Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

28. elokuu 2024

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Maailman vahvin mummo

Kuopion Taiteiden yössä vierailin myös kaupungin taidemuseossa ja niin hämmästyttävää kuin se onkin, niin sielläkin törmäsin Kuopion rikkaaseen jalkapallohistoriaan. Nimittäin Kerttu Horilan riemastuttava keraaminen työ nimeltään Maailman vahvin mummo toi mieleeni erään hyvin tunnetun kuopiolaisen jalkapalloilijan kasvon piirteet.
Hämmästyttävän elävän näköinen on tuo savesta poltettu maailman vahvin mummo ja mummon vaatteetkin ovat varmaankin keramiikkaa, vaikka ne ihan aidoilta vaatteilta näyttävätkin.
Olen sitä mieltä, että Horilan veistos olisi saatava Kuopion torille Veljmies-patsaan viereen enkä pitäisi kulttuuripoliittisena skandaalina, vaikka se korvaisi Veljmiehen, joka patsas on osoitus Suonenjoella syntyneen kuvanveistäjä Heikki Konttisen huumorintajusta.
Veljmies lienee maailman rumin taideteos ja siihen taiteilija on uskoakseni tietoisesti pyrkinytkin. Savon Sanomien mukaan lääketieteen professori Martti Hämäläinen on keksinyt selityksen tämän savolaisnuorukaisen erikoiselle ulkomuodolle.
Hämäläisen mukaan taiteilijan mallina on ollut sairas lapsi. Diagnoosina on myksödeema eli limapöhötauti, joka on peittänyt hänen lihastensa kauneuden turvotuksen alle ja painanut pojan kasvoihin idiotismiin viittaavan piirteen. Tämä on helpottava tieto, sillä olin kuvitellut, että Veljmiehellä olisi pyritty ilmentämään tyypillistä savolaisnuorukaista.

 

tiistai 27. elokuuta 2024

Syntymänopeita miehiä

Kuopion Palloseuran perustajajäsen jääkärimajuri Ilmari Pohjanpalo oli syntymänopea mies, koska 19-vuotiaana hän juoksi 100 metriä tasan 12 sekuntiin ja oli siihen aikaan Keski-Pohjanmaan nopein mies. Kovin kummoiselta tuo satasen ennätys kuullosta, mutta pitää muistaa, että esimerkiksi vuonna 1916 satasen Suomen mestaruuden voitti Helsingin Jyryä edustanut tuleva punapäällikkö Hannes Sula ajalla 12,2.

Pikajuoksun taso kuitenkin nousi Suomessa nopeasti sisällissodan jälkeen ja niinpä 1930-luvun lopulla Pohjolan nopein mies Aki Tammisto pinkoi satasen aikaan 10,7, 200 metriä 21,6 ja 400 metriä 48,2.
Sikäli Aki Tammistokin liittyy sisällissotaan, että hän oli punaorpo. Hänen isänsä kaupanhoitaja Kaarlo Tammisto osallistui Varkauden taistelujen päätyttyä Huruslahden arpajaisiin, joissa ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä noin joka kymmenes punikiksi uskottu ja hänellä kävi huono arpaonni.

Tosin paljon on puhuttu myös, ettei kyseessä ollut varsinainen arvontatilaisuus, vaan noin joka kymmenes mies ammuttiin rivistä ja myös ns. pärstäkerroin oli yksi valintaperuste. Tarinan mukaan Kaarlo Tammiston tuomioon vaikutti se, että hänen väitetään ratsastaneen hevosella sisälle Varkauden kirkkoon.

Pikkuisen kovalta tuo ampumistuomio kirkkoratsastuksesta tuntuu, koska esimerkiksi nykyinen europarlamentaarikko ja Perussuomalaiset-puolueen entinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen tuomittiin nuoruudessaan kirkon ryöstämisestä ampumisen sijasta vain yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lähetettiin sitten myöhemmin edustamaan maatamme europarlamenttiin.

Aki Tammistossa oli mielenkiintoinen ihminen ja hänessä olisi ainesta romaaniksi, sillä etenihän tämä punaorpo peräti Turun Sanomien päätoimittajaksi. Syystä, jota voin vain arvailla leskeksi jäänyt Turun Sanomien vahva nainen Irja Ketonen, joka oli maamme ensimmäinen naispuolinen vuorineuvos, kutsui lehden palvelukseen komean ja yleensä hyväkäytöksisen urheilutoimittajan, entisen pikajuoksijan Aki Tammiston.

Tammisto eteni sitten peräti lehden toiseksi päätoimittajaksi käsittääkseni ihan kansakoulupohjalta. Kerrotaan, että Turun Sanomista tuli sen jälkeen maamme ainut urheilulehti, joka julkaisi myös kuolinilmoituksia.

Miten syvällisessä suhteessa pääjohtaja Ketonen ja toinen päätoimittaja Tammisto olivat, voi vain arvailla. Suhteen päätös oli kuitenkin surullinen. Kaksikon oli tarkoitus viettää yhdessä Tenerifan loma vuonna 1978, jonne Irja oli mennyt jo aiemmin, mutta kun Tammisto ei ilmestynyt lomapaikkaan sovittuna aikana, kävi Ketosen poika Akin kotona tarkastamassa tilanteen ja löysi Tammiston kuolleena sängystä. Vierellä oli tyhjä pilleripurkki.

Mielenkiintoinen tarina Aki Tammistosta on kuultavissa Yle Areenan Kiveen hakatut-sarjasta tästä linkistä https://areena.yle.fi/podcastit/1-62509295?fbclid=IwAR26n1ZdWeGsTcuptk65LXjbIqmc1SU0102o-dG_pkCPq4X4pNuOTkUldaM

maanantai 26. elokuuta 2024

Vesaisen kaukopartio

Tapani mukaisesti kirjoitin eilen ropakantaa, kun kerroin, että jalkapallotähti Joel Pohajanpalon isovaari Ilmari Pohjanpalo olisi ollut maamme ensimmäinen kaukopartiojohtaja. Olen tutkinut sotahistoriaa ja väitän sillä varmuudella, jonka vain tietämättömyys synnyttää, että Suomen ensimmäinen kaukopartiojohtaja olikin Pekka Vesainen, joka talvella 1589 hiihti miehineen Kiimingin puolesta Petsamoon, jonne hiihtomatkaa siunaantunee noin 300 kilometriä ja taktisesti oivallisesti hyökkäsi jouluiltana luostariin ja löi lihoiksi 116 munkkia kesken jumalanpalvelusmenojen.

Männä perjantaina Kuopiossa vietettiin taiteidenyötä ja käväisin perinteisellä museokierroksellani Ortodoksimuseo Riisassa, jossa oli esillä maalaus Vesaisen kaukopartiomatkan loppuhuipennuksesta. Minusta tuo taulu antaa tapahtuneesta joukkomurhasta liian seesteisen kuvan, koska verta, rapaa ja suolenpätkiä ei näytetä. Epäilen myös, etteivät Kiimingin kaukopartiomiehet hiihdelleet talvipakkasessa rautapipo päässä.

Minusta on muuten sangen hämmentävää, että maassamme toimii poliittinen varhaisnuorisoliike nimeltään Vesaiset. Voi olla, että jos Putin, joka on innokas historian harrastaja, sattuu tämän lukemaan, hän tulee vielä ottamaan esille Vesaisen kaukopartion toiminnan ja siihen Suomessa liittyvän ihannoinnin. Vesaisen kunniaksi on pystytetty meillä pari patsastakin. Muistelen, että verisen Jugoslaviankin sisällissodan yhtenä syynä oli jonkin 1500-luvulla tapahtuneen taistelun muisto.

Suomessa on ollut hyvin suosittu kulttuurimuoto kaukopartiokirjallisuus, mutta nykyään sen suosio näyttää kuitenkin olevan laskussa, koska viime vuonna ei ilmestynyt edes kymmentä tuon lajin teosta. Niinpä jonkun kaukopartiokirjailijan kannattaa tulevassa tuotannossaan huomioida Vesaisen kaukopartio-osaston railakas toiminta vihollisen selustassa.

Kuvassa voi olla 2 henkilöä

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Pohjanpalot

Kups johtaa tällä hetkellä Veikkausliigaa, vaikka maalinteko on ollut joukkueelle vaikeaa. Keskikenttää lyhytkasvuiset savolaisnuorukaiset yleensä hallitsevat, mutta fyysisyys ei riitä maalin edessä. Jotain olisi siis keksittävä ja minäpä luulen keksineeni.

Nimittäin maamme toiseksi paras maalinsylkijä Joel Pohjanpalo on melkein Kupsin miehiä, joten hänet voisi saada ostettua kuopiolaisten kärkimieheksi Keski-Euroopan rahakentiltä. Hänen isovaarinsa Ilmari Pohjanpalo oli Kupsin perustajajäsen. Hän oli urallaan menestynyt upseeri, joka kuitenkin 1920-luvulla siirtyi Kuopion poliisimestariksi.

Ilmari Pohjanpalo oli Saksassa koulutettuja jääkäreitä, joka kunnostautui Saksassa niin, että hän oli toinen niistä kahdesta jääkäristä, jotka Saksa palkitsi rautaristillä sotakentillä kunnostautumisesta. Jääkäreitähän oli lähes kaksi tuhatta.

Sisällissodassa Pohjanpalo toimi komppanian päällikkönä Hans Kalmin pataljoonassa, joka kunnostautui varsinkin Kuhmoisten tapahtumissa. Pohjanpalo oli tavallaan maamme ensimmäinen kaukopartiojohtaja, sillä hänen suksilla liikkunut komppaniansa teki uskaliaita koukkauksia syvälle punaisten selustaan. Iso osa komppanian miehistä oli Ähtärin Tuomarniemen metsänvartijakoulun opiskelijoita, jotka olivat erittäin maastokelpoisia.

Tunnetuin Pohjanpalon komppanian operaatioista oli isku Kuhmoisten Harmoilan kylän sotasairaalaan, jonka potilaat ammuttiin sänkyihin ja myös sairaanhoitajattaret surmattiin lukuun ottamatta kahta, jotka osasivat puhua ruotsia. Tämä asia olisi syytä kertoa kaikille pakkoruotsia vastustaville.

Harmoisten kylällä ammuttiin myös rouvani sukulaismies sillä perusteella, että hän oli kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja lisäksi hän oli lainannut torppansa sahaa punakaartilaisille. Myös hänen poikansa ammuttiin, koska ilmeisesti hänkin oli osallistunut sahan lainalle antamiseen. Sen verran oikeusvaltioperiaatetta jo silloin kunnioitettiin maassamme, että toinen poika jätettiin eloon, koska hän oli alaikäinen.

Tätä kirjoittaessani tuossa seinällä tikittää ikivanha seinäkello, joka oli uskoakseni harmoilaisen torpan seinällä todistamassa vuoden 1918 tapahtumia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Pohjanpalo

lauantai 24. elokuuta 2024

Elämä on vain osa jalkapalloilua

 

Vaikka myönnänkin, että elämä on vain pieni osa jalkapalloilua, niin siitä huolimatta tuijotin toissa iltana hievahtamatta saksanseisojakoiran lailla tietokoneen ruutua ja seurasin Palloliiton tulospalvelun päivityksiä, kun Kups kohtasi Suomen Cupin voiton kannalta ratkaisevan tärkeässä ottelussa vieraskentällä Seinäjoen Jalkapallokerhon.

Huikea jännitysnäytelmä se olikin. SJK siirtyi ensimmäisellä puoliajalla jo 2 – 0, mutta toisella puoliajalla onnistui Kups kaventamaan. Sitten Kupsin maalin tehnyt afroafrikkalainen pelaaja ajettiin kentältä ja minut valtasi samanlainen tunne, joka valtasi Koskelan Jussin, kun halla vei ensi viljan.

Mutta Kups ei luovuttanut, vaan lisäajan lisäajan viimeisillä sekunneilla se vajaalukuisena runnoi väkisin pelivälineen pömpelin perukoille. Seurasi puolen tunnin jatko-ottelu, jolla ei maaleja tehty, joten seurasi rangaistuslaukauskilpailu, joka tuntui venyvän loputtomiin, mutta sitten kymmenennellä kierroksella Kupsin maalivahti itävaltalainen Johannes Kreidl torjui ja 18-vuotias Otto Ruoppi onnistui, joten Kups eteni taas kerran Suomen Cupin finaaliin. Mittasin pulssini Ruopin laukauksen jälkeen ja se oli 140, joten hengenlähtö taisi vanhalla miehellä olla lähellä, mutta se olisi ollut hieno lähtö.

Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että jokunen vuosi sitten seisoin pitkässä sadetakissani kentän reunalla, kun Kupsin ja HJK:n teinitytöt ottelussaan ratkaisivat Suomen mestaruuden. Sekin ottelu päättyi jatkoajankin jälkeen tasan, vaikka kuopiolaistytöt näyttivät pikkutytöiltä ja helsinkiläiset aikuisilta naisilta.

Niinpä voittaja ratkaistiin rankkareilla, joka venyi peräti 11:lle kierrokselle asti, jolloin maalivahdit olivat laukaisuvuorossa. Vaikka Kupsin tytöt olivat keskimäärin pikkuisia, niin maalivahti oli kuitenkin 188-senttinen vanttera neitonen ja hän ylettikin ensiksi torjumaan vastustajan yrityksen ja jysäytti sitten oikein hevosenpotkulla Kupsin Suomen mestaruuteen. Minäkin perusjäyhä mies vallan tuuletin tapauksen jälkeen.

Tästä linkistä voi katsoa koosteen huikean jännittävästä SJK – Kups-ottelusta ja katsokaapa, miten epäurheilijamaisesti eteläpohjalaiset katsojat yrittävät rankkarikisan aikana kännykän valoilla häiritä savolaisnuorukaisia tummenevalla Seinäjoen stadionilla, joka lienee maamme paras jalkapallopyhättö: https://www.youtube.com/watch?v=IKR3a273TPA

torstai 22. elokuuta 2024

Räjähtyvyys

Eilen mainitsemani englanninopettaja oli entinen huippu-urheilija. Hän esitteli meille joskus englanninkielisiä lehtiä, joista ilmeni, että vuonna 1952 hän oli voittanut Kanadan keihäänheittomestaruuden noin 72 metrin tuloksella. Se oli siihen aikaan tosi kova tulos.

Opettajani näytti vähän harmittelevan sitä, ettei häntä valittu Helsingin olympialaisiin. Siellä keihäskulta voitettiin pikkuisen yli 73 metrin kaarella, pronssia saanut Toivo Hyytiäinen heitti pari metriä vähemmän. Tapio Rautavaara oli edellisissä olympiakisoissa Lontoossa voittanut vajaan 70 metrin heitolla, mutta sen suorituksen arvoa nostaa, että heitto tapahtui perunapellon kaltaisella kentällä.

Saattaa hyvinkin olla, että enkunopettajani olisi hyvinkin taistellut Helsingin kisoissa mitalista. Hän oli Suonenjoella opettajana vain lukuvuoden, mutta näimme hänet viisi vuotta myöhemmin, kun olimme luokkaretkellä edesmenneessä Leningradissa. Talvipalatsissa seisoimme jollain yläkerroksen tasanteella ja kun vilkaisimme alas, näimme entisen opettajamme tutkivan kiinnostuneena palatsin jumalaisia taideaarteita eli hän siis harrasti ruumiinkulttuurin lisäksi myös henkistä kulttuuria, jollaista ei ainakaan keihäshirmu Seppo Räty olisi harrastanut, vaan hän olisi varmaankin todennut noista tauluista, että ”hyi saatana”.

Yritin netistä löytää enkunopettajani keihästuloksia, mutta en onnistunut, mutta sen sijasta paljastui, että hän oli perehtynyt myös pikajuoksun saloihin, koska oli yhdessä Lloyd Winterin kanssa kirjoittanut kirjan Miten tullaan pikajuoksijaksi. Jonkinlaista pikajuoksuun sopivaa räjähtävyyttä muistelen miehessä olleenkin. Aion vielä tutustua tähän teokseen, jonka kansikin on hieno. https://www.finlandiakirja.fi/fi/lloyd-c-bud-winter-miten-tullaan-pikajuoksijaksi-280e6e

Tarkkailkaa opettajia

Mietinpä sitä, miten keinoälyn tuottamat huijausviestit muuttavat maailmaa. Eilenhän kerroin Iltalehden nettisivusta, jolla kerrottiin maamme hallituksen vanginneen naisen, joka oli valistanut tv:ssä kansaa siitä, miten helpolla voi rikastua.

Luulen, että tuon huijaussivun tarkoituksena oli vähentää lukijoiden luottamusta maamme poliittiseen järjestelmään. Tosin kansamme sivistystaso on hyvän koululaitoksen myötä sen verran korkea, että kansalaisten enemmistö ymmärsi uutisen valeuutiseksi. Tosin tälläkin hetkellä osa ihmisistä uskoo erilaisiin salaliittoteorioihin ja niinpä esimerkiksi kansanedustajanakin aikoinaan toiminut Ano Turtiainen kertoi äskettäin Youtube-videollaan Nasan valehtelevan, kun se väittää maata palloksi; tosin kyse saattoi myös olla huumorileikistä.

Itse sain eilisen juttuni vuoksi palautetta sosiaalisessa mediassa ja minulle lähetettiin Iltalehden nettisivulta näyttävä uutinen siitä, että vanhempien on syytä tarkkailla lastensa opettajia, koska kouluissamme toimii valeopettajia.

Tosin välttämättä tuo juttu ei ole valeuutinen, koska muistanpa, miten minullekin opetti oppikoulun kolmannella luokalla englantia entinen amerikkalainen yliopistopoliisi. Hän oli vaativa opettaja, ja niinpä luokaltani kolmannes oppilaista jäi luokalleen englannin kielen vuoksi.

Tosin itselläni on tuosta entisestä yliopistopoliisista hyvät muistot. Sain jouluna englannista elämäni ensimmäisen nelosen, mutta sitten opettaja huomasi, että taisin olla luokalla ainut, joka ei luntannut ja korotti keväällä neloseni seiskaan. Silloin ymmärsin, mitä sanonnalla ”rehellisyys maan perii” tarkoitetaan.

Minusta olisi muuten hyvä selvittää, minkä maalainen keinoäly on varastanut Iltalehden sivun valeuutisalustakseen.

Kuvassa voi olla 1 henkilö, pöytä ja tekstissä sanotaan 21.26 ILTALEHTI Etusivu TILAAPLUS TILAA PLUS Uutiset Urheilu Viihde Plus Săä Videat JUURI NYT Opettajien liitosta raju varoitus vanhemmille: Tarkkaile, onko lapsesi luokassa oikeasti opettaja PLUS Moni mies ei tajua, miten yksinkertainen asia voi johtaa eroon Asiantuntija törmää siihen joka päivä: "Se turhauttaa" Vanhoista lentokoneista Kerãă sienet oikein Victorian sotilaskoulutus P ruo Opettajien liitosta raju varoitus vanhemmille: Tarkkaile, onko lapsesi luokassa oikeasti KOTIMA 21:15 Etusivu Tuoreimmat Luetuimmat Saa Valikko

keskiviikko 21. elokuuta 2024

Huijaus

 

Enpä ole ennen tiennytkään, että rikastuminen on todella helppoa, mutta kun eilen Facebookin linkin kautta päädyin Iltalehden sivulle, kerrottiin siellä rouvasta, joka oli vuosi sitten sijoittanut 250 euroa erääseen yhtiöön, jonka nimeä en halua mainita, niin nyt hän ansaitsee tällä sijoituksella 2.000 – 3.000 euroa päivässä.

Jutun mukaan rouva oli kuitenkin sikäli ajattelematon, että hän paljasti ansaintatapansa TV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa, jonka jälkeen hallitus määräsi rouvan pidätettäväksi. Häntä syytetään sellaisten tietojen paljastamisesta, jotka voivat vahingoittaa maan taloutta. Rouva on nyt kotiarestissa, eivätkä toimittajat saa tavata häntä. Tapaus synnytti maassa mielenosoituksia, joista lehtijuttu todistaa vallan kuvan kanssa.

Tietysti jokainen, joka yleensä jotain ymmärtää, ymmärtää, että lehtijuttu on hölynpölyä, mutta huolestuttavaa asiassa on, että hölynpöly levitetään ihan uskottavan näköisesti mukamas Iltalehden nettisivulla. Kyseessä ei liene teekkarihuumori, vaan jonkun ilmeisesti ulkomaalaisen huijarin yrityksestä saada suomalaisilta ilmaista rahaa. Epäilen huijarin olevan ulkomaalaisen toimijan, koska jo jutun otsikossa on kirjoitusvirhe.

Ihmettelen, ettei Iltalehti ole vielä varoittanut tästä huijauksesta; voi hyvinkin olla, ettei lehti ole tietoinen asiasta. Toivonkin, että Iltalehden toimitus lukee tämän jutun ja ryhtyy tarvittaviin toimiin. Alla vain kuva huijausjutusta, linkkiä juttuun en uskalla laittaa.

 

 

tiistai 20. elokuuta 2024

Jarkko Wiss ja Martti Kosma

Harvinaisen hyvätunnelmainen oli Kupsin ja Ilveksen toissapäiväinen kohtaaminen. Yhtään ivahuutoa en katsomosta kuullut ja joku asiantunteva totesi myötätuntoisesti tamperelaisten juostessa kentälle, että ”tuohan on kuin Kupsin farmijoukkue”. Ilveksen riveissä pelasikin jokunen entinen kupsilainen ja joukkueen kakkosvalmentajakin oli kuopiolaislähtöinen Pasi Tuutti, joka on näköjään siirtynyt Tampereelle saatuaan potkut Kupsin valmentajan paikalta.

Kupsia ja Ilvestä yhdistää sekin, että Ilveksestä päävalmentajan paikalta viime vuonna ahdistelukohun vuoksi eronnut saanut Jarkko Wiss on pestattu Kupsin tulevaksi päävalmentajaksi. Ahdistelukohu syntyi lehtitietojen mukaan siitä, että Wiss oli jossain Ilveksen juhlatilaisuudessa pyytänyt erästä naista istumaan syliinsä ja yrittänyt estellä tämän siirtymistä pois vierestään tarttumalla käteen. Nainen poistui lopulta paikalta pelaajien kanssa, mutta Wiss jäi sen sijaan areenan tiloihin.

Muualla Suomessa on ihmetelty, miten Kups saattoi palkata noin törkeästi käyttäytyneen miehen päävalmentajakseen, mutta minäpä luulen tietäväni syyn asiaan. Kuopiossa varmaankin vain ajateltiin, että kerrankos sitä nyt mies kännissä pyytää naista istumaan syliinsä, sillä Kuopio on hyvin paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki.

Muistanpa jostain syystä tässä yhteydessä sen, että kun Kupsissa uransa aloittanut ja yhteensä neljä Suomen mestaruutta voittanut Martti Kosma valittiin vuonna 1975 Suomen maajoukkueen valmentajaksi, niin valintansa jälkeen Kosma lehtihaastattelussa kertoi, että hänet on valittu panemaan Suomen jalkapallomaajoukkueen asiat kuntoon, mutta hän uskoo, että jos ne panemalla saadaan kuntoon, niin ne olisi jo saatu kuntoon.

Jostain syystä Kosman maajoukkuevalmentajan ura kesti vain kahden maaottelun ajan, ja Wissin tapauksen vuoksi luulen nyt ymmärtäväni syyn, miksi niin kävi.

https://www.is.fi/veikkausliiga/art-2000009973167.html

maanantai 19. elokuuta 2024

Keskuskentän TV-torni kansainvälinen

Asuin aikoinani 18 vuotta Kuopiossa ja kävin sinä aikana seuraamassa lähes kaikki mahdolliset jalkapallo-ottelut. Jopa teinityttöjen peleissä seisoin kentän laidalla pitkässä sadetakissa ja teinityttöjen äidit katselivat minua jostain syystä mietteliään näköisinä.

Eilen olin tänä kesänä ensimmäisen kerran seuraamassa Kupsin mahdollisen mestaruuden kannalta ratkaisevan tärkeää ottelua Tampereen Ilvestä vastaan ja järkytyin. Nimittäin olen vuosia ihastellut Keskuskentän kansainvälistä TV-tornia, joka mielestäni oli rakennustyyliltään parasta savolaista kierrätysfunkkista.

Mutta eilen koin sielullisen järkytyksen, kun näin, että tämä TV-torni kansainvälinen oli ilmeisen salaa rakennussuojeluviranomaisilta remontoitu lähes tunnistamattomaksi, sillä sitä aiemmin kannatelleet rakenteet oli korvattu pelkällä parakilla.

Itse olin ennen hyvin ylpeä tuosta kansainvälisestä TV-tornista, sillä sitä pystytettäessä oli suorastaan nerokkaasti hyödynnetty ilmeisesti vanhoja hetekanrunkoja , pintalaudan pätkiä, käytettyjä apulantasäkkejä ja roskalavalta löydettyjä pressun riekaleita.

Minusta tuo kansainvälinen TV-torni osoitti eittämättä sen, että Kuopion päättäjät osasivat priorisoida asioita oikein ja osasivat antaa sille, että aikamiehet juoksevat polvihousuissa muovikuulan perässä ilman järkevää syytä juuri sen arvon, joka moiselle toiminnalle kuuluukin.

Sen sijaan esimerkiksi terveyspalvelut toimivat Kuopiossa hyvin, vaikka potkupallokenttä ei ollut ihan kansainvälistä tasoa. Muistanpa muuten, miten eräs turkkilainen potkupallojoukkue kävi pelaamassa Kuopiossa ja ihasteli kaupunkia ja sen erilaisia palveluja, mutta kun sitten tultiin pelipaikalla, vieraat muuttuivat hyvin mietteliään näköisiksi.

Ja kun tanskalainen potkupallojoukkue, jonka miehiä pidän todellisina kermaperseinä, kävi toissa kesänä kalakukkokaupungissa pelaamassa, kieltäytyivät pelaajat menemästä ottelun jälkeen kentän sosiaalitilojen suihkuun, vaan he peseytyivät vasta hotelli Atlaksessa.

Kyllä minun on ikävä tätä kuvan kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti mittaamattoman arvokasta TV-tornia. Ja eläinsuojelullisistakin syistä tornin remontointi oli tuomittava asia, koska muistan, miten TV-selostajat aikoinaan valittivat sitä, että ampiaiset häiritsivät selostusta huomioimatta sitä, että tornin putkirakenteissa pesivät ampiaiset olivat luonnon tasapainon kannalta tärkeitä pölyttäjähyönteisiä.

 

 

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Höttöraha

Ennen pankkitoiminta oli yksinkertaista ja maalaisjärjelläkin ymmärrettävää. Ennen pankit ottivat vastaan säästäjien talletuksia, maksoivat talletuksista koron ja lainasivat näitä rahaa tarvitseville hieman suurempaa korkoa vastaan. Tästä huolimatta pankkitalletuksiin liittyi silloinkin riskejä ja esimerkiksi oma vaarini menetti säästönsä, kun Rieponlahden osuuskassan johtaja harrasti hauskaa elämää. Muistelen, ettei kavallustapauksesta tullut edes oikeusjuttua, koska kyseinen pankinjohtaja kaatui talvisodassa.

Nykyään pankkien toiminta on vapaampaa, sillä lainaa antaessaan pankeilla ei tarvitse olla vastaavia talletuksia tai edes vakuuksia, vaan tavallaan uutta rahaa, jota voisi kutsua höttörahaksi, synnytetään pankkien tiskeillä. Tuota asiaa kansan valtava enemmistö ei tiedäkään. Nähtäväksi jää, miten valtavia finanssikriisejä on odotettavissa ja miten valtavia summia veronmaksajien rahoja tullaan käyttämään pankkien pelastamiseksi. Suomen 1990-luvun kokemukset ainakin todistivat, että pankkien voitot kuuluvat pankkiireille mutta tappiot meille muille.

Suonenjoen Pallon kasvatti taloustieteilijä Patrizio Lainà on varmaankin monien mielestä vaarallinen vasemmistoradikaali, joka rajoittaa vapaata markkinataloutta, kun hän väitöskirjassaan esitti ns. täysvarantojärjestelmää, jossa rahanluontioikeus irrotetaan lainanannosta ja siirretään yksityisiltä pankeilta valtiolle. Sen seurauksena raha syntyisi kansanedustuslaitoksen päätöksellä eikä pankkien tiskeillä. Jään odottamaan, koska Suonenjoki saa ensimmäisen taloustieteen Nobel-voittajansa.

Hannu Sokalan kirja on suuri lukuelämys, jota suosittelen kaikille rahasta kiinnostuneille https://www.suomalainen.com/products/raha-ei-ole-sita-mita-luulet?gad_source=1&gclid=Cj0KCQjwt4a2BhD6ARIsALgH7DoH8dvU2DT_v6bQk-rKOU0xm9HFBWtjQsbnBQ9kfhXlvx5d6F1Ok9waAn2hEALw_wcB

lauantai 17. elokuuta 2024

Taloustietoa

 

Sen käsityksen olen saanut, että Suonenjoen Pallon kasvatti taloustieteilijä Patrizio Lainà ei ole kovin huolissaan Suomen valtion velasta. Se ei ole kauhistuttavan suuri maailmanlaajuisesti asiaa tarkasteltaessa. Muistelen, että Kiinan valtion velka on 300 % vuotuista bruttokansantuotetta enemmän, Usa:n 150 % ja Eu-valtioden velka on keskimäärin vain noin 80 % niiden bkt:sta. Muistelen myös, että keskimäärin maailman valtioiden velat ovat 300 % valtioiden vuotuisesta bkt:sta.

Edellä kerrotun perusteella tuntuu hirmuiselta, jos Suomi ja koko Eu on tekemässä valtavaa talouspoliittista virhettä, kun ei ota samalla tavalla rohkeasti velkaa kansantalouden välttämättömiin tarpeisiin kuin muu maailma. Velkaa otettaessa kannattaa laskelmissa huomioida se, että historiassa maapallon kansantuote on normaalisti kaksinkertaistunut 30 vuodessa ja samaan aikaan inflaatio on syönyt velkojen reaaliarvosta ison osan.

Lisäksi kannattaa huomioda se, että ainakin 1900-luvun kaksi suursotaa rahoitettiin setelipainoja pyörittämällä. Tosin taitava osuuskauppamies Väinö Tanner oli laskeskellut sikarilaatikkonsa kanteen, ettei suursotaa voi tulla, koska valtioiden rahat loppuvat neljässä kuukaudessa.

Toisin kuitenkin kävi. Esimerkiksi Suomen markan arvo putosi neljännekseen vuodesta 1939 vuoteen 1946. Nähtäväksi jää, tapahtuuko sama ilmiö nykyisen suursodan seurauksena. Nyt maallamme on kansallisvarallisuutta noin 200.000 euron edestä jokaista asukasta kohden ja valtion velkaa noin 30.000 euroa asukasta kohti. Luultavasti, jos suomalaisen velat laskisivat inflaation seurauksena muutamassa vuodessa vaikkapa neljännekseen, iso osa velallisista olisi ikionnellisia tapahtuneesta.

Kriisiaikoina valtiolla on tarvittaessa käytössään koviakin keinoja taloutensa pyörittämiseksi. Talvisodan jälkeen, jolloin 400.000 evakkoa piti asuttaa ja armeija aseistaa seuraavaa sotaa varten, säädettiin ns. hetekkavero, jolloin varallisuudesta riippuen 2,5 %-20 % kansalaisten omaisuuden arvosta otettiin valtiolle. Ja kun sodan jälkeen huomattiin, että setelikoneita oli pyöritetty sodan rahoittamiseksi liian vauhdikkaasti, setelit leikattiin poikki ja toinen puolisko otettiin valtiolle pakkolainaksi. Pakkolainalle maksettiin korkoa 2 %, mutta käytännössä valtion ei tarvinnut maksaa takaisin kuin pienen osan velastaan, koska inflaatio laukkasi hurjasti.

Tästä linkistä voi katsoa, miten rahan arvo on vaihdellut Suomen historiassa:

https://stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html

perjantai 16. elokuuta 2024

Savolaisten uskottavuus

Toistakymmentä vuotta sitten kirjoitin blogillani, joka sittemmin lakkasi toimimasta heti Ukrainan sodan alkupäivinä, koska olin epäillyt Putinin sairastavan kuppaa, jonka taudin tertiäärivaiheeseen hänen käytöksensä vahvasti viittaa, että olisi mielenkiintoista kuulla, että yläsavolaistaustainen uutisankkuri Matti Rönkä lukisi välillä uutiset savoksi ja niinhän sitten toiveeni toteutuikin, kuten alla oleva linkkikin todistaa.

Jotenkin se vain on niin, että ihmisen uskottavuus kärsii, jos hän viäntää savoa. Ainakin vakavista asioista on vaikea kertoa savoksi siten, että kuulija suhtautuisi kerrottuun asiaan vakavasti. Minusta Väinö Linna kantaa suuren vastuun savolaisten tietynlaisesta maineesta, koska Tuntemattoman sotilaan Mielonen ja Rahikainen ovat koomisia hahmoja, tosin kuin Vilho Koskela, vaikka Koskelan esikuva olikin savolainen Einari Kokkonen.

Aiemmin olen kertonut, että suonenjokelaistaustaisen taloustieteilijä Patrizio Lainàn uskottavuus vakavissa talousasioissa kärsii, koska hänellä on puheessaan selvästi savolainen nuotti. Samanlainen ongelma on maamme tärkeimmällä virkamiehellä eli suomalaisten raha-asioista vastaavalla valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelällä, jonka puheessa myös on selvä itäsuomalaisnuotti, joka tuo mieleen kirjailija Heikki Turusen.

Niemelän puolustukseksi pitää kuitenkin mainita, ettei hän ole ihan täysi savolainen, vaan sudeettisavolainen, koska hän on syntynyt kurjailija Turusen tavoin Lieksassa, joten hän lienee alun perin Lieksan Hiihtoseuran kasvatteja.

Tosin Pohjois-Karjalan ja Savon rajaa on vaikea määritellä, mutta jossain kirjassaan Heikki Turunen on kertonut, että satunnainen matkailija tietää Pohjois-Karjalasta länteen päin ajaessaan siirtyneensä Savon puolelle, kun tien varresta tulee vastaan maitolaituri, jonka reunalla istuu isopäinen, mulkosilmäinen ja vääräsäärinen nuorukainen, joka harjoittaa masturbaatiota.

Tässä Matti Rönkä lukee uutisia savoksi: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=matti+r%C3%B6nk%C3%A4%2C+uutiset+savoksi

 

torstai 15. elokuuta 2024

Patrizio Lainà

Koska omat raha-asiani ovat toivottoman hunningolla, olen viime aikoina alkanut opiskelemaan taloustieteitä, jotta voisin ryhtyä hoitamaan kansamme yhteisiä raha-asioita saattaakseni ne kuntoon, koska omiani ei voi saada kuntoon. Edellä kertomani vuoksi luin juuri Hannu Sokalan mainion kirjan nimeltään Raha ei ole sitä mitä luulet (Nemo 2024).

Kirja paljastaa sen, ettei raha ole sitä, mitä kansan suuri enemmistö uskoo sen olevan. Raha-asioiden erityisasiantuntijana kirjassa esiintyy TV:stä tuttu taloustieteilijä Patrizio Lainàa, jona sukunimi Lainà on minusta erittäin sopiva talousalan erityisasiantuntijalle.

Lainà on hyvin älykkään ja jopa viisaan oloinen ihminen, mutta uskon, että hänen uskottavuuttaan on vähentänyt se, että tämä italialaisniminen mies on TV-uutisten haastatteluissa käyttänyt savon kieltä, jolloin helposti syntyy vaikutelma siitä, että vastuu jää kuulijalle.

Selvitin tuossa miehen taustoja ja selvisi se, mitä vähän epäilinkin. Hän on uskoakseni työläisjalkapalloseuran Suonenjoen Pallon kasvatteja, kuten itsekin. Uskon hänen olevan jalkapallomiehiä, koska isä on italialainen, kun taas äiti on savolainen. Työläisjalkapalloilijaksi oletan hänet sillä perusteella, että hän toiminut Vasemmistoliiton hallitusneuvottelijana.

Lainà on syntynyt Saksassa, mutta lapsuutensa hän on viettänyt ja koulunsa hän on käynyt Suonenjoella ja haastattelussa hän kertoo innostuneensa talousasioista 80-luvulla Suonenjoen lukion historian ja yhteiskuntaopin tunneilla. Palomäen Lauri olikin loistava opettaja.

Suonenjoki on kasvattanut Suomelle neljä kuuluisuuden henkilöä ja kaikki nämä ovat saaneet julkisuutta, koska he eivät ole käyttäytyneet ihan sovinnaisesti. Suomen kansa muistaa hiihtäjä Kalle Jalkasen hammastapauksen, hänen kaukaisen sukulaisensa Kari Tapion erilaiset kommellukset eikä näyttelijä Tiina Koponenkaan ole ihan vailla epäsovinnaisuutta selvinnyt. Patrizio Lainàkaan ei ole vailla epäsovinnaisuuksia selvinnyt, sillä hän tuli tunnetuksi vuonna 2008 irc-galleriaan julkaisemastaan kuvastaan lapsiprostituoidun kanssa.

Moni tietysti ihmettelee, kuka julkisuuden henkilö Tiina Koponen onkaan ja paljastan, että paremmin hänet tunnetaan näyttelijä Rakel Liekkinä. Sitä, mitä Rakel on näytellyt, en nyt kehtaa kertoa, koska lapset ja jopa naiset saattavat tämän lukea.

Tässä lisätietoa Patrizio Lainàsta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Patrizio_Lain%C3%A0

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Sukupuolinen syrjintä olympialaisissa

 

Olen hämmästynyt siitä, miten olympialiike syrjii ihmisiä sukupuolen perusteella. Pahimmillaan syrjintä näkyi kultaa voittaneen algerialaisen naisnyrkkeilijän tapauksessa. Hänen sukupuolestaan ei ollut täyttä varmuutta ja niinpä sitä, että mies mukiloi naisia, pidettiin huonotapaisuuteena. Ilmeisesti hän oli ns. muunsukupuolinen, mutta koska muunsukupuolisilla ei ole olympialaisissa omia sarjoja, joutui hän osallistumaan naisten sarjaan.

Edellä kerrotun johdosta tasarvon kannattajana vaadin, että naisten ja miesten lajien lisäksi, pitäisi sama lajimäärä olla myös muunsukupuolisilla. Nykyään ongelmana on myöskin se, että eräissä joukkuelajeissa on miehillä ja naisilla yhdistelmäjoukkueet, mutta mielestäni oikeudenmukaista olisi se, että yhdistelmäjoukkueissa olisi myös muunsukupuolisten edustus tasapuolisesti.

Jos muunsukupuoliset otetaan olympialaisiin mukaan, niin jaettavien mitalien määrä lisääntyisi niin, että eiköhän sieltä liikenisi muutama myös Suomelle. Pariisin kisoissa mitaleja jaettiin 329 kilpailumuodossa, joten jos muunsukupuolisille annetaan mahdollisuus osanottoon, nousee kilpailumuotojen määrä noin 500:aan.

Muunsukupuolisten mukaan tulo olympialaisiin lisäisi varmasti myös kiinnostusta kisoja kohtaan. Itsekin muistan, miten vuonna 2016 menin Kuopion Kalevan kisoissa ihan vasiten katsomaan naisten kuulantyöntöä, koska mukana oli sukupuolensa korjannut entinen mies. Hän erottuikin selvästi joukosta, koska oli muita pienikokoisempi.

Tässä lehtijuttu kiistaa herättäneestä algerialaisesta nyrkkeilijästä, jonka sukupuolesta ei ollut täyttä varmuutta:

https://www.iltalehti.fi/pariisin-olympialaiset-2024/a/83f60cea-b16c-4346-b352-49f8b15f6f0b

maanantai 12. elokuuta 2024

Suomen urheilu nousuun

Välttämätöntä ei ole rehellisen Lapin miehen K-P Kyrön palkkaaminen maamme urheiludiktaattoriksi kuten olen aiemmin epäillyt, jotta Suomen huippu-urheilun taso saadaan sivistysvaltioiden tasolle. Minusta kesäolympialaisten lajivalikoima ei nykyisellään suosi suomalaisia ja niinpä uusia lajeja olisi löydettävä.

Tietooni on saatettu, että maailman suurin valtio, eli lähes 1,5 miljardin ihmisen, Intia on kovasti innostunut pesäpallosta. Sellaistakin olen lukenut, että Intian 35 miljoonan asukkaan Keralan osavaltiossa pesäpallo on otettu koulujen opetusohjelmaan.

En näe yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Suomi ja Intia voisi yhdessä vaatia sekä naisten että miesten pesäpallon ottamista olympialaisten lajivalikoimaan. Uskon, että myös Pakistan, Bangladesh ja Sri Lanka saattavat kannattaa asiaa, jolloin hankkeen takana olisi noin kolmannes ihmiskunnasta.

Myös sähly on maailmalla suosittu palloilumuoto ja eiköhän sekin laji kelpaisi olympialaisiin. Varsinkin maahockeyssa menestyneet kansakunnat voisivat innostua sählystä. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että eniten olympiakultamitaleja voittanut suku on intialainen Singhin suku ja toiseksi eniten kultamitaleja on Pakistanin Khaneilla.

Mikäli naisten ja miesten pesäpallo ja sähly saadaan olympialajeiksi, niin Suomi voisi hyvinkin voittaa niistä yhteensä neljä mitalia. Ja olisihan se hienoa, kun olympialaisten pesäpallon loppuottelussa vastakkain jossain tulevissa olympialaisissa olisivat 1500 miljoonan asukkaan Intia ja vajaan 5 miljoonan vanhan ja sairaan asukkaan Suomi. Ja luulenpa, että maamme pesäpallomailateollisuuskin löisi rahoiksi, kun muutama satamiljoonaa intialaista innostuisi kunnolla Suomen kansallispelistä.

Tässä tietoa pesäpallon suosiosta maailmalla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pes%C3%A4pallon_maailmancup_2019

Pariisin taivaan alla

 

Kaiken kamaluuden keskellä jouduin päästämään selkäkeikkanaurun, kun sosialistisesta mediasta luin, että kun muut Pohjoismaat palasivat Pariisin kisoista muovikassit täynnä mitaleja, niin kuitenkaan ihan tuliaisitta ei Suomen, isiemme maan, joukkue palannut, sillä joukkueen johtajalla oli muovikassissaan 2 kartonkia röökiä, 2 litraa aperatiiveja ja litra teräviä.

Huonosti siis meni meillä olympiakisoissa, joissa verrataan ihmisrotujen paremmuutta ja yhteiskuntien suorituskykyjä. Itse kuitenkin uskon, että jos rehti Lapin mies Kari-Pekka Kyrö saisi täydet valtuudet uudistaa maamme huippu-urheilujärjestelmä, niin neljässä kuukaudessa Suomi nousisi urheilumenestyksessä naapurimaidensa tasolle. Tuo neljä kuukautta on sama aika, jossa SMP, jonka vaalimainos joissain vaaleissa muistaakseni oli ” Neljä kirjainta, joihin voi luottaa”, lupasi poistaa maastamme työttömyyden.

Tässä yhteydessä en malta olla muistuttamatta, että kaikesta huolimatta suomalaiset ovat maailman onnellisen kansa. Onnellisuutemme johtuu siitä, että meillä ihmisten elämän odotukset eivät ole ristiriidassa reaalitodellisuuden kanssa. Tämän asian oivalsi aikoinaan loistavasti Gösta Sundqvist, joka runoili, että ”eihän elämä paljoa antanut, sateenkaari päättyi nakkikioskille”.

Sen sijaan ranskalaiset ovat erittäin onnetonta ja tyytymätöntä kansaa, jota todistaa myös olympialaisten päättäjäisissä kuultu musiikkiesitys Sous le ciel de Paris, joka meillä tunnetaan nimellä Pariisin taivaan alla. Sen on ainakin painija-laulaja Eino Grön levyttänyt suomeksi. Sous le ciel de Paris synnyttää helposti sen väärän näkemyksen, että elämä on helppoa ja kivaa. Jos Suomessa vielä joskus järjestetään olympialaiset, niin ne kisat päätetään yhdessä laulettuun Peltoniemen Hintriikan surumarssiin, jonka tahdissa Suomi on marssinut maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Verratkaapa näitä erilaisia kansanluonteita heijastavia biisejä:

https://www.youtube.com/watch?v=SC06NyI6KKU

 

https://www.youtube.com/watch?v=KN6W45Lw1Dw

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Janus Putkonen

Ihmettelen sitä, että sosiaalisessa mediassa vaikuttavat Putin-myönteiset tahot ovat viime päivinä täysin vaienneet. Olisiko niin, että nämä suomalaisnimiset ja sujuvaa suomea kirjoittavat henkilöt toimivat Venäjältä käsin ja nyt nettiyhteydet ovat sinne poikki.

Ainoastaan tiettävästi Itä-Ukrainassa asuva entinen teatteriohjaaja ja nykyinen Uusi Mitä V—-a-lehden päätoimittaja Janus Putkonen on kommentoinut Ukrainan terroristista hyökkäystä Venäjälle ja epäillyt, että nyt voi olla lähellä se tilanne, että Putin Medvedevin neuvon mukaisesti aloittaa sodan Ukrainaa vastaan.

Mielenkiintoinen tapaus on Janus Putkonen. Luin Jessikka Aron uusimman kirjan nimeltään Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot Lännen tuhoamiseksi ja siinä kerrotaan Putkosen taustoista.

Aron mukaan nuorena Putkonen oli jopa fanaattisen isänmaallinen ja harrasti maanpuolustusta hyvin innokkaasti toimien maakuntakomppaniassakin. Hänen maakuntakomppaniaura katkesi sen jälkeen, kun tämä oli kotiutettu kertausharjoituksista väkivallalla uhkailun vuoksi.

2000-luvun alussa Putkonen suunnitteli värikuulasotakeskuksen perustamista Loviisaan ja matkusti Venäjän Karjalaan hankkiakseen värikuulapelaajien käyttöön toimivan T-72 panssarivaunun. Jostain syystä, joita voi vain arvailla, Karjalan matka venyi ja sieltä palasi täysin muuttunut Putkonen.

Aron kirjan mukaan Putkonen alkoi suu vaahdossa kertoa tarinoita, joiden mukaan länsimaat uhkaavat Venäjää ja Suomessa toimii CIA:n agentteja. Hän oli jopa sitä mieltä, että USA teki vuoden 2001 terrori-iskut itseään vastaan.

Itse epäilen, että Putkosen muutoksen taustalla voi olla vaikkapa se yksinkertainen syy, että talousvaikeuksiin joutunut matkailuyrittäjä ostettiin Putinin mieheksi. Tai voihan olla, että Putkonen lankesi samanlaiseen hunaja-ansaan, jonka uhriksi myös Trumpin epäillään Moskovan matkallaan joutuneen.

https://www.suomalainen.com/products/putinin-maailmansota-1

lauantai 10. elokuuta 2024

Tuomionpäivän saarnaajat

Sananvapaus näyttää saaneen kolauksen maassamme, koska Youtube on poistanut huomattavan savolaisen yhteiskunnallisen ajattelijan Ano Turtiaisen videotuotannon. Itse olen Anon videoita katsellut selkäkeikkanauruja päästellen, koska tahaton komiikka on huumorin paras, vaikkakin vaikein muoto.

Turtiainen oli viime aikoina videoissaan keskittynyt korostamaan sitä, että maapallo ei ole pallo, vaan kiekko ja että Nasa valehtelee tässä asiassa kansalle. Myöskin Tukholman profetia on ollut paljon esillä hänen videoissaan. Tuo profetiahan lupaa verta, hikeä, kyyneleitä sekä tulta ja tulikiveä tälle kansalle, mutta en muista kuitenkaan heinäsirkoilla tai paiseilla pelotellun. Oikeauskoisen ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla peloissaan, koska he perivät maan.

Koska Turtiainen on Savon poikia, jää vastuu hänen ymmärtämisestään kuulijalle ja ainakaan miehen kotikunnassa Juvalla, jossa hänet hyvin tunnetaan, ei olla häntä otettu kovin vakavasti, koska tämä Valta Kuuluu Kansalle-puolueen ehdokas sai viime eduskuntavaaleissa vain noin 30 ääntä.

Mutta ei ole Ano Turtiainen mielipiteineen yksin tässä maailmassa, sillä tv:ssä näytettiin juuri dokumentti Usa:n äärioikeistoon liittyvästä evankelikaalisesta liikkeestä ja ihan samoja asioita senkin suuntauksen saarnaajat levittävät Juvan miehen kanssa. Ydinsotaakaan ei tarvitse pelätä, vaan pikemminkin päinvastoin, koska oikeauskoiset tempaistaan turvaan taivaan iloihin. Muille käy vähän huonommin, koska itse Jeesus palaa valkoisen hevosen selässä miekka kädessä tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tosin jossain evankelikaalien ikoneissa Jeesus on varustautunut miekan sijasta AR-15-rynnäkkökiväärillä, jota myös Jeesus-pyssyksi kutsutaan.

Dokumentin katsottuani tulin vakuuttuneeksi siitä, etteivät ihmiset ole niin tyhmiä kuin olen luullut, vaan vielä tyhmempiä. Vastavetona evankelikaaleille suunnittelen oman modernin herätysliikkeen perustamista, joka lupaa, että Jeesus palaa hyvin pian ilman ydinsotaakin. Nimittäin ainakin kolmessa katolisessa luostarissa on säilytetty Jeesus-lapsen ympärileikkauksen yhteydessä jäljelle jääneitä esinahkoja, joista nykyajan geeniteknologian avulla nopeasti kasvatetaan uusi Jeesus.
https://areena.yle.fi/1-51013219

perjantai 9. elokuuta 2024

Kemiallinen sisäruokinta

Alkukesästä luin Johanna Aatsalon kirjan nimeltään Paljastus – Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa ja rehdin Lapin miehen Jyrki Tepsan elämästään kirjoittaman paljastuskirjan Suomen dopingin kummisetä, jonka jälkeen päätin, että huippu-urheilu on niin sairasta ja jopa rikollista toimintaa, että lopetan sen seuraamisen.

Aloin myös kannattamaan sitä, että koska huippu-urheilu on sairasta ja rikollista toimintaa, sitä ei pidä tukea verorahoilla eikä myöskään verorahoja tule tuhlata dopingvalvontaan, koska se on ihan hyödytöntä puuhastelua, jolla on korkeintaan se merkitys, että Suomi, isiemme maa, jää olympialaisissa ilman mitaleja.

Minusta viisas karjalaisukko, entinen suurhiihtäjä Aku Kiuru puhui järkeä, kun hän totesi, että ”Kyl miusta on ihan höpönpaskaa koko touhu. Mitä se kenellekään kuuluu, syökööt mitä tykkäävät saatana, kun kovaa kulkoovat vaan. Kun ei saaha kumminkaan sitä loppumaan!”

Tapani mukaisesti olen kuitenkin lipsunut huippu-urheilua koskevasta boikottipäätöksestä ja katsellut nyt kahden viikon aikana noin sata tuntia huippu-urheilua. Eilen illalla keihäsfinaalia katsoessani tuli mieleeni Budabestin yleisurheilun EM-kisat vuodelta 1967, joita kuuntelin radiosta ja muistan miten kisojen viimeisen päivän keihäsfinaalin jälkeen, jolloin oli varmistunut, ettei Suomi saa kisoista yhtään mitalia, ylipääselostaja Pekka Tiilikainen pillahti itkuun ja alkoi muistelemaan, että kansallamme on ollut muitakin koettelemuksia kuten esimerkiksi talvisota.

Myöhemmin alettiin puhumaan, että Suomi jäi ilman keihäsmitalia, koska Kinnunen ja Nevala olivat kilpailun alla istuneet aamuyöhön asti yökerhossa. Mutta ei ollut yökerhoistunta syynä maamme mitalittomuuteen, vaan Nevala sai myöhemmin selville, että muualla maailmassa oltiin huippu-urheilussa siirrytty kemialliseen sisäruokintaan, joka pidensi keihäskaaria noin viisi metriä.

Pariisin olympialaisia seuratessani on mieleeni hiipinyt epäilys, että taas on kehitetty molekyyli, jota dopingvalvonta ei tunne tai ehkä huippu-urheilussa on otettu käyttöön geenitekniikka. Tiede 2000 -lehti kirjoitti jo vuosia sitten siitä, että ellei DDR olisi mennyt konkurssiin, niin geenitekniikkaa olisi hyödynnetty huippu-urheilussa jo 1990-luvulla.

Tästä voi kuunnella Kiurun pariskunnan kokemuksia kemiallisesta sisäruokinnasta: https://areena.yle.fi/1-50093201

torstai 8. elokuuta 2024

Romahtaako rintama?

Vaikka yleensä maailmansodat kestävät 4 – 5 vuotta, niin nyt mietin sitä, että onko Venäjän armeija romahtamassa Ukrainassa jo 2,5 vuoden jälkeen. Viime aikoina näyttävät Ukrainan lennokit lennelleen Venäjän taivalla sangen vapaasti ja nyt venäläisten lähteiden mukaan noin tuhannen sotilaan ukrainalaisjoukko on marssinut helposti valtaamaan 10 kilometrin päässä rajalta sijaitsevan kaasunpumppaamon, joka toimittaa venäläiskaasun länteen. Tosin erään lähteen mukaan ukrainalaisjoukkoja olisi paljon enemmän kuin tuhat miestä, koska sotilaita on ainakin kolmesta prikaatista.

Mieleen muistuu, miten reilu vuosi sitten ammatti- ja taparikollisen Prigožinin johtama 5.000 Wagnerin palkka-armeijan pyssymiestä sai ajella rintamalta satoja kilometrejä kohti Moskovaa kansan hurratessa. Venäjän kansa vaikutti tykänneen Prigožinista, koska hän oli sikäli rehellinen venäläisoligarkki, että hän itsekin myönsi olevansa ihan täysi gangsteri. Prigožin ei päässyt joukkoineen Moskovaan asti, vaan pysähtyi saman Oka-joen rannalle, jolle myös legendaarinen kapinapäällikkö Stenka Rasin aikoinaan pysähtyi.

Nähtäväksi jää, romahtaako rintama ja ajautuuko Venäjä sekasortoon, joka saattaa olla vielä pahempi vaihtoehto kuin Ukrainan näännytyssodan jatkuminen. Näännytyssodassa Putin saattaisi hävitä niin, ettei entinen hyvä itäinen naapurimme sittenkään ajaudu sisällissotaan. Ennustan, että jos Kamala Harris voittaa Usa:n vaalit, niin Venäjä häviää Ukrainan sodan, koska länsimaiden osuus maailman bkt:sta on yli 30 kertaa Venäjää suurempi.

Tästä voi kerrata, mitä reilut vuosi sitten tapahtui, kun Jevgeni Prigožin halusi tulla Moskovaan neuvottelemaan kyvyttömäksi osoittautuneen armeijan johdon vaihtamisesta: https://yle.fi/a/74-20038372

keskiviikko 7. elokuuta 2024

Kerttu Nuorteva ja hänen turkkinsa

Kaunis desantti Kerttu Nuorteva, tai ainakin hänen turkkinsa, liittyy tavallaan myös Suonenjoen dramaattiseen poliittiseen historiaan. Nimittäin muotitietoisella Nuortevalla oli turkki mukanaan, kun hän laskeutui laskuvarjolla Suomeen. Kun hänet myöhemmin vangittiin, niin tämä turkki ei päätynyt poliisien haltuun, vaan jäi suomalaisten kommunistien vastarintaryhmän käyttöön.

Suonenjoella syntynyt nuori neitonen Irja Jalkanen oli yhdessä lahdenpohjalaisen poikaystävänsä Veikko Pöystin kanssa keskeisiä vaikuttajahenkilöitä jatkosodan aikaisessa vastarintaryhmässä ja niinpä Jalkanenkin liikkui Helsingin kaduilla pistooli takin hihassaan. Hänen poikaystävänsä Veikko oli raskaammin aseistettu, koska välillä hän kulki konepistooli kainalossa valeluutnanttina.

Aseelle olikin käyttöä joulunaatonaattona 1942, jolloin 19-vuotias Jalkanen kävi tulitaistelun poliisien kanssa Vantaan Hiekkaharjussa. Jalkanen haavoittui reiteen ja lantioon, mutta siitä huolimatta hän kahlasi Rekolanojan yli ja pakeni yöhön eikä häntä koskaan tavoitettu. Jalkasten suku on tunnetusti sitkeää; kaikkihan muistavat Kalle Jalkasen sitkeät hiihdot ja Kari Tapion, eli Kari Jalkasen, monista vastoinkäymisistä huolimatta menestyksekkään laulajan uran.

Haavoittunut Irja Jalkanen tarvitsi tulitaistelun jälkeen lääkärin apua ja se järjestyi, kun Kerttu Nuortevan turkki myytiin ja niin saaduilla rahoilla maksettiin Irjan lääkintähuolto. Tuossa Irja Jalkasen tapauksessa olisi ainesta kirjaksi.

Täytyypä esittää kirjailija Mikko Porvalille, joka saapuu 10.10.2024 Suonenjoelle luennoimaan aiheesta tiedustelua ja vakoilua ennen ja nyt, että hän ryhtyisi tässä asiassa tuumasta toimeen. Porvali on muuten tiedustelua ja vakoilua käsittelevässä kirjassaan Kadonneen kaupungin varjo kertonut siitä, kun Uukuniemellä Revon talossa kortteeria pitänyt Suomen ilmavoimien isä Aleksanteri Torikka kaapattiin välirauhan aikana rajan taakse ja ammuttiin.

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kadonneen-kaupungin-varjo/

tiistai 6. elokuuta 2024

Rintaman poliisi

Eilen kerrotusta Kerttu Nuortevan tapauksesta on tehty ihan katsomisen arvoinen Kuulustelu-niminen elokuva. Vakoilijaa kohdeltiin tässä hyvin ja kuulusteltavaansa rakastunut Paavo Kastari, josta sittemmin tuli oikeustieteen professori, tarjosi kuulustelujen yhteydessä vakoilijalle jopa kynttiläillalisia.

Vankeusaikanaan Nuorteva kirjoitti salanimellä Irja Niemi kirjan nimeltään Neuvostokasvatti, joka siirrettiin sodan jälkeen neuvostovastaisena pois maamme kirjastojen hyllyiltä. Olen tuon kirjan lukenut ja vaikka Suomen sensuuri sota-aikana poisti kirjasta neuvostomyönteisyyttä, niin hämmästyttävän myönteisen kuvan Nuorteva antaa silti Stalinin ajan Neuvostoliitosta. Jos joku kustannustoimittaja sattuu tämän lukemaan, niin pyydän ystävällisesti, että Nuortevan kirjasta otetaan sensuroimaton uusintapainos.

Kerttu Nuortevan veljet Pentti ja Martti jäivät vakoilijaksi epäiltyinä jatkosodan alussa kiinni Petroskoissa ja heidät ammuttiin 75 päivän tiukkojen kuulustelujen jälkeen. Uskon, ettei veljeksille tarjottu kuulusteluissa kynttiläillallisia.

Vakoilijoiden kuulustelumenetelmistä kertoo jonkin verran valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjoista Jarmo Niemisen toimittama teos Rintaman poliisi. Heikkinen paljastaa, että yleensä epäillyt vakoilijat saivat keppiä ja tarvittaessa keppiä annettiin paljon.

Vakoilijat yleensä myös ammuttiin heti kenttäoikeuden tuomion jälkeen. Sodan raaistama valvontaupseeri Heikkinen kauhisteli sitä, että eräs yksinkertainen karjalaisukko, joka oli auttanut desanttipoikaansa, ammuttiin jouluaamuna ja hän uskoi, että tämän tapauksen muisto tulee myöhemmin pilaamaan tuomion täytäntöönpanosta vastanneiden sotapoliisien joulumielen.
https://kansallinen.fi/tuote/rintaman-poliisi-valvontaupseerin-paivakirja-1941-1944-jattipokkari/

maanantai 5. elokuuta 2024

Nuortevat

Lahjakasta sukua on laulava pappi Jukka Kuoppamäki myös äitinsä puolelta, sillä hänen äitinsä isovaari oli itse satusetä Sakari Topelius. Kuoppamäen mummo oli Nybergejä, mutta osa tästä suvusta suomensi nimensä Nuortevaksi. Nuortevan suku muistetaan varsinkin maamme kulttuurihistoriasta, mutta myös poliittisesta historiasta ja jopa urheiluhistoriasta .

Nuortevan suvun vasemmistoradikaali edustaja lehtimies Santeri Nuorteva joutui tsaarin aikaan muuttamaan Suomesta Amerikkaan majesteettirikoksen vuoksi, eli hän ilmeisesti oli kirjoittanut rumasti Venäjän hallitsijasta.

Amerikasta Santeri Nuorteva joutui muutaman vuoden jälkeen muuttamaan poliittisista syistä Englantiin, mutta sieltä hänet karkotettiin 1920 luvulla Neuvosto-Venäjälle. Suomeen nuorena kuollut Santeri ei enää palannut, mutta jatkosodan aikaan hänen tyttärensä Kerttu Nuorteva sen sijaan palasi Suomeen vakoilijana. Laskelmieni mukaan Kerttu oli Jukka Kuoppamäen pikkuserkku.

Muita kuuluisia Nuortevan suvun edustajia oli suvun oikeistolaiseen haaraan lukeutunut kokoomuslaisen Uuden Suomen pakinoitsija Olli eli Väinö Nuorteva, joka oli Santerin veli. Väinö Nuortevan poika oli pari vuotta sitten kuollut ympäristötieteiden professori Pekka Nuorteva. Veljesten äiti oli Venäjän juutalaisia. Santerin vaimo oli pohjalaisen mestaripainija, näyttelijä ja poliisimestari Iivari Tuomiston sisko, joten urheilullistakin lahjakkuutta Nuortevista löytyy.

Vaikka desanttina Suomeen palannut Kerttu Nuorteva oli monipuolisesti lahjakasta sukua, niin vakoojana hän oli lähes maailman huonoin. Häneltä ei oikein mikään vakoilutoimi onnistunut. Hän loukkasi jalkansa laskeutuessaan laskuvarjolla Suomeen, ensimmäiselle leiripaikalleen johonkin liiteriin häneltä unohtuivat venäjänkieliset suklaalevypaperit, venäläinen keksipaketti, huulipuikko ja venäläinen Suomen kartta. Unohteluun saattoivat vaikuttaa juuri alkaneet kuukautiset.

Helsingissä hän vei syistä, joita voi vain arvailla, laukkuun pakkaamansa venäläisen radiolähettimensä säilöön pesulaan, ja tietenkin se herätti pesulanväessä niin paljon epäilyjä, että poliisi oli odottamassa, kun hän palasi noutamaan laukkuaan.

Kerttu Nuortevan huonomuistisuus oli niin häkellyttävää, että epäilen että kyseessä oli tahallisuus tai ainakin freudilaiset alitajuiset lipsahdukset. Ehkä hän halusikin jäädä Suomessa kiinni. Ehkä hän oletti ainakin alitajuisesti, ettei Uuden Suomen pakinoitsija Ollin kaunista veljentytärtä tulla ampumaan, kuten ei ammuttukaan.

Kuoleman tuomion desantti Kerttu Nuorteva kuitenkin sai, mutta sitä ei pantu pikaisesti täytäntöön, kuten desanttien kohdalla oli tapana. Ilmeisesti Kertun sukulaiset saivat suhteillaan viivytettyä asiaa niin, että rauhantulo pelasti hänen henkensä. Olen kuullut tarinan, jonka mukaan hammaslääkäri olisi poraillut Kertun hampaita ennen kuin hänet luovutettiin Neuvostoliittoon, jotta hän saattoi kertoa, että suomalaiset olivat häntä kiduttaneet. Neuvostoliitossa Kerttu Nuorteva tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kerttu_Nuorteva

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Jussi Mäkinen

Eilen mainitun Jukka Kuoppamäen vaarin Lauri Mäkisen pikkuveli oli isänsä mukaan nimetty Eero Mäkinen, joka myöskin oli hyvin lahjakas. Nuorena Eero haaveili voimistelunopettajan urasta, mutta hänen lankonsa taidemaalari Pekka Halonen huomasi tämän teknisen lahjakkuuden ja innosti hänet opiskelemaan insinööriksi.

Hyvin Eero Mäkinen menestyi myös insinöörinä, sillä hänestä tuli vuorineuvos ja maamme kansallisaarteen Outokumpu oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja. Mäkinen oli puoluekannaltaan kokoomuslainen ja toimi välillä puolueen kansanedustajana ja ministerinäkin. Kokoomuslaisuudesta huolimatta hän oli Urho Kekkosen hyvä kaveri ja pahansuopana ihmisenä ajattelen kaveruuden taustalla olleen myös vaalirahoituskuvioiden.

Vuorineuvos Eero Mäkisen poika Jussi Mäkinen oli hänkin erittäin lahjakas. Jussi kirjoitti ylioppilaaksi 17-vuotiaana ja valmistui valtiotieteen maisteriksi 20-vuotiaana. Kekkonen huomasi tämän kyvykkyyden ja nosti hänet sihteerikseen, joka kirjoitti Kekkosen puheita sekä valmisteli Kekkosen ulkomaanvierailuja ja tapaamisia.

Parikymppisenä ulkoministeriön palvelukseen siirtyneen Mäkisen ensimmäinen ulkomaantehtävä oli lähetystösihteerinä toimiminen Moskovassa ja niinpä hän 24-vuotiaana kävi yhdessä Urho Kekkosen kanssa Suomen edustajina hautaamassa Stalinin. Mäkinen oli jostain syystä Kekkosen erityissuojelussa eikä alkoholismi ja julkihomous haitanneet hänen urakehitystään.

Olen kauan sitten lukenut Jussi Mäkisen kirjan Keskustelen Kekkosen kanssa: Neljännesvuosisata dialogia ja mieleeni jäi, että kirjassaan hän paljastaa, että hänen ja Kekkosen suhteen taustalla oli suuri salaisuus, jota hän ei voi ikinä kertoa. Itselleni ainakin syntyi epäilys, että Mäkinen vihjasi olevansa Kekkosen poika.

1970-luvulla Mäkinen toimi maamme Itävallan suurlähettiläänä ja olen kuullut, että silloinen Itävallan liittokansleri Bruno Kreisky jossain puheessaan korosti sitä, miten viisaasti Suomi menetteli, kun lähetti Jussi Mäkisen Wieniin suurlähettilääksi, koska Wien on erittäin vapaamielinen kaupunki.

Suomen suurlähettilään erilaiset tempaukset herättivät kuitenkin huomiota jopa vapaamielisessä Wienissä. Mäkinen muun muassa ajoi kerran alasti moottoripyörällä poikaystävänsä kanssa pitkin Schönbrunnin linnan puiston nurmikoita.

Muistelenpa myös lukeneeni diplomaatin ja Presidentinlinnan pitkäaikaisen linnanvoudin Arimo Raesteen muistelmateoksesta nimeltään Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut, että jollain virallisilla päivällisillä suurlähettiläs Mäkinen sijoitti illallispöydässä bokserinsa Attilan istumaan arvokkaammalle paikalle kuin maamme sotilasasiamiehen.

Vuonna 1976 Kekkonenkin lopulta kyllästyi Jussi Mäkisen vapaamielisyyteen ja kutsui hänet takaisin Suomeen. Mäkinen kuoli maksasairauteen vuonna 1978 jo 49-vuotiaana.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_M%C3%A4kinen

lauantai 3. elokuuta 2024

Mäkiset ja Kuoppamäet

 

Mielenkiintoinen on Jukka Kuoppamäestä kirjoitettu elämänkerta nimeltään Elämän mittainen laulu, sillä lahjakkaat ihmiset ja lahjakkaat suvut kiinnostavat minua, vaikka herättävät minussa myös vilpitöntä ihailua ja kateutta.

Enpä ollut ennen tiennytkään esimerkiksi sitä, että Jukka Kuoppamäkikin liittyy lempikaupunkini Sortavalan historiaan. Nimittäin hänen säätykiertoon selviytynyt, eli kansakoulun opettajaksi opiskellut ja papin tyttären nainut, pohjalainen torpparitaustainen isoisoisänsä Eero Mäkinen toimi Sortavalan seminaarin käsityönopettajana ja perusti virkansa ohessa Sortavalan maalaiskuntaan Helylään tehtaan, joka valmisti kansakoululaitoksen käyttöön erilaisia tarvekaluja kuten pulpetteja ja harmoneja. Helylästä harmonin tekotaito levisi myös naapuriin Uukuniemelle.

Luultavasti myös maamme maalaiskansakoulujen seinät aikoinaan täyttäneet höyläpenkit ovat Helylän tehtaan tuotteita. Tuollaisesta vanhan hyvän ajan höyläpenkistä olen haaveillut yrittäessäni tehdä linnunpönttöjä. Muistelen jostain lukeneeni, että kun Sortavalan seminaariin saapui miespuolisia kansakoulun käsityönopettajaksi tähtääviä, niin he saivat ensitöikseen tehtäväkseen valmistaa itselleen höyläpenkin, jollainen ei kaltaiseltani tumpelolta synny.

Helylän tehtaan perustaja Eero Mäkinen kuoli nuorena ja hänen poikansa Lauri, joka oli Jukka Kuoppamäen isoisä, astui kypsässä 22 vuoden iässä tehtaan johtajaksi. Hän oli nuori radikaali, joka muutti tehtaansa työntekijöiden hallinnoimaksi tuotanto-osuuskunnaksi, jota toimenpidettä varsinkin pankkimaailma piti selvänä sosialismina varsinkin, kun työajat olivat lyhyemmät kuin muissa tuotantolaitoksissa ja työntekijöillä oli siihen aikaan täysin käsittämättömänä pidetty peräti kahden viikon kesäloma, jonka asian uskottiin johtavan yleiseen laiskotteluun. Niinpä pankkimaailma painosti siihen, että osuuskunta muutettiin osakeyhtiöksi.

Mikään sosialisti Lauri Kuoppamäki ei sentään ollut, sillä hän toimi jonkin aikaa Maalaisliiton kansanedustajana. Hän myös piilotteli sisällissodan aikaan tulevaa presidentti Kyösti Kalliota asunnossaan Helsingissä. Tosin jonkinlaista sympatiaa hän kuitenkin tunsi punaisia kohtaan, sillä kun hän kuuli saksalaisten teloittaneen 20 punaista, masentui hän niin, että joutui puoleksi vuodeksi mielisairaalahoitoon.

20 punaisen ampumisen taustalla oli se, että saksalaiset olivat lähettäneet kaksi upseeriaan neuvottelemaan punaisten kanssa näiden antautumisesta, mutta antautumisen sijasta punaiset ampuivat nämä neuvottelijat. Sen jälkeen saksalaiset pyysivät suojeluskuntaa toimittamaan heille 20 punaista. Kun luovutettavien omaiset kääntyivät Lauri Kuoppamäen puoleen ja pyysivät häntä puuttumaan epäilyttävältä tuntuvaan asiaan, niin tämä oli vakuuttanut, ettei luovutettavilla ole mitään vaaraa, jos he kerta ovat syyttömiä.

Siinä hän tosin lupasi ihan liikoja ja se sitten masensi lahjakkaan, mutta herkän miehen mielen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Kuoppam%C3%A4ki

perjantai 2. elokuuta 2024

Kärkkäiset

Eilen mainitsemani Rukajärventie-elokuvaan liittyvä Juho Kärkkäinen sai minut tutkimaan perisavolaisena kaskenraivaajasukuna tunnetun Kärkkäisten suvun historiaa ja luulenpa, että minussakin vanhana kärkkääläläisenä on muutama Kärkkäis-geeni.

Mutta eivät ole Kärkkäiset umpisavolaisia. Nimittäin 1530-luvulla Rautalammin suurpitäjän erämaahan muuttanut Ukko Kärkäs, eli Pietari Laurinpoika Kärkäs oli syntynyt Hämeessä Pälkäneen Kärkkään kylässä. Historian saatossa Kärkäs-sukunimi viäntyi savolaistyyppiseksi Kärkkäiseksi.

Hankalan matkan takaa Ukko Kärkäs muutti Pälkäneeltä Rautalammille, koska mielestäni sieltä ei kulje hyviä vesireittejä Savoon. Esimerkiksi Itä-Hämeestä soutaa Savoon parissa päivässä ja olen kuvitellut, että nimen omaan itähämäläiset eränkävijät antoivat kotikylälleni hämäläisperäisiä paikannimiä. Monet kotikyläni paikannimistä ovat saman tyylisiä kuin Itä-Hämeen Kyrpjärvi ja Tissinpohja; tarkempiin yksityiskohtiin en nyt mene, koska lapset ja jopa naiset voivat tätä lukea.

Perusteetta en opiskeluaikanani liittynyt Hämäläiseen osakuntaan, vaikkakin päävaikuttimenani oli se, että hernekeitto maksoi Hämiksellä viisi markkaa, sillä ensimmäinen tunnettu esi-isäni oli Sääksmäen Ritvalan kylällä 1300-luvun lopulla syntynyt Olavi Liinaharja ja kaipa minussa muutama pälkäneläinenkin geeni on.

Vaikka Kärkkäiset tunnetaan sitkeinä kaskenkaatajina, niin maailman kuuluisin Kärkkäinen on suvun näyttelijätär Kata Kärkkäinen. Sitä, mitä Kärkkäinen on näytellyt, en kehtaa kertoa, koska lapset ja jopa naiset voivat tämän lukea. Mutta vankkoja savolaispiirteitä Katassa on ja minusta hän näyttää hyvin tyypilliseltä savolaiselta maitotilan emännältä ja se on hyvä se.

Lisää Kärkkäisten suvusta tässä: https://www.karkkaistensukuseura.fi/karkkaisten-asutushistoriaa

torstai 1. elokuuta 2024

Alikersantti Kärkkäinen

Tuo eilen mainitsemani Rukajärventie-elokuva pohjautuu Antti Tuurin Rukajärvi-kirjasarjaan. Rukajärvestä kirjoittaessaan Tuuri haastatteli mukana olleita sotilaita ja uskon hänen kirjojensa perustuvan tositapahtumiin.

Elokuvaversiossa on sitten asioita dramatisoitu. Filmin yksi järkyttävimmistä kohtauksesta on se, kun alikersantti Unto Saarinen ammutaan lähes seulaksi eräällä sillalla, jonka jälkeen hän putoaa jokeen ja melkein hukkuu. Hän kuitenkin pelastuu elämälle ja kertoo nähneensä veden alla Jumalan.

Todellisuudessa Unto Saarinen oli körttiläinen ja sen vuoksi kuolemaa pelkäämätön, mutta ihmisen armollisuutta myös vihollista kohtaan korostava alikersantti Juho Kärkkäinen, joka todellisuudessa haavoittui peräti kahdeksasta konekiväärin luodista, mutta pelastui ehkä sen vuoksi, että kylmä jokivesi tyrehdytti veren vuodon.

Olen kotoisin Kärkkäälän kylältä, joka on saanut nimensä Kärkkäisistä, mutta Juho Kärkkäinen ei ollut Kärkkäälän poikia, vaan kiuruvetinen isäntämies. Sen sijaan elokuvassa häntä esittänyt Taisto Reimaluodon isä on Kärkkäälän Sikasia; tosin hänen äitinsä on Pieksämäeltä.

Näyttelijä Taisto Reimaluodon olemus tuo mieleeni elokuvaohjaaja Edvin Laineen eikä ihme, sillä alun perin Laine oli sukunimeltään Bovellan ja Bovellan oli omaa sukuaan myös Reimaluodon mummo. Bovellanit ovat pakolaisina Suomeen 1700-luvulla tulleita Ranskan hugenotteja. Hugenotit olivat protestantteja, joita katolisessa Ranskassa vainottiin aikoinaan.

Bovellaan oli alun perin sukunimeltään myös Kiuruvedellä syntynyt Onni Palaste, joka muistetaan hyvänä kilpahiihtäjänä, mutta varsinkin siitä, että hänen vuonna 1967 ilmestynyt Rukajärven sissit lienee maailman ensimmäinen kaukopartioromaani. Sen jälkeen samasta aiheesta on ilmestynyt muutama sata teosta. Muualla maailmassa kaukopartiokirjallisuutta ei esiinny.

Lopuksi kuuntelemme, mitä Rukajärventien pyöräilijöitä johtanut luutnantti Pertti Perttuli kertoo Rukajärventien tapahtumista: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=pertti+perttuli%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:7b4ae69e,vid:BRWgXhYD9Pc,st:0

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Viimeinen ehtoollinen

Jopa maamme ministeritasolla on paheksuttu sitä, että Pariisin kisojen avajaisissa harrastettiin uskonnollisten tunteiden loukkaamista ja jopa Jumalan pilkkaa, koska avajaisissa oli kohtaus, jonka eräät sopivanlaisella mielikuvituksella varustetut henkilöt ovat tulkinneet esittävän viimeiselle ehtoolliselle ryhmittäytyneitä henkilöitä, joiden sukupuolesta tai edes seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei ole täyttä varmuutta.

Jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää Leonardo da Vincin kristilliseen uskontoon liittyvän seinämaalauksen Viimeinen ehtoollinen ja Pariisin kisojen avajaisesityksen kohtauksen epäillään olleen ivamukaelma tuosta kuuluisasta taideteoksesta.

Oma mielikuvitukseni ei ole niin likainen, että pystyisin ottamaan asiaan jyrkästi kantaa, mutta muistutanpa, että myös erittäin arvostettu elokuva Rukajärventie sisältää kohtauksen, jossa selvästi viitataan Viimeiseen ehtoolliseen.

Rukajärventiessä jatkosodan alussa polkupyörillä liikkuva, eli ilmeisesti nykykielellä mekanisoitu, yläsavolaisista miehistä koottu tiedusteluosasto löytää Vienan korvesta autiotalon, joka onkin ansoitettu ja räjähtää sitä tutkittaessa. Yksi sotilas saa surmansa ja talo menettää yhden seinistään.

Räjähdyksen jälkeen osasto järjestäytyy luutnantin johdolla syömään seinättömään taloon ja eittämättä tilanne tuo mieleen Viimeisen ehtoollisen. Luutnantti Perttula pyytää vielä siunatuksi lopuksi sotamies Knihtiä, joka on musiikkimiehiä, laulamaan jotain kaatuneen muistolle. Knihti tekee työtä käskettäessä ja kajauttaa komeasti aarian Una furtiva lagrima, jonka nimi suomeksi tarkoittaa salaperäistä kyyneltä.

Rukajärventien kyseinen kohtaus on liikuttava eikä se minusta loukkaa ketään. Iltasanomien sivuilta näyttää löytyvän kuva Ylä-Savon miesten viimeisestä ehtoollisesta https://www.is.fi/viihde/art-2000008093185.html

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Suden hetkiä

Ossi Viidan kirjassa Suden hetkiä kerrotaan, että 1920-luvulla Usa:n presidenttikin ihastui suomalaisiin kestävyysjuoksijoihin siinä määrin, että kutsui Paavo Nurmen ja kaksi amerikansuomalaista suurjuoksijaa Gunnar Nilsonin ja Ilmari Primin vierailulle Valkoiseen Taloon. Vierailusta oli tulla täydellinen katastrofi.

Ilmari Primiä nimittäin vaivasi suoranainen kleptomania eli taipumus sairaalloiseen varasteluun eikä Prim päässyt vaivastaan eroon edes Valkoisessa Talossa. Kun Nurmi ja kumppanit olivat lähdössä, huomasivat he Primillä jonkun oudon nyytin, josta löytyi läjä presidentin pöytähopeita. Ennen kuin kukaan ehti huomata mitään, muuta pakottivat Primin palauttamaan haarukat, veitset ja lusikat takaisin paikoilleen.

Mutta ilmeisesti Prim ei ottanut asiasta opikseen. Eräänä yönä viisinkertainen olympiavoittaja Ville Ritola heräsi New Yorkin asunnossaan siihen, että hänen kotonaan hiiviskeli varas. Ritola lähti ripeästi takaa-ajoon, mutta vaikka hän oli maailman toiseksi paras kestävyysjuoksija, hän ei varasta saavuttanut.

Asiaan vaikutti todennäköisesti se, että Ritolalla oli kirves kädessään vauhtia hidastamassa, mutta vastaavasti kirves myös lisäsi pakenijan juoksumotivaatiota. Ritola oli varma, että varas oli Ilmari Prim, joka oli juoksijana lähes Ritolan luokkaa.

Tuo 529-sivuinen Suden hetkiä-kirja näyttää olevan netissä maksutta luettavissa. https://www.doria.fi/handle/10024/184562

maanantai 29. heinäkuuta 2024

Ville Ritola – aikansa Matti Nykänen

Luulenpa, että ellei toimittaja Arvo Tuomisen tädin mies Ville Ritola olisi jättänyt yksiä olympiakisoja väliin ja ellei hän olisi ollut niin kova kirves-, tupakka- ja ryyppymies, niin hän olisi olympiahistorian eniten mitaleita saavuttanut urheilija. Hän oli tavallaan oman aikansa Matti Nykänen, jolle sattui ja tapahtui.

Suomen joukkue palasi Amsterdamin olympiakisoista laivalla ja koska Suomessa oli kieltolaki, niin kultamitalipainijat Väinö Kokkinen ja Oskari Friman toivat laivaan shampanjaa ja viinaa. Sitten suomalaisjoukkue alkoi juhlimaan oikein aikamiesten lailla ja syytä juhlaan olikin, koska Suomen kansa oli väkilukuun suhteutettuna ylivoimaisesti maailman paras urheilukansa.

Ja sitten tapeltiin oikein perikansalliseen malliin. Olympiasankari Ville Ritola kertoi muistelmakirjassaan Pantiin Ritolaksi tapausten kulusta seuraavaa:

”Istuimme ja joimme siinä jonkin aikaa ja menimme sitten alakertaan missä olivat hytit. Pekkala makasi selällään minun makuulavitsallani ja me otimme yhteen. En tiedä mistä koko tappelu alkoi, mutta pojat kertoivat myöhemmin, että minun tukkani oli noussut pystyyn ennen tappelua.

Olimme molemmat aika päissämme. Minä vissiin kuritin Pekkalaa. Hänet vietiin putkaan ja minut teljettiin hyttiini. Seuraavana aamuna minut haettiin kapteenin kuulusteluun. Kapteeni kysyi, että eikö Ritola tunne Merilakia. Hitto, minä vastasin, minä tunnen kaikki lait kun olen selvin päin, mutta juovuksissa minä en tunne mitään lakia.”

Pekkala, jota kestävyysjuoksija Ritola joutui kurittamaan, oli Vilho Pekkala, joka voitti painissa olympiapronssia sarjassa alle 79 kiloa eli kova mies oli Ville Ritola tappelemaankin.

Laivalle alkoholia tuonut Väinö Kokkinen jatkoi ilmeisesti samalla alalla kieltolakiajan Suomessa ja hänestä tuli rikas ja menestyvä ravintoloitsija Helsinkiin, vaikka oli nuoruudessaan saanut kolmen vuoden tuomion punakaartiin kuulumisesta. Kokkisen kansanperinnettä opiskellut pojanpoika oli solukaverinani Hoas Koivukylässä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Kokkinen

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Urheilulääketiedettä

Aamulla katsoin ajankohtaan sopivasti dokumentin Paavo Nurmesta, joka vanhana miehenä joskus 60-luvulla valitteli sitä, miten pehmeitä silloisen elintasoyhteiskunnan veltostuttamat miehet olivat. Ville Ritolan muistelmistakin vahvistuu käsitys, että hänen ja Nurmen nuoruudessa miehet olivat tosiaankin kovempaa tekoa.

Kovan kirvesmiehen työn kangistama ja jalkavaivoista kärsinyt Ritola osoitti kovuutensa vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisissa, joissa hän vaivoistaan huolimatta voitti yhden kullan ja hopean. 3000 metrin esteiden alkuerässä pahasti nyrjähtänyttä jalkaa hän kuntoutti hoitomuodoilla, joita ei voi nimittää pehmeiksi.

Ensin jalkaan pantiin etikkaa ja alkoholia sekä sitten hantuukia ja lehtiä niin tiukalle, ettei siihen päässyt yhtään ilmaa väliin. Jalkaterä muuttui sen jälkeen jostain syystä aivan siniseksi. Mutta niin vain tälläkin melkein kuoliossa olleella jalalla kovaluonteinen Ritola kykeni kukistamaan juoksijain kuninkaan Nurmen 10.000 metrillä.

Epäilen, että Ritolan jalan kuntoutuksessa käytettiin kaukaisen sukulaismieheni Yrjö Koivistoisen, jota pidän maamme urheilulääketieteen isänä, oppeja.

Kuopiolainen Yrjö Koivistoinen oli Hannes Kolehmaisen lapsuuden kaveri, kilpakumppani, hieroja, manageri, fysioterapeutti ja hän myös vastasi suurjuoksijamme lääkintähuollosta, vaikka ei lääkäri ollutkaan.

Tärkeässä toimessaan hän oli edellä aikaansa ja harrasti jo lähes sata vuotta sitten nykyään niin muodikkaita vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joita hyvällä syyllä voi ainakin tässä tapauksessa kutsua pehmeiksi menetelmiksi.

Niinpä kerrankin, kun hymyilevän Hanneksen jalat olivat hiertyneen lainapiikkareissa verille, yritti tämä itseoppinut kansanlääkitsijä parantaa suurjuoksijamme tärkeät työvälineet käärimällä ne yön ajaksi rotannahkoihin. Kliinisissä tutkimuksissa ilmeni, että hoidolla oli vaikutusta – ainakin jalat kutisivat hirveästi.

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että Yrjö Koivistoisen Amerikkaan muuttanut veljmies Aarne Koivistoinen kunnostautui voimistelijana ja hänet valittiin jopa USA:n edustajaksi vuoden -32 olympiakisoihin, mutta sitten paljastui, ettei mies ollutkaan maan kansalainen ja sukuni olympiamenestys tyssäsi siihen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_Ritola

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Ville Ritola

 

Toimittaja Arvo Tuominen kertoi tänään sosialistisessa mediassa, että sata vuotta sitten Pariisin olympialaisissa neljä kultaa ja kaksi hopeaa voittanut Ville Ritola on hänen setänsä, joka tieto saa ilmeeni mietteliääksi. Ritola voitti Pariisin olympialaisissa 1924 ennätykselliset kuusi mitalia. Kukaan muu suomalainen ei ole yltänyt yhtä moneen mitaliin yksissä olympialaisissa, eikä kukaan yleisurheilija ole yksissä olympialaisissa saavuttanut useampia mitaleita.

 

Ritola voitti urallaan yhteensä viisi olympiakultaa ja kolme hopeaa, joten kyllä hän jää jonkin verran Paavo Nurmen varjoon, koska tämä voitti yhdeksän olympiakultaa ja kolme hopeaa. Toisaalta Ritola jätti vuoden 1920 Antwepenin kisat väliin. Elämänkertateoksessaan hän kertoo, että hän oli silloin parhaassa iässä sekä kovassa kunnossa ja ajattelikin lähteä toisen amerikan suomalaisen Hannes Kolehmaisen mukana kisoihin.
Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, koska hän oli vähän aiemmin tavannut sosialistihaalin tansseissa tulevan vaimonsa ja pari oli juuri vihitty. Hän oli niin kovasti kiintynyt vaimoonsa, ettei halunnut häntä jättää olympiareissun ajaksi. Ville oli saanut myös juuri hyviä rakennusurakoita, jotka olisivat voineet kusta kintuille, jos kesken kaiken olisi pitänyt lähteä juoksentelemaan kilpaa.
Hannes Kolehmainen kävi voittamassa Antwepenissä maratonin ja palattuaan hän vakuutti, että kyllä Ritola olisi siellä voittanut kaikki matkat. Jos niin olisi tapahtunut, Ritolaa pidettäisiin nyt kaikkien aikojen suurimpana yleisurheilusankarina.
Pikkuisen minua mietityttää tuo Ritolan selitys olympiareissun peruuntumiselle. Epäilen, että taustalla saattoi olla poliittinen boikotti. Suomalaiset työläisurheilijat nimittäin katsoivat mielestäni ihan perustellusti, että olympialaiset ovat porvariston kansalliskiihkoinen tapahtuma, johon ei pidä osallistua.
Työläisjuoksija Hannes Kolehmainen ei boikottipäätöksestä välittänyt ja niinpä kun hän saapui juhlittuna kansallissankarina Kuopioon, niin Kuopion Riennon riveissä ei häntä juhlittu. Sovinnoneleenä hän teki veljiensä ja Jukka Rahjan kanssa perustamalleen seuralle huomattavan rahalahjoituksen, joka otettiin kyllä vastaan, mutta Kolehmainen erotettiin sen jälkeen seuran jäsenyydestä.
Kuopiosta olympiasankari Kolehmainen jatkoi Helsinkiin ja yritti osallistua Helsingin Jyryn, jonka riveissä hän juoksi Suomen maailmankartalle, kesäjuhlaan, mutta hänet ajettiin pois juhlapaikalta, koska Kolehmaisen katsottiin olevan porvari.
Vaikka olympialaiset ovatkin porvariston kansalliskiihkoinen tapahtuma, niin kyllä tämä Ranskan kisojen hymni on upea. Se taitaa voittaa upeudessaan jopa Helsingin kisojen armeijan vaskiryhmän torvien töräyttelyn:
https://www.youtube.com/watch?v=D7FMMjqKvaM

perjantai 26. heinäkuuta 2024

Helle

 

Siinä se maamme lukuisista Pyhäjärvistä suurin ja kaunein Uukuniemen Pyhäjärvi loistaa isänmaamme laskevan auringon loisteessa ihmiskunnan historian kuumimman päivän iltana. 

Mutta tätä poikaapa tuo ihmiskunnan historian kuumin päivä ei yhtään pelottanut, koska nautin lämpimästä ja niinpä menin tuona helteisenä päivänä metsätöihin. Sitten ihmeekseni hampaani alkoivat lyömään kylmästä loukkua ja vilunväreet puistattivat rajusti.

Mutta ei ollut kyseessä kylmettyminen, vaan olin saanut auringon pistoksen. Ihan varma tosin en ole auringonpistoksesta, sillä vaikka kaikki muut taudinkuvaan kuuluvat oireet ilmenivät, niin mielen sekavuutta en ole itsessäni havainnut.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Trump ja Clay

Olen tapani mukaisesti kirjoittanut ropakantaa. Haravatalouksissa kanavalla 16 näkyvä kristillissiveellinen IRR-tv haastatteli Alpo Rusia Amerikan tilanteesta ja ohjelmassa myös näytettiin pätkiä Bidenin ja Trumpin vaaliväittelystä ja minusta vastoin maamme median välittämää tietoa Biden selvisi väittelystä hyvin. Hän oli vanha sivistynyt herrasmies, joka ei ollut vanhuuden höppänä.

Myös Trump yllätti väittelyssä, sillä hän ei ollut vanha sivistynyt herrasmies, vaan vaikutti entistäkin pahemmalta öykkäriltä ja valehtelijalta. Luulen, että haavoitettu Trump on entistäkin vaarallisempi ydinasesalkunkantaja.

Minusta alkoi tuntua, että Joe Biden on sittenkin suuri valtiomies sen jälkeen, kun Urheiluruutu ensimmäisenä maassamme kertoi, että Biden on luopunut presidenttiehdokkuudesta. Myöhemmin hän vakuutti tehneensä sen demokratian pelastamiseksi ja siinä hän puhui täytt’ asiaa. Hänen suosittelemansa Kamala Harris ei ole kovin hyvä ehdokas, koska se jokin, eli karisma häneltä puuttuu, mutta hän saattaa silti hyvinkin voittaa vaalin, mikäli antaa Trumpin rauhassa puhua typeryyksiään ja hymyilee niitä kuunnellessaan nätisti.

