|
Räty |
|
|
Suomalaisen keihäänheiton ruumiillistumasta Seppo Rädystä näytettiin juuri telkkarissa dokumentti. Ihmeekseni kuulin, että mies muodosti ihan kokonaisia lauseita. Possessiivisuffeksitkin, supstanssit ja verbit yms. mitä niitä nyt onkaan, kuulostivat olevan ihan kohdallaan. Tähän asti hänen kommenttinsa tiedotusvälineille ovat olleet lähinnä tälläisia: http://www.youtube.com/watch?v=AHZHOPfO54E http://www.youtube.com/watch?v=SOD22klhK7s&feature=related Tosin kaksi pitempä vastausta luulen muistavani. Tosin mielikuvani on ehkä väärä ja sotken repliikit yhteen toiseen keihäsmieheen. Nimittäin eräänä kesäisenä sunnuntaina radion silloisessa Musiikkia ja urheilua- ohjelmassa läähättävän yli-innostunut toimittaja kyseli eräältä kyllästyneen oloiselta keihäshirmulta kaikenlaisia typeryyksiä ja lopulta sitten tietenkin, että ”mikäs se onkaan se tämän kauden päätavoite?” ”Vuan 15-vuotiasta kun saes”, vastasi keppimies leveähköllä Itä-Suomen murteella. Lähetys siirtyi heti musiikkiviihteen puolelle. Ja Helsingin EM-kisojen aikaan TV:n kisastudiossa oli pari keihäshirmua kuultavana kilpailun aattona koko perheen katseluaikaan ja toimittaja uteli, että kukas se onkaan kisan ennakkosuosikki. ”Miehistä en ossoo sannoo miittään, mutta naesten kilipailussa on vahvoilla sellainen kuin Tatjana Rakopaljaana”, tokaisi toinen urheilijanuorukaisista. Korostetakoon, että haastateltava ei ollut täysin perillä naisurheilun tilasta. Nimittäin venakko Tatjana Rakopaljana oli keskimatkojen juoksija, ei keihäänheittäjä.
|
|
|
Itämaan tietäjät |
|
|
Eilen tuli ylistettyä Seppo Rädyn syvällistä viisautta, joka ei kuitenkaan kaikessa viisaudessaan yllä aivan Matti Nykäsen viisauden tasolle. Huomattakoon, että molemmat ovat taustaltaan Karjalan runonlaulajien jälkeläisiä, Seppo on kotoisin Tohmajärveltä ja Matti on siirtokarjalaisten jälkeläisiä. He ovat siis tyypillisiä mietiskelyyn taipuvaisia idän ihmisiä. Matti Nykäsen suurin aforismi, joka kuuluu ”elämä on ihmisen parasta aikaa”, yltää syvähenkisyydessään Kaukoidän vanhojen mestareiden tasolle. Ei sis ihme, että Nykäsen aforismikokoelma ”Elämä on laiffii” on erittäin luettu teos. Matti Nykänenkään ei aina jaksa olla älyllinen. Lauri Karhuvaaran haastattelussa tämä syvähenkinen nuorimies ei ollut ihan parhaimmillaan. Vaikka hän ei olekaan mikään kestävyysurheilija, niin vaikuttaa siltä, että Matti on tässä näytteessä vähän huonossa hapessa. Ja vatsakin taitaa reistailla. http://www.youtube.com/watch?v=9N_-zopnwp8 Muistettakoon, että haastattelija Lauri Karhuvaara on entisen pääministerin ja yliopiston pitkäaikaisen kanslerin Edwin Linkomiehen tyttären poika. Linkomies tunnettiin viimeisen päälle korrektista käytöksestään ja kielenkäytöstään. Tulevan runoilija Pentti Saarikoskenkin hän vauhditti niskasta käsin pois vastaanotoltaan, jonne tämä tunnettu boheemi saapui villapaidassa. Niinpä isoisä Linkomies kääntyi varmaan haudassaan kuultuaan tyttären poikansa toimittaja Lauri Karhuvaaran käyttävän MTV3:n suorassa aamuohjelmassa alatyylistä naisen sukuelintä tarkoittavaa kansanomaista termiä.
|
|
|
Herrana on hyvä olla |
|
|
Taas on reppu pakattuna ja valmis nostetavaksi pykälään. Taas on tullut ravattisolmukin, se yksinkertainen, opeteltua, sillä pitäähän herralla olla ravatti. Veronmaksajien suosiolla avustuksella olen matkustamassa Helsssingin hienostohotelliin Helsssingin herrojen luokse mukamas opiskelemaan. Ettei vaan tässä vielä joudu täyslihaa syömään ja kuohujuomaa juomaan. Höyryävät lihapadat ja helmeilevät kuohujuomat odottavat ottajaansa. Ja tuskinpa omaa rahaa tarvitsee liiemmälti tuhlata. Kyllä herrana olo on mukavaa. Tässäpä olisi oivallinen kimmoke kunnallispoliittiselle keskustelulle näin vaalien alla. Herrojen etuoikeuksien esittelyyn kannattaisi panostaa. Nyt kunnon räväkät vaalikeskustelut puuttuvat, jollaisia vanhassa selkeässä luokkayhteiskunnassa harrastettiin. Kaikki vain koettavat nykyään miellyttää kaikkia eikä ketään haluta ärsyttää. Ainoastaan TV:n erillinen pienpuolueiden suurivaalikeskustelu kannattaa katsoa. Sekin vain sen vuoksi, että voi huomata, miten pitkällä avohoito on maassamme. Vain kerran olen elämässäni luullut joutuneeni seuraamaan kuntalaisten spontaania kunnallispoliittista väittelyä. Heinolassa oli joidenkin vaalien alla muudan herraseurue torin vaalimainosten suojassa käymässä kiivasta sanailua. Vallan salaa kuuntelin, luulin tosiaan, että siinä väiteltiin kiihkeästi politiikasta. Mutta ei keskusteltu politiikasta, vaan riita koski viinapulloa. Mutta kyllä se ihan hyvältä poliittiselta väittelyltä aluksi kuullosti.
|
|
|
Kurjat |
|
|
En muistanut Kurjalan mieheltä kysyä, onko hänen kotikylällään se järvi nimeltään Iso-Haeseva. Tiedän sellaisen Leppävirralla olevan. Olisihan se mahtavaa omistaa kesämökkitontti Kurjalan kylän Ison-Haesevan rannalta. Tuskin olisi hinnan kiroissa. Meillä Kurja-Kärkkäälän suunnalla on vain Pasko ja Kakkinen. No sieltä Kakksisen salolta Airakselan ja Salmisen puolesta löytyy sitten se Persepyöreinen-niminen lampare.
|
|
|
Tervaa ja höyheniä |
|
|
Kuluttajavirasto voisi enemmän kiinnittää huomiota niiden hotellien tasoihin, joihin sen virkamiehet majoitetaan. Kiistämättä majoitustila sisätilojen suhteen oli tyydyttävä, mutta huoneiden ikkunoista avautuvassa näkymässä oli puutteita. Merellä mm. vaikutti olevan myös maisemaa rumentavia tavallisten ihmisten vaatimattomia huvipursia, vaikkakin useimmat alukset panivat miettimään, että paljonpa on maassamme veroja kierretty. Meren rannalta löytyi myös tämä maailman rauhaa symboloiva patsas. Hyvällä asiallahan sen vestäjä tietenkin on ollut, mutta sen nähtyäni olen sitä mieltä, ettei Kuopion Veljmies sittenkään ole maamme rumin veistos. Veljmiehen veistäjähän taisi ainakin väärän koivun kautta olla Kärkkäälän poikia; asian selvittely on vielä kesken. Kuvan pystiä yritti radion nykyinen pääjohtaja murrosiän pahimmassa kuohuntavaiheessa, jolloin hän oli vielä kokoomusnuori, parantaa pintakäsittelemällä sen tervalla ja höyhenillä. Sittemmin Mikael Junger siirtyi demareihin ja pääsi Ylen pääjohtajaksi, jossa asiassa tuskin jäsenkirjasta oli haittaakaan. Toisaalta oikealla asialla poika kasvuiässä oli, koska kyllä Maailman Rauha vaikuttaisi teemaan sopivasti lämpimältä ja pehmeältä, mikäli se pysyvästi pintakäsiteltäisiin tervalla ja höyhenillä. Nyt se on kylmä, kova ja kohtuuttoman ruma.
|
|
|
Pitkäsilta |
|
|
On ehkä oikeampaa puhua punaisista pyssymiehistä kuin punakaartista. Kaarti lienee kuitenkin jonkinlainen järjestäytynyt sotilasyksikkö. Helsingin punaisten valio-osasto, eli Helsingin Jyryn komppania, oli tapahtuman aikoihin muualla ja paikalla oli vain pyssymiehiä, jotka eivät onnistuneet estämään kaupungin valtausta. Suomihan oli sitten kuukausia Saksan siirtomaana ja punavankejakin oltiin jo viemässä Saksan kaivoksiin halvaksi orjatyövoimaksi. Meidän onneksi Espanjan tauti romahdutti suurvallan sotakoneiston ja maamme itsenäistyi lintuinfluenssan avulla. Tällä kansalla on ollut paljon tuurintynkää aikojen saatossa. Olen jostakin lukenut, että saksalaiset ylittivät sillan vangituista punaisista muodostetun ihmiskilven avulla. Virallista historiallista totuutta en asiasta ole löytänyt. Kaikenlaisia huhujahan liikkuu sotatapahtumien ympärillä. Olisi muuten hyvä saada lisää pronssilaattoja maamme historian merkittäville tapahtumapaikoille. Pitkäsillan kaiteessa voisi olla plakaatti, jossa kerrottaisiin satunnaisille matkailijoille, miksi sillalla on niin paljon roiskittu. Muuten kävin joskus Tampereella etsiäkseni paikan, jolla Olof Palme ammuttiin. Vuonna -18 nimittäin ruotsalaiset vapaaehtoiset rynnäköivät Kalevankankaalla urhoollisesti, mutta myös typerästi päin punikkien kuularuiskua. Sinnehän se Olof Palmekin sitten jäi, mutta muistolaatta puuttuu tapahtumapaikalta. Hänen saman niminen veljenpoikansa ammuttiin 68 vuotta myöhemmin Tukholman kadulle ja siellä taitaa jokin muistomerkki ollakin, mikä oikein on.
|
|
|
Naiset sodan askareissa |
|
|
Vielä vähän öylösestä aiheesta. Etelä-Suomen vallanneet saksalaiset käyttäytyivät miehittämillään alueilla todennäköisesti paremmin kuin maamme hallituksen joukot. Hekin kyllä suorittivat massamurhia, mutta naiset ja alaikäiset jätettiin sentäs rauhaan. Sen sijaan valkoisten toimesta tapettiin myös naisia ja lapsia. Tolstoilaisena humanistina tunnettu kirjailija Kiantokin kadotti siinä määrin järkensä valon, että nimen omaan vaati punikkinaisten surmaamista, kuten myös naarassusille olisi tullut tehdä. Ja näin sitten tapahtuikin varsinkin iloisessa Karjalassa, siis Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Viipurissa. Sen sijaan ei ilmeisesti Tampereella. Luin tuossa juuri Tuomas Hopun kirjan Tampereen naiskaarti – myytit ja todellisuus ja kaikessa kauheudessaan kirjasta paljastui kaksi mieltä ylentävää asiaa. Ensiksikin Hopun tutkimuksen on rahoittanut Vapaussoturien säätiö ja toiseksi kirjasta ilmenee, että vaikka voittajat lahtasivat innokkaasti punikeiksi epäilemiään naisia muualla Suomessa, niin Tampereella ei tätä juurikaan tapahtunut. Ei ainakaan tämän kirjan mukaan. Toisaalta professori Heikki Ylikangas saattaa olla asiasta erimieltä. Hänen kirjansa Tie Tampereelle on paras tutkimus historiamme tästä vaiheesta ja kaikenlaisia hirveyksiä hän paljastaa siinä säälimättä. Kuitenkaan mieleeni ei ole jäänyt, että hänkään olisi kertonut naismurhista kaiken kauheuden keskellä. Tosin yksi asia herättää epäilyjä. Nimittäin TV:ssäkin nähdyssä dokumenttiohjelmassa ähtäriläinen vapaussoturi Kustaa Hokkanen vähän hämillisesti naureskellen kertoi Pispalan tytöille tehdystä jekusta. Hokkasen mukaan vangituilta punatytöiltä tiedusteltiin, että onko joukossa veneerisiä tauteja sairastavia ja jos on, heidän tulee ilmoittautua, jotta heidät voidaan toimittaa sairaalaan. Iso joukko tyttöjä myönsikin tautinsa, jonka jälkeen heidät Hokkasen mukaan vietiin juoksuhaudan reunalle ja pyyhkäistiin sinne. Hopun mukaan tällaista ei tapahtunut. Mietityttää, että joko Hokkanen muisti väärin tai valehteli tietoisesti asiassa, jollaisella kukaan ei varmaankaan halua myöhemmin rehvastella. Ketähän uskoisi? Ylikankaalla olisi asiassa tutkimuksen paikka.
|
|
|
Ylikangas |
|
|
Eilen sivuamastani professori Heikki Ylikankaasta vielä sen verran, että hän sai kirjastaan Tie Tampereelle pelkästään ylistävän arvion, vaikka siinä käsiteltiin vuoden -18 kipeitä asioita. Sen sijaan viime kesänä ilmestynyt Jatkosodan teloituksia käsitellyt tutkimus Romahtaako rintama herätti ristiriitaisia tunteita. Itse kirjan julkistamistilaisuudessa näytti ainakin uutispätkän perusteella olevan tunnelma kuin jääkiekkokaukalossa. Iltasanomien mukaan Ylikangas olisi jopa tönäissyt uniformupukuista sotahistorioitsijaa. Professori itse kiistää blogissaan ( http://www.helsinki.fi/~hylikang/ ) jyrkästi tapahtuneen. Hänen mukaansa ”vaikka olenkin syntyjäni härmäläinen, en moiseen sortunut – jos olisin sortunut, tönäisystä puhuminen olisi aivan liian laimea ilmaisu.” Erimielisyys Jatkosodan tapahtumista johtuu siitä, että Ylikangas hyväksyy todisteiksi myös muunkin, kuin virallisissa asiakirjoissa ilmenevän tiedon. Hänen vastustajansa näyttävät luottavan maamme virallisiin arkistoihin ja jos niistä ei löydy tukea väitteelle, niin väite on väärä. Ylikangas ei näytä pelkäävän olla erimieltä yleisen mielipiteen kanssa. Toisianjattelu saattaa olla vallan hänen geeneissään. Muistaakseni professorin isovaari mellasteli Antti Rannanjärven porukoissa ja kymmen kunta vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Väkivallasta sanan valtaan hän paljastaa, ettei historioitsijan vaarikaan ollut mikään raukka ja pelkuri. Sisällissodan aikaan tämä tolstoilainen sosialisti vangittiin ja oli tulla ammutuksi. Tapaus oli niin tragikoominen, että se on kuin suoraan Antti Tuurin pohjalaisromaanista. Lopulta vaari jäi ampumatta, mutta sen sijaan teloitetuksi tuli tämän innokkaan hevosjalostajan hevonen, joka oli juuri valittu lajinsa uljaimmaksi edustajaksi maassamme.
|
|
|
Antit |
|
|
Jatketaanpa öylön sivuttua puukkojunkkariaihetta. Tämä kuva lienee tunnetuimpia maamme valokuvauksen historiassa. Siinä kaksi peljättävää ammatti- ja taparikollista katselee mietteliäästi kameran linssiä. Eivät Antit Isotalo ja Rannanjärvi yritäkään maastoutua tuulipuvun hupparin alle kuten nykyisät venkulat ruukkaavat tehdä. Luin kesällä kahden Antti Isotalon, siis puukkojunkkarivaarin ja lapualaismuiluttaja pojanpojan, elämänkertateoksen, joka ilmestyi vastikään. Opuksesta paljastui hätkähdyttävä asia. Nimittäin Antti Isotalo ja Antti Rannanjärvi eivät olleet pelkästään hyviä kavereita, vaan myös tavallaan sukulaisia toisilleen. Miehet olivat ns. napalankoja. Tapahtumien kulku oli nimittäin se, että kun Kauhavan ruma fallesmanni (siis joku kansanedustaja Raimo Wistbakan edeltäjä) toimitti Isotalon 15 vuodeksi Suomenlinnan pakkotyölaitokseen, ei Iso-Antin vaimo jostain syystä jaksanut pitäytyä täysin yksiavioisuuteen, vaan teki peräti kaksi lasta. Lasten isä oli Antti Rannanjärvi. On siinä Isontalon isäntä mahtanut mietteliäänä laskea lapsiaan linnareissulta palattuaaan. Laulua ei tästä asiasta ole Pohjanmaalla tehty, vaikka aihetta olisi ollut ja vaikka paljon pienemmistäkian jutuista on siellä viisuja sepitetty. Laulunaihe tapauksesta olisi varmaankin muuten syntynyt, mutta pahaksi onnekseen Antti Rannanjärvi kuoli renkipojan puukkohon, ennen kuin toinen Ana vapautui ja olisi päässyt keskustelemaan asiasta. Muuten Rannanjärven suvussa on säilynyt puukkoperinne. Katsokaapa vaikka puukkoseppä Antti Rannanjärven kotisivua http://netti.nic.fi/~1maukka/rannanjarvi/antin2/index2.htm .
|
|
|
Hirmuinen murhamies Matti Haapoja |
|
|
Eikä veriteoista päästä vieläkään eroon, koska onhan niillä huomattava viihdearvo. Eilen kerroin kahdesta kuuluisasta härmäläisestä ammatti- ja taparikollisesta. Toimenmiehiä Antit tietenkin olivat, mutta he kyllä jäävät toiminnassaan amatöörimäisiksi puuhastelijoiksi, kun kaveruksia vertaa samoilla seuduilla samoihin aikoihin mellastaneeseen Matti Haapojaan. Huomattavan isokokoinen ja pahatapainen Matti surmasi virallisten tilastojen mukaan vain muutaman lähimmäisen, mutta kansan keskuudessa arveltiin miehen lyöneen lihoiksi 22 – 25 lähimmäistään. Luvun epämääräisyys johtuu siitä, että uransa loppupuolella Haapoja toimitettiin Siperiaan, josta hän sitten raivasi tiensä kirveen avulla takaisin Suomeen. Täällä hänet vielä kerran vangittiin, jonka jälkeen mies sitten hirtti itsensä. Sitä ennen hän kuitenkin takoi isänsä haudalle hautaristin, joka minussa, täysin tumpelossa ihmisessä, herättää ihailua. Katsokaapa tätähttp://www.saunalahti.fi/~vrekunen/Oppaat/mattihaapoja.htm ja ihmetelkää, millaista taiteellista lahjakkuutta tästä sarjamurhaajastakin löytyi. Kolmekymmentä vuotta sitten kävin rikosmuseossa ja pääoven vieressä seisoi Matti Haapojan iso ja vankka luuranko tervehtimässä satunnaisia vierailijoita. Tuntuu aika merkilliseltä, että vielä 100 vuotta sitten keitettiin kylmän rauhallisesti kuolleen vangin lihat luista ja paljastunut tukiranka asetettiin maksulliseksi matkailunähtävyydeksi uteliaiden pällisteltäväksi. Haapojan luut haudattiin vuonna 1995 isänsä haudan viereen, ja Mattikin siis pääsi lopulta takomansa ristin juurelle. Muuten katsoin tuossa Antti Rannanjärven sukuhistoriaa, ja siitä ilmenee, että miehen suku kytkeytyy myös Haapojan sukuun. Olisiko näillä suurrikollisilla ollut geneettistä taipumusta myös taidetaontaan. Ovathan Rannanjärvetkin maineikkaita koristepuukkojen tekijöitä.
|
|
|
Mies tapettiin halolla ryyppyporukassa Suonenjoella |
|
|
Veren roiske sen kun vain jatkuu ja yltyy. Rikosmuseovierailusta jäi mieleeni Matti Haapojan jykevän tukirangan lisksi myös kunnon piilukirves, jolla kerrottiin suoritetun Suomen historian viimeisin rauhanajan kuolemantuomio. En silloin tiennyt, että väline liittyi läheisesti Koivistoisten suvun historiaan. Nimittäin talvella 1823 vietettiin Suonenjoen Jauhomäen kylässä Aatami Koivistoisen, nimestä päätellen siis jonkinlainen suvun kantaisä, nimipäiväjuhlia. Välillä historian kirjoissa väitetään tapahtumapaikaksi Pieksämäkeä ja välillä taas Rautalampia, mutta kyllähän ryyppypaikka nykyään eittämättä kuuluu mansikkakaupunkiin. Jossain vaiheessa Aatamin nimipäivärieha äityi sellaiseksi, että renkimies Tahvo Putkonen haki ulkoa metrisen koivuhalon ja löi sillä suojauksensa täysin unohtanutta Lasse Hirvosta, joka oli Aatamin vävy, päin otsikkoa sillä seurauksella, että osuman saaneen henki pakeni tämän ruumiista pari päivää myöhemmin. Nykyään Savon Sanomat otsikoisiasian sisäsivun kotimaan uutisissa vaatimattomalla kirjasinkoolla, että ”mies tapettiin halolla ryyppyporukassa Suonenjoella.” Rivien välistä saattaisi lukea, että toimitus katsoo, ettei yhteiskunta menettänyt asiassa paljoakaan. Laillinen esivalta puuttui Aatamin nimipäiväjuhliin ripeästi. Vaikka teko nykymittapuun mukaan vaikuttaa sellaiselta kolmen vuoden linnareissulta, siis törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta kuusi vuotta vankeutta, joka ensikertalaiselle merkitsee kolmen vuoden lusimista, oli tuomio siihen aikaan kovempi. Oikeus päätti, että Tahvo Putkosen pää pitää irroitettaman kirveellä muusta ruumiista. Niin sitten tapahtuikin 8.7.1825. Aatami Koivistoinen pääsi vähemmällä, sillä häntä sakotettiin juopumuksesta. Tahvo Putkosen kohtaloksi koitui siis maamme viimeinen mestaus ja yleensäkin viimeinen rauhanajan kuolemantuomio. Sen jälkeen humaani tsaarinvalta kielsi tämän rangaistusmuodon käytön ja törkeät rikolliset lähetettiin sittemmin tyydyttämään Siperian huutavaa työvoimapulaa. En ole onnistunut selvittämään mestauksen tapahtumapaikkaa. Luulenpa, että se on hyvinkin tapahtunut tuossa melkein ikkunani alla Kuopion lääninvankilan pihalla. Siellä on pyövelillä riittänyt niihin aikoihin enemmänkin askaretta, koska olin katsovinani tilastoista, että Kuopion seudulla mestattiin silloin vuoden aikana kolme miestä. Ilmeisesti silloinen seudun oikeuslaitos oli nollatoleranssin kannalla, vaikka ei itse sitä ymmärtänyt.
|
|
|
Kukkaset nauraneet ei |
|
|
Tallinnan kukkaloistosta ymmärsin sen, että siellä arvostetaan koristekasveja enemmän kuin Savossa. Myös Venäjän Karjalassa olen ihmetellyt sitä, että vaikka ihmiset monesti asuvat kuin kaatopaikalla, niin kukista pidetään hyvää huolta. Upein kasvi oli jonkin Sortavalan hökkelin ovenposkessa täydessä kukassaan loistanut kolmemetrinen salkoruusu, joka oli istutettu Ladan renkaaseen. Ilmeisesti musta ja painava rengas varastoi hyvin lämpöä ja edistää kasvua.
|
|
|
Ja nurkkiin ei kuseksita |
|
|
Muuten muistanpa Kittilästä legendaarisen Alman baarin. Alma oli paikallinen sinnikäs Lapin nainen ja matkailuyrittäjä, joka kuulemma omisti kaksi järveä ja yhden joen. Lisäksi hän kuulemma kunnostautui ampumalla hirvikiväärillä baariinsa pyrkinyttä murtomiestä. Alman baarin ulko-ovessa toivotettiin matkailijat ystävällisesti tervetulleiksi lapulla, jossa sanottiin lappilaisella suoruudella, että ”JA NURKKIIN EI KUSEKSITA.”
|
|
|
Politiikan vahvat miehet |
|
|
Öylösistä vaaleista sen verran, että Kärkkäälän kylä on sitten merkittävästi lisännyt painoarvoaan Suonenjoen kunnallispolitiikassa. Iso-Pekka ja Isompi-Markku tulevat varmasti pitämään huolen, että Kärkkäälä menestyy ainakin, mikäli poliittinen kamppailu päätyy painin asteelle. Mutta näinhän ei maamme rauhallisissa oloissa yleensä käy. Toisin on etelässä ja varsinkin Intiassa, jossa kuukin on kuumempi. Entinen ulkoministeri Pertti Paasio, jonka kansan syvät rivit muistavat ennen kaikkea eriparisista kengistä, kertoo muistelmissaan suomalaisen eduskuntadelegaation vierailusta maailman suurimman demokratian parlamentissa. Kun meikäläiset astuivat istuntosaliin, oli juuri yhdessä nurkassa käynnissä hirmuinen käsirysy. Pääministeri Indira Gandhi vain tyynnytteli korkea-arvoisia vieraitaan ja vakuutteli, että antaa poikien tapella kaikessa ruhassa, koska sillä tavalla heistä on vähiten haittaa kansanedustuslaitoksen toiminnalle. Sitten tilanne olisi huolestuttava, jos nämä kuumakallet alkaisivat käyttämän puheenvuoroja. Muuten 200 asukkaan Kärkkäälän mestys vaaleissa oli rökälemäinen. Kaksi edustajaa valittiin ja Askolan Ollikin jäi vain kahden äänen päähän ja sekin vain sen takia, että mies jakoi voimansa väärin. Olli kamppaili tuloslaskennan alkuvaiheissa ihan kärkiporukan vauhdissa, mutta hyytyi ratkaisevasti juuri kalkkiviivoilla. Ensikertalainen Kauppisen Pekka voitti kirkkaasti äänikuninkuuden ja suhteessa hän menestyi paremmin kuin Timo Soini Espoossa. Kyläpäällikkö näytti nauttivan luottamusta yli puolue- ja luokkarajojen, mutta se ei ole Kauppisen suvussa uutta. Muistelen kuulleeni, että kyläpäällikön vaarin veli toimi vuonna -18 yhtä aikaa sekä Suojeluskunnan että Punakaartin riveissä. Tällainen valinta oli varmaankin ainutlaatuista maassamme ja olisi kaikkialla muualla ollut varmaankin hengelle hupaa, sillä tämä kansa ei ymmärrä tuollaista vapaamielisyyttä näissä asioissa. Pekan isosedästä voitaneen perustellusti sanoa, että hän oli innokas järjestöaktiivi ja kiivas yhdistysmies. Tai sitten hän vain kauppamiehenä, jollaisia Kauppiset ovat, järjesteli kummankin porukan huoltoon liittyviä asioita.
|
|
|
Väiski |
|
|
Ja siirrytäänpä sitten kunnallispolitiikasta ulkopolitiikan saralle. Olen viime aikoina unilääkkeeksi lueskellut Timo Soikkasen ei tiiliskivi- vaan lekaharkkoteosta Presidentin ministeriö 1970 – 1981, eli Kekkosen ajan ulkoministeriön historiaa. Onpa harvinaisen humoristinen kirja. Satunnainen lukija ei tiedä että itkeäkö vai nauraa. Onhan esimerkiksi hupaisaa, että esimerkiksi ihan 70-luvun alussa pitkälle alkoholisoitunut ulkoministeri Väinö Leskinen korvattiin Ahti Karjalaisella. Ei tainnut mennä putkeen sekään rekrytointi. Ahtikaan ei tullut tunnetuksi minään vesipoikana. Se myönteinen asia Väiskissä oli, että hän yhdisti silloisina kylmän sodan riitaisina vuosina hetkeksi molemmat supervallat. Sekä CCCP että USA olivat samaa mieltä siitä, että Suomen ulkoministeri pitää vaihtaa; muuten ei Etyk toteudu. Onnen kantamoinenhan se Leskisen valinta ulkoministeriksi olikin. Hän sattui vain olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa eli Yleisradion saunassa. Entinen radiojohtaja Aarre Elo kertoo muistelmissaan, että maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa saunomaan ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset, nimittäin laulu, viini ja naiset.
Saunareissullaan tasavallan presidentti alkoi Elon todistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita olut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan UKK oli tässäkin asiassa
|
|
|
Koikkalainen |
|
|
Eilisestä Väinö Leskisestä vielä sen verran, että häntä ja Kekkosta yhdisti laulun, viinin ja naisten lisäksi myös urheilu. Leskinen oli peräti jonkinlainen olympiavoittaja. Hän voitti kultamitalit 200 ja 400 metrin rintauinneissa vuoden 1937 työläisolympialaisissa. Erityisiä kansainvälisiä työläisolympialaisia järjestettiin 20-30-luvuilla porvariston kansalliskiihkoisten olympialaisten vastapainoksi. Kova uimari Leskinen olikin. Hänellä on vieläkin muistaakseni Töölönlahden ympäriuinnin rataennätys. Hopealle Leskisen jälkeen sijoittui Leppävirralla syntynyt Johannes Koikkalainen. Koikkalainenkin kunnostautui myöhemmin politiikassa. Uransa huipulla hän taisi toimia peräti sisäministerinä. Parhaiten kansa muistaa Koikkalaisen kuitenkin 70-luvun lopun demareiden puoluekokouksen tapahtumista. Tällöinhän hänen uskottiin joutuneen pahoinpitelyn ja ryöstön kohteeksi. Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että uhri muisti tapahtumien kulun väärin, sillä tupakan pummaajiksi ja päällekarkaajiksi paljastuivat hotellihuoneen kaksi tuolia ja yöpöytä. Koikklainen oli kuitenkin huumorimiehiä. Kun Kekkosen valtakauden päätyttyä kepulaiset etsivät itselleen hyvää presidenttiehdokasta, kohtasivat he melkein ylitsepääsemättömiä ongelmia, koska Ahti Karjalaisella oli alkoholiongelma ja Johannes Virolaisella vaikeuksia naisten kanssa. Tällöin myös Koikkalainen halusi ilmoittautui kisaan mukaan, koska piti itseään pätevimpänä. Hänellä oli nimittäin sekä viina- että naisongelma.
|
|
|
Laiska ja lahjakas |
|
|
Tutkimusten mukaan tyytymättömyys työoloihin on dramaattisesti lisääntynyt maamme työelämässä muutaman viime vuoden aikana. Nykyään virkamiehiltäkin tohditaan vaatia yhtä ja toista toisin kuin ennen ja se ahistaa. Jopa virkamiesten ammatillista osaamista on alettu luokittelemaan, ongelmana on vain se, ettei kunnollisia arviointikriteereitä tahdo löytyä. Mutta ulkoministeriön historiikista paljastuu, että hallintojohtaja Joel Toivola jo tasan 40 vuotta sitten kykeni asettamaan diplomaatit paremmuusjärjestykseen. Hänen mukaansa diplomaateista paras on laiska ja lahjakas, lähinnä paras lahjakas ja ahkera, sitten laiska ja tyhmä ja pahin on se, joka on ahkera mutta lahjaton. Tuolla arviointiasteikolla olisi käyttöä muuallakin kuin ulkoasiainhallinnon parissa.
|
|
|
Kekkosen kolmas poika |
|
|
Ulkoministeriön arvostamista lahjakkaista ja laiskoista diplomaateista vielä sen verran, että ykkönen tässä sarjassa oli Jussi Mäkinen. Hänen uransa oli hämmästyttävä. 22-vuotiaana hän jo työskenteli vastuullisella paikalla Moskovassa ja uransa mies päätti suurlähettiläänä Wienissä. Mäkinen oli niin lahjakas, että hänestä oli jo vaikea sanoa, että oliko kysymyksessä hullu vai nero. Kirjassaan Keskusteluja Kekkosen kanssa Mäkinen antaa ymmärtää, että hänellä on kannettavanaan suuri salaisuus, jota hän ei saa paljastaa kenellekään ikinään missään. Rivien välistä voi lukea, että hän uskoo olevansa Urho Kekkosen poika. Presidentin linnan linnanvouti Arimo Raeste tunnustaa asian suoraan muistelmissaan Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut. Mutta itsepä en usko moista. Uskon, että Outokumpu Oy:n johtaja vuorineuvos Mäkinen, joka varmaankin rahoitti Kekkosen vaalikampanjaa, pyysi Urkkia kuolinvuoteeltaan katsomaan vähän poikansa perään ja kunnon miehenä UKK näin tekikin. Mutta rajansa oli tälläkin luottamuksella. Suurlähettiläs Mäkinen oli ns. julkimiehimys, mutta tämähän ei edes 60-luvulla ollut diplomaattipiireissä rasite. Eikä miehen ura päättynyt edes siihen, että hän joillakin virallisilla päivällisillä suurlehetystössään istutti bokserikoiransa nimeltään Attila juhlapöytään arvokkaammalle paikalle kuin maamme sotilasasiamiehen, koska katsoi lemmikkinsä olevan henkisiltä kyvyiltään etulyöntiasemassa, Mutta siinä vaiheessa kun Mäkinen oli nauttinut ns. normaaleja ruokajuomia siinä määrin, että alkoi uskoa tulevansa valituksi Itävallan ulkoministeriksi, kutsui Kekkonen hänet ns. disponibiliteettiin kotimaahan. Dispoon kutsuminen luultavasti tarkoittaa kansankielellä jonkinlaista lähettiläiden hoitoonohjausta. Raesteen mukaan lääkäri varoitti Mäkistä siitä, että jos hän vielä ryyppää vähänkin, on se kuolemaksi. Potilas meni heti ostamaan viskipullon ja ilmeni, että tällä kertaa lääkäri olikin asiassa täysin oikeassa. Muuten Itävallan liittokansleri Bruno Kreiskykin oli huolestunut Jussi Mäkisen suurlähettiläsaikoihin Suomen maineesta ja puki ongelman juhlapuheessaan kohteliaaseen muotoon seuraavasti: ”Annamme suuren arvon sille, että Suomen hallitus on lähettänyt Jussi Mäkisen tänne edustamaan maatanne, sillä se osoittaa, että Suomessa ymmärretään, että Wien on Euroopan liberaalein pääkaupunki.”
|
|
|
Kups – Viikingit 0 – 0 |
|
|
Kupsilla oli sitten seuran historian tärkein peli. Yksityiselämän kiireiden vuoksi en ehtinyt paikalle. Se oli hyvä se, koska hermot olisivat pettäneet viimeistään vieraiden rangaistuspotkun aikana. Mutta ei se mitään, että en ollut läsnä, koska jo viime yönä näin ennusunessa, että Kups säilyttää sarjapaikkansa. Tosin seuran aloituskentällinen yllätti. En pitänyt hyvänä ratkaisuna sitä, että Kupsin kärkimieheksi oli Persusta hankittu Timo Soini, joka tosin tunnetaan jonkinlaisena jalkapallointoilijana. Ja huonosti Soini unessani pelasikin; tosin hän teki kaksi maalia, mutta mitään muuta mies ei tehnytkään. Kävelin keskuskentän ohi muutama minuutti pelin päättymisen jälkeen ja kun näin, että kentän valot eivät enää palaneet, uskoin ennusuneni toteutuneen. Monimutkaisten todennäköisyyslaskelmieni mukaan Viikinkien olisi pitänyt kaiken järjen mukaan, joka on muuten ehtymätön luonnonvara, viedä ottelu jatkoajalle pudottaaksen isännät sarjasta. Jo Teksti-TV:n otsikot kertoivat sitten kotona, että Kups säilyi pääsarjassa. Ei tehnyt Soini maaleja vaan 0 – 0 riitti. Lopussa vieraat olivat tuhrineet rankkarinkin . Kups siis vain notkahti, ei kuollut ja taitaa kolmen vuoden päästä voittaa Suomen mestaruuden. Kiirettä piisaa urheiluhullulle tulevaisuudessa tässä kaupungissa, Kuopiossa on seuraavana vuoden ajan jalkapallossa, jääkiekossa, lentopallossa ja pesäpallossa huipputason porukat. Ei taida Suomessa olla toista moista kaapuntia.
|
|
|
Seppo Sillanpää 80 vuotta 2.11.2008 |
|
|
Päivänsankari, jolle avovävy toivottaa onnea
Päivänsankari ja perhe
Päivänsankari, piikkinokka-Mosse ja Saija. Vaikka eihän se oikea Mosse ollut, vaan jokin Opel mallia noin -38. Venäläiset veivät saksalaisten autotehtaan sotasaaliina ja alkoivat valmistaa Mosseja Opelin piirustuksilla. Kuvan auto oli tavallinen hamassa lapsuudessani. Askolan Ollillakin taisi olla sellainen. Mieleeni on jäänyt, että penkit olivat samanlaista teräslankajousta kuin hetekoissakin. Ollin ajokista irtosi kerran täydessä vauhdissa pyörä Moskulanpuron rinteessä ja vieri mutahautaan. Tai ainakin niin muistelen minulle kerrotun.
|
|
|
Ilmapuolustussormus |
|
|
Sormuksia jäi tähteeksi tuhansia ja pari vuotta sitten Valtion rahapaja myi jäljelle jääneet sotaveteraanien hyväksi. Itsekin ostin kaksi kappaletta. Valitsin ruusukekuvioiset. Vaikka Suomen ilmavoimien hakaristi ei olekaan sama kuin natsisymbolihakaristi, olisi se kuitenkin herättänyt sormessani vähän liikaa arvailuja varsinkin ulkomaalaisten kanssa asioidessa. Eiväthän nämä hampaat hyvät ole, mutta ovatpa kuitenkin omat, jotta kyllä minä nämä mielelläni pitäisin ja perustelen sormusvalintaani tällä seikalla. Luin tuossa Lasse Lehtisen uusimman Kuopionkin historiaa sivuavan teoksen ”Siivetönnä en voi lentää” ja siitä selvisi, minne ainakin osa sormuskullista hävisi. Nimittäin sulatusoperaatioon osallistunut kuopiolainen kultaseppä Alexander Hirvonen, josta oli yllättäen tullut yksi kaupungin rikkaimmista porvareista, osti urakan jälkeen itselleen oman kivitalon kaupungin keskustasta. Lopullakaan kullalla ei taidettu ostaa hävittäjiä, vaan tietääkseni harkot varattiin mahdollisen tulevan maanpakolaishallituksen toiminnan pesämunaksi. Ja sehän oli ihan oikein.
|
|
|
Tositumma |
|
|
Muistanpa, kuinka Heinolassa oli kymmenisen vuotta sitten suuret yleisurheilukilpailut ja kaupungin retkeilymajalle oli majoitettu kenialaisjuoksijoita. Sinne tuli myös romaniseurue, joka alkoi suureen ääneen kyselemään, että keitäs nämä tummat on. Sen jälkeen olen mielessäni kutsunut afrikkalaisperäisiä lähimmäisiäni tosi tummiksi: en neekereiksi enkä mustiksi, vaikka nämäkään sanat eivät ole mielestäni läheskään yhtä halventavia kuin ryssä, hurri tai jutku. Nyt USA:n ollaan valitsemassa tositumma presidentti ja se on hyvä se. Olen niin vanha mies, etten olisi uskonut moista koskaan näkeväni. Toivotaan miehelle terveyttä ja pitkää ikää, sillä luulen, että hän joutuu vielä ottamaan valtion haltuun maan pankit, vakuutuslaitokset ja teollisuuden. Amerikka ei nimittäin pärjää kilpailussa kiinalaisen riistokapitalismin kanssa. Luin tuossa juuri nyrkkeilijä Mohammed Alin elämänkerran ja Obaman valinta tuntuu entistä paremmalta. Kirjassa kerrotaan, että vielä 60-luvun alussa tositummilla ei ollut Etelävaltioissa edes äänioikeutta. En tiedä mikä on koko totuus asiassa. Tuskin lain mukaan ihmisen runsas pigmentti oli äänestämisen este, vaan luulenpa, että asia hoidettiin niin, että äänestämistä varten rekisteröityvät mustat saivat pelätä lynkkausta tai hyvällä onnella vain kastraatiota. Mohammed Alista alias Cassius Claysta vielä sen verran, että katsokaapa tuo video ottelusta Sonny Listonia vastaan http://www.metacafe.com/watch/yt-uzWynvBLJ4I/muhammad_ali_vs_sonny_liston_1965/ . Monet nimittäin uskovat, että vedonlyöntipisteissä oli ottelun alla epätavallisen vilkasta liikehdintää. Sopuottelusta puhtaan yleisesti. Muuten Clayn ja Listonin ottelut olivat silloin reilut 40 vuottta sitten Kärkkäälänkin kylällä suuren mielenkiinnon kohteena. Yleisesti toivottiin, että rehti ja yrmeä ammatti- ja taparikollinen Sonny Liston olisi suurella nyrkillään tukkinut Louisvillen suurisuu Clayn suuren turvan. Toisin kävi. Vieläkin muistan, että Maikkolan Meeri, joka ei muuten ollut kovasti urheilullinen ihminen, jutteli kanssani innokkaasti tulevasta matsista. Ja koulun välitunnilla ottelu uusittiin moneen kertaan eikä urheilumies Opettaja-Ville pitänyt asiaa mitenkään tuomittavana. Ottelun seurauksena myös siskoni Aila sai lempinimen Liston, koska katsottiin, että hänellä oli siihen aikaan samanlainen hartiarakenne kuin entisellä raskaansarjan maailmanmestarilla.
|
|
|
Vesa-Matti Loiri – suuri taiteilija |
|
|
Kävin männä viikolla keskellä työpäivää kuuntelemassa keikkalavoille palannutta Loiria, kun tämä treenasi illan konserttia varten Musiikkikeskuksen lavalla. Asia tapahtui työnantajan luvalla ja kysymyksessä oli ns. työkyvyn ylläpitoon tähtäävä toiminto. Ja kaikin puolin suuri taiteilija on Inarinjärven saarelle erakoitunut Vesa-Matti Loiri. Onnistuin sitten kirjastosta lainaamaan miehen viimeisimmät levyt Inari ja Ivalo ja ne ovat tarjonneet arvokkaita kulttuurielämyksiä. Kaikki kappaleet ovat vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja, mutta Loiri onnistuu saamaan niihin uusia ulottuvuuksia syvän tunteellisella ja ajoittain jopa nytkähtelevällä ja kouristelevalla tyylillään. Ei kuulosta ollenkaan hyvältä tai uskottavalta, kun kauniskasvoinen maalaisliittolainen maalaispoika Mikko Alatalo vienolla tenorilla laulaa, että ”on kenties hyvä, ettet näe minua nyt, on kai hyvä, ettet vuokseni sä järkyty”. Mutta kun fyysisestikin suuri laulaja Vesa-Matti Loiri esittää saman asian syvällä tunteella ja jykevällä kaikupohjalla, niin se on jotenkin uskottavampaa. Tämän aikamiehen äänessä ja koko olemuksessa kuvastuvat eletyn elämän jäljet sykähdyttävällä tavalla.
|
|
|
S.O. Lindgren |
|
|
Erikoinen isäinpäivä tulossa. Uutuuskirjaluettelosta ei löydy yhtään sissi-iskusta huoltokeskukseen kertovaa teosta. Ilmeisesti kaukopartioelämästä on jo kaikki kirjoitettu. Sen sijaan muutama erityisen mielenkiintoinen sotahistoriallinen julkaisu on ilmestynyt ja eräistä löytyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia myös urheiluhistoriaan. Ylikankaan teloituskirjan vastakappale Teloitettu totuus – kesä 1944 palautti mieleeni pienoiskivääriammunnan maailmanmestarin S.O. Lindgrenin. Parhaiten tämä majuri muistetaan siitä, että hän ampui erittäin kyseenalaisissa olosuhteissa sotamies Hytin. Korkeinoikeus vapautti hänet murhasyytteestä, vaikka normaalilla oikeustajulla varustettu kansalainen pitääkin tapausta selvänä murhana. Lindgren oli itsekin huippu-urheilija, mutta urheiluväki muistaa hänet myös siitä, että 50-luvun lopulla hän otti kiinni salametsästyksestä epäiltynä mailleen eksyneen kaksinkertaisen olympiavoittaja Pentti Linnosvuon. Pakenemisen estämiseksi olympiasankari määrättiin myös laskemaan housut kinttuihin. Määräystä tehostettiin haulikolla. Mitähän Freud ajattelisi tuostakin tapauksesta? Uskon, että Lindgren oli Mika Waltarin esikuvana kirjassa Tähdet kertovat komisaario Palmu esiintyvälle seinähullulle everstille, joka mm. oli murhannut vaimonsa. Senkin tapauksen ainekset kirjailija taisi löytää tosielämästä. Muuten muistelen jostain lukeneeni, että innokas pataljoonan komentaja Lindgren järjesti Jatkosota-aikaan porukalleen ampumakilpailut. Majuri, lupasi viikon loman sille, joka ampuu häntä paremmin. Hyvin upseeri suoriutuikin koitoksesta. Hän sai 197 pistettä. Tosin se ei riittänyt voittoon, sillä kersantti ja tuleva SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ampui täyset 200. Saarinen sai luvatun loman kaksinkertaisena.
|
|
|
Alvar Rantalahti |
|
|
Ja jatketaanpa sota- ja urheiluhistorialla. Joitain kuukausia sitten kerroin suonenjokelaisen olympiavoittaja Kalle Jalkasen kaatumisesta. Hän meni Jatkosodan alussa miinaan ja hänen komppanian päällikkönsä määräsi, että tunnetun urheilusankarin kuolema oli kostettava surmaamalla neljä sotavankia. Peruskiltti Kalle ei olisi tällaista koskaan hyväksynyt. Sota katkaisi myös monen muun huippuhiihtäjän uran. Näin kävi myös Alvar Rantalahdelle, joka vuoden -38 MM-kisoissa tuli 50 kilometrin kilpailussa hopealle Kalle Jalkasen jälkeen. Tosin hän ei kuollut tai vammautunut sodassa, kuten monelle kilpakaverille kävi. Teloittettu totuus-kirjassa paljastetaan, että luutnantti Alvar Rantalahti tuomitti pian sodan jälkeen vankeuteen kuolemantuottamuksesta. Hän oli ampunut sotamies Juho Pietikäisen 31.7.-44 tämän puhuteltua luutnanttia epäsotilaallisesti ja vastustettua Rantalahden toistamaa käskyä. Korkein oikeus katsoi Rantalahden laiminlyöneen ottaa tilanteesta riittävästi selkoa; Pietikäinen oli nimittäin kuulunut ryhmään, joka Rantalahden tietämättä oli komennettu erilliseen tehtävään, joten vastaan inttäminen tuntuu ymmärrettävältä. Pitääpä muuten selvittää, oliko ammuttu sukua maailmankuuluille Puijon Peipposille eli Pietikäisen vilkkaille veljeksille.
|
|
|
Pilkkihaalari |
|
|
Joka kesä olen Uukuniemellä hyvän naapurin Jääskeläisen Erkin kanssa tuijotellut Pyhäjärven selälle ja suunnitellut, miten lähdetään kolkkamatikalle heti, kun ensijää vähänkin kantaa. Ei ole tullut onneksi lähdettyä. Erkin veli tosin lähti viime syksynä verkonlaskuun ja sukeltaja haki miehen pois. Muistanpa, että Heinolan palolaitoksen pojat suosittelivat pilkkimiehille, että heidän on ehdottomasti käytettävä pilkkihaalaria. Siitä on hyvä nostella innokkaita talvikalamiehiä sitten heinäkuulla; muuten ne tuppaavat hajoamaan käsiin. Heinolan vedet ovat niin syviä ja louhikkoisia, että sieltä on hukkuneita vaikea löytää, ennen kuin ne nousevat pintaan. Muuten huippuseiväshyppääjä ja legendaarinen valmentaja Valto Olenius on vieläkin löytymättä, vaikka tapauksesta on jo 25 vuotta.
|
|
|
Tauno V. Mäki |
|
|
Jatketaanpa sota- ja urheiluhistorialla. Muistan maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Tauno V. Mäen perusjoviaalin oloisena rupattelevana ja eräkirjoja kirjoittelevana miehenä, joka oli tavallaan valtakunnan johtava erämies ja tässä ominaisuudessa hän oli myös UKK:n vakituinen kalastus- ja metsästyskaveri. Mäki oli taitava ampuja ja voitti mm. olympiapronssia Helsingin kisojen hirviammunnassa. Oula Sivennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet, joka käsittelee Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyötä 1933 – 1944, paljastaa Tauno V. Mäestä, ettei hän ollut pelkästään lupsakka kansanmies. Hän toimi myös Sallassa sijainneen karmean sotavankileirin päällikkönä. Laitos näyttää toteuttaneen täysin saksalaista tuhoamisleiriperiaatetta. Wikipedia on nopeasti tässä asiassa päivitetty, joten lainataanpa sitä. ”Jatkosodan aikana Mäki, silloiselta sotilasarvoltaan luutnantti, toimi Pohjois-Suomessa saksalaisten rintamavastuualueella Sallan alueen suomalaisena paikalliskomendanttina. Mäki toimi samalla myös alueella olevan Sallatunturin kupeessa sijainneen sotavankileiri 9F komendanttina. Historiantutkija Oula Silvennoisen mukaan Mäki tällöin kyyditsi erään Valpon virkailijan kanssa leiristä väkisin ulos sotavangin, ukrainalaisen Grigori Bondasin, ja myöhemmin ilmoitti, että vanki oli ammuttu pakoon pyrkiessään. Silvennoinen viittaa mahdollisuuteen, että vanki olisi ammuttu tarkoituksellisesti.” Wikipedia vaikenee siitä, että kyseisellä vankileirillä syttyi myös nälkäkapina, joka tukahdutettiin verisesti. Antautuneita vankeja ehdittiin jo kostoksi teloittaa kasapäihin, ennen kuin Tauno V. Mäki keskeytti verilöylyn. Asiaa käsiteltiin heti sodan jälkeen kenttäoikeudessa, jossa Mäki tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen 20 sotavangin kuolemantuottamuksesta ja varomattomuudesta tapahtuneesta virkarikoksesta. Mäki haki kuitenkin muutosta tuomioonsa ja sai pari vuotta myöhemmin sotaylioikeudelta vapauttavan päätöksen.
|
|
|
Maailman vahvin mies |
|
|
Muistan, kuinka ennen suomalaisen voittaessa minkä tahansa maailmanmestaruuden, kajautti silloinen höyryradio Porilaisten marssin. Eilen Mullikassa oli urheilusivulla pieni juttu, että kuopiolainen Jari Martikainen on voittanut superraskaansarjan voimanoston maailmanmestaruuden. Kuopiosta löytyy siis monien muiden ihmeiden lisäksi myös maailman vahvin mies. Tämän päivän Mullikassa sitten kerrottiin, että tuore maailmanmestari palasi voittajana kotiin ja lentoasemalla näytti valokuvasta päätellen olleen paikalla sankaria vastaanottamassa vaimo ja kiinan harjakoira. Jotenkin tuntuu siltä, että jos suomalainen alkaa menestyä hiihdossa tai voimailulajeissa, suuri ja monta kertaa yllättävän asiantunteva urheiluväki alkaa häpeämään. Voimanostokaan ei taida olla kaikista hyvämaineisin urheilumuoto. Savon Sanomat haastatteli voimanostoliiton puheenjohtajaa, joka on yllättävästi nimeltään Kalevi Sorsa; lieneekö poliitikkosukua. (Muuten jostain syystä poliitikot pyrkivät urheilussa johtotehtäviin. Kun Jari Räsäsen kunnianloukkaus asiassa jaettiin korvauksia, oli rahaa pyytämässä monta sellaista huippupoliitikkoa, joiden ainut meriitti taisi olla, että he omistivat sukset). Puheenjohtaja Sorsa vakuutti, että ne ovat höpöpuheita, että tässä lajissa mukamas dopataan. Mitään muuta lajiryhmää ei testata yhtä paljon. Ja puhdas lajihan se voimanosto sitten varmaan huipputasolla nykyään onkin. Kukapa uskaltaa edes muuta epäillä. Sponsorirahaa on siis tulossa asian harrastajille vino pino. Kuopiossa vieraillut Kari-Pekka Kyrö ilmoitti seuraavansa nykyään innokkaasti ammattipyöräilyä, sillä tässä lajissa ei tarvitse epäillä, että joku puhdas urheilija olisi mukana sotkemassa kilpailuja. Ja kaiken maailman voimamieskilpailuja tulee telkkarista solkenaan eivätkä eettiset kysymykset näytä yleisöä askarruttavan pätkän vertaa. Miksi ihmeessä hiihdolta tai vaikkapa pesäpallolta vaaditaan sitten niin paljon moraalisia arvoja.
|
|
|
Kirkkorouva |
|
|
Maamme seurakuntaelämässä taas sattuu ja tapahtuu. Imatran kirkkoherra haluaisikin tulla kirkkorouvaksi, mutta se ei näytä hänen piispaesimiehelleen jostain syystä käyvän. Odottelen, että löytyykö Raamatusta paljonkin tukea tälle näkemykselle. Tapaus saattaa tuntua hupaisaltakin, mutta onhan se varmasti ollut melkoinen tragedia naimisissa olevalle kirkkoherralle, joka aamulla kahvipöydässä kertoo rouvalleen vähän vaikean oloisena, että minulla taitaa olla tänään vähän asiantynkää terveyskeskukseen… Meillä Kuopiossa muudan opettaja vaihtoi erään kesäloman aikana sukupuoltaan ja Savossa vain todettiin, että haetanneeko tuo mittään. Ja nyt tämä hemaiseva nainen oli kunnallisvaalien ääniharava. Ilmeisesti äänestäjät luottivat hänen laaja-alaiseen kokemukseensa yhteiskunnallisten asioiden tarkastelemisesta eri näkövinkkeleistä. Nyt kun naisilla näyttää olevan vaikea edetä kirkon hierarkiassa, kannattaisi jonkun feministiteologin kokeilla sukupuolen vaihdosta. Ehkä se avaisi tien vaikka kirkkoherraksi. Ja sitä paitsi luulisi, että naisilla tuon asian käytännön järjestelytkin olisivat yksinkertaisempia. Kai sitä nyt tiukan paikan tullen jotain liimattavia implantteja löytyy, jotka tyydyttäisivät vaikka ahdasmielistä piispaa.
|
|
|
Ihmisen viat |
|
|
Mielenkiintoinen ihminen on Jukka Virtanen. Hän ei edes yritä salata vikojaan. Niinpä hän onkin maamme johtavia viihde-, hevos- ja palloilumiehiä. Palloilusaavutuksista merkittävin on Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruus. Muistelmakirjassa hän kertoo, että kovassa loppuottelussa oli vastassa eräs urheilussa kiellettyjen lisäaineiden vuoksi päänsä sotkenut pikajuoksijalupaus. Luennon jälkeen kävin kysymässä hopeaa voittaneen nimeä, mutta sitä Virtanen ei muistanut. Hän on viimeisen päälle herrasmies. Jukka Virtanen kertoi pärjänneensä Savossa hyvin. Hän hallitsee seudun kielen, koska kaukana lännessä sijaitseva kotikaupunki Jämsänkoski kuuluu vielä savolaismurteiden alueeseen ainakin miesten kielen osalta. Naiset haastavat hämettä. Virtasen mukaan ilmiön selityksenä on, että Nuijasota vei hänen kotiseudultaan miespuolisen väestön ja tilalle kiiruhtivat Savon uroot. Se vaikuttaa sikäläisten herrojen puheessa vielä 410 vuotta myöhemminkin siinä määrin, että esimerkiksi Jukka Virtanen on monta kertaa pystynyt toimimaan menestyksellisesti tulkkinan savolaisten ja ihmisten välisissä keskusteluissa.
|
|
|
Esko Kolehmainen |
|
|
Jukka Virtasen teoria siitä, että Jämsänkoski sai savolaisasutuksensa Nuijasodan seurauksena ei pidä paikkaansa. Sen sijaan syy siihen, miksi savolaiset asuttivat puoli Suomea, Länsi-Ruotsin ja osan Amerikkaa, oli se, että heillä oli hallussaan sen aikainen huipputekniikka eli kyky kasketa havumetsiä. Kaskiruis saattoi tuottaa yhden kylvetyn jyvän tilalle kymmeniä uusia. Jos olisin nuorempi, alkaisin opiskelemaan historiaa ja ryhtyisin tutkimaan muinaisten esi-isien maailman valloitusta. Onhan se mielenkiintoinen asia, että 400 vuotta sitten ihmiset muuttivat kaikkinen tavaroineen ja karjoineen silloisten surkeiden liikenneyhteyksien ja puutteellisen tiedonvälityksen aikaan vaikkapa tuhannen kilometrin päähän Ruotsin ja Norjan rajoille asumattomaan korpeen. Nuijasodassa savolaiset olivat innokkaasti mukana kapinassa. Niinpä puolet taloista autioitui ja tämä selittänee vielä nykyäänkin alueella vallitsevan epäilyn kaikkia herrojen kotkotuksia kohtaan. Heikki Ylikankaan tutkimuksista paljastuu, että tärkeä Nuijasota johtaja oli Erämaan Esko eli Eskil Uttermark. Kotiseudullaan Suonenjoella mies tunnettiin Esko Kolehmaisena. Hn oli itäsuomalaisten vastine pohjalaisten Jaakko Ilkalle. Muuten Esko Kolehmaisen eli Eskil Uttermarkin jälkeläiset tunnetaan Markkasina. Se on savolaistunut muunnelma Uttermarkista. Äitini puolelta olen Könösiä ja mainittakoon, että tuolta netistä löytyy erään Könösen nettisivuilta tieto, että eräiden jäykkäliikkeisten Kolehmaisten sukunimi muuttui Könöseksi. Könönen nimittäin tarkoittaa jäykkäliikkeistä henkilöä elikkä könöttäjää. Tämä piirre on suvussa säilynyt myöhemmissäkin polvissa. Niinpä suvun suurjuoksijasta Salamo Könösestä, jolla oli joskus 40-luvulla maratonjuoksun maailman nopein aika, eräs merkittävä urheiluhistoriateos mainitsee, että ”jäykästi juokseva, mutta sitkeä”.
|
|
|
Viitakemies |
|
|
Öylösestä Nuijasota-aiheesta pulpahti mieleeni, että lehtijutun mukaan entisessä kotikaupungissani Heinolassa oli ajauduttu suureen joukkotappeluun, jossa taisteluvälineenä oli käytetty jopa viikatetta. Vielä siis näyttää nykynuorisokin kunnioittavan vanhoja perinteitä. Luulisi, että sekä kylätappelut että viikatteet olisivat jääneet historiaan. Varsinkin tuo viikatteen kaltaisen teräaseen käyttö arveluttaa. Välineen käsittely vaatii tekniikkaa ja helposti taitamaton kaataa sillä omistakin riveistä miestä kuin heinää. Muuten Savossa taidetaan sanoa mieluummin viitake kuin viikate. Muistelen, että savonmurteella hevimusiikkia esittävän maineikkaan kuopiolaisen Verjnuarmu-yhtyeen vokalistikin on taiteilijanimeltään Viitakemies. Toivotaan, että pojat nähdään vielä joskus Euroviisuissa puolustamassa sinivalkoisia värejä. Luulen, että tuo kylätappeluperinne liittyy vahvasti Länsi-Suomeen ja varsinkin Hämeeseen. Itä-Suomessa erimielisyydet on mieluummin ratkaistu tyhjänpäiväisellä suunsoitolla ja leukojenlouskutuksella. Idässä väestökin on asunut niin harvassa, että kunnollisten joukkueiden muodostaminen on ollut vaikeaa. Luin tuossa Jaakko Syrjän Väinö Linna-elämänkerran ja siitä ilmeni, että ainakin Hämeen Urjalassa oli ollut ylimuistoisena tapana, että rippikoulupojat järjestivät viimeisenä koulupäivänä hirmuisen kylien välisen joukkotappelun. Paikallinen väestö piti sitä täysin hyväksyttävänä toimintona. Ehkä se oli samankaltainen miehistymisrituaali, jollaisia villit alkuasukasheimot järjestävät mustan Afrikan sademetsän viitakoissa.
|
|
|
Lauri |
|
|
Tuosta hämäläisten harrastamasta täyskontaktilajista sen verran, että Seitsemässä veljeksessä on asiasta eloisa kuvaus. Jukolan veljekset olivat päässeet Impivaarassa metsittymään niin pahasti, että viikonpäivät eivät olleet täsin oikein päivittyneet miesten kovalevyille. Kerran he tulivat jumalattoman elämänsä vuoksi synnintuntoon siinä määrin, että lähtivät miehissä kirkkoon hakemaan virkistystä sieluilleen. Matkalla he törmäsivät Toukolan sakkiin, jota kovasti huvitti, että veljekset olivat maanantaina kirkkoreissulla. Impivaaran metsäläiset eivät tässä tilanteessa hallinneet smalltalkkia, vaan vaihtoivat hartausvälineensä kiireellä aidanseipäisiin ja ryntäsivät antamaan asennekasvatusta pilkkaajilleen. Suuri yllätys Kiven tarinassa on se, että veljeksistä taiteellisesti lahjakkain, eli Lauri, oli se, joka riehui kaikista hurjimmin; ei siis Juhani, tai Tuomas, joihin vedonlyöjät olisivat tässä asiassa satsanneet. Terävä havainto kirjailijalta. Monta kertaa taiteellisesti herkät ihmiset ovat käytöksessään arvaamattomian ja piittaamattomia. Muistelenpa, että tapauksen jälkeen Jukolan pojat vaipuivat niin suureen epätoivoon, että päättivät muuttaa Heinolaan. Tarkemmin sanottuna kaupungin pataljoonan palvelukseen, jossa he arvelivat kaltaisiaan väkivallan ammattilaisia tarvittavan. Onneksi muuttomatkalla vastaan tuli kanttori, joka puhui pojille järkeä ja sei heidät kääntymään. Muuten Timo. K. Mukan elämän kerrassa 100 vuotta myöhemmin kerrotaan, että vajotessaan kotikunnassaan Pellossa ihmisten halveksimana kaikkein syvimpään masennukseensa, ilmoitti myös hän olevansa valmis muuttamaan ihan minne tahansa, vaikka Heinolaan.
|
|
|
Nettikirjasto |
|
|
Eipä löydy Netistä Elias Lönnrotin päiväkirjoja. Nimittäin sivutessani eilen aihetta ”Heinola kaunokirjallisuudessa”, tuli mieleeni, että pitää tarkistaa, muistanko yhden jutun oikein. Voisin nimittäin kaksi sormea vaikka missä, vannoa, että Kalevalan kirjoittaja mainitsi entisen kotikaupunkini päiväkirjassaan. Hän nimittäin juosta hilppasi Heinolan läpi noin vuonna 1838 ja uskalsi pysähtyä vasta Lusissa. Siinä hölkötellessään hän ihmetteli itähämäläisten alkukantaisuutta ja raakalaismaisuutta. Vaikka en löytänyt Eliaksen päiväkirjaa, niin löysin vielä mielenkiintoisempaa. Nimittäin tuhansia merkittäviä kaunokirjallisuutemme helmiä on luettavissa sähkömagneettisessa muodossa seuraavasta nettiosoitteesta: http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi Kun napautatte ylläolevaa, rävähtää etusivu, jossa kirjailijat ovat aakkosjärjestyksessä, sitten näpsäytätte Base Directory/files-palkkia ja sen jälkeen kohtaa txt. Sieltä löytyy esimerkiksi Aleksis Kiven, Juhani Ahon, Joel Lehtosen ja Eino Leinon lähes koko tuotanto. Huomattakoon, että Kivi on Hämeestä, mutta muut taetavat olla Savon poekia. Leinokin muistaakseni taustaltaan Itä-Suomen Mustosia; siis samaa sukua, kuin kirjailijaa vähän tunnetumpi voimailija Boogie Mustonen, jonka poika Anton on Kupsin A-junnujen kantavia voimia. Katsokaapa, miten Vänrikki Stoolin tarinoista löytyy kaksi eri versiota, elikkä Cajanderin ja Mannisen käännökset. Niissä Maamme-laulunkin sanat eroavat toisistaan. Muuten sikäli 60-luvun radikalismi ulottui myös Kärkkäälän alakansakouluun, vaikka se jäikin meiltä valtaamatta, että Stoolin tarinoita ei ikäluokkani enää opetellut ulkoa, kuten aiemmat polvet tekivät. Täytyypä paikata tämä aukko sivistyksessäni Internetin avulla.
|
|
|
Adolf Ehrnrooth |
|
|
Jatkamme nyt urheilu- ja sotahistoriallista sarjaamme. On tietenkin pyhäinhäväistys paljastaa, että kenraali Adolf Ehrnrooth kaikessa Mikko Niskasmaisessa mahtipontisuudessaan, oli minusta koominen hahmo. Juuri sellainen, jolle toinen tunnettu Suomen sotilas, eli sotamies Vanhala, olisi päästellyt monet hihitykset. Tietysti Ehrnrooth oli urhoollinen sotilas, mutta lisäksi hän oli myös olympiaurheilija. Vuoden -48 Lontoon kisoissa hän oli kenttäratsastuksessa 20.. Siihen aikaan olympialaisissa ei vielä ollut dopingtestejä. se oli hyvä se, koska kenraalillamme olisi saattanut olla testissä ongelmia. Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittamassa Ruma sota-teoksessa paljastetaan, että Ehrnrooth (tosin nimeksi mainitaan Ehnrooth, joka varmaan on skandaali, mikäli Matti Klinge sen havaitsee) oli Suurhyökkäyksen aikaan koukussa amfetamiiniin. Akateemikko Matti Kuusen todistajan lausunnon mukaan silloinen eversti pysyi päivisin toimintakunnossa amfetamiinin avulla. Öisin hän taas tarvitsi unilääkettä pystyäkseen nukkumaan. Aamuisin häntä oli erittäin vaikea saada hereille ja herättyään mies oli hyvin,hyvin kiukkuinen. Kerran Ehrnrooth jouduttiin suurella työllä herättämään, koska Äyräpään kirkonmäellä olivat saarroksiin jääneet suomalaiset nostaneet valkoisen lipun. Lähes tajuton eversti reagoi määräämällä tykkipatteriston iskun, vaikka ilmeisesti osa puolustajista oli vielä jatkamassa taistelua. Lienee ainut kertainen tapaus maamme sotahistoriassa. Tämä tapaus mainitaan myös vuosi sitten ilmestyneessä kirjassa Jatkosota Puna-armeijan silmin. Siinäkin julkaisussa kauhistellaan huumepöllyssä oleen komentajan raakuutta. Vastaavaa ja pahempaakin kyllä tapahtunut myös naapurin puolella Ainakin tsaarin aikaan, sillä Mannerheimin elämänkerrassa kerrotaan, että Ensimmäisen maailmansodan melskeissä hän määräsi oman tykistönsä tulittamaan niskuroivia miehiään. Marski ja Ehrnrooth olivat sekä sukulaismiehiä että sukulaissieluja.
|
|
|
Majuri Kurt Erik Bäckman |
|
|
Vieläkään ei päästä eroon urheilu-, sota- ja rikoshistoriasta. Kauniiden naissotahistorioitsijoiden Sari Näreen ja Jenni Kirveen kirjassa Ruma sota kerrotaan myös majuri Kurt Erik Bäckmanin tapauksesta. Urheiluhistoriaan asia kytkeytyy sikäli, että Bäckmanin pataljoona liittyy vankasti maamme juoksu-urheilun kunniakkaaseen historiaan. Tämän pataljoonan piti nimittin puolustaa kesällä -44 Viipuria, mutta ei siinä täysin onnistunut. Sen sijaan Kannaksen halkijuoksu sujui paremmin. Sotahistoriaan tapaus liittyy sikäli, että Viipurin menetys oli Mannerheimin mukaan Suomen sotahistorian suurin skandaali. Kenraali Airon, joka johti maamme sotatoimia, sillä aikaa kun Marski johti sotaa, oli sen sijaan sitä mieltä, että oli parempi, että tapaus oli vain suuri skandaali eikä suuri katastrofi, joksi se olisi voinut muodostua. Rikoshistoriaan majuri Bäckman liittyy sikäli, että Viipurin menetyksen jälkeen hänet tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan varomattomuudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska oli menettänyt joukkojensa hallinnan ja paennut komentopaikaltaan. Bäckman ampui itsensä, ennen kuin tuomio sai lainvoiman. Sen sijaan työmaajuopottelusta häntä ei tuomittu, vaikka aihetta olisi ilmeisesti ollut. Ruma sota kirja nimittäin paljastaa, että pataljoonan komentaja joi pullollisen kirkasta viinaa päivässä ja lisäksi öisin meni kaksi putelia. Ilmari Turjan mukaan mies piti kiinni viinoistaan kuin aarteesta, ei tarjonnut niitä kenellekään ja jopa osaston yhteiset joulujuomat katosivat parempiin suihin. Voidaan siis perustellusti todeta, että Kurt Erik Bäckman oli erinomaisen pitkälle alkoholisoitunut ihminen. Kummalliselta tuntuu, että hänet sijoitettiin hyvin tärkeään ja vastuulliseen tehtävään sen sijaan, että mies olisi ohjattu hoitoon.
|
|
|
Tietofinlandia |
|
|
Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret voitti Tietofinlandian. Parina edellisenä iltana käsittelemäni Ruma sota selviytyi kuitenkin finaaliin eli viiden parhaan joukkoon. Itse toivoin sen voittavan, koska kirja kytkeytyy vahvasti myös Heinolaan. Nimittäin heinolalaisen Veikko Pystysen ansiokasta kirjaa Ylitin rajajoen klo 9.18 lainataan Näreen ja Kirveen toimittamassa teoksessa kiitettävästi. No ehkä kuitenkin Väinö Linna on ykkönen ja Pystynen vasta kakkonen. Veikon kerronnan arvoa nostaa kuitenkin se, että hän puhuu rehellisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä, kun taas Linnalta lainattu teksti on valtaosin sepitettä. Varsinkin Pystysen huolestuneet havainnot kansamme sukupuolimoraalin heikkenemisestä sota-aikana noteerataan korkealle. Korostettakoon, että kertoja tosin ainoastaan rehellisesti ja kiihkottomasti kuvaa sivusta näkemäänsä, itse hän ei touhuun osallistu. Hän kertoo mm. kokemuksestaan Viipurissa, missä eräs tyttö piti vastaanottoa Punaisen Ristin koppiautossa, joka oli häpeämättömästi pysäköity armeijan harjoituskentän laidalle. Veikko nimittää uuteen tarkoitukseen muutettua ambulanssia naima-autoksi. Itse odotin, että Ruma sota-kirjassa olisi kerrottu tapauksesta, jossa Itä-Hämeen miehet yrittivät kesäkuussa -44 estää Viipurin Alkon varastojen päätymisen vihollisen käsiin. Minulle on kerrottu, että paikalle saapui korkea-arvoinen upseeri, joka yritti estää evakuointitoimet. Eräs nimeltä mainittu Mäntyharjun mies ampui upseerin. Virallinen sotahistoria ei näytä tuntevan tapausta.
|
|
|
Ja vatut |
|
|
Tähän asti maailman hauskin uutinen on ollut se, kun viime vuonna kuopiolainen rouva juuttui takapuolestaan kallioleikkaukseen. Pelastusoperaation ajan hän arvosteli suoritettuja toimenpiteitä äänekkäästi. Mutta nyt Laihialta kuuluu kummia. Viikon uutistapahtumia Iltasanomien nettiversiosta tutkiessani luin, että muudan kiivastunut aviomies oli kostanut paikkakunnan papille pahimmalla mahdollisella laihialaisella tavalla sen, että oli yllättänyt tämän antamassa autossaan sielunhoitoa aviomiehen vaimolle. Hurjistunut mies oli reagoinut asiaan julmasti. Hän oli liiskannut kaksi litraa kalliita vadelmia pappismiehen tuulilasiin. Uutinen ei kerro, olivatko kysymyksessä puutarha- vai metsävadelmat. Ikävä kyllä kosto ei rajoittunut tähän. Mies rikkoi kirveellä myös auton umpiot. Henkilövahingoiltakaan ei täysin vältytty, koska pakoon pötkinyt hengenmies nyrjäytti jalkansa.
|
|
|
Kesäteatteria |
|
|
Tulipa päivällä tavattua uukuniemeläisiä teatteriharrastajia Kuopion torilla. Olivat tulleet katsomaan Herrojen Eevaa. Matka taisi olla palkinto viime kesän Hilman päivistä. Uukuniemellä on kuulemma paljon lunta ja Pyhäjärvi riitteessä. Innokkaita kulttuuri-ihmisiä ovat nämä karjalaiset. 500 asukkaan kylä on varmaankin jo kymmenenä kesänä peräkkäin onnistunut organisoimaan merkittävää omaehtoistakultturia. Tässäpä olisi jutunjuurta vaikka TV:n kulttuuritoimitukselle. Harmi, ettei näytelmien esityksiä ole kuvattu videolle. Ostaisinpa sellaisen välittömästi. Muistan nähneeni ainakin seuraavat näytelmät: Viulun soittaja katolla, 20 hopearahaa, Evakkomatka, Ukon vakat, Neljä ruusua, Tukkijoella, Huutokauppa, Pikku-Pietarin piha ja viimekesäisen Hilman päivät. Mukana on melkoisen vaativiakin esityksiä, ei mitään perinteistä kesäteatterihömppää. Löytyyköhän mistään muualta maastamme moista, ehkä Antiikin ajan kreikkalaiset olivat yhtä innokkaita. Noin 10 % kyläläisistä on mukana näytelmien teossa ja yleisöä on monta kertaa enemmän kuin kylässä asukkaita. Ilmastollisista syistä esitykset ovat olleet viime vuosina Nuorisoseuran talolla, mutta niin suuri on kultturinnälkä varsinkin kesäasukkaiden parissa, etteivät kaikki halukkaat mahdu katsomoon.
|
|
|
Melkein Parikkalan poika |
|
|
Täysin Uukuniemestä ei päästä irti vieläkään. Kylä kuuluu nimittäin nykyään Parikkalaan, joka taas on päivän teemana. Kuten olen jo aiemmin kertonut, historiatiede on pystynyt todistamaan, että Usan presidenteistä Nixon oli Kiuruveden Nikkisiä (ehkäpä keihäänheittäjäsukua), ja Bushit Säämingin Halttusia. Venäjän Romanovit ovat Kuopion Kauhasia ja Venäjän historian merkittävin sotapäällikkö Suvorov oli Savon Suhosia, kuten myös Ruosin pitkäaikainen pääministeri Tage Erlander. Huhutaan myös, että Ruotsin kuninkaallisissa on pisara savolaisverta. Se tippa on erään juvalaisen tallimestarin peruja, jonka apuun hovissa piti turvautua, koska itse kuningas ei paljoa tytöistä piitannut. Nyt professori Matti Klinge, joka yläsavolaisista sukujuuristaan huolimatta ei ole mikään rento jätkäpoika, viimeisimmässä kirjassaan Nainen kävi parvekkeella, pohdiskelee sitä, etteikö myös Neuvostoliiton merkittävä ylipäällikkö marsalkka Mihail Tuhatsevski vallan mainiosti voisi olla Parikkalan Europeuksia. Nimittäin sen niminen Parikkalan tyttö naitiin Tuhatsevskien sukuun. Lopulta Klinge joutuu myöntämään, että neiti Europeus olikin ainoastaan marsalkan vaarin veljen vaimo. Hän ei siis ollutkaan ylipäällikön mummo. Maailmanhistoria olisi varmaankin saanut toisen käänteen, mikäli Stalin ei olisi juuri Maailamnsodan alla ammuttanut vaarallisinta kilpailijaansa, joka vielä teloitusryhmän edessä ymmärsi huutaa eläköötä murhaajalleen. Muuten uukuniemeläiset viäntävät siihen malliin, että pitäisin heitä savolaisina. Kyllä ne Tiaisten, Härkösten ja Hämäläisten esi-isät ovat tulleet Savonlinnan puolesta. Parikkalalaisten etnistä alkuperää en pysty tarkasti määrittelemään. Karjalan ja Savon raja taitaa puhutusta murteesta päätellen kulkea, jossain kunnan sisällä. Saas nähdä, koska löydetään Barak Obaman savolaisjuuret. Kun tarkemmin katsoo, mies näyttää aika paljon tyypilliseltä halakometässä ahavoituneelta itäsuomalaiselta pienviljelijä-metsurilta.
|
|
|
Karjala takaisin! |
|
|
Ikiradikaali professori Matti Klinge jaksaa yllättää. Mies inhoaa Usa:n ja Ranskan moukkamaisia valtion päämiehiä, mutta kahdesta lähimmästä itäisestä naapuristamme, eli Venäjältä ja Kiinasta löytyy paljon hyvää. Edes Kiinan Tiibetin politiikka ei saa professorin tuomiota. Ja Venäjän politiikassa hän on perinteisellä vanhasuomalaisella Paasikiven-Kekkosen linjalla. Karjalan asiaan Klingen viimeisimmästä kirjasta löytyy oikeasti mielenkiintoista tietoa. Taarin vallan aikaanhan koko Karjalan kannas liitettiin autonomiseen Suomeen. Mutta meikäläisiäpä tämä ei tyydyttänyt. Silloiset Suomen vahvat miehet Viipurin maaherra Stjernvall ja valtiosihteeri Rehbinder pitivät aluetta kirottuna lääninä, jonka Taivas vihassaan on meille antanut. He halusivat, että osa Kannasta palautetaan takaisin Venäjälle, mutta Aleksanteri ei siihen suostunut. Sama idea yritettiin sitten toteuttaa vielä 1911, jolloin Nikolai II kuitenkin lopuksi peruutti jo valmiin hankkeen. Tietenkin suomalaisten toiminnan taustalla oli se, ettei meikäläisten realistisen arvion mukaan Suomen itsenäisyys voinut tulla kysymykseen, mikäli valtakunnan itäraja ulottuisi Venäjän pääkaupungin liepeille.
|
|
|
Lajin määrityksiä |
|
|
Muuten kun kymmenisen vuotta sitten maamme taivaalla lenteli kuningasmerikotka, luki lehdessä, että se oli nähty syömässä jäällä sulan reunalla biisonin raatoa. Luultavasti kaupunkilaistoimittajan päässä olivat lajit seonneet. Syötävänä oli luultavasti piisami. Mutta ihmiset ovat kovia näkemään luonnossa ihmeellisiä asioita. Lintutieteellisten yhdistysten liiton toimisto oli kuningasmerikotkan lentelyn aikaan Heinolassa ja toiminnanjohtaja Ruottisen Osmolle oli tullut Helsingistä soitto, jossa väitettiin, että kyseinen uljas lintu istuu parasta aikaa yhden ostoskeskoksen katolla. Kun Osmo ei oikein asiaa mukisematta suostunut uskomaan, vakuutti soittaja, että kyllä se varmasti kuningasmerikotka on. Iso lintu kuin mikäkin ja huutaa, että huhuu, huhuu. Mainittakoon, että kuningasmerikotkalla on muistaakseni siipiväli kolmisen metriä ja lisäksi sillä on puolimetrinen punainen noukka. Itsekin kerran bischoniani Dingeä ulkoiluttaessa törmäsin puistossa vanhaan pappaan, joka oli juuri havainnut ilveksen puussa. Niitä eleli silloin Heinolan lähistöllä ja ihmiset olivat virittyneet niitä näkemään. Kun väitin vanhukselle, että taitaa tuo ilves olla kollikissa, niin pappa tuohtui, että ”kyllä se ilves on ja pitkähäntäinen onkin!”
|
|
|
Maria Åkerblom |
|
|
Psykiatrian dosentti Hannu Lauerma luennoi eilen yliopistolla uskomuslääkinnästä ja siihen liittyvästä huijauksesta. Esimerkkejä oli paljon eikä hänen kuulemma tarvinnut liioitella tapauksista kertoessaan. Esimerkiksi Maria Åkerblomin tarinassa olisi ainesta elokuvaksi. Köyhä mökintyttö Maria aloitti uransa hurmossaarnaajana, ja ilmeisesti hän hallitsi myös hypnoosin käytön – muuten tapausten kulkua on vaikea ymmärtää. Niinpä hän ei ollutkaan pitkään köyhä, vaan onnistui synnyttämänsä uskonlahkon avulla huijaamaan itselleen parikymmentä maatilaa kotipuolestaan Pohjanmaalta. Paikkakunnan nimismies yritti puuttua tapahtumien kulkuun, mutta Åkerblom sai merkillisillä kyvyillään neljä kannattajaansa, nuhteetonta ja kristillistä kansalaista, ampumaan vallesmannia neljä kertaa ja vielä tämän tytärtäkin kaksi kertaa. Ammutut säilyivät ihmeen kaupalla hengissä. Lahkojohtaja tuomittiin tapauksesta vankilaan vuosiksi, mutta rahoja ei koskaan saatu takaisin. Niinpä vapauduttuaan Åkerblom siirtyi liike-elämään ja osti itselleen mm. oman parkettitehtaan. Hän kuoli vasta 1983 arvostettuna liikenaisena ja koirankasvattajana. Lisätietoa aiheesta löytyy esimerkiksi täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_%C3%85kerblom Lisäksi rohkenen suositella arvoisaa lukijaa tutustumaan Radio Kantin nettitarjontaan. Aikansa harhailtuaan ohjelmista löytyvät mm. Esko Valtaojan, Kari-Pekka Kyrön ja Jukka Virtasen luennot, joiden kuuntelemista rohkenen suositella. Varmaankin lähi päivinä sinne ilmestyy myös Hannu Lauerman esitelmä. Radio Kantin nettiosoite on seuraava: http://www.kantti.net/luennot/2006/ikaantyvienyo/index.shtml
|
|
|
Tiituli |
|
|
Tunnen syvää ylpeyttä. Lukioaikaan sai aina vähän hävetä omaa humanistiluokkaansa, joka lienee ollut Suonenjoen Lyseon häpeätahra. Opintomenestyksemme oli sangen vaatimaton ainakin, jos sitä vertaa rinnakkaiseen pitkänmatikan luokkaan. Muistelen, että luokkatoverini kunnostautuivat ainoastaan pontikankeitossa, joka lienee nyt jo vanhentunut rikos. Mutta äsken uutisissa kerrottiin, että luokallani ollut Esko-Pekka Tiitinen on voittanut Junior Finlandian kirjallaan Villapäät. Tiituli lähtenee myös vahvana ennakkosuosikkina tavoittelemaan Savonia-kirjallisuuspalkintoa. Viime vuonna sen voitti myös Suonenjoella syntynyt Markku Turunen. Muistanpa, että Tiituli oli kouluaikaan hyvin monipuolisesti lahjakas. Uutisissa kerrottiin, että kirjailija Tiitinen tunnetaan myös kuvataiteilijana, mutta kouluaikaan hänet tunnettiin ennen kaikkea muusikkona. Ja jalkapallossakin hän oli haka. Kun tuossa pari vuotta sitten Kuopiossa nähtiin, niin mainitsin asiasta. Kerroin, että jos vain minun kaltaiseni valmentaja olisi saanut treenata häntä edes puolisen vuotta ja jos vain miehelle kehitettäisiin jostain edes puolisen metriä lisää pituutta, niin ei olisi mitään vaikeuksia sijoittaa häntä vielä nytkään Keski-Euroopan rahakentille.
|
|
|
Kuolema raviradalla |
|
|
Harmittaa. Eilen tuli seurattua netistä nyrkkeilyä siinä määrin, että päiväkirjakin jäi väliin. Eikä tullut meille Euroopan mestaruutta eikä siis taida tulla maailmamestaruuttakaan. Amin Asikainen nimittäin hävisi. Ja Aminhan on melkein oman kylän poika. Toissa kesänä käytiin entisen kärkkääläisen Balzarin Gunnarin kanssa Kakkisen ranassa katsomassa paikkoja, jossa kaksi suvun jäsentä paleltui 30-luvulla, kun markkinamatkalta palattaessa hevonen väsyi jäälle. Onneksi valtaosa reessä olleista pelastui ja niinpä meillä on nyt kirjailija Veijo ja maamme tunnetuin asianajaja Heikki Lampela, jonka vaari oli kuuluisa Iso-Valtti. Gunnar kertoi, että Amin Asikainen on hänen vaimonsa siskon poika. Asikaisten suku taitaa olla Kaavilta. Gunnar kertoi, että Amin on kovasti kiltti ja kunnollinen poika. No sellaiset kiltit ja kunnolliset eivät taida tuossa lajissa pärjätäkään. Muuten amatööriaikanaan Amin yleensä oli SM-hopealla. Lappeenrannan Riku Lumberg oli yleensä liian kovanyrkkinen. Riku ei siirtynyt ammattikehiin, vaan hän toimii nyt Suomen ensimmäisenä romanitaustaisena poliisina. Hänkin vaikuttaa hyvin fiksulta mieheltä. Lukekaapa hänen tästä nettiosoitteesta löytyvä kirjoitus http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Riku+Lumbergin+avoin+kirje+romaniyhteis%C3%B6lle/1135229616156 . Hän vetoaa kirjoituksessa romaniyhteisöön, jotta verikostostoperinteestä luovuttaisiin. Asia taitaa liittyä vahvasti myös kirjoittajan oman suvun vaiheisiin. Rikun kirjailijana ja kuvataiteilijana kunnostautunut täti Kipa Lumberg edusti viime kesänä Suomea Venetsian Biennaalessa työllä ”Kuolema raviradalla”. Luulen, että maalauksen taustalla on 30-vuotta sitten Lappeenrannan Killerillä sattunut synkkä ampumistapaus.
|
|
|
Hiihto ja älykkyys |
|
|
Taas on ollut urheilutäyteinen viikonloppu. Suomalaismenestys alkaa olla taas sitä luokkaa, että Kyrön äskeiset lausumat uusista kielletyistä lisäaineista mietityttävät. Toisaalta voihan meikäläisten pärjääminen selittyä myös sillä, etteivät enää muutkaan uskalla turvautua kemialliseen sisäruokintaan, jollaista termiä Kalle Kangasniemi kuvaavasti käytti näistä kyseenalaisista valmennusmenetelmistä. Viime talvena näin ennusunen, jossa TV-uutistenlukija kertoi erään menestyneen naishiihtäjämme jääneen kiinni dopingaineiden salakuljetuksesta. Toivotaan, että järki voittaa ja ennustus ei käy toteen. Ainakaan naishiihtäjiemme älykkydessä ei pitäisi olla vikaa. Nimittäin, tuossa Googlen etusivulla paljastettiin, että Virpi Kuitusen älykkyysosamäärä on 121. Mitä se sitten tarkoittaakaan – sitä varmaan pitäisi kysyä professori Tatu Vanhaselta, jonka aikamiespoika-Matin äo:n väitetään samalla sivulla olevan 117. Ehkä Virpikin siirtyy politiikkaan hiihtouransa jälkeen. Tosin ei hän Kari-Pekka Kyrölle pärjäisi vaaleissa. Mitä olen asiaa kysellyt, niin Kyrö saisi melkein kaikien naisten äänet maassamme. Hänellä on nimittäin sellaiset peri rehelliset poliitikon kasvot, kuten myös Jyrki Kataisella ja Pekka Haavistollakin on. Mutta fiksu Virpi varmasti onkin. Muistan, että opiskeluaikanani naapurissani Koivukylässä asui Kangasniemeltä kotoisin ollut Kuitusen Eki, joka oli yksi viisaimmista ja ystävällisimmistä ihmisistä tässä maailmassa. Liekö mies Virpin sukulaisia. Eki kirjoitteli runoja ja muistaakseni yhden niistä sävelsi Matti Bergström ja se oli voittaa Syksyn sävelen.
|
|
|
Leuanvetoa |
|
|
Viikonloppuna Urheilukanavalla näytettiin leuanvedon SM-kisat. Ilahduttavaa oli se, että 62-vuotias Aki Uotila näytti nöösipojille mallia ja teki Suomen ennätyksen vetämällä 54 leukaa sarjassa alle 85 kg. Aaro Hanttu teki taas alle 16-vuotiaiden ennätyksen 30 vedolla. Huomattakoon, että nykyään lajin säännöt näyttävät olevan väljät. Kaikenlainen sätkyttely ja heijaus olivat sallittuja. En nyt malta olla kertomatta minulle niin vaatimattomaan tapaan , että itse vedin omasta mielestäni puhtaalla tyylillä 40 kertaa 35 vuotta ja 20 kiloa sitten. Ja luulenpa, että vieläkin menee vanhalta muistilta 20 kertaa, joten pitänee alkaa etsimään sponsoreita ensi vuoden koitokseen. Toisaalta viikonlopun kilpailu taisi olla enemmänkin puhtaasti amatöörien harrastelijamaista puuhastelua. Muistanpa, että painija Pertti Ukkolan kerrottiin huippuvuosinaan vetäneen 70 leukaa ja Jouko Salomäki kuulemma veteli minuutissa 60 kertaa, joista viimeiset 20 yhdellä kädellä. Ja luulenpa, että jos kiinalaiset kääpiövoimistelijat harrastaisivat asiaa, niin silloin ei laskettaisia kertoja vaan tunteja. Kiinassa on nimittäin sellaiset dropit, että niillä pannaan vaikka ruumiit vetämään leukoja.
|
|
|
Topi Sorsakoski aloittanut autoilun |
|
|
Yllättävä tieto kiirii maailmalta ja tarkemmin ottaen Heinolastapa tietenkin. Topi Sorsakoski on kärähtänyt ratista. Se ei ole yllätys, että Topi on nauttinut väkijuomia, mutta se on yllätys, että hänenlaisensa boheemi taiteilija harrastaa autoilua. Luulen, ettei hän ole ohjastanut Toyota Corollaa tai Opel Astraa, vaan mieluumminkin kysymyksessä on ollut jokin Amerikan rauta tai Sitikka, tosin ehkä myös Volga tai Popeda tulevat kysymykseen. Se on vähän niin kuin imagojuttu tämä automerkkivalinta. Topin suuri esikuva, joka myös liittyy vankasti Itä-Hämeseen, eli Sysmän poika Olavi Virta, oli hänkin innokas autoilija. Entinen kansanedustaja ja nykyinen rumpali Reiska Laine on kertonut, miten hän jo nuorena poikana pääsi kerran säestämään Olaa keikalle. Yhtyeen kaikki kuusi miestä mahtuivat Virran kuuluisaan Letukkaan, tosin rumpu ja basso piti köyttää katolle. Pian Helsingin jälkeen ensimmäisen ravintolan kohdalla Olavi pysäytti auton ja porukka poistui virkistäytymään. Suuri mestari tilasi kuusi ravintola-annosta ja Reiska ilahtui, koska vaikutti vahvasti siltä, että hänetkin oli huomioitu itse asiassa. Mutta ei oltu huomioitu. Tangokuningas yksin nautti kaikki kuusi ravintola-annosta ja sitten hän taas istahti innokkaasti rattiin. Myöhemminhän Virtakin joutui Seutulaan, jossa reipas liikunta ja säännölliset elämäntavat tekivät hyvää hänen luomiskyvylleen. Niinpä kun Ola kerran sai muutaman tunnin loman silmälasien hankintaa varten, jäi hänelle tovi aikaa käydä levytysstudiolla. Siellä kuningas yhdellä otolla, sillä kalliimmalla tavalla, eli väristysten kera, kajauttu Suomi-verkkarit päällä levylle, että ”punaiset lehdet, vaahterasta maahan leijaa, suvi on mennyt sysksy taas soittelee.” Se on kappale maamme upeinta kulttuurihistoriaa. Sen kanssa kilpailee korkeintaan vain Eeva.
|
|
|
Härkösiä ja Härkäsiä |
|
|
Enpä rupeakaan leuanvetäjäksi vaan ryhdynpä juoksijaksi. Viime kesän arkistoja penkoessani sattui silmiini Parikkalan Kesä Sanomat, jossa on juttu takaisin lapsuutensa maisemiin muuttaneesta Saaren Tarnalan kylältä kotoisin olevasta 800 metrin juoksijasta Jorma Härkösestä. Hän juoksi mielimatkansa 1.46 pintaan ja voitti Ateenasta EM-pronssia. Nykyhuippumme eivät pääse lähellekään miehen aikoja. Härkönen tunnustaa huippu-urheilija-aikoinaan harjoitellensa 2000 – 3000 kilometriä vuodessa eli noin 6-8 kilometriä päivässä. Elikkä minä, joka kävelen työmatkani, treenaan nykyään selvästi enemmän. Tosin Tarnalan mies taisi olla ilmeisesti superlahjakkuus, jolla olisi ollut halutessaan kykyjä vaikka maailman huipulle. Härkönen toimi jo urheiluaikoinaan helluntaiseurakunnassa ja saattaa olla, ettei hän pitänyt kilpaurheilua kovin tärkeänä asiana. Muistanpa, että EM-pronssin jälkeen hän joutui lehdistöhaastattelussa erikoiseen tilanteeseen, koska paljastui, että tämä uskovainen mies paljasti, että hän on armeijan kapiainen, joka kuitenkin avoimesti myönsi, ettei hän voi ketään tappaa. Tarnala, jonka kylämaisema on Suomen kaunein, on Uukuniemen rajanaapuri ja keihäänheiton olympiavoittaja Arto Härkösen sukujuuret ovat Uukuniemen puolella. Pitääpä selvittää, ovatko Härköset sukua keskenään. Ainakin uskonveljiä he taitavat olla, koska myös Arto Härkönen oli ainakin yhteen aikaan helluntaiseurakunnan saarnaaja. Viimekesäisillä Uukuniemi-juhlilla opin, että Härköset ovat alunperin Härkäsiä, mutta jostain syystä moni Härkänen muuttui evakkomatkan aikana Härköseksi. Minusta Härkänenkin on ihan hyvä ja jämäkkä nimi. Härkänen-Härkönen-asia kerrottiin Hämäläisten sukukirjan julkistamistilaisuudessa ja tulipa silloin mieleeni, että urheiluhistorian harrastajat voisivat selvittää, mikä on maamme menestyksekkäin urheilusuku. Hämäläiset ja Härköset olisivat varmaankin vahvoilla tässä kisassa. Muuten hämmästyttävä on uukuniemeläisten urheilumenestys. 500 asukkaan pitäjästä löytyvät olympiavoittajien Arto Härkösen ja Juha Tiaisen sukujuuret ja lisäksi maamme paras ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen on myös siellä syntynyt. Ja nyt sitten paljastuu, että naapurikylästä Tarnalasta on lähtenyt yksi maamme urheiluhistorian lahjakkaimmista juoksijoista.
|
|
|
Finlandia ja Varjo-Finlandia |
|
|
Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaja on tänään selvinnyt. Yleensä olen kaikessa väärässä, mutta kuten alkusyksystä ennustin 30.000 euroa sai Sofi Oksanen Puhdistuksellaan. Ja se on varmasti oikein se. Olen juuri lukenut Pirkko Saision ehdokaskirjan Kohtuuttomuus kokonaan ja Sofi Oksasen voittoteos on menossa puolivälissä ja myönnettäköön, että kunnon vanhana putkiaivona en ole täysin kaikkea ymmärtänyt. Jälleen kerran ihmettelen sitä, miten naiset ja miehet tuntuvat olevan täysin eri lajeja ja jälleen kerran ihmettelen sitä, että nämä lajit risteytyvät ja saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Sen sijaan esimerkiksi Jari Tervon alkuerissä hylätyn uutuuskirjan ymmärsin vaivatta ja iloitsen siitä, että tämä mestariteos palkittiin tamperelaisten opiskelijoiden toimesta Varjo-Finlandialla, joka palkinto ei ole rahallisesti merkittävä, mutta kirjailija epäili sen kuitenkin nousevan päähän. Palkinto oli nimittäin Euro-Kossupullo. Toivoa sopinee, että Varjo-Finlandian saaja selviää seuraavaan Uutisvuotoon mennessä.
|
|
|
Hannu Siitonen luontokuvaajana |
|
|
Enpä malta olla palaamatta Uukuniemen seudun urheilijoihin. Viime kesänä käväisin Parikkalan Siikalahdella köyhän miehen kamerani kanssa, mutta onneksi minun ei tarvitse esitellä otoksiani, koska Hannu Siitosen kotisivuilta löytyy aiheesta hirvittävän paljon parempia kuvia. Käykääpä katsomassa tämän nettiosoitteen sisältöä: http://web.mac.com/hannu.siitonen/Hannu_Siitonen/Tervetuloa.html . Siitosella on ollut ympäri valtakuntaa näyttelyjä, ja hän kuuluu olevan ihan arvostettu luontokuvaaja asiaa ymmärtävien parissa. Muistelen, että Hesarikin teki Helsingin näyttelystä ison jutun ja seuraava muistikuva saattaa olla ylivilkkaan mielikuvitukseni tuotetta. Nimittäin luulen lukeneeni, että kun toimittaja teki Siitosesta juttua tämän kotikentällä Siikalahdella, lensi jostakin kuukkeli ja laskeutui miehen kädelle. Ihan tulee mieleen Fidel Castron puhe Kuuban kansalle, kun hän julisti Havannan torilla vallankumouksen voittaneeksi vuonna 1959. Silloinhan jostain kesken puheen liihotteli paikalle pulu ja istuuntui Fidelin olkapäälle kuin pyhähenki ikään. Vastavallankumoukselliset kansanviholliset tosin väittävät, että tämä tapaus, jossa Fidel sai pyhänhengen lahjan, olisi järjestetty makupalojen avulla. Ja kuten kaikki varmaankin nyt jo arvaavat, on nykyinen luontokuvaaja Hannu Siitonen se entinen keihäänheiton Euroopan mestari ja olympiahopeamitalisti. Muistelen miehen kertoneen arvostavansa Euroopan mestaruutta tosi paljon, koska se tuli täysin puhtain konstein. Hiihtoliiton sotkujen kauhistelijat voisivat kuulla entisten yleisurheiluhuippujen kokemuksia erinäisistä asioista. Siitonen vaikuttaa perusrehelliseltä ihmiseltä ja hänellä saattaisi olla kiinnostavaa kerrottavaa. Hannu Siitonen on Parikkalan poikia ja kuten jo kaikki tietävät liitettiin Uukuniemi pari vuotta sitten isompaan naapuriinsa. Se herätti monissa uukuniemeläisissä syvää halveksuntaa ja avointa paheksuntaa, koska kyllähän siinä valta kohtuuttomasti keskittyy, kun 500 asukkaan kunta liitetään valtavaan 5000 asukkaan metropoliin.
|
|
|
Keihäänheittoa ja kulttuuria |
|
|
Vaikka keihäänheitto onkin kovien miesten vaativa harrastus, löytyy asianharrastajien parista myös muita yllättäviä kulttuurisaavutuksia Hannu Siitosen valokuvataiteen lisäksi. Toiseksi vuoden 1912 Tukholman olympialaisten kahdenkäden keihäänheitossa tuli Väinö Siikaniemi, joka ehkä parhaiten tunnetaan aistillisuutta tihkuvan Asfalttikukka-iskelmän sanoittajana. Lupaavan runoilijan uran katkaisi kuitenkin kuolema jo nuorena. Lontoon olympialaisissa 1948 voitti keihään Tapio Rautavaara. Hänet tunnetaan enemmänkin laulajana ja filmitähtenä, mutta muistelenpa, että Tapsa itse on sanoittanut menestysiskelmät Isoisän olkihattu ja Juokse sinä humma. Ja rohkenenpa väittää, että hän sävelsi Martti Haavion runoileman herttaisen lastenrunon Sininen uni. Tokiossa vuonna 1964 voitti keihään Pauli Nevala ja viimeaikoina hän on kunnostautunut runoilijana. Itsekin matkustin vuosia sitten Etelä-Pohjanmaalle pelkästään hankkiakseni Nevalan runokasetin, mutta myöhästyin. Se oli jo myyty loppuun. Tietääksen tämä Teuvan Rivakan kirkkain tähti on myös säveltänyt tekstejään. Lapuan matkahuollon baarissa luin muuten Ilkka-lehdestä, että Pauli Nevala oli laajentamassa myös tiedekirjallisuuden puolelle. Hän oli kirjoittamassa teosta, jonka työnimenä oli Pitkäkorvien aikaan. Sen kirjan tarkoitus oli kumota vallalla oleva jääkausiteoria. Olisiko Nevala kadottanut johtoajatuksensa, koska projektista ei ole kuulunut mitään vuosiin. Toinen Pohjanmaan keihäshirmu eli Jorma Markus, jonka ennätys on Nevalan luokkaa, on tietääkseni myös sävellellyt; luulenpa ettei niinkään klassista vaan ennemminkin iskelmiä. Sen sijaan Nevalan kova kilpakaveri Jorma Kinnunen ei ilmeisesti edes teeskentele kulttuuriharrastusta. Muistelen, että hän kertoi jaksaneensa lukea Pauli Nevalan elämänkertakirjaa Teuvan rivakka vain puoleen väliin. Pojasta on polvi parantunut, koska poika Kimmo kertoi elämässään lukeneensa kuitenkin yhden kirjan. Se oli Onni Palasten Sissinä rajan takana.
|
|
|
Raskaansarjan runokirja |
|
|
Mutta keihäsmiesten lisäksi yllättävät myös painijat kulttuuriharrastuksellaan. Ei uskoisi, että herkkiä taitelijasieluja löytyy lajista, jossa asiaaharrastamattoman silmin vain kaksi hikistä miestä halaa toisiaan ruumiinääniä päästellen. Entiset huippupainijat yllättivät alkuvuodesta ja julkaisivat yhdessä Raskaansarjan runokirjan, vaikka tekijöistä vain puolet on raskassarjalaisia. Kirjoittajina olivat seuraavat alan mestarit: Osmo Hekkala (neljäs MM-kisoissa raskaassasarjassa), Erkki Alajärvi (Euroopan mestari), Eero Suvilehto (Pohjoismaiden mestari), Pertti Ukkola (olympiavoitto yms.), Aleksander Karelinin (olympiavoittoja yms. superraskaassasarjassa) ja Tomas Johansson ( maailmanmestari yms. rsuperaskaassasarjassa). Osmo Hekkala näyttää julkaisseen myös pari romaania. Hän on Oulun miehiä ja muistelen häntä verratun Kalle Päätaloon muutenkin kuin voimiensa puolesta. Erkki Alajärvi on syntyjään lappilaisia ja hän on kunnostautunut myös kuvanveistäjänä. Eero Suvilehto on oululainen kirjallisuuden dosentti. Ukkola on taustaltaan Sodankylän miehiä. Hänen yhden runonsa loppusäkeen muistankin, koska mies luki sen kerran Urheiluruudussa. Runon nimi on Työläisurheilija nuorukaisen vappuaamu ja sen alkusäkeissä kerrataan edellisen illan tapahtumia ja loppu kuuluu opettavaisesti, että ”eipä enää lennä keppi, kipeä on heppi sekä pää”. Aleksanteri Karelin on Siperian karhu ja jo nuorena miehenä uransa alussa hän tunnusti mieliharrastuksenaan olevan ranskalaiset klassikot. Karelin taisi olla aikoinaan maailman ylivoimaisin urheilija. Tomas Johansson on meänkielisiä haaparantalaisia noin 20 metriä Suomen rajasta ja hänen äitinsä on Muhokselta. Johansson jatkaa siis Tornion jokilaakson rikkaita kirjallisia perinteitä. Muuten jostain syystä kaikki painija-runoilijat näyttävät olevan pohjoisen poikia.
|
|
|
Kuulantyöntäjä Lauri Viita |
|
|
Eilen mainitun runoilija-painija Pertti Ukkolan suosikki on varmaankin Lauri Viita, jonka Alfhild-runon Ukkola ainakin osasi ulkoa urheiluruudussa. Viita on nyt sikäli ajankohtainen, että hänen elämästään kertova elokuva Putoavat enkelit sai juuri ensi-iltansa. Itsekin kävin sen eilen katsomassa. Ikävä kyllä elokuva kertoi vain Viidan runoilija puolesta. Ei kertonut ollenkaan tämän urheiluharrastuksesta. Viidan leipälaji oli kuulantyöntö. Ennätystä en tiedä, mutta se sijoittunee jonnekin Vaikko Lavin huonommalle ja Tauno Palon ennätysten paremmalle puolelle. Entinen radiojohtaja Pertti Paloheimo paljastaa muistelmissaan, että Viita oli myös innokas koripallon ystävä. Kerrankin hän pirstamielisyytensä pahimmassa vaiheessa tunkeutui ennen ottelua Pispalan Tarmon pukuhuoneeseen antamaan joukkueelle tärkeitä taktisia neuvoja. Paloheimon mieleen jäi ennen kaikkea se, että runoilija Viita korosti ja tähdensi, ettei palloa saa antaa vastustajalle. Eilisessä elokuvassa annettiin ymmärtää, että rintamalle Lauri Viita haavoitti itseään käteen. Yläraajaan haavoittuminen oli silloin aika tavallista kirjailija-runoilija piireissä. Ainakin Henrik Tikkanen ja Pentti Haanpää saivat myös käsivammat. Ja muistelenpa, että runoilija Lasse Heikkiläkin haavoitti Ihantalassa ainakin mielensä ja saattoi olla, että myös käsi sai osuman. Henrik Tikkanen myönsi jossain romaanissaan, että kyllä hän itse ampui itseään käteen puun läpi.
|
|
|
Kivet |
|
|
Sen verran nyt kuitenkin vedän kotiin päin, että rohkenen epäillä, että Kakkisensalolta Suonenjoen ja Karttulan rajoilta saattaa löytyä vieläkin suurempia järkäleitä. Nuornamiesnä hortoilin jossain Kumpusen ja Saarisen välillä ja sieltä löytyi yksi sellainen lohkare, että oli vaikea sanoa, oliko se iso kivi vai pieni kallio. Sen päälläkin kasvoi isoja puita. Pitäisi joskus etsiä uudestaan tuo nähtävyys. Ylhäällä on kuva Ollinkivestä, joka sijaitsee lähellä Jouhtenista ja tarkka osoite löytyy tästä nettikartasta: Kiveen on kaiverrettu ”Olli Koivistoinen 1877 – 1953”. Luulen, että asialla on ollut viulisti Kauko Vainio, joka on myös tehnyt Ollista kertova kirjan ”Kopratalakkunnoo”. Kirjansa lopussa Vainio esittää, että kiveen pitäisi myös hakata selventävä maininta ”Kakkisensalon muaherra”, mutta se lisäys vielä puuttuu. Siinäpä olisi projekti vaikka Jouhtenisen metsästysseuralle tai Kärkkäälän kyläyhdistykselle. Kakkisensalon muutkin nähtävyydet olisi hyvä saada kartalle. Löytyyhän alueelta mm. Ollin mökki, joka on ehkä 1700-luvun puolelta, pommikuopat, pontikanpolttoteollisuuden jäämistöä, käpykaartilaisten korsunpaikka, tervahaudan pohjia, ehkä Pohjoismaiden suurin kivi (tai sitten pienin kallio) ja taukopaikaksi sopiva Hoikanlammin kota.
|
|
|
Lisää pituutta heti |
|
|
Voi surkeuksien surkeus! Ei pärjännyt Sampo Ranskalaiselle Poitiers-nimiselle joukkueelle alkuunkaan. Täysin läpihuutojuttu koko peli. Ei riittänyt joukkueen ulottuvuus tällä kertaa. Vastapuolella nimittäin ilmatilaa hallitsi ihan oikeasti 210 cm pitkä Dominikaanisen Tasavallan mulattinuorukainen, jolla oli kaiken huipuksi pituuteen nähden suhteettoman pitkät kädet. Hänestä voi hyvällä syyllä käyttää nimitysiä hujoppi tai hongankolistaja. Hänen ei tarvinnut edes hyppiä, koska ulottuvuus oli muutenkin noin 0,5 metriä savolaisia enemmän. Muistan saman miehen viime vuodelta. Silloin hän pelasi Teneriffan riveissä ja oli mielestäni huonoin Kuopio-hallissa vieraillut lentopalloilija. Nyt hän oli paras Kuopio-hallissa vieraillut lentopalloilija. Lienee yksi maailman parhaista hakkureista tällä hetkellä. Harjoitus tekee mestarin. Jostakin olisi Pielaveden Sampoon saatava heti lisää pituutta. Savosta ei sellaista löydy. Pitäisikö lähteä kykyjenetsintämatkalle Kainuuseen ja varsinkin Paltamon suunnalle. Siellä nimittäin esiintyy jättiläiskasvuisuuden geeni. Muistelen, että ihmiskunnan historia tuntee todistettavasti kymmenkunta 250 senttistä miestä ja heistä kolmen sukujuuret kiertyvät Kainuuseen. Lajinsa viimeinen eli Väinö Myllyrinne taisi kuolla vasta 1960-luvulla. Ja Kuusamossa eli 1900-luvun alussa maailman painavin nainen. Yllätys, yllätys, hän ei ollut nimeltään Lihavainen. Hän oli nimeltään Veteläinen.
|
|
|
Väiski |
|
|
Tässä lisätietoa eilen sivutusta Väinö Myllyrinteestä ja muistakin Kainuun jättiläisistä. Myllyrinteen nuoruudessa ei harrastettu kori- tai lentopalloa, joten hänen synnynnäinen ulottuvaisuutensa jäi näissä lajeissa hyödyntämättä. Sen sijaan mies taisi ainakin jossain vaiheessa esiintyä ammattipainijana. Hän lienee menestynyt hyvin ainakin taloudellisesti hyvin, koska pystyi hankkimaan itselleen auton aikana, jolloin sellainen oli maassamme harvinaisuus. Mahtuakseen kärryynsä oli hänen poistetava siitä etuistuin ja ohjattava autoa takapenkiltä käsin. Myös nyrkkeilyä Myllyrinne ainakin kokeili. Muistan jostain lukeneeni seuraavan merkittävän urheilu- ja lulttuurihistoriallisen asian, jota en malta olla kertomatta, vaikka sen totuudesta en mene valalle. Nimittäin sota-aikaan kenttäarmeijan mestaruuskisoissa Väinö Myllyrinne eteni loppuotteluun saakka. Vastaan olisi siinä tullut Asser Jokinen. Täm oli lempea ja sivistynyt herrasmies, joka ei tahtonut pahaa kenellekään. Myöhemmin Jokinen tuli tunnetuksi WSOY:n kustannustoimittajana, joka mm. siivosi Tuntemattomasta sotilaasta pahimmat rivoudet. Jokista alkoi pelottaa tuleva loppuottelu, sillä vaikka hän itsekin oli iso mies, oli vastaan tulossa häntä yli puoli metriä pitempi jättiläinen. Lopulta Jokinen katsoi viisaimmaksi kuunnella järjen ääntä ja hän marssi kilpailujen juryn luokse ilmoittaakseen, että hän luovuttaa ottelun etukäteen. Mutta Jokinen oli myöhässä. Jury ilmoitti, että Väinö Myllyrinne oli jo ehtinyt käydä ilmoittamassa luovuttavansa ottelun. Isot miehet ovat vähän pehmeitä.
|
|
|
Hömpötys |
|
|
Työpaikan pikkujoulu oli korvattu Kuopion kaupunginteatterin Chicago-musikaalilla. Musikaalin aihe liittyy rikoksen, show-bisneksen ja julkisuuden tavoittelun maailmaan. Kovasti suosittu ja kehuttu esitys, joka taitaa olla jo loppuunmyyty. Itse, joka en en ymmärrä kaunotaiteista mitään, joten yritän olla kommentoimatta esitystä ennen kuin löydän siitä jotain myönteistä lausuttavaa. Salaa mielessäni kuitenkin ihmettelen sitä, että ymmärtääkseni yliopistossa koulutetut näyttelijät suostuvat moista soopaa esittämään. Mutta pakkohan heidän on. Muuten varmaan TVH:n hätäaputyömaa odottelisi heitäkin. 60-luvulla Halkola ja Wallasvaara riisuuntuivat, mutta lakon olisivat tytöt varmaankin tehneet, jos olisivat Chicagon rooleihin joutuneet. Ehkä turkkalaiset nuoret miehet olsivat musikaaliin suostuneet, jos olisivat voineet samalla mielenosoituksellisesti roiskia sitä ihtiään katsomossa istuineiden hienostorouvien puvuille. Mutta en usko että muinaiset kreikkalaiset tai tämän päivän Uukuniemen kesäteatterin immeiset suostuisivat esittämään Chicagon kaltaista roskaa. Kummalliseksi on maailma mennyt. Mukamas sivistyneet aikuiset ihmiset suostuvat maksamaan 80 markkaa teini-ikäiselle nuorisolle tehdystä väkivaltaa ja pikkutuhmuuksia tihkuvasta laulunäytelmästä. Ja asia vielä maksetaan valtaosin verorahoilla samaan aikaan, kun kuntien välttämättömistä peruspalveluista tingitään. Viihdepalvelut siirtyvät julkiselle sektorille ja välttämättömyyyspalvelut yksityistetään. Aikoihin on eletty.
|
|
|
Urheilutäyteisyys |
|
|
Urheilutäyteinen on ollut tämä päivä. Ja mieli tekisi sanoa Pekka Tiilikaista siteeraten, että ylväinä liehuvat kansakuntien liput, mutta ylväimpänä liehuu Suomen siniristivaate. Mutta saas nähdä liehuuko pitkään, sillä naishiihtäjiemme kansainvälinen menestys on pelottavan hyvä. Toisaalta onhan Virpillä ja Aino-Kaisalla hyvä valmentaja eli Jarmo Riski. Mieshän johdatteli jo Lahden mömmö-kisoissa urheilijamme kansainväliseen kuuluisuuteen. Muuten nyt voisi joku historian opiskelija iskeä ja tehdä gradunsa- tai jopa väitöskirjansa Suomen vaietusta hiihtohistoriasta. Kari-Pekka Kyrö, Arto Koivisto ja Aku Kiuru voisivat kertoa paljonkin siitä, mitä ei virallisista asiakirjoista näy. Kyrö tekisi sen katkeruuttaan, Koivisto kristillisestä vakaumuksesta ja Kiuru ihan vain rehellisyyttään. Muuten seurasin yhtäaikaa radiosta Kalpan peliä, netistä katselin Suomi-Tsekki salibandyottelua ja teksti-TV:stä Sampo-Isku-Veikot lentopallomatsia ja Suomi-Ruotsi curlingtaistoa. Eniten jännitin curlingmiestemme menestystä. Curling on hieno herrasmiesten laji. Enpä muista, että siinä lajissa olisi koskaan alettu hakata vastustajaa nyrkeillä, tönitty poikittaisella luudalla tai keihästetty luudanvarrella. Se ei ole läheskään niin väkivaltainen urheilumuoto kuin se suositumpi jääpeli.
|
|
|
Suomi on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari! |
|
|
Olihan karmea sählypeli, oikein hirveä sählypeli oikea pelien peli. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Ruotsi on lyöty kansallispelinsä MM-loppuottelussa. Se on vähän sama kuin että Ruotsi voittaisi Suomen pesäpallossa. Sähly on nimittäin ruotsalaisen sosialidemokratian kehittämä urheilumuoto. Se kehiteltiin peruskoulua varten ja alkuaikoina mailat olivat naruvartisia kuten TVH:n lapiot Suomessa. Naruvartisilla pelattaessa kukaan ei voinut olla parempi toista. Kaikki olivat tasa-arvoisia. Tälläisena hetkenä on ikävä Heinolaan. Siellä pelasin vuosia virkamiessählyä, jossa ei henkilövahingoiltakaan vältytty. Neljä hammasta, yhden nenäluun ja ja yhden nilkkaluun vaati tämä kovien miesten vaativa harraste. Muistelen, että Otavan Suuri tietosanakirja kertoo, että on onni, ettei jääkiekko ole levinnyt kuumaveristen eteläamerikkalaisten keskuuteen. Heinolan aikoja muistellessani ymmärrän, ettei myöskään sählyharrastusta saa levittää etelämaalaisten keskuuteen. Ja nyt sitten kaikki kaikille kadulle ja lisäksi Kärkkäälän tielle juhlimaan uusia maailmanmesreita. Olihan pojiltamme temppu, oikea temppujen temppu. Ruotsi johti jo 6-4 ja vielä pystyimme voittamaan.
|
|
|
Pulliainen ja Sibelius |
|
|
Poliitikkojen muistelmiakin voi lukea. Monta kertaa ne ovat ihan mielenkiintoisia, jos vain jättää sen suoranaisen politiikkaosuuden väliin. Joukossa on helmiäkin. Muistan, miten entinen eduskunnan puhemies Mikko Pesälä kirjassaan kertoi, kuinka hänen parempi puoliskonsa suuttui, kun naapurin eukko väitti, että siellä Helsingissä ne kansanedustajat vain juovat ja huoraavat. ”Meidän Mikko ei juo”, puolusti vaimo kansanedustaja miestään. Ja SMP entinen kuopiolainen kansanedustaja Heikki Riihijärvi muisteli, miten ankeita kouluvuodet olivat hänenlaiselleen vilkkaalle ja laiskansutjakalle pojalle. Ainoastaan yksi valoisa asia tuli noilta ajoilta mieleen. Se oli päivä, jolloin opettaja teki itsemurhan. Lukaisin tuossa Susi-Pulliaisen muistelukirjan. Hauskinta oli todeta, miten hyvä paikka oli hänen sukunsa kotikylä Joroisten Maavesi. Ja monta suurmiestä ja -naista on sieltä maailmalle lähtenyt. Pulliaisen isä oli äitinsä puolelta Silvasteja, muuten TV-toimittaja Eero Silavsti oli samaa sukua ja näköäkin kuin Erkki. Mutta kuuluisin Silvasti oli Johan Julius Christian, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Jean Sibelius. Liekö muuten Sibelius yhtä likeistä sukua Joroisten Silvasteille, kuin Yrjö Puska (siis se USA:n kenkää saanut presidentti) on Säämingin Hatusille. Vähän samalta suunnalta Savoa ovat molemmat kuuluisuudet.
|
|
|
Pulliainen pärinäpoikana |
|
|
Tuosta Susi-Pulliaisesta vielä sen verran, että synnytyslaitoksella tapahtuneen hoitovirheen vuoksi miehen toinen jalka on viitisen senttiä toista lyhyempi. Niinpä luontotutkijan maastossa liikkuminen on hankalaa. Mutta urheilumies hän on vammasta huolimatta. Hän on yllätys yllätys entinen kilpamoottoripyöräilijä. Ura tosin päättyi Väinölänniemen ajoissa koivun kylkeen. Niinpä Pulliainen tunnetaan nykyään paremmin biologina kuin moottoriurheilijana. Susi-Pulliainen on tietenkin maailman johtava susitutkija. Hänen kirjastaan opin sen, että pedot olivat 1800-luvulla oikeasti ongelma silloisille maataloustuottajille. Perussyynä olivat kehittyneet aseet. Jo sen aikaisilla pyssyillä pystyttiin tyhjentämään metsä riistasta siinä määrin, että nälkiintyneet pedot pyrkivät jopa navetoiden lantaluukkujen kautta syömään ihmisten kotieläimet. Pulliainen tietää paljon muistakin metsän elukoista. Häntä lukiessa tulivat mieleen omat lapsuuden luontokokemukset. Muistanpa, että 40 vuotta sitten Kärkkäälässäkin eli riekkoja, mutta nykyään niitä ei enää näe. Ja olen kuullut, että joskus kylällä on ollut peltopyitäkin, mutta eipä taida olla enää. Ja siirrytäänpä sitten vielä kalatalouspuolelle. Tietääkö joku, onko Kakkisessa ja Vehmaassa vielä muikkuja – ennen niitä oli. Olivatkohan ne siirtoistutusten peruja?
|
|
|
Alakulppi ja Lokka |
|
|
Luinpa tuossa joku päivä sitten maailmanmestarihiihtäjän ja sotasankari Olavi Alakulpin elämänkerran, jonka on kirjoittanut Kari Kallonen. Samaan aikaan oli Hesarissa muurmanskilaisen kirjailija-taiteilija Sven Lokan muistokirjoitus. Miehillä on yhteistä. Molemmilla olisi ollut paljon kerrottavaa sota-aikana Pohjois-Suomessa tapahtuneista ns. partisaanien iskuista. Asiasta löytyy lisätietoa mm. tästä nettiosoitteesta. http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2002/09/132829 Muistelen, että pari sataa siviiliä surmattiin ja sitkeiden huhujen mukaan myös naisia ja ihan pikkutyttöjä raiskattiin. Näistä asioista kerrotaan Alakulppi-kirjassa. Mies oli partisaanien torjuntaan käytetyn osaston päällikkö. Kirjasta saa sen käsityksen, että tapaukset olivat selviä sotarikoksia, jotka poliittisista syistä jäivät tutkimatta. Jostain olen lukenut, että meilläkin kovasti tunnettu ja arvostettu suomalaisloikkarin jälkeläinen Sven Lokka olisi ollut partisaanien mukana, mutta itse hän kiisti väitteen jyrkästi. Epäilykset ovat varmaankin syntyneet siitä, että tuhotöiden tekijöiden joukossa oli paljon suomenkielisiä, jotka ilmeisesti tunsivat hyvin toiminta-alueen, joten 30-luvun loikkareita epäiltiin asiasta. Tässäpä olisi taas oivallinen tutkimuskohde jollekin historian opiskelijalle.
|
|
|
Eriarvoisuus |
|
|
Kuulustelusta ei kuitenkaan tullut mitään. Majuri Lindgren ilmoitti ylimielisesti, että hän ei suostu puhumaan alempiarvoiselle upseerille. Alakulppi joutui palaamaan yksikköönsä ilman selvitystä. Lindgren joutui kuitenkin sotaoikeuteen. Siellä hänet jätettiin ilman rangaistusta. Tapaturmatoimisto ja vakuutusoikeus puolestaan eväsivät sotamies Hytin leskeltä eläkkeen. Korkein Oikeus sentään määräsi lesken eläkkeen maksettavaksi, tosin puolitettuna. Lisäksi Alakulppi itsekin joutui sodan jälkeen pidätetyksi epäiltynä asekätkentään osallistumisesta. Tilaisuuden tullen hän kuitenkin nyrkeillään tyrmäsi kaksi vartijaansa ja pakeni lopulta Amerikkaan, jossa hän vielä ikämiehenä voitti USA:n hiihtomestaruuden ja eteni maan armeijassa everstiluutnantin arvoon. Muistelen, että myös Mauno Koiviston kuuluisa esimies Lauri Törni pakeni juuri samalla tavalla kuin Alakulppi vartijoiltaan ja epäilenpä, että molempien suorittamat tyrmäyset saattaisivat tarkemmissa tutkimuksissa paljastua lavastetuiksi. Etteivät vaan vartijat olleet samassa juonessa mukana.
