perjantai 19. huhtikuuta 2024
Kadonneen kaupungin varjo
Vaikka olen parantumaton kirjajuoppo, niin salapoliisikirjallisuutta en ole liiemmälti lukenut, koska minusta kyseinen kirjallisuuden laji on viihdehömppää, joka ei juurikaan opeta meitä ymmärtämään elämää ja sen tarkoitusta. Aiemmin olen tainnut lukea loppuun asti dekkareista ainoastaan Viljo Helasen Heinolaan sijoittuvan teoksen nimeltään Kohtalon silta ja senkin vain sen vuoksi, että asuin 16 elämäni parasta vuotta tuon kohtalon sillan poskessa.
Rikoskomisaari, tiedustelu-upseeri ja historiantutkija Mikko Porvalin kirjan takakannesta kuitenkin luin, että tämä palkitun sarjan päätösosa kuvaa sodanjälkeistä kaaosta poliisien näkökulmasta
Moskovan rauhan rajalinja, huhtikuu 1940. Rajalta kaapataan Neuvostoliiton puolelle Päämajan valvontaosaston kapteeni, ja etsiväkomisariot Salomon Eckert ja Jussi Kähönen määrätään selvittämään työtoverinsa kohtaloa. Mies löytyy, mutta venäläiset ovat perillä hänen menneisyydestään eivätkä luovuta häntä takaisin. Poliisit joutuvat tekemään tiukan valinnan: on uhrattava työtoverin henki tai vaarannettava tulenarka rauha.
Niinpä en millään voinut olla tuota mielestäni dekkariksi luokiteltavaa Porvalin kirjaa lukematta, koska olin Uukuniemellä monta kertaa pohtinut Revon Matin kanssa tuota Aleksanteri Torikan tapausta, josta Kadonneen kaupungin varjo kertoo. Kapteeni Torikka, joka piti kortteeria Revon talossa, oli neuvostoliittolaisten kanssa määrittämässä Suomelle uutta itärajaa keväällä 1940, kun hän katosi.
Revon Matin kertoman mukaan uuden rajan paikkaa merkittäessä oli osapuolten välille syntynyt jokin hämminki, jonka vuoksi Torikka oli hälytetty kiireellä Revon talosta selvittämään asiaa. Sitten kuuluikin muutama laukaus eikä Torikka koskaan palannut. Matin mukaan hänet varmaankin ammuttiin ja painettiin turpeeseen. Itse olen monta kertaa ihaillut Uukuniemellä tuota kuvan kaunista suota ja mietiskellyt kapteeni Aleksanteri Torikan tapausta.
keskiviikko 17. huhtikuuta 2024
Armas Valste
Tuo eilen mainittu Berliinin kisojen kuulantyönnön voittaja, jonka valkovenäläiset partisaanit sota-aikana hirttivät ,Hans Woellke oli kuulantyöntäjäksi harvinaisen pieni mies, sillä hän oli vain 178 senttiä pitkä. Painoa oli sentään siunaantunut 100 kiloa. Vähäisestä varrestaan huolimatta hän pukkasi kuulaa lähes 17 metriä. Muistanpa, että Jorma Kinnunen aikoinaan sanoi, ettei se niinkään ratkaise miltä korkeudelta keihäs lähtee, vaan se, että miten se lähtee.
Tässä yhteydessä muistuu mieleeni se, että 1920 – 30-luvulla maamme urheilukenttiä hallitsi monessakin lajissa kova tupakkamies 178-senttinen ja 80-kiloinen Armas Valste, joka hyppäsi korkeutta 190, joka on ainut Suonenjoen urheilukentällä tehty Suomen ennätys, loikkasi pituutta 710, juoksi satasen 11,3 ja työnsi kuulaa 15.60 eli lähes yhtä pitkälle kuin Kalle Järvinen, jonka ennätykseksi jäi 15,92, joka oli 28 senttiä silloista maailmanennätystä vähemmän. Urheilijauransa jälkeen Valste toimi maamme yleisurheilijoiden päävalmentajana 25 vuotta.
Vaikka Valste oli syntyjään turkulainen, niin kyllä minä pidän häntä melkein Kärkkäälän poekana, koska lähinaapurissa asuneen Korhosen Annin sisar oli Valsteen vaimo. Turhaan mies ei siis käynyt Suonenjoella kilpailumatkalla. Annin toinen sisar oli 50-60-luvuilla maamme jääkiekkomaajoukkueen kantavana voimana toiminut Esko Luostarinen, joka ei kuitenkaan edustanut Suonenjoen Kiekkokarhuja, vaan hän voitti Tampereen Tapparassa muutaman Suomen mestaruuden ja oli myös muutaman vuoden tämän maamme parhaan seuran kapteenina.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Armas_Valste
Hevosenleikkiä
Eikä vieläkään päästä eroon eilen käsittelyyn otetusta kuulantyöntöasiasta, sillä ennen sotia maailman parhaisiin mörssäreihin lukeutuvan Kalle Järvisen tapaus mietityttää minua yhä.
Olympiavoittaja Verner Järvisen pojista Kalle oli vahvin ja ehkä myös eniten isänsä kaltainen perien myös hänen äkkijyrkän luonteensa. Niinpä hän sai isältään remmiä muita veljeksiä enemmän ja se jätti jälkensä käytökseen. Vaikka Kallen ennätys puuttui aikoinaan vain 15 senttiä maailmanennätyksestä, niin suurkisoissa hän ei menestynyt, koska hermot olivat liian huonot.
Toisaalta asiaa tutkittuani olen törmännyt tietoon, että huonohermoinen Kalle oli myös kova huumorimies ja hyvä imitoimaan muita ihmisiä. Niinpä voi olla, että kun hän jatkosodan alussa alkoi ryyppyporukassa ensiksi halolla ja sitten kiväärillä uhaten vaatimaan painikaveria itselleen, niin kysymyksessä saattoi olla ns. hevosenleikki, jota eräs alikersantti Järvisen alainen ei ymmärtänyt, vaan pelästyksissään ampui esimiehensä.
Huonot hermot tai erikoinen huumorintaju aiheuttivat ongelmia myös urheilukentän ulkopuolella. 30-luvun kiihkeinä lapualaisvuosina Tampereella SDP:n juhlilla Kalle kävi kadulla käsiksi TUL:n lipunkantajaan yrittäen riistää tämän punalipun itselleen. Silloin työläisurheilijanuorison hyvinkin oikeutettu viha kohdistui päällekarkaajaan. Myöhempi TUL:n puheenjohtaja Pekka Martin kertoo muistelmissaan seuraavaa:
”Eräs hulinoitsija tunnistettiin Matti Järvisen Kalle-veljeksi, otettiin kiinni, annettiin muotoon (mitähän tuokin oikein tarkoittaa?) ja lopuksi napitettiin takki väärin päin päälle ja pantiin aidanseipääseen roikkumaan.”
Toisaalta Kalle Järviselle kävi paremmin kuin hänen kovalle kilpakumppanilleen Saksan Hans Woellkelle, joka voitti Berliinin kisoissa kuulassa kultaa. Kalle ripustettiin ainoastaan takistaan aidanseipääseen, mutta Woellke, joka oli ammatiltaan poliisi, kuului sodan aikana SS-joukkoihin, ja valkovenäläiset partisaanit ripustivat hänet kaulastaan puunoksaan Guba-nimisessä kylässä 1943.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Woellke
tiistai 16. huhtikuuta 2024
Mykolas Alekna
Jo jossain virressä sanotaan, että ”ei ole täällä mitään pysyvää”ja näin on nähtävä, koska DDR:n ihmemiehen, joka ei ollut varmasti mitään ottanut, ikuisena pidetty kiekonheiton maailmanennätys on nyt ylitetty. Liettuan 21-vuotias ihmemies sinkautti limppuaan siihen malliin, että kunhan mies pääsee vähän herkistelemään rankan talven voimaharjoituskauden jälkeen ja saa vielä hieman lisää lihaa luiden päälle, jouduttaneen maailman uheilustadioneja vielä suurentamaan, jotta tämä ihmemies pystyisi heittämään välinettään täydellä teholla.
