| Suurmies | 11.11.2014, 19:17 |
| Eittämättä Paavo Lipponen on suurmies. Muistelmissaan hän kertoo, että kun hän ensimmäisen kerran kätteli Ruotsin kuningasparia, hän hämmästeli, miten pieniä ihmisiä nämä olivat. Molemmat olisivat mahtuneet Lipposen mielestä hänen kämmenelleen.
Vaikka Lipponen on iso, riski ja urheilullinen mies, niin ihmettelen, että hän paljastaa punnertaneensa penkistä vain 120 kiloa. Se on oikeastaan aika vähän hänenlaisensa raamit omaavalle miehelle. Ehkä se asia, että 5000 metriä meni 20 minuuttiin heikensi voimaominaisuuksia. Jos kaltaiseni valmentajalahjakkuus saisi rauhassa edes puoli vuotta treenauttaa hänen näköistään miestä, uskoisin penkkiennätyksen tuplaantuvan – eikä edes mitään kiellettyä tarvitsisi ottaa.
Sen jälkeen meillä ei olisi mitään vaikeuksia päästä lyömään rahoiksi Keski-Euroopan voimamieskilpailuihin. Ainakin ennen kaikenlaiset voimamieskilpailut olivat telkkarin maksukykyisten taivaskanavien suosittuja viihdeohjelmia. Nyt erilaiset tappelulajit ovat ne valitettavasti syrjäyttäneet. Tosin saattaisi Paavo pärjätä niissäkin lajeissa, vaikka tunnetusti rauhan mies onkin. Ainakin hän presidentinvaalien alla kiisti jyrkästi lyöneensä kouluaikana uskonnonopettajaansa, vaikka sellaista kuulemma väitettiin tapahtuneen. |
|
| Paavo Lipposen yksityiselämä | 10.11.2014, 18:56 |
| Muistanpa kuinka parikymmentä vuotta sitten silloinen oppositiojohtaja Paavo Lipponen kohtasi ensimmäisen kerran tv:n talouspoliittisessa väittelyssä silloisen pääministeri Esko Ahon. Aho voitti väittelyn 13-0 samalla tapaa kuin Kärkkäälän kansakoulu voitti Riepon vastaavan oppilaitoksen jalkapallossa syksyllä 1967.
Väittelyn loppuvaiheessa Aho räksytti punoittavaa Lipposta kuin rakkikoira eikä Lipponen pystynyt muuhun kuin tuhahtelemaan ja murahtelemaan kuin ärsytetty karhu. Pelkäsin jo, että Lipponen ottaa lopulta pallin takapakaroidensa alta ja lyö sen säpäleiksi pääministerin otsikkoon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Lipponen paljastaa äskettäin ilmestyneessä muistelmiensa toisessa osassa syyn vaisuuteensa väittelyssä. Hän kertoo, ettei ollut kunnolla nukkunut kahteen viikkoon. Unettomuus johtui muista kuin politiikkaan liittyvistä syistä. Se oli herrasmiehen toteamus; Lipponen ei huutele perheasioistaan kylillä.
Lipponen on kuin Mannerheim. Mannerheim paljastaa massiivisessa muistelmateoksessaan myrskyisestä yksityiselämästään vain seuraavaa: “Yksityiselämästäni tältä ajalta on mainittava, että vuonna 1892 menin avioliittoon neiti Anastasie Arapovin kanssa. Hänen isänsä oli edesmennyt keisarin seurueen kenraalimajuri Nikolai Arapov, tämäkin entinen chevalierkaartilainen”. Lipponen ei paljasta yksityiselämästään senkään vertaa. |
|
| Iskias | 09.11.2014, 18:49 |
| Alan epäillä akupunktion sittenkin toimivan, vaikka olen maksanut Skepsis ry:n jäsenmaksun tänäkin vuonna. Skeptikothan suhtautuvat epäillen akupunktioon ja pitävät sitä lumehoitona. Itse rohkenen väittää, että pienellä neulanpistolla voidaan tehdä ihmeitä yksilön terveyden suhteen.
Kävin flunssapiikillä työterveyshuollossa, koska itselläni on flunssarokotuksista pelkkiä hyviä kokemuksia. Nyt sitten alan ymmärtää ihmisiä, jotka väittävät rokotuksista olevan haittaa. Piikityksen jälkeen työpaikalle kävellessä alkoivat jalat ja kädet puutumaan ja läheltä piti, ettei minua viskannut samalla tavalla kuin Simpauttajan pienviljelijä-metsuri Hilppa Ryynästä. Mieli teki pyytää vastaantulevia nuoria taluttamaan minua vanhaa ja vaivaista miestä.
Selkäkin alkoi vaivaamaan ja lopulta se ei enää pelkästään vaivannut, vaan oli niin perkeleellisen kipeä, että teki mieli itkeä ja kirota. Se on sitten iskias, Netistä varmistin taudin nimen, kuten myös sen itsehoito-ohjeet. Pitää koittaa panna selkä kuntoon. Valtiolla on niin vaikea tilanne, että tunnollinen virkamies säästää valtiotyönantajan terveyskuluja.
Mutta iskiasvaiva on avartava kokemus. Nyt ymmärrän entistäkin paremmin niitä huonojalkaisia vaivaisia, jotka pyörivät jaloissa minun menevän miehen kiiruhtaessa virastoon luomaan kansainvälistä uraa. |
|
| Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka | 08.11.2014, 18:15 |
| Vaan ei kaatunut hallitus eilisessä poliittisessa näytelmässä. Maailmanmenon kannalta asialla tuskin olisi ollutkaan merkitystä. Sen sijaan 20-luvulla muutama vuosi sisällissodan jälkeen, jolloin yhtynyt vasemmisto oli kaataa Kallion hallituksen, hallituksen kaatumisella olisi hyvinkin ollut dramaattinen merkitys Suomen tulevaisuudelle. Sen seurauksena meillä olisi ehkä päädytty sotilasvallankaapaukseen, joka olisi sodan jälkeen johtanut Neuvostomiehitykseen.
Silloin maame demokraattisen kehityksen pelasti kaukaa viisaasti vahvasti kärkkääläistaustainen savolaisten kommunistien karismaattinen johtaja kansanedustaja Ville Vainio, alk. Karjunen, joka suurta poliittista viisautta osoittaen vetäytyi äänestyksen ajaksi juopottelemaan työväen luokan vastaisten voimien kanssa, kuten Sosialidemokraatin kuopiolainen pakinoitsija Yrjö Räisänen asian ilmaisi. Hän kyllä tunsi hyvin asioiden tolan, koska oli Vainion hyvä kaveri ja varsinkin ryyppykaveri. Pakinoitsija esitti myös, että Kallion hallitusta olisi pitänyt ryhtyä kutsumaan Ville Vainion hallitukseksi.
Tosin Räisäsen oli jossakin määrin väärässä tapahtumien kulun suhteen. Nimittäin Ville ei tyytynyt juopottelemaan pelkästään työväen luokan vastaisten voimien kanssa, vaan ainakin EK:n etsivän raportin mukaan Vainio oli nähty aamuyön tunteina rynkyttävän turhaan Neuvostoliiton lähetystön ovea eli hän ainakin vahvasti pyrki juopottelemaan myöskin työväen luokkaan myönteisesti suhtautuvien voimien kanssa, tai niin ainakin monet uskovat.
Kun Ville Vainiota myöhemmin puoluetovereiden edessä toilailuista kovisteltiin, totesi hän ainoastaan, että mitä työ siinä vaahtootte, kyllä työ minusta piäsette. Mies oli menestyvä liikemies ja hänellä oli vara noin sanoa. Esimerkiksi pääministeri Stubb ei uskaltaisi noin sanoa. |
|
| Torino | 07.11.2014, 19:28 |
| Niin vain teki HJK suomalaista jalkapallohistoriaa ja kukisti maailman huippuihin lukeutuvanTorinon eilen arktisissa oloissa pelatussa ottelussa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että mikäli jalkapallosta tehtäisiin talviurheilulaji ja sitä alettaisiin pelaamaan jäällä, niin suomalaiset olisivat ihan maailman terävintä kärkeä. Eilenkin Italian miljonäärit juoksentelivat kentällä vaisusti ties mikä paikka kylmästä sinisenä, koska varoivat kalliita kinttujaan. Tuomari ei sitä ymmärtänyt tehdä ja hänet jouduttiin vaihtamaan kesken pelin liukastumisen seurauksena.
En halua vähätellä HJK:n voiton arvoa, mutta kannattaa muistaa, ettei Torino ole kuitekaan Torinnon suurkaupungin menestynein seura, vaan Juventus on ollut historiassa sitä paljon parempi. Juventus lienee jopa koko Italian jalkapallohistorian paras seura. Tunnen Juventusta kohtaan suurta myötätuntoa, koska olen itsekin pelannut sen kärkimiehenä ja saanut vuonna 1968 Nokian kolmijuovaiset kumipohjaiset jalkapallokengät seuran parhaan maalintekijän palkintona.
Silloin Juventuksella oli laaja pelaajamateriaali ja seuran sisällä kova kilpailu, koska Suonenjoen nappulaliigaa pelattiin seitsemällä pelaajalla ja Kärkkäälässä oli juuri silloin jostain sattuman oikusta juuri sopivasti seitsemän D-juniori-ikäistä poikaa. Myöhemmin Kärkkäälän Juventuksen toiminta lopahti pelaajapulaan.
Vuonna 1968 Kärkkäälän Juventus voitti Suonenjoen nappulaliigan mestaruuden, mutta sen sijaan vuotta aiemmin joukkue jäi hieman liian nuorella joukkueella pelatessaan häpeällisesti hopealle, koska FC Barcelonan riveissä pelannut Reijo Vaittinen oli meille liian kova vastus, koska oli tasan kaksi kertaa meitä muitta isompi. Myöhemmin Vaittinen pelasi Suomen maajoukkueen liberona ja sillä varmuudella, jonka täydellinen muistamattomuus synnyttää, väitän, että hän oli OPS:n riveissä voittamassa Liverpoolia 70-luvun Eurokentillä. |
|
17.5.2014
| Soinin valtava karisma | 17.05.2014, 17:18 |
 Huomasinpa Helsingissä, että tv-kuva vääristää. Tv-kuva jostain syystä kaventaa kohdettaan. Heidi Hautala ja Timo Soini ottivat yhteen Suuressa väittelyillassa Eu:sta, mutta itse asia jäi sivuseikaksi, koska huomioni keskittyi pelkästään Timo Soinin valtavaan lenkkimakkaran kahmijan karismaan.
Epäilin jopa välillä Soinin karismaa katsellessani, ettei se ole aito, vaan sitä on lisätty jotenkin keinotekoisesti vaikkapa tyynyn avulla. Mielestäni Soinin suosio perustuu pitkälti hänen suureen karismaansa. Jos vaikka hirveän paljon pienemmän karisman omistava Aleksanteri Stub päästelisi suustaan samanlaisia hupipuheita kuin Soini, ei häntä kuunneltaisi, vaan häntä pidettäisiin täysin höpöjätkänä.
Entinen paperiliiton johtaja Jouko Ahonen oli hankkinut melkein Soinin luokkaa olevan karisman, mutta se ei jostain kumman syystä lisännyt hänen suosiotaan. Pikemminkin Ahonen näytti tahattoman koomiselta päästellessään paperityöläisköyhälistöjoukkojensa eturivissä täysin palkein, että ”nälkä meil`on aina vieraanamme”, kuten varmaan onkin. Tunnen koko joukon ylipaino-ongelmista kärsiviä lähimmäisiä, jotka elävät ainaisessa nälässä. |
|
| Kotimainen vaihtoehto | 16.05.2014, 17:57 |
 Kyllä ei olisi minun nuoruudessa uskonut, että Suomen pääkaupunki vilisee kerjäläisiä seuraavalla vuosituhannella. Kerjuuilmiön alkuaikoina satunnainen matkailija vaivaantui köyhän oloisista pyytelijöistä, mutta nykyään ainut vaiva on se, että pitää katsoa kaupungilla koko ajan jalkoihinsa, ettei astu kerjäläisen päälle.
Kuva muuten todistaa, että alati koveneva kansainvälinen kilpailu on tunkeutunut myös kerjuubisnekseen ja kuvan perussuomalaisen oloinen liikkeenharjoittaja on keksinyt oivallisen markkinaraon. Hän tarjoaa kotimaista vaihtoehtoa. Olen viimeaikoina pyrkinyt välttämään almujen antoa, mutta nyt tein poikkeuksen, koska pyytäjä on hyvin rehellisen oloinen. Uskon hänen ilmoittavan satunnaisista ansioistaan verottajalle. |
|
| Lerssi | 15.05.2014, 18:36 |
| Lue enemmän, niin luulet vähemmän. Olen tähän asti luullut, että lerssi on pelkästään muutaman hieman epäonnekkaan suomalaisen sukunimi, mutta on se muutakin. Asia paljastuu entisen ihmiskunnan johtavan alfauroksen Mike Tysonin muistelmista.
Kirja paljastaa, että dopingtestien vuoksi Tyson joutui käyttämään tekopenistä eli lerssiä, jonka avulla hän pystyi huijaamaan testeissä. Kertomansa mukaan hän tarvitsi lerssiä salatakseen huumausaineiden väärinkäytön. Muunlaisia aineita hän ei kerro käyttäneensä ja vaikea on olla miestä uskomatta.
Rohkenen tuskin arvailla, miten lerssihuijaus käytännössä tapahtui. Olen sitä mieltä, että tulevissa suurkisoissa täytyy lerssimiehet säälimättä paljastaa. Valvojahenkilön tukeva tempaisu epäillystä lerssistä varmaankin riittää.
Jos tulevissa suurkisoissa ei suoriteta lerssitempaustestiä, täytyy sitten jokaisen suomalaisen, ainakin miesurheilijan, hankkia tasapuolisuuden nimissä oma lerssi, jotta he olisivat samalla viivalla ulkomaisten lerssimiesten kanssa. Asiasta voisi järjestää jopa kansalaiskeräyksen, elleivät Urheiluliton herrat pysty asiaa muuten järjestämään. Iskulauseena voisi vaikkapa olla, että ”oma lerssi joka jätkälle”. |
|
| Petroskoin hilpeät patsaat | 14.05.2014, 17:27 |
Vaikka Stalinin patsas ilmeisesti edelleenkin odottaa nostamistaan suomalaisten valkobandiittien jäljiltä, on Petroskoi edelleen patsasrikas kaupunki. Siellä monia akkktehtoonisesti merkittäviä muistomerkkejä, joille paikallinen väestö osaa antaa juuri sen arvon, joka niille kuuluukin. Sikäläisen tarinan mukaan alla olevassa veistoksessa Marx ja Engels pohtivat huolestuneen näköisenä sitä polttavaa yhteiskunnallista kysymystä, että mistä saada lisää viinaa.
Vastaus tähän polttavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan löytyy alta. Siellä itse V. I. Lenin huutaa oppi-isilleen, että ”mie olen porukan nuorin, mie voin lähteä etsimään.” Tuo kohouma Leninin otsalla ei ole hiuskiehkura, vaan ulostava lokki.
Petroskoin keskustassa on Kirovin patsas, jonka suomalaiset valkobandiitit siirsivät johonkin varastoon suojaan. Sodan jälkeen patsas palautettiin paikallee ja siinä se satunnaisten matkailijoiden iloksi selvästikin paljastelee itseään. Epäilen kuvanveistäjän ihan vasiten tehneen teoksen tuollaiseksi. Se on ollut pienen ihmisen kosto.
Alla Antti Rinteen edeltäjän patsas. Otto-Ville Kuusinen toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana 1911-13 ja ilmeisesti tämän vuoksi hän on saanut patsaansa Petroskoihin Äänisen rannalle. Veistos luo vaikutelman herrasta, joka huolestuneena tähyää Ääniselle. Niinpä paikallinen väestö nimittää muistomerkkiä kalastuksenvalvojan patsaaksi.
|
|
| Petroskoin patsaat | 13.05.2014, 18:19 |
| Kolme vuotta sitten ilmeisesti Putin-nuoriin lapsuudessaan kuulunut venäläinen matkaopas kertoi Petroskoissa silmät loistaen, miten sota-aikaan sankarilliset kaupunkilaiset piilottivat kaupungin arvokkaan Leninin patsaan suomalaisvalloittajilta.
Jokainen, joka yleensä jotain historiasta tietää, tietää, ettei se noin mennyt. Suomessa joka mökissä on vanhoja valokuvia, joissa suomalaissotilaat poseeraavat Leninin vierellä. Putinin uuden tulemisen jälkeen Venäjällä on alettu ainakin historian osalta puhumaan muunneltua totuutta. Venäläisen maahan lyötyä itsetuntoa on pyritty nostamaan tälläkin tavalla.
Toisenlaistakin totuutta Venäjältä löytyy. Venäläinen Sergei Verinin kertoo juuri ilmestyneessä kirjassaan Pettureita vai sodan uhreja totuuden patsasasioista. Vaikka suomalaiset olivat Petroskoissa ryöstöretkellä ja tekivät paljon pahaa, niin patsaita kohdeltiin yllättävän sivistyneesti. Lenin ja Kirovin patsaat siirrettiin varastoon eikä niitä ilmeisesti rikottu mitenkään.
Sen sijaan jostain syystä Stalin häpäistiin. Hänen patsastaan uusiokäytettiin jonkun montun täytteenä, olisiko ollut pommikuoppa. En ole onnistunut selvittämään, löydettiinkö ja kaivettiinko Stalin esille sodan jälkeen. Ainakaan yhtään kuvaa Petroskoissa seisoneesta Stalinin patsaasta en ole Internetistä löytänyt. Ehkä muistomerkki vielä odottaa löytäjäänsä ja pahaa pelkään, että patsaalle löytyy tulevaisuudessa muutakin hyötykäyttöä.
Uskon kuitenkin, ettei Putinin toisen tulemisen jälkeenkään Stalinin häpäisyasiaa kaiveta esille. Luotettavien lähteiden mukaan Putin kaikista puutteistaan huolimatta lukeutuu venäläisten liberaaleimpaan neljännekseen. Stalinin kuvia mielenosoituksissaan kanniskeleva Venäjän kommunistinen puolue on ainut Putinin varteenotettava vastustaja ja vaihtoehto eikä se tule menestymään vaalien ääntenlaskennassa. Asiantuntijoiden mukaan jo Jeltsininkin valtaannousu perustui vaalivilppiin, mutta sitä ei Lännessä ollenkaan paheksuttu. |
|
12.12.2012
| Avaruusilmailun pioneeri | 12.12.2012, 18:46 |
| Myös Kuopion poliisitoimen ja Suonenjoen historioista näyttää löytyvän runsaasti yhteistä kosketuspintaa, joka kosketuspinta näyttää aika yllättäen liittyvän avaruusilmailun vaiheisiin.
Nimittäin 9.10.1947 kertoi arvovaltainen Savo-lehti maailmalle seuraavan uutisen, joka sai maailman median polttopisteen kohdistumaan sekä Kuopioon että Suonenjokeen:
”17-vuotias kuopiolaisnuorukainen Silvo Sokka oli suorittanut rakentamallaan reaktiokoneella Kuopion lähettyviltä 7 kilometrin lakikorkeudessa lennon, jolla kone saavutti maagisen 800 kilometrin tuntinopeuden. Kone oli suorittanut polttoainesäiliön räjähdettyä pakkolaskun Suonteenselälle Suonenjoella, josta Sokka oli löydetty rantamalla olleen talon pihasta tajuttomana.”
Kuopion poliisilaitos joutui puuttumaan tapaukseen, koska epäiltiin, että sekä Pariisin rauhansopimuksen artikloja kuten myös Ilmaliikennelakia olisi rikottu tapauksen yhteydessä. Rauhansopimushan kielsi Suomelta reaktiokoneet. Asiaa ei voitu painaa villaisella, koska tapaus huomioitiin maailmalla näyttävästi. Eri tiedotusvälineiden edustajat kiirehtivät Suonenjoelle, jonne saapui myös Suomen puolustusvoimain edustajana kenraali, joka alan asiantuntijana pystyi heti tekemään tapauksesta johtopäätöksen, jonka mukaan tämän nuorukaisen täytyy olla nero.
Nero Silvo Sokka varmasti olikin, mutta poliisitutkimuksessa paljastui nopeasti, että hän ei ollut lentänyt reaktiokoneella Kuopiosta Suonenjoella, vaan matka oli taittunut polkupyörällä. Suoritusta ei pidä väheksyä, koska pyöräretki tapahtui syyshölseillä eikä siihen aikaan vielä ollut kestopäällystettyjä teitä. Olen monta kertaa miettinyt, miten tämä lahjakas ja mielikuvitusrikas nuorukainen sijoittui sittemmin yhteiskuntaan. |
|
| Chigagon malliin | 11.12.2012, 19:25 |
| Eilen uutisoitiin paljastuneen Suomen suurin koruryöstö. Raskaasti aseistetut ulkomaalaiset ammattihenkilöt olivat olleet asialla.
Mutta osastaan sitä täällä Kuopiossakin. Eiliseen uutiseen sopivasti luin juuri samankaltaisesta tapauksesta Kuopion poliisilaitoksen historiassa. 8.7.1959 oli satunnainen Usa:n Chigagosta saapunut turisti pistäytynyt Kuopioon ja ihastellut kaupungin rauhallisuutta epäillen, ettei tässä kaupungissa varmaankaan tehdä ollenkaan rikoksia. Heti ihastelun jälkeen pikkukaupungin idylli rikkoontui, kun muudan Könönen-niminen miehenpuoli yhdessä rikostoverinsa kanssa ryösti keskellä kirkasta päivää konepistoolia apuvälineenään käyttäen Sypin konttorin ihan ydinkeskustassa.
Tapaus lienee maamme ainut pankkiryöstö, jossa apuvälineenä käytettiin konetuliasetta ihan Chigagon malliin. Joten löytyy sitä sypäköitä toimen miehiä Könöstenkin suvusta, johon itsekin äitini puolelta lukeudun, ja jonka suvun miehiä yleisesti pidetään ylirauhallisina ja jopa loivaliikkeisyyteen taipuvaisina. Pitäisin jopa todennäköisenä, että konepistoolin hantaagissa oli lähisukulaiseni eli vähintäin noin neljäs serkkuni.
Nimittäin kuvan esittämällä Risto Könöselle, jota myös Kanta-Könöseksi kutsutaan ja joka on vaarini vaari, oli siunaantunut tietolähteestä riippuen 23 – 27 lasta. Suuruusluokan huomioiden tuollainen muutaman perillisen epävarmuus on ymmärrettävää. Tuota kuvaa katsellessa tulee vallan mieleen vanha ja tapaukseen osuva savolainen sanonta, että on siinä sänkyyn mänty, mutta ei nukuttu. http://voima.1g.fi/#/kuvat/Salomon/Könösten+kuvia +Risto+Könönen+ja+perhettä.jpg
Kanta-Könösellä oli kolme vaimoa, vaikka tietääkseni ei kuitenkaan yhtä aikaa useampia. Tosin olen antanut itselleni kerrottaman, ettei vaarinvaari jaksanut ainakaan kaikin ajoin pitäytyä ainakaan ihan täysin yksiavioisuuteen. Luulen Risto Könösen jälkeläisiä siunaantuneen maailmalle koko joukon; valtaosin Könösiä, mutta käsittääkseni Raja-Karjalan Konoset ja ruotsinkieliset Könölinit, joiden otaksun olevan vähän fiinimpää väkeä, ovat uskoakseni samaa sukua, jonka kantaisänä pidetään jotain harvinaisen jäykkäliikkeistä Kolehmaista, jota alettiin haukkua könöttäjäksi. |
|
| Ruotsalaista v……….a | 10.12.2012, 19:21 |
| Ruotsi sitten murskasi Suomen sählypelin MM-loppuottelussa. Suotakoon se heille. Peli oli alunperin ruotsalaisten sosialidemokraattien kehittämä tasa-arvoinen urheilumuoto, jossa alunperin kaikki olivat tasa-arvoisen huonoja. Mailojen varret olivat alkuaikoina niin retkuja, ettei niillä voinut pelata, vaan ainoastaan yrittää huitoa palloa.
Eniten eilisessä loppuottelussa harmittaa se, että kolmannessa erässä länsinaapurimme antoivat suomalaistenkin koskea palloon ja tehdä jopa muutaman maalinkin, jotta kenellekään ei jäisi kovin pahamieli ja jotta peliä ehkä vielä pelataan tulevaisuudessa muuallakin kuin Ruotsissa. Näissä MM-kisoissa Ruotsin joukkue teki noin 80 maalia ja päästi noin 8.
Minulle jäi kuitenkin kovasti pahamieli tuollaisesta naapureiden epäurheilijamaisesta käytöksestä, jossa vastustajan annettiin armosta tehdä maaleja. Minusta se oli mitä tyypillisintä ruotsalaista v——–a. Mutta onneksi norjalaiset osoittivat oikeaa rehtiä urheilumieltä. He näyttivät vallan nauttivan, kun sekä miesten että naisten ampumahiihtoviestissä he tavoittivat Suomen kierroksella. Siinä vaiheessa kilpailun jury sulki meikäläiset kilpailusta pois eivätkä he enää saaneet hiihdellä häiritsemässä muun maailman nuorison hiihtojuhlaa.
Tuollainen norjalaisten osoittama ylivoimaisuus ei ole ihan uuttaa hiihtourheilussa. Nimittäin vuonna 1936 miesten 4 X 10 km:n olympiaviestissä suomalaiset ohittivat Turkin joukkueen kierroksella. Silloin kysymys ei tosin ollut turkkilaisten huonoudesta, vaan siitä, että he sortuivat virheelliseen välinevalintaan. Turkkilaiset käyttivät suksia, joiden pohja olivat lampaannahkaa. Pitoa kyllä löytyi, mutta luiston kanssa oli ongelmia. Turkkilaiset häpesivät suoritustaan niin, että vetäytyivät ikiajoiksi kilpaladuilta. Suomalaistenkin olisi nykyään syytä harkita samaa. |
|
| Tuulen nopea laitamies | 09.12.2012, 19:15 |
| Lisää yhteistä kosketuspintaa Kuopion poliisilaitoksen ja jalkapallon historiasta löytyy Pentti Tuovisen ratkiriemukkaasta kirjasta Tutkimusten tässä vaiheessa.
