perjantai 7. maaliskuuta 2025
Kutvosen romppeet
Tehtailija Julius Kutvonen oli torpparin poika eikä hän ilmeisesti sen vuoksi hallinnut sivistyssanoja, joten hän ei sata vuotta sitten käyttänyt tehtaansa tyylihuonekaluista senaikaista nimitystä ”mööpeli”, vaan kutsui tuotteitaan ”romppeiksi”. Tyylihuonekalunimitys ei vielä silloin ollut ainakaan yleisessä käytössä.
Vaikka Kutvosen romppeet olivat huippulaatuja eivät ne aluksi tahtoneet mennä kaupaksi, koska Julius ei osannut markkinoida tuotteitaan. Mutta sitten hän ainakin hyvän tarinan mukaan ymmärsi tuplata huonekalujensa hinnan ja sitten alkoi kauppa käymään. Parhaimmillaan Kutvosen tehtaalla oli 200 työntekijää.
Huomasinpa viime kesänä Kutvosen rakennuksen seinässä tehtaan historiasta kertovan opastaulun, jossa oli kuva 30-luvun työntekijöistä ja ihmeekseni huomasin, että Koivistoinen oli työntekijöiden yleisin sukunimi, vaikka kansakoulunopettaja Suomela katseli mietteliäästi tekemääni vasaranvartta ja epäili minusta vielä tulevan professorin. Toiseksi yleisin sukunimi oli Karhu. Eräs puuseppä Karhu asuu naapurissani ja hän on tehnyt eläkepäivinään upean nukkekodin, joka on sisustettu Kutvosen romppeiden pienoismalleilla.
Autioituvan Suonenjoen tulisi panostaa matkailuun ja niinpä esitän näin kuntavaalien alla, että kaupunki hankkii naapuriltani edustavalle paikalle lasivitriiniin Kutvosen romppeiden pienoismallit houkuttelemaan satunnaisia matkailijoita. Lisäksi lupaan ihan puoluekantaan katsomatta äänestää sitä ehdokasta, joka lupaa pystyttää Suonenjoen uuden liikenneympyrän komistukseksi kopion avaruusilmailunpioneerin Silvo Sokan Silver Star-raketista, jolla hän lokakuussa 1948 lentää hurautti Riistavedeltä Suonteejärveen. Tarkat piirustukset saa minulta. Silver Starkin houkuttelisi satunnaisia matkailijoita paikkakunnalle.
Mielestäni Kutvosen tehtaan merkittävin saavutus oli se, että se toimitti romppeet Irakin diktaattori Saddam Husseinin Al Mansur -huvijahtiin vuonna 1982. Myöhemmin Saddam päätyi hirsipuuhun, mutta käsittääkseni se tapaus ei liittynyt mitenkään Kutvosen romppeisiin.
Tässä on mielenkiintoinen juttu Kutvosen romppeista: https://yle.fi/a/3-11568637
torstai 6. maaliskuuta 2025
Aarne Arvonen
Eilen mainitsemani Kutvosen huonekalutehdas liittyy Suomen historiaan sikälikin, että maankuuluja tyylihuonekaluja on 1930-luvulla ollut siellä tekemässä myös Suomen, ellei koko Pohjoisimaiden, tunnetun historian vanhimmaksi elänyt mies Aarne ”Arska” Arvonen, joka kuollessaan 1.1.2009 oli saavuttanut kunnioitettavan 111 v. 150vrk:n kypsän iän.
Arvonen ei ollut kasvanut pumpulissa. 14-vuotiaana hän karkasi kotoaan elellen nälkäisenä katupoikana Helsingissä. Vuonna-18 hän meni ruoan perässä punakaartiin ja sitä seurasi nälkäleiri eri puolilla Suomea. Kuopion vankileirillä vartija oli lopettaa hänen elämänsä, koska hän ryömi ruokajonon hännille, vaikka oli jo annoksensa kertaalleen saanut. Saattaa hyvinkin olla niin, että paastot lisäävät terveyttä ja pitkää ikää; ehkä elimistö niiden avulla oppii elämään säästöliekillä.
Vapauduttuaan nuorimies ryhtyi nälän ajamana rehelliseksi murtovarkaaksi ja päätyi sitten onnekseen kolmeksi vuodeksi vankilaan. Siellä hänestä tehtiin koristepuuseppä ja siellä hän alkoi myös harrastamaan tähtitiedettä ja ryhtyi laskeskelemaan ajankulukseen planeettojen ratoja.
Vapauduttuaan hän oli jopa perustamassa tähtitieteellistä Ursa-yhdistystä, jonka kunniajäsen hän varttuneemmalla iällään oli ja seura myös jakaa nykyään kunnostautuneille jäsenilleen Arvosen nimelle omistettua palkintoa. Arvosen vankilavaiheista herää kysymys, että saattaa hyvinkin olla perää siinä nykyisten vankilaviranomaisten näkemyksessä, jonka mukaan nykyään maamme vankiaines on huolestuttavan kehnoa. Ennen vangit olivat parempilaatuisia.
Entinen vanki Arvonen muutti pula-aikana 1930-luvulla Suonenjoelle, jossa hän alkoi kutsua itseään taiteilijaksi. Hän teki korkealuokkaisia tyylihuonekaluja, rokokoota ja chippendalia. Tietääkseni vanhat Kutvosen tyylikalut ovat ihan arvostettuja alan harrastajien parissa. Muistelen, että Suonenjoen lukion rehtorin kanslian huonekalutkin olivat antiikkista Kutvosta. Suonenjoelta Arvoselle löytyi myös vaimo Sylvi Salonen. Vaimo kuoli synnytykseen vuonna -38 ja mies sinnitteli sitten kahden tyttären yksinhuoltajaisänä, joka oli varmaankin erikoista siihen aikaan.
Tähtitieteen lisäksi Arvonen harrasti ainakin oluenjuontia. 100-vuotispäiviään hän juhlisti kiertelemällä Lontoon pubeja ja 110-vuotissynttärit vietettiin kotimaan kantakapakassa poikien kanssa. Tästä opimme sen, että vanhenemista ei tarvitse pelätä. Itsekin aion juhlia 100-vuotispäiviäni pubeja kierrellen ja jos oikein pahapäiseksi heittäydyn, vetelen vielä nöösipoikia turpaan siinä sivussa.
Tai saatan heittäytyä samanlaiseksi papaksi kuin Iivana Lyhdänköljäksi kutsuttu menninkäisen näköinen vireä vanhus, joka kierteli aikoinaan ahkerasti Kuopion virastoja. Yhdellekin viraston neidolle hän huudahti, että ”te olette ihana nainen, te saatte siittimeni heräämään.” Amerikassa huudosta olisi seurannut miljoonan dollarin vahingonkorvauskanne sielullisen järkytyksen vuoksi. Kuopion tytöltä pääsi vain selkäkeikkanauru.
Kuvan Kutvosen huonekalutehtaan historiasta kertova kirja on mielestäni yksi Suomen kauneimmista kirjoista.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2025
Kauneuden tehdas
Myrttilaakson merkillinen uskonyhteisö, joka olisi hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle teologian lisenssille, liittyy myös kotikaupunkiini Suonenjokeen. Nimittäin Myrttilaakson yhteisön piirissä toimi Kauneuden tehtaaksi nimetty puusepänverstas, joka toimi suonenjokelaisen Kutvosen huonekalutehtaan alihankkijana valmistaen sinne laadukkaita tyylihuonekalujen osia.
Kutvosen huonekalutehtaan perusti Julius Kutvonen Suonenjoelle vuonna 1918. Tehdas valmisti korkealuokkaisia tyylihuonekaluja, rokokoota ja chippendalia, joita arvostettiin kovasti jopa Pohjanmaalla, jossa myös on taitavia huonekalun tekijöitä. Tarinan mukaan jurvalaiseen verstaaseen saapui kerran myyntimies, joka kaupitteli jotain sirkkelirobottia ja vakuutti sen tekevän tuotteensa tuhannesosa millin tarkkuudella. Siihen verstaan vastaava vastasi, ettei riitä meille, meillä tehrään justihin.
Kutvosen huonekalutehtaan työn laadusta kertoo se, että siellä koristeveistäjänä toiminut Ateneumissakin veistoa opiskellut Niilo Jalkanen voitti aikoinaan valtakunnallisen koristeveistokilpailun, eli mielestäni hän oli veiston Suomen mestari. Niilo Jalkanen oli tietysti itseni lailla Kärkkäälän kylän poikia ja hän oli laulaja Kari Tapion setä. Suonenjoen Jalkaset ovat monipuolisesti lahjakasta sukua.