En ole rasisti, mutta jostain syystä Jamaikalta näyttää löytyvän luonnostaan hyvin nopeajalkaisia ihmisiä, Norjasta maailman kestävimpiä ihmisiä ja itäbalttilainen rotu näyttää tuottavan nopeakätisiä miehiä. Esimerkiksi kiekonheiton maailman kaikkien aikojen tilaston kuuden parhaan miehen joukossa on peräti neljä itäbalttilaisen rodun edustajaa, mikäli sellaiseksi lasketaan myös puoliksi suomalainen Daniel Ståhl.
Enpä malta olla tässä yhteydessä kertomatta, että olin vuonna 2000 Lahden Kalevan kisoissa seuraamassa, miten Suomen mestaruudesta kisaili peräti kahdeksan 20 metrin maagisen haamurajan ylittänyttä itäbalttilaisen rodun edustajaa. Siihen aikaanhan Suomi ja Pohjois-Amerikan Yhdysvallat kamppailivat maailman parhaan kuulantyöntömaan asemasta.
Muistan elävästi, että Lahden kuulakisan taso oli niin huima, että Arsi Harjulla, joka vähän myöhemmin voitti olympiakultaa, oli vaikeuksia selvitä kilpailun kolmelle viimeiselle kierrokselle, eli kahdeksan parhaan joukkoon, mutta lopulta hän sitten kuitenkin onnistui ja voitti. Se sitten varmisti hänelle paikan Sydneyn olympialaisiin.
Epäilen, että Suomella olisi Sydneyssä hyvät mahdollisuudet peräti kaksoisvoittoon, mutta maamme parhaalla miehellä oli sikäli epäonnea, että hänelle oli siunaantunut voimanpaskaa niin paljon, että paikat ratkesivat ensimmäisellä työnnöllä ja mies työnnettiin pyörätuolilla pois kilpailupaikalta.
Vaikka me suomalaiset olemme natsisaksalaisten rotuoppien mukaan itäbalttilaisia ja siten hyvin nopeakätisiä, niin viime vuosina maamme heittolajien taso on romahtanut. Kuulaa miehemme pukkaavat kolme metriä vähemmän kuin neljännesvuosisata sitten ja kiekko- sekä moukarituloksetkin ovat huonontuneet 10 metriä. Jokin on mennyt valmennuksessa pahasti pieleen.
Tässä voi ihastella Mykolas Aleknan suoritusta: https://yle.fi/a/74-20083723
maanantai 15. huhtikuuta 2024
Lisäveri
Myös tieteiskirjailija Risto Isomäen isä reumatologian professori Heikki Isomäki oli viisas ja laajasti sivistynyt mies. Niinpä tämä reumasairauksiin perehtynyt lääkäri pystyi hyvin asiantuntevasti kirjoittamaan Itä-Häme-lehdessä noin kolmannesvuosisata sitten tutkimuksesta, jossa oli selvitetty, miten paljon hemoglobiiniarvojen nostamisella voi parantaa juoksijan aikaa 10.000 metrillä.
Muistelen, että tutkimuksen lopputulemasta saattoi päätellä, että mikäli keskivertoihmisen veriarvot nostetaan geenivirheestä kärsineen hiihtäjä Eero Mäntyrannan arvojen tasalle, paranee kympin aika pari minuuttia eli hirmuisesti. Olen tuon tutkimustuloksen lukemisen jälkeen suhtautunut hyvin kyynisesti kestävyysurheilijahuippujen saavutuksiin.
Harmi, ettei professori Isomäki kertonut sitä, miten paljon pelkän veren määrän lisäys parantaa kympin juoksun aikoja. Niin hullultakin kuin se kuulostaakin, niin olympiamitalisti Kaarlo Maaninka uskoon tulonsa jälkeen paljasti, ettei ainakaan hänen veriään vaihdettu, vaan ainoastaan pari pussia lisäverta häneen pumpattiin. Myös uskoon tullut hiihtäjä Arto Koivisto harmitteli muistelmissaan sitä, että kaipa niillekin veripusseille, joita häneen pumpattiin olisi ollut parempaakin käyttöä.
Ihan maalaisjärjellä kauhistelen, että siinä voi olla hengenlähtö lähellä, kun ihmiseen tungetaan litra lisäverta. Tosin luulen, että ainakin kuuluisa saksalaislääkäri Mengele aikoinaan tutki, paljonko lisäverta ihminen kestää poksahtamatta. Luulenpa myös, että Hiihtoliiton herrat pelkäsivät aikoinaan sitä, että Juha Mieto tulee uskoon ja paljastaa kaiken. Äskettäin TV-Nelosella näytettiin Lahden mömmönkisaskandaalista kertova dokumenttisarja Likaista lunta ja siinä K-P Kyrö kertoi ilmeisesti kaiken, mutta jostain syystä sitä asiaa ei huomioitu ainakaan maamme valtamediassa.
Muistan, miten Kaarlo Maaninka voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1999 aika vaatimattomalla ajalla ja Höyry Häyrisen haastattelussa hän kertoi tavoitteenaan olevan olympiakullan seuraavana kesänä. Höyry Häyristä kuulosti moinen tavoite huvittavan suuresti. Mutta tämä video todistaa, miten kovasti valkoinenkin mies juoksee, kun hänelle annetaan pari pussia lisäverta: https://www.youtube.com/watch?v=HrbyEgA49a8
sunnuntai 14. huhtikuuta 2024
Oikean Punaisen Lokakuun metsästys
Vaikka tietokirjailija Risto Isomäen näkemys Telluksen tilanteesta on synkkä, niin kuitenkin hän muistelmissaan uskoo, että osa ihmiskunnasta voisi ehkä pelastua, vaikka ydinsota tulisi, ainakin mikäli ydinvoimalat jätetään rauhaan. Tällä hetkellä ydinaseita on maailmassa vain noin 1/10 osa siitä, mitä niitä oli kylmän sodan pahimpina vuosina. Tästä asiasta voi kiittää Ronald Reagania ja Mihail Gorbatshovia.
Iso riski ydinaseet kuitenkin ovat. Muistelmissaan Isomäki kertoo viisi tunnettua tapausta, joissa ihmiskunta on ollut lähellä joutua ydinsotaan. Vanhana skeptikkona kuitenkin epäilen, että tunnettuja tapauksia on ollut vain kolme.
Isomäki kertoo, että presidentti Nixon olisi kovassa kännissä määrännyt ydinaseiskun Pohjois-Koreaan, mutta että Henry Kissinger olisi ollut sen verran selvin päin, että olisi ymmärtänyt peruuttaa määräyksen. Itse epäilen, että kyseessä oli kuitenkin se tapaus, jossa Nixon yritti ns. hullun miehen taktiikalla pelästyttää Pohjois-Vietnamin rauhaan, ei siis Pohjois-Koreaa.
Isomäki näyttää myös uskovan, että vuonna 1968 Neuvostoliitto olisi yrittänyt lavastaa tilanteen, että sen vihollinen Kiina olisi suorittanut ydinohjusiskun Yhdysvaltoihin, jotta se olisi saanut amerikkalaiset vastaamaan ydinaseilla, jolloinka molemmat Neuvostoliiton viholliset olisivat tuhonneet toisensa.
Itse kuitenkin luulen, että edellä kerrottu on erään amerikkalaisen jännityskirjailijan mielikuvituksen tuotetta; tosin Suomessakin on kaksi kertaa tv:ssä näytetty tuosta tapauksesta kertova dokumentti, jonka nimenä oli Oikean Punaisen Lokakuun tapaus. Epäilen vahvasti, että vaikka Neuvostoliiton valtiojohto saattoi olla roistojen käsissä, niin eivät he kuitenkaan idiootteja olleet.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Isom%C3%A4ki
lauantai 13. huhtikuuta 2024
Sarasvatin hiekka
Tieteiskirjailija Risto Isomäen muistelmista luin sen huolestuttavan tiedon, että maapallon lämpeneminen etenee paljon ennusteita nopeammin ja että yhtenä syynä on se, että laivojen polttoaine ei enää sisällä rikkiä yhtä paljon kuin ennen. Ilmakehässä leijuva rikki nimittäin heijastaa auringon säteilyä takaisin avaruuteen, vaikkakin se myös samalla tappaa metsiä ja syövyttää rakennuksia.