Yhtenä maanantaina Savo-lehden urheilusivun otsikkona oli näyttävästi: ” Tuulennopea KuPS:n vasen laitamies jätti HJK:n puolustuksen kuin seisomaan!”
Samassa lehdessä, viereisellä sivulla oli uutinen: ”Poliisi juoksi kiinni aseman edessä autoa potkineen miehen.” Kupsin vasemman laitamiehen nopeus ei ollut siis enää riittänyt loppuillasta tai aamuyöstä..
Olen salakuunnellut keskuskentällä kuopiolaisten veteraanien tarinoita ja vaikka mielestäni tiedän aika paljon kaupungin jalkapalloilun salatusta historiasta, niin en uskalla kertoa, kuka oli tuo tuulennopea laitamies. |
|
| Mellakka | 08.12.2012, 19:06 |
| Ja vielä lisää Pentti Tuovisen epävirallista Kuopion poliisilaitoksen historiaa, josta löytyy runsaasti kosketuspintaa myös Kuopion jalkapallohistoriaan.
Oululainen jalkapalloseura OPS eli kultahetkiään vuonna 1976. Olihan se juuri ostanut kaikki kuopiolaiset huippupalloilijat ja vielä Reijo Vaittisenkin Suonenjoelta. Tuolla porukalla, jota vahvisti myös ainakin oululainen jääpalloilja Sauli Puotiniemi, joukkue voitti kotikentällään jopa Liverpoolin.
Myös Kups oli Vänärillä vaikeuksissa oululaisten kanssa. Ops hallitsi peliä suvereenisti ja siirtyi jo 3 – 0 johtoonkin. Siinä vaiheessa oululaisten fanikatsomo riehaantui liikaa, ja nähtiin kuopiolaisen jalkapallohistorian ainut mellakka. Joukko oululaisia huligaaneja ryntäsi kesken pelin kentälle seuran lippua heilutellen.
Kuopiolaisetn kenttäkuuluttajakin lamaantui järkytyksestä ja pystyi vain huutelemaan, että ”polissi, polissi”. Kaksi virkavallan eustajaa säntäsikin kentälle ja ensitöikseen he katkaisivat OPS:n lipun varren polvea vasten kuin klubitupakan. Sitten huigaanit heitettiin yksitellen aidan yli kuin olkikupot. Yleisö kannusti tapahtumaa rytmikkäästi.
Ottelu sai onnellisen ja oikeudenmukaisen lopun. Niinhän siinä sitten kävi, että Kups nousi 0 – 3 tappioasemasta 5 – 3 voittoon. Tosin Ops voitti siitä huolimatta Suomen mestaruuden. Ja oululaislehti Kaleva uutisoi seuraavana päivänä näyttävästi, että ”Kups voitti poliisien avulla”. |
|
2.1.2014
100 % savolainen veri 02.01.2014, 18:28
Sulo Kolkka paljastaa Hakulis-kirjassaan, että vaikka Veikko oli kotoisin Karjalasta, virtasi hänessä sataprosenttisesti savolainen veri. Isä Lauri oli syntyisin Säämingistä ja äiti Ida o.s. Laukkarinen Pieksämäeltä. Savolaisten urheilumenestys on ollut sen verran vaatimaton, että ainakin minun puolestani Veikko hyväksytään maakunnan miehiin.
Hakuliset suvun esi-isien tiedetään olleen suuria ja vahvoja miehiä. Veikon isäkin oli riski mies, joka jo 20-vuotiaana kohotti yhdellä kädellä 90 kiloa. Luulen, että hän kohotti painon nimenomaan suoralle kädelle pään päälle, vaikka Sulo Kolkka ei kirjassaan paljasta suorituksen yksityiskohtia.
Kunnioitan tuota tulosta, sillä itse olen kuntouttamassa kättäni, josta on arvioni mukaan jänne poikki, nostelemalla ylös-alas 9-kilon punnusta. Minultahan katkesi jänne sieltä työntäessäni naisten kuulaa noin kahdeksan metriä. Naisten kuulantyöntöä innosti minua kokeilemaan ihan kylmiltään uutinen, jonka mukaan Kuopion tuomiokunnan notaari järkälemäinen Marja-Sisko Aalto pökkäsi samaista kilpailuvälinettä 13 metriä. Se lienee naispuolisen papiston maailmanennätys.
Muuten Veikko Hakulisen isompi ja ehkäpä myös lahjakkaampi veli Viljo, luki itsensä tuomariksi, vaikka hänkin oli lupaava hiihtäjä. Viljo toimi kypsemmällä iällä oikeuskanslerin viraston esittelijäneuvoksena. Hän niitti mainetta rötösherrojen jahtaajana. Viljo Hakulista pidettiin jonkinlaisena uusmoralistina. Eräskin rötösherruudesta epäilty ministeri myönsi muistelmissaan pelänneensä oikeasti istuessaan isokokoisen ja tuimailmeisen Hakulisen kuulusteltavana rötösherruudesta epäiltynä.
Vähän samanlainen uusmoralisti oli myös hiihtäjänä kunnostautunut pikkuveli. Cortinan olympialaisissa hän johti hiihtäjien iskuryhmää, joka antoi perusteellista fyysistä asennekasvatusta kuopiolaiselle mäkihyppääjälle, joka ei osannut suhtautua kilpaurheiluun sille kuuluvalla vakavuudella.
Kommentit (0)
Hakulinen ja pino 02.01.2014, 17:14
Vanhojen hiihtohirmujemme harjoitusmenetelmiä selvittäessäni kaivoin kirjahyllyni kunniapaikalta alkuperäisen ja väärentämättömän Veikko Hakulisen elämänkerran eli Sulo Kolkan teoksen Veikko Hakulinen – latujen valtias vuodelta 1960, jolloin päähenkilön urheilu-ura oli vielä alkupuolella.
Yllätys yllätys! Haku-Veikko ei luonutkaan pohjakuntoaan metsätöissä, vaan kypsässä 22-vuoden iässä silloinen keskinkertainen hiihtäjä hakeutui treenausmielessä kuorma-auton apumieheksi. Hänet opittiin tuntemaan työhulluna lapiomiehenä, joka vahvisti hurjatahtisella hiekanmätöllä käsivarsiaan ja selkäänsä. Itse kuljettajan hän ei antanut koskea lapioon.
Nykyään ennen niin yleistä kuorma-auton apumiehen ammattia enää ole, vaan erilaiset hydrauliset koneet ja laitteet ovat tulleet tilalle. Suomessa ei muuten verotietojen mukaan ole enää kuin yksi työmies; työmies oli 60-luvulla maamme yleisin ammatti.
Vasta huipulle päästyään Hakulinen hakeutui metsätöihin ja pääsipä hän sitten opiskelemaan myös Evon metsäkouluun. Mainittakoon, että koulussa oli muitakin hiihtomiehiä. Itse asiassa opinahjon oma urheiluseura Evon metsäpojat olisi 50-luvulla voittanut viestinhiihdossa muun maailman.
Turhaan Hakulinen ei metsäkoulua käynyt. Nimittäin Kolkan kirjasta lainaamani kuvan esittämän pinon pystyttäminen vaatii ammattimiestä. Kuvassa on harvinaisen kaunis motti, jota katsoessa silmä iloitsee; kulmat ovat vatupassissa eikä karvahattu mene heittämällä teoksen läpi.
Itse olen monta kertaa koettanut yliopistopohjalta valmistaa kunnon halkopinon, mutta aina ne pyrkivät kaatuilemaan eivätkä kulmat pysy 90 asteessa ja minun pinoistani kyllä karvahattu sujahtaa vaivatta läpi.
Kommentit (0)
Sitkeys 31.12.2013, 17:57
Eilen lähtenyt Eero Mäntyranta ei ollut hyvinvointivaltion tuote. Hänen pienviljelijä-metsurivanhemmilleen siunaantui 12 lasta, joista vain puolet eli aikuisikään. Mäntyrantakin aloitti jo pikasena metsätöissä, ja uskonpa, että hän sai pokasahan varressa luonnostaan sitä monipuolista lihaskuntoharjoitusta, jota nykyhiihtäjät hakevat kuntosaleilta rytmimusiikin tahdissa.
Ennen hiihtouraansa Mäntyranta sai mainetta Lapin tukkikämpillä sinä pienenä laihana miehenä, joka nosti kuitenkin kaikkein suurimmat tilit. Metsätöissä mies loi itselleen hirmuisen pohjakunnon, jonka lisäksi hän ymmärsi hankkia nopeutta ja herkkyyttä intervalliharjoittelulla, joka siihen aikaan oli uutta maassamme. Huippukunnossa ollessaan Mäntyranta sitten valittelikin sitä, ettei hän ehtinyt hiihtää niin nopeasti kuin olisi jaksanut.
Jaksamiseen vaikutti sekin miehen erityispiirre, että hänen hemoglobiininsa oli geenivirheen vuoksi luonnostaan 220, joka alkaa olla jo hengenvaarallinen tila. Luulen, että maamme hiihto nousee jälleen maailman huipulle, kunhan geeniteknologia astuu perinteisen dopingin tilalle ja Mäntyrannan suvun geenivirhettä osataan hyödyntää isänmaallisiin tarkoituksiin.
Muuten toinen lapsuuteni sankari Pauli Nevala ei hänkään ollut hyvinvointivaltion kasvatti. Nevala kehitti hirmuisen heittokätensä jo poikasena TVH:n hätäaputöissä, joissa hän joutui mättämään lapiolla painavaa liejua syvältä kaivannon pohjalta kauas kanavan reunalle.
Lapiomiehen hommien päätyttyä keihäs ei tietenkään lentänyt minnekään, koska herkkyys oli kadonnut jonnekin, mutta päästessää sitten armeijaan lepäilemään ja syömään kunnolla, hän heitti jo 21-vuotiaana maailman kaikkien aikojen toiseksi parhaan tuloksen muistaakseni 84,23.
Kommentit (0)
Mäntyrantakin lähti 02.01.2014, 17:16
Eero Mäntyrantakin sitten lähti tänä aamuna. Haikeaksi vetää mielen. Lapsuuteni sankarit alkavat olla harvassa. Teuvalla elää vielä Pauli Nevala, joka varhaislapsuudessani lupasi heittää keihäässä maailmanennätyksen, jos olisi saanut mopedin.
Mäntyranta oli maamme viimeinen miespuolinen hiihdon henkilökohtainen olympiavoittaja. Huonosti ovat siis asiat maamme hiihtourheilussa. Muistanpa ihan selvästi, miten Kärkkäälän kansakoulun paperinkeräysvaroilla ostetusta tv-vastaanottimesta ihastelimme suomalaisten kaksoisvoittoa Oslon MM-kisoissa vuonna -66. Kolmanneksi tuli saksalaisen miljonäärin aikamiespoika Valter Demel, ja jo silloin tuntui, ettei se oikein ollut silloinkaan rehellistä peliä ulkomaalaisten puolelta.
Mutta katsokaapa tuota Mäntyrannan tyylittelyä hevosenkengässä. Se ei ollut sellaista silmitöntä sätkyttelyä kuin nykyhiihtäjillä, vaan siinä on perinteisen hiihdon liikunnalista suloutta.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomen_kaksoisvoitto_oslossa
_1966_28432.html#media=28434
Mäntyranta oli myös sikäli historiallinen urheiluhenkilö, että hän oli maamme ensimmäinen dopingista kärähtänyt urheilija. Vaikka syytönhän rehellinen Lapin mies oli dopingiin ja huumausainerikokseen, kuten tämä Karpon haastattelu todistaa vääjäämättömästi. Surullista tapauksessa on se, että vuonna 1972 tehdyssä haastattelussa Mäntyranta lupasi selvittää asian perusteellisesti, mutta näin ei sitten tapahtunutkaan, vaan selvittelytyö jäi kesken.
Karpon hastattelun pohjalta tuntuu todennäköiseltä, että Hiihtoliiton Herrat juottivat kansallisankarille jostain syystä, jonka teon logiikka ei ainakaan minulle täysin avaudu, salaa amfetamiinia; ilmeisesti sitä saksalaisilta aseveljiltä saatua, jolla Kiurun Akun mukaan pantiin ruumiitkin hiihtämään. Nykyäänhän sellainen amfetamiinin salajuotto olisi huumausainerikos, poliisiasia sekä maamme hallitukselle esitettävän välikysymyksen aihe, mutta vuonna 1972 Hiihtoliiton Herra oli kertonut uutisissa asiasta selkäkeikkanauruja päästellen.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/mantyrannan_naytteessa_amfetamiinia
_30119.html#media=30121
Kommentit (0)
Paasikiven vahvistuva maine 29.12.2013, 18:03
Juhani Suomen Mannerheim-kirjasta ilmenee, että J. K. Paasikivi oli harvinaisen tervejärkinen mies. Hänen maineensa tervejärkisenä miehenä sen kuin vain säilyy ja vahvistuu. Tämä siitäkin huolimatta, että nuorempana miehenä J. K. yritettiin saada sairauseläkkeelle KOP:n johtajan paikalta mielenvikaisuuden vuoksi. Lääketieteellisissä tutkimuksissa ilmeni, ettei pääjohtajan mielessä ollut vikaa, vaan vika oli hänen tekohampaissaan, joilla paha tapa singahtaa suustä niiden omistajan korottaessa ääntään.
Vaikuttaa siltä, että Paasikiven oli vaikea niellä kilpailijansa Mannerheimin kansansuosiota ja marsalkan kuoleman jälkeen Paasikivi valitti: ”Ihmiset ovat aina ylistäneet niitä, jotka ovat antaneet heille illusiooneja, vaikka ne olisivat olleet kuinka turmiollisia tahansa, kuin niitä, jotka ovat pelastaneet heidän elämänsä”. Siinä lausunnossa narahtaa vähän katkeruus.
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Juhani Suomen Mannerheim-kirjassa on kuva, jossa J K Paasikivi, joka ei todellakaan ollut mikään turhan nauraja, hohottaa silmät vesissä Valvontakomission edustajan G. M. Savonenkovin jutulle. Tuskin se juttu niin hauska oli, mutta koska isänmaan etu sitä vaati, vanha valtioneuvos pakotti itsensä nauramaan vedet silmissä.
2.6.2013
| Naisen siitinelo | 02.06.2013, 17:47 |
| Tohtori Antero Ferdinand Tanner kunnostautui myös kansansivistyksen kehittäjänä. Hän perusti työläisnuorille iltakoulun, jossa myös Martta Salmela opiskeli. Myöhemmin Tanner olisi ollut jopa halukas antamaan Martalle yksityisopetusta, mutta siitä tämä kieltäytyi, vaikka opettaja lupasi kouluttaa oppilaansa parissa vuodessa ylioppilaaksi. Eppäillä soppii, että minkähän pään kautta sekin opetus olisi tapahtunut.
Martta Salmela-Järvinen vakuuttaa muistelmissaan, ettei hän pitänyt mahdollisena valmistua ylioppilaaksi niin nopeasti eikä hän muutenkaan luottanut tohtori Tanneriin, vaan korostaa, että: ”Sitä paitsi hän oli henkilökohtaisesti mielestäni vastenmielinen, ruma ja tungetteleva.” Saattaa myös olla, ettei muistelija katsonut tarvitsevansa miehen opetuksia, koska oli itsekin yhdessä yössä lukenut kirjan nimeltään ”Naisen siitinelo” ja saanut siitä mielestään kaiken tarvittavan tiedon kyseisestä aihepiiristä.
A. F. Tanner oli kuitenkin sikäli erilainen profeetta, että hän pyrki elämään opetustensa mukaisesti. Niinpä sekä hänen vaimonsa että taloudenhoitajansa olivat samaan aikaan raskaana. Myöhemmin samaan on pystyi myös eräs kansanedustaja, joka onnistui perhesuunnittelussaan niin erinomaisesti, että sekä vaimo että tyttöystävä olivat yhtäaikaa synnytyslaitoksella. Tietooni ei ole tullut, pystyikö isä osallistumaan molempiin synnytyksiin vai osasiko hän priorisoida asioita, jota ominaisuutta poliitikoilta yleensä vaaditaan. |
|
| Rengastohtori | 02.06.2013, 13:06 |
| Eilen mainittu seksitohtori Tanner oli Pekka Lipposen tapaan Rantasalmen poikia. Molemmat olivat värikkäitä maailmanmatkaajia, joissa olisi ainesta Rantasalmen kesäteatterin ohjelmistoon.
Tohtori Tanner omaksui vallankumouksellisen seksuaalikäsityksensä Amerikassa ja saapui levittämään uutta oppiaan Suomen työväenlikkeelle. Tosin huonolla menestyksellä. Monet henkilöt, sukupuoli ja siviilisääty jääkööt mainitsematta, pitivät miehen aatteita lähinnä törkeinä. Työmies-lehtikin suhtautui tylysti uusien aatteiden levittämiseen ja pisti tohtorin kirjoitusboikottiin. Sitten hänet erotettiin puolueesta ja lopulta Tannerin piti paeta takaisin Amerikkaan.
Toisaalta syyt saattoivat olla seksuaalipoliittisten lisäksi myös myös talouspoliittisia, koska myös sillä sektorilla hän oli edellä aikaansa. Hän vastusti osuustoimintaa, koska ei uskonut sen yritysmuodon pärjäävän markkinatalouden oloissa.
Sen sijaan hän kannatti eräänlaisten kuluttajarenkaiden perustamista, joiden avulla työläiset olisivat hankkineet tavaransa suurissa yksiköissä kilpailuttamalla. Nythän erilaiset ruokapiirit ovatkin muotia, vaikka osuusliikkeillä ei mene hyvin. |
|
| Helliö ja lempiö | 31.05.2013, 18:42 |
| Kirjaston kierrätyshyllystä silmääni pisti Martta Salmela-Järvelän muistelmat työväenliikkeen alkuvuosilta. Kirjasta opin, että sosialidemokraattisia johtaja Tannereita oli peräti kaksi kpl. Väinöä huonommin tunnetaan nykyään Antero Ferdnand Tanner, joka kuitenkin sata vuotta sitten oli tunnetumpi mielipidejohtaja.
Tohtori A . F. Tanner oli nimittäin radikaali uudistaja suomalaisten sukupuolielämän saralla. Hän julkaisi asiasta monia kansan keskuudessa suosittuja teoksia, joiden nimet houkuttelevat vielä tämänkin päivän ihmistä. Kirjojen otsikot jo kertovat paljon niiden sisällöstä. Lapsikysymys ja ehkäisyoppi, Sukupuoliyhteys taidenautinnoksi, Yhdynnällinen hellintä ja Avioliitto ja siveellisyyskysymys olisivat luultavasti bestsellereitä nykyäänkin.
Tanner oli sivistynyt herra eikä hän käyttänyt kirjoissaan sukupuolielinten kansanomaisia nimityksiä. Hän halusi, että niille otettaisiin käyttöön kauniimmat nimet. Naisen sukuelin olisi helliö ja miehen vastaavasti lempiö. Itse kannatan lämmöllä Tannerin esitystä. Nykyään varsinkin palloilutapahtumien yhteydessä käytetään lasten ja jopa naisten kuullen sellaista kieltä, että moni sivistynyt ihminen karttaa moisia urheilutilaisuuksia. Olisi piristävä poikkeus, kun kesken kiivaan kamppailun katsomoon kiirisikin urheilijanuorukaisen suusta huuto ”voi helliö!” |
|
| Monipuolisuus | 30.05.2013, 17:58 |
| Suomen Palloliiton herrat tekevät kyllä inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, ettei vain kotimainen jalkapalloilu nouse. Joukkueiden otteluohjelma on ainakin Kupsin kannalta älytön. Nytkin on kahden viikon sisällä kuusi ottelua, kun mukaan lasketaan myös Suomen cupin pelit.
Kuopiolaisilta näyttävät loppuvan miehet. Laskelmieni mukaan normaaliottelutiheydellä keskimäärin jokaisessa ottelussa loukkaantuu yksi pelaaja niin, että joutuu sivuun muutaman pelin ajaksi. Loukkaantumisriski kasvaa olennaisesti, kun pelejä on joka toinen päivä, kuten Kupsilla alkaa olla.
Ja senkin olen laskelmissani huomannut, että keskimäärin joka kesä loukkaantuu huipputason joukkueesta yksi pelaaja siten, että hänen uransa päättyy lopullisesti. Jalkapallo on kohtuuttoman epäterveellinen harrastus. Sen asian huomasi aikoinaan myös urheilufilosofi Tahko Pihkala.
Pihkalan mukaan ihmisjalka ei ole suunniteltu kestämään eteenpäin potkaisua, kuten totuus onkin. Tahkon mukaan jalkapallossa pitäisi sallia vain taaksepäin potkiminen. Lisäksi jalkapallon turmiollisuutta lisää se, että se on yksipuolinen urheilumuoto, koska siinä terveiltä nuorilta miehiltä kielletään tyystin käsien käyttö.
Tosin täysin Pihkalakaan ei halunnut futista kieltää, vaan olisi sallinut sen pelaamisen 20 vuotta täyttäneille nuorukaisille, jotka ovat aiemmin harrastaneet monipuolisesti muita lajeja. |
|
| Mietaan vehkehet | 29.05.2013, 16:26 |
| Surullinen tapaus tuo Pekka Vähäsöyringin tapaus. Palava rakkaus hiihtourheiluun vei mieheltä maineen, rahat ja terveyden. Jotenkin hän kaikesta huolimatta herättää myötätuntoa, vaikka onkin lainvoimaisesti huijariksi todettu. Jostain syystä häviäjät ovat yleensä voittajia sympaattisempia olentoja.
Tuo Yle Areenalta löytyvä Vähäsöyringistä kertova ohjelma Intohimosta hiihtoon on tragikoominen, kuten hyvät näytelmät tahtovat olla. Varsinkin Oslon v-82 MM-hiihtojen tapahtumat sekä naurattavat että itkettävät. Kummallista, että aikamiehet viitsivätkin kinastella kuin pikkulapset hiekkalaatikolla, joistain maalikameran kuvista. Mutta niinhän sitä ennen sanottiin, että hymy pois huulilta, kysymys on urheilusta.
Ensiksi Neuvostoliitto voitti Norjan Oslon MM-kisojen miestenviestin kirikamppailussa. Mutta koska koitos oli aika tasaväkinen ja koska hiihtojen ylituomari oli tuomari Paavo M. Petäjä Suomesta, maalikamerakuvaa tulkittiin vapaamielisesti ja lopputulokseksi julistettiin tasapeli. Petäjä ei edes yrittänyt salata näkemystään, että niin kauan kuin hän on asiasta päättämässä, ryssä ei täällä voita. Kaikki kyllä tiesivät, mitä Suomen mies ajatteli, mutta pitikö sitä ääneen julistaa.
Ja sitten voittajakaksikon jälkeen maaliin sinnitteli ensiksi selvästi Suomi ja sitten DDR, mutta edellisen ennakkotapauksen valossa lopputulemana oli tässäkin tapauksessa tasapeli, vaikka Mietaa oli varma, että hänen vehkehetkin olivat maalissa ennen itäsaksalaisen monoa, kuten olivatkin. Tarkastakaa vaikka itse.http://areena.yle.fi/tv/1916714
|
|
11.3.3012
| Viina, huumeet, porno, politiikka ja urheilu sekä uskonto | 11.03.2012, 20:14 |
| Luin tuossa Martti Anhavan Arto Mellerin elämänkerran nimeltään Romua rakkauden valtatiellä. Kirja palutti mieleeni sen, että runoilija Arto Melleri asui naapurissani reilut 30 vuotta sitten Vantaan Koivukylässä. Samassa talossa asuivat myös Vesa Vierikko ja Harri Hyttinen, joka silloin oli porukan suurin julkkis. Hän näytteli tv-sarjassa Naapurilähiö; hänen isäänsä esitti Tapio Hämäläinen, Uukuniemen Urheilijat.
Naapurin teatterikoululaiset jäivät mieleeni siivon oloisina maalaisnuorukaisina. Tosin Mellerin elämänkerrasta sain selville sen, että kuitenkin jo siihen aikaan viina, huumeet, porno ja politiikka olivat keskeisiä asioita teatterimaailmassa. Arto Mellerin alamäki oli alkanut jo lukioiässä Kaustisten kansanmusiikkijuhlilta. Sisäministeri Päivi Räsänen voisi ottaa huomioon Kaustisten kansanmusiikkijuhlat miettiessään erilaisia uusia rajoituksia yhteiskuntaamme.
Muuten siihen aikaan, kun teatterikoululaiset harrastivat viinaa, huumeita, pornoa ja politiikkaa, kulttuuriviranomaiset eivät olleet huolissaan nuorisomme tilasta. Viranomaiset huolestuivat vasta sitten, kun Teatterikoulun johtoon tuli Jouko Turkka, joka pisti opiskelijat urheilemaan innokkaasti. Leuanveto ja juokseminen olivat keskeisiä opetusmetodeja, joka minusta oikein olikin.
Nykyään teatteriväki on hylännyt viinan, huumeet, pornon, politiikan sekä urheilun ja alkaneet etsiä totuutta uskonnoista. Varsinkin Idän kirkko näyttää olevan vahvoilla. Mutta jo J. V. Stalin totesi sattuvasti, että aurinko nousee idästä. |
|
| Punaliput purppuraiset | 10.03.2012, 20:27 |
| Viime päivät ovat olleet kohtuuttoman raskaat. Torstain vastaisena yönä näin ennusunen, että Kalpa häviää kotonaan Bluesille. Aluksi vaikutti ainakin radioselostuksessa siltä, ettei mitään ongelmaa olekaan, ja aloin jo epäillä, etten olekaan luotettava enneunien näkijä.
Kalpa hallitsi selvästi ja oli loppuhetkillä vielä 2-0 johdossa. Sitten Blues kavensi onnekkaasti ja aloitti rajun loppurutistuksen. 32 sekuntia ennen loppua selostaja totesi kylmän rauhallisesti, että taas on kiekko Kalpan maalissa.