Kauneuden tehtaan Vehmersalmelle perusti saksalainen Lutz Reinhardt. Reinhardt asettui Tetrimäkeen vuonna 1972. Silloin hän oli oman kertomansa mukaan fyysisesti ja psyykkisesti haaksirikkoinen ylioppilas, joka oli omaksunut 1960-luvun ylioppilasvallankumouksessa kapinan kaikkea ja kaikkia vastaan.
Suomen Kuvalehtikin näyttää huomioineen Kauneuden tehtaan vuonna 1999 https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/skn-arkistosta-tetrimaki-tarjosi-uskontoa-ja-upeita-huonekaluja/
tiistai 4. maaliskuuta 2025
Ökyvuori
Vehmersalmella toiminut Tekla Holopaisen johtama Myrttilaakson uskonyhteisö varautui pontevasti sekä maailmanloppuun että Jeesuksen uuteen tulemiseen. Tekla Holopainen jopa profetoi paikan, missä Jeesuksen toinen tuleminen maan päälle tapahtuisi ja missä hänen uskonyhteisönsä valonkantajina toimineet viisaat neitsyet tempaistaisiin mukaan karitsan häihin.
Jeesuksen toiselle tulemiselle jopa raivattiin erään mäen päälle laskeutumisalue ja rikkaiden saksalaisten uskonveljien tuella sitten pystytettiin pyöröhirsistä mökkejä ja muita tarvittavia terminaalirakennuksia Jeesuksen toista tulemista varten, jonka uskottiin tapahtuvan vuosituhannen vaihteessa.
Toista tulemista ei kuitenkaan tapahtunut vuosituhannen vaihteessa ja niinpä terminaalialue jätettiin heitteille. Jos vehmersalmelaiset vähänkin ymmärtävät matkailubisneksestä, niin heidän tulisi ilman muuta alkaa markkinoimaan tuota mäkeä, jota savolaiset irvileuat alkoivat nimittämään Ökyvuoreksi, matkailukohteena, jossa satunnainen matkailija voisi odottaa Jeesuksen toista tulemista. Ökymäki-nimi viitannee niihin ökyrikkaisiin saksalaisiin, jotka rahoittivat terminaalialueen rakentamista Herralle.
Myrttilaaksolaiset odottivat kovasti myös maailmanloppua ja viime aikojen maailman tapahtumien vuoksi pitäisinkin sen odottamista realistisempana vaihtoehtona kuin Jeesuksen toisen tulemisen vartoomista. Mutta jos Jeesus sattuu tämän lukemaan, niin suosittelen hänelle, että kannattaa valita joku seutu toiselle tulemiselle kuin Savo, koska jos joku mies Savosta alkaisi väittää olevansa uusi Jeesus, niin moni ajattelisi vastuun asian uskomisesta jäävän kuulijalle.
Monethan vielä muistavat sen tapauksen, kun kuopiolainen nuorukainen Silvo Sokka lokakuussa 1948 väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Riistavedeltä Suonenjoelle ja nousi sellaiseen maailmanmaineeseen, että hänestä kerrottiin jopa Australian lehdissä. Tosin myöhemmin paljastui, ettei hän ollut lentänyt Suomenjoelle omatekoisella raketilla, vaan ajanut 55 kilometrin matkan isältä lainatulla armeijan polkupyörällä, joka sen ajan välineillä ja sen ajan teillä oli ihan kunnioitettava suoritus.
Tässä ihan hyvä juttu Myrttilaakson uskonyhteisöstä: https://yle.fi/a/74-20072971
maanantai 3. maaliskuuta 2025
Myrttilaakson uskonyhteisö
Suosittelen lämpimästi varsinkin historiasta ja uskonasioista kiinnostuneille Arto Julkusen kirjaa Hurskaat ja hauraat – Tuntemattoman uskonyhteisön tarina. Lainaan nyt suoraan kirjan takakannen esittelytekstiä ja myös takakannen kuvaa, jossa Tekla Holopainen istuu ystävänsä Lyydia Hasarin sylissä. Kuva on täynnä lämpöä, sydämellisyyttä ja iloa. Tässäkin tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:
”Hurskaat ja hauraat – Tuntemattoman uskonyhteisön tarina
Savossa vaikutti viime sotien jälkeen karismaattinen profeetta Tekla Holopainen. Hän, lastenohjelmien Rölli-peikkona tunnetun Allu Tuppuraisen isoäiti, perusti pääasiassa naisille ja orpolapsille tarkoitetun Myrttilaakso-uskonyhteisönsä pieneen Vehmersalmen kuntaan. 1950-luvulla yhteisö oli huonossa maineessa, kun Holopainen ja yhdeksän muuta uskonsisarta saivat syytteen ”haureudesta” eli keskinäisistä sukupuolisuhteistaan.
Toisaalta yhteisö toimi perustamisestaan lähtien kotina elämässään kärsimystä kohdanneille naisille. Yhteisö teki lähetystyötä Saksaan, minkä vuoksi yhteisön puhutuin kieli 1970-luvulla oli saksa. Moni yhteisössä aikanaan asunut on tuntenut häpeää yhteisön saatua kielteistä mainetta. Varkautelainen, musiikkikirjoistaan tunnettu Arto Julkunen on paneutunut aiheeseensa pieteetillä tutkien lähteitä ja haastattelemalla yhteisön arjen kokeneita, vielä elossa olevia aikalaisia ja heidän jälkeläisiään.”
Tavallaan Myrttilaakso-uskonyhteisöstä on tehty toinenkin kirja, koska naisten keskinäistä haureutta koskevia, 1950-luvun rikostuomioita Itä-Suomessa on tutkittu Antu Soraisen vuonna 2005 julkaistussa väitöskirjassa, joka on nimeltään Rikollisia sattumalta? : Naisten keskinäistä haureutta koskevat oikeudenkäynnit 1950-luvun Itä-Suomessa.
Kahdeksan myrttilaaksolaista tuomittiin lesboudesta vankeuteen ja pisimmän tuomion kaksi vuotta sai itse karismaattinen johtaja Tekla Holopainen. Julkusen kirjasta sain sen käsityksen, etteivät uskonyhteisön naapurit ainakaan jyrkästi tuominneet Myrttilaaksossa vietettyä elämää, vaan yhteisön asukkaita pidettiin iloisina ja ystävällisinä ihmisinä.
Skeptikko-lehti tosin tietää kertoa Julkusen kirjasta kertovassa jutussaan, että eräs paikallispoliitikko sanoi tuomioiden tultua julki, että: ”Nyt Myrttilaaksossa ei ole enää jäljellä kuin pärekorillinen puisia munia”. Ilmeisesti hän ei tarkoittanut mitään puisia pääsiäismunia.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2025
Woken liittovaltio
Vieläkin kauhistelen kohtelua, jonka Ukrainan vapaustaistelun johtaja sai Valkoisessa talossa osakseen. Kohtelu todistaa, että Venäjän lailla Usa on matkalla kohti fasismin pitkää yötä. Niinpä toivon, että Euroopan johtajat ehtivät lukea ennen Lontoon hätäkokousta toimintaohjeeni, jonka heille annan.
Mielestäni Eu:n on päätettävä, että Venäjän 200 miljardin Belgian pankissa oleva sotakassa kansallistetaan ja otetaan Ukrainan puolustustaistelun käyttöön. Koska sotakassa ei riitä Ukrainan sotakorvauksiin, määrätään Venäjälle 20 %:n tullit. Jos Usa määrää Eu:lle ilmoittamansa 20 %:n tullit, määrää Eu Muskin Tesla-autoille 100 %:n tullit ja kovat tullit määrätään myös eräille Usa:n myymille palveluille, joita voisivat olla vaikkapa Tietopalvelu X, Facebook, Google sekä erilaiset musiikkiin, peleihin ja elokuviin liittyvät palvelut.
Eu voisi myös käynnistää neuvottelut Putinin kanssa ja ilmoittaa, että ellei rauhaa pikaisesti synny Ukrainaan, Ukraina tulee saksalaisilla Taurus-ohjuksilla tuhoamaan Krimin sillan, jolla toimenpiteellä on lähinnä symbolinen arvo ja särkemään Koiviston öljysataman tuhansiksi päreiksi, joka toimenpide olisi Venäjän hyökkäyssodan rahoituksen kannalta suoranainen kuolinisku.
Lisäksi Eu voisi päättää myös perustaa Woken liberaalidemokraattisen liitovaltion, johon Eu-maiden lisäksi kutsutaan myös Britannia, Ukraina, Kanada ja myös demokraattien hallitsemat Usa:n osavaltiot ja tarvittaessa ehkä myös Australia, Uusi-Seelanti, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan.
Perustettava Woken liberaalidemokraattisessa liittovaltiossa olisi noin miljardi asukasta ja pinta-alaltaan sekä taloudeltaan se olisi ylivoimaisesti maailman suurin valtio. Sille olisi ihan turha kenenkään tulla v—–maan.
