Sääntöuudistus

Ja taas ratkaisi erotuomari MM-turnauksessa jalkapallo-ottelun. Köykäisesti kaatui Brasilian poika ja filmasi siten joukkueelleen voiton. Köykäisin perustein tuomittiin tapauksesta rankkari. Ihan tulivat mieleen Valko-Venäjän jääkiekon MM-kisojen skandaalit.

Sen sijaan kulmapotkutilanteissa näki sellaista vääntämistä ja repimistä, että jos erotuomari olisi ennen ottelua sattunut  tutustumaan sääntökirjaan, olisi hän tuominnut lukuisia rangaistuspotkuja ja ulosajoja. Jos olisin ollut katsomossa, olisin yrittänyt päästä pelikentälle keskustelemaan oikeudenjakajan kanssa erilaisista sääntötulkinnoista.

Olenkin pontevasti sitä mieltä, että jalkapallosääntöjä olisi kehitettävä. Kulmapotkusääntöä tulisi muuttaa siten, että pelaajien tulisi maalivahtia lukuun ottamatta seisoa rangaistusalueen ulkopuolella kulmapotkua suoritettaessa. Sääntöuudistus siistisi peliä ja tekisi kulmapotkuista entistä vaarallisempia erikoistilanteita ja lisäisi siten otteluiden maali- ja katsojamääriä. Laskujeni mukaan nykyään vain yksi 20:stä kulmapotkusta johtaa maaliin.

Kommentit (0)

Toissa iltana tuli telkkarista Rasputin elokuva ja se palautti mieleeni Aleksanteri Ahola-Valon. Minä melkein tapasin tämän legendaarisen miehen, kun vuonna 1990 jo 90 vuoden kypsään ikään ehtinyt  Ahola-Valo oli käynyt silloisella työpaikallani Heinolan vesitornissa kaupittelemassa yhtä muistelmakirjoistaan. En ollut juuri silloin paikalla ja se on niitä asioita, joita oikeasti kadun lopun elämäni.

Kuvataiteilija, kirjailija, arkkitehti ja filosofi Ahola-Valo oli tavallaan suomalaisten oma Forrest Gump. Hän oli paikalla siellä missä tapahtui. Pikkupoikana hän kävi Tolstoin vieraana. Hän oli paikalla ns. verisunnuntaina 1905, jolloin tsaarinvalta suoritti rauhanomaisten mielenosoittajien joukkosurman.

Vuonna -17 Ahola-Valo oli avannon reunalla kuikuilemassa, kun Rasputinia naarattiin. Venäjän isänmaalliset kansanvoimathan ensin myrkyttivät Rasputinin, sitten ampuivat hänet, mutta vasta avantoon hukuttamisen jälkeen pakeni henki tämän vanhan sitkeän irstailijan ruumiista. Vähän ryssimiseksi siis meni sekin touhu.

Nuohoojan ominaisuudessa hän katseli myöhemmin samana vuonna, kun Lenin allekirjoitti puolihuolimattomasti Smolnan käytävällä ohikulkiessaan Svinhufvudin ojentaman Suomen itsenäistymispäätöksen. 20- luvulla hän opiskeli Chagallin kanssa Vitebskissä ja 30-luvun alussa hän rakensi Pietarin lähelle Ihmiskunnan kärsimyshistorian paviljongin. Sen jälkeen hän pakeni henkensä kaupalla Suomeen. Kyseisen paviljongin tuhosivat muuten rakennuksen henkeen sopivasti saksalaiset vähän myöhemmin.

Alla nettilinkki, josta löytyy miehestä mielenkiintoista tietoa. Siellä selostetaan myös hänen luomaansa AE-evohomologista filosofiaa. Siinä oli keskeistä  itsensä jatkuva kehittäminen, jonka elimillinen osa oli oman toiminnan herkeämätön tarkkailu. Hän pääsi harrastuksessaan niin pitkälle,  että tilastoi ajankäyttönsä koko elämänsä ajalta 15 minuutin tarkkuudella, huvinsa kullakin. Hän oli sikäli edellä aikaansa, että valtion virkamiehet joutuvat nykyään harrastamaan samaa.

Ahola-Valon AE-evohomologiselle järjestelmälle perustui koko hänen elämänsä, niin taide, arkkitehtuuri, arkiaskareet kuin ihmissuhteetkin. Ja mikä tärkeintä – varmaankin ensimmäisenä maailmassa hän joskus 30-luvulla järjesti erohäät, kun totesi vaimonsa kanssa kasvaneensa toisistaan erilleen. Kovasti juhlittiin ystävien kanssa sitä, että osattiin erota ystävinä, lahjoja vaihdettiin ja uskonpa että lopuksi tanssittiin erovalssi ja talutettiin morsian takaisin hänen isälleen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Ahola-Valo

Kommentit (0)

Elämme poikkeuksellisia ja vaarallisia aikoja. Ennen vanhoina hyvinä aikoina lehtilööppien mukaan satunnaista uimaria ahdistelivat vain tappajahauet ja ainoastaan heinäkuun uutisköyhinä viikkoina. Nyt tilanne on pahentunut dramaattisesti, sillä ainakin Jämsässä asialla on ollut tappajakuha jo kesäkuun puolella, joka karkasi kokonaisen perheen kimppuun. Onneksi uhka onnistuttiin pikaisesti poistamaan katiskan avulla.

Pahin tappajahaukihyökkäys tapahtui vuosia sitten Heinolan vesillä, jossa tappajahauki iski hukkuneen etsinnässä käytettyn vedenalaisen kameran kimppuun tuhoten hintavan laitten kertapuraisulla.

Tämän päivän lehtien otsikoihin tutustuttuani aion välttää uimista Petäisessä, joka ei ole järvi, vaan erinomainen haukikosteikko, jossa asustaa toistakymmentäkiloisia tappajahaukia. Kehoitan muitakin välttämään Petäisessä pulikointia ja jos miesten täytyy niin tehdä, suosittelen selkäuinnin harrastamista.

Ilmari Iki-Kiantokaan ei muinoin suostunut uimaan Kiantajärvessä kuin selällään, vaikka järvi ei uskoakseni ole haukivetenä Petäisen luokkaa. Niinpä Kianto kykenikin saattamaan nuorikkonsa raskaaksi vielä 60 vuoden kypsässä iässä.

Kommentit (0)

Heinolan Lusin kylällä oli ainakin ennen vuosikausia tyhjillään  ollut ikivanha pystyyn lahonnut kunnan vaivaistalo. Mitään järkevää käyttöä rotiskolle ei kukaan keksinyt. Luulen, että pytinki on nykyään siirtynyt luonnon suureen kiertokulkuun ihan omatoimisesti.

Ukrainan kummallista tilannetta ja presidentti Niinistön kummallista ulkopoliittista seminaaria seuratessani muistui mieleeni, että reilut kymmenen vuotta sitten erään suurvallan eräs tuikituntematon kulttuurijärjestö halusi ostaa rakennuksen käyttöönsä. En keksinyt ostohalulle yhtään kappaletta järjellisiä selityksiä.

Nyt tuli alitajunnasta mieleeni, että olisiko ostajan ostohaluja lisännyt se, että pystyyn mädännyt vaivaistalo sijaitsi Lusissa ihan  Hornettien harjoituksissaan käyttämän kiitotien vieressä. Tosin vilkas mielikuvitukseni on usein ennenkin johtanut minua hakoteille.

Kyseisen suurvallan sotilastiedustelu ja salainen palvelu saattavat olla roistoja, mutta eivät he todennäköisesti idiootteja ole. Kaipa suurvalta käyttäisi muuta bulvaania kiinteistökaupoissaan kuin jotain suurvallan omaa kulttuurijärjestöä.

Kommentit (0)

Ja vaikka Venäjällä valta osa kansasta elääkin rahatalouden ulkopuolella, jota Suomessa nykyään kutsutaan trendikkäästi permakulttuuriksi, ihmiset eivät valmista siellä kapakalaa pelkästään köyhyyttään. Se on siellä arvostettu herkku kuten monissa muissakin sivistysvaltioissa. En ole kuullut, että meillä edes köyhinä aikoina olisi kaloja säilötty kuivattamalla; Päätalon kirjoista olen lukenut, että Taivalkosken selkosissa kaloja hapatettiin, eli syötiin kesäytyneitä särkiä, joka ei kuullosta ruokahalua kiihottavalta.

Hupaisaa Venäjän karjalaisten kapakaloissa on, että he näyttävät suosivan juuri niitä kaloja, joita meillä eivät syö kissatkaan eli särkiä, parkkeja ja pikkulahnoja. Jos olisin nuorempi ja vähemmän loiva liikeinen mies, niin heti ryhtyisin puuhaamaan roskakalaosuuskuntaa idänkauppaa ja vaurastuvaa venäläistä keskiluokkaa silmällä pitäen.

Rehevöityneet järvemme ovat täynnä naapurien arvokaloja. Muistelen, että Lahden Vesijärvestä troolattiin ympäristönsuojelusyistä kaatopaikalle kokonainen vuori särkikalaa ja ainut, joka osasi tätä arvokasta valkuaislähdettä hyödyntää, oli merikotka, joka muutti asumaan kukkulan kuninkaaksi.

Kommentit (0)

Väykkä

Jotenkin on tyhjä olo vaalien jäljeltä, mutta onneksi Paavo Väyrynen pelasti päivän kaikista suru-uutisista huolimatta. Laskujeni mukaan Väykän pitäisi olla jo siinä iässä, jossa normaali mies vakiintuu ja alkaa mietiskelemään sitä, että missä hän aikoo viettää iäisyytensä, mutta Paavo ei sammaloidu. Hän ilmoitti lähtevänsä turneelle tavoitteenaan puolueen puheenjohtajuus ja isänmaan pelastaminen ja se on oikein se.

Luulen, että turneesta tulee jymymenestys. Kun Väykkä maakuntakierroksellaan pistäytyy vaikkapa Kärkkäälän kylätalolle, on talo toisen kerran täynnä väkeä. Näin oli ensimmäisen kerran, kun Veikko Vennamo vieraili Kärkkäälässä maaliskuussa vuonna 1969 ja esitti mm. että maamme silloinen viljavuori olisi pitänyt keittää vodkaksi ja myydä isolla rahalla silloiseen Neuvostoliittoon. Luulen, että kolmannen ja ehkä viimeisen kerran kylätalo täyttyy, jos Jeesus Nasaretilainen vihdoinkin tulee takaisin.

Ihmettelen tuota Väyrysen vimmaista halua tulla ihmisten hyväksymäksi. Luulen, että taustalla on varhaislapsuuden kokemus, josta hän kertoo eräässä muistelmateoksessaan. Nimittäin toisin kuin nykyajan poliittiset broilerit, Paavo on jo lapsuudessaan joutunut tekemään rehellistä työtä, mm. toimimaan paskakuskina. Tässä toimessa hänelle sattui työtapaturma, joka oli koitua kohtalokkaaksi.

Kirjassaan hän kertoo, kuinka kerran sontakuorma sattui kaatumaan suoraan hänen päälleen ja ainoastaan sinnikäs pyrky ylöspäin pelasti tämän poltiikan ihmelapsen. Väyrynen vakuuttaa, että ainoa todellinen vahinko oli se, että hajusta oli vaikea päästä eroon. Ehkä jo tuosta tapauksesta Väyryselle on pinttynyt mieleen käsitys, etteivät ihmiset jostain käsittämättömästä syystä pidä hänestä ja tämä alitajuinen muisto pakottaa miehen sairaalloisesti hankkimaan ympäristönsä hyväksyntää.

Kommentit (0)

Eilisen Molotovin cocktailin ja tämänpäiväisen naistenpäivän kunniaksi varastan netistä tuon postimerkin kuvan. Siinä maailman ensimmäinen avaruuslentäjätär katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. Kuva on otettu aikana, jolloin neuvostokansa vielä marssi pystypäisenä ja ylväsryhtisenä kohti kansantalouden uusia saavutuksia.

Polttopulloaiheeseenkin kosmonautitar Maria Tereskova liittyy. Nimittäin hänen isänsä kersantti Vladimir Tereskov kuului 34. Hyökkäysvaunu Prikaatin (34.Hv.Pr) joukkoihin ja kaatui Talvisodassa Lemetissä, jossa koko prikaati tuhottiin. Todennäköisesti hänetkin poltettiin julmasti vaununsa mukana polttopullolla, koska vastassa olleella savolaisrykmentille JR 37:lle ei ollut siunaantunut inhimillisempiä panssarintorjuntamenetelmiä.

Maailmankuulu Valenttina Tereskova yritti selvittää isänsä vaiheita ja se oli varmaankin aika kova juttu 60-luvun Neuvostoliitossa, jossa ei Talvisodasta liiemmälti haluttu tietää. Tyttären ansiosta panssarimies Vladimir Tereskov sai kuvallaan varustetun muistomerkin jonnekin Murheen ristin lähelle. En onnistunut sitä pari kesää sitten vimmatuista etsinnöistä huolimatta löytämään. Murheen risti on suomalaisten ja venäläisten yhdessä pystyttämä Lemetin taistelun muistomerkki.

Muuten Wikipedia kertoo, että venäläisten kosmonauttien viehättävänä perinteenä on ollut juuri ennen avaruuteen lähtöä käydä pissillä, juuri sillä paikalla, jossa lapsuuteni sankari Juri Gagarin myös suoritti ns. luonnollisen tarpeensa ennen maailman ensimmäistä avaruuslentoa. Kiinnostaisi tietää, noudattiko myös Valenttina Tereskova tätä kaunista tapaa.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan aiheeseen liittyvää laillista nettimusiikkia.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/miljoonasade_lapsuuden

_sankarille_53305.html#media=53306

Kommentit (0)

Vielä Marskin ryyppy-nimistä drinkkiä tunnetumpi suomalaisvalmiste maailmalla on Molotovin cocktail. Senkin yhtenä ainesosana Marskin ryypyn lailla on puunjalostusteollisuuden jätesprii.

Rajamäen viinatehtaalla valmistettiin Talvisodan aikaan 450 000 pulloa kyseistä tuotemerkkiä ja pulloilla poltettiin 436 Puna-armeijan panssaria. Kaiken kaikkiaan 1919 tankkia turmeltiin Talvisodan taisteluissa piloille.

Wikipedian mukaan Molotovin cocktail koostui jätespriin, petrolin ja tervan seoksesta puolen litran viinapullossa. Pullon kylkeen kiinnitetyt sytytyspuikot olivat myrskytikkuja (bengaalitikkuja). Toinen tikuista oli varalla, jotta heittämättä jäänyt pullo voitaisiin käyttää uudelleen.

Talvisodan alussa suomalaisen ohjesäännön mukaan polttopulloilla oli tarkoitus vain sokaista panssarivaunun tähystysaukot. Havaittiin kuitenkin, että kun polttopullolla osuttiin panssarivaunun ilmanottoluukkuun, käyvän moottorin ilmanotto imi liekit vaunun sisälle sytyttäen moottorin tuleen.

Ruotsalaiset ovat onnellistuttaneet maailmaa keksimällä jakoavaimen ja norjalaisetkin kehittivät klemmarin. Joskus mietin, että mikä on suomalaisten lahja ihmiskunnalle enkä muistanut muuta kuin uukuniemeläisen Ahokkaan Jallun keksimän sätkäkoneen.

Polttopulloa on väitetty suomalaiskeksinnöksi, mutta kun ei ole. Se kehitettiin Espanjassa sisällissodan synnyttämänä innovaationa. Tosin suomalaisen Molotovin cocktailin kemiallinen koostumus lienee espanjalaista kehittyneempi.

Kommentit (0)

Alan miehenä piti vallan netistä etsiä tuon eilen mainitun Matskin ryypyn resepti. Kuvittelin, että kyseinen päihde olisi ollut hieno Chevalier-kaartin upseerien yläluokkainen juoma, mutta mitä vielä. Kyllä se on enemmänkin tyypillinen köyhän Suomen kansan kehittämä halpa, mutta tehokas pula-ajan korvike rikkaiden suurvaltojen hyville tuotteille.

Eli keskeisin ainesosa on puunjalostusteollisuuden sivutuotteena syntyvä puusprii, jota myös tikkuviinaksi kutsuttiin. Tikkuviinan maku sitten poistetaan erilaisilla vähän kalliimmilla aineilla, joita käytetään ihan vähän. Tikkuviina lienee kulttuurikansojen viininmaistajien arvoasteikolla sellaista kiljun luokkaa.

Päätinpä, että sitten kun alan juopottelemaan oikein aikamiehen lailla, ryhdyn itse sekoittamaan Marskin ryyppyjä ja nautin sitä Ellen Svinhufvudin kakun kera; senkin reseptin löysin netistä. Yläluokkaisen tunnelman ylläpitämiseksi pistän visusti talteen tuon aidon juoman hylsyn.

Ja tässä sitten Marskin ryypyn resepti ja kulttuurihistoria Wikipediasta kopioituna:

Marskin ryyppy on marsalkka Mannerheimin nimeen liitetty snapsina nautittava väkevä alkoholiannos. Kaikkien lähteiden mukaan on tärkeää, että juoma on kaadettu lasissa piripintaan tai jopa hiukan kukkuralleen (onnistuu pintajännityksen takia) ja että juoma tarjoillaan jääkylmänä ja juodaan läikyttämättä. Juomasekoituksen yksityiskohdista on kiistelty liki 50 vuotta, eikä alkuperäisen reseptin mukaisia ainesosia enää ole saatavana.

Sekoituksen kehitti alun perin Mannerheimin adjutantti Ragnar Grönvall marsalkan pyydettyä tätä tekemään jotain sulfiittispriistä tehdyn sodanaikaisen huonolaatuisen vodkan, ns. tikkuviinan, maulle. Tarkoituksena oli peittää halvan viinan makua lisäämällä mukaan tilkka kalliimpia aineita. Mannerheim-internetprojektin mukaan sekoitukseen kuuluu litra Rajamäen akvaviittia, 2 cl kuivaa ranskalaista vermuttia ja 1 cl giniä.

Kommentit (0)

Sain kuvan Mannerheim-putelin lankomieheltä häälahjaksi vuosia sitten; luulen kyseessä oleen sellaisen v-kirjaimella alkavan toiminnon, ja nyt sitten pullo pistettiin poikien kanssa parempiin suihin ja tuulen suojaan. Jonkin verran eteketin vastaista saattoi olla se, että jalo juoma nautittiin pahvimukeista etiketin edellyttämien ryyppylasien sijaan. Mutta mieltä se nostatti ja rohkeutta se lisäsi sillee sopivasti pahvimukeistakin käsin.

Tosin hieman mietitytti se, että oliko sopivaa nauttia tuota jaloa juomaa jääkiekko-ottelun edellä, koska tietooni ei ole tullut, että Mannerhein olisi ollut jääkiekkomiehiä. Toisaalta jos olisi ollut, niin varmaan hän olisi ollut Hifk:n miehiä, joten oikean ottelun alla pullo tyhjeni.

Ja se Kuopion kasarmi oli juuri sopiva paikka Marskin ryypylle, koska marsalkalla on ollut suuri rooli rakennuksen historiassa. Siellä toimi vuonna 1918 tuhoamisleiri, jossa lyötiin lihoiksi 476 onnetonta väärinajattelijaa. Kuopion isänmaallinen seura, joka on kiinnittänyt pronssilaattoja kaupunkimme historiallisesti merkittäville paikoille, ei ole vielä jostain syystä huomioinut tätä vaihetta Kuopion historiassa.

Kommentit (2)

Pikkuisen huonosti menee Suomen mieshiihdolla nykyään. Salpausselällä paras suomalainen kisojen ainoalla oikella hiihtomatkalla oli sijalla 29. Huonommin meni yhdistetyssä, meidän vanhassa valtalajissamme, paras meikäläinen oli sijalla 31. Ja ampumahiihdon MM-kisoissa poikamme tekivät historiaa; sijat olivat 71, 82 ja 97.

Epäilen, että suomalainen oli ampumahiihdossa häntäpäästä katsottuna ihan ensimmäinen. Onneksi Finlandia-hiihdossa oli osallistuja jo Papua-Uusi-Guinealta, ja niinpä toivoa sopinee, etteivät suomalaiset tulevaisuudessa ole kilpahiihdoissa ihan viimeisiä, mikäli Etelämeren saaret lähettävät hiihtäjiään kansainväliiin tapahtumiin. Ja mikäli Ruotsi löytää joukkueen mäkihyppyyn, niin vihoviimeisiä emme ole siinäkään lajissa.

Tilanne alkaa olla samanlainen kuin heti Lahden mömmönkisojen skandaalin jälkeen. Välillä oli jo vähän valoa näkyvissä. Heikkinen voitti jopa maailmanmestaruuden viime vuonna. Jotenkin Juha Lallukan epäilty dopingkäry on masentanut meikäläiset. Lallukka taisi kärähtää vielä aineesta, josta ei pitänyt edes voida kärähtää.

Samasta aineesta jäi kiinni myös Anders Veerpalu. Tosin hänkin kiistää Lallukan lailla vielä kaiken, joten asiat ratkeavat lopullisesti lähivuosina kansainvälisessä ihmisoikeustuomioistuimessa. Virolaiset näyttävät ottaneen miehensä käryn vielä suomalaisiakin raskaammin, koska vaikuttaa siltä, että veljesmaassa on lopetettu koko kilpahiihtoharrastus.

Kommentit (0

Hurmosta esiintyi äsken täpötäydessä Kuopion jäähallissa, kun kuopiolaiset kukistivat Helssingin herrojen joukkueen. Pitäisi joskus käydä lestadiolaisten suviseuroilla ja verrata, onko siellä hurmoksen määrä suurempi kuin hyvässä jääkiekko-ottelussa.

Luulen kuitenkin, ettei suviseuroilla juhlayleisö huuda rytmikkäästi tapahtuman ajan, että ”MÄRKÄ PASKA”, kuten eräät ihan sivistyneen ja muuten täyspäisen oloiset Kalpan kannattajat hoilasivat kurkut suorina. Huudolla varmasti oli jokin logiikka, mutta minulle se ei tällä kertaa avautunut. Uskon huudon kohdistuneen ottelun eotuomaristolle.

Tuuletin jo jossain vaiheessa sitä, että Kalpa voittaa varmasti runkosarjan, koska Jyväskylässä Pelikaanit olivat eka erän jälkeen 3 – 0 tappiolla. Mutta niin vain lahtelaiset voittivat lopulta senkin pelin. Hurja on joukkueen taistelutahto. Pelikaanit ovat liigan ainoa joukkue, joka ei ole voittanut koskaan mitalia, mutta luulen senkin puutteen korjaantuvan tänä keväänä.

Kalpan menestykseen pudotuspeleissä en jaksa uskoa, mutta runkosarjan voittokin olisi kiva ylläri. Ihan tulee mieleen kesä 1972, jolloin Kups johti puolivälissä sarjaa viidellä pisteellä, mutta jäi lopulta viidenneksi. Selitys oli kuulemma se, että silloinen valmentaja oli saanut tietoonsa, että meikäläiset kestävyysjuoksijat pärjäsivät, koska he tekivät tyhjennysharjoituksen suurkilpailujen alla. Niinpä kupsilaisetkin alkoivat joka keskiviikko juosta itsensä tajuttomiksi, ja kiistämättä uudellla menetelmällä oli suuri vaikutus joukkueen pelilliseen ilmeeseen.

Kommentit (0)

Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen oli männä viikolla arkkipiispa Leon vieraana kaupungintalolla. Sali oli puolillaan väkeä. Jotain se kertoo yhteiskunnan tilasta. Kun kulttuurin edustajat Bo Carpelan, Sofi Oksanen ja Timo-Pekka Björklund esiintyivät, eivät kaikki mahtuneet istumaan. Itse oli pitkätukkaisen nuorison edustajana paikalla tilaisuuksissa.

Kenraali Puheloinen paljastui todelliseksi pokerinaamaksi, kuten virka-asema edellyttääkin. Puolustusvoimain komentajan ilme ei värähtänytkään, vaikka paikalle oli vaivaantunut suuri joukko originelleja kuopiolaisia, joita muualla kutsuttaisiin kylähulluiksi ja jotka häpeämättömästi esittivät näkemyksiään maailman ja varsinkin maanpuolustuksen tilasta sekä ruotsinkielisen varusmiesaineksen erityiskohtelusta sillä varmuudella, joka perustui siihen varmuuteen, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää.

Kenraali ei ollut huolissaan rajojemme rauhasta. Suomi alkaa olla alueella sotilaallinen mahti. Kun Ruotsissa ja Venäjällä ovat puolustusmäärärahoja supistettu kylmän sodan päättymisen jälkeen 75 %:lla, on Suomessa supistus ollut vain 50 %.

Puolustusvoimain komentaja hyvksyi mukisematta maamme laillisen hallituksen budjettileikkaukset. Hän ei sekaannu politiikkaan. Tilanne on siis aika tavalla erilainen kuin 80 vuotta sitten. Kun silloin maallemme valittiin presidenttiä ja viimeisellä kierroksella olivat vastakkain arvoliberaali Ståhlberg ja arvokonservatiivi Svinhufvud, tiesi silloinen kenraali Talvela viestittää ennen ratkaisevaa äänestystä valitsijamiehille, että Ståhlberg murhataan, mikäli hän voittaa. Niinpä Svinhufvud sitten voitti kahdella äänellä.

Kommentit (0)

Palataanpa toissailtaiseen Nurmi-kirjaan. Nurmella oli tieteellinen asenne kestävyysjuoksuun ja hän kirjoitteli lehtiin asiantuntevia arvioita lajista. Hän ei pitänyt suomalaisia erityisen hyvinä tyyppeinä juoksijoiksi, sillä suomalaisethan ovat raskasrakenteista kansaa.

Meikäläisten suurjuoksijoiden onni oli, etteivät kuivan kälpeät afrikkalaiset vielä olleet mukana kilparadoilla. Tosin ensimmäinen afrikkalainen mustamies nimeltään Len Tau otti osaa jo vuonna 1904 St. Louisin maratoniin. Hänet oli tuotu rotuaan edustavaksi näyttelykaluksia samaan aikaan järjestettyyn maailmannäyttelyyn, mutta siinä sivussa mies ilmoittautui myös olympiamaratonille.

Hän oli voittaakin kisan, mutta sitten suuri, vihainen koira ajoi häntä takaa kilometrin verran ja mies väsytti itsensä tällä ylimääräisellä spurtilla jääden lopulta yhdeksänneksi. Kisan voittajana juhlittiin sitten ensimmäisenä maaliin tullutta amerikkalaista Frederick Lorzia, mutta juuri ennen palkintojen jakoa paljastui, että hän oli matkan varrella turvautunut autokyytiin. Hänen suorituksensa tietysti hylättiin.

Hylätyn voittajan saapumisen jälkeen seuraavaa juoksijaa jouduttiin odottelemaan hyvin pitkään, sillä kilpailun viralliselta voittajalta kului matkaan lähes 3,5 tuntia. Todellisen kultamitalimiehen aika oli siis surkea. Mutta ei ihmekään, koska maratonsankari Thomas Hickin valmennusryhmä syötti hänelle matkan varrella strykiiniä piristääkseen voipunutta kilometrinnielijää.

Itse en ole varma siitä, piristikö strykiini juoksijaa, sillä kyseinen kemikaali tunnettiin nuoruudessani Suonenjoen Kärkkäälän kylällä tehokkaana ketunmyrkkynä. Muistelen, että naapurissa asunut laulaja Erkki Junkkarisen serkku Viljami Vepsäläinen kertoi, että kerran nuorena miehenä hän oli tehnyt oikein herkullisen syötin ketulle ja käsitellyt makupalan nimen omaan tällä strykiinillä. Viljami oli puskasta salaa seurannut, kuinka kettu oli tullut, nielaissut syötin, karjaissut kerran ja siihen se oli sitten jiänyt.

Kommentit (0)

Mahottoman jännäksi näyttää menevän. Välillä jo näytti selvästi siltä, että Kalpa voittaa selvästi runkosarjan, mutta nyt näyttä vielä selvemmin siltä, ettei voitakaan. Hermot ovat lujilla, koska Kalpan parhaat miehet ovat vammakierteessä.

Viime yönä epätoivoinen pelaajatilanne tuli jo uniinkin. Olin itse saanut kutsun kentälle. Tosin pelasin vain alivoimatilanteita. Pelituntuman puute vaivasi. Millään en meinannut saada kiekkoa purettua pois puolustusalueelta. Sitten huomasin syynkin. En pelannut kiekolla, vaan lavassani oli iso lettu. Lämärillä sai siitä irtoamaan vain roippeita.

Sitten jossain vaiheessa pääsin alivoimatilanteessa yksin läpi. Luisteluvoimaa minulta siis löytyi, kuten Kalpan pelityyliin kuuluukin. Huomasin vain, että mitä lähemmäs maalia räiskälettäni kuljetin, sitä pienemmäksi se hupeni. Ajattelin kuitenkin, että jos onnistun vippaamaan edes lättyni valtaosan pöpelin perälle, maali hyväksytään. Siinä vaiheessa, kun olin harhauttamassa veskaria, heräsin. Oli niin paha mieli ja tunnelma pilalla, ettei uni enää tullut silmään.

Sikäli meni hyvin, että vältyin vammoilta. Pari vuotta sitten olin yhtenä yönä pudotuspeleissä Kalpan maalivahtina Jyppiä vastaan. Tuli paha alanurkkalaukaus ja yritin unissani sivuttaisspagaatilla patjatorjuntaa enkä ollut  yhtään verrytellyt. Ronkka revähti, eli sain urheilukielellä alaraajavamman, joka ei ole vieläkään täysin parantunut. Onneksi en unissani potkaissut ikkunaa rikki.

Kommentit (0)

Erkki Vettenniemen toimittamassa teoksessa Paavo Nurmi – Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia paljastetaan suurjuoksijastamme skandaali, joka olisi nykyään iltapäivälehtien lööpeissä pitkään, jos joku urheilusankarimme kertoisi samaa. Nimittäin vuonna 1932 Paavo Nurmi kertoi Helsingin Sanomissa seuraavaa:

”Minä olen maistanut alkoholia, morfiinia ja oopiumia. Säälin syvästi niitä, jotka ovat näiden nautintoaineiden orjia. Sillä minä tiedän yhden nautinnon, joka vie näistä kaikista voiton. Sanoin, että tiedän nautinnon, joka vie voiton siitä hekumasta, jonka huumausaineet antavat. Tämän nautinnon tarjoaa suomalainen sauna.”

Heroinista Nurmi sentään vaikenee, vaikka varmaan hänkin sen tunsi. Aine oli jo vuosikymmeniä sitten suomalaisten suosiossa. Heroinin myynti lopetettiin apteekeistamme vasta 1950-luvulla. Se oli tehokas yskänlääke ja sota-aikana armeija suosi sitä, koska se poisti tyystin yskimisen tarpeen.

Talvisodan alla ilmestyi lehtimies Olof Enckellin kirja Rajan vartio. Se kertoo kirjoittajan pitkästä patikkaretkestä itärajalla. Yhdellä erämaataipaleella flunssa yllätti miehen. Onneksi hänellä oli mukanaan heroinipulveria, jota siihen aikaan siis myytiin apteekeissa vapaasti hyvänä, tehokkaana  ja halpana yskänläkkeenä, koska köyhällä kansalla ei ollut varaa kalliisiin aspiriineihin. Heroinilla Enckellin paha olo heti helpottuikin.

Kommentit (0)

Minulla on surkean vähän kokemusta dekkareista. Komisario Palmut olen jaksanut innolla lukea. Jonkun Marko Tapion kirjan vähemmän innolla. Heinolaan sijoittuvan Viljo Helasen Kohtalon sillan luin silkasta velvollisuuden tunnosta. Agatha Christien Lentävä kuolema jäi kaikessa pitkästyttävyydessään viimeiseksi teokseksi siltä kirjallisuuden saralta.

Mutta Erkki Vettenniemen Lahden hiihdon mömmönkisoista kertovan Lahden ansa-nimisen dekkarin ahmin yhtä soittoa. Että maailmassa voikin olla viekkaita laitapuolen kulkijoita kuten nyt hiihtäjät ja heidän valmentajansa ja sitten kaikkein pahimmat pahikset eli Keskusrikospoliisin miehet. Kennedyn murhaan liittyvät salaliitot ovat ihan lasten leikkiä suomalaisen hiihdon salaliittoihin verrattuna.

Ajatelkaa nyt ite. Huippuälykäs, tunnollinen ja kunnollinen valmentaja Kyrö muka unohtaa Ala-Tikkurilan Shellille laukun, joka on tärkeydessään verrattavissa siihen Obaman kanniskelemaan ydinaseiden laukaisusalkkuun. Ei ole mahdollista.

Kun kolme vuotta sitten kysyin Kyröltä arkkipiispa Leon valvonnassa, että miltä se silloin todella tuntui, kun se veridopingin tarvekaluja sisältävä kassi jäi sinne bensamittarin juurelle, niin Kyrö vastasi, ettei hän sitä sinne jättänyt, vaan laukku vietiin häneltä jo lentoasemalta. Lahden ansan luettuani uskon entistä päävelmentajaa.

Nimittäin valokuva todistaa, että löydetyssä laukussa on kiinni tarrat, jotka kertovat sen jääneen lentokentälle. Sitten 10 päivää myöhemmin, sen jälkeen kun Isometsä oli valehdellut kansalle tv:ssä kuin se kuuluisa pulloperseinen sika, kassi ilmestyy yllättäen huoltoasemalle, vaikka yleensä löytötavarat lentoasemalta kiidätetään ensiksi poliisin löytötavaratoimistoon. Lahden ansa-dekkari kertoo uskottavan teorian syyllisestä, kannattaa lukea.

Kommentit (0)

Isä-Jyrki, joka hänkin on Aapelin peräänkuuluttama viisas mies, alusti Kuopion venäläisviikkojen kunniaksi Moskovan historiasta ortodoksien kerhohuoneella huumoria unohtamatta, vaikka Moskovan kaupungin historia ei ole aina ollut kovinkaan lystikäs. Pääsinpä häpeämättömästi häiritsemään tilaisuutta kysymyksilläni.

Jyrki Härkönen ei pitänyt mahdottomana sitä, etteikö suomalaisugrilaisilla ollut enemmistöä Venäjän maalla vielä Iivana Julman aikoihin reilut 400 vuotta sitten. Tällaisen väitteenhän esitti kääntäjä Juha Mallinen alkuviikosta kirjaston tilaisuudessa. Tämä asia saa minut entistä paremmin ymmärtämään niitä uukuniemeläisiä, jotka pakenivat savolaisimperialisteja 1600-luvulla Sisä-Venäjälle. Omiensa joukkoonhan he siellä päätyivät, kuten seuraavat karjalaisevakot 300 vuotta myöhemmin.

Olen ihmetellyt, että välillä historiassa puhutaan Venäjän mongolivallasta ja välillä tataarivallasta. Tuo ajanjakso muuten johti siihen, että niemellämme tällä hetkellä on suomen kieli valtakielenä; mongolit tai tataarit estivät slaavien valtaamasta Suomen aluetta. Japanin laivasto sitten vuonna 1904 ratkaisi tietämättään maamme itsenäistymisen.

Isä-Jyrki tiesi kertoa, että mongolit ja tataarit olivat ihan samaa väkeä. Jostain kumman syystä mongoleja alettiin kutsua myös tataareiksi. Nykyisilla tataareilla, joita Kuopiosa edustavat lähinnä jalkapalloilijat Ali ja Pele Koljonen,  ei ole mitään tekemistä mongolien kanssa.

Wikipediassa kerrotaan, että Venäjällä asunut turkkilaissukuinen kasaarien kansa olisi 700-800-luvuilla omaksunut juutaisuuden ja että se selittäisi sen, miksi Venäjällä on ollut runsaasti Mooseksen uskoisia, mm. bolsevikkien johdossa taisi olla vankka juutalaisenemmistö; Lenin oli puolijuutalainen ja Puna-armeijan komentaja Trotski puhdasverinen.

Mutta Isä-Jyrki totesi Wikipedian tiedon olevan lähinnä hölynpölyä, jota maailmassa on muutenkin turhan runsaasti.

Kommentit (0)

Kapusin viime kesänä Viipurin linnan torniin tarkastaakseni sen, että onko Matti Järvinen vedonlyönnin seurauksena pystynyt kiertämään linnan torninhuipun sen ulkopuolella olevaa ulkonemaa pitkin ottamatta tukea kaiteesta ja tutkiakseni myös sen, näkeekö sieltä Suomen puolen mastoja. Järvisen urotyön totesin mahdolliseksi, mutta Lappeenrannan mastoja en kyennyt näkemään.

Otin myös tuon kuvan vanhasta Viipurista ja kuva vahvistaa käsitystäni kaupungin pääkaupunkiluonteesta. Varsinkin kun kaukaa ei näe kaikkia yksityiskohtia. Aika paljon on Viipurissa ajanpatinaa, jota myös rappioksi jotkut vihapuheita harrastavat kutsuvat.

Itselleni vaikuttavin kokemus Viipurista oli se, että siellä minua meinattiin pissiä silmään. Nimittäin joku kerrostaloasukki oli opettanut kissinsä tekemään tarpeensa ikkunalaudalta käsin alla kävelevien silmille. Suomessahan moinen olisi skandaali sekä lehtilööppien että MOT-ohjelman kuten myös kansalaisadressin aihe, mutta viipurilaiset eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota. Siellä on vielä elämässä oikeitakin ongelmia.

Kommentit (0)

Kyllä on paha mieli ja tunnelma pilalla, kun kuuntelen Juntusen selostusta Kalpan kauden viimeistä pelistä, jossa on käymässä juuri niin surkeasti kuin uskoinkin. Kalpa kyllä voitti runkosarjan, mutta mitään muuta se ei sitten voittanutkaan.

Ja vähän tunnen pahaa mieltä ja myötähäpeää Juntusen Oikean Aseman selostuksestakin. Äsken selostaja vaati, että Kalpan puolustajan olisi vedettävä vastustajan kanssapelaajaa turpaan niin, että tukka lähtee. Ennen minun nuoruudessani radion tehtävä oli sivistää ja ylevöittää kansaa.

Esimerkiksi Paavo Noponen joutui Cortinan kisojen 500 metrin luistelussa kiusalliseen tilanteeseen, kun Toivo Salonen sai parikseen Sveitsin Kullin. Kirjallisuuden maisteri Noponen sai käyttää kaiken verbaalisen lahjakkuutensa, jotta ei käyttänyt Kullista loukkaavia taivutusmuotoja.

Muuten 50-luvulla oli Suomessa oikeusministerinä Magnus Kull. Tuo Magnus tarkoittaa suomeksi isoa. Ministeri Kull pyysi valtioneuvostossa ministerikollegoiltaan, että hänen sukunimestään ei käytettäisi kokouksissa taivutusmuotoja. Siihen muudan koiranleukainen ministeri tokaisi, että jos se kunnon vehje on, niin eihän se edes taivu mitenkään.

Kommentit (1)

Kohtuuttomat mittasuhteet on urheiluviihde saanut omassa elämässäni kuten yhteiskunnassa yleisemminkin. Tosin eilen katsoin Kuopion keskuskentällä vain kaksi jalkapallo-ottelua, koska kolmas peruutettiin.

Niinpä ehdin lukemaan historiaa ja oppimaan sen, että urheiluviihteellä oli keskeinen sija jo muinaisten roomalaisten elämässä. Rooman valtaltakunnan loppuvaiheessa kansa keskittyi viettämään ns. hauskaa elämää, eli se irstaili, elosteli ja rietasteli sekä seurasi väkivaltaista urheiluviihdettä. Luonnollisesti valtaapitävät suosivat asiaa silloin kuten nykyäänkin.

Eräässä vaiheessa valtio oli jo lähes sisällissodassa, kun vihreiden ja sinisten kannattajat ottivat mittaa toisistaan, niin että kymmeniä tuhansia ihmisiä lyötiin lihoiksi. Vihreät ja siniset eivt olleet poliittisia puolueita, vaan kahden kilpa-ajojoukkueen kannattajien muodostamia huligaanijoukkioita. Lähinnä heitä voisi verrata hifk- ja jokerifaneihin.

Mutta mitäpä kertomaan asiasta enempää, koska olennainen on jo kerrottu Wikipediassa otsikolla Factio:

Factiones (lat. mon.; yks. factio, yhteisö, puolue) olivat Rooman valtakunnassa kilpa-ajojen järjestelyistä kuten hevosten hankinnasta ja kilpailijoiden valmennuksesta vastanneita ryhmittymiä. [1] [2] Aluksi vuoden 70 eaa. tienoilla ryhmittymiä oli kaksi, valkoinen ja punainen. Keisariajalla ryhmittymien määrä kasvoi neljään, kun mukaan tulivat sininen ja vihreä puolue. Myöhäisantiikissa factioiden kannattajat muodostivat sirkuspuolueita (tai circuspuolueita, ajopuolueita).

Factiot maksoivat huippuajajille huomattavia palkkioita ja kilpailu parhaista ajajista oli tallien välillä kiivasta. Juvenalis kertoo, että huippuajajat saattoivat ansaita satakertaisesti asianajajaan verrattuna. Keisari Theodosius II kannatti vihreitä, Anastasios I punaisia ja Justinianus I sekä puolisonsa Theodora sinisiä.

400-luvun puolivälin jälkeen Konstantinopolissa yleistyivät sirkusmellakat, joissa sirkuspuolueiden väliset erimielisyydet kärjistyivät mellakoinniksi. Mellakoita oli yhteensä useita kymmeniä. Vuonna 390 oli Thessalonikassa kuuluisa mellakka. Mellakat johtivat lopulta vuonna532 Nika-kapinaan, kun katsojien tyytymättömyys eräiden sinisten ja vihreiden kannattajien saamiin hirttotuomioihin kanavoitui lopulta vallankumousyritykseksi. Rähinöinnissä arvioidaan kuolleen 30 000–50 000 henkilöä. Mellakoita rauhoittamaan jouduttiin kutsumaan armeijayksiköitä, minkä arvioidaan olleen syy niiden poikkeukselliselle verisyydelle. Nika-kapinan jälkeen seuraava mellakka sattui vasta vuonna 547 ja uudestaan kahtena seuraavana vuonna.

Sirkuspuolueiden erimielisyyksiä on yritetty selittää sekä niiden kannattajien oletetuilla poliittisilla että uskonnollisilla erimielisyyksillä. Toisen varteenotettavan tulkinnan mukaan kyseessä oli tavallinen huliganismi. Riippumatta siitä oliko sirkuspuolueilla poliittista agendaa, niillä varmasti oli poliittista merkitystä. Puolueet tarjosivat tavan kanavoida yhteiskunnan epäkohtia, esimerkiksi ruoan puutetta, koskenutta tyytymättömyyttä.