Muistin uneni, mutta siitä huolimatta mieli oli paha ja tunnelma pilalla. Sitten jostain käsittämättömästä syystä tuomari, joka yleensä on kuopiolaisia vastaan, hylkäsi vierasmaalin ja toiveet runkosarjan voitosta säilyivät.
Äsken runkosarjan voitto oli sitten taas livahtaa. Jyppi voitti Kalpan mennen tullen kotonaan. Mutta onneksi Hifk:n punaliput purppuraiset hulmusivat korkella Lahdessa. Helsinkiläiset ruotsinkieliset työläisnuorukaiset voittivat Pelicansin. Lahtelaiset eivät nousseetkaan sarjakärkeen kuten pelkäsin.
Taas on runkosarjan voitto pelkästään kuopiolaisten omissa hyppysissä. Kaksi peliä on enää jäljellä ja vastassa kaksi häntäpään porukkaa. Olen jo vanha mies, mutta saatan sittenkin nähdä päivän, jolloin Kalpa voittaa runkosarjan.
Sitten lopetan jääkiekkoilun seuraamisen iäksi. Jääkiekko on sivistymättömien ihmisten peli. Se on pelkkää yksitotista edestakaisin rynkyttämistä. Hyvässä jalkapallo-ottelussa on paljon enemmän esileikkejä. |
|
| Klim | 10.03.2012, 08:29 |
 Jatketaan kameran kuvien tyhjennystä. Niihin ei pysty, ne on Klimejä, huudettiin Tuntemattomassa sotilaassa, kun joku ryhmä yritti pysäyttää kahta vaunua pst-kiväärillä. Kuvassa Klim Leningradin piiritysmuseon pihalla. Tuollainen ei enää pysähtynyt halolla tai polttopullolla, kuten Tavisodassa vielä tankkeja pysäytettiin.
Tarkoitukseni oli etsiä sieltä jostakin Piiritysmuseon pihalta sellainen pieni 1,5 tonnin kuorma-auto, joka oli kuulemma nostettu Laatokan pohjasta, valettu betoniin ja ikuistettu muistomerkiksi, mutta en sellaista onnistunut löytämään. Tuollaisen herttaisen viattoman valkoisen tankin löysin.
Sellaisilla pienilla kuorma-autoilla oli tärkeä rooli Leningradin ruokahuollossa piirityksen aikana. Niillä ajettiin elintarpeita kaupunkiin Elämäntietä pitkin, joka kulki talvisin Laatokan jäällä. Paljon niitä autoja vajosi järveen. Yksi nostettiin muistomerkiksi. Leningradissa kuoli nälkään jopa 800. 000 ihmistä. Huonoimmillaan asukkaiden leipäannos oli 125 grammaa päivässä. Se on yhden pienen reikäleivän paino.
Suomalaisetkin olivat syyllisiä tragediaan. Tunnettu myöhempi Neuvostoliiton ystävä Urho Kekkonenkin kirjoitti Suomen Kuvalehdessä sodan aikana, ettei Leningradissa kuole ihmisiä vaan ryssiä. Monissa muissa hävinneissä maissa sellaisten mielipiteiden kirjoittajat hirtettiin; onneksi Suomessa niin ei menetelty.
Kaksi isovaarini siskoa oli mennyt jo kauan ennen vallankumosta Pietariin piikomaan. He jäivät sinne, kun raja sulkeutui. Naimiskaupan seurauksena toinen oli saanut sukunimekseen Halme ja toinen Töllikkö. Pitäisi joskus selvittää, miten Pietarin sukulaislle kävi, selvisivätkö hengissä erilaisista koettelemuksista, joita 1900-luku toi muassaan.
Isoisotätini olivat joskus vierailleet Kärkkäälässä lomailemassa ja ilmeisesti olivat jo aika pitkälle venäläistyneet, tai rysiittyneet, kuten silloin taidettiin sanoa, koska ä-kirjainkin oli unohtunut. Toinen oli kertonut, miten oli nähnyt, kuinka ”harka istui Harjun pellolla”. Tapaus muistetaan vielä sadan vuoden jälkeenkin. |
|
| Valenttina Tereskova | 09.03.2012, 15:07 |
 Eilisen Molotovin cocktailin ja tämänpäiväisen naistenpäivän kunniaksi varastan netistä tuon postimerkin kuvan. Siinä maailman ensimmäinen avaruuslentäjätär katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. Kuva on otettu aikana, jolloin neuvostokansa vielä marssi pystypäisenä ja ylväsryhtisenä kohti kansantalouden uusia saavutuksia.
Polttopulloaiheeseenkin kosmonautitar Valenttina Tereskova liittyy. Nimittäin hänen isänsä kersantti Vladimir Tereskov kuului 34. Hyökkäysvaunu Prikaatin (34.Hv.Pr) joukkoihin ja kaatui Talvisodassa Lemetissä, jossa koko prikaati tuhottiin. Todennäköisesti hänetkin poltettiin julmasti vaununsa mukana polttopullolla, koska vastassa olleella savolaisrykmentille JR 37:lle ei ollut siunaantunut inhimillisempiä panssarintorjuntamenetelmiä.
Maailmankuulu Valenttina Tereskova yritti selvittää isänsä vaiheita ja se oli varmaankin aika kova juttu 60-luvun Neuvostoliitossa, jossa ei Talvisodasta liiemmälti haluttu tietää. Tyttären ansiosta panssarimies Vladimir Tereskov sai kuvallaan varustetun muistomerkin jonnekin Murheen ristin lähelle. En onnistunut sitä pari kesää sitten vimmatuista etsinnöistä huolimatta löytämään. Murheen risti on suomalaisten ja venäläisten yhdessä pystyttämä Lemetin taistelun muistomerkki. Muuten Wikipedia kertoo, että venäläisten kosmonauttien viehättävänä perinteenä on ollut juuri ennen avaruuteen lähtöä käydä pissillä, juuri sillä paikalla, jossa lapsuuteni sankari Juri Gagarin myös suoritti ns. luonnollisen tarpeensa ennen maailman ensimmäistä avaruuslentoa. Kiinnostaisi tietää, noudattiko myös Valenttina Tereskova tätä kaunista tapaa.
Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan aiheeseen liittyvää laillista nettimusiikkia. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/miljoonasade_lapsuuden _sankarille_53305.html#media=53306 |
|
| Molotovin cocktail | 07.03.2012, 20:24 |
| Vielä Marskin ryyppy-nimistä drinkkiä tunnetumpi suomalaisvalmiste maailmalla on Molotovin cocktail. Senkin yhtenä ainesosana Marskin ryypyn lailla on puunjalostusteollisuuden jätesprii.
Rajamäen viinatehtaalla valmistettiin Talvisodan aikaan 450 000 pulloa kyseistä tuotemerkkiä ja pulloilla poltettiin 436 Puna-armeijan panssaria. Kaiken kaikkiaan 1919 tankkia turmeltiin Talvisodan taisteluissa piloille.
Wikipedian mukaan Molotovin cocktail koostui jätespriin, petrolin ja tervan seoksesta puolen litran viinapullossa. Pullon kylkeen kiinnitetyt sytytyspuikot olivat myrskytikkuja (bengaalitikkuja). Toinen tikuista oli varalla, jotta heittämättä jäänyt pullo voitaisiin käyttää uudelleen.
Talvisodan alussa suomalaisen ohjesäännön mukaan polttopulloilla oli tarkoitus vain sokaista panssarivaunun tähystysaukot. Havaittiin kuitenkin, että kun polttopullolla osuttiin panssarivaunun ilmanottoluukkuun, käyvän moottorin ilmanotto imi liekit vaunun sisälle sytyttäen moottorin tuleen.
Ruotsalaiset ovat onnellistuttaneet maailmaa keksimällä jakoavaimen ja norjalaisetkin kehittivät klemmarin. Joskus mietin, että mikä on suomalaisten lahja ihmiskunnalle enkä muistanut muuta kuin uukuniemeläisen Ahokkaan Jallun keksimän sätkäkoneen.
Polttopulloa on väitetty suomalaiskeksinnöksi, mutta kun ei ole. Se kehitettiin Espanjassa sisällissodan synnyttämänä innovaationa. Tosin suomalaisen Molotovin cocktailin kemiallinen koostumus lienee espanjalaista kehittyneempi.
|
|
1.8.2015
| Hylätty kasarmi | 01.08.2015, 13:38 |
 Äkkiä ottaa luonto omansa takaisin, jos sille annetaan siihen vain tilaisuus. Lähellä Vuokkiniemeä on ihan tien varressa iso hylätty tiilinen kasarmirakennus, joka luultavasti oli sikäläisen rajavartioston käytössä. Neuvostoliiton lopetettua itse itsensä, jäi kasarmi tyhjilleen ja on palaamassa hyvää vauhtia takaisin luonnon suureen kiertokulkuun, mikäli yhtään voi kasarmin ruokalan nykytilasta jotain päätellä ja miksi ei voisi päätellä.
Melkoinen kunnostustyö olisi Venäjän armeijalla edessä, mikäli tämä kertaalleen hylätty kasarmi otettaisiin taas hyötykäyttöön maanpuolustuksen tarpeisiin. Ei taida tässä taloustilanteessa saneeraus onnistua. Valtio voisi kyllä myydä nuo tiilet karjalaisille hartiapankkirakentajille uusiokäyttöön. Kyllä ne vielä pari sataa vuotta kestäisivät jonkin siviilirakennuksen seinässä. |
|
| Vuokkiniemi ja Jamesit | 31.07.2015, 16:59 |
 Vuokkiniemi on rajantakaisista kylistä karjalaisin. Kylän 500 asukkaasta 85 prosenttia puhuu karjalaa. Vaikuttavin nähtävyys on uusi hirsistä rakennettu koulu. Siitä meikäläisetkin koulujen rakentajat voisivat ottaa mallia, niin vältyttäisiin kosteus- ja homeongelmilta.
Toiseksi vaikuttavin nähtävyys on runonlaulaja Perttusen patsas. Vuokkiniemeläisen Perttusen suvun runonlaulajat olivat aikoinaan keskeisiä kulttuurivaikuttajia maassamme. Eivät tosin yhtä tärkeitä kulttuurivaikuttajia, kuin mitä vuokkiniemeläisen Matvejevin suvun edustajat olivat. Nimittäin Mattiseksi sukunimensä muuttaneet Matvejevit loivat Suomeen nuorisokulttuurin.
Mattiset perustivat Heinolaan paksusta puuvillakankaasta housuja valmistavan tehtaan, jonka pinta-ala oli noin hehtaarin ja joka työllisti noin 1000 naista. Jameseiksi kutsuttujen housujen kysyntä nuorison keskuudessa ylitti selkeästi niiden tarjonnan. Jameseiden myötä maahamme syntyi oma nuorisokulttuuri, joka herätti laajaa pahennusta.
Mattiset eivät olleet parhaiten maassamme menestyneitä laukkuryssiä, sillä Vuokkiniemen naapurista Venehjärveltä lähti maailmalle kauppamatkalla Lesoset, jonka suvun aikamiespoika Veikko oli aikanaan rikkain mies. Luultavasti myös hänen liikekumppaninsa Terentjeff, joka oli muistaakseni toiseksi rikkain, lienee laukkukauppiaiden jälkeläisiä, mutta suvun kotikylää en tiedä.
Muuten Säästöpankin keskeinen vaikuttaja henkilö Riikonen, joka tietääkseni aloitti ihan tyhjästä, mutta pystyi siitä huolimatta ajamaan oman pankkinsa ja samalla melkein koko maamme pankkijärjestelmän nurin, oli Rikorjeffien laukkukauppiassukua. Hänen vaarinsa tunnettiin laukkuryssien kuninkaana.
Riikosen kirjoittamaan sijoittajan oppaaseen olen itsekin tutustunut ja siinä mainittiin, että on järkevämpää sijoittaa isoihin kuin pieniin tauluihin. Toinen taitava karjalainen talousmies, eli Kioskin Matti Uukuniemeltä, jonka firmassa myytiin jäätelön, grillibalkkanin ja siiderin lisäksi myös tauluja, oli sen sijaan sitä mieltä, että pienet taulut myyvät suuria paremmin.
|
|
| Karhun jätös | 30.07.2015, 21:22 |
 Karjalaisella hautausmaalla, josta ei saa edes risuja taittaa tai marjoja poimia, tulee muutenkin noudattaa ehdotonta siisteyttä. Matkanjohtaja korostikin, että mikäli jollakulla on virtsaamisen tarvetta, sitä tarvetta ei saa missään tapauksessa tyydyttää täällä, vaikka kalmismua vaikuttikin länsimaalaisen silmään tiheältä metsältä ja juuri sopivalta kyseisen tarpeen tyydyttämiseen.
Tosin paikallinen karhu ei näyttänyt olevan perillä hyvistä ihmistavoista, kuten yllä oleva kuva todistaa. Olisiko niin, että mesikämmen on oppinut hyödyntämään kalmismuata ruokahuollossaan. Perinteisen karjalaisen tavan mukaan haudoille tuodaan kaikenlaisia herkkuja ymmärtääkseni vainajan mahdollisen ylösnousemuksen varalta, mutta Tollonjoella ruokaherkkuja en nähnyt. Ylösnousemuksen varalle tuodut tupakat ja vodkalasit sen sijaan olivat säilyneet paikoillaan. Paikalla vieraillut karhu oli siis täysraitis.
Kuvan kasan jättäjä ei liene vieraillut Suomessa. Meillä käyneen karhun jätöksistä tietääkseni löytyy muovihelistimiä, joita eräretkeilijöille kaupitellaan karhuntorjuntaa varten. Kaulaan ripustettava helistin kalkattaa ihmisen liikkuessa ja sen pitäisi varoittaa kontioita siitä, että luomakunnan valtias on lähestymässä ja että metsänkuninkaan on syytä väistyä.
|
|
| Tollonjoen kalmismua | 30.07.2015, 17:20 |
 Pian modernin Kostamuksen kaupungin jälkeen kellot siirretään keskiaikaan ja satunnainen matkailija voi vierailla tien vieressä Tollonjoen hautausmaalla, jota karjalan kielellä kutsutaan kalmismuaksi. Sikäläiseen tapaan kalmisto on täysin luonnontilassa. Risuakaan sieltä ei saa taittaa eikä edes marjoja tai sieniä poimia.
Myöskään hautoja ei hoideta, vaan sekä hautamuistomerkit, kuten myös itse vainajat, siirtyvät pikkuhiljaa luonnon suureen kiertokulkuun. Ihan joen varressa kauniilta paikalta sijaitsevalta kalmismualta löytyy paljon pieniä hautakumpuja, joilta kaikki puiset muistomerkit ovat hävinneet, joten haudat saattavat olla satoja vuosia vanhoja.
Ennen muinoin vainajalle rakennettiin eräänlainen pieni hirsimökki, mutta bolsevikkivalta kielsi tämän tavan. Perusteluna pidettiin sitä, että Suomesta saapuvat valkobandiitit saattaisivat käyttää hautamökkejä majoitustiloinaan vastavallankumouksellisessa vehkeilyssään. Ilmeisesti suomalaiset valkobandiitit olivat hyvin pienikokoista väkeä. Saattaa olla, että mökkien rakentamisen kieltäminen oli osa bolsevikkien uskonnon vastaista taistelua.
Luulen, etteivät vainajien hirsimajat liittyneet kristinuskoon, vaan selitys asiaan löytyy jo muinaiskarjalaisen luonnonuskonnon teologisesta näkemyksestä. Olen vahvasti sitä mieltä, että joku itsensä pöhköksi lukenut maisteri voisi vallan mainiosti tehdä väitöskirjan Tollonjoen kalmismuasta. |
|
| Reiska-turnaus ja virtsan haju | 28.07.2015, 17:08 |
| Vapaa ja valpas sekä monipuolinen lehdistö on suoranainen demokratian tukipilari. Olennainen osa tätä tukipilaria on myös Sisä-Savon lehti, ainakin mikäli yhtään on uskominen lehden uutisointia Vesannolla järjestetystä Reiska-turnauksesta ja miksi ei olisi uskominen. Reiska-turnauksessa potkupalloa pelataan Reinot tai Ainot jaloissa, eikä tapaturman vaara näin ollen ole yhtä ilmeinen, kuin esimerkiksi teräsnappuloilla pelattaessa.
Etusivullaan Sisä-Savon lehti uutisoi näyttävästi vallan suuren valokuvatodisteen kanssa siitä, että turnaus oli hymyä, iloa ja hauskanpitoa. Sen sijaan lehden yleisönosastossa nimimerkki Lapsissa on tulevaisuus toteaa mm. seuraavaa: ”Osa kilpailijoista tulee paikalle vain ryyppäämään. Surullinen näkymä odotti lauantai-iltapäivänä kaupassa kävijää. Pelialueelta tuuli toi virtsan hajua lähitaloihin asti, ja kaljan juojia istuskeli rinteellä pelejä seuraten. Varsinaisen kisapaikan ulkopuolellakin hoiperteli joukoittain nuoria pelimiehiä ja -naisia, ja paikallisen ravintolan terassilta kuului sanoinkuvaamaton örinä.”
En ollut itse paikalla todistamassa, mutta lehdestä luettuna vaikuttaa siltä, että tunnelma oli kuin Yhtyneiden paperitehtaiden mestaruusturnauksessa 50-luvulla. Jukka Virtanen kertoo muistelmissaan, miten kirjoittaja itsekin sattui sammumaan kovan pelipäivän iltana vuorineuvos Juuso Walldenin asunnon ikkunan alle. Patruuna koki tapauksen niin törkeänä, että saapui seuraavana aamuna vaatimaan selitystä tapahtuneelle.
Jämsänkoskelaiset Virtasen kaverit keksivät hätävalheen ja väittivät sammuneen olleen Kaipolan jätkiä. Niinpä vuorineuvos Wallden päätti saman tien sulkea koko Kaipolan joukkueen turnauksesta. Virtasen mukaan kaipolalaiset eivät ole tapauksen jälkeen ollenkaan ymmärtäneet Virtasen komiikkaa.
|
|
22.4.2012
| Toverukset Immo Ja Kaj | 22.04.2012, 16:36 |
| Äsken tuli telkkarista herttainen ohjelma nimeltään Luokkakokous ja se on nähtävissä Yle-Areenallakin. Katsokaa ihmeessä; ohjelma aikaan saattaa hyvänmielen.http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/86417
Ohjelmassa kaksi tunnettua luokkatoverusta Juankoskelta muistelee menneitä ja ennen kaikkea sitä, kuinka Immo Kuutsa (kok) yritti valmentaa Kaj Chydeniuksesta (kom) menestyvää kilpahiihtäjää. Kilpahiihtäjää valmennettavasta ei tullut, koska musiikki vei lahjakkaan urheilijan. Eikä myöskään Immosta itsestään tullut kolmen olympiakullan voittajaa, kuten hän poikasena haaveili, mutta tärkeää kuitenkin on, että nilsiäläiset tuli voitettua kouluhiihdoissa.
Valitettavasti ohjelmassa ei ollenkaan sivuta liikunnallisesti lahjakkaan Chydeniuksen saavutuksia yleisurheilukentiltä. Säveltäjämestarin merkittävin yu-saavutus on Juankosken Kuohun ikäkausikisojen 3-ottelumestaruus. Tosin palkintona saadussa pokaalissa lukee jostain syystä, että ”Seiväshyppy III-palkinto miehet yli 35 v”. Tämä selvä arvostuksen puutteesta kielivä vääryys on saattanut vaikuttaa miehen myöhempään yhteiskunnalliseen ajatteluun.
Kuutsasta ohjelmasta saa leppoisan ja sivistyneen herarsmiehen vaikutelman. Me vanhat suonenjokelaiset muistamme kuitenkin asian toisin. Vuosikymmeniä sitten iisalmelainen Kuutsa oli suonenjokelaisille vähän samanlainen perivihollinen, kuin ruotsalaiskiekkoilijat Ulf Sterner ja Honken Holmqvist olivat suomalaiselle jääkiekkoyleisölle.
Muistanpa kuinka Vasama voitti vuonna 1969 sekä miesten- että naistenkilpailut Pohjois-Savon maakuntaviestissä. Palkintojenjakotilaisuudessa oli Iisalmen Visan puheenjohtaja Immo Kuutsa lausunut jotain, jonka ainakin suonenjokelaiset tulkitsivat jotenkin vähättelevän voittojen arvoa. Niinpä molemmat voittajajoukkueet marssivat kaikkien Hiihto-Niilojen isän, eli olympiaedustaja Niilo Väisäsen, johdolla mielenosoituksellisesti ulos tilaisuudesta. Maakuntaviesti oli siihen aikaan Savossa tärkeämpi tapahtuma kuin joku SM-liigan loppuottelu nykyään Formuloista nyt puhumattakaan. |
|
| Nobelia noutamassa | 21.04.2012, 19:01 |
| Vielä lisää tuosta kirjallisuuden Nobelista, joka mielestäni pitäisi antaa Arto Paasilinnalle siitä huolimatta, että historian muistot pelottavat ruotsalaisia. Frans Emil Sillanpään elämäkertasarjan kirjoittaja Panu Rajala kuvaa värikkäästi, kuinka ensimmäisen suomalaisen Nobel-palkinnon saajan riehakkaasta palkinnon hakumatkasta tuli lopulta niin rasittava kokemus, ettei palkittu siitä koskaan kunnolla toipunut.Jo alkumatkasta Sillanpää seurueineen juhlisti tapahtumaa sen verran railakkaasti, että heti Haaparannan puolelle päästäessä matkakassa oli niin lopussa, ettei varaa ollut enää edes maitoon ja voileipiin. Muuta mahdollisuutta ei keksitty kuin että itse Frans Emil marssi aseman kanttiiniin ja Nobelin saajan arvovallalla kysyi, saisivatko he syödä ilmaiseksi: “Minulla ei nyt ole rahaa, mutta kohta sitä enemmän. Olen menossa noutamaan Nobelin palkintoa”. Tälläkin menetelmällä asiat hoituivat ystävällisessä Ruotsissa.
Itse palkinnonluovutusjuhla muodostui ainutlaatuiseksi kulttuuritapahtumaksi. Sillanpään ruotsalaiset ystävät olivat ilmeisesti huolehtineet hänestä liian avokätisesti, sillä palkinnon saaja saapui illalliselle levottomuutta herättävän hilpeällä mielellä. Tilaisuudesta ei tullut sellaista rauhallisen arvokasta yhdessäoloa, jollaista kultivoidut ja hieman tylsät ruotsalaiset olivat ajatelleet. Sotahan raivosi tuolloin Suomessa pahimmillaan. Akatemian jäsenet yrittivät hillitä Sillanpään pursuavaa elämäniloa, joka alkoi saada arveluttavia piirteitä. Parhaiten juhlakalun hillinnässä onnistui akatemian jäsen Sven Hedin, jolla oli tutkimusmatkoiltaan kokemusta villien kansanheimojen kohtelusta. Lopulta akatemian jäsenet päättivät porukalla saattaa Sillanpään tämän hotelliin. He vakuuttivat, että se oli suurin kunnianosoitus, jonka he saattoivat palkitulle osoittaa. Onneton Sillanpää jätettiin hotellin portierin huomaan diplomeineen ja mitaleineen, puoliksi juotu munkkilikööripullo tiukasti puristettuna leveää rintaa vasten. |
|
| Paasilinna | 20.04.2012, 20:20 |
| Päivän Hesarissa oli hervottoman hauska, tai ehkä sitten hyvin traaginen, juttu tänään synttäreittensä vuoksi kansallisena juhlakaluna pidettävänä Arto Paasilinnasta ja varsinkin hänen kulttuurivierailustaan Espanjaan 15 vuotta sitten. Espanjassa hän esitteli kirjallisuuden ystäville Hurmaava joukkoitsemurha-kirjaansa. Tilaisuuden loppuvaiheessa kirjailija oli ns. pystymakkuritilassa. Siitä huolimatta hän vielä kykeni taputtelemaan samanaikaisesti kahta naispuolista kulttuurityöntekijää.Mielestäni Arto Paasilinna olisi Nobelinsa ansainnut. Hänen tuotannostaan on käännetty noin 200 romaania noin 40 kielelle. Siinä suhteessa hän on Suomessa omassa sarjassaan. Ulkomilla Paasilinnaa pidetään kuulemma syvähenkisenä ihmisenä. Meillä häntä ei pidetä niinkään syvähenkisenä ihmisenä, mutta ravintolanyrkkeilijänä häntä on arvostettu. Kerrotaan hänelle myönnetyn ansioistaan Kuin raivo härkä-mitali.
Monessa mielessä ja jopa ulkonäöltäänkin Paasilinna muistuttaa nobelisti Frans Emil Sillanpäätä. Luulen, että Frans Emilin muisto vielä elää Ruotsissa ja sen vuoksi Paasilinnalle ei ole uskallettu antaa kirjallisuuden Nobelia. Nimittäin ruotsalaiset kokivat Fransun riehakkaan Nobel-palkinnon noutoreissun hyvin pelottavana kokemuksena, vaikka vierailu tapahtui sota-aikaan, jolloin maailmassa oli muitakin pelon aiheita.
Sillanpää joutui parantelemaan Ruotsin matkan rasituksia Lapinlahden mielisairaalassa. Siellä hän törmäsi kollega Mika Waltariin, jolle nobelisti ymmärsi huomauttaa, että minä olen täällä, koska sain Nobelin ja sinä olet täällä, koska et sitä saanut. |
|
| Talousrikoksia | 19.04.2012, 20:35 |
| Yllättävän kovat tuomiot tuli tahoille, jotka huolehtivat suomalaisen kansanvallan toteutumisesta hankkimalla varoja puoluetoiminnan turvaamiseksi. Jotenkin poikien touhu vaikutti kuitenkin vähän amatöörimäiseltä puuhastelulta. Vain pienet vellirahat olivat pelissä. Ennen vanhoina hyvinä aikoina puoluerahoitus oli ronskimpaa.