Tässä lisätietoa Woke-aatteesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Woke
lauantai 1. maaliskuuta 2025
Historia ei aina toista itseään
Monet uskovat, että historia toistaa itseään, mutta ei se niin mene. Kun eilen katselin sitä, miten Usa:n presidenttiä, josta täst’lähin käytän hänen agenttinimeään Krasnov, joka mielestäni muistuttaa käytökseltään mafiajohtajaa, yhdessä ns. kilpimiehensä kanssa kiusasi Ukrainan presidentti Zeleskyitä, aloin muistella sitä, miten Hitler ja Göring aikoinaan kiusasivat vuonna 1939 ns. rauhanneuvotteluissa Tšekkoslovakian presidentti Emil Háchaa, niin että tämä pyörtyi. Näistä ns. rauhanneuvotteluista Wikipedia kertoo seuraavaa:
”Tšekkoslovakian vanha ja sairas presidentti Emil Hácha sai 13. maaliskuuta 1939 kutsun Berliiniin, jonne hän saapui seuraavana päivänä. Vasta keskiyön jälkeen hän pääsi Hitlerin puheille. Hitler ilmoitti, että saksalaiset joukot marssisivat Tšekkoslovakian rajan yli seuraavana aamuna kello kuusi, ja vakuutti, että jokaista tšekkiläistä pataljoonaa vastaan Saksalla olisi yksi divisioona. Saksan ilmavoimien komentaja, marsalkka Hermann Göring tehosti uhkausta varoittaen, että mikäli tšekit ryhtyvät vastarintaan, Praha tuhottaisiin ilmapommituksella. Tämän kuultuaan Hácha pyörtyi, ja Hitlerin henkilääkärin virvoitettua hänet ruiskeella hän soitti Prahaan ja sai hallituksensa myöntymään siihen, ettei vastarintaan ryhdyttäisi. Aamuyöllä 15. maaliskuuta kello 4 julkistettiin tiedote, jonka mukaan Hácha oli ”luovuttanut kansansa kohtalon luottavaisesti Führerin käsiin”, ja vielä samana iltapäivänä Hitler matkusti Prahaan ja vietti seuraavan yön Böömin kuninkaiden entisessä palatsissa.”
Mutta eipä pyörtynyt Ukrainan nuori ja terve presidentti eilen ns. rauhanneuvotteluissa, vaan taistelu vapauden ja demokratian puolesta jatkuu, vaikka Venäjän tyranni Putin onkin näköjään saanut hyökkäyssotaansa Iranin ja Pohjois-Korean lisäksi uuden aseveljen.
Huomenna länsiliittoutuneet kokoontuvat Lontoossa ja toivon, että ne vihdoinkin päättävät ottaa haltuunsa Belgian pankkeihin Venäjän sijoittaman ja unohtaman 200 miljardin euron sotakassan. Niillä rahoilla länsiliittoutuneet voisivat yrittää ostaa varsinkin ohjusten tojuntaan soveltuvaa ilmatorjuntakalustoa Usa:sta, joka saattaa suostua kauppaan, jos vain hinnasta sovitaan, koska presidentti Krasnov on kova tekemään diilejä, jos vain hinnasta sovitaan.
Tässä opettavainen tarina historiasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchenin_sopimus
perjantai 28. helmikuuta 2025
Ohjeita Usa:n talouden kuntoon saattamisesta
Koska omat raha-asiani ovat riistäytyneet hallinnastani, olen päättänyt ryhtyä huolehtimaan Usa:n talouden kuntoon saattamisesta, joten toivottavasti presidentti Krasnov ehtii lukea neuvoni; lyhyyden vuoksi nimitän miljardeja jaardeiksi ja miljoonia milleiksi.
Laskujeni mukaan Usa:n talous on pahoissa ongelmissa, koska valtion velka on nykyään lähes 40.000 jaardia eli noin 110.000 taalaa asukasta kohti. Suomessahan on velkaa vain 30.000 euroa asukasta kohti, joten jos Suomen valtio olisi ottanut Amerikan mallin mukaisesti lainaa, niin valtio pystyisi kustantamaan vaikkapa huippukalliin Mersun jokaiselle suomalaiselle.
Presidentti Krasnov onkin puuttumassa rohkeasti Usa:n velkaongelmaan ja niinpä hän jo heti virkakautensa aluksi ilmoitti haluavansa liittää Kanadan Usa:n valtioon. Se on viisas teko, koska Kanadan kansallisvarallisuus on karkean arvioni mukaan yli kymmenkertainen Suomeen verrattuna, eli se on noin 10.000 jaardia, joten Usa:n kansallisvarallisuus ja samalla luottokelpoisuus kasvaisi saman verran. Jos kanadalaiset haluaisivat ostaa maansa vapaaksi, suostuisi presidentti Krasnov varmaankin diiliin, mikäli hänelle maksettaisiin 10.000 jaardia, jolloin Usa:n valtion velka pienenisi reiluun 70.000 taalaan asukasta kohti.
Myös Grönlannin valloituksesta Usa:n taloustilanne paranisi, vaikkakin saaren arvo vähäinen, koska se on jouto- ja kitumaata, jonka hinta lienee 1.000 taalaa hehtaarilta. Niinpä 2 miljoonan km2:n suuruisen Grönlannin arvo on vain 200 jaardia, mutta onhan sekin tyhjää parempi.
Panaman kanavan valtausta en suositteli presidentti Krasnoville, koska arvioni mukaan kanava tuottaa vain satoja millejä vuodessa eli ei juuri mitään. Lisäksi on se vaara, että äkkipikaiset panamalaiset saattaisivat räjäyttää kanavan sulut, jos Usa:n joukot olisivat hyökkäämässä ja se olisi kansainvälisen kaupan kannalta katastrofi. Kannattaa muistaa, että muutama vuosi sitten Suezin kanavan tukki eräs poikittain kääntynyt konttilaiva ja se aiheutti melkoisen kaaoksen kansainvälisessä kaupassa.
Koska Krasnov ei voi saada Panaman kanavaa haltuunsa, suositan, että Suomi lahjoittaisi korvaukseksi hänelle Saimaan kanavan, joka nykyään toimii vain luisteluratana. Jos kanava kuuluisi Usa:lle, niin uskon, ettei Krasnovin hyvä kaveri Putin estäisi sen käyttämistä henkilö- ja bagaasikuljetuksiin.
Tässä asiaa Usa:n valtionvelasta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/usan-valtionvelka-jatkaa-kasvamistaan-korkokulut-ylittivat-ensimmaista-kertaa-1000-miljardia/ab07d9ce-4cc1-4f70-a6e4-5a7e3670177e
torstai 27. helmikuuta 2025
Talousnero Krasnov
Vaan kylläpä loukkasi maamme johtavaksi älyköksi valittu Sixten Korkman eilen A-studiossa törkeästi kahta suurvallan johtajaa. Hänen mukaansa Usa:n presidentti, josta tästä lähtien käytän hänen FSB:n antamaa agenttinimeä Krasnov, on tyhmä ja paha ihminen. Venäjän tyranni Putinia Korkman ei pitänyt tyhmänä vaan pelkästään pahana ihmisenä.
Itse kuitenkin ajattelen, että presidentti Krasnov on talousnero, joka saa Usa:n talouden suureen nousuun. Kun esimerkiksi Usa on tukenut Ukrainaa eurooppalaisten laskelmien mukaan sen vapaustaistelussa 130 miljardilla, niin Krasnov on päätynyt laskelmissaan 500 miljardiin ja on nyt sen perusteella ilmeisen menestyksellä vaatimassa puolta Ukrainan mineraalivaroista, joiden arvo lienee noin 1.000 miljardia. Tyhmä mies ei tuollaista temppua keksi.
Enkä usko, että Krasnovin kaikkia vaatimuksia on vielä kuultu, sillä paljon Usa on tukenut eri kansojen vapaustaisteluja historian aikana. Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriön raportin mukaan amerikkalaisten sodat Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja Pakistanissa ovat maksaneet vuoden 2001 jälkeen 1,5 biljoonaa, eli 1.500 miljardia dollaria. Luulen, että presidentti Krasnov lähettää tulevaisuudessa laskun asiasta ainakin Irakille, jolla on suuret öljyvarat.
Kahdeksan vuotta kestänyt Vietnamin sota maksoi 1970-luvun dollarin arvon mukaan Yhdysvalloille noin 168 miljardia dollaria. Nykyrahan arvon mukaan sota maksoi noin 1.000 miljardia. Tällä hetkellä Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvin tuottaja ja huomattava kalan kasvattaja, sillä sodan aikaiset pommikuopat soveltuvat hyvin esimerkiksi monnihaiden kasvatukseen, joten eiköhän talousnero Krasnov vielä huomioi Vietnamin kasvavan vaurauden ja lähetä sinne laskun ainakin amerikkalaisten tekemistä kala-altaista.
