| Toverukset Immo Ja Kaj | 22.04.2012, 16:36 |
| Äsken tuli telkkarista herttainen ohjelma nimeltään Luokkakokous ja se on nähtävissä Yle-Areenallakin. Katsokaa ihmeessä; ohjelma aikaan saattaa hyvänmielen.http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/86417
Ohjelmassa kaksi tunnettua luokkatoverusta Juankoskelta muistelee menneitä ja ennen kaikkea sitä, kuinka Immo Kuutsa (kok) yritti valmentaa Kaj Chydeniuksesta (kom) menestyvää kilpahiihtäjää. Kilpahiihtäjää valmennettavasta ei tullut, koska musiikki vei lahjakkaan urheilijan. Eikä myöskään Immosta itsestään tullut kolmen olympiakullan voittajaa, kuten hän poikasena haaveili, mutta tärkeää kuitenkin on, että nilsiäläiset tuli voitettua kouluhiihdoissa.
Valitettavasti ohjelmassa ei ollenkaan sivuta liikunnallisesti lahjakkaan Chydeniuksen saavutuksia yleisurheilukentiltä. Säveltäjämestarin merkittävin yu-saavutus on Juankosken Kuohun ikäkausikisojen 3-ottelumestaruus. Tosin palkintona saadussa pokaalissa lukee jostain syystä, että ”Seiväshyppy III-palkinto miehet yli 35 v”. Tämä selvä arvostuksen puutteesta kielivä vääryys on saattanut vaikuttaa miehen myöhempään yhteiskunnalliseen ajatteluun.
Kuutsasta ohjelmasta saa leppoisan ja sivistyneen herarsmiehen vaikutelman. Me vanhat suonenjokelaiset muistamme kuitenkin asian toisin. Vuosikymmeniä sitten iisalmelainen Kuutsa oli suonenjokelaisille vähän samanlainen perivihollinen, kuin ruotsalaiskiekkoilijat Ulf Sterner ja Honken Holmqvist olivat suomalaiselle jääkiekkoyleisölle.
Muistanpa kuinka Vasama voitti vuonna 1969 sekä miesten- että naistenkilpailut Pohjois-Savon maakuntaviestissä. Palkintojenjakotilaisuudessa oli Iisalmen Visan puheenjohtaja Immo Kuutsa lausunut jotain, jonka ainakin suonenjokelaiset tulkitsivat jotenkin vähättelevän voittojen arvoa. Niinpä molemmat voittajajoukkueet marssivat kaikkien Hiihto-Niilojen isän, eli olympiaedustaja Niilo Väisäsen, johdolla mielenosoituksellisesti ulos tilaisuudesta. Maakuntaviesti oli siihen aikaan Savossa tärkeämpi tapahtuma kuin joku SM-liigan loppuottelu nykyään Formuloista nyt puhumattakaan. |
|
| Nobelia noutamassa | 21.04.2012, 19:01 |
| Vielä lisää tuosta kirjallisuuden Nobelista, joka mielestäni pitäisi antaa Arto Paasilinnalle siitä huolimatta, että historian muistot pelottavat ruotsalaisia. Frans Emil Sillanpään elämäkertasarjan kirjoittaja Panu Rajala kuvaa värikkäästi, kuinka ensimmäisen suomalaisen Nobel-palkinnon saajan riehakkaasta palkinnon hakumatkasta tuli lopulta niin rasittava kokemus, ettei palkittu siitä koskaan kunnolla toipunut.Jo alkumatkasta Sillanpää seurueineen juhlisti tapahtumaa sen verran railakkaasti, että heti Haaparannan puolelle päästäessä matkakassa oli niin lopussa, ettei varaa ollut enää edes maitoon ja voileipiin. Muuta mahdollisuutta ei keksitty kuin että itse Frans Emil marssi aseman kanttiiniin ja Nobelin saajan arvovallalla kysyi, saisivatko he syödä ilmaiseksi: “Minulla ei nyt ole rahaa, mutta kohta sitä enemmän. Olen menossa noutamaan Nobelin palkintoa”. Tälläkin menetelmällä asiat hoituivat ystävällisessä Ruotsissa.