Jossain vuosikymmeniä sitten ilmestyneessä Isomäen tieteisromaanissa ihmiskunta yritti torjua ilmastokatastrofia päästämällä vuosittain taivaalle miljardeja alumiinifoliokaasupalloja ja nähtäväksi jää, joudutaanko noihin vappupalloihin vielä turvautumaan.
Tosin eräiden asiantuntijoiden mielestä Isomäki suhtautuu tulevaisuuteen liian synkästi. Muistanpa, kuinka itse Pentti Linkola tuomitsi joulumyyntiin vuonna 2005 tulleen Isomäen kirjan Sarasvatin hiekka liian pessimistisenä. Tuossa kirjassahan kerrotaan siitä, miten sulavan napajäätikön romahdus aiheutti valtavan tsunamin, joka oli tuhota koko ihmiskunnan.
Heti vuoden 2005 joulun jälkeen hirmuinen tsunami sitten surmasi satojatuhansia ihmisiä Thaimaan suunnalla ja paljon enemmänkin olisi mennyt, mikäli Intian rannikolla rakenteilla ollut plutoniumilla toimiva hyötöreaktoriydinvoimala olisi ennättänyt aloittaa toimintansa.
Linkola, jota ei yleensä pidetty minään huumorimiehenä, muuten tuomitsi myös Sarasvatin hiekan runsaat seksikuvaukset. Hänen mielestään kirjan seksikohtaukset olivat ihan liian kömpelöitä ja mielikuvituksettomia.
https://www.tammi.fi/kirja/risto-isomaki/sarasvatin-hiekkaa/9789513134228
perjantai 12. huhtikuuta 2024
Maailmanparantajan muistelmat
Nyt tuntuu siltä, että en pyrikään eläkepäivien ratoksi töihin Suojelupoliisin likaisten temppujen osastolle, kuten eilen kirjoitin, sillä luin juuri tietokirjailija Risto Isomäen teoksen Maailmanparantajan muistelmat ja tajusin, että tulenkin hakemaan YK:n pääsihteerin virkaa, kunhan se tulee hakuun, koska siinä virassa kaivataan kaltaistani tervejärkistä miestä, jotta ihmiskunta selviytyisi haasteellisista maapallon ilmastonmuutokseen ja ihmiskunnan ruokahuoltoon liittyvistä haasteista.
Itse laskeskelin joskus Pillilupi-askin kanteen, että ilmastonmuutos- ja nälkäongelmat voisi ratkaista istuttamalla maapallolle Kiinan pinta-alan verran omenapuita. Mutta Isomäen kirjan luettuani ymmärrän, että omenapuut eivät ole paras vaihtoehto maailman pelastamiseksi, sillä Afrikasta löytyy paljon parempiakin puulajeja.
Esimerkiksi taatelipalmu on erinomainen ravinnontuottaja kuumissa ja kuivissa Afrikan oloissa. Taatelipalmu pystyy pitkillä juurillaan hyödyntämään pohjavettä, joten pitkät kuivat kaudet eivät sitä tapa. Tähän asti taatelia on viljelty vain Saharan pohjoispuolella, koska hitaat kamelikaravaanit eivät ole pystyneet siirtämään elävinä palmun taimia Saharan eteläpuolelle. Nykyäänhän taimien siirto onnistuu helposti vaikka lentokoneella.
Isomäen kirjasta voisi päätellä, ettei Afrikka olekaan menetetty manner, kuten olen joskus epäillyt, vaan maanosa onkin mittaamattomien mahdollisuuksien manner. Sikäläiset ihmiset ovat viime aikoina alkaneet oppia eräänlaista kerroksellista kotipuutarhan hoitoa, joka tuottaa ruokaa paljon peltoviljelyä tehokkaammin.
Afrikan ongelma on, että siellä aurinko paahtaa liian kuumasti eikä peltoviljely siksi onnistu kunnolla, mutta kun ensiksi istuttaa puita ja viljelee sen jälkeen kasveja puiden varjossa, niin homma onnistuu. Kuitenkin eräiden puiden hidas kasvu aiheuttaa ongelmia, sillä esimerkiksi apinanleipäpuu kasvaa kolmimetriseksi vasta 20 vuodessa – tosin tuo kolmimetrisyys tarkoittaa puun paksuutta.
torstai 11. huhtikuuta 2024
Poliisiylijohtajan virka
Me Suonenjoen kärkkääläläiset olemme tunnetusti yritteliästä ja eteenpäin pyrkivää väkeä. Niinpä, kun poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on eläköitymässä ja hänen virkansa on pantu hakuun, niin yksi kahdeksasta virkaa hakeneista on vankeinhoidon perustutkinnon suorittanut Jouni Kolehmainen, joka on syntyjään Kärkkäälän poikia. Hänen valintaansa tukenee varmasti sekin seikka, että hän on Kolehmaisten sukua, kuten nykyinenkin poliisiylijohtaja on.
Alkuvuodesta Jouni Kolehmainen oli myös yksi niistä 19 ihmisestä, jotka hakivat suojelupoliisin päällikön virkaa, mutta ikävä kyllä valinta ei ainakaan tällä kertaa kohdistunut häneen, ja minua se harmittaa.
Olen nimittäin eläkkeellä ollessani jo hieman ikävystynyt ja kaipaan vähän jännitystä elämääni. Mikäli naapurin mies olisi valittu Supon johtoon, olisin hakenut häneltä töitä Supon likaisten temppujen osastolta. Tiedän, että sillä osastolla kaivataan lisäresursseja, koska tietääkseni uutta henkilökuntaa ei ole sinne palkattu sen jälkeen, kun Seppo ”Isi” Tiitinen pestasi likaisten temppujen osastolle eräät Miettisen vähämieliset veljekset.
https://yle.fi/a/74-20083000
keskiviikko 10. huhtikuuta 2024
Kaatuvat taulut
Minulla on sikäli erikoinen muisti, että mitä kauemmin asiasta on kulunut, niin sitä paremmin muistan yksityiskohtia tapahtuneesta. Niinpä muistan selvästi, miten suonenjokelaiset reilut 50 vuotta sitten hallitsivat maamme ampumahiihtourheilua. Tosin jossain SM-kisoissa Vasaman miesten viestiporukka epäonnistui, koska mestariampujana tunnetun Mauri Röppäsen taulusta löytyi ampumapaikan jälkeen vain neljä reikää.
Muistan, että asia synnytti suurta ihmettelyä ja muistan selvästi, että ainakin jossain lehdessä kirjoitettiin, että kaksi luotia olisi lävistänyt taulun juuri samasta reijästä. Nykyäänhän tuollaista ei voi enää tapahtua, koska ampumahiihdossa on siirrytty kaatuviin tauluihin.
Tuossa Suonenjoen Vasaman 70-luvun kovassa viestiporukassa saattoivat hiihtää salmilaissukua olevat Röppäsen veljekset ja impilahtelaista sukua oleva Yrjö Salpakari. Salpakari muistetaan hyvin siitä, että Sapporon olympialaisissa suomalaiset juhlivat häntä jo olympiavoittajana, mutta jälkitarkastuksessa havaittiin, että yksi laukaus oli tuomariston mielestä mennyt puoli milliä taulun ohi, josta seurasi minuutin sakko ja Yrjö putosi sen seurauksena viidenneksi. Jostain syystä hän ei mahtunut maamme hopeaa voittaneeseen viestijoukkueeseen, jonka ankkurina hiihti Mauri Röppänen.
Sapporon kisojen jälkeen Salpakari ja Röppänen eivät muistaakseni enää osallistuneet ampumahiihdossa arvokisoihin ja niinpä vuoden 1974 Neuvostoliiton Minskissä järjestettyjä ampumahiihdon MM-kisoja hallitsi Uukuniemellä syntynyt Juhani Suutarinen. MM-kisat avanneessa 20 kilometrin kilvassa Suutarinen ampui vain yhden ohilaukauksen ja voitti mestaruuden, kun isäntien tähti Aleksandr Tihonov ja Heikki Ikola ottivat molemmat neljä sakkominuuttia. Kolme päivää myöhemmin, 2.3.1974, hiihdettiin MM-historian ensimmäinen 10 km:n kilpailu. Kaksi sakkorinkiä kiertänyt Suutarinen otti jälleen ylivoimaisen voiton nimimiesten hermoiltua ampumapaikalla.