Trump meuhkasi nimittäin juuri jossain haastattelussa, että Kamala on kamalan kiero ja hullu ja jopa Kamalan nauru kuulostaa kamalalta. Niinpä Kamalan kannattaa opetella nyt naureskelemaan Trumpin möläytyksille nätisti. Harrisin mahdollisuuksia saattaa lisätä myös mahdollinen Trumpin tuomio hyssyttelyyn liittyvässä 100.000 taalan veropetoksesta. Jos Suomessa pimittäisi verottajalta tuon summan, niin pitkä linnareissu siitä tulisi.

Voi olla, että Trumpin harrastama itsekehu, rahoilla kerskailu ja toisten ihmisten haukkuminen hyväksytään Amerikassa toisin kuin meillä. Itsekehu hyväksytään meillä ehkä silloin, jos kyseessä on Kuopion torin helppoheikki, koska kaikki tietävät, ettei helppoheikki ole vakavissaan, mutta toisten törkeää loukkaamista ei pidetä edes helppoheikille sopivana.

Trumpin esiintymistä seuratessani tulee mieleeni nyrkkeilijä Cassius Clay, joka myöhemmin vaihtoi nimensä Mohammad Aliksi. Hän kehui itseään estoitta ja haukkui vastustajiaan. Niinpä ensimmäisiä asioita, joita tästä maailmasta muistan, on, että Savon peräkylällä Listonin ja Clayn kohtaamista seurattiin vuonn 1964 ainakin samalla kiihkolla kuin nyt Trumpin ja Harrisin kohtaamista.

Muistan, että ihmiset toivoivat, että Liston isolla nyrkillään olisi tukkinut rehvastelijan suun, mutta toisinhan siinä sitten kävi. Listonia pidettiin tavallaan oman kylän poikana, koska hän vieraili Helsingissä ja hyppi Linnanmäellä maksusta narua Meksikon pikajunan tahdissa. Tosin tiedettiin Listonin olevan alamaailman miehiä, jota todisti sekin, että hän oli tunkeutunut helsinkiläiseen ravintolaan syömään ilman kravattia. Jostain syystä portsari ei yrittänyt häntä pysäyttää.

Liston-Clay-ottelun video synnyttää vahvasti epäilyn siitä, että kyseessä ei ollut ihan rehellinen matsi: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=sonny+liston%2C+cassius+clay%2C+1965#fpstate=ive&vld=cid:1371afaa,vid:RqAI10hSYC8,st:0

tiistai 23. heinäkuuta 2024

Viipurin vanhin talo

 

Viipurin Vanhassakaupungissa noin 30 kilometrin päässä Suomesta löytyy tuollainen mielenkiintoinen rakennus, jota kutsutaan Kauppiaantaloksi. En ole onnistunut saamaan selville talon rakennusvuotta, mutta epäilen, ettei se ole kuitenkaan ihan keskiaikainen. Keskiaika ainakin keskikoulun historian oppikirjan mukaan kesti Rooman valtakunnan hajoamisesta, eli muistaakseni vuodesta 496, 1400-luvun alkuun asti.
Epäilen, että Kauppiaantalo on vasta 1600-luvun rakennuskantaa, mutta että nuoruudestaan huolimatta se saattaa olla vanhempi kuin yksikään siviilirakennus nykyisen Suomen alueella. Vanhempia kirkkoja ja linnoja Suomesta kyllä löytyy. Matkaoppaan mukaan kuvan talo on kuitenkin Viipurin vanhin asuintalo.
Teoriani siitä, että rakennus on ns. uudelta ajalta eikä keskiajalta perustuu siihen, että talo on suunniteltu kääpiöille. Ehkä puolitoistametrinen ihminen mahtuu mukavasti siinä asumaan, isompi saa aivovaurion ajan mittaan ovenkarmeista. Ainakaan keskiaikainen savolainen ei olisi tuollaista taloa hyväksynyt.
Nimittäin Mikkelin seudulla on tutkittu keskiaikaisia hautoja ja niistä on paljastunut, että vaikka joukossa oli paljon kääpiökasvuisuutta, oli miesten keskipituus silti 175 senttiä, eli melkein sama kuin nykyään.
Sen ajan savolaiset olivat jopa pikkuisen silloin jättiläisinä pidettyjä viikinkejä isompia.
Oma teoriani on se, että keskiajalla ihmiset ainakin kehittymättömässä Itä-Suomessa elivät proteiinipitoisella ruoalla, eli riistalla, kalalla ja maidolla eikä liika raadanta heitä rasittanut, niin he kasvoivat parikymmentä senttiä pitemmiksi kuin myöhemmin uudella ajalla, jolloin siirryttiin terveelliseen kasvissyöntiin.
Vaikka kotikyläni Kärkkäälä oli reilut sata vuotta sitten niin köyhä, että koko kylässä oli tarinan mukaan vain yksi raha, jota kyläläiset kävivät ihmettelemässä, kasvoi eräs Laitinen silloisella eläinperäisellä muonalla ruokittuna kahden metrin mittaan, ennen kuin lähti Amerikkaan eikä miehestä ole sen jälkeen kuultu. Hän päätyi luultavasti rakentamaan pilvenpiirtäjiä, koska siinä hommassa ei ole pituudesta haittaa yhtä paljon kuin vaikkapa kaivoksissa.
Suorittamani sukututkimuksen mukaan erääseen Suonenjoen Laitisten taloon tuli kotivävyksi Suonteen järven rannalta muudan Markkanen ja loppu onkin sitten maamme koripallohistoriaa.

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Kalakauppias Mikko Repolainen

 

Viipurin Vanhakaupunki on nähtävyytenä lähes Tallinnan Vanhankaupungin luokkaa, mutta vielä ei ole kaikkea ehditty korjata mitä sodassa rikottiin, vaan paljon on tekemätöntä työtä jäljellä. Pelkkä pieni pintaremontti ei riitä esimerkiksi vajaat 600 vuotta vanhalle Viipurin vanhalle tuomiokirkolle. Se ei ole kuin pommin jäljiltä, vaan pommeja on ollut monta.

Kirjailija Eeli Aalto, jonka äiti oli Uukuniemen heränneitä ja jonka pojantytär Saara Aalto on maailmankuulu laulaja, kertoi tv-dokumentissaan, että talvisodan edellä kesken kirkonmenojen nousi kalakauppias Mikko Repolainen, joka hyvinkin saattoi olla Uukuniemen heränneitä, koska hän omasi ennustajan armolahjan, Viipurin tuomiokirkossa suureen ääneen oma-aloitteisesti ja lupaa pyytämättä julistamaan, että tämä kirkko kohta tuhotaan ja vieraat sotajoukot marssivat kaupungin kaduilla, elleivät kaupunkilaiset pikaisesti tee parannusta. Kyseinen kirkonmeno radioitiin ja tieto Reposen profetiasta levisi koko maahan.

Viipurilaiset eivät ottaneet neuvosta vaaria, vaan jatkoivat entiseen menoon hauskaa elämäänsä ja huonostihan siinä sitten kävi, sillä sekä Viipurin tuomiokirkko että Viipurin vanha tuomiokirkko tuhoutuivat talvisodassa. Vanhasta tuomiokirkosta kertoo kaikkitietävä Wikipedia seuraavaa:

”Viipuri joutui Neuvostoliiton pommitusten kohteeksi. Vanha tuomiokirkkokin sai osuman 18. helmikuuta 1940 eli Tuhon sunnuntaina ja paloi historiansa aikana 11. kerran. Kirkon mukana paloivat siellä siunausta odottaneiden yli sadan sodassa kaatuneen ruumiit. Kirkon kiviseinät jäivät pystyyn, mutta nykyisin niistäkin on jäljellä vain alaosa. Kirkko oli tarkoitus korjata, mutta suunnitelmat kariutuivat kun kaupunki menetettiin Neuvostoliitolle. Se on sittemmin toiminut kaupunkilaisten kaatopaikkana. Kirkon kellotapuli on edelleen pystyssä ja siitä on tullut linnan ohella yksi Viipurin symboleista.”

Monena on Viipurin vanha tuomiokirkko ehtinyt toimia olemassaolonsa, eli noin 580 vuoden, aikana. Se on ollut roomalaiskatolisten, luterilaisten ja ortodoksien kirkkona, mutta myös hevostallina ja kaatopaikkana. Luulenpa, että kirkkoraunion tiiliä on uusiokäytetty sodan jälkeen myös kansantalouden muihin tarpeisiin. Yllä oleva kuva todistaa, että rakennuksen seinät ovat lähes metrin paksuiset ja että satoja vuosia vanhat tiilet ovat vielä yllättävän tuoreen näköiset. Karkea arvoni on, että tuossa rauniossa vieläkin on noin miljoona tiiltä.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Posliinipatsas

 

Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin elämäni viimeisillä Venäjän matkoilla huomasin, että suurin hurmos on jo haipumassa.

Enää ei näkynyt autoja, joiden kylkiin on maalattu suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina.

Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viime Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa.

Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän.

Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan ja se harmittaa vieläkin. Tuo kipsihaitaristi saattaa ihan hyvin olla Lomonosovin keisarillisen porsliinitehtaan tuotantoa.

Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin olen viime matkoilla huomannut, että suurin hurmos on jo haipumassa.

Enää ei näkynyt autoja, joiden kylkiin on maalattu Suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina.

Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viimeisellä Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa.

Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän.

Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan ja se asia harmittaa vieläkin. Luulen kipsihanuristin olleen kuuluisan Lomonosovin keisarillisen porsliinitehtaan tuotantoa.

 

 

lauantai 20. heinäkuuta 2024

Wiipurini

 

Luovutettu Karjala oli aikoinaan keskimääräistä vauraampaa aluetta maassamme ja varsinkin Viipuri oli hieno ja vireä kaupunki. Kun Neuvostoliiton konkurssin jälkeen vierailin Viipurissa, kaupunki ei ollut hieno ja vireä, vaan aika hirveä paikka, jossa satunnainen matkailija pelkäsi liikkua.

Ensimmäinen viipurilainen, joka tuli juttusilleni, oli moldovalainen mustalaispoika, jonka vaarin kuulin myöhemmin olleen silloin Viipurin torin kingi, kysyi sujuvalla karjalan murteella, että ”ostat sie uppopumpun”. En ostanut, mutta myöhemmin olen kuullut, että olisi kannattanut, koska kyseessä ei luultavasti ollutkaan varastettu tavara kuten oletin, vaan kyseessä oli varmaankin sikäläisen suunnitelmatalouden huipputuote, joka oli halpa ja oikeasti hyvä. Neuvostoteollisuus onnistui siihen aikaan tuottamaan ihan hyviä uppopumppuja, vesivärejä ja balettitossuja.

Ymmärrän hyvin venäläisiä, jotka arvostavat Putinia, sillä kun kolme vuotta sitten kävin viimeksi Viipurissa, jolloin Putin oli Viipurin torinkin suvereeni kingi, oli Viipurista tullut ihan turvallinen kaupunki, jossa oli paljon nähtävää. Silloin jopa ajattelin, että voisin ihan hyvin jonkin aikaa vaikka asua siellä. Nyt pidän todennäköisenä, etten koskaan tässä elämässä pääse käymään Viipurissa.

Viipurissa 1931 syntynyt taiteilija Eeli Aalto pääsi 54 vuoden tauon jälkeen vuonna 1993 vierailemaan syntymäkaupungissaan ja kuvasi siellä hienon dokumentin Wiipurini. Minusta Aalto on viisas ja hauska ihminen ja rohkeakin hän on. Nimittäin kun turkkalainen Jumalan teatteri järjesti vuonna 1987 Oulun teatteripäivillä performanssin, jossa mm. heiteltiin ihmiskakkaa yleisön päälle, pakenivat kaikki muut katsojat kauhuissaan, mutta taiteilija Eeli Aalto, vanha Oulun Tarmon mies, otti vain nyrkkeilyasennon ja jäi mielenkiinnolla seuraamaan tapahtumien kulkua.

Aallon hienon Wiipurini-dokumentin voi katsoa tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=minun+viipurini%2C+eeli+aalto%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:38ec52e0,vid:XGqY3HSosfA,st:0

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Rajantakainen uukuniemi

Eilen katsomassani Kioskin Matista kertovassa dokumentissa pikkuisen korvaani särähti, kun Matti kertoi, että ennen sotaa Uukuniemi oli yksi suomen vauraimmista pitäjistä. Itse en ole tullut tuollaista ajatelleekseni ja mieleeni tuli, että ainakin nuori Väinö Tanner Sortavalassa asianajajan tointa harrastaessaan piti karjalaisia rehvasteluun taipuvaisina.

Mutta tarkemmin asiaa ajatellessani Matin näkemys saattoi pitää paikkansakin. Nimittäin nuoruudessani Suomen vaurain kunta oli piskuinen Savonranta. Siellä oli asukasta kohti eniten kansallisvarallisuutta, koska asukkaita oli vähän ja metsiä oli paljon. Myös uukuniemeläisiä oli jo ennen sotaa vähän, mutta metsää oli paljon ja ne olivat hyväkasvuisia ja niinpä Uukuniemellä kasvoi maamme suurin koivu.

Ensio Kettunen on Youtubeen tehnyt sarjan videoita rajan taakse jääneistä kylistä ja Uukuniemeä esittelevästä jaksosta saa sen käsityksen, että pitäjä oli ennen sotaa ihan siistissä kunnossa ja rakennukset ihan vatupassissa ja hämmästyttävän hyvässä maalissa, vaikkakin sen asian voi selittää se, että mustavalkoiset kuvat on jälkikäteen muutettu värillisiksi.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että keskimäärin luovutettu Karjala oli vauraampaa mitä maamme keskimäärin. Vaikka evakkoja oli 10 % kansasta, olivat he tuottaneet 20 % maamme bkt:sta ja 40 % maamme ruokaviljasta.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=ensio+kettunen%2C+luovutetut%2C+uukuniemi#fpstate=ive&vld=cid:87609a11,vid:a-6zrq-DNAQ,st:0

Veteraanin mietteitä

Löysinpä ihmeekseni Yle Areenasta ohjelman jätkäkaveristani Matti Pirhosesta ja hänen kioskistaan, josta ohjelmassa käytetään harhaanjohtavasti nimitystä sekatavarakioski, vaikka kyseessä oli ennemminkin kulttuurikioski.

Matti nimittäin myyskenteli tavallisten kioskituotteiden lisäksi myös kirjoja ja tauluja. Hänen mukaansa pienet taulut myivät paremmin kuin suuret taulut, joka asia todistaa sen, etteivät uukuniemeläiset olleet lukeneet 1980-luvun sijoittajagurun Juhani Riikosen sijoittajan opasta, jossa kerrotaan, että suuriin tauluihin on viisaampaa sijoittaa kuin pieniin tauluihin.

Kulttuurikioskiksi voi Matin pk-yritystä nimittää myös sen vuoksi, että kioskilla ovat vierailleet myös kaksi suomalaisen elokuvan suurmiestä Aki Kaurismäki ja Åke Lindman, joista Aki oli jotain filmannutkin. Kaurismäen vierailun voi selittää se, että hänen isänsä on syntynyt Uukuniemen naapurissa Lumivaarassa, joka on niin lähellä, että epäilen nähneeni Lumivaaran kirkon tornin, kun vuosikymmeniä sitten kiipesin Uukuniemen kirkon torniin.

Lindman sen sijaan vieraili Mattia tapaamassa, kun hän filmasi Tali-Ihantalan taistelusta kertovaa elokuvaa Etulinjan edessä. Matti toimi siis tuon elokuvan sotahistoriallisena asiantuntijana.

Kulttuuriin liittyy myös tuo Yle Areenan Matista kertova ohjelma, koska siinä noin 11 minuutin jälkeen kaksi uukuniemeläistä Mattia muistelee nuorisoseuran esittämää näytelmää Tyhmä neitsyt, jossa toinen Matti esitti kaljua miestä sianrakosta tehdyssä peruukissa.

Näytelmäharrastusta muistellessaan 83-vuotias kioskin Matti samalla paistaa läskiä voissa ja epäilee, että nyt syntyy sellainen tehopakkaus, joka saattaa vielä pakottaa hänet yöjalakasiin.

Kioskin Matista kertovan ohjelman Veteraanin mietteitä voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-50110592

torstai 18. heinäkuuta 2024

Kaksi jätkää

Muistanpa, miten vuosikymmeniä sitten Kioskin Matti Uukuniemellä kertoi voittaneensa nuoruudessaan pitäjän nuorisoseuran lausuntamestaruuden Pentti Haanpään runolla Kaksi jätkää. Matti jopa vielä muisti tämän runon ulkoa ja kirjoitti minulle paperille sen sanat, jotta me kaksi jätkää voimme sitten nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa sen yhdessä lausua.

Lausumatta se meiltä jostain syystä kuitenkin jäi, mutta huomenna Uukuniemen nuorisoseura järjestää tilaisuuden, jossa muistellaan menneitä ja siinä tapahtumassa joku voisi tuon runon lausua Kioskin Matin muistoksi. Tosin runo ei tietenkään ole Pentti Haanpään vaan Viljo Kojon eikä sen virallinen nimikään ole Kaksi jätkää vaan Muistoja menneiltä ajoilta.

Tosin se ehkä tunnetaan paremmin nimellä Kaksi jätkää, koska Paavo Väyrynenkin kertoo sen nimisellä runolla voittaneensa valtakunnallisen nuorisoseurojen lausuntamestaruuden. Tuosta asiasta voisi päätellä, että Väyrynen edusti nuoruudessaan Keskustan vasemmistolaista laitaa, koska runossa jätkät kiroavat karkeasti porvareita, jotka ajavat syyssontaisella maantiellä heidän ohitsee linjaalirattailla niin, että rapa vain roiskuu.

Viljo Kojo oli syntyjään Kaukolan poikia, kuten myös oli Suonenjoen Vasamaa edustanut hiihdon maailmanmestari Eino Olkinuora. Kojo käyttää runossaan karjalalaista sanaa ”perärätti”, jota sanaa myös anoppini käytti. ”Perärätti” ei kuitenkaan edusta mitään alatyyliä, vaikka tyhmempi voisi niin luulla, sillä ruokaliinaa kutsutaan Karjalassa perärätiksi.

Kuunnelkaapa tämä Matti Lehtisen esittämä hieno runo oikein ajatuksella: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=viljo+kojo%2C+muistoja+menneilt%C3%A4+ajoilta#fpstate=ive&vld=cid:32c75ddb,vid:ABkMvUAxy-I,st:0

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Siitoinin talo

Vaikka edesmennyt karismaattinen valtakunnan johtaja Pekka Siitoin oli syntynyt Varkaudessa, niin täyttä varmuutta minulla ei ole miehen savolaisuudesta. Voi hyvinkin olla, että valtakunnan johtajan sukujuuret ovatkin Laatokan Karjalassa, sillä Sortavalan keskustassa on upea Siitoinin taloksi kutsuttu rakennus, jonka aikoinaan omisti Siitoinin varakas kauppiassuku.

Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kuulostaa olevan tapana lyhentää nen-päätteisiä sukunimiä, joten saattaa olla, että Siitoinitkin kuuluvat Siitosten laajaan itäsuomalaiseen sukuun, jonka tunnetuin edustaja on nykyään entinen keihäsmies ja nykyinen luontokuvaaja Hannu Siitonen.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Pekka Siitoinkin oli innokas valokuvaaja, jonka ottama kuva kahdesta ufosta herätti aikoinaan paljon huomiota. Myöhemmin paljastui, että ufot olivatkin valtakunnan johtajan paljaat takapakarat, jotka tämä oli ikuistanut kameran vitkalaukaisinta hyväksi käyttäen.

Valtakunnan johtaja Pekka Siitoinin poliittisen uran kannalta lienee ollut ihan oikea ratkaisu, että hän käytti sukunimeä Siitoin. Valtakunnan johtaja Pekka Siitoin kuulostaa paljon vaikuttavammalta kuin valtakunnan johtaja Pekka Siitonen.

Adolf Hitlerinkin poliittisen uran kannalta lienee ollut hyvä ratkaisu, että hänen isänsä Alois Schicklgruber vaihtoi sukunimensä Hitleriksi. On vaikea kuvitella hurmioituneen yksinkertaisen kansan mylvivän käsi ojossa, että ”Heil Schicklgruber”.

Komea on tuo Siitoinin talo Sortavalassa: http://heninen.net/sortavala/karta/siitosen_talo/suomeksi.htm

tiistai 16. heinäkuuta 2024

Hypnoosimurhat

Trumpin murhaa yrittäneen nuorukaisen taustasta ei näytä löytyvän selitystä tapahtuneelle ja mietin nyt sitä, miten helposti ihmisiä voi hypnotisoida tai aivopestä tekemään murhia. Muistelen nimittäin, että palestiinalainen kristitty Sirhan Sirhan väitti sen jälkeen, kun hän oli ampunut Robert Kennedyn, että hän ei muista koko tapausta ja että hänet oli hypnoosissa. Oikeus ei pitänyt hypnoosia lieventävänä asianhaarana, joten Sirhan tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Kuolemantuomiot olivat siihen aikaan kiellettyjä Kaliforniassa.

Hypnoosi tai aivopesu saattaa selittää myös Lee Harvey Oswaldin tekemän John F. Kennedyn murhan. Oswald oli huono ampuja, mutta siitä huolimatta hän kykeni italialaisella kiväärillä kylmän rauhallisesti ampumaan Kennedyä päähän, vaikka tämä istui liikkuvassa autossa. Suomalaisillakin oli noita samanlaisia italialaisia kiväärejä jatkosodassa ja niitä pidettiin erittäin huonoina aseina.

Oswald oli asunut ennen tekoaan kolmisen vuotta Neuvostoliitossa ja ehkä hänet siellä ohjelmoitiin presidentin murhaajaksi. Siihen aikaan salamurhayritykset olivat normaalia ulkopolitiikkaa ja Usa harrasti varsinkin Fidel Castron murhailua ja Neuvostoliitto Titon. Tosin Titon murhailuyritykset loppuivat, kun tämä vanha partisaani ilmoitti Neuvostoliittoon, että ellei hänen murhailunsa lakkaa, hän lähettää omat miehensä Moskovaan, jolloin murhailut varmasti lakkaavat.

En muista, että Suomen tuomioistuimissa syytetyt olisivat puolustautuneet vetoamalla hypnoosin vaikutuksen alla olemiseen, mutta olen kuullut, että valtakunnan johtaja Pekka Siitoinin murhapolttoja yms. suorittaneet alaiset olisivat toimineet hypnoosissa. Siitoin oli hyvin karismaattinen ihminen ja selvänäkijä Aino Kassinen kertoi, että hänen johdollaan henkimaailman asioita opiskelleista oppilaista kaikkein lahjakkaimmat olivat Vesa-Matti Loiri ja Pekka Siitoin.

Siitoin oli syntynyt Varkaudessa, joten hän oli Savon poekia eikä hän ehkä ollut ihan vakavissaan valtakunnan johtajaa ja salatieteilijää esittäessään. Ammatiltaan Siitoin oli valokuvaaja ja hän onnistui 60-luvulla ottamaan erittäin uskottavan kuvan ufoista. Filmillä näkyi kaksi selvää valopalloa eivätkä asiantuntijatkaan pystyneet todistamaan niitä väärennöksiksi. Myöhemmin kuitenkin ilmeni, että ihmeelliset valopallot olivat valtakunnan johtaja Siitoinin paljaat pakarat, jotka hän oli kuvannut vitkalaukaisimella.

Tässäpä tietoa Sirhan Sirhanista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sirhan_Sirhan

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Kansallinen kivääriyhdistys

Kolmen vartin savolainen Väinö Tanner toimi nuorena miehenä pari vuotta Sortavalassa asianajajana, mutta muutti sitten pois, koska kyllästyi karjalaisiin, joita hän piti tyhjänpuhujina, rehvastelijoina ja kovina valehtelemaan.

Edellä kertomastani huolimatta olen nyt halukas uskomaan harlulaista sukua olevaa toimittaja Simo Rantalaista, joka muistelmiensa mukaan on jututtanut jossain ammattinyrkkeilytapahtumassa silloista showbisnesliikemiestä Donald Trumpia, joka osoittautui pohjimmiltaan ystävälliseksi ja kohteliaaksi herrasmieheksi.

Rantalaisen mukaan Trumpia huvitti ajatus presidenttiehdokkaaksi ryhtymisestä ja hän oli sitä mieltä, että republikaanit saattavat olla ihan hyvin niin hulluja, että äänestäisivät häntä presidentiksi. Voi olla, ettei tuleva Usa:n presidentti olekaan niin kahjo, kuin joskus ajattelin. Niinpä nyt uskon, että ihmiskunnalla saattaa sittenkin olla vielä jotain toivoa selviytyä, vaikka Trump ja Putin olisivat jatkossakin presidentteinä hallinnomassa noin 15.000 ydinasetta.

Mielenkiinnolla odotan, onko Trump vielä Usa:n Kansallisen kivääriyhdistyksen linjoilla aseasiassa. Kyseinen yhdistyshän on huomattava poliittinen vaikuttaja ja on kantanut huolta siitä, ettei kansalaisten oikeutta aseisiin saa rajoittaa ja muistelen myös sen kantaneen huolta amerikkalaisten ampumataidon rapautumisesta.

Kansallinen kivääriyhdistys on korostanut sitä, etteivät aseet tapa vaan niiden käyttäjät. Osittain tuo ajatus pitäneekin paikkansa, koska tietääkseni eniten aseita maailmassa asukaslukuun suhteutettuna on Ahvenanmaalla, mutta muistelen, ettei siellä ole koskaan ketään ihmistä ammuttu. En ainakaan saa mieleeni lehtiotsikkoa, jonka mukaan ”Mies tapettiin ryyppyporukassa Maarianhaminassa”. Sen sijaan meillä Itä-Suomessa harva ei ole se kerta, jolloin noin tapahtuu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/National_Rifle_Association_of_America

sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Michelle Obama

Vielä eilen Usa:n vaalien lopputulema oli helposti ennustettavissa. Olin sitä mieltä, että jos Trump ei saa syksyllä ennakoitua rikostuomiota suorittamastaan hyssyttelystä ja jos Biden jatkaa ehdokkaana, niin höppänä Trump voittaa, mikäli hän vain malttaa pitää suunsa kiinni ja antaa kaikessa rauhassa vanhuuden höppänä Bidenin höpistä omiaan.

Jos taas Trump saisi rikostuomion, niin vaaleissa kuka tahansa rehellinen täysjärkinen demokraatti hänet voittaisi, mikäli vastaehdokkaana ei olisi Biden tai Kamala Harris. Itse olen jo ilmoittautunut Antony Blinkenin tukiryhmään, koska hän vaikuttaa järkimieheltä, mutta ilmeisesti hän ei asetu ehdolle, koska yleisesti uskotaan, ettei juutalaisesta voi tulla Usa:ssa presidenttiä.

Mutta vaikka juutalaisesta ei voi tulla Usa:n presidenttiä, niin näillä näkymillä ruskeaihoisesta naisesta voi presidentti tulla ja niinpä pyydän, että jos Michelle Obama lukee tämän, niin hän voisi harkita sitä, että ihmiskunnan edun vuoksi uhrautuisi ja asettuisi ehdolle Usa:n presidentiksi. Mielipidetutkimusten mukaan hänen kannatuksensa kansan keskuudessa on ylivoimaisesti suurinta.

Pahaa pelkään, että aamuisen täysin tuomittavan ampumavälikohtauksen jälkeen haavoittunut Trump on entistäkin vaarallisempi. Trumpin turvajärjestelyjen epäonnistumisen vuoksi suhtaudun hyvin epäillen Usa:n salaisen palvelun toimintaan. En malta olla tässä yhteydessä kertomatta, Usa:n salaisen palvelun perusti presidentti Abraham Lincoln vain muutama tunti ennen kuin hänet murhattiin.

Olen lukenut Michelle Obaman muistelmat ja mieleeni jäi, ettei hän korostanut omaa lahjakkuuttaan, mutta miestään hän piti superälykkäänä. Presidenttinä toimiessaan Michelle voisi tiukan paikan tullen pyytää konsulttiapua mieheltään Barackilta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Michelle_Obama

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Lakkasuolla

 

Lakkasuolla rämpiessäni mietin raha-asioita. Muistanpa nuoruudessani lukeneeni jonkun asiantuntijan kirjoituksen, jonka mukaan maassamme tuhlattiin aikoinaan miljardeja hyödyttömiin suo-ojiin, sillä osa kuivatetuista soista ei tule koskaan kasvamaan kunnolla metsää.
Itse riittailin tuohon asiaan vielä sen näkökulman, että hyödyttömillä miljardeja maksaneilla ojituksilla tuhottiin myös arvokkaita lakkasoita. Päässä riittailin niin, että jos lakkasuo tuottaa vuosittain vaikkapa keskimäärin sata litraa lakkoja hehtaarilta, niin nykyisillä Helsingin hinnoilla se merkitsisi lähes 3.000 euron tuottoa. Tosin Lapissa taidetaan poimijoille maksaa vain 15 euroa litralta.
Sen sijaan, jos hyvä metsä tuottaa puuta neljä mottia hehtaarilta ja jos tukkikuutio maksaa 75 euroa, niin tukkimetsän vuosittainen hehtaarituotto jää 300 euroon ja siitä pitää vielä vähentää korjuukulut ja verot. Laskujeni mukaan lakkasuo tuottaa hehtaarilta tuloja kymmenen kertaa metsää enemmän. Ja metsämarjojen poimita on verovapaata tuloa eikä tietääkseni vähennä ainakaan työttömyyskorvauksia.
Muistelen, että jos maataloustuottaja poimii marjoja, pitäisi hänen niistä maksaa verot, mutta tietooni ei ole tullut, että kukaan maataloustuottaja olisi marjaveroa maksanut. Nähtäväksi jää, koska veroviranomaiset alkavat suorittamaan yllätysratsioita lakkasoille.
Kuvassa voi olla valkoapila ja kastilja

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Lupiinirintama

Vaikka jättiputket näyttävät valtaavan ainakin Venäjän Karjalan, niin täysin varmaa se ei kuitenkaan ole. Nimittäin havaintojeni mukaan Imatran rajanylityspaikan suunnasta on itää kohti etenemässä yhtenäinen lupiinirintama surmaten alleen kaiken muun. Nyt jää nähtäväksi kumpi voittaa, kun jättiputki- ja lupiinirintamat törmäävät. Taas kerran on itä ja länsi vastakkain kannaksen suunnalla.

Näyttävä ja helppohoitoinen lupiini on vallannut myös syntymäkotini ympäristön, koska voimani eivät riittäneet sen torjumiseen. Tosin lupiini ei ole pelkästään vitsaus ihmiskunnalle. Joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi tehdä tohtorin väitöskirjan Suomen lupiinin historiasta. Esimerkiksi sen voisi selvittää, milloin ja kuka keksi alkaa levittää niitä tienvarsiin, josta ne ovat siirtyneet kotipuutarhoihin kuvan esittämällä tavalla?

Ja senkin voisi selvittää, onko mahdollista tyydyttää ihmiskunnan valkuaishuolto lupiinin avulla? Andeilla nimittäin inkat viljelevät lupiineja joiden siemenet ovat 60 % proteiinia, joka lienee maailmanennätys alallaan. Viljoissa proteiinia on alle 10 %. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö suomalainen runsassatoinen ja bolivialainen runsasproteiininen lupiini ole risteytettävissä maapallon ruokahuollon turvaamiseksi.

Lupiini lienee nykyään kansalliskasvimme. Se on ymmärtääkseni nykyään hyvin suomalainen laji ja myös maamme yleisin kukkakasvi. Ja kauniskin se on, kuten kuvamme todistaa.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

 

torstai 11. heinäkuuta 2024

Stalinin kosto

Minulle on kerrottu, että J.V. Stalin määräsi kaukasianjättiputkea kasvatettavan rehuksi koko jättiläisvaltakunnassaan ja niin myös sitten tapahtui. Tosin sellaistakin minulle on kerrottu, että neuvostolehmät eivät ainakaan mielellään suostuneet jättiputkea syömään huolimatta diktaattorin ankarasta määräyksestä ja jos suostuivatkin sitä syömään, niin ihmiset eivät suostuneet juomaan niiden lypsämää kitkerää maitoa.

Kaikesta huolimatta lujatahtoinen diktaattori Stalin sai määräyksellään jättiputken kasvamaan myös Karjalan taigalla. Sen sijaan, kun Stalinin seuraaja Hrutshev määräsi kansan viljelemään maissia, niin siitä hommasta ei tullut lasta eikä mitään muutakaan, koska kansa ja maissi eivät heikkotahtoista Nikitaa totelleet.

Kuitenkin pikkuisen epäselvä on Karjalan vallanneen jättiputken historia. Sellaisenkin tarinan olen kuullut, että jättiputki onkin CIA:n kosto venäläisille. CIA olisi mukamas lisännyt jättiputken siemeniä Neuvostoliittoon myydyn vehnän joukkoon ihan kiusaamismielessä. Itse äänestän kuitenkin tässä vaiheessa vielä sen puolesta, että jättiputki on Stalinin eikä CIA:n kosto. Mielestäni jonkun taitavan Venäjään perehtyneen toimittajan, vaikkapa Arvo Tuomisen, olisi tehtävä tv-dokumentti Karjalan jättiputkista.

Tässä lisätietoa jättiputkesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4ttiputket

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Siiranmäen aluskasvillisuus

 

 

Kun alkukesästä 2017 kävin Karjalan kannaksella tutustumassa sen huolestuttavaan tilanteeseen, joka huolestuttavuus johtuu jättiputkien muodostamasta uhasta, olivat jättiputket vasta kolmimetrisiä. Syyskuun puolivälissä siellä käydessäni ne olivat jo nähneet parhaan kukoistuksensa ja olivat kuihtuneet neljämetrisiksi. Arvioni mukaan jättiputki voi parhaassa miehuudessaan olla viisimetrinen ja silloin sen kukka on päivänvarjon kokoinen.

Kuva on otettu Siiranmäestä, jossa kesäkuussa 1944 olivat veriset taistelut. Väkisinkin tulee mieleen, että jotenkin nuo jättiputket kasvavat erityisen hyvin entisillä taistelupaikoilla, ainakin myös Kuuterselässä Stalinin kostoksi nimitetty rehukasvi viihtyi. Ehkä maaperä on tappotantereilla hyvin muokattua ja eloperäisten jätteiden vuoksi ravinteikasta. Sekä Kuuterselkä että Siiranmäki ovat nyt sellaisen aluskasvillisuuden vallassa, ettei sieltä päiväsaikaan tulla läpi edes suurvallan vehkeillä ainakaan pelkästään jalkaväen voimin. Päivänvalossa jättiputki polttaa varomattomalta ohikulkijalta ihon ja silmät, pimeällä kasvi ei ole yhtä vaarallinen.

Jättiputkella ei ole enää hyötykäyttöä, ellei sitä sitten hyödynnetä rajavalvonnassa. Itse kuitenkin epäilen, että Stalinin kosto on pohjoisen vyöhykkeen tehokkain biomassan tuottaja. Ainakin se pajun ja korsihelpin voittaa, joita molempia on huonolla menestyksellä yritetty käyttää hyödyksi voimalaitosten polttoaineena. Ehdotankin, että Suomi alkaa ostamaan Venäjältä jättiputkea biovoimaloiden polttoaineeksi sitten, kun Ukrainaan on saatu oikeudenmukainen rauha.

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Jättiputki

Vaikuttava on Uukuniemen laatokankarjalainen kasvisto. Eilenkin löysin tuon kuvan Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurimman jättiputkiesiintymän.

Hyvästä syystä jättiputkesta käytetään myös hellittelynimeä Stalinin kosto, koska tuo kasvimaailman hirviö pystyy polttamaan ihmiseltä nahkan päältä ja silmät päästä.

Mikäli radiossa on vielä Maamiehen tietolaari-niminen ohjelma, aion sieltä kysyä, saako toisen tontilla olevan jättiputkiviljelmän tuhota. Muistan, miten samassa ohjelmassa lapsuudessani nimimerkki Valoinko turhaan tiedusteli, saako toisen tontille luvatta rakentaa.

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Nikkinen ja Ruuskanen

 Muistiini palautuu pätkittäin, että vuosikymmeniä sitten luin tutkimuksen Suomen sodan jälkeisistä Savon metsärosvoista ja että Ylä-Savossa metsärosvoina kunnostautuivat Nikkinen ja Ruuskanen, joiden etunimien päälle en nyt pääse. Etunimet eivät kuitenkaan olleet Soini ja Antti.

Metsärosvo Nikkisestä käytettiin myös sukunimeä Hagert ja tämä tuo mieleeni sen seikan, että Soini Nikkinenkin oli savolaiseksi mieheksi harvinaisen tumma ja iso. Muistelenpa, että Suomessa nykyäänkin on Nikkisten taiteellinen romanisuku, jonka eräs edustaja oli esimerkiksi tunnettu flamencotanssija Reima Nikkinen.

Metsärosvot Nikkinen ja Ruuskanen eivät tyytyneet vain rosvoiluun, vaan ilmeisesti käsistään taitavina ja kekseliäinä miehinä he myös perustivat rahapajan, joka takoi väärennettyjä kolikoita.

Heidän kehittämänsä väärennysmenetelmä oli nerokas. Koivun kyljestä irrotettiin kääpä, joka halkaistiin, jonka jälkeen puolikkaiden väliin pistettiin aito kolikko ja sitten puolikkaat sidottiin lujasti yhteen. Kääpä laitettiin yöksi kuumaan uuniin ja aamulla oli valmis hyvä kolikkomuotti, jonka avulla sitten valettiin lisää rahaa kansantalouden tarpeisiin. Se oli sen ajan kolikkoelvytystä.

Tässä tietoa Nikkisten lahjakkaasta romanisuvusta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Nikkinen

 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

3 metriä X 3 metriä

Muistelen jostain lukeneeni, että Soini Nikkisen syntymämökki oli kooltaan 3 metriä X 3 metriä ja siitäkin tilasta suurenosan vei iso uuni. Itse kyllä pidän tuota tietoa vähättelynä ja väitän mökin olleen normaalin pikkumökin eli 4 m X 4 m. Nikkisten runsaslapsinen perhe mahtui sinne kuitenkin asumaan.

Eräs Nikkisten naapurissa asunut Savo Sanomien toimittaja kertoi, että vaikka mökki oli ahdas ja lapsia paljon ja vaikka uunikin vei paljon tilaa, niin Stalinin kuva kuitenkin mahtui mökin seinälle. Sen kuvan alla toimittaja opetteli pikkupoikana tupakanpolton, joka oli tärkeä taito vanhan ajan sanomalehtimiehelle.

Pikkuisen mietityttää tuo, että Nikkisen pahaa alkoholiongelmaa pidetään jotenkin humoristisena asiana. Aikalaislähteet kuitenkin kertovat, että hän oli selvin päin todellinen hyväkäytöksinen herrasmies.

Nikkinen kuului siihen ikäluokkaan, joka joutui jo alta kaksikymppisenä sotaan taistelulähetiksi ja palveli jossain vaiheessa taistelulähettinä, joka oli vaarallinen tehtävä ja voi hyvinkin olla, että viinalla hän sitten sodan jälkeen lääkitsi posttraumaattisia vaivojaan. Ylä-Savon miehet joutuivat jatkosodassa kovasti pahoihin paikkoihin, jollainen paikka oli esimerkiksi Rukajärven suunta, jonka tapahtumista on tehty hyvä pyöräilyelokuvakin.

Sen verran olen saanut Nikkisen sota-ajasta selville, että hän rintamalla heitti lituskaista kiveä 240 metriä. Se on hirmuinen tulos ja tietääkseni sitä pitemmällä on heittänyt parikkalalainen kuukkelikuvaaja Hannu Siitonen, joka muistaakseni Gunnar Matssonin Mies ja keppi-kirjan mukaan heitti kiveä peräti 249 metriä.

Rukajärven suunnan tapahtumiin voi palata tämän elokuvan myötä. Komeita olivat sen suunnan maisemat. Kyllä siellä oli poikiemme ihana pyöräillä ja taistella: https://areena.yle.fi/1-1851197

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Paavo Noposen tarina Soini Nikkisestä

 

Suomen virallinen keihäänheittoa käsittelevä urheiluhistoria kertoo, että Soini Nikkinen oli boheemi, jolla oli vaikeuksia tulla toimeen urheilujohdon kanssa. Niinpä häntä ei valittu edes Melbournen olympialaisiin, vaikka hän oli samana vuonna heittänyt maailmanennätyksen.

Paavo Noponen kertoo urheilukaskukirjassaan Naurukisat, kuinka Pajulahden urheiluopiston kenttämestarina työskennellessään Soinille juolahti mieleen tärkeä kaupassakäynti.

Kyseistä ostosta varten oli kuitenkin pakko mennä Lahteen asti ja liikkeen sulkemisaika lähestyi uhkaavasti. Ainoa mahdollisuus oli linja-auto, jonka aikataulu ei kuitenkaan edellyttänyt Pajulahden ja Lahden välin taittumista kahdessakymmenessä minuutissa. Sen verran oli Pajulahden
pysäkiltä sulkemishetkeen jäljellä.

Soini ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan hän tunkeutui kuljettajan viereen, veti tupesta esiin puolen metrin mittaisen Lapin leukun, jätti sen vaihdelaatikkoa vasten paljaana nojalleen ja jyrähti: ”Nyt ajat Lahteen täysillä. Eikä yhtään pysähdystä, tai mä tapan.

Kuljettaja kaahasi niska kyrmyssä henkensä edestä. Soinin lisäksi kuului matkustajiin vain muuan naishenkilö, joka Villähteen kohdalla painoi pysähtymisnappia tiheästi ja turhaan. Soini kavahti seisaalleen leuku kädessä: ”Nyt ei pysähdytä. Anna sen napin olla tai mä tapan sinutkin”.

Ostosreissu onnistui viime tingassa. Suomen virallinen keihäänheittoa käsittelevä urheiluhistoria paljastaa, että Soini Nikkinen oli kesän -53 kilpailukiellossa epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Kilpailukieltoon saattoi vaikuttaa Noposen kertoma tapaus. Tosin epäilen, että tämäkin hyvä tarina on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kuitenkin se hyvä tarina on täyttä totta, että eräs savolainen huippuhiihtäjä sai samoihin aikoihin neljän kuukauden kilpailukiellon ja syynä oli uskoakseni myös epäurheilijamainen käytös. Hän oli syyllistynyt pontikankeittoon.

Tämä Noposen urheiluhuumorikirja on ihan hauska https://www.finlandiakirja.fi/fi/paavo-noponen-naurukisat-a3bb1e

 

torstai 4. heinäkuuta 2024

Soini Nikkinen ja lantakasa

Suomen keihäänheiton historiaa tutkiessani huomasin, että itsekin olen tavallaan päässyt kyseiseen historiaan. Nimittäin kymmenisen vuotta sitten kirjoitin silloisella blogillani Soini Nikkisen Suomen Urheilumuseossa esillä olleesta maailmanennätyskeihäästä ja kerroin sen olleen katkenneen, mutta jollain lohenpyrstöliitoksella korjatun. Äsken kuuntelin Kiveenhakatut-ohjelmasarjan jakson Nikkisestä ja siinä kerrottiin tuo esittämäni näkemys lohenpyrstöliitoksesta täytenä totena.

Tässä yhteydessä joudun korostamaan sitä, että olen käsitöissä täysin tumpelo enkä tiedä mikä lohenpyrstöliitos oikeasti on, mutta jonkin monimutkaiselta näyttävän liitoksen Nikkinen oli keihääseensä tehnyt, mutta liitoksen nimestä en ole varma. Itse olisin tuon keihään korjannut maalarinteipillä.

Kiveenhakatut-sarjassa kerrotaan, että jotkut epäilevät, että Kuhmoisten kentällä ME-heitto olisi mitattu virheellisesti vasta sen jälkeen, kun keihäs olisi ottanut pompun lehmänlantakasasta. Eräät taas uskovat, että Nikkinen olisi heiton vetovaiheessa liukastunut lehmänlantakasaan ja se olisi tehostanut hänen lantioliikettään tavalla, jota en kuitenkaan täysin ymmärrä.

Epäillen siis suhtaudutaan TUL:n miehen maailmanennätykseen. Epäillen TUL:n heittäjiin suhtauduttiin muutenkin vuonna 1956, koska maailmanennätyksestä huolimatta Nikkistä ei valittu Melbournin olympialaisiin. Valitsematta jätettiin myös samana vuonna Suomen mestaruuden voittanut ja yli 77 metriä heittänyt Olavi Kauhanen, joka myös oli työläisheittäjä. Kauhanen olisi hyvinkin ollut ainakin loppukilpailumiehiä.

Olavi Kauhanen voitti aikoinaan samana vuonna sekä keihäänheiton että lentopallon Suomen mestaruudet. Hän heitti vuoden 1960 Rooman olympialaisten alla keihästä melkein 80 metriä, mutta olympialaisiin häntä ei silloinkaan valittu, mutta ei sinne valittu myöskään työläisnyrkkeilijä Olli Mäkeä, joka oli EM-kisoissa voittanut sarjansa tulevan olympiavoittajan. Nykyään Suomen urheilun taso on onneksi niin surkea, ettei mahdollisia olympiamitalisteja enää syrjitä valinnoissa.

Soini Mikkisestä kertovan todella mielenkiintoisen ohjelman voi kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/podcastit/1-62237862

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Sinisalot

Täytyy yrittää palauttaa ratsumestari Walldenin kunnia, koska Kiveen hakatut-sarjan Yrjö Nikkasta käsittelevässä osiossa kerrottiin, että Matti Järvisen Berliinin olympialaiset pilannut selkävamma ei johtunutkaan ratsumestarin potkusta, vaan poliisin pampusta. Poliisi oli tämän tarinan mukaan joutunut turvautumaan pamppuun, koska Matti Järvinen ja Yrjö Nikkanen olivat viettäneet olympialaisten alla turhan riehakasta iltaa Helsingin yössä.

Nikkanenkin kärsi urallaan selkävammasta, mutta se ei ehkä sittenkään syntynyt poliisin pampusta, vaan marraskuussa 1938 Kotkassa heitetystä maailmanennätyksestä 78,80. Heitto oli niin raju, että selkä ei kestänyt eikä myöskään keihäs, joka tarinan mukaan katkesi, ei tosin irtopoikki, koska tulos saatiin mitattua.

Tuo Kotkan hirmuinen heitto jäi Wikipedian mukaan koivukeppien maailmanennätykseksi, joten ilmeisesti Soini Nikkinen maailmanennätys heitettiin kalliilla ns. ilmarintakeihäällä, joka selittää sen, miksi köyhä työmies Nikkinen oli lohenpyrstöliitoksella korjannut murtuneen ME-välineensä ennen ennätysheittoa.

Tuo Kotkan marraskuinen keihäskisa, jossa nähtiin koivukeppien lyömätön ME, oli huomattava mediatapahtuma, joka alkutalven säästä huolimatta keräsi paljon yleisöä. Jopa tuleva vallankumousjohtaja Taisto Sinisalo oli pikkupoikana paikalla ja myöhemmin hän jossain haastattelussa innostuneesti muisteli asiaa.

Sinisalot ovatkin kovia urheilumiehiä, sillä Taiston serkun Veikon pojanpoika Viljami Sinisalo oli Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahtina äskeisessä ottelussa Skotlantia vastaan. Sinisalot ovat myös kovasti isänmaallisia miehiä, koska Viljamin vaari Veikko lausuu tässä isänmaallisen runon Raja railona aukeaa sillä kalliimmalla tavalla eli väristysten kera: https://www.youtube.com/watch?v=IgEyaVZ3bqk

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Juoppo mies, mutta nopee käs

Ratsumestari Walldenin Berliinin olympialaisissa kohdistuneen ”pahoinpitelyn” johdosta kuulusteltiin myös tulevaa maailmanennätysmiestä Yrjö Nikkasta, jonka vuonna -38 heittämä 78,70 jäi koivukeppien pisimmäksi kaareksi. Se rikottiin vasta 50-luvulla uusilla välineillä. ”Miten herra everstiluutnantti saattaa ajatella, että Suomen armeijan alikersantti alentuisi paskantamaan kapteenin saappaisiin”, oli Yrjö-pojan selitys, joka tyydytti tutkintaa johtanutta everstiluutnantti Leväahoa.

Karjalan Kannaksella Kanneljärvellä syntynyt Yrjö Nikkanen oli huumorintajuinen, rempseä kansanmies, jonka sattuvista huomioista riitti tarinaa. Nikkasella oli ikioma testi tarkistaa kätensä
kunto. Hän meni navettaan tai johonkin muuhun kärpäsiä keräävään paikkaan. Jos kärpänen jäi kämmenen sisään joka kouraisulla, kunto oli kohdallaan.

Hänen ohjeenaan oli, ettei kilpailukaudella kannattanut tarttua keihääseen kuin kilpailuissa, jotta herkkyys säilyisi. Matti Järvisen analyysi kovasta kilpakumppanistaan kuului: ”Puutteellisesta jalkatyöstä huolimatta ilmiömäinen käsi, olka ja herkkä luonne tekevät Nikkasesta lajin ihannetyypin”. Eräs toinen karjalainen keihäsveteraani taas luonnehti Nikkasta lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Juoppo mies, mutta nopee käs”.

Herkkä luonne ja herkkähermoisuus koitui huippuaikoinaan Pölläkkälän Uraa edustaneen Nikkasen kohtaloksi. Hän ei voittanut koskaan suurkilpailuissa. Häntä vaivasi sama henkilökohtainen ongelma kuin monia muitakin lajin huippumiehiä. Elämänsä ehtoopuolella hän tunnustikin sen, että vaikka läpitreenattu mies kestää muutaman grogin, on suoranainen juopottelu keihäänheittäjällekin pahasta.

Hiljennymme kuuntelemaan Yrjö Nikkasen tarinaa Kiveen hakatut sarjassa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-2869697

tiistai 2. heinäkuuta 2024

Matti Järvinen ja ratsastussaappaan mysteeri

Urho Kekkosen muistelmateoksessa, jonka nimi on muistaakseni 1. vuosisatani, kerrotaan, kuinka ajan hengen innoittamana myös Suomen joukkueessa yritettiin Berliinin olympialaisissa pitää yllä tiukkaa kuria ja järjestystä. Kokeilusta Kekkonen oppi ainakin sen, että suomalaisessa miesporukassa liika kurinpito itsessään aiheuttaa rikkomuksia, sillä se koetaan helposti provokaatioksi.

Muuan joukkueeseen kuulunut ratsumestari Werner Wallden kunnostautui kurinalaisessa esiintymisessä erityisesti ja osoitti sen myös muille. Kun sitten kireän tunnelman laukaisemiseksi oli nautittu erityisiä tunnelmaa keventäviä aineita, alkoi ratsumestarin saappaiden kopina ärsyttää varsinkin olympiajoukkueen keihäsmiehiä. Lopulta nuo kiiltävät ja ylhäiset saappaat joutuivat sijaiskärsijän osaan. Ne joutuivat pahoinpitelyn kohteiksi, kuten asia myöhemmissä selvityksissä häveliäästi ilmaistiin.

Kun ratsumestarimme seuraavana aamuna veti saappaita jalkaansa, varpaat aistivat jotakin kumman pehmeätä. Kun herra otti saappaan jalastaan, kertoi jo hakuaisti, mitä oli tapahtunut.

Pantiin toimeen kovat kuulustelut. Tosin kovin innokkaasti tutkittavia ei ilmeisesti likistelty, koska asia ei selvinnyt. Keihäänheittäjä Matti Järvisen ilme kuitenkin viestitti ratsuherralle totuuden, ja kun syyllinen näytti jäävän ilman ansaitsemaansa rangaistusta, otti herra oikeuden omiin jalkoihinsa ja potkaisi Mattia.

Kovakärkinen kaaderisaapas osui heittäjälle niin tärkeään selkälihakseen, ja niin Suomi menetti keihäskullan. Tosin alikersantti Yrjö Nikkanen pääsi hopealle, mutta selkärikkoinen Matti jäi viidenneksi.

Kekkonen ei muistelmissaan kerro koko totuutta, vaan selityksen Järvisen yllättävälle selkävammalle paljastaa tunnettu tietomies Kauko Saarentaus kirjassaan ”Olipa kerran”. Lähde on sen verran tieteellisesti luotettava, ettei tarinaa liene syytä epäillä, vaikkakin monta kertaa tässä elämässä hyvä tarina ja totuus ovat ikävässä ristiriidassa keskenään.

Ratsumestari Wallden kohosi upseerinurallaan everstiluutnantiksi asti, vaikka jatkosodan alussa hän ei Uukuniemen Ristlahden taistelussa täysin onnistunut pataljoonan komentajan tehtävässään, vaan hänet siirrettiin tehtävästään syrjään sen jälkeen kun hän uukuniemeläisen kansanperinteen mukaan antoi sekavassa tilanteessa pataljoonalleen käskyn ”pelastautukoon ken voi”.

Olen elämässäni lukenut noin 5.000 kirjaa, mutta tätä Werner Walldenin ratsastusopasta en ole vielä lukenut. Aion sen lukea sitten, kun ryhdyn harrastamaan ratsastusta. Hevosratsastusta ei kuitenkaan ala harrastamaan, vaan kesytän ratsukseni hirven.
https://kirjapino.fi/tuote/ratsastuskirja-ratsusta-ratsastajasta-ja-ratsastamisesta-3/

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Matti Järvisen uloke

 

Noin 40 metrin korkeudessa kiertää Viipurin linnan tornin reilun 20 cm leveä uloke. Ainakin hyvän tarinan mukaan, johon tarinaan kuitenkin itse Skepsis ry:n aktiivina suhtaudun epäillen, keihäänheittäjä Matti Järvinen kiersi armeija-aikanaan vedonlyönnin seurauksena saappaat jalassaan ja mantteli päällään koko tornin, eli noin 20 metrin matkan, tuota uloketta pitkin koskematta käsillään torniin.

Korostettakoon tässä yhteydessä sitä, että Suomenlahdelta tulee tavallisesti navakasti ja sen vuoksi luulen, että ainakin tuo mantteli on tapaukseen lisätty jälkeen päin.

Siihen aikaan olivat keihäät puuta ja miehet rautaa. Nykyheittäjiltä saattaisi jäädä tuo temppu uusimatta. No Seppo Räty ehkä saattaisi pystyä samaan, mutta tuskin hänkään ihan selvin päin. Itseäni ainakin jo vallan huippasi hieman, kun kurkistin tuon Järvisen ulokkeen yli.
 

lauantai 29. kesäkuuta 2024

Rautavaara ja Terentjev

 

Uljaan patsaan on Neuvosto-Karjalan ensimmäinen olympiavoittaja hiihtäjä Feodor Terentjev, eli Heikki (karjalaisittain Huoti) Teronen, saanut Petroskoihin, ja senkin ääressä pitäisi vielä tässä elämässä käydä hiljentymässä, mutta vaikuttaa pahasti siltä, että viimeaikaisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä se jää tekemättä. Wikipedia kertoo patsaan mallista mm. seuraavaa traagista:

”Terentjev ei ollut mukana Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960.  Virallisen selityksen mukaan hän oli tuolloin jo “liian iäkäs”, mutta samaan aikaan Veikko Hakulinen, yksi noiden kisojen sankareista, oli yhdeksän kuukautta vanhempi. Neuvostoliitto ei noissa kisoissa menestynyt niin kuin oli ajateltu.

Heti Squaw Valleyn talviolympialaisten 1960 jälkeen Terentjev kuitenkin oli Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toinen 30 km kilpailussa, neljäs 50 km kilpailussa ja voitti kultaa 4 x 10 km viestikilpailussa. Vuonna 1962 Terentjev kilpaili edelleen, ja mm. voitti Neuvostoliiton mestaruuden 50 km kilpailussa ja ilmoitti tähtäävänsä Innsbruckin talviolympialaisiin 1964, mutta hän kuoli ennen näitä kisoja.

Terentjev sanotaan aiheuttaneen neuvostoliittolaisten keskuudessa pahennusta yhteyksillään suomalaisiin. Eräällä kilpailumatkalla Neuvostoliitossa hän oli tavannut suomalaisia, ja nämä olivat pukeneet hänet suomalaisiin vaatteisiin, jotta ei paljastuisi hänen seurustelevan suomalaisten kanssa. Oli muun muassa puheita, joiden mukaan Terentjev olisi suunnitellut loikkausta länteen. Häntä pidettiin temperamenttisena ihmisenä, joka osasi hankkia itselleen myös vihamiehiä.

Terentjev kuoli tuolloisessa kotikaupungissaan Leningradissa olosuhteissa, jotka ovat jääneet epäselviksi. Hän oli ollut mukana Kaukolovan kisoissa, joissa voitti kilpailun. Väitettiin, että kun voittoa oli juhlittu vodkan voimalla, hän olisi tullut huoltoautolla kotiin, ajanut sen autotalliin ja jättänyt sen käyntiin ja näin kuollut häkämyrkytykseen. On epäilty sitä, miten hän olisi voinut humalassa ajaa auton kotiin ja talliin ja jättää auton käyntiin ja sitten lukita ovet ja jäädä auton sisään. On arveltu, että häntä ei haluttu mukaan Innsbruckin kisoihin, jonne hän oli ilmoittanut tähtäävänsä, ja että hänellä olisi ollut vielä muitakin, valtiolle kiusallisia aikomuksia, ja tilanne olisi ratkaistu järjestämällä hänen kuolemansa.

Terentjev kotikylän Paatenen karjalaiset ovat sitä mieltä, että venäläisten kokema kateus menestynyttä ei-venäläistä urheilijaa kohtaan liittyy hänen kuolemaansa jollain lailla. Hänen sanotaan kuolleen “pahalla surmalla”.

Ilmeisesti Terentjevin suvun miehet eivät olleet mitään vesipoikia, koska mainio tarinaniskijä Tapio Rautavaara kertoo muistelmissaan ihastuneensa sota-aikana hiihtäjä Terentjevin setään, joka oli kunnon karjalainen huuliveikko ja tietäjä. Kerran Terentjevin starikka tuli aikamoisessa kekkulissa kertomaan: ”Aa, ylen hyvä Ruotsin prihatsu. Makiat viinit hänellä oli, vihriät viinit. Butilkan kun join, niin heti dorokal virusin.” Rautatavaaran mukaan joku sieluton oli juottanut ukolle pullollisen tenttua.

Tässä lisätietietoa Neuvosto-Karjalan ensimmäisestä olympiavoittajasta: https://www.youtube.com/watch?v=ecwz3tM4r0s

perjantai 28. kesäkuuta 2024

Yrjö Nikkanen

Suomalaiset keihäshirmut Soini Nikkinen ja Yrjö Nikkanen sekoitetaan helposti toisiinsa. Molemmat olivat ME-miehiä ja heidän elämäntapansakin olivat samankaltaiset. Kaikki eivät tosin sekoittaneet Nikkistä ja Nikkasta toisiinsa, koska minulle on kerrottu, että vuonna 1953 Budapestissa käydyn Unkari-Suomi-maaottelun jälkeen Budapestin hotellin hovimestari olisi lausunut, että: ”Nikkanen tai Nikkinen, aina paikat rikki.”

Se ero miehillä kuitenkin oli, että Nikkisen maailmanennätys kesti vain viikon, mutta Nikkasen vuonna 1938 heittämä 78,70 lähes 15 vuotta. Senkin rikkomiseen tarvittiin amerikkalaisten kehittämää hyvin lentävää ilmarintakeihästä. Wikipedian mukaan Nikkasen ME-heitto oli niin raju, että keihäs katkesi ilmalennon aikana.

Yrjö Nikkanen ei ollut mikään vesi- tai pyhäkoulupoika kuten ei myöskään Soini Nikkinen. Tapio Rautavaara kertoo esimerkiksi muistelmissaan, että Oslon EM-kisoissa vuonna 1946 suomalaiset keihäsmiehet epäonnistuivat pahasti ja Yrjö Nikkanen jäi toiseksi ja Rautavaara oli vasta pronssilla.

Kilpailun jälkeen joukkueen johtaja Urho Kekkonen saapui keihäsmiesten luokse, mutta ei sanonut mitään, vaan ainoastaan nauroi pilkallisesti. Silloin kiivasluonteinen Nikkanen nousi vetääkseen tulevaa presidenttiä turpaan tuhansien katsojien edessä Oslon stadionilla, mutta Rautavaara ehti miesten väliin ja ilmeisesti varmisti siten Kekkosen poliittisen tulevaisuuden.

Urho Kekkosen terveys oli Oslon Em-kisoissa todella vaarassa. Sen vahvistaa tunnettu tietokilpailumies Kauko Saarentaus muistelmissaan. Alikersantti Nikkanen oli sota-aikaan kouluttajana Saarentauksen komppaniassa ja hänen mukaansa Nikkanen saattoi hirmuisilla nyrkeillään rusikoida kenet vain sille päälle sattuessaan. Onneksi hän ei muilta kiireiltään ehtinyt palvelukseen kuin yhtenä päivänä viikossa.

Rautavaaran mukaan pukuhuoneessa Nikkanen kaivoi urheilukassistaan punaviinipullon ja painaisi sen korkin pullon sisälle sormellaan. Sitä temppua ei Rautavaaran mukaan kukaan muu pystynyt tekemään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Nikkanen

 

Ylen sie äijä viskoat

 

Muistanpa, kuinka vuonna 1967 olin mukana Suonenjoen maatalousnäyttelyiden yhteydessä järjestetyissä yleisurheilukilpailuissa yhdessä olympiavoittaja Tapio Rautavaaran kanssa. Rautavaara lauloi ja jutteli mukavia, minä toimin keihäskilpailussa keihäänkantajana.

Laulujensa lomassa Rautavaara kertoi, että häneltä oli tiedusteltu, mitenkä pitkälle hän olisi heittänyt ns. ilmarintakeihästä, jollaisesta eilen kirjoitin. Rautavaara oli vastannut kysyjälle, että hän uskoisi ilmarintakeihään kiertävän vieläkin maata, mikäli hän olisi päässyt huippukunnossa sellaista viskaamaan.

Kova mieshän Rautavaara oli aikoinaan. Jatkosodan asemasotavaiheessa hän pääsi kuuluttajaksi Karhumäen radioon, jossa hän saattoi harjoitella, levätä ja syödä kunnolla ja niinpä hän heitti harjoituksissa koivukeppiä 80,97 eli kaksi metriä silloista maailmanennätystä pitemmälle. Asiaa oli valmentaja Kajanin lisäksi todistamassa kuusi maatuskaa, jotka sirkuttelivat, että ”ylen sie äijä viskoat”.

Valmentaja Kajan hakkasi keihään putoamispaikalle muistomerkiksi paalun. Olen haaveillut, että pääsisin joskus hiljentymään tuon paalun äärelle, mikäli sellainen on vielä pystyssä, jota epäilen. Luulen kuitenkin, että en enää tässä elämässä Karhumäen kentälle pääse. Soini Nikkisen ME-heiton muistoa olen sen sijaan kerran päässyt kunnioittamaan Kuhmoisten kentän laidalla. Kuhmoisten kenttä oli helppo löytää, koska sen katuosoite on Soini Nikkisen Kaari.

Hiljennymme kuuntelemaan suuren suomalaisen sankarin Tapio Rautavaaran jämäkkää kerrontaa: https://www.youtube.com/watch?v=fHxgJYtvvAM

keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Ilmarinta

 

Harva on se kerta, jolloin olen voinut elämässäni päteä, mutta yhden sellaisen pätemiskerran minä muistan. Olin joskus viime vuosituhannen loppupuolella käymässä Helsingissä Suomen Urheilumuseossa, jossa näin lasivitriinissä Soini Nikkisen maailmanennätyskeihään. Vitriinissä oli esittelyteksti, jossa kerrottiin, että tällä keihäällä heitettiin maailmanennätys vuonna 1953.

Saapastelin museon johtajan juttusille ja kerroin, että jokainen, joka yleensä jotain urheilusta tietää, tietää, että kyseinen maailmanennätys heitettiin Kuhmoisten urheilukentän avajaiskilpailuissa 24.6.1956. Museon johtaja punastui ja lupasi korjata virheen.

Saattaa olla, että Nikkisen ennätysheitto jää ihmiskunnan historian pisimmäksi perinteisellä koivukepillä tehdyksi heitoksi. Tosin ihan perinteinen koivukeppi se ei ollut, koska keihäs oli joskus katkennut, mutta köyhä, mutta käsistään taitava työläisheittäjä Nikkinen oli sen korjannut jonkinlaisella lohenpyrstöliitoksella. Keihäs näytti olevan vähän vääräkin ja saattaa olla, että lohenpyrstöliitos ja vääryys paransivat sen liito-ominaisuuksia.

Ensimmäisen yli 80 metrisen heitti Usa:n Franklin Held kehittämällään ilmarintakeihäällä vuonna 1953. Heldin kaari kantoi 80,41. Ilmarintakeihään lento-ominaisuuksia on parannettu koivukeppiin nähden sikäli, että siinä on lyhyempi ja kevyempi kärki sekä erilainen painopiste kuin tavallisessa keihäässä.

Tässä lisätietoa Franklin Heldistä, joka ei koskaan pärjännyt suurkilpailuissa ja pikkuisen epäilen, että hänen ennätyksissään on osattu hyödyntää Amerikan suotuisia tuulia samalla tavalla kuin liettualaisen Mikolas Aleknan maailmanennätyskiekkokaaressa huhtikuussa 2024.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Franklin_Held

tiistai 25. kesäkuuta 2024

Filosofi Pertti Lande Lindfors ja urheilu

Värikäs tapahtuma oli Saksa – Suomi-yleisurheilumaaottelu vuonna 1956, josta olen aiemmin kertonut. Tavallaan tuo maaottelu liittyy myös Uukuniemen historiaan, koska Suomen joukkueen tulkkina toimi Saksassa filosofiaa opiskellut Pertti ”Lande” Lindfors, joka ratkiriemukkaassa muistelmateoksessaan Seikkailuni tieteen, viinan, naisten ja politiikan parissa kertoo olevansa turkulaisen kommunistin ja uukuniemeläisen fasistin rakkaudenhedelmä. Äitinsä puolelta Lande, joka oli aikoinaan maamme tunnetuimpia filosofeja, oli Uukuniemen Sihvosia.

Urheilumaajoukkueen tulkkina Lande onnistui mainiosti ja hän kertoo, että Saksan turneen päättäjäisbanketissa seiväshypyn Euroopan mestari Eeles Landström piti seuraavan kiitospuheen:

”Pertti, sinä olit loistava tulkki ja loistava opas. Ja urheilija olet siinä missä mekin ja kahdessa lajissa voitat meidät. Olet meistä ainoa, joka on juossut 3.000 metriä alle kymmenen minuutin, ja viinanjuonnissa sinä päihität meidät kaikki.”

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että maajoukkueeseen kuului myös keihäänheittäjä Soini Nikkanen, joka hänkään ei ollut mikään vesipoika. Suojelupoliisin historiikissa kerrotaan, että Saksan matkan aikana CIA yritti värvätä suomalaisurheilijoita palvelukseensa ja kun asian johdosta kuulusteltiin mm. Soini Nikkistä, vakuutti hän hyvin uskottavasti, että maaottelumatkan aikana tuli istuttua saksalaisissa oluttuvissa sen verran, ettei ainakaan hänellä ole mitään muistikuvia moisista värväysyrityksistä.

Tässä lisätietoa Pertti Lindforsista, joka aikoinaan oli yksi maamme johtavista älyköistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Lindfors

maanantai 24. kesäkuuta 2024

maanantai 24. kesäkuuta 2024

Soini Nikkinen

Eilen tuli kuluneeksi 68 vuotta siitä, kun työläiskeihäänheittäjä Soini Nikkinen, Kiuruveden Teräs, heitti keihäässä maailmanennätyksen Kuhmoisten urheilukentän avajaiskilpailuissa. Urheilun ystävien Face-ryhmässä keskustellaan nyt siitä, miksi Nikkistä ei valittu saman vuoden olympialaisiin, vaikka hän oli heittänyt alkukesästä maailmanennätyksen.

Urheilukirjailija Antti O. Arponen kirjoitti yhdeksän vuotta sitten blogillani ansiokkaan selvityksen siitä, miksi Kiuruveden työläiskeihäänheittäjää ei olympialaisiin valittu, vaikka hän oli alkukesästä heittänyt maailmanennätyksen.

Arponen kirjoitti asiasta seuraavaa: ”Suomen ja Saksan maaottelu Hampurissa 22.-23.9.1956. Joukkueenjohtaja Jukka Uunila kertoi, että oli hänen johtajauransa ainoa kerta, kun hän joutui puuttumaan suomalaisen urheilijan kilpailusuoritukseen.

Maailmanennätyksen 83,56 juhannuksena heittänyt Soini Nikkinen ei ollut syksyllä enää ennätyskunnossa. Lauantaina Hampurissa hän ”eksyi” ravintolaan ja nautti tuhdisti saksalaista olutta. Sunnuntaina iltapäivällä Soini toki ilmestyi stadionille keihäänheittoon.

Soini oli kuitenkin niin sekaisin, että ensimmäisellä heittokierroksella alkoi ottaa vauhtia kohti katsomoa. Heittopaikalla ollut joukkueenjohtaja Uunila pysäytti Soinin ja näytti missä päin on heittoviiva.

Kiitollinen Soini otti muutaman metrin vauhtia ja tempaisi 72,86.  Soini oli kuuden miehen maaottelussa kolmas, edelle menivät Olavi Kauhanen (75,24) ja Saksan Heiner Will, taakse jäivät Niilo Sillanpää (72,71) ja kaksi saksalaista.

Sunnuntaina illalla ennen maaottelun bankettia Soini ilmestyi joukkueen majapaikkaan. Humalatila oli sitä tasoa, että Uunila määräsi kaksi kuulantyöntäjää telkeämään Soini Nikkisen huoneeseensa selviämään.

Soini kuitenkin pääsi sieltä karkuun ja ilmestyi klo 22 bankettiin juuri kun Saksan urheiluministeri piti puhetta. Pelkkiin kalsareihin pukeutunut Soini poistettiin kahden moukarinheittäjän voimin banketista.

Lokakuun alussa 1956 Urheiluliiton johtokunta määräsi keihäänheittäjä Soini Nikkisen kolmen kuukauden kilpailukieltoon epäurheilijamaisen käytöksen takia. Melbournen olympiakisoja joulukuussa hän seurasi radiota kuunnelleen.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Soini_Nikkinen

Suitsa

Uukuniemi on harvaanasuttu erämaapitäjä, mutta siitä huolimatta parkkipaikkojen puute on huutava, kuten kuvakin todistaa. Laskin juhannuksena Uukuniemen Kalasatamassa olevan pysäköitynä yli 50 autoa.

Paljon on siis Pyhäjärven Suitsansaaressa elämää näin kesäisin. Suitsa on maamme 34. suurin saari ja sen pinta ala on 14 km2; tosin saaren maapinta-ala on jonkin verran pienempi, koska Suitsasta löytyy pieni lampikin.

Sen lisäksi, että Uukuniemi on suuri erämaapitäjä, on se myös suuri kulttuuripitäjä. Nimittäin kun maankuulu vokalisti Arska Tenkanen esittää joka kesä Juholan navetan vintillä taidettaan, saapuu innostuneita kuulijoita paikalle niin paljon, että erämaapitäjän parkkipaikat eivät riitä. Luulenpa, että tulevan syksyn kuntavaaleissa tulee Uukuniemen parkkipaikkapula olemaan keskeinen vaaliteema.

Vielä jokunen vuosi sitten oli Uukuniemen Kalasatamassa Venäjän suuntaan valokuvaaminen ankarasti kielletty kieltotaululla, jonka vuoksi sitä kuvattiin ahkerasti. Itsekin olin noin 40 vuotta sitten kuvaamassa ja kiikaroimassa itään, kun paikalle autoili harvinaisen hymytön herraseurue, joka tiedusteli, että näkyykö mitään.

Kerroin, että varsinkin Neuvostoliiton ilmavoimien Mensuvaaran lentokentän tutkatorni kiinnostaa minua erityisesti, koska olen suorittamassa rajalla pintatiedustelua. Herraseurue ei puuttunut suorittamaani pintatiedusteluun.

Vasta myöhemmin kuulin, että Suitsansaaressa sijaitsi Suojelupoliisin lomapaikka ja ymmärsin että hymyttömät herrat olivat Supon agentteja, jotka onnekseni olivat lomatunnelmissa. 

 

 

lauantai 22. kesäkuuta 2024

Presidenttiehdokas Koikkalainen

 Monien muiden Suomen huippupoliitikkojen tapaan Johannes Koikkalainen oli entinen huippu-urheilija. Paras urheilusaavutus oli, että hän sijoittui tulevan ulkoministerin Väinö Leskisen jälkeen vuonna 1937 Antwerpenin työläisolympialaisissa uinnissa hopealle. Leskinen olikin lajin todellinen huippu ja hänellä on yhä on hallussaan Eläintarhanlahden ympäriuinnin ennätys.

Vanhan urheilukaverinsa Leskisen avustamana Koikkalainen nousi maamme poliittisen elämän terävimpään kärkeen ja eteni ministeriksi asti. 70-luvulla mies ilmoitti jopa olevansa halukas myös presidentin virkaan, koska katsoi olevansa tehtävään ylivertainen, sillä kun toisella silloisista Keskustan ehdokkaista oli vaikeuksia naisten kanssa ja toiselle viinan kanssa, vakuutti Johannes omaavansa molemmat presidentiltä vaadittavat ominaisuudet.

Samoihin aikoihin Koikkalainen hankki suurta julkisuutta, kun hän saapui demareiden puoluekokoukseen mukiloidun näköisenä. Puoluetoveri Erkki Tuomioja kävi tekemässä tapauksesta jopa rikosilmoituksen. Alustavissa poliisitutkimuksissa selvisi, että tupakkaa vaatineita päälle karkaajia oli peräti kolme, joten olihan selvää, ettei siinä edes entisen huippu-urheilijan fysiikalla voinut suoriutua voittajaksi sellaista ylivoimaa vastaan.

Tosin jatkotutkimuksissa tupakan pummaajiksi ja mukiloijiksi paljastuivat hotellihuoneen yöpöytä ja kaksi tuolia.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000004877524.html

perjantai 21. kesäkuuta 2024

Suoraselkäinen Suomen mies

Alhaista mieltä

Lasse Lehtisen kirjan Aatosta jaloa ja alhaista mieltä konna on Kekkonen. Sokea Kreettakin näkee, että hän käytti ulkopoliittisia keinoja valtansa pönkittämiseen. Jokus sellaista kutsutaan maanpetoksellisieksi toiminnaksi. Eräs neuvostoliittolainen asiantuntija on kuitenkin lausunut suuren viisauden. Hänen mukaansa voidaan tietenkin mielinmäärin pohtia oliko Kekkonen Neuvostoliiton vaikuttaja-agentti, mutta kukaan tuskin voi kiistää, että suomalaisilla oli presidentti, joka pumppasi suunnattomasti taloudellista hyötyä naapurin johtajilta vastineeksi lyhytaikaisista poliittisista myönnytyksistä, minkä ansiosta suomalaisten elintaso nousi.

Jos kirjasta etsitään sankareita, ovat ne Lehtisen näkökulmasta ns. asevelisosialistit, jotka kirjoittajan mukaan lykkäsivät Suomen suomettumista ratkaisevilla 20 vuodella ja pitivät sittenkin maamme lännen leirissä. Nämä nuoret miehet olivat rintamalla olleita ja sieltä he karkasivat sankarikuoleman kynsistä. Sen sijaan siviilielämän taisteluihin he eivät kunnolla sopeutuneet, vaan kuolivat nuorina.

Kekkosen syy ei yksinomaan liene se, että venäläiset pitivät näiden miesten linjaa ulkopoliittisena riskinä. Lehtisen mukaan asevelisosialistien Daltonien veljeksiä muistuttava johtokvartetti Yrjö Kilpeläinen, Väinö Leskinen, Aarre Simonen ja Unto Varjonen esimerkiksi kylmän sodan hetkinä kajauttivat erään Helsinkiläisen anniskeluravintolan pisuaarin ääressä neliäänisesti Pallen railakkaan miehekkään iskusävelmän “Silimien välliin ryssää”.

Kilpeläinen ja Varjonen kuolivat sen verran nuorina, ettei heidän ei tarvinnut nähdä, kuinka Leskinen ja Simonen tunnustivat myöhemmin ulkopoliittiset realiteetit ja vaihtoivat ulkopoliittista linjaansa näyttävästi. Simonen käänsi takkinsa ensin. Hän jäi demareiden valtataistelussa tappiolle ja perusti sen jälkeen oman puolueen TPSL:n, joka nautti Neuvostoliiton poliittisen tuen lisäksi myös sen maksamaa puoluetukea. Aarre Simonen oli huippuälykäs ja häikäilemätön juristi, joka jostain syystä ei malttanut olla tekemättä kaikenlaista vilunkia, vaikka olisi pärjännyt elämässään muutenkin.

Sisäministerinä oleessaan hän sai kovien otteidensa vuoksi pilkkanimen Sapeli Simonen, jota mies ylpeydellä kantoi. Simonen perustia TPSL:ssä toimiessaan Päivän Sanomat-nimisen lehden, jonka poliittinen painoarvo ei ollut verrannollinen sen levikkiin. Kun häneltä kyseltiin lehden levikistä, hän ei salaillut kyynisyyttään: “Se on yks paskan maku mikä se levikki on, kunhan niitä ilmestyy kolme kappaletta, yks mulle, yks Yliopiston kirjastolle ja yks NKP:n keskuskomitealle.” Vahvat viitteet tukevat oletusta, että Simonen oli yksi KGB:n pääyhdysmiehistä Suomessa. Lehtisen arvelujen mukaan toinen tärkeä KGB vaikuttaja oli professori Kustaa Vilkuna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarre_Simonen

torstai 20. kesäkuuta 2024

Itkikö Väinö Leskinen?

 

Poliitikko Väinö Leskinen oli entinen huippu-urheilija, joka mm. voitti kultaa uinnista työläisolympialaisissa. Leskisen tukijat löytyivät sodan jälkeen entisistä Helsingin työläiskaupunginosien ns. Ässärykmentin rintamamiehistä, jotka muistivat arvostetun komppanianpäällikkönsä.
50-luvulla huippupoliitikko Leskinen kärähti pari kertaa rattijuoppoudesta ja oli jonkin aikaa myös tuottavassa työssä rakentamalla Seutulan lentokenttää. Siihen aikaan politiikassa ei oltu tekopyhiä eikä asia katkaissut miehen poliittista uraa, sillä Ässärykmentin miehet eivät olleet pyhäkoulupoikia.
Sen sijaan Leskisen täydellisen ulkopoliittisen käännöksen myötä entiset tukijat hylkäsivät hänet. Lasse Lehtisen kirjassa Aatosta jaloa ja alhaista mieltä väitetään ilman tieteellistä näyttöä, että johtava asevelisosialisti Väinö Leskinen tehtyään ulkopoliitisen täyskäännöksen olisi Moskovan junan vaunuosastossa polvillaan itkien vakuuttanut neuvostodiplomaatti Albert Akuloville poliittista uudestisyntymistään.
Asiaa on vaikea uskoa. Silmin näkijöitä ei ole. Se on tunnettu tosiasia, että Leskinen oli herkkä mies itkemään, mutta polvillaan olo on voinut johtua myös muista seikoista, kuin poliittisesta nöyryydestä.
Toisaalta tietolähteitä yhdistelemällä voidaan ulkoministerinäkin toimineen Leskisen itkua pitää sangen todennäköisenä tapahtumana. Tätä tulkintaa tukee esimerkiksi entinen radiojohtaja Aarre Elo muistelmissaan. Nimittäin maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa saunomaan ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset.
Tuloslaskennan aikana selvisi, että Leskinen putosi eduskunnasta. Tämä sai Väiskin purskahtamaan itkuun. Reiluna kaverina Tasavallan Presidentti kuitenkin yritti saada itkun loppumaan lupaamalla ystävälleen tulevan ulkoministerin paikan. Lupaus piti, vaikka muuten moni asia saattoi seuraavana aamuna olla unohduksissa. Saunareissullaan Tasavallan Presidentti alkoi Elon todistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita olut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan Tasavallan Presidentti tietenkin oli tässäkin asiassa.
https://tuomioja.org/kirjavinkit/2002/01/lasse-lehtinen-aatosta-jaloa-ja-alhaista-mielta-urho-kekkosen-ja-sdpn-suhteet-1944-1981/

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Urheilua ja politiikkaa

Aiemmin kirjoitin, että huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Leskinen olisi ollut Leppävirran Kotalahden Leskisiä, mutta sen verran tarkennan, että Väiski itse syntyi Helsingissä, mutta sukututkimusohjelma Geni kertoo, että hänen vanhempiensa suvut ovat ylimuistoisia kotalahtelaisia.

Väinö Leskinen oli nuoruudessaan suorastaan urheilusankari, sillä hän voitti vuonna 1937 Antwerpenin työläisolympialaisissa uinnissa kultaa. Samassa kisassa hopealle sijoittui toinen merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja Johannes Koikkalainen. Leskistä ja Koikkalaista yhdisti politiikan, urheilun ja urheilupolitiikan lisäksi se, että Koikkalainen oli leppävirtalaista sukua ja hän oli syntynyt Leppävirralla.

Olen kuullut, että demareiden vahvat junttamiehet yrittivät jossain vaiheessa suostutella silloista merkittävää yhteiskunnallista vaikuttajaa Aarre ”Sapeli” Simosta TUL:n puheenjohtajaksi, mutta tämä ei kiinnostunut asiasta, vaan ilmoitti, ettei hän ole elämässään harrastanut muuten liikuntaa, kuin nostelemalla grogilaseja. Samaa urheilulajia tosin harrastivat urheilu-uransa jälkeen myös Leskinen ja Koikkalainen.

Tuo Aarre Simosen hellittelynimi Sapeli johtui väärinkäsityksestä, koska sosialidemokraattisena sisäministerinä ollessaan hän lähetti vain rottinkikepeillä varustetut ratsupoliisit antamaan asennekasvatusta Arabian tehtaalla mieltään osoittaneille lakkolaisille – sapelia sentään ei käytetty. Sen sijaan KP Simonen olisi ollut sopivampi hellittelynimi, koska sisäministeri Simonen lähetti konepistooleilla varustautuneet poliisit pysäyttämään Kemin uittotyömaan lakkolaisten mielenosoituskulkueen.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, ettei Aarre Simonen ollut leppävirtalaista sukua vaan Rautalammin Simosia. Leskinen, Koikkalainen ja Simonen olivat geeniperimältään 100 % savolaisia, mutta Väinö Tanner oli vain kolmen vartin savolainen, sillä hänen neljästä isovanhemmastaan kolme oli Savosta.

Tässä tietoa Väinö Leskisen suvusta: https://www.geni.com/people/V%C3%A4in%C3%B6-Olavi-Leskinen/6000000039278504625

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Kruunuhaan Suunnistajat

Kuohuvaa oli sekä urheilu- että poliittinen toiminta Suonenjoen seudulla sodan jälkeen. Työväen Urheiluliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Martin kertoi muistelmissaan, että joku suonenjokelainen urheiluseura oli hämmästyttävästi jäsenmäärältään yksi maan suurimmista. Kyseessä oli todennäköisesti Suonenjoen Kunto.

Sodan jälkeen demarit ja kommunistit taistelivat kiivaasti siitä, kumpi osapuoli johtaa mahdollisessa sisällissodassa Työväen Urheiluliitoksi kutsuttua taistelujärjestöä ja osapuolten johtamien seurojen jäsenmääriä piti paisuttaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Peli oli kovaa ja epärehellistä, vaikka välillä jouduttiin turvautumaan myös laillisiin menettelytapoihin.

Suonenjokelaisen työläisurheiluseuran suuri jäsenmäärä herätti huomiota ja asiaa tarkemmin tutkittaessa huomiota herätti myös seuran jäsenten kypsä ikä. He eivät todellakaan olleet mitään ikäkausiurheilijoita. Tosin ihan tuulesta temmattuja jäsenet eivät olleet, koska nimet ja syntymäajat täsmäsivät asiaa selvitettäessä väestörekisterissä oleviin tietoihin.

Sitten joku keksi mistä oli kysymys. Seuran veteraanijäsenten nimet ja syntymäajat oli poimittu Suonenjoen Valkeisenmäen hautausmaan hautakivistä.

Kuitenkaan kyseinen suonenjokelaisseura ei ollut jäsenmäärältään Suomen suurin, vaan muistelen, että eniten jäseniä oli työläissuunnistusseura Kruunuhaan Suunnistajissa, jossa oli peräti 11.000 jäsentä.

Sen seuran jäsenet oli ainakin hyvän tarinan mukaan kehittänyt silloinen merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Leskinen etenkin Helsingin reservinupseerien joukosta. Tietooni ei ole tullut, että Kruunuhaan Suunnistajat olisivat koskaan olleet mukana Jukolan viestissä. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, etteivät Väinö Leskisen sukujuuret ole Suonenjoella vaan naapurissa Leppävirran Kotalahden puolella.

Kruunuhaan Sosdem-yhdistyksen nettisivuilla kerrotaan näköjään enemmänkin Kruunuhaan Suunnistajista ja vielä ihan vakavaan sävyyn: https://kruununhaandemarit.sdp.fi/elomme-paivat/kruununhaan-yhdistyksen-vaiheita/

maanantai 17. kesäkuuta 2024

Pyssyt paukkui

Kalle Junttila muutti Suonenjoelle vasta 1970-luvulla, joten hänen kirjansa Iisveden kuohut ei käsittele Iisveden sotaa edeltävää aikaa, jolloin tässä taajaväkisessä yhdyskunta kuohui oikein kunnolla.

Savon historian viidennessä osassa kerrotaan värikkäästi Suonenjoen poliisien kieltolain aikaisesta toiminnasta Iisveden työläistaajamassa, jossa kesäisin oli satamatöissä noin tuhat miestä eri puolilta Suomea, eivätkä monetkaan heistä olleet mitään vesipoikia.

Laiva- ja proomumiesten tärkein matkaeväs oli kieltolakiaikaan pirtu, ja niinpä Iisveden proomuissa tapeltiin niin, että laidat ruskivat. Moni pohjalainen liikkui vasara taskussaan lyödäkseen sillä vastenmielistä tyyppiä. Voi hyvinkin olla, että Pohjanmaalta saapui ns. Pihkalan kaartin välittämänä lakkorikkureita ja voi hyvinkin olla, etteivät kylän vasemmistolaiset työmiehet heistä juurikaan tykänneet.

Poliisejakaan ei jostain syystä kunnioitettu, vaan virassaan aloittaneelle nuorelle konstaapeli A. P. Sutisellekin huudeltiin, että: ”Kunhan syyspimeät tulevat, niin poliisit tapetaan”.

Pirtukaupan lisäksi poliiseja työllisti myös työmiesten uhkapeliharrastus. Maastossa lojuvilta uhkapelureilta takavarikoitiin korttipakkoja niin runsaasti, että kerrankin oli poliisiasemalla 23 pakkaa. Eli hurjaa oli elämänmeno Iisvedellä jo siihen aikaan.

Mutta eivät Suonenjoen poliisitkaan antaneet vähällä periksi iisveteläisten väkijuoma- ja uhkapeliasioita ratkoessaan, vaan ongelmiin puututtiin reippailla otteilla, kuten alla oleva lehtileike todistaa. Niinpä esimerkiksi poliisi Ville Koivistoinen, jota syistä, joita voi vain arvailla kutsuttiin Nätti-Villeksi, keskeytti erään anniskelutapahtuman ampumalla 4 – 5 laukausta, eli tapahtui kuten jossain Irwin Goodmanin laulussa, jossa sanotaan, että ”pyssyt paukkui, pirtu läikkyi”.

 

 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Rillan lakko

Hallitus on juuri kovalla kädellä rajoittanut työntekijöiden oikeutta poliittisiin lakkoihin ja Iisveden poliittisia kuohuja tutkiessani muistin, että maailman pisin poliittinen lakko jatkuu edelleenkin Iisvedellä, joten iisveteläisten olisi korkea aika pikaisesti lopettaa tämä noin sata vuotta kestänyt poliittinen lakko.

Jonkun poliitikon muistelmista luin, että jollain Iisveden sahalla työntekijät menivät lakkoon päästäkseen eroon eräästä työnjohtajasta, josta he eivät pitäneet. Työnjohtaja oli nimeltään Rilla ja niinpä lakkoa alettiin kutsua Rillan lakoksi.

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten Tauno Rilla julkaisi kaksi mainiota Iisvesi-aiheista muistelmakirjaa ja hän kertoi, että Rillan perhe kannatti sosialidemokraatteja ja edustivat näin ollen paikkakunnan laitaoikeistoa. 70 % iisveteläisistä sen sijaan äänesti 1920-luvulla Sosialistista Työväenpuoluetta, jolla nimellä laitavasemmisto siihen aikaan toimi. Historiantutkijat voisivat selvittää, oliko kommunistien kannatus Iisvedellä suhteellisen vapaiden vaalien maailmanennätys.

Uskon, että tuo Rillan lakko alkoi 1920 luvulla, koska silloin elettiin nousukautta ja kaikki lakkolaiset pääsivät heti töihin muille paikkakunnan sahoille eikä kukaan muistanut siinä tohakassa lopettaa tuota Rillan lakkoa, joka siis jatkuu edelleenkin. Minusta työmarkkinaosapuolet voisivat sopia, että koska nykyinen hallitus on rajoittanut poliittisten lakkojen keston yhteen päivään, niin tuo Rillan ilmeisen poliittinen lakko olisi syytä lopettaa vaikkapa sen 100-vuotismerkkipäivänä.

Osittain tuo laitavasemmiston suuri kannatus Savossa johtui liikemies-ikiliikkujankeksijä-kansanedustaja Ville Vainion (alk. Karjunen) suuresta kansansuosiosta. Tosin kuin yleensä luullaan, Savossa asuu huumoria ymmärtävää kansaa ja Ville Vainio oli sen verran hauska mies, että hänessäkin olisi ainesta väitöskirjaan ja jopa kesäteatterinäytelmään.

Arvo Poika Tuominen esimerkiksi kertoo muistelmissaan, että kun Ville Vainio joutui pahamaineiseen Tammisaaren pakkotyölaitokseen, sai hän vankilan johdon vakuutettua siitä, että hän pystyy rakentamaan ikiliikkujan ja niinpä hänelle annettiin verstas ja muutama ammattitaitoinen metallimies projektinsa käyttöön. Hyvä ikiliikkuja siellä valmistuikin, mutta jos siitä oikein hakemalla hakee vikoja, niin eihän se tietenkään toiminut.

Tuominen kertoi muistelmissaan myös sen, että kerran Ville jäi kiinni, kun hän yritti salakuljettaa elävää pulua vankilan pakolliseen jumalanpalvelukseen. Villen selitys tapahtuneelle oli se, että kun pappi olisi alkanut puhua pyhästä hengestä, hän olisi vapauttanut pulun havainnollistamaan pyhä henki-käsitettä.