Toisen maailmansodan jälkeen Usa avusti Länsi-Euroopan jälleenrakentamista Marshall-avulla, jonka arvo nykyrahassa on noin 150 miljardia dollaria, jota summaa presidentti Krasnov tulee vielä vaatimaan korvattavaksi. Onneksi Suomi ei kuulunut Marshall-avun piiriin.
Toisen maailmansodan aikana Usa lähetti eräille liittolaismailleen sotamateriaalia Lend-Lease-ohjelmalla ja sen arvo nykyrahassa oli noin 400 miljardia taalaa. Avusta Britannia sai noin 60 % ja Neuvostoliitto noin 20 %. Luulen, että Länsi-Euroopan maat tulevat vielä saamaan laskun saamastaan avusta, mutta todennäköisesti Venäjä ei laskua saa, koska se on Usa:n luotettava liittolainen nykyisiä Woke-maita vastaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lend-Lease
tiistai 25. helmikuuta 2025
Pirunvuori
Arvostan vuonna 2006 kuollutta neurologian professori Jorma Paloa suuresti. Hän oli humaani ja laajasti sivistynyt ihminen. Viisaskin hän mielestäni oli, mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi pitää Nikkilän mielisairaalassa hoitamaansa Hans Assmania syyllisenä Kyllikki Saaren, Tulilahden, Bodomjärven ja muistaakseni jopa Kennedyn murhiin, ajattelin jo, että Palo saattaa olla jopa ns. liika viisas.
Eräässä kirjassaan hänellä on vaikuttava kuvaus siitä, kun hän matkusti nykyisen itärajan taakse Simpeleen Änkilänsalon synkälle Pirunvuorelle tutustumaan upseeri-isänsä kaatumispaikkaan.
Jorma Palon saamien tietojen mukaan pataljoonan komentaja kapteeni Teemu Palo sai sankarikuoleman johtaessaan joukkojensa rynnäkköä Pirunvuorelle sijoitettuja konekiväärejä vastaan.
Mutta tämä ei ole koko totuus, vaikka se on pataljoonan sotapäiväkirjaan niin kirjattu ja omaisillekin tällainen tapahtumakuvaus on toimitettu. Heikki Ylikankaan kirjan Yhden miehen jatkosota mukaan totuus on synkempi ja taitavasti salattu.
Ylikangas on nimittäin selvittänyt, että ensiksi kapteeni Palo ampui pistoolillaan pelkuruudesta epäilemänsä harjavaltalaisen kersantti Porrin, joka oli kuljettamassa erästä haavoittunutta JSP:lle. Tämän jälkeen eräs toinen harjavaltalainen sotamies, jonka nimen moni tietää, ampui kostoksi konepistoolillaan pataljoonan komentaja Palon.
Veteraanien mukaan upseerimurhaa yritettiin selvittää myöhemmin, mutta kukaan miehistä ei osannut kertoa, kuka oli komentajan surmannut eikä ketään tuomittu, joten kolmatta ruumista ei syntynyt tapauksen johdosta. Liekö muistamattomuuteen vaikuttanut sekin, että Palo oli määrännyt joukkonsa hyökkäämään vahvasti Pirunvuoren laelle linnoittautunutta vihollista vastaan ilman mitään tykistö- tai ilmatukea.
Ei kai elämä ole ymmärrettäväksi tehty
”Ei kai elämä ole ymmärrettäväksi tehty” on viisaus, joka saattaisi olla peräisin Isä Johanneksen Valamon vanhuksen kirjeitä -teoksesta, joka on ortodoksisen uskonnollisen kirjallisuuden klassikko, jossa kirjassa rippi-isä skeemaigumeni Johannes opettaa selkein sanoin hengellisiä lapsiaan.
Mutta ei ole tuo viisaus Isä Johanneksen, vaan se on yksi mäkihyppääjä Matti Nykäsen syvällisistä mietelmistä, joita mietelmiä Olli Laineen ohjaamassa tv:ssä pari päivää sitten esitetyssä Matti Nykänen-dokumentissa kutsutaan nykäelmiksi.
Matti Nykänen oli karjalaista sukujuurta, joka seikka se selittää hänen itämaisen syvähenkisen suhtautumisen elämään. Syvähenkisyyden lisäksi Matista löytyi paljon myös karjalaista temperamenttiä, joka seikka selittää sen, että hänen paras lapsuuden kaverinsa Petteri Sveins, joka kouluttautui psykoterapeutiksi, kertoo Matti Nykäs-dokumentissa, että hän on tavannut satoja väkivaltaisia ihmisiä haulikkomiehistä puukottajiin, mutta eniten hän on pelännyt Matti Nykästä, jolla oli tapana saada hirmuisia raivokohtauksia.
Tosin itse epäilen, ettei Nykäsen raivokohtausten takana ole karjalainen temperamentti, vaan kemiallinen sisäruokinta. Nimittäin muistan, että 70-luvulla mäkihyppyurheilua hallitsivat DDR:n hyvin kemiallisesti sisäruokitut miehet, mutta sitten lajia hallitsivat pitkään suomalaiset mäkikotkat. Epäilen, että ehkä meilläkin osattiin käyttää aineita, jotka lisäsivät voimaa ja räjähtävyyttä ilman, että paino olisi noussut.
Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että eräs suomalainen voimailuharrastanut naisenpuoli sotki hormoneilla päänsä niin, että hän surmasi erään miehen ja teko huipentui siihen, että hän paistoi ja söi osia uhristaan. Ja tämä tarina on tosi.
Matti Nykänen-dokumentin voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-66522602
maanantai 24. helmikuuta 2025
Hyökkäyspäivän aamu
Niinhän siinä kävi, että entinen hyvä itäinen naapurimme Venäjä, jota pidän nyt kylläkin roisto- ja hylkiövaltiona, kyllästyi kolme vuotta sitten Naton ja Lännen jatkuviin provokaatioihin ja sodanlietsontaan ja lähetti rauhanturvajoukkojaan sekä rauhantelavaunujaan Ukrainaan suojelemaan venäläistä maailmaa. Tai niin ainakin Putin vakuutti maailmalle.
Tosin russofobiset tahot maailmalla ovat kylläkin sitä mieltä, että venäläinen maailma on niin täynnä korruptiota ja varastelua, ettei Venäjän armeijalta sodankäynti onnistu. Ja niinhän siinä sitten kävi, että armeijan kalustolta loppui polttoneste jo ennen Kiovaa, koska armeijan polttoneste oli vaihdettu huvijahteihin ja väitettiin jopa sellaistakin, että tankkien ja autojen kyljissä oli hakaristin sijasta pelkkä Z, koska toinen Z-kirjain oli varastettu.
Mutta vaikka venäläisiä nykyään paljon pilkataan, niin musikaalista väkeä venäläiset kuitenkin ovat. Kun hyökkäyspäivän aamuna näin tv:stä Putinin raivokkaan sodanjulistuspuheen, alkoi jostain syystä mielessäni soimaan yksi maailman surullisimmista sävelmistä eli venäläinen kansanlaulu Matuska, jonka suomalaisversiossa äiti yrittää vakuuttaa Jaakko Ryhäsen bassolla lapsukaiselleen, että tämä voi nukkua ihan rauhassa, sillä kaukaisessa jylinässä ja liekkien loimutuksessa ei ole mitään pelättävää. https://www.youtube.com/watch?v=DHkrI3RgJAM
sunnuntai 23. helmikuuta 2025
Kuinka Venäjä koukutti Trumpin?
Epäluottamukseni Trumpia kohtaan kasvaa yhä entistäkin enenevämmässä määrin. Aiemmin jo kerroin, että tavallisesti luotettava Suomen Kuvalehti, joka ei ole minkään skandaalilehden maineessa, paljasti vuonna 2023, että Trump on Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n värväämä.
Jatkotutkimuksissani on nyt selvinnyt, että tavallisesti luotettava Suomen Yleisradio on vuonna 2024 ohjelmassaan Kuinka Venäjä koukutti Trumpin vahvistanut Suomen Kuvalehden jutun oikeellisuuden. Ylen ohjelmasta saa käsityksen, että Trump on vuosikymmeniä tehnyt yhteistyötä FSB:n kanssa, joka on mm. rahoittanut tulevan maailman mahtavimman miehen liiketoimia.
Niinpä ihmiskunnan ja varsinkin Ukrainan kannalta on hirmuista, jos Trump tosiaan on FSB:n palveluksessa. Myyräksi en halua häntä nimittää, koska myyrä on söpö eläin, vaan pikemminkin hän on hyödyllinen idiootti. FSB:n sielutieteen ammattilaiset ovat tajunneet, että luonnevikainen ja yksinkertainen Trump on helppo saalis.