Ainakin hyvän tarinan mukaan, jossain Minskin kisojen lehdistötilaisuudessa, erä neuvostoliittolainen toimittaja kysyi Suutariselta, että mistä johtuu se, että suomalaiset ampumahiihtäjät ovat niin nopeita ja tarkkoja ampujia. Suutarinen arveli asian johtuvan talvisodasta.
Lisätietoa Juhani Suutarisesta tässä: https://www.facebook.com/photo/?fbid=892857606183088&set=a.509114747890711
tiistai 9. huhtikuuta 2024
Röppäset
Karjalaisevakkojen jälkeläiset ovat kovia urheilemaan. Laskin tuossa, että Suonenjoella kasvaneet muistaakseni salmilaista sukua olevat Röppäsen ampumahiihtoa ja ammuntaa harrastaneet veljekset Mauri ja Pekka ovat voittaneet yhteensä 17 olympia- tai mm-kisamitalia aikuisten sarjoissa, ja olin jopa hetken aikaa sitä mieltä, että Röppäset ovat maamme paras urheilijasuku.
Mauri Röppänen, joka noista edellä mainituista 17 arvokisamitalista on voittanut 15, oli lähellä tulla ensimmäiseksi suomalaisurheilijaksi, joka on voittanut mitalin sekä talvi- että kesäolympialaisista. Mauri voitti hopeaa Sapporon ampumahiihtoviestissä ja oli Moskovan kesäkisoissa pienoiskivääriammunnassa neljäs ja jäi pronssista vain pisteen.
Tarkistuslaskennassa kuitenkin huomasin, etteivät Röppäset olekaan maamme menestynein urheilijasuku, vaan Nykäsen suku on menestynyt vieläkin paremmin, sillä Matti Ensio Nykänen on voittanut 19 olympia- tai mm-kisamitalia aikuisten sarjoissa. Mattikin on evakkosukua, sillä isä Ensio oli syntynyt Impilahdella. Tosin muutaman miespolven ajan Nykäset asuivat Sortavalan maalaiskunnassa. Sikäli Matti Nykänenkin liittyy Suonenjokeen, että hänen serkkujaan ainakin minun nuoruudessani asui täällä.
Tässä tietoa Röppäsistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauri_R%C3%B6pp%C3%A4nen
maanantai 8. huhtikuuta 2024
Petteri Pennasen pirunmoinen ylänurkkapommi
Pikkuhiljaa alan palautumaan viikonlopun palloilutarjonnan aiheuttamasta sielullisesta järkytyksestä. Sortavalan Palloseura, joka nykyään tunnetaan jostain syystä paremmin nimellä Kalpa, kohtasi Tapparan ratkaisevan tärkeässä jääkiekko-ottelussa, jota ratiosta kuuntelin. Kolmannen erän loppupuolella Kalpa johti 4-2, mutta sitten sekä ratioselostajan että minun kummastukseksi hylkäsi Kalpan ratkaisevan tärkeän osuman perusteetta. Heti sen jälkeen sekä minun että ratioselostajan mielestä täysin perusteetta Kalpan pelaaja ajettiin jäähylle.
Siinä vaiheessa hermoni pettivät ja suljin ration ja aloin seuraamaan ratkaisevan tärkeää Kups-Hjk-jalkapallo-ottelua Palloliiton tulosseurannasta. Kun myöhemmin teksti tv:ltä uskalsin tarkastaa jääkiekko-ottelun lopputuleman, loisti ruudulla tulikirjaimin, että Tappara oli voittanut 5-4 ja että tamperelaiset olivat tehneet viidessä minuutissa kolme maalia. Tuntui ihan siltä, että tähän päättyi tämä elämä.
Jalkapallo-ottelussakaan ei käynyt hyvin, koska odotin, että Kups olisi kuitannut neljä vuotta sitten avauskierroksella kotikentällään kärsimänsä 0-5 tappion, mutta niin ei käynyt. Kups kyllä voitti, mutta vain 3-1. Tosin Petteri Pennasen tekemä kolmas maali oli yksi kauneimmista näkemistäni. Se saa minut uskomaan, että jalkapalloilu on hieno urheilumuoto.
Lehtitietojen mukaan helsinkiläiset olivat aloittaneet joukkotappelun ottelun päätyttyä. Se saa minut ymmärtämään, miksi Kups-Hjk-peleissä yleensä makkarakioskin takana on seisonut poliiseja täysissä mellakkavarusteissa. Se saa minut uskomaan, että suuren maailman jalkapallokulttuuri on vihdoinkin saapunut Kuopioon.
Minua muuten mietityttää se, että miksi pieni ja äänetön nelikopteri ainakin viimeksi katsomossa ollessani, kierteli Keskuskentän yllä ennen pelin alkua. Jos olisin Kiinassa, niin epäilisin, että poliiseilla on nelikoptereissaan kasvojentunnistusominaisuus, mutta Suomessahan sellainen ei ole mahdollista.
Kups-Hjk-pelin parhaat palat, mm. Petteri Pennasen pirunmoisen ylänurkkapommin voi katsoa tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=kups%2C+hjk%2C+2024%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:deecbc0b,vid:_FkFPEwIgvo,st:0
sunnuntai 7. huhtikuuta 2024
Pannumyssyt
Männä viikolla kansalaisopiston kirjallisuuspiirissä keskustelimme Tieto-Finlandian voittaneesta Antti Järven teoksesta Minne katosi Antti Järvi?. Tulimme keskustelussa lopputulemaan, että kirja on hyvä, mutta vitsit ovat aika vähissä. Yksi sellainen kuitenkin keksittiin.
Nimittäin muistettiin, että kirjassa kerrotaan siitä, että kun uudet asukkaat muuttivat talvisodan jälkeen Viipuriin, suomalaisten jättämistä asunnoista löytyi erittäin värikkäitä päähineitä, joita muotitietoiset uudisasukasnaiset alkoivat pitää hattuinaan siinä määrin, että voitiin puhua suoranaisesta muotioikusta. Suomalaiset eivät olleet pitäneet niitä päissään vaan pannumyssyinään.
Pääsiäisenä suonenjokelainen taiteilija Mauri Korhonen oli Vatikaanissa toivottamassa paavin kanssa hyvää pääsisäistä koko maailmalle ja Mauri näytti juhlallisessa tilaisuudessa esiintyvän paavin rinnalla piispanhiippamaiseen pannumyssyyn sonnustautuneena. Tämä asia muistutti mieleeni sen, että piispanhiippojen pilkkaaminen on joskus ollut kuolemanvakava asia.
Nimittäin joskus keskiajalla porvoolainen talonpoika tuomittiin kuolemaan, koska hän oli huutanut piispalle, että: ”Tallinnan h–riltako olet tuon hatun hankkinut”. Ilmeisesti Tallinnan naiset olivat kevytmielisen maineessa jo keskiajalla.
Maurin pannumyssyä voi ihailla tästä: https://www.facebook.com/mauri.korhonen.940/videos/778328145502327
lauantai 6. huhtikuuta 2024
Mensuvaaran lentokenttä
Olenpa yrittänyt selvittää muutaman kilometrin rajan taakse jääneen Uukuniemen Mensuvaaran lentokentän historiaa kirjoista ja kansista sekä internetistä. Mieltäni on vuosikymmeniä askarruttanut se, että Kioskin Matti kertoi, että joskus 1950-luvulla ei ollut suinkaan harva se kerta, jolloin Mensuvaarasta nousseet naapurin suihkukoneet kävivät kiertämässä kovalla jyrinällä Uukuniemen kirkon tornin.
Muut uukuniemeläiset, joita olen asiasta kuulustellut, eivät enää muista moista tapahtuneen. Uukuniemi-juhlilla juttelin asiasta jopa entisen puolustusvoimain komentajan kenraali Jaakko Valtasen kanssa, mutta hän ei ainakaan myöntänyt tietävänsä asiasta. Nykyäänhän tuollainen lentokäyttäytyminen voisi synnyttää paheksuntaa jopa Naton taholta, mutta 1950-luvulla asiasta vaiettiin.
