25.11.2020

Viisaana miehenä Berija ehti käynnistää vankileirien tyhjentämisen heti Stalinin kuoleman jälkeen, mutta sitten neuvostokansan vapauttamisen keskeytti nenäsiltaan osunut pistoolinluoti. Kekkosen kaveri Nikita Hrutshev sai Berijan tappamisen jälkeen hyvän miehen maineen maailmalla, kun hän jatkoi leirien purkamista. Mikään suuri humanisti Hrutshevkaan ei ollut, sillä hänellä oli hyvin veriset kädet Ukrainan kansanmurhan jäljiltä.

Berija oli tavallaan edellä aikaansa. Hän suunnitteli samanlaista talousjärjestelmää, joka on Kiinassa synnyttänyt talousihmeen, jonka seurauksena Usa:kin on romahduksen partaalla. Yhden puolueen hyvin raaka diktatuuri yhdistettynä hyvin raakaan kapitalistiseen talousjärjestelmään näyttää synnyttävän hirmuisen talouskasvun, jota koronakaan ei hetkauta, koska valtio pystyy tekemään hyvin kovia päätöksiä hyvin nopeasti.

Muuten Putin on näköjään palauttamassa Venäjää Berijan viitoittamalle tielle ja nähtäväksi jää, onnistuuko hän, vai ovatko venäläiset jo nauttineet ihmisoikeuksista niin paljon, etteivät niistä enää suostu luopumaan. Sikäli näyttää huonolta, että tuossa ihan lähellä Petroskoissa historiantutkija sai 13,5 vuoden tuomion pedofiliasta, eli asiasta josta myös Berijaa syytettiin, kun hän innostui kaivelemaan liikaa Stalinin ajan joukkohautoja. Suomessa murhaaja istuu myös keskimäärin 13,5 vuoden tuomion, tosin huomattavasti Venäjän rangaistuslaitoksia miellyttävimmissä oloissa.

Kommentit (1)

Kun lukee enemmän, niin luulee vähemmän. Olen tähän asti luullut, että Stalinin ajan salaisen poliisin päällikkö Lavrenti Berija olisi ollut miljoonia ihmisiä tuhonnut ihmishirviö ja pedofiili, mutta Tuomisen viimeisimmän kirjan luettuani en enää luule, että Berija olisi ollut pedofiili. Hän ei jahdannutkaan öisin pikkutyttöjä Moskovan kaduilla, vaan tämä tarina on hänen vastustajiensa liikkeelle laskema valhe, jolla perusteltiin maailmalle miehen kuolemantuomiota näytösoikeudenkäynnissä.

Berijan syrjäyttämisestä ja teloituksestakin on levitetty ilmeisesti väärää tietoa. Esimerkiksi Stalinin kuolema-elokuvassa pidätyksen suorittaa marsalkka Georgi Zukov, joka salakuljetti hallituksen kokoukseen konepistoolin povessaan. Tuomisen kirjan mukaan pidättäjät sen sijaan ryntäsivät kokoushuoneeseen sen jälkeen, kun pääministeri Georgi Malenkov oli painanut pöydän alla ollutta hälytysnappulaa. Tuomisen mukaan myös tuleva pääsihteeri Leonid Brezhnev oli mukana rynnäkössä pistooli kourassa.

Tuomisen kirjassa on kuva 1990-luvun pietarilaisesta vahakabinetista, joka esittää Berijan teloitusta. Jonkun suomalaisen poliitikon muistelmista olen lukenut, että Berijaa pelättiin niin kovasti, että teloitusryhmän johtaja olisi ampunut tätä selkään jo matkalla teloituspaikalle. Vahakabinetin version mukaan totuus oli se, että kenraali Pavel Batiski ampui tätä pistoolilla nenäsiltaan eikä hänen silmilleen vaivauduttu laittamaan edes sidettä.

Berija siis ammuttiin Neuvosto-Karjalassa kehitetyllä tyylillä. Muualla valtakunnassa uhreja ammuttiin niskaan, kuten KGB:n niskalaukausoppaassa neuvotaan, mutta Karjalassa todettiin tämä menetelmä epäluotettavaksi, koska monta kertaa ammuttava sukelsi hautaan pää edellä juuri ennen laukausta ja niinpä siellä alettiin käyttämään varmempaa otsalaukaustekniikkaa.

