keskiviikko 31. heinäkuuta 2024
Viimeinen ehtoollinen
Jopa maamme ministeritasolla on paheksuttu sitä, että Pariisin kisojen avajaisissa harrastettiin uskonnollisten tunteiden loukkaamista ja jopa Jumalan pilkkaa, koska avajaisissa oli kohtaus, jonka eräät sopivanlaisella mielikuvituksella varustetut henkilöt ovat tulkinneet esittävän viimeiselle ehtoolliselle ryhmittäytyneitä henkilöitä, joiden sukupuolesta tai edes seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei ole täyttä varmuutta.
Jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää Leonardo da Vincin kristilliseen uskontoon liittyvän seinämaalauksen Viimeinen ehtoollinen ja Pariisin kisojen avajaisesityksen kohtauksen epäillään olleen ivamukaelma tuosta kuuluisasta taideteoksesta.
Oma mielikuvitukseni ei ole niin likainen, että pystyisin ottamaan asiaan jyrkästi kantaa, mutta muistutanpa, että myös erittäin arvostettu elokuva Rukajärventie sisältää kohtauksen, jossa selvästi viitataan Viimeiseen ehtoolliseen.
Rukajärventiessä jatkosodan alussa polkupyörillä liikkuva, eli ilmeisesti nykykielellä mekanisoitu, yläsavolaisista miehistä koottu tiedusteluosasto löytää Vienan korvesta autiotalon, joka onkin ansoitettu ja räjähtää sitä tutkittaessa. Yksi sotilas saa surmansa ja talo menettää yhden seinistään.
Räjähdyksen jälkeen osasto järjestäytyy luutnantin johdolla syömään seinättömään taloon ja eittämättä tilanne tuo mieleen Viimeisen ehtoollisen. Luutnantti Perttula pyytää vielä siunatuksi lopuksi sotamies Knihtiä, joka on musiikkimiehiä, laulamaan jotain kaatuneen muistolle. Knihti tekee työtä käskettäessä ja kajauttaa komeasti aarian Una furtiva lagrima, jonka nimi suomeksi tarkoittaa salaperäistä kyyneltä.
Rukajärventien kyseinen kohtaus on liikuttava eikä se minusta loukkaa ketään. Iltasanomien sivuilta näyttää löytyvän kuva Ylä-Savon miesten viimeisestä ehtoollisesta https://www.is.fi/viihde/art-2000008093185.html
tiistai 30. heinäkuuta 2024
Suden hetkiä
Ossi Viidan kirjassa Suden hetkiä kerrotaan, että 1920-luvulla Usa:n presidenttikin ihastui suomalaisiin kestävyysjuoksijoihin siinä määrin, että kutsui Paavo Nurmen ja kaksi amerikansuomalaista suurjuoksijaa Gunnar Nilsonin ja Ilmari Primin vierailulle Valkoiseen Taloon. Vierailusta oli tulla täydellinen katastrofi.
Ilmari Primiä nimittäin vaivasi suoranainen kleptomania eli taipumus sairaalloiseen varasteluun eikä Prim päässyt vaivastaan eroon edes Valkoisessa Talossa. Kun Nurmi ja kumppanit olivat lähdössä, huomasivat he Primillä jonkun oudon nyytin, josta löytyi läjä presidentin pöytähopeita. Ennen kuin kukaan ehti huomata mitään, muuta pakottivat Primin palauttamaan haarukat, veitset ja lusikat takaisin paikoilleen.
Mutta ilmeisesti Prim ei ottanut asiasta opikseen. Eräänä yönä viisinkertainen olympiavoittaja Ville Ritola heräsi New Yorkin asunnossaan siihen, että hänen kotonaan hiiviskeli varas. Ritola lähti ripeästi takaa-ajoon, mutta vaikka hän oli maailman toiseksi paras kestävyysjuoksija, hän ei varasta saavuttanut.
Asiaan vaikutti todennäköisesti se, että Ritolalla oli kirves kädessään vauhtia hidastamassa, mutta vastaavasti kirves myös lisäsi pakenijan juoksumotivaatiota. Ritola oli varma, että varas oli Ilmari Prim, joka oli juoksijana lähes Ritolan luokkaa.
Tuo 529-sivuinen Suden hetkiä-kirja näyttää olevan netissä maksutta luettavissa. https://www.doria.fi/handle/10024/184562
maanantai 29. heinäkuuta 2024
Ville Ritola – aikansa Matti Nykänen
Luulenpa, että ellei toimittaja Arvo Tuomisen tädin mies Ville Ritola olisi jättänyt yksiä olympiakisoja väliin ja ellei hän olisi ollut niin kova kirves-, tupakka- ja ryyppymies, niin hän olisi olympiahistorian eniten mitaleita saavuttanut urheilija. Hän oli tavallaan oman aikansa Matti Nykänen, jolle sattui ja tapahtui.
Suomen joukkue palasi Amsterdamin olympiakisoista laivalla ja koska Suomessa oli kieltolaki, niin kultamitalipainijat Väinö Kokkinen ja Oskari Friman toivat laivaan shampanjaa ja viinaa. Sitten suomalaisjoukkue alkoi juhlimaan oikein aikamiesten lailla ja syytä juhlaan olikin, koska Suomen kansa oli väkilukuun suhteutettuna ylivoimaisesti maailman paras urheilukansa.
Ja sitten tapeltiin oikein perikansalliseen malliin. Olympiasankari Ville Ritola kertoi muistelmakirjassaan Pantiin Ritolaksi tapausten kulusta seuraavaa:
”Istuimme ja joimme siinä jonkin aikaa ja menimme sitten alakertaan missä olivat hytit. Pekkala makasi selällään minun makuulavitsallani ja me otimme yhteen. En tiedä mistä koko tappelu alkoi, mutta pojat kertoivat myöhemmin, että minun tukkani oli noussut pystyyn ennen tappelua.
Olimme molemmat aika päissämme. Minä vissiin kuritin Pekkalaa. Hänet vietiin putkaan ja minut teljettiin hyttiini. Seuraavana aamuna minut haettiin kapteenin kuulusteluun. Kapteeni kysyi, että eikö Ritola tunne Merilakia. Hitto, minä vastasin, minä tunnen kaikki lait kun olen selvin päin, mutta juovuksissa minä en tunne mitään lakia.”
Pekkala, jota kestävyysjuoksija Ritola joutui kurittamaan, oli Vilho Pekkala, joka voitti painissa olympiapronssia sarjassa alle 79 kiloa eli kova mies oli Ville Ritola tappelemaankin.
Laivalle alkoholia tuonut Väinö Kokkinen jatkoi ilmeisesti samalla alalla kieltolakiajan Suomessa ja hänestä tuli rikas ja menestyvä ravintoloitsija Helsinkiin, vaikka oli nuoruudessaan saanut kolmen vuoden tuomion punakaartiin kuulumisesta. Kokkisen kansanperinnettä opiskellut pojanpoika oli solukaverinani Hoas Koivukylässä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Kokkinen
sunnuntai 28. heinäkuuta 2024
Urheilulääketiedettä
Aamulla katsoin ajankohtaan sopivasti dokumentin Paavo Nurmesta, joka vanhana miehenä joskus 60-luvulla valitteli sitä, miten pehmeitä silloisen elintasoyhteiskunnan veltostuttamat miehet olivat. Ville Ritolan muistelmistakin vahvistuu käsitys, että hänen ja Nurmen nuoruudessa miehet olivat tosiaankin kovempaa tekoa.
Kovan kirvesmiehen työn kangistama ja jalkavaivoista kärsinyt Ritola osoitti kovuutensa vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisissa, joissa hän vaivoistaan huolimatta voitti yhden kullan ja hopean. 3000 metrin esteiden alkuerässä pahasti nyrjähtänyttä jalkaa hän kuntoutti hoitomuodoilla, joita ei voi nimittää pehmeiksi.
Ensin jalkaan pantiin etikkaa ja alkoholia sekä sitten hantuukia ja lehtiä niin tiukalle, ettei siihen päässyt yhtään ilmaa väliin. Jalkaterä muuttui sen jälkeen jostain syystä aivan siniseksi. Mutta niin vain tälläkin melkein kuoliossa olleella jalalla kovaluonteinen Ritola kykeni kukistamaan juoksijain kuninkaan Nurmen 10.000 metrillä.
Epäilen, että Ritolan jalan kuntoutuksessa käytettiin kaukaisen sukulaismieheni Yrjö Koivistoisen, jota pidän maamme urheilulääketieteen isänä, oppeja.
Kuopiolainen Yrjö Koivistoinen oli Hannes Kolehmaisen lapsuuden kaveri, kilpakumppani, hieroja, manageri, fysioterapeutti ja hän myös vastasi suurjuoksijamme lääkintähuollosta, vaikka ei lääkäri ollutkaan.
Tärkeässä toimessaan hän oli edellä aikaansa ja harrasti jo lähes sata vuotta sitten nykyään niin muodikkaita vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joita hyvällä syyllä voi ainakin tässä tapauksessa kutsua pehmeiksi menetelmiksi.
Niinpä kerrankin, kun hymyilevän Hanneksen jalat olivat hiertyneen lainapiikkareissa verille, yritti tämä itseoppinut kansanlääkitsijä parantaa suurjuoksijamme tärkeät työvälineet käärimällä ne yön ajaksi rotannahkoihin. Kliinisissä tutkimuksissa ilmeni, että hoidolla oli vaikutusta – ainakin jalat kutisivat hirveästi.
Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että Yrjö Koivistoisen Amerikkaan muuttanut veljmies Aarne Koivistoinen kunnostautui voimistelijana ja hänet valittiin jopa USA:n edustajaksi vuoden -32 olympiakisoihin, mutta sitten paljastui, ettei mies ollutkaan maan kansalainen ja sukuni olympiamenestys tyssäsi siihen.
lauantai 27. heinäkuuta 2024
Ville Ritola
perjantai 26. heinäkuuta 2024
Helle
Siinä se maamme lukuisista Pyhäjärvistä suurin ja kaunein Uukuniemen Pyhäjärvi loistaa isänmaamme laskevan auringon loisteessa ihmiskunnan historian kuumimman päivän iltana.
Mutta tätä poikaapa tuo ihmiskunnan historian kuumin päivä ei yhtään pelottanut, koska nautin lämpimästä ja niinpä menin tuona helteisenä päivänä metsätöihin. Sitten ihmeekseni hampaani alkoivat lyömään kylmästä loukkua ja vilunväreet puistattivat rajusti.
Mutta ei ollut kyseessä kylmettyminen, vaan olin saanut auringon pistoksen. Ihan varma tosin en ole auringonpistoksesta, sillä vaikka kaikki muut taudinkuvaan kuuluvat oireet ilmenivät, niin mielen sekavuutta en ole itsessäni havainnut.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2024
Trump ja Clay
Olen tapani mukaisesti kirjoittanut ropakantaa. Haravatalouksissa kanavalla 16 näkyvä kristillissiveellinen IRR-tv haastatteli Alpo Rusia Amerikan tilanteesta ja ohjelmassa myös näytettiin pätkiä Bidenin ja Trumpin vaaliväittelystä ja minusta vastoin maamme median välittämää tietoa Biden selvisi väittelystä hyvin. Hän oli vanha sivistynyt herrasmies, joka ei ollut vanhuuden höppänä.
Myös Trump yllätti väittelyssä, sillä hän ei ollut vanha sivistynyt herrasmies, vaan vaikutti entistäkin pahemmalta öykkäriltä ja valehtelijalta. Luulen, että haavoitettu Trump on entistäkin vaarallisempi ydinasesalkunkantaja.
Minusta alkoi tuntua, että Joe Biden on sittenkin suuri valtiomies sen jälkeen, kun Urheiluruutu ensimmäisenä maassamme kertoi, että Biden on luopunut presidenttiehdokkuudesta. Myöhemmin hän vakuutti tehneensä sen demokratian pelastamiseksi ja siinä hän puhui täytt’ asiaa. Hänen suosittelemansa Kamala Harris ei ole kovin hyvä ehdokas, koska se jokin, eli karisma häneltä puuttuu, mutta hän saattaa silti hyvinkin voittaa vaalin, mikäli antaa Trumpin rauhassa puhua typeryyksiään ja hymyilee niitä kuunnellessaan nätisti.
Trump meuhkasi nimittäin juuri jossain haastattelussa, että Kamala on kamalan kiero ja hullu ja jopa Kamalan nauru kuulostaa kamalalta. Niinpä Kamalan kannattaa opetella nyt naureskelemaan Trumpin möläytyksille nätisti. Harrisin mahdollisuuksia saattaa lisätä myös mahdollinen Trumpin tuomio hyssyttelyyn liittyvässä 100.000 taalan veropetoksesta. Jos Suomessa pimittäisi verottajalta tuon summan, niin pitkä linnareissu siitä tulisi.
Voi olla, että Trumpin harrastama itsekehu, rahoilla kerskailu ja toisten ihmisten haukkuminen hyväksytään Amerikassa toisin kuin meillä. Itsekehu hyväksytään meillä ehkä silloin, jos kyseessä on Kuopion torin helppoheikki, koska kaikki tietävät, ettei helppoheikki ole vakavissaan, mutta toisten törkeää loukkaamista ei pidetä edes helppoheikille sopivana.
Trumpin esiintymistä seuratessani tulee mieleeni nyrkkeilijä Cassius Clay, joka myöhemmin vaihtoi nimensä Mohammad Aliksi. Hän kehui itseään estoitta ja haukkui vastustajiaan. Niinpä ensimmäisiä asioita, joita tästä maailmasta muistan, on, että Savon peräkylällä Listonin ja Clayn kohtaamista seurattiin vuonn 1964 ainakin samalla kiihkolla kuin nyt Trumpin ja Harrisin kohtaamista.
Muistan, että ihmiset toivoivat, että Liston isolla nyrkillään olisi tukkinut rehvastelijan suun, mutta toisinhan siinä sitten kävi. Listonia pidettiin tavallaan oman kylän poikana, koska hän vieraili Helsingissä ja hyppi Linnanmäellä maksusta narua Meksikon pikajunan tahdissa. Tosin tiedettiin Listonin olevan alamaailman miehiä, jota todisti sekin, että hän oli tunkeutunut helsinkiläiseen ravintolaan syömään ilman kravattia. Jostain syystä portsari ei yrittänyt häntä pysäyttää.
Liston-Clay-ottelun video synnyttää vahvasti epäilyn siitä, että kyseessä ei ollut ihan rehellinen matsi: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=sonny+liston%2C+cassius+clay%2C+1965#fpstate=ive&vld=cid:1371afaa,vid:RqAI10hSYC8,st:0
tiistai 23. heinäkuuta 2024
Viipurin vanhin talo
maanantai 22. heinäkuuta 2024
Kalakauppias Mikko Repolainen
Viipurin Vanhakaupunki on nähtävyytenä lähes Tallinnan Vanhankaupungin luokkaa, mutta vielä ei ole kaikkea ehditty korjata mitä sodassa rikottiin, vaan paljon on tekemätöntä työtä jäljellä. Pelkkä pieni pintaremontti ei riitä esimerkiksi vajaat 600 vuotta vanhalle Viipurin vanhalle tuomiokirkolle. Se ei ole kuin pommin jäljiltä, vaan pommeja on ollut monta.
Kirjailija Eeli Aalto, jonka äiti oli Uukuniemen heränneitä ja jonka pojantytär Saara Aalto on maailmankuulu laulaja, kertoi tv-dokumentissaan, että talvisodan edellä kesken kirkonmenojen nousi kalakauppias Mikko Repolainen, joka hyvinkin saattoi olla Uukuniemen heränneitä, koska hän omasi ennustajan armolahjan, Viipurin tuomiokirkossa suureen ääneen oma-aloitteisesti ja lupaa pyytämättä julistamaan, että tämä kirkko kohta tuhotaan ja vieraat sotajoukot marssivat kaupungin kaduilla, elleivät kaupunkilaiset pikaisesti tee parannusta. Kyseinen kirkonmeno radioitiin ja tieto Reposen profetiasta levisi koko maahan.
Viipurilaiset eivät ottaneet neuvosta vaaria, vaan jatkoivat entiseen menoon hauskaa elämäänsä ja huonostihan siinä sitten kävi, sillä sekä Viipurin tuomiokirkko että Viipurin vanha tuomiokirkko tuhoutuivat talvisodassa. Vanhasta tuomiokirkosta kertoo kaikkitietävä Wikipedia seuraavaa:
”Viipuri joutui Neuvostoliiton pommitusten kohteeksi. Vanha tuomiokirkkokin sai osuman 18. helmikuuta 1940 eli Tuhon sunnuntaina ja paloi historiansa aikana 11. kerran. Kirkon mukana paloivat siellä siunausta odottaneiden yli sadan sodassa kaatuneen ruumiit. Kirkon kiviseinät jäivät pystyyn, mutta nykyisin niistäkin on jäljellä vain alaosa. Kirkko oli tarkoitus korjata, mutta suunnitelmat kariutuivat kun kaupunki menetettiin Neuvostoliitolle. Se on sittemmin toiminut kaupunkilaisten kaatopaikkana. Kirkon kellotapuli on edelleen pystyssä ja siitä on tullut linnan ohella yksi Viipurin symboleista.”
Monena on Viipurin vanha tuomiokirkko ehtinyt toimia olemassaolonsa, eli noin 580 vuoden, aikana. Se on ollut roomalaiskatolisten, luterilaisten ja ortodoksien kirkkona, mutta myös hevostallina ja kaatopaikkana. Luulenpa, että kirkkoraunion tiiliä on uusiokäytetty sodan jälkeen myös kansantalouden muihin tarpeisiin. Yllä oleva kuva todistaa, että rakennuksen seinät ovat lähes metrin paksuiset ja että satoja vuosia vanhat tiilet ovat vielä yllättävän tuoreen näköiset. Karkea arvoni on, että tuossa rauniossa vieläkin on noin miljoona tiiltä.
Posliinipatsas
Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin elämäni viimeisillä Venäjän matkoilla huomasin, että suurin hurmos on jo haipumassa.
Enää ei näkynyt autoja, joiden kylkiin on maalattu suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina.
Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viime Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa.
Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän.
Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan ja se harmittaa vieläkin. Tuo kipsihaitaristi saattaa ihan hyvin olla Lomonosovin keisarillisen porsliinitehtaan tuotantoa.
Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin olen viime matkoilla huomannut, että suurin hurmos on jo haipumassa.
Enää ei näkynyt autoja, joiden kylkiin on maalattu Suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina.
Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viimeisellä Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa.
Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän.
Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan ja se asia harmittaa vieläkin. Luulen kipsihanuristin olleen kuuluisan Lomonosovin keisarillisen porsliinitehtaan tuotantoa.
lauantai 20. heinäkuuta 2024
Wiipurini
Luovutettu Karjala oli aikoinaan keskimääräistä vauraampaa aluetta maassamme ja varsinkin Viipuri oli hieno ja vireä kaupunki. Kun Neuvostoliiton konkurssin jälkeen vierailin Viipurissa, kaupunki ei ollut hieno ja vireä, vaan aika hirveä paikka, jossa satunnainen matkailija pelkäsi liikkua.
Ensimmäinen viipurilainen, joka tuli juttusilleni, oli moldovalainen mustalaispoika, jonka vaarin kuulin myöhemmin olleen silloin Viipurin torin kingi, kysyi sujuvalla karjalan murteella, että ”ostat sie uppopumpun”. En ostanut, mutta myöhemmin olen kuullut, että olisi kannattanut, koska kyseessä ei luultavasti ollutkaan varastettu tavara kuten oletin, vaan kyseessä oli varmaankin sikäläisen suunnitelmatalouden huipputuote, joka oli halpa ja oikeasti hyvä. Neuvostoteollisuus onnistui siihen aikaan tuottamaan ihan hyviä uppopumppuja, vesivärejä ja balettitossuja.
Ymmärrän hyvin venäläisiä, jotka arvostavat Putinia, sillä kun kolme vuotta sitten kävin viimeksi Viipurissa, jolloin Putin oli Viipurin torinkin suvereeni kingi, oli Viipurista tullut ihan turvallinen kaupunki, jossa oli paljon nähtävää. Silloin jopa ajattelin, että voisin ihan hyvin jonkin aikaa vaikka asua siellä. Nyt pidän todennäköisenä, etten koskaan tässä elämässä pääse käymään Viipurissa.
Viipurissa 1931 syntynyt taiteilija Eeli Aalto pääsi 54 vuoden tauon jälkeen vuonna 1993 vierailemaan syntymäkaupungissaan ja kuvasi siellä hienon dokumentin Wiipurini. Minusta Aalto on viisas ja hauska ihminen ja rohkeakin hän on. Nimittäin kun turkkalainen Jumalan teatteri järjesti vuonna 1987 Oulun teatteripäivillä performanssin, jossa mm. heiteltiin ihmiskakkaa yleisön päälle, pakenivat kaikki muut katsojat kauhuissaan, mutta taiteilija Eeli Aalto, vanha Oulun Tarmon mies, otti vain nyrkkeilyasennon ja jäi mielenkiinnolla seuraamaan tapahtumien kulkua.
Aallon hienon Wiipurini-dokumentin voi katsoa tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=minun+viipurini%2C+eeli+aalto%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:38ec52e0,vid:XGqY3HSosfA,st:0
perjantai 19. heinäkuuta 2024
Rajantakainen uukuniemi
Eilen katsomassani Kioskin Matista kertovassa dokumentissa pikkuisen korvaani särähti, kun Matti kertoi, että ennen sotaa Uukuniemi oli yksi suomen vauraimmista pitäjistä. Itse en ole tullut tuollaista ajatelleekseni ja mieleeni tuli, että ainakin nuori Väinö Tanner Sortavalassa asianajajan tointa harrastaessaan piti karjalaisia rehvasteluun taipuvaisina.
Mutta tarkemmin asiaa ajatellessani Matin näkemys saattoi pitää paikkansakin. Nimittäin nuoruudessani Suomen vaurain kunta oli piskuinen Savonranta. Siellä oli asukasta kohti eniten kansallisvarallisuutta, koska asukkaita oli vähän ja metsiä oli paljon. Myös uukuniemeläisiä oli jo ennen sotaa vähän, mutta metsää oli paljon ja ne olivat hyväkasvuisia ja niinpä Uukuniemellä kasvoi maamme suurin koivu.
Ensio Kettunen on Youtubeen tehnyt sarjan videoita rajan taakse jääneistä kylistä ja Uukuniemeä esittelevästä jaksosta saa sen käsityksen, että pitäjä oli ennen sotaa ihan siistissä kunnossa ja rakennukset ihan vatupassissa ja hämmästyttävän hyvässä maalissa, vaikkakin sen asian voi selittää se, että mustavalkoiset kuvat on jälkikäteen muutettu värillisiksi.
Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että keskimäärin luovutettu Karjala oli vauraampaa mitä maamme keskimäärin. Vaikka evakkoja oli 10 % kansasta, olivat he tuottaneet 20 % maamme bkt:sta ja 40 % maamme ruokaviljasta.
Veteraanin mietteitä
Löysinpä ihmeekseni Yle Areenasta ohjelman jätkäkaveristani Matti Pirhosesta ja hänen kioskistaan, josta ohjelmassa käytetään harhaanjohtavasti nimitystä sekatavarakioski, vaikka kyseessä oli ennemminkin kulttuurikioski.
Matti nimittäin myyskenteli tavallisten kioskituotteiden lisäksi myös kirjoja ja tauluja. Hänen mukaansa pienet taulut myivät paremmin kuin suuret taulut, joka asia todistaa sen, etteivät uukuniemeläiset olleet lukeneet 1980-luvun sijoittajagurun Juhani Riikosen sijoittajan opasta, jossa kerrotaan, että suuriin tauluihin on viisaampaa sijoittaa kuin pieniin tauluihin.
Kulttuurikioskiksi voi Matin pk-yritystä nimittää myös sen vuoksi, että kioskilla ovat vierailleet myös kaksi suomalaisen elokuvan suurmiestä Aki Kaurismäki ja Åke Lindman, joista Aki oli jotain filmannutkin. Kaurismäen vierailun voi selittää se, että hänen isänsä on syntynyt Uukuniemen naapurissa Lumivaarassa, joka on niin lähellä, että epäilen nähneeni Lumivaaran kirkon tornin, kun vuosikymmeniä sitten kiipesin Uukuniemen kirkon torniin.
Lindman sen sijaan vieraili Mattia tapaamassa, kun hän filmasi Tali-Ihantalan taistelusta kertovaa elokuvaa Etulinjan edessä. Matti toimi siis tuon elokuvan sotahistoriallisena asiantuntijana.
Kulttuuriin liittyy myös tuo Yle Areenan Matista kertova ohjelma, koska siinä noin 11 minuutin jälkeen kaksi uukuniemeläistä Mattia muistelee nuorisoseuran esittämää näytelmää Tyhmä neitsyt, jossa toinen Matti esitti kaljua miestä sianrakosta tehdyssä peruukissa.
Näytelmäharrastusta muistellessaan 83-vuotias kioskin Matti samalla paistaa läskiä voissa ja epäilee, että nyt syntyy sellainen tehopakkaus, joka saattaa vielä pakottaa hänet yöjalakasiin.
Kioskin Matista kertovan ohjelman Veteraanin mietteitä voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-50110592
torstai 18. heinäkuuta 2024
Kaksi jätkää
Muistanpa, miten vuosikymmeniä sitten Kioskin Matti Uukuniemellä kertoi voittaneensa nuoruudessaan pitäjän nuorisoseuran lausuntamestaruuden Pentti Haanpään runolla Kaksi jätkää. Matti jopa vielä muisti tämän runon ulkoa ja kirjoitti minulle paperille sen sanat, jotta me kaksi jätkää voimme sitten nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa sen yhdessä lausua.
Lausumatta se meiltä jostain syystä kuitenkin jäi, mutta huomenna Uukuniemen nuorisoseura järjestää tilaisuuden, jossa muistellaan menneitä ja siinä tapahtumassa joku voisi tuon runon lausua Kioskin Matin muistoksi. Tosin runo ei tietenkään ole Pentti Haanpään vaan Viljo Kojon eikä sen virallinen nimikään ole Kaksi jätkää vaan Muistoja menneiltä ajoilta.
Tosin se ehkä tunnetaan paremmin nimellä Kaksi jätkää, koska Paavo Väyrynenkin kertoo sen nimisellä runolla voittaneensa valtakunnallisen nuorisoseurojen lausuntamestaruuden. Tuosta asiasta voisi päätellä, että Väyrynen edusti nuoruudessaan Keskustan vasemmistolaista laitaa, koska runossa jätkät kiroavat karkeasti porvareita, jotka ajavat syyssontaisella maantiellä heidän ohitsee linjaalirattailla niin, että rapa vain roiskuu.
Viljo Kojo oli syntyjään Kaukolan poikia, kuten myös oli Suonenjoen Vasamaa edustanut hiihdon maailmanmestari Eino Olkinuora. Kojo käyttää runossaan karjalalaista sanaa ”perärätti”, jota sanaa myös anoppini käytti. ”Perärätti” ei kuitenkaan edusta mitään alatyyliä, vaikka tyhmempi voisi niin luulla, sillä ruokaliinaa kutsutaan Karjalassa perärätiksi.
Kuunnelkaapa tämä Matti Lehtisen esittämä hieno runo oikein ajatuksella: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=viljo+kojo%2C+muistoja+menneilt%C3%A4+ajoilta#fpstate=ive&vld=cid:32c75ddb,vid:ABkMvUAxy-I,st:0
keskiviikko 17. heinäkuuta 2024
Siitoinin talo
Vaikka edesmennyt karismaattinen valtakunnan johtaja Pekka Siitoin oli syntynyt Varkaudessa, niin täyttä varmuutta minulla ei ole miehen savolaisuudesta. Voi hyvinkin olla, että valtakunnan johtajan sukujuuret ovatkin Laatokan Karjalassa, sillä Sortavalan keskustassa on upea Siitoinin taloksi kutsuttu rakennus, jonka aikoinaan omisti Siitoinin varakas kauppiassuku.