Antti Tuuri on kirjoittanut kaksi hyvää romaania pohjalaisista Rahjan veljeksistä, jotka olivat pohjalaisuudestaan huolimatta kapinan aikaan punaisten puolella todellisia toimen miehiä; vähän samanlaisia kuin kauhavalaiset Hakalan veljekset myöhemmin mattobisneksessä. Tuuri ei ole vielä Rahja-tarinoissaan päässyt siihen asti, että olisi kertonut siitä, kuinka Rahjat järjestivät kommunistien puoluerahoituksen hävityn kapinan jälkeen.
Nimittin punaiset olivat tuoneet Pietariin Suomen Pankin setelilaatat ja niillä Rahjat painoivat taistelevalle työväenliikkeelle ihan omaa rahaa maailman vallankumouksen tarpeisiin. Samaa menetelmää puolueet voisivat varmaan käyttää vieläkin, jotta poliittisten järjestöjen varainhankinta saataisiin terveemmälle pohjalle. Luulen, että tällaisen setelielvytyksen avulla koko kansantalous pelastettaisiin uhkaavalta finanssikriisiltä.
Muuten ilmeisesti Rahjan veljesten touhukin oli vielä amatöörimäistä puuhastelua sen rinnalla, että tietääkseni Jatkosodan loppuvaiheessa maamme johtavat poliitikot huolehtivat siitä, että Saksasta ostetut aseet merkittiin kirjanpidossa maksetuiksi, vaikka todellisuudessa näin ei ollut tapahtunut. Siten laskuja ei jouduttu maksamaan Neuvostoliitolle. Siinä oli kyseessä hirmuinen satojen miljoonien eurojen arvoinen asiakirjojen väärennysrikos, josta ei ole liiemmin huudeltu. |
|
| Lestadiolaisuus | 18.04.2012, 19:11 |
| Pohjalaiset ovat hurskasta väkeä. Vaikka pohjalainen runoilija Arto Melleri tunnettiin boheemista elämäntavoistaan eikä häntä liiemmälti syytetty mistään pyhäkoulupoikuudesta, niin kyllä hänenkin sisällään asui pieni lestadiolainen seurakuntanuori. Poikasena Arto oli innokas seuroissa kävijä.
Myös eilen laulanut Vimpelin Väinämöinen liittyi lestadiolaisuuteen sikäli, että hänen sotasokea poikansa oli liikkeen tunnettu saarnamies. Saarnamiehen isän elämäniloja korostavat esitykset eivät synnytä mielikuvaa mistään totisesta uskonmiehestä.
Viimeaikoina on lestadiolaisten piireistä kantautunut tietoja kaikenlaisista ongelmista. Vaikeuksien taustalla on internet. Televiso oli onnistuneesti kielletty paholaisen sontaluukkuna, mutta internetin käyttöä liike ei julistanut synniksi, ja netistä nouseva nuoriso on varmaankin löytänyt yhtä ja toista maailmankuvaansa järkyttävää. Ja moni nainenkin on saanut virikkeen epäillä, ettei ihmisen sittenkään tarvitse lisääntyä ja täyttää maata kaniinin lailla.
Mutta kaikesta huolimatta lestadiolaiset ovat tällä hetkellä vahvoilla yhteiskunnassamme; luultavasti he ovat vapaamuurareita vahvempia. Esimerkiksi Suomen tärkein mielipidejohtaja, eli Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen, on lestadiolaisen kodin kasvatti. Samaa uskonsuuntaa edustavat myös monet talouselämän suuret vaikuttajat. Uutisissa lueteltiin juuri äsken lahjoman annosta tuomittuja liikemiehiä ja kyllä siitäkin porukasta ainakin yksi lestadiolainen löytyi. |
|
Blogi1 (2007)
Itä ja länsi
Melkein Suonenjoen tyttö
Palestiinalaissyntyinen tv:stä tuttu toimittaja Umayya Abu-Hanna asui
80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin. Muistan, että
näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon hiihtomonot jalassa.
Se herätti samalla tavalla huomiotani kuin se etiopialainen
neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan
erikoiskilpasuksia.
Umayyan sukunimi oli siihen aikaan Hänninen varmastikin onnistuneen
naimiskaupan seurauksena. Äskettäin ilmestyneestä omaelämänkerrallisesta
teoksesta paljastuu, että tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa
Suonenjoelle.
Ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut
kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään. Nuori miniä
halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle
iloisesti “haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, uusi
miniä entistä kuuluvammin “haluan pillu”. Jostan syystä appiukko alkoi
tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen pivän säästä.
Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja
että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa.
Tämä artikkeli on julkaistu tiistaina 2. lokakuuta 2007 kello 21.20 ja sen
aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.
Jätä vastaus
Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (ei näy julkisesti) (vaaditaan)
Web-sivusto
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
« Uukuniemen urheilijoita
Melkein Suonenjoen tyttö »
Itä ja länsi
Uukuniemen kirkonkylän pääväylän länsipuolella kohoaa kirkko ja
itäpuolella kellotapuli. Havaintoni saattaa olla liian vilkkaan
mielikuvituksen tuotetta, mutta mielestäni kirkon tornin huipulla ristin
alla on kullattu omena, joka on Ruotsin vallan symboli, mutta sen sijaan
tapulin harjalla on kullattu sipuli, joka kuvastaa Venäjän valtaa. Idän ja
lännen raja näyttää kulkevan Uukuniemen kirkon mäellä.
Ainakin heti talvisodan jälkeen asia oli selvä, sillä sikäläisten
venäläisten joukkojen esikunta majoittui tapuliin. Välirauhan aikana rajaa
tarkastettiin uudelleen ja se siirtyi pari kilometriä idemmäksi. Tosin
rajan tarkka sijainti lienee ollut epäselvä.
Suomalaisen rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka nimittäin katosi
kesällä -40 ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla.
Kyläläiset olivat kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka
ammuttiin ja painettiin turpeeseen.
Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista
kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin.
Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui
vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin.
Tämä artikkeli on julkaistu perjantaina 28. syyskuuta 2007 kello 13.29 ja
sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.
Jätä vastaus
Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (ei näy julkisesti) (vaaditaan)
Web-sivusto
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
« On kesä mennyt
Itä ja länsi »
Uukuniemen urheilijoita
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=laituri-003.jpg”
Nykyään Uukuniemellä on vain runsaat 500 asukasta, mutta väen vähyydestä
huolimatta se on kasvattanut suuria urheilusankareita, joista kuuluisin on
vuoden 1984 moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiainen.
Tosin mitalin arvoa jonkin verran himmentää se, että Los Angelesin
kisoista puuttuivat boikotin vuoksi kovat neuvostoliittolaiset heittäjät.
Rajan läheisyys on pakottanut uukuniemeläiset reaalipoliitikoiksi ja
niinpä muistan, että Tiaisen voiton jälkeen paikkakunnan linja-autossa
eräs vanha mies pohdiskelikin ääneen, että “oeskohan se Juha voettanna,
jos Venään mies oes ollu mukana”.
Samoissa Losin kisoissa keihään kultaa voitti Arto Härkönen, jonka isä on
Uukuniemen poikia – veikkaanpa, että sukujuuret löytyvät Härkälän kylältä.
Härkösenkin olympiavoittoa helpotti, että kovat Itäblokin miehet
puuttuivat tapahtumapaikalta.
Vähän näiden kisojen jälkeen jälkeen DDR:ssä järjestettiin jonkinlaiset
varjo-olympialaiset. Sinne matkusti eräs suomalainen työläisurheilija
näyttämään paikallisille keihäänheiton mallia. Hyvin hän heittikin; heti
ensirepäisyllä lensi noin 84 metriä. Sen jälkeen oli vuorossa Uwe Hohn,
jonka heitto kantoi 104,80. Siihen aikaan DDR:ssä oli käytössä sellaiset
dropit, että niillä pantiin vaikka ruumiit heittämään.
Maineikkain Uukuniemellä syntyniestä talviurheilijoista on ampumahiihtäjä
Juhani Suutarinen, joka on Suomen menestynein ampumahiihtäjä. Hänellä on
peräti kolme maailmanmestaruutta ja pari olympiahopeaa siitä huolimatta,
että näissä kaikissa kisoissa oli myös Venään mies mukana.
Muuten Suutarisen kova kilpakumppani oli Neuvostoliiton Aleksandr Tihonov
– hän on ainoana voittanut olympialaisissa saman lajin neljästi peräkkäin.
Tihonovista oli pari vuotta sitten Hesarissa pieni uutinen. Sen mukaan
Tihonov oli vangittu epäiltynä erään poliitikon murhayritykseen
sekaantumisesta. En ole saanut tapauksesta tarkempaa tietoa, mutta
ilmeisesti hyvillä pyssymiehilla on nyky-Venäjällä käyttöä.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 26. syyskuuta 2007 kello 9.36 ja
sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.
2 vastausta artikkeliin “Uukuniemen urheilijoita”
Antti Kailio kirjoittaa:
27. syyskuuta 2007 kello 20.28
Hei Aulis!
Juha Tiaisen varhainen poismeno järkytti aikanaan. Hän oli reilun
tuntuinen kaveri, kun tapasin hänet henkilökohtaisesti kauan sitten
Turussa, missä tutkimme moukarihäkin sektoria ennen Paavo Nurmen kisoja.
Ja hyvin katsoimme, sillä moukari ei osunut kilpailussa kenenkään kylkeen.
Siihen kilpailuun, missä Hohn heitti hirmukaarensa, osallistui myös
Kuusankosken Kisan aikainen seuratoveri Antero Toivonen, kelpo
keihäänheittäjä ja suomenmestari sekä ennätys yli 88 metriä. Antero oli
kertonut Kuusaalla kisasta palattuaan, että reissu meni muten hyvin, mutta
hävisin 25 metriä..
Jos sai Arto Härkönen kultaa ja kukkaa olympialaisissa, niin kultaa ja
merikukkaa on saanut myös Arton velipoika Petri äskettäin. Aikanaan myös
hän on heittänyt keihästä ja on nykyisin kunnanjohtaja Vihdissä.
Jokainen urheilija arvostaa palkintoja ja varsinkin kunnon kiertopalkintoa.
Muuten, jos Tero Pitkämäki kiskaisisi vanhaa keihäsmallia tavalliseen
korkeuteensa ja sattuisi sopiva tuuli, niin keihäs lentäisi varmasti yli
110 metriä ja paljon ylikin. Vanha keihäs kun leijaili, eikä pudonnut
kiven lailla. Ja Uukuniemellä heitettynä voisi mennä rajan yli.
Onnea vielä miehen ikään tulon johdosta, toivottaa entinen työkaveri
Heinolan ajaltasi!
aulis koivistoinen kirjoittaa:
28. syyskuuta 2007 kello 7.15
Tuo Meri-Kukka uutinen pelasti päivän ja täytyy viestittää Uukuniemelle
asian saamasta yllättävästä käänteestä. Toimistossani on töissä eräs
immeinen, joka on Meri-Kukan ensimmäisen miehen (olikohan Hakkarainen,
nimestä päätellen Kuopion puolesta) sukulainen. Savon poojat on kovia
poikia näissä naisasioissa.
Muuten selvitäpä urheilija piireistä, miten sen Tihonovin oikein kävi –
onko valmennusleirillä jossakin lumisessa paikassa.
Jätä vastaus
Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (ei näy julkisesti) (vaaditaan)
Web-sivusto
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Urheilua
Kulta on meidän, eivät pääse norjalaiset lauleskelemaan voiton laulujaan.
Mutta mitenkäs tämä nyt liittyy Kärkkäälään, Heinolaan ja Uukuniemelle,
joiden tiimoilta olen blogiani pitänyt.
Liittyypä hyvinkin kaikkiin kolmeen paikkakuntaan. Mertarannan Antero,
joka äsken täysin palkein selosti kisatapahtuman, on Merran Aleksin
pojanpoika Suonenjoen Halolanmäen kylältä, siis Kärkkäälän vierestä.
Naapurissa asui Kiiskin Tuomas, jonka renkinä oli juoksijasuuruus Salamon
Könönen. Antero tosin syntyi Heinolassa, jossa minäkin vietin parhaan
miehuuteni päivät. Uskon, että maamme, ellei peräti Pohjoismaiden johtava
urheilutietämys, oli Heinolassa siihen aikaan, kun Antsun kanssa asuimme
Tommolan suunnalla.
Ja kovan vahvistuksen olisimme saaneet kolmannesta Tommolan pojasta Jorma
Sirkesalosta. Tämä paljastui, kun äskettäisellä Karjalan matkalla
järjestettiin Jaakkiman hotellin ravintolassa urheiluaiheinen
tietokilpailu eri pöytien välillä. Urheilutietokilpailussa ei ole
tärkeintä voitto, vaan vastustajien täydellinen nöyryyttäminen ja siinä me
vanhat itähämläiset onnistuimme tydellisesti. Sirkesalon Jorman kanssa
perustimme myös Uukuniemeläisten vävyt nimisen rekisteröimättömän
yhdistyksen samalla, kun ratkaisimme alla olevat
urheilutietokilpailukysymykset lukuunottamatta niitä paria, joissa
kilpailun järjestäjä syyllistyi karkeasti virheellisiin kysymyksiin.
Elikkäpä mihin urheilulajeihin liittyy seuraavat termit:
1.Säkitys
2.Käydä kupilla
3.Par
4.Häkä
5.Päällystakki
6.Stabilisaattori
7.Dan
8.Tripping
9.Jättö
10.Harlem Globetrotters
11.Salchow
12.Floretti
13.Kokonelson
14.Viuhka
15.Tour de France
16.Pasaasi
17.Eranto
18.Davis Cup
19.Volttikäännös
20.Dartsi
21.Kääntömylly
22.Sikaani
23.Enduro
24.Relatiivihyppy
25.Comanestchi
26.Kuoleman paikka
27.Barra vasca
28.Ynjevi Ylähuurteinen
29.Kriittinen piste
30.Nikki
Vastatkaapas jos pystytte!!!
Kellot
Ensimmäisiä lukemiani kirjoja on Suonenjoen Rieponlahdesta syntyisin
olleen Jussi Kukkosen teos Rappasodan sankarit. Se on vahvasti
toiminnallinen vanhan hyvän ajan poikien seikkailukirja, jossa ei
syyllistytä turhaan psykologisointiin. Jos nyt siitä hakemalla hakee
taiteellisia heikkouksia, niin täytyy tunnustaa, että tänäpäivänä
kirjailija saisi syytteen yllytyksestä kansanmurhaan.
Rappasodan sankareissa on keskeisenä teemana todellisuudessakin tapahtunut
Manamasalon kirkonkellon ryöstäminen Venäjälle. Kello oli kateissa 350
vuotta ja löytyi yllättäen 90-luvun alussa Solovetskista. Siellä
vieraillessani ajattelin neuvotella kyseisen tarvekalun palautuksesta,
mutta keskusteluille ei löytynyt tilaisuutta eikä löytynyt oikeaa
kelloakaan. Uskoin kuvanneeni sen luostarin pihalla. Nyt on selvinnyt,
että yllä oleva kuva esittää ihan muuta kelloa.
Sen sijaan Jaakkiman hotellin pihalta löytyi toinen kirkonkello. Tekstistä
päätellen se oli valettu Tampereella 1932 ja oli peräisin Lumivaaran
kirkosta. Asiaa tuntevat tiesivät kertoa, että sen kapistuksen varkaat
olivat vieneet Lumivaarasta, mutta huomattuaan sen olevan pelkkää
valurautaa, he olivat hylänneet sen arvottomana maantienojaan, josta se
oli siirretty Jaakkiman hotellin pihalle. Lumivaaralaiset voisivat
varmaankin neuvotella kellon palauttamisesta.
Ja vielä lisää kelloista. Säkkijärveläisiä saattaisi sen sijaan kiinnostaa
itsensä Stalinin komean taskukellon palautus. Siinähän luki, kuten
yleisesti tiedetään, että “Rakkaalle kirkkoherralle Säkkijärven
seurakuntalaisilta”.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona
MONNI ON KALA
Tyypillisenä kirjajuoppona ostin Kuopion kirjakantti-tapahtumasta kolme
muovikassillista kirjoja. Paikallisessa kaupassa oli erikoistarjous;
viisi kirjaa kympillä. Yllä oleva kuva, jonka värit ovat sekä vaalenneet
että harmaat ja haalenneet, innoitti minut hankkimaan Mauno Soikkasen
teoksen Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa 1941-944. Kuvan kopioin
eräältä uukuniemeläiseltä, jonka 187 cm pitkä isä kannattelee siinä
Soutjärvestä pyydettyä monnia. Soikkasen kirja varmistaa, ettei kysymys
ollut pelkästä kalajutusta.
Kuvan monni painaa 35 kiloa ja se on saatu pitkälläsiimalla. Mukana ollut
haavi ei ollut riittänyt, vaan kirjan mukaan kala on tainnutettu
parabellumilla. Uukuniemen mies kertoi asiaan käytetyn konepistoolia.
Otuksen kipsijäljennös on nykyään eläinmuseolla.
Kuvan kala ei ole Suomen suurin monni. 1800-luvun puolella Lammilta
saatiin 42 kiloinen yksilö. Se on ikuistanut itsensä urheiluseura Lammin
Säkiän nimeen. Säkiä tarkoittaa siellä päin monnia.
Mutta Savossa, jossa yleensä kaikki on maailman suurinta, pannaan tässäkin
paremmaksi. Sata vuotta sitten Kuopion seudulla puhuttiin, ettei
Kallaveden Haminanlahdelle hukkuneita kannata etsiä, koska siellä asusti
monisatakiloinen monni. Miehet eivät niihin aikoihin uskaltaneet saunan
jälkeen uida Kallavedessä muuten kuin selällään.
Ilmaston kylmeneminen on nyt hävittänyt maamme alkuperäiset monnit, mutta
kasvihuoneilmiön myötä niitä taas kannattaisi istuttaa ihmisten kauhuksi.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona
Monninkalastusta Suojoella
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=monni2.jpg”
Monninkalastusta Suojoella on luvun nimenä Olof Enckellin kirjassa Rajan
vartio- Jalkamatkoja Raja-Karjalassa. Teos julkaistiin juuri Talvisodan
alla, julkaisun painoasu on upea ja kuvat parempia, mitä nykyajan
painotuotteissa. Enckellin teos oli varmaankin kallis tilaustyö, jonka
avulla yritettiin vakuuttaa kansaamme siitä, että ollos huoleton, poikas
valveil on.
Kirjasta paljastuu yllättäviä asioita, mm. että vielä kesällä 1938
Itä-Karjalassa polteltiin kaskia, jossain kylissä meloskeltiin
yksipuisilla ruuhilla, kuin kivikaudella ikään ja tauteja paranneltiin
loitsuilla. Mutta rajavartijat olivat hyviä ja kovakuntoisia miehiä, kuten
varmaan olivatkin.
Vähän herraspojan oloinen Olof joutui erämaavaelluksilla koville. Kerran
jopa niin ihkatiukalle, ettei auttanut muu, kuin keskellä öistä erämaata
kaivaa repun taskusta heroinipulveria ja otta kunnon tömskyt. Sen jälkee
loppumatka olikin pelkkää juhlaa. Siihen aikaan oli käytössä sellaiset
dropit, että niillä pantiin ruumiitkin hiihtämään, kuten eräs
suurhiihtäjämme muisteli.
Tosin hiihtäjät ja armeija käyttivät väsymyskohtauksiin yleensä
amfetamiinia eli saksalaisten pervitiiniä. Heroini oli varattu
yskänlääkkeeksi 50-luvulle asti. Se poisti tehokkaasti yskimisen tarpeen.
Vatsanpurut lakkasivat oopiumilla, joka ainakin 50-luvulla kuulema piti
nauttia apteekin tiloissa. Tuskatiloihin käytettiin morfiinia.
Lapsuudessani Savossa oli lisäksi yleislääkkeenä hotapulveri, jota
käytettiin kaikenlaisiin sairauksiin ja lisäksi lasten pahaanmieleen.
Muusikko Mikko Kuustosen mukaan Kotalahden kaivosmiesten tavatessa
kaivoskylän kujilla tarjottiin kaveruuden osoituksena toiselle hotapussia
ja kysyttiin, että lojjaatatko. Nykyään hotaa ei enää myydä. Olisi
mielenkiintoista tietää, mitä ihmettä sekin myrkky oli.
Muuten siitä Olof-herran monninkalastuksesta sen verran, että kaksi pientä
tuli, muutamaa pitkänsiiman koukkua ei miesvoimin saatu ylös ja
paluumatkasta vastaan ajelehti katkennut tapsi suussaan kolmikiloinen
hauki, jonka oli raadeltu tuntemattomaksi jääneen otuksen suurilla
hampailla.
Samalla kertaa, kun tulen käymään Eldankajärvellä pilkillä, käyn myös
Suojärven Suo- eli Suojujoella pitkälläsiimalla.
Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 12. syyskuuta 2007 kello 19.24
ja sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS
2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi. Muokkaa tätä artikkelia.
Jätä vastaus
Olet kirjautunut tunnuksella Aulis. Kirjaudu ulos »
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
Kuuluisin Kärkkääläinen
Sarjakuvat ovat tärkeitä. Luulenpa, ettei mikään muu ole yhtä paljoa
muovannut maailmankuvaani kuin Savon Sanomissa 60-luvun alussa seikkaillut
mr Jack, joka muualla tunnetaan Taika-Jiminä. Haaveilen joskus vielä
meneväni kirjaston vanhojen lehtien osastolle selvittämään, että kumpi se
lopulta voitti, Kobra vai Jim.
Viimeviikonloppuisen Kirjakantin yksi tilaisuus liittyi sarja kuviin.
Pohjois-Savosta ovat jostain syystä lähteneet maamme parhaat
sarjakuvapiirtäjät ja myös Ruotsin paras eli Joakim Pirisen suku on
oekeita immeisiä. Pirisen sarjakuvahahmoista tunnetuimmat ovat
Sokeri-Sakari ja hänen veljensä Kulli-Einari.
Neljä ansioitunutta kansantaiteilijaa kertoili Kuopion museokahvilassa
tekemisistään uteliaille. Suomen paras sarjakuvataiteilija Jope Pitkänen
on tunnettu koko valtakunnassa. Näkymättömän Viänäsen lisäksi hänet
tunnetaan myös Mauno Mansikan isänä. Olen aina ihmetellyt sitä, että tässä
vakijuomiin ja naisiin mieltyneessä marjanviljelijässä on jotakin hyvin
tuttua.
Niinpä kysyinkin Jopelta Mauno Mansikan osoitetta ja epäröimättä mies
vakuutti, että Manu on Suonenjoen Kärkkäälän poikia. Taitelija myös
kertoi, että kaksi kertaa on hänen fyysiseen koskemattomuuteensa aiottu
puuttua Suonenjokelaisen ravitsemusliikkeen miestenhuoneessa, koska hänen
sarjakuvahohmonsa on epäilty loukkaavan joiden kuiden henkilöiden kunniaa.
Savolaisethan tunnetusti ymmärtävät huumoria siihen asti, kun se ei
kohdistu heihin itseensä.
Tämä artikkeli on julkaistu lauantaina 15. syyskuuta 2007 kello 19.12 ja
sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0
-virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää
seurantailmoituksen omalta sivustoltasi. Muokkaa tätä artikkelia.
Jätä vastaus
Olet kirjautunut tunnuksella Aulis. Kirjaudu ulos »
Aulis Koivistoinen -blog on toteutettu WordPressin voimalla
Artikkelit (RSS) — Kommentit (RSS)
« Kuuluisin Kärkkääläinen
On kesä mennyt »
Jussi Kukkonen – ennätyskirjailija
Kyllä internetin Wikipedia on ihmeellinen. Sieltä selviää hetkessä, että
Suonenjoen Rieponlahdessa syntynyt Jussi Kukkonen (1892-1956) on yksi
ihmiskunnan tuotteliammista kirjailijoista. Hän on julkaissut peräti 60
teosta. Ennätysvuonna 1948 Kukkonen julkoi seitsemän kirjaa.
Jussi Kukkosen tuontanto on seuraava:
Maahengen uskossa, yksinäytöksinen näytelmä.
Kainuun sanomain kirjapaino, Kajaani 1919 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Maaemon parmailla, runoja. Kokoelma vuosien varrelta. Sanan Valta, Kuopio
1926 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Surman saartamana, seikkailukertomus. Minerva 1928 (nimimerkillä J.K.
Kulomaa)
Henkipatot, kertomus Värmlannin suomalaismetsistä. (Poikien
seikkailukirjasto 15.) Otava 1929 (nimimerkillä J.K. Kulomaa) – 2. painos
julkaisussa Poikien seikkailukirjaston parhaita, osassa Rautahelainen
lipas, Otava 1977.
Kainuun sissit, seikkailukertomus. (Poikien seikkailukirjasto 18.) Otava
1929 (nimimerkillä J.K. Kulomaa) – 2. painos 1960 (Poikien
seikkailukirjasto.35.), 3. painos. 1984 (Poikien seikkailukirjaston
parhaita.)
Aallot löivät heidän ylitsensä, romaani. Karisto 1930 (nimimerkillä J.K.
Kulomaa)
Pennsylvanian valloittajat, historiallinen seikkailuromaani. (Nyyrikin
romaaniosasto 60.) W. Marjamaan kirjakauppa, Oulu 1931 (nimimerkillä J.K.
Kulomaa)
Linnanpäällikön tytär, historiallinen romaani. Satakunnan kirjateollisuus,
Pori 1933 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Niilo Matinpojan lippumiehet, historiallinen seikkailuromaani. Gummeruksen
nuorten kirjasto 55.). Gummerus 1933 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Esteiden yli, romaani. Satakunnan kirjateollisuus, Pori 1934 (nimimerkillä
J.K. Kulomaa)
Heimonsa valio, kertomus historiantakaisilta ajoilta. (Poikien
seikkailukirjasto 45.) Otava 1934 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Nuori heimopäällikkö, seikkailukertomus heimosotien ajoilta. (Poikien
seikkailukirjasto 57.) Otava 1935 (nimimerkillä J.K. Kulomaa) – 2. painos
1959 (Poikien seikkailukirjasto. 27), 3. painos 1984 (Poikien
seikkailukirjaston parhaita.)
Sissipäällikön unelma, historiallinen romaani. (Kymmenen markan romaaneja
60.) WSOY 1935 (nimimerkillä J. Kukkonen)
Kamtshatkan kaunotar, seikkailuromaani. (Kymmenen markan romaaneja 93.)