Mensuvaaran kenttä oli hiekkapäällysteinen, ja pikkuisen erikoiselta tuntuu, jos naapurin suihkuhävittäjät olisivat uskaltaneet sitä käyttää, koska pölyn aiheuttama moottoririkon vaara olisi ollut ilmeinen. Kiitoradan pituus oli kuitenkin peräti 1650 metriä, joten kyllä se mittansa puolesta olisi soveltunut myös suihkareille. Voi olla, että suihkuhävittäjät pystyivät käyttämään kenttää talvisin, jolloin hiekka ei pölissyt.
Nykyään satelliittikuvista päätellen kenttä ei ole enää hiekkapäällysteinen, vaan se kasvaa heinää siinä määrin, että siellä käyskentelee karjaa, josta seikasta voisi päätellä, ettei kenttää ole pitkään aikaan käytetty. Tosin muutama vuosi sitten huhtikuun 1. päivänä Uukuniemen nettisivulla kerrottiin, että lentoliikenne on käynnistymässä Mensuvaarassa uudelleen ja että Oulun ja Thaimaan Bankokin väliä lentävä potkurikone tulee suorittamaan välilaskun Mensuvaaran kentällä, josta halukkaat voivat nousta koneen kyytiin.
Sa-kuva-arkistosta löytyy hieno kuva Mensuvaaran lentokentän sotilaskodista, jota voisi hyvinkin käyttää nykyään matkustajaterminaalina, jos se vain olisi vielä olemassa, mutta paikalla käyneet ovat kertoneet, ettei sitä enää ole. Kuvasta päätellen rakennus oli sisustettu suurella maulla, vaikka onkin sota-ajan tarpeista tehty. Ihmettelen seinien ja pöytien tyylikästä laikkuisuutta enkä keksi laikuille muuta selitystä, kuin että rakennus on viimeistelty puhalluslampulla. Uskon sotilaskodin edustaneen tyyliltään karjalaista hirsifunkkista.
Perjantaijantai 5. huhtikuuta 2024
Silvo Sokka-näytelmä
Tuollaisen eiliseen Silvo Sokka-aiheeseen liittyvän ilmoituksen sain kulttuuria seuraavalta taholta. Pistäkääpä varsinkin kaikki avaruusilmailusta kiinnostuneet tahot tämä tuleva teatteriesitys mieleenne. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Suonenjoen kaupungin kulttuuritoimi voisi vallan mainiosti järjestää matkaa tuohon kaupunkimme historiaan kiinteästi liittyvään esitykseen.
torstai 4. huhtikuuta 2024
Silverstar
Omilla silmillä lehdestä luin, ettei Suonenjoen äskettäin valmistuneen liikenneympyrän somisteeksi tulekaan lehmäpatsasta, kuten olen aiemmin omilla silmillä lehdestä lukenut. Ilmeisesti päättäjät ovat pelästyneet lehmäpatsaan kalleutta, koska 30.000 € on iso raha nykyisinä vaikeina aikoina.
Itse olen jyrkästi sitä mieltä, että jokin somiste liikenneympyrään olisi saatava ja ehdotankin, että kaupunki hankkii liikenneympyrään jäljitelmän kuopiolaisen keksijänuorukaisen ja avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan Silverstar-nimisestä rakettimoottorilla toimivasta lentolaitteesta, jolla hän syksyllä 1948 lensi Riistavedeltä Suonenjoelle hämmästyttäen koko maailmaa. Uutinen syrjäytti hetkeksi maailman mediassa jopa Berliinin kriisin, joka oli johtaa kolmanteen maailmansotaan.
Muutama päivä tapauksen jälkeen maamme viranomaiset alkoivat väittää, että Silvo Sokka huijasi maailmaa, mutta itse epäilen, että maamme viranomaiset pelästyivät tapauksen mahdollisesti aiheuttamia ulkopoliittisia ongelmia, koska Pariisin rauhansopimus kielsi maaltamme raketit ja siksi leimasivat Silvon tarinan hölynpölyksi.
Tässä yhteydessä korostan sitä, että Kuopion sotilaspiirin johtajakin kenraalimajuri Kääriäinen, joka varmasti virkansa puolesta Savossa parhaiten tunsi tapauksen, uskoi Silvo Sokan rakettiin ja vakuutti tämän nuorukaisen olevan neron, kuten hän minunkin mielestäni oli.
Silvo Sokan veljentytär Riitta Salke julkaisi syksyllä hyvän kirjan nimeltään ”Silverstar – unelmien siipiväli” setänsä tapauksesta ja tämä kirja vahvisti uskoani siihen, että lento todella tapahtui, mutta että asia kiistettiin ulkopoliittisista syistä. Kirjassa on esimerkiksi kuva Silvo Sokasta ja hän on todella luotettavan näköinen nuorukainen. Ilmeisesti karjalaistaustasta johtuen hän ei ole mikään epäilyttävän näköinen savolainen vääräleuka, vaan tuo mieleen enemmänkin nuoren jämerän Tapio Rautavaaran.
Ja varmaan tuo vähän eksoottinen nimi Silvo Sokka lisäsi nuorukaisen uskottavuutta. Kukapa olisi ottanut vakavasti vaikkapa Suonteen järven rannalta läpimärkänä löytyneen Matti Miettisen, joka olisi väittänyt lentäneensä paikalle omatekoisella raketilla.
Ilta-Sanomat kertoo tapauksesta näin: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009941129.html
keskiviikko 3. huhtikuuta 2024
Kalevala
Eikä vieläkään päästä eroon runouskilpailuista, koska kävin juuri Kuopiossa ja reissu palautti mieleeni Reino Helismaan ja hänen lyriikkansa. Nimittäin Kuopion asemalta kiivetään loivaa mäkeä torille ja muistin, että Tapio Rautavaara kertoi muistelmissaan, kuinka hän ihmetteli, miten hänen kaverinsa Reino Helismaa hengästyi pahasti moisessa mäessä. Tapsa tiesi Helismaan käyneen juuri lääkärissä vaivojensa vuoksi ja hän kysyi Repeltä, mitä tohtori olikaan sanonut. Helismaa vastasi, että tohtori oli lausunut: ”Syökää, juokaa, naikaa – vuosi on aikaa”.
Kova tupakkamies Helismaa kuolikin tuon ennusteen mukaisesti keuhkosyöpään 51-vuotiaana. Sitä ennen hän ehti kuitenkin ainakin minun mielestäni voittaa runouden Suomen mestaruuden, sillä Suosikki -lehti kutsui vuonna 1962 Reino Helismaan ja Pentti Saarikosken ottelemaan siitä, kumpi on parempi runoilija. Kilpailijat kutsuttiin lehden toimitukseen ja lyhyessä muistaakseni kahden tunnin määräajassa piti Helismaan kirjoittaa moderni runo ja Saarikosken sanoittaa iskelmä.
Helismaa tempaisi heti paperille ihan kelvollisen modernin runon, mutta Saarikoski jukersi iskelmää koko kahden tunnin ajan eikä siitä sittenkään syntynyt mitään kunnollista. Mielestäni Repe voitti ottelun puhtaasti 5-0.
Eilen kerroin siitä, ettei Vihta-Paavo Korhosen ja Pentti Lyytisen runonlaulannan MM-ottelussa selvää voittajaa löytynyt, mutta siitä huolimatta Lyytisen hautakivi Rautalammin hautausmaalla on paljon Korhosen vastaavaa komeampi, vaikka Lönnrot sai Kalevalaa ja Kanteletarta kasatessaan määrällisesti eniten runoja Vihta-Paavolta.
Saattaa hyvinkin olla, ettei Vihta-Paavon runotuotanto ollut laadullisesti kovin kummoista, mutta yhden tärkeän asian löysin internetistä, kun etsin hänestä tietoja. Joku asiaan perehtynyt nimittäin kirjoitti, että kun Lönnrot mietti keräämälleen runokokoelmalle nimeä, niin Vihta-Paavo neuvoi häntä nimeämään teoksen Kalevalaksi, kuten sitten tapahtuikin ja loppu onkin sitten historiaa.
