Koivistoinen blog

Myös Helsingin keskustan yleisilmettä suunnittelin joskus kohentavani  Pilliklubi-5 askin kanteen tekemilläni luonnoksilla. Olihan hupaisaa, että valtakunnan keskeisin paikka, eli aseman ja eduskuntatalon välinen alue, kasvoi pajupuskaa ja siellä lojui kaikenlaista VR:n hylkytavaraa.

Mutta käydessäni syksyllä pääkaupunkikierroksella, huomasin ihmeekseni pusikon ja hylkytavaran kadonneen. Seutu oli siistitty. Oikeastaan muutos harmitti, koska olen itse voinut laiminlyödä lähiympäristöni kohentamisen sillä perusteella, etteivät Helsingin herratkaan pysty parempaan.

Suonenjoen aseman ympäristön puukaupunginosasta saisi kaupunki halutessaan  ihan viehättävän. Mutta ei taida haluta. Esimerkiksi tuolle entiselle baarihuoneelle olisi jonkun kiireesti tehtävä jotakin. Jospa vaikka Kärkkäälää valtuustossa edustavat vahvat miehet kävisivät joskus iltapimeällä kokouksen jälkeen pukkaamassa rottelon nurin.

Kommentit (0) 

Piilotetut palkinnot

24.11.2009, 20:00

Pieni on maailma. Eilen keskustelin puhelimessa  ihan sattumalta työasioissa syvältä Suomen etelästä olevan nimestä päätellen ruotsinkielisen herrasmiehen kanssa, joka kuitenkin  kertoi äidinpuoleisten sukujuuriensa olevan Kuopiosta. Äiti oli kuulemma Kuopion Kolehmaisia. Kun totesin paikkakunnalla olleen juoksijoina kunnostautuneita Kolehmaisia, myönsi mies, että muudan Hannes oli hänen vaarinsa. Melkoinen sattuma.

Hanneksen tyttärenpoika harmitteli sitä, että vaarin, joka juoksi Suomen maailmankartalle, koko palkintokokoelma on jossain täällä Kuopiossa yleisöltä piilossa; ilmeisesti täkäläisen SLU:n toimiston kätköissä, vaikka tämän maamme urheiluhistorian kannalta erittäin arvokkaan kokoelman paikka olisi ilman muuta Urheilumuseossa kaiken kansan nähtävillä. Totesimme yhdessä asian olevan juuri näin. 

Seuraavaksi soitteli eräs radiotoimittaja ihan työasioissa. Pyysin häntä tekemään Ylelle ohjelman siitä skandaalista, että kansallisen urheiluhistoriamme yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on piilotettu kansalta jonnekin toimistokomeron perähyllylle ja että jonkun olisi tehtävä asialle jotakin. Hän lupasikin tehdä asiassa jotakin. Nyt sitten odottelen, että pääsenkö minäkin suurten suomalaisten urheiluvaikuttajien  harvalukuiseen joukkoon. Se jää nähtäväksi.

Muuten se taitaa olla vähän liioittelua, että Hymyilevä-Hannes juoksi Suomen maailmankartalle. Ehkä paremminkin Nurmi sen teki, mutta Nurmi oli ihmisenä ihan mahdoton, kun taas Kolehmainen oli kaikkien kaveri. Niinpä Hanneksesta luotiin esikuva maamme nuorisolle. Ja niinpä sitten mahdoton Nurmi kuolikin yhtenä Suomen rikkaimmista miehistä, kun taas mukava Hannes ei onnistunut maineellaan rikastumaan.

Kommentit (0) 

Koulukuria

25.11.2009, 20:10

Ennen kouluissa säilyi kuri ja järjestys. Silloin ei opettajille haistateltu, kuten nykyään kuulemma tapahtuu. Jalkapalloilijasankari Aulis Rytkönen kertoo muistelmissaan Kuopion Valkeisen koulussa vaikuttaneesta opettajastaan Kalle Laakkosesta.

Laakkonen oli Savon parhaita pesäpalloilijoita ja tätä taitoaan hän hyödynsi menestyksellisesti turvatessaan luokkansa työrauhaa.  Liitutaulun  liitujen seassa säilytettiin kolmea pesäpalloa ja jos opettaja arveli jonkun käyttäytyvän häiritsevästi, hän heitti salamannopeasti häirikköä pesäpallolla päähän.

Tuolla pesäpallolla  huolehdittiin ns. normirangaistuksista. Se ei riittänyt törkeissä tapauksissa. Erään heikoille jäille menneen oppilaan Laakkonen kutsui luokan eteen ja löi tätä karttakepillä pääkuoreen niin, että keppi hajosi tuhannen pil…,  siis katkesi ainakin kahdeksaan osaan. Sanktion huipensi se, että kuhmupäinen oppilas joutui vielä liimailemaan karttakepin entiselleen.

Rytkönen epäilee, ettei Laakkosen kaltainen tapaus pääsisi nykyaikana ensimmäistäkään työpäivää loppuun. Rytkösen lapsuudessa sen sijaan mukulat eivät uskaltaneet kotonaan kertoa koulussa saamistaan rangaistuksista, koska siitä olisi kotona seurannut toinen selkäsauna.

Edesmennyt asianajaja Matti Wuori väitti Suomen olleen jättimäinen Pohjan prikaati, jossa poikkeavat yksilöt pantiin remmiapelleilla  kuriin. Hän taisi olla hyvinkin oikeassa.

Kommentit (0) 

Manageri Rytkönen

26.11.2009, 20:19

70-luvun loppupuolella Aulis Rytkönen toimi Suomen maajoukkueen managerina. Siihen aikaan pelaajat olivat vielä amatöörejä ja niinpä  jalkapallomaajoukkueen peliesitys ailahtelevainen. Itsekin muistan vielä, miten radion aamu-uutiset kertoivat, että Jerevanista kantautui tieto, jonka mukaan Neuvostoliitto oli voittanut Suomen 10 – 2. Asia jäi mieleeni sikäli, että Jerevanin radio oli siihen aikaan jonkinlainen vitsi, jonka myönteiset uutiset sikäläisistä saavutuksista olivat ajoittain kovasti  liioiteltuja. Mutta ei tietenkään tässä potkupallotulosasiassa.

Samana vuonna oli vähän myöhemmin joku karsintapeli Kreikkaa vastaan ja kotikentällä poikamme voittivat mennen tullen 3 – 0. Maajoukkueemme ailahtelevat peliesitykset jatkuivat ja syksyllä sitten hävisimme vieraissa Kreikalle 8 – 1. Uskomaton tulos, mutta Rytkösellä on asialle selitys. Hänen mukaansa suomalaiset myrkytettiin.

Enkä pidä myrkytysteoriaa mahdottomana. Sikäläiset ihmiset ovat tunnetusti innokkaita kannattaessaan omiaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tosin muistelen, etteivät pari vuotta sitten asialla olleet kreikkalaiset, vaan heidän hyvät ystävänsä turkkilaiset, kun Tanska pelasi jonkun tärkeän karsintapelin vieraskentällä. Silloin kesken pelintiimellyksen vierasjoukkueen kimppuun hyökättiin fyysisesti. Hyökkääjinä eivät olleet kotikatsojat vaan yllättäen sikäläiset turvamiehet, joiden tehtävänä piti olla vierasjoukkueen koskemattomuudesta huolehtiminen. Saattaa olla, että tapauksen jälkeen tanskalaisten peli-ilo katosi. 

Kommentit (0) 

Kouluväkivaltaa

27.11.2009, 19:38

Kärkkäälän koulussakin oli kova kuri, mutta ei siellä niin pitkälle menty kuin Rytkösen muistelmien Valkeisen koulussa. Muistan puhutun, että tupakanpoltosta seurasi, mikä tietysti oikein onkin ja niinpä tätä pahetta ei harrastettukaan, oikeuskäytännön mukaan 13 tuntia arestia; tosin ei kuitenkaan sellaisena kovennettuna arestina kuten Tuntemattomassa sotilaassa. Mutta käsiksi ei Kärkkäälän koulussa opettajat oppilaisiin käyneet, joka heidän kunniakseen mainittakoon.

Oppikoulustakin muistan ainoastaan yhden arveluttavan tapauksen. Meillä oli kolmannella luokalla englanninopettajana amerikansuomalainen, joka kunnostautui ns. vaativana opettajana. Muistaaksen luokkani 36 oppilaasta 18 jäi luokalleen hänen vuokseen.

Eräällä tunnilla hän kertoili urheilusaavutuksistaan ja yksi Väisäsen Pekka sattui silloin väkyttämään, kuten kyseinen opettaja  asian myöhemmin ilmaisi. Pekka lensi ulos kuin leppäkeihässä ja vertaus on sikäli osuva, että ulosheittäjä oli USA:n keihäsmestari vuodelta 1952 noin 72 metrin tuloksella, mutta olympialaisiin häntä ei jostain syystä valittu, ja tämän vääryyden joutui sovittamaan Väisäsen Pekka. Opettaja viihtyi Suonenjoella jostain syystä vain yhden lukuvuoden.

Muuten kansalaiskoulun puolella meno oli ihan toista. Kuulopuheiden mukaan isokokoisimmat miesopettajat kävivät välitunneilla säännöllisesti vaihtelevalla menestyksellä  nyrkkitappeluja pojankoltiaisten kanssa. Ja sitä pidettiin pitäjäläisten keskuudessa ihan luonnollisena normaalin kansalaiskoulun  pedagogisena menetelmänä. 

Kommentit (1) 

Jalopeura

19.10.2009, 18:39

Palataanpa toissailtaiseen hirviasiaan. Olen Risto Isomäen kanssa täysin samaa mieltä, että hirveä, tuota metsiemme uljainta eläintä, jonka nimenä pitäisi olla jalopeura, tulisi suosia kaikin käytettävissä olevin keinoin, niin maalla, merellä, kuin myös ilmassa. Mielestäni hirviä ei pitäisi tappaa, vaan ne tulisi kesyttää vetoeläimiksi turvaamaan kansamme ruokahuoltoa mahdollisissa kriisioloissa.

Hirvi säilyttäisi työkykynsä niukoissakin olosuhteissa. Onhan uskomatonta, että hevosen kokoinen eläin selviää talvisissa metsissämmekin syömällä risuja ja männynkäpyjä. Ihmettelen muinaisia esi-isiämme, jotka kesyttivät hevosen ja poron, mutta jättivät hirvikannan hyödyntämättä. Ja hirvet toisivat uutta verta myös maamme raviratojen kaviourille. Kumpi muuten onkaan nopeampi, tämä metsiemme kuningas vai hevonen? Veikkaan, että tosi pitkillä matkoilla pitkäsäärinen hirvi voittaa.

Ideani hirven kesyttämisestä ei ole oma. Pariisin rauhansopimuksen jälkeen maamme  kirjastoista siirrettiin varastojen kätköihin monet reipashenkiset poikien seikkailukirjat, joka tietysti oikein olikin. Varastojen aarteita tutkiessani löysin 30-luvun maanpuolustushenkisen tieteiskirjan, jossa maamme armeija otti käyttöön hirvet bolshevismin vastaisessa kamppailussa. Armeijalla oli erityiset hirviratsujoukot ja varsinkin pikakiväärillä oli hyvä ampua hirven selästä käyttäen tukevana jalustana tämän jalon eläimen sarvia.

Harmi, etten muista kirjan nimeä enkä edes kirjoittajaa. Kukkosen Jussi Suonenjoen Rieponlahdesta se ei kuitenkaan ollut, vaikka Jussi julkoikin kilokaupalla samankaltaisia kansanmurhaan kannustavia teoksia. Jussi Kukkosta voisi kirjailijana luonnehtiakin kuvaavalla määreellä ”sotahullu”. 

Kommentit (3) 

Metän elukoista

20.10.2009, 18:36

Jatketaanpa sarjaa ihmeellisestä luonnosta. Viime kesän pitkällä Karjalan kierroksella oletin näkeväni kaikenlaisia ihmeellisiä otuksia sikäläisissä erämaissa. Mutta mitään en nähnyt. Seudulla vuosia liikkunut bussikuskikin vakuutti nähneensä matkoillaan  ainoastaan yhden karhun. 

Suomen maantien ojat ovat täynnä liikenteen vaatimia viattomia uhreja, mutta itärajan takana ei niitäkään näkynyt. Osasyynä on varmaankin hiljaisemmat nopeudet ja vähäisempi liikenne, mutta sekään ei selitä kaikkea. Tienvarsilla ei näkynyt eläviäkään  lintuja, jäniksiä eikä kettuja  kuten meillä. Ilmeisesti Karjalan karut korvet eivät niitä elätä; ehkäpä nekin tarvitsevat kulttuurimaisemaa pysyäkseen hengissä. 

Korppipariskunnan satuin näkemään keskellä tietä torkkumassa. Puhutaan, että korpit ovat ihmisapinan luokkaa älykkyydeltään. En usko. Suomessa varikset ja harakat tuntevat vallan mainiosti liikennesäännöt ja sen, millä puolen viivaa voi huoletta oleskella.  Karjalan korpit eivät tienneet, tai sitten se oli itsemurha. Toinen linnuista aivan tarkoituksella heittäytyi linja-automme alle menehtyen välittömästi. Ehkä se oli saanut elämästään tarpeeksi. Toivottavasti leski ymmärsi syödä vainajan suurella ruokahalulla.

Kommentit (0) 

Kravatti

21.10.2009, 04:11

Herrana on hyvä olla. Ensiksikin palkka on työmäärään ja vastuuseen nähden kohtuuttoman hyvä ja lisäksi valtion virastoissa on yleensä hyvä kaukolämmitys sekä sisävessa. Myös koulutuspäiviä järjestetään,  joissa yleensä syödään veronmaksajien kustantamaa kokolihaa  ja juodaan niin kalliita juomia, että pyrkimykseni päihteettömään elämäntapaan saattaa taas vaarantua. 

Tällä kertaa olen lähdössä Helsinkiin Hotelli Scandic Continentaliin, jonka nimikin on niin hieno, että kravatin tarve on mitä ilmeisin. Ja kyllähän minulla sellainenkin herrojen kapistus on. En ole sentään niin köyhä, etteikö minulla olisi varaa solmioon, mutta solmu siitä puuttuu enkä hallitse muita solmumalleja kuin umpisolmun ja vähän mietityttää, onko umpisolmun käyttö sopivaa tässä asiayhteydessä. 

Muuten solmioni alkaa olla puhki kulunut, joten vaikkapa Niksi-Pirkka voisi julkaista jonkinlaisen solmion paikkausohjeen.

Kommentit (0) 

Volvo ja KGB

22.10.2009, 19:16

Helsingin matkan parasta antia oli se, että ehdin junassa lukemaan melkein kokonaan Suojelupoliisin uuden historian. Ja siitähän löytyy mielenkiintoisia tarinoita vanhoista tutuistani. 

Volvo-Markkanen  lienee taustaltaan Suonenjoen Markkasia, jotka ovat alunperin Suonenjoen Kolehmaisia, joiden tunnetuin edustaja ja suvun kantaisä Esko Kolehmainen eli ruotsiksi Eskil Utermark (savoksi sittemmin Esko Markkanen) toimi yhtenä nuijamiesten päälliköistä.

Toimen mies on myös hänen jälkeläisensä Matti Volvo Markkanen, sillä sen lisäksi, että hän Tanskassa ryösti 20 pankkia, ehti hän myös toimimaan KGB:n agenttina. Ainakin Supon historiikki niin väittää ja antaa ymmärtää, että mies kävi vallan kovat kurssit Moskovassa.

Toisaalta sitä kirja ei kerro, miten Volvo pääsi eroon KGB:n haasteellisesta virasta; nimittäin käsittääkseni kyseisellä järjestöllä oli osasto, joka huolehti siitä, ettei agentti siitä noin vain  ainakaan yhtenä kappaleena eroon päässyt.

KGB:n salamurhaosaston päällikkönä oli pitkään meidän kaikkien suomalaisten rakastama vanhan hyvän ajan sivistynyt ja humaani herrasmies Viktor Vladimirov, jonka olemus toi enemmänkin  mieleen englantilaisen lordin kuin ammattimurhaajan.

Ja se on hyvä se, koska on parempi, että yleisen turvallisuuden ja yhteiskuntajärjestyksen kannalta tarpeellisia salamurhia järjestelee sivistynyt herrasmies, kuin joku psykopaattinen tappamisesta nauttiva typerys.

Kommentit (0) 

Pankkimiehiä

24.10.2009, 09:22

Mikkeli on lahjoittanut kolme huippulahjakasta  kuuden ällän ylioppilasta isänmaan palvelukseen. Kaikki  he ovat kunnostautuneet pankkialalla. Ahti Karjalainen ja Erkki Liikanen ovat toimineet Suomen Pankin johtajina, mutta Matti Volvo Markkanen on erikoistunut pankkiryöstöihin.. Kansan syvät rivit tuntevat Volvo-Markkasen ammatti ja taparikollisena, mutta tämä on ollut pelkkää hämäystä, sillä itse asiassa mies on salainen agentti, kuten eilen Supon historiikista paljastui.

Olen tosin lukenut Taavi Kassilan kirjoittamasta Volvo Markkasesta kertovasta elämänkertateoksesta myös tämän  hämmästyttävän asian.  Pidin silloin tarinaa pelkästään vilkkaan mielikuvituksen tuotteena. Kassilan kirjan mukaan Matti Markkasen kunnianhimoinen ja fasismiin taipuvainen isä, siviiliammatiltaan muuten Mikkelin nuoriso-opiston kulttuuriaineiden opettaja, järjesti huippuälykkään poikansa KGB:n palvelukseen, kun oli käynyt ilmi, ettei tämä halunnutkaan opiskella yliopistossa fonetiikkaa.

Niinpä isän toinen unelma-ura oli vakoojan vaativa ammatti. Isä tiesikin asiasta yhtä ja toista, sillä hän oli toiminut sotasensuuripäällikkönä. Hän puolusteli pojalleen ammatin etuja monipuolisesti ja selitti, että Matti saisi ilmaisen koulutuksen Lontoossa ja Moskovassa. Asian käytännön järjestelyt hoiti Neuvostoliiton suurlähetystön kulttuuriattasea tai oikeammin, KGB: paikallisjohtaja, Viktor Zegalil.

Sen jälkeen Matti Markkanen viettikin värikkäitä vuosia maailmalla ja työnantajakin vaihtui myöhemmin. Isabellan, Markkasen intohimoisimman rakkauden vuoksi, tämä salainen agentti siirtyi  KGB:stä OAS:n eli Ranskan salaisen armeijan leipiin. Algerian sodan aikaan Markkaselle sattuikin yhtä ja toista. Nyttemmin Markkanen on tiettävästi luopunut salaisen agentin tehtävistä ja TV-jutun mukaan  mies viettää rauhallisia eläkepäiviä jossain Kanarialla.

Kommentit (0) 

Vaahto suussa

24.10.2009, 18:32

Volvo-Markkasesta vielä sen verran, että muistelmissaan mies kertoo viihtyneensä erittäin hyvin Tanskassa, jossa hän asioi noin 20 pankissa. Markkasen mukaan tanskalaiset olivat leppoisaa ja ystävällistä väkeä. Kun siellä rehti pankkirosvo juoksi pois tapahtumapaikalta, näytelmää sivusta seuranneet kansalaiset taputtivat ja kannustivat karkuun yrittävää rosvoa.

Mutta Suomessa on toisin. Kun täällä erehtyi syyllistymään samanlaiseen kolttoseen, niin heti löytyi muutama tyyppi, jotka halusivat välttämättä leikkiä sankaria ja  jotka alkoivat vaahto suussa raivoisasti seuraamaan onnetonta rikokseen sortunutta lähimmäistä.

Muistankin, kun noin kymmenen vuotta sitten moottoripyörämiehet ryöstivät Uukuniemen Osuuspankin konttorin, niin kyllä ainakin Matin kioskilla oli vallitsevana se näkemys, että pankin läheisyyteen olisi sijoitettava tarkka-ampuja estämään tekojen uusiutuminen. Ainakin Kioskin Matti itse, 80 v, oli valmis tähän tehtävään, koska hän oli jo sota-aikana harrastanut ammuntaa paljonkin. Tuo Uukuniemen pankkikeikka ei selvinnyt koskaan ja samana päivänä myös jossain Ylä-Savossa tuntemattomaksi jääneet moottoripyörämiehet ryöstivät pankin.

Volvo-Markkasen kunniaksi on korostettava sitä, että hän kertoo inhoavansa väkivaltaa eikä hän itse ole tainnutkaan siihen syyllistyä.  Volvon kavereista en ole ihan varma. Kerran hän pakeni jostain huipputurvallisesta vankilasta kaverinaan Tappaja-Salmiseksi kutsuttu mieshenkilö. Muistelen, että Salminen oli syntyjään Ylä-Savon poikia ja että elämänsä jossain vaiheessa hän asui Vantaan Koivukylässä, jossa moni muukin suurmies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja on kortteerannut. Koivukylässä Tappaja-Salminen oli pidetty ja arvostettu alansa ammattimies.

Kommentit (1) 

ADHD

25.10.2009, 19:42

Toivottavasti yksi kuva valehtelee enemmän kuin 1000 sanaa. Aamun Hesarin tärkeimmällä aukeamalla poseeraa Suomen ulkoministeri vekkulisti hymyillen ja tekee poikamaisesti ns. aasinkorvat vierellään seisoville rauhanturvaajille. Kuva liittyy siihen, että maamme on joutunut huomaamatta sotaan Afganistanissa eikä kukaan ole älynnyt kertoa asiasta edes presidentille tai sotilaille, joita asia eniten liikuttaa. Jotenkin tulee mieleen, ettei Stubbinkaan pakassa ehkä sittenkään ole kaikki kuvakortit tallessa.

Eipä tehnyt Paasikivi aasinkorvia Helsingin asemalla Mannerheimille ja Kalliolle lähtiessään Moskovaan neuvottelemaan. Eikä tehnyt Kekkonen aasinkorvia Stalinille ja Molotoville, kun kuuluisassa YYA-kuvassa poseerattiin. Toivoa sopinee, että Stubbilla on ainoastaan ADHD-niminen sairaus. Ylivilkkaus ja loputon hölösuisuus viittaa siihen vahvasti. Samoin myös se, että dosentti Johan Bäckman väitti TV:ssä Aleksanterin olleen kova koulukiusaaja. Mutta onneksi ADHD-sairauteen on olemassa hyvä lääkitys. Esitän, että ulkoministerimme lääkitystä vaihdetaan pikaisesti.

Stubbin hyvä puoli on se, että hän vaikuttaa olevan aidosti sellainen kuin on, toisin kuin vaikka toinen juppi-ministeri Katainen. Tämähän pillautti telkkarissa itkun, kun joutui kertomaan, että silloinen ulkoministeri oli lähettänyt ns. puolituhman tekstiviestin jollekin vapaamieliselle naiselle, joka oli varmaan ammattinsa puolesta tottunut pahempaankin. Katainen oli varmasti ainut Suomen mies, jota tapaus itketti eikä naurattanut.

Katainen olisi voinut Kanerva-asiassa ottaa oppia Kakkisensalon Ollista. Kun Ollille eräs Kärkkäälän mies valitti, että tämä luulee naapurin ukon vikittelevän eukkoaan, niin siihen Olli antoi viisaan neuvon: ”Salava se kutale, niin loppuu juoksentelu.”  Ehkä tätä konstia olisi voinut kokeilla myös tekstiviestijupakassa.

Kommentit (3) 

Urheilukello

26.10.2009, 19:58

Elintaso on noussut vuosikymmenien saatossa. Epäilen, että Päätalon kirjoista tuttu junankuvakello, maksoi 20-luvulla monen kuukauden jätkän palkan.

Tuon kiiltävän kellon ostin kuusi vuotta sitten Lidlistä hintaan 3,90 €. Tälle kulutushyödykkeelle luvattiin kolmen vuoden takuu. Alunperin se oli vaalean vihreä, mutta kyllästyttyäni lähimmäisteni ihasteleviin huudahduksiin, raaputin santapaperilla värin pois. Jonkun kerran olen joutunut vaihtamaan tähän 3,90 €:n kelloon pariston ja se maksoi vähintäin viisi euroa eli huomattavasti itse päälaitetta enemmän.

Tähän asti laite on toiminut sekunnilleen oikein. Mutta alkusyksystä se alkoi pysähtelemään ja tunsin ahdistavaksi vahtia koko ajan kelloa ja ravistella sitä käyntiin toimintahäiriön sattuessa. En enää uskonut, että kysymys on patterin loppumisesta ja koska sen vaihtokin olisi maksanut seitsemän euroa, ostin Lidlistä uuden tyylikkään urheilukellon, joka maksoi peräti 4,90 €. Niin se kaikki kallistuu. Saatanan hallitus! Tosin uudelle aikaraudalle luvattiin peräti viiden vuoden takuu.

Mutta palataanpa eiliseen ulkoministeriaiheeseen. Nimittäin, kun kiedoin tarrahihnan ranteeseeni, tunsin itseni jostain syystä ihan Aleksander Stubbiksi. Meissä molemmissa on paljon  samaa hoikkaa  urheilullisuutta. Luulenpa, että ulkoministerilläkin on samanlainen Lidlin erikoistarjousurheilukello.

Kommentit (0) 

Shakaalin radio

27.10.2009, 19:47

Maalta tulleena savolaisnuorukaisena opin Vantaan Koivukylässä tuntemaan asuntolan ulkomaalaiset, koska myös heillä oli taipumus jutella hississä. Varsinkin erään lähes 145 cm pitkän eteläamerikkalaisen muistan hyvin. Hän oli opiskellut Moskovassa ja saatuaan sikäläisestä elämänmenosta kyllikseen, siirtynyt Suomeen.

Suojelupoliisin historiaa lukiessani palasi mies jälleen mieleeni. Kirjan mukaan KGB yritti pontevasti värvätä häntä palvelukseensa, mutta turhaan, varsinkin kun hänen suomalainen vaimonsa kielsi moiset hommat jyrkästi. Neuvostosysteemiin kriittisesti suhtautuvalle värvättävälle myös KGB:n mies myönsi järjestelmän epäkohdat.

Supon historiikki vaikenee hienotunteisesti asiasta, joka varmaankin oli supolaisten tiedossa. Nimittäin kyseinen eteläamerikkalainen tunsi Moskovan vuosiltaan hyvin terroristi Shakaalin, jota myös Carlosiksi kutsutaan. Shakaali oli joutunut Neuvostoliitossa vaikeuksiin osoitettuaan mieltään Persian shaahia vastaan ja sen seurauksena hänelle annettiin tiukka määräys heti suksia vaikka mihin hyvänsä.

Tuntemani koivukyläläinen oli yrittänyt järjestellä tulevan terroristin  sekavia asioita lähtötohakan hetkellä. Koivukylässä tuttavani sitten myyskenteli jonkun minulle tuntemattomaksi jääneen venezuelalaisen tavaroita ja ostin häneltä hienon keltaisen Grundingin mekaanisen, siis kääntyvillä numerolevyillä varustetun, kelloradion. Se palveli minua uskollisesti 26 vuotta, kunnes se jäi Heinolan kaupungintalolle työhuoneeni ikkunalaudalle joutuessani poistumaan kaupungista melkein samalla tavalla, kuin Shakaali Moskovasta.

Jos kyseinen keltainen kelloradio vielä on siellä kaupungintalon ikkunalaudalla, heinolaiset voisivat siirtää sen arvonsamukaiseen paikkaan kaupunginmuseon lasivitriiniin ja varustaa sen asianmukaisella pronssilaatalla. Se on minun luotettavan muistini mukaan alkujaan Shakaalin radio. Korostetakoon vielä sitä, että minulla on samanlainen muisti kuin Arvo Poika Tuomisella. Mitä kauemmin tapahtumista on kulunut, sitä selkeämmin minä ne muistan.

Kommentit (0) 

Haamuraja

30.10.2009, 18:37

100.000 blogillani kävijän haamuraja näyttää ylittyneen heittämällä tämän päivän aikana. Neljää päivää vaille kaksi vuotta se vaati. Kun alan laskeskelemaan, koska seuraava tasaluku, elikkä miljoona ylittyy, muuttuu jo ilmeeni hyvin  mietteliääksi.

Mutta se 100.000 kävijä ilmoittautukoot minulle ystävällisesti. Hänet palkitaan ruhtinaallisesti. Nimittäin heinolalainen insinööri Tuomo Vesikko lähetti minulle ystävällisesti  2 kpl kehittämäänsä Poppeli-nimistä jouluaattoiltaan soveltuvaa lautapeliä, joka liittyy elimellisesti Heinolan nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään. Toisen kpl:en peleistä lahjoitan minä täten vähintäänkin yhtä ystävällisesti sille vielä tuntemattomalle sadannelletuhannelle, joka ilmoittautuu ystävällisesti.

Ihmemies tuo Tuomo. Tämä perusinsinööri on jo varmaan parikymmentä vuotta vaikuttanut Heinolassa ja vielä hänessä on jäljellä niin paljon ihanteellisuutta, että hän kehittää moisen upean lautapelin kotikaupunkinsa kunniaksi. Se on oikein se. Kyynikko, kuten minä nykyään olen, tietää kyllä kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa. 

Lopuksi edelleenkin vanhana kyynikkona korostan, että aika monta lautapeliä Tuomo saa jakaa ihmisille, ennen kuin se toissapäiväisen Hesarin ”Heinola – tyly kaupunki”-jutun paikkakunnan ylle langettama synkkä varjo saadaan väistymään.

Kommentit (2) 

Niku

29.10.2009, 19:50

Siihen keltaiseen, mekaaniseen, kääntyvillä numerolevyilla varustettuun, kelloradioon palatakseni, niin kuvittelemani laitteen alkuperäistä omistajaa, eli terroristi Shakaalia, haastateltiin männä viikolla telkkarissa. Nykyään tämä ihmiskunnan vihollinen viettää aikaansa ranskalaisessa vankilassa ja sieltä käsin hän kertoili leppoisasti ajatuksiaan hyvästä kaveristaan ja suojelijastaan  Romanian entisestä diktaattori Nikolai Ceausescusta.

Shakaalin mukaan tämä Karpaattien Nero, Ajatusten Tonava ja Metsästäjien Metsästäjä, joilla nimillä Nikua ainakin ylistettiin, oli kunnon mies. Vaimo Elena sen sijaan oli sietämätön ämmä. Siis aika tyypillinen tapaus oli tämäkin pariskunta. Tällaisia pareja on myös Suomi täynnänsä.

Luin tuossa juuri professori Tauno Tiusasen Toisin ajattelijan päiväkirjasta, että nykyään romanialaiset tuomitsevat jyrkästi Ceausescun hallitsijaparin ampumisen. Sikäläisen vallitsevan käsityksen mukaan he pääsivät aivan liian helpolla. Ihmisten mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja, kun aletaan keksiä keinoja, joilla voitaisiin kostaa pahantekijöille.

Itsekin tuomitsen jyrkästi pariskunnan kuolemantuomion. Se oli juuri 20 vuotta sitten joulunpyhinä, kun telkkarissa vähän väliä näytettiin heidän verisiä ja luotien puhkomia ruumiitaan. Silloin taas hävetti koko ihmiskunnan puolesta. Päällimmäiseksi muistoksi itse Nikusta jäi, että hän pyrki loppuhetkillä miehekkäästi suojelemaan vaimoaan.

Palatsivallankumoushan se taisi pohjimmiltaan olla ja vähän pienemmillä ihmishirviöillä oli kiire päästä eroon tärkeästä todistajasta.  Casusescut kuulemma houkuteltiin lentokoneeseen, jolla oli tarkoitus mukamas paeta maasta, mutta polttoainetta siihen ei kukaan ollut muistanut tankata.

Kommentit (1) 

Aatu

30.10.2009, 19:00

Jatketaanpa diktaattorisarjaa. Sain juuri luettua Ian Kershawin 1000 sivuisen Hitler-kirjan ja niin syvästi se vaikutti, että minä, joka en yleensä unia näe enkä harrasta oluen juontia, olin yhtenä yönä saksalaisessa oluttuvassa kaljalla Aatun kanssa. Valveilla en moista muuten harrastakaan ja sen huomasi myös unessa, sillä meillä kummallakin oli kolpakon sijasta edessämme isot lasiset mehukannut, joista siemailimme oltta.

Hitlerillä oli pieni nuhruinen mies, jolla oli iso koppalakki ja lipan alta näkyi vain nuhainen pottunenä. Fuhrerin ison koppalakin selitys oli todellisuudessa  siihen asennettu paksu teräslevy, jonka piti suojata salamurhilta. Ryyppykaverini oli kovasti onnettoman oloinen ja valitti suomenkielellä, että ”siellä itärintamallakin menee nykyään päin persettä.”

Yritin lohduttaa onnetonta tyrannia ja vakuutin, että ”kyllä se siitä vielä hyväksi kääntyy”, vaikka en uskonut sitä itsekään, mutta mies oli selvästi vailla rohkaisun ja lohdutuksen sanoja, joten tein vain velvollisuuteni.

Muuten maamme työpaikoilla on tapana nimitellä vit…, siis särmikkäitä esimiehiä pikkuhitlereiksi, mutta se ei ole oikein. Aatu oli nimittäin erinomaisen hyvä ja pidetty esimies toimistonsa väen keskuudessa. Hän oli aina rauhallinen ja ystävällinen eikä tiuskinut ja nöyryyttänyt alaisiaan, kuten meillä demokratioissa on valitettavan usein tapana. 

Lopuksi varoitusmielessä muistutettakoon siitä, että suhteellisen vapaissa monipuoluevaaleissa natsit saivat kolmanneksen äänistä ja olivat selvästi suurin puolue. Hitler valittiin diktaattoriksi suhteellisen demokraattisesti ja ilmeisesti Saksan kansan enemmistö tuki oli hänen takanaan noin vuoteen 1944 asti.

Kommentit (0) 

Ulkoruokintaa

01.11.2009, 14:29

Globalisaatio koskettaa savolaisiakin. Savon Sanomissa oli hätkäyttävä pikkujuttu, jonka mukaan muudan rautavaaralainen erämies oli tavannut riistanruokintapaikalta thaimaalaisia marjanpoimijoita syönnökseltä. Lehden juttu ei ollut tuomitseva eikä huvittunut, vaan pelkästään toteava. Kuitenkin se antoi lukijan rivien välistä oivaltaa, että maailma on kohtuuttoman julma paikka.

Uutisesta ei ilmennyt, vieläkö kaukaiset vieraamme liikkuivat shortseissa ja sandaaleissa, kuten vielä vähän aikaa sitten lehtitietojen mukaan tapahtui. Suomi on lainkuuliainen maa; jään odottamaan, nostaako paikallinen syyttäjä asiasta rikosprosessin.

Heinolassa asuessani  ruokin lintuja ja  oravia, jopa pupujusseja näkyi automaatillani sen jälkeen, kun omenapuut oli syöty. Oli oikein hellyttävää seurata elämää ruokintapaikalla. Varsinkin pörhöhäntäiset oravat olivat söpöja. Onneksi en nähnyt siimahäntäisiä rottia. Mielestäni pörhöhäntäiset ovat  suomu- ja siimahäntäisiä sympaattisempia eläimiä.