Factioiden merkitys väheni valjakkoajojen menettäessä suosiotaan 500-luvun loppupuolelta lähtien.

Kommentit (0)

Katsoin äsken Teksti-Tv:ltä hermoja repivän lentopallo-ottelun. Sampo hävisi ja on nyt välierissä otteluvoitoissa 3-0 tappiolla. Hyvältä ei näytä.

Päivällä piti Kupsin pelata vihoviimeinen harjoitusottelu Jippoa vastaan. Mutta ei pelannutkaan, koska Kupsista on niin paljon pelaajia loukkaantuneita, ettei joukkuetta saatu kasaan. Savon Sanomatkin otsikoi, että Kups luopui Kalusta, vaikka minusta kemerunilaista Kalua olisi Kuopiossa tarvittu kipeästi. Hyvältä ei näytä.

Maailman jääkiekkohistoriassa on pelattu 976 pudotuspeliä paras seitsemästä. Ainoastaan kuusi kertaa on joukkue noussut 3-0 tappioasemasta ottelusarjan voittoon. Mutta Kalpa taitaa onnistua kaunistelemaan tilastoja pudotuspeleissä Bluesia vastaan. Hyvältä ei näytä.

Jo runkosarjassa Kalpa pelasi pelottavan heikosti. Tosin joukkue voitti runkosarjan vaisujenkin peliesitysten jälkeen, mutta mitään muuta se ei kyllä muistaaksensi voittanutkaan. Ja huonot peliesitykset taitavat taas jatkua huomenna. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen. Hyvältä ei näytä.

Ja jos Kalpa onnekkaasti voittaisikin Bluesin, niin juuri varmistui, että hyvältä ei näytä sen suhteen, että Kärpät olisi jatkossa Kalpan vastustaja, kuten toivoin, vaan vastaan taitaa tulla pelottavan kovakuntoinen Jokerit. Helsinkiläisille häviäminen tuntuu sitten vieläkin karvaammalta. Hyvltä ei näytä.

Kommentit (0)

Kuvan nuorukaisen syntymävuosi herättää ajatuksia. Sankarivainaja on ikäluokkaa 1958 ja hän poistui tuonilmaisiin 1980. Laulussakin sanotaan, että nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on. Ilmeisesti Eino Leino oli tuota säettä hioessaan ainakin keskivahvassa humalatilassa. Mietityttää, että jos historian kulku olisi ollut vähän toinen, eli vaikkapa Tali-Ihantala olisi murtunut, saattaisin minäkin nyt olla Afganistanin veteraanisankari.

Vienan kuu-nimisessä kirjassa, joka ilmestyi muutama vuosi sitten, kerrottiin, että karjalaiset nuoret miehet olivat innokkaita lähtemään Kauko-Idän sotaretkelle. Ehkä se kotiolot voitti. Sen sijaan metsätöihin tuotiin miehiä Ukrainasta. Ja Laatokan saarella näytti rakennustöissä olevan keskiaasialaisia. Muslimikulttuurin kasvatit eivät ole persoja viinalle, kuten me suomalaisugrit.

Kommentit (0)

Luulen kuvan haudan edustavan tyypillistä sosialistisen realismin tyylisuuntausta. Tuollainen läpiammuttu sotilaskypärä on aika tavallinen rekvisiitta Karjalan sotilashaudoilla. Eivätkä värikkäät muovikukkaset lakastu koskaan.

Vainaja näyttää kuolinpäivästä päätellen olleen Talvisodan venäläissankari. Sotilaskypärä ei ehkä kuvasta oikein tapahtuman taustoja, koska epäilen kysymyksessä olevan lentäjäsankarin haudan ja lentäjien päähine oli toisenlainen.

Veikko Hakulinen kertoi muistelmissaan, miten Elisenvaaran aseman lähelle syöksyi maahan hävittäjäkone, jota myös tuleva suurhiihtäjä Hakulinen hiihti tutkimaan. Sivulauseessa hän muisteli palaneen lentäjän haisseen pahalle. Kovin suurta numeroa Hakulinen ei asiasta tehnyt; siihen aikaan kansa oli tottunut nykypäivän ihmistä järkyttäviin asioihin.

Kriisiterapiaa ei silloin tunnettu eikä kriisiryhmiä perustettu Elisenvaaran koululaisille, kuten nykyään tehdään paljon pienemmissäkin asioissa, joka oikein onkin. Vanhana pakanana joudun myöntämään, että papit saattoivat siihen aikaan tehdä hyvinkin kustannustehokasta mielenterveystyötä, vaikka heidän tarjoamasta rohkaisusta ja lohdutuksesta ei sellaista nimeä osattu käyttää.

Kommentit (0)

Kuvan kivessä lukee kahdella kielellä ”1939 – 1944 pommitusuhrien muistolle”. Allekirjoittajina ovat Kurki-säätiö ja Räisäläisten säätiö. Pommitus satutti pahiten räisäläläisten evakkojunaa.

Tekstissä ei syytetä ketään eikä väitetä mitään, vaan ainoastaan todetaan, että pommitukset vaativat ihmishenkiä välillä 1939-1944. Uhrien lukumäärää tai kansallisuuttakaan ei mainita. Mielestäni vainajien nimetkin olisi voinut kertoa. Kenenkään ei pitäisi siitä enää suivaantua. Vuoden 1944 kesäkuun 20. päivän tapahtumista ei mainita mitään. Suomalaiset ovat pyrkineet olemaan loukkaamatta ketään, ja sekin on varmaan hyvä se.

Korostetun vaatimaton tuo muistokivi on ja jotenkin se on vanhan ja kuluneen oloinen, vaikka teksti on vasta vuodelta 1994. Epäilen, että tuo kivi on jo aiemmin hyödynnetty jossakin, elikkä se on nyt uusiokäytössä, mutta netistä en löydä kysymykseen vastausta.

Sotamuistomerkeistä puheenollen pitää vielä joskus käydä Lapinjärvellä aika lähellä Heinolaa, jossa on Puna-armeijan sankarilentäjien muistomerkki. Kesällä 1941 oli yksi ensimmäisistä Neuvostoliiton nelimoottorisista pommikoneista matkalla Berliiniin, kun venäläisten oma ilmatorjunta vaurioitti konetta niin, että se pystyi kaartamaan vain oikealle.

Kaartosäde oli niin pitkä, että Keski-Euroopan sijasta kone päätyi hämäläiselle pellolle. Siinä meni aika monta miestä, koska ilmapommituskin oli siihen aikaan hyvin työvoimavaltaista. Koneessa oli niin kummalliselta kuin se kuullostaakin dieselmoottorit, ja niinpä se ei syttynyt maahansyöksyssä tuleen.

Laskuvarjolla hypänneet koneen lentäjät ja muutama mies jäivät henkiin. Suomalaiset uskoivat, että koneen lentäjät olisivat tahallaan loikanneet Suomeen ja että kyydissä olleet miehet olisivat olleet desantteja. Tarinan mukaan lentäjiä olisi alkanut pelottaa ja he olisivat hypänneet koneesta ja jättäneet ”desantit” heitteille. Samaisen tarinan mukaan hengissä säästyneet ”desantit” olisivat jo heti vankileirin portilla pätkineet lentäjiä turpaan, johon saattoi ollakin perusteltu syy.

Kommentit (2)

Kävin viime kesänä mietiskelemässä maailmanmenoa Elisenvaaran asemalla Venäjällä; Elisenvaara on yllättävän lähellä Uukuniemeä ja se on saattanut olla uukuniemeläisillekin merkittävä paikka ennen rajan siirtoa. Merkittävä paikka se oli ainakin Kioskin Matille, joka joskus järkyttyneenä muisteli, kuinka oli ollut siellä keräilemässä ihmisruumiin kappaleita nuorena sotilaana.

Nimittäin kesäkuun 20. 1944 pääsi reilut 50 venäläistä pommikonetta yllättämään Elisenvaaran asemalle sulloutuneet evakot ja sotilaat. Pienelle asemalle oli ahtautunut ehkä jopa 3000 ihmistä, valta osa siviilejä. Heistä ainakin 150  sai surmansa. Se oli Suomen historian tuhoisin siviilipommitus. Tapaus ei ole ainutlaatuinen sotahistoriassa; ilmasta käsin on vaikea erottaa siviilejä sotilaiden joukosta.

Ihmettelin kesällä, ettei uhreja ollut enempää. Koneet nimittäin tyhjensivät lastinsa hyvin matalalta, jotkut jopa puiden latvojen tasalta, koska paikalla ollut it-tykki tuhoutui heti täysosumasta. Pommien joukossa oli 500-kiloisiakin. Luulen, että moni paikalla ollut säilytti ainoansa, kun ymmärsi juosta kuvan Pusutunneliin suojaan.

Pommituksesta on liikkunut monenlaisia huhuja. Kuolonuhreja on väitetty olleen jopa 450. On myös kerrottu, että asemapäällikkö, iisalmelainen kommunisti, olisi tilannut koneet paikalle. Tiedetäänpä, sekin että vakoojan radiolähetin olisi ollut kätkettynä uuniin; samankaltainen tarina uuniin kätketystä radiosta liittyy myös Talvisodan aikuiseen Suonenjoen pommitukseen. Elisenvaaran asemapäällikön kerrotaan myös välittömästi ammutun tapahtumapaikalle. Rahkolan ja Geustin kirjassa Elisenvaaran pommituksesta kiistetään vakuuttavasti huhut petturimaisesta asemapäälliköstä.

Tapauksen jälkeen asemalla vallitsi täysi kaaos. Sikäli huhut paikalla sattuneesta teloituksesta saattavat pitää paikkansakin, että eräs muistelija vakuuttaa nähnensä, että suomalaiset sotapoliisit olisivat ampuneet ainakin yhden, tai jopa kaksi, ruumiiden ryöstelijää.

Minulla on sellainen mielikuva, ettei tätä ampumistapausta mainittu pari vuotta sitten, jolloin sotahistorioitsijat väittelivät sota-ajan teloituksista. Saattaa olla, ettei Elisenvaaran kaaoksessa älytty ihan kaikista asioista laatia virallisia pöytäkirjoja, jotka todistaisivat tapahtuneet jälkipolville.

Kommentit (0)

Nyt sitten ymmärrän, miksi Dragsvikin varuskunta säilytetään. Asiasta ei ole paljoa kansalle huudeltu, koska vastuulliset asiaa ymmärtävät tahot eivät ole halunneet aiheuttaa paniikkia. Seuraava vihollinen onkin tulossa etelästä. Onneksi Suomi on tällä kertaa saamassa vastaansa oman sarjansa valtion.

Sotapropanda on käynnistynyt. Uuden-Seelannin liikenneministeri on jo kaikella arvovallallaan kertonut maansa parlamentissa, että suomalaiset ovat väkivaltaista murhaajakansaa. Hän selvästikin pelkää meitä. Ja syytä onkin.

Suomi ja Uusi-Seelanti ovat olleet keskenään sodassa jo yli 70 vuotta. Uusiseelantilaiset julistivat englantilaisten peesissä Suomelle sodan vuonna 1941 eikä rauhaa ole sen jälkeen tehty. Jonkinlainen hatara aselepo on mielestäni tähän asti kuitenkin vallinnut.

Mutta nyt valtioiden välinen tilanne on kärjistymässä. Onneksi Stefan Wallin ymmärsi säilyttää joukkoja vihollisen puoleisella rajalla. Puolustusministeri Wallin voisi osoittaa, että hän on suomalainen reservin upseeri eikä mikään lammas ja jyrähtää vihollisvaltion suuntaan koko arvovallallaan.

Puolustusministeri voisi vaikka vaatia, että ellei Uusi-Seelanti heti peru lausuntoaan siitä, että suomalaiset ovat väkivaltaista murhaajakansaa, nousevat Hornetit ilmaan ja pommittavat vihollisen takaisin kivikauteen. Suomen köyhillä puolustusvoimilla ei ole vara seisottaa kallista kalustoaan ihan tyhjän panttina.

Kommentit (0)

Urheilutäyteisen päivän täyttymys oli, kun Kaisa Varis palasi kilpaladuille ja antoi tv-haastattelun. Yhtä sivistyneen, älykkään, rehdin ja rehellisen oloinen oli Kaisa kuin ennenkin. Samanlainen perisympaattinen ihminen on myös hänen entinen valmentajansa K-P Kyrö. Ei ihme, että Kyrön auton nähtiin ainakin kerran yöpyvän Variksen parkkipaikalla. Itse luin asian Hesarista omilla silmilläni.

Toivottavasti molemmat hyödyntävät kansan heitä kohtaan tunteman sympatian ja asettuvat vaikkapa Eu-vaaleissa ehdolle, kuten kaikki muutkin pajon turhemmatkin julkkikset tekevät. Ja toivottavasti Kaisa myös jaksaa jatkaa kilpaladuilla. Hänesta saamme vielä samanlaisen hiihdon äitee-hahmon, jollainen oli toinen Pohjois-Karjalan tyttö Siiri Rantanen.

Kaisa antoi haastattelussa vaikutelman, että pikkuisen kaduttaa ja että hän ehkä vaihtaisi elämästään ainakin pari päivää pois. Juha Mieto oli pari viikkoa sitten telkkarissa  Arto Nybergin vieraana ja Mietaan toivekappale oli Tapio Rautavaaran En päivääkään vaihtaisi pois. Itse kyllä vaihtaisin aika monta päivää pois.

Samoin varmaan tekisi Miedon kova kilpakumppani Arto Koivisto. Se ilmenee hänen kirjastaan Elmäni ladulla. Suomen hiihdolle on suuri onni, ettei sitä kirjaa ole norjannettu. Ihmettelen, etteivät Koiviston muistelmat ole synnyttäneet enempää kansalaiskeskustelua. Hän nimittäin kertoo kovia juttuja suomalaisesta hiihtovalmennuksesta. Silloisten Hiihtoliiton herrojen suuri pelko on varmaankin se, että Mieto tulee uskoon ja paljastaa rehellisesti kaiken.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa  hyvää musaa.

http://www.youtube.com/watch?v=HyiJ89O0jvc

Kommentit (0)

Jos Surmanluodit on valittu Suomen parhaaksi elokuvaksi, niin maailman parhaaksi ovat kriitikot vuodesta toiseen valinneet Orson Wellesin Citizen Kanen. Citizen Kane pohjautuu upporikkaan lehtikustantaja Hearstin elämäntarinaan. Elokuvan lopussa päähenkilön lausuu kuolintoreissaan arvoituksellisen sanan ”Rosebud”. Rosebud oli multimiljardöörin kelkan nimi pikkupoikana. Sillä hän leikki, ennen kuin häntä alettiin kouluttaa suurliikemieheksi.

Nykyään Rosebud liittyy myös Kuopion kaupunkiin. Tuohon naapuriin on ilmestynyt kirjakaupppa nimeltään Rosebud. Kaupan omistaa kulttuuriosuuskunta Sataman Tarmo. Osuuskunnan nimessä on paljon vanhan hyvän ajan ihanteellisuutta.

Pari viikkoa sitten poliisikirjailija Marko Kilpi kertoi liikkeen tiloissa Elävien kirjoissa-romaaninsa filmatisoinnista. Sitä kuvataan parhaillaan täällä Kuopiossa. Edellisen kerran Kuopio, ja varsinkin muikkuravintola Sampo, oli esillä Anssi Mänttärin Matti Nykäs-elokuvassa 30 vuoden takaa; filmin nimi taisi olla Mestari. Se ei ole menestynyt silloin, kun historian parhaita filmejä on valittu.

Arto Meller elämänkerrassa kerrotaan, että kun runoilijanero jäi auton alle ja makasi henkitoreissaan, niin hän toisteli sanaa Pöntinen. Pöntinen on sukua Rosebudille. Mellerin pikkipoikana saama kotitekoinen jääkiekkomaila nimettiin Pöntinen Junioriksi.

Vielä 60-luvulla pojat vielä pelailivat itsetehdyillä vanerilapaisilla mailoilla. Itsekin tein koulussa sellaisen. Luulen, että jos nykyään jonkun yksihuoltajaäidin poika tulisi kouluun itsetehdyn jääkiekkomailan kanssa, seuraisi siitä lastensuojeluviranomaisten tarkistuskotikäynti. Nykyään kiekkopojat pelaavat komposiittimailoilla, jotka maksavat noin 100 euroa.

Kommentit (0)

Olenpa katsonut kahdeksatta kertaa Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia-sarjaa Teemalta. Vuodesta toiseen kriitikot ovat valinneet sen Suomen kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Mikko Niskanen oli sikäli ristiriitainen ihminen, että hän ohjasi sekä maamme kaikkien aikojen parhaat, mutta myös maamme kaikkien aikojen huonoimmat filmit.

En ole kiinnostunut enää Surmanluotien taiteellisen  puolen seuraamisesta, vaan kansatieteellinen puoli kiinnostaa enemmän. Nimittäin Savon Sanomat oli vähän aikaa sitten huolissaan maamme pontikankeittoperinteen rappeutumisesta; Mullikka ei tosin ainakaan vielä ottanut kantaa siihen, pitäisikö pontikankeitto ottaa myös kansalaisopistojen ja työllisyyskurssien ohjelmistoon.

Surmanluodeista opin sen, että huolella valmistetun pontikkakeittämön putkiliitokset  juotetaan tiiviiksi leipätaikinalla. Nerokas keksintö, jota itse en olisi hoksannutkaan. Mutta vieläkään en saanut selville sitä mieltäni askarruttanutta asiaa, että miten neuvokas pontikkamies erottaa sen, koska alkuvaiheessa putken päästä tippuva tappavan myrkyllinen metanoli  vaihtuu arvostetuksi etanoliksi.

Tietääkseni ainut Kärkkäälän talousalueen pontikkapannu sijaitsi noin puoli kilometriä Kumpusen lounaispuolella sijaitsevan pienen lampareen rannalla. Poliisit sen sitten tuhosivat, mutta tietäkseni kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rauniot saattavat olla löydettävissä vieläkin. Niiden etsiminen on siis seuraavan kesälomani päätulostavoite. Samalla kertaa etsin Kakkisensalolta myös Persepyöreinen-nimisen lammen. Se on jossain siellä Salmisen puolessa.

Kommentit (0)

Neuvostopyörästä kylliksi saatuani myin sen eräälle kaverilleni, joka myöhemmin päätyi itsemurhaan. Luulen ymmärtäväni tapauksen taustat. Ostin sitten runkoa myöten kotimaisen kauniin Tunturin, joka poseeraa kuvassa. Kuvan ottohetkellä pyörä viettää 32-vuotispäiviään. Ikä alkaa jo näkyä. Erilaisia vaivoja tuppaa, eturenkaaseenkin täytyy nykyään pumputa ilmaa jo monta kertaa vuodessa. Muoviset lokasuojat murenivat 30 vuoden kohdalla ja uudet maksoivat enemmän kuin aiempi fillarini uutena.

Tuo retkipyörä oli niin kaunis, että nostin sen opiskelijaboksini seinäkoristeeksi. Asuntoni oli pitkään sangen pelkistetty. Polkupyörän lisäksi vakikalustoon kuuluivat patja ja lukulamppu sekä poroinen kahvipannu. Ikkunaverhotkin oli sitten myöhemmin. Joku huomautti, että ikkunaverhojeni lokit lentävät selällään. Minua se ei häirinnyt, olen nimittäin hyvin miehinen mies.

Tuolla kuvan oivallisella ajokilla ajoin heinäkuun 17.-18. päivien välisenä aikana vuonna 1982 noin 500 kilometriä vuorokaudessa. Ei tuntunut juuri missään. Ei matka tapa vaan vauhti, sanoi jo Tahko Pihkala. Silloin olivat vuosisadan helteet, parhaimmillaan 32 astetta ja yölläkin kuuma, mutta siitä huolimatta yöllä palelsi niin, että hampaat löivät loukkua. Ilmeisesti energiat olivat vähissä.

Myöhemmin luin, että vuorokauden pyöräilyn Suomen ennätys on 980 kilometriä. Joku kansallisen keskitason kilpapyöräilijä oli sen ajanut vetoauton imussa kilpapyörällä. Kilpapyöräilijä ylitti melkein tuplaten oman saavutukseni, mutta hän olikin harjoitellut.

Kommentit (0)

Minäkin olen saanut tuta pyöräilyn ja kärsimyksen ykseyden. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä v-78, jolloin minulla oli vielä aikaa ja rahaa; nyt ei ole aikaa eikä rahaa, koska olen valtionvirassa, ostin itselleni 8-vaihteisen neuvostourheilupyörän. Se maksoi 327 smk eli nykyrahassa 55 euroa. Mukana seurasi samaan hintaan muovikassillinen varaosia ja työkaluja. Erinomainen järjestely ja erinomaiseen tarpeeseen ne tulivat.

Lievästi sanottuna pyörä ei ollut kovin laadukas, tai ehkä se oli hintansa väärti. Joku sanoisi, että ihan paska värkki. Vasta myöhemmin luin Tekniikan Maailman testin, jossa lyhyesti todettiin välineeni olevan ajokelvoton. Tai ainakin satula olisi pitänyt välttämättä ensin vaihtaa, koska satulan törröttävät niitit olivat asennettu ihan päin persettä.

Mutta silloin en ollut testiin vielä tutustunut, kun tällä TM:n mielestä ajokelvottomalla munamankelilla poljin yhtä soittoa Helsingistä Suonenjoelle eli noin 370 km. Noin 200 km ajoin juomatta, koska huoltoasemat eivät olleet siihen aikaan öisin auki, järvivettä ei siihenkään aikaan uskaltanut juoda ja järvet alkavatkin vasta Savosta. Välillä itkin ja välillä kirosin, joista jälkimmäinen keino antoi enemmän puhtia. Elämäni sykähdyttävimpiä hetkiä oli, kun näin, että Suonenjoen Teboilin puarhuone oli auki jo heti aamusta ja sain tilata itselleni pullollisen punaista Aku-Ankka-juomaa.

Jokunen päivä myöhemmin halvaantui vasen jalkani Suonenjoen puulaakisarjan eli ns. bundesliigan ottelun avauspotkun yhteydessä. Erikoinen tunne, kun jalka ei tottele, vaikka sitä kuinka komentaa. Lääkäri ei oikein osannut sanoa syytä vaivalleni; epäili jonkinlaista rasitusvammaa. Ei ole vieläkään täysin parantunut. Jos ulkotöissä olisin, voisin hyvinkin köpsähdellä jo eläkeukkona.

Kommentit (2)

Tuo eilen mainitsemani 60-lukuinen mopedi osoitti kansan elintason nousseen huikeasti. Vielä 50-luvun alussa silloinen Taivalkosken rakennustarkastaja Kalle Päätalo suoritti virkamatkansa polkupyörällä. Kerrankin hän lähti marraskuun sohjoisina aamuyön tunteina polkemaan yksivaihteisellaan jonnekin 90 kilometrin päähän syrjäkylälle rakennusta tarkastamaan ja polki sitten vielä saman päivän sohjoisina iltayön tunteina takaisin kotiinsa kellonvetoon.

Matkalla hän kaatui monta kertaa, mutta ei tuntenut siitä katkeruutta, vaan pikemminkin riemua, koska katsoi sillä tavalla hyvittävänsä työnantajalleen, eli Taivalkosken kunnalle, ne kunnan jauhot, joita joutui lapsena syömään, kun myös työhullu isä-Herkko vietiin köysissä piiriin. Vahvasti työorjentoitunut Herkko ei kestänyt 30-luvun laman mukanaan tuomaa joutilaisuutta.

Päätalon Kassun 180 kilometrin virkamatka vastaisi sitä, että kuopiolainen virkamies suorittaisi virkamatkansa Pieksämäelle ja takasin jalkarattaalla. Tosin nykyään ovat vaihdepyörät ja pikitiet. Jotenkin sitkaampia olivat edellisen sukupolven suomalaiset.

Muistanpa kerrotun, että Kärkkäälän osuuskaupanhoitaja Tahvo Turunen olisi käynyt reppunsa kanssa jalkapatikassa hakemassa tavaratäydennystä 15 kilometrin päästä kirkolta. Ja kuulemma sodan jälkeen kärkkääläisten lähin äänestyspaikka oli Halolanmäen koululla, jonne oli oikolatuakin pitkin toistakymmentä kilometriä. Siitä huolimatta äänestysprosentti oli paljon nykyistä korkeampi.

Kommentit (0)

Olin jo henkisesti virittäytymässä kevään ja pääsiäisen odotukseen, mutta talvinen lumipyry yllätti jälleen itäsuomalaiset autoilijat. Töistä kävellessä hyhmä iski vallan vaakatasossa naamaan. Ei ollut hyvä idea kannustaa eilen Väyrystä mopedin satulaan.

Mopedin satulasta käsin olisi kovasti kylmä yrittää suorittaa puolueen asettamaa tehtävää. Toisaalta Kepulla on niin vankka järjestöväki, että aina löytyy kaksi riskiä maataloustuottajaa, toinen etupuolelle ja toinen takapuolelle, kantamaan mahdollinen tuleva puoluejohtaja kunnantalon tuulikaappiin sulamaan.

Tuollaisen puolueen asettaman tehtävän Juri Gagarin ilmoitti juhlallisesti täyttäneensä Punaisella torilla pääsihteeri Hrutsheville huhtikuussa -61 palattuaan hengissä avaruudesta. Tilaisuuden juhlavuutta häiritsi, ettei Gagarin ollut muistanut sitoa toisen kenkänsä nauhaa ja kenkä oli vaarassa singahtaa jalasta miehen marssiessa juhlavasti pääsihteerin tykö.

Muuten kummasti on suomalaisten elintaso noussut. Muistan lapsuudestani, miten vauraat kyläläiset eli ainakin sellaiset,  joilla oli vara mopediin, koska olivat TVH:lla hätäaputöissä, ajelivat ajokillaan myös tulipalopakkasilla.

Siihen aikaan oli käytössä jonkinlainen muovinen suppilo, joka asetettiin naamalle estämään pakkasviimaa. Ja jotkut nokkelimmat laittoivat sukset jalkoihinsa ja niiden avulla saattoi yrittää pitää mopoa pystyssä liukkaillakin teillä. Nyt yhteiskunta pysähtyisi yleislakon seurauksena, jos joku vähäosainen pakotettaisiin moiseen hengenvaaralliseen touhuun ja se on ihan

Jokunen ilta sitten väitin, että Paavo Väyrynen on kansan mielessä siirtynyt inhotuimman suomalaisen asemasta arvostetun valtiomiehen asemaan. Tosin oma puolue ei näytä miestä liiemmin arvostavan, koska Väyrysen puoluetyössä syntyneiden matkalaskujen hyväksymisessä on ollut ongelmia.

Mikäli Väykällä on vähänkin symbolien tajua, ja miksi ei ole, hän hankkii itselleen mopedin ja alkaa suorittamaan kenttätyötä sen satulasta käsin. 60-luvun lopulla SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen nousi vallan maailmanmaineeseen kiertäessään maatamme mopedilla. Lisäksi hän älysi luopua myös Suomen kansan vihaaman herraskaisuuteen viittaavan D-kirjaimen käytöstä. Loput onkin sitten poliittista historiaa.

Ja elokuvankin historiaan Eino Poutiainen on tietämättään vaikuttanut. Ainakin Kari Hotakainen on eräässä kirjassaan väittänyt, että Suomessa 60-luvulla käydessään elokuvamies Peter Fonda sai idean Easy Rider-alokuvaan nähdessään TV-uutisissa jutun Eino Poutiaisesta ja hänen mopetistaan. Tätä asiaa ei tiedetä kovin laajalti.

Samoin suomalaiset tietävät hämmästyttävän huonosti sen, että maailman katsotuin elokuva Kummisetä on ainakin Hotakaisen mukaan kuvattu Helsingin Malmilla. Sikäläiset mustalaiset avustivat kuvauksissa esittämällä sisilialaisia mafiosoja.

Kommentit (0)

Sairauden puolelle tämä menee. Ensin katsoin Kupsin miesten pelin ja sitten vielä puolet A-junnujen ottelusta. Junioreiden pelistä poistuin siinä vaiheessa, kun kotijoukkue johti 3 – 0, joka potkupallossa osoitti sen, että Kuopion ja Porin potkupallokulttureilla on tasoeroa valovuosi. Miehissä Kups ja Vps tasasivat sopuisasti pisteet.

Kupsin joukkueessa esiintyi ensimmäisen kerran Kamerunissa syntynyt  Etchun Tabe. Häne paikkansa ei ole Suomen Veikkausliigassa vaan Keski-Euroopan rahakentillä. Luulen miehen olevan kuopiolaisten paras ulkomaalaisvahvistus kautta aikojen.

Hänet on kuulemma palkattu joukkueen alapään lukoksi ja yläpään pelotteeksi. Mies on Sami Hyypiän mittainen, mutta nopeampi ja urheilullisempi. Hän osaa myös pelata järjen kanssa. Eikä ole muutenkaan tyhmä mies; hän on opiskellut Amerikan yliopistossa biologiaa. Jos Tabe olisi suomalainen, hän olisi maajoukkueen tukipilareita.

Muuten Kupsiin oli tulossa myös virolainen Sander Puri, mutta ei sitten tullutkaan. Kupsin sijasta hän valitsi jostain syystä Bristol Cityn. Luulen, ettei tällä hetkellä yksikään suomalaissyntyinen palloilija mahtuisi Bristo Cityyn. Mutta onneksi meillä pikkupojat hallitsevat potkupallon sijasta  paremmin tietokoneen ja se on ihan hyvä kansaivälisen kilpailukyvyn kannalta.

Kommentit (0)

Oikeanpuoleinen virkamies on sonnustautunut Uukuniemen Urheilijoiden verryttelypukuun. Valinnalla on luonnollinen selityksensä. Jääkiekon Sm-liigan ylivoimaisesti voittanut Kalpa on tavallaan Uukuniemen Urheilijoiden entinen palloilujaosto. Nimittäin ennen sotaa Sortavala oli nykyisen Tynkä-Uukuniemen esikaupunki ja Kalpan juuret ulottuvat Sortavalaan. Sieltä seuran siemenet tulivat sitten evakkoreessä Kuopioon.

Oikeanpuoleisen virkamiehen ihokkaan virkaa toimittava Kupsin paita antaa vahvoja viitteitä siitä, että Kuopioon tulee tänä vuonna kahden pääpalloilulajimme mestaruus. Kupsin uusin tähti, nigerialainen Kalu, vaikutti avausottelussaan  äärimmäisen kovalta maalitilanteissa ja lienee ylivoimainen pideltävä muille Veikkausliigan joukkueille.

Virastossamme on erästä nuorempaa rock-henkistä yläsavolaistaustaista virkamiestä painostettu spraymaalilla kirjoittamaan nahkarotsinsa selkämykseen tulikirjaimin SONKAJÄRVEN PAHKA, mutta toistaiseksi hän on torjunut ajatuksen. Idea asiaan on saatu Kaurismäen  elokuvasta Pidä huivistasi kiinni Tatjana; siinähän rockari Matti Pellonpään rotsin selkämyksessä lukee ORIMATTILAN JYMY. Siinä filmissa Pellonpää sanoo mietteliäästi: ”Me rokut kuolemme nuorina” ja oikeassa Pellonpää sitten olikin lausunnossaan.

Kommentit (2)

Lehdet kertoivat, että tunnetuin kuopiolainen eli Jammu-setä on sitten lähtenyt. Vaikka näin ei saisi edes ajatella, niin saattaa olla, että on paljon suomalaisia, jotka eivät pidä asiaa menetyksenä yhteiskunnalle. Asenteen voi ymmärtää, kun katsoo tämän videotallenteen.

http://www.youtube.com/watch?v=jTZKkF9mKrM

Ainakin ennen järjestettiin vuosittain äänestys suosituimmasta suomalaisesta. Mikäli sen sijaan olisi äänestetty epäsuosituimmasta suomalaisesta, Jammu-setä olisi voittanut monta kertaa. Kakkoseksi olisi saattanut aiemmin monta kertaa tulla Paavo Väyrynen. Nykyään Väyrynen on arvostettu valtiomies ja hänen inhokkiroolinsa on perinyt kansan syvien rivien parissa AKT:n Timo Räty. En tunne Räty-Ahde-tapausta niin hyvin, että ottaisin siihen asiaan jyrkästi kantaa.

Mutta siihen asiaan otan sen sijaan jyrkästi kantaa juuri sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys antaa, että jos Räty saa kenkää, niin hänet täytyy heti ottaa Hiihtoliiton erikoisolympiavalmennettaviin. Mies on kuulemma jo nyt kova hiihtämään ja jotenkin hän on niin sitkeän ja periksiantamattoman oloinen, että jos hän pääsisi miesten olympiaviestissä iskemään vaikka norjalaisen kantaan, niin kyllä hän siinä roikkuisi niin kauan, kuin vain pieru vähänkin kulkee.

Kommentit (0)

Sivistynyttä on kuopiolainen jalkapalloyleisö. Äsken keskuskentän viheriölle syöksyi joukkueen uusi vahvistus Ikechukwu Kalu, jota luulen kutsuttavan lyhyyden vuoksi pelkästään sukunimellä Kalu, eikä yhdenkään katsojan ilme värähtänytkään, kun mies esiteltiin. Tai saattoi yhden myöhäispuberteettia vielä elävän ja testosteronidementiaa sairastavan vanhan herran suusta karata yksi pieni hihitys.

Ja mikä parasta, niin tämä nopealiikkeinen, mutta jäykähkö nigerialaisvahvistus survoi vastustamattomalla voimalla pelivälineen pömpelin perukoille ja teki siten Kupsin voittomaalin. Vastassa oli Pietarsaaren Jaro, joka on liigacupissa tähän asti kulkenut voitosta voittoon. Mutta Kalua he eivät saaneet kuriin.

Muistanpa, kuinka pari vuotta sitten Kalpan peliä oli onnettomuudekseen joutunut tuomitsemaan herra nimeltä Homola Slovakkiasta. Kun mies luisteli kentälle, lensi huuli jääkiekon ystävien parissa kuin parhaimmillaan spitaalisten pikkujoulussa. Onneton tuomari ei varmaankaan ymmärtänyt, mistä syystä yleisö riemuitsi.

Luulen, että Kalun hankkiminen oli Kupsilta pelkkä mainostemppu. Katsomoon yritetään houkutella naisiakin. Uskon, että harvinaisen sinisen musta Kalu kiinnostaa savolaisneitosia vähintäin saman verran kuin vaikkapa hattumuoti uus.

Kommentit (0)

Kalpa sitten varmisti runkosarjan voiton, kuten olen jo monta kertaa povannutkin. Eikä tehnyt tiukkaakaan. Nyt rillataan Jutilan malliin ja pitkään. Panen myös vakavaan harkintaan, että lopetan koko lajin seuraamisen. Se on ihan liian nopea ja väkivaltainen urheilumuoto vanhalle herralle.

Jakpallokatsomoista on mieleeni syöpynyt monia hienoja sommitelmia ja yksilösuorituksia, mutta jääkiekko-otteluista on kovalevylläni vain yksi videopätkä. Olin viime talvena metrin päästä seuraamassa, kun Suonejoen lahja maamme huippukiekkoilulle, eli Iiro Pakarinen, runttasi  hullun lailla jonkun Pelicansin pelaajan päätyyn niin, että tämä putosi hervottomana jäälle.

Luulin miehen ihan oikeasti kuolleen. Tovin kuluttua luulemani vainaja alkoi onneksi sätkyttelemään raajojaan. Pystyyn hän ei omin avuin suoriutunut, vaan joukkuetoverit raahasivat hänet kentältä. Pakarinen ei saanut tilanteesta edes jäähyä. Myöhemmin luin kuitenkin lehdestä, että jälkeenpäin hän sai tapauksesta ainakin yhden ottelun pelirangaistuksen.

Nyrkkeilyssä harvoin näkee yhtä pahoja tyrmäyksiä kuin jääkiekossa. Ja muistaakseni ainakin ennen amatööripuolella ura päättyi kolmanteen tyrmäykseen. Muistelen, että esimerkiksi nuori ja lupaava Tuomas Kiiskinen on saanut ainakin kolma aivotärähdystä eli aivovammoiksihan lääkärit niitä kutsuvat. Ja luulenpa, että kun pudotuspelit alkavat, törmätään heti muutama lyhytkasvuinen savolaisnuorukainen sairaslomalle.

Työsuojelupiirin  tulisi puuttua ilmettyyn jääkiekkoilijoiden työturvallisuusriskiin. Taklaukset tulisi kieltää vaikka uhkasakolla, kuten naiskiekossa on jo tehty.

Kommentit (0)

Juha Mieto oli eilen tv:ssä Arto Nybergin vieraana. Hän oli kovasti huolissaan maastohiihtomme tasosta kuten minäkin. Miedolla oli myös selvä käsitys hiihtolamamme syystä; meikäläisiltä puuttuu nykyään hurmoksen armolahja. Itse epäilen kokonaan muita syitä suomalaisten huonouden selitykseksi. Kaiholla pohjalainen hiihtomestari muisteli vuoden -76 olympialaisia, jolloin Suomen miehet voittivat viestissä joukkohurmoksen siivittämänä kultaa.

Itsekin muistan tuon tapahtuman tillilleen. Hurmosta en niinkään muista, mutta paljon muuta muistan. Muistan mielestäni hyvin, mutta ehkä kuitenkin väärin, että Norjan joukkueen paras mies, eli Odvar Brå, ei ilmaantunut ollenkaan lähtöpaikalle. Syykin oli hyvä. Hän oli innostunut viettämään ns. hauskaa elämää ja joutunut edellisenä iltana putkaan.

Mielestäni muistan senkin ihan hyvin, kuinka lähtörytäkässä Ruotsin miehen suksiside irtosi ja siihen meni ruotsalaistenkin toiveet voitosta. Ja sitten voisin vaikka kaksi sormea vaikka missä hyvänsä vannoa, että Neuvostoliiton Beljajevin mono rikkoontui eka osuudella, ja niin oli hyvän naapurinkin viesti pilalla.

Mutta Mietaa oli periaatteessa ihan oikeassa. Hurmoksen avulla on todistettavasti voitettu olympiakultaa. Jussi Kirjavaisen Suomalaiset suurhiihtäjät-kirjassa kerrotaan, että vuoden -36 olympialaisten 18 km:n selvä voittaja oli E-A Larsson. Hän oli Ruotsin Torniojokilaakson meänkielisiä hiihtomamiehiä. Kirjan mukaan Larsson oli matkalla ylivoimainen eikä ylivoimaisuuden syy ollut doping, vaan voittajan kerrotaan taittaneen taivalta uskonnollisessa hurmiossa.

Suomalaisten onneksi Larsson katsoi kisan jälkeen kilpahiihdon synniksi ja ryhtyi lestadiolaiseksi saarnaajaksi.  Hänen pojantyttärensä Åsa Larsson ei saarnaa, vaan hän on nykyisistä ruotsalaiskirjailijoista maailmalla tunnetuin. Hän ei ikävä kyllä enää hallitse meänkieltä.

Kommentit (0)

Luin tuossa Martti Anhavan Arto Mellerin elämänkerran nimeltään Romua rakkauden valtatiellä. Kirja palutti mieleeni sen, että runoilija Arto Melleri asui naapurissani reilut 30 vuotta sitten Vantaan Koivukylässä. Samassa talossa asuivat myös Vesa Vierikko ja Harri Hyttinen, joka silloin oli porukan suurin julkkis. Hän näytteli tv-sarjassa Naapurilähiö; hänen isäänsä esitti Tapio Hämäläinen, Uukuniemen Urheilijat.

Naapurin teatterikoululaiset jäivät mieleeni siivon oloisina maalaisnuorukaisina. Tosin Mellerin elämänkerrasta sain selville sen, että kuitenkin jo siihen aikaan viina, huumeet, porno ja politiikka olivat keskeisiä asioita teatterimaailmassa. Arto Mellerin alamäki oli alkanut jo lukioiässä Kaustisten kansanmusiikkijuhlilta. Sisäministeri Päivi Räsänen voisi ottaa huomioon Kaustisten kansanmusiikkijuhlat miettiessään erilaisia uusia rajoituksia yhteiskuntaamme.

Muuten siihen aikaan, kun teatterikoululaiset harrastivat viinaa, huumeita, pornoa ja politiikkaa, kulttuuriviranomaiset eivät olleet huolissaan nuorisomme tilasta. Viranomaiset huolestuivat vasta sitten, kun Teatterikoulun johtoon tuli Jouko Turkka, joka pisti opiskelijat urheilemaan innokkaasti. Leuanveto ja  juokseminen olivat keskeisiä opetusmetodeja, joka minusta oikein olikin.

Nykyään teatteriväki on hylännyt viinan, huumeet, pornon, politiikan sekä urheilun ja alkaneet etsiä totuutta uskonnoista. Varsinkin Idän kirkko näyttää olevan vahvoilla. Mutta jo J. V. Stalin totesi sattuvasti, että aurinko nousee idästä.

Kommentit (0)

Viime päivät ovat olleet kohtuuttoman raskaat. Torstain vastaisena yönä näin ennusunen, että Kalpa häviää kotonaan Bluesille. Aluksi vaikutti ainakin radioselostuksessa siltä, ettei mitään ongelmaa olekaan, ja aloin jo epäillä, etten olekaan luotettava enneunien näkijä.

Kalpa hallitsi selvästi ja oli loppuhetkillä vielä 2-0 johdossa. Sitten Blues kavensi onnekkaasti ja aloitti rajun loppurutistuksen. 32 sekuntia ennen loppua selostaja totesi kylmän rauhallisesti, että taas on kiekko Kalpan maalissa.

Muistin uneni, mutta siitä huolimatta mieli oli paha ja tunnelma pilalla. Sitten jostain käsittämättömästä syystä tuomari, joka yleensä on kuopiolaisia vastaan, hylkäsi vierasmaalin ja toiveet runkosarjan voitosta säilyivät.

Äsken runkosarjan voitto oli sitten taas livahtaa. Jyppi voitti Kalpan mennen tullen kotonaan. Mutta onneksi Hifk:n punaliput purppuraiset hulmusivat korkella Lahdessa. Helsinkiläiset ruotsinkieliset työläisnuorukaiset voittivat Pelicansin. Lahtelaiset eivät nousseetkaan sarjakärkeen kuten pelkäsin.