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kuulostaa olevan tapana lyhentää nen-päätteisiä sukunimiä, joten saattaa olla, että Siitoinitkin kuuluvat Siitosten laajaan itäsuomalaiseen sukuun, jonka tunnetuin edustaja on nykyään entinen keihäsmies ja nykyinen luontokuvaaja Hannu Siitonen.
Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Pekka Siitoinkin oli innokas valokuvaaja, jonka ottama kuva kahdesta ufosta herätti aikoinaan paljon huomiota. Myöhemmin paljastui, että ufot olivatkin valtakunnan johtajan paljaat takapakarat, jotka tämä oli ikuistanut kameran vitkalaukaisinta hyväksi käyttäen.
Valtakunnan johtaja Pekka Siitoinin poliittisen uran kannalta lienee ollut ihan oikea ratkaisu, että hän käytti sukunimeä Siitoin. Valtakunnan johtaja Pekka Siitoin kuulostaa paljon vaikuttavammalta kuin valtakunnan johtaja Pekka Siitonen.
Adolf Hitlerinkin poliittisen uran kannalta lienee ollut hyvä ratkaisu, että hänen isänsä Alois Schicklgruber vaihtoi sukunimensä Hitleriksi. On vaikea kuvitella hurmioituneen yksinkertaisen kansan mylvivän käsi ojossa, että ”Heil Schicklgruber”.
Komea on tuo Siitoinin talo Sortavalassa: http://heninen.net/sortavala/karta/siitosen_talo/suomeksi.htm
tiistai 16. heinäkuuta 2024
Hypnoosimurhat
Trumpin murhaa yrittäneen nuorukaisen taustasta ei näytä löytyvän selitystä tapahtuneelle ja mietin nyt sitä, miten helposti ihmisiä voi hypnotisoida tai aivopestä tekemään murhia. Muistelen nimittäin, että palestiinalainen kristitty Sirhan Sirhan väitti sen jälkeen, kun hän oli ampunut Robert Kennedyn, että hän ei muista koko tapausta ja että hänet oli hypnoosissa. Oikeus ei pitänyt hypnoosia lieventävänä asianhaarana, joten Sirhan tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Kuolemantuomiot olivat siihen aikaan kiellettyjä Kaliforniassa.
Hypnoosi tai aivopesu saattaa selittää myös Lee Harvey Oswaldin tekemän John F. Kennedyn murhan. Oswald oli huono ampuja, mutta siitä huolimatta hän kykeni italialaisella kiväärillä kylmän rauhallisesti ampumaan Kennedyä päähän, vaikka tämä istui liikkuvassa autossa. Suomalaisillakin oli noita samanlaisia italialaisia kiväärejä jatkosodassa ja niitä pidettiin erittäin huonoina aseina.
Oswald oli asunut ennen tekoaan kolmisen vuotta Neuvostoliitossa ja ehkä hänet siellä ohjelmoitiin presidentin murhaajaksi. Siihen aikaan salamurhayritykset olivat normaalia ulkopolitiikkaa ja Usa harrasti varsinkin Fidel Castron murhailua ja Neuvostoliitto Titon. Tosin Titon murhailuyritykset loppuivat, kun tämä vanha partisaani ilmoitti Neuvostoliittoon, että ellei hänen murhailunsa lakkaa, hän lähettää omat miehensä Moskovaan, jolloin murhailut varmasti lakkaavat.
En muista, että Suomen tuomioistuimissa syytetyt olisivat puolustautuneet vetoamalla hypnoosin vaikutuksen alla olemiseen, mutta olen kuullut, että valtakunnan johtaja Pekka Siitoinin murhapolttoja yms. suorittaneet alaiset olisivat toimineet hypnoosissa. Siitoin oli hyvin karismaattinen ihminen ja selvänäkijä Aino Kassinen kertoi, että hänen johdollaan henkimaailman asioita opiskelleista oppilaista kaikkein lahjakkaimmat olivat Vesa-Matti Loiri ja Pekka Siitoin.
Siitoin oli syntynyt Varkaudessa, joten hän oli Savon poekia eikä hän ehkä ollut ihan vakavissaan valtakunnan johtajaa ja salatieteilijää esittäessään. Ammatiltaan Siitoin oli valokuvaaja ja hän onnistui 60-luvulla ottamaan erittäin uskottavan kuvan ufoista. Filmillä näkyi kaksi selvää valopalloa eivätkä asiantuntijatkaan pystyneet todistamaan niitä väärennöksiksi. Myöhemmin kuitenkin ilmeni, että ihmeelliset valopallot olivat valtakunnan johtaja Siitoinin paljaat pakarat, jotka hän oli kuvannut vitkalaukaisimella.
Tässäpä tietoa Sirhan Sirhanista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sirhan_Sirhan
maanantai 15. heinäkuuta 2024
Kansallinen kivääriyhdistys
Kolmen vartin savolainen Väinö Tanner toimi nuorena miehenä pari vuotta Sortavalassa asianajajana, mutta muutti sitten pois, koska kyllästyi karjalaisiin, joita hän piti tyhjänpuhujina, rehvastelijoina ja kovina valehtelemaan.
Edellä kertomastani huolimatta olen nyt halukas uskomaan harlulaista sukua olevaa toimittaja Simo Rantalaista, joka muistelmiensa mukaan on jututtanut jossain ammattinyrkkeilytapahtumassa silloista showbisnesliikemiestä Donald Trumpia, joka osoittautui pohjimmiltaan ystävälliseksi ja kohteliaaksi herrasmieheksi.
Rantalaisen mukaan Trumpia huvitti ajatus presidenttiehdokkaaksi ryhtymisestä ja hän oli sitä mieltä, että republikaanit saattavat olla ihan hyvin niin hulluja, että äänestäisivät häntä presidentiksi. Voi olla, ettei tuleva Usa:n presidentti olekaan niin kahjo, kuin joskus ajattelin. Niinpä nyt uskon, että ihmiskunnalla saattaa sittenkin olla vielä jotain toivoa selviytyä, vaikka Trump ja Putin olisivat jatkossakin presidentteinä hallinnomassa noin 15.000 ydinasetta.
Mielenkiinnolla odotan, onko Trump vielä Usa:n Kansallisen kivääriyhdistyksen linjoilla aseasiassa. Kyseinen yhdistyshän on huomattava poliittinen vaikuttaja ja on kantanut huolta siitä, ettei kansalaisten oikeutta aseisiin saa rajoittaa ja muistelen myös sen kantaneen huolta amerikkalaisten ampumataidon rapautumisesta.
Kansallinen kivääriyhdistys on korostanut sitä, etteivät aseet tapa vaan niiden käyttäjät. Osittain tuo ajatus pitäneekin paikkansa, koska tietääkseni eniten aseita maailmassa asukaslukuun suhteutettuna on Ahvenanmaalla, mutta muistelen, ettei siellä ole koskaan ketään ihmistä ammuttu. En ainakaan saa mieleeni lehtiotsikkoa, jonka mukaan ”Mies tapettiin ryyppyporukassa Maarianhaminassa”. Sen sijaan meillä Itä-Suomessa harva ei ole se kerta, jolloin noin tapahtuu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/National_Rifle_Association_of_America
sunnuntai 14. heinäkuuta 2024
Michelle Obama
Vielä eilen Usa:n vaalien lopputulema oli helposti ennustettavissa. Olin sitä mieltä, että jos Trump ei saa syksyllä ennakoitua rikostuomiota suorittamastaan hyssyttelystä ja jos Biden jatkaa ehdokkaana, niin höppänä Trump voittaa, mikäli hän vain malttaa pitää suunsa kiinni ja antaa kaikessa rauhassa vanhuuden höppänä Bidenin höpistä omiaan.
Jos taas Trump saisi rikostuomion, niin vaaleissa kuka tahansa rehellinen täysjärkinen demokraatti hänet voittaisi, mikäli vastaehdokkaana ei olisi Biden tai Kamala Harris. Itse olen jo ilmoittautunut Antony Blinkenin tukiryhmään, koska hän vaikuttaa järkimieheltä, mutta ilmeisesti hän ei asetu ehdolle, koska yleisesti uskotaan, ettei juutalaisesta voi tulla Usa:ssa presidenttiä.
Mutta vaikka juutalaisesta ei voi tulla Usa:n presidenttiä, niin näillä näkymillä ruskeaihoisesta naisesta voi presidentti tulla ja niinpä pyydän, että jos Michelle Obama lukee tämän, niin hän voisi harkita sitä, että ihmiskunnan edun vuoksi uhrautuisi ja asettuisi ehdolle Usa:n presidentiksi. Mielipidetutkimusten mukaan hänen kannatuksensa kansan keskuudessa on ylivoimaisesti suurinta.
Pahaa pelkään, että aamuisen täysin tuomittavan ampumavälikohtauksen jälkeen haavoittunut Trump on entistäkin vaarallisempi. Trumpin turvajärjestelyjen epäonnistumisen vuoksi suhtaudun hyvin epäillen Usa:n salaisen palvelun toimintaan. En malta olla tässä yhteydessä kertomatta, Usa:n salaisen palvelun perusti presidentti Abraham Lincoln vain muutama tunti ennen kuin hänet murhattiin.