Nyt mietityttää, että miltä olisi tuntunut nähdä pikkuinen neekerinpoikanen poimimassa pähkinöitä hangelta. Tai tavata talvipakkasella  iso karvainen urosryssä syömässä talia ikkunalaudalta. Luulen, että tällaisen vanhan kyynikonkin sosiaalinen omatunto olisi voinut herätä.

Jos olisin Telluksen diktaattori, niin ottaisin rikkailta edes sen verran, että maksaisin kaikille ihmisille euron päivässä. Sen jälkeen maailman köyhät ehkä antaisivat meidän riistanruokintalaitteiden olla rauhassa pelkästään metänelukoiden ruokahuoltoa turvaamassa.

Kommentit (0) 

Joron jäljillä

01.11.2009, 19:50

Nuo eilen mainitut thaimaalaiset eivät varmaankaan ymmärtäneet olevansa joron jäljillä ruokaillessaan riistanhoitopaikan rehuilla. Ymmärrän täysin heidän tunteensa. Itsekin olen syyllistynyt ainakin saman suuruusluokan laittomuuteen nuornamiesnä, vaikka jo silloin tähtäsin virkamieheksi ja ura olisi voinut tyssätä jo siihen tapaukseen. Tosin korostan sitä, ettei pikkuvirkamiehen ura ole  koskaan ollut minulle varsinainen unelma.

Olen nimittäin käynyt tietämättäni varkaissa. Pääsin noin 30 vuotta sitten silloisen työni puolesta vierailemaan Arabian tehtaan kaatopaikalla ja se oli todellinen aarreaitta kaltaiselleni köyhälle ja pieneläjälle. Löysin sieltä upeita astioita, jotka mielestäni olivat virheettömiä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että vaikka edistin kestävän kehityksen kannalta arvokasta kierrätysideologiaa ja mielestäni pelastin hylkytavaran joutumisen haaskuuseen, kysymys oli kuitenkin teosta, joka oikeudessa olisi katsottu varastamiseksi. Onneksi rötökseni on jo vanhentunut.

Tuosta thaimaalaisten marjanpoiminnasta vielä sen verran, että luin erään sikäläisen pienviljelijän keränneen vuorokaudessa 120 litraa mustikoita. Itse olen hermoromahduksen partaalla ensimmäisen litran jälkeen. Ilmeisesti vanhan riisinviljelykulttuurin ihmiset ovat luonnostaan ahkeria ja sitkeitä tosin kuin me kaskikulttuurin edustajat, jotka ainakin täällä Savossa ajattelevat, että hullu töetä tekköö, viisas piäsöö vähemmälläkin. Mustikanpoiminnan 120 litran tulos vastaa 100 metrillä yhdeksän sekunnin alitusta ja on sitä paitsi hyödyllisempi asia.

Muuten merkillinen sanonta tuo otsikon ”olla joron jäljillä”. Kuka onkaan joro? Tuolla Keski-Savossa on merkillinen kuntaketju, nimittäin Joroinen, Varkaus ja Pieksämäki eivät nimistönsä puolesta houkuttele turistivirtoja, vaikkakin esimerkiksi Joroisten Joronjälki on todellinen arkkitehtooninen nähtävyys. Se lienee maailman rumin rakennus. Liittyyköhän joro jotenkin Joroisten kunnan vaiheisiin. Kävikö Joro Varkaudessa varkaissa ja kärsi rangaistuksensa Pieksämäellä.

Kommentit (0) 

Paniikkia

02.11.2009, 18:53

Eilen tuli telkkarista ohjelma Estonian uppoamisesta. Suuresta laivasta poistuminen onnettomuustilanteessa on hankalaa. Vain joka kuudes matkustaja pelastui. Sama suhde taisi olla myös Ilmarisen tapauksessa, vaikka se laiva oli täynnä nuoria asiaan koulutettuja miehiä. Luulen, että Estonian pelastuneista vain noin joka kuudes oli nainen.

Ohjelmassa haastateltiin merestä lautalle selvinnyttä raavasta miestä. Hän oli ymmärtänyt ottaa ylleen kahdet pelastusliivit ja lisäksi kumpaankin kainaloonsa yhdet. Neljät liivit pitivät pään niin ylhäällä, ettei hänen tarvinnut niellä suolavettä. Luulen, että naiset ja naismaiset miehet olisivat ottaneet vain yhdet liivit. En ole onnistunut saamaan tietooni, millaista taistelua pelastumisesta ja pelastusvälineistä  laivalla käytiin. Paniikissa ihmiset luullakseni  unohtavat sivistyneet käytöstavat. Tässäpä olisi oiva aihe elokuvalle. 

Tuo paniikki on minullekin tuttu asia. Vähän Estonian tapauksen jälkeen heräsin Mariellen pohjakerroksen hytissä aamuyöstä laivan heiluntaa ja paniikki oli lähellä. Mieleen tuli, että hyvinkin vielä lähistöllä pohjassa makaavan Estonian jossain ilmataskussa saattaa  joku olla yhä elossa. Tosin asiantuntijat vakuuttivat, ettei sellainen ole mahdollista.

Paniikkiin jouduin myös Imatran lähistöllä, silloin kun siellä liikkui se maailmankuulu leijona. Lähdin huumorimielellä pyöräilemään Heinolasta tapahtumapaikalle, mutta hymy hyytyi, kun leijonapolulla ei liikkunut ketään muita, vain helikopteri pörräsi etsintälennolla. Mieleen tuli kauhistuttavan varma ajatus, että kohta todennäköisesti löydän itseni leijonan persiestä.

Paniikkia varmaan ilmeni myös Rautalammin Kivisalmella vuonna -56, kun jarruvikainen ihmisiä täynnä oleva linja-auto sukelsi järveen. Onnettomuudessa hukkui 15 ihmistä. Kattoluukusta ja  rikkoontuneesta tuulilasista pelastui yhtä moni. Kaikki hengissä selvinneet olivat jostain syystä miehiä. Tarinan mukaan eräs vaimonsa ja ainoan lapsensa menettänyt pelastunut perheenisä tilasi jostain syystä paikalle kolme ruumisarkkua. Vasta vähän myöhemmin selvisi sen kolmannen ylimääräisen arkun arvoitus.

Kommentit (0) 

Kuorolaulumestaruus

03.11.2009, 19:50

Eivät ole kuopiolaiset viime aikoina niittäneet mainetta urheilukentillä, joten täytyy iloita edes  siitä, että Kuopion Nuorisokuoro voitti kuorolaulannan Suomen mestaruuden. Ja erityisesti täytyy iloita siitä, että kuoronjohtaja Jussi Mattila asuu Suonenjoella. Niin ainakin sikäläinen pitäjänlehti tiesi kertoa.

Iloitsenpa vielä siitäkin, että olen kerran esiintynyt voittajien kanssa, eli olimme siis muusikkojen kielellä yhteisellä keikalla. Viime vuoden Kirjakantti-tapahtumassa nämä  nuoret esittivät Ulra Bra-yhtiön tuotantoa ja lopuksi lauloimme kaikki yhdessä, että ”sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta, loittonevaa selkääsi, kiersit vesilammikot ja tiesin, ettet murehdi tätä eroa.” Vaikka nuorisokuorolaiset lauloivat hyvin ja kohtalaisen äänekkäästikin, erottui kuitenkin oma ääneni selkeästi ja tunsin ylpeyttä asiasta.

Muuten muistan, kun opettaja Irja Turtiainen yritti opettaa Kärkkäälän alakansakoululaisille yhteislaulua ja monta kertaa hän alkoi tässä tilanteessa kärsivä ilme kasvoillaan muistelemaan, miten lahjakkaita lapsia oli sota-aikana Itä-Karjalassa, jossa hän toimi nuorena opettajana. Me emme olleet erityisen musikaalisia, vaan enemmäkin meidät tunnettiin hirmuisina hiihtäjinä ja kovakätisinä heittäjinä.

Ja saattaahan se olla, että siellä Karjalassa  esiintyi enemmän laulun runsautta kylvämättä kasvavaa. Epäilen, että jos asiaa tutkittaisiin tieteellisesti, niin todettaisiin, että karjalaiset ovat maamme musikaalisinta väkeä; ainakin havaintoni uukuniemeläisistä, joista tiettävästi  kaikki osaavat laulaa ja soittaa, tukee tätä näkemystä.

Muuten eräs tutkija selvitti koululaisten kielellisen lahjakkuuden eroja ja tuli loppupäätelmään, että pohjoissuomalaiset   pojat ovat verbaalisesti lahjattomimpia ja itäsuomalaiset tytöt kaikkein lahjakkaimpia. Tämänkin havainnon voin omakohtaisten havaintojen pohjalta  vakuuttaa olevan aivan totta.

Kommentit (0) 

Lahjakkuuseroista

04.11.2009, 20:25

Jatketaanpa vielä rasistisella linjalla. Eri alueiden väestöillä saattaa ihan hyvin olla lahjakkuuseroja joko biologisista tai sosiaalisisista syistä johtuen; ainakaan minulla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka näin olisi. Jostain ilmeisesti insinööreille suunnatusta varmaan ns. populaaritieteellisestä julkaisusta luin joskus, että vaikka ruotslaisia on vain reilut 50 % suomalaisia enemmän, niin potentiaalisia insinöörejä siellä on 300 % enemmän.

Mikäpä siinä. Se ei meidän  ihmisarvoa himmennä yhtään, vaikka olisimmekin länsinaapureita huonompia insinöörejä. Itse en esimerkiksi vieläkään täysin ymmärrä tasauspyörästön toimintaa. Tukeehan näkemystä ruotsalaisten teknisestä etevyydestä sekin, että he ovat keksineet jakoavaimen ja laivan rupelin. Norjalaisetkin ovat keksineet meitä enemmän, eli heille kuuluu kunnia klemmarista.

Toisaalta luin eräästä toisesta populaaritieteellisestä julkaisusta, ilmeisesti kulttuuripuolen lehdestä,  että joku tutkija oli luetuttanut ruotsalaisilla, suomalaisilla ja venäläisillä lukiolaisilla jotain merkittävää syvällistä romaania ja pyytänyt nuoria selittämään lukemaansa. 

Ruotsalaiset eivät tajunneet tekstistä  tuon taivaallista, suomalaiset sentään jotakin, mutta venäläiset ymmärsivät asiat loistavasti. Ilmiöllä saattaa olla se selitys, että läsinaapurissa sanoilla ja asioilla on vain yksi merkitys, insinöörithän ovat vähän yksitotisia.  Meillä  Suomessa,  ainakin Savossa jo ymmärretään, että sanoilla voi olla monta merkitystä ja vastuu jää siis kuulijalla. Mutta venäläiset ovat historian saatossa oppineet epäilemään kaikkea.

Siunatuksi lopuksi muistelen vielä sitä, että pääministerin Tatu-isä julkoi kymmenisen vuotta sitten kirjan kansojen perinnöllisistä äo-eroista ja synnytti valtavan haloon. Yliopisto-lehden yleisönosastossakin eräs viisas rohkeni kirjoittaa, että suomalaiset, kuten muutkin pohjoismaalaiset, ovat järjenvalonsa suhteen valkoisenrodun pohjasakkaa lukuun ottamatta saamelaisia, joista varsinkin koltat ovat erittäin älykkäitä

Kommentit (1) 

Marisätkäkone

05.11.2009, 20:49

Karjalasta kajahti eilen kova kommentti, jolla pelastettiin kansamme teknillinen maine. Jos ruotsalaisilla on jakoavain ja norjalaisilla klemmari, niin suomalaisilla on esittää jopa edellisiä vaativampi keksintö. Uukuniemeläinen Jalmari Ahokas onnellistutti ihmiskuntaa kehittämällä sätkäkoneen.

Oikeastaan tämä vekotin vain tukee käsitystäni uukuniemeläisistä kulttuuriihmisinä. Nimittäin sikäläinen taiteellinen lahjakkuus on välillä ilmennyt jopa jonkinlaisena taiteellisena boheemiutena ja sätkäkone on omiaan tällaisille pöheikköboheemeille. Ja luulenpa, että niissä muusikkipiireissä, joissa harrastetaan nykyajannuorison kovaäänistä ns. rosk´n roll-musiikkia, kierretään Ahokkaan Jalluun keksinnön avulla huumetupakoita eli kansanomaisesti marisätkiä. Näin uskon omilla silmilläni lehdestä lukeneeni.

Joskus ihmettelin sitä, millaisia suururheilijoita 500 asukkaan piskuinen Uukuniemi on maailmalle lähettänyt. On olympiavoittaja Juha Tiainen sekä maamme paras ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen ja tavallaan myös olympiavoittaja Arto Härkösen sukujuuret kiertyvät paikkakunnalle.

Mutta enpä ole muistanut kertoa sitä, että moukarimies Juha Tiaiseen kytkeytyi myös hengenkulttuuria. Hänen isoisänsä ja muistaakseni myös isänsä omistivat maamme johtavan harmonitehtaan. Harmonitehtailla meni hyvin siihen aikaan, kun maahamme rakennettiin uusia kansakouluja ja niistä jokaiseen piti jostain merkillisestä syystä hankkia harmoni eikä missään tapauksessa pianoa, kuten sivistysvaltioissa on tapana.

Luullakseni tämän valinnan taustalla oli se, että pianoa pidettiin synnillisenä soittimena, koska  pianonsoittoa tiettävästi harrastettiin myös Amerikan ilotaloissa. Mielestäni näkemys on perusteeton. Itse en keksi yhtään kappaletta syitä, miksi ilotalotoimintaa ei voisi säestää myös harmonilla.

Kommentit (1) 

Kuolleiden urheilijoiden haudoilla

06.11.2009, 07:29

Lopetin radion kuuntelun vuosia sitten, kun uudet kaupalliset asemat aloittivat rääkymisensä. Välillä kuitenkin joutuu yleisillä paikoilla tai autossa pakkokuuntelemaan  tätä uudenlaista ohjelmatarjontaa  ja silloin vallan sydänlihasta kouristaa ja  ymmärtää sen, että vihdoinkin proletariaatti on saanut maassamme vallan. Tarkoitan  älyllistä proletariaattia.

Mutta sitten löysin netistä  Ylen Arkiston. Sieltä voi kuunnella valikoiden hienoja ohjelmia. Kuten sarja Kiveen hakatut, elikkä pari vannoutunutta urheilunystävää seisoskelee kuolleiden urheilijoiden haudoilla heitä muistellen. Olen ehtinyt kuuntelemaan jaksot suonenjokelaisesta Kalle Jalkasesta, Arto Tolsasta ja Tarmo Uusivirrasta. Ohjelmasarja löytyy tästä nettisoitteesta http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=20&t=628  .

Olen oppinut edellä mainitusta sarjasta arvokasta tietoa  elämästä. Esimerkiksi Jalkasen Kallen hammasjutusta on leikki kaukana. Kun hän sylkäisi kuuluisat tekohampaansa kiperässä viestinhiihtotilanteessa hankeen, hänen oli  pakko palata ne noutamaan, koska siihen aikaan proteesi maksoi hänen kahden kuukauden palkan.

Ja kun kuuntelee jutut Tolsasta ja Uusivirrasta, niin ymmärtää sen kipeän asian, että väkijuomaongelma on melkoinen ongelma työläisurheilupiireissä. Näin on varsinkin työläisurheilijan uran lopettamisen jälkeen, kun kunnon työpaikkaa ei ole tullut aikoinaan hankittua. Entinen Belgian ammattilaishuippu Tolsa pääsi Kotkan kaupungille suojatyöhön venepaikkojen jakelijaksi, joka herätti kaupungissa suurta kateutta. Ammattinyrkkeiljä Tarmo Uusivirta aloitti menestyksekkään uransa tyhjätaskuna, mutta lopettaessaan  hänellä oli velkaa satojatuhansia.

Muuten Toni Halme ihmetteli kirjassaan sitä, että itsemurhaan päätyneen Uusivirran haudalla oli muistomerkkinä pelkkä keppi, jossa luki ”Uusivirta 1 m X 2 m. Radio-ohjelmasta ilmenee, että euroopanmestarin ystävät päättivät hankkia haudalle kunnon muistomerkin ja se vei oman aikansa.

Kommentit (0) 

Piirinmestari

08.11.2009, 12:25

Eipä uskoisi, että vähän laiskanpulskan oloinen Heikki Hietamieskin on entinen lupaava urheilija.Muistelmissaan mies paljastaa harrastaneensa nuoruudessaan painonnostoa. Paras saavutus on Etelä-Karjalan piirinmestaruus sarjassa alle 67 kg. Sitten hänen tuli valita, että treenaako kuusi kertaa viikossa urheilua, vai vaihtaako viihteelle ja hän valitsi viihdebisneksen hyvällä menestyksellä.

Hietamies tunnustaa, ettei hän ollut sarjansa  vahvin mies voittamissaan pm-kisoissa. Paikalla oli selvästi parempikin nostaja, mutta epäonnekseen kanssakilpailija oli niin vahvassa humalatilassa, ettei pysynyt lavalla pystyssä ainakaan painojen kanssa. Jotenkin epäilen, että kysymyksessä olisivat olleet Työväen Urheiluliiton pm-kisat.

Muistelen entisen kansanedustajan ja ay-johtajan Risto Kuisman kertoneen muistelmissaan harrastaneensa myös painonnostoa sarjassa alle 67 kg. Olisi hyvän tarinan paikka, jos kyseinen tasapainoton Hietamiehen kilpakumppani olisi ollut Kuisma, mutta ikävä kyllä hyvät tarinat eivät yleensä ole tosia. Vaikka Kuisma varmasti olikin Hietamiehen kanssa saman sarjan ja liitonkin miehiä, niin saattaa olla, että he olivat kuitenkin eri ikäluokan urheilijoita.

Kommentit (0) 

Espanjantauti

09.11.2009, 19:55

Taas olen ollut väärässä. Väitin jokin aika sitten, että ensimmäisen maailmansodan aikainen espanjantauti olisi tappanaut 20 miljoonaa ihmistä eli kaksi kertaa enemmän kuin itse sota.

Ruotsalainen Peter Englund väittää kuitenkin uusimmassa ensimmäisen maailamansodan mentaalihistoriaa käsittelevässä kirjassaan Sodan kauneus ja kauheus,  että tämän influenssanepidemian seurauksena kuolleita on voinut olla jopa 40 – 100 miljoonaa. Ensimmäinen maailmansota saattoi siis olla seuraajaansa tuhoisampi.

Tuo nimitys espanjantauti on harhaanjohtava. Tauti ei ollut Espanjasta lähtöisin. Sotaan osallistuneiden maiden sensuuri kuitenkin  esti  epidemiasta tiedottamisen, ja niinpä sodan ulkopuolella ollut ja sen vuoksi asiasta lehdistössään avoimesti kertonut maa sai ansiotta kunnian vitsauksesta.

Espanjantautiin sairastuneista kuoli peräti 2,5 %, kun normaaliin influenssaan menehtyy vain 0,1 % taudin saaneista. Ilmeisesti  taudissa oli sikäli yhteistä nykyisen sikalenssun kanssa, että pahiten siitä kärsivät nuoret. Tauti levisi varsinkin sotilaiden keskuudessa ja saattaa olla, että se oli keskeisenä syynä mahtavan Saksan armeijan romahtamiseen. Ehkäpä espanjantauti tavallaan pelasti Suomen kansan saksalaiselta kuninkaalta.

Nyt sitten ymmärrän tuossa ihan lähellä sattuneita Kuopion hirmuisen pitkän rokotusjonon levottomuuksien perimmäistä syytä, sillä elämästä kuolemasta siellä kamppaillaan. 

Kommentit (1) 

Lentävä kuolema

10.11.2009, 22:14

Hilkka ihmetteli eilisen jutun kommentissa sitä, miten espanjantauti löysi syrjäkylillekin. Tietysti ihmisetkin sitä levittivät, mutta tauti taisi olla myös aikansa lintuinfluenssa. Ainakin se lensi muutamassa päivässä mantereelta Huippuvuorille asti eikä asiaa varmaankaan voi selittää muuten kuin muuttolinnuilla.

Syrjäseuduilla kulkutaudit yleensäkin niittivät satoaan, koska ihmisiltä puuttui harvaanasutuilla alueilla vastustuskyky. Inaristakin taisi hetkessä kuolla espanjantautiin 10 % väestä.  Muistelenpa myös lukeneeni, että ennen sotia saamelaisnuorukaiset olivat vapautettuja asepalveluksesta, koska he eivät heikon vastustuskykynsä vuoksi selvinneet etelän taudeista.

Myös Suonenjoen Kärkkäälän syrjäkylällä kuoltiin kulkutauteihin. Yllä olevassa kuvassa Kakkisen Olli, eli Salon Olli eli Kakkisensalon muaherra elikkkä Olli Koivistoinen ja vaimonsa Kustaava seisovat  surullisina poikavauvansa arkun äärellä. Kuvan vakavaa tunnelmaa lisää vielä se, kun tietää, että toisen poikavauvan arkku on rajattu kuvasta pois. Muita lapsia heillä ei ollut. Luulen, että tässä tapauksessa on selityksenä espanjantauti. 

Muistelen kuulleeni Kärkkäälän kylän historiasta sen, että myös Palehongan tilalta, elikkä nykyään paremmin Palkeena tunnetulta  paikalta, olisi koko talonväki menehtynyt johonkin kulkutautiin. Olisiko sekin sattunut ensimmäisen maailmansodan aikaan? Tietääkseni Korhoset muuttivat paikalle tämän tapauksen jälkeen. Onkohan tässä maailmassa vielä joku, joka tietää asiasta enemmän?

Kommentit (1) 

Kauneus pelastaa maailman

11.11.2009, 20:13

”Kauneus pelastaa maailman” vakuutti karjalainen suurliikemies Kyösti Kakkonen eilen kaupungintalon juhlasalissa, jossa hän oli arkkipiispan vieraana. Yllättävän harva oli se kuopiolainen, joka oli vaivautunut saapumaan paikalle, vaikka kuultavana oli kovasti ajankohtainen ja kuuluisa rahamies.

Itsekin menin  siinä tarkoituksessa, että olisin tätä merkittävää yhteiskunnallista vaikuttajaa tiukasti silmiin napittaen tiedustellut, että montako kansanedustajaa hän on ostanut omakseen ja paljon sellainen maksaa kappaleelta. Onko hän ostanut sellaisia enemmän kuin se toinen kuuluisa karjalainen kauppamies, jolla tietääkseni on vain kaksi omaa kansanedustajaa.

Mutta en tehnyt ilkeitä kysymyksiä. Eikä tehnyt kukaan muukaan, vaikka itse arkkipiispa parhaansa mukaan yritti provosoida sellaisia uteluita esille. Kaksonen puhui niin kauniisti taiteesta ja valtavista taidekokoelmistaan ja siitä, että hän oli tasan kaksi vuotta sitten jäänyt suhteellisen nuorena leskeksi toimittuaan sitä ennen puoli vuotta vaimonsa omaishoitajana, ettei kukaan halunnut loukata tätä viisasta, sivistynytta ja humaania henkilöä moukkamaisilla kysymyksillä.

Minulle oli yllätys, että ihan tyhjästä yrittäjän uransa aloittaneen Kakkosen ns. halpahalliketjujen liikevaihto tulee tänä vuonna olemaan noin 600 miljoonaa euroa eli 3,5 tuhatta miljoonaa markkaa. Ja jos kate olisi pieni, vaikkapa 10 % prosenttia, niin kyllähän siitä kertyy 350 vanhaa milliä vuodessa taiteen ja poliitikkojen hankintaan.

Kyösti Kakkonen oli oikeasti myönteinen kokemus, vaikkakin yritin pitää mielessä koko ajan sen ainoan asian, jonka opinnoistani muistan. Rikollisille mielentilatutkimuksia työkseen tekevä psykiatri opetti, että jos mielentilatutkimusta tekevä henkilö suostuu lainaamaan tutkittavalleen rahaa, on tutkittava varmasti psykopaatti. Tämä muistan aina, kun törmään poikkeuksellisen miellyttäviin ihmisiin.

Kommentit (0) 

Karjalaisia kauppamiehiä

12.11.2009, 19:41

Eilisessä jutussa kerroin Kyösti Kakkosesta. Hän on syntyisin Kiihtelysvaaralta Joensuun kupeesta. Vaikka hän vaikutti kovasti sivistyneelta, niin tiettyä pikanttia kansanomaisuuttakin löytyy. Ihan tuli entinen ulkoministeri Leskinen mieleen, kun kauppaneuvos asteli arvokkaaseen tilaisuuteen värikästä Tokmannin muovikassia kantaen. Siitä hän kaivoi lopuksi esille Wirkkalan taidelasia, jonka hän lahjoitti isännälleen arkkipiispalle. Wirkkalan taiteen lahjoittelu ei ole ihan yksilehmäisen touhua.

Jonkun pitäisi joskus tehdä tutkimus karjalaisista kauppamiehistä. Tunnetuin on tietenkin sotamies Rahikainen, mutta löytyy niitä muitakin. Parina vuotena oli Suomen rikkain Veikko Lesonen, jonka sukujuuret kiertyvät Vienan Karjalaan. Sukunimestä päätellen samalta suunnalta tuli myös hänen liikekumppaninsa Jorma Terentfeff, joka taisi tulojensa puolesta olla myös ainakin ihan hyvällä pistesijalla.

Epäilen, että autokauppaa  maassamme hallitsevat  Laakkoset ja Hartikaiset ovat myös jostain Joensuun suunnalta. Ja jollei muistina aivan petä, niin sijoittajanerot Taito Tuunanen ja Juhani Riikonenkin taitavat olla taustaltaan Karjalan poikia. Ja jollei muistini vallan täysin petä, niin Riikosen  isoisä taisi olla laukkuryssien kuninkaaksi väitetty Grigorjeff, joka nimi on ilmeisesti  muuttunut matkan varrella Riikoseksi. 

Minulla, jolla on uskoakseni poikkeuksellisen  rikas muisti ja mielikuvitus, on mielessäni sellainenkin tapaus, että joskus suuren pankkikriisin aikaan jotain Riikosen sijoittajan opasta myytiin kirjakaupoissa superalennuksella. Ja siitä muistelen lukeneeni taiteeseen sijoittamisesta sen ohjeen, että suurien taulujen hinta säilyy pieniä parempana. Ilmeisesti kulttuurinharrastaja hänkin kuten myös Kyösti  Kakkonen.

Veikko Lesosen elämänkerrasta muistelen sitten ihan varmasti  lukeneeni, että hänkin olisi kulttuurisukua ja ennen kaikkea ruumiinkulttuurin puolelta. Muistelen kirjassa kerrotun, että Lesosen isä kamppaili painissa ihan tasapäisesti maailmanmestari Eero Tapion kanssa. Mutta voin muistaa väärinkin, valalle en mene. 

Kommentit (0) 

Tököttiä

13.11.2009, 19:07

Kiitokset Suomussalmen Mirjalle. Hän viestitti, että Ylen arkistossa on vielä muutaman päivän ajan kuultavissa tämä tosi jännä ohjelma http://yleradio1.fi/dokumentit/todellisiatarinoita/ . Kuunnelkaa hyvät ihmiset, varsinkin kaikki suonenjokelaiset, kuulette tuttuja ihmisiä, joista monet eivät ole enää keskuudessamme. Toimittajakin on mansikkakaupungin Leena Jäppinen.

Mirja sähköpostitti, että   suomussalmelaisten mukaan juttu kertoo sikäläisestä merkillisestä tervatehtaasta ja sen vielä merkillisemmästä omistajasta. Mutta ei kerro suomussalmesta tehtaasta,  vaan suonenjokelaisesta tuotantolaitoksesta. Kerrankos nuo paikkakunnat sekoavat, koska ne ovat onematopoeettisesti toisiaan lähellä.

Tehtaan perusti Viron juutalainen herra Saidelson 30-luvun lopulla Savoon ja se valmisti koivuntuohesta tervaa elikkä tököttiä. Synnyinkaupunkini on ymmärtääkseni ollut siis  joskus maailman johtava tökötin tuottaja. Mutta mihin tarkoitukseen tököttiä tehtiin, jää arvoitukseksi. Kuitenkin Savossa uskottiin, että jotain vilunkia tuollaisessa toiminnassa on, ja herra Saidelson sai 24 tuntia aikaa poistua maasta. Epäiltiin vahvasti, että juutalaistaustainen liikemies oli Moskovan agentti. Tässä mielipiteessä on varmasti vankka logiikka, mutta minulle se ei täysin avaudu.

Vähän samanlainen asia oli sota-aikana  Heinolaan tehty valtava keskeneräiseksi jäänyt kallioluola, johon oli ilmeisesti tarkoitus säilöä puuspriita liikenteen tarpeisiin. Kuitenkin sodan jälkeen työmaalla operoineet hevosmiehet kertoivat varmana tietona, että ”perkele, niin jäi Hitlerin  raskasvesivarasto kesken.” Siinäkin ajatuksessa on vankka logiikka, joka sekään ei minulle täysin avaudu. 

Kommentit (2) 

Pena

14.11.2009, 20:18

Muutama vuosi sitten kansalta kysyttiin, ketkä kuuluvat Suomessa älymystöön. On luonnollista, että Georg-Henrik Von Wright valittiin ykköseksi, koska hänellä oli niin hieno nimi ja niin tuuheat kulmakarvat. Hopealle sijoittui jostain merkillisestä syystä hiihtäjänä kunnostautunut Marjo Matikainen ja muistaaksen pronssille vielä merkillisemmästä syystä kalastaja-kirjailija Pentti Linkola.

Ihmettelin jo silloin Suomen kansaa, jonka mielestä ihmiskunnan enemmistön tappamista avoimesti kannattava henkilö  on huomattava  ajattelija. Meissä taitaa sittenkin olla paljon yhteistä venäläisten kanssa, koska siellä tiettävästi arvostetaan eniten Stalinia, Iivana Julmaa ja Pietari Suurta, jotka kaikki olivat joukkosarjamurhaajia.

Nyt Linkola on taas iltapäivälehtien mukaan ehdottanut, että luonnonsuojelullisista syistä iso osa ihmisistä olisi syytä lyödä lihoiksi. Linkolan malli saattaisi tietenkin olla ratkaisu myös työllisyys- ja terveyspoliittisiin ongelmiin. Mitenkähän suuren ajattelijan maineen tässä maassa saisikaan, jos ehdottaisi, että työttömät ja pitkäaikaissairaat jauhetaan minkinrehuksi. Niinhän lyötäisiin tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä samalla tuettaisiin myös vaikeuksissa olevaa turkistarhausta.

Muuten Linkolalta pitäisi kysyä, etteikö tappamisen sijasta riitä  vaikkapa se, että iso osa  tyttövauvoista steriloidaan. Luultavasti sellaiselle hankkeelle olisi helpompi saada kansan tuki.  

Kommentit (0) 

Murha-Kustaa

15.11.2009, 20:47

Jatketaanpa kansan mielipiteiden pilkkaamista. Vuosi sitten valittiin historian suurin suomalainen eikä valinta kohdistunut Väinö Myllyrinteeseen (252 cm), vaan vapaaherra Mannerheimiin. Se ei ollut suuri yllätys, mutta yllätys oli se, että marsalkka on saanut patsaansa myös Seinäjoelle, kuten kuva todistaa. Siinä onkin hyvä tietokilpailukysymys; missä kaupungeissa on Mannerheimin patsas?

Sikäli Mnnerheimin valinta suurimmaksi suomalaiseksi oli yllätys, että hänen persoonaansa kytkeytyy tietynlainen ristiriitaisuus, ja niinpä suuri osa kansasta käytti valkoisen armeijan ylipäälliköstä sisällissodan jälkeen hellittelynimeä ”Murha-Kusta”. Nykyajan maailmassa hänen paikkansa olisi ilman muuta Haagin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa joukkotuhonnasta syytettynä. Hän oli oman aikansa tuote ja tsaarin upseerina hän oli jo Venäjällä oppinut, miten kapinoitsijoita kohdellaan. 

Yleensä kaikki maailman suurmiehet kytkeytyvät Suonenjoen Kärkkäälän kylään, mutta Marskin osalta yhtymäkohtia on pikkuisen vaikea löytää. No sellaisen jutun olen kuullut, että  Suonenjoen Yhteislyseossa oppilaiden piti joskus 50-luvulla kirjoittaa äidinkielen tunnilla aine Suomen marsalkasta. Myös tuleva SKDL:n kansanedustaja ja poihjoismaisten parlamenttien moninkertainen hiihtomestari Pauli Räsänen teki työtä kaskettynä.

Ilmeisesti hän kirjoitti ihan rehellisesti, mitä mieltä hän Mannerheimista todella oli ja ehkäpä hän kiinnitti myös huomiota tämän persoonaan kytkeytyviin ristiriitaisuuksiin, koska sai aineensa johdosta käytöksen alennuksen. Jostain syystä aine joutui myös kouluhallituksen syyniin ja sieltä se kuulemma palautettiin varustettuna arvosanalla täysi 10.

Kommentit (0) 

Tuhoamisleiri

16.11.2009, 19:45

Jatketaanpa Mannerheimin pilkkaamista. Eilen jäi mainitsematta, että kapinan jälkeen punikin pentujen suosikkiloru taisi olla, että ”Mannerheimi vankka / kävelee kuin ankka / rinta on kuin romukaupan akkuna.” Tuo viittaus romukaupan akkunamaiseen rintaan tarkoittaa luullakseni sitä, että Marskin takin miehustaan oli kiinnitetty monenlaista tilpehööriä kunniamerkkien muodossa.

Perussyy kitkerään mielenlaatuuni sotamarsalkkaa kohtaan  johtuu siitä, että muutin juuri työhuoneeni entisen Kuopion kasarmin hevostalliin; hyvä ja hieno rakennus, kyllä tsaarin aikaan osattiin vielä rakentaa. Pitää vallan selvittää, että kun rakennuttajana oli Venäjän unionin kriisinhallintajoukot, niin kuka olikaan rakentajana. Oliko armeijalla oma rakennusosasto vai joko toiminta oli silloinkin ulkoistettu ja yksityistetty vaikkapa jollekin kuopiolaiselle rakennusliikkeelle.

Komea prosnssilaatta on yhden kasarmirakennuksen seinässä. Sen mukaan tässä asui poikasena Martti Ahtisaari. Senhän tietenkin kaikki tietävät, mutta moni ei tiedä, että Ahtisaari voitti kasarmilaisten hiihtomestaruuden sarjassa pojat alle 14 v.

Ja sitten se varsinainen kitkeryyteni syy. Kesällä 1918 kasarmilla toimi keskitysleiri tai paremminkin tuhoamisleiri. Vaikka kapina-aikaan Kuopiossa ei juurikaan sodittu, niin siitä huolimatta muutamassa kuukaudessa leirillä menehtyi 476 ihmistä, eli hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan tapahtui ilman, että ylipäällikkö Manerheim puuttui ainakaan ehkäisevästi asiaan.

Siihen Ahtisaari-plakaatin viereen pitäisi vaikkapa historiaa vaalivan Kuopion Isänmaallisen seuran toimesta kiinnittää valtava pronssilaatta tämän hirmuteon muistoksi ja kaikkien 476 onnettoman nimet olisi siihen tulikirjaimin kaiverrettava.