|
|
|
Rutsehvin touhuja |
|
|
Ja sitten uutisia tuottajan saroilta. Kesän kuvasatoa tarkastellessani totesin, että kesän viljasato ei onnistunut. Oli niin synkkä ja sateinen kesä, ettei jyvä ehtinyt kypsyä. Maissiviljelmäni korsi kyllä kasvoi näyttävästi, mutta satoa ei saatu.Tuli täydellinen katovuosi. Naapurit katselivat hyvin mietteliään näköisinä touhujani ja pelkäsin huumepoliisin vierailua. Halusin parvekkeella testata, että oliko Nikita Hrutsehvin touhuissa järkeä. Hän yritti ratkaista Neuvovostoliiton elintarvikeongelmat kasvattamalla maissia tundrallakin. Tai niin ainakin väitetään. Saattaa olla, että asian keksivät miehen vastustajat lyömäaseekseen valtataistelussa. Itse luulen, että Hrutshev oli sittenkin järkimies. Ainakin hän muistutti olemukseltaan Kärkkäälän teurastajaa Aaro Kiiskistä, joka oli hyvin viisas ihminen. Uskon Neuvostojohtajan korkeintaan suunnitelleen maissia rehukasviksi. Se saattaa siihen tarkoitukseen soveltuvan ihan hyvin; ainakin oma tutkimustyöni viittaisi siihen. Muuten noista satoasioista puheen ollen, olen huomannut, että Suonenjoen mansikanviljelijät hallitsevat tiedotuspolitiikan hyvin. Maamme tiedotusvälineissä heitä haastatellaan heinäkuussa kiitettävän usein ja aina ymmärretään valittaa. Jos on huono sato, niin valitetaan huonoa satoa ja jos on hyvä sato, valitetaan sitten sitä, että kasvuvoima häviää maasta.
|
|
|
Lehtomaitikki |
|
|
Viime kesän kuvia tutkiessani muistin, että lehtomaitikki on yleinen uukuniemeläinen rikkaruoho. Siellä se on vallannut kaikki tienvarret. Muualla en ole sitä nähnyt, enkä ole onnistunut siirtämään sitä Savoon. Kasvikirjassa kerrotaan, että Suomessa sitä tavataan vain Ahvenenmaalla ja Laatokan-Karjalassa. Jostain syystä se ei edes istutettuna kasva Kärkkäälän kukkapenkeissä. Se vaatinee hyvin kalkkiperäisen maan. Muistelen, että Tellervo Koivisto kertoo jossain kirjassaan yrityksestään siirtää tämän kaltaista kukkaa koristeeksi puutarhaansa huonolla menestyksellä. Tellu taisi kertoa senkin, että kukka leviää siten, että sen siemenet muistuttavat muurahaisenmunia ja muurahaiset erehdyksissä kanniskelevat niitä uusille alueille. Tämä lienee liian hyvä juttu ollakseen totta. Itse en ole nähnyt kusiaisia lehtomaitikkien kimpussa. Ainakin Ruotsissa tästä kasvista käytetään nimitystä svensk soldat eli ruotsalainen sotilas. Varmaankin kukan sinikeltainen väri on nimityksen taustalla. Toinen selitys voisi olla, että kasvi on levinnyt Ruotsin armeijan kuormastojen mukana. Muuten Heinolan puolessa kasvoi idän verijuureksi kutsuttu harvinainen kasvi. Se on kuulemma levinnyt Venäjän armeijan mukana. Ennen Pariisin rauhansopimusta tätä kukkaa kutsuttiin ryssän verijuureksi.
|
|
|
Ministerin palkalla |
|
|
Viime kesän kuvia selatessa tuli mieleeni, miten kouluaikana ainekirjoitustunnilla ei juuri muuta aihetta ollutkaan kuin ”Metsiemme mätänevät miljoonat”. Nyt ymmärrän asian tärkeyden. Uukuniemen lehtometsässä samoillessani törmäsin kanttarelliesiintymään, jossa viiden neliömetrin alalla kasvoi yksi T-paidallinen eli ainakin viisi litraa tätä hinnakasta herrojen herkkua. Kuopion torilla ne maksoivat seitsemän euroa litra. Helsingissä vain 5 euroa, koska sinne sienet tuodaan Virosta. Taisin olla elämäni parhaassa tienestissä, pääministerikin hankki sillä hetkellä huonommin. Viime kesä oli ennätyssateinen ja monin paikoin kanttarellit kasvoivat kymmenen kertaa normaalia isommiksi. Pitääkin ruveta sangolla kastelemaan jotain hyvää lähellä rantaa sijaitsevaa sienipaikkaa ja tutkia keinokastelun vaikutusta sienien satotasoon. Sitten voin ottaa yhteyttä sienikeisari Dallavalleen ja kohta me molemmat olemme upporikkaita. Sen tiedän, että korvasienien kasvua voi parantaa maahan haudatuilla sanomalehdillä, mutta toisten kalliiden sienien, eli herkkutattien ja kanttarellien hoidosta en ole kuullut. Joka tapauksessa voisi helposti päätellä, että sienien ja marjojen tuotto on hyvinkin puunkasvatusta enemmän. Ja rikastuvat kiinalaiset ovat persoja sienille, muuta myytäväähän meillä ei taida heille kohta ollakaan. Voi muuten olla, että tattikeisari luopuu kohta sienibisneksestä ja siirtyy jalkapallobisnekseen. Nimittäin Joensuun Jipon kasvatti 17-vuotias Lauri Dallavalle on otettu jo miesten maajoukkuerinkiin. Muistelen, ettei Litmanenkaan vielä siinä iässä pystynyt moiseen. Maamme urheiluvalmennuksessa pitisi muuten tutkia sitä, miten vanhempien hyvin erilainen geeniperimä vaikuttaa jälkeläisten liikunnalliseen lahjakkuuteen. Esimerkiksi Ranskan jalkapallon MM-mestarijoukkueessa ei ollut yhtään puhdasta ranskalaista ja Jamaikan nopeiden juoksijoiden geenit ovat puoliksi eurooppalaisia ja puoliksi afrikkalaisia.
|
|
|
Myllynkivi |
|
|
Lisää viimekesäisiä kuvia tämänpäiväisen lumipyryn kunniaksi, joka pääsi taas pahasti yllättämään Etelä-Suomen autoilijat. Kolmisen kilometriä Petäisenjoen vartta alajuoksuun kuljettaessa törmätään Harjun myllyn jäännöksiin. Joku minua riskimpi mies on nostanut 200 – 300 kiloa painavan myllynkiven kannonpäähän. Hämmästyttävä asia, että näin vähävetiseen puroon rakennettu mylly on jaksanut pyörittää moista järkälettä. Muistelen, että puron erottaa joesta se, että jälkimäisessä voi liikkua soutuveneellä. Luulenpa, etteivät muinaiset esi-isät pystyneet tuomaan viljoja Harjun myllylle soutamalla, kyllä ne on luultavasti hevospelillä vedetty. Esi-isistä sen verran, että minulle on kerrottu, että isovaarillani Kustaa Koivistoisella (ruotsalaiselta sotilasnimeltään Kostilla) oli jonkinlainen työsuhde tähän myllyyn. Pitääpä yrittää selvittää, muotoiltiinko nuo myllynkivet paikanpäällä paikallisin talkoovoimin, vai onko esimerkiksi kuvan kivi raahattu vaikkapa Nilsiän Tahkovuorella, jossa on muinoin ollut jonkinlaista laajempaakin kiviteollisuutta.
|
|
|
Nimetön puro |
|
|
Eilen tuli harhaanjohtavasti kerrottua Petäisen joesta. Sellaista jokea ei kartta tunne eikä kansan suussakaan Petäisestä lähtevällä purolla ole nimeä. Vasta noin viiden kilometrin virtauksen jälkeen tähän vähän isompaan puroon laskee Tollanpuro ja sitten kartta alkaa puhua Petäjäjoesta. Myöhemmin siihen vielä yhtyy Pienipetäjäjoki ja siinä sitten onkin jo oikea kulkukelpoinen vesireitti. En tiedä, että kukaan olisi laskenut vesiajoneuvolla Petäisestä Virmaaseen, mutta asiaa voisi joskus alkukesästä yrittää vaikka sillä pumpattavalla kumikanootillani, jota on helppo kantaa paikoissa, joissa melominen ei kunnolla onnistu. Ja sellaistahan on heti muutama kilometri alkumatkasta. Meloskellen voisi myös tutkia, ovatko muinaiset esi-isämme rakentaneet joen varteen muitakin kuin Harjun myllyn. Itselläni ei ole tiedossa muita, vaikka esimerkiksi heti alkumatkasta Ahvenkoskessa olisi oivallinen pienvesivoimalan paikka. Petäjäjoesta ei paljoa irtoa energiaa. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys antaa, rohkenen väittää, että Harjun myllyn teho on noin 10 kilowattia. Se tekee 80.000 kilowattituntia vuodessa ja kun suomalainen käyttää keskimäärin 5000 kilowattituntia vuodessa kotitaloussähköä, riittäisi Harjun voimalan tuotos 16 kärkkääläisen sähköenergiantarpeen tyydyttämiseen. Muuten Rastinjoen myllyllä virtaus vaikuttaa huomattavasti suuremmalta, ja professori Pekka Koivistoinen tiesi kertoa, että tämä koski on reilut sata vuotta sitten pyörittänyt kylän ensimmäistä teollisuuslaitosta, eli siinä on sijainnut meijäri. Meijärinhoitajan nimi oli Räisä. Tiedä vaikka laitoksen voituotanto olisi päätynyt Pietarin markkinoille.
|
|
|
Hyvää Joulua jok´ikiselle! |
|
|
Rohkenen toivottaa hyvää ja rauhallista joulua sekä aistillista uutta vuotta kaikille. Joulunpyhinä olen ajatellut valmistautua ammatinvaihtoon ja treenaan tästä osoitteesta löytyvää lentäjien valmennustehtävää http://www.ilmailu.org/moniajo.htm Jos jotakuta surettaa se, ettei Päätalon Kassulta enää ilmesty joululuettavaa, niin lukekaapa tuo Kemppisen tiivistelmä Iijoki-sarjasta. Professori Jukka Kemppinen on Suomen viisain mies eikä hän edes yritä sitä salata, vaan on vielä minuakin innokkaampi blogi-kirjoittaja. http://kemppinen.blogspot.com/ Tuosta Päätalosta ja joulusta muistan ennen kaikkea sen, että kun sodan jälkeen ruokapula alkoi helpottaa ja jopa sellaista ylellisyyttä kuin lanttua alkoi olla saatavilla, meinasi miehen kirjailijan ura tyssätä siihen, että hän oli ihan oikeasti haljeta lanttulaatikkoa ahmittuaan. Nyt ei ole ainakaan vielä pula. Kaikia mahdollisia kulutushyödykkeitä luulin jo hankkineeni, mutta nyt paljastui, että ananas puuttuu. Siispä reippahasti sen hankintaan ja samalla voin lausua Majakovskin jouluaiheisia säkeitä, jotka kuuluvat seuraavasti: ”ananasta ahmi, hotkaise pyy, loppusi porvasi lähestyy….. Sas nähdä vieläkö ensi jouluna ananasta ahmitaan vai vaihtuuko se lanttuun. Mualiman kirjat tai ainakin finanssitalaous näyttää olevan pahemmin sekaisin kuin koskaan aikanani.
|
|
|
Uukuniemi-koru |
|
|
Saija oli ollut vuoden mittaan niin kilttinä, että joulupukki toi hänelle Uukuniemi-korun. Sen esikuvana on ollut Uukuniemen Papinniemen karjalaiskylän kaivaukissa löytynyt Pyhää Nikolausta esittävä matkaikoni. Pyhä Nikolaus tunnetaan matkamiesten suojelijana ja taitaapa hän myös ajankohtaan sopivasti liittyä jouluunkin. Jos ette jaksa sinnitellä ensi jouluun joulupukkia odotellen, voi korun hankkia myös Uukuniemi-seuralta. Seuran kotisivut löytyvät netistä. 1650-luvulla autioituneen kylän kaivauksissa on löytynyt paljon muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi yli 1000 metallirahan aarre. Papinniemessä sijaitsi 350 vuotta sitten vireä karjalaiskylä, jonka asukkaat muuttivat sitten kerralla Venäjälle, ennen kaikkea Moskovan liepeille Tverin Karjalaan, jossa nykyäänkin asuu kymmeniä tuhansia heidän jälkeläisiään. Historian kirjat puhuvat häveliäästi muutosta. Se oli sellaiseen väestöpohjaan suhteutettuna yhtä laaja kansanvaellus kuin vuoden 1939 karjalaisten evakuointi. Nykyään asiasta käytettäisiin nimitystä etninen puhdistus. Savolaiset oliva silloin kovia immperialisteja. Ortodoksikarjalaisten asuinpaikat miehitettiin ja Sisä-Savossa hämäläisten ikimuistoiset eränkäyntioikeudet lopetettiin. Mutta siinäkin touhussa oli paljon perisavolaista lupsakkuutta. Kun ilmeisesti Hollolan puolesta tulleet erämiehet törmäsivät Sisä-Savon erämaajärvellä uusiin tulokkaisiin ja pyysivät, että ”menkää pois, tänne ei enää mahlu”, niin uudet asukkaat vain vakuuttivat lupsakkaasti, että ”kyllähän tänne mahlutaan, kun teijät ensin tapetaan”.
|
|
|
Kellokivi |
|
|
Öylösestä aiheesta vielä sen verran, että vaatimattoman kuvan vaatimaton kivi Uukuniemen Pyhäjärvellä tunnetaan nimellä Kellokivi. Kansanperinteen mukaan 1650-luvulla hävitetyn kirkon kello on upotettu tämän kiven lähistölle. Lienevät olleen melkoiset talkoot, joita ei ehkä jälkeenpäin, kun pöly on laskeutunut, ole kovin innokkaasti muisteltu. Etsinnöistä huolimatta kelloa ei ole järvestä löydetty, mutta sen kielen kyllä keksittiin lojuvan rannalta. Sitä oli pitkään pidetty vain jonkinlaisena rantakivenä. Sen löytäminen tukee tarinaa upottajaisjuhlasta. Reilut 400 vuotta sitten kirkonkello edusti varmastikin merkittäviä varallisuusarvoja, joten itse epäilen, että kello on hyvinkin nostettu järvestä pois pian upotuksen jälkeen pahimman tunnekuohun laannuttua ja järjen valon palattua talkoolaisten päihin. Upotuspaikka ei ole edes kovin syvä. Onhan sen pronssista saatu valettua vaikkapa tykki suurvalta-Ruotsin maanpuolustuksen loppumattomiin tarpeisiin. Lapsuudessani lueskelin innokkaasti Rieponlahtelaisen Jussi Kukkosen puhdashenkisiä poikien seikkailukirjoja ja Rappasodan sankareissa on keskeisenä teemana venäläisten ryöväämän Manamasalon kirkon kellon kohtalo. Sekin muuten ratkesi muutama vuosi sitten, kun eräs suomalaisturisti äkkäsi sen Solovetskin luostarista. Kun itse kävin siellä toissa kesänä, en sitä siellä onnistunut näkemään. Kallis kapistus sekin kello on aikoinaan ollut, koska venläisten (vai liekö olleet vienankarjalaisia) on kannattanut sen ajan vehkeillä raahata satojen kilojen painoinen pronssimötikkä 500 kilometrin päähän parempaan talteen.
|
|
|
Kevään enteet |
|
|
Kevään enteet jo taivaalla nään, kun tarkkaan katson joulukuun 27. päivä näpättyä kuvaa Petäisen selältä. Ihan on samanlainen sinertävä illanhämy ja huurre puussa kuin maaliskuussa. Ja Kuopion variksillakin on selvästi kevättä rinnassa. Oikeaa talvea on jo ollut pari viikkoa ja varikset muistelevat viime vuosien perusteella, että sitten onkin jo kevään vuoro. Nyt olikin Savossa ihan oikea valkea joulu, kahtena edellisenä vuotena on ollut kesäisempää, kuten pääkaupunkiseudulla tälläkin hetkellä ja kuvista päätellen siellä ei voi ihminen estää humeettirasiaansa sassaroimasta, kuten Päätalo asian ilmaisisi . Siellä ei ole tainut olla kunnon talvea moneen vuoteen ja hiihtoputkihanke tuntuukin oikean suuntaiselta, vaikkakin riittämättömältä toimenpiteeltä. Enpä ole kuullutkaan kainuulaisen Sammakkoprofessorin tai savolaisen Siä-Impan ennustuksia tulevan talven keleistä. Olisivatko molemmat alkaneet epäilemään instrumenttiensa luotettavuutta. Toinen povasi sammakosta ja toinen ahvenen selkäruodosta tulevaisuutta juuri sillä varmuudella, jonka täydellinen ymmärtämättömyys synnyttää. Tai sitten heistä oli vain hauskaa panna Hellssingin STT:n herroja halvalla. Itsekin äidyn nyt sääprofeetaksi ja väitän, että neljä edellisvuotta ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä, mutta neljä seuraavaa taas tulee olemaan viileämpiä, ellei sitten kasvihuoneilmiö ole jo täysin riistäytynyt käsistä. Nimittäin luulen, että meidänkin ilmoja voi ennustaa Tyynenvaltameren El Nino ja La Nina vaihtelujen perusteella. Toinen aiheuttaa merivirroissa muutaman vuoden lämpimän ja toinen kylmän jakson, jotka tuntuvat meillä asti.
|
|
|
Puunhalaaja |
|
|
Vaikka suomalainen mies ei kuulemma puhu eikä pussaa, niin halata hän kuitenkin jo osaa, ainakin vanhaa puuystäväänsä. Hirmuinen on tämä petäjä Uukuniemen Värtsin rantakalliolla, jossa se on juronut jo viitisen sataa vuotta. Vaikka se toissa vuonna kuoli näköjään lopullisesti, seisonee se kelonakin pystyssä vielä kolmen sukupolven ajan. Rinnan korkeudella se on ympärysmitaltaan lähes viisi metriä. Eli nykyajan harvesterit ja moottorisahat eivät sille mitään mahda. Eivätkä varmaan 50-luvun justeeritkaan sille mitään mahda. Tämän johtopäätöksen teen siitä, että vastarannalla kasvoi ainakin yhtä muhkea puu reilut viisikymmentä vuotta sitten. Puuta on jostain syystä kansansuussa kutsuttu alttaripetäjäksi. Nimittäin sen juurella sijaitsi 1650-luvulla tuhottu kirkko. Itse en tosin oikein ymmärrä, miten honka oikein liittyy alttariin. Kuitenkin se oli pitkään paikallisille ihmisille jonkinlainen pyhäpuu. Kunnes joskus 1950-luvulla sen omistaja sai petäjästä, tai ainakin sen liepeillä vaellelleista ihmisistä tarpeekseen ja kaatoi puun. Kun toimenpide ei muuten onnistunut, räjäytettiin se nurin dynamiitilla, jota varmaankin on tarvittu monta kiloa. Puun lahonneet jäännökset löytyvät maastosta vielä tänäkin päivänä.
|
|
|
Kustaa Raninen |
|
|
Suurliikemies Gustav Raninin vehnämylly sijaitsee tuossa naapurissa. Myllyn lisäksi hän omisti aikoinaan myös olutpanimon. Tämän tuotantolaitoksen virvoitusjuomapulloissa kuulemma luki, että ”valmist. Gust. Ranin”. Tuo Gustav Ranin ei ole miehen alkuperäinen nimi. Nuorempana, kun hän työskenteli vielä Savossa renkinä, tunnettiin hänet Kustaa Ranisena. Jostain syystä piti hyvä nimi ruotsintaa. Samaan aikaan taas monet ruotsinkieliset suomensivat nimensä. Nyt on taas näköjään muotia vaihtaa nimi ulkomaalaisperäiseksi. Anja Kauranenkin on nykyään Anja Snelman. Ja maailman johtava ufoasiantuntija Juhan Af Gran tunnettiin 60-luvulla Kuopiossa pelkkänä Rannin Jussina. Omakin isovaarini Kustaa Koivistoinen näyttää olleen jossain vaiheessa Gustav Kost ja hänen isänsä eli iso-isovaarini tunnettiin kylällä Rietu Koivistoisena, vaikka jossain papereissa taisi lukea hienosti Fredrik Kost. Ruotsin armeijassa pyrittiin pitkät suomalaiset sukunimet muuttamaan lyhyiksi ruotsalaisiksi, koska niitä oli helpompi käyttää reipasta sotilaskieltä karjuttaessa. Joitakin esi-isiänä taidettiin armeijan rullissa komennella jopa nimellä Stolt, joka kuullostaakin hyvin ylväältä.
|
|
|
Puuhun kiipeily |
|
|
Taloushistorian lainalaisuuksia on kuulemma se, että ensimmäinen sukupolvi luo rikkauden, toinen sukupolvi säilyttää rikkauden ja kolmas sukupolvi keskittyy sitten kaunotaiteisiin ja muihin kulttuuriharrastuksiin. Niinpä näyttelijä ja teatterijohtaja Matti Ranin on muistaakseni liikemies Kustaa Ranisen pojanpoika. Jo melkoisen kaukaisista savolaissukujuurista huolimatta Matti Ranin vaikuttaa säilyttäneen peruslupsakkuutensa. Kun Raninin johtama teatteri paloi vuosia sitten kivijalkaan, niin totesi teatterijohtaja TV-uutisissa vain tyynesti, että tilanne on nyt se, että jos puuhun kiipeen, niin maahan ei jää mittään. Sattuvasti sanottu.
|
|
|
Veljenkättä |
|
|
Tuo kuva ei esitä lehmän läjää, jota se harhaanjohtavasti muistuttaa, vaan kysymyksessä on uuden vuoden kunniaksi leivottu suhteellisen herkullinen Ellen Svinhufvudin kakku. Leivonnaisen kehitti presidentti Ukko-Pekan puoliso itsenäisyyspäivän juhlien ratoksi. Valmisteen reseptin löytää vaikkapa täältä: http://www.maku.fi/reseptit/resepti/Ellen%20Svinhufvudin%20kakku/783.html . Kyseinen kakku on saanut viimeaikoina melkoista kuluttajapoliittista huomiota. Esimerkiksi arvovaltainen MOT-ohjelma käsitteli kakkua näyttävästi. Kysymyksessä oli Stockmannin ja erään pikkuleipomon välinen riita tuotteen tekijänoikeuksista. Markkinaoikeus päätti viikko sitten, että leipomo oli asissa ainakin osittain oikeassa, mutta sille päätöksestä ei taida olla paljoa iloa, koska se ehti jo mennä konkurssiin. Svinhufvudit liittyvät tietenkin maamme historiaan muutenkin kuin kuluttajapoliittisesti. Tavallaan presidentti Svinhufvud on jopa osa Suomen kulttuurihistoriaa. Nimittäin kun hän lopetti Mantsälän kapinan voimakkaasti tunteisiinvetovalla puheellaan, juuttui savikiekolle etukäteen äänitetty puhe pyörimään lopuksi paikoilleen ja niinpä kansa sai ihmetellä puhujan menttaalihygienian tilaa, kun hän vakuutti kuulijoille, että ”lyökäämme veljenkättä, veljenkättä, veljenkättä, veljenkättä…. Tästä sitten syntyi sanonta, että levy lyö veljenkättä, kun se jää pyörimään paikoilleen.
|
|
|
Isäkapinaa |
|
|
Eilen käsitelty presidentti Pehr Svinhufvud oli poliittisesti hyvin oikealla ja muistelen, että vielä kuolinvuoteellaan hän varoitti suomalaisia koskaan luottamasta suureen itäiseen naapuriin, jonka kanssa taidettiin juuri silloin olla sodassa. Sen sijaan presidentin poika Veikko Svinhufvud oli ulkopolitiikassa eri linjoilla. Isä oli Kokoomuksen oikeansiiven kannattaja, mutta poika toimi 50-60-luvulla Keskustan K-linjan kansanedustajana. Hän oli jopa hyvin myönteisesti Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan suhtautuneen Suomen Rauhanpuolustaja-järjestön puheenjohtajana. Esimerkkinä mainittakoon, että kun Suomen Kommunistinen Puolue tuomitsi jyrkästi Tsekkoslovakian miehityksen, niin samaan aikaan rauhanpuolustajat kannattivat sitä lämpimästi maailman rauhaa edistävänä tapauksena. Sen sijaan presidentti Ukko-Pekan vanhin poika aisanajaja Pehr Svinhufvud ei ryhtynyt isäkapinaan. Poika Pehr eli yli satavuotiaaksi ja kun Lakimies Uutiset haastatteli häntä 100-vuotismerkkipäivän kunniaksi, jaksoi hän vielä varoitella kansaa idästä tulevasta uhasta. Itse hän suhtautui uhkaan niin vakavasti, että kertoi säilyttävänsä ryssän varalta aina hyvää 9 mm:n Mauser-pistoolia yöpöytänsä laatikossa. Sitä hän ei tosin tiennyt, että lapset olivat varmuuden vuoksi poistaneet aseesta patruunat.
|
|
|
IGF |
|
|
”Kuitunen on dopingin suhteen erittäin vahva tyyppi, hänellä on poikkeuksellisen voimakas vaste”, vakuuttaa Kari-Pekka Kyrö, jonka muisti palailee pätkittäin, tämänpäiväisessä Hesarin kuukausiliitteessä. Lisäksi hän paljastaa, että Kuitusta piikitettiin oikein miehissä Lahden hiihtostadionin punaisessa talossa. Sen seinään olisi kiireen vilkkaa saatava pronssilaatta todistamaan yhdestä lähihistoriamme merkittävimmästä tapahtumasta. Mutta enpä anna nyt kiellettyjen lisäaineiden pilata iloani. On se melkoinen juttu, kun suomalaiset saivat puolet mitaleista maastodopingin huipputapahtumassa Keski-Euroopassa. Tavallaa Kyrön jutun luettuani voin seurata lajia levollisin mielin, koska ei tarvitse epäillä, että joku olisi puhtain keinoin sotkemassa kisaa. Ja tuo Sami Jauhojärvi on olemukseltaan, kuin se toinen kuuluisa Lapin mies eli Nätti-Jussi. Pieniä, vähää vaille kääpiöitä, joilla on hirmuinen itseluottamus ja hirmuiset jutut. Kun Nätti-Jussi pyrki savotalle töihin, niin häneltä kysyttiin, että missäs mies on ennen ollut hakkuissa. Nätti väitti olleensa Käsivarressa. Tietoa kritisoitiin, koska eihän Käsivarressa ollut puitakaan. Niin, eipä ole ennää, totesi vain tämä piskuinen jätkä itsevarmasti. Muuten nyt sitten tiedän, miksi mies voi juosta 100 metrin maailmanennätyksen, vaikka kävelee viimeiset metrit. Se on ihmeaine IGF, joka ei näy testeissä. Se on insuliinin kaltainen voimakkaasti ja laajasti elintoimintoja, lihasten ja veren kasvua säätelevä aine, paljastaa Kari-Pekka Kyrö. Yksikköhinta on 5000 dollaria, joten dopingkaan ei ole enää yksilehmäisten urheilijoiden touhua.
|
|
|
Häiriökäyttäytymistä |
|
|
Kohtuuttoman julkisuusarvon ovat saaneet Kari-Pekka Kyrön paljastukset. Saas nähdä, koska asiassa siirrytään yleisurheiluhistorian selvittelyyn. Väitänpä, että siellä veriruskeat synnit ovat vielä pahemmat. Ihmettelen, ettei julkisuudessa ole puhuttu siitä, että monenko huippu-urheilijan menttaalihygienia on kärsinyt kemiallisen sisäruokinnan seurauksena. Muistanpa, että muinoin Heinolassa puhuttiin siitä, että ennen oli tapana käydä SM-painien vihoviimeiset iltaottelut kaupungin poliisilaitoksen tiloissa. Ja muistelenpa miten yhtenä kesäviikonloppuna maassamme sattui ja tapahtui. Ensiksi kansanedustaja-nyrkkeilijä Halme vaihtoi lajia ja siirtyi ampumaurheilun harrastajaksi. Sitten yksi TV:stä tuttu naisgladiaattori tappoi ja paistoi ex-sulhonsa. Olisiko ollut tarkoitus hyödyntää tätä viikonlopun pääruokalajia suunniteltaessa. Ja siunatuksi lopuksi sitten vielä eräs voimanoston SM-mitalisti kruunasi viikon surmaamalla vaimonsa ja itsensä sekä viimetöikseen miinoittamalla kesämökkinsä niin, että varomaton sukulaismieskin lähti taivaaseen. Eikä tietenkään kukaan ollut koskaan mitään ottanut.
|
|
|
Kukkoo haakattiin |
|
|
Männä viikolla tuli vanhassa työyhteisössä vietettyä suuri valtiollistamisjuhla sen kunniaksi, että kuluttajaneuvonta siirtyi kaupungilta valtion vastattavaksi. Kakkukahvia ei tarjottu, vaan kukkoo haakattiin ja kaljoo kitattiin. Korostetakoon, että koska juhla vietettiin työaikaan ja koska moni oli mopetilla, kitattu kalja oli vain kotkaljoo. Muuten kyllä kunnon tuore kalakukko aina vattukaakun voittaa ja kahvia juodaan muutenkin monta kertaa päivässä, joten kyllä kunnon kotikalja on kukkoa haakattaessa sopiva särvin. Muuten sen jälkeen, kun kukko avataan oikeaoppisesti päälaelta, paljastuvat sieltä savolaisen aivoja muistuttava rasva ja ruotokerros. Kalakukko ei ole savolainen keksintö, kuten yleisesti luullaan, vaan idea on varastettu saksalaisilta 30-vuotisen sodan melskeissä. Siellä tuotetta kutsuttiin Fischkuchen nimellä, joten tuosta Kuchen-sanasta se kummallinen kukko-nimitys tulee. Jostain syystä kukonleivontaperinne on hävinnyt muualta maailmasta, mutta Itä-Suomessa se on säilynyt. Säilymisen syynä on varmaankin se, että kukko on maailman ensimmäinen säilyke ja eränkävijäesi-isät ovat oivaltaneet sen hyvät säilyvyysominaisuudet ja ravintoarvot pitkillä korpivaelluksillaan.
|
|
|
Kuntien hakkuumestaruus ratkaistu |
|
|
”Kuntien hakkuumestaruus ratkaistu” uutisoi Savon Sanomat-lehti näyttävästi joskus 40-50-luvun vaihteessa. Kisan voitti Yrjö Smolander Tuusniemeltä ja Toivo Koivistoinen Suonenjoelta on näköjään kaatanut Kakkisensalon puita sillä vauhdilla, että hävisi mestaruuden vain 0,28 pinokuutiometrin erotuksella. Tappio on mietomaisen niukka. Pronssille jäänyt Varkauden Jaakko Malm näyttääkin sitten jääneen jo yli neljän pinokuutiometrin päähän. Olen tuosta pahviloutan pohjalta löytyneestä lehtileikkeestä lukevinani, että kilpailu kesti vain kolme päivää ja yli 82 pinokuutiometriä kuullostaa ihan hirmuiselta tulokselta, vaikka en asiasta ymmärrä muuta kuin , että itseltäni meni koko viime talvi ja hermot sekä selkä kaatunutta pihakoivua sähkösahalla jukertaessani. Eikä taatoilla silloin 60 vuotta sitten ollut edes sähkösahaa vastuksinaan, vaan pokasahalla painettiin. Mutta ne ukot eivät tainneet olla mitään nykyajan pehmomiehiä. Erikoismaininnan lehtileikkeessä saa suonenjokelainen sotainvalidi Erkki Rytkönen, joka on hakannut kaivospuita heikohkossa metsässä ja mäkisessä maastossa 40,90 pinokuutiometriä, vaikka mieheltä puuttuivat kaikki sormet toisesta kädestä. Lieköhän mies kuullutkaan työuupumuksesta tai muusta böönautista, joita nykyihmisiin pyrkii keveissä sisätöissä iskemään.
|
|
|
Hieroja ja urheilija Johan Vennonen |
|
|
Joku iikko sitten uhosin, miten helposti voittaisin mitalin raskaansarjan leuanvedon SM-kisoissa. Mutta jo Paasikivi sanoi, että ainoastaan idiootit eivät vaihda mielipidettään. Minäkin joudun nyt sen tässä leuanveto asiassa tekemään. Nimittäin TV:ssä oli ohjelma umpisokeasta hierojasta Johan Vennosesta. Hän kuoli viime kesänä kypsässä 99-vuoden iässä. Hieromisen lisäksi Vennonen harrasti mm. räjäytystöitä. Viime töikseen hän louhi itselleen vaikuttavan kallioluolan, jonka seinällä on kuparilaatta, jossa lukee ”tämän luolan rakensi sokea mies vuosina 1977-1997”. Räjäyttelyn ja hieronnan lisäksi teräsvaari harrasti myös kasvissyöntiä, koska oli ammatissaan havainnut, miten eräällä kasvissyöjäurheilijalla oli poikkeuksellisen hyvä lihaksisto. Ja niin oli Johan Vennosellakin. Hänen urheilija siskonpoikansa oli treenannut voimailua siinä määrin, että kykeni vetämään hämmästyttävät 30 leukaa. Johan-enokin halusi koittaa asiaa. Teräsvaari veti 50 leukaa yhdellä kädellä ja tehosti suoritustaan vetelemällä välillä yhdellä sormella rekistä roikkuen. Joten taidanpa vaihtaa lajia.
|
|
|
Heinola yllättää |
|
|
Heinolan pikkukaupungista löytyy hämmästyttävä määrä taiteellista lahjakkuuta. Kirkkaimmat tähdet ovat Apulanta, Uuno Kailas ja Panu Patomäki, mutta muitakin löytyy. Vuosi sitten ihastelin rakennusmestari Veikko Pystysen sotamuistelmia ja nyt sain käsiini virran toiselta rannalta eli Jyrängön puolelta Marja Melfsenin kirjat Vuosien virta ja Maija-kulta ja viaton viisikymmenluku. Pystysen ja Melfsenin muistelma tasapainottavat sopivasti toisiaan. Veikko oli vanha suojeluskuntalainen ja kokoomuslainen kunnallispoliitikko, mutta Marja Melfsenin mielenkiintoisessa lapsuudenkodissa sen sijaan uskottiin sekä Staliniin että Jeesukseen. Vappumarssilla käytiin, mutta tarpeen vaatiessa perhe myös järjesti polvirukoustilaisuuksia. Pystyset olivat kaupungin porvareiden puolelta ja Marjan perhe virran toiselta rannalta Heinolan maalaiskunnan Jyrängön työläisalueelta. Asuinalueiden ristiriidat olivat kuulemani mukaan sitä luokkaa, että kun venäläinen pommikone tuli Talvisodan aikaan kierteli kaupunkia pommittamaan, johdettiin toimintaa Jyrängön puolelta valomerkeillä. Muuten ihan Jatkosodan alussa kaupunkia pommitettiin pahasti ja siinä taisi parikymmentä ihmistäkin kuolla. Sen täysin järjettömältä tuntuneen pommituksen syitä on paljon pohdittu. Selitys voisi olla se, että tietääkseni Suomen pääesikunnan yksi osasto, eli Pallen propagandayksikkö oli sijoitettuna kaupungin läheisyyteen. Toinen perustelu ilmahyökkäykselle voisi olla se, että Heinolassa oli kranaattisorvaamo ja että eräässä paperitehtaassa olisi jopa valmistettu hyvin salaisesti myös trotyylia. Ja mielenkiintoinen tapaus on, että Valpon papereita tutkiessani luin, että koko sota-ajan Heinolassa toimi vakoojan radiolähetin, jonka sijaintia yritettiin kovastikin selvittää viranomaisten toimesta. Kun sitten kerran törmäsin pienessä tinassa olleeseen vanhaan heinolalaistoveriin ja kysyin häneltä luottamuksellisesti suoraan näin miesten kesken, että kukas sitä radio-asemaa hoiti, niin kyllä hän osasi sen silmää räpäyttämättä heti paljastaa.
|
|
|
Hiihtohistoriaa |
|
|
Muistanpa, miten talvi alkoi ennen Harsunkankaan hiihdoilla Kyyjärvellä. Ne olivat silloin paljon isompi tapahtuma, kuin nykyään formula 1:n sarjan aloittava Austraalian osakilpailu. Sitten tulivat Kyöpelin hiihdot Tapaninpäivänä. Maakuntaviestit loppiaisena olivat talven merkittävin tapahtuma. Keskitalven Salpausselän kisoista muistan, kuinka Tiilikais-Pekka selosti mäenlaskua Lahden sementistä ja lähes joka miehellä oli silloin varma alastulo. Sitten olivat Puijon kisat, joista Yleisohjelmassa oli suoralähetys, Ounasvaaran hiihdot, joista myös oli kokopäiväinen lähete ja talven päätti Rukan hiihdot, joista muistan Nopos-Paavon väräjävän äänen ja Susi-Kallen. Nyt minulle kerrottiin, että Puijolla järjestetyissä maakuntaviesteissä ei ollut yhtään maksanutta katsojaa ja ladun varrella oli noin 50 satunnaista ohikulkijaa seuraamassa kisatapahtumaa. Ja vanha hiihtopitäjä Suonenjoki ei ollut edustettuna missään sarjassa. Aikoihin on eletty. Muistanpa, miten reilut 40 vuotta sitten jo hyvissä ajoin spekuloitiin, kuka voittaa tämän Suomen vanhimman maakuntaviestin. Arvailtiin, missä kunnossa on kaikkien Hiihto-Niilojen isä Väisäs-Niilo Vasamasta tai Eljas Koistinen Pahkasta elikkä Pauli Auvinen Sammosta. Ja jo etukäteen tiedettiin, että suonenjokelaiset voivat aina luottaa muutamaan Röppäseen ja yhteen Salpakariin ja että Kärkkäälän Vilhus-Pertti sinnittelee varmasti aloitusosuuden kärkiporukassa. Oli siinä sen verran sitkeä mies. Maailman paras yhdistetyn mies Rauno Miettinen saattoi hyvässä lykyssä nippa nappa mahtua joukkueeseen. Ja vanhat ukot kertoivat, miten Jalkas-Kalle pani menemään Karsikonmäentiellä joskus 30-luvulla, jolloin viesti vielä hiihdettiin maantietä pitkin. Ihmiskunnan historiassa ei kuulemma ollut edetty yhtä kovaa sukset jalassa. Epäilenpä, että fiksummat painelivat luistelutyylillä jo silloin. Ja muistanpa senkin, miten itsekin olin palelemassa jossain Nilsiässä, kun koitti se suuri päivä, että Suonenjoen Vasama voitti sekä miesten että naisten viestin. Ja sitten palkintojen jaossa hiihtofanaatikko Immo Kuutsa lausui jotain, joka suonenjokelaisten riveissä tulkittiin jotenkin halventavaksi ja sitten Väisäs-Niilo ja kaikki muutkin vasamalaiset marssivat mielenosoituksellisesti ulos palkintojenjaosta. Se oli aikaa se. Nyt kisat olivat kuulemma tuossa kilometrin päässä, mutta telkkarista tuijotin Keski-Euroopan erilaisia talviurheilutapahtumia enkä ehtinyt maakuntaviestejä seuraamaan. Enkä edes huomannut, että Savon Sanomat olisivat uranneet asialle palstatilaa. Jonkun olisi tehtävä jotakin puhtaan hiihtourheilun pelastamiseksi. Nykyajan hiihtokin on vain sellaista sätkyttelyä. Toista oli seurata Eero Mäntyrannan tyylittelyä Innsbruckin olympialaisten hevosenkengässä. Eero kertoi olleensa silloin niin kovassa kunnossa, ettei ehtinyt hiihtää niin kovaa, kuin olisi jaksanut. Miehen hemoglobiini taisi olla ilman Epoakin 210 eli vähän poikasia ovat nykyajan hiihtelijät.
|
|
|
Vuonna-66 |
|
|
Eipä löydy netistä liikkuvaa kuvaa siitä, kun Mäntyranta kiertää Insbruckin hevosenkenkää suvereenina voittajahahmona. Sen sijaan vuoden-66 MM-hiihdoista löytyy tämä pätkä, josta näkee, millaista liikunnan suoloutta oli vanhan hyvän ajan hiihtourheilussa. http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F05091_1 Muistan vielä ihan elävästi tuon videopätkän kilpailun. Kärkkäälän kansakoululle oli hankittu kansalaiskeräyksellä telkkari ja luonnollista oli, että aina kun oli urheilulähetys opetus keskeytettiin ja asiat priorisoitiin, kuten nykyään olisi tapana sanoa. Samoin, jos kylän hirviporukalla oli hirvi kiikarissa, päästi Opettaja-Ville pennut kotiin ja lähti kiireellä jahtiin. Nykyään tietenkin ylihuolehtivaisten äitien lähetystö olisi heti koulutoimenjohtajan puheilla, mutta siihen aikaan asioiden tälläinen priorisointi oli ihan hyväksyttävää ja jopa suotavaa toimintaa. Muistan, että myös kylänmiehiä oli MM-hiihtojen kolmeakymppiä katsomassa ja senkin muistan, että kun Arto Tiainen oli lähtövuorossa, niin Korholan Yrjö totesi asiantuntevasti, että ”katohan, mies on niin hermona, että henki huurua”, kuten se myös huurusikin toisin kuin lujahermoisimmilla hiihtäjillä. Ja huonostihan hiihto Tiaiselta sitten menikin, liekö johtunut hermoista. Tiaisen huonoista hermoista kielii se, että jäätyään samoissa mm:ssä viidelläkympillä hopealle, purskahti hän maalissa itkuun. Minusta se oli ihan kamalaa, koska en voinut kuvitellakaan itkevää miestä. Nythän itkevät miehet alkavat olla jo jonkinlainen maan tapa meilläkin. Mutta eivät ne meidän isät, jotka aamuyöstä työmiesholkki hampaissa hiihtelivät Hackmannille hakkuisiin ja iltayöstä takaisin, juurikaan kyynelehtineet. Eero Mäntyranta ja Kalevi Laurila ottivat kolmellakympillä kaksoisvoiton, mutta jotenkin oltiin pettyneitä, kun kolmoisvoittoa ei tullut. Muuten tuosta Mäntyrannan kauniista tekniikasta tulee mieleen, että Paanasen Risto hiihteli kansakoulussa ihan samanlaisella tyylillä. Risto voitti sitten vähän myöhemmin joskus 70-luvun alkuvuosina ampumahiihdossa nuorten Pohjoismaiden mestaruuden.
|
|
|
Pilleri |
|
|
Olen pettynyt. Lehdestä omin silmin luin, ettei riitä Virpi Kuituselle Suomen mies, vaan oli kuulemma pistäytynyt italialaisen olympiavoittaja Pietro Piller Cottrerin hotellihuoneessa. Olisiko Pietro esitellyt Virpille suksivoidekokoelmaansa? Mutta saa olla Kangasniemen maalaistyttö varovainen. Muistanpa, kuinka Eero Mäntyrannan kova kilpakumppani Franco Nones vieraili kerran Puijon kisoissa ja heti oli Mullikassa iso juttu, että Franco kihlasi Kuopion likan. Luulen, että jos miehen liikkeitä olisi tarkemmin selvitetty, olisi tälle olympiavoittajalle löytynyt kihlattu Puijon lisäksi myös Salpausselältä, Ounasvaaralta ja Rukalta. Italiaanot ovat aikaansaapia ainakin näissä asioissa. Muuten Mäntyranta ihmetteli joskus sitä, että suomalaiset pärjäsivät vallan mainiosta 60-luvun loppupuolelle asti, jolloin meikäläiset käyttivät vain puhtaita keinoja (siis puhdasta amfetamiinia), mutta sitten muut menivät heittämällä ohi. Uudet aineet, ilmeisesti pyöräilystä tutut, olivat tulleet jakoon ja hiihtäjämme myöhästyivät muutaman vuoden tässäkin asiassa. Ja nyt taitaa olla vähän sama tilanne. Martti Jylhä oli aikanaan junioreissa samaa tasoa kuin ikätoverinsa Norjan Northug ja se Sveitsin uusi supertähti Kolina, mutta jostain syystä ero on hetkessä venähtänyt valovuosiks Muuten tuosta Pietro Pilleristä sen verran, että Piller on mitä parahultaisin nykyaikaisen huippuhiihtäjän nimi. Ja kuunnelkaapa tämä Paavon ja Pekan radioselostus: http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00564_1 Tämä raivoisa viestikamppailu tuli katsottua Kärkkäälän kansakoulun telkkarista. Mäntyranta voitti Venäjän miehen loppukirissä ja Opettaja-Ville kerrassaan tulistui TV-kuvaajalle, joka näytti vain seisovaa Norjan miestä, vaikka piskuinen Suomen mies kävi taistelua elämästä ja kuolemasta idän jättiläistä vastaan. Ville oli Impilahden evakkoja eikä ollut asiaa unohtanut. Mäntyranta kertoi tuosta loppuratkaisusta myöhemmin sen, että siihen aikaan vuorotahtia pääsi ainakin vähän matkaa kovempaa kuin tasatahtia ja sen tiedon avulla hän mitalin voitti.
|
|
|
Maaseudun tulevaisuus |
|
|
”Kehitys kulkee eteenpäin Suonenjoen Rieponlahdessa”, toteaa Kauko Tervamäki eli nimimerkki Kajo 50-luvun alun Savon Sanomissa ja jatkaa, että ”tänä kesänä suoritetun vierailun aikana tehdyt havainnot osoittivat kylän talojen nykyaikaistuvan ja traktorien jyrisevän koneiden laajenevaa käyttöä ennustaen jo heinäpellollakin.” Kuvatekstissä kerrotaan seuraavaa: ”ILTAHETKI RIEPONLAHDESSA. Jussi Könösen Tilda-emäntä (siis mummoni) Kaunikkiaan lypsämässä. Kärpäsiä on niin paljon, että pienten Pertin ja Raimon taito riittänyt, vaan piti Aino-tyttären ryhtyä ripsumaan.” 50-luku taisi olla onnellista aikaa. Silloin uskottiin lapsen omaisen vilpittömästi onnelliseen tulevaisuuteen toisin kuin nykyään. Mutta enpä minä ainakaan siihen aikaan palaisi. Eivät kestäisi selkä eivätkä hermot. Ja tappaiset kippeytyvät jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi aamumyterissä kahlata miehustaa myöten lumessa hakkuupalstan reunaan sirrikka olalla. Nykyisessä sisätyössä on sentään omat mukavuutensa; hyvät keskuslämmitetyt työhuoneet, sisävessat sekä työmäärään ja vastuuseen nähden kohtuuttoman hyvä palkka.
|
|
|
Uutisointia |
|
|
Joskus 70-luvun alussa telkkarissa haastateltiin esimerkillistä maanviljelijää Kekkolanniemen Kallea jostain Riepon ja Halolanmäen rajoilta. Hän lausui ohjelmassa niin pontevasti kaksi maatilatalouden perusasiaa, että muistan ne vieläkin. Ensiksi hän totesi, että ”maatila seisoo kolmella tukijalalla, jotka ovat maanviljelys, karjanhoito ja metsätalous.” Toiseksi hän vakuutti edelleenkin vähintään yhtä pontevasti, että ”työskentely metsässä on yhtä juhlaa.” Jälkimäinen viisaus synnytti kritiikkiä seudun metsätyömiesten keskuudessa. Sitä hän ei todennut, että karjatalouden harrastaminen olisi yhtä juhlaa, kuten öylösestä kuvasta, jossa tät-aeno oli valokuvauksellisesti ripusmassa äpyliä, saattaisi päätellä. Nimittäin vähän edellisen jutun jälkee saattoi lehdestä lukea surullisen tarinan Jussi Könösen navetan tuhoutumisesta. Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin. Nykyään ei enää navettapalokuvat ylitä Mullikan uutiskynnystä. Muutenkin Savon Sanomat olivat ennen kantaaottavampi julkaisu. Muistaakseni vuoden -63 Kuopion nailonsukkamurhaajan henkilöllisyydenkin suuri yleisö ja poliisitkin saattoivat lukea lehdestä jo heti murhien jälkeen. Valitettavasti syylliseksi julistettiin väärä mies. Vielä paremmaksi pisti kilpailija Savo-lehti kolme vuotta aiemmin Tulilahden murhien tiimoilta. Silloin eräs tutkiva journalisti oli piiloutunut Tulilahden koulun ruokakaappiin salakuuntelemaan koululle majoittuneita poliiseja ja julkaisi siekailematta nokkelasti tietoonsa saaman syyllisen otsikolla ”Haudankaivaja Koikkalainen on murhaaja”. Tosin tämäkin tieto jouduttiin myöhemmin oikaisemaan, kun Heinävedelle raahattiin tuomiolle Runar Holmström-niminen erakko ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Runsaslukuinen savolaiskäräjäyleisö kuulemma ihmetteli suureen ääneen, että miksi moisesta selvästä asiasta pitää käräjiä käydä, koska asian voisi huomattavasti kustannustehokkaammin ratkaista muutenkin. Eikä lopullista tuomiota sitten tarvittukaan, koska Runar hirtti itsensä ennen lopullista tuomiota. Vieläkin asiantuntijat kiistelevät siitä, oliko hän syyllinen.
|
|
|
Hökötys |
|
|
Tulipa taas pistäydyttyä kiireellä statissa, kuten maamme piäkaupunkia sikäläisellä murteella kutsutaan. Ja kuka kertosi minulle, mitä tämä junan ikkunasta hätäisesti nappaamani kuva esittää. Muuten en ikinä lakkaa ihmettelemästä tuota hökötystä, joka kohoaa Linnanmäen kalliolla. Olen noin 20.000 tuhatta kertaa ajanut sen ohi ja joka kerta arvaillut rakennelman tarkoitusta. Se voisi olla vaikkapa jokin liikenteen opastin; onhan se vähän suuntaviittamainen ja risteyksessä. Sitten se saattaa olla esimerkiksi Linnanmäen kallioluolien ilmastointiin liittyvä rakennelma. Mutta todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän sitä, että hökötys on sitä ihteään elikkä taidetta. Ja ihan nätti se onkin, kulmat vallan vatupassissa. Hesalaiset huomio! Mikä ihme hökötysteos on nimeltään, kuka sen on tehnyt, minkä vuoksi ja milloin?
|
|
|
Waltarin veli |
|
|
Lukaisinpa tuossa Panu Rajalan Waltari-kirjan. Se oli hyvä se, koska en enää tunne itseäni huonoksi ihmiseksi. Kerrassaan vapauttava kokemus. Kirjailijanero, joka päällisin puolin vaikutti melkoiselta hissukalta, oli sittenkin suuri taiteilijaboheemi, joka harrasti juopottelua, irstailua ja elostelua siinä määrin, että vaimokin lopulta läimäytti miestä ihan syystä niin, että tältä halkesi tärykalvo. Mutta Mika oli pelkkä harrastelija isoveljensä Samulin rinnalla. Samulin oli niin mahdotonta sopeutua normielämään, että hän hakeutui armeijaan upseeriksi, koska ei juoppoudeltaan mihinkään muuhun pystynyt. Tästä ammatinvalinnasta sitten seurasi se, että hän oli yksin muuttaa koko Toisen maailmansodan historian. Samuli oli nimittäin Välirauhan aikaan vartioimassa Hangossa rajaa ja erään ryyppyputken jälkeen hän komensi miehensä tulittamaan tykillä venäläisten päämajaa. Eräs tervejärkinen korpraali rohkeni epäröidä pystymakkurissa toikkaroineen luutnantin määräystä ja tämän vuoksi Samuli Waltari ampui tätä niskuroijaa pistoolillaan. Korpraali ehti kuitenkin heittäytyä syrjään ja luoti vihelsi vain kahden kranaattia tykille kantaneen tykkimiehen välistä. Samuli Waltari vapautettiin tapauksen jälkeen tehtävistään. Historiantutkijat voisivat selvittää maamme itsenäisyyden pelastaneen korpraalin henkilöllisyyden ja hänelle tulisi myöntää näin jälkikäteen ensimmäisen asteen Mannerheim-risti.
|
|
|
Turun Toverit |
|
|
Kävinpä katsomassa Rööperi-elokuvan. Päällimmäiseksi mieleen jäi se, että siinä mässäiltiin liikaa väkivallalla ja tupakanpoltolla. Lisäksi elokuva palautti mieleen sen, että maankuulu Jukka Ojaranta oli nuorempana kova juoksemaan. Elokuvassa Turun-Jukan kirittäjänä toimi Tom Sjöbergin rikollisjengi, mutta tietääkseni tämä laivuri, joka tunnetaan nykyään ennen kaikkea jätehuolto ja salakuljetusalalta, juoksi myös kilpaa. Joko jostain lehtijutusta ,tai sitten miehen muistelmateoksesta ”Kyllähän myrkyn lykkäs”, luin, että Ojaranta nuorena kuului Turun Tovereiden Suomen mestari pikajuoksujoukkueeseen. Tosin eihän silloin ollut porukassa, kun Tuto juoksi 4 X 400 metrillä hirmuisen Suomen ennätyksen. Hellsten, Rekola ja Rintamäki olivat terävimmät nimet, neljättä en muista, mutta ei se ainakaan Ojaranta ollut. Muuten nuo kolme huippumiestä juoksivat ilman dopingia hiilimurskalla 50 vuotta sitten 400 metriä paljon kovempaa kuin nykymenijät, vaikka trion miesten keskipituus taisi olla noin 170 cm. Ojaranta olisi kyllä isona miehenä tuonut porukkaan fyysisyyttä, mutta luulen, että mies edusti Tutoa vain jossain juniorisarjoissa. Muistelen myös, etä joskus 30-luvun työläispyöräilyjä hallitsijat Tuton identtiset kaksoset Jalmari ja Ilmari; sukunimen päälle en nyt millään pääse. Urheilu-uransa jälkeen veljekset hallitsivat Turun seudun pirtumarkkinoita nopealla lentokoneen moottorilla varustetulla pikaveneellään. Pirtuajan jälken miehet siirtyivät Helluntai-seurakuntaan ja muistelivat liikemiesaikojaan helluntailaisten lehdessä siihen malliin, että julkaisun levikki nousi merkittävsti. Pahat kielet väittävät, ettei se pyöräurheilu-urakaan sujunut täysin rehellisesti. Koska kaksosveljekset olivat ihan toistensa näköiset, ajoi heistä toinen alkumatkan kovaa ja puolivälissä toinen jatkoi polkemista samalla tahdilla ja samalla kilpailunumerolla.
|
|
|
Ensimmäinen saalis |
|
|
Muistaakseni Juhani Ahon Lastuissa on tarina ensimmäinen saalis. Ja minun talven ensimmäinen saalis on eittämättä pienehkö ja söpö ahvenvauva, jonka kiireen vilkkaa laskin takaisin jatkamaan leikkejään. Eläinsuojeluaktiivien tulisi ilman muuta vaatia koukkukalastuksen kieltämistä. Mutta olipa upea kevätpäivä jäällä. Lunta oli sentti ja retkiluistimilla olisi ollut käyttöä. Niiden puutteessa hiihtelin, mutta melkein puhtaalla jäällä se ei kunnolla onnistu. Muuten minullakin on fantasioita. Eräs salaisimmista on se, että joskus oikein liukkailla kalajäillä käärin vanhat ruosteiset katiskaverkon palat kenkien ympärille. Olen varma, että viritelmä olisi maailman paras liukueste. Luulenpa, että keksintöä voisi myydä kovalla rahalla myös kaupunkilaisserkuille. Tiedän monien katkoneen luitaan tänäkin talvena, jolloin Hyvinvointisuomella ei ole enää varaa hiekoittaa iljanteisia teitä ja katujaan. Nykyään kaupoista saatavat liukuesteet ovat kökköjä – kyllä katiskaverkon palat ovat paremmat. Niitä ei esimerkiksi tarvitse riisua pois jaloistaa liikkeisiin ja myymälöihin astuttaessa, koska ne eivät naarmuta lattioita. Luulenpa olevani kohta upporikas.
|
|
|
Arvin laavu |
|
|
Kun tavallinen käsillä tekemisestä kiinnostunut mies, tekee korkeintaan sen mitä pystyy, niin evp. luomupuutarhuri Arvi Nurmi tekee sen mitä haluaa. Kun tavallinen käsillä tekemisestä kiinnostunut mies hankkii kalliit laitteet ja vehkeet harrastaakseen käsillä tekemistä, Arvi tekee ensin itse ne tarvittavat laitteet ja vehkeet kuten porat ja sorvit. Enkä ole kuullut, että kukaan toinen olisi tehnyt itselleen tandempolkupyörää, mutta Arvipa on. Ja toimivan höyrykoneenkin hän on tehnyt. Kuvassa on Arvin verryttelymielessä kirvesmiehen ammattia opetellessaan tekemä laavu. Sen saumat eivät räköile ja kulmat näyttävät olevan hyvin vatupassissa, toisin kuin Savossa ja Venäjällä yleensä on tapana. Itäsuomalaiset ovat kaskenviljelijöiden jälkeläisiä eikä kaskiviljely vaadi pikkutarkkaa näpräämistä, se on suurpiirteistä touhua. Arvi on Turun puolesta ja siellä ihmiset ovat jo satojen vuosien ajan joutuneet hoitamaan puutarhoja ja huolehtimaan muutenkin pihapiiristään. Siellä eivät Ladat korista pientareita. Arvi on sellainen tekninen lahjakkuus, että jos hän olisi olisi syntynyt muutama vuosikymmen myöhemmin, hän olisi ilman muuta professori Teknisessä korkeakoulussa. Nyt hän joutui isän kaaduttua jo 13-vuotiaana perheensä pääksi ja koulut jäivät siihen. Suomessa vanhan kansan keskuudessa on paljon tällaisia itseoppineita neroja, joiden lahjakkuus on jäänyt hyödyntämättä kansantaloutta.
|
|
|
Kaisun seita |
|
|
Jos oli näyttävä Nurmen Arvin laavu, niin näyttävä on myös Nurmen Kaisun Seita. Sellainenkin siis löytyy nykyään Kärkkäälästä. Edellinen vastaava pyhäpaikka sijaitsi jossain Karsikonmäellä, mutta tarkkaa sijaintia en tiedä. Joku kotiseutulautakunta voisi sen selvittää ja merkitä pronssilaatalla. Kristinuskon myötä muinaissuomalainen teologinen näkemys on pyritty tietoisesti unohtamaan. Jopa kaikki muinaisten esi-isiemme noitarummut onnistuttiin hävittämään. Huvittavaa on, että kun Pitäjän lehti teki Kaisun eläinkokoelmasta näyttävän värikuvin varustetun jutun, lehti ei uskaltanut mainita mitään seidasta. Pelkäsi varmaankin asian herättävän ahdistusta ja pahennusta lukijoissa. Turhien epäilyjen estämiseksi korostettakoon, että Kaisu on kuitenkin kirkkokuoron kantavia voimia. Häntä ei voi syyttää pakanuudesta vähimmässäkään määrin. Hän on vain mielipiteiltään vapaamielinen. Muuten Uukuniemen ensimmäinen kirkko lienee pystytetty pakanaesi-isien pyhälle paikalle nykyiseen Papinniemeen. Muistaakseni seudun historiaa tutkinut ja siitä kirjojakin kirjoittanut kesäuukuniemeläinen Ensio Filman kertoi, että jopa nimi Uukuniemi saattaa juontua sanasta Ukonniemi. Ukkohan oli pakana-ajan jumala ja niinpä nykyinen kirkollisuutta korostava nimi Papinniemi saattoi ennen olla pakanallinen Ukonniemi.
|
|
|
Arkkipiispa-Leksa ja kirjailija-Heksa |
|
|
Tällä kertaa arkkipiispan vieraana oli maailmankuulu kirjailija Heikki Turunen, vahva Nobel-ehdokas. Vaatimaton kirjailija itse kertoi hänelle tyypilliseen vähättelevään sävyyn joitakuita esimerkkejä kansainvälisestä tunnettuisuudestaan. Kerran kirjailija-Heikki oli professori Kirkisen kanssa Pariisin lentoasemalla, joka on isohko. Siellä ohi kulki muudan intialainen nainen kansallispuvussaan ja kastimerkki otsikossaan. Turusen havaittuaan hän huikkasi iloisesti, että ”terve Hessu”. Kirkinen katsoi kumppaniaan mietteliään näköisenä. Ja erään kerran kulttuurivierailullaan Moskovan Bolshoi-teatterissa, kirjailija oli juuri kertonut kulttuuriseurueelleen, miten mukavaa on liikkua näin tuntemattomana suuressa maailmassa. Ja sitten jostain takalehtereiden pimennosta kajahti ilmoille karjaisu ”hojo hojo”! Tämän tervehdyksenhän Simpauttaja toi Suomeen. Ja sitten yhden kerran Kuopio torilla vastaan tuli öljykeppimäisen pitkä ja sinisenmusta Afrikkalaistaustainen miehenroikale, joka jo kaukaa Turusen havaittuaan huuteli savonmurteella, että ”millonkas se seoroova kirja ilimestyy.” Mahtoiko olla sama mies, johon kirjailija-Heikki törmäsi vuosikymmeniä sitten Kosmoksen ravintolassa. Siihen aikaan tositummat olivat maassamme äärimmäisen harvinaisia. ”No katohan! Halakometässä ahavoetunut poeka”, oli Turunen ihastellut. ”Haesta v_ _ _ u” vastasi tumma mies leveällä Itä-Suomen murteella. Olen saanut kuulla tavallisesti luotettavista lähteistä. Kysäisinpä kirjailijalta itseäni 35 vuotta askarruttanutta asiaa, että mitenkäs sen Simpauttajan Impan oikein kävi myöhemmässä elämässään. Hyvin oli Impalle käynyt. Hän on nyt kansainvälisesti tunnettu kirjailija ja saa ehkä vielä Nobelin teoksestaan Kivenpyörittäjän kylä. Muuten asiasta nimenomaisesti kysyttynä Turunen vastasi, että Kokoomusta lukuunottamatta kaikki muut puolueet ovat pyytäneet häntä Euro-ehdokkaaksi, mutta turhaan. Luulenpa vain, että jos joku Timo Soini onnistuisi kosintamenoissaan, olisi jo selvää, kuka on tuleva äänikeisari. Hän saattaisi hyvinkin onnistuessaan ylittää jopa Kärkkäälän kyläpäällikkö Pekka Kauppisen suhteellisen kannatuksen koko valtakunnan tasolla. Miesten olemuksessa ja ulosannissa on paljon yhteistä.
|
|
|
Hrustsovin kotikylä |
|
|
Olen turhaan jäljittänyt valokuvaa kärkkääläisestä merkkimiehestä teurastaja Aaro Kiiskisestä (1898 – 1976) enkä ole sellaista löytänyt. Mutta kirjastosta löytyi Nikita Hrustsovin elämäkerta ja sen kansikuva tuo mieleen Aaro-vainaan. Yhdennäköisyys on hämmästyttävä. Vaikka olen saanut jokseenkin kaikki ihmiskunnan merkkihenkilöt kytketyiksi Kärkkäälään, niin Nikitan osalta se ei onnistu. Hän oli Kalinovkan kylästä, jota kylän opettaja kuvasi kurjimmaksi ja viheliäisimmäksi kyläksi, jonka hän oli koskaan nähnyt. Ilmeisesti se kurjuudessa sitten löi kuuluisan Kurja-Kärkkäälän, joka sai hellittelynimensä kuulemma joskus vaikeina aikoina, jolloin koko kylässä vain yksi raha, jota käytiin yhdessä ihastelemassa. Työnpuutetta Kalinovkan open ei tarvinnut valittaa, koska kyläläisten lukutaitoaste oli peräti 5 %. Vaikka nykyään maamme älymystö tuntee vetoa ortodoksikirkkoon, niin kannattaa muistaa, että se kirkko taisi tehdä kaikkensa estääkseen ihmisten lukutaidon, kun taas täällä evenkeelisella puolella papit pakottivat kansaa oppimaan lukemaan. Ilmeisesti Suomen itsenäistymisen aikoihin Suomessa oli Euroopan korkein lukutaitoaste ja vastaavasti Venäjällä matalin. Mutta ihme kyllä Kalinovkan kylässä esiintyi vireää kulttuuriharrastusta, vai pitäisikö puhua liikuntaharrastuksesta. Nimittäin aina juhlapyhien aikaan kaikki kylän miehet ikään katsomatta kokoontuivat kirkon viereiselle niitylle harrastamaan joukkonyrkkitappelua. Jokainen valitsi itselleen ikäisensä ja kokoisensa vastustajan, jota sitten kurmotettiin nyrkeillä. Ja kaikki akat kokoontuivat katselemaan ja kannustamaan. Se oli kai sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä, joka nyt on kuulemma häviämässä maailmasta.
|
|
|
Balkaninvuokko |
|
|
Ja tämänpäiväisen lumimyräkän kunniaksi, joka taas pahasti yllätti Etelä-Suomen autoilijat, kuva viime kesältä. Muistanpa, että opiskeluaikaan keväisin ihmettelin, miten Vantaan Koivukylän ympäristö oli valkoisenaan valkovuokkoja. Valkovuokkovyöhyke katkeaa kuin veitsellä leikaten Salpausselkään.Täytynee vielä tässä elämässä joskus käydä ihastelemassa tätä ihmettä. Ja muistanpa, miten toukokuun alussa juuri Salpausselän pohjoispuolella Heinolassa harjut hohtivat sinivuokkoja. Niitäkin täytynee käydä ihastelemassa vielä tässä elämässä. Heinola on kuuluisa myös kangasvuokoistaan, mutta itse en onnistunut sellaista koskaan näkemään. Karulla Kärkkäälän kylällä ei pitäisi kasvaa luonnostaan mitään vuokkoja. Korkeintaan pihoilla kituu joitain yksittäisiä istutettuja sini- ja valkovuokkoja. No Rissasten puretun mökin kohdalla näkyy olevan jonkinlainen rehevä valkovuokkokasvusto. Mutta sitten yllättäen kesäkuulla kukkapenkkiäni rapsuttaessa ihmettelin tuota erkoista vaatimatonta kukkaa, jonka naapurin puutarhurit sitten tunnistivat balkaninvuokoksi, jollaista en ole kuullut olevankaan tässä maailamssa. Epäselväksi jää, että mistä se on tullut. Kukaan ei myönnä sitä istuttaneensa. Jos kohdistaisin siihen hoitotoimenpiteitä, ei sitä kohta olisi. Lajin tulevaisuus Kärkkäälän kylällä jää nähtäväksi.
|
|
|
Jääsähly |
|
|
Jääurheilutäyteinen on ollut tämä päivä. Katselin telkkarista taitoluistelua samaan aikaan, kun kuuntelin radiosta Kalpa – Jokerit peliä. Ja aikoihin on eletty. Ennen haalistuneet punanutut hallitsivat taitoluisteluakin suvereenisti, mutta nyt valtikka on siirtynyt suomalaisille maalaistytöille, joilla on luontaiset taipumukset lajiin, koska painopiste on matalalla ja lyhyet raajat ovat helposti hallittavissa. Kiira Korpi nyt on vähän toista mallia, mutta hänpä ei pärjääkkään. Ja aikoihin on eletty, kun tuntuu pettymykseltä se, että kuopiolaiset voittavat jääkiekossa helsinkiläiset ainoastaan niukasti. Vaikka eihän Kalpa eli Kalevan Pallo ole oikeasti savolaisporukka, vaan Sortavalasta se on tullut tänne evakkoon. Siinä muuten olisikin sitten väitöskirjan paikka, eli miten karjalaisevakot ovat vaikuttaneet kalakukkokaupungin urheiluelämään. Kupsinkin historiassa karjalaispakolaisilla on ollut merkittävä asema. Ja aikoihin on eletty, kun kehitin tuossa uuden halvan ja turvallisen jääpelin. Nimeltään se on jääsähly ja siinä luistimilta käsin pelataan sählyä. Luulenpa, että 9.9.09, klo. 9 pidetään ravintola Kallavedessä Suomen Jääsählyliiton perustava kokous. Idea on varastettu Tahko Pihkalalta, jonka jalat olivat vähintään yhtä tukevasti ilmassa kuin allekirjoittaneellakin. Tahko perusti Suomen Salamapalloliiton 6.6.66, klo 6. Tahko oli muuten vanhana raittiusmiehenä varastanut tuon aikaidean Suomen Alkolta. Alkon liikkeet nimittäin avasivat ovensa 5.4.32 klo. 10. Sekin on helppo muistaa.
|
|
|
Luodinreikätaulu |
|
|
Suomen Jääsählyliiton perustaminen tuntuu entistä tärkeämmältä sen jälkeen, kun katselin telkkarista jääpalloa. Siitä lajista ei saa TV-ruudulta mitään tolkkua. Eikä sitä jaksa kuulemma paikanpäällä ainakaan Varkaudessa katsella muut, kuin entinen Supon johtaja Seppo Tiitinen ja hänkin ehkä virkansa puolesta. Mutta täytyy muuttaa tuota perustavan kokouksen aikaa ja paikkaa. Kallavesi-ravintola on yhdeksältä kiinni. Niinpä kokoonnumme 09.09.09 klo 09.09 muikkuravintola Sammossa sen luodinreikätaulun alla. Reikä syntyi kauan sitten, kun kaksi savolaista liikemiestä piti silloin vielä reiättömän taulun viereisessä pöydässä liikeneuvotteluja sillä seurauksella, että toinen ampua napsautti, kun sana ei enää tehonnut. Muuten eivät pärjää Viron missit, vaikka onkin suuret luulot. Nyt virolaiset syyttävät Suomen voittoisia kaunoluisterijattaria sopupelistä. Ei ollut sopua. Kyllä menestys oli täysin ansaittua ja täysin verrattavissa Salminen-Askola-Isohollo-trion urotekoon vuodelta 1936.
|
|
|
Uupuniemi vai Uukuniemi |
|
|
Kuuluisan YUP-yhtiön kosketinsoittaja Petri Tiainen kirjoittaa tuolla ”Kaisun seita” jutun kommenteissa, että välttämttä Uukuniemi-nimitys ei johdu Ukonniemestä, vaan se saattaa tarkoittaa myös Uupuniemeä. Petri on kuullut tarinan Pajarista, joka olisi hevosineen tavannut matkansa pään niemessä, jota on tapauksen kunniaksi alettu kutsua Uupuniemeksi. Olisi hauska tietää, onko Uukuniemen pajaritarinan taustalla lähistöllä vaikuttaneen Kiteen pahan pajarin tarina. Pajarihan oli Venäjällä jonkinlainen verojohtaja, jolla on varmasti ollut vaikeuksia säilyttää asemansa vuoksi myönteinen imago veronmaksajien silmissä. Tosin Kiteen verojohtajan huonomaineisuus ei johtunut pelkästä viheliäisestä virasta, vaan kyllä hän eittämättä syyllistyi toimissaan myös ylilyönteihin. Hän esimerkiksi rakensi erääseen järveen laskevaan rinteeseen nilatukeista liukumäen, jota pitkin mies sitten hurautteli veneellä järveen. Eikä tämä suinkaan riittänyt, vaan mäkiharrastusta sulostuttivat myös alastomat naiset, jotka raahasivat veneen pajareineen takaisin vauhtimäen huipulle. Tässä muuten olisi ideaa keskikarjalaisille matkailuyrittäjille, kuten myös kesäteatteri immeisille. Oikeastaan voisin itse ohjata Uukuniemen kesäteatterille asiaa käsittelevän draaman. Siitä vain Kirkonmäeltä rakennetaan nilatukkirata Pyhäjärveen. Vanhasen Paavo voisi istua veneessä Pajarina ja vetonaiset olen jo mielessäni valinnut. Pajarin kohtalo oli surkea. Huumorintajuttomat kiteeläiset kivittivät miehen hengiltä ja talkoon tuloksena syntynyt kivikasa on vieläkin nähtävillä. Se oli sitä aikaa, jolloin virkamiehet eivät olleet samanlaisia harmaita työmuurahaisia kuten nykyään. Silloin virkamiehet olivat tosimiehiä.
|
|
|
Venepakolaisia |
|
|
Komea on tuo maisema Uukunieme pyhällä paikalla, jota nykyään Papinniemeksi kutsutaan. Ennen maisema oli vieläkin komeampi, mutta jostain syystä nykyään metsät kasvavat paljon nopeammin kuin nuoruudessani. Moni entinen hieno näkymä on peittynyt pusikoihin. Kylissä ja kunnissa pitäisi aloittaa työllistämisvaroilla vesakontorjuntaprojekteja. Siinäpä idea maan kyläpäälliköille. Tuon ristin vieressä sijaitsi se hämärissä oloissa palanut ortodoksikirkko ja 1950-luvulla räjäytetty alttaripetäjä. Tuolla vähän matkan päässä järvessä on Kellokivi, jonka liepeiltä pitäisi löytyä järveen talkootyönä rahdattu kirkonkello. Sen kielihän löytyi kymmenisen vuotta sitten rannalta. Tällä niemellä sijaitsi myös kokonainen karjalaiskylä, joka autioitui 1640-luvulla ja jota arkeologit ovat viime vuosina tutkineet. Luulenpa, että kylänväki lähti juuri tästä rannasta veneillä evakkoon lähelle Moskovaa nykyiseen Tverin-Karjalaan. Väestömäärään suhteutettuna pakolaisia oli saman verran kuin 400 vuotta myöhemminkin. Lähes 1000 kilometrin matkalla on soutamista riittänyt ja välillä on pitänyt veneitä kiskoa maakannasten yli. Mutta luultavasti reitti on ollut silloisille evakoille tuttu, koska Eero Silvasti kertoi jossain telkkarin historiasarjassa, ettei Karjalassa keskiajalla mies ollut mieskään, ellei hän ollut Konstanttinopolissa käynyt. Muuten Uukuniemi-seura on aktiivisesti järjestänyt kesäretkiä, joten eiköhän Tverissäkin vielä joskus pääse käymään. Siellä on hyvä kortteeripaikka tiedossa, koska eräs Heinolan tyttö on sikäläisen nunnaluostarin johdossa. Sinne vaan sitten pyritään miehissä yökylään.
|
|
|
Jorma Ranivaara – mäkihyppääjä-kirjailija |
|
|
Nyt sitten keksin, kuka voisi kirjoittaa Kuopion Kaupunginteatterille kaupunkimme rikkaasta mäenlaskuperinteestä kertovan näytelmän nimeltään ”Puijon peipposet”. Draamahan voisi luodata syvätä Pietikäisen veljesten ja Hemmo Silvennoisen elämää. Yleisömenestys olisi varma ja teatterin talous olisi turvattu. Kirjaston tilaisuudessa oli vierailijana Lahden Hiihtoseuran kasvatti kirjailija Jorma Ranivaara, ennätys 103 metriä Rukalta 1967. Paikalla oli 13 keski-iältään 70-vuotiasta naista ja itse (51 v.) edustin maamme urheilevaa nuorisoa. Ranivaara on ihan oikeasti arvostettu kirjailija – monallakin tavalla palkittu. Hänen nuorisoromaaninsa Raamit ränniin on myös filmattu TV-elokuvaksi. Kun kysyin kirjailijalta, että oliko Raamit ränniin-romaanin häiriintyneen mäkimiehen esikuvana Matti Nykänen, hän kertoi, ettei ollut, vaikka yhdentapaisuus oli ilmeistä. Niinpä Matti on varmaankin ennen urheilu-uraansa lukenut kirjan ja ottanut siitä vähän mallia käyttäytymiselleen. Toissa syksynä ilmestyneen Eläkepommimiehen esikuvaksi hän sen sijaan myönsi alustavassa kuulustelussani Joroisten kuuluisan säästöorjentoituneen kunnanlääkärin, josta kansa käytti hellittelynimeä Joroisten Mengele. Mutta en saanut varmaa lupausta kirjailijalta siitä, että hän ottaisi Puijon Peipposet työnalle. Epäili, ettei se läpäisisi sensuuria. En kehdannut vanhalle Lahden Hiihtoseuran miehelle kertoa, että kyllä minäkin vanhana heinolalaisena pystyisin aika kovia juttuja kirjoittamaan lahtelaisista maailmanhuipuista, jotka kävivät virkistäytymässä Heinolan seurahuoneella, kun eivät kotikaupungissaan uskaltaneet sitä tehdä.
|
|
|
Siivousvuorot |
|
|
Männäviikolla kerroin Nikita Hrutshovin kotikylän viehättävästä kansanperinteestä, jossa juhlapyhien aikaan kylän miehet kokoontuivat kyläkirkon viereiselle niitylle harrastamaan joukkotappelua. Sen jälkeen, kun luin äsken Simon Montefioren kirjan Nuori Stalin, ymmärrän historian kulkua entistä paremmin. Nimittäin Stalinin kotikaupungissa Gorissa järjestettiin koko kaupungin mittakaavassa samanlaisia joukkotappeluita juhlapyhien ratoksi. Ryyppääminen, rukoilu ja rähinöinti liittyivät vankasti toisiinsa, sillä känniset papit toimivat tapahtumassa erotuomareina. Stalin oli lahjakas pappisseminaarilainen, mutta niin vain hänkin opettajansa kannustamana opiskeli väkivallan alkeita tässä kovien miesten vaativassa harrastuksessa. Idän kirkolla taitaa olla vapaamielisempi kanta tälläiseenkin elämänmuotoon. Ainakin tämä vauhdikas video viittaa vahvasti siihen suuntaan. http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/7718587.stm Ortodokset hengenmiehet ovat joutuneet riitaan Pyhänhaudankirkon siivousvuoroista ja ratkaisevat erimielisyyttään räväkällä otsaanlyöntikilpailulla täysin toista poskeaan kääntämättä. Enpä muista vastaavaa tapahtumaa evenkeeliselta puolelta. Vai olisivatko ne pohjalaiset ns. halkokörttiläiset antaneet joskus järeillä astaloillaan asennekasvatusta seurojaan häirinneille häjyille?
|
|
|
Hyvä paikka yrittää elää |
|
|
Meillä kärkkääläisillä on opittavaa uukuniemeläisistä ainakin kotisivujen teossa. Kärkkääläisetkin voisivat laittaa sivuilleen tietokilpailun, jonka kysymykset vaihtuvat päivittäin ja varsinkin tuo veppikamera on hyvä – se on ollut minulla viimeaikoina varsinainen tietokoneen taustakuva, joka rauhoittaa levottoman mielen. Talvisen auringon nousun seuraaminen Pyhäjärven päälle on vaikuttava luontokokemus. Uukuniemeläisten sivut löytyvät täältä: http://www.uukuniemi.info/ . Kärkkäälän veppikameran voisi laittaa Petäisen Joutsenluodolle (itse keksimäni nimi) seuraamaan lintuparin elämää. Luulenpa, ettei maailmassa ole toista laulujoutsenten valvontakameraa ja Kärkkäälä olisi pian kuvattu maailmankartalle. Niin minä olen sen suunnitellut, että kyläpäällikkö-Pekka Kauppinen monitoimimiehenä käy sen asentamassa. Kyläpäällikön serkku Kari, elektroniikka-alan liikemies, saattaa hyvinkin sponsoroida asiaa ja voi samalla laittaa sivun alareunaan yrityksensä mainoksen. Ja Pekka voisi valtuuston vahvana miehenä esittää, että Suonenjoen kaupunki voisi myös veppikamerasivun alareunaan vähän pienemmällä kohtuullista korvausta vastaan sijoittaa perinteisen iskulauseensa, jonka olen jossain tienvarsimainoksessakin nähnyt ”Suonenjoki – hyvä paikka yrittää elää”. Ilmeisesti jossain vaiheessa kyltissä oli lukenut sovinnaisesti ”Suonenjoki – hyvä paikka yrittää ja elää”, mutta tuon ”ja”-sanan joku lättähattu oli raaputtanut pois. Niin ja tietenkin sitten vaalien alla ehdokkaat voisivat kohtuullista korvausta vastaan asettaa siihen joutsenen pesän viereen mainoksiaan.
|
|
|
Kuntopolku |
|
17.7.2008-11.10.2008
|
Sääntöuudistuksia |
17.07.2008, 18:44 |
|
Eikä vieläkään pästä eroon Tahkosta, sillä en malta olla kertomatta, että hän inhosi jalkapalloilua. Olihan käsittämätöntä, että maailmassa oli pallopeli, jossa nuoret, terveet miehet eivät saaneet käyttää käsiään. Sen verran hän kuitenkin perehtyi tämänkin lajin valmennukseen, että pystyi esittämään ajatuksen, jonka mukaan jalkapalloakin saattoi nuorimies pelailla, kunhan aloitti harrastuksen vasta 23 ikävuoden jälkeen.
Ottaen huomioon lajin tason maassamme, ei varmaankaan mitään menetettäisi, vaikka teoriaa testattaisiin myös käytännössä. Maajoukkueen rungon voisi muodostaa Etelä-Pohjanmaan lakeuksien fyysistä painija-pesäpalloilija nuorukaisista.
Tahko perusteli jalkapallokielteisyyttään myös terveyssyillä. Ihmisjalkaa ei ole suunniteltu etupotkuja varten. Ja niinhän se onkin; Kuopiossakin taitaa monta joukkueellista entisiä mestareita odottaa tekonivelleikkaukseen pääsemistä. Muuten taaksepäin potkaisut ihmisjalka kestää paremmin ja terveyssyistä palloa pitäisi laukoa vain kantapäillä.
Joskus kannattaisi kokeilla potkupallo-ottelua Tahkon hengessä. Käsien käyttö pitäisi sallia ainakin kenttäpelaajille, ottelun elävöittämiseksi ehkä maalivahdin käsitorjunnat pitäisi kieltää. Palloa voisi potkia vain kantapäillä taaksepäin. Paitsiosääntökin on luultavasti haitallinen, koska se estää Suomen miestä kehittelemästä erilaisia maanpuolustuksessa hyödyllisiä koukkaus- ja sissi-iskutaktiikoita.
Etanoita ja munkkeja 18.07.2008, 14:59 |
|
|
Luinpa äsken lehdestä, että jotkut tappajaetanat ovat valtaamassa entistä kotikaupunkiani Heinolaa. Ja eilen luin samasta ongelmasta erinomaisen suonenjokelaiskirjailijan Markku Turusen romaanista. Sen päähenkilö yritti ratkaista etanainvaasion kattohaikaroiden, niiden luontaisten saalistajien, avulla. Hänen perustellun näkemyksensä mukaan vierasperäisten lajien rynnistyksen voi pysäyttää vain tuomalla hätiin niiden vierasperäisiä luontaisia vihollisia.
Ja ehkäpä Itä-Hämeeseen ymmärtää muuttaa ihan oma-aloitteisesti kattohaikaroita Virosta tai Venäjältä, lentomatka ei ole pitkä. Kummalliselta ja väärältä tuntuukin se, että Viro on täynnä kattohaikaran pesiä, mutta Suomesta ei niitä löydy ainuttakaan. Tietääkseni Hämeen puolessa yritti joku vuosi sitten yksi haikara tehdä pesää, mutta vihainen talonomistaja sen esti, koska ”perkele, meidän katolla ei kurjet pesi”.
Tämä vierasperäisten lajien hyökkäys on minullekin tuttua. Alkukesästä pihlaja-angervo oli valtaamassa kotipihaani ja nyt sen kumppaniksi on lyöttäytynyt lupiini. Mutta kyllä olen päättänyt torjua päällekarkauksen järjen kanssa. Olen nimittäin juuri pakkaamassa ja lähden huomenna Sortavalaan ja Valamoon. Luulen, että sieltä apu löytyy.
Viimekesiseltä Sortavalan käynniltä jäi päällimmäisenä mieleen, että kaupungin laita-alueet alkavat olla jättiputkien hallussa. Upean näköisiä viisimetriä korkeita auringonvarjon kaltaisia koristekasveja. Ne näyttävät hävittävän kaiken kasvillisuuden ympäriltään. Tuonpa niiden siemeniä ja juuria ja kylvn pihlaja-angervoiden ja lupiinien hyökkäyskiilan eteen lujan ja yhtenäisen jättiputkirintaman.
Ja Valamossa käyn tutustumassa luostarin raittiustyöhön. Nimittäin kuulin, että kun presidentti Putin pari vuotta sitten kävi saarella mietiskelemässä, joudutiin laivalastillinen pisimmälle alkoholisoituneita munkkeja siirtämään piiloon mantereelle. Mutta paljonhan maailmassa puhutaan perätöntä pahaa tosista ihmisistä. Raportoin tilanteesta maanantain aikana.
|
|
|
Purjehdusta |
21.07.2008, 20:16 |
|
En ole perehtynyt asiaan, mutta siitä huolimatta rohkenin salaa mielessäni epäillä, että mahtoikohan se olla noinkaan. Samalla hetkellä iski salama ja alkoi sataa kaatamalla ja sain pakkokasteen. Sitten aloin varmuuden vuoksi ajattelemaan, että saattaahan se sittenkin olla mahdollista vaikkapa siten, että kyseinen kivilautta oli syntynyt esimerkiksi tulivuorenpurkauksen yhteydessä. Laavakivihän on vettä kevyempää.
Muuten ei löytynyt Karjalasta jättiputken taimia, joita menin sinne etsimään. Koko matkan ajan tähystin tienvarsia ja ensimmäinen etsimäni kasvi löytyi paluumatkalla Kuopiosta melkein omalta nurkalta. Eikä löytynyt juopuneita munkkejakaan, joten levittämäni ruma tieto ei perustu tutkittuun todellisuuteen. Harhakäsitys perustuu varmaan siihen, että luostarin sisäänkäynnin lähellä sijaitsee viisi viinanmyyntipistettä. Lisäksi siellä saattoi kuunnella myös nykyajan nuorison suosimaa kovaäänistä ns. rocken roll-musiikkia. Varsinkin Paula Koivuniemen hitti Menolippu kuullosti venäjäksi esitettynä melkeinpä alkuperäistä paremmalta.
Pitäisi muuten tarkastaa mielenkiintoinen uskomus, jonka mukaan Venäjän Ortodoksinen kirkko rahoittaa toimintansa suurelta osin vodkannmyyntituloilla. Muistelen, että Jeltsin olisi antanut kirkolle yksinoikeuden jonkun suositun vodkamerkin myyntiin.
|
|
|
Mustakivi |
22.07.2008, 18:54 |
|
Tämän kuultuani tulin taas epäuskoon ja ajettelin, että onkohan se nyt ihan noinkaan. Tiedän kyllä arabit ja juutalaiset koviksi kauppamiehiksi ja niinpä kuluttajaviranomaisena ensimmäisenä tuli mieleeni, että Jerusalemin matkamuistobasaarissa on taas höynäytetty hyväuskoista hölmöä. Nykykielellä kyseessä saattaisi hyvinkin olla kuluttajansuojalain 4 luvun mukaisesta harhaanjohtavasta markkinoinnista, jonka kuluttaja-asiamies saattaisi kieltää uhkasakolla. Ja saattaisipa igumeenilla olla oikeus kuluttajansuojalain mukaiseen hyvitykseen – pahimmillaan jopa kaupanpurkuun ja vahingonkorvauksiin, mikäli hän on kivenmurikan ostanut yksityishenkilönä.
Mutta samalla hetkellä, kun epäilys juolahti mieleeni, jyrähti ukkonen ja vettä alkoi tulla kuin siitä Esterin yhestä värkistä. Mutta meitä sen kuin nauratti, vaikka se oli jo kolmas kaste sille päivälle..
|
|
|
Tuonilmaisiin |
23.07.2008, 17:53 |
|
Yleensä haudalta löytyy myös vainajan kuva ja ilmeisesti ylösnousemuksen varalta sinne on varattu myös ruokaa ja juomaa sekä tupakkaa. Paikalla olleet viinapullot olivat sen sijaan jo tyhjiä. Monilla haudoilla oli myös tuoli ja pöytä. Omaiset ja ystävät kuulemma kokoontuvat haudalle muistelemaan vainajaa ja lähtiessään vielä kaatavat mahdolliset pullonpohjat edesmenneen oletetun pään kohdalle.
Itse kauhistelin haudattujen miesten nuoruutta. Keski-ikä lienee alle 50 vuotta. Toisaalta antiikin Kreikassa ihmiset elivät keskimäärin 18-vuotiaiksi ja astetta kehittyneemmssä Roomassa vuoden pitempään. Ilmeisesti asin on niin, että sen jälkeen kun karjalainen mies on saanut tärkeän biologisen tehtävänsä, eli uuden ikäluokan siittämisen tehtyä, joutaa hänen poistua tuonilmaisiin pois naisten jaloista pyöriskelemästä.
Muuten kannattaa muistaa, että viimeisimpien tutkimusten mukaan Venäjän Karjalassa on viiisi kertaa vähemmän allergiaa ja kuusi kertaa vähemmän diabetestä kuin Suomessa. Asiaa ei varmaankaan voi selittää geneettisillä eroilla, sillä hyvin savolaisen oloisia ovat nämä Karjalan uroot. Ehkäpä he ovat vielä astetta mahkompia. Maastopuku päällä ja pitkä tupakki suupielessä röyhyten siellä kuljeskellaan eivätkä akat tai hipit hypi silmille – eivätkä ylihygieniasta johtuvat elintasosairaudetkaan.
Luulenpa vaan, että jos Kärkkäälän kylällä olisi viisi viinakioskia, joissa vodkapullo maksaisi pari euroa ja tupakki olisi melkein ilmaista, niin tuonilmaisiin olisi meilläkin kova tunku.
|
|
|
Hirmutekoja |
24.07.2008, 18:54 |
|
Itse luulen, että totuus tarinassa on se, että sotaretkellä ollut ruotsalaissotilas pelastautui henkensä hädässä vihollisluostariin ja päänsä säästääkseen valehteli olevansa itse kuningas. Olosuhteiden pakosta hän vaihtoi myös uskoaan ja ryhtyi munkiksi. Merkillisen nopeasti hän pääsikin munkin asemaan, koska tavallisesti noviisivaihe kestää vuosia. Valamon luostari ilmeisesti oivalsi tapauksen propaganda-arvon.
Valamon historiassa kerrotaan, että ruotsalaiset hävittivät luostarin kaksikin kertaa ja suuri osa munkeista surmattiin. Annetaan vaan oppaiden syyttää asiasta ruotseja, se on heille ihan oikein. Itse luulen, että kyllä siellä varmaan olivat suomalaiset ihan kärkiporukoissa, kun väkeä lihoiksi lyötiin.
Parhaiten historiankirjamme tuntevat Petsamon luostarin kansanmurhan, jonka Juho Vesaisen johtama kaukopartio suoritti muistaakseni 1500 – luvulla. Siinä mies, jonka paikka olisi ilman muuta ollut Haagin sotarikostuomioistuimessa. Olen muuten ihmetellyt, miksi eräs poliittinen lapsijärjestö on ottanut nimensä tämän massamurhaajan mukaan – vai olenkohan ymmärtänyt asian väärin?
Kun tässä olen kauhistellut näitä veritekoja uskonnon varjolla, niin muistettakoon, että Raamatustakin löytyy helposti tukea asialle. Muistelen, että Jumala kehoitti valittua kansaa hävittämään amakealaiset niin perusteellisesti, että he katoavat täysin ihmiskunnan historiasta; raavaat, kamelit ja aasitkin piti tappaa. Sen sijaan filistealaisia piti kohdella lempeämmin, elikkä näin määräsi Herra: ”Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin”.(4. Moos. 31:17-18). Siis seksiorjiksiko tytöt piti säästää? Luulenpa, että jos joku nykyään julkoisi tällaista tekstiä, niin häkki siinä äkkiä heilahtaisi ja se olisi ihan oikein.
|
|
|
Kallavesj |
25.07.2008, 18:40 |
|
Kuopio on hieno kesäkaupunki ja harmittaa, ettei lomalla ehtinyt montaa yötä kotona nukkumaan. Äsken kuljeskelin torilla, jossa esiintyi Haapaniemen nuoriso-orkesteri opperalaulaja Pekka Vienolalla vahvistettuna. Latinaksi laulettu Kallavesj oli kultturielämys. Savon ja latinan kielet ovat selvästi kultturelleja sukulaiskieliä.
Toisaalta jäin miettimään sitä, voidaanko hienon sanoituksen kaikkia nyansseja saada siirrettyä vieraalle kielelle. Miten latinaksi sanotaan, että siellä paesto sären kylyk, poeka kun vuan onkeen sylyk. Olen uteliaisuuttani kysellyt länsisuomalaisilta, mitä tuolla säkeellä tarkoitetaan, mutta eivätpä ole osanneet vastata. Uskovat, että kyseessä on jotenkin särjen paistaminen ruuaksi, mutta eihän se niin ole. Kunnon savolainen kalamies tietää, miten märkä särjen kylki tosiaan loistaa eli paistaa auringonvalossa, kun kala nostetaan vedestä.
Oopperalaulaja Pekka Vienolan vaarin veljmies oli rautalampilainen Aaro Jalkanen, joka on Kallavesj-laulun sanoittaja. Hän runoili sen koti-ikävissään Amerikassa. Sinne tämä asianajaja joutui pakenemaan tsaarin vallan vastaisen toimintansa vuoksi. Aaro oli nimittäin piilottanut asianajotoimistoonsa aktivistien aseita. Vaikea uskoa, että tämä hempeän ja hauskan kotiseutulaulun sanoittaja on nykymittapuun mukaan terroristi.
Kuopio taisi muuten olla tsaarin vastaisen taistelun eturintamassa, sillä täällä jopa ryöstettiin ihan suuren maailman malliin Suomen Pankin konttori maanpetoksellisen toiminnan rahoittamiseksi. En jaksa uskoa, että Jalkasen Aaro olisi ollut tässä pankkikeikassa mukana. On vähän vaikea kuvitella savoa huastavia terroristeja pankkia ryöstämässä. Eihän siitä touhusta mitään tulisi.
|
|
|
Kankeat helsinkiläiset |
26.07.2008, 17:57 |
|
Loma on loppu, mutta loma on silti pelastettu. Kupsin A-juniorit näyttivät Helssingin nuorille herroille närhen munat äsken Keskuskentän viheriöllä numeroin 1-0. Tuli ihan vanhat hyvät ajat mieleen, jolloin Savon Sanomista sai lukea, että kankeita helsinkiläisiä pyöritettiin taas Väinölänniemen jalkapallopyhätössä.
Yksi parhaista urheilumuistoistani on toukokuulta -68, jolloin Elo nousi mestaruussarjaan. Se kohtasi ekamatsissaan HJK:n olympiastadionilla ja radion musiikkia ja urheilua-lähetyksessä kerrottiin, että kuopiolaiset johtavat ensimmäisen puoliajan jälkeen 3-2. Tosin kyllä Klubi ottelun sitten voitti 4-3.
Kaksi junioria jäi kupsilaisista mieleen. Petteri Pennanen tulee vielä olemaan maajoukkueen kantavia voimia. Mielenkiintoista oli myös se, että Anton Mustonen, eli Boogien poika, toi olemuksellaan fyysisyyttä kuopiolaisten alakertaan. Tosin isänsä raameja ei vielä 18-vuotiaalla pojalla tietenkään ole.
Isä Jari ”Boogie” Mustonen on raskaansarjan kehonrakennuksen Suoman mestari. Parhaiten kansa taitaa muistaa hänet nyrkkeilykehästä. Hän otteli muutama vuosi sitten kansanedustaja Tony Halmetta vastaan häviten vain niukasti. Tosin hänet tyrmättiin jo ensimmäisessä erässä, mutta Halme löi kyllä niukasti ohi, jonka jälkeen Boogie laskettiin ulos.
Muuten pelaajien veryttelyssä näin pitkästä aikaa palloa potkaistavan paljain jaloin. Tuli ihan lapsuus mieleen. Silloinkin potkupalloiltiin ilman kenkiä. Köyhyyden lisäksi asiaa perusteltiin, että siten opitaan oikea laukaisutekniikka. Muistelen, että Helsingin olympialaisissa Intian joukkuue diskattiin, koska pelureilta puuttuivat kengät. He eivät voinee asiaa ymmärtää, sillä kentältä ei ollut löytynyt lasinsirpaleita.
|
|
|
Tuulastelua |
27.07.2008, 18:12 |
|
Vielä Aaro Jalkasen Kallavesj-laulusta sen verran, että erityisen ihastunut olen siihen kohtaan, jossa kerrotaan, että ”siellä veljmies salloo tuulastelj”. Muistaakseni sanoitus on tehty vuonna 1914 ja näköjään jo siihen aikaan esivalta pyrki estämään tuulastusharrastuksen. Jostain syystä se oli kiellettyä vielä minunkin nuoruudessani. Nyt kun tämä kalastusmuoto on yleensä laillista, niin kukaan ei sitä vaivaudu harrastamaan, koska ylimääräinen jännitysmomentti puuttuu.
En kyllä ymmärrä, miksi se oli enen kiellettyä. En usko, että eläinsuojelulliset syyt olivat taustalla, vaikka raakaa touhuahan viattomien luontokappaleiden keihästys atraimella on. Tuulastamalla ei myöskään saada suuria saaliita. Kalakantojen suojelu ei varmaankaan ollut selityksenä. Ehkäpä tuulastamalla pystyy virtapaikoilla häiritsemään lohikalojen kutua ja siinä perussyy kieltoon.
Itse muistan elävästi, kuinka isäni yhdessä Närhin Martin kanssa joskus 60-luvun alussa lähtivät syyspimeässä pyörillä parinkymmenen kilometrin päähän Iisvedelle tuulaalle Hasakki ja atrain tavaratelineellä. Periaatteena oli, että jos riistapoliisi tulee, niin atrain lyödään sille perseeseen. Martilla oli hyvä sepän polkupyörän satulanjousista tekemä atrain ja se olisi varmasti ollut ihan parahultainen väline suunniteltuun tarkoitukseen.
|
|
|
Valamon samba |
28.07.2008, 18:35 |
|
Ja tämä asia ei sitten liity kuvan esittämiin naisiin mitenkään, pois se minusta. Luostarin päärakennuksen vieressä on pitkä ja äärimmäisen kapea tiheässä kasvavien lehtikuusten reunustama polku. Sen avulla ylläpidetään moraalia. Syntiä tehnyt munkki voi sovittaa tekonsa kulkemalla keskiyöllä kujaa pitkin silmät kiinni synnin raskauden määrittämän matkan. Puunoksat huolehtivat automaattisesti rankaisemisesta. Mainittakoon, että polku on kulunut täysin mustalle muralle ja kaipaisi kipeästi kestopäällystettä.
|
|
|
Kestävää kehitystä |
29.07.2008, 16:55 |
|
Valamon luostari on sen verran etelässä, että siellä kasvatetaan omenoita, päärynöitä ja kirsikoita. Luostarin omenatarhassa on 80 komeaa omenapuuta, jotka edustavat 40 eri lajiketta. Niitä viljellään luonnonmukaisesti. Tosin en tiedä onko luomukäsite siellä samanlainen kuin Suomessa. Nimittäin Sortavalan torilla oli eräs turisti ihastellut komeita kaalinpäitä ja udellut, että ovatko ne varmasti luomua. ”Luomua ovat”vakuutti tuottajaporras. ”Jos joskus ötököitö ilmaantuu, niin vähän vain petroolia suhhautettaan”.
Erikoista oli, että luostarin ruokasalissa, olisiko se trapetsaksi kutsutti paikka, ruokailtiin kertakäyttövälineillä. Lihaa siellä ei syödä, mutta kalaa kyllä tarjotaan. Gurmeeaterioita ei tarjota, mutta ei-hiutaleista keitetty kaurapuuro oli erinomaista ja joskus pitäisi minunkin yrittää valmistaa vastaavaa. Sääli, että hiutaleet ja mikroaaltouunit ovat hävittämässä maamme rikkaan puurokulttuurin. Perinteisiä ruis- tai mannapuuroja ei saa nykyisistä puarhuoneista rahallakaan.
Muuten sikäli Valamossa on kestävän kehityksen-aate meillä pidemmällä, että vaikka ruoka syödään kertakäyttövehkeillä, niin ilmeisesti vessapaperi kierrätetään. Ainakin se kerätään talteen erillisiin keräyslaatikoihin eikä tungetaan viemäriin kuten täällä.
|
|
|
”Mannerheimin huvila” |
30.07.2008, 17:54 |
|
Muistelen historiasta lukeneeni, että Talvisodan jälkeen venäläisten sotapropagandassa kerrottiin, että Mannerheimin huvila on vallattu Sortavalan laitamilta. Ja ropakantaahan se sellaisen asian väittäminen on. Kenelläkään sotamarsalkalla ei ole varaa tämänkaltaiseen kesämökkiin, vaan kyllä näin kalliin luukun rakentaminen edellyttää apteekkarin ansiotasoa.
|
|
|
Sortavala |
31.07.2008, 20:12 |
|
Puistoja on paljon ja itseäni erityisesti ilahdutti se, että niiden hoitamisessa on suositti luonnon monimuotoisuutta. Ruoho ja pensaat saavat kasvaa vapaammin kuin Suomen puolella. Luulenpa, että satakieli ja muut kaikenlaiset räähkälinnut meluavat kovasti alkukesän iltoina. Laatokan mahtavat kalliorannat ovat vapaassa virkistyskäytössä. Tietääkseni Neuvostoliitossa ei saanut rakentaa lähellekään rantaa.
Opas kertoi, että kaupungissa on työttömyysaste 1,2 %. Luulenpa, että se lasketaan vähän eri tavalla kuin meillä. 10 % asukkaista on yrittäjiä ja sen kyllä uskon. Monenlaisia kauppiaita vilisi katukuvassa. Haaveilin, että olisin ostanut Karjala-merkkiset sukset, mutta olin myöhässä. Karjala-tehdas oli mennyt konkurssiin muutama vuosi sitten. Sama tehdas oli tietääkseni myös maailman suurin jääkiekkomailojen valmistaja. Suomessakin niitä näki myytävän noin neljällä markalla.
Maamme jääkiekkoilun isä Dynamo Honkavaara kertoo muistelmissaan, että kun 50-luvulla ensimmäinen venäläinen kiekkojoukkue kävi Suomessa vieraillulla, päättivät meikäläiset, että pelivoitetaan sillä yksinkertaisella taktiikalla, että aloituksissa katkaistaan vastustajan mailat. Ne nimittäin näyttivät surkeilta kapistuksilta. Mutta sekään ei auttanut. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaisilta oli katkennut 12 mailaa, mutta venäläisiltä ei ensimmäistäkään. Karjalan mäntyyn on Suomi ennenkin törmännyt kohtalokkaasti.
Itselläni oli myös tarkoituksena tuoda kaupungin liepeiltä jättiputken taimia, koska Kärkkäälästä tämä komea kasvi puuttuu. Viimekesänä Sortavalan laitamilla näki kokonaisia jättiputkipeltoja, mutta nyt nämä viisimetriset auringonvarjon kaltaiset jättiläiset eivät vielä olleet kukassa. Kaupungin laitamilla on ollut neuvostovallan aikaan 10.000 lehmän kolhoosi ja epäilen, että putkiesiitymä liittyi jotenkin tähän asiaan. Olisiko kasvi levinnyt rehunviljelyn sivutuotteena?
Muistelen kuulleeni, että ennen sotia Uukuniemeltä oli päivittäin monta linja-autovuoroa Sortavalaan. Nykyään paikkakunnalla on kyllä rajanylityspaikka, mutta se ei ole henkilöliikenteen käytössä. Lähimpää kaupunkiin joutuu kulkemaan Niiralan kautta ja se lisää matkaa 100 kilometriä. Jonkun olisi tehtävä asialle jotakin. Ehkäpä Sortavalan tulevat ökyrikkaat, jotka mieluilevat datsaa Pyhäjärven rannalta, älyävät maksaa vaaliavustuksia sopiville tahoille, jotta raja ei vastaisuudessa enää aukeaisi pelkkänä railona.
|
|
|
Upeaa taidetta |
03.08.2008, 20:27 |
|
Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös sen vaikein muoto. Alastonta Helena Takaloa esittävästä hiihtäjäpatsaasta sitä löytyy aimo annos. Vain vakavamieliset keskipohjalaiset voivat kehittää jotain noin huimaa. En tästä elämänalasta paljoa ymmärrä, mutta mielestäni kysymyksessä on Suomen, ellei peräti koko Pohjoimaiden merkittävin henkilömuistomerkki.
Mielestäni ainoastaan mahdollinen alastonta Matti Nykästä esittävä mäkihyppääjäpatsas voisi vetää kuvan luomukselle vertoja, mikäli tulevassa teoksessa huomioidaan olympiasankarin viisi kultamitalia vaikkapa siten, että patsas kullitetaan. Nykäs-patas voitaisiin sijoittaa hotelli Puijonsarven edustalle. Paikka liittyy sikäli Mäki-Matin vaiheisiin, että hän on urheillut sielläkin. Lehtitietojen mukaan hän harrasti viime talvena Puijonsarvessa ravintolanyrkkeilyä.
|
|
|
Kups – Haka 0-1 |
03.08.2008, 20:26 |
|
Taas oli tyypillinen Kupsin peli. Joukkue pelasi hyvin, mutta loppuhetkillä vieras teki sen ainoan maalin. Kuopiolainen jalkapalloilu kaatui taas eteenpäin. Peliä enemmän jännitti se, että alkaako sataa lunta, Keskuskentällä on aina kylmä ja tuulee.
Teksti-TV:n mukaan paikalla oli yli 1900 katsojaa. Ei ollut. Niitä oli noin 900. En ymmärrä, miksi katsoja määriä pitää liioitella. Ilmeisesti mukaan lasketaan kaikki kausikorttilaiset, vaikka he eivät olisikaan katsomossa. KUopiolaisen palloilun kultakaudella 40 vuotta sitten yleisömääriä myös vääristeltiin.
Kun porvariseura Kups ja työläisseura Elo pelasivat kaupungin luokkaherruudesta, yleisöä oli virallisten tietojen mukaa yli 6000, mutta epävirallisten tiedot väittävät väkeä olleen vielä enemmän. Ja senhän ymmärtää, että tapahtuma kiinnosti, koska silloin katsottiin, kumpiko on voittamassa, vallankumousko vaiko taantumus.
|
|
|
Sinä paranet! |
04.08.2008, 18:50 |
|
Tulipa käytyä Karttulan Syväniemen kesäteatterissa, jossa esitettiin karttulalaisen kansanparantaja Taavetti Hanhinevasta kertova näytelmä Parantaja. Kyseessä oli 16. esitys ja nytkin oli 300 hengen katsomo tupaten täynnä, kuten se on kuulemma ollut kaikilla edellisilläkin kerroilla. Hämmästyttävä on tämä suomalainen kesäteatteri-ilmiö. Onkohan vastaavaa muualla maailmassa.
Taavetti vaikutti 1900-luvua alussa, jolloin maassamme kuoli keskimäärin kaksi ihmistä joka tunti keuhkotautiin ja tätä vitsausta yritti itseoppinut parantaja vastustaa rohdoksillaan. Asiakkaita riitti siinä määrin, että Taavetti joutui käräjille laittoman lääkärin toimen harjoittamisesta. Näytelmästä opin sen, että oikea lääkäri ei uskaltanut luvata keuhkotautiselle paranemista, mutta Hanhineva uskalsi. Ehkäpä juuri sillä varmuudella, jolla tietämättömyys antoi. Ja ehkäpä toivon antaminen ainakin paransi potilaan elämän laatua, vaikka ei välttämättä tautia parantanutkaan.
Nykyajan uskomuslääkintä taitaa perustua samaan – tieteellisen koulutuksen saaneet lääkärit ovat nöyriä, kun taas joku Nilsiän öljysheikki myyskenteli muutama vuosi sitten jäteöljyä ihmerohtona siihen asti, kunnes hänet vietiin piiriin. Ja eräs hyväkäs mainosti ihmelääkettä, joka oli parantanut hänen äitinsäkin syövästä. Viranomaisetkin kiinnostuivat tästä mainiosta dropista ja näyte lähettiin laboratoriotutkimukseen. Sieltä tuli lausunto, jonka mukaan lähettämänne näyte sisältää kalkkijauhetta ja siitä löytynyttä surviaissääsken toukkaa on ilmeisesti pidettävä pelkkänä epäpuhtautena.
Taavetti Hanhineva oli monipuolisesti lahjakas ihminen. Hän oli itseoppinut kelloseppä, valokuvaaja, kansanparantaja ja myös pitäjän työväenyhdistyksen johtaja. Tästä ymmärsin elämyksellisesti sen, että työväenliikkeellä oli sata vuotta sitten johdossaan eräänlaisia itseoppineita neroja, joita oma ympäristö yleisesti osasi arvostaa. Nykyään sen sijaan demokraattinen koululaitos on aiheuttanut sen, että vähänkin lukupäätä omaavista köyhänkakaroista tehdään jonkinlaisia herroja ja vasemmistopuolueiden johtajiksi jäävät sitten Urpilaisen ja Korhosen kaltaiset melkoiset keskinkertaisuudet, joilta puuttuu se tärkeä karisma.
|
|
|
Mualimankirjat sekasi |
05.08.2008, 19:11 |
|
Toivottavasti Isomäki, joka on yksi viisaimmista ja totisimmista ihmisistä, jonka tiedän, onnistuu vaativassa tehtävässään. Tosin en oikein jaksa uskoa, että jäävuorien lohkeilun estäminen vaikkapa puisilla tukirakenteilla, on reaalipolitiikkaa ainakaan nykyisessä rakennusalan työllisyystilanteessa. Itse olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että ihmislaji voidaan pelastaa vain lähettämällä siirtokuntia avaruuteen. Itse tiedänkin tuttavapiiristäni, sukulaisistani ja asiakkaistani monia, jotka aivan hyvin voitaisiin ampua kosmokseen. Muuten ensi maanantaina alkaa telkkarista tähtitiedesarja, joka uskoakseni pohtii myös tätä siirtokunta-asiaa.
Kaikkea toivoa ei kuitenkan kannata heittää. Ehkäpä ilmasto ei lämpeäkään. Ainakin niin voisi päätellä Martti Rytkösen lähettämästä kuvasta, joka on napattu kuukausi sitten Kaluste-Tapion ikkunasta. Silloin suonenjokelaiset joutuivat todella ihmettelemään maamme kesäöiden ihmeellistä valkeutta. Ennen muuten sanottiin, että Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Sanonta pitää paikkaansa. Kuvan nietokset ovat jäätä eivät lunta. Saas nähdä, jättääkö tämä raekuuro jälkensä puihin. Nimittäin 20-luvulla ollut kuuro näkyy metsissä vieläkin.
|
|
|
Tsasouna |
06.08.2008, 18:24 |
|
Syväniemelle on Kärkkäälästä tietä pitkin melkein 30 kilometriä, mutta metsän läpi oikaisten ehkä vain kolmannes tuosta matkasta. Itse asiassa ainakin ennen kylän kirkon torni näkyi Putinanmäelle. Eikä tämä riitä. Muistellaan, että mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret vaan valtavat, väitti kuulevansa Syvänniemen kirkonkellon soinnin. Tosin kyllähän se ääni sopivalla säällä kantaa kauas. Tarina ei kerro kuuliko mummoni evenkeelisen vai ortodoksisen moukunan.
Hilda Koivistoisen (os. Närhin) kuuloaisti veti vertansa erään siperialaisen kolhoositalonpojan näköaistille. Tämän kerrottiin näkevän paljaalla silmällä Jupiterin kuut. Tämä tapahtui siihen aikaan, kun Neuvostoliitossa oli se 150-vuotiaiden tanssiryhmä.
|
|
|
Piippu |
10.12.2008, 20:44 |
|
Sen sijaan tämän kuvan piippu liittyy maamme teollisuushistoriaan. 1870-luvulla eräs venäläinen aatelismies rakensi Kuttajärven rannalle maamme neljänneksi suurimman rautamasuunin Sourun ruukin. Sen palveluksessa oli parhaimmillaan 300 työntekijää ja kivijalasta päätellen tehdas oli lähes sata metriä pitkä ja 50 metriä leveä, valtava laitos köyhässä korpipitäjässä.
Muuten siihen aikaan, jolloin Itä-Suomi kuului maailman metropoli Pietarin talousalueeseen, olivat maamme itäosat tieteellisteknisen kehityksen kärjessä. Ensimmäinen höyrylaiva puksutti Uukuniemen puolessa Pyhäjärvellä ja luulen, että ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo liikennöi Karttulan Syvänniemellä. Se oli Annikki-niminen höyrytraktori, joka veteli 1870-luvulla tukkivaunuja Karttulan saloilla. Tosin ensimmäiset katuvalot paloivat Helsingissä, mutta toisena ne tulivat sitten tietenkin Syvänniemelle.
Syvänniemen Sourun ruukki jalosti rautaa järvimalmista. Sikäläiset järvivedet ovat niin rautapitoisia, että toiminta oli kannattavaa. Reilut sata vuotta sitten tekniikka oli sillä tasolla, että järviraudan valmistus vaati parikymmentä kertaa vähemmän työtunteja kuin vuorimalmin jalostus. Järvimalmi oli myös uusiutuva luonnon vara. Hyvissä oloissa sitä voitiin kaapia järven pohjasta kahdenkymmenen vuoden välein.
Muuten asiasta neljänteen. En kannata ydinvoimaa, mutta eihän siitä pääse mihinkään, että seuraavien vuosikymmenten ajan pitäisi maamme atomivoimaloiden uraanihuolto turvata. Minä järjestäisin asian järjen kanssa. Maassamme on valtava määrä porakaivoja, joiden vesi on melkoisen uraanipitoista. Koska uraanikaivoksia ei saa maahamme rakentaa enkä myöskään pidä hyvksyttävänä sen ostamista kehitysmaiden köyhiltä, niin entäpä jos keräisimme sitä porakaivojen vesistä, vähän samaan tapaan kuin ennen rautaa järvistä. Jo tällä hetkellä porakaivovesistä puhdistetaan kaiken maailman metalleja erilaisilla menetelmillä. Kaipa myös uraanin erottaminen onnistuu, jos oikein yritetään.
Ja asiaa voi perustella kansanterveydellisilläkin syillä. Uskon, että aika moni saa Suomessa syövän radioaktiivisesta vedestä. Ymmärtääkseni meillä on harvinaisen uraanipitoinen peruskallio ja pohjavesi.
|
|
|
Annikki |
10.08.2008, 19:04 |
|
Eilen väitin, että Syvänniemen Annikki-niminen höyrytraktori olisi ollut maamme ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo. Tunnustan, että se oli korkeintaan valistunut arvaus. Tietooni ei vain ole sattunut tulemaan vanhempaa menopeliä.
Erään Korvensuu-nimisen kyläsepän tekemä polttomoottoriauto valmistui vasta 30 vuotta myöhemmin. Se taitaa olla nähtävillä Kangasalan automuseossa. Ensimmäinen Suomessa tehty auto oli siis merkiltään Korvensuu. Kaunis autonmerkki, jonka nimen Uudenkaupungintehdas voisi jotenkin hyödyntää tulevassa tuotannossaan.
Kuten joskus kauan sitten kerroin, kävi Annikille hassusti. Montaa viikkoa se ei ehtinyt liikennöimään. Kun tätä 8000 kiloa painavaa hökötystä oltiinsiirtämässä 23.9.1871 klo 14.00 lossilla Saittajärven yli, humpsahti se järveen. Jokin aika sitten luin lehdestä, että siellä se on vieläkin tallessa,vaikka kyllä sen nykyvehkeillä saisi nostettua matkailunähtävyydeksi, josvain halua löytyy. Syvänniemellä on vireä kyläyhdistys ja se voisi hyvinkin toteuttaa pelastusoperaation.
Annikin tuho ei tullut yllätyksenä. Lokomotiivin henkilökunta herätti kylällä pahennusta viettämällä ns. hauskaa elämää. Lievästi ilmaistunatämän porukan työmaajuopottelu ei ollut aivan lapsenkengissä. Masinistienja kaikkien savolaisten kunniaksi on kuitenkin luettava, ettei onnettomuudessa ollut kysymys maamme ensimmäisestä rattijuoppoustapauksesta.
Virallisen poliisitutkinnan mukaan järkyttävän tapauksen selityksenä eivät olleet väkijuomat, vaan se että Lovisa Airaksinen-niminen neitonen oli ns. harrastanut seurustelua veturin sisällä Aron Myöhäsen kanssa, jolloin Lovisan käsi oli vahingossa eksynyt laitteen käynnistysmekanismille traagisin seurauksin. Airaksinen hukkui,Myöhänen pelastui.
En tarkkaan tunne tapausta, mutta Aarolla lienee ollut täysi työ selittäessään erreystään esimiehelleen kuljetuslossin rantautuessa. Ja saattaahan myös olla, etteivät työtoveritkaan myöhemmin malttaneet olla Aarolle asiasta mainitsematta.
|
|
|
Rehellisyys |
10.08.2008, 19:03 |
|
Eivät taida meidän tytöt tai pojat tuoda ainuttakaan mitalia. Ja jotenkin sen telkkarissa olleen Kiinan sirkuslapsista ja DDR:n kuulantyöntäjättäristä kertovien ohjelmien jälkeen koko hommasta alkaa olla maku poissa. Työpaikalla muuten tiesivät kertoa, että ko. työntäjättäret tsemppasivat ennen kilpailuja potkiskelemalla toisiaan munille.
Suomalaiset pärjäsivät kisoissa silloin, kun vielä uskalsivat harrastaa kiellettyjä lisäaineita ja piiloammattilaisuutta. Eikä tässäkään asiassa selvitä ilman Syvänniemi kytkentää. Nimittäin Kuopio-Syvänniemitiellä harjoitelleet Kolehmaisen veljekset ratkaisivat huipulla vaadittavan sponsorointiasian siten, että veljeksistä ehkä lahjakkain juoksija Viljami muutti Amerikkaan ammattilaiseksi ja lähetteli sieltä rahaa, jotta Hannes ja Tatu saivat treenata amatööreinä.
Juoksija Kolehmaisten sukujuuret ovat Karttulassa, mutta tietääkseni veljekset ovat syntyneet Kuopiossa. Syvänniemellä syntyneistä urheilijoista lahjakkain on Suomen kolmanneksi paras jalkapalloilija Aulis Rytkönen. Hän tosin ei pystynyt tulemaan kansallissankariksi, koska läksi jo nuorena ammattilaiseksi Ranskaan. Siihen aikaan ammattilaisia ei huolittu meidän maajoukkueeseen.
Muistelen jostain kuulleeni, ettei Rytkönen päässyt ihan ketkuilematta ulkomaille tienaamaan. Joku minulle käsittämätön valuuttasäännöstely aiheutti sen, ettei siirtoa Kupsista Ranskaan voinut tehdä pelkästään rahalla, vaan mies jouduttiin vaihtamaan hajuvesiin. Täytyy tämäkin tieto asiantuntijoilta, sillä minulla on paha tapa olla väärässä, jos siihen on pieninkin mahdollisuus.
Nimittäin Sami Kämäräinen oikaisi ystävällisesti virhetietoani siinä rullatehtaan piippuasiassa. Sitä ei olekaan purettu minulta lupaa kysymättä kuten pelästyin. Se seisoo edelleenkin Syvänniemellä ja siellä tietysti Paskolahden rannalla. Muuten kartantekijällä on ollut kotiselkosissani suurissa vaikeuksissa, koska asiallista ja hyvientapojen mukaista paikannimeä on sieltä työlästä löytää. Muuten siellä Paskolahden vieressä pitäisi tietääkseni olla myös Mömmölänlahti, jonka nimi mielestäni liittyy vahvasti nykyaikaiseen kilpaurheiluun.
|
|
|
Desimaaleja |
11.08.2008, 17:33 |
|
Tulihan niitä mitaleita. Suomalaiset näyttävät pärjäävän lajeissa, joissa ei dopingilla ole merkitystä; kuten nyt moottoriurheilussa ja ammunnassa. Harmittaa Henri Häkkisen puolesta, joka hävisi kullan viimeisellä laukauksella desimaaleilla.
Olen muuten törmännyt Häkkiseen ja desimaalehin ennenkin. Nimittäin 1600-luvulla muutti savolaisia suurin määrin Ruotsin ja Norjan harvaanasutuille metsäseuduille. Joku Ruotsin hallitsija heitä sinne houkutteli. Tuskinpa väki muuten lähtee tuhat määrin kimpsuineen ja karjoineen vaeltamaan Itä-Suomesta tuhannen kilometrin päähän länteen. Parhaimmillaan heitä taisi seudulla olla 50.000 tuhatta. Tuskin emä-Savossakaan silloin oli paljoa enempää asukkaita.
Metsäsuomalaisia kohdeltiin myöhemmin tosi törkeästi. Joskus kuningas jopa määräsi, että sellaisen sai tavattaessa tappaa. Mutta osasivat uudisasukkaat pitää puoliaankin. Kuopiolainen matkakirjailija ”Isokeisari” Ernst Lampen kertoi 1920-luvulla matkakirjassaan jostain Häkkinen-nimisestä metsäsuomalaisesta joka oli puolestaan tappanut 4,5 ruotsalaista. Tämä desimaaliluku on varmaankin selitettävissä sillä, että yksi länsinaapuri oli vain puolikuollut Häkkisen käsittelyn jäljiltä.
|
|
|
Uintia |
12.08.2008, 15:48 |
|
Telkkarista tulee pelkkää uintia. Ihan hyvä harrastushan se tietenkin on, mutta en jaksa ymmärtää, miksi olympialaisissa pitää kilpailla etuperin, takaperin, kyljellään ja selällään uimisessa erilaisilla tyyleillä. Ja erilaisia matkojakin on tuhottomasti.
Miksi juoksulajeissa ei ole samanlaista monimuotoisuutta. Miksi siellä ei ole 150 metrin takaperin juoksua, tai kierros kylkimyyryä jalkoja viskelle tai edes yleisjuoksukilpailua, jossa olisi yleisluistelun kaltainen pistelaskusysteemi. Matkoina voisivat olla 100 metriä, 1500 metriä ja 10.000 metriä. Kuka muuten onkaan maamme historian selvästi paras yleisjuoksija?
Luulenpa, että uintilajien runsauden selityksenä on turvata valkoisen rodun asema mitalitilastossa. Neekerinuorukaiset hallitsevat yleisurheilua mennen tullen ja aasialaiset taito- ja voimailulajeja. Mutta onpahan sentään uinti, jossa valkoinen mies voi osoittaa paremmuutensa.
Muuten itsekin ole entinen uimari. Lakimiesmartikkeli ilmestyi viime keväänä. Upea ja arvokas nahkaselkäinen teos, jossa maamme tuhannet oikeusoppineet esittelevät itseään ja saavutuksiaan. Ansioluettelot ovat pitkiä ja paksuja kuin gorillan käsivarret – kerrassaan paskan tärkeää porukkaa. Yksi selkeä poikkeus löytyy joukosta. Allekirjoittaneen kohdalla kerrotaan nimi ja syntymäaika sekä se, että henkilö on saavuttanut 50 metrin uintimerkin vuonna 1967.
|
|
|
Puijon Peipposet |
13.08.2008, 19:31 |
|
Eittämättä Kuopio on osoittanut olevansa maailman huonoin jalkapallokaupunki. 8-1 tappio Lahdelle panee jo miettimään, että onko taas Aasian vedonlyöntitoimistoissa ollut epätavallisen vilkasta liikehdintää. Mutta Kuopio on kuitenkin maailman paras mäkihyppykaupunki.
Ymmärsin sen eilen, kun seurasin Puijon Peipposten harjoitushyppyjä muovimäestä. Ihan hyppyrin vierestä seurattuna muovimäenlasku on ihan hullun hommaa. Telkkari vääristää asian luonteen. Hyppääjien suhisevan kova vauhti ja rinteeseen läjähtämisen rajuus ovat vierestä seurattuna paljon hurjempaa touhua kuin kuvaruudusta nähtynä. Ja luulenpa, ettei mistään muusta kaupungista löydy Kuopion joukkuetta parempaa.