Pahaa pelkään, että sen lisäksi, että Trump lopettaa Ukrainan avustamisen ja suuntaakin tukensa jatkossa Venäjälle. Onneksi kuitenkin Usa:n kongressi päättää maan budjetista ja on mahdollista, että demokraattien lisäksi republikaaneistakin löytyy vielä tervejärkisiä ihmisiä.
Tosin en usko, että Euroopan kannattaa vielä kauhistua, sillä Venäjän armeija ei näytä pärjäävän kunnolla edes Ukrainalle. Sen jälkeen Länsi-Euroopan kannattaa kauhistua, jos Venäjä Usa:n avustamana valtaa Ukrainan ja Ukrainan 1,5 miljoonan sotilaan hyvin aseistettu armeija siirtyykin Venäjän puolelle.
Kannattaa kuunnella tämä Yle Areenan ohjelma siitä, kuinka Venäjä koukutti Trumpin: https://areena.yle.fi/podcastit/1-71173095
lauantai 22. helmikuuta 2025
98 miljardin koronaraha
Kovasti mietityttää Ukrainan tulevaisuus varsinkin, koska Usa:n tuki on loppumassa ja koska Saksan vaalit saattavat johtaa siihen, että maa on pitkään vailla hallitusta. Mutta toivoton Ukrainan tilanne ei kuitenkaan ole. Maa on pystynyt sotimaan kolme vuotta ylivoimaista roistovaltiota vastaan, koska on saanut ulkomailta tukea noin 100 miljardia euroa vuodessa.
Paljon mahdollista, että Eu pystyy yksinkin halutessaan edelleenkin tukemaan Ukrainaa noin 100 miljardilla vuodessa. Nimittäin Eu:lla on käyttämättä jääneitä koronatukirahoja 98 miljardia ja Euroopan pankeissa on noin 200 miljardia Venäjän valtion talletuksia. Lisäksi pitää vielä muistaa, että Venäjä varasti sodan alkaessa länneltä muistaakseni noin 400 matkustajalentokonetta, joiden arvo lienee noin 40 miljardia ja paljon mahdollista, että entinen hyvä naapurimme joutuu vielä korvaamaan nuo koneet laillisine viivästyskorkoineen.
Tietenkin Unkari ja Slovakia tulee Eu:ssa vastustamaan Ukrainan tukemista, mutta siitä huolimatta ensi viikon Ukraina neuvotteluissa Ranska ja Englanti voivat ilmoittaa, että ne, sekä todennäköisesti 25 Eu-maata, Kanada, Japani, Etelä-Korea ja Australia, tulevat jatkamaan yhdessä tukemaan vuosittain Ukrainaa 100 miljardilla eurolla ja lopullisesta kustannusjaosta sovitaan maiden kesken sitten lopullisten rauhanneuvottelujen yhteydessä.
Lopullisten rauhanneuvottelujen yhteydessä kannattaa olla yhteydessä myös Trumpiin, koska hän on päättäväinen ja varmasti myös pohjimmiltaan rehellinen suurvaltajohtaja. Uskon, että Trump hyväksyy Venäjälle asetettavat 25 %:n tullit, joilla korvataan Ukrainan sodan aiheuttamat vahingot, koska onhan hän ilmoittanut hyväksyvänsä sen suuruiset tullit myös läheisille liittolaismailleen. Uskon myös Trumpin rehellisyyteen, koska uskon hänen aivan aidosti olevan ihan rehellisesti sitä mieltä, mitä mieltä hän milloinkin sattuu olemaan.
Trump väittää Usa:n avustaneen Ukrainaa sodan aikana 350 miljardilla taalalla, mutta Ilta-Sanomien mukaan summa onkin vain 114 miljardia. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011049134.html
perjantai 14. helmikuuta 2025
Kuurtilainen
Eilen mainitsemani iisalmelaisen sukututkijan, joka oli saanut selville, että Venäjän keisarinna Katariina oli alun perin Kauhas-Marttana tunnettu seksityöläinen, innoittamana olen ajatellut ryhtyä perusteellisesti selvittämään oman sukuni mahdollisia keisarillisia yhteyksiä. Minulle on nimittäin kerrottu, että Pietarin Talvipalatsi, jossa maailman suurimman valtakunnan keisarit pitivät aikoinaan kortteeria, on rakennettu Sipi Koiviston maille enkä keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Sipi ihan hyvin voisi olla sukulaismies.
Tässä yhteydessä muistuu mieleeni Maamiehen tietolaari-niminen radio-ohjelma, jossa nimimerkki Valoinko turhaan tiedusteli sitä, että saako toisen tontille luvatta rakentaa. Epäilen, ettei Pietari Suuri ollut hakenut lainhuutoa valtaamalleen rakennustontille, jolle hän alkoi palatsiaan pystyttämään. Jos poliittiset suhdanteet muuttuvat, saatan ottaa tämän asian esille Pietarissa käydessäni.
Sukututkimuksen mukaan vaarinvaarinvaarinvaarini Tuomas Koivistoinen asui nykyisen Pietarin seudulla, mutta joutui lähtemään evakkoon Savon erämaihin, kun Ruotsi hävisi Suuren Pohjan sodan. Jostain syystä Tuomaan evakkomatka Savoon kiersi nykyisen Latvian Kuurinmaan kautta. Laskelmieni mukaan Tuomas ja tuleva keisarinna Kauhas-Martta asuivat samaan aikaan Kuurinmaalla, jossa Martta toimi seksiorjana ja sukutarinan mukaan Tuomas kalastajaorjana, jonka tehtävänä oli pyytää jollekulle tilanherralle sampeja.
Tuomas ei kuitenkaan viihtynyt työssään orjana, vaan hukutti työnantajansa ja souteli sitten Savoon. Erään tarinaversion mukaan hukuttaminen olisi tapahtunut tervatynnyriin. Itse en voi tietenkään hyväksyä työnantajapuolen hukuttamista, mutta entisenä luottamusmiehenä kyllä ymmärrän asiaa pitkälle.
Vanhoissa kirkonkirjoissa kantaesi-isäni sukunimeksi on merkitty välillä myös Koivistolainen ja Kuurtilainen. Tuo sukunimi Kuurtilainen viittaa siihen, että Tuomas saapui Savoon Latvian Kuurinmaalta. Vieläkin sen talon nimi, johon Tuomas asettui aluksi asumaan, on Kuurtila.
Sukunimi Koivistolainen viittaa taas siihen, että alun perin sukuni on lähtenyt Koivistolta ja niinpä vuonna 2018 kävin hiljentymässä Koivistolla Josef Stenbäckin suunnitteleman hienon kivikirkon pihalla. Koiviston kirkko onkin satunnaisille matkailijoille merkittävä tutustumiskohde, mutta itselleni merkittävimmän matkailuelämyksen tarjosi kuitenkin kirkon vieressä kasvava vankka petäjä ja varsinkin petäjän koloon juurtunut lehtikasvi. Seurueemme kasvitieteisiin perehtynyt henkilö osasi kertoa, että petäjään kiintynyt pensas on terttuselja, jonka tuotokset kansa tuntee nimellä paskanmarjat. Terttuseljaa voi siis perustellusti nimittää paskanmarjapensaaksi.
torstai 13. helmikuuta 2025
Kauhas-Martta – Venäjän keisarinna
Mikäli Venäjän historiaan hyvin perehtynyt kirjailija Laila Hirvisaari vielä eläisi, kääntyisin hänen puoleensa ja kehottaisin häntä tekemään kirjan myös keisarinna Katariina I:stä, Katariina Suurestahan hän ehtikin kirjoittamaan. Nimittäin muistan, miten parivuosikymmentä sitten eräs iisalmelainen sukututkija todisti tavallisesti luotettavassa Iisalmen Sanomat-lehdessä, että eräästä savolaistaustaisesta Martasta tuli peräti Venäjän keisarinna, joka tunnettiin nimellä Katariina I. Iisalmen Sanomien lisäksi myös Savon Sanomat uutisoi myöhemmin asiasta.
Kyseinen Martta oli taustaltaan Savon Kauhasia, jonka pappishaara kuitenkin käytti hienommalta kuulostavaa sukunimeä Argillander. Luulen kuitenkin, että kavereiden kesken tulevaa keisarinnaa kutsuttiin vain Kauhas-Martaksi. Iisalmelaisen sukututkijan mukaan myös Kauhas-Martan tytär kohosi äitinsä jälkeen Venäjän keisarinnaksi, jonka hallitsijanimenä oli Elisabet, mutta luulen, että tyttöjen kesken hän oli vain Kauhas-Ellu.