Muuten viimeisimpien tutkimusten mukaan sisällissodassa menehtyi 40.000 ihmistä. Mutta oli niitä ainakin kaksi enemmän, koska yhtä Suonenjoen Korhosta ja yhtä Könöstä ei ole otettu tutkimuksissa huomioon. Tässä virallinen uhriluettelo, josta uteliaat voivat tarkistaa,  kuuluvatko  he lahtari- vai punikkisukuun.

http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi

Merkitkää hakuruutuun sukunimenne, huomatkaa, että sukunimen  ensimmäinen  kirjain pitää kirjoittaa isolla.

Kommentit (0) 

Kusikivi

17.11.2009, 19:59

Äskettäisellä Etelä-Pohjanmaalle suuntautuneella maakuntamatkallani oli tarkoitus tutustua alueen nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään. Lakeuksillakin on nykyään ymmärretty panostaa turismiin ja mahdolliselle satunnaiselle matkailijalle on järjestetty ainakin yksi tutustumiskohde. Kurikassa nimittäin sijaitsee jo maailmankuulu Kusikivi.

Kiven nimen historia juontaa kuningatar Loviisa Ulrikan vuonna 1757 suorittamaan maakuntamatkaan, jonka yhteydessä kuningatarta kuljettanut seurue pysähtyi yllättäen erään isohkon kiven äärellä ja sen jälkeen lohkaretta  on alettu jostain syystä kutsua Kusikiveksi. Hädin tuskin rohkenen arvailla kuningattaren äkillisen  pysähdyksen syytä.

Nykyään kivessä on pronssilaatta sen suojassa sattuneen historiallisen tapahtuman  muistona. Lisäksi Kurikan Olutseura jostain syystä  kunniottaa paikkaa järjestämällä siellä jo perinteiseksi muodostuneen oluenjuontiviestikilpailun. Minulle on kerrottu, että tapahtumaa säestää olutseuran oma musiikkiyhtye nimeltään Ne ON Pöhönäs.

Muuten olen pitkään ollut sitä mieltä, että eteläpohjalaiset ovat maamme huumorintajuisin heimo. Käsitykseni on perustunut keihäänheittäjä Pauli Nevalan ja kyläkauppias Vesa Keskisen antamiin lehdistölausuntoihin. Näkemykseni vahvistui matkani aikana, sillä jo Seinäjoella astuessani junasta silmiini sattui rakennus, jossa toimi seinänaapureina sulassa sovussa Lähetyksen kirpputori ja Sexyshop-niminen yritys. Ja Jurvan matkahuollon yhteydessä tarjoavat seinänaapureina palvelujaan Oy Alko Ab ja Babtistiseurakunta.

Kommentit (0) 

Pienet marginaalit

18.11.2009, 21:18

Viime talvena päätin, että käyn jäähallilla katsomassa vain curlingia. Se on sopiva laji kaltaiselleni vanhalle herrasmiehelle. Siinä eivät pelaajat ryntää kesken kaiken mukiloimaan toisiaan nyrkeillä, huido kanssapelaajiaan luudilla puhumattakaan, että lähimmäinen keihästettäisiin harjanvarrella tai edes tarjottaisiin hänelle poikittaista harjanvartta.

Nyt olen lipsunut päätöksestäni ja alkanut seuraamaan nuorten SM-liigan pelejä. Ne ovat ihan hyviä urheiluhenkisiä tapahtumia ja jänniäkin vielä. Taso vastannee noin miesten 2.-divisionaa. Mainittakoon, että Kalpan 14vuotiaat junnut voittivat juuri naisten maajoukkueen 6- 1.

Äsken yksi nuortensarjan parhaista, eli Kalpa kohtasi kotikentällään yhden sarjan huonoimmista eli Saipan, joten pelin piti olla selvää päsiinlihaa. Mutta eipä ollut, sillä  marginaalit ovat pienet, kuten muistaakseni  jääkiekko-pelin keksinyt valmentaja Juhani Tamminen on todennut. Kalpa voitti niukasti 4  3, koska oli onneksi ottanut miestenjoukkueen maalivahdin Mika Järvisen vahvistamaan rivejään. Loppuhetkillä Saipa pelasi kuudella kolmea vastaan, mutta Järvinen kesti, ja niinpä mieleni on siksi hyvä.

Kommentit (2) 

Paha mieli

19.11.2009, 20:22

Eilen oli hyvä mieli, koska Kalpa voitti 4-3, mutta nyt on paha mieli ja tunnelma pilalla, koska Savon Sanomat uutisoi, että loppujen lopuksi Kalpa tulee häviämään Saipalle 0 – 5. Maalivahti Mika Järvisellä ei sitten ollutkaan edustusoikeutta Nuorten SM-liigan pelissä, kuten kuopiolaiset luulivat.

Lappeenrantalaiset tiesivät asian todellisen tilan ja tulevat tekemään virallisen protestin, jonka lopputuleman Mullikka tiesikin jo kertoa. Erityisesti maakunnan ykköslehti paheksuu sitä, ettei Saipa informoinut kotijoukkuetta ennen peliä havaitsemastaan selkeästä sääntörikkomuksesta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Kuopiossa pallopelinsääntöjä tulkitaan liian laveasti. Kesäinen Kupsin Dickson-sotku kuitenkin onneksi voitettiin ylemmissä oikeusasteissa ja sarjapaikka säilyi. Sen sijaan valmentaja Nissinen hävisi hovissa sopupelitapauksen. Se ei kuitenkaan liiemmälti häiritse miehen valmennushommia. Hän toimii lehtitietojen mukaan  vastaisuudessa kuopiolaisten nuorten jalkapallotyttöjen parissa. Sehän onkin kuin pistäisi rahaa pankkiin. Kuopiolaisissa palloilupiireissä ymmärretään, että ihminen on erehtyväinen samalla tapaa, kuin lehmä on märehtiväinen.

Suurin täkäläinen palloiluskandaali tapahtui parikymmentä vuotta sitten, kun työläisseuran Elon taloudenhoitajan raha-asiat  riistäytyivät pikkuisen käsistä. Vähän aikaa seura olikin kaupungin vakavaraisin, kun kilpailijat Kups ja Koparit keikkuivat konkurssin partaalla.

Taloudenhoitaja oli tapauksen aikaan eduskuntavaaliehdokkaana ja vaikka hänet oli näyttävästi pidätetty juuri ennen äänestyspäivää, oli  mies vähällä päästä sellistä  suoraan eduskuntaan. Täällä Savossa  ei mitään pyhäkoulupoikia arvosteta eikä kansanedustajankaan tarvitse olla pyhimys. Olen muuten yrittänyt hankkia urheiluhistoriallisiin kokoelmiini sellaista kuulakärkikynää, jossa lukee ”Tuomo Ylä-Korhola eduskuntaan”. Voisiko joku myydä sellaisen, maksan siitä käyvän hinnan.

Kommentit (0) 

Lohta ja tupakkaa

20.11.2009, 21:51

Lienen niitä harvoja tässä yhteiskunnassa, joka ei ole koskaan maistanut tupakkaa. Ennen ei ole edes mieli tehnyt ja koko touhu on tähän asti näyttänyt ihan hullun hommalta. Mutta kun sain tuossa luettua Antti Tuurin uuden eräkirjan Tenoa soutamassa, alkoi minuakin tupakka himottaa.

Tuurin kirjassa tulee kovasti lohta, mutta vielä kovemmin menee tupakkaa. Epäilen jopa, että maamme tupakkateollisuus on sponsoroinut Tuuria. Niinhän se taisi tehdä Mauri Sariola-vainaallekin.  Susikoski varmaankin poltti sopivaa merkkiä. Mikä se sitten olikaan? Siinäpä oiva tietokilpailukysymys Sariola-seuran visailuun.

Jonkun pitäisi kirjoittaa realistinen kalakirja. Sellainen, jos siäsket pur ja ves se niin kaaniisti liplatti Kallavesi-laulun mukaisesti, mutta saalista ei tule. Ainoastaan kalliita siimoja selvitellään sotkuista antamatta tuumaakaan periksi ja kalliita vaappuja yritetään irroittaa pohjahaoista hermojarepivissä tilanteissa.

Tuohon tupakan suosioon antoi vastauksen historioitsija Peter Englund ensimmäistä maailmansotaa käsittelevässä kirjassaan. Sotaakäyvät valtiot alkoivat tietoisesti jakaa paperrosseja sotilailleen. Tupakka on lievästi narkoottinen aine, se rauhoittaa levottoman mielen. Tupakka myös poistaa näläntunteen ja mikä tärkeintä, turruttaa hajuaistin mätänevien ruumiiden keskellä.

Senkin vuoksi savukkeet ovat perinteistä piippua parempia, että ne vapauttavat käyttäjänsä yläraajat käytettäviksi maanpuolustuksellisessa toiminnassa.  

Kommentit (1) 

Hurmio

21.11.2009, 20:32

Jurvassa tarjosivat Oy Alko Ab ja Babtisti-seurakunta palvelujaan seinänaapureina. Seinäjoella lähetysväki ja seksiala ovat lyöneet hyntteet yhteen. Ja samalla hurmoksen tavoittelun alallahan kaikki kolme erilaista palveluntarjoajaa toimivat, joten resurssien yhdistämisessä on järkeä. Mutta vapaamielista on Pohjanmaan kansa nykyään savolaisiin verrattuna. Moni Savon Sanomien lukija kaivaisi yleisönosastokirjoitusvälineensä esille, jos Kuopiossa harrastettaisiin samanlaista.

Ja hurmokseen taipuvaista näyttää lakeuden väki myös olevan. Eilen TV:n A-Zoomissa esiteltiin alajärveläisen Sana- ja julistusseurakunnan toimintaa. Heillä on menoa ja meininkiä hartaustilaisuuksissaan. Muualla unhoon jäänyt kaatumisparantaminen on vielä voimissaan ja kielillä puhumisen armolahjaa esiintyy kukkuramitoin yleisesti.

Meillä Savossa ei osata langeta loveen  ja muutenkin toiminta hengellisellä puolella on vaisua ja aikaansaamatonta jahkailua. Minulla on mielikuva, ettei täällä osattu edes noitia polttaa kuten muualla Länsi-Euroopassa, jossa se oli ihan yleinen ajanviete. Pitäisi muuten tutkia asiaa. Uskoisin, että noitaroviot olivat pelkästään edistyksellisen lännen  keksintöjä. Tuskinpa ortodoksipuolella ketään grillattiin.

Kommentit (0) 

Olen järkyttynyt

10.09.2009, 20:32

Eilen repäisivät iltapäivälehtien lööpit: ”Olympiaurheilijlle tuomittiin murhasta elinkautinen”. Asia ei kiinnostanut sen vertaa, että olisin luopunut syvästä vakaumuksestani ja ostanut jomman kumman julkaisuista. Sen sijaan yritin äsken löytää netistä tietoa tapauksesta. En löytänyt.

Mutta sen sijaan löysin tämän jutun  ( http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2305&start=45 ) ja olen suurena lentopalloilun ystävänä syvästi järkyttynyt.  Muistan tämän vaimonsa ampujan hyvin. Hän oli aikoinaan savolaisen lentopalloilun kirkkaimpia tähtiä ja mikäli oikein muistan, hän edusti jossain vaiheessa myös Pieksämäen Nuorten Miesten Kristillistä Yhdistystä, joka ei ehkä sittenkään ole vaikuttanut miehen myöhempään elämään kuten luulisi.

Muuten enpä ole nähnyt tästä Tampereen tapauksesta Kuopion lehdissä mitään mainintaa, vaikka kytkökset tänne ovat ilmeiset. Se on hyvä se. Joistain asioista on parempi hienotunteisesti vaieta.

Kohta alkaa netistä näkyä lentopallo-ottelu Suomi-Bulgaria. Katson sen kaikesta huolimatta.

Kommentit (0) 

Unkka

09.09.2009, 19:22

 Tapio Rautavaaran muistelmista ilmenee, ettei eilisen jutun lentopalloilija ole ainut henkirikokseen syyllistynyt huippu-urheilija. Vastoinkäymisiä elämässään oli myös 30-luvun lopun väkivahvalla moukarinheittäjällä Uuno Veirilällä. Talvisodan alla hän heitti lajissaan maailman kärkituloksen ja oli siten seuraavan kesän olympialaisten ennakkosuosikki. Kisat jäivät pitämättä, sillä maailman nuorisolla oli silloin muuta tekemistä.

Veirilä oli värikäs urheilija, joka noudatti Suomen valtakunnan lainsäädäntöä vain soveltuvilta osin. Moukariuransakin hän aloitti paikassa, jossa olivat ikkunoissa sepän takomat kartiinit ja jossa riimun päässä olevia rautakuulia oli helposti saatavilla. Niinpä moukarinheittoharrastus oli perusvahvalle jässikälle luonteva valinta. Tietääkseni mies kärsi linnatuomion peräti miestaposta. Sen seurauksena ulkomaille suuntautuneita kilpailumatkojakin häiritsi kansalaisluottamuksen puuttuminen.

Nykyään suomalainen asenneilmasto antaa anteeksi vakavatkin rikoset, mutta seuraava rikos on kyllä sovittamaton. Kerran ”Unkka” oli kilpailumatkallaan majoittunut paikalliseen matkustajakotiin. Kuuman sään vuoksi hän riisuuntui ilkosilleen ja tilasi tarjoilijaneidiltä virvokkeita. Tämä ei kuitenkaan siveellisenä henkilönä suostunut tuomaan tarjotinta sisälle huoneeseen.

Kätensä neiti kuitenkin ojensi oven raosta periäkseen maksun. ”Unkka” reklamoi palvelun laatuun välittömästi. Rahan sijasta hän työnsikin ojennettuun käteen pippelinsä. Moukarimies joutui välittömästi etsimään uuden kortteerin. Teko täyttää törkeän seksuaalisen häirinnän tunnusmerkistön ja siitä saisi näyttävät ja äärimmäisen tuomitsevat  lööpit iltapäivälehtiin. 

Kommentit (1) 

Suomi-Ahvenanmaa

10.09.2009, 20:35

Eilen taas muistui karvaasti mieleen edesmenneen  Jouku Tyyrin toteamus siitä, ettei jalkapallo sovi Suomeen ja että Keskuskentän tilalle voisi rakentaa tornitaloja. Mutta maajoukkueemme loppujen lopuksi venyi erotuomarin suosiollisella avustuksella 1 – 1 torjuntavoittoon suurta ja mahtavaa Liechtensteinia vastaan. Kauhulla odotan päivää, jolloin Ahvenanmaa saa Fär-saarien tapaan edustusoikeuden kansainvälisiin pelehin. Ahvenanmaa saattaisi olla kova vastus Suomelle.

Muuten Jouko Tyyri ei ollut mikään urheilua inhoava kulttuuritoimittaja, vaan itsekin innokas kuntoilun harrastaja. Asiasta todisti hänen hyvä ystävänsä voimistelunopettaja Matti Karttunen. Matin jutuista sain vähän käsityksen, että miehet, jotka olivat politiikasta niin eri mieltä, ettei heidän kannattanut siitä edes riidellä, sekä urheilivat että joivat viskiä mielellään yhdessä. Parempi tietenkin, että urheillaan ja juodaan viskiä, kuin että vain juodaan viskiä.

Kerrankin noin 30 vuotta sitten, kun kaverukset olivat kipittäneet Kuopiosta Karttulaan noin maratonin verran  ja joivat sen kunniaksi viskiä, Tyyri uskoitui Karttuselle asialla, jota ei saanut ikimaailmassa koskaan missään  kenellekään kertoa. Tyyri, jolla oli suhteita huipulle, tiesi, ettei Kekkonen enää ollut tolkussaan ja valtakunnan mahtavin mies oli Kalevi Sorsa. Mutta ei jaksanut Karttunen kuin 30 vuotta kantaa salaisuutta sisällään, vaan paljasti yllättävän tiedon Kirjakantin tilaisuudessa.

Muuten Tyyri oli taustaltaan helsinkiläinen herrasnulikka, joka nuorena miehenä sattui kiipeämään Pellesmäen muistaakseni 170 metriä korkeaan radiomastoon ja päätti sen jälkeen ryhtyä savolaiseksi. Ilmeisesti kysymys ei ollut välttämättä mahtavan maiseman vaikutuksesta, vaan siitä, miten hän huomasi äidin puolen sukunsa omistavan alueella metsiä tuhansia hehtaareja. Tyyri laskeutui mastosta ja liittyi Savolaiseen osakuntaan.

Itse sen sijaan 10. polven rotupuhtaana savolaisena kirjoittauduin Hämäläiseen osakuntaan, koska Hämiksen ruokalassa hernekeitto maksoi vain viisi markkaa. Se oli aika ovela veto.

Kommentit (4) 

Noutaja

11.09.2009, 18:55

Vanhan miehen humeettirasia on alkanut sassaroimaan. Tietenkin eilen mainittu Vehmasmäen masto on 318 metriä korkea eikä 170, kuten erheellisesti väitin. Olenhan minä niin monta kertaa sen ohi kulkenut, että olisihan tietenkin  pitänyt huomata, että 318 metrinen se on eikä 170 metrinen.

Tuosta Matti Karttusen ja Jouko Tyyrin kuntoiluharrastuksesta sen verran, että se huipentui kaverusten suorittamaan Santiego De Compostellon pyrähdykseen. Tämä Espanjan luostarivaellushan on yli 700 kilometriä. Tyyri jaksoi puoliväliin ja sitten tulikin noutaja ihan oikeasti. Se tapaus kannattaa kaikkien yli-ikämiesurheiljoiden pitää mielessään opiksi ja ojennukseksi.

Voimistelunopettaja Matti Karttunen n. 150 cm on ehkä parhaiten kunnostautunut lentopallon parissa. Kuopion Lyseon roikaleista hän koulitsi joskus 70-luvulla sellaisen porukan, että se voitti jonkinlaisen koulujen Euroopan mestaruuden. Porukassa pelasi muistaakseni pari Parkkaliakin.

Loppuottelussa vastustaja oli lähellä jäädä pisteittä. Vanhojen sääntöjen aikaan lumieriäkin vielä nähtiin.  Voimisteluopettaja Karttunen kertoo muistelmissaan, että voiton jälkeen hän kävi noutamassa pojilleen viinipullot. Hän siis kantoi jonkinlaisen kokonaisvaltaisen kasvatusvastuun pojistaan.

Kommentit (0) 

Laitetahan kuntohon

12.09.2009, 18:41

Kirjakantin yhtenä esiintyjänä oli vahvasti heinolalaistaustainen ekologinen tieteiskirjailija Risto Isomäki. Hänen isänsä Heikki on Reumalla professorina ja ymmärtää muutenkin lääketieteestä. Kerran hän kirjoitti Itä-Hämeeseen jutun veridopingista ja hänen asiaa koskevista laskelmista päättelin, että kunnolla tehty punasolutankkaus lisää suomalaisen kestävyysjuoksijan nopeutta kaksi minuuttia kymmenellä kilometrillä. Myös käytännön urheiluelämän vertailut eri vuosikymmeniltä osoittavat asian näin olevan.

Risto Isomäki totesi alustuksessaan, että Telluksen tilanne on täysin katastrofaalinen. Jos mitään ei tehdä, niin Siperian ikirouta ja Jäämeren metaaniklatraatit sulavat nopeammin, mitä hän on pelännyt  ja me kärvennymme, kun kasvihuoneilmiö alkaa ruokkimaan itseään.

Itse en ole noin pessimisti. Itse uskon, että kun jokaisella tyrannilla ja jokaisella itseään kunnioittavalla terroristijärjestöllö alkaa olla ydinase hallussaan, niin pientä osaa niistä myös käytetään ennemmin tai myöhemmin. Kyllä tämä ihmislaji niin on niin hullu. Siitä seuraa muutaman vuoden kestävä hirmuinen pakkastalvi. Ei me kärvennytä vaan jäädytään.

Isomäen tilaisuutta vaiteliaana ja mietteliään näköisenä seurannut peräseinäjokelaistaustainen kirjailija Matti Mäkelä pyysi lopuksi puheenvuoroa ja heti sen myös sai. Hän totesi, että meillä on tietoa ja taitoa sekä huimaa vauhtia kehittyvä  huipputekniikka käytössämme ja lisäksi myös rauhalliset yhteiskunnalliset olot, joten  hän uskoi, että me porukalla  pannahan asiat kuntohon. Eteläpohjalaiset ovat aikaansaapia talkooihmisiä.

Kommentit (3) 

Megatsunami

13.09.2009, 17:26

Innokkaat urheilumiehet paljastavat laaja-alaisuutensa. Eilisissä kommenteissa lupaava Joutsenon Kullervon suunnistaja Tuomo Vesikko (muistaakseni mm. nuorten Jukolan viestin voitto) suhtautui perustellun kriittisesti tulevaan maailmanloppuun.

Tuomo ei ole yksin ajatuksineen. Pentti Linkolakin piti Isomäen ennusteita liian synkkinä. Lisäksi Linkola tuomitsi myös Isomäen romaanien seksuaalikuvaukset liian tylsinä. Risto Isomäki, joka on yksi maamme viisaimmista miehistä, on ennen kaikkea tiedemies ja tieteiskirjailija. Romaanikirjailijana hän ei ole kovin hyvä, koska hyvä tiedemies ei ole hyvä jutunkertoja eikä hän osaa valehdella, kuten kunnon romaanikirjailijan pitäisi.

Pari vuotta sitten Isomäki julkaisi kirjan Sarasvatin hiekkaa  ja se oli hyvin ajankohtainen teos, koska juuri niihin aikoihin suomalaiset oppivat tuntemaan sanan tsunami. Suomi on niin pieni kansa, että lähes jokaisen perheen tuttavan tuttavapiiristä meni joku Thaimaan katastrofissa. Minunkin kaksi tuttavan tuttavaa hukkui ja yksi sukulaismies pelastui, koska oli perinyt Könösten juoksijageenejä ja ehti aaltoa pakoon viidakkoon.

Isomäen tieteisromaanin megatsunami syntyi yllättävästä syystä. Napa-alueen jäiden sulaminen aiheutti valtavan jääkannen romahduksen, joka synnytti sellaisen hyökyaallon, että se melkein hukutti koko syntisen maailman mm. kaikkine ydinvoimaloineen. Muuten Thaimaan tsunamin suuri onni oli se, ettei alueelle suunniteltua hyötöreaktoria vielä oltu rakennettu. Jos olisi ollut, niin Tshernobylin onnettomuus olisi ollut sen katastrofin rinnalla pelkkää verryttelyä.

Kirjakantin tilaisuudessa Isomäki myönsi olleensa väärässä toerioidensa suhteen. Napajäätiköt sulavatkin paljon hänen laskelmiaan nopeammin. Näemme kuulema pian ensimmäisen kerran miljoonaan vuoteen Pohjoisen Jäämeren kokonaan sulana.  Kyllä on mualiman kirjat sekasin.

Kommentit (0) 

Pörsänmäen poikia

14.09.2009, 18:45

Kirjakantin tapahtumista oli suosituin sekä kuvataiteilijana että kirjailijana kunnostautuneen Hannu Väisäsen esiintyminen kaupunginteatterin aulassa. Väisänen itse on varttunut Oulun kasarmin varjossa, mutta miehen sukujuuret kiertyvät Savoon Lapinlahden Pörsänmäen kylälle. Ja sieltähän moni muukin yhteiskunnallinen vaikuttaja ja merkkihenkilö on kotoisin; ainakin Jaakko Tepon tarinoiden mukaan.

Ensiksikin Toivo Ryynänen, poikamies jo kolmannessa polvessa, joka Pörsäjärvellä uistellessaan muisteli Pamelaa ja fantasioi tämän saamisesta mopetinsa tarakalle. Topi on musiikkimiehiä. Hän harrastaa nestekaasukitaran soittamista.

Kulttuuriharrastuksen lisäksi Ryynäset  olivat myös kovaa urheilusukua. Itse Topi, vaikka invalidimies onkin, pääsi kerran yrittämään jalkapallo-ottelussa rangaistuslaukauksen suorittamista. Se tosin epäonnistui, pallo ei mennyt pömpeliin, mutta puujalka meni ja vallan ylähirren  kautta. Topin veljenpoika Hartti Ryynänen kunnostautui  sen sijaan kestävyysjuoksijana. Hän voitti suvereenisti Pörsäjärven ympärijuoksun. Tosin dopingtestissä oli epäselvyyksiä, koska tarkoitukseen varatusta sinkkiämpäristä suli pohja.

Ryynästen naapurissa Pörsänmäellä asuu Veikko Ryynänen. Hänhän törmäsi joskus pitkospuilla karhuun ja kun ei muutakaan voinut, alkoi puristamaan petoa niskasta. Kohta elukka joutuikin pyytelemään, että ”elä hyvä mies purista”. Tapaus osoittaa, että karhukin oppii puhumaan, jos on oikein kova paikka.

Muuten Jaakko Tepon mukaan Pörsämäellä on myös yksi menestyvä poliitikko, nimeltään  Kauppinen. En tiedä onko sattumaa, mutta myös Suonenjoen Kärkkäälän kylällä on samanniminen johtava poliitikko. Kun Pörsänmäen Kauppinen, peräti kunnan rakennuslautakunnan jäsen, sairastui, niin lautakunta päätti äänin 4 – 3 toivottaa potilaalle pikaista paranemista. Kaksi lautakunnan jäsentä äänesti tyhjää.

Kommentit (0) 

Ruuskasen Tuavetin akka

15.09.2009, 19:08

Hannu Väisäsen tilaisuus oli poikkitaiteellinen ja ratkiriemukas. Finlandian voittaneessa kirjassaan Väisänen kertoo, kuinka hänen aliupseeri isänsä taiteellinen luovuus pyrki väkisinkin pulppuamaan esille. Isä kirjoitteli pöytälaatikkoon  runoja ja halusi välttämättä niitä myös lausua, jos vain siihen avautui pienenkin tilaisuus. Hänen neljä poikaansa häpesivät silmät päästään ja yrittivät anella, ettei rakas isä vain taas menisi nolaamaan itseään.

Hannu Väisänen näyttää perineen isänsä geenit. Hän luki tietenkin otteita kirjoistaan, esitteli kuviaan ja lisäksi tämä oikeasti suuri taiteilija myöskin halusi laulaa ja lausua runoja eikä kukaan estellyt. Tällä hetkellä miehen ykköskieli on ranska. Hän on kääntänyt Tapio Rautavaaran Sinisen Unen ranskaksi, mutta esitti sen kuitenkin tällä kertaa suomeksi ja hyvin lauloikin.

Väisäsen mielirunoilija on kuulemma Kalle Väänänen ja hän sai ikuisen trauman, kun ei päässyt koulun kevätjuhlassa esittämään  runoa Pyykkirannalla, vaikka halut olivat kovat. Niinpä hän korvasi puutteen Kuopion keikallaan  ja lausui näytteen runosta täydellisellä savolla. Harmi, ettei lausunut  runoa Yö Ruuskasen  torpassa. Siinähän muistaakseni sattuvasti sanotaan, että ”ja kaekki, mitä näkkyy Tuavetin Takkoo, on tämän Tuavetti Ruuskasen akkoo…” 

Kommentit (0) 

Huumorimies

16.09.2009, 19:12

Tuosta eilen mainitusta Kalle Väänäsestä syntyy mielikuva leppoisesta huumorimiehestä, mutta epäilen, ettei tämä ole koko totuus. Muistelen jossain törmänneeni tietoon, että sisällissodan aikaan hän olisi toiminut jossain Etelä-Karjalan suunnalla kenttäoikeuden jäsenenä. Ja siellä Lappeenrannan puolessahan sitten tapahtui vähemmän humoristisia asioita.

Olisi mielenkiintoista selvittää, että oliko Kalle Väänänen paikalla, kun Lappeenrannan lähistöllä sijaitsevassa Rutolan kylässä annettiin nappituomio kaikille kylän 44 miehelle varoitukseksi muille, kuten tuomiossa todettiin. Heikki Hietamies on kertonut tapauksesta kirjassaan Naisten talvi. Hietamies kertoo teoksessaan rutolalaisten elämästä ensimmäisenä sodanjälkeisena talvena, jolloin jäljellä oli pelkkiä naisia, siitä kirjan nimi.

Tai on tuossa edellisessä virkkeessä vähän liioittelun makua. Kyllä yksi mies jäi henkiin. Hänetkin kyllä teloitettiin, mutta niin vain hän nousi ensimmäisenä yönä ylös joukkohaudastaan päästä läpiammuttuna. Toiseen kertaan häntä ei voitu mestata, koska kirjanpito olisi mennyt sekaisin. Pitäisi selvittää, keskusteliko hän koskaan  tuomion täytäntöön panneiden hutilusten kanssa tapauksestaan. 

Kommentit (2) 

Huumorittomia miehiä

17.09.2009, 19:25

Huumorirunoilija Kalle Väänänen osallistui siis laillisen yhteiskuntajärjestyksen palauttamiseen Savitaipaleen rintaman sotaoikeuden jäsenenä. Vielä tätäkin vastuullisempi velvollisuus kohtasi runoilija V A Koskenniemeä. Internetistä löytyvien tietojen mukaan hän oli peräti Suomenlinnan vankileirin teloitustoimikunnan jäsen, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan. Tuskin kuitenkaan mitään miellyttävää. Professori Koskenniemi tunnettiinkin myöhemmin vakava- ellei peräti raskasmielisenä runoilijana.

Jos asiantuntijoiden mukaan Kilven Alastalonsalissa on ykkönen ja Lehtosen Putkinotko kakkonen, niin epäilen, että Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa on sitten kolmonen maamme romaanitaiteen rankingissa. En tiedä oliko runoilija  Koskenniemi mukana, kun Maiju Lassila ammuttiin. Ihan hyvin on saattanut olla ainakin seuraamassa tätä kulttuuritekoa, jonka yksityiskohdat ovat ainakin minulle hämärän peitossa. Tosin Lassilan kohdalla ei maltettu odottaa Suomenllinnan virallista teurastuspaikkaa, vaan hänet ammuttiin jo mereen matkalla Suomenlinnaan. Koskenniemen ja Lassilan tapaamisessa olisikin oiva gradunaihe jollekin kirjallisuuden opiskelijalle.

Koskenniemi ei ollut suinkaan ainut kirjailija, joka osallistui sisällissodan teloituksiin henkilökohtaisesti.  Muistanpa itsekin pentuna innolla lukeneeni Kyösti Vilkunan hyvin toiminnallisia historiallisia poikien seikkailukirjoja. Niissä lyötiin kovasti ryssiä lihoiksi. Vuoden 1918-tapahtumissa Vilkunalla oli oivallinen tilaisuus kokea omakohtaisesti jännittäviä seikkailuja ja niistä hän jossain yhteydessä julkaistuissa kirjoituksissaankin kertoo. Vilkuna oli hyvin innokas tappamaan ryssiä ja punikkeja. En tiedä, katuiko mies myöhemmin, mutta muistelen kuitenkin, että vähän sisällissodan jälkeen häneen ”aseensa laukesi sitä puhdistettaessa” kohtalokkain seurauksin.

Vilkunan tapainen kohtalo taisi olla myös tästä Wikipedian linkistä löytyvällä kirjailija-runoilija Erik Grotenfeltillä http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_Grotenfelt. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin näissä edellä mainitsemissani tapauksissa ei olisi pelkästään aihetta graduksi, vaan väitöskirjankin ainekset olisivat olemassa. 

Kommentit (0) 

Kekkoset

18.09.2009, 20:59

Ihan tuli hukattu nuoruus mieleen, kun näin paikallisen urheiluliikkeen ikkunassa kuvan tossut. Kuten ennenkin olen todennut, Kuopio on kauppakaupunki. Minulla oli juuri tuollaiset  tasan 30 vuotta sitten. Ne olivat silloin ihan hyvät ja lujat, mutta huomattavan hintavat lenkkarit, alansa ehdotonta huippua. Nuo kantojen juoksuturvallisuutta lisäävät heijastimet ovat syöpyneet iäksi lähtemättömästi mieleeni.

Karhun ikivanha malli on siis näköjään otettu Kiinassa ainakin hetkeksi  uudestaan tuotatoon. Ihan hyvät ne ovat jalassa vieläkin, vaikka maksoivat vain 29,90 eli neljänneksen siitä, mitä nykyiset hyvät tossut. En osaa vielä ottaa kantaa, ovatko ne myös yhtä paljon huonommat. Muutama päivä ostamiseni jälkeen ne lähtivät jo 20 eurolla ja luulen, ettei niitä enää ole pitkään myynnissä.

Jotenkin on mieleeni jäänyt, että nämä jalkineet liittyvät jotenkin presidentti Kekkoseen. Olisiko niin, että Urkkikin ulkoili ne jalassa ja sekin on siis syöpynyt iäksi lähtemättömästi mieleeni. Karhun kannattaisi huomioida asia markkinoinnissaan ja nimetä uusvanhat jalkineet vaikka Urkeiksi. Minäkin huomaan välillä ikävöiväni niitä aikoja, jolloin Kekkosen, Brezhnevib ja Nixonin kaltaiset suurmiehet huolehtivat kansojen asioista ja minäkin olin nuori ja lupaava. Silloin mualiman kirjat eivät olleet vielä sekaisin.

Kommentit (0) 

Ruuhet

19.09.2009, 18:12

Olen hillittömän utelias ihminen. Kaikki muu kiinnostaa paitsi lainoppi, jota kohtaan en ole koskaan tuntenut vähäisintäkään mielenkiintoa, vaan pelkästään inhoa. Tänään poikkesin uteliaisuuttani Miettisten sukuseuran avoimeen tilaisuuteen Korttelimuseolle kuuntelemaan Eeva Miettisen esitelmää.

Kuten aiemminkin olen kertonut, niin Savossa suoritetuissa tutkimuksissa on paljastunut, että Aatami oli Miettisiä ja Eeva Korhosia. Eeva-nimi näyttää säilyneen suvussa. Eeva Miettinen on arkeologi ja hän kertoi Pohjois-Savon muinauskaivauksista. Ja senkin hän paljasti, että koko suomalainen arkeologia on pitkälle Miettisten suvun käsissä.

Eeva Miettinen on tekemässä väitöskirjaa ruuhista. Mikäpä onkaan tänä päivänä sen tärkeämpi ja mielenkiintoisempi asia, kuin hallita hyvä ruuhentekotaito. Väitöskirjan tekemistä varten hän kaipaa  ilmoituksia löydetysitä ruuhista. Hänellä on huutava ruuhipula. Nyt voisivat kärkkääläiset terhistäytyä.

Kauppisen Pekka tietää ruuhen Suolammesta, Jussilan Matti Moskulasta ja muistaakseni Pöngän pihallakin oli ennen koristeena ilmeisesti Pöngänlammesta nostettu kaksipuinen tappiliitoksilla tehty ruuhi. Ja Kakkisensalolla on kaksi kappaletta Ruuhilampia, kai sieltäkin jotain löytyy. Ilmoitelkaapa ruuhitiedoistanne sähköpostilla osoitteeseen eeva.miettinen@oulu.fi.