Kuopion ympäristökeskuksen Puijolla järjestämällä kulttuurikävelyllä opin myös, mistä tulee nimitys Puijon Peipposet. Olen luullut, että nimen taustalla on paikallisten hyppysankareiden tunnettu iloluonteisuus. Monet heistä ovat eläneet suruttomasti kuin ne taivaan linnut. Mutta tämä ei ole selitys hellittelynimelle. vaan syynä on, että muinoin mäkimiehet treenasivat Peipposenrinteelle rakennetussa hyppyrissä. Peipposenrinteeksi kutsutaan yhtä osaa Puijosta.
Eivätkä ne Pietikäiset ja Silvennoiset tainneet pelkästään iloonsa naukkailla, vaan he ottivat sen verran, että saivat sopivasti rohkeutta. Mäkihyppy on asia, jota ei kukaan täyspäinen ihan selvinpäin harrasta. Muistanpa, että kirjailija Risto Karlson, jossain romaanissaan kertoo 50-luvun mäkikisoista Kouvolassa. Eräs Puijon Peipposista menetti sen verran ilmalentonsa hallintaa, että pudotti kesken liidon jaloviinapullonsa alastulorinteeseen. Kisakuuluttaja ei sekoittanut pasmojaan, vaan ilmoitti tyynesti, että kilpailu keskeytetään hetkeksi mäen kunnostuksen vuoksi. Ja niin puteli haettiin sitten parempaan talteen.
|
|
|
Pietikäiset |
14.08.2008, 16:40 |
|
Parhaiten veljeksistä urheilijan menestyi Matti, joka voitti maailmanmestaruuden. Olympiakulta jäi haaveeksi, koska hän sattui olympialaisten alla lyömään poliisia ja istui kisojen ajan linnassa. Mutta muuten hän oli herrasmies. Kun Tiilikais-Pekka radiossa kerran kysyi, että mitä mäkihyppääjä voi vielä ilmalennon aikana tehdä hypyn edistämiseksi, kertoi Matti, että siellä voi vaikka kravattiaan oikoa. Matti kuoli 38-vuotiaana auto-onnettomuudessa.
Veljeksistä pisin hujoppi, eli Lauri, omisti maamme mäkihyppyennätyksen ennen sotia. Ounasvaaralla hän hyppäsi huikeat 77 metriä. Myöhemmin Laurista tuli liikemies, mutta menehtyi ennen aikaisesti. Hänkään ei ollut mikään vesipoika.
Veljeksistä urheilullisin ja atleettisin, eli Aatto, kuoli myös nuorena nuorena tapaturmaisesti. Tämän minulle kertoi erään kattoremontin aikaan muudan kouvolalainen taksimies, jonka vakio asiakas Aatto oli ollut. Valitin miehelle sitä, että minua hiukan huippaa katolla ja että se olisi varmaan henki pois, jos täältä putoaisi ja että tuskin siinä ehtisi edes V-asentoa kunnolla aukaista kuten uuden tyylin mukaan pitäisi.
Niin silloin kumppanini kertoi Pietikäisen Aatosta, jota hänellä oli tapana kyyditä kotiin kouvolalaisista sylkylöistä. Kerran Aatto oli yrittänyt kotiutua vaimoltaan huomaamattomasti kiipeämällä vesiränniä pitkin talonsa yläkertaan. Kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä mäkikotkan kynnet olivat livenneet liukkaasta pellistä ja Puijon Peipponen oli tehnyt surmansyöksyn.
Muuten olen sitä mieltä, että Kuopion kaupunginteatterin tulisi valmistella kotiseutuhenkinen kaupungin värikkäästä mäkihyppyperinteestä kertova laulunäytelmä nimeltään Puijon Peipposet.
|
|
|
Sinkkiämpäri |
18.08.2008, 09:56 |
|
Olen Uukuniemen erämaassa yrittänyt veiviradion välityksellä pysyä perillä kisatapahtumissa. Jännää on ollut ja tulee olemaan. Eräissä lajeissa taso on sellainen, että mietityttää kestääkö sinkkiämpärin pohja sulamatta dopingtestiä suoritettaessa.
Ettei vain kävisi kuin Jaakko Tepon kaverille Toivo Ryynäselle, joka suvereenisti voitti Pörsäjärven ympärijuoksun, mutta hylättiin myöhemmin, koska dopingtesti epäonnistui edellä kerrotusta syystä.
Ryynäs-Topin juoksuvoiton arvoa muuten nostaa se, että mies oli invalidi. Siihen ainakin viittaa se, että eräässä jalkapallo-ottelussa mies epäonnistui rangaistuspotkussa. Vain puujalka lensi ylähirren kautta pömpeliin.
Vähän samalla tavalla kävi yhdelle kupsilaiselle eilen. Joukkueen merkilliset pelit jatkuvat. Viikko sitten tuli Lahdessa takkiin 8-1 ja nyt kaatui HJK 3-2, vaikka rankkari tuhrittiin. Onkohan Aasian vedonlyöntimarkkinoilla ollut epätavallista liikehdintää?
|
|
|
Urheilua ja tupakkaa |
20.08.2008, 15:43 |
|
Hammaslahden Gulfilla, joka tuo mieleen 50-luvun amerikkalaiset elokuvat, oli tilaisuus seurata korkeushypyn loppuhuipentuma. Taas pääsi pohtimaan sitä, että jos venäläinen ja ruotsalainen ovat vastakkain, kumman puolella on suomalainen. Siinä olisi gradunaihe, jollekin valtiotieteilijälle.
Veikkaan, että enemmistö meistä on venäläisen puolella. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ruotsalaisia kohtaan suomalaiset tuntevat pelkkää kateutta, mutta venäläisiä pelkästään halveksitaan ja heille sen voiton kernaammin suo. Ja sitä paitsi aina taustalla on pieni epäilys, että joku ruotsalainen saattaa hyvinkin kilpailla puhtailla keinoilla, jota ei taas kenestäkään venäläisestä koskaan epäillä.
Toisaalta tupakoihan se Patrick Sjöbergkin, joten eihän ihan luomutuote ollut. Muuten kaikki muutkin korkeudessa 240 ylittäneet ovat röyhyyttäneet. Siinä olisikin lääketieteellisen tutkimuksen paikka. Onko kyse pelkästä painonhallinnasta? Mutta dopingia se kuitenkin mielestäni on. Terveyshaitat ja koukkuunjäänti ovat kiistattomat. Kahden vuoden kilpailukielto kaikille kessuttelusta kiinnijääneille urheilijoille. Tässäpä oiva keskustelun aihe ensi heinäkuun Hesarin yleisönosastoon.
|
|
|
Vuotuinen ajankierto |
20.08.2008, 21:17 |
|
Järjestelyiltään talkoot onnistuivat mainiosti. Pahoilta henkilövahingoilta vältyttiin. Joskus entisinä hyvinä aikoina piti ambulanssi hälyttää paikalle parikin kertaa, mutta tällä kertaa ainoastaan Aili, maailman vahvin nainen, joka yksin kykenee nostamaan vettyneen laiturin vedestä kuin karjalan piirakan, loukkasi sormensa lievästi. Sitä hän kuvassa ylpeänä esittelee. Sormi oli jäänyt laiturinnostajaisia valmisteltaessa Parikkalan Alkon oven väliin. Kovia jätkiä nämä Uukuniemen naiset.
|
|
|
Laulunäytelmä |
21.08.2008, 18:51 |
|
Nyt sitten minulle on selvinnyt, kuka voisi kirjoittaa Kuopion kaupunginteatterille laulunäytelmän aiemmin käsittelemistäni Puijon Peipposista. Nimittäin hakusanalla Puijon Peipposet paljastui netistä, että Suonenjoella on syntynyt dekkarikirjailija ja teatterimies taitelijanimeltään Risto Juhani.Sukunimi on tietääkseni Pullinen. Lisätietoa kirjailijasta löytyy seuraavasta nettiosoitteesta: http://www.tornio.fi/JuhaniRisto .
Miehen julkaisujen määrä ja laatu näyttävät nettitietojen valossa ihan vakuuttavilta. Ilmeisesti jossakin hänen rikosromaaneistaan seikkailee joku Puijon Peipposista. Se ei olisi mikään ihme joukon tuntien. Täytyypä otta tulostavoitteksi tutkia Risto Juhanin koko tuotanto.
Muuten Pietikäisten lisäksi näytelmässä voisi esiintyä myös Hemmo Silvennoinen, joka oli maamme värikäs huippuhyppääjiä 50-60 luvuilla. Ikävä kyllä vuoden -62 MM-kisat menivät pilalle vammojen vuoksi. Hän oli muistaakseni kahdeksas. Vammat eivät suoranaisesti liittyneet suoranaisesti kovaan lajiin.
Loukkaantuminen tapahtui tietääkseni hänen kirjoittamisharrastuksen seurauksena. Zakopanen MM-kisoista hän kirjoitteli pakinoita kuopiolaiseen Savo-lehteen. Miehen käsitys huumorista ei käynyt yhteen murtomaahiihtäjien kanssa, vaan erään jutun jälkeen vakavamieliset hiihto-Niilot kävivät porukalla antamassa asennekasvatusta freelancerille niin pahasti, että mustasilmäinen hyppääjä ei ollut kisatapahtumassa ihan teräkunnossa.
|
|
|
Savon poekia |
22.08.2008, 21:11 |
|
Polulta avautuvat hulppeat näkymät Kallavedelle ja matkan varrella olevat opasteet kertovat Von Wrightin taiteilijaveljesten tekemisistä. Hehän olivat ennen kaikkea tunnettuja lintumaalareita, mutta myös luonnontutkijoita, tiedemiehiä ja luonnonsuojelijoita. Tosin piirrettävät linnut täytyi yleensä ampua ensin ampua ja vasta sitten ne ymmärsivät pysyä liikkumatta, jotta ne voitiin piirtää.
Kulttuuripolun varrelta löytyy myös se maisema, jolla ne kuuluisat tappelevat ukkometot selvittelivät paremmuuttaa. Mielestäni paikalle pitäisi tuoda kaksi täytettyä mehtoa. No ehkä muovisetkin käyvät, sillä ne kestävät paremmin säitä.
Wrightien alunperin skottilainen suku on kohta 300 vuotta vaikuttanut Haminalahden kylässä. Valtakunnallista kuuluisuutta tämä savolaistunut aatelissuku on saanut myös työväen seikan harrastuksesta. Tehtailija Wright synnytti maahan ns. wrightiläisen työväenliikkeen, joka ymmärtääkseni on lähellä eläinsuojeluliikettä.
Kansainvälisesti kuuluisin Wright on tietenkin filosofi Georg-Henrik. Hänethän suomalaiset valitsivat viisaimmaksi kansakuntamme edustajaksi, koska hänellä on niin hieno nimi ja äärimmäisen tuuheat kulmakarvat. Hopealle tässä äänestyksessä sijoittui hiihtäjä Marjo Matikainen. Tämä valinta tapahtui ennen kuin alettiin huhuta, että Matikainen olisi syyllistynyt dopingiin.
Mainittakoon muuten, että astrologi Satu Ruotsalainen kertoi iltapäivälehden pakinassa, että menestyksekkäiden Sarajevon kisojen aikaan suomalaisjoukkueen majapaikka oli muistuttanut teurastamoa ja että erään kirkkaimman tähtemme sydän olisi pysähtynyt epon käytön seurauksena.
|
|
|
Pottupelto |
24.08.2008, 18:42 |
|
On ollut hirveä viikko, karmea viikko, oikea viikkojen viikko urheiluhullulle ihmisellä. Mutta nyt elämä voittaa ja ennen kaikkea Pupe voittaa. Puijon Pesis säilyi niukimmalla mahdollisella tavalla, suorastaan ihmeen oloisesti, pääsarjassa. Se on suuri helpotus kuopiolaiselle veronmaksajalle. Vastavalmistunut hirmuisen kallis pesäpallostadion ei jääkään vain koiranäyttelyiden pitopaikaksi.
Mutta Kupsille käy huonosti. Näin viime yönä enneunen. Olin seuraamassa syksyn viimeistä peliä. Sitä ei pelattu perinteiseen tapaan Keskuskentällä, vaan jollakin minulle tuntemattomalla perunapellolla. Ja pahinta oli, ettei kentällä ollut jalkapallomaalejakaan, vaan tuomari ainoastaan arvio silmämääräisesti, menikö pallo oletettuun maaliin. Siinä vaiheessa kun Kups oli tappiolla 0-4, läksin kävelemään kentällä keskustellakseni tuomarin kanssa sääntötulkinnoista ja siitä, että tämä on nyt sitten selkeä virallisen protestin paikka, koska kentällä ei ole edes maaleja. Heräsin juuri ennen kuin ehdin ottaa pillipiiparin puhuteltavakseni.
Muuten olympialaisissa riemastuttaa eniten se, että urheilun perinteiset suurvallat Ruotsi, Kreikka ja Bulgaria romahtivat. Kunnon ajoitus meni heiltä pahasti pieleen.
|
|
|
Veiviradio |
25.08.2008, 17:09 |
|
Lopun aikoja odotellessa oli mukava kuunnella veiviradio taskussa urheiluselostuksia ja samalla poimia kanttarelleja tai rääkätä viattomia kalaveljiä. Minuutin veivauksen jälkeen toosa kuuluu hyvin parikymmentä minuuttia. Ja sitä paitsi radiosta kuunneltuna kisatapahtumat ovat jännittävämpiä, koska ne jättävät sijaa mielikuvitukselle. On aivan toista kuunnella jotain Antero Viherkentän dramaattista painiselostusta, jossa koko maailma ja varsinkin ottelutuomarit ovat liittoutuneet suomalaisia vastaan, kuin että katselisi telkkarista, miten kaksi hikistä miestä nojaa toisiinsa painimolskilla ruumiinääniä päästellen. Ennen sentään painiotteluissa oli mukana myös hengenkulttuuria, koska molskin vieressä esitettiin kamppailujen aikana myös ihan oikeaa haitarimusiikkia.
Muistanpa muuten, että radion parhaat urheiluselostukset kuulin aamuyön tunteina Montrealin olympialaisista nuoratun kehäneliön ääreltä, jossa äänessä olivat Höyry Häyrinen ja Ilmo Lounasheimo. Selostajaparivaljakko ei unohtanut ottelujen välisillä tauoilla kuuntelijoiden hengen sivistystä, koska Mustat silmät ja Yö saapuu Venezueleen soivat alvariinsa.
|
|
|
Ufoja Heinolan taivaalla |
26.08.2008, 19:22 |
|
Koska elämä sittenkin on vain osa urheilua, on syytä välillä käsitellä muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Eilen telkkarissa jatkui professori Esko Valtaojan tähtitiedesarja, joka on parasta, mitä kansansivistyksen alalla on pitkään aikaan koettu. Minulle vanhalle raittiusmiehelle tuli palava halu ainakin jonkun puoliajan tai erätauon aikana juoda hyvää punaviiniä patongin kera ja ihmetellä älykkäiden lajitovereiden kanssa olemassaolon käsittämättömyyttä, kuten Valtaoja tekee. Miten kaikki olisikin helpompaa ja ymmärrettävämpää, jos mitään ei olisi.
Eilen ohjelmassa puhuttiin siitä, onko muualla elämää. Ja sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys ihmisella antaa, äänestän KYLLÄ. Koska linnunradassamme on 500 miljardia tähteä ja koska tunnettuja muita galakseja on 100 miljardia ja siitä huolimatta 95 % aineesta on vielä jossain häviksissä, varmaankin meille näkymättömissä taivaankappaleissa, niin totta Mooses elämä, joka on kemiaa, esiintyy muuallakin.
En usko taikavarpuun enkä pallosalamaan enkä Kennedyn salaliittomurhaan enkä siihen, että havaitut ufot olisivat ulkoavaruuden muukalaisia, koska järjellistä näyttöä asiasta ei ole, niin uskonpa, että jossain muualla on elämää ja toivonpa, ettei sitä koskaan löydetä. Tosin Heinolassa sellainen ihme meinasi tapahtua 60-luvun lopulla. Asiasta nousi suuri kohu varsinkin Ruotsissa ja Saksassa, jossa ihmiset eivät näe ufoja toisin kuin meillä.
Tosin Heinolan käräjäoikeus päätti vähän myöhemmin, ettei se mikään ufo sitten ollutkaan. Juttu lienee ollut yksi historian merkittävimmistä oikeudenkäynneistä. Tapauksen taustalla oli se, että muudan pienviljelijä ja eräs pienviljelijä-metsuri olivat talvisella hiihtolenkillään ja törmäsivät kertomansa mukaan muistaakseni Imjärven kylällä erään ladon takana naispuoliseen (mistähän ihmeestä sen sukupuolen tunnisti?) avaruusolentoon eli humanoidiin. Tämän kohtaaminen oli järkyttävä ja jonkin säteilyn vuoksi se oli koitua kohtalokkaaksi kuntoilijoille. Miehet palailivat sittemmin metsästä koteihinsa, mutta päätä särki, naama punoitti ja työkyvyt olivat hävinneet.
Olisiko sitten ollut niin, että tapaukseen liittyvät henkilövahingot johtivat joko eläke- tai vakuutuskorvaushakemuksiin ja niiden hylkäämisestä riideltiin sittemmin oikeudessa asti. Alioikeus ei pitänyt tarinaa uskottavana. Mutta tapaus on kuitenkin niin huima, että Heinolan tulisi hyödyntää asia jotenkin matkailubisneksessään. Välikohtaukseen liittyvä lato on vielä paikallaan. Ei muuta kuin pronssilaatta ja nakkikioski sinne pikaisesti pystyyn.
Maailmassa on nykyän 2000 uskontoa ja 20.000 erilaista lahkoa ja uusia syntyy koko ajan varsinkin keskushermostoon vaikuttavien kemikaalien yleistymisen myötä. Ufouskonnolla tulee varmaankin olemaan tulevaisuudessa paljon kannatusta. Luulisinpa, että Imjärven ladosta voisi tälle liikkeelle tulla eräänlainen temppeli, jossa voisi odottaan naishumanoidin uutta ilmestymistä. Idea tulisi saattaa mitä pikimmin Rauni-Leena Luukkaisen tietoon.
|
|
|
Paranormaali tohtori |
27.08.2008, 18:45 |
|
Tuosta Heinolan ufotapauksesta olen kuullut entisessä kotikaupungissani vaikuttavia aikalaiskertomuksia, mutta muistaakseni tapauksesta löytyy selostus myös ufotutkija Tapani Kuninkaan kirjasta Ufoja Suomen taivaalla. Teoksessa väitetään myös, että Itä-Häme on parapsykologisesti maamme mielenkiintoisinta aluetta ja 16 vuotta siellä asuttuani olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.
Tietääkseni toinen humanoidinaaraaseen kontaktissa olleista miehistä kunnostautui myöhemmin kansanparantajana, joka parannustoiminnassaan hyödynsi apuvälineenä kuparilangan pätkää. Pari päivää sitten seurasin parturissa Poliisi-tv:n raporttia Hämeen puolen eräästä selvittämättömästä henkirikoksesta, jonka uhriakaan ei ole löydetty. Ohjelmassa kerrottiin, että vainajaa etsi kuparilangan pätkän avulla eräs heinolalainen selvänänäkijä, mutta hän onnistui löytämään vain erilaista rakennusjätettä maanalta. Lieneekö langan jatkona ollut kuuluisa ufomies?
Tapani Kuningas, entinen maamme johtava ufoharrastaja, ei ole tavannut avaruusolentoa. Sen sijaan tämän hetken tunnetuin alan asiantuntija Rauni-Leena Luukanen on tavannut humanoidin monta kertaa. Kirjassaan ”Kuka hän on” Luukanen kertoo seuraavaa:
”Samana iltana kysyin itsekseni, kuka haluaa kontaktia minuun, ja silloin hän tuli, minun ns. sininen mieheni. Hän seisoi sänkyni vieressä ja katseli minua hymyillen, ikään kuin olisi halunnut sanoa: Tätä et olisi ikinä uskonut. Hän oli hyvin pitkä, hoikka ja hauskan näköinen mies, jolla oli lyhyeksi leikattu tumma tukka ja tumma ihonväri kuin intiaaneilla. Hänellä oli yllään länsimainen huikean sininen silkkipuku. Tämän jälkeen olen tavannut hänet monta kertaa meditaatiossa ja tuntenut, että hän on minua hyvin lähellä.”
Korostettakoon sitä, että Luukanen on entinen lääninlääkäri. Hän taitaa olla paranormaali tohtori.
|
|
|
Raketti Savon taivaalla |
28.08.2008, 19:23 |
|
Eilen kerroin, kuinka Heinolan tunnettuisuus lisääntyi ufon avulla 1969. Saman kaltaisella tavalla kohosi Suonenjoki maailman maineeseen 1948. Tuolloin Silvo Sokka-niminen kuopiolaisnuorukainen teki tempun, jonka vuosipäivää olisi paikkakunnalla aiheellista viettää lokakuun 7. päivänä, jolloin illat ovat jo pidentyneet ja elämä maalla alkanut tuntua pitkäveteiseltä. Suonteen rannalla tulisi järjestää muistojuhla, johon kunniavieraaksi ja juhlapuhujaksi kutsutaan itse jostakin syystä nimensä muuttanut lentäjäsankari ja paikalla voitaisiin myydä tuoretta kotimaista lakritsaa sekä laulaa karaokea.
Tapauksen taustasta kerroin joskus aiemminkin, mutta kerrataanpa. Silvo Sokka siis nousi median polttopisteeseen 60 vuotta sitten, jolloin hän väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Jännevirralta Suonenjoelle kolmessa minuutissa. Suontee-järven yläpuolella kone sai moottorivian ja syöksyi veteen. Silvo löytyi rannalta toistaitoisena ja saatuaan järkensä valon takaisin, hän paljasti äimistyneille kuulijoille huikean tarinansa.
Maailman tidotusvälineet, joukossa taisi olla jopa selostaja Pekka Tiilikainen radioautoineen, syöksyivät paikalle. Myös maamme puolustusvoimain edustajat saapuivat huolestuneina tutustumaan tilanteeseen, sillä kielsihän Pariisin rauhansopimus Suomelta reaktorimoottorikoneet, jollaisen Sokka vakuutti rakentaneensa. Paikkakuntalaisten mukaan eräs upseeri totesi painokkaasti ”tämä nuorukainen on nero”.
Kuten varmaan olikin, vaikkakin jatkotutkimuksissa selvisi, että tämä mielikuvitusrikas savolaispoika olikin saapunut Suonteen rannalle polkupyörällä. Sekään ei ole vähäteltävä saavutus, koska matkaa siunaantuu Kuopiosta noin 55 km ja siihen aikaan tieolot olivat heikohkot.
Muuten olikohan tuo hyväuskoinen esikuntaupseeri sama, joka soitti kiihtyneenä radiotoimittaja Unto Miettiselle heti erään aprillijutun jälkeen. Jutussa kerrottiin, että maassamme oli kehitetty mustaa valoa loistava lamppu, jolla kirkas päivä voitiin muuttaa säkkipimeydeksi. ”Mitä helvettiä! Miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on vuodettu julkisuuteen”, oli tämä eversti huutanut toimittajan korvaan.
|
|
|
Niilo Korhosen muistoja Kärkkäälästä |
29.08.2008, 22:10 |
|
Sainpa sähköpostia Niilo Korhoselta, joka kylällä tietenkin tunnetaan Korholan Niilona. Hän on ensimmäistä ikäluokkaa, joka kirjoitti Syonenjoen Yhteislyseossa ylioppilaaksi. Elämäntyönsä hän teki Rieponlahden yläkansakoulun opettajana. Niilo on muiden Korholan miesten tapaan intohimoinen urheilija ja mielestäni hänen merkittävin saavutuksensa on pituushypyn Suomen mestaruus sarjassa miehet yli 70 v Väinölänniemen kentällä kaksi vuotta sitten. Tulos oli 4m25 cm ja epäilen, ettei maailmassa ole montaa, joka siinä iässä ponkaisee pitemmällä. Toivotaanpa, että Niilo lähettelee enemmänkin muistojaan Kärkkäälän kylältä.
NIILO KORHOSEN MUISTOJA
Olen katsellut sivujasi suurella mielihyvällä. Kun näin kuvia äitisi 80-vuotis tiimoilta, seuraavana yönävalvoessani jostakin syystä sain idean muistella isääsi Toivoa, Kostin Topia kuten me kyläläiset sanoimme. Äitini, Ruusa, kai sinä hänet muistat, sanoi joskus Korholan keittiössä monen lähimmäisen kuullen: ”Minä vaan jostakin syystä tykkään jotenkin tuosta Topista”. Siihen taisi joku urahtaa: ”Jaa”.
Tuo mummon sana on kuitenkin paljon pyörinyt päässäni ja siitä kaikki seuraava on seurausta. Ruusa-mummo oli viisaasti ajatteleva ihminen. Sodan jälkeen kuuntelimme akkuradiota säästeliäästi. Sähköjä ei kylällä vielä ollut. Metsäradio oli eräänä talvena tavallistakin tärkeämpi. Siinä selostettiin useampana iltana valtakunnallisten mottimestaruuskilpailujen kulkua. Toivo oli kilpailussa parhaiden joukossa jame ihmettelimme, kun muistaakseni hän oli päivässä tehnyt 6 kuutiometriä halkoja pystymetsästä pinoon asti.Työvälineenä oli silloin pokasaha ja kirves. Lieneekö tyttärensä Ailan lisäksi kukaan kärkkääläläinen päässyt niin pitkälle urheilu-urallaan. Saaneekohan kukaan nykymies edes moottorisahalla tuommoista määrää halkoja päivässä tehdyksi. Kuntoa siinä on pitänyt olla.
Niinpä sitten kävikin niin, että kun Korkeaharjulla pidettiin noina vuosina aika isoja hiihtokilpailuja, päätti Toivokin kerran osallistua. Olimme kuin puulla päähän lyötyjä, kun hän voitti yleisen sarjan.Sen muistan, että rata oli hirmu raskas. Se kävi Ilotunpurolla ja nousu sieltä Piispalanmäelle on iso. 40-luvun lopulla kylälle tuli kova lentopalloinnostus. Sitä jatkui kymmenkunta vuotta.
Korholan entisen tallin päässä pelattiin joka päivä tuntikaupalla. Toivo tuli mukaan ja Kolehmaisen Paavomyös. He olivat meille kuin isähahmoja tuossa touhussa. Ikimuistoinen oli eräs mansikanmyyntireissu. Toivollaoli monena kesänä hyvät markkinat Oulussa. Perjantain poiminnat hän tahtoi itse henkilökohtaisesti viedä sinne.Veljeni Pentti oli Volski-bussillaan kyytimiehenä.
Jostakin syystä eräänä perjantaina minä ja Tuukinharjun Marttikin tunkeuduimme samaan kyytiin. Tässä tulee esille Toivon sosiaalisuus. Kuorma oli suuri, yhteesä mansikoita liki 1000 kiloa ja yhteenä 5 ihmistä. Pentti jaToivo edessä, Anja, Tuukin Martti ja Tuulikki ja vielä minä takapenkillä. Oli tosi ahdasta ja auto verrattuna nykyautoihin aika hintelä. Muistan kun Toivo mennessä sanoi meille: ”Syökää minun laatikoista, omissanne eiehkä riitä mitta”. Laatikot olivat meidän nenämme edessä siinä. Tämä tapahtui -63 kesällä.
90-luvun puolivälissä olimme toivon kanssa Korholan vanhassa tuvassa. Toivo siinä katseli ja sitten sanoiminulle vakavasti: ” Isäsi ja hänen kaikki veljensä olivat semmoinen veljessarja, ettei sitä ole milloinkaan ollut eikä tule olemaan”. Olin vähän aikaa hiljaa. Hän alkoi perustella. Pääasia siinä oli sopuisuus keskenään ja kaikkien kyläläisten kanssa. Hän oli sitä mieltä tosissaan ja hän sen myös tiesi. Mutta kun hän sen sanoi ääneen, Se kertoi minulle paljon myös kertojasta niitä samoja asioita.
Vielä eräs muisto. Tiistaina 18.7.1995 juoksimme Olli-Pekka Korhosen kanssa pitkän lenkin. Se meni Toivon kodin ohi ja siinä kohti matka oli tasan puolessa välissä eli olimme taivaltaneet noin 14,5 km. Olin pari kymmentä metriä kaverini takana. Vauhti oli minulle vähän yläkantissa. Onhan se tuo Pekka 20 vuottanuorempikin ja noina vuosina juoksi jonkun maratoninkin. Seuraavana lauantaina oli setäni, Heikin hautajaiset. Olimme seurakuntakodin pihassa pois tulossa muistotilaisuudesta. Kysyin Toivolta: ”Näitkö, kun juostiin tiistaina?” ”Näinhän minä”, oli vastaus. ”Mitäpä ajattelit?” koetin kai hankkia vähän kehuja. ”No, minä aa ttelin, että on sillä Taivaan Isällä kaikenlaisia lapsia, varsinkin se jälkimmäinen”. Se oli hyvin sanottu. Se oliuskontunnustus ja suuri totuus samassa.
23.8.08 Niilo Korhonen
|
|
|
Huiskuttelua |
30.08.2008, 18:07 |
|
Näissä maaottelutunnelmissa on hyvä palata vuonna 1967 järjestettyyn kyläotteluun Kärkkäälä – Rieponlahti. Lajeina olivat hiihto, maastojuoksu, pesäpallo, ammunta ja kuntokävelykilpailu. Kävelykilpailun matkana oli 10 km ja muistaakseni Kärkkäälästä kaikki muut 300, paitsi Satulamäen Pirkko suorittivat kyläläisvelvollisuutensa.
Kyläottelu päättyi hämmästyttäviin tasapisteisiin 440 – 440 eikä kysymyksessä ollut mikään sopuilu. Armoa ei annettu, mutta ei myöskään pyydetty. Niin vakuuttaa sähköpostiviestissä minulle Niilo Korhonen, joka oli pisteitä laskemassa. Niilo korostaa sitä, että kunnia kylien vilkkaasta liikuntaharrastuksesta kuuluu osaltaan myös silloiselle Suonenjoen liikuntasihteerille Lauri Girsenille, joka oli kovasti innoostunut työstään. Muistelenpa itsekin, että Lauri kehittelii sivukylillekin kaikenlaista urheiluaktiviteettia. Eikä se maksanut mitään, tosin kuin nykyään, jolloin vaikkapa yksinhuoltajaäideillä ei ole varaa kustantaa lapsiaan liikuntaharrastuksen pariin.
Muistelin tuossa Niilolle, että Girsenin Laurilla oli muistaakseni kaitafilmikamera, jolla hän tallensi ainakin joitain tapahtumia. Olisi mielenkiintoista, jos nuo filmit löytyisivät. Niiden dvd-kopiota voisi myydä asiasta kiinnostuneille. Mieleeni on jäänyt, että jouduin itsekin kuvatuksi 40 vuotta sitten, jonkun koulun maastojuoksukilpailun jälkeen. Pyynnöistä huolimatta en suostunut hymyilemään ja vasta pitkällisen painostuksen jälkeen suostuin kohottamaan toisen yläraajoistani voiton merkiksi. Olin siis kuin Seppo Räty, joka ainoastaan Helsingin MM-kisojen palkintopallilla suostui heilauttamaan kättään. Myöhemmin mies perusteli riehaantumistaan: ”vittuillakseen vähän huiskuttelin”.
Oman karun miehekkyyteni oli oppinut varmaankin Tainionkosken Sfinksiltä Ossi Karttuselta. Hänen isänsä on muuten Karttusen Jallu Iisvedeltä, sieltä hiihtäjä Jalkasten maisemista. Mainittakoon, että karu perusjätkä Ossi Karttunen kilpaili huipulla noin 20 vuotta säilyttäen aina hötkyilemättömän käytöksensä. Eikä hän vaatteillaankaan koreillut. Sama Tainionkosken Tähden edustuspaita palveli häntä kokoajan, vaikka olikin loppuvuosina niin pahasti harsuuntunut, ettei meinannut päällä pysyä.
|
|
|
Kultamitalisukset |
31.08.2008, 16:45 |
|
Kuopion jokasyksyisellä rompetorilla otetaan tyhmältä helposti rahat pois. Itsekin ostin 50 eurolla kuvan esittämät erikoiskilpajärviset, joiden myyjä antoi vallan kirjallisen todistuksen, että niillä Kalevi Hämäläinen voitti olympiakultaa 50 kilometrillä vuonna 1960. Tarina oli niin hyvä, että päätin siihen uskoa.
Myyjän kertoman mukaan Kalevi antoi sukset eräälle pankinjohtajalle, jolta ne olivat välikäsien kautta siirtyneet tälle kauppamiehelle. Uskon kyllä, että myyjä oli vilpittömässä mielessä ja varmaan pankinjohtajakin, mutta Kalevi Hämäläisestä en ole ihan varma. Itse uskon, että Kassun suksethan ne hyvinkin ovat ja saattaa olla, että hän kertoi pankinjohtajalle, niiden olevan kultamitalisuksien.
Kalevi Hämäläisestä on pariinkin kertaan tullut telkkarista dokumenttielokuva, jonka on ohjannut juvalaisten Grotenfeltien aatelissuvun taiteellinen vesa. Ohjelma tehtiin vähän ennen Kalevin kuolemaa ja se on surullinen dokumentti katkeroituneesta suurhiihtäjästä. Olympiasankarilla on vain yksi hammas, joka sekin puhuessa heiluu ja sylissään hänellä on varmaankin ainut ystävänsä eli kissa, jolla on katkennut häntä. Jäänyt varmaan oven väliin.
Itse epäilen, että sukset ovat olympiavoittajan viimeiset kilpavälineet. Ainakin leimoista voisi niin päätellä. Mies taisi viimeisen kerran hiihtää kilpaa Porrassalmen olympiakarsinnoissa vuonna -68. Kilpailujen palkintojenjakotilaisuudessa kerrottiin olympiajoukkueeseen valitut. Kalevin nimeä ei mainittu. Silloin tämä olympiasankari nousi ja poistui tapahtumapaikalta. Ovella hän kuitenkin vielä kääntyi ja huusi paikalla oleen urheilutoimittajan mukaan ”Vennamo voittoon”. Se oli sitä aikaa.
|
|
|
Pyörä |
01.09.2008, 18:38 |
|
Oikeastaan alunperin tarkoitukseni ei ollut ostaa suksia vaan polkupyörä. Näin rompetorilla uljaan 30-luvulta olevan menopelin ja ajattelin, että koska ihmisen ei pidä tottua liian helppoon elämään, ostan sen työmatkaliikuntaa varten. Kahdeksan kilometrin päivittäisen kävelyn voisi ihan hyvin korvata reippaalla poljennalla antiikkifillarilla ilman, että elintason mukanaan tuoma veltostuminen pääsisi vaivaamaan.
Väitin pyöräkauppiaalle, että vehje näyttää sellaiselta, että sillä on selvästikin ajettu sota-aikana miinaan. Kauppamiehen mukaan näin oli tehty monta kertaa. Menopeli oli kuulemma ollut sodassa ja että se oli ollut mukana myös Rukajärven tie-elokuvan filmauksissa muutama vuosi sitten. Se on muuten selkeästi mainettaan parempi liikkuvakuva, vaikka ohjaajana oli entisen kulttuuriministerinä toimineen alusvaatemallin näpistelyyn taipuvainen entinen mies, josta hän kasvoi dramaattisesti erilleen vastikään.
Kärkkäälän kylään elokuva liittyy sikäli, että yhdessä pääosassa siinä on Sikasen Taisto, jonka sukujuuret ovat vahvasti Kärkkäälän Perämaalla. Kulttuuripiireissä mies tunnetaan Reimaluotona. Hän näyttelee mitään pelkäämätöntä körttisotilasta, jonka Veli Venäläinen ampuu yhdellä sillalla konepistoolilla aivan seulaksi ja sitten tämä ikämiesjääkäri vielä hukkuu kertaalleen jokeen, mutta henki ei vain suostu pakenemaan tämän sitkeän sissin ruumista, vaan hän pulpahtaa pintaan ja vakuuttaa aseveljileen nähneensä veden alla Jumalan. Tosin ilmakuplia ne taisivat sittenkin olla. Körttisotilaan osa ei oikeastaan taida olla Sikasen suvun miehille, mikään luonnerooli.
Tarkoitukseni oli houkutella kylän liikemies Kauppisen Kake järjestämään turisteille kohtuullista korvausta vastaan pyöräilyretki Rukajärven suunnalle. Siellä on upeat kuntopyöräilymaastot, joissa ostamani 30-luvun ajoneuvo olisi päässyt oikeuksiinsa. Mutta taaskaan ei käynyt kuten haaveilin. Joku oli ehtinyt ostamaan laitteen sinä aikana, kun itse vasta harkitsin asiaa. Niinpä ostin ne Hämäläisen Kassun kultamitalisukset. Kun Kake järjestää sovitun pilkkimatkan Eldankajärvelle, hiihtelen niillä siellä.
|
|
|
Railakasta sotilashuumoria |
02.09.2008, 18:01 |
|
Rukajärven tie-elokuva perustuu Antti Tuurin kirjaan. Itse asiassa hän on kirjoittanut tuon suunnan sotatapahtumista neljä teosta. Ne perustuvat pääosin Yläsavon miesten kertomuksiin. Tuon seudun miehet ovat kovia tappelemaan. Sen voi vähän väliä lukea Savon Sanomista.
Olli Saarelan elokuvissa ei huumoria viljellä. Siinä näistä pienviljelijä-metsureista on tehty vähän yksitotisia rambo-tyyppejä. Se ei tunne uskottavalta. Tuurin kirjassa on asia on toisin. Sieltä löytyy paljonkin railakasta sotilashuumoria. Esimerkiksi everstiluutnantti Majewskin tapauksesta.
Majewski oli varmaankin Suomen kenttäarmeijan rohkein upseeri. Ja myös pidetty; ainakin pankinjohtajien keskuudessa. Kerrotaan, että kun hän lähti sotaan, olivat kaikki kaupungin pankijohtajat toivottamassa hänelle onnea ja kaikki he pyysivät hartaasti, että tämä palaisi sodasta hengissä. Upseerilla oli nimittäin vekseleitä joka pankissa.
Pitkään Majewskilla riittikin tuuria sotahommissa. Rukajärven tiellä hän sai kuitenkin tarkka-ampujan luodin otsaansa ollessaan laskemassa miestensä ”tuhoamia” vihollisia. Kun savolaiset korpisoturit heittivät sankarivainajan autonlavalle isoon ruumiskasaan päällimmäiseksi, ei malttanut eräs väärälauka olla tokaisematta: ”Everstiluutnantti Majewski! Ottakaa osasto komentoonne!”
Ja Tuuri kertoo myös, että kun Iisalmen torilla järjestettiin Rukajärven suunnan miehille kotiuttamisparaati, ei muudan sanavalmis savolaisukko malttanut olla sutkauttamatta osaston rippeitä katsellessaan, että ”paljonhan teitä vielä jäekin tähteeksi!”
|
|
|
Kaukainen rumpu |
04.09.2008, 19:15 |
|
Painoin professori Hämeen-Anttilan vakavan neuvon mieleeni. Minä, joka olen elänyt 50 vuotta askeesissa ja kuin luostarissa, yritän parantaa tapani. Katoin siis kuvan esittämän juhlapöydän, jotta kestäisin ja torjuisin elämän paskamaisuuden.
Muuten edellä mainittu muinaispersialainen runoilija lausui myös sen suuren elämänohjeen varsinkin kaikille PK-yrittäjille, että ”älä kuuntele kaukaisen rummun ääntä, ota rahat”. Niinpä minulle vaatimattomalle kuluttajaviranomaisellekin riittää kaikenlaista touhua ja ehkä liksaakin sen verran, että voin toteuttaa ajattelijan muitakin arvoja. Muuten tässä varmaankin se kuuluisa TVH:n hätäaputyömaa odottelisi.
|
|
|
Lapsuuden sankari |
06.09.2008, 19:04 |
|
Lopuksi esiintyjältä sai kysellä vapaasti mistä vaan. Koska nuoret ovat ujoja, sain tilaisuuteni. Epäilin, että runoilija Salo oli varmaankin Lapualla se erilainen nuori ja että Juri Gagarin ei ehkä sittenkään ollut pohjaalasten silmissä sankari, kuten laulussa väitetään.
Salo ei ollut erilainen nuori, vaan hän on painissa Etelä-Pohjanmaan piirinmestari sarjassa alle 30 kilogrammaa. Ja mitä taas Juri Gagariniin tulee, niin häntä ei pidetty Pohjanmaalla sankarina. Enemmäkin siellä oltiin sitä mieltä Neuvostoliiton avaruustutkimuksesta, että ”ryssä, perkele, on ampunut huopatossun taivaalle.”
Niin, yhden asian unohdin kysyä. Minulla on teoria siitä, että rocklyyrikko Gösta Sundqwist oli Uffen veljmies, sillä niin moni asia täsmää; molemmat kirvesmiehen poikia ja innokkaita jalkapallomiehiä, mutta tämän teorian oikeellisuus jää vielä nähtäväksi. Kysyn seuraavalla kerralla.
|
|
|
Juri Gagarin |
05.09.2008, 15:33 |
|
Tuosta Heikki Salon lapsuuden sankarista Juri Gagarinista vielä sen verran, että hän oli todella rohkea mies, vähintäin Matti Nykäsen luokkaa. Kun Gagarin vuonna -61 lähti ensilennolleen avaruuteen, pidettiin kyllä todennäköisenä, että mies sinne pääsee, mutta paluu takaisin oli hämärän peitossa. Siitä huolimatta Juri ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Tosin raskas työ vaati myös raskaat huvitukset. Kuten monet muutkin kosmonautit, hän oli juoppouteen ja naippouteen taipuvainen. Puhutaan, että Gagarin syyllistyi ilmaliikennejuopumukseen sillä koelennolla, jolta hän ei hengissä selvinnyt.
Tässä muuten netistä löytyvä video, joka kertoo toisesta ylös yrittävästä venäläissankarista http://www.youtube.com/watch?v=KywjaKyJhRM&feature=related . Siinä yksi maailman parhaista korkeushyppääjistä, eli Ivan Ukhov, on nauttinut Lausannen kisoissa samankaltaista urheilujuomaa kuin Soini Nikkinen siinä maaottelussa Saksassa 1956, jolloin hän meinasi erehtyä heittosuunnasta, ennen kuin Jukka Uunila puuttui asiaan.
Avaruustutkimuksesta vielä sen verran, että pitkään aikaan ei olekaan mitään mielenkiintoista tapahtunut. Toista oli ennen. Kun pohjaalaasten mainitsema huopatossu oli vuonna -56 singottu ilmaan, ei mennyt kuin vajaat 13 vuotta, kun ihminen oli kuussa. Sen jälkeen ollaan 35 vuotta pysytty jalat tukevasti maassa, mutta professori Esko Valtaoja kertoi joku päivä sitten telkkarissa, että Marsiin mennään sitten vuonna 2048 ja menijä on joku kiinalainen. Kiinassa ei tarvitse välttämättä miettiä paluulippuasiaa.
|
|
|
Sinä läksit pois |
06.09.2008, 19:02 |
|
Olen hyvin vaikuttunut. Kirjakantti-tapahtuman vieraana ravintola Kummisedässä oli runoilija-poliitikko Anni Sinnemäki. Paikalle ilmaantui kaupungin nuorisokuoro. Oli hyvin vaikuttavaa seurata, kun mopopojat lauloivat sydämensä pohjalta virnuilematta ja haistattelematta, että
Sinä läksit pois minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi kiersit vesilammikot ja tiesin, ettet murehdi tätä eroa.
Sinnemäki on hirveän hyvä sanoittaja ja hirveän huono poliitikko. Vaikea löytää yhtä epäselvästi puhuvaa ja tv-kameraa pälyillen vilkuilevaa julkisuuden henkilöä. No ehkäpä Jörn Donner on toimen hyväkäs. Muuten Sinnemäen ja Donnerin sivistyssuvuilla on yhteisiä piirteitä. Jörn Donnerin isä oli Lapuan liikkeen pääideologi, mies itse aloitti poliittisen uransa SKDL:ssä ja poika on kiivas luonnonsuojelija. Anni Sinnemen vaari oli lapualainen kirkkoherra, isä taistolaisen Kulttuurivihkojen päätoimittaja ja itse Anni Vihreiden eduskuntaryhmän johtaja. Saas nähdä mihin neljännet sukupolvet hurahtavat.
Tilaisuuden lopuksi oli yhteislaulua. Taitaa olla itäsuomalainen piirre. Täällä aletaan aina yhteislaulu, mikäli siihen havaitaan pienenkin tilaisuus. En muista, että jossain Heinolassa olisi kukaan koskaan laulanut missään. Oli mahtava tunne päästellä muiden savolaisten kaljabassojen kanssa täysin palkein, että
Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä ei ole sellaista pimeää jota minun hento käteni ei torjuisi.
|
|
|
Happee |
07.09.2008, 17:49 |
|
Olin äsken pyörtyä ensimmäisen kerran elämässäni. Näin nimittäin kirjailija Sofi Oksasen elävänä luonnossa. Hän oli Kirjakantin vieraana eikä kaikille uteliaille riittänyt jakkaraa tai happea. Puhukaa kovempaa huutelivat pihalla ne, jotka eivät sisälle mahtuneet. Suuri on kulttuurin nälkä Kuopiossa.
Tai ehkä yleisöä kiinnosti nuorinainen, joka oli läimäyttänyt juopunutta demarikansanedustajaa tämän tullessa liian likeiseksi. Niin ainakin lehdessä väitettiin. Läimäys tuomittiin yleisesti – oikean suuntaisena, mutta riittämättömänä toimenpiteenä. Lukeva yleisö tietää myös, ettei Oksasen seksuaalisesta suuntautuneisuudesta taida olla täyttä varmuutta.
Lisäksi tiedetään yleisesti, ettei Suomen konsulaatti halunnut päästää Sofi Oksasta Pietarin runousseminaariin. Sitä pidetään selvänä suomettumisen merkkinä. Puoliksi virolaisen kirjailijan ei uskota olevan vanhasuomalaisen Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan kannattajan. Ilmeisesti kirjoissa Stalinin lehmä ja Puhdistus käsitellään arkaluonteisia aiheita.
Muuten tilaisuuden lopuksi kaupungin rouvasväenyhdistykseen Kultturellit Ellit kuuluva äidinkielen opettaja arveli Puhdistuksen olevan vahva Finlandiapalkintoehdotus. Se jää nähtäväksi; riippunee maailmanpoliittisesta tilanteesta.
|
|
|
Valpo ja Gestapo |
08.09.2008, 18:42 |
|
Minnan kirjakaupassa oli nuori tutkija Oula Silvennoinen esittelemässä piakkoin ilmestyvää väitöskirjaansa Salaiset aseveljet, joka käsittelee Suomen Valtiollisen poliisin ja Saksan Gestapon yhteistyötä. Epäilen, että tästä teoksesta puhutaan vielä paljon. Otavan kirjauutuusesitteessä siitä kerrotaan seuraavaa:
”Uusiin lähteisiin perustuvaa käänteentekevää tietoa Suomen ja Saksan yhteistyöstä jatkosodassa Valtiollisen poliisin ja kansallissosialistisen Saksan turvallisuuspoliisin yhteistyö alkoi pian natsien noustua valtaan vuonna 1933. Välirauhan kesänä 1940 yhteistyö syveni salaiseksi aseveljeydeksi, jonka myötä valtiollinen poliisi ryhtyi käytännössä Saksan turvallisuuspoliisin avustajaksi. Yhteistyön kohtalokkain vaihe käynnistyi jatkosodan syttymisen jälkeen kesällä 1941. Yhtenä seurauksena tästä olivat valtiollisen poliisin toimeenpanemat ihmisluovutukset Saksan viranomaisille.
Oula Silvennoinen osoittaa tutkimuksessaan, että yhteistyöllä oli myös toinen, kokonaan salattu ulottuvuutensa. Valtiollinen poliisi ryhtyi Lapin alueella avustamaan Saksan turvallisuuspoliisin salaisen erikoisyksikön toimintaa tavalla, joka pakottaa arvioimaan uudelleen kysymyksiä Suomen osallisuudesta ja syyllisyydestä natsien sotarikoksiin. Aselevon jälkeen osa asioista perillä olleista valtiollisen poliisin virkailijoista lähti Suomesta. Muiden vaikeneminen on varmistanut sen, että Gestapon kanssa tehdyn yhteistyön yksityiskohdat ovat pysyneet tähän saakka salassa”.
Saas nähdä selviääkö kirjasta se, miksi Valpon kuulustelumenetelmät olivat Gestapoa tehokkaammat. Saksalaisilla oli käytössään generaattorit, joilla tietääkseni saatiin kaikki muut laulamaan, mutta Viron kommunistijohtajalle ei löytynyt tarpeeksi ampeereja.
Sen sijaan Suomen valtiollinen poliisi sai tietääkseni kaikki kertomaan kaiken tietämänsä ja monet vieläkin enemmän. Uutta Gestapon sähkötekniikkaa ei tarvittu, vaan kun miestä hakattiin päiväkausia pampulla jalkapohjiin, ei kukaan sitä kestänyt. No ehkä yksi lievä poikkeuksellinen kivunsietotapaus Valpon asiapapereista löytyy. Muistelen jostain lukeneeni, että satamatyömies Lauri Villenius kyllä kuulustelupöytäkirjan mukaan kertoili paljonkin, mutta loppukaneettina hän totesi kuulustelupöytäkirjassa, että kunniantuntoni satamatyöläisenä ja työläisnyrkkeilijänä estää minua kertomasta enempää.
|
|
|
Heilu keinuni korkealle |
09.09.2008, 19:09 |
|
Tämän vuoden Savonia-kirjallisuuspalkinnon sai Markku Turunen. Hän on syntyjään Suonenjoen poikia, vaikkakin muutti jo lapsena Savonlinnaan ja asuu nyt Tampereella. Hän ei ole suurelle yleisölle yhtä tuttu kuin sukunimikaimansa Heikki. Syynä on se, että Markku on hyvin fiksu tutkijatyyppi, jota kansa ei välttämättä ymmärrä.
Markku Turunen oli vieraana Kuopion Vestäjien kirjaillassa. Vestäjien esitteessä hänen kerrotaan olevan purevan satiirin ja hiljaisen huumorin taitaja. Ja huumorintajua tarvitaankin, koska hän on kunnostautunut Joel Lehtosen tutkijana. Turusen tarinoista saattoi päätellä, että Lehtonen oli sen verran vakava tapaus, että huumoria tarvitaan.
Lehtonen syntyi mielisairaan kylähuoran aviottomana lapsena, mutta onneksi äiti ymmärsi hylätä hänet tienpenkalle, josta kyläläiset pelastivat Joelin huutolaiseksi ja myöhemmin papinlesken kasvatiksi. Lahjakas poika pääsi opiskelemaan ja hänestä tuli aikansa sivistyneimpiä suomalaisia, joka elätti itsensä kirjoittamalla ja kääntämällä. Vaikka en asiasta mitään ymmärrä, niin sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, mielestäni Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut voisi aivan hyvin olla Alastalon salin sijasta kirjallisuuden Suomen mestari. En tosin ole jaksanut Volter Kilpeä loppuun asti lukea.
Joel Lehtonen kärsi luovien ihmisten tapaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jonka seurauksena hän rakensi 52-vuotiaana työhuoneeseensa maalatun tähtitaivaan alle ns. leukakiikun itselleen. Muista kirjailijan saavutuksista Turunen tiesi kertoa, että Joel oli aikaansa edellä sikäli, että hänellä oli avoimesti pari suhdetta. Toinen vaimoksi otetun hierojan kanssa ja toinen morfiinia käyttävän hienostoneidin kanssa.
Turunen luki lopuksi Joel Lehtosen rakastajattarelleen Italiasta lähettämän kirjeen, jossa tämä, kuten rehellisen miehen kuuluukin, kertoi edellisenä yönä syleilleensä peräti viisi kertaa naista, joka oli yleinen. Kova oli Lehtonen syleilemään.
|
|
|
Vedenpaisumus |
10.09.2008, 16:58 |
|
Tuosta tunnetuimmasta suonenjokelaislähtöisestä kirjailija Markku Turusesta vielä sen verran, että mies vaikuttaa olevan innokas lintubongari ja luonnonsuojelija muutenkin. Tavallaan hän on edelläkävijä , sillä uhkaava ekokatastrofi innoitti hänet jo neljännesvuosisata sitten kirjoittamaan teoksen Juoksupoika ja kyyhkynen, joka avaa eteemme uuden maailmanlopun pelon aiheen. Nimittäin Maapallo on keikahtamassa nurinniskoin napajäätiköissä tapahtuvien muutosten seurauksena.
Turusen teoksessa itäsuomalaisen pikkukaupungin vähäinen kirjastovirkailija Matti löytää jostakin opuksesta tiedon, jonka mukaan maapallolla on paha tapa kallistella äkillisesti kiitäessään aika haipakkaa avaruudessa. Tästä Telluksen holtittomuudesta seuraa se, että silloin tällöin valtamerien vesimassat pyyhkivät mantereiden yli kaiken tuhoten. Vesihän tunnetusti on maata hidasliikkeisempää suuntaa äkillisesti muutettaessa. Niinpä huolestunut kirjastovirkailija Matti alkaa rakentaa taloyhtiön parkkipaikalla Nooakin arkin kaltaista vesiajoneuvoa perheensä ja kotieläimiensä pelastusalukseksi. Ihmiskunnan mytologiasta taitaa löytyä yksi ennakkotapaus vastaavasta hankkeesta.
Vähemmästäkin syntyy soppa itäsuomalaisessa pikkukaupungissa, jossa ihmiset tarkkailevat toisiaan ja puuttuvat helposti havaitsemaansa poikkeavaan käytökseen. Muuten muistelenpa, että Heinolassakin oli pari tapausta, jossa huvipursia rakennettiin taloyhtiön parkkipaikalla – projektien syytä en tosin tiedä. Ja melkoinen älämölöhän siitä sitten syntyi naapureiden toimesta. Ilmeisesti naapurusto ei ollut täysin perillä siitä, että Maapallon historiassa Päiväntasaaja on todella välillä leikannut Suomenkin aluetta ja että ekologinen uhkakuva oli reaalinen. Muistaakseni ainakin toisen arkin rakennustapauksen osalta Korkein Hallinto-oikeus lopulta totesi, että parkkipaikalla saa harjoittaa telakkatoimintaa.
|
|
|
Muistioptimismia |
11.09.2008, 19:10 |
|
Olihan hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli. Vaikka elämä on vain osa jalkapalloilua, pitää kuitenkin vielä palata eiliseen pelien peliin. Se oli elämäni suurin jalkapalloelämys; ohittaa hirmuisuudessaan sen, mitä koin Olympiastadionilla kesäkuussa -76.
Silloin pelattiin MM-karsintaottelu Suomi-Englanti. Britit olivat siihen aikaan maailman huippuja ja kentälle juoksivat kaiken maailman tähdet Keeganit ja Super Macdonaldsit. Meillä oli heitä vastaan asettaa, vain kuopiolaisia Rissasia, Heiskasia ja Turusia. Mutta muistelenpa, ettei peliä montaa minuuttia kestänyt, kun Rissasen Olli syötti ja Heiskasen Esa ohjasi pallon ohi legendaarisen Gordon Banksin. Kupsissa Heiskasen Esa ei tainnut silloin mahtua edustusjoukkueeseen.
Voisin kaksi sormea vaikka missä vannoa, että Suomi eli Kups taisteli tasapelin 1-1, mutta taitaa olla muistioptimismia. Internet näyttää virheellisesti väittävän, että vieraat olisivat voittaneet 1-4. Mutta kuitenkin Suomen jalkapalloilu kaatui varmasti silloinkin eteenpäin.
Vuonna -76 Kups oli vielä voimissaan, mutta sitten Oulun Palloseura osti joukkueellisen kuopiolaisia eikä kaupungin palloilu ole siitä vieläkään toipunut. Muuten taisi olla nimen omaan vuosi -76, jolloin jossain Euro-Cupissa Liverpool vieraili Oulussa. Pitäisi tarkastaa syyllistynkö taas muistioptimismiin, mutta mielestäni Opsin joukkueen muodosti seitsemän kuopiolaista ja Vaittisen Reijo Suonenjoelta täydennettynä muutamalla kuntoilumielessä kesäisin palloa potkiskelevalla paikkakuntalaiselle jääpalloilijalla. OPS – Liverpool päättyi 1 – 1 ja muistanpa selvästi, että kotijoukkueen maalin potkaisi jääpalloilija Soini Puotiniemi.
|
|
|
Kärkkäälän lenkki |
12.09.2008, 19:00 |
|
Korhosen Niilo lähetti ystävällisesti sähköpostia, jossa hän muisteli kärkkääläisen kilpapyöräilyn historiaa. Kyläyhdistys voisikin järjestää pyöräilytapahtuman, jossa testattaisiin, voiko tuo Niilon mainitsema ennätysaika pitää paikkansa.
Itse ajelin joskus itärajalla reitin Öllölä-Pörtsämö-Möhkö ja silloin tuli mieleeni, että joku voisi järjestää tuolla kauniilla seudulla pyöräilykisan Tour de Öllölä-Pörtsämö-Möhkö-Älänne vastapainoksi vaikkapa Tour de Fanceen kanssa. Tuo Älänne on vähän kauempana, taitaa olla Rautavaaralla, sijaitseva komea erämaajärvi. Mutta sitä odotellessa voisi verrytellä tuolla Niilon tarinasta ilmenevällä Kärkkäälän lenkillä. Otapa Iso-Pekka asia mietintämyssyysi. Mukana voisi olla vaikka sarja, missä ajajan putkella istuu venäläinen mansikkatyttö. Saataisiin kansainvälistä väriä ja median huomiota tapahtumalle.
NIILO KORHOSEN MUISTOJA
Niistä Kärkkäälän pyöräilykilpailuista olemme keskustelleet kovasti viime aikoina. Mainitsin vuosi sitten Erkin (Erkki Korhonen) muistotilaisuuden puheessani, että Erkki ajoi ns. Kärkkäälän lenkin, urheilukenttä-Karsikonmäki-Suonenjoki-Pirttiselkä- urheilukenttä, kilpailussa 58 min ja risat. Niin se oli ihan varmasti. Arvo Savolainen oli ehkä voittaja kerran ja Karsikonmäeltä Jalkasen Reino taisi voittaa kerran. En ole ihan varma, voittiko Erkki.
No, tämän oli pannut Urpo Korhonen mieleensä, ja nyt on sitten useamman kerran Korholassa käydessään kokeillut ja väittää, että eivät ole niin kovaa ajaneet. Muutama viikko sitten satuimme olemaan siellä, kun Urpo tuli siltä lenkiltä ja tulos oli 1.02. ja ensimmäinen kommentti oli:” Eivä ole ajaneet” No, Urpo täyttää joulukuun alussa 50 vuotta ja ei muista ikäänsä. Noita kisoja pidettiin kai joskus-53 – -55, koska tältä kentältä lähdettiin eikä Korkeaharjulta. Kova aikahan se on, noin 27,5 km ja mäkinen tie ja taas ajttelen, ettei esim Heinämäen rinteen alla kukaan särkenyt itseään.
|
|
|
Nyt ei ne nuoret |
13.09.2008, 18:31 |
|
Lainaan kuitenkin mielelläni omaa yksivaihteista maastopyörääni halukkaille, jotka haluavat testata rajojaan. Se lienee samaa vuosimallia -57 kuten isäntänsä. Mutta ihan hyvä vehje sekin on, kunhan sen saa ensin kiihdytettyä vauhtiin. Eikä sitä tarvitse koko ajan huoltaa, kuten nykyisiä hydraulisesti jousitettuja 28-vaihteisia. Ja kuvan pyörä maksoi joku vuosi sitten 65 euroa, jolla ei saa nykypyöriin edes vuosihuoltoa. Vaikka onhan minullakin 32 vuotta vanha 21-vaihteinen runkoamyöten kotimainen retkipyörä, mutta siitä alkoivat murenemaan muoviset lokasuojat ja niiden uusiminen maksaa enemmän kuin kuvan pyörä.
Tuo Korholan Niilon kertoma Kärkkäälän lenkin ennätysaika pitää hyvinkin paikkansa. Kyllä edellisen sukupolven miehet olivat sitkeitä ukkoja ainakin nykyisiin tietokonenörtteihin verrattuina, vaikka olivat jokseenkin puolta kevyempiä. Muistelen, että 70-luvun alkuvuosina, kun olin keskikoulun 5:llä, eli noin 15-vuotias, juostiin voimistelunopettaja Lasse Janssonin patistelemana Cooperintesti. Luokan poikien keskitulos taisi jäädä pikkuisen alle 3000 metrin, erinomaisen tuloksen raja oli 2800m. Yhtään ylipainoista ei ollut joukossa, vaikkain noin puolet keskikoulupojista tupakoi. Sitten lukion puolella ei tainnut kukaan röyhyytellä.
|
|
|
Materiaalin haaskausta |
14.09.2008, 20:20 |
|
Vähästä on lapsen mieli hyvä. Kups taitaa säilyä sittenkin. Lyhytkasvuiset savolaisnuorukaiset näyttivät jalkapallossa närhen munat pitkäkasvuisille rantaruotsalaisille luvuin 3-1. Kuopiolaisten kantavat voimat Janne Reinikainen ja J-P Savolainen ovat sellaisia metriheikkejä. Näyttää siltä, että sentit yli 170 ovat pelkkää materiaalin haaskausta.
Tuo J-P Savolainen ei ole nimestään huolimatta kuopiolaisia vaan syntyjään Rauman poikia. Kuten myös eilen jääkiekossa kalakukkokaupungin pelastanut Kalle Sahlstedt. Ja siellä jäähallin katossa taitaa roikkua Kultaranne Jouni Rinteen paita – Rauman poikia hänkin. Niinkuin myös Heinolassa olivat kaikki merkittävät yhteiskunnalliset vaikuttajat. Pitäisi käydä tutkimassa, miksi kaikki, jotka vähänkin kynnelle kykenevät, haluavat pois Raumalta.
Hyvin Maarianhaminan pojat pelasivat. Kaikki paikalle uskaltautuneet vajaat 500 urhoollista näkivät nautittavaa jalkapalloviihdettä. Teksti-TV:n mukaan katsojia oli 1500, ei ollut, laskin jokaisen. Yleisöä oli 10 % siitä, mitä eilen Kalpan pelissä. Ja sitä paitsi suuri osa porukasta poistui kesken kaiken kylmästä sinisenä. Itse olin pukeutunut tilaisuuteen sopivasti pilkkihaalariin. Vastaantulijat katselivat minua mietteliäännäköisinä. Keskuskentällä tuulee aina. Miksi jalkapalloa pitää Kuopiossa pelata aina alkutalvesta ja vielä yöllä. Pelien olisi oltava kesäisn klo 15 kuten ennen oli laita. Silloin oli välillä 8000 maksanutta.
|
|
|
Kielikysymys |
15.09.2008, 21:19 |
|
Eilen tuli ihasteltua maamme ruotsinkielisen vestönosan jalkapalloilullista lahjakkuutta. Ovathan Mikael Forssell, Jonathan Johanson, Daniel Sjölund ja Peter Enckelman maajoukkueemme vakiokalustoa. Varsinkaan maajoukkueemme maalintekijä osastolla ei juuri suomen sannaa puhuta. Mutta auttamatta näyttää ruotsin asema tässäkin asiassa uhatulta.
Nimittäin tulevaisuudessa Suomella tulee olemaan kolme kärkimiestä, eli yhteensä kuutisen metriä hyökkääjiä, jotka puhuvat kai keskenään parhaiten serbo-kroatiaa. Njazi Kuqi, Shefki Kuqi ovat Kosovon albaaneja ja Berat Sadik makedonialainen. Makedoniasta tulevat myös keskikenttämiehet Mehmed Hetemaj ja Perparim Hetemaj. Sen sijaan kaksi muuta keskikenttmiestä eli Roman Eremenko ja Alexei Eremenko kommunikoivat venäjäksi.
Ilmeisesti puolustukseen joutuvat nuorten maajoukkueen kapteeni Tim Sparv, Aleksandros Souflas, Tomi Petrescu ja Lauri Dallavalle, joka on italialaisen tattikeisarin jalkapalloilullisesti äärimmäisen lahjakas poika. Maaliin pistetään sitten Sierra Leonen nuorten maajoukkueesta Suomeen loikannut ja kohta kansalaisuuden saava Patrik Bantamoi, jolla tietäkseni on 30 metrin juoksun Kuopion ennätys. Sitä ennätystä kykenee uhkaamaan vain puolitataari Pele Koljonen, joka saattaa tulevaisuudessa mahtua ainakin maajoukkueemme vaihtopenkille. Toinen sukunimeltään suomalainen maajoukkuemies taitaa sitten ollakin maalintekijä Aleksandr Kokko, jonka äidillä lienee inkeriläiset sukujuuret.
Muuten jostain merkillisestä syystä mieleeni on jäänyt, että vuoden -84 Losin olympialaisissa Chilen jalkapallojoukkueen kapteeni oli nimeltään Matti Virtanen tai jotakin sellaista. Netistä en löydä asialle vahvistusta, mutta tämä seikka täytynee vielä jostakin tarkistaa.
|
|
|
Sankarit |
16.09.2008, 18:52 |
|
Taas tuli olympiakultaa Suomeen. En seurannut pyörätuolikelausta suorassa lähetyksessä, joten en tiedä, totesiko selostaja poikamme voiton jälkeen liikutuksesta väräjävällä äänellä, kuten Tiilikais-Pekka ennen, että ”Helsinki, Porilaisten marssi”. Siis se piisi, jossa vainolaisen veri roiskuu. Luulen, että sen kaltaisia musiikkiesityksiä löytyy ainoastaan Suomen, Irlannin tai entisen Jugoslavian kansojen musiikkiperinteestä. Ehdotankin, että suomalaisen voittaessa olympiakultaa, ainakin vammaisurheilun saralla, hänelle soitetaan tämä J. Karjalaisen ”Sankareita”. Hiljentykääpä kuuntelemaanhttp://www.youtube.com/watch?v=EOBsegsPEgk . Myös Elmon suosikkisävelmä eli Järnefeltin kehtolaulu sallittakoon. http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=5358
Muuten tuo urheilun ja militarismin kytkentä on mielenkiintoinen. Sunnuntaina tuli telkkarista pesäpallon loppuottelu ja vaikka nykyään tässä lajissa sääntökirjan mukaan enää paletaan, ei kuolla tai tuhouduta, niin Sotkamossa siinä näytetään sitkeästi kuoltavan edelleenkin. Ja muuallakin maassa vielä haavoitutaan, vaikka termin ei välttämättä tarvitse kuulua urheilukentälle. Esitänpä, että lajissa palataan takaisin 50-luvun sääntöihin. Silloinhan kaksi haavoittumista vastasi yhtä kuolemaa. Tämä sääntö lisäisi otteluihin säpinää ja haavoittumistermi voidaan vaihtaa vaikkapa puolipaloksi. Nyt nähdään liikaa turhaa kopittelua; haavoilla ei lajissa ole enää tuntuvia seurauksia.
Tuosta eilen mainitsemastani kieliasiasta vielä sen verran, että en muista yhtään ruotsinkielistä pesäpalloilijaa. Todella harva on se kielivähemmistömme edustaja, joka pesistä pelailee. Peli on melkein yhtä suomenkielinen kuin käsipallo ruotsinkielinen. Ainoa eksoottinen poikkeus kansallispelin harrastajien keskuudessa lienee viime kesänä Kuopiossa pelaillut romanialaislähtöinen Stefan Sburatura.
|
|
|
Sampi on kala |
17.09.2008, 19:09 |
|
Ensimmäinen versio asiasta on se, jonka ilmeisesti ainakin Koivulan Eino Koivistoinen on kertonut. Sen mukaan kolme Koivistoisen veljestä olisi ollut perustetavan Pietarin seudulla maaorjina jollekin tilanherralle 1700-luvun alkuvuosina. Veljesten tehtävänä oli pyytää ilmeisesti Nevasta tietty määrä sampeja isännälleen, mutta kun kaupungin rakentamisen myötä vedet likaantuivat ja kalat hävisivät, katsoivat nuoret miehet viisaimmaksi hukuttaa työnantajansa ja paeta Savon erämaihin. Siellähän suku on sitten si´innyt ja lisääntynyt kuin kaniinit.
Toisen teorian on esittänyt myöhemmin entinen diplomaatti Markus Koivisto kirjassaan Inkerin Koivistoiset ja Koivistot. Hänen mukaansa ilmeisesti kaksi veljestä, jotka olivat venäläisiä vastaan sotineita kivekkäitä, pakeni ensiksi Sisä-Savoon ja myöhemmin veljeksistä kolmas, nimeltään Tuomas, joka oli viety maaorjana Latvian Kuurinmaalle, olisi siellä joutunut sammen pyytäjänä vaikeuksiin ja karannut veljiensä perään hukutettuaan sitä ennen työnantajapuolen edustajan. Hänen ensimmäisen talonsakin nimi olisi sitten ollut Kuurinmaan peruja nimeltään Kuurtila.
Olen jämäkästi sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä jotakin. Mielestäni joku taiteellisesti lahjakas suvun edustaja voisi laatia hahmotelman Sampi-logoksi. Se voisi olla aika kookas, koska muistaakseni suurimmat sammet kasvavat yli 300 kiloisiksi ja Kokemäenjoestakin saatiin sata vuotta sitten 150 kiloinen, joka on suurin Suomesta pyydetty kala.
|
|
|
Autolla kulkee kaikki |
18.09.2008, 19:06 |
|
Muuten yritän keräillä tälle blogilleni Kärkkäälän kylän historiaa ja nyt toivoisin, että jostain löytyisi kylän vanhimman auton ja traktorin kuva. Varmaankin sellaiset ihmelaitteet tuli silloin ikuistettua jälkipolvia varten. Rytkösen Martti muisteli, että ensimmäinen traktori Nuffeltti taisi olla Vehmaalla, mutta ensimmäisestä autosta on erilaisia teorioita.
Rieponlahden kyläkirjan mukaan siellä ensimmäinen auto oli äitini sedän tekniikasta kiinnostuneen sedän Otto Könösen T-Ford. Kirjassa mainitaan, että setä-Otto hankki auton jo kieltolakiaikaan. Mikä ihmeen asiayhteys noillakin seikoilla on?
|
|
|
Lisää tuulivoimaa |
19.09.2008, 15:31 |
|
Tuosta eilen mainitsemastani Rieponlahden ensimmäisen auton omistaja Otto Könösestä vielä sen verran, että tämä oli siinäkin suhteessa aikaansa edellä, että hän jo sota-aikaan tutki tuulienergian hyödyntämistä. Samaahan tapahtuu edelleenkin. Rieppo olikin parahultainen paikka kyseiseen tutkimustyöhön, koska Iisveden rannalla tulee kovasti.
Otto asensi perinteiseen tuulimyllyyn generaattorin tuottamaan virtaa sähkölamppuihin. Siihen aikaan oli valostakin pula. Herrasen Topin kertoman mukaan eräänä myrskyisenä syysyönä mylly riistäytyi itsestään pyörimään, valot syttyivät täyteen loistoonsa ja koko tienoo valaistui. Sota-ajan pimennysmääräysten vuoksi tapaus oli erityisen vaikuttava kokemus kylällä. Tarinan mukaan erään talon vanhaemäntä heräsi syntyneeseen hälyyn ja kirkkauteen. Hän pääteli ympärillään loistavan valkeuden johtuvan siitä, että hän oli nukkuessaan kuollut ja päässyt taivaaseen. Hämmentynyt mummo äityi veisaamaan kiitosvirttä. Tätä tarinaa ei jostain syystä löydy Rieponlahden kyläkirjasta.
Sen sijaan toisesta sukulaismiehestäni on maininta. Teoksessa suorastaan ylistetään enoani Risto Könöstä. Hänestä olen joskus kertonutkin. Risto oli se lupaava keskimatkojen juoksija, joka vuoden -47 Suonenjoen maatalousnäyttelyiden yleisurheilukilpailuissa johti 800 metrin juoksua ensimmäisen kierroksen jälkeen 50 metrillä, mutta hävisi sitten maalissa toiseksi viimeisellekin samaiset 50 metriä; hän siis jakoi voimansa väärin. Kyläkirjassa enostani annetaan mairitteelva arvio. Siinä kerrotaan, että Risto Könönen osasi valmistaa kerrassaan erinomaista kiljua. Eipä ole nykynuorista enää sellaiseen.
|
|
|
Minä ja Kekkonen |
21.09.2008, 19:09 |
|
Minä ja presidentti Kekkonen olimme keskeisiä vaikuttajahahmoja Suonenjoen maatalousnäyttelyiden yu-kilpailuissa vuonna 1967. Urho Kekkonen oli paikalla presidentin ominaisuudessa ja minä keihäänkantajana. Tavallaan minäkin olen entinen urheilujohtaja kuten Urkkikin oli. Tämän voi tarkistaa DVD:ltä, jota Kärkkäälän kyläyhdistys myy 20 eurolla. Levylle on koottu Niskasen Veikon kuvaamia kaitafilmejä 60 – 70-luvuilta. Kauppisen Pekalla on vielä kaksi levyä myymättä ja lisää kuulema tilataan, jos tarvetta ilmenee.
Itse keihäskisasta muistan parhaiten sen, että olympiavoittaja Nevala saapui jostain syystä paikalle pahasti myöhässä. ”Perkele, rengas räjähti”, oli sankarin selitys. Se särähti pikkupojan korvaan. En olisi uskonut, että nuorison esikuva voi käyttää niin karkeaa kieltä. Sen verran Korholan Ruussan pyhäkoulu jätti minuun jälkensä, että itse opin puhumaan rumia, vasta 20 vuotta sitten muutettuani Heinolaan. Nykyään tilanne on se, että jos sitä yhtä sanaa ei olisi, olisi ulosantini hyvin katkonaista.
Saattaa olla, ettei Nevala myöhästynyt rengasrikon vuoksi. Siihen aikaan urheilussa liikkuivat salaiset ruskeat kirjekuoret ja huipuilla oli varaa vaatia kunnon kulukorvauksia. Kerrotaan, että yksikin keihäshirmu meinasi tykkänään kieltäytyä heittämästä, koska hänelle luvattiin vain 30 % pääsylipputuloista. Itse hän olisi ehdottomasti halunnut ainakin neljänneksen.
Maatalouskisoista muistan sen, että muudan huippukestävyysjuoksijamme louskutteli koko 10.000 metrin matkan ajan hampaitaa. Itse luulin, että se jotenkin edesauttaa kilpailusuorituksessa ja yritin opetella samaa tyyliä harjoitellessani juniorina kestävyysjuoksua. Vasta aikamiehenä ymmärsin mä sen, että mulla oli aukkoja tiedoissa. Kilometrinnielijä uippumme leuka lonksui vain, koska hänellä oli epäsopivat tekohampaat.
|
|
|
Läheltä piti |
22.09.2008, 18:47 |
|
Katselinpa taas suonenjokelaisia kaitafilmejä DVD-levyltä. Sapporon olympialaisten mitalijuhlassa Kaarihallilla oli tunnelma korkealla. Noihin kisoihin otti osaa neljä suonenjokelaista, Liisa Suihkonen, Rauno Miettinen, Mauri Röppänen ja Yrjö Salpakari. Suonenjoki oli silloin maamme kunnista parhaiten edustettuna. Tosin Helsingistä oli neljä jääkiekkoilijaa, mutta he eivät pärjänneet. Sen sijaan mansikkakaupunkiin tuli kaksi hopeamitalia. Ja kultakin oli millin päässä.
Nimittäin ampumahiihdossa 20 kilometrin matkalla Yrjö Salpakari jäi viidenneksi. Jos yksi laukaus ei olisi mennyt reilun millin ohi taulusta olisi Yrjö voittanut kultaa. Ihmettelenpä miksi mies ei mahtunut viestijoukkueeseen, jossa Mauri Röppänen taisi hiihtää ankkurina ja toi Kaarihallille hopeaa plakkarissaan. Moskovan olympialaisissa hän oli ammunnassa neljäs ja hävisi mitalin pisteellä. Hän oli siis lähellä tehdä maamme urheiluhistoriaa. Ketkäpäs suomalaiset ovat voittaneet mitalin sekä kesä- että talvikisoissa?
Suonenjoen kirkkain urheilutähti oli yhdistetynhiihtäjä Rauno Miettinen, joka oikeastaan yllätti saatuaan hopeaa. Kyllä kotipuolessa pidettiin kultaa todennäköisenä. Muistelenpa, miten Pitäjänlehdessä syyteltiin DDR:n miehiä siitä, että he hiihtelivät myrkkyjen voimalla. Ehkä kylällä oli asiasta sisäpiiritietoa, koska itäsaksalaiset kävivät treenaamassa Suonenjoella.
Rauno Miettinen oli lajissaan maailman huippu toistakymmentä vuotta, mutta kirkkain mitali jäi puuttumaan. Hän oli vähän kuin Juha Mieto. Muuten jo lähes ikämiehenä vuoden -84 Sarajevon kisoissa kulta oli hyvin lähellä. Rauno jäi neljänneksi, mutta muistelenpa, että mikäli mäkikierrosta ei olisi keskeytetty Miettisen ylipitkän hypyn vuoksi, olisi hän todennäköisesti voittanut kisan.
Muuten noista Sarajevon kisoista, joissa suomalaisssuksi suihki ennen näkemättömällä tavalla, tulikin mieleeni, että huomenna klo 18.30 on Kuopion kaupungintalolla arkkipiispan vieraana maailman rehellisimmät kasvot omistava mies, eli entinen hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrö. Aionpa häneltä suoraan kysyä, milloin suomalaiset suurhiihtäjät lopettivat amfetamiinin käytön ja välityksen.
|
|
|
Massacre in Kauhajoki |
23.09.2008, 16:43 |
|
Suomi on sitten taas ammuttu maailman kartalle. Kyllä hävettää olla suomalainen; meitä pidetään sivistyneessä maailmassa hyvällä syyllä väkivaltaisina metsäläisinä. Järjellä ajatellen asia ei sittenkään ole yllättävä. Länsi-Euroopan väkivaltaisimmassa maassa, jossa on kolmanneksi eniten aseita ja muistaakseni myös kolmanneksi eniten itsemurhia ja jossa lapset tutkimusten mukaan viihtyvät tosi huonosti koulussa, saattaa hyvinkin tapahtua tällaisia kauheuksia. Ja jostain syystä pyssyhulluilta ei tässä maassa jostain syystä saada pyssyjä pois. Se on nyt sitten eduskunta-aloitteen paikka.
Usa:n vastaavien tapausten jälkeen maan arvovaltainen kansallinen kivääriyhdistys on tietääkseni ollut huolestunut kansalaisten ampumataidon rappeutumisesta. Meillä tähän ei ole aihetta. Pihtiputaan tapauksessa -69, Sanna Sillanpään tapauksessa -97, Jokelan joukkomurhassa eikä äskeisessä Kauhajoen tapauksessa juuri haavoittuneita syntynyt, vaan kaikissa oli selvä tappamisen meininki toisin kuin Uudella mantereella, jossa on tapana räiskiä silmittömästi. No Sanna Sillanpäältä taisi yksi mies päästä karkuun.
Luin tuossa eilisiltana puoliväliin Teemu Keskisarjan kirjan ”Suomen ainoa sarjamurhaaja – Juhani Adamin rikos ja rangaistus”. Se kertoo Itä-Hämeessä 150-vuotta sitten vaikuttaneesta Juhani Aataminpojasta, joka kylmän rauhallisesti löi lihoiksi 12 lähimmäistään Heinolan seudulla. Ihan ajankohtainen teos, mutta nyt tuntuu, ettei opuksen nimi ole enää ajan tasalla. Juhani oli muuten hyvin tavallisen oloinen itähämäläinen nuorukainen, jolle alkoholi ei sitten sopinutkaan, vaikka se hänelle maistuikin.
Murha-Juhanin kohtalo oli sitten kova. Hänet tuomittiin kuolemaan ja mestauksen tuli tapahtua Heinolan kirkonmäellä. Kirkonmäellä olikin sitten kaikki valmista tuomion täytäntöönpanoa varten. Sarjamurhaajan pääkin oli jo pölkyllä, mutta runsaslukuisen yleisön pettymykseksi tapahtuma peruuntui, sillä keisari muutti rangaistuksen. Armahduksesta ei voine varsinaisesti puhua, koska Jussi muurattiin kahlehdittuna Viaporin linnoituksen muuriin ihan pieneen komeroon, jossa hän ei pystynyt kunnolla liikkumaan. Kansanperinteen mukaan hän menehtyi nopeasti matoja kuhiseviin paiseisiin.
|
|
|
Kyrön kassi |
24.09.2008, 18:48 |
|
Olen kiinnostunut rikospsykologiasta ja opiskellutkin sitä komisaario Palmu-kirjoista. Niinpä, kun kysymysten hetki koitti, kysyin asiaa, jota olen pitkään rotkoni rauhassa pohdiskellut. Teoriani mukaan se, että Kari-Pekka Kyrö unohti sen maailman kuulun maastodopinglaukun Ylä-Tikkurilan Shellin bensamittarin viereen, oli freudilainen alitajuinen lapsus, jolla mies halusi tiedostamattaan päästä eroon mielestään moraalittomista asioista. Kysyin, että miltä se oikein tuntui, kun hän huomasi tärkeän todistuskappaleen jääneen kyydistä ja tekikö hän mielestään asian sittenkin jotenkin tarkoituksella.
Ja Kyrö vastasi hillitysti ja kiihkotta, esiintyminen toi mieleeni Pentti Linkolan, joka aina yrittää puhua rauhallisesti möliseville massoille järkeä, että kyllähän se laukku sinne tarkoituksella varmaankin jätettiin. Mutta jättäjänä ei ollut Kari-Pekka Kyrö, vaan jouku toinen, tuntemattomaksi jäänyt henkilö. Kassi nimittäin hävisi jo lentoaseman liukuhihnalla. Siis selvä salaliitto ja minä, joka en usko taikavarpuihin enkä humanoideihin enkä Kennedyn salaliittoon, uskon, että noin rehellisen, sivistyneen ja älykkään oloinen herrasmies puhuu totta.
|
|
|
Tintti |
25.09.2008, 18:34 |
|
Kysyinhän minä sitten, kuten toissapäivänä lupasin, sitäkin, että mitenkäs se nyt sitten oikein rehellisesti on, jakeliko Suomen Hiihtoliitto amfetamiinia maamme hiihtävälle nuorisolle. Kari-Pekka Kyrö vakuutti, ettei ainakaan hänen aikanaan sellaista tapahtunut. Muistelen, että ainakin vuoden -72 Sapporon kisojen alla meilläkin kärähti Mäntyranta tästä kemikaalista, joten ilmeisesti niihin aikoihin huumeiden levitys lopetettiin virallisesti.
Se kyllä tiedetään yleisesti, että sodan jälkeen amfetamiinijohdannaista Pervitiiniä käytettiin runsaasti. Hartolalainen maailmanmestari Aku Kiuru on asiasta puhunut avoimesti. Myös äskettäin ilmestyneessä Antti O. Arposen teoksessa Urheilua, kirjoja, elämää kerrotaan, miten mestarihiihtäjä Arto Tiainen kuopiolaisen saunan lauteilla paljasti nöyrästi ainetta käyttäneensä. Tintti perusteli asiaa sillä, että hän oli amatöörihiihtäjä, joka joutui käymän leipätyössä eikä silloin jaksanut hiihtää 50 kilometristä kuin ensimmäiset 40 kilometriä, jonka jälkeen piti ottaa piristettä.
Tästä tuleekin mieleeni, että kun Tintti vuoden -66 Oslon MM-hiihdoissa sippasi 50 km:n viimekilometreillä ja jäi toiseksi, purskahti hän maaliin tultuaan katkeraan itkuun. Kun luin pikkupoikana asiasta lehdestä, häpesin koko hiihtävän maailman puolesta. Ei tuollaista asiaa sovi aikamiehen itkeä. Tintti pillitti lehtitietojen mukaan sitä, että viimeisellä virkistymisasemalla hänelle annettiin vain kylmää mehua. Nyt luulen ymmärtäväni, mitä muuta mies luuli sieltä saavansa.
Kilpauransa jälkeen Tiainen toimi jonkin aikaa hiihdon päävalmentajana ja ainakin Mieto ylistää häntä muistelmakirjassaan. Tintti johti joukkojaan edestä ja kun harjoituslatujen kunnostuksessa tarvittiin riuskaa työmiestä, oli hän ensimmäisen lapion hantaakissa. Tintti sai sitten aika pian väistyä valmentajan paikalta ja ilmeisesti tilalle tuli miehet, joilla oli paremmat tiedot uusista menetelmistä. Luulenpa, että Iisalmen sairaalan henkilökunnalla saattaisi olla paljonkin kerrottavaa niistä konsteista.
|
|
|
Vielä käydään ulkomaillakin… |
26.09.2008, 05:04 |
|
Olen tietääkseni viimeinen kansakuntamme edustaja, joka ei ole käynyt Tallinnassa. Nyt olen laittamassa reppua pykälään ja poistamassa edellä kerrottua puutetta. Kuopion kansalaisopisto on lähdössä ooppera- ja kulttuurimatkalle eteläisen veljeskansamme pariin. Oopperalippu maksaa 23 euroa ja olen valmis maksamaan mielelläni sen verran siitä, ettei minun tarvitse lähteä oopperaan.
Vaikka kyllähän musiikkikulttuuri kiinnostaa. Esimerkiksi Simo Salmisen Rotestilaulun osuu kuin nyrkki silmään nykyisessä elämäntilanteessani. Hiljentykääpä kuuntelemaan:http://www.youtube.com/watch?v=hXSzIpw48Yk
Ja varsinkin säkeistö, jossa mainitaan seuraavaa
”on sitä tässä yks ja toinenki sentäs jotakin nähny
puhuttelee minua vahvasti.
|
|
|
Kalkkunasuklaa |
28.09.2008, 22:07 |
|
Suklaaliikkeen myyjä kertoi tuotteen kulkevan nykyään Kaman nimellä ja kyllähän Kamaa Tallinnasta löytyi, kun jaksoi aikansa paikallisilta kysellä, että mistähän sitä Kamaa saisi. Totta puhuen Kama on aika kamalan makuista, mutta ei se paljoa maksakaan.
Muuten Tallinnan reissulla ymmärsin, että kaupunki on osa sivistynyttä Keski-Eurooppaa, jossa häiriintyneet mukulat eivät ampuile toisiaan kasapäihin ja jossa harrastettiin tieteitä ja kaunotaiteita aikana, jolloin suomalaiset eivät osanneet laskea edes varpaitaan.
Tosin kansanterveydelliset ongelmat tulevat käsittääkseni olemaan melkoiset. Virolaiset taitavat kuolla sukupuuttoon. Tai ainakaan naisväki ei ole yhtä hyvää synnyttämään kuin Savon vastaavan sukupuolen edustajat, joilla on luonnostaan leveähkö lantio. Lisäksi huolettaa, miten sikäläisten naisten pitkät reisiluut tulevat myöhemmällä iällä kestämään, koska meikäläisten kauniimman sukupuolen edustajien huomattavasti lyhyemmät ja paksummat alaraajat pyrkivät katkeilemaan tuhansiksi päreiksi kypsemmällä iällä.
|
|
|
Maailman korkein |
29.09.2008, 17:53 |
|
Rohkeita miehiä nuo virolaiset. Keskiaikaisilla menetelmillä he rakensivat Näsinneulan luokkaa olevan rakennuksen. Eipä ole ruotsalaisista moiseen. Muistelen, että Ruotsin paras mäkimieskin oli Lennart Elimää, jonka sukunimi viittaa eestiläisiin sukujuuriin. Ja toiseksi paras Jan Booklöövkin tuli meänkieliseltä alueelta. Oikeasti ruotsalaisesta mäkihyppääjästä en ole sattunut kuulemaan.
Muuten Antti Tuuri kertoo joissain kirjoissaan siitä, että Amerikan pilvenpiirtäjien korkean paikan työt uskottiin pohjaalaasille ja eräälle intiaaniheimolle, jonka nimen päälle en nyt millään pääse. Pohjaalaaset olivat muuten vain hullun rohkeita, mutta intiaaneilta kuulema geenivirheen seurauksena puuttui kokonaan korkean paikan kammo. Pilvenpiirtäjä työmailla ei juurikaan sattunut loukkaantumiseen johtaneita tapaturmia.
|
|
|
Veljmiehiä |
30.09.2008, 17:51 |
|
Veljmiehen rumuus ei tietenkään ole taiteilijan syy, sillä minkäs hän mahtaa sille, että keskiverto savolainen mies näyttää juuri sellaiselta, mulkosilmät, pottunenä, iso pää, lyhyet jalat kuten myös muutkin ulkonevat ruumiin osat. Mutta eipä ole kehumista tuossa Tallinnankaan Veljmiehessä. Tosin pelit ja vehkeet näyttävät olevan kaikin puolin suuremmat kuin Kuopion virkaveljellä. Se on ihan perusteltua, koska onhan Tallinna muutenkin kalakukkokaapuntia äekeempi.
Muuten Virolla ja Savolla on sikälikin merkittävä kulttuuriyhteys, että maanpakolaisen Aaro Jalkasen koti-ikävissään sanoittaman Kallavesj-laulun sävelmä on lainattu Suomenlahden eteläpuolelta. Ja jos taas Aaro Jalkasen sukua vähänkin tongittaisiin, niin eiköhän esi-isät ole niitä Suonenjoen Sianjalkasia; samoja kuin Kari Tapio Jalkasella ja hiihtäjä Jalkasilla.
|
|
|
Pronssityöläiset |
01.10.2008, 18:56 |
|
Paljon puhutun ja Tallinnan keskustasta häädön saaneen Pronssisoturi-patsaan mallina väitetään olleen vuoden -36 Berliinin olympialaisten raskaansarjan voittajan Kristjan Palusalun. Luulisin, että hän on ollut myös kuvan toisen miehen mallina. Tätä teoriaa tukee se, että Wikipedian mukaan Berliinin voittajan kengännumero oli 47, kuten myös kuvan jalkineiden. Ja luulenpa myös, että Neuvostoliiton joukkueessa vuoden -52 Helsingin olympialaisten kreikkalais-roomalaisen painin raskaansarjan voittaja virolainen Johannes Kotkas, on ollut kuvan toisen työläisen esikuvana.
Muuten Viron painijasuuruuksien elämä oli traaginen. Molemmat vietiin kesällä -41 valmennusleirille Pohjolaan. Palusalo karkasi, jäi kiinni, tuomittiin kuolemaan, joka tuomio vaihdettiin rintamakomennukseen. Sieltä mies pakeni linjojen yli Suomen puolelle, jossa yllättäen oli vastassa toinen olympiavoittaja voimistelija Heikki Savolainen. Sodan jälkeen Palusalu selvisi Neuvostoliitossa reilun vuoden tutkintovankeudella, vaikka ei yrittänyt mitenkään miellyttää vallanpitäjiä. Tietääkseni yleensä Puna-armeijasta karanneen kohtalona oli ainakin pitkä Siperian harjoitusleiri; olisiko olympiakulta pelastanut miehen.
Johannes Kotkas sen sijaan sopeutui neuvostojärjestelmään ja pääsi jo sota-aikana harjoittelemaan urheilua. Hän mm. heitti moukarissa maan ennätyksen reilun 53 metriä. Sodan jälkeen mies sitten voitti Helsingissä ylivoimaisesti olympiakultaa. Tietääkseni nämä kaksi raskaansarjan maailman huippua eivät otelleet keskenään sodan jälkeen, ennen sotaa seitsemän vuotta Kotkasta vanhempi Palusalo voitti aina. Miesten kylmän sodan aikaisessa kamppailussa olisi varmasti ollut dramatiikkaa, koska silloin olisi katsottu, kumpiko on voittamassa vallankumousko vaiko taantumus.
Voimistelija Heikki Savolainen kertoo muistelmisaan tapauksesta, jossa Savolaisen mukaan ”jättiläiskokoinen” Palusalu antautui sotavangiksi. Tarkistin wikipedista Kristjan Palusalon strategiset mitat. Se kengännumero oli jo mainittu 47, pituus 184 ja paino huippukunnossa 112 kiloa. Kyllähän mies olisikin herättänyt esimerkiksi kotikylälläni Suonenjoen Kärkkäälässä mitoillaan huomiota. Häntä olisi nimittäin pidetty erikoisen heiveröisenä ainakin, mikäli hänet olisi luokiteltu jo aikamieheksi. Kärkkäälän kylällä nimittäin terve aikuinen mies painaa keskimäärin 132 kilogrammaa, joten Palusalua olisi pidetty vähän poekasena.
|
|
|
Lenin-setä |
02.10.2008, 17:30 |
|
Melkoisen riskin taiteilija on ottanut. Muistelenpa eräästä Viron historiaa käsitelleestä kirjasta lukeneeni, että 50-luvulla muudan kolhoositalonpoika innostui siinä määrin ylistämään valtion päämiestä, että kiinnitti Stalinin kuvan hevoskärryjensä laitaan ajaessaan paskaa pellolle sillä seurauksella, että sai pelkän Siperian menolipun.
Toisaalta jossain puolalaisessa Stalinin ajan romaanissa oli kertomus eläintarhasta, jonne hankittiin norsulauma. Ne kuolivat jostain syystä nälkään, jonka jälkeen menetys korvattiin tekemällä kumista eläimille aidonnäköiset korvikkeet, jotka täytettiin maakaasulla. Eräs koululuokka saapui innokkaan opettajansa johdolla ihastelemaan eksoottisia otuksia. Juuri kun lapsille oli kerrottu, että voitteko uskoa, että laitumella käyskentelevät eläimet painavat jopa 6000 kiloa, tuli tuulenpuuska ja pyyhkäisi lauman pois maan päältä.
Eikä sensuuriviranomainen vaivautunut puuttumaan norsutarinaan. Voipi olla, että sekä Virossa että Puolassa sikäläinen eliitti oli salaa mielessään kovasti neuvostovastaista.
|
|
|
Parikkalan patsaspuisto |
03.10.2008, 20:09 |
|
Kun liikutte Kutostiellä Parikkalan liepeillä kannattaa poiketa ITSE-taiteilija Veijo Rönkkösen 440 teoksen patsaspuistossa, siis hänen pihamaallaan. Ei maksa mitään, sillä taiteilija kieltäytyy jyrkästi kaikesta rahaan vähänkin viittaavasta. Mutta Rönkkösen pihalla vierailijan pitää ehdottomasti merkitä nimensä vieraskirjaan. Muuten taiteilija katsoo kävijän pistäytyvän näyttelyssä velaksi. Sen verran mies on töillään tienannut, että kulttuuriministeriö palkitsi hänet kesällä yli 30.000 euron Suomi-palkinnolla. Erakkotaiteilija itse ei ilmaantunut rahanjakotilaisuuteen, vaan totesi haastattelussa, että ”mie en olisi mie, jos mie olisin sinne mennyt”.
ITE-taiteilija tarkoittaa tietääkseni itseoppinutta taiteilijaa. Rönkkönenkin kävi yli 40 vuotta paperitehtaalla töissä ja teki vapaaaikanaan tehdastienesteillään näitä jo maailmankuuluja sementtiveistoksia. Nyt hän on eläkkeellä, harrastaa päivittäin kaksi tuntia joogaa, tunnin uintia sekä hoitaa puutarhaansa, joka sekin on nähtävyys ja tekee tietenkin taidettaan. Luulisin, että Veijo Rönkkösen patsaspuisto tulee Olavinlinnan lisäksi olemaan Itä-Suomen merkittävin matkailunähtävyys.
Mainittakoon, että kun Rönkkönen reilut 40 vuotta sitten sai ensimmäisen tilinsä, hän osti sillä 10 omenapuuntaita. Hän on ilmeisesti tietämättään merkittävä edelläkävijä. Laskeskelin joskus pillilupi-askin kanteen, että ilmakehässä on jokaista ihmistä kohti 10 tonnia ylimääräistä hiiltä. Sen poisimeminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokaisen ihmisen tulisi istuttaa 100 omenapuuta, jotta asia hoituisi pois päiväjärjestyksestä lähi vuosikymmeninä.
|
|
|
On suuri sun rantasi autius |
05.10.2008, 17:09 |
|
Vene tuli kaadettua talven alta ja kun sen sai tehtyä, lensi 14 joutsenta pohjoisesta ja päästi jäähyväistöräyksensä. Syksyn viimeisellä uistelukerralla sain parikiloisen hauen, koska haavi puuttui, piti se nostaa silmistä ja veneessä se katseli syyttävästi, että mitää pahaa hän on muka tehnyt, että näin alentavasti pitää kohdella. Eläinsuojeluviranomaisten ja -järjestöjen tulisi puuttua koukkukalastukseen.
Muuten syksystä puheen ollen Savon Radion (entinen Kuopion Iän) toimittaja kertoi, että männä viikolla oli hänen ilonen brassiystävänsä tullut Suomeen, menettänyt iloisuutensa parissa päivässä, alkanut sitten tuijotella suomalaiseen sulkeutuneeseen tapaan ikkunasta ja viikon jälkeen hän oli ostanut paluulipun kotiin. Mutta minusta syksyssä on paljon hyvääkin ja kesäloman voisi ihan hyvin vaihtaa lokakuulle.
|
|
|
Martta ja kunniakirja |
06.10.2008, 20:21 |
|
No saattaapi siinä lukea, että ”rihmoista”, mutta minusta ”rikuna” olisi paljon parempi nimitys perinteisen käsityötaiteen mestarityön nimeksi. Iso-Pekka toimitti työssä tutkittavikseni äskettäin löytyneitä kylän vanhoja asiapapereita ja kasasta löytyi peräti 15 Marta Hyvöselle käsitöistä myönnettyä kunniakirjaa. Antajina ovat olleet Kotiteollisuusyhdistys, Martta-liitto, joka sopiikin ksistään taitavan Martan palkitsijaksi parahultaisesti sekä Maatalousnäyttelyn järjestelytoimikunta.
Martta Hyvönen oli muutenkin topakka täti. Muistan, kuinka lapsuudessani 1960-luvulla Suomi ei vielä ollut mikään hyvinvointivaltio ja niinpä hän asui kaksoissiskonsa Kertun ja kissan kanssa kylän koulun lähellä parakissa, joka oli varmaankin alle 10 neliötä. Siihen aikaan vielä kylällä eli oikeasti köyhiä ihmisiä ja jälkeenpäin voi vain miettiä, millä he oikein elivät. Sitten kansaneläkkeelle päästyään Marttakin sai oman oikean talon ja varmaankin ihan hyvän loppuelämän.
Naiseudestaan huolimatta hän oli kova kalastamaan, kuten monet pieneläjät siihen aikaan olivat. Vielä 82-vuotiaana hän oli melkein yhtä innokas pilkkihenkilö kuin minä nykyään. Syksyn ensijäiden aikaan joskus 90-luvun alkupuolella Martan alta riite petti, mutta mukaansa varaaman kirveen avulla tämä teräsmummo taisteli takaisin liukkaalle jäälle. Kotimatkalla ikävä kyllä hypotermia iski ja hän paleltui hankeen. Puhutaan, että paleltumiskuolema on helppo – loppuvaiheessa tulee kuulemma vain lämmin olo. Toivotaan, että asia on niin.
|
|
|
Hau |
08.10.2008, 16:20 |
|
Tuli käytyä pitkästä aikaa liikkuvissa. Kalle Päätalo-elokuvan katsomossa istuessa tuli se epätavallinen tunne, että taidan olla nuorin ja kaunein tässä salissa. Liikkeelle olivat lähteneet ne aikuiset miehet, jotka eivät yleensä kulttuuria harrasta. Ja vaikka Päätalo-elokuva ei ole elämä suurempi, niin ei se ole mikään Junttilan tuvan seinäkoristekaan.
Vaikka kuva tihkuu jylhää Pohjolan romantiikkaa ja vähän erotiikkaakin, niin kummallista oli se, että minä, vakavamielinen ihminen, huomasin päästeleväni selkäkeikkanauruja kuunnellessani näyttelijöiden huolellisesti lukemia vuorosanoja. Koillismaan kieli on ollut rikasta, ainakin ennen kuin koululaitoksen äidinkielen opetus sen pilasi. Tosin 15.000 sivua käsittävän Iijoki-sarjan paras repliikki jäi elokuvassa näyttämättä. Nimittäin yhden pyryn jälkeen, kun Kallen syvästi lestadiolais-uskovainen Riitu-äiti palasi aamulla navettahommista hän totesi hyvin osuvasti lumisateen lumisateen voimakkuuden: ”Lunta on niin paljon, että vitunkarvat hankea pensselöi.” Pystyykö yksikään suomenkielen maisteri asiaa paremmin ilmaisemaan.
Ja tulihan se sitten selvitettyä, mikä oli Kummun Kallen maankuulun auton virallinen merkki; omistaja itsehän kutsui sitä nimellä ”Hau”, koska ei hallinnut vieraita kieliä. Loistopiilin keulassa näytti lukievan ”Humber Hawk”. Muuten, jos joku ei tähän hätään ehdi lukea koko Iijoki-sarjaa, niin tiivistelmä löytyy tästä nettiosoitteesta: http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/tuotanto_3.htm.
|
|
|
Unennäkijä |
08.10.2008, 18:23 |
|
Ja vielä lisää Kummun Kallesta, joka oli siis kirjailija Päätalon setämies. Vaikka tämä olikin kylän ensimmäisen autonomistaja, tuotti hänelle melkein ylitsepääsemättömiä vaikeuksia autokoulun suorittaminen. Lopulta katsastusinsinööri kyllästyi oppilaaseensa niin, että myönsi ajokortin. Toisaalta ajolupaan sisältyi ehto, ettei sen haltija saanut autoilla 50 kilometriä lähempänä mitään kaupunkia. Tälläisen säännön voisi ottaa nykyiseenkin lupakäytäntöön. Autioituvalla maaseudulla asuu paljon vanhuksia, jotka tarvitsevat autoa välttämättä, mutta joiden taidot eivät enää riitä kaupunkiajoon.
Mutta vaikka Kummun Kalle ei ollut mikään auto- tai kielimies, niin lahjakas unien katselija ja tulkitsija hän oli. Siinäpä olisi oiva aihe uskonto- tai kirjallisuustieteilijöille, ”Kummun Kallen ennusunet Kalle Päätalon tuotannossa”. Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kirjan ennusunilla mitään tekemistä tositapahtumien kanssa, vai ovatko ne vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.
Kalle-setähän näki esimerkiksi jo monta vuotta ennen sotaa, kuinka Taivalkoskelle tulvi vihreävormuisia hoikkaruppisia sotilaita, jotka veivät naiset kylän turpearuppisilta lökäpöksymiehitä, myös itse unennäkijältä vietiin Milka-niminen vaimo. Tai saattoihan enneunen selityksenä olla se, että unennäkijän alitajunta ymmärsi yhdistää viisaasti seudun suuret savotat, joissa kerrottiin hakattavan Hitlerin siipipuita, tuleviin maailman tapahtumiin.
|
|
|
Läpihuutojuttu |
09.10.2008, 20:29 |
|
Savolaiset ovat tunnettusti hyviä piällysmiehiä ja taitavia organisaattoreita. Niinpä äsken oli jostain syystä järjestetty niin, että jäähallilla oli vastakkain kaksi maamme parasta jääkiekkojoukkuetta Kalpa ja Lukko ja juuri samaan aikaan viereisessä Kuopiohallissa maamme kaksi parasta lentopallojoukkuetta Pielaveden Sampo ja Santasport mittelivät paremmuudesta. Tästä erinomaisesta järjestelystä oli se hyvä puoli, että kerrankin lentopallokatsomossa oli tilaa, jäähalli näyttää sen sijaan olleen melkein täynnä.
Itse lentopallo-ottelu oli läpihuutojuttu. Sampo oli taas selvästi parempi ja tulee todennäköisesti taas voittamaan muutkin kauden ottelut lukuun ottamatta sitä viimeistä mestaruuden ratkaisevaa peliä, jonka Rovaniemi voittaa 3-2. Niin on käynyt jo parina vuonna. Kaksi ensimmäistä erää lappilaiset pelasivat kuin unessa, mutta viimeisessä he nousivat kuuden pinnan tappioasemasta kahden pinnan johtoon. Mainittakoon, että kaikki Pielaveden Sammon miehet asuvat Kuopiossa ja myös ottelutuomari oli kuopiolainen. Niinpä lopussa muutama sääntötulkinta kääntyi yllättäen savolaisten eduksi ja voitto jäi kotiin.
Mutta eivät edes vieraat protestoineet. Lentopallo on herrasmiesten laji. Yhtään ivahuutoa ei pelin aikana kuulunut vierasjoukkueen tai ottelutuomarin suuntaan. Puhumattakaan nyt siitä, että urheilijanuorukaiset olisivat rynnänneet toistensa kimppuun ja alkaneet mätkimään lähimmäisiään nyrkeillään, kuten jääkiekossa suorastaan pitää tehdä. Tunnelma on tässä pelissä ihan toinen kuin jäähallilla.
Muistanpa esimerkiksi elävästi, minkäläinen yleisön reaktio seurasi viime talvena, kun yhdessä pelissä vieraileva tsekkituomari luisteli jäälle. Miehen epäonneksi hänen sukunimensä oli Homola. Siinä kuultiin tilanteeseen sopiva vitsi poikineen ja huuli lensi kuin spitaalisten pikkujoulussa.
|
|
|
Rauhan ja sodan miehet |
10.10.2008, 19:29 |
|
Kuopio on sitten saanut oman nobelistin. Tosin palkinto ei ole ensimmäinen, jonka Martti Ahtisaari on saanut. Jotain vanhaa Kuopion historian kirjaa tutkiessa ilmeni, että hän voitti joskus 40-luvun lopulla Kuopiossa hiihtokilpailut srjassa alle 14-vuotiaat. Eipä uskoisi, että kyseessä on entinen kilpahiihtäjä, kun äsken katseli TV-uutisista, kuinka mies juuttui lentokoneen oveen ja turvamiehet joutuivat pukkaamaan hänet ulos ahtaasta aukosta.
Toinen savolaistaustainen urheilijapresidentti Urho Kekkonen ei sitten Nobelia koskaan saanutkaan, vaikka kovasti sitä Etykin jälkeen odotettiin. Kun lukee Olli Korjuksen kirjan Hamina 1918 ymmärtää, että Kekkonen ei rauhanpalkintoa ansainnutkaan. Hän on nimittäin entinen joukkomurhaaja. Asiahan ilmeni jo Kekkosen muistelmateoksesta Vuosisatani I, jonka kirjoittajan Korjus kertoo olleen äskettäin kuolleen Paavo Haavikon. Muistelmissa kerrotaan, että jääkäriupseeri Taskinen (nimi tekaistu, oikeasti hän oli Juho Jauhiainen) määräsi 17-vuotiaan Kekkosen johtamaan Haminassa yhdeksän siviilimiehen ampumista. Tuleva presidentti suostui mukamas tehtävään vastahakoisesti ja piti tapausta järkyttävänä.
Olli Korjus kuitenkin väittää Hamina 1918-kirjassaan, että Kekkonen hakeutui pyöveliksi vapaaehtoisesti. Sisällissodan aikaan Kekkonen toimi myös eräänlaisena Kajaanin Lehden sotakirjeenvaihtajana kirjoitellen tappamispsykoosiin sairastuttuaan raakuuksia ihannoivia juttuja lehteen. Jatkosodan aikaanhan hän jatkoi samalla linjalla ja väitti mm., ettei Leningradissa kuollut nälkään ihmisiä vaan ryssiä.
Tavallaan unohduksiin julkisuudelta on jäänyt kirjailija Eino Säisän näkemys nuoresta Urho Kekkosesta. Hän kertoi jossain kirjassaan, että Iisalmi oli hyvin rauhallinen paikka vuonna -18 aina siihen asti, kunnes Kekkonen ja muut Kajaanin sissit saapuivat kaupunkiin palauttamaan laillista menoa. Tosin virallinen historiankirjoitus ei ole löytänyt tukea Säisälle. Mainittakoon kuitenkin, että eräissä Pohjois-Savon kunnissa Punakaartit ja Suojeluskunnat nimen omaan sopivat, ettei täällä nyt ruveta tuttuja miehiä tappamaan ja rauha säilyikin siihen asti, kunnes kajaanilaiset saapuivat.
Saas nähdä; epäilen muuten, että valtiovarainministeri Jyrki Kataisen sukusaunan takaa löytyneille luille saattaa vielä löytyä selitys, joka liittyy Kekkoseen tai ainakin muihin Kajaanin sisseihin.
|
|
|
Köyhät ja rikkaat |
11.10.2008, 18:38 |
|
Taas kaatui suomalainen jalkapalloilu eteenpäin. Tiukka oli vääntö, mutta erotuomarin suosiollisella avustuksella niukka voitto tuli kotiin köyhän Azerbaidzanin amatöörijoukueesta, joka kuulemma harjoittelee 6,5 tuntia viikossa, eli saman verran kuin meillä maakuntasarjassa. Palloilullisesti lahjakkaita ovat etelän tuliset miehet.
Suomen BKT asukasta kohti on kymmenkertainen azereihin verrattuna; se tarkoittaa, että siellä tienataan 250 euroa kuussa. Toisaalta maa on rikas verrattuna Moldovaan, joka pelasi Suomea vastaan viitisen vuotta sitten. Se on viimeinen jalkapallomaaottelu, jonka olen paikan päältä nähnyt. Moldova on ylivoimaisesti Euroopan köyhin maa ja sillä lienee yksi maanosamme huonoimmista potkupallojoukkueista. Mutta tästä huolimatta se johti eka puoliajan jälkeen Stadionilla 2-1, tosin lopulta Suomi voitti 3-2.
Mieleen jäi, että vieraiden pelurit olivat noin kaksi kertaa vikkelämpiä ja nopeampia, kuin puuhevosmaiset Pohjan pojat. Mieleen tuli, että jalkapalloonkin tulisi saada hevosurheilun tapaan eri sarjat kylmä- ja lämminverisille.
Muuten Moldovan BKT/asukas on afrikkalaista luokkaa. Tilastojen mukaan ihmiset ovat siellä noin 30 kertaa meitä köyhempiä. Hämmästyttävä asia, että keskellä Eurooppaa hedelmällisellä mustanmullan alueella elää kansa ainakin tilastojen mukaan täysin köyhän kehitysmaan elintasolla. Mutta, kun näkee kuvia Moldovasta, hämmästyy, maa vaikuttaa paratiisilta. Jylhien vuorten rehevissä laaksoissa elää kansa kotipuutarhojensa antimilla eivätkä taida kovin paljoa muuta halutakkaan. Muistelen lukeneeni, että siellä maatalous on ihan puhdasta luomua. Pitäisi lähteä katsomaan moista.
|
|
2.4.2008-13.7.2008
|
Melkein Uukuniemen tyttö |
02.04.2008, 17:28 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kuten kaikki tietävät, on Sirpa Pietikäinen uusi euroedustaja. Lehdessä kerrottiin, että hän on syntynyt Parikkalassa ja kuten kaikki tietävät, liitettiin Parikkala Uukuniemeen pari vuotta sitten. Niinpä Uukuniemi on nyt sitten tainnut saada oman edustajan Eu-parlamenttiin tai ainakin melkein. En tiennyt Pietikäisen itäsuomalaisia juuria, mutta asia ei ole yllätys. Hänen olemuksessaan on jotain tuttua. Aivan samannäköisiä naisia on Savo-Karjan pienviljelystiloilla paljon. Sirpa on ulkoisesti selvä emäntätyyppi ja se on hyvä se. Verratkaapas nyt häntä vaikka johonkin Eva Biaudetin kaltaiseen kuikeloon. Kyllä Sirpa on parempi. Ensinnäkin Itä-Suomen kitsaissa oloissa naiset, jotka eivät ole pystyneet käyttämään ravintoa tehokkaasti hyväkseen, eivät ole kyenneet monistamaan geenejään. Kuikelot ovat kuolleet idässä sukupuuttoon. Eskimomainen ruumiinrakenne suosii myös elämän jatkumista arktisissa oloissa. Se on lämpötaloudellisesti perusteltu ihmisen muoto. Lisäksi Sirpalla on hyvä kallon. Ruotsalaiset kerskuivat ennen sotia korkealla kallollaan; siinä oli kuulemma jotain hienoa, mutta sellainen malli ei ole hyvä. Suomalaisilla on korkeat poskipäät ja leveät leuat, koska me olemme eränkävijöiden jälkeläisinä lihansyöjiä, jotka tarvitsevat lujat purulihakset. Ruotsalaiset ovat pullamössöporukkaa puruominaisuuksiltaan. Itäsuomalaisilla on myös vähän mongolimaiset poimut silmissään. Niiden tarkoitus on suojata silmiä lumisokeudelta keväisillä hangilla. Ruotsissa väitettiinkin ennen meidän olevan vaaleita mongoleja ja toivottavasti niin onkin. Viimeaikoina on nimittäin kansoja taas alettu asettaa paremmuusjärjestykseen, tällä kertaa älykkyystesteillä. Mongolikansat ovat tässä kisassa osoittutuneet parhaiksi. Ja tätähän tukee myös viimeaikaiset kansainväliset koulututkimukset. Fiksuimmat nuoret näyttävät löytyvän Suomesta, Virosta ja Kaukoidästä. Germaanit ovat sijoilla ynnä muut.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Itkupilli |
03.04.2008, 19:03 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Eikä Ike-asiasta vieläkään päästä eroon. Nimittäin, kun häntä edeltänyt ulkoministeri Erkki Tuomioja Tsunami-katastrofin yhteydessä kertoili rauhallisesti kansallemme, että näyttää siltä, että noin sata suomalaista on ilmeisesti kuollut, herätti hän yleisönosastossa suurta pahennusta tunnekylmyytensä vuoksi, koska hän ei vetistellyt. Mutta nyt kun maamme toiseksi tärkein ministeri itkeskelee kertoessaan, että hänen kaverinsa on kielloista huolimatta lähetellyt tekstiviestejä, jollekin lievästi sanottuna aistilliselta vaikuttavalle naisenpuollelle, saa hän suurta sympatiaa, koska siinä on epätyypillinen tunteensa näyttävä suomalaismies. Mutta entäpä, jos sama mies joutuisi päättämään miljoona kertaa pahemmasta asiasta. Sellaisiakin sattuu tässä kamalassa maailmassa. Otetaan nyt hyväksi esimerkiksi se Lapin lääninhallituksen korkea virkamies, joka syksyllä -44 piti Ylen nettisivuiltakin löytyvän radiopuheen, jossa hän totesi, että nyt on asiat niin hullusti, että kaikkien läänin asukkaiden on pakattava kimpsunsa heti ja lähdettävä ilmeisesti iäksi Ruotsiin evakkoon. Ei hän päästänyt yhtään nyyhkäisyä, koska ei siinä olisi itku auttanut. Ja itkeskely olisi saattanut vielä tarttua hallintoalamaisiinkin. Hommat olisivat jääneet hoitamatta. Tämä tarina liittyy Suonenjoen Kärkkäälän kylään sikäli, että kirjailija Oiva Korhonen paljastaa teoksessaan, että opiskeluaikanaan hän asusteli kyseisen virkamiehen verevän lesken taloudessa ja enempää ei nyt kehtaa kertoakaan, mitä sitten tapahtui; Oiva oli rasakka mies nuorempana. Lukekaa itse siitä kirjasta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kovia jätkiä |
04.04.2008, 15:48 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pitäydytäänpä vielä maamme johtaviin ulkopoliitikkoihin ja naistenmiehiin ja vertaillaan heitä Tilastopajan antamien tietojen pohjalta. Urho Kekkonen, Kajaanin Kipinä, 3.9.00-31.8.1986, 181 cm, 63 kg 100m 11,0 s korkeus 185 cm pituus 6,64 cm kolmiloikka 14.06 m Ei tuloksia kaudella 2008 Ilkka Kanerva, Lokalahden Leisku, 28.1.1948, 174 cm, 72 kg 100m 11,7 s 400m 52,2 s korkeus 1.70 cm seiväs 3.30 cm pituus 6.07 cm Ei tuloksia kaudella 2008 Kyllä Urkki oli kovempi jätkä yleisurheilijana, varsinkin 100 metrin ja hyppylajien tulokset ovat kerrassaan hirmuisia. Tosin Kanervan 400 metrin aika olisi vieläkin kova sana Kalevan kisoissa. Mutta tulokset osoittavat ennen kaikkea sen, että miessukupuolihormoni- eli testosteronipitoisuudet ovat olleet kummallakin kilpailijalla melkoiset. Naiskysymyksestä sen verran. että Ike on voinut turvautua kännykkään kilvoittelussaan. Sen sijaan Urkilla oli teknisesti vaikeampaa, koska asioita ei voinut hoitaa elektronisesti. Väitetään hänen esimerkiksi joutuneen järjestämään napalangolleen suurlähettilään paikan Moskovaan, vaikka tämä oli sairauden seurauksena jokseenkin vailla puhekykyä. Mutta olihan UKK:lla sitten varma kortteeripaikka suurlähettilään vaimonsa luona valtiovierailujen yhetydessä. Mainittakoon, että kyseinen suurlähettiläs oli muistaakseni alunperin sukunimeltään Airaksinen ja tuskinpa paljoa tarvitsisi asiaa pöyhiä, niin paljastuisi, että sukujuuret olivat Kärkkäälän naapurissa Airakselassa. Muuten hyvin nuorena kuollut monessakin valtiossa lähettiläänä toiminut Jussi Mäkinen antaa muistelmissaan ymmärtää, että hän olisi ollut Kekkosen avioton poika. Ainakin miesten huumorintaju oli yhtä ilkeä. Itävallassa lähettiläänä olessaan hän istutti Attila nimisen bokserinsa virallisilla kutsuilla maamme sotilasasiamiestä arvokkaammalle paikalle, koska piti lemmikkinsä älynlahjoja parempina.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
16 haukea |
06.04.2008, 17:01 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Myös joutsen oli tiedustelumatkalla jäällä; ihme kyllä yksin. Ilmeisesti rouva oli jäänyt sulalle Äyskoskelle ja käskenyt herran katsomaan, onko kotijärvi jo sula. Petäisellä joutsen on pesinyt jo parikymentä vuotta ja sukupolvi on jo varmaankin vaihtunut. Kärkkäälän puolessa pesii muutama joutsenpari. Kerran tapahtui niin, että kesän aikana toinen puolisoista kuoli eikä leski suostunut enää muuttamaan yksin etelään, vaan löytyi talvella kuolleena veneen alta. Tällaisesta uskollisuudesta olisi paljon opittavaa myös meillä ihmisillä. Lapsuudessani Petäisen joensuu alkoi sulaa jo hyvissä ajoin keväällä ja silloin köyhinä aikoina oli tapana työntää vene jokisuuhun jo huhtikuulla. Muistan, että hirmuisena pakkastalven jälkeen keväällä -66, jolloin olin helmikuulla kulkenut jalkaisin kouluun 42 asteen pakkasessa, saimme kerran yhdellä kertaa samasta katiskasta pajupuskasta 16 haukea. Pyydys oli vielä itsetehty pieni ja yksinkertainen, ei sellainen kallis ja monipesäinen, jollaisia nykyään kaupoissa näkee. Siinä ei tainnut vielä olla aitaverkkoakaan ja siinäpä oivallinen väitöskirjan aihe kalatalousmaisterille. Kumpi on parempi katiska, aitaverkollinen vai aitaverkoton? Siinäpä varsinainen pulma.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Lentolaitteet |
07.04.2008, 18:16 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Luinpa tuossa Eric Brownin kirjan legendaarisista lentokoneista. Yksi oli kuitenkin joukosta poissa. Sitä oululaisen peräkammarin pojan lentolaitetta ei esitelty, jota itsekin kävin polkupyörällä Tikkakosken ilmailumuseossa katsomassa. Vehje oli tehty riuista, jotka oli verhoiltu apulantasäkeillä. Moottori oli volkkarista, rupeli veistetty kuivasta koivuhalosta ja nerokas polttoainesäiliö oli entinen AIV-liuospönttö. Se on läpinäkyvää muovia ja bensankulutusta on siten helppo seurata ilman kalliita mittareita. Kerran tämä innokas amatööri-ilmailija oli erehtynyt pöristelemään Oulun lentokentän yläpuolelle ja kun kone laskeutui heinäpellolle, olivat poliisit vastassa. He irroittivat armotta vaivalla halosta veistetyn potkurin. Myöhemmin sakot tulivat käräjillä. Tuomari perusteli tuomiota sillä, että pyritään ehkäisemään tyhmempiä siirtymästä ilmailuharrastuksen pariin.