WSOY 1936
Valkoinen valtijatar. (Seikkailukirjasto 3.) Satakunnan kirjateollisuus,
Pori 1937 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Pohjolan kummituslentäjä. (Seikkailukirjasto 5.) Satakunnan
kirjateollisuus, Pori 1938
Arojen kasvatti, seikkailuromaani. (Kymmenen markan romaaneja 179.) WSOY
1940 – 2. painos 1941
Ryssän kintereillä, seikkailuromaani Vienan vapauttajista. Karisto 1941 –
3. painos 1994
Kainuu palaa, historiallinen romaani. (15 mk:n sarja 8.) Gummerus 1942 –
2. painos 1942 (G-sarja 8.)
Ryssän selustassa, seikkailuromaani Itä-Karjalasta. Karisto 1942 – 3.
painos 1994.
Suomussalmen suksisissit, romaani rajakorven sotatanterilta. Karisto 1942
Hänen aseveljensä vaimo, romaani. Karisto 1943
Kokemäenmaan kaunotar, historiallinen seikkailuromaani. (Kariston 20 mk:n
romaaneja 7.) Karisto 1943
Kestävät kahleet, romaani. Karisto 1944 – 2. painos 1945
Rappasodan sankarit, historiallinen nuorisoromaani. Kirjapaja, Helsinki 1944
Ensimmäisenä maaliin, urheiluromaani. Karisto 1945
Kirkastuvalle tielle, romaani. Karisto 1945
Tumma prinsessa, seikkailuromaani Afrikasta. (Kariston 20 mk:n romaaneja
16.) Karisto 1945
Vihreä solmio, jännitysromaani. (G-sarja 24. ja 20mk:n sarja 24.) Gummerus
1945
Eräkorven tyttö, nuorisoromaani. Valistus 1946
Korven ruhtinatar, historiallinen romaani. H.W. Marjamaa, Oulu 1946
Kylä herää, talonpoikaisromaani. Pellervo-seura 1945
Metsän poika, historiallinen nuorisoromaani. (Pellervon nuorisonkirjoja
n:o 2.) Pellervo-seura 1946
Opettajattaren tarina, romaani salokylästä. Karisto 1946
Vangittu karoliini, historiallinen romaani. Suomen Kirja, Helsinki 1946
Joulutähtien alla. (LP-sarja 22.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947
(nimimerkillä Joel Linnala)
Kahlehditut sydämet. (LP-sarja 5.a.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947
(nimimerkillä Joel Linnala)
Kultaa läjittäin. (LP-sarja 23.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947 (nimimerkillä
J.K. Kulomaa)
Kylpyrannan kaunotar. (LP-sarja 12.) Lehtipalvelu, Oulu 1947 (nimimerkillä
Joel Linnala)
Ratavartijan kaunis Inkeri, romaani. Karisto 1947 – elokuvana 1950
käsikirjoitus Filmikynä, ohjaus Hannu Leminen tuotanto Fennada-Filmi Oy
Synnitön rakkaus. (LP-sarja 6a.) Lehtipalvelu, Helsinki 1947 (nimimerkillä
Joel Linnala)
Birman yö. (LP-sarja 37.) Lehtipalvelu, Oulu 1948 (nimimerkillä Joel Linnala)
Gangsterien käsissä, seikkailukertomus Kalliovuorilta. (LP-sarja 29.)
Lehtipalvelu, Helsinki 1948 (nimimerkillä J.K. Kulomaa)
Kaunis kutojatar. (LP- sarja 46.) Lehtipalvelu, Helsinki 1948
(nimimerkillä Joel Linnala)
Keväthankien hohtaessa. (LP-sarja 30.) Lehtipalvelu, Helsinki 1948
(nimimerkillä Joel Linnala)
Kun sumuverhot väistyvät, romaani. Karisto 1948
Pohjolan sissipojat, nuortenkirja. Karisto 1948
Täysikuun taika. (LP-sarja 40.) Lehtipalvelu, Helsinki 1948 (nimimerkillä
Joel Linnala)
Hiiltävä liekki, romaani. Karisto 1949
Nuori Unto, nuorisoromaani. Valistus 1949
Tyttö palasi maailmalta, romaani. Karisto 1950
Rastinrannan reippaat pojat, nuortenkirja. Karisto 1951
Seikkailujen kautta ihmemaahan. (Seikkailukirjasto 5.) Karisto 1951
Tyttö Rapakon takana, lyhytromaani. Marjamaa, Oulu 1951
Ei sinun pidä…, romaani. Marjamaa, Oulu 1952
Erämaan seikkailijat, nuortenkirja. Karisto 1952
Uudelle tielle, romaani. Karisto 1953
Mangrovemetsän salaisuus, seikkailukertomus. Karisto 1954
Atomimiilun salaisuus, nuortenkirja. Karisto 1955
Tuomiovuoren juuressa, historiallinen romaani. Pohjola ja kumpp, Jyväskylä
1955
En ole saanut käsiini läheskään kaikkia Kukkosen kirjoja yrityksistäni
huolimatta. Kummallista, että vaikka mies oli syntyjään Suonenjoen poikia,
ei hänen tuotannostaan ollut kansakoulun kirjastossa muuta kuin selkeästi
toiminnallinen poikien seikkailukirja Mangrovemetsän salaisuus, jossa
laskujeni mukaan ammuttiin koko Etelä-Amerikan alkuperäisväestö ainakin
kertaalleen.
Maakuntakirjastokaan ei anna harvinaisia teoksia kotilainaan, joten
täytynee joskus alkaa istua kirjaston lukusalissa ja kahlata tuotanto
läpi. Ensimmäisenä tulen lukemaan 30-luvulla ilmestyneen silloin
ajankohtaisen Pohjolan kummituslentäjät, jolla ilmeisesti on yhteyttä
pohjoisessa tapahtuneisiin ilmatilanloukkauksiin.
Luultavasti myös eräs oululainen peräkammarin poika on tämän teoksen
lukenut. Hän nimittäin rakensi 80-luvulla riu’uista ja apulantasäkeistä
Tiira-nimisen lentolaitteen, joka on nähtävillä Tikkakosken
ilmailumuseossa. Vehkeen rakenne on hyvin pelkistetty. Siinä on volkkarin
moottori ja bensatankkina läpinäkyvää muovia oleva aiv-pönttö;
polttoaineenkulutusta saattoi siis tarkkailla ilman kalliita mittareita.
Koneen potkuri oli veistetty koivuhalosta ja tämän vaivalla työstetyn osan
poliisipartio irroitti itselleen sen jälkeen, kun mies erehtyi pörräämään
Oulun lentokentän yläpuolelle. Ja käräjäreissuhan siitä sitten tuli. Sakot
rapsahtivat ja vehkeetkin taisivat mennä valtiolle. Tuomiotaan oikeus
perusteli sillä, että näin ehkä estetään tyhmempiä etsiytymästä
omatoimisen ilmailuharrastuksen pariin.
On kesä mennyt
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=laituri-005.jpg”
On kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt. Lohduton sysksy on, lehdet peittävät
maan…
Eli uukuniemeläinen erikoiskommando ryhmittyneenä laiturin nostoa varten.
Nostaminen sitten onnistuikin hyvin. Henkilövahingoilta vältyttiin tällä
kertaa.
Pari vuotta sitten oli muuten sellaisetkin talkoot, silloin oli vielä
miehiäkin mukana, että innokas talkoomies löi kirveellä käsivaltimonsa
poikki. Paikalle kutsuttiin hätäkeskuksesta ambulanssi, mikä oikein onkin.
Sitten toinen paikalla ollut mies pyörtyi veren näkemisestä. Paikalla
olleet kanssatalkoolaiset epäilivät sydänkohtausta ja hälyttivat
hätäkeskuksesta sydänambulanssin paikalle. Niinpä Uukuniemen raitilla,
jolla yleensä lauantaisin kulkee yksi auto; muulloin on vähän
hiljaisempaa, kiisi kaksi hälytysajoneuvoa pillit soiden.
Paikalla olleet muistelevat, että näkymä muistutti Hugo Simbergin
maalausta Haavoittunut enkeli, kun talkootapahtuman uhreja kannettiin
autoon.
Votkaa votkaa
Ulkoministeriön erikoistutkija Ilmari Susiluoto on niin hauska
kirjoittaja, että hänen tittelissään pääpaino on sanalla “erikois”.
Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta hän kertoo
venäläisestä juomakulttuurista, joka näyttää olevan arvioni mukaan
parikymmentä vuotta edellä meikäläisestä. Tilastojen mukaan Venäjä on hyvä
ykkönen, mutta hyvänä kakkosena sinnittelee pieni, mutta sisukas Suomi.
Esimerkiksi naapurimme ruotsalaisten ja virolaisten juopottelu on ihan
lapsenkengissä meihin verrattuna.
Asiassa ei ole mitään vitsikästä. Jossakin Muurmanskin alueen
nikkelikaupungissa miesten keski-ikä on 42 vuotta. Ja kun vuonna -94
presidentti Jeltsin vietti saunailtaa yhdessä puolustusministeri Kratsovin
kanssa, uhosi ministeri, että hän kyllä pistäisi tunnissa tsetseenit
kuriin. Antaa mennä oli presidentin vastaus ja niinpä panssari-divisioona
sai määräyksen syöksyä Grozniin. Kaupungin keskusta oli hetkessä vallattu.
Jatkomääräyksiä ei johtokaksikko muistanut enää joukoille antaa.
Paikallinen väestö ihmetteli aikansa kaluston määrää ja alkoi sen jälkeen
haalimaan sinkoja ja raketteja paikalle. Koko divisioona tapettiin ja
kaupungin kulkukoirille alkoivat onnen päivät.
Tilastopajan sivuilta
http://www.tilastopaja.fi/static_html/fi/fitop2007.htm sivuilta voimme
todeta, että Kalle Rönkä Suonenjoen Kärkkäälästä on kuulantyönnössä tällä
hetkellä maamme 16. paras tuloksellaan 16.26 . Ikäisissään eli 1985
syntyneissä hän on kolmas. Kiekkoakin mies on nakannut 45,18. Muistelen,
ettei Kallen eno Pauli Kolehmainen, joka on myös iso ja riski, yltänyt
noihin lukemiin, joten Kallella on nyt kylän ennätykset näissä
kenttälajeissa.
Keihäässä Kalle ei sen sijaan taida pärjätä enolleen, joka viskeli
reilusti yli 50 metrin. Tosin muistelen, että kylän ennätys olisi Onni
Koivistoisen ( Koivistolan Onnin ) noin 62 metrinen. Kovakätisiä ihmisiä
kylällä on ollut muitakin, sillä Korhosen Ulla samalta Putinan mäeltä kuin
Kallekin, pitää edelleen hallussaan alle 14-vuotiaiden tyttöjen Suomen ja
ehkäpä maailmankin ennätystä 51.90 noin 25 vuoden takaa. Kymmenkunta
vuotta aiemmin Esko Kainulainen heitti saman ikäluokan poikien keihästä
yli 60 metriä ja voitti sen kesän ikäkausitilastoissa seuraavaa monta
metriä.
Erikoisuutena mainittakoon, että Ulla Korhonen on juossut maratonin
3.09,36, joka on keihäänheittäjälle kova tulos. Tosin luulen, että nuorena
syöpään kuollut siskoni Aila Koivistoinen olisi ilmeisesti juossut
maratonin kovempaa. Aila voitti maastojuoksun 18-vuotiaiden tyttöjen
Suomen mestaruuden vuonna -70 ja samoihin aikoihin voitto tuli myös
Salpausselän hiihtokisojen tyttöjen sarjassa. Hänen 1500 m:n aikansa
4.40,6 ja 3000 m:n 10.03,4 olivat silloin maamme tilastoissa korkealla.
Aila voitti SM-kisoissa ratajuoksuissa muistaakseni pari hopeaa ja ehkä
paras saavutus oli maastojuoksun MM-kisojen sija 50 vuonna -73. Naisten
MM-joukkuekilpailussa hän voitti Suomen riveissä hopeaa, joka nykyään
olisi kova juttu.
Aila ei juurikaan treenannut ainakaan nykyisen mittapuun mukaan. Hän oli
ilmeisesti perinyt kestävyysominaisuutensa Könösten suvun puolelta.
Halolanmäen kylältä kotoisin oleva äitini serkku Salamo Könönen juoksi
vuonna -49 maratonin epävirallisen maailmanennätyksen 2.28,39. Salamo ei
paljoa saavutuksillaan kehunut, mutta joskus hän kuitenkin mietteliäänä
totesi, että “jos miut olisi valittu Lontoon olympialaisten maratonille,
niin sen mie kyllä olisin voittanut”. Salamo oli juoksijan lahjoillaan
edennyt savolaisesta renkipojasta kotkalaiseksi satamapoliisiksi ja se
kuului jo murteestakin.
Blogi 1? 2007
Suomalaisen hiihdon ja Kärkkäälän historiaa
25. helmikuuta 2007
Suomi on taas palannut maailman hiihtourheilun huipulle. Ja kuka tietää
vaikka ihan puhtailla menetelmillä. Ainakin Hannu Mannisella on
mahdottoman rehelliset kasvot. Häneltä ostaisi käytetyn auton melkein yhtä
helposti kuin Kari-Pekka Kyröltä, jota ei ihme kyllä ole värvätty
eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaikka hän on niin rehdinoloinen ihminen, että
läpi menisi heittämällä.
Kuitenkin olen jostain syystä viime tuntien aikana varovasti kurkistellut
teksti-tv:n uutisia – ettei sinne vain ilmaannu virtsanvärisin kirjaimin,
että suomalaisten näytteissä ongelmia, esimerkisi, että sinkkiämpärin
pohja irtosi suomalaisia testattaessa.
Muuten vuonna 1998 ilmestyneessä Pentti Jussilan ihanteellisessa ja Mikä
Myllylää ylistävässä kirjassa “Suomen hiihto” sivulla 38 kerrotaan, että
1890-luvulla Suomeen alettiin perustaa hiihtoseuroja mm. Helsinkiin,
Kuopioon, Viipuriin ja tietenkin myös Suonenjoen Kärkkäälän kylälle.
Tietääköhän kukaan asiasta enempää?
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Nunna ja nyrkkeilijä
22. helmikuuta 2007
Luinpa ensin nunna Kristodulin ja kansanedustaja Suvi-Anne Siimeksen
kirjeenvaihtokirjan “Taivas alkaa maasta” ja heti sen jälkeen entisen
ammattinyrkkeilijä Olli Mäen muistelmat. Myönteinen yllätys oli ensiksikin
se, että Olli Mäki, tämä uuttera kehätyöläinen, vielä muistaa niinkin
paljon ja toinen ylläri on se, että huolimatta uralla kärsityistä suurista
vääryyksistä koko kirja tihkuu elämänviisautta, lempeyttä ja suurta
humaaniutta.
Nunna Kristoduli sen sijaan yllättää antamalla lukijalleen alan
asiantuntijana tärkeitä ohjeita perhe- ja sukupuolielämää varten.
Valitettavaa on, että nunna sotkeutuu myös politiikkaan ja väittää, että
entinen ihan ja pelkästään henkisillä avuilla ministeriksi kohonnut Tyyne
Leivo-Larsson olisi ollut kokoomuslainen. Sitä hän ei ollut; hän edusti
TPSL:ä, joka muistaakseni tarkoitti työväen- ja pieneläjäin sosialistista
liittoa tms. Ja mikä pahinta entinen vasemmistoliiton pj Siimes ei oikaise
väärää tietoa.
Nunna Kristodulin isä on entinen hovioikeuden presidentti Heimo Lampi,
joka tavallaan kytkeytyy myös Kärkkäälän kylän elämään. Hän julkaisi
vuonna 1960 kirjan nimeltään “Lähimmäistä niinkuin itseäsi”. Idean
kirjaansa Lampi sai istuessaan Suonenjoella käräjiä, jossa hän törmäsi
mielenkiintoiseen halolanmäkeläisten naapuruussuhderiitaan, jossa toisena
osapuolena oli Kärkkääläistaustainen Tuomas Kiiskinen. Mainittakoon, että
Lammen kirja on yksi maailman kirjallisuuden historian huonoimmista.
Paremmin Lampi onnistui hävittjälentäjänä ja juhannuksena 1941 hän pudotti
alas kolme entistä kotikaupunkiani Heinolaa pommittaneista
venäläiskoneista.
Tuomas Kiiskisestä pitää joskus kertoa enemmänkin, kuten myös hänen
veljestään Aarosta, joka oli Kärkkäälän kylän teurastaja. Molemmissa olisi
ainesta huomattavasti parempaankin romaaneihin, kuin mitä Heimo Lampi
teki. Aarosta ja Tuomaasta löytyy muuten lisää juttua Korhosen Oivan
kirjoista – muistelen, että Oivan täti oli Tuomaan vaimo.
Kiiskiset eivät olleet suinkaan mitään yläluokkaisia ihmisiä, pikemminkin
päin vastoin. Amerikan tienesteillä Tuomas sentään hankki itselleen tilan,
jolle annettu nimi kertoo paljon kaupan luonteesta. Tilan nimi on Petos.
Aarolla ei tainut koskaan olla omaa kotia, vaan hän asusteli toisten
nurkissa. Henkikirjoituksen yhteydessä hän pyysi, että kirkkoherra
merkitsisi hänet kylänperäläiseksi, kuten sitten tapahtuikin.
Kuitenkin kenraali Hägglund äsken ilmestyneissä muistelmissaan kertoo
tämän kylänperäläisen veljen tyttären vaiheista. Tuomaksen Anja-tytär on
teräväpäinen ja hän on lukenut itsensä peräti liikuntatieteiden
professoriksi ja on tällä hetkellä Saksan Maltan lähettilään puoliso.
Kiiskisen Anjan diplomaattimies on kenraali Hägglundin hyviä
kalakavereita. Etteikö Suomessa tapahdu säätykiertoa.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Olli ja pommitus
19. helmikuuta 2007
Talvisota-aikaan loppiaisena -40 pudottivat venäläiset pommikoneet
Kakkisen Ollin mökin lähistölle Kauko Vainion kirjan mukaan
kuutisenkymmentä järeää räjähdyspommia. Koneita kerrotaan olleen
toistakymmentä. Henkilövahingoilta säästyttiin, aineellista tuhoa syntyi
sen verran, että Ollin mökin seinältä putosivat kello ja puntari. Vainion
mukaan ensimmäisen pommiaallon jälkeen mökin isäntä kehoitti “koneita
turistamaan toisenkin sieraimensa.”
Pommituksen syytä on vaikea ymmärtää. Erään silminnäkijän mukaan koneet
laskivat korkeutta ennen pommien irrottamista, joten se saattoi
tarkoittaa, että iskulla pyrittiin osumaan johonkin. Ehkäpä Suojärven
laajaa suota pidettiin vaikkapa Rissalan lentokenttänä.
Suunnistaminen oli siihen aikaan lentokoneille hankalaa. Niinpä
esimerkiksi syksyllä -44 Rissalasta lähti suomalainen pommikone
kurittamaan Rovaniemen lähistöllä majailevia saksalaisia. Kauan
harhailtuaan se luuli olevansa lähellä Rovaniemia ja pudotti pomminsa,
jotka tosiasiassa putosivat perunapellolle jossakin Savossa – tietääkseni
Itä-Karttulaa on pommitettu ja tämä tapaus saattoi liittyä siihen.
Kone jatkoi lentoaan ja ohjaaja luuli tekevänsä pakkolaskun Perämeren
rannikolle, mutta tosiasiassa kone laskeutui järveen lähelle silloista
Leningradia. Ehkä venäläiskoneidensuunnistajat sydäntalven hämärässä
erehtyivät samalla tavalla Ollin seinäkelloa vaurioittaessaan.
Pitäisi muuten tarkastaa liittyykö Jorma Sorvannon kuuden pommikoneen
alasampuminen viidessä minuutissa Suojärven suon pommitukseen. Sorvanto
tuhosi Kuopion suunnalta palaavat koneet nimenomaan loppiaisena -40. Olisi
mielenkiintoista, jos joku Suojärven suon pommituksen silminnäkijöistä
kertoisi lisää asiasta.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Kakkisen Olli
17. helmikuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=ollitump1.jpg”
Tällä sivulla oleva kuva (tai tämän linkin takaa löytyvä kuva
http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva9.html ) ei ole elokuvasta
“Punainen viiva”, vaan Olli Koivistoinen on siinä perheineen. Kuva on
sadan vuoden takaa eli ajalta, jolloin vain puolet pikkulapsista saavutti
viiden vuoden iän ja kaksi suomalaista tunnissa kuoli keuhkotautiin. Ollin
ja hänen vaimonsa Kustaavan molemmat pojat kuolivat kuitenkin tietääkseni
isorokkoon.
Olli Koivistoista kutsuttiin Kakkisen Olliksi. koska hän asui ja hallinnoi
Kakkisen saloa, joka oli kivikkoinen, louhikkoinen ja soinen ainakin sadan
neliökilometrin erämaa Suonenjoen ja Karttulan rajoilla Kakkisen järven
ympärillä. Nykyään alue on täynnä metsäautoteitä, joten erämää se ei enää
ole, mutta asutusta ei ole siellä vieläkään.
Kakkisen Olli oli lievästi sanottuna erikoinen ihminen. Kauko Vainio
julkaisi hänestä 50-luvulla kirjan nimeltään “Kakkisen Olli” ja kirjan
evoluutioversio ilmestyi 1977 nimellä “Kopratalakkunnoo”. Vaikka teos
varmaankin esittelee Ollin siistitymmän puolen, ei sitä kuitenkaan voi
suositella erityisen herkille lukijoille.
Kerrankin tämä “Salon muaherra” oli ollut lestadiolaisten hurmosmaisiksi
kehkeytyneissä seuroissa ja kertoi myöhemmin, että “se loppukirj olj
siellä niin hurjoo, että siitä oes voennu kehittyä semmoset
mulukkutalakoot, että minun pit sieltä lähtee….”
Tämän linkin takaa löytyy ilmeisesti jonkin verran digitaalisesti
käsitelty Ollin muistokivi (
http://kotisivu.dnainternet.net/jms/ollinkivi.jpg ) ja lisää asiaa
miehestä on Jouhtenisen metsästysseuran sivuilla (
http://kotisivu.dnainternet.net/jms/alueet_maja_jms.html ).
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Herrojen huveja
15. helmikuuta 2007
Mauno Saaren kirja “Näkymätön käsi” on kertomus 90-luvun alun
kulutuskuplan räjähtämisestä päähenkilöiden valtiovarainministeri Iiro
Viinasen ja KOP:n johtaja Pertti Voutilaisen näkökulmista.
Mutta on kirja kertomus toisestakin mieltä järkyttävästä
räjähdyksestä.Yrmeäilmeistä Pertti Voutilaista ei uskoisi huumorimieheksi,
mutta kyllä karun ulkokuoren alla sykkii leikkisä sydän. Kerrankin
poikasena Voutilainen yhdessä naapurin toisen keskenkasvuisen kanssa
sitoivat dynamiittipötkön kissan selkään ja sytyttivät tulilangan. Pahaksi
onneksi ladattu katti räjähtää ladossa, joka sekin lensi taivaan tuuliin
tuhansina päreinä.
“Että tuli sekin tunnustetuksi” naurahtaa Pertti Voutilainen. Kissa ei
häntä säälitä; hän ampuu surutta suomalaiseen luontoon kuulumattoman
lintujen tappajan, jos sellainen kantaman päähän osuu vakuuttaa Mauno
Saari uutuuskirjassaan. Mainittakoon, että myös marsalkka Mannerheim oli
innokas kissan tappaja. Herroilla on herrojen huvit. Kissa on viisaana ja
kavalana eläimenä sovelias vastustaja suurille johtajille. Meidän
Kalle-kissamme ei nähnyt tässä tarinassa mitään huvittavaa, kun sen sille
luin.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Usko, toivo ja huijaus
12. helmikuuta 2007
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kirjassaan “Usko, toivo ja huijaus” dosentti
Hannu Lauerma kertoo, että tutkituista 48 kansanedustajasta astrologiaan
uskoi 38%, telepatiaan 43%, selvänäköön 50%, taikavarpuihin 42%,
maasäteilyyn 44% , vaihtoehtohoitojen tehoon 40% ja grafologiaan 49%.
Eräät hyväkkäät ilmoittivat uskovansa horoskooppeihin, vaikka pitivät
astrologiaa huuhaana.
Eivätkä kirkonmiehetkään saa Lauermalta hyväksyntää, joka ihmettelee sitä,
että nyky-Suomessakin eräät piispat siunaavat laskettelurinteitä ja
kauppakeskuksia. Kauppakeskuksen liikevaihdon ja voiton siunauksellinen
kehittyminen tietää Lauerman mukaan epäilemättä pahaa sen kilpilijoille.
Poikkeaisikohan valtiokirkon edustaja samalla matkalla kiroamassa pari
naapurimarkettia, jos kauniisti pyydettäisiin pohtii dosentti ja jatkaa,
että piispa voisi lyödä edes pikkuisen sauvallaan ilmaan parkkipaikalla ja
jupista uhkaavasti.
Lauerman kirja kannatta jokaisen, joka luulee yleensä edes jotain
ymmärtävänsä lukea kokonaisuudessaan tai sitten edes sivu 239. Siinä
kerrotaan suomalaisen bioterrorin historiasta. Vuoden vaihteessa 1916 – 17
jääkäri Emil Jokela kuului retkikuntaan, joka pyrki levittämään Lapissa
pernaruttoa Venäjälle vietäviin hevosiin. Norjan viranomaiset puuttuivat
asiaan tomerasti ja Jokela karkotettiin maasta. Tapauksen jäljiltä
Trondheimin poliisimuseossa säilytetään edelleenkin pernaruttopulloa.
Siinäpä mallia kaiken maailman rättipäille.Aihe: Aiheeton | Comments Off
Aihe: Aiheeton | Comments Off
Umpikiero luikero
10. helmikuuta 2007
Kuopion taidemuseossa avattiin kuvanveistäjä Pekka Kauhasen näyttely.