Kansanedustaja-historioitsija Teemu Keskisarja on jostain syystä tehnyt ensimmäisen opinnäytetyönsä Ville Vainiosta ja kun kysyin häneltä Vainion ikiliikkujasta, niin hän kertoi, että hän on kyllä nähnyt sen piirustukset jossain, mutta itse laite on häviksissä. Jos se joskus löytyy, niin kyllä sen paikka on Suonenjoen pitäjän museon lasivitriinissä.

Tuo Vainion ikiliikkuja-projekti voisi olla ihan hyvä kirjanaihe kansanedustaja Keskisarjalle ja siitähän saisi vaikka elokuvan kansainväliseen levitykseen; toivottavasti Kaurismäen veljekset lukevat tämän. Minusta Ville Vainion ikiliikkujakeksintö on maailmanhistorian toiseksi hauskin huijaus heti Silvo Sokan kuuluisan rakettilennon jälkeen.

Jos teitä masentaa kovasti, niin kuunnelkaapa jälleen kerran tämä Yle Areenan ohjelma Punaisen örinän maasta. Uskon, että päästätte muutaman selkäkeikkanaurun. https://areena.yle.fi/podcastit/1-1291208

lauantai 15. kesäkuuta 2024

Iisveden loikkarit

Kuten olen aiemminkin kertonut, niin iisveteläiset olivat aikoinaan kovia hiihtämään ja niinpä 1930-luvun pulakaudella toistakymmentä iisveteläistä suksi itärajan taakse työttömyyttä pakoon ja kyllähän sieltä työtä heille järjestyikin ja jopa liiaksi. Kalle Junttila on kirjassaan Iisveden loikkarit selvittänyt itärajan taakse siirtyneiden kohtaloita ja yllättävä asia minulle oli se, että ainakin pari iisveteläistä oli niin kovia hiihtäjiä, että he hiihtivät takaisin kotiin.

Sen sijaan viiden loikkarin elämä päätyi niskalaukaukseen ja yksi menehtyi muuten työleirille. Junttilan mukaan noin 6000 suomalaista menehtyi Stalinin vainoissa, mutta voi heitä olla enemmänkin. Nyt Suomessa on alettu tutkijapiireissä tosissaan selvittää suomalaisten kohtaloita Neuvostoliitossa ja voi olla, että tapettujen lukumäärä selviää lähi vuosina. Tosin tutkimuksia hankaloittaa se, että Medvedev ilmoitti, että hän ei näe asiassa selvityksen tarvetta.
Junttilan mukaan yksi ammutuista iisveteläisloikkareista oli Jalmari Kaipainen. Tämä tapaus liittyy sikäli elämääni, että syksyllä -76 olin veteraanien mukana Petroskoissa, joka oli Tamperetta suurempi kaupunki ja siellä kadulla kävellessäni vastaani tuli vanha ystävällinen herra, joka kertoi, että koska olen Suonenjoelta, niin viepä terveiset velipojalle Juho Kaipaiselle Suonenjoen vanhainkotiin. En usko, että terveisten lähettäjä kuitenkaan oli Jalmari Kaipainen. Ikävä kyllä en koskaan terveisiä Juholle vienyt.
Eli hyvin naapurimaassa tiedettiin matkailijoiden taustat ja hyvin heitä seurattiin. Mieleeni tulee tapaus, kun suonenjokelainen opettaja ja kapteeni evp. Valtteri Makkonen joskus 70-luvulla kävi Leningradissa, niin hän törmäsi ravintolassa venäläiseen panssarivaunumieheen, joka kertoi ampuneensa Valtterin kovaäänisen hajalle, kun tämä oli huudellut propagandaa linjojen yli. Hän oli varmaankin kehottanut naapureita tulemaan hakemaan voita leipänsä päälle. En usko, että panssarivaunumies oli ihan sattumalta eksynyt Makkosen pöytään.

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Iisveden kuohuja

 

Harmi, ettei Suonenjoella enää ole kesäteatteritoimintaa, koska Kalle Junttilan kirjasta Iisveden kuohuja saisi joku taitava dramaturgi synnytettyä oivallisen kesäteatterinäytelmän.

 

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Iisveden kuohujen keskeinen vaikuttajahenkilö kommunistiksi epäilty Aku Kukkonen oli innokas harrastelija näyttelijä ja taitava Kalle Väänäsen savolaisrunojen tulkki, vaikkakin runoilija-lehtori Väänänen oli vuonna 1918 toiminut kiivaana valkoisten kenttäoikeuden jäsenenä Etelä-Karjalassa, jossa tapahtui sisällissodan kauhea jälkinäytös.
Iisveden taajaväkinen yhdyskunta alkoi kuohua talvella 1934, jolloin eräs salasuhteessa ollut nuoripari sattui näkemään, miten joku nuorehko, hoikahko, pitkähkö ja vaaleahko mies kätki lumihankeen jonkinlaisen paketin. Nuoripari epäili, että epäilyttävästi käyttäytynyt mies kätki hankeen viinapullon, mutta niin ei ollut asianlaita. Pakettia tarkastettaessa ilmeni, että kyse oli paljon vakavammasta, sillä päällimmäisenä paljastui lehti, jonka otsikkona oli MARX JA MARXILAISUUS. Mitä kauheaa olisikaan tapahtunut, jos tuollainen julkaisu olisi päätynyt Iisveden sahatyömiesten käsiin?
Niinpä tapaus päätyi poliisitutkintaan ja Aku Kukkonen vangittiin. Aluksi hän näytteli asiasta täysin tietämätöntä, mutta jostain syystä tutkinnan edetessä hänen muistinsa palaili pätkittäin ja lopputulemana oli se, että Aku Kukkonen sai kaksi vuotta vankeutta valtiopetoksen valmistelusta, jonka hän sitten istui täysimääräisenä. Nykyäänhän ensikertalainen istuu yleensä vain puolet tuomiosta ja sitten loput kärsitään ehdonalaisessa.
Teatterin lisäksi Aku Kukkonen oli myös kova urheilumies ja kunnostautui varsinkin hiihtäjänä. Olen kuullut kerrottavan, että jossain hiihtoviestikisassa, jolloin saattoi olla kyseessä vaikkapa TUL:n mestaruus, Iisveden Vesan Kalle Jalkanen saapui ylivoimaisessa johdossa viimeiseen vaihtoon, jossa odotteli Iisveden ankkuri Aku Kukkonen, mutta vaihto ei onnistunut, koska vaihtovälineenä käytettyä vyötäisille sidottavaa punaista nauhaa ei löytynyt mistään.
Jalkanen jo kauhisteli, että hän oli sen pudottanut matkalla ja että Vesan hiihto hylättäisiin. Mutta ei ollut viestinauha minnekään pudonnut, vaan Jalkasen punainen paita ja vyötäisillä ollut punainen nauha olivat niin hiestä kastuneet, ettei niitä enää erottanut toisistaan.
Liitän tähän Kalle Junttilan mielenkiintoisen Iisveden kuohuja-kirjan kuvasivun, joka liittyy Aku Kukkoseen, joka ei ainakaan kuvasta päätellen ollut kovin pelottavan näköinen yhteiskunnan vihollinen, vaan enemmänkin sivistynyt herrasmies.

torstai 13. kesäkuuta 2024

Kalle Junttilan kirjat

Nykyään on tullut suoranaiseksi muotioikuksi se, että ihmiset ennen tuonpuoleiseen siirtymistään suorittavat kuolinsiivouksen ja se on hyvä se. Mutta vielä parempi olisi, että ihmiset kirjoittaisivat talteen elämäntarinansa jälkipolvia varten. Ymmärsin tämän asian, kun luin Suonenjoella elämänsä jälkipuoliskon eläneen Kalle Junttilan seitsemän omakustannekirjaa. Se ei ollut hirmuinen urakka, koska yhteensä kirjoissa on vain noin 500 isotekstistä sivua.

Junttilan kirjat ovat jonkinlaisella tajunnanvirtatekniikalla tuotettuja ja jos nyt joku haluaa niistä ihan hakemalla jotain vikaa hakea, niin voihan niitä hieman sekavina pitää aivan samalla tavalla kuin omia sosiaalisen median päästöjänikin. Ja jos mahdollista, niin kirjoitusvirheitäkin Junttilan teksteistä löytyy jopa enemmän kuin minulta, koska ikämiehenä hän ei näköjään hallinnut korjausohjelma Oikofixin käyttämistä.
Harmi, etten ehtinyt tässä elämässä tutustua Junttilaan, koska hänellä näytti olleen samanlainen kiinnostus historiaan kuin minullakin ja hänen kirjoitusviettinsäkin on voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin itselläni. Minusta Junttilan omakustanteet olivat arvokas lukuelämys enkä pidä Kalle Junttilan kirjoja minään Junttilan tuvan seinäkoristeina, vaan niissä on paljon arvokasta näkemystä ihmisen elämästä.
Esimerkiksi Iisveden poliittista historiaa käsittelevän kirjan takakanteen hän on kirjoittanut seuraavaa:
” Te, jotka olette ikänne asuneet Iisveden rannalla, tiedätte, että se ärjyy joskus ihan vaahtopää laineissa. Tässä kirjassa on vain hieman pintakuohuja. Jos törmäätte siellä vaariin, tai muuten sukulaiseen, tai tuttuun nimeen, älkää loukkaantuko, vaan röyhistäkää rintaanne.
He ovat sukupolvi, joka nosti Suomen siihen loistoonsa, missä minäkin sain elää. Ei ollut valtiolla penniäkään velkaa. Nyt Teidän lapsennekin on kaulaansa myöten velkasuossa. Herrat ajaa viimeisiä Euroja Helsingin ja Prysselin välillä. Ropotit syöttää kohta minuakin ja pyihkii pyllyn. Heippa vaan. Kalle”

 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Tynkkyset

Vaikka alun perin itäsavolainen Tynkkysten suku on pieni, vaatimaton ja sangen vähämaineinen, niin kuitenkin suku on saanut nostettua peräti kaksi kyvykästä Tynkkystä nykyiseen eduskuntaan. Tynkkysistä Oras edustaa vihreitä ja Sebastian perussuomalaisia, joten epäilen, että poliittinen yhteistyö heidän välillään on vaikeaa.

Tosin molemmat Tynkkyset ovat puolueissaan vahvoja vaikuttajia, ja niinpä uskon, että molemmat Tynkkyset saattavat olla tulevaisuudessa puolueidensa puheenjohtajia. Voi hyvinkin olla, että toinen Tynkkynen johtaa pääministerinä maamme hallitusta ja toinen johtaa oppositiota.

Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta miehillä on jotain yhteistäkin, koska molemmat ovat homoseksuaaleja ja sotilasarvoltaan pistooliammuntaa harrastavan Jussi Halla-ahon lailla siviilipalvelusmiehiä.

Jussi ei sen sijaan ole mikään miehimys, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä blogillaan hän vuosia sitten kirjoitti, että ollessaan pihallaan tupakalla, joku ohikulkeva homoseksuelli ehdotti hänelle suuseksiä, josta asiasta Jussi innostui vallan niin, että ajatteli jo noutavansa pistoolinsa ja ampuvansa suuseksin ehdottelijaa päähän.

Tuo Halla-ahon blogikirjoitus synnytti paljon paheksuntaa, mutta luulen, että jos joku punavihreä nainen olisi kirjoittanut saman, se ei synnyttäisi paheksuntaa.

Yritin internetin avulla selvittää, että ovatko poliitikko Tynkkyset lähisukua keskenään, mutta ilmeisesti eivät ole, joten ainakaan lähisukulaisuus ei estäisi heidän avioliittoaan. Suurta poliittista draamaa syntyisi, mikäli joskus tulevaisuudessa pääministeri Tynkkynen ja oppositiojohtaja Tynkkynen rakastuisivat toisiinsa, menisivät vihille ja hankkisivat vaalivauvan. Kyllä sillä asialla pääsisi varmasti lehtien lööppeihin ihan kansainvälisestikin.

Tässä tietoa Tynkkysten suvusta: https://tynkkysensukuseura.fi/

tiistai 11. kesäkuuta 2024

Sebastian Tynkkynen

 

Minusta Euro-vaalien vaikuttavin tapaus oli, kun kolme kertaa kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta tuomittu Sebastian Tynkkynen saapasteli tv-haastatteluun ujostelematta sinisenmustan mosambikilaisen poikaystävänsä kanssa.

Silloin tunsin ylpeyttä Suomen, isiemme maan, sivistystasosta. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Perussuomalainen puolue edustaa kuitenkin maassamme voimakasta kansallismielisyyttä, joka ilmenee välillä suoranaisena ulkomaalaisvastaisuutena ja konservatiivisia perhearvoja.

Lisäksi tässä yhteydessä on syytä muistaa sekin, että Tynkkynen kävi vaalikampanjansa tiettävästi ns. nollabudjetilla,eli rahaa käyttämättä, jonka seikan pitäisi kannustaa toisiakin yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita vähävaraisia nuoria hakeutumaan politiikkaan.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Tynkkynen nousi koko kansamme kansamme tietoisuuteen siten, että hän vuoden 2011 Bigbrother-ohjelmassa ulosti housuunsa, jonka teon uskon antaneen hänelle poliittista nostetta myöhemmässä elämässä. Se tapaus todistaa sen, että politiikassa voi menestyä muutenkin kuin vain puhumalla pelkkää paskaa, kuten monet uskovat.

Edellä kerrotun Sebastian Tynkkysen vaalitempun, eli epäonnistuneen pieraisun, voi katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=wGPcnSmxiuI

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Kaljahanat aukes

Muistanpa, että kun kristillisdemokraatit olivat edellisen kerran hallituksessa muutama vuosi sitten, niin kiljun valmistus vapautui maassamme. Nyt, kun kristillisdemokraatit ovat palanneet muutaman oppositiovuoden jälkeen hallitukseen, niin alle kahdeksan prosentin päihteet vapautuivat myytäviksi maamme maitokaupoissa.

Luulen, että tämä päivä tullaan jatkossa muistamaan paremmin sen vuoksi, että kaljahanat aukes maassamme oikein kunnolla, kuin veret seisauttavan Eu-vaalituloksen vuoksi. Yleensä suomalaiset eivät muista merkittävien historiallisten tapahtumien päivämääriä, mutta jostain syystä kieltolain päättymishetken, joka oli 5.4.32 klo 10, muistavat kaikki, jotka yleensä jotain muistavat.

Luulenpa, että kun kristillisdemokraatit seuraavan kerran pääsevät hallitukseen vuoden 2028 eduskuntavaalien jälkeen, niin sitten Koskenkorva vapautuu myytäväksi R-kioskeihin. Nähtäväksi jää, ryhtyykö nykynuoriso keräämään kansalaisadressia sen puolesta, että Koskenkorva on saatava R-kioskeihin.

Luulenpa, ettei nykynuoriso moiseen ryhdy. Nykynuorison alkoholin kayttö on nimittäin ihan lapsenkengissä verrattuna siihen, mitä se oli hämärästi muistamallani 70-luvulla. Silloinhan hurmossaarnaaja Niilo Ylivainio käynnisti kansanliikkeen sen puolesta, että keskiolut olisi saatava pois maitokaupoista. Silloinen edistyksellinen nuoriso keräsi vastavetona kansalaisadressin sen puolesta, että keskiolut on saatava R-kioskeihin, ja muusikko Mato Valtosen johdolla adressi luovutettiin eduskunnalle, joka tekikin sitten nopeasti päätöksen, jolla keskiolut tuotiin R-kioskeihin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli suosikkivokalistini Veikko Lavi esittää kappaleen Kaljahanat aukes: https://www.youtube.com/watch?v=g87OHgawXuI

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Rintamamiestalo

 

Komealle paikalle rakensivat eilen mainitut sisarukset Anni ja Yrjö Mure uudistilansa. Varsinkin tilan neljällä lehmällä oli upeat maisemat pilttuustaan Alapitkänjärvelle. Mutta leveää ei sisarusten leipä ollut, sillä peltoa oli vain neljä hehtaaria ja metsää 16. Suurin piirtein samanlaisiahan ne muutkin sodan jälkeen perustetut rintamamies- ja asutustilat olivat.

Silloinen asutus- ja maatalouspolitiikka oli myös sosiaali- ja asuntopolitiikkaa. Pienviljelijän leipä ei ollut leveää, mutta kun tutkin Mureen rakentamaa ns. tyyppitaloa, jollaisia myös rintamamiestaloiksi kutsutaan, niin asumistaso oli parempi, kuin monissa nykyajan ahtaissa kerrostalo-osakkeissa.

Tyyppitalon asuinpinta-ala oli ehkä 80 m2, mutta tosiasiassa lähes 200, koska talossa oli kolme kerrosta. Vintinkin saattoi muuttaa asuinkäyttöön ja talon alla oli tilava kellari, joka ainakin silloin kun, siihen tutustuin, oli hyvin viileä, vaikka ulkona oli kova helle.

Tyyppitalo oli hyvin ekologinen asumismuoto. Talo tehtiin luonnonmateriaaleista, mikäli lämmöneristeenä käytetty puusta valmistettu haltex myös sellaiseksi luetaan. Rakennus lämmitettiin haloilla ja puu-uunin energiatehokkuus on lähes 100 %.

Tietooni ei ole tullut, että kukaan olisi valittanut 50-luvun rintamamiestalon aiheuttavan sellaisia terveysongelmia, joista nykyään joka toinen kärsii. Siihen aikaan ei allergioita tunnettu; tosin monet olivat kovia piereskelemään.

Eikä sodan jälkeen rintamamiestaloissa kärsitty edes ylipainon vitsauksesta, joka nykyään on maamme suurin terveysongelma.

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Minä ja Vennamo

Päivälleen viisi vuotta sitten Kuopion Isänmaallinen seura vieraili kesäretkellään tutustumassa Lapinlahden nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään. Olin luonnollisesti mukana Kuopion isänmaallisen nuorison edustajana.

Kulunut sanonta kuuluu, että matkailu avartaa ja niin tapahtui silloinkin. Enpä ollut ennen tiennytkään, että Uukuniemen naapurissa Jaakkimassa syntynyt tullineuvos Veikko Vennamo on saanut näköispatsaan Suomeen, mutta tämä kuva todistaa eittämättä, että Vennamo on saanut näköispatsaan Lapinlahden Alapitkän kylälle.

Näköispatsaan lähistöllä sijaitsee myös Asutusmuseo. Se liittyy Vennamon elämään sikäli, että nuorena miehenä hän oli johtamassa karjalaispakolaisten onnistunutta asuttamista. Asutusmuseo on pieni ja suurelle yleisölle tuntematon, mutta mielenkiintoinen ja hellyttävä se on oppaan kertomien tietojen perusteella.

Museoksi on muutettu 70-luvulla tyhjilleen jäänyt Salmista Lapinlahdelle muuttaneiden Anni ja Yrjö Mureen pienviljelystila. Anni ja Yrjö olivat sisaruksia. Anne sairasti epilepsiaa eikä suku päästänyt Yrjöä naimisiin, koska siskon hoito olisi sen myötä vaarantunut.

Satunnaisen matkailijan kannattaa Asutusmuseolla pistäytyä. Samalla kertaa kannattaa myös pistäytyä läheisellä Pöljän kylällä ja jos kylällä vielä toimii posti, kuten varmaan toimi ainakin silloin, kun Postia johti Pekka Vennamo, niin kylän postikonttorista voi hankkia itselleen Pöljän leiman.

Pöljällä toimii myös Pöljän koulu, jonka seinässä olevassa kyltissä koulun nimi selvästi ja häpeämättömästi mainitaan. Koulun nimestä päätellen oletan sen olevan jonkinlaisen vanhan hyvän ajan apukoulun kaltainen laitos. Satunnainen matkailijan on syytä ottaa itsestään selfie koulun nimikyltin alla.

 

 

perjantai 7. kesäkuuta 2024

Valtion velasta

 Huonon kotikasvatuksen ovat suurpuolueiden puheenjohtajat saaneet, koska päällehuutamiseksi meni viimeinen vaalikeskustelu. Varsinkin valtion velasta keskustelu synnytti todellisen älämölön.

Harmi, etten ollut mukana päällehuutamassa. Olisin kertonut sen, että vaikka EU:n valtioiden velka on keskimäärin noin 70 % valtioiden vuotuisesta bkt:sta, niin se on paljon vähemmän kuin maailman johtavilla talousmahdeilla Usa:lla ja Kiinalla.

Nimittäin Usa:n valtion velka on 100 % vuotuisesta bkt:sta ja Kiinalla peräti 300 %. Toisaalta näiden valtioiden talous kasvaa ehkäpä juuri velan oton vuoksi muutaman prosentin vuosittain ja valtion velan nettoarvo pienenee inflaation vuoksi muutaman prosentin vuosittain. Voi hyvinkin olla, ettei näiden valtioiden velka lisäännykään talouden kokoon suhteutettuna.

Jos olisin ollut mukana vaalikeskustelun päällehuutelussa, olisin huutanut, että EU-maiden tulisi tehdä päätös, että jos Ukrainan pelastaminen sitä vaatii, Eu-valtiot ovat tarvittaessa valmiit nostamaan valtioiden velan määrän ainakin Usa:n tasolle, jolloin uutta velkaa voisi laskujeni mukaan ottaa noin 5.000 miljardia euroa.

Jos Ukrainan tukeminen vaatii EU:ta vaikkapa 100 miljardia vuodessa, niin 5.000 miljardia riittäisi 50 vuoden tukeen ja tämä asia on syytä saattaa Putinin tietoon. Se tieto saattaisi lisätä Venäjän halua sodan lopettamiseen.

Tässä lisätietoa valtioiden veloista: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010363904.html

torstai 6. kesäkuuta 2024

Parasta tv-viihdettä

Parasta tv-viihdettä oli eilen tarjolla, kun pienpuolueiden edustajat pääsivät avaamaan vaalikeskustelussa sanaisen arkkunsa. Monta kunnon vilpitöntä selkäkeikkanaurua jouduin kotikatsomossani päästämään.

Olen jyrkästi sitä mieltä, että valtiovallan tulisi tunnustaa pienpuolueiden arvo yhteiskunnalle ja laatia jonkinlainen pienpuolueiden suojeluohjelma, koska pienpuolueilla näyttää olevan paljon paremmat keinot parantaa maailmaa kuin vakiintuneilla vanhoilla puolueilla.

Suurimman sellaisen selkäkeikkanaurun jouduin päästämään, kun vakaan ja jämäkän savolaisen isäntämiehen oloinen Vapauden Liiton edustaja Ossi Tiihonen heitti ilmaan upean ajatuksen siitä, että rahan sijasta vaihdon välineenä voisi käyttää esimerkiksi heinäpaalia.

Itsekin olen paljon tuota rahan olemusta mietiskellyt. Mikä järki on siinä, että rahan arvo sidotaan vaikkapa kultaan, kuten monissa maissa tehdään, sillä minusta kulta on harvinaisen turha hyödyke, jolle ei juuri hyötykäyttöä löydy.

Sen sijaan vakaan isäntämiehen oloisen Tiihosen ajatus siitä, että rahan arvo olisi sidottu heinäpaalin hintaan on nerokas. Heinäpaalilla tulee ihan suhdanteista riippumatta olemaan aina käyttöä reaalitaloudessa karjan rehuna, arvon mittana, arvon säilyttäjänä ja vaihdon välineenä toisin kuin kullalla, jonka arvo on vain ihmisten uskon varassa.

Kannattaa katsoa tämä vaalikeskustelu Areenasta. Seuratkaapa erityisesti Avoin Puolue rp:n edustajan kaunishiuksisen Petrus Pennasen äimistyneitä ilmeitä, kun hän kuuntelee kollegojensa kannanottoja. Selvästi näkee, että Pennanen on yllättynyt siitä, että hän huomaa kerrankin olevansa joukosta se, jonka jalat ovat kaikkein tukevimmin maassa: https://areena.yle.fi/1-70643551

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Tatu Kolehmaiset

Eräs ystävällinen ihminen lähetti minulle Kolehmaisten-Markkasten-sukuseuran jäsenkirjeen, jossa oli pitkä ja ansiokas juttu juoksija Tatu Kolehmaisesta. Jutussa kerrotaan, että Tatu muutti jo vuonna 1908 työn perässä Kuopiosta Helsinkiin, jossa hän oli perustamassa Helsingin Kisa Veikkoja ja ilmeisesti tämän seurauksena muurarista tuli vahtimestari. Saattoi muuten olla sama vahtimestarin paikka, josta pikkuveli Hannes kieltäytyi niskavammaansa vedoten, kuten aiemmin olen kertonut.

Vuoden 1912 olympialaisissa Tatu kuitenkin edusti Hanneksen lailla Helsingin Jyryn miehenä Suomea, mutta joutui keskeyttämään saatuaan auringonpistoksen. Pikkuveli Hannes sen sijaan menestyi erinomaisesti lyhyemmillä matkoilla kuten kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät.

Kolehmaisten keskimmäinen veljes Viljam, joka taisi olla perheen paras juoksija, ei osallistunut olympialaisiin, koska hän oli muuttanut Amerikkaan 1910 ja rahoitti ammattilaisjuoksijana veljiensä amatööriuraa. Viljamin 10.000 metrin ennätys on Hanneksen ennätystä parempi ja hänen maratonennätyksensä säilyi 15 vuotta maailman parhaana, mutta maailmanennätykseksi sitä ei huolittu, koska Viljam oli ammattilainen.

Yllättävää tuossa Kolehmaisten-Markkasten-sukuseurakirjeen Kolehmais-jutussa on, että Tatu Kolehmainen on valokuvattuna suojeluskuntapuvussa, vaikka Helsingin Jyry oli punakaartin kantavia voimia. Ilmeisesti Tatu oli talvella 1918 palannut HKV:n riveihin.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että Tukholman olympialaisissa edusti Suomea kaksi vuonna 1885 syntynyttä Helsingin Jyryyn kuulunutta Tatu Kolehmaista. Juoksija Tatu Kolehmainen oli syntynyt Kuopiossa ja painija Tatu Kolehmainen Pielavedellä. Painija Kolehmainen ei hävinnyt sarjassaan 67,5 kg kenellekään, mutta koska hänet ja hänen vastustajansa ajettiin passiivisuuden vuoksi matolta eräässä ottelussa, sarjassa voitti kultaa Emil Väre ja Kolehmainen jäi peräti viidenneksi. Painija Kolehmainen osallistui sisällissotaan punaisten riveissä ja hän kaatui Lempäälässä. Hän oli ainut sodassa kuollut punaisten olympiaurheilija.

Kolehmaisten-Markkasten sukuseuran jäsenkirjeessä on myös juttu vaarini vaarista Risto Könösestä, jota kutsun Kanta-Könöseksi, joka oli poikkeuksellisen viriili mies. Hän eli 93-vuotiaaksi ja saattoi nuorikkonsa raskaaksi laskujeni mukaan vielä yli seitsenkymppisenä. Lapsia hänelle siunaantui urallaan lähteestä riippuen 23-27 kpl.

 
https://webmail3.easylinehost.net/imp/view.php?actionID=view_attach&id=2&muid={5}INBOX25183&view_token=n6MlzRZ__H0t6vEVlV6-wIg&uniq=1717582543752

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Kuopion Riento

Mielenkiintoinen historia on eilen mainitsemallani työläisurheiluseura Kuopion Riennolla. Olen jostain lukenut, että maineikkaat Kolehmaisen urheilijaveljekset erosivat porvariseura Kuopion Reippaasta sen jälkeen, kun erään hiihtokilpailun voitti Tatu Kolehmainen, mutta hänelle ei uskallettukaan antaa kisan voittajalle luvattua Colt-revolveria. Ilmeisesti taustalla olivat poliittiset syyt.

Tapauksen suututtamina Kolehmaisen veljekset perustivat vuonna 1905 oman urheiluseuran nimeltään Köntys, joka on ihan hyvä nimi urheiluseuralle. Kaksi vuotta myöhemmin Kuopion Työväenyhdistyksen jaostoksi perustettiin urheiluseura, jonka nimeksi Köntystä ei huolittu, vaan nimeksi vaihdettiin Kuopion Riento.

Epäilen, että nimen vaihdoksen syynä oli se, että seuran perustavassa kokouksessa oli savolaisten Kolehmaisten veljesten lisäksi läsnä siihen aikaan Kuopiossa asunut tosikko pohjalainen Jukka Rahja, josta myöhemmin tuli huomattava yhteiskunnallinen toimihenkilö. Hän nimittäin järjesti sisällissodan alkaessa pitkän junan, joka toi Pietarista suuren määrän aseita punaisille. Lisäksi hän sisällissodan jälkeen vastasi kommunistien toiminnan rahoituksesta painamalla seteleitä Suomen Pankin setelipainosta kapinan aikana sosialisoiduilla laatoilla.

Voi olla, että Kuopion Rientoa olivat perustamassa myös veljekset Yrjö, Eino ja Janne Koivistoinen, joista myöhemmin tuli ehkäpä maailman johtavat urheilufysioterapeutit. Yrjö toimi Kolehmaisten veljesten hierojana, Eino kutsuttiin Saksaan hieromaan sikäläisiä urheilijoita ja Janne värvättiin huolehtimaan Argentiinan urheilijoiden lihashuollosta. Siellä hän muutti nimensä Janne Juaniksi.

Eilen mainitun Arvi Kokkosen lisäksi Kuopion Rientoa edusti myös toinen Saksan jääkäri, koska Eino Koivistoinen palasi talvella 1918 jääkärivääpelinä Suomeen ja haavoittui Tampereen Kalevankankaalla samassa taistelussa, jossa Arvi Kokkonen kaatui.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_Riento

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Leipuri-luutnantti Arvid Kokko

Jääkäriliikettä tutkiessani tajusin, että vaikka Hannes Kolehmaisen sanotaan juosseen Suomen maailman kartalle, niin ihan hyvin sen asian olisi voinut tehdä myös Arvi Kokkonen. Kokkonen oli työläisurheiluseuran Kuopion Riennon kasvatteja, kuten myös häntä hieman vanhempi Hannes Kolehmainen oli. Kuopion Riento muistetaan siitä, että sen painisalilla säilytettiin Kuopion tuhatmiehisen punakaartin kiväärejä.

Parikymppinen leipuri Arvi Kokkonen voitti vuosina 1913 ja 1914 maastojuoksun Suomen mestaruudet työläisurheiluseuran Helsingin Jyryn miehenä. Helsingin Jyry muistetaan siitä, että sisällissodassa Helsingin Jyryn komppania edusti punaisten suurinta sotilaallista kykyä. Komppaniaa johti raskaansarjan painija Mikko Kokko.

Ilmeisesti Kokkonen siirtyi Kuopiosta Helsinkiin yhdessä muurari Hannes Kolehmaisen kanssa. Hannekselle tosin tarjottiin vahtimestarin paikkaa, mikäli hän olisi liittynyt Helsingin Kisaveikkoihin, mutta mies kieltäytyi vahtimestarin paikasta vedoten niskavammaansa, joka esti kumartelun.

Mutta ei tullut Arvi Kokkosesta koskaan suurjuoksijaa. Hän nimittäin hakeutui Saksaan jääkärikoulutukseen ja siellä leipurista tehtiin kansakoulupohjalta vallan luutnantti Arvid Kokko. Luutnantti Kokko johti sitten komppanian päällikkönä talvella 1918 Kuopion kasarmin valtausta talonmies Israel Närhin johtamilta punaisilta.

Voi hyvinkin olla, että luutnantti Kokko tunsi jonkinlaista myötätuntoa punakaartia kohtaan, koska punapäällikkö Närheä ei ammuttu, kuten tapana silloin oli, vaan hän saattoi myöhemmin toimia Kuopiossa torikauppiaana. Hänestä käytettiin ymmärrettävästä syystä Kuopiossa lempinimeä Kenraali.

Kuopion valtauksen jälkeen luutnantti Kokko jatkoi valtaamaan Tamperetta, jossa hän kaatui Kalevankankaan hautausmaalla, kuten myös ruotsalaiselle Olof Palmelle kävi, kun ruotsalaisprikaati rynnäköi urheasti, vaikkakin typerästi, kohti kirkontornista ampuvaa punaisten konekivääriä. Olof Palme oli kansallissosialisti, kun taas hänen kuuluisampi täyskaima veljenpoikansa oli pelkkä sosialisti.

Luutnantti Arvid Kokko on haudattu Kuopion sankarihautausmaalle, jonka halki kulki aikoinaan työmatkani. Kokon lähellä lepää myös Tuntemattoman sotilaan everstiluutnantti Karjulan esikuva, joka yritti turhaan pistoolilla uhaten pysäyttää paniikkiin joutuneita suomalaisjoukkoja Kannaksella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvid_Kokko

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Laatokan Karjala -julkaisu

Sen kunniaksi, että tämän kesän Uukuniemi-juhlilla on aiheena Laatokan Karjala, on rouvani julkonut Laatokan Karjala -nimisen lehtimäisen A4-kokoa olevan 64-sivuisen painotuotteen, jonka ulkoasu on mielestäni sangen onnistunut.

Kansi tuo nostalgisesti mieleen lehtien kannet 1940-1960 -luvuilta, kun lehden nimi oli usein (sen ajan painoteknisistä syistä) tuollaisessa lootassa, kuten esimerkiksi Neuvostoliitto tänään -lehdessä vielä 90-luvulla.

Tulevilla Uukuniemi-juhlilla keskitytään etenkin Laatokan Karjalan luontoon, mutta Laatokan Karjala -julkaisu puolestaan käsittelee kaikenlaista ihmistekoista kuten kulkemisen, kaupan ja teollistumisen kehitystä ja niiden osuutta aktiivisten karjalaisten elämään.

Itse olen toiminut Laatokan Karjala-julkaisun urheilukriitikkona ja sotakirjeenvaihtajana. Jos nyt oikein hakemalla tuosta pitää tuosta julkaisusta hakea vikoja ja puutteita, niin yksi sellainen on, että en pyynnöistä huolimatta toimittanut siihen parhaita juttujani. Niiden toimittaminen pois blogitekstin muodosta kun on työlästä ja vie aikaa jalkapallo- ja jääkiekko-otteluiden seuraamiselta.

Laatokan Karjala on painettu Suomessa, joten sen omakustannushinta on täysin kohtuuton eli 20 €. Jos joku vakavarainen kansalainen tilaa sen postitse, tulee siihen vielä lisäksi muutaman euron postituskulut.

Lopuksi korostan sitä, että julkaisu on niiteillä nidottu, joten se kestää useammankin lukukerran, niinpä oman lukemisen jälkeen sen voi antaa joululahjaksi vaikkapa anopille. Jouluun on enää puoli vuotta ja lahjojen keksiminen on nykyään vaikeaa, koska kaikilla on jo kaikkea, mutta Laatokan Karjalaa ei vielä kaikilla ole.

lauantai 1. kesäkuuta 2024

Punaiset uukuniemeläiset vapaussoturit

Tuo eilisessä jutussani esiintynyt Uukuniemellä oleva sisällissodan valkoisten vainajien muistomerkki palautti mieleeni sen, että Revon Matti kertoi sen mielenkiintoisen asian, että Uukuniemeltä valkoisten riveissä palveli kaksi sosialistiveljestä, jotka olivat niin sotaintoisia, että ottivat myöhemmin osaa myös ns. heimoretkiin.

Heimoretkeläisiähän olivat ne pienet harmaat miehet, jotka lähtivät sisällissodan jälkeen ilman Suomen valtion virallista tukea vapauttamaan itärajan takana olevia sorrettuja heimoveljiämme. Vastaavanlaisia vapautusoperaatioitahan tapahtuu vielä nykyäänkin jopa täällä Euroopassa.

En enää muista noiden uukuniemeläisten sosialististen vapaussotureiden sukunimistä muuta, kuin että ne olivat erikoiset ja harvinaiset sekä viittasivat jotenkin sähkötekniikkaan eikä sen nimisiä enää asu ainakaan Uukuniemellä.

Mutta törmäsin tuohon erikoiseen sähköön viittaavaan sukunimeen, kun sellaisen sukunimen haltija haki viime vuosituhannen lopulla Heinolan kaupungin johtajaksi. Puoluekannaltaan hän oli demari ja oppiarvoltaan sukunimeen sopivasti sähkötekniikantohtori. Hän saattoi hyvinkin olla uukuniemeläisten sosialistivapaussotureiden jälkeläisiä.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että luin vuosikymmeniä sitten tutkija Matti Lackmanin jääkäriliikkeestä kertovan kirjan Suomen vai Saksan puolesta ja siinä kerrottiin se yllättävä asia, että kun syksyllä 1917 selvitettiin jääkäreiden poliittista kantaa, niin yli puolet ilmoitti olevansa sosialisteja.

Tuosta asiasta sisällissodan molemmat osapuolet ovat jostain syystä vaienneet. Epäily poliittisesta epäluotettavuudesta aiheutti sitten sen, että kolmannes jääkäreistä jätettiin Saksaan, kun muu osa lähti Suomeen sotimaan tammikuussa 1918.

Omissa laskelmissani olen tullut siihen yllättävään lopputulemaan, että sisällissodan rintamalinjan valkoisen Suomen puolella oli sosialistienemmistö ja punaisen Suomen puolella porvarienemmistö. Tuostakin asiasta sisällissodan molemmat osapuolet ovat jostain syystä vaienneet.
https://www.finlandiakirja.fi/fi/matti-lackman-suomen-vai-saksan-puolesta-93bdcb

perjantai 31. toukokuuta 2024

Nokkelat lokit

 

Erikoisen ja varmasti myös rauhallisen paikan on nokkela kalalokkipariskunta valinnut pesälleen Uukuniemen sotilashautausmaalta. Tarkemmin en pystynyt pesää tutkimaan koska sateenvarjo ei ollut mukanani. Sankarillisesti taistelivat linnut kotinsa ja lastensa puolesta.
Muistanpa miten Uudessa Valamossa pääskyset pesivät vuosia erään ikonin päällä, ja minusta se oli herttaista, mutta sitten luostarin johto vaihtui ja pääskynpesä tuhottiin, koska pääskyjen katsottiin tahraavan luostarin pyhiä arvoja.
Luonnonsuojeluväki ei reagoinut pääskyjen kodin tuhoamiseen, jota ihmettelen. Sitäkin ihmettelen, ettei raittiusväki ole reagoinut siihen, että pääskynpesän hävittäjät ovat äskettäin aloittaneet luostarissa laajamittaisen viinan valmistuksen ja myynnin.

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Pirunpöytä

Satunnaisen matkailijan kannattaa huomioida, että Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä sijaitsevan Lönnrotin petäjän lisäksi kannattaa hänen tutustua myös petäjästä noin 600 metrin päässä olevaan kuppikiveen, jota kutsutaan Pirunpöydäksi.

Suomesta on löytynyt noin 500 kuppikiveä, joiden kuoppien merkityksestä on useita oletuksia. Wikipedian mukaan kuppikivet olivat luultavasti uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa tai naisten rintamaitoa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa. Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus. Loitsuilla myös kipuja ja vaivoja karkotettiin kiven reikiin.

Uukuniemen Papinniemen leirintäalueellakin on näyttävä luonnonmuodostelma, jota monet pitävät kuppikivenä; sekin satunnaisen matkailijan kannattaa käydä katsomassa. Itse muistan lapsuuteni onkimatkoilta, että Petäisen rannallakin on laakea tasainen kivi, jossa on ihan kengänjälkeä muistuttava kuoppa, hyvä ettei siitä erotu Nokia-yhtiön leima. Täytynee vielä joskus etsiä tuo kivi ja tarkastaa, ettei  vain ole muinaisten esi-isien tekosia.

Tässä lisätietoa Pirunpöydästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunp%C3%B6yt%C3%A4

 

 

tiistai 28. toukokuuta 2024

Lönnrotin petäjä

Suomalainen mies ei yleensä puhu eikä pussaa, mutta tiukan paikan tullen hän voi halata. Yksi elämälleni asettama tulostavoite täyttyi, kun vihdoinkin pääsin Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä halaamaan Lönnrotin petäjää oikein kalevalaisessa hengessä. Tuon puun juurella Juhana Kainulainen lauloi Elias Lönnrotille muistaakseni kahden päivän ja yhden yön aikana huomattavan osan sittemmin Kalevalaksi kutsutun kansalliseepoksemme runoista.

Mummoni vaari maamme tuotteliain kansanrunoilija Vihta-Paavo Korhonen osallistui sitten myöhemmin kansalliseepoksemme tekoon ainakin siten, että löytämäni nettitiedon mukaan ehdotti Lönnrotin siihen asti nimettömälle teokselle nimeksi Kalevalaa. Vihta-Paavoa pidetään rautalampilaisena ja Rautalammille hän on haudattukin, vaikka kyllä hän enemmänkin oli Vesannon Urheilijoiden miehiä.

Saattaa olla, ettei Vihta-Paavo ollut kalevalaisia runonlaulajia, koska parhaiten hän on jäänyt runouden historiaan siitä, että hän maksua vastaan laati pilkkarunoja varsinkin herroista, jotka jo silloin tekivät vääryyksiä tavalliselle kansalle.

Minulla ei ole käsitystä siitä, missä määrin Suonenjoen Kärkkäälän suuri poika runonlaulaja Pentti Lyytinen osallistui Kalevalan tekoon, mutta epäilen, että hän kunnostautui enemmänkin politiikan puolella. Lyytinen nimittäin kärsi kunnon runoilijana siinä määrin juoppouden vaivasta, ettei hänestä oikein ollut normaaliin työelämään ja niinpä hänet valittiin talonpoikaissäädyn edustajaksi Suomen Pankin johtokuntaan, jossa tehtävässä juoppoudesta ei katsottu olevan haittaa.

Sydänkarjalan internet sivu kertoo seuraavaa Lönnrotin petäjästä, johon minullakaan ei ole mitään lisättävää:

”Lönnrotin petäjä on Kesälahdella Hummovaaran kylässä sijaitseva mänty. Ensimmäisellä runonkeruumatkallaan ollut Elias Lönnrot taltioi puun juurella kesäkuussa 1828 Juhana Kainulaisen lausumia runoja, kansanuskomuksia ja loitsuja. Lönnrot merkitsi Kainulaiselta muistiin kahden päivän aikana yhteensä 2 551 säettä ja 59 erillistä runoa, joista suurin osa oli loitsuja. Lönnrotin 1833 julkaisemasta runoelmasta Runokokous Väinämöisestä eli niin sanotusta Alku-Kalevalasta nämä runot muodostivat merkittävän osan. Niihin kuului muun muassa Sampo-runoja ja Lemminkäisen virsi.

Petäjä sijaitsi Kainulaisen kotitalon Kainulan pihapiirissä. Kerrotaan, että puun istutti Kainulaisen suvun nuorukainen kihlauduttuaan. Morsian kuitenkin kuoli, ja petäjästä tuli Kainulaisen suvun uhripuu. Metsästäjänä tunnettu Juhana Kainulainen vei kaatamiensa karhujen pääluun mäntyyn loitsuja lukien.

Lönnrotin petäjän vieressä sijaitsee 1989 valmistunut karjalaistyylinen hirsirakennus Juhanantupa, jossa palvelee kesäisin lounas-kahvila. Sisällä jo itsessään nähtävyytenä pidettävässä Juhanantuvassa on muun muassa puuveistoksia.”

 

tiistai 28. toukokuuta 2024

Talon valtaajat

Taiteilija Martti Innasta ei voinut pitää kovin edistyksellisenä ihmisenä vaan pikemminkin päinvastoin. Kuitenkin hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka taistelivat asekädessä saksalaista natsismia vastaan sota-aikana.

Näin tapahtui, kun Innanen pikkupoikana oli halkopinoilla kiipeillessään havainnut pinojen välissä saksalaissotilaan olevan hyvin intiimissä kanssakäymisessä jonkun suomalaisnaisen kanssa. Innanen hiipi pariskunnan taakse ja ampui lähietäisyydeltä stritsallaan saksalaista sotilasta takaapäin ns. arkaan paikkaan. Innasen kertoman mukaan osuman saanut saksalaissotilas huusi kuin eläin.

Naivistisissa maalauksissaan Innanen osoitti sen, että vaikka hän taisteli aikoinaan ase kädessä natseja vastaan, niin hän ei ollut erityisen edistyksellinen taiteilija, vaan hän pilkkasi erityisesti radikaalia nuorisoa kuten talonvaltaajia: https://linocatlady.blogspot.com/2019/08/kissakortti-323-cat-card-323.html

maanantai 27. toukokuuta 2024

Innaset maamme historiassa

Facebook muistutti, että olen tasan kaksi vuotta sitten ylistänyt kuvataiteilija Martti Innasen neroutta. Kirjoitan tätä Uukuniemellä ja Facebookin muistutus palautti mieleeni, että Martti Innanenkin on melkein Uukuniemen poikia, sillä hänen setänsä konstaapeli Viljo Innanen oli syntynyt Parikkalassa, johon Uukuniemikin nykyään kuuluu, vaikka läheskään kaikki uukuniemeläiset eivät kuntaliitosta hyväksykkään, koska se keskittää liiaksi valtaa Parikkalan metropolille.

Konstaapeli Viljo Innanen muistetaan siitä, että hän kuoli joulun aatonaattona 1942 raivoisassa tulitaistelussa kommunistien aseellista siipeä edustaneen Veikko Pöystin ampumana Vantaan Hiekkaharjussa, jonka liepeillä opiskeluaikana asuin. Muistelen tuossa taistelussa ammutun noin 2.000 laukausta.

Veikko Pöysti oli kasvanut mieheksi Lahdenpohjassa reilun 10 kilometrin päässä paikasta, jossa tätä kirjoittelen. Ilmeisesti Pöystikin kuoli poliisien luoteihin, vaikkakin myös sellaista kerrotaan, että hän teki itsemurhan puukolla, koska ei pystynyt enää pistooliaan käyttämään. Kolme poliisia myös haavoittui tuossa pidätysyrityksessä.

Poliisi ei onnistunut ottamaan kiinni Pöystin 19-vuotiasta tyttöystävää suonenjokelaista Irja Jalkasta. Tätä kuitenkin osuttiin sekä lantioon että reiteen, mutta siitä huolimatta hän kahlasi Hiekkaharjussa Rekolanojan yli ja pakeni talviyöhön eikä häntä myöhemminkään tavoitettu. Ilmeisesti häntä ammuttiin 6,35 kaliiperin aseella, jonka heikkotehoisuutta kansanedustaja Vornanen on viime aikoina vakuuttanut.

Jalkaset ovat sitkeää sukua, senhän jo Jalkas-Kalle todisti vuonna 1936 Garmisch-Partenkirchenin miesten viestin ankkuriosuudella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_P%C3%B6ysti

lauantai 25. toukokuuta 2024

Trumpin avustajana

Rankka yö oli viime yö, koska olin aika vaativassa tehtävässä presidentti Trumpin avustajana. Jostain syystä suomen kieltä puhuva Trump toi minulle vahvistettavaksi asiapaperin, jossa otsikkona näytti lukevan ihan selvällä suomella, että KULMINAATIOPISTE, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan.

Paperin asiasisältönä näytti olevan se, että presidentti Trump julistautui siinä päätöksellään diktaattoriksi, joka ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa mistään kenellekään milloikaan. Samanlainen etuoikeushan on myös entisen hyvän itäisen naapurimme tyrannilla Putinilla. Minun piti presidentin avustajana allekirjoituksella vahvistaa paperilla oleva päätös. Merkillinen on tuo ihmisen alitajunta, kun se pystyy tuollaisia unia näyttämään.

Vuosia sitten, jolloin vietin täysin päihteetöntä elämää, olin unessa jossain oluttuvassa kaljalla Hitlerin kanssa. Hitler, josta näkyi ison koppalakin alta vain pottunenä, valitti että itärintamalla menee ihan päin mitä tahansa. Minua säälitti tämä syvästi masentunut mies niin kovasti, että rohkaisin häntä vakuuttamalla, että kyllä se siitä. Merkillinen on tuo ihmisen alitajunta, kun se pystyy tuollaisia unia näyttämään.

Trump tuli varmaankin uniini, koska telkkarissa oli juuri näytetty Capitolin valtauksesta kertova dokumentti, joka todisti, miten lähellä jo kertaalleen oli se, että Trumpista olisi tullut yksinvaltias. Trumpilla näyttää olevan hänen kannaltaan hyödyllinen näkemys, että Usa:n presidentillä on oikeus armahtaa itsensäkin rikoksista ja sellainen rikoshan voisi olla vaikkapa vallankaappaus tai vastaehdokkaan murha. Mittaamattomien mahdollisuuksien maa on siis Usa, jossa ihan kenestä tahansa voi tulla vaikka mitä.

Lisätietoa Trumpista tässä: https://areena.yle.fi/1-68318059

23.5.2024

Torstai 23. toukokuuta 2024

Suklaata mummoille

 

Uskon, että maamme tunnetuin seinäraapustus oli aikoinaan Tikkurilan lähellä Bio Grandin seinässä ihan radan varressa, joten kaikki Helsinkiin matkaavat pystyivät lukemaan vaatimuksen: ”SUKLAATA MUMMOILLE”.

Itsekin olen tuon raaputuksen kuvannut, mutta niin on tehnyt myös Anita Siimes, jonka otosta on pidetty historiallisesti niin merkittävänä, että se on huolittu vallan Vantaan kaupunginmuseon nettisivulle.

Olen harkinnut, että mikäli aion eläkepäivieni ratoksi pyrkiä eduskuntaan, koska se on paikka, jossa näköjään sattuu ja tapahtuu, niin vaalilauseenani olkoon tuo SUKLAATA MUMMOILLE. Luulen, että tulisin keräämään vanhusväestön äänet samalla tavalla kuin Georg C. Ehrnrooth, jonka kohderyhmänä olivat köyhät eläkeläiset, joiden asialla tämä ilmeisen vakavarainen aatelisherra kertoi olevansa.

Iskevät vaalilauseet ovat politiikassa tärkeitä ja sen osoitti vuosikymmeniä sitten esimerkiksi eräs täysin tuntematon kymenlaaksolainen, jonka sukupuoli jääkööt mainitsematta. Hänen gynekologina toiminut aviomies oli kaivanut paikasta, jota en nyt kehtaa kertoa, hyvin paljon rahaa ja hänellä oli jo melkein kaikkea, mutta kansanedustajapuoliso puuttui.

Niinpä hän järjesti tämän eduskuntavaaliehdokkaaksi ja järjesti myös tämän näyttävän vaalikampanjan, jonka repäisevänä vaalilauseena oli NAINEN KYMENLAAKSOSTA. Nainen Kymenlaaksosta saikin huiman kannatuksen, mutta ihan eduskuntaan se ei kuitenkaan riittänyt. Uskon, että nainen Kymenlaaksosta olisi mennyt heittämällä läpi, jos hän olisi vaalikampanjassaan älynnyt vaatia suklaata mummoille.

https://www.finna.fi/Record/vantaa.kuva%3A8%3A879

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Hail

Huolestuttava on englannin kielen valta-asema maailmassa. Nykyajan nuoriso ei näytä enää hallitsevan vanhan sivistyksen ja tieteen kielen saksan alkeitakaan. Muistanpa, kun edellisen kerran joskus 60-luvulla näin Suonenjoella kaupan näyteikkunaan raapustetun Heil Hitler-tervehdyksen hakaristillä vahvistettuna, oli Heil-sana ihan oikein kirjoitettu, vaikkakin hakaristi oli piirretty väärin päin.

Silloin tästä poliittisesta skandaalista kirjoitettiin isosti ainakin silloisessa pitäjänlehdessä. Nyt hakaristi ja virheellisesti raapustettu Hail Hitler ja oikeaan asentoon raapustettu hakaristi ovat palanneet taas Suonenjoen katukuvaan, sillä ne on raapustettu erään tyhjillään olevan liikekiinteistön ikkunaan, mutta enää ne eivät näytä hetkauttavan muita kuin minua.

Luulen, että jos ikkunaan olisi raapustettu Venäjän hyökkäyssodan symboliksi noussut Z, niin yleisönosasto olisi reagoinut voimakkaasti. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että tiettävästi Putininkin tarkoitus oli käyttää sodassaan hakaristitunnusta, eli kahta ristissä olevaa Z-kirjainta, mutta se ei onnistunut, koska joku oli varastanut sen toisen Z:n.

 

tiistai 21. toukokuuta 2024

Moottoripyöräilyä

Vaikka en ole koskaan edes mopedia omistanut, katsoin ihan kiinnostuksella ensimmäisen jakson moottoripyöräilijä Jarno Saarisesta kertovasta sarjasta. Sen ajatuksia herättävän seikan opin, että molempien moottoriurheilun suomalaissankareiden, eli sekä Jarno Saarisen että Teuvo Länsivuoren, vanhempien suvut omistivat hautaustoimiston. Voi olla, että hautaustoimistoala ja kilpamoottoripyöräily jotenkin tukivat 70-luvulla toisiaan, koska siihen aikaan kilpamoottoripyöräily oli hengenvaarallinen harrastus. Nykyään laji tuntuu kehittyneen turvallisempaan suuntaan.

Todella amatöörimäistä puuhastelua näytti sekä Saarisen että Länsivuoren moottoriurheiluharrastus ainakin uran alkuvaiheissa olleen. Saarisen mekaanikkona toimi hänen tyttöystävänsä, mutta Länsivuorella parempi tilanne, sillä muistelen, että hänellä ainakin jossain vaiheessa Keski-Euroopan isonrahan radoilla oli mekaanikkonaan iisalmelaisnuorukainen, joka oli suorittanut sikäläisessä ammattikoulussa vallan maatalouskoneasentajalinjan.

Länsivuoren suku on liikunnallisesti hyvin lahjakasta. Muistelen kuulleeni, että Teuvo Länsivuoren kuopiolainen vaari ennen sotaa tähtäsi vakavissaan Helsingin olympialaisten maratonille ja senkin muistelen kuulleeni, että hänen mummonsa nuoruudessaan hyppäsi pituudessa naisten Suomen ennätyksen.

Luulen, että Teuvo Länsivuoren serkku Sami Länsivuori on perinyt enemmänkin mummonsa geenejä. Sami oli nuoruudessaan lupaava jalkapalloilija Kupsin riveissä, mutta ilmeisesti hänen jalkanopeutensa ei riittänyt siinä lajissa, joten hän alkoi harrastamaan pikajuoksua ja voitti 90-luvulla kaksi kertaa satasen Suomen mestaruuden miesten sarjassa.

Sami Länsivuori jatkaa nykyään sukunsa perinteitä hautausalalla ja on uskoakseni nykyään maamme nopein ruumisautonkuljettaja. Sen verran hän on edelleen urheilumies, että lehtihaastattelussa hän kertoi ajavansa aina ruumisautollaan ylimääräisen kierroksen Väinölänniemen urheilupyhätössä, jos hänen kuljetettavanaan on entinen urheilukaveri.

https://areena.yle.fi/1-50888324

maanantai 20. toukokuuta 2024

Kaksi jätkää

Eilen jäi kertomatta, miten poikkeuksellisen laaja oli Uukuniemellä Matin kioskin tavaravalikoima. Nimittäin rouva halusi aikoinaan tehdä itselleen kenkiä, mutta ongelmana oli, ettei kengän teossa tarpeellisia lestejä mistään löytynyt. Mutta kun Kioskin Matilta kysyi lesteistä, niin kohta hän kantoi niitä paikalle säkillisen, sillä hän oli suutarikoulun käynyt mies.

Kenkien tekemisen lisäksi Matti oli nuoruudessaan kunnostautunut myös kulttuurin alalla. Hän kertoi jopa voittaneensa Uukuniemen nuorisoseuran lausuntomestaruuden Pentti Haanpään runolla Kaksi jätkää. Paavo Väyrynen oli muuten samalla runolla Kaksi jätkää voittanut peräti valtakunnallisen nuorisoseurojen runonlausuntamestaruuden, tosin hän muisteli runon kirjoittajaksi Lauri Pohjanpäätä.

Sovimme Matin kanssa, että kun Uukuniemen nuorisoseura viettää 100-vuotisjuhlaansa, esitämme tuon Kaksi jätkää yhdessä ja hän ulkomuistista kirjoitti minulle paperilla tuon pitkän runon sanat, mutta ikävä kyllä Matti lähti tuonilmaisiin ennen tuota tapahtumaa, joten lausumatta Kaksi jätkää minulta jäi.

Etsin netistä tuota runoa Kaksi jätkää, mutta ei sitä sieltä tuolla nimellä löydy. Mutta kun kirjoitin muistamani ensi säkeet, jotka kuuluvat, että ”Me oltiin jätkiä kumpikin, käsin känsäisin, housuin pihkaisin. Kesän pitkään läskiä leipää purtu, eik` mitään surtu”, niin heti tärppäsi ja ilmeni, että runo on Viljo Kojon Muistoja menneiltä ajoilta, mutta joka tunnetaan myös ainakin nimillä Kaksi jätkää tai Minä ja Mikko.

Sekin ilmeni, että runo löytyy Youtubesta Matti Lehtisen komeasti lausumana, jota kannattaa hiljentyä kuuntelemaan. Satunnaisen kuulijan kannattaa huomioida, että lopussa kertoja ja Mikko poikkeavat ravintolassa ihan herrojen lailla syömässä ja tarvitsevat aterian yhteydessä perärättejä, mutta perärätti-nimityksessä ei ole mitään kaksimielistä tai sopimatonta, koska sata vuotta sitten kansa kutsui ruokaliinoja peräräteiksi.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=viljo+kojo%2C+muistoja+menneilt%C3%A4+ajoilta#fpstate=ive&vld=cid:32c75ddb,vid:ABkMvUAxy-I,st:0

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Matin kioskilla

Jututin Uukuniemellä Kioskin Mattia tapahtuneesta pankkiryöstöstä pian tapauksen jälkeen ja Matti kertoi, että Amerikassa pankkiryöstöjä torjutaan sijoittamalla tarkka-ampujia pankkien läheisyyteen ja hän suositteli samaa turvajärjestelyä myös Uukuniemelle.

Matti ilmoitti olevansa halukas tähän tehtävään, koska olihan hän Tali-Ihantalan kokenut sotaveteraani ja ampunut ennenkin. Suunnittelimmekin Matin kanssa hänen yrityksensä toimipisteen siirtämistä pankin läheisyyteen, jotta Matti olisi voinut paremmin valvoa pankin turvallisuutta, mutta se suunnitelma oli turha, koska pankki lopetti kohta toimintansa.

Eikä pankkiryöstöjä enää nykyään tehdä, koska pankit eivät ole juuri koskaan auki ja jos ne joskus poikkeuksellisesti ovat auki, niin ei niissä enää rahaa ole, koska pankkikortit ovat korvanneet setelit.

Matin kioski oli aikoinaan legendaarinen paikka. Kun Åke Lindman filmasi Tali-Ihantalasta kertovaa elokuvaa Etulinjan edessä, kävi hän kyselemässä Matilta ohjeita filminsä tekoa varten. Ja kun karanneet biisonit juoksivat Uukuniemen ainakin Suomen kartalle, kävi Helsingin Sanomien toimittaja jututtamassa Mattia tapahtuneen johdosta. Matti myös kertoi Aki Kaurismäen käyneen filmaamassa kioskia, mutta sitä filmiä en ole nähnyt.

Matin kioski oli sikäli erikoinen kioski, että tyypillisten kioskitavaroiden lisäksi siellä myytiin myös kirjoja, varsinkin sotakirjoja ja lisäksi tauluja. Matin mukaan pienet taulut menivät suuria tauluja paremmin kaupaksi. Se on yllättävä tieto, koska Reijo Riikosen Sijoittajan oppaan mukaan suuret taulut säilyttävät arvonsa pieniä tauluja paremmin.

 

 

lauantai 18. toukokuuta 2024

Uukuniemen pankkiryöstö

Volvo Markkanen oli sikäli huono pankkirosvo, että ilmeisesti hän jäi kaikista ryöstöistään kiinni, kuten melkein kaikki muutkin pankkirosvot. Tietääkseni Suomessa on tapahtunut vain kaksi selvittämätöntä pankkiryöstöä.

Ainakin hyvän tarinan mukaan kyllä toisen pankkikeikan tekijät kuitenkin tiedetään, vaikka näyttö ei riitäkään oikeudessa. Heidän uskotaan olleen kaksi entistä poliisia. Heistä toinen on kerran urallaan valittu peräti vuoden poliisiksi, mutta toinen sen sijaan kunnostautui enemmänkin talviolympiaurheilijana.

Sen sijaan 3.8.1994 tapahtunut Uukuniemen pankkiryöstö on käsittääkseni yhä selvittämättä. Helsingin Sanomat kertoi aikoinaan tapahtuneesta seuraavaa:

”Naamiomiehet olivat odottamassa henkilökunnan töihin tuloa puoli yhdeksän aikaan. Käsiaseella uhaten he pakottivat avaamaan pankin ovet. Ryöstöhetkellä pankissa oli johtaja ja kaksi virkailijaa. Ryöstössä ei sattunut henkilövahinkoja.

Ryöstäjät pakenivat paikalta Kesälahden suuntaan moottoripyörällä, jossa oli punaista väriä. He olivat iältään noin 25-vuotiaita ja 175 senttiä pitkiä. Molemmat olivat hoikkia. Jalassa toisella oli tummanruskeat nahkakengät ja toisella lenkkarit. Pakotilanteessa toisella miehellä oli päässään musta kypärä ja toisella tumma kypärä, jossa oli punaisia merkkejä.”

Ryöstäjien tuntomerkit eivät sovi Volvo Markkaseen, joka oli 168-senttinen eli 45 senttiä lyhyempi kuin toinen Markkasen suvun kuuluisuus koripalloilija Lauri Markkanen. Volvo Markkanen oli myös tapahtumahetkellä jo 57-vuotias, joten ikäkään ei täsmää.

Tutkimuksissani on tähän mennessä selvinnyt sekin, ettei ryöstäjien joukossa voinut olla myöskään Volvo Markkasen poika Sakari, joka tapahtumahetkellä oli vasta 8-vuotias. Tosin myöhemmin hän kunnostautui isänsä lailla pankkiryöstöalalla, jolle isä hänet kasvatti.

Volvo Markkanen yritti opastaa ammatissaan myös tyttärenpoikaansa, jolle hän antoi kuolinvuoteellaan sen tärkeän neuvon, että jos ryöstää pankin, niin kiinni ei saa jäädä.

Sakari Markkasen persoonaan voi tutustua tästä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3f29d5ac-c2fc-488d-9780-5d5341103448

perjantai 17. toukokuuta 2024

Kgb:n mies

Eilen mainittu Matti Volvo Markkanen eli värikkään elämän, mikäli yhtään on uskominen elokuvaohjaaja Taavi Kassilan kirjaa Kameleontti ja miksi ei olisi. Kameleontti kertoo esimerkiksi Markkasen toimineen nuoruudessaan vakoojana KGB:ssä ja taistelijana ranskalaisessa OAS-terroristijärjestössä.

Itsekin epäilin noita savolaisen Markkasen kertomia asioita ja uskoin että vastuu niiden totuudellisuudesta jää kuulijalle, mutta hämmästyin, kun luin Suojelupoliisin virallisen historian ja siinä kerrottiin, että Supo tosiaan seurasi Markkasta ja piti häntä vallan KGB:n Moskovan kurssin käyneenä miehenä. Vahva todiste käydystä Moskovan kurssista oli se, että Markkasen kauluspaidat oli pilattu juuri samalla tavalla kuin Neuvostoliiton pesuloissa oli tapana. Supon agentti oli siis käynyt tutkimassa Markkasen vaatekaapin.

Markkasen isä Olavi Markkanen toimi sotien aikana saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden yhteysupseerina, ja oli yhteyksissä myös venäläisiin, ja Markkasen mukaan sai poikansa näillä yhteyksillä KGB:n palvelukseen. Siviilissä Mikkelin kansanopistossa lausuntaa opettanut Olavi Markkanen ei sentään ollut kommunisti, mutta kansallissosialisti kuitenkin.

Muistelmissaan Markkanen kertoo ajautuneensa rikolliseksi, koska terroristijärjestö OAS:n riveissä hän taisteli yhdessä rakastamansa nuoren neitosen kanssa, mutta tyttö, jota hän lempi, sai surmansa taistelussa ja niinpä tuli Volvostakin julma ryöväri, kuten laulussa sanotaan. Mutta eppäillä tuotakin tarinaa soppii.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Markkanen

torstai 16. toukokuuta 2024

 

Volvo Markkanen

Aiemmin olen kertonut, miten karjalaisia talonpoikia vallan ruoskittiin heidän ollessaan venäläisten aatelisten alaisuudessa. Luulen, että karjalaisten ystävällinen ja nöyrä käytös saattaa periytyä tuolta ajalta.

Sen sijaan meidät savolaiset tunnetaan vähemmän nöyränä ja ystävällisenä heimona, jonka näkemyksen vahvistaa myös juuri lukemani Ulla Koskisen kirja Soturiaatelin aika, jossa kerrotaan, etteivät 1500-luvun lopulla rautalampilaiset talonpojat ollenkaan tykänneet ruotsalaisista huoveista, joita heidän piti elättää, vaan asiaan kyllästyneinä he hakkasivat avannon ja hukuttivat huovit siihen.

Se oli yksi nuijasodan alkutapahtumista. Yhtenä savolaisten nuijamiesten johtajista oli Suonenjoen Markkalan kylän Esko Kolehmainen, jota ruotsalaiset kutsuivat nimellä Eskil Uttermark, joka sukunimi sittemmin muuttui Markkaseksi. Esko Markkanen oli jopa niin kiero savolainen, että hän onnistui yhtenä harvoista nuijamiesten päälliköistä säilyttämään henkensä talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyssä ja pääsi jatkamaan sukuaan.

Hänen toiseksi tunnetuin jälkeläisensä on koripalloilija Lauri Markkanen ja hänen tunnetuin jälkeläisensä on kuuluisa pankkirosvo Matti Volvo Markkanen, joka on jopa niin kuuluisa, että Yle Areenaan on ilmestynyt nuoren tanskalaisen historiabloggaaja Regitzen tekemä kolmeosainen sarja Volvo-Markkasesta, jonka tyttärentytär hän uskoo olevansa.

Sarjan perusteella tanskalaiset vaikuttavan arvostavan kovasti ystävällistä ja kohteliasta Volvo Markkasta ja tunne oli uskoakseni molemminpuolinen. Markkanen kertoi myöhemmin tykänneensä tanskalaisista, sillä Tanskassa pankkien ryöstäminen oli helppoa. Siellä yleisö vain kannusti pakoon säntävää pankin ryöstäjää, kun taas Suomessa aina löytyi muutama sankari, jotka lähtivät vaahto suussa jäljittämään rosvoa.

Volvo Markkasesta kertovan tanskalaissarjan voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-67361052

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.40 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 15. toukokuuta 2024

 

Kaskiruis

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko Uukuniemen Kirkkolammen pohjamudasta löydetty 1200 vuotta vanha rukiin siitepölyhiukkanen peräisin kaskirukiista. Kaskirukiin keksiminen oli aikoinaan vähintäänkin Nokian kännykkäkeksintöön verrattava innovaatio. Kaskirukiin avulla nimittäin savolaiset valloittivat 1600-luvulla Uukuniemen lisäksi myös Ruotsin, Norjan ja Amerikan havupuuvyöhykkeet.

Tosin kaskirukiin viljely ei ole savolaisten keksintö, vaan Wikipedian mukaan huhtakaski, jolla tarkoitetaan havupuumetsään tehtyä kaskeamismuotoa, oli Pohjois-Venäjän suomensukuisten kansojen kehittämä. Tosin jostain syystä vain savolaiset alkoivat sen avulla valtaamaan maailmaa.

Kaskiruis kylvetään vasta keskikesällä, joten syksyllä se on vasta oraalla, tosin oraskin voidaan hyödyntää vaikka lampaiden rehuna. Seuraavana kesänä kaskiruis sitten kasvaa lähes miehen korkuiseksi pensaaksi, sillä se on monihaarainen.

Annika Lutherin kirjassa Rukiin viljava historia kerrotaan, että eräs norjalainen tutkija löysi jostain seinän raosta muutaman satavuotiaan metsäsuomalaisten kaskirukiin jyvän ja kylvi ne maahan. Suuri osa siemenistä iti ja paras yksilö tuotti peräti 16.000 uutta jyvää. Muistanpa, että lapsuudessani pottusatoa pidettiin hyvänä, jos yksi pottu tuotti kymmenen uutta yksilöä.

Tämä Wikipedian juttu todistaa, että kaskiruista tuottaneet metsäsuomalaiset menestyivät Ruotsissa hyvin ja niinpä suuri osa maailmalla menestyneistä ruotsalaisista on metsäsuomalaissukua. Yksi nimi näyttää Wikipedian luettelosta puuttuvankin eli Olof Palme. Jostain luin hänenkin suvustaan löytyvän Suhosten geenejä, joita kantoi myös ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan luoja Tage Erlander.

Tässä yhteydessä en malta olla korostamatta, että ruotsalainen Bernadotten kuningassuku tulee prinssi Danielin myötä muuttumaan Seppästen kuningassuvuksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4suomalaiset

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.29 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 13. toukokuuta 2024

 

Käräjäkivet

Uukuniemellä on Käräjätie ja minulle on kerrottu, että sen läheltä pitäisi löytyä käräjäkivet, joilla istuen paikkakunnan vapaat miehet jo ehkä yli tuhat vuotta sitten harrastivat paikallisdemokratiaa. Yritin viime kesänä löytää nuo kivet, mutta en tainnut onnistua. Tuollaisen kivirykelmän löysin, mutta turhan vaatimattomilta kivet näyttävät aikuisten miesten istumakiviksi. Toisaalta jo Uukuniemen virallisessa historiassa todetaan rehellisesti, että ainakin 1800-luvulla uukuniemeläisiä pidettiin pienenpuoleisina ja rumanlaisina ihmisinä. Ja kyllähän maa saattaa satojen vuosien aikana nousta paljonkin kivien ympärillä.

 

Uukuniemellä on ollut pitkään asutusta, sillä ensimmäiset merkit maanviljelyksestä siellä ovat jo 800-luvulta. Kirkkolammen pohjasta löytyi tutkimuksissa  rukiin siitepölyä peräti 1200 vuoden takaa. Vaikka osan historiastaan uukuniemeläiset ovat eläneet Venäjän vallan alla, niin sen verran takapajuista seutu on ollut, ettei edes muualla sivistyneessä maailmassa harrastettu maaorjuus siellä menestynyt. Euroopan maista ainoastaan Pohjoismaat ja Sveitsi välttyivät maaorjuudelta ja se seikka taitaa vieläkin näkyä näissä kansoissa.

Tosin vaikka maaorjuutta ei Karjalassa ollut, niin ei torpparien asemassa ollut hurraamista. Tuossa vähän matkan päässä Parikkalassa on Koitsanlahden kartano, jonka omistivat Venäjän aateliset, ja siltä ajalta on säilynyt tähän päivään piiskauspetäjä, jonka avulla lisättiin kartanon henkilökunnan työmotivaatiota. Ruoskimista harrastettiin muuallakin Karjalassa, koska muistelen jostain lukeneeni, että Viipurin maalaiskunnassa sai ruoskasta maistaa myös eduskunnanpuhemiehenä timineen Johannes Virolaisen vaari.

Tuo maaorjuusasia liittyy sikäli omankin sukuni historiaan, että myös vaarinivaarinvaaristani inkeriläisestä Tuomas Koivistoisesta yritettiin tehdä orjaa, mutta häntä asia pisti sen verran vihaksi, että ainakin hyvän tarinan mukaan hän hukutti työnantajapuolen edustajan ja souti sen jälkeen tekoaan karkuun Savon selkosiin. Tarinan parhaan version mukaan työnantajapuolen edustaja hukutettiin tervatynnyriin.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 2.44 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

 

Meditaatiokoivu

 

Ei ole täällä mitään pysyvää sanotaan jo jossain virressäkin ja niinhän se on. Olen jo 43 keväänä meditoinut Uukuniemen Pyhäjärven rannalla toljottaen saksanseisojakoiran lailla veden päälle kaartuvaa koivua, mutta enää se ei enää kaarrukkaan veden päälle, vaan on talven aikana katkennut järveen. Vain pelkkä kannon tynkä on tästä jalosta koivusta jäänyt jäljelle.

Tuossa vähän matkan päässä on Kellokivi, joka on saanut nimensä siitä, että 1600-luvulla seudulle muuttaneet savolaiset imperialistit, jotka lienevät olleen paikkakunnan nykyisten Härkösten, Suutaristen ja Tiaisten esi-isiä, jotka nimet ovat tuttuja maamme urheilun ja musiikin historiasta, upottivat hyvän tarinan mukaan ortodoksien kirkonkellon Kellokiven lähelle.

Kellon kieli löytyikin rannalta jokunen vuosi sitten, mutta itse kelloa ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Ja eilen tuli mieleeni, ettei sitä varmaan koskaan löydetäkään, koska eivät savolaiset sentään niin tyhmiä olleet, että olisivat kalliin kellon heittäneet järveen, vaan kyllä se varmaan suurella rahalla myytiin aseteollisuuden tarpeisiin. 1600-luvulla tykit olivat vielä pronssia ja eiköhän Uukuniemenkin kello päätynyt sotaisan Ruotsin armeijan tykin putkeksi.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 2.38 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 9. toukokuuta 2024

 

Pyhämäki

Harva on se satunnainen matkailija, joka eksyy Uukuniemen Pyhämäelle, jonne vuonna 1692 rakennettiin pitäjän kolmas kirkko, vaikkakin monissa lähteissä kerrotaan virheellisesti sen olleen Uukuniemen ensimmäisen kirkon. Nimittäin ilmeisesti jo 1600-luvun alkupuolella ortodoksikirkko rakennettiin Papinniemeen reilun kilometrin päähän Pyhämäestä. Lisäksi Kesälahti kuului 1600-luvulla Uukuniemen pitäjään ja sinnekin rakennettiin herranhuone ennen Pyhämäen kirkkoa.

Pyhämäen kirkko paloi pian valmistumisensa jälkeen vuonna 1694. Luulen, että salama sen poltti, koska yhdysvaltalainen keksijä Benjamin Franklin, josta myöhemmin tuli USA:n presidentti, keksi ukkosenjohdattimen uudelleen vasta 1700-luvulla. Sitä ennen kuitenkin jo muinaiset kreikkalaiset osasivat käyttää ukkosenjohdattimia. En malta olla tässä yhteydessä kertomatta, että viime vuosisadan alkupuolella eräs lehtimies tuomittiin Jumalan pilkasta, kun hän otsikoi juttunsa, että ”Herra poltti huoneensa”, kun eräs kirkko paloi salaman sytyttämänä.

Sitäkään en malta olla kertomatta, että Ruotsin kuningas määräsi, että Uukuniemen luterilaisten ja ortodoksien piti auttaa toisiaan kirkkojensa rakentamisessa, mutta luterilaisten mielestä ortodoksit eivät tulleet heidän kirkkotalkoisiinsa. Epäilen, että Tverin Karjalaan muuttaneet uukuniemeläiset olivat asiasta juuri päinvastaista mieltä.

Pikkuisen on päässyt metsittymään tuo Uukuniemen Pyhämäen kirkon paikka, jota asiaa tämäkin kuva todistaa, mutta penkki sieltä löytyy, jolla istuen satunnainen matkailija voi pohtia vaikkapa kaiken katoavaisuutta. Paikalla on myös röykkiöittäin isoja kiviä, joista voi päätellä, että jo muinaiset esi-isämme ymmärsivät rakentaa kirkkonsa kiviperustalle eikä hirsiarinalle, jolle Kalle Päätalo kertoi Satusedäksi kutsutun muurarin rakentaneen vielä 1920-luvulla taivalkoskelaisen Päätalon kattilakunnan mökkiin ns. paikkaansa hakevan uunin, joka uuni oli osasyynä sille, että Päätalon Herkko joudutiin viemään köysissä vallan mielitautiparantolaan.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 9.01 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

 

Juankosken Kuohun lupaava yleisurheilija

Olen joskus aiemmin kertonut, että Immo Kuutsa valmensi parhaan lapsuuden kaverinsa äskettäin kuolleen Kaj Chydeniuksen hiihdossa Juankosken pitäjänmestariksi jossain juniorisarjassa. Yllättävää on, että Kaj Chydenius paljastaa muistelmakirjassaan Muistin juuri olleensa myös lupaava yleisurheilija. Eli taas löytyi kulttuuri- ja tiedeväen joukoista lupaava urheilijalahjakkuus.

Kypsemmällä iällä vasemmistoradikaaliksi kääntyneen Chydeniuksen edustama yleisurheiluseura lapsuusvuosina oli uskoakseni paikallinen porvariseura Juankosken Kuohu, koska Chydeniuksen perhe ei kuulunut työväen luokkaan, vaan vähintäänkin keskiluokkaan. Kuitenkin jo pikkulapsena Kaj yritti lähestyä työväenluokkaa liittymällä paikkakunnan vappumarssijoiden kulkueen hännille, mutta asioita ymmärtävä duunari talutti koltiaisen kädestä pitäen kotiovelle, koska tämä oli tehtaan herrojen jälkeläisiä.

Myös se paljastuu  muistelmakirjasta, että talviurheilupuolella Kaitsu oli kunnostautua liikuntakulttuurin järjestöpuolellakin. Yhdessä kaverinsa Immo Kuutsan kanssa pojat suunnittelivat Juankoskelle peräti jäästadionia. Ilmeisistä aikuisiän erilaisista yhteiskunnallisista mielipiteistä huolimatta Chydenius kertoo olevansa ylpeä valmentaja Kuutsan myöhemmästä menestyksestä.

Säveltäjämestarin merkittävin yleisurheilusaavutus on Juankosken Kuohun ikäkausikisojen 3-ottelumestaruus. Tosin palkintona saadussa pokaalissa lukee jostain syystä, että ”Seiväshyppy III-palkinto miehet yli 35 v”. Tämä selvä arvostuksen puutteesta kielivä vääryys on saattanut vaikuttaa miehen myöhempään yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Muuten Juankosken Kuohu palauttaa mieleeni sen maamme urheiluhistoriaan liittyvän asian, että toisen koskipaikkakunnan eli Kyröskosken Pärskeen nimeä ei hyväksytty yhdistysrekisteriin, koska seuran perustajien kaavailemaa seuran nimilyhennettä pidettiin hyväntavan vastaisena ja sopimattomana.

 

https://www.antikvaari.fi/teos/muistin-juuri/62a34c3deaa1ec176c3c3021

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 8.38 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

 

Uukuniemen Ilo

Uukuniemen Kummun kylällä on kilometrin päässä päätieltä pellonreunassa BL-142:lle pystytetty muistomerkki. BL-142 oli suomalainen Bristol Blenheim-merkkinen pommikone, joka teki 12.6.1944 pakkolaskun saatuaan it-tykin kranaatin osuman ohjaamoonsa Karjalan kannaksen yläpuolella. Kuvan muistomerkki paljastettiin kesällä 2010 ja koneen ohjaaja Pentti Tuisku oli tapahtumassa läsnä, vaikka ikää hänellä silloin oli 88 vuotta.

Miehistö olisi voinut pelastautua koneesta hyppäämällä, mutta pahasti haavoittunut ohjaaja Pentti Tuisku päätti yrittää pakkolaskua, koska koneen tähystäjän Göran Ödnerin laskuvarjon oli kranaatin räjähdys paiskannut ulos koneesta.  Koneen pakkolasku savipellolle oli sikäli onnekas, että kone olisi muuten murskautunut pellon reunassa olleisiin puihin, mutta sattuman oikusta Blenheimin siipi osui viime hetkellä isoon kiveen, joka pyöräytti koneen nokan takaisin tulosuuntaan.

Konekivääriampuja-sähköttäjä Sven Rosendahl kykeni laskun jälkeen hakemaan vielä apujoukkoja paikalle, mutta Tuisku ja Ödner loukkaantuivat pahoin; Ödner niin pahoin, että hänen vasen jalkansa jouduttiin amputoimaan reidestä. Sodan jälkeen hänestä tuli arvostettu muusikko, joka levytti Suomen ensimmäisen rock-iskelmän Tunnista toiseen, joka tunnetaan maailmalla paremmin Bill Haleyn esittämänä nimellä Roack Around the Clock.

Myös Göran Ödnerin poika Janne Ödner kunnostautui kitaristina ja soitti mm. pitkään Uukuniemen naapurissa Kesälahdella asuneen Pave Maijasen yhtyeessä ja pitkään Uukuniemellä asuneen Paroni Paakkunaisen yhtyeissä. Janne Ödner menehtyi 33-vuotiaana poliisiputkassa. Sitä ennen hän oli kaatunut nakkikioskilla.

Vuosia sitten Uukuniemellä toimi Uukuniemen Ilo -niminen kulttuuriyhdistys ja mielestäni Ilon tulisi huomioida toiminnassaan se, että 12.6.2024 tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun pommikone teki pakkolaskun Uukuniemelle, jolla tapauksella oli suuri vaikutus jopa maamme musiikkihistoriaan. En näe yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Uukuniemen Ilo voisi järjestää muistomerkillä rock-konsertin, jossa kyseistä musiikkia voisi esittää uukuniemeläisen harmoonitehtaan matkaharmooneilla. Ne voisi tuoda vaikeakulkuiselle tapahtumapaikalle vaikkapa mopedilla; mopedillahan se entinen Uukuniemen kanttorikin matkaharmooniaan kuljetteli seuramatkoillaan, mutta kuitenkin kirkkoherran perässä, koska kirkkoherran mopedi oli viritetty.

 

torstai 9. toukokuuta 2024

Liipaisinsormen herkkyys

Ampuma-aseet ovat hengenvaarallisia, joten tarkkana joutuvat poliisiviranomaiset olemaan, kun pyssylupia myöntävät, mutta koska ihmisistä on kysymys, erehdyksiä sattuu, kuten viime aikojen tapahtumat osoittavat.

Niinpä joensuulainen kansanedustaja-poliisi, joka on elämänsä aikana läpikäynyt monet soveltuvuustestit, lähti ihan laillinen mutka matkassaan juomaan ja vonkaamaan teinityttöjä Helsingin yöelämään ja loppu onkin sitten rikoshistoriaa.

Lieventävä asianhaara tapauksessa on se, että henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Nähtäväksi jää, pitääkö oikeus lieventävänä asianhaarana myös sitä, että kansanedustaja-poliisi poliisitutkinnan mukaan ainoastaan osoitteli mutkallaan kanssaihmisiään, mutta ei tähdännyt; olisiko vahva humalatila estänyt tähtäämisen.

Mutta vielä kovemmasta tapauksesta kerrottiin eilen Rikospaikka-ohjelmassa. Lupsakka kuopiolainen 61-vuotias ortodoksipappi oli 40 vuotta miettinyt sitä, miten eräs häntä 10 vuotta vanhempi nainen oli häntä nuoruudessa loukannut ja nyt hän sitten oli autoillut 160 kilometrin päähän Savonlinnaan ja ampunut ilmeisesti ihan luvallisella haulikolla kyseisen naisen ja tämän miesystävän. Ei varmaankaan haulikkoluvan myöntänyt poliisi epäillyt tämän lupsakkaan papin moiseen syyllistyvän.

Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että sisäministeri Mari Rantanen juuri lausui, etteivät aseet tapa vaan ampujat, joten potentiaalisille murhamiehille ei pitäisi pyssyjä antaa. Voi hyvinkin olla perusteltua, että viimeaikaisten ampumatapausten johdosta aselupien myöntämisessä siirrytään etniseen profilointiin eikä lupia enää myönnetä itäsuomalaisille, joilla näyttää liipaisinsormen herkkyys olevan ihan geeneissä. Sen sijaan Ahvenanmaalla, jossa lienee aseita väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa, ei tietääkseni ketään ole koskaan ketään ammuttu.

Tässä lisätietoa lupsakkaasta savolaispapista: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0d43fc48-e5af-48c3-878b-46e16172d7e1

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Pekka Kolehmainen – viimeinen pyöveli

 

Kuten ehkä aiemminkin olen todennut, niin me kärkkääläläiset olemme kyvykästä ja eteenpäin pyrkivää porukkaa. Tämä seikka palasi mieleeni, kun näin, että syntyjään naapurin poika vankeinhoitaja Jouni Kolehmainen on hakenut Ulkopoliittisen instituutin johtajan erittäin hyväpalkkaista virkaa. Samasta virasta näyttää olevan kiinnostunut myös 20 muuta hakijaa, joiden joukossa on myös presidenttiehdokkaana ollut Mika Aaltola.

Onnea ja menestystä viran täytössä Jounille, joka on aiemminkin hakenut eräisiin huippuvirkoihin. Muistelen näitä hänen hakemiaan virkoja olleen Tullin ylijohtajan, Poliisin ylijohtajan, Suojelupoliisin päällikön ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtajan virat.

Virkoja hakiessaan Jouni Kolehmaisen kannattaa korostaa sitä, että hän kuuluu tutkimusteni mukaan samaan Karttulan Punnonmäen sukuhaaraan, johon kuului myös Suomen maailmankartalle juossut Hannes Kolehmainen. Punnonmäen suvun toinen kuuluisuus oli Pekka Kolehmainen, joka toimi maamme viimeisenä pyövelinä. Vankeinhoitaja Jouni Kolehmainen siis tavallaan jatkaa sukunsa perinteitä toimiessaan Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa.

Suomen viimeinen pyöveli Pekka Kolehmainen ei kuitenkaan suorittanut maamme viimeistä mestausta, vaan siitä huolehti vuonna 1825 pyöveli Lauri Jauhiainen, joka saattaa hyvinkin olla samannimisen suonenjokelaisen iskelmäsanoittajan esi-isä.

Viimeinen rauhanaikana mestattu oli Suonenjoella syntynyt renkimies Tahvo Putkonen, joka tuossa muutaman kilometrin päässä Suonenjoen Jauhomäellä toista joulupäivää juhlittaessa joutui lyömään halolla kuoliaaksi torppari Lasse Hirvosen, koska ilmeinen sukuni kantaisä Aatami Koivistoinen oli ottanut häneltä sitä ennen kirveen pois. Tahvo Putkonen menetti tapahtuneen seurauksena päänsä, mutta Aatami Koivistoista sakotettiin vain juopumuksesta.

Murha-info kertoo Jauhomäen joulujuhlasta seuraavaa: https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=6688

tiistai 7. toukokuuta 2024

Perustuslakivaliokunnan pöydällä pano

Eilen kerroin millaisin konstein lähimmät sukulaisemme kääpiösimpanssit pitävät laumoissaan yllä hyvää mieltä ja esitin, että samoja keinoja voisivat erilaiset kiertelevät konsultit opettaa maamme huonohenkisillä työpaikoilla.

Nyt kuitenkin muistan, että kirjassaan Herrana on hyvä olla eduskunnan entinen puhemies Mikko Pesälä paljasti, että ainakin kerran on maamme eduskunnassa käytetty tuota työpaikan ilmapiirin parantamiskonstia, ja annetaanpa Pesälän jatkaa aiheesta:

”Perustuslakivaliokunnan pöydällä harjoitettiin taannoin kiihkeää aktia, ja muuan sosiaalitantta oli kiinnostuneena seurannut toimitusta ovenraosta. Kateellisena hän oli valittanut tapauksesta silloiselle puhemiehelle. Tämä oli viisaasti todennut, että sattuuhan tämmöistä: jos mieli tekee, niin siitä vaan. Tantta oli puolustautunut ja sanonut, että ei hän nyt sitä ollut tarkoittanut, aivan luonnollista toimintaa, mutta että perustuslakivaliokunnan pöydällä.”

Tuosta Pesälän kertomasta tulee mieleeni, että en ole koskaan päässyt tutustumaan eduskuntataloon, mutta jos tilaisuus siihen joskus tulee, niin haluan tutustua myös edellä mainittuun perustuslakivaliokunnan pöytään. Tulen myös esittämään, että pöytään tulee kiinnittää pronssinen muistolaatta tapauksen johdosta.

Olen noin kolmannes vuosisata sitten lukenut työministerinäkin toimineen Urpo Leppäsen muistelmateoksen Vaimoja, valtaa, vastuksia ja muistelen, että siinä kerrotaan tarkempia yksityiskohtia Pesälän kertomasta tapauksesta, joita yksityiskohtia en enää kuitenkaan muista, jota seikkaa vallan hämmästelen.

https://www.antikvaari.fi/teos/vaimoja-valtaa-vastuksia/62a3012ceaa1ec176c362661

maanantai 6. toukokuuta 2024

Bonoboismi

Kuten aiemmin olen kertonut, niin ihmisen toiseksi lähin sukulainen simpanssi on ilkeä eläin ja ilkeydessään lähes ihmisen tasoa. Sen sijaan meidän lähin sukulainen kääpiösimpanssi, eli bonobo, jolla on yhteisiä geenejä kanssamme noin 98,5 %, on hyvin lempeä eläin.

Kapitalistinenkin tiedemies on myöntänyt, että bonobolauman lempeys johtuu siitä, että lauman jäsenet ovat hyvin innokkaasti silleen ja purkavat silleen olon keinoin lauman sisäisiä kiistoja. Muistelen lukeneeni, että bonabot ovat silleen keskimäärin 2 tunnin 17 minuutin 13 sekunnin välein. Tosin silleen olo kestää keskimäärin vain 14 sekuntia.

Wikipedia kertoo silleen olosta seuraavaa: ”Seksuaalikäyttäytymistä esiintyy erityisesti tilanteissa, jotka sisältävät kilpailua ja jotka muilla kädellisillä johtavat usein aggressiiviseen käyttäytymiseen. Tällaisia ovat ruoan jakaminen, uuden lelun löytäminen eläintarhassa sekä naaraisiin liittyvä urosten välinen mustasukkaisuus, jonka urokset rauhoittavat hieromalla sukuelimiään vastakkain.

Bonoboilla on taipumus ratkaista konfliktitilanteet seksuaalikontaktilla voimankäytön sijaan. Seksuaalikäyttäytymistä tapahtuu monissa partneriyhdistelmissä sekä täysikasvuisten yksilöiden kesken että täysikasvuisten ja keskenkasvuisten bonoboiden välillä.”

Muistanpa, miten ennen virkaani vartioidessani virastossamme vieraili vähän väliä erilaisia konsultteja, jotka pyrkivät kehittämään työpaikan yhteishenkeä ja lisäämään työmme tuottavuutta. Varsinkin mieleeni on jäänyt, kuinka meille opetettiin ihan Amerikan oppien mukaisilta kalvoilta esimerkiksi sellaisia asioita kuin tulosjohtamista, tuloksellista johtamista ja tasapainotettua tuloskorttiajattelua, joista en jaksanut lainkaan kiinnostua kuten ei mielestäni moni muukaan.

Sen sijaan, jos joku konsultti olisi opettanut meille sellaista työyhteisön hyvinvointia lisäävää laumakäyttäytymistä, josta voisi käyttää vaikkapa nimitystä bonoboismi, niin uskon monen virkaveljen vilpittömästi innostuneen tästä uudesta opista.

Bonoboista löytyy lisätietoa tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bonobo

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Apinat

Kuopion luonnontieteellisessä museossa on menossa apinanäyttely, jota kunnioitin läsnäolollani, vaikka minua arvelutti se, että esillä on täytettyjä apinoita. Nähtäväksi jää koska luonnontieteellisen museon näyttelyssä on esillä erirotuisia täytettyjä ihmisiä.