Laskujeni mukaan Pietarissa on noin sata erilaista museota ja monessa olen käynytkin, mutta Tuomisen mainitsemaa vahakabinettia en ole vielä löytänyt.
Kommentit (0)

Kankkulan kaivon lisäksi kansaa viihdyttivät Reino Helismaan kirjoittamat kupletteja sisätäneet hupailut, jotka ovat syvästi vaikuttaneet maailmankuvaani. Varsinkin villin lännen seikkailut minua kiinnostivat ja naurattivatkin. Esimerkiksi Meksikon pikajunan kupletti naurattaa minua, kuten monia muitakin, yhä, vaikka siinä halvennetaan ja esineellistetään karkeasti naisia ja esitetään meksikolaiset epäilyttävässä valossa. Mieleeni on jäänyt myös jonkun kapakan tulitaistelusta kertova kupletti Balladi villistä lännestä, jonka eräs säe varsinkin huvitti lapsenmieltäni suuresti ja kuuluu seuraavasti:

Joku neekerkin – all right –
Kuoli vahingossa kait.
Mut ihmisistä kuoli ainoastaan Brown ja Smythe.

Nykyään tuota kappaletta ei enää radiosta kuule, koska sen esittäminen synnyttäisi runsaasti tutkintapyyntöjä poliisille, joka oikein onkin.

Elävästi muistan Reino Helismaan viimeisen hupailun syksyltä 1964. Sen nimenä oli Olihan omituiset olympialaiset juuri pidettyjen Tokion kisojen kunniaksi. Minua hupailu ei naurattanut yhtään. Ehkä hauskin kohta oli se, kun selostaja kuvaili, kuinka itsensä talipalloksi lihottanutta ja siksi punnitusta läpäisemätöntä painija Kyösti Lehtosta kannettiin paareilla molskille, varmaankin hän oli kevyestä sarjasta siirtynyt raskaaseen sarjaan, jossa ottelijalla ei silloin vielä ollut mitään painorajaa ja selostaja jännäsi sitä, että mikäli Lehtonen vierähtää paareilta painimatolle mahalleen, vastustaja saa vain pistevoiton, mutta jos Köpi kierähtää selälleen, tulee hänelle selätystappio ja kisat ovat häneltä heti ohi.

Olihan omituiset olympialaiset oli varmaankin Helismaan viihdetaiteilijauran pohjanoteeraus ja asia selittyy sillä, että hupailua kirjoittaessaan hän jo makasi kuolemansairaana keuhkosyöpäpotilaana sängyn pohjalla.  Repe oli armoton tupakkamies.

Kommentit (2)

Nimittäin myös Rautavaaralla ja Helismaalla, vaikka molemmat olivatkin pääkaupunkiseudun miehiä, on kiinteä elimellinen yhteys Kuopion kulttuurihistoriaan, vaikka tyhmempi ei sitä tiedä. Puijonkadulla sijaitsee vakituinen suuruspaikkani ja monta kertaa sinne kävellessäni on mielessäni käynyt tapaus, jonka luin Rautavaaran elämäkerrasta nimeltään En päivääkään vaihtaisi pois, joka ei minusta ole mitenkään hyvä elämäkerran nimi, koska itse ainakin vaihtaisin pois aika monta päivää.

Kirjassa Tapio Rautavaara kertoo, kuinka hän yhdessä Helismaan kanssa käveli Puijonkatua Kuopion asemalta torille päin pienoista ylämäkeä. Helismaa hengästyi pahasti ja Rautavaara kysyi huolestuneena kaveriltaan, jonka tiesi juuri käyneen lääkärissä, että mitä se tohtori oikein kertoi. Helismaan mukaan lääkäri oli sanonut, että syökää, juokaa, naikaa, vuosi aikaa.

Olen vankasti sitä mieltä, että säkeen lausuntapaikalle tulisi kiinnittää pronssilaatta maamme parhaan riimittelijän muistoksi.

Kommentit (0)

Nimittäin Minna Canthin kadulle olisi saatava muistolaatta paikalle, jolla mäkihyppääjä Hemmo Silvennoinen veti turpaan kaimaansa kohutoimittaja Hemmo Silvennoista pian Cortinan olympialaisten jälkeen. Tapauksen taustalla oli se, että Sivennoinen lähetteli kisoista juttuja kuopiolaiseen Savolehteen ja toimittaja korjaili kaimansa tekstejä värikkäämpään suuntaan dramaattisin seurauksin.

