Maanantai 25. maaliskuuta 2024
Ratsastussaappaan mysteeri
Urho Kekkonen kertoi muistelmateoksessaan, joka taisi olla nimeltään 1. vuosisatani, kuinka ajan hengen innoittamana myös Suomen joukkueessa yritettiin Berliinin olympialaisissa pitää yllä tiukkaa kuria ja järjestystä. Kokeilusta silloinen urheilujohtaja Kekkonen oppi ainakin sen, että suomalaisessa miesporukassa liika kurinpito itsessään aiheuttaa rikkomuksia, sillä se koetaan helposti provokaatioksi.
Muudan olympiajoukkueeseen ratsastajana kuulunut ratsumestari Werner Wallden kunnostautui kurinalaisessa esiintymisessä erityisesti ja myös osoitti sen muille. Kun sitten kireän tunnelman laukaisemiseksi oli nautittu erityisiä tunnelmaa keventäviä aineita, alkoi ratsumestarin ratsastussaappaiden kopina ärsyttää varsinkin maamme jätkämäisyyteen taipuvaisia keihäsmiehiä.
Lopulta nuo kiiltävät ja ylhäiset saappaat joutuivat sijaiskärsijän osaan, sillä ne joutuivat pahoinpitelyn kohteiksi, kuten asia myöhemmissä selvityksissä häveliäästi ilmaistiin. Kun ratsumestari seuraavana aamuna veti saappaita jalkaansa, varpaat aistivat jotakin kumman pehmeätä. Kun herra upseeri otti saappaan jalastaan, kertoi jo hajuaisti, mitä oli tapahtunut.
Pantiin toimeen kovat kuulustelut. Tosin kovin innokkaasti tutkittavia ei ilmeisesti likistelty, koska asia ei selvinnyt. Keihäänheittäjä Matti Järvisen ilme kuitenkin viestitti ratsumestarille totuuden, ja kun syyllinen näytti jäävän ilman ansaitsemaansa rangaistusta, otti asianomistaja oikeuden omiin jalkoihinsa ja potkaisi Mattia. Kovakärkinen ratsastussaapas osui heittäjälle hyvin tärkeään selkälihakseen, ja niin Suomi menetti keihäskullan.
Tosin ”maailman nopeimman käden” haltija Karjalan Kanneljärvellä syntynyt Yrjö Nikkanen pääsi hopealle, mutta sen ajan ylivoimaisesti paras keihäsmies Matti Järvinen jäi viidenneksi. Eräs Nikkasen karjalainen kilpakumppani luonnehti viime vuosituhannen lopulla tätä seuraavasti: ”juoppo mies, mutta nopee käs”. Antero Raevuoren Järvis-kirjan mukaan Nikkasen käsi pystyi liikkumaan jopa silmää nopeammin.
Kekkonen ei muistelmissaan kerro koko totuutta Berliinin saapastapauksesta, vaan selityksen Järvisen yllättävälle selkävammalle paljastaa tunnettu tietomies Kauko Saarentaus kirjassaan ”Olipa kerran”. Lähde on sen verran tieteellisesti luotettava ja tarina niin hyvä, että olen taipuvainen sitä uskomaan, vaikka monta kertaa hyvä tarina ja totuus ovat ikävällä tavalla ristiriidassa.
Yrjö Nikkasesta lisätietoa tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Nikkanen
sunnuntai 24. maaliskuuta 2024
Hurjapää Matti Järvinen
Noin 40 metrin korkeudessa kiertää Viipurin linnan tornin noin 20 cm leveä uloke. Antero Raevuoren Järviset -kirjan mukaan keihäänheittäjä Matti Järvinen kiersi sitä pitkin armeija-aikanaan vedonlyönnin seurauksena mantteli päällä raudoitetut saappaat jalassaan koko tornin, eli reilun 20 metrin matkan.
Hän voitti palkkioksi luvatun 50 markan setelin, joka nykyrahassa parikymmentä euroa. Korostettakoon tässä yhteydessä sitä, että Suomenlahdelta tulee tavallisesti navakasti. Idea tempaukseen syntyi, kun puhuttiin, että joku hurjapää olisi seisonut tornin huipulla käsillään.
Monta kertaa hyvä tarina ja todellisuus ovat ikävällä tavalla ristiriidassa, ja niinpä kiipesin toistakymmentä vuotta sitten Viipurin linnan torniin tutkimaan, voiko juttu olla totta ja voi hyvinkin olla, että tarina on liioittelua ainakin manttelin osalta. Itseäni suorastaan huippasi jo hiukan, kun kurkistin tornin aukosta alaspäin.
Matti Järvisen aikaan olivat keihäät puuta ja miehet rautaa. Nykyheittäjiltä saattaisi jäädä tuo temppu uusimatta. No Seppo Räty ehkä olisi saattanut pystyä samaan hurjimmassa nuoruudessaan, mutta tuskin hänkään ihan selvin päin. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että vaikka isä Verner Järvinen oli raivoraitis, niin pojista ainakaan Kalle ja Matti eivät olleet mitään vesipoikia ja tupakkaakin he polttivat isänsä mielestä kuin korsteenit.