Totesinpa, että todella söpöjä eläimiä ovat monet veikeät pikkuapinat. Totesin myös, että monet niistä ovat äärimmäisen uhanalaisia lajeja, eräitä on maapallolla enää noin 100 kpl. Harkitsen vahavasti, että ihmislajin sijasta kohdistan jatkossa hyväntekeväisyyslahjoitukseni näille pikkuapinoille omien lajitovereitteni sijasta.

Sitä asiaa apinanäyttelyssä ei kerrottu, että yksi pikkuapinoiden uhka ovat ihmislajin toiseksi lähimmät sukulaiset simpanssit, jotka niitä tappavat; tosin vain ravinnokseen, ei huvikseen. Jossain tv:n luonto-ohjelmassa jopa näytettiin pikkuapinoiden metsästysretkelle lähtevää simpanssilaumaa, joka muistutti paljon meikäläistä hirviporukkaa.

Tuo lähisukulaisemme simpanssi on vaarallinen eläin. 50-kiloinen simpanssiuros nostaa maasta 200 kiloa, johon tavallinen satakiloinen mies ei pysty. Suomen kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus voisi huomioida tämän asian maamme huippu-urheilua kehittäessään. Uskon, että ihminen ja simpanssi on risteytettävissä nykymenetelmillä, jonka jälkeen norjalaisetkaan eivät pärjää suomalaisille.

Simpanssi on myös hyvin älykäs ja väkivaltainen eläin, sellainenhan myös sen lähisukulainen ihminen on. Simpanssi on jopa niin älykäs, että laumat kykenevät jopa sotimaan keskenään rajariitoja ratkoessaan.

Sen sijaan kuvan gorilla on uhkaavasta ulkonäöstään huolimatta lempeä eläin. Koska apinanäyttelyssä ei saanut kuvata salamalla, niin kuva on pikkuisen epäselvä, joten korostan sitä, että gorilla on kuvassa oikeanpuolimainen otus.

 

 

lauantai 4. toukokuuta 2024

Ensimmäinen tosi tumma

Minun lapsuudessani näitä musta- ja jopa ruskeaihoisia ihmisiä kutsuttiin ne…….ksi eikä siinä todellakaan ollut mitään halventavaa toisin kuin sanoissa r….ä, h….i, j…u ja n…u. Sana n..keri synnytti silloin jopa myönteisiä mielikuvia n….npusujen, viiden pennin lakritsipötkyjen ja Musta-Pekka pelikorttien muodossa.

Kärkkäälän aAlakoulussa opettaja Turtiainen jopa häpeilemättä kysyi, onko joku nähnyt n…..iä. Muudan Pekka myönsi sellaisen ihmeen nähneensä Herättäjäjuhlilla.

Seuraavan kerran törmäsin rotukysymykseen 70-luvun alussa, kun naapurin mies kertoi nähneensä mansikkakarnevaalipäivän aamuna n…….n Suonenjoen Alkon myymälän edessä. Tämä n…..ri oli jostain syystä itkenyt. Sellaista kuulin, että kärkkääläläiset uskoivat itkevän n…….n Alkon edessä liittyvän johonkin Alkon raittiuskampanjaan.

Itse näin ensimmäisen mustan ihmisen Helsingissä vuonna 1976. Hän saattoi olla niitä amerikkalaisia koripalloilijoita, joiden maahantuloa ulkomaalaisvirasto ei jostain syystä estänyt ja se on hyvä se, koska nykyään maamme urheilumaine lepää pitkälti heidän lastensa varassa.

50 vuotta sitten mustat ihmiset olivat Helsingissäkin harvinaisia ja niinpä Jorma Ojaharjun Minun Kosmokseni -kirjassa kerrotaan, kuinka kirjailija Heikki Turunen näki ensimmäisen n……n ravintola Kosmoksessa. Hän oli ilahtunut suuresti ja huusi leveällä Itä-Suomen murteella, että ”katohan, halakometässä ahavoetunut poeka.” Siihen n……i oli vastasi yhtä leveällä Itä-Suomen murteella, että ”haesta v….u.”

Enpä malta olla kertomatta sitäkään, että Heinolassa asuessani kuulin, että kaupunkiin kilpailumatkalle saapuneet afrikkalaistaustaiset juoksijat oli majoitettu paikalliseen retkeilymajaan, jossa oli ollut yöpymässä myös romaneja ja heitä oli kovasti kiinnostanut, keitä nämä tosi tummat oikein olivat.

https://www.antikvaari.fi/teos/minun-kosmokseni/62a2ff21eaa1ec176c35f7c6

perjantai 3. toukokuuta 2024

Herra Saidelson ja tökötti

Jouduinpa hankalaan tilanteeseen odotellessani junaa Suonenjoen asemalla. Asemalle saapui myös afroafrikkalaiseksi otaksumani pariskunta, joka silmiin katsoen hymyili niin, että valkoiset hampaat vain loistivat ja toivotti selvällä suomella ”hyvää huomenta”, vaikka pariskunta oli minulle täysin outo ja uusi.

Luonnollisesti muutuin tapauksen johdosta varmasti hyvinkin mietteliään näköiseksi enkä oikein tiennyt, mitä sanoa, koska kyseessä saattoi olla pelkkä piruilu, josta asiasta käytetään myös kansanomaisempaakin termiä.

Muistinpa vastausta pohtiessani vastaavan tapauksen Suonenjoen historiasta. Vuonna 1937 paikkakunnalle saapui viron juutalainen insinööri Aleksander Saidelson ja perusti koivutervatehtaan, joka valmisti koivutuohitervaa, eli tököttiä, jota tarvittiin varsinkin nahkateollisuudessa. Tosin tökötillä saattoi olla uhkaavan sodan alla myös strategista merkitystä, koska sitä voitiin ehkä hyödyntää vaikkapa moottoripolttoaineena tai voiteluöljynä.

Niinpä maamme viranomaiset ja varmasti myös monet paikkakuntalaiset suhtautuivat tähän ulkomaalaiseen epäillen ja epäilyksiä vahvisti se, että Saidelsonilla oli ikävä tapa tervehtiä kaikkia vastaantulijoita ja minulle on myös kerrottu, että hän käytti jatkuvasti myös solmiota ilman järkevää syytä, eli hän lienee ollut todellinen herrasmies.

Edellä kerrotuista syistä Etsivä keskuspoliisi kiinnostui Saidelsonin toimista 1938 ja kuulusteli häntä, koska miestä pidettiin hämäräperäisenä liikemiehenä ja häntä epäiltiin neuvostovakoojaksi. Saidelsonin oleskelulupahakemus hylättiin joulukuussa 1938 ja hänet karkotettiin Suomesta Viroon.

Häntä ei lukuisista anomuksista huolimatta päästetty takaisin Suomeen. Wikipedian mukaan insinööri Saidelson ei jäänyt karkotuksen jälkeen ihan tyhjän päälle, koska hän toimi sota-aikaan Neuvostoliitossa asesuunnittelijana. Voi olla, että hänellä oli jo Suomessa olo aikaan jotain yhteyksiä Neuvostoliittoon, joten suomalaisviranomaisten bolseviikkiepäilyissä saattoi olla jotain perääkin.

Aleksander Saidelsonin ihmeellisistä seikkailuista suonenjokelainen radiotoimittaja Leena Jäppinen teki kaksiosaisen radio-ohjelman viime vuosituhannen loppupuolella, jota ei ikävä kyllä voi enää kuunnella Yle Areenasta. Sisäsavolaisille kesäteatterin harrastajille olisi hyvä näytelmän aihe tuo Saidelsonin Suonenjoen tököttitehdashanke.

Lisätietoa Saidelsonista löytyy tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksander_Saidelson

Keskiviikko 1. toukokuuta 2024

158 cm

Eilen mainittu SMP:n kansanedustaja Mikko Vainio oli lähtöisin hyvin vaatimattomista oloista ja niinpä lapsena sairastettu puutostauti keripukki oli pysäyttänyt pituuskasvun niin, että mies jäi 158-senttiseksi. Vainio oli huumorimiehiä ja niinpä hän jälkeenpäin kertoi, että hänen kansanedustajan uransa suurin saavutus oli se, että hän sai eduskuntatalon vessan pisuaarin laskettua 20 senttiä alemmaksi.

Toinen SMP:n kansanedustaja Pentti Skön, jolla muuten on kaunis sukunimi savolaismieheksi, kertoi muistelmissaan, että lyhytkasvuisuus haittasi Vainion kansanedustajana toimimista ainakin siten, että oli vaikea päätellä, oliko hän puheenvuoroja pitäessään istumassa vai seisomassa. Huumorimielellä Skön jopa paheksui salissa kerran ääneen sitä, että Vainio ei muka ollut puhuessaan noussut seisomaan, kuten säännöt edellyttivät, vaikka kyllähän mies oli puheenvuoroa pitäessään ojentautunut täyteen pituuteensa, vaikka siltä ei näyttänyt. Vainio itse osasi nauraa Skönin huomautukselle.

 

En malta olla kertomatta, etteivät Pentti Sköninkään eduskuntapuheenvuorot aina sujuneet ongelmitta. Kerran hän yritti lausua puheenvuorossa kansanedustajakollegan Ben Zyskowiczin nimeä, jonka nimen lausuminen on ainakin meille savolaisille vaikeaa, sillä seurauksella, että Skönin tekohampaat sinkosivat suusta. Samalla tavallahan kävi monta kertaa myös toiselle suurelle poliitikolle J. K. Paasikivelle, jonka hammasproteesilla oli paha tapa pudota suusta, jos valtioneuvos joutui korottamaan ääntään.

Skönin tekohammastapaus on huomioitu laajalti jopa maamme mediassa: https://yle.fi/a/3-6634717

 

 

 

 

Vakaasti ja arvokkaasti

Ja sitten vappuun sopiva tarina Mikko Pesälän ilmeisen luotettavista, mutta hervottoman hauskoista poliittisista muistelmista.

Pesälän toimiessa eduskunnan puhemiehenä saapasteli istunnon aikana hänen luokseen SMP:n kansanedustaja Juhani Kortesalmi ja ilmoitti vakaasti ja arvokkaasti, kuten säännöt edellyttivät, että: ”Herra puhemies, edustaja Mikko Vainio tuolla salissa on humalassa. Heittäkää hänet ulos!”

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että myös Vainio oli SMP: miehiä ja sekin hänessä ja Kortesalmessa oli yhteistä, että molemmat olivat hyvin pieniä miehiä. Se eroavaisuus heissä kuitenkin oli, että Vainio oli iloinen huumorimies, josta tykättiin yli puoluerajojen.

Itse puhemies Pesälä ei ollut huomannut yhtään mitään erikoista Vainion käyttäytymisessä. Tilanne oli vaikea ja puhemiehen tuli nopeasti keksiä ongelmaan ratkaisu, mutta sitten Pesälällä sytytti ja hän lausui vakaasti ja arvokkaasti, kuten säännöt edellyttävät, että: ”Edustaja Kortesalmi, minä olen jäävi. Olen enemmän juovuksissa kuin edustaja Vainio.”

Pesälän mukaan saamansa vastauksen jälkeen edustaja Kortesalmi nosteli olkapäitään ja katseli puhemiestä kuin päähän ammuttu mullikka, joka on varmasti hyvä vertaus keskustalaisissa lihakarjankasvattajien mielestä, mutta nykyajan vihervasemmisto pitää vertausta mauttomana.

Sen käsityksen Pesälän muistelmista sain, että väkijuomaongelma oli aikoinaan melkoinen ongelma eduskuntalaitoksenkin historiassa, mutta Pesälän puhemieskaudella kansanedustajien juopottelu oli ihan lapsenkengissä.

Lisätietoa yli puoluerajojen pidetystä Mikko ”Vilkastus” Vainiosta tässä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005447446.html

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Herrana on hyvä olla

Helpottava tieto on se, ettei kansanedustaja Vornanen ampunut Helsingin yössä poliittisista syistä vaan kyseessä olivat biologiset syyt. Tutkimusten tässä vaiheessa on selvinnyt, että 54-vuotias harmaaselkäinen alfauros Vornanen ja uskoakseni häntä huomattavasti nuorempi kilpaileva toinen alfauros yrittivät painimalla ja lopuksi vallan ampumalla herättää kahden parhaassa lisääntymisiässä olevan nuoren naaraan, jotka olivat iältään vasta 18- ja 19-vuotiaat, huomion.

Uskon, että he myös onnistuivat toiminnallaan herättämään nuorten naaraiden huomion. Uskon myös, että kansanedustaja-poliisi Vornasella saattaa olla hieman selitettävää kotonaan. Kaikki rouvat eivät osaa suhtautua kansanedustaja miehensä tekemisiin yhtä tyynesti kuin ministerinäkin toimineen Mikko Pesälän vaimo Kaisa.

Mikko Pesälä kertoo hervottoman hauskassa muistelmakirjassaan Herrana on hyvä olla, kuinka eräs luonnevikainen kertoi Kaisalle, ettei se Mikko siellä Helsingissä muuta tee kuin juo ja huoraa. ”Ei meidän Mikko juo”, totesi Kaisa Pesälä tähän ilmoitukseen tyynen rauhallisesti, kuten jo Mikon äiti teki monta kymmentä vuotta aikaisemmin.

Parhaiten poliitikko Mikko Pesälä muistetaan siitä, että Suomen romanit kutsuivat hänet yhdistyksensä kunniajäseneksi. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun häntä ei päästetty sisään erääseen ravintolaan, jossa hänellä oli tapaaminen ministeri Seppo Kääriäisen kanssa.

Ravintolaan tulo estettiin, koska tummahko Pesälä oli pukeutunut mustiin suoriin housuihin, valkeaan paitaan, syvänsiniseen silkkipuseroon ja mustiin kenkiin. Pesälä kuitenkin hälytti ovenvälistä paikalle ministeri Kääriäisen, joka sai vahtimestarin lopulta uskomaan, että sisälle oli pyrkimässä valtioneuvoston jäsen.

Herrana on hyvä olla on kerrassaan riemastuttava kirja: https://www.finlandiakirja.fi/fi/mikko-pesala-herrana-on-hyva-olla-1060813

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Vornanen ja Hakkarainen

Vaikka olen huolellisesti seurannut maamme johtavia uutismedioita eli Seiska-lehden nettisivuja ja Vauva.fi:n keskustelupalstaa, en ole vielä täysin selvillä kansanedustaja Timo Vornasen ampumatapauksen yksityiskohdista. Mutta kuitenkin tapaus on niin erikoinen, että epäilen jonkinlaisen salaliiton olevan asian taustalla.

Perustelen näkemystäni sillä, että koska perussuomalaisten kannatus on maassamme laskussa ja koska perussuomalaisten nykyistä europarlamentaarikkoa Teuvo Hakkaraista ei kannata enää asettaa eurovaaliehdokkaaksi, sillä hänen kannatuksensa on romahtanut, koska mies ei moneen vuoteen ole kyennyt synnyttämään uusia skandaaleja, niin puolue on päättänyt vaihtaa hänet Timo Vornaseen.

Vielä kolme päivää sitten Vornanen oli yksi maamme tuntemattomimmista kansanedustajista, mutta tänään hän on ylivoimaisesti maamme tunnetuin. Mikäli mies asettuisi eurovaaliehdokkaaksi saisi hän hyvinkin äänivyöryn; ainakin mikäli tutkimuksissa käy ilmi, että hänen henkilökohtaisen aseensa tähtäimessä olivat kaiken maailman vihervassarit tai feministit.

Täysin varma en ole Vornasen mahdollisuudesta äänivyöryyn, koska tuollainen pienoispistoolilla osoittelu ja maahan ampuminen on hyvin pientä sen rinnalla, mihin kaikkeen Hakkarais-Teukka parhaimmillaan pystyi, sillä tämä Perussuomalaiset -puolueen entinen varapuheenjohtaja tuomittiin nuoruudessaan kirkon ryöstämisestä yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Iltasanomien mukaan Hakkarainen ja neljä muuta henkilöä tunkeutuivat kesäkuussa 1986 avoimesta ikkunasta Suomussalmen kirkkoon. He anastivat kirkon holvista yli sata arvokasta ehtoollispikaria kuljetuslaukkuineen, ehtoollisviiniä ja kolehtirahoja 400 markkaa. Seurakunta sai pikarit myöhemmin takaisin, mutta esimerkiksi ehtoolliskäyttöön tarkoitettuja Malaga-viinejä ei. Epäilen, että Hakkarainen kavereineen joivat Kristuksen veren pois kuleksimasta.

Lisäksi Teuvo Hakkarainen innostui eduskunnan pikkujoulutunnelmissa siinä määrin osoittamaan hellyyttä, jota oikeuslaitos kuitenkin piti ihan muunlaisena toimintona, kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruohoa kohtaan, että hänet tuomittiin sakkoihin seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä. Tämän pikkujoulukohun aiheuttaman kohun vuoksi Hakkarainen sai sitten eurovaaleissa äänivyöryn.

Ilmeisesti Hakkaraisen äänestäjät ihailivat tämän miehekästä rohkeutta tämän lähennellessä kokoomuslaista poliisikansanedustajaa, koska uhrina ollut Veera Ruoho edusti aikoinaan maatamme taekwondossa vallan olympiatasolla. Siinä saattoi olla se ilmeinen vaara, että Ruoho olisi voinut potkaista Hakkaraista vaikka ns. arkaan paikkaan.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005833721.html

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Aseluvat

Viimeaikaisten tapahtumien johdosta kunnioitan suuresti perussuomalaista sisäministeri Rantasta, joka ihan vähän aikaa sitten kertoi olevansa huolissaan katuväkivallan ja jopa ampuma-aserikosten lisääntymisestä maassamme.

Annan täyden tukeni hänen toimilleen ja sen neuvonkin vielä annan, että aselupaehtoja tulee tiukentaa ja aselupia evättäessä hyväksyn myös perussuomalaisten kannattaman profiloinnin, jolla tarkoitetaan sitä, että kontrollitoimet voidaan tarvittaessa kohdistaa myös poliittisin ja etnisin perustein.

Muistanpa, miten tohtori Jussi Halla-aho kirjoitti parikymmentä vuotta sitten, miten hänen mieleensä tuli hakea henkilökohtainen aseensa ja ampua erästä homoksi arvelemaansa miestä päähän, tämän ehdottaessa hänelle suuseksiä. Halla-aho korosti kirjoituksessaan sitäkin, että ”väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino”.

Edellä kertomani perusteella sisäministeri Rantanen voisi perustellusti ryhtyä toimenpiteisiin, jotta eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon aseluvat perutaan. Nykyään Jussilla näyttää olevan jo useampikin pyssy hallussaan, mikäli liitteenä olevaan videoon on uskominen.

Lisäksi sisäministeri Rantanen voisi myös ryhtyä toimiin, jolla Perussuomalaisten puoluejohtaja Riikka Purran mahdolliset aseluvat perutaan tai aselupien myöntäminen hänelle estetään, koska tavallisesti luotettava Iltalehti kertoi kesällä 2023, että silloinen tohtorikoulutettava Riikka Purrakin olisi osallistunut sosialistisessa mediassa asekeskusteluun seuraavasti:

”Havainnot vihjaavat Purran kirjoittaneen muun muassa ”pikkusompuista”, ”neekereistä” ja ”mokkakikkeleistä”. Joukossa on myös kommentti, jossa nimimerkki Riikka kirjoitti lähijunassa tulevan ruumiita, jos hän saisi aseen käyttöönsä. Iltalehti on varmistanut kaikki tässä jutussa mainitut nostot Riikka-nimimerkin kirjoituksista Scripta-blogin vieraskirjassa julkaistuiksi.”
https://www.youtube.com/watch?v=BAa79EC_lr4

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Operaatio Kaleva

Olen aiemmin kertonut, että Mikko Porvali paljasti Uukuniemeenkin liittyvässä vuonna 2018 ilmestyneessä dekkarissaan Kadonneen kaupungin varjo, että suomalaisiin kaukopartoihin kuului ns. kirvesmies, jonka tehtävänä oli tarvittaessa huolehtia niistä otetuista vangeista, joita ei voinut vapauttaa tai ampua.

Kaukopartioiden käyttämistä vankien kuulustelumenetelmistä ei näytä jostain syystä löytyvän luotettavaa tietoa; tosin nettiä selatessani löysin maininnan siitä, että sota-arkistosta löytyy tieto, että kuulusteluja olisi tehostettu käyttämällä puhalluslamppua, mutta itse epäilen tuota tietoa, koska vaikea uskoa, että puhalluslamppuja olisi kannettu mukana noilla pitkillä reissuilla.

Itse olen löytänyt Pekka Turusen vuonna 2018 ilmestyneestä kirjasta Operaatio Kaleva, jonkinlaista tietoa kaukopartiomiesten käyttämistä kuulustelumenetelmistä. Tosin kyseessä ei ollut vihollisvankien kuulusteluista, vaan kuulusteltavana oli suomalainen sotamies, joka huolehti osaston varastonvalvonnasta ja jota epäiltiin varastelusta.

Asian selvittämiseksi onneton sotamies vietiin keskellä yötä metsään 35 miehen voimin ja kuulusteluja johti tunnettu kaukopartioupseeri, joka oli urhoollisuudestaan palkittu Mannerheim-ristillä. Totuutta yritettiin selvittää siten, että miestä piestiin sotilasvöillä kuuteen otteeseen useita minuutteja kerrallaan ja myönsihän ilmeisen puolikuollut mies lopulta aiheuttaneensa hävikit.

Asia ei kuitenkaan saanut täyttä selvyyttä, joten seuraavana yönä otettiin käyttöön järeämmät keinot ja miestä hakattiin useaan otteeseen 1-1,5 metrin mittaisilla kuusenoksilla, joka ei ollutkaan tuloksetonta, koska lopulta kuulusteltava alkoi muistaa rikoskumppaneitaan. Kaikkia ei ilmeisesti kuitenkaan saatu selville, koska kuulusteltava yllättäen kuoli kesken kuulustelun, vaikka häntä yritettiin välillä virvoitella kaatamalla vettä hänen päälleen.

Seuraamuksitta tapaus ei kuitenkaan jäänyt, sillä olihan Suomi jo silloin sivistysvaltio. Kuulusteluja johtanut upseeri sai 1 vuoden 3 kuukauden ja 15 päivän vankeusrangaistuksen. Muutama vähempiarvoinen sotilas sai tapauksesta lievemmän tuomion. Mutta koska sodassa tarvitaan kipeästi alan ammattimiehiä, Mannerheim-ristin ritari armahdettiin jo 38 vankeuspäivän jälkeen.

Lisätietoa Operaatio Kalevasta tässä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006651701.html

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Silakka-apajalla

Minusta Veikko Lavi oli suuri taiteilija ja suuri humanisti enkä usko, että kyseessä oli pelkästään sattuma, kun hän syntyi samoihin aikoihin, kun Titanic upposi. Samalla tavalla merkillinen asia, joka ei voi johtua pelkästään sattumasta, on se, että Leninin aivot painoivat kuulemma 1340 grammaa ja että Suomen ja Venäjän välinen raja on 1340 kilometriä.

Sen lisäksi, että Lavi oli loistava muusikko, oli hän myös loistava kuulantyöntäjä. Harmi, että vammat katkaisivat hänen uransa. Vepan ennätys kuulantyönnössä oli 1930-luvun alussa työnnetty 14,87 metriä, joka oli silloin viidenneksi paras tulos koko Suomessa. Se jäi noin metrin Kalle Järvisen Suomen ennätyksestä ja reilun metrin maailmanennätyksestä.

Lavin kunnianhimoisena tavoitteena oli tulla Kymenlaakson parhaaksi kuulantyöntäjäksi, mutta muistelen, että se ei täysin onnistunut, sillä TUL:n puolelta löytyi häntä parempi kuulamies. Lavi itse oli SVUL:n miehiä, ja Kotkassa hänet muistetaan 30-luvun kiivaana suojeluskuntalaisena, joka vallan tappeli vasemmiston kannattajien kanssa. Toisaalta tasapuolisuuden nimissä hän sota-aikana tappeli myös sotapoliisien kanssa siinä määrin, että sai vallan vankilatuomion.

Vanhetessaan Lavista kuitenkin tuli suuri humanisti jopa siinä määrin, että kun hän luopui ammattimuusikon urasta ja perusti kanalan suunnitellen tulevansa Kymenlaakson parhaaksi kanankasvattajaksi, niin ongelmia tuli siitä, ettei hän pystynyt katkaisemaan kirveellä kanalta päätä, vaan vaimo Sylvi joutui sen tekemään. Sen sijaan Veikosta oli mukava pitää kanoja sylissä. Kuitenkin kananhoidossa Sylvi ja Veikko Lavi menestyivät niin hyvin, että voittivat vuonna 1962 valtakunnallisen kanatalouskilpailun toisen palkinnon.

Kanatalous oli sen verran huono bisnes, että Veikko Lavi joutui välillä menemään TVH:n hätäaputöihin ja se oli onni maamme säveltaiteelle, koska muistelen hänen kertoneen, että töihin pyöräillessään alkoi hänen päässään soimaan kappale, joka nykyään tunnetaan nimellä Silakka-apajalla. Se on vaikuttava sävelmä ja aina kun törmään ammattimuusikoihin, kysyn, että osaako tämä soittaa Silakka-apajalla-kappaleen. Minusta muusikot voi jakaa kahteen luokkaan, eli niihin, jotka osaavat soittaa Silakka-apajalla ja niihin, jotka eivät osaa. https://www.youtube.com/watch?v=JAY43xkBrfE

torstai 25. huhtikuuta 2024

Jorma Sarvanto

Rauhanmies oli eilen mainittu taiteilija Veikko Lavi, jota todisti myös kuuntelemamme Pave Maijasen esittämä Kuolematuomio-laulu, joka kappale lukeutui Veikko Lavin säveltuotantoon. Kuitenkin yksi hieman sotasankaruutta ihannoiva laulu sisältyy Lavin säveltuotantoon, ja se kertoo hävittäjälentäjä Jorma Sarvannosta.
Jorma Sarvanto-laulu liittyy vahvasti kotikylääni Suonenjoen Kärkkäälään. Loppiaisena 1940 puna-armeijan pommituslentolaivue kävi pudottamassa 26 pommia Suonenjoen Kakkisensalolle. Pommeista noin kymmenen tosin upposi suutareina suohon. Tässä Kärkkäälän suurpommituksessa ei vahingoila vältytty, koska Olli Koivistoisen seinäkello vaurioitui lievästi. Lisäksi puntari putosi seinältä aiheuttamatta henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Sikäli henkilövahinkoja kuitenkin aiheutui, että hävittäjälentäjä Jorma Sarvanto ampui Kymenlaakson suunnalla neljässä minuutissa pommittajista alas kuusi. Seitsemäs kone raahautui pahasti siipirikkona turvaan Viron kentälle. Sarvannon suoritusta pidettiin aikanaan maailmanennätyksenä.
Mainittakoon, että lentäjä rikkoi törkeästi esimiesten määräyksiä, sillä hänen konekivääriensä kaikki 2000 ammusta olivat kalliita sytytysluoteja, joita olisi saanut määräysten mukaan olla patruunavyössä vain joka neljäs, koska kalliita sytytysluoteja säästettiin pahan päivän varalle. Tietooni ei ole tullut, että lentäjää olisi asiasta rangaistu.
Tuon ajan Iljusin DB-3-pommikoneissa oli 3-4 neljän hengen miehistö, joten kuolonuhreja pommituksen yhteydessä tuli noin 20. DB-3-koneet olivat melkoisia surmanloukkuja, koska niistä puuttui vielä talvisodan aikaan panssarointi. Myöhemmin koneiden polttoainesäiliöt alettiin suojata kumilla. Kaksi lentäjistä onnistui pelastumaan laskuvarjolla sotavangeiksi. Kymenlaaksolaisten naisten mielestä heistä toinen oli hyvin komea mies, vaikka olikin ry–ä.
Internetistä löytyy Veikko Lavin Jorma Sarvanto-laulu J. Karjalaisen esittämänä. Joitain pikkuvirheitä äänitteessä on. Laulun mukaan Iljusinit iskivät Kuopioon, mutta niin ei ollut. Kyllä Suonenjokea ja varsinkin Kärkkäälää pidettiin silloin päämaalina, eli Kärkkäälä oli suurvaltavihollisen mielestä sillä kertaa Kuopiota strategisesti tärkeämpi paikka ainakin suonenjokelaisten sotahistorian tutkijoiden mielestä. Kärkkääläisten sotahistorian tutkijoiden mielestä vuoden 1940 loppiaispommitus osoittaa myös sen, että kärkkääläläisille on ihan turha tulla v—-uilemaan, sillä siinä on monille käynyt huonosti.
https://www.youtube.com/watch?v=RW9bMaTFcYs

 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Kirkkomiehet

Muistanpa, kuinka pentuna kuuntelin salaa sovan käyneihin miesten juttuja, joita ei välttämättä oltu lapsille tarkoitettu ja mieleeni on jäänyt nimitys ”kirkkomies”. Nyt Savon historian viitososaa lukiessani minulle on selvinnyt ”kirkkomies”-nimityksen syy.
Nimittäin loppusyksystä -41 kovasti uupunut pääosin savolais-karjalaisista koottu 7. divisioona sai vastaansa siperialaisen valiodivisioonan ja jossain vaiheessa runsaat pari sataa suomalaista sai sotimisesta niin tarpeekseen, että poistui omin lupineen linjasta. Vähän myöhemmin karkurit saatiin koottua erääsen selustassa olleeseen kirkkoon, jossa heitä yritettiin saada palaamaan linjaan.
Muutamat kuitenkin kieltäytyivät palaamasta ja neljä miehistä tuomittiin kenttäoikeudessa kapinasta kuolemaan. Tuomio tosin lieveni sotaylioikeudessa seitsemän vuoden kuritushuonerangaistukseksi.
Tämä tapaus saattaa hyvinkin liittyä Teemu Keskisarjan kertomaan tapaukseen, jossa hyökkäysintoinen armeijakunnan komentaja Paavo Talvela aikoi erään hässäkän jälkeen ihan tosissaan ammuttaa eräästä pataljoonasta ensihätään ihan Huruslahden malliin joka kymmenennen miehen jäljelle jääneiden sotainnon nostattamiseksi ja mikäli sekään konsti ei olisi tehonnut, koko pataljoona olisi lakaistu konekivääreillä pois jaloista. Onneksi Mannerheim puuttui tapahtumien kulkuun ja katsoi, että ukkoja on jo muutenkin liian vähän.
Sillä kertaa 7. divisioonassa selvittiin ilman teloituksia, mutta pahemmin kävi kolmisen kuukautta myöhemmin Gorassa, jossa kaksi sotimasta kieltäytynyttä pohjalaista sotilasta tuomittiin ammuttaviksi eikä heitä armahdettu. Tästä tapauksesta kerrotaan Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.
Tosin epäilen, ettei Linnan tarina ole ihan koko totuus tapahtuneesta. Nimittäin löysin joskus SA-arkiston järkyttävän kuvan, joka saattaa liittyä Goran tapaukseen. Ainakin maisema on hyvin talvinen. Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

Baranin kuolemaantuomitut

Olen tässä tutkinut Tuntemattoman sotilaan teloituskohtauksen tunnetuiksi tekemien eteläpohjalaisten Voitto Veikko Ahomäen ( s.16.3.1915 Ilmajoki ) ja Toivo Iisakki Mäkelän ( s. 25.6.1917 Ilmajoki ) vaiheita. Vaikka 7. divisioona koottiin valtaosin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan miehistä, niin joukossa oli myös eteläpohjalaisia, joka saattaa osittain selittää Ahomäen ja Mäkelän käyttäytymistä, jossa saattoi olla taustalla pohjalaista uhoa.

Miesten olisi pitänyt olla mukana siinä joukossa, joka määrättiin hyökkäämään syvässä umpihangessa aukeassa maastossa ylämäkeen päin siperialaisten valiojoukkojen miehittämiä linnoituksia. Ahomäki ja Mäkelä pitivät hyökkäystä järjettömänä ja ilmoittivat mieluummin lähtevänsä linnaan sen sijaan, että tapattavat itsensä.

Molemmat miehet olivat suojeluskuntalaisia ja olleet talvisodassa. He varmaankin tiesivät, miten naapuripitäjän Nurmon miehille kävi, kun nämä yrittivät talvisodassa samankaltaisessa tilanteessa vallata Äyräpään kirkonmäkeä. Silloinhan 40 miestä kaatui, 50 haavoittui ja takaisin selvisi vain 10 hyväonnista.

Internetistä löytyy juttu, jossa sotilaspastori Heimo Kuoppamäki kertoo, miten hän yritti koko yön ajan saada miehet muuttamaan mieltään, mutta turhaan, sillä pohjalaiset eivät helpolla anna periksi. Ahomäki ja Mäkelä luottivat loppuun asti siihen, etteivät suomalaiset ammu omiaan, mutta pikaoikeus olikin sitten aamulla toista mieltä.

Sotahistoriallisten kohteiden internetsivulla on liitteenä oleva hyvä selvitys Goran tapahtumista, ja lopuksi kannattaa hiljentyä kuuntelemaan talvisodan ensimmäisessä taistelussa liipaisinsormeen haavoittuneen herkän kuulantyöntöä harrastaneen taiteilijan Veikko Lavin säveltämää ja sanoittamaa laulua Baranin teloituksesta, jonka Pave Maijasen esittää. Maijanen oli melkein Uukuniemen poikia, sillä hän asui Pyhäjärven vastarannalla Kesälahdella.
https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/514/country/9/area/85/?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR0bCrE3aaU8BG4XY3OO1-E9UnDGLQ9J-u40DCFjpDc-gxZjHPcMDmuio2w_aem_AWoKErM7eUTtVlpNQEtxQi_M9c5OWYIS222AfWJcQjBaDloZ3Rf1qDgRXaKWa2wQrn7TPh_XFikWVGSqi_rsVKP5

Tässä linkki Pave Maijasen esitykseen: https://www.youtube.com/watch?si=aoo0-QNcCaAi6AXk&fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR2xxfR6wsMCz5PjoM_6fTqhYRXmODe2udz6LQg4xzPuleb8TzkJRVcR4wk_aem_AWpQttECbOa5HdE_NHOwrsSJGzlUaHbeR-NtlGTjx2Gs7mE0GbVAkEmVBLcMDFDO_99pydWbCfRdF07Ylq_WLLxF&v=FzSlGcxml38&feature=youtu.be

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Kaukopartion kirvesmies

Ainutlaatuinen suomalainen taidekirjallisuuslaji on kaukopartiokirjallisuus, jollaista taidekirjallisuuslajia ei muualla maailmassa esiinny. Luulen, että sen jälkeen, kun maailman ensimmäinen kaukopartioromaani, eli Esa Anttalan Päämajan kaukopartio, ilmestyi vuonna 1960, on maassamme julkaistu noin 500 kpl tuohon kategoriaan kuuluvaa kirjaa.

Vaikka kaukopartiokirjallisuutta on ilmestynyt viljalti, niin kuitenkin vasta Mikko Porvalin Uukuniemenkin tapahtumiin liittyvässä vuonna 2018 ilmestyneessä Kadonneen kaupungin varjossa paljastetaan, että suomalaisiin kaukopartioihin nimettiin kirvesmies, jolla oli erityisen vaativa tehtävä.

Porvalin kirjan mukaan kirvesmies valittiin ennen jokaisen kaukopartion lähtöä. Yleensä hänet arvottiin. Joskus siihen saattoi joutua porukan päätöksellä, jos vaikka oli palveluksen velkaa muille: oli vaikka törttöillyt humalassa ja polttanut kaikkien lomat.

Kirvesmiehen tehtävänä oli surmata äänettömästi ne partion ottamat vangit, joita ei voinut vapauttaa tai ampua vaarantamatta partion turvallisuutta. Kirvessurma tapahtui yleensä niin, että hamaralla iskettiin joko takaraivoon, otsaan tai ohimoon. Koputteluun ei ollut varaa, vaan piti lyödä ensimmäisellä kerralla kaikin voimin, ettei uhri ehtinyt ymmärtää asiaa ja päästää ääntäkään.

Mikko Porvali varmasti tunsi hyvin kaukopartioasiat, koska hänen vaarinsa Antti Porvali toimi Vehniäisen osastossa, joka jatkosodan alussa toimi Rautjärven pappilasta käsin, jonne on äskettäin pystytetty osastolle muistomerkki, johon kävin pari kesää sitten tutustumassa. Samalla kertaa tutustuin myös paikkakunnan komeaan kirkkoon, joka poltettiin vähän myöhemmin.

Helsingin Sanomat arvosteli Porvalin vuonna 2022 ilmestyneen kirjan Syvärin takana ja siinä arvostelussa kerrottiin jopa kuvien kanssa erään kaukopartiomiehen toimimisesta kirvesmiehenä. Helsingin Sanomien tilaajat voivat lukea jutun tästä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009261236.html

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Kuulustelumenetelmät

Mikko Porvalin uukuniemeläis-dekkarista ilmenee, ettei kapteeni Aleksanteri Torikkaa kaapattu itärajan yli pelkästään lentokonevarkauksien vuoksi, vaan syynä oli sekin, että hän oli päämajan valvontaosaston miehiä, eli hän oli vakooja, jolta neuvostoliittolaiset uskoivat voivansa saada arvokkaita tietoja.

Niinpä Torikka lienee joutunut reilut puoli vuotta kestäneisiin koviin kuulusteluihin, ennen kuin hänet ammuttiin talvella 1941. Puna-armeijan käyttämistä kuulustelumenetelmistä luin Ariela Säkkisen vuonna 2023 ilmestyneestä kirjasta Pahinta oli kylmyys: Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa. Vänrikki Paavo Yli-Vakkuri jäi vangiksi heti jatkosodan alussa ja hän oli sotavankina 1234 päivää, mutta palasi lopulta hengissä kotiin, vaikka kuolema oli monta kertaa lähellä.

Kirjasta ilmenee se erikoisuus, että puna-armeijalaisilla oli kuulustelumenetelmänään normaalin pahoinpitelemisen lisäksi käyttää muinaista kiinalaista vesikidutusta, joka eroaa täysin amerikkalaisten epäilemiinsä islamistiterroristeihin käyttämästä vesikidutuksesta, jota kuitenkaan presidentti Bush Junior ei pitänyt kidutuksena.

Amerikkalaisten vesikidutuksessa kuulusteltavaa pehmitetään painamalla tämän päätä veden alle niin, että tämä melkein hukkuu. Kiinalaisessa vesikidutuksessa sen sijaan kuulusteltavan otsalle aletaan pudotella satunnaiseen tahtiin kylmiä vesipisaroita ja kun sitä jatketaan tarpeeksi kauan, kipu on niin sietämätöntä, että uhri saattaa tulla lopulta hulluksi.

Mutta osasivat suomalaisetkin. Jarmo Niemisen toimittamassa kirjassa Rintaman poliisi : valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944 jatkosodassa desantteja kuulustellut Taavetti Heikkinen paljastaa, että hänen tehtävänsä oli antaa keppiä epäillyille desanteille. Luultavasti keppiä annettiin kuulusteltavan paljaisiin jalkapohjiin ja välillä keppiä piti antaa hyvinkin paljon. Menetelmä oli tehokas, sillä tiettävästi ainakin Valpon kuulusteltavat kertoivat kaiken, minkä tiesivät ja monet vielä sitäkin enemmän.

Wikipedia kertoo Heikkis-kirjasta seuraavaa: ”Päiväkirjasta selviää että jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana AKS:n kannatusjäseniin kuulunut Heikkinen oli Suur-Suomi-innostuksen vallassa mutta jo talvella 1941–1942 hän alkoi suhtautua pessimistisemmin sodan kulkuun. Asemasodan pitkittyminen ja toimettomuus masensivat Heikkistä ja hän koki ettei hänen työtään arvostettu ylemmissä portaissa. Heikkisen mieliala koheni kuitenkin keväällä 1944 kun hän sai siirron lähelle kotiaan Mikkeliin ja sai myös kauan odottamansa ylennyksen kapteeniksi. Heikkinen toimi asemasodan aikana myös kenttäoikeuden jäsenenä ja päiväkirjassa hän usein arvostelee sitä että oikeus joutui langettamaan joissain tapauksissa liian kovia tuomioita syytetyille.”

Taavetti Heikkinen ei ollut kuitenkaan mikään tunteeton sadisti. Hän esimerkiksi suri vilpittömästi sitä, että eräs hyvin yksinkertainen karjalaisukko, joka oli olosuhteiden pakosta auttanut partisaanipoikaansa, teloitettiin joulupäivänä. Heikkisen mielestä tämän tapauksen muisto tulee jatkossa vielä pilaamaan teloitusryhmän miesten joulumielen.

Tästä linkistä voi jopa kuunnella Paavo Yli-Vakkurin sotavankeuskokemuksia: https://www.storytel.com/fi/books/pahinta-oli-kylmyys-paavo-yli-vakkurin-vuodet-sotavankina-neuvostoliitossa-2216003

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Rauhaton raja

Aleksanteri Torikka ei suinkaan ollut ainut talvisodan jälkeen itärajan taakse kadonneista. Luin vuosia sitten Juha Pohjosen välirauhan rauhattomuudesta kertovan kirjan Sodan ja rauhan rajalla, ja siinä kerrotaan, että reilun vuoden kestäneen välirauhan aikana Neuvostoliiton puolelle päätyi 212 henkilöä, joista takaisin pääsi vain 79.

Lopullisesti kadonneita tai tapettuja oli 133. Tosin väestömenetystä kompensoi jonkin verran tapaus, jossa sotien jälkeen eräs naapurin puolelle joutunut palasi mukanaan rajan takaa hankittu vaimo ja liuta lapsia. Siinäkin olisi hyvä romaanin aihe.

Varsinkin Uukuniemen suunta, jossa olen itsekin paljon aikaa viettänyt, oli välirauhan aikaan levoton. Siellähän jostain syystä välirauhan sopimusta tehtäessä rajan tarkka sijainti jäi epäselväksi. Olisiko Stalinin kosmoskynän terä ollut huonosti teroitettu sitä viivaa kartalle piirrettäessä. Laskujeni mukaan noin kymmenen ihmistä eksyi Uukuniemellä ainakin venäläisten mielestä rajan väärälle puolelle.

Tosin sellaisiakin onnellisia tapauksia välirauhan aikana sattui, että reilut neuvostoliittolaiset sotilaat antoivat väärällä puolella kiinni jääneen palata takaisin. Rajan valvonta oli jossain vaiheessa löysää ja ainakin tarinan mukaan eräät uukuniemeläiset kävivät hakemassa naapurin puolelta sinne latoon jääneitä heiniään. Kyselin heinämiesten nimiä Revon Matilta, joka varmaankin tiesi noita tapauksia, mutta hän vain hymyili mietteliään näköisenä.

Talvisodan päätyttyä uukuniemeläiset toivat rauhansopimuksen vastaisesti rajan taakse jääneen vuoden 1614 Ristlahden taistelun muistomerkin pronssilaatat Suomen puolelle ja vuonna 1982 muistomerkki pystytettiin Uukuniemen kirkon mäelle. Minulle on kerrottu, että sodan jälkeen muistomerkin pronssilaattoja säilytettiin vuosikymmeniä piilossa Uukuniemen kirkonkylän kansakoulun lattian alla eikä asiasta huudeltu kylällä yleisesti.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/e/e1/Uukuniemi_Ristlahden_taistelu_mm.JPG

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Aleksanteri Torikka

Tuo eilen mainitussa Uukuniemeen liittyvässä dekkarissa keskeisenä henkilönä esiintyvä kapteeni Aleksanteri Torikka oli alun perin Viipurin venäläisiä ja nimeltään Aleksandr Krasheinin. Hän palveli ensimmäisen maailmansodan aikana tähystäjänä Venäjän ilmavoimissa.
Maaliskuussa 1918 hän värväsi viisi samalla Pietarin Kolomäen lentoasemalla palvellutta venäläisupseeria mukaansa ja miehet lensivät viisi lentokonetta Suomen puolelle Antreaan luovuttaen koneet valkoisten käyttöön, jotka ottivat lahjoituksen vastaan, mutta olivat myös lähellä ampua lahjan antajat. Venäläislentäjät ottivat sitten suomalaiset nimet ja suorittivat sen jälkeen tiedustelu- ja pommituslentoja Suomen valkoisen armeijan riveissä.
Suomen ilmavoimien isänä on pidetty ruotsalaista kreivi von Rosenia, joka maaliskuun 6. 1918 lensi Ruotsista yhden lentokoneen Suomen valkoiselle armeijalle, mutta ihan hyvin maamme ilmavoimien isänä voisi pitää myös Uukuniemellä kadonnutta Aleksandr Krasheininia, alias Aleksanteri Torikkaa, joka hankki samoihin aikoihin kreivi von Rosenin kanssa peräti viisi lentokonetta Suomen valtiolle.
Täysin pyyteettä venäläispilotit eivät vaihtaneet puolta. He nimittäin vaativat jokaisesta toimittamastaan koneesta nykyrahassa 120.000 euroa eli 100.000 silloista markkaa ja lisäksi palkkaa heille piti maksaa nykyrahassa 3500 €/kk, joka siihen aikaan oli huikean korkea korvaus, sillä se oli noin kymmenen kertaa silloista keskipalkkaa enemmän.
Torikka oli äitinsä puolelta suomalainen ja hän puhui suomea. Sen ansiosta hän sai jäädä maahamme sisällissodan jälkeenkin, toisin kuin muut loikkarilentäjät, jotka joutuivat poistumaan maasta, vaikka olivat toimineet ansiokkaasti tehtävissään. He olivat sikäli erinomaisia lentäjiä, että he osasivat lentää, toisin kuin maahan tulleet ruotsalaislentäjät, joilta puuttui kyky pysyä ilmassa.
Torikan onni olisi ollut, jos hänetkin olisi karkotettu maastamme toisten venäläislentäjien mukana. Nimittäin välirauhan aikaan keväällä 1940 hän oli Uukuniemellä Suomen armeijan kapteenin ominaisuudessa valvomassa uuden rajan merkitsemistä, kun hänet kaapattiin rajan yli Mikko Porvalin kirjan mukaan selvästi Suomen puolelta ja vietiin Moskovaan.
Virallisen historiankirjoituksen mukaan hän joutui Moskovassa teloitusryhmän eteen talvella 1941, mutta itse epäilen, ettei häneen niin kalliita toimenpiteitä uhrattu, vaan homma hoitui pienoispistoolilla niskaan ampumalla. Se oli halvempi ja pyövelin työsuojelun kannalta parempi ratkaisu, koska sillä tavalla ylityöllistetty pyöveli välttyi rasitusvammalta, jota kutsutaan nykyään tenniskyynärpääksi.
Tässä lisätietoa Aleksanteri Torikasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Torikka

 

 

perjantai 19. huhtikuuta 2024

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Kadonneen kaupungin varjo

 

 

Vaikka olen parantumaton kirjajuoppo, niin salapoliisikirjallisuutta en ole liiemmälti lukenut, koska minusta kyseinen kirjallisuuden laji on viihdehömppää, joka ei juurikaan opeta meitä ymmärtämään elämää ja sen tarkoitusta. Aiemmin olen tainnut lukea loppuun asti dekkareista ainoastaan Viljo Helasen Heinolaan sijoittuvan teoksen nimeltään Kohtalon silta ja senkin vain sen vuoksi, että asuin 16 elämäni parasta vuotta tuon kohtalon sillan poskessa.

Rikoskomisaari, tiedustelu-upseeri ja historiantutkija Mikko Porvalin kirjan takakannesta kuitenkin luin, että tämä palkitun sarjan päätösosa kuvaa sodanjälkeistä kaaosta poliisien näkökulmasta
Moskovan rauhan rajalinja, huhtikuu 1940. Rajalta kaapataan Neuvostoliiton puolelle Päämajan valvontaosaston kapteeni, ja etsiväkomisariot Salomon Eckert ja Jussi Kähönen määrätään selvittämään työtoverinsa kohtaloa. Mies löytyy, mutta venäläiset ovat perillä hänen menneisyydestään eivätkä luovuta häntä takaisin. Poliisit joutuvat tekemään tiukan valinnan: on uhrattava työtoverin henki tai vaarannettava tulenarka rauha.

Niinpä en millään voinut olla tuota mielestäni dekkariksi luokiteltavaa Porvalin kirjaa lukematta, koska olin Uukuniemellä monta kertaa pohtinut Revon Matin kanssa tuota Aleksanteri Torikan tapausta, josta Kadonneen kaupungin varjo kertoo. Kapteeni Torikka, joka piti kortteeria Revon talossa, oli neuvostoliittolaisten kanssa määrittämässä Suomelle uutta itärajaa keväällä 1940, kun hän katosi.

Revon Matin kertoman mukaan uuden rajan paikkaa merkittäessä oli osapuolten välille syntynyt jokin hämminki, jonka vuoksi Torikka oli hälytetty kiireellä Revon talosta selvittämään asiaa. Sitten kuuluikin muutama laukaus eikä Torikka koskaan palannut. Matin mukaan hänet varmaankin ammuttiin ja painettiin turpeeseen. Itse olen monta kertaa ihaillut Uukuniemellä tuota kuvan kaunista suota ja mietiskellyt kapteeni Aleksanteri Torikan tapausta.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Armas Valste

Tuo eilen mainittu Berliinin kisojen kuulantyönnön voittaja, jonka valkovenäläiset partisaanit sota-aikana hirttivät ,Hans Woellke oli kuulantyöntäjäksi harvinaisen pieni mies, sillä hän oli vain 178 senttiä pitkä. Painoa oli sentään siunaantunut 100 kiloa. Vähäisestä varrestaan huolimatta hän pukkasi kuulaa lähes 17 metriä. Muistanpa, että Jorma Kinnunen aikoinaan sanoi, ettei se niinkään ratkaise miltä korkeudelta keihäs lähtee, vaan se, että miten se lähtee.

Tässä yhteydessä muistuu mieleeni se, että 1920 – 30-luvulla maamme urheilukenttiä hallitsi monessakin lajissa kova tupakkamies 178-senttinen ja 80-kiloinen Armas Valste, joka hyppäsi korkeutta 190, joka on ainut Suonenjoen urheilukentällä tehty Suomen ennätys,  loikkasi pituutta 710, juoksi satasen 11,3 ja työnsi kuulaa 15.60 eli lähes yhtä pitkälle kuin Kalle Järvinen, jonka ennätykseksi jäi 15,92, joka oli 28 senttiä silloista maailmanennätystä vähemmän. Urheilijauransa jälkeen Valste toimi maamme yleisurheilijoiden päävalmentajana 25 vuotta.

Vaikka Valste oli syntyjään turkulainen, niin kyllä minä pidän häntä melkein Kärkkäälän poekana, koska lähinaapurissa asuneen Korhosen Annin sisar oli Valsteen vaimo. Turhaan mies ei siis käynyt Suonenjoella kilpailumatkalla. Annin toinen sisar oli 50-60-luvuilla maamme jääkiekkomaajoukkueen kantavana voimana toiminut Esko Luostarinen, joka ei kuitenkaan edustanut Suonenjoen Kiekkokarhuja, vaan hän voitti Tampereen Tapparassa muutaman Suomen mestaruuden ja oli myös muutaman vuoden tämän maamme parhaan seuran kapteenina.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Armas_Valste

 

Hevosenleikkiä

Eikä vieläkään päästä eroon eilen käsittelyyn otetusta kuulantyöntöasiasta, sillä ennen sotia maailman parhaisiin mörssäreihin lukeutuvan Kalle Järvisen tapaus mietityttää minua yhä.

Olympiavoittaja Verner Järvisen pojista Kalle oli vahvin ja ehkä myös eniten isänsä kaltainen perien myös hänen äkkijyrkän luonteensa. Niinpä hän sai isältään remmiä muita veljeksiä enemmän ja se jätti jälkensä käytökseen. Vaikka Kallen ennätys puuttui aikoinaan vain 15 senttiä maailmanennätyksestä, niin suurkisoissa hän ei menestynyt, koska hermot olivat liian huonot.

Toisaalta asiaa tutkittuani olen törmännyt tietoon, että huonohermoinen Kalle oli myös kova huumorimies ja hyvä imitoimaan muita ihmisiä. Niinpä voi olla, että kun hän jatkosodan alussa alkoi ryyppyporukassa ensiksi halolla ja sitten kiväärillä uhaten vaatimaan painikaveria itselleen, niin kysymyksessä saattoi olla ns. hevosenleikki, jota eräs alikersantti Järvisen alainen ei ymmärtänyt, vaan pelästyksissään ampui esimiehensä.

Huonot hermot tai erikoinen huumorintaju aiheuttivat ongelmia myös urheilukentän ulkopuolella. 30-luvun kiihkeinä lapualaisvuosina Tampereella SDP:n juhlilla  Kalle kävi kadulla käsiksi TUL:n lipunkantajaan yrittäen riistää tämän punalipun itselleen. Silloin työläisurheilijanuorison hyvinkin oikeutettu viha kohdistui päällekarkaajaan. Myöhempi TUL:n puheenjohtaja Pekka Martin kertoo muistelmissaan seuraavaa:

”Eräs hulinoitsija tunnistettiin Matti Järvisen Kalle-veljeksi, otettiin kiinni, annettiin muotoon (mitähän tuokin oikein tarkoittaa?) ja lopuksi napitettiin takki väärin päin päälle ja pantiin aidanseipääseen roikkumaan.”

Toisaalta Kalle Järviselle kävi paremmin kuin hänen kovalle kilpakumppanilleen Saksan Hans Woellkelle, joka voitti Berliinin kisoissa kuulassa kultaa. Kalle ripustettiin ainoastaan takistaan aidanseipääseen, mutta Woellke, joka oli ammatiltaan poliisi, kuului sodan aikana SS-joukkoihin, ja valkovenäläiset partisaanit ripustivat hänet kaulastaan puunoksaan Guba-nimisessä kylässä 1943.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Woellke

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Mykolas Alekna

Jo jossain virressä sanotaan, että ”ei ole täällä mitään pysyvää”ja näin on nähtävä, koska DDR:n ihmemiehen, joka ei ollut varmasti mitään ottanut, ikuisena pidetty kiekonheiton maailmanennätys on nyt ylitetty. Liettuan 21-vuotias ihmemies sinkautti limppuaan siihen malliin, että kunhan mies pääsee vähän herkistelemään rankan talven voimaharjoituskauden jälkeen ja saa vielä hieman lisää lihaa luiden päälle, jouduttaneen maailman uheilustadioneja vielä suurentamaan, jotta tämä ihmemies pystyisi heittämään välinettään täydellä teholla.

En ole rasisti, mutta jostain syystä Jamaikalta näyttää löytyvän luonnostaan hyvin nopeajalkaisia ihmisiä, Norjasta maailman kestävimpiä ihmisiä ja itäbalttilainen rotu näyttää tuottavan nopeakätisiä miehiä. Esimerkiksi kiekonheiton maailman kaikkien aikojen tilaston kuuden parhaan miehen joukossa on peräti neljä itäbalttilaisen rodun edustajaa, mikäli sellaiseksi lasketaan myös puoliksi suomalainen Daniel Ståhl.

Enpä malta olla tässä yhteydessä kertomatta, että olin vuonna 2000 Lahden Kalevan kisoissa seuraamassa, miten Suomen mestaruudesta kisaili peräti kahdeksan 20 metrin maagisen haamurajan ylittänyttä itäbalttilaisen rodun edustajaa. Siihen aikaanhan Suomi ja Pohjois-Amerikan Yhdysvallat kamppailivat maailman parhaan kuulantyöntömaan asemasta.

Muistan elävästi, että Lahden kuulakisan taso oli niin huima, että Arsi Harjulla, joka vähän myöhemmin voitti olympiakultaa, oli vaikeuksia selvitä kilpailun kolmelle viimeiselle kierrokselle, eli kahdeksan parhaan joukkoon, mutta lopulta hän sitten kuitenkin onnistui ja voitti. Se sitten varmisti hänelle paikan Sydneyn olympialaisiin.

Epäilen, että Suomella olisi Sydneyssä hyvät mahdollisuudet peräti kaksoisvoittoon, mutta maamme parhaalla miehellä oli sikäli epäonnea, että hänelle oli siunaantunut voimanpaskaa niin paljon, että paikat ratkesivat ensimmäisellä työnnöllä ja mies työnnettiin pyörätuolilla pois kilpailupaikalta.

Vaikka me suomalaiset olemme natsisaksalaisten rotuoppien mukaan itäbalttilaisia ja siten hyvin nopeakätisiä, niin viime vuosina maamme heittolajien taso on romahtanut. Kuulaa miehemme pukkaavat kolme metriä vähemmän kuin neljännesvuosisata sitten ja kiekko- sekä moukarituloksetkin ovat huonontuneet 10 metriä. Jokin on mennyt valmennuksessa pahasti pieleen.

Tässä voi ihastella Mykolas Aleknan suoritusta: https://yle.fi/a/74-20083723

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Lisäveri

Myös tieteiskirjailija Risto Isomäen isä reumatologian professori Heikki Isomäki oli viisas ja laajasti sivistynyt mies. Niinpä tämä reumasairauksiin perehtynyt lääkäri pystyi hyvin asiantuntevasti kirjoittamaan Itä-Häme-lehdessä noin kolmannesvuosisata sitten tutkimuksesta, jossa oli selvitetty, miten paljon hemoglobiiniarvojen nostamisella voi parantaa juoksijan aikaa 10.000 metrillä.

Muistelen, että tutkimuksen lopputulemasta saattoi päätellä, että mikäli keskivertoihmisen veriarvot nostetaan geenivirheestä kärsineen hiihtäjä Eero Mäntyrannan arvojen tasalle, paranee kympin aika pari minuuttia eli hirmuisesti. Olen tuon tutkimustuloksen lukemisen jälkeen suhtautunut hyvin kyynisesti kestävyysurheilijahuippujen saavutuksiin.

Harmi, ettei professori Isomäki kertonut sitä, miten paljon pelkän veren määrän lisäys parantaa kympin juoksun aikoja. Niin hullultakin kuin se kuulostaakin, niin olympiamitalisti Kaarlo Maaninka uskoon tulonsa jälkeen paljasti, ettei ainakaan hänen veriään vaihdettu, vaan ainoastaan pari pussia lisäverta häneen pumpattiin. Myös uskoon tullut hiihtäjä Arto Koivisto harmitteli muistelmissaan sitä, että kaipa niillekin veripusseille, joita häneen pumpattiin olisi ollut parempaakin käyttöä.

Ihan maalaisjärjellä kauhistelen, että siinä voi olla hengenlähtö lähellä, kun ihmiseen tungetaan litra lisäverta. Tosin luulen, että ainakin kuuluisa saksalaislääkäri Mengele aikoinaan tutki, paljonko lisäverta ihminen kestää poksahtamatta. Luulenpa myös, että Hiihtoliiton herrat pelkäsivät aikoinaan sitä, että Juha Mieto tulee uskoon ja paljastaa kaiken. Äskettäin TV-Nelosella näytettiin Lahden mömmönkisaskandaalista kertova dokumenttisarja Likaista lunta ja siinä K-P Kyrö kertoi ilmeisesti kaiken, mutta jostain syystä sitä asiaa ei huomioitu ainakaan maamme valtamediassa.

Muistan, miten Kaarlo Maaninka voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1999 aika vaatimattomalla ajalla ja Höyry Häyrisen haastattelussa hän kertoi tavoitteenaan olevan olympiakullan seuraavana kesänä. Höyry Häyristä kuulosti moinen tavoite huvittavan suuresti. Mutta tämä video todistaa, miten kovasti valkoinenkin mies juoksee, kun hänelle annetaan pari pussia lisäverta: https://www.youtube.com/watch?v=HrbyEgA49a8

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Oikean Punaisen Lokakuun metsästys

 Vaikka tietokirjailija Risto Isomäen näkemys Telluksen tilanteesta on synkkä, niin kuitenkin hän muistelmissaan uskoo, että osa ihmiskunnasta voisi ehkä pelastua, vaikka ydinsota tulisi, ainakin mikäli ydinvoimalat jätetään rauhaan. Tällä hetkellä ydinaseita on maailmassa vain noin 1/10 osa siitä, mitä niitä oli kylmän sodan pahimpina vuosina. Tästä asiasta voi kiittää Ronald Reagania ja Mihail Gorbatshovia.

Iso riski ydinaseet kuitenkin ovat. Muistelmissaan Isomäki kertoo viisi tunnettua tapausta, joissa ihmiskunta on ollut lähellä joutua ydinsotaan. Vanhana skeptikkona kuitenkin epäilen, että tunnettuja tapauksia on ollut vain kolme.

Isomäki kertoo, että presidentti Nixon olisi kovassa kännissä määrännyt ydinaseiskun Pohjois-Koreaan, mutta että Henry Kissinger olisi ollut sen verran selvin päin, että olisi ymmärtänyt peruuttaa määräyksen. Itse epäilen, että kyseessä oli kuitenkin se tapaus, jossa Nixon yritti ns. hullun miehen taktiikalla pelästyttää Pohjois-Vietnamin rauhaan, ei siis Pohjois-Koreaa.

Isomäki näyttää myös uskovan, että vuonna 1968 Neuvostoliitto olisi yrittänyt lavastaa tilanteen, että sen vihollinen Kiina olisi suorittanut ydinohjusiskun Yhdysvaltoihin, jotta se olisi saanut amerikkalaiset vastaamaan ydinaseilla, jolloinka molemmat Neuvostoliiton viholliset olisivat tuhonneet toisensa.

Itse kuitenkin luulen, että edellä kerrottu on erään amerikkalaisen jännityskirjailijan mielikuvituksen tuotetta; tosin Suomessakin on kaksi kertaa tv:ssä näytetty tuosta tapauksesta kertova dokumentti, jonka nimenä oli Oikean Punaisen Lokakuun tapaus. Epäilen vahvasti, että vaikka Neuvostoliiton valtiojohto saattoi olla roistojen käsissä, niin eivät he kuitenkaan idiootteja olleet.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Isom%C3%A4ki

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Sarasvatin hiekka

Tieteiskirjailija Risto Isomäen muistelmista luin sen huolestuttavan tiedon, että maapallon lämpeneminen etenee paljon ennusteita nopeammin ja että yhtenä syynä on se, että laivojen polttoaine ei enää sisällä rikkiä yhtä paljon kuin ennen. Ilmakehässä leijuva rikki nimittäin heijastaa auringon säteilyä takaisin avaruuteen, vaikkakin se myös samalla tappaa metsiä ja syövyttää rakennuksia.

Jossain vuosikymmeniä sitten ilmestyneessä Isomäen tieteisromaanissa ihmiskunta yritti torjua ilmastokatastrofia päästämällä vuosittain taivaalle miljardeja alumiinifoliokaasupalloja ja nähtäväksi jää, joudutaanko noihin vappupalloihin vielä turvautumaan.

Tosin eräiden asiantuntijoiden mielestä Isomäki suhtautuu tulevaisuuteen liian synkästi. Muistanpa, kuinka itse Pentti Linkola tuomitsi joulumyyntiin vuonna 2005 tulleen Isomäen kirjan Sarasvatin hiekka liian pessimistisenä. Tuossa kirjassahan kerrotaan siitä, miten sulavan napajäätikön romahdus aiheutti valtavan tsunamin, joka oli tuhota koko ihmiskunnan.

Heti vuoden 2005 joulun jälkeen hirmuinen tsunami sitten surmasi satojatuhansia ihmisiä Thaimaan suunnalla ja paljon enemmänkin olisi mennyt, mikäli Intian rannikolla rakenteilla ollut plutoniumilla toimiva hyötöreaktoriydinvoimala olisi ennättänyt aloittaa toimintansa.

Linkola, jota ei yleensä pidetty minään huumorimiehenä, muuten tuomitsi myös Sarasvatin hiekan runsaat seksikuvaukset. Hänen mielestään kirjan seksikohtaukset olivat ihan liian kömpelöitä ja mielikuvituksettomia.

https://www.tammi.fi/kirja/risto-isomaki/sarasvatin-hiekkaa/9789513134228

perjantai 12. huhtikuuta 2024

Maailmanparantajan muistelmat

Nyt tuntuu siltä, että en pyrikään eläkepäivien ratoksi töihin Suojelupoliisin likaisten temppujen osastolle, kuten eilen kirjoitin, sillä luin juuri tietokirjailija Risto Isomäen teoksen Maailmanparantajan muistelmat ja tajusin, että tulenkin hakemaan YK:n pääsihteerin virkaa, kunhan se tulee hakuun, koska siinä virassa kaivataan kaltaistani tervejärkistä miestä, jotta ihmiskunta selviytyisi haasteellisista maapallon ilmastonmuutokseen ja ihmiskunnan ruokahuoltoon liittyvistä haasteista.

Itse laskeskelin joskus Pillilupi-askin kanteen, että ilmastonmuutos- ja nälkäongelmat voisi ratkaista istuttamalla maapallolle Kiinan pinta-alan verran omenapuita. Mutta Isomäen kirjan luettuani ymmärrän, että omenapuut eivät ole paras vaihtoehto maailman pelastamiseksi, sillä Afrikasta löytyy paljon parempiakin puulajeja.

Esimerkiksi taatelipalmu on erinomainen ravinnontuottaja kuumissa ja kuivissa Afrikan oloissa. Taatelipalmu pystyy pitkillä juurillaan hyödyntämään pohjavettä, joten pitkät kuivat kaudet eivät sitä tapa. Tähän asti taatelia on viljelty vain Saharan pohjoispuolella, koska hitaat kamelikaravaanit eivät ole pystyneet siirtämään elävinä palmun taimia Saharan eteläpuolelle. Nykyäänhän taimien siirto onnistuu helposti vaikka lentokoneella.

Isomäen kirjasta voisi päätellä, ettei Afrikka olekaan menetetty manner, kuten olen joskus epäillyt, vaan maanosa onkin mittaamattomien mahdollisuuksien manner. Sikäläiset ihmiset ovat viime aikoina alkaneet oppia eräänlaista kerroksellista kotipuutarhan hoitoa, joka tuottaa ruokaa paljon peltoviljelyä tehokkaammin.

Afrikan ongelma on, että siellä aurinko paahtaa liian kuumasti eikä peltoviljely siksi onnistu kunnolla, mutta kun ensiksi istuttaa puita ja viljelee sen jälkeen kasveja puiden varjossa, niin homma onnistuu. Kuitenkin eräiden puiden hidas kasvu aiheuttaa ongelmia, sillä esimerkiksi apinanleipäpuu kasvaa kolmimetriseksi vasta 20 vuodessa – tosin tuo kolmimetrisyys tarkoittaa puun paksuutta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Apinanleip%C3%A4puu

torstai 11. huhtikuuta 2024

Poliisiylijohtajan virka

Me Suonenjoen kärkkääläläiset olemme tunnetusti yritteliästä ja eteenpäin pyrkivää väkeä. Niinpä, kun poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on eläköitymässä ja hänen virkansa on pantu hakuun, niin yksi kahdeksasta virkaa hakeneista on vankeinhoidon perustutkinnon suorittanut Jouni Kolehmainen, joka on syntyjään Kärkkäälän poikia. Hänen valintaansa tukenee varmasti sekin seikka, että hän on Kolehmaisten sukua, kuten nykyinenkin poliisiylijohtaja on.

Alkuvuodesta Jouni Kolehmainen oli myös yksi niistä 19 ihmisestä, jotka hakivat suojelupoliisin päällikön virkaa, mutta ikävä kyllä valinta ei ainakaan tällä kertaa kohdistunut häneen, ja minua se harmittaa.

Olen nimittäin eläkkeellä ollessani jo hieman ikävystynyt ja kaipaan vähän jännitystä elämääni. Mikäli naapurin mies olisi valittu Supon johtoon, olisin hakenut häneltä töitä Supon likaisten temppujen osastolta. Tiedän, että sillä osastolla kaivataan lisäresursseja, koska tietääkseni uutta henkilökuntaa ei ole sinne palkattu sen jälkeen, kun SeppoIsiTiitinen pestasi likaisten temppujen osastolle eräät Miettisen vähämieliset veljekset.

https://yle.fi/a/74-20083000

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Kaatuvat taulut

Minulla on sikäli erikoinen muisti, että mitä kauemmin asiasta on kulunut, niin sitä paremmin muistan yksityiskohtia tapahtuneesta. Niinpä muistan selvästi, miten suonenjokelaiset reilut 50 vuotta sitten hallitsivat maamme ampumahiihtourheilua. Tosin jossain SM-kisoissa Vasaman miesten viestiporukka epäonnistui, koska mestariampujana tunnetun Mauri Röppäsen taulusta löytyi ampumapaikan jälkeen vain neljä reikää.

Muistan, että asia synnytti suurta ihmettelyä ja muistan selvästi, että ainakin jossain lehdessä kirjoitettiin, että kaksi luotia olisi lävistänyt taulun juuri samasta reijästä. Nykyäänhän tuollaista ei voi enää tapahtua, koska ampumahiihdossa on siirrytty kaatuviin tauluihin.

Tuossa Suonenjoen Vasaman 70-luvun kovassa viestiporukassa saattoivat hiihtää salmilaissukua olevat Röppäsen veljekset ja impilahtelaista sukua oleva Yrjö Salpakari. Salpakari muistetaan hyvin siitä, että Sapporon olympialaisissa suomalaiset juhlivat häntä jo olympiavoittajana, mutta jälkitarkastuksessa havaittiin, että yksi laukaus oli tuomariston mielestä mennyt puoli milliä taulun ohi, josta seurasi minuutin sakko ja Yrjö putosi sen seurauksena viidenneksi. Jostain syystä hän ei mahtunut maamme hopeaa voittaneeseen viestijoukkueeseen, jonka ankkurina hiihti Mauri Röppänen.

Sapporon kisojen jälkeen Salpakari ja Röppänen eivät muistaakseni enää osallistuneet ampumahiihdossa arvokisoihin ja niinpä vuoden 1974 Neuvostoliiton Minskissä järjestettyjä ampumahiihdon MM-kisoja hallitsi Uukuniemellä syntynyt Juhani Suutarinen. MM-kisat avanneessa 20 kilometrin kilvassa Suutarinen ampui vain yhden ohilaukauksen ja voitti mestaruuden, kun isäntien tähti Aleksandr Tihonov ja Heikki Ikola ottivat molemmat neljä sakkominuuttia. Kolme päivää myöhemmin, 2.3.1974, hiihdettiin MM-historian ensimmäinen 10 km:n kilpailu. Kaksi sakkorinkiä kiertänyt Suutarinen otti jälleen ylivoimaisen voiton nimimiesten hermoiltua ampumapaikalla.

Ainakin hyvän tarinan mukaan, jossain Minskin kisojen lehdistötilaisuudessa, erä neuvostoliittolainen toimittaja kysyi Suutariselta, että mistä johtuu se, että suomalaiset ampumahiihtäjät ovat niin nopeita ja tarkkoja ampujia. Suutarinen arveli asian johtuvan talvisodasta.

Lisätietoa Juhani Suutarisesta tässä: https://www.facebook.com/photo/?fbid=892857606183088&set=a.509114747890711

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Röppäset

Karjalaisevakkojen jälkeläiset ovat kovia urheilemaan. Laskin tuossa, että Suonenjoella kasvaneet muistaakseni salmilaista sukua olevat Röppäsen ampumahiihtoa ja ammuntaa harrastaneet veljekset Mauri ja Pekka ovat voittaneet yhteensä 17 olympia- tai mm-kisamitalia aikuisten sarjoissa, ja olin jopa hetken aikaa sitä mieltä, että Röppäset ovat maamme paras urheilijasuku.

Mauri Röppänen, joka noista edellä mainituista 17 arvokisamitalista on voittanut 15, oli lähellä tulla ensimmäiseksi suomalaisurheilijaksi, joka on voittanut mitalin sekä talvi- että kesäolympialaisista. Mauri voitti hopeaa Sapporon ampumahiihtoviestissä ja oli Moskovan kesäkisoissa pienoiskivääriammunnassa neljäs ja jäi pronssista vain pisteen.

Tarkistuslaskennassa kuitenkin huomasin, etteivät Röppäset olekaan maamme menestynein urheilijasuku, vaan Nykäsen suku on menestynyt vieläkin paremmin, sillä Matti Ensio Nykänen on voittanut 19 olympia- tai mm-kisamitalia aikuisten sarjoissa. Mattikin on evakkosukua, sillä isä Ensio oli syntynyt Impilahdella. Tosin muutaman miespolven ajan Nykäset asuivat Sortavalan maalaiskunnassa. Sikäli Matti Nykänenkin liittyy Suonenjokeen, että hänen serkkujaan ainakin minun nuoruudessani asui täällä.

Tässä tietoa Röppäsistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauri_R%C3%B6pp%C3%A4nen

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Petteri Pennasen pirunmoinen ylänurkkapommi

Pikkuhiljaa alan palautumaan viikonlopun palloilutarjonnan aiheuttamasta sielullisesta järkytyksestä. Sortavalan Palloseura, joka nykyään tunnetaan jostain syystä paremmin nimellä Kalpa, kohtasi Tapparan ratkaisevan tärkeässä jääkiekko-ottelussa, jota ratiosta kuuntelin. Kolmannen erän loppupuolella Kalpa johti 4-2, mutta sitten sekä ratioselostajan että minun kummastukseksi hylkäsi Kalpan ratkaisevan tärkeän osuman perusteetta. Heti sen jälkeen sekä minun että ratioselostajan mielestä täysin perusteetta Kalpan pelaaja ajettiin jäähylle.

Siinä vaiheessa hermoni pettivät ja suljin ration ja aloin seuraamaan ratkaisevan tärkeää Kups-Hjk-jalkapallo-ottelua Palloliiton tulosseurannasta. Kun myöhemmin teksti tv:ltä uskalsin tarkastaa jääkiekko-ottelun lopputuleman, loisti ruudulla tulikirjaimin, että Tappara oli voittanut 5-4 ja että tamperelaiset olivat tehneet viidessä minuutissa kolme maalia. Tuntui ihan siltä, että tähän päättyi tämä elämä.

Jalkapallo-ottelussakaan ei käynyt hyvin, koska odotin, että Kups olisi kuitannut neljä vuotta sitten avauskierroksella kotikentällään kärsimänsä 0-5 tappion, mutta niin ei käynyt. Kups kyllä voitti, mutta vain 3-1. Tosin Petteri Pennasen tekemä kolmas maali oli yksi kauneimmista näkemistäni. Se saa minut uskomaan, että jalkapalloilu on hieno urheilumuoto.

Lehtitietojen mukaan helsinkiläiset olivat aloittaneet joukkotappelun ottelun päätyttyä. Se saa minut ymmärtämään, miksi Kups-Hjk-peleissä yleensä makkarakioskin takana on seisonut poliiseja täysissä mellakkavarusteissa. Se saa minut uskomaan, että suuren maailman jalkapallokulttuuri on vihdoinkin saapunut Kuopioon.

Minua muuten mietityttää se, että miksi pieni ja äänetön nelikopteri ainakin viimeksi katsomossa ollessani, kierteli Keskuskentän yllä ennen pelin alkua. Jos olisin Kiinassa, niin epäilisin, että poliiseilla on nelikoptereissaan kasvojentunnistusominaisuus, mutta Suomessahan sellainen ei ole mahdollista.

Kups-Hjk-pelin parhaat palat, mm. Petteri Pennasen pirunmoisen ylänurkkapommin voi katsoa tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=kups%2C+hjk%2C+2024%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:deecbc0b,vid:_FkFPEwIgvo,st:0

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Pannumyssyt

Männä viikolla kansalaisopiston kirjallisuuspiirissä keskustelimme Tieto-Finlandian voittaneesta Antti Järven teoksesta Minne katosi Antti Järvi?. Tulimme keskustelussa lopputulemaan, että kirja on hyvä, mutta vitsit ovat aika vähissä. Yksi sellainen kuitenkin keksittiin.

Nimittäin muistettiin, että kirjassa kerrotaan siitä, että kun uudet asukkaat muuttivat talvisodan jälkeen Viipuriin, suomalaisten jättämistä asunnoista löytyi erittäin värikkäitä päähineitä, joita muotitietoiset uudisasukasnaiset alkoivat pitää hattuinaan siinä määrin, että voitiin puhua suoranaisesta muotioikusta. Suomalaiset eivät olleet pitäneet niitä päissään vaan pannumyssyinään.

Pääsiäisenä suonenjokelainen taiteilija Mauri Korhonen oli Vatikaanissa toivottamassa paavin kanssa hyvää pääsisäistä koko maailmalle ja Mauri näytti juhlallisessa tilaisuudessa esiintyvän paavin rinnalla piispanhiippamaiseen pannumyssyyn sonnustautuneena. Tämä asia muistutti mieleeni sen, että piispanhiippojen pilkkaaminen on joskus ollut kuolemanvakava asia.

Nimittäin joskus keskiajalla porvoolainen talonpoika tuomittiin kuolemaan, koska hän oli huutanut piispalle, että: ”Tallinnan h–riltako olet tuon hatun hankkinut”. Ilmeisesti Tallinnan naiset olivat kevytmielisen maineessa jo keskiajalla.

Maurin pannumyssyä voi ihailla tästä: https://www.facebook.com/mauri.korhonen.940/videos/778328145502327

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Mensuvaaran lentokenttä

Olenpa yrittänyt selvittää muutaman kilometrin rajan taakse jääneen Uukuniemen Mensuvaaran lentokentän historiaa kirjoista ja kansista sekä internetistä. Mieltäni on vuosikymmeniä askarruttanut se, että Kioskin Matti kertoi, että joskus 1950-luvulla ei ollut suinkaan harva se kerta, jolloin Mensuvaarasta nousseet naapurin suihkukoneet kävivät kiertämässä kovalla jyrinällä Uukuniemen kirkon tornin.

Muut uukuniemeläiset, joita olen asiasta kuulustellut, eivät enää muista moista tapahtuneen. Uukuniemi-juhlilla juttelin asiasta jopa entisen puolustusvoimain komentajan kenraali Jaakko Valtasen kanssa, mutta hän ei ainakaan myöntänyt tietävänsä asiasta. Nykyäänhän tuollainen lentokäyttäytyminen voisi synnyttää paheksuntaa jopa Naton taholta, mutta 1950-luvulla asiasta vaiettiin.

Mensuvaaran kenttä oli hiekkapäällysteinen, ja pikkuisen erikoiselta tuntuu, jos naapurin suihkuhävittäjät olisivat uskaltaneet sitä käyttää, koska pölyn aiheuttama moottoririkon vaara olisi ollut ilmeinen. Kiitoradan pituus oli kuitenkin peräti 1650 metriä, joten kyllä se mittansa puolesta olisi soveltunut myös suihkareille. Voi olla, että suihkuhävittäjät pystyivät käyttämään kenttää talvisin, jolloin hiekka ei pölissyt.

Nykyään satelliittikuvista päätellen kenttä ei ole enää hiekkapäällysteinen, vaan se kasvaa heinää siinä määrin, että siellä käyskentelee karjaa, josta seikasta voisi päätellä, ettei kenttää ole pitkään aikaan käytetty. Tosin muutama vuosi sitten huhtikuun 1. päivänä Uukuniemen nettisivulla kerrottiin, että lentoliikenne on käynnistymässä Mensuvaarassa uudelleen ja että Oulun ja Thaimaan Bankokin väliä lentävä potkurikone tulee suorittamaan välilaskun Mensuvaaran kentällä, josta halukkaat voivat nousta koneen kyytiin.

Sa-kuva-arkistosta löytyy hieno kuva Mensuvaaran lentokentän sotilaskodista, jota voisi hyvinkin käyttää nykyään matkustajaterminaalina, jos se vain olisi vielä olemassa, mutta paikalla käyneet ovat kertoneet, ettei sitä enää ole. Kuvasta päätellen rakennus oli sisustettu suurella maulla, vaikka onkin sota-ajan tarpeista tehty. Ihmettelen seinien ja pöytien tyylikästä laikkuisuutta enkä keksi laikuille muuta selitystä, kuin että rakennus on viimeistelty puhalluslampulla. Uskon sotilaskodin edustaneen tyyliltään karjalaista hirsifunkkista.

 

Perjantaijantai 5. huhtikuuta 2024

Silvo Sokka-näytelmä

 

Tuollaisen eiliseen Silvo Sokka-aiheeseen liittyvän ilmoituksen sain kulttuuria seuraavalta taholta. Pistäkääpä varsinkin kaikki avaruusilmailusta kiinnostuneet tahot tämä tuleva teatteriesitys mieleenne. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Suonenjoen kaupungin kulttuuritoimi voisi vallan mainiosti järjestää matkaa tuohon kaupunkimme historiaan kiinteästi liittyvään esitykseen.

 

https://kuopionkaupunginteatteri.fi/silvo?fbclid=IwAR2W6RgqqGdv2FP4mydauOJuZUNfCDj7AwRSJF4KDFWpamyhs0XWGauX1gg_aem_AWl43y8lplIEeA-oL2tjcq_Rrl7tdhzVFa8madHbKoPS5UvkHba_cZlMdp1dsSTKxmEtxB3nzftUuZ7hXuVLpbSV

torstai 4. huhtikuuta 2024

Silverstar

Omilla silmillä lehdestä luin, ettei Suonenjoen äskettäin valmistuneen liikenneympyrän somisteeksi tulekaan lehmäpatsasta, kuten olen aiemmin omilla silmillä lehdestä lukenut. Ilmeisesti päättäjät ovat pelästyneet lehmäpatsaan kalleutta, koska 30.000 € on iso raha nykyisinä vaikeina aikoina.

Itse olen jyrkästi sitä mieltä, että jokin somiste liikenneympyrään olisi saatava ja ehdotankin, että kaupunki hankkii liikenneympyrään jäljitelmän kuopiolaisen keksijänuorukaisen ja avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan Silverstar-nimisestä rakettimoottorilla toimivasta lentolaitteesta, jolla hän syksyllä 1948 lensi Riistavedeltä Suonenjoelle hämmästyttäen koko maailmaa. Uutinen syrjäytti hetkeksi maailman mediassa jopa Berliinin kriisin, joka oli johtaa kolmanteen maailmansotaan.

Muutama päivä tapauksen jälkeen maamme viranomaiset alkoivat väittää, että Silvo Sokka huijasi maailmaa, mutta itse epäilen, että maamme viranomaiset pelästyivät tapauksen mahdollisesti aiheuttamia ulkopoliittisia ongelmia, koska Pariisin rauhansopimus kielsi maaltamme raketit ja siksi leimasivat Silvon tarinan hölynpölyksi.

Tässä yhteydessä korostan sitä, että Kuopion sotilaspiirin johtajakin kenraalimajuri Kääriäinen, joka varmasti virkansa puolesta Savossa parhaiten tunsi tapauksen, uskoi Silvo Sokan rakettiin ja vakuutti tämän nuorukaisen olevan neron, kuten hän minunkin mielestäni oli.

Silvo Sokan veljentytär Riitta Salke julkaisi syksyllä hyvän kirjan nimeltään ”Silverstar – unelmien siipiväli” setänsä tapauksesta ja tämä kirja vahvisti uskoani siihen, että lento todella tapahtui, mutta että asia kiistettiin ulkopoliittisista syistä. Kirjassa on esimerkiksi kuva Silvo Sokasta ja hän on todella luotettavan näköinen nuorukainen. Ilmeisesti karjalaistaustasta johtuen hän ei ole mikään epäilyttävän näköinen savolainen vääräleuka, vaan tuo mieleen enemmänkin nuoren jämerän Tapio Rautavaaran.

Ja varmaan tuo vähän eksoottinen nimi Silvo Sokka lisäsi nuorukaisen uskottavuutta. Kukapa olisi ottanut vakavasti vaikkapa Suonteen järven rannalta läpimärkänä löytyneen Matti Miettisen, joka olisi väittänyt lentäneensä paikalle omatekoisella raketilla.

Ilta-Sanomat kertoo tapauksesta näin: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009941129.html

keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Kalevala

Eikä vieläkään päästä eroon runouskilpailuista, koska kävin juuri Kuopiossa ja reissu palautti mieleeni Reino Helismaan ja hänen lyriikkansa. Nimittäin Kuopion asemalta kiivetään loivaa mäkeä torille ja muistin, että Tapio Rautavaara kertoi muistelmissaan, kuinka hän ihmetteli, miten hänen kaverinsa Reino Helismaa hengästyi pahasti moisessa mäessä. Tapsa tiesi Helismaan käyneen juuri lääkärissä vaivojensa vuoksi ja hän kysyi Repeltä, mitä tohtori olikaan sanonut. Helismaa vastasi, että tohtori oli lausunut: ”Syökää, juokaa, naikaa – vuosi on aikaa”.

Kova tupakkamies Helismaa kuolikin tuon ennusteen mukaisesti keuhkosyöpään 51-vuotiaana. Sitä ennen hän ehti kuitenkin ainakin minun mielestäni voittaa runouden Suomen mestaruuden, sillä Suosikki -lehti kutsui vuonna 1962 Reino Helismaan ja Pentti Saarikosken ottelemaan siitä, kumpi on parempi runoilija. Kilpailijat kutsuttiin lehden toimitukseen ja lyhyessä muistaakseni kahden tunnin määräajassa piti Helismaan kirjoittaa moderni runo ja Saarikosken sanoittaa iskelmä.

Helismaa tempaisi heti paperille ihan kelvollisen modernin runon, mutta Saarikoski jukersi iskelmää koko kahden tunnin ajan eikä siitä sittenkään syntynyt mitään kunnollista. Mielestäni Repe voitti ottelun puhtaasti 5-0.

Eilen kerroin siitä, ettei Vihta-Paavo Korhosen ja Pentti Lyytisen runonlaulannan MM-ottelussa selvää voittajaa löytynyt, mutta siitä huolimatta Lyytisen hautakivi Rautalammin hautausmaalla on paljon Korhosen vastaavaa komeampi, vaikka Lönnrot sai Kalevalaa ja Kanteletarta kasatessaan määrällisesti eniten runoja Vihta-Paavolta.

Saattaa hyvinkin olla, ettei Vihta-Paavon runotuotanto ollut laadullisesti kovin kummoista, mutta yhden tärkeän asian löysin internetistä, kun etsin hänestä tietoja. Joku asiaan perehtynyt nimittäin kirjoitti, että kun Lönnrot mietti keräämälleen runokokoelmalle nimeä, niin Vihta-Paavo neuvoi häntä nimeämään teoksen Kalevalaksi, kuten sitten tapahtuikin ja loppu onkin sitten historiaa.

Ainakin jonkun verran nostan rintaani nykyistäkin enemmän rottingille, jos tosiaankin on niin, että mummoni vaari keksi Kalevalan.

 

 

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Pohjolan pidot

Luontainen vaatimattomuuteni esti eilen kertomasta, että Pentti Lyytinen on vasta Suomen toiseksi tunnetuin kansanrunoilija, koska häntä tunnetumpi on mummoni vaari Paavo Korhonen, eli Vihta-Paavo, vaikka Puavon hautakivi Rautalammin hautausmaalla onkin paljon Lyytisen vastaavaa vaatimattomampi.

Aiemmin olen kertonut, että Paavo Ruotsalainen haki itselleen ainakin kaksi vävyä Suonenjoen Kärkkäälän kylältä, mutta samoin teki myös Vihta-Paavo kahdelle tyttärelleen. Kärkkääläinen miesaines näyttää siis olevan maailmalla erittäin kysyttyä. Laskelmieni mukaan minussa on 6,75 % Vihta-Paavon geenejä ja uskon sen selittävän sairaalloisuutta lähentelevän voimakkaan kirjoitusviettini, jota tyydytän päivittäin Facessa.

Harmittaa, etten päässyt reilut vuosi sitten Uukuniemen Kummun korkeakoululle tapahtumaan, jonka nimenä oli Tupa ryskyi, parret paukkui, jossa esitettiin Kalevalasta ja Kantelettaresta liian rivoina sensuroituja kansanrunoja. Olisin ollut mielestäni tuon runouden alan erityisasiantuntija. Sen seikan ymmärsin, kun luin Jouni Tossavaisen Vihta-Paavo -kirjan.

Kirja kertoo Suonenjoen ja Rautalammin rajalla sijainneessa Toholahden majatalossa järjestetystä runonlaulannan MM-ottelusta, jossa vastakkain olivat Pentti Lyytinen ja Paavo Korhonen. Tuomarina toimi tohtorismies Kajaanista eli Elias Lönnrot. Minulle jäi kirjasta se käsitys, että runonlaulantaottelu oli niin tasaväkinen ja ottelijoiden vahvan juopumistilan vuoksi niin sekava, että se päättyi ratkaisemattomaan.

Yhteistä molemmille suurille runonlaulajille Korhoselle ja Lyytiselle oli, että he rahoittivat kulttuuriharrastustaan sepittämällä maksua vastaan pilkkalauluja ihmisistä ja ennen kaikkea herroista, jotka jo tuolloin kohtelivat kansaa väärin. Itse asiassa miehet petasivat maaperää korpikommunismille ja Veikko Vennamolle, jonka vahvaa tukialuetta näiden miesten asuinalueet myöhemmin olivat.

Saattaa olla, että Uukuniemen kulttuuri-illassa esitettiin myös alla olevasta linkistä löytyvä Pohjolan Pidot -niminen kappale. Se on rivointa, mitä maamme tv:ssä 1990-luvulla esitettiin ja esittäjänä oli tietysti vahvasti suonenjokelaistaustainen näyttelijä Taisto Reimaluoto, jonka isä on Kärkkäälän Sikasia. Sikaset ovat tosi kovia miehiä, sillä sodan jälkeen Vierumäen kankaalla pidetyissä metsätyömiesten SM-kisoissa Taiston setä sijoittui toiseksi. Isäni oli vasta viides. Lajin harrastajia oli maassamme silloin puolisen miljoonaa, joten taso oli kova.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=pohjolan+pidot%2C+reimaluoto#fpstate=ive&vld=cid:d7378eed,vid:Zs-b6dyt8YY,st:0

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Pentti Lyytinen

Eilen mainitun Toholahden keskeinen vaikuttajahenkilö oli mielestäni maamme toiseksi tunnetuin kansanrunoilija Pentti Lyytinen, joka toimi seudulla matkailualan pk-yrittäjänä, koska hän piti kestikievaria. Niin yllättävää kuin se onkin, hän matkailuyrittäjänä vastusti jyrkästi markkinapaikan tuloa Toholahdelle, koska katsoi markkinoiden synnyttävän epäjärjestystä, kuten myös tapahtuikin. Lyytinen jopa teki pitkän ja matelevan sävyisen valituskirjelmän maaherralle ja pyysi tätä suojelemaan Toholahden rauhaa. Valitus kuitenkin hylättiin.

Pentti Lyytisen markkinavastaisuuden voi sikäli ymmärtää, että nuoruudessaan hän toimi seurakunnan kuudennusmiehenä, eli jonkinlaisena järjestysmiehenä sekä myös lautamiehenä. Hänellä saattoi kuitenkin olla mieltymystä Paavo Ruotsalaisen uskonnollisiin näkemyksiin, koska juoppouden vuoksi hän joutui luopumaan edellä kerrotuista luottamustoimista.

Sen sijaan Helsingin herrat pitivät Lyytikäistä lystikkäänä ukkona ja niinpä hänet ensimmäisenä rahvaan edustajana Suomalaisen kirjallisuuden seuran jäseneksi ja hänen luottamushenkilöuransa huipentuma oli se, että hänet valittiin talonpoikien edustajana valvomaan Suomen Pankin tilaa ja hoitoa. Juoppouden ei siis katsottu estävän toimimista Suomen Pankin johdossa ja samalla tavallahan meneteltiin myös toisen savolaisen, eli Ahti Karjalaisen, kohdalla.

