Suomalaisen hiihdon ja Kärkkäälän historiaa
25. helmikuuta 2007
Suomi on taas palannut maailman hiihtourheilun huipulle. Ja kuka tietää
vaikka ihan puhtailla menetelmillä. Ainakin Hannu Mannisella on
mahdottoman rehelliset kasvot. Häneltä ostaisi käytetyn auton melkein yhtä
helposti kuin Kari-Pekka Kyröltä, jota ei ihme kyllä ole värvätty
eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaikka hän on niin rehdinoloinen ihminen, että
läpi menisi heittämällä.
Kuitenkin olen jostain syystä viime tuntien aikana varovasti kurkistellut
teksti-tv:n uutisia – ettei sinne vain ilmaannu virtsanvärisin kirjaimin,
että suomalaisten näytteissä ongelmia, esimerkisi, että sinkkiämpärin
pohja irtosi suomalaisia testattaessa.
Muuten vuonna 1998 ilmestyneessä Pentti Jussilan ihanteellisessa ja Mikä
Myllylää ylistävässä kirjassa “Suomen hiihto” sivulla 38 kerrotaan, että
1890-luvulla Suomeen alettiin perustaa hiihtoseuroja mm. Helsinkiin,
Kuopioon, Viipuriin ja tietenkin myös Suonenjoen Kärkkäälän kylälle.
Tietääköhän kukaan asiasta enempää?
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Nunna ja nyrkkeilijä
22. helmikuuta 2007
Luinpa ensin nunna Kristodulin ja kansanedustaja Suvi-Anne Siimeksen
kirjeenvaihtokirjan “Taivas alkaa maasta” ja heti sen jälkeen entisen
ammattinyrkkeilijä Olli Mäen muistelmat. Myönteinen yllätys oli ensiksikin
se, että Olli Mäki, tämä uuttera kehätyöläinen, vielä muistaa niinkin
paljon ja toinen ylläri on se, että huolimatta uralla kärsityistä suurista
vääryyksistä koko kirja tihkuu elämänviisautta, lempeyttä ja suurta
humaaniutta.
Nunna Kristoduli sen sijaan yllättää antamalla lukijalleen alan
asiantuntijana tärkeitä ohjeita perhe- ja sukupuolielämää varten.
Valitettavaa on, että nunna sotkeutuu myös politiikkaan ja väittää, että
entinen ihan ja pelkästään henkisillä avuilla ministeriksi kohonnut Tyyne
Leivo-Larsson olisi ollut kokoomuslainen. Sitä hän ei ollut; hän edusti
TPSL:ä, joka muistaakseni tarkoitti työväen- ja pieneläjäin sosialistista
liittoa tms. Ja mikä pahinta entinen vasemmistoliiton pj Siimes ei oikaise
väärää tietoa.
Nunna Kristodulin isä on entinen hovioikeuden presidentti Heimo Lampi,
joka tavallaan kytkeytyy myös Kärkkäälän kylän elämään. Hän julkaisi
vuonna 1960 kirjan nimeltään “Lähimmäistä niinkuin itseäsi”. Idean
kirjaansa Lampi sai istuessaan Suonenjoella käräjiä, jossa hän törmäsi
mielenkiintoiseen halolanmäkeläisten naapuruussuhderiitaan, jossa toisena
osapuolena oli Kärkkääläistaustainen Tuomas Kiiskinen. Mainittakoon, että
Lammen kirja on yksi maailman kirjallisuuden historian huonoimmista.
Paremmin Lampi onnistui hävittjälentäjänä ja juhannuksena 1941 hän pudotti
alas kolme entistä kotikaupunkiani Heinolaa pommittaneista
venäläiskoneista.
Tuomas Kiiskisestä pitää joskus kertoa enemmänkin, kuten myös hänen
veljestään Aarosta, joka oli Kärkkäälän kylän teurastaja. Molemmissa olisi
ainesta huomattavasti parempaankin romaaneihin, kuin mitä Heimo Lampi
teki. Aarosta ja Tuomaasta löytyy muuten lisää juttua Korhosen Oivan
kirjoista – muistelen, että Oivan täti oli Tuomaan vaimo.
Kiiskiset eivät olleet suinkaan mitään yläluokkaisia ihmisiä, pikemminkin
päin vastoin. Amerikan tienesteillä Tuomas sentään hankki itselleen tilan,
jolle annettu nimi kertoo paljon kaupan luonteesta. Tilan nimi on Petos.
Aarolla ei tainut koskaan olla omaa kotia, vaan hän asusteli toisten
nurkissa. Henkikirjoituksen yhteydessä hän pyysi, että kirkkoherra
merkitsisi hänet kylänperäläiseksi, kuten sitten tapahtuikin.
Kuitenkin kenraali Hägglund äsken ilmestyneissä muistelmissaan kertoo
tämän kylänperäläisen veljen tyttären vaiheista. Tuomaksen Anja-tytär on
teräväpäinen ja hän on lukenut itsensä peräti liikuntatieteiden
professoriksi ja on tällä hetkellä Saksan Maltan lähettilään puoliso.
Kiiskisen Anjan diplomaattimies on kenraali Hägglundin hyviä
kalakavereita. Etteikö Suomessa tapahdu säätykiertoa.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Olli ja pommitus
19. helmikuuta 2007
Talvisota-aikaan loppiaisena -40 pudottivat venäläiset pommikoneet
Kakkisen Ollin mökin lähistölle Kauko Vainion kirjan mukaan
kuutisenkymmentä järeää räjähdyspommia. Koneita kerrotaan olleen
toistakymmentä. Henkilövahingoilta säästyttiin, aineellista tuhoa syntyi
sen verran, että Ollin mökin seinältä putosivat kello ja puntari. Vainion
mukaan ensimmäisen pommiaallon jälkeen mökin isäntä kehoitti “koneita
turistamaan toisenkin sieraimensa.”
Pommituksen syytä on vaikea ymmärtää. Erään silminnäkijän mukaan koneet
laskivat korkeutta ennen pommien irrottamista, joten se saattoi
tarkoittaa, että iskulla pyrittiin osumaan johonkin. Ehkäpä Suojärven
laajaa suota pidettiin vaikkapa Rissalan lentokenttänä.
Suunnistaminen oli siihen aikaan lentokoneille hankalaa. Niinpä
esimerkiksi syksyllä -44 Rissalasta lähti suomalainen pommikone
kurittamaan Rovaniemen lähistöllä majailevia saksalaisia. Kauan
harhailtuaan se luuli olevansa lähellä Rovaniemia ja pudotti pomminsa,
jotka tosiasiassa putosivat perunapellolle jossakin Savossa – tietääkseni
Itä-Karttulaa on pommitettu ja tämä tapaus saattoi liittyä siihen.
Kone jatkoi lentoaan ja ohjaaja luuli tekevänsä pakkolaskun Perämeren
rannikolle, mutta tosiasiassa kone laskeutui järveen lähelle silloista
Leningradia. Ehkä venäläiskoneidensuunnistajat sydäntalven hämärässä
erehtyivät samalla tavalla Ollin seinäkelloa vaurioittaessaan.
Pitäisi muuten tarkastaa liittyykö Jorma Sorvannon kuuden pommikoneen
alasampuminen viidessä minuutissa Suojärven suon pommitukseen. Sorvanto
tuhosi Kuopion suunnalta palaavat koneet nimenomaan loppiaisena -40. Olisi
mielenkiintoista, jos joku Suojärven suon pommituksen silminnäkijöistä
kertoisi lisää asiasta.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Kakkisen Olli
17. helmikuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=ollitump1.jpg”
Tällä sivulla oleva kuva (tai tämän linkin takaa löytyvä kuva
http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva9.html ) ei ole elokuvasta
“Punainen viiva”, vaan Olli Koivistoinen on siinä perheineen. Kuva on
sadan vuoden takaa eli ajalta, jolloin vain puolet pikkulapsista saavutti
viiden vuoden iän ja kaksi suomalaista tunnissa kuoli keuhkotautiin. Ollin
ja hänen vaimonsa Kustaavan molemmat pojat kuolivat kuitenkin tietääkseni
isorokkoon.
Olli Koivistoista kutsuttiin Kakkisen Olliksi. koska hän asui ja hallinnoi
Kakkisen saloa, joka oli kivikkoinen, louhikkoinen ja soinen ainakin sadan
neliökilometrin erämaa Suonenjoen ja Karttulan rajoilla Kakkisen järven
ympärillä. Nykyään alue on täynnä metsäautoteitä, joten erämää se ei enää
ole, mutta asutusta ei ole siellä vieläkään.
Kakkisen Olli oli lievästi sanottuna erikoinen ihminen. Kauko Vainio
julkaisi hänestä 50-luvulla kirjan nimeltään “Kakkisen Olli” ja kirjan
evoluutioversio ilmestyi 1977 nimellä “Kopratalakkunnoo”. Vaikka teos
varmaankin esittelee Ollin siistitymmän puolen, ei sitä kuitenkaan voi
suositella erityisen herkille lukijoille.
Kerrankin tämä “Salon muaherra” oli ollut lestadiolaisten hurmosmaisiksi
kehkeytyneissä seuroissa ja kertoi myöhemmin, että “se loppukirj olj
siellä niin hurjoo, että siitä oes voennu kehittyä semmoset
mulukkutalakoot, että minun pit sieltä lähtee….”
Tämän linkin takaa löytyy ilmeisesti jonkin verran digitaalisesti
käsitelty Ollin muistokivi (
http://kotisivu.dnainternet.net/jms/ollinkivi.jpg ) ja lisää asiaa
miehestä on Jouhtenisen metsästysseuran sivuilla (
http://kotisivu.dnainternet.net/jms/alueet_maja_jms.html ).
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Herrojen huveja
15. helmikuuta 2007
Mauno Saaren kirja “Näkymätön käsi” on kertomus 90-luvun alun
kulutuskuplan räjähtämisestä päähenkilöiden valtiovarainministeri Iiro
Viinasen ja KOP:n johtaja Pertti Voutilaisen näkökulmista.
Mutta on kirja kertomus toisestakin mieltä järkyttävästä
räjähdyksestä.Yrmeäilmeistä Pertti Voutilaista ei uskoisi huumorimieheksi,
mutta kyllä karun ulkokuoren alla sykkii leikkisä sydän. Kerrankin
poikasena Voutilainen yhdessä naapurin toisen keskenkasvuisen kanssa
sitoivat dynamiittipötkön kissan selkään ja sytyttivät tulilangan. Pahaksi
onneksi ladattu katti räjähtää ladossa, joka sekin lensi taivaan tuuliin
tuhansina päreinä.
“Että tuli sekin tunnustetuksi” naurahtaa Pertti Voutilainen. Kissa ei
häntä säälitä; hän ampuu surutta suomalaiseen luontoon kuulumattoman
lintujen tappajan, jos sellainen kantaman päähän osuu vakuuttaa Mauno
Saari uutuuskirjassaan. Mainittakoon, että myös marsalkka Mannerheim oli
innokas kissan tappaja. Herroilla on herrojen huvit. Kissa on viisaana ja
kavalana eläimenä sovelias vastustaja suurille johtajille. Meidän
Kalle-kissamme ei nähnyt tässä tarinassa mitään huvittavaa, kun sen sille
luin.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Usko, toivo ja huijaus
12. helmikuuta 2007
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kirjassaan “Usko, toivo ja huijaus” dosentti
Hannu Lauerma kertoo, että tutkituista 48 kansanedustajasta astrologiaan
uskoi 38%, telepatiaan 43%, selvänäköön 50%, taikavarpuihin 42%,
maasäteilyyn 44% , vaihtoehtohoitojen tehoon 40% ja grafologiaan 49%.