Olisi mielenkiintoista selvittää Kärkkäälän ruuhien ikä. Se voi kuulemma vaihdella 60 vuodesta 6000 vuoteen. Vedessä puu säilyy hyvin. Eeva Miettinen kertoi, että 6000 vuotta vanhoissa liistekatiskoissakin voivat vielä tuohet olla ihan tuoreen oloisia. Kotikylänkin ruuhet voivat olla muinaisten  lappalaisten veistämiä. Heitä ilmeisesti liikkui Sisä-Savossa vielä 1600-luvulla.

Kuopiolainen professori ”Isokeisari” Lampen kertoi 1930-luvulla ilmestyneessä kirjassaan, että vielä hänen vaarinsa oli poikasen törmännyt Hämeessä vanhaan pappaan, joka vielä muisteli Nilakan keltamahaisia lahnoja. Elikkä hämäläiset kalamiehet olivat eukkojaan paossa Sisä-Savon erämaissa vielä 1700-luvun loppupuolella.

Kommentit (2) 

Haapio

20.09.2009, 18:33

Arkeologi Eeva Miettinen kertoi eilen myös haapioista. Haapio oli kivikaudenmiehen BMV. Se on vieläkin upea vesiajoneuvo. Haapio tehdään isosta haapatukista kovertamalla  ja veistämisen loppuvaiheessa aihio tervan ja kuumentamisen avulla venytetään normiruuhta leveämmäksi. Se on kaunis, kestävä ja hyväkulkuinen menopeli.

Monet kansalaisopistot ovat ottaneet haapion valmistuksen kurssiohjelmaansa. En keksi yhtään kappaletta syitä, miksei myös Kärkkäälässä järjestettäisi haapionveistokurssia. Muistelen, että myös Pörsänmäellä toimi jonkinlainen veneenveistopiiri, joka talven intensiivisen työskentelyn jälkeen sai valmiiksi ryhmätyönä tehdyn veneentapin.

Äsken opin sen, että ihminen voi tulla onnelliseksi napinpainalluksella. Olen huolestuneena seurannut teksti-tv:ltä Veikkausliigan kierrosta. Aluksi näytti tosi pahalta, mutta sitten yhden napinpainalluksen jälkeen tulikirjaimilla rävähti tulostaululle, että Jyväskylä häviöllä niukasti, Rovaniemi häviöllä selvästi ja Kups maalilla voitolla vieraskentällä vahvaa Mypaa vastaan ja mikä upeinta oikeudenmukainen erotuomari on ajanut mypalaisen kentältä. Olen nyt onnellinen ihminen. Kups jyrää kuten myös Kalpa!

Kommentit (0) 

Lapinrauniot

21.09.2009, 18:38

  Arkeologi Eeva Miettinen ihmetteli sitä, että vaikka Etelä-Savosta ja Kainuusta on löytynyt paljonkin muinaisten esi-isiemme tekemiä kalliomaalauksia, niin Pohjois-Savosta ei ole löydetty ainuttakaan. Hän epäili, että meidän taideaarteemme piilevät vielä metsän kätköissä. Alunperin maalaukset on tehty sileille  rantakallioille ja Pohjois-Savossa maannouseminen on siirtänyt kuvat syvälle metsiin kauaksi rannoilta.

Niinpä pitääkin ruveta katselemaan metsäkallioita uusin silmin. Ennen uskottiin, ettei Suomesta löydy maalauksia, mutta kun säveltäjä Sibelius sata vuotta sitten löysi ensimmäisen, alkoi niitä tulla vastaan vähän joka puolella. Kun hirvimiehet liikkuvat pian taas jahdissa, niin katselkaapa löytyykö yllä olevan kuvan kaltaisia piirroksia. Tarkkasilmäinen huomaa, että kuvan elukalla on lapaan merkitty tähtäyspiste, ilmeisesti kysymyksessä oli aikansa opetustaulu metsästäjänuorukaisille.

Vaikka maalaukset meiltä vielä puuttuvat, niin Kuopion ympäristöstäkin on löytynyt lapinraunioita. Ne ovat vuosituhansia vanhoja kivikasoja, jotka saattavat olla lappilaisten hautaröykkiöitä, taikka voivathan ne olla jonkun muunkin kansan peruja. Kärkkäälänkin metsistä löytyy kivikasoja, mutta ne liittyvät varmaankin kaskiviljelyyn. Ainakin Hopeakallion takana olevat kiviläjät ovat kuulemma Askolan Askon kaskipeltojen ajoilta.

Kommentit (0) 

Kultainen leikkaus

22.09.2009, 19:31

Olinpa sekä Kuopion nuorison että miessukupuolen edustajana arkkipiispan tilaisuudessa kuulemassa maanviljelijä-taiteilija Osmo Rauhalaa, joka kertoi taiteen ja tieteen suhteesta. Eilinen hirvikuva onkin täyttä asiaa. Rauhalan mielestä taiteen yhtenä tärkeänä tehtävänä on tiedonvälitys. Hirvikuvassa välitetään nousevalle nuorisolle tieto siitä, että mikä on hirven hengenlähdön paikka, elikkä mihin kohtaan pitää keihäällä ymmärtää sohia.

Rauhalalla oli kiire. Puintihommat olivat kesken  ja kaurankuivatukseen piti kiirehtiä. Minulla, joka olen visuaalisesti ainakin Suomen ellen koko Pohjoismaiden lahjattomin, olisi ollut paljon kysyttävää, koska en paljoakaan luennosta ymmärtänyt. Mielenkiintoinen asia oli esimerkiksi tarina ns. kultaisesta leikkauksesta, joka lienee ihmiskunnan taiteen keskeisiä asioita.

Rauhalan mukaan jo ihmisapinat valitsevat jokaöisen pesäpaikkansa kultaisen leikkauksen periaatteiden mukaisesti asettuessaan yöpuulle. Elikkä voisi päätellä, että kultaisen leikkauksen mukainen näkymä miellyttää, koska sen periaatteiden kaltainen maisema  on miljoonien vuosien aikana osoittautunut turvalliseksi nukkumaympäristöksi.

Tuosta taiteellisesta lahjakkuudestani vielä sen verran, että tietääkseni olen ainoa, joka on Kärkkäälän kansakoulussa jäänyt laiskanläksylle piirustuksesta. Vaahteranlehteni ei kovasta yrityksesta huolimatta hahmottunut oikein ja Ville jätti minut jukertamaan sitä koulun jälkeen. Eikä se onnistunut sittenkään. Vielä yli 40 vuoden jälkeenkin  valtion virassa olen valitettavan harvoilla virantoimitustauoillani  yrittänyt piirtää vaahteranlehteä, mutta vielä ei ole onnistunut.

Kommentit (2) 

Hirveä haulikkomies

23.09.2009, 18:03

Taas on sitten huippu-urheilija hankkinut lajilleen kyseenalaista mainetta. Johan tuosta onkin pari viikkoa, kun kerroin viimeisimmästä taposta. Tästä löytyy tästä uusimmasta asiasta enemmän http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&p=263387 . En syyt enkä väitä, mutta totean, että ehkäpä ne kaikenlaiset mömmöt aiheuttavat hillittömiä väkivallan puuskia, joka tässäkin pani rehdin Lapin miehen hillumaan haulikon kanssa. Ja jostain syystä nimenomaan nyrkkeilijät näyttävät kunnostautuvan henkirikosrintamalla. Muistan ainakin kolmen Suomen mestarin syyllistyneen tappoon.

Korostettakoon, ettei Tony Halme sentään ketään surmannut, vaikka roiskikin pistoolin kanssa huomiota herättävästi Tark´ampujankadulla, joka ei ole oikein sopiva tapahtumapaikka silmittömälle räiskimiselle. Aivovamman mies taisi tapauksessa saada, mutta sekään ei johtunut aseesta. Suomen paras nyrkkeilijä Tarmo Uusivirta sen sijaan kuoli haulikon laukaukseen, mutta ns. oman käden kautta. Se oli aika tavallinen suomalaisen miehen tarina. Ensin tuli viina, sitten lähti vaimo, sitten lähti ajokortti, sitten lähti työpaikka, sitten lähti asunto ja sitten lähtikin henki.

Entinen perussuomalainen kansanedustaja Tony Halme kertoo muuten kirjassaan työläisnyrkkeilijä Uusivirrasta sangen kunnioittavaan sävyyn. Harmi, että kummallekin miehelle kävi huonosti. Jäi näkemättä heidän välinen ottelunsa, jossa olisi ratkaistu se, että kumpiko voittamassa, vallankumousko vaiko taantumus. Halmeen mukaan Euroopanmestari Uusivirran haudalla oli hänen tietääkseen muistomerkkinä pelkkä keppi, jossa luki hyvin pelkistetysti Uusivirta 1m X 2m.

Kommentit (1) 

100 kiloa Jallua

24.09.2009, 19:20

Jallu Rantanen yllättää. Kupsin syysvireen myötä kiinnostuin taas potkupallosta ja lukaisin entisen jalkapallosankari Jallu Rantasen itsensä kirjoittaman muistelmateoksen 100 kiloa Jallua. Se on hervottoman hauska kirja. Jostain syystä aina sattuu ja tapahtuu varsinkin silloin, kun kirjailija Rantanen ja hänen kaverinsa Atik Ismail ja Pertti ”Speedy” Nissinen ovat liikenteessä.

Kaikki kolme liittyvät tavallaan Kuopioon. Atik on kunnostautunut täällä lähes kaikilla elämän aloilla ja  Speedy sekä jalkapalloilijana että valmentajana, mutta ennen kaikkea taitavana vedonlyöjänä, jopa niin taitavana, että hovioikeuskin puuttui asiaan kovalla tuomiolla.  Jallu liittyy Kuopioon vähän huonommin, hän ei ole syntynyt täällä, vaan pikemminkin päinvastoin. Hän meinasi kuolla täällä. 80-luvun ottelussa mies törmäsi Kupsin maalivahtiin sillä seurauksella, että kallo murtui pahasti. Jos tapaus ei olisi sattunut keskussairaalakaupungissa, olisi hengenlähtö ollut todennäköinen.

Kuopion Keskuskenttä ei siis ymmärrettävistä syistä ole Rantasen suosikki peliareenoiden joukossa. Hänen suosikkinsa on Kotkan kenttä. Kerrankin mies kampitti vahingossa Arto Tolsaa niin näyttävästi, että tuomari ajoi hänet kentältä. Kun Jallu yritti jäädä tuomion jälkeen muina miehinä istumaan vaihtopenkille, alkoi yleisö heittelemään inhokkiaan erilaisilla tarvekaluilla. Kun vainottu yritti paeta pukuhuoneen puolelle turvaan, tuli vastaan vielä eräs kotkalaiskannattaja, joka huusi: ”Sie vejit Artoo jalkaan, joten nyt mie vejän sinnuu turpiin.”

Rantanen vakuuttaa, että hän rakasti tuota stadionia yli kaiken juuri sen hienon ja osallistuvan yleisön takia.

Kommentit (0) 

Liikennekulttuurieroja

25.09.2009, 19:52

Molemmat eilen minitut suomalaiset  jalkapallosuuruudet pelasivat ammattilaisina Belgiassa. Perisuomalaisen potkupalloilukulttuurin kasvatteina miehet eivät olleet mitän vesipoikia eivätkä he jaksaneet  ihan aina pitäytyä päihteettömään autoiluun. Kerran Jallu Rantasen poikkeava ajotyyli sai jopa sikäläiset vapaamielisyyteen taipuvaiset poliisit puuttumaan asiaan. Puhallusmittareita heillä ei tietenkään ollut, mutta alan ammattilaisina he helposti tunnistivat pysäytetyn olevan lähes ns. pystymakkurissa.

Verikoe paljasti, että Rantasen alkoholissa oli verta peräti 1,58 promillea. Se sai poliisit suosittelemaan rattijuoppouteen syyllistyneelle, että tämä  tunnustaisi, että oli ymmärtämättömyyksissään juonut sikäläistä poikkeuksellisen vahvaa olutta useita pullollisia. Hän ei kiistänyt epäilyjä. Niinpä Jallu Rantanen tuomittiin ajokieltoon, kuten Suomessakin yleensä näissä tapauksissa käy. Ajokielto määrättiin tosin vain seuraavaan aamuun asti.

Mutta Arto Tolsa pani vielä paremmaksi. Kerran mies oli sammunut autoonsa tienvarteen. Poliisit menivät huolestuneina tutkimaan tapausta ja he onnistuivatkin elvyttämään potilaan tajuihinsa. Sen jälkeen virkavallan edustajat tiedustelivat, että kykenisikö asiakas ajamaan autonsa kotiinsa, mikäli poliisiautot saattelisivat väsynyttä kuljettajaa sekä edessä että takana. Tolsa kykeni vielä nyökkäämään, jonka jälkeen saattuekolonna mateli äärimmäisen varovasti jalkapalloilijasankarin asunnolle ja henkilövahingoilta vältyttiin.

Belgiassa poliisi palvelee kansaa eikä pyri sitä kyttäämään kaikilla mahdollisilla tavoilla, kuten eräissä poliisivaltioissa on tapana.

Kommentit (1) 

Kultturipolku

26.09.2009, 19:00

Metsään on tullut jo syys Kuopion Haminalahden kulttuuripolullakin. Hulppeat ovat syysmaisemat. Ei ole sattuma, että näissä maisemissa varttuneista Von Wrightin pojista tuli luontomaalareita. Hienosta sukunimestään huolimatta Von Wrightit ovat vanhaa savolaissukua. He asettuivat paikkakunnalle 1700-luvun alkupuolella, eli suurin piirtein samoihin aikoihin Koivistoisten kanssa.

Von Wright ei kuullosta korvaan mitenkään savolaiselta nimeltä, kuten vaikkapa Kuopiossa enemmistönä olevat Korhoset, Miettiset Hyväriset ja Rissaset. Sen sijaan kaupungissa asuu paljon myös ulkomaalaistaustaisilla nimillä varustettuja ihmisiä, jotka heti tunnistaa  savolaisiksi. Sellaisia nimiä ovat vaikkapa Kröger (Röökeri), Boman (Puumanni), Hoffren ja Hagert. Tietääkseni kolme ensiksi mainittua sukua ovat myös sieltä 1700-luvun alkuvuosilta, mutta Hagertit ovat hyvin vanhaa savolaista asujaimistoa. Ensimmäiset Hagertit muuttivat Kuopion seudulle jo 1500-luvulla.

Tuosta Kröger-nimestä sen verran, että sota-ajan sakaslaisessa elokuvassa ”Kultainen kaupunki” sanotaan, että kaikki Krögerit ovat merimiehiä. Niin ehkä on ollutkin, mutta joku Kröger on varmaan rantautunut Kuopion satamaan ja unohtunut sitten merimiesravintola Sampoon.

Katsoin päivällä kaksi jalkapallo-ottelua ja huomasin, että iso osa Kupsin junioreista on Krögereitä. He ovat vanhaa kuopiolaista jalkapalloilijasukua. Väinölänniemen urheilukentän moukarihäkkiäkin kutsuttiin ennen Krögerin maaliksi. Nimi periytyy Kupsin suuruuden ajoilta. Silloin joukkueen vapaapotkut laukoi eräs kovapotkuinen Köger, jolla oli kuulemma niin paksut pohkeet, ettei hän löytänyt kaupoista riittävän leveälahkeisia housuja. Miehen kanuunapotkujen tarkkuudessa lienee ollut välillä toivomisen varaa, koska moukarihäkki on nimetty hänen mukaansa.

Kommentit (1) 

Tyrmäys

27.09.2009, 18:08

Ei tullut Amin Asikaisesta Euroopan mestaria. Kuten olen jo monta kertaa todennut, niin hän on melkein Kärkkäälän poikia. Kärkkäälän Pirttiselässä lapsuutensa viettänyt Baltzarin Gunnar kertoi Aminin olevan vaimonsa siskon poika ja kunnon poika muutenkin. Taitaa olla kuitenkin Asikaisen vuoro vaihtaa työtä. Ammattinyrkkeily ei sovi harrastettavaksi kuntourheiluna.

Myös lappeenrantalainen poliisimies Riku Lumberg voisi harkita ammatin vaihtoa. Amatöörinyrkkeilijänä  hän oli aina Asikaista parempi. Ehkä miehessä olisi ainesta ammattinyrkkeilijäksi. Tai sitten kirjailijaksi, koska harva poliisi tai nyrkkeilijä pystyy tuottamaan näin hyvää tekstiä http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Riku+Lumbergin+avoin+kirje+romaniyhteis%C3%B6lle/1135229616156 .

Lumberg vetosi avoimessa Hesarissa julkaistussa kirjeessään maamme romaniyhteisöön ja pyysi, että lopettakaa hyvät ihmiset tappaminen. Kirje tuo mieleen maalaisliittolaisten johtavan poliitikon Uuno Hannulan avoimen kirjeen jossain Lapin lehdessä keväällä 1918, jonka ajankohtaisena otsikkona oli  ”Lopettakaa teloitukset”. Hannula taisi vaarantaa henkensä. Toivottavasti Lumbergin kirje ei synnytä samanlaisia agressioita.

Lumbergeissa lienee paljon taiteellista lahjakkuutta, sillä Rikun täti Kiba Lumberg on kunnostautunut kirjailijana, kuvataiteilijana ja laulajanakin. Hänen tunnetuin maalauksensa oli Suomen edustajana Venetsian biennaalissa. Tämän väkevän työn nimi oli ”Kuolema raviradalla”.

Kommentit (2) 

Pöljän leima

28.09.2009, 19:09

Tuosta Haminalahden kulttuuripolusta jäi kertomatta, että sieltä löytyy mielenkiintoinen opastaulu, jossa kerrotaan alueelta tehdystä hautalöydöstä. Hauta on 1000-luvulta ja sieltä esiinkaivetut esineet viittaavat siihen, että seudun asutus on peräisin Sysmän suunnasta. Eli jo tuhat vuotta sitten ripeät itähämäläiset pitivät yhteyttä Savoon 300 kilometrin päähän ja tämä yhteyshän säilyi 1700-luvulle asti.

Haudasta löydettiin pronssinen rannerengas, jota kutsutaan nykyään löytöpaikkansa mukaan Mustalahden koruksi. Tietääkseni tämän mallista korua ei tällä hetkellä valmisteta missään ja siinäpä olisi oiva idea jollekin korutaiteilijalle. Uukuniemeläisetkin valmistavat nykyään Matkamiehenristiään sikäläisen hautalöydön innoittamana ja hyvin se tekee kauppansa. Myös kuopiolaisilla olisi siis oma perinnekoruaihe olemassa.

Muuten arkeologi Eeva Miettinen kertoi, että tuosta ihan läheltä Pöljältä on löydetty muinaisia saviastian kappaleita. Sen tyyppistä tyylisuuntaa kutsutaan Pöljän keramiikaksi. Sille ominaista on karkea työstö ja huolimaton koristelu. Eli suurpiirteinen savolais-venäläinen ”haetannooko työ mittään”-elämänasenne oli olemassa jo 10.000 vuotta sitten.

Itse olen pitkään haaveillut siitä, että hyppään pois kilpailuyhteiskunnan oravanpyörästä, vuokraan vanhan kansakoulun ja perustan oman savendreijausosuuskunnan, koska käsittääkseni savipotteja myydään maailmalla paljon ja alalla liikkuvat varmaan suuret rahat, joten luulenpa kohta olevani upporikas. Pöljän Potti olisi varmasti kysytty astiamallisto. Pöljän kylällä on tietääkseni vielä olemassa postitoimisto, joten Pöljän potteja voisi kaupitella siellä ja asiakkaat voisivat ostaa samalla postitoimistosta Pöljän leiman itselleen

Kommentit (0) 

Tulus

29.09.2009, 18:54

Pitäydytäänpäs edelleenkin muinaisiin asioihin. Harva on se henkilö, joka nykyään tietää, mitä tämä kuva esittää. 1000 vuotta sitten joka jätkällä oli tuollainen värkki taskussaan. Kyseessä on vanhan hyvän ajan tulentekovälinen, jota kutsutaan tulukseksi. Kunnon erämies käyttää tuollaista. Jos putoaa jäihin, niin tulitikut kastuvat ja erämies on tuhon oma, mutta tuota kuvan laitetta ei märkyys haittaa.

Tosin äsken kokeilin enkä saanut sanomalehtipaperia syttymään. Mutta komeasti lensivät kipinät. Vaikka eihän nykyajan normitulitikuillakaan tahdo saada tulia aikaiseksi. Kiinalaiset tekevät tosi surkeita tuotteita; eiväthän ne mitään maksa, mutta ei niillä mitään teekkään. Venäjä on niin takapajuinen maa, että sieltä näytti vielä löytyvän laadukkaita järeitä  tikkuja. Suomessa niitä ei enää tehdä.

Ennen tulitikkuja tehtiin Kuopiossakin ja laatu oli hyvä. Kauppaneuvos Hallman poltatti joskus 20-luvulla Kallaveden saaressa muutaman tonnin tehtaansa valmisteita, koska ei halunnut päästää mielestään heikkolaatuisia tuotteita markkinoille mainettaan pilaamaan. Samainen kauppaneuvos muuten lähetti kesällä -41 Kuopion postista sähkeen kaverilleen Wilsson  Churchillille sen jälkeen, kun kaupunkia oli kerran pommitettu, että ”Kuopiota ei sua ennee pommittoo”. Ja uskoihan Englannin pääministeri kauppaneuvosta ja kaupunki sai olla rauhassa koko lopun Jatkosodan.

Sirpa Kähkönen julkaisi viime syksynä romaanin, jossa kerrottiin Kuopion ainoasta pommituspäivästä, mutta en ole sitä vielä lukenut, koska Kähkönen on mielestäni vähän turhan totinen  jutunkertoja, toisin kuin vaikkapa Antti Tuuri, jonka juuri ilmestyneen ”Suuri viljajuna Siperiasta”-kirjan luin äsken melkein yhdeltä istumalta. 

Kommentit (0) 

Rähjä

30.09.2009, 10:45

Jatkanpa Antti Tuurin historiallisten romaanien ylistystä. Tarinan kirjoittaminen on helppoa, mutta sellaisen tarinan kirjoittaminen, jonka joku jaksaa lukea, on vaikeampaa. Tuurilta kertominen onnistuu.

Kahdessa viime kirjassaan hän on kertonut  pohjalaistaustaisten Rahjan kommunistiveljesten seikkailuista. Vuosi sitten Jukka Rahja toi taistellen junalastin aseita punakaartille ja tänä vuonna Jaakko toi suuren viljalastin nälkää näkevälle työtätekevälle kansalle.

Saas nähdä onko ensi vuonna vuorossa Eino, joka toimi peräti Leninin henkivartijana. Arvo Poika Tuominen tosin käyttää välillä miehestä nimeä Rähjä eikä Rahja, olisiko nimityksellä  tekemistä miehen pohjalaisen perusluonteen kanssa, joka teki hänestä harvinaisen soveliaan henkivartijan toimeen.

Rahjoille sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Esimerkiksi veljeksistä Jukka ammuttiin kesken Suomen kommunistisenpuolueen edustajainkokouksen. Samalla taisi mennä kymmenkunta muutakin toveria ns. revolveriooposition toimesta. Siihen aikaan politiikka oli vielä politiikkaa eikä pelkästään jahnaamista jostain pintalautaläjistä.

Kommentit (0) 

Urheiluruudussa jokin aika sitten Reijo Ståhlberg pohdiskeli toimittajan kanssa mietteliäinä, että mikä ihme on maamme kuulantyöntövalmennuksessa mennyt pieleen, kun tulokset ovat nykyään kolme metriä huonompia kuin 30 vuotta sitten. Pitkään nämä asiantuntijat fundeerasivat, mutta yhtään kappaleita syitä asian tilaan ei onnistuttu keksimään.

Hesarissa Marita Koch ja Jarmila Kratochvilova pohdiskelevat silmät ymmyrkäisinä, miksi nykyajan juoksijat jäävat sekunttikaupalla heidän neljännesvuosisadan takaisista ajoistaan, vaikka kysymyksessä on vain lyhyt 400 metrin matka. No yksi suomalainen mies pärjäisi tällä hetkellä heille, mutta korostettakoon, että sekä Marita että Jarmila kisailivat naistensarjassa, vaikkakin jälkimmäistä kutsuttiin Suomessa jostain syystä myös hellittelynimellä Jarmo. Haastatellut epäilevät, etteivät nykyurheilijat treenaa riittävästi.

Suomen mestaruus voitettiin eilen miesten kuulantyönnössä tuloksella 18,47m. Uskoni puhtaaseen kotimaiseen luomukuulantyöntöön alkaa palailemaan. Olen valmis syömään hatullisen mitä vain, jos joku mitalisteista käryiäisi testeissä. Tarkistin juuri netin tilastoista, että kymmenottelija Seppo Suutari, 178 cm ja 81 kg, työnsi parhaimmillaan kuulaa 16,15 m jo vuonna 1962, eli aikana, jolloin anaboleja ei meillä vielä ollut. On uskottavaa, että puhtaasti kuulantyöntöön keskittynyt kaksimetrinen ja 130 kiloinen työntää hyvän päivän tullen 19 metriä ihan rehellisesti.

Kommentit (2) 

61,25

02.08.2009, 20:16

Usko puhtaaseen kotimaiseen kiekonheittoon vahvistuu. Suomen mestruus voitettiin tuloksella 61,25. Jotain täytyy kuitenkin olla vialla lajin valmennuksessa. Nimittäin kun maailman kolmanneksi paras ja yli 70 metrin mies muuttaa Etelä-Afrikasta tänne pohjan perille lyhenevät heitot jostain merkillisestä syystä 10 metriä.

Kylmä ilmasto voisi tietenkin olla selitys asiaan, mutta kun ei ole. Naapuri Balttian maissa miehet viskovat jo talvipakkasella tammikuussa yli seitsemänkymppisiä. Ja silloinhan on vasta peruskuntokausi menossa, että mihinkähän ne pystyvätkään, kun alkavat herkistelemään tulevien yleisurheilun mömmönkisojen alla.

Mielestäni huippu-urheilu on huijausta ja mietinpä, että onko yleensä verorahojen järkevää käyttöä kaiken maailman dopingvalvonta kansainvälisellä tasolla, kun testaajat eivät edes tiedä, mitä aineita pitäisi etsiä. Viimeisinkin laaja dopingpaljastus onnistui vain, kun joku asianosainen vuosi tiedon uudesta hyvin kalliista ihmeaineesta, johon vain huipuilla oli varaa. Ja eiköhän nyt ole jo uudet testaajille tuntemattomat kemikaalit käytössä.

Kommentit (0) 

Ahtaanpaikan Dickson

03.08.2009, 18:27

Eilen koin sitten yhden elämäni voimakkaimmista jalkapalloelämyksistä. Tähän asti Kups on pyrkinyt olemaan leimallisesti kuopiolainen joukkue ja niinpä se vankasti leimautunut sarjan peräpään valvojaksi. Mutta eilen puhalsivat muutoksen tuulet Keskuskentällä.

Kups oli hankkinut jostain syvältä Afrikan sademetsän viidakosta neljä lahjakasta sinisenmustaa neekerinuorukaista riveihinsä ja johan kentällä alkoi tapahtua. En halua olla mikään rasisti, mutta ilman muuta olisi ollut parasta, jos kaikki valkoiset miehet olisivat jääneet sovinnolla istumaan vaihtopenkille  ja antaneet Afrikan miesten kaikessa rauhassa hoitaa homman kotiin sotkematta heidän riplailujaan. Nopeita ja taitavia olivat nämä urheilijanuorukaiset ja he olivat todella kunniaksi rodulleen.

Ja siitä voimakkaasta jalkapalloelämyksestä vastasi muudan Dickson Nwakaeme-niminen nigerialaistaituri. Vastustajan rangaistusalueella hän harhautti muutaman kankean pietarsaarelaisen, muutaman jopa muutamaan kertaan, maalivahdinkin hän harhautti ja laskujeni mukaan miehellä olisi ollu 4-5 tilaisuutta työntää peliväline pömpelin perukoille.

Mutta niin hän oli jo ehtinyt sisäistää lyhyessä ajassa kuopiolaisen jalkapalloideologian ”naatitaan, ei laakasta”, että tämä pallovirtuoosi kruunasi temppunsa jättämällä maalin tekemättä. Sirkusmaista taituruutta esitti hän ja pankaapa mieleenne nimi Dickson Nwakaeme. Miehestä kuulemme vielä. Ihan tuli mieleen legendaarinen kupsilainen 50-60-lukujen tähti ”Ahtaanpaikan Ana” Kostiainen.

Muuten pietarsaarelaisten 13-henkinen ryhmä lauleskeli ilmeisesti ihan selvinpäin koko pelin ajan, että ”vi älskar Jaro”, tosin kuin kuopilaisyleisö, joka on tänä kesänä päästänyt ilmoille yhden kannustushuudon, joka tapahtui Kups – Hjk ottelun 88. peliminuutilla tilanteessa 0 – 3, jolloin katsomosta kuului neuvo kotijoukkueelle: ”teillä alakaa olla kiire jo tasapelinkin suhteen”.

Eilen kotijoukkue teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, ettei vain voittaisi ja niinhän siinä kävi, että Jaro tasoitti yliajalla pelatessaan yhden miehen alivoimalla. Ja vierasyleisö lauloi, att ”vi älskar Jaro”.

Kommentit (0) 

Rotuoppeja

04.08.2009, 18:25

Saas nähdä, miten Kupsin uudet mustat miehet viihtyvät kalakukkokaupungissa. Ainakin heidän avausottelussaan yleisö käyttäytyi vallan sivistyneesti. Toivottavasti sopeutuminen onnistuu paremmin kuin muutama vuosi sitten Joensuussa, jossa kävi niin, että eräät lyhythiuksiset ammattikoulun kesken jättäneet nuoret miehet saivat jostain ihmeestä päähänsä, että he ovat mukamas parempaa rotua, kuin kaupunkiin tulleet amerikkalaiset tummahipiäiset koripallovahvistukset ja ajoivat tulokkaat kaupungista pois.

En ole rasisti, mutta uskon vankasti juuri sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, että jos tieteellisesti testataan vaikkapa nigerialaisten ja suomalaisten nuorten miesten rakenteellista keskinopeutta, niin havaitaan, että suomalaiset juoksevat 100 metriä keskimäärin 16 sekunttiin ja nigerialaiset ainakin sekunnin nopeammin. Tanskalaiset muuten tutkivat kenialaisten ja tanskalaisten kestävyysjuoksuominaisuuksia ja ilmeni, että itäafrikkalaisilla on geneettisesti kevyemmät sääret ja sen ansiosta he ovat keskimäärin kaksi minuuttia nopeampia 10 kilometrillä.

Pääministerin isä Tatu Vanhanen taas kertoo kiistellyssä kirjassaan, että ns. älykkyystesteissä, mitä se älykkyys sitten lieneekään, mongolit ovat selvästi parempia kuin valkoiset ja afrikkalaiset häviävät meillekin. Ja jostain luin, että suomalaiset ovat tässä asiassa valkoisen rodun pohjasakkaa muiden pohjoismaalaisten kanssa ja että pohjoisen älykkäipiä ovat kolttasaamelaiset.

Mutta väliäkö tuolla, vaikka asia olisikin Vanhasen esittämällä tavalla, sillä ei kai sen pitäisi mitenkään vaikuttaa kenenkään ihmisarvoon, osaako hän koota, jotkut testipokaleet nopeammin kuin toinen. Itse tosin olen varmaan epäpätevä ottamaan asiaan kantaa, koska ien ole koskaan edes ymmärtänyt, mitä niissä testeissä oikein pitäisi tehdä.

Kommentit (1) 

Kuningaskotka

05.08.2009, 18:32

Hupaisa asia, että mäkihyppyä pidetään inhimillisessä mielessä arvokkaana toimintona. Asian harrastajille jopa pystytetään verorahoilla teräsbetonirakennelmia, joiden tarkoitusta vielä ulkoavaruudesta saapuvat otukset pitkään miettivät joskus tuhannen vuoden päästä. Hupaisa asia on myös, että Janne Ahosen muistelmien julkaiseminen on viikon huomattavin mediatapahtuma. Kaikkein hupaisinta kuitenkin on, että allekirjoittanut hankki kyseisen hengentuoteen ensimmäisenä lainaajana Kuopion kaupunginkirjastosta.

Mielenkiintoni herätti kirjan synnyttämä vilkas yhteiskunnallinen keskustelu. Ahonen tiettävästi väitti hypänneensä silloisen kaatumiseen ja loukkaantumiseen päätyneen maailman pisimmän hypyn 240 metriä ainakin keskivahvassa humalatilassa. Enkä yhtään asiaa ihmettele, sillä ei kai kukaan ihan selvinpäin hyppää 240 metriä. En ole vielä kirjan lukemisessa päässyt kyseiseen mäkikotkan häntäluun, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa pyrstöluun murtumiseen asti, joten en voi vielä ratkaista kantaani tapahtumien kulkuun. Olen nyt vasta lukemassa sitä, kuinka Ahonen opetteli polttamaan tupakkaa ja kiroilemaan.

Mutta lööppien mukaan mäkihyppääjä Risto Jussilainen tuomitsee jyrkästi kilpakumppaninsa lausunnot. En ole perehtynyt Jussilaisen mielipiteisiin, mutta luulen, että hän tuomitsee Ahosen paljastukset oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Muuten ainakin keihäänheittäjäpiireissä, jotka ovat sukulaissieluja mäkikotkille, vakuutettiin ennen, että pienessä krapulassa suoritus onnistuu kaikista parhaiten. Sama ilmiö saattaa olla myös mäkihypyssä. Ilmeisesti turha itsesuojeluvaisto ei silloin tarpeettomasti rajoita toimintaa.

Kommentit (0) 

Jasu

06.08.2009, 20:22

Nyt kun olen lukenut Janne Ahosen muistelmat loppuun, täytyy vetää takaisin eilisen jutun tietoja mäkikotkan maailman pisimmästä viinanhuuruisesta leiskautuksesta. Hyppy kantoi luotettavien todistajien mukaan 244 eikä 240 metriä, kuten erheellisesti väitin. Ja mikäli Ahonen ei olisi tuonut hyppyä hätälaskuna alas ennen aikojaan, olisi se ilmeisesti kantanut 10 metriä pitemmälle ja muistelmat olisivat jääneet kirjoittamatta.

Korostettakoon vielä sitä, että kirja paljastaa kaikesta huolimatta Janne Ahosen olleen yhden mäkimaajoukkueemme kunnollisimmista urheilijanuorukaisista. Tupakkiakin hän röyhyytti vain painonhallintasyistä. Tupakkalakkoyrityksenkin seurauksena paino nousi hetkessä viisi kiloa. Ilmeisesti sekä mäki- että korkeushyppääjähuiput polttavat ennen kaikkea laihtuakseen. Mäkimiehelle esimerkiksi kilon lisäys painoon lyhentää ilmalentoa suuressa mäessä 1,7 metriä.

Janne Ahonen saattoi olla joukkueen toiseksi kunnollisin. Nuhteettomin oli Mika Laitinen. Laitinen ihmetteli sitä, miksi hänen kämppäkaverinsa vaihtuivat reissuilla hyvin tiuhaan. Syy oli se, että toiset halusivat olla vuorollaan todistamassa sitä, kuinka Mika soitteli säännöllisesti pitkiä puheluja kotiin äitinsä hoiviin jättämälle lemmikkikanilleen Jasulle, joka oli hänelle erittäin rakas.