Muutenkin Pentti Lyytistä arvostettiin. Kun viimeksi vierailin Ateneumissa, niin ensimmäisen huoneen ensimmäinen taulu esitti Pentti Lyytistä lausumassa runojaan savolaispirtissä. Kyseessä oli Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1848.

Wikipedian mukaan Pentti Lyytinen syntyi Pieksämäellä 1783 ja kuoli Suonenjoella 1871. Totta puhuen hän syntyi tuossa parin kilometrin päässä Suonenjoen Kärkkäälän Piispalanmäellä, joka seikka Suonenjoki-seuran olisi syytä huomioida ja hankkia paikalle muistolaatta. Suonenjoki-seura voisi myös joskus järjestää kesäretken kuolleiden runoilijoiden haudoille Rautalammille. Sinnehän se Lyytinenkin on haudattu ja komea on hänen muistopaatensa, jonka seikan tämä Rautalammin seurakunnan video todistaa eittämättä. https://www.youtube.com/watch?v=bkcu-xLSBXw

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Toholahden markkinoilla

Palataanpa vielä Paavo Ruotsalaiseen, jota pidän sukulaissielunani, koska hänessäkin oli paljon taiteellista lahjakkuutta, joka välillä ilmeni suoranaisena boheemiutena, kuten esimerkiksi Toholahden markkinoilla kerran tapahtui.

Siellähän Paavo oli aiheuttaa körttiläisten ja renqvistiläisten välisen joukkotappelun, mutta koska tapahtumapaikkana oli Savo, niin väkivallalta vältyttiin ja erimielisyys rajoittui vain osapuolten väliseksi huuteluksi. Pohjanmaalla sen sijaan samoihin aikoihin syntyi käsite ”halkokörttiläinen”, koska siellä puukkojunkkareiden körttiseurojen häirintä estettiin fyysisin keinoin.

Annetaanpa teologian tohtori Aapeli Saarisalon kertoa, miten värikästä oli meno Toholahden markkinoilla, joilla vuonna 1831 järjestettiin tilaisuus, jossa körttiläisten johtaja Paavo Ruotsalainen oli tarkoitus syrjäyttää juoppoudesta syytettynä. Lainaus on kirjasta Erämaan vaeltaja – Paavo Ruotsalainen (wsoy 1969) s. 181

”Kun Paavo saapui Toholahden markkinoille syyskuulla 1831, sinne oli kokoontunut suuri joukko heränneitä. Paavon ystävät seisoivat toisella, Renqvistin hengenheimolaiset toisella puolen tietä. Välit olivat kireät, ja jännittyneinä odotettiin kuuluisan miehen saapumista.

”Nyt se tulee”, kuului paikalle saapuneitten suruttomain sankasta joukosta, kun Paavo hevosella ratsastaen laskeutui Suonenjoen puolelta salmen poikki johtavalle sillalle. Tarkastaen joukkoja hän lähestyi hitaasti toista rantaa. Hän oli heti käsittänyt tilanteen. Perille päästyään hän laskeutui hevosen selästä, katseli kuulijakuntaansa ja lausui: ”Paljonpa täällä on ihmisiä. Pitäisi minun teille jotakin puhua, vaan kurkku on kuiva. Eikö teillä ole viinaa?” Suonenjokelaisten joukosta ojennettiin hänelle pullo pullon perästä. Paavo maisteli ja joi, pyysi tupakkaa, otti hänelle annetusta kukkarosta runsaan kourallisen, täytti piippunsa, työnsi suuhunsa ja varisteli loput päälleensä ja maahan.

Suruttomat nauroivat, mutta renqvistiläiset, joiden parissa jo siihen aikaan oli sekä tupakointi että väkijuomien käyttö kielletty, alkoivat ääneen soimata Paavoa. Suonenjokelaiset, jotka ymmärsivät, mitä Paavo kummallisella esiintymisellään tarkoitti, vastasivat kiivailla sanoilla. Syntyi melua ja väittelyä, joka teki odotetun seurapuheenpitämisen mahdottomaksi. Mutta tällainen esiintyminen ei ollut siunauksena kellekään.”

Mutta väärässä oli Aapeli Saarisalo, kun hän epäili, ettei Toholahden tapahtumat olleet siunaukseksi kenellekään, sillä Paavo Ruotsalaisen suosio ja maine vain kasvoivat hänen demonstraationsa seurauksena. Samanlainen ilmiöhän on koettu muutamissa vaaleissa Teuvo Hakkaraisen tapauksessa.

Suonenjoella hieman pensaiden peitossa on kivi, jota kutsutaan tuumauskiveksi. Tarinan mukaan tuolla kivellä Paavo Ruotsalainen istuksi aikoinaan maailmankatsomuksellisia kysymyksiä tuumaillen.

 

 

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Ukko-Paavo

Vaikka olenkin julkijumalaton mies, niin päivään sopivasti katsoin mielenkiinnolla tv:stä Kuopion piispan Jari Jolkkosen traagisen tarinan körttien pääideologi Paavo Ruotsalaisesta. Eittämättä oppikoulun toisella luokalla opetettu kirkkohistoria oli koulu-urani oppiaineista vastenmielisin, mutta nyt vanhana julkijumalattomana miehenä olen huomannut, että kirkkohistoria se vasta onkin hyvin mielenkiintoinen oppiaine.

Mielenkiintoni Ukko-Paavoa kohtaan lisää se, että mielestäni minussakin on paljon Ukko-Paavon piirteitä. Paavon tapaan itsekin mieluiten makoilen sohvalla kirjoja selaillen, niiden tekstejä selittäen ja maailmankatsomuksellisia kysymyksiä pohtien. Tosin Paavo erehtyi kerran tarttumaan kyntöauran hallintalaitteisiin, mutta onneksi hän ymmärsi ensimmäisen vaon jälkeen, että Saatana oli häntä viettelemässä ja niinpä uskollinen puoliso Riitta sai perheessä huolehtia kyntöhommista, polttopuiden pilkkomisesta ja perheen ruokahuollosta. Tosin kerran Riittakin kyllästyi ja oli iskeä miestään kirveellä, kun tämä otti perheen ainoan leivän evääkseen lähtiessään hoitamaan lähimmäistensä sieluja.

Paavo Ruotsalaisen luen melkein Kärkkäälän pojaksi, koska kun naapurit murhasivat hänen ainokaisen poikansa, haki hän Kärkkäälästä Aatami Laitisen kotivävykseen. Myös kärkkääläinen loismies Pentti Korhonen oli Paavon vävy. Loismies ei ollut kylän arvojärjestyksessä kovin korkealla, koska loismies asusteli toisten nurkissa. Selvityksen alla minulla on vielä se, että oliko Ruotsalaisen vävy Juho Markkanen Kärkkäälän Markkasia, hän oli tosin syntynyt Pieksämäen Maavedellä, mutta sieltä taitaa olla myös Kärkkäälän Markkaset lähtöisin.

Paavo Ruotsalainen vietti paljon aikaa Suonenjoella, koska hän oli körttiläisyyteen taipuvaisen kirkkoherra Bergin kavereita. Minulla on tällä hetkellä selvitystyön alla, oliko Suonenjoen Bergien pappissuku samaa itäsuomalaista sivistyssukua kuin Aksel Ivar Berg.

Aksel Berg (1893 – 1979) oli suomalaista syntyperää oleva neuvostoliittolaisen kybernetiikan kehittäjä ja tutka-aseen keksijä. Berg kuoli vuonna 1979 puna-armeijan amiraalina, akateemikkona ja sosialistisen työn sankarina. Ihan hyvin Berg saattoi olla savolaista körttisukua, koska ainakin piispa Jolkkonen, joka on viisas mies, kertoi Ruotsalais-ohjelmassaan, että jos tämän päivän citykörttiläiseltä kysytään näkemystä körttiläisyyden pääideologi Paavo Ruotsalaisen puoluekannasta, niin vastaus olisi, että tämä äänestäisi nykyään Vihreitä tai Vasemmistoliittoa, kuten myös sosialistisen työn sankari Aksel Berg varmaankin tekisi.

Jolkkosen mainion ohjelman voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-62069783

perjantai 29. maaliskuuta 2024

Rukkas-Antti

Antti Kuronen on suomalaisille tuttu mies, koska jos jossain päin maailmaa on kriisi, niin Ylen kriiseihin erikoistunut toimittaja Antti Kuronen matkustaa rohkeasti paikalle raportoimaan tilanteesta. Monta kertaa olen miettinyt, että onko Ylen Antti Kuronen sukua Uukuniemellä syntyneeseen liikemies Antti Kuroseen, joka tunnetaan paremmin nimellä Rukkas-Antti.

Rukkas-Antti oli Suomen helppoheikkien kuningas, joka kuului vuosikymmeniä Kuopion Tammimarkkinoiden vakiokalustoon ja muistelen, että hänet valittiin siellä jopa Helppo-Heikkien Suomen mestariksi. Wikipedian mukaan ”Rukkas-Antti oli taitava sanankäyttäjä olematta rivo. Hän muun muassa kohdisti hyväntahtoista pilantekoaan asiakkaita kohtaan. Hän kauppasi muun muassa työrukkasia ja paristoja. Hänen tunnusmerkkinään oli asemapäällikönlakki, jota hän nimitti ”pääkassaksi” ja laittoi sinne suurieleisesti suurimmat setelit.”

Lempinimensä mukaisesti Rukkas-Antti oli erikoistunut rukkasiin. Hänen kauppamiesuransa sai vauhtia, kun hän osti kirjansitomon Keravalta. Sitä kautta nahkakansien hukkapaloista syntyi rukkastuotanto ja hän perusti jopa Pertunmaan Kuorttiin jonkinlaisen rukkastehtaan.

Vaikka Antti Kuronen oli taitava liikemies, niin kynähommat eivät häneltä oikein sujuneet ja niinpä hän sai kahden vuoden vankilatuomion ymmärtääkseni kirjanpitorikoksista 1980-luvulla. Vilkasluonteiselle Karjalan pojalle ei vankilaelämä kuitenkaan sopinut ja niinpä hän karkasi vankilastaan, kun puolet tuomiosta oli kärsitty.

Niin liikkuvainen oli tuo liikemies Kuronen, ettei häntä ole karkaamisen jälkeen tavoitettu ja tuskinpa enää tavoitetaankaan, koska toukokuussa 2024 hän täyttäisi sata vuotta, jos vielä elää. Suomen vankeinhoitojärjestelmä toimii tehokkaasti ja tietääkseni ainoastaan virolainen pankkiryöstäjä Raivo Roosna ja uukuniemeläinen liikemies Antti Kuronen ovat ainoat, jotka ovat onnistuneet vankilasta karkaamalla välttämään lainkouran.

Lisätietoa Rukkas-Antista tässä linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Rukkas-Antti

torstai 28. maaliskuuta 2024

Äyräpään kirkon rauniolla

Pelkkä kivikasa oli jäljellä Äyräpään vuonna 1934 valmistuneesta komeasta ja arkkitehtoonisesti merkittävästä kirkosta, kun kävin viettämässä siellä hiljaisen hetken vuonna 2018. Talvisodassa suomalaiset räjäyttivät sen tornin, jatkosodassa sitä rikottiin lisää ja vuonna 1945 Neuvostoliitto räjäytti rauniot vielä varmuuden vuoksi ihan tuusannuuskaksi.

Antti Tuurin Talvisota- romaaniin perustuvassa samannimisessä elokuvassa nurmolaisista suojeluskuntalaisista koottu kevytosasto lähtee ihan sodan lopulla vastaiskulla valtaamaan takaisin menetettyä kirkonmäkeä. Suomalaisen tykistön tulitukea tulee vain kymmenen kranaatin verran, jonka jälkeen itsemurhahyökkäyksen olisi pitänyt alkaa. Kauhavalaiset huutavat naapuripitäjän miehille,että ”nurmoolaiset elkää enää menkö”, mutta siitä huolimatta nurmoolaiset ilmeisesti päättävät vallan heittämällä vallata moisen nyppylän.

Aukealle ammutaan 40 nurmoolaista, joukossa kolme painin SM-kisojen mitalimiestä ja haavoittuneitakin on 50. Takaisin selviää 10 miestä. Se lienee väkilukuun suhteutettuna suurin yhden pitäjän kokema tappio talvisodassa.

Sen kanssa kilpailevat Nilsiän ja Rantasalmen menetykset Petäjäsaaressa. Siellähän saarta puolustava komppania sai määräyksen taistella viimeiseen mieheen, jollaista määräystä ei tiettävästi ole Suomen sotahistoriassa toista kertaa annettu, ja viimeiseen mieheen sitten taisteltiinkin määräyksen mukaisesti. Nilsiäläisten ja rantasalmelaisten ruumiitakaan ei ole löytynyt, ilmeisesti vihollinen työnsi ne avantoon taistelun tauottua.

Jatkosodan lopulla Äyräpäässä sodittiin jälleen rajusti ja siellä eräs pinteeseen jäänyt suomalaisosasto nosti valkoisen lipun antautumisen merkiksi. Valkoisen lipun nähtyään suomalaisupseeri määräsi oman tykistökeskityksen antautuneiden niskaan. Sellaistakaan määräystä ei Suomen sotahistoriassa ole toista kertaa annettu.

Wikipedian mukaan silloinen eversti Adolf Ehrnrooth antoi 7. heinäkuuta 1944 käskyn ampua tykistökeskityksen omiin asemiin Äyräpään kirkonmäellä, kun suomalaiset puolustajat antautuivat neuvostoliittolaisille hyökkääjille. Hän perusteli jälkeenpäin käskyä vihollisen etenemisen pysäyttämisellä.

Varmaa tietoa ei ole, kuoliko suomalaisia keskityksessä. Ehrnroothin Jalkaväkirykmentti 7:n valitusupseerina toimineen Matti Kuusen mukaan Ehrnrooth oli sodan aikana riippuvainen unilääkkeistä ja pervitiinistä. Vuonna 2007 ilmestyneessä Artem Drabkinin kirjassa Jatkosota venäläisten silmin venäläisetkin kauhistelivat tapahtunutta.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Kreivitärrouva

Eilen mainitsemani kenraali Ehrnrooth tuli kansalle tunnetuksi hieman mahtipontiselta kuulostavasta sotilaallisesta puhetyylistään sekä sorahtavasta ärrästään, joita piirteitä imitaattorit säälittä hyödynsivät ammatissaan.

Erään kuulemani tarinan mukaan poliisit pysäyttivät ylinopeutta ajaneen kenraalin ja tiedustelivat tältä, onko tätä aiemmin rangaistu. Siihen puhuteltava vastasi sotilaallisen mahtipontisesti: ”Ei ole rangaistu. Palkittu on.”

Luulenpa, että kenraali saattoi olla ylinopeutta ajaessaan liikenteessä kermanvärisellä Mercedes-Benz -merkkisellä autollaan. Nimittäin ruokapaikassani sain kerran voimakkaan yskänkohtauksen, kun kuuntelin salaa erään vanhan herrasmiehen voimakkaasti eläytyen kertovan kaverilleen tarinaa siitä, kuinka Ehrnrooth osti Mersunsa.

Tämän salaa kuuntelemani tarinan mukaan kenraali nai ikämiehenä tanskalaisen kreivittären ja jostain syystä kreivitärrouva halusi hankkia itselleen asemansa mukaisen auton. Niinpä aviomies saapasteli mikkeliläiseen autokauppaan ja lausui sotilaallisesti ärrää sorauttaen, että ”kreivitärrouvani haluaa ostaa kermanvärisen Mercedes-Benz-merkkisen henkilöauton”.

Myyjä meni vähän hämilleen poikkeuksellisen täsmällisestä ostohalukkuuden ilmaisusta ja alkoi selittämään, että asia ei ole aivan noin yksinkertainen, koska Mercedes-Benz -merkkisiä autoja on monenlaisia; on isoja ja vähän isompia ja on automaattivaihteisia ja manuaalivaihteisia ja hinnatkin vaihtelevat jossakin määrin.

Siihen Adolf Ehrnrooth sorautti edelleenkin sotilaallisen täsmällisesti, että ”kreivitärrouvani haluaa ostaa kermanvärisen Mercedes-Benz -merkkisen henkilöauton; tekniset yksityiskohdat jätän myyjän ratkaistaviksi”. Tarinan mukaan se oli mikkeliläisen autokaupan historian paras kauppa.

Yllä oleva kuva kenraali Ehrnroothista ja uskoakseni hänen rouvastaan on lainattu Finna.fi-kuvista.

tiistai 26. maaliskuuta 2024

Uukuniemen sankari

Berliinin olympialaisissa viimeisen päälle saksalaista sotilaallisuutta harrastanut ratsumestari, josta aiemmin kerroin, liittyy myös Uukuniemen historiaan, sillä hän johti jatkosodan alussa pataljoonaa sillä suunnalla.

Kiivaiden taistelujen aikana hänen tilannetajunsa hämärtyi ja hän uskoi joukkojensa joutuneen hajalle. Tämän vuoksi hän antoi ainakin uukuniemeläisen kansanperinteen mukaan joukoilleen käskyn ”pelastukoon ken voi” ja lähti itse yrittämään pelastautumista. Komppanian päälliköt olivat kuitenkin tilanteen tasalla eivätkä noudattaneet komentoa. Ratsumestari siirrettiin tapauksen jälkeen koulutustehtäviin.

Kenraali Adolf Ehrnroothin kuoleman jälkeen kerrottiin muistokirjoituksessa hänen olleen Tyrjän sankarin. Tyrjä sijaitsee Parikkalan puolella lähellä Uukuniemen rajaa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että hän oli enemmänkin Uukuniemen sankari, koska hän haavoittui erittäin vaikeasti 1.7.1941 Uukuniemen Parikan kylässä, joka sijaitsee nykyisen rajan takana muutama kilometri Niukkalasta kaakkoon.

Silloinen majuri Ehrnrooth johti ratsuväen punaiset housut jalassa joukkojensa rynnäkköä kohti vihollisen raskasta tykkipatteria, jonka hän ajatteli kaapata suomalaisille, mutta huonostihan siinä sitten kävi, kuten alla olevasta linkistä löytyvä tarina ja kuva tapahtumapaikasta kertoo:

Haavoittumisensa jälkeen Ehrnrooth palasi takaisin palvelukseen ja kerran hänen puhutteluunsa määrättiin joku jermu, joka ei ollut suostunut tekemään Savonlinnan kadulla kunniaa jatkosodan alussa epäonnistuneelle ratsumestarille. Kun Ehrnrooth pyysi jermua perustelemaan, miksi tämä ei halunnut osoittaa kunnioitustaan kyseiselle upseerille ja jermu kertoi jatkosodan alun tapahtumien olleen käyttäytymisen taustalla. Perustelut kuultuaan Ehrnrooth ainakin uukuniemeläisen tarinaperinteen mukaan sorautti lyhyen ytimekkäästi: ”Harkitsen kunniamerkkiä”.

https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/1286/country/9/area/27/?fbclid=IwAR1cShLuA00RkryojJQ1cLy0VoASRr-rO6OTfGFnL0h9Nu8_jSf_3VYw6MA_aem_AeFj4HjXA_ETv3v-OVIrrMmh5Jfgyo1hr7aRAA_jrr-znBsqBIxs5i5poSMrQWDeO19L2_kLrtCJSHPpUJIS25Nm

Maanantai 25. maaliskuuta 2024

Maanantai 25. maaliskuuta 2024

Ratsastussaappaan mysteeri

Urho Kekkonen kertoi muistelmateoksessaan, joka taisi olla nimeltään 1. vuosisatani, kuinka ajan hengen innoittamana myös Suomen joukkueessa yritettiin Berliinin olympialaisissa pitää yllä tiukkaa kuria ja järjestystä. Kokeilusta silloinen urheilujohtaja Kekkonen oppi ainakin sen, että suomalaisessa miesporukassa liika kurinpito itsessään aiheuttaa rikkomuksia, sillä se koetaan helposti provokaatioksi.

Muudan olympiajoukkueeseen ratsastajana kuulunut ratsumestari Werner Wallden kunnostautui kurinalaisessa esiintymisessä erityisesti ja myös osoitti sen muille. Kun sitten kireän tunnelman laukaisemiseksi oli nautittu erityisiä tunnelmaa keventäviä aineita, alkoi ratsumestarin ratsastussaappaiden kopina ärsyttää varsinkin maamme jätkämäisyyteen taipuvaisia keihäsmiehiä.

Lopulta nuo kiiltävät ja ylhäiset saappaat joutuivat sijaiskärsijän osaan, sillä ne joutuivat pahoinpitelyn kohteiksi, kuten asia myöhemmissä selvityksissä häveliäästi ilmaistiin. Kun ratsumestari seuraavana aamuna veti saappaita jalkaansa, varpaat aistivat jotakin kumman pehmeätä. Kun herra upseeri otti saappaan jalastaan, kertoi jo hajuaisti, mitä oli tapahtunut.

Pantiin toimeen kovat kuulustelut. Tosin kovin innokkaasti tutkittavia ei ilmeisesti likistelty, koska asia ei selvinnyt. Keihäänheittäjä Matti Järvisen ilme kuitenkin viestitti ratsumestarille totuuden, ja kun syyllinen näytti jäävän ilman ansaitsemaansa rangaistusta, otti asianomistaja oikeuden omiin jalkoihinsa ja potkaisi Mattia. Kovakärkinen ratsastussaapas osui heittäjälle hyvin tärkeään selkälihakseen, ja niin Suomi menetti keihäskullan.

Tosin ”maailman nopeimman käden” haltija Karjalan Kanneljärvellä syntynyt Yrjö Nikkanen pääsi hopealle, mutta sen ajan ylivoimaisesti paras keihäsmies Matti Järvinen jäi viidenneksi. Eräs Nikkasen karjalainen kilpakumppani luonnehti viime vuosituhannen lopulla tätä seuraavasti: ”juoppo mies, mutta nopee käs”. Antero Raevuoren Järvis-kirjan mukaan Nikkasen käsi pystyi liikkumaan jopa silmää nopeammin.

Kekkonen ei muistelmissaan kerro koko totuutta Berliinin saapastapauksesta, vaan selityksen Järvisen yllättävälle selkävammalle paljastaa tunnettu tietomies Kauko Saarentaus kirjassaan ”Olipa kerran”. Lähde on sen verran tieteellisesti luotettava ja tarina niin hyvä, että olen taipuvainen sitä uskomaan, vaikka monta kertaa hyvä tarina ja totuus ovat ikävällä tavalla ristiriidassa.

Yrjö Nikkasesta lisätietoa tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Nikkanen

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Hurjapää Matti Järvinen

Noin 40 metrin korkeudessa kiertää Viipurin linnan tornin noin 20 cm leveä uloke. Antero Raevuoren Järviset -kirjan mukaan keihäänheittäjä Matti Järvinen kiersi sitä pitkin armeija-aikanaan vedonlyönnin seurauksena mantteli päällä raudoitetut saappaat jalassaan koko tornin, eli reilun 20 metrin matkan.

Hän voitti palkkioksi luvatun 50 markan setelin, joka nykyrahassa parikymmentä euroa. Korostettakoon tässä yhteydessä sitä, että Suomenlahdelta tulee tavallisesti navakasti. Idea tempaukseen syntyi, kun puhuttiin, että joku hurjapää olisi seisonut tornin huipulla käsillään.

Monta kertaa hyvä tarina ja todellisuus ovat ikävällä tavalla ristiriidassa, ja niinpä kiipesin toistakymmentä vuotta sitten Viipurin linnan torniin tutkimaan, voiko juttu olla totta ja voi hyvinkin olla, että tarina on liioittelua ainakin manttelin osalta. Itseäni suorastaan huippasi jo hiukan, kun kurkistin tornin aukosta alaspäin.

Matti Järvisen aikaan olivat keihäät puuta ja miehet rautaa. Nykyheittäjiltä saattaisi jäädä tuo temppu uusimatta. No Seppo Räty ehkä olisi saattanut pystyä samaan hurjimmassa nuoruudessaan, mutta tuskin hänkään ihan selvin päin. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että vaikka isä Verner Järvinen oli raivoraitis, niin pojista ainakaan Kalle ja Matti eivät olleet mitään vesipoikia ja tupakkaakin he polttivat isänsä mielestä kuin korsteenit.

Tornin huipulla tarkastin myös sen mieltäni vaivanneen asian, näkyykö Viipurista 49 kilometrin päässä olevaan Lappeenrantaan. Lappeenrannan torneja en kuitenkaan nähnyt. Myöhemmin olen saanut selville kaavan, jolla voi laskea, miten kauaksi avoimessa maastossa voi nähdä ja sen kaavan mukaan 200 metriä korkea torni voi näkyä 50 kilometrin päähän. Niinpä esimerkiksi Joutsenon 211 metrinen radiomasto saattaisi hyvällä säällä näkyä 40 metriä korkean Viipurin linnan tornin huipulle.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Kalle Järvinen

Laatokan Karjalan historiaa tutkiessani sain selville, että alueen kunnista pienin ja tuntemattomin Soanlahti liittyy kuitenkin merkittävästi maamme urheiluhistoriaan, koska Sankarivainajat -tietokannan mukaan alikersantti Kaarlo Verner Järvinen sai surmansa siellä. Vaikka alikersantti Kalle Järvinen kuoli sodassa, kuolinsyy oli kuitenkin muu kuin vihollistoiminnasta johtuva.

Kuten sukunimi Järvinen ja varsinkin toinen nimi Verner paljastavat, kyseessä on kuuluisan urheilusuvun edustaja. Hänen isäänsä Verneriä pidetään tavallaan virheellisesti Suomen ensimmäisenä olympiavoittajana, koska hän saavutti kiekkokultansa vain ns. Ateenan välikisoissa 1906.

Sen sijaan Kallen veli Matti Järvinen voitti keihäässä olympiakultaa ja toinen veli Akilles voitti kymmenottelussa kaksikin olympiahopeaa. Kalle Järvinenkin oli aikansa huippu-urheilija, joka ensimmäisenä eurooppalaisena ylitti vuonna 1927 kuulantyönnössä hirmuisen 15 metrin haamurajan tuloksella 15,17 ja hän paransi myöhemmin ennätystään peräti lukemiin 15,82, joka jäi vain 28 cm silloisesta maailmanennätyksestä.

Niin lähelle maailmanennätystä meikäläinen kuulamörssäri ei ole päässytkään. Kalle Järvinen harrasti menestyksellä muitakin yleisurheilulajeja; kolmiloikkaennätys oli 14,21, pituuden 6,82 ja kiekon 43,55. Lisäksi tämä 188-senttinen ja vanttera mies, joka oli sen ajan mieheksi jättiläinen, harrasti innokkaasti, ja jopa liiankin innokkaasti, myös painia.

Vaikealuonteisen Kalle Järvisen loppu oli Antero Raevuoren kirjan Järviset – legendaarinen suomalainen urheilijaperhe mukaan surullinen. Alikersantti Järvinen kyllä kuoli sodassa, mutta sankarihautaan häntä ei huolittu, vaan asetoveri hautasivat hänet sotatoimialueelle Laatokan Karjalaan Ruskealan pitäjään ihan lähelle nykyistä Niiralan rajanylityspaikkaa.

Mikäli Järvisen luut vielä ovat Ruskealassa, kuten oletan, niin kyllä hänetkin pitäisi noutaa Tampereelle Kalevankankaan sankarihautausmaahan, jossa hänen hautakivensä ja siunattu hauta odottavat.

Raevuoren kirjan mukaan Järvisen kuolemaan johtaneet tapahtumat etenivät seuraavasti. Jatkosodan alussa Järvisen joukko-osasto sai jostain viinaa ja jossain vaiheessa iltaa Järvinen halusi alkaa painimaan. Kun kukaan ei halunnut otella hänen kanssaan, hän otti halon ja uhkasi lyödä, ellei painikumppania löytyisi. Jostain syystä painikaveria ei ilmaantunut tälläkään menetelmällä.

Tilanne rauhoittui sitten hetkeksi, mutta vähän myöhemmin painihaluinen Järvinen otti kiväärin ja yritti turhaan ampua lataamattomalla aseella. Siinä vaiheessa, kun hän alkoi raplaamaan kiväärin lukkoa, ampui eräs myös vahvasti juopunut sotamies alikersantti Kalle Järvistä selkään.

Kenttäsairaala ei suostunut ottamaan ruumista vastaan, mistä johtuen asetoverit hautasivat Järvisen Soanlahden naapuripitäjän Ruskealan multiin. Järvisen surmannutta sotamiestä ei sentään palkittu asiasta, vaan hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen esimiehensä ampumisesta.

Vaikka Kalle Järvinen olikin suunnilleen kaksi kertaa toista huippu-urheilijaa Matti Nykästä isompi, oli heissä ilmeisesti paljon yhteistä. Muistelen viisinkertaisen olympiavoittaja Nykäsenkin joutuneen tiilenpäitä lukemaan puukotettuaan pahasti jotain ryyppykaveriaan sormikoukunvedon jälkimainingeissa.

Lisätietoa Kalle Järvisestä löytyy tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_J%C3%A4rvinen

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Harlu

Rajan takana Sortavalan vieressä Jänisjoen varrella sijaitseva Harlu olisi mielenkiintoinen tutustumiskohde, jossa en ikävä kyllä ole koskaan käynyt enkä todennäköisesti tule koskaan ainakaan tässä elämässä käymäänkään, josta asiasta vastuu lankeaa Putinille.

Onneksi Ensio Kettunen on kuvannut mainion esittelyvideon Harlusta, sen historiasta, nähtävyyksistä ja elinkeinoelämästä. On aika yllättävää, että Harlu oli Suomeen kuuluessaan hyvin teollistunut pitäjä, jossa oli peräti kolme puunjalostustehdastakin, joista yksi, eli Läskelän paperitehdas, liittyy merkittävästi sekä maamme sota- että kirjallisuushistoriaan.

Nimittäin Panu Rajalan Väinö Linnan elämänkertateoksesta Päivä on tehnyt kierroksensa luin, ettei Tuntemattoman sotilaan nuori täydennysmies Asumaniemi ollutkaan todellisuudessa lukiolaispoika Asumaniemi, vaan hän oli hullunrohkea 36-vuotias luutnantti Allan Gummerus. Gummeruksethan ovat tunnettua kulttuurisukua, jonka suvun edustajista osa on suomentanut nimensä Pihkaloiksi. Tunnetuin suvun edustaja on urheilufilosofi Lauri ”Tahko” Pihkala.

Luutnantti Gummerus ei kaatunut ihan jatkosodan loppuvaiheessa, kuten Tuntemattomassa sotilaassa Asumaniemelle kävi, vaan heti sodan alussa Läskelässä Sortavalan lähellä. Tarkka-ampuja osui ilmeisesti Läskelän paperitehtaan ikkunasta luutnanttia rintaan ja Väinö Linna näki tapauksen ihan läheltä.

Tuntemattomassa sotilaassa Asumaniemen viimeiset sanat ovat: ”Se on vasemmalla puolella… Sydän on vasemmalla puolella”. Gummerus sen sijaan sanoi viimeiseksi lauseekseen, että: ”Perkele, kummalla puolen sydän on?” Linnan muisteluiden mukaan Gummerus kärsi puheviasta eli änkytti kovasti, joka saattoi olla selitys sille, että 36-vuotias hullunrohkea ammattiupseeri oli vielä vain luutnantin arvoinen. Viimeiset sanansa hän kuitenkin lausui ihan änkyttämättä.

Ensio Kettusen esittelyvideon Harlusta voi katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=HanytZ4vIkc

torstai 21. maaliskuuta 2024

Sisäinen sika

Olenpa tässä jatkanut ajankohtaisen asian eli Hitlerin valtaan nousemisen syiden selvittelyä. Demokratian kuolema -kirjassa kerrotaan, että sosialidemokraattinen poliitikko Kurt Schumacher totesi Göbbelsin propagandasta, joka upposi hyvin yhteen maailman sivistyneimmistä kansoista, seuraavaa:

”Kansallissosialistien agitaatio vetoaa ihmisten sisäiseen sikaan. Sikäli kuin kansallissosialismissa on mitään sisältöä, se on ensimmäisenä Saksan politiikassa onnistunut täydellisesti valjastamaan inhimillisen typeryyden.”

Pidän Schumacherin lausuntoa erittäin loukkaavana. Itse kunnioitan kovasti sikojen älykkyyttä ja lempeää käytöstä. En ole esimerkiksi kuullut, että joku possu olisi purrut vai potkaissut teurastajaansa, vaikka älykkäänä eläimenä sika varmaankin ymmärtää, mistä on kysymys, kun sitä teuraaksi viedään.

Schumacherin lausunto palauttaa mieleeni, kuinka vuosia sitten olin Kuutostien mammuttihuoltoasemalla virkistäytymässä, kun siellä oli joku paikallinen kuntavaaliehdokas kahvittamassa potentiaalisia äänestäjiään, joiden joukossa ei jostain syystä ollut ainuttakaan naisenpuolta.

Ja parempi oli, ettei naisia ollut kuulemassa, koska ihan normaalin oloiset miehet tulivat keskustelussaan siihen lopputulemaan, että miehiä sorretaan tässä maassa kohtuuttomasti. Ns. sukkahousu- ja huulipunahallitus oli siihen aikaan vallassa maassamme ja miesporukka pohdiskeli sitä, että miten tästä sortohallituksesta päästäisiin eroon.

Joku ehdotti, että konekiväärillä se voisi tapahtua parhaiten, mutta jollakulla fiksummalla oli se näkemys, että koska konekivääriä ei ollut käytössä, olisi parasta päästä tavallisella kiväärillä sivusuunnasta yllättämään nämä sortajat, kun he seisovat sopivasti suorassa rivissä.

Eilen muuten kerrottiin uutisissa, että maamme syntyvyys on kovassa laskussa ja yhtenä syynä on se, ettei 60 % maamme naisista suostu pariutumaan perussuomalaisten miesten kanssa.

Mutta kaunis on tuo Kuutostien huoltoasemalta avautuva karjalaismaisema, jossa mammutti vartioi tsasounaa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Riverbulls (kirje Vladimir Putinille)

Eittämättä Teemu Mäki on monipuolinen taiteilijanero, mutta itse, joka en eittämättä taiteesta mitään ymmärrä, olen tähän asti suhtautunut häneen kriittisesti, koska hän nousi kansamme tietoisuuteen vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta Sex and Death, joka on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä teoksessa on kuuden sekunnin pituinen kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tykkään kovasti kissoista, jopa enemmän kuin omista lajitovereistani, ja niinpä tuomitsen Mäen kissan tappamisen jyrkästi.

Se seuraus tuolla kissin kirvesmurhalla oli, että kun Teemu Mäki vieraili kymmenisen vuotta sitten Kuopiossa filosofiakerhomme vieraana, eivät kaikki halukkaat mahtuneet häntä kuulemaan. Kerroinkin Mäelle, että jos hän ei olisi kissaa kirveellä tappanut, paikalla olisi kymmenen ihmistä, mutta nyt on sata. Mäki ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa.

Mutta jo Paasikivi sanoi, että ainoastaan idiootti ei vaihda mielipiteitään ja eilen aamuyöstä vaihdoin mielipiteeni Mäestä, kun olin katsonut loppuun hänen dokumenttielokuvansa Riverbulls (kirje Vladimir Putinille), joka kertoo seinäjokelaisista puukkojunkkareiden jälkeläisistä, jotka ovat vaihtaneet häjyilyn muodostelmaluisteluun, vaikkakin vaihdos saattaa synnyttää epäilyn näiden miesten seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.

Enpä kerro Seinäjoen Riverbullseista enempää, vaan katsokaapa itse tämä elokuva älkääkä lopettako, vaikka elokuvan alku ei heti sytytäkään, koska ovela yllätys paljastuu vasta lopussa. Ja jos hyvä mökkinaapurini Vladimir Putin sattuu tämän lukemaan, niin kehotan häntäkin katsomaan, mitä tärkeää sanottavaa Teemu Mäellä hänelle onkaan.

Jos Putin ei ehdi katsoa tunnin kestävää elokuvaa kokonaan, kannattaa hypätä suoraan loppupuolelle, jossa Mäki ystävällisesti pyytää entisen hyvän itäisen naapurimme Johtajaa tulemaan Seinäjoelle ja liittymään Riverbullseihin, sillä muodostelmaluistelua voi Suomessa harrastaa myös vankilasta käsin. https://areena.yle.fi/1-67352861

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Taisteluni

Eilistä entisen hyvän itäisen naapurin johtajan Putinin puhetta seuratessani muistui mieleeni erään toisen johtajan, eli Adolf Hitlerin, kirja, jossa hän mm. kertoo seuraavaa, jonka otteen lainaan Benjamin Carter Hettin kirjasta Demokratian kuolema – Kuinka Hitler nousi valtaan:

”Taisteluni -teoksessa Hitler puhuu omasta epärehellisyydestään huomiota herättävän rehellisesti. Mitä epärehellisempi poliittinen viesti on, sen parempi. Poliitikot tekevät virheen kertoessaan pieniä ja merkityksettömiä valheita. Pieni valhe on helppo paljastaa, jonka jälkeen poliitikon uskottavuus on mennyttä. On parempi kertoa iso valhe.

Miksi? Valheen suuruus merkitsee aina Hitler selittää, koska kansan suuret joukot sydämensä syvimmässä voivat pikemminkin olla turmeltuneita kuin tietoisesti ja tarkoituksellisesti huonoja ja pahoja. Niinpä he alkukantaisessa mielensä yksinkertaisuudessa helpommin joutuvat suuren valheen uhreiksi, koska he itsekin usein tulevat lasketelleiksi pikkuvalheita, mutta liian suuret valheet sentään heitä hävettäisivät liiaksi.

Näille primitiivisille ja yksinkertaisille ihmisille ei koskaan tulisi mieleen kertoa kaikkein julkeimpia valheita, eivätkä he pysty kuvittelemaan kenenkään muunkaan tekevän niin. Tosiasioilla ei ollut mitään merkitystä.”

Minulla on tunne, että sekä Putin että Trump ovat lukeneet Taisteluni -teoksen oikein ajatuksen kanssa ja painaneet kirjan opetukset visusti mieleensä.

https://www.google.fi/books/edition/Demokratian_kuolema/M2-SDwAAQBAJ?hl=fi&gbpv=1&printsec=frontcover

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Missä on Putinin sukujuuret?

Vaan eipä ole maamme mediassa ylpeilty, vaikka karjalaispoika valittiin juuri vaativaan virkaan entisessä hyvässä itäisessä naapurissamme. Muistanpa, kuinka maamme mediassa korostettiin parivuosikymmentä sitten, kun silloin vielä ihan tolkun miehenä pidetty Vladimir Putin nousi valtaan, että miehen sukujuuret ovat sekä äidin että isän puolelta Tverin Karjalassa. Tavallisesti luotettava Savon Sanomat tiesi jopa paljastaa, että hän on tverinkarjalaista Pulkkisten sukuhaaraa.

Virolainen suomalais-ugrilaisiin kansoihin perehtynyt tutkija Jaak Prozes kertoo vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassaan Onko Putin vepsäläinen?, että todennäköisesti Vladimir Putin on geeneiltään vepsäläinen. Näkemystään hän perustelee sillä, että Äänisen ja Laatokan läheisyydessä sijaitseva Vepsä on maantieteellisesti lähinnä Tverin Karjalaa.

Itse rohkenen väittää, että Viron poika ei paneutunut tutkimustyöhönsä riittävällä vakavuudella, koska itselläni on vahva visio siitä, että Putin on niiden uukuniemeläisten vero- ja elintasopakolaisten jälkeläisiä, jotka 1600-luvulla muuttivat Tveriin. Näkemystäni perustelen sillä, että seinällämme oleva maalaus uukuniemeläisestä Emma Kuikasta tuo selvästi mieleen Putinin, yhdennäköisyys on ilmeinen.

Putinin uukuniemeläisyyttä vahvistaa myös se, että mies hankki itselleen käsittääkseni vaatimattoman kesämökin Lahdenpohjasta Uukuniemen naapurista, jossa hän usein viettää lomiaan. Mökin lisäksi Putin omistaa verotietojen mukaan myös vanhan nappisilmä-Ladan ja peräkärryn, jolla hän varmaan rahtaa rakennustarpeita Uukuniemen vieressä sijaitsevalle mökilleen.

Arvostettu Venäjään erikoistunut toimittaja Arja Paananen teki aikoinaan Ilta-Sanomiin alla olevasta linkistä löytyvän ansiokkaan jutun Putinin karjalaistaustasta ja toinen Venäjään erikoistunut ansioitunut toimittaja Arvo Tuominen kertoo kirjassaan Karjala: Koko tarina, kuinka hän vieraili Tverin Karjalassa Putinin isovanhempien kotiseudulla.

Mielestäni suomalaisten tutkijoiden olisi saatava Putinista geeninäyte, jonka avulla voitaisiin selvittää hänen sukujuurensa. Voi olla, että hänet voitaisiin jopa tarvittaessa hyväksyä Suomeen paluumuuttajaksi. Geeninäytteen saaminen voi olla hankalaa, koska tiettävästi Putin matkoilla jopa hänen ulosteensa kerätään mukana kannettavaan salkkuun ja luulen, että tämän salkunhaltija on erittäin arvostettu työntekijä FSB:n henkilökunnan keskuudessa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000135514.html

 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Marxismi-senilismi

Palataanpa vielä Arto Mansalan kirjaan Kohti kaaoksen pitkää yötä. Vaikka sekä suurlähettiläs Hallaman että pääsihteeri Brezhnevin puhumisessa oli ongelmia, niin Hallaman pää sentään pelasi hyvin, jota ei voi täydellä varmuudella sanoa pääsihteerin vastaavasta ruumiinosista varsinkaan tämän uran loppuvuosina, jolloin hän edusti marxismi-senilismiä puhtaimmillaan.

Esimerkiksi Kekkosen vuoden 1977 valtiovierailun yhteydessä järjestetyn lehdistötilaisuuden aluksi Brezhnev, kun oli saanut selville, minkä maan asioita käsiteltiin, totesi ajatuksissaan suureen ääneen, kuten huonokuuloisilla on tapana, että ”se Suomihan on meidän hyvä provissimme.” Maamme oli siihen aikaan niin suomettunut, että tiedotusvälineemme vaikenivat toteamuksesta.

Sitten pääsihteeri pääsi itse virallisiin asioihin ja alkoi epäselvästi lukea paperista jotain, jota hänen oli määrä lukea. Lopuksi hän kääntyi vierellään istuneiden järkimiesten Kosyginin ja Gromykon puoleen ja kysyi huonokuuloisen ihmisen tapaan suureen ääneen, että ”jokohan minä olen lukenut näistä papereista kaiken sen, mitä minun piti lukea”.

Tuo tapaus varmaankin synnytti tarinan siitä, että Moskovan olympialaisia avatessaan Brezhnev aloitti puheensa lausumalla viisi kertaa O-kirjaimen, koska hän ei ymmärtänyt oikein lunttilappunsa alussa ollutta Kansainvälisen olympia-liikkeen tunnusta. Tuo tapaus synnyttää uskoni myös siitä, että USA:takin voi ihan menestyksellä johtaa seniilivanhus, jos vain hänellä on hyvät apurit käytössään.

Pääsihteeri päätti virallisen tilaisuuden yllättävään ja outoon mutta inhimilliseen loppuhuipennukseen: ”Myykäähän te sitten meille enemmän sitä violajuustoanne”. Minusta Brezhnevissä oli kuitenkin paljon enemmän inhimillisyyttä, kuin monissa hänen seuraajissaan. Puhutaan, että mies pillautti itkun, kun hänen piti sotaharjoituksissa harjoitusmielessä painaa sitä kuuluisaa punaista nappia. Esimerkiksi Putinin ilme ei värähtäisikään siinä tilanteessa.

Minulla muuten on nykyään ikävä 70-lukua, jolloin maailmaa johtivat myöhemmin huonon maineen saaneet Kekkonen, Nixon ja Brezhnev. Sitä aikaa symboloi hyvin tuo Kostamuksessa oleva patsas, joka esittää Kekkosta ja Kosyginia istumassa pyhähousut jalassa pihkaisilla kannoilla sopimassa Kostamus-projektin aloittamisesta, joka toi töitä tuhansille suomalaisille pariksi kymmeneksi vuodeksi.

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Kohti kaaoksen pitkää yötä

Venäjän vaaleja seuratessani palaa mieleeni erinomainen kirja Venäjän tilanteesta, joka ilmestyi kymmenen vuotta sitten, mutta on edelleenkin ajankohtainen.

Eläkkeellä oleva suurlähettiläs Arto Mansala, joka on syntyjään Kuopion poikia, julkaisi vuonna 2014 muistelmansa, joissa käsitellään varsinkin Neuvostoliiton romahdusta. Kirja on vaikuttavalta nimeltään Kohti kaaoksen pitkää yötä.

Jotenkin taas tuntuu historia olevan toistamassa itseään ja Venäjä on jälleen matkalla kohti kaaoksen pitkää yötä, jos Putinin hallinto romahtaa. Tai jos Putinin hallinto ei romahdakaan, niin huonosti saattaa Venäjälle käydä sittenkin, koska maa on muuttumassa toiseksi Pohjois-Koreaksi.

Suurlähettiläs Mansala ei ole ainut diplomatiassa kunnostautunut Kuopion poika, sillä Neuvostoliiton suurlähettiläs Jaakko Hallama oli myös kalakukkokaapunnista. Hallama oli syntyjään Airaksisia, mutta muutti nimensä joskus 1930 luvulla. Hallamalla taisi olla sukusiteitä Kuopion mahtisuku Hallmaneihin, johon uusi sukunimikin lievästi viittaa.

Jaakko Hallama oli varmasti erinomaisen kyvykäs ulkoasiain hallinnon virkamies. Jos jotain vikaa miehen ominaisuuksista haetaan, niin ehkä sellaisena seikkana on pidettävä sitä, että vakavan sairauden vuoksi hänen puheestaan ei kukaan saanut mitään selvää. Niinpä pahat kielet väittävät, että hänet nimitettiin Moskovan lähetystön johtoon, koska hänen vaimonsa oli pitkään niin sanotusti suhteessa itse presidentti Kekkosen kanssa. Mutta tämä väite ei ole koko totuus asiaan.

Nimittäin puhekyvyttömän Hallaman nostaminen Moskovan suurlähettilääksi saattoi olla Kekkosen poliittista oveluutta. Pienen maamme suurlähettiläs ja Neuvostoliiton supervallan päämies Brezhnev olivat neuvottelutilanteissa samalla viivalla, koska myöskään Brezhnevin puheesta ei varsinkaan miehen loppuvuosina saanut selvää. Lisäksi pääsihteerin kuulo oli niin huono, ettei hän itsekään välttämättä saanut selvää toisten puheesta, joten Hallaman puhekyvyttömyys ei olisi ollut haitaksi keskinäisissä keskusteluissa.

Mansalan kirjassa kerrotaan, kuinka silloinen nuori ja rohkea Neuvostoliiton suurlähetystön virkamies Reino Paasilinna marssi heti uransa alkuvaiheissa Hallaman työhuoneeseen ja totesi tälle suoraan tapaansa, että kaikki ihmettelevät suurlähettilään huonoa kuntoa ja että eikö tämän pitäisi isänmaan edunnimissä ymmärtää vetäytyä eläkkeelle. Hallama ei moista puhetta hyväksynyt, vaan löi nyrkkinsä sellaisella voimalla entiseen J. K. Paasikiven työpöytään, jota oli varmaan hakattu jo Juho Kustin aikaan, että työlamppu sinkosi lattialle.

https://www.wsoy.fi/kirja/arto-mansala/kohti-kaaoksen-pitkaa-yota/9789510409664

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Irwin – melkein suonenjokelainen

Minä, joka olen kaunotaiteiden, varsinkin korkeatasoisen taidekirjallisuuden ystävä, ilahduin suuresti, kun luin Tuomas Marjamäen Irwinin elämänkerran. Nimittäin ilmeni, että Irwininkin voisi melkein perustellusti liittää kertomussarjaani suonenjokelaisista suurmiehistä sekä -naisista, sillä ainakin minun mielestäni hänen äitipuolensa oli Suonenjoen tyttöjä.

Irwin Goodmanin isä ilmatorjuntaluutnantti Yrjö Hammarberg haavoittui jatkosodassa pahasti päähän ja uskoakseni tämän seurauksena hän onnistui noin puolen vuoden sisällä saattamaan kolme naista raskaaksi eri puolilla Suomea. Näiden raskaaksi saatettujen joukossa oli myös hänen laillinen vaimonsa, jonka liiton rakkaudenhedelmänä sitten syntyi myös Antti Hammarberg, joka opittiin myöhemmin tuntemaan taiteilijanimellä Irwin Goodman.

Jostain syystä Irwinin isän ja äidin liitto päättyi raskaustapausten seurauksena eroon, jonka jälkeen Yrjö vei vihille suonenjokelaisen Maire Jalkasen, jonka kanssa hän asui Heinolassa elämänsä loppuun asti. En keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö Maire saattanut olla Jalkasten suvun kärkkääläläistä sukuhaaraa, joten on mahdollista, että Kari Tapani Jalkanen, joka paremmin tunnettiin Kari Tapiona, saattoi olla ns. väärän koivun kautta sukua Irwinille.

En tiedä, tiesivätkö laulutaiteilijat vääräkoivuisesta sukulaisuudestaan, mutta ainakin he olivat kavereita, joilla oli yhteinen harrastus. Kerrankin Kari Tapio tupsahti yllättäen kylään Irwinille, joka tarjosi kahvit ja lorautti sekaan väkevämpääkin.

Sen jälkeen kaverukset törpöttelivät muutaman vuorokauden. Lopulta piti yrittää jotain syödäkin, mutta Karin kädet vapisivat ainakin Tuomas Marjamäen kirjan mukaan siihen malliin, ettei lusikka pysynyt kädessä eikä liemiruoka kunnolla sisällä. Niinpä Irwin jeesasi kaveriaan ja lusikoi velliä vibraattorina tärisseen kollegansa suuhun ja ehdotti, että: ”Mites on Jalkanen, pitäisikö ruveta tosissaan juomaan?”

Olen muuten asunut Heinolassa yhtä aikaa Yrjö ja Maire Hammarbergin kanssa, mutta enpä tiennyt, että heilläkin oli kytköksiä Suonenjoelle. Yrjö oli entinen asianajaja, mutta oli jostain syystä sittemmin ryhtynyt liikemieheksi ja hänellä oli Heinolan muovi ja kumi-niminen yritys. Liikuimme Yrjön kanssa hieman eri piireissä, koska hän oli rotari ja minä kuuluin Heinolan köyhät ja pieneläjät-nimiseen rekisteröimättömään yhdistykseen.

Aika hyvin oli suonenjokelaistaustaiset ihmiset edustettuina Heinolassa, koska itseni lisäksi siellä asui selostajalegenda Antero Mertaranta, jonka isä oli Suonenjoen Mertoja, Niko Vesterinen, joka voitti kaksi kertaa Suomen vahvin mies -tittelin ja Maire Hammarberg, os. Jalkanen.
https://www.prisma.fi/tuotteet/110695548/marjamaki-yhdet-viela-irwin-110695548?gad_source=1&gclid=CjwKCAjw48-vBhBbEiwAzqrZVPu54wmg0R3dy5FZabpsXGOaNSS_lpph2lyd5jvVhAC2JgmVyU7M2BoCxEAQAvD_BwE&gclsrc=aw.ds

torstai 14. maaliskuuta 2024

Airi Sinervo ja Raja

 

Tuo eilen mainittu Elvi Sinervon Natalia-runo liittyy sikäli Suonenjokeen, että Elvin sisko Airi Sinervo oli 50-luvulla Iisveden työväenopiston johtajana ja julkaisi tästä ajasta kertovan romaanin Koskessa kolisten. Kylmän sodan vuosina teos jotenkin unohdettiin, oli se sen verran edellä aikaansa. Mikään aatesuunta ei kirjaa hyväksynyt. Mutta hyvä kirja se on silti ja on kunniapaikalla hyllyssäni.

Kirjasta löytyy muuten selvästi tunnistettavia paikkakunnan henkilöitä, kannattaa tutustua asiaan. Teos ei anna suonenjokelaisista kovin mairittelevaa kuvaa, vaan helsinkiläistyttö pitää meitä jostain syystä, jota en voi alkuunkaan ymmärtää, tyypillisinä savolaisina venkoilijoina.

Parhaiten Airi Sinervo muistetaan hänen runostaan Raja, joka on sävellettykin. Raja-runo on taas sanomaltaan ajankohtainen, koska eräs säe kuuluu näin:

Kaiken maailman välillä raja,
kahden rintaman välillä viha,
kahdelta taholta kaikuu huuto:
”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”

Pepe ja Paradise on levyttänyt tämän kauniin laulun:

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Vakooja

Olen tässä selvitellyt Elvi Sinervon sellitoverin Natalia Tusula-Vereschjagin taustoja ja ymmärrän nyt, miksi Sinervo kertoo runossaan, että ”Natalia, sua tunne en”. Vaikka Natalia puhui suomea, niin hän ei ehkä halunnut paljastaa yksityisasioitaan, sillä hän ei ollut Elville aatetoveri, koska oli syvästi uskonnollismielinen ihminen.

Natalia oli saanut viiden vuoden tuomion vakoilusta, vaikka yrityksen asteelle hänen vakoilunsa oli jäänyt. Eräs Einoksi kutsuttu 180-senttinen ristiverinen mies oli värvännyt hänet alkukesästä 1941 hankkimaan tietoja Suomessa olevasta Saksan armeijasta.

Natalia oli ammatiltaan tarjoilija ja Eino oli maksanut hänelle käsirahana 1,5 kk:n tarjoilijan palkan tulevista vakoilupalveluista. Kuitenkaan Natalia ei ehtinyt hankkia mitään tietoja ennen kiinni jäämistään. Vakoilijaksi suostumiseen saattoi vaikuttaa se, että hänellä oli syytä olla Suomelle katkera, koska valkoiset olivat keväällä 1918 ampuneet hänen vanhan invalidi isänsä. Ilmeisesti isä ei ollut osannut lausua riittävän hyvin venäläisille vaikeaa ”yksi”-sanaa, joka asia riitti siihen aikaan kuolemantuomion perusteeksi.

Tuosta vakoilijavärväri ”Einosta” pystyn tutkimusten tässä vaiheessa kertomaan vain sen, ettei hän luultavasti ollut nimeltään Eino. Tuntomerkit näyttävät sopivan Veikko Pöystiin, joka tuli suomalaisille tutuksi Tieto-Finlandian voittaneesta kirjasta Minne katosi Antti Järvi?.

Pöysti saattoi hyvinkin olla Neuvostoliittoon salaperäisesti kadonneen Antti Järven napalanko, eli Antti Järvi saattoi jättäytyä talvisodan jälkeen Lahdenpohjaan odottamaan Puna-armeijaa yhdessä Veikko Pöystin vihityn vaimon kanssa. Tosin Pöystikään ei jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen, vaan liikkui Helsingin seudulla vakoilua ja sabotaaseja harrastaen suonenjokelaisen 19-vuotiaan Irja Jalkasen kanssa, jonka sukutaustaa en ole vielä onnistunut selvittämään, vaikka olen kuulustellut monia Jalkasia asian johdosta.

Natalia Tusula-Vereschjagin kuoli vuonna 1974, joten voi olla, ettei hän ehtinyt kuulemaan itsestään kertovaa laulua. Sen sijaan hänen miehensä Paavo Koskinen sen ehti kuulla, koska hän kuoli sydänkohtaukseen vasta vuonna 1980 ollessaan hänen Espanjan sisällissota-ajastaan kertovan elokuvan ensi-illassa.

Helsingin Sanomien jutun Natalia Tusula-Vereschjaginista voivat lehden tilaajat lukea tästä ja ehkä muutkin pystyvät näkemään edes nuoren Natalian kuvan. Hän oli kaunis neitonen, mutta Hämeenlinnan naisvankilassa hän oli jo yli nelikymppinen aikuinen nainen. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002716156.html

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Nataaaliaaa

Hyvä ystäväni Google muistutti, että olen kaksi vuotta sitten epäillyt, että kohta Ukrainassa vain koirat raunioita samoaa, kuten Nataaaaliaaa-laulussa sanotaan, mutta lisäksi olen epäillyt koirien samalla myös kaivelevan sotaan huijattujen nuorten Venäjän armeijan sotilaiden suolia. Valitettavasti olen kerrankin ollut ennustuksissani oikeassa.

Tuo laulun Nataaaaliaaa on tavallaan tuttujani, koska olen jututtanut hänen miestään Paavo Koskista. Joskus iloisen 70-luvun loppupuolella kutsuin hänet opiskelijajärjestön vieraaksi puhumaan stalinismista. Jälkeenpäin olen ajatellut, että siihen aikaan oli ulkopoliittisesti arveluttavaa puhua julkisesti Stalinin hirmuteoista.

Paavo Koskinen osoittautui herttaiseksi papaksi, joka mielellään muisteli 30-luvun Neuvostoliittoa, jossa hän oli silloin opiskellut puna-armeijan upseerikoulussa Leningradissa. Siellähän opiskeli myös kuopiolais-uukuniemeläisen kirjailija Sirpa Kähkösen vaari.

Koskinen oli niitä harvoja suomalaisia puna-armeijan upseerikoululaisia, jotka säilyttivät henkensä Stalinin puhdistuksissa. Hänet luultavasti pelasti se, että hän oli vainojen aikaan sotimassa Espanjan sisällissodassa tasavallan joukoissa. Suomen armeijassa hän oli korpraali, mutta Espanjassa kapteenin arvoinen pataljoonan komentaja.

Paavo Koskisen Espanjan sisällissotavuosista tehtiin dokumenttielokuva, jonka ensi-illassa hän sai sairauskohtauksen ja kuoli. Vanhan miehen sydän ei kestänyt sotamuistoja. Tämä tapahtui vähän sen jälkeen, kun hän oli ollut opiskelijajärjestömme vieraana.

Koskinen oli naimisissa Elvi Sinervon ja Kaj Chydeniuksen tunnetuksi tekemän Nataaaliaaan kanssa. Sinervo oppi tuntemaan vakoilusta tuomitun venäläissukuisen Suomen kansalaisen Natalia Tusula-Vereschjaginin Hämeenlinnan naisvankilassa. Sen käsityksen Paavo Koskiselta sain, ettei Natalia ollut kommunisti.

Paavo Koskisen Suomen kansa tuntee siitä, että hän oli mallina, kun Helsingin Kolmen sepän patsasta veistettiin. Koskinen on se miehistä, jonka kivespusseille moukari on juuri laskeutumassa. Satunnaisen matkailijan kannattaa myös huomioida patsaassa olevat pommin sirpaleiden aiheuttamat vauriot.

8.11.1942 putosi patsaan viereen 250 kilon lentopommi, joka surmasi 51 ihmistä ja 120 haavoittui. Suuri osa uhreista oli elokuvanäytäntöön jonottaneita lapsia. Läheisessä elokuvateatterissa oli alkamassa komedian Kolme väärää muskettisoturia-esitys.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan teatterikoululaisten upeasti esittämää Nataaaaliaaa – tosin tunnelmaa häiritsee se, että kuorossa laulava tuleva Kuopion kaupunginteatterin johtaja Heikki Kujanpää on puhkeamassa selkäkeikkanauruun esityksen aikana. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/16/q-teatterin-kuoro-natalia

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Isänmaallinen mies

Kun pari iltaa sitten muistelin huomattavia suomalaisia karjalaisvaikuttajia, jotka ovat suomentaneet sukunimensä, jäi minulta mainitsematta Uhtualla syntyneen kulkukauppias Nikita Tilikovin poika Pekka Tiilikainen, joka opittiin Suomessa sittemmin tuntemaan radion sinivalkoisena äänenä ja maamme isänmaallisimpana miehenä.

Muistanpa esimerkiksi, miten Pekka kerran aloitti selostuksensa jostain urheilutapahtumasta, että: ”Ylväänä liehuvat kansakuntien liput, mutta kaikkein ylväimpänä liehuu Suomen siniristivaate”.

Suomen toiseksi isänmaallisimpana miehenä pidän hiihtovalmentaja Immo Kuutsaa, jonka persoona jopa innoitti Arto Halosta ohjaamaan elokuvan nimeltään Isänmaallinen mies. Tosin välillä kylmän sodan aikaan Kuutsan isänmaallisuus johti todellisessa elämässä kiusallisiinkin tilanteisiin.

Nimittäin Kuutsan elämänkerrassa kerrotaan, miten Suomen erinomaisesti menestyneen Sarajevon olympiajoukkueen majapaikassa, joka aikalaistodistajan mukaan muistutti jostain syystä enemmänkin teurastamoa, ei haluttu kaiken riemun keskellä laskea lippua puolitankoon Neuvostoliiton presidentti Juri Andropovin kuoleman johdosta, kuten silloin oli hyvänä tapana.

Salmilaisen karjalaisevakko Immo Kuutsan mielestä suruliputukseen ei ollut mitään aihetta, koska entisen KGB:n johtajan ja silloisen itänaapurin presidentti Andropovin olikin jo korkea aika lähteä. Juhlaliputukseen hiihtomaajoukkueella sen sijaan oli paljonkin aihetta, koska Sarajevon kisoissa Suomi muistaakseni hiihtolajeissa voitti mitalitilastossa koko muun maailman. Nykyään on vaikea kuvitella, että joku maa voisi hallita hiihtoa yhtä ylivoimaisesti.

Rehellisenä miehenä Kuutsa korostaa muistelmissaan, että kaikki saavutettiin ihan ilman dopingia ja on sitä mieltä, että silloin Suomella oli niin lahjakas hiihtomaajoukkue, että jos meikäläiset olisivat käyttäneet DDR:n ja Neuvostoliiton konsteja, muu maailma ei olisi saanut yhtään mitalia.

Tosin pieni tahra perirehellisen Kuutsan henkilöhistoriasta löytyy, koska koulunkäynti oli hänellä kaiken urheiluharrastuksen keskellä niin hankalaa, että välillä hän joutui kokeissa turvautumaan lunttaamiseen. Kerran lunttilappu jopa unohtui matematiikan kokeen vastauspaperin väliin, mutta rangaistusta asiasta ei tullut, koska lunttilapulla oli juuri ne matematiikankaavat, joita kokeissa ei kysytty.

Voi hyvinkin olla, että Isänmaallinen mies-elokuva jossakin määrin vääristelee Immo Kuutsan persoonaa, koska elokuvassa miehestä saa vähän vilkkusilmäisen karjalaisen kauppamiehen vaikutelman. Ainakin hyvän tarinan mukaan, kun kaksi karjalaista ns. laukkur-ssää törmäsi polulla ja toinen kysyi, että: ”A mihin sie oot mänössä”. Toinen vastasi, että: ”A mie oon Arkangeliin mänössä”. Kyselijä mietti hetken ja sanoi sitten: ”A nyt sie kyllä valehtelet, sie määtkin Arkangeliin”.

Tuo Immo Kuutsan tarina on ihan mielenkiintoinen kirja: https://www.suomalainen.com/products/immo-kuutsan-tarina

lauantai 2. maaliskuuta 2024

Säveltäjänero 80 vuotta

Melkein Suonenjoen poika säveltäjänero Leif Segerstam täyttää tänään 80 vuotta ja Helsingin Sanomatkin huomio asian koko sivun jutussaan, joka oikein onkin. Haastattelusta ilmenee, että pikkuisen huonoa hänelle nykyään kuuluu, koska vuosi sitten sairastettu korona vei liikuntakyvyn ja siitä lähtien hän on istunut pyörätuolissa ja katsellut telkkaria.

Mutta huumorintaju Segerstamilla on säilynyt, koska kysymykseen siitä mitä muuta puuhaat, hän vastaa: ”Hengitän ja nukun ja syön ja pissaan ja kakkaan. Ja jos otan Viagraa, niin jotain muutakin”.

Segerstam on nero muutenkin kuin säveltäjänä, sillä hän oppi lukemaan kolmivuotiaana, nuottien luvun viisivuotiaana ja säveltämään kuuden vanhana. Fiksu mies Segerstam on sikälikin, että on ymmärtänyt ottaa suonenjokelaisen Nenos-Eijan vaimokseen.

Se selittää, miksi näin tämän huomiota herättävän kookkaan miehen joskus nousevan Suonenjoen asemalta junaan. Vaikka pidän häntä Suonenjoen poekana, niin Kärkkäälän poekana en uskalla pitää, koska vaikka Nenosia on kylällä paljonkin ja vaikka oma isomummonikin oli samaa sukua, niin en tunne ketään Eija Nenosta Kärkkäälästä.

Sikäli Segerstam kyllä täyttäisi Kärkkäälän miehen vaatimukset, että hän painoi parhaassa miehuudessaan, eli ollessaan hevosmiesten kielellä parhaassa ajolihassa, 170 kilogrammaa ja se on sellainen tyypillinen kärkkääläisen miehen painolukema. Hänen elimistönsä kuitenkin kuihtui vuodessa 40 kilogrammaa, kun hän lopetti viinan juonnin. Siihen harva Kärkkäälän mies pystyy.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leif_Segerstam

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Immo Kuutsa

Katsoin eilen päättyneen TV Nelosen Lahti 2001-sarjan, joka kertoi maamme hiihdon katastrofaalisesta häpeästä ja minua vanhaa hiihtourheilun ystävää alkoi pistämään niin vihaksi, että kaivoin esille Immo Kuutsan muistelmat, jotka kertovat ajasta, jolloin Epoa ei vielä oltu keksittykään.

Jo Immon muistelmien alkusivuilta tajusin, että olen taas joskus aiemmin kirjoittanut ropakantaa, kun olen kertonut Immon olevan Uukuniemen naapuripitäjän Ruskealan poikia, mutta tosi asiassa hän kävi Ruskealassa vain syntymässä, sillä varhaislapsuutensa hän vietti Salmissa, josta hänen sukunsa on kotoisin.

Vähältä muuten piti, ettei maamme hiihdon päävalmentajana 70-80-luvulla toiminut Immo Kuutsan sijasta Immanuel Kuikkaniemi, sillä ortodoksipappi kieltäytyi ristimästä Immoa Immanueiksi, jota äiti ehdotti, koska Immanuel on hepreaa ja tarkoittaa ”Jumala meidän kanssamme”, jota nimeä pappi piti liian hienona.

Immon sukunimi oli alun perin Kuikkaniemi, mutta kun hänen äitinsä kuoli 24-vuotiaana Immon ollessa kaksivuotias, hänet annettiin kasvatiksi tätinsä Paula Kuutsan perheeseen ja myöhemmin adoption myötä sukunimi vaihtui Immollakin Kuutsaksi.

Immon äiti Maija oli venäläistä sukujuurta ja hänen sukunimenään oli aluksi Belov, joka suomennettiin myöhemmin Ahtoluodoksi. Immon isä oli Niilo Kuikkaniemi, mutta hänet tunnettiin myös nimellä Nikolai Shevotarov, vaikka hän ei ollut venäläistä sukujuurta.

Tuo karjalaisten taipumus sukunimien suomalaistamiseen on mielenkiintoinen asia, jossa olisi jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille väitöskirjan aihe. Muistelenpa, että esimerkiksi europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on Saharoffeja, painijamestari Herman Kare kuten myös kuulantyöntäjä Seppo Simola Bogdanoffeja, nyrkkeilyn olympiavoittaja Sten Suvio Schuschineja ja suonenjokelainen Yrjö Salpakari, joka jäi ampumahiihdossa puolen millin päähän olympiakullasta, Smirnoveja.

Tässä lisää asiaa Kuutsan muistelmista: https://www.is.fi/formula1/art-2000001929111.html

torstai 29. helmikuuta 2024

Iivo Niskanen ja susiturkki

Oli onni, että kansallissankarimme Iivo Niskanen turvautui korkeintaan suksella potkaisemiseen, jos siihenkään, latukamppailussaan Kalle Parantaisen kanssa. Nimittäin Iivo on äitinsä puolelta kuuluisaa tuupovaaralaista Vornasten metsästäjäsukua, jonka suvun miehet pystyivät tiukan paikan tullen surmaamaan suksisauvallaan sudenkin.

Vornasten suvun vaiheita opin tuntemaan todella mielenkiintoisesta Jouni Tikkasen kirjasta Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Kirja paljastaa, ettei susi ole lammas vaan peto. Susi ei ole Suomessa tappanut ihmistä vajaaseen 150 vuoteen, mutta vuosina 1880-81 hukat söivät Turun seudulla peräti 22 lasta. Silloin maamme hirvet oli hävitetty hävitetty lähes sukupuuttoon ja nälkiintyneet sudet oppivat syömään ihmisiä. 1880-luvun alku oli poikkeuksellinen, koska sitä ennen kirkonkirjojen mukaan hukka oli perinyt kahden sadan vuoden aikana vajaat 200 ihmistä eli keskimäärin yhden vuodessa.

Turun seudulla oli pahana susivuotena hätätila, koska paikkakunnan miehet eivät osanneet pyytää susia. Niinpä avuksi hälytettiin Tuupovaaralta ammattimetsästäjä Ignoi Vornanen, jonka uskon olevan Iivo Niskasen esi-isiä, kahden aikamiespoikansa kanssa. Ja heti alkoi tapahtumaan. Jostain syystä suomalaisten luonnontuntemus oli tuohon aikaan heikkoa ja 200 markan tapporaha luvattiin suden, susi-ilveksen, mikä sellainen sitten onkaan tai ilveksen kaatajalle ja ovelat karjalaismiehet pistivät rahoiksi.

Heidän taktiikkansa oli yksinkertainen. Kun pedon jäljet löydettiin, lähti yksi mies ilman asetta hiihtämään eläimen perässä, toinen mies seurasi pyssy mukanaan ja kolmannen vaativana tehtävänä oli poimia edellään menevien jättämät vaatteet talteen. Nimittäin varsinkin etumaiselle hiihtäjälle tuli nopeasti kuuma ja hän vähensi vaatteitaan ladun varteen ja hiihti yleensä loppumatkan alusvaatteisillaan. Kun peto väsyi, kärkimies pystyi sen surmaamaan joko suksisauvallaan tai sitten hän odotti alusvaatteissa värjötellen pyssyä paikalle.

Tuupovaaralainen ammattimetsästäjäpartio tappoi kahdessa kuukaudessa 22 ilvestä, mutta ei yhtään sutta susi-ilveksistä puhumattakaan. Karjalaismiehet hankkivat hetkessä 20 vuoden normaaliansiot. Susista he eivät sitten välittäneetkään, vaan ottivat etelän herroilta rahat helpommalla tavalla. Sudetkin sitten saatiin hengiltä erilaisilla menetelmillä, varsinkin myrkyillä, mutta siinä hommassa tarvittiin lopulta sotaväen ja venäläisten ammattimetsästäjienkin apua.

Vornasten sukuhistoria varmaan selittää sen, että Niskanen rohkeni aikoinaan esiintyä susiturkissa, joka asia herätti monissa piireissä pahennusta. https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000005583952.html

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Suurhiihtäjä Matti Mäkikangas

Ukrainan ja Gazan väkivaltaisuuksien lisäksi on maamme julkista keskustelua hallinnut myös maamme hiihtourheiluun liittyvä väkivalta, sillä väitetään, että kansallissankari Iivo Niskanen olisi potkaissut suksellaan Kalle Parantaista, joka ei suostunut antamaan latua sitä pyydettäessä. Tapausten kulkua ollaan selvittämässä, mutta koska luotettavia silmännäkijä todistajia ei ole löytynyt, saattaa olla viisainta pyytää Usa:n sotilastiedustelulta satelliittikuvia asian selvittämiseksi.

Maamme hiihtohistoria tuntee ainakin yhden ennakkoratkaisun vastaavasta tapahtumasta. Nimittäin vuonna 1898 muistaakseni Oulun Tervahiihdossa jäivät silloiset suurhiihtäjämme erään kanssakilpailijan taakse eikä tämä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut päästämään parempia ohitseen. Ohittaminen oli siihen aikaan hankalaa, koska käytössä oli vain yksi latu eivätkä silloiset säännöt velvoittaneet ladun antamiseen sitä pyytävälle.

Silloin leimahti suurhiihtäjä Matti Mäkikankaan tulinen luonto. Hän tönäisi edellä hiihtäjän kumoon, sieppasi tämän ruokosauvan ja kopsautti miestä muutaman kerran hartioihin. Mäkikangas osoitti tilanteessa oivallista taktista silmää, koska hän ei vaarantanut omaa sauvaansa, vaan käytti astalonaan kanssakilpailijan välinettä. Luultavasti nykyajan hiilikuidut eivät edes kestäisi noin kovaa käyttöä.

Sillä kertaa tapauksen näkivät myös kilpailutuomarit, mutta he eivät sakottaneet syyllistä, vaan kilpailutuomarit ja yleisö keräsivät Mäkikankaalle tapauksen johdosta 80 mk:n avustuksen, joka vastasi tämän torpanpojan kuukausiansiota. Jotenkin entisaikaan hiihtourheilu oli jotenkin nykyistä rehdimpää.

Tästä linkistä löytyy lisätietoa Matti Mäkikankaasta https://www.haapavesi-lehti.fi/artikkeli/haapavetinen-matti-makikangas-aloitti-hiihtouransa-huipulta-lahes-maailmanennatysvauhdilla-hanen-u

tiistai 27. helmikuuta 2024

Jaakko Teppo lähti tuonilmaisiin

Haikeaksi vetää mielen, kun suruviesti tietää kertoa, että ihan oikeasti hauska mies Jaakko Teppo on lähtenyt tuonilmaisiin, kuten asia ilmaistaan Karjalassa, josta Tepon suku saapui Pörsänmäen suunnalle. Jaakko Teppo oli tavallaan Suistamon lahja Iisalmelle ja Suistamon naapuripitäjä Ruskealan lahja Iisalmelle on hiihtovalmentaja Immo Kuutsa.

Tepon ja Kuutsan tiet kohtasivat, kun Kuutsa yritti valmentaa myös lupaavaa hiihtäjän alkua Jaakko Teppoa, mutta yhteistyö tyssäsi siihen, ettei Jaska suostunut lopettamaan jo ennen kansakouluun menoa aloittamaansa tupakanpolttoharrastustaan. Sen sijaan toisen musiikkimiehen Kaj Chydeniuksen Kuutsa onnistui valmentamaan peräti Juankosken pitäjänmestariksi.

Vaikka Immo Kuutsa ei onnistunut tekemään Jaakko Teposta huippuhiihtäjää, niin erään kilpailumuodon ehdoton huippu Jaskasta silti tuli, mikäli yhtään on uskominen Antti Heikkisen miehestä tekemää taiteilijaelämänkertaa. Ja annetaan Tepon itse kertoa asiasta, koska hän tekee sen hyvin Heikkisen kirjassa nimeltään Jaakko Teppo – Suuri elämäkerta:

”Myö piettiin pierukilipailuja ja kyllähän meekäläänen ol siinä lajissa ihan suvereeni mestari. Minä kehitin semmosen tekniikan itelle, jotta suu haukkas henkee ja perse tupsutti samalla tahilla ilimoo ulos. Lattialla olin nelinkontin ja lihakset teki töitä. Amatöörillä ois lipsahtanna siinä hommassa jo paska housuun, eekähän se aina niin hirveen kaakana ollukkaan. Ennätys liikkuu minun mielestä kahensaan peräkkäisen pierun paremmalla puolella, mutta Pekka-serkku muistaa mestaruustulokseen jiäneen jonnekiin saanviijenkymmenen rupsaaksen hujakoille. Minnen ala siitä asiasta kiistellä, koska joka tappauksessa tiijän yltäneeni paskan ajon saralla meleko huomattavviin saavutuksiin. Omasta mielestäni tupsaattelin ulos ihan hengityslämpöstä ilimoo, joka ee kerinny suolten läpi romutessaan ottoo ies hajua matkaasa.”

Sen lisäksi, että Jaakko Teppo oli Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden tasolla, huomattava pierutaiteilija, kuuluu hänen saavutuksiinsa vielä sekin, että hänet valittiin Sarajevon olympiavuonna 1984 maamme seksikkäimmäksi mieheksi, joka valinta kertonee aika paljon maamme miesten tasosta kyseisessä lajissa.

Tässä yhteydessä kannattaa muista, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un valittiin muutama vuosi sitten koko maailman seksikkäimmäksi mieheksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/jaakko-teppo-9789529374809?gad_source=1&gclid=CjwKCAiArfauBhApEiwAeoB7qGVvNs-vNPqdQqCdXmdJMPPCbFljfzrSyr0XQFfjXviVt37fSVrM0hoCUNYQAvD_BwE

maanantai 26. helmikuuta 2024

Eeli Aalto ja profetiat

Eilen kertomani torajyvämyrkytys oli vakava asia, koska peräti kolmannes siihen sairastuneista kärsi raajojen kuolioiden seurauksena kivuliaan kuoleman. Torajyvämyrkytys aiheutti myös psykoosia, jota ennen kutsuttiin mielenhäiriöksi ja esimerkiksi Sortavalassa sairastuneilla oli syistä, joita voi vain arvailla, halu kiivetä korkeiden rakennusten katoille.

Uukuniemellä ei tarkoitukseen sopivia korkeita rakennuksia ollut, mutta epäilen, että torajyvämyrkytyksen aiheuttama psykoosi saattoi selittää paikkakunnalla sattuneen hirvittävän kirvessurmatragedian, josta minulle on kerrottu, mutta jonka yksityiskohtiin en nyt mene, koska tarina ei sovi herkille ihmisille.

Voi hyvinkin olla, etteivät torajyvät liity mitenkään Uukuniemen heränneisyyteen ja horrossaarnaajien kykyyn nähdä tulevia, mutta siitä huolimatta katsoin ties monennenko kerran netistä löytyvän Eeli Aallon dokumentin synnyinkaupungistaan Viipurista, koska siinä ohjelmassa kerrotaan sekä horrossaarnaaja Anna Kormanosta, joka oli Helena Konttisen seuraaja, että kalakauppias Mikko Reposesta, jolla myös oli kyky ennustaa tulevaa.

Anna Kormano vaati ennen sotia saarnoissaan Karjalan kansaa tekemään parannuksen, koska muuten karjalaisia kohtaa tuho. Mikko Repo sen sijaan pystyi esittämään vielä konkreettisempia uhkakuvia, ellei karjalaisten syntinen elämä lopu.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että eräs alan asiantuntija vakuutti, että Viipurin huvielämä oli 30-luvulla ainakin 20 vuotta Helsingin huvielämää edellä. Itse muistan jopa kuulleeni, että maamme ensimmäinen riisuuntumistanssiesitys nähtiin jo ennen sotia Viipurin ravintola Espilässä, joka oli kaupungin huvielämän keskus.

En ole varma kuuluiko Mikko Reponen Uukuniemen heränneisiin, mutta tämä Wikipedian artikkeli hänestä viittaa vahvasti siihen:
”Reponen tuli julkisuuteen 23. lokakuuta 1936, kun hän Viipurin tuomiokirkossa kesken jumalanpalveluksen ja pastori Bertel Törmävaaran saarnan aikana tuli kirkon käytävälle ja huusi lujalla äänellä: ”Viipurin tuho on lähellä, kolmen vuoden kuluttua on tämä temppeli raunioina ja vieraan vallan sotajoukot marssivat kaupungin katuja.” Kun poliisi tuli hakemaan häntä pois Reponen huusi vielä: ”Nyt viedään Mikkoa, mutta kohta teitä kaikkia. Kirkostakaan ei jää kuin kivijalka.” Ennustus toteutuikin, sillä Viipurin tuomiokirkko tuhoutui helmikuussa 1940 pommituksessa, ja Viipuri menetettiin talvisodan rauhassa. Erään tiedon mukaan tätä jumalanpalvelusta oltiin parhaillaan radioimassa, ja Mikon profetia levisi radiolähetyksen välityksellä heti kaikkialle Suomeen.”

Jatkosodan aikana Reposta kiellettiin palaamasta Viipuriin, sillä hänen pelättiin lietsovan saarnoillaan levottomuutta väestön keskuudessa. Sodan jälkeen 1940-luvulla Reponen kierteli Suomessa matkasaarnaajana siirtokarjalaisten keskuudessa ja muun muassa ennusti saarnoissaan, että evakot pääsisivät vielä palaamaan Karjalaan. Reponen ennusti 1947 että Kyllä Karjala saadaan vielä takaisin, vaan ei ole hänelle ilmoitettu aikaa. Nyt se saadaan lahjaksi eikä sodalla. Hän uskoi myös, että pääsisi itsekin palaamaan elinaikanaan Viipuriin ja tulisi sinne haudatuksi.”

Eeli Aallon mainio dokumentti on katsottavissa alla olevasta linkistä. Eeli Aallon suku ei ole uukuniemeläistä, vaan isä oli Kurkijoelta ja äiti Lumivaarasta. Äiti tosin kuului Uukuniemen heränneisiin, joihin isä ei taas lukeutunut. Parhaiten tällä hetkellä 93-vuotias kuvataiteilija Eeli Aalto tunnetaan laulaja Saara Aallon isoisänä. Saarakaan ei tiettävästi ole Uukuniemen heränneitä.
https://www.youtube.com/watch?v=XGqY3HSosfA

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Transnistrian asevarastot

Suuren virheen taisi Putin tehdä, kun Navalnyin murhautti samaan aikaan, kun lännen johtajat ovat yhdessä koolla. Voi olla, että murhan nostattaman tunnekuohun vuoksi Ukraina voi saada melkoisen tukipaketin, vaikka USA ei olekaan asiassa mukana.

Laskujeni mukaan Venäjä ei voi voittaa sotaa, mikäli Euroopan maat, Kanada, Australia, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan tukevat Ukrainaa vaikkapa 100 miljardilla vuosittain. Tosin Ukrainakaan ei ehkä sotaa voittaisi, mutta venäläiset saattaisivat kyllästyä Putiniin siinä määrin, että tämä horjahtaisi bunkkerinsa ikkunasta. Suomen osuus tuosta tukipaketista olisi miljardi, joka lisäisi valtiomme velkaa vajaalla prosentilla.

Tuolla sadalla miljardilla eurolla Ukraina voisi yllä pitää miljoonan sotilaan armeijaa, ostaa satoja käytettyjä F-16 hävittäjiä, joita maailmalla on noin 5.000 kpl ja jotka uutena maksavat noin 20 miljoonaa euroa kpl, tuhansia Abrams-panssareita tarvekaluineen, joita on maailmalla noin 8.000 kpl ja joiden valmistuskustannukset ovat noin 5 miljoonaa euroa/kpl.

155 mm:n tykin kranaatteja, joista on kova pula, Ukainan on sen sijaan vaikea ostaa, koska tällä hetkellä niitä ei maailmalla juurikaan ole saatavilla ja tuotannon kunnollinen käynnistäminen vie pari vuotta. Yksi tuollainen ammus maksaa noin 3.000 euroa, joten kymmenellä miljardilla niitä saa sitten joskus kolme miljoonaa kpl. Tosin luulen, että kranaattipulaan toisi lievennyksen amerikkalaisten lentokoneiden rautapommit, joita lienee Vietnamin sodan jäljiltä vielä varastoissa pilvin pimein.

Jos Zelenskyi sattuu tämän lukemaan, niin hänen kannattaa harkita sitä, että Ukraina ostaisi vanhoja neuvostoliittolaisia aseita rajan takaa Moldovasta itsenäiseksi julistautuneesta Transnistriasta, jossa tiettävästi on Euroopan suurimmat asevarastot, jotka Venäjä sinne jostain syystä jätti Neuvostoliiton konkurssin jälkeen.

Transnistria on aika erikoinen kääpiövaltio, jota käsittääkseni hallitsevat ihan oikeat gangsterit, jotka saattaisivat hyvinkin suostua asekauppoihin ainakin sen jälkeen, jos myös Moldova, joka katsoo alueen kuuluvan itseensä olisi neuvotteluissa osapuolena. Kauppaneuvotteluissa voisi gangstereille korostaa sitä, että joko myytte tai sitten itkette ja myytte. Lisätietoa tuosta merkillisestä valtiosta, jota mikään maa, ei edes Venäjä ole tunnustanut, tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Transnistria

lauantai 17. helmikuuta 2024

Navalnyin odotettu äkillinen kuolema

Kiivaan keskustelun on Aleksei Navalnyin odotettu äkillinen kuolema synnyttänyt ja ilahduttavasti myös Putin-myönteiset tahot ovat huomioineet tapahtuman.

Jostain syystä ihan pyytämättä ja tilaamatta kännykkääni saapuu Janus Putkosen twittuiluja entisessä Twitterissä eli nykyisessä X:ssä ja niinpä nyt tiedän sen, että Navalnayi kuoli ehkä ottamansa koronarokotteen seurauksena. Jostain merkillisestä syystä Putin-myönteisyys ja kulkutautimyönteisyys näyttävät liittyvän toisiinsa.

Leena Hietanen sen sijaan näyttää taipuvan jostain syystä sille kannalle, mikäli yhtään hänen Face-sivuaan ymmärrän, että Navalnyin kuolemasta, kuten myös Butshan joukkomurhasta ja hollantilaisen matkustajakoneen alasampumisesta on vastuussa Englannin tiedustelupalvelu. Tuossa teoriassa on varmasti vankka logiikka, mutta minulle se ei täysin avaudu, koska eittämättä CIA olisi uskottavampi vaihtoehto hirmutekojen taustalle.

Psykiatri Pirkko-Marjatta Turpeinen-Saari ei ota muuten kantaa Navalnyin kuolemaan, mutta korostaa hänen, kuten myös koko läntisen maailman, fasistisuutta. En tunne Venäjän rikoslakia, mutta epäilen, ettei Venäjälläkään saa fasistia ihan muuten vain tappaa.

Turpeinen-Saaren lailla olen huolissani fasismin noususta, mutta rohkenen olla sitä mieltä, että Putinin hallinto täyttää fasismin tunnusmerkistön jopa Petteri Orpon hallintoa paremmin. Tämän seikan voi tarkastaa vaikkapa lukemalla Wikipedian artikkelin fasismista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi

perjantai 16. helmikuuta 2024

Kekkoset

Vaikka Urho Kekkosta pidettiin kainuulaisena, niin kyllä hänen geeninsä olivat perisavolaiset. Jostain luin aikoinaan, että Urkin ensimmäinen tunnettu esi-isä olisi löydetty Pieksämäen Mustolanmäeltä, joka nykyään on Suonenjokea, mutta Internetin Geni-ohjelma paljastaa ensimmäisen tunnetun Kekkosen Tuomas Kekkosen syntyneen Joroisissa, josta hänen jälkeläisensä muuttivat Sisä-Savoon kaskea polttamaan.

Kuitenkin vuosisatojen vieriessä muutama Kekkos-polvi asui Rautalammin ja Pieksämäen alueella, joka nykyään on Suonenjokea. Tulevan presidentin vaarinvaari Lassi Kekkonen muuten poltti kaskiaan Rieponlahdessa, jossa vaikuttivat myös Urhon hyvän kaverin Jussi Kukkosen esi-isät, vaikka miehet tuskin asiaa tiesivät.

Pikkuisen huonosti savolaiset ovat pärjänneet presidenttikisassa, koska vain Urho Kekkonen voidaan lukea Savon poekiin. Helsinkiläisen Tarja Halosen isä Vieno Halonen tosin oli Kuopion Kehvosta, mutta tietääkseni hän lähti kioskille tupakan ostoon heti Tarjan syntymän jälkeen eikä enää palannut takaisin. Karjalaiset ovat menestyneet paljon savolaisia paremmin presidenttikisassa, koska Relander oli Kurkijoelta ja Ahtisaari Viipurista. Stubbinkin voisi hyvällä syyllä lukea jossain määrin karjalaiseksi, koska hänen isänsä Göran on Käkisalmesta ja isoisä Viipurista.

Yksi presidentillisen Kekkosen suvun haara on asunut Kärkkäälässä ja ilmeisesti Kekkosenkallio on nimetty heidän mukaansa. Kekkosenkallio löytyy kartalta jostain Pasko-Petäisen ja Persepyöreinen-nimisen lammen välistä. Sen sijaan Kärkkäälässä aikoinaan vaikuttanut Hivelo-Kekkonen oli tullut Savon radan mukana Heinolasta asti. Hivelo-Kekkoselta puuttui täysin kaukaisen sukulaismiehensä Urhon häikäilemätön päättäväisyys.

Hivelo yritti välillä elättää itsensä myyskentelemällä leipomiaan pullia kyläläisille. Kerran kaupustelumatkallaan ollut Hivelo joutui pakottavan tarpeen ajamana kyykistymään tienvieruspuskaan ja jättämään pullakorinsa tielle. Sitä pysähtyi ihmettelemään paikalle sattunut tarkastuskarjakko, jollainen oli siihen aikaan hieman hienompi ihminen, josta käytettiin vallan nimitystä assistentti ja tälle hieman hienommalle ihmiselle Hivelo-Kekkonen huusi puskastaan. ”Anteeksi tämä epämukava asento, mutta ostaako neiti pullaa, aivan tuoretta pullaa”.

Minusta savolaisen kuvanveistäjä Pekka Kauhasen savolaisen suunnittelema Urho Kekkosen muistomerkki Kajaanissa on hyvin osuva; kansa käyttää muistomerkistä nimitystä Umpikieroluikero: https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Kekkosen_muistomerkki_%28Kajaani%29

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Torajyvät ja Uukuniemen herätys

Eilen taas tapani mukaisesti kirjoitin ropakantaa, kun pelkästään ylistin kaskirukiin hyviä ominaisuuksia. Se jäi kertomatta, että varsinkin viileissä ja kosteissa oloissa ruisviljelmien ongelmana ovat torajyvät. Torajyvä, arkikielessä myös häränjyvä tai härkäjyvä, on kotelosienitauti, jonka aiheuttaa torajyväsieni.

Wikipedian mukaan ”liika-annoksena torajyvistä seuraa myrkytystila. Lievissä tapauksissa yliannostuksesta seuraa kouristuksia, pakkoliikkeitä, hallusinaatioita ja tuskia. Vakavammassa myrkytyksessä torajyvä voi aiheuttaa kuumotusta, punoitusta ja lopulta kuoliota, jolloin yliannoksen uhri saattaa menettää ruumiin ääriosia kuten varpaita tai korvanlehtiä tai pahimmillaan jäseniä.”

Nykyään rukiinjyvien joukossa saa olla vain 0,05 % torajyviä, mutta 1800-luvulla, jolloin elettiin luontaistaloudessa, moisia raja-arvoja ei tunnettu, ja joinain vuosina saattoi jopa tuhat suomalaista kuolla torajyvätautiin. Erityisen paha tilanne oli Karjalassa ja Anna Lutherin kirja Rukiin viljava historia kertoo, että torajyvien rihmastopahkat kattoivat esimerkiksi vuonna 1836 Ruskealassa kahdeksasosan sadosta ja alan ennätys saavutettiin 1840 Uukuniemellä, jolloin yli puolet ruissadosta oli torajyvien saastuttamia.

Torajyvät sisältävät ergotamiinia, josta voidaan valmistaa 1960-luvun hippiliikkeen tunnetuksi tekemää LSD:tä. Uukuniemellä ergotamiini ei synnyttänyt 1800-luvun lopulla hippiliikettä, mutta itse epäilen, että aineella ja sen synnyttämillä hallusinaatioilla saattoi olla ainakin jonkinlaista vaikutusta Uukuniemen herätysliikkeen syntyyn.