Sellaisen minäkin vielä teen eläkepäivien ratoksi. Oikeastaan Nurmen Arvi, joka tekee käsillään kaiken sen, mitä haluaa, mm. tandempyörän joskus 70-luvulla, voisi valmistaa lentolaitteen mekaaniset metalliosat. Rönkän Hilkka ja Henrikki on näköjään aloittelemassa lautojen sahausta kenttäsirkkelillä, joten kai siitä sen verran hylkyrimoja ja pintalautaa jää, että kätevä mies voi niistä ilmastointiteipin avulla muotoilla lentolaitteen runkorakenteet. Ne minä verhoilen vanhalla mansikka muovilla.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Koivukivi |
08.04.2008, 17:15 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ei löytynyt enää koivua. Kivi sentään oli jäljellä. Olisiko viimeaikaiset kuumat ja kuivat kesät sen tappaneet ja hirmuinen Unto-myrsky lopulta heittänyt rangan järveen. En usko, että niin sydämetöntä ihmistä onkaan, että olisi koivuparan kaatanut. En meinnut löytää edes puun kuvaa mistään, mutta sitten se löytyi sen keksilaatikon pohjalta, jonne olen kaikki hylkykuvat heittänyt. Ja itseasiassa sieltä löytyi paljon mielenkiintoisempia kuvia kuin albumista. Niin aika kääntää asiat pää laelleen. Viimeiset tulevat lopulta ensimmäisiksi. Tuo yll oleva kuva on napattu 70-luvun alkuvuosina sellaisella 20 mk maksaneella Työmiesaskin kokoisella kameralla, jossa erilaisia säätöjä oli 1 kpl. Kuvat joko onnistuivat tai eivät ja yleensä laite tärähti kuvaushetkellä niin, ettei kohde jäänyt filmille. Mutta onneksi tekniikka on niin kehittynyt, että nykyaikaisella tietokoneella epäonnistuneenkin kuvan saa jotenkin hahmolleen. Saattaa olla, että tämä on ainut muisto 200-vuotisesta vaivaloisesta elämästä. Koivu jäi löytämättä, mutta rakastuneeseen saukkopariskuntaan tuli kuitenkin törmättyä. Siitä piti tulla vuoden luontokuva, mutta halpissarjan testivoittajadigikamera on niin hidas, etteivät elukat jaksaneet odottaa. Köyhyys ei ole ilo kenellekään. Saatanan hallitus. Sillä seitkytluvun työmiesaskilla olisin vuoden luontokuvan ilman muuta ottanut.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Erkki Junkkarinen |
09.04.2008, 16:35 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Uutisissa kerrottiin juuri, että Erkki Junkkarinen on kuollut 78-vuotiaana. Junkkarisen kuvaakin näytettiin ja siitä saattoi todeta, että kyllä mies oli äitinsä puolelta Kärkkäälän Vepsäläisiä. Ihan tuli Viljami mieleen; yhdennäköisyys oli hämmästyttävä. Tosin Viljamin valokuvaa en ole onnistunut löytämään. Saattaa olla, että hän oli niitä vanhan kansan miehiä, joista ei jäänyt kuvaa. Viljami oli Erkki Junkkarisen serkku. Hänen isänsä Kalle, siis Erkin eno, oli seudun viimeinen ammattimetsästäjä ja hän toimi myös kylän pyhäkoulunopettajana. Kerrotaan, että hän suhtautui uskonasioihin käytännöllisesti. Kerrankin Kalle aloitti tunnin pidon sanomalla, että ”no niin lapset, eiköhän aloteta, että piästään muihin hommiin”. Eli asialliset hommat hoidetaan, vaikka muuten oltaisiinkin kuin Ellun kanat. Viljamikin oli isänsä tavoin innokas metsästäjä. Niin innokas, että hän liittyi 30-luvulla suojeluskuntaan, koska sieltä sai ruutia haulikkoon. Ja niinhän siinä kävi, että sotilaskiväärin ruuti räjäytti haulikon miehen silmille ja loppuikänsä hän oli puolisokea. Tosin sekään ei estänyt, vaan pikemminkin vain hidasti erästystä. Muistan, että kerran hän ampui kotini pihakuusesta oravan. Viljami piteli ja laukoi haulikkoa ja isäni toimi tulenjohtajana. Viljami oli laulumiehiä. Muistelen, että vaikka hän oli vanha suojeluskuntalainen, lauleskeli hän kylän maalaisliittolaisten isäntien pyynnöstä myös punakaartin marssia. Sen kaikenlaisia herroja kritisoivat sanat kelpasivat myös talonpojille. Ja varmaan punakaartin marssin sanat puhuttelivat myös Viljamia. Nimittäin sukulaismies Junkkarinen oli toiminut kapina-aikaan Iisveden punakaartin johtajana. Iisveteläissyntyinen professori Kai Laitinen kertoo muistelmissaan, että hänen innokas musiikkimies isänsä, joka oli kansakoulunopettaja ja suojeluskuntaupseeri, antoi epäröimättä punapäällikkö Junkkarisen pojille täyden 10 laulusta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kivijärvenvuori |
10.04.2008, 20:41 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tämäkin kuva löytyi sieltä peltisen keksiloutan pohjalta hylkykuvien joukosta. Taiteellisesti tai teknisesti otos ei lukeudu valokuvataiteen helmiin. Se on otettu noin 35 vuotta sitten 20 mk:n arvoisella Työmiesaskikameralla. Juhani Nurmi siinä seisoo Kivijärvenvuoren huipulla ja katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen. Siihen aikaan vuorelta, joka sijaitsee Kakkisen salon Airakselan puoleisella laidalla, avautuivat hulppeat maisemat joka suuntaan. Kymmen kunta järveä näkyi ja Kärkkäälän puolelta Piispalanmäen rakennuksetkin erotti kiikarilla selvästi. Kai tämä kuva nyt ainakin sen osoittaa, että mäeltä näkyi silloin kauas. Ihan tulee Lappi mieleen. Viime kesänä kävin pitkästä aikaa taas katselemassa maisemia Kivijärvenvuorelta. En muistanutkaan, että mutkittelevia metsäautoteitä pitkin sinne on Kakkisen rannalta varmaankin 10 kilometriä. Talvella metsän läpi hiihtämällä matka ei ennen ollut pitkäkään. Pettymys oli suuri. Maisema oli muuttunut. Metsä oli voittanut omansa eikä huipulta enää nähnyt minnekään. Sen huomasin, että vuoren juurella kasvoi hyvin mustikoita ja lakkojakin. Kiviä oli rinteillä kuin kiukaassa, joten nimen keksiminen tällä mäelle on ollut helppoa. Muuten huomasinpa juuri, että Bonvesta on myymässä maata Kivijärven rannalta. Sinne on kaavoitettu kahdeksan kesämökkitonttia. Varmaankin menevät hyvin kaupaksi, koska järveltä on hyvät liikenneyhteydet. Siitä voi soudella helposti vaikka Amerikkaan. Onneksi sentään Kakkisen rannat on suojeltu, vaikka tontteja olisi miljoonien arvosta. Siinä on seudun viimeinen erämaajärvi.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Rökkäleet |
11.04.2008, 20:05 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Asuin opiskeluaikani Vantaan Koivukylässä ja aloitankin nyt muistelmasarjan ”Koivukyläläisiä suurmiehiä sekä -naisia”. Luin tuossa juuri kirjallisuuden tohtori Anna Makkosen (nykyään Kuismin) kirjan Kadonnut kangas. Anna asui naapurissa opiskeluaikanaan ja muistan, ettei hän jostain syystä liiemmälti arvostanut Kalle Päätaloa. Kadonnut kangas-kirjassa on huima tarina Marttilan kinkereiltä vuodelta 1807. Siellä tutkimustapahtumaa häiritsi Vähätalon sairas ja houraileva isäntä Heikki Matinpoika, joka juoksi paitasillaan lukutupaan aiheuttaen närkästystä paikalla olleessa papistossa. Yksi hengenmiehistä suivaantui niin, että hän otti alastoman miehen rökkäleistä kiinni ja toisen papin avustamana tunki hänet palavaan tulisijaan saamaan esimakua helvetin tulesta. Heikki Mainpoika menetti henkensä, mutta myös papit menettivät virkansa. Korostettakoon, ettei tapahtuma kuitenkaan ole ihan tavallinen seurakuntaelämässä, vaikkakin tutkimusten mukaan nykyään seurakunnat ovat kaikkein pahimpia työpaikkoja, joissa kiusaaminen on tavallista. En esimerkiksi tiedä Suonenjoen seurakunnan historiasta mitään kielteistä. Pikemminkin sieltä löytyy vain myönteisä asioita, kuten vaikkapa se, että 60-vuotias sielunpaimen nai ja saattoi raskaaksi yli 30 vuotta nuoremman diakonissan. Ja muistan, että erittäin pitkään paikkakunnalla vaikuttanut pappi, oli erittäin pidetty. Häntä arvostettiin hyvänä saarnaajana varsinkin juovuksissa ollessaan. Tosin jonkinlaista närää herätti 30-luvulla vahvassa korpikommunistisessa pitäjässä papin toimiminen Lapuan liikkeessä. Vakavilta konflikteilta vältyttiin, vaikkakin kerran rippikoulupojat olivat viskanneet hengenmiehen narulla kuivumassa olleen sinimustan järjestöpaidan sementtimyllyyn.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Mykkälänviita |
12.04.2008, 18:52 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kyllä tietotekniikka on ihmeellistä. Tässä nettiosoitteessa ( www.infokartta.fi/psavo/ ) on kartta, josta voi katsella kaikenlaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Jos valitsee suurimman mittakaavan, siitä löytyy tietoa vaikkapa järvien syvyyksistä. Jos nyt hakemalla haetaan jotain vikaa, niin on puute, ettei järvien syvimpiä pisteitä ole merkitty. Muistelen, että Suonenjoen syvin järvi on Suontee. Olen kuullut puhuttavan 80 metristä. Kärkkäälän syvin on Vehmaa, josta löytyy tietääkseni vettä parhaimmillaan 37 metriä. Uusi tieto allekirjoittaneelle on, että Petäisen eteläpäästä löytyy kartan mukaan yli kuusi metriä. Enpä olisi uskonut, sillä minulle tutumman puoliskon eli sillan pohjoispuolella on vain 180 cm. Itse asiassa se ei taida enää olla järvi vaan kosteikko. Muuten kiertelin joskus Jouhtenisella tutkimassa vesistötilannetta. Siellä on monta pientä ja matalaa lampea peräkkäin, mutta yksi niistä, olisiko Miilu-Sikonen niminen pikkuputura, on hämmästyttävän syvä. Ihan rannan läheltä mittasin pilkkiongella noin 15 metriä. Huomasinpa myös nettikartasta, että Rasiahon ja Suolammen väliltä löytyy paikka nimeltään Mykkälänviita. Viita tarkoittaa vesakkoa, mutta mistä tulee Mykkälä. Liittyyköhän nimi jo aiemmin kertomaani tapaukseen. Sukulaismies Närhin Aaku oli nimittäin satakunta vuotta sitten hirven(sala)metsällä ja hiihtäessään hirveä kiinni, hän yritti kiivetä pisteaidan yli, jolloin haulikon hana osui aidanseipääseen ja Aaku sai täyteisen takaraivoonsa. Muistelen vanhojen ihmisten kertoneen, että ruumiin löysi joku mykkätyttö, jonka oli vaikea selittää asiaa kyläläisille. Voi tietenkin olla myös niin, että tapaus sattui Myllälänviidassa ja olen vilkkaan mielikuvitukseni turvin lisännyt tarinaan uuden dramaattisen sivujuonteen. Harmi, että kaikki tapauksesta tietävät eivät ole enää asiaa muistamassa. Mutta mistä ihmeestä tulee nimi Mykkälänviita? Onko seudulla joskus asunut puhetaidoton ihminen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pyöräilyä |
13.04.2008, 19:06 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Olihan taas hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli. Sampo näyttää sittenkin vievän mestaruuden, vaikka finaalisarjan alussa passarilta murtui sormi. Päätin sen jälkeen lopettaa pelien seuraamisen, koska hermot eivät kestä. Äsken jätin vain toisen erän lopun väliin, kun se meni liian jännäksi. Rovaniemen puolella puhuttiin englantia kiukkuiseen sävyyn. Siellä amerikkalainen valmentaja on valinnut keppilinjan eikä se toimi Suomessa. Pielaveden puolella Tuovinen kuului tiukan paikan tullen sanovan lempeästi pojille, ett ”pelataan pooj at vuan”. Toivottavasti ensi torstaina inhimillisyys taas voittaa Kuopiossa. Harmi, että ottelu on Kuopio-allissa. Sinnen mahtuu vain 2000 katsojaa. Jos tapahtumapaikkana olisi jäähalli, olisi se täynnä. Se vetää 5000 katsojaa ja joskus ennenkin se on letisottelussa ollut tynnä. En tiedä, että missään muualla sivistyneessä maailmassa lentopalloa seuraa sellainen määrä väkeä. Ylimääräinen jännitysmomentti on se, että pelaaja-huoltaja Tero Viitanen on luvannut polkea ensi kesänä polkupyörällä Savosta Rovaniemelle, jos Sampo voittaa. 600 kilometriä on pitkä matka fillarilla. Voisin lainata ykköspyöräni. Se on 50-vuotias SaIntin luotettava yksivaihteinen maastopyörä, joka painaa kolme kertaa nykyvehkeitä enemmän. Mutta kun sen saa vauhtiin, on eteneminen 15 km/tunnissa vauhdilla yhtä juhlaa. Selkä on suorassa eikä leveä satula hierrä. Pitäisi tutkia asiaa tarkemmin, mutta minulla on tuntuma, ettei 15 km/tunnissa juurikaan ole sen rankempaa kuin paikallaan istuminen. Joskus nuornamiesnä ajoin välillä Vantaa-Kotka-Heinävesi noin 500 km reilussa vuorokaudessa eikä se muuta kuin janotti hirveästi. Silloin kesällä -82 oli heinäkuun 18. päivänä 32 astetta lämpöä. Taitaa olla ennätys minun elinaikanani. Samana kesänä satoi Etelä-Suomessakin lunta kesäkuun lopulla. Etelä-Suomen autoilijat tuli kerrankin yllätettyä lumisateen toimesta. Oli ne maailman kirjat sekaisin silloinkin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Koskeloita |
15.04.2008, 18:17 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ilkka Kylävaara on julkaissut uuden kirjan. Pitkältä nimeltään ”Mies joka rakasti naisia ja piti siitä”. Kylävaara on lahjakas ihminen eikä hän edes yritä sitä mitenkään peitellä. Kirjansa kannen esittelytekstissäkin hän paljastaa olevansa yliälykkäiden järjestön Mensan jäsen. Eikä aiheetta, sillä mies aloitti ihan tyhjästä ja nyt hänellä on velkaa kymmeniä miljoonia. Siihen ei tyhmä pysty. Kylävaara paljastaa älykkyytensä lisäksi paljon muutakin. Varsinkin toisten julkkisten yksityiselämstä, mutta sillä tavalla nerokaasti nimiä mainitsematta, että kunnianloukkaussyytteiltä vältyttäneen. Yllättävä paljastus on se, että vanhan Tuntematon sotilas-alokuvan uljas upseeri Koskela, suomalaisen jämerän ja asiallisen miehen esikuva, olikin ns. miehimys. Hän se joissakin orgioissa selitti kovaan ääneen muille Kansallisteatterin 16 homolle, että minähän ne kaikki irstailut teille opetin. Koskela oli siis kaikinpuolin synnynnäinen johtaja. Kuulemma kenraali Hägglund loukkaantui siitä, että animaatioelokuvassa joku kirgiisi pylsi Mannerheimia. Maamme sotaveteraanit kuulemma suuttuivat siitä, että viimeisimmässä Tuntemattoman-teatteriversiossa tuhottiinkin ryssien sijasta pesukoneita. Rohkenenpa veikata, että tabujen rikkominen tulee jatkumaan ja kohta nähdään Tuntemattomasta sotilaasta sellainenkin versio, jossa sotamies Rahilainen bylsii luutnantti Koskelaa. Muuten Koskella on tiettävästi ihan oikea esikuva. Kirjassahan mies kuvataan vakaaksi hämäläiseksi, mutta todellisuudessa hän taisikin olla venkoileva savolainen. Ainakin kirjallisuuden tutkijat vakuuttavat esikuvan olleen Linnan joukkueen johtajan nilsiäläisen pienviljelijä Einari Kokkosen. Alaiset arvostivat tätä tervejärkistä upseeria kovasti, esimiehet sen sijaan eivät. Sotilaspassiin oli kuulemma merkitty arvosteluksi, että sotilaallinen käytös ja oma-aloitteisuus heikko. Tosin johtamiskyky ja fyysinen kunto olivat erinomaisia.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Motoristin kuolema |
15.04.2008, 18:16 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vähän aikaa sitten kirjoitin tapauksesta, jossa Kärkkäälän tiellä Rastilan mutkassa moottoripyöräilijä kaatui ja kuoli. Tapaus on sattunut joskus 50-luvulla. Korhosen Timolta sain kännykkäviestissä lisätietoa tapauksesta. Kuollut motoristi oli Heinäselässä asuneen Viljo Korhosen poika Erkki Korhonen. Hän oli lainannut Väänäsen Heikin Jawaa. Vainaja ei ole tietääkseni lähisukua Timolle. Korhosia riittää Savossa ja kuten koko Suomessakin. Kärkkäälässäkin on asunut Korhosia ainakin viidessä eri talossa. Sukunimi on muuten Virtasen jälkeen suosituin maassamme. Tosin kunnon itäsuomalaisina Korhoset ovat innokkaampia lisääntymään ja ohittavat pian määrältään länsisuomalaiset Virtaset. Erkki Korhosen kuolema ei ole ainut Heinäselän Korhosia kohdannut tragedia. Muistelen, että Kärkkäälän kylän kansakoulun Pro Patria-taulussa oli kersantti Kurre Korhosen nimi. Hän oli varmaankin kuolleen moottoripyöräilijän setä. Puhuttiin, että Kurre oli kadonnut rintamalla 1941. Isäni, joka ei näistä asioista paljoa puhellut, että kersantti Korhonen olisi jäänyt johonkin palaneeseen saunaan. Sota-arkiston lähteistä löysin alla olevat tiedot Kurre Korhosesta:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kumpunen |
16.04.2008, 18:27 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Viimeksi kylällä käydessä hiihtelin myös Kumpuselle. Sinne kulki lapsuudessani hyvä polku Satulamäen päältä. Mutta eipä kulkenut enää. Metsäkoneilla on paha tapa hävittää vanhat polut. Polut ja myös lähteet alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Mutta kyllä Kumpunen löytyi entiseltä paikalta, vaikka vesakossa hiihtely on työlästä. Kumpunen ei ole nykyään erityisen hyvän kalajärven maineessa. Olen siellä kuitenkin kokenut 31 vuotta sitten ihan hirmuisen ahvenensyönnin. Muistan, että joskus 70-luvun alussa järven lähelle ilmestyi suuri apulantasäkki pino. Siihen aikaan metsiä tarvitsi lannoittaa kasvun parantamiseksi. Säkkikasa hävisi ja vähän myöhemmin hävisivät myös Kumpusen kalat. Vesi muuttui sameaksi ja alkoi haista. Mutta pari vuotta tämän jälkeen elokuussa -77 pyysi Närhin Kalle (83 v), minut mukaansa aamuongelle ja olihan se melkoinen kokemus. Isot ahvenet söivät hullun lailla. Saattoi muuten olla miehen viimeisiä Kumpusen reissuja. Olihan sinne metsän läpi kolmisen kilometriä Kuoppalasta. Kalle ehti varmaan varmaankin kalastella tällä järvellä liki 80 vuotta. Tämän tapauksen jälkeen olen muutaman kerran käynyt siellä ongella, mutta huono kalavesi se on nykyän. Joskus 40-luvun lopulla on muuten isäni yhdessä Vilhusen Arvon kanssa pyytäneet sieltä pitkällä siimalla haukia ja saaneetkin yhden 6,5 kiloisen vanhimman siskoni kastajaispäivänä vuonna -49. Isäni mukaan järven etelärannalla lähellä vevevalkamaa olevalla kivellä on kuulemma monet kahvit keitetty. Vanhan kansan miehet keittivät kahvinsa tervasnuotiolla. Asetanpa itselleni tulostavoitteeksi ensi kesänä juoda tulilla porokahvit samalla kahvikivellä – vaikkakaan eihän kiven päälle saisi tehdä nuotiota, sillä siitä jää rumat jäljet.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ennusunia |
17.04.2008, 20:39 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja siinä kävi juuri niin kuin pelkäsinkin. Olen alkanut uskoa urheiluaiheisiin ennusuniini. Ennen Naganon olympialaisia näin unen, jossa mukamas heräsin ja avasin telkkarin. Ruudussa kiisi Mika Myllylä läpi tuulen ja tuiskun ylivoimaiseen voittoon ja pelätyt norjalaiset olivat sijoilla ym:t. Vähän myöhemmin olympialaisten aikaan heräsin ihan oikeasti, avasin telkkarin ja totesin, että tuon olen nähnyt ennenkin. Pari yötä sitten olin työkaverini Heikki Savolaisen kanssa lentopallokentällä torjumassa rovaniemeläisten hyökkäyksiä. Heikki on oikeasti lentopallomiehiä ja valmentaa nuorten naisten joukkuetta. Minusta se on vähän sama, kuin panisi rahaa pankkiin. Vaikka meille unessa oli kasattu korkea maapenkka jalkojen alle, niin pallot vaan viuhahtelivat torjuntamme yli. Aamulla herätessäni oli paha mieli ja tunnelma pilalla. Niinpä äsken alkuillasta pitkään mietin, että kannattaako maksaa 25 euroa eli 150 markkaa pääsylipusta peliin, jonka tuloksen tietää etukäteen. Kyllähän se kannatti. Olin paikalla puoli tuntia ennen alkua, mutta varsinaiset katsomopaikat oli myytyloppuun. Uskomaton asia – 25 eurolla saa vaikka monta kunnon kuopiolaista kyykkykänniä. Minun tarvitsi lopulta maksaa vain kympin ja sillä pääsi seuraamaan peliä nurkan takaa. Halliin, johon mahtuu 2500 katsojaa, oli myyty 3800 lippua. Itse peli oli ihmisten huudoista päätellen hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli, jonka kovahermoisempi eli siten parempi Rovaniemi voitti. Vaikka Pielaveden kunnanjohtaja piti puheen ja seurakunnan kanttori lauloi, niin siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi, Pielaveden Sampo voitti SM-hopeaa. Pelin ratkaisi lopullisesti uskoakseni rantasalmelainen heimopetturi, joka rahasta pelasi lappilaisten puolella. Muuten saa nähdä toteutuuko, myös äskettäin näkemäni kolmas urheiluaiheinen ennusuni. Olin katsovinani uutislähetystä, jossa kerrottiin, että erittäin menestyksekäs suomalainen naishiihtäjä on jäänyt tullissa kiinni dopingaineiden salakuljetuksesta. Jotenkin unessa asia tuntui ihan luonnolliselta asialta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Narsismin häiriöt |
18.04.2008, 14:28 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Nykyään yhä useammalla narsistisesti häiriintyneellä ihmisellä alkaa olla täällä internetissä oma blogi. Sehän alkaa olla jo ihan niinkuin jonkinlainen maanvaiva. Mutta tässäpä nettiosoite, jossa myös ihan tavallinen tuulipukuihminen voi noin minuutissa maksutta perustaa oman blogin ( http://blogitus.net/ ). Siinä voi alkaa julkoa vaikkapa hajatietoa ympäristön tapahtumista tai vaikkapa valokuvia. Myös omia valokuvia voi turvallisesti säilöä sinne sähkömagneettisessa muodossa. Sieltä piirongin oikeasta yläloutasta ne kuitenkin dematerialisoituvat ennemmin tai myöhemmin. Niinpä esitänkin kainon toivomuksen, että joku kärkkääläinen, uukuniemeläinen, heinolalainen tai koivukyläläinen innostuu ja alkaa kertoilla paikkakunnan mehevistä juoruista luottamuksellisesti bloginsa välityksellä minulle, jonka huulet ovat sinetöidyt. Otsikkona voisi olla esimerkiksi Uukuniemi-blogi. Varsinkin valokuvat olisivat iloisia ylläreitä. Miltä näyttäkään Pyhäjärvi, joko ovat jäät lähteneet? Joko Kymenvirran rannalla kukkivat sinivuokot? Tai miltä näyttää monumenttaalinen Rasinkatu lähes reaaliajassa? Minä aion huolehtia ennen kaikkea Kuopion ja Kärkkäälän rintamasuuntien uutisoinnista lähes päivittäin herkeämättömällä valppaudella. 15:27:26.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Äijä |
20.04.2008, 18:44 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kun viime keväänä puhdistin kuvan esittämän arkkitehtoonisen kokonaisuuden, huomatkaa, miten siitä kuvastuu aito käsityön leima, oli se täynnä kuolleita päästäisiä. Jostain syystä ne olivat päättäneet porukalla kavuta kolmeen metriin tekemään hurmaavan joukkoitsemurhan. Tai sitten joku peto oli ne sinne varastoinut. Lintumiehet esittvät tietenkin varpuspöllöä, mutta en usko. Reikä on niin pieni, että sinne ei mikään pöllö mahdu. Itse veikkaisin asialla olleen lumikon, vaikka en tiedäkään sen varastoivan eväitään. Ja kummallista, että kaikki tapetut olivat päästäisiä, yhtään hiirtä ei ollut joukossa. On ehkä niin, että päästäinen haisee niin pahalle, ettei sitä edes lumikko suostu heti syömään, vaan kelpuuttaa sen vain vararavinnoksi. Kuvan pönttö on järjen kanssa tehty. Kosteusongelmaa ei siinä ole, koska rakoja on paljon. Pintalaudasta tehty hieman kupera tuhipäällysteinen katto on kestänyt varmaan parikymmentä vuotta. Mutta lattia remontti piti nyt tehdä. Uusin sen kokonaan pintalaudan palalla. Rakoja jäi tarpeeksi, ei kärsi laululintuperhe homeallergiasta. Tunsin olevani miesten mies naputellessani uutta lattiaa. Siihen hommaan ei nainen pysty, vaan tekijän pitää olla oikea äijä, luomakunnan kruunu.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tyly kaupunki |
21.04.2008, 18:36 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
En yleensä katsele kaupallisia kanavia, mutta eilen tuli SubTV:ltä matkailuohjelma entisestä kotikaupungistani Heinolasta. Siinä toimittaja pyrki selvittämään kaupungin tylyä mainetta. Oivallista matkailumainontaa, jossa Juutin Sirpa ja Vuoren Olli onnistuivat hyvin. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi satunnaiselle katsojalle kuitenkin välähdys hirmuista noin 100 km/t kiitävästä vintiömopoilijasta, jota iso köpelö mustamaija turhaan yritti tavoittaa. Puuttui vain se, että varoituslaukaukset olisivat paukkuneet. Heinolan, tyly kaupunki-iskulause syntyi 90-luvun alussa Lapilahden lintujen TV-sarjan sivutuotteena. Eikä ihan aiheetta. Miljoonat suomalaiset olivat ajaneet kaupungin läpi ja kyllähän se silloinen Siltakatu muistutti asiantuntijoiden mukaan lähinnä Itä-Berliinin Stalinstrassea, erotuksena tosin se, ettei siellä kärsitty ruuhkista. Kaupunki itse oli luonnonolosuhteiltaan kyllä muuten Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden luonnonkaunein. Nykyään Siltakatukin on ihan kelvollinen. Lisäksi kaupungin huonoon maineeseen vaikutti se, että toistakymmentä vuotta sitten Hesari rankkasi Suomen kaupungin sosiaalisten mittareiden perusteella ja Heinola sijoittui kisassa pronssille häntäpäästä lukien. Kurjempia olivat ainoastaan Lieksa ja kilpailun voittanut Pieksämäki. Kylpylämaineestaan huolimatta Heinola oli siihen aikaan raskaan teollisuuden kaupunki, mutta sekään ei tylyä ilmettä selitä. Esimerkiksi Tampere oli sosiaaliselta rakenteeltaan juuri samanlainen. Ero oli siinä, että tamperelaiset olivat oikeita duunareita jo neljännessä polvessa. Heinolalaiset sen sijaan ensimmäisen polven vuorotyöläisiä ja taustaltaan itäsuomalaisia pienviljelijä-metsureita, jotka kärsivät juurettomuudesta. Itse alkuperäisiä itähämäläisiä on vähemmistö. 40-luvulla muuttaneita Käkisalmen evakoita lienee vielä enemmän ja sitten vielä 70-luvun muuttajia, joita oli kaikista eniten. Muuten Elias Lönrothkin käväisi runonkeruumatkoillaan Heinolassa. Päiväkirjassaan vuodelta 1838 hän tunnustaa juosseensa kaupungin halki ja pysähtyneensä vasta lusissa. Hän myöntää hölkötellessään ihmetelleensä tämän pikkukaupungin asujaimiston alkukantaisuutta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Heinolan Pamaus |
22.04.2008, 21:09 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Eka kerran tutustuin Heinolaan ja sen Siltakatuun 30 vuotta sitten toukokuun 17. 1978. Ostin ensimmäisen opiskeluvuoteni keväänä 327 mk maksaneen neuvostoliittolaisen retkipyörän. Eihän se mitään maksanut, mutta ei sillä kyllä mitään tehnytkään. Heikkoina hetkinäni ymmärsin häivähdyksen omaisesti Stalinia, joka yritti niskalaukauksilla synnyttää edes jonkinlaista laatua sikäläiseen teollisuustuotantoon. Kuitenkin tällä värkillä läksin polkemaan Vantaan Koivukylästä Suonenjoelle. Vasta jälkeenpäin luin Tekniikan Maailmasta pyöräni testiarvostelun, joka oli lyhyt ja ytimekäs: ajokelvoton, mm. satuloiden törröttävät niitit raapivat ajajan takapakarat hetkessä veriseksi massaksi. Testituloksesta piittaamatta ajoin yhtäsoittoa 370 kilometriä; oikea jalkateräni halvaantui vasta seuraavana päivänä. Olin mielestäni varustautunut hyvin matkalleni, sillä olin sitonut narulla ison lasisen limpparipullon (muovipulloja ei ollut vielä keksitty) pyöräni tarikalle retkievääksi. Iltamyöhällä Heinolan vanhalla sillalla autoja väistellessä pullo putosi asfaltille ja siinä meni sekin retkeilyjuoma. Seuraavan kerran join Suonenjoen Esson baarin ikkunapöydässä pullolisen punaista Aku-Ankka-juomaa ja se pelasti minut elämälle. Heinolan sillalla ihmettelin pommin tuhoaman rakennuksen raunioita. En silloin aavistanut, että tulisin viettämään tässä kaupungissa vähän myöhemmin 16 elämäni parasta vuotta ja aina huhtikuun lopulla työpaikan kahvipöydässä viettäisimme Heinolan Pamauksen vuosipäivää. Nimittäin huhtikuun lopulla -78 oli kaasusäiliöauto täyttämässä Heinolan Seurahuoneen kaasutankkia. Jostain syystä kaasu räjähti, rakennus tuhoutui ja muistaakseni kolme ihmistä kuoli. Paljon suuremmankin katastrofin ainekset olivat olemassa. Kerrottiin, että itse säiliöautokin oli vaarassa räjähtää seuranneessa tulipalossa. Sellaisessa räjähdyksessä kuulemma pelkästään tulipallon halkaisija olisi ollut puoli kilometriä. Niinpä koko kaupungin ydinkeskusta oli vaarassa. Tarinan mukaan eräs rohkea palomies onnistui siirtämäään auton turvaan. Hän, jos ken, olisi ollut oikeutettu Heinola-mitaliin. Tarina ei kerro, myönnettiinkö se hänelle. Muuten tietääkseni ItäHäme-lehti julkaisi tapahtumapäivän iltana ylimääräisen erikoisnumeron, jolla varmastikin olisi nykyään keräilyarvoa. Lehti voisi julkaista Heinolan Pamauksen 30-vuotismerkkipäivän kunniaksi tästä lehdestä uusintapainoksen vaikkapa netissä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Heinolan paukauksia |
23.04.2008, 20:03 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Antti täsmensi edellistä juttuani Heinolan Pamaksesta. Tapahtumapäivä oli 20.4. Se on helppo muistaa, koska se on myös Hitlerin syntymäpäivä. Olli oikaisi tapahtumapaikan virheen. Se olikin Heinolan Hovi eikä Seurahuone. Anteeksiantamaton virhe puoleltani, mutta yritän selittää alitajuista lapsustani. Nimittäin kyllä Seurahuoneenkin suunnalla jysähti. Kymmenisen vuotta sitten Seurahuoneen vieressä sijaitsevan entisen postin kellarissa räjäytettiin kunnon paukku erään aamuyön tunteina. Tapauksen taustoja ei ole tietääkseni vieläkään selvitetty, mutta ilmeisesti tarkoituksena oli eliminoida eräiden pankkien hälytysjärjestelmät. Itse en tähän jyskyyn herännyt. Mutta uudenvuodenaattona -88 minäkään en ollut havahtumatta. Silloin tuntemattomiksi jääneet nuoret juhlistivat iltaa räjäyttämällä parikymmentä kiloa dynamiittia läheisellä uimarannalla. Silloin tuntui, että koko kerrostalo pomppasi ilmaan. Ja silloinkin paukkui Seurahuoneen nurkilla, kun vuosituhannen loppuvuosina paikalliset pk-yrittäjät selvittelivät liikeasioitaan. Kävin laskemassa rakennuksen seinästä 11 luodiniskemää. Toinen liikemies sai luodin pakaraansa. Oikeudessa ampuja vakuutti, että hän oli ampunut ainoastaan varoituslaukauksia ilmaan ja putoava luoti aiheutti uhrin istumalihasvamman. Laskujeni mukaan Heinolan pikkukaupungissa on tehty neljä pommi-iskua eli enemmän kuin muualla Suomessa yhteensä. Myös myrkytysmurhien osalta Heinola voittaa koko muun maan. Mutta kyllä Kuopiossakin osataan ampua. Käykääpä hyvät ihmiset maailman johtavassa Muikkuravintola-Sammossa. Siellä erään pöydän vieressä on seinällä taulu ja kun tarkaan katsoo, huomaa siitä 9-millisen reiän. Se on peruja siitä tappauksesta, kun kaksi lupsakasta savolaista liikemiestä ei päässyt neuvotteluissaan täyteen yksimielisyyteen. Sen sijaan pommikulttuuri on täällä täysin lapsen kengissä. Viimeinen pommi räjähti kesällä -41 Hallmanin lautatarhalla, joka paloi. Sen jälkeen kauppaneuvos Hallman lähetti sähkeen kaverilleen Englannin pääministeri Churchillille, että ”Kuopiota ei sitten ennee pommiteta”. Se viesti pelästytti liittoutuneiden poliittisen johdon ja Kuopio jätettiin rauhaan.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Yliasimies |
24.04.2008, 16:37 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Yliasiamies on melkein yhtä iso herra ja päättäjä kuin alivaltiosihteeri. Sitran yliasiamies Esko Aho oli toissailtana kaupungintalolla arkkipiispan vieraana. Vaivauduin paikalle ja aioin säälimättömästi avata sanaisen arkkuni vuoden -92 talouskatastrofista. Eikö meidän sittekin olisi pitänyt valita Ruotsin tie ja ottaa kerralla vielä enemmän velkaa, pelastaa siten valtava määrä yrityksiä, estäen näin hirveä työttömyys, ehkäisten niin kauhea ylivelkaisten määrä, tojuen tällä tavalla mahdoton ihmisten syrjäytyminen ja enneltaehkäistä jo ennalta nykyiset häpeälliset ruokajonot. En rohjennut tivata näitä asioita, vaan kätkin sydämeeni huomattavan määrän viisuksia, joita tämä Vetelin suuri poika alustuksessaan sankalle kuulijakunnalle esitti. Oppimani asiat olivat seuraavat: -Globalisaatio ei ole uutta. Jo vuoden 1901 Alajärven 5000 asukkaan kunnasta muutti 300 henkeä globalisaation seurauksena Amerikkaan. Se merkitsisi suhteutettuna sitä, että Helsingistä lähtisi 30.000 ihmistä. Muudan Oskari Aho harjoitti jo silloin pendelöintiä – hän kävi elämänsä aikana Vetelistä 7 kertaa Valloissa pätkätöissä. Epäilen, että hänellä saattoi olla avio-ongelmia. -Kun Aho 54 vuotta sitten syntyi, oli Suomi hevosvetoinen yhteiskunta, vuonna -88 hän sai työpaikalleen modernin henkilöauton hintaisen kirjoituskoneen, jonka kerrottiin sitten palvelevan miehen eläkeikään asti. Ihmelaitteessa oli uskomaton kolmen rivin muistikapasiteetti. Vuonna -92 kansanedustaja Aho sai 14.000 mk eli 2400 euroa maksaneen ja kilon painaneen kännykän, jonka vertainen laite maksaa nyt viisi euroa. -Ahon hyvin tuntema kiinalainen professori, joka on vaikuttanut myös meillä, palasi Kiinaan huippuyliopiston palvelukseen ja kertoi, että laitoksen taso on sellainen, että Suomessa syntyy todennäköisesti kerran kolmessa vuodessa lapsi, joka voisi läpäistä sen pääsykokeet. -Usa:n entinen presidentti Bill Clinton kertoi äskettäin Aholle, että ellei ihmiset seuraavan 20 vuoden aikana perusteellisesti muuta elintapojaan, on seurauksena ilmastokatastrofi, joka voittaa kaikki aiemmat ihmiskunnan historian murhenäytelmät. Näihin lohduttaviin sanoihin voimmekin tällä kertaa lopettaa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ufo |
25.04.2008, 18:54 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Perinteinen katiskamalli on ongelmallinen. Se ei kestä kuin pari kesää, sen jälkeen sen hävittäminen on vaikeaa. Se on painava ja hankala käsitellä. Sillä repii helposti kätensä varsinkin kalaluukkua käsitellessään. Kalat viihtyvät siinä huonosti. Ne menettävät paikantajunsa ja alkavat uida ympyrää itseään repien ja menehtyvät sitten stressiin nopeasti, elleivät sitä ennen hirttäydy verkonsilmiin. Niinpä tieteellistä tutkimustyötä varten ostin ufo-mallin 22 eurolla. Se on kevyt käsitellä. Sen voi vaikka painaa levyksi varastoinnin ajaksi. Silmät ovat pienet, joten kalat eivät siinä pysty hirttäytymään. Kala varmastikin viihtyy laitteen sisällä, koska se on turvallinen nelikulmio, jossa saalis tietää sijaintinsa. Pitävät sitä varmaankin turona ja käyvät siinä kutusella. Ja parasta on, että perinteinen kömpelö kalaluukku on korvattu nykyaikaisella vetoketjulla. Uskon myös, että muovipäällysteinen nailonverkko tulee kestämään vuosia. Jos nyt hakemalla etsitään puutteita, niin en oikein ymmärrä, miten kala ymmärtää etsiytyä sisälle pyydykseen. Tosin laitteeseen etsiytymistä helpottaa se, että nieluja on molemmissa päissä. Mutta pyytääkö tällainen katiskamalli? Se jää nähtäväksi lähipäivinä – tulen vappuviikon seuraamaan hauenkutua Petäisellä. Muistan, miten neljävuotta sitten oli hauen kutuaikaan täysin tyyntä ja uskomaton oli matalalla rantapusikossa heilahtelevien selkäevien ja pyrstöjen määrä. Toivottavasti kukaan ei ala pyytämään haulikolla kutuhaukia – se kyllä onnistuisi. Muuten ainakin pari vuotta sitten myi eräs Ylä-Savon kalastuskunta pyyntilupia kutuhaukien käsipyyntiä varten; jossain pienessä purossa hauet olivat keväisin niin voipuneita, että niitä sai kiinni sulin käsin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Jäät |
28.04.2008, 15:41 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Jäät lähtivät Petäisestä 27.4. Pääsin 30 vuoden tauon jälkeen seuraamaan tapausta. Iltapäivästä jäät alkoivat sulaa silmissä, sitten tuli se perinteiseksi muodostunut kova tuulenpuuska, joka hajotti yhtenäisen jääpeitteen lautoiksi. Järvi oli hetkessä uistelukunnossa. Merkillinen ilmiö tuo jäänlähtöön liittyvä tuulenpuuska. Olisiko asia niin, että alkaessaan äkisti sulaa, jää lämmittää ilmaa, joka aiheuttaa tuulen. Tai sitten se on vain niin, että ensin tulee muuten vain vihuri, joka sitten vapauttaa järven. Keskimäärin historiassa Petäisen jäät lähtevät toukokuun alkupäivinä. Viime vuonna tapahtuma oli jo 16.4., joka on ylivoimainen ennätys. Aiempi oli 24.4. ja se tapahtui joskus 30-luvulla. Vuosi 2008 saattaa sijoittua pronssille, joten hämmästyttävän nopesti ilmasto muuttuu. Muuten lappilaiset voisivat alkaa markkinoida jäidenlähtöä turisteille. Onhan se vaikuttava luonnontapahtuma, jonka seuraamisesta rikkaat kiinalaiset olisivat varmaankin valmiit maksamaan useita euroja.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Haukea kiinalaiseen tapaan |
29.04.2008, 20:39 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Jaa taas olin väärässä. Petäisen jäät eivät lähteneetkään 27.4., vaan vielä 29. päivä löytyi jäälauttoja järven eteläpäästä. Mutta siitä huolimatta sieltä Piplian Pekan uuden saunan vierestä iski uistimeen hauki, jonka väitän olleen kolmekiloisen. Saijan kiinankielen opettaja oli kertonut innoissaan oppilailleen saaneensa sixtysix centimeters long hauki Kallavedestä. Ei, hän ei ollut paestanut sitä voessa savolaiseen tapaan, vaan käyttänyt soijakastiketta voin sijasta. Ja tästäpä minäkin sain idean valmistaa 72 cm pitkän saaliini soijakastikkeessa, sisälle aurinkokuivattuja tomaatteja ja sitruunapippuria, päälle vähän ketsuppia. Itse olen tuntenut ennakkoluuloja haukea kohtaan sen jälkeen, kun yksin jäystin 6,5 kiloisen korpuksi paahdetun yksilön pala palalta. Mutta hauki kiinalaiseen tapaan valmistettuna oli ihan syötävää.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Juopottelun tuntua |
30.04.2008, 14:48 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ei vainiskaan. Nurmien kanssa juomme mietoa samppanjanvastiketta jäiden lähdön kunniaksi. Ja jos Arvi, 77 v., jonnekin lähtee, niin hän suunnittelee lähtemistä yksin tunturivaellukselle Lappiin. Ja koska junavuorot ovat vähän hankalat, luulen hänen ajavan jonnekin Haltille polkupyörällä. Olen muuten monta kertaa houkutellut Arvia veteraanien MM-hiihtoihin. Olen varma, että hän voittaisi 50 kilometrillä sarjassa M-75 seuraavaksi sijoittuvaa useilla kierroksilla. Arvi on lähtöisin Turun puolesta, joten hän on jo perimältään vähän eri rotua kuin ylipainoon ja sairasteluun taipuvaiset savolaismiehet. Meillä itäsuomalaisilla miehillähän on tapana poistua tuonilmaisiin jo hyvin nuorina. Meillä esi-isät olivat ennen eränkävijöitä ja kun metsästäjän näkö vanhemmiten heikkeni niin, ettei vasama enää koppeloa tavoittanut, jouti hänen kuolla pois kuleksimasta nuorempien jaloista. Ei sellaisella ukolla ollut enää mitään käyttöä. Huomatkaapa kuvan leivin uunin vappuinen väri. Luulenpa, ettei maailmassa ole toista tuon väristä laitosta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Rampo |
01.05.2008, 15:32 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Laitteessa on kätevät pikalukot, joiden avulla sen voi koota ja purkaa nopeasti. Myönteistä on myös se, että erillistä kalaluukkua ei ole, vaan kalat poistetaan avaamalla kaksi kyljessä olevaa pikalukko, josta syntyvästä aukosta saalis voidaan korjata parempiin suihin. Vakiovarusteena katosta roikkuu syöttipussi, johon ilmeisesti erheellisesti laitoin ruisleipää, nykyiset pullamössöeväkkäät tykkäävät luultavasti enemmän vaaleasta leivästä. Myönteistä on myös se, että vehkeellä saa kalojakin. Parin päivän koepyynnin jälkeen se johtaa mertamaista Ufo-katiskaa vastaan lukemin 6 – 1. Rampossa on ollut kaksi haukea, kaksi lahnaa ja kaksi ahventa; kaikki tosin pieniä. Ufossa on ollut vain yksi noin kiloinen lahna. Tuosta Rambo-asiasta vielä sen verran, että suomalaiset eivät tiedäkään miehen suomalaistaustaa. Kun nimittäin 1600-luvulla maamiehemme muuttivat Delawearin siirtokuntaan Amerikkaan, oli vahvan savolaisedustajiston joukossa myös ahvenanmaalainen Rambo-niminen mies. Savolaiset kunnostautuivat Uudella Mantereella varsinkin sen vuoksi, että he tulivat hyvin toimeen alkuperäisten intiaaniasukkaiden kanssa. Sen seurauksena siellä vieläkin tavataan intiaanisukuja nimeltään Sikanen. Sen sijaan maahanmuuttaja Rambo kunnostautui omenanviljelijänä. Ainakin niin voisi päätellä, koska tietääkseni omenankasvatuksen historia tuntee Rambo-lajikkeen. Sen sijaan Rautalammin Marttiset keskittyivät politiikkaan ja savolaislähteiden mukaan Jussi Marttinen ratkaisi USA:n valtion synnyn. Hän saapui äänestyspaikalle pahasti myöhässä ja siinä vaiheessa äänet olivat vielä tasan. Epäillään myös, että suomalaiset ratkaisivat myös sen, että maan viralliseksi kieleksi äänestettiin englanti. Saksa hävisi yhdellä äänellä ja epäillään, että saksalaismielinen suomalaisedustaja myöhästyi tilaisuudesta, koska oli ratkennut matkalla juomaan. Maailman historia olisi ihan toinen, jos saksan kieli olisi voittanut.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kykötystä |
02.05.2008, 07:15 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tuosta savolaisten ja Amerikan alkuperäisväestön suhteesta tuli mieleeni vielä sen verran, että molemmat kyköttävät. Ainakin yleinen uskomus on, että vain savolaiset ja intiaanit kyköttävät. Nimittäin kun nuoruudessani kuivan kälppeät kotipuolen pienviljelijä-metsurit kohtasivat kylätiellä, niin he kyykistyivät huastelemaan. Tässä asennossa laskeudutaan kyykkyyn toinen polvi toisen edessä ja kyynärpäillä nojataan reisiin. Sitten poltettiin Pillilupia, Työmiestä tai Saimaata. Nykyään autoistuminen ja huonekalujen yleistyminen on hävittämässä tätä kyköttämisperinnettä. En ole ainakaan enä Kuopion kaduilla törmännyt moiseen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kaukolaukaus |
04.05.2008, 19:26 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Jokin aika sitten kerroin merkittävästä potkupallo-ottelusta joka käytiin syksyllä 1967 Kärkkäälän ja Rieponlahden kansakoulujen välillä. Opettaja-Ville lupasi psykologisesti viisaasti markan maalilta tekijälle, vaikka nykysääntöjen mukaan vaaransimme amatööriytemme. Villen kannustuslisän seurauksena Rieppo kaatui murskaavasti 13 – 0. Itse saavutin urheilu-urani kulminaatiopisteen ja tein seitsemän maalia enkä varmasti syöttänyt kenellekään koko pelin aikana. Kainulaisen Esko teki neljä ja kahden täysosuman tekijää kaipasin viimeksi. Äskettäin olin itkemässä ja kiroamassa perintömoottorisahan äärellä, koska en osannut kiristää sen ketjua, koska olen Herra. Pipliakankaan Pekka eli Pekka Laitinen pyöräili ohi ja hän ystävällisesti käden käänteessä kiristi ketjun. Kun kysyin häneltä tuosta mieltäni vaivanneesta maalintekoasiasta, jonka vuoksi olen jopa öitä valvoskellut, niin tukimies Pekka Laitinen kertoi tehneensä ainakin yhden maaleista. Se oli hurja kaukolaukaus, jonka edessä Riepon maalivahti Pekka Jäppinen oli voimaton. Kanuunapotku livahti jalkojen välistä ja mikäli maaliverkko olisi ollut jostakin hankittuna, niin kyllä se olisi ollut tötteröllä. Enää siis puuttuu yksi viimeistelijä – saas nähdä kuka tunnustaa. Tällaisia elämän suuria asioita ei unohdeta ja onhan pelistä vasta 41 vuotta. Itse muistan vieläkin elävästi, miten olin myös pukata yhden maalin – sehän vastaa kahta jalalla tehtyä, mutta onneksi minulla oli lippahattu päässä, jonka vuoksi pallo painui niukasti ohi oman veräjän.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tipitii |
05.05.2008, 17:45 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kumpusen rannoilla on vielä erämään tuntua. Rantavedessä likoaa vuosisatojen takaisia runkoja. Järven lähistöllä on vain yksi rakennus, joka oli alunperin Hackmannin kämppä. Se on rakennettu vähän sodan jälkeen. Nyt se on yksityisessä omistuksessa. Kumpusen ympristössä olivat ennen suuret savotat, jotka työllistivät Kärkkäälänkin miehiä. Paljon ukot muistelivat myöhemmin näitä aikoja ja sikäli erikoista, ettei niitä muisteltu pahalla, vaikka miehet rypivät pokasahojen kanssa lumihangessa miehustaansa myöten. Sota oli kuitenkin ohi ja Korean noususuhdanne toi vaurautta tällekin seudulle. Näissä hakkuissa käytettiin ensimmäistä kertaa konevoimaa. Usa:n armeijan ylijäämäkuorma-autoja kokeiltiin puunajossa. Kakkisen Olli ei luottanut uuteen tekniikkaan, vaan lupasi syödä jokaisen puun, jotka nämä puolitelavaunut pystyisivät salolta raahaamaan. Syömättä jäi, vaikka kuulemma autot veivät pöntöllisen bensaa joka kuormalle. Mutta se oli siihen aikaan halpaa. Radiokin oli kämpällä viihdyttämässä jätkiä. Ilmeisesti ajankohta oli talvi 1960, kun huurteisen kylmänä talvipäivänä Marion Rungin kappale Tipitii kajahti soimaan kesken miesjoukon ruokailun. Kappaleessahan kerrotaan tekoiloiseasti, että ”tipitii tipitipitipitii, kevät on vallaton, riemulaulu kun lauletaan…” , mutta pitemmälle ei kulttuuriesityksessä sitten päästykään, ennen kuin radio sammutettiin. Jätkäporukan kielenkäyttökin oli kuulemma erittäin karkeaa ja alatyylistä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vattulammen valtias |
07.05.2008, 07:01 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kumpusen lähellä on pahainen suolampare, joka uusissa kartoissa tunnetaan nimellä Vattulampi, vaikka yhtään vadelmaa ei sen rannalla kasva. Vanhemmissa kartoissa sitä kutsutaan Hävyttömäksilammeksi. Kansankielessä sillä on tietenkin vielä se kolmaskin nimi. Putura on oikeastaan pelkkä suonsilmäke eikä siinä pitänyt ennen olla kaloja. Toissa keväänä kuitenkin heti jäidenlähdön jälkeen vesi oli hyvin kirkasta ja silloin näin ihmeekseni siellä uiskentelevan isoja ahvenia. Myöhemmin kesällä vesi samentui niin, ettei kaloja enää erottanut. Nyt kävin tarkastamassa tilanteen heti lammen sulattua ja olihan siellä vielä ahvenia. Tosin isot paestin ahvenet olivat vaihtuneet pieniksi tirreiksi. Aioin kuvata todistuskappaleet suonsilmäkkeen kalaisuudesta eivätkä eväkkäät pistäneet sitä pahakseen, vaan järjestäytyivät riviin rannalle. Ja sitten yllättäen paljastui syy isojen kyrmyniskojen hävikkiin. Rantasammaleen kielekkeen alta lipui esille kuvan esittämä noin kiloinen hauki. Se ei välittänyt sinteistä eivätkä pikkukalatkaan tästä valtiaasta hätkähtäneet. Ne ilmeisesti tiesivät, ettei se tee pikkuisille pahaa. Hauki oli varmaankin oppinut laiskaksi ja odotteli kaikessa rauhassa poikasten varttumista. Lampi on niin pieni, ettei sillä ole saalista kilpailijoita. Kun vaihdoin asentoa, vaistosi otus liikkeen ja lipui takaisin sammaleen alle, jossa varmaankin vettä riittää eivätkä vaarat vaani. Luulenpa, että joku asian harrastaja on kantanut lampeen kaloja, jotka ovat siellä alkaneet kasvaa ja lisääntyä. Paljon mahdollista, että Vattulammen valtias vielä vankistuessaan syö muut kalat sukupuuttoon. Muuten, kun kävin Kotkan Meritariumissa, jossa piti isossa akvaariossa olla kaikki maamme kalalajit, niin haukea sieltä en kuitenkaan heti äkännyt. Akvaarionhoitaja vakuutti, että kyllä siellä niitä siellä on parikin kappaletta , mutta että ne ovat sikäli hankalia kasvatteja, että muut kalat pysrkivät altaasta katoamaan yön aikana. Ja sen kyllä uskoin, koska kyseisiä otuksia ei enää tunnistanut hauiksi, sillä niille oli helpon elämän seurauksena kasvaneet ihan oikeat vanhankansan ihramahat.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Joutsenet |
07.05.2008, 19:01 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Parikymmentä vuotta sitten lintu alkoi pesimään Petäisen ainoan luodon suunnalla ja menestys on ollut hyvä. Kesämökit tai kalamiehet eivät ole niitä häirinneet. Luulen, että keskimärin poikasia on ollut nelisen kappaletta. Pari kertaa poikue on menehtynyt. Syytä en tiedä, mutta ehkäpä lähistöllä pesivällä kuikkaparilla on osuutta asiassa. Alan oppikirjojen mukaan kuikat saattavat ahdistella joutsenia, jotka eivät osaa kunnolla puolustautua vedenalaisia hyökkäyksiä vastaan. Olen joskus nähnyt myös kanahaukan lentelevän mietteliäänäköisenä joutsenen poikasten lähistöllä. Ja onhan järvellä tietenkin myös minkkejä, joka pystyy tappamaan labradorinnoutajankin, niin miksi se ei tekisi niin myös joutsenelle. Jos joutsenet jatkavat nykyistä vauhtia lisääntymistään, saattaa siitä vielä tulla riistaeläin. En tosin usko tuntevani ketään metsästyksen harrastajaa, joka suostuisi ampumaan kansalliseläintämme. Legendaarisen Kakkisen Ollin kerrotaan siihen pystyneen. Hänen mukaansa paisti maistui lampaanlihalta. Ja kuulemma lappalaiset pyydystivät keväisin näitä nälkäänsä siten, että he kastelivat puolukoita viinaan ja veivät niitä sulan reunalle. Joutsenet hotkaisivat syötit eivätkä sen jälkeen enää pysyneet siivillään. Niin oli Lapin ukolla viiden kilon hyvä paisti ruokahuoltonsa tarpeisiin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kups – Kuusysi 2 – 3 |
08.05.2008, 19:58 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kups vankisti asemaansa sarjataulukon peräpään valvojana. Lahden Kuusysi voitti 2 – 3. Nyt sarjapaikan säilyminen täytyy laskea Hakan konkurssin varaan. Tosin myönteistäkin äskeisessä pelissä nähtiin tai paremminkin kuultiin. Harvalukuisen katsomon joukosta kajahti: ”Tuota miestä ei sitten kykyjenetsijät ainakaan vie”, kun kakkosmaalivahti Kauhanen sattui nykkeilemään jo toisen kerran pallon omaan maaliin. Mutta minkäs mies sille mahtaa, että hyppy kolmosdivisioonasta ylimmälle sarjatasolle on huima. Viime pelissä ykkösvahti Iiskola ajettiin ulos ja varavahti Jarno Kauhanen joutui heti torjumaan rankkaria ja myös teki sen. ”Nuori lupaava Jarmo Korhonen, Julimanien kasvatti”, hehkutti TV-selostaja. Mies teki kaikki virheet. Kysymyksessä oli 30-vuotia Jarno Kauhanen Zulimaneista. Urheilumieltä yllätysvahti näytti kuitenkin. Hän ymmärsi poistaa nuuskamällin huulestaan ennen kentälle tuloa. Toisaalta voittihan se Elmokin muun maailman piippu hampaissa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Petolintuja |
09.05.2008, 19:18 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vielä sen verran Petäisen joutsenista, että kyllä ne osaavat puolustutua. Nurmen Kaisu kertoi joskus soutaneensa liian läheltä pesää ja päällehän sieltä oli tultu. Kotiaan puolustaessaan joutsen ei taida pelätä mitään. Muistelen nähneeni valokuvan, joka ehkä oli lavastettu digitekniikalla, jossa raivostunut joutsen istuu karhun selässä antaen tällä nokallaan asennekasvatusta. Laskujeni mukaan Petäiseltä on reilun 20 vuoden aikana lähtenyt maailmalle noin sata poikasta. Valtaosalle on onneksi käynyt huonosti myöhemmässä elämässään ja ne ovat joutuneet luopumaan ainutkertaisesta hengestään jo heti kättelyssä. Vhän matikkaa joutsenten sekaan. Jos joutsenpari saisi joka vuosi vain kaksi poikasta ja nämä poikaset sitten vuorostaan joka vuosi saman verran uutta jälkikasvua, olisi jälkeläisiä 10 vuoden kuluttua 1000 ja 20 vuoden päästä miljoona. Jos määrä tuplaantuu vuosittain, niin se tuhatkertaistuu kymmenessä vuodessa. Kasvun raja on tietenkin sitten se, että joutsenmassan halkaisija ei voi kasvaa valoa nopeammin ainakaan Einsteinin mukaan. Muuten harvalukuinen vaeltajajoukko ylitti kerran Beringinsalmen ja löysi asumattoman Amerikan mantereen. Olosuhteet olivat vaativat ja niinpä kestikin tuhat vuotta ennenkuin kymmenen hengen lauma oli kasvanut 10 miljoonaan.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Hiihtoa ja huijausta |
11.05.2008, 19:12 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Katselinpa A-Talkin suuren hiihtokeskustelun. Ihmettelen, miksi Arto Koivistoa, tuota uskoon tullutta suurhiihtäjää ei oltu kutsuttu paikalle. Hengellisissä muistelmissaan Elämäni laduilla hän kertoo avoimesti, että kun muutama pussi lisättiin uutta verta, niin kummasti tuli lisää potkua. Kuullostaa siltä, että muutaman lisäveripussin jälkeen on myös hengenlähtö lähellä. Tai miksi paikalle ei kutsuttu 80-luvun suurjuoksijaa uskoon tullutta Kaarlo Maaninkaa, joka myönsi olympiamitaleidensa jälkeen, että muutama pussi pantiin lisäverta. Toisaalta hän piti lieventävänä asianhaarana sitä, ettei kaikkea verta vaihdettu. Kummankin usovaisen miehen pitäisi kristillisen vakaumuksensa mukaisesti palauttaa vääryydellä ja viekkaudella saavuttamansa etuudet viattomille kanssakilvoittelijoilleen. Miksi paikalle ei ollut kutsuttu suurjuoksija Ari Paunosta, joka kirjassa Juoksemisen tuska ja hurma vakuuttaa, että 70-luvun suomalainen huippu-urheilu muistutti täysin DDR:n systeemäjä ja että hän kadotti motivaationsa asiaan. Mainittakoon, että olen kuullut huhun, että eräiden nuorten EM-kisojen jälkeen, jolloin suomalaiset menestyivät loistavasti, kaikki näytepullot sattuivat rikkoutumaan. Miksi paikalle ei ollut kutsuttu hartolalaista rehellistä suurhiihtäjä August Kiurua, jonka legendaarisen lausuman mukaan hänen aikanaan oli sellaiset dropit, että niillä pantiin ruumiitkin hiihtämään. Ers pikajuoksuvalmentaja on kertonut, että kun hiihtoliitto muutti 70-luvulla uusiin tiloihin, löytyi heidän jäljiltään huomattavat määrät amfetamiinia – muuten eipä poliisi silloin reagoinut asiaan. Sodan jälkeen maamme hiihto oli jotenkin nykyistä puhtaanpaa – silloin käytettiin puhdasta amfetamiinia eikä läträtty veripussien kanssa. Miksi paikalle ei ollut kutsuttu maamme kaikkien aikojen parasta yleisjuoksijaa Juha Väätäistä, joka ihmetteli Moskovan kisojen jälkeen Martti Vainion anemiaa, joka hänen mielestään olisi voitu hoitaa muutamassa minuutissa kuntoon. Nykyään ei muuten enää ole aneemisia kestävyysurheilijoita. Miksi paikalle ei ollut kutsuttu astrologi Satu Ruotsalaista, joka Lahden käryjen aikaan pakinoi iltapäivälehteen ja kertoi, että Sarajevon kisojen aikaan Suomen joukkueen majapaikka muistutti enemmänkin teurastamoa ja että erään suurhiihtäjän sydän oli pysähtynyt liian korkeiden veriarvojen vuoksi. A-Talkissa Marjo Matikainen myönsi, että väärien huhujen mukaan sydämen pysähtymistapaus sattui hänelle, mutta hän kertoi juorun olevan hölynpölyä. Muuten minulla on tunne, että jotkut Suomen Hiihtoliiton herrat valehtelevat kuin pullopersesiat. Mutta tuskinpa suomalaiset ovat sen epärehellisempiä kuin muutkaan. Verenvaihtoasiassa puhtaimmat paperit saanee DDR, jossa se oli kuulemma oikeasti kiellettyä vaarallisuutensa vuoksi. Ja jos joku asia oli DDR:ssä kiellettyä, niin se oli sitten ihan oikeasti kiellettyä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Nupopää eli nuppo |
11.05.2008, 19:11 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kärkkäälän lakkautetun kyläkoulun irtaimistoa oli myytävänä maamiesseurantalolla. Menin paikalle toiveikkaana, koska luulin, että sieltä vihdoinkin löytyy suosíkkitauluni nimeltään Itä-Suomen lehmä – nupopää eli nuppo. Mutta eipä löytynyt, vaikka paikalla oli kymmeniä opetuskuvia. Ostin kuitenkin neljä, joista paras neuvoi hedelmäpuiden ja marjapensaiden kasvatuksessa. Mutta kaipaamiani poikien seikkailukirjoja sieltä sai eurolla kappale. Pääsenkin 41 vuoden tauon lälkeen lukemaan Luolaheimon sankarin, Kadonneen taian ja Lättähattujen sankarin. Niitä en ole löytänyt yrityksestä huolimatta divareista. Sen sijaan vieläkään en löytänyt suosikkejani eli Pahakurun aavesutta enkä Varjaanien aarretta. Yllättäen myynnissä oli myös neljä Akseli Markkasen Suonenjoen historiasta kertovaa vihkosta 50-luvulta. Maamiesseura yrittää myös realisoida kahvikuppejaan. Jos joku haluaa osottaa mieltään juppikultturille ja nauttia kahvia Arabian valkoisista kupeista, joissa on Kärkkäälän maamiesseuran vaakuna, niin niitä saa 10 eurolla Kärkkäälän maamiesseurantalolta. Markkasen Joukoon kannattaa olla yhteydessä. Muuten jos maamieshenkisiä kuppeja ei saa muuten kaupaksi, kannattaisi niitä tarjota Helsinkiin ravintola Zetoriin. Siellä on muutakin saman henkistä tavaraa. Kun joskus käytin sukulaisiani siellä syömässä, ilahduin suuresti, kun ruokapöydässä oli erilaisia pitäjänlehtiä, mm. Pogostan Sanomat ja Kotokulma, mutta myös Sisä-Savon Lehti. Myöhemmin paljastui, ettei se ollut siellä vakiovarusteena, vaan äitini oli tuonut sen matkalukemisinaan, mutta hyvin se soveltui ravintolan ilmeeseen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pomelleista |
12.05.2008, 18:57 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kärkkäälän kylällä on kaksi perinteistä ulkomaankielistä sukunimeä, nimittäin Kröger ja Pomell. Krögereiden osalta pysyn edelleenkin kannallani. Jo sota-ajan saksalaisessa elokuvassa Kultainen kaupunki nimittäin sanotaan, että kaikki Krögerit ovat merimiehiä. Niin varmaan myös Savon sukujuuren edustajat. Sen sijaan Syvänniemen historiankirjasta vetämäni johtopätös, että Pomellit ovat Kolehmaisia, jotka Ruotsin armeijan riveissä saivat tämän saksan kielessä pommia tarkoittavan nimen, ei pidä paikkaansa. Tutustuin tänään erääseen suvun edustajaan ja hän tiesi kertoa, että kyllähän eräästä Karttulan Kolehmaisten talosta Pomell niminen sotilas lähti sotiin, mutta sukunimi on ihan kotoperäinen. (Muuten muita Ruotsin armeijan antamia sukunimiä kylällä ovat esimerkiksi oman sukuni ammoinen Kost-nimitys, jota vielä isovaarini ilmeisesti käytti ja varmaankin myös Koskenkylän kaukaiset sukulaiseni Ryyttärit, joiden nimi kuvaavasti tarkoittaa hevosmiestä) Mutta Pomelleista sen verran, että satoja vuosia sitten, kun maassamme ei ollut pappiskoulutusta, läksi eräs eteläsavolainen Puumalasta kotoisin oleva mies Tartoon opintielle ja sieltä periytyy tämä sukunimi muodossa Pommelius, joka on kuulemma alunperin tarkoittanut puumalasta kotoisin olevaa miestä ilmeisesti latinan kielellä. Pommeliukset olivat myöhemmin sivistyssukua, pappeja ja nimismiehiä, mutta jostain syystä eräs suvun edustaja päätyi Karttulan saloille ja joutui lähtemään Kolehmaisten talon edustajana Ruotsin sotiin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tarkka-ampuja |
13.05.2008, 17:53 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vähän aikaa sitten kerroin kärkkääläisestä kulttuuriharrastajasta vuonna -21 syntyneestä Toivo Maukosesta. Tarkistin sitten kirjaston kokoelmat ja yllätys oli melkoinen, kun kirjastosta tosiaan löytyi v. 1921 syntyneen Toivo Maukosen kirja ”Tarkka-ampujan polku”. Tosin tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, ettei kysymyksessä ollutkaan oman kylän mies vaan hänen täyskaimansa ja ikätoverinsa. Kirjoittaja on Saarijärven poikia syntyjään, myöhemmin hän eleli Pohjois-Suomessa. Teos kertoo pyssy- ja erähullusta pojasta, joka sitten sodan aikana nuorena miehenä pääsee toteuttamaan itseään ja saamansa armolahjaa. Kirjasta käy ilmi, että kysymys oli pelkästä sattumasta, ettei mies yksin voittanut koko Toista maailmansotaa. Vain kerran kirjoittaja epäonnistuu sotilaallisessa toiminnassaan. Suomen tiedustelu oli saanut jostain selville, että Neuvostoliiton maavoimien komentaja Klim Voroshilov vierailee kesällä -42 tarkastuskäynnillä rintamalla Krivin suunnalla. Tarkka-ampujia kehoitetaan erityiseen valppauteen. Mutta niinhän siinä käy, että juuri silloin kertoja ainoan kerran vietellään lottien vieraaksi pois linjoilta. Jo asemapaikalleen palatessaan hän kuulee, että joku ampuilee pistoolillaan suomalaisten panssarilevyä. Siis sitä jonka takana Maukosen piti väijyä. Ja ilman muuta tiedetään, että kuka tämä outo ammuskelija oli ollut. Tietenkin hän oli marsalkka Voroshilov – tai niin ainakin muut miehet väittivät. Se harmitti Toivo Maukosta suuresti. Muuten kertoja ei sittenkään saavuttanut Valkoisen Kuoleman, eli Simo Häyhän Talvisodan aikaista tarkka-ampujien maailmanennätystä, joka on 547 surmattua vihollista. Vaan mietitäänpäs vähän. Talvisota kesti 100 päivää ja päivää kohti Häyhä ampui keskimäärin 5,5 vihollista eli yhden neljässä tunnissa. Ja taisi Simo nukkuakin välillä. Taitaa olla ropakantaa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vanhuus |
14.05.2008, 19:35 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Palasinpa vuosikymmenien tauon jälkeen jalkapallokentällä. Menin kuopiolaisen kirjakauppa Oivan vahvasti tukeman seuran Oivan Pallotovereiden harjoituksiin. Ajattelin, että mikäli Kuopion kaltaisessa jalkapallokaupungissa joku kykyjen etsijä huomaa lahjakkuuteni, minulla ei tule olemaan mitään vaikeuksia siirtyä Keski-Euroopan rahakentille. Sitten me kaikki ollaan rikkaita. En taida tässä elämässä siirtyä edellä mainituille Keski-Euroopan rahekentille. Ensimmäinen nilkkalaukaus lähti vanhalta muistilta ihan puhtaasti. Kuulin vain repeävän kankaan ääntä vetäistessäni ihan täysillä. Pelästyin, että siinä menivät kalliit retkeilyhousut, mutta eivät ne olleet retkeilyhousut, jotka repesivät, vaan kysymyksessä oli reisilihas. Vanhuus ei tule yksin. Loppukausi menee sitten alaraajavammaa parannellessa. Urheilija ei näe tervettä päivää. Että ossaa olla kippee jalaka. Onneksi on tullut käytyä sen verran kouluja, että on päässyt sisätöihin. Virastohommissa tämä jalka on kuitenkin ihan hyvä työjalka. Muuten kirjakauppa Oiva on huomenna poikkeuksellisesti suljettuna klo 18 lähtien Kups – FC Kotka pelin vuoksi. Täällä kohtaavat hengen ja ruumiin kulttuurit. Se, miten ottelussa käy, jää nähtäväksi. Minulla on vahva tunne, että Kups näyttää ns. närhen värkit satamakaupungin ahtaajille.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pele Koljonen ratkaisi |
15.05.2008, 19:55 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pele Koljonen ratkaisi tulee lukemaan huomenna Savon Sanomien urheilusivulla. Kuopiossa ei olekaan maailman huonoin jalkapallojoukkue, sillä Kotkassa näyttää olevan vielä huonompi. Kups voitti KooTee Peen 2 – 0 Pelen maaleilla. Se lämmittää mieltä, mutta ruumista on palelee, sillä Keskuskentällä on aina kylmä kuin helvetissä. Ennen Väinölänniemellä oli lämmintä ja kodikasta. Merkillinen tapaus tuo Pele Koljonen. Päällisin puolin vain vähän laiskanpulska julli, mutta taitaa kuitenkin olla Kupsin nopein mies. Velipoika Ali on paljon urheilullisemman oloinen, mutta pelailee silti alemmilla sarjatasoilla. Tilannen on vähän sama kuin isällään ja tämän veljellä. Atik Ismail oli aikanaan Suomen paras, mutta urheilullinen veljensä ei päässyt jalkapallossa ihan huipulle. Ja mitäpä Atikista olisi tullutkaan, jos hän olisi ollut vesipoika, kuten tiettävästi nykyään on. Mies kertoi amatööriaikanaan ryypänneensä kovasti, mutta ammattilaisajastaan hän ei muista. Muuten onkohan Hakalla pelaajapalkkiot jääneet maksamatta. Honka voitti 7 – 0. Tai onkohan Aasian vedonlyöntimarkkinoilla sattunut jotain outoa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Heinolan sarjamurha |
16.05.2008, 21:34 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Olen joskus aiemmin kertonut Heinolan värikkäästä rikoshistoriasta. Tähän aiheeseen sopii parahultaisesti myös viimeisen Tiede-lehden juttu Suomen suurimmasta sarjamurhaajasta Juhani Adamin pojasta, josta oli tulla maamme viimeinen rauhan aikana mestattu henkilö. Vuonna 1853 oli mestauslava jo pystytetty Heinolan pitäjän kirkonmäelle, jossa oli tarkoitus teloittaa tämä 26-vuotias renkipoika. Yhteensä mies oli surmannut 12 ihmistä; enemmän kuin kukaan toinen maassamme. Teot tehtiin Hämeen seudulla ja esimerkiksi Heinolan Hujansalossa mies löi kerralla lihoiksi äitinsä, isäpuolensa sekä sisko- ja velipuolensa. Yleensä eteläpohjalaista Matti Haapojaa pidetään Suomen suurimpana murhamiehenä, mutta kyllä hän jää virallisessa tilastossa aloittelijaksi Itä-Hämeen pojan rinnalla. Tosin Matin kaikkia saavutuksia ei ilmeisesti tiedetä, koska hän karkasi kirveen kanssa Siperian kaivoksesta takaisin kotiinsa ja ilmeisesti tämän reissun tilastot ovat vielä epäselvät. Vaikka Heinolan kirkonmäellä oli kaikki valmista tuomion täytäntöönpanoa varten ja sarjamurhaajan pääkin jo pölkyllä, peruuntui tapahtuma, sillä keisari muutti rangaistuksen. Armahduksesta ei voine varsinaisesti puhua, koska Jussi muurattiin kahlehdittuna Viaporin linnoituksen muuriin ihan pieneen komeroon, jossa hän ei pystynyt kunnolla liikkumaan. Kansanperinteen mukaan hän menehtyi nopeasti matoja kuhiseviin paiseisiin. Näin ollen Suomen viimeisin rauhan ajan teloitus tapahtui muistaakseni vuonna 1828 Kuopion lääninvankilan pihalla, jossa rautalampilaisen Aatami Koivistoisen nimipäiväjuhlinta sai lopullisen huipentumansa. Kyseisen sukulaismieheni merkkipäivän vietto sai niin riehakkaita muotoja, että muudan juhlavieras löi toista halolla otsikkoon sillä seurauksella, että suojauksensa laiminlyöneeltä pakeni henki ruumiista. Tuomio tuli hyvin nopeasti, vain muutamassa kuukaudessa teon jälkeen. Muistelen nähneeni rikosmuseossa mestauskirveen, jota tuomion täytäntöönpanossa käytettiin. Täytyypä joskus kaivaa lisätietoa tästä merkittävästä sukuhistoriallisesta tapauksesta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Monikulttuurisuutta |
17.05.2008, 14:14 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kuopio on kansainvälinen kaupunki. Torilla vietettiin äsken monikulttuuri-tapahtumaa, jossa kaupungin eri kansallisuudet esittäytyivät. Tilaisuus meni oikein hyvin. Henkilövahingoilta vältyttiin. Sen sijaan eilinen monikulttuurinen jalkapalloturnaus päättyi joukkotappeluun, vaikka Palloliitolla on nimenomaan meneillään Rasisti on reppana-projekti. Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta vaikein muoto ja sitähän ei tästä tapauksesta puutu. Ihme, ettei valtakunnan media ole näyttävästi huomioinut Kuopion rauhantapahtumaa. Otsaanlyöntikilpailu käynnistyi Keskuskentällä turnauksen välieräottelun IFG Kuopion ja FC Irakin jatkoajalla. Pelaajat ryntäsivät toistensa ja erotuomarin kimppuun, jonka jälkeen turne keskeytettiin. Sekä finaali- että pronssiottelu jäivät pelaamatta. Pahaksi onneksi Kuopion poliisien joukkue oli pudonnut jatkosta jo alkuerissä, joten he olivat poistuneet paikalta eivätkä olleet hillitsemässä tunteita. Onneksi pahemmilta seuraamuksilta vältyttiin, sillä pelaajilla ei ollut aseita. Muutama vuosi sitten Outokummussa eräässä vastaavassa tapahtumassa erotuomaria ajettiin takaa rautakankien ja lapioiden kanssa. Jalkapallohuliganismi ei menesty Suomessa. Ymmärsin sen pari päivää sitten samaisella Keskuskentällä, jossa yleisö oli paleltua kuoliaaksi. Sen sijaan jääkiekossa, jossa on lämpimät hallit, on sattunut Suomessakin yhtä ja toista. Pahin konflikti oli joskus 50- luvun lopulla, jolloin hämeenlinnalaiset vierailivat Tampereella. Luiro Salisma taklasi jotakuta vastustajaa väärin, jonka seurauksena syntyi yleinen kaaos. Kerrotaan, että vielä monta tuntia pelin jälkeen harhaili vierasjoukkueen maalivahti täysissä pelivarusteissa Tampereen kaduilla kysellen tietä asemale.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kenttä |
18.05.2008, 20:59 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Toiseksi kyläaktiiveja äkämystyttää se, että esi-isien työtä halvennetaan. Kärkkääläiset nimittäin rakensivat kentän talkoilla lahjoitusmaalle. Siihen aikaa yhteiskunta tai oliv sen verran köyhä, ettei siltä pyydetty apua, vaan asiat hoidettiin porukalla muuten. Närhin Eelis ja Kauppisen Pekka muistelivat, että vajaan hehtaarin alueen lahjoittivat keskeltä kylää parhaalta paikalta Närhilän ja Vehmaan Koivistoiset. Kaikki kynnelle kykenevät ottivat osaa talkoisiin. Varsinkin kylän fyysisesti vahvat miehet Kauppisen Toivo ja Kainulaisen Toivo kunnostautuivat. Alueella kasvoi männikkö, joka halottiin polttopuiksi, jotka realisoitiin pääomiksi. Myös hiekkaa ajeltiin vapaaehtoisvoimin alueelle runsaasti ja kenttä myös salaojitettiin. 50-60- luvulla kentällä oli runsaasti käyttöä, silloin kylällä toimi Suonenjoen Vasaman vireä alaseura. Itsekin muistan, että paikka oli silloin kyläläisten tärkeä tapaamispaikka. Nuoret pelasivat palloa ja talvella siellä pidettiin hiihtokilpailuja. Väen vanhentumisen ja vähenemisen myötä käyttö on vähentynyt, mutta siitä huolimatta monia loukkaa se, että tällainen kylän yhteisöllisyyden vahva symboli myytiin salaa pilkkahinnalla. Ensin kylältä hävisi kauppa, sitten koulu ja nyt kaikkien yhteisessä käytössä ollut alue. Kauppisen Pekka on käynnistämässä kansanliikettä myymisen vuoksi ja näytti minulle jo joukoille laatimaansa palopuheen asiasta. Siinä hän arvostelee säälimättä asianosaisia ja ennen kaikkea itseään. Toivottavasti puhe uskalletaan julkaista pitäjän lehdessä alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossa. Se on ison miehen protesti, joka ei ehkä ole edes kovin hiljainenkaan, mutta jolla ei ikävä kyllä enää tehtyä saada tekemättömäksi. Tosin melkoinen soppa tapauksesta syntyy, jos alkuperäinen lahjoituskirja löydetään ja siitä ilmenee, että alue lahjoitettiin nimenomaan kyläläisten yhteiseen käyttöön.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pahennuksen pömpeli |
19.05.2008, 19:04 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Mutta halpa ja hyvä on myös tuo herraspaviljonki. Se maksoi alennusmyynnissä vain 70 euroa. Siitä huolimatta se on jämäkkä ja säänkestävä. Koko viime viikon tuuli kovaa pohjoisesta ja minä Kuopion työpaikkani ikkunasta tähystelin huolestuneena Suonenjoen suuntaan, jotta koska sieltä se ainut rakennelma, jonka olen osannut koota, saapuu ja jatkaa matkaansa Vehmersalmen suuntaan, mutta näin ei käynyt. Laitos on sen mallinen, ettei tuuli siihen tartu. Jos nyt hakemalla jotain puutteita huvimajastani halutaan löytää, niin kokoamisohjeet olivat virheelliset. Ilmeisesti Kiinan hikipajassa osattiin tehdä puolella eurolla mainio pytinki ja sitten Suomen diplomiekonomi yritti laatia sille käyttöohjeen, mutta ei täysin ymmärtänyt, miten rakennus kasataan. Olisi kannattanut kysyä joltain tervejärkiseltä kirvesmieheltä. No, kokosin ohjeen mukaan ja vaikka muovikassillinen jäi osia tähteeksi, seisoo rakennus vankasti omalla perustuksellaan eikä luota vieraaseen apuun.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Itsemurhaiskuja |
20.05.2008, 19:29 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Osa äsken päättyneiden jääkiekon MM-kisojen peleistä pelattiin Kanadan Halifaksissa. Kaupunki tunnettiin historiassa aiemmin siitä, että Ensimmäisen maailmansodan aikaan siellä räjähti ruutilastissa ollut laiva aiheuttaen suurta tuhoa. Väitetään, että tämä jysäys oli ihmiskunnan suurin paukku ennen atomipommia. Tämä tieto ei ehkä sittenkään pidä paikkaansa. Nimittäin opetusneuvos Lauri Teivainen julkaisi äskettäin kirjan nimeltään Sota Suomessa, jossa teoksessa kerrotaan räjähdyksestä, joka saattoi olla Halifaksinkin pamausta suurempi. Lauri Teivainen on 84-vuotias opetusneuvos, joka tietääkseni on koulutukseltaan biologi ja joka 80-luvulla toimi linkolalaisen radikaalivihreän puolueen puheenjohtajana. Viime aikoina hän on keskittynyt historian tutkimukseen. Kirjassa Sota Suomessa kerrotaan kahdesta suomalaisten suorittamasta itsemurhapommituksesta. Teivaisen mukaan Ensimmäisen maailmansodan aikaan 1917 räjäytti jääkäriliikkeen edustaja itsensä mukana venäläisten valtavan ammusvarikon Arkangelissa. Tuhansia ihmisiä kuoli ja laivat sekä talot tuhoutuivat kilometrin säteellä räjähdyspaikasta. Tykinammuksia räjähti niin suuri määrä, että venäläiset joutuivat rintamalla suuriin vaikeuksiin. Saattaa olla, että tämä jysäys oli suurempi kuin Kanadassa. Toinen tapaus sattui Helsingissä Katajanokalla syyskuun 13. 1941. Tällöin kolme saksalaista sota-alusta lensi ilmaan lastinaan olleiden miinojen räjähdettyä. Pommin vei Teivaisen mukaan yhteen laivoista eräs nainen. Tämä tihutyö selittää varmaankin sen, miksi Vantaan Hakunilan saksalaisella sotilashautausmaalla on paljon tuntemattomien sotilaiden hautoja. Hieman epäilen kumpaakin tarinaa. Tuosta Katjanokan tihutyöstä otti itselleen kunnian myös eräs brittiagentti, joka kertoi ampuneensa katkaistulla kiväärillä laivan kannella ollutta miinaa 300 metrin päästä seurauksella, että miina räjähti. Melkoinen saavutus myrskyisenä syysyönä. Tai ehkäpä molemmat tarinat ovat tosia ja räjäyttäjät toimivat vain samaan aikaan toisistaan tietämättä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kriisi |
21.05.2008, 19:50 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kuten pääministeri totesi, on maamme ajautumassa syvään poliittiseen kriisiin. Ensiksikin Suomea on pidetty maailman vähiten korruptoituneena maana ja niin varmaan onkin. Täällä ei poliitikoille ole maksettu lahjuksia, vaan heille on ainoastaan annettu vaaliavustuksia. Jääviyssännökset esimerkiksi kaavoitusasioiden käsittelyssä ovat olleet ehdottomat. Jos entisen eukkosi nykyisen miehen entinen poika on ostanut Saludo-paketin olet todennäköisesti jäävi käsittelemään Valintatalon kaava-asiaa kunnallispolitiikassa, mutta jos olet Sukarin Topilta saanut 20.000 euroa vaaliavustusta, voit vallan mainiosti olla päättämässä miehen ostosparatiisihankkeista. Toiseksi maa on ajautumassa syvään poliittiseen kriisiin, koska Kari-Pekka Kyrön muisti on kuulemma alkanut palailemaan pätkittäin. Nyt vietetään unettomia öitä maamme hiihtopiireissä. Monen hiihtävän kansanedustajan ura saattaa olla katkolla. Varsinkin jos on sattunut saamaan sekä epoa että vaalitukea Sukarilta. Hämmästyttävä asia, mutta mielestäni sekä niiden huonomuististen poliitikkojen että eräiden huonomuististen hiihtojohtajien ilmeestä voi lukea, että ainakaan ihan koko totuutta ei ole kerrottu. Saas nähdä onko Kyrö ehdolla seuraavissa vaaleissa; niin rehelliset kasvot omistava mies etenisi halutessaan ilman muuta ministeriksi. Ja jos alusvaatemalli Tanja Karpelasta tehtiin kulttuuriministeri, niin mielestäni Marja-Liisa Hämäläisestä voisi tehdä valtiovarainministerin varsinkin, kun entiset suurhiihtäjät saattavat pudota Kyrön paljastusten jälkeen politiikan huipulta. Marja-Liisalla on niin itkuinen ääni, että kun hän valittaa budjetin lähetekeskustelussa valtiontalouden vaikea tilaa, hiljenevät kaikki siltarumpualoitteiden tekijät. Muuten Lahden Mömmön-hiihtojen edellä pystyi Heinolan kaupungintalon ruokalan pöydässä eräs Kainuun hiihtopiirejä lähellä ollut mies jo monta päivää ennen kisoja kertomaan, että Immonen ei sitten tule maaliin ja jo monta päivää ennen dopingkäryjä samassa pöydässä tiedettiin, että suomalaiset ovat jääneet kiinni testeissä. Ilmeisesti kiellettyjen lisäaineiden käyttö oli laajojen kansalaispiirien tiedossa jo silloin, kun liiton puheenjohtaja Petäjä ei vielä ollut kuullutkaan moisesta. Vähän samanlainen tapaus oli Heinolan 157 cm pitkä suurmies ja maamme sotien tosiasiallinen johtaja kenraali A F Airo, jota pidettiin sodan jälkeen pari vuotta tutkintavankeudessa asekätkennästä epäiltynä ja lopulta saatiin selville, että hän oli ainut suomalainen, joka ei tiennyt mitään asekätkennästä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Elokuvan aihe |
22.05.2008, 18:53 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Harmi! Ei tullut tänään uusia paljastuksia Kari-Pekka Kyröltä. Mutta luulenpa, että tästä Jammu-sedän jälkeen inhotuimmasta suomalaisesta tulee vielä upporikas mies, kunhan hän julkaisee muistelmansa ja kertoo kaiken minkä tietää ja ehkä vielä vähän enemmänkin. Ja sen jälkeen Timo Koivusalo, joka on ennen kaikkea kunnostautunut Pekko, aikamiespoika-elokuvien tekijänä, luopukoon Pohjantähden filmausaikeista ja tehkööt kunnon huippuhiihtoaiheisen elokuvan. Martti Suosalo voisi näytellä Mika Myllylää, Taisto Reimaluoto Harri Kirvesniemeä ja Jesper Pääkkönen Jari Isometsää. Lähestymistapa voisi olla tragikoominen. Kyllä siinä sellaisen aiheita on paljonkin. Ajatelkaa nyt vaikka sitä, että verenvaihtolaukku unohtuu Vantaan Esson huoltoasemalle ja noudetaan sitten poliisin löytötavaratoimistosta. Muuten maailman rehellisin urheilija lienee keihäänheittäjä Pauli Nevala. Hän on tainnut ainoana kertoa dopingista kaiken. Viron presidentinvaalien aikaan mies kertoi lehdessä, mitenkä me Jorman kanssa ostettiin aineita yhdeltä presidenttiehdokkaalta. Ja omat pillerinsä Nevala söi, mutta sitä, mitä Jorma omilleen teki, hän ei osaa sanoa. Nevala ei halunnut mitenkään leimata kanssakilpailijaansa. Hän on rehti ja suoraselkäinen pohjalainen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Lapuan liike |
23.05.2008, 15:52 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tuosta suosikki urheilijastani Pauli Nevalasta vielä sen verran, että muutama vuosi sitten tämä monipuolisesti lahjakas ihminen julkaisi runokasetin, joka sisälsi itsekirjoittamiaan ja lausumiaan runoja. Heti asiasta tiedon saatuani matkustin Etelä-Pohjanmaalle ostamaan tätä kiinnostavaa hengentuotetta. Jäin linja-autosta Lapualla. Ensimmäiseltä vastaantulijalta, joka oli juureva sarkalyyssinen ja lippahattupäinen isäntä, tiedustelin, että ”anteeksi, missähän täällä on pitäjän kirjakauppa”. ”Soon tuo Herättäjä-yhdistyksen kirjakauppa tuossa Kosolan talossa”, vastasi isäntä mietteliään näköisenä. Kirjakaupassa näin ensimmäisen hymyilevän ihmisen, kun kysyin, että ”anteeksi, onko teillä myynnissä keihäänheiton olympiavoittaja Pauli Nevalan äsken ilmestynyttä runokasettia”. ”Vai onko se julkonut jo sellaistakin” ihmetteli rouva, jonka oli vaikea pysyä vakavana. Ei siis ollut siellä etsimääni. Ajattelin, että Kosolan talon edustalla olisi ollut kiva jakaa Sadankomitean esitettä ”Puolusta rauhaa – älä mene armeijaan”. Linja-autoaseman baarissa luin Ilkkaa ja siinä oli näyttävä juttu Nevalasta. Hän kertoi suunnittelevansa uutta kirjaa. Tämä monipuolisesti lahjakas mies oli talven aikana lukenut Teuvan kunnankirjaston kaikki geologian kirjat ja tullut lopputulemaan, jonka mukaan vallalla oleva jääkausiteoria oli virheellinen ja hän oli kumoamassa ja korvaamassa sitä tieteellisessä teoksessaan, jonka työnimenä oli ”Pitkäkorvien aika”. Eipä ole vieläkään ilmestynyt tämä tieteen maailmaa suuresti kohahduttava tutkimus. Lapuan linja-autoasemalla ihmettelin tienviittoja, joissa luki Nurmo 7 km, Peräseinäjoki 9 km, Kauhava 10 km ja Seinäjoki 10,5 km. Tiivis on tämä eteläpohjalainen yhdyskuntarakenne. Ihastelin myös Simpsiön vuorta, joka kohosi 6,5 metrin korkeuteen jokitörmästä. Mutta eniten ihastelin, että jonnekin Uudenkaarlepyyn suuntaan avautuu 70 kilometrin tasanko. Kyllä siinä aakeessa laakeessa oli nähtävää savolaiselle silmälle. Suuntasin runonkeruumatkani Seinäjoelle, jossa kuulemma kaikki se on jo tehty, mitä muualla vasta suunnitellahan.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vakaata kansaa |
25.05.2008, 19:44 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja jatketaanpa Etelä-Pohjanmaan matkaa ja Nevalan runokasetin jäljitystä. Seinäjoelta ei löytynyt kirjakauppaa, mutta musiikkiliike löytyi. Tiedustelin kohteliaasti, että ”anteeksi, mutta onko Teillä tietoa olympiavoittaja Pauli Nevalan runokasetista”. ”Kyllähän me se Paulin kanssa yhdessä tehtihin, mutta myytihin se jo loppuun. Soita itte Paulille, kyllä se sen sulle lähettää”, vastasi johtaja totisena suoraan silmiin napittaen. Ei näyttänyt näkevän tilanteessa mitään koomista. Vakaata on lakeuksien väki. En tosin ollut varma, pantiinko minua halvalla. Seinäjoella oli toinenkin musiikkiliike. Näytti olevan Hietamäkien omistuksessa. En kehdannut mennä sinne toimittamaan asiaani, vaikutti sen verran fiiniltä paikalta. Muistelin, että seinäjokelainen huippuhiihtäjä ja ilmeisesti tämän musiikkisuvun edustaja Karri Hietamäki tunnettiin myös hyvänä pianistina. Toinen muusikko ja urheilumies Hietamäki, jonka etunimeä en nyt muista, oli tässä kaupungissa pappina siihen saakka, kunnes julkisesti ilmoitti, ettei usko Jumalaan. Mies oli funtsinut asiaa pitkään ja nähnyt maailmassa niin paljon surkeutta, että oli päätynyt virkauransa kannalta kohtalokkaaseen lopputulemaan. Hän menetti papin oikeutensa, vaikka olisi itse halunnut jatkaa tehtävässään. Surullinen tapaus, työnantaja olisi voínut edes siirtää tämän uskonsa menettäneen papin työkyvyttömyyseläkkeelle. Pohjalaiset ovat vähän liian vakavamielistä kansaa. Savossa varmaan joku pappi Hietamäen aatetoveri olisi vain vähän äänin jatkanut virassaan ja ajatellut uskon puutteestaan savolaisittain, että haetannookohan tuo mittään. Toinen pappi, jonka muistan saaneen kenkää virastaan oli lahtelaisia, jonka rike oli se, että hän aina kirkonmenojen jälkeen joi tähteeksi jääneet ehtoollisviinit. Itse hän perusteli tekoaan sillä, ettei voinut kaataa Kristuksen verta viemäriin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kukaan ei oo mitään |
26.05.2008, 19:15 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Eipä löytynyt lakeuksilta olympiavoittaja Pauli Nevalan runokasettia. Jatkoin linja-autolla maakuntamatkaani kohti Vaasaa. Kauhavalla halusin selvittää sen, miksi Antti Tuurin Hakalan veljekset, siis ihan aikamiehet, kävivät hiekkakuopalla uimassa, juomassa kiljua ja ampuilemassa asekätkö-konepistoolilla. Tapahtuma vaikutti epäuskottavalta, koska onhan siellä jokia, joissa pitäisi voida uida. Mutta se sitten minullekin ilmeni se tosiseikka, että jos aikamiehet käyvät siellä päin harrastamassa jokiuintia, niin käsipohjaksi menee. Ihan aiheesta Hakalat temmelsivät hiekkakuopalla. Nevalan lisäksi suuri pohjalainen sankari on Antti Rannanjärvi. Hän lausui sen Matti Nykäsmäisen suuren elämänviisauden ”kukaan ei oo mitään”. Rannanjärvi kuoli jonnekin Ylihärmän ja Kauhavan väliselle tieosuudelle. Pyysin vanhaa linja-autokuskia näyttämään paikan. Hän ei tiennyt kuolinpaikkaa. Ihmettelin, ettei sinne oltu luotu marmoripaatta. Yleensä pohojalaiset ovat kovia muistelemaan. Mutta kuski tiesi tapauksen kulun. Hän kertoi, että Rannanjärvellä oli ollut elämänsä varrella vastassaan pahojakin miehiä, mutta että renkipojan puukkohon hän kuoli. Rannajärvi oli nakannut erään rengin pilailumielessä mutakuoppaan. Tämä ei ollut ymmärtänyt leikkiä. Puukoniskun jälkeen Rannanjärvi oli noussut mitään virkkamatta kärryhinsä ja pudonnut vähän ajan kuluttua hengettömänä tielle. Ei ollut valituksen sanaa pästänyt. Kuski kehui myös Isontalon Anttia. Kertoi olleensä poikasena tällä päiväläisenä ja siinä talossa häntä kohdeltiin ihmisiksi, isäntä ja emäntä olivat mahdottoman hyviä ihmisiä. Ilmeisesti vanhan miehen päässä sukupolvet menivät jo sekaisin. Hän oli varmaankin päivätöissä puukkojunkkari-Antin pojanpojalla. Tämä Antti kunnostautui Lapuan liikkeen muilutustouhuissa. Muuten Kauhavalla on ihan hyvä divaritason jääkiekkojoukkue ja odotan innolla päivää, jolloin tämän porukan pakkiparina on fyysisyydestään kuulut Isotalo – Rannanjärvi. Olisihan se vähän toista kuin vaikkapa lapsuudessani maajoukkueessa pelannut pakkipari Mesikämmen – Lampainen, joista Lampainen kuullostaa turhan pehmeältä tähän kovien miesten vaativaan harrastukseen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Silmät kostuivat |
28.05.2008, 16:05 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja mikä tärkeintä varjot kentän tulevaisuuden yltä ovat väistyneet. Iso-Pekka turvautuikin alkuvaiheessa pelkkään sananvoimaan ja piti joukoilleen kentän laidalla puheen, jonka jälkeen yksikään silmä ei ollut kuivana. Tarkemmin miehen sananjulistukseen voi tutustua Kärkkäälän blogin sivuilta, jossa se on alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossaan nettiosoitteessa http://blogitus.net/karkkaala. Tavallisesti luotettavista lähteistä olen saanut kuulla, että Pekan ulosantia verrattiin vuonna 1971 Männikössä vierailleen Veikko Vennamon vastaavaan, vaikkakin puolueettomat tarkkailijat arvelivat Pekan olleen ainakin kaksi kertaa Veikkoa paremman. Lopputulos oli hyvä. Maapalan ihan vilpittömässä ja pyyteettömässä mielessä ostanut maanviljelijä lupasi tilaisuudessa korvauksetta vuokrata kentän kyläläisten käyttöön 15 vuodeksi. Johan hänen vaarinsa oli ollut 60 vuotta sitten yhtenä puuhamiehenä kenttää rakennettaessa ja hän myös lahjoitti maitaan tarkoitukseen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Neljä kirjainta |
28.05.2008, 16:38 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kuvan talo on Vennamon syntymäkoti Jaakkimassa nykyrajan takana. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ajanpatinaa on rakennuksessa jo melkoisesti. Joku sivistymätön ihminen väittäisi rakennuksen ns. ryssittyneen. Mutta se onkin aasinsilta seuraavaan asiaan. Nimittäin kyläpäällikkö Kauppinen puhaa kärkkääläisille opintomatkaa Karjalaan. Siellä voitaisiin tutustua siihen, miltä Suomenkin maaseutu kohta näyttää, ellei kukaan tee mitään. Ehkä rajan takana ollaan meitä tässäkin asiassa 20 vuotta edellä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Aarne Jalkanen – 87-vuotias muisti-ihme |
27.01.2009, 20:14 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tämä blogi on sitten saavuttanut sille asetetut tulostavoitteet. Rovaniemen veljeskodissa asuva 87-vuotias entinen mestariurheilija Aarne Jalkanen oli huomannut hiihtojuttuni ja pyysi ottamaan yhteyttä. Puhuimme äsken puhelimessa pitkään ja mies on vielä tervävä kuin partaveitsi. Maamme urheiluhistorioitsijat voisivat jututtaa Aarnea, jolla on paljon arvokasta tietoa. Sovimme, että hän kertoo nauhalle muistojaan varsinkin Suonenjoen hiihtohistoriasta. Olimme yhtä mieltä siitä, että 30-luvun lopulla syntymäpitäjäni olisi voittanut viestinhiihdossa muun maailman. Tästä asiasta on vielä tarkempi tutkimus tekemättä. Joskus väitin blogillani, että Aarne on Kalle Jalkasen veli. Näin ei ole, vaan he ovat serkuksia. Sen sijaan SM-hiihtäjä Erkki Jalkanen oli Kallen veli eikä serkku, kuten erheellisesti luulin. Aarne Jalksen vahvin laji, yllätys, yllätys taisi sittenkin olla voimistelu. Hän on ollut voimistelun MM-kisoissa 12. Mutta kyllä mies hiihtääkin osasi. Tosin parhaat näytöt jäivät antamatta, sillä Aarnea ei valittu vuoden -48 olympialaisiin, vaikka karsinnoissa tuli kakkostila. Epäiltiin, ettei hän saa viisumia, koska entisellä kaukopartiomiehellä oli selvittämättömiä asioita sotahistoriassaan. Myöhemmin nekin jutut ratkesivat onnellisesti. Toisenkin erheellisen asian Aarne Jalkanen oikaisi. Kalle Jalkanen ei tehnyt hitlertervehdystä vuoden -36 kisoissa, vaan tapaus on hiihtohistorioitsija Jussi Kirjavaisen virhe. Silloinen hiihtojoukkueen johtaja Hillo oli tosin määrännyt avajaismarssilla kyseisen tuohon aikaan muodissa olleen railakkaan eleen käyttöönotettavaksi, mutta suomalaiset kieltäytyivät joukolla. Sen sijaan jotain oikeaakin on ollut blogini spekulaatioissa. Kyllä se niin vain on, että ne huippuhiihtäjät, jotka sodan alla kävivät Ruotsissa viettämässä niin hauskaa elämää, että sitä vieläkin muistellaan ja samalla myös korjaamassa sen ajan huippupalkinnot, olivat Suonenjoen miehiä vahvistettuna yhdellä rovaniemeläisellä. Se oli siis se tapaus, jossa ruotsalaiset yrittivät viedä pojiltamme parhaan terän hommaamalla näille sinkkiämpärillä bränviinaa ja Kirunasta hu… naisia ennen kisoja, mutta tämähän sitten vain lisäsi urheilijoittemme tuloskuntoa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kaveria ei jätetä |
30.05.2008, 15:23 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Eilen juteltiin Aarne Jalkasen kanssa puhelimessa hänen serkustaan Kalle Jalkasesta. Aarne vahvisti sen Jussi Kirjavaisen 40-luvun hiihtohistoria kirjasta löytyvän tiedon, jonka mukaan Kalle olisi aavistanut kohtalonsa ja pyytänyt erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan, jos jotakin sattuisi. Näin kuulemma tapahtuikin. Kaverille annetut lupaukset nimittäin pidetään ja niinpä Sinkko-niminen kilpahiihtäjä vei Kallen lesken myöhemmin vihille. Liekö ollut Taavi Sinkko, ainakin sen niminen 30-luvun hiihtäjä löytyy internetistä. Internetin Wikipediasta löytyvät myös seuraavat tiedot Kalle Jalkasesta: äKalle Jalkanen (10. toukokuuta /10._toukokuuta 1907 Suonenjoki – 5. syyskuuta _1941 Kirjasalo ) oli suomalainen kilpahiihtäjä ja olympiavoittaja. Jalkasen suoritus vuoden 1936 talviolympialaisten 1936 viestinhiihdon ankkuriosuudella on jäänyt suomalaiseen urheiluhistoriaan. Viimeisessä vaihdossa matkaan lähtiessään Jalkanen oli jäljessä Norjan Bjarne Ivarsenia minuutin ja 23 sekuntia. Kun osuutta oli hiihdetty puolet Jalkanen oli ottanut Ivarsenin jo kiinni. Eräässä alamäessä Jalkanen kuitenkin sylkäisi ja samalla hänen tekohampaansa lensivät hankeen. Hän palasi hakemaan ne ja norjalainen pääsi uudelleen johtoon. Puoli kilometriä ennen maalia Jalkanen saavutti Ivarsenin ja voitti lopulta kuudella sekunnilla. Seuratasolla Jalkanen edusti Iisveden Kiriä, Helsingin Hiihtäjiä ja Lappeenrannan Urheilu-Miehiä . Hän kaatui rintamalla jatkosodassa astuttuaan miinaan Kirjasalossa. Saavutuksia olympiakultaa Garmisch-Partenkirchen 1936 (hiihto, 4 × 10 km viesti) Lahti (50 km) MM-hopeaa (18 km ja viesti) M-pronssi 1938 (18 km)
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Hurmoshiihtäjä |
02.06.2008, 16:13 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Tuossa Aarne Jalkasen kanssa puhelimessa raattaillessa palasi mieleen myös tarina vuoden -36 talvikisojen 18 km:n voittaja Erik Larsson. Jussi Kirjavainen väitt” hiihtohistoria kirjassaan, että miehen yllättävän ja ylivoimaisen voiton selitys oli, että tämä hiihti uskonnollisessa hurmiossa. Hänhän oli kotoisin vahvalta lestadiolaisalueelta. Myös Aarne Jalkanen vahvisti tämän tiedon. Hän myös kertoi, että Erik, eli Kiirunan Lassi, joutui kisojen jälkeen lopettamaan kilpaurheilun, koska uskonsisaret ja -veljet seurakunnassa uhkasivat jopa tämän henkeä, sillä he pitivät kilpaurheilua suurena syntinä. Ja näinhän se varmaan onkin. En tiedä, mikä on lopullinen totuus asiassa, nykyään eivät ainakaan Suomen lestadiolaiset kiellä tämän kaltaista kilvoittelua. Saattaa olla, että Larsson edusti 30-luvulla Tornion jokilaaksossa vahvasti vaikuttanutta jyrkkää korpelalaista suuntausta. Korpelalaisuuteenhan liittyi voimakas hurmoksellisuus, josta mm. Mukan Maa on syntinen laulu kertoo. Tällä yhteisöllä oli välillä niin äreitä kinkereitä, etteivät seudun ihmiset kuulemma vieläkään ole täysin perillä sukulaissuhteistaan. Liikkeen Ähtärissä syntyneen johtajan Toivo Korpelan suurin saavutus oli se, että hän sai jotkut opetuslapsistaan uskomaan, että kristalliarkki on tulossa noutamaan heidät Luvattuun maahan. Niinpä nämä myivät talonsa ja tavaransa pian tarpeettomiksi käyvinä ja kokoontuivat Tornion satamaan luvattua arkkia odottamaan. Korpelan Topilla on varmaankin ollut kovat paikat asian selittämisessä parhain päin, kun luvattua kulkuneuvoa ei alkanut näkyä eikä kuulua. Siinäpä oiva elokuvan aihe tai ainakin kirjan. Ja kirjojailijoitahan tältä seudulta näyttää sikiävän kuin kaniineja. Oli Timo Mukka ja parasta aikaa ovat Ruohtin puolella Bengt Pohjanen ja Mikael Niemi . Mutta maailmalla kuuluisin on Åsa Larsson. Ja tietenkin hän on olympiavoittaja Larssonin pojantytär.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Nokia valtaamassa Kärkkäälän |
02.06.2008, 16:38 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Nokialla, joiksi majavia ennen nimitettiin, menee hyvin Kärkkäälässä. Kauppisen Pekka lähetti tietoa, että pesiä alkaa olla jo siellä sun täällä: ainakin Pitkäpetäisen Rokkalahdessa, Luiponlammessa, Kaidanpurossa ja Harjunniityllä. Suhosen Kaukon ja Väänäsen Maunon pihapuut ovat olleet vaarassa ja Pekan itsensä lahnaverkot eivät olleet niille edes kunnon hidasteita, kun otukset mennen tullen pulahtelivat verkon läpi reikiä tehden. Hyvin ovat latuskahännät viihtyneet kylällä. Samalla ovat hävinneet piisamit. En tiedä, onko asioilla tekemistä keskenään. Sen verran kesäasukkaat ovat niitä kuulemma häirinneet, että ne ovat joutuneet lätkimään mielenosoituksellisesti vettä hännillään. Ihmisiä ne eivät juuri pelkää. Itse tapasin elämäni ensimmäisen majavan kesällä 2002 Untomyrskyn jälkeisenä iltana. Olin soutelemassa aukkoja katsellen, kun venettäni alkoi kierrellä majava. Selvästikin se tarkasteli tyytyväisenä tuulenkaatoja ja ilmeisesti suunnitteli tulevia logistisia ratkaisuja. Välillä se tuli täysin pelotta minua kohti juuri sen näköisenä, että ajattelin löytäväni ihteni pian sen persiestä, kuten ennen sanottiin. Viime talvena on kuulemma ammuttu kuusi majavaa. Ovat ne sen verran kesyjä, että kaataminen tuskin oli vaikeaakaan. Muuten puhutaan, että majavan liha on ihan hyvää. Tarina ei kerro, että syötiinkö nämä sympaattiset jyrsijät.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ensimmäinen akupunktiolääkäri |
03.06.2008, 19:17 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Äsken oli Kuopion kirjastossa luento kiinalaisesta lääketieteestä. Kärkkäälä näytteli keskeistä roolia tässäkin asiassa. Nimittäin Rastilan veljekset Valto ja Olavi Räsänen olivat tärkeät vaikuttajat, kun maassamme vajaat 40 vuotta sitten alettiin tätä uutta hoitomuotoa tutkimaan. Mutta arvovaltainen luennoitsija ei tiennyt yhtä asiaa. Suomen ensimmäinen akupunktiolääkäri oli evp everstiluutnantti Hans Kalm. 90 vuotta sitten mies saavutti sotataidoillaan korkean upseerin arvon, mutta luultavasti hän oli myös maamme suurin sotarikollinen. Sikäli hän kyllä v-18 oli lääkärin ammatin kanssa tekemisissä, että ammutti Kuhmoisten sotasairaalan potilaat sänkyihinsä. Lisätietoa hänestä ja hänen joukoistaan löytyy Wikipediasta, josta kopioin seuraavaa: ”Kalmin joukko alkoi muotoutua hänen ammattialansa kautta, sen runko muodostui Ähtärin Tuomarniemen metsänvartijakoulun ja Evon metsänvartijakoulun oppilaista. Kalmin pataljoona syyllistyi Suomen sisällissodan aikana lukuisiin sotarikoksiin, joista Harmoisten sairashuoneen veriteot lienee tapauksena aikoinaan ollut tunnetuin. Kalmin joukkojen ollessa vartijoina Hennalan vankileirillä Lahdessa ammuttiin noin 500 punaista. Tietokirjailija ja tutkija, maisteri Tauno Tukkinen suorittamien tutkimusten mukaan teloitetuista n. 200 oli naisia, eli Hans Kalmin osuus lapsi- ja naissotilaiden surmaamisiin ja suoranaisiin murhiin oli todennäköisesti suurempi kuin yhdelläkään toisella valkoisten puolella sisällissotaan osallistuneista upseereista. Samoin hänen osuutensa suoranaisiin epäiltyihin sotarikoksiin oli ehkä suurempi kuin kenelläkään muulla valkoisten joukkojen komentajalla. Suoranaisina murhina voidaan pitää Hans Kalmin joukkojen suorittamia punaisten joukkojen sairaanhoitajien teloituksia Hennalan vankileirillä. Lahdessa ammuttujen naisten keski-iän on sanottu olevan noin 20 vuotta. Itse asiassa kaikki teloitetut eivät suinkaan olleet iältään naisia, sillä Tukkinen löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25 vieläkin nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat vain 14-ja 15-vuotiaita lapsia. Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli myös nuoria äitejä, joilta jäi orpoja. Lähes kaikki naisten teloitukset osuivat toukokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, eli ne pantiin toimeen pian sen jälkeen, kun saksalaiset olivat vallanneet Lahden eversti Otto von Brandensteinin johdolla huhtikuun lopulla ja Hennalan vankileirin vartiointi oli Hans Kalmin joukkojen vastuulla. ”Lahdessa naisia eivät kuitenkaan teloittaneet saksalaiset, vaan suomalaiset”, toteaa tutkija Tauno Tukkinen. Toisaalta Kalmia on luonnehdittu miestensä ihailemaksi upseeriksi, josta kirjoitettiin jopa runonsäkeitä. Henkisen sodankäynnin hyvin hallinneen Kalmin apuna propagandan kehittelyssä toimi Lauri Pihkala.[6] Huhtikuussa 1918 hän palveli Mäntyharjun, Kuhmoisten ja Sysmän sekä Padasjoen ja Asikkalan suutannalla sekä tuli joukkoineen alistetuksi Lahden valtausta varten huhtikuun loppupäiviksi eversti Otto von Brandensteinin komentamalle osasto Brandensteinille. Lähteiden mukaan Kalm teloitti punakaartin ensimmäisen ylipäällikön Aleksi ”Ali” Aaltosen(syrjäytettiin tammi-helmikuun 1918 vaihteessa) Lahdessa. Aaltonen oli joutunut eroon pakolaiskolonnasta ja harhaili Hämeen metsissä muutamia päiviä. Lopulta Aaltonen päätyi erään Päijät-Hämäläisen torpan ulkorakennukseen ja torpan keskenkasvuinen poika kavalsi Aaltosen paikalliselle suojeluskunnalle. Aaltonen vietiin Hennalan vankileiriin, missä hänet nopeasti tunnistettiin ja ilman oikeudenkäyntiä (ehkä kenttäoikeus tuomitsi?) Aaltonen määrättiin teloitettavaksi. Kerrotaan, että teloituksen suoritti Hans Kalm. Kerrotaan, että teloituksen yhteydessä Kalm olisi sanonut Aaltoselle: Teillä on kunnia kuolla upseerin ampumasta luodista” tähän Aaltonen olisi vastannut: minulle on ihan sama kuka minut ampuu”. Yksi asia ainakin on varmaa; Aaltonen ammuttiin ja Kalm otti siitä kunnian itselleen. Suomen armeijassa Hans Kalm ylennettiin majuriksi maaliskuussa 1918 ja everstiluutnantiksi saman vuoden elokuussa.” Sisällissodan ja ns. heimoretkien jälkeen Kalm muutti Amerikkaan ja olisivatkohan nuoruuden teot alkaneet miestä vaivaamaan, koska hän opiskeli vaihtoehtolääkäriksi. Suomeen palattuaan Kalm perusti Rauman puoleen vaihtoehtohoitoja tarjonneen parantolan. Hän kuoli vasta vuonna 1981. Siihen aikaan kukaan ei ottanut esille mahdollisia sotarikosasioita, koska presidentti Kekkosellakin olisi ollut yhtä ja toista selitettävää nuoruuden tekosistaan.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kanootti |
04.06.2008, 20:17 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kyläpäällikkö Kauppisen kanssa pohdiskelimme kylän pelastamista ja kun kuulin, että kaukainen sukulaismieheni on maksutta vuokrannut ostamansa urheilukentän kyläläisten käyttöön 15 vuodeksi, tuli mieleeni, että köyhä antaa vähästäänkin. Niinpä esitin kyläpäällikölle, että lahjoitan joutilaan vesikulkuneuvoni kyläläisten käyttöön Kakkiselle samoilla ehdoilla 15 vuodeksi. Ja Pekka Kauppinen on toimen mies; nyt kajakki on siirretty Ullanrantaan ja kyläyhdistys varmaan pian päättää, miten laitetta voidaan hyödyntää paikallisen väestön virkistystoiminnassa. Kakkinen on upea melontajärvi. Sieltä voi jatkaa Pääkkölammen ja Väärälammen kautta Valkeiselle. Sitten kun vähän kanottia kantaa pääsee Airakselan Kivijärvelle, josta voi jatkaa vaikka Amerikkaan. Mutta sinnen asti ei tarvitse välttämättä mennä. Käykääpä nyt vaikka ensialkuun katsomassa majavan pesiä Kakkisen takana.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Erikoiskommando |
05.06.2008, 05:40 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Miehellä on vielä käyttöä tässäkin maailmassa. Ainakin ulkohuusin tyhjennyksessä luomakunnan kruunu on ihan hyvä. Niinpä blogilleni taitaa tulla muutaman päivän katkos, koska olen huussin tyhjennyksessä Uukuniemellä. Tuo kuva on muuten viime kesältä. Siinä uukuniemeläinen asiallisesti varustautunut erikoiskommando valmiina ulkohuussin tyhjennykseen. Nenään tarkoitettu pyykkipoika on vielä kumihaalarin taskussa, mutta ilmanvaihtoa tehostava rupelihattu on jo päässä
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pienet marginaalit |
08.06.2008, 18:38 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Täytyi kiireellä palata Uukuniemeltä, koska pitkästä aikaa oli Kuopiossa tarjolla jalkapalloa maailman huipulta. Pietarin Zenith, joka äskettäin voitti Uefa Cupin osoittaen näin olevansa yksi Euroopan parhaista joukkueista, pelasi ystävyysottelun 2. divisioonan häntäpään joukkuetta Kuopion Kingsejä vastaan. Mainittakoon, että cup-voitostaan pietarilaiset saivat miljoonan euron kannustuslisän joka mies. Ei ole ihme, jos maassa syrjäkylät räköilevät pahemman kerran, kun löysää öljyrahaa jaellaan joillekin pallon potkijoille. Katsokaapa vaikka muutama päivä sitten julkaistua Vennamon syntymätalon kuvaa Jaakkimassa. Edellisen kerran Kuopiossa nähtiin saman tason joukkue vuonna 1980. Silloin Kups pelasi jossain Euro-cupissa Ransakan mestaria ST. Etienneä vastaan. Tietokilpailukysymys: Kuka kuopiolainen on antanut maalisyötön maailaman parhaalle jalkapalloilijalle Platinille? Vastaus: Kupsin toppari Tuomo Hyvärinen. Ranskalaiset voittivat 7 – 0. Tänään ei Kigsillä ollut hädän päivää. Peli päättyi 0 – 0. Tietenkin pietarilaisten kuusi parasta miestä on jalkapallon EM-kisoissa Venäjän joukkueessa, mutta kyllä marginaalit ovat silti hämmstyttävän pienet. Pelin luonteesta kertoo se, että paikalla oli 100 katselijaa ja itsekin menetin ensimmäisen puoliajan, koska menin aluksi Keskuskentälle, vaikka ottelu käytiin Väinölänniemellä. Harvinaisen huonosti oli peliä mainostettu. Nyt olisi voitu järjestää näyttävästi vaikka Kuopio – Pietari ottelu ja paikalla olisi ollut 3000 katsojaa. Mutta vieläkin elättelen toivetta, että näkisin Kuopiossa Mestareiden liigan ottelun Kups – Liverpool. Taidan olla liian vanha mies sen kokemiseen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Uukuniemen kuvia |
08.06.2008, 20:44 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja taas auringonlaskukuva
Matin kioski – toistaiseksi suljettu Uukuniemeläinen iskurityöläisprikaati laiturinlaskussa
Mökki
…ja leikkimökki
500-vuotias petäjävainaa
Kiinan tyttö
Kalmisto
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kuvapapereita |
09.06.2008, 19:03 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kirsikkapuiston sen sijaan löysin keskeltä viidakkoa. Luulin, että myöhäinen tuomipusikko se siellä vielä kukkii, mutta tarkempi tutkimus paljasti kymmenkunta kirsikkapuuta. Olen itse yrittänyt saada kirsikkaa kasvamaan Sisä-Savossa huonolla menestyksellä ja sitten Laatokan-Karjalasta löytyy itsestään kasvava villiintynyt kirsikkapuisto. Anoppi tiesi kertoa tapauksen taustat. Vuosikymmeniä sitten paikalla oli asunut Mari-mummo pienessä mökissä yhtä lehmäänsä hoitaen. Hän oli istuttanut puut pihalleen ehkä jo sata vuotta sitten ja hyvin ne ovat siellä kasvaneet ja lisääntyneet. Muuten Mari-mummon ainut poika oli muuttanut Amerikkaan, josta hän piti kirjeitse yhteyttä vanhaan äitiinsä. Äiti tosin ihmetteli, miten aikamiespoika lapsellisuuksissaan lähetteli hänelle vähän väliä kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä kuvapapereita. Lopulta joku kyläläinenkin kiinnostui näistä hyödyttömistä koristeista ja ne nähtyään ymmärsi, mistä oli kysymys. Poika oli lähettänyt äidilleen dollareita, mutta mummo ei ymmärtänyt, että niin huonolle paperille painetut kuvat olivat seteleitä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Juridiikkaa |
10.06.2008, 19:10 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Elämäni suuri tragedia on se, että olen ylipäänsä kiinnostunut kaikesta mahdollisesta, mutta en lainopista, jota kuitenkin jostain sattuman oikusta jouduin opiskelemaan. Ainut juridinen teos, jota kohtaan tunnen edes jonkinlaista mielenkiintoa on jalkapalloilun sääntökirja. Tänäänkin tuli työpaikan kahvipöydässä pohdiskeltua, että oliko se eilen paitsio vai eikö se ollut. Maailmassa on näköjään paljon miehiä, joista ei koskaan tule aikuisia. Mutta muistanpa edellisestä työpaikastani Heinolasta, että suurin juridinen ongelma siellä eräiden lainoppineiden keskuudessa oli funtsia, että mikä se sitten on lopulta on, jos oma sivurajaheitto menee maaliin ilman, että kukaan sitä koskee. Päädyimme tulkintaa, että kulmapotkuhan se siitä seuraa, jos kukaan ei todellakaan koske pelivälineeseen. Olimme kuitenkin yksimielisiä siitä, että asian pohtiminen on pelkkää tyhjän päiväistä akateemista saivartelua. Mutta muutama viikko myöhemmin se sitten tapahtui. Suomalainen maajoukkue maalivahti Peter Enckelman onnistui päästämään oman sivurajaheiton maaliin Englannin liigassa – tosin hän itse kuitenkin ilmeisesti hipaisi palloa. Niin tehtiin jalkapallohistoriaa ja asian voi todistaa tästä youtuben videosta http://www.youtube.com/watch?v=18QsjFUquD8&NR=1 . Tapausta voi verrata siihen munaukseen, kun maakauntasarjassa ammuttiin kerran rangaistuspotku kulmalipun kautta sivurajaheitoksi. Suomella oli muuten yhteen aikaan maajoukkueemme kansainvälistä tasoa hyvin kuvaavat maalivahdit; ykkösveskari oli Peter Enckelman ( suomeksi yksinkertainen mies ) ja varaveskari oli Moilanen, muistaakseni H. Moilanen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Eskortti |
12.06.2008, 21:33 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja vielä lisää työasiaa. Työyhteisömme kävi virkistäytymismatkalla. Ensimmäisen kerran maailmankaikkeuden historiassa tällainen työyhteisön virkistäytymismatka suuntautui Varkauden kaupunkiin. Varkaus ei ehkä ole mikään johtava matkailukaupunki, mutta satunnaisen matkailijan kannattaa tutustua ainakin Mekaanisen musiikinmuseoon ja käydä sen jälkeen syömässä Kahdessa ruusussa. Jo pelkästään museon esittelijä Jurgen on mieliin jäävä persoona. Tosin lapset ja herkät ihmiset saattavat pitää miehen esitystä ahdistavana kokemuksena. Välillä opas karjahtelee ihan historiasta tuttuun saksalaistyyliin – tosin tällä kertaa kysymys on saksalaisesta huumorista, jota ei koskaan ole liikaa. Muuten Savossa on moni asia maailman suurinta. Ei siis mikään ihme, että Varkaudesta löytyy myös maailman suurin mekaanista musiikkia esittävä laite, painoa 4500 kiloa. Ylhäällä kuvassa luultavasti maamme vanhin stereofoninen äänentoistolaite, ihan toimiva vehje.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kova juttu |
12.06.2008, 21:36 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja jatketaanpa viikkoja sitten aloitettua katiskateeman käsittelyä. Muutama päivä sitten oli Sisä-Savon Sanomien tärkein uutinen, että Suonteen järveltä oli kalamieheltä kadonnut katiska. Asiassa epäiltiin rikosta. Kyllä on mahottomaksi mennyt. Kyllä on mualiman kirjat sekaisin. Mikäli poliisia olisi tapauksen johdosta puhuteltu, olisi joku ylikomisario Sisä-Savon poliisista todennut, että pyydys on ilmeisesti viety vesiteitse. Mutta kyllähän se on niin, ettei ennen syrjäkylillä varasteltu. Pelkästään se, että joku olisi vain uteliaisuuttaan katsonut naapurin katiskaa, olisi ollut mahdotonta. No yksi poikkeus tässä katiskoiden koskemattomuusperiaatteessa oli. Riistapoliisit sitä rikkoivat ja niinpä heitä inhottiin. Jostain minulle käsittämättömästä syystä matalat pyydykset ja erityisen tiheäverkkoiset laitokset olivat lailla kiellettyjä. Riistapoliisit valvoivat asiaa ja väitetään, että laittomat vehkeet poljettiin armotta lyttyyn. En tiedä tapahtuiko sellaista todellisuudessa, mutta niin ainakin huhuttiin pienviljelijä-metsuriväestön keskuudessa, Ja henki oli se, ettei sen suurempaa vääryyttä valtio voi köyhälle tehdä, kuin särkeä tältä katiskat. Siinä eivät enää surman luodit olisi olleet kaukana. Moraalin ylläpitämiseksi puhuttiin, että Kakkisen salolla olisi joku riistapoliisi otettu muille samanlaisille varoitukseksi kiinni ja pitkä seiväs oli mukamas työnnetty takin hihoista läpi. Liikuntarajoitteinen mies olisi sen jälkeen päästetty menemään tiheään vesakkoon. Ja kerrottiin myös, että eräs Pontikka-Einari samalla suunnalla olisi ikkunasta nähnyt, miten riistapoliisi kantoi miehen verkkoja autoonsa. Einari oli mennyt ehdottamaan ystävällisesti, että voisiko lainvalvoja palauttaa pyydykset juuri niille paikoille, mistä ne oli otettu. Ja toive oli kuulemma toteutettu mukisematta. Pontikka-Einari nimittäin tunnettiin myös nimellä Karhu-Einari.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Martat toimivat |
13.06.2008, 15:13 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Innokkaana järjestöihmisenä olen Uukuniemen Marttojen jäsen ja arvostan sen toimntaa suuresti. Olen myös innokas Martat-lehden lukija. Yleensä kyseinen lehti on hyvin puhdas ja aatteellinen, mutta nyt mietin pitäisikö tarkistaa käsitystäni asiasta. Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös sen vaikein muoto. Uusimmassa lehdessä otsikolla ”Martat suvisissa riennoissa”kerrotaan Haminan kaupungissa toimivien Kannusjärven ALAPÄÄN Marttojen kesäretkestä. Alapään Martat vierailivat Ahvenanmaalla tutustumassa juhannussalkoihin ja nyt he ovat nostattamassa pystyyn omaa salkoa.
