joululuettavaa, niin lukekaapa tuo Kemppisen tiivistelmä Iijoki-sarjasta. Professori Jukka Kemppinen on Suomen viisain mies eikä hän edes yritä sitä salata, vaan on vielä minuakin innokkaampi blogi-kirjoittaja. http://kemppinen.blogspot.com/ Tuosta Päätalosta ja joulusta muistan ennen kaikkea sen, että kun sodan jälkeen ruokapula alkoi helpottaa ja jopa sellaista ylellisyyttä kuin lanttua alkoi olla saatavilla, meinasi miehen kirjailijan ura tyssätä siihen, että hän oli ihan oikeasti haljeta lanttulaatikkoa ahmittuaan. Nyt ei ole ainakaan vielä pula. Kaikia mahdollisia kulutushyödykkeitä luulin jo hankkineeni, mutta nyt paljastui, että ananas puuttuu. Siispä reippahasti sen hankintaan ja samalla voin lausua Majakovskin jouluaiheisia säkeitä, jotka kuuluvat seuraavasti: ”ananasta ahmi, hotkaise pyy, loppusi porvasi lähestyy….. Sas nähdä vieläkö ensi jouluna ananasta ahmitaan vai vaihtuuko se lanttuun. Mualiman kirjat tai ainakin finanssitalaous näyttää olevan pahemmin sekaisin kuin koskaan aikanani.
|
|
|
Uukuniemi-koru |
25.12.2008, 19:10 |
|
Saija oli ollut vuoden mittaan niin kilttinä, että joulupukki toi hänelle Uukuniemi-korun. Sen esikuvana on ollut Uukuniemen Papinniemen karjalaiskylän kaivaukissa löytynyt Pyhää Nikolausta esittävä matkaikoni. Pyhä Nikolaus tunnetaan matkamiesten suojelijana ja taitaapa hän myös ajankohtaan sopivasti liittyä jouluunkin. Jos ette jaksa sinnitellä ensi jouluun joulupukkia odotellen, voi korun hankkia myös Uukuniemi-seuralta. Seuran kotisivut löytyvät netistä. 1650-luvulla autioituneen kylän kaivauksissa on löytynyt paljon muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi yli 1000 metallirahan aarre. Papinniemessä sijaitsi 350 vuotta sitten vireä karjalaiskylä, jonka asukkaat muuttivat sitten kerralla Venäjälle, ennen kaikkea Moskovan liepeille Tverin Karjalaan, jossa nykyäänkin asuu kymmeniä tuhansia heidän jälkeläisiään. Historian kirjat puhuvat häveliäästi muutosta. Se oli sellaiseen väestöpohjaan suhteutettuna yhtä laaja kansanvaellus kuin vuoden 1939 karjalaisten evakuointi. Nykyään asiasta käytettäisiin nimitystä etninen puhdistus. Savolaiset oliva silloin kovia immperialisteja. Ortodoksikarjalaisten asuinpaikat miehitettiin ja Sisä-Savossa hämäläisten ikimuistoiset eränkäyntioikeudet lopetettiin. Mutta siinäkin touhussa oli paljon perisavolaista lupsakkuutta. Kun ilmeisesti Hollolan puolesta tulleet erämiehet törmäsivät Sisä-Savon erämaajärvellä uusiin tulokkaisiin ja pyysivät, että ”menkää pois, tänne ei enää mahlu”, niin uudet asukkaat vain vakuuttivat lupsakkaasti, että ”kyllähän tänne mahlutaan, kun teijät ensin tapetaan”.
|
|
|
Kellokivi |
26.12.2008, 15:32 |
|
Öylösestä aiheesta vielä sen verran, että vaatimattoman kuvan vaatimaton kivi Uukuniemen Pyhäjärvellä tunnetaan nimellä Kellokivi. Kansanperinteen mukaan 1650-luvulla hävitetyn kirkon kello on upotettu tämän kiven lähistölle. Lienevät olleen melkoiset talkoot, joita ei ehkä jälkeenpäin, kun pöly on laskeutunut, ole kovin innokkaasti muisteltu. Etsinnöistä huolimatta kelloa ei ole järvestä löydetty, mutta sen kielen kyllä keksittiin lojuvan rannalta. Sitä oli pitkään pidetty vain jonkinlaisena rantakivenä. Sen löytäminen tukee tarinaa upottajaisjuhlasta. Reilut 400 vuotta sitten kirkonkello edusti varmastikin merkittäviä varallisuusarvoja, joten itse epäilen, että kello on hyvinkin nostettu järvestä pois pian upotuksen jälkeen pahimman tunnekuohun laannuttua ja järjen valon palattua talkoolaisten päihin. Upotuspaikka ei ole edes kovin syvä. Onhan sen pronssista saatu valettua vaikkapa tykki suurvalta-Ruotsin maanpuolustuksen loppumattomiin tarpeisiin. Lapsuudessani lueskelin innokkaasti Rieponlahtelaisen Jussi Kukkosen puhdashenkisiä poikien seikkailukirjoja ja Rappasodan sankareissa on keskeisenä teemana venäläisten ryöväämän Manamasalon kirkon kellon kohtalo. Sekin muuten ratkesi muutama vuosi sitten, kun eräs suomalaisturisti äkkäsi sen Solovetskin luostarista. Kun itse kävin siellä toissa kesänä, en sitä siellä onnistunut näkemään. Kallis kapistus sekin kello on aikoinaan ollut, koska venläisten (vai liekö olleet vienankarjalaisia) on kannattanut sen ajan vehkeillä raahata satojen kilojen painoinen pronssimötikkä 500 kilometrin päähän parempaan talteen.