Uukuniemen herätysliikkeen tekivät maankuuluksi varsinkin Helena Konttisen horrossaarnat, joissa ennustettiin tulevia tapahtumia. Saarnat saattoivat hyvinkin liittyä torajyvien aiheuttamiin hallusinaatioihin. Monta kertaa Konttisen ennustukset kävivätkin toteen, mutta aina niin ei kuitenkaan käynyt.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Wikipedian mukaan ”professori Antti Voipio, tutkittuaan Konttisen ja useiden muiden horrossaarnaajan toimintaa, piti Helena Konttista selvästi hysteerisenä, joka hänen mukaansa johtui hänen rasittavista elämänkokemuksistaan. Tämän käsityksen vahvisti aikoinaan Suomen kuuluisampana pidetty psykiatri ja professori Christian Sibelius, joka oli tutkinut Konttista v. 1906.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Torajyv%C3%A4

lauantai 24. helmikuuta 2024

Raatajat rahan alaiset

Vuonna 1973 löytyi Norjan Suomalaismetsässä puretun riihen seinän raosta kymmenen ikivanhaa rukiinjyvää, jotka eräs asiasta kiinnostunut museomies istutti maahan. Seitsemän jyvää iti. Jokaisesta jyvästä kasvoi tiheä mätäs, josta kohosi hyvin korkeaa lähes miehenmittaista ruista. Isoimmassa mättäässä oli 162 kortta. Yhdessä korressa oli enimmillään 75 jyvää. Jyvä tuotti siis yli 12.000-kertaisen sadon. Se saattaa olla tuon alan maailmanennätys.

Tuon tarinan lainasin Annika Lutherin hauskasta ja hyvin kirjoitetusta kirjasta Rukiin viljava historia. Suosittelen tuota teosta kaikille, joita kiinnostaa ihmiskunnan ruokahuollon järjestäminen näinä kovina aikoina, jolloin meitä ensin koetteli tauti, sitten sota ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, saattaa meitä uhata vielä nälkäkin. Tosin ikuisena optimistina en kuitenkaan usko paiseiden tai heinäsirkkojen meitä uhkaavan.

Lutherin kirjan luettuani ymmärsin paremmin, miksi kaskiviljelyä harjoittaneet savolaiset menestyivät aikoinaan ja levittäytyivät aluksi Savosta tuhannen kilometrin päähän Ruotsin ja Norjan erämaihin. Ja jatkoipa ainakin Rautalammilta lähtenyt Marttisen suku vallan Amerikkaan asti ja perusti sinne Pohjois-Amerikan Yhdysvallat-nimisen valtion.

Lutherin kirjan luettuani ymmärrän nyt, että suosikkitauluni Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset, joka tunnetaan myös nimellä Kaski, on poliittista ropakantaa. Tuossa maalauksessahan lapinlahtelaisen Puurusen talon väki, jonka henkilökuntaan kuului kymmenen renkiä ja iso liuta piikoja, on panostamassa sen ajan huipputeknologiaan.

Tarinan mukaan taulussa etualalla kaskea viertävä ökyisäntä Heikki Puurunen ei ollenkaan tykännyt siitä, että taiteilija Järnefelt kävi repimässä hänen paitansa eikä talon sievä piika Johanna Kokkonen ollenkaan tykännyt siitä, että taiteilija nokesi hänen naamansa ja sotki hänen kampauksensa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raatajat_rahanalaiset#/media/Tiedosto:Eero_J%C3%A4rnefelt_-_Under_the_Yoke_(Burning_the_Brushwood)_-_Google_Art_Project.jpg

perjantai 23. helmikuuta 2024

Irja Jalkasen etsintäkuulutus

Olen yrittänyt selvittää eilen mainitsemani suonenjokelaisen jatkosodan aikaisen vastarintanaisen Irja Jalkasen taustoja ja kuulustellut asian johdosta paikkakuntalaisia, jotka eivät ole kuitenkaan suostuneet mitään paljastamaan.

Sen olen kuitenkin tutkimuksissani saanut selville, että 19-vuotiaan Irjan houkutteli kommunistien maanalaiseen toimintaan hänen tätinsä Elsa Karhunen, joka ainakin nimestä päätellen oli sisäsavolaisia.
Digilehti-arkistosta onnistuin kuitenkin löytämään Irja Jalkasen kuvan. 10.1.1942 on Hufvudstadsbladet julkaissut hänen ja hänen poikaystävänsä Veikko Pöystin etsintäkuulutuksen, joka liittynee tapaukseen, jossa kaukainen sukulaiseni Martti Koivistoinen tulitti 9 mm:n espanjalaisella sotilaspistoolilla pidätystilanteessa poliiseja, joista yksi kuoli ja kaksi haavoittui.
Kari Tapion muistokirjoituksessa kerrottiin hänen kuuluneen Jalkasten suvun köyhään Suonenjoen kärkkääläiseen vasemmistolaiseen haaraan, joka sukuhaara on kuitenkin onnistunut tuottamaan pappeja ja epäilen myös Irja Jalkasen edustaneen samaa sukuhaaraa. Samaa sukuhaaraa muuten edustaa myös viime aikoina suurta julkisuutta Ite-taiteilijana saanut Aulis Jalkanen.
Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Kari Tapion isä sotamies Jaakko Jalkanen joutui sotavangiksi suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944. Hän oli joutunut vihollisten saartamaksi ja nousi sitten mättään takaa kädet ylhäällä ja huusi, että ”minnoun tiällä”.
Mies kotiutui sotavankeudesta vielä saman vuoden loppusyksystä. Yleensä sotavangit palasivat nälkiintyneinä ja neuvostovastaisina, mutta Jaakko Jalkanen palasi pulskana tulipalokommunistina. Sittemmin hän kuitenkin ilmeisesti muutti maailmankatsomustaan ja alkoi käydä joka pyhä kirkossa ja alkoi myös toimimaan pyhäkoulunopettajana Suonenjoella.
Jaakon 94-vuotias pappisveli Esko Jalkanen, joka on toiminut mm. lähetystyössä Afrikassa ja Kauko-Idässä, kertoi minulle, että sotavankeusaikana musikaalinen ja käsistään kätevä Jaakko alkoi valmistamaan mandoliineja ja siksi hän pärjäsi vankileirillä hyvin.
Irja Jalkasen etsintäkuulutuksesta ilmenee, että siihen aikaan 19-vuotiaat näyttivät aikuisilta toisin kuin nykyään.

torstai 22. helmikuuta 2024

Suuri vakoilujuttu 1933

Kovimman eli kahdeksan vuoden vankeustuomion 1930-luvun suuressa vakoilujutussa sai Latviassa syntynyt Maria-Emma Schul-Martin, joten häntä voinee pitää liigan johtajana. Jos liigan kakkosjohtaja Arvid Jacobson oli matemaattinen nero, niin rouva Schul-Martin lienee ollut kielinero, koska hän puhui kahdeksaa kieltä.

Muutenkin hän oli niin sivistynyt ja viehättävä ihminen, että ainakin Martti Backmanin Vakoojat-kirjasta voisi päätellä hänellä olleen suhde Valpon kuulustelijan kanssa. Asiasta tulee vallan mieleen kauniin desantin Kerttu Nuortevan tapaus. Hänhän kävi jopa kynttiläillallisilla kuulustelijansa Paavo Kastarin kanssa. Vaikka desantti Kerttu Nuorteva lopulta tuomittiin kuolemaan, Risto Ryti ei antanut lupaa teloitukseen, koska Uuden Suomen pakinoitsija Olli oli vakoilijan setä.

Kun Maria-Emma Schul-Martin vapautui vankilasta jatkosota-aikaan, hän kävi Valpon toimistolla vallan kiittämäsä saamastaan hyvästä kohtelusta. Valpon edustaja otti kiitoksen vastaan, jonka jälkeen kiittäjä luovutettiin Saksaan Gestapolle ja hänet vietiin Auschwitzin keskitysleirille, jossa hän haihtui savuna ilmaan.

Backmanin kirjasta voisi päätellä, että 1930-luvulla Valpo ei kuulusteluissa kiduttanut naisia. Miehiä ilmeisesti hakattiin jalkapohjiin niin kauan, että jokainen kertoi kaiken ja moni vielä sitäkin enemmän.

Sota-aikana Valpo ei enää säälinyt naisiakaan. Ainakin Martta Koskinen, joka on viimeinen maassamme teloitettu suomalaisnainen, oli häntä tapaan tulleelle ystävälleen osoitellut varpaitaan, josta ystävä päätteli, että Martan varpaankynnet olisi kuulustelujen yhteydessä revitty irti, mutta itse epäilen Martan halunneen ilmaista, että häntä on hakattu jalkapohjiin.

Suonenjokelaissyntyinen vastarintanainen Irja Jalkanen kertoi sota-aikana liikkuneensa pistooli mukanaan, mutta ase oli häntä itseään varten, koska hän epäili, ettei olisi kestänyt kuulusteluja. Tuo ei ehkä ole koko totuus asiassa, koska Jalkanen paukutteli pistoolillaan, kun poliisit yrittivät häntä pidättää.

Olen jostain lukenut, että ennen kuin Kerttu Nuorteva palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon, hänen hampaitaan olisi porailtu, jotta hän olisi voinut KGB:lle kertoa, että hän suostui puhumaan vasta kiduttamisen jälkeen. Nuorteva tuomittiinkin rajan takana vain työleirille.

Mielenkiintoinen tapaus on tuo 1930-luvun vakoilujuttu, josta kertovassa Wikipedian artikkelissa on kuva luutnantti Vilho Pentikäisestä, joka paljastaa, miten sotilaallisen oloinen mies oli. Itse asiassa hän käyttäytyi niin sotilaallisesti, että upseeritoverit pitivät häntä vähän yksinkertaisena, jollainen hän ei todellakaan ollut. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_vakoilujuttu_1933

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Suuri vakoiluliiga

Tv:ssä pyörivän suomalaista vakoilua käsittelevän sarjan innoittamana luin juuri Martti Backmanin kirjan Vakoojat : Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933. Siitä paljastuu se mielenkiintoinen ja yllättävä asia, että Suomen Lapua kasvattaa kovia kommunisteja. Aiemmin olen jo kertonut Vihtorin Kosolan kolmannesta serkusta Gus Hallista, joka johti Usa:n kommunistista puoluetta 41 vuotta ja joka ehti olla vallan neljä kertaa presidenttiehdokkaana.

Backmanin kirjassa yksi päähenkilö on Usa:n kansalainen lapualaistaustainen Arvid Jacobson, joka palasi 1930-luvulla Suomeen vakoilijana ja hän toimi ns. suuren kansainvälisen vakoiluliigan kakkosjohtajana maassamme. Vakoilija-luutnantti Vilho Pentikäisen Neuvostoliittoon pakenemisen jälkeen vakoiluliiga paljastui, ja Arvid Jacobson sai toimistaan kuuden vuoden vankilatuomion. Sen suorittamisen jälkeen hän palasi Amerikkaan.

Jacobson oli ollut nuoruudessaan metsä- ja maatöissä, mutta kun hän työtapaturmassa oli menettänyt sormiaan, joutui hän luopumaan ruumiillisista töitä ja opiskeli itsensä matematiikanopettajaksi. Hän oli varmaankin matemaattisesti hyvin lahjakas, koska Suomen vankilavuosien jälkeen hän eteni rapakon takana matematiikanprofessoriksi ja niin uskomatonta kuin se onkin, hän toimi Usa:n tietokoneprojektin johtotehtävissä kylmän sodan aikaan.

Tosin jonkinlaista julkista vastustusta Jacobson kohtasi tiedemiesurallaankommunistitaustansa vuoksi, vaikka hän oli vaihtanut puoluetta ja oli Demokraattisen puolueen ehdokkaana kongressivaaleissa ja vieläpä aika hyvällä menestyksellä. Tosin ei häntä kuitenkaan valittu.

Lapualaistaustaiset Gus Hall ja Arvid Jacobson onnistuivat siis elämässään toteuttamaan amerikkalaisen unelman, vaikka olivat lähtöisin köyhistä oloista. Backmanin kirja ei kerro, että miehet olisivat olleet kavereita, mutta kuitenkin Hallin lapset, jotka eivät harrastaneet politiikkaa, opiskelivat yliopistossa atk:ta ja tiedä vaikka he olisivat olleet Jacobsonin oppilaita.

Ilmeisen lahjakkaita olivat nuo 1930-luvun suuren vakoilujutun päätekijät. Arvid Jacobsonista tuli myöhemmin professori ja uskontotieteenprofessori tuli myös Vilho Pentikäisen pastoriveljen Veikko Pentikäisen pojasta Juha Pentikäisestä, jonka poika Mikael Pentikäinen toimi jonkin aikaa Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Ihan lukemisen arvoinen kirja on tämä Vakoojat : Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933. https://www.booky.fi/tuote/martti_backman/vakoojat_vilho_pentikaisen_pako_ja_neuvostovakoilun/9789512411757

tiistai 20. helmikuuta 2024

Lebed eli joutsen

Ukraina kärsii ase- ja ammuspulasta, vaikka heti rajan takana Transnistriassa, joka kuuluu Moldovaan, vaikka onkin julistautunut itsenäiseksi, on yksi Euroopan suurimmista asevarastoista. Nettiä selaamalla löytyi tieto, että siellä on 1500 venäläissotilaan vartioimana 28.000 junanvaunullista sodankäynnissä käytettäviä tarvekaluja.

Jos junanvaunuun mahtuu vaikkapa 10 tonnia lastia, on Transnistrian asevarikolla 280 miljoonaa kiloa tavaraa. Siellä lienee miljoonia tykin ammuksia, jollaisia Pohjois-Korea toimitti juuri Venäjälle kaksi miljoonaa kappaletta, jotka muuttivat voimasuhteet Ukrainassa hyökkääjän eduksi. Muuten Hirosiman atomipommin teho oli 20 miljoonaa tnt-kiloa, joten luultavasti Transnistrian varikolla on räjähdysvoimaa tätäkin enemmän.

Venäjä jostain syystä jätti tuon valtavan asevarikon Transnistriaan siellä käydyn sisällissodan jälkeen, jonka Moldova hävisi, koska Venäjän armeija puuttui tapahtumien kulkuun. Venäjän armeijaa siellä johti möreä-ääninen kenraali Aleksandr Lebed, joka vaikutti tavallaan sympaattiselta veikolta varsinkin, koska hänen sukunimensä tarkoittaa suomeksi joutsenta.

Lebediä haastattelu näytettiin Moldovan sisällissodan jälkeen tv-uutisissa ja hän kertoi saaneensa tarpeeksi tappamisesta ja sanoi, että Venäjän lopettaa sotimisen viimeistään siinä vaiheessa, kun sikäläisen eliitin lapsia aletaan raahaamaan rintamalle.

Lebed oli Jeltsinin aikaan tärkeän kansallisen turvallisuusneuvoston johdossa, mutta sen jälkeen, kun hän suututti Venäjän hallituksen sisäpiirin neuvottelemalla rauhansopimuksen tsetseenien kanssa, hänet valittiin Siperian Krasnojarskin aluepiirin kuvernööriksi vuonna 1998.

Lepbed kuoli 28. huhtikuuta 2002, jolloin Putin oli jo vallassa. Erikoista kuolemassa on se, ettei hän pudonnut ikkunasta, vaan hän ja seitsemän muuta kuolivat helikopteriturmassa Krasnojarskin ulkopuolella.

Lisätietoa Lebedistä tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Lebed

maanantai 19. helmikuuta 2024

Kekkonen vastaan Stubb

 Jokunen päivä sitten vertailin sosialistisessa mediassa Urho Kekkosta ja Alexander Stubbia urheilijoina ja totesin, etteivät he oikein ole yhteismitallisia, koska Kekkonen oli lihasrakenteeltaan nopeustyyppiä ja Stubb kestävyystyyppiä.

Ylen sivuilta löytyy kuitenkin nyt Kekkosen ja Stubbin vertailu urheilijoina ja sen vertailun voittaa tulkintani mukaan Urkki, joka menestyi monissa nopeutta ja räjähtävyyttä vaativissa yleisurheilulajeissa ihan silloiselle miesten kansainväliselle huipulle asti.

Stubb on sen sijaan ollut urheilijana huipulla lähinnä vain ikämiesten triathlonissa. Hän voitti jopa Euroopan mestaruuden 50–54-vuotiaiden sarjassa 2022. Stubb on päässyt myös legendaariseen Havaijin Ironman-kisaan. Siellä hän oli 45–49-vuotiaissa 177:s vuonna 2016.

Rasakka mies oli Kekkonen ja sen asian todistavat Tilastopajan tiedotkin:

Urho Kekkonen, Kajaanin Kipinä, 3.9.00-31.8.1986, pituus 181 cm, paino 63 kg.

100m 11,0 s, korkeus 185 cm, pituus 6,64 cm, kolmiloikka 14.06 m,

Kaikista kovin kansainvälisen tason tulos, eli vauhdittoman kolmiloikan 9,72 m, vielä puuttuukin Tilastopajan tiedoista. Pysähtyneisyyden aikana puhuttiin, että tuo vauhdittoman kolmiloikan tulos olisi ollut peräti 50 vuotta maailmanennätys. Valtion päämiehistä ainoastaan uimari Mao ja golfari Kil Il Jung pystyivät haastamaan Kekkosen kilpaurheilijoina. Mao ui muistaakseni 10 kilometriä puoleen tuntiin ja Korean suuri johtaja osui golfissa joka lyönnillä reikään ihan harjoittelematta.

Jotta totuus ei unohtuisi, pitää mainita, että 70-luvulla keihäänheittäjä Hannu Siitonen paransi Kekkosen vauhdittoman kolmiloikan ”maailmanennätystä” lähes metrillä. Ja jos joku
oikea kolmiloikkaaja olisi kokeillut lajia, olisi ME kolmisen metriä enemmän.

Kekkosten suvussa kolmiloikka-asiassa pojasta polvi parani, sillä Matti Kekkonen voitti Suomen mestaruuskisoissa pronssia vuonna 1953 tuloksella 14,45 m. Enää se tulos ei riittäisi mitaleille, vaan ainoastaan pistesijaan.

Nykypoliitikoista Ilkka Kanerva on päässyt lähelle Kekkosen tasoa nopeutta ja räjähtävyyttä vaativissa lajeissa, joissa menestyminen edellyttää korkeaa testosteronitasoa. Luulen, että Kanerva olisi hyvinkin saattanut voittaa aikoinaan Sauli Niinistön presidenttikisassa, mutta kohtuuton kiinnostus puutarhanhoitoon, joka viittaa korkeaan testosteronitasoon, katkaisi hänen presidenttitiensä.

Tilastopaja paljastaa miehestä seuraavaa: Ilkka Kanerva, Lokalahden Leisku, 28.1.1948, pituus 174 cm, paino 72 kg

100m 11,7 s 400m 52,2 s korkeus 1.70 cm seiväs 3.30 cm pituus 6.07 cm.

Urheilutoimittaja Antti O. Arponen viestitti minulle aikoinaan, että Tilastopajalta puuttuu jostain syystä Ilkka Kanervan paras laji, joka oli 400 metrin aitajuoksu. Se on ainoa laji, jossa hän pääsi jopa parina vuonna Suomen 100 parhaan joukkoon. Hän juoksi 1967 ajan 58,6 (93. sija) ja 1968 ajan 58,2 (72. sija). Taakse jäivät tilastoissa esimerkiksi sellaiset tekijämiehet kuin Into Turvanen ja Jouko Elevaara (molemmat 58,9).

Lisäksi muistelen jostain lukeneeni, että Kanerva on voittanut joskus kansanedustajien lumipallonheittokilpailun peräti noin 90 metrin kaarellaan, joka on hirmuinen tulos, sillä kanssakilpailijoille tuotti vaikeuksia ylittää 30 metriä. Kanervan luontainen testosteronitaso lienee ollut siis poikkeuksellisen korkea, johon ominaisuuteen viittaavat myös miehen muut saavutukset.

Ylen Kekkosen ja Stubbin urheiluvertailu löytyy tästä: https://yle.fi/a/74-20075028

torstai 15. helmikuuta 2024

torstai 15. helmikuuta 2024

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että ”pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin”.
Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.
Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan.
Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin.
Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.
Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.
Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

 

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

tiistai 13. helmikuuta 2024

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

maanantai 12. helmikuuta 2024

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

”Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

lauantai 10. helmikuuta 2024

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.
Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.
Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.
Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:
”Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.”
Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.
https://areena.yle.fi/1-2691190

perjantai 9. helmikuuta 2024

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

torstai 15. helmikuuta 2024

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että ”pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin”.
Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.
Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan.
Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin.
Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.
Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.
Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

 

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

tiistai 13. helmikuuta 2024

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

maanantai 12. helmikuuta 2024

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

”Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

lauantai 10. helmikuuta 2024

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.
Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.
Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.
Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:
”Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.”
Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.
https://areena.yle.fi/1-2691190

perjantai 9. helmikuuta 2024

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

torstai 15. helmikuuta 2024

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että ”pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin”.
Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.
Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan.
Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin.
Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.
Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.
Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

 

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

tiistai 13. helmikuuta 2024

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

maanantai 12. helmikuuta 2024

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

”Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

lauantai 10. helmikuuta 2024

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.
Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.
Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.
Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:
”Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.”
Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.
https://areena.yle.fi/1-2691190

perjantai 9. helmikuuta 2024

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

torstai 15. helmikuuta 2024

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että ”pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin”.
Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.
Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan.
Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin.
Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.
Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.
Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

 

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

tiistai 13. helmikuuta 2024

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

maanantai 12. helmikuuta 2024

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

”Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

lauantai 10. helmikuuta 2024

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.
Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.
Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.
Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:
”Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.”
Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.
https://areena.yle.fi/1-2691190

perjantai 9. helmikuuta 2024

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

torstai 15. helmikuuta 2024

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että ”pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin”.
Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.
Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan.
Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin.
Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.
Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.
Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

 

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

tiistai 13. helmikuuta 2024

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

maanantai 12. helmikuuta 2024

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

”Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

lauantai 10. helmikuuta 2024

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.
Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.
Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.
Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:
”Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.”
Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.
https://areena.yle.fi/1-2691190

perjantai 9. helmikuuta 2024

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

torstai 15. helmikuuta 2024

Neuvostoliittolaisen kintereillä ja selustassa

Nähtäväksi jää alkaako tulevan presidenttimme virkakausi yhtä dramaattisesti kuin Urho Kekkosen, koska kun Urkki vuonna 1956 astui virkaansa, meni Suomi yleislakkoon. Tosin Kekkonen ei tainnut asiasta huolestua, koska hän lähti Kainuun erämaihin hiihtämään. Tältä reissulta jäi elämään se juttu, jonka mukaan kainuulais-akka huusi ukolleen, että ”pistä se Kansan Tahto piiloon, kun Kekkonen näyttää hiihtävän tänne päin”.
Yksin vastavalittu presidentti ei hiihdellyt, koska edellä latua aukaisi rajavartija ja perässä hiihteli nuori, lupaava ja nopea Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Otso Kukkonen, jonka kerrotaan pinkaisseen satasen 11 sekuntiin, kuten myös Kekkonen oli nuoruudessaan tehnyt.
Otson isä 36 vuotta Kainuun Sanomien päätoimittajana kiertokoulupohjalta toiminut Jussi Kukkonen oli kuollut äkillisesti vuoden ennen tuota hiihtoreissua. Virallisen historian mukaan hän uupui työpöytänsä ääreen, mutta tosiasiassa hän ampui itsensä pistoolilla kylpyhuoneessaan.
Tuon aseen oli hänelle hankkinut sisäministeri Urho Kekkonen, koska Kajaanin maalaisliittolaiset vastustivat Lapuan liikettä niin ankarasti, että Kukkonen uhattiin tappaa. Lapuan liikkeestä kertovan historiikin mukaan peli oli niin kovaa, että Kainuun maalaisliittolaiset jopa keräsivät nimilistan niistä lapualaisista, jotka tapetaan, jos Kukkoselle sattuu jotakin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että neuvostomyönteisyydestä tai epäisänmaallisuudesta Kekkosta ja Kukkosta ei voi syyttää. Jatkosota-aikana Kekkonen esimerkiksi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että Leningradissa ei kuole nälkään ihmisiä, vaan ryssiä. Kukkos-Jussi puolestaan julkaisi ennen sotia ja varsinkin sota-aikana monta puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa, joissa venäläisiä ja muita neuvostoliittolaisia tapetaan suorastaan kasapäihin.
Niinpä nämä Kukkosen vihapuhekirjat poistettiinkin kirjastoista Pariisin rauhansopimuksen perusteella, joka oikein onkin. Itselläni tosin näyttää kirjahyllyssäni noista kielletyistä kirjoista olevan ainakin Rappasodan sankarit, Ryssän kintereillä ja Ryssän selustassa.
Laskujeni mukaan Jussi Kukkonen julkaisi lehtimiestyönsä ohella 62 romaania ja mihin mies olisikaan ehtinyt, jos olisi elää jaksanut. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1948 hän julkaisi seitsemän romaania, joka lienee ainakin lähellä maailmanennätystä. Tosin laadultaan nuo kirjat lienevät lähinnä Junttilan tuvan seinäkoristeita.
Wikipediakin näyttää huomioivan Kukkos-Jussin tuotannosta ainakin kaksi teosta:

 

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ruotsinkieliset haisevatkin paremmalle

Jatkanpa maamme ruotsinkielisten kehumista, koska mieleeni palasi neurologi Markku T. Hyypän kirja Elinvoimaa yhteisöstä. Hyyppä on viisas mies ja se on ymmärrettävää, koska hänen äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin.

Rieponlahdessa, joka on kaukana kaikesta ja jonne oli aikoinaan huonot liikenneyhteydet, ovat Kukkoset ja Könöset pariutuneet keskenään sukupolvien ajan ja niinpä puuttuva ulkopuolinen geenivirta on johtanut siihen, että kylällä on syntynyt eräitä erityislahjakkaita ihmisiä; tosin läheskään kaikki eivät ole erityisen erityislahjakkaita.

Maailman tuottelijain ja ehkä myös huonoin kirjailija Jussi Kukkonen, joka toimi pitkään Kainuun Sanomien päätoimittajana, oli Markku T. Hyypän vaari. Jussi Kukkonen lienee pääsyyllinen siihen, että Urho Kekkosesta tuli ainakin kansanäänestyksen perusteella maamme historian kolmanneksi suurin suomalainen. Epäilen, että Jussi Kukkonen oli yhtenä raaputtamassa Lepikko-nimisen kartanon kuvasta savupiipun pois, jonka jälkeen Kekkosta alettiin nimittää savutorpan pojaksi.

Markku T. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja ja kertoo niistä kirjassaan. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää asiasta karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkieliselle miehille se on aivan luonnollista. Itse ja muutamat Uukuniemen suomenkieliset miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, sillä Uukuniemen Marttojen perinteisillä kesäretkillä on mukana suurilukuinen miesjoukkio.

Hyypän mukaan ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolella lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävät myös kanssaihmisten hyvinvointia. Ruotsinkieliset siis haisevatkin suomenkielisiä paremmilta. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa.

Tässä Hyypän kirjan myyntimainos, vaikkakin se näyttää olevan netissä ihan maksuttakin luettavissa. https://webshop.jyu.fi/tuote/elinvoimaa-yhteisosta/

tiistai 13. helmikuuta 2024

Hilma ja Onni

Eittämättä monia suomalaisia vallan ärsyttää tulevan presidentin lapsenomainen hyväntuulisuus ja kohtuuttoman optimistinen mielenlaatu, vaikka maailmantilanne on kauhea. Luulen, ettei hän edes teeskentele esiintymisessään, sillä maamme ruotsinkieliset näyttävät järkijään olevan juuri tuollaisia lapsellisen iloluonteisia ihmisiä. Jörn Donner saattoi olla se ainut säännön vahvistava poikkeus.

Vaikka ruotsalaisia ei meillä pidetä huumorikansana sen enempää kuin saksalaisiakaan, niin Suomen ruotsinkieliset näyttävät menestyvän huumoriviihteen alalla. Itsekin perusalakuloisena ihmisenä katselen mielelläni tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmia, joita hilpeät ruotsinkieliset juontavat.

Tältä istumalta ruotsinkielisen huumorileikin saralta päällimmäisenä tulevat mieleen Baba Lybeck, Peter Nyman, Andre Wickström, Weksel Hagelstam, Tommy Taberman, Stan Saanila ja Suomessa usein vieraillut ruotsinsuomalainen Mark Levengood, joka on tiettävästi Ruotsin suosituin koomikko. Tosin epäilen, ettei Levengood ole aivan puhdasverinen ruotsinkielinen, koska alun perin hänen nimensä oli Levengood-Kärkkäinen, joka sukunimi viittaa vahvasti Suonenjoen Kärkkäälän kylään, joka on saanut nimensä kaskenraivaaja Kärkkäisistä.

Suomessa savolaisia pidetään humoristeina ja ehkä näin jossain määrin onkin, mutta savolaisjuttuja kuunnellessaan ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi Ruikonperän multakurkku Jaakko Tepon Hilma ja Onni-kappale menee enemmänkin tragedian kuin komedian puolelle, koska laulun kuopan katolla istuvan päähenkilön mielitietty Hilma olikin lähtenytkin kylän ravattisonni Onni Laukkasen matkaan eikä Hilman hajallisten kenkien lotinaa enää kuulu navetalta. Laulun päähenkilö miettii mustasukkaisena kostoa ja suunnittelee pieraisevansa Hilman ja Onnin häissä.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=hilma+ja+onni#fpstate=ive&vld=cid:1f7f0ca7,vid:4oeTmEhTbc0,st:0

maanantai 12. helmikuuta 2024

Heittomotti

Tänä aamuna ymmärsin, että kyllä ei ole Suomi kovin hyvä maa, kun luin Hesarista Belgiassa asuvan suomalaisperheen kokemuksista maamme terveyspalveluista. Muistanpa, että joskus törmäsin Italiassa asuvaan suomalaispariskuntaan, joka vakuutti, että Italiassa, jota meillä pidetään lähes kehitysmaana, terveyspalvelut toimivat paremmin kuin Suomessa.

Mutta kaikesta huolimatta olen ylpeä Suomesta, isiemme maasta, koska presidentinvaalit todistivat, että kansamme on sivistyskansa. Ehkä en seuraa riittävästi sosialistista mediaa, sillä yhteenkään homottelu- tai hurritteluherjaan en törmännyt vaalitaistelun aikana.

Toisaalta käydyistä vaaleista oli vaikea saada kovin repivää, koska kaikki ehdokkaat näyttivät olevan kaikesta samaa mieltä lukuun ottamatta sitä, pitääkö puhelimeen aina vastata. Vaalikeskusteluihin olisi ollut hyvä saada mukaan vaikkapa Paavo Väyrynen tai Ano Turtiainen, jotka olisivat olleet muiden ehdokkaiden kanssa eri mieltä kaikesta ja tuoneet väriä paneeleihin.

Harmi, että Väyrysen kannattajakortit hukkuivat postissa ja jostain syystä Ano Turtiainen paljasti Youtubessa sen yllättävän tiedon, että hänellä oli vaikeuksia saada allekirjoituksia kannattajakortteihinsa. Tuo tieto ihmetyttää, koska tämä Valta Kuuluu Kristukselle puolueen puheenjohtaja sai kuitenkin eduskuntavaaleissa kotikaupungistaan Juvalta muistaakseni sentään 11 ääntä.

Sivistynyttä vaalikampanjassa oli sekin, että ylioppilas Haaviston puuttuvasta loppututkinnosta ei nostettu älämölöä, vaikka itse kyllä ihmettelen, miten niin fiksulta mieheltä jäivät luvut kesken aikoinaan. Nyt on sitten niin, ettei hän voi oikeastaan hakea maassamme mitään muuta kuin presidentin virkaa, johon ei vaadita mitään tutkintoa. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan maamme vaikutusvaltaisin mies Aatos Erkko oli oppiarvoltaan teini, koska häneltä jäi lukiokin kesken.

Kansamme sivistystasoa osoittaa myös se, ettei älämölöä noussut siitä, ettei tuleva presidentti Stubb tiennyt alkuunkaan, paljonko viisi heittomottia kuivia klapeja maksaa. Luulenpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi tiennyt heittomottiklapin hintaa ja epäilen, että myös Biden ja Trump olisivat vaikeuksissa tuon kysymyksen edessä.

Itse olen sitä mieltä, että kehittynyt demokratia ei tarvitse presidentti-instituutiota, mutta koska sellainen nyt sattuu meillä olemaan, niin esitän, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi kehittää siten, että hänellä olisi oikeus valita itselleen varapresidentti. Alexander Stubb voisi valita varahenkilökseen pikkuveljensä Nicolaksen, josta hän eilisessä kiitospuheessaan totesi lopuksi seuraavaa:

”Haluaisin kiittää veljeäni siitä, että hän on kaikkien näiden vuosien aikana jaksanut tätä isoveljeä, hänhän on meistä se huomattavasti rauhallisempi, maltillisempi, fiksumpi ja paremmannäköinen.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220628.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kalle Jalkanen ja Kirjasalo

Toivottavasti maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä kerran päädytään siihen, että minä inkeriläisten vapaustaistelijoiden jälkeläinen pääsen vierailemaan Kirjasalossa, josta Karjalan kierros-dokumentissa kerrottiin. Ensiksikin haluaisin leikata oksia valtavasta ikivanhasta omenapuusta, joka dokumentissa näytettiin ja ympätä niitä kasvattamiini puihin Kärkkäälässä.

Toiseksi haluaisin viettää hiljaisen hetken paikalla jolla suuri suonenjokelainen urheilusankari Kalle Jalkanen kaatui. Hänhän kuoli syyskuussa -41 Inkerinmaalla Kirjasalossa kahden miinan räjähtäessä.

Pidetyn olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Pataljoonan komentaja majuri Mäntylä määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen.

Hän ei kuitenkaan saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta.

Kerrotaan, että Kalle Jalkanen pyysi jatkosotaan lähtiessään erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan, jos hänelle sattuisi jotakin. Hiihtäjäkaveri piti lupauksensa ja meni naimisiin Kallen lesken kanssa.

Vaikka kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936, niin kertaan nyt tuon tapahtuman vaiheet, koska esimerkiksi viime syksyn eräässä Hengaillaan-ohjelmassa ilmeni, etteivät maamme johtavat julkkikset ole tietoisia tapahtuneesta. Kun tietokilpailussa kysyttiin, mitä erikoista Kalle Jalkasen ankkuriosuudella tapahtui, väitti jopa eräs maamme johtava muotisuunnittelija, että Kallelta olisi tullut hiihdon aikana kakka housuun.

Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä. Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen.

Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan. Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa. Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia.

Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Timo J. Tuikka kertoo kirjassaan Vitutuksen voima, joka teos syväluotaa suomalaisen sisun ilmenemismuotoja, tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Tuikka uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

Lähellä muuten oli, ettei suonenjokelainen Jalkasen suku saavuttanut toistakin olympiamitalia, koska Kallen serkku voitti vuoden 1948 Sankt Moritzin olympialaisten karsintakilpailun Suomessa. Sitten kuitenkin tuli mutkia matkaan, koska ilmeni, ettei häntä voitukaan valita joukkueeseen. Paljon mahdollista, että Kallen serkkupoika olisi saanut henkilökohtaisilta matkoilta mitalit ja viestissä Suomi olisi hyvinkin taistellut vaikka kullasta, mikäli maamme paras hiihtäjä olisi ollut kisassa mukana,.

Virallisena selityksenä valitsematta jättämiseen oli se, että voittaja oli haavoittunut sodassa keuhkoon eikä hän tämän vuoksi olisi pärjännyt vuoristo-oloissa. Tosi asiassa katsastuksen voittajaa ei voitu valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintavankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. Hän oli nimittäin ollut kaukopartiossa, joka ei voinut sillä kertaa ottaa vankeja. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksissa syyttömäksi asiaan eikä tuomiota tullut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Jalkanen

lauantai 10. helmikuuta 2024

Kirjasalon tasavalta

Arvo Tuomisen Karjalan kierros-ohjelmassa esitelty Kirjasalo on historiallisesti niin merkittävä paikka, että siinä olisi ainesta vaikkapa elokuvaksi. Nimittäin Venäjän vallankumouksen sekasortoisissa oloissa Kirjasalo julistautui itsenäiseksi alueeksi, jota ainakin huumorimielessä kutsuttiin Kirjasalon tasavallaksi.

Tasavallan pinta-ala oli tosin vain 30 km2 ja asukasluku 400, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Vatikaaninkin pinta-ala on vain 0,4 km2 ja asukasluku 900. Kirjasalon tasavallalla oli, kuten itsenäisellä valtiolla kuuluukin olla, oma armeija, lippu, kansallislaulu nimeltään Nouse Inkeri ja mikä tärkeintä, oma postimerkki, jolla lienee nykyään huomattava keräilyarvo.
Pitkäikäinen ei Kirjasalon tasavallasta tullut, koska se oli olemassa vain heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920. Ilmeisesti kirjasalolaiset olivat sen verran realisteja, ettei heidän ja heidän suomalaisten tukijoiden tarkoituksena ollut itsenäinen valtio, vaan alueen liittäminen Suomeen. Tasavallalla ehti puolentoista vuoden aikana olla kaksi johtajaa Santeri Termonen ja Jukka Tirranen, jotka eivät ole jääneet historiaan.
Sen sijaan historiaan on jäänyt tasavallan sotilaskomentaja everstiluutnantti Yrjö Elfvengren, joka aloitti uransa tsaarin armeijassa, mutta joutui vaikeuksiin ja vankilaan, kun häntä epäiltiin keisarinnan murhan suunnittelusta. Venäjän vallankumous pelasti hänet ja mies jatkoi sotimistaan Suomen valkoisten riveissä ja Suomen sisällissodan jälkeen hän jatkoi ammattinsa harjoittamista Venäjän sisällissodassa ja kohosi peräti kenraalimajurin arvoon.
Bolsevikkien voiton jälkeen Elfvengren jatkoi sitkeää taistelua neuvostovaltaa vastaan, josta wikipedia kertoo seuraavaa:
”Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Boris Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, jonka tehtävänä oli neuvostovallan kukistaminen. Elfvengrenin vastuulla oli Luoteis-Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa tapahtuva salainen toiminta. Vuonna 1922 järjestö yritti ampua Neuvosto-Venäjän ulkoasioiden komissaarin Georgi Tšitšerinin Genevessä, mutta hanke epäonnistui. Elfvengrenin on väitetty olleen osallinen myös neuvostodiplomaatti Vatslav Vorovskin salamurhaan vuonna 1923 Lausannessa. Elfvengren erosi liitosta vuonna 1923 ja seuraavana vuonna Boris Savinkov vangittiin Moskovassa, jonne tämä oli salaa saapunut. Elfvengren toimi tämän jälkeen liikemiehenä Helsingissä, mutta muuten hänen viimeisien vuosiensa toiminnasta ei ole paljoa tietoa. Vuonna 1925 Elfvengren matkusti salaa Venäjälle, mutta paljastui ja vangittiin. Hänet ammuttiin vuonna 1927 Moskovassa.”
Olen sitä mieltä, että Kirjasalon tasavallan lisäksi myös Elfvengrenin elämä ja teot olisivat hyvä elokuvan tai jopa väitöskirjan aihe. Karjalan kierroksen voi katsoa tästä linkistä ja Kirjasalon tasavaltaan voi ohjelmassa tutustua noin kohdasta 53 minuuttia alkaen.
https://areena.yle.fi/1-2691190

perjantai 9. helmikuuta 2024

Mistä saa alkunsa synnyinmaa?

Nykyisen maailman kaiken kamaluuden keskellä oli todella mieltä virkistävä ja jopa ylentävä kokemus katsoa tv:stä ties monenneko kerran Arvo Tuomisen Karjalan kierros, joka on todella mielenkiintoinen ohjelma.

Tosin haikeaksi vetää mielen se, että en usko enää tässä elämässä pääseväni Venäjän Karjalaa kiertämään. Olisin niin mielelläni halunnut vielä tutustua perusteellisesti vaikkapa Terijokeen, jossa on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja joka oli aikoinaan jopa koko maailman mittakaavassa merkittävä tieteen ja taiteen ja jopa urheilun keskus, koska shakin pitkäaikainen maailmanmestari Mihail Botvinnik oli Terijoen poikia.

Se huono puoli Terijoessa on, että siellä Veniamin Basner sävelsi kauniin sävelmän Mistä saa alkunsa synnyinmaa ja nyt se soi Tuomisen ohjelman jäljiltä mielessäni uskoakseni samalla tavalla kuin Lasihelmi-kappale Kalle Päätalon päässä ennen hänen toimittamistaan Hatanpään mielitautiparantolaan.

Tuo Basnerin kappale antaa kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, mistä alkaa venäläisten synnyinmaa, mutta ei anna vastausta siihen ajankohtaiseen kysymykseen, mihin venäläisten synnyinmaa päättyy. Putinkaan ei osannut tähän asiaan tyhjentävästi vastata, kun eräs koululainen sitä häneltä kysyi, vaan oli sitä mieltä, ettei Venäjän raja pääty mihinkään.

Jos joku tohtii, niin edellä mainitsemani korvamatokappaleen voi kuunnella tästä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=mist%C3%A4+saa+alkunsa+synnyinmaa#fpstate=ive&vld=cid:57fccc5c,vid:Eqr46yWGXww,st:0

Torstai 8. helmikuuta 2024

FBI:n myyrät

Kovin laajaa joukkokannatusta puheenjohtaja Gus Hall ja hänen edustamansa Yhdysvaltain kommunistinen puolue ei valtiollisissa vaaleissa nauttinut. Pohjanoteeraus taisi olla vuoden 1980 presidentinvaali, jolloin presidenttiehdokas Hall sai 10 miljoonan äänestäjän Kaliforniassa vaatimattomat 120 ääntä. Sen sijaan republikaaninen Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan sai hirmuisen äänivyöryn.

Tosin tuon Reaganin äänivyöry olisi saattanut jäädä saamatta, jos yleisessä tiedossa olisi ollut, että 1930-luvun laman aikaan nuori näyttelijöiden ammattiliiton johtaja Ronald Reagan haki Gus Hallin tavoin Yhdysvaltain kommunistisen puolueen jäsenyyttä. Hallille se myönnettiin, mutta jostain syystä Reaganin jäsenyys evättiin. Tuolla hylkäyksellä saattoi olla suuri merkitys Ronald Reaganin ja jopa koko ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen.

Gus Hallin menestys vaaleissa oli huono, mutta eräs sota-ajan vaali oli suuri poikkeus. Rohkea natsismin vastustaja Hall hakeutui toisen maailmansodan alussa vapaaehtoisena armeijaan, vaikka sekä maa- että ilmavoimat eivät häntä huolineet riveihinsä, mutta merivoimien vanha upseeri ainoastaan tutki Hallin papereita, joista ilmenivät tämän pidätykset ja oikeusjutut, mietteliäänä ja sanoi sitten: ”No herra Hall, jos te taistelette Yhdysvaltain laivastossa edes puoliksi yhtä kovasti kuin siviilissä, niin teistä tulee perhanan hyvä merisotilas.”

Laivastossa Hall ilmeisesti menestyikin hyvin, koska koulutuskomppanioissa järjestettiin peruskoulutuskauden päätteeksi äänestys, jossa komppanian miehet valitsivat keskuudestaan suosituimman palvelustoverinsa. Tuon vaalin Hall voitti.

Luulen, että näyttelijä Ronald Reagania ei hyväksytty kommunistiseen puolueeseen, koska valitsijat uskoivat hänen vain näyttelevän kunnon kommunistia ja että hän tosi asiassa olikin liittovaltion poliisin FBI:n agentti. Tuo pelko ei ollut aiheeton, koska Hallin puoluejohtajakauden lopulla paljastui, että kaksi hänen lähintä miestään, eli veljekset Jack ja Morris Childs, jotka olivat palvelleet puoluetta vuosikymmeniä, olivatkin FBI:n puoluejohtoon soluttamia myyriä. Childsin veljekset mm. tapasivat säännöllisesti Neuvostoliiton johtajia. Morris Childsistä lisätietoa tässä: https://en.wikipedia.org/wiki/Morris_Childs#Jack_Childs

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Moskovan mies

Sen kuvan olen Antti Tuurin romaaneista saanut, että eteläpohjalaiset ovat ahkeraa, yritteliästä ja mitään pelkäämätöntä väkeä ja tämä käsitykseni vahvistui, kun sain juuri luettua Tuomas Savosen kirjan Moskovan mies vakoilun verkossa, joka kertoo Yhdysvaltain kommunistista puoluetta 41 vuotta johtaneen Gus Hallin elämästä ja teoista.

Gus Hall oli lapualaista Halperin sukua, mutta Amerikassa sukunimi vaihtui muotoon Halberg. Tosin Arvo Kustaa Halberg joutui muuttamaan jo nuorena nimensä Gus Halliksi, koska oli leimaantunut metsäkämpillä ja terästehtaissa lakkojohtajaksi. Lakkojohtajana hän oli käyttänyt yhtä reippaita otteita kuin kolmas serkkunsa Vihtori Kosola Suomessa lakkolaisia vastaan. Amerikassa työtaistelut olivat enemmänkin katutappeluja ja niissä iso ja roteva Gus Hall menestyi.

Hall eteni nopeasti politiikassa ja hän oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen (CPUSA) pääsihteeri vuosina 1959–2000 ja puolueensa nelinkertainen presidenttiehdokas 1970- ja 1980-luvuilla. Jostain syystä suomalaiset eivät ylpeilleet tai edes tienneet hänen menestyksestään USA:n politiikassa ja jossain presidentin vaalissa Hallin varapresidenttiehdokkaana ollut Angela Davis tunnettiin meillä paremmin kuin itse pääehdokas.

Gus Hallin elämä todistaa, että USA on mittaamattomien mahdollisuuksien maa ja senkin se todistaa, että kunnon eteläpohjalainen ei salaile elämässä menestymistään. Kouluja käymätön ja tukkijätkänä työelämänsä aloittanut Hall asui lopulta kolmikerroksisessa omakotitalossa, hänellä oli oma autonkuljettaja, lenteli maailmalla vain ensimmäisessä luokassa ja käytti ainoastaan huippuhotelleja.

Vaikka kommunistit saivat USA:n valtiollisissa vaaleissa vain noin puolen promillen kannatuksen, nautti Hall niin paljon NKP:n luottamusta, että Neuvostoliitto rahoitti Yhdysvaltain kommunistisen puolueen toimintaa salaa noin 40 miljoonalla dollarilla vuosina 1958–1988. Hall ja hänen veljensä olivat menestyviä yrittäjiä ja he osasivat sijoittaa Moskovan avun tuottavasti.

Tosin ainakin kerran katastrofi oli lähellä, kun Hall ja hänen Toivo Halberg-niminen veljensä perustivat hevossiittolan, johon Puolasta ja Neuvostoliitosta saatiin aitoja arabialaisia orihevosia. Bisnesidea oli varmaankin hyvin kannattava, sillä yksi astutuskerta maksoi peräti 10.000 taalaa.

FBI oli perillä veljesten hankkeesta ja suunnitteli vakavissaan orien kastroimista salaa, jonka jälkeen ne eivät enää olisi astuneet rahaa maailman vallankumouksen hyväksi. Kastraatiohankkeesta kuitenkin luovuttiin, koska siihen olisi tarvittu eläinlääkärin apua eikä FBI:llä ollut eläinlääkäriä palveluksessaan.

Laitontakin tuollainen salakastraatio olisi varmasti ollut ja asia olisi saattanut paljastua myöhemmin, koska ainakin suuri osa FBI:n asiapapereista tulee ajan mittaan julkisiksi. Toivo Halberg sai vuosia myöhemmin tietoonsa FBI:n kastraatiosuunnitelman ja totesi sen jälkeen syvähenkisesti John Kennedyä mukaillen: ”Älä kysy, mitä voit tehdä valtiosi eteen, vaan varo, mitä valtiosi voi tehdä sinulle.”

Toivo Halberg oli melkein yhtä syvähenkinen ajattelija kuin puoluejohtajaveljensä, jonka kerrotaan lausuneen seuraavaa: ”Ihminen joko on, tai ei ole neuvostovastainen samalla tavalla, kuin nainen joko on, tai ei ole raskaana.

Gus Hall puhui suomea ja kävi pari kertaa SKP:n vieraana ja hän varmaankin taitavana talousmiehenä ohjeisti maamme kommunisteja sijoittamaan hevosiin. Niinpä SKP menikin 1990-luvun laman aikaan konkurssiin, koska oli pistänyt sijoitushuuman vuosina varansa hitaisiin ravihevosiin ja rikkinäisiin kondomeihin.
https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/moskovan-mies-vakoilun-verkossa/4825537%20style=

tiistai 6. helmikuuta 2024

Seksiansa

Eilen alkoi tv:ssä mielenkiintoinen ohjelmasarja nimeltään Erittäin salainen – vakoilua Suomessa ja sen ensimmäisessä osassa kerrottiin, kuinka, kuten laulussa sanotaan ”vanhapiika muuan kas, viisikymmenvuotias”, joka työskenteli Kemiran tietopalvelussa, eksyi KGB:n virittämään seksiansaan ja välitti kahdelle Neuvostoliiton suurlähetystön miehelle salaista maatalouskemiaan liittyvää tietoa.

Tämä nainen lemmenkipeä sai maanpetoksesta 2,5 vuoden vankeustuomion. Sen sijaan neuvostovakoojille Suojelupoliisi näytti ns. keltaista korttia, joka tarkoitti sitä, että jos nämä herrat uudemman kerran syyllistyvät vakoiluun, tullaan heidät säälittä karkottamaan maasta.

Eilinen vakoilutapaus palautti mieleeni sen, että itsekin olen tuntenut vakoojan. Nimittäin joskus 70-luvulla meillä Kärkkäälässä naapurissa oli renkinä luutnantiksi kutsuttu mies, joka oli olemukseltaan yhtä ryhdikäs ja sotilaallinen kuin itse Mannerheim. Mies veteli eväsleivälleenkin voita saksalaisella tikarilla.

Kylällä luutnantin tiedettiin olleen pitkään vankilassa
asekätkennän vuoksi ja tämä selitti upseerin uran vaihtumisen maataloustuotannon puolelle. Tätä tarinaa vahvisti sekin, että pastori Takala, entinen kova IKL:n mies, toimi välillä luutnantin autonkuljettajana. Mutta totuus miehen vankilareissusta on ihan toinen.

Vuosia sitten ilmestyi kirja kylmän sodan aikaisista maanpetosoikeudenkäynneistä ja sieltä löytyy tietoa Kärkkäälän rengistäkin. Mies oli yksinhuoltajaäidin huutolaispoika Vesannolta, joka kohosi sodassa osoittamansa ripeyden, oma-aloitteisuuden ja urhoollisuuden seurauksena ihan kansakoulupohjalta luutnantiksi. Sodan jälkeen hän jäi rajavartioston palvelukseen toimien
Raatteen kylän vartioston päällikkönä.

Viinanpiru iski sitten mieheen ja harrastuksena turvaamiseksi hän vuosi arkaluontoista tietoa itärajan yli. Siitä tuli pitkä linnatuomio maanpetoksesta – muistelen, että peräti neljä vuotta ja se taitaa olla yksi maamme kovimmista maanpetostuomioista sodan
jälkeen.

Ohjelman seksiansasta voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-63625501

maanantai 5. helmikuuta 2024

Haaviston veisaus

Seikka, joka varsinkin kansanedustaja Päivi Räsäsen tulisi huomioida tulevassa toiminnassaan, on, että presidenttiehdokkaiden joukossa on ainakin yksi huorintekijä. Mikäli yhtään Raamattua muistan, niin ainakin joissain tilanteissa Jumala käsittämättömässä armossaan ja viisaudessaan määrää huorintekijän kivitettäväksi. Ja muistanpa sellaisenkin tulkinnan asiasta olevan, että mikäli eronneet menevät uusiin naimisiin, tulisi heidätkin kivittää.

Tuo todistettava huorintekijä presidenttiehdokkaiden joukossa on kasvissyöjä-sivari Jussi Halla-aho, joka lehdestä lukemani perusteella on onnistunut saattamaan raskaaksi vihityn vaimonsa ystävättären. Erityisen traagiseksi tapauksen tekee lehdestä lukemani perusteella se, että Halla-ahon vihitty vaimo onnitteli sosialistisessa mediassa ystävätärtään tapauksen johdosta. Sikäli Halla-aho tuo mieleeni presidentti Kekkosen, että kummankin miehen kansansuosio vain nousi paljastuneiden naisvehtailujen vuoksi. Luulen, että esimerkiksi Amerikassa kansan moraali olisi toisenlainen.

Jussi Halla-aho on pohjalaistaustaisena miehenä hyvin rehellinen ja niinpä hän haastattelussa, jossa selvitettiin ehdokkaiden suhdetta uskonasioihin, töksäytti lyhyesti olevansa ateisti. Eli hän on aika erilainen poliitikko verrattuna muiden eurooppalaisten arvokonservatiivisten oikeistopopulististen puolueiden johtajiin. Ja luulenpa, etteivät Suomen perussuomalaiset ole saaneet Putinilta vaaliavustusta, kuten monet sen eurooppalaiset veljespuolueet ovat jostain syystä saaneet.

Muuten melkoisen venkoilevia ovat olleet muiden presidenttiehdokkaiden vastaukset, kun heiltä on kyselty uskonasioista. Haavistokin kertoo Ylivieskan kirkkopalon jälkeen liittyneensä takaisin kirkkoon ja eilen Iltalehdessä kerrottiin hänen vallan veisanneen Pohjanmaan vanhoillislestadiolaisten kokouksessa virsiä. Myös Stubb todisti eräässä haastattelussa kristillistä mielenlaatuaan, koska hän korosti käyneensä rippikoulun, jossa hän kertoi oppineensa ainakin polttamaan tupakkaa.

Vaalitaistoa seuratessani on mieleeni tullut, että tahaton komiikka on huumorin paras vaikkakin vaikein muoto.

Lisätietoa Pekka Haaviston veisausharrastuksesta löytyy tästä: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8395417e-f2dd-41d9-8bc7-58bdef03d572

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Homopresidentti

Seikka, joka varsinkin kansanedustaja Päivi Räsäsen tulisi tulevassa toiminnassaan huomioida, on, että eittämättä Raamattu sen alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossaan jyrkästi kieltää homoseksuaalisuuden selvästi seuraavasti: ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22). ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13).

Edellä kerrotusta huolimatta vaikuttaa vahvasti siltä, että presidentinvaalin toisella kierroksella julkihomo ehdokas tulee saamaan noin 40 % suomalaisten äänistä, vaikka tutkimusten mukaan suomalaiset ovat Pohjolan kansoista selvästi kristillis-siveellisimpiä. Varsinkin suomalaisnaiset näyttävät tutkimusten mukaan jostain syystä pitävän homomiehistä syistä, joita voi vain arvailla.

Itseäni viehättää kovasti ajatus nähdä maassamme homopresidentti, koska se voisi kummasti tuoda lisäväriä maamme suosituimpaan TV-ohjelmaan eli Linnan juhliin, joka juhlatapahtuma ainakin minusta on nykyään turhan pitkästyttävän pönäkkä eikä muu maailma ole tästä meikäläisestä TV-formaatista ollenkaan kiinnostunut.

Luulenpa, että mikäli tulevissa Linnan juhlissa kansaa kättelisi nahkahousuihin ja koppalakkiin pukeutunut homopresidentti ja tämän puoliso hihittelisi taustalla, kuten Antoniolla näyttää olevan tapana tehdä, niin johan Suomi-kuva maailmalla vahvistuisi ja Linnan juhlalähetystä voisi myydä ulkomaille isolla rahalla.

Jos joku ei ole Linnan juhlia vielä sattunut telkkarista näkemään, niin Yle-Areenassa näytteitä on nähtävillä lähes 60 vuoden ajalta: https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/30-2707

lauantai 3. helmikuuta 2024

Aktin ylistys

Sain sosialistisessa mediassa palautetta siitä, että eilen mainitsemani Taisto Reimaluoto, joka on taustaltaan isänsä puolelta Suonenjoen Kärkkäälän kylän Sikasia, on erinomainen näyttelijä, jota osoittaa varsinkin se, että hän pystyi ihan vakavalla naamalla esittämään Tampereen teatterin pornolauluillassa Juha Wainion kappaleen Pohjolan pidot, joka esitys näyttää olevan nähtävillä youtubessa ja on siellä kovasti katsottu kulttuuritallenne.

Reimaluoto oli aikoinaan ehkä maamme arvostetuin näyttelijä samalla tapaa, kuin toinen kärkkääläistaustainen kulttuurityöntekijä Kari Tapani Jalkanen, joka tuli tunnetuksi taiteilijanimellä Kari Tapio, oli aikoinaan ehkä maamme arvostetuin laulaja. Ihan Kärkkäälän kulttuurisuku Jalkasten naapurissa asui toinen tunnettu kulttuurisuku Balzarit, jonka suvun edustaja Veijo lienee tällä hetkellä yksi maamme tunnetuimmista kirjailijoista.

Joten edellä kerrottuun viitaten joudun toteamaan, että maamme kulttuurinkehto heilahtelee Suonenjoen Kärkkäälän kylällä, vaikka kylä on niin pieni ja köyhä, että sitä ainakin hyvän tarinan mukaan muualla kutsuttiin kurja-Kärkkääläksi, koska kyseisen tarinan mukaan kylällä oli yhteen aikaan vain yksi raha, jota sitten kaikki kyläläiset kävivät ihastelemassa.

Halukkaat voivat halutessaan alla olevasta linkistä tarkastaa, miten Taisto Reimaluoto esittää isojen poikien laulun Pohjolan pidot. Koska lapset tai jopa naiset voivat tätä lukea, niin korostan, ettei esitys sovellu herkille ihmisille, sillä se on niin törkeä, että teatteriyleisöllä näyttää olevan ihan oikeasti hauskaa. Tosin muistelen, että jonain vapun aattona viime vuosituhannella Tampereen teatterin törkeä esitys Aktin ylistys näytettiin jopa maamme televisiossa, mutta en usko, että tällä vuosituhannella sitä voitaisiin tv:ssä esittää, sillä on se sen verran naisia halventava, esineellistävä ja loukkaava. https://www.youtube.com/watch?v=Zs-b6dyt8YY

perjantai 2. helmikuuta 2024

Kiimaiset poliisit

Kun lukee enemmän, luulee vähemmän. Sandra Hagmanin Suomen homohistorian oppikirjasta, joka on ajankohtainen kirja presidentinvaaliemme vuoksi, opin sen, että ennen sotia Suomessa oltiin homostelun suhteen vapaamielisiä; miehimyksiin suhtauduttiin suvaitsevasti, koska heitä pidettiin harmittomina kummallisuuksina. Hagman ei tosin kerro sitä, että esimerkiksi Mannerheim erotettiin Haminan kadettikoulusta homostelun vuoksi, tosin tämä pystyi jatkamaan sotaopintojaan Pietarissa eikä ilmeisestä harhaviettisyydestä muuten aiheutunut ongelmia urakehityksen suhteen.

Natsi-Saksan oppien saavuttua Suomeen kiristyi kontrollipolitiikka meilläkin; tosin sodan aikaan poliiseilla oli muitakin tehtäviä kuin miehimysten vahtiminen, mutta sodan jälkeen virkavallan resurssit riittivät myös tähän haasteelliseen hommaan. Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät ja niissä harrastettu siveettömyys työllistivät virkavaltaa ja Helsingin poliisilaitokselle perustettiin jopa jonkinlainen homo-poliisiyksikkö.

Senaikaiset Helsingin yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää elimensä toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen.

Tosin kyllä tuollaista reikää voitiin ainakin Heikki Turusen kirjassa Kivenpyörittäjän kylä käyttää myös heterosuhteissa. Ainakin muudan pohjoiskarjalalainen nuori mies uhkasi työntää etuveitikkansa tuollaisesta seurojentalon heterohuussin väliseinän reiästä naisten puolelle, mutta naisten puolelta uhattiin vetäistä kyseisen etuveitikan päähän tarvittaessa solmu, jolloin sen poisvetäminen ei olisi onnistunut.

Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan uudenaikaisen teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu.

Muuten olen sitä mieltä, että telkkariin olisi saatava vielä yksi poliisisarja lisää, vaikka kyllähän niitä on jo entuudestaan runsaasti. Homopoliisit olisi ihan hyvä tv-sarjan nimi ja se kertoisi siitä 50-luvun Helsingin huoltopoliisin osastosta, joka taisteli homouden vitsausta vastaan. Kummelin pojat voisivat huolehtia tuon rikossarjan tuottamisesta.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että ruotsalaiset poliisisarjat tuottavat uskoakseni maalle enemmän vientituloja kuin maamme puunjalostusteollisuus tuottaa Suomelle. Jouko Turkka ohjasi joskus 80-luvulla vastalauseena ulkomaisille rikossarjoille noin kymmenosaisen sarjan Kiimaiset poliisit, josta ei kuitenkaan tullut kovin suosittua katsojien keskuudessa, vaan pikemminkin päinvastoin.

Kaksi poliisikansanedustajaa jopa kanteli eduskunnan oikeusasiamies Jacob Södermanille Kiimaisista poliiseista, mutta tämä ilmoitti, ettei hän näe aiheelliseksi puuttua maamme elokuvatuotantoon ja ohjeisti kantelijoita sulkemaan televisionsa, jos eivät pidä näkemästään.

Kiimaisiin poliiseihin voi tutustua alla olevasta linkistä. Sikäli tuo elokuva liittyy kotikylääni Kärkkäälään, että elokuvan mainoksessa ilmeilee voimakkaasti Taisto Reimaluoto, jonka isä oli alun perin kärkkääläisiä Sikasen kovia pienviljelijä-metsuriveljeksiä. Taiston setä Esko Sikanen sijoittui joskus sodan jälkeen pidetyissä metsurien SM-kisoissa toiseksi, joka oli kova saavutus, sillä lajin ammattimaisia harrastajia oli siihen aikaan maassamme puolisen miljoonaa. Isäni oli tuossa kisassa viides.
https://areena.yle.fi/1-4191594

torstai 1. helmikuuta 2024

Homo-Suomen historia

Eilen äänestysjonossa seisoessani tuli mieleeni Barak Obama, joka muistelmissaan kertoi yllättyneensä, miten vahvasti Amerikan politiikassa vaikutti heimoajattelu eli jako valkoisiin ja mustiin.

Suomessakin näyttää heimoajattelu kannustavan ihmiset hyvin vilkkaasti vaaliuurnille, vaikka harva sitä kehtaa ääneen sanoa. Nyt meillä ei äänestetä niinkään siitä, miten maamme ulkopolitiikkaa tullaan johtamaan, vaan siitä, hyväksytäänkö harhaviettisyys vai ei. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että vielä runsaat 50 vuotta sitten Pekka Haavisto olisi saattanut hyvinkin presidentinlinnan sijasta päätyä ihan toisenlaiseen linnaan.

Presidentinvaaleihin liittyen kannattaa lukea Sandra Hagmanin kahdeksan vuotta sitten ilmestynyt kirja nimeltään Seitsemän kummaa veljestä, joka on tutkimus homo-Suomen historiasta. Siitä esimerkiksi paljastuu, että suomalaiset miehet pitävät ruotsalaisia miehiä hieman neitimäisinä ja homouteen taipuvaisina, mutta todellisuudessa tilanne taitaa ollakin päinvastainen.

Sandra Hagmanin mukaan Suomen historia on ollut täynnä erilaisia tilanteita, joissa miehet ovat olleet erityisolosuhteissa ilman normaalia kanssakäymistä naisten kanssa. Näinhän oli tilanne esimerkiksi sota-ajan rintamalla, joka kokemus ruotsalaisilta miehiltä puuttui.

Kirjassa kerrotaan sekin, että yksi merkittävimmistä homoeroottisista miljöistä suomalaisessa kulttuurissa on ollut tukkijätkäkulttuuri, johon on liittynyt erilaisia homoeroottisia riittejä, joissa esimerkiksi puukeppi työnnettiin uuden tukkijätkän anukseen, ennen kuin tämä otettiin varsinaiseksi jäseneksi tukkijätkien yhteisöön.

Tuo on kyllä minulle ihan uusi tieto. Paljon olen kuullut monenlaisia juttuja siitä, miten sodan jälkeen varmaankin kymmenet Kärkkäälän miehet kävivät Kakkisen saloilla Hackmannin hakkuissa ja enemmän kylän ukot näitä hakkuita muistelivat kuin sota-ajan asioitaan, mutta enpä ole kuullutkaan, että Hackmannin kämpällä olisi työnnetty seipäitä uusien miesten anuksiin.

Sen olen kyllä lukenut Kalle Päätalon kirjoista, että kun kämpillä ei siihen aikaan ollut telkkaria tai videopelejä eikä iltaisin oikein muutakaan ajankulua ollut, niin miehet huvittelivat ja viettivät vapaa-aikaansa polttelemalla toistensa pieruja. Päätalon mukaan kouluaikanaan kesäisin metsätöissä ollut Urho Kekkonen se vasta innokas pierun polttaja olikin.

https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/seitseman-kummaa-veljesta/2493221

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Tom of Finland

Vaikka marsalkka Mannerheim valittiin kansanäänestyksessä suurimmaksi suomalaiseksi, niin kuitenkaan hän ei ole maailmalla tunnetuin meikäläinen, vaan kaikkein tunnetuin meikäläinen maailmalla on toinen homoseksuaalisesti suuntautunut mies, eli taiteilija, upseeri ja herrasmies Tom of Finland, jonka maamme sotahistoria näyttää jostain syystä tuntevan Toivo Laaksosena ja taidehistoria Touko Laaksosena.

Touko Laaksonen jäi maailman taiteenhistoriaan piirtämistään mieshahmoista, joissa homomiehiä ei kuvattukaan naismaisina, vaan päinvastoin hyvin miehekkäinä. Toukon mieshahmot olivat sellaisia vähän Aleksander Stubbin näköisiä isoja vaaleita roikaleita, vaikkakin he olivat triathlonisti Stubbia selvästi rotevampia sellaisia lähinnä metsuriseksuaalisia tyyppejä, jotka ovat sonnustautuneet nahkahousuihin ja koppalakkeihin.

Muuten Pekka Haaviston nosti maamme politiikan huipulle noin 40 vuotta sitten käyty tv:n suuri vaalikeskustelu, jonne nuori Haavisto saapasteli nahkahousuihin sonnustautuneena. Valitettavasti koppalakki häneltä oli jostain syystä unohtunut.

Luin tuossa ajankohtaisen kirjan Helsingin suurpommituksista ja siinä kerrotaan, miten marsalkka Mannerheimin ja luutnantti Toivo Laaksosen sotatiet yhtyivät helmikuussa 1944 Pitäjänmäellä. Jostain merkillisestä syystä Mannerheim ja maamme muu korkein johto piti pommituksen aikaan neuvottelun Marskin edustusjunassa Pitäjänmäen asemalla ja neuvottelutilaisuuden turvajärjestelyistä vastasi luutnantti Toivo Laaksosen komentama 88 mm:n raskas it-patteri.

Taiteilija Touko Laaksonen muisteli myöhemmin, miten hän oli joutunut puukolla surmaamaan harvinaisen kauniin miespuolisen desantin, mutta tuolle tapaukselle en ole onnistunut löytämään vahvistusta virallisesta sotahistoriasta.

Nuo Touko Laaksosen piirtämät maskuliiniset suomalaismieshomot ovat tehneet vaikutuksen maailmalla, varsinkin Amerikassa ja eräs sikäläinen homoaktiivi jopa matkusti Suomeen noiden miehenkuvatusten innoittamana, mutta jostain syystä hän meillä pettyi näkemäänsä.

Siunatuksi lopuksi korostan sitä, että mikäli Pekka Haavisto valitaan presidentiksi, vahvistaa se entisestään Homo-Suomi-kuvaa maailmalla varsinkin, jos itsenäisyyspäivän Linnanjuhlissa presidentti esiintyy miehekkäissä nahkahousuissa ja koppalakissa. Ilmeisesti Tom of Finlandin tosimaskuliiniset hahmot vaikuttivat myös sellaiseen amerikkalaisten Suomi-kuvaan, että kun siellä jossain tutkimuksessa maailman kansat laitettiin sotilaskuntoisuuden perusteella paremmuusjärjestykseen, niin kisan voittivat sioux-intiaanit, mutta suomalaiset olivat hyviä kakkosia ennen israelilaisia.

Lisätietoa Tom of Finlandista eli luutnantti Toivo Laaksosesta eli taiteilija Touko Laaksosesta tässä linkissä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tom_of_Finland

tiistai 30. tammikuuta 2024

Maailman johtava homokansa

Ylen vaalivalvojaisissa muudan alan haastateltu erityisasiantuntija vakuutti, että Suomi-kuva vahvistuisi maailmalla, mikäli Pekka valittaisiin maamme presidentiksi. En heti ymmärtänyt sanottua ja niinpä kätkin sanotun sydämeeni, jossa olen asiaan pohdiskellut ja tullut nyt siihen lopputulemaan, että jos Pekka valittaisiin, niin Suomen maine maailman johtavana homokansana vahvistuisi. Nythän olemme eittämättä vasta maailman johtava onnellisuuskansa.

Ja tosiaankin en ole ennen ajatellutkaan, että Carl Gustaf Emil Mannerheim valittiin meillä äänestyksessä ylivoimaisesti historian suurimmaksi suomalaiseksi, vaikka hänen sotilasuraansa hidasti hänen taipumuksensa homouteen. Historiantutkija Teemu Keskisarjahan on pystynyt luotettavasti todistamaan, että Mannerheim sai potkut Haminan kadettikoulusta homostelun vuoksi. Voi vain arvailla, miten korkealle marsalkka olisikaan päässyt sotilasurallaan ilman tuota tapausta.

Tosin Marski ei ilmeisesti ollut ihan umpihomo, koska pelivelkojen vuoksi hän joutui menemään avioon erään kenraalin tyttären kanssa, joka ehti ennen avioeroa synnyttämään kaksi tytärtä, jotka saattoivat jäädä Mannerheimin ainoiksi rintaperillisiksi. Molemmat tyttäret jäivät lapsettomiksi, koska elivät parisuhteessa naisten kanssa, jolloin suvunjatkaminen vaikeutuu. Ilmeisesti homous on ainakin jossain määrin periytyvää.

Toisaalta voi olla, että nykyaikainen geenitutkimus voi vielä paljastaa, että marsalkka Mannerheimin jälkeläisiä on vielä maailmassa, koska ukkomiehisyydestään huolimatta hän vietti Pietarissa vireää elämää eli ts. oli melkoinen häntäheikki. Arvo Tuomisen kirjasta esimerkiksi luin, että Marski kävi vuosien ajan viikoittain nykyistä Faberge’-museota lähellä sijaitsevassa Shuvalovin palatsissa opettamassa eräällä aatelisnaiselle ratsastusta siitä huolimatta, että en löytänyt kyseisestä palatsirakennuksesta sitä tarkastaessani maneesia, jolla ratsastusta olisi voinut harrastaa.

Shuvalovin palatsin vieressä sillalla korskahtelee muuten kengitetty villihevonen, jonka sukuelimen väitetään olevan kullitetun ja muistuttavan Napoleonia. Itse en kullitusta havainnut enkä myöskään sukuelimen yhdennäköisyys Napoleoniin käynyt minulle selväksi, koska minulla on huono ja vieläpä sangen puhdas mielikuvitus. Sen sijaan kuvassa oleva venäläinen naisenpuoli oli ilmeisesti perillä samasta tarinasta ja vakuutti innostuneesti suureen ääneen, että ”eta pravda”, joka tarkoittanee, että tosi on.

 

maanantai 29. tammikuuta 2024

Juovat kuin vaskat

Katsoinpa tuossa Yle Areenan toisenkin ohjelman Tverin Karjalasta ja yllätys oli melkoinen, kun ohjelmassa vierailtiin myös Uukuniemen kirkonmäellä. Uukuniemeläinen alkuperäisväestöhön muutti 1600-luvulla Tveriin ja tilalle tulivat sudeettisavolaiset.

Karjalan liiton sivuilla kerrotaan tapahtuneesta väestönvaihdosta seuraavaa: ”Tverin karjalaiskylät sijaitsevat sisä-Venäjällä, noin 200 kilometriä Moskovasta Pietarin suuntaan. Tverinkarjalaiset ovat niiden ortodoksikarjalaisten jälkeläisiä, jotka 1600-luvulla pakenivat Käkisalmen läänistä Ruotsin verotusta ja luterilaistamista.

Tverinkarjalaisten oikeaa määrää on vaikea arvioida, viralliset laskelmat päätyvät lukuihin noin 15 000–20 000, mutta karjalaisia voi olla lähes 60 000. Karjalainen perinne on säilynyt Tverin karjalaiskylissä varsin hyvin, ja useat osaavat myös karjalan kieltä.”

Itse olen jostain lukenut, että tverinkarjalaisia laskettiin vuonna 1926 olleen noin 250.000 kpl, eli karjalaisia oli enemmän Tverin seudulla kuin Suomen Karjalassa. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa siitä, etteivät pohjoiskarjalalaiset tai uukuniemeläiset ole oikeita karjalaisia, vaan sudeettisavolaisia. Savon ja Karjalan raja kulkee jossain Parikkalassa, mutta tarkkaa rajaa en ole onnistunut piirtämään kartalle. Neljännes miljoonasta tverinkarjalaisesta puolet puhui jo 20-luvulla Venäjää.

Ohjelmasta Tverin kyynel ei kuivu voi päätellä, että 1990-luvulla tverinkarjalaiset elivät silloin eräänlaisessa linkolalaisessa hevosvetoisessa ihanneyhteiskunnassa kestävän kehityksen mukaisella tavalla. Meikäläisen kaltaiset peräkammarin ja uuninpankon pojat eivät kuitenkaan tuollaisessa yhteiskunnassa pärjäisi, sillä tuskin siellä edes pizzataksia voi nälän yllättäessä tilata.

Väkijuomaongelma näytti alla olevasta linkistä löytyvän dokumentin kuvausaikaan olleen melkoinen ongelma myös Tverissä enkä tiedä, onko Putinin raittiuspolitiikka muuttanut tilannetta. Eräs uukuniemeläinen vieraili muutama vuosi sitten tuolla seudulla ja kertoi, että eräs mummo oli tullut hänelle valittamaan, että ”voi noita meijän miehiä, kun ne juovat kuin vaskat”.

https://areena.yle.fi/1-67760771

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Herttaisia ihmisiä Tverin Karjalasta

Kaksi mielenkiintoista ohjelmaa herttaisista ihmisistä Tverin Karjalassa on juuri ilmestynyt katsottaviksi Yle Areenaan, joista ensimmäisen osan juuri katsoin. Ohjelmat on kuvattu suuren sekasorron aikaan 1990-luvulla, jolloin alkoholisti Jeltsinin johdolla itänaapurissa kokeiltiin jonkin aikaa rosvokapitalismia, jota myös demokratiaksi kutsuttiin.

Kuitenkin tverinkarjalaisille tuo aika oli sikäli hyvää, että esimerkiksi kouluissa opetettiin lapsille karjalan kieltä, jota oli aiemmin maassa syrjitty. Tosin ohjelmasarjan ensimmäisessä osassa vanhat ihmiset muistelevat aikaa, jolloin monet tveriläisistä eivät osanneet ollenkaan venäjää ja jolloin heitä opetettiin koulussa kirjoittamaan meikäläisillä latinalaisilla kirjaimilla.

Vielä 90-luvulla itkuvirsiperinne eli vahvana. Siihen aikaan naiset lauloivat vielä hautajaisitkuja, hääitkuja ja sotaväkeenlähtöitkuja, mutta pahaa pelkään, että nykyään Tverissä harrastetaan ennen kaikkea sotaanlähtöitkuja. Voi hyvinkin olla, että karjalaiset ovat niitä vähemmistökansoja, joita lähetetään Ukrainaan tykinruoaksi burjaattien, tuvalaisten, tsetseenien ja dagestinalaisten tavoin.

Lehdestä luin, että muutama saamelainenkin on tapettu Ukrainassa, vaikka tietääkseni heitä on Venäjällä vain 1700. Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että talvisodan aikaan Summan linjat mursi Tveristä koottu paluumuuttajadivisioona. Suomen historiakirjasarjan 4. osassa kerrotaan, että tveriläisten tappiot toisessa maailmansodassa olivat hirmuiset.

Tverin Karjalasta kertovan ohjelmasarjan ensimmäisen osan voi katsoa tästä linkistä ja samalla voi kuunnella, millaista kieltä Uukuniemellä pagistiin 1600-luvulla ennen kuin siellä alettiin viäntämään selevee savvoo. https://areena.yle.fi/1-67761266

lauantai 27. tammikuuta 2024

Elovena-brunetti

En ole rasisti, mutta sen hupaisan jutun komisaario Mikko Porvali kertoi Rautalammin tilaisuudessa, että se alkuperäinen ja väärentämätön Elovena-tyttö ei ollutkaan nykyinen vaalea sinivalkoiseen asuun puettu perussuomalaisten Laura Huhtasaaren näköinen arjalaiskaunotar, vaan Karjalan punamustaan kansallispukuun puettu karjalainen ruskeaverikkö eli brunetti.

Vaikka en ole rasisti, niin tarkistin aina luotettavalla Googlella asian ja tosiaankin Elovenan nettisivulla kerrotaan historiasta seuraavaa: ”Elovena Kaurahiutaleiden valmistus aloitettiin viipurilaisessa Karjalan myllyssä vuonna 1925. Samana vuonna mylly haki mainoskilpailulla kuvitusta pakkaukseen, joka sisälsi ekstra priima höyrytettyjä Elovena Kaurahiutaleita. Mainoskilpailun voitti myllyn konemestarin poika Joel Viktor Räsänen ja näin Elovenan symboliksi muodostui kansallispukuinen tyttö valkoinen huivi ruskean tukkansa peittona. Uskotaan, että mallina toimi Laina Räsänen, josta Joel Räsänen maalasi muotokuvan ”Elovena-tyttö Laina Räsänen.”

En ole rasisti, mutta asiaa nyt mietittyäni, olen taipuvainen uskomaan, että karjalaiset ovat astetta tummempia kuin me savolaiset. Tosin kyllähän meissä savolaisissa on ainakin hyvän tarinan mukaan puolet karjalaisgeenejä, koska savolaisten uskotaan saaneen alkunsa siitä, kun Karjalan tummat shemeikat kisailivat Hämeen vaaleiden kassapäiden kanssa kesäyön hämärässä Saimaan rannalla.

Vaikka en ole rasisti, niin uskon, että ilmeisesti hämäläisten vaaleusgeenit ovat olleet hallitsevia savolaisen vaalean, punakan ja hanakan sekarodun syntyessä. Omakin ensimmäinen tunnettu esi-isäni oli noin 1390 Ritvalan kylässä Hämeessä syntynyt Olavi Liinaharja, jonka sukunimi viittaa vaaleaverisyyteen. Joskus nuijasodan aikoihin Liinaharjat muuttivat ilmeisesti herroja ja veroja pakoon Rautalammin Närhinsalolle, jossa Savon Närhi-suku syntyi, johon mummoni kuului.

Vaikka en ole rasisti, niin sellainen mielikuva minulla on, että Sisä-Savoonkin tulleet Karjalan evakot olivat kantaväestöä tummempia eivätkä he muutenkaan olleet meitä savolaisia pallinaamoja ja se on hyvä se. Sukurutsa oli aikoinaan Savossa suoranainen maanvaiva, johon onneksi polkupyörä ja karjalaisevakot toivat helpotusta.

Tästä linkistä pääsee Elovenan historian sivuille, josta löytyy myös kaurahiutalepaketti, jonka kyljessä poseeraa karjalaisbrunetti punamustassa kansallispuvussa: https://elovena.com/fi/elovena

perjantai 26. tammikuuta 2024

Mikko Porvalin luento

Olipa todella mielenkiintoinen luento, kun kirjailija, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija Mikko Porvali vieraili Rautalammilla puhumassa aiheesta ”mitä menetimme, kun menetimme Karjalan”. Itse opin harvinaisen hauskasti pidetystä luennosta ainakin kolme uutta asiaa.

Ensiksikin sen, että Suomi ei niinkään lähtenyt jatkosodan alla Saksan kelkkaa heimoaatteen tai suursuomihengen innoittamana, vaan kysymys oli leivästä. Talvisodassa luovutettu Karjala oli tuottanut suuren osan maamme leipäviljasta ja niinpä sitten jatkosodan alla maamme ruokaviljatuotanto kattoi vain 30 % maamme kulutuksesta. Viljaa pystyttiin tuomaan Suomeen vain Saksan hallitseman Itämeren kautta, joten se asia ratkaisi, kenen kelkkaan lähdettiin.

Toinen myöskin ruokahuoltoon liittyvä uusi tieto oli, että ennen sotaa Suomen ainut sokeritehdas sijaitsi luovutetussa Karjalassa Antreassa, ja uusi tieto minulle oli myös se, että meillä yleensä viljeltiin sokerijuurikasta jo 1930-luvulla. Sokerijuurikas on muuten viljelykasveista tehokkain kaloreiden tuottaja, koska meilläkin voidaan tuottaa sokeria 5-6 tonnia hehtaarilta ja lisäksi juurikkaan naatit ja sokeritehtaan jalostusjäte melassi kelpaavat rehuksi. Siihen en pysty ottamaan kantaa, olisiko maamme leipävaje pystytty täyttämään sokerijuurikkailla.

Sen lisäksi, että Porvali puhui historiasta, ennusti hän myös tulevaisuutta ja kertoi kuulijoilleen ilmeisen luottamuksellisesti, että jos kuulijalla on ylimääräistä rahaa, kannattaa ne sijoittaa Rovajärvelle perustettavaan baariin, jonka toimintaan kannattaa kytkeä myös erilaisia pyllistely- ja ketkuttelupalveluja, koska Rovajärven harjoitusalueella tulee lähi vuosina liikkumaan paljon Nato-sotilaita. Rovajärvi on Porvalin mukaan sikälikin hyvä seutu baaritoimintaan, koska poliisit ovat kaukana.

Mikko Porvalin mielenkiintoisen ja vakavasta aiheestaan huolimatta hauskan luennon voi kuunnella tästä linkistä parin viikon ajan: https://www.facebook.com/rautalamminkunta/videos/370648425672029 

torstai 25. tammikuuta 2024

Hamas

Hulluna pidettiin Donald Trumpia kymmenisen vuotta sitten, kun hän suunnitteli muuria Meksikon vastaiselle rajalle. Nyt monet ihan täyspäiset suomalaiset haluaisivat muurin maamme 1400 kilometriä pitkälle itärajalle, mutta muuriin eivät taida valtion rahat riittää, joten on tyydyttävä partakoneenterillä varustettuun nato-lankaan, jota ei kuitenkaan taida ihan koko rajan matkalle tulla, koska kallista on senkin vetäminen.

Tuollainen 1400-kilometrinen muuri maksanee ainakin noin 15 miljardia euroa, koska 60-kilometrinen tasaiselle hiekalle pystytetty Gazan muuri maksoi Israelille miljardin. Eikä se muuri Hamasin yllätyshyökkäystä estänyt, vaikkakin se saattoi jonkinlainen hidaste olla.

Hamasin terroristit, joita ainakin jotkut myös vapaustaistelijoiksi kutsuivat, kömpivät aamuyöstä ylös luolistaan, surmasivat mm. droneilla noin 300 Israelin armeijan vartiosotilasta, mursivat muurin räjähteillä ja pusutraktoreilla, ampuivat tuhansia raketteja ja ohjuksia, joita läheskään kaikkia Israelin ilmatorjunta ei ehtinyt tuhoamaan ja lamauttivat viestiyhteydet tunneiksi niin, ettei Israelissa tunteihin tiedetty, mitä oli tapahtumassa.

 
Sen jälkeen terroristit tappoivat 1200 siviiliä ja ottivat 240 panttivankia, jotka raahattiin sitten piiloon Gazan tunneleihin. Noita tunneleita on noin 500 kilometriä, jotkut ovat jopa 50 metrin syvyydessä ja erään ovat niin isoja, että niissä voi ajaa autoilla.

Kaikesta tästä kertoo alla olevasta linkistä katsottavissa oleva Ulkolinja-ohjelma, joka kertoo esimerkiksi myös sen pähkähullulta tuntuvan asian, että Israelin hallitus on vuosien ajan tukenut miljardeilla terroristijärjestö Hamasia; tosin ilmeisesti se on vain välittänyt Qatarin valtion sille lähettämiä rahoja.

Israel ja Hamas ovat eräästä asiasta yhtä mieltä ja se asia on, että kumpikin osapuoli kannattaa ns. yhden valtion mallia. Tosin yksimielisyyttä ei vielä ole syntynyt siitä, että kummalle osapuolelle Palestiinan alue kuuluu.

Ahdasta siellä tulee kuitenkin olemaan, koska alueen alkuperäisväestöä palestiinalaisia on maailmassa noin 10 miljoonaa ja juutalaisia, joista noin puolet ajattelee niin, että kuviteltu henkiolento Jahve on maan heille luvannut, on 20 miljoonaa. Juutalaiset ovat maailman ateistisin kansa ja niinpä noin 10 miljoonaa heistä ei usko henkiolento Jahveen eikä hänen lupauksiinsa. https://areena.yle.fi/1-67311170

keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Huuhanmäen pakolaiskeskus

Kyllä ei yhtään naurata, kun miettii maailman ja varsinkin maamme itärajan tilannetta. Muistanpa, miten vuoden 1994 vaalien alla Martti Ahtisaarelta ja Elisabeth Rehnilta kysyttiin, mitä he tekisivät, jos hallitsemattomat pakolaisjoukot alkaisivat vyöryä itärajan yli.

Ahtisaari piti mahdollisena myös voimatoimia asian ratkaisemiseksi. Rehn kuitenkin korjasi pisteet, kun esitti, että tykkien sijasta rajalle tulisi toimittaa soppatykkejä. Mielelläni kuulisin myös nykyisten presidenttiehdokkaiden ottavan asiaan kantaa.

Mikäli yhtään Putinin persoonaa tunnen, niin epäilen, että ensi kesänä kuluku-ukot tulevat vilistämään Uukuniemenkin metsissä, koska sen verran rehevä pensaikko kasvaa rajalla, että haasteellinen tehtävä tulee rajavartioilla olemaan sen valvomisessa. Sitä paitsi maamme itäraja on 1400 kilometriä pitkä ja sen lisäksi valvottavana on saman verran meren rantaa, koska luulen, että turvapaikanhakijoita alkaa rantautumaan Suomeen myös huoltoasemalla myytävillä parinkympin puhallettavilla muoviveneillä.

Turvapaikanhakijoiden takaisin työntämistä suunnitellaan, mutta epäilen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei tule sitä menettelyä hyväksymään, koska Jemenistä, Syyriasta ja Irakista tulevat pakolaiset varmaankin täyttävät pakolaisen tunnusmerkistön eikä heitä Venäjällekään voi ihmisoikeustuomioistuimen mukaan palauttaa, koska Venäjä ei ole turvallinen maa edes venäläisille puhumattakaan pakolaisista, koska Putin lähettää heidät mielellään Ukrainan rintaman etulinjaan tykinruoaksi.

Jotain pitäisi keksiä ja minäpä keksin. Elikkä kesän jälkeen seuraa talvi ja se voi tappaa itärajalla jonottavat onnettomat pakolaiset eikä sellaista sivistynyt ihminen voi hyväksyä. Niinpä sivistysvaltio Suomen tulisi jo tässä vaiheessa vuokrata Venäjän valtiolta heti rajan takana Jaakkimassa tyhjillään oleva kasarmi pakolaisten hätämajoitukseen.

Huuhanmäen kasarmit rakensi köyhä Suomen valtio 30-luvun laman aikaan. Upeita funkkistyylisiä betonirakennuksia lienee noin hehtaarin verran, joten kyllä sinne tuhansia ihmisiä voi majoittaa. Saattaa hyvinkin olla, että yhtä laadukkaasti ei enää nykyaikana osata rakentaa. Tosin pientä pintaremontin tarvetta huomasin näissä kasarmeissa olevan, kun viimeksi ne tarkistin. Voi myös olla, että niitä tarkemmin tutkittaessa saattaa törmätä myös suomen kielen toiseksi pelottavimpaan sanaan ”kosteusvaurio”. Suomen kielen pelottavin sana on mielestäni ”sinkkiarkku”.
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.75E7258544C37B5E5A9DBDA92383B512?imgid=1

tiistai 23. tammikuuta 2024

Hetekavero oligarkeille

Kyllä ei hyvältä näytä ukrainalaisten tilanne. Kranaatit alkavat olla vähissä ja rintamajoukkojen keski-ikä on 43 vuotta. Eu tosin lupasi juuri käyttää yli miljardin kranaattituotannon lisäämiseen, mutta ensimmäiset uuden tuotantolinjan tykinammukset valmistuvat vasta parin vuoden päästä, jos kaikki menee ns. putkeen.

Jotain apua pitäisi Ukrainalle pikaisesti keksiä ja mielestäni olen nyt keksinyt. Olen jyrkästi sitä mieltä, että länsimaissa venäläisille oligarkeille pitää määrätä ns. hetekavero, jonka avulla Suomessa viime sotien aikaan armeijan ylläpito järjestettiin.

Suomessa käytössä ollut hetekavero oli eräänlainen progressiivinen varallisuusvero, jonka avulla ylläpidettiin monta vuotta satojen tuhansien miesten armeijaa rintamalla, kustannettiin heille kalliit sodankäyntivälineet ja jonka avulla lopuksi asutettiin puolisen miljoonaa sotapakolaista.

Hetekavero oli oli 2,5 – 20% verotettavasta omaisuudesta, joten vero oli melkoisen raskas varsinkin hyväosaisille kansalaisille. Venäläisten oligarkien länsimaihin sijoitettu varallisuus on 500 – 1.000 miljardia ja jos tälle omaisuudelle määrättäisiin niin kauan kuin sota jatkuu joka vuodelle vaikkapa 10 %:n hetekavero, tuottaisi se vuosittain kymmeniä miljardeja Ukrainalle jaettavaksi. En usko, että kansainvälinen oikeus estää venäläisoligarkkien hetekaverolle panon.

Ja jos maailman johtava kranaattituottaja Pohjois-Korea ei suostu asekauppoihin, niin uskon, että USA:n presidentti, kuka hän sitten onkaan, on halukas tekemään hyvän diilin ja myymään huomattavan määrän hävittäjäkoneita ja panssareita käypään hintaan. Tällä hetkellähän amerikkalaisilla on jossain autiomaassa ihan tyhjän panttina parkissa 4.000 Abrahams-tankkia.

Sitä paitsi uskon, että jos Venäjän oligarkien miljardit ovat vaarassa mennä verolle, saattaa hyvinkin itse Putin vielä horjahtaa bunkkerinsa ikkunasta.

Entinen perussuomalainen kulttuuriministeri Sampo Terho on 12 vuotta sitten julkaissut blogillaan ansiokkaan artikkelin hetekaverosta: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sampoterho/95456-hetekaverosta-ratkaisu-eurokriisiin/

maanantai 22. tammikuuta 2024

Ydinsodan pelko

Tietysti on niin, että lännen johtajat tietävät, että Venäjän 1.000 miljardin euron talletukset ovat tarvittaessa heidän hanskassaan, mutta asiasta ei ole juurikaan nostettu älämölöä, koska ydinsota, jolla äkkipikainen Putin on jo monta kertaa uhannut, pelottaa.