Taas on runkosarjan voitto pelkästään kuopiolaisten omissa hyppysissä. Kaksi peliä on enää jäljellä ja vastassa kaksi häntäpään porukkaa. Olen jo vanha mies, mutta saatan sittenkin nähdä päivän, jolloin Kalpa voittaa runkosarjan.

Sitten lopetan jääkiekkoilun seuraamisen iäksi. Jääkiekko on sivistymättömien ihmisten peli. Se on pelkkää yksitotista edestakaisin rynkyttämistä. Hyvässä jalkapallo-ottelussa on paljon enemmän esileikkejä.

Kommentit (0)

Tarkoitukseni oli etsiä sieltä jostakin Piiritysmuseon pihalta sellainen pieni 1,5 tonnin kuorma-auto, joka oli kuulemma nostettu Laatokan pohjasta, valettu betoniin ja ikuistettu muistomerkiksi, mutta en sellaista onnistunut löytämään. Tuollaisen herttaisen viattoman valkoisen tankin löysin.

Sellaisilla pienilla kuorma-autoilla oli tärkeä rooli Leningradin ruokahuollossa piirityksen aikana. Niillä ajettiin  elintarpeita kaupunkiin Elämäntietä pitkin, joka kulki talvisin Laatokan jäällä. Paljon niitä autoja vajosi järveen. Yksi nostettiin muistomerkiksi. Leningradissa kuoli nälkään jopa 800. 000 ihmistä. Huonoimmillaan asukkaiden leipäannos oli 125 grammaa päivässä. Se on yhden pienen reikäleivän paino.

Suomalaisetkin olivat syyllisiä tragediaan. Tunnettu myöhempi Neuvostoliiton ystävä Urho Kekkonenkin kirjoitti Suomen Kuvalehdessä sodan aikana, ettei Leningradissa kuole ihmisiä vaan ryssiä. Monissa muissa hävinneissä maissa sellaisten mielipiteiden kirjoittajat hirtettiin; onneksi Suomessa niin ei menetelty.

Kaksi isovaarini siskoa oli mennyt jo kauan ennen vallankumosta Pietariin piikomaan. He jäivät sinne, kun raja sulkeutui. Naimiskaupan seurauksena toinen oli saanut sukunimekseen Halme ja toinen Töllikkö. Pitäisi joskus selvittää, miten Pietarin sukulaislle kävi, selvisivätkö hengissä erilaisista koettelemuksista, joita 1900-luku toi muassaan.

Isoisotätini olivat joskus vierailleet Kärkkäälässä lomailemassa ja ilmeisesti olivat jo aika pitkälle venäläistyneet, tai rysiittyneet, kuten silloin taidettiin sanoa, koska ä-kirjainkin oli unohtunut. Toinen oli kertonut, miten oli nähnyt, kuinka ”harka istui Harjun pellolla”. Tapaus muistetaan vielä sadan vuoden jälkeenkin.

Kommentit (0)

Eilisen Molotovin cocktailin ja tämänpäiväisen naistenpäivän kunniaksi varastan netistä tuon postimerkin kuvan. Siinä maailman ensimmäinen avaruuslentäjätär katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. Kuva on otettu aikana, jolloin neuvostokansa vielä marssi pystypäisenä ja ylväsryhtisenä kohti kansantalouden uusia saavutuksia.

Polttopulloaiheeseenkin kosmonautitar Valenttina Tereskova liittyy. Nimittäin hänen isänsä kersantti Vladimir Tereskov kuului 34. Hyökkäysvaunu Prikaatin (34.Hv.Pr) joukkoihin ja kaatui Talvisodassa Lemetissä, jossa koko prikaati tuhottiin. Todennäköisesti hänetkin poltettiin julmasti vaununsa mukana polttopullolla, koska vastassa olleella savolaisrykmentille JR 37:lle ei ollut siunaantunut inhimillisempiä panssarintorjuntamenetelmiä.

Maailmankuulu Valenttina Tereskova yritti selvittää isänsä vaiheita ja se oli varmaankin aika kova juttu 60-luvun Neuvostoliitossa, jossa ei Talvisodasta liiemmälti haluttu tietää. Tyttären ansiosta panssarimies Vladimir Tereskov sai kuvallaan varustetun muistomerkin jonnekin Murheen ristin lähelle. En onnistunut sitä pari kesää sitten vimmatuista etsinnöistä huolimatta löytämään. Murheen risti on suomalaisten ja venäläisten yhdessä pystyttämä Lemetin taistelun muistomerkki.

Muuten Wikipedia kertoo, että venäläisten kosmonauttien viehättävänä perinteenä on ollut juuri ennen avaruuteen lähtöä käydä pissillä, juuri sillä paikalla, jossa lapsuuteni sankari Juri Gagarin myös suoritti ns. luonnollisen tarpeensa ennen maailman ensimmäistä avaruuslentoa. Kiinnostaisi tietää, noudattiko myös Valenttina Tereskova tätä kaunista tapaa.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan aiheeseen liittyvää laillista nettimusiikkia.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/miljoonasade_lapsuuden

_sankarille_53305.html#media=53306

Kautta poliittisen kentän vallitsi vappupuheissa vankka konsensus. Yksimielisyyteen varmaankin vaikutti se, etteivät tunnetut riidankylväjät Väyrynen ja Wahlroos saaneet suunvuoroa.

Kaikki puhujat tuomitsivat, kuten oikein onkin, ahneuden, itsekkyyden, itsekeskeisyyden sekä omanedunpyyntöisyyden, jotka ominaisuudet ovat yhteiskunnassamme lisääntyneet yhä entistäkin enenevämmässä määrin.

Ensi vappuna voisivat kaikki poliittiset tilaisuudet kautta poliittisen linjan päättyä yhteisesti laulettuun Kansainvälisen iskevimpään välisäkeeseen, joka kuuluu seuraavasti:

On kurjan kurjat kunniassaan

raharuhtinaat nuo röyhkeät.

Ei koskaan tee ne itse työtä,

vaan ne työtä ryöstävät.

Varat kansan hankkimat on menneet

kaikki konnain kukkaroon.

Pois kansa velkaansa jo vaatii,

nyt ryöstösaalis tuotakoon.

Laulelman sävelkulun voi opetella tästä: (Esilaulajana toimii Lapinlahden kirkkoherra Korhosen kaunisääninen tytär Kaisa)

http://www.youtube.com/watch?v=xW9VBLH-0_s.

Ikävä kyllä tuon tänäkin päivänä ajankohtaisen välisäkeen esittäminen vaatinee lainmuutoksen. Nimittäin 30-luvun lapualaisvuosina, jolloin maassamme elettiin Björn Wahlroosin peräänkuuluttamaa kevyen demokratian aikaa, oikeus sittemmin lainvoimaiseksi tulleella tuomiolla poisti kyseisen kohdan Kansainvälisestä.

Niinpä jälleen kerran rikon harkitusti Suomen lakia ja julkaisen tuon laillista yhteiskuntajärjestystä horjuttavan säkeistön. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että joku tunnollinen syyttäjäviranomainen nostaisi asiasta painokanteen.

Kommentit (0)

Romanitaustaisen Olavi Virran mustalaistenori ei oikein sovellu raskaan työn raadannasta kertovan kappaleen esittämiseen. Uskoakseni Virran alkuperäisen levytyksen innoittamana äänitti kappaleen myöhemmin myös Johnny Cash ameriikan kielellä nimellä Sixteen tons. Minusta se soi jotenkin Virran versiota paremmin, sillä Cashin äänessä on enemmän raskaan raadannan kuvaamiseen tarvittavaa särmää.

http://www.youtube.com/watch?v=tfp2O9ADwGk

Tuo 16 tonnia oli ennen Amerikan hiilimainareiden päivittäinen tulostavoite. Tavallaan tuo 16 tonnia liittyy Kärkkäälän historiaan. Muistan, kuinka suurjuoksija Salamo Könönen joskus kertoi kapinan jälkeen Amerikkaan paenneen Tuomas Kiiskisen vaiheista Uudella mantereella. Korostettakoon, että Kärkkäälässä syntynyt Tuomas Kiiskinen ei tietääkseni ole lähisukua samannimiselle maajoukkuekiekkoilijalle.

Salamo Könönen oli renkinä ennen sotia Tuomaksen Petos-nimisellä tilalla, jossa rekiä oli pidetty kuin omana poikana. Muuten tilan nimi Petos kuvannee jotenkin talon ostoon liittyviä seikkoja. Tuomas oli kertonut rengilleen, että hän oli Amerikassa töissä hiilikaivoksilla ja että säännöllisesti hän yhdessä toisen suomalaisen mainarin kanssa sai ensimmäisenä täyteen tuon vaaditun 16 tonnin tulostavoitteen. Mielestäni on jotenkin hyvin suomalaista kilpailla moisessa asiassa.

Kommentit (0)

Kansainvälisen työläisten juhlapäivän kunniaksi kuuntelemme sen ainoan työväenlaulun, jonka työläistaustainen Sysmän suuri poika Olavi Virta on levyttänyt. Enemmänkin tämän tyylisuunnan kappaleita Ola olisi voinut levyttää, koska Virran suvun miehet toimivat kapinan aikaan aktiivisesti Sysmän punakaartissa. Asia on saattanut vaikuttaa siihen, ettei laulajaa erityisemmin arvostettu syntymäpitäjässään.

Suomen suurin laulaja ei ole saanut patsasta Sysmän keskustaan kuten toiseksi suurin laulaja Jalkasen Kari sai Suonenjolle heti kuolemansa jälkeen. Suonenjoella asiaa ei estänyt,  vaikka Pitäjänlehden mukaan Kari Tapio kuului Jalkasten suvun köyhempään vasemmistolaiseen sukuhaaraan. Lieventävän asianhaarana lehti tosin totesi, että sama vasemmistolaisuuteen taipuvainen sukuhaarassa on tuottanut myös monia pappeja.

Toisaalta ei Junkkarisen Erkkikään ole saanut muistomerkkiä Iisvedelle. Muistomerkin pystyttämistä ei ole varmaankaan estänyt se, että Ekin isä oli Iisveden punakaartin päällikkö, sillä lapualaisaikaankin kunnallisvaaleissa Sosialistisen työväenpuolueen nimellä esiintyneet kommunistit saivat Iisvedellä 78 % äänistä; lienee maailman ennätys ns. vapaissa vaaleissa.

Viimeaikoina on iltapäivälehtien lööpeissä ollut näyttävästi  iskelmälaulaja Kari Vepsä eli entinen suonenjokelainen mäkihyppääjä Vepsäläisen Kari. Hänen setänsä Osmo Vepsäläinen oli 70-luvulla Skdl:n kansanedustajana ja muistelen hänen olleen tutkitusti eduskunnan ahkerimman kansanedustajan, joka oli läsnä kaikissa kokouksissa. Nähtäväksi jää saako Kari Vepsä patsaan Suonenjoelle.

Lopuksi kuuntelemme Olavi Virran levyttämän ainoan työväenlaulun nimeltään Päivän työ.

http://www.youtube.com/watch?v=pGqhGB7wPvQ

Kommentit (0)

Pikkuisen huonosti itävät istuttamani viinirypälepuskien siemenet. Pitänee tarkistaa tuotantosuuntaa ja ryhtyä maamme suurimman viinitilan sijasta haaveilemaan maamme suurimmasta kiljutilasta. Ainakin vapuksi tahattomasti valmistamani simakilju onnistui vallan mainiosta. Netistä näyttää löytyvän tarvittava lisätietoa paremmastakin kiljusta; mm. kirkkaan kiljun valmistusohje.

http://kilju.info/resepteja/kirkasta-kiljua-20-litraa.php

Muuten työpaikan poikaporukalla suunnittelimme jo talvella, että sitten kun Kalpa pelaa finaaliottelussa Kuopion jäähallissa, työnnymme paikalla asianmukaisesti varustautuneina. Tarkoitus oli laittaa ns. Poika käymään miesten pukuhuoneeseen. Eräs agraaritaustainen virkamies lupasi lahjoittaa tarvittavan 30-litran AIV-pöntön käyttöömme ja myös olkipillit juoman nauttimista varten.

Muudan naispuolinen viranhaltija ainakin melkein lupasi tarvittaessa sonnustautua hankkimaani väljään Uukuniemen Urheilijoiden verryttelypuseroon ja salakuljettaa AIV-pönttö sen sisässä turvatarkastusten läpi väittämällä, että hän on viimeisillään ns. siunatussa tilassa. Kuopion jäähallilla ovat nimittäin tiukat turvatoimet. Kerrankin eräs savolainen nuorimies joutui vakuuttamaan naispuoliselle ruumiintarkastajalle pitkään, että se ei ou pullo siellä lahkeessa.

Olisimme nauttineet eväämme ottelun aikana herrasmiesmäisesti olkipilleillä imien, mutta vain juuri sen verran, että rohkeus olisi sopivasti noussut ja olisimme uskaltaneet huutaa hifkiläisille, mitä me heistä todella ajattelemme. Ehkä Tv-ohjaajakin olisi huomioinut meidät, ja ehkä koko työyhteisö olisi voinut olla meistä ylpeä.

Kommentit (0)

Vappusimani ei tällä kertaa onnistunut. Panin pytyn käymään viileälle parvekkeella ja halla pani simani pilalle. Juoma pääsi jäätymään ja sen seurauksena simani ei ole makeaa kuten pitäisi. Mutta kumman höveliään mielen mukillinen sai aikaiseksi.

Luulenpa, että olen taas rikkonut tietämättäni Suomen lakia. Pakkanen muutti simani sokerin alkoholiksi, ja vappujuomani onkin nyt sitruunakiljua. Kiljunteon laki kieltää ja jos syyttäjäviranomainen lukee tämän, hänen tulee välittömästi nostaa syyte minua vastaan; muuten syyttäjä itse syyllistyy virkavirheeseen.

Jatkan siis sukuni kunniakkaita perinteitä. Suomen kirjallisuudesta ei suvustani juurikaan mitään mainita, ei ainakaan hyvää. Ainoastaan Rieponlahden kyläkirjassa todetaan enostani Ristosta, että siinä oli mies, joka osasi valmistaa erinomaista kiljua. Suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan enoni kiljupöntöstä käytettiin hellittelynimeä ”Pekka”.

Minusta Suomen elokuvahistorian vaikuttavin kohtaus on Antti Tuurin Pohjanmaa-filmissä. Hakalan aikamiesveljekset viettävät joutilasta sunnuntaita. Kun pesäpallokentällä ei ollut edes naistenpeliä, pojat ajelivat Lummukan sorakuopille juomaan AIV-pöntöstä kiljua ja ampuilemaan isän asekätkentäkonepistoolilla.

Poikien vanha opettaja yllättää pojat. Hän haukkuu enskiksi heidän ampumataitonsa ja näyttää sitten itse mallia siitä, miten konepistoolia käsitellään. Poikien kiljustakin hän toteaa tylysti, että ”harvinaisen huonoa kiljua”. Siihen vanhin Hakaloista närkästyneesti, mutta muodollisen kohteliaasti, kuten koulussa on opetettu, teititellen vastaa, että ”teillä opettaja ei sitten ole koskaan ollut meistä mitään hyvää sanottavaa”.

Lopuksi kannattaa tarkastaa tältä videolta, miten puheena ollutta jaloa kansallisjuomaamme ei pidä nautittaman.

http://www.youtube.com/watch?v=2aIUAwlwF7w

Kommentit (0)

Eilen mainittu Suomen Cupin-ottelu Kups-Tps jää tulikirjaimilla kuopiolaisen jalkapalloilun sankaritarustoon, vaikka se on jo ennestäänkin pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi. Virolaisen Purin ulosajon jälkeen Kups puolusti vajaamiehisenä raivoisasti maaliaan ensin varsinaisen peliajan ja sitten vielä puolen tunnin jatko-ottelun eivätkä turkulaiset onnistuneet maalinteossa, vaikka tilanteita kyllä oli.

Viimeisenä lukkona oli Kupsin kakkosmaalivahti Joonas Pöntinen, entisen työkaverini poika, joka teki todellisia haamutorjuntoja. Kaiken kruunasi se, että maalivahti Pöntinen taki rangaistuslaukauskilpailun 10. kierroksella kotijoukkueen voittomaalin. Itsekin jo läksin kävelemään katsomosta kotiin siinä vaiheessa, kun Aleksi Paananen epäonnistui, ja Kupsin tappio näytti laskelmieni mukaan 80 %:n varmuiselta. Mutta sitten Pöntinen torjui seuraavan rankkarin ja ottelu jatkui sittenkin niin, että kuopiolaisten viimeinen laukoja sai tilaisuuden näyttää kykynsä.

Pöntisessä olisi muuten ainesta vaikka Keski-Euroopan rahakentille, mutta ikävä kyllä hän muistuttaa ruumiinrakenteeltaan enemmänkin painonnostajaa kuin nykyajan eurooppalaista maalivahtia; tosin Etelä-Amerikassa näyttää vielä olevan alle 180-senttisiä veskareita.

60-70-luvun veräjänvartija Pertti Hänninen oli vielä Pöntistäkin pikkuisen lyhyempi. Katsomolegendan mukaan Hännistä yritettiin saada siirtymään Ranskan Sant Etiennen riveihin, mutta ”Tysse” ilmoitti pyytäjille, ”ettei teillä ou niin paljoo rahhoo, että lähtisin”.

Toisen katsomolegendan mukaan samoihin aikoihin Markku Hyväriselle soitettiin ja häntä yritettiin ostaa vahvistamaan perusteilla olleen New York Cometsien hyökkäyspäätä brasilialaisen Pelen rinnalle. Hyvärinen oli ainakin tarinan mukaan vastannut, että ”en minä nyt jouva, minä oun mänössä Kuopioon”. Ilmeisesti Savon Sanomat olivat luvanneet silloin Hjk:ssa pelanneelle maalintekijäihmeelle hyvän työpaikan.

Kommentit (0)

Olen tässä lueskellut arvokonservatiivisuuteen taipuvaisen professori Timo Vihavaisen kirjaa Länsimaiden tuho, jossa ennustetaan meille vielä käyvän huonosti tapojen turmeltumisen vuoksi; ahkerat, kurinalaiset, vähemmän nautinnonhaluiset ja korkealla moraalilla varustetut idän kansat tulevat ja jyräävät meidät. Yksi osoitus tapojen turmeltumisesta on, ettei länsimaissa ole enää käyttäytymistabuja. Kaikki on periaatteessa sallittua eikä häpeää tarvitse tuntea mistään.

Eilen törmäsin tabujen rikkoontumiseen Keskuskentän laidalla, vaikka tuossa naapurissa Varkaudessa rikottiin samaan aikaan  tabuja vielä paljon pahemmin. Eräs Kupsin virolaistaustainen pelaaja meni ja tönäisi erotuomaria epäystävällisesti. En ole ennen jalkapallossa, herrasmiesten pelissä nähnyt moista. Jääkiekossa sellaista on joskus sattunut. Jalkapallossa erotuomarin koskemattomuus on ollut tähän asti itsestään selvä ja pyhä asia. Viron mies lensi tönäisystään ulos kuin leppäkeihäs ja saanee muutaman ottelun pelikiellon, joka on ihan oikein.

Tosin muistanpa nyt yhden aiemman tapauksen, joka ei kuitenkaan ollut perusluonteeltaan ilkeä vaan pikemminkin päinvastoin. Eräs arfikkalaistaustainen pelaaja rikkoi tahattomasti kanssapelaajaa ja ryntäsi teostaan syvää häpeää tuntien erotuomarin eteen ja alkoi hieroa raivoisasti oikeudenjakajan poskia. Musta mies lensi ulos vähän kulunutta vertausta käyttäen kuin leppäkeihäs, koska rikkoi jalkapalloilun suurta tabua.

Tosin Afrikan poika ei harrastanut poskihierontaa pahansuopuuttaan, vaan tapa on sikäläisessä kulttuuripiirissä anteeksipyynnön ele. Mutta poskihieronnan kohde ei ollut antropologi vaan erotuomari eikä tuomari tiennyt eleen tarkoitusta ja niinpä hän nosti punaisen kortin; Monen ottelun pelikielto tuli palloliitolta sitten myöhemmin.

Kommentit (0)

Minulla on nimittäin pelakuuruukkujen juurilla sata viiniköynnöksen siementä itämässä. Tarkoituksenani on tulla Suomen suurimmaksi viinitilalliseksi. Suomen suurin mansikkaviljelmä onkin jo Koivistoisen suvun omistuksessa eteläisessä Hämeessä. Alan valmistaa eläkkeelle päästyäni Sawon Wiiniä, joka tulee olemaan aika hyvä punaviini. Se raikastaa hengityksen ja aikaansaattaa höveliään olon.

Kysyin viininviljelijäkollega Väryseltä, joka kasvattaa Lapissa viinimarjapuskia ja jatkojalostaa marjat tilaviiniksi – ennen seillaista ainettta kutsuttiin hapantuneeksi viinimarjamehuksi, että miksi kovasti kysyttyä Väyrys-viiniä ei ole Alkossa. Tohtori Väyrynen vastasi ystävällisesti, että se ei kannata. Välikäsien välistä vetämisen jälkeen hinta olisi niin korkea, ettei tuote menisi kaupaksi.

Ihan hyvä selitys. Väyrynen on tunnetusti tarkka talousmies. Muistelen, että pressanvaalien alla Vuokko ja Paavo-muki maksoi vain 23 €, nyt kova kysyntä on nostanut hinnan 30 euroon, mutta kovasti kauppa kävi silti Kuopiossa. Minua varakkaammat ns. kulakkikepulaiset, jotka ovat rahamiehiä, eivät hinnasta edes tinkineet. Luulivat selvästikin ostavansa tulevan pääministerin mukeja, joilla tulevaisuudessa on suuri keräilyarvo.

Kommentit (1)

Kuopion torilla vakuutti muudan tyypillinen savolainen sekakäyttäjä kännykälleen suureen ääneen, ”etten minä ou rasisti. Minä oun roturealisti.” Nuorimies ei vaikuttanut lukeutuvan tämän yhteiskunnan voittajiin.

Asenteellisena ihmisenä ajattelin, että hänen ilmeisen maahanmuuttajakriittinen maailmankuvansa oli perusteltu. Kyllä somalit saattvat hyvinkin viedä häneltä työpaikan ja huonontaa myös hänen parittelutodennäköisyyttään.

Nimittäin Alueuutisissa oli juuri juttu Suonejoelle kotoutetusta fiksusta ja filmaattisesta somalipojasta, joka oli juuri päättänyt peruskoulun. Keskiarvo oli täysi kymppi.

Hän oli varmaankin se paljon puhuttu ankkurilapsi. Suku oli lähettänyt pojan turvaan sodan jaloista. Niin monet suomalaisetkin tekivät viime sodan aikaan. Tosin Ruotsiin turvaan lähetettyjä lapsia ei silloin kutsuttu ankkurilapsiksi vaan sotalapsiksi.

Kommentit (1)

Sekin vielä muistetaan Suonenjoella eilen mainitusta iisalmelaisesta hiihtovalmentaja Kuutsasta, että talvella -72 hänen kerrottiin sanoneen, että Sapporon talviolympialaisiin lähtee peräti neljä pohjoissavolaista urheilijaa. Siihen onneksi joku suonenjokelainen hiihtomies, olisiko ollut liikuntasihteeri Lauri Girsen, ehti huomauttamaan, ettei Pohjois-Savosta lähde yhtään, mutta Suonenjoelta lähtee neljä.

Saman verran urheilijoita lähti myös Helsingistä. Tosin suonenjokelaiset toivat neljä mitalia; helsinkiläiset jääkiekkoilijat eivät sillä kertaa onnistuneet saavuttamaan ainuttakaan. Vaikka myönnettävä on, että jo 70-luvun alkupuolella Suonenjoen hiihtotaso oli jo kääntynyt laskuun. Joskus väitin palstallani, että 30-luvun lopulla ehkä pelkästään Iisveden taajaväkinen yhdyskunta, tai ainakin pikkuisen muulla Suonenjoella vahvistettuna olisi voittanut viestihiihdossa koko muun maailman; kiitos Rasva-Rossin sala-ammattilaishiihtotallin.

Tosin Aarne Jalkanen, Kallen serkku, epäili joku vuosi sitten, että vielä Suonenjoen kakkosjoukkuekin olisi voittanut muun maailman. Sota sitten vei ison osan niistäkin miehistä. Jussi Kurikkala tosin taisi lähteä vasta muutama vuosi myöhemmin pitkällisen sairastelun jälkeen.

Mutta kummasti maailma muuttuu. Mikäli viime talvena yleensä vielä järjestettiin  Pohjois-Savon maakuntaviesti, niin tuskin siellä nähtiin Suonenjoen porukkaa. Toissa talvena tämä Suomen vanhin maakuntaviesti oli Puijolla ja kuulin, että paikalla oli katsojia 17 kappaletta; tuskin olivat maksaneita.

Kommentit (0)

Äsken tuli telkkarista herttainen ohjelma nimeltään Luokkakokous ja se on nähtävissä Yle-Areenallakin. Katsokaa ihmeessä; ohjelma aikaan saattaa hyvänmielen.

http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/86417

Ohjelmassa kaksi tunnettua luokkatoverusta Juankoskelta muistelee menneitä ja ennen kaikkea sitä, kuinka Immo Kuutsa (kok) yritti valmentaa Kaj Chydeniuksesta (kom) menestyvää kilpahiihtäjää. Kilpahiihtäjää valmennettavasta ei tullut, koska musiikki vei lahjakkaan urheilijan. Eikä myöskään Immosta itsestään tullut kolmen olympiakullan voittajaa, kuten hän poikasena haaveili, mutta tärkeää kuitenkin on, että nilsiäläiset tuli voitettua kouluhiihdoissa.

Valitettavasti ohjelmassa ei ollenkaan sivuta liikunnallisesti lahjakkaan Chydeniuksen saavutuksia yleisurheilukentiltä. Säveltäjämestarin merkittävin yu-saavutus on Juankosken Kuohun ikäkausikisojen 3-ottelumestaruus. Tosin palkintona saadussa pokaalissa lukee jostain syystä, että ”Seiväshyppy III-palkinto miehet yli 35 v”. Tämä selvä arvostuksen puutteesta kielivä vääryys on saattanut vaikuttaa miehen myöhempään yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Kuutsasta ohjelmasta saa leppoisan ja sivistyneen herarsmiehen vaikutelman. Me vanhat suonenjokelaiset muistamme kuitenkin asian toisin. Vuosikymmeniä sitten iisalmelainen Kuutsa oli suonenjokelaisille vähän samanlainen perivihollinen, kuin ruotsalaiskiekkoilijat Ulf Sterner ja Honken Holmqvist olivat suomalaiselle jääkiekkoyleisölle.

Muistanpa kuinka Vasama voitti vuonna 1969 sekä miesten- että naistenkilpailut Pohjois-Savon maakuntaviestissä. Palkintojenjakotilaisuudessa oli Iisalmen Visan puheenjohtaja Immo Kuutsa lausunut jotain, jonka ainakin suonenjokelaiset tulkitsivat jotenkin vähättelevän voittojen arvoa. Niinpä molemmat voittajajoukkueet marssivat kaikkien Hiihto-Niilojen isän, eli olympiaedustaja Niilo Väisäsen, johdolla mielenosoituksellisesti ulos tilaisuudesta. Maakuntaviesti oli siihen aikaan Savossa tärkeämpi tapahtuma kuin joku SM-liigan loppuottelu nykyään Formuloista nyt puhumattakaan.

Kommentit (0)

Vielä lisää tuosta kirjallisuuden Nobelista, joka mielestäni pitäisi antaa Arto Paasilinnalle siitä huolimatta, että historian muistot pelottavat ruotsalaisia. Frans Emil Sillanpään elämäkertasarjan kirjoittaja Panu Rajala kuvaa värikkäästi, kuinka ensimmäisen suomalaisen Nobel-palkinnon saajan riehakkaasta palkinnon hakumatkasta tuli lopulta niin rasittava kokemus, ettei palkittu siitä koskaan kunnolla toipunut.

Jo alkumatkasta Sillanpää seurueineen juhlisti tapahtumaa sen verran railakkaasti, että heti Haaparannan puolelle päästäessä matkakassa oli niin lopussa, ettei varaa ollut enää edes maitoon ja voileipiin. Muuta mahdollisuutta ei keksitty kuin että itse Frans Emil marssi aseman kanttiiniin ja Nobelin saajan arvovallalla kysyi, saisivatko he syödä ilmaiseksi: “Minulla ei nyt ole rahaa, mutta kohta sitä enemmän. Olen menossa noutamaan Nobelin palkintoa”. Tälläkin menetelmällä asiat hoituivat ystävällisessä Ruotsissa.

Itse palkinnonluovutusjuhla muodostui ainutlaatuiseksi kulttuuritapahtumaksi. Sillanpään ruotsalaiset ystävät olivat ilmeisesti huolehtineet hänestä liian avokätisesti, sillä palkinnon saaja saapui illalliselle levottomuutta herättävän hilpeällä mielellä. Tilaisuudesta ei tullut sellaista rauhallisen arvokasta yhdessäoloa, jollaista kultivoidut ja hieman tylsät ruotsalaiset olivat ajatelleet. Sotahan raivosi tuolloin Suomessa pahimmillaan.

Akatemian jäsenet yrittivät hillitä Sillanpään pursuavaa elämäniloa, joka alkoi saada arveluttavia piirteitä. Parhaiten juhlakalun hillinnässä onnistui akatemian jäsen Sven Hedin, jolla oli tutkimusmatkoiltaan kokemusta villien kansanheimojen kohtelusta.

Lopulta akatemian jäsenet päättivät porukalla saattaa Sillanpään tämän hotelliin. He vakuuttivat, että se oli suurin kunnianosoitus, jonka he saattoivat palkitulle osoittaa. Onneton Sillanpää jätettiin hotellin portierin huomaan diplomeineen ja mitaleineen, puoliksi juotu munkkilikööripullo tiukasti puristettuna leveää rintaa vasten.

Kommentit (0)

Päivän Hesarissa oli hervottoman hauska, tai ehkä sitten hyvin traaginen, juttu tänään synttäreittensä vuoksi kansallisena juhlakaluna pidettävänä Arto Paasilinnasta ja varsinkin hänen kulttuurivierailustaan Espanjaan 15 vuotta sitten. Espanjassa hän esitteli kirjallisuuden ystäville Hurmaava joukkoitsemurha-kirjaansa. Tilaisuuden loppuvaiheessa kirjailija oli ns. pystymakkuritilassa. Siitä huolimatta hän vielä kykeni taputtelemaan samanaikaisesti kahta naispuolista kulttuurityöntekijää.

Mielestäni Arto Paasilinna olisi Nobelinsa ansainnut. Hänen tuotannostaan on käännetty noin 200 romaania noin 40 kielelle. Siinä suhteessa hän on Suomessa omassa sarjassaan. Ulkomilla Paasilinnaa pidetään kuulemma syvähenkisenä ihmisenä. Meillä häntä ei pidetä niinkään syvähenkisenä ihmisenä, mutta ravintolanyrkkeilijänä häntä on arvostettu. Kerrotaan hänelle myönnetyn ansioistaan Kuin raivo härkä-mitali.

Monessa mielessä ja jopa ulkonäöltäänkin Paasilinna muistuttaa nobelisti Frans Emil Sillanpäätä. Luulen, että Frans Emilin muisto vielä  elää Ruotsissa ja sen vuoksi Paasilinnalle ei ole uskallettu antaa kirjallisuuden Nobelia. Nimittäin ruotsalaiset kokivat Fransun riehakkaan Nobel-palkinnon noutoreissun hyvin pelottavana kokemuksena, vaikka vierailu tapahtui sota-aikaan, jolloin maailmassa oli muitakin pelon aiheita.

Sillanpää joutui parantelemaan Ruotsin matkan rasituksia Lapinlahden mielisairaalassa. Siellä hän törmäsi kollega Mika Waltariin, jolle nobelisti ymmärsi huomauttaa, että minä olen täällä, koska sain Nobelin ja sinä olet täällä, koska et sitä saanut.

Kommentit (0)

Yllättävän kovat tuomiot tuli tahoille, jotka huolehtivat suomalaisen kansanvallan toteutumisesta hankkimalla varoja puoluetoiminnan turvaamiseksi. Jotenkin poikien touhu vaikutti kuitenkin vähän amatöörimäiseltä puuhastelulta. Vain pienet vellirahat olivat pelissä. Ennen vanhoina hyvinä aikoina puoluerahoitus oli ronskimpaa.

Antti Tuuri on kirjoittanut kaksi hyvää romaania pohjalaisista Rahjan veljeksistä, jotka olivat pohjalaisuudestaan huolimatta kapinan aikaan punaisten puolella todellisia toimen miehiä; vähän samanlaisia kuin kauhavalaiset Hakalan veljekset myöhemmin mattobisneksessä. Tuuri ei ole vielä Rahja-tarinoissaan päässyt siihen asti, että olisi kertonut siitä, kuinka Rahjat järjestivät kommunistien puoluerahoituksen hävityn kapinan jälkeen.

Nimittin punaiset olivat tuoneet Pietariin Suomen Pankin setelilaatat ja niillä Rahjat painoivat taistelevalle työväenliikkeelle ihan omaa rahaa maailman vallankumouksen tarpeisiin. Samaa menetelmää puolueet voisivat varmaan käyttää vieläkin, jotta poliittisten järjestöjen varainhankinta saataisiin terveemmälle pohjalle. Luulen, että  tällaisen setelielvytyksen avulla koko kansantalous pelastettaisiin uhkaavalta finanssikriisiltä.

Muuten ilmeisesti Rahjan veljesten touhukin oli vielä amatöörimäistä puuhastelua sen rinnalla, että tietääkseni Jatkosodan loppuvaiheessa maamme johtavat poliitikot huolehtivat siitä, että Saksasta ostetut aseet merkittiin kirjanpidossa maksetuiksi, vaikka todellisuudessa näin ei ollut tapahtunut. Siten laskuja ei jouduttu maksamaan Neuvostoliitolle. Siinä oli kyseessä hirmuinen satojen miljoonien eurojen arvoinen asiakirjojen väärennysrikos, josta ei ole liiemmin huudeltu.

Kommentit (0)

Pohjalaiset ovat hurskasta väkeä. Vaikka pohjalainen runoilija Arto Melleri tunnettiin boheemista elämäntavoistaan eikä häntä liiemmälti syytetty mistään pyhäkoulupoikuudesta, niin kyllä hänenkin sisällään asui pieni lestadiolainen seurakuntanuori. Poikasena Arto oli innokas seuroissa kävijä.

Myös eilen laulanut Vimpelin Väinämöinen liittyi lestadiolaisuuteen sikäli, että hänen sotasokea poikansa oli liikkeen tunnettu saarnamies. Saarnamiehen isän elämäniloja korostavat esitykset eivät synnytä mielikuvaa mistään totisesta uskonmiehestä.

Viimeaikoina on lestadiolaisten piireistä kantautunut tietoja kaikenlaisista ongelmista. Vaikeuksien taustalla on internet. Televiso oli onnistuneesti kielletty paholaisen sontaluukkuna, mutta internetin käyttöä liike ei julistanut synniksi, ja netistä nouseva nuoriso on varmaankin löytänyt yhtä ja toista maailmankuvaansa järkyttävää. Ja moni nainenkin on saanut virikkeen epäillä, ettei ihmisen sittenkään tarvitse lisääntyä ja täyttää maata kaniinin lailla.

Mutta kaikesta huolimatta lestadiolaiset ovat tällä hetkellä vahvoilla yhteiskunnassamme; luultavasti he ovat vapaamuurareita vahvempia. Esimerkiksi Suomen tärkein mielipidejohtaja, eli  Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen, on lestadiolaisen kodin kasvatti. Samaa uskonsuuntaa edustavat myös monet talouselämän suuret vaikuttajat. Uutisissa lueteltiin juuri äsken lahjoman annosta tuomittuja liikemiehiä ja kyllä siitäkin porukasta ainakin yksi lestadiolainen löytyi.

Kommentit (0)

Muistelmasarjassani koivukyläläisiä suurmiehiä sekä -naisia muistelen tänään viimeistä oikeaa runoilijaa Arto Melleriä. Koivukylä-aikanaan hän taisi olla lähinnä dramaturgiopiskelija, ei siis näyttelijä, mutta siitä huolimatta hän imitoi Rasinkatu 4:n kerhohuoneella ilmiömäisen hyvin toista kuuluisaa keskipohjalaista taiteilijaa  Vimpeilin Väinämöistä. Jopa esikuvalle tyypilliset hammasproteesin loksahtelut onnistuivat.

Kansantaiteilija Vimpelin Väinämöisen tunnetuin esitys, eli Rakkaani tule vuorille, löytyy näemmä myös netistä. Kuunnelkaa ja ihastelkaa, kuinka syvä tunne pystyy hyvinkin korvaamaan ajoittain puuttuvan taiteellisuuden:

http://www.youtube.com/watch?v=NSGfD1ZOJJ8

Arto Mellerikin poistui tuonilmaisiin kohtuuttoman nuorena, kuten menettelivät myös edelliset suuret runoilijamme Eino Leino ja Pentti Saarikoski. Näitä kolmea neroa ei tunnettu minään vesipoikina. Lisäksi Melleri valmisteli suurta suomalaista huumeromaania ja tähän hän joutui hankkimaan tietoa osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Niinhän teki myös entinen kansanedustaja ja myöhempi dosentti Seppo Toiviainen laatiessaan tutkimusta aiheesta Kantapöydän imu. Myös Toiviainen on nyt jo edesmennyt.

Melleri kuoli tapaturmaisesti. Ensin hän jäi pahasti auton töytäisemäksi ja selvittyään siitä, hän kaatui joku vuosi myöhemmin ja loukkasi kohtalokkaasti päänsä. Silloisen vaimon mukaan runoilija oli nauttinut vain saunakaljat. Tosin promilleja oli noin viisi, joten ilmeisesti hän oli sittenkin jo ehtinyt siirtyä ns. normaalien ruokajuomien puolelle.

Kommentit (1)

Eilisiltana seisoi Kuopion pallokentn laidalla pettynyt ja jopa kiukkuinen mies. Kups pelasi loistavan pelin päävastustajaansa JJK:a vastaan. Ajoittain Kupsin peli jopa muistutti jalkapalloilua perinteisen potkupalloilun sijasta. Laskin parhaimmillaan parinkymmenen perättäisen syötön onnistuneen; edellisinä vuosina neljä perättäistä syöttöä omille oli hyvä saavutus. Ja muutama vuosi sitten Kupsin ainut taktiikka oli yrittää tavoittaa pitkällä kaaripallolla Miikka Oinosen päätä, jota ei koskaan tavoitettu.

Eilen viitisen minuuttia ennen pelin loppua Kups johti 2 – 0 ja hekumoitsin jo mielessni, että huomenna Savon Sanomien etusivulla lukee, että Kups murskasi JJK:n 4 – 0. Nimittäin kuopiolaisilla oli maalipaikkoja solkenaan, mutta tolpat ja jyväskyläläisten ilmiömäinen maalivahti Korhonen, joka ei ole ihme kyllä Kärkkäälästä, estivät murskalukemat.

Sitten JJK hyökkäsi minuutin sisällä kaksi kertaa ja sen jälkeen valotaululla loisti tulikirjaimin tasatulos 2 – 2. Lopussa pelkäsin jo kotijoukkueen onnistuvan häviämään ottelun, jonka sen olisi pitänyt kenttätapahtumien valossa voittaa 5 – 0. Keskuskentältä käveli pimenevässä ilmassa sataman suuntaan hyvin synkkä mies.

Mutta onneksi periaatteessa kärkkääläinen joukkue voitti eilen maamme toiseksi suosituimman pallopelin Suomen mestaruuden. Ihmeekseni löysin netistä tämän päävalmentaja Tommy Koposesta tehdyn ohjelman. Katsokaapa kärkkääläiset; ihan Koposen Kyöstin näöstä veljenpojan tunnistaa.

http://www.youtube.com/watch?v=AWMYcZGPDZw

Kommentit (0)

Sarjassa koivukyläläisiä suurmiehiä sekä -naisia muistelemme nyt eilisen laulun innoittamana palestiinalaissyntyistä ja tv:stä tuttua toimittaja Umayya Abu-Hannaa. Hän asui 80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin. Muistan, että näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon hiihtomonot jalassa. Se herätti samalla hilpeällä tavalla huomiotani kuin se etiopialainen neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan erikoiskilpasuksia.

Umayyan sukunimi saattoi olla siihen aikaan Hänninen; ainakin hän saapui sennimisen YK-miehen mukana Suomeen. Pari vuotta sitten Umayya Abu-Hanna julkaisi kirjan, jossa hän paljastaa, että kyseinen Hänninen oli kotoisin Suonenjoelta. En ihmettele yhtään viehättävän palestiinalaisneitosen valintaa, sillä ainakin Savon Sanomat paljasti äskettäin ihan tieteellisen tutkimuksen, jonka mukaan savolaismiehet ovat tutkitusti maamme parhaita rakastajia, niin yllättävältä kuin se saattaakin kuullostaa; harva kun enää muistaa vilttikäärömies Rahikaista Tuntemattomasta sotilaasta.

Palautettakoon tässä yhteydessä mieleen, että Savon Sanomat on kertonut myös, että Bushin presidentillinen suku oli alunperin Säämingin Hattusia, Nixon Kiuruveden Nikkisiä, Venäjän suurin sotapäällikkö Suharov kuten myös Ruotsin suurin pääministeri Erlander Savon Suhosia, Romanovien tsaarisuku Kuopion Kauhasia ja Putin Savossa sangen tavallisia Pulkkisia. Yleisesti epäillään myös Ruotsin kuningassuvussa olevan juvalaisen vireydestään kuuluisan hevosupseerin geenejä.

Umayya Abu-Hannan omaelämänkerrallisessa teoksessa kerrotaan, kuinka ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään. Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle iloisesti ”haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, uusi miniä entistä kuuluvammin ”haluan pillu”. Jostan syystä appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen päivän säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa.

Kommentit (2)

Ja vielä vähän Jerusalemin historiaa. Keisari Konstantinus Suuri julisti kristinuskon 300-luvulla Rooman valtakunnan valtionuskonnoksi. Siihen aikaan valtakunnassa oli kaksi muutakin suurta uskontoa eli mithralaisuus ja manikealaisuus. Onnettaren haltijan viitan hipaisu, jota voitaisiin kutsua myös kaaosteoriaksi, suosi kristinuskoa, ja sillä valinnalla oli suuri vaikutus maailman menoon.

