24.1.2026-1.2.2026

Niin kummallista kuin se onkin, niin vuonna 1960 ilmestynyt Aira Sinervon kirjoittama romaani Koskessa kolisten liittyy Suonenjoen värikkääseen hiihtohistoriaan. Aira Sinervo toimi vuosina 1955-56 Iisveden työväenopiston johtajana ja julkaisi tästä ajasta edellä mainitun kirjan. Kylmän sodan vuosina teos jotenkin unohdettiin, oli se sen verran edellä aikaansa. Mikään aatesuunta ei kirjaa hyväksynyt. Mutta hyvä kirja se on silti ja on kunniapaikalla hyllyssäni.

Kirjasta löytyy tunnistettavia paikkakunnan henkilöitä, vaikkakin keksityillä nimillä. Eilen mainitsemani Aku Kukkonen, joka hiihti Jalkas-Kallen kanssa samassa viestijoukkueessa, on yksi tunnistettavista hahmoista. Sinervon teos ei anna suonenjokelaisista kovin mairittelevaa kuvaa, vaan helsinkiläistyttö pitää meitä jostain syystä, jota en voi alkuunkaan ymmärtää, tyypillisinä savolaisina venkoilijoina.

Parhaiten Airi Sinervo muistetaan hänen runostaan Raja, joka on sävellettykin. Luulen, että herkkä runotyttö sai runoonsa aineksia suonenjoen poliittisesta ilmapiiristä. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Iisvedellä jatkuu yhä maamme pitkäaikaisin työtaistelu, sillä noin sata vuotta sitten alkanutta sahatyöväen lakkoa, joka tunnetaan nimellä Rilla-lakko, ei ole vieläkään onnistuttu päättämään.

Käsittääkseni Rilla-lakko oli luonteeltaan poliittinen, koska se suuntautui Rilla-nimistä sahan työnjohtajaa vastaan, jota pidettiin Iisvedellä liian oikeistolaisena, koska hän oli sosialidemokraatti. Lakkoon menneet työntekijät pääsivät heti töihin toisille sahoille ja niinpä kukaan ei ole muistanut päättää tätä työtaistelua. Yleensähän savolaisten hommat ovat aloittamista vaille valamiita, mutta tämä lakko on kuitenkin päättämistä vaille valamis.

Huomaanpa, että Aira Sinervon Raja-runo on taas sanomaltaan ajankohtainen, koska eräs säe kuuluu näin:
Kaiken maailman välillä raja,
kahden rintaman välillä viha,
kahdelta taholta kaikuu huuto:
”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”

Minusta uukuniemeläisen Petri Tiaisen johtaman Raittiusyhdistys Koiton laulun-kuoron tulisi pitää kirkkokonsertti Uukuniemi-juhlien yhteydessä ja kajauttaa tuo Raja niin täysin palkein, että sanoma kantautuisi myös itärajan yli. Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=FHQR7jfwGUI

Nuoruudessani iisveteläinen Aku Kukkonen tunnettiin näytelmä- ja runonlausuntaharrastuksestaan ja hän oli innokas ja taitava Kalle Väänäsen savolaisen sanarieskan tulkitsija siitä huolimatta, että runoilija-lehtori Väänänen oli vuonna 1918 toiminut kiivaana valkoisten kenttäoikeuden jäsenenä Etelä-Karjalassa, jossa tapahtui sisällissodan kauhea jälkinäytös.

Mutta kova hiihtomies oli Akukin ollut nuoruudessaan. Jututin häntä joskus paikkakunnan urheiluhistoriasta ja hän kertoi sellaisenkin tapauksen, että jossain hiihtoviestikisassa, jolloin saattoi olla kyseessä vaikkapa TUL:n mestaruus, silloinen Iisveden Vesan mies ja tuleva Iisveden Kirin olympiavoittaja Kalle Jalkanen saapui ylivoimaisessa johdossa viimeiseen vaihtoon, jossa odotteli Iisveden ankkuri Aku Kukkonen.