Ainakin jonkun verran nostan rintaani nykyistäkin enemmän rottingille, jos tosiaankin on niin, että mummoni vaari keksi Kalevalan.
tiistai 2. huhtikuuta 2024
Pohjolan pidot
Luontainen vaatimattomuuteni esti eilen kertomasta, että Pentti Lyytinen on vasta Suomen toiseksi tunnetuin kansanrunoilija, koska häntä tunnetumpi on mummoni vaari Paavo Korhonen, eli Vihta-Paavo, vaikka Puavon hautakivi Rautalammin hautausmaalla onkin paljon Lyytisen vastaavaa vaatimattomampi.
Aiemmin olen kertonut, että Paavo Ruotsalainen haki itselleen ainakin kaksi vävyä Suonenjoen Kärkkäälän kylältä, mutta samoin teki myös Vihta-Paavo kahdelle tyttärelleen. Kärkkääläinen miesaines näyttää siis olevan maailmalla erittäin kysyttyä. Laskelmieni mukaan minussa on 6,75 % Vihta-Paavon geenejä ja uskon sen selittävän sairaalloisuutta lähentelevän voimakkaan kirjoitusviettini, jota tyydytän päivittäin Facessa.
Harmittaa, etten päässyt reilut vuosi sitten Uukuniemen Kummun korkeakoululle tapahtumaan, jonka nimenä oli Tupa ryskyi, parret paukkui, jossa esitettiin Kalevalasta ja Kantelettaresta liian rivoina sensuroituja kansanrunoja. Olisin ollut mielestäni tuon runouden alan erityisasiantuntija. Sen seikan ymmärsin, kun luin Jouni Tossavaisen Vihta-Paavo -kirjan.
Kirja kertoo Suonenjoen ja Rautalammin rajalla sijainneessa Toholahden majatalossa järjestetystä runonlaulannan MM-ottelusta, jossa vastakkain olivat Pentti Lyytinen ja Paavo Korhonen. Tuomarina toimi tohtorismies Kajaanista eli Elias Lönnrot. Minulle jäi kirjasta se käsitys, että runonlaulantaottelu oli niin tasaväkinen ja ottelijoiden vahvan juopumistilan vuoksi niin sekava, että se päättyi ratkaisemattomaan.
Yhteistä molemmille suurille runonlaulajille Korhoselle ja Lyytiselle oli, että he rahoittivat kulttuuriharrastustaan sepittämällä maksua vastaan pilkkalauluja ihmisistä ja ennen kaikkea herroista, jotka jo tuolloin kohtelivat kansaa väärin. Itse asiassa miehet petasivat maaperää korpikommunismille ja Veikko Vennamolle, jonka vahvaa tukialuetta näiden miesten asuinalueet myöhemmin olivat.
Saattaa olla, että Uukuniemen kulttuuri-illassa esitettiin myös alla olevasta linkistä löytyvä Pohjolan Pidot -niminen kappale. Se on rivointa, mitä maamme tv:ssä 1990-luvulla esitettiin ja esittäjänä oli tietysti vahvasti suonenjokelaistaustainen näyttelijä Taisto Reimaluoto, jonka isä on Kärkkäälän Sikasia. Sikaset ovat tosi kovia miehiä, sillä sodan jälkeen Vierumäen kankaalla pidetyissä metsätyömiesten SM-kisoissa Taiston setä sijoittui toiseksi. Isäni oli vasta viides. Lajin harrastajia oli maassamme silloin puolisen miljoonaa, joten taso oli kova.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=pohjolan+pidot%2C+reimaluoto#fpstate=ive&vld=cid:d7378eed,vid:Zs-b6dyt8YY,st:0
maanantai 1. huhtikuuta 2024
Pentti Lyytinen
Eilen mainitun Toholahden keskeinen vaikuttajahenkilö oli mielestäni maamme toiseksi tunnetuin kansanrunoilija Pentti Lyytinen, joka toimi seudulla matkailualan pk-yrittäjänä, koska hän piti kestikievaria. Niin yllättävää kuin se onkin, hän matkailuyrittäjänä vastusti jyrkästi markkinapaikan tuloa Toholahdelle, koska katsoi markkinoiden synnyttävän epäjärjestystä, kuten myös tapahtuikin. Lyytinen jopa teki pitkän ja matelevan sävyisen valituskirjelmän maaherralle ja pyysi tätä suojelemaan Toholahden rauhaa. Valitus kuitenkin hylättiin.
Pentti Lyytisen markkinavastaisuuden voi sikäli ymmärtää, että nuoruudessaan hän toimi seurakunnan kuudennusmiehenä, eli jonkinlaisena järjestysmiehenä sekä myös lautamiehenä. Hänellä saattoi kuitenkin olla mieltymystä Paavo Ruotsalaisen uskonnollisiin näkemyksiin, koska juoppouden vuoksi hän joutui luopumaan edellä kerrotuista luottamustoimista.
Sen sijaan Helsingin herrat pitivät Lyytikäistä lystikkäänä ukkona ja niinpä hänet ensimmäisenä rahvaan edustajana Suomalaisen kirjallisuuden seuran jäseneksi ja hänen luottamushenkilöuransa huipentuma oli se, että hänet valittiin talonpoikien edustajana valvomaan Suomen Pankin tilaa ja hoitoa. Juoppouden ei siis katsottu estävän toimimista Suomen Pankin johdossa ja samalla tavallahan meneteltiin myös toisen savolaisen, eli Ahti Karjalaisen, kohdalla.
Muutenkin Pentti Lyytistä arvostettiin. Kun viimeksi vierailin Ateneumissa, niin ensimmäisen huoneen ensimmäinen taulu esitti Pentti Lyytistä lausumassa runojaan savolaispirtissä. Kyseessä oli Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1848.
Wikipedian mukaan Pentti Lyytinen syntyi Pieksämäellä 1783 ja kuoli Suonenjoella 1871. Totta puhuen hän syntyi tuossa parin kilometrin päässä Suonenjoen Kärkkäälän Piispalanmäellä, joka seikka Suonenjoki-seuran olisi syytä huomioida ja hankkia paikalle muistolaatta. Suonenjoki-seura voisi myös joskus järjestää kesäretken kuolleiden runoilijoiden haudoille Rautalammille. Sinnehän se Lyytinenkin on haudattu ja komea on hänen muistopaatensa, jonka seikan tämä Rautalammin seurakunnan video todistaa eittämättä. https://www.youtube.com/watch?v=bkcu-xLSBXw
sunnuntai 31. maaliskuuta 2024
Toholahden markkinoilla
Palataanpa vielä Paavo Ruotsalaiseen, jota pidän sukulaissielunani, koska hänessäkin oli paljon taiteellista lahjakkuutta, joka välillä ilmeni suoranaisena boheemiutena, kuten esimerkiksi Toholahden markkinoilla kerran tapahtui.
Siellähän Paavo oli aiheuttaa körttiläisten ja renqvistiläisten välisen joukkotappelun, mutta koska tapahtumapaikkana oli Savo, niin väkivallalta vältyttiin ja erimielisyys rajoittui vain osapuolten väliseksi huuteluksi. Pohjanmaalla sen sijaan samoihin aikoihin syntyi käsite ”halkokörttiläinen”, koska siellä puukkojunkkareiden körttiseurojen häirintä estettiin fyysisin keinoin.
Annetaanpa teologian tohtori Aapeli Saarisalon kertoa, miten värikästä oli meno Toholahden markkinoilla, joilla vuonna 1831 järjestettiin tilaisuus, jossa körttiläisten johtaja Paavo Ruotsalainen oli tarkoitus syrjäyttää juoppoudesta syytettynä. Lainaus on kirjasta Erämaan vaeltaja – Paavo Ruotsalainen (wsoy 1969) s. 181
”Kun Paavo saapui Toholahden markkinoille syyskuulla 1831, sinne oli kokoontunut suuri joukko heränneitä. Paavon ystävät seisoivat toisella, Renqvistin hengenheimolaiset toisella puolen tietä. Välit olivat kireät, ja jännittyneinä odotettiin kuuluisan miehen saapumista.