Ehkä maailmanhistoria olisi toisenlainen ja jopa rauhallisempi, mikäli buddhalaisuutta muistuttanut manikealaisuus olisi voittanut. Saattoi olla, että keisaria miellytti niinä rauhattomina aikoina kristinuskoon liittynyt esivallan kunnioitus ja jonkinlainen rauhanaate, joka korosti toisenkin posken kääntämistä viholliselle. Juutalaisuus ja myöhemmin keksitty islamilaisuus eivät ole mielestäni samalla kannalla posken kääntämisen suhteen, mikäli yhtään Vanhaa Testamenttia ja Koraania tunnen. Koraania olen tutkinut sen nettiversiona.

Aiheeseen liittyen hiljennymme kuuntelemaan laulua, joka kertoo sittä, kuinka Jerusalem on maja rauhan ikuisen. Esittäjä on kaunis ja kaunisääninen. Luulen hänen olevan juutalaisen ja kielen hepreaa, vaikka geneettisesti ja kielellisesti juutalaiset ja arabit ovatkin jokseenkin samaa kansaa.

http://www.youtube.com/watch?v=72QC8EGnxTw&feature=fvwrel

Kommentit (0)

Palataanpa Jerusalemin historiaan, jonka aiheen käsittely keskeytyi, kun ilmeisesti salama vioitti älykännykkääni, kun olin vetäytynyt erämaahan eikä muita toimivia nettiyhteyksiä siellä ollut. Toivotaan, ettei salama riko myös pöytäkonettani.

Elikkä tarkoitukseni oli ennustaa Jeesuksen pikaista paluuta, mutta sitten iski salama ja keskeytti aiheen käsittelyn. Nimittäin Jerusalemin historiasta opin, että eräässä sikäläisessä luostarissa säilytetään pyhäinjäännöksenä Jeesuksen esinahkaa. Se jäi tähteeksi ympärileikkausrituaalista, josta Raamatussakin kerrotaan. Ilmeisesti kyseessä ei edes ole kovin harvineinen pyhäinjäännös; muistelen vastaavan ihmekalun löytyvän kolmesta muustakin maailman luostarista.

Uskon vahvasti siihen, että jo lähivuosina tiede kehittyy niin pitkälle, että ihminenkin voidaan monistaa, kunhan vain jostain löytyy sopiva dna:n pätkä. Paljon mahdollista, että pehmyttä kudosta sisältävästä Jeesuksen esinahasta löytyy uudelleen synnyttämiseen tarvittava ainesosa.

Uskon tosin vahvasti siihen, että esinahasta kasvatettu moderni Jeesus synnyttää ympärilleen paljon kiistoja; niinhän tapahtui jo 2000 vuotta sitten. Uskon vahvasti, että monet esimerkiksi väittävät, että mies on ihan täys mulkku.

Kommentit (0)

Ilmeisesti miehilläkin on vaihdevuodet. Ainakaan en keksinyt, että maailmassa olisi mitään hauskempaa tekemistä, kuin hiidellä aurinkoisilla keväthangilla. Toteutin ikiaikaisen unelmani ja suksin Petäisen toiseen päähän Laitilanlahdelle, jossa ennen muinoin oli kylän suurin hyppyrimäki. Ajattelin testata, vieläkö minusta olisi vastusta Nykäs-Matille ja Eddy Edwardsille veteraanikisoissa.

Laitilanlahden tarkkaa mäkiennätystä en ole saanut selville, mutta kuulemma enemmän kuin Piispalanmäen 17 metriä. Eivät ole kumpikaan kansainvälisessä mielessä lentomiä, enemmänkin niissä on harrastettu pienmäenlaskua. Minulle on kerrottu, että kyläkauppias Tahvo Turusen Ville-poika olisi ollut kylän paras mäkimies.

Mutta eivät enää harrasta kylän klopit edes piennmäenlaskua. Enemmän taitavat pelailla ja suunnitella kaiken maailman hyödyttömiä videopelejä. Vähän samaan malliin ihmettelen maailmanmenoa kuin Häjyt-elokuvan vanha vaari, joka kauhisteli sitä, että nykyään nöösipojat kuolee puukkohon; ne ei osaa enää viiltää, ne vain tökkii.

Kovasti oli Laitilanlahden rinne pusikoitunut, joten en päässyt kokeilemaan mäenlaskutaitojani. Täytyy myös myöntää, ettei järven puolelta tajua miten iso rinne on kyseessä. Vaikka olen ikäisekseni ihan kopsakka ukko, ellen peräti rasakka mies, niin ei olisi rohkeus enää riittänyt.

Kommentit (2)

Eilen kesken uskontokriittisen juttuni iski erittäin kalliiseen ja erittäin uuteen kotimaiseen älykännykkääni, merkki jääkööt vielä mainitsematta, joko salama tai ainakin jonkinlainen virtapiikki ja nettiyhteys lakkasi toimimasta. Lähiaikoina, jolloin elän erämaaolosuhteissa, saattaa blogini päivityksessä esiintyä katkoksia. Toimitus pahoittelee asiain saamaa käännettä.

Ps. Se ei ollutkaan salama taivaasta, joka juntturoi älykännykkäni, sillä sim-kortin irroittaminen elvytti laitteeni. Jotain piti keksiä, koska oli ilmennyt pakottava tarve kertoa kansalle, että uutta lukua ollaan tulikirjaimilla lisäämässä Kärkkäälän urheiluhistoriaan, joka jo muutenkin on pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi. Korhosen Niilo nimittäin viestitti, että salibandyssa Suomen mestaruuden todennäköisesti voittava Seinäjoen SPV on oikeasti kärkkääläläinen porukka. Joukkueen päävalmentaja Tommy Koponen on taustaltaan Perämaan Koposia eli Niilon vaimon Aulin veljenpoika. Katsokaa Urheiluruutu, eiköhän miestä haastatella kohta.

Ps.Ps. Tekniset ongelmat jatkuvat, mutta en malta olla vaiti. Kommentaattori kertoi, että eilen mainittu Kärkkäälän Perämaan poika Tommy Koponen tunnetaan hyvin siivosuisena ja hillittynä herrasmiehenä, vaikka onkin palloiluvalmentaja. En malta olla vertaamatta häntä toiseen maailmalla tunnettuun Kärkkäälän Perämaan poikaan näyttelijä Taisto Reimaluotoon, joka on alunperin Sikasia sukuaan. Hänet tunnetaan nykyään maamme parhaana kiroilijana; hän on perkele-sanan käyttäjänä lähes tuonilmaisiin siirtyneen Veikko Sinisallon luokkaa. Esimerkiksi youtubesta löytyvä Raid-pätkä, jossa Reimaluoto näyttelee työttömien liiton toimitsijaa, kannattaa katsoa. Työtön kertoo toimitsijalle olleensa jo kauan työttömänä, josta toimitsija Reimaluoto kiivastuu: ”se on pitkä aika perkele”, ja se perkele lausutaan todella syvällä tunteella. Kuunnelkaa itse.

http://www.youtube.com/watch?v=QaX2LbFLhVQ

Kommentit (2)

Vuotuiseen ajankiertoon sopivasti olen opiskellut Montefioren uusinta Jerusalem-historiaa. Kirjan luettuani, en pysty muuta sanomaan, kuin että voi Herra Jumala sitä tappamisen määrää, mitä tähän kolmen suuren uskonnon pyhään kaupunkiin liittyy. Samaa asiaa ihmetteli jo roomalaisten kenraali Tiitus pari tuhatta vuotta sitten. Hän ajatteli rauhoittavansa tilanteen hävittämällä yhden uskonnon pyhän paikan, mutta nyt tuntuu siltä, että Tiitus arvioi tilanteen väärin.

Kuitenkin jos järjen kanssa ajatellaan, niin tällä hetkellä Jerusalemin liepeillä eletään kuitenkin harvinaisen rauhallisia aikoja. Luulen, että lopullinen rauha saavutetaan Lähi-Itään, kunhan Iran saa noin 20 vuoden sisällä vetypomminsa valmiiksi. Anni Sinnemäki runoili, että kahdeksan vuotiaana hän uskoi, että maailma tuhoutuu kaksintaistelussa suurvaltojen välillä, mutta hänenkin tilannearvionsa oli luultavasti väärä; ei siihen enää suurvaltoja tarvita.

Kaiken epätoivon keskellä voimme olla tyytyväisiä siitä, että ihminen on sittenkin kehittynyt apinasta. Nimittäin ihmisapinakoiraista kuolee kolmannes väkivallan uhrina, eikä meidän ihmisten keskuudessa ihan sellaista tapahdu edes Lähi-Idässä.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa hyvää ja ilmeisesti laillista musaa, koska kyseessä taitaa olla Israelin armeijan mainosvideo; tai sitten kyseessä on parodia. Eli teille kaikille rauhaa:

http://www.youtube.com/watch?v=Rel1RictQ0s&feature=related

Kommentit (2)

Pääsiäisen teemaan liittyen teeskentelin sivistynyttä ja syvähenkistä ihmistä ja kuuntelin netistä Matteus-passion. Niin olisi hyvä kaikkien tehdä ihan maailmankatsomuksesta riippumatta. Niinpä lopeta, jos koet itsesi hyväksi ihmiseksi, tämän lukeminen ja kirjoita Googleen hakusanaksi ”Bach-ST.Matthew Passion”. Sieltä löytyy 1t30 min korkeakulttuuriksi arvostettua musaa. Linkkiä en tähän valmiiksi laita, koska se tuntuu laittomalta.

Sitten kun alkaa kyllästyttää kuten minua, voit kuunnella upeaa Olavi Virtaa. Lähes koko Ola-Suuren elämäntyö, eli 100 kpl Virran parhaita, löytyy yhdellä näpäytyksellä Youtubesta Googlen kautta hakusanalla ”Olavi Virta”. Linkkiä en tähän laita, koska se tuntuu laittomalta.

Muinaispersialainen runoilija Omar Khaian kirjoitti, että ”älä kuuntele kaukaisen rummun ääntä, vaan ota rahat”. Oma kaukainen rumpuni varoittaa, että tein väärin, kuunneltuani ilmeisen luvattomia asioita netistä.

En ota kantaa toiminko laittomasti tai teinkö pääsiäisen teemaan liittyen peräti syntiä, mutta vääryyden tekemisen tunne on vahva. Muusikot yrittävät elättää itsensä ja perheensä myymällä vaivalla hankkimaansa ammattitaitoaan, kuten oikein onkin. Sitten tulee joku ja laittaa taiteilijan saavutukset ilmaiseksi nettiin, josta minä niitä maksutta kuuntelen.

Tuosta synnistä puheen ollen luin jostain alan julkaisusta, että muudan munkki syyllistyi keskiajalla nakkien syöntiin pitkänäperjantaina ja se oli todella kova juttu siihen aikaan. En ole varma, onko nakkien syöminen pitkänäperjantaina nykyään suurikin synti – siihenkin olen tainnut tietämättömyyksissäni syyllistyä. Mutta siitä olen ylpeä, että koskaan en ole tuntenut pienintäkään himoa lähimmäiseni karjaa kohtaan.

Kommentit (0)

Ostin sukset ja sauvat noin 10 eurolla. Maihinnousumalliset erinomaiset hiihtokengät vm-61 eivät nekään olleet hinnankiroissa, maksoivat neljä euroa. Rompetorilta meinasin ostaa varahihnat siteisiin, mutta ne maksoivat 12 €/kpl, eli enemmän kuin sukset ja sauvat.

Pienellä pakkaskelillä olivat hyvin tervatut puusivakat ihan ilo hiihdellä; ei ollut olenkaan kärsimysviikon vaatimusten mukaista pistellä vaivatta menemään Kallaveden hankiaisella. Pyökkipuiset hiihtimet eivät olleet yhtä älyttömän likukkaat kuin lasikuidut ja pitoakin löytyi luonnostaan. Tosin ohi suhahtelevat kondomimallisiin hiihtohaalareihin sonnustautuneet Hiihto-Niilot  katselivat varusteitani mietteliäinä. Luulivat minun pilkkaavan pyhiä arvoja.

Jos jotain vikaa on väineistäni hakemalla haettava, niin sauvojen ei tarvitsisi välttämättä olla umpirautaa. Ontot olisivat kevyemmät. Tai ehkä Ruotsin armeija suunnitteli sauvat jonkinlaisiksi lähitaisteluaseiksi; piikitkin ovat kuin tikarit. Luulen kyllä, että suomalaiset koivusukset ovat umpihangessa Ruotsin jäykkiä pyökkipuisia paremmat. Nimittäin rento koivusuksi pyrkii luonnostaan kohti hangenpintaa. Pyökkipuiset ovat vähän sellaiset melekoset kolopareet, kuten Savossa ennen sanottiin.

Kommentit (0)

Tarjolla oleva arvokas eläinproteiini ei näytä kiinnostavan edes kaupungin vähä- tai kovaosaisia. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Sveitsissä ahvenkilo maksaa yli 20 euroa ja että suomalaisetkin mestarikokit kilvan vakuuttavat, että aina kotimainen ahvenfile Norjan kassilohen voittaa.

Edellä kerrottujen seikkojen perusteella kaivoin verkkokomerosta Lidlistä ostamani 6,99 €:n hintaisen pilkkisettini ja kirpputorilta osatamani 7 €n neuvostokairani ja kävin kaupunkilaisten mietteliäistä katseista piittaamatta koekalastamassa sataman edustan. Hetkessä ongin tutkimuskäyttöön kevään ensimmäiset pilkkiahvenet; joku oikea kalamies olisi hetkessä vetänyt kunnon kukkokalat. Turha siis mennä merta edemmäs kalaan.

Pääsiäisen kunniaksi päästin kalani takaisin tovereidensa pariin jatkamaan leikkejään, ja niillä on varmaankin kotona paljon kerrottavaa seikkailustaan. Pyyntivälineeni oli pienikoukkuinen mormuska ja luulen, etten syyllistynyt eläinrääkkäykseen, vaikka muuten catc and release-pyynti minua kauhistuttaakin. Onneksi tapa ei ole levinnyt metsästyksen puolelle.

Kommentit (0)

Jatketaanpa vielä poliisihallinnon tarkastelua. Nykyään poliisit synnyttävät mielikuvan rambomaisista yhteiskunnan väkivaltakoneiston edustajista, jotka piiloutuvat erilaisten työturvallisuusvälineiden taakse niin, ettei kasvoja edes näy. Työturvallisuusvälineiden

käyttö onkin ihan perusteltua. Sellaiseksi on maailma mennyt.

Minun kansakouluaikaani poliisi oli sen sijaan lasten paras ystävä. Se mielikuva syntyi Lasten liikennelaulusta, jota siihen aikaan hoilasimme. Siinä laulussahan puhutaan kilteistä poliisisedistä tähän malliin.

Kaupunki on kauhean suuri,

joskus se eksyttää.

Ällös pelkää on apu juuri

poliisisetä tää.

Hän voipi vaikka neuvoa, taikka

muutenkin auttaa niin.

Siinä missä on paha paikka,

turvaudu poliisiin.

Muista aina…

Nykyajan lapset voivat opiskella laulun sävelkulun tästä:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/

kolmesta_possusta_liikennelauluun_17079.html#media=17084

Luulenpa muistavani, koska käsitykseni poliiseista muuttui. Se tapahtui jo ennen sitä, kun Suonenjoen poliisit seisoivat kiikarikiväärien kanssa käräjätalon katolla. Nimittäin sitä ennen oli virkavalta suorittanut kotietsinnän eräiden moottoripyöräpoikien kerhotilassa. Myöhemmin näitä nuorukaisia alettiin kutsua Helvetin enkeleiksi. Kotietsinnässä käytettiin tavallista reippaampia konsteja, koska rakennuksen seinästä ajettiin ihan varoittamatta sisään panssarisisulla, joka varmasti järkytti monia moottoripyöräilyn harrastajia.

Entinen Koivukylän naapurini, joka oli siihen aikaan maamme tunnetuin asianajaja, Heikki Salo tuomitsi jyrkästi poliisien toimet ihmisoikeusnäkökulmasta. Salolla olikin perehtyneisyyttä asiaan, koska hän oli ollut aikoinaan poliisikurssin priimus.

Kommentit (0)

Suonenjoen pitäjänlehti osaa olla hauska muulloinkin kuin aprillipäivisin. Männä viikolla huomiotani herätti otsikko, jossa luki, että ”Känninen valittiin virkaan”.

Luulin, että virkavalinta vain todisti, että synnyinkaupungissani jatketaan samalla vapaamielisellä henkilöstöpoliittisella linjalla kuin alkutalvesta, jolloin iltapäivälehtien lööppejä hallitsi pitkään se, että Suonenjoen poliiseilla oli ollut vuosia tapana käydä työaikaan varmasti hyvin ansaituilla nokosilla putkan pahnoilla.

Mutta ei ollut Kännisen valinnassa ollenkaan kysymys vapaamielisestä henkilstöpolitiikasta, vaan kysymys oli siitä, että vaativaan virkaan valitun sukunimi vain sattui olemaan sangen tavallinen eikä välttämättä omistajansa luonnetta mitenkään kuvaava savolainen sukunimi ”Känninen”.

Ja muistanpa, miten pitäjän lehdessä kymmenisen vuotta sitten jo otsikossa kerrottiin ylpeästi, että ”Meidänpä Raimo karkasi”. Kyseinen karkulainen oli nykyäänkin erittäin kuuluisa kuuden laudaturin ylioppilas ja ns. poliisin vanha tuttu Raimo Tienhaara, joka sai Suonenjoen käräjillä kovan tuomion ja jonka paikkakuntalaiset sitten omivat ikään kuin omaksi pojakseen.

Kyseisen Tienhaaran jutun käsittelyn ajan kuulemma ne samat Suonenjoen poliisit, joita viime aikoina on syyllistetty putkassa nukkumisesta, seisoivat raskaasti aseistettuina poliisilaitoksen ympäristössä järjestyksenvalvontatehtävissä.

Silloin kymmenen vuotta sitten pidettiin pikkuisen liioitteluna sitä, että poliisit kantavat kiikarikiväärejä, mutta nykyään se alkaa olla ihan normaalia. Niin se yhteiskunta kehittyy vauhdilla, eli raju on ajan riento, kuten jo L. I. Brezhnev joskus sattuvasti sanoi.

Kommentit (0)

Vaikka Yleisradio pyrki ennen tarjoamaan kansaa sivistävää ja ja ylevöittävää ohjelmaa, niin kuitenkin siihen aikaan harrastettiin aprillijuttuja. Parhaan tapauksen paljasti toimittaja Unto Miettinen muistelmissaan. Toimittaja Miettisellä oli sellainen lähes läryävän rehellinen ääni, joka lisäsi aprillijuttujen uskottavuutta, joten häntä hyödynnettiin paljon tällaisten ohjelmien teossa.

Kerran eräs esikuntaupseeri soitti kiihtyneenä radiotoimittaja Unto Miettiselle heti erään aprillijutun jälkeen. Jutussa kerrottiin, että maassamme oli kehitetty mustaa valoa loistava lamppu, jolla kirkas päivä voitiin muuttaa säkkipimeydeksi. ”Mitä helvettiä! Miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on vuodettu julkisuuteen”, oli tämä eversti huutanut toimittajan korvaan.

Väitetään myös, että joku kuulija olisi saanut sydänkohtauksen, kun Miettinen selosti aprillipäivänä taitolentonäytöstä, jonka aikana sattui traaginen tapaturma. Pääselostaja Pekka Tiilikainen nimittäin tarkertui solmiostaan taitolentokoneen rakenteisiin ja joutui tahtomattaan mukaan taitolentoesitykseen.

Nykyään aprilliperinne on lopetettu arvovaltaisista tiedotusvälineistä. Esimerkiksi Hesarissa ei pilajuttuja enää harrasteta. Tosin eräs minua selvästi älykkäämpi virastoni virkamies vakuutti, että 1.4.2012 Helsingin Sanomissa olisi ollut pilajuttu. Jutun mukaan Eu uhkaa Suomea jättisakoilla, eli päivittäin valtion pitäisi maksaa 13.277,25 euroa sakkoa siitä, ettei Eu-direktiiviä täysin noudateta eräissä hankintapäätöksissä.

Kaivoin tuossa jutun käsiini ja niin uskomattomalta kuin asia vaikuttaakin, se ei ole aprillia, vaan normaalia Eu-touhua. Perussuomalaisten kannatuskäyrä kääntyi taas pitkästä aikaa nousuun.

Kommentit (0)

Kyllä on paha mieli ja tunnelma pilalla, kun kuuntelen Juntusen selostusta Kalpan kauden viimeistä pelistä, jossa on käymässä juuri niin surkeasti kuin uskoinkin. Kalpa kyllä voitti runkosarjan, mutta mitään muuta se ei sitten voittanutkaan.

Ja vähän tunnen pahaa mieltä ja myötähäpeää Juntusen Oikean Aseman selostuksestakin. Äsken selostaja vaati, että Kalpan puolustajan olisi vedettävä vastustajan kanssapelaajaa turpaan niin, että tukka lähtee. Ennen minun nuoruudessani radion tehtävä oli sivistää ja ylevöittää kansaa.

Esimerkiksi Paavo Noponen joutui Cortinan kisojen 500 metrin luistelussa kiusalliseen tilanteeseen, kun Toivo Salonen sai parikseen Sveitsin Kullin. Kirjallisuuden maisteri Noponen sai käyttää kaiken verbaalisen lahjakkuutensa, jotta ei käyttänyt Kullista loukkaavia taivutusmuotoja.

Muuten 50-luvulla oli Suomessa oikeusministerinä Magnus Kull. Tuo Magnus tarkoittaa suomeksi isoa. Ministeri Kull pyysi valtioneuvostossa ministerikollegoiltaan, että hänen sukunimestään ei käytettäisi kokouksissa taivutusmuotoja. Siihen muudan koiranleukainen ministeri tokaisi, että jos se kunnon vehje on, niin eihän se edes taivu mitenkään.

Teksti-tv:llä luki virtsanvärisin kirjaimin suruviesti, että huippukiekkoilija Valdimi Krutovon lähtenyt tuonilmaisiin 52 vuoden iässä. Hän ei saavuttanut 59 vuoden rajaa kuten venäläismiehet nykyään sentään keskimäärin tekevät. Siellä miehet elävät luonnonmukaisesti ja ymmärtävät lähteä pyörimästä naisten jaloista, kunhan ovat täyttäneet arvokkaan biologisen tehtävänsä, eli siittäneet uuden ikäluokan tosimiehiä.

En tiedä, että onko öylösellä aiheellani, eli dopingilla, osuutta Krutovin varhaiseen lähtöön. Kirjassaan Ykköskenttä kapinoi ketjutoveri Igor Larionov paljasti, että heille tarjoiltiin innokkaasti ”biostimulantteja”, jotta jaksoi treenata. Nykyisetkin KHL:ssä kiekkoilevat suomalaiset ovat antaneet ymmärtää, että ”biostimulantteja” hararstetaan vieläkin. Niinpä Venäjällä treenata kolmasti päivässä, kun suomalaiset tyytyvät kahteen kertaan. Kova harjoittelu myös tuottaa tulosta.

Kerrotaan esimerkiksi, että Anatoli Firsovin tavallisena harjoituspäivä oli ohjelmassa aamulla 45 minuutin juoksulenkki, kuntoharjoitus, aamiainen ja jääharjoitus klo 11-13. Sitten seurasi lounas, parin tunnin lepo ja harjoittelua iltakahdeksaan asti, jonka jälkeen oli ohjelmassa päivällinen. Kun Firsovilta kysyttiin dopingin käytöstä urheilussa, hän totesi: ”Meidän huumeenamme oli Tarasov”.

Erään tarinan mukaan Firsov piti Volga-autoa ilmassa n. 5-7 minuuttia yhdellä kädellä ja jaloilla Tarasovin hokiessa vieressä, ”sinun pitää kestää tämä tilanne”. He olivat tämän jälkeen menneet pelaamaan tennistä Tarasovin huvilalle. Firsov oli pelannut käsi murtuneena niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kommentit (0)

Katsoinpa eilen illalla Yle Areenalta tämän ohjelman geenidopingista ja päätin, että ikinä en enää vahingossakaan kiinnitä mitään huomiota huippu-urheiluun, on se sen verran sairasta touhua. Yhden yön luja päätökseni pitikin, mutta jo tänään illalla istuin Keskuskentällä seuraamassa kahta jalkapallo-ottelua kuin tatti.

http://areena.yle.fi/tv/1532025

Ensiksi Kupsin A-juniorit hävisivät Oululle 0 – 3. Sitten katselin B-junnujen ottelua siihen asti, kunnes oululaiset johtivat 0 – 4. Sen jälkeen poistuin katsomosta syvää myötähäpeää tuntien ja ajettelin, ettei tämä voi olla ollenkaan rehellistä peliä, vaan kyseessä pitää olla  enämpikin jonkinlaisen vilunkipelin, kun kuopiolaiset eivät jalkapallossa pärjää ollenkaan Perä-Pohjolan pojille, joilla tuskin on edes ruohokenttiä jalkapallon harjoittelemista varten.

Muuten tuossa geenidoping-ohjelmassa käsiteltiin kovasti Eero Mäntyrannan tapausta. Mäntyrannan suvussa on geenivirhe, jonka seurauksena hemoglobiiniarvot ovat sairaalloisen huimat ja se lisää kestävyysurheilussa vaadittavaa hapenottokykyä. Mäntyranta muistelikin joskus, että huippukunnossa ollessaan hän ei ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin olisi jaksanut.

Suomen kestävyysurheilu olisi nytkin maailman huipulla, jos Urheiluliiton herrat olisivat kannustaneet Mäntyrannan suvun jäseniä ahkerampaan lisääntymiseen. Nyt muistan suvusta vain yhden lähellä maailman kärkeä hiihtää hölskytelleen naishiihtäjän. Ihan huipulle hän ei päässyt ruumiinrakenteellisista syistä johtuen. Mutta tyydytyksellä muisteltakoon sitä, että siihen aikaan muillakin, kuin pelkästään urheilusta kiinnostuneilla miehillä, oli kaksi hyvää syytä seurata naishiihtoa.

Kommentit (0)

Tänään olin ensimmäisen kerran virkamiesurallani myöhästyä töistä. Olin jo klo 6.30 Suonenjoen kansainvälisellä linja-autoasemalla odottelemassa Kuopion bussia. Myös yksi paikallinen alkoasukas oli mielestään myös linja-autoasemalla; ainakin hänenkin mielstään rakennuksen seinässä luki ”Linja-autoasema”. Kiireettömyyden tunne vallitsi perisavolaiseen tapaan eikä auton viipyily minuakaan huolettanut; olinhan VR:llä tottunut myöhästelyihin.

Sitten rauhallinen kanssamatkustajani kyllästyi ja totesi, ettei tänään taajetan männäkään Kuopioon ja läksi takaisin yöpuulle. Ketään ihmistä ei enää  näkynyt koko kaupungin taajamassa. Ainoastaan yksi kesy jänis söi VR:n istutuksia. Sitten muistin, että olin yleisönosastosta  lukenut, että kaupunki suunnittelee linja-autoaseman siirtämistä Teboilille eli keskustan toiselle laidalle. Kävelin sinne. Huonojalkainen mummo ei olisi jaksanut.

Teboilillakaan ei ollut näkyvää merkkiä, että se toimisi nykyisenä Suonenjoen kansainvälisenä linja-autoasemana. Mitkään opasteviitatkaan eivät kertoneet asiaa eikä myöskään kaupungin opaskartta tiennyt matkahuollon sijaintia. Mutta baarin myyjärouva tiesi ystävällisesti kertoa, että kyllä tämä suattaa hyvinniin olla matkahuolto ja on ollut sellainen jo kolome viikkoa, mutta kaupunki ei ole vielä ehtinyt asiasta ilmoittelemaan ulkopuolisille.

Aikatauluja ei linja-autoasemalla ollut eikä henkilökuntakaan ollut sellaisesta ylellisyydestä kuullut. Tosin minulta ystävällisesti kysyttiin, että kelapaisko viimekesäinen aikataulu. Kyseessä ei mielestäni ollut huumorileikki. Alkoi olla ikävä Kekkosen aikoja, jolloin Suomi oli vielä monessa mielessä toimiva tolkun yhteiskunta, jossa junat kulkivat ajallaan, jolloin matkahuollotkin olivat vielä matkahuolloiksi tunnistettavia, juopot juoppoja, eivätkä sosiaalisesti työrajoitteisia ja huijarit huijareita eivätkä konsultteja kuten nykyään.

Mielenkiinnolla odotan kesää, jolloin kolme tuhatta ulkomaalaista mansikanpoimijaa odottelee turhaan kyytiä Suonenjoen kansainvälisellä linja-autoasemalla. Luulen, että markkinatalouden oppineet kaupunginpäättäjät odottavat, että jos ihmiset kerran todella kaipaavat tietoa matkahuoltopalveluista, niin kyllä ne markkinat myös sitten sellaista järjestävät. Kuten tekevätkin. Ensi kerralla ostan spraymaalipurkin ja laadin monella kielellä opasteet Suonenjoen kansainväliselle linja-autoasemalle. Ja saatanpa kirjoitella seiniin muutakin, mitä nyt sydämelläni on.

Kommentit (2)

Kirsikankukkajuhlan lisäksi olen tässä juhlinut myös toista merkkipäivää. Tasan sata vuotta sitten väätti isovaarini Kustaa Koivistoinen, joka paremmin tunnettiin suvun soitilasnimellä Kost, poikalehmällä, kuten nykynuoret asian ilmaisevat tai härällä, kuten vanha kansa koirasnautaa kutsuu, mökkinsä hirret tälle paikalle. Harmittaa, ettei Kustaa sen vertaa jälkipolviaan ajatellut, että olisi mökinpaikkaa valitessaan huomioinut sen, ettei Soneran mokkula tällä paikalla tule toimimaan. Nytkin joudun naputtelemaan tätä Dna:n kännykällä eikä se oikein luonnistu, koska olen Kustaalta perinyt maatyömiehen latuskaiset kourat.

Myös toista suvun merkkipäivää voisi juhlia, sillä 300 vuotta sitten asettui kolme inkeriläistä vapaustaistelija metsäsissiä eli kivekästä, joista nykyään käytettäisiin ajanhengen mukaista nimitystä terroristi, asuttamaan Kärkkäälän kylää. Siellä heidän jälkeläiset, jotka ottivat käyttöön sukunimen Koivistoinen, ovat si’inneet kuin kaniinit paikallisten alkuasukkaiden kanssa. Niinpä suuri osa vanhojen kärkkääläissukujen geeneistä periytyy metsärosvoilta. Se leimaa vieläkin jossain määrin kyläläisten elämäntapaa. Kärkkäälässä pyritään noudattamaan valtakunnan lainsäädäntöä vain kylän erityisolosuhteisiin soveltuvin osin.

Kommentit (0)

Ei kestänyt kauaa öylösen raittiusjulisteen pelottava vaikutus. Kännissä tässä kirjoittelen eivätkä siskonmakkarasormeni meinaa oikeisiin nappuloihin osua. Nautimme juuri Kärkkäälän naapurien Nurmen Kaisun ja Arvin kanssa puoli pullollisen mietoa valkoviiniä neljään pekkaan. Ja aiheesta; uukuniemeläisen Kioskin Matin lahjoittama kirsikkapuu kukkii ensimmäisen kerran, vaikka harva se talvi ajokoiran kokoiset rusakot ovat syöneet kasvustot.

Se on pistänyt vihaksi. Vaikka luontoihminen olenkin, niin ymmärrän pitkälle naapuria, joka losautti luumupuutaan järsivää vemmelsäärtä hirvikiväärillä, kun sopivampaa astaloa ei siihen hätään löytynyt. Mutta nyt jatkan jaappanilaistyylistä kirsikkakukkajuhlaa. Tosin sakea ei ole, mutta ilma on sakeana jonkinlaista vesiräntää. Ymmärrän, miksi puhutaan kesäöittemme valkeudesta. Se valkeus johtuu lumesta.

Kommentit (0)

Mutta juliste on myös myös hervottoman hauska. Vei aikansa ennenkuin ymmärsin, että kuvassa on paljon tahatonta komiikkaa, joka on tunnetusti huumorin paras vaikkakin vaikein muoto. Julisteen voi tulkita myös niin, että siinä lukee selväksi savoksi, että het!. Se siis voi olla myös vodkamainos, jossa kuluttajaa pyydetään heti siekailematta tarttumaan ojennettuun päihdelasiin.

Lisää hyviä neuvostojulisteita löytyy kirjakauppa Ruslaniasta, jonka nettisivuilla voi tutustua paremminkin tähän mainioon taiteen muotoon. Hyviä postikorttejakin löytyy; kannattaa yllättää ystävät ensi jouluna kunnon pakkasukkokortilla.

http://www.ruslania.com/context-193/entity-5/sortby-12/perpage-50/category-2/page-2.html

Kommentit (0)

Aika hyvä rätinkipää on myös tällä luontokappaleella. Se ei pyrikään tekemään sahatavarastaan määrämittaista, kuten esimerkiksi metsäinsinööri tekee, vaan jyrsijällä on selvä pyrkimys saada käsiteltävistä eripaksuisista rungoista samanpainoisia. Ohuet riu’ut ovat paksuja pöllejä pitempiä. Majava varmaankin perustelee ratkaisuaan logistisilla syillä.

Mutta jos minä olisin majava, niin en vaivautuisi katkomaan kaadettuja puita pölleiksi. Täysmittaiset saisivat kelvata. Kyllä täysmittaisiakin runkoja voisi käyttää talven aikana lauman ruokahuollon turvaamiseen. Isojen tukkien katkominen on turhaa energian haaskausta; viisas pääsisi vähemmälläkin.

Muuten vaikkapa Suonenjoen metsäntutkimusasema voisi yrittää opettaa majavia metsätöihin. Risusavotoihin on nykyään vaikea löytää motivoituneita riuskoja nuoriamiehiä. Ehkä majavia voisi käyttää luonnonmukaisen metsätalouden palveluksessa? Ne ovat monitoimikoneita siistimpiä ja vähäpäästöisempiä.

Kommentit (0)

Se saa mieleni alakulon valtaan, vaikka myönnettäköön, että syksykin on kaunis vuodenaika. Meillä Suomessa on vielä neljä erilaista vuodenaikaa, vaikka välillä marraskuisina maanantaiaamuina olen ajatellut, että minulle vallan mainiosti riittäisi yksi kunnollinen vuodenaika.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Jalakasen Kari meijän kylältä laulaa ihan nätisti.

http://www.youtube.com/watch?v=wBr5-BpBVC8

Kommentit (0)

Liljan Loistosta oli juttu viime perjantain Hesarin viikkoliitteessä. Yhtye on mielestäni ihan liian vähän mainetta saanut laulu- ja soittoyhtiö. Nyt se on kuulemma siirtynyt esittämään mustalaismusiikkia. Aiemmin Liljan Loisto tunnettiin vanhojen karjalaislaulujen uudenlaisista tulkinnoista.

Itsekin olen esittänyt uukuniemeläistä kulttuuritoimintaa edistävän Uukuniemen Ilon  puuhamiehelle, että Liljan Loisto tulisi kutsua esiintymään jo perinteiseksi mudostuneeseen Uukuniemen Elotulirock-tapahtumaan. Sinne minäkin sitten menisin toisten nuorten joukkoon elämäni ensimmäiseen rockkonserttiin kuuntelemaan tätä nykyajan pitkätukkaisen nuorison suosimaa äänekästä säveltaiteen muotoa.

Vaikka en musiikista paljoa ymmärrä, niin mielestäni Liljan Loiston reggaemuunnokset sopivat hyvin moniin pakolaisuudesta kertoviin lauluihin. Reggae on tyypillistä evakkomusiikkia. Kuopiossa on paljon sinisenmustia Afrikansarven pakolaisia, ja heillä olisi varmasti paljon Veikko Lavin sanoittaman Evakon laulun kaltaisia tarinoita laulettavinaan. Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musaa.

http://www.youtube.com/watch?v=nR2ip6nHBqg

Kommentit (0)

Vasarat paukkuvat Uukuniemen Pyhäjärven rannalla. Äijillä on rakennusprojektit menossa. Itsekin auttelisin mielelläni, ainakin kernaasti näyttäisin, miten asiat tehdään, kun ne tehdään oikein järjen kanssa, mutta jostain syystä lähiyhteisö piilottaa vasarat ja naulat heti huomatessaan minun lähetyvän työmaata.

Itse olen lomaillut käyttämällä niitä armolahjoja, jotka olen syntymässä saanut. Koirat, joita tontilla on alun toistakymmentä, pitävät minua erinomaisena rapsuttajana. Lisäksi olen lukenut mielenkiinnolla juuri käsiini saamaani Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta-kirjaa; sitä rakentajaäijät tuskin jaksaisivat lukea. Sain kirjan hyväntahtoiselta lähimmäiseltä, joka oli huomannut blogivalitukseni, ettei teosta ole Kuopion kaupunginkirjastossa.

Kohta olen Ahon kapinapäiväkirjat kokonaan lukenut ja olen yllättynyt, ettei valkoinen kirjailija sanallakaan mainitse mitään punikkiuteen taipuvasta vaimo Vennystä tai punakaartissa palvelleesta poika Heikistä. Ilmeisesti paremmissa perheissä ei perheen sisäisiä ongelmia käsitellä julkisuudessa. Muuten Jussin ja Vennyn liitto kesti tämänkin ylämäen; nykyään on tapana erota jo pienemmistäkin syistä.

Kommentit (0)

Vieläkin ravintola Zetorin porstuassa oli Zetor-traktori, mutta se ei ollut sama vehje kuin 20 vuotta sitten, kun edellisen kerran kunnioitin ravintola Zetoria läsnäolollani. Silloin näytillä oli juuri se sankaritraktori, jolla muudan tohmajärveläinen pienviljelijä veti tullineuvos Veikko Vennamon kuplavolkkarin ojasta vuoden 1968 kiihkeän vaalitaistelun aikana ja ehkä näin varmistettiin lopullisesti vennamolaisten veret seisauttava vaalivoitto.

Muuten muistan, että lapsuudessani ainakin Askolassa ja Pomellissa oli juuri sellaiset Zetorit, joita käyntiäänensä vuoksi kutsuttiin kanankutsumakoneiksi. Zetoreiden moottorin kierrosluku ei ymmärtääkseni ollut kovin huima ja siitä johtui kotkottava ääni. Ilmeisesti nämä pikkutraktorit olivat kuitenkin sitkeäkäyntisiä, koska jostain lehdestä luin, että koneen vauhtipyörä oli irronnut kesken ajon ja melkein aiheuttanut henkilövahinkoja. Zetorin vauhtipyörä painoi noin 100 kiloa.

Muuten muistelen, että lapsuudessani vahva oli se mies, joka pystyi nostamaan ilmaan Pikku-Valmetin, eli ns. piikkilangankiristäjän etupään. Mutta sellaisesta voimamiehestä en ole kuullut puhuttavan, joka olisi nostanut Zetorin.

Kommentit (0)

Nautimme myös romanttisen illallisen ravintola Zetorissa, joka kutkuttaa maalaista mieltäni. Silakat olivat edullisia ja hyviä. Kynttilöitä ei pöydässä ollut, mutta ne korvasi Serlan talouspaperirulla, josts törrötti pieni Suomen lippu. Se oli kaunista ja isänmaallista.

Zetor on maineikas kulttuuriravintola. Seinällä oli vallan suurikokoinen ei pronssi, vaan pahvilaatta, jossa todistettiin, että tällä tiskillä oli Esa Pakariselta pudonneet tekohampaa lasiin maineikkaan elokuvan Lentävän kalakukon kuvaustauolla.

Samanlaisista kulttuurihistoriallisista sattumuksista kertovia plakaatteja voisi asentaa myös Kuopioon. Ainakin ihan tuossa lähellä Tulliportinkadulla on se kuuluisa paikka, jossa mäkihyppääjä Silvennoinen tinttasi mitään selittelemättä vastaan kävellyttä toimittaja Kuuranhallaa turpaan.

Kuuranhalla oli toimittanut sen verran väritettyjä juttuja Cortinan olympialaisista, että kuopiolainen urheiluväki ymmärtää Silvennoisen menettelyä hyvin pitkälle, vaikka ei sitä välttämättä hyväksykkään.

Kommentit (0)

Jo perinteisiksi muodostuneilla jokavuotisilla Helsingin koulutuspäivillä toteutin ikiaikaisen haaveeni. Rohkenin lähestyä erästä viehättävää yh-äitiä ja rohkeasti kysyä, voisiko hän mahdollisesti toteuttaa kaikkein suurimman fantasiani. Hetken emmittyään hän suostui.

Hän vei minut Linnanmäen vuoristorataan. Yh-äitinä hän oli tässä asiassa hyvin kokenut. Olen luullut olevani mitään pelkäämätön tosimies, mutta perusluonteeni paljastui välittömästi. Jo ensimmäisen syöksyn jälkeen aloin hapuilemaan oksennuspussia, jollaisia ennen oli hyvinvarustetuissa busseissa. Sellaista en löytänyt ja pelkäsin roiskivani kanssamatkustajien kalleille koltuille.

Oli suuri helpotus, kun juna viimein pysähtyi. Otsallani oli kylmä hiki ja ns. pitkä sylki oli huulillani. Ylenannatus oli enemmän kuin lähellä. Olin ihan toistaitoinen. Tolpillani en ollut pysyä. Ikinä en sellaisen yh-äidin kyytiin enää nouse.

Vuoristorata oli kuitenkin arvioni mukaan  yksi vähiten vaativista huvipuiston laitteista. Joidenkin kieputtimien katseleminenkin alkoi pyörryttää. Luulen, että en enää palaa Linnanmäelle ainakaan tässä elämässä. En ole tarpeeksi kova jätkä.

Kommentit (0)

Vieläkään ei päästä eroon jääkiekkoilusta, tuosta hyvin turhasta asiasta. Tutkin netistä vanhojen kiekkoleijonien nykykuulumisia ja törmäsinpä Timo Sutiseenkin, jonka muistan siitä, että hän oli ainakin olemukseltaan jonkinlainen hippiaatteen edustaja 70-luvun leijonissa. Hän ei ehkä ottanut urheilua tarpeeksi vakavasti.

Kerrotaan, että  kerran valmennusleirille oli kutsuttu kallonkutistaja, jonka piti luoda joukkueeseen itsevarmuutta ja voitonuskoa. Pelaajien piti makoilla salin lattialla ja luetella Neuvostoliiton maajoukkueen pelaajien nimiä ja vakuuttaa ääneen olevansa näitä parempi. Tilaisuuden henki lässähti, kun Sutinen purskahti omalla liturgiavuorollaan röhönauruun ja kertoi, ettei hän ainakaan ole noista ketään parempi.