Eräät hyväkkäät ilmoittivat uskovansa horoskooppeihin, vaikka pitivät
astrologiaa huuhaana.
Eivätkä kirkonmiehetkään saa Lauermalta hyväksyntää, joka ihmettelee sitä,
että nyky-Suomessakin eräät piispat siunaavat laskettelurinteitä ja
kauppakeskuksia. Kauppakeskuksen liikevaihdon ja voiton siunauksellinen
kehittyminen tietää Lauerman mukaan epäilemättä pahaa sen kilpilijoille.
Poikkeaisikohan valtiokirkon edustaja samalla matkalla kiroamassa pari
naapurimarkettia, jos kauniisti pyydettäisiin pohtii dosentti ja jatkaa,
että piispa voisi lyödä edes pikkuisen sauvallaan ilmaan parkkipaikalla ja
jupista uhkaavasti.
Lauerman kirja kannatta jokaisen, joka luulee yleensä edes jotain
ymmärtävänsä lukea kokonaisuudessaan tai sitten edes sivu 239. Siinä
kerrotaan suomalaisen bioterrorin historiasta. Vuoden vaihteessa 1916 – 17
jääkäri Emil Jokela kuului retkikuntaan, joka pyrki levittämään Lapissa
pernaruttoa Venäjälle vietäviin hevosiin. Norjan viranomaiset puuttuivat
asiaan tomerasti ja Jokela karkotettiin maasta. Tapauksen jäljiltä
Trondheimin poliisimuseossa säilytetään edelleenkin pernaruttopulloa.
Siinäpä mallia kaiken maailman rättipäille.Aihe: Aiheeton | Comments Off
Aihe: Aiheeton | Comments Off
Umpikiero luikero
10. helmikuuta 2007
Kuopion taidemuseossa avattiin kuvanveistäjä Pekka Kauhasen näyttely.
Kauhasen kansan syvät rivit muistavat virallisen Urho Kekkosen monumentin
luojana. Ihmiset tuntevat tämän spiraalimaisen työn paremmin nimellä
“Umpikiero luikero”. Monumentin ajatellaan kuvastavan entisen
presidenttimme elämää.
Varmaan se niin tekeekin. Luin tuossa Pekka Visurin kirjan Suomi kylmässä
sodassa. Siitä oppi arvostamaan taas tätä umpikieroa luikuria.
Korostettakoon, että tätä kylmän sodan aikakautta kannattaa tarkastella
siinä valossa, että vähän aiemin sodassa oli tapettu 55 miljoonaa ihmistä.
Neuvostoliitto menetti 27 miljoonaa eli 15 % väestään, Puola 4,5 miljoonaa
eli 13 % ja Jugoslavia ehkä miljoonan tai kaksi eli 6,5 %. Suomikin
sijoittui seitsemänneksi 90.000 ja 2,4 prosentillaan. Paasikivellä ja
Kekkosella oli muitakin kuin tekstiviestiongelmia.
Ehkäpä Kekkosen logiikka oli yksinkertaisesti se, että jos naapurissa asuu
täysin arvamaton juoppohullu väkivaltainen jättiläinen, on yritettävä
elellä sitä mitenkään ärsyttämättä ja koko ajan kaveruutta korostaen.
Pahakurisia kakaroitakin on syytä vahtia, että osaavat olla turhia
huutelematta.
Muuten Kekkosen suvun ensimmäiset edustajat tavataan Suonenjoen
Mustolanmäeltä, joka taitaa kuulua Halolanmäen kylään. Halolanmäen nimi
tulee varmaankin Halosista. Sääminkiläiset ovat ainakin toistaiseksi
ylpeitä Halttusistaan, jotka nyt tunnetan Busheina ja Kiuruveteläiset
olivat aiemmin ylpeitä Nikkisistään, jotka ovat nykyään Nixoneita, mutta
osataan sitä Suonenjoellakin. Tosin jos mennään 10 sukupolvea taaksepäin,
on meillä 500 esi-isää ja -äitiä ja 20 sukupolven takaa niitä taitaa
löytyä jo puoli miljoonaa. Joten ei ihme, että tsaari Romanovitkin olivat
Kuopion Kauhasia, joiden esiäiti muutti nimensä Argillanderiksi ja
pariutui Pietari Suuren kanssa.
Suonenjoen Kärkkäälän kylän presidentillistä haaraa edusti
Hivelo-Kekkonen, jolta puuttui täysin maineikkaan sukulaisensa
häikäilemätön päättäväisyys. Mies yritti elättää itsensä myyskentelemällä
pullia kyläläisille. Kerran kaupustelumatkallaan ollut Hivelo joutui
pakottavan tarpeen ajamana pistäytymään pensaasen ja jätti pullakorinsa
tielle. Siitä pysähtyi ihmettelemään eräs neitonen, jolle Hivelo-Kekkonen
huusi pensaasta. “Anteeksi tämä epämukava asento, mutta ostaako neiti
pullaa, aivan tuoretta pullaa”.
Aihe: Aiheeton | 2 kommenttia »
Kaksi Kokkoa
6. helmikuuta 2007
Pari päivää sitten telkkarista tuli ohjelma Kuusisen klubin verilöylystä.
Ohjelmasta sai myös tietoa Helsingin Jyryn raskaansarjan painija
mestarista Mikko Kokosta, joka kansalaissodan aikana toimi Jyryn
komppanian päällikkönä. Merkittävää Kokon sotilasurassa on, että hänen
käsiinsä jäi haavoittunut runoilija Juhani Siljo. Tosin Kokko ei vankinsa
taustoja tuntenut, vaan mainitsi myöhemmin vanginneensa jonkun
“lahtariupseeri Silvon”.
Aikakauden tavoista poiketen Siljoa ei surmattu, vaan hänet toimitettiin
hoitoon Tampereen sairaalaan, jossa hän tosin menehtyi. Kokossa oli
ilmeisesti jonkin verran painimolskilta opittuja moraalisääntöjä. TV
ohjelmassa tosin annettiin ymmärtää, ettei Mikko Kokko mikään
pyhäkoululainen ollut, vaan hän
osallistui henkilökohtaisesti ihmisten tappamiseen esimerkiksi Kouvolassa,
joka oli punaisten pahin vastustajien tuhoamiskeskus.
Kapinan jälkeen Kokko vei panssarijunallaan miehensä turvaan Pietariin,
vaikka muisteluidensa mukaan radan varteen jäi sellainen siivo, ettei sitä
viitsi jälkeenpäin muistella. Sen verran hän kuitenkin sota-aikaansa
muisteli, että kertoi kapinan epäonnistuneen, koska suomalaisten
porvariston huonoin aines, sen todellinen kuonakerros oli ottanut
johtoonsa työväenliikkeen.
Muutenkaan mies ei paljoa herroista piitannut. Mies oli syntyjään
Pohjois-Karjalasta ja hänessä oli paljon Seppo Rätymäistä jätkämäisyyttä.
Niinpä punapakolaisten henkilökorttiin perhesuhteiden kohdalle merkittiin
lyhyesti ” 1 kpl akkoja”.
Kokko toimi sittemmin punaupseerina Suomen vastaisella rajalla ja hänen
joukoissaan palveli mm. Tapani Kansan vaarin setä Unto Kansa, joka
muistelmissaan on kertonut, ettei Kokko liiemmin puuttunut joukkojen
ideologiseen kasvatukseen, vaan opetti porukalleen mieluummin hävyttömiä
lauluja. Kansan suvussa oli jo tuolloin taipumusta viihdetaiteiluun;
laulaja Kansan vaari oli Viipurin sirkuksen voimamies, joka muistaakseni
nosti yhdellä kädellä pään päälle sata kiloa.
Kirjassa “Salaisen sodan varjot” kerrotaan, että etenevät suomalaiset
joukot vangitsivat kesällä -41tunnetun painijan punakomentaja Kokon, joka
jäi vangiksi, koska sopimattomat saappaat hiersivät jalat rikki. Mies
ammuttiin. Kerroin tämän
tapauksen vuosia sitten jossakin alan lehdessä ja pian minulle soittikin
mies, joka kertoi, ettei tieto voi pitää paikkaansa, koska Mikko Kokko oli
sodan jälkeen nähty KGB:n everstin uniformussa katselevan Kaisaniemen
painiturnausta.
Äskeisessä ohjelmassa paljastettiin totuus. Mikko Kokon tytär kertoi
isänsä kuolleen nälkään Leningradin piirityksen aikaan. Erikoisten
tarinoiden selitys lienee se, että Helsingin Jyryllä oli kaksi Kokko
nimistä painijaa, jotka myöhemmin toimivat punaupseereina. Ilmeisesti
toinen Kokko ammuttiin -41 desanttina ja toinen kuoli vuotta myöhemmin
nälkään. Mysteeriksi jää Kaisaniemen painiturnausta seurannut eversti
Kokko.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Olen nyt yli 50-vuotias ikäloppu miehenraasku.
4. helmikuuta 2007
Rakas nettipäiväkirja. Olen nyt yli 50-vuotias ikäloppu miehenraasku ja
toivotan itselleni onnea vuosisatani seuraavalle puoliskolle ja onnea
varmasti tarvitaankin. Sain tämän blogin yllätyssyntymäpäivälahjaksi
Saijalta ja aion tulevaisuudessa hyödyntää näitä sivuja keräämällä vanhoja
kuvia ja tarinoita Suonenjoen Kärkkäälän kylästä. Jos joku sattuu tämän
lukemaan niin levittäkääpä sanaa asiasta ja lähetelkää aineistoa
allekirjoittaneelle (aulis@koivistoinen.net).
Vakaa aikomukseni on myös pitää jonkinlaista kirjapäiväkirjaa
lukukokemuksistani. Ennen pyrin lukemaan kirjan päivässä, nyt vanhalle
miehelle riittäköön kirja viikossa.
Saattaa myös olla, että alan kertoilemaan muistikuvia ja katkelmia
Heinolan paheellisesta ja intohimoja kuohahtelevasta kaupungista, jossa
asuin 15 vuotta ja sanottakoon, että Jari Tervon Rovaniemi ei ole yhtikäs
mitään Heinolaan verrattuna – ongelmana tosin on, että Heinolan tapauksia
pidetään liian uskomattomina ollakseen totta.
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
Teologisia kysymyksiä
28. maaliskuuta 2007
Eittämättä Suomen kuuluisin mies eli Maajussi Jussi Rossi Suonenjoen
Halolanmäeltä (tosin äitinsä puolelta kärkkääläisiä) esitteli
Ajankohtaisella kakkosella vaalien jälkeisiä tunnelmiaan. Eduskuntapaikkaa
ei tullut ja niinpä mies totesi olon olevan kuin epäonnistuneen
yöjalkareissun jälkeen ja jatkoi, että myönteistä on kuitenkin se, että
naisia on kuitenkin siunaantunut viimeaikoina elämään kiitettävästi. Ihan
iloisella mielellä näytti tämä kristillisdemokraatti olevan.
Ilmeisesti Rossi on imenyt jostakin Paavo Ruotsalaisen
körttiläisvaikutteita. Paavonkin mielestä tekopyhyys oli suuri synti ja
jos syntiä sitten tehtiin, sitä oli tehtävä hilpeällä mielellä, joskin
myöhemmin saattoi olla tarpeen katua. Niinpä kun Paavoa aikanaan
arvosteltiin elämäntyylistään ja hänen piti saapua Suonenjoelle johonkin
seuratilaisuuteen selittelemään tekosiaan, totesi hän heti sisälle
astuttuaan olevansa janoinen ja otti ryypin pullostaan eikä tämä riittänyt
vaan sen jälkeen hän ripotteli vielä tupakkaa päälleen. Paavo oli aikansa
rock-tähti.