Kommentit (0) 

Roskapostia

07.08.2009, 16:44

Kuulun siihen netin käyttäjien vähemmistöön, joka ei saa juurikaan roskapostia. Virkaveli Parkkosen Yrjö minulle sellaista käänsi enkä malta olla siirtämättä lähetettä tekijänoikeuksia halveksien blogilleni. Suhtautukaapa vakavasti allaoleviin kysymyksiin, vastatkaa niihin harkiten ja katsokaa lopuksi kaukaa alhaalta tuloksenne.

Pohdittavaa raskaan päivän jälkeen…… 🙂

Aihe: Kaksi eettistä kysymystä

Vastaa molempiin kohtiin rehellisesti, ennen kuin katsot vastaukset
lopusta!

1) Jos tuntisit naisen joka on raskaana ja jolla on jo 8 lasta, joista
3 kuuroja, 2 sokeaa, ja yksi jälkeenjäänyt ja sen lisäksi naisella on
kuppa, suosittelisitko hänelle aborttia ?

2) On aika valita maailman johtaja, ja sinun äänesi ratkaisee. Tässä
faktaa kolmesta pääehdokkaasta: 

A) Veljeilee kierojen poliitikkojen ja hännystelijöiden kanssa, ja käy
ennustajalla. Hänellä on ollut 2 rakastajatarta. Hän on ketjupolttaja ja
nauttii 8-10 Martinia päivässä.

B) On potkittu virastaan jo kahdesti. Hän nukkuu puoleen päivään,
käytti oopiumia opiskeluaikanaan, ja juo yli litran viskiä joka ilta.

C) Hän on palkittu sotasankari. Hän on kasvissyöjä, ei polta, nauttii
olutta satunnaisesti, eikä ole pettänyt vaimoaan kertaakaan.

Kuka heistä on valintasi ?
Päätä ensin, vastaukset lopussa…

*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*

Ehdokas A oli Franklin D. Roosevelt
Ehdokas B oli Winston Churchill
Ehdokas C oli Adolf Hitler

Ai niin, jos vastasit myöntävästi aborttikysymykseen, tapoit juuri
Beethovenin…

Kommentit (0) 

Haasteellinen

08.08.2009, 19:09

Haasteellinen on aikamme muotisana, ennen sen sijasta käytettiin sanaa mahdoton. Eilen uutisissakin Cristofer Taxell totesi lentoyhtiö Finnairin tilanteen haasteelliseksi. Itse koin haasteelliseksi kuvan esittämän liikuntareitin.

Vaikka en EU:a rakastakkaan niin kuitenkin ainakin osittain sen rahoilla, eli siis omilla verorahoillamme,   on Kakkisensalolle suunniteltu vaellusreitti. Vaikka yleensä uskon vain itseeni enkä luota vieraaseen apuun, päätin uteliaisuuttani lähteä pyörälläni seuraamaan viitoitettua reittiä palatessani Hoikan kodalta Ullanrantaan. Tiesin kyllä perinteisen hyvän siirtymätaipaleen ja sen metsäautotieverkoston oikeat risteykset, mutta kun varorahoilla oli vaihtoehtoura kerta vedetty, niin velvollisuuteni oli käyttää sitä eikä kuluttaa vaikeuksissa olevien metsäyhtiöiden ylläpitämiä yksityisteitä. Köyhä antaa siis vähästäänkin. Ymmärrän kyllä, että onhan yhtiöiden varmasti kallista pitää kunnossa kaikkia Kakkisensalon 200 metsäautotiekilometriä, joten en niitä kuluttanut.

Alkumatka menikin hyvin, mutta sitten tuli vastaan maailman kivikkoisin ja risuisin  hakkuuraiskio. Koska luotin metsäinsinöörin järkeen, aloin kantaa pyörääni, koska uskoin, ettei sellaista maailmanlopun maisemaa voi pitkään kestää. Ensimmäisen kantokilometrin jälkeen teki mieli kääntyä takaisin, mutta tiesin taipaleen viheliäisyyden ja uskoin, että kohta helpottaa. Mutta ei helpottanut kohta. Välillä tuli käytettyä karkeaakin kieltä, sillä polkupyörä on pitkän päälle hankala kannettava kivikkoisessa risukossa.

Ehkä kahden kilomertin itkemisen ja kiroamisen jälkeen löytyi taas ajokuntoinen tie, mutta toivoa sopinee, ettei kukaan toinen satunnainen matkailija, ainakaan viaton ulkomaalainen,  erehdy samalle taipaleelle. Louhikkoa katsoessani ymmärsin sen, että Karttula on maailman kivisin kunta.  Ja ymmärsin myös, miksi sanotaan,  että mitä kivisemmät pellot, sitä parempi huumori. Maailman kivisimmillä pelloillahan selitetään savolaisten taipumusta tyhjän nauramiseen, ei niitä peltoja muuten jaksanut kyntää. Ehkäpä tuo ulkoilureittisuunnittelukin oli eräänlaista karttulalaista metsäinsinöörihuumoria.

Kommentit (2) 

Hoikkalammen kota

09.08.2009, 20:24

Mainio paikka tuo Hoikkalammen kota. Siellä kannattaa vierailla. Aina avoinna satunnaisellekin matkailijalle, siisti ja hyvin hoidettu. Jopa polttopuut, tulitikut ja ruoanlaittovälineet ovat vapaasti käytössä. Tosin ennen vieraskirjassa kotaa ylläpitävä viranomaistaho valitti, että tavaraa on jostain syystä hyllyltä kadonnut. Nyt en tätä huomautusta enää löytänyt, koska vieraskirjakin oli viety.

En jaksa uskoa, että nykyaikana, jolloin keskivertokansalaisen keittiöt ovat hukkumassa kaikenlaiseen tarpeettomaan hilavitkuttimeen, kukaan tarkoituksella varastaa alumiinikattiloita ja peltikuppeja. Luulen, että joku makkaranpaistaja on vahingossa sotkenut myös vieraat tavarat omien mukana olleiden astioiden joukkoon. Mutta sovitaan kuitenkin, että aina Hoikanlammen kodalla käydessä viedään sinne ylimääräisiä tarvekaluja kotoa. Multakin liikenee muutama pakki ja monitoimilinkkari. Olisi hupaisa nähdä huoltomiehen valittavan, että kodalle on kärrätty liikaa ruokailuvälineitä.

Jos nyt hakemalla pitää jotakin puutteita kodalta etsiä, niin lähellä olevaan lampeen voisi laittaa jonkinlaisen uimapaikan hygieniastaan huolestuneille. Hoikkalampi on pohjaltaan sen verran mutainen ja hakoinen, että pohjaan laitettu pukki ja sen päälle naulattu pitkä ja leveä lauta riittäisivät vallan mainiosti ja ilmoittaudun kernaasti talkoorakennusporukkaan, jos sellaista tarvitaan, vaikkakin lähiyhteisöni pyrkii piilottamaan vasaran ja naulat aina, kun suunnittelen jonkin rakentamista järjen kanssa.

Kommentit (0) 

4H

10.08.2009, 18:41

Seuraan nettilehdistä entisen kotikaupunkini Heinolan paheellista ja intohimoja kuohahtelevaa elämää. Tuosta Etelä-Suomen Sanomien uutistarjonnasta  ( http://www.ess.fi/?article=245238 ) tietenkin ensiksi silmään pistää ne tyypilliset Heinolan uutiset, elikkä ”puukko heilui Heinolan yössä” , ”miestä lyötiin puukolla ryyppyporukassa Heinolassa” ja ”mies hukkasi vaimonsa marjametsään Heinolassa”, mutta löytyy lööpeistä mieltä ylentävä ja sielua kohottava juttu.

Elikkä joku viherpeukalo istuttelee kuvasta päätellen todella näyttäviä koristekasveja yleisille paikoille. Mm. Heinolan kaupungintalon takapihalle, poliisitalon etupihalle ja mikä hellyttävintä ”Tervetuloa Heinolaan”-kukkaistutukseen on kylvetty kannabista. Se näyttää kasvavan ja menestyvän tässä ilmastoltaan suopeassa pikkukaupungissa vallan mainiosti. 4H-toiminta, joka ennen tunnettiin maatalouskerhotoimintana, on siis viriämässä Itä-Hämeen Helmessäkin.

Itse muuten kaupungissa asuessani sain jostain muutaman maa-artisokan mukulan ja istutin niitä radan varteen jouto- ja kitumaalle sekä parvekelaatikkoon. Olin jostain lukenut, että maa-artisokka voisi olla ratkaisu ihmiskunnan ruokahuolto-ongelmaan ja halusin testata asian käytännössä. Ennen perunaa sitä viljeltiin yleisesti Euroopassa ja se on pyyteetön runsasatoinen kasvi. Kun se on kasvun alkuun päässyt, sikiää se rikkaruohon lailla. Itsekin totesin, että tämä helppohoitoinen juures kasvoi vuodesta toiseen kasvaen varreltaan miehenmittaiseksi ja suotuisina kesinä se melkein kukki auringonkukan lailla.

Ja varsinkin parvekelaatikossa se menestyi. Vasta jälkeenpäin kuulin, että naapurit arvelivat minun, vanhan raittiusmiehen, siirtyneen huumetupakan viljelyyn. Mutta en ollut. Tuo linkistä ESS:n kuva osoittaa, että kannabis muistuttaa paljon maa-artisokkaa, mutta lehti on kuitenkin pikkuisen erilainen.

Kommentit (0) 

Löylyä lissää

11.08.2009, 18:42

Mutta on Heinola saanut tuon eilen kerrotun modernin 4H-toiminnan lisäksi viime aikoina muutenkin myönteistä julkisuutta. Kaupunki voi nimittäin tarjota satunnaiselle matkailijalle sekä ennätys kylmää että ennätys lämmintä. Reuman sairaalassa tarjotaan halukkaille kylmähoitoa yli 100 asteen pakkasessa ja perinteisissä Löylyn-MM-kisoissa on tarjolla lämpöasteita saman verran niitä halajaville. Saas nähdä, koska kaupunki ymmärtää järjestää kansalle sellaisia yhdistelmäkilpailuja, joissa testataan osanottajien sekä kylmän että lämmön sietokyky. Osallistujia varmasti löytyy, on tämä sen verran hullua kansaa.

Oma innostukseni saunomiskilpailuun loppui jo ensimmäisten kisojen ensimmäisissä alkuerissä vuosia sitten. Kuljin sattumalta kisapaikan ohi ja näin, miten liikuntatoimenjohtaja Nieminen ja joku minulle tuntematon ensiapuhenkilö tiirailivat huolestuneena saunan tähystysluukusta. Sitten he päättäväisesti ryntäsivät sisälle ja raahasivat ihan toistaitoiselta vaikuttavan näyttävästi limaa suustaan valuttavan kilpailijan nurmikolle ja alkoivat tätä elvyttämään. Ilmeisesti hyvällä tuloksella.

Tarinan mukaan virallisten  Löylykilpailuidean isä oli edellä mainittu liikuntatoimen johtaja Matti Nieminen. Hän oli kyllästynyt siihen, että monet uimahallin kävijät jatkuvasti valittivat siitä, ettei hallin saunaan voi mennä, koska siellä muutama kilpailuhenkinen löylymies terrorisoi muuta väestöä. Kerrankin Nieminen oli pikaisesti hälytetty paikalle rauhoittamaan tilannetta, saunassa oli kuulema niin kova löylynlyömä, että kaikki muut olivat joutuneet pakenemaan henkensä hädässä.

Kun Matti varovasti uskalsi raottaa ovea löytyi saunan lattialta makaamassa epävirallisen kisan voittaja. Hän oli pyllypystyssä voitonriemuisan oloisena haukkomassa henkeä saunan oven alareunan raosta. Siinä syntyi idea virallisista löylykisoista eikä sen jälkeen terroria ole enää esiintynyt uimahallin yleisillä vuoroilla.

Kommentit (0) 

Silimien välliin

12.08.2009, 18:48

Tuon eilisen jutun sanonta ”löylyä lissää” on hokema eräästä Pallen viisusanoituksesta. Alkuperäinen ja kuuluisampi miehen samaan sävelmään  sepittämä kertosäe kuului, että ”silimien välliin ryssää”. Sodan jälkeen mies sitten poliittisten suhdanteiden muututtua, muutti myös sanoitustaan. Korostettakoon, että Reino Palmroth alias Palle  oli rautalampilaisen papin poika, joten hänkin oli pohjimmiltaan sutki savolainen.

Kun Puna-armeijan kuoro syksyllä -44 ensimmäisen kerran konsertoi Suomessa, kuului sen ohjelmistoon tämä Pallen kipaleen saunaversio. Totta kai kuoro tiesi laulun taustan ja kappaleen valinnassa saattoi olla kysymys  jonkinlaisesta huumorileikistä. Tai sitten ei; varmaankin eniten suosiota puna-armeijalaiset olisivat saaneet kajauttamalla neliäänisesti alkuperäisen version.

Luin edellä kerrotun asian Yrjö Leinon elämänkerrasta. Leino oli se kommunistinen sisäministeri, jonka piti toteuttaa maassamme vallankumous, joka ei sitä kuitenkaan tehnyt. Ainakin historioitsija Ilkka Hakalehto on sitä mieltä, että vallankumous jäi tekemättä, koska Leino oli Pääesikunnan tiedusteluosaston agentti.

Jos Palle liittyy Sisä-Savoon, niin liittyy Leinokin. Kevättalvella 1918, jolloin maassa tapahtui erinäisiä yhteiskunnallisia asioita, joissa  tulevan vallankumousmiehen olisi pitänyt ilman muuta olla mukana, mutta ei vaan ollut. Nuorimies Yrjö Leino oli nimittäin siihen aikaan  maatalousharjoittelijana Karttulassa, hiihteli siellä keväthangilla korkeilla vuorilla kirjoittellen hurmioituneita luontoaiheisia runoja päiväkirjaansa. Olen taipuvainen uskomaan tulevan sisäministeri Leinon harrastaneen talviurheilua Kakkisen-Airakselan akselilla.

Kommentit (0) 

Lato

13.08.2009, 18:41

Tavallaan eilen mainitut Palle ja Yrjö Leino liittyvät myös Heinolan historiaan. Pääesikunnan tiedotusosasto oli sota-aikana hajasijoitettuna Heinolaan ja propagandisti Palle oli sen palveluksessa. Ilmeisesti yksi syy Heinolan merkilliseen pommitukseen kesällä -41 oli se, että venäläiset pitivät Heinolaa erheellisesti Suomen pääesikuntakaupunkina. Paljoa he eivät siis olleetkaan erreyksissä, vaikkakin Marski itse majaili Mikkelissä.

Yrjö Leinon Heinola-vaihe ajoittuu Talvisotaan. Sen aikana Yrjö Leino piileskeli yhdessä tulevan vaimonsa Hertta Kuusisen kanssa Itä-Hämeessä, jossa Hertalla oli sukulaisia. Yhtenä piilopaikkana toimi Heinolan liepeillä sijainnut lato. Puhutaan, että juuri siinä heinäladossa Hertta teki Yrjöstä kunnon kommunistin. Sitä ennen tämä oli vain vasemmistoa sympatiseerannut ihanteellinen agrologi-maanviljelijä.

Muuten kyseisen ladon seinään olisi ilman muuta saatava pronssinen muistolaatta tapauksen kunniaksi. Tiedä vaikka rakennus olisi sama, jonka takana kaksi itähämäläistä pienviljelijä-metsuria joutui naispuolisen avaruusolennon ahdistelemiksi vuonna -69. Miehet palailivat kotiinsa iltalenkiltään. naamat punoittivat, päätä särki ja työhalut olivat menneet. Myöhemmin tapauksen vakuutuskorvauksista taidettiin jotenkin riidellä Heinolan raastuvanoikeudessa, joka teki sen maailmanhistoriallisesti merkittävän ennakkopäätöksen, ettei ufoja ole olemassa ja korvaukset evättiin armotta.

Yrjö Kallinen kertoo muistelmissaan, että kerran hän teosofien kokouksessa törmäsi nuoreen mieheen, josta loistanut karisma teki häneen lähtemättömän vaikutuksen ja jonka hän uskoi vielä menevän elämässään pitkälle. Kallinen ei yhtään hämmästynyt, kun sama täydestä tuntemattomuudesta tullut mies putkahti kaksikymmentä vuotta myöhemmin sisäministeriksi. Tosin kysymys ei ollut vain karismasta, vaan kyllä Leino kohosi korkeaan asemaansa ennen kaikkea reittä pitkin, elikkä Otto-Wille Kuusisen, NKP:n keskuskomitean jäsenen, tyttären reittä pitkin.

Kommentit (0) 

Olympiavoittaja lähti

14.08.2009, 14:23

Sisä-Savossa on ollut vain kaksi olympiavoittajaa, eli suonenjokelainen Kalle Jalkanen  ja rautalampilainen Urpo Korhonen. Tänään oli lehdessä tieto, että Korhonen oli kuollut 86 vuotiaana. Kymmenisen vuotta sitten hän julkaisi kolme sotaromaania, jotka edustavat aika pitkälle sitä perinteistä kotimaista kaukopartioproosaa. Tapahtumat sijoittuvat Rukajärven suunnalle, jossa itsekin operoin viime kesänä.

Yksi merkittävä erikoispiirre Korhosen kirjoista löytyy. Hän kertoo rehellisesti, kuinka partiossa ollessaan joutui lopettamaan nuoren haavoittuneen venäläisen kärsimykset, koska muutakaan ei voinut tehdä. Asia selvästikin vaivasi miestä vielä 50 vuotta myöhemmin. Yleensähän näistä jutuista tyystin vaietaan kaukopartiokirjoissa.

Tapausta lukiessa tuli mieleen, miten nykyään on kaikenlaista terapiaa ja lääkeapua tarjolla pieniäkin traumoja kokeneille, mutta joskus maassamme oli puoli miljoonaa miestä, jotka olivat nähneet sellaisia kauheuksia, joita nykyihminen ei osaa kuvitellakaan. Ilmeisesti uskonto ja viina itselääkintänä mielessä käyettynä ovat oikeasti pelastaneet monet elämälle.

Joskus oli lehdessä juttu tanskalaisista ammattisotilaista ja siitä millaisia suuria mielenterveysongelmia Afganistanin tapahtumat heille aiheuttaneet. Epäilen, että suomalaisten nuorten amatöörisotilaiden kokemukset Kannaksella kesällä -44 olivat hirmuisen paljon pahempia.

Kommentit (0) 

Kalastuksen valvoja

15.08.2009, 20:55

Tässä suomalaisen suurmiehen Otto-Wille Kuusisen patsas Petroskoin rantapuistossa. Kuusinen oli pari iltaa sitten käsitellyn Yrjö Leinon appiukko ja taustavaikuttaja. Aiheetta mies ei ole saanut muistomerkkiään, koska kyllä häntä lienee pidettävä yhtenä pisimmälle päässeistä suomalaisista, sillä olihan hän aikoinaan supervallan johtoklikissä.

Fyysisesti tämä suurmies ei ollut kovin iso, taisi parhaassa miehuudessaan painaa 42 kilogrammaa, joten hän ei ollut niin sanotusti kovinkaan hyvässä ajolihassa hevosmiesten kieltä käyttääkseni. Kuusinen taisi olla räätälin poika ja ainakin ennen sanottiin, että ellei kolme räätäliä paina yhteensä 60 kiloa, he eivät ole terveitä miehiä.

Karjalan rahvas ei taida liiemmälti arvostaa kuvan patsasta; sitä kutsutaan halventavasti kalastuksenvalvojaksi. Ja vähän siihen malliinhan mies Ääniselle tähystää, että luvattomat kalamiehet häntä huolestuttavat.

Muuten Kuusinen liittyy tiiviisti itähämäläiseen Luhangan kuntaan. Ensimmäinen hänen lukuisista vaimoistaan oli Luhangan neitoja. Törmäsin nuoruudessani Luhangan kunnallispolitiikan napamieheen ja esitin hänelle, että kuntaan olisi saatava Otto-Wille Kuusisen patsas. Napamies katsoi minua pitkään mietteliään näköisenä. Mutta luulenpa, että poliittisten suhdanteiden muututtua Petroskoin kaupunki saattaisi hyvinkin lahjoittaa patsaansa Luhankaan, jos vain joku kehtaisi asiaa tiedustella.

Itä-Hämeessä törmäsin maalaislegendaan, jonka mukaan Kuusinen olisi sodan jälkeen vieraillut virolaisen kauppiaan sala-asussa nuoruuden maisemissaan. Mieshän yritti tulla viralliselle vierailulle maahamme, mutta hänelle ei myönnetty viisumia vielä 60-luvullakaan. Terijoen hallitus taisi silloin olla jos mahdollista nykyistäkin hallitusta inhotumpi.

Kommentit (0) 

Kalastuksenvalvontaa

16.08.2009, 18:04

Tuosta kalastuksenvalvonnasta vielä sen verran, että vasta Itä-Hämeessä asuessani ymmärsin, että toisen vesillä kalastaminen oli vakava rikos. Sikäläisen kansanperineetn mukaan sellainen rikos johti helposti jopa aseellisiin konflikteihin. Lain mukaanhan vesialueen haltijalla on oikeus takavarikoida luvattoman kalastajan vehkeet ja sellaista myös tapahtui. Lakia valvottiin vain puoliautomaattiaseita hyväksi käyttäen, konetuliaseiden käytöstä en koskaan kuullut, vaikka kaipa sellaisiakin olisi kovan paikan tullen löytynyt isäntien riihien alta sota-ajan peruina.

Itä-Suomessa ei noista kala-aluieden rajoista ole numeroa tehty. Siellä tilaa ja vesiä riittää ja kaskiviljelyn perintöä on sekin, ettei maanomistusoikeus ole yhtä pyhää kuin Länsi-Suomessa. Tosin kyllä kotipuolessakin kalastusta valvottiin riistapoliisien toimesta ja he olivat yleisesti inhottuja. Polkivat säälittä köyhien liian matalat tai tiehäverkkoiset katiskat lyttyyn, ikään kuin niillä asioilla olisi ollut jotain merkitystä. Nykyäänhän katiskat saavat olla miten matalia tai tieheäsilmäisiä tahansa. Maalaislegendan mukaa eräs riistapoliisi olisi Kakkisensalolla otettu kiinni ja pitkä riuku oli työnnetty virka-asun hihoista läpi. Sen jälkeen virkavallan edustaja oli päästetty jatkamaan viran toimitusta.

Paikallisen väestön ja virkavallan välistä ristiriitaa kuvastaa hyvin se, että muistan, miten monet mökkiläiset tunsivat myötätuntoa Pihtiputaan Pasasta kohtaan. Hänhän ampui julmasti neljä poliisia samaan kasaan vuonna -69. Myöhemmin kuulin heinolalaiselta työkaveriltani, joka oli ollut samoihin aikoihin Pihtiputaalla, että se viides, vielä ampumatta ollut, poliisi oli tullut mietteliään näköisenä kadulla vastaan ja kertonut, että neljä muuta oli jo tapettu ja että hän oli nyt menossa tutustumaan tilanteeseen.

Tuosta kalastuksenvalvonnasta vielä sen verran, että kirjailija Ilmari Kiannon rannassa oli näyttävä plakaatti, jossa luki: ” Vieraat verkkoveneet pois! Akat ammutaan, ukot uitetaan, nuoria nuijalla päähän!”

Kommentit (0) 

Pullotusta

17.08.2009, 21:30

Nyt on sitten todistettu, että innokas urheiluhenkilö pystyy seuraamaan telkkarista yhtä aikaa eri kanavilta yleisurheilua, koripalloa ja jalkapalloa. Nauhalla olleen Kupsin pelin katsominen ei kunnialla onnistunut ja siirtyy huomiseen. Tällä kertaa huikein urheiluelämys oli se, että Suomen pääosin valkoisista miehistä koostuva joukkue voitti pääosin mustista miehistä koostuvan Ranskan koripallossa.

Eilen olin vielä sitä mieltä, että maailmassa on pyrittävä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa ja sen vuoksi mustilla ja valkoisilla roduilla tulisi olla omat juoksumatkat. Onhan myös raviurheilussa kylmä- ja lämminveristen sarjat. Mutta Suomen koripallopojat todistivat äsken , että hyvän tuomarin ja kotikentän avustuksella myös valkoinen mies voi hyvän päivän sattuessa pärjätä jopa koriksessa.

Sen sijaan naisten ja miesten sarjajaosta voitaisiin luopua. Mikaela Ingberg oli naisten keihäskarsinnassa ainut, joka heitti kuin naiset ja lupaava sijoitus eli 13. maailman huippujen joukossa sai Mikaelan liikuttumaan ilon kyyneliin. Hämmästyttävä asia kanssakilpailijattarissa oli silmiinpistävän pullottavat lihakset. Tietääkseni naiset saavat treenata voimaa miten paljon vain, mutta lihasten ei pitäisi alkaa pullottamaan. Se on miehille varattu ominaisuus. Uskonkin, että moni Ingbergin kanssakilpailijattarista pystyvät antamaan vaadittavan dopingnäytteen seisailta käsin.

Lopuksi korostettakoon sitä, että Suomi on johtavia yleisurheilumaita. Vasta kolmas kisapäivä on menossa ja jo neljä suomalaista on sijoittunut lajeissaan  maailman 20 parhaan joukkoon. Se on hyvä saavutus viiden miljoonan asukkaan kansalta, kun ulkomaalaisia on kuitenkin 6,3 miljardia. 

Kommentit (0) 

Silmämääränämme

18.08.2009, 21:00

”Yhteiset isänmaanedut ovat silmämääränämme, Herman Saastamoinen” vakuutetaan kuulema tuon rauniopiipun muistolaatassa. En ota asiaan kantaa, koska kolme vihaista koiraa pysäytti etenemiseni, kun yritin lähestyä rakennelmaa. Vetäydyin paikalta rauhallisesti takaperin pelkoa näyttämättä, kuten kirjoissa opetetaan.

Syvänniemen Rullatehtaan piipun löytäminen on vaikeaa. En ainakaan itse havainnut mitään opasteita. Olisikohan muistomerkki yksityisellä maalla eikä omistaja halua turistivirtoja tontilleen. Ehkäpä ne koiratkin oli hankittu sitä silmällä pitäen.

Rullatehdas paloi suuren laman aikaan vuonna 1932. En syytä enkä väitä, mutta totean, että niinhän ne puunjalostuslaitokset pyrkivät pulavuosina roihahtelemaan. Hermanni Saastamoisen Syvänniemen rihmarullatehdas edusti aikansa huipputekniikkaa. Siellä tuotettiin silloista hightekkiä, toisin kuin vaikka Leppävirran Oravikosken tehtaalla, jossa tuotantosuunnaksi oli valittu koivukeppien veisto. Mutta ne olivatkin maailman parhaita koivukeppejä, väittävät sikäläiset kotiseutuylpeilijät.

Uskon kuvan piipun liittyvän tiiviisti maamme urheiluhistoriaan. Kolehmaisen juoksijaveljekset nimittäin juoksentelivat nuoruudessaan muuraushommissa Karttulan Syvänniemellä, enkä näe mitään estettä sille, etteikö joku näistäkin tiilistä ole ollut olympiavoittajan kourissa.

Ja lisäksi vielä maamme kaikkien aikojen kolmanneksi paras jalkapalloilija Aulis Rytkönen on saattanut vallan mainiosta hioa jumalaista pehmeää kosketustaan potkiskelemalla lapsuudessaan nahkakuulaa tuotakin seinää vasten. Kukaan ei ainakaan pysty todistamaan, etteikö näin olisi saattanut olla.

Kommentit (3) 

Niskavamma

19.08.2009, 18:08

Eilen mainitulla Syvänniemen kylällä toimii erinomaisen vireä kotiseutuhenkisiin aiheisiin keskittynyt kesäteatteri. Eilen mainituissa Kolehmaisen juoksijaveljeksissä olisi aihetta kesäteatterinäytelmään. Saattaa tosin olla, ettei nykyisten raskasruokaisten ja turpearuppisten näyttelijöiden joukosta oikein löydy uskottavia hahmoja kuivankälpeiden kestävyysjuoksijan rooleihin. Kolehmaisiin perehtynyt juoksija-kirjailija Jouni Tossavainen voisi pistää aiheen mietintämyssyynsä.

Suomessa on luotu myytti kilteistä ja kunnollisista paimenpoikaveljeksistä, mutta se ei ole koko totuus; kyllä taiteellista särmääkin Kolehmaisista löytyi. Tukholman olympialaisten alla Hannes siirtyi HKV:stä työläisseura Helsingin Jyryyn. Samalla loppuivat myös työt rakennuksilla. Olympiavoittojen jälkeen hänelle tarjottiin paikkaa jonkin viraston vahtimestarina, mutta Hannes ei moista armopalaa huolinut. Hän ilmoitti omaavansa senkaltaisen niskavamman, ettei hän kykene moiseen tehtävään. Sen sijaan hän lähti muuraushommiin Amerikkaan.

Tapaus osoittaa, että Hannes Kolehmaisesta löytyi Seppo Rätymäistä, Pauli Nevalamaista tai Matti Nykäsmäistä jätkämäistä ylpeyttä, joka myös kannustaa sankaritekoihin; urheiluliiton herroille pitää tarvittaessa näyttää. Muuten opetellessani lukemaan Savon Sanomien urheilusivuilta, muistan miten 60-luvun alussa TVH:n hätäaputöissä kuntonsa hionut Nevala kieltäytyi hänelle tarjotusta sähkömiehen paikasta ja vakuutti, ettei hän miksikään tolppa-apinaksi rupia. Lisäksi lupaava nuorukainen lupasi heittää keihäässä maailmanennätyksen, jos hänelle annetaan mopedi. Se oli suomalaisen urheilun viattoman amatööriyden aikaa.

Muuten Hanneskin joutui myöhemmin kuntouttamaan jäykän niskansa. Mies yritteli Suomeen palaamisensa jälkeen maanviljelijän hommia ja kun se ei luonnistanut, ryhtyi hän urheiluvälinekauppiaaksi yhtä huonolla menestyksellä. Sitten kelpasikin pesti Veikkauksen vahtimestarina. Kaikkein suurin tragedia oli se, että rahavaikeuksissa olleet Kolehmaiset joutuivat lähettämään ainokaisen poikansa takaisin Amerikkaan isovanhempien hoitoon. Sille tielle poika katosikin. Urheiluhistorioitsijat voisivat selvittää, miten pojalle lopulta elämässään kävi.

Kommentit (0) 

Melkein meidän mestaruus

20.08.2009, 16:31

Ei soinut eilenkään Maamme-laulu kisoissa, virolaisten kansallislauluhan on yhtä kertosäettä lukuunottamatta sama kuin meillä. Vähän siis odottelin kuulevani hyvää musaa, sillä  Viron poika Kanter heitti jo keskellä talvea kiekkoa yli 71 metriä ja oli vahva ennakkosuosikki kisassa. Kunnonajoitus oli näköjään mennyt pahasti pieleen jostain merkillisestä syystä. Peruskuntokaudella limppu lensi monta metriä enemmän kuin nyt, kun mies on saanut kaikessa rauhassa herkistellä kesän pääkilpailuun.

Suomalaisilla oli kuitenkin melkein oma mies 1500 metrin kilpailussa. Ja tämä melkein oma mies, eli Bahrainin Yusuf Saad Kamel, entiseltä nimeltään kenialainen Gregory Konshellah, voitti maailmanmestaruuden. Koko ajan odotin, että selostajat olisivat kertoneet hänen siteensä Suomeen tai että iltapäivälehdet olisivat repäisseet lööppinsä, mutta ei. Suomalaiset toimittajat ovat sittenkin hienotunteista väkeä ja se on hyvä se.

Tuoreen maailmanmestrin isä Billy Konchellah on asunut pitkään Suomessa, hänen äitipuolensa on suomalainen ja hänellä on täällä velipuoli. Isä Billy on kaksinkertainen 800 metrin maailmanmestri 80-90-lukujen vaihteesta ja Wikipedia kertoo miehen juoksu-uran jälkeisestä ajasta seuraavaa:

Juoksu-uransa jälkeen Billy Konchellah on suorittanut business-tutkinnon San Diegossa, Yhdysvalloissa, ja asunut Suomessa. Suomessa hänellä on lapsi suomalaisen vaimonsa kanssa^[2].

Konchellah opiskeli vuonna 2003 Coventryssa ja alkuvuodesta 2004 häntä vastaan nostettiin syyte raiskauksesta, jonka väitettiin tapahtuneen marraskuussa 2003. Tammikuussa 2005 hänet vapautettiin raiskaussyytteestä mutta tuomittiin epäsiveellisestä toiminnasta. Tutkintovankeuden pitkästä ajasta johtuen hän pääsi vapaaksi, mutta hänet vangittiin saman tien uudestaan ja palautettiin Suomeen, missä häntä odotti syyte kahdesta raiskauksesta.^[3]

Suomessa Konchellah tuomittiin heinäkuussa 2005 Rovaniemen hovioikeuden päätöksellä 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen Oulussa vuonna 2002 tapahtuneista kahdesta raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja huumausainerikoksesta. Molemmissa raiskaustapauksissa Konchellahin kerrottiin juottaneen uhrinsa puolustuskyvyttömään kuntoon. Lisäksi toinen uhreista oli alle 16-vuotias.^[4] Konchellah vapautui vankilasta kesällä 2006. ^[5]

Kommentit (0) 

Rehti urheilijanuorukainen

21.08.2009, 19:19

Urheilun seuraaminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Kohta alkaa MM-kisojen korkeushyppy ja siellä on mukana suosikkiurheilijani venäläinen Ivan Ukhov.

Viime kesänä muistaakseni Lausannen kisoissa Ivan oli energiajuoman sijaista pakannut urheiluvälinekassiinsa perivenäläisen votkapullon. Tästä videosta ilmenee, miten miehen kilpailusuoritus onnistui http://www.youtube.com/watch?v=oZq-6PL8L6A&feature=related. Muistelen, että Ukhon ylitti 217, pudotti  kerran 223:ta ja sen jälkeen nousuhumalaisen toiveikkuudella asetti tavoitteensa peräti 232:en, jota hän yritti kerran ja sen jälkeen valmentaja raahasikin miehen pukuhuoneen puolelle.

Hupaisana ja kuvaavana yksityiskohtana seuratkaapa sitä kohtausta, jossa pystymakkurissa notkahteleva Ukhov yrittää keskivahvan humalatilansa vuoksi turhaan riisua verryttelyhousujaan. Sitten kuvaan astelee Ruotsin poika. Rehti urheilija nuorukainen, joka jakauksensa puolesta olisi kelvannut vaikka Suomen kansakoulujen hymypoikapatsaan malliksi ja auttaa vaikeuksiin joutunutta kanssakilpailijaansa vapautumaan housuistaan.

Lopulta Ivan Ukhov lähtee hoipertelemaan kohti telineitä ja katsojat saavat pelätä, että mies hyppää superlonpatjan ohi. No, tapaus saa kuitenkin onnellisen lopun eikä rima edes putoa, sillä mies onnistuu tekemään korkeushypyssä harvinaisen limbon. Tässä on maailman urheiluhistorian huikein yksilösuoritus.