Meillä Uukuniemen Martoissa on innokkaita koirasmarttoja – pääasiassa entisiä rajamiehiä ja armeijan kapitulantteja. Ehdotankin, että me kaikki Uukuniemen Marttojen miehet lähdemme tutustumaan Alapään Marttojen juhannussalkoon. Seuraavassa Martat-lehdessä sitten kerrottaisiin kuvan kanssa, kuinka Uukuniemen Marttojen miesjaosto vieraili kesäretkellä Alapään osaston vieraana juhannussalon pystyttämisen merkeissä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Jigi |
15.06.2008, 18:49 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Itse asiassa en ole vetänyt uistinta vaan jigiä. Alan oppikirjan mukaan sitä pitäisi heitellä virvelillä siten, että sen annetaan välillä painua pohjaan – veneen perässä vedettäväksi sitä ei ole suunniteltu. Mutta sitä eivät Petäisen petokalat tiedä, vaan iskevät jigiin paremmin kuin vaappuun tai uistimeen. Merkillinen asia, sillä eihän jigi muistuta oikein mitään hauen luonnollisista saalistuskohteista. Tai ehkä sitten kastematoa ja pitäisi kokeillakin, että miten ne iskevät kastikkaan. Jos kalat osaisivat kiljua ja irvistellä kivusta, niin varmasti eläinsuojelulaki kieltäisi koukkukalastuksen ja se olisi ihan oikein. Itseäkin säälittää repiä koukkuja kalojen kitusista. Jigissäni on vain yksi koukku ja olen ajatellut, että se olisi eläinsuojelullinen vaihtoehto. Kalojen epäonneksi koukku törröttää ylöspäin ja moni kala saalis on puhkaissut silmänsä. Pitäisi suunnitella malli, jossa koukku on alaspäin – tosin se tarkertuu helposti pohjamuraan ja 1,5 metriä syvässä Petäisessä sellainen toimisi huonosti. Muuten joutsenen pojat olivat jo opettelemassa uimista. Kaukaa katsottuna niitä näytti olevan neljä eli normaali määrä. Tosin emot uittavat lapsiaan niin tiiviisti välissään, että paljaalla silmällä lukumäärästä ei saanut täyttä varmuutta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Maanvaiva |
16.06.2008, 16:34 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Evakkoreki tässä varmaan odottaa, koska kotimökkini tienoot ovat hukkumassa pihlaja-angervoon. Tämän vanhan ja muinoin arvostetun koristekasvin taimen on äitini vuosikymmeniä sitten tuonut autioituneelta Laitisen Oton pihalta, jossa se oli jo aiemmin muodostanut läpipääsemättömän ryteikön. Sama alkaa olla tilanne meilläkin. Rakennukset ovat kohta vaarassa. Olen jo pitkään miettinyt, että jonkun olisi kiireesti tehtävä jotakin katastrofin estämiseksi. Vauhtiin päästyään angervo on äitynyt mahdottomaksi. Valehtelematta se kasvaa viikossa 20 senttiä korkeutta ja levittäytyy underground-taktiikalla juuriensa avulla samassa ajassa metrin. Hämmästyttävä on tämän ihmekasvin voima. Kuten kuvasta näkyy, niin nyt se on halkaissut Fiat 600:n suuruisen hyvän terveen kiven, jonka päällä pentuna oli kiikkulautani. Moiseen tihutyöhön tarvittaisiin pötky dynamiittia. Joskus suunnittelin maamme energiahuollon turvaamista raparperilauhdevoimalla, koska raparperikin kasvaa varsinkin alkukesästä silmissä. Mutta ei se pihlaja-angervolle pärjää, joten senkin käyttöä perusvoiman tuotannossa olisi syytä tutkia. Ja sitäpaitsi angervoa voisi helposti kasvattaa myös vähätuottoisilla jouto- ja kitumailla. Jostain luin, että sen lisääntymisen ja leviämisen estämiseksi pitäisi kaivaa ainakin pari metriä syvä vallihauta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pisnismiehiä |
17.06.2008, 20:58 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Olen kyllästynyt olemaan kunnon kansalainen. Olen pitkän elämäni varrella lukenut satoja kunnon kansalaisten muistelmakirjoja ja saanut niistä kyllikseni. Nyt lukaisin toisenlaiset muistelmat. Nimittäin rikoskirjailija Harri Nykänen ja ”liikemies” Tom Sjöberg ovat julkaisseet Helsingin ammatti- ja taparikollisten muistelmat otsikolla Rööperi – rikoksen vuodet 1955 – 2005. Kirjassa tutustutaan oikeasti mielenkiintoisiin ihmisiin. Rehellisiin rikollisiin, jotka myöntävät olevansa kunnon konnia ja ovat samalla tekemisistään ylpeitä ammattimiehiä. Tosin hyvinvointivaltion pitkälle kehittynyt sosiaaliturva on aiheuttanut sen, ettei ole Rööperikään niin kuin ennen, yhtä kiehtova ja syntinen. Eläkkeellä oleva velanperijä Mustalais-Kari, joka nyt asuu säälittävästi Kotivallin hoitokodissa ja valittaa, että linnassakin oli parempi olla, kiteyttääkin asian syvällisesti: ”Mulle Rööperi oli paras mahdollinen paikka asua, siellä asui parhaat kavarit ja parhaat kimmat.” Kirjaa lukiessa palasivat ajatukset entiseen kotikaupunkiini Heinolaan. Tosin kyllä Itä-Hämeen Helmi oli kuitenkin jonkin verran värikkäämpi paikka. Jotain yhteisiä pisneksiä Rööperin ja Heinolan liikemiehillä näyttää olevan. Tarinan mukaan joskus iloisella 70-luvulla olisi eräs Heinolan autokaupoista vaihtanut omistajaa yöllisen korttipelin seurauksena. Rööperi-kirjassa Kuiva eli ammattipeluri Erkki Ensio Lehto tunnustaakin voittaneensa kortilla kaksi autoliikettä. Olisiko mies käynyt kiertueella Itä-Hämeessä. Myös Rööperin alamaailmaan kytkeytyvä ”mustalaiskuningas” sivuaa Heinolaa. Miehenhän tuntee koko kansa naistenlehdistä ja tasavallan presidentin juhlista. Kerran hän kyllästyi huonekaluihinsa ja piti huutokaupan. Se oli silloin valtakunnan tason uutinen. Meklarina oli tietenkin muudan Heinolan pisnesmies. Tavara meni hyvin kaupaksi. Itse asiassa kysyntä ylitti reippaasti tarjonnan. Jostain syystä maa on täynnä ihmisiä, jotka ihan vasiten haluavat tulla huijatuiksi. Niinpä huonekalustoa jouduttiin kovan kysynnän tyydyttämiseksi tapahtuman aikana täydentämään uusilla lähetyksillä takaoven kautta siinä määrin, että oikeus antoi myöhemmin asiasta kovat tuomiot. Heinolan pisnesmies teki muutenkin hyviä kauppoja. Jopa niin hyviä, että hän käväisi Konnunsuon varavankilassakin. Siellä hänet ainakin tarinan mukaan pantiin auraamaan vanhalla Valmetilla laitoksen laajaa pihaa. Mutta Heinolan mies oli toimen mies. Ei hän moista nöyryytystä pitkän katsellut, vaan osti rangaistuslaitokselle omilla rahoillaan ison nelivetotraktorin, jossa oli stereot.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Rööperi ja Kärkkäälä |
18.06.2008, 16:56 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ei ollut vaikeakaan yhdistää Rööperin alamaailmasta kertovaa kirjaa Heinolaan. Suonenjoen ja Kärkkäälän kanssa on jo vähän vaikeampaa, mutta onnistuu kyllä, kun oikein yrittää. Nimittäin presidentti Urho Kekkonen, jonka suvun ensimmäinen tunnettu edustaja asui Suonenjoen Mustolanmäellä 1600-luvulla, piti tiivistä ja säännöllistä kontaktia liikemies Tom Sjöbergiin, Rööperin kingiin. Sjöbergillä oli nimittäin pornokauppa Rööperissä ja 70-luvulla kävi viikottain Urkin henkilääkäri hakemassa alan aineistoa vanhenevan maan päämiehen piristykseksi. Se oli sitä aikaa. Silloin ei presidentinkään tarvinnut olla mikään pyhäkoulupoika. Nykyään sen sijaan vireydeltään UKK:n kaltainen Ilkka Kanerva on joutunut viettiensä vuoksi politiikan sivuraiteelle. Muuten tuo Kekkosen juoksupoikana toiminut henkilääkärikin taitaa kytkeytyä Suonenjokeen. Muistelen, että presidentillä oli pitkän hallintokautensa aikana kaikkiaan kolme henkilääkäriä ja yksi oli Suonenjoen poikia – muistaaksen Halonen sukunimeltään. Ja siinäpä onkin sopiva aasinsilta Tarja Haloseen, joka sukunimensä perusteella lienee Suonenjoen Halolanmäen Halosia; Kekkosen suvun Mustolanmäki taitaa olla samaa kylää. Presidentti Halonen liittyy Rööperi-kirjaan sikäli, että eräs venkula väittää olleensa vallan Tarjan lyhytaikainen poikaystävä. Tämän lievästi sanottuna vähemmän luottamusta herättävän tyypin suurin saavutus on Tanskan suurimman pankkiryöstön toteutus. Tämä tapaus herättääkin kysymyksen siitä, miksi kunnon tytöt aina rakastuvat renttuihin. Rööperi-kirjassa kerrotaan sekin, että myöskin menestyneen liikenaisen Kirsti Paakkasen poikaystävä oli ns. poliisin vanha tuttu. Ehkäpä luontoäiti on sen viisaudessaan niin suunnitellut, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Monipuolisen geeniperimän saavat kunnon perhetyttöjen ja Kakolan ruunien jälkeläiset ne vasta elinvoimaisia ovatkin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Hauskaa elämää ja juhannusta |
19.06.2008, 14:18 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Suomalaiset uskovat olevansa maailman rehellisintä kansaa. Näin varmaan onkin, koska missään muualla ei jostain kilpahiihtohuijauksesta nousisi yhtä suurta älämölöä. Muualla arveluttavat kusipullot olisivat vain hävinneet. Ja viime päivinä käsittelemäni Rööperi-kirja vahvistaa uskoani maamiesteni rehellisyyteen. Nimittäin harva ei ollut se kerta, jolloin alamaailman gangstereita jahdatessaan rehelliset poliisimiehet törmäsivät siihen, että maan korkein johto oli viettämässä ns. hauskaa elämää ammatti- ja taparikollisten seurassa. Ilmeisesti neuvottelut vaaliavustuksista olivat käynnissä. Rehellistä tässä on se, että kunnolliset ja rohkeat poliisit uskaltavat paljastaa asian vuosikymmenien perästä. Tuskin muualla maailmassa uskaltaisivat. Hauskasta elämästä vielä sen verran, että juhannusaaton kunniaksi edellä mainitun kaltaista elämää on tarkoitus viettää Kärkkäälän urheilukentän vieressä niin, että metsä raikaa. Lisätietoa asiasta löytyy tästä nettiosoitteesta http://blogitus.net/karkkaala/ . Laulua, seurapelejä sekä kirpputoritoimintaa luvassa. Muuten kyläpäällikön Kärkkäälän blogin ensimmäisestä jutusta saisi sen käsityksen, että Kari Tapionkin sukujuuret kiertyvät jotenkin juhlakentälle, joten laulun raikuminen on ymmärrettävää ja ehkä hyväksyttävääkin. Taidanpa itsekin toimia vokalistina ja peräti sillä kalliimmalla tavalla eli väristysten kanssa. Tietääkseni sekä Kari Tapio että Topi Sorsakoski ovat vähentäneet keikkailuaan, joten huipulla on alkaa olla tilaa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ja kokot loistavat |
22.06.2008, 20:12 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
On juhannus ja kokot loistavat! On juhannus ja kokot loistavat! On juhannus ja kokot loistavat! On juhannus ja kokot loistavat – siis menkäämme katsomaan, kuinka kokot loistavat! Sellainen oli Jouko Markkasen kokko- eli kokkapuhe Kärkkäälän juhannusjuhlilla 2008. Jouko kertoi myöhemmin, että saman kokkopuheen oli Heikki Sikanen pitänyt kyläläisille 60 vuotta sitten Korkeaharjulla. Jouko muuten pystyi vahvistamaan myös epäilyni siitä, että Korkeaharjulla oli sijainnut kyläkeinu, joka oli se huimempi ympäri pyörähtävä malli. Kyläkeinuissa olisi oiva tohtorinväitöskirjan aihe jollekin kansatieteilijälle. Jonnekin voisi myös kyläkeinun rakentaa matkailunähtävyydeksi. Itse en ole sellaista koskaan nähnyt. Jos Kärkkäälän kyläyhdistys päättäisi ko. laitoksen rakentaa, saattaisin hyvinkin olla innokkaana talkoolaisena mukana. Toisaalta lähiyhteisöni pyrkii aina piilottamaan naulat ja vasaran, kun otan esille suunnitelmani erilaisista rakennelmista. Ja uskonpa, että sen jälkeen, kun kyläkeinu olisi rakennettu, kieltäisi Kuluttajavirasto sen vaarallisena. Kärkkäälän kyläyhdistys oli järjestänyt erinomaiset juhlat. Arvioin paikalla olleen kolmanneksen kylän väestä. Yllä olevassa kuvassa kaksi suurta; kyläpäällikkö ja kaikki mikä näkkyy Kauppis-Pekan takkaa on juhannuskokkoo. Sekin oli vaikuttava ilmestys.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Juhannustorttuja |
23.06.2008, 16:20 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Yritin myös innostaa kylän juhannuskokolla juhlayleisöä tilaisuuteen sopivaan yhteislauluun. Olisi voitu käydä läpi kauneimmat joululaulut. Hiljaa, hiljaa, joulunkellot kajahtaa kantaisi mahtavasti tyynellä säällä pitkin rantoja ilahduttaen näin myös juhlan ulkopuolista väestöä. Eivät yhtyneet kärkkääläiset lauluuni. Vakavamielistä on tämä kansa. Mietteliään näköisinä vain katselivat allekirjoittanutta. Pitää panna harkintaan, että onnistuisikohan ensi juhannuksena tiernapoikaesitys? Hintavaa tiernapoikakalustoa on mielestäni turha seisottaa tyhjänpanttina koko vuotta. Muuten juhlapaikalla tapasin entisen kyläkauppiaan Tahvo Turusen pojan Vilhon, Vilikiksi kutsutun. Hän muutti 52 vuotta sitten työn perässä Ruotsiin ja ihmetteli nyt, ettei ketään tuttuja näkynyt. Ja niin muuten on; kylän väki on reilussa 50 vuodessa vaihtunut täysin. Valtaosa paikalla olleista oli muuttanut kylälle Vilikin lähdön jälkeen.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Murha-Kustaan shampanja |
24.06.2008, 20:19 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
1 iso ämpärillinen mustaherukan lehtiä 6 litraa kiehuvaa vettä kaadetaan huuhdeltujen mustaherukan lehtien päälle Annetaan jäähtyä kannen alla ja lisätään 50 gr sitruunahappoa Annetaan seisoa huoneen lämmössä kaksi päivää Sen jälkeen aine seos siivilöidään ja lisätään 800 gr sokeria Annetaan jäähtyä kylmässä ja nautitaan ruokajuomana Mainittakoon, että juoma tunnetaan paremmissa piireissä myös Marskin shampanjan nimellä. Tunnen historiaa niin huonosti, että en edes uskalla arvella, mistä Murha-Kustaa-hellittelynimitys juontaa juurensa. Ehkäpä taustalla on se asia, että marsalkka Mannerheim oli erittin innokas kissojen tappaja. Tämä ominaisuus on aika tyypillistä suurille johtajille, joita varmaan ärsyttää kissaeläinten auktoriteetteja inhoava luonne. Muuten KOP:n ja Outokumpu Oy:n entinen johtaja vuorineuvos Pertti Voutilainen korostaa muistelmissaan, että aina hän on ampunut, kun kissa on tullut kiväärin kantaman hollille. No kerran hän on poikennut tavoistaan. Nuornamiesnä hän sitoi dynamiittipötkyn kissaan kiinni ja sytytti tulilangan. Kissa pelästyi moista tointa ja ryntäsi ladon alle, joka lensi kohta taivaalle tuhansina päreinä. Siinäkös riitti kyläläisille ihmeteltävää vuosikymmeniksi. Vuorineuvos Voutilainen on tunnettu kansanomaisesta huumoristaan.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Boheemielämää |
25.06.2008, 19:42 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Jatketaanpa ruokahuoltolinjalla. Eilen jo valmistimme ruokajuoman, joten tänään on pääruoan vuoro. Sen valmistamista helpottaa kunnon keittokirja, esimerkiksi Andy Wallin nerokas ”Sopan sinulle keitin”. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1993, mutta vasta tänään minulle selvisi, että teos kytkeytyy vahvasti Sisä-Savoon, vaikkei tyhmempi sitä heti huomaa. Ei tosin Kärkkäälään, vaan siihen viereen Iisveden taajamaan. Kirjoittaja ei olekaan ulukomuan eläviä, vaan Ari Jämsen, syntyjään Iisveden Jämsenejä. Maailman parhaiden hiihtäjien lisäksi sieltä löytyy siis myös merkittäviä kulttuurivaikuttajia. Esimerkiksi Erkki Junkkarinen, jonka isä taisi olla Iisveden punakaartin päällikkö, hallitsi maamme musiikkielämä tai professori Kai Laitinen, jonka isä taisi olla paikkakunnan suojeluskuntapäällikkö, hallinnoin maamme kirjallisuutta. Varsinaisia gourment-aterioita Jämsen ei opasta valmistamaan. Paremminkin kysymys on köyhien ja pieneläjien välttämättömän ravinnon tarpeen tyydyttämisestä. Kallista välineistöä ei tarvita, vaan kaikki esitellyt ruoat voidaan valmistaa kahvinkeittimellä. Ja minkäs ihmeen takia köyhän tulisi seisottaa kallista kalustoa vajaakäytöllä. Itsekin olen joskus pohdiskellut, miksi esimerkiksi kallista mehumaijaa käytetään vain muutamana päivänä vuodesta. En keksi yhtään kappaletta esteitä sille, etteikö tällä hintavalla laitteella voisi keittää vaikka pontikkaa talvi-iltojen ratoksi. Kun kävin Italiassa, siellä kerrottiin ihastellen, että sikäläiset viininviljelijät valmistavat noin 50 %:sta grappaa viininvalmistuksesta tähteeksi jäävistä perskeistä. Eivätkö suonenjokelaiset marjatilalliset voisi yhtä hyvin tiputtaa mehumaijalla tuhtia pontikkaa mansikan rusuista ?
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Maastodopingia |
26.06.2008, 15:57 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vaalirahoitussotku on jäänyt taka-alalle, koska media keskustelee nyt maastodopingista. Tämän päivän Savon Sanomissa Immo Kuutsa sitten kertoi asian, jonka kaikki tietävät, mutta jota ei sanota ääneen. Kaikki siis dooppaavat sen kun ehtivät, mutta vain hölmöt jäävät kiinni. Asianosaiset peräänkuuluttavat todistajia asiassa, mutta luotettavia sellaisia ei näytä tällä hetkellä löytyvän. Rehellinen lapinmies Kari-Pekka Kyrö myöntää matkan varrella valehdelleensa jo niin monta kertaa, että nytkään ei olla varmoja puhuuko hän totta. Vaikka rehellsiin naama hänellä on siitä porukasta. Kummallista, että hän on tapauksen konna ja monet ilman hemohessiäkin punoittavat hiihtotiiminjäsenet rehtejä lainpuolustajia. Nyt pitäisi totuuskomission edessä suorassa tv-lähetyksessä kuulla niitä entisiä asianosaisia, jotka suostuvat jotain muistamaan. 50- luvun menetelmistä August Kiuru on kertonut paljonkin ja 70 -lukulaisia voisi edustaa Arto Koivisto. Suorapuheinen Aku oli muistaakseni jossakin lehtijutussa oli valmis lähettämään hameita kanssakilpailijoilleen (halventaa muuten naisia), jotka kuulemma velehtelivat kuin pullopersesiat. Akun mukaan dropit olivat siihen aikaan sellaiset, että ruumiitkin pantiin tarvittaessa hiihtämään ja huoltojoukkojen vaativana tehtävänä oli valvoa virkistäytymisasemilla, että amfetamiinilla huumatut hullunkiiltosilmissä painalevat kilpailijat ampaisivat latua oikeaan suuntaan. Arto Koivisto tuli uskoon ja kertoi muutama vuosi sitten ilmestyneissä muistelmissaan rehellisesti aikansa dopingista, mutta kirja sivuutettiin jostain syystä vähin äänin. Se vaikutus Koiviston mukaan silloisilla mömmöillä oli, että miehestä tuli kerrassaan viriili ihminen, suoraan sanottuna naippo. Uskoon tultuaan hän tunnusti kaiken irstailunsa ja elostelunsa vaimolleen. Tämän jälkeen pariskunta alkoi käydä seurakunnan parisuhdeleireilla ja monella leirillä piti kuulemma käydä ennen kuin kaikki oli tullut kerrottua. Epäilen, että prosessista tuli niin pitkä siksi, että hiihtäjästä oli mukava muistella tekemiään syntejä. Muuten hiihtoliiton herrojen pahin pelko on varmaankin se, että kansanedustaja Mieto hurahtaa uskoon ja kertoo pohjalaisen suorasti, miten asiat oikein olivat. Hän olisi luultavasti sitä mieltä, että siihen aikaan ei ilman kiellettyjä lisäaineita pärjännyt sonnikaan. Ja Mietaata uskovat kaikki.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ennätyshiihto |
30.06.2008, 14:45 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kuten eilen kerroin, käytettiin Suomen hiihdossa 50-luvulla saksalaisilta saatua pervitin-nimistä amfetamiinin sukuista piristettä. Sen teho oli valtava ainakin muutama vuosi sitten Hesarissa kerrotun tapauksen perusteella. Kaukopartiomies Aimo Koivunen alkoi talvella -44 uupua sissiretkellään ja turvautui lopulta mukanaan ollaisiin piristeisiin. Mies oli kuitenkin jo sen verran sekaisin, että nappasi yhden pillerin sijasta niitä yhden kourallisen. Ja sitten alkoikin matka taittua. Kovassa pakkasessa hän hiihteli seuraavan parin viikon aikana sekavassa mielentilassa ainakin reilut 400 kilometriä ravintonaan männynkasvaimet ja yksi raakana nautittu kuukkeli. Lopulta Koivunen hiihti miinaan ja makasi lumihangessa viikon päivät apua odottaen. Kun hänet saatiin lopulta pelastetuksi, oli hänen sydämensä lyöntinopeus lähes 200 kertaa minuutissa. Paino oli pudonnut 43 kiloon. Ei ihme, että amfetamiinia käytettiin myös laihdutuslääkkeissä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Loma |
30.06.2008, 14:44 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ensimmäinen lomapäivä on kallistumassa iltapäivään ja lomanloppumisahdistus alkaa iskeä päälle. Juoksin juuri Parikkalan Siikalahden ympäri, kävin katsomassa Parikkalassa pohjoismaiden suurimmat siirtolohkareet eli Mykkiin kivet. Tosin Kakkisensalolta sieltä Kumpusen ja Saarisen välistä taitaa löytyä suurempi. Istun nyt Niukkalan baarissa ja niin se kehitys kehittyy – täällä on netti. Tarkkailen tässä terassilla ohikiitävää ihmisvilinää. Eilen ajoi yksi auto, tänään on vähän rauhallisempaa. Tosin tuossa vähän matkan päässä liikehtii kymmeniä valtavan kokoisia eläimiä rivissä minua kohti. Lajin määritys on vielä kesken. Raportoin tilanteesta myöhemmin. Eilen oli Uukuniemi-juhlilla noin 1500 ihmistä, vaikka kylällä on 500 asukasta. Ystävällisiä, seurallisia ja sukurakkaita ovat nämä karjalaiset. Joku oli lähtenut Amerikasta asti tapaamaan tuttuja. Järjestyshäriöitä ei muuten sattunut, mutta Parikkala-sanan maininta kiristi ilmeitä. Kuntaliitosta vastustetaan vieläkin. Ja onhan se ymmärrettävää. Kun 500 asukaan kunta liitetään 5000 asukkaan kuntaan, niin kyllähän siinä valta keskittyy ja etääntyy kansasta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Itä-Suomen karjaa |
03.07.2008, 11:37 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Olen joskus lukenut hävittäjälentäjä Punaisen Paronin muistelmat. Hän taisi olla sairastunut jonkinlaiseen tappamisen psykoosiin, koska hän halusi ampua kaikkea mikä liikkuu. Puolassa mies kävi lomailemassa ja metsästi siellä eläviä viimeisiä visenttejä. Ne ovat vähän biisonia pienempiä, mutta ei meinannut arvon paroni saada niitä millään hengiltä kivääriaseistuksella. Ihmettelenpä ja arvostanpa entistä enemmän inkkareita. He metsästivät biisoneita jousilla. Kyllä minullakin oli poikasena jouska, mutta enpä menisi sillä buffaloa härnäämään. Eläin on kömpelön näköinen, mutta rakenteellinen huippunopeus on 50 km/t. Minä urheilijamiehenä pääsen parhaimmillaan melkein kahteenkymppiin. Pitää muuten selvittää, tekivätkö intiaanit jousensa marjakuusesta, jollaisia ei pohjolassa kasva. Sellaisella jousella ammuttiin keskiajalla läpi haarniskasta, joten ehkä se myös puhkaisee biisonin nahan. Suomalaisilta marjakuusi puuttui ja täällä tehtiin jouset tämn vuoksi jo muinoin komposiittirakenteisina. Kalevalassa asia neuvotaan. Männyn ja koivun viiluja liimattiin yhteen kalanruotoliimalla ja ne päällystettiin tuohen kuorella. Kyllä silläkin hirviä kaadettiin. Kymmenkunta vuotta sitten löydettiin Uukuniemeltä varsijousen nuolen kärki. Se oli suunniteltu panssari- eli haarniskamiesten torjuntaan. Sadalta metriltä sellaisella pystyi lävistämään 10 senttiä tammilankkua. Ase oli niin hirmuinen, että se synnytti ensimmäisen aseistariisuntasopimuksen. Paavi nimittäin määräsi, ettei tällaista julmaa ja raakalaismaista vehjettä saanut käyttää kristittyjen välisissä sodissa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Myrsky ja mylväys |
04.07.2008, 07:17 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Piti kiireellä palata Uukuniemeltä, koska uutisissa kerrottiin, että Suonenjoella on satanut golfpallon kokoisia rakeita kaatamalla. Alueen erityisolosuhteet huomioiden tuo golfpallovertaus on huono. Golf on onneksi siellä vieras asia, enemmänkin se kuuluu Helssingin herrojen kotkotuksiin. Parempi olisi ollut puhua vaikkapa männynkvyn kokoisista jäänpalasista. Ikkunoita on hajonnut ja autojen pellit kärsineet, mutta henkilövahingoilta on onneksi säästytty. Vaan miten lienee käynyt 14 vaalimalleni pionille. Huomenna totuus paljastuu koko karmeudessaan. Onneksi tilanne ei ole yhtä paha kuin miltei päivälleen kuusi vuotta sitten, jolloin Unto-myrsky iski hirmuisella voimalla Kärkkäälään. Se ei ollut trombi, kuten erheellisesti yleensä puhuttiin, vaan syöksyvirtaus. Rakeet senkin aiheuttivat. Eli hyvin korkealta pudonneet jäähiukkaset viilensivät ylhäällä olleen ilmamassan sillä seurauksella, että se alkoi virrata alaspäin kiihtyvällä nopeudella. Kun se törmäsi maanpinnalle, kääntyi se normaaliksi maata pitkin eteneväksi myrskyksi. Silloin oli päivällä hyvin kaunista ja lämmintä. Olin Kakkisella meloskelemassa puhallettavalla kumikanootilla, kun järveltä näin, että musta pilvi on nousemassa. Vaikka vanhat sanovat, että harmaa pilvi vettä antaa, musta muuten murjottavi, palasin rannalle, koska ajattelin, että voi hyvinkin ripsauttaa vettä. Juuri kun ehdin kotia, oli helvetti irti. Tuulenpuuska iski ihan varoittamatta ja ukkosen jylinä oli katkeamaton. Olin aina ihmetellyt, miten joku maanjäristys tai tuuli voi tappaa ihmisiä, mutta nyt sen ymmärsin. Hetken päästä oli taas tyyntä. Maisema oli kuin atomipommin jäljiltä. Metsä ympäristöstä kaatunut, sähköt poikki, kännykkä mykkä ja kylätie yhtä murrosta. Ajattelin, että jos nyt kuulisin uutiset, niin siellä varmaan kerrottaisiin, että satoja ihmisiä menehtyi Sisä-Savossa hirmumyrskyn uhreina. Monelta kyläläiseltä kuulin läheltä piti-tilanteista; Askolassa oltiin kylpemässä, kun isot kuuset alkoivat kaatuilemaan saunan ympäriltä kuin tulitikut, Pellisen Pekka oli ollut ongella ja aalto heitti veneen onneksi kauaksi maalle, Jyrkisen Väinö jäi traktorillaan kaatuilevien puiden keskelle. Mutta naarmuakaan ei tullut kenellekään. Tosin luulen, että isäni menehtyi myrskyn seurauksena; hänen sydän lihastaan alkoi rajuilman aikana kouristaa ja siihen hän kuoli vajaa vuosi myöhemmin.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kallen hampaat |
07.07.2008, 09:18 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Luinpa tuossa sadepäivien ratoksi Antti O. Arposen Kalle Jalkas-elämänkerran ja siitä selvisi se, ettei viestisankarin hammasepisodi vuoden -36 kisoissa ollutkaan komedia vaan tragedia. Siihen aikaan tekohampaat nimittäin maksoivat köyhän työmiehen kahden kuukauden palkan eikä niitä sopinut jättää hankeen, vaikka olympiakulta olikin vaarassa. Kalle Jalkanen oli todellinen amatööriurheilija, joka ei hiihtovoitoillaan päässyt rikastumaan. No sikäli miestä saattoi syyttää ammattilaisuudesta, että Lahden MM-hiihtojen alla huonekalutehtailija Kutvonen lupasi maksaa miehen erääntyvän vekselin, jos tämä voittaa maailmanmestaruuden ja niinhän siinä sitten kävi. Muista ajan huippuhiihtäjistä poiketen Kalle oli välillä työttömänä ja syytä voi ihmetellä, sillä Arposen kirjasta päätellen hän oli harvinaisen mukava ja kunnollinen ihminen. Voisi tietysti miettiä, että Jalkasen tuöttömyysongelmien takana oli se, etteui hän kuulunut suojeluskuntaan kuten lähes kaikki muut huiput kuuluivat. Muuten Suonenjoen kaupunginmuseoon tulisi hankkia paikkakunnan hiihtohistoriaan liittyvää esineistöä – olihan pitäjä aikoinaan maailman hiihdon huipulla. Kalle Jalkasen hampaita museoon tuskin enää saa, mutta Kiva-voidenpurkkeja, Kapasen suksia ja muuta hiihtorekvisiittaa sinne ainakin voisi haalia. Muistaaksen Aarne Jalkasen mahtava palkintokokoelma on nykyään nähtävillä Iisveden koululla.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kosto |
10.07.2008, 17:27 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Antti O. Arposen kirjasta Viestisankarit paljastuu asia, josta maamme sota- ja urheiluhistoria on tähän asti visusti vaiennut. Se kyllä on tiedetty, että Kalle Jalkanen kaatui syyskuussa -41 Kirjasalossa astuttuaan miinaan. Sitä ei ole sen sijaan kerrottu, että olympiasankarin kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia. Ansiokkaan urheilijan kuolema harmitti pataljoonan komentajaa majuri Mäntylää niin kovasti, että hän määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai teloituksen suoritettavakseen. Hän ei saanut miehiään tätä hirmutyötä tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin konepistoolia. Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki jätettiin tuomitsematta, vaikka rikokseenhan hänkin syyllistyi. Arposen kirjasta ei ikävä kyllä ilmene, mistä rikosesta majuri tuomittiin. Murhasta tai taposta, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen, ei ilmeisesti ollut kysymys, koska niist tulee kovemmat tuomiot. Merkillinen ilmiö tuo kosto. Eilen tuli TV:stä ohjelma Elisenvaaran aseman pommituksesta, jossa kesällä -44 kuoli pari sataa siviiliä. Pommituksen syynä oli ohjelman mukaan kosto erään lentäjäupseerin alasampumisesta. Elisenvaaran tragediastakaan ei ole kovin paljoa julkisuudessa puhuttu, mutta Uukuniemen kioskilla Pirhosen Matti siitä joskus kertoili. Hän oli ollut nuorena miehenä siellä keräilemässä ihmisten kappaleita.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Rauhanlähettiläs |
11.07.2008, 16:59 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pitäydytäänpä edelleenkin koston teemaan. Eilen kerroin maamme urheiluhistoriaan kytkeytyvästä inhottavasta kostotapauksesta, mutta päinvastainenkin esimerkki löytyy. Vaikka maamme suurin urheilufilosofi Tahko Pihkala tunnetaankin lähinnä kiivaana maanpuolustusmiehenä, niin älykkäänä ihmisenä hän ei voinut olla ymmärtämättä sitä, mihin varustelukierre oli johtamassa. Joskus 60-luvulla lähes 80-vuotiaana hän saneli nauhalle seuraavaa: ”Nyt ollaan siinä pisteessä, että ihmisen tekninen äly on tuonut eteen atomiuhkan, joka pyrkii hävittämään kaiken tämän kalliin elämän. Minä en ymmärrä, millä tavoin ihmiskunta suoriutuu tästä umpikujasta. Ne, jotka jaksavat, tekevät itselleen atomiaseen. Vääryyttä tehdään maailmassa niin paljon, että on syytä kostaa”. Tätä asiaa on vaikea paremmin ilmaista. Pessimistinen näkemys tulevaisuudesta kannusti Pihkalaa myös käytännön toimintaan. Hän otti yhteyttä maatalousministeri Johannes Virolaiseen ja tarjoutui tekemään jotakin konkreettista rauhan edistämiseksi. Hänen ideanaan oli ottaa yhteys Kreikassa sijaitsevaan Naton amerikkalaisten joukkojen päämajaan, jotta sekä Nato että Neuvostoliitto olisi saatu takaamaan Suomen puolueettomuus. Tuleva valtioneuvos Virolainen suhtautui hankkeeseen epäillen. Kysymys ei ollut pelkästään ulkopoliittinen, vaan kantaan vaikuttivat myös käytännön syyt. Lähes 80-vuotias Tahko halusi nimittäin suorittaa arkaluonteisen tunnustelutehtävänsä omalla autollaan. Virolaista epäilytti Kreikan huonojen teiden lisäksi sekin, että rauhanlähettiläs oli tuohon aikaan umpikuuro ja lähes sokea sekä harmaa- että viherkaihin vuoksi. Estelyistä huolimatta Tahko läksi vaativalle matkalleen, joka onnistui ainakin sikäli yli odotusten, että välille sattui vain yksi kolari. Siitä ei ole tietoa, tapasiko Pihkala amerikkalaista sotilasjohtoa. Tutkijoiden pitäisi ilman muuta selvittää asia. Tahkon toiminnassa oli varmaankin hyvin vahva logiikka, mutta minulle se ei kyllä ainakaan täll hetkellä täysin avaudu. PS. Olen muuten itse lähdössä elokuun 25.-30. päivä rauhanlähettilääksi Laatokan rannoille, jonne Karjalan liitto järjestää tutustumismatkan seitsemään luostariin. Nyt kuulin sikäli hälyttävän uutisen, ettei vaadittavaa 18 ihmistä ehkä löydykään. Lähtekää te ja levittäkää sanaa. Lisätietoja asiasta seuraavassa nettiosoitteessa http://www.karjalanliitto.fi/?322_m=439&s=12
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Golfin kansalliset erityispiirteet |
12.07.2008, 17:39 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Maamme golf-bisnes on vaikeuksissa. Sen jälkeen, kun kauppaketju LIDL on alkanut myydä golf-settejä 29,90 €, on harrastajien määrä kääntynyt laskuun. Valtavat kenttäinvestoinnit näyttävät menevän hukkaan. Konkurssiaalto odottaa. Niinpä on syytä palata Tahko Pihkalaan, josta jo eilen kirjoitin ja hänen viitoittamalleen liikuntapoliittiselle linjalle. Hänelle kaikki kalliit hallit ja kentät olisivat kauhistus. Ja onneksi hänen ei tarvinnut nähdä tupakka- ja viinamainosten ryydittämiä moottoriurheilutapahtumia. On kuitenkin yllättävää, ett Tahko oli golfin ystävä. Hän katsoi pelissä yhdistyvän hyödyllisen kävelyn ja hupaisan tarkkuuslyönnin. Tosin hän arvioi, ettei golfista maamme köyhyyden ja luonnon olosuhteiden vuoksi koskaan voi tulla massojen liikuttajaa. Niinpä syntyi ajatus pelin kansallisesta vastineesta, joka sai nimekseen nummipallo. Siinä yhdistyivät pesäpallo ja golf. Pallo asetettiin kepin nenään, josta sitä lyötiin pespallomailalla. Peliä oli tarkoitus pelata hiekkanummilla, josta syystä golfin suomalaismuunnelmaa oli perusteltua nimittää nummipalloksi. Kuivatulla suollakin sitä olisi voitu harrastaa. Ehkäpä turve- tai suopallo olisi ollut sille paremmin meikäläistä elämänmuotoa kuvastava nimi. Nummipallossa reikien välin tuli olla 150 – 800 metriä. Kunkin taipaleen päähän piti tasoittaa maaliksi lipuilla merkitty pienehkö noin metrin säteell piirretty ympyrä, jota reunustaisi määrätyn syvyinen ja levyinen oja, joka estäisi ympyrään pudonneen pallon vierimästä siitä pois. Mielestäni jonkun olisi tehtävä jotakin maamme turvepalloharrastuksen eteenpäin viemiseksi. Suomen turvepalloliitto olisi perustettava. Muistaakseni Tahkon ideoima Suomen salamapalloliitto perustettiin 6.6.-66 klo.6. Se ajankohta on helppo muistaa kuten myös Alkon myymälöiden avaamispäivä kieltolain päättymisen jälkeen, joka oli 5.4.-32 klo 10.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Keksintöjä |
13.07.2008, 08:26 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Muutenkin Tahko oli kova keksimään. Pesäpallon hän kehitti kansan sotilaskuntoisuuden nostamiseksi. Pallonlyönnillä kehitettiin hyviä pikakivääriampujia, pallonheitolla opeteltiin ksikranaatin käsittelyä ja Pihkalan tutkimuksen mukaan pelin avulla suomalainen mies pystyi lisäämään syöksynopeuttaan 10 – 15 %. Kun pimeys rajoitti Tahkon hiihto ja suunnistusharrastusta, hn yritti ratkaista ongelman otsalampulla. Siihen aikaan ne eivät olleet kehittyneit, vaan patterit tahtoivat kulua loppuun nopeasti. Norjasta hän löysi suunnistajan otsalampun, jonka sai syttymään navan seudulla olevasta napista. Tämä ei miehelle riittnyt, vaan hän kehitti sikaarimaisen laitteen, jonka syttymisen ja sammuttamisen pystyi hoitamaan kielellään. Samalta oraaliselta pohjalta kehittyi laite, jonka piti ratkaista kestävyysurheilijoiden ravinto-ongelma. Verensokerin alenemisestahan seuraa nopea väsähtäminen. Sokeripalojen kaivelu taskusta hiihdon aikana oli liian hankalaa ja niinpä Tahko alkoi kehittelemään olkapäille kiinnitettävää makkaran kaltaista sokerivesipussia, josta saattoi tutin kautta imaista täydennystä tarpeen vaatiessa. Muuten tutkijoiden pitäisi selvittää, onko Helsingin keskuspuiston säilyttminen Tahkon ansiota. On puhuttu, että hän vaati innokkaasti puiston säilyttämistä sillä perusteella, että mahdollisen suursodan syttyessä Pääkaupunkiseudun miespuolinen väestö pystyttäisiin siirtämään kätevästi rintamalle Keskuspuiston läpi hiihtämällä.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
2007-1.4.2008
|
09.10.2007, 22:41 Palestiinalaissyntyinen tv:stä tuttu toimittaja Umayya Abu-Hanna asui 80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin. Muistan, että näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon hiihtomonot jalassa. Se herätti samalla tavalla huomiotani kuin se etiopialainen neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan erikoiskilpasuksia.
Umayyan sukunimi oli siihen aikaan Hänninen varmastikin onnistuneen naimiskaupan seurauksena. Äskettäin ilmestyneestä omaelämänkerrallisesta teoksesta paljastuu, että tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa Suonenjoelle. Ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään.
Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle iloisesti “haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, uusi miniä entistä kuuluvammin “haluan pillu”. Jostan syystä appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen pivän säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa. Kommentit (0)
|
|
|
Itä ja länsi |
01.11.2009, 17:37 |
|
Itä ja länsi 09.10.2007, 22:41 Uukuniemen kirkonkylän pääväylän länsipuolella kohoaa kirkko ja itäpuolella kellotapuli. Havaintoni saattaa olla liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, mutta mielestäni kirkon tornin huipulla ristin alla on kullattu omena, joka on Ruotsin vallan symboli, mutta sen sijaan tapulin harjalla on kullattu sipuli, joka kuvastaa Venäjän valtaa.
Idän ja lännen raja näyttää kulkevan Uukuniemen kirkon mäellä. Ainakin heti talvisodan jälkeen asia oli selvä, sillä sikäläisten venäläisten joukkojen esikunta majoittui tapuliin. Välirauhan aikana rajaa tarkastettiin uudelleen ja se siirtyi pari kilometriä idemmäksi.
Tosin rajan tarkka sijainti lienee ollut epäselvä. Suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka nimittäin katosi kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla. Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka ammuttiin ja painettiin turpeeseen.
Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin. Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin. Kommentit (0) ——————————————————————————–
|
|
|
Uukuniemen urheilijoita |
01.11.2009, 17:39 |
|
Kommentit (0) Blogi Uukuniemen urheilijoita 09.10.2007, 22:24 Nykyään Uukuniemellä on vain runsaat 500 asukasta, mutta väen vähyydestä huolimatta se on kasvattanut suuria urheilusankareita, joista kuuluisin on vuoden 1984 moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiainen.
Tosin mitalin arvoa jonkin verran himmentää se, että Los Angelesin kisoista puuttuivat boikotin vuoksi kovat neuvostoliittolaiset heittäjät. Rajan läheisyys on pakottanut uukuniemeläiset reaalipoliitikoiksi ja niinpä muistan, että Tiaisen voiton jälkeen paikkakunnan linja-autossa eräs vanha mies pohdiskelikin ääneen, että “oeskohan se Juha voettanna, jos Venään mies oes ollu mukana”.
Samoissa Losin kisoissa keihään kultaa voitti Arto Härkönen, jonka isä on Uukuniemen poikia – veikkaanpa, että sukujuuret löytyvät Härkälän kylältä. Härkösenkin olympiavoittoa helpotti, että kovat Itäblokin miehet puuttuivat tapahtumapaikalta. Vähän näiden kisojen jälkeen jälkeen DDR:ssä järjestettiin jonkinlaiset varjo-olympialaiset. Sinne matkusti eräs suomalainen työläisurheilija näyttämään paikallisille keihäänheiton mallia. Hyvin hän heittikin; heti ensirepäisyllä lensi noin 84 metriä. Sen jälkeen oli vuorossa Uwe Hohn, jonka heitto kantoi 104,80. Siihen aikaan DDR:ssä oli käytössä sellaiset dropit, että niillä pantiin vaikka ruumiit heittämään.
Maineikkain Uukuniemellä syntyniestä talviurheilijoista on ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen, joka on Suomen menestynein ampumahiihtäjä. Hänellä on peräti kolme maailmanmestaruutta ja pari olympiahopeaa siitä huolimatta, että näissä kaikissa kisoissa oli myös Venään mies mukana. Muuten Suutarisen kova kilpakumppani oli Neuvostoliiton Aleksandr Tihonov – hän on ainoana voittanut olympialaisissa saman lajin neljästi peräkkäin. Tihonovista oli pari vuotta sitten Hesarissa pieni uutinen. Sen mukaan Tihonov oli vangittu epäiltynä erään poliitikon murhayritykseen sekaantumisesta. En ole saanut tapauksesta tarkempaa tietoa, mutta ilmeisesti hyvillä pyssymiehilla on nyky-Venäjällä käyttöä. Kommentit (3) ——————————————————————————–
|
|
|
Parannusta luvassa |
11.10.2007, 08:07 |
|
Aiemmin tekstien siirtäminen oikean laidan otsikoiden alle jäi aina tekemättä, mutta nyt yritetään jatkaa uudelta pohjalta. Tarkoitus on, että esim. Kärkkäälän, Uukuniemen, Heinolan ja Vantaan Koivukylän tapahtumia seurataan nimenomaan oikean laidan otsikoiden alla herkeämättömällä valppaudella. Kaikenlaisia sisäpiirijuttuja ja meheviä juorua kyseisiltä paikkakunnilta, joiden elämää olen pitkään seurannut, aion luottamuksellisesti julkoa sivuillani. Tarkoitus on myös siirtää vanhat jutut, valokuvat ja kommentit sivun oikean laidan otsikoiden alle. Yritän myös kerätä talteen ja julkaista varsinkin Kärkkäälän kylän vanhoja valokuvia ja tarinoita, joten otan niitä kiitollisena vastaan osoitteessa aulis@koivistoinen.net.
|
|
|
Ierikka |
11.10.2007, 07:57 |
|
Jos kielessämme on sana charmantti, on Kuopiossa syntynyt tuttu radioääni Erkki Toivanen charmantti. Männä viikolla Ierikka luennoi yliopistolla kansainvälistymisestä ja häneltä opin seuraavat 3 kpl uusia asioita. Ne ovat:
1. Sana Finland tarkoittaa ranskan kielessä ryteikön perää, joka onkin maallemme osuva nimitys. Itsekin olen huolella läheltä tarkkailut maaseudun pusikoitumista ja olen vahvasti sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä jotakin kehityksen pysäyttämiseksi.
2. Pohjanlahden rannikko ei enää nousekaan, jolla tavalla koulussa ennen opetettiin rauhantahtoisen ja ahkeran mutta sodassa urhoollisen kansamme kasvattavan elintilaansa, vaan merenpinta nousee nyt kasvihuoneilmiön seurauksena maata nopeammin. Geologisesti mielenkiintoinen tieto.
3. Kiinalaiset eivät 70-luvulta lähtien ole suinkaan pyyteettömästi auttaneet radanrakennusprojekteillaan yms:lla yleisillä töillä Afrikkaa, vaan taustalla on tulevan supervallan huoli raaka-ainehuollostaan. Niinpä Darfurin alueen katastrofaalinen sisällissota on pitkälle Kiinan ansiota. Samoin taitaa olla myös Burman tapahtumien laita – maahan toimittaa Kiinalle öljyä.
Muuten 70-luvulla oltiin rähmällään itään ja sillä tavalla lyötiin rahoiksi ja nyt se tuomitaan. Itään päin ollaan taas rähmällään ja rikastutaan sillä. Tulevien polvien kettutytöt ihmettelevät, miten silloin 10-luvulla istuttiin saunassa Kiinan lähetystösihteerien kanssa, vaikka samaan aikaan Kiinan urheilukentillä ampuiltiin epäilyttäviä ihmisiä pinskalla niskaan ja lasku patruunasta lähettiin asiakkaan lähiomaisille.
|
|
|
Tip Top Hautala |
12.10.2007, 18:40 |
|
Kuopiossa sattuu ja tapahtuu. Männä viikolla Erkki ”Ierikka” Toivanen puhui kansainvälistymisestä, tällä viikolla Heidi ”Tip Top” Hautala kertoi Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Tuo Tip Top oli oikeastaan Heidi Hautalan isän kutsumanimi, eversti Hautala oli viimeisen päälle tarkka mies ja samanlainen käsitys syntyy myös tyttärestä.
Venäjän ihmisoikeusasia on nykyään nopeasti läpikäyty. Maa on palaamassa yksipuoluejärjestelmään eikä energiahuollostaan huolestunut länsi ole asiasta juuri huolestunut. Jututin äskettäin erästä paluumuuttajaa, joka kertoi, että kun Jeltsinin aikaan yritettiin opetella demokratiaa, valta siirtyi rikollisille ja maa oli ajautumassa sisällissotaan. Nyt valta on entisellä KGB:llä ja kuri sekä järjestys on palaamassa maahan.
Tosin Hautalan mukaan erikoista asiassa on se, ettei Putinin valtaeliitti edes yritä peitellä asiaa, vaan oppositio nujerretaan täysin julkeamattomasti. Kun toimittaja Anna Politkovskaja vuosi sitten murhattiin, on tutkmuksissa nyt jo selvinnyt, että teon tekivät tsetseenit Länsimailta tulleesta tilauksesta. Ja kun Venäjällä yritettiin järjestää eräs ihmisoikeuskonferenssi, ilmoitettiin tapahtuman vieraille, että tilaisuus on peruutettu kosteusvaurion vuoksi. Ehkä on niin, että maan valtaeliitti haluaa osoittaa, että se on täysin ylivoiminen ja mahdolliset vastustajat ovat tyystin heidän armoillaan.
Suuri viisaus on ehkä kauniskasvoisen nyrkkeilijätär Eva Wahlströmin äskettäin ilmestyneistä rohkeista ”muistelmista” ilmenevästä Pietariin suuntautuneelta kilpailumatkalta opitusta viisaudesta: ”Venäjällä on kaikki muu paskaa paitsi kusi”.
|
|
|
Viipuri 1944 |
13.10.2007, 19:16 |
|
Luinpa juuri professori Heikki Ylikankaan synnyttämän kohun innoittamana kirjan Viipuri 1944 ( Eero Elfengren, Eeva Tammi). Kirja yrittää selvittää, miksi 20.6.1944 Viipuri luovutettiin venäläisille lähes taistelutta. Kirjan keskeinen henkilö on A F Airo, joka on historiamme merkittävin Heinolaan liittyvä suurmies 157 cm:n pituudestaan huolimatta. Hän johti maamme sotatoimia toisin kuin marsalkka Mannerheim, joka keskittyi itse sodan johtamiseen. Airo tunnettiin vaikenevana kenraalina, koska hän ei kirjoittanut muistelmia eikä selitellyt tekemisiään jälkeenpäin. Tosin kirjasta paljastuu, että kyllä kenraali kuitenkin avautui ainakin Heinolan rotareille, joille hän myönsi senkin, ettei Viipuria edes ollut tarkoitus puolustaa. Ja hyvä niin, koska kaupunki säilyi suhteellisen ehjänä. Missäpä muualla lähialueilla onkaan pystyssä 1200-luvulla rakennettuja taloja. Ja vaikka sotahistorioitsijoiden näkemyksen mukaan Viipuria puolustanut prikaati syyllistyi sotahistoriamme suurimpaan skandaaliin, täytyy muistaa, ettei se kuitenkaan syyllistynyt sotahistoriamme suurimpaan katastrofiin. 5000 miestä säästyi sankarikuolemalta.
Koko sodanjohto ei kirjan perusteella näytä olleen tietoinen Airon strategisesta valinnasta, koska ainakin osa upseereista yritti vimmatusti järjestää vastarintaa kaoottisissa oloissa, joista ei puuttunut tragikoomisiakaan piirteitä. Esimerkiksi sikäläinen ammusvarikon päällikkö (siis suomalainen) teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen estääkseen joukoilta ammushuollon, lopulta puutteelliset lupalaput täytyi korvata konepistooleilla.
Kirja väittää, ettei ainakaan tästä Viipuria puolustaneen joukko-osasto ketään teloitettu salaa Huhtiniemen salaisessa sotaoikeudessa. Kaikki kaatuneet ja kadonneet luetellaan nimillä. Itse tutkin kirjan erityisellä mielenkiinnolla, koska haluan selvittää Heinolan vuosinani kuulemani tarinan todenperäisyyden. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan evakuoinnin. Erityisperusteena ampumisessa vedottiin siihen, että upseerilla itsellään oli autossaan huomattava määrä saman liikkeen tuotteita.
Heikki Ylikankaalle olisikin seuraava mielenkiintoinen tutkimuskohde upseerien murhat ja epäselvät kuolemantapaukset rintamalla. Olen kuullut edesmenneiltä veteraaneilta, että eräskin kotikylän mies, jolla oli sama sukunimi kuin itselläni, olisi ns. polttanut nallin luutnanttiin, joka ei muistanut tunnussanaa. Tätä tapausta pidetään pelkkänä onnettomuutena.
|
|
|
Luakko |
15.10.2007, 14:29 |
|
Joen tunnusmerkistöön kuuluu, että sitä pitkin voi soutaa. Niinpä Petäisestä Virmaaseen johtava vesitie onkin alkumatkasta puro. Kuitenkin parin kilometrin päässä alajuoksulla on noin aarin suuruinen levennys ja syvennys, jota vanhat ihmiset kutsuivat Luakon lammakoksi. Siis lammakoksi, ei lammikoksi. Nimen taustaa en tiedä, ehkäpä se on nimetty vaikka jonkin Laakkosen perusteella. Ja ehkäpä ensiksi on nimetty vieressä oleva Luakon niitty, jolla on saattanut olla taloudellista merkitystä sikäli, että joku Laakkonen on korjannut siitä luonnonheinän karjalleen. Kerran kesässä käyn Luakolla ongella ihan vaan sen vuoksi, että tarkastan vieläkö siitä saa säynävän poikia. Jostain syystä lähes kymmenen kilometrin päästä Virmaasta on lammakkoon noussut säynäviä, vaikka mielestäni purossa pitäisi olla pari läpi pääsemätöntä estettä. Vähän ennen kuolemaansa isäni väitti saaneensa Petäisestä hirmuisen säynävän. Mielessä kävi, että jospa kala olikin vaikkapa ainut särjen sukuinen petokala eli toutain, joita on tietääkseni istutettu Iisveden vesistöön. Toutainhan on kova kala vaeltamaan jokia pitkin.
Kesällä vein Luakkoon katiskan jäännöksen selvittääkseni puturan kalastollista rakennetta. Kun kävin pyydyksen kokemassa, oli siinä mitätön hauentuppi. Niinpä tässä pikkupuron levennyksessä on ainakin ahvenia, särkiä, säynäviä ja haukia. Erikoisia kaloja en siis tavannu, mutta erikoisiin nisäkkäisiin törmäsin. Näin nimittäin ensimmäisen kerran luonnossa metsäkauriin. Yllättävän iso eläin, jonka rakenteellinen nopeus vaikuttaa olevan noin 50 km/t. Kerran ennenkin olen nähnyt mustaruskean otuksen kiitävän hirmuista vauhtia ryteikössä ja silloin luulin nähneeni suden, en leijonaa kuten Ruokolahdella muinoin. En kertonut havainnostani, koska akat eivät muutenkaan uskalla enää liikkua metsässä karhuvaaran vuoksi. Pelko onkin oikeutettu, sillä Kärkkäälän parhailla marja- ja sienimailla Välisuon suunnalla on taas havaittu karhu. Viimekesäisistä poikasista yksi on siis kotiutunut kylälle.
|
|
|
Votkaa, Votkaa |
22.10.2007, 18:24 |
|
Ulkoministeriön erikoistutkija Ilmari Susiluoto on niin hauska kirjoittaja, että hänen tittelissään pääpaino on sanalla “erikois”. Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta hän kertoo venäläisestä juomakulttuurista, joka näyttää olevan arvioni mukaan parikymmentä vuotta edellä meikäläisestä. Tilastojen mukaan Venäjä on hyvä ykkönen, mutta hyvänä kakkosena sinnittelee pieni, mutta sisukas Suomi. Esimerkiksi naapurimme ruotsalaisten ja virolaisten juopottelu on tilastojen valossa ihan lapsenkengissä meihin verrattuna.
Jeltsinin noustua valtaan juoppokulttuuri hyväksyttiin jälleen myös maan johdossa ja siitä maksetaan kallista hintaa. Kun vuonna -94 presidentti Jeltsin vietti saunailtaa yhdessä puolustusministeri Kratsovin kanssa, uhosi ministeri sopivassa nousuhumalassa, että hän kyllä pistäisi tunnissa tsetseenit kuriin. Antaa mennä oli presidentin vastaus ja niinpä panssari-divisioona sai määräyksen syöksyä Grozniin. Kaupungin keskusta olikin hetkessä vallattu.
|
|
|
Pystysen Veikon sota |
16.10.2007, 18:47 |
|
Viime vuonna kuollut heinolalainen rakennusmestari Veikko Pystysen aineiston pohjalta on Petri Pietiläinen toimittanut kirjan ”Ylitin rajajoen klo 9.18”. Luin teoksen sopivasti Heikki Ylikankaan ”Romahtaako rintama” -kirjan nostattaman kohun innoittamana. Pystysen kirja käsittelee samoja tapahtumia rivimiehen näkökulmasta.
Takakannen mukaan Pystysen teoksessa kuvataan kaunistelemattomasti sitä rintamaelämää, joka jäi Väinö Linnalta kuvaamatta. Hän näyttää hulluksi tekevän kuolemanpelon, mutta myös suomalaisen sotilaan arjen: kala-ja sieniretket, kortinpeluun, puhdetyöt, rakastumisen upseerin vaimoon, taistelun luteita ja tauteja vastaan.
Niinhän se varmasti onkin. Kirja on lukemisen arvoinen. Yllättävää on, että selviä asiavirheitäkin löytyy ja Veikon tunteneena luulen, että erehdykset menevät kirjan nuoren toimittajan piikkiin. Veikon veljenpoika on entinen ilmavoimien komentaja ja epäilen, että Pystynen olisi tiennyt, että useimmiten hänen kiusanaan olivat muun merkkiset hävittäjät kuin sivuilla vilahtelevat Migit. Suomalaisilla ei myöskään ollut Lahti-Saloranta konepistooleja. Talvisodan jälkeen ei Neuvostoliittoon tietääkseni luovutettu inkeriläisiä heimosotureita, vaan se tapahtui muutama vuosi myöhemmin.
En myöskään usko sitä, että Kannaksella -44 suomalaishävittäjä olisi ampunut alas nelimoottorisen pommikoneen. Silloin venäläiset eivät sellaisia varmaankaan käyttäneet. Talvisodassa taisi yksi nelimoottorinen sentään tehdä pakkolaskun erään järven jäälle ja jatkosodan alussa yksi putosi Nastolan lähelle.
Nastolan tapauksessa Heinolan ystävyyskaupungin Baranovitsin lähistöltä läksi iso pommikone viemään desantteja Saksaan. Koneen ohjaajaa alkoi pelottaa ja hän teki 180 asteen suunnistusvirheen. Suomen ilmatilassa ohjaaja hyppäsi koneesta ja pelastui vangiksi. Nastolaan pudonneesta koneesta jäi jokunen mies henkiin. Suomalaiset hämmästyivät sitä, että kun ohjaaja vietiin vankileirin portista sisälle, riemastuivat muut leirillä olleet koneen matkustajat kerrassaan ja ryntäsivät mukiloimaan miesparkaa.
Muistelen, että tämä tarina kerrotaan Seppo Sudenniemen ”Salaisen sodan varjot”- kirjasta, joka julkaistiin joskus 70-luvulla. Tekijä lienee nimimerkki ja hän on ilmeisesti hyödyntänyt asiapapereita, jotka väitetään tuhotun ns. Stella Polaris-operaatiossa. Mainittakoon, että Heinolan ystävyyskaupunki Baranovitsinedustajat laskivat joskus seppeleen kyseisen koneen putoamispaikalle ilmeisesti tietämättä koko totuutta asiasta.
|
|
|
Pystynen |
18.10.2007, 18:27 |
|
Tuo edellisessä jutussa mainittu Veikko Pystynen oli lahjakasta sukua. Veikon pikkuveli Erkki Pystynen luki itsensä professoriksi ja hän toimi myös pitkään eduskunnan puhemiehenä ja olipa hän myös ehdokkaana presidenttiehdokkaaksi. Suomessa oli ainakin ennen säätykiertoa. Heinolalaisen tavallisen työmiehen pojasta saattoi tulla kokoomuslainen eduskunnan puhemies.
Pojanpojasta, eduskunnan puhemiehen pojasta ja siis Veikon veljenpojasta Jouni Pystysestä tuli kenraali ja ilmavoimien komentaja. Luultavasti ilmavoimien komentajan tulee olla tarkka ja säntillinen mies. Hänen serkkunsa eli Veikon toinen veljenpoika Harri Pystynen ei välttämättä ollut yhtä säntillinen.
Hän oli vaihtoehtopiireissä erittäin tunnettu taiteilija. Hän aloitti muusikkona soittaen mm. kaupunginorkesterissa huilua. Sitten hän hylkäsi musiikin ja ryhtyi sarjakuvapiirtäjäksi. Arvostettu alan taiteilija hänestä tulikin. Hupaisaa, että ilmavoimien komentaja ja boheemianaristi sarjakuvataiteilija ovat serkuksia.
Lahjakkaiden taiteilijoiden tapaan Harri Pystynen kuoli nuorena eli 36-vuotiaana vuonna 1990. Hänen viimeinen sarjakuvakirjansa on osuvasti nimeltään Pystynen. Myös Harrin leski on saavuttanut julkisuutta kirjallisuuspiireissä.
Veikko Pystysen kirjassa on hänen piirustuksiaan nuoruusvuosilta ja niistä ilmenee, että kyllä hänelläkin oli lahjoja alalle. Vanhoilla päivillään hän hahmotteli oman luonnoksensa Heinolaan suunnitellusta A. F. Airon muistomerkistä. Siinä vaiheessa oikeat taiteilijat terhistäytyivät ja niinpä puistossa onkin ns. oikean taiteilijan eikä rakennusmestari Pystysen työ.
Tosin muistomerkki hyväksyttiin vasta laajan ja Heinolalle tyypillisen kansalaiskeskustelun jälkeen. Yhtenä painavana argumenttina käydyssä keskustelussa oli, että Airon kaltaisen suurmiehen patsaan tulee olla kolmiulotteinen. Tähän vaateeseen reagoi nopesti kaupungin oma kuvanveistäjä Vesa Väänänen, joka valmisti erilaisesta kierrätysmateriaalista vaihtoehtopatsaan, eräänlaisen kamelihahmotelman, nimeltään A. F. Kairo. Sen keskeisenä elementtinä on viskitynnyri, jonka taiteilija itse korosti symboloivan Airon patsaasta käytyä kansalaiskeskutelua. Se ei ole vain kolmiulotteinen, vaan peräti neliulotteinen, neljäntenä ulottuvuutena on onttous.
Myöhemmin taiteilija Väänänen lisäsi työhönsä lisää eläinrekvisiittaa, sillä Kairo-kameli sai rinnalleen poikasen. Mielestäni kana olisi ollut osuvampi otus. Muutama vuosi sitten julkaisi Airon sodanaikainen sihteeri, nimeltään Kananen, muistelmansa, joista ilmenee, että sihteerin suhde esimieheensä oli lievästikin ilmaisten erittäin likeinen. Lieneekö suhteen laatuun vaikuttanut se, ettei Marski päästänyt Airoa lomille koko sota-aikana – pienet miehet, jollainen 157 senttinen Airokin oli, ovat vikkeliä miehiä monissa asioissa.
|
|
|
Pielavesi-Rooma |
21.10.2007, 17:45 |
|
Jotenkin Italian pojat olivat kuin kohmeessa Kuopion jäähallissa, jossa tapahtuma järjestettiin. Pielaveden maamiesseurantalo, tai missä ne Sammon ottelut nyt yleensä pelataan, on liian pieni kansainvälisiin koitoksiin. Jäähallilla oli noin kaksi tuhatta asiallisesti käyttäytyvää katsojaa paikalla. Ottelun aikana kuulin muutaman vaisun huudon ”Sampo” tai jopa ”hyvä Sampo”. Yhtään ivahuutoa ei päästetty ilmoille. Hyvä Kuopio!
Pelkäsin, ettei Sammosta olisi maailman huipuille mitään vastusta. Viime talvipakkasten aikaan saman Euroliigan merkeissä vieraili Savossa jonkin pienen ja tuntemattoman Siperian kaupungin, kylän tai kolhoosin joukkue. Joka mies oli noin 210 cm pitkä ja vanttera, hartiat olivat kuin ladon ovet. Silloin kuulin takaani ei-urheilijamaisen jupinan ” mitteehän nappeja nuokin on syönynnä”.
Siitä pelistä opin sen, että kun siperialaiset seuraavan kerran tulevat, en hanki lippua päätykatsomosta. Pelkäsin nimittäin koko silmälasieni puolesta. Sammolla ei ollut siinä matsissa mitän jakoa ja jostain syystä vastustajien iskulyönnit tulivat kuin tykinsuusta päin pläsiäni. Äskeisestä tapahtumasta opin sen, että nykyään olisi huomattavasti halvempaa harrastaa juopottelua kuin penkkiurheilua. Lentopallo-ottelun hinnalla saisi kolme litraa hyvää viiniä.
|
|
|
Räikkönen ei Kärkkäälästä |
22.10.2007, 18:22 |
|
Ihmiskunnan tämän hetken suurin sankari ja yksinkertainen formula 1:n maailmanmestari Kimi Räikkönen ei ilmeisesti liity mitenkään Kärkkäälän kylään, vaikka yleensä suurmiehet ja -naiset sinne jotenkin kytkeytyvät. Edes Mika Häkkinen kaksinkertainen maailmanmestari ei ollut Kärkkäälän poikia, vaan hänen vaarinsa oli Suonenjoen Tyyrinmäen kylän torppareita. Keke Rosbergin eläinlääkäri isän varmaan Kärkkäälän monet lehmät ja hevoset oppivat tuntemaan hänen toimiessaan Likolahden teurastamon palveluksessa.
Tässä yhteydessä kannattanee päivittää suuret savolaiset merkkihenkilöt, sillä uusia tietoja on paljastunut. Se jo tiedetään, että keisarilliset Romanovit olivat Kuopion Kauhasia Pietari Suuren vaimon kautta. Pietari Suuren nuorena lakanoihinsa kuristunut sekopäinen Paavali-poika olikin ihan tyypillisen savolaisen pienviljelijä-metsurin näköinen.Uutta tietoa sen sijaan on, että Venäjän historian suurin sotasankari kenraali Suvarov on Savon Sanomien mukaan Savon Suhosia – tosin Inkerin kautta tsaarin palvelukseen siirtynyt. Suvarov tunnetaan siitä, ettei hän hävinnyt venäläisen propagandan mukaan yhtään taistelua Eikä myöskään koskaan perääntynyt. Kun hänen hautajaisissaan paljastui, ettei arkku mahtunut kirkon ovesta, eivät kantajat suostuneet peruuttamaan, koska Suvarov ei perääntynyt koskaan ja niinpä kirkon ovea levennettiin.
Samoja Savon Suhosia oli ilmeisesti myös metsäsuomalaisten jälkeläinen Ruotsin pääministerinä parikymmentä vuotta menestyksellä toiminut Tage Erlander. Kärkkääläiset Suhosen Kake ja Tommi lienevät samaa sukua, sillä hekin herättivät jo kansakoulussa huomiota hyvätapaisina ja siivoina oppilaina. Savolaisgeenit ovat olleet hyvin edustettuina Ruotsin johdossa aiemminkin. Nimittäin 1700-luvun lopulla Ruotsin hovia askarrutti se, ettei Kaarle XII liiemmin tytöistä tykännyt eikä kruununperijää alkanut siunaantua. Silloin avuksi hankittiin Juvalta kotoisin oleva vireydestään tunnettu tallimestari, joka tiettävästi hoiteli hovin ongelman. Tämän asian paljasti ruotsalainen historioitsija television naapurimaamme menneisyyttä käsittelevässä sarjassa.
Kuten yleisesti tunnetaan rautalampilainen Jussi Marttinen eli John Morton ratkaisi äänellään USA:n itsenäistymisen – hän myöhästyi itsenäisyyskokouksesta pahasti ja vihdoin sinne saavuttuaan antoi ratkaisevan äänen. Sen sijaan yleisesti ei tunneta sitä, että meikäläiset ratkaisivat myös sen, että USA:n viralliseksi kieleksi tuli englanti. Saksan kieli hävisi äänestyksen niukasti, koska saksalaismielinen suomalisdelegaatio oli ratkennut matkalla juopottelemaan eikä saapunut kokoukseen ollenkaan. Näin väittää Ilta-Sanomien pakinoitsija Loka-Laitinen, joka sukunimestään, ulkonäöstään ja asenteistaan päätellen on jostakin meiltä päin.
Selvää on, että preidentti Nixon oli Kiuruveden Nikkisiä – hän jopa ulkonäöltään hivenen muistuttaa keihäänheittäjä Soini Nikkistä. Suojelupoliisin historiasta muuten paljstuu, että työläisurheilija Nikkinen lienee ollut Amerikka-mielinen. Kirjassa kerrotaan, että vuoden 1956 Saksa-Suomi maaottelun yhteydessä eräs CIA:n agentti lähestyi värväysmielessä suomalaisurheilijoita ja että Supon tutkija kuulusteli myöhemmin tapauksesta joukkueemme jäseniä. Maailmanennätysheittäjä Soini Nikkinen vakuutti kuulustelijalle, että maamme miesurheilijat olivat tapahtumahetkellä kierrelleet koko illan Hampurin ilotaloja ja oluttupia eikä hän ainakaan muista tapauksesta yhtikäs mitään.
Myös presidentti Georg Bushin taustalta löytyy savolaisia, nimittäin Sulkavan Halttusia. Tietoa ei sovi epäillä, koska myös Savo vilisee väkivaltaisia alkoholisteja.
|
|
|
Metsään on tullut jo syys |
24.10.2007, 14:33 |
|
Tarkoitus oli pyytää naapurin rouvalle ison hauen luuranko. Hän suunnittelee muinaisesi-isiemme mallin mukaisen seidan rakentamista. Aiemmin sellainen on kylällä ollut – ainakin Karsikonmäki nimi viittaa siihen. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö Karsikonmäellä on pystyssä se petäjä, jonka kylkeen esi-isät karhunpäänsä naulasivat pyyntionnen varmistukseksi.
Muuten karhunpäistä ei olisi enää nuusaa. Törmäsin Korholan Timoon, joka kertoi, että nurkissa pyörii ainakin kolme karhua, emo, toissakesän poikanen ja vielä tämän kesän poikanen. Todennäköisesti isäkin luuraa jossain. Metsä on voittamassa omansa takaisin Kärkkäälässä.
Muistelen, että Ilmo Koivisto kertoi, että hänen isovaarinsa muutti Satulamäen talosta sen jälkeen, kun karhu oli seuraillut mietteliään näköisenä isäntää ja tämän lehmää. Ja Närhin Kalle kertoi, että hänen lapsuudessaan Satulamäen hevosella oli karhunkynnen jäljet kyljissään. Se tarina tuntui silloin epäuskottvalta. Kuitenkin ensimmäinen minun tietämäni kontio palasi kylälle 1976 ja sitä pelättiin oikeasti siihen asti kunnes professori Erik Nygren sen ampui. Se oli isosti Savon Sanomissa. Nyt petoihin on totuttu eikä kokonainen karhulauma enää tunnu yhtikäs miltään.
|
|
|
Huhtiniemi ja Ylikangas |
25.10.2007, 18:28 |
|
Kun uutisissa näytettiin juttua professori Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama?- kirjan julkistamistilaisuudesta oli ilmassa selvästikin sähköä, ellei peräti suuren urheilujuhlan tuntua. Kun sotatieteen laitoksen johtaja nousi ylös ja esitti vastalauseen kirjan väitetyistä virheistä, kävivät historioitsijat jo niin kiivasta tieteellistä depattia, että mielestäni Ylikangas jo jossain välissä vaikutti hamuilevan niskalenkkiä vastustajastaan. Se olisi varmaan Yli-Härmästä lähteneeltä painijataustaiselta tiedemieheltä onnistunutkin.
Tiedotusvälineet antoivat kirjasta väärän kuvan. Pääsanoma oli, että Ylikangas on tutkimuksessaan kiistänyt Huhtiniemen salaisen kenttäoikeuden olemassa olon. Se on tavallaan oikea tieto, mutta vääristää todellisuutta. Huhtiniemessä ei toiminut salaista kenttäoikeutta, koska siellä toimi sen sijaan Henkilöstön täydennyskeskus I.
Niissä oloissa laillinen tuomioistuin olisi ollut ajanhaaskausta. Kaupungissa vallitsi täysi svoboda. Lähes 6000 rintamakarkuria oli vallannut kaupungin, päämaja oli paniikissa, ylin upseeristo pelkäsi, että vihollisen panssarit saattavat olla Mikkelissä muutamassa tunnissa, jos rintama täysin romahtaa kuten vaikutti. Laki tunsi rintaman takaisille hiippareille vain vankeusrangaistuksen, joka olisi tuossa tilanteessa ollut palkinto. Niinpä päämaja muodosti kaupunkiin Henkilöstön täydennyskeskuksen.
Se ei ollut mikään tuomioistuin. Ylikankaan kirjasta saa sen käsityksen, että Lappeenrantalainen pankinjohtaja Toivo Tapanainen muodosti yksin päättävän elimen, jonka eteen sotapoliisien vangitsema epäilty karkuri vietiin. Tapanainen kysyi ”lähdetkö linjaan vai lähdetkö linnaan”. Linjaan lähteneistä on tietoa, mutta linnan valinneiden kohtalo jää hämärän peittoon.
On luultu, että Viipurin kaupungin poliisipäällikkö Emil Kokko olisi toiminut ”tuomioistuimen” syyttäjänä, mutta ilmeisesti syyttäjää ei tässä organisaatiossa tarvittu. Sen sijaan Kokko oli todistettavasti kaupungin tyhjentäneen sotapoliisiosaston päällikkö, joka vastasi likaisesta työstä. Kokon tytär julkaisi muutama vuosi sitten kirjan isästään. Sen mukaan tämä kesällä -44 toimi erittäin vaativissa ja salaisissa tehtävissä. Muistelen lukeneeni, että kuolemansa jälkeen Kokko halusi päiväkirjansa mukaansa hautaan. Näin ollen Huhtiniemeä lienee turha kaivella, sieltä ei mitään löydy, mutta Rauman hautausmaalta, jonne Kokko on haudattu, saattaisi löytyä arvokasta tietoa.
Ylikankaan kirjasta ilmenee, että noin neljäkymmentä pahoin mädäntynyttä vainajaa haudattiin salaa Taipalsaareen sysksyllä -44. Eräs Kärkkäälän mies on kertonut tunteneensa miehen, joka kertoi olleensa hautaamassa paperisäkeissä olleita suomalaismiehiä Valkealan hautausmaalle. Asia kannattaisi saattaa Ylikankaan korviin.
Ylikangas laskee maassamme teloitetun ainakin noin sata sotilaskarkuria, näistä reilut 50 salaa ammuttuja. Ilmeisesti sodan jälkeen Ruotsiin paenneen päämajan lakimiehen muistikuva noin 250 ammutusta karkurista on lähellä totuutta. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Saksan noin 20 kertaa suuremmasta armeijasta omat ampuivat noin 40.000 ja Neuvostoliiton 50 kertaa suuremmasta sotajoukosta 400.000. Suurvaltojen rankaisutoimet olivat varmaankin ihan laillisia. Sen sijaan valtaosa meidän omien ampumisista oli laittomia ja juridisessa mielessä murhia, sillä Suomi edes yritti olla oikeusvaltio.
|
|
|
Tuomari Tapanainen |
28.10.2007, 18:54 |
|
Edellisestä jutusta tuttu sotatuomari Toivo Tapanaisen kiistelty persoona liippaa jossakin määrin myös Heinolaa. Nimittäin sikäläinen kokoomuslainen kunnallispoliitikko ja eläkkeellä oleva armeijan mies, Lappeenrannassa syntynyt Kari Kauppinen tiesi kertoa hänestä paljonkin.
Upseeri Kauppinen on tavallaan vanhaa sotilassukua. Jo hänen vaarinsa toimi punakaartissa. Vähän Lappeenrannan länsipuolella on pieni sahayhdyskunta, jonka sahatyömiehet perustivat talvella -18 oman punakaartilaisosaston ennen kaikkea estääkseen mahdollisen työpaikkansa polttamisen. Yksi vapaaehtoisista sahavahdeista oli Kauppisen vaari.
Kun vähän myöhemmin siihen aikaan vielä nuori ja innokas tuomari Tapanainen saapui voitokkaan armeijan mukana palauttamaan lakia ja järjestystä kylälle, alkoi sattua ja tapahtua. Joka ikinen eli muistaakseni 54 kylän miehistä tuomittiin ammuttaviksi. Tuomioon nimenomaisesti kirjattiin, että ammutaan varoitukseksi muille. Yksi ammutuista oli Kari Kauppisen vaari.
Tosin yhden punikin osalta tuomion täytäntöönpano epäonnistui. Yöllä tämä päästä läpiammuttu mies nousi ylös joukkohaudastaan ja jatkoi sitten vuosikymmeniä elämäänsä muistutuksena tapahtuneesta. Tarina ei kerro tapasiko hän koskaan teloittajiaan.
Toista kertaa häntä ei voitu ampua, koska kirjanpito olisi seonnut. Tämän asian paljastaa Heikki Hietamies kirjassaan ”Naisten talvi”, joka kertoo yhtä vaille miehettömän kylän elämästä talvella 1919. Vaikka Heikki Hietamies tunnetaan jonkinlaisena hömppä- ja humppaviihdemiehenä, niin ”Naisten talvi” ei ole vähimmässäkään määrin viihteellinen tai hauska – se on pelkästän hirveä.
|
|
|
Syväkurkku ja Silvo Sokka |
29.10.2007, 20:17 |
|
Ylikankaan viimeisintä kirjaa lukiessani muistin Silvo Sokan tapauksen. Nimittäin Huhtiniemen mysteeriä tutkittaessa törmätään vähän väliä henkilöön, josta käytetään nimitystä Syväkurkku. Nyt on sitten professori Ylikangas paljastanut, miksi tämä 1946 syntynyt putkimies, joka on toiminut erityisasiantuntijana Huhtiniemen tapausta selvittäneille, ei ole halunnut nimeään julkisuuteen. Hänellä on ollut se harvinaisen hyvä syy.
Syväkurkku on näet valehdellut ummet ja lammet kuin se kuuluisa pullopyllysika. Hän on jopa väärentänyt arkistoihin toimittamiaan ”tuomari Tapanaisen papereita” ja ilmeisesti myös se TV:stä tuttu autosotamies Eero Kärmeniemen sanelema nauha on Syväkurkun sanelema. Eero Kärmeniemi nimistä henkilöä ei ole Suomessa ollut. Olisi hän voinut keksiä autosotamiehen nimeksi vaikka Matti Virtanen.
Syväkurkku kuten myös legendaarinen kuopiolainen Silvo Sokka ovat omistaneet harvinaisen rikkaan mielikuvituksen. Silvo Sokka nousi maailman median polttopisteeseen vuonna 1948, jolloin hän lensi Suonenjoen maailman kartalle. Sokka väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Jännevirralta Suonenjoelle kolmessa minuutissa. Suontee-järven yläpuolella kone sai moottorivian ja syöksyi järveen. Silvo löytyi rannalta tajuttomana ja saatuaan järkensä valon takaisin, hän kertoi äimistyneille kuulijoille huikean tarinansa.
Maailman tidotusvälineet, joukossa mm. selostaja Pekka Tiilikainen radioautoineen. syöksyivät paikalle. Myös maamme puolustusvoimain edustajat saapuivat huolestuneina tutustumaan tilanteeseen, sillä kielsihän Pariisin rauhansopimus Suomelta reaktorimoottorikoneet. Paikkakuntalaisten mukaan eräs kenraali totesi painokkaasti ”tämä nuorukainen on nero”.
Kuten varmaan olikin, vaikkakin jatkotutkimuksissa selvisi, että savolaisnuorukainen olikin saapunut Suonteen rannalle polkupyörällä. Sekään ei ole vähäteltävä saavutus, koska matkaa siunaantuu Kuopioon noin 55 km ja siihen aikaan tieolot olivat heikohkot. Muistutettakoon vielä, että ensi vuonna tapauksesta tulee kuluneeksi 60 vuotta ja asia tulisi jotenkin huomioida – joku voisi kutsua vaikka Silvo Sokan selostamaan tapausta Suonteen rannalle, jossa voitaisiin myydä myös nakkeja.
Tässäpä kolme nettiosoitetta, joista asiasta löytyy lisätietoa. http://lukunurkka.etusivu.net/rayrinta.php?id=65 http://www.hojot.com/silvo.html http://fi.wikipedia.org/wiki/Silvo_Sokka
|
|
|
Ja anoppi itki |
30.10.2007, 19:55 |
|
Uukuniemeläisilläkin oli anopin mukaan puoli tuntia aikaa kerätä kalleimpansa, mutta samalla piti ehtiä ampua myös eläimet. Anoppi katseli nurkan takaa, kun siinä meni myös hänen oma vasikkansa Lumikki. Pakomatkan sekasorrossa anopilta varastettiin myös nukke ja lapaset, ja tulipalopakkasessa olisi saattanut hyvinkin paleltua, ellei Emma-täti olisi kerjännyt Kerimäen pappilasta käsineet. Ensimmäinen yö vietettiin Kerimäen maailman suurimmassa puukirkossa. Kun 60 vuotta myöhemmin seistiin samalla paikalla vaikutti anoppi jotenkin vaisulta.
Pohjanmaalla ei otettu avosylin vastaan. Kuusi henkeä asutettiin yhteen huoneeseen, jossa ei ollut edes hellaa. Ruoka piti valmistaa kolmijalalla uunissa. Onneksi oli polttopuita, sillä syvästi uskovainen Emma-täti määräsi Tane-enon ja Pekka-enon varastamaan VR:n ratapölkkyjä. Koulussa evakkoryssiä kiusattiin. Kriisiterapiaa ei tarjottu.
On suuri valhe se yleinen uskomus, että Sisä-Suomessa olisi karjalaispakolaiset otettu hyvin vastaan. Suonenjoelle sijoitettu Aira Samulinkin kertoo muistelmakirjassaan vähemmän mairittelevia asioita lupsakkaista savolaisista. Ja kun eräs suojärveläinen ukko perheineen asutettiin samoille seuduille, aloitti naapurin isäntä järjestelmällisen kiusaamisen. Yhteiskunta ei puuttunut asiaan. Kiusaaminen loppui vasta, kun karjalaisukko kävi poikineen antamassa naapurille ns. asennekasvatusta. Poislähtiessään vieraat vielä vakuuttivat, että kun seuraavan kerran tullaan, niin sitten tapetaan – meistä ehtii yksi mies vaikka linnassa istumaan.
|
|
|
Maisa Tiirikainen eläkkeelle 1.11.2007 |
31.10.2007, 15:28 |
|
Tässäpä kuluttajasihteeri Maisa Tiirikainen, ihana ihminen ja ainut nainen maailmassa, joka ei ole löytänyt minusta mitään huomautettavaa, leimaa itsensä eläkkeelle. Työkavereilla ja tuhansilla asiakkailla on ikävä. Hyviä eläkepäiviä Maisalle! Muuten tutkimusten mukaan suomalaisten suurimman unelmat ovat voittaa lotosta ja päästä eläkkeelle. Joten pidetään peukkuja Maisalle ensi lauantain lottoarvonnan aikaan.
|
|
|
Luottavaisena tulevaisuuteen |
27.11.2007, 18:01 |
|
Kuuluin näköjään suuriin ikäluokkiin. Meitä ekaluokkalaisia oli peräti 11. Kova saavutus 300 asukkaan kylältä. Jos sama tiivis tahti olisi jatkunut, kylä olisi jo tuhannen asukkaan lähiö.
Alarivissä vasemmalta lukien Esko Kainulainen, Esko Kemppainen, Pertti Sikanen, Teuvo Honkonen, Timo Korhonen, Pekka Paananen, Aulis Koivistoinen
Keskirivissä Aulikki Kolehmainen, Marketta Rossi, Helena Rossi, Leena Miettinen, Hilkka Kolehmainen, Seppo Korhonen, Tapio Vainio, Matti Suominen
Ylärivissä Pekka Laitinen, Matti Paananen, Pertti Laitinen, Kerttu Kuhmonen, Jaana Rytkönen, Riitta Paananen, Anja Laitinen, Sirkka Pomell, Marja-Leena Kauppinen ja opettaja Irja Turtiainen.
Itse panen tyydytyksellä merkille, ettei minulla ole kuvassa mustaa silmää. Sen sain vasta vähän myöhemmin, kun hippaleikissa juoksimme Kemppaisen Eskon kanssa vastakkain ja päämme tärähtivät pahasti. Esko toipui; huomasin, että miestä haastateltiin tohtorin ominaisuudessa Iltasanomissa muistaakseni jonkun julkkiksen terveysongelmien tiimoilta. Esko vaikutti olevan haima-asioissa maamme johtava asiantuntija. Ehkä Kärkkäälän kylä antoi hänelle virikkeen asian opiskelemiseen. Väkijuomaongelma on melkoinen ongelma silläkin kylällä.
Toinen Esko, eli Esko Kainulainen, on se vanttera voimapussi, joka 14-vuotiaana heitti keihästä yli 60 metriä ja oli kirkkaasti maamme ja ehkä samalla maailman tilastoykkönen. Esko taisi jäädä liian lyhyeksi, jotta hänestä olisi tullut maailmanhuippua miestensarjassa – toisaalta Karttulan puolelta naapurikylän Punnonmäen Antero Miettinen oli 169 senttinen ja heitti 87 metriä kolmisen kymmentä vuotta sitten.
Eskojen vasemmalla puolella on Pertti Sikanen, joka ei ollut lukumiehiä, mutta istui luokassa vieressäni ja neuvoi minua käytännön asioissa, koska jo silloin olin teoreettisesti suuntautunut. Muuten Pertin serkku maamme fiksuin näyttelijä Taisto Reimaluoto valitti tv-ohjelmassa, että koulun käynti oli hänellekin helvettiä, koska hän oppi lukemaan vasta lukiossa. Sikaset ovat taiteilijoita, Pertin setää Ristoa muisteltiin koulun 100-vuotisjuhlilla ilmiömäisenä piirtäjänä.
Honkosen Teuvo taitaa nykyään asua jossain täällä Kuopion suunnalla. Korhosen Timo jäi Kärkkäälään maanviljelijäksi ja huolehtii taksillaan kylän joukkoliikenteestä rahdaten lapset kouluun ja vanhukset lääkäriin sekä toimii todellisena yleismiehen siellä, missä tarvitaan hyvää miestä. Paanasen Pekan huomasin olevan apteekkari jossakin etelän maalikylässä ja Aulis Koivistoinen kirjoittelee nyt tätä blogia, koska siitä ei ole mihinkään käytännön hommiin. Muistan vieläkin, että opettaja Ville Suomela, joka ei ollut mikään tyhjännauraja, purskahti kuitenkin nauruun nähtyään tekemäni vasaranvarren.
Meitä jätkiä oli ekaluokalla siis noin seitsemän veljestä, tyttöjä oli neljä. Rossin kaksoissisaruksista Marketasta ja Helenasta en tiedä, mutta luulen heidän asuvan Suonenjoen puolessa, Miettisen Leena on tietääkseni biologian opettaja. Kolehmaisen Hilkka on nykyään sukunimeltään Rönkä ja hän on Suonenjoella hammaslääkärinä. Hilkan roteva Kalle-poika on erittäin lupaava kuulantyöntäjä, muistaakseni maammetilastoissa 16. ja olisi tuloksellaan voittanut olympiakultaa vielä 30-luvulla.
|
|
|
On meillä aarre |
05.11.2007, 18:53 |
|
Tuosta alakansakoulusta vielä sen verran, että näyttää jotenkin tutulta, kun telkkarissa näytetään kuvaa islamilaisista madrassakouluista, joissa lapset opettelevat ulkoa nytkyttelytyylillä koraania. Meillä opeteltiin ulkoa virsiä – joka päivä yksi uusi. Nytkyttelytekniikka ei ollut käytössä ja niinpä oppimistulokset jäivät ainakin omalta osaltani heikoiksi. Korkeintaan opin sen, että aloin inhota virsiä.
Muistan vieläkin, että toisena koulupäivänä tuli kotitehtäväksi opetella ulkoa silloinen virsi nro 162 ”On meillä aarre verraton”. Osaan sen vieläkin, mutta ihmettelen, miten ne 7-vuotiaat, jotka eivät vielä toisena päivänä omanneet lukemisen armolahjaa, tehtävästä suoriutuivat. Todennäköisesti äiti iltalypsyn jälkeen antoi kotiopetusta. Se hyöty kärkkääläisestä opetusmetodista on ollut, että en edes kuvittele, että uuden oppimisen tulisi olla miellyttävää. Ja hämmästyttävän hyvin monet kylän mukulat ovat myöhemmissä opinnoissa pärjänneet, monet taas eivät.
Mutta kehä on umpeutunut. Viime perjantai-iltana en ostanut suomalaismiehen tapaan pulloa, vaan Samuli Edelmanin ”Virsiä”. Upea kokemus; tosin sähkökitaran rämptys ei sovi taustalle, vaan kyllä totta perkele siellä pitäisi möyrähdellä urkujen.
|
|
|
Susikkibiisi |
06.11.2007, 08:12 |
|
Ja vielä virsistä. Tuossa Edelmanin äänitettä kuunnellessani palasi mieleeni vappu vuodelta -64. Muistan kuinka katselin ikkunasta, kun 59-vuotispäivääns viettävä Palakeen Kalle istui Väänäsen Veikon heinäkuorman päällä. Hänellä oli katiskat Petäisen jokisulassa ja ne oli tarkoitus kokea.
Kallen pojasta kirjailija-urheilija Oivasta ja siskon tyttärestä eli professori Anja Kiiskisestä olenkin kertonut joillakin aiemmilla sivuilla. On surullista, että kirjailija Oiva kuoli liian nuorena. Häneltä jäi nimittäin tärkeä kirja tekemättä. Oiva nimittäin pyrki ja pääsi nuorena miehenä opettajaseminaariin ja pääsykokeessa hänen piti kirjoittaa vapaavalintainen aine. Tuleva kansankynttilä kirjoitti kertomuksen siitä, kuinka hän oli isänsä Kallen mukana käpykaartissa. Suuren lapsilauman isä jättäytyi kesällä -44 käpykaartiin; kaksi veljeä oli jo kaatunut sodassa ja mies katsoi sen jo riittävän yhdest perheestä. Tapauksessa olisi ollut Oivalle hyvä romaanin aihe.
Seuraavaksi muistan, että Savolaisen Arvo, joka oli myöhemmin menneyt kalalle, tuli ihan rauhallisen oloisena meille ja pyysi lähtemään avuksi, koska kalakeverille oli käynyt huonosti. Kalle oli pudonnut veneestä. Arvo oli nähnyt tyhjillään ajelehtivan veneen ja arvannut loput. Kalle oli löytynyt helposti, koska kumisaappaisiin oli jäänyt ilmaa ja ne törröttivät vedestä. Lähiseudun miehet kantoivat Kallen meille ja vainaja pantiin kirkolta soitettuun arkkuun.
Muistan, että pimeän vappuillan tunnelma oli rauhallinen ja levollinen. Ainoastaan Palakeen viisaudestaan kuulu Tessu-koira liikehti rauhattomana. Siinä ei itketty eikä halailtu, kuten nykyään on tapana ilmaista tunteita. Juuri sovankäyneet miehet ja heidän eukkonsa olivat tottuneet kuolemaan eivätkä hötkyilleet turhia, vaan suhtautuivat tapaukseen asiallisesti. Nykyään toimittaessani vaatimatonta virkaani, ihmettelen, kuinka nuoret ihmiset, varsinkin naiset ovat hysteerisiä kohdatessaan vaikkapa lemmikkikoiransa terveysongelmia.
Muistan, että lopuksi, kun Kalle oli saatu arkkuun, seutukunnan pienviljelijä-metsurit ja heidän vaimonsa osoittivat tunteitaan. He veisasivat jonkun spontaanisti aloittaman virren ”Oi, Herra, jos mä kerran matkamies maan”. Se kultturielämys jäi mieleeni ja muistin Kallen hukkumisen kuunnellessani saman väkevän biisin Edelmanin levyltä.
Huippu-urheilija Elmo toivoi aina voittojensa jälkeen, että vertatihkuvan Porilaisten marssin sijasta Yleisradio soittaisikin hänen kunniakseen Järnefeltin ”Kehtolaulun”. Itse pyytäisin siinä tilanteessa Vilhelm Malmivaaran ”Oi Herra, jos mä kerran matkamies maan”, niin julkijumalaton kuin olenkin. Sen kuvastama raivokas epätoivo lohduttaa tämän maailman luusereita ja muita kilpailussa tappiolle jääneitä.
Kopionpa kappaleen sanat tähän alle, niin halukkaat voivat opetella ne vaikka karaokea varten. 1. Oi Herra, jos mä matkamies maan 2. 3. 4. 5. 6.
|
|
|
Lopunajat |
06.11.2007, 21:18 |
|
Pysytään vielä eilisissä hengellisissä tunnelmissa. Kannattaa lukea Pasi Toiviaisen kirja Ilmastonmuutos Nyt. Toiviainen on arkkitehti, joka on sitä mieltä, ettei enää saa rakentaa mitään uutta, koska Telluksen tilanne on katastrofaalinen. Kirja niin synkkää tekstiä, että siinä vallan sielu virkistyy. Lopunajat ovat lähellä, sillä kohta kärvennymme helvetin liekeissä. Asia ei minulle entiselle heinolalaiselle ole uusi ja outo, koska Heinolan kaupungin suuri poika tieteiskirjailija Risto Isomäki jo kymmenisen vuotta sitten kertoi, miten tässä tulee käymään. Isomäki oli jopa pari vuotta sitten finlandiaehdokkaana kirjallaan Sarasvatin hiekka, joka iski ajanhermoon. Se kertoi suuresta kasvihuoneilmiön aiheuttamasta Tsunamista, joka oli hukuttaa puolet maailmasta. Kirjaa olisi ollut helppo pitää epäuskottavana sairaan mielikuvituksen tuotteena, mutta pari päivää sen ilmestymisestä iski se suuri aalto, joka toi kieleemme uuden sanan tsunami.
Isomäki ei voittanut finlandiaa ja Pentti Linkola lausui asian ääneen. Penan mukaan kirjan lukuisat seksuaalikuvaukset olivat tavattoman mielikuvituksettomia ja pitkästyttäviä. Nin lausui mies, joka on muistaakseni ehdottanut ilotalojen perustamista terveyskeskusten yhteyteen.
Toiviainen kertoo insinööritieteellisesti saman asian, jonka Isomäki on aiemmin paljastanut tieteisromaaneissaan. Maailmanloppua ei aiheuta saatana, vaan merien pohjissa piilevät metaaniklatraattiesiintymät. Niiden määrä on valtava. Ne sisältävät kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin tunnetut kivihiili-, öljy- ja maakaasuvarat yhteensä. Metaani on kymmeni kertoja voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Jos merivesi lämpenee vielä pikkuisen, saattaa maapallo pieraista koko metaanivarannon taivaalle ja sen jälkeen ihmisen toimilla ei ole enää mitään merkitystä. Linkola muuten tuomitsi Isomäen näkemyksen kasvihuoneilmiöstä liian synkkänä. Toiviaisen kirja paljastaa säälimättömästi, että Linkola onkin pelkkä paska liberaali, joka ei suhtaudu asioihin realistisesti vaan elättelee turhaa optimismia.. Kannattaa kuitenkin lohduttautua sillä, että yleensä historiassa pessimistit ovat olleet väärässä – yleensä he ovat suhtautuneet asioihin liian toiveikkaasti. Isomäki torjui tieteiskirjassaan ilmaston lämpenemistä muutamalla miljardilla foliokaasupallolla. Eikä käsittääkseni tarvita muuta kuin Kiinan kokoinen läpäre hyvää uutta metsää, jotta ilmasta imetään liika hiili. Taikka ehkäpä se merenpohjan metaani voidaan hyödyntää tuottamaan energiaa kansan tarpeisiin ja ehkä sen poltosta syntyvä hiilidioksidi voidaan pumpata takaisin mereen. Lisää tietoa asiasta löytyy Risto Isomäen hienosta Hesarin blogista osoitteesta http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/aihe/pallo-hukassa/
|
|
|
Matikka |
07.11.2007, 20:51 |
|
Muisto menneeltä kesältä eli soma kuin matikka pienenä. Tämän matikan pyydystin tikapuilla. Mökkilaiturin tikkaiden onton putken sisään oli tämä sympaattinen eläin tehnyt kesän aikana pesänsä. Hyvää jatkoa sille. Pitää joskus vielä tammikuisena yönä kokeilla matikkapilkkiä Uukuniemellä. Kärkkäälän Petäisen-järvelltä en ole saanut matikkaa vuosikymmeniin. Taisivat tukehtua eräänä kuumana kesänä.
Saas nähdä, koska kettutytöt huomaavat, miten veikeitä kalanpoikaset ovat ja ryhtyvät suoraan toimintaan. Epäilen, että historia vielä tuomitsee koukkupyyntiharrastukseni.
|
|
|
Hirvee tappaus |
08.11.2007, 22:05 |
|
Suomi on sitten ammuttu maailman kartalle. Järjellä ajatellen asia ei sittenkään ole yllättävä. On ymmärrettävää, että Länsi-Euroopan väkivaltaisimmassa maassa, jossa on kolmanneksi eniten aseita ja muistaakseni kolmanneksi eniten itsemurhia maailmassa ja jossa lapset tutkimusten mukaan viihtyvät tosi huonosti koulussa, saattaa hyvinkin tapahtua tällaisia kauheuksia.
Usa:n vastaavien tapausten jälkeen maan arvovaltainen kansallinen kivääriyhdistys on tietääkseni ollut huolestunut kansalaisten ampumataidon rappeutumisesta. Meillä tähän ei ole aihetta. Pihtiputaan tapauksessa -69, Sanna Sillanpään tapauksessa -97 ja Jokelan joukkomurhassa ei juuri haavoittuneita syntynyt, vaan kaikissa oli selvä tappamisen meininki toisin kuin Uudella mantereella, jossa on tapana räiskiä silmittömästi. No Sanna Sillanpäältä taisi yksi mies päästä karkuun.
Jokelan kauheuden seurauksena voi olla se myönteinen asia, että koulukiusaaminen vähenee joksikin aikaa. Muistan, että Paavo Haavikko kertoo, että sota-aikana hän iltarukouksessaan pyysi, että urhoolliset Neuvostolentäjät tulisivat jälleen kerran pommittamaan Helsinkiä, jotta seuraavan päivn koulun saksantunti peruuntuisi. Haavikolla on puhevika, joka tekee hänen saksan puhumisensa naurettavaksi.
|
|
|
Hyyppä |
13.11.2007, 09:50 |
|
Toissapäiväinen massamurha ja sen selitys pyörivät mielessä edelleen. Olen auktoriteetteihin taipuvainen ihminen. Niinpä ensiksi vähän Heikki Ylikankaasta, jonka luennoilla tuli istuttua lähes 30 vuotta sitten. Häneltä opin, että tilastojen valossa suomalaiset ovat aina olleet poikkeuksellisen väkivaltaista kansaa. Hän opetti, että perussyy on maamme asutusrakenteessa. Kun muualla maailmassa ihmiset ovat jo vuosi tuhansia asuneet yhdessä kylissä tai kaupungeissa, niin Suomessa ilmastollisista syistä johtuen talot ovat sijainneet erillään siellä täällä – yleensä halloilta suojaavien mäkien laeilla . Muualla eurooppalaiset ovat sen sijaan jo satojen sukupolvien ajan opetelleet väkivallatonta small talk-kulttuuria, kun taas meikäläiset ovat jurotelleet ja erakoituneet yksinään ilman, että sosiaalisia taitoja on tarvinnut harjoitella.
Niinpä kun ylihärmäläiset Isotalon veljekset Antin johdolla Hanhivaaran syrjäkylältä muinoin ilmestyivät ihmistenilmoille, pilkattiin heidän omatekoisia sarkavaatteita huudellen, että Hanhivaaran huuhkaimet ovat lähteneet liikenteeseen. Sosiaalisesti avuttomat veljekset eivät kyenneet puolustautumaan verbaalisesti, vaan tukkivat naureskelijoiden turvat nyrkeillään.
Toinen suuri viisas elämässäni on aivotutkija Markku T. Hyyppä, jonka äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin ja Könösiin. Maailman tuottelijain ja huonoin kirjailija Jussi Kukkonen oli Hyypän vaari. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkielisten terveyseroja. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä. Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.
Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä esittää karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitalla osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruosinkielisille miehille se on aivan luonnollista. (Itse ja muutamat Uukuniemen miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia).
Ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se, ettei kielellisellä vähemmistöpuolellla lapsia kasvateta väkivallalla. Hän heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävt myös kanssaihmisten hyvinvointia. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa
|
|
|
Topi N |
10.11.2007, 11:15 |
|
Huhtiniemen mysteeri saa yhä kummallisimpia piirteitä. Nyt tuntuu siltä, ettei kesällä -44 paikalla tapahtunut mitään erikoista. Itse asiassa se lienee ainut paikka rajan pinnassa, missä ei siihen aikaan tapahtunut mitään erikoista. Sain juuri luettua Pasi Jaakkosen kirjan Huhtiniemi – 400 kadonneen miehen mysteeri ja koska yleensä olen sen puolella, joka on viimeiseksi ollut äänessä, olen valmis uskomaan, ett Ilta-Sanomien toimittaja on paljastanut maamme historian suurimman tieteellisen huijauksen ja nolannut historiantutkijat perusteellisesti.
Kirjassa pajastetaan juurtajaksaen, miten Huhtiniemeen liittyneet tarinat ovat syntyneet ja että taustalta löytyvät torivalvoja Keijo Koistinen ja niin kutsuttu Syväkurkku, 60-vuotias entinen putkimies, jotka ovat höynäyttäneet tiedotusvälineitä ja virallisia historiantutkijoita pahemman kerran. Julkisuudenhalu on ollut osittain asian selityksenä ja Syväkurkun entinen työkaveri vielä vakuuttaa tämän olleen ns. huumorimies jo työaikanaan. Syväkurkku on varmaankin naureskellut partaansa laatiessaan tuomari Tapanaisen nimissä erilaisia huippusalaisia asiapapereita. Saas nähdä mitä vastineita muutama historian tohtori ja professori asiaan antavat.
Avaintodistaja kirjassa on tietenkin Suonenjoen miehiä, mutta ei kuitenkaan kärkkääläisiä. Vuonna -23 syntynyt Topi N sai suurhyökkäyksen aikaan sotimisesta tarpeekseen ja lähti kotiin. Alkumatkan hän käveli, sotapoliisien vartiopisteet hän läpäisi puhumalla, supliikkimiehiä kun oli. Stoppi tuli vasta Savonlinnassa, jossa sotapoliisiupseerit eivät olleet puhumalla huijattavissa. Topi vangittin, mutta se oli vain hidaste. Mies pakeni vangitsijoiltaan sieppaamallaan polkupyörällä, vaikka sotapoliisit ampuivat vimmatusti – ilmeisesti tarkoituksella ohi.
Topi saapui salaa tavarajunan kyydillä kotiinsa Suonenjoen Suihkolaan ja piileskeli siellä pari viikkoa. Isä-Antti, joka oli Varkauden vankileirin vuonna -18 kokenut mies, ilmiantoi poikansa ja niinpä poliisit Sutinen ja Nuutilainen kävivät karkurin pidättämässä. Topi vietiin Lappeenrannan Henkilöstötäydennyskeskukseen, jossa kysyttiin, että linjaanko vai sotaoikeuteen. Karkuri valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Asiaan ei asiapapereiden valossa liity mitään salaliittoon tai edes salailuun viittaavaa. Ilmaan jää tietenkin ajatus, mitä olisi Topille tapahtunut, jos valinta olisi ollut toinen.
Pitäisi muuten selvittää, kuka on vuonna 1923 -2000 Suihkolan suunnalla asunut Topi, jonka isä oli Antti ja jonka vuonna -46 syntynyttä Pentti-poikaa kirjassa haastatellaan.
|
|
|
Lipposen haastaja |
11.11.2007, 20:26 |
|
Lapsuudessani olivat mielikirjojani Pekka Lipposen seikkailut, jotka maksoivat 60 penniä/kpl. Tuo savolainen kansainvälinen seikkailija oli Pieksämäen ja Suonenjoen rajalla sijaitsevan Haapakosken kasvatin Aarre Jalkasen eli Outsaiderin luoma hahmo. Luin tuossa juuri kirjan Naimisissa Kiinan kanssa, joka kertoo Kuopiossa syntyneen ja Suonenjoellakin vt. nimismiehenä toimineen Jari Vepsäläisen seikkailuista maailmalla. Pekka Lipponen on saanut kovan haastajan.
Vepsäläinen läksi 22 vuotta sitten nuorena juristina jatko-opiskelijaksi Kiinaan, jossa hän on tehnyt mittavan uran ja kokenut huimia seikkailuja. Sain kirjasta sen käsityksen, että hän on mm. Bill Gatesin kanssa kääntänyt maan kansantalouden hurjaan nousuun ja niinpä se on kiitämässä kohti uusia kansainvälisiä saavutuksia. Lisäksi Vepsäläinen on kunnostautunut urheilun saralla.
Muistelen saaneeni kirjasta sen käsityksen, että hän ei keksinyt pingistä tai edes tuonut sitä Kiinaan, mutta pelaajana hän ylsi tuossa lajissa mittaviin saavutuksiin. Nyrkkeilyn hän sen sijaan toi maahan ja on valmentanut ja muutenkin edesauttanut maan edustajat maailman huipulle. Ja muutenkin tällä taidolla on ollut käyttöä.
Vieraillessaan liikejuristina Kantonissa, joka käsittääkseni vastaa väestöltään puolta Euroopasta, kävivät sikäläiset huligaanit Vepsäläisen ja tämän päämiehen kimppuun. Iltasanomat olisivatkin saaneet otsikoiden tapauksen kulun seuraavasti ”SUOMALAINEN JURISTI TYRMÄSI 30 HULIGAANIA PÄÄMIESTÄÄN PUOLUSTAESSAAN”. Muistelen, että myöskin Pekka Lipponen joutui tusjauttamaan Amerikoissa montaakin gangsteria kuonoon.
Oikeudellisia seuraamuksia tapauksesta ei tullut. Vepsäläinen nimittäin kertoi Kantonin poliisipäällikölle, että he ovat tavallaan virkaveljiä, koska hän itse oli ollut nuoruudessaan Suonenjoen poliisipäällikkönä. Ja vastapuoli kuunteli asiaa mietteliäänä ja arvostavan oloisena. Kyllä Kantonissakin tiedetään, että Suonenjoki on Kantonia vaativampi poliisipiiri.
|
|
|
Tossavainen |
12.11.2007, 20:12 |
|
Kuopiolainen vanhempi konstaapeli Marko Kilpi on julkaissut esikoisromaaninsa Jäätyneitä ruusuja. Tämä dekkari on saanut hyvät arvostelut ja onpa lehtitietojen mukaan sen elokuvaoikeudetkin varattu. Saas nähdä ohjaako elokuvan itse kirjailija, sillä hänellä on asiasta kokemusta. TV:ssäkin on nähty hänen elokuvansa, joista toinen kertoo piispa Riekkisestä poliisin viikonloppupartion mukana ja toinen kuopiolaisnuorten järkyttävästä autoturmasta Väinölänniemellä.
Riekkisfilmistä jäi mieleeni väläys eräästä pidätetystä huumekauppiaasta. Tuttu mies – olin jo ihmetellytkin, miten hän pystyi melkoisen avoimesti käymään kauppaa lasten kanssa keskellä toria keskellä kirkasta päivää. Ei mitenkään pelottavan oloinen ihminen, enemmänkin reppana. Toivottavasti hän ja Andy MacKoy alkavat kiertämään maamme kouluja terveysopintunneilla ,niin muuta huumeiden vastaista kasvatusta nouseva nuorisomme ei tarvitsekaan.
Toissakesänä Kuopion poliisilaitos julkaisi kesän puhutuimman uutisen. Arvaanpa kenen kynästä juttu on lähtenyt. Otsikon mukaan savolaisnainen juuttui takalistostaan kiinni kallioleikkaukseen Petosella. Asiasta annetun tiedotteen mukaan hätänumeroon tulleen puhelun johdosta paikalle ymmärrettiin lähettää palokunnan sijasta koirapartio. Onnettomuuden uhri kuulema arvosteli äänekkäästi partion työskentelyä pelastustointen aikana. Tällaista voi sattua vain Kuopion Petosella. Onnettomuuspaikalle tulisi kiinnittää tapauksen muistoksi pronssilaatta.
Kilven dekkari ei ole hauska, vaikkakin huumoriakin löytyy. Varsinkin vanhan poliisimies Tossavaisen persoonasta. Mies on jo menettänyt toimensa hoidossa virkaintonsa rippeetkin, mikäli sellaisia on joskus ollutkaan. Kun päähenkilö ja kollega Tossavainen saavat tyypillisen kotihälytyksen, parempi puolisko on kyllästynyt lopullisesti akkaansa, joka ei edes tiskaa, Tossavainen ei enää jaksa. Hän kääräisee hihansa ja marssii sanaakaan sanomatta tiskipöydän ääreen ja ryhtyy käytännön hommiin eikä ala antamaan käskyjä ja kieltoja kuten poliisiopistossa opetettiin.
|
|
|
Muistanpa hyvinkin |
06.12.2007, 12:55 |
|
Kärkkäälän alakoulun oppilaat katsovat edelleenkin luottavaisina tulevaisuuteen vuonna 1965. Kuvan on ottanut luultavasti kylän ensimmäisellä värikameralla yläkoulun opettaja Viljo Suomela, jonka tekijän oikeuksia näin loukkaan.
Muistan edelleenkin kaikki nimiltä. Alhaalta vasemmalta alkaen Pekka Paananen, Pertti Sikanen, Hannu Markkanen, Pauli Laitinen, Urpo Korhonen, Teuvo Honkonen, Timo Korhonen, Esko Kainulainen, Pirjo Vilhunen, Terttu Nenonen, Sinikka Nrhi, Anita Kauppinen, Leena Miettinen, Anna-Maija Rytkönen, Leena Korhonen, Anja Laitinen, Esko Kemppainen, Tapio Vainio, Matti Suominen, Seppo Korhonen,Pirjo Koskinen, Jaana Rytkönen, Aulis Koivistoinen, Sirkka Pomel, Marja-Leena Kauppinen, Marketta Rossi, Aulikki Kolehmainen, Helena Rossi, HIlkka Kolehmainen, Riitta Paananen.
Kuva on otettu rikospaikalta. Syksyisin kerättiin lapsityövoimin koulun marjapuskien sato talteen lasten ruokahuollon turvaamiseksi. Itse sain tulosvastuulleni karviaispensaan. Opettaja-Ville antoi armollisesti kannustuslisän omaisesti minulle luvan syödä 10 marjaa. Söin valehtelematta ainakin 13 ja pelkäsin, että Ville jotenkin pystyy laskemalla paljastamaan kavallukseni.
Muutenkin kuri oli kova. Jos kirja, vihko, kynä tai kumi unohtuivat kotiin, saattoi asian hyvittää joko 15 minuutin arestirangaistuksella tai tekemällä yhteiskuntaa hyödyttävä työtä. Tässä tapauksessa raahaamalla koululle 20 cm X 20 cm olevan litteän kiven. Niillä oli tarkoitus mukamas kivetä koulun piha. Kun 38 vuotta myöhemmin suoritn paikalla katselmuksen, ei työmme hedelmiä löytynyt mistään. Ville oli lukenut Tuntemattoman sotilaan eikä siis määrännyt reunustamaan pyöreillä kivillä komentokorsunsa polkua.
Kivien raahausrangaistus oli hyvä ja kehittävä rangaistus; niin tehtiin pojista miehiä. Mutta kyllähän siitä nykyään valtava sosiaalitanttojen haloo nousisi, eduskuntakysely syntyisi ja Karpolla olisi jälleen asiaa, jos vastaavaa tapahtuisi tämn päivän Suomessa.
|
|
|
Kuri ja järjestys |
15.11.2007, 14:08 |
|
Alla olevasta valokuvasta ja varsinkin taustalla häämöttävästä koulun ulkorakennuksesta muistuu mieleeni kuvataiteet.
Olen itse, kuten koko sukunikin, täysin visuaalisesti lahjaton. Lienen ainut maamme koululaitoksen historiassa, joka on jäänyt laiskanläksylle piirustuksesta. Tehtävänä oli piirtää vaahteranlehti, mutta minulta se ei onnistunut sitkeästä yrityksestä huolimatta ja opettaja-Ville määräsi minut koulupäivän jälkeen opettelemaan vaahteranlehden visualisointia. Eikä se onnistunut sittenkään kunnolla ja vielä 40 vuoden jälkeen olen työpaikalla asiaa turhaan yrittänyt.
Myöskin sisareni olivat onnettomia piirtäjiä. Kerran heitä kuitenkin ainakin jollakin tavalla onnisti ja sekä Aila että Armi saivat virallista tunnustusta kuvataiteilijoina. Ville kiinnitti kummankin tytön työt poikien huussin seinälle. Siellä ne olivat vielä siskojeni siirryttyä muuanne jatko-opintoihin. Sitten paljastui koulun järjestystä uhkaava kurittomuus. Pari yläkoulun poikaa oli lisäillyt kumpaankin työhön viiksiä yms. rekvisiittaa, mutta ei onneksi kuitenkaan mitään siveetötä. Se olisi varmaankin merkinnyt sitä, että pojat olisivat viettäneet kasvatuslaitoksessa siihen asti, että murrosiän pahin kuohuntavaihe olisi laantunut.
Opettaja-Ville oli huomannut kauheuden, paljasti säälimättä rikoksen tekijät. Rangaistukseksi märättiin, että syyllisten piti käydä jalkaisin pyytämässä anteeksi siskoiltani tätä järisyttävää tekoa. Se oli vakava paikka. Pojille olisi tullut pitkä kävelyreissu. Mutta ratkaisu löytyi. Sain näiltä itseäni viitisen vuotta vanhemmilta, mutta tällä kertaa minua kohtaan hyvin nöyriltä nuorukaisilta, joiden nimi jääköön mainitsematta, tehtävksi välittää anteeksipyynnön siskoilleni. Se taisi jäädä minultakin tekemättä, mutta Villehän ei sitä onneksi saanut tietoonsa.
Muutenkin kuri oli koulussa nykymittapuun mukaan kova ja se takasi järjestyksen laitoksessa. Vieläkin harmittaa, että laitos eli Kärkkäälän kansakoulu jäi meiltä valtaamatta kuten muualla maailmassa muistaakseni tapahtui. Opettajille ei edes haistateltu mitään. Kerran oli joku jäänyt kiinni tupakanpoltosta ja seurauksena oli 13 tuntia ehdotonta arestia ja se oli kyläläisten yleisen oikeustajun mukaan täysin oikein. Nykyään asiaan puuttuisi jo Euroopan ihmisoikeuskomissiokin.
Ja kun katsoo kuvan poikien hiuslaitteita, niin huomaa, että Esa Ainola on eräässä kommentissaan oikeassa.Täyttä yhdenmukaisuutta ei vaadittu, sillä pojilla oli kaksi vaihtoehtoa, joko armeijakampaus rajalla tai armeijakampaus ilman rajaa.
|
|
|
Atikki |
21.11.2007, 10:46 |
|
Olen pettynyt. Suomen kaikkien aikojen neljänneksi parhaan jalkapalloilijan Atik Ismailin Kuopioon sijoittuva romaani Isiltä pojille ei ole sellainen paikallisen jalkapalloilun epävirallinen historia kuten luulin sen olevan. Kyllä teos enemmänkin painottuu kirjoittajansa toisen rakkaan entisen harrastuksen eli juopottelun puolelle. Sekin kyllä liippaa läheltä kuopiolaista palloilua. Kalakukkokaupungin potkupalloilun suuri epävirallinen historia on siis vielä julkomatta.
Ja hyviä alan tarinoita on kaupunki täynnä. Halolanmäen kansakoulunopettaja Kalevi Tiihonen kertoi seuraavaa: Kerrankin 50- luvun alussa Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi paras pelaaja Aulis Rytkönen luikerteli HJK:a vastaan pelatun tiukan ottelun viime hetkillä Maradonamaisesti kentän läpi, harhautti vielä maalivahdinkin ja oli työntämässä pelivälinettä pömpeliin, kun katsomosta kuului kimeä falsettiin kohoava naisen ääni ”Aalis, Aalis elä laakase, naatitaan vielä.” Korostettakoon, ettei Rytkönen ole Suonenjoen Kärkkälän poikia, vaikkakin aika läheltä eli hän on syntyjään Karttulan Syvänniemeltä.
Ja nykyinen kenttä piispa Hannu Niskanen, tietenkin Heinolan poikia, kiivas jalkapallomies ja innokas HJK:n kannattaja, kertoi, kuinka hän 50-luvun lopulla oli seuraamassa Väinölänniemellä Kups:n ja HJK:n ottelua. Eka puoliajalla HJK hallitsi ja johti 3-0. Toisella puoliajalla Kups piristyi ja viimeisellä minuutilla tilanne oli jo 3-2. Sitten KUPS sai vapaapotkun ihan rangaistusalueen rajalta ja 6000 katsojaa alkoi mylviä, että ”Kunu laakasoo, Kunu laakasoo”. Sitten Gunnar Boman tuli ja tömäytti todellisen hevosen potkun. Pallo jysähti ylähirteen ja pomppasi siitä kohtisuoraan ylöspäin noin 40 metrin korkeuteen ja putosi kentälle. HJK voitti ja tuleva kenttäpiispa oli tyytyväinen.
Ja yksi sadasta kaupungin Heikki Turusesta kertoi, että kun hän 70-luvulla käveli kesämaanantaina aamuvarhaisella Kauppakatua pitkin töihin, makasi paikallinen jalkapallosankari jalkakäytävällä päässään knalli. Hän oli edellisenä iltana tehnyt ns. hattutempun eli kolme maalia, saanut siitä palkinnoksi asiaan kuuluvan päähineen ja ilmeisesti tilaisuuden juhlallisuutta oli korostettu lasillisella kuohuviiniä. Kotimatkalla sitten kävi jo väsymys sankarin käpälään ja hän uupui matkalle.
Ja sitten oli vielä se työläisjalkapalloseura Kuopion Elon taloudenhoitaja, joka taitavilla sijoituksillaan teki joukkueestaan maamme vauraimman iloisella 80-luvulla. Mies oli varma eduskuntaan menijä, mutta muutama päivä ennen vaaleja poliisi vei rahastonhoitajan näyttävästi suojiinsa. Siitä huolimatta kansanedustajaehdokas keräsi Kuopiossa 2800 ääntä, joka ei tosin aivan riittänyt valintaan. Savossa ei poliitikon tai urheilijan tarvitse olla mikään pyhkäoulupoika. Nykäsen Mattikin tämän tietää ja on äskettäin siirtynyt Puijon Hiihtoseuran riveihin.
|
|
|
Finlandia |
22.11.2007, 20:18 |
|
Hannu Väisänen tulee saamaan tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Perustelen näkemystäni sillä, että hän on niitä harvoja kirjailijoita, joita lukee ilokseen. Tarinan kirjoittaminen on ammattilaiselle helppoa, mutta sellaisen tarinan kirjoittaminen, jonka sekä itse että sukuni ja tuttavapiirini jaksaa lukea on vaikeaa.
Väisäsen ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt kirja Vanikan palat kertoo nuoren pojan kasvusta todella miesten maailmassa, elikkä poika varttui yksinhuoltaja isän perheessä neljän veljensä kanssa Oulun kasarmilla. Karun miehekkäästä ympäristöstä huolimatta perheen ja erityisesti yksinhuoltaja-vääpeli-isän elämää hallitsevat kaunotaiteet. Hän kirjoittelee selkeäpoljentoisia runoja, joita hän pyrkii itse täysin estoitta lukemaan kuulijoilleen, mikäli siihen ilmenee pieninkin tilaisuus. Perheen pojat yrittävät epätoivoisesti kaikin käytettävissä olevin keinoin tukahduttamaan isänsä orastavan luovuuden ja koko perheen nolaamisen, mutta huonoin tuloksin. Eikä hieman taiteellista boheemiutta omaava perheen pää aina ole ihan selvinpäinkään.
Finlandiaehdokkaana oleva Toiset kengät kertoo pojan kehittymisestä taiteilijaksi. Nykyäänhän Pariisissa asuva Väisänen tunnetaankin kuvataiteilijana, romaaneja hän on kirjoittanut vasta pari vuotta. Nuoren taiteilijan ura ei ala lupaavasti. Hän lahjoittaa ensimmäisen työnsä eräälle keski-ikäiselle rouvalle, joka kuitenkin palauttaa työn heti takaisin. Jumalan kuva on alkanut haista kamalalle eikä se ole lakannut haisemasta, vaikka Jumalan kuva on kannettu yön ajaksi lumihankeen haisemaan.
Hannu Visänen on minulle ja useimmille kuopiolaisille sikäli tuttu, että ainakin itse opin ensimmäisenä kuopiolaisena tuntemaan linja-autoasemalla ihmisiä jututtavan vantteran reppuselkäisen sauvakävelijämummon, joka ujostelemattomasti pyrkii jututtamaan kaikkia vastaantulijoita kuten minuakin, joka ensimmistä kertaa laskeuduin uuteen kotikaupunkiini. Mummo vakuutti olevansa kuuluisan kuvataiteilija Väisäsen täti ja vähän myöhemmin tämä ketterä ikäneito vakuutti olevansa äitinsä puolelta Koivistoisia ja niinpä minulla onkin nyt Finlandiakisassa jännitettävää.
|
|
|
Urakka |
19.11.2007, 21:04 |
|
Urakkanani on nyt lukea norjalaisen historioitsija Karsten Alnaesin Pimeyden aika. Euroopan historia 1900-1945. 776 sivua pientä ränttiä synkkää tekstiä. Viime vuosisata on vuosisadoista synkin – pelkkiä kansanmurhia ja keskitysleirejä.
Mielenkiinnolla odotan löytyykö maanosamme historiasta edes se yksi kuulemani hupainen tarina, jolle yritän löytää vahvistusta. Nimittäin tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös vaikein muoto.
Puhutaan, että sata vuotta sitten Englanti eli täysin omissa maailmoissaan eikä mantereen tapahtumista juuri piitattu. Arvovaltainen Lontoon Timesin reportteli kuitenkin lähetettiin kanaalin toiselle puolelle. Sieltä hän sähkötti elokuussa 1914 tärkeänä pidetyn uutisen. Lehdessä ei toimitussihteeri, joka ei ehkä riittävän hyvin tuntenut maailman tapahtumia, pyöritteli sanomaa hetken käsissään ja kun ei parempaakaan paikkaa keksinyt, lähetti sen hevosurheilutoimittajalle.