Muuten Kärkkäälän hengellisestä elämästä vastasi vuosikymmeniä kylän
viimeinen ammattimetsästäjä Kalle Vepsäläinen. Hän myös piti lapsille
pyhäkoulua. Kerrankin hän aloitti tämän yleensä hartaahkon tilaisuuden
toteamalla, että “no niin lapset, eiköhän aloteta, että piästään muihin
hommiin.” Kalle hallitsi priorisoinnin ennen kuin koko termiä oli
keksitty.
Toinen merkittävä teologinen vaikuttaja kylällä oli Tikka-Jussiksi
kutsuttu mieshenkilö, joka kierteli seuroilla Sanaa tulkitsemassa. Hänen
Raamattuun nojaava tutkimustuloksensa naisen asemasta seurakunnassa ei
välttämättä miellytä nykyajan feministiteologeja. Jussi vankka käsitys
kuulemma oli, että nainen on luotu miehen aluseksi.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
Kiviset pellot
25. maaliskuuta 2007
Tutkimusten mukaan maailman hoikimmat miehet löytyvät Kiinan Sanghaista ja
Ruotsin Göteborgista. Luulen, että lievästi sanottuna maailman
voimakasrakenteisimmat miehet löytyvät Suonenjoen kaupungista. Olin äsken
pilkillä Moskulanlammella ja törmäsin siellä vuosien jälkeen Jussilan
Mattiin eli maanviljelijä Matti Kauppiseen ja ihmettelin, miten hoikkana
hän on jaksanut pysyä ja epäilin, että nyt on löytynyt suomalaisen
kestävyysjuoksun pelastaja. Matti kertoi painavansa 124 kilogrammaa, mutta
Savossa ihmiskäsitykseni on niin muuttunut, että sen painoinen mies
vaikuttaa riisitautiselta.
Kyläpäällikkö muuten painaa 199 kilogrammaa ja toinen naapuri, joka pääsi
sisätöihin Riihimäen keskusvankilaan painaa 182 ja häntä käytetään
riehuvien kriminaalien hillitsemiseen – tämä tuhti vartija istuu häirikön
päällä niin kauan, että tämä ymmärtää rauhoittua.
Matti tiesi kertoa, että ensimmäinen Kärkkäinen, josta Kärkkäälän kylä on
saanut nimensä, asusteli Jussilan ja Kallelan välissä ja että Matin isä
oli ollut poikasena purkamassa talon kivijalkaa. Luulen Kärkkäisen
rakentaneen asumuksensa 1600 -luvun alkupuolella.
Hiihdin seuraavaksi Vehmaan järvelle ja siellä törmäsin kaukaiseen
sukulaiseeni professori Pekka Koivistoiseen, joka on samojen metsärosvojen
jälkeläinen kuin itsekin. Pekka on kerännyt tietoa suvustani ja myös
Kärkkälän kylästä. Hän epäili, että Jussilan lähellä asunut Kärkkäinen ei
ehkä sittenkään ollut ensimmäistä Kärkkäispolvea. Tilojen
rekisteritunnuksista voisi päätellä, että tila “Kärkkälä 1.” on sittenkin
Kärkkäisten kantatila.
Professori Koivistoinen oli Lapissa törmännyt saamelaisten nimeämään
paikkaan, jonka nimi kuullosti suomalaisen korvaan “Kärkkäälältä” ja
tarkoitti saameksi kivistä paikkaa. Ja sellainenhan se Savonkin Kärkkäälä
on, joten hän epäili, että kylämme nimi saattaa olla muinaisten
lappalaisten antama. Ehkäpä sukunimi Kärkkäinen onkin saanut nimensä
asuinpaikan perusteella. Kovasti hyvä ja mielenkiintoinen teoria.
Kärkkäälän mansikkapellot lienevät maailman kivisimmät ja teatterinero
Jouko Turkka, joka tietää kaiken eikä edes yritä sitä peitellä, on
väittänyt, että siellä missä on kivisimmät pellot, on myös paras huumori.
Ainakin Savossa ja Skotlannissa kiviä riittää.
Professori Pekka Koivistoinen myös epäili, että järvi Vehmaa, kuten myös
sen rannalla oleva samanniminen talo, ovat saanet ehkä nimensä Juvalla
olevan Vehmaan kartanon mukaan. Vehmaan Grotenfeltithän muinoin omistivat
suuren osan Savosta. Nykyään Vehmaan kartanossa sijaitsee Butiken på
landet-myymälä, jossa kerrotaan myytävän hyviä ja laadukkaita
työvaatteita. Itsekin siellä kävin, mutta enpä löytänyt kohtuuhintaisia
sarkalyyssejä enkä kumiteräsaappaita. Enemmänkin tuotevalikoima viittasi
sinne Skotlannin kivisten maiden lordeihin yms yläluokkaisiin ihmisiin.
Aihe: Aiheeton | 3 kommenttia »
Kärkkäälä
21. maaliskuuta 2007
Tässäpä jokunen Suonenjoen Kärkkäälän kylään liittyvä linkki tai ainakin
läheltä liippaava linkki; esimerkiksi Jouhtenisen metsästysseuran sivulta
löytyy tietoa Kakkisen salosta ja siellä vaikuttaneesta muaherrasta
Ollista. Toivottavasti toimivat.
http://www.airport-images.com/city_811364_K%C3%A4rkk%C3%A4%C3%A4l%C3%A4
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suonenjoki
http://www.suonenjoki.fi/sivut/Yhdistyk.htm
http://www.suonenjoki.fi/map/map.html
http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/
http://www.karkkaistensukuseura.fi/index.php?id=sukuseuranhistoria
http://www.genealogia.fi/sukus/poyhonen/
http://kotisivu.dnainternet.net/jms/toiminta_jms.html
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Paikkojen nimistä
19. maaliskuuta 2007
Suonenjoen Kärkkäälän kylän Putinanmäen nimeä olen ihmetellyt. Muistan
kuulleeni jutun, jonka mukaan nimi tulee siitä, että Ison Vihan aikaan
kyläläiset olisivat olleet siellä piilossa ja kuunnelleet venäläisten
putisemista. Ihan hyvä tarina, mutta erään murresanakirjan mukaan putina on
länsisuomalainen nimitys pyöreäpohjaiselle puuastialle. Voi olla, että
kummallisen nimen ovat antaneet hämäläiset eränkävijät, joiden pyyntimaita
Sisä-Savo muinoin oli.
Kuopiolainen “isokeisari” professori Lampen, joka oli maamme ensimmäinen
matkakirjailija, kertoo eräässä 20-luvulla ilmestyneessä kirjassaan, että
hänen vaarinsa oli poikasena tavannut vanhan miehen Hämeen Kärkölässä ,
joka oli kysellyt uteliaana, että vieläkö siellä Nilakassa on niitä tosi
keltamahaisia lahnoja. Lampenin kertomuksesta voi päätellä , että
hämäläiset erämiehet kiertelivät Sisä-Savossa ehkä vielä 1700-luvun
lopulla.
Kerrotaan, että savolaiset uudisasukkaat olivat törmänneet eräällä
järvellä hämäläisiin kalamiehiin, jotka olivat vakuuttaneet, että “menkää
pois, tänne ei enää mahlu. Tähän lupsakka savolainen oli sutkaissut, että
“kyllä myö mahlutaan, kunhan teijät ensin tapetaan”.
Putinan lähellä on lampi nimeltään Moskula. Moskula tarkoittaa jossakin
murteessa vaijerin päässä olevaa rautamötikkää, jollaista käytetään
lyömäaseena. Moskulakin voi olla hämäläisten nimeämä. Vanhassa kartassa
Moskulan nimeksi väitetään myös Melkulan lampi. Sen sijaan Pasko-Petäinen
kuullostaa jotenkin tutulta ja järven luonnetta kuvaavalta, mutta eräs
Turun mies oli sitä mieltä, että pasko saattaa tarkoittaa myös kuikkaa
jossain päin Suomea. Kakkisen järvi, joka vaikuttaa jotenkin
Pasko-Petäisen kaltaiselta, on saanut nimensä Kakkisten suvulta; kakkinen
muuten tarkoittaa haltiaa.
Kakkisen järven ympärillä olevalla salolla on mitätön suolampi, jonka
kartassa väitetään olevan Vattulampi. Vattujen kanssa lammella ei ole
mitään tekemistä, sillä eiväthänän vatut suolla kasva – selityksen
merkilliseen nimeen antaa se, että vanhoissa kartoissa puturan väitettiin
olevan nimeltään Hävytön lampi.
Mutta mitäpä tarkoittavatkaan nimet vaikka Tollanpuro, Ilottu tai
Kartiska, jollaiset paikat myös löytyvät kotikulmilta.
Aihe: Aiheeton | 7 kommenttia »
Tuomar-Jussi
15. maaliskuuta 2007
Yllä oleva kuva (http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva8.html )
esittää Eemeli Koivistoista perheineen 30-luvulla. Eemelin perhe asusti
silloin Suonenjoen Kärkkäälän kylässä Satulamäen tien varressa kunnan
omistamassa mökissä. Kärkkäälässä oli tuolloin kolme kunnan mökkiä, joissa
köyhät saivat asua ja viljellä pientä palstaa. Se oli sen ajan
sosiaalipolitiikkaa.
Eemelin jälkeen mökissä asui Otto Laitisen perhe ja niinpä paikkaa
kutsutaan nyt Otonpelloksi, vaikka tontti onkin jo metsittynyt. Paikalla
kasvava tiheä pihlaja-angervopusikko kertoo kuitenkin, että seudulla on
joskus asuttu. Otonpellolla pitäisi olla muuten lähde ja se täytyy joskus
vielä etsiä. Vähän matkan päässä Patasuolla oli toinenkin lähde, mutta se
hävisi ojituksen yhteydessä. Lähteitä ei ole enää montaa jäljellä ja ne
olisi syytä suojella.
Eemelillä oli neljä poikaa ja tämän vuoksi mökkiä kutsuttiinkin sattuvasti
Kikurilaksi. Eemelin pojista Toivo on muuttanut Lohjalle, Veikko
Helsinkiin, Väinö Kotkaan ja Reino Karkkilaan. Kaikki ovat jo kuolleet.
Eemelin perhe on jo hävinnyt kyläläisten muistista. Sen sijaan Eemelin
appiukosta Hööpel-Aapelista, kuulee vielä juttuja. Ennen kaikilla oli
lisänimi ja lisänimen Hööpel Aapeli sai, kun väitti olleensa vääpelinä
Turkin sodassa. Kyläläisten mukaan hän oli toiminut korkeintaan hööpelinä.
Aapelin mukaan Turkin sodassakin kyllä pärjäsi, kun vaan muisti pistää
ennenkuin turkkilainen.
Eemelin pojanpoika Raimo näyttää asuvan Jyväskylässä ja hän julkaisi
muutama vuosi sitten ihan hyvän aforismikokoelman Lasinen labyrintti,
josta omavaltaisesti kopioin seuraavat mietelauseet – mitähän tuo
venttiilijuttu oikein tarkoittaa?
Runo on se yksi kromosomi, joka erottaa ihmisen apinasta.
Ilon kyyneleet ovat surun kyyneleitä, joita ei ole itketty.
Luonnonkansat lepyttelevät henkiä. Me vastaamme haasteisiin.
Ennen oli 12 lasta ja yksi venttiili, nyt yksi lapsi ja 12 venttiiliä.