Wikipedian mukaan Sutinen pelasi uransa loppupuolella Saksassa ja kertoi käyttäneensä siellä efedriiniä, kuten yleisenä tapana oli. Samaisen aineen vuoksi Suomi menetti sen ensimmäisen MM-mitalinsa vuonna -74, kun Helsingin kisoissa maalivahti Stig Wetzellin näyte oli positiivinen yllätys. Käryn syytä ei ole kerrottu. Aikoinaan puhuttiin, että Wetzell olisi saanut kiellettyä piristettä vahingossa banaaneista. Myöhemmin on kerrottu, että banaaneja olisi pitänyt popsia kuorineen useita kiloja.

Kommentit (0)

Aina kun kulkee nykyään tyhjän ja hylätyn Väinölänniemen maineikkaan urheilupyhätön ohi, mielen täyttää haikeus. Nykyään Vänärillä ei näytä olevan muuta urheilutoimintaa kuin kerran kesässä veteraanien yu-kilpailut ja parina syksynä siellä on myös pelattu aito potkupallo-ottelu maamme kirjailijoiden FC Kynän ja Kuopion Vestäjien joukkueiden välillä.

Vestäjien, jotka edustavat kuopiolaisia kirjallisuusharrastajia, joukkueen kantavat voimat ovat Atik Ismail ja häntä jalkapalloilijana selvästi parempi, mutta kirjailijana huonompi, Matti Karttunen, KPT. Karttunen on aikoinaan ollut Kuopion kunnallispolitiikan vahvoja miehiä.

Keskuskentän jalkapallostadionin rakentamisesta ja Väinölänniemen alasajosta päätettäessä olisi valtuuston puheenjohtajan, tunnetun urheilumiehen ja entisen kopareiden A-junnujen oikean puolustajan Matti Karttusen pitänyt puuttua älyttömän hankkeen kulkuun vähintäin samalla tarmolla, kuin hän puuttui muinoin jonkun urheiluhallin rakentamiseen.

Hänhän vastusti näyttävästi hallin rakentamista taloussyillä. Ja kallishan halli olikin. Aluksi sen arvioitiin maksavan huikeat 10 miljoonaa. Niinpä Karttunen ihan oikein valitti asiasta sen kalleuden vuoksi. Kallista hanketta saatiinkin valituksella lykättyä pitkään; tosin lopulta halli maksoi 100 miljoonaa. Niinpä Matti Karttunen epäilee muistelmissa olevansa kaupungin kallein valtuutettu

Kommentit (0)

Eilen ol’ kaunis kesäilta, ja pallokentältä saapasteli satamaa kohti kerrankin onnellinen mies. Kupsin kahdeksan pelin voitoton putki päättyi. Hakalle näytettiin närhin vempaimet puhtaasti 3 – 0. Kuopio yritti alkukauden pelata kuin FC Barcelona eikä se jostain syystä kaikin ajoin onnistunut ja niinpä keltamustajoukkue oli kahdeksan kierroksen jälkeen sarjan jumbo. Se on kuopiolaista jalkapallohistoriaa.

Nyt sitten palattiin perinteiseen hyväksi havaittuun perussuomalaiseen pelityyliin. Peliajatus on, että kun hyökätään, niin pitkäpallo potkaistaan mahdollisimman kauaksi vastustajan kenttäpuoliskolle ja sitten mahdollisimman monta miestää kiirehtii tavoittelemaan pelivälinettä. Jos taas pallo on vastustajalla, niin se yritetään miehissä riistää omille. Jos vastustaja ei muuten luovu nahkakuulasta eikä pysähdy, niin häntä vedetään kläägällä sääreen niin, että mies pysähtyy varmasti ja luovuttaa lelunsa.

Paikalla oli 1800 katsojaa. Heistä 600 istui 10 miljoonaa euroa maksaneessa betonisessa pääkatsomossa ja 1200 istui 10.000 euroa maksaneessa ikivanhassa lankkukatsomossa. Normiliput maksavat kumpaankin katsomoon 15 €, mutta lankkukatsomosta näkee ja siellä myös tarkenee. Betonikatsomo huokuu vieläkin kylmyyttä ja teräspalkit rajoittavat tehokkaasti näkyvyyttä. Ainoastaan asianajaja Reinikaisen nimikkopaikalta näkee kaiken.

Pitäisi joskus selvittää, kuka ihme on suunnitellut tuollaisen epäkelvon rakennelman. Itsensä pöhköksi lukenut arkkitehti se on varmaankin ollut. Tavallinen kirvesmies olisi suunnitellut tukkiliidulla Pillilupi-5-askin kanteen paljon toimivamman ratkaisun.

Kommentit (0)

Niinhän siinä kävi kuten Spengler kirjassaan Länsimaiden perikato ennusti; idän elinvoimaiset kansat tulivat ja kukistivat Länsi-Euroopan elintason veltostuttamat kansakunnat. Ihan tuli mieleen 70-luvun punanuttujen häkellyttävä taituruus ja ylivoima. Mutta yksi asia on muuttunut. Vanhan hyvän ajan pönäkkä arvokkuus on hävinnyt venäläisten esiintymisestä.

Nytkin pelin lopuksi muodostettiin oman maalin eteen spontaanisti eräänlainen ihmispyramidi ja kansallislaulua hoilattiin suurella tunteella kättä kaulaa. Kaikesta historian koettelemuksista huolimatta venäläiset näyttävät olevan isänmaallisia ihmisiä, jotka ovat ylpeitä Äiti-Venäjästään.

Neuvostovallan aikaan ei sen jääkiekkomaajoukkue laulanut Suurta ja mahtavaa. Sen kansanmurhaaja Stalinia ylistävää säettä ei pidetty poliittisesti suotavana. Säveltäjä Shostakovits kertoi muistelmissaan, että hyväksyttävänä pidettiin sitä, että kansallislauluun piti yhtyä hyräilemällä. Hän häpesi sitä, että supervallan kansalaiset joutuivat mylvimään kansallishymninsä.

Muuten eivät suomalaiskiekkoilijatkaan laulaneet 70-luvulla Maammelaulua edes silloin harvoin kun sitä soitettiin. Se taisi olla Pappa Lindström, joka kerran yritti isällisesti näyttää esimerkkiä nuoremmilleen, mutta koko muu joukkue alkoi sitä kuunnellessaan lähes kippurassa nauraa rätkättämään suureen ääneen.

Siihen aikaan suomalaiset urheilijat olivat vielä yrmeitä epäsosiaalisia jätkäpoikia, jotka kuitenkin menestyivät yksilölajeissa paljon paremmin kuin nykyään, mutta joukkuepeleissä ei pärjätty edes niin hyvin kuin nyt. Ja harva ei ollut se kerta, kun jostain jääkiekkoturnauksesta jouduttiin lähettämään joku varoitukseksi muille kesken kaiken kotiin julkijuopottelun vuoksi.

Kommentit (0)

Suomi lähti vahvana ennakkosuosikkina turnaukseen ja taisteli upeasti, mutta hyvin ei käynyt. Pettymys on päällimmäisenä mielessä. Pronssipelissäkin Suomi pelasi upeasti, mutta niin vain jäi leijonille luu käteen. Niinhän meille aina täällä käy, käy, käy…., kuten laulussa sattuvasti sanotaan.

Onneksi ensi viikonloppuna on iskelmälaulannan EM-kisat ja sinnekin Suomi lähtee vahvana ennakkosuosikkina. Nähtäväksi jää, voitammeko siellä. Pikkuisen pelkään, että udmurtti-mummojen pirtsakka kuoro ja tanssiryhmä kiilaa loppuhetkillä ohitsemme. Onneksi voitto jää kuitenkin suomalaisugrilaisille.

Kohta alkaa loppuottelu ja rohkenen ennustaan Venäjän näytöstä. Naapuri voittaa koska siellä on jaksettu harjoitella. KHL:ssä pelaavat suomalaiset ovat valittaneet, että he ovat tottuneet kotona treenamaan vain kaksi kertaa päivässä; venäläisten valmentajien vaatima kolmas kerta on jo liikaa. Onneksi kuulemma joukkueiden lääkäreillä on dropit, jotka auttavat jaksamiseen.

Toivon kuitenkin, että slovakkien hurmos jatkuu ja kuulemme alkuyöstä Slovakian todella kauniin kansallishymnin. Slovakipelureilla on vielä tapana laulaa se häpeämättömästi täysin palkein ja toisiaan häpeämättömästi kaulaillen. Suomalaiset miehet eivät niin tee, koska pelkäävät, ettei heidän seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ole sen jälkeen enää täyttä varmuutta.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan veljeskansamme hyvää musaa. Muuten jotenkin Slovakia on vähän kuin Suomi; juuri samankokoisia valtioita, joiden molempien länsinaapuri on vähän isompi sekä rikkaampi ja yleensä parempi vähän kaikilla mittareilla.

http://www.youtube.com/watch?v=n0dDz8O1qGs

Kommentit (0)

Vaikka jääkiekko on yksi turhimmista asioista auringon alla, on mieleni apea, koska niinhän siinä kävi, kuten Honkajoki Tuntemattomassa sotilaassa realistisesti ennusti, että ne jyräsi meitin. Kuopion katukuvassa esiintyi pelin jälkeen poikkeuksellisen runsaasti juopuneita miehiä.

Ja koska jalkapalloilu on inhimillisessä mielessä jonkin verran jääkiekkoilua arvostettavampaa toimintoa, on mieleni apea, koska äsken todistin pallokentän laidalla, kuinka Kupsin B-juniorit, jotka ovat vielä pikkupoikia, hävisivät Kaarina-nimisen paikkakunnan B-junioreille, jotka olivat jo aikamiehiä, uskomattomasti 0 – 5, jotka lukemat mairittelevat savolaisia.

Peliä katsellessa huomasi, että ilmeisesti se väite, jonka mukaan ruotsalaiset ja eteläitalialaiset ovat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin itä- ja länsisuomalaiset pitää paikkansa.

Tässä tunnelmassa lohtua tarjoaa tämä Järnefeltin Kehtolaulu.

http://www.youtube.com/watch?v=Mou3m3IuwlY

Kuunelkaa, miten nätisti sello soi.

Tätä kaunista sävelmää voisi soittaa kansainvälisissä urheilutapahtumissa Maammelaulun asemasta, kuten jo Elmo, Kainalniemen Hiki, vaati. Jostain syystä Kehtolaulu tuo mieleeni Elmoa paremmin Mika Myllylän ja hänen traagisen kohtalonsa.

Kehtolaulun säveltäjä Armas Järnefelt oli tavallaan Kuopion poikia, mutta ei hän kuitenkaan ollut mikään tyypillinen savolainen pienviljelijä-metsuri; isä oli kenraali ja äiti ihan oikeasti venäläinen aatelisneito Elisabeth Clodt von Jurgensburg. Häneen iisalmelaisen körttipapin aikamiespoika Juhani Aho oli palavasti rakastunut 22 vuoden ikäerosta piittaamatta.

Kommentit (0)

Vaikka jääkiekkoilu on yksi turhimmista asioista auringon alla heti mäkihyppelyn jälkeen (epäilen, että tulevaisuudessa ulkoavaruudesta saapuvat muukalaiset miettivät päänsä puhki koettaessaan keksiä selityksen Lahden sementtimäkien olemassaololle; nehän säilyvät pystyssä tuhansia vuosia, ja ulkoavaruuden muukalaiset varmaankin epäilevät, että sementtimäkiä käytettiin jonkinlaisena uskonnollisena kulttipaikkana, jossa nuoria miehä uhrattiin jumalille sinkoamalle heitä taivaaseen) ja vaikka jääkiekko on pohjimmiltaan äärimmäisen yksinkertaista ja ilotonta eestaas rynkyttämistä verrattuna vaikkapa jalkapalloiluun, jossa välillä näkee todella mielenkiintoisia esileikkejä, niin kuitenkin mieleni on äärimmäisen iloinen siitä, että viiden miljoonan asukkaan Suomi kukisti 300 miljoonan asukkaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ja vielä tavalla, joka kilpaurheilussa on tärkeää, sillä kilpaurheilussahan tärkeintähän ei ole voitto vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen, jollainen eilen eittämättä nähtiinkin.

Ja mieleni on äärimmäisen iloinen siitäkin, että USA:ssa juuri kukaan ei ole pahoillaan nöyryytyksestä, koska juuri kukaan amerikkalainen ei pidä jääkiekkoilua kengurukepillä hyppimistä tärkeämpänä asiana. Ja ne harvat, jotka jääkiekosta jotain tietävät, tietävät, etteivät kyseessä ole mitkään oikeat MM-kisat, koska noin 200 parasta pelaajaa ei ole mukana.

Mieleni on äärimmäisen iloinen myös siitä, että huomenna kaatuu 20 miljoonan neliökilometrin Venäjä ja samana päivänä kaatuisi siinä sivussa myös 1300 miljoonan asukkaan Kiina, mikäli kiinalaiset ja venäläiset eivät tulisi poikiamme vastaan yhtä aikaa vaan kansakunta kerrallaan.

Kommentit (0)

Netin Gutenbergista http://www.gutenberg.org/browse/authors/a#a1773

löytyy kiitettävästi niitä vanhoja kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat jo umpeutuneet, mutta jostain syystä Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta- kirjaa sieltä ei löydy. Sitä ei näytä olevan edes Kuopion kaupunginkirjastossa, ellei se siiten ole jossain varaston Juhani Ahon kootuissa teoksissa.

Olisin halunnut tarkastaa, esittääkö Aho päiväkirjassaan sen terävän havainnon, että nälkä on punikki. Vielä 1930-luvulla kolmannes kutsuntaikäisistä nuorista miehistä oli aliravittuja. Talvella -18 tilanne oli varmaankin vielä pahempi.

Sisällissota oli Juhani Aholle hyvin traaginen kokemus. Hän oli vapaamielinen porvari, mutta taiteilijavaimo Venny ja opiskelijapoika Heikki kannattivat punaisia. Heikki jopa kuului Punakaartiin ja herätti suurta huomiota vierailemalla Tuusulan taiteilijayhteisssä kiväärin ja punaisen hihanauhan kanssa. Vähempikin aiheuttaa jännitteitä perhe-elämään.

Sodan lopulla Heikki Aho vangittiin ja vietiin Suomenlinnan vankileirille. Tarvittiin isän yhteiskunnallisia suhteita, jotta poika pelastettiin elämälle. Se oli suuri lahja Suomen valokuva- ja elokuvataiteelle.

Muistelen kuitenkin, että vielä 70-luvulla eräs maamme johtavista upseereista paheksui sitä, että kun tavalliset oppimattomat työmiehet sovittivat tekonsa hengellään, niin ylioppilaspunikki jätettiin ampumatta. Hänen omatuntonsa ja järkensä vaativat tasa-arvoa tällaisessakin asiassa.

Kommentit (0)

Suomi on ajautumassa Kreikan kaltaiseen poliittiseen kaaokseen. Meilläkin hallitus on joutumassa toimintakyvyttömäksi. Päivän lööppien ykkönen on, että kristillinen sisäministeri Päivi Räsänen on ollut kännissä. Tämä tapahtui 40 vuotta sitten, eli kun hän oli 12-vuotias. Ja senkin jälkeen on tullut jonkun kerran otettua, myönsi hän avoimesti tv:n suuressa kännikeskustelussa. Nähtäväksi jää, nauttiiko sisäministeri vielä eduskunnan luottamusta.

Uutinen ei ole ihan tuore. Jo vuosia sitten kirjassaan Räsänen tunnusti, että 12-vuotiaana tuli juotua vanhempien kotiviinit kavereiden kanssa tuulen suojaan, ja sen jälkeen krapula oli kerrassaan armoton. Itse en osaa krapulan armottomuutta arvioida, koska itse en ole koskaan ollut kankkusessa. Jos Räsänen joutuu eroamaan juopottelun vuoksi, saatan siis olla ihan hyvää ainesta hänen seuraajakseen. Poliitikon on oltava nykyään nuhteeton.

Epäilen nimittäin, että tapahtumien vyöry tulee jatkumaan, sillä pahempia paljastuksia on tulossa. Juopottelupaljastus oli vasta alkusoittoa eli verryttelyä urheilukielellä. Nimittäin sisäministeri Räsänen on jossain haastattelussa tunnustanut syyllistyneensä myös ajokortitta ajoon. Tietooni ei ole tullut, etteikö alkoholilla olisi voinut ihan hyvin olla osuutta myös siinäkin tapauksessa.

Muistan aivan selvästi, että nykyinen sisäministeri on haastattelussa kertonut, että ennen autokoulun inssinajoa, hän kävi isänsä kanssa lain käskyistä ja kielloista piittaamatta harjoittelemassa auton käsittelyä. Rikospaikkana oli Konnunsuon kaatopaikalle johtava tie. Räsänen myös paljasti, että uskonnollisen heräämisensä jälkeen hän soitti pitäjän nimismiehelle ja yritti ilmiantaa itsensä tekemästään rikoksesta. Vallesmanni oli ollut hyvin vaivautunut ja oli yrittänyt kääntää keskustelua muihin aiheisiin. Ja sekin virkavirhe on vielä tutkimatta ja rankaisematta.

Kommentit (0)

Lainasin kirjastosta ja jo lukaisinkin tuossa Jerry Cottonin paksuisen Juhani Ahon vuonna 1890 ilmestyneen kohuromaanin Yksin. Tämä kirja antoi Sibeliuksen Jannelle virikkeen suunnitella kilpakosijansa ampua napsauttamista. Mutta kyllä Sibelius ylireagoi tilanteeseen. Ei kirja anna ampumisoikeutta, tuskin edes perustetta takin repimiselle.

Vaikka Ahon Yksin herätti suurta pahennusta toista sataa vuotta sitten, koska sitä pidettiin rivona, niin sen verran on sadan viime vuoden aikana tabuja rikottu, ettei nykylukija huomaa kirjassa yhtikäs mitään paheksuttavaa. Ilmeisesti kovin juttu on se, että kirjan päähenkilö iisalmelaisen körttipapin aikamiespoika viettää jouluyönsä pariiisilaisessa ilotalossa sen jälkeen, kun kuulee, että hänen Annansa, jonka esikuvaksi Sibelius epäili tulevaa rouvaansa, onkin kihlautunut kilpakosijan kanssa.

Ei kai tuollaisen asian pitäisi Ainon kunniaa loukata. Enemmän se minun mielestäni käy Ahon Jussin maineen päälle. Varmaankin olisi hyväksyttävämpää, että kirjan päähenkilö olisi viettänyt perinteisen perhejoulun, mutta sillä kertaa nuoren kirjailijan Pariisin reissulla ei avautunut mahdollisuuksia sellaiseen. Niinpä parempi viettää joulu hyvässä seurassa ilotalossa kuin murehtia ihan yksin.

Muistanpa tässä yhteydessä, että toissa isänpäiväksi julkaistiin sensuroimattomat sotapoliisiupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjat Jatkosodan vuosilta. Siinä kerrottiin tapauksesta, jossa puolihöppänä karjalaisukko jäi kiinni desanttien avustamisesta ja pikaoikeus tuomitsi miehen kuolemaan. Sääntö oli, että teloitus tapahtui varhain seuraavana aamuna, ja tässä tapauksessa se osui jouluaamuksi. Sodan raaistama teloitusryhmän johtaja Heikkinenkin arveli, että tapauksen muisto tulee pilaamaan mukana olleiden sotapoliisien loppuelämän joulut.

Kommentit (0)

Yle areenalla on vielä viikon nähtävissä eilen tv:ssä esitetty Peter von Baghin Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata. Kannattaa katsoa. Ohjelma liippaa läheltä Kuopiota, jonka liepeillä 1800-luvun lopulla vaikuttivat Mainna Canth, Juhani Aho, Pekka Halonen ja Järnefeltien kulttuuriperhe. Ohjelma löytyy tästä linkistä.

http://areena.yle.fi/video/1315684774221

Kuopio oli jo siihen aikaan paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki. Harmillista, ettei tv-ohjelma paljasta esimerkiksi sitä merkittävää kulttuurijuorua, jonka mukaan jo todella kypsän aikuisen naisen ikään ehtineet Minna Canth ja Elisabeth Järnefelt olivat toisilleen niin mustasukkaisia salskeasta nuoresta kirjailija Juhani Ahosta, jonka äidiksi molemmat olisivat ikänsä puolesta sopineet, etteivät mammat yhteen aikaan edes tervehtineet toisiaan.

Kuopiosta muutettuaankin Juhani Aho joutui ongelmiin liiallisen vireytensä vuoksi. Sekä laillistettu Venny-vaimo että tämän sisar synnyttivät kirjailijalle lapsen melkein yhtä aikaa. Ja säveltäjä Jean Sibelius hankki jo pistoolin tehdäkseen välinsä lopullisesti selviksi Ahon kanssa; tarkoitus oli haastaa tämä kaksintaisteluun. Kysymys oli Sibeliuksen vaimon Aino Järnefeltin kunniasta.

Kaksintaisteluun ei koskaan päädytty ja luultavasti tämä asia oli onneksi maailman säveltaiteelle. Veikkaanpa, että vanha eränkävijä Aho olisi ollut säveltäjämestaria parempi pyssymies. Sen verran Sibeliusta kuitenkin pisti vihaksi, että hän jossain tilaisuudessa repi Ahon takin halki.

Ilmeisesti säveltäjänero oli sellainen syntymävahva mies. Muistelen lukeneeni jostakin, että  kulttuuriväen yleisurheilukilpailuissa Sibelius olisi voittanut moukarinheiton. Seiväshypyn voitti näyttelijä Aku Korhonen, kuulantyönnön näyttelijä Tauno Palo, kun taas Palon napalanko näyttelijä Unto Salminen hallitsi pikamatkoja. Salminen oli syntymänopea mies, jonka myös seikan Tilastopaja todistaa – 100metriä 10,8 sekuntiin olisi kova tulos nykyäänkin.

http://www.tilastopaja.org/db/fi/atm.php?ID=15613 .

Kommentit (0)

Kyllä on paha mieli ja tunnelma pilalla, kun viiden mijoonan asukkaan Suomi ei alkuunkaan pärjännyt 300 miljoonan Pohjois-Amerikan Yhdysvalloille jääkiekossa, joka mäkihypyn jälkeen lienee turhimpia asioita tämän auringon alla.

Sekin harmittaa, että jääkiekon vuoksi löin laimin kuopiolaisten naisjalkapalloilijoiden kannustamisen, vaikka olin vakaasti päättänyt käydä katsomassa kaikki Kuopion tämän kesän potkupallopelit. Valintani kääntyi jääkiekon kannalle vasta pitkän harkinnan jälkeen. Perustelin kantaani sillä, että naisjalkapalloilijat ovat lajissaan suhteettoman huonoja miehiin verrattuna. Vain keihäänheitossa sukupuolten välinen tasoero on yhtä suuri.

Selityskin tasoeroille löytyy. Miehet ovat jo kolmisen miljoonaa vuotta heitelleet toisiaan erilaisilla esineillä naisista taistellessaan ja osumien jälkeen ovat voittajauroot pelanneet voitettujen vihollisten pääkalloilla jalkapalloa. Naiset ovat harrastaneet heittelemistä  ja potkiskelemista vasta muutaman vuosikymmenen.

Muuten viime vuosituhannen lopulla Suomessakin oli loistavia keihäänheittäjättäriä, mutta tämä naistyyppi on häviämässä evoluution myötä, koska jostain syystä hyvät naiskeihäänheittäjät eivät näytä saavan lapsia. Seppo Rädyllä ja Kimmo Kinnusella saattaa olla teoria ilmiön syystä.

Kommentit (0)

Risu-Ollin lisäksi palasi samassa ottelussa pelikentille reilun 20 vuoden tauon jälkeen myös kuopiolainen pelaajalegenda Viitake-Vainikainen, joka lisänimestään päätellen oli pelityylinsä vuoksi vastustajilleen kauhistus. Jorma Vainikainen on kymmenisen vuotta Rissasta nuorempi, mutta kuitenkin siis jo yli viiskymppinen, joten hänestäkään ei ole syytä käyttää adjektiivia ”lupaava”.

Niittotyökalu, jota muualla Suomessa kutsutaan nimellä viikate, on ainakin täällä Kuopiossa viäntynyt helpommin lasuttavaan muotoon viitake. Muistelen, että maineikkaassa kuopiolaisessa hevimetalliyhtyeessä nimeltään Verjnuarmu, jonka soisin edustavan maatamme joskus iskelmälaulannan EM-kisoissa,  esiintyy artista taitelijanimeltään Viitakemies.

Ennen Savossa kaikilla oli jotain syystä lisänimi, joka yleensä oli ristiriidassa kantajansa ominaisuuksien kanssa, esimerkiksi Suonenjoella oli Nätti-Ville-niminen poliisi. Vielä 70-luvulle asti kaikilla kuopiolaisilla itseään kunnioittavilla jalkapalloilijoilla oli lisänimi. Risu-Olli ja Viitake-Vainikainen ovat ihan hyviä nimiä, mutta niitä parempi on esimerkiksi Peltipolovi-Boman (Gunnar Boman) ja paras kaikista on Ahtaan Paekan-Ana (Antero Kostiainen). Ahtaan Paekan-Ana on on mielestäni hieman monimerkityksellinen hellimänimi.

Välttämättä lisänimi ei ole kaikkialla  Suomessa ristiriidassa kantajansa ominaisuuksien kanssa. Ainakin eräässä Kalle Päätalon romaanissa kyläläiset kutsuvat erästä rouvaa Miljoonan Mulukun-Alliksi. Alli-rouva oli lievästi sanottuna aistillisuuteen taipuvainen nainen.

Kommentit (0)

Vielä sekin harmittaa tuossa näkemättä jääneessä Elon pelissä, että en ollutkaan todistamassa Risu-Ollin, elikkä Olavi Rissasen, come backia. Risu-Olli palasi sarjatasolla viheriölle noin 30 vuoden tauon jälkeen. Mielestäni 65-vuotiasta Rissasta ei voi enää kutsua lupaavaksi tulokkaaksi.

Olavi Rissanen on niitä lapsuuteni sankareita. Muistan elävästi, miten hullunan vuonna -68 Kuopion Elo kohtasi ensimmäisessä mestaruussarjaottelussaan HJK:n sen kotikentällä. Radion Musiikkia ja urheilua-ohjelma tiesi kertoa, että Elo johti yllättävästi puoliajalla 2-3. Tosin helsinkiläiset voittivat pelin lopulta 6-4. Hyvä avaus kuitenkin sarjanousijalta. Hjk oli paha vastus kuopiolaisille jo siihen aikaan.

Tuossa ottelussa Olavi Rissanen teki kolme maalia. Keskuskentän sitkeän katsomolegendan mukaan, yhden Rissasen maalin jälkeen peli jouduttiin keskeyttämään 10 minuutiksi, koska pallo sotkeutui maalin ylänurkkaan verkon ja takatolpan väliin, niin ettei sitä meinattu saada millään irti. Luulen, että juttu on tyypillistä savolaista liioittelua; tuskin siinä pallon irroittelussa viittä minuuttia kauempaa tuhraantui.   Seuraavassakin sarjapelissä Risu-Olli teki kolme pöysää eli ns. hattutempun.

Itse näin lapsuuden sankarini elävänä luonnossa vasta v-76 Olympiastadionilla. Suomi pelasi MM-karsintaa Englantia vastaan ja muistan kiistatta, että vastapuolella olivat ainakin Super-MacDonald ja Kevin Keegan sekä maailissa maailman paras Gordon Banks (tai ehkä Peter Shilton). Banks ei kuitenkaan mahtanut mitään, kun silloin jo Kupsin mies Risu-Olli syötti ja Kopareiden Esa Heiskanen vei Suomen  johtoon 1-0. Tosin virallisen historian mukaan Englanti voitti 4-1, mutta itse muistan ihan varmasti pelin päättyneen 1-1. Ilmeisesti Palloliiton sivuilla on panovirhe.

Kommentit (0)

Siitä mieleni on hyvä ja levollinen, että olin eilen pallokentän laidalla todistamassa, kuinka Kups on jälleen löytänyt pelijuonensa. Ahvenanmaan viikinkejä pyöriteltiin niin, että tietooni ei ole tullut, että he olisivat löytäneet takaisin kotisaarelleen. Ja vaikka en ole rasisti, niin on se vaan ihan eri juttu, kun syntyperäiset oman kaupungin alfaurokset löylyttävät vierailijalauman alfauroot. Pelin loppupuolella oli Kupsin joukkueessa vain yksi ulkomaalainen ja hänenkin sukunimensä Purje tuntui kotoiselta.

Mutta siitä mieleni on paha ja ärtynyt, koska en huomannut toissailtaista Elo – Kings-peliä. Olin koko kevään odottanut sitä hetkeä, jolloin legendaarinen ja jopa surullisen kuuluisa Kuopion Elo neljännes vuosisadan odotuksen jälkeen juoksee taas viheriölle, mutta kun missään ei asiasta ollut ilmoitettu, niin en ollut paikanpäällä kuuntelemassa historian siipien havinaa, kuten urheiluselostajat asian ennen ilmaisivat.

Kuopion Elo on siis herätetty taas henkiin. Yhteen aikaan uumoilin, että viitossarjan ensimmäisessä ottelussa tulisi Eloa vastaan  myös jonkinlaisia elonmerkkejä viime talvena osoittanut Koparit, mutta ei ollut Koparit, vaan Kuopion Kings, joka on vastenmielinen seuran nimi enkä edes tiedä sitä, edustaako seura vallankumousta vaiko taantumusta, jonka seikan perinteisistä kuopiolaisseuroista saattoi päätellä. Nimittäin vanhat Kuopion ja koko Suomenkin urheiluseurat ovat joko punakaartien tai suojeluskuntien jatkoa.

Olin koko kevään odottanut Elon peliä siksi, että olen Keskuskentällä salaa kuunnellut vanhoja katsomolegendoja ja painnut mieleeni tarinan muinaisesta vanhasta lihavasta miehestä, joka oli innokas Elo-fani ja joka jokaisessa pelissä koko ottelun ajan karjui suureen ääneen etummaisesta penkistä, että ”piälle, Elon poojat piälle! Itsekin haluaisin huutaa tuota mukaansa tempaavaa sotahuutoa, että ”piälle, Elon poojat piälle!”

Kommentit (0)

Paljon puhutun ja Tallinnan keskustasta häädön saaneen Pronssisoturi-patsaan mallina väitetään olleen vuoden -36 Berliinin olympialaisten painin raskaansarjan voittajan Kristjan Palusalun. Väitteessä voi olla perääkin, koska yhdennäköisyys Pronssisoturin ja Palusalun välillä on ilmeinen. Ja sikäli malliudelle on historiallista pohjaa, että Palusalu palveli jonkin aikaa Puna-armeijassa.

Viron painijasuuruuden elämä oli traaginen ja joku urheiluhistorioitsija voisi kirjoittaa siitä kirjan. Viron miehityksen jälkeen painijasankari vietiin kesällä -41 valmennusleirille Pohjolaan. Palusalo karkasi, jäi kiinni, tuomittiin kuolemaan, joka tuomio vaihdettiin rintamakomennukseen. Sieltä mies pakeni linjojen yli Suomen puolelle. Siellä häntä oli ensimmisenä yllättäen vastassa toinen olympiavoittaja voimistelija Heikki Savolainen.

Sodan jälkeen Palusalu selvisi Neuvostoliitossa reilun vuoden tutkintovankeudella, vaikka ei yrittänyt mitenkään miellyttää vallanpitäjiä. Tietääkseni Puna-armeijasta karanneen kohtalona oli yleensä ainakin pitkä Siperian harjoitusleiri; olisiko olympiakulta pelastanut miehen. En ole saanut selville painijamestarin sota-ajan vaiheita Suomessa, mutta tuskinpa häntä ainakaan tavallisena sotavankina kohdeltiin; raskasruokainen mies ei olisi selvinnyt vuoden -42 nälkätalvesta tavallisella vankileirillä.

Voimistelija Heikki Savolainen kertoo muistelmisaan, kuinka Savolaisen mukaan ”jättiläiskokoinen” Palusalu antautui sotavangiksi. Tarkistin wikipedista tämän pula-ajan jättiläisen strategiset mitat. Kengännumero oli 47, pituus 184 ja paino huippukunnossa, eli hevosmiesten kielellä parhaassa ajolihassa oltaessa, 112 kiloa.

Kyllähän mies olisikin herättänyt esimerkiksi kotikylälläni Suonenjoen Kärkkäälässä mitoillaan huomiota. Häntä olisi nimittäin pidetty harvinaisen heiveröisenä ainakin, mikäli hänet olisi luokiteltu jo aikuiseksi mieheksi. Kärkkäälän kylällä nimittäin terve aikuinen mies, joka on pienestä pitäen ruokittu nykyään muodissa olevalla Atkinsonin rasvaisella ja runsasproteiinisella dietillä, painaa keskimäärin 132 kilogrammaa. Palusalua olisi pidetty Kärkkäälässä vähän poekasena.

Kommentit (0)

Vapaustaistelija

Olin jo ehtinyt unohtaa, mikä tapahtuma nosti öylönnä mainitun Pronssisotilas-patsaan suomalaisten tietoisuuteen, mutta Kansan Ääni-lehden vaikuttava artikkeli palautti asian mieleeni.

Lehti toteaa, että ”Pronssisoturi on hautamuistomerkki, joka pystytettiin vuonna 1947 Tallinnan natsimiehityksestä vapautumisen kunniaksi. Patsas kuvaa virolaista puna-armeijan sotilasta suremassa kaatuneita tovereitaan.”

Lehti jatkaa, että ”huhtikuussa 2007 Viron puolustusvoimat tuhosi patsaan ja vandalisoi haudat, mikä johti mellakkaan. Pronssiyöksi nimetyssä väkivaltaisessa yhteenotossa kuoli nuori venäläinen vapaustaistelija Dimitri Ganin, jonka murha on yhä selvittämättä.”

Sen ainoan kerran, jolloin kävin Tallinnan viehättävässä kulttuurikaupungissa, tapahtui juuri tuon Kansan Äänen mainitseman patsaan särkemisen ja hautojen vandalisoimisen jälkeen, mutta niin vain olin suomalaisen porvarillisen tiedonvälityksen harhaanjohtama, että minulla ei ollut mitään tietoa asioiden todellisesta tilasta.

Täytynee vielä joskus lähteä tarkastamaan Pronssipatsaan saamat vauriot; muistelen sen jäännösten sijaitsevan Puna-armeijan sankarihautausmaan laidalla.

Kommentit (0)

Taisteleva työväenliike on taas nostamassa päätään täällä Kuopiossa – kaupungissa, jota ennen kutsuttiin osuvasti punaisen örinän maaksi. Nimittäin kun puin vappuna ylleni perinteiset luokkakantaiset vappualkkarini ja suoritin vappumarssin roskapussi uljaasti vankoissa kourissani hulmuten roskakatokselle, törmäsin keskelle Suomen Työväenpuolueen joukkotapahtumaa.

Tosin kansanjoukkoja ei näkynyt paikalla yhtään, mutta talomme edessä olevalla Satamakadulla seisoi yksinäinen keittiönpöytä, jolle oli jätetty nippu jo pikkuisen sateen kastamia Kansan Ääni-nimisiä lehtiä ja lappu, jossa kehotettiin maksutta ottamaan kyseinen julkaisu.

Otin neuvosta vaarin ja ihastuin. Olen pitkään haikaillut 70-luvun ratkiriemukkaan Pahkasika-julkaisun perään ja nyt käsissäni oli sen ilmetty sukulaislehti. Hervottoman hauska vanhan hyvän ajan painotuote, suositan kaikille kestotilausta. Tahaton komiikkahan on tunnetusti paras, vaikkakin vaikein huumorin muoto.

Jo ensi vilkaisulla pisti silmääni Pronssisotilas. Kansan Ääni markkinoi tuon patsaan 17 cm korkeaa pienoismallia, josta on lehden mukaan tullut miljoonille ihmisillle humanismin ja antifasistisen taistelun symboli. Pronssisotilaan saa maksamalla Suomi ilman Fasismia ry:n tilille 25 euroa. Maksu Nordean tilille: FI97 17453000141384.

Itsekin olin jo tilaamassa Pronssisotilasta, jonka olisin sijoittanut tasapuolisesti huussin seinällä olevan Mannerheimin kuvan viereen, mutta sitten eukko suoritti intervention ja esitti, että voin täysin vapaasti valita hänen ja Pronssisotilaan välillä. Hän on evakkokarjalaisen tytär eikä oikein ymmärrä tällaista huumoria. Harkitsen vielä oman Pronssisoturin hankkimista.

Kommentit (0)

Kyllä ei hyvältä näytä kuopiolaisen jalkapalloilun taso. Talvella asetin tulostavoitteeksi, että käyn Keskuskentällä katsomassa kaikki miesten, miesjunioreiden ja aikuisten naisten pelit, mutta jo tänään annoin periksi. En mennyt katsomaan naispallokissojen peliä, vaan jäin toljottamaan telkkarista jääkiekkoa. Ratkaisu oli oikea, Pallokissat hävisivät 5 – 1 vantaalaisille.

Kupsin miehet lähtivät sarjaan mitalisuosikkeina, mutta viiden kierroksen jälkeen tilillä ei ole yhtään voittoa. Varmaankin seuran historian surkein sarjan alku. Eilen olin varma, että kyllähän Myllykosken konkurssipesän porukka kaatuu Kupsin kotikentällä, mutta niin vain kotijoukkue saa olla tyytyväinen, että hävisi vain maalilla. Melkein nyyhkytin, kun kävelin kotia kohti hyisen pallokentän laidalta.

Pari viikkoa sitten seurasin elämäni ensimmäisen naispotkupallo-ottelun, jonka senkin kuopiolaiset hävisivät selvästi. Pelin taso oli myönteinen yllätys.  Luulen, etteivät 14-vuotiaat C-junioripojat voittaisi aikuisia naisia monellakaan maalilla. Jääkiekossa tasoero on jalkapalloa selvempi. Muistelen, että pari vuotta sitten Kalpan C-junnut voittivat naismaajoukkueen peräti  5 – 2.

Ja naisten pelissä oli jotenkin kiihkeä tunnelma, koska katsomossa oli pajon ns. kauniimman sukupuolen edustajia, jotka eläytyvät tapahtumiin tunteella. Saman asian olen kokenut joskus jäähallilla, jossa välillä törmää tosi pahasuisiin naisiin. Miehet pysyvät väkivaltatilanteissa enemmänkin asialinjalla.

Tämän seikan opin jo opiskeluaikaan toimiessani vartijana. Miesten kanssa tuli kyllä yleensä juttuun, mutta häirikkönaiset sen sijaan huutelivat ihan mitä sattuu ja potkiskelivat ihan minne sattuu. Miehillä oli yleensä jotkut pelisäännöt.

Kommentit (0)

Savon Sanomien mukaan Nilsiän maankuulun lehmikarjan yllä leijunut joukkoraiskauksen uhka on ainakin toistaiseksi väistynyt. Karjan omistaja on asentanut omettaansa valvontakameran. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu sitten, kun ulkolaidunkausi alkaa. Tavallaan harmi, että tieto uusista turvajärjestelyistä on päässyt julkisuuteen, koska Nilsiän suunnalta olisi hyvinkin voinut levitä internettiin suurta yleisöä todella kiinnostavaa valvontakamerakuvaa.

Minunkin täytyy tuon julkisuudessa olleen karjatalouteen liittyvän uutisen perusteella muuttaa käsitystäni nilsiäläisistä. Vaikka kansanryhmää vastaan kohdistunut kiihotus on nykyään yhtä tuomittavaa kuin neuvostovastaisuus ennen, rohkenen paljastaa, että nuoruudessani Suonenjoella uskottiin yleisesti, että nilsiäläiset ovat varkaita. Nähtäväksi jää, muuttuuko sisäsavolaisten käsitys yläsavolaisista viimeisimpien uutisten jälkeen.

Muuten Heinolassa asuessani kuulin paikallisten alkuasukkaiden puhuvan, että hartolalaiset ovat karvakorvia ja sysmäläiset keltamahoja. Hartolalaisten korvissa en itse havainnut tavallisuudesta poikkeavaa. Sysmäläisten mahoja en onnistunut tutkimaan. Ilmeisesti sysmäläisten keltamahaisuus on kateellisten panettelua; vakavaraisilla sysmäläisillä oli varaa voihin silloinkin, kun tuo kallis herkku puuttui Heinolan pöydiltä.

Ensi syksynä on kuntavaalit ja uskon, että ainakin joku kukkahattutäti menee heittämällä valtuustoon ottamalla esille sen, että maamme kirjastoissa on runsaasti aineistoa, joka sisältää kiihotusta kansanryhmiä kohtaan. Esimerkiksi Kalle Päätalon koko tuotanto pitäisi poistaa, koska Kassu vähän väliä toistaa taivalkoskelaisen vihapuheen, jonka mukaan kuusamolaiset miehet ovat riippamunia ja tuppimulkkuja. Päätalolla oli tuskin edes mitään luotettavaa tutkimusta väitteensä tueksi.

Kommentit (0)

Savon Sanomista voimme jälleen lukea sellaista, jollaista maailman muista lehdistä ei voi lukea. Nilsiän vanhassa emäpitäjässä on paljastunut seksiskandaali. Eräässä navetassa on vieraillut lehmipoika, jonka jäljiltä kaikista neljästätoista kantturasta on löytynyt erilaiisa hiertymiä. Lehti ei asiaa kerro, mutta otaksun hiertymien olevan lehmien ns. erogeenisilla alueilla, joista voi päätellä nautojen joutuneen seksuaalisen ahdistelun objekteiksi.

Muuta johtolankaa ei teontekijästä löydy, kuin että tapahtumapaikalle on jäänyt tyhjä Koskenkorva-pullo. Savon Sanomissa epäillään tekijän olevan paikkakuntalaisia. Luulen, ettei epäiltyjä ole kovin montaa, sillä jalkaisin on oltu liikkelle, kyseessä on ilmeisesti miespuolinen henkilö ja se, että uhreja on 14 viittaa siihen, että tekijä on ollut nuorehko vireä yksilö, jollaisia lähistöllä ei asune montaa.

Tuo uhrien suuri määrä, eli 14 verille hierrettyä eläintä, saa ilmeeni mietteliääksi, lähes epäileväksi. Asiantuntevasti Savon Sanomat korostaa sitä lieventävää asianhaaraa, että navetan alaikäiset lehmät, eli ns. hiehot, on jätetty rauhaan.