”Nyt se tulee”, kuului paikalle saapuneitten suruttomain sankasta joukosta, kun Paavo hevosella ratsastaen laskeutui Suonenjoen puolelta salmen poikki johtavalle sillalle. Tarkastaen joukkoja hän lähestyi hitaasti toista rantaa. Hän oli heti käsittänyt tilanteen. Perille päästyään hän laskeutui hevosen selästä, katseli kuulijakuntaansa ja lausui: ”Paljonpa täällä on ihmisiä. Pitäisi minun teille jotakin puhua, vaan kurkku on kuiva. Eikö teillä ole viinaa?” Suonenjokelaisten joukosta ojennettiin hänelle pullo pullon perästä. Paavo maisteli ja joi, pyysi tupakkaa, otti hänelle annetusta kukkarosta runsaan kourallisen, täytti piippunsa, työnsi suuhunsa ja varisteli loput päälleensä ja maahan.
Suruttomat nauroivat, mutta renqvistiläiset, joiden parissa jo siihen aikaan oli sekä tupakointi että väkijuomien käyttö kielletty, alkoivat ääneen soimata Paavoa. Suonenjokelaiset, jotka ymmärsivät, mitä Paavo kummallisella esiintymisellään tarkoitti, vastasivat kiivailla sanoilla. Syntyi melua ja väittelyä, joka teki odotetun seurapuheenpitämisen mahdottomaksi. Mutta tällainen esiintyminen ei ollut siunauksena kellekään.”
Mutta väärässä oli Aapeli Saarisalo, kun hän epäili, ettei Toholahden tapahtumat olleet siunaukseksi kenellekään, sillä Paavo Ruotsalaisen suosio ja maine vain kasvoivat hänen demonstraationsa seurauksena. Samanlainen ilmiöhän on koettu muutamissa vaaleissa Teuvo Hakkaraisen tapauksessa.
Suonenjoella hieman pensaiden peitossa on kivi, jota kutsutaan tuumauskiveksi. Tarinan mukaan tuolla kivellä Paavo Ruotsalainen istuksi aikoinaan maailmankatsomuksellisia kysymyksiä tuumaillen.
lauantai 30. maaliskuuta 2024
Ukko-Paavo
Vaikka olenkin julkijumalaton mies, niin päivään sopivasti katsoin mielenkiinnolla tv:stä Kuopion piispan Jari Jolkkosen traagisen tarinan körttien pääideologi Paavo Ruotsalaisesta. Eittämättä oppikoulun toisella luokalla opetettu kirkkohistoria oli koulu-urani oppiaineista vastenmielisin, mutta nyt vanhana julkijumalattomana miehenä olen huomannut, että kirkkohistoria se vasta onkin hyvin mielenkiintoinen oppiaine.
Mielenkiintoni Ukko-Paavoa kohtaan lisää se, että mielestäni minussakin on paljon Ukko-Paavon piirteitä. Paavon tapaan itsekin mieluiten makoilen sohvalla kirjoja selaillen, niiden tekstejä selittäen ja maailmankatsomuksellisia kysymyksiä pohtien. Tosin Paavo erehtyi kerran tarttumaan kyntöauran hallintalaitteisiin, mutta onneksi hän ymmärsi ensimmäisen vaon jälkeen, että Saatana oli häntä viettelemässä ja niinpä uskollinen puoliso Riitta sai perheessä huolehtia kyntöhommista, polttopuiden pilkkomisesta ja perheen ruokahuollosta. Tosin kerran Riittakin kyllästyi ja oli iskeä miestään kirveellä, kun tämä otti perheen ainoan leivän evääkseen lähtiessään hoitamaan lähimmäistensä sieluja.
Paavo Ruotsalaisen luen melkein Kärkkäälän pojaksi, koska kun naapurit murhasivat hänen ainokaisen poikansa, haki hän Kärkkäälästä Aatami Laitisen kotivävykseen. Myös kärkkääläinen loismies Pentti Korhonen oli Paavon vävy. Loismies ei ollut kylän arvojärjestyksessä kovin korkealla, koska loismies asusteli toisten nurkissa. Selvityksen alla minulla on vielä se, että oliko Ruotsalaisen vävy Juho Markkanen Kärkkäälän Markkasia, hän oli tosin syntynyt Pieksämäen Maavedellä, mutta sieltä taitaa olla myös Kärkkäälän Markkaset lähtöisin.
Paavo Ruotsalainen vietti paljon aikaa Suonenjoella, koska hän oli körttiläisyyteen taipuvaisen kirkkoherra Bergin kavereita. Minulla on tällä hetkellä selvitystyön alla, oliko Suonenjoen Bergien pappissuku samaa itäsuomalaista sivistyssukua kuin Aksel Ivar Berg.
Aksel Berg (1893 – 1979) oli suomalaista syntyperää oleva neuvostoliittolaisen kybernetiikan kehittäjä ja tutka-aseen keksijä. Berg kuoli vuonna 1979 puna-armeijan amiraalina, akateemikkona ja sosialistisen työn sankarina. Ihan hyvin Berg saattoi olla savolaista körttisukua, koska ainakin piispa Jolkkonen, joka on viisas mies, kertoi Ruotsalais-ohjelmassaan, että jos tämän päivän citykörttiläiseltä kysytään näkemystä körttiläisyyden pääideologi Paavo Ruotsalaisen puoluekannasta, niin vastaus olisi, että tämä äänestäisi nykyään Vihreitä tai Vasemmistoliittoa, kuten myös sosialistisen työn sankari Aksel Berg varmaankin tekisi.
Jolkkosen mainion ohjelman voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-62069783
perjantai 29. maaliskuuta 2024
Rukkas-Antti
Antti Kuronen on suomalaisille tuttu mies, koska jos jossain päin maailmaa on kriisi, niin Ylen kriiseihin erikoistunut toimittaja Antti Kuronen matkustaa rohkeasti paikalle raportoimaan tilanteesta. Monta kertaa olen miettinyt, että onko Ylen Antti Kuronen sukua Uukuniemellä syntyneeseen liikemies Antti Kuroseen, joka tunnetaan paremmin nimellä Rukkas-Antti.
Rukkas-Antti oli Suomen helppoheikkien kuningas, joka kuului vuosikymmeniä Kuopion Tammimarkkinoiden vakiokalustoon ja muistelen, että hänet valittiin siellä jopa Helppo-Heikkien Suomen mestariksi. Wikipedian mukaan ”Rukkas-Antti oli taitava sanankäyttäjä olematta rivo. Hän muun muassa kohdisti hyväntahtoista pilantekoaan asiakkaita kohtaan. Hän kauppasi muun muassa työrukkasia ja paristoja. Hänen tunnusmerkkinään oli asemapäällikönlakki, jota hän nimitti ”pääkassaksi” ja laittoi sinne suurieleisesti suurimmat setelit.”
Lempinimensä mukaisesti Rukkas-Antti oli erikoistunut rukkasiin. Hänen kauppamiesuransa sai vauhtia, kun hän osti kirjansitomon Keravalta. Sitä kautta nahkakansien hukkapaloista syntyi rukkastuotanto ja hän perusti jopa Pertunmaan Kuorttiin jonkinlaisen rukkastehtaan.
Vaikka Antti Kuronen oli taitava liikemies, niin kynähommat eivät häneltä oikein sujuneet ja niinpä hän sai kahden vuoden vankilatuomion ymmärtääkseni kirjanpitorikoksista 1980-luvulla. Vilkasluonteiselle Karjalan pojalle ei vankilaelämä kuitenkaan sopinut ja niinpä hän karkasi vankilastaan, kun puolet tuomiosta oli kärsitty.
Niin liikkuvainen oli tuo liikemies Kuronen, ettei häntä ole karkaamisen jälkeen tavoitettu ja tuskinpa enää tavoitetaankaan, koska toukokuussa 2024 hän täyttäisi sata vuotta, jos vielä elää. Suomen vankeinhoitojärjestelmä toimii tehokkaasti ja tietääkseni ainoastaan virolainen pankkiryöstäjä Raivo Roosna ja uukuniemeläinen liikemies Antti Kuronen ovat ainoat, jotka ovat onnistuneet vankilasta karkaamalla välttämään lainkouran.