Politiikka ei kiinnosta ihmisiä, koska heidän asiansa ovat hyvin tai
toivottoman huonosti.
Toiset sitoutetaan työhön viideksi vuodeksi huippupalkalla, toiset
eliniäkseen nälkäpalkalla.
Demokraattiset oikeudet ilman tietoa ovat kuin kirjan kannet ilman
sisällystä.
Bittejä ei voi syödä eikä niissä voi asua.
Globalisaatio on kolonialismin perillinen.
Koulutuskurssi on hartaustilaisuus, jossa yhden tunnin ryhmätyöllä
ratkaistaan ongelmat, joita ei sitten työpaikalla pystytä koskaan
ratkaisemaan.
Nykyään eletään reaaliajassa. Ennen sitä sanottiin kädestä suuhun elämiseksi.
Ajattelen Jumalaa. Hän on siis olemassa.
Ellei kristinusko olisi niin pitkään jarruttanut luonnontieteellistä
kehitystä, en kenties olisi ehtinyt näkemään tätä maapalloa ennen tuhoa.
Me etsimme rakkautta kissojen ja koirien kanssa.
Mies pyytää ja nainen valitsee. Naistenhan maailma on.
He purjehtivat avioliiton satamaan. Mikseivät merelle?
Nykyään noidat saavat vapaasti tarjota palveluksiaan. Ennen heidät
ymmärrettiin polttaa.
Ravintolan pisuaarin eteen kävellessäni valokenno kytki vesisuihkun
päälle. Olen siis olemassa.
Aihe: Aiheeton | 3 kommenttia »
Kakkisen Olli ja mustalaiset
1. maaliskuuta 2007
Olli ei ollut välilöissä mustalaisten kanssa, joita kierteli Kakkisen
saloilla. Miehen asenteisin vaikutti ehkä se, että Ollin pysyvä parisuhde
ei ollut kaikista onnistunein ja vaimosta löytyi kovan paikan tullen sekin
vika, että hän oli tummaverinen ja niinpä hän sai mieheltään kuulla
olevansa haakertti.
Kerrankin, kun eräs romaniseurue ajoi hänen pihaansa, oli Olli portailla
kirveen kanssa vastassa ja tiedusteli, että “onko teitä ennen tapettu”.
Kuullostaa lupsakkaalta menolta, mutta aina ei ollut hauskaa. 30-luvun
pulavuosina palailivat Baltzarit Kuopion markkinoilta ja hevonen väsyi
Kakkisen jäälle talvipakkasessa sillä seurauksella, että jokunen kyydissä
olleista paleltui kuoliaaksi. Ruumiit vietiin säilytykseen Kuoppalan
aittaan. Siihen aikaan maalla oli vielä rottia ja lopun voi sitten arvata.
Iltapäivälehtiä ei silloin vielä ollut.
Ilmeisesti kyydissä oli Ison-Valtin perhettä. Valtti itse pelastui, koska
hän eleli vielä 60-luvulla Suonenjoella. Hänen pojistaan toinen oli 204 cm
ja vanttera, pikkuveli oli 197 cm ja vanttera. Ison-Valtin pojanpoika on
muuten Suomen tunnetuin asianajaja Heikki Lampela. Veljenpoika taitaa olla
kirjailija Veijo Baltzar, joka voisi julkaista kirjan nimeltä “Sukuni
tarina”, kuten Jari Tervo on tehnyt huomattavasti vaatimattomammista
aiheista.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
Uukuniemen vappua
2. toukokuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=martat-019.jpg”
Yllä olevassa kuvassa lainehtii karjalaisten Pyhäjärvi Uukuniemellä
vappuaattona 2007. Otoksesta tulee mieleen, että saattaisi sittenkin olla
parempi, että neljän vuodenajan sijasta meillä olisikin vain yksi
vuodenaika.
Sää ei suosinut Uukuniemen vappua, mutta kaiken korvasi näyttely, jonka
paikalliset Martat järjestivät seurojen talolla; voiko vapunaattoa
aloittaa räväkämmin, kuin tutustumalla Uukuniemen Marttojen
esiliinanäyttelyyn. Maailmassa on vielä paljon viattomuutta jäljellä.
Kaikki ei ole aina ollut paikkakunnalla yhtä viatonta. Kuvassa lainehtivan
Pyhäjärven vastarannalla sijaitsi vielä 1640-luvulla vireä karjalaiskylä,
jolla oli rantakalliolla oma kirkkonsakin. Kylän raunioita ovat arkeologit
viime vuosina tutkineet ja havainneet, että rakennukset ovat palaneet.
Alkuperäinen ortodoksinen karjalaisväki muutti jostain syystä itään
Moskovan lähelle nykyiseen Tverin Karjalaan ja tilalle tuli savolaisia
lännestä.
Ortodoksikirkon muhkea alttaripetäjä oli pystyssä vielä 1950-luvulla ja
kun sitä ei muuten saatu nurin, niin se räjäytettiin dynamiitilla.
Korostettakoon, että tämä ei tapahtunut missään Balkanin vuorilla
taisteltaessa, vaan Itä-Suomessa ihan vähän aikaa sitten.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Kartiska
26. huhtikuuta 2007
Kartiska-nimisen järven nimen arvoitus on ratkennut. Vähän fiksumpi olisi
jo sanan onematopoeettisesta olemuksesta sen arvannut, mutta minä
tarvitsin Wikipediaa asian selvittämiseen ja sen mukaan kartiska on
liistekatiska.
Liistekatiska eli sälekatiska eli kartiska tehtiin petäjästä pintapuusta
kiskotuista liisteistä, näistä n 1 cm paksuisista ja 3 cm leveistä
säleistä lyötiin pohjaan pyöreähkö pesä ja sen nieluun rannasta johtava
aita. Liisteet vitsastettiin toisiinsa koivuvitsaksin. Liisteiden väli oli
25 mm ja siteiden väli 150 mm. Liistekatiska ulottui veden yläpuolelle
noin puolimetriä ja kalat poimittiin sieltä lippoamalla. Pesän malleja oli
useita ja lokeroitakin saattoi olla useampia. Aita tehtiin usein havuista.
Pyydyksen pystytys aloitettiin kevätjäiltä ja kevään kutukalat olivat
pääsaalis.
Pitäisi joskus rakentaa moinen vehje samoin kuin muinaisten esi-isiemmemme
muutkin pyydykset. Pajumerran osaisin ehkä tehdä, vaikka Suomelan
Ville-vainaa ei sitä kyllä uskoisi (Nähtyään tekemäni vasaran varren, hän
hetken mietittyään kehoitti minua vakavsti harkitsemaan opintojen
jatkamista niin, että pääsisin sisätöihin.) Loukku, jonka vielä edellisen
sukupolven miehet hallitsivat, on minulle sen sijaan täysi mysteeri.
Perminkin virittäminen on vielä opettelematta.
Muuten jo Kalevalassa kerrotaan, miten tuhat vuotta sitten taattomme
osasivat tehdä komposiittijousia. Petäjä ja koivuviiluja liimattiin yhteen
kalanruotoliimalla ja päällystettiin tuomen kuorella Sillä ammuttiin
vaikka hirviä. Kymmenentuhatta vuotta sitten oli vielä Suomessakin
suurriistaa eli mammutteja ja näitä norsuja suurempia eläimiä muinaiset
esi-isämme kaativat vipukeihäillä. Se on pieni joustava keihäs, joka
heitetään matkaan jonkinlaista keppiä vipuna käyttäen ja sillä on
hirmuinen voima.
Nurmen Kaisun siskon poika Risto Järvisalo on erikoistunut muinaisiin
pyyntivälineisiin ja kansalaisopisto voisi järjestää kurssin aiheesta.
Itse ainakin osallistuisin.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Kiiskin Aaron metot
25. huhtikuuta 2007
Nurmen Vili-pässi sairastui ja se piti teurastaa. Yleensä Aaro Kiiskinen
kävi vain sian pesussa (lapsille suunnattu kiertoilmaus porsaan
tappamisesta), mutta lampaat hän teurasti. Kun Vilille suoritetun palvelun
hintaa kysyttiin, vastasi Aaro miettimättä “3 markkoo 20 penniä”. Se on
loppuun asti mietitty hinta, josta ei tee mieli ruveta tinkaamaan
mihinkään suuntaan.
Muutenkin Aaro oli tarkka mies, ainakin silloin kun hän kertoi jotakin.
Harmi, ettei hänen juttujaan saanut nauhalle, mutta onneksi painetusta
sanasta löytyy yksi. Oiva Korhonen kertoo kirjassaan “Mansikat, viikarit
ja sortovallat” siitä, kuinka Kiiskin Aaro kuvaili metsojen ampumistaan
päätalomaisen pikkutarkasti tasan kahden kirjan sivullisen verran.
Lainaanpa häpeämättä Oiva-vainaan tekstiä tapauksen loppuhuipentumasta:
“Otin jyvälle mustan. Piukautin. Se rupes räpisköemään. Toeset lähtivät
lentoon. Yks män Myllynpiälle päen. Panin panoksen piippuun. Toeset
lentivät Kutsetin puolelle. Läksin kojusta. Juoksin ensimmäese saran.
Sitte kävelin. Tartun koepiin. Pikkusen vielä heilahti. Tartun toesta
koepii. Ei heilahtanu. Katon kelloo. Se ol justiisa kakstoesta minnuuttia
yl kuus. Keräsin kuus höyhentä muasta. Laeton ne sammaleen alle.
Tarkastin. Vielä yks höyhen löyty. Vein metot kojjuun. Mittasin matkan.
Sitä ol kakskymmentä kaheksa askelta. Ja kengänteränmitta piälle, sen
isomman luo. Mänin kojjuun. Tartun koepii. Katon kelloo. Se ol kuustoesta
yl kuus. Läksin kävelemään Harjulle. Otin reiluja samankokoisia askelia.
Kojulta Harjun alarapulle ol justiisa 1431 askelta. Siinä ojan kohalla
joutu pakosta ottamaan yhen aeka pitkän.”
Aaro oli syntynyt muistaaksen 1898 ja hän kuoli 1976. Omaa kotia hänellä
ei ollut, vaan mies eleli työmiehenä eri taloissa, aika pitkään ainakin
Honkosessa ja Sikasessa. Aarosta ei taida olla valokuvaa, mutta jos
sellainen löytyy, niin siitä voi ulkopuolinen tarkkailija huomata, että
hän oli ihan Nikita Hrutshevin kaksoisolento.
Aihe: Aiheeton | 5 kommenttia »
Mualiman kirjat sekasi
22. huhtikuuta 2007
Numen Kaisu kertoi, että jäät lähtivät tänä vuonna Petäisestä 16.4. Jo on
aikoihin eletty. Marraskuun alussa kävin jo sielä hiihtämässä ja pilkillä,
sitten iski takakesä voimalla ja vielä viikko ennen joulua kävin veneellä
vetämässä uistinta, jouluiltana tosin veneily ei enää olisi onnistunut.
Aikaisempi jäiden lähtöennätys oli tietääkseni vuodelta 1934, jolloin jäät
lähtivät 24.4. Tiedän, että historia osoittaa, että yleensä pessimistit
ovat olleet väärässä – yleensä he ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian
toiveikkaasti. Kuitenkin uskalla ennustaa, että ennen juhannusta vielä
käyn jäällä pilkillä ja ehkäpä kuten suurina 1860-luvun nälkävuosina menen
reellä jäätä pitkin juhannuskirkkoon, jos sinne nyt jostain syystä katson
aiheelliseksi mennä.