|
|
|
Kevään enteet |
28.12.2008, 19:10 |
|
Kevään enteet jo taivaalla nään, kun tarkkaan katson joulukuun 27. päivä näpättyä kuvaa Petäisen selältä. Ihan on samanlainen sinertävä illanhämy ja huurre puussa kuin maaliskuussa. Ja Kuopion variksillakin on selvästi kevättä rinnassa. Oikeaa talvea on jo ollut pari viikkoa ja varikset muistelevat viime vuosien perusteella, että sitten onkin jo kevään vuoro. Nyt olikin Savossa ihan oikea valkea joulu, kahtena edellisenä vuotena on ollut kesäisempää, kuten pääkaupunkiseudulla tälläkin hetkellä ja kuvista päätellen siellä ei voi ihminen estää humeettirasiaansa sassaroimasta, kuten Päätalo asian ilmaisisi . Siellä ei ole tainut olla kunnon talvea moneen vuoteen ja hiihtoputkihanke tuntuukin oikean suuntaiselta, vaikkakin riittämättömältä toimenpiteeltä. Enpä ole kuullutkaan kainuulaisen Sammakkoprofessorin tai savolaisen Siä-Impan ennustuksia tulevan talven keleistä. Olisivatko molemmat alkaneet epäilemään instrumenttiensa luotettavuutta. Toinen povasi sammakosta ja toinen ahvenen selkäruodosta tulevaisuutta juuri sillä varmuudella, jonka täydellinen ymmärtämättömyys synnyttää. Tai sitten heistä oli vain hauskaa panna Hellssingin STT:n herroja halvalla. Itsekin äidyn nyt sääprofeetaksi ja väitän, että neljä edellisvuotta ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä, mutta neljä seuraavaa taas tulee olemaan viileämpiä, ellei sitten kasvihuoneilmiö ole jo täysin riistäytynyt käsistä. Nimittäin luulen, että meidänkin ilmoja voi ennustaa Tyynenvaltameren El Nino ja La Nina vaihtelujen perusteella. Toinen aiheuttaa merivirroissa muutaman vuoden lämpimän ja toinen kylmän jakson, jotka tuntuvat meillä asti.
|
|
|
Puunhalaaja |
29.12.2008, 19:55 |
|
Vaikka suomalainen mies ei kuulemma puhu eikä pussaa, niin halata hän kuitenkin jo osaa, ainakin vanhaa puuystäväänsä. Hirmuinen on tämä petäjä Uukuniemen Värtsin rantakalliolla, jossa se on juronut jo viitisen sataa vuotta. Vaikka se toissa vuonna kuoli näköjään lopullisesti, seisonee se kelonakin pystyssä vielä kolmen sukupolven ajan. Rinnan korkeudella se on ympärysmitaltaan lähes viisi metriä. Eli nykyajan harvesterit ja moottorisahat eivät sille mitään mahda. Eivätkä varmaan 50-luvun justeeritkaan sille mitään mahda. Tämän johtopäätöksen teen siitä, että vastarannalla kasvoi ainakin yhtä muhkea puu reilut viisikymmentä vuotta sitten. Puuta on jostain syystä kansansuussa kutsuttu alttaripetäjäksi. Nimittäin sen juurella sijaitsi 1650-luvulla tuhottu kirkko. Itse en tosin oikein ymmärrä, miten honka oikein liittyy alttariin. Kuitenkin se oli pitkään paikallisille ihmisille jonkinlainen pyhäpuu. Kunnes joskus 1950-luvulla sen omistaja sai petäjästä, tai ainakin sen liepeillä vaellelleista ihmisistä tarpeekseen ja kaatoi puun. Kun toimenpide ei muuten onnistunut, räjäytettiin se nurin dynamiitilla, jota varmaankin on tarvittu monta kiloa. Puun lahonneet jäännökset löytyvät maastosta vielä tänäkin päivänä.