Teoriani tapahtuneesta on, että joku peräkammarinpoika on jättänyt kalliin ja epävarman ravintolaillan väliin ja turvautunut halvempaan ja tulosvarmempaan vaihtoehtoon. Ja pitää muistaa vanha savolainen sanonta, jonka mukaan maailmassa ei ylipäänsä ole rumia naisia tai lehmiä, mikäli vain Koskenkorvaa on tarpeksi.

Onneksi henkilövahingoilta on tällä kertaa vältytty. Muistan tapauksen, jossa jossa muudan lemmenkipeä pienviljelijä-metsuri loukkaantui, kun äksy tyttöystävä potkaisi sulhasen alta korokkeena olleen sinkkiämpärin nurin kesken aktin.

Kommentit (0)

Väykkä on onnistunut luomaan itsestään viime aikoina hyväntahtoisen ja leppoisan vanhemman valtiomiehen kuvan. Tämäkin vähän protestihenkinen video, joka päättyy mukiinmenevän vapun toivotukseen Eduskuntatalon puistossa synnyttää vaikutelman, jopa hauskasta huumorimiehestä. Tarkistakaa vaikka asia itse:

http://www.youtube.com/watch?v=Zsv-z77mLlQ

Kuitenkin Paavo Väyrynen on peräpohjalaisia, jonka seudun miehiin on historian saatossa ollut vaikea yhdistää edellä mainittuja joviaaleja luonteenpiirteitä. Henkirikostilastoissa Lappi on nykyään Suomessa ylivoimainen ykkönen. Väestömäärään suhteutettuna Perä-Pohjola on väkivaltaisessa käyttäytymisessä Keski-Afrikan tasavallan kaltainen alue. Myös Jari Tervon tuotanto tukee virallisia tappotilastoja.

Minusta peräpohjalaista elämänmuotoa kuvastaa hyvin alla olevan laulun sanoma. Kansansuussa sävelmä tunnetaan parhaiten nimellä Perä-Pohjolan poikien barrikadimarssi. Tässä laulussa syvä tunne korvaa täysin mahdollisesti monien mielestä puuttuvan taiteellisuuden. Vaikka itse en paljoa runousasioista ymmärrä, niin sen verran ymmärrän, että ainakin joiltain osin kappaleesta puuttuu ns. runojalka. Eivätkä taida loppusoinnutkaan ihan aina stemmata.

Tarkoitukseni on erään kollgeni Ykän kanssa esittää duettona tämä tarttuva biisi pikkuvirkamiesten koulutuspäivien karaokeillassa Helsingissä. Tuomme laulun myötä Helsssingin herroille terveiset kehäkolmosen takaa. Esityksemme säveltä en ole vielä onnistunut mistään löytämään, mutta luulen sen olevan selkeäpoljentoisen ja esitystyylin tulee mielestäni olla raivoisa.

Vedetään vähän takaisin eilistä. Maatieliikenne vaatii kaikesta huolimatta kymmenen kertaa enemmän uhreja kuin ampuma-aseet, mutta eipä ole sellaista kukkahattutätiä vielä ilmaantunut, joka vaatisi yksityisautoilun kieltämistä sillä perusteella, että se on ihan tolkuttoman vaarallista. Jotenkin kansa hyväksyy mukisematta huomisenkin juhannuksen menoliikenteen vaatimat uhrit ikään kuin kyse olisi jostain jumalallisesta asiasta.

Liikenteen vaatimia uhreja ajattelin, kun pari päivää sitten kuoli kolarin seurauksena Lintulan nunnaluostarin monipuolisesti lahjakas ja arvostettu johtaja. Se palautti mieleeni, että käytyäni reilut 30 vuotta sitten ensimmäisen kerran Valamon uudessa luostarissa, jututin siellä laitoksen silloista johtajaa, joka oli nousemassa punaiseen Ladaansa. Hän kertoi olevansa menossa Lintulan nunnaluostariin syömään, kuten kunnon munkin pitääkin.

Keskustelimme varsinkin Valamon hyvinvoivien peltojen viljelyperiaatteista. Hän kannatti biologista viljelyä. Biodynaamisen menetelmän hän tuomitsi. Siinä törmättiin hänen mieelstään viime kädessä kaiken maailman jungeihin ja jangeihin, jotka ovat pelkkää mystiikkaa. Se on yllättävä näkökulma munkin näkövinkkelistä käsin.

Pari päivää tapaamisemme jälkeen luin Savon Sanomista, että sama luostarin johtaja oli ajanut Ladallaan tieltä ja kuollut. Minulle jäi kuva harvinaisen huumorintajuisesta ja älykkäästä ihmisestä. Taisi olla sama mies, jolta radiotoimittaja kerran kyseli ristisaaton tarkoitusta.  Ristisaaton vetäjä totesi vähän Seppo Rädyn malliin, että tässä touhussa ei kyllä ole järjen häivääkään, ihan hullun hommaa.

Kommentit (0)

Jotenkin tänään taas tuntuu vahvasti siltä, että jos joku ns. kukkahattutäti saisi järjestettyä kansanäänestyksen siitä, pitäisikö maamme kotitalouksien kaikki pyssyt kerätä jonnekin varmaan varastoon lukkojen taa, hän voittaisi kirkkaasti sen äänestyksen. Vaikka Suomen piti tutkimusten mukaan olla maailman paras maa, niin tuntuu siltä, että joka toinen päivä joku elintasokilpailussa häviölle jäänyt perheenisä lopettaa perheensä ja itsensä välttääkseen itsensä ja lähiomaisensa luuseriksi leimautumisen häpeältä.

Virallisten kansainvälisten tilastojen mukaan Suomi on aseiden määrässä kolmantena Usa:n ja Jemenin jälkeen. Ja luulenpa, että jos tilastossa huomioitaisiin kaikki ne riihien alta löytyvät sikapyssyt, joita viime sodista salakuljetettiin kotirintaman tarpeisiin, saattaisimme olla maailman johtava asekansa. En pitäisi suurena vääryyten sitä, vaikka luvattoman aseen hallussapito olisi yhtä tuomittavaa kuin kovien huumeiden hallussapito ja luulen monen poliisinkin olevan samaa mieltä.

Englantilaiset ovat IRA:n ja jalkapallohuligaanien synnyttämästä maineesta huolimatta yksi maailman väkivallattomimmista maista, mutta siitä huolimatta siellä kiellettiin yksityishenkilöiden taskuaseet. Tosin ei niitä kerätty valtion varastoon lukkojen taa, vaan niihin piti hitsata kiinni metrinen terästanko, jonka jälkeen niitä ei voinut enää kuljettaa huomaamattomasti.

Suomessa varmaankin terästankoajatus herättäisi lujaa vastustusta sillä perusteella, että se vaarantaa maamme pistooliampujien menestymisen olympiakisoissa. Siihen väitteeseen kunnon kukkahattutäti sanoisi, että entäs sitten. Kyllä kai suomalaiset saattaisivat vallan mainiosti jatkaa elämäänsä, vaikka joku pistooliammuntamitali jäisikin saamatta.

Kommentit (0)

Kun Petäisen pintaa nostettiin pikkuisen parikymmentä vuotta sitten, tuli tästä kosteikosta Suomen paras haukijärvi. Olen varmasti noin tuhat kertaa soutanut sen noston jälkeen päästä päähän yleensä yksikoukkuista jigiä vetäen ja voin kaksi sormea vaikka missä vannoa, että aina olen hauen saanut. Ei ole aiemmin mennyt pili pattaan hauen sijasta, kuten Kärkkäälässä asia ilmaistaan alatyylillä. Keskimäärin olen saanut kolme haukea uistelureissuillani.

Mutta eilen tapahtui merkillinen luonnonilmiö eikä jänkäkoira ollut otollaan. En uskonut hauettomuuttani ensimmisen viiden kilometrin soudun jälkeen  ja tein uuden lenkin. Muutama ahven tuli, joukossa pari körmyniskaakin, mutta hauki ei vain ollut syönnillään.

Ennen uskottiin, että alkukesästä kudun jälkeen hauki menettää hampaansa ja on syömätouhuissa seuraavan kerran vasta elokuulla, mutta Petäisen petokalat eivät ole viime vuosina hampaistaan luopuneet, vaan ovat purreet kesät talvet. Petäisen pohjoispää on hirvittävän matala; kahta metriä ei ole missään, joten sieltä on ollut helppo hauet löytää.

Taidan olla nykyään ainoa, joka harrastaa Petäisellä koukkukalastusta. Monille järven kalat ovat niin mudanmakuisia, etteivät suostu niitä syömään. Elohopeakin saattaa asiaa ymmärtäviä pelottaa. Suojärven kaloja saisi kuulemma syödä vain pari kertaa kuussa ja tuskin Petäisellä on paljoa parempi tilanne. Minustakin siellä haukien pituus vaihtelee selvästi lämpötilojen mukaan.

Kommentit (0)

Tänä kesänä on paljon elämää. Lapissa nimittäin sanotaan, että ellei ole räkkää ei ole elämääkään. Tuo ilmaisu ymmärretään muualla Suomessa helposti toisella tavalaa. Savossa taas vastaavasti sanotaan, että tänä kesänä on köyhälläkin paljon ystäviä. On nimittäin runsas hyttysvuosi yleiskieltä käyttääkseni.

Lapissa räkkä tarkoittaa sääskiä, joita nyt on kahmalokaupalla. Savossa taas on itikoita pilvin pimein. Ja lisäksi ne ovat tänä kesänä ruumiinrakenteeltaan poikkeuksellisen rotevia. Vaikka vanha mies olenkin, vaikkakin vielä ihan kopsakka ukko, ellen peräti rasakka mies, niin näin pahaa itkkavuotta en muista.

Pohjanmaalla itikka tarkoittaa ihan muuta. Olin joskus nimittäin opiskeluaikaan eräässä suuressa tavaratalossa joulun ajan järjestysmiehenä ja olin päästä hengestäni, kun en oikein ymmärtänyt, mitä itikka merkitsee pohjalaisille. Raavas pohjalainen tuli myöhään jouluaattoiltana mielenhäiriöön tavaratalon jouluhulinassa ja halusi teurastaa jonkun. Minulle hätään kiiruhtaneelle järjestysmiehelle hän kertoi olevansa Itikan teurastaja, mutta vaikutti siltä, että itikan sijasta minäkin olisin ollut teuraaksi sopiva.

Minusta itikan teurastaja ei kuullostanut ollenkaan pahalta. Pian opin sen, että mies oli teurastajana Seinäjoen Itikka-nimisellä teurastamolla. Itikka tarkoittaa ainakin Seinäjoen suunnalla lehmää. Mies leppyi, kun ihmettelimme yhdessä suomen kielen kummalisuuksia. Mutta aina tuon tapauksen jälkeen olen ollut ikionnellinen sellaisesta perinteisestä rauhallisesta joulusta, jolloin minua ei yritetä teurastaa.

Ymmärrän vallan mainiosta, että Itikan teurastajan humeettikoppa sassaroi, eli että hänellä oli mielenterveyden ongelmia. Ei minullakaan pysyisi yläkerran matot ihan suorassa, jos päivästä toiseen löisin lihoiksi viattomia luontokappaleita.

Kommentit (0)

Tuo kuuden euron laite oli pettymys. Ostin sen, koska kellossa oli herätysominaisuus. Ikävä kyllä siitä petti ranneke heti kättelyssä, kun korjasin autoa. Sitä asiaa ei kukaan tuttavapiirissäni ole uskonut. Lisäksi kellolla oli se haittapuoli, että se rääkäisi epätoivoisesti tasatunnein niin, että yöksi se piti viedä parvekkelle, jotta pystyi nukkumaan. Naapurit eivät onneksi ole valittaneet.

Kommentit (0)

Karhuistuminen

Tuo Kakkisensalon karhuhauta on varmaankin kaivettu ihan tarpeeseen. Muistelen, että eräs Karttulan Koivistojen suvun edustajan kertoneen, että hänen isovaarinsa, jonka sukunimi oli vielä silloin ennen Karttulan kirkkoherran suorittamaa lyhentämistä Koivistoinen, muutti Satulamäen talosta sen jälkeen, kun karhu oli seuraillut mietteliään näköisenä isäntää ja tämän taluttamaa lehmää rajapuron toiselta puolen, kun vaari talutteli siellä äpyliään.

Närhin Kalle taas kertoi, että hänen lapsuudessaan Satulamäen hevosella oli karhun kynnen jäljet kyljissään. Se tarina tuntui sen lapsena kuullessani epäuskottavalta, koska karhuista ei ollut siihen aikaan kylällä mitään havaintoja.

Kuitenkin ensimmäinen minun tietämäni kontio palasi kylälle jo vähän myöhemmin eli1976. Sitä pelättiin oikeasti siihen asti kunnes Erik Nygren sen ampui professorin ottein. Tapaus oli isosti Savon Sanomissa. Nyt petoihin on totuttu eikä kokonainen karhulauma enää tunnu yhtikäs miltään. Kolme vuotta sitten oli meidänkin nurkissa nähty emonalle kahden poikansa kanssa. Ja varmaan perheen isäkin oli jossain lähistöllä.

Tuon kolmen karhun pihavierailun jälkeen jouduin olemaan iltakävelyllä rouvalleni turvamiehenä. Karhuun ei sillä kertaa törmätty, mutta kuulin, että yksinäinen susi oli juuri samaan aikaan juossut samalla tiellä kylän halki ja käynyt jopa naapurin portailla. Niin se luonto voittaa Kärkkäälässäkin pikkuhiljaa omansa takaisin muutaman sadan vuoden jälkeen.

Kommentit (0)

Aina oppii uutta, kun vanhaksi elää. Viimeksi Kärkkäälässä käydessäni Närhin Eelis kertoi, että pikkupoikana hän oli löytänyt Satulamäen takaa, sieltä jostain Rajapuron Karttulan puolella nykyään kulkevan metsäautotien liepeiltä noin kolme metriä syvän ison kuopan ja ihmetellyt asiaa isälleen. Isä Kalle tiesi kertoa, että monttu on karhuhauta.

Muinaiset esi-isämme pyydystivät karhuja ansakuopalla. Syvä monttu peitettiin huteralla katteella, ja sen päälle asetettiin syötti karhulle. Kun pahaa-aavistamaton metsän kuningas löntysti toiveikkaana syönnökselle, putosi se huteran katteen läpi monttuun kohtalokkain seurauksin, jossa tuskin henkilövahingoilta vältyttiin. Pahaa pelkään, että muinainen esi-isäni oli haudan pohjalle tökkinyt teräviä seipäitä otuksen pään menoksi. Ei tunnu oikein reilulta peliltä tuollainen.

Lähestyvän loman tulostavoitteeksi pitää asettaa, että yritän etsiä Kakkisensalolta tuon karhunhaudan jäännökset. Tuskinpa ne vielä ovat täysin hävinneet. Samalla kertaa voisi yrittää löytää myös sen kuuluisan, kylän ainoan, pontikkatehtaan rauniot ja ehkäpä käpykaartilaisten korsun paikkakin vielä erottuu maastossa.

Ja tietysti mielessäni elää se ikiaikainen haaveeni, että suunnistaisin vielä Salmisen ja Airakselan rajoilla erämaassa sijaitsevan lammen rannalle, jonka nimi on minua pikkupojasta asti sairaalloisesti kiehtonut. Lampare on nimeltään Persepyöreinen, joka nimi on myös häpeämättömästi karttaan oikein kirjattu, tosin kuin sen mustavetisen suolammen siinä Kumpusen vieressä, jonka kartassa erheellisesti väitetään olevan nimeltään Vattulampi, vaikka se ei ole vattua nähnytkään.

Kommentit (0)

Kyynelten kallio on historian dosentti Teemu Keskisarjan kirja 1700-luvun suomalaisten perversioista. Mielenkiintoinen kirja, sillä ketäpä ei seksi ja väkivalta kiinnostaisi, vaikka toista väittäisikin.

Tutkimuksen valossa suomalaiset olivat todellista eläimiinsekaantujakansaa. Kirja on täynnä kertomuksia siitä, kuinka maaseudun miehet tykkäsivät liikaakin lehmistään ja lampaistaan. Naisia teoista ei tuomittu – tosin Venäjän keisarinna Katariina Suuresta ja hänen hevosestaan kiertää kaikenlaisia juoruja.

Eläimiinsekaantujien tuomiot olivat julmia; sekä sekaantuja että eläin lyötiin lihoiksi. Sekaantuja vielä yleensä lisäksi paloiteltiin. Viattomat eläimet tapettiin, koska uskottiin, että lajit voisivat risteytyä ja ihmislehmistä saattaisi siunaantua kaikenlaisia ongelmia. Tietämätön kansa yritti joskus jopa epäilyttävän näköisten vasikoiden ulkonäöstä arvailla isän henkilöllisyyttä.

Vaikka suomalaiset olivat innokkaita eläimiinsekaantujia, niin harhaviettisyys oli täällä erittäin harvinaista. Itse asiassa niin harvinaista, ettei ilmiölle ollut edes termiä. Nykyäänhän alan harrastajilla on jokin ulkomaalaisperäinen nimitys, jonka päälle en nyt pääse, koska harvoin sitä käytetään ja jota esimerkiksi nykynuoret ovat tuskin kuulleetkaan ja jos ovat kuulleet, eivät  puhekielessään juurikaan käytä.

Kielemme kehittäjänä tunnettu Elias Lönnrot yritti vakiinnuttaa harhaviettisten miesten, eli ns. miehimysten, nimitykseksi termiä takatuuppari, jonka kuvaavan nimityksen soisi yleistyvän tässäkin ajassa.

Kommentit (0)

Koko kevät ja alkukesä on ollut elämässäni painajaismaista aikaa. Painajainen alkoi 15.4.2012 klo 19.35. Liigan ensimmäisessä pelissä hekumoitsin katsomossa, että nyt on vihdoinkin Kuopiossa joukkue, joka voittaa Suomen mestaruuden. Kups pyöritteli ensimmäisen reilun tunnin viime vuoden pronssijoukkue JJK:a niin, että epäilin ottelun päättyvän noin 5 – 0, joka lopputulema mairittelisi vieraita. Kupsin mestaruus oli mielestäni selviö.

Sitten reilun tunnin jälkeen JJK hyökksäsi kaksi kertaa ja tilanne oli sitten tasan 2 – 2 ja vieraiden voittomaali roikkui ilmassa, kuten urheiluselostuksissa tavataan sanoa silloin, kun kilpaillaan jalkapalloilun merkeissä ja kun joukkueiden väliset voimasuhteet ovat epätasapainossa. Kuopiolaisten peli-ilo hävisi 15.4. klo 19.35 ja sama ilottomuus on porukkaa vaivannut eiliseen asti. Alkukesä oli täysi katastrofi. Mieleni oli sysimusta. Sarjasta putoaminen näytti olevan selviö.

Eilen Kups pelasi parin viikon tauon jälkeen kentällä ja voitti JJK:n vieraissa 5 – 1. Keskisuomalaisen sivuilla itkeskeltiin, että Kups pelaa fyysistä jalkapalloa sääntöjen rajoilla. Sellaiseen peliinhän minä joukkuetta neuvoinkin sen jälkeen, kun se alkukesän yritti matkia FC Barcelonaa ja hävisi melkein kaikki ottelut kauniin lyhytsyöttöpeliesityksen jälkeen. Nyt Kuopiossa on palattu suomalaisen potkupalloilun juurille ja miestä vedetään kläägällä sääreen, ellei se muuten asetu ja vastustajat kaatuvat kuin heinää.

Muuten yleensä kuopiolainen yleisö on ainakin kotikentällä hyvätapaista, mutta luotettavista lähteistä olen kuullut, että eilisen Urho-kanavan selostuksen taustalta kantautui savolaisfanien rytmikkäät huudot, joilla jyväskyläläisiä kehotettiin haistamaan sitä muuvvattakin värkkiä. Myönteistä on kuitenkin se, että tällä kertaa tietääkseni Jyväskylän pallokentän vessat jäivät rikkomatta, kuten edellisellä reissulla tehtiin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan hyvää potkupalloaiheista musaa:

http://www.youtube.com/watch?v=3t8ARaQQ3AY

Kommentit (0)

Lööppien mukaan Matin Susannalla on kova vauvakuume. Onnea ja menestystä Susannalle ja Matille tässä yhteisessä projektissa. Itse en oikein ole Susannaan vielä kunnolla tutustunutkaan, mutta aion sen tehdä kesälomalla katsomalla tämän Jim-kanavan arkistoissa näkyvän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan sarjan Nykäsen Matista ja Susannasta; siinä samalla varmaankin opin tuntemaan myös Susannan, joka lienee Matin kaltainen sympaattinen ja syvähenkinen ihminen. Säälittää vain, että nuori nainen aivan täysin tahtomattaan vasten ilmeistä haluaan nostetaan yhdeksi tämän valtakunnan tärkeimmistä mielipidejohtajista.

http://www.ruutu.fi/video?video_browser_series_filter=Nyk%C3%A4sen%20Matti

Mutta en kunnon pikkuvirkamiehenä lakkaa ihmettelemästä sitä, miten epäsovinnaiset ja värikkäät miehen puolet houkuttelevat kauniita naisia.  Sellaisten miesten kanssa aika ei varmaankaan tule pitkäksi. Matillakin naisia on riittänyt monta joka ulokkeelle. Ja viehättävä nuori pikajuoksijatar ja näyttelijätär Manuela Bosco tunnusti äskettäin ilmestyneissä muistelmissaan, että hänkin on kovasti kiinnostunut rikollisen oloisista miehistä. Samoin varmaan ajatteli se neitonen, joka avioitui helsinkiläispoliisien teloittaja tunnetuksi tulleen Christensenin kanssa  heti tämän jäätyä kiinni.

Alan huippua sitten edustaa se nuori pitkälle koulutettu suomalaisnainen, joka julkaisi Hesarissa kaukorakkautensa Mohammed El-Amirin muistokirjoituksen: ”Syvällä sydämessäni/säilyy muisto/hänestä, jota rakastan/ja jota en koskaan unohda.”  Naisen mukaan vainaja oli hyvin rakastettava ihminen, kuten varmaan olikin. Mohammed EL-Amir johti niitä musulumaaninuorukaisia, jotka opettelivat matkustajakoneiden hallintaa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ilmatilassa 11.9.2011.
Kommentit (0)

Puijo-tilaisuudessa Kuopion matkailupäällikkö Jari Piirainen pyysi läsnäolijoilta kirjallisia esityksiä Puijon kehittämiseksi. Voittopalkinnoksi hän lupasi omilla rahoillaan kustantaa sykemittarin. Idearikkaana kuopiolaisena laadin oman hahmotelmani Puijon tulevaisuudeksi.

Esitin paperilla, että suunnitteilla olevan perinteisen golfkentän sijasta alueelle perustetaan Tahko Pihkan kehittämä murtomaagolfkenttä. Murtomaagolf on peli, jossa golfia pelataan pesäpallomailalla ja -pallolla eikä sen harrastaminen oikein toteutettuna vaaranna kestävää kehitystä.

Tahko Pihkala oli golfin ystävä. Hän katsoi pelissä yhdistyvän hyödyllisen kävelyn ja hupaisan tarkkuuslyönnin. Tosin hän arvioi, ettei golfista maamme köyhyyden ja haasteellisten luonnon olosuhteiden vuoksi koskaan voi tulla massojen liikuttajaa. Niinpä syntyi ajatus pelin kansallisesta vastineesta, joka sai nimekseen nummipallo; itse pitäisin nimitystä murtomaagolf parempana.

Siinä yhdistyivät pesäpallo ja golf. Pallo asetettiin kepin nenään, josta sitä lyötiin pespallomailalla. Peliä oli tarkoitus pelata hiekkanummilla, josta syystä golfin suomalaismuunnelmaa oli perusteltua nimittää nummipalloksi. Kuivatulla suollakin sitä olisi voitu harrastaa. Ehkäpä turve- tai suopallo olisi ollut sille myös hyvin meikäläistä elämänmuotoa kuvastava nimi. Mutta mielestäni lajia voi ihan hyvin pelata myös ikimetsässä ja siksi nimi voisi olla myös murtomaagolf.

Nummipallossa reikien välin tuli olla 150 – 800 metriä. Kunkin taipaleen päähän piti tasoittaa maaliksi lipuilla merkitty pienehkö noin metrin säteellä piirretty ympyrä, jota reunustaisi määrätyn syvyinen ja levyinen oja, joka estäisi ympyrään pudonneen pallon vierimästä siitä pois.

Mielestäni jonkun olisi tehtävä jotakin maamme turvepalloharrastuksen eteenpäin viemiseksi. Suomen turvepalloliitto tai murtomaagolfliitto olisi pikaisesti perustettava. Muistaakseni Tahkon ideoima Suomen salamapalloliitto perustettiin 6.6.-66 klo.6. Se ajankohta on helppo muistaa kuten myös Alkon myymälöiden avaamispäivä kieltolain päättymisen jälkeen, joka oli 5.4.-32 klo 10. Helposti mieleen jää myös Kuopiossa perustetun jääsählyliiton syntymäpäivä 11.11. 2011 klo 11.

Kommentit (0)

Alan olla huolissani mentaalihygieniastani. Lopullinen sekoaminen lienee lähellä. Päätalon Kassulla alkoi pyörimään mielessä tauotta Lasihelmi-iskelmä ja kohta sitten mies vietiinkin tahdonvastaisesti Hatanpään mielitautiparantolaan. Itselläni ei soi mielessä Lasihelmi, vaan vaikka täysin julkijumalaton olenkin, niin tämä Paavon virsi soi päässäni tauotta.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/jaakko_

ryhanen_paavon_virsi_29242.html#media=29250

Olin nimittäin anopin kanssa vähän ulkona hurvittelemassa ja kävimme Tuomiokirkossa Sulasolin konsertissa. Sen päätteeksi väki lauloi porukalla Paavon virren, joka liittynee Paavo Ruotsalaisen edustamaan körttiläisyyteen, vaikka virsi on otettu virsikirjaan jo vuonna 1701 eli ennen körttiläisyyden syntyä.

Ruotsalainen oli kotikylälläni tuttu mies; hän kävi joskus reilut 200 vuotta sitten saarnamatkallaan Kärkkäälässä ja sen tiimoilta kiertää hävyttömiä juttuja vieläkin. Paavo oli tavallaan aikansa rock-tähti ja hän siis kävi keikalla Kärkkäälässäkin. Muuten Paavon tytär muutti miniäksi ihan lähelle Kärkkäälää eli Virmaanpäähän Pentti Korhosen taloon. Pitänee joskus selvittää, miten paljon kotikylällä on inkeriläisten metsärosvojen ja presidentti Kekkosen geenien lisäksi myös Paavo Ruotsalaisen perimää.

Tuomiokirkosta poistuessani näin, että ryhmä Suomen kansanarmeijan sotilaita ja laajennetun komppanian verran kuopiolaisia nuoria istui juomassa pussikaljaa kirkon edessä puistossa. Harvoin näkee niin iloisia suomalaisia. Kaikki hymyilivät vilpittömästi ja silmät loistivat elämäniloa. Sellaisen näkeminen ei ole tavallista tässä tuhansien murheellisten laulujen maassa.

Tulipa mieleeni, että jos näin kauniit kesäillat jatkuvat, riisun nykyään housujani kannattavan munkinvyön, astelen empimättä Valintataloon ja ostan häpeämättömästi kassillisen olutta ja menen muitten nuorten joukkoon juomaan pussikaljaa kirkon pihalle. Sen verran olen minäkin Paavo Ruotslaisen oppeja lukenut, että hän korosti sitä, että jos syntiä kerran pitää tehtämän, tulee sitä tehtämän hilpeällä mielellä ja mahdollisimman julkisesti.

Kommentit (0)

Korkeina kävivät keskustelun mainingit, mutta onneksi henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin, kun valtuustosalissa kuopiolaiset saivat eilen kertoa mielipiteensä Puijon kehittämisestä. Erityisesti monia näytti suivauttavan se, että viisi hehtaaria ikimetsää aiotaan muuttaa golfkentäksi.

Kaupungin virkamiehistä ainoastaan entinen Hiihtoliiton herra ja nykyinen matkailupäällikkö Jari Piirainen uskalsi kannattaa golfhanketta. Hänellä olikin siihen edellytyksiä, koska hän on niin hirveän iso harmaaselkäinen ja matalaääninen alfauros.

Itse vastustan jyrkästi golfkenttää, koska mielestäni Puijosta pitäisi sen sijaan tehdä maailman johtava hiihtokeskus. Tämä tapahtuisi helposti ja halvalla siten, että Siilinjärven apatiittikaivoksen jätekivi, joka on ongelmajäte, loppusijoitetaan Puijon huipulle ja mäestä tehdään tunturi korottamalla sitä puolisen kilometriä. Tahkovuoren korottamissuunnitelma tyssäsi ympäritösyihin, mutta kuopiolaiset tuntien uskon Puijon korottamisen onnistuvan helposti.

En päässyt tilaisuudessa esittämään ideaani, koska puheenvuoroa en saanut ja tilaisuus oli tarkoituksella tehty lyhytkestoiseksi, jotta paikalla olleilla virkamiehillä oli kiire toteuttamaan golfkenttäasiaa. Ja saattoi olla parempi, etten puheevuoroa saanut; eiväthän nämä hampaat hyvät ole, mutta onhan nämä omat, joten kyllä minä nämä pitäisin.

Kommentit (0)

Olen joskus kertonut, että ainakin tarinan mukaan mummoni Hilda, jonka korvat eivät olleet suuret, vaan valtavat, väitti kuulleensa mökilleen asti Karttulan Syvänniemen kirkon kellon lyönnit. Mieleeni tuli, että olen lehdestä myös lukenut, että Siperiassa asui ennen musikka, joka lehtitietojen mukaan kykeni näkemään paljain silmin Jupiterin kuut. Kukaan ei pystynyt todistamaan, etteikö musikka niitä kuita nähnyt.

Mummoni Hilda saattoi ihan oikeasti kuulla Syvänniemen kirkon kellot, sillä vaikka Kärkkäälästä on matkaa Syvänniemelle parikymmentä kilometriä, niin ainakin ennen maaseudun yleistä pusikoitumista Putinanmäeltä näki Syvänniemen kirkon tornin huipun.

Mummostani kerrottu tarina tuli mieleeni, kun jututin viikonloppuna mummoni veljen poikaa Eelis Närheä, joka kertoi nuorena miehenä olleensa hiihtämässä Kakkisensalolla ja ihmetelleensä sitä, miksi sinne kuuluneet kirkonkellot soivat epätahtiin. Sitten hän keksi selityksen. Kirkkaana pakkaspäivänä Kakkisensalolle kuului yhtä aikaa sekä Syvänniemen että Suonenjoen kirkonkellot. Syvänniemelle oli ehkä 10 kilometriä ja Suonenjoelle kaksikymmentä.

Muuten itsekin muistan, että lapsuudessani  joskus tyynenä kesäiltana kuulin junan kulkevan Pirttiselän suunnalla vajaan 10 kilometrin päässä. Silloin ei vielä ollut äänettömiä Pendolinoja, vaan luotettavia höyryvetureita, jotka kulkivat ajallaan.

Mainittakoon, että iisalmelainen papin poika ja pakana Juhani Aho, joka vanhemmalla iällään johti Raamatun kääntämistä, oli nuornamiesnä palavasti rakastunut kyseiseen Elisabethiin, joka olisi sopinut ikänsä puolesta Ahon äidiksi. Kuopiolaisen kulttuurijuorun mukaan Minna Canth, joka olisi myös sopinut Jussin äidiksi, oli asiasta niin mustasukkainen, ettei tervehtinyt kadulla Ellua. Juhani Aho oli myös rakastunut Elisabethin tyttäreen Ainoon, mutta Sibeliuksellehan se Aino sittemmin suostui pitkällisen pohdinnan jälkeen; tosin Sibelius oli jo hankkinut pistoolinkin tehdäkseen välinsä lopullisesti selväksi kilpakosijansa kanssa.

Tuo Nikolai I:n patsas jäi bolshevikeiltä kaatamatta. Sitä pidettiin rakennusteknisesti säilyttämisen arvoisena, koska koko valtava patsas seisoo vain kahden tukipisteen varassa, joka ei ollut ihan tavallista siihen aikaan. Toinen Romanov, jonka patsas säästettiin, oli Pietari Suuri. Pietari oli suuri mies; pituutta 204 cm, mutta kengännumero vain 37.

Pietari Suurta kunnioitti jopa Stalin. Sen sijaan Nikolai I ei ole arvostettu missään historiankirjoituksessa. Mies oli 198 cm pitkä ja vanttera sekä luonteeltaan hyvin särmikäs, josta piirteestä voisi käyttää nykyään myös kansanomaisempaa ilmaisua. Kaikki häntä pelkäsivät. Nikolai I oli vähän kuin J. K. Paasikivi.

Kommentit (0)

Niin oli varmaan tehtykin, joten oikealla asialla mies oli, mutta en pidä katsomisesta kieltäytymisen enää poistavan tapahtunutta vääryyttä. Onneksi miehen ei tarvinnut nähdä Pietarhovin loistoa. Sen rakentamiseen ei enää kansan selekänahkakaan oikein kunnolla riittänyt. Rahaakin tarvittiin. Sen riittämisen kanssa kanssa oli tiukkaa. Muistan kuulleeni, että Venäjän valtion kassassa oli jäljellä kuusi ruplaa, kun kesäpalatsi vihdoin valmistui.

On muuten selvää, ettei demokratian ja tasa-arvon oloissa pystytä rakentamaan yhtä ylellisesti. Veronmaksajat löytävät rahoilleen parempaakin käyttöä. Muistanpa, että Heinolassa melkoista närää herätti se, että tekniselle toimelle ostetussa traktorissa oli vakiovarusteena stereot. Vähää vaille, ettei niitä jouduttu tongeilla poisjuurimaan.

Kommentit (0)

Tosin saattaa olla, että kielitaitoni petti ja että kuvan kissi kerää lippaan avulla varoja vaikkapa kodittominen lajitovereidensa tukemiseen, joka sekin on kannatettava asia, vaikka joku erähenkinen turisti ehdotti villikissaongelman ratkaisuksi kaliberia 7,62.

Kommentit (0)

Vaan eipä päässyt kirkkopolkuni nurmettumaan, koska kävin eilen Tuomiokirkossa kuuntelemassa iltakonsertin, jossa oli runsaasti kuulijoita. Istuin takapenkissä, koska minulle ei sattunut mukaan Raamattua tai rukouskirjaa vaan pelkästään älykännykkä, josta seurasin reaaliajassa israelilaisen Maccaben ja Kupsin Euro-peliä. Olipa jännä matsi ja mikä tärkeintä Kups teki jalkapallohistoriaa voittaessaan vieraskentällä. Vielä elää toivo, että voin tässä elämässä nähdä ikiaikaisen unelmaotteluni Kups – Liverpool.

Kuopion urheiluhistorian sankaritarusto ei ole yhtä pitkä ja paksu kuin se paljon puhuttu gorillan käsivarsi, mutta vähän se kasvaa, kun Kuopio on nyt saamassa seuraajan edelliselle sankarille Hannes Kolehmaiselle. Aleksi Paananan, jolla on hymyilevän Hanneksen olemus ja mitat (168 cm, 54 kg, 19v) ratkaisi pari viikkoa sitten maalillaan voiton walesilaisista ja nyt sama mies teki molemmat maalit Israelissa. Ne maalit saattavat hyvinkin riittää viemään Kupsin jatkoon. 0-1 tappiokin ensi viikon kotipelissä riittäisi kuopiolaisille, jotka sitten jatkaisivat cupin kolmannelle kierrokselle ensimmäisenä suomalaisjoukkueena kautta aikojen.

Monella tapaa mielenkiintoinen peli tulee olemaan ensi torstaina. Tiettäväsi israelilaisvieraat eivät luota pelkästään Kuopion virkavaltaan turvallisuutensa takaajana, vaan paikalle tulee myös Mossadin miehiä. Nähtäväksi jää, mitä kohtuuttoman rääväsuinen Kupsin faniporukka uskaltaa tällä kertaa suustaan päästää. Muistettakoon, että myös tuleva vierasjoukkue on kotoisin lammaskasvatusvyöhykkeeltä, joten mielenkiinnolla yritän saada selvää, kehoittaako kuopiolaisten fanikatsomo näitäkin vieraita harrastamaan samaa asiaa sorkkaeläintensä kanssa, mitä walesilaisia opastettiin tekemään.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tilanteeseen sopivaa musiikkia.

http://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM

Kommentit (0)

Kunnioitin ihan pikaisesti läsnäolollani vanhaa kotikaupunkiani Heinolaa, jossa vietin elämäni parhaat vuodet parhaimmassa miehuudessani. Mukava oli nähdä vilaukselta entisiä työkavereita. On se kummallista, miten kaikki toiset vanhenevat vauhdilla, mutta minä itse vain pysyn aina yhtä nuorekkaana. Joku kaunis nainen ihmettelikin, että en ole yhtään muuttunut kahdeksassa vuodessa ja että vaatteetkin ovat vielä ihan samat kuin poislähtiessäni.

Mutta moni tuttu oli jo poistunut tuonilmaisiin. Tuonenviikate tuo julma niittää Heinolassa saalistaan syövän avulla. Tshernobilin laskeumaa syytti eräs asiaa miettinyt. Siitä ei ehkä ole tieteellistä näyttöä. Sen sijaan soraharjulla asuminen lisää syöpäriskiä; sen on kapitalistinenkin tiedemies myöntänyt. Radon tappaa muistaakseni noin 100 suomalaista vuodessa.

Muuten Suomen syöpäreksiteri voisi Heinolan lisäksi tarkistaa myös Uukuniemen tilastot. Ainakin minusta tuntuu, että sieltä on kohtuuttoman moni lähtenyt syövän vuoksi. Luulen, että rajaseutujen ihmisiä pyyhkivät tutkasäteet voisivat olla väitöskirjan arvoinen asia. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, väitän, etteivät tutkasäteetkään terveyttä edistä.

Muuten jossain alan yleisötilaisuudessa kysyin ilmavoimien edustajalta, että onko perää siinä urbaanilegendassa, jonka mukaan vanhat Mig-lentäjät kuolevat kohtuuttoman usein syöpään. Asiantuntija epäili tarinan pitävän paikkansa, mutta hän arveli lentäjien syövän selittyvän sillä, että heitä koulutettiin Neuvostoliitossa ydinkoealueen lähellä.

Kommentit (0)

Tarkoitus oli rillailla Uukuniemellä ihan Jutilan malliin, mutta eipä rillailtukaan, koska rillin viereen pöllin päälle oli tehnyt joku tyhmä lintu pesänsä eikä sen perhe-elämää halunnut häiritä. Pesässä oli kolme hirmuisen pientä viheriäistä munaa.

Lajinmääritys on vielä kesken. Vaikka en linnuista mitään ymmärräkään, niin veikkaan, että kyseessä on jokin pikkulintu. Mielestäni lintu ei lukeudu räähkälintuihin tai paskalintuihin, jotka kyllä tunnistan.

Kommentit (0)

Suomi ei ole enää edes väkilukuun suhteutettuna maailman johtavia urheilukansoja kuten ennen. Ainoastaan moottoriurheilussa olemme parhaita. Mutta emme ole pitkään. Veljeskansamme venäläiset tulevat ohittamaan meidät ihan lähiaikona, ainakin kokemukset Pietarin tieltä viittasivat siihen suuntaan.

Pietarin tiellä näki sirkusmaista ajoneuvon hallintaa ja sellaista kykyä riskinottoon, että suomalainen autoilija on aivan amatöörimäinen harrastelija tässä suhteessa. Jos ohittaminen ei muuten onnistunut, niin kanssakilpailijaa nöyryytettiin ajamalla ohi tienpientareita ja ojanpohjia pitkin. Ensio Itkosen mainostamasta turvallisuusvälimatkasta ei ollut tietoakaan, vaan ajoneuvojonot olivat täysin yhtenäiset. Jos joku kilpailijoista antoi kilvanajossa vähänkin periksi, löytyi joku uskalikko heti täyttämään syntyneen neljän metrin raon. Tavallinen suomalaista kauhistuttava näky oli, että vastaan kiisi kolme autoa rinnan; joukossa ainkin yksi rekka.

Neuvostovallan romahdettua Pietarissa oli vain noin joka kymmenennellä perheellä auto. Nyt autokanta on ainakin viisinkertaistunut. Yksityisautoilukulttuuri on niin nuorta, ettei luonnollinen valinta ole vielä ehtinyt poistaa kaikista rohkeimpia kilvanajajia tuonilmaisille ajoradoille. Tosin Pietarin tiellä on noin kahden kilometrin välein kaikenlaisia värikkäitä turmapaikkojen muistomerkkejä, jotka oli valmistettu muovikukista, risteistä ja kolariauton osista. Jotakuta vainajaa kunnioitettiin siten, että hänen muistolleen oli omistettu Ural-moottoripyörän puolikas.

Venäläisessä liikennekulttuurissa on kuitenkin myös paljon hyvää; sikäläisten elinsiirtopotilaiden ei tarvtse pitkään jonottaa sopivia siirrännäisiä kuten meillä.

Kommentit (0)

Vaikka julmia sotia on käyty, niin samoja lauluja on laulettu linjojen molemmilla puolilla. Yleensä suomalaiset ovat lainanneet laulut isommalta naapurilta, mutta risteilyllä esitettiin sota-ajan suosittua suomalaista iskelmää Ilta skanssissa venäläisenä ja rohkenen väittää, että se kappale on Jori Malmstenin tuotantoa. Tosin Jorikin taisi olla puoliksi venäläinen.

Risteilyllä opin myös sen, että Moskovan illat olivatkin alunperin Pietarin illat. Alkuperiset sanat menivät, että ” ethän milloinkaan voine unohtaa näitä iltoja Pietarin”. Sävelmän sanoja kuitenkin muutettiin poliittisella päätöksellä vuonna 1957 tukemaan Moskovan nuorisofestivaalin henkeä. Ja niinpä sitten Pietarin iltojen melodiaa soitettiin jopa Moskovan radion tunnussävelenä. Pietarilaiset tuntuvat olevan siitäkin vähän nyreitä Moskovalle.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan asiaan liittyvää musiikkiesitystä

http://www.youtube.com/watch?v=6xwZtlU3hyI .

Kommentit (0)

Maailmankaikkeuden kymmenen parhaan kirjailijan joukossa on peräti viisi pietarilaista. Enkä ihmettele asiaa, sillä kaupungin historiassa on ollut paljon kerrottavaa. Pahaa pelkään, etteivät aiheet tulevaisuudessakaan tule loppumaan.