Tornin huipulla tarkastin myös sen mieltäni vaivanneen asian, näkyykö Viipurista 49 kilometrin päässä olevaan Lappeenrantaan. Lappeenrannan torneja en kuitenkaan nähnyt. Myöhemmin olen saanut selville kaavan, jolla voi laskea, miten kauaksi avoimessa maastossa voi nähdä ja sen kaavan mukaan 200 metriä korkea torni voi näkyä 50 kilometrin päähän. Niinpä esimerkiksi Joutsenon 211 metrinen radiomasto saattaisi hyvällä säällä näkyä 40 metriä korkean Viipurin linnan tornin huipulle.
lauantai 23. maaliskuuta 2024
Kalle Järvinen
Laatokan Karjalan historiaa tutkiessani sain selville, että alueen kunnista pienin ja tuntemattomin Soanlahti liittyy kuitenkin merkittävästi maamme urheiluhistoriaan, koska Sankarivainajat -tietokannan mukaan alikersantti Kaarlo Verner Järvinen sai surmansa siellä. Vaikka alikersantti Kalle Järvinen kuoli sodassa, kuolinsyy oli kuitenkin muu kuin vihollistoiminnasta johtuva.
Kuten sukunimi Järvinen ja varsinkin toinen nimi Verner paljastavat, kyseessä on kuuluisan urheilusuvun edustaja. Hänen isäänsä Verneriä pidetään tavallaan virheellisesti Suomen ensimmäisenä olympiavoittajana, koska hän saavutti kiekkokultansa vain ns. Ateenan välikisoissa 1906.
Sen sijaan Kallen veli Matti Järvinen voitti keihäässä olympiakultaa ja toinen veli Akilles voitti kymmenottelussa kaksikin olympiahopeaa. Kalle Järvinenkin oli aikansa huippu-urheilija, joka ensimmäisenä eurooppalaisena ylitti vuonna 1927 kuulantyönnössä hirmuisen 15 metrin haamurajan tuloksella 15,17 ja hän paransi myöhemmin ennätystään peräti lukemiin 15,82, joka jäi vain 28 cm silloisesta maailmanennätyksestä.
Niin lähelle maailmanennätystä meikäläinen kuulamörssäri ei ole päässytkään. Kalle Järvinen harrasti menestyksellä muitakin yleisurheilulajeja; kolmiloikkaennätys oli 14,21, pituuden 6,82 ja kiekon 43,55. Lisäksi tämä 188-senttinen ja vanttera mies, joka oli sen ajan mieheksi jättiläinen, harrasti innokkaasti, ja jopa liiankin innokkaasti, myös painia.
Vaikealuonteisen Kalle Järvisen loppu oli Antero Raevuoren kirjan Järviset – legendaarinen suomalainen urheilijaperhe mukaan surullinen. Alikersantti Järvinen kyllä kuoli sodassa, mutta sankarihautaan häntä ei huolittu, vaan asetoveri hautasivat hänet sotatoimialueelle Laatokan Karjalaan Ruskealan pitäjään ihan lähelle nykyistä Niiralan rajanylityspaikkaa.
Mikäli Järvisen luut vielä ovat Ruskealassa, kuten oletan, niin kyllä hänetkin pitäisi noutaa Tampereelle Kalevankankaan sankarihautausmaahan, jossa hänen hautakivensä ja siunattu hauta odottavat.
Raevuoren kirjan mukaan Järvisen kuolemaan johtaneet tapahtumat etenivät seuraavasti. Jatkosodan alussa Järvisen joukko-osasto sai jostain viinaa ja jossain vaiheessa iltaa Järvinen halusi alkaa painimaan. Kun kukaan ei halunnut otella hänen kanssaan, hän otti halon ja uhkasi lyödä, ellei painikumppania löytyisi. Jostain syystä painikaveria ei ilmaantunut tälläkään menetelmällä.
Tilanne rauhoittui sitten hetkeksi, mutta vähän myöhemmin painihaluinen Järvinen otti kiväärin ja yritti turhaan ampua lataamattomalla aseella. Siinä vaiheessa, kun hän alkoi raplaamaan kiväärin lukkoa, ampui eräs myös vahvasti juopunut sotamies alikersantti Kalle Järvistä selkään.
Kenttäsairaala ei suostunut ottamaan ruumista vastaan, mistä johtuen asetoverit hautasivat Järvisen Soanlahden naapuripitäjän Ruskealan multiin. Järvisen surmannutta sotamiestä ei sentään palkittu asiasta, vaan hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen esimiehensä ampumisesta.
Vaikka Kalle Järvinen olikin suunnilleen kaksi kertaa toista huippu-urheilijaa Matti Nykästä isompi, oli heissä ilmeisesti paljon yhteistä. Muistelen viisinkertaisen olympiavoittaja Nykäsenkin joutuneen tiilenpäitä lukemaan puukotettuaan pahasti jotain ryyppykaveriaan sormikoukunvedon jälkimainingeissa.
Lisätietoa Kalle Järvisestä löytyy tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_J%C3%A4rvinen
perjantai 22. maaliskuuta 2024
Harlu
Rajan takana Sortavalan vieressä Jänisjoen varrella sijaitseva Harlu olisi mielenkiintoinen tutustumiskohde, jossa en ikävä kyllä ole koskaan käynyt enkä todennäköisesti tule koskaan ainakaan tässä elämässä käymäänkään, josta asiasta vastuu lankeaa Putinille.