Niinpä Lontoon Timesin urheilusivulta seuraavana päivänä oli luettavissa terveiset kaviouralta:
”Sarajevon ravit. Tuloksia: 1. Ferdinand 2. Princip 3. Ammuttu.”
|
|
|
Yhtä juhlaa |
19.11.2007, 18:14 |
|
Asiat täytyy tehdä järjen kanssa. Niinpä en ympäristön painostuksesta huolimatta hötkyillyt pihakoivun kaatamisen vuoksi, vaan annoin ajan hoitaa asian. Vetosin asiassa siihen, että kun isovaarini Kustaa Koivistoinen, sotilasnimeltään Kost, veti härällä rakennustarpeita tälle aholle, oli jo koivu kasvussa. Ja pentuna minulla oli kiikku sen oksassa. Ja sitä paitsi, jos olisin ryhtynyt sitä kaatamaan, se olisi kaatunut rakennuksen päälle tai sähköjohtojen päälle tai yleisellä tiellä ajavan auton päälle, joten annoin syysmyrskyn kaataa sen juuri siihen ainoaan paikkaan, jossa se ei aiheuta vahinkoa.
Otin Lidlin sähkösahan ja luulin asian hoituvan helposti. Jo verryttelyvaiheessa pientä haaraa leikattaessa saha hyytyi ja juuttui puuhun kiinni. Laite oli isävainajanini sanoja lainaten herroin vehkeitä. Hain sirrikan, joksi kylällämme kutsutaan teräskaarista pokasahaa ja ryhdyin pelastamaan kallista sähkösahaa. Sirrikan terä helähti poikki.
Hain varasirrikan ja ennen kuin alkutalven päivä lopullisesti pimeni, oli puun kaikki oksat katkottu ja jopa yksi valtava loimukoivuinen tukki sahattu. Paksusta tyvestä juurikan vierestä onnistuin nirhaamaan puun melkein poikki – pokasahalla se ei onnistu helposti, mutta toisaalta punttisalilla ei enää tarvitse käydä. Sen sahaus vei puolituntia ja jatkuu joulukuun aikana kohti lopullista ratkaisua. Sähkösahakin on käytössä, koska se oli vain polttanut sulakkeen.
Esimerkillinen metsänkasvattaja Kekkolanniemen Kalle, joka on etäistä sukua, väitti 70-luvulla telkkarissa, että työskentely metsässä on yhtä juhlaa. Tämä herätti seudun pienviljelijä-metsureissa itkunsekaista naurua ja nyt ymmärrän miksi.
|
|
|
Leksa ja ja Kalle |
21.11.2007, 18:22 |
|
Kuopio on kulttuurikaupunki. Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on järjestänyt viime vuosina kaupungintalon juhlasalissa kultturihenkilöiden vierailuja. Saliin mahtuu noin 300 henkeä. Ruotsinkielinen runoilija Bo Carpelan veti niin paljon yleisöä, etteivät kaikki mahtuneet istumaan. Pelästynyt Carpelan kertoi, että hän on kerran elämässään esiintynyt yhtä sankalle yleisölle. Äsken paikalla oli teatteriohjaaja Kalle Holmberg ja viisi tuolia jäi tyhjäksi.
Holmberg kertoi harrastavansa nyrkkeily ja vuoria. Vaimo oli kieltänyt kertomasta, että mies harrastaa myös juopottelua, koska on alkoholisti. Reilut 20 vuotta sitten Holmberg alkoi käydä Valamossa, koska siellä tapasi mielenkiintoisia ihmisä. Myöhemmin hän liittyi ortodoksiseen kirkkoon ja se ratkaisu taisi kytkeytyä jotenkin maailman parhaan näytelmäkirjailija Dostojevskin ihailuun. Lienee niin, että siinä vaiheessa, kun porno, politiikka tai urheilu ei enää tarjoa elämyksiä, kiinnostutaan uskon asioista.
Ohjaaja Holmberg korostaa, ettei tehty uskonnollinen valinta ole yhtään vähentänyt hänen synnin tekoaan. Hyvä kuitenkin, ettei ole lisännyt, sillä toinen draaman mestari Rasputin kuului lahkoon, jonka teologisen näkemyksen mukaan yhteisön jäsenien piti pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon syntiä, koska se jonkun merkillisen logiikan mukaan vähensi syntien kokonaismäärää maailmassa.
Kerran Holmberg oli isä Ambroksiuksen kanssa kävelemässä pääsiäisyönä Kuopion torilla. Silloin muudan savolaismiekkonen syöksähti ravintolan ovesta turvalleen lumisohjoon ja nostaessaan katsettaan hän havaitsi lähenevän papinkaavun. Syvältä hyhmästä kohosi huuto ”perkeleen pappi”. ”Ammatti oikein, työnantaja väärin” korjasi sanavalmis kirkonmies välittömästi.
Muuten ensi pääsiäisen tienoilla tulee radiosta kuunnelmasarjana Holmbergin suuresti arvostaman Tito Collianderin romaani Ristisaatto. Kuunnelman pääosassa esiintyy huippunäyttelijä, jota ei voi enää kuulema käyttää muuhun kuin ortodoksi papin roolissa radiokuunnelimissa, koska hän on niin kova vetämään brenkkua ja on lihottanut itsensä talipalloksi.
|
|
|
Skandaali |
21.11.2007, 18:19 |
|
Yksi syy viimekesäiseen Vienan matkaani oli, että halusin nähdä Vuonnisen kylän maailmankuulun vesitornin. Sääli, etten sitä päässyt silloin näkemään. Nyt on liian myöhäistä. Tämä mielestäni selkeät Unescon ihmiskunnan kulttuuriperinnön suojelukriteerit täyttävä rakennelma on purettu ja kuulema upotettu järveen. Se on skandaali – mikähän meteli syntyisi, jos Pisan kalteva torni purettaisiin, koska se saattaa olla ohikulkijoille vaarallinen.
Mutta Vuonnisen vesitornin rinnalla Pisan tornikin kalpenee. Pisan torni on pelkästään vino; Vuonnisen torni on hakeutunut sekä rakennustaiteellisesti että rakennusteknisesti hämmästyttävään S-kirjaimen muotoon.
Tässä alla on Hannu Hutun valokuva kyseisestä kohteesta. Jos kopioini ei onnistu, niin googleen hakusanoiksi ”Vuonninen, vesitorni”. Kyllä se sieltä löytyy.
http://www.hannuhuttu.com/gallery/displayimage.php?album=8&pos=751
|
|
|
Maalintekijöitä kaivataan |
06.12.2007, 12:54 |
|
Maamme jalkapalloilu kaatui taas viime yönä eteenpäin. Maalintekijöitä pitäisi jostakin löytyä. Olen palauttamassa mieleeni jalkapalloilu-urani tähtihetkeä ja kaipaan peräti kahden maaalin tekijää.
Tilanne on nimittäin se, että kansakouluaikani paras muisto liittyy Kärkkäälän ja Rieponlahden kansakoulujen ystävyysotteluun syksyltä 1967. Ottelu pelattiin vieraskentällä Riepossa, joka ei minulle välttämätt ollut täysin vieras, koska äitini on sieltä kotoisin. Korholan Pentin taksilla mentiin. Pentin veli Niilo oli Riepon koulun opettaja ja se varmaankin vaikutti siihen, että kylillämme oli tiiviit urheilusuhteet. Etukäteisarvailuissa opettaja-Ville piti meitä selkeinä altavastaajina, koska vastustajat olivat kuulema meitä paljon isokokoisempiakin.
Matkalla opettaja-Ville turvautui sitten viimeiseen oljenkorteen ja lupasi markan jokaisesta maalista sen tekijälle. Hän siis tietoisesti vaaransi amatööriytemme. Tämä taitavasti valittu kannustin ratkaisi pelin. Markka oli siihen aikaan isoraha – enemmän kuin euro nykyään.
Vastustajaa ei pelkästään lyöty, vaan mikä tärkeintä, se murskattiin totaalisesti. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. Ja se me todella tehtiin. Peli päättyi 13 – 0. Itse koin tähtihetkeni, kun tein seitsemn maalia. Lisäksi olin tehdä yhden maalin päällä, tosin omiin, koska lippahatussani oli keskellä joku nappi, josta pallo pomppasi täysin yllättävästi.
Olin täydellinen krkimies. Alan oppikirjojen mukaan kärkimiehen tulee olla nopea, tekninen ja itsekäs. En ollut nopea enkä tekninen, mutta sitä suuremmalla itsekkyydellä korvasin puutteeni. Taatusti en syöttänyt kertaakaan, sillä maalintekijä sai markan, mutta syöttäjä ei mitään.
Kainulaisen Esko teki neljä maalia, mutta kahden maalin tekijää en muista millään, vaikka olen koko päivän muistellut. Veikkaan Korholan Seppoa tai Piplian Pekkaa.
|
|
|
Kolokkamatikka |
26.11.2007, 20:53 |
|
Moskula-nimi tarkoittaa lyömasetta, jossa vaijerin päässä on rautamötikkä. Mistähän ihmeestä lammelle on moinen nimi keksitty. Jossain vanhassa kartassa on nimenä myös Melkulanlampi, mutta se on varmaankin värinkäsitys; en ole kuullut kenekään Moskulaa sillä nimellä kutsuttavan.
Moskulalla on synkkä historia, sillä 30-luvulla siihen hukkui kaksi tyttöä. Tietääkseni toinen tytöistä meni auttamaan kaveriaan, jonka voimat ehtyivät uintimatkalla. En edes tiedä tyttöjen nimiä, mutta muistelen heidän olleen Pipliakankaalaisten sukulaisia. Olen kuullut, että tapahtumasta on jossakin kylällä valokuvakin, mutta en ole onnistunut saamaan sitä käsiini.
Moskula on harvinaisen syvä, tietääkseni vettä löytyy jostain kohtaa peräti 17 metriä. Rannat ovat petollisen liejuiset ja olen pikkupoikana joskus humpsahtanutkin rentahöteikköön vyötäisiä myöten. Kirjailija-opettaja Korhos-Oivakin kertoo yhdessä kirjassaan melkein hukkuunensa tämän lammen liejuun. Oli sittenkin varmaan ihan hyvä, etten vieläkään päässyt aloittamaan vaativaa kolokkamatikkaharrastusta.
|
|
|
Närhit |
27.11.2007, 18:01 |
|
Edellisellä sivulla olevassa kuvassa näkyy Aino ja Eelis Närhin jämäkkä jäänkestävä kesämökin laituri. Vastarannalla häämöttää Närhin Maunon saunalaituri. Vaikka Närhi on aika harvinainen sukunimi, eivät nämä Närhit ole toisilleen läheistä sukua. Eeliksen suku, johon myös mummoni kuului, on tietääkseni asunut Kärkkäälässä jo 1500-luvulta lähtien. Maunon perhe muutti sen sijaan kylälle 1950-luvun lopulla Viitasaarelta – keihäänheittäjä Matti Närhi taitaa olla samaa sukua.
Eeliksen vaari Ananias Närhi on syntynyt kyläkoulun vieressä olevassa Närhilän talossa. Närhilä saattaa olla jopa jonkinlainen suvun kantatila. Myöhemmin tilalla ovat asuneet Koivistoiset, Suhoset ja nykyään Pelliset. Kärkkäälän Närhit ovat huvenneet vähiin. Airakselan ja Kanadan suunnalla tätä sukua on enemmänkin.
Vesannolla näyttää muuten olevan Närhilä niminen kylä, jonka kuuluisin edustaja taitaa olla teatterimies Timo Närhinsalo (entinen Närhi), jokamuistaakseni kävi oppikoulun Suonenjoella. Joskus 70-luvulla Askolassa lyhyen aikaa ollut renki ”luutnantti” Närhi taisi olla samalta Närhilän kylältä. Luutnantti Närhi oli kovin sotilaallinen mies. Askolan Olli kertoi, että mies veteli leivälleenkin voita saksalaisella tikarilla. Muistelen, että kylällä luutnantin tiedettiin olleen vankilassa asekätkennän vuoksi, mutta totuus taitaa olla toinen.
Muutama vuosi sitten ilmestyi kirja kylmän sodan aikaisista maanpetosoikeudenkäynneistä ja sieltä löytyy tietoa Askolan rengistäkin. Mies oli yksinhuoltajaäidin huutolaispoika Vesannolta, joka kohosi sodassa osoittamansa ripeyden, oma-aloitteisuuden ja urhoollisuuden seurauksena luutnantiksi. Sodan jälkeen hän jäi rajavartioston palvelukseen toimien Raatteen kylän vartioston päällikkönä. Viinanpiru iski sitten mieheen ja harrastuksena turvaamiseksi hän vuosi arkaluontoista tietoa itärajan yli. Siitä tuli pitkä linnatuomio maanpetoksesta – muistelen, että peräti neljä vuotta ja se taitaa olla maamme toiseksi kovin tuomio siitä asiasta sodan jälkeen.
|
|
|
Närhin Kalle – erämies |
09.12.2007, 19:46 |
|
Kalle oli kova erämies. Kävin joskus yli 80-vuotiaan Kallen kanssa Kumpusella ongella eikä parin kilometrin metsäpolku ollut hänelle mikään este vaan korkeintaan hidaste. Mies oli todellinen teräsvaari enkä usko, että hän yhtään liioitteli siinä, kun kertoi parhaassa miehuudessaan kantaneensa 80 kilon jauhosäkin selässään Satulamäeästä Kuoppalaan – matkaa on lähes kilometri. Kalle tiesi lähes 80 vuoden kokemuksella Kumpusen kalapaikat enkä ole koskaan tavannut niin nälkäisiä isoja ahvenia kuin Kumpusella elokuussa -77. Kalle oli varmasti maailman kunnollisin ja lainkuuliaisen ihminen, mutta yhdessä asiassa hän oli valtiovallan kanssa erimieltä ja kannatti ns. suoraatoimintaa. Nimittäin 70-luvun lopulla ilmaantui kylälle karhu ja asian kuultuaan vanhan metsämiehen eräveret kuohahtivat; ehkä hän muisti, että Satulamäen hevosen kyljissä oli ollut muinoin karhunkynnen jäljet ja että sekin asia oli vielä kontion kanssa selvittämättä. Kalle kertoi kaivaneensa vanhan haulikkonsa esille ja vakuutti, että jos peto olisi Kuoppalan kartanolle ilmestynyt, niin kyllä olisi täyteisellä läpi päästetty. Sen jälkeen olisi soitettu poliisille, että valtio voi noutaa lihat itselleen ja hänet voi noutaa myös samalla kyydillä linnaan. Kallen vanhempi veli, muistaakseni nimeltään Aaku, oli myös kiivas metsämies. Vuosisadan alussa, jolloin hirvi oli Kakkisensalollakin harvinaisuus, Aaku oli sellaisen jäljet tavannut ja lähtenyt hiihtämään saalista kiinni. Jossakin Rasiahon ja Salon Ollin mökin välillä oli pisteaita ja hän oli yrittänyt haulikko selässä sitä ylittää. Haulikko oli ollut miehellä selässä ja aseen hana oli aitaa ylitettäessä osunut aitariukuun. Aaku oli saanut haulikon täyteisen takaraivoonsa. Muistelen, että täti Helmi kertoi, että vainajan oli löytänyt joku kuuromykkä tyttö, jonka oli ollut järkyttyneenä vaikea selittää tapausta kanssaihmisille. Epäilen, että sinä karhunkaatokesänäkin olisi Kallen kätköistä saattanut löytyä vielä Aaku-vainaan aikaisia täyteisiä. Nimittäin Kallella oli petäisen rannalla liippa, siis sellainen valtava haavi, jolla pyydetään täkykaloja ja mielestäni liipan verkon lyijypainot olivat juuri haulikonpiippuun mahtuvaa mallia.
|
|
|
Se on täytetty |
28.11.2007, 19:28 |
|
Sain luettua Karsten Alnaesin Pimeyden ajan eli 776 sivuisen järkäleen 1900-luvun Euroopan historiasta. Ja hirveähän se vuosisata oli. Ainut lohtu on ehkä se, että seuraava vuosisata taitaa olla vielä kamalampi.
Uusia raakuuksia ei enää palajstunut, mutta se kuitenkin hätkäytti, että maailmankuulu neuvostoliittolainen kirjailija Ilja Ehrenburg vaati vallan vanhatestamentilliseen sävyyn maailmansodan alkuvaiheessa, että kaikki saksalaiset naiset ja lapsetkin on tapettava ja naiset vielä sen lisäksi raiskattava. Ajatus oli niin outo ja uusi, että Stalinkin, joka ei ollut mikään äiti-Teresa, rauhoitteli kuumakallea. Ehrenburgin idean tekee ymmärrettäväksi, vaikkakaan ei hyväksyttvksi se, että hän oli juutalainen.
Kirjailijat elävät tunteella ja kadottavat helposti järkensä valon. Ilmiö ei ole meillä Suomessakaan vieras. Toltoilaisena humanistina tunnettu Ilmari Kianto vaati vuonna 18 myös punikkinaisten surmaamista, sillä siten estetään tehokkaiten uusien punikkien sikiäminen.
Mieltä virkisti katsoa dvd-elokuvana Päivä ilman sotaa. Se kertoo siitä, miten vielä jouluna -14 jossain Länsirintamalla osapuolet nousivat juoksuhaudoistaan ei-kenenkään-maalle laulamaan yhdessä joululauluja ja pelaamaan potkupalloa. Silloin oltiin vielä herrasmiehiä. Seuraavassa maailmansodassa ei en vastaavaa tapahtunut. Tosin kerrotaan, että syksyllä -41 eräs Kärkkäälän sotamies törmäsi täysin yllättäen vastapuolen edustajaan. Vain nopea reagointi esti verenvuodatuksen. Kärkkäälän mies tempaisi salamana tupakkiaskin taskustaan ja tarjosi naapurilleen. Kohtalotoverit polttelivat sitten kaikessa rauhassa ja jatkoivat sitten tahoilleen hoitamaan sotatoimiaan.
|
|
|
Kauniita naisia |
29.11.2007, 21:47 |
|
Jos edellisellä sivulla kerrotun kirjan läpiluku vei päiviä, niin viimeisin lukuelämykseni vei vain pari tuntia. Taina Westin kirja Elämisen sietämätön keveys kertoo entisestä alusvaatemallista ja kulttuuriministeristä Tanja Saarelasta (tuleva Vienonen vai Karpela vai Niinistö vai Vanhanen???) ja tämän maailmankuvasta.
Kirja on jostain syystä nopealukuinen ja helppotajuinen. Mietittäväksi jäi vain se, että piruileeko (tosin karkeampaakin ilmaisua voisi käyttää) toimittaja West lukijoilleen, joka rooli tälle tv:stä tutulle Aunelle parhaiten sopisi.
Minusta Aune olisi voinut enemmänkin pohtia sitä, miten maamme poliittinen järjestelmä pystyy nostamaan kansamme sivistyksestä vastaavaksi ministeriksi henkilön, joka on kunnostautunut lähinnä missikisoissa ja alusvaatemallina sekä on suorittanut jonkinlaisen diakonissan tutkinnon. Muistelen, että liikkuvissa kuvissa hän oli kuitenkin käynyt ja suosikkielokuva oli E.T, kuten myös prinsessa Dianalla.
Ehkä asian selitys on yksinkertaisesti se, että maassamme on siirrytty vihdoinkin proletariaatin diktatuuriin ja nimenomaan älyllisen proletariaatin. Ihmisillä on tunne, ettei eduskunta enää päätä tärkeistä asioista ja niinpä sinne voi äänestää kauniita naisia ja menestyneitä urheilijoita täysin puolueisiin katsomatta. Kuten Saarelan, Virenin, Miedon tai sitten Meri-Kukka Forsiuksen, jossa yhdistyy sekä kauneus että urheilullisuus.
Meri-Kukka on kuulemma tiinennä ja isäksi ehdotellaan olympiavoittaja Arto Härkösen velipoikaa Petriä. Hänkin on heittänyt miesten keihästä 16-vuotiaana 65 kiloisena nuorukaisena 59,80m. Hirmutulos! Hyvä Uukuniemi! Härkösten sukujuuret ovat Uukuniemen Härkälän kylällä ja kioskin-Matti muisteli, että Härköset olivat jo 60 vuotta sitten kovia heittelemään leppäkeihästä maantiellä.
Ja Heinolan rakentamispäällikkö Antti Kailio muuten lausui seuraavan syvällisen ajatuksen kuultuaan keihäänheittäjä Härkösen kihlanneen kansanedustaja Forsiuksen:”On se hyvä, että urheilijamiehet osaavat arvostaa kiertopalkintoja.”
|
|
|
Vanhan hyvän ajan kone |
30.11.2007, 17:43 |
|
Kuvan kone on legendaarisen Kakkisen Ollin eli Olli Koivistoisen mökin jäämistöä ja jotenkin päätynyt äidilleni. Esineenä se on kaunis ja tehty kestämään, toisin kuin nykyajan elektroniikka. Ennen esimerkiksi telkkarit kestivät yli kaksikymmentä vuotta, nykyään eivät enää kymmentä. Anopillani on vm -76 Salora, jossa on erinomainen kuva eikä sitä ole vielä tarvinnut koskaan käyttää korjaamolla. Tosin skartittoman digiboxin löytäminen oli vaikeaa. Ja itselläni on armeijan yksivaihteinen maastopyörä, joka on samaa vuosimallia kuin isäntänsä. Ja Kärkkäälän pelloilla on Ford Major-traktoreita, jotka ovat viettäneet 50-vuotispäivänsä. Ja isältäni jäi erinomainen partahöylä, joka oli jo Syvärillä.
Mikä siinä on, ettei markkinatalous enää pysty tuottamaan kestäviä tavaroita. Jonkun olisi tehtävä jotakin.
|
|
|
Hiihto ja väkivalta |
01.12.2007, 20:54 |
|
Aikoihin on eletty. Äsken Rukan kisojen hiihdoissa Norjan poika tulistui niin, että löi sauvalla suomalaista kanssakilpailijaa. Tähän asti hiihto on ollut herrasmiesten laji eikä huligaaneja ole ollut kuten jalkapallossa. Tosin yhden poikkeuksen muistan maamme hiihtohistoriasta.
Vuonna 1898 käydyssä kilpailussa jäivät silloiset suurhiihtäjät erään kanssakilpailijansa taakse eikä tämä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut päästämään parempiaan ohitseen. Eivätkä säännöt häntä tähän velvoittaneetkaan.
Silloin leimahti mestarihiihtäjä Mäkikankaan tulinen luonto. Hän tönäisi edellä hiihtäjän kumoon, sieppasi tamän ruokosauvan ja kopsautti miestä muutaman kerran hartioihin. Mäkikangas osoitti tilanteessa oivallista taktista silmää, koska hän ei vaarantanut omaa sauvaansa vaan käytti astalonaan kanssakilpailijan välinettä. Muuten nykyajan hiilikuidut eivät kestäsi noin kovaa käyttöä.
Tapauksen näkivät myös kilpailutuomarit, mutta he eivät sakottaneet syyllistä vaan päinvastoin yhdessä yleisön kanssa keräsivät Mäkikankaalle tapahtuman johdosta 80 mk:n avustuksen, joka vastasi tämän torpan pojan kuukausiansiota. Entisaikaan kilpaurheilu oli jotenkin rehdimpää. Tiettävästi Mäkikankaan tapaus on hiihtohistoriamme ainut, jossa on kajottu kanssakilpailijan fyysiseen koskemattomuuteen.
Yleisurheilupuolelta muistan, että joskus 60-luvulla oli Suonenjoella koulujen väliset kilpailut. Sisareni edustivat Kärkkäälää viestijuoksussa ja niinhän siinä kävi kuten arvata saattoi. Sisarieni välinen vaihto ei onnistunut vaan kapula putosi. Muistelen, että tällöin jompi kumpi löi toista pudotetulla kapulalla. Kilpailun jury ei puuttunut asiaan.
|
|
|
Suklaaolutta |
02.12.2007, 18:46 |
|
Nuorempana elin kuin luostarissa. Palkkioksi sain veritulpan jalkaan. Nyt yritän ottaa vähän rennommin. Olin jopa työpaikan epävirallisessa pikkujoulussa kuopiolaisessa ravintola Maljassa. Siellä oli tarjolla 280 erilaista olutmerkkiä ja ne vieläpä anniskeltiin merkin vaatimusten mukaisista astioista. Tässäpä olisi oiva väitöskirjan aihe jollekin humanistitutkijalle. En ole tiennytkään, että on olemassa suklaaolutta. Testasin asian. Se oli juuri sellaista kuin voisi kuvitella. Suklaa ja olut eivät sovi yhteen. Sen pullollisen nauttiminen kesti pitkään. En lyönyt suvun ennätystä Suvussa on maineikkaita alan harrastajia. Reilut kymmenen vuotta sitten Hyvät, pahat ja rumat-nimisessä tv-ohjelmassa toimittaja Simo Rantalainen kertoi, että jonkun Koivistoisen, etunimi meni yllättävän tilanteen vuoksi ohi korvieni, hallussa ollut oluen juonnin Suomen ennätys oli rikottu. Tosin kysymys oli vain sekunnin kymmenysosien luokkaa olevasta tulosparannuksesta. Muistaakseni pullollinen oli juotu noin kolmessa sekunnissa. Hirmuinen oli siis myös Koivistoisen rikottu SE-tulos.
Ottaen huomioon lajin sankan harrastuspohjan, on kysymyksessä yksi kovimmista ennätyksistä ja tulos on varmasti lähellä maailman aivan terävintä kärkeä. Tässä lajissa ei näytä haittaavan suomalaisille tyypillinen nopeuden peruspuute. Olisi hyvä tietää, kuka suvun edustaja on kunnostautunut asiassa ja mikä oli tuulilukema.
|
|
|
Ahola-Valo |
03.12.2007, 20:00 |
|
Eilen Risto Astikaisen Suomen itsenäistymistä käsittelevässä TV-sarjassa Veijareita ja pyhimyksiä haastateltiin Aleksanteri Ahola-Valoa. Minä melkein tapasin hänet, kun vuonna-90 jo 90-vuotias Ahola-Valo oli käynyt silloisella työpaikallani Heinolan vesitornissa kaupittelemassa yhtä muistelmakirjoistaan. En ollut silloin paikalla ja se on niitä asioita, joita oikeasti kadun elämässäni.
Kuvataiteilija, kirjailija, arkkitehti ja filosofi Ahola-Valo oli kansamme Forest Camp. Hän oli paikalla siellä missä tapahtuu. Pikkupoikana hän kävi Tolstoin vieraana, hän oli paikalla ns. verisunnuntaina 1905, jolloin tsaarinvalta suoritti rauhanomaisten mielenosoittajien joukkosurman. Vuonna -17 hän oli avannon reunalla kuikuilemassa, kun Rasputinia naarattiin.
Nuohoojan ominaisuudessa hän katseli myöhemmin samana vuonna, kun Lenin allekirjoitti puolihuolimattomasti Smolnan käytävällä ohikulkiessaan Svinhufvudin ojentaman Suomen itsenäistymispäätöksen. 20- luvulla hän opiskeli Chagallin kanssa Vitebskissä ja 30-luvun alussa hän rakensi Pietarin lähelle Ihmiskunnan kärsimyshistorian paviljongin. Sen jälkeen hän pakeni henkensä kaupalla Suomeen. Kyseisen paviljongin tuhosivat muuten rakennuksen henkeen sopivasti saksalaiset vähän myöhemmin.
Alla nettilinkit, joista löytyy miehestä mielenkiintoista tietoa. Siellä selostetaan myös hänen luomaansa AE-evohomologista filosofiaa. Siinä oli keskeistä itsensä jatkuva kehittäminen, jonka elimillinen osa oli oman toiminnan herkeämätön tarkkailu. Hän pääsi harrastuksessaan niin pitkälle, että tilastoi ajankäyttönsä koko elämänsä ajalta 15 minuutin tarkkuudella, huvinsa kullakin. Ahola-Valon AE-evohomologiselle järjestelmälle perustui koko hänen elämänsä, niin taide, arkkitehtuuri, arkiaskareet kuin ihmissuhteetkin. Ja mikä tärkeintä – varmaankin ensimmäisenä maailmassa hän joskus 30-luvulla järjesti erohäät, kun totesi vaimonsa kanssa kasvaneensa toisistaan erilleen. Kovasti juhlittiin ystävien kanssa sitä, että osattiin erota ystävinä, lahjoja vaihdettiin ja uskonpa että lopuksi tanssittiin erovalssi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Ahola-Valo
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=24&t=221&a=4456
|
|
|
Kättelyjä |
04.12.2007, 18:53 |
|
Vieläkin harmittaa, etten päässyt kättelemään Aleksanteri Ahola-Valoa, josta onnettomasta tapauksesta edellisellä sivulla kerroin. En siis päässyt kättelemään miestä, joka oli kätellyt Tolstoita.Vallan käy kateeksi Esa Ainolaa, joka kommenttipalstalla muinoin kertoi tavanneensa miehen, joka oli ollut samassa taksissa Rauli Badding Somerjoen kanssa.
Sen sijaan edellisessä elämässäni Heinolassa kättelin paperi-insinööriä, joka oli kätellyt Breshneviä. Ehkpä myös kättelin teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jussi Ahosta, joka oli kätellyt Kostamuksen rakennusharjakaisissa tulevaa ydinasesalkunhaltijaa Juri Andropovia, joka silloin oli KGB:n johtaja. Juhlissa oli paikalla myös Kekkonen ja Kosygin – puhutaan, että Kekkosella pätki silloin ensimmäisiä kertoja näkyvästi.
Andropov itse oli kuulema miinaharavalla tarkastanut paikkoja ja omasta avainplakkaristaan jaellut avaimia vain niitä tarvitseville. Ei ole ihme, että neuvostovalta luhistui. Isossa maassa ei näköjään osattu delegoida tehtäviä oikeille ihmisille. Suomessa miinaharavan varressa olisi ollut vahtimestari ja avaimet olisi jakanut lähettityttö.
Muuten ennustin Finlandiavoittajaksi Hannu Väisästä ja ensimmäisen kerran osuin oikeaan jossakin arvauksessani. Lopuksi korostan sitä, että Kuopion linja-autoaseman kulmalla melkein kättelin sauvakävelijämummoa, joka väitti olevansa kuuluisan kuvataiteilija Hannu Väisäsen täti.
|
|
|
Immo |
05.12.2007, 20:03 |
|
Hiihtovalmentaja Immo Kuutsa täyttää tänään 70 vuotta. Lehtihaastattelusta ilmenee, ettei suomalaisten 70-luvun valmennusmenetelmiä käsittelevää muistelmateosta ole tulossa. Sen verran hän lehdessä kertoi, että meillä käytettiin hänen aikanaan vain sallittuja menetelmiä. Hiihtoliiton silloinen johto voinee siis nukkua yönsä rauhassa, ellei sitten Juha Mieto tule uskoon ja kerro kaikkea. Suomen silloiinen kakkoshiihtäjä Arto Koivisto tuli vuosia sitten uskoon ja hänen muistelmateoksessaan kerrotaan, että kun muutama pussillinen lisäverta pumpattiin mieheen, niin kummasti tuli vauhtia lisää. Se tieto ei näytä kiinnostavan edes Norjan lehdistöä.
Eräs tutkija, joka toimi siihen aikaan Kuusamon kunnanlääkärinä, kun Kuusamon hiihtoseura oli maamme ykkönen, kertoi lehdessä, että hän rohkeni tutkimusmielessä lisätä itseensä vain pussillisen verta eikä siitä ollut hyötyä – useanpaa pussillista hän ei uskaltanut testata. Satu Ruotsalainen pakinoi johonkin iltapäivälehteen Lahden skandaalin aikaan ja väitti, että menestyksekkäiden Sarajevon olympialaisten aikaan suomalaishiihtäjien majapaikka muistutti teurastamoa ja että eräs hiihtäjämme oli syönyt niin paljon epoa, että oli siihen kuolla.
Itä-Häme-lehdessä reumaprofessori Heikki Isomäki kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan hemoglobiiniarvon nostaminen vaikkapa 150:stä 160:een parantaa kympin aikaa noin puoli minuuttia. Isomäen aikamiespoika Risto on muuten se tieteiskirjailija, joka tietää maailmassa eniten ilmastonmuutoksesta. Katsokaa, vaikka Risto Isomäen blogia niin uskotte.
Immo Kuutsan muistan ensimmäisen kerran noin vuodelta -68, jolloin Suonenjoen Vasama voitti Pohjois-Savon maakuntaviestin sekä miesten että naisten kilpailun. Palkintojen jaossa Iisalmen Visan Immo Kuutsa oli sanaillut jotain suonenjokelaisten mielestä epäurheilijamaista, jonka jälkeen vasamalaiset poistuivat mielenosoituksellisesti palkintojenjakotilaisuudesta. Hymy pois huulilta, koska kysymys on urheilusta.
Muuten tietääkseni Immo Kuutsalla on hallussaan jalkapallonpomputtelun SE. Hän on samanlainen liikunnan monilahjakkuus kuin toinen evakkopoika eli mäkivalmentaja Matti Pulli, joka kaiken lisäksi osaa vielä laulaa.
|
|
|
Melkein Suonenjoen poika |
06.12.2007, 17:30 |
|
Arvovaltaisessa eläkeläisille suunnatussa Viva!-lehdessä kerrotaan vanhimmasta suomalaisesta eli 110-vuotiaasta Aarne Arvosesta. Ja yllätys yllätys! Hän on asunut 1930-luvulla Suonenjoella, jossa mies oli Kutvosen tehtaan koristepuuseppänä.
Arvonen ei ole kasvanut pumpulissa. 14-vuotiaana hän karkasi kotoaan elellen nälkäisenä katupoikana Helsingissä. Vuonna-18 hän meni ruoan perässä punakaartiin ja sitä seurasi nälkäleiri Tammisaaressa. Saattaa hyvinkin olla niin, että paastot lisäävät terveyttä ja pitkää ikää; ehkä elimistö niiden avulla oppii elämään säästöliekillä.
Vapauduttuaan nuorimies ryhtyi nälän ajamana rehelliseksi murtovarkaaksi ja päätyi sitten onnekseen kolmeksi vuodeksi vankilaan. Siellä hänestä tehtiin koristepuuseppä ja siellä hän alkoi myös harrastamaan tähtitiedettä. Vapauduttuaan hän oli jopa perustamassa tähtitieteellistä Ursa-yhdistystä, jonka kunnia jäsen hän nykyään on ja seura myös jakaa kunnostautuneille jäsenilleen Arvosen nimelle omistettua palkintoa. Onkohan muuten perää siinä vankilaviranomaisten näkemyksessä, jonka mukaan nykyään maamme vankiaines on huolestuttavan kehnoa.
Entinen vanki Arvonen muutti pula-aikana Suonenjoelle, jossa hän alkoi kutsua itseään taiteilijaksi. Hän teki korkealuokkaisia tyylihuonekaluja, rokokoota ja chippendalia. Tietääkseni vanhat Kutvosen tyylikalut ovat ihan arvostettuja alan harrastajien parissa. Muistelen, että Suonenjoen lukion rehtorin kanslian huonekalut ovat antiikkista Kutvosta. Suonenjoelta Arvoselle löytyi myös vaimo Sylvi Salonen. Vaimo kuoli synnytykseen vuonna -38 ja mies sinnitteli sitten kahden tyttären yksinhuoltajaisänä, joka oli varmaankin erikoista siihen aikaan.
Tähtitieteen lisäksi Arvonen harrastaa oluenjuontia. 100-vuotispäiviään hän juhlisti kiertelemällä Lontoon pubeja ja 110-vuotissynttärit vietettiin kantakapakassa poikien kanssa. Tästä opimme sen, että vanhenemista ei tarvitse pelätä. Itsekin aion juhlia 100-vuotispäiviäni pubeja kierrellen ja jos oikein pahapäiseksi heittäydyn, vetelen vielä nöösipoikia turpaan siinä sivussa.
Vai ryhtyisinkö samanlaiseksi papaksi kuin Iivana Lyhdänköljäksi kutsuttu vireä vanhus, joka kiertelee Kuopion virastoja ja yhdellekin neidolle hän huudahti, että ”te olette ihana nainen, te saatte siittimeni heräämään.” Amerikassa huudosta olisi seurannut miljoonan dollarin vahingonkorvauskanne sielullisen järkytyksen vuoksi. Kuopion tytöltä pääsi vain selkäkeikkanauru.
|
|
|
Muisto |
07.12.2007, 18:29 |
|
Muuallakin suonenjoella oli vankisiirtoloita. Ilmeisesti vangit olivat Naarajärven surullisen kuuluisalta leiriltä. Siellä kuoli tietääkseni tuhansia. Näistä asioista ei ole paljoa julkisuudessa huudeltu. Könösen Salamo muuten muisteli, että Halolanmäellä oli työmiehenä puolalainen vanki, joka oli ilmiömäisen taitava temppuilemaan jalkapallolla. Hän oli kuulema Varsovan Dynamon miehiä.
Suomessa sotavankeja kohdeltiin hävettävän huonosti. 60.000:sta menehtyi lähes 20.000. Pahempaan päästiin vain Saksassa, Japanissa ja varmaankin myös Neuvostoliitossa. Ruokapulalla kuolemia ei voi mielestäni selittää, koska vangit muodostivat vain 1,5 % ruokittavista ja jos tahtoa olisi ollut, niin nälkäkuolemilta olisi vältytty. Ja mikä järki on rääkätä arvokasta työvoimaa hengiltä, kun tekijöistä oli siihen aikaan huutava pula.
Uukuniemellä oli myös sotavankeja. Koska heitä täytyi määräysten mukaan vartioida, uskottiin erään Igor-nimisen moskovalaisen veturinkuljettajan siirtäminen talosta toiseen 17-vuotiaan Liisa Kuikan tehtäväksi. Liisaa kiinnosti, mitä Igor olisi tehnyt paikkakunnan väelle, jos hänellä olisi valta ollut. Siihen Igor vastasi, että kaikki muut hän kyllä tappaisi, mutta Liisan säästäisi. Igorista ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun hänet palautettiin kotimaahansa.
Pari vuotta sitten telkkarissa oli ohjelma sotavankien kohtelusta maalaistaloissa. Siinä jututettiin myös keskisuomalaista veljessarjaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana jäi mieleeni, että kuusi veljeksistä oli ihan Jaakko Tepon näköisiä savolaisia pallinaamoja, mutta se seitsemäs oli ilmetty Viktor Klimenko. Jotta kyllä vankeja joskus hyvänä pidettiin.
|
|
|
Hiihtomuistoja |
08.12.2007, 18:19 |
|
Hyvä Sami! Olen jo niin vanha mies, että luulin, etten tule näkemään perinteistä suomalaista mieshiihtäjää kansainvälisellä palkintopallilla, mutta olin tapani mukaan väärässä. Sami Jauhojärvi palasi sairauslomalta maailmanhuipulle. Onnea ja menestystä miehelle, jonka kuivan kälpeässä olemuksessa on paljon samaa kuin toisella Lapin jätkällä Nätti-Jussilla. Nättikin oli pieni ja hintelä mies, jonka puheet olivat kuin maailman omistajalla. Kun joku kehui rahoillaan ja väitti pystyvänsä ostamaan vaikka puolet maailmasta, tokaisi Jussi, että ”mie kun en myy”.
Jauhojärvi tuo mieleen myös toisen Länsi-Lapin miehen Eero Mäntyrannan. Yksi suurimmista urheiluelämyksistäni on, kun näin Mäntyrannan tyylittelevän Innsbruckin kisojen 15 kilometrin hevosenkengässä. Metsätöissä peruskuntonsa hankkinut voittaja oli niin ylivoimainen, että hän pystyi sujuttelemaan herrasmiesmäisesti; siinä oli liikunnan suloutta. Mäntyranta muisteli olleensa silloin sellaisessa kunnossa, ettei hän ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin jaksoi. Se ei ollut samanlaista sätkyttelyä ja huiskimista kuin nykyään harrastettava luisteluhiihto. Tämä tyyli pitäisi muuten kieltää. On älytöntä, että kunnat joutuvat talvisin rakentamaan metsiin moottoritien kaltaisia väyliä. Ja nyt myös kesäksi hiihtotunneleita. Jos hiihdettäisiin vain perinteisesti, niin kesäisin tarvitsisi rakentaa vain jäädytettyjä latu-uria.
Muistan, että Kärkkäälän kansakoulussa Risto Paananen hiihti yhtä nätisti kuin Mäntyranta. Niinpä Risto voittikin vähän myöhemmin ampumahiihdon Pohjoismaiden mestaruuden. Ikäistensä poikien mestaruutta hän ei voittanut. Muistan, miten kunnan liikuntasihteeri ja innokas hiihtomies Lauri Girsen järjesti noin 14-vuotiaille Risto Paanaselle ja Antero Laitiselle 30 kilometrin kilpailun parilähdöllä.
Kovaa pojat painelivatkin yhtä matkaa ensimmäiset 20 kilometriä, mutta sitten Risto epäonnekseen joi mehua ja oksentaa puklautti. Antero sai voittajalle palkinnoksi hankitut lenkkitossut ja se oli kova juttu silloin.
Muistan muuten samoilta ajoilta, että Oslon MM-hiihtojen 50 kilometriä selvästi johtanut Arto ”Tintti” Tiainen väitti saaneensa viimeisellä virkistysasemalla niin kylmää mehua, että hän katkesi täysin ja jäi toiseksi. Lehdessä luki, että poliisimies Tiainen itki kisan jälkeen ja se tuntui kauhealta. Siihen aikaan suomalaiset miehet poliiseista puhumattakaan eivät itkeneet.
|
|
|
Maailmanennätyksiä |
09.12.2007, 16:25 |
|
Teksti-Tv kertoi, että heinolalainen Pasi Kuusinen on tehnyt saappaanheiton hallimaailmanennätyksen. Mies on viuhauttanut ronttosta pitkästi yli 50 metriä. Hyvä Pasi! Olen ylpeä entisestä kotikaupungistani, joka on näin heitetty maailmankartalle. Mikäli saappaanheittoa pidetään inhimillisessä mielessä arvokkaana toimintona ja halutaan maamme pysyvän alati kovenevan kansainvälisen kilpailun kärjessä, on päättäjien huolehdittava siitä, että saappaanheittohalleja rakennetaan lisää.
Sen sijaan Savon Sanomista luin, että yksi maailmanennätys on siirtynyt Heinolasta nykyiseen kotikaupunkiini Kuopioon. Kaupunginkirjastosta on tavoitettu mies, joka puhalsi 8,7 promillea. Hän on siis juonut muutakin kuin ns. normaalit ruokajuomat. Tavallinen mies kuolee jo 4 promillessa. Kuopiolaisen ennätys on samaa luokkaa kuin Bob Beamonin pituustulos 890 cm vuodelta 1968. Sitäkin pidettiin lyömättömänä.
Muistelen, että entinen tietämäni ennätyslukema oli eräällä heinolalaisella kulttuurivaikuttajalla, jonka alkoholista löytyi 6,8 promillea verta. Nykyiseen maailmanennätykseen verrattuna tulos tuntuu vaatimattomalta, mutta arvoa nostaa se, että silminnäkijöiden mukaan mies pyöräili terveyskeskukseen eikä etupyörä yhtään väpättänyt. Mies oli hakeutunut lääkärintutkimuksiin, koska kaikki ei tuntunut olevan täysin kunnossa.
|
|
|
Wuosalo |
10.12.2007, 19:53 |
|
Hesarissa oli viime viikolla englanninopettaja Paul Wuosalon kuolinilmoitus. Hän opetti Suonenjoen yhteislyseossa lukuvuonna 71-71. Mies oli lievästikin sanottuna vaativa opettaja. Jopa niin vaativa, että luulisin nykyajan iltapäivälehdistön reagoivan asiaan, jos nykyään noudatettaisiin samanlaista arvosteluasteikkoa. Luokallani 3 C:llä oli noin 40 oppilasta ja muistelen, että 17 sai enkusta kevättodistukseen nelosen. Moni hakeutui sen jälkeen kouluun, joka tähtäsi käytännön työelämään ja nyt he sitten ovatkin upporikkaita.
Itselleni jäi Wuosalosta reilu kuva. Tosin joulutodistuksessa englannista oli nelonen, jonka ymmärtääkin, koska tuskin sain kokeista 1 + parempaa. Kevät lukukaudella terhistäydyin ja sain parhaimmillaan kokeista 3 +, joka merkitsikin kolmen numeron parannusta todistukseen, joten sain kielestä keväällä seiskan. Tosin se ei johtunut parantuneesta koemenestyksestä, vaan siitä, että opettaja Wuosalo ymmärsi, etten taatusti luntannut. Mielestäni lähes kaikki muut sitä tekivät ja senkin mies varmasti huomasi.
Wuosalo oli entinen huippu-urheilija ja hän oli voittanut vuonna -52 Amerikan mestaruuden keihäänheitossa noin 70 metrin tuloksella, mutta siitä huolimatta hän ei päässyt Helsingin olympialaisiin. Hän olisi silloin ollut mies parhaassa iässään eli 26-vuotias ja tiedä vaikka haamuheitolla olisi irronnut kultaa. Kuullosti, että äänessä narahti vähän katkeruus, kun hän asiasta kertoili. Meillä hän oli opettajana siis vasta 45-vuotias ja silloin sen ikäinen mies oli mielestäni täysi ikäloppu.
Wuosalo oli luokanvalvojamme ja se ei ollut helppo tehtävä. Tosin hän oli saanut asiaan sopivan koulutuksen, koska oli toiminut aiemmin Usa:ssa yliopistopoliisina. 70-luvua alussa koululaitos oli vahvassa käymistilassa eikä nykyinen Pisa-tutkimus olisi antanut meistä hyvää kuvaa. Kyllä nykyajan mukulat ovat jopa jotenkin sairaaloisen kunnollisia.
Häiriintyneitä me emme olleet, vaan ainoastaan läpeensä perkeleellisiä. Starttipistoolit paukkuivat uskonnontunnilla ja muistanpa eräänkin musiikkitunnin, jonka aikana kanttori Oksmanin harmonin poljenta päättyi kahteen tömähdykseen. Eräs esimurrosikäinen vintiö oli linkkuveitsellä viiltänyt harmonin polkimien henkselit melkein poikki ja lopullisesti ne katkesivat jo ensipolkaisulla.
Ja sehän meitä nauratti.
|
|
|
Henki ja materia |
11.12.2007, 20:56 |
|
Hyvä Pielavesi. Pielaveden Osuusmeijärin pojat voittivat äsken näytöstyyliin Sveitsin Lausannen lentopallossa. Sveitsin Lausanne synnyttää mielikuvan isosta ja vauraasta kaupungista. Pitkiä miehiä sieltä olikin löytynyt verkolle. Toinen oli 210 cm ja lyhyempi oli jäänyt 208 senttiin. Ja varmasti näiden kummankin ammattilaisen palkat olivat enemmän kuin Pielaveden joukkueen yhteensä.
Mutta pilkkanaan ovelat savolaiset heitä pitivät. En muistakaan, että nykysäännöillä lentopallo-ottelun eräpisteet olisivat 25 – 12. Ja siinäkin on muutama ruotsalaisen ottelutuomarin säälistä vieraille antama piste. Luulen, että tavallinen meikäläinen naisjoukkuekin ottaisi enemmän pisteitä.
Rooma, joka lienee yksi maailman parhaista joukkueista voitti vähän aikaa sitten Sammon niukasti ja tarvitsi siihen asiaan sekä tuuria että tuomarin apua. Vuosi sitten kävi sen sijaan jonkin täysin tuntemattoman siperialaisen syrjäkylän (tai kolhoosin) porukka Kuopiohallissa ja silloin pielaveteläiset saivat kyytiä. Silloin olivat päätykatsomolaisten silmälasitkin vaarassa, iskulyönnit olivat niin hirmuisia. Joku savolaishyväkäs silloin lausuikin ääneen, että ”mitähän nappeja nuokin on syönynnä”. Äsken päättyneessä ottelussa hyvää oli ainoastaan se, että silmälasien puolesta ei tarvinnut pelätä.
|
|
|
Martta |
12.12.2007, 20:42 |
|
Jää kesti ja olihan minulla kirves kellumavälineenä kuten myös Hyvösen Martalla reilut kymmenen vuotta sitten syksyllä. Martta oli 82 v ja hän oli melkein yhtä innokas pilkkihenkilö kuin minäkin. Martan alta jää petti, mutta kirveen avulla tämä teräsmummo taisteli takaisin liukkaalle jäälle. Kotimatkalla ikävä kyllä hypotermia iski ja hän paleltui hankeen. Puhutaan, että paleltumiskuolema on helppo – loppuvaiheessa tulee vain lämmin olo. Toivotaan, että asia on niin.
Suomi ei vielä 1960-luvulla ollut mikään hyvinvointivaltio ja niinpä Martta Hyvönen asui kaksoissiskonsa Kertun sa kissan kanssa kylän koulun lähellä parakissa, joka oli varmaankin alle 10 neliötä. Siihen aikaan vielä kylällä eli oikeasti köyhiä ihmisiä ja jälkeenpäin voi vain miettiä, millä he oikein elivät.
Kansaneläkkeelle päästyään Marttakin sai oman oikean talon ja varmaankin ihan hyvän loppuelämän. Eläkkeelläkin Martta oli kova kalastamaan kuten monet pieneläjät siihen aikaan olivat. Luulen, että kalahulluus on ihan perimässä. Itsekin olen sukuani tutkiessa saanut selville, että ensimmäinen kova kalamies löytyy ainakin 10 sukupolven takaa – se oli se Tuomas Koivistoinen, josta tsaarinvalta yritti maaorjaa, mutta joka kalareissulla hukutti työnantajapuolen edustajan. Itsekin olen niin innokas kalastaja, että näen vain kalastusunia,
Muuten eskimoilla lienee samanlaiset geenit. Kun kevät koittaa Grönlantiin, ei mikään estä heitä lähtemästä erälle. Se saattaa hyvinkin olla perittyjä vaistotoimintoja. Päinvastaisen esimerkin tarjoavat ne Nandiheimon juoksija lahjakkuudet, joista Adidas teki vuosikausiksi mainosmielessä ammattihiihtäjiä, mutta ei siitä mitään tullut. Tosin juoksemalla he olisivat edelleenkin vuosien hiihtoharjoittelun jälkeenkin mennen tullen kepittäneet Suomen juoksijahuiput.
|
|
|
Voittajat |
13.12.2007, 18:08 |
|
Kuvassa Kärkkäälän kansakoulun edustusjoukkue koulujen mestaruuskisojen jälkimainingeissa. Mitalipöytä on näköjään tyhjennetty ja ihan puhtain konstein. Kuva on otettu 17.2. 1966. Opettaja Viljo Suomelankin ilme on hyvin mairea. Hiihto oli kylän koulussa keskeinen oppiaine. Muutenkin asiaa arvostettiin synnyinkylässäni kovasti – olihan 1890-luvulla maamme ensimmäiset hiihtoseurat perustettu Pentti Jussilan Suomen Hiihto -kirjan mukaan Helsinkiin, Kuopioon, Rovaniemelle ja Kärkkäälään. Kotoanikin muistan, että Otavan Suuren Tietosanakirjan sivut olivat paljosta lukemisesta irronneet kahdesta kohtaa. Ne kohdat käsittelivät hiihtoa ja ihmisen lisääntymistä.
Välitunnilla hiihdettiin raivoisasti kilpaa lyhyttä lenkkiä ja sekundaattorilla otettiin aikaa. Kesken koulupäivän saatettiinkin päättää, että hiihdetään viiden kilometrin lenkki ja sitten se hiihdettiin raivoisasti kilpaa sekin. Koulumatkat hiihdettiin, mutta jostain syystä ei raivoisasti kilpaa. Niinpä on selvää, että kärkkääläiset hallitsivat siihen aikaan suvereenisti Suonenjoen koulujen mestaruuskisoja. Muistelen, että kuvan kisat olivat samaan aikaan kuin Oslon MM-hiihdot. Kun vähän vanhemmat oppilaat olivat itse edustustehtävissä, katselimme me rupusakki Oslon hiihtoja paparinkeräysrahoilla kustannetulla koulu-tv:llä.
Vieläkin muistan selvästi, että 30 kilometrillä Mäntyranta oli ylivoimainen, Kalevi Laurila sai yllättäen hopeaa ja Länsi-Saksan Valtter Demel pronssia. Sitten muistan vielä senkin lauantai-iltapäivän, kun Tintti Tiaisen piti voittaa 50 km: maailmanmestaruus, mutta viimeisellä virkistäytymisasemalla hiihtoliiton herrat antoivat hänelle kylmää mehua, joka kangisti miehen. Tintti itki maalissa ja tunsin häpeää koko hiihtävän maailman puolesta.
Kuvasta tunnistan seuraavat suurhiihtäjät alhaalta vasemmalta lukien: Kaarina Paananen, Riitta Paananen, Paula Kemppainen, Armi Koivistoinen, Aila Koivistoinen, Risto Paananen, Seppo Korhonen, Timo Nenonen, Mikko Kauppinen, Matti Kemppainen, Matti Paananen, Pekka Kainulainen, Jukka Kainulainen, Lasse Kauppinen, Pekka Laitinen ja opettaja Viljo Suomela.
|
|
|
Perheviesti |
14.12.2007, 20:07 |
|
Perheviesti oli Kärkkäälän hiihtohulluuden suurin ilmenemismuoto. Luulen, ettei vastaavaa tapahtumaa ollut siihen aikaan muualla maailmassa; ei edes Norjassa. Korholan miehet taisivat olla vastuussa pääjärjestelyistä – ettei vaan vanhaisäntä Yrjö Korhonen ollut ensimmäinen, joka hankki liikkeistä kilpailun palkinnot. Ensimmäisen tapahtuman juhlapuheen piti opettaja Viljo Suomela, joka puheessaan kiitteli kaikki mahdolliset tahot, jotka olivat myötävaikuttaneet tapahtuman onnistumiseen ja lopuksi Ville kiitti vielä itseään perustellen itsensä kiittelyä sillä, että näin kaikki tulivat varmasti kiitellyiksi.
Alkuvuosina joukkueessa tuli olla neljä samasta perheestä olevaa hiihtäjää. Muistelen, että olympiamitalisti Yrjö Salpakaria ei kelpuutettu kisaan mukaan, koska hän oli vain Paanasten (Konttilan) kotivävy. Protestia kilpailun jyrylle ei tästä sääntötulkinnasta tehty, joten jonkin verran kilpailussa oli kuitenkin leikkimieltä. Poikarikkaat kattilakunnat olivat kisassa vahvoilla ja veikkaan, että Korhoset, Paanaset, Väänäset ja Kainulaiset olivat kilpailun keskeisiä voittajahahmoja.
Perheviestiperinne alkoi noin vuonna 1967 ja uskon sen jatkuneen parisen kymmentä vuotta. Jossain vaiheessa joukkueen hiihtäjämäärä pudotettiin neljästä kolmeen, mutta sekään ei auttanut. Jollekulle kansatieteen opiskelijalle Kärkkäälän perheviesti olisi oivallinen gradutyönaihe. Asiasta kirjoiteltiin lehdissä ja muistelen, että TV:ssäkin asiasta puhuttiin. Toivon, että joku kyläläinen, joka vielä muistaa tuloksia, antaisi asiasta lisätietoa – luulen jonkun kärkkääläisen kilpahiihdon ystävän muistavan kuin vettä vaan viestien palkintojärjestykset 20 vuoden ajalta.
Nyt perheviestejä näytetään hiihtävän Suonenjoen keskustan liepeillä Sammalselän kylätalolla. Pitäjänlehdestä olen huomannut, että kilpailuja on hallinnut suvereenisti eräs perhe Pirttiselästä, siis Kärkkäälän rajoilta. Ajanhenkeen sopivasti voittajajoukkueessa näyttävät hiihtävän Ahmed- ja Ismael- nimiset nuorukaiset.
|
|
|
Mäki-Matit |
15.12.2007, 19:53 |
|
Ja pitäydytäänpä edelleenkin talviurheiluun. Katsoin tuossa Matti-elokuvan ja täytyy tunnustaa, että se ei ole niitä elämää suurempia elokuvia. Saattaa kuitenkin olla, että kuvan innoittamana täytyy lähteä Taivalkosken veteraanikisoihin katsomaan, vieläkö paluun tehnyt Nykänen on parempi kuin Edi Edwards. Mervin kanssa voi myös syödä mustaamakkaraa katsomossa ja kannustaa tämän aviomiestä.
Myös toisesta mäki-Matista eli Matti Pietikäisestä olisi syytä tehdä elokuva. Hänkin oli kuuluisamman Matin kaltainen persoonallisuus. Olympiakulta jäi häneltä voittamatta, koska Oslon kisat jäivät väliin linnareissun vuoksi. Pietikäinen erehtyi huvitilaisuudessa lyömään poliisia. Sen sijaan Falunin maailmanmestaruuden -54 hän voitti. Kun voittajaa kotiin tuova matkustajakone saapui Kuopion ilmatilaan, vaati tuore maailmanmestari, että koneen tuli tehdä kaupungin yllä kolme kunniakierrosta. Hän ei siis ollut perinteinen suomalainen vaatimaton sankari. Isäni kertoman mukaan Tiilikais-Pekka oli kysynyt Pietikäiseltä, että mitä sitä oikein voi ilmalennon aikana tehdä, niin Matti vastasi, että siellähän sitä kerkii vaikka ravattiaan korjailemmaan. Pohjimmiltaan hän oli myös herrasmies.
Ilmeisesti Suomen suurin luonnonhyppyrimäki oli Airakselan kylällä Suonenjoen ja Karttulan rajalla. Siellä hypättiin 50-luvulla lähes 60 metrin leiskautuksia. Eräs entinen airakselalainen muisteli, että kerran kilpailuihin saatiin myös Matti Pietikäinen paikalle. Houkutuskeinoja voi vain arvailla. Kuitenkin jotain voi päätellä siitä, että ennen kisan alkua Pietikäinen alkoi vaatia kilpailunjohtajalta viinaa. ”Mutta sinähän lupasit, anna ies korkillinen”, oli tämä pikkupoikien suuri esikuva mankunut. Pietikäinen oli kuulema tunnettu siitä, ettei hän koskaan hypännyt selvinpäin ja kyllähän sen tavallaan ymmärtää, jos on kerrankin katsellut vaikkapa Lahden suurmäen tornista alas.
Kärkkäälän kylän mäkiennätys on ainakin 17 metriä. Tämän verran pystyi Piispalanmäen lentomäestä hyppäämään. Tosin olen kuullut juttua, että Petäisen rannalla Laitilan lahdella olisi ollut jopa jonkinlainen vauhtitorni ja että sieltä olisi pystynyt hyppäämään pitemmällekin. Asiasta pitäisi hankkia vanhemmilta kyläläisiltä lisätietoa.
|
|
|
Kyläottelu |
16.12.2007, 19:50 |
|
Olipa taas hermoja repivä Suomi – Ruotsi. Samankaltainen henki oli ennen Kärkkäälän ja Rieponlahden kylien välisissä urheilutapahtumissa. Esimerkiksi noin vuonna -67 järjestettiin kylien välillä erikoinen viisiottelukilpailu. Lajeina olivat hiihto, kävely, maastojuoksu, pesäpallo ja ammunta.
Kävelykilpailu oli toisinto Suomi – Ruotsi kävelymaaottelusta kesältä -41. Kylät kilpailivat siitä, kumpi saa värvättyä enemmän asukkaitaan keväisenä sunnuntaipäivänä kävelemään 10 kilometrin lenkin. Muistelen, että Kärkkäälän 300 hengen kävelykykyisestä väestöstä muut paisti Satulamäen Pirkko täyttivät kyläläisvelvollisuutensa. Eikä me vain kävelty, vaan kyllä se muodostui juoksukilpailuksi. Muistelen, että Kärkkäälä voitti niukasti tämän osion, vaikka olikin pikkuisen pienempi asukasluvultaan.
Uskon, että myös hiihto ja maastojuoksu menivät meille, mutta pesäpallo-ottelusta tuli nöyryytys. Vieraileva Rieppo nujersi Kärkkäälän totaalisesti. Luulen, että asialla oli historialliset syyt. Vauras Rieppo oli vanha suojeluskuntakylä ja pesäpallo oli keskeisellä sijalla järjestön harjoituksissa. Kärkkäälän pienviljelijä-metsureille oli vieras sellainen peli, jossa kuoltiin ja haavoituttiin sekä syöksyttiin ynnä heiteltiin käsikranaatin näköistä vehjettä. Muistelen, ettei vanhempi kärkkääläisväki edes ymmärtänyt pelin perussääntöjä. Jussilan Aune jostain kumman syystä hallitsi pelin säännöt ja hän opasti asiassa muita emäntiä.
Mainittakoon, että Riepon suojeluskunta oli muutenkin urheilullista. Iisveden rannalla oli järjestetty jopa sk-osaston uintimestaruuskilpailut ja yllättäen ne voitti miekkonen, joka ei tiettävästi osannut lainkaan uida. Luultavasti kilpailurata oli niin matala, että hän ylettyi potkimaan pohjasta vauhtia. Riepon suojeluskunta kunnostautui sota-aikana lähinnä desantintorjunnassa. Muudan isäntä oli sotakeväänä katsellut järven yli ja havainnut lumipukuisen desantin istuvan naapurin katolla. Suojeluskunta hälytettiin paikalle ja se saartoi epäilyttävän rakennuksen kuten ohjesääntö edellytti ja niinpä vihollinen vangittiin helposti. Jatkotutkimuksissa paljastui, että desantti oli lumiläikkä talon katolla.
Ennen viimeistä lajia, joka oli ammunta, Rieppo johti niukasti ja koska pienoiskivääriammunta tapahtui heidän kotikentällään, uskottiin myös kokonaisvoiton menevän Rieppoon. Mutta toisin kävi, vaikka naapurin joukkueessa oli jopa tarkka-ampujakoulutuksen saanut Antinmäen Hanski. Hän arvosteli jälkeenpäin joukkuetovereitaan, jotka eivät ymmärtäneet vetäytyä edes metriä taaksepäin ammuntapaikasta, vaan antoivat auringon paistaa suoraan silmiinsä.
Kärkkäälä voitti ammunnan ja kilpailunjyry totesi kokonaisuutena kyläottelun päättyneen tasapeliin. Protestia päätöksestä ei jätetty. Itselleni jäi mielikuva, että alkuperäisten sääntöjen mukaan Rieppo olisi ollut niukasti parempi. Mutta tärkeintä oli, että kylien yhteisöllisyys lisääntyi, vaikka sitä sanaa ei silloin vielä tunnettu. Sen termin taisi tietoomme tuoda aivotutkija Markku T. Hyyppä, joka on yksi Suomen viisaimmista miehistä ja äitinsä puolelta Riepon Kukkosia ja Könösiä. Lukekaapa hänen kirjansa Hyvinvointia yhteisöstä.
|
|
|
Kioskin Matti |
28.12.2008, 12:31 |
|
Kävinpä katsomassa Elokuvan Tali-Ihantala. Uukuniemeläinen kauppaneuvos Matti Pirhonen oli Åke Lindmanin sotahistoriallisena asiantuntijana elokuvaa filmattaessa. Matti nimittäin on viimeisiä elossa olevia, jotka olivat tapahtumapaikalla kesällä -44. Harmi, että sekä Matti että Åke sairastuivat ennen elokuvan valmistumista.
Matilla oli kioski Uukuniemen kirkonmäellä. Kioski vastasi kyläläisten ruokahuollosta kulttuurinälkää unohtamatta. Siellä myytiin myös tauluja. Pienet taulut menivät paremmin kaupaksi kuin suuret. Kioskista on turha enempää kertoa, sillä jos joku suomalainen nyt yleensä jotain tietää, niin kyllä hän on kuullut myös Matin kioskista. Sillä oli keskeinen sija maamme tiedotusvälineissä. Aina kun media tarvitsi viisaan miehen kommentteja maailman menosta, tultiin niitä Matin luukulta kyselemään. Hänestä oli jopa oma tunnin mittainen televisio-ohjelma. Ja nähtiinpä kerran itse maailmankuulu Kaurismäkikin kuvausvälineineen paikalla.
Matti sairastui toissa kesänä ja niinpä Suomen vanhin yrittäjä vetäytyi 84- vuotiaana ansaittuun lepoon. Kuitenkin vielä viime syksynä kioskilla oli naru ja sen vieressä lappu ”vejä narusta, niin tullaan kun keritään”. Matin kioskilla kiire unohtui.
Hyvää joulua kaikille uukuniemeläisille ja viekää Matille palvelutalolle terviisit!
|
|
|
Risto-eno |
18.12.2007, 17:41 |
|
Tali-Ihantala-elokuvasta muistui myös mieleeni enoni Risto Könönen. Yhtenä kesäisenä yönä hän kertoili minulle sotamies Könösen ihmeellisistä seikkailuista toisessa maailman sodassa. Risto palveli Laguksen joukoissa, mutta se taisi olla eri porukkaa kuin Lindmanin filmissä. Hänen kertomuksensa nuoret miehet olivat hyvin paljon toisenlaisia kuin elokuvassa näytetyt ihanteelliset siivopuheiset soturit, jotka toivat mieleen vanhan hyvän ajan poikien seikkailukirjat.
Kun enoni lähti sotaan, hän kävi ostamassa Suonenjoen apteekista Hoffmanintippoja. Kun apteekkineiti tiedusteli, että mihin tarkoitukseen nuorimies kyseisiä tippoja hankkii, vastasi enoni rehellisesti, kuten suvussani on tapana, että juopottelutarkoitukseen.
Ristosta koulutettiin Vickers-merkkisen panssarivaunun kuljettaja. Sota-aikana oli polttoaineesta pula. Panssaritkin kävivät eräänlaisella korvikebensalla, jossa oikeaa pensaa oli jatkettu alkoholilla. Biopolttoaineen pystyi kuitenkin erottamaan jollakin tavalla hyötykäyttöön laskemalla aineen kaasunaamarin läpi. Ja niinpä runsain mitoin tehtiinkin.
Onneksi Risto ei joutunut 7 tonnin vaunullaan venäläisten kuusikertaa suurempien vehkeiden kanssa tekemisiin, koska hänet pelasti keuhkokuume. Lomalla ollessaan hän sairastui pahaan kuumeeseen. Siitä huolimatta hän läksi polkupyörällä tapaamaan Suonenjoelle erästä Inkeriä – mainittakoon, että myös Riston tankki oli nimeltään heimohenkinen Inkeri.
Risto tuli sitten tajuihinsa Suonenjoen maamieskoululle sijoitetussa sotilassairaalassa, jota kansan suussa nimitettiin paikan luonnetta kuvaavasti osuvasti Kuppalaksi. Mies toipuikin, mutta keuhkoihin jäi vikaa ja niinpä häntä ei enää lähetettykään linjaan, vaan hän harjoitteli Kouvolan kasarmilla saksalaista suorajalkamarssia Helsingissä järjestettävää voitonparaatia varten. Enoni mukaan paikalle oli komennettu maamme komeimmat miehet laulaja Henry Theelistä alkaen. Voitonparaatia ei kuitenkaan koskaan pidetty.
Riston keuhkot tulivat hyvään kuntoon. Pian sodan jälkeen hän oli melkein tekemässä urheiluhistoriaa. Maatalousnäyttelyiden yhteydessä järjestettyä 800 metrin kansallista kilpailua hän johti ensimmäisen kierroksen jälkeen jo 50 metrillä. Pahaksi onneksi lupaava nuorukainen oli jakanut voimansa väärin ja hävisi lopulta toiseksi viimeisellekin 50 metriä.
|
|
|
Alakoulu vuodelta 1960 |
19.12.2007, 21:32 |
|
Suvun näöltä arvaan, että kuvasta löytyvät alhaalta lukien ainakin Antero Laitinen, Seija Vilhunen, Kaarina Paananen, Unnea Turtiainen, Risto Paananen, Timo Nenonen, Leena Suominen, Maija Kainulainen, Riitta Kauppinen, Armi Koivistoinen, Tuomo Suhonen, Tuomo Kauppinen, Aila Koivistoinen, Jouko Markkanen, Seppo Närhi, Eija Pomell, Kari Kauppinen, Antti Jalkanen, Pekka Kainulainen, Pirkko Sikanen, Pentti Närhi, Pauli Kolehmainen ja opettaja Irja Turtiainen. Luulen arvaavani vielä muutaman nimen – ainakin piirteistä päätellen Vilhusia, Nenosia, Korhosia ja Kauppisia, mutta en ryhdy spekuloimaan.
Mainittakoon, että sisareni Aila ja Armi olivat samalla luokalla vaikka eivät olleet kaksosia. Aila oli syntynyt tammikuulla ja Armi marraskuulla -52. Se on osoitus oivallisesta perhesuunnittelusta.
Muuten haluaisin kerätä Kärkkäälän kansakoulun luokkakuvat ja vieläpä julkaista ne tekijänoikeuksista häpeämättömästi piittaamatta. Otan innostuneesti vastaan sähkömagneettisia lähetyksiä osoitteessa aulis@koivistoinen.net. Muutaman kuvan jo olen saanutkin ja niistä kiitoksia, mutta varsinkin ensimmäinen Kärkkäälän koulukuva vuodelta 1906 olisi iloinen ylläri.
|
|
|
Yläkoulu vuodelta 1966 |
20.12.2007, 21:47 |
|
Alhaalta vasemmalta alkaen kyyköttävät Pertti Laitinen, Matti Kemppainen, Jukka Kainulainen, Mikko Kauppinen, Matti Paananen, Lasse Kauppinen.
Takana pystypäisinä ja ylväsryhtisinä Leena Suominen, Helena Korhonen, Kaarina Paananen, Kerttu Kuhmonen, Paula Kemppainen, Rauni Laitinen, Erkki Honkonen, Armi Koivistoinen, Pekka Kauppinen, Aila Koivistoinen, Pekka Laitinen, Tapio Eskelinen, Timo Nenonen, Antero Laitinen, Seppo Närhi, Risto Paananen, Kari Kauppinen, Markku Rossi.
Tämä ikäluokka on sitä, josta vain poikkeuslahjakkuudet saattoivat käydä oppikoulua; ts. joista tuli herroja. Kuvan nuorista tietääkseni kaksi tuli ylioppilaiksi. Siskoni Armikin luki itsensä ylioppilaaksi vasta myöhemmin iltakoulusta. Viitisen vuotta nuorempana itse kuuluin siihen ikäluokkaan, josta jo puolet kävivät oppikoulua.
Minä pääsin tavallaan nauttimaan hyvinvointivaltiosta, jollaiseksi maamme tuli 60-luvun lopulla. Minulla on jopa sellainen mielikuva, että lyhytkasvuiset savolaisnuoret venähtivät aiempia ikäluokkia 10 cm pitemmiksi 70-luvulta lähtien. Ruokaa oli, lapsityövoimaa ei enää käytetty, koulumatkat istuttiin autoissa ja ehkä sähkövalokin lisäsivät keskipituuden sellaiseksi, ettei vantteria vahvaselkäisiä metsätyömiehiä enää tullut.
Tämän kuvan on varmaankin ottanut opettaja Viljo Suomela kylän ensimmäisellä värikameralla.
|
|
|
Sikasia ja Perämaata |
21.12.2007, 19:42 |
|
Näyttelijä Taisto Reimaluoto esiintyi eilen edukseen Tv:n Inhimillisessä tekijässä. Mies on viisas, humaani ja nöyrä taiteilija ja sellaisia ei ole kovin montaa maailmassa. Taiston isä on Kärkkäälän kylän Perämaan Sikasia. Sikaset ovat vanhaa savolaista sukua, mutta Kärkkäälään he muuttivat sodan jälkeen. Kylällä on toinenkin Sikasten sukuhaara, mutta ainakaan läheistä sukua haarat eivät ole toisilleen.
Sikasia asuu varsinkin Suonenjoen ja Leppävirran rajoilla. Kansanedustaja Minna Sirnönkin isä on kotoisin siltä suunnalta. Tietääkseni myös entinen kansanedustaja Pekka Saarnio oli suvun kansanedustajia. Molemmat poliitikot edustavat vasenta laitaa. Suvun poliittista tilannetta tasoittaa se, että vuonna -18 Lempyyllä punaiset ampuivat maanviljelijä Pekka Sikasen, joka edusti oikeistoa ja taisipa se Suonenjoen ainoa SS-mieskin olla Sikasia.
Sikaset ovat kovia miehiä. Näyttelijä Taisto Reimaluoto esitti Pohjantähden kesäteatteriversiossa Laurilan Anttoota menestyksellä. Hesarin haastattelussa hän kertoi ymmärtävänsä Anttoon sielunelämää hyvin, koska Taiston vaarin kaksi veljeä ammuttiin punaisina kapinan aikaan ja että hänen vaarinsa Esa Sikanen oli niin kova mies, että ainoan kerran elämässään hän itki kantaessaan ammuttuja veljiään riihestä hautausmaalle. Itse kyllä muistelen, että Suonenjoella ammuttuja punaisia Sikasia olisi ollut vain yksi ja että se toinen samalta kylältä ammuttu olisi ollut kansanedustaja Strengellin veli.
Mainittakoon, että Amerikkaan Sikasen suvun edustajia muutti jo 1600-luvulla. Savolaiset tulivat hyvin toimeen paikallisen alkuperäisväestön kanssa ja niinpä Usa:ssa on vielä nykyäänkin intiaaneja, joiden sukunimi on Sikanen. Näin kertoi viime keväänä Helsingin Sanomien kuukausiliite.
Perämaa, jossa Sikasia vieläkin asuu ei kuullosta mitenkään houkuttelevalta paikannimeltä. Kauko Vainion Kopratalakkunnoo-kirjan mukaan Perämaan nimi juontuu Ruotsin vallanajalta, jolloin paikka tunnettiin Perlandina, joka ilmeisesti ruotsiksi tarkoittaa myös perämaata, vaikka oman sanakirjani mukaan se voisi paremminkin olla kauttamaa. Perämaa ei tämän päivän globaalissa maailmassa kuullosta trendikkäältä paikalta, mutta on se sentään dynaamisempi nimi kuin Kituperä, jollainen kylä löytyy ihan keskeltä Suomea eli Pulkkila-Piippola-Pyhäntä-akselilta.
|
|
|
Sukunimistä |
22.12.2007, 18:28 |
|
Lainasinpa Sukunimet-kirjan. Siitä löytyy selvitys useimpien suomalaisten sukunimien taustoista. Aiemmin olen blogillani puhunut Koivistoisista, Närheistä ja Sikasista. Sukunimioppaan mukaan Koivistoiset eivät kytkeytyisikään Koiviston saareen, vaan taustalla on pelkästään Koivisto-niminen talo. Närhi-nimesta tiedetään kirjassa kertoa esimerkiksi se, että eräs Pietikäisten suvun sukuhaara on Savossa muuttunut Närhiksi. Myös Sikasilla, Siikasilla ja Asikaisilla saattaa historiasta löytyä yhteisiä esi-isiä.
Kärkkäälässä ovat kaikki Koivistoiset samaa sukuhaaraa, ilmeisesti Paavo Koivistoisen jälkeläisiä. Närhejä ja Sikasia on kahta sukuhaaraa kuten myös Kauppisia. Olen jotenkin alitajuisesti ajatellut, että Kauppisten sukunimi liittyisi jotenkin kaupankäyntiin, mutta kirjatiedon mukaan näin ei olekaan, vaan sukunimi on syntynyt nimen Jacob skandinaavisen muunnoksen Jakaupr pohjalta. Suvun kantaisä oli siis Jakaupr ja oikeasti Kauppiset ovatkin Jakauprisia eivätkä Kaappisia tai Komeroisia.
|
|
|
Lisää sukunimistä |
23.12.2007, 19:34 |
|
Sukunimet kirjasta selviää monia mielenkiintoisia asioita. Korhonen on tällä hetkellä maamme toiseksi yleisin sukunimi heti Virtasen jälkeen. Koska Korhoset ovat itäsuomalaisia, ovat he innokkaampia siinä yhessä asiassa kuin länsisuomalaiset Virtaset ja niinpä he lisääntyvät sillä vauhdilla, että ovat kohta Suomen ykkösiä. Suku on hyvin edustettuna myös Kärkkäälässä.
Korhonen sukunimi on selitetty lisänimestä Korho, jolla on useita merkityksiä: huonokuuloinen, tai kuuro, Iso mies, vanhus, ylpeä, rikas, leuhka, vähän tyhmä tai kömpelö. Sukunimi Korhonen on voinut alkuaan olla myös lisänimi Korhopää eli pörröpäinen. Myös toinen vanha kärkkääläinen nimi Pöyhönen on yhdistettävissä pörrötukkaista merkitsevään lisänimeen Pöyhöpää. Tiedä vaikka Korhoset ja Pöyhöset olisivat hiuslaitteesta päätellen samaa sukua.
Nenosia on myös kylällä paljon ja nimen taustalla saattaa olla alkujaan komeanenäiselle annettu henkilökohtainen, mikseipä myös suvussa kulkenutta ominaisuutta kuvaileva lisänimi. Tarkkaillaanpa siis Nenosia ja varsinkin heidän haistimiensa rakennetta.
Tyypillisiä Suonenjokelaisia nimiä ovat Kolehmainen ja Markkanen. Kolehmaisen nimelle ei kirjasta löydy selitystä, mutta se tieto kerrotaan, että Markkaset ovatkin alkujaan Kolehmaisia. Tunnettu suonenjokelainen nuijasotajohtaja Eskil Uttermark onkin luultavasti tunnettu kyläläisten keskuudessa Esko Kolehmaisena tai Erämään Eskona, uttermark tarkoittaa ruotsiksi erämaata. Vaikea ruotsalainen sana on myöhemmin Savossa muuntunut Markkaseksi.
Kolehmainen on yksi yleisimpiä savolaisnimiä ja muistelen ehkäpä Syvänniemen historian kirjasta lukeneeni, että Karttulan Pomellit olivat alunperin Kolehmaisia. Varmaankin kolmekymmentävuotisen sodan peruna saksan kielessä pommia tai pommittajaa tarkoittava sotilastermi pommel on jäänyt tämän Kolehmaisten sukuhaaran nimeksi.
Muuten äitini puolelta olen Könönen ja jostakin netistä kaivoin tiedon, että jotakuta jäykkäliikkeistä Kolehmaista alettiin kutsua Könöseksi, joka viittaa könöttämiseen. Tunnistan kyllä termistä myös itseni, kun seuraan katselen varjoani liikkuessani; kyllä se melkoista vääntämistä alkaa olla. Toisaalta suurjuoksija Salamo Könösestäkin todetaan urheiluhistoriamme kirjassa, että jäykästi juokseva, mutta sitkeä. Sen sijaan serkkuvainaani poika Janne Könönen on sukunimestään huolimatta yksi maamme parhaista latinalaisrytmien taitajista.
|
|
|
Rasiaho jouluna |
24.12.2007, 14:19 |
|
Räsahon saunaan syntyi 1877 Salon Olli eli Kakkisen Olli eli virallisesti Olli Koivistoinen eikä Olli Haara-nimikään olisi täysin mahdoton. Olli oli nimittäin au-lapsi ja hänen isänsä oli tohmajärveläinen miilunpolttaja Olli Haara. Kakkisen salolta löytyy vielä ainakin yksi tunnistettava miiluhaudan paikka. Isästään Salon Olli tiesi sen verran, että pystyi nimittämään tätä kaksjalakaseks sonniksi ja senkin verran hän siittäjästään tiesi, että olisi tavattaessa lyönyt tätä turpaan.
Rasiaholla ovat Koivistoisten jälkeen asuneet ainakin Närhit, Hiltuset, Haapalaiset ja Honkoset. Ilmeisesti Hiltusten ja Haapalaisten välissä on vielä asunut joku perhe, jonka nimeä en tiedä. Haapalaisista minulla on vielä muistikuva, joten Honkoset ovat varmaankin muuttaneet paikalle noin 1962.
|
|
|
Joulupuu |
25.12.2007, 20:13 |
|
Joulukuusi tuli syrjäkylille kansakoululaitoksen mukana vasta viime vuosisadan alkupuolella. Kaupunkioloissa tästä suhteellisen uudestajouluperinteestä on niin paljon harmia, että sille on syytä etsiä vaihtoehtoisia korvikkeita.
Kuvan uudentyyppisestä joulupuusta tulee mieleen amerikkalainen elokuva Köyhän perheen joulu. Kun ei ole varaa joulukuuseen, on sen vastike väänneltävä pajusta. Ja se saa kelvata näin mustana jouluna. Edellisen kerran Savossa oli lumeton joulu vuonna 1973 ja sitä ennen 1948. Saas nähdä, onko mualiman kirjat tänäkin talvena yhtä sekaisin kuin viime vuonna, jolloin talvi kesti neljä kuukautta. Vielä viikko ennen joulua uistelin veneellä Petäisellä ja jäät lähtivät huhtikuun puolivälissä.
Onneksi ruokahuolto on toiminut moitteetta. Ei ole tarvinnut edes nähdä erilaisia laatikoita, lipeä kalaa tai rosollia, joka toi ennen väriä jouluun ja kuulema myös oksennukseen. Kalle Päätalo kertoo kirjassaan Nouseva maa, miten sodan jälkeen elintaso nousi kohisten ja sitten koitti se joulu, jolloin oli jo varaa suurimpaan ajateltavissa olevaan herkkuun eli lanttulaatikkoon. Kassun pikkutarkka kuvaus lanttulaatikolla mssäilystä ja sen seurauksista on niin elävä, ettei sen jälkeen kaipaa mitään laatikkoruokia. Mies ei meinannut pelkästään haljeta, vaan sen lisäksi myös räjähtää.
|
|
|
Riettaan kala |
26.12.2007, 18:53 |
|
Muinoin oli tällä blogillani juttu ja kuva uukuniemeläisestä sotamiehestä 40-kiloinen monnin poikanen olallaan. Kyseessä taisi nimenomaan olla poikanen, koska suonenjokelaisen biologian tohtorin Jukka Kauppisen upeasta kirjasta ”Hämmästyttävä monimuotoisuus” paljastuu, että Ukrainasta olisi saatu ehkä jopa 375- kiloinen yksilö, Ruotsista 180-kiloinen ja meidänkin Vanajavedestä 1700-luvun lopulla 170-kiloinen.
Alkuperäinen monni on maastamme jo hävinnyt, mutta vielä sata vuotta sitten Sisä-Savossa niitä suorastaan vilisi tai sitten sikäläiset kalamiehet ovat olleet kovia huastamaan. Suonenjoen Suonteessa tohtori Rahm poikineen sekä talonomistaja Paavo Suihkonen ja Enok Vilpponen vakuuttivat syksyllä 1915 moisen otuksen lymynneen. Virmaasta taas Mertalan Paavo oli kuulema sellaisia pari pyytänytkin samoihin aikoihin. Kallaveden Paukarlahdessa taas asusti silminnäkijöiden mukaan 1920-luvulla 150-kiloinen yksilö, joka piti huolen hukkuneista sekä siitä, etteivät akat uskaltaneet siellä uida ollenkaan ja miehetkin uskoakseni ainoastaan selällään.
Jos ei kotipuolesta varmaa monnia tavattukaan, niin oikeastaan vielä suurempi ihme on, että Virmaasta löydettiin riettaan kaloja eli härkäkaloja, joita nykyään kutsutaan härkäsimpuiksi. Aiemmin niitä luultiin tavattavan vain meristä tai Ruotsin suurista järvistä, mutta niin vain heinkuussa 1901 Virmasvedestä pyydettiin kaksi näitä hirvittävän rumia kaloja, jotka varmaan olisivat haluttuja myös akvaarioon, jos niitä jossain myytäisiin elävinä. Myöhemmin härkäsimppuja on tavattu eräissä muissakin Savon suurissa järvissä.
Ja ihmeellinen järvi on tuo Virmas Suonenjoen ja Karttulan rajoilla, 1956 sieltä väitettiin löytyneen myös merikala kampelan – sehän olisi ollut maailmanmitassa sensaatio. Ikävä kyllä tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että sikäläiset koululaiset olivat asialla vain pilailleet opettajansa kustannuksella.
Mutta totuus on tarua ihmeellisempää. 1920-luvulla ilmestyneessä arvokkaassa Suomen kalat-kirjassa väitetään, että Heinolan Jyrängön virrasta on pyydetty kampela vuosisadan alussa. Asia pitäisi tutkia, sillä melkoinen fysiikka on sillä latuskaisella kampella ollut, joka on kaikkien koskien läpi räpistellyt Itämerestä ItäHämeeseen. Tai sitten kampeloita on hyvinkin voinut jäädä jääkauden ajoilta Päijänteeseen – olihan järvessä muinoin hylkeitäkin.
|
|
|
Ankeus |
30.12.2007, 19:06 |
|
|
|
|
Sulo Kauppinen ja lentävä tyyli |
31.12.2007, 20:01 |
|
Sain Korholan Timolta ison ja arvokkaan muovikassillisen Kärkkäälän historiaa, hänelle suuri kiitos siitä. Aineisto oli löytynyt Korholan vintiltä. Sieltä paljastui esimerkirksi tämä Savon Sanomien sivu vuodelta 1977, jossa näyttävästi kerrotaan Kärkkäälän kylän perheviestin 10-vuotisesta historiasta.
Jutusta ilmenee, että alkuvuosina kisaa hallitsivat Paanaset eli Konttilan joukkue, sitten Kemppaisen Pentin pesue ja edelliset kolme voittoa on vienyt Pentti Korhosen perhe. Parhaimmillaan joukkueita oli 19 ja -77 niitä oli 16. Lehtileikkeen mukaan kilpailussa jokainen joukkue sai palkinnon tai oikeammin useitakin palkintoja. Palkintopöydällä oli valikoimaa lusikoista, ostokorteista ja kahisevasta aina talousvaakoihin, termoskannuihin, kahviin ja rukkasiin. Melkein viisi kierrosta saivat joukkueet kiertää ennen kuin tavaranpaljous oli lopussa. Vaikuttaa siis siltä, että tapahtuma vaaransi jopa osallistujien amatööriyden.
Suurin kuva esittää Kauppisen Sulon hiihtoeleganssia maalisuoralla. Alareunassa tapahtuman pääorganisaattorit Yrjö Korhonen ja Vilho Suomela sekä voittajajoukkue Urpo, Timo ja Vesa Korhonen. Pojat olivat kuvatekstin mukaan hätistäneet isänsä Pentin pois kuvasta.
Pentti Korhosen perhe siis voitti vuonna -77, toisena oli Heikki Väänäsen perhe ja kolmantena Kerttu Kainulaisen perhe. Lisäksi monet muutkin pesueet saivat hyviä sijoituksia.
|
|
|
Kylän nopeimmat miehet |
01.01.2008, 19:44 |
|
Tutkinpa tuossa mielenkiinnolla lisää Kärkkäälän perheviestien kunniataulukoita 60-70-luvulta. Joistakin tuloksista ilmenevät myös hiihtäjien henkilökohtaiset ajat. Näyttää siltä, että 60-luvun lopulla kylän kovin hiihtäjä oli Pertti Vilhunen, joka vielä ikämiehenäkin näytti poikasille hiihtämisen mallia; olihan hän mm. Vasaman maakuntaviestijoukkueen vakioaloittaja ja taisi ainakin kerran olla voittamassa tätä maamme vanhinta maakuntaviestiä.
70-luvun alkuvuosia hallitsi Paanasen Risto, joka noihin aikoihin voitti myös nuorten Pohjoismaiden ampumahiihtomestaruuden. Sen jälkeen parissa kisassa nopein oli Seppo Korhonen ja käytettävissä olevien tietojen perusteella Heikki Kainulainen oli nopein 70-luvun loppupuolella.
Muistelen, että myöhemmin Väänäsen urheilijaveljekset olivat vahvoilla ja että Veijo taisi olla jopa piirin parhaita nuoria hiihtäjiä, joten eiköhän hänkin ollut myös kylän mestari joskus 80-luvun alussa. Nykyään veljekset eivät taida enää hiihtää, mutta penkistä kuulema nousee noin 250 kilogrammaa.
Viestituloksista paljastuu yllättäviä asioita. Muistan, että Erkki Korhonen oli nuorena erittäin lupaava hiihtäjä ja joka 16-vuotiaana juoksi 1000 metriä 2.50, jolla vieläkin olisi Kuopion seudun paras. Mutta eipä hän näköjään myöhemmin pärjännyt isoveljelleen Pentille ainakaan perheviestiosuuksilla. Mielenkiintoista on myös se, että joskus 70-luvulla 45-vuotiaissa Närhin Eelis oli miehistä selvästi paras ja vastaavan naisten kisan voitti vaimo Aino. Aino kuitenkin hiihti kyseisen kolme kilometriä noin minuutin ikäisiään miehiän nopeammin.
Ja yllättävä on se, että Nurmen Arvi, joka nyt vielä 75-vuotiaana varmasti voittaisi 50 kilometrin umpihankihiihdossa kenet vaan, ei pärjännyt leveillä metsäsuksillaan alkuunkaan perheviestiosuuksilla. Luulen, että joko matka oli liian lyhyt tai sitten sukset eivät mahtuneet ladulle.
Muistaessani kerron vielä sen, että kylän nopein on selvitetty myös pikajuoksussa. Joskus sodan jälkeen Kärkkäälän miehet päättivät ratkaista paremmuutensa 100 metrin juoksussa. Kilpailu suoritettiin maantiellä yhteislähdöllä ja matkana oli kaksi puhelinpylväsväliä. Palkinnoksi maaliviivalle oli varattu kisan luonteeseen sopivasti viinapullo. Yli-ikämies Otto Miettinen voitti, Kainulaisen Topi tuli toiseksi ja kolmatta en viitsi kertoa, koska hän ei ehkä halua nimeään mainittavan.
|
|
|
Hukkuneet tytöt |
02.01.2008, 17:59 |
|
Tämän järkyttävän kuvan lahjoitti Korhosen Timo.
30-luvulla hukkui kaksi tyttöä Moskulan lampeen. Heidän nimiään en ole saanut selville, mutta tietääkseni he olivat sukua ainakin korholalaisiin ja pipliakankaalaisiin; pienellä lähes tiettömällä kylällä ennen olivat kaikki sukua toisilleen.Tytöt olivat kesäkuumalla menneet Moskulaan uimaan kohtalokkain seurauksin. Toinen siskoksista oli yrittänyt pelastaa toista ja molemmat olivat hukkuneet. Tämä kuva on luultavasti otettu Jussilan pihalla.
Tietääkös joku tapauksesta enemmän?
|
|
|
Suurkisat -47 |
03.01.2008, 20:55 |
|
Suurkisat ovat olleet maamme urheiluelämän merkkitapahtuma – ja kaikkein merkittävin Suurkisojen tapahtuma taisi olla se, että presidentti Kekkosen muistin pätkintä paljastui ensimmäisen kerran suurelle yleisölle 70-luvun lopun kisoissa. Asia tosin salattiin onnistuneesti silloissa tiedotusvälineissä.
Kuvassa kärkkääläisten nuorten voimistelujoukkue vuonna 1947 ryhmittyneenä Suonenjoen kirkolla ajanhenkeen sopivasti meijäriauton taakse.
Tässä kuvassa taas ollaan jo perillä Helsingissä, luultavasti olympiastadionilla. Alarivissä oikealta lukien Aino Markkanen, Eeva Koivistoinen, Vieno Sikanen, Toini Vilhunen ja Kerttu Hyvönen. Ylärivissä oikealta Pentti Korhonen, Olli Korhonen, Erkki Kauppinen, Erkki Korhonen, Paavo Kolehmainen, Pekka Markkanen ja Arvo Vilhunen.
Tarina ei kerro, millainen Kärkkäälän nuorten voimisteluesitys oli, mutta uskon ja toivon heidän muodostaneen jonkinlaisen ihmispyramidin. Ne olivat suosittuja siihen aikaan. Toivon, että nykyajan suosittujen työpaikkojen hengennostattamistilaisuuksien yhdeksi ohjelmanumeroksi otetaan ihmispyramidin muodostaminen. Se lujittaa väen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Olen nähnyt tuon valokuvan poikien pipomallin myöhemminkin. Nimittäin Kuningasjätkä-elokuvan pikkupojalla taisi olla samanlainen päähine. Sodan jälkeen ei rutiköyhällä kansalla ollut mahdollisuutta pipoa kalliimpaan yhteiseen edustusasuun.
Muistelen, että tunnettu jopa toimittaja Sakari Määttänen kertoi tästä päähineestä jossain Hesarin jutussaan. Iisvedelle evakuoitu Määttänen edusti varmaankin kyseisissä kisoissa Iisveden Kiriä.
|
|
|
Tollanpuro |
05.01.2008, 10:38 |
|
Vepsäläisen Alina kertoi muinoin siitä, kuinka Vepsäläisen Kalle oli kerran ohikulkiessaan laittanut vitsaksessa olleet Petäisestä pyydetyt kalansa säilytykseen Satulamäentien vieressä olevaan Tollanpuron tulva-altaaseen. Sen muuten erottaa vieläkin, vaikka ojituksilla vesistön reittiä on kummasti muutettu. Palatessaan Kalle näytti Eemeli Koivistoisen pojille, miten kunnon kalamies saa saalista vaikka tälläisestä mutakuopasta. Seuraavana päivänä kyläläiset sitten näkivät neljä Eemelin poikaa istuvan sitkeästi ongella altaan reunalla.
Kun joskus kerroin tarinan isävainaalleni totesi hän jyrkästi, että ”minäkiin oun siitä monta haakee pyytänny”. Voisikohan olla niin, että ennen ojituksia hauet kutuaikaan nousivat kapeaa puroa pitkin kolmen kilometrin päästä Suolammesta kutemaan Tollanpuron lätäkköön?
|
|
|
Mäkikotkia |
06.01.2008, 19:35 |
|
Tuo Hepoharjunmäki on minulle jäänyt vieraaksi. Jos Airakselan Pirunvuoren luonnonmäestä hypättiin 60 metriä, Piispalanmäestä 17 ja Laitilanlahdelta ehkä vielä vähän enemmän, niin luulen Hepoharjun rinteestä leiskautetun noin 10 metriä.
Hepolammesta muistan sen, että noin vuonna -64 Tahvo Turusen 65-vuotispäivillä Kolehmaisen Paavo kertoi minulle, että siinä lammessa on niin suuria haukia, etteivät ne mahdu siinä kääntymään. Tarinan tausta oli se, että Hepolammesta yritettiin tehdä lohiallasta ja myrkyllä koetettiin tappaa puturan alkuperäinen kalasto. Isot hauet eivät myrkystä toenneet, vaan kostoksi kiusaajilleen ne suurella ruokahalulla lihottivat itsensä istutetuilla lohenpoikasilla.
Muistelen, että yleinen uskomus oli, ettei lammesta saa kalastaa, koska siinä on mukamas istutettua arvokalaa. Kaikesta huolimatta tänä talvena asetan tulostavoitteeksi lammen kalaston selvittämisen täysin piittaamatta lain käskyistä ja kielloista.
|
|
|
Charlotta ja Kalle |
09.01.2008, 21:12 |
|
Ja talviurheilussa pysytään vieläkin. Ruotsin viehkeä hiihtäjäneitonen Charlotta Kalla toi mieleeni iisveteläisen suurhiihtäjä Kalle Jalkasen, joka jäi Suomen hiihtohistoriaan varsinkin hankeen pudonneiden hampaidensa vuoksi.
Charlotta on Länsi-Pohjan meänkielisiä ja Hesarin mukaan hänen kännykkänsä soittoäänenäkin on käheä-äänisen Lapin ukon ”vastaa, perkele, vastaa”. Länsipohjalaiset ovat kovaa hiihtourheiluväkeä ja 30-luvulla, jolloin seudulla oli suomalaisen mittapuun mukaan uskomaton elintaso, siellä järjestettiin suuria hiihtokilpailuja, joissa maamme huiput mielellään kilpailivat.
Muudan meänkielinen mies muisteli myöhemmin erästäkin suomalaisvierailua paikkakunnan hotellilla seuraavasti: ”Net tilasit bränviinaa ja met se Jöstan kanssa katoma siinä ko net alkavat juomhan. Hunteerama, että annethan suomalaisten jua, pian aikaa saama itte voitot sillä lailla. Ja met Jöstan kanssa aloma kantamhan niile suomalaisille sitä bränviinaa ämpärillä.
Kolome päivää net vain söit ja joit se Olkihuora ja Alakulli ja se kolomaski suomalainen, jonka nimen pääle met emmä Jöstan kanssa milhään pääse. Eivät ne ota yhthän trääninkhiäkään. Sivakat vain sait seisoa yhessä kasossa siinä hotelin nurkala. Sillon met Jöstan kanssa keksimmä, että hommathaan vielä niile suomalaisille naiset, niin juova ja naiva ittesä niin heikhon kunthon, ette priisit jäävä Ruothin. Ja niin met Jöstan kanssa haimma niille suomalaisille naiset. Ja sitte ne söit ja joit ja net nait. Ja sivakhoin net ei koskenheetkaan.”
Yllä oleva siistitty versio on kirjasta ”Suomen hiihto”. Hesarissa tapauksesta kerran oli härskinpikin versio. Tärkeintä kuitenkin on tietää, että Suomen pojat veivät kaikki priisit ylivoimaisesti ja kilpailun jälkeen Jöstan kanssa hotellilla ihmeteltiin, että ”sielä vasta net söit ja joit ja nait”!
Olkihuoralla tarkoitettaneen Eino Olkinuoraa, Iisveden Kiri, Alakullilla Olavi Alakulppia, Ounasvaaran Hiihtoseura ja se tuntematon kolmas mies oli sitten varmaankin Kalle Jalkanen, Iisveden Kiri. Jalkasen elämänkertateoksessa nimittäin kerrotaan, että Kalle oli innokas Länsi-Pohjan kävijä ja että vielä pitkään jälkeenkin päin sikäläiset hiihtoihmiset muistelivat miehen iloista luonnetta.
|
|
|
Hurmosta |
08.01.2008, 19:35 |
|
Eilen kerroin suomalaisten hiihtomiesten voitollisesta Länsi-Pohjan kilpailureissusta. Mutta kyllä sieltäkin välillä miehenvastus löytyi. Jussi Kirjavaisen Suomalaiset suurhiihtäjät-kirjassa kerrotaan, että muistaakseni vuoden -36 olympialaisten 18 km:n voittaja E-A Larsson oli sikäläisiä meänkielisiä hiihtomamiehiä. Kirjan mukaan Larsson oli matkalla ylivoimainen eikä ylivoimaisuuden syy ollut doping, vaan voittajan kerrotaan taittaneen taivalta uskonnollisessa hurmiossa.
Suomalaisten onneksi Larsson katsoi kisan jälkeen kilpahiihdon synniksi ja ryhtyi lestadiolaiseksi saarnaajaksi. Tarina ei kerro edustiko hän kyseisen suuntauksen korpelalaista linjaa. Ähtärissä syntynyt Toivo Korpela näet perusti Torninjokilaaksoon 30-luvulla herätysliikkeen, jonka ominaispiirteenä oli voimakas hurmoksellisuus. Silloin pidettiin niitä rymyseuroja, joita pellolainen Timo K Mukka kuvaa kirjassaan Maa on syntinen laulu. Näiden hartaushetkien perua on se, että jokivarressa ei vieläkään silloin syntyneiden keskuudessa oikein olla perillä, kenenkä tyttöjä tai poikia sitä todella ollaan.
Korpela oli väkevä sananjulistaja ja niinpä hän sai osan kannattajistaan uskomaan jopa siihen, että kristalliarkki on tulossa noutamaan valitun väen Luvattuun maahan. Kaikkein totisimmat uskon sisaret ja veljet myivät talonsa ja tavaransa sekä lehmänsä että hevosensa ja kokoontuivat Tornion satamaan vartoomaan luvattua taivaallista kulkuneuvoa.
Mistään en ole löytänyt tietoa siitä, mitä Korpelan Topille tapahtui, kun ilta alkoi hämärtyä eikä mainostettua alusta näkynyt eikä kuulunut. Luulenpa, että saarnaajan fyysinenkin turvallisuus vaarantui. Muuten myöhemmin Topin hengellinen toiminta lopahti, kun hän sai linnatuomion 13-vuotiaaseen sekaantumisesta.
|
|
|
Mahkomeininkiä |
09.01.2008, 21:15 |
|
Tuosta edellisessä jutussa kerrotusta maallikkosaarnaaja Toivo Korpelasta löytyy lisätietoa ruotsalaisen kirjailija Bengt Pohjosen kirjoista. Pohjonen on se tuntemattomampi länsipohjalainen kirjailija, kuuluisampi sikäläisen elämänmuodon kuvaaja on Mikael Niemi, jonka Vittulanjänkä oli joku vuosi sitten todellinen bestselleri sekä Ruottissa että Suomessa.
Asuin kirjan ilmestymisaikaan Heinolassa ja kirjan tapahtumat vaikuttivat hyvin tutuilta. Tosin kyllä haaparantalaisten kädenvääntöottelut, löylykilpailut ja väkijuomien nauttiminen vaikuttivat jotenkin latteilta heinolalaisten touhuihin verrattuna. Heinolasta löytyi kädenväännön maailman parhaita, virallisia löylyn MM-kisoja ja täytyy myös tunnustaa, etteivät Heinolankaan miehet oleet mitään vesipoikia. Ihan harrastelijoiden amatöörimäiseltä puuhastelulta ruottalaisten touhut vaikuttavat.
Oikeastaan tuntuu vähän haikealta, kun äsken luin lehdestä, että Heinolan kaupunginvaltuuston vahvamies oli saanut sakkoa, kun oli pätkäissyt pampulla kaksi kertaa päähän jotakuta, joka ei ollut sanaa uskonut. Kunnallisvaalitaistelu on siis alkamassa. Siinä tuli tuli varmasti sata lisä-ääntä kummastakin lyönnistä. Heinolassa nimittäin arvostetaan jämäköitä kunnallispoliitikkoja.
Ja ehkä tämän pamppuun turvautuneen työläisedustajan kannattaisi hakeutua ay-liikkeeseen, koska vähän väliä tuporatkaisujen alla peräänkuulutetaan päänavaajia ja sellainen on näköjään nyt löytynyt.
|
|
|
Kalle Jalkanen ja Hitler |
10.01.2008, 20:38 |
|
Aloinpa muistelemaan tuota Suonenjoen ainoan olympiavoittajan Kalle Jalkasen tapausta ja kaivoin esille Jussi Kirjavaisen Suomalaiset suurhiihtäjät kirjasarjan. Sarjan kolmannessa osassa sivulla 180 eräs ruotsalainen muistelee: ”Jalkanen oli verrattoman hauska mies ja jäi Kalixiin kolmeksi päiväksi. Kaikki pitivät hänestä”. Kirjavainen jatkaa, että Jalkanen vaikutti kyllä hiljaiselta, mutta koti- ja ystäväpiirissä hän oli hyvä leikinlaskija. Julkisuudessa hän harvoin ilmaisi pohjimmaista iloluontoisuuttaan.
Ottaen huomioon Kirjavaisen kirjan vahvasti kristillis-siveellis-isänmaallisen linjan, vaikuttaa siltä, että selkokielellä kirjoittaja myöntää, että Kallekin oli viettämässä ns. hauskaa elämää ruotsalaisten sinkkiämpäreiden äärellä – siis se tapaus josta kaksi iltaa sitten kerroin meänkielisen version.
Hiihtomme historiaan Jalkanen on jäänyt vuoden -36 viestinhiihdon sankariteollaan. Lähes yhtä uskomattomalta teolta vaikuttaa myös se, että jostain muistan kuulleeni, että hän jäi urheiluhistoriaan lisäksi sillä, että ainoana suomalaisurheilijana hän teki Hitler-tervehdyksen kisojen avajaistilaisuudessa. Melkoinen temppu TUL:n kasvatilta. Ehkäpä hän ei silloin vielä ymmärtänyt asian symbolista merkitystä, vaan ajanhenki tempaisi hänet huomaamatta mukaansa.
Saman vuoden kesäkisoissa Berliinissä ajanhenki ei vaikuttanut yhtä vahvasti ainakaan keihäsmiehiimme. Nimittäin joukkueen johtajana toiminut ratsumestari yritti saada myös heihin preussilaista kuria ja järjestystä. Tosin huonolla menestyksellä, koska eräs suurheittäjämme esitti valitulle johtamistyylille haisevan vastalauseen ja kävi kakkimassa Suuren Johtajan sotilassaappaisiin. Luulenpa, että yhtä paskainen loppu olisi ollut sillä Urheiluliiton herralla, joka olisi yrittänyt saada sotilaallista ryhtiä vaikkapa Kinnusen, Nevalan tai Rädyn ulkoiseen olemukseen.
|
|
|
Hyvä Kaisa |
11.01.2008, 21:55 |
|
Hyvä Kaisa! Kaisa Varis on palannut maailman huipulle. Muistan, kuinka Kaisa hyvin järkevän oloisena nuorena tyttönä juuri voitetun Suomen mestaruuden jälkeen kertoi radiohaastattelussa, ettei hän taida koskaan yrittää maailman huipulle, koska se vaatii sellaisia uhrauksia, joita hän ei halua.
Kaisa valitsi sittenkin toisen tien. Jos äskettäin olisi äänestetty maamme inhotuimmista ihmisistä, olisi Jammu-setä tietenkin voittanut, Mika Myllylä tullut hopealle ja Kaisa Varis pronssille. Kansa ei niinkään tuomitse sitä, että hiihtosankarimme käyttivät kiellettyjä aineita, vaan siitä ollaan vihaisia, että ollaan niin toheloita, että jäädään kiinni.
Joku vuosi sitten heinolalainen professori Heikki Isomäki (tieteiskirjailija Risto Isomäen isä) kirjoitti lehdessä tutkimuksesta, jonka mukaan veren hemoglobiinin nosto vaikkapa 150:stä 160:een parantaan kympin aikaa muistaakseni noin puoli minuuttia. Epäilen jostain syystä vahvasti, etteivät suomalaiset olleet Lahden mömmönkisojen aikaan ainoat kepulikonstien käyttäjät. Sitä vain ihmettelen, etteivät kaikki huippumme kärynneet; ei edes Kaisa Varis, joka kärysi vasta pari vuotta myöhemmin.
Elävästi mieleeni on jäänyt naisten takaa-ajokisan päätös. Yllätys mestari Virpi Kuitunen riemuitsee maalissa, Kaisa Varis saapuu perille neljäntenä. Virpi näyttää perinaiselliseen tapaan haluavan halata kilpasiskoaan, joka kuitenkin kiukkuisen näköisesti kääntää voittajalle selkänsä. Virpin riemua ei näytä dopingkokeen uhka yhtään himmentävän. Olikohan Kaisalla jotain sisäpiiritietoa Kyrön valmennusmenetelmistä. Tämä kohtaus pitäisi kaivaa esille Ylen arkistosta. Koko urheileva maailma pohtikoot sitä, miksi Virpi kärysi Lahdessa, mutta Kaisa ei.
|
|
|
Sianjalkasia |
12.01.2008, 21:24 |
|
Olympiavoittaja Kalle Jalkasesta vielä sen verran, että hän oli taustaltaan Suonenjoen Jalkalan kylän Jalkasia. Tosin alunperin kylä oli Sianjalan kylä ja Jalkaset olivat Sianjalkasia. Samaa sukua Kallen kanssa on myös laulaja Kari Tapio (Jalkanen). Hänen elämäkerrassaan kerrotaan, että Karin isovanhemmat vielä käyttivät Sianjalkanen-nimeä. Harmittaa, ettei suvun laulajapoika ole ottanut suvun alkuperäistä niemeä taiteilijanimekseen. Se olisi sopiva ainakin, jos Kari Tapio siirtyy punkin puolelle.
Jalkasten suvulla on ollut ongelmia hampaiden kanssa. Kalle sylkäisi ne hankeen Garmisin olympialaisissa ja siinä tohakassa oli hampaiden lisäksi mennä myös viestikulta. Kari Tapio kertoo rehellisesti kirjassaan, että myös häneltä oli kerran keikalla proteesi häviksissä ja siinä oli lähellä mennä miehen sheksishymboolin asema Suomen naisten silmissä. Toisaalta ei toista savolaista säveltaiteen edustajaa eli Severi Suhosta hampaiden puute ole estänyt nousemasta tämän lajin terävimpään kärkeen.
Jos Kalle Jalkanen ja eräs muu suonenjokelainen suurhiihtäjä, kuten olen aiemmin epäillyt, viettivät talvella -39 kisamatkallaan Ruotsinmaalla rokkarimaista hauskaa elämää, niin suotakoon se heille. Molemmat miehet kaatuivat pari vuotta myöhemmin rintamalla. Kalle astui miinaan ja mikäli oikein muistan niin Kallen veli, kova hiihtomies hänkin, meni myös miinaan yhdessä enoni Paavo Könösen kanssa. Miehet olivat kantamassa kaminaa ja se suojasi enoani niin, että häneltä meni vain varpaita, mutta Jalkaselle kävi pahemmin.
Vaikka kaksi Jalkasta meni miinaan, niin yksi veljeksistä eli Erkki Jalkanen voitti -46 Suomen mestaruuden ja muistelen, että serkku Aarne Jalkanen olisi ollut 50-luvulla mestari. Kaukainen sukulainen Kari Tapio kunnostautui myöhemmin mäkihypyssä, mutta en ole varma, oliko hän toista Suonenjoen laulajapoikaa eli Kari Vepsää (Vepsäläistä) parempi tässä lajissa.
|
|
|
Jalkanen, Kurikkala, Olkinuora |
13.01.2008, 20:45 |
|
Muuten Suonenjoen hiihtohistoria on vielä kirjoittamatta ja siinä olisikin hyvä gradun aihe jollekulle historian opiskelijalle. Tai sitten Sisä-Savossa syntyneelle kirjailija Jouni Tossavaiselle, joka on kirjoittanut kirjan Kolehmaisen juoksijaveljeksistä ja myöskin runonlaulannan maailmanmestaruusottelusta Korhonen vastaan Lyytinen Rautalammilla noin 1870. Arvostelutuomarina oli Elias Lönroth. Tapahtuman tunnelma muistutti muuten elävästi sitä sisäsavolaisten suurhiihtäjien Ruotsin vierailua vuonna 1939. Dopingia käytettiin runsaasti ja runoja sepitettiin ennen kaikkea siitä yhestä värkistä.
Olkinuora oli syntynyt Kaukolassa, joka myöhemmin tunnettiin neuvostoliittolaisena Kaukalovana. Paikkakunta oli naapurillekin tärkeä talviurheilukeskus. Jussi Kurikkala oli syntyisin Kalajoen Junkkareita. Hän oli näistä maailmanmestareista ainut, joka ei männyt sodassa. Hän ei joutunut rintamalle heikkojen keuhkojensa vuoksi; tästä huolimatta mies voitti 50 km:n maailamanmestaruuden vuonna -41. Jussi Kurikkala oli ihan oikeasti sairaaloinen ja hän kuoli jo 39 -vuotiaana 1951.
Ehkä parhaiten Kurikkala on jäänyt hiihtohistoriaan siitä, että eräässä Ounasvaaran 50 km:n kilpailussa hänen huoltoryhmänsä sekosi virvoitusjuomaputeleissa ja Jussi ryyppäsi viimeisellä virkistäytymisasemalla mehun sijasta 97 % pirtua. Sitten hän laskettelikin maaliin poikkeuksellisen rennosti ja hyväntuulisesti. Tapauksen selittänee se, että ennen kestävyysurheilussa käytettiin alkoholia piristeenä ihan kisan viime kilometreillä, mutta yleensä huomattavasti Kurikkalan koktailia miedompana sekoitteena.
Sekä Kurikkala että Olkinuora kilpailivat myös juoksijoina ja Kurikkala edusti Suomea Lontoon olympialaisissa maratonilla, mutta ei menestynyt – ilmeisesti sairaudet painoivat jo silloin. Ja sitten tietokilpailukysymys: ketkä neljä suomalaista olympiavoittajat tai maailmanmestarit ovat juosseet 5000 metriä alle 14 minuutin?
|
|
|
Suurhiihtäjä |
14.01.2008, 19:26 |
|
Yleensä entiset latusankarit olivat kuivankälppeitä rääpäleitä, mutta kuvan esittämä talollisenpoika ja musiikinharjoittelija Heikki Kuusniemi oli iso poikkeus. Harmi, ettei sata vuotta sitten vielä ollut perinteisen sprinttikilpailuja, koska miehen raamit olivat siihen juuri parahultaiset. Urheilu- ja tilastohullu Jussi Kirjavainen on mitannut miehen 191,5 cm (huomaa sentin puolikas, tosin tuulilukemaa ei mainita) pitkäksi ja painoa oli siunaantunut 105 – 136 kilogrammaa.
Kun tutkailee miehen hiihtovarusteita, huomaa, ettei hänellä olisi ollut mitän ongelmia lähtöhässäkässä, koska esimerkiksi sauvat ovat kuin kirnunmännät. Ja vyössä löysähkösti riippuva leuku olisi varmasti pitänyt huolen siitä, ettei edes norjalaisten olisi kannattanut tulla miehelle vit……, siis Heikkiä sauvalla tökkimään sprintin kiivaissakaan latukahinoissa.
|
|
|
Kuivankälppeä |
15.01.2008, 17:38 |
|
Härkönen oli 164 cm pitkä. Samanmittaisia olivat maailmanmestarit Klaes Karppinen ja Jussi Kurikkala. Sen sijaan Mannerheimristinritari ja huippuhiihtäjä Olli Remes oli vain 160 cm. Siinäkin on jonkin verran materiaalinhaaskausta, koska esimerkiksi Simo Häyhä, ihmisammunnan maailmanennätysmies (547 rekisteröityä kaatoa) oli 157 cm.
157 cm oli myös Heinolan suurin mies kenraali A. Airo, joka johti viime sodissa maamme sotatoimia. 157 cm oli myös mannerheimristinritari, kaukopartiomies Paava Suoranta, jonka elämänkerrassa kerrotaan, että 40 kilon repun lisäksi mies kantoi myös 20 kiloista radiota ja tarvittaessa myös heiveröisempien tovereidensa varusteita.
Sen sijaan väitteet, jonka mukaan Napoleon oli 157 cm ovat pelkästään englantilaisten propagandaa; tosiasiassa mittaa oli kymmenisen senttiä enemmän eli ranskalaisten miesten silloinen keskimitta. Tasapuolisuuden vuoksi kerrottakoon vielä, että Luhangan suuripoika Otto-Ville Kuusinen, jonka pituutta en tiedä, painoi parhaassa miehuudessaan 42 kiloa, joten hän ei ollut kovinkaan hyvässä ajolihassa.
|
|
|
Emerik Korhonen |
20.01.2008, 20:05 |
|
Mutta ylväsryhtinen on myös kuvan esittämä Asari Autio, mainio lylynlykkijä hänkin. Asarin olemus on sen verran hoikka, että alkaa miettimään, miten hän selvisi aikana, jolloin suomalaisia kuoli puolen tunnin välein keuhkotautiin. Muuten olen joskus miettinyt, että mahtoiko rautatie tuoda tuberkuloosin maamme syrjäseuduille, jossa ihmiset olivat vielä sille vastustuskyvyttömiä kuin Uuden Mantereen intiaanit ikään. Kalle Päätalonkin kirjoissa lentävä keuhkotauti tappaa ihmisiä kattilakunnittain.
Keuhkotauti katkaisi myös Emerik Korhosen lupaavan hiihtouran. Hän oli ensimmäinen suonenjokelainen Suomenmestari, joka jo 23-vuotiaana vuonna 1913 voitti maamme mestaruuden, mutta sairastui vuotta myöhemmin kohtalokkaasti osallistuessaan Ouluhiihtoon. Hän nimittäin matkusti hiihtämllä Suonenjoelta Ylivieskaan, välimatkaa ehkä noin 150 – 200 km, ja nousi sieltä junaan. Vetoisessa junassa hän sitten sai kovan kuumeen, vaikka osti ensitöikseen Oulusta itselleen kuivan paidan.
Sairaus ei miestä masentanut, vaan hän ajatteli kukistavansa taudin jatkamalla urheilu-uraansa lääkärin kielloista piittaamatta. Hoitomuoto ei tehonnut ja Emerik Korhonen kuoli 26-vuotiaana.
|
|
|
Pohjois-Savon Urheilu 1970 |
17.01.2008, 19:58 |
|
Siskostani ei ole juttua lehdessä, sillä siihen aikaan Pohjois-Savossa oli paljon menestyneitä urheilijoita; oli Rauno Miettinen Suonenjoelta, maailman paras yhdistetyn mies, Risto Miettinen, Suomen paras moukarinheittäjä, Asko Pesonen, Suomen paras korkeushyppääjä ja Teuvo Länsivuori, luokassaan maailman toiseksi paras moottoripyöräilijä.
Vähän skandaalin käryäkin lehdestä löytyy. Poliisi ja moukarinheittäjä Risto Miettinen myöntää avoimesti syöneensä hormoonipillereitä kahden viikon ajan, mutta niiden mukana meinasi koko homma mennä pieleen, sillä munuaiset eivät kestäneet pitempää käyttöä. Kanssakilpailijoiden mömmöjen käytöstä Miettinen ei osaa sanoa.
Muuten luin äsken kuopiolaisen poliisin Asko Ruuskasen muistelmateoksen ”Maataloushommista poliisin töihin” – voiko kirjalle yleensä houkuttelevampaa nimeä keksiä. Ruuskanen kertoo, kuinka 70- luvulla Kuopion tori alkoi olla hyvin rauhaton paikka. Silloin perustettiin Iso-Asikaisen johdolla erikoiskommando ratkaisemaan järjestysongelma. Ja pian tilanne oli se, ettei Iso-Asikaisen ja Moukari-Miettisen tarvinnut kuin kaartaa Maijalla paikalle, niin pahimmat huligaanit tulivat jo itse vapaaehtoisesti kysymään, että ”piäsiskö kyitiin”.
|
|
|
Agraariurheilijoita |
20.01.2008, 20:08 |
|
Pohjois-Savon urheilulehdessä on myös hyvät jutut korkeushyppääjä Asko Pesosesta ja moottoripyöräilijä Teuvo Länsivuoresta. Molemmat ovat maalaistaustaisia miehiä.
Asko ”Nakki” Pesonen kertoo harjoittelevansa navetan vintillä. Eipä ollut vielä vuonna -70 kunnon halleja. Muistaakseni Pesonen oli Helsingin EM-kisoissa navetan ylisiltäkin ponnistaen viides. Pesonen ei ollut nykymallin mukainen ruipelomainen hyppääjä vaan vanttera voimapussi. Maalaislegenda kertoo, että eräiden kyläkilpailujen jälkeen palkinnot jaettiin jossain seurojentalolla ja sinne oli unohtunut painonnostotanko, jolla Pesonen sitten työnteli verrytellessään sarjoja 140 kilolla. Pesonen muistetaan ehkä parhaiten dopingkärystään – hän kertoi vanginvartijana saaneensa aineita eräältä ratista kärynneeltä lääkäriltä.
Myös moottoriurheilija Länsivuori oli sikäli agraaritaustainen, että hän kertoi lähteneensä Euroopan raharadoille huipputiimillä, jonka muodostivat ajaja itse ja mekaanikko, joka oli koulutukseltaan maatalouskoneteknikko. Ja hyvin pärjättiin. Nykyään tämäkin moottoriurheilutouhu vaikuttaa juppimaisemmalta. Tosin olihan Keke Rosberg kuopiolaisen eläinlääkärin poika ja Mika Häkkinen suonenjokelaisen torpparin pojanpoika.
Länsivuoret ovat urheilijasukua. Isoisä oli huippumaratoonari, seuraava polvi moottoriurheilija ja maratoonarin pojanpoika yhteen aikaan maamme nopein mies Sami Länsivuori. Länsivuori voitti viikko sitten taas Suomenmestaruuden. Tällä kertaa jalkapallossa Kuopion Kultakoepien tuulennopeana kärkimiehenä. Ihmettelen, miksi mies ei ollut aikoinaan maailman huipulla jalkapalloilijana – silloin maailman nopein palloilija oli Italian Paolo Rosso, joka juoksi satasen 10.80:een eli kolmisen kymmenystä Länsivuorta hitaammin.
|
|
|
Talvivaellus |
21.01.2008, 16:57 |
|
Toistakymmentä vuotta sitten, kun Ruokolahden leijona oli tapeetilla, otin polkupyöräni ja läksin naureskellen tutustumaan tilanteeseen ja ihmisten typeryyteen. Imatran lähellä Immolan tiellä, jossa epäilty suurpeto oli viimeksi nähty, hyytyi hymyni. Tie oli autio ja tyhjä, ihmiset pysyttelivät suojassa sisätiloissa, vain helikopteri pörräsi taivaalla otusta etsien. Minuun iski paniikki ja aloin huolestuneena tähyillä tienvieriä varmana siitä, että kohta löydän itseni leijonan perseestä. En kuitenkaan sieltä itseäni löytänyt.
En nähnyt karhua, mutta huuhkajan näin. Hämmästyttävän hiljaa pystyy iso pöllö liitämään puiden seassa. Katiskassa oli kaksi reilun sormen mittaista hauen tuppia. Isäni olisi käyttänyt niiden koon määrityksessä kansanomaisempaa mittaa.
Muuten Luakon lammakon nimen mysteeri alkaa selvitä. Laakko on Karjalassa Nikolai-nimen muunnos. Toisin sanoen Laakon lammikon oikea nimitys olisikin Nikolain lammikko. Nikolai oli todennäköisesti Laitinen, Pöyhönen, Närhi, Kauppinen, mutta ei Koivistoinen, koska metsärosvotaustainen sukuni on asuttanut näitä selkosia vasta vajaat 300 vuotta.
|
|
|
Kirkko ja armeija |
22.01.2008, 21:05 |
|
Tällä kertaa arkkipiispa Leon yleisötilaisuudessa oli vieraana pääesikunnan tiedustelupäällikkö lippueamiraali Georgij Alafuzoff. Jonkinlainen vakoilija hän kai lienee, vaikka tätä tietoa ei tietenkään saa levitellä julkisesti.
Mies ei ole venäläinen kuten nimestä voisi epäillä, vaan hänen isänsä on gruusialainen. Kuitenkin melkoinen suvaitsevaisuuden osoitus armeijalaitokselta on se, että tiedustelulaitoksen johtaja on vahvasti ulkomaalaistaustainen. Pohjimmiltaan kansamme ei taida sittenkään olla muukalaisvihamielistä. Muistelen, että viime kunnallisvaaleissakin umpilestadiolaisen Reisjärven ääniharava oli sinisenmusta Malin mies.