Samasta syystä lännen johtajat eivät suostu antamaan tosissaan aseapua Ukrainalle. Esimerkiksi Usa itse ei toimita 50 vuotta sitten ensilentonsa tehneitä F16 koneita, vaan niitä ovat Hollanti ja Tanska luvanneet antaa Ukrainalle vähäisen määrän. Saksa taas ei suostu antamaan ainuttakaan 600 Taurus-ohjuksestaan, jolla Krimin sillan saisi poikki.

Mutta luulenpa, että jos Ukrainan sodasta vielä joskus tehdään rauhansopimus, niin samalla päätetään myös venäläisten 1.000 miljardin euron länsivarallisuuden kohtalosta. Voi olla, että se riittää Ukrainan sotavahinkojen korvaamiseen. Jatkosodan jälkeiset Suomen sotakorvaukset vastasivat suuruudeltaan juuri tuota 1.000 miljardia, kun asia suhteutetaan kansantalouksien kokoon.

Monet pitävät Venäjän länsivarojen takavarikointia kansainvälisen oikeuden vastaisina, mutta sillä ei taida olla kovan paikan tullen merkitystä. Esimerkiksi Jugoslavian verisen sisällissodan lopetti Nato pommituksillaan 25 vuotta sitten ja myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari sanoi televisiouutisissa ihan suoraan, että pommitukset ovat kyllä kansainvälisenoikeuden vastaisia, mutta siitä huolimatta niin on toimittava.

Itse epäilen, että Naton koneet pommittivat 78 päivän aikana Jugoslaviaa enemmän kuin Venäjän koneet kahdessa vuodessa Ukrainaa ja aiheuttivat maalle 100 miljardin dollarin aineelliset vahingot ja länsiarvioiden mukaan 600 sotilaan ja 500 siviilin kuoleman. Serbien mukaan ihmisiä kuoli paljon enemmän.

Nato menetti pommitusten aikana kaksi konetta. Menetysten syyksi on kerrottu se, että Jugoslavialla oli käytössä vielä ikivanhoja 1950-luvun ilmatorjuntaohjuksia, joita vastaan koneilla ei enää ollut suojausta.

Lisätietoa Jugoslavian pommituksista tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Naton_pommitukset_Jugoslaviassa

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Putinin rauhantahtoisuuden lisääminen

 

Sosialistisessa mediassa velloo nyt keskustelu siitä, onko laillista sosialisoida Venäjän valtion ja venäläisten oligarkkien länteen unohtunut varallisuus, jota lienee noin 1.000 miljardin euron arvosta.Jotkut ovat sitä mieltä, että varojen takavarikointi olisi mahdollista vain sotatilanteessa ja ilmeisesti heidän mielestään on niin, että vaikka Putin katsoo Venäjän olevan sotatilassa kollektiivisen lännen kanssa, niin se ei riitä takavarikkoperusteeksi.

 

Itse ajattelen kuitenkin niin, että myös rikosprosessi mahdollistaisi kansallistamisen. Ukraina voisi haastaa Venäjän valtion Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen laittoman hyökkäyssodan perusteella ja länsimaat vaikkapa sillä perusteella, että Venäjän valtio on varastanut noin 400 matkustajalentokonetta ja aika monta Venäjällä toiminutta länsimaista yhtiötä.
Noiden varastettujen matkustajakoneiden arvo lienee noin 40 miljardia euroa ja sillä laskujeni mukaan voisi Usa:lta ostaa 100 kpl F 16 hävittäjää ja 400 kpl Abrahams-panssareita. Molempia tappovehkeitä lienee tällä hetkellä maailmassa noin 5.000 kpl ja eiköhän niistä osan voi riittävän isolla rahalla ostaa.
Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että Kuopion torilla esiteltiin aikoinaan Suomen Hornettien liito-ohjusta, joka painaa noin 1000 kiloa, maksaa noin miljoona euroa ja joka lentää satoja kilometrejä eikä näy kunnolla tutkassa – sellaisilla saisi Kriminsillan tuhansiksi naisen sukuelimen päreiksi ja tämänkin asian voisi Putinille salaisissa rauhanneuvotteluissa kertoa. Se voisi lisätä hänen rauhantahtoisuuttaan.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Venäläisvarojen kansallistaminen

Kaikkia presidenttiehdokkaita on nyt TV:ssä haastateltu ja heille on myös esitetty katsojien lähettämiä kysymyksiä ja nyt minua harmittaa, etten vaivautunut lähettämään ohjelmaan Ukrainan sodan ja maamme talouden kannalta hyvin olennaista kysymystä.

Elikkä minua kiinnostaa kovasti, miten ehdokkaat suhtautuvat siihen asiaan, että pitäisikö Venäjän valtion lännen pankkeihin tallettamat 300 miljardin euron talletukset ja venäläisten oligarkkien länteen sijoittamat varat, joita arvioidaan olevan 500-1.000 miljardin euron arvosta, kansallistaa ja lahjoittaa Ukrainalle. Tietenkin Suomi voisi samalla vaatia itselleen korvattavaksi Ukrainalle antamansa apu, jonka arvo lienee tällä hetkellä pari miljardia euroa.

Keskustelin venäläisvarojen kansallistamisasiasta sosiaalisessa mediassa ja siellä eräs vankka putinisti piti ajatusta mahdottomana toteuttaa, koska kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uskottavuus katoaisi tuollaisen kansallistamisen myötä.

Myös oikeusoppineet näyttävät suhtautuvan Länsimaiden kansallistoimiin epäillen toisin kuin venäläiset oikeusoppineet, jotka eivät nähneet huomautettavaa siinä, että Venäjä kansallisti, eli toisin sanoen varasti, noin 400 länsimaista matkustajalentokonetta, joiden arvo oli varmaankin kymmeniä miljardeja.

Sillä varmuudella, jonka tietämättömyys synnyttää, väitän, että Suomi voisi perustuslain säätämisjärjestyksessä kansallistaa venäläisvarallisuutta ja jos Eu niin päättäisi, syrjäyttäisi EU:n päätös Suomen perustuslain, jolloin varojen haltuunotto tapahtuisi nopeasti.

Epäilen, että myös Usa voisi tehdä kansallistamispäätöksen ja se olisi tehtävä nopeasti, koska epäillään, että Venäjällä on hallussaan seuraavaan presidenttiin liittyviä seksuaalihässimisvideoita, joilla voi tarvittaessa kíristää.

Tässä Iltalehden juttu lännessä olevista venäläisvaroista: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9f86f61b-1b24-4ce3-8dd7-42aa6393cd30

Perjantai 19. tammikuuta 2024

Perjantai 19. tammikuuta 2024

Metsaman

Metsaman, eli tuusniemeläinen Timo Juvonen on palannut televisioon uuden ohjelmasarjan muodossa ja se on hyvä se. Jo sarjan ensimmäisessä osassa hän todisti sen, että kyllä suomalainenkin mies osaa puhua tunteistaan. Hän oli ollut hetken aikaa kovasti rakastunut ja kuvasi kokemaansa olotilaa mielestäni hyvin kauniilla tavalla ja kertoi, että kun on kovasti rakastunut, niin mikään ei oikein kunnolla v—ta. Voiko asian tuon sattuvammin sanoa.

Metsaman on viisas mies ja toivoisin, että hänen viisauttaan hyödynnettäisiin laajemminkin ja hänet kutsuttaisiin televisioon Ukrainan sodan erikoisasiantuntijaksi. Harva se päivä saamme nykyään kuulla uutisissa erilaisia Ukrainan asiantuntijoita ja yhteistä heille näyttää olevan se, etteivät heidän ennustuksensa tulevasta näytä pitävän paikkaansa.

Minusta Ukrainan sotaa parhaiten anaalisoi heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen Metsaman Juvonen, joka arveli julkaisemassaan videossa sodan pääsyyksi sen, että Putin sairastaa kuppataudin tertiääristä vaihetta, jonka oireisiin kuuluu äkkipikaisuus, väkivaltaisuus ja arvaamaton käytös.

Julkaisin videon, jossa Juvonen esitteli näkemystään blogillani, jota olin julkaissut päivittäin 14 vuoden ajan ja jolla oli ollut noin 14 miljoonaa katselukertaa, mutta niinhän siinä sitten yllättäen kävi, että heti tuon videon julkaisun jälkeen blogini lakkasi toimimasta ja hävisi nettiavaruuteen. Tapahtuneen syitä voin vain arvailla.

Metsamanin Putin-videon voi katsoa tästä: https://www.youtube.com/watch?v=bUvdOiDqIms

torstai 18. tammikuuta 2024

Maailman korkein sauna

Venäläistä yhteiskuntaa syytetään tehottomuudesta, mutta se ei ole koko totuus. Entinen hyvä itäinen naapurimme järjesti esimerkiksi vuonna 2014 talviolympialaiset valtavalla tehokkuudella ja ne kisat maksoivat enemmän kuin kaikki muut talvikisat yhteensä. Siitä huolimatta tietooni ei ole tullut, että kisoista päätöstä tehtäessä kukaan venäläinen olisi hidastanut hanketta tekemällä siitä erilaisia valituksia eri oikeusasteisiin, kuten vaikkapa Suomessa olisi tapahtunut. Yksimielinen on Venäjän suuri kansa.

Venäläinen yhteiskunta on näyttänyt myös tehokkuutensa siinä, että Pietariin kohosi aikoinaan ennätysnopeasti valtava 462 metriä korkea pilvenpiirtäjä energiayhtiö Gazpromin toimitilaksi. Rakennus on Euroopan korkein pilvenpiirtäjä. Ilmeisesti tonttimaa alkaa olla naapurissa niin vähissä, että rakennuksia on pakko rakentaa vain ylöspäin.

Pilvenpiirtäjän on tarkoitus muistuttaa rihlattua kiväärinluotia, joka seikka onkin ihan perusteltua, koska kyseessä on maineikkaan Venäjän soturikansan korkein talo. Monien mielestä rakennus voi muistuttaa yhtä muutakin vehjettä, mutta koska lapset tai jopa naiset voivat tätä lukea, en paljasta mikä vehje on kyseessä.

Suomessa tuollaisen rakentaminen ei onnistu, koska meillä rakennuksen korkeus ei saa ylittää palokunnan tikkaiden pituutta. Meillä luultavasti myös sotilaspoliittiset syyt estäisivät nykyään moisen projektin, koska elämme levottomia aikoja. Epäilen, että monet ilmailusta innostuneet taistelevaa islamia kannattavat nuorukaiset tutkivat mietteliään näköisinä juuri tuollaisia korkeita vääräuskoisten rakentamia taloja.

Ja pahaa pelkään, että Ukrainan sota raaistuu pitkittyessään ja voi olla, että joku dronien lennättämisestä kiinnostunut ukrainalaisnörtti vielä katselee tuon Euroopan korkeimman rakennuksen kuvaa mietteliäänä. Nähtäväksi jää, miten Pietarin ilmapuolustus toimii. Ainakin viime yönä se venäläislähteiden mukaan oli vielä toiminut hyvin, koska yksi Pietarin lähistön öljysäiliötä lähestynyt nelikopteri on tuhottu. Saattoi olla, että laite oli matkalla Koiviston öljysatamaan.

Alun perin tuo kuvan pilvenpiirtäjä suunniteltiin Gazpromin toimistorakennukseksi, mutta toimittaja Arvo Tuomisen mukaan siitä tulikin maailman korkein sauna. Tuollaisia rakennuksia oli aiemmin suunniteltu rikkaisiin Arabimaihin, joissa aurinko paistaa ylhäältä päin ja rakennuksen kuumeneminen on helpommin estettävässä, mutta Pietarissa aurinko helottaa kesällä lähes vaakatasossa ja tuollainen pilvenpiirtäjä lämpiää saunan kaltaiseksi.

keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Stubb

 

Vaikka eilen hieman kritisoin presidenttiehdokas Stubbia, niin arvostan kuitenkin hänen rehellisyyttään, koska ymmärrän nyt, ettei hän valtiovarainministerinä ollessaan esittänyt valehtelu mielessä täysin vääriä prosenttilukuja eduskunnalle ns. hallintarekisterikiistassa, vaan hän teki sen ymmärtämättömyyksissään. Prosenttilasku on hyvin vaikea asia.

Sitä paitsi hän pyysi virhettään ihan vilpittömästi anteeksi koko Suomen kansalta toteamalla hyväntuulisesti ”sori siitä”. Itse raskasmielisyyteen taipuvaisena savolaisena ihastelenkin Stubbin koko olemuksen suorastaan lapsenomaista hyväntuulisuutta. Hänessä yhdistyy ruotsinkielisten ja karjalaisten ihmisten iloisuus.

Niin yllättävää kuin se onkin, niin Alexander Stubb on melkein Uukuniemen poikia, sillä hänen isänsä on syntynyt Käkisalmessa, joka kaupunki on paljon lähempänä Uukuniemeä kuin Savonlinna tai Lappeenranta. Itse olen muutaman kerran käynyt Käkisalmessa ja kaupunki teki minuun vaikutuksen, koska vaikka se on vain Heinolan kokoinen 18.000 asukkaan kaupunki, sieltä löytyi Sushi-ravintola sekä ympäri vuorokauden auki oleva kukkakauppa. Otaksun, että aamuyöstä reissuiltaan palaavat miehenpuolet käyvät ostoksilla kukkakaupassa rouviaan lepyttääkseen.

Käkisalmessa toimi ennen sotia Waldhofin sellutehdas, jonka palveluksessa oli Alexander Stubbin Viipurissa syntynyt vaari. Yle Areenassa näkyy ohjelma, jossa Stubbin suvun miehet vierailevat Käkisalmessa ja ohjelma paljastaa presidenttiehdokkaan ymmärtävän liberaaliuden, koska katsellessa erään herraskartanon nykyistä tilaa, hän lausuu, että sosialismissa on puolensa.

Ohjelman voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-2351153

tiistai 16. tammikuuta 2024

Mangusti

Kun suurimmasta suomalaisesta käytiin aikoinaan kansanäänestys, suurimmaksi suomalaiseksi valittiin Carl Gusaf Emil Mannerheim. Tämä siitä huolimatta, että sellaisia ilkeitä puheita olen hänestä kuullut, että siinä oli mies, joka ei tiennyt mitään, vaikka ymmärsi kaiken. Äänestyksessä toiseksi sijoittuneesta Risto Rydistä pahat kielet sen sijaan sanoivat, että siinä oli mies, joka tiesi kaiken, mutta ei ymmärtänyt mitään.

Luulen, että Alexander Stubb saattaa joskus sadan vuoden päästä olla suomalaisista Mannerheimin kaltainen suurmies. Nimittäin tavallisesti luotettava Iltalehti kertoi juuri, että Stubbin yleistiedoissa on yllättäviä aukkoja; tosin tuo tieto ei minua paljoa yllätä, koska olen kuullut, että hän on yksi niistä harvoista ylioppilaista maassamme, joka on saanut yo-kokeen reaalikokeesta täyden I:n.

Iltalehden uutisen mukaan Stubb oli peruskoululaisten tentattavana, jotka olivat testanneet hänen yleistietämyksensä tasoa. Kysymykseen, kuinka paljon on viisi potenssiin kolme, Stubbin vastaus oli 75. Työmiehen vaimon kirjoittajaksi presidenttiehdokas ehdotti Väinö Linnaa. Kenian pääkaupunkikaan ei muistunut entisen ulkoministerin mieleen, vaikka hän on siellä käynytkin. Ja pahin aukko tiedoissa oli eläintieteen kohdalla, koska Stubb ei tiennyt, mikä on mangusti. Sehän on sellainen söpö pieni nisäkäs.

Mutta veikkaanpa, ettei myöskään suurimmaksi suomalaiseksi valittu Mannerheim olisi osannut noihin kysymyksiin vastata. Subbin ja Mannerheimin yhdistää myös se, että molemmat ovat olleet koulukiusaajia. Se täytyy kuitenkin Stubbin kunniaksi lukea, että hän on pyytänyt julkisesti anteeksi sitä, että on ollut mulkku. Sen sijaan Mannerheim, jolla oli esimerkiksi tapana ampuilla stritsoilla teräsaspeja koulutovereidensa perskannikoihin, ei ole koskaan pyytänyt julkisesti anteeksi sitä, että on ollut mulkku.

Muistanpa, miten Martti Ahtisaari voitti aikoinaan presidentinvaaleissa Jeesuksen ja karjalanpaistin avulla Elisabeth Rehnin, ja nyt voi käydä niin, että Pekka Haavisto vielä yllättää mangustin avulla Alexander Stubbin.

Iltalehden mangustijutun voi lukea tästä: https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/17363be0-1db0-4a7f-a585-d2e0ab569a43

maanantai 15. tammikuuta 2024

Karjala-mailat

Uukuniemen esikaupungin Sortavalan seudulla on ollut perinteisesti paljon puusepänteollisuutta. Luulenpa, että aloitin opintieni Sortavalan Helylässä valmistetussa pulpetissa, koska ennen sotia maamme johtava pulpettitehdas toimi siellä. Helylän pulpetit olivat varmaankin niitä jykeviä rumiluksia, jossa istuin- ja pöytä osa olivat kiinni toisissa. Ne pakottivat koululaiset istumaan sotilaallisesti selkä suorassa.

Neuvostovallankin oloissa Helyllä oli merkittävä rooli mekaanisessa puunjalostuksessa, koska yhteen aikaan siellä toimi huonekalu- ja urheiluvälinekombinaatti, jonka kombinaatin urheiluvälinetuotantolinja valmisti jääkiekkomailoja ja suksia. Jääkiekkomailojen tuottajana se oli ainakin määrällisesti maailman suurin. Tosin voi olla, että mailatuotantoa mitattiin tonneissa.

Neuvostoliiton konkurssin jälkeen Suomessakin myytiin Karjala-mailoja. Itse ostin konkurssipesästä juniorimallin noin neljällä markalla. Mailan varsi oli punainen ja siinä luki valkoisin meikäläisin kirjaimin KARJALA. Karjala-mailojen laadusta kertonee paljon se, ettei ainakaan 1970-luvun kuuluisa Punakone, joka oli ainakin hyvän tarinan mukaan Neuvostoliiton parhaiten toimiva kone, niitä käyttänyt, vaan pelasi suomalaisilla Torontoilla ja Kohoilla.

Tosin sosialistinen suunnitelmatalous onnistui kehittämään hyvin kestäviä mailoja, mikäli maamme jääkiekkoilun isän Dynamo Honkavaaran muistelmiin on uskominen. Hän kertoo kirjassaan elävästi siitä, kuinka 50-luvulla ensimmäinen itänaapurin kiekkojoukkue kävi Suomessa vierailulla.

Vieraiden pelivarusteet kiinnostivat meikäläisiä. Huomattiin, että silloisessa hyvässä itäisessä naapurissa panostettiin työsuojeluun, koska monet pelaajat käyttivät kypäriä. Tosin varsinaisia jääkiekkokypäriä ne eivät olleet, sillä samanlaisia päänsuojia käyttivät myös panssarivaunujen miehistöt.

Naapureiden mailat saattoivat siihen aikaan hyvinkin olla Helylän suksi- ja jääkiekkomailakombinaatin valmistamia. Suomalaisten silmään ne näyttivät kuitenkin erittäin huonolaatuisilta. Niinpä meikäläiset uskoivat, että peli voitetaan sillä yksinkertaisella taktiikalla, että aloituksissa katkotaan vastustajan mailat.

Mutta sekään taktiikka ei auttanut. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaisilta oli katkennut 12 mailaa, mutta vastustajalta ei ensimmäistäkään. Taidehistoriasta en paljoa ymmärrä, mutta lienee niin, että silloiset suomalaiset mailat edustivat siroa rokokoota, mutta neuvostoliittolaiset jykevää barokkia.

Urheilumuseon sivuilla kerrotaan Karjala-mailoista seuraavaa: https://kysymuseolta.fi/urheilumuseo/#!id=27

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Sulo-mailat

Muistini palailee pätkittäin ja niinpä nyt muistan, että eilen taas jälleen kerran kirjoitin ropakantaa. Ei maailman jääkiekkotaktiikkaa mullistanutkaan puuseppä Einari Rahusen mailainnovaatio, vaan heinolalaisen autokorjaamon omistajan Sulo Varjosen mailakeksintö.

Nimittäin Sulo Varjonen kehitti Sulo-merkkisten jääkiekkomailojensa varteen ja lapoihin liitoksen, joka teki mahdolliseksi lyöntilaukaukset. Sulo-maila mahdollisti lämärin ja muutti siten koko jääkiekon pelitaktiikan. Maila oli tärkeässä roolissa, kun puolustajien pelitapa muuttui hyökkäävämmäksi.

Ilmeisesti Varjonen keskittyi enemmänkin autokorjaamonsa kehittämiseen eikä markkinoinut Sulojaan maailman johtaviin jääkiekkomaihin ja niin sitten Rahusen Torontot valtasivat markkinat. Mutta olisihan se ollut herttainen näky, jos vaikkapa Harlamov-Petrov-Mihailov-ketju olisi takonut maaleja Suloilla.

Tuo jääkiekkomaila-asia kiinnosti minua viime vuosituhannella niin, että matkustin Tampereen jääkiekkomuseoon tutkimaan sen mailakokoelmia, mutta Sulo-merkkistä en löytänyt, vaikka eri malleja oli kymmeniä. Tuossa kuvassa näkyy myös Moskova-merkki, jollaista haalistuneiden punanuttujen kuuluisa ykkösketju esitteli jossain alan historian kirjassa, mutta se kuva saattoi olla ropakantaa.

Pelkästään mailojen vuoksi en Tampereelle matkustanut, vaan tarkoitukseni oli myös samalla reissulla kysyä jääkiekkotietäjä Aarne Honkavaaralta, jonka tiesin museolla vaikuttavan, että keitä oikein olivat Höyry Häyrisen radioselostuksessaan usein mainitsemat Tesla Pardubicen pikkumiehet, jotka muodostivat Tsekkoslovakian 70-luvun maajoukkueen ykkösketjun. Tuota asiaa olimme työpaikan kahvipöydässä usein miettineet.

Mutta ei ollut Dynamo Honkavaara sillä kertaa tavattavissa, mutta nykyään meillä on onneksi käytössä internet, joka kertoo, että Tesla Pardubicen pikkumiehet olivat Vladimir Martinec – Jiří Novak – Bohuslav Stastny. Pisteeksi i:n päälle lisättäköön, että Pardubicen maalivahti Miroslav Lacky oli 165-senttinen.

 

 

lauantai 13. tammikuuta 2024

Rahusen punatähdet

Punakoneeksi kutsuttu edesmenneen Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue oli Emma-pikakiväärin lisäksi yksi niistä harvoista itänaapurin koneista, jotka toimivat hyvin. Eilen tuli tv:stä uusintana vuodelta 2007 ohjelma nimeltään Rahusen punatähdet, joka kertoi säynätsalolaisen puusepän Einari Rahusen suhteesta hyvin toimineeseen Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueeseen.

Puuseppä Einari Rahunen alkoi 1950-luvulla valmistamaan mailoja liimaamalla niitä puuviiluista ja keksinnöstä tuli maailmanmenestys, koska tällaiset mailat olivat niin uskomattoman kestäviä, että niillä pystyi ampumaan jopa lämäreitä. Rahusen kehittämää mailaa valmistettiin parhaimmillaan 400.000 kpl. vuodessa, ja myös Neuvostoliiton punatähdet pelasivat Torontoilla ainakin ulkomailla.

Neuvostoliiton maajoukkue tykästyi lämärinkestävään Torontoon niin, että tehtaanjohtaja Rahunen sai jonkinlaisen epävirallisen Neuvostoliiton kansalaisuuden. Ainakin Rahusen punatähdet-dokumentissa kerrottiin, että Rahunen pystyi jopa matkustelemaan maailmalla Neuvostoliiton maajoukkueen mukana jonkinlaisen KGB:n väärentämän passin avulla.

Eilistä ohjelmaa katsoessani tuli mieleen, että sekä ympäristö- että sosiaalipoliittisista syistä tulisi nykyiset kalliit komposiittimailat kieltää ja korvata puuseppä Rahusen kehittämillä puuviilumailoilla. Meilläkin näyttää kuljeksivan verkkokomeron nurkassa lähes 50 vuotta vanha puinen Titan-maila, joka saattoi maksaa nykyrahassa noin viisi euroa.

Sen sijaan nykyajan komposiittimailat, joita monet köyhät yksinhuoltajaäidit joutuvat nykyään jääkiekkoilijapojilleen hankkimaan, maksavat yli 200 euroa. Nuo kalliit uudet mailat eivät näytä juurikaan kestävän kolauttelua, jonka jälkeen ne muuttuvat ongelmajätteeksi, kun taas rikkoontuneen puumailan voisi hyödyntää vaikka kotitalouksien energiahuollossa.

Rahusen punatähdet voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-522333

perjantai 12. tammikuuta 2024

Suuri vakoilujuttu

Vakoojana toimineen esikuntaupseeri Vilho Pentikäisen pako Neuvostoliittoon käynnisti tutkinnat, jotka paljastivat ns. suuren vakoilujutun, jossa peräti 24 ihmistä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin, ja koska tuomittuina oli ulkomaalaisiakin, asia sai paljon kansainvälistä julkisuutta.

Sen verran mielenkiintoinen tapaus on tuo suuri vakoilujuttu, että jos olisin nuorempi mies, niin väitöskirjaa tai ainakin gradua alkaisin siitä tekemään ja nyt minua harmittaa suuresti, etten aikoinani edes yrittänyt päästä opiskelemaan historiaa. Väitöskirja tapauksesta siis vielä puuttuu, vaikka siitä on Wikipedian mukaan muuten julkaistu paljon kirjallisuutta eli ainakin seuraaviin julkaisuihin kannattaa asiasta kiinnostuneen itsensä pöhköksi opiskelleen historian lisenssin tutustua:

”Pian jutun paljastumisen jälkeen joulukuussa 1933 ilmestyi Kaarlo Kurkon romaani Suuri vakoilujuttu, joka oli saanut innoituksensa tapauksesta.[12] Vuonna 1934 ilmestyi ruotsalaisen Harald Widen suureen vakoilujuttuun perustuva romaani Sotasalaisuus.[13] Lydia Stahlin vaiheisiin pohjautuu Aarne Haapakosken romaani Madame Saahl’in salaisuus (1934).[14] Suurta vakoilujuttua käsitellään myös Örnulf Tigerstedtin kirjassa Vastavakoilu iskee (1943).[15] Lisäksi siitä kertovat Martti Backmanin 2017 ilmestynyt dokumenttiromaani Vakoojat sekä Yleisradion vuonna 1996 esittämä televisiodraama Rotanloukku.[4]”

Tuon edellä mainitun romaanin Madame Saahl’in salaisuus on kirjoittanut tuossa reilun 10 kilometrin päässä Pieksämäen puolella Haapakoskella syntynyt punakaartilaisen poika Aarne Laitinen, joka jostain syystä muutti ihan hyvän sukunimensä Laitinen Haapakoskeksi. Haapakosken ruukilla muuten kävi töissä maamme rikkaaseen vakoiluhistoriaan kytkeytyvän suonenjokelaisen pistoolisankaritar Irja Jalkasen isä, joka saattoi hyvinkin palvella kirjailija Haapakosken isän kanssa samassa plutoonassa.

Myös tavallisesti luotettava Seura-lehti on käsitellyt Pentikäisen tapausta ja suurta vakoilujuttua tässä laajassa jutussaan, joka tulevan väitöskirjatutkijan kannattaa lukea: https://seura.fi/asiat/tutkivat/vakoilija-vilho-pentikainen/

torstai 11. tammikuuta 2024

Puna-armeijan marssiopas Suomeen

Olen kerran päässyt jututtamaan nykyistä Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Pentikäistä. Olin käymässä Helsingissä vuoden 2014 Eurovaalien alla ja kadulla Helsingin Sanomista potkut saanut Pentikäinen oli kaupittelemassa itseään ohikulkijoille, koska hän oli vaaleissa Keskustan ehdokkaana. Juuri ennen hänen tapaamistaan Helsingin Sanomien katumyyjä oli kaupitellut minulle lehden edullista kestotilausta enkä malttanut olla ehdottamatta entiselle lehden päätoimittajalle, että hänellä olisi nyt hyvä tilaisuus tilata Hesari edullisesti.

Mutta huumorimies ja muutenkin miellyttävä ihminen, kuten poliitikot yleensä ovat, oli Pentikäinen eikä hän lyönyt minua turpaan, vaan päästi vallan selkäkeikkanaurun. Muutakin asiaa minulla olisi Pentikäiselle ollut ja jälkeenpäin kadutti, etten jututtanut häntä enempää.

Nimittäin oman sukuni vaiheet liittyvät Pentikäisen sukuun. Kun muinainen kivekäs esi-isäni souti ison vihan jälkeen Inkeristä Savoon, saattoi samassa veneessä istua myös Mikael Pentikäisen esi-isä Sipi Pentikäinen, koska myös hän oli ollut kivekäs, mutta hän jatkoi matkaansa Kuopion seudulle asti. Noita kivekkäiksi kutsuttuja inkeriläississejä oli noin 500 kpl, joista 90 % pääsi ainoastaan Pietari Suuren erityistä sotilasoperaatiota vastustaessaan.

Seuraavan kerran Koivistoisten ja Pentikäisten sukujen vaiheet yhtyivät, kun kaukainen sukulaismieheni Martti Koivistoinen ja Mikael Pentikäinen harjoittivat vakoilua 1930-luvun alussa. Mestarivakooja Vilho Pentikäinen pääsi pakenemaan Venäjälle, mutta lupaava uimahyppääjä Martti Koivistoinen sai paljastuneessa vakoiluskandaalissa pitkän vankeustuomion.

Epäilen, että Vilho Pentikäinen hankki T-Fordinsa, koska uskon, että hän tarvitsi kulkupeliä laatiessaan puna-armeijalle marssioppaan Suomeen, ja luulen, että kaukainen sukulaismieheni istui apukuljettajan paikalla kun hyviä marssireittejä kartoitettiin.

Tuo Puna-armeijan marssiopas Suomeen julkaistiin meillä vuonna 1989 ja luin sen silloin. Se oli ihan hyvä Suomen matkailuopas vielä julkaisuvuonna, koska siihen aikaan ei vielä ollut Google Mapsiä käytössä kuten nykyään. Asuin silloin Heinolassa ja sen virheen tästä matkailuoppaasta löysin, että se väitti Heinolassa olevan majoitustilaa kokonaiselle jalkaväkidivisioonalle, vaikka itse tiesin, ettei kaupungin ainoassa hotellissa Kumpelissa ollut tilaa kuin yhdelle jalkaväkikomppanialle. https://fi.wikipedia.org/wiki/Puna-armeijan_marssiopas_Suomeen

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Lahjakkaat Pentikäiset

Lahjakasta sukua on mestarivakooja Vilho Pentikäisen suku. Ei ihme, että Vilho Pentikäinenkin menestyi hyvin ammatissaan ja Pietarin kansainvälisen Lenin-koulun opinnoissa. Hyvin opinnoissaan menestyi myös Vilhon pikkuveli Veikko Pentikäinen, joka siitä huolimatta, että oli vasemmistolaisen sepän poika, luki itsensä papiksi. Tietty dogmaattisuuden geeni Pentikäisen suvussa ilmeisesti on, koska vaikka tuleva pastori Veikko kävi koulunsa Kuopiossa, kääntyi hän vanhoillislestadiolaiseksi.

Lestadiolainen on myös Veikon poika uskontotieteen professori Juha Pentikäinen, joka on ihan maailmankuulu uskontotieteen asiantuntija. Poliittisesti hän ei ole setänsä Vilhon linjalla, koska hän oli aikoinaan Keskustapuolueen varapuheenjohtaja ja myöskin kunnanvaltuutettuna Heinävedellä. Pikkuisen mietteliääksi muuttui ilmeeni, kun Wikipediasta luin, että hän on eronnut ensimmäisestä vaimostaan; luulen, etteivät lestadiolaiset uskonveljet tanssineet riemusta erosta kuultuaan.

Myös Juha Pentikäisen lapset ovat perineet suvun lahjakkuuden. Hänen vanhin poikansa Mikael Pentikäinen oli aikoinaan Helsingin Sanomien päätoimittaja ja nykyään hän on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja. Mikael Pentikäinen oli Suomen Keskustan ehdokkaana vuonna 2014 Europarlamenttivaaleissa, mutta ei tullut valituksi, vaikka sai 17 732 ääntä.

Mikaelin nuorempi veli Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja teologian maisteri Antti Pentikäinen oli keskustan listalta ehdolla Euroopan parlamenttiin vaaleissa 1999. Hän sai pikkuisen vähemmän ääniä kuin isoveljensä eli 16 099 eikä tullut valituksi.

Wikipedia kertoo, että ”Antti Pentikäinen on toiminut presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana ja Crisis Management Initiative -yhdistyksen (CMI) talous- ja hallintopäällikkönä. Hän on toiminut lisäksi ulkoministeriön Helsinki-prosessin apulaispääsihteerinä. Lisäksi hänellä on ollut erilaisia tehtäviä muun muassa ulkoministeriössä, EU:ssa ja YK:ssa

Hyvin on menestynyt elämässään myös Juha Pentikäisen tytär Mari Leppänen, joka on nykyään Turun piispa. Epäilen, että hän on luopunut lestadiolaisuudesta toisin kuin veljensä, koska Wikipedia kertoo hänen toiminnassaan olevan seuraavia piirteitä, joita ei mielestäni yhdistetä lestadiolaisuuteen ja joiden luulen enemmänkin liittyvän mestarivakooja isosetä Vilho Pentikäisen oppeihin:

”Leppänen haluaa nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ääniä, jotka muuten jäisivät piiloon. Hän haluaa toimia oikeudenmukaisuuden ja paremman maailman puolesta. Hän on puhunut yhdenvertaisuuden puolesta, sekä peräänkuuluttanut eri marginaaliryhmien ja haavoittuvassa asemassa olevien huomioon ottamista yhteiskunnassa. Leppänen on käsitellyt esimerkiksi ihmisoikeuksia, lähisuhdeväkivaltaa, transoikeuksia sekä nuorten pahoinvointia. Leppänen on ilmaissut kokevansa yhteyttä ihmisten kanssa, jotka kokevat ulkopuolisuutta. Lisäksi hän on käsitellyt ympäristöön ja luomakuntaan, hiljaisuuteen sekä pyhiinvaellukseen liittyviä teemoja.”

Lisätietoa piispa Pentikäisestä tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_Lepp%C3%A4nen

tiistai 9. tammikuuta 2024

Vilho Pentikäinen

 

Jonkun itsensä pöhköksi lukeneen historian lisenssin tietoon tulisi saattaa, ettei Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurimmasta vakoilijasta Vilho Pentikäisestä ole vieläkään väitöskirjaa tehty. Pentikäinenkin oli Talikkalan Tovereiden miehiä, kuten eräät muutkin maamme johtavat vakoilijat ja sabotaasin tekijät. Sen lisäksi, että Talikkalan Tovereissa harrastettiin vakoilu ja sabotaasitoimintaa, niin seurassa myös urheiltiin.

 

Vilho Pentikäinen aloitti sotilasuransa punakaartin 14-vuotiaana lapsisotilaana ja jatkoi sitä sitten myöhemmin Suomen armeijassa kohoten sivistynyttä, hyväkäytöksistä ja raitista miestä näytellen luutnantiksi asti. Sotilaanakin hän kunnostautui ja kantoi miehustassaan kultaista ampumamerkkiä, sillä hän oli sotilaspistooliammunnassa kolmas suurmestari Suomessa.
Wikipediassa kerrotaan, että Pentikäinen suoritti varusmiespalveluksensa vuosina 1923–1924 konekiväärimiehenä, minkä jälkeen hän lähti sotilasuralle. Pentikäinen palveli aluksi kersanttina Helsingin Komennuskomppaniassa, kunnes hänet komennettiin reserviupseerikouluun vuonna 1927. Pentikäinen ylennettiin vänrikiksi 1929 ja luutnantiksi 1933. Epäilen vahvasti, ettei armeijan tiedustelu ollut tietoinen siitä, että hän oli palvellut lapsisotilaana Viipurin punakaartissa.
Pentikäinen raportoi maanalaisesti toimineen Suomen Kommunistisen Puolueen sotilaslinjalle jo varusmiespalvelusta suorittaessaan. Tärkeisiin tietoihin Pentikäinen kuitenkin pääsi käsiksi vasta huhtikuusta 1929 lähtien, jolloin hänet komennettiin valokuvaajaksi Yleisesikuntaan. Useat 1930-luvulla ilmestyneet puolustusvoimien julkaisut sisältävät hänen valokuviaan, vaikkei Pentikäisen nimeä olekaan niissä mainittu.
Pentikäinen toimi välillä öisin pääesikunnan päivystäjänä ja tällöin hänellä oli tilaisuus valokuvata siellä olevia salaisia asiapapereita. Koska näitä papereita oli paljon, järkeisti hän sitten toimintaansa niin, että toimitti nämä paperit kuvattaviksi Neuvostoliiton lähetystöön.
Pentikäisen toiminta jatkui vuosia, mutta kerran hänet tavattiin kuvaamassa papereita, joiden kuvaamiseen hänen valtuutensa eivät ilmeisesti riittäneet. Niinpä hän sai kutsun Etsivän Keskuspoliisin luokse, mutta sinne hän ei koskaan saapunut, vaan ajoi T-Fordillaan, jollaiseen muuten luutnantilla ei pitänyt olla varaa, Helsingistä itärajalle ja kahlasi rajan yli Saijanjoen kohdalla Pystykorva-kivääri selässään, pistooli vyöllään ja kultainen ampumamerkki rinnassaan, joka varmasti teki vaikutuksen hänet tavanneisiin rajavartioihin, jotka eivät estäneet rajalle saapumista. Pentikäinen kertoi heille olevansa liikkeellä pääesikunnan salaisissa tiedustelutehtävissä.
Täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä Pentikäiselle tapahtui rajan takana. Kerrotaan, että hän olisi opiskellut hyvällä menetyksellä Lenin-koulussa ja että hän olisi toiminut Espanjan sisällissodassa everstin arvoisena asiantuntijana. Neuvostoliiton mukaan hän olisi kuollut vuonna 1942 vankileirillä, koska häntä siinä vaiheessa pidettiin suomalaisten lähettämänä agenttina, mutta suomalaiset väittävät nähneensä hänet sodan jälkeen Helsingissä valvontakomission everstiluutnanttina. Pentikäisen on myös väitetty 1940-luvun lopulla toimineen Neuvostoliiton sotilastiedustelun GRU:n vakoilujohtajana Espanjan ja Ranskan alueella. Hänen kerrotaan asuneen Ranskassa lähellä Sveitsin rajaa.
Tässä on nähtävillä Vilho Pentkäisen juuri ennen pakoaan vuonna 1933 kuvaama lyhyt elokuva Uudet hyökkäysvaunut Hämeenlinnassa ja luulen, että kopio filmistä toimitettiin myös Neuvostoliittoon. Yllättävää, että Suomen puolustusvoimilla oli jo vuonna 1933 käytössään vedessä uiva amfibiopanssarivaunu.

https://kavi.finna.fi/elavamuisti/Record/elavamuisti.elavamuisti_video_2236

maanantai 8. tammikuuta 2024

Irja Jalkanen

Olen tässä tutkinut sota-aikana Suonenjoelta Helsinkiin palvelijaksi tulleen 19-vuotiaan Irja Jalkasen vaiheita ja mieleeni on tullut Minna Canthin näytelmän Työmiehen vaimon mustalaistyttö Homsantuu, joka nuorena kapinallisena liikkui pistooli mukanaan, koska hän taisteli sortoa vastaan.

Myös Irja Jalkanen liikuskeli pistooli takin taskussaan tai kylmällä säällä käsipuuhkassan ja hän oli poikaystävänsä Veikko Pöystin opastamana myös harjoitellut sen käyttöä. Tosin itse hän sodan jälkeen kertoi kantaneensa asetta, koska olisi tarvittaessa ampunut sillä itsensä, koska hän epäili, ettei hän olisi kestänyt Valpon kuulusteluja, joka pelko olikin perusteltu.

Tutkin joskus noita Valpon papereita ja totesin, että lähes kaikki kuulusteltavat kertoivat kuulusteluissa kaiken tietämänsä ja jotkut vielä tätäkin enemmän. Poikkeus oli ehkä kovapintainen satamatyömies Lauri Vilenius, joka kuulustelupöytäkirjaan oli vaatinut lisäyksen, että ”kunniantuntoni satamatyöläisenä ja työläisnyrkkeilijä estää minua kertomasta enempää”.

Pelkästään itseään varten Jalkanen ei ollut pistooliaan varannut. Samaan aikaan joulun aatonaattona 1942, jolloin Veikko Pöysti oli poliisien kanssa pyssysillä Hiekkaharjussa, oli Jalkanen hakemassa kannun kanssa maitoa eräältä lehmän omistajalta Hyvinkään lähistöltä, törmäsi hän navetassa kahteen siviilipukuiseen poliisiin, jotka ilmeisesti olivat siellä häntä odottamassa.

Jalkanen ampui heti miehiä kohti, mutta ei osunut. Poliisit sen sijaan osuivat ja luodit lävistivät hänen reitensä ja nivustaiteensa. Siitä huolimatta hän pakeni yöhön. Jalkanen kertoi Jukka Rislakille 40 vuotta myöhemmin, että hän käveli rataa seuraten välillä jälkikoiria eksyttääkseen joessa kahlaten noin 20 kilometrin matkan Hyvinkäältä Hiekkaharjuun, vaikka joutui välillä kaatamaan verta saappaastaan. Hiekkaharjussa hän sai tietoonsa, että poikaystävä Pöysti oli kuollut.

Jalkasen tarina kuulostaa niin huimalta, että epäilen, ettei hän kertonut ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä hän ei muistanut, miten hän selvisi Helsingin seudulta Kuusankoskelle, jossa hän piileskeli yli kahden vuoden ajan desantti Väinö Niilo-Rämän kanssa. Niilo-Rämä oli toinen niistä Suomeen pudotetuista lukuisista desanteista, joita ei koskaan saatu kiinni.

Jalkanen ja Niilo-Rämä tulivat maan alta vasta muutama kuukausi sodan päättymisen jälkeen. Väinö Niilo-Rämä kosi sodan jälkeen Irja Jalkasta, mutta tämä antoi rukkaset ja molemmat menivät sitten naimisiin kumpikin omilla tahoillaan.

Yhdessä he kuitenkin kävivät valokuvassa, joka on myös Rislakin kirjassa, mutta Irjan kuva on siitä leikattu pois. Irja Jalkanen ei ole halunnut esiintyä julkisuudessa, mutta se kirjassa kerrotaan, että hän on elänyt vuosikymmeniä jossakin Kymenlaaksossa.

Kun Niilo-Rämä kävi sodan jälkeen ilmoittautumassa poliisilaitoksella, hänelle todettiin, että onpa miehellä ollut tuuria. Tuuria oli myös Irja Jalkasella, koska jos hän olisi sota-aikana jäänyt kiinni, olisi hän hyvinkin saanut kuolemantuomion ompelija Martta Koskisen lailla. Myös desantti Kerttu Nuorteva tuomittiin kuolemaan, mutta sitä ei koskaan pantu täytäntöön, koska Uuden Suomen pakinoitsija Olli oli hänen setänsä.

Olen Suonenjoella kuulustellut Jalkasia, mutta Irja Jalkasen sukulaisia en ole löytänyt. Valpon papereista sain selville, että Irjan isä oli töissä Suonenjoen ja Pieksämäen rajalla sijainneella rautaruukilla.

Netistä ei löydy kuvaa Väinö Niilo-Rämästä eikä Irja Jalkasesta, mutta desantti Niilo-Rämän käyttämästä vakoiluradiosta löytyy kuva ja tarina. Ehkä Irja Jalkanenkin ehti opetella tuon laitteen käytön. http://putkiradiomuseo.fi/historia/HUOMIO4.pdf

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Veikko Pöysti

Jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle historian lisenssille Veikko Pöystin elämä ja teot olisi oivallinen väitöskirjan aihe varsinkin, kun Antti Järven Tieto-Finlandian voittanut kirja kadonneesta täyskaima isovaaristaan nosti tavallaan Pöystinkin kansan tietoisuuteen. Hänhän oli ilmeisesti kirjan päähenkilön Antti Järven ns. napalanko, tosin Pöystin vaimoa ei kannata tuomita aviollisen uskottomuutensa vuoksi, koska 31-vuotias avionmies oli viimeiset kymmenen vuotta istunut vankilassa valtiopetoksellisista syistä.

Kun poliisit ilmeisellä viekkaudella ja vääryydellä saivat selville terroristi-vapaustaistelija Veikko Pöystin piilopaikan Vantaan Hiekkaharjussa, niin Valpon ja Liikkuvan poliisin miehet piirittivät joulun aatonaattona 1942 rakenteilla olevan omakotitalon, jossa tiesivät hänen piileskelevän. Kun Pöysti ei kehotuksista huolimatta tullut ulos, heitettiin rakennukseen kyynelkaasupanos, joka ei tehonnut, koska Pöysti avasi talon ikkunan.

Sen jälkeen alkoi kiivas monta tuntia kestänyt ammuskelu, jonka aloittajaa en ole toistaiseksi saanut selville. Taistelun aikana ammuttiin 1300 laukausta, joista osa tiettävästi pikakiväärillä, jonka luodit pystyivät lävistämään talon seinät.

Poliisit olivat varovaisia, koska ei ollut täyttä varmuutta, oliko rakennuksessa Pöystin lisäksi muitakin asemiehiä. Vanhempi konstaapeli Viljo Innanen ei kuitenkaan ollut riittävän varovainen. Hänen konepistooliinsa tuli lataushäiriö ja kun hän sitä korjatessaan nosti päätään kiven takaa, ampui Pöysti häntä kuolettavasti päähän. Innanen, joka oli Ite-taiteilija-muusikko Martti Innasen setä, oli kotoisin Parikkalasta ja Pöysti Käkisalmesta, joten tavallaan he olivat naapuruksia.

Ammuskelussa haavoittui lisäksi kolme poliisia. Kun Pöystillä oli enää yksi patruuna jäljellä, joka oli varmankin varattu hänelle itselleen, hän ryntäsi ulos talosta ja mitä sen jälkeen tapahtui, on epäselvää. Kuolleesta Pöystistä otetussa valokuvassa vaikuttaa miehen rinnassa olevan pari luodin reikää, mutta sellainenkin tarina on, että mies olisi vain kompastunut haavoittuneena ja koska ei enää yltänyt pudottamaansa pistooliinsa, olisi sen jälkeen puukollaan surmannut itsensä.

Jukka Rislakin kirjassa Maan alla kerrotaan, että Pöysti oli jossain vaiheessa käynyt erään lastenvaunuverstaan omistajan luona viilailemassa herkemmäksi 9 mm:n belgialaista pistooliaan, jonka lippaaseen mahtui 16 patruunaa. Tämä tieto palautti mieleeni sen, että olin syksyllä 1986 leningradilaisessa hotellissa todistamassa Neuvostoliiton romahdusta ja siellä törmäsin todella herttaiseen helsinkiläispappaan, joka kertoi omistaneensa lastenvaunuverstaan.

Pappa näytti uskovan vielä reaalisosialismiin ja kertoi ihastellen, miten DDR:ssä perunakilo maksaa edelleenkin saman viisi pfenninkiä kuten vuosikymmeniä aiemminkin, kun hän maassa edellisen kerran kävi. Luulenpa, että tämän herttaisen papan verstaassa Pöysti oli käynyt asettaan viilailemassa.

Lisätietoa Veikko Pöystistä tässä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_P%C3%B6ysti

lauantai 6. tammikuuta 2024

Usa:n ilmavoimien lahjoja

Huomasinpa, että ilmailun historian Facebook-ryhmässä keskustellaan siitä, miten Usa:n ilmavoimat toimitti aikoinaan joululahjoja Riuttalan lastenkodin lapsille. 1960-luvulla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei ollut vielä ihan valmis ja niinpä esimerkiksi maamme kouluissa kerättiin vaateapua rajaseudun lapsille ja Suomi sai myös köyhänapua Amerikasta.

Ulkopoliittisista syistä Suomi ei kuitenkaan voinut ottaa virallista Marshall-apua, joten Usa:n suurlähetystö järjesti vuosittain Lapin lapsille joululahjoja maan ilmavoimien koneella. Tosin ihan pyyteetöntä ainakaan tuo Usa:n ilmavoimien apu ei ollut.

Facebook-keskustelu palautti mieleeni, että Yle Areenassa on kuultavissa ohjelma Suomen hävittäjähankinnoista ja ohjelman ensimmäisessä osassa noin 17 minuutin jälkeen kuullaan mielenkiintoinen tarina eräästä kylmän sodan vakoiluoperaatiosta, joka liittyy Riuttalan lasten avustamiseen.

Tässä radio-ohjelmassa paljastetaan, ettei Riuttalan lastenkodin joululahjoissa ollut kysymys pelkästään Lapin lasten ilahduttamisesta, sillä joululahjoja vieneessä koneessa oli lahjojen lisäksi myöskin erinomaisen hyvä yli metrin objektiivilla varustettu vakoilukamera, jota käytettiin itärajaa pitkin lennettäessä.

Suomen sotilasviranomaiset sitten takavarikoivat lentokenttätarkastuksen yhteydessä tämän hienon kameran itselleen, kun konetta tankattiin Helsingissä. Suomalaiset paheksuivat vakoilutapausta kovasti ja lähettivät tapauksen johdosta vallan nootin maailman johtavalle supervallalle.

Usa:n asennetta maahamme kuvastaa se, ettei noottiin koskaan tullut virallista vastausta. Luulen, että samalla tavalla tulee myös Kiina suhtautumaan Suomen paheksuntaan siitä, että kiinalainen laiva kävi katkaisemassa meikäläisten maakaasuputken ja tietoliikennekaapelin.

Sen verran amerikkalaiset kuitenkin reagoivat saamaansa noottiin, että Suomen ilmavoimien esikuntaan saapui Amerikasta iso paketti, jossa oli kameran käyttöohjeet ja paljon peräti 200 millistä filmiä.
Tämä ohjelma kannattaa kuunnella: https://areena.yle.fi/podcastit/1-50471325

perjantai 5. tammikuuta 2024

Martti Koivistoinen

Kun Valtiollisen poliisin sota-ajan arkistot avautuivat parikymmentä vuotta sitten, kävin kotiseutuhistoriasta kiinnostuneena tutkimassa Martti Koivistoiseen ja Irja Jalkaseen liittyviä papereita Valtion arkistossa. Niissä papereissa olisi erinomainen lähde jollekulle kirjailijalle, joka haaveilee Tieto-Finlandiasta ja hyvän elokuvankin niiden pohjalta saisi.

Papereista kävi ilmi, että vaikka Helsingin ilmatorjunnan ammusvaraston räjäytyksessä ei suuria vahinkoja syntynyt, koska kranaateissa ei ollut sytyttimiä ja vaikka Karkkilan rautatiesilta ei romahtanut, niin jossain Pohjanmaalla, olisiko ollut Ilmajoella, oli räjähtänyt ammusvarikko.

Joku kuulusteltu kertoi, että paikkakunnalla oli liikkunut niihin aikoihin kaksi epäilyttävää painijan näköistä miestä, jotka saattoivat olla Veikko Pöysti ja Martti Koivistoinen. Sikäli asiassa voi olla perääkin, että Pöystin sukulaisia oli evakossa Pohjanmaalla. Räjähdyksen syy ei koskaan selvinnyt, koska epäilyt ammuttiin pian tapauksen jälkeen.

Martti Koivistoinen etsintäkuulutettiin radiossa heti sen jälkeen, kun hän oli ampunut poliiseja ja jo seuraavana päivänä eräs Helsingissä Limingantiellä asunut pikkutyttö ilmoitti poliisille naapuriin tulleesta epäilyttävästä miehestä. Poliisit menivätkin ilmoituksen perusteella Martti Koivistoisen tyttöystävän Hilja Saxin asunnolle, josta etsintäkuulutettu tavoitettiinkin ja häntä ammuttiin heti viisi kertaa, mutta jostain ihmeen syystä hän ei kuollutkaan, vaan hänet toimitettiin sairaalaan.

Leikkauspöydällä Valpon tutkija Gunnar Seeve kuulusteli häntä ja ilmeisesti yritti saada selville Veikko Pöystin piilopaikan. Ilmeisesti Koivistoinen ei sitä paljastanut, mutta tarinan mukaan tyttöystävä Hilja Sax sen kertoi, kun hänelle luvattiin, että hänen poikaystävänsä jätetään eloon, mikäli Pöysti saadaan kiinni.

Poikaystävää ei kuitenkaan jätetty eloon, vaan hänet tuomittiin sotaylioikeudessa kuolemaan ja ammuttiin 16.2.1943 Helsingin lääninvankilan sisäpihalla. Kuulustelija Gunnar Seeve oli seuraamassa tapahtumaa ja kirjoitti siitä pikkutarkan ja vaikuttavan raportin, josta mm. kävi ilmi, että hän punnitsi tarkkaan ammuttavien verenkin.

Aiemmin oli ammuttu Koivistoisen urheilukaveri Urho Kaipainen, molemmat miehet olivat viipurilaisen urheiluseura Talikkalan Tovereiden kasvatteja, ja Seeve ihmetteli raportissaan sitä, että Kaipaisesta vuosi paljon enemmän verta kuin Koivistoisesta. Syynä lienee ollut se, että Kaipainen oli niin iso mies, että hänen arkkuun mahduttamisensa oli hankalaa. Ammuttava Kaipainen oli ehdottanutkin ennen teloitustaan arkkuun tutustuessaan, että hänet voisi yrittää sijoittaa siihen kyljelleen.

Myöskään teloitusryhmän edessä Kansainvälistä laulaneen Koivistoisen laulutaito ei miellyttänyt Seeveä, joka ei tiennyt, että laulaja oli musikaalisesti lahjakasta sukua, koska tämän veljenpoikaa Eero Koivistoista pidetään lahjakkaimpana valkoihoisena jazz-muusikkona.

Valtion arkistossa luin Martti Koivistoisen ampumistaan odotelleen laatimat kirjeet, jotka todistavat melkoisesta kirjallisesta lahjakkuudesta. Hänen veljensä Eino Koivistoinen oli tuottelias kirjailija, jonka teos Siivetön enkeli kertoo Viipurin Talikkalan kaupunginosan hirmuisista tapahtumista keväällä 1918, jotka tapahtumat selittävät sen, miksi työläisurheiluseura Talikkalan toverit taisi olla enemmänkin vakoilu- ja sabotaasiorganisaatio.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Koivistoinen

torstai 4. tammikuuta 2024

Maan alla

 Kuten joskus aiemminkin olen kertonut, niin Sven Oskar Lindgren, joka haulikolla uhaten ja varoituslaukauksia ampuen otti kiinni kaksinkertaisen pistooliammunnan olympiavoittaja Pentti Linnosvuon, oli itsekin erinomainen pyssymies. Hän oli eri kiväärilajeissa voittanut peräti yhdeksän maailmanmestaruutta.

Jatkosodan alussa Lindgren toimi Ässä-rykmentissä komppanianpäällikkönä ja kerran hän järjesti komppanialleen ampumakilpailun. Lindgren lupasi sille, joka hänet kisassa voittaa palkinnoksi viikon loman.

Kilpailu todisti, että onnella Lindgren ei ollut maailmanmestaruuksiaan saavuttanut, koska hän ampui peräti 98 pistettä. Tosin sittemmin Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtajana toiminut kersantti Aarne Saarinen ampui täydet 100 ja tämän vuoksi komppanian päällikkö muutti tulosten julkistamisen jälkeen kisan sääntöjä ja hän antoikin Saariselle luvatun viikon loman sijasta kahden viikon loman.

Erikoista Aarne Saarisen sotilasurassa on se, että hän oli sekä talvi- että jatkosodassa rintamalla eikä turvasäilössä, joiksi maamme keskitysleirejä jostain syystä kutsuttiin. Nimittäin tammikuun alussa 1942 Saarisen Helsingin asunnosta poliisit tavoittivat erittäin etsityn terroristiksi kutsutun Martti Koivistoisen, jota epäiltiin ainakin kahdesta pommiattentaatista. Toinen pommeista räjähti Helsingin ilmatorjunnan ammusvarastolla ja toinen eräällä rautatiesillalla Karkkilassa.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että vaikka etsintäkuulutuksessa Koivistoista nimitettiin terroristiksi, niin jos Tali-Ihantalan taistelu olisi päättynyt toisin, niin Martti Koivistoista olisi sodan jälkeen pidetty vapaustaistelijana ja hänelle olisi pystytetty patsaita. Levittämissään lentolehtisissä Helsingissä jatkosodan aikana toiminut vastarintaryhmä korosti taistelevansa nimenomaan fasismia vastaan. Hämmästyttävän moni noista vastarintamiehistä oli Karjalasta.

Martti Koivistoinen järjesteli noita pommiattentaatteja yhdessä Veikko Pöystin kanssa, joka kytkeytyy Tieto-Finladian voittaneeseen kirjaan Minne katosi Antti Järvi? sikäli, että Antti Järvi oli ilmeisesti Veikko Pöystin ns. napalanko, koska Pöystin Lahdenpohjassa asuneella vaimolla oli ilmeisesti ns. suhde Antti Järven kanssa.

Käkisalmessa varttunut Veikko Pöysti oli sen sijaan tavallaan suonenjokelaisten vävypoika, koska hänen 19-vuotias avovaimonsa Irja Jalkanen oli muuttanut Helsinkiin Suonenjoelta. Myös Martti Koivistoisen sukujuuret kiertyvät tietysti Suonenjoen Kärkkäälän kylälle, vaikka hän olikin kasvanut Viipurissa.

Poliisit epäonnistuivat Koivistoisen pidättämisessä, koska tämä oli kätkenyt pistoolin saappaan varteensa ja ampui sillä kolmea poliisia, joista yksi kuoli. Sen jälkeen hän katosi Johanneksen kirkon puistikkoon.

Siitä, mitä sitten tapahtui, voi lukea vaikkapa Jukka Rislakin kirjasta Maan alla: https://www.adlibris.com/fi/e-kirja/maan-alla-vakoilua-vastarintaa-ja-urkintaa-suomessa-1941-1944-9788726886337

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Housut kinttuihin

Tähdet kertovat komisario Palmu-elokuva olisi varmasti myynyt paremmin, jos siihen olisi otettu housut kinttuihin-kohtaus. Nimittäin tuo elokuvan majuri Carl Gustaf Vadenblickin esikuva S. O. Lindgren oli juuri opittu tuntemaan kansan keskuudessa hellittelynimellä ”Housut kinttuihin”-everstiluutnantti.

Hellittelynimen taustalla on yleistä huomiota herättänyt tapaus, jossa Lindgren otti haulikolla uhaten kiinni salametsästyksestä epäilemänsä pistooliammunnan olympiavoittaja Pentti Linnosvuon ja tämän kaksi kaveria, jotka jänismetsällä ollessaan eksyivät everstiluutnantti Lindgrenin metsästysmaille.

Kiinniottoa tehostettiin ampumalla varoituslaukauksia ja kiinniotettujen mahdollinen pako estettiin vaatimalla, että heidän tuli laskea housut kinttuihin, jota vaatimusta tehostettiin varoituslaukauksella. Melkoisen hupaisa kohtaus edellä kerrotusta olisi saatu Palmu-elokuvaankin, jos komisario Palmu, murharyhmän päällikkö tuomari Virta ja ylietsivä Kokki olisi siinä marssitettu haulikolla uhaten housut kintuissa poliisilaitokselle.

Aiheetta Lindgren ei jänismiehiä pidättänyt, sillä Porvoon kihlakunnan oikeudessa Pentti Linnosvuo sai laittomasta metsästyksestä ja toisen irtaimen omaisuuden luvattomasta käyttämisestä 6 000 markan sakot. Hänen metsästyskaverinaan olleille maanviljelijälle langetettiin 5 000 markan ja opiskelijalle 3 500 markan sakot.

Kiinniottaja Lindgrenin tuomio oli kovempi, sillä Porvoon kihlakunnanoikeus tuomitsi Lindgrenin seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen ja 10 000 markan sakkoihin muun muassa yksinteoin tehdyistä ampuma-aseen varomattomasta pitelemisestä, aseen nostamisesta kolmea henkilöä vastaan, laittomasta kiinniotosta, pakottamisesta ja solvauksesta.

Edellä kerrottu tapaus palauttaa mieleeni sen, että kerran Heinolassa eräs vääpeli evp. otti pistoolilla uhaten kiinni pikkupojat, jotka olivat varkaisilla hänen omistamallaan omenapuulla ja sen jälkeen edelleenkin pistoolilla uhaten marssitti heidät poliisilaitokselle. Omenavarkauden yrityksestä selvittiin sakoilla, jotka tuomittiin laittomaan uhkaukseen syyllistyneelle evp. vääpelille.

Houstut kinttuihin tapauksesta enemmän tässä: https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000008636267.html

tiistai 2. tammikuuta 2024

Sotamies Hytin tapaus

Komisario Palmu-sarjan ensimmäinen elokuva Komisario Palmun erehdys on erinomainen, seuraava osa Kaasua komisario Palmu ihan hyvä, mutta kolmas osa Tähdet kertovat komisario Palmu on vain välttävä ja viimeinen osa Vodkaa komisario Palmu, jota eilen ei näytetty, onkin sitten jo ihan Junttilan tuvan seinäkoriste.

Eilen nähdyn Tähdet kertovat komisario Palmun majuri Carl Gustaf Vadenblickin esikuvan kerrotaan olleen everstiluutnantti Sven Oskar Lindgrenin, joka oli sota-aikana hullun rohkea upseeri, joka talvisota- aikaan esimerkiksi eräässä paniikkitilanteessa esti esikuntansa karkuun lähdön konepistoolilla uhaten. Sodan jälkeen Lindgren nousi ongelmiin ammuttuaan liian kiriherkäksi epäilleensä sotamies Eemil Hytin kesän -44 kaaoksessa.

Tarkempaa tietoa Hytin tapauksesta löytyy Jussi Kuoppalan toimittamasta kirjasta Sotapapit kovan ajan koulussa. Jussi Kuoppala kytkeytyy Suonenjoelle sikäli, että hänen samanniminen sukulaismiehensä oli minunkin opettajanani keskikoulussa. Hytin tapausta läheltä seurannut sotapappi Ano Kauppinen kertoo kirjan sivuilla 65 – 66 seuraavaa.

”Kovassa taistelun tuoksinassa eräs pataljoona tai osa siitä joutui pakokauhun valtaan. Pataljoonan komentajana oli majuri S. O. Lindgren, sittemmin everstiluutnantti ja pakenevien joukossa mm. sotamies Eemil Hytti. Kun taistelu oli hiljentynyt, komentajan lähetti Olavi Liisanantti sai tehtävän ilmoittaa palaamisesta takaisin vitjaan. Kaikki muut paitsi Eemil Hytti menivät. Tämä oli jo kerinnyt panna sökörömpsänsä tulelle ja lupasi mennä heti sökönsä juotuaan. Komentajan käskystä tämä mies haettiin komentajan eteen, ja siinä tapahtui se, mitä ei olisi saanut koskaan tapahtua. S. O. Lindgren ampui miestä vatsaan, ja kun mies vielä sen jälkeen rukoili armoa, sitä ei tullut, vaan komentaja ampui kuolettavasti päähän. Takana todistajina seisoivat luutnantti Jussi Grönholm ja alikersantti Olavi Liisanantti. Lähettini sai komentajalta tehtävän kätkeä tuon ruumiin risukasaan. Lähetini tuli kauhuissaan luokseni ja kertoi tapauksen. Nyt alkoi minun vuoroni ja tarvitsin sitä rohkeutta, jonka olin kuin lahjana saanut juhannusyönä 1942.

Ruumis haettiin yön pimeydessä purilailla pois vihollispartioiden ahdistellessa. Yön miettimisen jälkeen tein viralliset ilmoitukset ja esitin myös toivomuksen, että ruumis haudattaisiin sankarihautaan. Näin ei kuitenkaan tehty, en tiedä miksi, vaan hänen jäännöksensä on viety Lappeenrannan siviilihautausmaahan. Tekoa ei hyväksynyt kukaan. Minun tehtäväkseni tuli lähteä prikaatin komentajan, eversti Ekmanin luokse. Menin ja pyysin häntä siirtämään S. O. Lindgrenin muihin tehtäviin. Jouduin käymään kaksikin kertaa. Vuorokauden kuluttua hän ilmoitti minulle, että S. O. Lindgren on siirretty Ilomantsin koulutuskeskukseen. Näin tämä asia oli ratkaistu, mutta nyt alkoikin ikään kuin kolmas vaihe.”

Hytin ampumistapausta käsiteltiin oikeudessa sodan jälkeen parikymmentä vuotta, koska juttu eteni korkeimpaan oikeuteen asti. Korkeimman oikeuden papereista asiasta saa hieman toisenlaisen kuvan kuin edellä mainitusta kirjasta. Lindgren ei saanut teostaan tuomiota. Hytin leski sai sikäli oikeutta, että hänelle myönnettiin leskeneläke puolitettuna.

Lisätietoa Sven Oskar Lindgrenistä löytyy tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Oskar_Lindgren

maanantai 1. tammikuuta 2024

Komisario Palmun erehdys

 

Tulipa taas noin 20. kerran lepopäivän ratoksi katsottua mielestäni maailman paras elokuva Komisario Palmun erehdys, jonka Suomen elokuvakriitikot ovat valinneet tosin vain maamme parhaaksi elokuvaksi ja jonka kohtaus, jossa maamme elokuvahistorian paras näyttelijä Leo Jokela laulaa pikkuhönössä iskusävelmät Tummat silmät, on valittu maamme elokuvahistorian hauskimmaksi kohtaukseksi.

En tässä malta olla korostamatta sitä, että itsekin saatan olla ainakin sinapinsiemenen murto-osan verran sukua Leo Jokelalle, sillä eräässä Kiven hakatut-kirjasarjan osassa näyttelijän epäillään olevan suonenjokelaisen suksivoidetehtailija Esa Rossin jälkeläisiä. Tosin eräs Rossin suvun edustaja, jota kuulustelin Jokelan isyyskysymyksestä, kiisti tiedon jyrkästi. Myöskään Leo Jokelan elämänkertakirja jättää vahvistamatta asian.

Mikäli Leo Jokela olisikin Rossin sukua, niin sitten Komisario Palmu-elokuvat liittyvät tavallaan sekä Kärkkäälän kulttuuri- että rikoshistoriaan. Nimittäin joulun aatonaattona vuonna 1881 ryöstömurhattiin Kakkisenjärven rannalla sijainneessa mökissään Aatami Rossi, jonka erään sukututkijan mukaan oli Maria Mikontytär Koivistoisen ja Juho Rossin poika ja hänen vaimonsa Ulla os. Jalkanen. Murhattujen suvut liittyvät käsittääkseni rikoshistorian lisäksi myös maamme kulttuurihistoriaan. Murhaa ei ole vieläkään saatu selvitettyä, mutta jatkan edelleen sitkeästi tapauksen tutkintaa.

Kun maamme lehdistö näyttävästi uutisoi Kakkisen murhatapauksesta, uutisissa kerrottiin, että tapaus sattui Suonenjoen Kärkkäälässä Vehmaan tilalla. Tutkimuksissani olen saanut selville, että uutinen on oikea, koska Vehmaan tila ulottui aikoinaan Kakkisen rantaan asti, vaikka itse talo sijaitseekin kymmenen kilometrin päässä. Vehmaan talo on siis ollut laskujeni mukaan aikoinaan tuhansien hehtaarien tila.

Lienee ollut niin, että kun isonvihan jälkeen kolme Koivistoinen-nimistä inkeriläississiä muutti Kärkkäälään, kylä oli autio ja tyhjä, eivätkä sen erämaat olleet hinnankiroissa. Ainakin hyvän tarinan mukaan Suonenjoen, Karttulan ja Leppävirran rajaamalta satojen neliökilometrien suuruiselta alueelta olisi ostettu iso tila, joka lienee ollut Satulamäki todella pilahinnalla, eli se olisi maksanut kulin suolaa ja koirannahkarukkaset. Kuli on nykyisten painomittojen mukaan 147,4 kg.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia:

https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=ummat+silm%C3%A4t%2C+leo+jokela#fpstate=ive&vld=cid:7d767e88,vid:Vk-FfazSclU,st:0

 

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Oksentava Gagarin

 Internetin avulla löysin ajo-ohjeen Murheenristiltä Tereshkovin patsaalle ja seuraavalla etsintäkerralla sen sitten löydän, vaikkakin pahaa pelkään, etten tässä elämässä enää uskalla itärajaa ylittää. Tarkka reitti on tässä jollekulle asiasta kiinnostuneelle satunnaiselle matkailijalle:
– Aja 1000 metriä Loimolan suuntaan Lemetin isosta risteyksestä, jolla tarkoitan uuden tien risteystä.
– Kilometrin päässä, sinisen ”5 km” -merkin kohdalta lähtee vasempaan pieni ajotie. Sitä voit ajaa tavallisella henkilöautolla.
– Käänny siis vasempaan ja etene 120 metriä pientä ajotietä, ja vastaan tulee punaisesta kivestä veistetty Tereshkovin muistomerkki.

Meillä suomalaisilla ja venäläisillä on hyvin samanlainen huumorintaju, joka poikkeaa täysin vaikkapa ruotsalaisten huumorintajusta. Niinpä suomalaisia ja venäläisiä naurattaa esimerkiksi se, että itänaapurin kosmonauteilla on ollut vakiintunut tapa juuri ennen reissuun lähtöä käydä kusaisemassa erään Baikonurin tammen juurella. Ruotsalaisia tämä sivistymätön tapa ei uskoakseni naurata ollenkaan.

Edellä kuvatulla tavalla ovat neuvostokosmonautit kunnioittaneet ensimmäistä avaruudessa käynyttä ihmislajin edustajaa Juri Gagarinia, joka myös kävi typettämässä samaa puuta ennen lähtöään historialliselle ihmisen ensimmäiselle avaruuslennolle. Täyttä varmuutta minulla ei kuitenkaan ole siitä, että kunnioittiko myös kenraalimajuritar Valentina Terskhova samalla tavalla Gagarinin muistoa.

Yritin Netistä löytää sitä vähemmän tunnettua valokuvaa Gagarinista, jonka muistelen nähneeni 60-luvun alun Viikko-lehdestä. Nimittäin kun ihmiskunnan silloinen suurin sankari vieraili ensilentonsa jälkeen Suomessa, ikuistettiin hänet oksentamassa tienpenkalla.

Niin kummallista kuin se olikin, niin huimapäinen avaruuslentäjä kärsi pahasta matkapahoinvoinnista, mikäli hän joutui raketin sijasta istumaan linja-auton kyytiin. Kuvaa tapauksesta en löydä, mutta tämä Hämeen Sanomien juttu vahvistaa muistikuvani oikeellisuuden: https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/51

lauantai 30. joulukuuta 2023

Valentina Tereshkova

 

Olen käynyt kaksi kertaa Murheenristillä ja etsinyt sen lähistöltä turhaan panssarikersantti Vladimir Tereshkovin hautaa sitä löytämättä, mutta kyllä se siellä jossakin on. Itse Vladimir Tereshkov on meille suomalaisille tuntematon, mutta hänen tyttärensä oli sen sijaan aikoinaan kenties hetken aikaa maailman kuuluisin nainen Marilyn Monroen ohella.

Valentina Vladimirovna Tereshkova on maailman ensimmäinen nainen avaruudessa, jossa hän kävi Vostok 6 -lennolla 16.–19. kesäkuuta 1963. Myöhemmin hän on toiminut ilmavoimien lentäjänä ja ottanut osaa politiikkaan. Hän on sotilasarvoltaan kenraalimajuri ja koulutukseltaan insinööritieteiden tohtori.

Nykyään Valentina Tereshkova toimii kypsässä 86 vuoden iässä Venäjän duuman jäsenenä ja nousi myös poliitikkona maailmanmaineeseen, koska hän ensimmäisenä esitti duumassa Putinin edellisten kausien nollaamista, joka mahdollisti Putinin hallinnonan jatkumisen luultavasti maailman tappiin asti. Kukaan ei nähnyt aiheellisena vastustaa Tereshkovan ehdotusta ja esimerkiksi painija Aleksandr Karelin kannatti sitä kaikin voimin.

Olen sitä mieltä, että jos Putin olisi ensimmäisen hallintokautensa jälkeen pois politiikasta, häntä muisteltaisiin suurena venäläisenä valtiomiehenä, mutta nyt luulen, ettei niin tule tapahtumaan, vaan mies tullaan muistamaan narsistisena psykopaattina, joka oli tuhota koko ihmiskunnan.

Sikäli Valentina Tereshkova liittyy sikäli Suomeen, että ollessaan vasta kahden vuoden ikäinen hänen isänsä kersantti Vladimir Aksjonovitš Tereškov katosi talvisodassa Lemetin tienhaaran motissa 1940, palvellessaan Neuvostoliiton puna-armeijassa vaunumiehenä. Epäilen, että suomalaiset järjestivät hänelle polttohautauksen hänen palavassa panssarissaan.

Valentina Tereshkova sai tietää vasta vuonna 1988 isänsä kuolinpaikan Gorbatšovin aloittaman avoimuuspolitiikan johdosta. Vaikutusvaltansa turvin Tereshkova sai teetettyä isälleen muistomerkin Lemettiin ja tiettävästi tytär on monta kertaa käynyt helikopterilla laskemassa sille kukkia.

Lisätietoa Vladimir Tereshkovin muistomerkistä löytyy tästä: https://www.eskoerkkila.fi/blogi/?k=Murheen+risti

torstai 28. joulukuuta 2023

Itä-Karjalan siirtoleirit

Suomen historian häpeällisiä asioita ovat neuvostoliittolaisten sotavankien ja suomalaisten Itä-Karjalaan perustamien ns. kokoamiskeskusten, joita myös keskitysleireiksi kutsuttiin, ei-suomalaisten vankien kohtelu.

60.000 sotavangista kuoli Suomessa noin 30 %. Asiaa ei tee hyväksyttäväksi se, että suhteessa saman verran kuoli suomalaisia puna-armeijan vankeina, tosin suomalaisia jäi talvi- ja jatkosodassa yhteensä vangeiksi vain 4.500.

Suomalaisten tekoa ei tee hyväksyttäväksi sekään, että saksalaisten vangeiksi ottamista kuudesta miljoonasta puna-armeijalaisesta kuoli vankeudessa yli puolet eikä sekään, että länsiliittoutuneiden sodan lopulla ottamista kahdeksasta miljoonasta saksalaisesta kuoli vankeudessa 10 %.

Voi olla, että Venäjä uhkaustensa mukaisesti käynnistää Itä-Karjalan tapahtumista oikeusprosessin, jossa Suomea syytetään kansanmurhasta ja minusta Suomi voisi toimia esimerkillisesti ja myöntää, että väärin tuli aikoinaan tehdyksi ja maksaa uhreille korvauksia. Rikosoikeudelliseen vastuuseen suomalaisia kansanmurhaan syyllisiä ei enää saada.

Suomi voisi kuitenkin oikeudessa korostaa, että myös muut mahdollisiin kansanmurhiin syyllistyneet valtiot ja myös niiden sotasyylliset johtajat olisi syytä saada tuomiolle Haagissa.

Tavallisesti luotettavassa Seura-lehdessä oli aikoinaan juttu Itä-Karjalan kokoamiskeskuksista, joista oli vuonna 2019 valmistumassa venäläisten tekemä elokuva. Seuran jutun mukaan Suomella oli vuosina 1941–1944 miehittämillään Itä-Karjalan alueilla parikymmentä siviiliväestön eristämiskeskusta, joita myös kokoamiskeskuksiksi tai keskitysleireiksi kutsuttiin. Eniten näitä oli Petroskoin ympäristössä.

Leireillä oli vuonna 1942 yli 23000 ihmistä, valtaosin vanhuksia, naisia ja lapsia. Leireille siirrettiin Karjalassa asunutta, ei-suomensukuista venäläisväestöä, jota pidettiin poliittisesti epäluotettavana.

Suomalaisleirit olivat väliaikaisiksi tarkoitettuja säilytyspaikkoja, eivät saksalaisten keskitysleirien kaltaisia tuhoamiskeskuksia. Silti niillä menehtyi arviolta 6000–7000 ihmistä tauteihin ja aliravitsemukseen.

Ruokapulan pahimpana aikana, talvella 1942, leireillä kuoli noin 500 ihmistä kuukaudessa. Suomalaiset käyttivät keskuksista aluksi nimeä keskitysleiri, mutta muuttivat vuonna 1943 nimet neutraalimmiksi siirto- tai internointileireiksi.

Seuran jutun voi kokonaisuudessaan lukea tästä: https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/venalainen-kohufilmi-nayttaa-suomalaiset-lasten-raakkaajina-ita-karjalan-keskitysleirit-pilaavat-suomen-maineen/

perjantai 29. joulukuuta 2023

Murheenristi

Yön yli nukuttuani olen tullut mielessäni siihen lopputulemaan, että mitään kansanmurhaoikeudenkäyntiä suomalaisten jatkosodan aikaisista hirmuteoista ei kannata aloittaa, vaan Suomi maksaa sovinnolla vaikkapa muutaman satatuhatta euroa korvauksia Itä-Karjalan keskitysleireillä olleille ja jopa heidän omaisilleen, pyytää tekemiään vääryyksiä virallisesti anteeksi ja toteaa, etteivät Itä-Karjalan keskitysleirit sittenkään ainakaan kaikkien suomalaisten mielestä ehkä täyttäneet kansanmurhan tunnusmerkistöä.

Lisäksi Suomi esittää, että ensi kesänä, jos maailma on silloin vielä pystyssä, kummankin valtion johtavat historiantutkijat kokoontuvat Impilahdella siellä seisovan petroskoilaisen kuvanveistäjän Leo Lankisen veistämän Murheenristin äärellä totuus ja sovintoseminaariin, jossa käydään kiihkotta ja rehellisesti läpi kummankin valtion historian saatossa tekemät vääryydet ja todetaan, että niitä ei kannata ainakaan tässä maailmantilanteessa ryhtyä korjaamaan, koska siten syntyisi taas uusia vääryyksiä, vaan antaa menneiden olla.

Murheenristi-muistomerkin idean Leo Lankinen ilmaisi runossaan:
Venäjä ja Suomi – kaksi sisarusta.
Suomi ja Venäjä – kaksi äitiä.
Nyt he muodostavat tämän Murheen Ristin.
Itsestään.
Heidän päänsä ovat sulautuneet yhdeksi
ja kätensä liittyneet yhteen Toivossa.
Että rakkaus voittaa.
Se riippuu meistä.
Jokaisesta.

Suomalaisista tuo runo saattaa olla pikkuisen imelä, mutta venäläiset ovat tunteellista kansaa ja heistä se ei ehkä ole yhtään imelä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Surun_risti

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Kansanmurha

Venäjä suunnittelee tiettävästi ryhtyvänsä oikeustoimiin, koska katsoo suomalaisten syyllistyneen kansanmurhaan Itä-Karjalassa suuren isänmaallisen sodan aikana. Mielestäni Suomen tulisi ilmoittaa olevansa valmis tähän oikeudenkäyntiin varsinkin, jos se tapahtuu Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

Ja vaikka oikeutta ei käytäisikään Haagissa, vaan esimerkiksi Petroskoissa, niin Suomi voisi mielestäni ilmoittaa, että se tulee joka tapauksessa vapaaehtoisesti korvaamaan ihan oikeusprosessista riippumatta Itä-Karjalan vankileireillä kuolleiden omaisille tuntuvat korvaukset, mutta että korvauksia maksetaan vapaaehtoisesti myös 20.000 Suomessa sotavankeudessa kuolleiden omaisille.

Suomi voisi ilmaista halukkuutensa maksaa korvauksia myös keväällä 1918 Viipurin valleilla murhattujen noin 200 vainajan omaisille ihan murhatun kansalaisuudesta riippumatta. Muistelen Viipurin valleilla murhatun ainakin kuuden kansallisuuden edustajia ja joukossa oli jopa yksi italialainen posetiivari, joka ei osannut lausua sanaa ”yksi”.

Suomi voisi myös ilmoittaa Venäjälle, ettei se tule vaatimaan korvauksia 10.000 – 20.000 Stalinin vainoissa surmatuille suomalaisille eikä myöskään korvauksia Neuvostoliiton laittomasta hyökkäyssodasta vuonna 1939 – 40, koska menneet ovat menneitä ja koska on vaara, että Saksa alkaa vaatimaan korvauksia hakkapeliittojen 30-vuotisessa sodassa aiheuttamista vahingoista.

Suomi voisi myös sovinnon eleenä ilmoittaa, ettei se tule Venäjältä vaatimaan niitä valtavia maa-alueita, jotka Neuvostoliitto vuonna 1939 ilmoitti antavansa laillisena Suomen hallituksena pitämälleen Otto-Wille Kuusisen hallitukselle Suomen Kansantasavallan pesämunaksi.

Suomi voisi kuitenkin edellyttää, että se luopuu edellä kerrotuista vaatimuksistaan vain sillä ehdolla, että Venäjä vetäytyy laittomasti miehittämiltään Ukrainan alueilta. Suomi voisi Venäjän vetäytymisen jälkeen ilmoittaa, että se tunnustaa Venäjän voittaneen Ukrainan sodan ja yhdessä muiden länsimaiden kanssa maksaa Venäjälle sotakorvauksia vaikkapa 100 miljardia euroa.

Jos Venäjä ei suostu Suomen hahmottelemaan Ukrainan sodan rauhansopimukseen, Suomi ja muut länsimaat tulevat kansallistamaan ne 300 miljardia euroa, jotka Venäjä on tallettanut länsimaiden pankkeihin ja ostamaan niillä tulevalta presidentti Trumpilta tuhat Abrahams-panssaria ja tuhat F-16-hävittäjää sekä myös tarpeellisen määrän tutkassa näkymättömiä F-35-koneita, joiden tutkassa näkymättömillä ohjuksilla Krimin silta rikotaan tuhansiksi naisen sukuelimen päreiksi.

Tässä Neuvostoliiton ja Neuvostoliiton silloin laillisena pitämän Suomen hallituksen kanssa sovitun Suomen Kansantasavallan kartta. Käsittääkseni Neuvostoliitto ei ole tuota sopimusta myöhemmin kiistänyt, mutta minä sen sopimuksen kiistän enkä halua rajoja enää siirreltävän enkä halua Venäjän ajautuvan kaaokseen enkä hajoavan, koska sitten on piru irti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansantasavalta

tiistai 26. joulukuuta 2023

Suonenjoki maamme mediassa

 Suomi on hiljentynyt joulun viettoon ja niinpä maamme media on kärsinyt juttupulasta. Onneksi maassamme on Suonenjoki, josta löytyy joulunkin aikoihin asioita, joista kansalle kannattaa kertoa.

Ilta-Sanomissa on näyttävä juttu avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan rakettilennosta Riistavedeltä Suonenjoelle vuodelta 1948, koska Silvon veljentytär Riitta Salke on julkaissut juuri sedästään mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan, joka Suonenjoenkin kirjaston olisi syytä hankkia ainakin kotiseutukokoelmaansa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009941129.html

Silvo Sokan rakettilento syrjäytti aikoinaan tiedotusvälineissä Berliinin kriisin ja Suonenjoesta uutisoitiin silloin vallan Australiassa asti. Tässä yhteydessä muistutan jälleen kerran, että Suonenjoelle tulisi pystyttää Sokan Silver Stariksi nimeämän ilmakulkuneuvon jäljitelmä houkuttelemaan matkailijavirtoja.

Myös Koneviestissä, joka kuitenkin lienee julkaisu, jota ei lueta yhtä innokkaasti kuin Iltistä, on myös Suonenjoesta kertova juttu, jossa Jaakko Kolehmainen kertoo, miten hän 1950-luvulla kaivoi metsäojia vallan Hangosta Nuorgamiin. Siihen aikaan metsien ojitus työllisti kansaa ja nykyään samat ojat työllistävät kansaa, koska niitä mätetään umpeen ympäristösyistä. https://www.koneviesti.fi/weteraani/83a4f2e3-b383-5ac8-9f0f-a1650f9bae51

Ehkä suurimman huomion joulunajan uutisvirrassa saa Ylen nettisivuilla ollut juttu, jossa Vantaalta Suonenjoelle muuttanut Henna Tuura kertoo pettyneensä tähän muuttoon ja kertoo myös harkitsevansa paluuta sivistyksen pariin. Tässä yhteydessä kuitenkin korostan sitä, että Iltalehdessä oli maamme kuntia koskeva onnellisuustutkimus eikä Suonenjoki siinä menestynyt mitenkään huonosti, koska sen on todettu olevan maamme 108. onnellisin kunta. https://yle.fi/a/74-20066119

maanantai 25. joulukuuta 2023

Aarne Tenkanen

Eilen julkaisemani ilmavalvontalotta Ellen Kiurun kuva on synnyttänyt sotahistoriantutkijoiden keskuudessa sosialistisessa mediassa kiivasta keskustelua ja nyt näyttää jo varmalta, ettei kuva esitäkään Ellen Kiurua, koska sen niminen lotta on kyllä ollut, mutta oikea Ellen on ihan erinäköinen kuin kuvan lottakaunotar. Lisäksi vaikuttaa vahvasti siltä, ettei kuvassa edes ole lotta vaan ehkä joku mannekiini, jonka henkilöllisyyttä ei vielä tutkimusten tässä vaiheessa tiedetä.

 

Kuvan lottaa esittävän kaunottaren ilme on alan asiantuntijoiden mukaan ei-lottamaisen flirttaileva, paljasta säärtä näkyy kuvassa ei-lottamaisen runsaasti, lottapuvun miehustassa oleva merkki on ei-lottamainen ja lisäksi valelotan kynä on määräysten vastaisesti näkyvvissä rintataskussa eikä ohjesäännön mukaisesti sivutaskussa.

 

Niinpä jatkan tutkimuksiani selvittääkseni kuvan kaunottaren henkilöllisyyden. Kuitenkin yhden hätkäyttävän paljastuksen pystyn jo tutkimusteni tässä vaiheessa tekemään. Nimittäin Lahdenpohjan hyppyrimäen tornissa elokuvakameraa käytti Aarne Tenkanen-niminen mieshenkilö ja se tieto on hätkäyttävä.

 

Nimittäin Aarne Tenkanen elää edelleenkin, mutta hän on alkanut harrastamaan säveltaiteita ja jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Tenkasen Arska on tällä hetkellä eräs maamme suosituimmista vokalisteista.

 

Uukuniemi on tunnettu kulttuuripitäjä ja niinpä viime vuosina Aarne Tenkanen on vieraillut konsertoimassa Uukuniemellä Juholan navetan vintillä ja suosio on ollut valtaisa. Olen jopa kuullut kerrottavan, että Uukuniemen erämaapitäjä on Arskan vierailun ajan kärsinyt paikoitusongelmista, koska parkkipaikat eivät ole riittäneet.

 

Hengenravinnon lisäksi Juholan navetan vintillä on tarjoiltu myös ruumiinravintoa oluen ja pyttipannun muodossa, joten Aarne Tenkasen konsertit ovat olleet selkeästi miesnäkökulmapainotteisia, jollaisia maamme kesäiset kulttuuritapahtumat eivät yleensä ole. Itse en ole koskaan päässyt Tankas-Arskaa kuulemaan, koska rouva ei ole jostain syystä näistä konerteista innostunut.

 

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia ja Aarne Tenkanen esittää Juholan navetan vintillä mm. eiliseen lottakuvaan liittyvän kappaleen Hemaisevan seksikäs pörröpää. https://www.youtube.com/watch?v=gJ9VLHZJpRI

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Evakkokieltäytyjät

 

Antti Järven Tieto-Finlandian voittaneessa kirjassa Minne katosi Antti Järvi? epäillään, että suomalaisia jäi talvisodan jälkeen luovutetulle alueelle enemmän, kuin virallisen historian kirjoituksen tuntemat 60 kpl, koska Lahdenpohjassakin jäi parikymmentä ihmistä nousematta evakkorekeen.
Toisaalta kovin suurta merkitystä ei liene sillä asialla, oliko jääneitä 60 vai ehkä jopa 160, koska evakoita oli kuitenkin noin 400.000. Evakuoinnista kieltäytyneitä oli enimmilläänkin promillen kolmasosa luovutetun alueen väestöstä.
Yllättävä tieto Antti Järven kirjassa oli se, että hän epäilee, että sotapoliisit ampuivat yhden kirjassa nimeltä mainitun miehen, joka ei suostunut lähtemään evakkoon. Itse epäilen, että jos ampuminen todella tapahtui, taustalla saattoivat olla muutkin syyt kuin evakuoinnista kieltäytyminen.
Voi hyvinkin olla, että talvisodan jälkeisessä sekavassa tilanteessa osapuolilla hermot olivat kireällä ja helposti sellaisessa tilanteessa saattaa tapahtua vaikkapa erilaista haistattelua, joka voi johtaa ikävään lopputulokseen, koska aseita on käytössä.
Esimerkiksi eräs suomalainen suurhiihtäjä, joka toimi luutnantin arvoisena kurikomppanian päällikkönä, ampui suurhyökkäyksen kaaoksessa rintamalla häntä epäsotilaallisesti puhutelleen ja hänen toistamaansa käskyä vastustaneen sotamiehen. Suurhiihtäjä sai teostaan rangaistuksen, mutta myöhemmin hänet armahdettiin yleisessä armahduksessa.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että talvisodan jälkeen moni johtava suomalainen poliitikko oli sitä mieltä, ettei karjalaisia pitäisi ollenkaan evakuoida, koska köyhällä Suomen valtiolla ei olisi ollut kykyä heistä huolehtia. Paasikivi ja Rytikin taisivat olla tuolla kannalla.
Olen monta kertaa käynyt Lahdenpohjassa ja harmittaa, että minä, vanha mäkihypyn ystävä en ole käynyt tutustumassa Lahdenpohjan hyppyrimäkeen. Huomasin nimittäin SA-kuva-arkiston kuvan, jossa tyypillinen suomalainen lotta Ellen Kiuru harrastaa ilmavalvontaa Lahdenpohjan hyppyrimäen tornissa. Kaunis on tämän kuvan näkymä.

lauantai 23. joulukuuta 2023

Minne katosi Antti Järvi?

Mielenkiintoinen kuin mikäkin, on tuo Tietokirja-Finlandian voittanut Antti Järven täyskaima isovaaristaan kertova kirja Minne katosi Antti Järvi. Antti Järvi oli yksi niistä noin 20 lahdenpohjalaisesta, jotka talvisodan jälkeen eivät lähteneet evakkoon, vaan jäivät luovutetulle alueelle.

Järven kirjassa pohditaan syitä, miksi isovaari jäi Neuvostoliittoon. Ensiksi tietysti voi epäillä poliittisia syitä, mutta sellaisesta ei ole todisteita. Esimerkiksi hänen poikansa kuuluivat suojeluskuntaan eikä ainakaan Valpon arkistoista löydy viitteitä siitä, että isovaari olisi ollut kommunisti.

Toisaalta isovaari oli ollut nuorena miehenä Amerikassa ja voi olla, että hän oli siellä vasemmistolaistunut mielipiteiltään, niin yllättävää kuin se onkin. Iso osa Amerikan suomalaisista oli nimittäin sosialisteja ja esimerkiksi maailman ensimmäinen sosialistipääministeri Oskari Tokoi oli omaksunut aatteensa rapakon takana.