Muuten muistelen, että vaikka vuosina 1867-1868 maassamme kuoli 10 %
väestä, niin Sisä-Savo ilmeisesti pääsi aika helpolla. Vaikka ruoka oli
loppu kaikkialla Suomessa, niin nälän heikentämiäihmisiä kuoli ennen
kaikkea tauteihin niillä alueilla, joissa liikkui kerjäläisiä ja heidän
mukanaan tauteja. Sisä-Savo oli silloin niin syrjäistä seutua, ettei
täällä liikkunut edes kerjäläisiä.
Maallikosta tuntuu siltä, että kasvihuoneilmiö on pahempi, kuin mitä on
ennustettu ja vaikka sen estäminen taitaisikin olla monella tapaa helppoa
vaikkapa istuttamalla muutama miljoona neliökilometri uutta metsää, niin
kyllä se tulee ja sitten mualiman kirjat vasta sekasin onkin.
On muuten syytä pohtia sitä, että kun lämpötila alkaa olla Keski-Euroopan
viljavien seutujen tasolla sillä erotuksella, että täällä aurinko paistaa
kesällä yötä päivää, niin kannattaisikohan mansikanviljelijöiden alkaa
opiskella maissin ja riisin kasvatusta ihmiskunnan ruokahuollon
turvaamiseksi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Pallosalamoita ja torakoita
19. huhtikuuta 2007
Kotimökkini on osa maailman kirjallisuuden historiaa. Kirjassaan Mansikat,
viikarit ja sortovallat Palakeen Oeva eli kansakoulunopettaja-kirjailija
Oiva Korhonen kertoo sivulla 27 seuraavaa:
“Kostin mökillä oli salama tullut tupaan oven raosta. Se oli liikkunut
tuvassa kuin jotakin etsien eikä ollut kehenkään koskenut. Savupiipusta se
oli ulos mennyt ja ollut padan kokoinen pallo.Torakatkin kahto seinän
raosta, sanoi Iso-Hilda (siis mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret,
vaan ne olivat valtavat) jälkikäteen ja yritti nauraa.”
Oivan kirjassa mainittuja torakoita vielä jossain on, mutta pallosalamat
ovat hävinneet. Olen nykyihmisiltä kysellyt, mutta enää niitä ei nähdä
eikä tiedekään ole niitä pystynyt todistamaan olevan olemassa
puhumattakaan, että niitä pystyttäisiin keinotekoisesti tuottamaan.
Luulisi, että jos pallosalamoita oikasti olisi, olisi niille paljon
hyötykäyttöä maamme energiahuollossa, sillä kansanperinteen kertomusten
mukaan hyvin kevyeen ainemäärään on niissä pakattu tuhottoman paljon
tehoa. Jokaiselle alkaa olla kamerakännykkä plakkarissaan, joten
toivottavasti joku onnistuu ilmiön ikuistamaan videolle ja samalla hän
myös ikuistaa itsensä tieteen historiaan.
Pallosalamoiden lisäksi Kärkkäälän kylällä liikkui ennen myös taitavia
kaivonkatsojia, jotka taikavarvulla löysivät erehtymättä vesisuonet.
Nykyään amerikkalainen taikuri ja skeptikko James Randy on luvannut
miljoona dollaria sille, jonka taikavarpu toimii tieteellisissä kokeissa –
nyt kaikki kylän varpumiehet ilmoittautukaa allekirjoittaneelle. Olemme
kohta kaikki upporikkaita.
Aihe: Aiheeton | 4 kommenttia »
Laulajapoikia
14. huhtikuuta 2007
Laitisten opettajapariskunta muutti Kärkkäälästä Iisveden sahayhdyskuntaan
eikä Kai Laitisen muistelmien mukaan ongelmia ollut, vaikka isä-Kalle oli
suojeluskuntaupseeri ja vaikka vuoden 1928 kunnallisvaaleissa
laitavasemmisto sai Iisvedellä 70,2 % annetuista äänistä.
Naapurissa asui Iisveden punakaartin päällikkö Junkkarinen, jonka perheen
pojat saattoivat olla koulussa heittiöitä, kuten tapana oli sanoa, mutta
laulunumeroihin sekään ei vaikuttanut. Ja hyvinhän se Erkki Junkkarinen on
laulanut kouluaikojen jälkeenkin.
Kärkkäälän kylällä asuneet Vepsäläiset olivat Junkkarisille sukua – ettei
vain ollut peräti niin, että ammattimetsästäjä ja pyhäkoulun opettaja
Kalle oli Erkin eno. Muistan, että Kallen poika Viljami oli myös
laulumiehiä ja saattaisiko musikaalisuus asua Vepsäläisten suvun
geeneissä. Nimittäin Salmisen asemamies Vepsäläisen poika Kari
Vepsä(läinen) on maamme iskelmätähtiä.
Vepsäläisen Viljami ei ollut punakaartissa kuten sukulaisjunkkariset, vaan
hän kuului suojeluskuntaan. Kuulema syynä oli se, että sieltä sai ruutia,
jota pystyi käyttämään myös metsästysaseissa. Niinpä Viljami olikin lähes
sokea, sillä kiväärin ruuti oli räjäyttänyt haulikon miehen silmille.
Metsästysharrastusta tapaturma ei estänyt – korkeintaan hidasti.
Ensimmäisiä asioita, joita elämässäni muistan on se, kun Viljami
Vepsäläinen ampui pihakuusestamme oravaa. Isäni seisoi ampujan takana
johtamassa tulta ja kyllähän siinä kurrelle huonosti lopulta kävi, kun
vastassa oli kaksi miestä.
Kun muutin Kuopiossa nykyiseen asuntoomme, kysyin huoneiston entiseltä
asujalta vanhalta kuopiolaiselta mäkikotkalta Juhani Putkoselta, että
kilpailiko hän koskaan samoissa kisoissa kuuluisan suonenjokelaisen
mäkihyppääjä Kari Tapio Jalkasen kanssa. Ei ollut kilpaillut, mutta Kari
Vepsän kanssa kyllä.
Muuten Suomen toiseksi parhaan iskelmälaulaja Kari Tapion setämies Niilo
Jalkanen asui Kärkkäälässä ja myös hänessä oli taiteellistalahjakkuutta.
Hän veisteli näyttäviä kaappikelloja ja muistelen pitäjänlehdessä
mainitun, että hän olisi nuoruudessaan opiskellut veistoalan
taidelaitoksessa.
Mainittakoon, että vielä Kari Tapiotakin parempi laulaja Olavi Virta oli
Itä-Hämeen eli Sysmän poikia. Asuin ennen itsekin sillä suunnalla eikä
minusta Virta saanut siellä hänelle kuuluvaa arvoa. Sysmässä nimittäin
ihminen ei ole ihminenkään, ellei hänellä ole vähintäin 100 hehtaaria
maata. Lisäksi Virran (eli Ilmenin) suvussa oli mustalaisverta, joka näkyi
mestarin ulkonäössä ja kuului myös hänen äänessään. Lisäksi Ilmenin suvun
miehet kuuluivat Sysmän punakaartin kantaviin voimiin ja taisipa kaiken
huipuksi olla vielä niinkin, ettei se Olavikaan ollut mikään vesipoika.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
Hilja-Kustaavan edeltäjä Aino Forsström
11. huhtikuuta 2007
Legendaarinen 40-vuotta kylän sivistystyöstä vastannut Hilja-Kustaava
Vainikainen ei ollut Kärkkäälän kansakoulun ensimmäinen opettaja, vaan
hänellä on ollut luultavasti ainakin kaksi edeltäjää. Iisvedellä syntynyt
kirjallisuuden professori Kai Laitinen kertoo muistelmateoksessaan Pitkät
vedet ja maailman rannat, että hänen äitinsä Aino Laitinen os. Forsström
toimi koulun opettajana vuosina 1906-1910.
Pusulalaisen Aino Forsström Kärkkäälään muuttamisen syy oli, että hän
seurusteli Lempyyltä kotoisin olevan kansakoulunopettaja Kalle Laitisen
kanssa ja niinpä sukunimi myöhemmin vaihtui Laitiseksi. Oppilaatkin
ymmärsivät tilanteen, koska heidän kerrotaan joskus nähdessään sulhasmies
Laitisen lähestyvän koulua virittäneen virren Iloitse morsian. Naimisiin
mentyään Laitiset muuttivat Iisvedelle opettajiksi.
Savoa Aino Laitinen ei oppinut koskaan kunnolla, vaan puhui selkeää
kirjakieltä. Hän tapasi kuvata Savon kielen hankaluutta kertomalla kaskua
entisestä Kauppisesta, joka havaitsi Savoon saavuttuaan sukunimensä
vääntyvän “Kaappiseksi”. Tästä työlästyneenä hän muutti nimensä muotoon
Kaappinen – jolloin kutsumanimeksi tuli tietenkin “Kuappinen”.
Jos Hilja-Kustaava oli kolmas opettaja ja Aino Forsström toinen, niin
selvitettäväksi vielä jää, kuka oli Kärkkäälän kansankynttilänä vuosina
1904 – 1906.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
Nätti-Jussi ja Nätti-Ville sekä Mörkö-Kalle
9. huhtikuuta 2007
Nätti-Jussi on Suomen kuuluisin Nätti. Nätti -Jussi oli pieni ja
heiveröinen metsätyömies viime vuosisadan alkupuolen Perä-Pohjolassa. Mies
oli vielä kaiken lisäksi pahasti invalidi; toinen jalkaterä osoitti
taaksepäin, joten helppoa hänen elämänsä ei ole ollut Lapin
metsätyömailla. Huumorin avulla hän kuitenkin sinnitteli elämänsä läpi ja
jätti jälkeensä paljon tarinoita, joista taitavasti varastan tähän yhden:
“Pisalaiset ja Jaatilalaiset oli tapellu ja nättikin oli joutunu siihen
mukhan, tappelun loputtua Nätti oli tuntenut pääsä kipua ja menny käymhän
lääkärisä. Lääkäri vilikasi nättiä ja totes, että sullahan on kirves täälä
takaraivosa, mutta en voi sitä täsä alakaa irrottamhan, vaan lähetän sinut
rovaniemele tutkittavaksi, Nätti tuumas siihen, että voiskos sitä kirveen
vartta vähä lyhentää, että mahtuis ees lakki päähän.”
Tästä linkistä löytyy Jussin kuvia ja enemmänkin tarinaa miehestä.
http://www.rovaniemi.fi/?deptid=7559. Huomatkaa alakuvan Jussin taaksepäin
kääntynyt jalkaterä.
Suomen toiseksi kuuluisin Nätti oli Kärkkäälän kylältä kotoisin ollut
Nätti-Ville. Muistelen Anne Koivistoisen kertoneen, että Ville olisi tämän
linkin kuvan keskellä oleva herrasmies
http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva3.html . Oikealta nimeltään
Nätti-Ville oli Ville Koivistoinen ja hän oli Närhilänä paremmin tunnetun
talon poikia – tätä taloa asuu nyt Pekka Pellinen vaimoineen.
Nätti-Villen nimen selitys on minulle arvoitus, osaisikohan joku sen
kertoa? Ville ei valokuvassa näytä mitenkään poikkeuksellisen nätiltä tai
rumalta – enemmänkin hän vaikuttaa riskiltä mieheltä, kuten Suonenjoen
pitäjän pitkäaikaisen poliisin 1900 luvun alkupuolella kuuluikin olla.