Olen monena kesänä ihmetellyt ja ihastellut Karjalaa ja varsinkin sitä, että ihmiset sinnittelevät siellä jokseenkin rahatalouden ulkopuolella jonkinlaisen perunatalouden varassa. Nyt olen äimän käkenä sen loiston edessä, jota sain tuta Pietarin keskustassa.

Hyvä naapurimme Venäjä näyttää olevan kahtia jakautunut. Keskimääräinen palkka on 800 euroa kuussa ja kansaneläke 200. Ihmetellä sopii, että tavalliset ihmiset näyttävät kuitenkin selviävän Pietarissa, jossa hintataso on Suomen luokkaa. Mutta sikarikkaitakin ihmisiä, jotka eivät yhtään peittele rikkauttaan, on kaupungissa paljon.

Tulo- ja varallisuuserot lienevät samaa luokkaa kuin vuonna 1917. Siitä seurasi kapina. Venäjän armeija on historiassa kaksi kertaa kieltäytynyt ampumasta kansaa ja vallankumoushan siitä sitten on seurannut. Saas nähdä miten lähivuosina käy. Ainakin sikarikkaat ennakoivat tilannetta ja siirtävät kovaa vauhtia rahojaan turvaan ulkomaille. Se männä viikolla Uukuniemen kaunis osakekin taitaa siirtyä pietarilaisomistukseen, joka varmaan oikein onkin.

Muuten jottei totuus unohtuisi, pitää muistaa, että bkt on Venäjällä enemmän mitä maailmassa keskimäärin ja tuloerot ovat vain samanlaiset mitä maailmassa keskimäärin. Maailma on kohtuuttoman tyly paikka.

Kommentit (0)

Viestiliikenteeseen saattaa tulla katkoksia lähipäivinä, koska olen palaamassa juurilleni. Nimittäin tasan 300 vuotta sitten muuttivat Paavo Koivistoinen sekä vaimonsa Maria os. Jurko ja heidän kivekässisseinä toimineet poikansa nykyisen Pietarin kaupungin alueelta Savoon, koska heille tuli erimielisyyttä Pietari Suuren kanssa jostain maanomistusasioista.

Uskon jo pölyn laskeutuneen tapauksen tiimoilta enkä aio ottaa paikallisen väestön kanssa maasaantojen laillisuuskysymystä esille vierailuni aikana. Ehkä uudisasukkaatkin ovat jo tapauksen unohtaneetkin, vaikka kyllähän sieltä Koivistoisten suku taisi poistua jonkinlaisen hässäkän jälkeen. Tarinan mukaan isänisänisänisänisänisänisänisänisäni Tuomas Koivistoinen olisi peräti lyönyt lihoiksi jonkun Pietarin herran, joka oli tehnyt esi-isästäni maaorjan. Eli terroristin ja murhamiehen jälkeläisiä tässä ollaan ainakin venäläisen historiankirjoituksen näkökulmasta.

Tuomas Koivistoisen tulostavoitteeksi oli tarinan mukaan asetettu pyytää tietty määrä sampeja työnantajalleen ja jonain vuonna tulostavoitetta ei saavutettukaan. Tällöin ilmeisesti jonkinlaisen kehitys- tai esimies-alaiskeskustelun päätteeksi Tuomas hukutti esimehensä. Sen verran olen itsekin noita kehityskeskusteluja käynyt, että pitkälle ymmärrän tapahtunutta, vaikka en voikaan sitä täysin hyväksyä.

Muuten kaikki Koivistoiset eivät muuttaneet Savoon. Pari kesää sitten törmäsin Petroskoissa inkeriläiseen matkaoppaaseen Maria Koivistoiseen, joka kertoi hänen mummonsa kotikylässä olleen peräti 32 perhettä, joiden sukunimi oli Koivistoinen. Maria oli hyvin viehättävä ja mukava ihminen. Luulen, että Koivistoisten suvun vaikea- ja jopa kovaluonteisempi haara muutti Suonenjoen Kärkkäälään ja suvun sopuisampi aines jäi kotikonnuilleen.

Kommentit (0)

Tuo öylönnä mainittu karjalaisteekkareiden Wifk-seura innoitti toista kymmentä vuotta sitten myös Heinolan kaupungin pikkuvirkamiehiä kaavailemaan vastaavanlaisen ruotsinkielisen seuran perustamista Itä-Hämeeseen. Nimittäin jostain kummallisesta syystä johtuen on itähämäläiskunnalla Hartolalla ruotsinkielinen nimi Gustav Adolfs, vaikka pitäjässä ei ole tiettävästi kukaan ruotsinkielinen koskaan edes käynytkään.

Niinpä saimme Heinolassa päihimme, että olisimme perustaneet hienolta kuullostavan seuran nimeltään Gustav Adolfs Arbetarnas Idrottsklubb, lyhennettynä hienosti GAAIK. Suomennetuna nimi olisi Hartolan työväen urheilijat; se olisi sangen tavalliselta kuullostava työläisurheillijanuorukaisten urheiluporukan nimi. Tarkoituksemme oli osallistua vahvana ennakkosuosikkina ruotsinkielisen työläisurheiluliiton mestaruuskisojen 4 X 100 metrin viestiin.

Olisimme sen kilpailun varmaankin voittaneet, koska ruotsinkielinen työläisurheilupuoli on maassamme sangen heikoissa kantimissa. Osallistumatta meiltä kuitenkin jäi ruotsinkielisen työläisurheiluliiton mestaruuskisoihin, mikäli sellaisia edes järjestetään, koska avausosuuden miehemme siirtyi yllättäen tuonilmaisille urheilukentille kesken harjoituskauden. Hän ei tietääkseni menehtynyt ainakaan nestehukkaan.

Muuten Puijon ikimetsiä ollaan kuulemma muuttamassa golfkentäksi ja oma vastavetoni hankkeelle on se, että lajin turhan korkeaa statusta olisi syytä pyrkiä alentamaan lajin historian alkuperäiselle tasolle. Alunperinhän golfia pelasivat skotlantilaiset lammaspaimenpojat lepoaikojensa ratoksi. Suunnittelen parasta aikaa Kuopion työväen golfklubin perustamista. Jos seuran perustaminen ei onnistu, niin sitten liityn Pöljän maa- ja kotitalousnaisiin ja yritän juurruttaa lajin harrastusta siinä yhteisössä.

Kommentit (0)

Tuo öylönnä mainittu maineikas maajoukkuejalkapalloilija Stig-Göran Myntti oli vaasalaisen Vifk:n miehiä. Toinen saman seuran kuuluisa kasvatti oli erinomainen maalivahti Lars Näsman. Miehiä yhdistää sekin seikka, että molemmat ovat pelanneet sekä jalkapallo- että jääpallomaajoukkueessa.

Männä viikolla kävin katsomassa Mölymäen jalkapallopyhätössä, kun Vifk:n ja Kupsin A-junnut kohtasivat. Luulin, että kyseessä olisi ollut tiukka vääntö, koska vaasalaisten jalkapallohistorian sankaritarusto on pitkä ja paksu kuin se kuuluisa gorillan käsivarsi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tiukka vääntö. Lyhytkasvuiset, mutta vikkelät savolaisnuorukaiset pyörittelivät kankeita rantaruotsalaisia mennen tullen.

Muuten Vifk on sikäli erikoinen urheiluseuran nimi, että sekä Vaasan että Viipurin ifk käyttivät samaa kirjainlyhennettä. Molemmat seurat ovat voittaneet Suomen palloilumestaruuksia; muistaakseni vaasalaiset jalkapallossa, viipurilaiset jääpallossa. Jotta sekaannus olisi lopullinen, pitää muistaa, että Suomessa on myös palloiluseura Wifk.

Wifk, eli Willmanstrand ifk, on lappeenrantalainen seura, joka on tainnut kunnostautua ennen kaikkea kovien miesten ja kauniiden naisten vaativassa palloilulajissa nimeltään sähly. Tietääkseni Lappeenranta on ihan yhtä vähän ruotsinkielinen kaupunki kuin Kuopiokin. Luulen, että Wifk:n nimen selitys on se, että Lappeenrannassa toimi ennen tekninen korkeakoulu ja että kyseessä on jonkinlainen teekkarihuumori.

Kommentit (2)

Ilta-Sanomien Helsinki-52-liitteessä maamme historian kolmanneksi paras jalkapalloilija Aulis Rytkönen muisteli uransa katkerinta tappiota. Rytkönenhän on melkein Kärkkäälän poikia. Hän on syntynyt Syvänniemellä, jonka kirkontorni ainakin ennen näkyi Putinanmäelle asti.

Rytkösen katkerin tappio oli Helsingin olympiaottelu, joka hävittiin Itävallalle maalein 3-4, vaikka Suomi johti pitkään lukemin 3 – 2. Haastattelussa Rytkönen vakuutti kiroavansa peliä hautaan asti. Herrasmiehenä hän ei kuitenkaan syytä häviöstä ketään.

Vaikka aihetta syytöksiin ehkä olisi. Ihan pelin loppuvaiheessa Vifk:n Stig-Göran Myntille sattui harmittava ajatuskatkos. Pallo oli vierimässä suomalaisten maalipotkuksi, mutta epähuomiossa Myntti ohjasi pallon maalin edessä seisovalle itävaltalaiselle, joka ei tietenkään erehtynyt.

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin legendaarinen liukutaklaaja ja elokuvaohjaaja Åke ”Kuristaja” Lindman oli eräässä veteraanisaunaillassa käymässä käsiksi Myntin rinnuksiin. ”Mähän huusin, att låt det vara”, kerrotaan kuumaverisyydestään tunnetun Lindmanin raivonneen puolustajatoverilleen. Tiettävästi Lindmanin lempinimi ”Kuristaja” oli syntynyt jo ennen tätä tapausta.

Kommentit (0)

Olipa Hesarin kuukausiliitteessä perusteellinen selvitys Suomen suurimmasta murhamysteeristä, jota maamme poliisitoimi on jo kuuden vuoden ajan yrittänyt ratkaista. Tosin silloisen työpaikkani kahvipöydässä tapausten kulku ainakin epäviralliseen tutkimukseen osallistuneiden mielestä selvitettiin luotettavasti heti traagisten tapahtumien jälkeen jo tutkimusten alkuvaiheissa.

Nimittäin eräs silloinen työkaverini tunsi opiskeluajoiltaan murhatun. Opiskeluaikanaan uhri liikkui huomattavan usein itseään huomattavasti isokokoisemman miespuolisen ystävänsä seurassa. Pian veriteon jälkeen oli lehdessä pikku uutinen, että ainakin samanniminen henkilö, kuin kyseinen murhatun opiskeluaikainen ystävä oli, löytyi hukkuneena jostakin satama-altaasta. Tapausta epävirallisesti selvittäneen murharyhmämme tietoon ei ole tullut mitään, joka viittaisi siihen, että poliisi olisi perehtynyt tähän tutkintalinjaan, jonka avulla selvitimme mysteerin.

Murharyhmämme kykeni jo heti tutkimustensa alkuvaiheessa tekemään selkeät johtopäätökset asiasta juuri sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää.

Kommentit (0)

Sen verran meilläkin on kansainvälistytty, että jouduin ruumiintarkastukseen Keskuskentän portilla kansainväliseen jalkapallo-otteluun mennessäni. Harmi, että tällä kertaa tarkastajana oli miehenpuoli. Muistan, että joskus jäähalillla tarkastuksia suoritti naisenpuoli ja että eräs savoalisnuorukainen vakuutti tarkastajarouvalle, että ”se ei varmasti ou pullo siellä taskussa”.

Lisäksi kansainvälistätunnelmaa lisäsi se, että mukava puinen Aurinkokatsomo oli Euroopasta tulleen määräyksen vuoksi julistettu käyttökieltoon. Ihan älytöntä. Muistan, miten Kekkosen aikaan oltiin suomettuneita, mutta eipä Moskovasta koskaan puututtu Keskuskentän puisen Aurinkokatsomon käyttöoikeuksiin.

Vallan poliisimies oli määrätty valvomaan Aurinkokatsomon koskemattomuutta. Tulipa mieleeni vastaava tapaus Aapelin Siunatusta hulluudesta. Moottoripyöräpoliisi pysäytti Rummukaisten seurueen moottoritiellä, koska traktorilla ei saa moottoritiellä ajettaman, vaikka Rummukaisen veljeksillä oli kiireinen asia hoidettavanaan; he olivat viemässä nuorinta veljestä Elmeri Rummukaista Harjamäen mielitautiparantolaan.

Ananias katsoo poliisia mietteliäästi traktorin pukilta käsin ja lausuu painokkaasti, että ”on siinä miehellä virka”. Poliisi ei ollut uskoa korviaan ja epäilee, ettei kuullut sanottua oikein. Siihen Ananias Rummukainen totesi vakaasti. että ”kuulit mitä kuulit, mutta sanoin, että on siinä miehellä virka”.

Kommentit (0)

Ilmassa oli kuitenkin ripaus kansainvälisen urheilutapahtuman tunnelmaa, jonka pitäisi urheiluaatteen luojien mukaan edistää kansojen välistä ystävyyttä. Itse en ole asiasta ihan varma eilisten kokemusten jälkeen. Kupsin faniporukka oli sikäli omaksunut kansainvälisyyttä, että se perinteinen muuvvan v-kirjaimella alkava kannustushuuto oli korvattu kansainvälisyyteen viittaavalla f-alkuisella kannustimella.

Jotain muutakin vieraskielistä huudeltiin. Kielitaitoni on sen verran huono, että uskallan vain arvailla, mitä asiaa vierasjoukkueen pelaajien kehoitettiin harrastamaan Walesin runsaan lammaskarjan kanssa. Edessäni istuvat kansainväliset neitoset olivat hyvin närkästyneitä ja olivat sitä mieltä, ettei Britanniassa, vaikka sieltä löytyvät maailman johtavat jalkapallohuligaanit, sellaisia asioita huudella ulkomaalaisille.

Itse olen samaa mieltä ja toivon, että joku kukkahattutäti ottaisi havaitun kuopiolaisen jalkapalloyleisön tuomittavan käyttäytymisen esille maamme eduskunnassa ja epäkohtaan puututtaisiin lainsäädäntöteitse. Rikoslakiin voitaisiin vallan mainiosti ottaa yleinen v—-uilukielto.

Kommentit (0)

Täytyi palata kaupunkiin lepäilemään ja virkistäytymään kesken kiireisen maalaislomailun. Kohta juoksee Kups vahvana ennakkosuosikkina Eurooppa-liigan otteluun. Savon Sanomat ennakoivat savolaisten voittoa joko luvuin 3 – 0 tai 4 – 0. Kovasti on kupsilaisilla rinta rottingilla ja takin napit auki.

Vastaan asettuu LLanelli AFC Walesista eli Brittein saarilta. Vieraat ovat Walesin liigassa tällä hetkellä neljäntenä eli kärkipäässä; kupsilaiset Veikkausliigan hännillä. Ilmeisesti Savon Sanomat ei noteeraa Britannian jalkapallokulttuuria kovin korkealla, koska pitää kotijoukkuetta täysin ylivoimaisena suosikkina. SS-lehden mukaan kuopiolaiset treenaavat kaksi kertaa päivässä, walesilaiset kaksi kertaa viikossa.

Kuopiossa pääsyliput maksavat 25 – 35 €. Viikon kuluttua pelataan Walesissa ja siellä sisään pääsee 5 – 10 €. Lippujen hinnat kertovat, että kummassa maassa jalkapalloa todella arvostetaan ja ilmeisesti myös osataan pelata. Muuten tänä iltana 5.7. heti Euro-pelin jälkeen klo 21 soittaa kansainvälisesti arvostettu urkutaiteilija Esa Toivola Bachia Tuomiokirkossa. Tilaisuuteen pääsee ilmaiseksi. Sekin asia osoittaa, että Kuopio on ennen kaikkea potkupallokaupunki.

Kommentit (0)

Tuo joutsenten esittäytyminen oli päätyä tragediaan. Nimittäin jostain paikalle syöksyi kateellisen oloinen kuikka sukeltelemaan ja selvästikin sitä pisti vihaksi joutsenten perheonni. Vaikutti siltä, että sen tarkoitus oli iskeä kavalasti veden alta vastasyntyneiden kimppuun.

Ilmeisesti on niin, etteivät joutsenet ja kukat hyväksy toisia isoja lintuja reviirillään. Muistanpa, että parina kesänä on Petäisenkin joutsenten poikaset löytyneet kuolleina. Yksi mahdollisuus on, että kuikka on eliminoinut kilpailijansa.

Muukkosen suolta löytyi kuvan kuikan pesä. Se on aika pelkistetty. Ja munat ovat harvinaisen isot, mustat ja rumat. Itse en oikein löydä kuikasta mitään hyvää sanottavaa, vaikka rouva onkin Uukuniemen Kuikkia taustaltaan.

Kommentit (0)

Joutsenia ei pitäisi inhimillistää, vaikka tässä tapauksessa mieli niin tekisi. Nimittäin kun ne huomasivat minun saapastelevan rantaan, ui pariskunta arastelematta lähemmäksi ja esitteli selvästi hyvin ylpeänoloisina kahta rintaperillistään.

Sysmäläinen eläinlääkäri Yrjö Kokkokirjoitti vuosikymmeniä sitten, että joutsenet ovat arkoja erämaan asukkaita, mutta nykyään ne alkavat olla pullajoutsenasteella. Kokon aikaan laulujoutsenia taisi Suomessa olla kymmenen paria, nyt niitä alkaa olla tuhat kertaa enemmän.

Saas nähä koska iltapäivälehtien lööpeissä kerrotaan tappajajoutsenien karanneen viattoman mökkiläisen kimppuun. Joutsen lienee pohjimmiltaan melkoinen peto. Muistan nähneeni jossain palkitussa luontokuvassa, kuinka laulujoutsenen kurmotti pesälleen eksynyttä karhua; lienee kuitenkin ollut lavastettu otos.

Kommentit (0)

Jalkapalloilu perustuu vastustajan hämäämiseen ja muuhun huijaamiseen, joten ei ollut ihme, että vilkasälyiset eteläeurooppalaiset taas voittivat mennen tullen hidasälyiset ja rehellisyyteen taipuvaiset pohjoisen pojat. Ja sen lisäksi, että ne voittavat meidät jalkapallossa, maksattavat ne meillä velkansakin.

Ja sikäläiset palloilijat ovat kaiken lisäksi niin komeitakin, että kyllä ne vielä vievät meiltä naisetkin. Kerrotaan, että kun erilaiset Eurooppa-liigat käynnistyivät joskus 60-luvulla, niin tyypillinen näky oli se, että kentälle juoksi 11 filmitähden näköistä italialaista ja lauma englantilaisia työmiehiä, jotka pelin aluksi kävivät asettamassa tekohampaansa tuulen suojaan maaliverkon taakse villapipon sisälle.

Mutta kuopiolainen veteraanikatsomo ylisti lauantaina Espanjaa. Kuulin kehuttavan, että parhaimmillaan Espanjan peli muistuttaa melkein Kupsin 60-luvun kultavuosien lyhytsyöttöpeliä. Tosin Ahtaan-Paikan-Ana Kostiaisen kaltaista pallovirtuoosia ei ole vielä Espanjan joukkueeseen siunaantunut.

Ja nyt minä lähden katsomaan keskuskentälle sarjapaikansäilymisen kannalta hirmuisen tärkeää Kupsin ja Jaron välillä. Tosin katselin peliä jo viime aamuyönä unessa ja siinä ottelussa oli hyvin ahdistava tunnelma. Toivottavasti alakuloinen tunnelma johtui vain siitä vasaraporakoneesta, joka käynnistyi ikkunani alla. Se jää nähtäväksi toteutuuko ennusuneni.

Kommentit (0)

Jännä on ollut tämä viikko suomalaiselle yleisurheilun ystävälle. Ensiksi on pitänyt jännätä sitä, että salliiko suomalaisen urheilijan terveydentila yleensä tapahtumapaikalle saapumisen. Monta kertaa terveydentila sen sallikin ja sen jälkeen katsojan piti jännätä sitä, että jääkö suomalainen kilpailun viho viimeiseksi.

Hämmästyttävän monta kertaa meikäläinen kamppaili itsensä ykköseksi häntäpäästä laskettuna. Suomi oli lopulta kisojen pistetaulukossa 27. sijalla, vaikka paikalla oli sentään 35 valtiota. Esimerkiksi Pohjoismaista Islanti hävisi meille selkeästi. Eikä Fär-saarten yleisurheilutaso mahdollistanut edes joukkueen lähettämistä kisapaikalle. Pohjoismaiden jäsentenvälisissä Suomi oli siis melkein mitaleilla eli neljäs.

Hyviä selityksiä kuitenkin vaatimattomalle menestykselle löytyy. Joukkueellamme oli esimerkiksi kosolti huonoa tuuria. Moni juoksijamme myös valitti kohdalleen sattuneen vastatuulen ja usealle osui arvonnassa myös liian jyrkkäkaarteinen rata.

Ihan tulee mieleen vuoden 1966 Budapestin EM-kisat. Siellähän Suomi jäi tyystin ilman mitalia. Lapsen mieleen jäi elävästi se, kuinka keihäskilpailun jälkeen Tiilikais-Pekka purskahti itkuun ja muistutti radiokuulijoita siitä, että meillä suomalaisilla on aiemminkin ollut vaikeita hetkiä, kuten esimerkiksi Talvisota, ja kuinka kansamme on kuitenkin selviytynyt.

Niinkuin selvisi Budapestinkin takaiskusta. Sen jälkeen maassamme panostettiin urheilulääketieteeseen ja viitisen vuotta myöhemmin Suomi voitti Neuvostoliiton yleisurheilumaaottelussa vieraskentällä. Eikä siinä kisassa poikiemme edes tarvinnut antaa ihan kaikkeaan, vaan he kykenivät maaottelun jälkeen vielä hajottamaan Shotsin hotellin irtaimistoa mainittavissa määrin. Tapauksesta raportoineen kirjailijan eräs huippumme lupasi tavattaessa hirttää; nyt en muista, että mistä ruumiinosasta hirttämisen piti tapahtua.

Kommentit (0)

Kyllä on mualiman kirjat sekasi. Eilen esitelty myytävänä oleva rt-osake ei olekaan Suomen halvin asunto. Kesälahdella Pivangan huoltoasemalla laillistetu kv jakoi esitteitä Lapin osakkeista. Jossakin Rovaniemen takana ilmeisesti vesivoimalaitosten rivitalo-osakkeita realisoidaan ja sieltä saisi esimerkiksi 90 m2 rt-neliön 30.000 eurolla eivätkä pienemmätkään kolmiot ja kaksiot juuri sen enempää maksa.

Eivät ole hinnankiroissa. Joku lapinhullu tai lasketteluintoilija voisi hyvinkin ostaa itselleen vapaa-ajan tukikohdan. Valokuvista päätellen ihan jämäköitä tiilirivitaloja. Ja kuulemma Kekkonenkin esitteli niitä ulkomaalaisille valtiovierailijoille osoituksena suomalaisen silloisen rakentamisen tasosta.

Muistelenpa, että Heinolassa ihan kaupunkialueella noin 130 km Helsingistä myytiin toistakymmentä vuotta sitten paperitehtaan omistamia asuntoja pilkkahintaan. Kaksiot maksoivat 20.000 euroa. Ikkunasta näkyi järvimaisema; tosin monia häiritsi se, että ikkunaan näkyi myös vedenpuhdistamon allas. Mutta hyvin kävivät asunnot kaupaksi, ja pian talojen parkkipaikoille ilmestyi kalliita autoja.

Kommentit (0)

Ja tärkeimmät peruspalvelutkin ovat kunnossa. Kirkkoon on matkaa 50 metriäa ja hyvä kuivapohjainen hautausmaa sijaitsee noin 20 metrin päässä. Puutteitakin tosin on. Tuo ihan vieressä oleva kellotapuli saattaa häiritä moikunallaan kirkkopyhäaamuisin niitä, jotka ovat tottuneet nukkumaan pitkään. Monille on ongelma myös se, ettei valmiita työpaikkoja ole mailla eikä halmeilla eikä niitä tule, ellei raja-aukea lähiaikona.

Mutta hyväkuntoinen marjastusta, kalastusta ja metsästystä harrastava eläkeläinen saisi asunnosta itselleen hyvän loppusijoituspaikan. Muualla mainostetaan omarantaisia asuintontteja, Uukuniemellä voisi mainostaa asuntoja, jotka ovat omahautapaikkaisia.

Myös joku elämäntapaintiaani tai -taiteilija voisi vallan mainiosti tämän Uukuniemen asunnon ostaa. Itsekin olen jo suunnitellut savendreijausosuuskunnan perustamista. Käsittääkseni savipottiteollisuudessa liikkuvat suuret rahat.

Kuvan kellotapulin tornin huipulla on Venäjän valtaa kuvastava sipuli. Tien toisella puolella olevan kirkon tornissa killuu sen sijaan omena Ruotsin vallan symbolina. Tuossa tiessä siis kulkee idän ja lännen raja. Siitä kertoo sekin tarina, jonka mukaan Talvisodan jälkeen eräs voittamattoman Puna-armeijan esikunnista majoittui joksikin aikaa kuvan kellotapuliin.

Kommentit (0)

Ilmoitustalun mukaan Sekatyöliike Suokuokan kauppa-auto pysähtyy Uukuniemen kirkonmäellä kesäisin ti. klo 11.05 ja la. klo 11.30, kuten se myös kokemukseni mukaan minuutilleen tekeekin. Luulen Suokuokan liikkuvan myymälän olevan lajissaan melkein maamme viimeisen. Lapsuudessani Kärkkäälässä ajoi montakin kauppa-autovuoroa viikossa ja mieleeni on jäänyt, että varsinkin kesäisin luvatut aikataulut eivät pitäneet kutiaan, koska kysyntä ylitti tarjonnan ja auton piti välillä täydentää tavaralajitelmaansa.

Shoppailu liikkuvassa myymälässä on kivaa. Itsekin ostin 2 dl erinomaista maatilajäätelöä. Se maksoi suunnilleen saman verran kuin Lidlissä 2 litraa aika hyvää jäätelöä. Mukavaa on myös se, että Sekatyöliike Suokuokalla on vielä hyvä suomenkielinen nimi. Muut yritykset ja yhteisöt alkavat meillä olla vieraskielisiä kuten Destia, Nordea, Itella ja Pardia, jotka eivät kerro kunnon perussuomalaiselle yhtikäs mitään. Itse panin tyydytyksellä merkille muinoin Pohjanmaalla liikkuessani, että kauhavalainen rautakauppa oli vielä nimeltään Kauhavan Rauta eikä Kauhava Steel.

Kommentit (0)

Muistanpa, miten hämillisesti ruotsalaispoliitikot suhtautuivat euroon siirtymiseen ja vakuuttivat, että kyllähän he euroa kannattavat, mutta kun tietämätön kansa vastustaa. Ruotsalaisilla taisi taas olla parempi herraonni. Ensin Ruotsin herrat alensivat kruunun arvoa niin, että vienti alkoi vetää Suomen kustannuksella ja nyt vielä kieltäytyvät maksamasta eteläeuroopalaisten velkoja toisin kuin rehdit suomalaiset.

Muuten ennen lapsuudessani Kärkkäälässä sanottiin, että aamun rusko päivän pasko. Iltarusko ennusti kaunista säätä. Tuosta juhannuksen keskiyön ruskosta ei osaa sanoa, onko se ilta- vai aamurusko, mutta toisen juhannuspäivän pasko säätä se merkitsi.

Kommentit (0)

Savon Sanomat, johon olen tottunut luottamaan kuin vuoreen, on, kuten olen aiemminkin kertonut, kertonut, että Romanovit ovat oikeasti Kuopion Kauhasia, Nixon Kiuruveden Nikkisiä, Bush Säämingin Hatusia ja Tage Erlander Juvan Suhosia. SS-lehti on kertonut myös, että Putin on tunnettua savolaisten Pulkkisten sukua.

Luin talvella paksun Putin elämänkerran, mutta siinä ei vahvistettu tietoa Putin kuulumisesta Pulkkisten sukuhaaraan. Sen sijaan kirjassa väitettiin, että Vladimir Putin olisi alunperin ollut gruusialainen katulapsi, joka adoptoitiin pietarilaiseen lapsettomaan perheeseen.

Kumoan virallisen Putin elämänkerran virheellisen tiedon. Kun vähänkin vilkaisee Putinin olemusta, niin ymmärtää, että ei hän ole Gruusia nähnytkään. Sen sijaan Putin menisi ulkomuotonsa puolesta vallan mainiosti savolaisesta pienviljelijä-metsurista. Uskon vankasti Venäjän nykyisen presidentin olevan Savon Pulkkisia.

Kommentit (0)

Kirjoitin eilen, että Sortavalan ja Käkisalmen rikkaat tulisi houkutella Uukuniemen leirintäalueen kióskille ostoksille tukemaan paikkakunnan matkailua ja muutakin elinkeinoelämää. Mutta eipä tarvitse mennä niin kauaksi haalimaan maksukykyistä asiakaskuntaa.

Tuossa noin 15 kilometrin päässä sijaitsevat vieri vieressä Jaakkima ja Lahdenpohja, noin 10.000 asukkaan taajamat. Ja Lahdenpohjan seuduilla pitäisi olla ainakin yksi vakavarainen kesäasukas. ja kuuluisakin hän on maailmalla. Saas nähdä, koska tämä naapurin mies soutelee Papinniemen kioskille kaljan ostoon.

Olen tässä koettanut jo haistella, että koska tuolla idän puolen naapurista alkaa leijailemaan kalliimman paistetun makkara tuoksu. Nimittäin tavallisesti luotettavista lähteistä olen saanut kuulla, että ihan tuohon lähelle Lahdenpohjaan on rakentanut kesämökkinsä Venäjän presidentti Vladimir Putin. Häntä väitetään maailman rikkaimmaksi mieheksi. En usko, että mies itse on juurikaan kesämökkinsä rakennushommiin ehtinyt puuttumaan; korkeintaan sokkelinvalutalkoissa on saattanut vähän autella.

Mutta eipä vielä kantaudu idän suunnalta hintavamman makkaran käry. Olisiko niin, että Putin siellä on vasta kääntämässä soutuvenettään, laskemassa laituriaan ja tyhjentämässä huussiaan. Grilliin ei ole vielä ehditty tulta laittamaan.

Kommentit (0)

Kun tässä valtakunnan rajalla istun ja tähyän inhaan itään, niin palautan mieleeni, että ketkä tuon maailman suurimman valtion perustivatkaan. Ainakin Nestorin kronikka, joka on venäläisille hyvin tärkeä historiallinen lähde, paljastaa, että Venäjän valtion taustalla ovat suomalais-ugrilaiset tsuudit, merjalaiset, vepsäläiset sekä slaavilaiset sloveenit ja krivitsit, siis viidesta tulevan imperiumin perustajakansasta kolme oli suomalaisugrilaisia.

Venäläisen kirjallisuuden kääntäjä Jukka Mallinen kertoi viime talvena Kuopion kirjastolla, että vielä 1500-luvulla Iivana Julman aikaan Venäjän alueella asui enemmän suomalais-ugrilaisia mordvalaisia kuin slaaveja. Niinpä meillä suomalaisilla on hyvin paljon yhteistä venäläisten kanssa, joka kannattaa muistaa nykyään, kun heitä ja varsinkin heidän saavutuksiaan vähättelemme.

Liitänpä tähän  kappaleen Wikipediaa ajatusteni tueksi:

Nestorin kronikka kertoo slaavilaisen asutuksen leviämisestä vedenpaisumuksen jälkeen, Kiovan hallitsijoista sekä Novgorodin ja muiden kaupunkien perustamisesta 800-luvulta vuoteen 1116. Nestorin kronikan merkitys venäläisille on samaa luokkaa kuin Kalevalan merkitys suomalaisille tai Eddan sankarirunojen merkitys islantilaisille.

Kronikka kertoo, kuinka slaavit saivat alkunsa Nooan pojan, Jafatin, poikien perillisistä ja asettuivat nykyisille asuinsijoilleen. Vuosisatoja myöhemmin nykyisen Venäjän alueella asuvat suomalais-ugrilaiset (tsuudit, merjalaiset, vepsäläiset) sekä slaavilaiset (sloveenit ja krivitšit)^[1] kansat kyllästyivät maan epäjärjestykseen ja jatkuviin sotiin heimojen välillä. He päättivät kutsua johtajikseen kolme veljestä, Rurikin (Hrörek), Sineuksen ja Truvorin, meren takaa, ”russien” maasta. Näiden veljesten mukaan novgorodilaiset nimittivät maataan Russkaja zemljaksi, Rusien maaksi. Kronikassa ”russien” alkuperä ei täysin selviä, mutta heidän arvellaan olleen Skandinavian alueelta tulleita viikinkejä eli varjageja. Veljeksistä vanhin, Rurik, nousi Novgorodin hallitsijaksi. Rurikin kuoltua hänen sukulaisensa Oleg (Helgi) liitti Kiovan valtakuntaan ja siirsi pääkaupungin sinne.

Kommentit (0)

Harmittaa uukuniemeläisten matkailuyrittäjien puolesta. Paikkakunta on upea, mutta syrjässä kaikesta ja vielä sellaisessa pussinpohjassa, ettei läpikulkijoitakaan liiemmälti ole. Lähimpään kaupunkiin Savonlinnaan on 75 kilometriä. Ei ole ihme, etteivät matkailijavirrat löydä tänne.

Mutta jos tuo raja aukeisi, niin kaikki saattaisi muuttua. Kaksi ihan oikeaa kaupunkia, eli Sortavala ja Käkisalmi ovat Savonlinnaa lähempänä. Molemmat ovt sellaisia parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupnkeja eli Heinolan kokoluokkaa. Sortavalaan näyttää linnuntietä olevan alta 20 kilometriä ja Käkisalmeen noin 40.

Sortavala on ihan sympaattinen ulkoilmamuseokaupunki, mutta tuntuu vähän siltä, ettei sieltä pitkään aikaan löyy maksukykyistä asiakaskuntaa Uukuniemen leirintäalueelle. Mutta sen havainnon tein viime kesänä, että Käkisalmessa näyttäisi asuavan maksukykyisiä uusrikkaita. Olisivatko Pietarin upporikkaat ostelleet kakkosasuntoja tuosta vanhasta novgorodilaisesta suurkaupungista.

Nimittäin ainakin Wikipedian tietojen mukaan Käkisalmi oli aikoinaan Novgorodin valtakunnan neljänneksi suurin kaupunki. Tietysti Vikipedian tietoja voi epäillä, mutta ollaan me vanhat novgorodilaiset kaikesta huolimatta ylpeitä asiasta. Kannattaa muistaa, että Suonenjoen itäpuoli kuten Kuopiokin on alkuperäistä ja väärentämätöntä Novgorodin aluetta. Meillä tsuhnilla on ollut tärkeä rooli Venäjän valtiota synnytettäessä.

Kommentit (0)

Juhannus on meillä herttainen täällä Uukuniemelläkin. Nyt pitäisi selvittää, vietetäänkö Papinniemen leirintäalueella vielä perinteiseksi muodostunutta seurakunnan ekumeenista juhannusjuhlaa.  En ole oikein perillä kirkollisista termeistä, mutta niin minulle on paikkakuntalaisten toimesta kerrottu, että tapahtuma on ekumeeninen. Nimittäin ihmettelin joskus sitä, että missään en ole nähnyt niin paljoa juopuneita kuin Uukuniemen seurakunnan juhannusjuhlilla ja paikkakuntalaisten taholta vakuutettiin, että se on sitä ekumeniaa se.

Papinniemen leirintäalue on yksi Suomen hienoimmista. Ja korostettakoon vielä sitä, että liiketoimintaa pyörittävät reippaat alkuasukasnuorukaiset ovat hankkineet kioskilleen erinomaisen olutvalikoiman. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, väitän myynnissä olevan kaikki maailman johtavat merkit. Saattaa olla, että tänä iltana vielä tingin pyrkimyksestäni päihteettömään elämään ja ostan pullon irlantilaista olutta.

Tosin tarkkana pitää olla näissä asioissa, jotta sopu säilyy, sillä kotikurini on kova. Muistan, kun palasin pääsisäislomalta Kärkkäälästä, jossa olin viikon rymynnyt retkisuksien kanssa erämääoloissa lumisohjossa ja hetken mielijohteesta sorruin ostamaan Valintatalosta tölkin olutta täydentääkseni neste- ja hivenainevajaustani. Tapauksen huomattuaan rouva epäili minun olevan alkoholistin.

Kommentit (0)

Vaatimattomassa virassani törmään mielenkiintoisiin ihmisiin. Eilen jututin puhelimessa työasioissa erästä Hifk-fania, joka kuultuaan puhelun tulleen Kuopionn, kysyi, että pitääkö paikkansa se huhu, jonka mukaan 80-luvulla tehty sopimus Veli-Pekka Ketolan siirtymisestä Kalpan riveihin olisi laadittu vessapaperille.

En ole moista juttua kuullut, mutta sen olen elämässä oppinut, että monta kertaa hyvä juttu on totuutta huomattavasti mielenkiintoisempi ja hedelmällisempikin asia. Olen joskus jututtanut herraa, joka hankki Ison Mustan Kuopioon ja hänen mukaansa siirtoa seuranneen ensimmäisen ottelun pääsylipputulot tekivät operaatisosta Kalpalle kannattavan.

Veli-Pekka Ketola on vetäytynyt julkisuudesta, mutta Wikipediasta löytyy tietoa hänen viimeisimmistä vaiheistaan. Ketolan liiketoimet eivät ole menneet täysin putkeen, koska Wikipedian mukaan ulosottovelkaa miehellä oli vuoden 2006 lopussa 1,8 miljoonaa euroa. Se on paljon mieheltä, joka aloitti tyhjästä.

Ja tässä Wikipedian kertomaa mieelnkiintoista tietoa Ketolasta peliuran jälkeen:

Urheilijauran jälkeen

Pelaajauransa jälkeen Veli-Pekka Ketola työskenteli vähän aikaa toimitusjohtajana, mutta palasi myöhemmin jääkiekon pariin valmentajaksi: Ässien päävalmentaja hän oli vuosina 1993–1996 ja hän on valmentanut Italiassa ja Itävallassakin asti. Lisäksi hän on toiminut maajoukkueen joukkueenjohtajana ja SM-liigan kurinpitopäällikkönä.

Vuosina 1994-2000 Ketola toimi Porin Ässien toimitusjohtajana. Pesti päättyi skandaalinomaisesti siihen, että hänet yhdessä muutaman muun Porin Ässien työntekijän kanssa pidätettiin epäiltynä mittavasta pääsylippujen ohimyynnistä. Syytteet kuitenkin raukesivat näytön puuttumiseen. Samana vuonna 2000 hän aloitti julkisuusboikotin ja päätti muuttua ”yksityishenkilö Ketolaksi”.

1990-luvulla myös Veli-Pekka Ketolan omat liiketoimet epäonnistuivat, ja hän joutui syytteeseen törkeästä velallisen petoksesta, josta Porin käräjäoikeus tuomitsi hänet vuonna 2003 ehdolliseen vankeuteen ja seuraavassa oikeusasteessa Turun hovioikeus totesi hänet 2005 syyttömäksi. Ulosottovelkaa Ketolalla oli vuoden 2006 lopussa 1,8 miljoonaa euroa.

Juhani Tammisen tammikuussa 2007 ilmestyneessä kirjassa Pelin jälkeen Ketola kertoo vaikeuksistaan sopeutua pelaajauran jälkeiseen normaalielämään sekä tuon ajan runsaasta alkoholinkäytöstä. Hän kertoo lopettaneensa alkoholin käytön uudestaan vuonna 1993.

[muokkaa] Muuta

• 190-senttisen ja 100-kiloisen Ketolan tunnetuin lempinimi on Iso Musta.
• Yleensä numeroa 13 käyttänyt Ketola pelasi Winnipegissä numerolla 12 amerikkalaisten taikauskoisuuden takia.
• Kuumaluonteinen Ketola heitti vuonna 1980 saamansa hopeamitalin Helsingin jäähallin katsomoon Ässien hävittyä ratkaisevan kolmannnen finaalin HIFK:lle. Sitä ennen Ketolan tekemä maali oli hylätty ja hänet itsensä ajettu ulos kolmannessa erässä hänen loukattuaan erotuomarin koskemattomuutta.^lähde?
• Veli-Pekka Ketola on myynyt lähes kaikki urheilu-urallaan saamansa palkinnot ja antanut rahat hyväntekeväisyyteen.^lähde?

Teemu Keskisarja toimi nuorena miehenä kuorma-autokuskina. Sittemmin hän haaveili putkimiehen urasta, mutta koska kolmikymppinen ei enää opi lukemaan kunnolla rakennuspiirustuksia, hän luopui kunnianhimoisesta haaveestaan ja lähti lukemaan aikamiehenä historiaa. Tällä hetkellä hän toimii Helsingin Yliopiston poliittisen historian dosenttina ja on viime aikoina tuottanut hämmästyttävällä vauhdilla menestyviä historiaa käsitteleviä kirjoja. Varsinkin seksi ja väkivalta näyttävät miestä kiinnostavan.

Toissa päivänä Keskisarja, joka on harhaanjohtavasta nimestään huolimatta raskaansarjan tutkija, kävi Kuopion Isänmaallisen Seuran vieraana luennoimassa aiheesta Suomen Moskova eli Kuopion paheellisesta ja intohimoja kuohahtelevasta 20-30-luvuista. Tuon Suomen Moskova nimityksen keksi paikallinen kommunistijohtaja Ville Vainio, joka Kuopion kaupunginhallituksessa esitti Kuopion nimen vaihdosta. Ville Vainio sukujuuret ovat Sisä-Savossa ja alunperin hänen sukunimensä oli Karjunen, joka on ihan hyvä ja kuvaava savolainen nimi. Arvo Poika Tuomisen mukaan liikemies, ikiliikkujakeksijä ja kansanedustaja Vainio ei kaikin ajoin jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen.

Keskisarja kertoi aloittaneensa tutkijan uransa Ville Vainiosta, tuosta savolaisen huumorikommunismin kehittäjästä ja suositteli, että jonkun tulisi tehdä jopa väitöskirja tai ainakin elämänkerta tästä värikkäästä poliitikosta. Pitääpä painaa aihe mieleen. Villehän tavallaan liittyy myös Kärkkäälän historiaan. Keskisarja ärsytti yleisönjoukosta ainakin yhtä historianopettajaa, joka ei hyväksynyt Keskisarjan huvittunutta lähestymistapaa savolaiseen korpikommunismiin.