Ivan Ukhov tuo mieleen toisen venäläissankarin eli presidentti Boris Jeltsinin. Hänkin joskus valtiovierailulla Saksaan oli sen verran heikossa hapessa, että huomatessaan soittokunnan kapellimestarin epäonnistuvan tehtävässään ja orkesterin soittavan jotenkin laahaavasti, meni ja tönäisi heiveröisen tahtipuikkomiehen syrjään ja alkoi itse johtamaan orkesteria pontevasti. Ja Jeltsinin kansansuosio Venäjällä vain kasvoi tempauksen seurauksena.

Venäläisissä ja suomalaisissa taitaa olla paljon samaa. Kekkonenkin ryyppäsi ja tappeli aikoinaan, mutta miehen suosio ainakin Savossa sen kun vain nousi, koska olihan hän sentään mies. Muuten pidetään kaikki peukkuja korkeushyppääjä Ivan Ukhoville, jotta hän voittaa maailmanmestaruuden.

Kommentit (0) 

Markus Pöyhönen – rehti urheilijanuorukainen

22.08.2009, 18:00

Virtsan värisin kirjaimin oli Teksti-TV:n sivuille ilmestynyt, että entisen pikajuoksijan Markus Pöyhösen kotoa on loytynyt kotietsinnässä doping-aineita. Pöyhönen itse kertoo löytäneensä aineet kuntopolkunsa varrelta. En keksi yhtään kappaletta syitä, miksi en miestä uskoisi. Miestä, jolla on Kari-Pekka Kyrön jälkeen maailman rehellisimmät kasvot. Miestä, joka kilpauransa aikana testattiin kymmeniä kertoja ja aina puhtaaksi todettiin.

Poliisin suorittama kotietsintä liittyy epäiltyyn kunnianloukkausrikokseen. Ollessani viime talvena parturissa selailin arvovaltaista OHO-lehteä, jossa kerrottiin, että parisuhderiidan päätteeksi Pöyhönen oli käyttänyt silloisesta tyttöystävästään ruminta ilmaisua, jota naisesta voi käyttää. Hiljentykäämme mietiskelemään, mitä luonnehdintaa ex-pikajuoksija käytti ex-tyttöystävästään.

Itse olen vaatimattomassa kuluttajansuojeluvirassani oppinut sen, että kielemme kamalin ja rumin sana, johon asuntokauppaasioissa törmää muutaman kerran päivittäin,  on ”kosteusvaurio”. Olisiko Markus syyllistynyt sen lausumiseen?

Muuten ryhdyn kohta seuraamaan telkkarista huippu-urheilua. Kari-Pekka Kyrö kertoi viime talavena Kuopiossa eräässä yleisötilaisuudessa, että huippu-urheilu on huijausta alusta loppuun. Niinpä on entistäkin mielenkiintoisempaa seurata Berliinin kisatapahtumia, koska ei tarvitse epäillä, että joku puhdas urheilija olisi joukossa sotkemassa tuloksia. Eviläkin hyytyi jo karsintaan. 

Kommentit (1) 

Tyhjä olo

23.08.2009, 18:01

Jotenkin on tyhjä olo. AA-liikkeen mallin mukaisesti pitäisi myös urheiluhulluille perustaa oma järjestö, jossa  urheiluongelmaiset voisivat keskustella ongelmistaan ja saada vertaistukea. Eivät pärjänneet Suomen miehet. Toiselta mitalisuosikilta ei onnistunut kengännauhojen sitominen ja toinen sai korvatulehduksen. Jotenkin olivat meikäläiset poikasen oloisia. Kun ulkomaalaiset venyivät niin, että epäilen kiellettyjä lisäaineitsa, niin suomalaiset tekivät vain parhaansa ja katsoivat, mihin se riitti.

Näen vain kaksi keinoa maamme yleisurheilun nostamiseksi kansainväliselle tasolle. Hyväksyttävämpi konsti on se, että Suomen miehet suostuvat sukupuolen vaihdokseen. Nytkin monet naistenlajien mitalit menivät miehille. Tutkimusten mukaan suuri osa huippu-urheilijoista on valmis olympiakullan vuoksi ottamaan doping-ainetta, joka aiheuttaa kuoleman kymmenen vuoden sisällä. Sen rinnalla sukupuolen vaihdos on vähemmän dramaattinen asia.

Toinen vaihtoehto on se, että talvilajeissa toimitsijakiellossa oleva Kari-Pekka Kyrö palkataan maamma yleisurheiluvalmentajaksi ja hänelle annetaan vapaat mahdollisudet toimia. Kohta olisivat Jamaikan pikajuoksijatkin ihmeissään.

Muuten eilen kerroin Markus Pöyhösestä, Suomen toiseksi nopeimmasta miehestä, joka on sotkeutunut johonkin kunnianloukkausjuttuun. Pöyhösen kunniaksi on kerrottava, että maamme nopein mies tuomittiin vähän aikaa sitten naisen pahoinpitelystä. Epäilen, että kohta suomen vastuuntuntoiset vanhemmat tekevät kaikkensa, että nouseva nuoriso saadaan houkuteltua urheilukentiltä olutkapakoihin hyvien ja kehittävien  harrastusten pariin.

Kommentit (2) 

Karhumäen kenttä

24.08.2009, 18:01

Vieläkin on vähän tyhjä olo eilisen pettymyksen jäljiltä, mutta helpottaa ja huvittaa, kun muistelee, miten Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen selostivat v-66 Budabestin EM-kisojen viimeistä lajia eli miesten keihäänheittoa. Siitä piti tulla meille se ainut mitali. Mutta ei tullut. Silloin Pekka alkoi itkeskellen muistelemaan muita kansamme kohtaamia saman kaltaisia vaikeuksia, mm. talvisotaa. Ilmeisesti Pekan ja Paavon maankuulu kiikari oli siinä vaiheessa jo aika tyhjä.

Yllä oleva kuva ei liity talvi- vaan jatkosotaan. Kuvassa veturi ajalta, jolloin neuvostokansa kiisi huimaa vauhtia kohti kansantalouden uusia saavutuksia. Taustalla häämöttää komea Karhumäki ja siellä jossakin lähistöllä sijaitsee Karhumäen urheilukenttä, jolla olisi pitänyt käydä viime kesänä tarkistamassa vieläkö siellä seisoo eräs urheilumme merkkipaaluista, mutta käymättä jäi tässä elämässä.

Nimittäin Karhumäen kentällä Tapio Rautavaara joskus syksyllä 1943 viskasi koivukeppinsä lukemiin 80,97, eli selvästi yli Yrjö Nikkasen silloisen maailmanennätyksen. Saattoi jopa olla ensimmäinen 80 metrin ylitys ihmiskunnan historiassa. Rautavaaran valmentaja Mikko Kajaani löi tapauksen muistoksi paalun keihään putoamiskohdalle ja maatuskat kentän reunalla sirkuttivat, että ”ylen sie äijä visgoat”.

Kommentit (0) 

Hukkumisia

25.08.2009, 18:52

Teksti-TV kertoo, että entinen jääkiekkomaajoukkueen tähtihyökkääjä Erkki Laine on löytynyt hukkuneena Ruotsalaisesta, jonka rannalla ex-kotikaupunkini Heinola sijaitsee. Reilu kymmenen vuotta sitten samalla suunnalla hukkui jääkiekkomaajoukkueen entinen  tähtipuolustaja Ilpo Koskela, joka vuonna -71 ensimmäisenä suomalaisena valittiin MM-kisojen tähtikentälliseen. Hänetkin löydettiin.

Sen sijaan vuonna -83 hukkunutta entistä seiväshyppääjää Valto Oleniusta ei koskaan löydetty. Päijänteen vesistö on Heinolan puolessa sekä syvä että kivinen ja siellä on myös pahoja virtauksia. Olenius oli lahjakas seiväshyppääjä, muistaakseni Helsingin olympialaisissa viides, mutta ennen kaikkea hänet tunnettiin aikoinaan erinomaisena valmentajana, joka nosti suomalaiset seiväsmiehet maailman huipulle.

Tosin ensimmäisiä asioita, mitä lapsuudestani muistan, on se, että kylällä ukot puhuivat siitä, kuinka suomalaiset kiinnittivät riman telineisiin pihkan avulla. Ja kylän  kakaroiden kanssa kinattiin siitä, kumpi on parempi seiväshyppääjä, Nikula vai Liston.

Muuten joskus vuosia sitten työpaikalla puhelin pirahti ja luurista kuului, että ”täällä Nikulan Pentti, terve”. Hän soitteli ihan työasioissa. Hän oli maakuntaliiton miehiä ja keräsi kuntien vaalituloksia.  Silloin uskoin johdatukseen, koska juuri vähän ennen olimme työpaikan kahvipöydässä pohtineet suomalaisurheilijoita, jotka ovat voittaneet SM:n täysin erilaisissa lajeissa ja olin keksinyt Pentti Nikulan nimen. Hän voitti aikoinaan myös sokerijuurikkaanharvennuksen Suomen mestaruuden. Onnittelin miestä siitä ja häntä huvitti asia suuresti.

Muuten Ruotsalainen on paha ja petollinen järvi. Puhuttiin, että  maamme olympiahistorian painavin mieskin (n. 150 kg) putosi hiihtolenkillä yllättävään sulaan virtapaikassa. Mutta niin hän vain nousi painonnostajan voimillaan avannosta sukset jalassa, vaikka monen miehen virta oli painanut niillä main heti jään alle ilman suksiakin.

Kommentit (0) 

Meidän vävypoika lähti

26.08.2009, 18:43

Raskasta kalustoa

27.08.2009, 18:47

Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurin kivinavetta on nykyään yksi keskeisimmistä Karttulan Syvänniemen matkailunähtävyyksistä. Kahtena viime kesänä navetassa on menestyksellä esitetty kansanparantaja Taavetti Hanhinevan toiminnasta kertovaa näytelmää. Hanhineva yritti parantaa varsinkin keuhkotautisia siihen aikaan, jolloin suomalaisia kuoli puolen tunnin välein tuberkuloosiin. Tuskinpa Taavtin menetelmät olivat paljoa tehottomampia kuin virallisen lääketieteen. Penisiliinin keksiminen sitten varmaankin syrjäytti Hanhinevan vaihtoehto-opit.

Törmäsin toissapäivänä vanhaan syväniemeläiseen, joka joskus kertoi minulle mielestäni uskomattoman tarinan siitä, että sota-aikaan panssarivaunut olisivat ajelleet kylällä. Edelleenkin hän muisti asian samalla tavalla. Mistään en ole löytänyt asialle virallista vahvistusta ja edelleenkin kummastelen, että millä ihmeellä  ja mitä varten sellaiset painavat vehkeet on tuotu kylälle, jossa ei ole rautatietä.

Vaikka onhan Syvänniemellä historiallista kokemusta raskaasta kalustosta. 1870-luvulla siellä liikennöi vähän aikaa valtava höyrytraktori, joka saattoi olla maamme ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo. Annikki-nimisen hökötyksen kävi sitten huonosti. Se putosi lautalta Saittajärven pohjaan ja on siellä edelleenkin, vaikka olen sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä jotakin laitteen nostamiseksi matkailunähtävyydeksi.

Kyläläiset paheksuivat aikoinaan Annikin masinistien juopottelevaista elämää, mutta korostettakoon jälleen kerran, ettei alkoholilla ollut  osuutta Annikin uppoamiseen, vaan onnettomuus johtui siitä, että muudan nuorimies harrasti lauttakuljetuksen aikana seurustelua veturin hytissä neiti Loviisa Airaksisen kanssa kohtalokkain seurauksin.

Kommentit (0) 

Patton

29.08.2009, 19:29

Palataanpa vielä toissailtaiseen raskaaseen kalustoon. Sain nimittäin luettua tänä vuonna ilmestyneen Antony Beevorsin kirjan Normandia 1944. Halusin selvittää, että oliko amerikkalainen panssarikenraali George Patton niin erikoinen ihminen kuin puhutaan. Mutta Beevor taitaa olla perinteinen brittiläinen herrasmies, joka vaikenee sopimattomina pitämistään asioista. En löytänyt kirjasta vastausta kysymykseen, pitikö Patton todella joukoilleen paljon siteeratun kannustuspuheen ennen H-hetkeä.

60-lukua luotaavasta Kutka-kirjajsesta löytyy käännös Pattonin puheesta, joka lopussa huipentuu seuraaviin ohjeisiin, joilla osittain selitetään myöhempää hippi-aatteen syntyä.

”Jos teihin osuu, te voitte silti vielä taistella. Sekään ei ole paskapuhetta… Joka saatanan miehellä on oma tehtävänsä. Yhdenkään miehen ei pidä ajatella vain itseään vaan myös kaveriaan, joka taistelee hänen vierellään. Me emme halua pelkureita tähän armeijaan. Heidät pitäisi nitistää kuin kärpäset. Jos he jäävät eloon niin he palaavat kotiin ja siittävät lisää pelkureita. Naimatouhut pitää jättää niille jotka taistelevat. Rohkeat miehet siittävät lisää rohkeita miehiä.

Painakaa tämä mieleenne miehet! Te ette tiedä, että minä olen täällä… Näytetään niille saatanan saksalaisille. Minä tahdon, että ne saksalaiset kusipäät nousevat takajaloilleen ja ulisevat: ”JEESUS KRISTUS! NYT SE PERKELEEN KOLMAS ARMEIJA JA SE SAATANAN PATTON TULEE TAAS!””

Muuten nykyään työpaikkoja kiertelevät kaiken maailman konsultit vakuuttamassa, miten fantastinen tiimi me oikein olemmekaan. Joskus konsulttina saisi vaihteen vuoksi olla joku Pattonin kaltainen tyyppi, joka voisi opettaa esimiehille kehittämäänsä ihan uudenlaista sikajohtamis-ideologiaa.

Kohta Teemalla alkaa atomisodasta kertova elokuva Tohtori Outolempi. Katsokaapa ihmeessä, siinäkin esiintyy muutama tyyppi, joiden esikuvana on kenraali Georg Patton.

Kommentit (0) 

Pehmomiehiä

30.08.2009, 14:25

Ei ole enää Ruotsi-maaottelukaan niinkuin ennen. Pehmeitä ja kilttejä ovat nykyiset Suomen miehet, verrattuina entisiin tosimiehiin. Samaa asiaa valitteli jo Tapio Rautavaara muistelmissaan 30 vuotta sitten. Esimerkkinä tosimiehestä hän mainitsee keihäänheiton pitkäaikaisen maailmanennätysmiehen Yrjö Nikkasen ja tapauksen vuoden -46 Oslon Em-kisoissa.

Niissä kisoissa Nikkanen jäi yllättäen hopealle. Kilpailun jälkeen silloinen urheilujohtaja Urho Kekkonen naureskeli miehen suoritukselle. Rautavaaralla oli täysi työ estää Nikkasta vetämästä tulevaa presidenttiä turpaan keskellä täpötäyttä stadionia. Siihen olisi saattanut tyssätä Kekkosen nousussa ollut poliittinen ura. Pukukopissa Nikkanen kaivoi esiin punaviinipullon, painoi sen korkin oikean käden pikkusormella sisään. Temppu, jota Rautavaara ei ole nähnyt kenenkään muun pystyvän tekemään.

Luulenpa, ettei nykyajan keihäsmiehistä ole moiseen. En jaksa uskoa, että Tero Pitkämäki painaisi viinipullon korkin sisään pikkusormellaan tai edes olisi valmis vetämään Matti Vanhasta turpaan. Tuo korkinpainajaiskilpailu olisi muuten oivallinen ohjelmanumero Pihtiputaan keihäskarnevaaleille, joissa ainakin muuten pyritään säilyttämään maamme keihäsperinteitä.

Kommentit (0) 

Hjk-ikoni

31.08.2009, 17:59

Loppujen lopuksi Suomi-Ruotsi maaottelu oli mukava ja inhimillinen tapahtuma. Kun kuulassa kahden maailman johtavan urheilukansan edustajat työntävät parhaimmillaan 18 metriä, heittävät kiekkoa vähän vaille 60 metriä, keihästä enimmillään 80.01 ja kymppi kipitetään puoleen tuntiin,  niin väkisinkin syntyy epäilys, että touhu on valtaosin rehtiä. Muutama epäinhimillinen suoritus kisapäivien aikana nähtiin, mutta ne eivät riko kokonaiskuvaa enkä nimiä mainitse. Nyt on palattu 60-luvun tasolle, jolloin ei vielä tunnettu kemiallista sisäruokintaa.

Se kuitenkin harmittaa, että valitsin yleisurheilun enkä jalkapalloa. En uskonut näkeväni tässä elämässä  sitä päivää, että Kups voittaa Hjk:n, mutta niin vain eilen kävi. Ja Hesarinkin mukaan ihan ansaitusti. Olen sitä mieltä, että kaikki vähänkin tärkeämmät ottelut pitäisi kuvata nettiarkistoon ja halukkaat voisivat kohtuullista korvausta vastaan niitä sieltä katsella. Ainakin ennen Kupsin A-junnujen pelien huippuhetket löytyivät netistä, kiitos maalivahti Joonas Pöntisen isän.

Muuten tästä Kupsin kannattajien linkistä löytyy kuva http://banzaiclub.ip-finland.com/viewtopic.php?t=1390 , jossa on draamaa. Entinen Hjk-ikoni Atik Ismail seuraa siinä  kentän laidalla eilistä peliä mielenosoituksellisen oloisena Kups-paita päällä. Lienee protesti sille, ettei tämä Eurovaaliehdokas saanut keväällä mainostaa itseään Hjk:n ottelussa.

Atik on maamme kaikkien aikojen neljänneksi paras pelaaja. Saattaisi olla paraskin, mutta sairaus esti maailman huipulle nousun. Muistelmissaan mies tunnustaa, että jo amatööriaikoina tuli ryypättyä, mutta ammattilaisvuosista hän ei osaa sanoa, kun ei muista mittään.  Mutta nyt mies on omalla alallaan, sillä hän toimii päihdetyöntekijänä Kuopiossa. Ja työsarkaa riittää, koska jo Aapeli totesi romaanissaan, että tuo väkijuomaongelma, se se on melkoinen ongelma tässäkin kaupungissa.

Muuten Atikin mielenosoituksen kruunasi se, että oma poika Pele Koljonen teki mielenosoituksellisesti Kupsin voittomaalin isänsä entisen seuran verkkoon.

Kommentit (0) 

Viimeinen kesä

01.09.2009, 18:33

Tämä kuva on ajankohtainen. Siinä on joukko Kärkkäälän miehiä ryhmäkuvssa Kannaksen suurten sotaharjoitusten aikaan elokuun  5.-12. 1939.  Muistelen Pöngän Veikon kertoneen, että kuva on napattu Utissa. Muutamalle kuvan miehistä tämä kesä taisi jäädä viimeiseksi. Korholan Yrjö Korhosen ja Pöngän Niilo Matilaisen tunnistan, mutta keitäpä ovat muut. Osaako joku kertoa?

Muistelen isäni kertoneen, että tasan 70 vuotta sitten 1.9.1939, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan, Korholassa oli puintitalkoot. Talkoosauna oli lämmitetty niin kuumaksi ettei miesporukassa kenelläkään enää ollut puhehaluja. Sitten Korholan Yrjö oli lausunut: ”On tyyntä nyt, ei tuule nyt, kun tuuli nyt, on tyyntynyt”. Lienee muuten rautalampilaisen papin pojan Pallen sen ajan iskelmäsanoitus, jonka sävel on jäänyt minulle vieraaksi.

Kommentit (2) 

Oi muistatkos Emma

02.09.2009, 18:06

”Keskustas` on tori Kuopion, siellä tavaroo jos jonniinlaista on” sanotaan laulussa ja tosiaankin viikonlopun rompetorilla oli myytävänä jopa tämä Emma-pikakivääri, jonka kuva tavallaan liittyy eiliseen maailmansotateemaan. 

En ostanut Emmaa, vaikka kyllähän Kuopiokin alkaa olla niin rauhaton kaupunki, että tuo vehje kainalossa saattaisi olla ihan perusteltua liikkua varsinkin iltaisin puistoissa. Paljon puhutaan Venäjän-Karjalan miesten alkoholiongelmasta, mutta viimekesäisellä pitkällä Karjalan kierroksellani en nähnyt yhteensä niin paljoa juopuneita kuin mitä Kuopion torilla yhtenä viikonloppuiltana.

Muuten sotahistoriasta vielä sen verran, että noita venäläisiä sotasaalis-Emmoja oli sodan jälkeen maaamme puolustusvoimilla puolta enemmän kuin kotimaisia Lahti-Salorantoja. Pitäisi selvittää, että saatiinko niitä myös saksalaisilta, vai oliko ne kaikki tosiaan omia sotasaaliita.

Kommentit (0) 

Kolme veljestä

03.09.2009, 17:39

Ja pysytään edelleen eilisessä aihepiirissä. Oli erittäin epätodennäköistä, että tästä kuvasta ilmenevä tragedia kohtasi jotakuta suomalaista perhettä viime sodan aikana, mutta kuitenkin on erittäin todennäköistä, että Kuopion kokoisen kaupungin sotilashautausmaalta löytyy ainakin yksi tälläinen paikka hiljaiselle hetkelle. Muistelen, että suomalainen sotilas palasi 87 %:n todennäköisyydellä hengissä sotareissulta, joten kolmen veljeksen kuoleman todennäköisyys oli ehkä prosentin luokkaa.

Löysin kuvan haudat pari viikkoa sitten, kun  kaupungissa järjestettiin jo perinteiseksi muodostunut  opastettu tutustumisretki keskustan hautausmaalle. Perinteiseen tapaan osanottajia oli paljon. Kuopio on sikäli hyvä kaupunki, että mikä tahansa tilaisuus houkuttelee väkeä kukkuramitoin paikalle. Savolaiset ovat tunnetusti uteliaisuuteen taipuvaisia.

Kuopion hautausmaat ovat mielenkiintoisiasia paikkoja ennen kaikkea siksi, että täällä lepää paljon maamme tieteen ja taiteen merkkihenkilöitä. Selityksenä tälle ilmiölle on se, että täällä sijaitsee suuri ja maankuulu Niuvaniemen mielisairaala .

Kommentit (3) 

Talkootoimintaa

05.09.2009, 07:39

Jo perinteiseksi muodostunut Kuopion kirjakantti-tapahtuma käynnistyi. Kirjallisuudentutkija Pekka Tarkka kertoili Joel Lehtosesta, joka kytkeytyy jonkin verran myös tähän kaupunkiin. Minusta Lehtonen on Suomen kirjallisuuden ykkönen.

Asiantuntijoiden mukaan Volter Kilven Alastalon salissa on vielä paras suomalainen romaani, mutta veikkaan, että Joel Lehtosen Putkinotko tulee sen vielä syrjäyttämään. Ja korostan, että kaikki,  jotka Suomessa ovat yleensä  jotain lukeneet, ovat varmasti lukeneet myös Putkinotkon, mutta ketään Alastalon ahmijaa en ole tavannut.

Joel Lehtonen oli yksi sääminkäläisen piian aviottomista lapsista. Tällä oli niitä muitakin. Lehtosen äitiä voi varmaan luonnehtia vapaamieliseksi naiseksi, mutta hänestä on luultavasti käytetty myös kansanomaisempaa nimitystä. Kirjallisuuden professori Tarkiainen oli kuulema sitä mieltä, että Lehtosella täytyy olla säätyläisgeenejä; tavallisen rahvaan lapsi ei voi olla sellainen lahjakkuus.

Hän epäili Lehtosen isäksi kuopiolaisen pankinjohtaja Walleniuksen poikaa. Mikäpä siinä, tässä suvussa oli paljon kirjallista lahjakkuutta. Hieno eräkirjailija Martti Wallenius oli samaa sukua. Nuorempana Wallenius toimi myös kenraalina, mutta sai potkut, kun muilutti presidentin ja alkoi sitten elättää itsensä kirjoittamalla ja se on hyvä se.

Joel Lehtosen kotikylän Säämingin Haukiniemen kyläläiset ovat jyrkästi erimieltä professori Tarkiaisen kanssa. Heidän mielestään Walleniusta ei tarvittu, vaan kirjailijanero Joel Lehtonen on yksinomaan Haukiniemen kyläläisten toimesta siitetty.

Kommentit (0) 

Tyyri

05.09.2009, 19:11

Kirjallisuus edistää maailmanmenon ymmärtämistä. Eilen Kirjakantin tilaisuudessa puhuttiin edesmenneestä Savon Sanomien kolumnistista Jouko Tyyristä. Hän oli huomattava toisinajattelija Kekkosen kauden loppuvuosina. Eräs hänen suurista viisauksistaan oli se, että maantietellisistä ja ilmastollisista syistä johtuen jalkapallo ei tule Suomessa menestymään. Niinpä hän ehdotti, että Kuopion Keskuskenttä rakennetaan täyteen tornitaloja.

Tyyrin mielipiteet muistuivat äskeisen Azerbaidzan-Suomi ottelun aikana. Muistelen, että Azerbaidzania pidettiin ennen ottelua maailman huonoimpana jalkapallomaana, joka ei ole vielä tehnyt otteluissaan yhtään maalia puhumattakaan, että olisi voittanut jonkun pelin. Mutta äsken se oli lähellä. Samalla Suomi olisi vankistanut asemiaan jalkapallomaiden häntäpään valvojana. Onneksi voitettiin. Ollaan ehkä vain toiseksi huonoimpia.

Eikä Kuopio ole maailman toiseksi huonoimman jalkapallomaan huonoin jalkapallokaupunki, vaan ehkä toiseksi huonoin. Olin päivällä seuraamassa Kupsin ja Ropsin A-junnujen pelin ja siinä vaiheessa, kun Kups johti kenttätapahtumiin nähden ansaitusti ja ratkaisevan tuntuisesti 7-0, jouduin poistumaan Lasse Lehtisen tilaisuuteen. Hän on juuri julkonut 31. kirjansa. Minulla oli paljon kysyttävää Lehtiseltä.

Kommentit (0) 

Rasvamaksa

06.09.2009, 18:45

Välirauhan aikana Suomessa järjestettiin keräys, jolla kansalaisten lahjoittamilla kultasomuksilla pyrittiin hankkimaan lentokoneita armeijalle.  Lahjoittajat saivat tilalle rautasomukset, joissa oli joko hakaristi- tai ruusukekuvio. Itselläni on jostain syystä ruusukevaihtoehdot.

Lasse Lehtinen kertoi viime syksynä ilmestyneessä romaanissaan Siivetönnä en voi lentää, että sormukset sulatti harkoiksi eräs kuopiolainen kultaseppä ja pian tämän jälkeen alettiin kaupungissa huhuta, että kyseinen kultaseppä olisi rakennuttanut keskustaan ison kivitalon.

Tämä ei ole ainut kummallisuus kultasormuskeräyksessä. Lahjoituksilla ei nimittäin ostettu yhtään hävittäjää, vaan varat sijoitettiin Sveitsin pankkiin mahdollisen tulevan pakolaishallituksen toiminnan rahoittamiseksi, joka tietysti oikein olikin.

Eilen minulla oli tilaisuus kysyä kirjailija Lehtiseltä, että mikäs kuopiolainen kivitalo on sormusrahoilla rakennettu. Lehtinen ei suostunut paljastamaan tietojaan, vaan kertoi, että kysymyksessä oli pelkkä pahansuopainen juoru. Mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, että kyllä jonkun Kuopion kivitalon seinään olisi saatava pronssilaatta tapauksen muistoksi.

Harmitti, ettei minulla ollut tilaisuutta kysyä vielä sitä, että oliko Lahtisen muistelmateoksessa nimeltään Luotettavat muistelmani, kerrottu tapaus SKDL:n iisalmelaisesta kansanedustajasta Veikko Rytkösestä täysin luotettava.

Kerran Rytkönen oli parlamentaarisen valtuuskunnan jäsenenä Pohjois-Koreassa. Siellä suomalaisille tuli tilaisuus tavata myös Suuri Johtaja Kim Il Jong. Mutta ennen kuin he pääsivät kättelemään Suurta Johtajaa, valtuuskunnan jäsenet joutuivat perusteelliseen lääkärintarkastukseen.

Eräs valkotakki, joka oli painelemassa kansanedustaja Rytkösen maksan seutua, muuttui äkkiä mietteliään näköiseksi ja hälyytti paikalle koko lääkärikomission. Sitten suuri joukko pieniä valkotakkisia miehiä paineli tutkittavan maksaa huolestuneen oloisina. Mutta yläsavolaisen kansanedustaja Veikko Rytkösen ilme ei värähtänytkään.

Kommentit (0) 

Priorisointia

07.09.2009, 18:48

Eilen piti priorisoida asioita. Kirjakantin tärkein tilaisuus jäi väliin, koska sorruin katsomaan jääkiekko-ottelua. On harvinaista herkkua, kun Suomi murskaa Ruotsin. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen. Sellaisia tapahtumia nähtiin eilen peräti kaksi kappaletta.

Merkillinen kansallissielutieteellinen ilmiö on se, että kun ruotsalainen tulee vastaan, niin meikäläinen käy kimppuun hullunkiilto silmissä ja yleensä voittaa parempansa. Niin kävi eilen jääkiekossa, kun vastassa oli Ruotsi. Mutta  lentopallossa ei niin käynyt, kun vastassa oli Venäjä.

Venäjän lentopallomaajoukkue oli ollut männä viikolla hätää kärsimässä sekä Viroa että Hollantia vastaan, jotka molemmat ovat Suomea huonompia joukkueita. Mutta kun meikäläiset pelasivat itäistä naapuria vastaan, ei kentällä nähty minkäänlaista yritystä. Suomalaiset olivat jo etukäteen päättäneet, ettei niille mitään voi, kyllä ne jyrää meitin. Varmaan kannaksen suurhyökkäyksen muisto on kansallisessa alitajunnassamme ja niin meidät taas jyrättiin.

Olivatkohan venäläisten riveissä samat pelaajat, jotka kävivät minulle jonkun täysin tuntemattoman siperialaisporukan väreissä viime talvena Kuopio-hallilla pelaamassa Sampoa vastaan. Miehet olivat järkiään noin 210 cm pitkiä ja vantteria. Iskulyönnit olivat sellaisia, että olin päätykatsomossa jo ottamassa silmälasit piiloon taskuuni, kun pelkäsin niiden hajoavan, kalliiden 42 euron lasien.

Muistanpa muuten käsipallon EM-loppuottelun noin kymmenen vuoden takaa. Kaksi sekunttia ennen loppua Venäjä johti Ruotsia vastaan maalilla, Ruotsi tasoitti viime sekunnilla. Seurasi jatkoaika, jonka  viimeisillä sekunneilla Ruotsi tasoitti pelin. Seurasi lisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla Ruotsi taas tasoitti.

Lopuksi tietenkin seurasi lisälisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla läntiset Hannu Hanhet sitten tietenkin tekivät voittomaalin, vaikka kaikkien suomalaisten sympatiat olivat varauksetta piskuisten Venäjän poikien puolella.

Kommentit (0) 

Tipu

06.05.2009, 18:00

Taas oli vaatia moottoriajoneuvoliikenne uuden viattoman uhrin. Maantien ojaan Uukuniemellä oli päätynyt tämän eliölajin lento. Oli poloinen ilmeisesti törmännyt autoon ja oli illansuussa tienposkessa toestaitoisena. Lentämään ei pystynyt, mutta auringonkukansiemenet kelpasivat, rieskaa se ei osannut arvostaa. Jääskeläisen Erkki varmaan ihmetteli salaa ikkunassa valtion virkamiesten palkkojen pienuutta, kun näki minun käyvän  varkaisilla lintulaudallaan. Luuli varmaan, että kävin nälissäni syömässä talit naapurin ikkunalta.

Rikoin lakia. Suoritin tämän kaunokaisen tilapäisen huostaanoton, jota ei tietääkseni luonnonotukselle saisi suorittaa. Tarkoitus oli toimittaa tämä siivellinen pikkunisäkäs myöhemmin Heinolan lintutarhalle Vuoren Ollin hoidettavaksi. Olisi varmasti Olli suuresti ilahtunut tästä hirvittävän harvinaisen oloisen ja kauniinnäköisen eliölajin saamisesta matkailunähtävyydeksi. Pahaksi onneksi muutaman päivän aktiivisen ruokinnan jälkeen lintu oli lentänyt tiehensä parvekkeeltamme eikä sitä ole etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jos joku sen tavoittaa, voi toimittaa meille  takaisin.

Kovasti kiinnostaisi määrittää tämän erittäin harvinaisen ja kauniin siivekkään pikkunisäkkään laji. En ole kovin hyvä lintutietäjä, mutta minusta tuo turkoosin värinen noukka viittaisi lähinnä papukaijaan, mutta kirjava höyhenistö tuo mieleeni myös kolibrin. Kertokaapa hyvät bongarit, mistä eliölajista on kysymys ja onkohan näin kauniin väristä ja eittämättä  harvinaisen näköistä siivekästä ennen havaittu maamme ilmatilassa.

Kommentit (4) 

Suomen kaunein

07.05.2009, 18:37

Sen lisäksi, että Uukuniemen tienposkesta löytyi maamme kaunein lintu, löytyi sieltä ainakin jokunen kesä sitten myös maamme kaunein maitolaituri. Se saattaa olla myös maamme viimeisiä tällaisia arkkitehtoonisia kokonaisuuksia. Ennen niitä oli kilometrin välein, mutta montaa ei taida olla enää jäljellä. Oikeastaan Museovirasto voisi julistaa tämän laiturin suojelukohteeksi ja maksaa korvauksia rakennelman ylläpitäjälle.

Nykyajan bussikatokset ovat jotenkin tylyn ja kovan oloisia pytinkejä. Niitä voitaisiin ihan hyvin alkaa rakentaa entisten maitolaitureiden mallisiksi. Varsinkin haja-asutusalueilla niitä voitaisiin käyttää myös vaikkapa jonkinlaisina nuorison monitoimitiloina. Sellaisinahan ne toimivat vuosikymmeniä, kunnes kasuava kansa keksivät telkkarista, että ”pitäs suaha tisko, kun ei ou mittään tekemistä”.

Neljännes vuosisata sitten pyöräilin jossain Sonkajärven suunnalla, olisiko ollut kuuluisa Jyrkän kylä ja siellä kyläläiset olivat mielenosoituksellisesti kasanneet kaikki kymmenet maitolavat suoraan riviin jonnekin kyläkoulun urheilukentän reunaan. Siinäpä olisi oivallinen matkailukohde turisteille, eli Suomen ellei peräti koko Pohjoismaiden johtava maitolaiturimuseo.

Kommentit (1) 

Baariseminaari

08.05.2009, 19:48

Siellä Sonkajärvellä pyöräillessäni neljännes vuosisata sitten  ihan maitolaiturinäyttelyn lähi tienoilla keskellä ei mitään oli Jyrkän baari. Pihalla seisoi punainen ruskeapilkkuinen Lada, jonka katolla oli juppimainen suksiboxi. Ilmeisesti metsurin työkaluja oli siinä kätevä kuljettaa. En uskaltanut valokuvata ajopeliä, koska epäilin jopa fyysisen turvallisuuteni vaarantuvan.