Olen lukenut Michelle Obaman muistelmat ja mieleeni jäi, ettei hän korostanut omaa lahjakkuuttaan, mutta miestään hän piti superälykkäänä. Presidenttinä toimiessaan Michelle voisi tiukan paikan tullen pyytää konsulttiapua mieheltään Barackilta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michelle_Obama
lauantai 13. heinäkuuta 2024
Lakkasuolla
perjantai 12. heinäkuuta 2024
Lupiinirintama
Vaikka jättiputket näyttävät valtaavan ainakin Venäjän Karjalan, niin täysin varmaa se ei kuitenkaan ole. Nimittäin havaintojeni mukaan Imatran rajanylityspaikan suunnasta on itää kohti etenemässä yhtenäinen lupiinirintama surmaten alleen kaiken muun. Nyt jää nähtäväksi kumpi voittaa, kun jättiputki- ja lupiinirintamat törmäävät. Taas kerran on itä ja länsi vastakkain kannaksen suunnalla.
Näyttävä ja helppohoitoinen lupiini on vallannut myös syntymäkotini ympäristön, koska voimani eivät riittäneet sen torjumiseen. Tosin lupiini ei ole pelkästään vitsaus ihmiskunnalle. Joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi tehdä tohtorin väitöskirjan Suomen lupiinin historiasta. Esimerkiksi sen voisi selvittää, milloin ja kuka keksi alkaa levittää niitä tienvarsiin, josta ne ovat siirtyneet kotipuutarhoihin kuvan esittämällä tavalla?
Ja senkin voisi selvittää, onko mahdollista tyydyttää ihmiskunnan valkuaishuolto lupiinin avulla? Andeilla nimittäin inkat viljelevät lupiineja joiden siemenet ovat 60 % proteiinia, joka lienee maailmanennätys alallaan. Viljoissa proteiinia on alle 10 %. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö suomalainen runsassatoinen ja bolivialainen runsasproteiininen lupiini ole risteytettävissä maapallon ruokahuollon turvaamiseksi.
Lupiini lienee nykyään kansalliskasvimme. Se on ymmärtääkseni nykyään hyvin suomalainen laji ja myös maamme yleisin kukkakasvi. Ja kauniskin se on, kuten kuvamme todistaa.
torstai 11. heinäkuuta 2024
Stalinin kosto
Minulle on kerrottu, että J.V. Stalin määräsi kaukasianjättiputkea kasvatettavan rehuksi koko jättiläisvaltakunnassaan ja niin myös sitten tapahtui. Tosin sellaistakin minulle on kerrottu, että neuvostolehmät eivät ainakaan mielellään suostuneet jättiputkea syömään huolimatta diktaattorin ankarasta määräyksestä ja jos suostuivatkin sitä syömään, niin ihmiset eivät suostuneet juomaan niiden lypsämää kitkerää maitoa.
Kaikesta huolimatta lujatahtoinen diktaattori Stalin sai määräyksellään jättiputken kasvamaan myös Karjalan taigalla. Sen sijaan, kun Stalinin seuraaja Hrutshev määräsi kansan viljelemään maissia, niin siitä hommasta ei tullut lasta eikä mitään muutakaan, koska kansa ja maissi eivät heikkotahtoista Nikitaa totelleet.
Kuitenkin pikkuisen epäselvä on Karjalan vallanneen jättiputken historia. Sellaisenkin tarinan olen kuullut, että jättiputki onkin CIA:n kosto venäläisille. CIA olisi mukamas lisännyt jättiputken siemeniä Neuvostoliittoon myydyn vehnän joukkoon ihan kiusaamismielessä. Itse äänestän kuitenkin tässä vaiheessa vielä sen puolesta, että jättiputki on Stalinin eikä CIA:n kosto. Mielestäni jonkun taitavan Venäjään perehtyneen toimittajan, vaikkapa Arvo Tuomisen, olisi tehtävä tv-dokumentti Karjalan jättiputkista.
Tässä lisätietoa jättiputkesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4ttiputket
keskiviikko 10. heinäkuuta 2024
Siiranmäen aluskasvillisuus
Kun alkukesästä 2017 kävin Karjalan kannaksella tutustumassa sen huolestuttavaan tilanteeseen, joka huolestuttavuus johtuu jättiputkien muodostamasta uhasta, olivat jättiputket vasta kolmimetrisiä. Syyskuun puolivälissä siellä käydessäni ne olivat jo nähneet parhaan kukoistuksensa ja olivat kuihtuneet neljämetrisiksi. Arvioni mukaan jättiputki voi parhaassa miehuudessaan olla viisimetrinen ja silloin sen kukka on päivänvarjon kokoinen.
Kuva on otettu Siiranmäestä, jossa kesäkuussa 1944 olivat veriset taistelut. Väkisinkin tulee mieleen, että jotenkin nuo jättiputket kasvavat erityisen hyvin entisillä taistelupaikoilla, ainakin myös Kuuterselässä Stalinin kostoksi nimitetty rehukasvi viihtyi. Ehkä maaperä on tappotantereilla hyvin muokattua ja eloperäisten jätteiden vuoksi ravinteikasta. Sekä Kuuterselkä että Siiranmäki ovat nyt sellaisen aluskasvillisuuden vallassa, ettei sieltä päiväsaikaan tulla läpi edes suurvallan vehkeillä ainakaan pelkästään jalkaväen voimin. Päivänvalossa jättiputki polttaa varomattomalta ohikulkijalta ihon ja silmät, pimeällä kasvi ei ole yhtä vaarallinen.
Jättiputkella ei ole enää hyötykäyttöä, ellei sitä sitten hyödynnetä rajavalvonnassa. Itse kuitenkin epäilen, että Stalinin kosto on pohjoisen vyöhykkeen tehokkain biomassan tuottaja. Ainakin se pajun ja korsihelpin voittaa, joita molempia on huonolla menestyksellä yritetty käyttää hyödyksi voimalaitosten polttoaineena. Ehdotankin, että Suomi alkaa ostamaan Venäjältä jättiputkea biovoimaloiden polttoaineeksi sitten, kun Ukrainaan on saatu oikeudenmukainen rauha.
tiistai 9. heinäkuuta 2024
Jättiputki
Vaikuttava on Uukuniemen laatokankarjalainen kasvisto. Eilenkin löysin tuon kuvan Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurimman jättiputkiesiintymän.
Hyvästä syystä jättiputkesta käytetään myös hellittelynimeä Stalinin kosto, koska tuo kasvimaailman hirviö pystyy polttamaan ihmiseltä nahkan päältä ja silmät päästä.
Mikäli radiossa on vielä Maamiehen tietolaari-niminen ohjelma, aion sieltä kysyä, saako toisen tontilla olevan jättiputkiviljelmän tuhota. Muistan, miten samassa ohjelmassa lapsuudessani nimimerkki Valoinko turhaan tiedusteli, saako toisen tontille luvatta rakentaa.
maanantai 8. heinäkuuta 2024
Nikkinen ja Ruuskanen
Muistiini palautuu pätkittäin, että vuosikymmeniä sitten luin tutkimuksen Suomen sodan jälkeisistä Savon metsärosvoista ja että Ylä-Savossa metsärosvoina kunnostautuivat Nikkinen ja Ruuskanen, joiden etunimien päälle en nyt pääse. Etunimet eivät kuitenkaan olleet Soini ja Antti.
Metsärosvo Nikkisestä käytettiin myös sukunimeä Hagert ja tämä tuo mieleeni sen seikan, että Soini Nikkinenkin oli savolaiseksi mieheksi harvinaisen tumma ja iso. Muistelenpa, että Suomessa nykyäänkin on Nikkisten taiteellinen romanisuku, jonka eräs edustaja oli esimerkiksi tunnettu flamencotanssija Reima Nikkinen.
Metsärosvot Nikkinen ja Ruuskanen eivät tyytyneet vain rosvoiluun, vaan ilmeisesti käsistään taitavina ja kekseliäinä miehinä he myös perustivat rahapajan, joka takoi väärennettyjä kolikoita.
Heidän kehittämänsä väärennysmenetelmä oli nerokas. Koivun kyljestä irrotettiin kääpä, joka halkaistiin, jonka jälkeen puolikkaiden väliin pistettiin aito kolikko ja sitten puolikkaat sidottiin lujasti yhteen. Kääpä laitettiin yöksi kuumaan uuniin ja aamulla oli valmis hyvä kolikkomuotti, jonka avulla sitten valettiin lisää rahaa kansantalouden tarpeisiin. Se oli sen ajan kolikkoelvytystä.
Tässä tietoa Nikkisten lahjakkaasta romanisuvusta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Nikkinen
sunnuntai 7. heinäkuuta 2024
3 metriä X 3 metriä
Muistelen jostain lukeneeni, että Soini Nikkisen syntymämökki oli kooltaan 3 metriä X 3 metriä ja siitäkin tilasta suurenosan vei iso uuni. Itse kyllä pidän tuota tietoa vähättelynä ja väitän mökin olleen normaalin pikkumökin eli 4 m X 4 m. Nikkisten runsaslapsinen perhe mahtui sinne kuitenkin asumaan.