Selvitin netistä Kauhas-Martan vaiheita ja ilmeni, että hän päätyi 1700-luvun alun sotien pyörteissä Latviaan, jossa hän ehti olla pari viikkoa naimisissa erään ruotsalaisen sotilaan kanssa, kunnes päätyi venäläisten vangiksi. Rivien välistä ymmärsin, että Marttaa pidettiin Venäjän armeijan seksiorjana, kunnes Pietari Suuri otti hänet suojelukseensa.
Pietari ihastui seksiorjattareensa niin, että erosi entisestä vaimostaan ja alkoi tekemään lapsia Martan kanssa. Lopulta susipari päätyi naimisiin, Martta kääntyi ortodoksiksi ja muutti nimensä Katariinaksi. Katariina oli järkevä nainen ja hän osasi pitää kuria epävakaalle miehelleen Pietari Suurelle ja samalla hän ehti huolehtimaan myös Venäjän valtion asioista.
Pietari Suuri kuoli 52-vuotiaana kivuliaaseen virtsaumpioon, jonka jälkeen entinen Kauhas-Martta hallitsi Venäjää pari vuotta, mutta hänkin kuoli jo 43-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1727. Kauhas-Martan tytär Kauhas-Ellu nousi valtaan 1741 ja oli vallassa peräti 21 vuotta. Ellun historia muistaa mieltymyksestä kenkiin, joita hänellä oli lähes yhtä monta paria kuin Filippiinien Imella Marcosilla, jolla niitä oli 1200 paria
Sosiaalisesta mediasta löytyy paljon juttuja Kauhas-Martasta, joista kaksi tässä:
https://juhansuku.blogspot.com/2009/01/suomalainen-keisarinna-kauhanen.html
https://www.eeppos.fi/Pietarin%20Tuhkimo.pdf
keskiviikko 12. helmikuuta 2025
Ilmapiru
tiistai 11. helmikuuta 2025
Aleksandr Lebed
Vaikka eilen mainittu Venäjän keisarinna Katariina Suuri murhautti ihmisiä ja vaikka hän vaihtoi miehiä kuin hevosia – tosin vanhemmalla iällä hän pahansuopien huhujen mukaan vaihtoi miehiä hevosiin, niin siitä huolimatta häntä on ainakin meillä lännessä pidetty hyvänä hallitsijana.
Tosin kyllä eräät venäläisetkin pitävät häntä hyvänä hallitsijana, sillä kun viime vuosituhannen lopulla möreä-ääniseltä kenraali Aleksandr Lebediltä suomalaistoimittaja kysyi, ketä Venäjän hallitsijaa tämä arvostaa, mörähti Lebed epäröimättä, että eniten hän arvostaa keisarinna Katariina Suurta.
Kenraali Lebedin möreä-äänisyys ei muuten johtunut korkeasta testosteronitasosta, vaan kapakkatappelusta saadusta kurkkuvammasta. Voi hyvinkin olla, että hänen karismansa ja kansansuosionsa johtui miehekkäästä äänestä ja voi olla, että jos hänellä olisi ollutkin kimeä ääni vaikkapa kapakkatappelussa saadun arkaan paikkaan osuneen potkun seurauksena, hän ei olisi noussut Venäjän politiikan huipulle.
Itse uskoin, että Lebedistä tulee Venäjän presidentti Jeltsinin jälkeen, joka olisi ollut kenties hyvä ratkaisu koko ihmiskunnan kannalta, koska jossain haastattelussa hän, kolmen sodan käynyt mies, kertoi olevansa väsynyt tappamiseen. Jeltsinin seuraajaksi tulikin sitten sotaa kokematon ja armeijaa käymätön Vladimir Putin.
Putinin haastajana pidetyllä Aleksandr Lebedillä oli niin huono onni elämässään, että hän ja seitsemän muuta kuolivat helikopterionnettomuudessa Krasnojarskissa Itä-Siperiassa vuonna 2002. Jälkikäteen on epäilty, oliko kyseessä onnettomuus, sillä vastoin virallista tietoa sää oli hyvä.
Sukunimi Lebed tarkoittaa joutsenta, joka ei ole kovin hyvä sukunimi Lebedin näköiselle ja ääniselle miehelle: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Lebed
maanantai 10. helmikuuta 2025
Vanki nro I
Moni asia mietityttää ja surettaa minua ja nyt minua erityisesti mietityttää ja surettaa Vanki numero I:n kohtalo. Pääsin vuosituhannen alkupuolella käymään Käkisalmen linnassa ja siellä opas kertoi Vanki numero I:n surullisen tarinan. Alkuperäiseltä nimeltään kyseinen vanki oli oppaan mukaan tsaari Iivana VI, joka nousi maailman suurimman valtion Venäjän hallitsijaksi kahden kuukauden ikäisenä, mutta joka syrjäytettiin vallankaappauksessa vuotta myöhemmin ja suljettiin tyrmään.
Vallankaappauksessa jälkeen valtaan nousi Iivanan isoäidin serkku Elisabet, josta ei jostain syystä tullut Elisabet Suurta, vaikka hän olikin 180-senttinen huljakka nainen. Sen sijaan Elisabetin jälkeen keisarinnaksi edennyt 157-senttinen Katariina sai hallitsijanimekseen Katariina Suuri. Historiankirjoitus pitää Katariina Suurta hyvänä hallitsijana, mutta tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että valtaan päästäkseen hänen oli murhautettava Elisabetin jälkeen tsaariksi noussut aviomiehensä Pietari III.
Tosin kansalle kerrottiin virallisesti, että 34-vuotias Pietari III oli kuollut yllättäen kouristeleviin peräpukamiin, vaikkakin tämä kuoli yllättäen juorujen mukaan siihen, että aviovaimonsa rakastaja Orlov hakkasi tsaaria ns. tilapäisastalona käyttämällään tuhkakupilla päähän.
Koska Katariina Suuri pelkäsi myös entisen vauvatsaari Iivana VI:n paluuta valtaan, jouduttiin myös hänet murhaamaan. Käkisalmen linnan opas kertoi, että entistä vauvatsaaria, josta käytettiin nimeä Vanki nro I, olisi säilytetty Käkisalmen linnassa. Virallinen historiankirjoitus kertoo kuitenkin, että vauvatsaarin loppusijoituspaikka olisikin ollut lähellä Pietaria sijaitseva Pähkinälinna. Siellä hän vietti kylmässä sellissä koko elämänsä, joka ei sitten kuitenkaan muodostunut pitkäksi, koska hänet tapettiin 24 vuoden kypsässä iässä.
Keisarinnan käskyä noudattaneet vartijat huolehtivat vuonna 1764 vauvatsaarin murhan käytännön järjestelyistä. Toinen kahdesta vartijasta pisti häntä ensiksi miekalla lonkkaan ja käteen, nuiji sitten miekan katkettua hänen päätään ja ylävartaloaan puisella penkillä ja survaisi lopulta toisen vartijan miekan selän kautta sydämeen. Eli julmaa oli poliittinen elämä Venäjällä silloinkin.
Kävin alkutalvesta Heinolaan perustetussa Käkisalmi-museossa saadakseni lisätietoa lapsitsaarin tapauksesta, mutta museon väki ei ollut tietoinen asiasta. Minua nimittäin mietityttää se, että jospa lapsitsaaria ei murhattukaan, sillä Käkisalmen virallinen historian kirja kertoo, että vuonna 1803 silloinen tsaari Aleksanteri I, joka muuten ilmeisesti murhasi isänsä tsaari Paavali I:n, vieraili Käkisalmen linnassa tapaamassa tuntemattomaksi jäänyttä vankia, jota kutsuttiin Nimettömäksi. Nimetön saattoi ihan hyvin ollakin Vanki nro I.
Hyvin on säilynyt ainakin 600 vuotta vanha Käkisalmen linna, joka lienee Karjalan vanhin rakennus:
perjantai 21. helmikuuta 2025
Eheytyshoitoa muovailuvahalla
Kyllä ei välillä tiedä, että itkeäkö vai nauraa. Aamun Helsingin Sanomat nimittäin uutisoi siitä, että syyttäjä vaatii rangaistusta adventistikirkkoa edustaneille miehelle ja naiselle, jotka harjoittivat ns. eheytyshoitoja vapauttaakseen erään lähimmäisensä homouden vaivasta. Uutisen mukaan eheytyshoitoa harjoitettiin mm. seuraavasti:
”Syyttäjän mukaan pienryhmässä keskusteltiin laajasti ja hyvin yksityiskohtaisesti asianomistajan seksuaalisuudesta ja sosiaalisista suhteista. Kokouksissa tehtiin myös esimerkiksi toiminnallisia harjoituksia, kuten muovailtiin sukuelimiä muovailuvahasta ja ainakin kerran hierottiin asianomistajaa. Tapaamisia oli syyttäjän mukaan tasaisin väliajoin ja ne kestivät kerrallaan useita tunteja.”