Jyrkän baarissa ikääntyneet pienviljelijä-metsurit joivat olutta suureen janoonsa. Halusin kahvin ja pullan. Pullaa ei ollut, mutta kahvit luvattiin keittää. Baarin pääartikkeli oli keskiolut. Jututin alkuperäisväestöä. Minulle kerrottiin, että vastikään tiloissa oli järjestetty baariseminaari.

Idean isä oli taiteilija M A Numminen, joka oli eksynyt paikkaan ja ihastunut ikihyviksi. Hänen ajatuksensa oli järjestää baariseminaari, jossa teemana oli suomalaisen keskikaljabaarikulttuurin kehittäminen. Hauskaa ja kosteaa oli ollut ja M A oli ollut harvinaisen mukava mies. Myöhemmin hän julkaisi kirjankin maamme kaljakuppiloista ja Jyrkän sylkylä oli teoksessa kunniapaikalla.

Jyrkän baarissa minulle kerrottiin, että naapurissa asusti kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä. Hänen kanssaan oli tullut ongelmia. Miina oli tehnyt pihalleen ns. tuulenkatselulaitteen ja koska naapurin omenapuut varjostivat kyseistä tuulenketselulaitetta, hän oli käynyt vähän karsimassa puita. Naapuri oli kutsunut poliisit paikalle ja tilanne oli kärjistynyt niin pitkälle, että kuvataiteilja oli purra jurskauttanut erästä vanhempaa konstaapelia polvesta. Pienviljelijä-metsurit eivät voineet asiaa hyväksyä.

Muuten kun kävin kymmenisen vuotta sitten tiedekeskus Heurekassa, oli lopettanut Jyrkän baari siirretty sinne näytteille. Se edusti mukamas katoavaa kansankulttuuria. Mutta tämä kansankulttuuri ei olekaan katoavaa. Keskellä ei mitään kutostien varressa Tohmajärvellä on Weskun Valinnan kanssa samassa konsernissa Kassa-baari, joka edustaa saman kaltaisia arvoja. Tuolit oli ovat vanhoista pulpeteista ja katossa roikkuvat valaisimet rakennustyömaalamppuja, jotka on somistettu varjostimilla, jotka ovat alunperin olleet  auton pölykapseleita. Käykääpä tutustumassa.

Kommentit (0) 

Pino

09.05.2009, 18:34

Jos Uukuniemellä on Suomen kaunein maitolaituri, niin samasta tittelistä kilpaili myös tämä halkopino omassa sarjassaan muutama vuosi sitten. Harmi, ettei Museovirasto ehtinyt pinoa suojelemaan, vaan se on jo poltettu.

Länsisuomalaisille on tärkeää, että erilaisten asioiden kulmat ovat suorat, mutta taiteellisessa Itä-Suomessa hyväksytään tarvittaessa myös muunlaiset ratkaisut. Huomatkaapa, että riihen ja pinon räystäskulmat ovat samat. Revon Matti on nähnyt kiitettävästi vaivaa tätä taideteosta luodessaan.

Kommentit (0) 

Paras palloseura

10.05.2009, 22:10

Kups ei olekaan Suomen huonoin potkupallojoukkue. Ainakin Jyväskylästä löytyy vielä huonompi. Kuopiolaiset voittivat JJK:n puhtaasti 2-0 äsken Väinölänniemen jalkapallopyhätössä pelatussa ottelussa.  Tunnelma oli joviaali eikä yhtään vastustajaa tai tuomaria halventavaa huutoa kuulunut.

Pele Koljonen osoitti olevansa maamme nopein 10 metrin juoksussa ja Ilja Venäläinen laukaisi 25 metristä puhtaan nilkkapotkun ylänurkkaan pömpelin perukoille, niin että venttiili vain helähti. Nyt pitää vain alkaa jännäämään sitä, onko Kups peräti Suomen paras palloseura; Rovaniemen, Vaasan ja Turun kaimoilla ei mene kovin hyvin.

Väinölänniemellä on mukava seurata puheena olevaa kulttuurimuotoa. Keskuskenttä on kolea ja tuulinen sekä vielä ruma, mutta Vänäri saattaa olla maamme kaunein urheilukenttä, järvi ja puistot reunustavat joka puolella. Vielä vähän kun panostaisi ympäristöön ja hankkisi tekonurmen sekä maan alle sosiaalitilat, niin Keskuskentän voisi jättää vaikka pesäpalloilijoille.

Muuten Väinölänniemi on merkittävä paikka Suomen urheiluhistoriassa ja siinäpä olisi jollekin alan opiskelijalle oiva gradun aihe. Kentällä on tehty monta maailmanennätystä, joista esille nostetakoon vaikkapa  Kuopion Sisu-Veikkojen juoksema 4 X 1500 metrin maailmanennätys 30-luvulla, liekö tuota vieläkään rikottu.

Kommentit (2) 

Vappumarsseja

11.05.2009, 18:01

Uukuniemen Nuorisoseurantalon kahviossa Hape muisteli paikkakunnan viimeisintä vappumarssia, joka suoritettiin vuonna -45. Kulkueeseen osallistui kolme vieläkin nimiltä muistettavaa työväenhenkistä lähimmäistä. Erityispiirteenä oli kertojan mieleen jäänyt, että tarpeellinen vappurekvisiitta oli tehty pula-ajan tarpeista. Kreppipaperiset vappuhatut ja punaliput värjäsivät kantajansa myös  fyysisesti aatteen värisiksi.

Paikkakunnan sovinnollista henkeä kuvastaa se, että marssireitti kulki kirkonmäeltä nuorisoseurantalolle. Siinä on samaa aatteellista sopuilua, kuin eräissä Ylä-Savon pitäjissä syksyllä 1917, joissa punakaartit ja suojeluskunnat järjestivät yhteisiä ampumaharjoituksia. Asia, joka on unohdettu historian kirjoista. Ja muistaakseni Vesannolla jopa sovittiin, etteivät tutut miehet rupea toisiaan ampumaan ja kaikki pyssyt teljettiin kirkkoherran johdolla lukkojen taa.

Kotimatkalla jututin vanhaa kyläpäällikköä Matti Repoa siitä, että onko hänellä tarkempaa tietoa kuulemastani tarinasta, jonka mukaan 1900-luvun alussa Uukuniemen vappumarssit olisivat suuntautuneet vanhan poltetun ortodoksikirkon alttaripetäjälle eli paikalle, jonne nykyään vaelletaan ristisaatossa ja jossa muinaiset esi-isät pitivät pakanallisia ukonvakkamenoja, jotka muodostuivat tietääkseni hyvin aikuisviihteellisiksi tapahtumiksi. 

Matilla ei ollut asiasta tietoa, mutta itse hän muisti 30-luvun lopun kulkueen, jossa siinäkin oli kolme osallistujaa. Heidän nimensäkin Matti muisti. Marssijat olivat eri ihmisiä kuin vuoden -45 tapahtumissa mukana olleet. Taustalla jalorotuinen pystykorva Rutte, suhtautuu erittäin kriittisesti kaikenlaisiin marssijoihin.

Kommentit (0) 

Lasten ristiretki

12.05.2009, 19:02

Tulipa pitkästä aikaa luettua kirja yhdeltä istumalta. Sain vihdoinkin käsiini Eppu Salmisen Lasten ristiretki, jossa muistellaan miehen teatterikouluaikoja. Piti selvittää, että pitääkö paikkansa huhu, että vahvasti kärkkääläistaustainen Taisto Reimaluoto olisi rettuuttanut puolta pienempäänsä Eppu Salmista.

Kyllähän Eppu asian kirjassaan kertoo ja vielä senkin, että Taisto rettuutti uhriaan vielä aika pahastin. Päällekarkauksen syynä oli, että Salmisen epäiltiin väittäneen turkkalaisten toimivan ihan Hitler-Jugendin malliin. Taiston kunniaksi on mainittava se, että myöhemmin Salminen oppi, että Reimaluoto on pohjimmiltaan ujo ja kiltti herrasmies, joka vilpittömästi katuu rettuutustaan, jolla varmaankin saatiin poistettua epäily Hitler-Jugendin mallisista toimintatavoista.

Senkin merkittävän kulttuurihistoriallisesti merkittävän asian muistelmista opin, että Oulun teatteripäivillä pelkoa ja vavistusta  herättänyt erite, jota lavalta syydettiin arvovaltaisen katsojajoukon silmille, olikin vain sianpaskaa. Niin meni maku siitäkin asiasta.

Ja lopuksi opin vielä senkin, että näyttelijä Eppu Salminen on täysin urheiluhullu. Olen 37 vuotta mietiskellyt sitä, että mihin kariutui odottamani suomalaisten kaksoisvoitto 5000 metrillä Munchenin kisoissa. Salminen kertoo kuulleensa jutun, jonka mukaan se kariutui terrori-iskuun. Meikäläisen toisen ennakkosuosikin veret vaihdettiin juuri ennen terrorihyökkäystä ja loppukilpailun siirtyminen esti täydellisen kunnonajoituksen. 

Kommentit (0) 

Sulo Kauppinen 85 vuotta

13.05.2009, 17:39

Paikallislehden mukaan Sulo Kauppinen täyttää näinä päivinä 85 vuotta. Kovasti onnea Sulolle. Kuvassa päivänsankari noin 70 vuotta sitten kaatamassa kahvia Toivo Koivistoisen niskaan. Kuva on napattu jostain metsänistutustapahtumasta. Sulolta pitäisi kysyä, että missä päin Kärkkäälää niitäkin taimia maahan lyötiin; lienevät nykyään tukkipuita. Arvaan valistuneesti, että kuva on vuodelta 1939.

Mutta keitäpä ovat muut. Oma edelleen valistunut arvaukseni on, että Koivistoisten ja Kauppisten sukupiirteiden lisäksi kuvassa esiintyy Palkeen Korhosten ja Pomellien sukupiirteitä. Sulolta voisi kysyä sitäkin asiaa.

Silmiin pistävä seikka on, että savolaiset nuoret miehet kaulailevat avoimesti toisiaan. Nykyään ei sellaista enää sattuneesta syystä näe tapahtuvan ainakaan selvin päin ja ainakaan julkiheteroporukoissa. Eivätkä tytötkään enää vaeltele käsi kädessä. Tai olen kyllä Kärkkääläntiellä havainnut viime kesinä tapahtuvan moista, mutta kysymyksessä ovat olleet venäläiset mansikkatytöt.

Toisaalta suomalaiset ovat alkaneet halailemaan. Uhreilukilpailussakin hikiset raavaat miehet rutistelevat toisiaan estotta niin että turina vain kuuluu onnistuneen suorituksen jälkeen. Niinpä he eivät enää pärjääkään kansainvälisillä kilpailukentillä. Eivät muuten  Nurmi tai Ritola paljoa puhuneet eivätkä pussanneet, vaikka saavuttivat joltistakin menestystä lajeissaan.

Eikä muuten Tainionkosken sfinksin Ossi Karttunenkaan paljoa ilmeillyt, vaikka taisi olla aikoinaan noin seitsemänneksi paras 400 metrin juoksija maailmassa, hämmästyttävä saavutus valkoiselle miehelle ja hän on eittämättä  kunniaksi rodulleen. Mutta Ossinpa sukujuuret taisivatkin olla Suonenjoen Iisvedellä, jossa kasvaa vieläkin miehiä eikä mitään tyhjän naurajia. Muitelen, että hän oli iisveteläisen Karttusen Jallun poika.

Kommentit (0) 

Euroviisu

14.05.2009, 18:54

Tässä on sitten hyvin ajankohtainen kuva, Tällä Kumpusen entisellä Hackmannin kämpällä on hyvin tiivis asiallinen yhteys Euroviisuihin, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa.

Nimittäin ilmeisesti talvella -62 oli joukko paikallisia pienviljelijä-metsureita aterioimassa kovalla pakkaselle kämpällä, kun radiosta kajahti ilmoille sen vuoden Euroviisu-hittimme Tipitii  ja Marion Rung lauloi iloisella äänellä, että ”tipitii, tipi tipi tipi tii, kevät on vallaton”. Radio suljettiin välittömästi paikallaolleiden toimesta hyvin karkeiden apusanojen säestyksellä.

Siihen aikaan Kakkisensalo työllisti paljon ukkoja ja hevosia, vaikka konesavotat olivatkin jo tulossa. Kun Kakkisen Olli kuuli, että hänenkin saloillaan aiotaan kokeilla kuorma-autoja, lupasi hän syödä kaiken sen puutavaran, joka kivikkoisesta erämaasta konevoimalla väätetään.

Tässä asiassa Olli joutui kuitenkin myöntämään tappionsa. Metsäyhtiö oli ostanut Amerikan armeijan sodan aikaisia ylijäämä-autoja, jotka kyllä selvisivät siinäkin maastossa. Lienevätkö olleen niitä elokuvista tuttuja puolitelavaunuja. Mutta pöntöllisen pensaa ne olivat kuulemma ryystäneet joka kuormalle.

Kommentit (0) 

Ollinmökki

15.05.2009, 21:25

Tämä kuvan Ollinmökki Kakkisensalolla saattaa olla kotipuolen vahin rakennus. Tai täsmennetään sikäli, että mökin vanhempi puolisko saattaa olla peräti 1700-luvun puolelta. Elintasosiipi on myöhemmin rakennettu ja peltikaton on nykyinen omistaja eli Jouhtenisen metsstysseura tehnyt muutama vuosi sitten.

Suomessa ei ole hirmuisen vanhoja puurakennuksia, mutta muistelen, että Norjasta löytyy 1200-luvulta periytyviä hirsipytinkejä. Ne on varmaankin rakennettu pystyhirrestä, joka kestää pitempään. Muistelen, että Heinolan Kivalterintalo on jostain 1700-luvun loppupuolelta ja ettei sitä vaan mainostettu yhtenä Suomen vanhimmista puurakennuksista.

Suhosen Kakelta kuulin, että Närhilän seinästä löytyy vuosiluku 1808 ja se saattaa olla Kärkkäälän vanhin asuttu talo. Epäilen, että Vehmaakin voi olla aika vanha. Muuten onkos kellään tietoa Kärkkäälän vanhojen pytinkien ijistä, mistä löytyykään kylän vanhin rakennus?

Kommentit (0) 

Museaaniset välineet

18.05.2009, 17:24

Viime vuosina on alkanut uisteluharrastustani Petäisellä häiritsemään liiallinen kalantulo. Niinpä otin nämä perintökalut käyttööni, jotta olisi kaikessa rauhassa voinut katsella auringonlaskua ja kuunnella linnun laulua, vaikkakin tiedän, etteivät ne linnut ilosta laula, vaan raivosta. Reviriensä rajaoilla  ne karjahtelevat kauheita uhkauksia lajitovereilleen malliin, että jos jätkä perkelä tännen tunget, niin turpaan tulee varmasti…

Luulin, ettei noilla pula-ajan vehkeillä varmasti mitään saa. Siima parimilliä paksua puuvilla narua ja vaappuna oksanpätä, johon on maalattu silmät ja lisätty kolmiokoukut. Vapakin on hyvin pelkistetty puukirveellä veistetty. Mutta niin vain, vaikka tein inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen kalojen suojelemiseksi, iski koukkuun maailman laihin hauki, 50 cm pituutta ja noin 450 gr painoa. Ilmeisesti alkaa Petäisen pikkuhauilta ruoka loppua, kun muutama jättiläinen vie kaiken. Tosin 12-kiloinen ja 8,5-kiloinen ovat kuulemma tänä keväänä poistuneet muonavahvuudesta.

Täytynee muuten hankkia kopio maailman vanhimmasta löydetystä metalliuistimesta, sillä voisi varmaan kalastella rauhassa. Sellainen oli joskus näytillä Päijänne-talossa. Se oli sellainen vaskinen lusikanvarsi, jonka perä oli väännetty koukunmuotoon eikä se varmasti ollut vaarallinen ympäristölleen. Siinä olisi oivallinen kapistus matkamuistotehtailijoille,

Kommentit (2) 

Rotannahat

19.05.2009, 18:43

Koivistoisten suvusta ei ole liiemmälti pongahtanut maailman maineeseen suurmiehiä tai -naisia, mutta Ossi Viidan Hannes Kolehmaista käsittelevässä väitöskirjassa Hymyilevä Hannes esiintyy näyttävästi  yksi sukumme edustaja.

Kuopiolainen Yrjö Koivistoinen oli Hanneksen lapsuuden kaveri, kilpakumppani, hieroja, manageri, fysioterapeutti ja hän jopa vastasi suurjuoksijamme lääkintähuollosta siinä määrin, että olisin taipuvainen pitämään miestä maamme urheilulääketieteen isänä. Tärkeässä toimessaan hän oli edellä aikaansa ja harrasti jo lähes sata vuotta sitten nykyään niin muodikkaita vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joita hyvällä syyllä voi ainakin tässä tapauksessa kutsua pehmeiksi menetelmiksi.

Niinpä kerrankin, kun supersankarin jalat olivat hiertyneen lainapiikkareissa verille, yritti tämä itseoppinut kansanlääkitsijä parantaa suurjuoksijamme tärkeät työvälineet käärimällä ne yön ajaksi rotannahkoihin. Kliinisissä tutkimuksissa ilmeni, että hoidolla oli vaikutusta – ainakin jalat kutisivat hirveästi.

Muuten Yrjön Amerikkaan muuttanut veljmies Aarne Koivistoinen kunnostautui voimistelijana ja hänet valittiin jopa USA:n edustajaksi vuoden -32 kisoihin, mutta sitten paljastui, ettei mies ollutkaan maan kansalainen ja olympiamenestys tyssäsi siihen. Tästä Koivistoisten sukusivulta löytyy asiasta enemmän tietoa

http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva4.html .

Kommentit (0) 

Ei mitään lukutoukkia

20.05.2009, 15:57

Tuosta Hymyilevästä Hanneksesta vielä sen verran, että aikoinaan tämä raitis ja hyväkäytöksinen urheilija kohotettiin koko Suomen nuorison esikuvaksi. Tarkoitus oli varmaankin osoittaa, että köyhistäkin oloista lähtenyt kansalainen voi olla hyvä ihminen, mikäli hän on nöyrä, ahkera ja sodassa urhoollinen. Paavo Nurmi, vielä Hannestakin parempi urheilija, ei esikuvan rooliin sopinut, koska armeija aikanaan hän kieltäytyi sotilasvalasta ja se oli siihen aikaan kova juttu sisällissodan jälkeisessä Suomessa.

Nuorison idoli Kolehmaisen koulumenestyksestä ei kylläkään puhuttu julkisuudessa. Oli se sen verran vaatimaton. Kansakoulun päästötodistus on pelkkiä vitosia ja kutosia; oikeastaan jo pelkkä uskonnon vitonen on melkoinen saavutus. Liikunnallisesta lahjakkuudesta viestii kuitenkin se, että paras numero eli seiska on voimistelussa ja tämä varmaan ohjasi tulevaa ammatinvalintaa.

Suurjuoksijoista muistaakseni vielä Kolehmaistakin huonompi koulumenestys oli Ville Ritolalla. Miehissä oli yhteistä myös mieltymys kansanlääkintään. Vuoden -28 olympialaisissa Ritola nyrjäytti pahasti nilkkansa. Elämänkertansa mukaan kovaluonteinen Ritola ei kuitenkaan antanut periksi, vaan turvautui menetelmiin, joita nykyaikana kutsuttaisiin vaihtoehtoisiksi, vaikkaan mitenkään pehmeinä niitä ei voi pitää, kuten Hanneksen eilen kerrottua rotannahkalääkitystä.

Ensin Ritola siveli nyrjähtäneen nilkkaansa etikkaa ja alkoholia. Sitten jalan ympäri kierrettiin ’hantuukia’ ja sanomalehtiä niin tiukalle, ettei siihen päässyt yhtään ilmaa väliin. Jalkaterä muuttui aivan siniseksi, mutta tälläkin kintulla suurjuoksijat Nurmi ja Wide kukistuivat kovassa loppurutistuksessa.

Kommentit (0) 

Petturi

21.05.2009, 18:56

Ville Ritolasta olisi hyvinkin saattanut tulla maailman paras kestävyysjuoksija, mutta hän antoi liikaa tasoitusta Nurmelle. Nurmihan oli käytännössä ammattilaisurheilija, kun taas Ville riehui hullun lailla töitä Amerikan rakennuksilla. Ja vuoden 1920 olympialaisetkin mies jätti väliin. Elämänkertansa mukaan hän oli saanut rakennukselta kisojen ajaksi tosi hyviä urakoita, jotka olisivat ns. kusseet kintuille, jos mies olisi lähtenyt kesken kaiken urheilemaan. Ja naimisiinkin nuorimies oli juuri mennyt.

Mutta Ritolan kisaboikottiin saattaa olla syvällisempi selitys. TUL oli nimittäin kehoittanut työläisurheilijoita karttamaan olympialaisia, joita se piti sotahullujen porvareiden kansalliskiihkoisina tapahtumina ja niinhän asian laita taisi ollakin. Kunnon työläisurheilija Hannes Kolehmaisellekin olympialaisiin osallistuminen tuotti selvästi moraalisia ongelmia.

Olympiavoittonsa jälkeen Hannes kävi juhlittuna kansallissankarina synnyinkaupungissaan Kuopiossa. Ilmeisesti Kuopion Riennon kasvatti tunsi olevansa vanhojen kavereidensa silmissä petturi ja hän tarjosi seuralleen huomattavan rahalahjan. Kuopion Riento otti rahat vastaan, mutta ilmoitti sen jälkeen savolaismaisen lupsakkaasti erottavansa Kolehmaisen seurasta. Siihen aikaan työväenliikkeessä oli paljon aatteellisuutta, jota ei rahalla ostettu.

Kommentit (0) 

Sponsorointia

22.05.2009, 19:20

Sponsorointi ei ole ihan uusi asia urheilussa. Jo Hannes Kolehmaisen suuruuden aikoihin mainosti Itämainen paperossitehdas Hannes-urheilusavukkeita. Tuhannesta ostetusta tupakasta kilahti viisi markkaa maamme urheilevan nuorison hyväksi. Siinäpä olisi oiva idea talousvaikeuksissa kamppailevalle Hiihtoliitolle. Äkkiä jotain Mieto-tupakkaa kehittämään ja logo suksiin.

Ihmiselämän täyttymys on oma talk-show. Muistanpa, että nyrkkeilijä Tony Halmeella oli sellainen ennen kuin hän siirtyi pistooliammunnan ja politiikan pariin. Kerran hän TV-ohjelmassaan vaelteli Helsingin kaduilla kaupaten vastaantulijoille tupakkaa maamme nuorisourheilun tukemiseksi. Harva tohti kieltäytyä niin hyvän asian tukemisesta.

Muuten Kihun tulisi selvittää tupakoinnin hyödyntäminen huippu- ja kilpaurheilussa. Muistelen, että entisellä työpaikallani mitattiin tupakkamiehiltä huikeita hemoglobiiniarvoja. Ilmeisesti häkämyrkytystä voisi hyödyntää kestävyyslajeissa. Välttämättä ei tarvita keuhkojen tervausta, vaan häkäkaasun voisi toimittaa vereen muutenkin.

Ja tunnettu tosiasiahan on sekin, ettei kukaan tupakoimaton ole vielä hypännyt 24ocm korkeutta. Tässä video näytteessä loistava venäläinen korkeushyppääjä Ivan Uhov, joka tullee olemaan seuraava maailmanennätysmies todistaa, ettei pelkkä tupakointikaan aina riitä, mikäli pyrkii aivan maailman terävimpään kärkeen. http://www.youtube.com/watch?v=tbBUIcJ-fRw

Kommentit (0) 

Mustaa viinimarjamehua

23.05.2009, 18:45

Saattaa olla, että tuo öylösessä jutussa notkahdellut venäläishyppääjä oli sittenkin nauttinut vain liikaa mustaa viinimarjamehua, jonka ihmeitä tekevä vaikutus on ollut tähän asti meikäläisten salaisuus. Erkki Vettenniemi nimittäin paljastaa dopingia käsittelevässä kirjassaan Piikit ja pillerit, että musta viinimarjamehu se olikin suomalaisten hiihtäjien menestyksen selitys 50-luvulla.

Kerrankin Veikko Hakulinen oli Holmenkollenin 50 km:n puolimatkassa vaativan nousun alla yli kolme minuuttia kärkeä perässä. Mäen alla olleella huoltopisteellä mies valitti, ettei taida enää jaksaa, mutta sitten hänelle annettiin väkevää viinimarjamehua. Mutta sitten suksi alkoikin lentää ja maalissa Haku-Veikko voitti kahdeksalla sekunnilla. Erkki Vettenniemi epäilee, että kyseinen musta viinimarjamehu saattoi olla erittäin väkevää. Olisikohan ollut niin, että talvipakkaselle oli kaikenlaisten pillerien käsittely vanttuut käsissä todettu liian hankalaksi ja pervitiinit ja muut lisäaineet liuotettiin mehun sekaan.

Vettenniemi paljastaa, että Etelä-Karjalan Urheilun joulujulkaisussa 1995 kysytiin entiseltä suurhiihtäjä Aku Kiurulta kielletyistä aineista. Oliko hän turvautunut sellaisiin? ”No ihan varmasti” vanhus vastasi, mutta huomautti kaiken olleen siihen aikaan sallittua. ”Kuka sen ajan huipuista kieltää, niin valehtelee. Ne ovat lapasia, jotka eivät uskalla tunnustaa.”

Kommentit (3) 

Ihmeaine

24.05.2009, 18:38

Tuota Erkki Vettenniemen doping-kirjaa lukiessa alkoi taas pelkäämään, että suomalaiset nolaavat pian itsensä urheilevan maailman silmissä. Painija-lääkäri Tuomo Karila ja antidopinglääkäri Timo Seppälä ovat alkaneet markkinoimaan todellista ihmeainetta urheilijoille. Mielenkiintoista on, että tuotteen keksimisen taustalla on AIV-rehun säilymiseen keskittynyt tutkija Pentti Hietala.

Alfa-Hica-nimistä ainetta käytettiin ensiksi parantamaan rehun säilyvyyttä. Sivuseikkana havaittiin, että sitä nauttineet eläimet kasvoivat isommiksi ja tuottivat enemmän. Alfahydroksi-isokapronihapon vaikutus on siis osoitettu tieteellisesti. Urheilijoille tällä lisäravinteella luvataan 3-5 kiloa lisää rasvatonta lihasta. Antidopinglääkäri Seppälä vakuuttaa, ettei kysymyksessä ole kiellettymenetelmä ja toivokaamme sitä hartaasti. Meikäläisten urheilijoiden, varsinkin hiintäjien, parantuneen menestyksen taustalla saattaa hyvinkin olla tämä AIV-liuos.

Mutta sillä kuuluisalla harmaalla vyöhykkeellä taidetaan liikkua jälleen. Saas nähdä, kalibroiko joku norjalaislääkäri taas mittarinsa seuraavissa talviolympialaisissa.

Kommentit (0) 

Höyryävät lihapadat

25.05.2009, 03:52

Höyryävät lihapadat taas odottavat Ruotsin laivalla. Siitä suuret kiitokset veronmaksajille. Asetettuna tulostavoitteena on myös omalla ajalla ja omaan piikkiin tutustua ruotsalaisen laivanrakennuksen helmeen Vaasa-laivaan, joka maksoi valtion vuoden budjetin verran ja purhjehti useita satoja metrejä ennen kaatumistaan. Ja jos Mariella ei kaadu, niin aionpa ajaa vielä  vuoristoradallakin.

Sitten tulomatkasta on tarkoitus poiketa monumentaalisessa Vantaan Koivukylässä tarkastamassa vieläkö valkovuokot kukkivat vuosikymmenien jälkeen. Ja saatanpa sitten Rasinkadulla istahtaa puistonpenkille, ellei sitä ole jo rikottu ja muistella hetken hukattua nuoruuttani. 

Kommentit (0) 

Mehtosuar

27.05.2009, 18:52

Ruotsin laivalla tuli mieleen Kakkisensalon Töyrsuar, kun näki noita merimetsojen tappamia  mehtosuaria. Taitaa olla kasvihuoneilmiöstä kysymys. Meri ei enää jäädy ja merimetsojen ruokahuolto on turvattu läpi vuoden. Jonkun pitäisi välttämättä tehdä jotakin. Pitäisi varmaan perustaa metsästäjän virkoja ja heidän avukseen sihteerin toimia. Huurremetsoja on tuossakin kuvassa kymmeniä.

Kommentit (2) 

Huruslahden arpajaiset

28.05.2009, 17:01

Tahaton komiikka on huumorin paras, vaikkakin vaikein muoto. Virastoni vietti tänään työpaikan kehittämissemiraaria Varkaudessa Huruslahden rannalla. Ns. tyky-toimintaa on paikalla harrastettu ennenkin. Nimittäin keväällä -18 paikallisen sahan työmiehet pantiin riviin järven jäälle ja sitten suoritettiin ns. Huruslahden arpajaiset. Joka kymmenes ammuttiin opiksi ja ojennukseksi muille. Enempää ei voinut ampua, koska sahan toiminta olisi kärsinyt kohtuuttomasti.

Varkauden kaupungilla olisi nyt paikka iskeä. Kaikenlainen työhengen kehittämistoiminta on muotia ja moni eläkkeellä oleva vääpeli on ryhtynyt alan konsultiksi. Huruslahdelle voisi perustaa pysyvästi toimivan työilmapiirikeskuksen. Historia velvoittaa.

Muuten oman näppituntuman perusteella noin joka kymmenes julkisen sektorin työntekijä on ns. mahdoton ihminen. Löytyisiköhän ongelmaan ratkaisu Huruslahdella.

Kommentit (0) 

Kunniaksi rodulleen

31.05.2009, 21:44

Vielä tarvitaan tässäkin yhteiskunnassa tosimiehiä. Kuvassa asiallisesti varustautunut mies, eli luomakunnan kirkkain kruunu, valmiina huussintyhjennykseen. Tähän hommaan eivät naiset eivätkä edes kaikenmaailman naismaiset etelän pellet pysty. Tämä mies on kunniaksi pohjoiselle rodulleen kuten myös sukupuolelleen.

Kommentit (2) 

Pesunkestäviä Marttoja

03.06.2009, 18:15

Asianmukaisesti varustautuneita rasakoita vahvarakenteisia itäsuomalaisia pesunkestäviä Martta-aktiiveja ryhmittäytyneenä laiturin laittoon Uukuniemellä. Fantastinen tiimi, 500 kilogramman painoinen vettynyt laiturirakennelma asennettiin heittämällä paikalleen. Henkilövahingoiltakin vältyttiin, vaikkakin yksi innokkaimmista iskurityöläisistä liukastui limaisilla rantakivillä ja sukelsi, mutta puhe ei katkennut silloinkaan.

Muuten loivaliikkeisiltä itäsuomalaismiehiltä olisi tämäkin Marttojen kahden minuutin homma vienyt puolipäivää ja luultavasti väkijuomiakin olisi jouduttu hankkimaan, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Joku vuosi sitten, kun miehiä vielä osallistui talkootoimintaan, löi toinen heistä kirveellä käsivaltimonsa auki, jonka jälkeen hälytettiin paikalle ambulanssi. Sen jälkeen pyörtyi myös toinen koiras veren näkemisestä ja koska sydänkohtausta epäiltiin, hälytettiin hänellekin varmuuden vuoksi sydänambulanssi.

Niinpä Uukuniemen tiellä, jolla lauantaisin kulkee yksi auto ja muulloin on vähän rauhallisempaa, kiisi peräkkäin kaksi ambulanssia vinhaa vauhtia sireenit soiden. Silminnäkijöiden mukaan näkymä muistutti elävästi Hugo Simbergin maalausta ”Haavoittunut enkeli”, kun talkootapahtuman uhrien paareja kannettiin hälytysajoneuvoihin.

Kommentit (2) 

Erkki Jääskeläinen 80 vuotta

02.06.2009, 17:25

Jääskeläisen Erkki Uukuniemeltä täytti 80 vuotta. Erkin kanssa on monena kesäisenä hellepäivänä  suunniteltu kolkkamatikalle lähtemistä heti sitten, kun ensi jäät tulevat, mutta jostain syystä asia ei ole toteutunut. Suunnitelmaan on sisältynyt, että marraskuisena maanantai-iltana istutaan  Pyhäjärven rannalla sen jäätymistä seuraten päärynäsiideriä nauttien ja siitä tarvittavaa rohkeutta ammentaen.

Syntymäpäivälahjaksi päivänsankari sai matikkamerran. Sitä sopii koettaa testata ensi syksynä avannossa, jos silloinkaan ei jostain syystä päästä kolkalle. Tuo rollaattorikin saattaa hidastaa matikannuijintaan lähtemistä. Merta näyttää olevan hyväpyyntöinen, koska superloninen pehmoleluhauki on siihen ängennyt ilmeisesti syöttinä olevan konjakkipullon houkuttamana. Kysymyksessä taitaa olla  ns. kännikala.

Kommentit (0) 

Hauvat

03.06.2009, 19:11

Ruotsi tarjosi aitoja luontoelämyksiä. Saariston puut olivat kuten kerrottua mustanaan huurremerimetsoja ja poistuessani laivalta kompastuin kuvan esittämiin suloisiin pikkuhauvoihin, jotka lähemmässä tarkastelussa osoittautuivat susiksi. Tai eivät ehkä sittenkään puhtaiksi lajinsa edustajiksi, vaan paremminkin koirasusiksi, mutta ei siis susikoiriksi.

Olisiko niin, että ne olivat suden ja siperian susikoiran tai alaskan malamuutin risteytymiä. Kyllä ne ihan aidoilta hukilta näyttivät, koska  suden erottaa koirasta alaspäin olevasta hännänpäästä. Uljaita ja itsevarmoja otuksia, jotka herättivät pelkoa ja kunnioitusta ihmislajin edustajissa. Ne eivät olleet mitään hysteerisesti räksyttäviä rakkeja, vaan hallitsivat ympäristöään pelkän katseen voimin.

Toivoa kuitenkin sopinee, ettei tämä muotivillitys yleisty, koska petohan se susi on eikä se edes yritä miellyttää ihmistä. Lainsäätäjä voisi reagoida asiaan. Muistelen, että 1800-luvun lopulla tanskan dogin ja suden risteymä  sai jossain Länsi-Suomessa saaliikseen toistakymmentä lajitoveriani.

Kommentit (0) 

1300 metriä

04.06.2009, 19:12

Taas on yksi elämälle asetettu tulostavoite saavutettu. Vaasa-laiva tuli tutuksi Tukholman reissulla. Tämä Ruotsin sotahistorian ylpeys upposi vajaa 400 vuotta sitten 1300 metrin onnistuneen ensipurjehduksen jälkeen. Vaikuttava on tämä laiva – niin iso ja musta, ettei siitä oikein saa järjellistä valokuvaa. Alunperin se ei ollut synkkä, vaan värikäs kuin karamelli. Lisäksi suuri osa valtion budjetista meni niihin 700 koristepatsaaseen, jotka hankittiin aluksen somistukseksi.