Voi myös hyvinkin olla, että isovaari vain arvioi tilanteen sellaiseksi, että Neuvostoliitto valtaa kuitenkin kohta koko Suomen ja hän katsoi siksi paremmaksi jäädä juuri valmistuneeseen taloonsa. Antti Järvi oli itse talonsa rakentanut eikä hän ehkä halunnut jättää sitä vieraille.

Kirjassa esitetään myös teoria, että kaiken takana saattoi olla nainen. Hän saattoi olla Suomen etsityimmän miehen Veikko Pöystin vaimo, joka myös jäi talvisodan jälkeen Lahdenpohjaan. On viitteitä siitä, että Antti Järvi ja rouva Pöysti saattoivat olla ns. suhteessa.

Tuosta Veikko Pöystistä sen verran, että jos Tali-Ihantala olisi murtunut, saattaisi Veikko Pöystin patsaita, ja ehkä myös hänen tyttöystävänsä patsaita, olla meillä joka kylässä. Hän oli maamme etsityin terroristi jatkosodan aikaan, mutta jos Tali-Ihantala olisi murtunut, hän olisi Suomen suurin fasismin vastaisen taistelun sankari.

Veikko Pöysti kuoli joulun aatonaattona tasan 81 vuotta sitten Vantaan Hiekkaharjussa poliiseja vastaan käymässään tulitaistelussa, jossa ammuttiin lähes 1300 laukausta. Sen sijaan Pöystin 19-vuotias tyttöystävä Suonenjoella syntynyt Irja Jalkanen pääsi juoksemaan yön pimeydessä poliiseja pakoon ja kahlaamaan Keravanjoen yli, vaikka oli haavoittunut sekä lantioon että reiteen.

Irja Jalkasta ei koskaan tavoitettu eikä hän tiettävästi sodan jälkeen halunnut muistella menneitä. Kun laulaja Kari Tapio kuoli, niin Suonenjoen paikallislehden muistokirjoituksessa kerrottiin hänen kuuluneen Jalkasten köyhään vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka sukuhaara oli kuitenkin onnistunut tuottamaan pappeja. Luulen, että Irja Jalkanenkin kuului juuri tähän Jalkasten suvun köyhään vasemmistolaiseen sukuhaaraan.

https://www.suomalainen.com/products/minne-katosi-antti-jarvi-1#productDescriptionLarge

perjantai 22. joulukuuta 2023

Punikin joulu

Koska ainakin keskiluokkaisilla ihmisillä alkaa olla jo kaikkea, niin nykyään on yhä entistäkin enenevämmässä määrin vaikeuksia löytää rakkaille lähimmäisilleen joululahjoja. Mutta minulla on hyvä lahjaidea edellä kerrotusta ongelmasta kärsiville.

Nimittäin Kuopiossa ilmestyi vuosina 1919-1922 joululehti nimeltään Punikin joulu. Minusta on aika yllättävää, että heti sisällissodan jälkeenkin Suomessa oli niin paljon oikeusvaltion piirteitä, että savolaispunikit saivat tuollaista lehteä kolme vuotta julkaista.

Vuonna 1923 sitten lehti ilmeisesti lakkautettiin ja julkaisun toimittajat pääsivät luultavasti opiskelemaan tiedotusoppia ns. Tammisaaren yliopistoon. Siellähän myös Finlandian voittaneen Sirpa Kähkösen kuopiolainen äidinpuoleinen vaari kävi monta vuotta opiskelemassa.

Eikä vaari turhaan opiskellut Tammisaaren yliopistossa, koska Kähkönen on kertonut vaarinsa olleen ilmiömäinen satujen kertoja. Sillä asialla oli varmasti vaikutusta tyttärentyttären menestyskirjailijaksi tuloon. Vaari oppi luultavasti sepittämään satuja ohranan kuulusteluissa.

Mielenkiintoinen on tuo Punikin joulu-lehti. Kuviakin siinä runsaasti, vaikka kuvien painaminen ei 1920-luvulla tainnut olla vielä lehdissä tavallista. Eräs kuva esittää työläisperhettä kolomassa petäjistä pettua. Siihen aikaan maamme sosiaalipolitiikka oli kannustavaa ja esimerkiksi Kuopiossa kaupunki antoi vähäosaisilleen luvan hyödyntää kaupungin metsiä ruokataloutensa järjestämisessä.

Punikin joulun voi tulostaa joululahjaksi rakkailleen tästä linkistä; luulen, ettei tuollaista joululehteä ole vielä hankittu läheskään kaikkiin kotitalouksiin: https://helda.helsinki.fi/items/961850cd-7e98-4afb-824f-f73311b7a2a6?fbclid=IwAR0_DSz6Rn96srEAUI8jvy6CsEcadSURNb_5uZ3Pu4ozuiUkA3e3SCOwqAo

 

 

 

torstai 21. joulukuuta 2023

Raja-aita

 

Eilen Yle paljasti sivuillaan satelliittikuvien todistavan sen yllättävän asian, että Venäjän puolella koko maamme itärajan pituudelta kulkee piikkilanka-aita. Tarkkoja yksityiskohtia tuosta aidasta ei pystytty kertomaan. Mutta olenhan siellä ollut minäkin ja pystyn kertomaan sen miltä aita reilut kymmenen vuotta sitten näytti Uukuniemen korkeudella rajan takana.

 

Kun neuvostovalta romahti, pelkäsi moni uukuniemeläinen kunnan perinteistä elämänmuotoa häiritsevien kuluku-ukkojen lisääntyvän. Internetistä löytämäni kuva kertoo, miksi kuluku-ukot eivät lisääntyneet neuvostovallan romahdettua; nähtäväksi jää, lisääntyvätkö kuluku-ukot ensi kesänä.
Kolmisen metriä korkea aita on ihan paksua piikkilankaa ja se saattaa olla sähköistetty, joten kyllä sen pitäisi normaalille ihmiselle kertoa, ettei tästä saisi luvatta yli mennä.
Epäilen kuitenkin, ettei kylmän sodan aikana rakennettu raja-aita ole yhtä pitävä koko 1343 kilometrin matkalta, koska kuitenkin maamme sukurutsasta kärsivät susi- ja karhukannat saavat koko ajan tarvitsemaansa täydennystä itärajan takaa. Luulen, että tuo kuvan aita kyllä pysäyttää hirvet ja suurpedot.

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Mausoleumi Leninin

Toisenkin selkäkeikkanaurun jouduin päästämään Simo Rantalaisen muistelmia lukiessani, vaikka tiedänkin, että Telluksen tilanne on katastrofaalinen ja vaikka senkin tiedän, ettei itseään edistyksellisenä ihmisenä pitävän henkilön tulisi Simo Rantalaisen, joka lievästikin sanottuna vaikuttaa arvokonservatiivilta, muistelmiin pitkällä kepilläkään koskea.

Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Rantalainen toimi rakennusalalla jonkinlaisena sekatyömiehenä, jollaista ammattia ei taida enää olla, vaikka se oli lapsuudessani maamme yleisin ammatti. Moskovaakin Rantalainen oli rakentamassa ja kielimiehenä hän oppi myös puhumaan sujuvasti venäjää, joka onkin hyvin kaunis kieli, vaikka neuvostovastaiset tahot pitävätkin sitä vain molotuksena.

Rantalainen pääsi vierailemaan myös Leninin mausoleumilla, jossa säilytetään tämän vallankumousjohtajan balsamoitua kalmoa. Tosin sellaistakin mielipidettä esiintyy, että kyseessä ei ole itse Lenin vaan häntä esittävä vahanukke.

Leninin arkkua vartioi kaksi kivikasvoista sotilasta, joiden kivikasvoisuutta sujuvaa venäjää puhuva Rantalainen testasi kysymällä ystävällisesti: ” Dobry din. Kak pazivajete y kaku vaztarovja tavarish”, joka suomeksi tarkoittaa: ”Hyvää päivää ´, kuinka voitte ja kuinka terveytenne laita, toveri”. Mutta ei kivikasvoisen vartijan ilme värähtänytkään eikä hän ryhtynyt rupattelemaan vierailijan kanssa.

Rantalaisen mukaan Lenin kuoli kypsässä 53 vuoden iässä kuppaan, mutta moni kapitalistinenkin tiedemies on asiasta toista mieltä, kuten Ilta-Sanomatkin tässä jutussaan kertoo:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000500943.html

tiistai 19. joulukuuta 2023

Rääpykset

Kielipäätäni ei voi suinkaan moittia; ei ainakaan liiaksi. Kuitenkin neljää kieltä olen luullut hallitsevani hyvin, eli suomee ja savvoo, hiljoo ja kovvoo. Nyt kuitenkin huomaan, etten hallitse suomenkaan murteita riittävästi.

Nimittäin lainasin kirjastosta eilen sekä paksun kirjan nimeltään Kiinan poliittinen järjestelmä että Simo Rantalaisen muistelmat nimeltään Simo siellä jossain. Jostain syystä Simo kiinnosti minua Kiinaa enemmän, joten aloitin lukemisen sillä.

Jo kirjan alussa Rantalainen kertoo suvustaan ja paljastaa, etteivät hänen mummonsa ja vaarinsa välit olleet ainakaan aina lämpimät, koska vaari oli ankara ja otti silloin tällöin niin sanotusti kuppia. Vaari myös passautti itseään kovasti.

Tosin kyllä kannakselainen mummo osasi ainakin välillä pitää puolensa. Kun vaari kerran vaati mummolta silakkapihvejä tiuskaisi puoliso, että:

”Kuuleha sie, mie situ siun rääpyksilleis”. Lukijan onneksi Simo Rantalainen kääntää mummonsa lausuman kirjakielelle seuraavasti: ” Kuulehan sinä, minä paskon silakoidesi päälle”.

Edellä kerrottu sai minut päästämään selkäkeikkanaurun, vaikka maailman tilanne onkin synkkä. Lisätietoa Rantalaisen kirjasta löytyy tästä:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/simo-siella-jossain/

maanantai 18. joulukuuta 2023

Dosentti Ruotsila

Dosentti Markku Ruotsila, joka lienee yksi maamme harvoista USA:n Republikaanista puoluetta kannattavista, oli dosentti Arto Luukkasen vieraana kristillis-siveellisellä IRR-tv:ssä ja kertoi mielenkiintoisen tiedon Donald Trumpista.

Trump on Ruotsilan mukaan kertonut, että presidenttiaikanaan hän ilmoitti Venäjän tyranni Putinille, että mikäli tämä hyökkää jonnekin, tulee Usa reagoimaan voimakkaasti asiaan. En nyt tarkkaa sanamuotoa muista, mutta Trumpin sanoma oli mielestä se, että jos Putin hyökkää, Trump tulee pommittamaan Moskovan tuhannen naisen sukuelimen päreiksi, kuten Savossa sanotaan.

Niinpä sodilta vältyttiin ja Ruotsila korosti sitä, että Trump on rauhanmies, joka ei aloittanut kaudellaan yhtään sotaa. Asia voi olla noinkin, koska hulluna miehenä pidettyä Trumpia saatettiin pitää niin arvaamattomana tyyppinä, että jopa Putin malttoi odottaa, että Usa:n presidentti vaihtui järkevämmin käyttäytyvään.

 
Toisaalta aika synkkä on Telluksen tulevaisuus, jos kaikki maapallon 170 valtiota joutuu sodalta välttyäkseen varmuuden vuoksi valitsemaan mahdollisimman hullun tyypin maansa johtoon. Paljon mahdollista, että maailman kolmen mahtavimman valtion johtajina ovat ensi vuoden lopulla lievästi sanottuna vähemmän luottamusta herättävät Trump, Putin ja Xi Jinping, joista viimeksi mainittu vaikuttaa henkisesti tasapainoisimmalta.

 
Ruotsila vaikutti pitävän hyvin todennäköiseltä, että Trump palaa USA:ssa valtaan, mutta itse olen epäillyt Ruotsilan asiantuntevuutta sen jälkeen, kun hän viimeisimpien presidentinvaalien ääntenlaskennan aikaan tuuletti Trumpin voittoa, vaikka oma Pillilupi-askin kansi kertoi toista. Itse epäilen vahvasti, että Trumpin suosio voi kääntyä laskuun sen jälkeen, kun erinäiset ihan perustellut oikeusprosessit häntä vastaan käynnistyvät eri puolilla Amerikkaa.

Ja vaikka USA on mittaamattomien mahdollisuuksien maa, niin kummalliselta tuntuu, jos vaikkapa raiskauksesta tuomittu voidaan valita maailman mahtavimman valtion johtoon. Eihän pienessä Suomessakaan valittu raiskauksesta tuomittua perussuomalaisten työmies Matti Putkosta edes eduskuntaan ja ihan hilkulla oli sekin, että pelkästään tyttöjen vonkauksesta epäilty Wille Rydman huolittiin ministeriksi.

Dosentti Ruotsilan haastattelu saattaa hyvinkin näkyä ensi keskiviikkona klo 19.30 tässä linkissä ja voi olla, että ohjelma ilmestyy lähi aikoina IRR-tv:n arkistoon.
https://irr-tv.fi/

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Ukrainan demilitarisaatio

Entinen hyvä mökkinaapurini Vladimir Putinkin näyttää pikkuhiljaa rauhoittuvan. Pari päivää sitten hän puhui Venäjän kansalle ja kertoi, että Venäjä pyrkii nykyään ainoastaan Ukrainan denatsifikaatioon ja demilitarisaatioon, mutta ei puhunut enää mitään dehomolisaatiosta tai denarkomanisaatiosta, joilla seikoilla hän vajaat pari vuotta sitten myös perusteli maansa hyökkäystä Ukrainaan.

Luulenpa, että Putinin puheessa esittämistä Ukrainan denatsifikaatio- ja demilitarisaatio-tavoitteista voisi hyvinkin järjestää neuvottelut Ukrainan ja Venäjän välillä. Ukraina voisi pyytää, että Putin nimeltä mainitsee ne natsit, joita Ukrainan johdossa toimii ja sen jälkeen heidät voisi helposti siirtää pois tehtävistään ja korvata ei-natseilla, jollaisia varmasti Ukrainasta löytyy. Niin olisi yksi sodan syy poistettu.

Natsit saivat muuten maan parlamenttivaaleissa viimeksi vain vajaan kahden prosentin kannatuksen eivätkä saaneet yhtään edustajaa parlamenttiin. Esimerkiksi Suomessa talvisodan alla fasistiseksi luokiteltava IKL sai sentään eduskuntavaaleissa peräti kahdeksan prosenttia äänistä ja toistakymmentä kansanedustajaa.

Myös Ukrainan demilitarisaatio olisi helposti toteutettavissa. Uskon, että Ukraina mielellään luopuisi asevoimistaan, mikäli Nato ottaisi vastuun maan puolustamisesta. Venäjän antamiin mahdollisiin turvatakuisiin voi kuitenkin suhtautua kriittisesti, koska kun se hyökkäsi Ukrainaan, se rikkoi 32 antamaansa kansainvälistä sopimusta, lukuisia kansainvälisen oikeuden säännöksiä ja sitä Venäjän lain pykälää, jonka mukaan presidentti ei voi aloittaa hyökkäyssotaa.

Naton asukasmäärä on seitsemän kertaa Venäjää suurempi, bkt noin 20 kertaa suurempi ja puolustusbudjetti kymmenen kertaa suurempi kuin Venäjällä, voi kuitenkin olla, että Ukraina ei luota Naton kykyyn sitä puolustaa. Mikäli Trump palaa USA:ssa valtaan ja päättää antaa eurooppalaisten sotia sotansa ilman Amerikan apua, saattaa Ukrainan käydä huonosti.

Muistelen esimerkiksi, että suurvalta Englannilla on 90 tykkiä ja 130 taistelupanssarivaunua ja että kun Euroopan suurin valtio Saksa osallistui vähän aikaa sitten joihinkin maanosan yhteisiin sotaharjoituksiin, operoi maan ilmavoimat vielä legendaarisilla Phantom-hävittäjillä, jotka olivat parhaimmillaan vuoden 1967 kuuden päivän sodassa.

Siunatuksi lopuksi tässä Helsingin Sanomien tämänpäiväinen juttu Trumpista, joka viimeisimmässä puheessa ylisti Putinia ja Kim Jong-unia sekä käytti natseihin viittaavaa retoriikkaa sanomalla, että paperittomat siirtolaiset ”myrkyttävän kansakunnan veren”.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010063955.html

lauantai 16. joulukuuta 2023

Stubb

Kuten eilen taisin jo kertoa, aivotutkija Markku T. Hyypän mukaan ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi. Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita.

Hyyppä esittää karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkielisille miehille se on aivan luonnollista. Minä ja muutamat Uukuniemen miehet olemme kylä tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, koska itsekin olen ollut monta kertaa Uukuniemen Marttojen kesäretkellä ja hauskaa on ollut.

Hyypän mukaan ruotsinkielisten itsevarmuutta ja hyväntuulisuutta selittää myös se, ettei ruotsinkielisellä puolella piestä lapsia, kuten suomenkielisellä puolella on ollut ylimuistoisena tapana. Ruotsinkieliset vanhemmat myöskin harrastavat erilaisia asioita yhdessä lastensa kanssa ja tähän tietoon löysin myös vahvistuksen Alexander Stubbin elämänkertakirjasta.

Stubb nimittäin kertoo, että ihan lapsena, kun hän palasi iltapäivästä peruskoulusta kotiin, ja uskoakseni nimenomaan peruskoulun ala-asteelta, hänellä oli tapana yhdessä äitinsä kanssa poltella tupakkaa ja katsella telkkarista amerikkalaisia perhesarjoja. Suomenkielisellä puolella tuollaista ei tapahdu.

Alexander Stubb on tällä hetkellä vahvoilla tulevaksi presidentiksi, mutta voi olla, että hänen presidenttitiensä saattaa katketa hänen ruotsinkielisille tyypillisen hyväntuulisuuteen ja lapsenomaiseen leikkimielisyyteen. Muistanpa muuten, miten kymmenisen vuotta sitten silloinen pääministeri Stubb asettautui polvihousuissa pikkulasten eläväksi tikkatauluksi ja hänen uskottavuutensa romahti tapauksen seurauksena. Luulenpa, ettei esimerkiksi valtioneuvos J. K. Paasikivi, joka myöskin oli Kokoomuksen miehiä, olisi suostunut moiseen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000838475.html

perjantai 15. joulukuuta 2023

Wenzel

 

Minusta antiikkikauppias Wenzel Hagelstamin muistelmat on yksi hauskimmista lukemistani kirjoista. Minä, joka olen raskas- ja jopa synkkämielisyyteen taipuvainen savolaistosikko, vallan ihmettelen kauhiasti, miten hilpeän ja ongelmattoman elämän pystyy ruotsinkielinen mies tässä pahassa maailmassa viettämään.
Samaa muuten ihmetteli myös aivotutkija Markku T. Hyyppä, joka on äitinsä puolelta Suonenjoen Rieponlahden Kukkosia ja Könösiä, ja joka päätyi kirjassaan Elinvoimaa yhteisöstä siihen lopputulemaan, että ruotsinkielinen mies elää keskimäärin kuusivuotta kauemmin kuin suomenkielinen, koska on lapsenomaisen hyväntuulinen ja kovasti sosiaalinen sekä itseensä luottava.
Ja sellainenhan se Wenzel Hagelstamkin vaikuttaa olevan. Sellaiset ruotsinkieliset ihmiset ovat pidettyjä yli kielirajojen ja menestyvät esimerkiksi tv:n lauantai-iltojen viihdeohjelmissa ja jopa politiikassa, jonka seikan tulemme tulevissa presidentinvaaleissa näkemään.
Liike-elämässäkin hyväntuuliset ruotsinkieliset menestyvät ja sen seikan todistaa myös Wenzel Hagelstam, joka on maamme tunnetuin antiikki- ja taidekauppias, vaikka on peruskoulutukseltaan ymmärtääkseni hitsari; ainakin hän muistelmissaan kertoo opiskelleensa Ruotsissa ilta-ammattikoulussa tuohon vaativaan ammattiin, jossa maksettiinkin paremmin kuin virkamiesammateissa.
Ruotsinkieliset ovat myös hyvin liberaaleja arvoiltaan. Kun esimerkiksi Wenzel Hagelstamin rouvan parisuhteessa elävät ystävättäret kärsivät ymmärrettävästä syystä lapsettomuuden vaivasta, sovittiin ystävättärien kesken, että he voivat lainata Wenzeliä, joka ratkaisikin lapsettomuusongelman eikä siinä pitkään nokka tuhissut. Eikä Wenzel pitänyt tilannetta mitenkään kiusallisena, vaan korostaa kirjassaan, että ratkaisu tyydytti kaikkia osapuolia.
Hagelstam on myös viimeisen päälle herrasmies. Hän ei pahaa sanaa mainitse esimerkiksi taidekauppias Jouni Rannasta, joka puolestaan omassa kirjassaan kertoo taidekauppiaiden, jollainen myös Wenzel Hagelstam on, olevan yleensä suuria huijareita, jotka ostavat ravimiehiltä ja junapelureilta väärennettyjä tauluja pilahinnalla ja myyvät ne sitten hirmuisella voitolla eteenpäin ja jos käry käy, vetoavat vilpittömään mieleensä.
Aina tuo vilpitön mieli ei taidekauppiasta pelasta. Erästä maamme johtavista taidekauppiaista sai petoksista todella kovan tuomion, mutta ei hän sitä sitten joutunut kuitenkaan kärsimään, koska ampui itsensä ennen vankilaan joutumistaan.
https://www.wsoy.fi/kirja/wenzel-hagelstam/wenzel-hagelstam-antiikkikauppiaan-muistelmat/9789510478875?fbclid=IwAR3Zl3f_LSSk83Heu0AMvrJiBK19whYsp1U62qrwlqdewyR1fuULOA9dUPo

torstai 14. joulukuuta 2023

Taiteen apinointi

Täyttä selvyyttä ei ole siitä, miten paljon hitsari-maalari Veli Seppä ehti tekemään väärennettyä taidetta. Jouni Rannan mukaan Seppä oli ainakin äärimmäisen nopea taiteen tuottaja. Kun Ranta esimerkiksi tuli kerran ostamaan häneltä lähes aitoa Helene Schjerfbeckin maalausta, niin Seppä pyysi asiakasta istumaan ja juomaan kupposen kahvia, jonka nauttimisen aikana hän maalasi lähes aidon Schjerfbeckin työn.

Veli Sepän tuotannon määrää hankaloittaa myös se, että hänen taulunsa ovat erittäin korkeatasoisia. Niinpä maailman parhaana Fernand Légerin tuotannon asiantuntijana pidetty ranskalainen Irena Hansma pitää Légerin öljyvärityötä Composition murale aitona, vaikka Seppä myönsi sen maalanneensa ja ilmeisesti hänen ehdolliseen vankeustuomionsa sisältää myös tuon väärennöksen.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomioida se, ettei Irene Hansma erehtynyt yhtä paljoa kuin saksalaisen Moritzburgin taidemuseonjohtaja Katja Schneider. Jouni Rannan kirjan mukaan Schneiderille nimittäin vietiin tunnistettavaksi taulu, jonka oli maalannut paikallisen eläintarhan simpanssi. Schneider oli sitä mieltä, että taulun oli maalannut Guggenheim-palkittu Ernst Wilhelm Nay. Kun totuus paljastui tämä taiteen tohtori totesikin, että tarkemmin ajatellen työ näyttikin hieman kiirehdityltä.

Mutta osataan Ruotsissakin, mikäli Rannan kirjaa on uskominen ja miksi ei olisi. Ranta kertoo, että göteborgilainen paikallislehti kokosi näyttelyn apinan maalauksista ja narrasi töiden olevan avangardisti Pierre Brassaun. Taidekriitikot ylistivät näyttelyä ja eräskin kirjoitti, että ”Brassau maalaa voimakkain vedoin, mutta selkeän päämäärätietoisesti. Hänen siveltimensä vedot tekevät pilkuntarkkoja kaarroksia. Hän on taiteilija, joka tekee työtään balettitanssijan herkkyydellä.”

Eläinmaailman taiteijoihin voi tutustua tästä linkistä: http://toistenhistoria.blogspot.com/2013/01/maalaava-apina-ja-muita-taiteilijoita.html

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Vilpitön mieli

Kuvataide on minua kiehtonut suuresti sen jälkeen, kun jäin kansakoulussa laiskanläksylle vaahteranlehden piirustamisesta. Niinpä luin suuren innoituksen vallassa taidekauppias Jouni Rannan muistelmat, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Marko Erolan kanssa. Muistelmateoksen nimi on Vilpitön mieli – eli miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta.

Mutta vaikka entisen koripalloilijan ja uhkapelurin Rannan maamme täyteen myymä taide oli väärennettyä, niin siitä huolimatta se oli korkealaatuista ja ainakin minusta uudet väärennetyt taulut ovat jopa alkuperäisiä parempia, koska yleensä niistä puuttuvat kärpäsen kakat ja muut vauriot.

Tosin hitsari-maalari Veli Seppä, jota itse arvostan Suomen 1900-luvun taitavimpana taiteilijana, jostain syystä hieman turmeli töitään viskomalla hammasharjalla niille kahvin taroja ja pitämällä niitä pitkään tupakan savussa. Näin hän sai noin tuhatkertaistettua taiteensa arvon.

Wikipedia kertoo tästä hitsari-maalarista seuraavaa: ”Seppä väärensi vuosikymmenten mittaan taidekauppiaiden tilauksesta satoja teoksia, muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Reidar Särestöniemen, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin, Ellen Thesleffin ja Maria Wiikin töitä.

Vuonna 2011 Sepän väärennös Fernand Légerin maalauksesta Le cirque myytiin 2,2 miljoonalla eurolla. Saman taiteilijan Composition murale Sepän väärentämänä myytiin Bukowskin huutokaupassa Bukowskin omistajalle 440 000 eurolla.[4][3] Schjerfbeckiä Seppä väärensi ainakin 1990-luvun alusta alkaen. Helsinkiläinen keräilijä maksoi vuonna 2008 Sepän väärentämästä Schjerfbeckin Markkinaomenasta 350 000 euroa. Samalle keräilijälle oli myyty muitakin Sepän väärennöksiä.”

Huimat rahat siis liikkuvat taidekaupassa, jota Vilpittömän mielen mukaan pyörittävät varsinkin entiset uhkapelurit ja ravimiehet sekä lisäksi entinen savolaisupseeri, joka ei ole ainakaan lähisukua saman nimiselle suurhiihtäjälle. Taidekauppoja tehdessään tämä upseeri antoi eräänlaisen takuun tavaransa aitoudesta ja lupasi ampua itsensä, mikäli kyseessä olisi väärennös.

Itsekin olen joskus jututtanut erästä savolaista ravimiestä, joka myyskenteli huoltoasemalla auton takakontista Schjerfbeckejä ja vakuutti niitä tarvittaessa löytyvän lisää kellarin verkkokomerosta. Minusta hän vaikutti hyvin rehelliseltä ihmiseltä.

Jos jostakusta maailmanmeno on kohtuuttoman kamala, niin suosittelen tämän kirjan lukemista: https://www.finlandiakirja.fi/fi/jouni-ranta-vilpiton-mieli-417fdb

tiistai 12. joulukuuta 2023

Hitlerin raskasvesivarasto

Kummitusmaiselta ja jopa slummimaiselta näyttää nykyään tuo entinen rakas kotitaloni Heinolassa, jossa vietin parhaat miehuusvuoteni ja josta muutin pois parikymmentä vuotta sitten.

Tuo kuva palauttaa mieleeni, että nuoruudessani Suomessa ylpeiltiin sillä, ettei meillä ole slummeja, mutta kyllä minä sellaisen löysin Heinolasta joskus 1980-luvun lopulla.

Wikipedia kertoo tästä Heinolan Hevossaaren slummista seuraavaa ja ilmeisesti tarinassa on virhe, koska siinä väitetään slummin jyrätyn maantasalle jo 1970-luvun lopulla:

”Puukemia Oy rakennutti saareen Keinukankaalle toistakymmentä yksi- tai kaksikerroksista asuintaloa, jotka oli tarkoitettu saarelle aiotun ksylitolin edeltäjää valmistavan tehtaan toimihenkilöiden ja työntekijöiden käyttöön. Jo aivan tehtaan rakennustyön alkuvaiheessa tehtaasta kuitenkin luovuttiin, mutta asuintalot jäivät.

Ensin niitä vuokrasi kaupunkilaisille Puukemia, ja sittemmin Heinolan kaupunki, jolle alue myöhemmin siirtyi. Taloissa asui suuria lapsiperheitä, parhaimmillaan asukkaita oli noin 150. Kun kaupunki alkoi myöhemmin varata yhä enemmän tilaa tehtaille, asukkaat häädettiin ja talot purettiin ja jyrättiin maan tasalle 1970-luvun lopulla.”

Wikipediassa kerrotaan myös puuspriin varastointia varten louhituista valtavista luolista, joille ei sittemmin ole keksitty hyötykäyttöä seuraavaa:

”Hevossaaren pengertien mantereen puoleisessa päässä ovat ”Hevossaaren luolat”, jotka oikeasti sijaitsevat Tähtiniemessä. Yksisuuakkoisen, kolmeen osaan haarautuvan luolaston pituus on 100–200 m. Kunkin haaran perillä on isompi tila, korkeudeltaan noin 20 m ja leveydeltään 10 m.

Luolat ovat aikoinaan tehty Alkon tytäryhtiön Puukemia Oy:n tarpeisiin mahdollista polttoaine-etanolin valmistusta ja varastointia varten, mutta niitä ei ole käytetty hyötytarkoitukseen. Nykyisin pääsy luoliin on estetty ihmisiltä, sillä luolissa asustavan ilmeisen runsaan lepakkokannan rauha on turvattu.”

Tuo Puukemia oy:n sota-ajan rakennushanke on ollut melkoinen, koska tuotantolaitosta oli rakentamassa enimmillään noin tuhat henkeä. Minulle on kerrottu tavallisesti luotettavista lähteistä, että ainakin osa rakentajista oli sotavankeja.

Sota ehti tosin päättyä, ennen kuin puuspriitehdas valmistui, joten silloin jättihanke meni hukkaan. Nähtäväksi jää, tullaanko Suomessa kuitenkin nykyisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä vielä tarvitsemaan kotimaista polttoainetuotantoa. Tosin sota-ajan suunnitelmien mukaan spriitä olisi Hevossaaressa valmistettu 10 miljoonaa litraa vuodessa ja laskujeni mukaan sillä pidettäisiin nykyään liikenteessä vain muutama sata kuorma-autoa.

Tuo Puukemian sota-ajan hanke oli huippusalainen ja niinpä siitä liikkui kansan keskuudessa monenlaista tarinaa. Yhden huhun mukaan valtavat luolat oli tarkoitettu rautatietykkien suojapaikoiksi ja vielä paremman jutun kuulin eräältä Jyrängön vanhalta mieheltä, jota jututin kaupungin historiasta.

Luolista kysyessäni hän loihe lausumaan lyhyesti: ”Jäi perkele Hitlerin raskasvesivarasto kesken”. Tässä näkemyksessä oli varmasti jokin logiikka, mutta minulle se ei täysin avautunut.

 

 

maanantai 11. joulukuuta 2023

Vain laudat ikkunoissa

Kaksi haavetta minulla oli, kun käväisin syksyllä pitkästä aikaa Heinolassa, jossa vietin parhaan miehuuteni. Tarkoitukseni oli viettää yö nunnaluostarissa ja sen lisäksi käydä entisen asuintaloni takapihalla syömässä erilaisia hyviä omenoita siellä kasvavasta ikivanhasta täysin hoitamattomasta monilajisesta puusta.  Fantasiani toteutui nunnaluostarin osalta, mutta omenapuuta en enää vesakkoviidakoksi muuttuneelta takapihalta löytänyt.

Sen sijaan löysin lahonneen pöllipinon, josta arvelin puun lyödyn lihoiksi. Minusta omenapuupöllit olisi kannattanut hyödyntää maamme puunjalostusteollisuudessa, sillä omenapuu on äärimmäisen lujaa puuta. Niinpä, jos joskus menen työväenopistoon veneenveistokurssille, tulen veistämään vesikulkuneuvoni omenapuulaudasta. Siitä tulee varmasti hyvä ja luja, koska tulen veistämään sen järjen kanssa.

Muutin parikymmentä vuotta sitten pois tuosta kauniista puutalosta, joka sijaitsi juotavan kirkkaan virran rannalla keskellä kaupunkia ja syksyllä tuota taloa saksanseisojakoiran lailla toljottaessani tuli mieleeni Yrjö Jylhän runo Hylätyt talot, autiot pihat. Entinen kotitaloni oli jätetty heitteille ja mieleeni nousi Jukka Kuoppamäen kappale Sininen ja valkoinen, jossa sanotaan, että ”vain laudat ikkunoissa nään”, koska tosiaankin laudat näin ikkunoissa. Mutta ihan täysin hylätty talo ei ollut, koska sisältä kantautui reippaita elämisen ääniä. Ihmiseläjiä tosin talossa ei majaillut, vaan pulut olivat sen vallanneet. Yksi yläkerran ikkuna oli sen verran raollaan, että puluyhdyskunta oli päässyt valtaamaan rakennuksen. Luonto oli siis voittanut tällä kertaa.

Asuin tuossa talossa 16 vuotta, mutta eipä löytynyt seinästä pronssista muistolaattaa. Minä itse tosin en ole ehkä sitä huomionosoitusta ansainnut, mutta sikäli tuo rakennus liittyy maamme historiaan, että sen liepeiltä on 1700-luvun lopulla maalattu maamme ensimmäinen maisema-aiheinen öljyvärityö. Muistelen, että taulun nimi oli Maisema Heinolanharjulta tai jotakin muuta sellaista ja muistelen sitäkin, että pensselin hantaagissa olisi saattanut olla Nils Schillmark-niminen Ruotsissa syntynyt taiteilija.

Tuollaisen Nils Schillmarkin taulun netistä löysin, mutta tuo maisema ei vaikuta tutulta: https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/621397

 

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Borat

Omenapuut ovat alun perin kasvaneet Kazakstanin alueella ja niinpä siellä vielä nytkin on omenapuumetsiköitä, joissa suurimmat puut ovat 30-metrisiä. Olen pitkään haaveillut, että pääsisin tutustumaan noihin luonnonvaraisiin puihin. Luulen, että ne menestyisivät myös Suomessa, koska Kazakstan on vaativa paikka yrittää elää.
Mutta luulen, että en tule Kazakstanin viisumia koskaan saamaan tämän kirjoituksen jälkeen. Nimittäin eilen tuli joltain taivaskanavalta maailmankuulu Borat-elokuva, joka sai minut päästämään monta selkäkeikkanaurua, vaikka en ole rasisti ja vaikka maailmantilanne on kauhea.
Borat-elokuva kertoo kazakstanilaisesta Borat-nimisestä toimittajasta, joka tulee Amerikan ihmemaahan tutustumaan sen ihmeisiin ja joutuu kulttuurieroista johtuen moniin kommelluksiin. Vaikka en ole rasisti, niin minuakin huvitti tämä arojen kasvatti, joka ei osannut käyttää vesivessaa. Samaan ongelmaan muuten törmäsivät myös sodan jälkeen Viipuriin siirretyt ukrainalaiset maalaiset.
Myös seurustelukulttuurin erot aiheuttivat Boratille ongelmia. Kun hän esimerkiksi rakastuu Pamela Hyytiäiseen ja yrittää tunkea häntä säkkiin ottaakseen tämän kazakstanilaisen perinteen mukaisesti vaimokseen, saa hän yllättäen väkivaltaiset turvamiehet kimppuunsa.
Tuo Pamela Hyytiäinen muuten tunnetaan maailmalla paremmin Pamela Anderssonina, mutta kyllä hän sukujuuriltaan on Keski-Suomen Hyytiäisiä, niin hän itse on kertonut, ja uskoakseni Pamela on Saarijärven Pullistuksen tyttöjä, koska hänen kuuluisa sukulaisensa keihäänheittäjä Hyytiäis-Topi oli Saarijärven miehiä.
Borat-elokuvan lopussa soi upea Kazakstanin kansallishymnin ivamukaelma, jossa ihan suomalaiseen tapaan luetellaan maan saavutuksia tilastojen valossa. Esimerkiksi maa on maailman suurin kalsiumin tuottaja ja maan ilotytöt ovat maailman toiseksi sukupuolitautivapaimpia heti Turkmenistanin jälkeen. Ihastusta ja kademieltä meissä suomalaisissa herättää myös se, että Kazakstanista löytyy 30 metriä pitkä ja kuusi metriä leveä uima-allas, jonka suodatinjärjestelmä on niin tehokas, että se puhdistaa 80 % altaan ihmisulosteista.
Niin hupaisaa kuin se onkin, niin Kazakstan loukkaantui kovasti Singaporelle, kun siellä järjestetyissä ammunnan Aasian mestaruuskisojen voittajalle soitettiinkin palkinnonjaon yhteydessä Borat-elokuvan kansallishymnin ivamukaelma, jota nyt hiljennymme kuuntelemaan. Borat-filmi on muuten jostain syystä kielletty Kazakstanissa.

lauantai 9. joulukuuta 2023

Istuta vielä se omenapuu

Laskin juuri pillilupiaskin kanteen, että eilen esittelemäni Suomen suurimman puun maanpäällinen osa painaa noin 20 tonnia, koska se on aika höttöistä ainesta ja että se on varastoinut itseensä ilmakehästä 10 tonnia hiiltä. Ja senkin seikan on pillilupiaskini kansi paljastanut, että ilmakehässä on tällä hetkellä ylimääräistä hiiltä 10 tonnia maapallon jokaista ihmistä kohti. Siitä onkin helppo laskea, että jos jokainen ihminen kasvattaisi tuollaisen poppelipuun jouto- tai kitumaalla aikuiseksi, niin kasvihuoneilmiö olisi torjuttu.

Tosin aika ei taida riittää odottaa 150 vuotta, joten palaan jo aiempiin laskelmiini, joiden mukaan, jos Kiinan kokoinen alue istutettaisiin omenapuulle, niin sekä kasvihuoneilmiö että ihmiskunnan ruokahuolto-ongelma olisi ratkaistu. Jään nyt odottamaan sitä, että minut kutsutaan YK:n pääsihteerin virkaan, jotta voin toteuttaa unelmani.

Kaltaiseni raavas mies muuten tarvitsee 2,5 kiloa pottuja päivässä elääkseen, mutta omenakin on aika hyvä, koska 3,5 kiloa omppuja päivässä tyydyttää raavaankin miehen kaloritarpeen. Valkuaista pitäisi kuitenkin saada jonkin verran lisää, mutta sen ongelman voi pyrkiä ratkaisemaan syömällä vain matoisia omenoita.

Itsekin olen kantanut korteni kekoon tuossa ihmiskunnan omenaprojektissa ja olen yrittänyt saada jo 21 vuoden ajan kuvassa olevan puun kantamaan hedelmää, mutta menestys ei ole ollut kovin hyvä ja kuvassa esittelen suurinta saamaani satoa. Joka jumalan syksy olen kiertänyt kanaverkon suojaksi puun ympärille, mutta joka jumalan kevät ajokoiran kokoiset rusakot käyvät miehissä repimässä verkon pois. Tämä kokemus samoin kuin Ukrainan tapahtumat ovat saaneet minut jossain määrin luopumaan väkivallattomuudesta elämänasenteenani.

perjantai 8. joulukuuta 2023

Kompensaatiopuu

Aamu-tv:ssä kerrottiin, että ihmiset voivat hyvittää maapallon ilmastojärjestelmälle tekemänsä pahat teot kompensaatiomaksulla, joka suoritetaan erään firman tilille, joka lupaa istuttaa tätä maksua vastaan uusia puita. Se on oikein se.

Toisaalta nyt olisi Heinolalla tilaisuus iskeä ja lyödä rahoiksi. Nimittäin Rantapuistossa Kymijoen partaalla kasvaa Suomen suurin puu; noin 150-vuotias tsaarinpoppeli, joka on kooltaan valtava meikäläiseksi puuksi.

Wikipedia kertoo tästä jättiläisestä seuraavaa: ” Tsaarinpoppeli on Suomen suurin puuyksilö. Se kasvaa Heinolan rantapuistossa. Lajiltaan se on tsaarinpoppeli (Populus × petrowskiana). Tsaarinpoppelin korkeus on 34,5 metriä, latvuksen läpimitta 23 metriä ja ympärysmitta rinnan korkeudelta mitattuna 6,37 metriä.[1]

Puun tilavuus on yli 30 kuutiota. Tilavuuslaskelmassa ovat mukana vain päärunko ja puun seitsemän jättihaaraa, jotka ovat kukin normaalin puun veroisia. Isoista haaroista erkanevia oksia ei ole laskettu tilavuuteen mukaan. Heinolan tsaarinpoppeli selvisi vuoden 1901 Kymijoen tulvasta.”

Monet muut Rantapuiston puut eivät olleetkaan selvinneet tuosta edellä mainitusta tulvasta. Ilmeisesti lähistöllä kasvavat isot poppelit on istutettu vasta tulvan jälkeen, mutta suuriksi ovat nekin reilussa sadassa vuodessa venähtäneet. Nopeakasvuinen siis on tuo poppeli, jolla tuskin on hyötykäyttöä maamme saha- tai paperiteollisuudessa, mutta kaipa sitä voi energiapuuna käyttää kuten pajuakin.

Kävin syksyllä halaamassa tuota vanhaa kaveriani ja jo silloin ajattelin, että koska olen Suomen, ellen peräti koko Pohjoismaiden, johtava jouto- ja kitumaan omistaja, olisin mielelläni ostanut kohtuullisella hinnalla tuon puun poikasia, jos niitä vain olisi ollut Heinolassa kaupan.

Olisinpa sitten tökkinyt niitä jouto- ja kitumailleni, ja mikäpäs minun olisi eläkepäiviäni sitten viettää tuollaisten jättien varjossa puhtaalla omallatunnolla maha täynnä köllien, vaikka olisin ensin syönyt kokolihaa, sillä olisinhan kuitenkin kompensoinut kokolihan aiheuttamat kasvihuonepäästöni tuollaisilla kompensaatiopuilla.

torstai 7. joulukuuta 2023

Natsitervehdys

Saattaa olla, että Kalle Jalkanen herätti vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchen talviolympialaisissa muutenkin huomiota, kuin hiihtämällä upeasti viestin ankkuriosuudella. Nimittäin kerran jossain urheilutietokilpailussa kysyttiin, että kuka suomalaisurheilija teki ainoana olympiakisojen avajaismarssissa ns. natsitervehdyksen ja oikea vastaus oli, että Kalle Jalkanen, Iisveden Kiri.

Pikkuisen epäilin tuota vastausta ja kysyin Kallen serkulta Aarne Jalkaselta, joka hänkin oli aikoinaan kova hiihtomies, näkemystä tapahtuneeseen. Hän kiisti jyrkästi asian. Saattoi tietysti olla, että Jalkanen heilutteli kättään laajakaarisesti muuten vain, mutta saattoi myös olla, että hän hieman sotki mielessään asioita.

Kalle Jalkanen oli nimittäin alun perin Työväen Urheiluliiton seuran Iisveden Vesan kasvatteja ja hän ehkä ajatteli, että Natsi-puolueella oli jotain tekemistä työväenliikkeen kanssa, koska Natsi on lyhennys nimestä Kansallissosialistinen työväenpuolue.

Eikä natsitervehdys ollut vielä siihen aikaan samalla tavalla poliittisesti leimaava kuin toisen maailmansodan sodan jälkeen. Kun esimerkiksi keihäänheittäjä Juha Laukkanen vastasi saksalaisen kilpakaverinsa Boris Henryn tervehdykseen Edmontonin yleisurheilun MM-kisoissa nostamalla oikean kätensä Heil Hitler -asentoon ja vetämällä vasemman käden sormet viiksiksi nenälleen, herätti se maailmalla tyrmistystä.

Laukkanen pyysi sitten vähän myöhemmin julkisesti anteeksi tekemäänsä natsitervehdystä. Hän kertoi, että tervehdys oli hänen omaa typeryyttäni, jonka tarkoituksena oli rentouden hakeminen kilpailuun.

Laukkasta pahemmin kävi muutama vuosi sitten eräällä kreikkalaiselle jalkapalloilijalle, joka tuuletti tekemäänsä maalia natsitervehdystä muistuttavalla eleellä. Hänet tuomittiin Kreikassa välittömästi elinikäiseen pelikieltoon.

Natsitervehdyksellä on hankittu kiusallista huomiota muutenkin, kuten tämä Ylen juttu todistaa: https://yle.fi/a/74-20048606

keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Kalle Jalkasen suuri harmitus

Koska lapset tai jopa naiset saattavat tämän lukea, niin käytän kuvan Timo J. Tuikan kirjasta nimeä Suuren harmituksen voima. Tunsin tämän kirjan, jossa kerrotaan niistä tapauksista, joissa suomalainen on menestynyt suuren harmituksen voimalla, avattuani suurta kotiseutuylpeyttä, koska heti ensimmäisenä kirjassa kerrotaan tarina Suonenjoen kunniakkaasta hiihtohistoriasta, joka onkin pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi.

Kuten kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, miten dramaattisten vaiheiden jälkeen maamme viestihiihtojoukkueen Kalle Jalkanen taisteli Suomelle, isiemme maalle, olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin kisoissa vuonna 1936. Kalle lähti johdossa olleen Norjan joukkueen perään ankkuriosuudelle peräti 1 min. 24 sek. myöhemmin, mutta hiihti ajokoiran raivolla eron kiinni puolimatkaan mennessä.
Sitten Kalle yritti alamäessä sylkäistä limaklönttiä suustaan ja samalla hän sylkäisi tekohampaansa, jotka olivat maksaneet köyhän työmiehen kolmen kuukauden palkan, lumihankeen. Sen jälkeen Kallen piti ratkaista, luopuuko hän olympiakullasta ja siihen liittyvästä ikuisesta kunniasta vai tekohampaistaan.
Kalle ratkaisi valinnan tekohapaidensa hyväksi ja kääntyi etsimään tekarinsa hangesta ja työnsi ne sitten lumisina taskuunsa.
Mutta niin suurta harmitusta hän tapauksen johdosta tunsi, että harmituksen antaman lisävoiman turvin hän vielä ikeniä purren vielä ohitti norjalaisen juuri ennen maalia. Jalkasen sisukas taistelu oli niin vaikuttava, että Toikka kertoo kirjassaan tapauksen ennen kuin hän kertoo suomalaisten sisukkaasta taistelusta talvisodan Kollaalla, jonka sisukkuuden Toikka myöskin uskoo johtuneen suomalaisten Neuvostoliittoa kohtaan tuntemasta suuresta harmituksesta.

tiistai 5. joulukuuta 2023

Jumalan vihreät laitumet

 

Merkittävän savolaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan Ville Vainion, alk. Karjunen, vaiheita tutkiessani olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että vaikkapa Sirpa Kähkösen olisi tehtävä hänestä kirja ja että Väinölänniemelle olisi saatava Villen näköispatsas.

Villestä tuli 1920-luvulla niin huomattava poliitikko, että porvarien keskuudessa pohdittiin, että hänelle myönnetään valtioneuvoksen arvonimi ja sosialidemokraatit olivat taas sen kannalla, että Kyösti Kallion johtamaa porvarihallitusta tulisi alkaa kutsumaan Ville Vainion hallitukseksi.

Asian taustalla on se, että talvella 1923 Kyösti Kallion porvarihallitus oli kaatua vasemmiston esittämässä epäluottamusäänestyksessä, jossa eduskunnan äänet menivät tasan, mutta arvalla hallitus pysyi pystyssä. Hallitus olisi kaatunut, jos Ville Vainio olisi äänestänyt sitä vastaan, mutta niin ei tapahtunut, koska juuri äänestyksen edellä Vainio ilmoitti puhemiehelle sairastuneensa äkillisesti ja poistui kokouksesta.

Tosiasiassa Vainio ei sairastunut, vaan hän poistui eduskunnasta juopottelemaan. Ja mikä pahinta hänen väitettiin poistuneen juopottelemaan vastavallankumouksellisten voimien kanssa. Tämän asian varmaankin tiesi paljastaa Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Sasu Punanen, joka luultavasti itsekin oli juopottelemassa Villen kanssa.

Nimimerkki Sasu Punanen oli oikeasti kuopiolainen Yrjö Räisänen, joka oli Vainion hyvä kaveri, vaikka pilkkasikin jatkuvasti kommunisteja pakinoissaan. Mutta eiväthän miehet riitele, vaikka asiat riitelisivätkin.

Ville Vainio joutui tapauksen johdosta eduskuntaryhmänsä puhutteluun, jossa hän vain totesi, että ”Mitä työ siinä vaahtootte, kyllä työ minusta piäsette”. Vainio luopuikin valtakunnan politiikasta ja keskittyi sen jälkeen harrastamaan idänkauppaa, joka liikemiehelle sopiikin hyvin, mutta hän alkoi harrastamaan myös hengellisiä asioita, joka oli yllättävä ratkaisu.

Teemu Keskisarja tiesi näet kertoa, että Ville Vainio perusti uskonnonvastaisen pilalehden nimeltään Jumalan vihreät laitumet. Googletin tuota lehteä, mutta ei sitä ainakaan digilehtiarkistosta löytynyt. Sen sijaan googletus paljasti, että 1930 -luvulla on merikassa ilmestynyt tuon niminen näytelmä.

Suomessa näytelmää ei nähty, koska se kiellettiin meillä IKL:n vaatimuksesta Jumalaa pilkkavana, koska näytelmässä annettiin ymmärtää Jumalan olevan vanha mustaihoinen mies, jollaista siihen aikaan nimitettiin n…keriksi. Myös tuon näytelmän pohjalta tehty elokuva Vihreät laitumet kiellettiin Suomessa ja sen esittäminen sallittiin vasta sodan jälkeen. Mielelläni tämän elokuvan näkisin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4t_laitumet

 

maanantai 4. joulukuuta 2023

Ikiliikkuja

Sikäli erikoista, että vaikka savolainen vallankumousjohtaja Ville Vainio vangittiin talvella 1918, niin häntä ei lopulta asetettu syytteeseen mistään, vaan päästettiin vapaaksi elokuun puolivälissä. Vainio oli liiketoimissaan ystävystynyt nimekkäiden porvarien kanssa, jotka antoivat hänestä puoltavia lausuntoja valtiorikosoikeudelle.

Sen sijaan 1920 luvulla hän joutui kiven sisään kahteenkin kertaan. Ensiksi hän sai puoli vuotta istuttavaa vuonna 1921 vappupuheestaan, jossa hän mm. paljasti porvariston parissa liikkuessaan näkemiään seksuaalisia perversioita, mutta jostain syystä oikeus katsoi kuitenkin kyseessä olleen valtiopetoksen valmistelun.

Pari vuotta myöhemmin hän sai 2v 2kk vankeutta, jonka syynä oli jälleen valtiopetoksen valmistelu ja hän joutui istumaan rangaistuksensa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Siellä mies pyysi, että hän voisi omistautua pelkästään ikiliikkujan kehittämiseen, jossa asiassa hän jo mukamas olikin pitkällä.

Pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Vainio sijoitettiin metalliverstaaseen, jossa oli projektinjohtajan käytettävissä monenlaista ammattimiestä. Ja hyvä ikiliikkujahan verstaassa valmistuikin; jos nyt jotain vikaa laitteesta hakemalla haetaan, niin eihän se kuitenkaan ikuisesti toiminut.

Kuitenkin, jos maahamme vaikkapa Kuopioon tai tiedekeskus Heurekaan, joskus perustetaan ikiliikkujamuseo, on Ville Vainion aihion oltava kunniapaikalla lasivitriinissä. Teemu Keskisarja kertoi, ettei hän Vainion henkilöhistoriaa tutkiessaan löytänyt ikiliikkuja-aihiota, mutta sen piirustukset hän muisteli jossain arkistossa nähneensä.

Arvo Poika Tuominen on muistaakseni kirjassaan Maan alla ja päällä kertonut paljonkin Ville Vainiosta. Kirja on ihan lukemisen arvoinen ja sen kansikin on vaikuttava: https://www.goodreads.com/book/show/43187125-maan-alla-ja-p-ll

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Ville Vainio ja pyhähenki

 

Kuvassa kansanedustaja-liikemies-ikiliikkujankeksijä Ville Vaino alk. Karjunen pitämässä vappupuhetta Kuopion Väinölänniemen urheilupyhätössä.
 https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Ville_Vainio_pit%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4_puhetta_ty%C3%B6v%C3%A4elle_vappuna_V%C3%A4in%C3%B6l%C3%A4nniemell%C3%A4.jpg
Etsivän keskuspoliisin agentin mukaan paikalla oli lähes 7.000 sanankuulijaa, joka on monta kertaa enemmän, mitä nykyään Kupsin peleissä on katsojia, vaikka kaupungissa on nykyään monta kertaa enemmän asukkaita kuin 1920-luvulla.
Etsivän keskuspoliisin agentin mukaan Vainio käsitteli puheessaan varsinkin porvariston seksuaalisia perversioita, joita puhuja itse oli päässyt menestyvänä liikemiehenä läheltä seuraamaan. Tietääkseni puheessa kuitenkin otettiin kantaa myös yhteiskunnan eriarvoisuuteen ja korostettiin sitä, että koska Kuopion porvaristo pystyy kieltolaista huolimatta hankkimaan Kuopion torilta konjakkia ja huonomaineisia naisia, niin kyllä myös tavallisella työmiehellä tulisi olla sama oikeus.
Olen jyrkästi sitä mieltä, että kirjailija Sirpa Kähkösen tulisi seuraavassa Kuopio-teoksessaan antaa Ville Vainiolle se arvo, joka hänelle kuuluu. Olen myös vähintäänkin yhtä jyrkästi sitä mieltä, että Väinölänniemelle tulisi saada Villelle näköispatsas, koska tämän ansiot Kuopion historiassa ovat lähes valtiomiesluokkaa ja hän toiminnallaan pelasti vuonna 1918 kaupungin verisiltä taisteluilta.
Nimittäin Vainion hyvä kaveri Jukka Rahja, joka muuten Kolehmaisen veljesten kanssa perusti Kuopion Riento-nimisen työläisurheiluseuran, toi kaupunkiin syksyllä 1917 vallan junalastin aseita, mutta sen jälkeen Rahja ja Vainio lähtivät juopottelemaan ja aseet jäivät valtaosin jakamatta tuhatmiehiselle Kuopion punakaartille.
Niinpä kuopiolaisten sisällissota rajoittui viikoiksi pelkästään osapuolten keskinäisen ivahuutelun asteelle. Sitten paikalle tosin saapuivat Kajaanin sissit ja pohjalaiset, joilla oli käytössään tykki, joka alkoi tulittamaan kasarmille linnoittautuneita punikkeja.
Kuopion punakaartin päällikkö Israel Närhi osoitti suurta sotilaallista kyvykkyyttä, koska 29 tykinlaukauksen jälkeen Anselmi Hakkarainen-nimisen punikin valkoinen paita nostettiin riukuun sidottuna kasarmin katolle antautumisen merkiksi. Verilöylyltä vältyttiin ja hämmästyttävää on, että silloisen maan tavan vastaisesti sekä poliittinen johtaja Ville Vainio että sotilaallinen johtaja Israel Närhi jätettiin ampumatta; tosin vankileirille miehet joutuivat.
Saarnaaja Ville Vainion persoonassa oli paljon yhteistä saarnaaja Paavo Ruotsalaisen kanssa, joka asia voisi olla hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle teologian lisenssille. Vainio esimerkiksi muokkasi monimutkaiset Marxin ja Engelsin teoriat savolaisrahvaalle ymmärrettäviksi muuttamalla ne Katekismuksen muotoon.
Kristinuskon tuntemusta Vainio osoitti myös Tammisaaren vankileirillä, koska hän jäi vankilan pakollisen jumalanpalveluksen yhteydessä kiinni siitä, että hänen povestaan löytyi elävä pulu. Ville perusteli asiaa sillä, että hänen tarkoituksensa oli vapauttaa pulu lentoon siinä vaiheessa, kun pappi alkaa puhumaan pyhästähengestä havainnollistaakseen siten pyhänhengen käsitettä.
Muuten kansanedustaja-dosentti Teemu Keskisarjan ensimmäinen opinnäytetyö käsitteli Ville Vainiota ja niinpä Sisä-Savon kansalaisopisto tekisi ihan oikein, jos se kutsuisi miehen tänne puhumaan Vainiosta. Keskisarja kertoo tässä Yle Areenan ohjelmassa myös Ville Vainiosta – ohjelman nimi on jostain syystä Punaisen örinän maa. https://areena.yle.fi/podcastit/1-907077

lauantai 2. joulukuuta 2023

Räsäset

 Eilen mainittu kahvila Punikki sijaitsi Tulliportinkatu 19:ssä eikä Tulliportinkatu 37:ssa, kuten Savon virallisessa historiassa virheellisen ropakantistisesti kerrottiin. Tulliportinkatu 37:n seinässä ei ole Punikin muistolaattaa, vaan sen sijaan kenraali Einari Vihman muistolaatta.

Sikäli kahvila Punikkia saattaisi jopa kutsua ravintola Punikiksi, koska siellä anniskeltiin ns. kovaa teetä. Kieltolakiaikaanhan väkijuomia sai Suomesta hyvin halvalla hyvin vapaasti, koska tehokas yksityinen sektori huolehti tuotteen markkinoinnista ja jakelusta. Kieltolakiaikaan alkoholin kulutus kuusinkertaistui maassamme, joten kieltolaki osoittaa, että kyllä yhteiskuntaa voidaan muuttaa myös lainsäädännön keinoin.

Kahvila Punikin talous oli vankalla pohjalla, sillä kuopiolaiset punikit saivat Pietarista paljon puoluetukea, koska Ville Vainion (alk. Karjunen) kaveri Eino Rahja omisti siellä oman setelipainon. Venäjälle paenneet punaiset olivat ymmärtäneet ottaa mukaansa Suomen Pankin painolaatat, joilla jauhettiin rahaa vallankumouksen tarpeisiin.

Kuopion punikit eivät haaskanneet rahoja turhuuteen, vaan he joivat ne. SKP:n nuori ja innokas pääsihteeri Arvo Poika Tuominen tuli joskus vallan tarkastamaan Kuopion puolueväen tilannetta ja totesi ison osan tovereista olevan örvellyskunnossa. Tuominen kritisoi asiaa, jolloin Kuopion punikit vihjasivat, että vieras viedään kohta tutustumaan Taivaanpankkoon, ellei hän asetu.

Taivaanpankolla ei olisi välttämättä katseltu vain komeita maisemia. Nimittäin kyseisellä paikalla muudan punikki Pekka Pitkänen sai kaksi ristikkäin ammuttua luotia takaraivoonsa, kuten Puna-armeijan komissaarien niskalaukausoppaassa neuvotaan, kun oli laverrellut liikaa ohranalle.

Sekin henkirikos on vielä selvittämättä. Poliisi ei ollut motivoitunut tutkimaan tapausta, vaan ilmeisesti katsoi, ettei yhteiskunta Pitkäs-Pekassa paljoa menettänyt. Rikoksesta epäillyn Emil Räsäsen etsintäkuulutus sentään laitettiin lehteen. Erityistuntomerkkinä mainittiin etsintäkuulutuksessa se, että Räsänen on harvinaisen kaunis mies.

En löytänyt netistä Emil Räsäsen kuvaa, mutta sen sijaan löysin Pauli Emil Räsäsen kuvan, joka oli Kärkkäälän poikia kuten minäkin. Pikkuisen epäilen, että Pauli Emil Räsänen saattoi hyvinkin olla Emil Räsäsen sukua.

Pauli Räsänen toimi kansanedustajana 14 vuotta ja jäi maamme poliittiseen historiaan varsinkin siitä, että hän hallitsi suvereenisti sekä Suomen eduskunnan että Pohjoismaiden parlamenttien hiihtomestaruuskilpailuja, vaikka norjalaisilla oli asettaan lähtöviivalle jopa hiihdon olympiavoittajia.

Tosin siihen aikaan poliitikkojen hiihtoharrastus oli lähinnä amatöörien puuhastelua. Sittemmin tilanne on muuttunut ammattimaisempaan suuntaan ja puhutaan, että esimerkiksi valtioneuvos Harri Holkeri, Kok. joutui uhraamaan harjoitteluunsa jopa vapaa-aikaansa.

Luulen, että jo koulupoikana Pauli Räsänen oli poliittisesti valveutunut. Minulle on kerrottu, että Suonenjoen Yhteislyseossa piti joskus 50-luvulla laatia äidinkielen tunnilla aine Suomen marsalkasta. Myös tuleva SKDL:n kansanedustaja ja pohjoismaisten parlamenttien moninkertainen hiihtomestari Räsänen teki työtä käskettynä.

Ilmeisesti hän kirjoitti ihan rehellisesti, mitä mieltä hän Mannerheimista todella oli ja ehkäpä hän kiinnitti myös huomiota tämän persoonaan kytkeytyviin ristiriitaisuuksiin, koska sai aineensa johdosta käytöksen alennuksen. Jostain syystä aine joutui myös kouluhallituksen syyniin ja sieltä se kuulemma palautettiin varustettuna arvosanalla täysi 10.

Jokunen kesä sitten eräs pyörälenkillä ollut kohtelias herra kävi pyytämässä meiltä Kärkkäälässä vettä juodakseen ja paljastui, että hän oli maamme olympiajoukkueen laakäri Ilkka Räsänen. Hän on Pauli Räsäsen veljenpoika. Aika paljon hän oli setänsä Paulin näköä.

https://www.hs.fi/muistot/art-2000005108449.html

perjantai 1. joulukuuta 2023

Ylisukupolviset traumat

Eittämättä Finlandialla juuri palkittu Sirpa Kähkönen on loistava kirjailija, mutta jos jotain vikoja ja puutteita on hän teoksistaan oikein hakemalla haettava, niin sellainen vika ja puute eittämättä on täydellinen huumorin puuttuminen, joka vika ja puute ihmetyttää erityisesti siksi, että kirjailija on Kuopiossa kasvanut.

Nyt Finlandialla palkitun 36 uurnaa luettuani ymmärrän täysin Kähkösen tuotannosta puuttuvan huumorin, koska puutteen selittävät ylisukupolviset traumat. Sirpa Kähkösen äiti ei ollut mikään helppo ihminen ja hänen vaikean luonteensa selittää pahan kolarista aiheutuneen aivovamman lisäksi se, että äidin isän veljet katosivat itärajan taakse ja lepäävät ilmeisesti nyt Petroskoin lähellä Punakankaan joukkohaudassa, jonne päätyi ainakin 582 suomalaista.

Äidin isä ei menettänyt henkeään Stalinin vainoissa vaan hän menetti ainoastaan hermonsa Tammisaaren vankileirillä. Henkeään hän ei menettänyt, koska hän hylkäsi veljensä ja ymmärsi paeta ajoissa Leningradin upseerikoulusta takaisin Suomeen.

Sirpa Kähkönen on kirjoissaan kertonut hyvin vakavaan sävyyn kuopiolaisten kommunistien kokemuksista ja on ihan ymmärrettävää, että vitsit saattavat olla sitä aihetta käsitellessä vähissä. Mutta kyllä asiasta olisi löytynyt vähän huumoriakin.

Joskus vuosia sitten Kähkönen vieraili luennoimassa Kuopiossa ja kerroin, mitä hauskaa esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja kirjassaan suomalaisesta terrorismista kertoo savolaiskommunistien toilailuista, niin Kähkönen oli vähän kipakasti sitä mieltä, etteivät Kuopion kommunistit suinkaan olleet mitään saamattomia resupekkoja, kuten Keskisarja antaa ymmärtää.

Finna.fi-arkistosta löytyy valokuva, joka osoittaa, etteivät ainakaan kaikki savolaiskommunistit olleet resupekkoja. Kuvassa keskellä seisoo todella tyylikäs herrasmies Ville Vainio alk. Karjunen, joka oli Suomen sosialistisen työväenpuolueen kansanedustaja, mutta myös menestyvä liikemies ja ilmeisesti myös maamme historian johtava ikiliikkujan keksijä; tosin Spede Pasanen saattoi päästä ikiliikkujan kehittämisessä vielä Villeäkin pitemmälle.

Linkistä löytyvä kuva on otettu syksyllä 1918, jolloin Savon Työmies-lehti alkoi jälleen ilmestyä epäonnistuneen kapinan jälkeen. Mainittakoon, että tuossa samassa rakennuksessa toimi kahvila nimeltään Punikki, joka mainosti itseään iskulauseella ”Kahvila Punikki – Porvarin mieliharmi”. Savon Työmies julkaisi myös jonkin aikaa joululehteä niemeltään Punikin Joulu.

https://finna.fi/Record/ta_ah.M011-1443936?sid=3450537580

torstai 30. marraskuuta 2023

Finlandiat jaettiin

Läheltä Uukuniemeä liippaavat eilen jaetut sekä kauno- että tietokirjallisuuden Finlandiat. Kuopiolaissyntyinen kirjailija Sirpa Kähkönen sai kaunokirjallisuuden Finlandian teoksestaan 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia, joka oikein onkin.

Muistanpa, miten muutama vuosi sitten Kähkönen oli esittelemässä jotain silloista uutuuskirjaansa Kuopion kaupungintalon juhlasalissa, joka oli täynnä yleisöä ja hän kertoi, miten mukava hänen on ollut kävellä Sortavalan katuja, koska hänen isänpuoleinen sukunsa on kotoisin Sortavalan Kalattoman kylästä. Tässä vaiheessa pyysin puheenvuoroa, jonka heti sen myös sain, enkä malttanut olla mainitsematta, että Kalattoman kylä on kyllä Uukuniemen puolella, jota tietoa kirjailija ei sitten kiistänytkään.

Minusta Kalattoman kylän nimi on mielenkiintoinen. Teoriani on, että kun ovelat savolaiset asuttivat tuon paikan sen jälkeen, kun alkuperäinen karjalaisväestö oli lähtenyt elintaso- ja veropakolaisiksi Tverin Karjalaan, niin uudisasukkaat huomasivat seudun vedet hyvin kalaisiksi ja hämäysmielessä nimesivät kylän Kalattomaksi pitääkseen vieraat kalamiehet poissa.

Eli Uukuniemen tyttöjä on kaunokirjallisuuden Finlandian voittaja ja tämä seikka on ensi kesän Uukuniemi-juhlien järjestäjien syytä huomioida.

Tietokirja-Finlandian voitti Antti Järvi isoisoisästään kertovalla kirjalla Minne katosi Antti Järvi? Kirjan päähenkilö Antti Järvi ei ollut ihan uukuniemeläisiä, vaan hän asui parinkymmenen kilometrin päässä Lahdenpohjassa. Luulen kyllä, että silloinen Lahdenpohjan kauppala oli ennen sotia hyvin tärkeä paikka uukuniemeläisille, jotka varmaankin aika pienen ja syrjäisen pitäjän asukkaina saattoivat pistäytyä kauppamatkoilla Lahdenpohjassa, joka oli vallan kauppala.

Minulle ei ole esimerkiksi yhtään kappaletta syitä epäillä sitä, etteikö Lahdenpohjassa saattanut olla jopa Alkon myymälä tai ainakin jonkinlainen anniskeluravintola. Jos siellä ei ollut Alkoa tai anniskeluravintolaa, niin ainakin siellä oli yksi maamme komeimmista kirkoista. Ikävä kyllä tuo herranhuone paloi vuonna 1977. Luulen, että palon on täytynyt näkyä Uukuniemelle asti.

Virallisen selityksen mukaan palo syttyi siitä, kun pojat grillasivat saslikkia kirkon vintillä. Neuvostovastaiset tahot sen sijaan levittävät tietoa, että kyseessä olisi ollut tuhopoltto. Neuvostovalta käytti kirkkoa varastona ja ainakin tarinan mukaan varastossa oli ollut jokin hävikkiongelma ja koska inventaario oli tulossa, niin hävikkiongelma ratkaistiin pyroteknisin menetelmin.

 

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Rajalla

 Jotenkin järkyttävä on aikoinaan Helsingin Sanomissa julkaistu viimeinen Uuno Kailaasta otettu valokuva. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005685722.html . Kuolemansairas luurankomaisen laiha mies siinä tuijottaa kameraa palavin silmin. Kailas kuoli muutama päivä kuvan ottamisen jälkeen 31-vuotiaana.

Tavallaan tahattoman koomista on se, että muutama vuosi aiemmin tuon näköinen tuberkuloottinen runoilija kirjoitti runon rajalla, jossa hän uhoaa idän suuntaan luullakseni luisevaa nyrkkiään heristäen, että: ”Ei ota vieraat milloinkaan kallista perintöänne. Tulkoot hurttina aroiltaan! Mahtuvat multaan tänne.”

Minusta hän ei kuitenkaan ollut mikään sotahullu suursuomihörhö, vaan herkkä taiteilija, joka vaistosi ihan oikein ajan hengen 30-luvun alussa ja osasi aivan oikein ennustaa, kuten eräässä Rajalla-runon säkeessä sanotaan, että verta on näkevä aamu. Niinhän siinä muutama vuosi myöhemmin sitten tapahtuikin.

Nykyisessä ajassamme on paljon yhteneväisyyttä 1930-lukuun, mutta en jaksa uskoa, että meillä Suomessa verta on näkevä aamu, koska Venäjä ei näytä sotimisessa pärjäävän kunnolla edes Ukrainalle ja Nato on sentään sotilaallisesti Ukrainaa hirmuisen paljon vahvempi. Muistelen, että Venäjän osuus maailman bkt:stä on vajaat 2 %, mutta kollektiivisen lännen, johon lasken kuuluviksi myös Japanin, Etelä-Korean ja Taiwanin on noin 70 %.

Mutta vaikka aamu ei olisikaan näkevä verta, niin epäilen, että ellei Ukrainan sotaa saada loppumaan, niin ensi kesänä maamme itärajan pensaikoissa tullaan näkemään paljon kuluku-ukkoja ja maamme rannikolle ilmaantuu paljon venepakolaisia huoltoasemilta ostetuissa 30 euroa maksavissa puhallettavissa muoviveneissään.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa lausuntaa, kun maamme jalkapallomaajoukkueen maalia vartioivan Viljami Sinisalon vaari Veikko Sinisalo esittää Uuno Kailaan runon Rajalla sillä kalliimmalla tavalla eli väristyksin.

Maalivahti Sinisalo kuuluu kulttuurisukuun. Hänen isoisänsä on näyttelijä Veikko Sinisalo, tätinsä näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo ja setä kapellimestari Jarno Sinisalo. Sinisalon serkun isä on Eppu Normaali -yhtyeen Pantse Syrjä. Unohtaa ei sovi sitäkään, että Veikko Sinisalon serkku oli Suomen Kommunistisen puolueen varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo.
https://www.youtube.com/watch?v=IgEyaVZ3bqk

tiistai 28. marraskuuta 2023

Eino Salmelainen

Jostain syystä isänmaallinen lukiolainen Uuno Kailas ei astunut sisällissodan aikana valkoisen armeijan riveihin, vaikka moni heinolalainen lukiolainen ja partiopoika niin teki. Sen sijaan 18-vuotias Kailas osallistui vuoden 1919 Aunuksen retkeen, jossa hän oli saada kuolemantuomion karkuruudesta ja jossa hänen erittäin läheinen heinolalainen ystävänsä Bruno Schildt sai surmansa.

Rohkenen tuskin edes arvailla ystävyyden syvyyttä. Molemmat pojat olivat partiolaisia. Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen lehtimies ja myöhempi teatterijohtaja Eino Salmelainen. Salmelainen oli Uunolle läheinen henkilö myöhemminkin. Salmelainenkin oli Kailaksen tapaan julkimiehimys, kuten muuten tietääkseni myös koko maailman partioliikkeen perustaja oli.

Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien mekanisoitu kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä.

Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua ja hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi ampumassa hänen veljensä. Vastaavanlaiseen pystyivät myöhemmin Kambodzan punakhmerit; hekin käyttivät lapsia kansanmurhan toteuttajina.

Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu ja pitkäaikainen Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä. Niinhän se Kekkonenkin teki, joka 17-vuotiaana johti Haminassa siviilimiesten ampumisia.

Kekkonen väitti muistelmissaan, ettei hän muista, oliko hän ampujana vai ei. Epäilen, että hän muisti, sillä ei tuollaisia juttuja voi unohtaa. Ainakin jääkäreille opetettujen Saksan armeijan ohjesäännön mukaan teloitusryhmän johtajan piti ampua varmistuslaukaus teloitetun päähän.

En muista, että Heinolan virallisessa historiassa olisi ollut mainintaa tuosta Eino Salmelaisen johtamasta mekanisoidusta lapsisotilaiden kuolemanpartiosta. Wikipediakaan ei näytä tuntevan teatterineuvos Eino Salmelaisen roolia lapsisotilasosaston johtajana maamme sisällissodassa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Salmelainen


sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Pallokentällä

 

Tuollainenkin kuva löytyy näköjään kännykästäni. Heinolan Maaherranpuisto, jota myös Perspektiivipuistoksi kutsutaan, loistelee siinä isänmaamme aamunkoitossa. Ja tosiaankin muualla harvinainen perspektiivi-ilmiö esiintyy tuossa puistossa. Muistelen, etten muualla ole nähnytkään perspektiivi-ilmiötä esiintyvänkään.
Muistelen, että heinolalainen homoseksuelli, skitsofreeninen ja tuberkuloottinen runoilija Uuno Kailas, joka ei kuitenkaan ollut kommunisti, tarkkaili tuossa puistossa kiinnostuneena pikkupoikien pesäpallo-ottelua ja kirjoitti näkemästään runon Pallokentällä.
Muistelen, että ammattinyrkkeilijä Niklas Räsänen lausui Pallokentällä-runon ulkomuistista jossain Urheiluruudussa. Muistelen myös, että Räsänen on taiteilija-nyrkkeilijä Eva Wahlströmin aviomies. Lisäksi muistelen, että Wahlström oli kuuluisa myös siitä, että hänellä oli syntyessään kuudet varpaat. Siunatuksi lopuksi muistelen vielä, ettei sillä seikalla, että hänen isänsä oli Loviisan ydinvoimalan tsäteilyurvallisuuspäällikkö, ollut syytä tyttären kuusivarpaisuuteen.
Pallokentällä-runo menee näin:
Näin: pallokentän laitaan
eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.
Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost’, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puiden latvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois –
kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.
Hän askelen astui – mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä… Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
mut lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,
joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois.
Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
– johon lehmus varjon loi.

Sateenpylväs

Kummallisen ennusmerkin, jonka merkitystä jäin pohtimaan sydämessäni, näin eilen, kun kävelin maamme alkuperäisen ja väärentämättömän itärajan seutuvilla. Suonenjoesta nousi nimittäin merkillinen valoilmiö, joka väreiltään muistutti sateenkaarta, mutta se ei ollut kaari, vaan kohosi pylväsmäisesti suoraan ylöspäin.

Nimesin valoilmiön sateenpylvääksi, vaikka sade ei sitä selitä, vaan ilmeisesti sulasta vedestä nouseva huuru sen synnytti. Ajattelin tänään käydä ottamassa sateenpylväästä kännykälläni vuoden luontokuvan, mutta merkillistä valoilmiötä ei tällä kertaa esiintynyt.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että kuvassa esiintyvä Suonenjoki toimi vuonna 1323 solmitun Pähkinänsaaren rauhan itärajana, joten valtakunnan alkuperäinen ja väärentämätön itäraja kulki kuvani osoittamassa suunnassa. Niinpä toivon, ettei Vladimir Putin ehdi sotakiireiltään seuraamaan Face-päivityksiäni.

Tosin silloinen itärajamme oli raja Novgorodin ja Ruotsin välinen. Senkin jälkeen itäinen naapurimme ja myös rajanlinja on vaihdellut. Välillä naapurimme on ollut Novgorodin lisäksi myös Moskova, Neuvostoliitto ja Venäjä. Nähtäväksi jää millä nimellä itänaapurimme tunnetaan tulevaisuudessa, koska Venäjän poliittinen eliitti tuntuu olevan sitä mieltä, että Venäjän loppu on se, jos se häviää Ukrainan sodan.

Ihan juuri näytettiin jossain uutisissa, kun Venäjän presidentinvaalissa ehdolla oleva kommunisti Zuganov oli tapaamassa Ukrainan sotaa vastustavien perheenäitien mielenosoitusta. Nämä venäläisäidin tuomitsivat sen, että vain prosentti kansasta on otettu armeijaan ja he halusivat, että määrä pitäisi moninkertaistaa, jotta heidänkin miehet pääsisivät välillä käymään lomalla, koska olivat olleet yhtä mittaa rintamalla ilman lepoa.

Zuganov, joka on ammatiltaan opettaja eikä siksi käytä muiden Venäjän johtajien tapaan keskushermostoon vaikuttavia aineita, vakuutti ymmärtävänsä naisten tuskan ja lupasi tehdä jotain asian hyväksi, mutta hänkin korosti, että Venäjä tuhoutuu, jos se häviää Ukrainalle.

Itsekin epäilen noin käyvän ja samaa mieltä lienevät monet länsimaiden johtajat, jotka suostuvat antamaan Ukrainalle vain sen verran apua, että sota pysyy tasaväkisenä. Länsimaiden johtajien pelkona lienee Venäjän hajoaminen ja tuhansien ydinaseiden joutuminen vielä hullumpien tyyppien käsiin.

Luulen, että jos Usa olisi toimittanut samoja tutkassa huonosti näkyviä risteilyohjuksia Ukrainalle, joita Suomi aikoinaan sai, niin sota olisi jo päättynyt. Noilla risteilyohjuksilla pystyisi tuhoamaan tarvittaessa Krimin sillan ja Venäjän suurkaupunkien energiahuollon.

 

 

lauantai 25. marraskuuta 2023

Marskin Mersu

Aamuvarhain tuli tv:stä mielenkiintoinen vuonna 2017 valmistunut ohjelma Mannerheimin Mersusta, jonka Hitler lähetti hänelle joulukuussa 1941, eli ehkä se oli joululahjaksi tarkoitettu. Se ei siis ollut syntymäpäivälahja, vaan 75-vuotislahjaksi kesäkuussa 1942 Marskille annettiin Saksasta kolme maastoautoa.

Mannerheimin Mercedes Benz 770 F-Cabriolet tai myös Grosser Mercedes Offener Tourenwageniksi kutsuttu auto oli kova rauta. Se oli yksi aikakautensa kalleimmista ja hienoimmista kulkuneuvoista. Tämä Auto on 4100 kiloinen, 230 hevosvoimainen ja 170 kilometriä tunnissa kulkeva, panssaroitu kolossi. Korkeaoktaanista lentokonebensiiniä se kulutti maantieajossa peräti 27 litraa sadalle, mutta kovin usein sitä ei tarvinnut tankata, koska tankkiin mahtui peräti 195 litraa.

Tämän panssaroidun Mersun pohja on kuusimillistä terästä, kori vähän ohuempaa ja lasitkin ovat 40 milliset, joten ilmeisesti auto suojaa pieniltä miinoilta ja pistoolin luodeilta.

Sodan jälkeen Mannerheim luopui Mersustaan ja se päätyi Ruotsiin, josta se myytiin Amerikkaan. Ohjelmassa haastatellaan ohjelman tekohetkellä auton silloista 94-vuotiasta omistajaa, joka oli eläkkeellä oleva Usa:n ilmavoimien kenraali, joka vaikutti lupsakkaalta mieheltä ja hän vakuutti naureskellen, ettei häntä välttämättä tarvitse ampua, jotta hän luopuisi Mersustaan.

Luulenpa, että Marskin panssaroitu Mersu olisi melkoinen vetonaula, vaikkapa Parolan panssarimuseossa. Uskon, että suomalaiset voisivat sen ostaa muutamalla miljoonalla eurolla ja uskonpa, että kansalaiskeräyksellä tuon summan saisi kokoon varsinkin, jos Mannerheimin vakavaraiset suomalaiset sukulaiset, eli Julinit ja Ehrnroothit, innostuisivat asiasta.

Tuollainen kansalaiskeräys saattaisi tietysti herättää poliittista pahennusta, mutta siinä tapauksessa kannattaisi muistuttaa, että marsalkka Mannerheimin veli majoitti Tukholmassa V. I. Leniniä, joka antoi Suomelle itsenäisyyden; ainakin niin muistelen lukeneeni jostain.

Erittäin hämärä ja varmaankin väärä mielikuva minulla on siitäkin, että joku Mannerheim-niminen henkilö olisi toiminut Ruotsin opiskelijoita ja älymystöä viehättäneessä maolaisessa liikkeessä iloisella 1970-luvulla, mutta siitä ei silloin puhuttu, koska se oli ulkopoliittisesti arveluttavaa.

Ohjelman Mannerheimin Mersusta voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-3995499

perjantai 24. marraskuuta 2023

Ripsuminen

Kuopiossa syntyneen Juho Rissasen syntymästä on kulunut 150 vuotta, joten on ihan paikallaan, että Rautalammin museon Viipurin taideaarteiden joukossa oli myös tuo kylpeviä naisia esittävä työ. Vaikka olen kuvataiteellisesti niin lahjaton ihminen, että jäin tietääkseni Suomessa ainoana laiskanläksylle piirustuksesta, niin siitä huolimatta taiteellinen lahjakkuuteni riitti ihmettelemään tuota taulun koivunoksaa ja sen merkitystä. Joku merkityshän silläkin varmasti on.

Ehkä koivunoksa edustaa työssä jonkinlaista savolaista huumoria. Selvästikin yksi alastomista neitosista vihtoo oksalla toisen alastoman neitosen intiimialuetta. Otaksun, että kyseessä on ripsuminen, jolla ennen hyväiltiin alastomien neitosten sijasta lypsettävien lehmänkantturoiden intiimialuetta, kun yritettiin karkottaa lypsämistä häiritseviä perskärpäsiä.

Mutta joka tapauksessa lupsakka huumorimies oli Juho Rissanen, vaikka hänen lapsuutensa oli ankea. Isä kuoli viinaan Juhon ollessa 10-vuotias, jonka jälkeen pikkupojasta tuli perheen huoltaja. Hyvin hän perheestään huolehtikin, koska rutiköyhästä Pikku-Juhosta tuli lopulta upporikas taiteilija, vaikka taiteella ei tässä maassa yleensä rikastuta.

Juho Rissanen oli hyvin tuottelias taiteilija ja sellaista olen kuullut kerrottavan, että tuotteliaisuuden selitys oli se, että hän hyödynsi kovasti oppipoikiaan taulutuotannossaan. Mutta niinhän Savossa sanotaan, että ”hullu töetä tekköö, viisas piäsöö vähemmälläkin”. Esimerkiksi Pohjanmaalla ei tuollaista sanontaa tunneta.

Mutta ovat muutkin menestyneet suomalaistaiteilijat osanneet käyttää halpaa aputyövoimaa. Kerrotaan, että kerran kun Reidar Särestöniemi oli käymässä taulukauppaneuvotteluja vuorineuvosten kanssa Särestöniemen ateljeessaan, saapasteli paikalle Reidarin veli Antton pensseli kädessään ja kysyi, että ”pannaanko lissää punasta”.

Olen kuullut myös sellaista, että kerran eräs vuorineuvos soitti Reidarille ja valitti, että maali varisee tämän kalliista maalauksesta. Reidar vain kysyi, että ”vieläkö hinta näkkyy” ja kun kuuli hinnan vielä näkyvän, niin hän ihmetteli, että ”mitä sinä sitten valitat”.

 

 

torstai 23. marraskuuta 2023

Homostelun tuntua

Rautalammin museo valmistui juuri ennen talvisotaa, ja Viipurin taidemuseon kokoelmia tuotiin sinne turvaan jo lokakuussa 1939. Museo säilytti merkittävää taidekokoelmaa vastikkeetta vuoteen 1952.

Viipurin taiteenystävät lahjoitti kiitoksena saamastaan Peuran museosäätiön tuesta Viipurin taideaarteita-näyttelyssä esillä olevan Petter Langin kirkkomaalauksen Kristus Getsemanessa vuodelta 1771. Jääsken kirkkoon alkujaan tehdyn maalauksen omistaa nykyään Rautalammin seurakunta.

Likaisen mielikuvituksen omaavana ihmisenä en yhtään ihmettele, että Jääsken seurakunta halusi päästä maalauksesta eroon. Ainakin minusta, joka tosin ymmärrän taiteesta vain juuri sen verran, että jäin kansakoulussa laiskanläksylle vaahteranlehden piirtämisestä, Getsemanessassa on lievästikin sanottuna pilapiirrosmaisia piirteitä.

Kovasti on maalauksen Jeesuksella hurmioitunut ilme, kun enkeli, jonka sukupuolesta en ole täysin varma, häntä likistelee. Minusta taulussa on jopa selvää homostelun tuntua, johon ainakin Räsäs-Päivin olisi syytä puuttua.

keskiviikko 22. marraskuuta 2023

DB-3

Muutama vuosi sitten Rautalammin museossa käydessäni luulin nähneeni sen taidekokoelmissa hienon Laila Pullisen räjäytystekniikalla tehdyn veistoksen, mutta tapani mukaisesti olin taas väärässä. Se ei ollutkaan veistos, vaan neuvostoliittolaisen pommikoneen Iljusin DB-3:n osa.

Kone oli suomalaisten talvisodan sotasaalista, joka syöksyi 2.7.1941 syöksykierteessä Konneveteen moottorivian vuoksi ollessaan suorittamassa korkeusnousukoetta. Voi olla, että sotasaaliskoneelle ei meillä pystytty tekemään vaadittavia määräaikaishuoltoja, koska varaosia ei ollut saatavilla.

Koneessa oli kolmihenkinen miehistö. Ohjaaja luutnantti Paul Seger ja tähystäjä luutnantti Lennart Poppius hyppäsivät laskuvarjoilla, mutta ainoastaan tähystäjä selvisi hypystä hengissä. Ohjaajan takertui kuulokkeiden johtoon eikä päässyt irtautumaan laskuvarjostaan vedessä, vaan hukkui. Lentomekaanikko Toivo Pöysti ei hypännyt koneesta vaan menehtyi sen syöksyessä järveen.

Kaikkia koneen osia ei ainakaan hyvän tarinan mukaan saatu nostettua yli 20 metrin syvyydestä. Sodan jälkeen kalamiesten pyydysten mukana nousi kuvan veistosmainen koneenkappale. Minulle on kerrottu, että koneen osia saattaisi vieläkin Konneveden pohjasta löytyä, jonka seikan saatan täten asiasta kiinnostuneiden tietoon.

 

 

tiistai 21. marraskuuta 2023

Hakaristihauta

 

Samalla tavalla kuin Kalle Päätalon isä Herkko ihmetteli, että mitä mikäkin ympärillä näkyvä merkki oikein merkitsee, ennen kuin hänet vietiin köysissä mielitautiparantolaan, ihmettelen minäkin merkkien merkityksiä. Esimerkiksi Rautalammin sankarihautausmaalla on noin kahdensadan tavallisen hautakiven joukossa uskoakseni maamme ainut hakaristillä koristeltu hautakivi, joka pisti silmääni jo vuosia sitten ja olen sen jälkeen pohdiskellut merkin merkitystä hiljaa mielessäni.

 

Tiedän, että suomalaisten sotasaalispommikone syöksyi välirauhan aikaan Konneveteen ja joskus ajattelin, että joku lentäjistä on haudattu Rautalammille ja että ilmavoimien vainajien hautakiviin olisi naputeltu hakaristi, sillä hakaristihän oli ilmavoimiemme tunnus vuodesta 1918 vuoteen 1944.
Mutta äsken tarkistin asian Sotasammosta eikä Taito Laasanen ollut ilmavoimien miehiä. Itse asiassa koko Suomen armeijassa ei ollut Taito Laasanen-nimistä sotilasta. Niinpä aloin epäillä, että Laasanen olikin Saksassa palvelleita SS-miehiä. Mutta ei ollut hän SS-mieskään.
Ilmiöillä on kuitenkin selityksensä. Nimittäin Taito Laasonen-niminen kaatunut sotamies Sotasammosta löytyi. Elikkä luulen, että hakaristihaudan selitys on, että kiven veistäneelle kivityömiehelle sattui ns. huono päivä Taito Laasosen hautakiveä naputellessaan.
Ensiksikin hän kaiversi vakiintuneen ristin sijasta kiveen hakaristin ja lisäksi hän teki kirjoitusvirheen myös sankarivainajan nimessä. Paljon mahdollista, että virheet on myöhemmin huomattukin, mutta sitten on perisavolaiseen tapaan ajateltu, että ”haetannooko tuo mittään”.

maanantai 20. marraskuuta 2023

Rautalammin museo

Tänään kunnioitimme rouvan kanssa läsnäoloillamme upeaa Rautalammin museota, jossa on nähtävillä mielenkiintoisia Viipurin taideaarteita.

Sen lisäksi, että meissä suonenjokelaisissa synnyttää ihastusta ja kademieltä se, että rautalampilaiset ainakin omasta mielestään perustivat Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, ihastusta ja kademieltä synnyttää myös Rautalammin kohtuuttoman upea museo. Museon rakennutti kauppaneuvos Heikki Peuran vaimo Aina Peura 1930-luvun lopulla vähän ennen sotia.

Kauppaneuvos Heikki Peura oli aikoinaan yksi maamme rikkaimmista miehistä. Hän omisti Suonenjoella ja Kuopiossa erinäisiä mekaanisen puunjalostuksen laitoksia ja siinä sivussa myöskin suuret Korholan ja Haminanlahden kartanot. Peura kuului KOP:n hallintoneuvostoon, eli hän oli tavallaan silloisen KOP:n pääjohtajan ja tulevan presidentin J.K Paasikiven esimies.

Tarina ei kerro, oliko Peura asialla silloin, kun hallintoneuvosto yritti saada pääjohtaja Paasikiven eläkkeelle tämän epäillyn mielenvikaisuuden perusteella, mutta en keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö hän olisi voinut olla tulevan presidentin piällysmies. Pääjohtaja lähetettiin psykologiseen tutkimukseen, jossa paljastui, ettei hän ollut mielenvikainen, vaan hän oli ainoastaan saanut vain huonon kotikasvatuksen.

Paasikiven epäilty mielenvikaisuus ilmeni mm. siten, että hänen korottaessaan todella ääntään, hänen hammasproteesillaan oli taipumus singahtaa lattialle. Tosin mielestäni sellaisessa tapauksessa vika ei ole välttämättä äänensä korottajan mielessä vaan hänen tekohampaissaan.

Rautalammin museon perustanut Peuran suku oli kaukaa viisas, koska perustettavalle museolle lahjoitettiin samalla myös 300 hehtaaria metsää, joka riittänee hyvin museon toiminnan turvaamiseen varsinkin, kun nykyäänkin löytyy henkilöitä, jotka ovat valmiit sitä lahjoituksilla tukemaan.

Niinpä esimerkiksi, kun 2020-luvun taitteessa kerättiin rahaa Rautalammin museon kaivattua peruskorjausta varten muun muassa tukikonsertein, niin suuren lahjoituksen, puoli miljoonaa euroa, teki helsinkiläinen, Rautalammilla syntynyt Leena Anneli Saarela, o.s. Pakarinen.