Lasse Erolan kirjasta Olympialaisten outoja tapauksia löysin Savo-lehden jutun, jonka vuoksi Kuopio luultavasti menetti Cortinan mäkihypyn olympiakullan.  Jutun kirjoittajaksi luultu Hemmo Silvennoinen kutsuttiin kisakylässä hiihtäjien hotellihuoneeseen kuultavaksi asian johdosta, koska Kuopion poliisiurheilijoita edustanut hiihtäjä Veini Kontiselle oli lähetetty Kuopiosta kirjeessä kyseinen lehtileike.

Silvennoisen selityksiä kuulematta kuopiolainen konstaapeli Veini Kontinen löi Silvennoista nyrkillä kasvoihin, jonka jälkeen ainakin Veikko Hakulinen ja August Kiuru jatkoivat sakinhivutusta, jonka seurauksena ruhjeille mukiloitu vahva ennakkosuosikki Hemmo Silvennoinen jäi seuraavan päivän mäkikisassa sijalle 10. Edesmenneen urheiluhistorioitsija Antti O. Arposen mukaan konstaapeli Kontisen lisäksi pahoinpitelyyn olisi osallistunut myös eräs toinen Kuopion Poliisiurheilijoiden maineikas edustaja, joka tieto on minulle uusi ja yllättävä.

Ja näin Savo-lehdessä luki – tosin vastuu kirjoituksesta ei ollut Silvennoisen vaan toimittaja Hemmo Kuuranhallan, joka oli omavaltaisesti lisännyt väriä Silvennoisen laatimaan asialliseen raporttiin kisapaikalta:

”Aamulla heräsimme kello kuusi valtavaan meteliin ja luulimme jo lumivyöryn uhkaavan pikku Cortinan kylää. Me herrasmiesurheilijat – mäkihidalgot, tai miten kukin meitä haluaa nimittää – tajusimme silloin, että (hiihtäjillämme) oli edessään karsinta, joka lopullisesti tuli vaikuttamaan joukkueen valintaan.

Pahinta meteliä piti kalakukkokaupungin konstaapeli Veini Kontinen, joka kurkku suorana juoksenteli kuin päätön kana ja ulvoi milloin mitäkin. Tämä siitä huolimatta, että tohtori Kunnas oli määrännyt Kontisen kilpailukieltoon, koska tarmokas hiihtäjämme oli saanut jännetulehduksen kämmeneensä.

Tiainen ja Kortelainen näyttivät olevan pahassa ylikunnossa. Lieneekö se sitten alppitautia vai liika hermoilua, vai tosiaankin sitä, että mies on hiihtänyt itsensä loppuun?”

Savolaisten välinen turpiinvetokisa ei päättynyt Cortinan hotellihuoneeseen, vaan kun kisojen jälkeen Hemmot Silvennoinen ja Kuuranhalla törmäsivät toisiinsa Minna Canthin kadulla, kirvaisi Silvennoinen Kuuranhallaa turpaan heti kättelyssä  turhia kyselemättä. Mielestäni tapahtumapaikalle olisi siis kiireesti saatava asiasta kertova muistolaatta.

Pian Cortinan kisojen jälkeen vammoistaan toipunut Hemmo Silvennoinen voitti Salpausselällä mäkikisan, vaikka kaikki maailman huiput olivat paikalla. Kisajärjestäjien mustaa huumorintajua osoittaa  se, että voittajalle annettiin palkinnoksi kirjoituskone.

Jotain silloisen suomalaisen yhteiskunnan tilasta kertoo, että Hiihtoliitto määräsi vähän myöhemmin vain perustuslain turvaamaa sananvapauttaan käyttäneen mäkihyppääjän kilpailukieltoon, mutta lyöjiä ei rangaistu, mutta ei heitä sentään tiettävästi palkittukaan.

Urheiluhistorioitsija Antti O. Arposen mukaan Silvennoistakaan ei rangaistu kaimansa pahoinpitelystä. Toimittaja kyllä meni tekemään poliisilaitokselle asiasta rikosilmoitusta, mutta laitoksen edustajat eivät suostuneet ottamaan sitä vastaan. Olisiko rikosilmoituksen vastaanottamisesta kieltäytyminen johtunut siitä, että Kuopion poliisilaitos piti itseään jäävinä asian tutkimiseen, koska ilmeisesti laitoksen kaksi poliisia oli sekaantunut tapahtumavyyhtiin.