Onneksi Ensio Kettunen on kuvannut mainion esittelyvideon Harlusta, sen historiasta, nähtävyyksistä ja elinkeinoelämästä. On aika yllättävää, että Harlu oli Suomeen kuuluessaan hyvin teollistunut pitäjä, jossa oli peräti kolme puunjalostustehdastakin, joista yksi, eli Läskelän paperitehdas, liittyy merkittävästi sekä maamme sota- että kirjallisuushistoriaan.
Nimittäin Panu Rajalan Väinö Linnan elämänkertateoksesta Päivä on tehnyt kierroksensa luin, ettei Tuntemattoman sotilaan nuori täydennysmies Asumaniemi ollutkaan todellisuudessa lukiolaispoika Asumaniemi, vaan hän oli hullunrohkea 36-vuotias luutnantti Allan Gummerus. Gummeruksethan ovat tunnettua kulttuurisukua, jonka suvun edustajista osa on suomentanut nimensä Pihkaloiksi. Tunnetuin suvun edustaja on urheilufilosofi Lauri ”Tahko” Pihkala.
Luutnantti Gummerus ei kaatunut ihan jatkosodan loppuvaiheessa, kuten Tuntemattomassa sotilaassa Asumaniemelle kävi, vaan heti sodan alussa Läskelässä Sortavalan lähellä. Tarkka-ampuja osui ilmeisesti Läskelän paperitehtaan ikkunasta luutnanttia rintaan ja Väinö Linna näki tapauksen ihan läheltä.
Tuntemattomassa sotilaassa Asumaniemen viimeiset sanat ovat: ”Se on vasemmalla puolella… Sydän on vasemmalla puolella”. Gummerus sen sijaan sanoi viimeiseksi lauseekseen, että: ”Perkele, kummalla puolen sydän on?” Linnan muisteluiden mukaan Gummerus kärsi puheviasta eli änkytti kovasti, joka saattoi olla selitys sille, että 36-vuotias hullunrohkea ammattiupseeri oli vielä vain luutnantin arvoinen. Viimeiset sanansa hän kuitenkin lausui ihan änkyttämättä.
Ensio Kettusen esittelyvideon Harlusta voi katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=HanytZ4vIkc
torstai 21. maaliskuuta 2024
Sisäinen sika
Olenpa tässä jatkanut ajankohtaisen asian eli Hitlerin valtaan nousemisen syiden selvittelyä. Demokratian kuolema -kirjassa kerrotaan, että sosialidemokraattinen poliitikko Kurt Schumacher totesi Göbbelsin propagandasta, joka upposi hyvin yhteen maailman sivistyneimmistä kansoista, seuraavaa:
”Kansallissosialistien agitaatio vetoaa ihmisten sisäiseen sikaan. Sikäli kuin kansallissosialismissa on mitään sisältöä, se on ensimmäisenä Saksan politiikassa onnistunut täydellisesti valjastamaan inhimillisen typeryyden.”
Pidän Schumacherin lausuntoa erittäin loukkaavana. Itse kunnioitan kovasti sikojen älykkyyttä ja lempeää käytöstä. En ole esimerkiksi kuullut, että joku possu olisi purrut vai potkaissut teurastajaansa, vaikka älykkäänä eläimenä sika varmaankin ymmärtää, mistä on kysymys, kun sitä teuraaksi viedään.
Schumacherin lausunto palauttaa mieleeni, kuinka vuosia sitten olin Kuutostien mammuttihuoltoasemalla virkistäytymässä, kun siellä oli joku paikallinen kuntavaaliehdokas kahvittamassa potentiaalisia äänestäjiään, joiden joukossa ei jostain syystä ollut ainuttakaan naisenpuolta.
Ja parempi oli, ettei naisia ollut kuulemassa, koska ihan normaalin oloiset miehet tulivat keskustelussaan siihen lopputulemaan, että miehiä sorretaan tässä maassa kohtuuttomasti. Ns. sukkahousu- ja huulipunahallitus oli siihen aikaan vallassa maassamme ja miesporukka pohdiskeli sitä, että miten tästä sortohallituksesta päästäisiin eroon.
Joku ehdotti, että konekiväärillä se voisi tapahtua parhaiten, mutta jollakulla fiksummalla oli se näkemys, että koska konekivääriä ei ollut käytössä, olisi parasta päästä tavallisella kiväärillä sivusuunnasta yllättämään nämä sortajat, kun he seisovat sopivasti suorassa rivissä.
Eilen muuten kerrottiin uutisissa, että maamme syntyvyys on kovassa laskussa ja yhtenä syynä on se, ettei 60 % maamme naisista suostu pariutumaan perussuomalaisten miesten kanssa.
Mutta kaunis on tuo Kuutostien huoltoasemalta avautuva karjalaismaisema, jossa mammutti vartioi tsasounaa.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2024
Riverbulls (kirje Vladimir Putinille)
Eittämättä Teemu Mäki on monipuolinen taiteilijanero, mutta itse, joka en eittämättä taiteesta mitään ymmärrä, olen tähän asti suhtautunut häneen kriittisesti, koska hän nousi kansamme tietoisuuteen vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta Sex and Death, joka on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä teoksessa on kuuden sekunnin pituinen kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tykkään kovasti kissoista, jopa enemmän kuin omista lajitovereistani, ja niinpä tuomitsen Mäen kissan tappamisen jyrkästi.