|
|
|
Kustaa Raninen |
30.12.2008, 19:46 |
|
Suurliikemies Gustav Raninin vehnämylly sijaitsee tuossa naapurissa. Myllyn lisäksi hän omisti aikoinaan myös olutpanimon. Tämän tuotantolaitoksen virvoitusjuomapulloissa kuulemma luki, että ”valmist. Gust. Ranin”. Tuo Gustav Ranin ei ole miehen alkuperäinen nimi. Nuorempana, kun hän työskenteli vielä Savossa renkinä, tunnettiin hänet Kustaa Ranisena. Jostain syystä piti hyvä nimi ruotsintaa. Samaan aikaan taas monet ruotsinkieliset suomensivat nimensä. Nyt on taas näköjään muotia vaihtaa nimi ulkomaalaisperäiseksi. Anja Kauranenkin on nykyään Anja Snelman. Ja maailman johtava ufoasiantuntija Juhan Af Gran tunnettiin 60-luvulla Kuopiossa pelkkänä Rannin Jussina. Omakin isovaarini Kustaa Koivistoinen näyttää olleen jossain vaiheessa Gustav Kost ja hänen isänsä eli iso-isovaarini tunnettiin kylällä Rietu Koivistoisena, vaikka jossain papereissa taisi lukea hienosti Fredrik Kost. Ruotsin armeijassa pyrittiin pitkät suomalaiset sukunimet muuttamaan lyhyiksi ruotsalaisiksi, koska niitä oli helpompi käyttää reipasta sotilaskieltä karjuttaessa. Joitakin esi-isiänä taidettiin armeijan rullissa komennella jopa nimellä Stolt, joka kuullostaakin hyvin ylväältä.
|
|
|
Puuhun kiipeily |
31.12.2008, 20:41 |
|
Taloushistorian lainalaisuuksia on kuulemma se, että ensimmäinen sukupolvi luo rikkauden, toinen sukupolvi säilyttää rikkauden ja kolmas sukupolvi keskittyy sitten kaunotaiteisiin ja muihin kulttuuriharrastuksiin. Niinpä näyttelijä ja teatterijohtaja Matti Ranin on muistaakseni liikemies Kustaa Ranisen pojanpoika. Jo melkoisen kaukaisista savolaissukujuurista huolimatta Matti Ranin vaikuttaa säilyttäneen peruslupsakkuutensa. Kun Raninin johtama teatteri paloi vuosia sitten kivijalkaan, niin totesi teatterijohtaja TV-uutisissa vain tyynesti, että tilanne on nyt se, että jos puuhun kiipeen, niin maahan ei jää mittään. Sattuvasti sanottu.
|
|
|
Veljenkättä |
01.01.2009, 20:12 |
|
Tuo kuva ei esitä lehmän läjää, jota se harhaanjohtavasti muistuttaa, vaan kysymyksessä on uuden vuoden kunniaksi leivottu suhteellisen herkullinen Ellen Svinhufvudin kakku. Leivonnaisen kehitti presidentti Ukko-Pekan puoliso itsenäisyyspäivän juhlien ratoksi. Valmisteen reseptin löytää vaikkapa täältä: http://www.maku.fi/reseptit/resepti/Ellen%20Svinhufvudin%20kakku/783.html . Kyseinen kakku on saanut viimeaikoina melkoista kuluttajapoliittista huomiota. Esimerkiksi arvovaltainen MOT-ohjelma käsitteli kakkua näyttävästi. Kysymyksessä oli Stockmannin ja erään pikkuleipomon välinen riita tuotteen tekijänoikeuksista. Markkinaoikeus päätti viikko sitten, että leipomo oli asissa ainakin osittain oikeassa, mutta sille päätöksestä ei taida olla paljoa iloa, koska se ehti jo mennä konkurssiin. Svinhufvudit liittyvät tietenkin maamme historiaan muutenkin kuin kuluttajapoliittisesti. Tavallaan presidentti Svinhufvud on jopa osa Suomen kulttuurihistoriaa. Nimittäin kun hän lopetti Mantsälän kapinan voimakkaasti tunteisiinvetovalla puheellaan, juuttui savikiekolle etukäteen äänitetty puhe pyörimään lopuksi paikoilleen ja niinpä kansa sai ihmetellä puhujan menttaalihygienian tilaa, kun hän vakuutti kuulijoille, että ”lyökäämme veljenkättä, veljenkättä, veljenkättä, veljenkättä…. Tästä sitten syntyi sanonta, että levy lyö veljenkättä, kun se jää pyörimään paikoilleen.
|
|