Ilmeisesti Nätti-Ville ei ollut kovinkaan virkaintoinen. Isäni on
kertonut, että kerrankin kieltolakiaikaan, hän oli ollut partioimassa
kirkonkylän kujilla ja eräästä vinttihuoneesta kantautuvat äänet kertoivat
siellä vietettävän ns. hauskaa elämää, joka tietenkin herättää muissa
pahennusta.
Villen partiokollega oli ilmeisesti nollatoleranssi-linjalla ja vaati,
että tilanteeseen on välittömästi puututtava, varsinkin kun vinttihuoneen
ikkuna oli auki ja ikkunalle vielä johtivat houkuttelevasti tikapuut.
Ville ei ollut halukas rynnäköimään, jolloin kollega lausui, että “sinähän
nyt lammas olet, kun et uskalla” ja singahti itse tikkaita pitkin
keskeyttämään paheksuttavan elämän vietto.
Sekunttia myöhemmin hän kuitenkin lensi pääedeltä takaisin ikkunasta.
Otsaan oli kohonnut suuri sarvi ja sen nähtyään Nätti-Ville totesi
rauhallisesti, että “sieltähän se pässikin tulloo.”
Muuten minun lapsuudessani kuria ja järjestystä yleisissä
huvitilaisuuksissa edusti Mörkö-Kalleksi kutsuttu iso ja musta
järjestysmies, jonka väitettiin olleen syntyisin Pielavedeltä ja
presidentti Kekkosen lapsuuden kavereita.
Muistan, että meillä kärkkääläisillä oli joskus nappulaliigassa
potkupallo-ottelu kirkonkyläläisiä vastaan ja Kalle oli ainut yleisön
joukossa, joka kannusti meidän joukkuetta. Kalle oli ollut nuorempana
pitkään työmiehenä Kärkkäälässa ja sympatia meitä kohtaan juonsi varmaan
siltä ajalta.
Kun hävisimme ottelun, poistui Kalle paikalta ja jupisi kirkonkylän
notkahteleville nuorille, että “mänkeepäs Kärkkäälän talavella, niin ette
kyllä pärjee”. Ja siinä hän oli aivan oikeassa. Kalle tiesi, että opettaja
Suomela oli kouluttanut meistä ennen kaikkea kilpahiihtäjiä.
Mörkö-Kalle liikkui eläkepäivinään Suonenjoen keskustassa aina siellä
missä jotakin tapahtui, esimerkiksi junat saapuivat tai lähtivät. Kallen
seurassa takavasemmalla kuljeskeli pitkä ja hoikka harmaahapsinen pappa,
joka vaikutti aivan seurueen johtajan adjutantilta. Syystä, jota tarina ei
kerro, kutsuttiin adjutanttia Porno-Puroseksi, koska siihen aikaan täytyi
kaikilla olla lisänimi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Lisää nimistä
3. huhtikuuta 2007
Iso-Pekan kanssa olemme kommenttipalstalla vaihtaneet mielipiteitä
Kärkkäälän kylän paikannimistä. Kipinä ja Lapsilahti arvoitukset on
ratkaistu, mutta esimerkiksi Rokkalahti on vielä mysteeri; ehkäpä sen
rannalla on ammoin viljelty hernettä.
Eräät kylän nimet ovat vielä tutkimustyön työn alla, tosin ratkaisu ei ole
kaukana. Palkeena tunnettu Kaken ja Taimin entinen asuinpaikka on
viralliselta nimeltään Palehonka ja se tarkoittaa salaman pirstomaa
petäjää – ilmeisesti paikalla on joskus ollut tällä tavalla
invalidisoitunut puu.
Omaa kotipaikkaani kutsutaan Kostinmökiksi, virallinen nimi on Ahola. Kost
on ollut sukupolvien ajan Ruotsin armeijan antama ruotsinkielinen
sotilasnimi tälle Koivistoisten sukuhaaralle ja periytyy 250 vuoden takaa,
mutta vielä vaarini oli ajatellut lyhentää kohtuuttoman pitkän sukunimensä
Kostiksi. Kost tarkoittaa ruokaa ja ehkäpä Mikko Koivistoinen kuusi
sukupolvea sitten saapui huomattavin muonavaroin varustettuna armeijan
rulliin.
Seudulla on muitakin ruotsalaisperäisiä nimiä, jotka ehkä periytyvät
sotilasnimistä. Isäni pikkuserkun edesmenneen ravivalmentaja Evert
Ryytterin (suomeksi ratsumies) esi-isä lienee ollut hevosvalmentajana jo
suurvalta Ruotsin armeijassa ja ehkäpä Pomell-nimikin periytyy
sotatantereilta. Kröger-nimi lienee saksalaisen merimiehen peruja, sillä
sota-ajan saksalaisessa elokuvassa Kultainen kaupunki sanotaan, että
kaikki Krögerit ovat merimiehiä.
Pönkä-talon virallinen nimi taitaa olla rovastila ja sen nimi periytynee
piispan tarkastuskäyntien ajalta, jolloin rovasti majoittui tähän taloon
ja piispa Piispalan taloon, josta on myös korkea Piispalanmäki saanut
nimensä. Pönkä muuten Veikko Matilaisen kertoman mukaan tarkoittaa
porstuatonta mökkiä.
Kärkkäälä on perinteistä körttiläisaluetta ja Iso-Pekka kertoi Ukko-Paavon
herätysliikkeen antaneen nimensä Kipinä-talolle. Pipliakangas, jossa
omakin mummoni on syntynyt, on kuulema saanut nimensä siitä, että raamattu
eli biplia on ollut osana kauppahintaa tilaa ostettaessa kauan kauan
sitten.
Aihe: Aiheeton | 12 kommenttia »
Lisää teologiaa
31. maaliskuuta 2007
Kansanedustaja Päivi Räsänen on kirjansa “Päivien ketjusta – uskosta ja
arjesta” perusteella upea ihminen. Muutkin maamme naiset voisivat ottaa
hänestä oppia. Päivin mies Niilo on onnenpoika. Viimeiset viisi vuotta hän
on ollut evp, eli elänyt vaimonsa palkalla tehden teologista
tutkimustyötä. Kateeksi käy.
Täysin synnitön Päivi ei ole; 12-vuotiaana hän otti äitienpäivän kunniaksi
ns. perskännin naapurin tytön kanssa juomalla naapurin kotiviinit
tuulensuojaan. Muitakin rikkeitä löytyy taustalla. Metsätiellä tuli
harjoiteltua autolla-ajoa ennen kortinsaantia. Tämän synnin hän yritti
kyllä tunnustaa eritason poliisiviranomaisille, jotka eivät kuitenkaan
suostuneet reagoimaan tähän kauheuteen muuten kuin muuttumalla mietteliään
näköisiksi. Vai sellaisia virkamiehiä maassamme on! Ellei ko.
poliisiviranomaisten virkavirheet olisi vanhentuneet, niin ilman muuta
kantelisin oikeuskanserille – ainakin joku pöytäkirja olisi Päivi Räsäsen
tapauksesta pitänyt laatia.
Kansanedustaja Räsänen kirjoitti kuusi ällää ja sai matematiikasta täydet
pisteet, joten hän on äärimmäisen älyläs ihminen. Ninpä hän kirjoittaa
kirjansa sivulla 233 seuraavaa:
“Ristillä tapahtuneessavaihtokaupassa Kristus otti vastuullen kaikki
syntimme ja kaiken pahuutemme sekä niiden rangaistuksen kuoleman. Samalla
hän lahjoitti meille oman synnittömyytensä, pyhyytensä ja vanhurkautensa,
jonka palkkana on iankaikkinen elämä. Ristillä Kristus asettui Jumalan
pyhän vihan kohteeksi, jotta me, joihin sen kuuluisi kohdistua, saisimme
iloita Jumalan armosta ja rakkaudesta.”
Tähän minä en yksinkertaisena ihmisenä pysty sanomaan kuin, että VOI HERRA
JUMALA!
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Syvänniemen panssarit
4. kesäkuuta 2007
Törmäsinpä vanhaan syvänniemeläiseen, joka kertoi kuunnelleensa
sota-aikana pikkupoikana, kuinka panssarivaunut ajelivat Syvänniemellä.
Asia kuullosti sen verran erikoiselta, että tutkin vähän tapauksen
taustoja.
Netistä löytyy asiaa kylän historiasta (
http://www.syvanniemi.org/historia.htm ) ja siellä mainitaan, että
rullatehtaan tiloja käytettiin sotamateriaalin korjauspajana. Voi olla,
että siellä on korjattu jotain isoäänisiä moottoreita, joista pikkupojan
mieleen jäi käsitys tankeilla huristelusta.
Sotahistorioitsija Pekka Kantakosken kirjasta “Punaiset panssarit” käy
ilmi, että suomalaisten saamat sotasaalisvaunut kunnostettiin Varkaudessa.
Sinnehän on sentään rautatie toisin kuin Syvänniemelle. On vaikea uskoa,
että rikkinäisiä panssareita olisi raahattu maanteitäpitkin korjattaviksi.
Kantakosken kirjasta muuten ilmeneese hämmästyttävä asia, että
Neuvostoliitto valmisti toisen maailmansodan aikaan 120.000
panssarivaunua, joten niistä liikeni kyllä satoja suomalaisillekin.
Kantakosken vielä hätkäyttävämpi tieto on se, että sodan jälkeen
länsivaltojen vankileireillä menehtyi yhtä paljon saksalaisia sotavankeja
kuin venäläisten vastaavissa laitoksissa. Ihme on jos totta on!
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Rautaa
31. toukokuuta 2007
Viime vuonna lähetin Geologiselle tutkimuslaitokselle tutkittavaksi nyrkin
kokoisen rautamötikän, joka löytyi muinoin kotipellosta. Suomesta on
löytynyt kolme rautameteoriittia ja luulin, että nyt löytyi se neljäs. Ei
löytynyt, sillä asiantuntijoiden vastauksen mukaan möhkäle liittyi
jotenkin raudanvalmistukseen ja että siinä on jonkin verran nikkeliä, jota
ei meteoriiteissa pitäisi olla.
Tiedä vaikka löydös liittyisi jotenkin metsän takana Karttulan
Syvänniemellä 1868 – 1908 toimineeseen Sourun rautaruukkiin. Se oli
aikoinaan yksi Suomen suurimmista ruukeista ja työllisti parhaimmillaan
parisataa henkeä. Laitos jalosti rautaa järvimalmista ja sitähän meillä
riittää ja kyseessä on vielä uusiutuva luonnonvara – parhaimmillaan
sadonkorjuun voi suorittaa 20 vuoden välein.
Kärkkäälänkin vedet ovat hyvin rautapitoisia ja suotuisissa oloissa se
saostuu järvien pohjille, josta sitä ennen nostettiin. Hyviä paikkoja ovat
muutaman metrin syvyiset virtaamattomat vedet, joissa kasvaa lahnaheinää.
Hyvältä paikalta mies saattoi päivässä nostaa tonnin malmia, jonka
rautapitoisuus on 20 – 40 %. Kakkisen järven Malmiluoto viittaisi siihen,
että sieltä on joskus nostettu tätä tarveainetta ja luulen, että ainakin
Rastin pohjasta sitä on myös raavittu. Kumpusen lähellä on Miilukangas,
josta selväst näkee, että siellä on joskus poltettu puuhiiltä ja nekin on
varmaan myyty Sourulle. Yksi malmikilo vaati kilon puuhiiltä.
Sourun ruukin toiminta loppui 1908, jolloin tekniikka oli kehittynyt niin
pitkälle , että vuorimalmin louhinta oli halvempaa kuin järvimalmin nosto.
Sourun ruukista on enää muistona 25 metriä korkea savupiippu.