Itseäni erityisesti mietityttää tuo sukuelimien muovailu muovailuvahasta. Itse en kouluaikana viihtynyt kuvaamotaidon tunneilla ja jäin jopa laiskanläksylle opiskelemaan vaahteranlehden piirtämistä, mutta jos olisin saanut muovailla sukuelimiä muovailuvahasta, niin siitä asiasta olisin varmasti ollut kovasti innostunut. Minusta iki-ihana Päivi Räsänen voisi tehdä eduskunta aloitteen siitä, että sukuelimien muovailu muovailuvahasta otettaisiin koulujemme viralliseen opetusohjelmaan. Niin ehkä ennaltaehkäistäisiin homouden syntiä maassamme.
On muuten hyvä, ettei Usa:n ulkoministeri Vance seuraa maamme lehdistöä, koska hän olisi saattanut hyvinkin kuuluisassa Münchenin puheessaan ottaa esille tuon Suomen eheytyshoitovastaisuuden ja hän olisi hyvinkin voinut esittää vaikkapa 25 %:n rangaistustulleja maallemme. Nythän Vance kantoi puheessaan huolta Euroopan uskonnon- ja sananvapauden tilasta Skotlannin tapauksen vuoksi.
Skotlannissahan aborttiklinikan lähialueella julkisesti rukoillut mies sai vankeusrangaistuksen, koska aborttiklinikan työntekijöiden työrauhan vuoksi klinikan lähistöllä ei saa osoittaa mieltä abortin puolesta tai sitä vastaan eikä julkirukoilija ollut poistunut kehotuksista huolimatta. Tarkempaa tietoa tapahtuneesta löytyy tästä linkistä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannesalonen11/vance-ja-abortinvastustajan-oikeudet/
torstai 20. helmikuuta 2025
Moskovan toveri
Kyllä ei hyvältä näytä Telluksen tilanne. Eilen Trump avasi taas sanaisen arkkunsa ja kertoi, että Ukraina aloitti kolme vuotta sitten sodan Venäjää vastaan diktaattori Zelenskyin johdolla. Tosi asiassa jokainen ihminen, joka jotain ymmärtää, ymmärtää, että Venäjä hyökkäsi kansainvälistä oikeutta, lukuisia kansainvälisiä sopimuksia ja jopa Venäjän lakia loukaten jo vuonna 2014 Ukrainaan ja laajensi sitten varmuuden vuoksi hyökkäystä kolme vuotta sitten tarkoituksenaan tuhota koko Ukrainan valtio.
Mietinpä nyt sitten sitä, onko Trump hullu vai heittiö. Ilmeisesti hän ei ole hullu, koska kävin psykiatri Pirkko Marjatta Turpeinen-Saaren Facebook-sivulla tarkastamassa tämän sielutieteen ammattilaisen näkemystä asiasta ja hän ei pidä Trumpia hulluna, vaan enemmänkin ihmiskunnan suurena pelastajana. Hänen arvionsa maailman mahtavimman ihmisen mielentilasta on koulutetun psykiatrin tekemä ja varmaankin myös poliittisesti riippumaton, koska Turpeinen-Saari on entinen SKDL:n kansanedustaja eikä Trump ole tietääkseni SKDL:n miehiä.
Mutta melkoinen heittiö Trump lienee, mikäli on yhtään uskominen arvovaltaisen ja tavallisesti luotettavan Suomen Kuvalehden parin vuoden takaista artikkelia, jonka otsikkona oli MOSKOVAN TOVERI. Juttu paljastaa, että vuonna 2013 liikemies Trump vieraili Moskovassa jossain missikisoissa ja majoittui saman hienostohotellin samaan huoneeseen, jossa Usa:n siloinen presidentti Obama oli vaimoineen asunut.
Omalaatuista huumorintajua osoittaen Trump oli ”tahrannut” Obaman käyttämän vuoteen, jonka jälkeen useampikin prostituoitu, ja luulenpa joukossa olleen jonkun huorankin, ruiskautteli ns. keltaisia suihkuja Trumpin jättämän ”tahrakasan” päälle. Jostain syystä Venäjän FSB häpeämättömästi filmasi salaa edellä kerrotun tapahtuman. Tapahtuma saattaa selittää sen, miksi Trump ei ole koskaan huomannut mitään moitittavaa Putinista.
Suomen Kuvalehden jutun pystyy suurelta osin lukemaan maksutta tästä linkistä: https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/kehuja-ja-kiusallisia-salaisuuksia-nain-venaja-voiteli-trumpin/
keskiviikko 19. helmikuuta 2025
Heinolan miesten päivä.
Kyllä ei voi väittää, etteikö Heinolassa osata panostaa matkailuun. Joulun alla kaupungissa avattiin mainio Käkisalmi-museo ja tänään Helsingin Sanomat uutisoi näyttävästi, että kansainvälisenä naisten päivänä Heinolassa järjestetään ymmärtääkseni tasapuolisuuden nimissä erityinen miesten päivä.
Harkitsen tosimiehenä osallistumista Heinolan miesten päivä tapahtumaan ja haluaisin silloin toteuttaa myös salaisen fantasiani. Nimittäin Käkisalmi-museon yhteydessä toimii hieno kahvila, jossa on erityisen hieno normaali käytöstä eristetty eriö, ja tuossa hienossa eriössä haluaisin istua juomassa kertakäyttöisestä muovituopista pilsneriä ja syömässä kourastani lenkkijolkkua pelkkänä. Käkisalmi-baari voisi huomioida fantasiani Heinolan tosimiesten päivänä.
Tosimiehistä tuleekin mieleeni, että viime kuntavaalien alla istuin Pyhäselän huoltoaseman ikkunapöydässä ja salaa kuuntelin, kun eräs kuntavaaliehdokas, jonka puoluekantaa rohkenen vain arvailla, puhui tukijoukoilleen kuntapolitiikkaa. Hän korosti sitä, miten syrjittyjä ovatkaan maamme miehet tässä naisten johtamassa valtiossa.
Pelkästään miehistä koostuva tukijoukko kuulosti yhtyvän näkemykseen ja huomattavaa kannatusta näytti saavan ajatus, että koko johtavien huulipunaministerien joukkio pitäisi ampua konekiväärillä. Yksi miehistä oli kuitenkin realisti ja korosti, että koska konekivääriä ei ole, ampuminen pitäisi suoritti pelkällä kiväärillä sivusuunnasta silloin, kun huulipunaministerit ovat suorassa linjassa.
Tuon kuultuani ymmärsin pitkälle vuoden 1918 tapahtumia maassamme ja nyt ymmärrän lisäksi sen, että maga-amerikkalaisten ja wokeamerikkalaisten arvomaailman erot ovat suuremmat kuin Suomen lahtarien ja punikkien erot reilut sata vuotta sitten.
tiistai 18. helmikuuta 2025
Kollaan kenttäpappi
Vuonna 2012 Marjo Heiskanen julkaisi kirjan nimeltään Kollaan kenttäpapin tarina. Teos perustuu kirjailijan isoisän Jorma Heiskasen päiväkirjoihin. Jorma Heiskanen oli köyhistä oloista lähtenyt fasismia ihaileva pappismies. Talvisodassa hän toimi kenttäpappina ja sodan jälkeen hän julkaisi kokemuksistaan suurta huomiota saavuttaneen kirjan Kenttäpappina Kollaalla.
Pappismies Heiskasen oli oman aikansa tuote. Hänen suuri tavoitteensa oli tehdä Suomesta maailman militaristisin yhteiskunta. Hyvällä syyllä voi tietysti kysyä, että miten tämä tavoite kytkeytyy Uuden testamentin kristilliseen maailmankuvaan. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen luoma Kokoomusta kuvaava kypäräpäinen pappismies saattaisi muuten hyvinkin kuvata Jorma Heiskasta, mutta mies meni kyllä aikanaan selkeästi oikealta ohi Kokoomuksesta.