Eräs Nikkisten naapurissa asunut Savo Sanomien toimittaja kertoi, että vaikka mökki oli ahdas ja lapsia paljon ja vaikka uunikin vei paljon tilaa, niin Stalinin kuva kuitenkin mahtui mökin seinälle. Sen kuvan alla toimittaja opetteli pikkupoikana tupakanpolton, joka oli tärkeä taito vanhan ajan sanomalehtimiehelle.
Pikkuisen mietityttää tuo, että Nikkisen pahaa alkoholiongelmaa pidetään jotenkin humoristisena asiana. Aikalaislähteet kuitenkin kertovat, että hän oli selvin päin todellinen hyväkäytöksinen herrasmies.
Nikkinen kuului siihen ikäluokkaan, joka joutui jo alta kaksikymppisenä sotaan taistelulähetiksi ja palveli jossain vaiheessa taistelulähettinä, joka oli vaarallinen tehtävä ja voi hyvinkin olla, että viinalla hän sitten sodan jälkeen lääkitsi posttraumaattisia vaivojaan. Ylä-Savon miehet joutuivat jatkosodassa kovasti pahoihin paikkoihin, jollainen paikka oli esimerkiksi Rukajärven suunta, jonka tapahtumista on tehty hyvä pyöräilyelokuvakin.
Sen verran olen saanut Nikkisen sota-ajasta selville, että hän rintamalla heitti lituskaista kiveä 240 metriä. Se on hirmuinen tulos ja tietääkseni sitä pitemmällä on heittänyt parikkalalainen kuukkelikuvaaja Hannu Siitonen, joka muistaakseni Gunnar Matssonin Mies ja keppi-kirjan mukaan heitti kiveä peräti 249 metriä.
Rukajärven suunnan tapahtumiin voi palata tämän elokuvan myötä. Komeita olivat sen suunnan maisemat. Kyllä siellä oli poikiemme ihana pyöräillä ja taistella: https://areena.yle.fi/1-1851197
lauantai 6. heinäkuuta 2024
Paavo Noposen tarina Soini Nikkisestä
Suomen virallinen keihäänheittoa käsittelevä urheiluhistoria kertoo, että Soini Nikkinen oli boheemi, jolla oli vaikeuksia tulla toimeen urheilujohdon kanssa. Niinpä häntä ei valittu edes Melbournen olympialaisiin, vaikka hän oli samana vuonna heittänyt maailmanennätyksen.
Paavo Noponen kertoo urheilukaskukirjassaan Naurukisat, kuinka Pajulahden urheiluopiston kenttämestarina työskennellessään Soinille juolahti mieleen tärkeä kaupassakäynti.
Kyseistä ostosta varten oli kuitenkin pakko mennä Lahteen asti ja liikkeen sulkemisaika lähestyi uhkaavasti. Ainoa mahdollisuus oli linja-auto, jonka aikataulu ei kuitenkaan edellyttänyt Pajulahden ja Lahden välin taittumista kahdessakymmenessä minuutissa. Sen verran oli Pajulahden
pysäkiltä sulkemishetkeen jäljellä.
Soini ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan hän tunkeutui kuljettajan viereen, veti tupesta esiin puolen metrin mittaisen Lapin leukun, jätti sen vaihdelaatikkoa vasten paljaana nojalleen ja jyrähti: ”Nyt ajat Lahteen täysillä. Eikä yhtään pysähdystä, tai mä tapan.
Kuljettaja kaahasi niska kyrmyssä henkensä edestä. Soinin lisäksi kuului matkustajiin vain muuan naishenkilö, joka Villähteen kohdalla painoi pysähtymisnappia tiheästi ja turhaan. Soini kavahti seisaalleen leuku kädessä: ”Nyt ei pysähdytä. Anna sen napin olla tai mä tapan sinutkin”.
Ostosreissu onnistui viime tingassa. Suomen virallinen keihäänheittoa käsittelevä urheiluhistoria paljastaa, että Soini Nikkinen oli kesän -53 kilpailukiellossa epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Kilpailukieltoon saattoi vaikuttaa Noposen kertoma tapaus. Tosin epäilen, että tämäkin hyvä tarina on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kuitenkin se hyvä tarina on täyttä totta, että eräs savolainen huippuhiihtäjä sai samoihin aikoihin neljän kuukauden kilpailukiellon ja syynä oli uskoakseni myös epäurheilijamainen käytös. Hän oli syyllistynyt pontikankeittoon.
Tämä Noposen urheiluhuumorikirja on ihan hauska https://www.finlandiakirja.fi/fi/paavo-noponen-naurukisat-a3bb1e
torstai 4. heinäkuuta 2024
Soini Nikkinen ja lantakasa
Suomen keihäänheiton historiaa tutkiessani huomasin, että itsekin olen tavallaan päässyt kyseiseen historiaan. Nimittäin kymmenisen vuotta sitten kirjoitin silloisella blogillani Soini Nikkisen Suomen Urheilumuseossa esillä olleesta maailmanennätyskeihäästä ja kerroin sen olleen katkenneen, mutta jollain lohenpyrstöliitoksella korjatun. Äsken kuuntelin Kiveenhakatut-ohjelmasarjan jakson Nikkisestä ja siinä kerrottiin tuo esittämäni näkemys lohenpyrstöliitoksesta täytenä totena.
Tässä yhteydessä joudun korostamaan sitä, että olen käsitöissä täysin tumpelo enkä tiedä mikä lohenpyrstöliitos oikeasti on, mutta jonkin monimutkaiselta näyttävän liitoksen Nikkinen oli keihääseensä tehnyt, mutta liitoksen nimestä en ole varma. Itse olisin tuon keihään korjannut maalarinteipillä.
Kiveenhakatut-sarjassa kerrotaan, että jotkut epäilevät, että Kuhmoisten kentällä ME-heitto olisi mitattu virheellisesti vasta sen jälkeen, kun keihäs olisi ottanut pompun lehmänlantakasasta. Eräät taas uskovat, että Nikkinen olisi heiton vetovaiheessa liukastunut lehmänlantakasaan ja se olisi tehostanut hänen lantioliikettään tavalla, jota en kuitenkaan täysin ymmärrä.
Epäillen siis suhtaudutaan TUL:n miehen maailmanennätykseen. Epäillen TUL:n heittäjiin suhtauduttiin muutenkin vuonna 1956, koska maailmanennätyksestä huolimatta Nikkistä ei valittu Melbournin olympialaisiin. Valitsematta jätettiin myös samana vuonna Suomen mestaruuden voittanut ja yli 77 metriä heittänyt Olavi Kauhanen, joka myös oli työläisheittäjä. Kauhanen olisi hyvinkin ollut ainakin loppukilpailumiehiä.
Olavi Kauhanen voitti aikoinaan samana vuonna sekä keihäänheiton että lentopallon Suomen mestaruudet. Hän heitti vuoden 1960 Rooman olympialaisten alla keihästä melkein 80 metriä, mutta olympialaisiin häntä ei silloinkaan valittu, mutta ei sinne valittu myöskään työläisnyrkkeilijä Olli Mäkeä, joka oli EM-kisoissa voittanut sarjansa tulevan olympiavoittajan. Nykyään Suomen urheilun taso on onneksi niin surkea, ettei mahdollisia olympiamitalisteja enää syrjitä valinnoissa.
Soini Mikkisestä kertovan todella mielenkiintoisen ohjelman voi kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/podcastit/1-62237862
keskiviikko 3. heinäkuuta 2024
Sinisalot
Täytyy yrittää palauttaa ratsumestari Walldenin kunnia, koska Kiveen hakatut-sarjan Yrjö Nikkasta käsittelevässä osiossa kerrottiin, että Matti Järvisen Berliinin olympialaiset pilannut selkävamma ei johtunutkaan ratsumestarin potkusta, vaan poliisin pampusta. Poliisi oli tämän tarinan mukaan joutunut turvautumaan pamppuun, koska Matti Järvinen ja Yrjö Nikkanen olivat viettäneet olympialaisten alla turhan riehakasta iltaa Helsingin yössä.
Nikkanenkin kärsi urallaan selkävammasta, mutta se ei ehkä sittenkään syntynyt poliisin pampusta, vaan marraskuussa 1938 Kotkassa heitetystä maailmanennätyksestä 78,80. Heitto oli niin raju, että selkä ei kestänyt eikä myöskään keihäs, joka tarinan mukaan katkesi, ei tosin irtopoikki, koska tulos saatiin mitattua.
Tuo Kotkan hirmuinen heitto jäi Wikipedian mukaan koivukeppien maailmanennätykseksi, joten ilmeisesti Soini Nikkinen maailmanennätys heitettiin kalliilla ns. ilmarintakeihäällä, joka selittää sen, miksi köyhä työmies Nikkinen oli lohenpyrstöliitoksella korjannut murtuneen ME-välineensä ennen ennätysheittoa.
Tuo Kotkan marraskuinen keihäskisa, jossa nähtiin koivukeppien lyömätön ME, oli huomattava mediatapahtuma, joka alkutalven säästä huolimatta keräsi paljon yleisöä. Jopa tuleva vallankumousjohtaja Taisto Sinisalo oli pikkupoikana paikalla ja myöhemmin hän jossain haastattelussa innostuneesti muisteli asiaa.