Kaupungintalon tilaisuudesta oli ilmoitettu huomattavan heikosti ja niinpä arvovaltaisella vieraalla oli harvinaisen vähän kuulijoita – runoilija Carpelan keräsi aiemmin neljä kertaa enemmän väkeä. Alafuzoff analysoi ammattimiehen otteella maailmantilannetta. Tärkeä on vaikkapa tietää se, että USA, jonka puolustusbudjetti on 300 miljardia eli 15 kertaa enemmän kuin Venjällä, on voimansa äärimmilleen ponnistaen onnistunut lähettämään Irakiin 150.000 sotilasta, jotka näyttävät olevan suurissa vaikeuksissa jotain resupekkaporukkaa vastaan. Arvion mukaan kuluu vielä viisi vuotta ennen kuin tilanne on hallinnassa, jos sittenkään.
Tilaisuuden henkeen sopivasti amiraalin mielestä islamilaisen fundamentalismin selitys on se, ettei kristittymaailma ole toiminut islamilaisessa maailmassa erityisen kristillisesti. Koko totuus ei liene ihan näin yksinkertainen.
|
|
|
Laajempi näkökulma |
23.01.2008, 18:57 |
|
Olen syyllistynyt jatkettuun nurkkakuntalaisuuteen ja blogillani tarkastellut maailmanmenoa lähinnä kärkkääläisestä sammakkoperspektiivistä. Mutta nyt on tapahtunut muutos, sillä luin juuri tähtitieteilijä Esko Valtaojan uusimman kirjan ”Ihmeitä – kävelyretkiä kaikkeuteen”.
Itseasiassa on kummallista, että yleensä on ainetta. Maailmankaikkeuden rakenne olisi huomattavasti helpommin ymmärrettävissä, jos mitään ei olisi. Tosin ainetta on vähän. Jos maailmankaikkeuden aine jaettaisiin tasaisesti, olisi sitä maapallon tilavuuden kokoisella alueella saman verran, mitä kynteni alla on töhkää.
Kuitenkaan aine ei ole jakautunut oikeudenmukaisesti kaikkialle, vaan välillä siitä on syntynyt vallan kokkareita. Lähes kaikki aine on vetyä ja hipunen on myös sen lähisukulaista heliumia. Muita alkuaineita on kohtuuttoman vähän. Joskus kuitenkin vedystä syntyy vallan niin suuria kaasukuplia, että niitä nimitetään tähdiksi. Ja jotkut niistä poksahtavat maailmankaikkeuden suurimpina räjähdyksinä supernoviksi. Siinä tohakassa sitten syntyy kaikenlaisia roippeita, jotka lentelevät taivaan tuuliin.
On siellä myös hiiltä ja jo Tuntemattoman sotilaan Lahtisen ja Hietasen eksistentiaalisesta keskustelusta ilmenee, että hiiltähän se ihminen on ja muita aineita – senhän on jo myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies. Joten enpä taida olla kotoisin Suonenjoen Kärkkäälästä, vaan todelliset juureni löytyvät jostakin supernovasta. Mutta miltä; se jää nähtäväksi.
|
|
|
Voi Kaisa! |
24.01.2008, 18:08 |
|
Se on sitten tapahtunut, jota olen viikon ajan epäillytkin. Teksti-Tv:lle on virtsanvärisin kirjaimin ilmestynyt, että Kaisa Variksen näytteessä on epäselvyyksiä. Nyt ymmärrän, miksi viikko sitten Kaisan voittaessa maailman cupin kisan Ampumahiihtoliiton johtaja nyyhkytti Suomen tytön lykkiessä hevosen kenkää. Ei hän ilosta itkenyt, vaan surusta, harmista ja pelosta.
Variksen näytteen kielletyistä aineista ei ole annettu tietoa, mutta työpaikalla pojat epäilivät, että Kaisan virtsasta on löytynyt kusta. Itse uskon, että kysymys ei ole ollut nopeutta lisäävästä aineesta, vaan pikemminkin tarkkuutta parantavasta kemikaalista. Oikeastaan Kaisa Variksen joukkuetoverin Kaisa Näkäräisen sukunimi jo antaa osviittaa asiaan.
Nimittäin Tapio Rautavaara paljastaa muistelmissaan, että jo hän syyllistyi urallaan dopingrikokseen. Ei tosin keihäsmiehenä vaan jousiampujana. Kun hän oli voittamassa jousiammunnan joukkuemaailmanmestaruutta, seisoi hänen vaimonsa suorituksen aikana miehensä takana ja aina kun Tapsa tunsi lapansa alkavan täristä, pyysi hän vaimonsa kisakassista ryypin – ja se auttoi. Nythän alkoholikin on kielletty ampumaurheilussa, mutta miten on ampumahiihdossa? Kuka oli Kaisan juottomies, juotattivatko pojat viattoman Kaisan?
Rautavaara oli muuten yleisurheilijana täysin raitis, mutta viinansalakuljetukseen hän syyllistyi. Siihen aikaan viina oli Suomessa halpaa ja Ruotsissa kallista – niinpä markkinamekanismi pyrki oikaisemaan väristymän. Kun tunnetun keihäsmiehen nähtiin Ruotsin tullissa raahaavan epäilyttävän painavaa jaloviinalastissa olevaa kassia, tiedusteli sikäläinen tullimies kantamuksen sisältöä. ”Moukareita” vastasi laukun kantaja rautavaaramaisen jämerästi ja kukapa niin rehdin oloista miestä olisi epäillyt.
|
|
|
Rasismia |
25.01.2008, 20:12 |
|
Pari päivää sitten käsittelin blogissani pääesikunnan tiedustelupäällikkö Georgij Alafuzoffin näkemyksiä maailman tilanteesta. Olin silloin sitä mieltä, että islamilaisen fundamentalismin koko syy ei ole pelkästään se, että Länsimaat ovat toimineet Arabimaissa epäkristillisesti. Eipä itsemurhapommittajia ole ilmaantunut jostain Kauko-Idästä, vaikka läntinen maailma on käyttäytynyt myöskin siellä hyvin epäkristillisesti.
Epäilen, että käyttäytymiserojen syyt ovat syvällä kulttuurissa. Kauko-Idän riisinviljelijät ovat tottuneet tekemään raskasta pitkäjänteistä työtä jo tuhansien vuosien ajan, kun taas arabit eivät ole kunnostautuneet tuotannollisessa toiminnassa. Kiinalaiset, korealaiset, vietnamilaiset ja muut sikäläiset kansat tulevat kyllä vallan mainiosti pärjäämään globalisoituvassa maailmassa, mutta en nyt keksi öljyn lisäksi yhtään kulutustavaraa, joka kauppoihimme tulisi islamilaisesta maailmasta.
Ja lisää ilmettyä rasismia. Eero Paloheimon Tämä on Afrikka- kirja kannattaa lukea ymmärtääkseen maailman menoa ja tullakseen kiukkuiseksi. Paloheimo kiertää Mustan Afrikan kyliä löytääkseen toimivan huussin tai kaivon. Mitkä muuten ovatkaan elämän kannalta tärkeämpiä asioita. Yhden huussin hän löytääkin, mutta sekin on lukossa. En tosin ymmärrä, mitä varastettavaa sieltä oikein löytyy. Kirjan luettuaan tulee tunne, että afrikkalaisilla on vielä hyvin pitkä matka pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.
En missään tapauksessa ole rasisti. Kyllä arabi ja afrikkalainen on ihan yhtä arvokas ihminen kuin meikäläinenkin, mutta epäilen, että eräissä kulttureissa tuotannollisen toiminnan tai vaikka koulutuksen organisointi on paljon vaikeampaa kuin jossain muualla. Ihan hyvin voi olla, ettei kyse ole pelkästään perimästä. mutta vaikka syy olisikin ihmisen geeneissä, niin olen sitä mieltä, ettei huono työ- tai koulumenestys tee ihmistä toista arvottomammaksi. Tosin tulotasoon sillä voi olla vaikutusta tässä globaalissa markkinataloudessa.
|
|
|
Nimiä ja kiiskejä |
26.01.2008, 21:28 |
|
Vielä vähän kärkkääläisten sukunimistä. Monet sukunimistä pohjautuvat etunimiin. Paanasia on kylällä ainakin kolme taloa. Paananen nimi on luontevaa juontaa etunmestä Urbanus, joka on kansankielessä kääntynyt muotoihin Orpana, Paanus ja Panu. Tosin paana takoittaa Lapissa myös hammasta, tästä tulee ehkä Kuusamon Paanajärvi. Lapin kielessä on myös etunimi Panne.
Laitisia on kylällä ollut 1500-luvulta lähtien. Laitinen kytketään Laitio etunimeen, germaaninen henkilönimi on saanut myös muotoja Laitha, Laitu, LaitheLaido, Lethu, Ledi. Etunimestä perityvät varmaan myös Matilaiset ja Martikaiset. Matilaisten kantaisä lienee ollut Matti ja Martikaisten Martti.
Rytkösiä on Kärkkäälässä kahta sukuhaaraa. Rytkönen-nimen taustalla on germaaninen etunimi Hrodger. Sukunimeksi se on varmaankin tullut suvun päämiehen etunimen mukaan. Skandinaavinen Rodhger on vääntynyt Suomessa muotoihin rytkö, rytkyja rötkö.
Rosseja on paljon Italiassa, Peyton Placessa sekä Savossa. Rossi on ollut alkujaan miehen etunimi ja Hankasalmen Kärkkäälän kylän Rossi Sikasen jälkeläiset ovat ottaneet sen etunimekseen. Rossit ja Sikaset kääntyvät siten sukulaisiksi kuten vaikkapa Kolehmaiset ja Markkaset.
Hyvöset ja Hyväriset polveutuvat muinaisesta hyvästä etunimestä ”Hyvä”. Saas nähdä, koska tämä kannustava etunimi palaa taas kalenteriin.
Sen sijaan Kiiskinen, joka 1800-luvun lopulla oli vielä yleisimpiä sukunimiä Savossa, ei olekaan etunimi, vaan pohjautuu jonkun kalastajan kutsumanimeen. Ehkäpä joku karjalainen eränkävijä erikoistui tähän maukkaaseen arvokalaan ja tämä ei sitten ole vitsi. Itsekin olen yhden kiiskikeiton syönyt ja se oli hyvää.
Muistettakoon, että kun silloinen maapallon mahtavin mies Venäjän Tsaari Aleksanteri III kruunattiiin tsaariksi, tarjoiltiin tilaisuuden pääruokana kiiskilientä. Siihen aikaan suomalaiset löivät rahoiksi rahtaamalla Pietariin tätä arvokalaa, jota sikäläiset söivät suurena herkkuna toisin kuin meikäläiset.
|
|
|
V-1918 |
27.01.2008, 17:55 |
|
Taas on Suonenjoki hyvin esillä mediassa. Hesarissa on juttu Iisvedellä vaikuttaneesta sahatyömies Juho Kontisesta. Hän on ajankohtainen, koska päivälleen 90 vuotta sitten suomalaiset alkoivat lahdata toisiaan kasapäihin. Kontinen saa kolmen sivun jutussa edustaa tyypillistä punikkia. Miehestä on lehdessä suuri nuoruuden valokuva ja täytyy surulla tunnustaa, että peiliin katsoessani totesin, ettei minusta saa millään ilveellä yhtä sivistyneennäköistä herrasmiestä, kuin tästä sekatyömiehestä.
Kontinen vangittiin Viipurin verisen valtauksen jälkeen ja hyvällä onnella hän selvisi hengissä vankileiriltä. Vapauduttuaan hän muutti Iisvedelle, jonka sahoille myös entiset punikit huolittiin, koska parempiakaan työmiehiä ei ollut saatavilla. Noista Kontisenkin elämään vaikuttaneista Viipurin tapahtumista kirjoitti muuten Eino Koivistoinen 60-luvun alussa kirjan Haavoittunut enkeli ja se taisi olla ensimmäinen romaani, joissa noita hirveitä tapahtumia kuvattiin hävinneen osapuolen kannalta.
Sisä-Savo säästyi vuonna -18 suurimmilta raakuuksilta, koska rintamalinjat kulkivat kaukana. Jostain luin, että kotipuolessani jopa jotkut suojeluskunnat ja punakaartit tekivät vallan sopimuksia siitä, ettei nyt tuttuja miehiä ruveta ampumaan. Olikohan se Vesanto, jossa yksissä tuumin aseet teljettiin lukkojen taa ja avain annettiin puolueettomana pidetylle kirkkoherralle. Rauha säilyikin siihen asti, kunnes paikalle tulivat Kainuun sissit, jotka ensiksi haukkuivat paikkakunnan valkoiset paskahousuiksi ja ryhtyivät sen jälkeen toteuttamaan lakia ja järjestystä.
Noissa Kainuun sisseissä palveli myös 17-vuotias tuleva presidentti Urho Kekkonen, Samat joukot toivat lain ja järjestyksen myös Varkauteen, jossa järjestettiin ns. Huruslahden arpajaiset; vangituista punikeista ammuttiin noin joka kymmenes, enempää ei voitu, koska sahan toiminta olisi vaarantunut. Muistelmissaan Kekkonen myös tunnustaa, miten hänen elämäänsä on painajaisena varjostaneet tapahtumat Haminan valleilla. Tuolloin hän oli johtamassa 10 siviilin murhaamista. Hän väittää, ettei muista oliko hän ampumassa, mutta kyllä kai tuollainen asia pitäisi jäädä mieleen.
Kekkonen näyttää unohtaneen myös Iisalmen tapahtumat, ainakaan hänen muistelmissaan ei niistä mitään mainita. Kirjailija Eino Säisä nimittäin paljastaa eräässä kirjassaan, että Iisalmi oli kapinatalvena ihan rauhallinen kaupunki siihen asti, kunnes Kekkonen ja muut Kainuun sissit sinne saapuivat. Säisä paljastaa, että vanhoilla iisalmelaisilla olisi paljonkin kerrottavaa tästä toimintatarmoisesta nuorukaisesta.
Muuten Kärkkäälän kylä taisi menettää sisällissodassa kaksi miestä. Suojeluskuntalainen Vainikaisen Rietu ammuttiin hämäräperäisellä vahingonlaukauksella ja Korholan, kylän isoimman talon poika, Esa kuoli nälkään Kuopion vankileirillä. Karsikonmäellä Kärkkäälän naapurissa ammuttiin kaukaisen sukuleiseni Simo Könösen isä puuluodilla. Varmaan sekin oli jonkinlainen vahinko, tarinan mukaan naapuri sen teki, muttei asiaan koskaan sanallakaan palattu. Vähän kauempana Lempyyllä punaiset murhasivat maanviljelijä Pekka Sikasen ja samalla suunnalla teloitettiin myös näyttelijä Taisto Reimaluodon vaarin veli, joka myös oli Sikasia.
Sisällissodassa menehtyi viimeisimpien tutkimusten mukaan noin 37.000 ihmistä tai ainakin näin Sotasurmat tutkimus meille kertoo. Kuitenkaan Esa Korhosen ja Könösen Simon isän nimet näyttävät edelleen puuttuvan kuolleiden luettelosta. Kyllä ne pitäisi sinne lisätä.
|
|
|
Juho |
28.01.2008, 19:36 |
|
Eilen Helsingin Sanomat teki valtakunnan kuuluisuuden suonenjokelaisesta sahatyömies Juho Kontisesta, josta tuli kansalaissotamme ruumiillistuma. Tapauksen selitys on se, että toimittaja Teija Sutinen on hänen tyttärensä tytär.
Juho Kontisesta tulikin mieleeni toinen punikki-Juho eli Juho Syrjä, josta hänen poikansa Jaakko teki ylierinomaisen romaanisarjan, joka ilman muuta pitäisi ottaa koulujemme opetusohjelmaan. Sen lukiessaan mukulat oppisivat maamme historian ja lisäksi he oppisivat arvostamaan hyvinkirjoitettua tekstiä.
Väinö Linna haastatteli Juho Syrjää hankkiessaan taustatietoa Pohjantähti-sarjaa varten. Epäillään, että Juho Syrjä oli jonkinlainen Akseli Koskelan esikuva. Muuten hupaisaa, että isä-Juhoa tai poika-Jaakkoa ei juuri kukaan tiedä, mutta punk-yhtye Eppu Normaalin taas maamme nouseva nuoriso tuntee. Yhtyeen keskeiset vaikuttajahahmot eli Martti ja Pantse Syrjä ovat Juho Syrjän pojanpoikia.
Niin muuttuu maailma. Akseli Koskela kapinoi punakaartissa, mutta hänen pojanpoikansa kapinoivat punkkareina. Ja se on hyvä se.
|
|
|
Suojärvi |
29.01.2008, 19:31 |
|
Suojärvi ei ole myöskään erityisen hyvä kalajärvi, vaikka onkin viime vuosina kehittynyt tässä suhteessa. Nimittäin rannan läheltä on alettu nostaa turvetta ja se on lisännyt veden ravinteita ja samalla myös kalakanta on kasvanut. Tosin Askolan Olli taitaa olla kylän miehistä ainoa, joka jaksaa, kykenee ja ehtii sinne kalalle. Ja hyvin on kuulemma kala liikkunut ja käynyt katiskaan.
Mikäli alueen turvetuotantoa laajennetaan, insinöörin kannattaa tietää, että turpeen lisäksi suoltaa pystyy nostamaan myös pommeja. Loppiaisena -40 voittamattoman puna-armeijan koneet nimittäin raivoisasti pommittivat tätä varmaankin jostain käsittämättömästä syystä strategisesti tärkeäksi katsottua aluetta. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta Olli Koivistoisen seinä kello vaurioitui lievästi pudottuaan seinältä. Tietääksen parikymmentä noin 250 kiloista suutariksi jäänyttä räjähdyspommia pitäisi olla suon syvyyksissä.
Pöngän Veikko tiesi kertoa, että joku vuosi sitten eräs utelias oli miinahavaran kanssa tutkinut maastoa ja sirpaleita sieltä vielä oli löytynytkin, mutta suutarit ovat tietenkin piileskelleet liian syvällä. Veikko esitti myös ajatuksen, että Kakkisen salolle tulisi merkitä jonkinlainen opastettu vaellusreitti. Siinäpä kehittelemisen arvoinen idea kyläaktiiveille.
Pommikuopat olisivat tietenkin yksi nähtävyys, mutta onhan siellä muutakin, mm. Salon Ollin tietääkseni 1700-luvulta oleva mökki, Ollin muistokivi, käpykaartilaisten korsun paikka, miilunpolttopaikka, malminnostopaikka, uittoon ja savotoihin liittyviä asioita, Töyrsuar, Kivijärven vuoren maisemat, Hoikan kota ja eiköhän se kylän ensimmäinen merkittävä teollisuusinvestointi eli poliisien seulaksi ampuma pontikkatehdas vielä löydy jostain.
|
|
|
Turve – kotimainen energianlähde |
31.01.2008, 07:56 |
|
Muistelen, että koulussa oli tasan kaksivaihtoehtoa ainekirjoitustunneilla. Ensimmäinen aihe oli ”metsiemme mätänevät miljoonat” ja toinen ”turve – kotimainen energianlähde”. Metsiemme mätäneviä miljoonia olen jo käsitellyt aiemmin, niispä vuorossa on nyt turve.
Numerohulluna ihmisenä kaivoin netistä lisätietoa edellisessä jutussa kerrotusta Isonevan turvetuotantoalueesta. Se on suuruudeltaan 1,2 km2 ja keskimäärin turvetta on 2,7 metrin paksuudelta. Se ei ole kovin syvä suo. Kuuluisa Konnunsuo on 10 metrinen ja Indonesiasta löytyy 40 metriä syviä rämeitä. Kuitenkin Isonevasta riittää nykyisellä alueella nostettavaa vielä 20 vuodeksi.
Jos tämän turvealueen energiasisältö muutettaisiin öljyksi, tulisi siitä 1,5 metriä syvä hehtaarin suuruinen öljylampi. Ja niinhän siinä tulee käymään, että maamme suot muutetaan öljyksi autokansan tarpeisiin. Vaikka turve lasketaan vain hitaasti uudistuvaksi luonnonvaraksi, syntyy nykyään uutta turvetta kahdeksan kuutiota vuodessa jokaista Suomalaista kohti. Se tarkoittaa laskujeni mukaan 400 litraa bensaa. Jos koko maamme nykyään kuluttama energia tuotettaisiin turpeesta, riittäisi se pilliklubi-5 askini kannen mukaan 300 vuodeksi.
Puuta kasvaa suomalaista kohti 18 kuutiota vuodessa ja se merkitsee peräti 3000 öljylitraa energiaa meitä jokaista kohti. Keskimäärin me kuitenkin kulutamme vuodessa 6000 litraa. Jos unohdetaan vuotuinen kasvu ja lyödään lihoiksi kaikki metsät, niin sitä iloa riittäisi 30 vuodeksi.
Olen tarkoituksella unohtanut ilmakehän hiilitasapainon. Töistä kävellessäni laskeskelin, että ilmakehässä on hiiltä 30 tonnia maapallon jokaista ihmistä kohti. Ihmisen sinne tuottamaa ylimääräistä saastaa siitä on 10 tonnia. Jotta se imaistaisiin sieltä pois kuljeskelemasta, tarvittaisiin 10 aaria hyvää metsää jokaista ihmistä kohti. Siis kannattaa kuitenkin istuttaa se omena puu, vaikka se ei riitäkään, sillä alustavan suunnitelmani mukaan niitä pitäisi istuttaa 40.
Muistelen, että peltoa on vielä keskimäärin ainakin 30 aaria meistä jokaisella. Siitä siis pitäisi muuttaa kolmannes omenantuotantoon. Luulen, että omenatarha on kalorintuottajana samansuuruisen viljapellon luokkaa. Näyttä siis vahvasti siltä, että ratkaisin työmatkallani sekä kasvihuoneilmiön, ihmiskunnan ruokahuollon ja kansantalouden energian saantiongelman.
Vai olikohan se sittenkin Heinolassa kasvanut tieteiskirjailija Risto Isomäki, joka vie kunnian tästä asiasta. Tosin hänkin on sen idean lainannut Afrikan neekereiltä. Nimittäin niissä Afrikan osissa, joissa ihmiset ovat saaneet elää rauhassa, ovat metsät alkaneet lisääntymään, koska väki on hoksannut puiden kasvattamisen olevan ratkaisu sekä ruoka- että energiaongelmaan.
|
|
|
Strykiiniä |
31.01.2008, 20:47 |
|
Variksen tapauksen masentamana otin kirjahyllystäni olympialaisten historiasta kertovan Karo Hämäläisen teoksen Ateenasta Ateenaan, koska ennen urheilu oli mielestäni jotenkin arvokkaampaa toimintaa. Tosin sattui ja tapahtui silloinkin.
Esimerkiksi vuoden 1904 St Louisin kisoissa saapui maratonin juhlittuna voittajana maaliin Fred Lorz. Presidentti Rooseveltin tytär ehti jopa seppelöimään hänet. Sitten paljastui, että mies oli ajanut melkein koko matkan autolla ja kilpailun johto säälimättä diskasi suorituksen ja asetti hänet elinikäiseen kilpailukieltoon. Kilpailun jury ei näköjään ymmärtänyt vanhaa savolaista viisautta, jonka mukaan hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmälläkin.
Hylätyn voittajan saapumisen jälkeen seuraavaa juoksijaa jouduttiin odottelemaan hyvin pitkään, sillä kilpailun viralliselta voittajalta kului matkaan lähes 3,5 tuntia. Todellisen kultamitalimiehen aika oli siis surkea. Mutta ei ihmekään, koska maratonsankari Thomas Hickin valmennusryhmä syötti hänelle matkan varrella strykiiniä piristääkseen voipunutta kilometrinnielijää.
Itse en ole varma siitä, piristikö strykiini juoksijaa, sillä kyseinen kemikaali tunnettiin nuoruudessani Suonenjoen Kärkkäälän kylällä tehokkaana ketunmyrkkynä. Muistelen, että naapurissa asunut laulaja Erkki Junkkarisen eno Viljami Vepsäläinen kertoi, että kerran nuorena miehenä hän oli tehnyt oikein herkullisen syötin ketulle ja käsitellyt makupalan nimen omaan tällä strykiinillä. Viljami oli puskasta salaa seurannut, kuinka kettu oli tullut, nielaissut syötin, karjaissut kerran ja siihen se oli sitten jiänyt.
Tämän tapauksen on täytynyt sattua Viljamin nuoruudessa, koska aikamiehenä häneltä räjähti haulikko silmille ja siinä meni melkein koko näkö. Tosin puolisokeus ei ollut Viljamin metsästysharrastuksen este vaan korkeintaan hidaste. Kerrankin hän ampui meidän pihakuusesta oravan. Liipaisimesta veti Viljami, mutta tähtääjänä ja tulenjohtajana toimi isäni.
|
|
|
Maailman halvin kirja |
01.02.2008, 21:01 |
|
Suomalaisessa kirjakaupassa oli myynnissä kokonainen pino maailman halvinta kirjaa. Ilkka Pitkäsen Soutaja-romaanin pehmeäkantinen versio maksoi 0,50 €. Olen lukenut sen jo parikymmentä vuotta sitten eikä se ole niin huono, mitä hinnasta voisi päätellä.
Nuori vankilasta vapautunut tapa rikollinen anastaa veneen ja soutelee kolme kuukautta ilman päämäärä Suomenlahdella, varastelee ruokansa, miettii ja katselee maailman menoa. Eräältä mökiltä hän löytää insinööri Niilo Palanderin päiväkirjat, joiden avulla sukelletaan tämän mm. Heinolassa vaikuttaneen miehen elämään 1920-luvulla. Mainittakoon, että Niilo Palanderin suurena haaveena on päästä Heinolan kaupungininsinööriksi. Päiväkirjat vaikuttavat niin aidoilta, että pitäisi selvittää, onko Niilo Palander todella vaikuttanut pahellisessa ja intohimoja kuohahtelevassa Heinolan kaupungissa.
|
|
|
Pieni punainen shakkitietokone |
02.02.2008, 14:15 |
|
Olen hyvin vihainen. Eilen ostamani Heinolasta kertovan kirjan innoittamana yritin löytää hyllystäni lääkäri Juhani Hartikaisen omakustannetta ”Pieni punainen shakkitietokone”. Kirja ilmestyi kymmenisen vuotta sitten ja se luotasi heinolalaista elämänmuotoa niin syvältä, ettei se tainnut olla myynnissä montaa päivää paikallisissa kirjakaupoissa. Niinpä hyllystäni kadonnut kappale on kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas.
Sen asian esimerkiksi muistan kirjasta, että kirjoittaja alkoi epäilemään paikallisilla poliiseilla olevan jotakin häntä vastaan, koska hänet pysäyteltiin vähän väliä liikenteessä – asia taisi kirjan mukaan liittyä jotenkin tuleviin kunnallisvaaleihin, joissa päähenkilö oli ehdokkaana. Niinpä kerran palatessaan iltamyöhällä kotiin reissulta, jonka aikana poliisit tarkistivat hänen ajokuntonsa liian monta kertaa, tarttui kirjoittaja kauhtuneena puhelimen luuriin puolilta öin ja ilmoitti poliiisilaitokselle lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Olen lopettanut autoilun tältä päivältä.”
Monien älykkäiden ihmisten tavoin Hartikainen harrastaa shakkia. Kerran maailmanmestari Anatoili Karpov pelasi Mikkelissä yhtäaikaa 12 alan amatööriharrastajaa vastaan. Luonnollisesti Hartikainenkin oli mukana turnauksessa. Noin 30. siirron jälkeen Hartikainen tunnusti realiteetit, nousi ja kätteli maailmanmestari Karpovia sanoen: ”Olit parempi tällä kertaa”. Kirja ei muistaakseni kerro asiaa, mutta luulen, että Anatoli Karpov katsoi Juhani Hartilaista mietteliään näköisenä.
|
|
|
Haukipilkillä |
03.02.2008, 15:10 |
|
Petäisen pohjoispää on maailman huonoin pilkkijärvi. Eihän siellä ole vettä enimmiltään kahta metriä, joten talvisin kaloilla on varmaan tukalat oltavat, sillä jään alla ei ole vettä paljon. Petäisen pohjoispäästä saa pilkillä ahvenia kerran kymmenessä vuodessa ja silloinkin ihan loppukeväästä, kun lumi on sulanut jäältä.
Nyt kävin ihan piruuttani kokeilemassa Lidlistä 3,90 € maksanutta settiäni ja hämmästys oli suuri, kun heti ensimmäisest avannosta 10 sekunnin jälkeen nousi puolikiloinen hauentuppi. Nyt maamme kaikkien oikeiden kalamiesten kannattaa tulla tänne haukipilkille. Korostettakoon sitä, että joku vuosi sitten Petäisestä saatiin 14,5 kiloinen ja yli kymppikiloiset ovat tavallisia.
Itse olen tottunut siihen, että loppukeväästä haukia saa koukuilla ja pilkilläkin olen onnistunut, mutta helmikuun alussa tästä järvestä ei ole koskaan saatu mitään. Kuvan hauen mielestä nyt on sitten kevät.
|
|
|
Työmestaruuskilpailut |
04.02.2008, 20:01 |
|
Työmestaruuskilpailujen tulokset eivät ole syöpyneet kylän kollektiiviseen muistiin, vaikka aihetta olisi. Kyllähän taitava kehrääjä ja ojankaivaja on yhteiskunnalle arvokkaampi yksilö kuin joku pitkälle alkoholisoitunut mäkihyppääjä tai epärehellinen ampumahiihtäjätär. Miksi ihmeessä olympiakisojen kilpailulajeja ei radikaalisti uudisteta – jostain kaksoistrapista, villikarjunnasta tai takaperin uinnista voitaisiin luopua kehruun, ojankaivuun tai vaikkapa halonhakkuun saamiseksi kisaohjelmistoon. Mainittakoon, että halonhakkuun Suomenmestari on nykyään entinen 50 km:n hiihdon mestari Antti Ticklen; Mietaa ei pärjännyt ja hän joutui siirtymään politiikkaan.
On muuten tuhannen vuoden kuluttua ulkoavaruudesta autioituneelle maapallolle saapuvilla satunnaisilla matkailijoilla ihmettelemistä, kun ne yrittävät keksiä, mikä on Salpausselän betonirakennusten tarkoitus. Todennäköisesti niiden arvellaan olevan jotain uskonnollisia kulttirakennelmia.
|
|
|
Saha |
05.02.2008, 18:23 |
|
Ja kovia ukkoja kotikylältä löytyi vielä silloinkin. Ensimmäisen kisapäivän jälkeen isäni oli toisena ja Sikasen Eskokin ihan kärkiporukoissa. Seuraava yö oli vietetty urheiluopiston tiloissa ja silloin siellä oli kuulemma vietetty ns. hauskaa elämää. Senhän saa arvata, kun satakunta sodassa hengissä selvinnyttä nuorta riuskaa metsuria maamme metsäkämpiltä pääsee vähän temmeltämään.
Mutta muita juopuneita tapahtumapaikalla ei ollut näkynyt kuin radioselostaja Pekka Tiilikainen. Pekkakaan ei ollut mikään vesipoika. Hänen elämänkerrassaankin kerrotaan, että radion talouspäällikkö oli Chamoniin olympialaisten jälkeen esittänyt hieman kritiikkiä pääselostajaa kohtaan, koska hänen selostuskopistaan oli kisojen jälkeen mukamas löytynyt 32 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä syytteistä – hänen mukaansa pulloja piti olla 33. Asia tarkastettiin ja todettiin Tiilikaisen hallitsevan tilastot, kuten kunnon urheilumiehen pitäkin.
Vierumäen hakkuukisoissa Sikasen Esko sijoittui toiseksi ja isäni oli viides. Voittajan nimeä en muista, mutta epäilen, että hän varmaankin oli kuuluisa Vihtori Kirppu. Mies joka on pääosassa vuonna -43 valmistuneessa työtehoseuran opetuselokuvassa ”Vauhtia metsätöihin”. Tässä raskaasta ja kuluttavasta työstä kertovassa elokuvassa ei mainita mitään burn outista tai muusta työuupumuksesta.
Isäni palkinto oli tuo kuvan esittämä yhdenmiehenjusteeri, jolla ei varmasti tee mitään. Katiska-avantoja sillä pystyy joten kuten sahaamaan. Lienee muuten maailman ainut yhdenmiehenjusteeri, sellaista en nähnyt edes metsämuseo Lustossa, vaikka siellä muuten oli kaiken maailman tilpehööriä.
|
|
|
Lempyy 5.2.1918 |
06.02.2008, 21:51 |
|
Tasan 90 vuotta sitten tapahtui Suonenjoen Lempyyn kylällä kauheuksia, jotka saavat meitä ymmärtämään myöhempiä Balkanin ja Ruandan tapahtumia. Torppari Aapeli Tiitisen johtama punakaartilaisosasto surmasi silloin lempyyläisen suojeluskuntajohtajan maanviljelijä Pekka Sikasen sekä rautalampilaisen kaupanhoitaja Topias Tolsan ja maanviljelijä Kalle Bergin.
Viimeisessä Sisä-Savon Sanomissa on tapauksesta pitkä juttu ja lisätietoa löytyy myös netistä seuraavasta osoitteesta http://www.nyyssonen.info/historia_index.htm#veljessota . Netissä oleva tarina eroaa jonkin verran lehtijutusta.
Tiitinen ammuttiin noin kuukausi myöhemmin Suonenjoen hautausmaalla. Mainittakoon, että surmattu suojeluskuntajohtaja Pekka Sikanen on tietääkseni. Heinolan entisen kaupungininsinöörin isovaari. Kaupungininsinööri on Heinolan kaupunginvaltuustossa Vasemmistoliiton listoilta. Niin muuttuu maailma.
Suomen Sotasurmat tiedostosta olen kopioinut alla olevat Suonenjoelle liittyvät Sisällissodan hengenriistot.
Suonenjoella kirjoilla olleet surmatut: Kuolintapa Haljainen Heikki 1898 24.10.1918 Suonenjoki Suonenjoki Teloitettu Herranen Janne Aataminpoika Työmies 12.7.1893 13.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Herranen Kalle Aataminpoika Työmies 7.4.1889 18.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Herranen Juho Emil Asarianpoika Maatyömies 10.8.1895 20.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Holopainen Aapeli Heikki Torppari 7.7.1893 24.9.1918 Suonenjoki Helsinki Kuollut vankeudessa Jalkanen Emil Heikinpoika Maatyömies 2.1.1898 27.6.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Jalkanen Esa Johannes Työmies 16.3.1893 23.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä KesänenAatu Jalmari Maatyömies 22.3.1894 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Kinnunen Kalle Kustaavanpoika 21.2.1885 16.7.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankileirilläKoivistoinen Esa Taavinpoika 8.9.1896 1.8.1918 Suonenjoki Hausjärvi Kuollut sairauteen vankileirillä Laitinen Emil Justinanpoika Sekatyömies 15.7.1888 9.7.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Luostarinen Lauri Pekanpoika Työmies 12.5.1888 13.8.1918 Suonenjoki Viipuri Kuollut vankileirillä Markkanen Kalle Työmies 12.3.1896 13.7.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Nenonen Pentti Juhonpoika 17.9.1880 24.7.1918 Suonenjoki Viipuri Kuollut nälkään vankileirillä Närhi Kalle Elis Kallenpoika Työmies 14.11.1897 19.7.1918 Suonenjoki Rautalampi Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Paananen Kalle Aukusti Katinpoika 21.4.1878 8.7.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankileirillä Partanen Johannes Juhonpoika Sekatyömies 19.1.1900 24.8.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Tuomittu kuolemaan Raatikainen Juho Pekanp. 3.1.1862 16.9.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankeudessa Sikanen Pekka Maanviljelijä 19.6.1886 5.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Murhattu Sikanen Emil Juhonpoika Työmies 19.12.1891 28.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Leppävirta Mestattu Sikanen Taavetti Juhonpoika Maatyömies 4.1.1884 7.8.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Sikanen Kalle Aukusti Työmies 1880 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Suihkonen Emil Villenpoika Työmies 17.6.1894 22.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu Vainikainen Fredrik Juho Maanviljelijä 30.1.1877 24.3.1918 Suonenjoki Vahingonlaukaus Vesterinen Ville Työmies 1918 Suonenjoki Suonenjoki Mäntyharju Kaatunut
Suonenjoella surmatut:
Berg Kalle Edvard Maanviljelijä 16.10.1893 5.2.1918 Rautalampi Suonenjoki Murhattu Kervinen Pekka Työläinen 1.3.1884 29.7.1918 Pori Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaanSikanen Pekka Maanviljelijä 19.6.1886 5.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Murhattu Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu TolsaTopias Kaupanhoitaja 31.1.1890 5.2.1918 Rautalampi Suonenjoki Kaatunut
|
|
|
Vielä sotasurmista |
07.02.2008, 21:51 |
|
Eilisessä jutussani oli luettelo suonenjokelaisista Sisällissodan sotasurmista. Kaksi nimeä sieltä näyttää puuttuvan eli yksi Korhonen ja yksi Könönen. Esa Korhonen kuoli nälkään Kuopion vankileiriltä vapauduttuaan Pirttiselän pysäkillä ja Könönen menetti henkensä jonkinlaisen vahingonlaukauksen uhrina. Kahden suonenjokelaisen nimen puuttuminen panee miettimään, mitenkä paljon koko valtakunnan mittakaavassa nimiä vielä puuttuu. Todennäköisesti varsinkin surmattujen venäläisten lukumäärä on vielä puutteellinen.
Luettelosta kannattaa huomata suonenjokelainen työmies Kalle Elis Kallen poika Närhi, joka kuoli Kuopion vankileirillä. Hänen täyskaimansa Kalle Elis Närhi, ja vieläpä Kallen poika, joka on sukulaismies, asuu Kärkkäälässä tälläkin hetkellä, mutta ei tietääkseni ole mitään sukua vankileirillä menehtyneelle kaimalleen.
Jos sotasurmaluettelosta tutkii henkilöitä syntymäkunnan perusteella, löytyy sieltä vielä Suonenjoella syntyneen Esa Kiiskisen nimi. Hänen kerrotaan hirttäneen itsensä Kakolan vankilassa vuonna 1919. Henkilökortti, jota en nyt saa tähän kopioitua, ei kerro enempää tapauksesta; ei edes sitä, miten hän osallistui sotatoimiin. Olisi kiinnostava tietää, oliko Esa Kärkkäälän Kiiskisiä, vaikkapa Aaron ja Tuomaksen veli.
Ainakin epäilyäni tukee se, että olen Oiva Korhosen kirjasta lukenut, ettei nimismies suostunut poliittisista syistä myöntämään teurastaja-Aarolle lupaa pienoiskivääriä järeämpään aseeseen. Niinpä Aaro joutui ”sian pesussa” piukauttamaan asiakkaansa pinskalla. Pohjimmiltaan Aaro oli lempeä mies ja teurastamisen sijasta hän aina puhui vain sian pesemisestä.
Tietääkseni Tuomas Kiiskinen, jolla on merkittävä asema pitäjän mansikanviljelyn kehittämisessä, kuului punakaartiin ja pakeni sodan jälkeen Amerikkaan. Sieltä hän palasi rahamiehenä ja osti itselleen Halolanmäeltä talon, jolle annettu nimi ”Petos” ehkä jotenkin kuvaa sitä, ettei kiinteistökauppa ainakaan ostajan mielestä ihan putkeen mennyt. Mutta hyvin Petoksen tilalla mansikka kasvoi.
|
|
|
Yhä sotasurmia |
09.02.2008, 17:11 |
|
Kun Sotasurmatietokannasta ajetaan luettelo niistä uhreista, joiden asuinkunta on ollut Suonenjoki, on tulos alla oleva. Sieltä löytyy myös henkilökortin mukaan vankilassa itsemurhan tehnyt Esa Kiiskinen, jonka sukulaissuhteita ja yhteyksiä Kärkkäälään pohdin viime kerralla. Saattaa olla, että vuonna 1919 vankilassa kuolleet hyvin helposti luokiteltiin itsemurhaajiksi. Tapausta ei ole varmaankaan kovin tarkaan tutkittu.
Suonenjokea asuinkuntaan pitäneet sotasurmatut ovat seuraavat:
Haljainen Heikki 1898 24.10.1918 Suonenjoki Suonenjoki Teloitettu Herranen Janne Aataminpoika Työmies 12.7.1893 13.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirilläHerranen Kalle Aataminpoika Työmies 7.4.1889 18.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Herranen Juho Emil Asarianpoika Maatyömies 10.8.1895 20.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Hänninen Aatu Eemil Työläinen 12.7.1888 1918 Valkeala Suonenjoki Kaatunut Jalkanen Emil Heikinpoika Maatyömies 2.1.1898 27.6.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen vankileirillä Jalkanen Esa Johannes Työmies 16.3.1893 23.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Kervinen Pekka Työläinen 1.3.1884 29.7.1918 Pori Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Kesänen Aatu Jalmari Maatyömies 22.3.1894 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirilläKiiskinen Esa Aapelinp. 23.11.1919 Helsinki Suonenjoki Turku Itsemurha Partanen Johannes Juhonpoika Sekatyömies 19.1.1900 24.8.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Tuomittu kuolemaanPuranen Jaakko Jeremiaanpoika Puutyöntekijä 25.6.1886 21.2.1918 Muuruvesi Suonenjoki Leppävirta Ammuttu Sikanen Emil Juhonpoika Työmies 19.12.1891 28.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Leppävirta Mestattu Sikanen Kalle Aukusti Työmies 1880 17.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Suihkonen Emil Villenpoika Työmies 17.6.1894 22.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu Vesterinen Ville Työmies 1918 Suonenjoki Suonenjoki Mäntyharju Kaatunut
Mietin, että mistä ihmeestä olen saanut päähäni, että suonenjokelaisen mansikanviljelyn tärkeä kehittäjä Tuomas Kiiskinen olisi ollut punakaartissa. Muistelen, että kuulin asiasta suvun suurjuoksija Salamon Könöseltä, joka poikasena oli Tuomaksen renkinä. Hän kertoi, että kapinan aikaan ulkopaikkakuntalaiset suojeluskuntalaiset olisivat tulleet kyselemään pisteaitaa tehneeltä Tuomakselta, että onko erästä Tuomas Kiiskistä näkynyt kylällä. Tuomas oli tarinan mukaan vastannut ihan rehellisesti, ettei hän ole sellaista miestä nähnyt. Ilmapiiri oli siihen aikaan sellainen, että vastaus oli hyvin viisas mansikanviljelyn tulevaisuutta ajatellen. Ilmeisesti tapaus myös kannusti miestä Amerikan matkalle.
Muuten Tuomaksen tyttärestä liikuntatieteen professori Anja Kiiskisestä, kertoo itse entinen Eu:n korkein upseeri Gustav Hägglund muistelmissaan. Anja on hänen kavereitaan ja sehän sopii historiallisista syistä. Jos Tuomas oli punakaartissa, niin kenraalin vaari oli maamme ruotsinkielisen työväenliiton puheenjohtaja satakunta vuotta sitten.
|
|
|
Punikkikenraalit |
09.02.2008, 17:28 |
|
Kuten eilen kerroin oli viipurilainen puuseppä Hägglund työväenliikkeen miehiä. Sekä hänen pojastaan että pojanpojastaan tuli kenraaleita. Nykyisen puolustusvoimain komentaja Kaskealan toinen vaari oli punikki. 100-vuotiaaksi eläneen kenraali Väinö Valveen isä oli Lappeenrannan työväenyhdistyksen rahastonhoitaja. Suojeluskunnan pitkäaikaisen komentajan kenraali Lauri Malmbergin äiti oli tunnettu vasemmistohenkinen kirjailija, jonka taisi jopa paeta Suomesta. Kirjailija Veijo Meri muistaakseni kertoo jossain esseessään, että kuopiolaisen työmiehen poika kenraali Kylmä-Kalle Heiskanen alkoi vanhoilla päivillään käydä jopa jossain työväenyhdistysten tilaisuuksissa.
Matti Lackman paljastaa Jääkäriliikkeen historiaa käsittelevässä kirjassaan, että kun syksyllä 1917 jääkäreiden keskuudessa suoritettiin mielipidetutkimus heidän poliittisesta asennoitumisestaan, ilmeni, että yli puolet ilmoitti olevansa sosialisteja. Asian tietenkin selittää jääkäreiden silloinen surkea elämäntilanne Saksassa ja Venäjän vallankumouksen vaikutus, mutta kyllä tutkimustulos on niin sen verran nolo, ettei kumpikaan Sisällissodan osapuoli ole kehdannut siitä paljoa huudella.
|
|
|
Kohta kaikki rikkaita |
10.02.2008, 16:03 |
|
Suomen merialueelta kalaa pyydetään ihan tehokkaasti, muistaakseni 100 miljoonaa kiloa vuodessa, mutta maassamme on 30.000 neliökilometriä järviä, joista ei pyydetä juuri mitään ja jos lasketaan vuotuistuotoksi 20 kiloa hehtaarilta, voidaan järvistä viedä Kiinaan 60 miljoonaa kiloa kalaa. Tosin eihän meiltä enää löydy pyytäjiä, jos ei ole selkävikaa niin on kala-allergia. Mutta vuokrataan kalastusoikeudet kiinalaisille. Kaukoidästä löytyy ahkeraa väkeä. Eräskin talonpoika lensi Suomeen ja keräsi mustikoita 201 kiloa päivässä.
Saaliin kuljetus Kiinaan ei ole mikään ongelma. Konttialus tuo lenkkitossut sieltä tänne 20 sentillä. Todennäköisesti se palaa nykyään tyhjillään takaisin, mutta tulevaisuudessa kuormana on kalakukkoja. Kalakukko on nerokas säilöntätapa, ehkä se on maailman ensimmäinen säilykepurkki. Toisin kuin luullaan keksintö ei ole savolainen, vaan muinaiset esi-isämme toivat 30-vuotisesta sodasta sotasaaliina Sysmään saarnastuolin ja savoon kalakukkoreseptin. Kalakukko on muuten saksaksi kalakakku, siinä selitys kummalliseen nimeen.
Yllä olevassa sekavassa kuvassa on menossa jokin lohikäärmetanssi. Jotenkin kalakukko ja lohikäärme ovat sukulaiselukoita ja sopivat samalle torille.
|
|
|
Kuopion kallein valtuutettu |
11.02.2008, 19:40 |
|
Ennen sotia Kuopio oli niin pieni kaupunki, että asukkaat tunnettiin lisänimistä. Oli Ruumis-Riekkinen, Pulla-Pitkänen, Kohtelias-Korhonen, Lumppu-Savolainen ja Köyhä-Itkonen. Ja Kupsin kantava voima oli Ahtaanpaekan-Ana Kostiainen, jonka lempinimen alkuperää olen joskus salaa miettinyt. Nykyään lisänimiperinne näyttää häviävän ainakin politiikan ulkopuolelta. Politiikasta ehkä muistetaan vielä Valco-Sorsa, Gradu-Vilen ja Neliveto-Surakka.
Tämän nimiasian muistin, kun aloitin uuden kotikaupunkini historian opiskelemisen lukemalla entisen valtuuston puheenjohtaja Matti Karttusen kaksi omakustannetta nimiltään Kallan vintiltä valtuustotalolle ja Lapinlinnankatu. Lapinlinnankadulta nuo ensimmäiset nimet onkin poimittu. Matti Karttunen väittää, että hänet tunnetaan ennen kaikkea Kuopion kalleinpana valtuutettuna.
Jos edellinen kotikaupunkini Heinola tunnettiin siitä, että siellä oli asukaslukuun suhteutettuna eniten anniskelupaikkoja, niin Kuopio muistetaan maamme johtavana hallikaupunkina. Ja yhden hallin rakentamista, olisikohan se ollut maamme ainut pesäpallohalli (kansainvälinen kilpailu ei tainnut sitä vaatia), urheilumies Karttunen vastusti. Ja kallishan se oli. Aluksi sen arvioitiin maksavan huikeat 10 miljoonaa ja Karttunen valitti asiasta. Hanketta saatiinkin lykättyä niin pitkään, että lopulta laitos maksoi 100 miljoonaa. Niinpä mies uskoo olevansa kaupungin kallein valtuutettu.
Karttusen luotettavat poliittiset muistelmat ovat kiitettävän tasapuoliset, sillä mies haukkuu tasapuolisesti kaikki kaupungin johtavat virkamiehet. On se muuten kumma, miten vahvat ja hyvät kunnallispoliitikot epäonnistuvat herravalinnoissa. Ehkä toiseksi eniten arvostellaan kirjoissa kanslianeuvos Heikki Viitalaa ja eniten kaupunginjohtaja Kari Häkämiestä. Tosin Häkämiehestäkin löytyy yksi myönteinen asia.
Nimittäin kun kaupungin vahvamies Heikki Viitala Häkämiehen johtajakauden alkupäivinä saapastelee kutsumatta uuden johtajan huoneeseen mukanaan ehdotus muutaman ystävyyskaupunkimatkan järjestämiseksi, palauttaa tuore esimies kanslianeuvoksen ojennukseen. ”Mikä, mikä mies te olette. Millä oikeudella te tulette huoneeseeni ilman että minä olen teitä kutsunut. Ulos, ulos ja heti. Tänne tullaan vasta kun minä pyydän,” väittää Matti Karttunen Kari Häkämiehen huutaneen.
|
|
|
Kuopion pommitukset |
12.02.2008, 17:36 |
|
Mutta kyllä Kuopiokin sai osansa. Talvisodassa kaupunkia pommitettiin ankarasti ja 3.2.1940 pommituksissa sai surmansa 37 ihmistä. Näistä varmaankin suurin osa kuoli täysosumasta, joka tuli Snelmannin puiston sirpalesuojaan. Olen kaupungin historian tutkimuksessa vielä sen verran alussa, että uhrien tarkkaa lukumäärää en ole saanut selville, mutta saattaa olla, että tapaus oli Talvisodan tuhoisin siviileihin kohdistunut pommi-isku. Mainittakoon, että päivää ennen väestösuojan tuhoamista viholliskoneet osoittivat hämmästyttävä tarkkuutta ja pudottivat parikymmentä pommia pieneen Valkeisen lampeen; senkin teon motiivi on selvittämättä.
Jatkosodassa Kuopio säästyi aika hyvin. Ainut pommitus tapahtui heti sodan alkupäivinä ja sen seurauksena Hallmanin Sampo-rullatehdas paloi. Kerrotaan, että kauppaneuvos Lauri Hallman, jolla oli poliittisia suhteita Englannin johtoon, lähetti suoraan Churchillille sähkeen: ”Kuopijota ei sua ennee pommittoo, Hallman:” Ja se sähke tehosi, Kuopiota ei enää pommitettu.
Ylhäällä on kuva Tuomiokirkon vieressä olevasta lyhtypylvästä, joka muistuttaa ylöspäin tähyävää ohikulkijaa Talvisodan tapahtumista, sirpale on melkein katkaissut tolpan. Liekö saman pommin sirpale, joka tappoi vestösuojallisen ihmisiä.
|
|
|
Ne jyrää meitin |
13.02.2008, 21:59 |
|
Olipa hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli. Pielaveden Sampo taisteli, mutta hävisi Venäjän mestarille Jekaterburgille 3-2. Voitto oli lähellä, mutta kotimaiset rajamiehet ratkaisivat. He eivät vetäneet yhtään kotiinpäin ja se on hyvä se. Jossain joustavampien tuomareiden maassa pelistä ei olisi tullut edes tiukka. Protestanttinen tuomari tietää alitajuisesti joutuvansa helvettiin, jos tuomitsee väärin, mutta katolinen selviää kymmenellä Ave Marialla tai sadalla ristinmerkillä.
Jos vastassa olisi ollut samantasoinen ruotsalainen joukkue, olisi Sampo pelannut hullunkiilto silmissä ja voittanut. Nyt oli venäläinen vastassa ja kyllähän se tiedettiin, ettei niile mitään voi, ne jyrää meitin. Ruotsalainen joukkue taas yleensä voittaa samantasoisen venäläisen, koska ruotsalainen ei menetä malttiaan, koska tietää, että Svea-mamma kyllä huolehtii pojistaan, kävi miten tahansa. Asian on muuten aivotutkija Markku T. Hyyppä tutkimuksilla osoittanut. Ruotsalaisilla on suomalaisia ja varmasti myös venäläisiä parempi itsetunto, koska lapsia ei hakata.
Tuo Jekaterburg on lentopallon lisäksi tunnettu siitä, että viimeinen tsaarimme Nikolai II perheineen murhattiin siellä. Murhatyö onnistui, kun juopunut porukka oli aikansa sählännyt, mutta ruumiiden tuhoaminen sitten niin sanotusti ryssittiin lukuisista yrityksistä huolimatta ja niinpä keisarilliset luut taidettiin joku vuosi sitten siirtää Jekaterinburgista Pietariin. Muuten edellisen murhatun tsaarin eli Aleksanteri II:n murhahetkellä päässä ollut koppalakki ja käsissä olleet hansikkaat ovat jostain merkillisestä syystä päätyneet tänne Kuopion ortodoksimuseoon, joten sainpas tämän tsaariasian kytkettyä tänne Savoon. Niin ja tietenkin muistettakoon, että Romanovien kantaäiti eli Pietari Suuren vaimo taisi olla Kuopion Kauhasia todelliselta taustaltaan. Niin ainakin Savon Sanomissa luki.
|
|
|
Maineen palautus |
15.02.2008, 19:36 |
|
Ja lisää lentopalloilua. Tänään Pielaveden Sammon vieraana oli Mutalan Riento Joensuusta. Tunnelma oli korkealla, vaikka peli oli läpihuutojuttu. Tasoero oli huima. Pielaveden rytmiryhmä vaaransi kuuloni. Yhtään ivahuutoa ei päästetty. Ihan toista kuin jääkiekko-otteluissa, joissa ihmiset saavat vapaasti luopua sivistyksen pintakiillosta.
Joensuun kantava voima oli libero Tuomas Korhonen, joka ymmärtääkseni on taustaltaan Kärkkäälän Korhosia. Ja mikäli oikein muistan, toinen vaari on suonenjokelainen hammaslääkäri Lauri Merikoski, joka joskus ennen soti käänsi lentopallopelin säännöt suomeksi, joten häntä voidaan pitää maamme lentopalloilun luojana. Järjestöelämässäkin Merikosket kunnostautuivat. Isä oli Reservin Upseeriliiton kantavia voimia ja poika Heikki Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kantavia voimia. Taisi istua Kuopion kaupunginvaltuustossakin monta kautta.
Tuomas oli ohjelmalehtisen mukaan 178 cm eli suomalaisen miehen keskimittaa, mutta näytti kentällä vähää vaille kääpiöltä. Pielaveden joukkueen keskipituus on 194 cm ja sekin on liian vähän, koska eilen Kuopiohallilla niukasti voittanut Jekateburgin porukka oli keskimäärin kaksimetristä.
Siitä Jekateburgista ja siellä tapahtuneesta tsaari Nikolai I murhasta vielä sen verran, että olen tuossa lueskellut jääkäriliikkeen historiaa. Nykymittapuun mukaan liike luokiteltaisiin terroristijärjestöksi. I Maailmansodan aikaan liikkeen jäseniä vangittiin ja muisteloissaan kiinnijääneet valittavat kovaa kohtelua. Jollakulla kuulustelijalla oli kummallisen pistävä katse, joku oli ivallinen ja muudankin ohrana poltti epämiellyttävästi tupakkaa kuulustelujen aikana. Esimerkiksi nykyisen demokratian ja ihmisoikeuksien päävartijan tiedustelupalvelun harrastamaa hukuttamismenetelmää ei oltu silloin vielä keksittykään.
Joutuihan tosin joku jääkärivärväri Vihtori Kosola muistelmiensa mukaan virumaan pitkään Spalernajan vankilassa, mutta kun bolsheviikit vapauttivat hänet ja muut suomalaiset, keräsivät entiset vangit kiitollisuuden osoituksena kolehdin vartijoilleen, jotteivat he joutuneet puille paljaille menetettyään työpaikkansa.
Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien poliittiseen kantaan katsomatta pilkkaamat tsaarit ansaitsisivat maineen palautuksen. Lieneekö tällä kansalla koskaan ollut yhtä sivistyneitä ja humaaneja hallitsijoita.
|
|
|
Romatiikkaa |
15.02.2008, 19:46 |
|
Tosin minulla on jo kaksi kairaa. Hirveän kallis Heinolassa tehty maailman paras laite, joka on täysin soveltumaton retkeilykairaksi, koska sitä on hyvin vaikea raahata selässä. Kerrankin se takertui puunkylkeen ja tempaisi minut sukset jalassa selälleni hankeen niin, että kampi vääntyi pysyvästi, vaikkakin henkilövahingoilta vältyttiin ihmeen kaupalla. Mutta hyvin se puree jäähän vieläkin.
Sitten minulla on 20 vuotta vanha neuvostokaira, joita jaettiin jostakin kansanmarketista suurin piirtein ilmaiseksi ohikulkijoille, taisi maksaa 39 markkaa eli 6,5 €. Ja yllätys yllätys, se on ihan hyvä vehje. Oivallisen laitteen onnistui neuvostoteollisuus kehittämään aikana, jolloin neuvostokansa kulki pystypäisinä ja ylväsryhtisinä kohti kansantalouden uusia saavutuksia. Terät ovat hirveän kovaa terästä, ne ovat vaihdettavissa, ja varaterät seurasivat paketissa hyvin rasvattuina Pravdaan käärittyinä kummallisesti haisten.
Nyt poran muovihantaakit ovat alkaneet murentua. Metallurgian taso oli hyvässä itäisessä naapurissamme ihan korkealla tasolla, mutta kemian teollisuus ei niinkään. Olisi kannattanut tehdä hantaakit visakoivusta. No, uudella hankinnallani turvasin tämän potatyypin varaosahuollon loppuiäkseni.
Muuten kotimaisen kairateollisuuden pitäisi kehittää kunnollinen retkeilykaira. Se voisi olla vaikka pelkkä 50-luvun lapiokaira, jossa olisi kevytmetallinen ja teleskooppinen varsi. Sen saisi mahtumaan vaikka reppuun. Sen ei tarvitsisi olla tehokas, mutta kevyt ja herkästi veivattava se voisi olla. Ja pituutta pitäisi olla 1,5 metriä Lapin tunturijärviä varten, ellei sitten kasvihuoneilmiö äidy niin, että lyhempikin riittää.
Nyt ostamani
|
|
|
Sopuilua |
16.02.2008, 20:23 |
|
Kuopion jäähalli oli täynnä eli 4911 katsojaa. Varmaan näin kuntavaalivuonna joku ottaa esille suuremman hallin rakentamisen. Vastustan ja ihmettelen, miksi jääkiekkoa pidetään yhteiskunnallisesti arvokkaana toimintana. Jos suomen kielessä ei oli vittu- ja nuija-sanoja, olisi 5000 ihmistä ollut hyvin hiljaa. Luulen, että jos kansakouluaikanani joku olisi paljastunut nykyisenlaisen jääkiekko-ottelun katsojaksi, niin arestia olisi tullut tosi monta tuntia.
Kentällä pelattiin sopuisasti. Kalpa laukoi enemmän, mutta kun HIFK sai pelivälineen maalille päin, niin sinne se näytti livahtavan. Mutta sopuilusta ei varmaankaan ollut kysymys. Kalpa on vain myynyt parhaat pelaajansa pois, koska otteluilla ei ole sille merkitystä.
Mutta kyllä täällä sopiakin osataan. Eilen joko poliisi-tv:ssä tai urheiluruudussa, nykyään niitä on vaikea erottaa toisistaan, valmentaja Heliskoski kertoi, että 80-luvulla HJK:n pukukoppiin ilmestyi työläisjalkapalloseura Kuopion Elon edustaja, joka kertoi haluavansa sopia tulevan ottelun. Kun Heliskoski sanoi, että sehän on jo sovittu ensi sunnuntaiksi klo 18.30, niin Elon mies paljasti, että niin, niin, peliaika on kyllä sovittu, mutta nyt hän haluaisikin sopia lopputuloksen. Nyt sitten on vuorostaan Kupsin mies pääepäiltynä veikkaushuijauksessa, jossa on kysymys tosi isoista rahoista.
Ja kun kansallispelimme pesäpallon vedonlyöntiskandaali paljastui, niin kyllä ensimmäiset seurat, jotka asian reilusti tunnustivat, olivat Siilinjärven Pesis ja Juvan Urheilijat. Ne myönsivät heti ja ne pudotettiin sarjasta, muut joukkueet eivät tunnustaneet ihan heti ja saivat jatkaa aiemmalla sarjatasolla.
Muuten urheiluhistorian mukaan 60-luvulla oli Varkaudessa suuri kansallinen painitapahtuma. Ottelijat ratkaisivat edellisenä iltana korttipelillä palkintosijat ja ottelut olivat sitten hyvin värikkäitä, yllätyksellisiä ja tapahtumarikkaita. Kuulema vieläkin alan harrastajat muistelevat, kuinka silloin siinä turnauksessa miestä todella heitettiin eikä se ollut sellaista nyhjäämistä kuin nykyään.
|
|
|
Häirintää |
17.02.2008, 17:44 |
|
Härinnästä epäilty kansanedustaja Esa Lahtela tässä männäviikolla vakuutti telkkarissa silmät ymmyrkäisinä, ettei hän ole koskaan elämässään kertonut hävytöntä juttua, koska se on vastoin miehen uskonnollista vakaumusta. Tätä lausuntoa ei ole siis syytä epäillä. Luulen, että paperitehtaan yövuoroissa hän on ainakin joutunut joskus sellaisen kuulemaan.
Toimittaja Umaya Abu Hannah, jonka aviomiehistä ainakin yksi on Suonenjoen Hännisiä, taas antoi kirjassaan ymmärtää, että lappilainen perusjätkä E-J Tennilä olisi tullut ja puristanut isoilla lapin jätkän kourillaan häntä tisseistä. Tennilä ei ole vakuuttanut telkkarissa silmät ymmyrkäisinä, ettei ole koskaan ketään tisseistä puristanut, joten mies vaikuttaa rehelliseltä ihmiseltä.
Kun on lueskellut Kalle Päätalon tuotantoa, tuntuu siltä, ettei ennen rakennuksilla muuta tehtykään, kuin kerrottiin kaksimielisiä juttuja ja laulettiin hävyttömiä lauluja. Nyt ei enää sellaista liiemmälti tapahdu muualla kuin eduskunnassa ja se on varmasti hyvä se. Niinpä esimerkiksi Heinolan kaupungin teknisessä virastossakin rakentajat lueskelevat joutohetkinään toisilleen runoja Saima Harmajan ”Kootut runot”-teoksesta, jonka sinne muinoin ostin kirpputorilta kahdella eurolla.
Rakentamispäällikkö Antti Kailoja on mm. lausunut alla olevan Saima Harmajan Onni-nimisen runon projektipäällikkö Tuomo Vesikolle tämän täyttäessä 50 vuotta. Aikoihin on eletty. Insinöörienkin karun kuoren alla piilee herkkä, jopa eteerinen ihminen.
O n n i Ei ihmistä ketään missään. Ei ihmistä ketään missään. Ei ihmistä ketään missään.
|
|
|
Surullinen tapaus |
18.02.2008, 19:53 |
|
Elokuussa 1991 yritettiin silloisessa Neuvostoliitossa vallankaappausta, jolla yritettiin pysäyttää Gorbatsovin aloittamat uudistukset. Pahat kielet väittävät, että Gorbatsovin syrjäyttämiseen tähtäävä kaappaus oli Gorbatsovin itsensä junailema.
Kaappajien korkein sotilasjohtaja yleisesikunnan päällikkö marsalkka Sergei Ahromejev hirttäytyi todettuaan asian menneen mönkään. Teon teki erityisen kaameaksi se, että itsemurha onnistui vasta kolmannella yrityksellä ja että marsalkka kirjoitti uuden itsemurhakirjeen jokaisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Tämän ja paljon muuta paljastaa suurlähettiläs Ilkka Pastinen mainiossa kirjassaan Uusi maailmanjärjestys. Kannattaa lukea.
Seuraavaa yksityiskohtaa Pastinen ei kerro, mutta lehdestä sen luin elokuun kaappauksen jälkee. Marsalkka Ahromejev haudattiin komeassa uniformussaan sotilaallisin menoin, mutta niin pitkälle oli markkinatalous jo Venäjällä ehtinyt, että touhukkaat pienyrittäjät kaivoivat marsalkan ruumiin ylös, varastivat komean uniformun ja myivät sen hyvällä voitolla kansan tarpeisiin.
|
|
|
Hiihtävä kenraali |
20.02.2008, 21:31 |
|
Eilen kerroin neuvostomarsalkka Ahromejevin kovasta kohtalosta. Kova kohtalo oli myös Suomen puolustusvoimain komentaja Kenraali Yrjö Keinosella iloisella 60-luvulla. Ainakin prikaatin kenraali Pentti Airion tutkimuksista voi näin päätellä. Ensin hän teki Keinosesta väitöskirjan ja sen jälkeen suurelle yleisölle tarkoitetun elämänkerran ”Yrjö Keinonen – puolustusvoimain komentaja”.
Keinosessa oli paljon samaa kuin esimiehessään presidentti Kekkosessa. Molemmat olivat sekä fyysisesti ja psyykkisesti ylivertaisia eivätkä he edes yrittäneet salata asiaa – pikemminkin päinvastoin. Se piirre ei lisää suosiota työyhteisössä – pikemminkin päinvastoin. Kaikessa näyttämisen tarpeessaan ja kilpailunhalussaan molemmat olivat suorastaan tahattoman koomisia hahmoja ja harmi, ettei Airion kirjassa viljellä huumoria, vaikka edellytyksiä siihen olisi.
Keinonen oli esimerkiksi täysin hiihtohullu, joka on tavallaan hellyttävä asia. Hän harrasti tätä urheilumuotoa jopa siinä määrin, että joutui komentajanakin ollessaan käyttämään siihen ilmeisesti myös vapaa-aikaansa kuten pankinjohtaja Holkeri myöhemmin. Airion mukaan jopa joululomia jouduttiin perumaan Tikkakoskella, kun komentajan määräysten mukainen harjoitusrata oli sinne tehtävä. Eikä muilla sitten pitänyt olla ladulle asiaa, mutta aina ei käy kuin haaveillaan. Tämän paljastaa Veikko Vesterinen muistelmissaan.
Latu saatiinkin määräajassa valmiiksi ja komentaja käynnisti valmentautumisensa puolustusvoimain mestaruuskilpailuihin. Oli kova pakkaspäivä. Harjoituslenkillään viilettävä Keinonen oli suojannut kasvonsa laastareilla, hikeä oli jäätynyt pitkin naamaa, pipo oli syvällä korvilla, joita mustat korvalaput suojasivat. 6-7 -vuotias tyttönen hiihteli tätä otusta vastaan, joka ilmoitti tiukan sotilaalliseen sävyyn tällä ladulla hiihtämisen olevan kielettyä. Tyttö vastasi napakasti, vaikka vähän pelästyneenä ladun olevan varuskunnan yhteisen. Tällöin puolustusvoimien komentaja kenraaliluutnantti Keinonen korotti ääntään. ”Tämä on minun latuni, paina se mieleesi!” Se oli liikaa tytölle, joka pillahti itkuun.
|
|
|
Salakuuntelua |
21.02.2008, 21:00 |
|
Tuossa kommenttipalstalla muudan Jukka kertoi yhdestä menetelmästä, jolla kenraali Keinonen varmisti hiihtomenestystään; hän siis järjesteli hyviksi hiihtäjiksi tiedettyjen alaistensa työtehtäviä itselleen sopivaan suuntaan. Airion kirjassa kerrotaan myös, että eräissä puolustusvoimain mestaruuskisoissa epäonnistui komentajan suksienvoitelu perusteellisesti ja hetken hiihdettyään hän kääntyi takaisin lähtöpaikalle, voiteli hiihtimensä uudelleen ja vaati itselleen uuden starttivuoron, jota kukaan ei häneltä rohjennut evätä.
On tietenkin niin, että tällaisella käytöksellä varmistetaan se, että alaiset alkavat pohtia esimiehen mentaalihygienian tilaa. Komentajan humeettikopan sassarointia epäili myös professori Puntila. Hän nimittäin julkaistussa päiväkirjassaan kertoo, kuinka hän meni kerran tapaamaan Keinosta pääesikunnassa sijainneeseen komentajan työhuoneeseen. Isäntä talutti arvon professorin heti kättelystä vessaan ja laski kraanan lorisemaan. Siellä hän rohkeni kertoa, että häntä salakuunnellaan eikä muualla kuin vessassa voi rauhassa jutella.
Kuullostaa hullulta, mutta sekä Airion että Keinosen tyttären kirjoissa vihjaistaan Keinosen salakuunteluun, joka muuten siihen aikaan oli maassamme yksiselitteisesti kiellettyä. Muistelen kuitenkin, että joku vuosi sitten olisi eräs maakuntalehti kysynyt tästä salakuunteluasiasta joko silloiselta puolustusministeriltä, Supon päälliköltä tai Pääesikunnan tiedusteluosaston päälliköltä ja tämä olisi vastannut jotakin sen kaltaista, että totta kai sitä miestä salakuunneltiin. Ehkäpä tällaisen asian tunnustamista pidettiin korkean iän aiheuttamana dementiana ja asiasta ei puhuttu enempää julkisessa sanassa.
|
|
|
Sankareita |
21.02.2008, 21:07 |
|
Edellisessä jutussa käsitelty kenraali Keinonen nimitettiin Jatkosodassa Mannerheimristinritariksi. Kirjassaan Kärkijoukkueena Syvärille Keinonen kertoo tapauksesta, jossa kunnostautui erityisesti.
Hyökkäysvaiheen aikana hän sattui havaitsemaan, miten kokonainen komppania vihollisia marssi huolettomasti tiellä. Pahaksi onnekseen venäläisiltä oli unohtunut pari konekivääriä tienpenkalle. Muistelmiensa mukaan Keinonen tässäkin tilanteessa osoitti hänelle niin tyypillistä ripeyttä, oma-aloitteisuutta ja urhoollisuutta. ”…hyppäsin toisen konekiväärin taakse. Ei ollut aikaa kysellä, kuka osaisi tällaista asetta käyttää. Vihollisosasto kaatui viimeiseen mieheen.” Mainittakoon, että puna-armeijan jalkaväikomppaniaan kuului noin 150 miestä. Ilmeisesti oli kysymys pelkästään sattumasta, ettei Yrjö Keinonen voittanut yksin koko Toista maailmansotaa.
Muutama vuosi sitten julkaisi Keinosen sota-aikainen lähetti omat muistelmansa. En muista lähetin nimeä, enkä kirjan nimeä, mutta sen muistan, että kansikuvassa seisoi silloinen luutnantti Keinonen lähettinsä rinnalla. Keinonenkaan ei ollut mikään iso mies, mutta vaikutti kuitenkin jättiläiseltä harvinaisen pienikokoisen lähettinsä vieressä. Oikeastaan miehestä näkyvät kuvassa pelkästään saappaat, kypärä ja konepistooli. Teoksen mukaan muistelman kirjoittajan lapset halusivat tietää, oliko isä surmannut sodassa ihmisiä. Isä ei ollut surmannut ihmisiä, mutta myönsi tuhonneensa konepistoolillaan useita satoja vihollisia. Melkoinen kaksikko oli Keinonen ja hänen lähettinsä.
|
|
|
Kummitus |
22.02.2008, 22:36 |
|
Blogini oikeassa reunassa on pääotsikko ”Koivukylä”. Tämä juttu liittyy tuohon Vantaan monumentaaliseen lähiöön, jossa vietin vihreimmän nuoruuteni harmaimmat vuodet. Samassa Rasinkatu 20:n opiskelija-asuntolassa asui myös toimitusjohtaja ja tuleva suurliikemies Hannu Paloviita. Hänkin kävi potkimassa potkupalloa.
Sitä en tiennytkään, että hän harrasti myös kirjallisuutta. Hän perusti kuuluisan Like-kustantamon, joka on osa maamme kulttuurihistoriaa. Se kasvoi, varttui ja vaurastui ja lopulta Paloviita myi sen käsittääkseni suurella rahalla Otavalle. Sittemmin hän perusti Rosebud-nimisen kirjakaupan Helsinkiin ja sen postimyynnistä tilasin tuon kulutushyödykkeen, joka saa minut tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi. Tosin en suosittele silkkimakuupussia arktisiin oloihin, mutta uskon, että se suojaa ihmistä lyhytnoukkaisilta hyttysiltä trooppisissa oloissa.
Muuten Like-yhtiö herätti huomioni silloin, kun se täytti 10 vuotta. Sen kunniaksi kustannusyhtiö järjesti kuulantyöntökilpailut Kaisaniemen kentällä. Tuloksista en tiedä, mutta uskon, että joku urheilutietäjä ne minulle kertoo. Tästä muistankin, että kun 1938 tulevien vuoden -40 Helsingin olympialaisten kunniaksi järjestettiin stadionilla kultturiväen yleisurheilukilpailut, voitti moukarinheiton Jean Sibelius, kuulantyönnön Tauno Palo 100 metrin juoksun Unto Salminen ja seiväshypyn Aku Korhonen.
|
|
|
Tukanliippuun vaikeudesta |
23.02.2008, 20:48 |
|
Vasta kymmenes parturi tärppäsi. Suomi on palveluiden kehitysmaa. Valitin asiaa rouvalle, joka piti parturia Kuopion Minna Canthinkadulla. Ovessa luki pelkistetysti ”parturi”, nimeä sillä ei ollut, tuli mieleen Kaurismäen elokuvat. Kerroin myös rouvalle, että ennen kaupungissa toimi kuuluisa Kuontalo-niminen parturiliike, joka kuluttajaviraston laajan hintavertailun mukaan oli ylivoimaisesti Suomen halvin. Tukanliippuutus siellä maksoi vain 28 markkaa, kun maamme toiseksi halvinkin kyni 50 markkaa.
Rouva kertoi, että hänestä Kuontalonkin hinta oli ylimitoitettu. Kun sitten olin maksamassa ja kysyin rouvalta tämän hyvän palvelun hintaa, hän sanoi ”kaheksan eoroo”. Muualla sama asia maksaa lauantasin noin 20 euroa. En valittanut palvelun kalleutta, olin löytänyt Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden halvimman tämän alan liikkeen. Luulen, että parturin puolelta hinta oli huumorileikkiä.
Kuopio on kauppakaupunki. Kun eräs Pärkinen oli kysellyt yhtä Räsäsen uistinmallia koko Suomesta eikä ollut löytänyt, menin pyynnöstä ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen kotkaapunnin kalstusliikkeeseen ja kysyin asiaani, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä. ”Ei ou, mutta myö tilataan, kae ne aehiot on jossain tehtaalla jälellä, myö soetellaan”. Ja pari viikkoa siinä menikin, kun uistimet olivat valmiina. Ostin niitä kolme kpl, koska palvelu oli niin hyvää.
Ja kerran oli Kuopion liikenteen linja-autossa ja kysyin kuskilta, että onkos Kauppakadulla pyskkiä, niin vastaus tuli, kuin apteekin hyllyltä: ”eihän siinä ou, mutta myö tehhään siihen semmonen”.
|
|
|
Naisia pahoinpideltiin |
25.02.2008, 19:09 |
|
Turnauksen paras oli varmaankin Olavi Hagert, jota ottelun jälkeen tuli entinen suurmestari onnittelemaan. Kertoi olleensa todellinen suurlahjakkuus, mutta viina ja vankila veivät sitten miehen. Vanha lupaus antoi tärkeän ohjeen tulevalle mestarille: ”Elä sinä poeka ala koskaan ottamaan”. Se oli parasta raittiuskasvatusta.
Muuten aikoihin on eletty. Perinteisen työläisurheiluseura Kuopion Riennon parhaaksi urheilijksi valittiin 48 kiloinen naislääkäri, joka on nyrkkeilyn Suomen mestari. Niin muuttuu maailma. Ennen naiset olivat hoivaajia ja elämän suojelijoita, mutta kuvassa taitaa naispuolinen erotuomari pyyhkiä verta jonkun akateemikon nenästä.
Muistanpa, että syksyllä 1964 Kärkkäälän kansakoulun alaluokkalaiset seurasivat innokkaasti yrmeäilmeisen Sonny Listonin ja törkeän leuhkan Cassius Clayn ammattinyrkkeilyn raskaansarjan mestaruusottelua. Toivoimme hartaasti, että rehti linnakundi Liston olisi suurella nyrkillään tukkinut Clayn ison turvan – toisin kävi.
|
|
|
Kärkkäälän akkoja koulunmäellä |
25.02.2008, 19:05 |
|
Naisasiassa pysytään tänäänkin. Tosin nämä naiset eivät harrastaneet nyrkkeilyä, kuten eilen esitellyt heikomman sukupuolen edustajat eivätkä olleet edes kuulleet nykynaisten kovasti harrastamasta potkunyrkkeilystä. Tämä kuva esittää Kärkkäälän naisia äitienpäiväjuhlilla kansakoulun pihalla joskus 1920-luvulla. Silloin ei äideillä ollut tuulipukuja, lenkkareita tai edes minihameita. Tupakka ei röyhyä kenenkään suupielessä. Kukaan ei tee aasinkorvia edessä olijalle eikä ketään edes hymyilytä. Kovin ovat vakavamielisiä äitejä nykysiin verrattuina.
Eikä ihme olekaan, ettei naurata. Elämä ei silloin liikoja hymyillyt. Eräskin kylän äideistä kävi pula-aikana pyytämässä kunnasta jauhoja, mutta kun ei niitä saanut, hukuttautui yhteen paluumatkan varrella olleeseen lampeen. Sen sijaan yksi pieneläjäperhe oli saanut kunnasta jauhoja. Kunnan köyhäinhoidon edustaja sattui kuitenkin joulun jälkeen yllättämään mökinväen riisipuuron syönnistä ja tuomitsi moisen yhteisten varojen haaskauksen. Silloin perheepää oli saanut tarpeekseen ja ryntäsi köyden kanssa metsään lopettaakseen kituuttamisensa. Muu väki oli kuitenkin onnistunut estämään trgedian.
Huomatkaapa koulun verannan rikottu lasi. Kenenkähän kolttosia tuokin. Nyt kun koulua remontteerataan, kannattaisi tarkistaa, löytyykö eteisen tapettien alta jälkiä ampumatapauksesta, jossa Rietu Vainikainen sai surmansa 24.3.1918. Olen kuullut, että hirsissä pitäisi olla vielä luotien tai haulien iskemät.
|
|
|
A-ykkösiä |
27.02.2008, 07:59 |
|
Kuva on Pöngän Veikon kokoelmista. Veikolla on paljon mielenkiintoisia kuvia Kärkkäälän historiasta, mm. maailman ainut otos Petäisen salmen ensimmäisestä sillasta. Joskus pitäisi ottaa miehen kokoelmista kopiot alan liikkeessä. Huonolla kamerallani ei tosi vanhoista kuvista saa kunnollisia jäljennöksiä.
Veikko muuten vahvisti tietoni siitä, että Kärkkäälän miehet toivat sotasaaliina Talvisodasta kaksi puoliautomaattikivääriä. Olen antanut itselleni kerrottavan, että ne olivat hyviä hirven salakaadossa, koska niillä kerkisi. Toisen Kiiskin Aaro väitti päätyneen Petäisen pohjaan – uskoisikohan? Toisen pyssyn nykyisestä sijainnista on teorioita.
Muistan, että poikasena leikeissä näin sodasta tuodun pistoolin. Tosin taskuasekannan määrä säilyi kylällä vakiona, koska yksi pistooli myös katosi sodan seurauksena. Sen kätki eräs lomalainen lähtiessään torjumaan suurhyökkäystä. Mies ei siltä reissulta hengissä palannut, mutta kätkettyä asetta ei ole tiettävästi etsinnöistä huolimatta löydetty.
|
|
|
Helleenistä kirkkautta |
27.02.2008, 19:46 |
|
Lumipyryn kunniaksi tämä Kärkkäälän perheviestistä napattu kuva, jolla tuntematon lähettäjä minua ilahdutti. Ilmassa on suuren urheilujuhlan, ellei peräti helleenisen kirkkauden tuntua, jota radioselostaja Martti Jukola-vainaa joskus väitti suurissa urheilujuhlissa esiintyvän. Kuvasta tunnistan Armi Martikaisen, Ulla Korhosen, Päivi Kauppisen, Alvar Kauppisen ja Paavo Kolehmaisen.
Kuva on luultavasti 80-luvun puolivälin paikkeilta, koska Mäkelän Paavo on vielä elossa. Paavokin meni melko nuorena, kuten sovan käynneille miehille tahtoi käydä. Nuorena miehenä hän haavoittui Viipurin edustalla Murokalliolla, joka oli Suonenjoen miehille paha paikka. Paavo kertoi, että sinne kalliolle hän oli jäädäkin, mutta pääsi viimetipassa Kauppisen Sulon auttamana panssarivaunun kannella omien joukkoon. Harmi, ettei tämä innokas urheilumies ehtinyt näkemään sitä, kuinka tyttärenpoikansa Kalle on yksi maamme lupaavimmista kuulantyöntäjistä. Aikoinaan Paavo oli Kärkkäälän kyläpäällikkö ja taisi istua joskus kaupunginhallituksessakin.
Muistan, kuinka pikkupoikana tultiin Korholan Pentin taksilla Turusen Tahvon 60-vuotispäiviltä ja Hepolammen kohdalla Paavo kertoi lammessa olevan niin isoja haukia, etteivät ne mahdu siinä kääntymään. Jo kuusivuotiaana epäilin väitteen totuudellisuutta, mutta tänä talvena vielä tarkistan asian.
|
|
|
Heinolassa sattuu ja tapahtuu |
28.02.2008, 16:40 |
|
Valtakunnan ykkösuutinen on tänään se, että Heinolassa on taas ammuttu. Tosin mitään ei onneksi sattunut. Eikä tapaus herättänyt huomiota niinkään Heinolan vuoksi, vaan koska tapahtumapaikka oli Stora-Enso. Kemijärven massaliikkeen vaikutus tuntuu toimittajien alitajunnassa.
Tosin kyllä entisessä kotikaupungissani osataan tarvittaessa ampua tarkastikin. Siellä ei käynyt aika pitkäksi. Harva ei ollut se kerta, jolloin heräsin paukkeeseen ja ajattelin, että siellä taas miestä kylymennöö. Muistelen, että kaksi tuttuani oikeasti murhattiin. Tosin toinen ruumis puuttuu, mutta Poliisi-TV:ssä seisoi komissaari kaupungin kaatopaikalla ja vakuutti, että kyllähän se varmasti täällä on, jos vain löydettäisiin.
Muistan sieltä päin viisi sellaista tapausta – toisaalta pitkään suomalaista perhe-elämää seuranneena ihmettelen, etteikö sen enempää. Tapauksista kolme on sattunut Heinolassa, yksi Joutsassa ja kuuluisin Mäntyharjulla. Siitä Korkein oikeus äänin päätti äänin 3-2, että kysymys on murhasta. Jos äänet olisivat olleet toisin päin, olisi maassa ollut yksi upporikas leski enemmän ja yksi elinkautisvanki vähemmän.
Viimeisin myrkytystapaus oli Hesarissa otsikoitu, että ”Nuorimies myrkytti aviomiehensä”. Jo otsikosta tiesin, missä kaupungissa moinen voi tapahtua. Sen sijaan kun näin maan valtalehdessä otsikon, että ”Nainen juuttui takapuolesta kallioleikkukseen” arvasin, että Kuopion uutisia. Paikallisten naisten ruumiinrakenne edesauttaa moista. Savolaiskaunottaret ovat rintavia, reiteviä ja perseviä ja se on hyvä se.
|
|
|
Tuomien kukkiessa |
03.03.2008, 18:25 |
|
Heinolan levottomuuksista vielä sen verran, että tunsin jollakin tavalla sikäläisen alamaailman kingin. Tai ainakin olen häntä sellaisena pitänyt sen jälkeen, kun hänet ammuttiin keskellä kirkasta päivää keskellä kaupunkia. Ampujan mukaan syynä oli kuulema se, että mies väitti olevansa tämän kaupungin kaupungin kingi. Ampuja ei edes yrittänyt paeta eikä mitenkään koettanut kiistää tekoaan oikeudenkäynnissä, jossa hänet tuomittiin elinkautiseen.
Jututtamani Heinolan kingi oli harvinaisen rauhallinen, tyyni ja lukenut mies. Sellaisiahan alan huippuammattilaiset ovat kaikissa ammateissa. Jä hänen edustamassaan ammatissa tulee usein tilaisuus lueskella ja miettiä rauhassa maailman menoa. Olimme joskus samalla koira-aitauksella ulkoiluttamassa lemmikkejämme. Hänellä oli harvinaisen iso koira, minulla vastaavasti harvinaisen pieni. Sen verran tiesin miehen taustoista, että pyrin katsomaan, etten olisi mahdollisesti tulilinjalla, jos ammunta alkaisi. Mies oli jo silloin yritetty tappaa jonkun kerran. Hänellä itselläänkin taisi olla tilillään pari miestä.
Viimeisen kerran näin kingin alkukesästä, kun tuomet kukkivat. Hän oli vaimoineen ja koirineen kävelyretkellä ja oli parasta aikaa taittelemassa kukkivia tuomen oksia elämänkumppanilleen. Näky oli muuten mitä herttaisen, mutta mielestäni kukkien poimijan povitasku pullotti epäromanttisesti. Hän oli valinnut sellaisen ammatin, jossa työkaluja piti kantaa myös vapaa-ajalla.
|
|
|
Radioselostaja ja kirjallisuuden tohtori |
03.03.2008, 18:23 |
|
Pari juttua sitten kerroin käsitteestä ”helleeninen kirkkaus”, jota tietääkseni käytti ensimmäinen radion urheiluselostaja Martti Jukola. Mies oli sen verran värikäs persoona, että enpä malta olla kertomatta hänestä enempää.
Tämä 1930-luvulla runoudesta tohtoriksi väitellyt herrasmies pestattiin maamme ensimmäiseksi urheiluselostajaksi. Ammatissaa hän olikin loistava. Ikävä kyllä miehen uran katkaisi sairastuminen alkoholismiin, joka sitten vei hänet ennenaikaiseen hautaan heti Helsingin olympialaisten jälkeen. Työnsä hän hoiti kuitenkin sairaudestaan huolimatta mallikkaasti. Jukola oli ilmiömäisen nopea puhuja ja ehkäpä kuuntelijoiden kannalta onkin vain hyväksi, että selostaja on juttutuulella.
Kommelluksitta Jukolakaan ei selvinnyt. Oslon olympialaisten näytöslajina oli jääpalloilu. Ruotsin ja Norjan välisen ottelun edellä selostaja tunsi vatsahermojensa reistailevan ja niinpä hän lääkinnällisistä syistä sulkeutui selostuskoppiin viskipullo eväänään. Selostus onnistui muuten loistavasti, mutta ottelun loppupuolella Jukola alkoi nähdä pelikentällä myös suomalaisia pelaajia. Senhän ei pitäisi kuitenkaan olla mikään puute, sillä yleensähän Suomessa urheilutapahtumia seurataan ikäänkuin sinivalkoisten silmälasien läpi.
Kerran taas Jukola oli Saksassa selostamassa Saksan ja Suomen välistä jalkapallomaaotttelua. Isäntämaa hallitsi pelitapahtumia niin selvästi, että selostajakin totesi seuraavansa tilannetta Suomen maalin edustalla kylmä rinki selkäpiin ympärillä, kun ei herrasmiehenä ja runoudentohtorina kansanomaisempaakaan vertausta keksinyt.
Mutta osasi Jukola viettää muutenkin ns. hauskaa elämää. Muistelen, että hänen elämänkerrassaan kerrotaan, että kieltolakiaikaan poliisiviranomaiset pysäyttivät selostajasuuruuden ohjastaman reen, joka oli suurin piirtein puolillaan pirtukanistereita sekä poliisitutkintapöytäkirjan mukaan siitä löytyi myös myös epämääräisenoloinen naisenpuoli. Olisikohan saattue ollut matkalla urheilutoimittajien pikkujouluun. Nykyään tuon kaltaisilla tempauksilla päädytään helposti iltapäivälehtien lööppeihin.
|
|
|
F. Kairon patsas |
04.03.2008, 20:23 |
|
Kysymyksessä on taiteilija Vesa Väänäsen voimakkaasti yhteiskunnallisesti kantaa ottava työ. Nimittäin muutama vuosi sitten Heinolassa virisi keskustelu siitä, että kenraali A. F. Airon 100-vuotisjuhlan kunniaksi hänelle oli saatava muistomerkki. Ensiksi vahvoilla oli jonkinlainen muistolaatta, jonka eräs paikkakuntalainen rakennusmestari oli luonnostellut, mutta korostettakoon, että ei kuitenkaan Pilliklubi-5-askin kanteen, koska kyseistä merkkiä ei enää kaupasta saanut.
Sitten voimakas kansalaismielipide alkoi kallistumaan kolmiulotteisen muistomerkin kannalle, koska katsottiin sen paremmin kuvastavan merkkimiehen yhteiskunnallista merkitystä. Silloin iski taiteilija Vesa Väänänen, joka ilmoitti lisänneensä monumenttiin vielä yhden ulottuvuuden, jonka hän arveli kuvastavan varsinkin asiasta käydyn keskustelun luonnetta. Hänen työssään on neljäntenä ulottuvuutena onttous.
Sitä en rohkene arvailla, mitä merkitsee se, että muistomerkin päämateriaalina on tyhjä viskitynnöri. Poikasen F. Kairo sai vasta vähän myöhemmin. Mainittakoon, että kaipaisin luomukseen vielä hieman lisää eläinrekvisiittaa; siihen pitäisi vielä saada kana. Kana siksi, että vuosia sitten Airon sihteeri, nimeltään Kananen, julkaisi muistelmansa, joista Leppäsen Aunea siteeratakseni, tärkeimpänä asiana mieleeni jäi, että ”suhteessa on oltu”.
Muuten kenraali Airon merkittävä saavutus on se, että Viipuri säästyi. Jos suomalaiset eivät olisi sieltä juosseet karkuun, olisi kaupunki tuhottu. Kaupunki säästyi, vaikkakin Mannerheim piti asiaa Suomen sotahistorian suurimpana skandaalina. Hyvä niin, sillä muuten se olisi ollut maamme sotahistorian suurin katastrofi. Vaikka kaupunki säästyi sodalta, niin rauhaa se ei ole kestänyt. Eilen tuli ruotsinkieliseltä kanavalta nyky-Viipurista ohjelma ja kyllähän monet historiallisesti arvokkaat rakennukset mm. Aallon suunnittelema kirjasto, ovat hirveässä kunnossa.
|
|
|
Hevonpaskaa |
03.06.2008, 21:07 |
|
Suomessa on 70.000 hevosta, mutta vain pieni osa on työhön kykeneviä. Kun seuraa barreleiden hinnan kehitystä, alkaa miettimään, pitäisikö maamme pusikoityville joutopelloille luoda vankka työhevoskanta ihan varmuuden vuoksi. Ravikilpailujen sijasta pitäisi alkaa kilpailemaan hevosten vetokyvyllä. Juoksemisessa Suomen hevonen ei pärjää, mutta hevospullingissa se olisi hyvä. Ainakin jossain Etelä-Pohjanmaalla sekä USA:n syvän etelän osavaltioissa on traktorpulling hyvin suosittua, siitä on luontevaa siirtyä tulevaisuudessa hevosvetokilpailuihin. Uhkapeliä voi harrastaa senkin tiimoilta.
Ja sitten otsikkoasiaan. Hevosenlanta alkaa olla ongelmajäte – vähää vaille, ettei sitä rahdata Riihimäelle. Netistä löytyy se mielenkiintoinen tieto, että hevonpaskaa syntyy maassamme vuosittain energiasisällöltään 70 miljoonaa öljylitraa vastaava määrä. Jos se mädätettäisiin, kuten vaikkapa Intiassa tehdään, pyörisi noin 10.000 traktoria vuoden biokaasulla. Ja jos karjanlanta hyödynnettäisiin samalla tavalla, olisi 50.000 traktorin polttoainehuolto turvattu.
Tuossa ylhäällä ylistin hevosta – varsinkin työhevosta. Mutta jos minun pitäisi hankkia itselleni vetoeläin, tekisin sen minulle tyypillisesti, eli järjen kanssa ja hankkisin hirven. Hirvi on teholtaan hevosen luokkaa, mutta ravinnon käyttäjänä ylivoimaisen tehokas. Se ei näköjään tarvitse talvisinkaan muuta kuin risuja ja männynkäpyjä. Ihmettelen, ettei kukaan muu ole asiaa oivaltanut.
Jos nyt hakemalla pitää hirvistä hakea vikoja ja puutteita, niin sen rakenteellinen huippunopeus on vain 60 km/t, kun hevonen pääsee setsemäänkymppiin. Mutta kyllä se kuusikymppiä näin vanhalle miehelle on ihan sopivaa haipakkaa.
Voi olla, että hirven kesyttäminen on työlästä, mutta sen olen lukenut, että jotkut vasana hoitoon otetut hirvet ovat kotoutuneet ihmisten pariin. Ja sitä paitsi, jos metsiemme kruunupää ei muuten viihtyisi ihmisen palveluksessa, voisi sille antaa jotain rauhoittavia kemikaaleja, vaikka onnellisuuspillereitä tai diabamia, kuten hermostuneille koirille tehdään. Ja onhan peurakin alistettu ihmiskunnan palvelukseen, miksi ei sitten hirvi.
Antropologit ovat muuten selittäneet Afrikan maiden alikehitystä sillä, että matereelta ovat puuttuneet kunnon vetoeläimet. Kuulema sekä afrikan norsu että seepra ovat mahdottomia koulutettavia. Ne ovat evoluution tuloksena joutuneet hirmuisten petojen, vaikkapa leijonien ja krokodiilien, vuoksi kehittämään niin hurjan taistelijan luonteen, ettei ihminen niille pärjää. Muistan luontodokumentin, jossa krokodiili kävi seepran kimppuun, mutta joutui luikkimaan pakoon, kun saalis puraisi sitä silmästä.
Muuten olen sitä mieltä, että kun öljyn saanti ehtyy, pitää maamme 70.000 lemmikkihevosen lisäksi valjastaa myös maamme 70.000 hirveä palvelemaan kansantalouden tarpeita.
|
|
|
Matti kirvaisi jälleen |
06.03.2008, 20:26 |
|
Tarkoitus oli käydä elämäni ensimmäisen kerran yökerhossa, koska Matti Nykänen palasi jälleen esiintymislavalle Kuopion Puijonsarvessa, mutta käymättä jäi ja se harmittaa. Lehtitietojen mukaan tilaisuus oli hyvin onnistunut. Yleisö oli haltioissaan ja erityisen haltioissaan oli se herra, jota Matti kirvaisi turpaan.
Tosin Matti ei muista kirvaisseensa ketään. Mutta väliäkö tuolla – uusi julkkis on syntymässä ja hän varmaankin syrjäyttää otsikoissa toisen, sen vähemmän kuuluisan Matin Susannan. Kirvaistu mies ei halua nostaa rikossyytettä, vaan hän on iloinen ja onnellinen, kun maailman suurin urheilija osoitti hänelle huomiota. Jos tämä mies haluaa antaa nimensä julkisuuteen, niin kohta hänellä on oma talkshow telkkarissa ja se on ihmiselämän suurin täyttymys tutkimusten mukaan.
Nykäsessä on karismaa ja sitä säteilee hänen ympärilleen. Hassisen Tiinasta, Puijonlaakson tytöstä tuli julkkis Matin ensimmäisenä vaimona. Sitten Tiina hankki uuden poikaystävän, eli Teemu Kaukosen ja vielä hänestäkin tuli kuuluisuus Nykäsen avulla. Jännityksellä seuraan, tuleeko Matti Nykäsen ensimmisen vaimon toisen poikaystävän seuraavasta tyttöystävästä mediapersoona, vieläkö Matin karisma riittää.
Mutta miten sitten Matti Nykänen liittyy vaikkapa Kärkkäälän kylään. No kyllä liittyy. Kärkkäälän naapurikylällä Salmisella asui ainakin ennen Matin serkkuja
|
|
|
Rotisko |
10.03.2008, 19:50 |
|
Muistan, että oppikoulun vieressä oli samankaltainen hökkeli, jota kutsuttiin osuvasti Nousevan auringon taloksi. Siellä paikkakunnan syrjäytynyt väestönosa vietti ns. hauskaa elämää. Kerran jopa niin hauskaa, että talo paloi. Nykyään on sosiaaliturva jo niin korkealla tasolla, ettei sellaista enää tapahdu.
Saas nähdä, koska venäläisturistien linja-autot alkavat pysähtelemään kuvan talon edustalla ja ihmiset ryntäävät selkäkeikkanauruja päästellen kuvaamaan suomalaisten kurjuutta. Toisaalta Helsingissäkin Eduskuntatalon ja rautatieaseman välissä, siis ihan maamme keskeisimmällä paikalla, on monta hehtaaria hoitamatonta pusikkoa, jossa lojuu sikin sokin vanhoja ratapölkkyjä ja muuta hylkytavaraa eikä se näytä ketään häiritsevän.
|
|
|
Finlandia |
09.03.2008, 20:21 |
|
Olinpa taas kuuntelemassa kuorolaulua. Ja paikka oli niin täynnä, että joku veteraani taisi pyörtyäkin hapenpuutteeseen. Kuopiolainen ilmiö on, että aina kun pelataan palloa tai lauletaan, niin paikat ovat täynnä.
Tulipa mieleeni, ettei Suomen kansallislaulua ole lailla säädetty. Olisi korkea aika vaihtaa se saksalainen ylioppilaiden juomalaulusävelmä Finlandiaan, joka on yksi ihmiskunnan upeimmista sävellyksistä. Tosin Koskenniemen sanat ovat hirvittävän äklöt. Ne voisi muuttaa; harmi, että Juice ei enää ole sanoittamassa.
Australiassa valittiin joku vuosi sitten kansallislaulu kansanäänestyksellä. Kisan voitti joku oikea juomalaulu. En usko, että Irwinin ”viideltä saunaan ja kuudelta putkaan” voittaisi meillä. Todennäköisesti puhelinäänestys päätyisi hevimetalliin tai sitten suonenjokelaisen Kari Tapion ”Olen suomalainen”-piisiin.
|
|
|
Vielä kulttuuria |
10.03.2008, 19:47 |
|
Muistelen, että se oli Bismarck, joka lupasi ottaa varmistimen pistoolistaan kuullessaan sanan kulttuuri, mutta minä poika se jatkan vaan tuosta esillä olleesta Viipurin kirjastotalosta. Nimittäin asuessani Heinolassa oli siellä alkuvuosinani maamme huonoin kirjastorakennus.
Asiasta kauhtuneena kirjoitin kaupungin valtalehden yleisönosastoon nimimerkillä ”Huutavan ääni korvesta” esityksen, että silloin jo rapistunut ja ilmeisesti piloille mennyt Viipurin kirjastotalo rakennettaisiin uudelleen Heinolaan, jossa siitä tulisi huomattava matkailunähtävyys. Jututinkin asiasta alan asiantuntijoita, jotka leimasivat ajatuksen täysin älyttömäksi – en vieläkään ymmärrä miksi. Minusta idea edelleenkin on ihan toteuttamiskelpoinen. Halvemmaksi tulee rakentaa talo uudestaan, kuin korjata läpimätää pytinkiä.
Sitten tuli pankkikriisi ja kaikki, jotka vähänkin kynnelle kykenivät, alkoivat riekkumaan pankkien touhuille. Jja olihan se älytöntä. Isopalkkaiset koulutetut johtajat koittivat kylvää yksinkertaisille ihmisille mahdollisimman paljon velkaa, mitä kummallisimmilla tempauksilla ilman, että valtiovalta olisi siihen mitenkään puuttunut. Saatanan hallitus!
Heinolan keskustan näyttävin rakennus kuului siihen aikaan yhdelle pankille ja niinpä sitten erään vanhemman lehtorin kanssa kirjoitimme jälleen yleisönosastoon, että siinäpä oivallinen rakennus tyydyttämään kansan sivistystarpeita. Korostettakoon, että olin kirjoittajista se maltillisempi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Heinolalla, jolla ennen oli maamme huonoin kirjastorakennus, on nyt maamme paras alan laitos. Tosin näinhän olisi varmaan tapahtunut ihan ilman sitä kirjoitteluakin.
|
|
|
Neekereistä |
11.03.2008, 19:54 |
|
Aikoihin on eletty ja kyllä ilmastonmuutos jyllää. Kuopion keskuskentällä aikamiehet pelasivat shortseissa jalkapalloa maaliskuun alkupuolella. Kups ja Hjk ottivat yhteen. Leimaa-antava piirre ottelulle oli sinisenmustien miesten runsaus. Myös globalisaatio jyllää. Muistan, että 30 vuotta sitten Kuopiossa herätti suurta närkästystä se, että savonlinnalainen Ossi Loikkanen hyväksyttiin Kupsin joukkueeseen. Nyt joukkueessa on kaksi hyvää miestä Afrikasta ja yksi Venäjältä.
Maajoukkuetason jalkapalloilijan saa kuulema tällä hetkellä vuokrattua Afrikasta 500 eurolla/kk. Suomalainen liigatason kiekkoilija tienaa keskimäärin 4.000 euroa kuussa. Varsinkin sierraleonolaisia pelureita on Suomessa runsaasti. Sen ymmärtää. Inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna Sierra Leone on maailman maista viimeinen eli noin kahdessadas, Suomi on kymmenes.
Minun lapsuudessani näitä mustia ihmisiä kutsuttiin neekereiksi eikä siinä todellakaan ollut mitään halventavaa toisin kuin sanoissa ryssä, hurri, jutku ja nekru. Alakoulussa opettaja Turtiainen kysyi, onko joku nähnyt neekeriä. Selänteen Pekka myönsi sellaisen ihmeen nähneensä Herättäjäjuhlilla. Seuraavan kerran törmäsin asiaan, kun naapurin mies kertoi nähneensä mansikkakarnevaalipäivän aamuna neekerin Alkon myymälän edessä. Neekeri oli itkenyt. Kyläläiset uskoivat itkevän neekerin Alkon edessä liittyvän johonkin raittiuskampanjaan. Itse näin ensimmäisen mustan Helsingissä vuonna 1976.
Tarinan mukaan kirjailija Heikki Turunen näki samoihin aikoihin ensimmäisen neekerin ravintola Kosmoksessa. Hän oli ilahtunut suuresti ja sanonut leveällä Itä-Suomen murteella, että ”katohan, halakometässä ahavoetunut poeka.” Siihen neekeri oli vastannut leveällä Itä-Suomen murteella, että ”haesta vittu.”
|
|
|
Rotuasiaa |
12.03.2008, 20:59 |
|
Opiskelijakämppäni oli Vantaan Koivukylässä. Naapurissa oli Jokiniemen asuntola ja siellä majaili paljon tansanialaisia, joita Finnair koulutti kehitysavun nimissä lentäjiksi. Nyt idea tuntuu typerältä. Eero Paloheimo kertoo viimeisimmässä kirjassaan, kuinka hän yritti etsiä Afrikan kylistä huussia. Yhden sellaisen hän sitten löysikin, mutta se oli lukossa. Pelättiin kai varkaita. Tansaniakaan ei kaipaa lentäjiä vaan huusseja.
Hoas Jokiniemen mustat miehet olivat innokkaita jalkapalloilijoita ja me Hoas koivukyläläiset pelasimmekin pari ottelua heitä vastaan. Kotona hävisimme ja vieraissa pelasimme tasan. Kovasti urheilullisia oli nämä bambumajan pojat, joiksi heitä mielestämme ei-rasistisen humoristisesti kutsuimme. Tietääkseni kotiin paluun jälkeen lentäjistä yksi löysi suurin piirtein koulutustaan vastaavaa työtä. Hän alkoi ajaa taksia maa pääkaupungissa. Liikennelentäjän kouluttaminen maksoi miljoonia eli siihen meni Tansanian huussirahat.
Koivukylässä asui samassa talossa kanssani muudan teekkari Toropainen. Hän oli hyvin iso ja roteva enkä usko, että käsite liberaali välttämättä vastasi hänen maailmankuvaansa. Jotenkin olemus toi mieleen Etelä-Afrikan buurit. Jo aiemmin hänellä oli ollut ongelmia etelämaalaisten, intialaisten ja arabinaapureiden kanssa, mutta sitten hänen soluunsa muutti aito bambumajan poika. Hänen puhuttiin olevan Sambialaisen heimopäällikön jälkeläisiä. Mies oli ulkonäöltään juuri kuin Toropainen eli iso ja roteva, tosin ihonväriltään hän oli sinisenmusta.
Mutta kuinka ollakaan heistä tuli mitä parhaat kaverit. Yhteen ääneen he olivat ihmetelleet, kuinka valkoisella miehellä ja mustalla miehellä voi ollakaan samat harrastukset. Eli oluen juonti ja Benny Hill-shown katselu. Kerrankin, kun suomalaisteekkari tarjosi naapurilleen äidin leipomaa kakkua, lausui Afrikan kasvatti painokkaasti. Mister Toropainen! You are a gentleman.
|
|
|
Jännitysnäytelmä Niiralan montussa |
27.11.2008, 21:18 |
|
Meillä on korkea elintaso. Pääsylippu juniorijääkiekko-otteluun maksaa enemmän kuin Koskenkorvapullo, mutta siitä huolimatta jono lippuluukulle oli niin pitkä, että puolet ensimmäisestä erästä jäi näkemättä. Mutta peli oli hyvä. ”Jännitysnäytelmä Niiralan montussa” tulee Savon Sanomat huomenna otsikoimaan.
Eniten jännitin poikien mailojen puolesta. Nykyjunioreilla tulee olla komposiittimaila, joka maksaa 160 euroa ja menee näköjään helposti poikki. Muutkin varusteet maksaa. Ei ole tämä urheilumuoto yksilehmäisten tai edes yksihuoltajaäitien poikien harraste. Enkä tiedä, että onko nykynuorilla yhtään sen hauskempaa kuin meikäläisen ikäluokalla. Me tehtiin itse mailat käsityötunnilla. Ja pelattiin järven jäällä, ei silloin halleja tarvittu. Nyt on 8.000 asukkaan Suonenjoellakin jäähalli, joka ei ole halpa sekään. Käyttökulutkin ovat melkoiset. Kyllä meillä on rikas maa.
Muistanpa, miten musiikinopettaja Pekka Oksman muisteli 40 vuotta sitten laulutunnilla menneitä. Hän oli silloin jo hyvin vanha mies, ainakin jo pitkästi yli 30. Hänen lapsuudessaan oli sunnuntai vapaapäivä ja silloin kylän pojat kokoontuivat aamusta auraamaan reellä järven jäälle jääpallokentän. Iltapäivästä sitten päästiinkin pelaamaan mailoilla, jotka olivat katajavartisia ja lautalapa oli ympätty niihin mänttinahalla. Ja hauskaa oli.
Ja palopäällikkö Ratilainen muisteli, kuinka Heinolassa hänen nuoruudessaan maakuntasarjan jääkiekko-ottelu Heinolan Pallo (TUL) vastaan Heinolan Isku (SVUL) kokosi Kirkkolammen jäälle koko kaupungin väen. Katsomossa oli tunnelmaa, koska kentällä ratkaistiin, kumpi oli voitolla, vallankumousko vaiko taantumus. Silloin oli sitä yhteisöllisyyttä. Heinolalaisetkin olivat kuin kahta suurta perhettä. Ja hauskaa oli.
RUUHKA-SUOMI
Nyt sitten ymmärrän, mitä Ruuhka-Suomella tarkoitetaan. Toissa viikolla oli Tuomiokirkko konsertissa niin paljon yleisöä, että heikoimmat pyörtyilivät. Viime viikolla näyttelijä Hannu-Pekka Björkman veti kaupungintalon niin täyteen, ettei ikkunalautojakaan riittänyt kaikille. Eilen menin hyvissä ajoin jäähallille katsomaan murrosikäisten nuorten jääkiekko-ottelua, mutta virallisesta katsomopaikasta ei ollut tietoakaan, vaan jouduin kuikuilemaan pelin takakäytävän peränurkasta, vaikka rakennusmäräysten mukaan niin ei saa tehdä. Kuopio on Ruuhka-Suomea.
Ja nyt ymmärrän elämää entistä enemmän. Pari vuotta sitten minua vielä hymyilytti, kun paikallinen ravivalmentaja kävi lyömässä jääkiekko-ottelun jälkeen mikkeliläisten valmentajaa. Kysymyshän oli vain urheilusta, joka on leikkiä. Eilen kuitenkin meinasin itse pelin kolmannen erän loppupuolella kiivetä kaukaloon keskustellakseni erotuomarin kanssa eräistä sääntötulkinnoista, mutta väenpaljouden vuoksi en onnistunut pyrkimyksessäni.
Nimittäin olihan melkoinen peli. Siinä kohtasivat itä ja länsi. Kalpan A-juniorit olivat kahdessa edellisessä SM-loppuottelussa hallinneet peliä selvästi Porin Ässiä vastaan ja voittaneet. Nyt he hallitsivat 2,5 erää peliä entistäkin selvemmin. Kolmannessa erässä johdettiin 4-1 ja mestaruus näytti selviöltä. Mutta savolaiset tekivät sitten viime minuuteilla inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen hävitäkseen ja kyllähän se sitten onnistui. Tuli mieleen Suomi – Ruotsi asetelma ja sehän se melkeinen onkin, koska kyllä Pori alkaa olla jo germaanien aluetta.
Taiteelliset maanis-debressiiviset slaavit menettivät hurmoksensa ja vaipuivat masennukseen. Rationaaliset ja tasapaksut germaanit sinnittelivät voiton. Ja voittavat tietenkin seuraavan pelin Porissa ja varmistavat sitten lopuksi mestaruuden voittamalla ensi lauantaina Kuopiossa. Tosin peli tulee olemaan niin tiukka ja hallissa niin ruuhkaista, että minun hermot eivät kestä sinne menemistä.
|
|
|
Animaation aiheita |
14.03.2008, 20:08 |
|
Kenraali Häglund paheksui telkkarissa uutta Mannerheim-animaatiota, vaikka ei ollut sitä nähnytkään. Ennen kaikkea hän paheksui sitä, että joku kirgiisi pylsi Mannerheimia. En tunne termiä ”pylsiä”, mutta taidanpa paheksua asiaa.
Luin äskettäin toisen suomalaisen suurmiehen eli J K Paasikiven päiväkirjoja. Tuntui paheksuttavalta, että Paasikivi kertoi monena iltana monta kertaa resoneeranneensa pitkään Allinsa kanssa. Jos Paasikivestä tehdään animaatio, paheksun sitä jo tässä vaiheessa, jos siinä näytetään J K:ta resoneeraamassa Allin kanssa. Häglund liittyy sikäli Kärkkäälän historiaan, että hän kertoo muistelmissa olevansa Kiiskisen Anjan kavereita ja Anjan setä-Aaro oli kylämme teurastaja. Paasikiven yhtymäkohtia kotikylääni en ole vielä keksinyt.
Sen sijaan Urho Kekkonen liittyy Kärkkäälään sikäli, että historiankirjat paljastavat Kekkosen ensimmäisen tunnetun esi-isän asuneen Mustolanmäellä, joka on melkein kotikylääni. Siinäpä olisi oivallinen pronssisen muistolaatan paikka. Kekkosen suvun ensimmäisen esi-isän veli muutti Kärkkäälään ja sieltä suvun edustaja jatkoi 1800-luvulla Heinolaan, jossa myös törmäsin tähän kuuluisaan sukunimeen.
Sen verran Urho Kekkonen liittyy pylsimiseen ja resoneeraamiseen, että äsken ilmestyneessä Esa Seppäsen väitöskirjaan pohjautuvassa Itäsuhteiden kolmiodraama-teoksessa kerrotaan suoraan, että Neuvostoliiton pääministeri Kosygin myönsi julkisesti rakastavansa Urho Kekkosta. Ja jos vielä huomioidaan, että presidentti Breznev pyrki aina pussailemaan kaikkia, myös muiden valtioiden päämiehiä, jos siihen ilmeni pieninkin tilaisuus, niin paljonpa löytyy animaation aiheita politiikan huipulta.
|
|
|
Kunnon miehiä |
15.03.2008, 08:34 |
|
Tuosta Esa Seppäse Itäsuhteiden kolmiodraama-kirjasta vielä sen verran, että se antaa kaikista kolmesta päähenkilöstä myönteisen kuvan. Kekkonen oli sekä henkisesti, fyysisesti että moraalisesti erinomeinen. Kosygin oli vaatimaton, raitis, rehellinen, ahkera ja älykäs ja jos venäläisellä on nämä luonteenpiirteet, on siinä jotain epäilyttävää. Niinpä Seppänen tunnustaa, että leningradilaisen Kosyginin äidin epäiltiin olevan suomalainen. Itse mies myönsi, että nuorena hän oli tehtaassa suomalaisten työkaverina ja oppi heitä arvostamaan.
Tosin suorapuheinen Hrutshev varoitti Kekkosta Kosyginistä ja kertoi tämän vihaavan suomalaisia. Syynä olisi ollut se, että mies työskenteli Leningradin johdossa piirityksen aikana. Kaikesta huolimatta hän vakuutti rakastavansa Kekkosta. Näin siitä huolimatta, että hän varmasti tiesi suomalaisen sodanaikaisista lehtipakinoista. Hänhän mm. kirjoitti jotain sellaista, että ei siellä Leningradissa kuole nälkään ihmisiä vaan ryssiä. Monissa maissa sodan jälkeen kiikuttiin hirressä moisista mielipiteistä.
Breznevin kanssa Kekkosesta ei tullut kunnon kaveria. Älyllinen ja sivistyksellinen kuilu oli liian suuri. Breznev oli kyllä pohjimmiltaan ns. mukava mies, joka helposti pillautti itkun ilosta tai surusta, mutta hän hengenlahjoiltaan hän oli hyvin tavallinen, ei mitättömyys, mutta täydellinen keskinkertaisuus. Sen hän ymmärsi itsekin. Mutta vähällä järjellähän maailmaa johdetaan ja tutkimusten mukaan venäläisten elämä oli parasta juuri tämän tavallisen ihmisen hallintokaudella
|
|
|
Pysähtyneisyys |
18.03.2008, 10:36 |
|
Olin kaksi päivää hiihtelemässä Kakkisen salolla, mutta palataanpa vielä itäsuhteiden kolmiodraamaan. Esa Seppäsen mukaan päähenkilöt olivat kunnon miehiä kaikki, mutta jos nyt hakemalla pitää jostain vikaa hakea, niin täytyy tunnustaa, että Breznevillä oli taipumusta mustasukkaisuuteen. Kekkonen ja Kosygin olivat sekä henkisesti että fyysisesti eri tasolla ja se häiritsi puoluejohtajaa. Hän ei ollut mitättömyys, vaan täydellinen keskinkertaisuus.
Mutta korostan painokkaasti, että olen niin vanha mies, että muistan selkeästi ajan, kun kolme suurta roistoa Breznev, Nixon ja Kekkonen olivat vallassa. Minusta maailma oli silloin turvallinen paikka elää ja parempaan suuntaan oltiin koko ajan menossa. Kekkonenkin julisti maahan hätätilan, kun työttömyys nousi yli 60.000:een. Nyt on toisin.
Ainut joka nykyään näyttää puolustavan Brezneviä, on kalastaja Pentti Linkola. Hänen mukaansa tämän johtajan erinomainen piirre oli se, että hän pyrki estämään kaikki muutokset. Erityisen arvokas ominaisuus oli se, ettei myöskään selviin epäkohtiin puututtu, sillä myös niiden korjaaminen johtaa hallitsemattomaan kehitykseen. Lisäksi Linkolan mukaan Breznev oli myös erittäin kaunis ihminen.
Muuten muistan senkin, kuinka joskus ihan 80-luvun alussa valtiovieras Kekkosen kone kiihdytti pois Moskovasta. Breznev ja Tshernenko seisoivat kentällä huiskuttamassa. Breznevin huiskuttava käsi ei noussut olkapään tasolle ja Tsherneko haukkoi henkeä kuin ahven. Rasinkatu 20:n kerhohuoneella muudan Frankiksi kutsuttu opiskelija oli tikahtua rääkyvään nauruun tv-uutisia katsellessaan. Me virallisen ulkopolitiikan kannattajat katsoimme häntä mietteliään näköisinä. Myöhemmin Frank löytyi asunnostaan hajun perusteella. Kuolinsyy ei selvinnyt.
Breznevin käden jäykkyydelle löytyy Seppäsen kirjasta selitys. Puoluejohtaja halusi yllättäen käydä tutustumassa tekeillä olleeseen avaruussukkulaan. KGB yritti estää asian, koska turvajärjestelyt puuttuivat. Breznev antoi alaisilleen 15 minuuttia aikaa järjestää asia. He tottelivat johtajaa. Kun päämies saapui rakennustyömaalle innostuivat paikalla olleet työntekijät niin, että kiipesivät telineille nähdäkseen kuuluisuuden paremmin. Rakennusutelineet romahtivat Breznevin päälle, tämän solisluu katkesi ja terävä metallipalkki leikkasi korvan irti. Tämä on selitys siihen, miksi miehen lapa ei kunnolla noussut huiskutukseen. Breznev osoitti lempeän luonteensa ja ilmoitti ottavansa täyden vastuun tapahtuneesta. Ketään ei rankaistu.
Huonosti kävi Kosyginillekin. Kerran tältä innokkaalta soutajalta katkesi verisuoni päästä kesken harjoituslenkin. Vene kaatui ja pääministeri hukkui. Hänet saatiin kuitenkin suurin ponnistuksin pelastettua takaisin elämään. Tajuihin tutuaan hän vakuutti, että tuonpuoleinen oli ollut hyvin kolkko paikka.
|
|
|
Arkkipiispalla vieraana |
19.03.2008, 10:18 |
|
Tällä kertaa arkkipiispan vieraana Kuopion kaupungintalolla oli näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Bo Carpelanin ennätys on lyöty. Silloin sali oli vain ylitäynnä, nyt se oli yliylitäynnä. Ikkunalaudoillakin istuttiin ja viimeisimmät kuikuilivat oven raossa. Tähän asti olen ollut paikalla nousevan nuorison edustajana (51 v), mutta nyt oli paikalla lukuisia nuorehkoja naisia, selvästi alle 60-vuotiaita ja sen ymmärtää. Hannu-Pekka on pitkä, hoikka, tumma ja tuuheahiuksinen nuorimies.
Puhuttiin taiteilijan vastuusta ja vapaudesta. Muudan äärimmäisen oppineen oloinen herra avasi sanaisen arkkunsa ja esitti, että pyhyyden loukkaamisen tulisi olla laissa kiellettyä. Hänestä oli oikein, että Salaman Juhannustanssien tietyt kohdat (siis Hiltusen pilasaarnat) sensuroitiin, koska ne olivat todella törkeitä.Olenhan minäkin ne lukenut ja ne ovat mielestäni suomalaisen kaunokirjallisuuden hauskimmat rivit.
En viitsinyt ottaa esille Lapinlahden lintujen luostarisketsejä. Niissähän munkit mm. messuäänellä pohtivat, että kuka meistä on juonut kiljun keskenkäyneenä. Luulin, että tämä aihe oli tuulesta temmattu. Sitten näin jostain Kotimaan katsauksesta ohjelman Pyhäjärven miesyhteisöstä, jossa laitoksen johtaja silmät loistaen esitteli yhteisön omia viini-, likööri ja konjakkitynnöreitä, tosin kiljuapönikkää en huomannut.
Myöhemmin lehdestä luin, että Pyhäjärven yhteisössä vietettiin muutenkin ns. hauskaa elämää ja että johtaja tuomittiin pitkään vankeusrangaistukseen seksuaalirikoksista. Nyt hän viettää retriisiaikaa eristyssellissä ja maalaa ikoneita. Ostaisinpa itsekin veli-Riston ikonin, jos sellaisen löytäisin; niillä tulee olemaan vielä huomattava keräilyarvo.
Lopuksi korostan painokkaasti sitä, että maailmassa on tätänykyä 2000 uskontoa ja 20.000 lahkoa ja lisää syntyy koko ajan uusien keskushermostoon vaikuttavien kemikaalien myötä. Ja uitakin maailmankatsomuksia taitaa olla, jotka eivät hyväksy itsensä arvostelua. Vaikea tässä on olla niin, ettei aina jollekin pyllistä.
Muuten on kummallista, että jossain päin maailmaa lukutaidoton kansa lietsotaan osoittamaan mieltään Tanskaa vastaan, vaikka eivät varmaan tiedä, missä sellainen maa on ja millainen kuva siellä lehteen on präntätty.
|
|
|
Malmipilkillä |
20.03.2008, 08:19 |
|
Muistanpa, että jo ennen kouluikää 60-luvun alussa harrastin malminetsintää. Lottoharrastusta ei silloin vielä ollut ja rikastumisesta haaveilevat etsivät malmia. Minulla oli magneetti, johan rautamalmikiven murut tarttuivat ja sulake, johon kuparikiisun piti jättää jäljen.
Tämän elämänalan paras asiantuntija Kärkkäälässä oli Koivulan Matti Koivistoinen. Kotipuolesta löytyikinJussilan mailta niin lupaava kupariesiintymä, että siellä jopa suoritettiin koeporauksia, mutta kaivosta sinne ei perustettu.
Malmiasiaa on kylällä harrastettu jo kauan. Ainakin Vehmaan ja Kakkisen pohjasta on nostettu rautamalmia ja kuljetettu Karttulaan Sourun ruukille, joka oli aikoinaan maamme neljänneksi suurin masuuni. Se käytti rautamalmia, jonka jalostaminen oli siihen aikaan paljon vuorimalmia edullisempaa.
Suotuisissa oloissa rauta saostuu järven pohjaan. Hyviä paikkoja ovat muutaman metrin syvyiset virtaamattomat vedet, joissa kasvaa lahnaheinää. Hyvältä paikalta voi yksi mies nostaa päivässä tonnin verran malmia, jonka rautapitoisuus on 20 – 40 %. Järvirauta on tavallaan uusiutuva luonnonvara. Samalta paikalta voi noston suorittaa 20 vuoden välein.
Edellä kerrotut asiat tiedostaen kiinnitin pilkkionkeen pienen, mutta tehokkaan magneetin. Kuvittelin, että yritän vielä ennättää Kiinan kasvaville metallimarkkinoille. Suurin toivein menin Vehmaan jäälle sopivaksi arvioimalleni paikalle. Mutta mitään ei noussut. Jokin meni laskelmissani pieleen. Onkohan niin, ettei pohjan ruoste tartukaan magneettiin. Vai onko niin, että malmiesiintymät ovat pohjamudan alla. Kyllä taas aika miestä lapsetti.
|
|
|
Hepolampi |
25.03.2008, 17:19 |
|
Kuten aiemmin olen kertonut tapettiin 60-luvun alussa Hepolammen alkuperäinen kalakanta myrkyllä ja tilalle istutettiin ilmeisesti kirjolohta. Kylällä oli siihen aikaan eteenpäin menemisen meininki; kaivoksia ja kala-altaita perusteltiin innolla. Hepolammin myrkytys ei onnistunut, vaan tarinan mukaan lampeen jäi isoja haukia eloon ja ne sitten pistelivät arvokkaat lohenpojat tuulensuojaan.