Heiskasen pojan tytär Marjo Heiskanen on hänkin oman aikansa tuote ja lienee luokiteltavissa punavihreäksi feministi-pasifistiksi. Hän ei halua tehdä Suomesta maailman militaristisinta yhteiskuntaa vaan pikemminkin maailman antimilitaristisimman. Tästä sukupolvien näkemyserosta syntyy harvinaisen jännittävä ja mukaansa tempaava kirja, jota suosittelen varsinkin Uukuniemen suunnan ihmisille; sieltähän ne Kollaan joukot koottiin, pitäjän sankarihautausmaalla näyttävät olevan enemmistönä sillä suunnalla kaatuneet.Marjo Heiskasen kirjan innoittamana luin sitten myös hänen vaarinsa Jorma Heiskasen vuonna 1941 ilmestyneen teoksen Kenttäpappina Kollaalla. Kirja on melkoisen verihurmaista ja ry—nvihaista tekstiä kuten pitkälle ymmärrettävää onkin, kun ottaa huomioon edellisen vuoden tapahtumat.
maanantai 17. helmikuuta 2025
Valtaoikeudet
Yön yli nukuttuani olen tullut lopputulemaan, että vahvoilla valtaoikeuksilla varustetusta presidentistä voi olla paljon harmia. Mielestäni presidentti voisi ihan hyvin olla samanlainen vallaton seremoniamestari kuin Ruotsin kuningas, mutta vahvoja valtaoikeuksia ei pitäisi kehittyneessä demokratiassa yhdelle ihmiselle antaa.
Jos ylintä valtaa käyttää yksi ihminen, niin häneen on vaikkapa suurvaltavihollisen helppo vaikuttaa lahjonnalla, uhkauksilla ja kiristyksellä tai jopa murhalla uhkaamisella. Yksinvaltias voi myös seota vaikkapa vanhuuden vuoksi, jolloin hänen vaihtamisensa on vaikeaa.
Sen sijaan eduskunnan valitseman pääministerin eduskunta voi tarvittaessa vaihtaa toiseen, mikäli aihetta ilmenee. 200 kansanedustajaan on vaikea vaikuttaa lahjonnalla, uhkauksilla tai kiristyksellä eikä 200 kansanedustajan yhtäaikainen sekoaminenkaan ole todennäköistä. Myös heidän kaikkien yhtäaikainen murhaaminenkin on haasteellinen tehtävä ja vaikka se onnistuisikin, löytyisi murhatuille heti varahenkilöt.
Viime kesänä minulla oli tilaisuus jututtaa sveitsiläistä pariskuntaa ja ihmettelin heille sitä, että en ole koskaan kuullut puhuttavan Sveitsin pääministeristä tai presidentistä, mutta siitä huolimatta Sveisti näyttää ainakin jotenkin selviävän tässä pahassa maailmassa. Sveitsiläispariskunta kertoi, ettei maassa ole pääministeriä, mutta jonkinlainen presidentti siellä on, mutta hänen nimeään he eivät muistaneet, koska presidentti vaihtuu joka vuosi.
Tarkistin Wikipediasta Sveitsin presidenttitilanteen ja selvisi, että ”Sveitsin valaliiton presidentti eli Sveitsin liittopresidentti on maan toimeenpanovaltaa käyttävän seitsemänjäsenisen liittoneuvoston johtaja. Sveitsin liittokokous valitsee vuosittain liittopresidentin, joka johtaa liittoneuvoston kokouksia ja hoitaa edustustehtäviä. Liittopresidentillä on juridisesti samat oikeudet ja velvoitteet kuin muilla kuudella liittoneuvoston jäsenellä. Perinteisesti tehtävään valitaan liittoneuvoston jäsen ikäjärjestyksessä, ja edellisen vuoden varapresidentistä tulee seuraavan vuoden liittopresidentti. Liittopresidentti ei ole Sveitsin valtionpäämies, vaan koko liittoneuvosto muodostaa kollektiivisen valtionpäämiehen roolin”.
Lisätietoa Sveitsin poliittisesta järjestelmästä löytyy tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sveitsin_liittopresidentti
sunnuntai 16. helmikuuta 2025
Konflikti
Jo Napoleon oli sitä mieltä, että lain tulee olla lyhyt ja epäselvä ja tämä näkemys on ollut myös Suomen perustuslain säätäjillä, koska perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Epäselväksi jää, kuka johtaa maamme ulkopolitiikkaa, jos kansan valitsema presidentti ja kansan valitseman eduskunnan valitsema hallitus sattuvatkin olemaan ulkopolitiikasta erimielisiä.
Pääsin joskus viime vuosituhannella kysymään silloiselta presidenttiehdokkaalta Tarja Haloselta Heinolan torilla tähän ongelmaan vastausta, mutta hän ei suostunut ottamaan asiaan kantaa puolesta eikä vastaan, vaan pikemminkin päinvastoin, kuten savolaisilla on tapana. Tarja Halonenhan on puolisavolainen, koska hänen isänsä oli Kuopion poikia.
Vähän aikaa sitten MTV:n sarjassa Konflikti törmättiin tähän samaan vallanjako-onglemaan. Konflikti-sarjassahan tunnuksettomat ulkomaalaiset joukot valtaavat yllättäen koko Hankoniemen. Sanna Marinin näköisellä nuorella presidentillä on erilainen näkemys kuin hieman Erkki Tuomiojaa muistuttavalla pääministerillä siitä, miten valtaajiin tulisi suhtautua. Pääministeri kannattaa neuvotteluja Venäjän kanssa, kun taas presidentti, joka on puolustusvoiman ylipäällikkö, määrää Hornetit ratkaisemaan asian.
Suomi ei ole ainut valtio, jossa parlamentti ja presidentti voivat joutua toimivaltariitoihin. Niinhän tapahtui esimerkiksi vuonna 2014 Ukrainassa, jossa kansan vaaleilla valitsema parlamentti Maidanin väkivaltaisten tapahtumien jälkeen erotti vastoin perustuslakia kansan vaaleilla valitseman presidentti Viktor Janukovytšin, joka sitten pakeni yönselkään Venäjälle.
Koska maa tarvitsi presidentin, valittiin Janukovytšin yönselkään pakenemisen jälkeen Ukrainaan valittiin länsimielinen uusi presidentti, joka sai Venäjän valtaamaan tunnuksettomilla joukoilla Krimin niemimaan. Sen jälkeen sota onkin jatkunut jo yli 10 vuotta, mutta onneksi Trump on luvannut sen lopettaa päivässä, tosin lopetuspäivää hän ei ole vielä ehtinyt ilmoittaa, koska hänen lupaamansa Tanskan, Panaman ja Kanadan valtaus on vielä suorittamatta.
Kannattaa muuten katsoa MTV:n katsomoon maksutta kirjautumalla Tämä Konflikti-sarja: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mtva%2C+konflikti
lauantai 15. helmikuuta 2025
Marin
Aika ilkeä on heinolalaistaustaisen Lauri Nurmen kirja rautalampilaistaustaisesta entisestä pääministeri Sanna Marinista, josta halutessaan olisi todennäköisesti tullut myös presidentti.
Minusta on esimerkiksi aika ilkeää, että Nurmi kertoo, että presidentti Sauli Niinistön vastaus puhelinsoittoon, jossa kerrottiin, että Marin tulisi Antti Rinteen tilalle pääministeriksi, oli lyhyt, mutta paljon paljastava ”voi v…..”.
Aika ilkeää on myöskin se, että Nurmi kertoo Marinin todenneen presidentistä: ”Se ukko yrittää puuttua joka asiaan”. Kun Nurmi oli pyytänyt täsmennystä asiaan, oli Marinin vastaus: ”Se on alusta asti yrittänyt puuttua asioihin, jotka eivät sille kuulu”.
Ilmeisesti Marinin tuohtumuksen taustalla on se, että Niinistö halusi tiukat koronarajoitukset aikaisemmin voimaan kuin Marin, joka luotti muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kantaan.
Saattaa olla, että Marinin huulipunahallituksen linja oli parempi ja voi olla, että Ruotsin löysä koronarajoituslinja olisi pitkässä juoksussa ollut kaikista paras. Ruotsin talous ei koronasta kärsinyt yhtä paljon kuin Suomen, ja niin olen tilastoja ymmärtänyt, ettei länsinaapurissa ole kuoltu koronaan suhteessa juurikaan Suomea enemmän. Tosin Suomessa alettiin kuolla vasta koronarajoitusten päättymisen jälkeen, eli muutaman kuukauden lisäajan maamme vanhukset saivat elämälleen.
Tässä yhteydessä korostan vielä sitä, että vaikka Sanna Marin on perinyt puhujanlahjansa vieremäläiseltä isältään, on hänen ensimmäinen tunnettu esi-isänsä Rautalammin Kiiskejä, josta koulutettiin pappi, joka mielestäni ihan turhaan vaihtoi hauskan sukunimensä merelliseksi Mariniukseksi.
Minusta Kiiski tai Kiiskinen on ihan hyvä sukunimi. Minukin kotikylälläni toimi teurastajana erittäin lempeäluonteinen Kiiskin Aaro, joka kertoi ainakin lapsille kiertelevänsä vain ”pesemässä” sikoja. Meille pennuille Aaro tarjoili piparminttukaramellejä ja pinskan hylsyjä leikkikaluiksi.