Historian professori Matti Klinge varmaankin osaisi selittää, että mikähän järki siinäkin hankkeessa on ollut. Klinge nimittäin valitti jossain sitä, että Suomen armeijalla on kyllä varaa kaikenlaisiin Hornetteihin, mutta ei kunnon paraatiuniformuihin, jotka olisivat varmaankin hyödyllisempiä maanpuolustuksen näkövinkkelistä.

Kummalliseen asiaan oli siis sodan köyhdyttämällä Ruotsilla siihen aikaan resursseja. Sata vuotta myöhemmin Isonvihan kurjistama Suomi rakensi Keski-Suomeen maailman hienoimmat puukirkot, ikään kuin mihinkään tähdellisempään ei olisi rahaa tarvittu. Ilmeisesti Italian pääministeri Berluscone on joskus vieraillut jossain nistä kirkoista, koska julisti, että heillä moinen hökötys olisi jo purettu.

Onneksi sivistynyt lentopallovalmentaja Mauro Berruto pyysi valtionsa päämiehen puheita anteeksi Suomen kansalta. Berruto, joka on myös vieraillut Keski-Suomessa, piti kirkkoja taideteoksina. Mutta mies onkin koulutukseltaan antropologi ja ymmärtää maailmanmenoa. Hän oli muuten  juuri tekemässä tutkimusta Madagaskarin ympärileikkausperinteestä, kun sai kutsun Suomen lentopallojoukkueen päävalmentajaksi ja nosti sen jälkeen hetkessä maajoukkueemme sijalta ynnä muut yhdeksi maailman parhaista.

Kommentit (0) 

Suklaata mummoille

05.06.2009, 17:50

Laivalta tultuani minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus pistäytyä Vantaan Koivukylässä muistelemassa hukattua nuoruuttani. Koivukylän Hoas:n asunnossa vietin vihreimmän nuoruuteni harmaimmat vuodet. Mutta ei ole Koivukylä niin kuin ennen yhtä kiehtova ja syntinen.

30 vuotta sitten se oli todellinen kivikylä, mutta nyt se alkaa olla kauniin nimensä väärti. Nuoruudessani lähiön koivut olivat pelkkiä riukuja, joita yritettiin tukea seipäillä, joille murrosikänsä pahimmassa kuohuntavaiheessa oleva nuoriso löysi paljon muutakin käyttöä.

Nyt silloiset vesat ovat jo komeita puita ja yhdessä puussa näin vielä muiston itsestäni. Kiinnitin yhteen koivuun lähiön ainoan linnunpöntön. Huoltomies katseli touhujani mietteliäänä ja epäii, että ”mahtaakohan pyssyy”. Vakuutin, että teen yleensä asiat järjen kanssa ja kyllä pyssyy. Siellä se oli vieläkin. Nyt vain levyksi litistyneenä, sillä paksuutta kasvanut koivu oli painanut sen kasaan, sillä olin vyöttänyt  pöntön puun kylkeen hirmuisella rautalankakiepillä, joka ei ollut antanut periksi vuosikyymmentenkään  saatossa.

Mutta ei enää lukenut yhden talon seinässä selkeä yhteiskuntapoliittinen kannanotto ”SUKLAATA MUMMOILLE”! Eikä Rasinkatu 15 pyykkituvan ovessa enää ollut peruskoulun ala-asteelaisen raaputtama seksuaalipoliittinen kannaotto, josta tosin ikävä kyllä tavuviivoitus puuttui, että ”PILLU ON HOMO”. Se oli nerokkuudessaan ja syvällisyydessään samaa luokkaa kuin Matti Nykäsen parhaat mietelmät.  Mielestäni parhaat töherrykset pitäisi julistaa suojelukohteiksi.

Kommentit (0) 

Koivukyläläisiä suurmiehiä

06.06.2009, 08:03

Tuota Kemppisen blogia lukiessani muistin, että maamme tämän hetken tunnetuin diplomaatti Simo Pietiläinen asui Koivukylässä jonkin aikaa naapurissani. Oli samaa vuosikurssia kanssani. Antonin tapauksesta kuultuani tunneköyhänä ihmisenä kävi mielessäni, ettei varmaankaan ole valtioiden suhteiden hoidon kannalta välttämättä kovin hyväksi, että diplomaatit alkavat solkenaan autojensa takakonteissa salakuljettamaan lapsia. Professori Kemppisen oheinen kannanotto  muutti kuitenkin mielipiteeni ja löysin sisältäni pienen humanistin http://kemppinen.blogspot.com/.

Pietiläisen lisäksi asuntolassa asui muitakin tulevia julkkiksia. Maamme toiseksi tunnetuin asianajaja Heikki Salo opiskeli vielä siihen aikaan ja oli muistaakseni jo aiemmin suorittanut priimuksena poliisiopiston. Se maamme tunnetuin asianajaja on tietenkin, kuten olen lukuisia kertoja todennut, suonenjokelaisen Iso-Valtti Balzarin pojanpoika Heikki Lampela.

Kulttuurihenkilöitä Koivukylän Hoasilla asui paljon. Siihen aikaan tunnetuin oli Naapurilähiössäkin näytellyt jo edesmennyt Harri Hyttinen. Hänen kaverinsa Vesa Vierikko ja Arto Melleri asuivat myös meillä. Runoilija Arto Melleri oli hyvä matkimaan Vimpelin Väinämöistä, joka oli jonkinlainen viimeinen runonlaulaja, mutta hän ei Hoasilla asunut. Muistelen, että Vierikon nokialaiset jalkapallokengät jäivät muutossa häneltä jälkeensä ja Rouvisen Esko taisi niitä käyttää myöhemmin. Ja kun vielä oikein pinnistän, niin kyllähän Savoniapalkinnon voittanut runoilija Ilpo Tiihonenkin jossain naapurissa asui, mutta en ole varma, oliko hoaslaisia.

Kommentit (0) 

1,5 kiloa

07.06.2009, 19:35

Koivykylästä löytyi vielä kättenitöiden jälki littanaisen lintupöntön muodossa. Harmi, että Rasikatu 20:n ulko-ovi oli lukossa. Muuten olisin käynyt tarkastamassa, vieläkö siellä haisi talkoilla vuonna 1978 väsäämämme punttisali. Silloin opiskelijat olivat vielä omatoimisia, ja kun talosta kerta löytyi sopiva tyhjä varastotila, rakensimme me maalaisurheilijanuorukaiset sinne ihan omatoimisesti kuntosalin. Ja hyvä kuntosali siitä tulikin. Tsoin ilmanvaihtoa ei pelannut ja pian siellä haisivat kaikki ihmisruumiin eritteet.

Jokunen vuosi sitten luin lahtelaisen toimittaja Kalle Veirton hänen opiskelija-ajoistaan kertovan koskettavan kirjan ”Suuret sählymuistelmani”. Siinä hän kertoo juuri samanlaisesta rakennusprojektista ja merkillinen yksityiskohta oli myös se, että hänenkin kirjassaan salille hankittiin ammattikoulusta levytanko, jonka suurimmissa levyissä oli 1,5 kilon ero. Ihan sama vika oli meidänkin  laitteissa, mutta enpä muista, että Kalle olisi näkynyt meidän talkoopaikallamme.

Veirton romaanista löytyy syvällisempikin juonne. Hän käsittelee kirjassaan kipeää aihetta eli sitä, kuinka pojista tehdään miehiä. Nyky-yhteiskuntahan  vaatii että miehen tulee olla pehmo ja että hän jaksaa harrastaa ns. perhe-elämää. Se on sitä paljon puhuttua  osallistumista perheen arkeen,  läsnäoloa, tukea ja lohtua sekä pahimmillaan keskustelua vaimon kanssa kiinnostuneen oloisesti vaikkapa tulevan talon sisustusratkaisuista ja erkkereiden määrästä.

Kuitenkin tämän kirjan normaali keski-ikäinen mies, jolla testosteroni pullistelee  suonissa ja lahkeessa, miettii koko ajan omia tärkeitä asioitaan. Esimerkiksi vuoden 1986 opiskelijoiden SM-sählyn semifinaalin ratkaisumaalin toista syöttäjää. Enpä nyt itsekään pääse sen nimen päälle.

Kommentit (0) 

Mitro

08.06.2009, 18:37

Ja sitten politiikkaa. Mietin mistä ihmeestä suomalaisen työväenliikkeen vahvamies Mitro Repo on niin tuttu ja vihdoin keksin. Mitro on saari Uukuniemen Pyhäjärvessä. Olisiko joku Mitro tai Dimitri asustellut saaressa muinoin. Saaren lähellä on paikka nimeltä Sirkee. Olisiko siellä majaillut vaikkapa Sergei. Vieressä on Värtsi, jota luultavasti on isännöinyt joku Feodor. Vähän matkan päässä on talo nimeltään Vasseli eli joku Vasili on sen joskus omistanut. Mitron, Dimitrin, Sergein ja Vasilin jälkeläiset majailevat nykyään Tverin Karjalassa. Joku kansatieteen opiskelija voisi käydä jututtamassa Tverin seudulla väkeä siitä, miten hyvin he tuntevat juurensa.

Vaalituloksia tutkiessani huomasin, että Sinikka Tyynelä oli vaatimattomalla menestyksellä Itsenäisyyden puolueen ehdokkaana. Piti tehdä jonkin verran selvitystyötä, ennen kuin sain varmuuden, ettei hän ole se 1500 metrin SE-nainen. Mutta monta muuta tunnettua urheilijaa oli nyt ehdokkaana. Ismailin, Mannisen, Sievisen, Puhakan ja Vatasen menestyksen kaikki tietävät. Sen sijaan epäselvempiä tapauksia ovat Kokoomuksen Risto E J Penttilä, siis kavereiden kesken vain Risto E Penttilä, jonka muistelen voittaneen Lahden Reippaan riveissä maalivahtina jalkapallon Suomen Cupin. Luulenpa myös, että Vasemmistoliiton kuvataiteilija ja kirjailija Kipa Lumberg on entisen huippunyrkkeilijän ja nykyisen konstaapelin Riku Lumbergin täti. Riku otteli monta kovaa matsia entistä ammattilaisten Euroopan mestaria Amin Asikaista vastaan ja voitti joka kerta. Olisikohan hänenkin kannattanut riisua paita?

Kommentit (0) 

Kahvikivi

09.06.2009, 18:00

Tämä kivi on sitten menneen talven lumia, mutta ajankohtainen kuitenkin. Kivi saattaa olla Kumpusen järven kahvikivi, jolla isälläni ja Vilhusen Arvolla oli kuulemma tapana kahvitella kuutisenkymmentä vuotta sitten käydessään pitkälläsiimalla. Siihen aikaan ei vielä ollut nailonverkkoja, joten pitkäsiima oli tehokkain väline suurkalanpyynnissä.

Jokseenkin päivälleen 60 vuotta sitten, he saivat 6,5 kiloisen hauen. Tiedän sen siitä, että vanhin siskoni Anja ristittiin päivää myöhemmin ja samalla kertaa taisi nimen saada myös Vilhusen Eila. Siihen aikaan järvet eivät olleet rehevöityneitä ja kalat olivat pienempiä ja niinpä tuollainenkin saalis jäi elämään kansanperinteeseen. Nykyäänhän tuon kokoinen hauki ei ole maininnan arvoinen. Petäisestäkin saatiin juuri kaksi kertaa suurempi.

Muuten kovia ukkoja olivat sen ajan eränkävijät. Ensin tehtiin päivä metsätöitä ja sitten lähdettiin jalkapelissä kilometrien päähän salolle ruoanjatketta pyytämään. Kun kirjailija Heikki Turunen kävi talvella Kuopiossa, kertoi tämä entisen maalaiselämän ihastelija, ettei hän yhtään kaipaa hevossavotoiden aikaa. Se oli miesten ja hevosten rääkkäystä. Sen sijaan Turunen kaipasi sitä aikaa, jolloin traktorit tulivat helpottamaan maalaisten elämää. Silloin ei enää tarvinnut älyttömästi raataa, vaan silleen sopivasti, että terveys säilyi.

Kommentit (0) 

Perimätietoa

14.06.2009, 21:17

Ei tiennyt Kuoppalan Eelis eli Eelis Närhi, että Kahvikivi olisi yleisesti käytetty nimitys eilisen kuvan kivestä. Sen sijaan hän tiesi kertoa, että sitä pientä lahtea Kumpusen itäreunalla on kutsuttu muinoin nimellä Eukonleuka. Ihan hyvä ja kuvaava nimi, mutta karttoihin sitä ei ole valitettavasti huolittu.

Pöngän Veikko eli Veikko Matilainen, joka on Eeliksen ikäluokan miehiä, tiesi kertoa ihan mielenkiintoisen jutun Luakonlammakon eli kirjakielellä Laakonlammikon historiasta. Luakkohan on se pieni levennys Petäisenjoessa parin kilometrin päässä puron alkupisteestä.

Kauan, kauan sitten on Luakon rannalla elellyt kyttyräselkäinen mies, joka on elättänyt itsensä kalanpyydyksiä tekemällä. Luulen, että pyydykset ovat olleet pajumertoja ja hamppuverkkoja. Muinaiset esi-isät tekivät verkkoja myös pajunkuorikuidusta, mutta se taiai olla silloin kivikaudella. Muistaakseni Karjalan Antreasta on löytynyt maailman vanhin 8000 vuotta vanha kalaverkko,  joka oli kudottu pajunkuoresta.

Luulenpa, että kyttyräselkäinen mies oli etunimeltään Laakko, joka on itäsuomalainen muoto Nikolaista. Sukunimi pitää sitten eläkepäivien ratoksi etsiä kirkonkirjoista.

Kommentit (0) 

Huligaaneja

11.06.2009, 17:47

Eilen tehtiin suomalaista urheiluhistoriaa. Jalkapallohan ei yleensä herätä täällä minkäänlaisia tunteita, kyllä se niin aneemista tahtoo olla, joten eiliset tapahtumat olivat todella uutta. Ei ole ennen tarvittu vallan mellakkapoliiseja urheilutapahtumissamme. Ei siis ollut eilinen jalkapallomaaottelu rauhan ja kansojen välisen ystävyyden asialla, kuten pitäisi. Verisiä kuviakin näkyi lehdissä.

Jyrki Otilan ja Antero Raevuoren kirja Jääkiekkoilumme tähtiä ja tähtihetkiä paljastaa, että jääkiekon puolella on ollut toisin. Siellä on koettu edes jonkinlaisia tunnekuohuja. Pahin konflikti taidetttiin nähdä Tampereella 1953 Tapparan, joka silloin oli nimeltään TBK ja Hämeenlinnan Pallokerhon välisessä ottelussa. Loppuvihellyksen jälkeen koukkasi Luiro Salisma, joka taisi olla Veijo Meren romaanin Jääkiekkoilijan kesän Ison Vaaleen veli, Lauri Silvania niin, että tältä halkesi huuli. Veri punasi jään, mutta tuomari ei puuttunut asiaan.

Sen sijaan tamperelaiset pelaajat puuttuivat asiaan. Heidän oikeutettu kiukkunsa suuntautui Salismaan ja iskujen mäiske kaikui katsomoon asti. Myös tamperelaisten katsojien  hämäläinen temperamentti kuohahti. Pakoon yrittävien hämeenlinnalaisten linja-auton takapyörät nostettiin ilmaan eikä se päässyt liikkeelle. Vieraita suojelemaan tulleita poliiseja heiteltiin lumi- ja jääpalloilla ja varmaankin myös hevosenkakkaroilla, mikäli niitä vielä silloin oli.

Lopulta tilanne rauhoittui, mutta kerrotaan, että vielä kauan pelin jälkeen harhaili HPK:n maalivahti täysissä pelivarusteissa Aleksanterin kirkon puistossa ja kyseli onnettomana tietä asemalle.

Kommentit (0) 

Zimbabven Soini

14.06.2009, 19:53

Olen ihmetellyt, miksi maamme johtava yhteiskunnallinen ajattelija Timo Soini on niin tutun näköinen. Nyt sen keksin. Mies on entisen rhodesialaisen heimopäällikkö Joshua Nkomon kaksoisolento. Tosin Joshua on Soinin halakometässä päivettynyt versio.

Nkomo hävisi maassaan valtataistelun Robert Mugabelle, joka taas tunnetaan maailmalla elvyttävästä rahapolitiikastaan. Zimbabven inflaatioprosentti oli 260 miljoonaa, ennen kuin maa luopui kokonaan omasta valuutastaan ja turhiksi käyneet setelit hyödynnettiin vessapaperin korvikkeina.

Erikoista kyllä tällä Afrikan miehellä on selkeästi savolainen nenärakenne.Samnalainen taisi oli myös Venäjän tsaari Paavalilla, joka ihan oikeasti taisi olla sukua Kuopion Kauhasille. Pietari Suuren vaimo taisi olla Argillandereita, jotka ovat Kauhasten pappishaaraa.

Paavali oli niin ihastunut haistimensa rakenteeseen, että hän pestasi jopa henkivartiokaartiinsa pelkästään savolaisnoukan omaavia miehiä. Hän puki nämä Paavo Ruotslaisen näköiset miehet komeisiin Preussin armeijan uniformuihin ja teetätti tästä uljaasta erikoisyksiköstä näköisopatsaat Pietarhoviin, jossa vielä joskus käyn niihin tutustumassa.

Kyseinen henkivartiokaarti ei ollut täysin tehtäviensä tasolla, koska Paavali heitti lusikan nurkkaan inhimillisessä mielessä täysin liian nuorena. Muistelen, että hän hän tukehtui nukkuessaan tyynyynsä.

Kommentit (1) 

Entinen palloilukaupunki

14.06.2009, 18:51

Vaikka elämä on vain osa kaikenlaista palloilua, niin raskaaksi käy palloiluhullun elämä nykyisessä Kuopion kaupungissa. Sekä kaupungin potkupallo että pesäpallojoukkueet vankistivat tässäkin viikonvaihteessa asemiaan sarjojensa häntäpään valvojina. Ja vaikuttaa vahvasti siltä, että Sampokaan ei enää jatka lentopallon huipulla, vaan luopuu vapaaehtoisesti sarjapaikastaan.

Nyt harmittaa, että kaupunginvaltuusto niukalla enemmistöllä myönsi viime tipassa määrärahan Keskuskentän uuteen tekonurmeen. Olisi ollut kunniakkaampaa luopua sarjapaikasta pelinpolitiikan kuin oman surkean pelin seurauksena. Putoaminen ja konkurssi taitavat olla Kupsin todennäköisimmät vaihtoehdot. Sitten onkin hupaisaa, kun  noin nelosdivisioonassa pelaavalla Kuopion Zulimanneilla on kotikenttänään kansainvälisen tason areena.

Kupsin voisi pelastaa Ropsin valitsema linja. Rovaniemeläisillä on vielä kuopiolaisiakin pienempi budjetti, mutta sen turvin Lappiin on haettu kymmenen tosi edullista urheiljanuorukaista Sambian Lusakasta. Eikä siinä mitään huonoa ole. Rovaniemellä asuu nyt kymmenen tosi onnellista slummien kasvattia.

Kommentit (1) 

Veljmies

15.06.2009, 18:48

Savon Sanomissa oli juttua päivänsankarista eli 50 vuotta täyttävästä Veljmies-patsaasta.  ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Kuopio_kauppahalli.JPG ) Kuten lukemattomia kertoja olen korostanut patsaan on veistänyt vahvasti kärkkääläistaustainen Heikki Konttinen. Veljmies lienee maailman rumin taideteos ja siihen taiteilija on varmaan tietoisesti pyrkinytkin.

Savon Sanomien mukaan lääketieteen professori Martti Hämäläinen on keksinyt selityksen Veljmiehen erikoiselle ulkomuodolle. Taiteilijan mallina on ollut sairas lapsi. Diagnoosina on myksödeema eli limapöhötauti, joka on peittänyt hänen lihastensa kauneuden turvotuksen alle ja painanut pojan kasvoihin idiotismiin viittaavan piirteen. Tämä on helpottava tieto, sillä olen kuvitellut, että Veljmiehellä on pyritty ilmentämään tyypillistä savolaisnuorukaista.

Tuo yllä oleva patsas on myös Heikki Konttisen kätten työtä. Siinä Hymyilevä-Hannes Kolehmainen viilettää urheiluhousuissa halki jouluisen Väinölänniemen puiston. Korostettakoon, että ujo ja hyväkäytöksinen Hannes nimenomaisesti halusi housut jalkaansa toisin kuin Paavo Nurmi, joka painelee siinä Olympiastadionin lähellä hippulat vilkkuen.

Muuten pentuna tutkin kuvasta Nurmen patsaan juoksutyyliä ja muistan, kuinka Pekka Tiilikainen puhui Nurmen uljaasta kotkan askeleesta. Niinpä yritin ottaa Nurmen patsaan juoksutyylistä mallia. Tämä aiheutti kestävyysjuoksijan urani varhaisen katkeamisen, sillä sain tyylirikon. En nimittäin tiennyt, että lättähatut olivat roikkuneet Paavon pohkeessa ja vääntäneet takajalan luonnottomaan asentoon, jonka kummallisuuden sitten yritin omaksua omaan tyyliini.

Kommentit (1) 

Siperian samojedien keskuudessa

16.06.2009, 20:44

Jos joku ei keksi lomallaan muuta tekemistä, niin kannatta vaikka kuunnella Ylen Areenalta löytyvää Kai Donnerin matkakertomusta  Siperian samojedien keskuudessa http://areena-beta.yle.fi/audio/245342 . Sitä voi yrittää saada  myös kasettina kirjastosta, niin voi vaikka autossa istuessaan tehdä jotain hyödyllistä. 

Erähenkinen Donner viihtyi Siperiassa, vaikka saikin sieltä kuoleman taudin. Samoin viihtyi myös sinne poliittisista syistä karkotettu Ukko-Pekka Svinhufvud. Presidenttimme rangaistus vaikutti hänen myöhempien muistelujensa valossa olleen lähinnä upea metsästyspainotteinen loma.

Samanlaiset kokemukset paljastuvat Stalininkin  elämänkerrasta. Myöhempinä vuosinaan tämä jaksoi kehuskella kalajutulla, jonka mukaan hän sai yhtenä talvena eräästä joesta koukuilla niin valtavan monnisaaliin, ettei se mahtunut hänen pulkkaansa, vaan mies joutui tekemään kaksi yhteensä kymmenien kilometrien hiihtoreisua, ennen kuin saalis oli raahattu ihmisten ilmoille hyödyntämään kansantalouden tarpeita. Melkoinen saavutus Gruusiasta kotoisin olevalle käsi-invalidille. Siihen ei pystyisi Putinkaan.

Sen sijaan Lenin muuten ei pitänyt lainkaan Siperiasta ollessaan siellä karkotettuna. Kirjeessään hän valitti äidilleen, ettei alueelta tahtonut kovalla rahallakaan löytyä onnettomalle poliittiselle vangille kunnollista taloudenhoitajaa. Eipä ihmetytä, että tsaarille kävi, kuten kävi.

Kommentit (0) 

Silta

17.06.2009, 17:37

Ovat värit sen vaalenneet harmaat ja haalenneet, mutta kyllä sen sillaksi tunnistaa. Tämä Veikko Matilaisen antama kuva esittää ensimmäistä Petäisen siltaa. Kuva on otettu varmaankin joskus 20-luvulla ja on tietääkseni näpätty Väänästen suvun kameralla. Veikkokin on äitinsä puolelta Väänäsiä. 

Kuvan tallentanut laite on saattanut olla ns. matopurki, elikkä valotiivis laatikko, jossa on ollut pieni reikä etuseinässä ja takaseinässä on ollut filmi, siis hyvin toimintavarma laite verrattuna nykyajan digitaaleihin. Pitää joskus yrittää käsitellä tätä kuvaa, jos siitä vaikka saisi vähän selkeämmän.

Ensimmäisen sillan rakensivat Koposet, joka suku on sittemmin hävinnyt kylältä. Tietääkseni rakentajat sulkivat sillan kettingillä vastalauseena sille, etteivät naapurit osallistuneet hankkeeseen.

Tämä sillan kuva on sitten hyvä aasinsilta sille asialle, ettei Kärkkäälän kylällä ole tänä kesänä yhteistä juhannusjuhlaa. Joskushan se on järjestetty vähän  uudemmalla Petäisen sillalla.

Kommentit (0) 

Savolaista romantiikkaa

18.06.2009, 15:38

Juhannuksen kunniaksi vähän savolaista romantiikkaa Pöngän Veikon albumista. Kärkkäälän nousevaa nuorisoa Petäisen sillalla joskus 20-luvulla. Ennen miehetkin kaulailivat häpeämättömästi  ja tytötkin kulkivat herttaisesti käsi kädessä. Nykyään ei sellaista enää näe tapahtuvan.

Tai muistanpa ajan, kun miehet vielä kyköttivät. Elikkä kun pienviljelijä-metsurit tapasivat tiellä, kyykistyivät he huastelemaan kyynärpäät polviin tuettuina ja panivat tupakaksi. Ja varatupakki saattoi olla korvan takana. Enpä ole Kuopion kaduilla nähnyt kyköttäviä miehiä. Sanotaan, että vain vanhat eränkävijäkansat eli savolaiset ja intiaanit hallitsevat kykötyksen.

Muuten kuvan nuorimies on Iivari Väänänen ja toinen tytöistä on hänen siskonsa, eli Pöngän Veikon äiti. Toisen tytön sukupiirteet viittaavat mielestäni vahvasti Laitisiin.

Kommentit (0) 

Karvahattu

21.06.2009, 10:36

Juhannussuunnitelmat menivät taas poskelleen. En päässyt toteuttamaan villejä fantasioitani.  Juhannuksen sääennusteesta arvelin, että nyt kerrankin olisi tilaisuus istua ihan luontevasti karvahattu päässä kokolla. Siinä olisi jotakin tosi suomalaista.

Olen synnynnäinen pessimisti, vaikkakin historiaa ja ihmisluonnetta tutkineena myönnän, että pessimismi on väärä elämän asenne. Historia osoittaa, että pessimistit ovat olleet tulevaisuudenennustuksissaan useimmiten väärässä.  Yleensä he ovat suhtautuneet liian toiveikkaasti tulevaan.

Minulla oli siis karvahattu ihan turhaan varattuna kokkojuhlaa varten. Aaton lämpötilan puolesta se olisi ollut mitä soveliain päähine, mutta ikävä kyllä satoi niin kaatamalla, ettei kokkoa saanut syttymään. Täytyy olla toiveikas ja yrittää ensi juhannuksena  paremmalla menestyksellä.

Kommentit (2) 

Syväri

29.06.2009, 18:27

Hallittiin sitä ennenkin valokuvaustaide. Hämmästyttävän terävä on tämä valokuva noin 67 vuoden takaa. Kaksi Kärkkäälän miestä Koivistoisen Topi ja Pomellin Ossu siellä jossakin. Kärkkäälän miehet yrittävät olla edukseen ja ovat jopa huolella sukineet päänsä, tosin kuin muut jermut, jotka silmäilevät yrmeinä kameraa. Muikkua ei näköjään suostuta sanomaan  ja tuskinpa tuolloin muutenkaan oli syytä hymyyn.

Kolmas kotipuolen mies tuossa armeijan porukassa oli Ryytterin Evert, isäni pikkuserkku, mutta häntä en kuvasta tunnista. Evert asui Karttulan puolella Hautolhdessa. 60-luvulla hän omisti maailman nopeimman kylmäverihevosen Vonkauksen.

Vaikka Syvärin on iso virta, niin vasta rannalla olevat karjalaistalot näkyvät vielä ihan skarpisti. Tämä ei ole millään neulanreikävalokuvauskoneella otettu otos, vaan olisiko välineenä ollut sellainen pilakuvista tuttu paljekamera.

Olen nyt lähdössä teit isäin astumaan eli kiertomatkalle Syvärin seuduille. Aunus, Petroskoi ja Kontupohja on tarkoitus tutkia. Saattaa olla, että en pysty lähipäivinä tyydyttämään kirjoitusviettiäni, joten viestiliikenneyhteydet voivat pätkiä.

Ja sellaisia juttuja noilta reissuilta on kuullut, että saas nähdä, miten äijän käy. Suurin tulostavoitteeni on näpätä kuva Kontupohjan jalokivestä rakennetusta jäähallista. Suomessahan spektroliittia raatsitaan käyttää vain oikein hienojen kellojen ja korujen somisteina.

Kommentit (2) 

Sukukokous

29.06.2009, 20:12

Hyvinhän äijän lopulta kävi naapurissa, terveys ja pankkikortti säilyivät. Kovasti oli mielenkiintoinen tämä pitkä Karjalan kierros. Mukavaa oli sekin, ettei viikkoon tiennyt Suomen asioista mitään. Kuopion Palloseuran alamäki ei siis päässyt rikkomaan lomatunnelmaa.

Lomatunnelmaa sen sijaan ylensi se, että Petroskoin hotelli Severnajan aulassa ensimmäisen kerran maailman historiassa kohtasivat piskuisen Koivistoisen suvun Inkerin, Leppävirran ja Suonenjoen haarat. Suomessa meitä on reilut 700 ja Venäjällä ehkä muutamia kymmeniä, mutta niin pieni on maailma, että tällainen voi tapahtua ihan sattumalta. Jonkin verran lomatunnelmaa latistaa kuvassa olevan suonenjokelaisen sukuhaaran edustajan suljetut silmät, onneksi suu on poikkeuksellisesti suhteellisen hyvin kiinni.

Suvussa on kulkenut perimätietona, että olisimme jonkinlaisten rehellisten metsärosvojen jälkeläisiä. Sukututkimus on paljastanut, että Savon Koivistoisten esi-isät olivat inkeriläisiä vapaustaistelijasissejä eli ns. kivekkäitä. Nykyään heitä  kutsuttaisiin terroristeiksi.

Suvun vanhukset ovat kertoneet, että Isonvihan jälkeen 1700-luvun alussa kolme veljestä pakeni nykyisen Pietarin seudulta Sisä-Savoon. Tuomas asettui  nykyiseen Kuurtilaan, Nuutti Korholaan ja ilmeisesti Mikko Särkiskylälle.  Mikko saattaamielestäni olla Leppävirran Koivistoisten kantaisä, mutta saatta myös olla olematta. Ehkäpä sikäläinen Mikko Koivistoinen onkin ihan eri sukua.

Perimätietona kulkee, että oma esi-isäni Tuomas Koivistoinen ei olisi ollut pelkästään rehellinen metsärosvo, vaan myös murhamies. Minulle on kerrottu tarina, jonka mukaan Tuomas vietiin maaorjana Latviaan Kuurinmaalle ja hänen tehtävänään oli pyydystää tietty määrä sampikaloja vuodessa. Yhtenä vuotena tulostavoite ei täyttynyt ja Tomppa katsoi parhaimmaksi hukuttaa työnantajansa ja paeta Savoon. Muuten Markus Koivisto kirjassaan Inkerin Koivistoiset kertoo saman tarinan.

Itse olen myös kuullut isäni serkulta Veikko Koivistoiselta tarinan, jonka mukaan ns. pakolaisveljekset olisivat olleet sukunimiltään Kivekäs, Kallio ja Otonpoika. Ja tämä tieto taas romuttaisi kaikki hienot aiemmat olettamat Koivistoisten alkuperästä. Voi olla, ettei sukunimen haltijat välttämättä ole ollenkaan sukua toisilleen, vaan ovat ottaneet tekaistun nimen vaikkapa peittääkseen rikollisen menneisyytensä.

Kivekkäät eivät olleet suosittuja paikallisen väestön keskuudessa ja itse asiassa sanat ryssä ja sissi sisälsivät  siihen aikaan saman arvolatauksen. Jossain historian kirjassa kerrottiin, että Pohjansodan aikaan kivekkäät viettivät talvilomaa Savossa ja paikalliset ihmiset eivät olleet varmoja siitä, kumpia piti pelätä enemmän, kivekkäitä vai venäläisiä.

Lisätietoa sukuni asioista löytyy seuraavasta osoitteesta  http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/  .

Kommentit (0) 

Älkää tappako toisianne!

30.06.2009, 17:57

Ja taas olen ollut väärässä. Eilen väitin, että meitä Koivistoisia lienee Venäjällä muutamia kymmeniä. Viehättävä inkeriläinen matkatoimistovirkailija Maria Koivistoinen lähetti kuitenkin sähköpostia ja kertoi 86-vuotiaan mummonsa kertoneen, että ennen sotaa pelkästään Mokkolovan kylässä lähellä Kolpinon kaupunkia asui 37 perhettä ja he kaikki olivat Koivistoisia.

Nyt kyseinen kylä on kuitenkin autio. Saattaa kuitenkin olla, että sukuamme on enemmän laajalla Venäjän maalla kuin Suomessa. Laskelmia vaikeuttaa se, että muuttoliikettä on ollut puolin ja toisin ja Stalinkin taisi aikanaan suorittaa riveissämme harvennuksia.

30-luvulla myös Suomen Koivistoisia loikkasi  Venäjälle, yhden kärkkääläisen loikkaustapauksen  löysin Valpon papereista. Lisäksi tiedän, että Amerikan Koivistoisia muutti 30-luvun laman aikana rakentamaan Neuvostoliittoon ihanneyhteiskuntaa.

Ihanneyhteiskuntaa ei syntynyt. Nettiä tutkiessani löysin, että ilmeisesti kahden sukulaismiehen matkanpää oli kuvan esittämät joukkohaudat Karhumäessä. Nykyään paikalla on sattuneesta syystä hyvin kasvava männikkö, josta Jeltsinin aikana tehtiin muistometsä. Sinne on haudattu ainakin 10.000 teloitettua. Paikalla on nyt erilaisia muistomerkkejä ja -ristejä sekä kymmeniä selvästi painaumina eroittuvia joukkohautoja.

Paikalla ollut asiantuntija kertoi, että joukkomurhat tehtiin kustannussyistä yhteislaukauksilla. Kahdeksan ihmistä pantiin peräkkäin montun päälle asetetulle lankulle ja kaikki ainakin pyrittiin surmaamaan yhdellä rinnan korkeudelle ammutulla kiväärinlaukauksella.

Itse kyllä epäilen tätä tietoa. Eiköhän perinteinen niskalaukaus pienoispistoolilla ole sittenkin ollut kustannustehokkain menetelmä. Ei pienoiskiväärin pati paljoa maksa. Tähänkin tekniikkaan liittyy ongelma, koska teloittaja saa helposti rasitusvamman eli nykykielellä tenniskyynäpään. Todennäköisesti kukaan teloittaja ei ole enää kertomassa lopullista totuutta. Nimittäin ainakin muinaisessa Kiinassa keisari teloitutti tietosuojasyistä myös teloittajat ja varmuuden vuoksi vielä teloittajienkin teloittajat.

Karhumäen kuolemanmetsikössä on ajatuksia herättävä vaatimaton muistokivi, johon on varmaankin pitkän miettimisen jälkeen kirjoitettu lause, jonka luultavasti erittäin moni lähimmäinen voi hyväksyä täysin poliittisesta tai uskonnollisesta kannasta riippumatta. Kivessä lukee venäjäksi, että ”IHMISET, ÄLKÄÄ TAPPAKO TOISIANNE!”

Kommentit (0)