Se seuraus tuolla kissin kirvesmurhalla oli, että kun Teemu Mäki vieraili kymmenisen vuotta sitten Kuopiossa filosofiakerhomme vieraana, eivät kaikki halukkaat mahtuneet häntä kuulemaan. Kerroinkin Mäelle, että jos hän ei olisi kissaa kirveellä tappanut, paikalla olisi kymmenen ihmistä, mutta nyt on sata. Mäki ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa.
Mutta jo Paasikivi sanoi, että ainoastaan idiootti ei vaihda mielipiteitään ja eilen aamuyöstä vaihdoin mielipiteeni Mäestä, kun olin katsonut loppuun hänen dokumenttielokuvansa Riverbulls (kirje Vladimir Putinille), joka kertoo seinäjokelaisista puukkojunkkareiden jälkeläisistä, jotka ovat vaihtaneet häjyilyn muodostelmaluisteluun, vaikkakin vaihdos saattaa synnyttää epäilyn näiden miesten seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.
Enpä kerro Seinäjoen Riverbullseista enempää, vaan katsokaapa itse tämä elokuva älkääkä lopettako, vaikka elokuvan alku ei heti sytytäkään, koska ovela yllätys paljastuu vasta lopussa. Ja jos hyvä mökkinaapurini Vladimir Putin sattuu tämän lukemaan, niin kehotan häntäkin katsomaan, mitä tärkeää sanottavaa Teemu Mäellä hänelle onkaan.
Jos Putin ei ehdi katsoa tunnin kestävää elokuvaa kokonaan, kannattaa hypätä suoraan loppupuolelle, jossa Mäki ystävällisesti pyytää entisen hyvän itäisen naapurimme Johtajaa tulemaan Seinäjoelle ja liittymään Riverbullseihin, sillä muodostelmaluistelua voi Suomessa harrastaa myös vankilasta käsin. https://areena.yle.fi/1-67352861
tiistai 19. maaliskuuta 2024
Taisteluni
Eilistä entisen hyvän itäisen naapurin johtajan Putinin puhetta seuratessani muistui mieleeni erään toisen johtajan, eli Adolf Hitlerin, kirja, jossa hän mm. kertoo seuraavaa, jonka otteen lainaan Benjamin Carter Hettin kirjasta Demokratian kuolema – Kuinka Hitler nousi valtaan:
”Taisteluni -teoksessa Hitler puhuu omasta epärehellisyydestään huomiota herättävän rehellisesti. Mitä epärehellisempi poliittinen viesti on, sen parempi. Poliitikot tekevät virheen kertoessaan pieniä ja merkityksettömiä valheita. Pieni valhe on helppo paljastaa, jonka jälkeen poliitikon uskottavuus on mennyttä. On parempi kertoa iso valhe.
Miksi? Valheen suuruus merkitsee aina Hitler selittää, koska kansan suuret joukot sydämensä syvimmässä voivat pikemminkin olla turmeltuneita kuin tietoisesti ja tarkoituksellisesti huonoja ja pahoja. Niinpä he alkukantaisessa mielensä yksinkertaisuudessa helpommin joutuvat suuren valheen uhreiksi, koska he itsekin usein tulevat lasketelleiksi pikkuvalheita, mutta liian suuret valheet sentään heitä hävettäisivät liiaksi.
Näille primitiivisille ja yksinkertaisille ihmisille ei koskaan tulisi mieleen kertoa kaikkein julkeimpia valheita, eivätkä he pysty kuvittelemaan kenenkään muunkaan tekevän niin. Tosiasioilla ei ollut mitään merkitystä.”
Minulla on tunne, että sekä Putin että Trump ovat lukeneet Taisteluni -teoksen oikein ajatuksen kanssa ja painaneet kirjan opetukset visusti mieleensä.
maanantai 18. maaliskuuta 2024
Missä on Putinin sukujuuret?
Vaan eipä ole maamme mediassa ylpeilty, vaikka karjalaispoika valittiin juuri vaativaan virkaan entisessä hyvässä itäisessä naapurissamme. Muistanpa, kuinka maamme mediassa korostettiin parivuosikymmentä sitten, kun silloin vielä ihan tolkun miehenä pidetty Vladimir Putin nousi valtaan, että miehen sukujuuret ovat sekä äidin että isän puolelta Tverin Karjalassa. Tavallisesti luotettava Savon Sanomat tiesi jopa paljastaa, että hän on tverinkarjalaista Pulkkisten sukuhaaraa.
Virolainen suomalais-ugrilaisiin kansoihin perehtynyt tutkija Jaak Prozes kertoo vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassaan Onko Putin vepsäläinen?, että todennäköisesti Vladimir Putin on geeneiltään vepsäläinen. Näkemystään hän perustelee sillä, että Äänisen ja Laatokan läheisyydessä sijaitseva Vepsä on maantieteellisesti lähinnä Tverin Karjalaa.