Mutta vaihto oli epäonnistua, koska vaihtovälineenä käytettyä vyötäisille sidottavaa punaista nauhaa ei löytynyt mistään. Jalkanen jo kauhisteli, että hän oli sen pudottanut matkalla ja että Vesan hiihto hylättäisiin. Mutta ei ollut viestinauha minnekään pudonnut, vaan Jalkasen punainen paita ja vyötäisillä ollut punainen nauha olivat niin hiestä kastuneet, ettei niitä enää erottanut toisistaan.

Myöhemmin Iisveden Vesa lakkautettiin maanpetoksellisena järjestönä, mutta pelkästään punainen paita ja punainen viestinauha eivät olleet ainoat maanpetokseen viittaavat asiat, sillä paljon pelottavampaakin Iisvedellä tapahtui 1930-luvulla, joista tapahtumista Kalle Junttila kertoo ansiokkaasti omakustannekirjasissaan.

Junttilan mukaan Iisveden taajaväkinen yhdyskunta alkoi kuohua talvella 1934, jolloin eräs salasuhteessa ollut nuoripari sattui näkemään, miten joku nuorehko, hoikahko, pitkähkö ja vaaleahko mies kätki lumihankeen jonkinlaisen paketin. Nuoripari epäili, että epäilyttävästi käyttäytynyt mies kätki hankeen viinapullon, mutta niin ei ollut asianlaita. Pakettia tarkastettaessa ilmeni, että kyse oli paljon vakavammasta, sillä päällimmäisenä paljastui lehti, jonka otsikkona oli MARX JA MARXILAISUUS. Mitä kauheaa olisikaan tapahtunut, jos tuollainen julkaisu olisi päätynyt Iisveden sahatyömiesten käsiin?

Tapaus päätyi poliisitutkintaan ja Aku Kukkonen, johon epäillyn tuntomerkit sopivat, vangittiin. Aluksi hän näytteli asiasta täysin tietämätöntä, mutta jostain syystä tutkinnan edetessä hänen muistinsa palaili pätkittäin ja lopputulemana oli se, että Aku Kukkonen sai kaksi vuotta vankeutta valtiopetoksen valmistelusta, jonka hän sitten istui täysimääräisenä. Nykyäänhän ensikertalainen istuu yleensä vain puolet tuomiosta ja sitten loput kärsitään ehdonalaisessa.

Liitän tähän kenties tekijänoikeuksia lievästi loukaten Kalle Junttilan mielenkiintoisen Iisveden kuohuja-kirjan kuvasivun, joka liittyy Aku Kukkoseen, joka ei ainakaan kuvasta päätellen ollut kovin pelottavan näköinen yhteiskunnan vihollinen, vaan enemmänkin sivistynyt herrasmies.

Savon Työmies-lehti paljasti uutisessaan 4.3.1931, että työläisseura Suonenjoen Kunnon hiihtokilpailut päättyivät keskeytykseen. Keskeyttäminenhän on tavallista hiihtokilpailujen yhteydessä, mutta tällä kertaa keskeyttämisen syy oli poikkeuksellinen, koska kilpailu keskeytettiin poliisien toimesta. Otaksun, että keskeyttäjien joukossa oli myös kaukainen sukulaismies Ville Koivistoinen, josta paikkakunnalla käytettiin syistä, joita voi vain arvailla, hellittelynimeä Nätti-Ville.
Kilpailun järjestäjien tiedustellessa poliiseilta keskeytyksen syytä, heille vastattiin, että kyseinen toiminta, eli tässä tapauksessa kilpahiihto, katsottiin kommunistiseksi toiminnaksi, joka pitää lopettaa. Savon Työmies kuitenkin jostain syystä hieman katkeraan sävyyn kertoo uutisessaan, että ainakaan tällä kertaa kilpahiihtotapahtumalla ei ollut muita kuin urheilullisia tarkoitusperiä.
Suonenjoen Kunto lakkautettiin vuonna 1931 ns. kommunistilakien perusteella maanpetoksellisena ja naapuriseura Iisveden Vesa oli lakkautettu jo vuonna 1930. Tekohampaistaan maailmankuuluksi tullut olympiavoittaja Kalle Jalkanen oli Vesan kasvatteja ja hän siirtyi myöhemmin Suomen Hiihtoliiton seuraan ja pääsi sitten osallistumaan olympialaisiin.
Lapualaisaikaan TUL:n seuroja lakkautettiin maanpetoksellisina, mutta tässä yhteydessä on syytä muistaa, että jatkosodassa kaatui kaksi olympiavoittajaa, jotka olivat hiihtäjä Kalle Jalkanen ja Lapuan Ponnistuksen painija Lauri Koskela. Molemmat olivat maanpetoksellisena lakkautetun seuran kasvatteja.
Lauri Koskela oli olympiavoittajista ainut, jonka Lapuan liike muilutti ja sen jälkeen mies vaihtoikin liittoa. Koskela kertoi myöhemmin olleensa valmis lyömään kotiinsa tunkeutuneita fasisteja kirveellä mutta malttaneen mielensä yksinhuoltaja äitinsä pyynnöstä.