Sinisalot ovatkin kovia urheilumiehiä, sillä Taiston serkun Veikon pojanpoika Viljami Sinisalo oli Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahtina äskeisessä ottelussa Skotlantia vastaan. Sinisalot ovat myös kovasti isänmaallisia miehiä, koska Viljamin vaari Veikko lausuu tässä isänmaallisen runon Raja railona aukeaa sillä kalliimmalla tavalla eli väristysten kera: https://www.youtube.com/watch?v=IgEyaVZ3bqk
keskiviikko 3. heinäkuuta 2024
Juoppo mies, mutta nopee käs
Ratsumestari Walldenin Berliinin olympialaisissa kohdistuneen ”pahoinpitelyn” johdosta kuulusteltiin myös tulevaa maailmanennätysmiestä Yrjö Nikkasta, jonka vuonna -38 heittämä 78,70 jäi koivukeppien pisimmäksi kaareksi. Se rikottiin vasta 50-luvulla uusilla välineillä. ”Miten herra everstiluutnantti saattaa ajatella, että Suomen armeijan alikersantti alentuisi paskantamaan kapteenin saappaisiin”, oli Yrjö-pojan selitys, joka tyydytti tutkintaa johtanutta everstiluutnantti Leväahoa.
Karjalan Kannaksella Kanneljärvellä syntynyt Yrjö Nikkanen oli huumorintajuinen, rempseä kansanmies, jonka sattuvista huomioista riitti tarinaa. Nikkasella oli ikioma testi tarkistaa kätensä
kunto. Hän meni navettaan tai johonkin muuhun kärpäsiä keräävään paikkaan. Jos kärpänen jäi kämmenen sisään joka kouraisulla, kunto oli kohdallaan.
Hänen ohjeenaan oli, ettei kilpailukaudella kannattanut tarttua keihääseen kuin kilpailuissa, jotta herkkyys säilyisi. Matti Järvisen analyysi kovasta kilpakumppanistaan kuului: ”Puutteellisesta jalkatyöstä huolimatta ilmiömäinen käsi, olka ja herkkä luonne tekevät Nikkasesta lajin ihannetyypin”. Eräs toinen karjalainen keihäsveteraani taas luonnehti Nikkasta lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Juoppo mies, mutta nopee käs”.
Herkkä luonne ja herkkähermoisuus koitui huippuaikoinaan Pölläkkälän Uraa edustaneen Nikkasen kohtaloksi. Hän ei voittanut koskaan suurkilpailuissa. Häntä vaivasi sama henkilökohtainen ongelma kuin monia muitakin lajin huippumiehiä. Elämänsä ehtoopuolella hän tunnustikin sen, että vaikka läpitreenattu mies kestää muutaman grogin, on suoranainen juopottelu keihäänheittäjällekin pahasta.
Hiljennymme kuuntelemaan Yrjö Nikkasen tarinaa Kiveen hakatut sarjassa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-2869697
tiistai 2. heinäkuuta 2024
Matti Järvinen ja ratsastussaappaan mysteeri
Urho Kekkosen muistelmateoksessa, jonka nimi on muistaakseni 1. vuosisatani, kerrotaan, kuinka ajan hengen innoittamana myös Suomen joukkueessa yritettiin Berliinin olympialaisissa pitää yllä tiukkaa kuria ja järjestystä. Kokeilusta Kekkonen oppi ainakin sen, että suomalaisessa miesporukassa liika kurinpito itsessään aiheuttaa rikkomuksia, sillä se koetaan helposti provokaatioksi.
Muuan joukkueeseen kuulunut ratsumestari Werner Wallden kunnostautui kurinalaisessa esiintymisessä erityisesti ja osoitti sen myös muille. Kun sitten kireän tunnelman laukaisemiseksi oli nautittu erityisiä tunnelmaa keventäviä aineita, alkoi ratsumestarin saappaiden kopina ärsyttää varsinkin olympiajoukkueen keihäsmiehiä. Lopulta nuo kiiltävät ja ylhäiset saappaat joutuivat sijaiskärsijän osaan. Ne joutuivat pahoinpitelyn kohteiksi, kuten asia myöhemmissä selvityksissä häveliäästi ilmaistiin.
Kun ratsumestarimme seuraavana aamuna veti saappaita jalkaansa, varpaat aistivat jotakin kumman pehmeätä. Kun herra otti saappaan jalastaan, kertoi jo hakuaisti, mitä oli tapahtunut.
Pantiin toimeen kovat kuulustelut. Tosin kovin innokkaasti tutkittavia ei ilmeisesti likistelty, koska asia ei selvinnyt. Keihäänheittäjä Matti Järvisen ilme kuitenkin viestitti ratsuherralle totuuden, ja kun syyllinen näytti jäävän ilman ansaitsemaansa rangaistusta, otti herra oikeuden omiin jalkoihinsa ja potkaisi Mattia.
Kovakärkinen kaaderisaapas osui heittäjälle niin tärkeään selkälihakseen, ja niin Suomi menetti keihäskullan. Tosin alikersantti Yrjö Nikkanen pääsi hopealle, mutta selkärikkoinen Matti jäi viidenneksi.
Kekkonen ei muistelmissaan kerro koko totuutta, vaan selityksen Järvisen yllättävälle selkävammalle paljastaa tunnettu tietomies Kauko Saarentaus kirjassaan ”Olipa kerran”. Lähde on sen verran tieteellisesti luotettava, ettei tarinaa liene syytä epäillä, vaikkakin monta kertaa tässä elämässä hyvä tarina ja totuus ovat ikävässä ristiriidassa keskenään.
Ratsumestari Wallden kohosi upseerinurallaan everstiluutnantiksi asti, vaikka jatkosodan alussa hän ei Uukuniemen Ristlahden taistelussa täysin onnistunut pataljoonan komentajan tehtävässään, vaan hänet siirrettiin tehtävästään syrjään sen jälkeen kun hän uukuniemeläisen kansanperinteen mukaan antoi sekavassa tilanteessa pataljoonalleen käskyn ”pelastautukoon ken voi”.
Olen elämässäni lukenut noin 5.000 kirjaa, mutta tätä Werner Walldenin ratsastusopasta en ole vielä lukenut. Aion sen lukea sitten, kun ryhdyn harrastamaan ratsastusta. Hevosratsastusta ei kuitenkaan ala harrastamaan, vaan kesytän ratsukseni hirven.
https://kirjapino.fi/tuote/ratsastuskirja-ratsusta-ratsastajasta-ja-ratsastamisesta-3/
sunnuntai 30. kesäkuuta 2024
Matti Järvisen uloke
Noin 40 metrin korkeudessa kiertää Viipurin linnan tornin reilun 20 cm leveä uloke. Ainakin hyvän tarinan mukaan, johon tarinaan kuitenkin itse Skepsis ry:n aktiivina suhtaudun epäillen, keihäänheittäjä Matti Järvinen kiersi armeija-aikanaan vedonlyönnin seurauksena saappaat jalassaan ja mantteli päällään koko tornin, eli noin 20 metrin matkan, tuota uloketta pitkin koskematta käsillään torniin.
Korostettakoon tässä yhteydessä sitä, että Suomenlahdelta tulee tavallisesti navakasti ja sen vuoksi luulen, että ainakin tuo mantteli on tapaukseen lisätty jälkeen päin.
Siihen aikaan olivat keihäät puuta ja miehet rautaa. Nykyheittäjiltä saattaisi jäädä tuo temppu uusimatta. No Seppo Räty ehkä saattaisi pystyä samaan, mutta tuskin hänkään ihan selvin päin. Itseäni ainakin jo vallan huippasi hieman, kun kurkistin tuon Järvisen ulokkeen yli.
lauantai 29. kesäkuuta 2024
Rautavaara ja Terentjev
Uljaan patsaan on Neuvosto-Karjalan ensimmäinen olympiavoittaja hiihtäjä Feodor Terentjev, eli Heikki (karjalaisittain Huoti) Teronen, saanut Petroskoihin, ja senkin ääressä pitäisi vielä tässä elämässä käydä hiljentymässä, mutta vaikuttaa pahasti siltä, että viimeaikaisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä se jää tekemättä. Wikipedia kertoo patsaan mallista mm. seuraavaa traagista:
”Terentjev ei ollut mukana Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960. Virallisen selityksen mukaan hän oli tuolloin jo “liian iäkäs”, mutta samaan aikaan Veikko Hakulinen, yksi noiden kisojen sankareista, oli yhdeksän kuukautta vanhempi. Neuvostoliitto ei noissa kisoissa menestynyt niin kuin oli ajateltu.
Heti Squaw Valleyn talviolympialaisten 1960 jälkeen Terentjev kuitenkin oli Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toinen 30 km kilpailussa, neljäs 50 km kilpailussa ja voitti kultaa 4 x 10 km viestikilpailussa. Vuonna 1962 Terentjev kilpaili edelleen, ja mm. voitti Neuvostoliiton mestaruuden 50 km kilpailussa ja ilmoitti tähtäävänsä Innsbruckin talviolympialaisiin 1964, mutta hän kuoli ennen näitä kisoja.
Terentjev sanotaan aiheuttaneen neuvostoliittolaisten keskuudessa pahennusta yhteyksillään suomalaisiin. Eräällä kilpailumatkalla Neuvostoliitossa hän oli tavannut suomalaisia, ja nämä olivat pukeneet hänet suomalaisiin vaatteisiin, jotta ei paljastuisi hänen seurustelevan suomalaisten kanssa. Oli muun muassa puheita, joiden mukaan Terentjev olisi suunnitellut loikkausta länteen. Häntä pidettiin temperamenttisena ihmisenä, joka osasi hankkia itselleen myös vihamiehiä.