Itse rohkenen väittää, että Viron poika ei paneutunut tutkimustyöhönsä riittävällä vakavuudella, koska itselläni on vahva visio siitä, että Putin on niiden uukuniemeläisten vero- ja elintasopakolaisten jälkeläisiä, jotka 1600-luvulla muuttivat Tveriin. Näkemystäni perustelen sillä, että seinällämme oleva maalaus uukuniemeläisestä Emma Kuikasta tuo selvästi mieleen Putinin, yhdennäköisyys on ilmeinen.
Putinin uukuniemeläisyyttä vahvistaa myös se, että mies hankki itselleen käsittääkseni vaatimattoman kesämökin Lahdenpohjasta Uukuniemen naapurista, jossa hän usein viettää lomiaan. Mökin lisäksi Putin omistaa verotietojen mukaan myös vanhan nappisilmä-Ladan ja peräkärryn, jolla hän varmaan rahtaa rakennustarpeita Uukuniemen vieressä sijaitsevalle mökilleen.
Arvostettu Venäjään erikoistunut toimittaja Arja Paananen teki aikoinaan Ilta-Sanomiin alla olevasta linkistä löytyvän ansiokkaan jutun Putinin karjalaistaustasta ja toinen Venäjään erikoistunut ansioitunut toimittaja Arvo Tuominen kertoo kirjassaan Karjala: Koko tarina, kuinka hän vieraili Tverin Karjalassa Putinin isovanhempien kotiseudulla.
Mielestäni suomalaisten tutkijoiden olisi saatava Putinista geeninäyte, jonka avulla voitaisiin selvittää hänen sukujuurensa. Voi olla, että hänet voitaisiin jopa tarvittaessa hyväksyä Suomeen paluumuuttajaksi. Geeninäytteen saaminen voi olla hankalaa, koska tiettävästi Putin matkoilla jopa hänen ulosteensa kerätään mukana kannettavaan salkkuun ja luulen, että tämän salkunhaltija on erittäin arvostettu työntekijä FSB:n henkilökunnan keskuudessa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000135514.html
sunnuntai 17. maaliskuuta 2024
Marxismi-senilismi
Palataanpa vielä Arto Mansalan kirjaan Kohti kaaoksen pitkää yötä. Vaikka sekä suurlähettiläs Hallaman että pääsihteeri Brezhnevin puhumisessa oli ongelmia, niin Hallaman pää sentään pelasi hyvin, jota ei voi täydellä varmuudella sanoa pääsihteerin vastaavasta ruumiinosista varsinkaan tämän uran loppuvuosina, jolloin hän edusti marxismi-senilismiä puhtaimmillaan.
Esimerkiksi Kekkosen vuoden 1977 valtiovierailun yhteydessä järjestetyn lehdistötilaisuuden aluksi Brezhnev, kun oli saanut selville, minkä maan asioita käsiteltiin, totesi ajatuksissaan suureen ääneen, kuten huonokuuloisilla on tapana, että ”se Suomihan on meidän hyvä provissimme.” Maamme oli siihen aikaan niin suomettunut, että tiedotusvälineemme vaikenivat toteamuksesta.
Sitten pääsihteeri pääsi itse virallisiin asioihin ja alkoi epäselvästi lukea paperista jotain, jota hänen oli määrä lukea. Lopuksi hän kääntyi vierellään istuneiden järkimiesten Kosyginin ja Gromykon puoleen ja kysyi huonokuuloisen ihmisen tapaan suureen ääneen, että ”jokohan minä olen lukenut näistä papereista kaiken sen, mitä minun piti lukea”.
Tuo tapaus varmaankin synnytti tarinan siitä, että Moskovan olympialaisia avatessaan Brezhnev aloitti puheensa lausumalla viisi kertaa O-kirjaimen, koska hän ei ymmärtänyt oikein lunttilappunsa alussa ollutta Kansainvälisen olympia-liikkeen tunnusta. Tuo tapaus synnyttää uskoni myös siitä, että USA:takin voi ihan menestyksellä johtaa seniilivanhus, jos vain hänellä on hyvät apurit käytössään.
Pääsihteeri päätti virallisen tilaisuuden yllättävään ja outoon mutta inhimilliseen loppuhuipennukseen: ”Myykäähän te sitten meille enemmän sitä violajuustoanne”. Minusta Brezhnevissä oli kuitenkin paljon enemmän inhimillisyyttä, kuin monissa hänen seuraajissaan. Puhutaan, että mies pillautti itkun, kun hänen piti sotaharjoituksissa harjoitusmielessä painaa sitä kuuluisaa punaista nappia. Esimerkiksi Putinin ilme ei värähtäisikään siinä tilanteessa.
Minulla muuten on nykyään ikävä 70-lukua, jolloin maailmaa johtivat myöhemmin huonon maineen saaneet Kekkonen, Nixon ja Brezhnev. Sitä aikaa symboloi hyvin tuo Kostamuksessa oleva patsas, joka esittää Kekkosta ja Kosyginia istumassa pyhähousut jalassa pihkaisilla kannoilla sopimassa Kostamus-projektin aloittamisesta, joka toi töitä tuhansille suomalaisille pariksi kymmeneksi vuodeksi.
lauantai 16. maaliskuuta 2024
Kohti kaaoksen pitkää yötä
Venäjän vaaleja seuratessani palaa mieleeni erinomainen kirja Venäjän tilanteesta, joka ilmestyi kymmenen vuotta sitten, mutta on edelleenkin ajankohtainen.