Kauhasen kansan syvät rivit muistavat virallisen Urho Kekkosen monumentin
luojana. Ihmiset tuntevat tämän spiraalimaisen työn paremmin nimellä
“Umpikiero luikero”. Monumentin ajatellaan kuvastavan entisen
presidenttimme elämää.
Varmaan se niin tekeekin. Luin tuossa Pekka Visurin kirjan Suomi kylmässä
sodassa. Siitä oppi arvostamaan taas tätä umpikieroa luikuria.
Korostettakoon, että tätä kylmän sodan aikakautta kannattaa tarkastella
siinä valossa, että vähän aiemin sodassa oli tapettu 55 miljoonaa ihmistä.
Neuvostoliitto menetti 27 miljoonaa eli 15 % väestään, Puola 4,5 miljoonaa
eli 13 % ja Jugoslavia ehkä miljoonan tai kaksi eli 6,5 %. Suomikin
sijoittui seitsemänneksi 90.000 ja 2,4 prosentillaan. Paasikivellä ja
Kekkosella oli muitakin kuin tekstiviestiongelmia.
Ehkäpä Kekkosen logiikka oli yksinkertaisesti se, että jos naapurissa asuu
täysin arvamaton juoppohullu väkivaltainen jättiläinen, on yritettävä
elellä sitä mitenkään ärsyttämättä ja koko ajan kaveruutta korostaen.
Pahakurisia kakaroitakin on syytä vahtia, että osaavat olla turhia
huutelematta.
Muuten Kekkosen suvun ensimmäiset edustajat tavataan Suonenjoen
Mustolanmäeltä, joka taitaa kuulua Halolanmäen kylään. Halolanmäen nimi
tulee varmaankin Halosista. Sääminkiläiset ovat ainakin toistaiseksi
ylpeitä Halttusistaan, jotka nyt tunnetan Busheina ja Kiuruveteläiset
olivat aiemmin ylpeitä Nikkisistään, jotka ovat nykyään Nixoneita, mutta
osataan sitä Suonenjoellakin. Tosin jos mennään 10 sukupolvea taaksepäin,
on meillä 500 esi-isää ja -äitiä ja 20 sukupolven takaa niitä taitaa
löytyä jo puoli miljoonaa. Joten ei ihme, että tsaari Romanovitkin olivat
Kuopion Kauhasia, joiden esiäiti muutti nimensä Argillanderiksi ja
pariutui Pietari Suuren kanssa.
Suonenjoen Kärkkäälän kylän presidentillistä haaraa edusti
Hivelo-Kekkonen, jolta puuttui täysin maineikkaan sukulaisensa
häikäilemätön päättäväisyys. Mies yritti elättää itsensä myyskentelemällä
pullia kyläläisille. Kerran kaupustelumatkallaan ollut Hivelo joutui
pakottavan tarpeen ajamana pistäytymään pensaasen ja jätti pullakorinsa
tielle. Siitä pysähtyi ihmettelemään eräs neitonen, jolle Hivelo-Kekkonen
huusi pensaasta. “Anteeksi tämä epämukava asento, mutta ostaako neiti
pullaa, aivan tuoretta pullaa”.
Aihe: Aiheeton | 2 kommenttia »
Kaksi Kokkoa
6. helmikuuta 2007
Pari päivää sitten telkkarista tuli ohjelma Kuusisen klubin verilöylystä.
Ohjelmasta sai myös tietoa Helsingin Jyryn raskaansarjan painija
mestarista Mikko Kokosta, joka kansalaissodan aikana toimi Jyryn
komppanian päällikkönä. Merkittävää Kokon sotilasurassa on, että hänen
käsiinsä jäi haavoittunut runoilija Juhani Siljo. Tosin Kokko ei vankinsa
taustoja tuntenut, vaan mainitsi myöhemmin vanginneensa jonkun
“lahtariupseeri Silvon”.
Aikakauden tavoista poiketen Siljoa ei surmattu, vaan hänet toimitettiin
hoitoon Tampereen sairaalaan, jossa hän tosin menehtyi. Kokossa oli
ilmeisesti jonkin verran painimolskilta opittuja moraalisääntöjä. TV
ohjelmassa tosin annettiin ymmärtää, ettei Mikko Kokko mikään
pyhäkoululainen ollut, vaan hän
osallistui henkilökohtaisesti ihmisten tappamiseen esimerkiksi Kouvolassa,
joka oli punaisten pahin vastustajien tuhoamiskeskus.
Kapinan jälkeen Kokko vei panssarijunallaan miehensä turvaan Pietariin,
vaikka muisteluidensa mukaan radan varteen jäi sellainen siivo, ettei sitä
viitsi jälkeenpäin muistella. Sen verran hän kuitenkin sota-aikaansa
muisteli, että kertoi kapinan epäonnistuneen, koska suomalaisten
porvariston huonoin aines, sen todellinen kuonakerros oli ottanut
johtoonsa työväenliikkeen.
Muutenkaan mies ei paljoa herroista piitannut. Mies oli syntyjään
Pohjois-Karjalasta ja hänessä oli paljon Seppo Rätymäistä jätkämäisyyttä.
Niinpä punapakolaisten henkilökorttiin perhesuhteiden kohdalle merkittiin
lyhyesti ” 1 kpl akkoja”.
Kokko toimi sittemmin punaupseerina Suomen vastaisella rajalla ja hänen
joukoissaan palveli mm. Tapani Kansan vaarin setä Unto Kansa, joka
muistelmissaan on kertonut, ettei Kokko liiemmin puuttunut joukkojen
ideologiseen kasvatukseen, vaan opetti porukalleen mieluummin hävyttömiä
lauluja. Kansan suvussa oli jo tuolloin taipumusta viihdetaiteiluun;
laulaja Kansan vaari oli Viipurin sirkuksen voimamies, joka muistaakseni
nosti yhdellä kädellä pään päälle sata kiloa.
Kirjassa “Salaisen sodan varjot” kerrotaan, että etenevät suomalaiset
joukot vangitsivat kesällä -41tunnetun painijan punakomentaja Kokon, joka
jäi vangiksi, koska sopimattomat saappaat hiersivät jalat rikki. Mies
ammuttiin. Kerroin tämän
tapauksen vuosia sitten jossakin alan lehdessä ja pian minulle soittikin
mies, joka kertoi, ettei tieto voi pitää paikkaansa, koska Mikko Kokko oli
sodan jälkeen nähty KGB:n everstin uniformussa katselevan Kaisaniemen
painiturnausta.
Äskeisessä ohjelmassa paljastettiin totuus. Mikko Kokon tytär kertoi
isänsä kuolleen nälkään Leningradin piirityksen aikaan. Erikoisten
tarinoiden selitys lienee se, että Helsingin Jyryllä oli kaksi Kokko
nimistä painijaa, jotka myöhemmin toimivat punaupseereina. Ilmeisesti
toinen Kokko ammuttiin -41 desanttina ja toinen kuoli vuotta myöhemmin
nälkään. Mysteeriksi jää Kaisaniemen painiturnausta seurannut eversti
Kokko.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Olen nyt yli 50-vuotias ikäloppu miehenraasku.
4. helmikuuta 2007
Rakas nettipäiväkirja. Olen nyt yli 50-vuotias ikäloppu miehenraasku ja
toivotan itselleni onnea vuosisatani seuraavalle puoliskolle ja onnea
varmasti tarvitaankin. Sain tämän blogin yllätyssyntymäpäivälahjaksi
Saijalta ja aion tulevaisuudessa hyödyntää näitä sivuja keräämällä vanhoja
kuvia ja tarinoita Suonenjoen Kärkkäälän kylästä. Jos joku sattuu tämän
lukemaan niin levittäkääpä sanaa asiasta ja lähetelkää aineistoa
allekirjoittaneelle (aulis@koivistoinen.net).
Vakaa aikomukseni on myös pitää jonkinlaista kirjapäiväkirjaa
lukukokemuksistani. Ennen pyrin lukemaan kirjan päivässä, nyt vanhalle
miehelle riittäköön kirja viikossa.
Saattaa myös olla, että alan kertoilemaan muistikuvia ja katkelmia
Heinolan paheellisesta ja intohimoja kuohahtelevasta kaupungista, jossa
asuin 15 vuotta ja sanottakoon, että Jari Tervon Rovaniemi ei ole yhtikäs
mitään Heinolaan verrattuna – ongelmana tosin on, että Heinolan tapauksia
pidetään liian uskomattomina ollakseen totta.
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
Teologisia kysymyksiä
28. maaliskuuta 2007
Eittämättä Suomen kuuluisin mies eli Maajussi Jussi Rossi Suonenjoen
Halolanmäeltä (tosin äitinsä puolelta kärkkääläisiä) esitteli
Ajankohtaisella kakkosella vaalien jälkeisiä tunnelmiaan. Eduskuntapaikkaa
ei tullut ja niinpä mies totesi olon olevan kuin epäonnistuneen
yöjalkareissun jälkeen ja jatkoi, että myönteistä on kuitenkin se, että
naisia on kuitenkin siunaantunut viimeaikoina elämään kiitettävästi. Ihan
iloisella mielellä näytti tämä kristillisdemokraatti olevan.
Ilmeisesti Rossi on imenyt jostakin Paavo Ruotsalaisen
körttiläisvaikutteita. Paavonkin mielestä tekopyhyys oli suuri synti ja
jos syntiä sitten tehtiin, sitä oli tehtävä hilpeällä mielellä, joskin
myöhemmin saattoi olla tarpeen katua. Niinpä kun Paavoa aikanaan
arvosteltiin elämäntyylistään ja hänen piti saapua Suonenjoelle johonkin
seuratilaisuuteen selittelemään tekosiaan, totesi hän heti sisälle
astuttuaan olevansa janoinen ja otti ryypin pullostaan eikä tämä riittänyt
vaan sen jälkeen hän ripotteli vielä tupakkaa päälleen. Paavo oli aikansa
rock-tähti.
Muuten Kärkkäälän hengellisestä elämästä vastasi vuosikymmeniä kylän
viimeinen ammattimetsästäjä Kalle Vepsäläinen. Hän myös piti lapsille
pyhäkoulua. Kerrankin hän aloitti tämän yleensä hartaahkon tilaisuuden
toteamalla, että “no niin lapset, eiköhän aloteta, että piästään muihin
hommiin.” Kalle hallitsi priorisoinnin ennen kuin koko termiä oli
keksitty.
Toinen merkittävä teologinen vaikuttaja kylällä oli Tikka-Jussiksi
kutsuttu mieshenkilö, joka kierteli seuroilla Sanaa tulkitsemassa. Hänen
Raamattuun nojaava tutkimustuloksensa naisen asemasta seurakunnassa ei
välttämättä miellytä nykyajan feministiteologeja. Jussi vankka käsitys
kuulemma oli, että nainen on luotu miehen aluseksi.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
Kiviset pellot
25. maaliskuuta 2007
Tutkimusten mukaan maailman hoikimmat miehet löytyvät Kiinan Sanghaista ja
Ruotsin Göteborgista. Luulen, että lievästi sanottuna maailman
voimakasrakenteisimmat miehet löytyvät Suonenjoen kaupungista. Olin äsken
pilkillä Moskulanlammella ja törmäsin siellä vuosien jälkeen Jussilan
Mattiin eli maanviljelijä Matti Kauppiseen ja ihmettelin, miten hoikkana
hän on jaksanut pysyä ja epäilin, että nyt on löytynyt suomalaisen
kestävyysjuoksun pelastaja. Matti kertoi painavansa 124 kilogrammaa, mutta
Savossa ihmiskäsitykseni on niin muuttunut, että sen painoinen mies
vaikuttaa riisitautiselta.
Kyläpäällikkö muuten painaa 199 kilogrammaa ja toinen naapuri, joka pääsi
sisätöihin Riihimäen keskusvankilaan painaa 182 ja häntä käytetään
riehuvien kriminaalien hillitsemiseen – tämä tuhti vartija istuu häirikön
päällä niin kauan, että tämä ymmärtää rauhoittua.
Matti tiesi kertoa, että ensimmäinen Kärkkäinen, josta Kärkkäälän kylä on
saanut nimensä, asusteli Jussilan ja Kallelan välissä ja että Matin isä
oli ollut poikasena purkamassa talon kivijalkaa. Luulen Kärkkäisen
rakentaneen asumuksensa 1600 -luvun alkupuolella.
Hiihdin seuraavaksi Vehmaan järvelle ja siellä törmäsin kaukaiseen
sukulaiseeni professori Pekka Koivistoiseen, joka on samojen metsärosvojen
jälkeläinen kuin itsekin. Pekka on kerännyt tietoa suvustani ja myös
Kärkkälän kylästä. Hän epäili, että Jussilan lähellä asunut Kärkkäinen ei
ehkä sittenkään ollut ensimmäistä Kärkkäispolvea. Tilojen
rekisteritunnuksista voisi päätellä, että tila “Kärkkälä 1.” on sittenkin
Kärkkäisten kantatila.
Professori Koivistoinen oli Lapissa törmännyt saamelaisten nimeämään
paikkaan, jonka nimi kuullosti suomalaisen korvaan “Kärkkäälältä” ja
tarkoitti saameksi kivistä paikkaa. Ja sellainenhan se Savonkin Kärkkäälä
on, joten hän epäili, että kylämme nimi saattaa olla muinaisten
lappalaisten antama. Ehkäpä sukunimi Kärkkäinen onkin saanut nimensä
asuinpaikan perusteella. Kovasti hyvä ja mielenkiintoinen teoria.
Kärkkäälän mansikkapellot lienevät maailman kivisimmät ja teatterinero
Jouko Turkka, joka tietää kaiken eikä edes yritä sitä peitellä, on
väittänyt, että siellä missä on kivisimmät pellot, on myös paras huumori.
Ainakin Savossa ja Skotlannissa kiviä riittää.
Professori Pekka Koivistoinen myös epäili, että järvi Vehmaa, kuten myös
sen rannalla oleva samanniminen talo, ovat saanet ehkä nimensä Juvalla
olevan Vehmaan kartanon mukaan. Vehmaan Grotenfeltithän muinoin omistivat
suuren osan Savosta. Nykyään Vehmaan kartanossa sijaitsee Butiken på
landet-myymälä, jossa kerrotaan myytävän hyviä ja laadukkaita
työvaatteita. Itsekin siellä kävin, mutta enpä löytänyt kohtuuhintaisia
sarkalyyssejä enkä kumiteräsaappaita. Enemmänkin tuotevalikoima viittasi
sinne Skotlannin kivisten maiden lordeihin yms yläluokkaisiin ihmisiin.
Aihe: Aiheeton | 3 kommenttia »
Kärkkäälä
21. maaliskuuta 2007
Tässäpä jokunen Suonenjoen Kärkkäälän kylään liittyvä linkki tai ainakin
läheltä liippaava linkki; esimerkiksi Jouhtenisen metsästysseuran sivulta
löytyy tietoa Kakkisen salosta ja siellä vaikuttaneesta muaherrasta
Ollista. Toivottavasti toimivat.
http://www.airport-images.com/city_811364_K%C3%A4rkk%C3%A4%C3%A4l%C3%A4
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suonenjoki
http://www.suonenjoki.fi/sivut/Yhdistyk.htm
http://www.suonenjoki.fi/map/map.html
http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/
http://www.karkkaistensukuseura.fi/index.php?id=sukuseuranhistoria
http://www.genealogia.fi/sukus/poyhonen/
http://kotisivu.dnainternet.net/jms/toiminta_jms.html
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Paikkojen nimistä
19. maaliskuuta 2007
Suonenjoen Kärkkäälän kylän Putinanmäen nimeä olen ihmetellyt. Muistan
kuulleeni jutun, jonka mukaan nimi tulee siitä, että Ison Vihan aikaan
kyläläiset olisivat olleet siellä piilossa ja kuunnelleet venäläisten
putisemista. Ihan hyvä tarina, mutta erään murresanakirjan mukaan putina on
länsisuomalainen nimitys pyöreäpohjaiselle puuastialle. Voi olla, että
kummallisen nimen ovat antaneet hämäläiset eränkävijät, joiden pyyntimaita
Sisä-Savo muinoin oli.
Kuopiolainen “isokeisari” professori Lampen, joka oli maamme ensimmäinen
matkakirjailija, kertoo eräässä 20-luvulla ilmestyneessä kirjassaan, että
hänen vaarinsa oli poikasena tavannut vanhan miehen Hämeen Kärkölässä ,
joka oli kysellyt uteliaana, että vieläkö siellä Nilakassa on niitä tosi
keltamahaisia lahnoja. Lampenin kertomuksesta voi päätellä , että
hämäläiset erämiehet kiertelivät Sisä-Savossa ehkä vielä 1700-luvun
lopulla.
Kerrotaan, että savolaiset uudisasukkaat olivat törmänneet eräällä
järvellä hämäläisiin kalamiehiin, jotka olivat vakuuttaneet, että “menkää
pois, tänne ei enää mahlu. Tähän lupsakka savolainen oli sutkaissut, että
“kyllä myö mahlutaan, kunhan teijät ensin tapetaan”.
Putinan lähellä on lampi nimeltään Moskula. Moskula tarkoittaa jossakin
murteessa vaijerin päässä olevaa rautamötikkää, jollaista käytetään
lyömäaseena. Moskulakin voi olla hämäläisten nimeämä. Vanhassa kartassa
Moskulan nimeksi väitetään myös Melkulan lampi. Sen sijaan Pasko-Petäinen
kuullostaa jotenkin tutulta ja järven luonnetta kuvaavalta, mutta eräs
Turun mies oli sitä mieltä, että pasko saattaa tarkoittaa myös kuikkaa
jossain päin Suomea. Kakkisen järvi, joka vaikuttaa jotenkin
Pasko-Petäisen kaltaiselta, on saanut nimensä Kakkisten suvulta; kakkinen
muuten tarkoittaa haltiaa.
Kakkisen järven ympärillä olevalla salolla on mitätön suolampi, jonka
kartassa väitetään olevan Vattulampi. Vattujen kanssa lammella ei ole
mitään tekemistä, sillä eiväthänän vatut suolla kasva – selityksen
merkilliseen nimeen antaa se, että vanhoissa kartoissa puturan väitettiin
olevan nimeltään Hävytön lampi.
Mutta mitäpä tarkoittavatkaan nimet vaikka Tollanpuro, Ilottu tai
Kartiska, jollaiset paikat myös löytyvät kotikulmilta.
Aihe: Aiheeton | 7 kommenttia »
Tuomar-Jussi
15. maaliskuuta 2007
Yllä oleva kuva (http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva8.html )
esittää Eemeli Koivistoista perheineen 30-luvulla. Eemelin perhe asusti
silloin Suonenjoen Kärkkäälän kylässä Satulamäen tien varressa kunnan
omistamassa mökissä. Kärkkäälässä oli tuolloin kolme kunnan mökkiä, joissa
köyhät saivat asua ja viljellä pientä palstaa. Se oli sen ajan
sosiaalipolitiikkaa.
Eemelin jälkeen mökissä asui Otto Laitisen perhe ja niinpä paikkaa
kutsutaan nyt Otonpelloksi, vaikka tontti onkin jo metsittynyt. Paikalla
kasvava tiheä pihlaja-angervopusikko kertoo kuitenkin, että seudulla on
joskus asuttu. Otonpellolla pitäisi olla muuten lähde ja se täytyy joskus
vielä etsiä. Vähän matkan päässä Patasuolla oli toinenkin lähde, mutta se
hävisi ojituksen yhteydessä. Lähteitä ei ole enää montaa jäljellä ja ne
olisi syytä suojella.
Eemelillä oli neljä poikaa ja tämän vuoksi mökkiä kutsuttiinkin sattuvasti
Kikurilaksi. Eemelin pojista Toivo on muuttanut Lohjalle, Veikko
Helsinkiin, Väinö Kotkaan ja Reino Karkkilaan. Kaikki ovat jo kuolleet.
Eemelin perhe on jo hävinnyt kyläläisten muistista. Sen sijaan Eemelin
appiukosta Hööpel-Aapelista, kuulee vielä juttuja. Ennen kaikilla oli
lisänimi ja lisänimen Hööpel Aapeli sai, kun väitti olleensa vääpelinä
Turkin sodassa. Kyläläisten mukaan hän oli toiminut korkeintaan hööpelinä.
Aapelin mukaan Turkin sodassakin kyllä pärjäsi, kun vaan muisti pistää
ennenkuin turkkilainen.
Eemelin pojanpoika Raimo näyttää asuvan Jyväskylässä ja hän julkaisi
muutama vuosi sitten ihan hyvän aforismikokoelman Lasinen labyrintti,
josta omavaltaisesti kopioin seuraavat mietelauseet – mitähän tuo
venttiilijuttu oikein tarkoittaa?
Runo on se yksi kromosomi, joka erottaa ihmisen apinasta.
Ilon kyyneleet ovat surun kyyneleitä, joita ei ole itketty.
Luonnonkansat lepyttelevät henkiä. Me vastaamme haasteisiin.
Ennen oli 12 lasta ja yksi venttiili, nyt yksi lapsi ja 12 venttiiliä.
Politiikka ei kiinnosta ihmisiä, koska heidän asiansa ovat hyvin tai
toivottoman huonosti.
Toiset sitoutetaan työhön viideksi vuodeksi huippupalkalla, toiset
eliniäkseen nälkäpalkalla.
Demokraattiset oikeudet ilman tietoa ovat kuin kirjan kannet ilman
sisällystä.
Bittejä ei voi syödä eikä niissä voi asua.
Globalisaatio on kolonialismin perillinen.
Koulutuskurssi on hartaustilaisuus, jossa yhden tunnin ryhmätyöllä
ratkaistaan ongelmat, joita ei sitten työpaikalla pystytä koskaan
ratkaisemaan.
Nykyään eletään reaaliajassa. Ennen sitä sanottiin kädestä suuhun elämiseksi.
Ajattelen Jumalaa. Hän on siis olemassa.
Ellei kristinusko olisi niin pitkään jarruttanut luonnontieteellistä
kehitystä, en kenties olisi ehtinyt näkemään tätä maapalloa ennen tuhoa.
Me etsimme rakkautta kissojen ja koirien kanssa.
Mies pyytää ja nainen valitsee. Naistenhan maailma on.
He purjehtivat avioliiton satamaan. Mikseivät merelle?
Nykyään noidat saavat vapaasti tarjota palveluksiaan. Ennen heidät
ymmärrettiin polttaa.
Ravintolan pisuaarin eteen kävellessäni valokenno kytki vesisuihkun
päälle. Olen siis olemassa.
Aihe: Aiheeton | 3 kommenttia »
Kakkisen Olli ja mustalaiset
1. maaliskuuta 2007
Olli ei ollut välilöissä mustalaisten kanssa, joita kierteli Kakkisen
saloilla. Miehen asenteisin vaikutti ehkä se, että Ollin pysyvä parisuhde
ei ollut kaikista onnistunein ja vaimosta löytyi kovan paikan tullen sekin
vika, että hän oli tummaverinen ja niinpä hän sai mieheltään kuulla
olevansa haakertti.
Kerrankin, kun eräs romaniseurue ajoi hänen pihaansa, oli Olli portailla
kirveen kanssa vastassa ja tiedusteli, että “onko teitä ennen tapettu”.
Kuullostaa lupsakkaalta menolta, mutta aina ei ollut hauskaa. 30-luvun
pulavuosina palailivat Baltzarit Kuopion markkinoilta ja hevonen väsyi
Kakkisen jäälle talvipakkasessa sillä seurauksella, että jokunen kyydissä
olleista paleltui kuoliaaksi. Ruumiit vietiin säilytykseen Kuoppalan
aittaan. Siihen aikaan maalla oli vielä rottia ja lopun voi sitten arvata.
Iltapäivälehtiä ei silloin vielä ollut.
Ilmeisesti kyydissä oli Ison-Valtin perhettä. Valtti itse pelastui, koska
hän eleli vielä 60-luvulla Suonenjoella. Hänen pojistaan toinen oli 204 cm
ja vanttera, pikkuveli oli 197 cm ja vanttera. Ison-Valtin pojanpoika on
muuten Suomen tunnetuin asianajaja Heikki Lampela. Veljenpoika taitaa olla
kirjailija Veijo Baltzar, joka voisi julkaista kirjan nimeltä “Sukuni
tarina”, kuten Jari Tervo on tehnyt huomattavasti vaatimattomammista
aiheista.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Aulis Koivistoinen -blog
Ihan uusi WordPress-blogi
Uukuniemen vappua
2. toukokuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=martat-019.jpg”
Yllä olevassa kuvassa lainehtii karjalaisten Pyhäjärvi Uukuniemellä
vappuaattona 2007. Otoksesta tulee mieleen, että saattaisi sittenkin olla
parempi, että neljän vuodenajan sijasta meillä olisikin vain yksi
vuodenaika.
Sää ei suosinut Uukuniemen vappua, mutta kaiken korvasi näyttely, jonka
paikalliset Martat järjestivät seurojen talolla; voiko vapunaattoa
aloittaa räväkämmin, kuin tutustumalla Uukuniemen Marttojen
esiliinanäyttelyyn. Maailmassa on vielä paljon viattomuutta jäljellä.
Kaikki ei ole aina ollut paikkakunnalla yhtä viatonta. Kuvassa lainehtivan
Pyhäjärven vastarannalla sijaitsi vielä 1640-luvulla vireä karjalaiskylä,
jolla oli rantakalliolla oma kirkkonsakin. Kylän raunioita ovat arkeologit
viime vuosina tutkineet ja havainneet, että rakennukset ovat palaneet.
Alkuperäinen ortodoksinen karjalaisväki muutti jostain syystä itään
Moskovan lähelle nykyiseen Tverin Karjalaan ja tilalle tuli savolaisia
lännestä.
Ortodoksikirkon muhkea alttaripetäjä oli pystyssä vielä 1950-luvulla ja
kun sitä ei muuten saatu nurin, niin se räjäytettiin dynamiitilla.
Korostettakoon, että tämä ei tapahtunut missään Balkanin vuorilla
taisteltaessa, vaan Itä-Suomessa ihan vähän aikaa sitten.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Kartiska
26. huhtikuuta 2007
Kartiska-nimisen järven nimen arvoitus on ratkennut. Vähän fiksumpi olisi
jo sanan onematopoeettisesta olemuksesta sen arvannut, mutta minä
tarvitsin Wikipediaa asian selvittämiseen ja sen mukaan kartiska on
liistekatiska.