Suonenjoen hiihtohistoriaa tutkiessani olen oppinut, että kuohuvaa ja värikästä oli sekä urheilu- että poliittinen toiminta Suonenjoen seudulla sodan jälkeen. Työväen Urheiluliiton puheenjohtajana 1956-1957 toiminut Pekka Martin kertoi muistelmateoksessaan, jonka osuvana nimenä on Muistelmia, että Suonenjoen Vauhti oli hämmästyttävästi jäsenmäärältään yksi maan suurimmista työläisseuroista.

Sodan jälkeen demarit ja kommunistit taistelivat kiivaasti siitä, kumpi osapuoli johtaa mahdollisessa sisällissodassa Työväen Urheiluliitoksi kutsuttua taistelujärjestöä ja osapuolten johtamien seurojen jäsenmääriä piti paisuttaa kaikin käytettävissä olevin keinoin vallan saamiseksi. Peli oli kovaa ja epärehellistä, vaikka välillä jouduttiin turvautumaan myös laillisiin menettelytapoihin.

Suonenjokelaisen työläisurheiluseuran suuri jäsenmäärä herätti Helsingin päässä huomiota ja asiaa tarkemmin tutkittaessa huomiota herätti myös seuran jäsenten kypsä ikä. He eivät todellakaan olleet mitään ikäkausiurheilijoita. Tosin ihan tuulesta temmattuja jäsenet eivät olleet, koska nimet ja syntymäajat täsmäsivät asiaa selvitettäessä väestörekisterissä oleviin tietoihin. Sitten joku keksi mistä oli kysymys. Seuran veteraanijäsenten nimet ja syntymäajat oli poimittu Suonenjoen Valkeisenmäen hautausmaan hautakivistä.

Kuitenkaan kyseinen suonenjokelaisseura ei ollut jäsenmäärältään Suomen suurin, vaan muistelen, että eniten jäseniä oli työläissuunnistusseura Kruunuhaan Suunnistajissa, jossa oli peräti 11.000 jäsentä.
Sen seuran jäsenet oli ainakin hyvän tarinan mukaan kehittänyt silloinen merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Leskinen etenkin Helsingin reservinupseerien joukosta. Tietooni ei ole tullut, että Kruunuhaan Suunnistajat olisivat koskaan olleet mukana Jukolan viestissä. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, etteivät Väinö Leskisen sukujuuret ole Suonenjoella vaan naapurissa Leppävirran Kotalahden puolella.

 PAULI PITKÄNEN JA LATU

(Kuva Finna/Kuopion Kulttuurihistorallisen museo)

Paul (Pauli) Einar Pitkänen (2. joulukuuta 1911 Nilsiä – 28. syyskuuta 1941 Siilinjärvi) oli suomalainen maastohiihtäjä ja maailmanmestari. Pitkänen voitti peräti kolme kultaa hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa, kaksi Lahdessa vuonna 1938 ja yhden Zakopanessa vuonna 1939. Vuoden 1938 kisoissa hän voitti kullat 18 kilometrin matkalla ja 4 × 10 kilometrin viestissä. Vuonna 1939 hän voitti kultaa 4 × 10 kilometrin viestissä yhdessä Olavi Alakulpin, Eino Olkinuoran ja Klaus Karppisen kanssa sekä sijoittui 18 kilometrin matkalla 11:nneksi. Urallaan Pauli Pitkänen edusti Sänkimäen Hakaa, Savon Sisua ja Puijon Hiihtäjiä.