Eläkkeellä oleva suurlähettiläs Arto Mansala, joka on syntyjään Kuopion poikia, julkaisi vuonna 2014 muistelmansa, joissa käsitellään varsinkin Neuvostoliiton romahdusta. Kirja on vaikuttavalta nimeltään Kohti kaaoksen pitkää yötä.
Jotenkin taas tuntuu historia olevan toistamassa itseään ja Venäjä on jälleen matkalla kohti kaaoksen pitkää yötä, jos Putinin hallinto romahtaa. Tai jos Putinin hallinto ei romahdakaan, niin huonosti saattaa Venäjälle käydä sittenkin, koska maa on muuttumassa toiseksi Pohjois-Koreaksi.
Suurlähettiläs Mansala ei ole ainut diplomatiassa kunnostautunut Kuopion poika, sillä Neuvostoliiton suurlähettiläs Jaakko Hallama oli myös kalakukkokaapunnista. Hallama oli syntyjään Airaksisia, mutta muutti nimensä joskus 1930 luvulla. Hallamalla taisi olla sukusiteitä Kuopion mahtisuku Hallmaneihin, johon uusi sukunimikin lievästi viittaa.
Jaakko Hallama oli varmasti erinomaisen kyvykäs ulkoasiain hallinnon virkamies. Jos jotain vikaa miehen ominaisuuksista haetaan, niin ehkä sellaisena seikkana on pidettävä sitä, että vakavan sairauden vuoksi hänen puheestaan ei kukaan saanut mitään selvää. Niinpä pahat kielet väittävät, että hänet nimitettiin Moskovan lähetystön johtoon, koska hänen vaimonsa oli pitkään niin sanotusti suhteessa itse presidentti Kekkosen kanssa. Mutta tämä väite ei ole koko totuus asiaan.
Nimittäin puhekyvyttömän Hallaman nostaminen Moskovan suurlähettilääksi saattoi olla Kekkosen poliittista oveluutta. Pienen maamme suurlähettiläs ja Neuvostoliiton supervallan päämies Brezhnev olivat neuvottelutilanteissa samalla viivalla, koska myöskään Brezhnevin puheesta ei varsinkaan miehen loppuvuosina saanut selvää. Lisäksi pääsihteerin kuulo oli niin huono, ettei hän itsekään välttämättä saanut selvää toisten puheesta, joten Hallaman puhekyvyttömyys ei olisi ollut haitaksi keskinäisissä keskusteluissa.
Mansalan kirjassa kerrotaan, kuinka silloinen nuori ja rohkea Neuvostoliiton suurlähetystön virkamies Reino Paasilinna marssi heti uransa alkuvaiheissa Hallaman työhuoneeseen ja totesi tälle suoraan tapaansa, että kaikki ihmettelevät suurlähettilään huonoa kuntoa ja että eikö tämän pitäisi isänmaan edunnimissä ymmärtää vetäytyä eläkkeelle. Hallama ei moista puhetta hyväksynyt, vaan löi nyrkkinsä sellaisella voimalla entiseen J. K. Paasikiven työpöytään, jota oli varmaan hakattu jo Juho Kustin aikaan, että työlamppu sinkosi lattialle.
https://www.wsoy.fi/kirja/arto-mansala/kohti-kaaoksen-pitkaa-yota/9789510409664
perjantai 15. maaliskuuta 2024
Irwin – melkein suonenjokelainen
Minä, joka olen kaunotaiteiden, varsinkin korkeatasoisen taidekirjallisuuden ystävä, ilahduin suuresti, kun luin Tuomas Marjamäen Irwinin elämänkerran. Nimittäin ilmeni, että Irwininkin voisi melkein perustellusti liittää kertomussarjaani suonenjokelaisista suurmiehistä sekä -naisista, sillä ainakin minun mielestäni hänen äitipuolensa oli Suonenjoen tyttöjä.
Irwin Goodmanin isä ilmatorjuntaluutnantti Yrjö Hammarberg haavoittui jatkosodassa pahasti päähän ja uskoakseni tämän seurauksena hän onnistui noin puolen vuoden sisällä saattamaan kolme naista raskaaksi eri puolilla Suomea. Näiden raskaaksi saatettujen joukossa oli myös hänen laillinen vaimonsa, jonka liiton rakkaudenhedelmänä sitten syntyi myös Antti Hammarberg, joka opittiin myöhemmin tuntemaan taiteilijanimellä Irwin Goodman.
Jostain syystä Irwinin isän ja äidin liitto päättyi raskaustapausten seurauksena eroon, jonka jälkeen Yrjö vei vihille suonenjokelaisen Maire Jalkasen, jonka kanssa hän asui Heinolassa elämänsä loppuun asti. En keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö Maire saattanut olla Jalkasten suvun kärkkääläläistä sukuhaaraa, joten on mahdollista, että Kari Tapani Jalkanen, joka paremmin tunnettiin Kari Tapiona, saattoi olla ns. väärän koivun kautta sukua Irwinille.