Liistekatiska eli sälekatiska eli kartiska tehtiin petäjästä pintapuusta
kiskotuista liisteistä, näistä n 1 cm paksuisista ja 3 cm leveistä
säleistä lyötiin pohjaan pyöreähkö pesä ja sen nieluun rannasta johtava
aita. Liisteet vitsastettiin toisiinsa koivuvitsaksin. Liisteiden väli oli
25 mm ja siteiden väli 150 mm. Liistekatiska ulottui veden yläpuolelle
noin puolimetriä ja kalat poimittiin sieltä lippoamalla. Pesän malleja oli
useita ja lokeroitakin saattoi olla useampia. Aita tehtiin usein havuista.
Pyydyksen pystytys aloitettiin kevätjäiltä ja kevään kutukalat olivat
pääsaalis.
Pitäisi joskus rakentaa moinen vehje samoin kuin muinaisten esi-isiemmemme
muutkin pyydykset. Pajumerran osaisin ehkä tehdä, vaikka Suomelan
Ville-vainaa ei sitä kyllä uskoisi (Nähtyään tekemäni vasaran varren, hän
hetken mietittyään kehoitti minua vakavsti harkitsemaan opintojen
jatkamista niin, että pääsisin sisätöihin.) Loukku, jonka vielä edellisen
sukupolven miehet hallitsivat, on minulle sen sijaan täysi mysteeri.
Perminkin virittäminen on vielä opettelematta.
Muuten jo Kalevalassa kerrotaan, miten tuhat vuotta sitten taattomme
osasivat tehdä komposiittijousia. Petäjä ja koivuviiluja liimattiin yhteen
kalanruotoliimalla ja päällystettiin tuomen kuorella Sillä ammuttiin
vaikka hirviä. Kymmenentuhatta vuotta sitten oli vielä Suomessakin
suurriistaa eli mammutteja ja näitä norsuja suurempia eläimiä muinaiset
esi-isämme kaativat vipukeihäillä. Se on pieni joustava keihäs, joka
heitetään matkaan jonkinlaista keppiä vipuna käyttäen ja sillä on
hirmuinen voima.
Nurmen Kaisun siskon poika Risto Järvisalo on erikoistunut muinaisiin
pyyntivälineisiin ja kansalaisopisto voisi järjestää kurssin aiheesta.
Itse ainakin osallistuisin.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Kiiskin Aaron metot
25. huhtikuuta 2007
Nurmen Vili-pässi sairastui ja se piti teurastaa. Yleensä Aaro Kiiskinen
kävi vain sian pesussa (lapsille suunnattu kiertoilmaus porsaan
tappamisesta), mutta lampaat hän teurasti. Kun Vilille suoritetun palvelun
hintaa kysyttiin, vastasi Aaro miettimättä “3 markkoo 20 penniä”. Se on
loppuun asti mietitty hinta, josta ei tee mieli ruveta tinkaamaan
mihinkään suuntaan.
Muutenkin Aaro oli tarkka mies, ainakin silloin kun hän kertoi jotakin.
Harmi, ettei hänen juttujaan saanut nauhalle, mutta onneksi painetusta
sanasta löytyy yksi. Oiva Korhonen kertoo kirjassaan “Mansikat, viikarit
ja sortovallat” siitä, kuinka Kiiskin Aaro kuvaili metsojen ampumistaan
päätalomaisen pikkutarkasti tasan kahden kirjan sivullisen verran.
Lainaanpa häpeämättä Oiva-vainaan tekstiä tapauksen loppuhuipentumasta:
“Otin jyvälle mustan. Piukautin. Se rupes räpisköemään. Toeset lähtivät
lentoon. Yks män Myllynpiälle päen. Panin panoksen piippuun. Toeset
lentivät Kutsetin puolelle. Läksin kojusta. Juoksin ensimmäese saran.
Sitte kävelin. Tartun koepiin. Pikkusen vielä heilahti. Tartun toesta
koepii. Ei heilahtanu. Katon kelloo. Se ol justiisa kakstoesta minnuuttia
yl kuus. Keräsin kuus höyhentä muasta. Laeton ne sammaleen alle.
Tarkastin. Vielä yks höyhen löyty. Vein metot kojjuun. Mittasin matkan.
Sitä ol kakskymmentä kaheksa askelta. Ja kengänteränmitta piälle, sen
isomman luo. Mänin kojjuun. Tartun koepii. Katon kelloo. Se ol kuustoesta
yl kuus. Läksin kävelemään Harjulle. Otin reiluja samankokoisia askelia.
Kojulta Harjun alarapulle ol justiisa 1431 askelta. Siinä ojan kohalla
joutu pakosta ottamaan yhen aeka pitkän.”
Aaro oli syntynyt muistaaksen 1898 ja hän kuoli 1976. Omaa kotia hänellä
ei ollut, vaan mies eleli työmiehenä eri taloissa, aika pitkään ainakin
Honkosessa ja Sikasessa. Aarosta ei taida olla valokuvaa, mutta jos
sellainen löytyy, niin siitä voi ulkopuolinen tarkkailija huomata, että
hän oli ihan Nikita Hrutshevin kaksoisolento.
Aihe: Aiheeton | 5 kommenttia »
Mualiman kirjat sekasi
22. huhtikuuta 2007
Numen Kaisu kertoi, että jäät lähtivät tänä vuonna Petäisestä 16.4. Jo on
aikoihin eletty. Marraskuun alussa kävin jo sielä hiihtämässä ja pilkillä,
sitten iski takakesä voimalla ja vielä viikko ennen joulua kävin veneellä
vetämässä uistinta, jouluiltana tosin veneily ei enää olisi onnistunut.
Aikaisempi jäiden lähtöennätys oli tietääkseni vuodelta 1934, jolloin jäät
lähtivät 24.4. Tiedän, että historia osoittaa, että yleensä pessimistit
ovat olleet väärässä – yleensä he ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian
toiveikkaasti. Kuitenkin uskalla ennustaa, että ennen juhannusta vielä
käyn jäällä pilkillä ja ehkäpä kuten suurina 1860-luvun nälkävuosina menen
reellä jäätä pitkin juhannuskirkkoon, jos sinne nyt jostain syystä katson
aiheelliseksi mennä.
Muuten muistelen, että vaikka vuosina 1867-1868 maassamme kuoli 10 %
väestä, niin Sisä-Savo ilmeisesti pääsi aika helpolla. Vaikka ruoka oli
loppu kaikkialla Suomessa, niin nälän heikentämiäihmisiä kuoli ennen
kaikkea tauteihin niillä alueilla, joissa liikkui kerjäläisiä ja heidän
mukanaan tauteja. Sisä-Savo oli silloin niin syrjäistä seutua, ettei
täällä liikkunut edes kerjäläisiä.
Maallikosta tuntuu siltä, että kasvihuoneilmiö on pahempi, kuin mitä on
ennustettu ja vaikka sen estäminen taitaisikin olla monella tapaa helppoa
vaikkapa istuttamalla muutama miljoona neliökilometri uutta metsää, niin
kyllä se tulee ja sitten mualiman kirjat vasta sekasin onkin.
On muuten syytä pohtia sitä, että kun lämpötila alkaa olla Keski-Euroopan
viljavien seutujen tasolla sillä erotuksella, että täällä aurinko paistaa
kesällä yötä päivää, niin kannattaisikohan mansikanviljelijöiden alkaa
opiskella maissin ja riisin kasvatusta ihmiskunnan ruokahuollon
turvaamiseksi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Pallosalamoita ja torakoita
19. huhtikuuta 2007
Kotimökkini on osa maailman kirjallisuuden historiaa. Kirjassaan Mansikat,
viikarit ja sortovallat Palakeen Oeva eli kansakoulunopettaja-kirjailija
Oiva Korhonen kertoo sivulla 27 seuraavaa:
“Kostin mökillä oli salama tullut tupaan oven raosta. Se oli liikkunut
tuvassa kuin jotakin etsien eikä ollut kehenkään koskenut. Savupiipusta se
oli ulos mennyt ja ollut padan kokoinen pallo.Torakatkin kahto seinän
raosta, sanoi Iso-Hilda (siis mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret,
vaan ne olivat valtavat) jälkikäteen ja yritti nauraa.”
Oivan kirjassa mainittuja torakoita vielä jossain on, mutta pallosalamat
ovat hävinneet. Olen nykyihmisiltä kysellyt, mutta enää niitä ei nähdä
eikä tiedekään ole niitä pystynyt todistamaan olevan olemassa
puhumattakaan, että niitä pystyttäisiin keinotekoisesti tuottamaan.
Luulisi, että jos pallosalamoita oikasti olisi, olisi niille paljon
hyötykäyttöä maamme energiahuollossa, sillä kansanperinteen kertomusten
mukaan hyvin kevyeen ainemäärään on niissä pakattu tuhottoman paljon
tehoa. Jokaiselle alkaa olla kamerakännykkä plakkarissaan, joten
toivottavasti joku onnistuu ilmiön ikuistamaan videolle ja samalla hän
myös ikuistaa itsensä tieteen historiaan.
Pallosalamoiden lisäksi Kärkkäälän kylällä liikkui ennen myös taitavia
kaivonkatsojia, jotka taikavarvulla löysivät erehtymättä vesisuonet.
Nykyään amerikkalainen taikuri ja skeptikko James Randy on luvannut
miljoona dollaria sille, jonka taikavarpu toimii tieteellisissä kokeissa –
nyt kaikki kylän varpumiehet ilmoittautukaa allekirjoittaneelle. Olemme
kohta kaikki upporikkaita.
Aihe: Aiheeton | 4 kommenttia »
Laulajapoikia
14. huhtikuuta 2007
Laitisten opettajapariskunta muutti Kärkkäälästä Iisveden sahayhdyskuntaan
eikä Kai Laitisen muistelmien mukaan ongelmia ollut, vaikka isä-Kalle oli
suojeluskuntaupseeri ja vaikka vuoden 1928 kunnallisvaaleissa
laitavasemmisto sai Iisvedellä 70,2 % annetuista äänistä.
Naapurissa asui Iisveden punakaartin päällikkö Junkkarinen, jonka perheen
pojat saattoivat olla koulussa heittiöitä, kuten tapana oli sanoa, mutta
laulunumeroihin sekään ei vaikuttanut. Ja hyvinhän se Erkki Junkkarinen on
laulanut kouluaikojen jälkeenkin.
Kärkkäälän kylällä asuneet Vepsäläiset olivat Junkkarisille sukua – ettei
vain ollut peräti niin, että ammattimetsästäjä ja pyhäkoulun opettaja
Kalle oli Erkin eno. Muistan, että Kallen poika Viljami oli myös
laulumiehiä ja saattaisiko musikaalisuus asua Vepsäläisten suvun
geeneissä. Nimittäin Salmisen asemamies Vepsäläisen poika Kari
Vepsä(läinen) on maamme iskelmätähtiä.
Vepsäläisen Viljami ei ollut punakaartissa kuten sukulaisjunkkariset, vaan
hän kuului suojeluskuntaan. Kuulema syynä oli se, että sieltä sai ruutia,
jota pystyi käyttämään myös metsästysaseissa. Niinpä Viljami olikin lähes
sokea, sillä kiväärin ruuti oli räjäyttänyt haulikon miehen silmille.
Metsästysharrastusta tapaturma ei estänyt – korkeintaan hidasti.
Ensimmäisiä asioita, joita elämässäni muistan on se, kun Viljami
Vepsäläinen ampui pihakuusestamme oravaa. Isäni seisoi ampujan takana
johtamassa tulta ja kyllähän siinä kurrelle huonosti lopulta kävi, kun
vastassa oli kaksi miestä.
Kun muutin Kuopiossa nykyiseen asuntoomme, kysyin huoneiston entiseltä
asujalta vanhalta kuopiolaiselta mäkikotkalta Juhani Putkoselta, että
kilpailiko hän koskaan samoissa kisoissa kuuluisan suonenjokelaisen
mäkihyppääjä Kari Tapio Jalkasen kanssa. Ei ollut kilpaillut, mutta Kari
Vepsän kanssa kyllä.
Muuten Suomen toiseksi parhaan iskelmälaulaja Kari Tapion setämies Niilo
Jalkanen asui Kärkkäälässä ja myös hänessä oli taiteellistalahjakkuutta.
Hän veisteli näyttäviä kaappikelloja ja muistelen pitäjänlehdessä
mainitun, että hän olisi nuoruudessaan opiskellut veistoalan
taidelaitoksessa.
Mainittakoon, että vielä Kari Tapiotakin parempi laulaja Olavi Virta oli
Itä-Hämeen eli Sysmän poikia. Asuin ennen itsekin sillä suunnalla eikä
minusta Virta saanut siellä hänelle kuuluvaa arvoa. Sysmässä nimittäin
ihminen ei ole ihminenkään, ellei hänellä ole vähintäin 100 hehtaaria
maata. Lisäksi Virran (eli Ilmenin) suvussa oli mustalaisverta, joka näkyi
mestarin ulkonäössä ja kuului myös hänen äänessään. Lisäksi Ilmenin suvun
miehet kuuluivat Sysmän punakaartin kantaviin voimiin ja taisipa kaiken
huipuksi olla vielä niinkin, ettei se Olavikaan ollut mikään vesipoika.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
Hilja-Kustaavan edeltäjä Aino Forsström
11. huhtikuuta 2007
Legendaarinen 40-vuotta kylän sivistystyöstä vastannut Hilja-Kustaava
Vainikainen ei ollut Kärkkäälän kansakoulun ensimmäinen opettaja, vaan
hänellä on ollut luultavasti ainakin kaksi edeltäjää. Iisvedellä syntynyt
kirjallisuuden professori Kai Laitinen kertoo muistelmateoksessaan Pitkät
vedet ja maailman rannat, että hänen äitinsä Aino Laitinen os. Forsström
toimi koulun opettajana vuosina 1906-1910.
Pusulalaisen Aino Forsström Kärkkäälään muuttamisen syy oli, että hän
seurusteli Lempyyltä kotoisin olevan kansakoulunopettaja Kalle Laitisen
kanssa ja niinpä sukunimi myöhemmin vaihtui Laitiseksi. Oppilaatkin
ymmärsivät tilanteen, koska heidän kerrotaan joskus nähdessään sulhasmies
Laitisen lähestyvän koulua virittäneen virren Iloitse morsian. Naimisiin
mentyään Laitiset muuttivat Iisvedelle opettajiksi.
Savoa Aino Laitinen ei oppinut koskaan kunnolla, vaan puhui selkeää
kirjakieltä. Hän tapasi kuvata Savon kielen hankaluutta kertomalla kaskua
entisestä Kauppisesta, joka havaitsi Savoon saavuttuaan sukunimensä
vääntyvän “Kaappiseksi”. Tästä työlästyneenä hän muutti nimensä muotoon
Kaappinen – jolloin kutsumanimeksi tuli tietenkin “Kuappinen”.
Jos Hilja-Kustaava oli kolmas opettaja ja Aino Forsström toinen, niin
selvitettäväksi vielä jää, kuka oli Kärkkäälän kansankynttilänä vuosina
1904 – 1906.
Aihe: Aiheeton | 1 kommentti »
Nätti-Jussi ja Nätti-Ville sekä Mörkö-Kalle
9. huhtikuuta 2007
Nätti-Jussi on Suomen kuuluisin Nätti. Nätti -Jussi oli pieni ja
heiveröinen metsätyömies viime vuosisadan alkupuolen Perä-Pohjolassa. Mies
oli vielä kaiken lisäksi pahasti invalidi; toinen jalkaterä osoitti
taaksepäin, joten helppoa hänen elämänsä ei ole ollut Lapin
metsätyömailla. Huumorin avulla hän kuitenkin sinnitteli elämänsä läpi ja
jätti jälkeensä paljon tarinoita, joista taitavasti varastan tähän yhden:
“Pisalaiset ja Jaatilalaiset oli tapellu ja nättikin oli joutunu siihen
mukhan, tappelun loputtua Nätti oli tuntenut pääsä kipua ja menny käymhän
lääkärisä. Lääkäri vilikasi nättiä ja totes, että sullahan on kirves täälä
takaraivosa, mutta en voi sitä täsä alakaa irrottamhan, vaan lähetän sinut
rovaniemele tutkittavaksi, Nätti tuumas siihen, että voiskos sitä kirveen
vartta vähä lyhentää, että mahtuis ees lakki päähän.”
Tästä linkistä löytyy Jussin kuvia ja enemmänkin tarinaa miehestä.
http://www.rovaniemi.fi/?deptid=7559. Huomatkaa alakuvan Jussin taaksepäin
kääntynyt jalkaterä.
Suomen toiseksi kuuluisin Nätti oli Kärkkäälän kylältä kotoisin ollut
Nätti-Ville. Muistelen Anne Koivistoisen kertoneen, että Ville olisi tämän
linkin kuvan keskellä oleva herrasmies
http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva3.html . Oikealta nimeltään
Nätti-Ville oli Ville Koivistoinen ja hän oli Närhilänä paremmin tunnetun
talon poikia – tätä taloa asuu nyt Pekka Pellinen vaimoineen.
Nätti-Villen nimen selitys on minulle arvoitus, osaisikohan joku sen
kertoa? Ville ei valokuvassa näytä mitenkään poikkeuksellisen nätiltä tai
rumalta – enemmänkin hän vaikuttaa riskiltä mieheltä, kuten Suonenjoen
pitäjän pitkäaikaisen poliisin 1900 luvun alkupuolella kuuluikin olla.
Ilmeisesti Nätti-Ville ei ollut kovinkaan virkaintoinen. Isäni on
kertonut, että kerrankin kieltolakiaikaan, hän oli ollut partioimassa
kirkonkylän kujilla ja eräästä vinttihuoneesta kantautuvat äänet kertoivat
siellä vietettävän ns. hauskaa elämää, joka tietenkin herättää muissa
pahennusta.
Villen partiokollega oli ilmeisesti nollatoleranssi-linjalla ja vaati,
että tilanteeseen on välittömästi puututtava, varsinkin kun vinttihuoneen
ikkuna oli auki ja ikkunalle vielä johtivat houkuttelevasti tikapuut.
Ville ei ollut halukas rynnäköimään, jolloin kollega lausui, että “sinähän
nyt lammas olet, kun et uskalla” ja singahti itse tikkaita pitkin
keskeyttämään paheksuttavan elämän vietto.
Sekunttia myöhemmin hän kuitenkin lensi pääedeltä takaisin ikkunasta.
Otsaan oli kohonnut suuri sarvi ja sen nähtyään Nätti-Ville totesi
rauhallisesti, että “sieltähän se pässikin tulloo.”
Muuten minun lapsuudessani kuria ja järjestystä yleisissä
huvitilaisuuksissa edusti Mörkö-Kalleksi kutsuttu iso ja musta
järjestysmies, jonka väitettiin olleen syntyisin Pielavedeltä ja
presidentti Kekkosen lapsuuden kavereita.
Muistan, että meillä kärkkääläisillä oli joskus nappulaliigassa
potkupallo-ottelu kirkonkyläläisiä vastaan ja Kalle oli ainut yleisön
joukossa, joka kannusti meidän joukkuetta. Kalle oli ollut nuorempana
pitkään työmiehenä Kärkkäälässa ja sympatia meitä kohtaan juonsi varmaan
siltä ajalta.
Kun hävisimme ottelun, poistui Kalle paikalta ja jupisi kirkonkylän
notkahteleville nuorille, että “mänkeepäs Kärkkäälän talavella, niin ette
kyllä pärjee”. Ja siinä hän oli aivan oikeassa. Kalle tiesi, että opettaja
Suomela oli kouluttanut meistä ennen kaikkea kilpahiihtäjiä.
Mörkö-Kalle liikkui eläkepäivinään Suonenjoen keskustassa aina siellä
missä jotakin tapahtui, esimerkiksi junat saapuivat tai lähtivät. Kallen
seurassa takavasemmalla kuljeskeli pitkä ja hoikka harmaahapsinen pappa,
joka vaikutti aivan seurueen johtajan adjutantilta. Syystä, jota tarina ei
kerro, kutsuttiin adjutanttia Porno-Puroseksi, koska siihen aikaan täytyi
kaikilla olla lisänimi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Lisää nimistä
3. huhtikuuta 2007
Iso-Pekan kanssa olemme kommenttipalstalla vaihtaneet mielipiteitä
Kärkkäälän kylän paikannimistä. Kipinä ja Lapsilahti arvoitukset on
ratkaistu, mutta esimerkiksi Rokkalahti on vielä mysteeri; ehkäpä sen
rannalla on ammoin viljelty hernettä.
Eräät kylän nimet ovat vielä tutkimustyön työn alla, tosin ratkaisu ei ole
kaukana. Palkeena tunnettu Kaken ja Taimin entinen asuinpaikka on
viralliselta nimeltään Palehonka ja se tarkoittaa salaman pirstomaa
petäjää – ilmeisesti paikalla on joskus ollut tällä tavalla
invalidisoitunut puu.
Omaa kotipaikkaani kutsutaan Kostinmökiksi, virallinen nimi on Ahola. Kost
on ollut sukupolvien ajan Ruotsin armeijan antama ruotsinkielinen
sotilasnimi tälle Koivistoisten sukuhaaralle ja periytyy 250 vuoden takaa,
mutta vielä vaarini oli ajatellut lyhentää kohtuuttoman pitkän sukunimensä
Kostiksi. Kost tarkoittaa ruokaa ja ehkäpä Mikko Koivistoinen kuusi
sukupolvea sitten saapui huomattavin muonavaroin varustettuna armeijan
rulliin.
Seudulla on muitakin ruotsalaisperäisiä nimiä, jotka ehkä periytyvät
sotilasnimistä. Isäni pikkuserkun edesmenneen ravivalmentaja Evert
Ryytterin (suomeksi ratsumies) esi-isä lienee ollut hevosvalmentajana jo
suurvalta Ruotsin armeijassa ja ehkäpä Pomell-nimikin periytyy
sotatantereilta. Kröger-nimi lienee saksalaisen merimiehen peruja, sillä
sota-ajan saksalaisessa elokuvassa Kultainen kaupunki sanotaan, että
kaikki Krögerit ovat merimiehiä.
Pönkä-talon virallinen nimi taitaa olla rovastila ja sen nimi periytynee
piispan tarkastuskäyntien ajalta, jolloin rovasti majoittui tähän taloon
ja piispa Piispalan taloon, josta on myös korkea Piispalanmäki saanut
nimensä. Pönkä muuten Veikko Matilaisen kertoman mukaan tarkoittaa
porstuatonta mökkiä.
Kärkkäälä on perinteistä körttiläisaluetta ja Iso-Pekka kertoi Ukko-Paavon
herätysliikkeen antaneen nimensä Kipinä-talolle. Pipliakangas, jossa
omakin mummoni on syntynyt, on kuulema saanut nimensä siitä, että raamattu
eli biplia on ollut osana kauppahintaa tilaa ostettaessa kauan kauan
sitten.
Aihe: Aiheeton | 12 kommenttia »
Lisää teologiaa
31. maaliskuuta 2007
Kansanedustaja Päivi Räsänen on kirjansa “Päivien ketjusta – uskosta ja
arjesta” perusteella upea ihminen. Muutkin maamme naiset voisivat ottaa
hänestä oppia. Päivin mies Niilo on onnenpoika. Viimeiset viisi vuotta hän
on ollut evp, eli elänyt vaimonsa palkalla tehden teologista
tutkimustyötä. Kateeksi käy.
Täysin synnitön Päivi ei ole; 12-vuotiaana hän otti äitienpäivän kunniaksi
ns. perskännin naapurin tytön kanssa juomalla naapurin kotiviinit
tuulensuojaan. Muitakin rikkeitä löytyy taustalla. Metsätiellä tuli
harjoiteltua autolla-ajoa ennen kortinsaantia. Tämän synnin hän yritti
kyllä tunnustaa eritason poliisiviranomaisille, jotka eivät kuitenkaan
suostuneet reagoimaan tähän kauheuteen muuten kuin muuttumalla mietteliään
näköisiksi. Vai sellaisia virkamiehiä maassamme on! Ellei ko.
poliisiviranomaisten virkavirheet olisi vanhentuneet, niin ilman muuta
kantelisin oikeuskanserille – ainakin joku pöytäkirja olisi Päivi Räsäsen
tapauksesta pitänyt laatia.
Kansanedustaja Räsänen kirjoitti kuusi ällää ja sai matematiikasta täydet
pisteet, joten hän on äärimmäisen älyläs ihminen. Ninpä hän kirjoittaa
kirjansa sivulla 233 seuraavaa:
“Ristillä tapahtuneessavaihtokaupassa Kristus otti vastuullen kaikki
syntimme ja kaiken pahuutemme sekä niiden rangaistuksen kuoleman. Samalla
hän lahjoitti meille oman synnittömyytensä, pyhyytensä ja vanhurkautensa,
jonka palkkana on iankaikkinen elämä. Ristillä Kristus asettui Jumalan
pyhän vihan kohteeksi, jotta me, joihin sen kuuluisi kohdistua, saisimme
iloita Jumalan armosta ja rakkaudesta.”
Tähän minä en yksinkertaisena ihmisenä pysty sanomaan kuin, että VOI HERRA
JUMALA!
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Syvänniemen panssarit
4. kesäkuuta 2007
Törmäsinpä vanhaan syvänniemeläiseen, joka kertoi kuunnelleensa
sota-aikana pikkupoikana, kuinka panssarivaunut ajelivat Syvänniemellä.
Asia kuullosti sen verran erikoiselta, että tutkin vähän tapauksen
taustoja.
Netistä löytyy asiaa kylän historiasta (
http://www.syvanniemi.org/historia.htm ) ja siellä mainitaan, että
rullatehtaan tiloja käytettiin sotamateriaalin korjauspajana. Voi olla,
että siellä on korjattu jotain isoäänisiä moottoreita, joista pikkupojan
mieleen jäi käsitys tankeilla huristelusta.