Itse palkinnonluovutusjuhla muodostui ainutlaatuiseksi kulttuuritapahtumaksi. Sillanpään ruotsalaiset ystävät olivat ilmeisesti huolehtineet hänestä liian avokätisesti, sillä palkinnon saaja saapui illalliselle levottomuutta herättävän hilpeällä mielellä. Tilaisuudesta ei tullut sellaista rauhallisen arvokasta yhdessäoloa, jollaista kultivoidut ja hieman tylsät ruotsalaiset olivat ajatelleet. Sotahan raivosi tuolloin Suomessa pahimmillaan. Akatemian jäsenet yrittivät hillitä Sillanpään pursuavaa elämäniloa, joka alkoi saada arveluttavia piirteitä. Parhaiten juhlakalun hillinnässä onnistui akatemian jäsen Sven Hedin, jolla oli tutkimusmatkoiltaan kokemusta villien kansanheimojen kohtelusta. Lopulta akatemian jäsenet päättivät porukalla saattaa Sillanpään tämän hotelliin. He vakuuttivat, että se oli suurin kunnianosoitus, jonka he saattoivat palkitulle osoittaa. Onneton Sillanpää jätettiin hotellin portierin huomaan diplomeineen ja mitaleineen, puoliksi juotu munkkilikööripullo tiukasti puristettuna leveää rintaa vasten. |
|
| Paasilinna | 20.04.2012, 20:20 |
| Päivän Hesarissa oli hervottoman hauska, tai ehkä sitten hyvin traaginen, juttu tänään synttäreittensä vuoksi kansallisena juhlakaluna pidettävänä Arto Paasilinnasta ja varsinkin hänen kulttuurivierailustaan Espanjaan 15 vuotta sitten. Espanjassa hän esitteli kirjallisuuden ystäville Hurmaava joukkoitsemurha-kirjaansa. Tilaisuuden loppuvaiheessa kirjailija oli ns. pystymakkuritilassa. Siitä huolimatta hän vielä kykeni taputtelemaan samanaikaisesti kahta naispuolista kulttuurityöntekijää.Mielestäni Arto Paasilinna olisi Nobelinsa ansainnut. Hänen tuotannostaan on käännetty noin 200 romaania noin 40 kielelle. Siinä suhteessa hän on Suomessa omassa sarjassaan. Ulkomilla Paasilinnaa pidetään kuulemma syvähenkisenä ihmisenä. Meillä häntä ei pidetä niinkään syvähenkisenä ihmisenä, mutta ravintolanyrkkeilijänä häntä on arvostettu. Kerrotaan hänelle myönnetyn ansioistaan Kuin raivo härkä-mitali.
Monessa mielessä ja jopa ulkonäöltäänkin Paasilinna muistuttaa nobelisti Frans Emil Sillanpäätä. Luulen, että Frans Emilin muisto vielä elää Ruotsissa ja sen vuoksi Paasilinnalle ei ole uskallettu antaa kirjallisuuden Nobelia. Nimittäin ruotsalaiset kokivat Fransun riehakkaan Nobel-palkinnon noutoreissun hyvin pelottavana kokemuksena, vaikka vierailu tapahtui sota-aikaan, jolloin maailmassa oli muitakin pelon aiheita.
Sillanpää joutui parantelemaan Ruotsin matkan rasituksia Lapinlahden mielisairaalassa. Siellä hän törmäsi kollega Mika Waltariin, jolle nobelisti ymmärsi huomauttaa, että minä olen täällä, koska sain Nobelin ja sinä olet täällä, koska et sitä saanut. |
|
| Talousrikoksia | 19.04.2012, 20:35 |
| Yllättävän kovat tuomiot tuli tahoille, jotka huolehtivat suomalaisen kansanvallan toteutumisesta hankkimalla varoja puoluetoiminnan turvaamiseksi. Jotenkin poikien touhu vaikutti kuitenkin vähän amatöörimäiseltä puuhastelulta. Vain pienet vellirahat olivat pelissä. Ennen vanhoina hyvinä aikoina puoluerahoitus oli ronskimpaa.