Minäkin lopulta avasin sanaisen arkkuni. Nimittäin luennoitsija ihmetteli Kuopion poliittisen radikalismin taustoja, koska hänen mukaansa vuosi -18 ei juurikaan koetellut kaupunkia. Tällöin pyysin puheenvuoroa ja heti sen myös sain. Kerroin, että Kuopion vankileirillä lyötiin lihoiksi 476 punikiksi arveltua ja että mielestäni siinä asiassa oli vitsit vähissä. Sitä en kertonut, että kesällä -18 Kuopion kasarmialueella ryömiskeli nälkään kuolevia miehiä etsien ruohoa syötäväkseen.

Dosentti Keskisarja myönsi, ettei hän tiennyt paljoa Kuopion vankileiristä. Ei siitä tiedä juuri muutkaan, ja niinpä paikalle tulisi pystyttää muistomerkki estämään asian unohtuminen. Kuopion Isänmaallisen Seuran puheenjohtaja lupasi pistää muistomerkkiasian korvan taakse. Olisikin mieltäylentävä näky, kun Kuopion Isänmaallisen Seuran arvokkaat herrat ja rouvat paljastavat laatan 476 tapetun punikin kunniaksi.

Kommentit (0)

Kulta-Kalle Kangasniemen muisti on alkanut pätkittäin palailemaan 40 vuoden takaisten saunakeskustelujen tiimoilta. Tosin ainakin yhdessä asiassa hän erehtyy ja se saattaa muunkin kertomuksen uskottavuuden epäilyksen alle. Nimittäin Paavo Nurmi, jonka edessä maailmanennätykset murskaantuivat kuin pähkinät höyryjyrän alla Tiilikais-Pekkaa lainatakseni, ei varmasti käyttänyt Pervitiniä eli saksalaista metamfetamiinia.

Aine kehitettiin vasta Nurmen juoksu-uran jälkeen. Wikipedia paljastaa asiasta seuraavaa:

Saksassa valmistetun metamfetamiinin tunnetuin tuotemerkki oli Pervitin, jonka vuoksi ainetta kutsuttiin Suomessa nimellä pervitiini. Rintamasotilaat kutsuivat ainetta ”höökipilleriksi”.[2] Myöhemmin aineen syntetisoi Temmlerin lääketehtaalle työskennellyt kemisti Berliinissä 1934 ja pervitiini-nimitys vakiintui tuolloin käyttöön tuotemerkistä[3]. Lääke kaupallistettiin pian ja sitä markkinoitiin samoin kuin Yhdysvalloissa valmistettua bentsedriiniä. Pervitin-piristettä käyttivät muun muassa kuorma-autonkuljettajat, kotirouvat, urheilijat ja opiskelijat. Lääkkeeksi sitä määräsivät psykiatrit ja psykoterapeutit.[4]

Saksan armeija koekäytti pervitiiniä sodankäynnin apuna Saksan hyökätessä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Pian sitä jaettiin yleisesti sotatoimissa ja stressitilanteissa oleville sotilaille ja upseereille kuten valiojoukoille ja lentäjille. Wehrmachtille ja Luftwaffelle toimitettiin vuoden 1940 huhtikuusta heinäkuuhun yli 35 miljoonaa tablettia pervitiiniä ja siitä lääkeyritys Knollin valmistamaa versiota Isophania.[5][6] Adolf Hitler käytti pervitiiniä piristeenä varsinkin sodan aikana ja vuodesta 1942 yleensä päivittäin.[7]

Sen sijaan viime talvena ilmestyneessä Erkki Vettenniemen toimittamassa teoksessa Paavo Nurmi – Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia paljastetaan suurjuoksijastamme skandaali, joka olisi nykyään iltapäivälehtien lööpeissä pitkään, jos joku nykyisistä urheilusankarimme kertoisi samaa.

Nimittäin vuonna 1932 Paavo Nurmi kertoi Helsingin Sanomissa seuraavaa: ”Minä olen maistanut alkoholia, morfiinia ja oopiumia. Säälin syvästi niitä, jotka ovat näiden nautintoaineiden orjia. Sillä minä tiedän yhden nautinnon, joka vie näistä kaikista voiton. Sanoin, että tiedän nautinnon, joka vie voiton siitä hekumasta, jonka huumausaineet antavat. Tämän nautinnon tarjoaa suomalainen sauna.”

Kommentit (0)

Painajaista tuppaa. Nyt sitten Teksti-tv.llä lukee virtsanvärisin tulikirjaimin, että kaikkein rehdeintäkin Suomen miestä, eli Mietaan Jussia, epäillään ropingista. Tosin kaikkein pahin Hiihtoliiton herrojen painajainen ei silti toteutunut; Mieto ei kuitenkaan ole tullut uskoon eikä ole oma-aloitteisesti ainakaan vielä paljastanut kaikkea, minkä tietää. Mutta ei hänen tarvitsekaan tulla uskoon ja kertoa kaikkea.

Sen teki jo hänen kova kilpakumppaninsa Arto Koivisto jo 11 vuotta sitten hengellisessä kirjassaan Elämäni ladulla, joka vaiettiin jostain syystä kuoliaaksi jopa Norjassa, vaikka Koivisto paljasti kaiken. Ilmeisesti urheilutoimittajat eivät harrasta uskonnollista kirjallisuutta, jollaisen kategoriaan Elämäni ladulla eittämättä kuuluu.

Arto Koivisto kertoo kirjassaan, että kun hän vuonna -72 päätti tulla huippu-urheilijaksi, hän kyseli silloiselta päävalmentaja Immo Kuutsalta treenausohjeita. Kuutsa ilmoitti kuitenkin, ettei hänen aikansa ikävä kyllä riitä kaikentasoisten urheilijoiden valmentamiseen.

Pari vuotta myöhemmin Koivisto oli maailmanhuipulla ja vuonna -76 hän voitti olympialaisista pronssia.Kultaa ei tullut, koska hän joutui väistämään ladulle eksynyttä kisaturistia. Viestinhiihdossa Suomi ja Koivisto saivat sitten hyvityksen.Siihen aikaan noustiin nopeasti huipulle. Kirjassaan mies avoimesti myöntää, ettei ilman hormoneja ollut mahdollisuutta maailman terävimpään kärkeen Siinä ei kauaa moraalin kanssa painittu, oli valittava joko tai.

Ja kun verta työnnettiin muutama pussi suoraan suoneen, niin kyllä siitä hyötyä oli, kovempi potku löytyi kummasti. Nyt uskoon tullut Koivisto katuu ja arvelee, että olisi niille verille ollut tärkeämpääkin käyttöä. Hän tunnustaa, että oma kunnianhimo ajoi järjen edelle ja sanoo kirjassaan lopuksi nöyrästi, että antakaa anteeksi jos voitte.

Mielestäni Arto Koivisto, usovainen mies, olisi kutsuttava kansallisen totuuskomission kuultavaksi samalla tavalla kuin Etelä-Afrikassa tehtiin entisen sortohallinnon edustajille. Hänen avullaan paljastuisi 70-luvun suomalaisen hiihdon valkoinen valhe.

.

Kommentit (0)

Eilen poistui keskuskentältä syyspimeään yöhön onnellinen mies. Jotenkin tuntui siltä, että Kupsin sarjapaikka varmistui. Ja tapa, jolla se varmistui, tulee säilymään kuopiolaisen jalkapalloilun sankaritarustossa, vaikka se on jo entuudestaan pitkä ja paksu kuin se gorillan käsivarsi.

Kups pelasi Mypaa vastaan ihan hyvin. Kotijoukkue hallitsi ottelua, vaikka olikin muutama minutti ennen loppua vain 1 – 0 johdossa. Sitten kuopiolaisten puolustukselle sattui pelin ainoa virhe. Olajide Williams karkasi ja sijoitti pallon tarkasti alanurkkaan. Maali näytti ihan selviöltä. Tasapeli ei olisi varmistanut Kupsin sarjapaikkaa, vaan putoaminen olisi ollut jopa todennäköistä.

Sitten vanhan työkaverini poika Joonas Pöntinen heittäytyi silmää nopeammin alanurkkaan ja vangitsi pallon kuin liimattuna hyppysiinsä. Se oli upein näkemäni torjunta. Onneksi Joonas on tyypillinen lyhyenläntä, mutta vikkelä savolaisnuorukainen; pitkä mies ei olisi alanurkkaan ehtinytkään. Sitten Pöntinen palautti pallon peliin ja epäonnistumisesta äimistynyt Mypan joukkue antoi kuopiolaisten tehdä vastahyökkäyksestä helpon ratkaisumaalin.

Se oli jo toinen Pöntisen sankariteko tällä kaudella. Alkukesästä hän piti vajaamiehistä Kupsia pystyssä TPS:ä vastaan Suomen cupin ottelussa vielä puolen tunnin lisäajankin ja varmisti sitten rangaistuspotkukilpailun kymmenentenä laukaisijana voiton joukkueelleen.

Minulla on vahva sisäinen näkemys, että ensi sunnuntaina Kups voittaa Helsingissä Suomen cupin loppuottelun. Ja maalissa pelaa ykkösveskariksi siirretty Joonas Pöntinen. Kalakukko-Expres vie halukkaita katsomaan peliä kohtuullista 50 €:n korvausta vastaan. Taidanpa mennä sinne toisten nuorten joukkoon.

Kommentit (0)

Ullan- rai Ullakupinranta sai nimensä paikalla asuneen sivutoimenaan kuppaustakin harjoittaneen Ulla Jalkasen mukaan. Hän ja hänen miehensä murhattiin, tai ehkä jopa polttomurhattiin mökilleen, vuoden 1905 paikkeilla. Mielestäni eräs mykkylä rannalla saattaisi olla Jalkasen pariskunnan mökin paikka, mutta Mikko epäili teoriaani. Hänen mukaansa rakennus ei olisi sijainnut ihan nykyisen tien vieressä, kuten väitin.

Mikko tiesi myös kertoa, että perimätiedon mukaan surmaa ei tehty pelkästään ryöstömielessä, vaan teon taustalla saattoi olla myös mustasukkaisuus. Kauko Vainion kirjassa kerrotaan, että teko olisi selvitetty ja syylliset rangaistu, mutta myös toisenlaista tietoa kylällä kiertää. Ainakin puhutaan, että eräs syylliseksi epäilty, jonka sukua ei enää asu kylällä, houraili kuumehoureissaan siitä, että ”ne Ullan luut ovat vielä huonossa korjuussa”. Ullan jäänteitä ei palopaikalta löytynyt, vaan hänen ruumiinsa on todnnäköisesti kätketty jonnekin muuanne.

Mikko tiesi myös kertoa, että ainakin Kauppisen suvussa kulkevan tiedon mukaan, konekiväärit olisivat rätisseet taivaalla Kärkkäälän suurpommituksen aikana loppiaisena 1940. Olen kuullut tarinan, että myös Rasiaholla asuneet Hiltuset olisivat myös tehneet saman kuulohavainnon ja rakennusten katoista olisi tapauksen jälkeen etsitty turhaan luodinreikiä.

Itse en ole saanut tutkimuksessani selville, millä korkaudella koneet olivat tapahtumahetkellä. Nimittäin jos ne pommittivat matalalta, saattaisi se tarkoittaa sitä, että ne yrittivät osua johonkin; vaikkapa lentokenttänä pitämäänsä Suojärven suohon. Sen sijaan jos pommit pudotettiin korkealta, voisi se osoittaa sitä, että koneet vain kevensivät lastiaan päästäkseen pakoon suomalaishävittäjiä.

Kirja Tehtävä Utissa on perusteellinen tutkimus kyseisen pommtusilaivueen kohtalosta ja siitä ilmenee, ettei kyseessä olleet ainakaan suomalaisten hävittäjien aseet. Nimittäin Jorma Sarvanto tavoitti laivueen jossain Kouvolan korkeudella ja ampui ilmeisesti kaikki koneet, eli 6 – 7 alas alle viidessä minuutissa. Yhden koneen epäilty syöksyminen Suomenlahteen on jäänyt epävarmaksi. Yksi lentäjä säilyi hengissä ja jäi sotavangiksi. Kymenlaaksolaisten naisten mukaan hän oli harvinaisen komea mies, vaikka olikin ryssä.

Kommentit (0)

Mikko on sikäli keskiverto Kärkkäälän mies, että hemoglobiini on parhaimmillaan 192 ja syke 38. Kestävyysominaisuudet ovat siis Mäntyrannan luokkaa. Ilmeisesti kärkkääläisillä, jotka tahtovat kaikki kiertyä sukulaisiksi keskenään, on tavallinen tuollainen geenivirhe. Tyypillinen kylän mies on vähän punakka ja hanakka. Kylälle pitäisikin perustaa oma Marevan-yhdistys. Moni nuorikin mies siellä syö verenohennuslääkkeitä.

Lapsuudessani oli tavallista, että normaali mies kuoli kylällä siinä viidenkympin korvissa, johonkin halvaukseen pyörimästä pois nuorempiensa jaloista. Selvän poikkeavan ryhmän eliniänodotuksen suhteen muodostivat ne ukot, jotka muistivat nauttia vertaohentavaa alkoholia säännöllisesti.

Närhin Eelis, joka näyttää muistavan kylän vanhoista asioista kaiken, tiesi kertoa sen yllättävän asian, että mummoni Hilda os. Närhi ja Kauppisen Kalle Jussilasta olivat serkuksia. Niinpä ynnäilen mielessäni, että taidan olla tuon Kauppisen Mikon kolmas serkku.

Kommentit (0)

Olli ei ollut sukunimeltään Kakkinen vaan Koivistoinen. Kakkinen lienee ollut sen uudisasukkaan nimi, joka ensimmäisenä asettui nykyisen Kakkisen rannalle. Tuo vähän epäilyttävältä kuullostava sukunimi Kakkinen tarkoittaa haltiaa.

Kärkkäälässä on muuten myös Pasko-niminen järvi ja UPM-Kymmene on nyt myymässä sieltä rantatontteja. En ole vielä nähnyt lehdessä ilmoitusta, jossa kauniista rantamaisemasta kiinnostunutta pyydetään tulemaan Paskolle.

Olli Koivistoinen peri sukunimensä yksinhuoltajaäidiltään Loviisalta. Niinpä Olli kertoi olevansa kotoisin Loviisasta. Tiettävästi Loviisan saattoi raskaaksi kylällä pistäytynyt Olli Haara-niminen tohmajärveläinen miilunpolttaja.

Tapaus on varsin ymmärrettävä. Erämaakylässä, jossa kaikki alkuperäiset asukkaat olivat sukua keskenään, oli ihan hyödyllistä hankkia myös ulkopuolista geeniainesta aina, kun siihen ilmeni pienenkin tilaisuus. Lappilais- ja eskimomiehetkin pitivät ihan kunnia-asiana, että kulku-ukot yöpyivät heidän vaimojensa vieressä.

Kommentit (0)

Tuo kaivanto löytyi Närhin Eeliksen antamien ohjeiden perusteella. Kumpusen länsipuolelta, sen pienen suolammen vierestä, jonka oikeaa nimeä en kehtaa tässä mainita, koska naiset ja jopa lapset voivat tätä lukea, mutta jonka nimenä uusissa kartoissa on Vattulampi ja vanhoissa Hävytönlampi, lähtee etelään metsäautotie. Noin kilometrin päästä noin 10 metriä tien itäpuolelta löytyy tuo kuoppa, joka minulle on karhuhauta ainakin niin kauan, kunnes jotain muuta todistetaan. Joku kriittinen skeptikko voi tietysti väittää, että tuosta on vain kaivettu soraa metsäautotien tekemistä varten, mutta en anna tällaisten mielipiteiden horjuttaa vakaumustani.

Muuten Kakkisen salolle tulisi hankkia opasteita turistivirtojen houkuttimiksi. Ainakin Kakkisen Ollin 1700-luvulta oleva mökki, Ollin muistokivi, Kärkkäälän suurpommituksen pommikuopat, käpykaartilaisten korsunpaikka, pontikkatehtaan jäänteet, polttomurhatun Kupin Ullan mökin paikka, tuo kuvan karhuhauta ja Kakkisen järven raudannostopaikka kaipaavat kipeästi opasteita.

Kommentit (1)

Nyt nekin riu´ut kevättulva on vienyt. Mielestäni jonkun olisi tehtävä asialla jotakin. Kuopio ei selvästikään halua panostaa matkailuun. Satunnainen matkailija on ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa tuon luonnonesteen edessä.

Kyllähän minä, joka olen kypsästä iästäni huolimatta vielä kopsakka ukko, ellen peräti rasakka virkamies ja joka vielä sitä paitsi olen vahva kuin härkä, viskaan tuosta hidasteesta yksietuvaihteisen jääkäripyöräni yli heittämällä. Sen sijaan Nurmen Arvi, 82 v, toinen potentiaalinen liikkuja tällä polulla, saattaa jo jäädä Suonenjoen puolelle sovinnolla.

Kommentit (0)

Parveketomaattimme tuotos oli tasan 1 kpl tomaatteja, mutta sekin vaatimaton satotulos on selvästi parempi, kuin Kärkkäälän italialaisen pihvitomaatin satotulos, joka jäänee ihan anhittomiin Kalle Päätaloa lainatakseni. Vaikuttaa vahvasti siltä, että ellei kasvihuonekaasupäästöjä lisätä päättäväisesti, italialainen pihvitomaatti ei menesty Kärkkäälän kasvuvyöhykkeellä.

Vain yksi pihvitomaattiraakile punehtui hieman kuultuaan karkeaa kieltäni, jota käytin satovahinkoja tarkastellessani.

Kommentit (1)

Pitäydytäänpä öylöseen kurkitemaan. Kurki on syksyn lintu ja sikäli ajankohtainen. Minusta kurki on joutsenta vaikuttavampi luontokappale. Joutsen on liian sovinnainen, kun taas kurjessa on minua viehättävää särmää.

Kummallakin siivekkäällä on vankka jalansijansa maailman kulttuurielämässä. Kirjahyllyssäni on teos nimeltään Älkää ampuko valkoisia joutsenia ja netistä juuri katselin elokuvaa Kurjet lentävät. Se löytyy nykyään sieltä helposti yhtenäisenä, virheettömänä ja ongelmitta huonollakin tietokoneella näkyvänä. Sitä paitsi tallenne on ihan epäilyttävän laillinen; Mosfilm on siirtänyt nettiin nähtäville vanhojen elokuviensa helmet, joihin tämä Kurjet lentävät eittämättä lukeutuu.

http://video.google.com/videoplay?docid=3908864888610975309#

Katsokaa varsinkin tuo filmin loppukohtaus. Se on elokuvahistorian toiseksi vaikuttavin. Siinä kaunis Veronika, eli Tatjana Samoilova, odottaa asemalla kukkapuketin kera Boristaan takaisin sodasta. Boris oli vähän vaatimattomamman oloinen mies, niin että paria voisi pitää jopa epäsuhtaisena, mutta joka piirre ehkä juuri siksi tekee elokuvasta koskettavan.

Mutta Boris ei tietysti tulekaan takasin sotaretkeltään. Neuvostoliitossakin tiedot kulkivat sota-aikana hitaasti. Niinhän se oli Suomessakin. Elokuvan historian kaikkein vaikuttavin asemakohtaus on se, kun Pohjantähdessä Akseli ja Elina ovat Talvisota-aikaan vastaanottamassa poikansa Voiton arkkua, mutta sitten ystävällinen asemavirkailija toteaakin, että täällähän onkin kaksi Koskelaa, Voitto ja Eero.

Kommentit (0)

Suosikkivokalistini Vera Teleniuksen syntymästä on kulunut 100 vuotta ja sen kunniaksi Teemalla on esitetty jo kolme kertaa hänen konserttejaan 70-80-luvuilta. Vera oli upea laulaja. Hänen äänessään kuuluivat eletyn elämän jäljet; ehkä sopivilla juomilla ja tupakalla on ollut myös vaikutusta Teleniuksen äänenmuodostukseen. Kuunnelkaa itse omin korvin. Konsertit ovat nähtävissä Areenalla vielä pari päivää.

http://areena.yle.fi/tv/1529500

Ja jos jossain esityksissä on ollut häivähdyksen omaisesti puutteita taiteellisuudessa, niin syvä tunne on korvannut virheet täysin. Vokalisti eläytyy esityksiinsä vaikuttavasti; esimerkiksi kappaleessa Kurjet satunnainen kuuntelija odottaa laulajattaren kohta kohoavan siivilleen ja liitelevän majesteetillisesti pois estradilta.

Harmi, ettei Veran upein tulkinta, eli laulu Amsterdamin merimiehistä, sisälly Areenan taltiointiin. Olen kerran sen kuullut radiosta ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mielestäni Teleniuksen ääni on kappaleen teemaan sopivasti pikkuisen huorahtava. Koska Veran versiota ei ole saatavilla, joudumme tyytymään Jacques Brellin belgiankieliseen esitykseen, jonka hän varmaankin teki kuultuaan alkuperäisen suomalaisen kappaleen.

http://www.youtube.com/watch?v=3xtxbpoR6KQ

Neuvostoliittolainen pehmeä-ääninen Mark Bernes innostui niin Veran Kurjet-esityksestä, että kappale on äänitetty myös venäjäksi ja hyvin sävelmä soi silläkin kielellä. Bernes teki levytyksensä vähän ennen kuolemistaan keuhkosyöpään varmaankin  eräänlaiseksi testamentikseen. Hän ennustaa laulussa liittyvänsä kohta kurkikiilaan kiitävään.

http://www.youtube.com/watch?v=SXt4zLoDN_k

Neuvostoliittolaisen mytologian mukaan sotilaat eivät kuole, vaan muuttuvat kurjiksi. Lapissa sen sijaan uskottiin ennen, että vanhat jätkät muuttuvat poroiksi. Eihän kukaan ollut ollut jätkän hautajaisissa tai edes nähnyt jätkän hautaa.

Kommentit (2)

Kyllä ei hyvin mene Kupsilla liigassa. Mutta kyllä ei voi olla kehumatta seuran junioreita, jotka päivällä näyttivät ns. närhen munat vastaaville oululaisjoukkuille. Kyllä siinä ihan ilahtui katsellessaan perinteistä savolaista lyhytsyöttöpeliä, ja epäilen, että kyllä eivät pohjoisen pojat ole vieläkään kotiinsa löytäneet; kyllä heitä niin pyöriteltiin.

Mutta kyllä eniten mieltäni ilahdutti se, kun kuopiolaisen veteraanikatsomon papat äityivät kiittämään ja ylistämään suonenjokelaista urheiluhistoriaa ja varsinkin sikäläisiä sankarijalkapalloilijoita; varsinkin Vaittiset ja Onttoset muistettiin enkä salannut sitä, että kyllä olen nähnyt heidät kaikki elävinä luonnossa.

Erityisesti Suonenjoen maalivahteja ylistettiin ja kyllä minäkin Vesa Vepsäläisen ja Ismo Vaittisen tiedän, mutta Lahden Kuusysin ja maajoukkueen Ismo Korhosta en tiennyt mansikkakaupungin kasvatiksi. Mutta niin minulle kyllä monella asiantuntevalla kuopiolaissuulla vakuutettiin. Sekin tiedettiin kertoa, että mies oli lähtöisin Suonenjoen Koivulanmäeltä.

Internetistä en löydä vahvistusta Ismo Korhosen suonenjokelaisuudesta, mutta seuraavan selvityksen miehen uroteosta löysin. Nimittäin kuopiolaissyntyisen Keijo Voutilaisen valmentama Lahden Kuusysi teki vuonna -86 suomalaista jalkapallohistoriaa ja siinä sankariteossa maalivahti Korhosella oli tärkeä rooli. Lukekaa itse omin silmin:

2. Kuusysin marssi Euroopan Cupin puolivälieriin 1985-86.

Puoliammattilaisseura Lahdesta pitää edelleen hallussaan kaikkien aikojen kovinta suomalaissaavutusta eurokentillä, jopa ohi HJK:n Mestarien liigan seikkailun. Syksy 1985 jätti unohtumattoman jäljen kotimaiseen jalkapalloon. Maalivahti Ismo Korhosen uroteot maalilla muistetaan pitkään. Jari Rinne, Ilkka Remes, Juha Annunen ja kumppanit kannattelivat kentällä. Kuusysi kuittasi FK Sarajevon avauskierroksella yhteismaalein 4-2 ja nousi upeasti jatkoaikavoittoon seuraavalla kierroksella Leningradin Zenitiä vastaan. Kuusysi oli lentänyt aina puolivälieriin saakka maailman arvostetuimmassa seurajoukkuekilpailussa. Vastaan asettui Steaua Bukarest. Avausosa Romaniassa päättyi maalittomaan, ja 32 552 katsojaa saapui lumen keskelle huutamaan Kyykkää jatkoon Olympiastadionilla. Steaua kuitenkin voitti lopulta 1-0 ja meni jatkoon.

Kommentit (1)

Mutta lumpeet ja ulpukat ovat sen sijaan  lisääntyneet. Mielestäni lumme on mitalipallilla kansallisten luonnonkukkiemme kauneuskilpailussa yhdessä kielon ja mariankämmekän kanssa. Lisäksi se on tavallaan hyötykasvi. Lumpeen ja ulpukan juurissa on painokiloa kohti enemmän kaloreita kuin viljassa. Niitä onkin käytetty nälkävuosina hätäravintona.

Lapsuudessani Petäisellä oli paljon piisameja. Ne osasivat hyödyntää lumpeen ja ulpukan juuria järjestäessään yhdyskuntansa ruokahuoltoa. Nyt piisamit ovat tyystin hävinneet. Yhtään pesää en ole löytänyt vuosiin. Jostain luin, että piisamikadon syynä on lisääntynyt saukkokanta, mutta itse epäilen minkkejä. En tosin ole Petäisellä koskaan nähnyt ainuttakaan minkkiä.

Suomen luonnossa on enemmän minkkejä kuin tarhoissa. Luulisi, että villiminkkejä voisi hyödyntää Suomen turkisteollisuuden tarpeisiin; ei kai niiden turkki ole niin hirveän paljon tarhoissa kasvatettua huonompaa. Kunnat voisivat työllistämismäärärahoilla perustaa minkinpyytäjän virkoja. Luomuminkkiturkit olisivat kysyttyjä varakkaiden, mutta omantunnonarkojen rouvien keskuudessa.

Itse olen haaveillut minkkimakuupussin hankkimisesta. Sellainen makuupussi painaa kilon, mahtuu taskuun ja sen avulla voi nukkua ulkona talvipakkasellakin.

Kommentit (0)

Muuten ihmiskunta ei ole pitänyt järvi- tai vuoristomaisemaa kauniina kuin pari sataa vuotta. Järvet ja vuoret on koettu epämukaviksi asuinpaikoiksia. Nähtäväksi jää, koska suomalaiset tajuavat, että suomaisema on kaunis ja alkavat rakentamaan kesämökkejään suonreunaan. Rannat alkavatkin jo olla täyteen rakennuttuja.

Kommentit (0)

Vanhan kansan miehillä on pikkuisen yksioikoinen suhtautuminen käärmeisiin ja muihin petoihin. Mainittakoon, että Matin pihalla juoksenteli myös liuta paljaskinttuisia lapsenlapsenlapsia, joten Matin harava-astaloon tarttumista voi pitkälle ymmärtää, vaikka sitä ei hyväksyisikään.

Vanhan kansan miesten suhtautumista petoihin kertoo hyvin se, että kun Kärkkäälään ilmestyi sadan vuoden tauon jälkeen karhu kesällä 1977, niin Närhin Kalle, 83 v, haki vintiltä vanhan haulikkonsa ja löysi siihen vielä jostain ikivanhoja täyteispanoksiakin. Kalle kertoi, että jos peto olisi kartanolle eksynyt, olisi hän heti laskenut läpi piittaamatta lain käskyistä ja kielloista ja soittanut sitten poliisille, että tulkaa hakemaan minut linnaan. Kalle oli rehellinen ja lainkuuliainen mies.

Kommentit (0)

Enää mukuloilla, joiksi sikiöitä ennen kutsuttiin, ole moista. Vietän potunnostolomaa Sofi Oksaselta ostamaani Sollzenitskyn Gulagia lukien. Sofi sen 1300-sivuisen pienipränttisen kirjan kustansi ja myös omin käsin minulle myi Kuopion Rosebud-kirjakaupassa.

Persoonallisen oloinen on kaunis Sofi ja persoonallinen ja kaunis on hänen allekirjoituksensa – melkoinen syherö. luulen Sofin saavan vielä joskus Nobelin ja sitten minä myyn tuon kirjan. Ja isolla rahalla.

Muuten pieni ja hento oli kirjailija Oksanen. Ei siinä ole varmaankaan pahasti käynyt, kun lyödä hivautti muudatta työläiskansanedustajaa, kun tämä liian läheiseksi heittäytyi soittoravintolassa. Monet feministit tuomitsivat teon oikean suuntaisena, mutta riittämättömänä toimenpiteenä.

Kommentit (0)

Köyhän ei pidä pistää rahaansa turhuuteen, ja niinpä ostin sen halvimman krysanteemin viidellä eurolla ja ihailen sitä parvekkeen peittävien viiniköynnösten taimien keskellä. Minustahan on tulossa Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden johtava viinitilallinen, joka tuottaa Savon Wiiniä, joka tulee olemaan aika hyvä punaviini, joka raikastaa hengityksen ja aikaansaattaa höveliään mielen. Esi-isäni olivat lähinnä pirttiviljelijöitä; itse pistän paremmaksi ja minusta on tulossa parvekeviljelijä.

Krysanteemin takana kärvistelee viluissaan parveketomaatti. Muistan Kärkkäälästä viljelijän, joka aina ensimmäisten keväthallojen jälkeen julisti taas syntyneen kymmenien tuhansien markkojen vahingot. Itselleni ovat alkavat syyspakkaset tuottamassa kymmenien tomaattien vahingot.

Muuten suonenjokelaiset marjan viljelijät ovat Suomen parhaita ja uskottavimpia valittajia. Aina heinäkuulla, kun medialla on juttupula, ilmestyy yleensä kärkkääläinen mansikkapohatta valittamaan telkkariuutisiin joko huonoa satoa tai sitten sitä, että runsas sato tulee viemään voiman maasta.

Lopuksi kuunnellaan miten hyvän itänaapurimme laulaa niin, että suomalaista miestäkin alkaa itkettämään.

http://www.vidtube.ru/video/qS4tdoGBdEI/Олег-Погудин-Хризантемы.html

Kommentit (0)

Ei pärjännyt Suomi Ranskalle kuningasjalkapallossa. Sitten seurasin itsekseni ääneen kiroillen teksti-tv:stä Suomi- Kareikka-lentopallo-ottelua ja poikamme hävisivät senkin vastoin odotuksia. Sitten vielä seurasin itsekseni suureen ääneen sadatellen, miten Suomi hukkasi koripallossa johtonsa Belgiaa vastaan ja lopuksi tulikirjaimin loistivat teksti-tv:llä lukemat 71-68 täysin vastoin ennakko-odotuksia.

Mutta maailaman johtava maalipallomaa me olemme. Sokeat poikamme voittivat Brasilian vastaavan yhdistelmän selkeästi vastoin ennakko-odotuksia vammaisolympialaisissa; onhan Brasilia jääkiekkoilua lukuunottamatta maailman johtava palloilumaa.

Jääkiekkoa harrastetaan vakavasti noin kuudessa maassa ja siinä suomalaisten voittama maailmamestaruus houkutteli Senaatitorille satatuhatta ihmistä juomaan ja virtsaamaan. Saas nähdä montako sataa tuhatta on paikalla, kun taas tavataan torilla, kun sokeat poikammme saapuvat kotiin voitettuaan maailmanmestaruuden lajissa, jota harrastetaan kaikkialla maailmassa.

Mielestäni tuo maalipallopeli voisi olla oivallinen harrastus myös näkeville. Se on tapahtumarikas ja jännittävä urheilumuoto enkä muista, että siinä pelaajat olisivat alkaneet valmentajan käskytyksestä lyömään toisiaan turpaan, kuten jääkiekossa on tapana tehdä. Vatuuntuntoiset vanhemmat alkavatkin ohjaamaan tästä lähtien jälkikasvunsa maalipallohalleihin.

Suomi menestyy nykyään niin hyvin vammaisolympialaisissa, että luulen olevan ihan perusteltua ohjata entistä enemmän verovaroja vammaisurheiluun. Tosin sitten kun ulkomaalaisetkin innostuvat asiasta, menestyksemme todennäköisesti laantuu, koska ulkomaalaiset yrittävät aina kaikenlaisia kepulikonsteja toisin kuin perusrehelliset suomalaiset. Muistanpa joistain edellisistä vammaisolympialaisista, kuinka suomalainen nippanappa voitti pyörätuolikeihäänheiton, mutta valitti jälkeenpäin, että ”saatana, käveleviä jätkiä oli päästetty kilpailuun mukaan”.

Kommentit (0)

Kun katson ikkunasta ulos, ymmärrän vallan mainiosti, että meillä on niin paljon juoppoutta ja hulluutta. Ja senkin ymmärrän vallan mainiosti, että täällä ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuorimies on hautaan valmis jo toisin kuin Etelä-Euroopan ylivelkaantuneissa elämäniloisissa maissa, joissa tulta säihkyy harmaahapset ja vanhoissa hehkuu hengen aurinko.

Kuvassa alkukesän usva kiertyy rantaa pitkin isänmaan aamuauringon paisteessa Uukuniemen Pyhäjärvellä. Laulussa myös sanotaan, että niittyvillan tuoksu haihtuu, mutta se on väärin laulettu, koska ei niittyvilla millekään tuoksu.

Kommentit (0)

Mutta ei ole kaivertaja erehtynyt. Sotavainajat-tietokannan mukaan sotamies ja työmies Eeli Lukkarinen katosi 14.12.1939 Impilahden suunnalla. Metsätyömies-sotamies Vilho Tarvainen sen sijaan katosi Säkkijärvellä 4.3. 1940. Heidän kuolinpäiväkseen on merkitty 14.9.1940. Ilmeisesti kadonneet  sotamiehet on silloin julistettu kuolleiksi. Sodan päättymisestä oli tuolloin kulunut tarkalleen puoli vuotta.

Noista kahdesta kivestä voisi päätellä, että sen lisäksi, että Suomessa kaatuneet pyrittiin kuljettamaan kotikuntansa multiin, niin lisäksi myös kadonneet saivat muistopaikkansa sankarihatausmaalta ja jokin kuolinpäivä heille myös määriteltiin. Luulen, ettei mitään hautajaismenoja kuitenkaan järjestetty.

Suonenjoen sankarihautausmaalle on haudattu 287 vainajaa. Joukossa on yksi nainen, eli lotta Lempi Nyyssönen, joka kuoli 3.3.43 Syvärillä. Suonenjoen miehiä näyttää menneen sodassa selvästi enemmän mitä maassa keskimäärin. Varsinkin Talvisodan erämäätaistelut Laatokan pohjoispuolella olivat verisiä.

Jokunen vuosi sitten puhuttiin, että viime sodissa kuoli suhteettoman paljon vasemmistolaisten paikkakuntien miehiä, epäiltiin sen olleen maamme herrojen tietoisesti suunnitteleman koston vuodesta -18. Lopullista totuutta asiaan ei ole saatu. Ilmeisesti totuus ei ole sittenkään yksinkertainen.

Itse sen sijaan epäilen, että pienviljelijä-metsätyömiespitäjistä meni keskimääräistä enemmän miehiä. Sekin saattoi olla maamme herrojen suunnittelema asia; kaupunkipoikia ei kannattanut lähettää talvisiin erämaihin paleltumaan, mutta maaseudun pieneläjät olivat tottuneet selviytymään sellaisissa oloissa.

Kommentit (0)

Muistelin kuitenkin kuulleeni Korhos-Jaakon menneen jo Talvisodassa ja siksi muistolaatan päivämäärä ihmetytti. Lisäksi ihmetystäni herätti se, että ilmeisesti välirauhan aikana koulun seinälle kiinnitetty ja myöhemmin varastoon siirretyssä laatassa, jonka valokuvan sain koulutoimenjohtajalta, mainitaan Jaakko Korhonen Talvisodassa kaatuneiden joukossa.

Asian selitys näyttää olevan se, että kaatuneita Jaakko Korhosia olikin kaksi; ilmeisesti molemmat Kärkkäälän miehiä. 7.4.1915 syntynyt Jaakko Korhonen kaatui Talvisodassa 25.12.1939 Impilahdella. 22.7.1919 syntynyt Jaakko Aulis Korhonen taas menehtyi Jatkosodassa 7.8.1941 jsp:llä.

Aikanani 60-luvulla koulun seinällä olleessa muistolaatassa, jossa kerrottiin sodissa 1939-1944 kaatuneet, oli vain Jatkosodassa kaatuneen Jaakko Korhosen nimi. Kaivertajalle oli sattunut erehdys ja toisen Jaakon nimi jäi kirjoittamatta.

Niinpä koulun oppilaista menikin sodissa peräti 20 eikä 19, kuten laatassa erheellisesti kerrottiin. 20 parhaassa työiässä olevan miehen ennenaikainen kuolema on paha isku 300 asukkaan kylälle.

Kommentit (0)

Toissa vuoden skandaali oli se, että Kari Tapion muistomerkissä olivat Myrskyn jälkeen kappaleen eräät sanat väärässä järjestyksessä. Kari Tapio lauloi kappaleessaan: ”Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan, auringon taas käyvän hehkumaan”. Muistomerkkiin on kaiverrettu: ”taas auringon käyvän hehkumaan”.

Kulttuuriskandaalihan väärä sanajärjestys tietenkin oli, mutta nyt erhe on korjattu. Toisaalta muistomerkin tunnettuisuutta ja Suonenjoen matkailuelinkeinoa olisi saattanut entisestään edistää virheen korjaamatta jättäminen. Jalkas-Kari itse on nuo kauniit sanat runoillut. Hän oli monipuolisesti lahjakas taiteilija. Minua viehättää varsinkin kohta ”tiedän tään vielä kerran nään sateenkaaren pään ja sinne jään”. Mielestäni tämä hengellinen sanoitus olisi syytä huomioida seuraavan virsikirjauudistuksen yhteydessä.

Mutta näistä lukuisista sateenkaarilauluista minua silti eniten koskettaa Göstä Sundqvistin  kyseistä optista luonnonilmiötä käsittelevä sanoitus. Siinä todetaan sattuvasti, että ”eihän elämä paljoa antanut, sateenkaari päättyi nakkikioskille”. Se on ihan kuin omasta elämästäni. Luulen kuitenkin, ettei Gösta Sundqvistin sanoitusta huomioida tulevan virsikirjauudistuksen yhteydessä, vaikka itse en sille syrjinnälle keksi yhtään kappaletta perusteita.

Kommentit (0)

Paikalle vielä kyenneet mummot ja paapat kiertelivät jalkapelissä ilman rollaattoreitaan lapsuusaikojensa maisemissa tutustuen myös paikkakunnan nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään. Tässä seisomme maailman toiseksi kuuluisamman suonenjokelaisen julkisuudenhenkilön muistomerkin ääressä. Kari Tapiohan oli tavallaan Kärkäälän poikia hänkin.

Minua isommat pojat kertoivat, ettei taiteilija Kari Tapio ole se kuuluisin suonenjokelainen, vaan kuuluisin on näyttelijätär Rakel Liekki, kuulemma alunperin Kopos-Tiina. Kärkkääläisestä nimestä huolimatta ei taida tietääkseni olla Kärkkäälän tyttöjä. Sitä isommat pojat eivät suostuneet minulle kertomaan, mitä se Rakel oikein näyttelee.

Kommentit (0)

Jo 46 vuotta olen ihmetellyt sitä, kuinka Walter Demel tuli kuin puskasta. Elikkä seurasimme Kärkkäälän kansakouluun juuri äskettäin paperinkeräysrahoilla ostetusta telkkarista v-66 Oslon MM-hiihtojen 30 km:n hiihtoa. Tietysti Mäntyranta voitti selvästi eikä vanhan vipeltäjän Kalevi Laurilan hopeakaan yllättänyt. Sen sijaan länsisaksalainen Walter Demel hiihti yllättäen pronssille. Siitä riitti ihmettelemistä.

Ylltätyspronssin selitys löytyi juuri Lauri Järvisen Eljas ”Elekko” Koistisesta kertovasta elämäkerrasta. Joskus vähän myöhemmin MM-kisojen jälkeen Elekko istui Demelin kanssa saunanlauteilla ja äimisteli tämän ylävartalossa loistavia lukuisia punaisia läiskiä.

”On siirretty verta, vaihdettu parempaan”, kertoi Demel avoimesti. Nämä operaatiot eivät silloin olleet kiellettyjä. Koistinen myöntää tietäneensä, että niitä tehtiin tuolloin myös suomalaisille. Tämänpäiväinen Hesarin kuukausiliite ei käsittele näitä ikivanhoja veridoping-asioita, vaan jutun perusteella ymmärtää, että Suomessa uusiin konsteihin siirryttiin vasta 70-luvulla.

Ja minä kun olen luullut, että Hakulisen ja kumppaneiden aikaan hiihto oli jotenkin puhtaampaa je että silloin painettiin menemään vain puhtaan amfetamiinin avulla. Ihmettelen, ettei Suomen yleisurheilussa tiettävästi osattu hyödyntää lääketiedettä kuin vasta 60-luvun lopulta lähtien. Kaipa se sota-ajan Pervitin olisi pistänyt myös meikäläisiin kestävyysjuoksijoihin lisävauhtia.

Kommentit (0)

Kansallisena poliisinpäivänä esiintyi Kuopion torilla sitten kaupungin poliisilaitoksen kirkkain tähti, josta en ole tähän mennessä kuullutkaan. Ihmissuhdetaidoissaan kuopiolaisten poliisien ylivoimainen ykkönen on ylikonstaapeli Tauno Tuupanen. Yhdessä puolisonsa Maeren kanssa he esittelivät esiintymislavalla rohkeasti perhe-elämänsä ongelmia ja ongelmien ratkaisumalleja intiimejäkään yksityiskohtia unohtamatta.

Minulla on tunne, että maamme viihde-elämän taivaalle on vihdoinkin saatu uutta verta ylikonstaapeli Tuupas-Tanen ja hänen puolisonsa Maeren muodossa. He ovat sikäli erilaisia koomikkoja moniin muihin alan yrittäjiin verrattuna, että he ovat ihan oikeasti hauskoja.

Kommentit (0)