En tiedä, tiesivätkö laulutaiteilijat vääräkoivuisesta sukulaisuudestaan, mutta ainakin he olivat kavereita, joilla oli yhteinen harrastus. Kerrankin Kari Tapio tupsahti yllättäen kylään Irwinille, joka tarjosi kahvit ja lorautti sekaan väkevämpääkin.
Sen jälkeen kaverukset törpöttelivät muutaman vuorokauden. Lopulta piti yrittää jotain syödäkin, mutta Karin kädet vapisivat ainakin Tuomas Marjamäen kirjan mukaan siihen malliin, ettei lusikka pysynyt kädessä eikä liemiruoka kunnolla sisällä. Niinpä Irwin jeesasi kaveriaan ja lusikoi velliä vibraattorina tärisseen kollegansa suuhun ja ehdotti, että: ”Mites on Jalkanen, pitäisikö ruveta tosissaan juomaan?”
Olen muuten asunut Heinolassa yhtä aikaa Yrjö ja Maire Hammarbergin kanssa, mutta enpä tiennyt, että heilläkin oli kytköksiä Suonenjoelle. Yrjö oli entinen asianajaja, mutta oli jostain syystä sittemmin ryhtynyt liikemieheksi ja hänellä oli Heinolan muovi ja kumi-niminen yritys. Liikuimme Yrjön kanssa hieman eri piireissä, koska hän oli rotari ja minä kuuluin Heinolan köyhät ja pieneläjät-nimiseen rekisteröimättömään yhdistykseen.
Aika hyvin oli suonenjokelaistaustaiset ihmiset edustettuina Heinolassa, koska itseni lisäksi siellä asui selostajalegenda Antero Mertaranta, jonka isä oli Suonenjoen Mertoja, Niko Vesterinen, joka voitti kaksi kertaa Suomen vahvin mies -tittelin ja Maire Hammarberg, os. Jalkanen.
https://www.prisma.fi/tuotteet/110695548/marjamaki-yhdet-viela-irwin-110695548?gad_source=1&gclid=CjwKCAjw48-vBhBbEiwAzqrZVPu54wmg0R3dy5FZabpsXGOaNSS_lpph2lyd5jvVhAC2JgmVyU7M2BoCxEAQAvD_BwE&gclsrc=aw.ds
torstai 14. maaliskuuta 2024
Airi Sinervo ja Raja
Tuo eilen mainittu Elvi Sinervon Natalia-runo liittyy sikäli Suonenjokeen, että Elvin sisko Airi Sinervo oli 50-luvulla Iisveden työväenopiston johtajana ja julkaisi tästä ajasta kertovan romaanin Koskessa kolisten. Kylmän sodan vuosina teos jotenkin unohdettiin, oli se sen verran edellä aikaansa. Mikään aatesuunta ei kirjaa hyväksynyt. Mutta hyvä kirja se on silti ja on kunniapaikalla hyllyssäni.
Kirjasta löytyy muuten selvästi tunnistettavia paikkakunnan henkilöitä, kannattaa tutustua asiaan. Teos ei anna suonenjokelaisista kovin mairittelevaa kuvaa, vaan helsinkiläistyttö pitää meitä jostain syystä, jota en voi alkuunkaan ymmärtää, tyypillisinä savolaisina venkoilijoina.
Parhaiten Airi Sinervo muistetaan hänen runostaan Raja, joka on sävellettykin. Raja-runo on taas sanomaltaan ajankohtainen, koska eräs säe kuuluu näin:
Kaiken maailman välillä raja,
kahden rintaman välillä viha,
kahdelta taholta kaikuu huuto:
”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”
Pepe ja Paradise on levyttänyt tämän kauniin laulun:
keskiviikko 13. maaliskuuta 2024
Vakooja
Olen tässä selvitellyt Elvi Sinervon sellitoverin Natalia Tusula-Vereschjagin taustoja ja ymmärrän nyt, miksi Sinervo kertoo runossaan, että ”Natalia, sua tunne en”. Vaikka Natalia puhui suomea, niin hän ei ehkä halunnut paljastaa yksityisasioitaan, sillä hän ei ollut Elville aatetoveri, koska oli syvästi uskonnollismielinen ihminen.
Natalia oli saanut viiden vuoden tuomion vakoilusta, vaikka yrityksen asteelle hänen vakoilunsa oli jäänyt. Eräs Einoksi kutsuttu 180-senttinen ristiverinen mies oli värvännyt hänet alkukesästä 1941 hankkimaan tietoja Suomessa olevasta Saksan armeijasta.
Natalia oli ammatiltaan tarjoilija ja Eino oli maksanut hänelle käsirahana 1,5 kk:n tarjoilijan palkan tulevista vakoilupalveluista. Kuitenkaan Natalia ei ehtinyt hankkia mitään tietoja ennen kiinni jäämistään. Vakoilijaksi suostumiseen saattoi vaikuttaa se, että hänellä oli syytä olla Suomelle katkera, koska valkoiset olivat keväällä 1918 ampuneet hänen vanhan invalidi isänsä. Ilmeisesti isä ei ollut osannut lausua riittävän hyvin venäläisille vaikeaa ”yksi”-sanaa, joka asia riitti siihen aikaan kuolemantuomion perusteeksi.