Antti Tuuri on kirjoittanut kaksi hyvää romaania pohjalaisista Rahjan veljeksistä, jotka olivat pohjalaisuudestaan huolimatta kapinan aikaan punaisten puolella todellisia toimen miehiä; vähän samanlaisia kuin kauhavalaiset Hakalan veljekset myöhemmin mattobisneksessä. Tuuri ei ole vielä Rahja-tarinoissaan päässyt siihen asti, että olisi kertonut siitä, kuinka Rahjat järjestivät kommunistien puoluerahoituksen hävityn kapinan jälkeen.
Nimittin punaiset olivat tuoneet Pietariin Suomen Pankin setelilaatat ja niillä Rahjat painoivat taistelevalle työväenliikkeelle ihan omaa rahaa maailman vallankumouksen tarpeisiin. Samaa menetelmää puolueet voisivat varmaan käyttää vieläkin, jotta poliittisten järjestöjen varainhankinta saataisiin terveemmälle pohjalle. Luulen, että tällaisen setelielvytyksen avulla koko kansantalous pelastettaisiin uhkaavalta finanssikriisiltä.
Muuten ilmeisesti Rahjan veljesten touhukin oli vielä amatöörimäistä puuhastelua sen rinnalla, että tietääkseni Jatkosodan loppuvaiheessa maamme johtavat poliitikot huolehtivat siitä, että Saksasta ostetut aseet merkittiin kirjanpidossa maksetuiksi, vaikka todellisuudessa näin ei ollut tapahtunut. Siten laskuja ei jouduttu maksamaan Neuvostoliitolle. Siinä oli kyseessä hirmuinen satojen miljoonien eurojen arvoinen asiakirjojen väärennysrikos, josta ei ole liiemmin huudeltu. |
|
| Lestadiolaisuus | 18.04.2012, 19:11 |
| Pohjalaiset ovat hurskasta väkeä. Vaikka pohjalainen runoilija Arto Melleri tunnettiin boheemista elämäntavoistaan eikä häntä liiemmälti syytetty mistään pyhäkoulupoikuudesta, niin kyllä hänenkin sisällään asui pieni lestadiolainen seurakuntanuori. Poikasena Arto oli innokas seuroissa kävijä.
Myös eilen laulanut Vimpelin Väinämöinen liittyi lestadiolaisuuteen sikäli, että hänen sotasokea poikansa oli liikkeen tunnettu saarnamies. Saarnamiehen isän elämäniloja korostavat esitykset eivät synnytä mielikuvaa mistään totisesta uskonmiehestä.
Viimeaikoina on lestadiolaisten piireistä kantautunut tietoja kaikenlaisista ongelmista. Vaikeuksien taustalla on internet. Televiso oli onnistuneesti kielletty paholaisen sontaluukkuna, mutta internetin käyttöä liike ei julistanut synniksi, ja netistä nouseva nuoriso on varmaankin löytänyt yhtä ja toista maailmankuvaansa järkyttävää. Ja moni nainenkin on saanut virikkeen epäillä, ettei ihmisen sittenkään tarvitse lisääntyä ja täyttää maata kaniinin lailla.
Mutta kaikesta huolimatta lestadiolaiset ovat tällä hetkellä vahvoilla yhteiskunnassamme; luultavasti he ovat vapaamuurareita vahvempia. Esimerkiksi Suomen tärkein mielipidejohtaja, eli Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen, on lestadiolaisen kodin kasvatti. Samaa uskonsuuntaa edustavat myös monet talouselämän suuret vaikuttajat. Uutisissa lueteltiin juuri äsken lahjoman annosta tuomittuja liikemiehiä ja kyllä siitäkin porukasta ainakin yksi lestadiolainen löytyi. |
|