Sotahistorioitsija Pekka Kantakosken kirjasta “Punaiset panssarit” käy
ilmi, että suomalaisten saamat sotasaalisvaunut kunnostettiin Varkaudessa.
Sinnehän on sentään rautatie toisin kuin Syvänniemelle. On vaikea uskoa,
että rikkinäisiä panssareita olisi raahattu maanteitäpitkin korjattaviksi.
Kantakosken kirjasta muuten ilmeneese hämmästyttävä asia, että
Neuvostoliitto valmisti toisen maailmansodan aikaan 120.000
panssarivaunua, joten niistä liikeni kyllä satoja suomalaisillekin.
Kantakosken vielä hätkäyttävämpi tieto on se, että sodan jälkeen
länsivaltojen vankileireillä menehtyi yhtä paljon saksalaisia sotavankeja
kuin venäläisten vastaavissa laitoksissa. Ihme on jos totta on!
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Rautaa
31. toukokuuta 2007
Viime vuonna lähetin Geologiselle tutkimuslaitokselle tutkittavaksi nyrkin
kokoisen rautamötikän, joka löytyi muinoin kotipellosta. Suomesta on
löytynyt kolme rautameteoriittia ja luulin, että nyt löytyi se neljäs. Ei
löytynyt, sillä asiantuntijoiden vastauksen mukaan möhkäle liittyi
jotenkin raudanvalmistukseen ja että siinä on jonkin verran nikkeliä, jota
ei meteoriiteissa pitäisi olla.
Tiedä vaikka löydös liittyisi jotenkin metsän takana Karttulan
Syvänniemellä 1868 – 1908 toimineeseen Sourun rautaruukkiin. Se oli
aikoinaan yksi Suomen suurimmista ruukeista ja työllisti parhaimmillaan
parisataa henkeä. Laitos jalosti rautaa järvimalmista ja sitähän meillä
riittää ja kyseessä on vielä uusiutuva luonnonvara – parhaimmillaan
sadonkorjuun voi suorittaa 20 vuoden välein.
Kärkkäälänkin vedet ovat hyvin rautapitoisia ja suotuisissa oloissa se
saostuu järvien pohjille, josta sitä ennen nostettiin. Hyviä paikkoja ovat
muutaman metrin syvyiset virtaamattomat vedet, joissa kasvaa lahnaheinää.
Hyvältä paikalta mies saattoi päivässä nostaa tonnin malmia, jonka
rautapitoisuus on 20 – 40 %. Kakkisen järven Malmiluoto viittaisi siihen,
että sieltä on joskus nostettu tätä tarveainetta ja luulen, että ainakin
Rastin pohjasta sitä on myös raavittu. Kumpusen lähellä on Miilukangas,
josta selväst näkee, että siellä on joskus poltettu puuhiiltä ja nekin on
varmaan myyty Sourulle. Yksi malmikilo vaati kilon puuhiiltä.
Sourun ruukin toiminta loppui 1908, jolloin tekniikka oli kehittynyt niin
pitkälle , että vuorimalmin louhinta oli halvempaa kuin järvimalmin nosto.
Sourun ruukista on enää muistona 25 metriä korkea savupiippu.
Mainittakoon, että vaikka edellisessä jutussa kerrottu maamme (uskoakseni)
ensimmäinen moottoriajoneuvo liikennöi Syvänniemellä, niin kuitenkaan
maamme ensimmäisiä katuvaloja ei saatu sinne, vaan Helsinkiin ne ehdittiin
rakentaa vähän aiemmin.
Sodan jälkeen Syvänniemellä oli silloisen teollisuuden rakennemuutoksen
seurauksena hyvä asuntotilanne ja siksi sinne sijoitettiin paljon Karjalan
siirtolaisia. Karjalaiset ovat ahkeria ja aikaansaapia ihmisiä ja he
alkoivat pian rakentamaan kylälle tanssilavaa. Kuitenkin tähän
itäsuomalaisuuteen liittyy myös jonkinlainen impulsiivisuus. Niinpä
Syvänniemen evakot kesken tanssilavan pystytyksen päättivätkin, että tästä
tanssilavasta tehdäänkin kirkko ja se siitä sitten tehtiinkin.
Ja siellä seisoo vieläkin harvinaisen kaunis tsasouna ja luulenpa, että se
mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret vaan valtavat, kuulikin metsän
läpi nimenomaan sen kellojen äänen.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Pelastakaa Annikki
28. toukokuuta 2007
Putinan mäelle näkyy tai ainakin aikoinaan näkyi Syvänniemen kirkon torni.
Ja väitetään, että mummoni Hilda, jonka korvat eivät olleet suuret, vaan
valtavat, kykeni kuulemaan kirkon kellojen kuminan. Maantietä pitkin on
Kärkkäälästä Syvänniemelle noin 25 kilometriä, mutta linnuntietä metsän
läpi paljon vähemmän.
Niin hullua kuin se onkin, oli sisäsavolainen Syvänniemi aikoinaan maamme
teknisen kehityksen kärjessä, sillä 1871 hankki siellä toiminut
rautatehdas Sourun ruukki ehkäpä maamme ensimmäisen moottorikäyttöisen
ajoneuvon. Maantiellä höyrynvoimalla rautaa ja lankkuja kiskonut yli 8000
kilon veturi kykeni kiskomaan 4-5 vaunua, jotka tyhjinäkin painoivat 4100
kiloa.
Pitkään tämä hökötys ei kuitenkan liikennöinyt, sillä 23.9.1871 klo 14.00
se humpsahti Saittajärven pohjaan, kun sitä oltiin siirtämässä lossilla
järven yli. Juhapekka Tuominen kertoo tapauksesta kirjassaan “Keihästaival
– historian murros Syvänniemellä”
Kirjan mukaan lokomotiivin kuljettamisesta huolehtivat rahtimiehet elivät
arveluttavaa elämää ja, että huono käytös ja työmaajuopottelu levittivät
heidän huonoa mainettaan. Masinistien ja kaikkien savolaisten kunniaksi on
kuitenkin luettava, ettei onnettomuudessa ollut kysymys maamme
ensimmäisestä rattijuoppoustapauksesta.
Virallisen poliisitutkinnan mukaan järkyttävän tapauksen selityksenä oli,
että Lovisa Airaksinen-niminen neitonen oli pelehtinyt veturin sisällä
veturinlämmittäjä Aron Myöhäsen kanssa. Todistaja Adam Kääriäisen mukaan
Lovisa Airaksinen oli tällöin vienyt kätensä käynnistysmekanismille
traagisin seurauksin.
Veturi oli nimeltään Annikki ja vielä tänäkin päivänä Annikki ruostuu
Saittajärven pohjassa lähellä Kaislastenlahtea. Jonkun olisi tehtävä
jotakin Annikin pelastamiseksi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Puolenkymmentä killoo Ienokkia
24. toukokuuta 2007
Tauno Rilla julkaisi muutama vuosi sitten kaksi kirjaa lapsuutensa
Iisvedestä. Teosten nimet ovat “Iisvesi – isojen toiveiden pieni kylä
vuonna 1942 – 1946″ ja “Iisvesi – toteutumattomien toiveiden kylä
vuonna 1946 – 1947″.
Kirjojen perusvire on lämmin, vaikka ajat olivat kovat. Iisvesi kehittyi
tuolloin vauhdilla ja silloisten suunnitelmien mukaan siellä pitäisi nyt
olla 30.000 asukasta. Toisin kävi, mutta hämmästyttäviin saavutuksiin tuo
sahayhdyskunta pystyi kulttuurin ja varsinkin urheilun aloilla.
Iisveden kasvatteja ovat professori Kai Laitinen, lauluntekijä Lauri
Jauhiainen, laulaja Erkki Junkkarinen ja 50- luvulla kylän
työväenopistossa opetti kirjailija Airi Sinervo, jonka tuosta ajasta
kertova kirja “Koskessa kolisten” kannattaa lukea. Ja vieläkin
urheilumiehet muistelevat, miten sodan alla Iisvesi olisi voittanut
viestin hiihdossa koko muun maailman.
Tauno Rilla muistelee kotikyläänsä savon murteella ja huumorilla. Niinpä
kerrankin sota-aikana isä Rilla oli reellä palailemassa ruuan
hamstrausreissulta ja vällyjen alla oli sianruho. Vastaan asteli kolme
poliisia ja se oli tietenkin kova paikka. Elettiinhän tiukan säännöstelyn
aikaa ja luvattomista elintarpeista tuli kovat tuomiot. Isä Rilla ei
siihen hätään enää muuta keksinyt, kuin että huusi vällyjen alle, että
“nousehan Ienokki (Taunon setä Eino) jo ylös siitä! Polliisit suattavat
luulla, jotta humalassa rötkötät.”
Tilanne näyttikin päättyvän onnellisesti, mutta iltamyöhällä kolkutteli
konstaapeli Sutinen Rillojen ovelle. Onneksi hän oli yksityisasioilla –
eukko oli lähettänyt hänetkin ostamaan puolenkymmentä killoo sitä
Ienokkia.
Aina Iisveden elämä ei kuitenkaan ollut hauskaa. Taunon setä Eino Rilla
oli sahalla työnjohtajana ja hän ajautui alaistensa kanssa riitoihin –
nykyään puhuttaisiin varmaankin luottamuspulasta. Työmiehet tekivät lakon,
josta tuli yksi maamme historian sitkeimmistä.
Asiasta kertoo Kuljetus työväen liiton silloinen toimitsija Vilho Suutari
kirjassaa “Yksinäisenä sutena” monen sivun verran. Lakosta tuli molemmille
osapuolille periaatekysymys ja niinpä se jatkui lähes vuoden päivät.
Sitten käännyttiin viimeisen patruunan Juuso Walldenin puoleen asiassa ja
hän ilmoitti, että mikäli työtekijät palaavat töihin, tulee hän myöhemmin
ratkaisemaan asian työläisiä tyydyttävällä tavalla.
Miehen sanaan luotettiin ja niinpä Eino Rilla sai potkut, joutui myymään
talonsa ja muuttamaan pois. Myös Tauno Rillan isä lopetti työt sahalla ja
etsimään elantonsa muualta. Se ei varmasti ollut helppoa seudulla, joka
eli sahojen ympärillä. Tapaus oli Rilloille varmasti suuri tragedia, mutta
sitä ei Taunon muistelmista huomaa. Aika kultaa muistot.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Mansikka, kuokka ja Aulis
21. toukokuuta 2007
Yllä olevassa kuvassa vietetään kauppaedustajan ja boheemipoliitikon Ville
Vainion häitä Kärkkäälän kylällä Laitilan talossa noin vuonna 1915.
Tunnistan kuvasta ainakin vaarini Jussin ja hänen lankonsa Kalle Närhin.
Ville Vainio valittiin 20-luvulla kansanedustajaksi ja hän on ollut
sellainen poliittisen elämän väriläiskä, että miehessä olisi ainesta
kesäteatterinäytelmäksi. 50-luvun lopulla Arvo Poika Tuominen julkaisi
muistelmansa, jossa hän kertoo runsaasti vanhoista kavereistaan Leninistä
ja Stalinista, mutta kolmossijalla onkin sitten Ville Vainio.
Heti sisällisodan jälkeen 20-luvun alussa silloinen sosialidemokraattinen
kansanedustaja Ville Vainio teki eduskunta-aloitteen siitä, että Suomen
tulisi liittyä vastaperustettuun Neuvostoliittoon. Näkemystään hän
perusteli laajasti. Hyötyjä saataisiin mm. siitä, että maaseudulla
voitaisiin yhdellä suurella muuripadalla keittää kaalisoppaa koko kylän
väelle. Tuolloin ajatus oli edellä aikaansa, mutta nythän keskitetty
ruokahuolto onkin toteutumassa, kun kuntien keskuskeittiöistä toimitetaan
ateriat haja-asutusalueiden vanhusväestölle.
Ville Vainio siirtyi myöhemmin Sosialistisen Työväenpuolueen riveihin ja
sitä myötä myös Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Siellä mies pyysi, että
hän voisi omistautua ikiliikkujan kehittämiseen, jossa asiassa hän jo
mukamas olikin pitkällä. Hänet sijoitettiin metalliverstaaseen, jossa oli
projektinjohtajan käytettävissä monenlaista ammattimiestä. Ja hyvä
ikiliikkujahan siitä tulikin; jos nyt jotain vikaa hakemalla haetaan, niin
eihän se kuitenkaan ikuisesti toiminut, mutta jos maahamme joskus
perustetaan ikiliikkujamuseo, on Kärkkäälän pojan kehitelmän oltava
kunniapaikalla.
Leikkimieltään Ville ei Tammisaaren pahamaineisessa laitoksessa
menettänyt. Kerrankin hän jäi jumalanpalveluksen turvatarkastuksessa
kiinni, kun povesta löytyi elävä pulu. Tapauksen selityksenä oli, että
linnun avulla oli tarkoitus havainnollistaa Pyhähenki-käsitetä. Kun pappi
olisi lausunut kyseisen termin, olisi kyyhkynen pyrähtänyt siivilleen.
Ja kun selleissä oli ankara tupakointikielto, pyysi Ville
tarkastuskierrosta suorittaavaa vankilan johtajaa toimittamaan Vainion
omia tupakoita naapuriselliin. Tähän tirehtyöri ei kuitenkaan jostain
syystä suostunut.
Tuomisen muistelmista voisi päätellä, että herra on herra helvetissäkin
eikä Tammisaaren laitos ainakaan laitavasemmiston johtoa paljoa
hetkauttanut, tavallisen rivipunikan kokemus lienee ollut kovempi.
Liioittelua lienee kuitenkin se, että Erkki Tuomiojan vaari Sulo Vuolijoki
olisi pyytänyt vankilan johtajalta lupaa jäädä vielä vapautumisen
jälkeenkin laitokseen, koska kotona lujatahtoisen vaimon HellaVuolijoen
luona komento olisi ollut kovempi.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Aikamiestä lapsettaa
11. heinäkuuta 2007
Päätin ryhtyä herraksi ja hankin perhokalastusvälineet. Koko setti maksoi
Lidlissä 29,90 €. Yleensä nämä laitteet maksavat kymmenisen kertaa
enemmän. Mainittakoon, että myös toiset herrojen vehkeet eli Lidlin
golf-setti, maksaa suunnilleen saman verran. Hankin vielä sellaisetkin ja
menen jollekin heinäpellolle treenaamaan, kunhan seipäät on korjattu pois.
Herrana olo ei välttämättä maksa kohtuuttomasti.
Menin Petäisen siltarummun päähän ja viuhautin perhon veteen. Noin
sekunnin kuluttua jostakin liejun ja risujen seasta iski särki koukkuun
kiinni. Se oli elämäni suurimpia eräelämyksiä. Sain kaikkiaan neljä särkeä
ja neljäsataa varmaa nykäisyä. Perho näyttää olevan Kärkkäälän särjille
uusi ja houkutteleva asia.
Tosin mato-ongella saalis olisi ollut moninkertainen. Toivottavasti kukaan
ohiajaja ei minua tunnistanut uuden harrastukseni parissa. Vähän
yksirivisen maineen saa vähemmästäkin. Ja onnekseni isävainaani ei
tarvinnut tätä nähdä, miten aikamiestä lapsetti.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Petäinen ja kalajuttu
10. heinäkuuta 2007
Loman alku on mennyt metsä- ja maatöissä. Vihdoin eilen pääsin puolilta
päivin Petäiselle uistimen vetoon. Sousin Pitkä-Petäisen pohjoispään noin
2,5 km edestakaisin, aikaa meni noin tunti. Sain viisi haukea, joista
kolme oli noin kiloisia ja kaksi pientä tuppea sekä 300 ja 200 grammaiset
ahvenet.
Tämä keskellä heinäkuista päivää, jolloin oikea kalamies ei edes yritä,
koska tyhjän saa tekemättäkin. Ja heinäkuullahan hauella ei ole edes
hamapaita uskoi vanhakansa, joten sen ei pitäisi olla syönnillään.
Petäinen on valehtelematta maamme ellei peräti koko Pohjoismaiden paras
kalavesi ja vaikka mukaan otettaisiin myös kasvatusaltaat.
Eläinsuojelullisista sysitä käytin yksikoukkuista punamatoista jigiä,
jolla ei edes oikeiden kalamiesten mukaan pitäisi voida uistella kuten
yleensä uistellaan. Yksikoukkuinen jigi on sikäli hyvä laite, että se ei
yleensä kohtuuttomasti revi saaliskaloja, vaan ne voidaan tarvittaessa
vapauttaa takaisin veteen.
Tosin usein se ainut koukku on lävistänyt hauen silmän ja ymmärrän täysin
kettutyttöjä, jotka pitävät minua ihmishirviönä. Jos hauki osaisi kiljua
tuskasta, luopuisin heti tästä harrastuksesta. Kuten moni on näköjään jo
luopunut. Koko järvellä näkyi olevan vain yksi Askolan Ollin katiska.
Nykyajan ihmiset ostavat ruokansa mieluumminkaupasta valmiiksi siivottuina
ja sitä paitsi joka toinen alkaa olla allerginen kalalla ja kaikelle
muullekin.
Muuten Karjalassa rajan takana on kahdeksan kertaa vähemmän allergiaa kuin
meillä, vaikka geeniperimässä ei pitäisi olla suurta eroa. Elintason tuoma
liika siisteys on suuri ympäristöongelma maassamme. Ihmisen
immuunijärjestelmä kaipaa toimintaa ja jos sillä ei ole oikeita
taudinaiheuttajia torjuttavana, etsii se vastustajakseen vaikka kalaruoat.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Vaaleanpunaista shampanjaa
6. heinäkuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=uukuniemi07-008.jpg”
Otsikossa mainittua juomaa ryhdytään nauttimaan yllä olevassa kuvassa
uukuniemeläisten naapureiden voimin. Eikä syyttä, sillä montaa
merkkipäivää juhlitaan tässä yhtä aikaa. Liisan 80-vuotispäivistä on vasta
kuukausi, Ailin ja Erkin kultahäihin enää kolme vuotta ja allekirjoittanut
pääsi miehen ikään viisi kuukautta sitten.
Karjalassa pittää aina olla hauskaa vaikka syvän märkänis. Sovittin, että
juhlia ja shampanjan juontia jatketaan marraskuun 1. päivänä klo 18
samassa paikassa riippakoivun alla ja seurataan Pyhäjärven jäätymistä,
jonka jälkeen suunnistamme Erkin kanssa ensiriitteelle kolkkamatikalle.
Mutta suruja riittää tässäkin porukassa. Aili ja Erkki kaipaavat
Uukuniemen ihmishälinästä Pyhäjärven Suitsan saareen, jossa he aiemmin
elivät kaikessa rauhassa pahasta maailmasta tietämättä. Ei ollut tietä,
sähköjä, puhelimia tai televisiota mielenrauhaa viemässä. Turvallistakin
siellä oli, koska kun pimeällä lähti mantereelle soutamaan, valaisivat
silloisen hyvän naapurin rajavartijat soutajaa valonheittimillään ja
katsoivat, että kaikki on kunnossa.
Liisa taas kaipaa lentäjää. Suurhyökkäyksen aikaan kesällä -44 piti olla
naapurin pojan häät, mutta ne peruuntuivat, koska sulhanen ei päässyt
tapahtumapaikalle. Häätalolta pois pyöräiltäessä pyysi komea ja
ystävällinen lentäjä (Uukuniemellä oli lentokenttä) saisiko hän saatella
neitiä tämän kotiin. Erotessa komea lentäjä vakuutti ottavansa varmasti
yhteyttä, jos vain palaisi seuraavan päivän pahalta lennolta.
Ja lopun sitten arvaakin. Ei ole lentäjästä mitään kuulunut. Komeat
lentäjät eivät yleensä palaa.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
« Edelliset artikkelit
Seuraavat artikkelit »
Mahoton haukijärvi
18. heinäkuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=kakkaala07-010.jpg”
Kävinpä taas Petäisellä kalassa. Vedin vähän uistinta. Sain seitsemän
pienehköä haukea. Kolme oli kiloisia ja loput puolenkilon tuppeja. Olin
heittänyt veteen myös kaksi isävainaan peruja olevaa katiskanjäännöstä.
Yllätys oli, että toinen oli tyhjillään. Toisessa oli hauki, joka jollain
ihmeellä oli työntynyt kääpiökatiskaan. Liikkumaan se ei siellä mahtunut.
Vaaksamitalla se oli noin 80 senttinen. Kun 40 senttinen painaa
puolikiloa, niin kaksi kertaa sen mittainen painaa tietenkin kahdeksan
kertaa enemmän. Siis kun kalan pituus, leveys ja korkeus tuplaantuvat,
niin tilavuus kasvaa potenssiin kolme. Laskin kalan lihomaan, koska se oli
täysin kunnossa. Otan sen sitten kymmenkiloisena.
Suurin Petäisestä saatu hauki on painanut 14,5 kiloa; saman suuruisia ovat
muuten olleet Vehmaan ja Kakkisen isoimmat pedot. Se lienee jonkinlainen
maalaishauen rakenteellinen yläraja. Todennäköisesti Rastista, joka on
kylän suurin järvi, on saatu vähän koukkaampia, mutta niistä minulla ei
ole tietoa.
Esi-isät eivät juurikaan vetäneet Petäisen pohjoispäässä uistinta, koska
järvi on syvimmilläänkin alle kaksi metriä, oikeastaanhan se ei ole järvi,
vaan kosteikko. Muistelen kerrotun, että vaarini sai 30-luvulla
jonkinlaisen tupen, mutta vielä 60-luvulla järven ennätys oli Suhosen
Antin katiskalla saama reilu kuusikiloinen.
Sodan jälkeen järvi silloisen muodin mukaisesti laskettiin ja se taisi
sotkea kalakannan perusteellisesti. Itse sain virveliharrastusta
aloitellessani pikkupoikana reilun kiloisen jänkäkoiran enkä tiedä, että
muutkaan olisivat pyytäneet sen isompia.
Parikymmentä vuotta sitten Petäisen pintaa taas nostettiin ja samalla
kasvoivat myös hauet. Isäni sai jo seitsemänkiloisia ja oma ennätykseni on
7,7 kiloa syyskuulta 2005. Se kala tuli täysin ongelmitta ja kaappasin sen
kädelläni veneeseen. Muutama minuutti myöhemmin iski seuraava, jota
väsytin tunnin verran ja illan pimetessä koitin sen saada ylös väkisin. Ja
tietenkin siima katkesi, kuten asiaan kuuluu. Totesin jälkeenpäin siiman
olevan täysin laho. Olin saanut siimasta syvän haavan peukalooni, virvelin
kela oli täynnä verta ja epäilen, että siima ei kestä vereentymistä.
Kyrmyniskat
19. heinäkuuta 2007
FPRIVATE ”TYPE=PICT;ALT=kakkaala07-014.jpg”
Kerran kesässä täytyy käydä perinteisellä mato-ongella. Hyvin nousi siltä
Petäisen ainoalta luodolta, jolla joutsen perinteisesti pesii,
kyrmyniska-ahvenia. Sellaisia voi voissa paistaa ja syödä hyvällä
ruokahalulla. Sen parempaa kalaruokaa ei taida ollakaan. Toivottavasti
joku vielä äityy perustamaan ahvenravintolan nieltään Kyrmyniska-ahven,
muikkuravintola Sampo jo Kuopiossa onkin.
Markku Pölösen elokuvassa Koirankynnenleikkaaja on kohtaus, jossa kämpän
messiashahmo, jota esittää Taisto Reimaluoto, onkii pilkillä koko
jätkäporukalle kunnon ahvenaterian. Eikä sen onnellisempia ihmiskasvoja
ole nähty ennen elokuvan historiassa. Elokuva kertoo sodanjälkeisestä
Suomesta, jossa ei juuri roklattu ruoan suhteen.
Taisto Reimaluoto on muuten taustaltaan Kärkkäälän Sikasia ja Sikasen
Pekan veljenpoika. Harmi, että perinteinen sisäsavolainen sukunimi on
pitänyt mennä muuttamaan. Muistaakseni Taiston mummo oli omaa sukuaan
Bovellan ja Bovellanhan se elokuvamies Edvin Lainekin oli alkujaan. Ja kun
tarkkaan katsoo, on Taistossa ja Edvinissä paljon samaa näköä.
Aihe: Aiheeton | Ei kommentteja »
Mahoton haukijärvi
: Aiheeton | Ei kommentteja »
Sorsa ja minkki
25. heinäkuuta 2007
Vähiin ovat huvenneet yksinhuoltajasorsan poikaset mökkirannassa
Uukuniemellä. Alunperin niitä oli kahdeksan, nyt enää kaksi. Minkkiemo on
pystynyt tarjoamaan poikasilleen onnellisen lapsuuden.
On kummallista, että entisestä arasta erämaajärvien linnusta on tullut
täysin mitäänpelkäämätön pullamössöeläin. Odotan, että lähivuosina ne
alkavat esittämään erilaisia sirkustemppuja makupalojen toivossa. Onneksi
nykyään ne näyttävät taitavat tietävän metsästyskauden alun ja muuttuvat
silloin taas takaisin aroiksi erämaa-asukeiksi.
On myös kummallista, että amerikkalainen minkki, joka on suurinpiirtein
sama eläin kuin Euroopan vesikko, on kuitenkin niin hirmuisen paljon
paremmin sopeutunut nyky-yhteiskuntaamme. Luulenpa, että villiminkkejä on
tällä hetkellä monta kertaa enemmän kuin sen tarhassa eläviä
lajitovereita.
Maalaiskuntien tulisi ilman muuta työllistämistuella perustaa
turkismetsästän virkoja ja maamme 12.000 työttömän merkonomin ja 3.000
työttömän tradenomin joukosta löytyisi myös turkismetsästäjille
tarvittavia sihteereitä.
Eräs Uuukuniemeläinen rajamies neuvoi kaivamaan salaojaputkia jyrkkään
kulmaan maahan ja pudottamaan pohjalle särkiä – se ratkaisisi
minkkiongelman, eläin ei kuulema osaa nousta takaperin ylös putkesta.
Mutta liian julmalta tämä konsti tuntuu. Jään odottamaan kunnallista
turkismetsästäjää.