En ole kuullut, että kukaan olisi koskaan kalastanut tästä lampipahasesta. Ilmeisesti asia on ollut ja on ehkä vieläkin lailla kiellettyä. Yhden avannon tein ja siitä sain selville, että lammessa on ainakin kuusi metriä vettä ja että kalakanta on niukka ja saattaa puuttua kokonaan. Ehkä hauetkin ovat syöneet toisensa sukupuuttoon.
Mutta Hepolampi olisi jollekin biologille hyvä väitöskirjanaihe. Onkohan maassamme toista lampea, jossa on haukeen perustuva ekosysteemi? Miten kaloille pitkän päälle käy – kuolevatko ne pois. Luulen, että haukulammen ravinnontuotanto on selvästi normaali vettä pienempi. Hauki ei varmaankaan osaa hyödyntää tehokkaasti pohjamutaa tai pinnan planktonia. Ehkä särkienistuttaminen parantaisi kalasaaliita.
Olen muuten ihmetellyt, miksi maastamme on vaikea löytää puturaa, jossa ei olisi jonkinlaisia kaloja – jos ei muita niin ruutanoita. Tietenkin jääkauden aikaan erillisiinkin vesiin jäi elämää, mutta onko myös mahdollista se, että vaikkapa vesilinnut siirtävät kalojen mätimunia nokassaan.
Luulenpa, että Vehmaan ja Kakkisen, jotka ovat pieniä järviä, muikkukannat ovat muinaisten esi-isiemme siirtämiä. Muuten Petäiseen istutettiin lahnoja 40-luvun lopulla ja 70-luvulla siitä saatiin yli nelikiloisia. Eräs kalatutkija väitti, etteivät nämä jätit olleet istutuskaloja, vaan myöhemmin järvessä syntyneitä. Lahna ei elä 30 vuotta.
|
|
|
Arvokalaa |
25.03.2008, 17:02 |
|
Olen virheellisesti kertonut Kärkkäälän lohenkasvatuskokeilusta 60-luvun alussa. Kyseessä eivät tietenkään olleet lohet vaan sateenkaariraudut; harvinaisen kaunis nimi eväkkäälle. Presidentti Kekkonen muistaakseni keksi myöhemmin harhaanjohtavan kirjolohi-nimityksen.
Hepolammen sateenkaariraudut joutuivat haukien kitaan. Satulamäen rinteeseen kaivettiin kala-allas ja kylän saukoille alkoivat kissanpäivät. Muistaakseni myös Ilotunpurossa Selänteen rinteen alla oli jonkinlainen kuoppa lohille eikä sitäkään taida enää olla. Petäisessäkin taisi joku yrittää kijolohien verkkokassikasvatusta, koska meidänkin katiskasta sellainen eläinharvinaisuus löytyi. Laskin otuksen lainkuuliaisena ihmisenä takaisin veteen mukamas alamittaisena.
Sittemmin kirjolohen hinta on romahtanut ja tavaratalot jakavat sitä ilmaiseksi ohikulkijoille. Sen sijaan meidän perinteiset maatiaislajimme, joita kukaan ei viitsi enää pyytä tai ainakaan perata, ovat nousemassa maailmalla arvoon arvaamattomaan. Brysselissä hauki on kalliimpaa kuin skottilainen lohi, Sveitsin Zyrihissä ahvenkilo maksaa kuulemma 13 euroa. Unohtaa ei sovi myöskään sitä jo ennen monta kertaa kertomaani asiaa, että kun silloinen maailman mahtavin mies Aleksanteri III kruunattiin keisariksi, tarjottiin juhlavan tilaisuuden pääruokalajina kiiskeä. Venäläisille kelpaa varmasti nykyäänkin ne kisket, joita kissamme eivät syö.
Kun olen nyt perustelemassa Itä-Suomen riista- ja kalayhtiötä, niin tulevaisuuden näkymät vaikuttavat lupaavat. Arvokala ja luomuturkis ovat metropoleissa hinnakkaita. Muuten lapsuudessani ymmärsin liikemiehen nimenomaan henkilöksi, joka ostelee mansikoita, puolukoita ja piisaminnahkoja. Niin ja jos tämä pisnes ei kannata, perustan savendreijausosuuskunnan. Savipottialalla liikkuvat varmasti suuret rahat ja nousevan Kiinan markkinat ovat rajattomat.
|
|
|
Örsky |
27.03.2008, 20:11 |
|
Muisteltiin menneitä. Kauhisteltiin nykyajan nuoria. Siellä ne vaan netissä messittää ja huumetupakoita pannuhuoneessa pössäyttelee. Eikä ne osaa enää tapellakaan, vaan se on vain sellaista potkimista. Meidän aikaan nuoret eivät tuhlanneet aikaansa netissä. Meillä oli hyviä harrastuksia. Kerrankin katosivat Suonenjoen yhteislyseon kemianluokan tislaimisto. Jotkut taitavimmat kemistit tarvitsivat niitä pontikankeittoon.
Se oli silloin hyvä ja yleisesti hyväksytty vapaa-ajankäyttömuoto. Yksi Suomen mestari hiihtäjäkin siitä jäi kiinni ja sai Hiihtoliitolta neljän kuukauden kilpailukiellon. Se kärsittiin kesäaikaan. Nyt ne vain hemohessien kanssa läträävät eivätkä osaa tehdä sitäkään kunnolla.
|
|
|
Kaatumisia |
28.03.2008, 20:52 |
|
Tavallisesti hiihdän Kakkisen salon halki. Niin matkaa tulee vain seitsemän kilometriä. Koska kairan raahaaminen on työlästä, ajoinkin tällä kertaa tietä pitkin 50-vuotiaalla polkupyörälläni. Matkaa kertyy noin 15 kilometriä. Kaloja en saanut, mutta viisi akkaa tuli. Korkea, painava ja sileärenkainen pyörä oli vanhalle miehelle liian vaikeasti hallittava ajokki. Korkean pyörän satulasta kaatuu näyttävästi. Minulla on kyllä pyöräilykypärä, joka täyttää noin puolet kaupunkikolmiosta, mutta enpä jaksanut sitä ottaa mukaani. Nyt maksoin oppirahat ja seuraavalla kerralla olen viisaampi.
Kaatuillessani tuli mieleeni Kalle Päätalon kirjassaan kertoma virkamatka Taivalkoskella, jossa hän oli sodan jälkeen kunnan rakennusmestarina. Marraskuun räntäsateessa Kassu polki 140 kilometriä vähän väliä turvalleen suistuen. Hän kertoo kuitenkin kokeneensa merkillisen onnellisuuden tunteen, koska näin hän pystyi kärsimyksellään korvaamaan lapsuudessaan saamansa kunnanjauhot. Huvinsa kullakin. Itse en saanut minkäänlaista tyydytystä kolhuistani.
Pyörällä kaatuminen ei ole leikin asia. Muistan kuinka noin vuonna 1963 kaatui Sikasen Artun ikäiseni tyttö pyörällään Satulamäen rinteessä ja kuoli. Ja joskus 50-luvun alussa on Rastilan mutkassa kaatunut tietääkseni eräs Heinäselän Korhosten poika moottoripyörällä ja kuollut. Olen koettanut selvittää tapauksen kulkua, mutta kukaan ei ole osannut antaa siitä tarkempaa tietoa. Tietääkös joku asiasta enemmän?
|
|
|
Kalpa – Ässät 4-1 |
29.03.2008, 22:47 |
|
Yritin kerrankin ehtiä ajoissa paikalle, mutta istumapaikat oli vallattu jo tunti ennen pelin alkua. En mahtunut myöskään seisomakatsomoon, mutta se hyöty oli aikaisuudestani, että sain peräkäytävän turvakaiteesta otteen. Se piti siihen saakka kunnes kaunis järjestysnainen tuli otteeni irrottamaan.
Muut eivät välittäneet järkkärin käskyistä ja kehoituksista. Vain Savossa, Venäjällä tai kehitysmaissa katsomo voi romahtaa ja 200 ihmistä pudota allaistuvien niskaan. Onneksi nyt ei niin kuitenkaan käynyt. Jäähalliin, jonne saattaa kunnialla mahtua 4500 katsojaa, oli myyty 5014 lippua. Ja kysymyksessä oli ainoastaan juniorijääkiekkopeli. Lienee asian Suomen ellei peräti Pohjoismaiden ennätys.
Itse pelissä Kalpalla ei ollut hätää sen jälkeen, kun mailat alkoivat pysyä pojilla käsissä. Alussa ne putoilivat jännityksestä. Mutta hyvin porilaisetkin pelasivat, järkevästi, rauhallisesti ja hyvällä itsetunnolla. Mutta heidät huudettiin kumoon. Slaavilainen hurmos voitti tällä kertaa germaanien järkiperäisyyden.
Muuten päivän hesarissa kerrottiin maailmanlaajuisesta onnellisuustutkimuksesta. Sen mukaan viikinkien jälkeläiset tanskalaiset ovat ylivoimaisesti onnellisinta kansaa. Perussyyn on kuulemma se, että he luottavat toisiinsa kovasti. Tämä luottamus periytyy viikinkiajoilta, jolloin valtiovaltaa ei ollut, vaan yhteiskunnan toiminta perustui siihen, että ihmiset luottivat toisiinsa. Siinä varmaankin on selitys siihen, miksi viikinkien jälkeläiset ovat niin hyviä joukkuepeleissä.
Kuten nyt porilaisetkin olivat, mutta kuopiolainen hurmos kukisti sekä Ässä-joukkueen että erotuomarin, joka pelin lopussa alkoi olla kuopiolaisten tukena. Pelkäsi varmaankin fyysistä turvallisuuttaan pelin jälkeen. En usko, että ”nuija”-sanaa on maailmakaikkeuden historiassa ennen niin kovaa huudettu.
|
|
|
Yksinäisten miesten talo |
30.03.2008, 19:07 |
|
Olipa taas Suonenjoki näyttävästi esillä valtakunnan ykköslehdessä Hesarissa. Isossa värikuvajutussa esiteltiin Ykinäisten miesten talo, eli paikkakunnan alkoholiongelmaisten miesten asuntola. Paikan paloturvallisuudesta oltiin ihan aiheesta huolissaan, mutta monissa paremmissa perheissä ajateltiin, että mitäpä yhteiskunta noistakaan huolta kantamaan.
Mutta huolta täytyy kantaa, koska isossa kuvassa poseerasi lupaava urheilijanuorukainen Hiltusen Topi siistässä veryttelupuvussa ja hyvissä lenkkiossuissa, kuten entiselle kilpajuoksijalle sopiikin. Ja vielä mies on hoikassa kunnossa, kuten oli syyskuussa -67, jolloin ratkaisimme Suonenjoen kansakoulujen mestaruuden 1000 metrin juoksussa. Kisa taisi olla tarkoitettu neljäsluokkalaisille.
Topi oli silloin minua paljon isompi ja luultavasti myös vanhempi. Epäilen, ettei hän ollut ollut kunnostautunut mainittavana lukumiehiä Kirkonkylän koulussaan. Topi johti loppusuoralle asti, mutta muistan, että suosikkijuoksijani oli silloinen keskimatkojen kova loppusuoran mies ja vanha maaotteluratsu Manfred Matusewski ja hänen esimerkkinsä innoittamana otin rajun loppurutistuksen, jonka seurauksena saavutin yhden suurimmista kilpaurheilusaavutuksistani.
Mutta kyllä onneakin tarvittiin. En ollut nimittäin urheilukenttää ennen nähnytkään ja luulin erheellisesti, että 1000 metrin juoksu maali on juoksun lähtöpaikalla, joten ajoitin kirini hieman virheellisesti ja olisin jatkanut vielä silmät kiinni ja suu auki 200 metriä, elleivät järjestäjät ja suuri yleisöjoukko olisi oikaissut harhaluuloani.
Hesarin jutusta päätellen Topin juoksu-ura ei saavuttanut koskaan kirkkainta lakipistettään. Samoin on käynyt monelle muulle Sisä-Savon lahjakkuudelle. Muistanpa vieläkin yhden harvinaisen pienikokoisen Jarmon, joka oli liikunnallisesti monessa urheilumuodossa erittäin hyvä. Yhdessä lajissaan hän voitti jopa Suomen mestaruuden. Hänessä olisi ollut ainesta vaikka olympiasankariksi, mutta sitten näin yllättäen kuolinilmoituksen lehdessä. Hän oli kuulemma nauttinut starttibensaa.
Ja jos alkaa laskemaan tuttavapiiristään oman ikäluokkansa piirinmestareita, niin huomaa, että kyllä se väkijuomaongelma on melkoinen ongelma myös urheilijanuorukaisten keskuudessa.
|
|
|
Kauhujen yö Mömmölänlahdella |
31.03.2008, 18:48 |
|
Ensin meni veljeksistä Antti Helsinkiin jo 50-luvulla. Sitten sinne meni myös Topi. Sitten vähän myöhemmin vuonna-66 meni talo pakkohuutokauppaan, jossa se siirtyi Jouhtenisen metsästysseuran majaksi. Taloa voi vuokrata, lisätietoa asiasta löytyy osoitteesta http://kotisivu.dnainternet.net/jms/ .
Itselleni on jäänyt vanhimmasta veljeksestä Toivosta mieleen se, että vähän ennen Helsinkiin katoamistaan, hän istui meillä iltaa ja oli vähän laulutuulella. Hän tykkäsi kovasti elämäntilanteeseesa vähän huonosti sopivasta laulusta ”Rakastan elämää”. Ensin hän antoi kuulua, kuinka Georg Ots sen tulkitsee ja sitten oli vuorossa Kauko Käyhkön muunnelma samasta teemasta. Itse en kyennyt havaitsemaan eroa tyylisuuntien välillä.
Topi oli muutenkin taiteellisesti lahjakas. Puhuttiin, että hän oli lähettänyt kustantajalle romaanikäsikirjoituksen nimeltään ”Kauhujen yö Mömmölän lahdella”. Tiettävästi kustantajan palautetta ei ole vieläkään kuulunut. Luulen, että romaanin aihe oli liian paljon edellä aikaansa. Nimestä päätellen teos lienee käsitellyt kansaivälistä huumerikollisuutta. Toisaalta muistelen, että joku Syvänniemen lahti myös tunnettiin ennen vanhaan kyseisellä nimellä.
|
|
|
Ulkopolitiikkaa |
01.04.2008, 20:01 |
|
Muistan, että nuoruudessani maamme korkein ulkopoliittinen johtaja eli presidentti joi, nai ja tappeli ja suosio näytti siitä vain nousevan kansan silmissä. Uskottiin jopa, että vuoden -56 presidentin vaalien alla Kekkosen kaveri Kaihari oli kuulemma puukottanut tulevan presidentin sairaalakuntoon. Kysymys oli kuulemma naisen kunniasta ja ilmeisesti tällä vaalitempulla hankittiin se kuuluisa yksi ääni.
Nyt aamulla Antti soitteli, että hänen hyvä urheilukaverinsa Ilkka, tosi mukava mies, oli joutunut ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin tekstiviestiensä kanssa. Hän oli kuulemma viestittänyt jollekin Johannalle, että haluaa kosketella tätä yökerhossa. Antin mukaan Ike halusi näplätä vain tanssitaiteilijattaren nöpönenää yökerhossa. Mistään kusottimen koettelusta ei siis ollut kysymys. Ja tiedustelu Johannan puutarhan kunnosta viittasi pelkästään tämän 4H-kerhotoimintaan ja viljelypalstan tilaan. Sitten joku pojankloppi itkeskellen antaa moisesta potkut. Olisi riittänyt, että olisi vain miesten kesken naureskellut, että ”voi vittu jätkä, että mokasit”.
Muuten muistelen, että päivän dramaattinen tapaus sivuaa Uukuniemeä. Viime kesänä kävin uukuniemeläisten mukana naapurikaupungissa Sortavalassa, joka on selvästi lähin kaupunki. Selvitin kaupungin historiaa ja mieleeni on jäänyt, että ennen sotaa kaupungissa oli kuusi ruotsinkielistä perhettä. Yksi oli Pöystien perhe, jonka pojan Lassen kaikki tietävät. Mutta muistelenpa, että kaupungissa oli myös Stubbin pesue. Ja nyt sitten poika Alexander näyttää olevan tulossa seuraavaksi presidentiksi.
|
|
sunnuntai 19. marraskuuta 2023
sunnuntai 19. marraskuuta 2023
Kanttori-hiihtäjä Heikki Kuusniemi
Maamme hiihtomaajoukkueesta puuttuu nykyään äijämäinen fyysisyys. Nykyiset huippumme ovat enemmänkin sellaisia kuivankälppeitä poikasia, jotka eivät pärjää latukontaktitilanteissa, joita esiintyy varsinkin sprintti- ja parisprinttimatkoilla.
Juha Mieto oli sentään pitkä 197-senttinen hujoppi ja pituutensa puolesta hän olisi ollut sopiva nykyajan latutaistoihin, mutta pikkuisen hontelo oli Pitkä-Jussikin. Muistelen, että ainoastaan Lake Placidin olympiakisojen 15 kilometrillä Mieto ylitti 100 kilon haamurajan ottaessaan matkalta hopeaa. Hän lienee kestävyyshiihtohistorian ainut toistasataa kiloa painanut mitalisti.
Sen sijaan 1800 – 1900-lukujen vaihteessa hiihtolatuja hallinnut Heikki Kuusniemi, joka hallitsi maamme kilpalatuja reilut sata vuotta sitten, olisi ollut varsinkin sprinttitaistoissa mies paikallaan. Vaikka Kuusniemi oli Mietoa kolme senttiä lyhyempi, niin hänen kilpailupainokseen ilmoitettiin kunnioitettavat 105 – 130 kg. Isosta ruhostaan huolimatta hän pystyi reilut sata vuotta sitten silloisilla huonoilla laduilla hiihtämään 10 kilometriä 35 minuuttiin, jota saavutusta siihen aikaan pidettiin uskomattomana.
Kuusniemi oli hiihtotaitonsa lisäksi tunnettu myös voimistaan. Kun 1900-luvun alussa Suomessa vieraili sirkusten mukana ulkomaalaisia ammattipainijoita, yritettiin Kuusniemeä värvätä heille vastukseksi. Hiihtäjä Kuusniemi ei suostunut, mutta hänen varamiehekseen molskille saatiin jonkin verran pienikokoisempi tuleva antiikin kiekonheiton olympiavoittaja Verner Järvinen, joka ottelikin ammattilaispainijoita vastaan tasapäisesti.
Yllä oleva Kuusniemen valokuva todistaa, että miehen urheiluvälineetkin ovat sellaiset, että niiden avulla olisi suoriuduttu vaativistakin latutaistoista. Sauvat ovat kuin kirnunmännät eivätkä ne olisi heti ensi rytäkässä tuhansina päreinä, kuten nykyiset hiilikuituiset tikut tahtovat olla. Lisäksi kilpahiihtäjä Kuusniemen vyössä roikkuva pitkä puukko, saisi norjalaisenkin miettimään, kannattaako suomalaisen ohitusta yrittää estää samalla tavalla, miten viimeisimmissä Lahden mömmönkisoissa tapahtui, kun vuonomaan poika kampitti meijän Iivon.
Heikki Kuusniemi oli monipuolisesti lahjakas ihminen. Wikipedian mukaan ”Kuusniemi kävi Viipurin lukkarikoulun 1901 ja valmistui Helsingin musiikkiopistosta 1904. Hän opiskeli myös Sternin konservatoriossa Berliinissä 1904. Hoidettuaan virkaatekevänä kanttoriurkurin tehtäviä Teiskossa ja Kuopiossa hänestä tuli Tampereen tuomiokirkon lukkari 1907. Samana vuonna hän ryhtyi myös Tampereen Jäämien sekakuoron johtajaksi, mitä tehtävää hän hoiti aina vuoteen 1933 asti, sekä Tampereen tuomiokirkon kuoron johtajaksi, vuoteen 1946 asti. Director cantus -arvonimi myönnettiin Kuusniemelle vuonna 1922.[4] Kuusniemi tunnettiin myös laulajana, laulujen säveltäjänä ja laulunopettajana.”
Uskon, että Heikki Kuusniemen äänivarannot olivat mahtavat.
lauantai 18. marraskuuta 2023
Kalevalainen hiihtotyyli
Tietääkseni suomalaiset eivät ole juurikaan käyttäneet eilen mainitsemiani poronnahkasuksia, koska meikäläiset kehittivät jo tuhansia vuosia sitten teknisesti paremman ratkaisun. Muinaiset isä-esimme liikkuivat talvisilla hangilla epäsymmetrisillä suksilla, joita kutsuttiin lylyksi ja kalhuksi. Lyly oli pitkä ja liukas ja kalhu lyhyt ja pohjalta karvainen.
Olen jyrkästi sitä mieltä, että koska kansainvälinen hiihtourheilu on menettänyt makunsa astmaisten norjalaisten ylivoimaisuuden vuoksi, niin perinteisen ja vapaan hiihtotavan lisäksi suurkisojen ohjelmaan pitäisi ottaa erityinen kalevalainen hiihtomuoto, jossa kilpailijat käyttäisivät lylyä ja kalhua sekä yhtä pitkää sauvaa; tällä hetkellähän säännöt määräävät, että hiihtäjällä tulee olla kaksi sauvaa.
Tuo kahden sauvan vaatimus tuli sääntöihin sen jälkeen, kun jossain 90-luvun mömmönhiihdoissa Ruotsin Gunde Svan hermostutti kanssakilpailijoitaan ja alkoi tehdä kisapaikalla harjoituslenkkejä, joissa hänellä oli käytössään vain yksi sauva, joka oli monta metriä pitkä rottinkiseiväs. Silminnäkijöiden mukaan mies kiisi seipäänsä vauhdittamana ihan kauhean ylivoimaista faarttia, ja niinpä kilpailun jyry kielsi moisen epäreilun menetelmän käyttämisen.
Itse uskon, että muinaiset isä-esimme, joiden hiihtourheilussa ei ollut kysymys leikistä vaan hengissä säilymisestä, olivat todenneet hiihtomuodon, jota itse kutsun kalevalaiseksi hiihtotyyliksi, nopeimmaksi hiihtomuodoksi ja sillä tyylillähän Lieto Lemminkäinen hiihti kiinni hirven, vaikka hirven rakenteellinen huippunopeus on lähes 70 km/t.
Tuota isä-esiemme monimetristä sauvaa pystyi käyttämään tiukan paikan tullen myös keihäänä ja minusta turhan militaristisen ampumahiihdon voisi olympialaisten rauhanjuhlassa korvata keihäänheittohiihdolla, josta harrastuksesta esimerkin voi katsoa tästä videosta: https://www.youtube.com/watch?v=6ZBOc6ZDtDw
perjantai 17. marraskuuta 2023
Karvapohjasukset
Saamani lukijapalautteen johdosta en käynyt tänään hiihtämässä syysriitteellä, mutta jos olisin muutama vuosi sitten ostanut Sortavalan urheilukaupasta kuvasta löytyvät Karjalan suksitehtaan Tourist-mallit, niin ilman muuta olisin tänäänkin Petäisen riitteelle uskaltautunut.
Nuo Karjalan suksitehtaan Tourist-mallit olivat kolme metriä pitkät ja lähes vaaksan levyiset, joten kyllä ne olivat aikamiehille tarkoitetut. Niihin olisi kuulema saanut pientä lisäkorvausta vastaan lujat ja yksinkertaiset autonrenkaasta leikatut mäystinsiteen, joten jäihin pudonnut olisi saanut ne helposti irti jalastaan.
Sortavalasta ostamani Karjalan-kilpasukset, jotka oli tehty Karhun tehtaan vanhoilla koneilla, maksoivat aikoinaan euroissa parikymppiä ja kyllä ne ovat olleet hyvät kuntoiluvälineet. Samaa hintaluokkaa olisivat olleet nuo aikamiehen metsäsuksetkin.
Tuollaiset Karjalan kolmemetriset hiihtimet ovat kyllä Suomen ryteiköissä turhan hankalat ohjattavat. Uskon, että Venäjän pohjoisten alkuperäiskansojen käyttämät lyhyet ja leveät poronnahalla pohjustetut sukset olisivat vesakkohiihdossa paremmat, mutta ainakaan Sortavalan kaupoista en sellaisia löytänyt.
Poronnahkapohjaiset sukset eivät lipsu eivätkä jäädy vetisissäkään oloissa. Lisäksi ne ovat äänettömät, joka on eränkävijöille tärkeä asia. Luulen, että isoja alamäkiä laskettaessa, ne luistavat sen verran maltillisesti, ettei hiihtäjälle käy samalla tavalla kuin minulle Kyöpelin mäessä viime talvena, jolloin isot mononi juuttuivat ladunreunoihin kiinni ja lensin turvalleni niin, että henki oli paeta ruumiistani.
Nahkapohjasuksia on ainakin kerran käytetty talviolympialaisissa, sillä vuoden 1936 Garmishin olympiaviestissä turkkilaiset hiihtivät sellaisilla. Menestys ei ollut hyvä, koska Jalkas-Kalle oli lykkinyt ikeniä purren tekohampaat taskussa jo maaliin, ennen kuin Turkin ankkuri pääsi viimeiselle osuudelle.
Turkkilaiset olivat ilmeisesti sortuneet väärään välinevalintaan, koska heidän suksiaan ei oltu pohjustettu poron- vaan lampaannahalla ja lammashan on tunnetusti hidas eläin.
torstai 16. marraskuuta 2023
Hiihtokausi alkoi
Savon Sanomissa ei ole vieläkään ollut uutisia hukkuneista pilkkimiehistä, josta päättelin, ettei talviongintakausi ole vieläkään alkanut, joten en uskaltanut lähteä jäälle pilkille, vaan tyydyin vain hiihtämään.
Muita hiihtomiehiä ei jäällä jostain syystä näkynyt, mutta jäniksen jälkiä kuitenkin näin, eli jotkut kuitenkin uskalsivat jäällä liikkua. Pikkuisen kuitenkin epäilen, että jos silminnäkijöitä hiihtoretkelläni oli, niin mentaalihygieniaani epäillään entistäkin enenevämmässä määrin.
Tulipa meleeni, että jos nykyajan sukset jalassa putoaa jäihin, niin ylös ei pääse, koska nykyajan siteitä ei saa avannossa auki. Minusta jonkun hiihtoniilon pitäisi suunnitella jonkinlaiset tarramäystimet. Toinen vaihtoehto voisi olla, että Crocs- puutarhakengät naulaa talven ajaksi suksiin. Köyhän ei nimittäin kannata seisottaa kallista kalustoaan käyttämättömänä puolta vuotta.
keskiviikko 15. marraskuuta 2023
Hurmaava joukkoitsemurha
Vaikka Telluksen tilanne onkin katastrofaalinen jouduin taas eilen päästelemään selkäkeikkanauruja katsoessani tellusta Hurmaavaa joukkoitsemurhaa, joka on mielestäni yksi maailman hauskimmista elokuvista, vaikka tiedän, etteivät suomalaiset elokuvakriitikot tai ulkomaalaiset ole samaa mieltä, vaan pitävät tätä filmiä hyväntavan vastaisena ja sopimattomana.
Selkäkeikkanauruja päästellessäni keksin hyvän matkailuidean jollekulle alan yrittäjälle, joka on joutunut vaikeuksiin vaikkapa sen vuoksi, että bussimatkat Venäjälle eivät enää onnistu. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö konkurssia ja ehkä jopa itsemurhaa suunnitteleva pk-yrittäjä voisi alkaa järjestämään hurmaavia joukkoitsemurhamatkoja eilisen esimerkin mukaisesti reitille Kotka-Imatra-Savonlinna-Nordkap-Itävalta-Ranska-Espanja.
Itse ilman muuta lähtisin tuolle reissulle, vaikkakin kuluttaja-asiamies saattaisi tietysti kieltää tuon reissun markkinoimisen hyväntavanvastaisena ja sopimattomana.
Hurmaavan joukkoitsemurhan voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-50703594
tiistai 14. marraskuuta 2023
Ismo Alanko Säätiö
On helppo ymmärtää, että maamme pula-ajan sukupolvia on moni asia harmittanut kovasti, kuten tohtori Tuikan Harmitus-kirjasta ilmeneekin, mutta siitä huolimatta, että maamme on muutamassa vuosikymmenessä kehittynyt monessakin asiassa maailman parhaaksi, niin Suomessa, isiemme maassa, on yhä seikkoja, jotka harmittavat raskaasti nykyisiä sukupolvia kannustaen heitä uusiin suurtekoihin.
Esimerkiksi joensuulaisen pankinjohtajan pojan Ismo Alangon lapsuus oli kovasti traumaattinen, koska hänen vanhempansa harrastivat kanteleen soittoa kalevalalaisessa ryhmässä. Tämä trauma pakotti Ismo Alangon sitten aikuisena tekemään eräänlaisen protestilaulun nimeltään Vihaan Kalevalaa.
Alanko on kertonut, että nuorempana hän kuvitteli, että syvä harmitus on ihmisen normaali mielentila ja ilmeisesti sen innoittamana Ismo Alanko Säätiö on levyttänyt kappaleen, josta itse vanhana herrasmiehenä käytän nimeä Voi pahus kun harmittaa. Minulle, joka lähinnä harrastan ortodoksista kirkkolaulua, on tuo kappale ja varsinkin sitä esittävä yhtiö ventovieraita.
Muistelen, että silloin kun itse elin murrosiän pahinta kuohuntavaihetta, Ismo Alangolla oli yhtiö nimeltään Hassisen Kone. Tuo yhtiön nimi synnytti eräässä joensuulaisessa ompelukoneyrittäjässä, jonka liike oli nimeltään samainen Hassisen Kone, niin paljon harmitusta, että hän muutti yrityksensä nimeksi Joensuun Ompelukone.
Hiljennymme kuuntelemaan Ismo Alankoa: https://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU
maanantai 13. marraskuuta 2023
Harmituksen voima
Tänään minä olen lähes yhtä onnellinen kuin Tepon Jaskan kaveri Ryynäs-Topi sen jälkeen, kun Topin vanhin poika pääsi työttömyyskortistoon, koska olen nykyisen maailman kaiken kauheuden keskellä yhdeltä makuulta lukenut mainion kirjan, joka sai minut päästämään monta selkäkeikkanaurua.
On ihan oikein, että Helsingin Sanomat ei suostu sivuillaan käyttämään erästä n-alkuista sanaa eikä erästä r-alkuista sanaa, mutta toisaalta hieman ihmettelen, kun eilen löysin Hesarista erään v-alkuisen sanan, jota itse en suostu vanhanajan herrasmiehenä kirjoittamaan, joten hieman sievistelen tohtori Timo J. Tuikan hervottoman hauskan kirjan nimeä ja kerron sen olevan Harmituksen voima – Suomalaisen katkeruuden historia.
Tohtori Tuikka todistaa kirjassaan eittämättä, että Suomi on rakennettu maailman eittämättä onnellisimmaksi maaksi syvän harmituksen voimalla. Esimerkiksi yltiöpositiiviset ruotsalaiset ja norjalaiset ovat maailman onnellisuustutkimuksissa jääneet sijoille yms., kun taas tohtori Tuikka toteaa tutkimuksessaan suomalaisten rakentaneen maansa maailman onnellisimmaksi maaksi hampaat irvessä, peräsuoli pitkällä ja veren maku suussa.
Pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi on Tuikan kirjan luettelo niistä suomalaisista, jotka ovat kohonneet esimerkiksi urheilun, kulttuurin ja politiikan huipulle syvän harmituksen, katkeruuden ja harmituksesta kumpuavan kostonhimon siivittäminä. Tosin yhden virheen tohtori Tuikan tutkimuksesta löysin.
Nimittäin Tuikan mukaan Suomen Maaseudun Puolueen, jonka tunnuslauseena muistaakseni oli ”SMP, neljä kirjainta joihin voi luottaa” ja maamme keihäänheiton menestys korreloivat keskenään. Tuota en usko, koska Suomen keihäänheitto menestyi parhaiten aikana, jolloin SMP:stä ei oltu kuultukaan.
Tuikan näkemys SMP:n ja maamme keihäänheiton yhtäaikaisesta menestyksestä perustunee siihen, että olympiavoittaja Pauli Nevala oli vähän aikaa mukana SMP:n toiminnassa, mutta riitaantui sitten jostain syystä SMP:tä johtaneiden herrojen kanssa.
Nevalan rivakan heittokäden salaisuus ei löydy vennamolaisuudesta, vaan siitä, että rutiköyhä koulukiusattu orpopoika Nevala pääsi nuorukaisena TVH:n hätäaputöihin mättämään lapiolla liejua syvän suo-ojan pohjalta. Kun Nevala kömpi ylös suo-ojasta ja pääsi armeijaan syömään ja lepäämään kunnolla, niin heti keppi lensi 21-vuotiaan nuorukaisen kädestä maailman sen kesän kärkitulokseen.
Tosin samana kesänä pieni, mutta vahva, orpopoika Jorma Kinnunen, joka lienee viimeisiä Suomessa huutolaisena myytyjä lapsia, heitti Äänekoskella ilmeisesti vielä pitemmän kaaren, mutta köyhän pitäjän urheilukenttä loppui kesken ja keppi lensi monta metriä kaurapellon puolelle ja heitto hylättiin. Mahtoi Kinnusta silloin harmittaa raskaasti.
Kinnusen heittokäsi ei kehittynyt liejun mätöstä, vaan hän mätti lantaa vallan ennätysmäärät ollessaan renkinä Tourusen talossa. Kinnunen kertoi muistelmissaan, että puuvartiset talikot katkesivat, mutta talossa oli onneksi yksi rautavartinen.
Lisätietoa tohtori Tuikan kirjasta ja varsinkin sen nimestä tässä: https://www.adlibris.com/fi/kirja/vitutuksen-voima-9789523823914?gclid=Cj0KCQiAr8eqBhD3ARIsAIe-buNXwJcy7VMncIMhRO7pgBodo8JyOVDvjOqUM9OYDfPbN7g5uhPib8YaAmWVEALw_wcB
sunnuntai 12. marraskuuta 2023
Tule ja katso
Nätisti puhui presidentti Sauli Niinistö Martti Ahtisaaren maahanpanijaisissa ja hän mm. kertoi, että Ahtisaari pystyi näkemään pahimmissakin ihmisissä aina jotain hyvääkin, joka edesauttoi rauhanneuvotteluissa.
Itse painoin Niinistön korostaman asian sydämeeni, jossa olen sitä tutkiskellut ja jostain syystä mieleeni on tutkiskeluni seurauksena noussut neuvostoliittolaisen Elem Klimovin 1985 valmistunut elokuva, joka meillä tunnetaan nimellä Tule ja katso. Tämä raaka sotaelokuva kertoo murrosikäisestä pojasta, joka lyöttäytyy partisaanien mukaan saksalaisten miehittämällä Valko-Venäjällä vuonna 1943.
Jossain elokuvakerhossa katsoin tuon filmin enkä siihen silloin tykästynyt. Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa sotaorvoksi jäänyt pikkupoika ampua räiskii puoliautomaattikiväärillään vedessä kelluvaan Hitlerin kuvaan lippaan tyhjäksi.
Ihmettelin ääneen moista mielestäni naurettavan kliseemäistä kohtausta. Eräs bussikuski sitten kysyi, että enkö minä todellakaan huomannut, että joka laukauksen jälkeen Hitler muuttui nuoremmaksi ja sitten kun hän on muuttunut vauvaksi, poika ei enää ampunutkaan. Häpesin, etten puuttuvan tunneälyn vuoksi todellakaan huomannut moista.
Nyt minusta tuntuu, että kyseinen kohtaus on maailman elokuvahistorian vaikuttavin kohtaus eikä sitä normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen pysty kuivin silmin katsomaan; varsinkin kun teini-ikäinen ampuja muuttaa räiskimisensä aikana ihan vanhan ukon näköiseksi. Tässä yhteydessä en voi olla kertomatta, että joskus näin lehdessä kuvan taaperoikäisestä Putinista äitinsä sylissä ja sekin kuva oli ajatuksia herättävä.
Tule ja katso -elokuvan englanniksi tekstitetyn version voi katsoa tästä linkistä ja maailman elokuvahistorian vaikuttavin kohtaus alkaa noin kohdasta 2t15min.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=come%20and%20see%2C%20youtube&fbclid=IwAR18Ez4kG0Em613K4DiswIrwLdtjmCXip2eOK5ATkNi_DEDXruyYjxO9_Ls#fpstate=ive&vld=cid:e06dc9ef,vid:zjIiApN6cfg,st:0
lauantai 11. marraskuuta 2023
Onni Happonen
Mystinen on Heinäveden kunta. Siellä sijaitsee mystinen Valamon uusi luostari, siellä tapahtui mystiseksi jäänyt Tulilahden leirintäalueen murhatapaus ja kaiken huipuksi siellä tapahtui myös maamme poliittisen historian mystisin poliittinen murha, kun lapualaiset muiluttajat surmasivat vuonna 1930 kunnallislautakunnan puheenjohtajan, eli silloisen kunnanjohtajan, Onni Happosen.
Wikipedia kertoo tapauksen taustoista seuraavaa:
”Happonen tunnettiin kotipaikkakunnallaan tarmokkaana miehenä, joka pyrki ajamaan erityisesti vähäosaisten asiaa. Toimintansa ansiosta hän sai paljon vihamiehiä paikallisista mahtimiehistä. Happonen oli muun muassa taksoituslautakunnan puheenjohtajan tehtävässään puuttunut perintöosuuksiaan pimittäneiden isäntien toimiin ja vaatinut heitä maksamaan lakisääteiset verot. Lisäksi närkästystä herätti, kun hän oli erään perhetragedian yhteydessä estänyt isättömiksi jääneiden lasten myymisen huutolaisiksi. Happosen mukaan oli kunnan tehtävä huolehtia köyhistä. Hän oli myös riitaantunut nimismiehen kanssa eräästä tietyöurakasta, mikä oikeudessa ratkaistiin Happosen hyväksi.”
Lapuan liikkeen miehet kaappasivat Happosen 1.9.1930 kunnallisvaltuuston kokouksesta, vaikka tämä oli kokouksen esityslistan lisäksi ottanut tilaisuuteen mukaansa myös Mauser-pistoolinsa. Hän jopa yritti käyttää asettaan päällekarkaajiensa pysäyttämiseksi, mutta yksityiskohta, jota ei yleisesti tunneta, on, että kyläkauppias, joka myi Happosen aseeseen patruunat, oli tehnyt ns. jäynän ja poistanut niistä ruudin.
Happosen ruumis löydettiin vasta kolmen vuoden päästä muurahaispesästä ja ruumiista saattoi päätellä, että uhria oli rääkätty pahasti. Eräs muiluttaja muistelikin myöhemmin savolaismaisen lupsakkaasti, että ”pitihän se Happonen sitten lopettoo, kun se tulj särettyä niin pahasti.”
Savon historia-kirjasta luin, että Happosen toisen käden sormetkin oli revitty irti. Saattaa olla, että ne olivat jääneet muilutusauton oven väliin, kun iso ja riski Happonen pisti oikein tosissaan vastaan.”
Rapsuitta Happosen surmasta ei selvitty, koska ampujaksi tunnustautunut entinen punakaartilainen työmies Otto Pakarinen sai taposta yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen ja vahtimestari Albin Puustinen vapaudenriistosta kuusi kuukautta. Tuomion jälkeen miehet vakuuttivat ottaneensa syyn niskoilleen rahaa vastaan.
1950-luvun lopulla Pakarinen lopulta otti yhteyttä tapausta tutkineeseen nimismieheen ja ilmoitti olevansa halukas kertomaan tietojaan. Hän ei kuitenkaan ilmaantunut sovitulle tapaamispaikalle. Vuonna 1962 Pakarinen tuotiin pahoinpideltynä Iisalmen sairaalaan. Kotiuttamista edeltävänä iltana hän sai tuntemattoman vieraan ja kuoli seuraavana yönä kallonmurtumaan.
Luin kauan sitten Mikkelin läänin maaherran Urho Kiukkaan muistelmat ja niissä hän kertoo, että heinäveteläiset kyllä tiesivät, kuka oli murhamies, mutta asiasta vaiettiin.
Yle Areenasta löytyy Onni Happosen karmeasta surmasta ohjelma, jossa Åke Lindman kertoo tapauksesta ohjelmasarjassa Ei vanhene koskaan: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/17/musta-murha-valkoinen-totuus-tapaus-onni-happonen
perjantai 10. marraskuuta 2023
Runar
Olen lukenut lyhyen ajan sisällä sekä Teemu Keskisarjan että Mikko Pennasen tutkimukset Tulilahden murhamysteeristä enkä uskalla arvailla, kuka oli murhaaja. Moni asia puhuu sitä vastaan, että teon olisi tehnyt ruotsinkielinen pohjalainen Runar Holmström.
Monista seikoista voi päätellä, että murhaaja oli paikkakuntalaisia, koska hän ilmeisesti tiesi asioita, joita muualta tullut ei tiennyt. Lisäksi jos tekijöitä oli vain yksi, niin hänen on pitänyt olla vahva mies, koska ruumiita oli kannettu pitkä matka hautauspaikalle. Toisaalta vaikka Runar oli hyvin pienikokoinen, oli hän tarpeen tullen hyvin vahva, koska kahden ilmeisen isokokoisen poliisin piti kertomansa mukaan painiskella Runarin kanssa puoli tuntia, ennen kuin hänet saatiin raudoitettua.
Vuosia sitten luin toimittaja Elina Karjalaisen muistelmat ja hän ei pitänyt kiltinoloista Holmströmiä murhaajana. Karjalainen uskalsi jopa oikeudenistunnon tauolla jättää taaperoikäisen tyttärensä käräjäsaliin siellä jalkaraudoissa istuneen Runarin vahdittavaksi, kun toimittaja joutui poistumaan tauon ajaksi omille asioilleen. Runar olikin ollut hyvä ja ystävällinen lapsenvahti.
Tulilahden murhatutkimuksissa oli tragikoomisiakin piirteitä. Eräskin Savo-lehden tutkiva journalisti oli piiloutunut Tulilahden koulun ruokakaappiin salakuuntelemaan koululle majoittuneita poliiseja ja julkaisi siekailematta nokkelasti tietoonsa saaman syyllisen otsikolla ”Haudankaivaja Koikkalainen on murhaaja”.
Tosin tämä tieto jouduttiin sitten myöhemmin oikaisemaan, kun Heinävedelle raahattiin tuomiolle Runar Holmström-niminen erakko ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Elina Karjalaisen mukaan oikeudenkäyntiä seuraamaan saapunut runsaslukuinen savolaiskäräjäyleisö kuulemma ihmetteli suureen ääneen, että miksi moisesta selvästä asiasta pitää kalliita käräjiä käydä, koska asian voisi huomattavasti kustannustehokkaammin ratkaista muutenkin.
Runar Holmströmiä ei tuomittu Tulilahden tapauksesta, koska hän hirtti itsensä sellissään lakanasta tekemäänsä köyteen ennen oikeuden päätöstä. Tässä lisätietoa Tulilahden tapauksesta ja Runar Holmströmistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha
torstai 9. marraskuuta 2023
Tulilahden murhamysteeri
Mikko Pennasen kirjasta Tulilahden murhamysteeri ilmenee, että mysteerinen mopomies Runar Holmström kunnioitti läsnäolollaan loppukesästä 1959, eli Tulilahden murhien aikaan, entistä asuinkaupunkiani Heinolaa.
Asiasta on olemassa luotettavat todisteet, koska kaksi Heinolan poliisilaitoksen poliisimiestä, ylikonstaapeli Reino Hiltunen ja konstaapeli Aimo Wahlstedt, kertoivat kuulustelussa, että he olivat nähneet 21.8.1959 Heinolassa silloisen R—-nniemen rannalla Runarin paistattavan päivää uimahoususillaan.
Poliisikaksikko ei puuttunut tapahtuneeseen, sillä ilmeisesti heidän arvionsa mukaan kyseessä ei ollut rikos eikä Runaria silloin epäilty Tulilahden murhamieheksi. Kuitenkaan Holmström ei tuolloinkaan ainakaan täysin pystynyt pitäytymään rikoksettomaan elämäntapaan, koska lähistöllä uimassa olleilta kahdelta naiselta oli samoihin aikoihin varastettu alushousut.
Kyseiset alushousut löytyivät myöhemmin, kun Runar oli muista syistä kiinniotettuna, tämän hallusta. Ensiksi mies kertoi varastaneensa alushousut puhdistaakseen niillä mopediaan, mutta myöhemmin hän muutti kertomustaan ja väitti varastaneen alushousut puhdistaakseen niillä polkupyöräänsä.
Myöhemmin ylikonstaapeli Hiltunen kävi esittelemässä poliisin takavarikoimia alushousuja asianomistajaneitosille, mutta syistä, joita voi vain arvailla, nämä eivät tunnistaneet niitä omikseen.
Asuin aikoinani 16 vuotta Heinolassa, mutta niin pitkälle oli maamme siihen aikaan suomettunut, etten kuullut koskaan puhuttavan R—-nniemestä; ilmeisesti paikan nimi oli muutettu paremmin Pariisin rauhansopimusta vastaavaksi. Sen sijaan kuulin eräiden neuvostovastaisten tahojen puhuvan Heinolassa kasvavasta uhanalaisesta kasvista nimeltään r—-nverijuuri, mutta yleensä tuota kasvia kutsuttiin idänverijuureksi.
Lisätietoa Tulilahden murhamysteerikirjasta löytyy tästä linkistä https://www.kulttuuritahdet.com/uutiset.html?a100=226053 .
keskiviikko 8. marraskuuta 2023
Proteiini
Eilen Ylen uutissivuilla kerrottiin näyttävästi jo Lappeenrannan Yliopistossa tehdystä keksinnöstä, jonka avulla ilmasta pystytään sähkön avulla valmistamaan proteiinia, joka näyttää ja maistaa ihan vehnäjauholta ja jonka valmistuskustannukset ovat pari euroa kilolta. Kyseessä on kaiken järjen mukaan ihmiskunnan historian suurin keksintö.
Ikiaikainen unelma siitä, että ihmiskunta vapautuisi työnorjuudesta näyttää siis olevan lähellä, varsinkin kun esimerkiksi 3D-tulostimet pystyvät jo tulostamaan konetuliaseita alamaailman käyttöön. Uskon, ettei kestä montaa vuotta siihen, kun 3D-tulostimet tulostavat uusia 3D-tulostimia kansantalouden tarpeisiin.
Tässä yhteydessä nousee mieleeni erinomainen Katsastus-elokuva, joka kertoo siitä, miten monien nuorukaisten on vaikea aikuistua, jossa elokuvan päähenkilö käy Ruotsissa katsastuttamassa sieltä ostamaansa Hillmania ja toheluuttaan ajaa menopelinsä katsastuskonttorin rasvamonttuun, jonka jälkeen hän toteaa, että ”tämä on taas sitä tyypillistä ruotsalaista v—–lua.
Nimittäin luulen, että ruotsalaiset eivät ensi vuonnakaan myönnä Lappeenrantaan sille proteiinikeksinnöstä ilman muuta kuuluvaa Nobelia ja minusta sekin on taas sitä tyypillistä ruotsalaista v—–lua.
Lappeenrannan keksintöön voi tutustua tästä https://yle.fi/a/3-10833123 .
tiistai 7. marraskuuta 2023
Hetekkavero
Taloustieteilijä Sixten Korkman otti tämän aamun Helsingin Sanomissa kantaa maamme veropolitiikkaan ja esitti pitkän ja ansiokkaan kirjoituksensa lopuksi seuraavaa:
”Suomen veroaste ei ole kohtuuttoman korkea, ja nykynäkymin se on alenemassa tuntuvasti. Olosuhteet huomioon ottaen verotusta tulisi lähivuosina valikoivasti kiristää. Tätä linjaa tukee myös luterilainen moraalimme, joka korostaa yhteisvastuuta. Korkeat verot ovat sivistyksen hinta.”
Olen samaa mieltä Korkmanin kanssa. Esimerkiksi fasismin vastainen taistelu, jota nyt Ukrainassa käydään, vaatii länsimaista demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta kannattavilta länsimailta valtavasti lisää resursseja.
Esimerkiksi jokunen viikko sitten Venäjän johtaja Putin vieraili Pohjois-Koreassa ja pyysi ilmeisesti hyvin nätisti lisää aseapua ja niinpä sikäläinen ilmeisen vauraan valtion tyranni toimitti heti miljoona kranaattia, joka vastaa USA:n kolmen vuoden kranaattituotantoa. Muistelen, että Ranska pystyi vähän aikaa sitten lupaamaan Ukrainalle 6.000 kranaattia.
Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen se, että sota-aikana Suomessa oli käytössä ns. hetekkavero, joka oli eräänlainen progressiivinen varallisuusvero, jonka avulla ylläpidettiin monta vuotta satojen tuhansien miesten armeijaa rintamalla ja jonka avulla asutettiin puolisen miljoonaa sotapakolaista.
Hetekkavero oli oli 2,5 – 20% verotettavasta omaisuudesta, joten vero oli melkoisen raskas varsinkin hyväosaisille kansalaisille. Suomen kansallisvarallisuus lienee tällä hetkellä noin 1.000 miljardia euroa, josta valta osa kuuluu yksityisille kansalaisille.
Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että Venäjän valtiolla on länsimaisissa pankeissa noin 300 miljardin talletukset ja uskon, että venäläisillä oligarkeilla lienee länsimaissa myös ainakin kymmenien miljardien varallisuus.
En pitäisi suurena vääryytenä vaikka uusi hetekkavero kohdistettaisiin myös venäläisten varallisuuteen ja saaduilla varoilla rahoitettaisiin Ukrainan puolustusta ja jälleenrakentamista.
Hesarin tilaajat voivat lukea Korkmanin kirjoituksen tästä linkistä https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009971658.html?fbclid=IwAR0SKkk99P4XyeOKo2JjY2iPSnQDmQ5TL8RUnWARoFX9JtghouK9QluW3Bk
maanantai 6. marraskuuta 2023
Neuvostopysäkkien lumo
Neulanpistopolitiikkaa harrastaneet neuvostovastaiset tahot väittivät aikoinaan, että entisessä hyvässä itäisessä naapurissamme kaikki muu oli paskaa paitsi kusi, mutta itse en ajattele ainakaan täysin noin.
Esimerkiksi vuonna 1955 valmistunut Pietarin metro tarjoaa huikaisevan taide-elämyksen ja huikaisevia taide-elämyksiä tarjoavat myös neuvostoliittolaiset bussipysäkit ainakin, mikäli yhtään on uskominen juuri tv:stä katsomaani dokumenttia Neuvostopysäkkien lumo ja miksi ei olisi uskominen.
Itse kiertelin aikoinani paljon Karjalaa, mutta siellä silmääni eivät pistäneet bussipysäkit. Ilmeisesti Karjala oli neuvostoaikaan sen verran kehityksestä jäljessä, ettei sinne kohonnut noita arkkitehtoonisesti merkittäviä bussipysäkkejä, joita äsken tellusta ihastelin.
Sen sijaan itärajan takana silmääni pistivät erilaiset hyvin taiteellisilta vaikuttavat tv-antenniviritelmät, joita rakennusten katoilla näki. Varsinkin kerrostalojen katoilla antenniviidakko edusti luonnonmonimuotoisuutta parhaimmillaan, koska neuvostoteollisuus ei ollut vielä onnistunut kehittämään yhteisantennia. Kahta samanlaista antennia en muistaakseni laajassa Neuvostomaassa tavannut ja ajattelin silloin, että tuossa asiassa olisi hyvä valokuvakirjan tai jopa väitöskirjan aihe, mutta toteuttamatta se hanke taitaa ainakin tässä elämässä jäädä.
Yle Areenan Neuvostopysäkkien lumo-dokumentin esittelytekstissä kerrotaan seuraavaa:
”Neuvostoliitossa arkkitehtuuri oli tiukasti keskushallinnon sääntelemää ja kaiken rakentamisen piti kuvata kommunismin voittoa ja järjestelmän ihanuutta. Bussipysäkeissä suunnittelijoiden vapaus ja luovuus sai kuitenkin kukoistaa ja niiden valloittava arkkitehtuuri vaihtelee tiukasta betonibrutalismista runsaaseen alkuperäiseen kansataiteeseen. Kanadalainen valokuvaaja Christopher Herwig valokuvasi neuvosto-bussipysäkkejä seitsemän vuoden ajan Kiovasta Vladivostokiin. (Soviet Bus Stops, 2023)”
Neuvostopysäkkien lumoon voi tutustua tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-64768090
sunnuntai 5. marraskuuta 2023
Tamtam
Yllättävän ja jopa dramaattisen käänteen sai eilisessä ratkaisevan tärkeässä Elämäni biisi-ohjelmassa kamppailu siitä, kuka tulevaisuudessa johtaa maamme ulkopolitiikkaa, sillä aiemmin vedonlyöntiveikkauksissa pituutensa vuoksi kärjessä ollut Alexander Stubb jäi kisassa vihoviimeiseksi nollalla pisteellä. Tässä tilanteessa tulee väkisinkin mieleen Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin välisen tasaväkisen presidenttitaiston vuonna 1994 ratkaissut Tuttu juttu-ohjelma, jossa Ahtisaaren pariskunta tiesi mieliruokansa, eli karjalanpaistin, Rehnin pariskuntaa paremmin.
Eilinen ohjelma vahvisti selvästi Olli Rehnin tilannetta maamme ulkopoliittisen johtajan asemasta taisteltaessa, koska hän osoitti selvästi muita ehdokkaita parempaa tietämyksen tasoa, koska hän tiesi ehdokkaista ainoana mitä tamtam on. Itsekin olen hyvä tamtam-alan erikoisasiantuntija, koska vallan Rieponlahden kyläkirjassa mainitaan, että enoni Risto oli mies, joka osasi valmistaa kylän parhaan kiljun, jota juankoskelaiset kutsuvat nimellä tamtam. Enoni kiljusta sen sijaan käytettiin hellittelynimeä Pekka.
Tamtam-tietämyksen lisäksi Olli Rehnin asemaa maamme ulkopolitiikan johtajaa valittaessa vahvistaa se, että vaikka hän onkin Savon poekia, niin hänen sukunsa on ymmärtänyt vaihtaa savolaisen sukunimensä vähän fiinimmäksi. Alun perin Mikkelin Rehnit olivat muutama sukupolvi sitten Syrjäläisiä, mutta koska Ruotsin armeija pyrki muuttamaan ruotusotamiestensä nimet paremmin sotilaille sopiviksi, Syrjäläinen vaihtui Rehniksi. Samalla tavalla esimerkiksi Koivistoisen suvun ruotusotilaat, joilla oli kohtuuttoman pitkä sukunimi, tunnettiin Ruotsin armeijassa nimillä Kost tai Stolt.
Luulenpa muuten, että Olli Rehn saisi vaaleissa paljon enemmän kannatusta kuin Olli Syrjäläinen ja luulen myös, ettei Elisabeth Syrjäläinen olisi kyennyt tasaväkiseen taistoon Martti Ahtisaaren kanssa.
Jos joltakulta jäi eilen presidentinvaalin tärkein vaalikeskustelu katsomatta, sen voi katsoa tästä, jos parempaa tekemistä ei todellakaan ole: https://areena.yle.fi/1-4666758
lauantai 4. marraskuuta 2023
Rapala
Melkoisen vaikuttava on tuo Heinolan silta yli synkän virran. Ainakin hyvän tarinan mukaan tämän monumentaalisen rakennelman tekeminen maksoi 1930-luvun laman aikaan puolet Suomen köyhän valtion yhden vuoden budjetista. Itse en tuota ihan usko, ehkä se maksoi puolet jonkun vuoden valtion rakentamisbudjetista.
Erikoista tässä rautatiesillassa yli synkän virran on se, että rautatie päättyy siltaan. Luulen, että sillan rakentamisesta päätettäessä Itä-Hämeellä oli hyvät lobbarit eduskunnassa. Toisaalta silta rakennettiin pahimpaan pula-aikaan ja oli varmaankin sen ajan elvytystä parhaimmillaan. Kalliita koneita ei ollut ja halpaa työvoimaa oli tarjolla paljon. Lisäksi siltainvestointi lisäsi pitkällä tähtäimellä seudun taloudellista toimeliaisuutta monella sellaisellakin tavalla, joita siltahankkeen suunnittelijat eivät varmasti olleet edes ajatelleet.
Tuota siltaa oli rakentamassa myös eräs työmies Toivo Pylvänäinen, jota moni itähämäläinen saa nykyään kiittää elintasostaan. Siltatöissä Pylvänäiselle sattui sellainen vahinko, että hän onnistui saattamaan raskaaksi siltatyömaan ruokalassa työskennelleen tytön, jonka tapauksen paljastuttua mies katsoi parhaaksi häipyä maan alle useaksi vuodeksi, eli hän vetäytyi Päijänteen saareen ilmeisesti ruokkomaksuja karkuun. Yleisesti jopa uskottiin miehen häipyneen jopa veden alle, eli hukkuneen, mutta maamme kansantaloudelle oli onneksi, ettei niin käynyt.
Piileskelyaikana Pylvänäinen elätti itsensä vetämällä uistinta Päijänteellä ja samalla hän kehitteli menestyksellä myös erilaisia vaappumalleja. Heinolassa asuessani kuulin puhuttavan Karhusaaren erakosta, joka oli veistellyt männynkaarnasta vaappuja ja teki niiden turpalevyt säilyketölkkipellistä. Luulenpa, että jos jollakulla vielä on näitä Karhusaaren erakon vaappuja, ne saattavat nykyään olla arvossa arvaamattomassa.
Ainakin hyvän tarinan mukaan toinen kova ja köyhä kalamies, eli Lauri Rapala, joka yritti elättää perhettään uistinta vetelemällä, oli Pylvänäisen kalakaveri ja otti mallia tämän uistimista. Näiden vaappujen idea oli se, että ne matkivat haavoittuneen kalan liikettä ja se oli loistava innovaatio.
Rapala alkoi vallan ammatikseen valmistamaan ja myymään uistimia. Pikkuhiljaa Rapalan uistinten maine levisi ja liiketoiminta laajeni ja loppu onkin sitten melkoinen menestystarina. Niinpä tällä hetkellä Lauri Rapalan perustama firma lienee maailman suurin uistinten valmistaja, joka työllistää 1800 työntekijää eri puolilla maapalloa ja Rapala-konsernin liikevaihtokin on 228 miljoonaa euroa. Onnellinen loppu oli siis Toivo Pylvänäisen lapsenruokkotapauksella.
Muistelen kuulleeni, että Rapalalla on palveluksessaan kymmeniä vaappujentestaajia ja itsekin voisin hakeutua konsernin palvelukseen, sillä olen maailman innokkain, mutta myös huonoin kalamies, koska teen inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, jotta kalat eivät pyristelyllään häiritsisi leppoisaa souteluani luonnonrauhassa. Jos minunlaiseni kalamies saa jollain välineellä kalan, niin se väline on todistetusti hyvä.
perjantai 3. marraskuuta 2023
Lemmenlukko
Vaikka itähämäläinen väestö on verkkaisuuteen taipuvaista, niin kyllä kehitys sielläkin pikkuhiljaa kehittyy. Asuin aikoinani 16 vuotta Heinolan vanhan rautatiesillan poskessa ja monta kertaa illansuussa ulkoilutin likaisenharmaata villakoiraani Dingeä, joka oli paljon hienompaa sukua kuin isäntänsä, sillalla, mutta silloin en havainnut sillankaiteessa yhtään lemmenlukkoa, joiden kiinnittäminen siltojen kaiteisiin oli jo siihen aikaan sivistyneessä maailmassa yleisenä tapana.
Mutta kun alkusyksystä kävin Heinolan sillalla, niin lemmenlukkoja oli laskujeni mukaan jo noin 30 kpl. Lähes kaikki olivat niiden kaiverruksista päätellen ihan viime vuosilta, mutta vanhin oli vuodelta 1978. Sen jälkeen asiassa oli noin 30 vuoden tauko, mutta viime vuosina niitä on ilmaantunut yhä entistäkin enenevimmissä määrin. Luulen, että Heinola voisi mainostaa ihan valtakunnallisesti, että kaupungissa on silta lemmenlukkolaisten vapaassa käytössä ja että sillalta avautuva näkymä on Euroopan kaunein.
Wikipedian mukaan lemmenlukko tai rakkauslukko on riippulukko, joka kiinnitetään sillan kaiteeseen symboloimaan rakkauden kestävyyttä. Lemmenlukko on etenkin Keski-Euroopassa suosittu tapa. Lukkoon kaiverretaan parin nimet tai nimikirjaimet ja vuosiluku, minkä jälkeen lukko käydään ripustamassa sillan kaiteeseen. Kun lukko on lukittu, pari heittää avaimen veteen.
Lemmenlukon perinne juontaa juurensa vanhaan serbialaiseen melankoliseen tarinaan ensimmäisestä maailmansodasta ja nuoren kouluopettajan rakkaudesta sotilaaseen kylpyläkaupunki Vrnjacka Banjassa. Sotilas lähetettiin lopulta taistelemaan Kreikkaan ja hän jäi Kreikasta löytämän uuden rakkautensa luo eikä koskaan palannut kotimaahansa.
Sydän särkyneenä nuori nainen menehtyi ja peloissaan kylpyläkaupungin muut naiset kiinnittivät lemmenlukkoja paikalliseen siltaan välttyäkseen samalta kohtalolta. Silta on nimeltään Most Ljubavi (suom. rakkauden silta) ja tarina elvytettiin sekä popularisoitiin 1900-luvun puolessavälissä, kun yksi Serbian kuuluisimmista naisrunoilijoista, Desanka Maksimovic, julkaisi runon nimeltä Molitva za ljubav.
torstai 2. marraskuuta 2023
TV-miehet
Yleensä kuitenkin radioselostajat ovat säilyneet herrasmiehinä. TV:n puolella on välillä ollut vaikeampaa. Kerrankin Leningradissa hotelli Europeiskajassa Paavo Noposen kirjan mukaan Paavo ja Pekka heräsivät yöllä käytävältä kuuluvaan hirveään suomenkieliseen karjuntaan.
”Älkää perkele puristako ranteista! Mä olen pieni mutta vahva! … Koetettihan te tulla talvisodassakin, mutta… perkele, minua ei puristeta! ….Ei mitään harashoo kun irti!” Lopuksi huuto peittyy valtavan kokoisen hissipeilin särkymisen synnyttämän helinään.
Kun radiomiehet uskaltautuvat kurkistamaan, mitä on tapahtumassa, näkevät he, että kaksi karhumaista miliisiä on siellä vain saattelemassa erästä lapualais- ja painijataustaista TV-selostajaa huoneeseensa nukkumaan. Minusta tämä selostaja on aina ollut kuitenkin viimeisen päälle herrasmies, joten pikkuisen epäilen Noposen kirjassaan liioittelevan tapahtunutta tai erehtyvän henkilössä.
Radiomiesten sitkeyttä ei ollut myöskään TV-selostaja Anssi Kukkosella, joka katosi työmatkallaan Keski-Euroopan mäkiviikoilla iloisella 70-luvulla, niin että katselijat ja varsinkin iltapäivälehdet olivat jo todella huolissaan. Tapauksen jälkeen käsite ”olla mäkiviikoilla” sai uuden merkityksen. Anssi Kukkosen katoamisen seurauksena Seppo Kannas aloitti vuonna 1976 TV1:n Urheilutoimituksen päällikkönä Kukkosen sijasta.
Tässä kaksi TV-selostajaa muistelee uransa huippuhetki: https://areena.yle.fi/1-1839125
keskiviikko 1. marraskuuta 2023
Vode örveltää
Muistanpa kuin eilisenpäivän sen kesäillan vuodelta 1977, kun lämmittelin saunaa ja radiosta alkoi kuulumaan innolla odottamani lähetys Tampereen Kalevan kisoista. Luulin, että vastaanotin ei ollut ihan aseman kohdalla, kun selostajan puhe kuulosti jotenkin kummallisen puuromaiselta.
Mutta ei ollut vika radiossa, vaan urheiluselostaja Voitto ”Vode” Raatikaisessa. Mies ei vaikuttanut kuitenkaan olevan juovuksissa, jota ensiksi epäilin, vaan hän vaikutti pikemminkin olevan kännissä kuin käki. Lähetyksen alkuvaiheissa mies oli vielä jotenkin tolkussaan, mutta sitten miesten 800 metrin finaalin aikaan hän oli ihan örvellyskunnossa ja miesten juoksun sijasta hän muistaakseni selosti hyvin pikkutarkasti naispikajuoksijoiden riisuuntumista.
Sitten Voden selostus vaikeni ja puhevuoron otti Raimo ”Höyry” Häyrinen, joka oli sikäli erikoinen urheiluselostaja, ettei hän koskaan harjoittanut ammattiaan juovuksissa ja joka sittemmin epäilikin sen seikan olleen pääsyy radiosta saamiinsa potkuihin. Höyry hoitikin Tampereen Kalevan kisojen selostuksen loppuun kunnialla.
Myöhemmin lehdessä kerrottiin, että Vode olisi nauttinut ennen lähetystä vain pullollisen olutta janoonsa, mutta että hänellä oli päällä jokin lääkitys, joka tehosti oluen ensi-iskun vaikutusta. Saattaa olla ihan totuudenmukainen selitys tapahtuneelle. Ainakaan tapaus ei haitannut merkittävästi Voitto Raatikaisen urakehitystä, koska hän pääsi eläkkeelle Yleisradion urheilutoimituksen päällikön paikalta.
Itsekin olen joskus kokenut Voden kohtalon. Heinänuhan oireiden hoidossa käytettävä Zyrtec-niminen lääke tekee minut täysin toestaetoseksi, kuten Savossa sanotaan. En tarvitse edes olutpulloa ja siitä huolimatta örvellän kuin Raatikainen. Eikä Zyrtec-paketissa ole edes aineen sivuvaikutuksista kertovaa varoituskolmiota.
Luulin jo, etten koskaan tässä elämässä tule kuulemaan uudestaan Voden kuuluisinta selostusta, mutta viime sunnuntaina radiosta tuli urheiluselostusten toivekonsertti, jossa erään kuuntelijan toiveeseen vastattiin ainakin jossain määrin ja kyseistä nauhan pätkää päästettiin julkisuuteen muutaman sekunnin verran. Mielestäni vuoden 1977 Tampereen Kalevan kisojen miesten 800 metrin finaali olisi pitänyt saada kuulla kokonaan. Tämä pätkä alkaa tästä linkistä kohdalta 1.16,30. http://areena.yle.fi/1-3725410
tiistai 31. lokakuuta 2023
KAKSI KOKONAISTA YKSI SEITSEMÄS OSA
Minä vanhana urheilu- ja raittiusmiehenä kauhistelen sitä, miten vastuuttomasti työnantajan asemassa ollut Suomen Yleisradio suhtautui aikoinaan urheiluselostajiensa alkoholismiin, joka pääsi alustavan tutkimukseni mukaan kehittymään suorastaan ammattisairaudeksi.
Pekka Tiilikaisen elämänkertateoksessa Paavo Noponen avoimen ihastuneena esimerkiksi kertoo, kuinka Pekka ja Enzio Sevon joivat kerran kahdessa viikossa 12 litraa pirtua ilman, että suoritus mitenkään heikensi miesten työtehoa tai että kuuntelijat olisivat huomanneet mitään poikkeuksellista.
Noposen mukaan suoritus on aivan uskomaton ja sen pitäisi kelvata Guilnesin ennätysten kirjaan osoituksena Suomen radiomiesten poikkeuksellisen lujasta fysiikasta ja psyykestä.
Urheilu- ja tilastomies Noposen mukaan nautittu päihdemäärä vastaa kahta kokonaista ja yhtä seitsemäsosaa koskenkorvapulloa miestä kohti päivittäin. Se on karkean arvioni mukaan sellainen annos, että se veisi hengen keskivertomieheltä.
Tässä haastattelussa Pekka Tiilikainen kertoo suuria elämänviisauksia ja muistelee selostajan uraansa. Hän kyllä korostaa sitä, että lämpimän kahvin nauttiminen selostuksen aikana vahvistaa ääntä, mutta jostain syystä hän vaikenee täysin Sevonin kanssa tekemästään Suomen, ellei peräti Pohjoismaiden viinanjuontiennätyksestä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/kasvo-pekka-tiilikainen
maanantai 30. lokakuuta 2023
Unto Miettinen
Paavo Noponen oli Pekka Tiilikaisen lailla hyvin isänmaallinen ihminen ja todellinen sinivalkoinen ääni, joka näkyi jopa hänen parrassaan, jonka hän pääjohtaja Eino Revon läksiäisiin värjäsi mielenosoituksellisesti sinivalkoiseksi.
Mutta Tiilikaisen lailla Noponenkaan ei ollut vesipoikia. Toimittaja Unto Miettinen kertoo muistelmissaan, että kerran aamu kahdelta soi puhelin hänen kotonaan. Siellä Miettisen kollega Noponen vaati Miettistä välittömästi läheiseen ravintola Marskiin kuultavaksi.
Tietenkin pyyntöä oli toteltava. Paikanpäällä Noponen alkoi vaatia selitystä siihen, onko toimittaja Miettinen todellakin puna-armeijan majuri, kuten väitetään. Miettinen vahvisti väitteen vaatien
luutnantti Noposta tekemään asennon, sillä Neuvostoarmeijassa on tapana toimia siten esimiestä puhuteltaessa. Miettinen uhkasi myös komentaa Noposta maahan-ylös siihen asti kunnes oikea puhuttelutapa löytyy.
Saattoi hyvinkin olla, että toimittaja Unto Miettinen, joka ennen sotaa oli toiminut maanalaisessa kommunistisessa liikkeessä, saattoi olla puna-armeijan upseerikoulun käynyt mies. Ennen sotaa Leningradin upseerikoulusta valmistui enemmän suomalaisia upseereita kuin maamme kadettikoulusta. Kirjailija Sirpa Kähkösenkin kuopiolainen vaari hiihti itärajan yli saamaan sotilaskoulutusta.
Mutta muuten poliittisista eroavaisuuksista huolimatta kaverukset Tiilikainen, Noponen ja Miettinen tulivat keskenään hyvin toimeen, sillä olivathan kaikki kolme pohjimmiltaan herrasmiehiä ja upseereita. Miettinen ja Tiilikainen tekivät yhdessä jopa aprillijuttuja radioon, koska miehillä oli uskottavalta kuulostava ääni.
Kerrankin Miettinen kertoi aprillijutussa Suomessa keksityn pimeää valoa lähettävän lampun, jonka avulla pystyi muuttamaan päivän yöksi. Jutun jälkeen tuli radioon soitto eräältä kiihtyneeltä everstiltä, joka huusi, että: ”Mitä helvettiä! Miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on vuodettu julkisuuteen.”
Lisätietoa Unto Miettisestä tässä: https://areena.yle.fi/podcastit/1-1363869
9.9.2009
Unkka 09.09.2009, 19:22
Tapio Rautavaaran muistelmista ilmenee, ettei eilisen jutun lentopalloilija ole ainut henkirikokseen syyllistynyt huippu-urheilija. Vastoinkäymisiä elämässään oli myös 30-luvun lopun väkivahvalla moukarinheittäjällä Uuno Veirilällä. Talvisodan alla hän heitti lajissaan maailman kärkituloksen ja oli siten seuraavan kesän olympialaisten ennakkosuosikki. Kisat jäivät pitämättä, sillä maailman nuorisolla oli silloin muuta tekemistä.
Veirilä oli värikäs urheilija, joka noudatti Suomen valtakunnan lainsäädäntöä vain soveltuvilta osin. Moukariuransakin hän aloitti paikassa, jossa olivat ikkunoissa sepän takomat kartiinit ja jossa riimun päässä olevia rautakuulia oli helposti saatavilla. Niinpä moukarinheittoharrastus oli perusvahvalle jässikälle luonteva valinta. Tietääkseni mies kärsi linnatuomion peräti miestaposta. Sen seurauksena ulkomaille suuntautuneita kilpailumatkojakin häiritsi kansalaisluottamuksen puuttuminen.
Nykyään suomalainen asenneilmasto antaa anteeksi vakavatkin rikoset, mutta seuraava rikos on kyllä sovittamaton. Kerran ”Unkka” oli kilpailumatkallaan majoittunut paikalliseen matkustajakotiin. Kuuman sään vuoksi hän riisuuntui ilkosilleen ja tilasi tarjoilijaneidiltä virvokkeita. Tämä ei kuitenkaan siveellisenä henkilönä suostunut tuomaan tarjotinta sisälle huoneeseen.
Kätensä neiti kuitenkin ojensi oven raosta periäkseen maksun. ”Unkka” reklamoi palvelun laatuun välittömästi. Rahan sijasta hän työnsikin ojennettuun käteen pippelinsä. Moukarimies joutui välittömästi etsimään uuden kortteerin. Teko täyttää törkeän seksuaalisen häirinnän tunnusmerkistön ja siitä saisi näyttävät ja äärimmäisen tuomitsevat lööpit iltapäivälehtiin.
Kommentit (1)
Olen järkyttynyt 08.09.2009, 17:51
Eilen repäisivät iltapäivälehtien lööpit: ”Olympiaurheilija tuomittiin murhasta elinkautinen”. Asia ei kiinnostanut sen vertaa, että olisin luopunut syvästä vakaumuksestani ja ostanut jomman kumman julkaisuista. Sen sijaan yritin äsken löytää netistä tietoa tapauksesta. En löytänyt.
Mutta sen sijaan löysin tämän jutun ( http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2305&start=45 ) ja olen suurena lentopalloilun ystävänä syvästi järkyttynyt. Muistan tämän vaimonsa ampujan hyvin. Hän oli aikoinaan savolaisen lentopalloilun kirkkaimpia tähtiä ja mikäli oikein muistan, hän edusti jossain vaiheessa myös Pieksämäen Nuorten Miesten Kristillistä Yhdistystä, joka ei ehkä sittenkään ole vaikuttanut miehen myöhempään elämään kuten luulisi.
Muuten enpä ole nähnyt tästä Tampereen tapauksesta Kuopion lehdissä mitään mainintaa, vaikka kytkökset tänne ovat ilmeiset. Se on hyvä se. Joistain asioista on parempi hienotunteisesti vaieta.
Kohta alkaa netistä näkyä lentopallo-ottelu Suomi-Bulgaria. Katson sen kaikesta huolimatta.
Kommentit (0)
Priorisointia 07.09.2009, 18:48
Eilen piti priorisoida asioita. Kirjakantin tärkein tilaisuus jäi väliin, koska sorruin katsomaan jääkiekko-ottelua. On harvinaista herkkua, kun Suomi murskaa Ruotsin. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen. Sellaisia tapahtumia nähtiin eilen peräti kaksi kappaletta.
Merkillinen kansallissielutieteellinen ilmiö on se, että kun ruotsalainen tulee vastaan, niin meikäläinen käy kimppuun hullunkiilto silmissä ja yleensä voittaa parempansa. Niin kävi eilen jääkiekossa, kun vastassa oli Ruotsi. Mutta lentopallossa ei niin käynyt, kun vastassa oli Venäjä.
Venäjän lentopallomaajoukkue oli ollut männä viikolla hätää kärsimässä sekä Viroa että Hollantia vastaan, jotka molemmat ovat Suomea huonompia joukkueita. Mutta kun meikäläiset pelasivat itäistä naapuria vastaan, ei kentällä nähty minkäänlaista yritystä. Suomalaiset olivat jo etukäteen päättäneet, ettei niille mitään voi, kyllä ne jyrää meitin. Varmaan kannaksen suurhyökkäyksen muisto on kansallisessa alitajunnassamme ja niin meidät taas jyrättiin.
Olivatkohan venäläisten riveissä samat pelaajat, jotka kävivät minulle jonkun täysin tuntemattoman siperialaisporukan väreissä viime talvena Kuopio-hallilla pelaamassa Sampoa vastaan. Miehet olivat järkiään noin 210 cm pitkiä ja vantteria. Iskulyönnit olivat sellaisia, että olin päätykatsomossa jo ottamassa silmälasit piiloon taskuuni, kun pelkäsin niiden hajoavan, kalliiden 42 euron lasien.
Muistanpa muuten käsipallon EM-loppuottelun noin kymmenen vuoden takaa. Kaksi sekunttia ennen loppua Venäjä johti Ruotsia vastaan maalilla, Ruotsi tasoitti viime sekunnilla. Seurasi jatkoaika, jonka viimeisillä sekunneilla Ruotsi tasoitti pelin. Seurasi lisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla Ruotsi taas tasoitti.
Lopuksi tietenkin seurasi lisälisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla läntiset Hannu Hanhet sitten tietenkin tekivät voittomaalin, vaikka kaikkien suomalaisten sympatiat olivat varauksetta piskuisten Venäjän poikien puolella.
Kommentit (0)
Rasvamaksa 06.09.2009, 18:45
Välirauhan aikana Suomessa järjestettiin keräys, jolla kansalaisten lahjoittamilla kultasomuksilla pyrittiin hankkimaan lentokoneita armeijalle. Lahjoittajat saivat tilalle rautasomukset, joissa oli joko hakaristi- tai ruusukekuvio. Itselläni on jostain syystä ruusukevaihtoehdot.
Lasse Lehtinen kertoi viime syksynä ilmestyneessä romaanissaan Siivetönnä en voi lentää, että sormukset sulatti harkoiksi eräs kuopiolainen kultaseppä ja pian tämän jälkeen alettiin kaupungissa huhuta, että kyseinen kultaseppä olisi rakennuttanut keskustaan ison kivitalon.
Tämä ei ole ainut kummallisuus kultasormuskeräyksessä. Lahjoituksilla ei nimittäin ostettu yhtään hävittäjää, vaan varat sijoitettiin Sveitsin pankkiin mahdollisen tulevan pakolaishallituksen toiminnan rahoittamiseksi, joka tietysti oikein olikin.
Eilen minulla oli tilaisuus kysyä kirjailija Lehtiseltä, että mikäs kuopiolainen kivitalo on sormusrahoilla rakennettu. Lehtinen ei suostunut paljastamaan tietojaan, vaan kertoi, että kysymyksessä oli pelkkä pahansuopainen juoru. Mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, että kyllä jonkun Kuopion kivitalon seinään olisi saatava pronssilaatta tapauksen muistoksi.
Harmitti, ettei minulla ollut tilaisuutta kysyä vielä sitä, että oliko Lahtisen muistelmateoksessa nimeltään Luotettavat muistelmani, kerrottu tapaus SKDL:n iisalmelaisesta kansanedustajasta Veikko Rytkösestä täysin luotettava.
Kerran Rytkönen oli parlamentaarisen valtuuskunnan jäsenenä Pohjois-Koreassa. Siellä suomalaisille tuli tilaisuus tavata myös Suuri Johtaja Kim Il Jong. Mutta ennen kuin he pääsivät kättelemään Suurta Johtajaa, valtuuskunnan jäsenet joutuivat perusteelliseen lääkärintarkastukseen.
Eräs valkotakki, joka oli painelemassa kansanedustaja Rytkösen maksan seutua, muuttui äkkiä mietteliään näköiseksi ja hälyytti paikalle koko lääkärikomission. Sitten suuri joukko pieniä valkotakkisia miehiä paineli tutkittavan maksaa huolestuneen oloisina. Mutta yläsavolaisen kansanedustaja Veikko Rytkösen ilme ei värähtänytkään.
Kommentit (0)
Tyyri 05.09.2009, 19:11
Kirjallisuus edistää maailmanmenon ymmärtämistä. Eilen Kirjakantin tilaisuudessa puhuttiin edesmenneestä Savon Sanomien kolumnistista Jouko Tyyristä. Hän oli huomattava toisinajattelija Kekkosen kauden loppuvuosina. Eräs hänen suurista viisauksistaan oli se, että maantietellisistä ja ilmastollisista syistä johtuen jalkapallo ei tule Suomessa menestymään. Niinpä hän ehdotti, että Kuopion Keskuskenttä rakennetaan täyteen tornitaloja.
Tyyrin mielipiteet muistuivat äskeisen Azerbaidzan-Suomi ottelun aikana. Muistelen, että Azerbaidzania pidettiin ennen ottelua maailman huonoimpana jalkapallomaana, joka ei ole vielä tehnyt otteluissaan yhtään maalia puhumattakaan, että olisi voittanut jonkun pelin. Mutta äsken se oli lähellä. Samalla Suomi olisi vankistanut asemiaan jalkapallomaiden häntäpään valvojana. Onneksi voitettiin. Ollaan ehkä vain toiseksi huonoimpia.
Eikä Kuopio ole maailman toiseksi huonoimman jalkapallomaan huonoin jalkapallokaupunki, vaan ehkä toiseksi huonoin. Olin päivällä seuraamassa Kupsin ja Ropsin A-junnujen pelin ja siinä vaiheessa, kun Kups johti kenttätapahtumiin nähden ansaitusti ja ratkaisevan tuntuisesti 7-0, jouduin poistumaan Lasse Lehtisen tilaisuuteen. Hän on juuri julkonut 31. kirjansa. Minulla oli paljon kysyttävää Lehtiseltä.
11.9.2020
Uukuniemellä panostetaan matkailuelinkeinoon 15.09.2020, 16:31
Harva on se alle 500 asukkaan pitäjä, jossa on oma hotelli, mutta Uukuniemellä, jossa moni sellainen asia on jo tehtynä, mitä muualla vasta suunnitellaan, on. Hotelli Uukuniemi on sijaintinsa puolesta erinomaisella paikalla, koska lähin kilpailija on muutaman kymmenen kilometrin päässä Sortavalassa, jonne ei ainakaan tällä hetkellä noin vain mennä.
Hotelli-investointi Uukuniemelle lienee erinomaisen kaukaa viisas hanke, koska idänmatkailulla on näillä näkymin erinomaisen hyvät kehittymisen edellytykset paikkakunnalla. Nimittäin varmaa on, että rajan taakse Rautuun on presidentti Putinin ilmeisen säästäväinen serkku sijoittanut ainakin osan säästöistään ja sinne on valmistumassa Formula-ykkösille suunniteltu rata. Lienee vain ajan kysymys, koska runsaasti turistivirtoja paikalle houkutteleva Venäjän osakilpailu ajetaan niin lähellä Uukuniemeä, että kauniina tyynenä kesäiltana kilvanajon äänet kantautuvat Pyhäjärven rannalle asti.
Lisäksi unohtaa ei sovi myöskään sitä, että Venäjällä suunnitellaan peräti uuden tiedekaupungin perustamista Uukuniemen rajanaapuriin Kurkijoelle. Uskon, että moni kansainvälisen tason tiedemies ja muu erityisosaaja tulee vielä jatkossa hyödyntämään Hotelli Uukuniemen palveluja ja vieläpä isolla rahalla.
Kommentit (0)
Pekka Kejonenkin lähti 14.09.2020, 15:41
Olen kerran elämässäni jutellut toissa päivänä edesmenneen kirjailija Pekka Kejosen kanssa. Hän vieraili toista kymmentä vuotta sitten kirjastolla puhumassa etenkin vanhojen rouvien kanssa kirjallisuudesta. Hän ei vaikuttanut kovin innostuneelta siitä aiheesta. Sitten kysäisin alustajan suhteesta kalastukseen ja heti alkoivat miehen silmät loistaa. Erityisen tykästynyt hän oli mato-onginnasta, joka oikein onkin, sillä minustakin mato-onginta on kohtuuttoman aliarvostettu kalastuksen muoto.
Kejonen ei tuotannossaan erityisemmin ylistänyt synnyinkaupunkiaan Kuopiota. Syynä asiaan voi olla vuonna 1964 tapahtuneet nailonsukkamurhat. Nimittäin ainakin hyvän tarinan mukaan Kejonen oli ensimmäinen murhien vuoksi pidätetty. Häntä ilmeisesti pidettiin epäilyttävänä tyyppinä, koska harrasti jazz-musiikkia, joka oli sen ajan Kuopiossa todella uutta ja epäilyttävää.
Koska Kejonen ei tunnustanut nailonsukkamurhia, niin ainakin hyvän tarinan mukaan seuraavaksi pidätettiin kaupungin kaikki parrakkaat miehet. Heistäkään ei kukaan tunnustanut, joten seuraavaksi vangittiin mies, jota nimeltä mainiten pidettiin lehdistössä syyllisenä. Hänet oli nimittäin nähty matkustavan Kuopiosta Suonenjoelle tuore naarmu kasvoissaan.
Naarmumieskään ei suostunut tunnustamaan ja lopulta kiinni otettiin 17-vuotias parturioppilas, joka tuomittiin sittemmin kahdesta taposta ja raiskauksesta sekä homostelusta 15 vuodeksi vankeuteen. Nuorimies ilmeisesti etsiskeli toiminnallaan seksuaalista identiteettiään. Muistelen tämän nuorukaisen olleen Kuopion kasarmin kasvatteja, kuten myös Martti Ahtisaari, Silvo Sokka ja Juhan af Gran olivat ja jotka myös ovat niittäneet mainetta jopa Kuopion ulkopuolellakin.
Kommentit (2)
Raamattu ja vihapuhe 13.09.2020, 15:58
Itse tuomitsen Päivi Räsäsen kannanotot jyrkästi. Kyllä tuon tason usovaisen ihmisen tulisi tuntea Raamattu paremmin ja pyrkiä noudattamaan sen käskyjä ja kieltoja viimeistä piirtoa myöten. Esimerkiksi Räsäsen mielipiteet homoista ovat vastoin monien asiantuntijoiden teologisia näkemyksiä. Muistelen nimittäin, että Raamatun mukaan aiknakin miespuoliset homot pitäisi vallan surmata.
Ja mikäli oikein muistan, niin Raamatun mukaan myös partansa rajaajat, mitä se sitten tarkoittaakaan, tulisi tappaa. Muistelenpa myös, että Raamattu sanoo, että se, joka sapattina, eli perjantaina tekee työtä, tulee surmata. Itsekin pyrin tuon vuoksi välttämään perjantaisin kaikenlaista työntekoa. Myös kaikki huorintekijät raamattu määrää kivitettäviksi ja itse olen ajatellut mennä pikkujouluja seuraavana päivänä töihin kivikassin kanssa ja heitellä kivillä kaikkia niitä, joita huorinteosta epäilen. Ja kun oikein muistiani pinnistän, tulee mieleeni, että myös kaikki ne, jotka ovat avioeron jälkeen pariutuneet, pitäisi myöskin kivittää.
Lopuksi korostan vielä sitä, että Raamattu määrää surmaamaan kaikki amalakelaiset ja tietysti tätäkin määräystä pitäisi pyrkiä noudattamaan, mutta itse en ole vielä tavannut yhtään amalakelaista. Israelissa on saanut kannatusta näkemys, jonka mukaan palestiinalaisiksi kutsutut ovatkin oikeasti amalakelaisia.
Kommentit (0)
Kuusamolaisten syrjintä 12.09.2020, 14:38
Rasismi- ja syrjintäkeskustelussa olisi syytä huomioida myös kuusamolaisiin kohdistuva vihapuhe. Nimittäin Kalle Päätalon noin 40 paksua mölläriä ja noin 20.000 sivua sisältävä tuotanto sisältää suuren määrän kuusamolaisiin kohdistuvaa vihapuhetta. Suinkaan harva ei ole se kerta, jolloin Kassun kirjoissa vakuutetaan, että kuusamolaiset miehet ovat riippamunia ja tuppimulkkuja, vaikka mitään tieteellistä tutkittua tietoa väittämän tueksi ei löydy.
Itse olen miettinyt, mistä taivalkoskelaisten kuusamolaisvastaisuus johtuu ja luulenpa keksineeni syyn. Elikkä Taivalkosken savotoihin saapui paljon Kuusamon miehiä ja nämä herättivät kateutta, koska kuittasivat usein taivalkoskelaisia miehiä paremman tilin.
Se, että kuusamolaisten tienestit olivat keskimäärin taivalkoskelaisia parempia, johtui siitä, että Kuusamosta Taivalkoskelle lähtivät etupäässä rivakat miehet, laiskemmat jäivät makoilemaan kotinsa uuninpankoille. Ja onhan lisäselitys vielä sekin, että kuusamolaisia on monta kertaa taivalkoskelaisia enemmän, joten isommasta populaatiosta löytyy myös enemmän huippuyksilöitä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että valtakunnan syyttäjän tulisi ajatuksella lukea Kalle Päätalon tuotanto ja ryhtyä tarvittaessa toimiin kuusamolaisiin kohdistuvaa vihapuhetta sisältävien kirjojen poistamiseksi kaupoista ja kirjastoista.
Kommentit (2)
I……i 11.09.2020, 14:46
Melkoisen kovaa tekstiä piti sisällään 1960-luvun alun aapiskirja. Näitä aapisia näkyy vielä myynnissä ainakin divareissa, ja valtakunnan syyttäjä voisi kiinnittää asiaan huomiota.
Tuosta kuvasta tulee mieleeni se, kuinka alakansakoulun opettaja Irja Turtiainen kysyi vuonna 1964, onko meistä joku nähnyt n……ä. Selänteen Pekka oli ainoa, joka kertoi nähneensä n…..n herättäjäjuhlilla. Itse näin ensimmäisen afroafrikkalaistaustaisen henkilön vasta vuonna 1976 Helsingissä. Suonenjoella tosin oli nähty afroafrikkalainen mies jo pari vuotta aiemmin, mutta itse en ollut näkijöiden joukossa. Hän oli ollut itkemässä Suonenjoen Alkon oven vieressä ja Kärkkäälässä epäiltiin asian liittyvän jotenkin Alkon raittiuskampanjaan.
Tuossa aapisen sivulla ihmetyttää myöskin punanahkaisen i……n kuva. I…..t eivät muuten ole läheskään niin punanahkaisia kuin vaikkapa itse ja monet muutkin suomalaiset. Olen yrittänyt keksiä soveliasta nimitystä kuvan henkilölle, mutta en tähän hätään sellaista keksi. Nimitys Amerikan alkuperäisväestön edustja on hieman harhaanjohtava, koska myös ihmisryhmä, jota ennen kutsuttiin e……ksi, on Amerikan alkuperäisväestöä. Ehkä inuiittinimitys tästä kansasta olisi hyväksyttävissä oleva vaihtoehto.
Muuten itse pentuna en millään ymmärtänyt intialaisten ja i…..en eroa ja senkin vuoksi i…….lle oliis hyvä keksiä nimitys, joka ei loukkaa ketään. Mielestäni nimitys intialainen ei ole loukkaava.
10.9.2020
Banaanipotku 10.09.2020, 15:27
Eilen Kups voitti näytöstyyliin Ropsin 3-0, joten peli ei ollut mitenkään jännittävä kokemus. Ottelun jännittävin tapahtuma oli eittämättä se, kun vierasjoukkueen afroafrikkalaistaustainen pelaaja viivytteli vapaapotkun suorittamisessa ja katsomosta joku paheksui vitkuttelua huutamalla. että ”annan nyt se banaani”. Tuon huudon voi tulkita äärimmäisen rasistiseksi, vaikka huutaja varmaankin vetoaa mahdollisessa tulevassa rasismitutkimuksessa siihen, että hän tarkoitti huudollaan sitä, että pelaajan olisi pitänyt nopeasti pyrkiä ampumaan Kai Pahlmanin kehittämä banaanipotku.
Jännityksellä avasin tänään Helsingin Sanomat ja tutkin, onko lehti reagoinut tapaukseen. Alkukesästä nimittäin nuorten ottelussa kävi niin, että eräs HJK:n aasialaistaustainen pelaaja kieltäytyi tulemasta puoliajan jälkeen kentälle, koska joku katsoja oli protestoinut pelaajan kaatuilemista, kehottamalla häntä syömään lisää riisiä. Seuraavan päivän Hesarissa huudon paheksunnalle oli uhrattu urheilusivusta puolet, joka tietysti oikein onkin, koska kyllä itsekin olen sitä mieltä, että kaikenlainen rasismi on poisjuurittava maailmasta.
Rasismin vastaisessa taistelussa on syytä ottaa oppia siitä taistelusta, jota ennen käytiin neuvostovastaisuuden poisjuurimiseksi maastamme. Muistanpa vain, miten tärkeää esimerkiksi 1970-luvulla oli vastustaa neulanpistopolitiikkaa, jolla pyrittiin estämään Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyden syveneminen entisestään.
Kommentit (0)
N…..i 09.09.2020, 16:18
Eilen mielenkiintoisessa Docventures-ohjelmassa käsiteltiin rasismia ja rotusyrjintää, joka oikein sekä ajankohtaista onkin. Opin ohjelmasta esim. sen, että rasismi ja rotusyrjintä ovat eri asioita, vaikka sitä ei tyhmempi heti huomaakaan, kuten mm. myös itselleni on päässyt tapahtumaan.
Olen tiennyt, että nykyään on itsestään selvää, että n……i-sana on tuomittava asia, mutta ilmeisesti myös ihmisen kutsuminen musta- tai ruskeaihoiseksi ei ole suotavaa. Ehkä tästä lähtien pitäisi käyttää tarvittaessa ilmaisua afroafrikkalaistaustainen henkilö, vaikka hieman tönköltä se kuulostaakin ainakin pikajuoksua selostettaessa.
Muistanpa muuten, kuinka ennen Heinolassa asuessani siellä järjestettiin kerran kesässä isot yleisurheilukilpailut, jonne kutsuttiin myös em. afroafrikkalaistaustaisia urheilijoita, jotka majoitettiin paikalliseen retkeilymajaan. Sinne oli majoittunut erään kerran samaan aikaan myös kotimainen romaniseurue, joka afroafrikkalaistaustaiset urheilijat nähtyään suureen ääneen ihmetteli, että keitä nämä tummat oikein ovat.
Silloin moinen asia minua sivistymätöntä ihmistä vain huvitti suuresti, mutta nykyään moista selkäkeikkanaurua varmaankin paheksuttaisiin, joka oikein onkin. Saattaisivatpa heikoimmat pyörtyäkin asian johdosta ja moni varmaankin myös kirjoittaisi lehtiin, vaikka minusta sellaiset olisivat vain naivia ihmisiä, kuten Simo Salminenkin jossain laulussaan vakuuttaa.
Kommentit (0)
Tutun näköinen sapelimies 08.09.2020, 16:08
Kuopiossa alkoi aamulla surullinen oikeusprosessi, kun hiljaisena ja kunnollisena tunnettu nuorimies on syytteessä murhasta sekä 20 murhan yrityksestä ynnä muusta sellaisesta. Jo heti teon jälkeen ihastelin maamme mediaa, joka ei nostanut esille sitä asiaa, että sapelia käyttäneellä savolaisnuorukaisella on sama aika harvinainen sukunimi kuin erittäin pidetyllä pääministerillämme, joka myös on vahvasti savolaistaustainen.
Aamulla telkkarissa näytettiin syytetyn astelevan käräjäsaliin ja koska hänellä oli koronamaski kasvoilla, niin minusta hän siihen sonnustautuneena oli jopa hämmästyttävän samannäköinen koronamaskiin sonnustautuneen pääministerimme kanssa. Mutta ei ole sapelimies ainakaan pääministerin lähisukua. Tutkin nimittäin sosialistista mediaa ja tämä tavallisesti luotettava lähde kertoi, ettei ainakaan läheistä sukulaisuussuhdetta löydy.
Sosialaistinen media vahvisti senkin, ettei sapelimies ole aiemmin herättänyt lähimmäisissään pelkoa ja kauhua, sillä ainoastaan siitä häntä arvosteltiin, ettei hän tervehtinyt naapureitaan. Tosin tervehtimättömyys ei välttämättä ole pahe. Muistanpa kuinka Heinolassa paljastui eräästä keskustan kerrostalosta venäläisneitosten ylläpitämä huone haureuden harrastamista varten ja silloin naapurit olivat jo ennen ilotalotoiminnan paljastumista paheksuneet näitä haarakonttoria ylläpitäneitä neitosia siitä, että he aiheuttivat häiriötä tervehtimällä tuikituntemattomia naapureitaan ilman mitään syytä.
Sapelimie näyttää tältä kasvomaskissaan:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006628500.html
art-2000006628500.html
Kommentit (0)
Erilainen urheilijanuori 07.09.2020, 16:19
Suomi, isiemme maa, voitti eilen vieraskentällä veljeskansa Irlannin jännittävien vaiheiden jälkeen jalkapallossa, tuossa maailman seuratuimmassa urheilumuodossa ja se on hyvä se. Parempi voitti ja se on hyvä se ja pulinat pois. Irlanti on Fifan ranking-listan 36. ja Suomi 58., joten olemme nousemassa tässäkin asiassa hyvää vauhtia sivistyskansojen joukkoon.
Sen sijaan yleisurheilurintamalla hävisimme Ruotsille sekä miesten että naisten rintamilla. Tosin miesten rintamalla olisimme voittaneet, mikäli Topi Raitanen olisi suostunut osallistumaan 3.000 metrin esteisiin. Jostain syystä ei suostunut eikä edes media ole miestä tästä asiasta ahdistellut. Minun nuoruudessani media, eli Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen, olisi ahdistellut ja jopa Urheiluliiton herrat olisivat langettaneet kilpailukieltoja.
Pikkuisen lattea ja väritön oli Ruotsi-ottelu ja lisäväriä olisi kaivattu. Sitä olisi saatu, jos vaikkapa hiihtäjä Iivo Niskanen olisi värvätty osallistumaan 10.000 metrin juoksuun. Hän ei olisi jäänyt siinä sakissa viimeiseksi. Lisäväriä olisi saatu myös siten, että lupaava 16-vuotias kosmetologiksi opiskeleva korkeushyppääjä Jere Nyström olisi ollut maaottelussa mukana.
Hesarin kuukausiliitteessä on tästä lupaavasta hyppääjästä ja erilaisesta nuoresta juttu ja hän tulee olemaan jatkossa yleisurheilukilpailujen väriläiskä, jota aion vielä käydä katsomassa yleisurheilurintamalla. Nähtäväksi jää osallistuuko hän jatkossa miesten vai naisten kilpailuihin. Harvoin muuten näkee yhtä paljon Barbie-nukkea muistuttavaa ihmistä. Katsokaa vaikka itse:
https://www.hs.fi/kuukausiliite/
art-2000006621674.html
Kommentit (0)
Ei mikään pienviljelijä-metsurin emäntä 06.09.2020, 15:59
Eilen ylistämässäni kristillis-siveellisen Alfa-tv:n Pandoran lippaassa oli Päivi Räsästä edeltävänä vieraana näyttelijänä kansallisen tason kuuluisuuteen noussut Katariina Souri. Vuosikymmeniä sitten hänestä tuli Suomeen julkisuuden henkilö nimeltään Kata Kärkkäinen sen jälkeen, kun hän näytteli Palyboy-lehden keskiaukeamalla, mutta mitä hän näytteli, niin sitä en nyt kehtaa kertoa.
Katariina Souri paljasti Pandoran lippaassa, miksi hänellä ei ollut fyysisiä edellytyksiä kansainväliseksi tähdeksi. Hän myönsi avoimesti, että koska hän muistuttaa ulkoisesti savolaista maitotilallisen emäntää, eli hän on lyhyt ja hänellä on vielä kaiken lisäksi lyhyet ja paksut jalat, eikä niillä ominaisuuksilla menestytä kansainvälisillä rahakkailla näyttelyareenoilla. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että Kata Kärkkäinen ei siis ollut ulkonäöltään mikään pienviljelijä-metsurin emäntä, vaan hän oli pikkuisen parempaa rotua, eli savolaisen maitotilallisen emäntä.
Tässä yhteydessä on syytä korostaa myös sitä, että Kata Kärkkäisen näyttelijäkollega Rakel Liekki on oikeasti Kopos-Tiina Suonenjoelta; tosin en ole vielä päässyt luotettavasti selvittämään sitä, onko hän Kärkkäälän kylän Koposia ja edellä kerrotuista seikoista vedän helposti sen johtopäätelmän, että koska Kata Kärkkäinen myöntää olevansa savolaisen maitotilallisen emännän näköinen ja koska hän on sukunimeltään Kärkkäinen, josta sukunimestä myös Kärkkäälän kylä on saanut nimensä, niin en keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö Kata Kärkkäinen saattaisi ihan hyvin olla taustaltaan Kärkkäälän tyttöjä.
5.10.2020
Stadin Kingit 09.10.2020, 15:33
Pari viikkoa sitten HIFK, joita myös Stadin Kingeiski kutsutaan, voitti HJK:n, ja niinpä pelkäsin, että Kups saattaisi joutua vaikeuksiin eilisessä pelissään, koska vastassa on testatusti kova porukka. Ja sikäli olin oikeassa, että kun saapastelin kotiin pimenevässä syysillassa, olin hyvin pettynyt. Kups oli kyllä väsyneenäkin ensimmäisen 89,5 minuuttia ylivoimainen ja johti siinä vaiheessa 3-0.
Mutta sitten joukkue lopetti pelaamisen. Olisiko ollut niin, että bensa oli kerta kaikkiaan lopussa. Helsinkiläiset saivat vapaa-potkun rangaistusalueen läheltä ja tekivät kauniin maalin kuopiolaisten katsellessa tapahtumia kaikessa rauhassa sivulta. Sitten alkoi kolmen minuutin jatkoaika, jonka viime hetkillä kupsilainen ihan turhaan kampitti vastustajan rankkarialueella ja vaikka maalivahti Otso Virtanen on torjunut noin puolet rangaistuspotkuista, niin nyt se ei onnistunut.
Lopputulos oli siis Kupsin voitto vain 3-2, vaikka kenttätapahtumiin nähden 5-0 olisi ollut lähempänä totuutta. Kupsilla on nyt kolmen pisteen kaula HJK:hon ja nähtäväksi jää, riittääkö se. Ennustan, että kummallakin joukkueella on enää vain neljä ottelua jäljellä, koska korona luultavasti keskeyttää pelit ennen loppusarjan alkua.
Helsingistä oli saapunut seitsemän innokasta Stadin Kingiä kannustamaan HIFK:ta ja heistä lähtikin enemmän ääntä kuin 1500 kuopiolaisesta. Olivat muuten aika paha suista porukkaa ja sitä muuvvattakin paikkaa haistattelivat kotijoukkueelle. Me juoppokatsomossa istuvat kostimme ja kannustimme rytmikkäästi HJK:ta, joka J. Alfred Tanneria mukaillen harmitti heit, mutta kutkutti meit, sillä niinhän me olimme sen tuumanneet.
Kommentit (2)
Hirveä tasoero 08.10.2020, 16:09
Ei voi moittia huuhkajien eilisiltaista peliesitystä, ei ainakaan liiaksi. Puola on Fifan rankingissa sijalla 20 ja Suomi sijalla 56, mutta kyllä tällä kertaa tasoero oli hirveä eli valovuosi. Puola laukoi ottelussa noin kymmenen kertaa ja joka kerta kovaa, tarkasti ja nopeasti suoraan syötöstä. Lopputulema 5-1 jopa hieman mairittelee Suomea, isiemme maata, koska tuomari jätti hyväntahtoisesti yhden selvän käsivirherankkarin antamatta vastustajalle.
Ei siis kaatunut suomalainen jalkapalloilu tällä kertaa eteenpäin, vaan selkeästi taaksepäin. Vallan pelottaa ajatella, mitä tapahtuu, kun ensi kesän EM-kisoissa vastaan juoksee Fifan Rankinglistan ykkönen Belgia ja kymppi Tanska. Tosin epäilen, ettei ensi kesänä kisoja järjestetä, koska korona saattaa silloin olla vielä voimissaan. Lehdestä juuri luin, että ainakin Venäjällä tauti saattaa rokotuksesta huolimatta jyllätä pahana vielä pari vuotta eikä Pietarissa EM-turnausta ehkä koskaan pelata.
Eilisen ottelun ainut suomalainen valopilkku oli Ilmari Niskanen, jonka uran upea avausmaali oli aivan puolalaisluokkaa enkä usko, että Illu kovin pitkään jatkaa uraansa Saksan maakuntasarjassa, vaan rahakkaammat kentät kutsuvat. Saattaa hyvinkin olla, että mies kuuluu jatkossa maajoukkueen avauskentälliseen ja joukkueen kantaviin voimiin.
Enkä arvostele edes viisi maalia päästänyttä maalivahti Jesse Jorosta. Puolan täysosumat olivat niin taidokkaita, ettei niistä maalivahtia voi syyttää. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin palauttaa mieleen se, että eräässä lehtihaastattelussa Joronen kertoi lukeneensa Dostojevskin Idiootin viiteen kertaan ja juuri viisi kertaa puolalaiset toimittivat pelivälineen pömpelin perukoille. Onneksi maalivahti ei ollut lukenut Idioottia viittä useampaan kertaan.
Kommentit (0)
Epäreilu sarjasysteemi 07.10.2020, 15:08
Kyllä ei ole Veikkausliigan sarjasysteemi oikeudenmukainen. Muut joukkueet viettävät ansaittua maaottelutaukoa, mutta Kupsin osalta kohtuuttoman kiivas tahti jatkuu. Huomenna, jos Luoja sen suo, juoksee kuopiolaisia vastaan Keskuskentän muoviselle viheriölle hyvin levännyt Helsingin IFK, ja parantumattomana pessimistinä, joka ei onneksi koskaan pety, pelkään pahinta. Ottelu on Kupsin yhdeksäs vajaassa kuukaudessa.
Kups antaa vielä senkin verran tasoitusta, että joukkueen kaksi kantavaa voimaa Viron maajoukkueen Artur Pikk ja Latvian maajoukkueen Igors Tarasovs ovat poissa puolustamassa omien isänmaittensa kunniaa Eurokentillä. Viime yönä jo näinkin painajaisen, jossa olin tutkimassa teksti-tv:ltä sarjatilannetta pari kierrosta ennen kauden päättymistä eikä ainakaan siinä taulukossa Kupsin mestaruus ollut vielä varma, vaan joukkue johti vain kolmella pisteellä HJK:ia.
Mutta ei surra, vaan tänä iltana seuraamme Viafreeltä, miten Huuhkajamme pärjäävät vieraskentällä Puolaa vastaan. Joku ei ehkä tiedäkään, mutta klo 21.45 alkavan ottelun voi seurata maksutta Viafreeltä tästä linkistä:
https://www.viafree.fi/ohjelmat/
urheilu/huuhkajat/kausi-4
Kommentit (0)
Kentän pienimmät ja parhaimmat miehet 06.10.2020, 16:30
Kupsin seitsemän ottelun voittoputki Veikkausliigassa katkesi eilen, kun joukkue joutui tyytymään kotikentällään 1-1-tasapeliin Tampereen Ilvestä vastaan. Se on sääli, sillä jos kuopiolaiset olisivat voittaneet, olisin ollut jo valmis juhlimaan Kupsin toista perättäistä Suomen mestaruutta, koska epäilen, että korona keskeyttää tämän kuun lopulla Veikkausliigan; kuopiolaisten sarjatilanne näyttää tällä hetkellä tosi hyvältä. Kupsilla olisi siis enää viisi peliä jäljellä ja muilla joukkueilla vain neljä.
Ensimmäinen puoliaika oli tasaväkinen, mutta toista hallitsi Kups ylivoimaisesti, vaikka ensimmäisen maalin tekikin kentän pienin, nuorin ja paras pelaaja Naatam Skyttä, joka koko pelin ajan kyttäsi taitavasti maalintekotilanteita. Vähää vaille, etteikö tämä 18-vuotias, 165-senttinen ja hintelä taituri tehnyt ottelun loppuhetkillä kesken kuopiolaisten hurjaa painostusta tamperelaisten voitto-osumaa. Satunnaisen lukijan ja jalkapalloilun ystävän kannattaa painaa mieleensä Naatam Skyttä, josta vielä kasvaa Messin kaltainen helmi Suomen maajoukkueelle.
Kuopiolaisten illan pelasti joukkueen pienin mies 174-senttinen Urho Nissilä, jonka vapaapotkusta tekemä maali lienee tämän kesän komein osuma Keskuskentällä. 20 metristä ylänurkkaan lauottu pallo oli ylivoimainen torjuttava jopa Ilveksen maalivahti Mika Hilanderille, joka muuten torjui pisteen vieraille. Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, väitän, että jos tamperelaisten maalissa olisi ollut keskiverto Veikausliigavahti, Kups olisi voittanut selvästi 3-1.
Eilisen kiihkeän ottelun parhaat palat voi katsoa tästä linkistä:
https://www.youtube.com/
watch?v=b9DRXzt3C3Y
Kommentit (0)
Politiikka ja doping 05.10.2020, 16:13
Vaikka eilen ennustinkin mahdollisesti uudesti syntyvän Donad Trumpin kääntävän rajulla loppurutistuksella kääntävän Usa:n presidentinvaalin edukseen, niin ihan putkeen hänen vaalikampanjansa ei ole mennyt. Hän pilkkasi Bidenia siitä, että tämä on ylivarovainen koronapelkonsa vuoksi ja sitten vielä siitäkin hän arvosteli kilpakumppaniaan, että epäili tämän syyllistyvän dopingiin vaalikamppailun aikana. Trump myös esitti, että vaalikeskustelujen jälkeen ehdokkaille olisi tehtävä dopingtesti ihan urheilijoiden malliin.
Nyt sitten on käynyt niin, että minä, joka olen jo useita vuosia epäillyt, ettei Trump ole ihan terve, olen saanut vahvistuksen epäilylleni, sillä mies on todettu vallan virallisesti sairaaksi. Vaikka Biden vakuuttaa vaimoineen rukoilevansa presidentin terveyden puolesta, niin epäilen hänen kuitenkin hieman samalla myös nauraa hekottelevan tilanteelle. Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa.
Uutisissa myös kerrottiin, että Trump on saanut sairautensa hoitoon myös steroideja, jotka ovat urheilussakin kiellettyjä lisäaineita ja jos Trumpin vaatimus presidenttiehdokkaiden dopingtestauksesta olisi mennyt läpi, niin nyt hänet hyvinkin diskattaisiin presidenttikisasta.
Iltalehdestä luin, että maailman mahtavin mies voi itse päättää saamistaan hoidoista ja epäiltiin, että Trump itse on vaatinut steroideja käyttöönsä. Lehtijutun mukaan ne voivat pahentaa terveystilannetta, mikäli tauti olisi lieväoireinen. Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen myös se, että Trumpin on kerrottu esittäneen aiemmin, että koronan ehkäisyssä voitaisiin tehostaa käsidesin käyttöä siten, ettei sitä käytettäisi pelkästään ulkoisesti, vaan että sitä ruiskutettaisiin suoraan taudista kärsivän potilaan elimistöön. Nähtäväksi jää, onko vaalitaistelu saamassa vielä uusia yllätyskäänteitä.
26.11.2021,
Heinolan partiopoikien kuolemanpartio 26.11.2021, 15:57
Aunuksen retki oli 18-vuotiaalle Uuno Kailaalle traumaattinen kokemus. Sen lisäksi, että hän oli lähellä tulla ammutuksi karkuruuden vuoksi, niin herkän runoilijan mieltä vaivasi sekin, että hän painosti myös luokkatoverinsa Bruno Schildtin mukaansa. Schildt katosi viimeisessä taistelussa eikä hänen kohtalostaan ole saatu selvyyttä.
Paljon mahdollista, että Kailas innostui Aunuksen retkestä, koska häntä vaivasi se, ettei hän osallistunut sisällissodan tapahtumiin monien koulu- ja partiopoikatovereidensa lailla. Paikkakunnalla nimittäin toimi partiopojista koottu polkupyörillä liikkuva, eli mekanisoitu, kuolemanpartio, jonka toiminnasta uskoakseni sittemmin Kambodzan punakhmerit ottivat oppia. Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen lehtimies ja partiojohtaja Eino Salmelainen, josta myöhemmin tuli arvostettu teatterinjohtaja.
Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä lähiseudulla.
Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua, jossa hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi muuten vain ampua napsauttamassa hänen veljensä ilmeisesti punikiksi epäiltynä.
Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä.
Lehtimies ja partiopoikajohtaja Salmelainen oli homoseksuelli, jonka poikaystävänä oli jossain vaiheessa myös Uuno Kailas. Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että myös partioliikkeen perustajan englantilaisen Robert Baden-Powellin kerrotaan myös olleen miehimys.
Kommentit (0)
Kailas Anuksen retkellä 25.11.2021, 15:59
Salmin suunnalla liikkuvien satunnaisten matkailijoiden kannatta pistäytyä hiljentymässä vuonna 1919 Aunuksen retkellä kaatuneiden ns. heimosoturien muistomerkillä. Hämmästyttävä asia on se, että tämä muistopaasi on säilynyt ihan vatupassissa maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä lähes sadan vuoden ajan.
Aunuksen karjalankielinen nimi on tahattoman osuvasti Anus, ja retkellä tähän paikkaan sai surmansa lähes 400 suomalaista pientä harmaata miestä. Kaikkiaan noin 600 meikäläisiä kaatui erilaisilla sisällissodan jälkeisillä heimoretkillä; nykyäänhän heimosotia käydään onneksi vain lähinnä Afrikan sarven suunnalla.
Aunuksen retken muistomerkki pystytettiin vuonna 1929 ja hanketta johti tuleva kenraali Paavo Talvela, joka oli johtanut aikanaan myös Aunuksen retkeä. Talvelan elämäkerran mukaan muistomerkin hinnaksi tuli 70.000 silloista markkaa, joka nykyrahassa on vain noin 20.000 euroa. Suuren osan kuluista maksoi Talvela itse.
Satunnaisen matkailijan kannattaa kiinnittää huomio siihen, että iso osa vainajista oli nykyajan mittapuun mukaan lapsisotilaita. Siihen viittaa myös paadessa oleva kirjoitus ”Kaaduitte nuorna nähdessä huomenen ruskon, puolesta maanne, puolesta heimoususkon”.
Nykyajan mittapuun mukaan moisen säkeen laatijan mentaalihygienian tila vaikuttaa hyvin arveluttavalta. Epäilen, että teksti on lähtöisin Uuno Kailaan kynästä. Aunuksen retkellä oli mukana myös 18-vuotias heinolalainen lukiolaispoika Uuno Salonen, joka myöhemmin muutti sukunimensä Kailaaksi.
Aunuksen retki oli tulevalle runoilijalle traumaattinen kokemus, koska erään taistelun aikana hänen toverinsa haavoittui alavatsaan ja pyysi Uuno Kailaalta armonlaukausta. Kailas ei siihen pystynyt, vaan hän karkasi linjasta.
Hänet saatiin myöhemmin kiinni ja köytettiin puuhun pikaoikeuden istunnon ajaksi. Häntä ei kuitenkaan tuomittu ammuttavaksi karkuruudesta, kuten tapana oli, vaan rangaistukseksi hän joutui seisomaan puoli vuorokautta aidanpylvääseen sidottuna, joka rangaistus kesällä sääskiaikaan vastaa lähes kuolemantuomiota.
Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, mitä mieltä tervejärkinen karjalaisukko oli heimosotureista. Isäntä Jegor Andronoff sanoi heimosoturi Armas Eskolalle jo elokuussa 1918, että ” Turhaan te nuoret innokkaat Suomen pojat nyt täällä olette. Ette te Karjalan asiaa ratkaise, henkenne vaan menetätte ja saatte taattonne suremaan.”
Kommentit (0)
Rajalla 24.11.2021, 16:12
Jotenkin järkyttävä on tämä Helsingin Sanomissa julkaistu viimeinen Uuno Kailaasta otettu valokuva kuolemansairaasta runoilijasta.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005685722.html Luurankomaisen laiha mies siinä tuijottaa kameraa palavin silmin.
Tavallaan tahattoman koomista on se, että muutama vuosi aiemmin tuonnäköinen tuberkuloottinen runoilija kirjoitti runon rajalla, jossa hän uhoaa idän suuntaan luullakseni luisevaa nyrkkiään heristäen, että:
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.
Minusta hän ei kuitenkaan ollut mikään sotahullu suursuomihörhö, vaan herkkä taiteilija, joka vaistosi ihan oikein ajan hengen 30-luvun alussa ja osasi aivan oikein ennustaa, että verta on näkevä aamu, kuten sitten tapahtuikin.
Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa lausuntaa, eli entisen SKP:n varapuheenjohtaja Taisto Sinisalon serkkupoika Veikko Sinisalo esittää Uuno Kailaan runon Rajalla sillä kalliimmalla tavalla eli väristyksin:
https://www.youtube.com/watch?autoplay=1&v=IgEyaVZ3bqk&feature=youtu.be
Muistin virkistykseksi Rajalla runon tärkeimmät säkeet tässä:
RAJALLA
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Takana kaunis isänmaa
kaupungein ja kylin.
Sinua poikas puolustaa,
maani, aarteista ylin.
Öinen, ulvova tuuli tuo
rajan takaa lunta.
— Isäni, äitini, Herra, suo
nukkua tyyntä unta!
……………………………………..
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.
Kommentit (0)
Pallokentällä 23.11.2021, 16:29
Marija Vantti muutti muutama vuosi sitten Heinolaan, joka varmasti oikein onkin, tutkiakseen sikäläistä suurta poikaa Uuno Kailasta oikein kunnolla ja julkaisi tänä vuonna hänestä kirjan nimeltään Älä koske perhosen siipiin – Uuno Kailaan elämä ja kuolema. Eilen luin mielenkiinnolla tuon mainion kirjan, koska asuinhan itsekin Kailaan maisemissa elämä parhaat 16 vuotta.
Uuno Kailas eli hyvin surullisen elämän, kuten suurien runoilijoiden tapana onkin ja monen suuren runoilijan tavoin hän poistui tuonilmaisiin hyvin nuorena, eli 31-vuotiaana, Nizzassa vuonna 1933, jonne hän oli mennyt parantamaan keuhkotautiaan huonoin tuloksin. Siihen aikaan kuoli keuhkotautiin suomalaisia puolen tunnin välein, koska tautia levittänyt rautatie oli juuri keksitty, mutta penisiliini oli vielä keksimättä.
Hyvän runoilijan tavoin Kailas oli mielisairas, tuberkuloottinen ja homoseksuelli, mutta kommunisti hän ei kuitenkaan ollut, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä hän lähti vuonna 1919 Suur-Suomi henkiselle Aunuksen retkelle, jonne hän oli myös jäädä, koska oli saada kuolemantuomion karkuruudesta.
Nimittäin eräässä taistelussa Kailaan kaveri haavoittui alavatsaan ja hän pyysi 18-vuotiasta Uunoa ampumaan itsensä, mutta siihen tämä ei pystynyt, vaan menetti hermonsa ja pakeni linjasta. Kailas saatiin myöhemmin kiinni ja puuhun köytettynä hän joutui seisomaan pikaoikeuden edessä, joka ei sitten kuitenkaan tuominnut karkuria kuolemaan, kuten tapana oli, vaan kuolemantuomion sijasta hän jouti seisomaan puoli vuorokautta puuhun sidottuna, joka kesällä sääskiaikaan on melkein teloitusta vastaava rangaistus.
Uuno Kailas on jäänyt maamme historiaan varsinkin kolmesta runosta, jotka ovat Suomalainen rukous, Rajalla ja Pallokentällä. Tuon Pallokentällä-runon päähenkilö on Kailaan keppien varassa liikkunut ja sen vuoksi Lepakoksi pilkattu luokkatoveri Aatto Korhonen, joka Heinolan Maaherran puiston hiekkakentällä seurasi innostuneena toisten poikien pesäpallopeliä. Tuo Maaherran puisto tunnetaan myös nimellä Perspektiivipuisto, koska siellä näkyy perspektiivi, jollaista ei ilmeisesti muualla juurikaan esiinny.
Tavallaan Uuno Kailas on tällä hetkellä ajankohtainen runoilija, koska pikkujoulukausi on alkamassa ja jos joku miehenpuoli haluaa tehdä vaikutuksen työpaikan naisenpuoliin, niin tämä kannattaa opetella ulkoa:
Näin: pallokentän laitaan
eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.
Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost’, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puiden latvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois –
kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.
Hän askelen astui – mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä… Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
mut lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,
joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois.
Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
– johon lehmus varjon loi.
Kommentit (0)
Uusia poliisisarjoja 22.11.2021, 16:37
Tavallaan tämäkin juttu liittyy eilen kertomiini valtion talouden ongelmiin, joihin olen kuumeisesti miettimässä ratkaisua. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin, että arvioni mukaan Ruotsi, Norja ja Tanska hankkivat nettovientituloja suunnilleen yhtä paljon poliisisarjojen viennillä kuin Suomi sellun viennillä. Olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomenkin tulee sellunkeiton sijasta panostaa poliisisarjoihin.
Nyt tuntuu siltä, että alankin eläkepäivinä harrastamaan suunnittelemani aarteen etsinnän sijasta harrastamaan poliisisarjojen tuottamista. Mielenkiintoinen teema olisi esimerkiksi sodan jälkeen Helsingissä toiminut homopoliisiosasto. Siihen aikaan virkavallan resurssit riittivät jopa homostelun ehkäisyyn.
Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät olivat ongelmallisia, sillä ne suosivat homostelua. Senaikaiset yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää ns. etuveitikkansa toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen.
Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan melko kehittynein teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu.
Luin tuossa juuri Mikko Moilasen järkälemäisen teoksen nimeltään Kohtalona mestauslava, joka käsittelee maamme 1600-1800-lukujen teloituksista ja siitä paljastui toinen yhteiskuntarauhaa uhannut siveettömyyden muoto, jota vastaan virkavalta taisteli pontevasti ja joka asia myös olisi oivallinen aihe poliisisarjalle. Nimittäin eläimiin sekaantuminen oli ennen hyvin suosittu harrastus Suomen maaseudulla varsinkin aikamiespoikien keskuudessa, vaikka harrastuksesta kiinnijäänyttä uhkasi kaulankatkaisu ja sama kohtalo oli myös rikoskumppanilla, joka yleensä oli lehmä.
Tosin eläimeen sekaantumista oli siihen aikaan vaikea näyttää toteen, koska valvontakameroita tai edes sähkövaloja ei sen ajan navetoissa ollut ja yleensähän nämä riiuureissut tapahtuivat yöaikaan. Kuitenkin muutama asianharrastaja saatiin todistettua syyllisiksi, vaikka asiantutkinta tapahtui ihan maalaisjärjellä, koska poliisiammattikorkeakouluja ei vielä tunnettu.
Niinpä eräskin aikamiespoika menetti päänsä, koska hänen lehmäpartnerillaan oli paha ripuli, jonka seurauksena nautapartnerin takaa löydetyltä tukinpätkältä löytyivät myös syylliseksi epäillyn lapikkaan lantaiset jäljet ja suoritetuissa tarkoissa anatomisissa mittauksissa myös ilmeni, että tukinpätkä oli juuri sen korkuinen, että epäillyn mittainen mies pystyi siltä käsin harrastamaan hyvin eläimeen sekaantumista.
Sitten kun teen tästä tapauksesta rikoselokuvan, niin loppukohtauksessa soi taustalla Peltoniemen Hintriikin surumarssi. Moilasen kirjassa nimittäin kerrotaan, että kun Kaustisilla suoritettiin mestaus, niin paikalle hälyytettiin sikäläinen kansanpelimanni soittamaan viululla surumarssia. Kaustisilla ovat pitkät kansanmusiikkiperinteet.