Tuosta vakoilijavärväri ”Einosta” pystyn tutkimusten tässä vaiheessa kertomaan vain sen, ettei hän luultavasti ollut nimeltään Eino. Tuntomerkit näyttävät sopivan Veikko Pöystiin, joka tuli suomalaisille tutuksi Tieto-Finlandian voittaneesta kirjasta Minne katosi Antti Järvi?.
Pöysti saattoi hyvinkin olla Neuvostoliittoon salaperäisesti kadonneen Antti Järven napalanko, eli Antti Järvi saattoi jättäytyä talvisodan jälkeen Lahdenpohjaan odottamaan Puna-armeijaa yhdessä Veikko Pöystin vihityn vaimon kanssa. Tosin Pöystikään ei jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen, vaan liikkui Helsingin seudulla vakoilua ja sabotaaseja harrastaen suonenjokelaisen 19-vuotiaan Irja Jalkasen kanssa, jonka sukutaustaa en ole vielä onnistunut selvittämään, vaikka olen kuulustellut monia Jalkasia asian johdosta.
Natalia Tusula-Vereschjagin kuoli vuonna 1974, joten voi olla, ettei hän ehtinyt kuulemaan itsestään kertovaa laulua. Sen sijaan hänen miehensä Paavo Koskinen sen ehti kuulla, koska hän kuoli sydänkohtaukseen vasta vuonna 1980 ollessaan hänen Espanjan sisällissota-ajastaan kertovan elokuvan ensi-illassa.
Helsingin Sanomien jutun Natalia Tusula-Vereschjaginista voivat lehden tilaajat lukea tästä ja ehkä muutkin pystyvät näkemään edes nuoren Natalian kuvan. Hän oli kaunis neitonen, mutta Hämeenlinnan naisvankilassa hän oli jo yli nelikymppinen aikuinen nainen. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002716156.html
tiistai 12. maaliskuuta 2024
Nataaaliaaa
Hyvä ystäväni Google muistutti, että olen kaksi vuotta sitten epäillyt, että kohta Ukrainassa vain koirat raunioita samoaa, kuten Nataaaaliaaa-laulussa sanotaan, mutta lisäksi olen epäillyt koirien samalla myös kaivelevan sotaan huijattujen nuorten Venäjän armeijan sotilaiden suolia. Valitettavasti olen kerrankin ollut ennustuksissani oikeassa.
Tuo laulun Nataaaaliaaa on tavallaan tuttujani, koska olen jututtanut hänen miestään Paavo Koskista. Joskus iloisen 70-luvun loppupuolella kutsuin hänet opiskelijajärjestön vieraaksi puhumaan stalinismista. Jälkeenpäin olen ajatellut, että siihen aikaan oli ulkopoliittisesti arveluttavaa puhua julkisesti Stalinin hirmuteoista.
Paavo Koskinen osoittautui herttaiseksi papaksi, joka mielellään muisteli 30-luvun Neuvostoliittoa, jossa hän oli silloin opiskellut puna-armeijan upseerikoulussa Leningradissa. Siellähän opiskeli myös kuopiolais-uukuniemeläisen kirjailija Sirpa Kähkösen vaari.
Koskinen oli niitä harvoja suomalaisia puna-armeijan upseerikoululaisia, jotka säilyttivät henkensä Stalinin puhdistuksissa. Hänet luultavasti pelasti se, että hän oli vainojen aikaan sotimassa Espanjan sisällissodassa tasavallan joukoissa. Suomen armeijassa hän oli korpraali, mutta Espanjassa kapteenin arvoinen pataljoonan komentaja.
Paavo Koskisen Espanjan sisällissotavuosista tehtiin dokumenttielokuva, jonka ensi-illassa hän sai sairauskohtauksen ja kuoli. Vanhan miehen sydän ei kestänyt sotamuistoja. Tämä tapahtui vähän sen jälkeen, kun hän oli ollut opiskelijajärjestömme vieraana.
Koskinen oli naimisissa Elvi Sinervon ja Kaj Chydeniuksen tunnetuksi tekemän Nataaaliaaan kanssa. Sinervo oppi tuntemaan vakoilusta tuomitun venäläissukuisen Suomen kansalaisen Natalia Tusula-Vereschjaginin Hämeenlinnan naisvankilassa. Sen käsityksen Paavo Koskiselta sain, ettei Natalia ollut kommunisti.
Paavo Koskisen Suomen kansa tuntee siitä, että hän oli mallina, kun Helsingin Kolmen sepän patsasta veistettiin. Koskinen on se miehistä, jonka kivespusseille moukari on juuri laskeutumassa. Satunnaisen matkailijan kannattaa myös huomioida patsaassa olevat pommin sirpaleiden aiheuttamat vauriot.
8.11.1942 putosi patsaan viereen 250 kilon lentopommi, joka surmasi 51 ihmistä ja 120 haavoittui. Suuri osa uhreista oli elokuvanäytäntöön jonottaneita lapsia. Läheisessä elokuvateatterissa oli alkamassa komedian Kolme väärää muskettisoturia-esitys.
Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan teatterikoululaisten upeasti esittämää Nataaaaliaaa – tosin tunnelmaa häiritsee se, että kuorossa laulava tuleva Kuopion kaupunginteatterin johtaja Heikki Kujanpää on puhkeamassa selkäkeikkanauruun esityksen aikana. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/16/q-teatterin-kuoro-natalia