Lisätietoa Rukkas-Antista tässä linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Rukkas-Antti
torstai 28. maaliskuuta 2024
Äyräpään kirkon rauniolla
Pelkkä kivikasa oli jäljellä Äyräpään vuonna 1934 valmistuneesta komeasta ja arkkitehtoonisesti merkittävästä kirkosta, kun kävin viettämässä siellä hiljaisen hetken vuonna 2018. Talvisodassa suomalaiset räjäyttivät sen tornin, jatkosodassa sitä rikottiin lisää ja vuonna 1945 Neuvostoliitto räjäytti rauniot vielä varmuuden vuoksi ihan tuusannuuskaksi.
Antti Tuurin Talvisota- romaaniin perustuvassa samannimisessä elokuvassa nurmolaisista suojeluskuntalaisista koottu kevytosasto lähtee ihan sodan lopulla vastaiskulla valtaamaan takaisin menetettyä kirkonmäkeä. Suomalaisen tykistön tulitukea tulee vain kymmenen kranaatin verran, jonka jälkeen itsemurhahyökkäyksen olisi pitänyt alkaa. Kauhavalaiset huutavat naapuripitäjän miehille,että ”nurmoolaiset elkää enää menkö”, mutta siitä huolimatta nurmoolaiset ilmeisesti päättävät vallan heittämällä vallata moisen nyppylän.
Aukealle ammutaan 40 nurmoolaista, joukossa kolme painin SM-kisojen mitalimiestä ja haavoittuneitakin on 50. Takaisin selviää 10 miestä. Se lienee väkilukuun suhteutettuna suurin yhden pitäjän kokema tappio talvisodassa.
Sen kanssa kilpailevat Nilsiän ja Rantasalmen menetykset Petäjäsaaressa. Siellähän saarta puolustava komppania sai määräyksen taistella viimeiseen mieheen, jollaista määräystä ei tiettävästi ole Suomen sotahistoriassa toista kertaa annettu, ja viimeiseen mieheen sitten taisteltiinkin määräyksen mukaisesti. Nilsiäläisten ja rantasalmelaisten ruumiitakaan ei ole löytynyt, ilmeisesti vihollinen työnsi ne avantoon taistelun tauottua.
Jatkosodan lopulla Äyräpäässä sodittiin jälleen rajusti ja siellä eräs pinteeseen jäänyt suomalaisosasto nosti valkoisen lipun antautumisen merkiksi. Valkoisen lipun nähtyään suomalaisupseeri määräsi oman tykistökeskityksen antautuneiden niskaan. Sellaistakaan määräystä ei Suomen sotahistoriassa ole toista kertaa annettu.
Wikipedian mukaan silloinen eversti Adolf Ehrnrooth antoi 7. heinäkuuta 1944 käskyn ampua tykistökeskityksen omiin asemiin Äyräpään kirkonmäellä, kun suomalaiset puolustajat antautuivat neuvostoliittolaisille hyökkääjille. Hän perusteli jälkeenpäin käskyä vihollisen etenemisen pysäyttämisellä.
Varmaa tietoa ei ole, kuoliko suomalaisia keskityksessä. Ehrnroothin Jalkaväkirykmentti 7:n valitusupseerina toimineen Matti Kuusen mukaan Ehrnrooth oli sodan aikana riippuvainen unilääkkeistä ja pervitiinistä. Vuonna 2007 ilmestyneessä Artem Drabkinin kirjassa Jatkosota venäläisten silmin venäläisetkin kauhistelivat tapahtunutta.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2024
Kreivitärrouva
Eilen mainitsemani kenraali Ehrnrooth tuli kansalle tunnetuksi hieman mahtipontiselta kuulostavasta sotilaallisesta puhetyylistään sekä sorahtavasta ärrästään, joita piirteitä imitaattorit säälittä hyödynsivät ammatissaan.
Erään kuulemani tarinan mukaan poliisit pysäyttivät ylinopeutta ajaneen kenraalin ja tiedustelivat tältä, onko tätä aiemmin rangaistu. Siihen puhuteltava vastasi sotilaallisen mahtipontisesti: ”Ei ole rangaistu. Palkittu on.”
Luulenpa, että kenraali saattoi olla ylinopeutta ajaessaan liikenteessä kermanvärisellä Mercedes-Benz -merkkisellä autollaan. Nimittäin ruokapaikassani sain kerran voimakkaan yskänkohtauksen, kun kuuntelin salaa erään vanhan herrasmiehen voimakkaasti eläytyen kertovan kaverilleen tarinaa siitä, kuinka Ehrnrooth osti Mersunsa.
Tämän salaa kuuntelemani tarinan mukaan kenraali nai ikämiehenä tanskalaisen kreivittären ja jostain syystä kreivitärrouva halusi hankkia itselleen asemansa mukaisen auton. Niinpä aviomies saapasteli mikkeliläiseen autokauppaan ja lausui sotilaallisesti ärrää sorauttaen, että ”kreivitärrouvani haluaa ostaa kermanvärisen Mercedes-Benz-merkkisen henkilöauton”.
Myyjä meni vähän hämilleen poikkeuksellisen täsmällisestä ostohalukkuuden ilmaisusta ja alkoi selittämään, että asia ei ole aivan noin yksinkertainen, koska Mercedes-Benz -merkkisiä autoja on monenlaisia; on isoja ja vähän isompia ja on automaattivaihteisia ja manuaalivaihteisia ja hinnatkin vaihtelevat jossakin määrin.
Siihen Adolf Ehrnrooth sorautti edelleenkin sotilaallisen täsmällisesti, että ”kreivitärrouvani haluaa ostaa kermanvärisen Mercedes-Benz -merkkisen henkilöauton; tekniset yksityiskohdat jätän myyjän ratkaistaviksi”. Tarinan mukaan se oli mikkeliläisen autokaupan historian paras kauppa.
Yllä oleva kuva kenraali Ehrnroothista ja uskoakseni hänen rouvastaan on lainattu Finna.fi-kuvista.
tiistai 26. maaliskuuta 2024
Uukuniemen sankari
Berliinin olympialaisissa viimeisen päälle saksalaista sotilaallisuutta harrastanut ratsumestari, josta aiemmin kerroin, liittyy myös Uukuniemen historiaan, sillä hän johti jatkosodan alussa pataljoonaa sillä suunnalla.
Kiivaiden taistelujen aikana hänen tilannetajunsa hämärtyi ja hän uskoi joukkojensa joutuneen hajalle. Tämän vuoksi hän antoi ainakin uukuniemeläisen kansanperinteen mukaan joukoilleen käskyn ”pelastukoon ken voi” ja lähti itse yrittämään pelastautumista. Komppanian päälliköt olivat kuitenkin tilanteen tasalla eivätkä noudattaneet komentoa. Ratsumestari siirrettiin tapauksen jälkeen koulutustehtäviin.
Kenraali Adolf Ehrnroothin kuoleman jälkeen kerrottiin muistokirjoituksessa hänen olleen Tyrjän sankarin. Tyrjä sijaitsee Parikkalan puolella lähellä Uukuniemen rajaa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että hän oli enemmänkin Uukuniemen sankari, koska hän haavoittui erittäin vaikeasti 1.7.1941 Uukuniemen Parikan kylässä, joka sijaitsee nykyisen rajan takana muutama kilometri Niukkalasta kaakkoon.
Silloinen majuri Ehrnrooth johti ratsuväen punaiset housut jalassa joukkojensa rynnäkköä kohti vihollisen raskasta tykkipatteria, jonka hän ajatteli kaapata suomalaisille, mutta huonostihan siinä sitten kävi, kuten alla olevasta linkistä löytyvä tarina ja kuva tapahtumapaikasta kertoo:
Haavoittumisensa jälkeen Ehrnrooth palasi takaisin palvelukseen ja kerran hänen puhutteluunsa määrättiin joku jermu, joka ei ollut suostunut tekemään Savonlinnan kadulla kunniaa jatkosodan alussa epäonnistuneelle ratsumestarille. Kun Ehrnrooth pyysi jermua perustelemaan, miksi tämä ei halunnut osoittaa kunnioitustaan kyseiselle upseerille ja jermu kertoi jatkosodan alun tapahtumien olleen käyttäytymisen taustalla. Perustelut kuultuaan Ehrnrooth ainakin uukuniemeläisen tarinaperinteen mukaan sorautti lyhyen ytimekkäästi: ”Harkitsen kunniamerkkiä”.