Mainittakoon, että vaikka edellisessä jutussa kerrottu maamme (uskoakseni)
ensimmäinen moottoriajoneuvo liikennöi Syvänniemellä, niin kuitenkaan
maamme ensimmäisiä katuvaloja ei saatu sinne, vaan Helsinkiin ne ehdittiin
rakentaa vähän aiemmin.
Sodan jälkeen Syvänniemellä oli silloisen teollisuuden rakennemuutoksen
seurauksena hyvä asuntotilanne ja siksi sinne sijoitettiin paljon Karjalan
siirtolaisia. Karjalaiset ovat ahkeria ja aikaansaapia ihmisiä ja he
alkoivat pian rakentamaan kylälle tanssilavaa. Kuitenkin tähän
itäsuomalaisuuteen liittyy myös jonkinlainen impulsiivisuus. Niinpä
Syvänniemen evakot kesken tanssilavan pystytyksen päättivätkin, että tästä
tanssilavasta tehdäänkin kirkko ja se siitä sitten tehtiinkin.
Ja siellä seisoo vieläkin harvinaisen kaunis tsasouna ja luulenpa, että se
mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret vaan valtavat, kuulikin metsän
läpi nimenomaan sen kellojen äänen.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Pelastakaa Annikki
28. toukokuuta 2007
Putinan mäelle näkyy tai ainakin aikoinaan näkyi Syvänniemen kirkon torni.
Ja väitetään, että mummoni Hilda, jonka korvat eivät olleet suuret, vaan
valtavat, kykeni kuulemaan kirkon kellojen kuminan. Maantietä pitkin on
Kärkkäälästä Syvänniemelle noin 25 kilometriä, mutta linnuntietä metsän
läpi paljon vähemmän.
Niin hullua kuin se onkin, oli sisäsavolainen Syvänniemi aikoinaan maamme
teknisen kehityksen kärjessä, sillä 1871 hankki siellä toiminut
rautatehdas Sourun ruukki ehkäpä maamme ensimmäisen moottorikäyttöisen
ajoneuvon. Maantiellä höyrynvoimalla rautaa ja lankkuja kiskonut yli 8000
kilon veturi kykeni kiskomaan 4-5 vaunua, jotka tyhjinäkin painoivat 4100
kiloa.
Pitkään tämä hökötys ei kuitenkan liikennöinyt, sillä 23.9.1871 klo 14.00
se humpsahti Saittajärven pohjaan, kun sitä oltiin siirtämässä lossilla
järven yli. Juhapekka Tuominen kertoo tapauksesta kirjassaan “Keihästaival
– historian murros Syvänniemellä”
Kirjan mukaan lokomotiivin kuljettamisesta huolehtivat rahtimiehet elivät
arveluttavaa elämää ja, että huono käytös ja työmaajuopottelu levittivät
heidän huonoa mainettaan. Masinistien ja kaikkien savolaisten kunniaksi on
kuitenkin luettava, ettei onnettomuudessa ollut kysymys maamme
ensimmäisestä rattijuoppoustapauksesta.
Virallisen poliisitutkinnan mukaan järkyttävän tapauksen selityksenä oli,
että Lovisa Airaksinen-niminen neitonen oli pelehtinyt veturin sisällä
veturinlämmittäjä Aron Myöhäsen kanssa. Todistaja Adam Kääriäisen mukaan
Lovisa Airaksinen oli tällöin vienyt kätensä käynnistysmekanismille
traagisin seurauksin.
Veturi oli nimeltään Annikki ja vielä tänäkin päivänä Annikki ruostuu
Saittajärven pohjassa lähellä Kaislastenlahtea. Jonkun olisi tehtävä
jotakin Annikin pelastamiseksi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Puolenkymmentä killoo Ienokkia
24. toukokuuta 2007
Tauno Rilla julkaisi muutama vuosi sitten kaksi kirjaa lapsuutensa
Iisvedestä. Teosten nimet ovat “Iisvesi – isojen toiveiden pieni kylä
vuonna 1942 – 1946″ ja “Iisvesi – toteutumattomien toiveiden kylä
vuonna 1946 – 1947″.
Kirjojen perusvire on lämmin, vaikka ajat olivat kovat. Iisvesi kehittyi
tuolloin vauhdilla ja silloisten suunnitelmien mukaan siellä pitäisi nyt
olla 30.000 asukasta. Toisin kävi, mutta hämmästyttäviin saavutuksiin tuo
sahayhdyskunta pystyi kulttuurin ja varsinkin urheilun aloilla.
Iisveden kasvatteja ovat professori Kai Laitinen, lauluntekijä Lauri
Jauhiainen, laulaja Erkki Junkkarinen ja 50- luvulla kylän
työväenopistossa opetti kirjailija Airi Sinervo, jonka tuosta ajasta
kertova kirja “Koskessa kolisten” kannattaa lukea. Ja vieläkin
urheilumiehet muistelevat, miten sodan alla Iisvesi olisi voittanut
viestin hiihdossa koko muun maailman.
Tauno Rilla muistelee kotikyläänsä savon murteella ja huumorilla. Niinpä
kerrankin sota-aikana isä Rilla oli reellä palailemassa ruuan
hamstrausreissulta ja vällyjen alla oli sianruho. Vastaan asteli kolme
poliisia ja se oli tietenkin kova paikka. Elettiinhän tiukan säännöstelyn
aikaa ja luvattomista elintarpeista tuli kovat tuomiot. Isä Rilla ei
siihen hätään enää muuta keksinyt, kuin että huusi vällyjen alle, että
“nousehan Ienokki (Taunon setä Eino) jo ylös siitä! Polliisit suattavat
luulla, jotta humalassa rötkötät.”
Tilanne näyttikin päättyvän onnellisesti, mutta iltamyöhällä kolkutteli
konstaapeli Sutinen Rillojen ovelle. Onneksi hän oli yksityisasioilla –
eukko oli lähettänyt hänetkin ostamaan puolenkymmentä killoo sitä
Ienokkia.
Aina Iisveden elämä ei kuitenkaan ollut hauskaa. Taunon setä Eino Rilla
oli sahalla työnjohtajana ja hän ajautui alaistensa kanssa riitoihin –
nykyään puhuttaisiin varmaankin luottamuspulasta. Työmiehet tekivät lakon,
josta tuli yksi maamme historian sitkeimmistä.
Asiasta kertoo Kuljetus työväen liiton silloinen toimitsija Vilho Suutari
kirjassaa “Yksinäisenä sutena” monen sivun verran. Lakosta tuli molemmille
osapuolille periaatekysymys ja niinpä se jatkui lähes vuoden päivät.
Sitten käännyttiin viimeisen patruunan Juuso Walldenin puoleen asiassa ja
hän ilmoitti, että mikäli työtekijät palaavat töihin, tulee hän myöhemmin
ratkaisemaan asian työläisiä tyydyttävällä tavalla.
Miehen sanaan luotettiin ja niinpä Eino Rilla sai potkut, joutui myymään
talonsa ja muuttamaan pois. Myös Tauno Rillan isä lopetti työt sahalla ja
etsimään elantonsa muualta. Se ei varmasti ollut helppoa seudulla, joka
eli sahojen ympärillä. Tapaus oli Rilloille varmasti suuri tragedia, mutta
sitä ei Taunon muistelmista huomaa. Aika kultaa muistot.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Mansikka, kuokka ja Aulis
21. toukokuuta 2007
Yllä olevassa kuvassa vietetään kauppaedustajan ja boheemipoliitikon Ville
Vainion häitä Kärkkäälän kylällä Laitilan talossa noin vuonna 1915.
Tunnistan kuvasta ainakin vaarini Jussin ja hänen lankonsa Kalle Närhin.
Ville Vainio valittiin 20-luvulla kansanedustajaksi ja hän on ollut
sellainen poliittisen elämän väriläiskä, että miehessä olisi ainesta
kesäteatterinäytelmäksi. 50-luvun lopulla Arvo Poika Tuominen julkaisi
muistelmansa, jossa hän kertoo runsaasti vanhoista kavereistaan Leninistä
ja Stalinista, mutta kolmossijalla onkin sitten Ville Vainio.
Heti sisällisodan jälkeen 20-luvun alussa silloinen sosialidemokraattinen
kansanedustaja Ville Vainio teki eduskunta-aloitteen siitä, että Suomen
tulisi liittyä vastaperustettuun Neuvostoliittoon. Näkemystään hän
perusteli laajasti. Hyötyjä saataisiin mm. siitä, että maaseudulla
voitaisiin yhdellä suurella muuripadalla keittää kaalisoppaa koko kylän
väelle. Tuolloin ajatus oli edellä aikaansa, mutta nythän keskitetty
ruokahuolto onkin toteutumassa, kun kuntien keskuskeittiöistä toimitetaan
ateriat haja-asutusalueiden vanhusväestölle.
Ville Vainio siirtyi myöhemmin Sosialistisen Työväenpuolueen riveihin ja
sitä myötä myös Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Siellä mies pyysi, että
hän voisi omistautua ikiliikkujan kehittämiseen, jossa asiassa hän jo
mukamas olikin pitkällä. Hänet sijoitettiin metalliverstaaseen, jossa oli
projektinjohtajan käytettävissä monenlaista ammattimiestä. Ja hyvä
ikiliikkujahan siitä tulikin; jos nyt jotain vikaa hakemalla haetaan, niin
eihän se kuitenkaan ikuisesti toiminut, mutta jos maahamme joskus
perustetaan ikiliikkujamuseo, on Kärkkäälän pojan kehitelmän oltava
kunniapaikalla.
Leikkimieltään Ville ei Tammisaaren pahamaineisessa laitoksessa
menettänyt. Kerrankin hän jäi jumalanpalveluksen turvatarkastuksessa
kiinni, kun povesta löytyi elävä pulu. Tapauksen selityksenä oli, että
linnun avulla oli tarkoitus havainnollistaa Pyhähenki-käsitetä. Kun pappi
olisi lausunut kyseisen termin, olisi kyyhkynen pyrähtänyt siivilleen.
Ja kun selleissä oli ankara tupakointikielto, pyysi Ville
tarkastuskierrosta suorittaavaa vankilan johtajaa toimittamaan Vainion
omia tupakoita naapuriselliin. Tähän tirehtyöri ei kuitenkaan jostain
syystä suostunut.
Tuomisen muistelmista voisi päätellä, että herra on herra helvetissäkin
eikä Tammisaaren laitos ainakaan laitavasemmiston johtoa paljoa
hetkauttanut, tavallisen rivipunikan kokemus lienee ollut kovempi.
Liioittelua lienee kuitenkin se, että Erkki Tuomiojan vaari Sulo Vuolijoki
olisi pyytänyt vankilan johtajalta lupaa jäädä vielä vapautumisen
jälkeenkin laitokseen, koska kotona lujatahtoisen vaimon HellaVuolijoen
luona komento olisi ollut kovempi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Aikamiestä lapsettaa
11. heinäkuuta 2007
Päätin ryhtyä herraksi ja hankin perhokalastusvälineet. Koko setti maksoi
Lidlissä 29,90 €. Yleensä nämä laitteet maksavat kymmenisen kertaa
enemmän. Mainittakoon, että myös toiset herrojen vehkeet eli Lidlin
golf-setti, maksaa suunnilleen saman verran. Hankin vielä sellaisetkin ja
menen jollekin heinäpellolle treenaamaan, kunhan seipäät on korjattu pois.
Herrana olo ei välttämättä maksa kohtuuttomasti.