Antti Heikkinen julkaisi vuonna 2022 kirjan Latu, joka kertoo tämän peräti kolminkertaisen hiihdon maailmanmestarin tarinan. Vaikka Pitkänen oli nilsiäläinen, niin kyllä hän kuitenkin suonenjokelaisen Rossin tallin mies oli ja hän harjoitteli paljon Iisvedellä Rossin huvilalla, joka toimi myös maamme huippujen valmennuskeskuksena. Latu-kirja oli varmaankin tarkoitettu sotakirjaksi, mutta siitä huolimatta se valittiin vuoden urheilukirjaksi.

Pauli Pitkänen kaatui jatkosodan alussa, mutta hänen elämänsä oli pahasti katkolla jo talvisodan aikana, koska hän oli mukana Laatokan Petäjäsaaren taistelussa. Siinä taistelussahan suomalaiset saivat ainoan kerran viime sotien aikaan määräyksen taistella viimeiseen mieheen. Niin myös sitten tapahtui.

Petäjäsaarta puolusti Rantasalmen ja Nilsiän miehistä koottu komppania, joka noudatti loppuun asti annettua käskyä ja saareen viimeisinä jääneet 46 rantasalmelaista ja 23 nilsiäläistä katosivat jäljettömiin. Ilmeisesti saaren vallanneet puna-armeijalaiset työnsivät vainajat avantoon.

Kolmikertainen maailmanmestari nilsiäläinen Pauli Pitkänen oli myös Petäjäsaaressa, mutta hän haavoittui jalkaan kaksi päivää ennen saaren menettämistä hyökkääjille ja selvisi hengissä talvisodasta. Wikipedia kertoo Pitkäsen vaiheista jatkosodassa seuraavaa:

”Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 Pitkänen lähti vapaaehtoisena kotirintaman tehtäviin. Nilsiän suojeluskuntalaiset olivat 18. elokuuta eräässä koulussa järjestelemässä kuntansa kaatuneiden varusteita. Niistä löytyi käsikranaatti, ja sitä käsitellessä Pitkänen huomasi sen syttyvän. Hän aikoi heittää kranaatin ikkunasta ulos, mutta pihalla oli lapsia leikkimässä. Muut ryntäsivät huoneesta ulos, mutta invalidikepin avulla liikkunut Pitkänen ehti vain heittäytyä lattialle makaamaan, ennen kuin kranaatti räjähti. Hän sai vaikeita vammoja ja kuoli sairaalassa kuusi viikkoa myöhemmin 28. syyskuuta 1941.”

Antti Heikkisen Latu-kirjassa kerrotaan, miten kolme viikkoa aiemmin kaatunut Pitkäsen hyvä ystävä olympiasankari Kalle Jalkanen tulee noutamaan hiihtokaverinsa mukaansa autuaammille hiihtoladuille eikä tuota kohtaa pysty silmät kuivana lukemaan.

Tässä lisätietoa Pauli Pitkäsestä:

fi.wikipedia.org

Pauli Pitkänen – Wikipedia

Paul (Pauli) Einar Pitkänen (2. joulukuuta 1911 Nilsiä – 28. syyskuuta 1941 Siilinjärvi) oli suomalainen maastohiihtäjä ja maailmanmestari.

KALLE JALKANEN

(Kuva Finna.fi/Lahden museot)

 HOPEA-RANE

https://nakoislehti.hs.fi/b6518ae9-7161-4c3b-8c42-b40aac9aea00/48?q=rauno%20miettinen,%20sarajevo%3Fgtmshogun%3Db02704e02979ed7f2f6fd7c3314dc848&from=signin