Terentjev kuoli tuolloisessa kotikaupungissaan Leningradissa olosuhteissa, jotka ovat jääneet epäselviksi. Hän oli ollut mukana Kaukolovan kisoissa, joissa voitti kilpailun. Väitettiin, että kun voittoa oli juhlittu vodkan voimalla, hän olisi tullut huoltoautolla kotiin, ajanut sen autotalliin ja jättänyt sen käyntiin ja näin kuollut häkämyrkytykseen. On epäilty sitä, miten hän olisi voinut humalassa ajaa auton kotiin ja talliin ja jättää auton käyntiin ja sitten lukita ovet ja jäädä auton sisään. On arveltu, että häntä ei haluttu mukaan Innsbruckin kisoihin, jonne hän oli ilmoittanut tähtäävänsä, ja että hänellä olisi ollut vielä muitakin, valtiolle kiusallisia aikomuksia, ja tilanne olisi ratkaistu järjestämällä hänen kuolemansa.
Terentjev kotikylän Paatenen karjalaiset ovat sitä mieltä, että venäläisten kokema kateus menestynyttä ei-venäläistä urheilijaa kohtaan liittyy hänen kuolemaansa jollain lailla. Hänen sanotaan kuolleen “pahalla surmalla”.
Ilmeisesti Terentjevin suvun miehet eivät olleet mitään vesipoikia, koska mainio tarinaniskijä Tapio Rautavaara kertoo muistelmissaan ihastuneensa sota-aikana hiihtäjä Terentjevin setään, joka oli kunnon karjalainen huuliveikko ja tietäjä. Kerran Terentjevin starikka tuli aikamoisessa kekkulissa kertomaan: ”Aa, ylen hyvä Ruotsin prihatsu. Makiat viinit hänellä oli, vihriät viinit. Butilkan kun join, niin heti dorokal virusin.” Rautatavaaran mukaan joku sieluton oli juottanut ukolle pullollisen tenttua.
Tässä lisätietietoa Neuvosto-Karjalan ensimmäisestä olympiavoittajasta: https://www.youtube.com/watch?v=ecwz3tM4r0s
perjantai 28. kesäkuuta 2024
Yrjö Nikkanen
Suomalaiset keihäshirmut Soini Nikkinen ja Yrjö Nikkanen sekoitetaan helposti toisiinsa. Molemmat olivat ME-miehiä ja heidän elämäntapansakin olivat samankaltaiset. Kaikki eivät tosin sekoittaneet Nikkistä ja Nikkasta toisiinsa, koska minulle on kerrottu, että vuonna 1953 Budapestissa käydyn Unkari-Suomi-maaottelun jälkeen Budapestin hotellin hovimestari olisi lausunut, että: ”Nikkanen tai Nikkinen, aina paikat rikki.”
Se ero miehillä kuitenkin oli, että Nikkisen maailmanennätys kesti vain viikon, mutta Nikkasen vuonna 1938 heittämä 78,70 lähes 15 vuotta. Senkin rikkomiseen tarvittiin amerikkalaisten kehittämää hyvin lentävää ilmarintakeihästä. Wikipedian mukaan Nikkasen ME-heitto oli niin raju, että keihäs katkesi ilmalennon aikana.
Yrjö Nikkanen ei ollut mikään vesi- tai pyhäkoulupoika kuten ei myöskään Soini Nikkinen. Tapio Rautavaara kertoo esimerkiksi muistelmissaan, että Oslon EM-kisoissa vuonna 1946 suomalaiset keihäsmiehet epäonnistuivat pahasti ja Yrjö Nikkanen jäi toiseksi ja Rautavaara oli vasta pronssilla.
Kilpailun jälkeen joukkueen johtaja Urho Kekkonen saapui keihäsmiesten luokse, mutta ei sanonut mitään, vaan ainoastaan nauroi pilkallisesti. Silloin kiivasluonteinen Nikkanen nousi vetääkseen tulevaa presidenttiä turpaan tuhansien katsojien edessä Oslon stadionilla, mutta Rautavaara ehti miesten väliin ja ilmeisesti varmisti siten Kekkosen poliittisen tulevaisuuden.
Urho Kekkosen terveys oli Oslon Em-kisoissa todella vaarassa. Sen vahvistaa tunnettu tietokilpailumies Kauko Saarentaus muistelmissaan. Alikersantti Nikkanen oli sota-aikaan kouluttajana Saarentauksen komppaniassa ja hänen mukaansa Nikkanen saattoi hirmuisilla nyrkeillään rusikoida kenet vain sille päälle sattuessaan. Onneksi hän ei muilta kiireiltään ehtinyt palvelukseen kuin yhtenä päivänä viikossa.
Rautavaaran mukaan pukuhuoneessa Nikkanen kaivoi urheilukassistaan punaviinipullon ja painaisi sen korkin pullon sisälle sormellaan. Sitä temppua ei Rautavaaran mukaan kukaan muu pystynyt tekemään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Nikkanen
Ylen sie äijä viskoat
Muistanpa, kuinka vuonna 1967 olin mukana Suonenjoen maatalousnäyttelyiden yhteydessä järjestetyissä yleisurheilukilpailuissa yhdessä olympiavoittaja Tapio Rautavaaran kanssa. Rautavaara lauloi ja jutteli mukavia, minä toimin keihäskilpailussa keihäänkantajana.
Laulujensa lomassa Rautavaara kertoi, että häneltä oli tiedusteltu, mitenkä pitkälle hän olisi heittänyt ns. ilmarintakeihästä, jollaisesta eilen kirjoitin. Rautavaara oli vastannut kysyjälle, että hän uskoisi ilmarintakeihään kiertävän vieläkin maata, mikäli hän olisi päässyt huippukunnossa sellaista viskaamaan.
Kova mieshän Rautavaara oli aikoinaan. Jatkosodan asemasotavaiheessa hän pääsi kuuluttajaksi Karhumäen radioon, jossa hän saattoi harjoitella, levätä ja syödä kunnolla ja niinpä hän heitti harjoituksissa koivukeppiä 80,97 eli kaksi metriä silloista maailmanennätystä pitemmälle. Asiaa oli valmentaja Kajanin lisäksi todistamassa kuusi maatuskaa, jotka sirkuttelivat, että ”ylen sie äijä viskoat”.
Valmentaja Kajan hakkasi keihään putoamispaikalle muistomerkiksi paalun. Olen haaveillut, että pääsisin joskus hiljentymään tuon paalun äärelle, mikäli sellainen on vielä pystyssä, jota epäilen. Luulen kuitenkin, että en enää tässä elämässä Karhumäen kentälle pääse. Soini Nikkisen ME-heiton muistoa olen sen sijaan kerran päässyt kunnioittamaan Kuhmoisten kentän laidalla. Kuhmoisten kenttä oli helppo löytää, koska sen katuosoite on Soini Nikkisen Kaari.
Hiljennymme kuuntelemaan suuren suomalaisen sankarin Tapio Rautavaaran jämäkkää kerrontaa: https://www.youtube.com/watch?v=fHxgJYtvvAM
keskiviikko 26. kesäkuuta 2024
Ilmarinta
Harva on se kerta, jolloin olen voinut elämässäni päteä, mutta yhden sellaisen pätemiskerran minä muistan. Olin joskus viime vuosituhannen loppupuolella käymässä Helsingissä Suomen Urheilumuseossa, jossa näin lasivitriinissä Soini Nikkisen maailmanennätyskeihään. Vitriinissä oli esittelyteksti, jossa kerrottiin, että tällä keihäällä heitettiin maailmanennätys vuonna 1953.
Saapastelin museon johtajan juttusille ja kerroin, että jokainen, joka yleensä jotain urheilusta tietää, tietää, että kyseinen maailmanennätys heitettiin Kuhmoisten urheilukentän avajaiskilpailuissa 24.6.1956. Museon johtaja punastui ja lupasi korjata virheen.
Saattaa olla, että Nikkisen ennätysheitto jää ihmiskunnan historian pisimmäksi perinteisellä koivukepillä tehdyksi heitoksi. Tosin ihan perinteinen koivukeppi se ei ollut, koska keihäs oli joskus katkennut, mutta köyhä, mutta käsistään taitava työläisheittäjä Nikkinen oli sen korjannut jonkinlaisella lohenpyrstöliitoksella. Keihäs näytti olevan vähän vääräkin ja saattaa olla, että lohenpyrstöliitos ja vääryys paransivat sen liito-ominaisuuksia.
Ensimmäisen yli 80 metrisen heitti Usa:n Franklin Held kehittämällään ilmarintakeihäällä vuonna 1953. Heldin kaari kantoi 80,41. Ilmarintakeihään lento-ominaisuuksia on parannettu koivukeppiin nähden sikäli, että siinä on lyhyempi ja kevyempi kärki sekä erilainen painopiste kuin tavallisessa keihäässä.
Tässä lisätietoa Franklin Heldistä, joka ei koskaan pärjännyt suurkilpailuissa ja pikkuisen epäilen, että hänen ennätyksissään on osattu hyödyntää Amerikan suotuisia tuulia samalla tavalla kuin liettualaisen Mikolas Aleknan maailmanennätyskiekkokaaressa huhtikuussa 2024.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Franklin_Held