Menin Petäisen siltarummun päähän ja viuhautin perhon veteen. Noin
sekunnin kuluttua jostakin liejun ja risujen seasta iski särki koukkuun
kiinni. Se oli elämäni suurimpia eräelämyksiä. Sain kaikkiaan neljä särkeä
ja neljäsataa varmaa nykäisyä. Perho näyttää olevan Kärkkäälän särjille
uusi ja houkutteleva asia.
Tosin mato-ongella saalis olisi ollut moninkertainen. Toivottavasti kukaan
ohiajaja ei minua tunnistanut uuden harrastukseni parissa. Vähän
yksirivisen maineen saa vähemmästäkin. Ja onnekseni isävainaani ei
tarvinnut tätä nähdä, miten aikamiestä lapsetti.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Petäinen ja kalajuttu
10. heinäkuuta 2007
Loman alku on mennyt metsä- ja maatöissä. Vihdoin eilen pääsin puolilta
päivin Petäiselle uistimen vetoon. Sousin Pitkä-Petäisen pohjoispään noin
2,5 km edestakaisin, aikaa meni noin tunti. Sain viisi haukea, joista
kolme oli noin kiloisia ja kaksi pientä tuppea sekä 300 ja 200 grammaiset
ahvenet.
Tämä keskellä heinäkuista päivää, jolloin oikea kalamies ei edes yritä,
koska tyhjän saa tekemättäkin. Ja heinäkuullahan hauella ei ole edes
hamapaita uskoi vanhakansa, joten sen ei pitäisi olla syönnillään.
Petäinen on valehtelematta maamme ellei peräti koko Pohjoismaiden paras
kalavesi ja vaikka mukaan otettaisiin myös kasvatusaltaat.
Eläinsuojelullisista sysitä käytin yksikoukkuista punamatoista jigiä,
jolla ei edes oikeiden kalamiesten mukaan pitäisi voida uistella kuten
yleensä uistellaan. Yksikoukkuinen jigi on sikäli hyvä laite, että se ei
yleensä kohtuuttomasti revi saaliskaloja, vaan ne voidaan tarvittaessa
vapauttaa takaisin veteen.
Tosin usein se ainut koukku on lävistänyt hauen silmän ja ymmärrän täysin
kettutyttöjä, jotka pitävät minua ihmishirviönä. Jos hauki osaisi kiljua
tuskasta, luopuisin heti tästä harrastuksesta. Kuten moni on näköjään jo
luopunut. Koko järvellä näkyi olevan vain yksi Askolan Ollin katiska.
Nykyajan ihmiset ostavat ruokansa mieluumminkaupasta valmiiksi siivottuina
ja sitä paitsi joka toinen alkaa olla allerginen kalalla ja kaikelle
muullekin.
Muuten Karjalassa rajan takana on kahdeksan kertaa vähemmän allergiaa kuin
meillä, vaikka geeniperimässä ei pitäisi olla suurta eroa. Elintason tuoma
liika siisteys on suuri ympäristöongelma maassamme. Ihmisen
immuunijärjestelmä kaipaa toimintaa ja jos sillä ei ole oikeita
taudinaiheuttajia torjuttavana, etsii se vastustajakseen vaikka kalaruoat.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Vaaleanpunaista shampanjaa
6. heinäkuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=uukuniemi07-008.jpg”
Otsikossa mainittua juomaa ryhdytään nauttimaan yllä olevassa kuvassa
uukuniemeläisten naapureiden voimin. Eikä syyttä, sillä montaa
merkkipäivää juhlitaan tässä yhtä aikaa. Liisan 80-vuotispäivistä on vasta
kuukausi, Ailin ja Erkin kultahäihin enää kolme vuotta ja allekirjoittanut
pääsi miehen ikään viisi kuukautta sitten.
Karjalassa pittää aina olla hauskaa vaikka syvän märkänis. Sovittin, että
juhlia ja shampanjan juontia jatketaan marraskuun 1. päivänä klo 18
samassa paikassa riippakoivun alla ja seurataan Pyhäjärven jäätymistä,
jonka jälkeen suunnistamme Erkin kanssa ensiriitteelle kolkkamatikalle.
Mutta suruja riittää tässäkin porukassa. Aili ja Erkki kaipaavat
Uukuniemen ihmishälinästä Pyhäjärven Suitsan saareen, jossa he aiemmin
elivät kaikessa rauhassa pahasta maailmasta tietämättä. Ei ollut tietä,
sähköjä, puhelimia tai televisiota mielenrauhaa viemässä. Turvallistakin
siellä oli, koska kun pimeällä lähti mantereelle soutamaan, valaisivat
silloisen hyvän naapurin rajavartijat soutajaa valonheittimillään ja
katsoivat, että kaikki on kunnossa.
Liisa taas kaipaa lentäjää. Suurhyökkäyksen aikaan kesällä -44 piti olla
naapurin pojan häät, mutta ne peruuntuivat, koska sulhanen ei päässyt
tapahtumapaikalle. Häätalolta pois pyöräiltäessä pyysi komea ja
ystävällinen lentäjä (Uukuniemellä oli lentokenttä) saisiko hän saatella
neitiä tämän kotiin. Erotessa komea lentäjä vakuutti ottavansa varmasti
yhteyttä, jos vain palaisi seuraavan päivän pahalta lennolta.
Ja lopun sitten arvaakin. Ei ole lentäjästä mitään kuulunut. Komeat
lentäjät eivät yleensä palaa.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Mahoton haukijärvi
18. heinäkuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=kakkaala07-010.jpg”
Kävinpä taas Petäisellä kalassa. Vedin vähän uistinta. Sain seitsemän
pienehköä haukea. Kolme oli kiloisia ja loput puolenkilon tuppeja. Olin
heittänyt veteen myös kaksi isävainaan peruja olevaa katiskanjäännöstä.
Yllätys oli, että toinen oli tyhjillään. Toisessa oli hauki, joka jollain
ihmeellä oli työntynyt kääpiökatiskaan. Liikkumaan se ei siellä mahtunut.
Vaaksamitalla se oli noin 80 senttinen. Kun 40 senttinen painaa
puolikiloa, niin kaksi kertaa sen mittainen painaa tietenkin kahdeksan
kertaa enemmän. Siis kun kalan pituus, leveys ja korkeus tuplaantuvat,
niin tilavuus kasvaa potenssiin kolme. Laskin kalan lihomaan, koska se oli
täysin kunnossa. Otan sen sitten kymmenkiloisena.
Suurin Petäisestä saatu hauki on painanut 14,5 kiloa; saman suuruisia ovat
muuten olleet Vehmaan ja Kakkisen isoimmat pedot. Se lienee jonkinlainen
maalaishauen rakenteellinen yläraja. Todennäköisesti Rastista, joka on
kylän suurin järvi, on saatu vähän koukkaampia, mutta niistä minulla ei
ole tietoa.
Esi-isät eivät juurikaan vetäneet Petäisen pohjoispäässä uistinta, koska
järvi on syvimmilläänkin alle kaksi metriä, oikeastaanhan se ei ole järvi,
vaan kosteikko. Muistelen kerrotun, että vaarini sai 30-luvulla
jonkinlaisen tupen, mutta vielä 60-luvulla järven ennätys oli Suhosen
Antin katiskalla saama reilu kuusikiloinen.
Sodan jälkeen järvi silloisen muodin mukaisesti laskettiin ja se taisi
sotkea kalakannan perusteellisesti. Itse sain virveliharrastusta
aloitellessani pikkupoikana reilun kiloisen jänkäkoiran enkä tiedä, että
muutkaan olisivat pyytäneet sen isompia.
Parikymmentä vuotta sitten Petäisen pintaa taas nostettiin ja samalla
kasvoivat myös hauet. Isäni sai jo seitsemänkiloisia ja oma ennätykseni on
7,7 kiloa syyskuulta 2005. Se kala tuli täysin ongelmitta ja kaappasin sen
kädelläni veneeseen. Muutama minuutti myöhemmin iski seuraava, jota
väsytin tunnin verran ja illan pimetessä koitin sen saada ylös väkisin. Ja
tietenkin siima katkesi, kuten asiaan kuuluu. Totesin jälkeenpäin siiman
olevan täysin laho. Olin saanut siimasta syvän haavan peukalooni, virvelin
kela oli täynnä verta ja epäilen, että siima ei kestä vereentymistä.
Kyrmyniskat
19. heinäkuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=kakkaala07-014.jpg”
Kerran kesässä täytyy käydä perinteisellä mato-ongella. Hyvin nousi siltä
Petäisen ainoalta luodolta, jolla joutsen perinteisesti pesii,
kyrmyniska-ahvenia. Sellaisia voi voissa paistaa ja syödä hyvällä
ruokahalulla. Sen parempaa kalaruokaa ei taida ollakaan. Toivottavasti
joku vielä äityy perustamaan ahvenravintolan nieltään Kyrmyniska-ahven,
muikkuravintola Sampo jo Kuopiossa onkin.
Markku Pölösen elokuvassa Koirankynnenleikkaaja on kohtaus, jossa kämpän
messiashahmo, jota esittää Taisto Reimaluoto, onkii pilkillä koko
jätkäporukalle kunnon ahvenaterian. Eikä sen onnellisempia ihmiskasvoja
ole nähty ennen elokuvan historiassa. Elokuva kertoo sodanjälkeisestä
Suomesta, jossa ei juuri roklattu ruoan suhteen.
Taisto Reimaluoto on muuten taustaltaan Kärkkäälän Sikasia ja Sikasen
Pekan veljenpoika. Harmi, että perinteinen sisäsavolainen sukunimi on
pitänyt mennä muuttamaan. Muistaakseni Taiston mummo oli omaa sukuaan
Bovellan ja Bovellanhan se elokuvamies Edvin Lainekin oli alkujaan. Ja kun
tarkkaan katsoo, on Taistossa ja Edvinissä paljon samaa näköä.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Mahoton haukijärvi
: Aiheeton | Ei kommentteja »
Sorsa ja minkki
25. heinäkuuta 2007
Vähiin ovat huvenneet yksinhuoltajasorsan poikaset mökkirannassa
Uukuniemellä. Alunperin niitä oli kahdeksan, nyt enää kaksi. Minkkiemo on
pystynyt tarjoamaan poikasilleen onnellisen lapsuuden.
On kummallista, että entisestä arasta erämaajärvien linnusta on tullut
täysin mitäänpelkäämätön pullamössöeläin. Odotan, että lähivuosina ne
alkavat esittämään erilaisia sirkustemppuja makupalojen toivossa. Onneksi
nykyään ne näyttävät taitavat tietävän metsästyskauden alun ja muuttuvat
silloin taas takaisin aroiksi erämaa-asukeiksi.
On myös kummallista, että amerikkalainen minkki, joka on suurinpiirtein
sama eläin kuin Euroopan vesikko, on kuitenkin niin hirmuisen paljon
paremmin sopeutunut nyky-yhteiskuntaamme. Luulenpa, että villiminkkejä on
tällä hetkellä monta kertaa enemmän kuin sen tarhassa eläviä
lajitovereita.
Maalaiskuntien tulisi ilman muuta työllistämistuella perustaa
turkismetsästän virkoja ja maamme 12.000 työttömän merkonomin ja 3.000
työttömän tradenomin joukosta löytyisi myös turkismetsästäjille
tarvittavia sihteereitä.
Eräs Uuukuniemeläinen rajamies neuvoi kaivamaan salaojaputkia jyrkkään
kulmaan maahan ja pudottamaan pohjalle särkiä – se ratkaisisi
minkkiongelman, eläin ei kuulema osaa nousta takaperin ylös putkesta.
Mutta liian julmalta tämä konsti tuntuu. Jään odottamaan kunnallista
turkismetsästäjää.