blogi2008

Pyörä        01.09.2008, 18:38

Oikeastaan alunperin tarkoitukseni ei ollut ostaa suksia vaan polkupyörä.
Näin rompetorilla uljaan 30-luvulta olevan menopelin ja ajattelin, että
koska ihmisen ei pidä tottua liian helppoon elämään, ostan sen
työmatkaliikuntaa varten. Kahdeksan kilometrin päivittäisen kävelyn voisi
ihan hyvin korvata reippaalla poljennalla antiikkifillarilla ilman, että
elintason mukanaan tuoma veltostuminen pääsisi vaivaamaan.

Väitin pyöräkauppiaalle, että vehje näyttää sellaiselta, että sillä on
selvästikin ajettu sota-aikana miinaan. Kauppamiehen mukaan näin oli tehty
monta kertaa. Menopeli oli kuulemma ollut sodassa ja että se oli ollut
mukana myös Rukajärven tie-elokuvan filmauksissa muutama vuosi sitten. Se
on muuten selkeästi mainettaan parempi liikkuvakuva,
vaikka ohjaajana oli entisen kulttuuriministerinä toimineen
alusvaatemallin näpistelyyn taipuvainen entinen mies, josta hän kasvoi
dramaattisesti erilleen vastikään.

Kärkkäälän kylään elokuva liittyy sikäli, että yhdessä pääosassa siinä on
Sikasen Taisto, jonka sukujuuret ovat vahvasti Kärkkäälän Perämaalla.
Kulttuuripiireissä mies tunnetaan Reimaluotona. Hän näyttelee mitään
pelkäämätöntä körttisotilasta, jonka Veli Venäläinen ampuu yhdellä
sillalla konepistoolilla aivan seulaksi ja sitten tämä ikämiesjääkäri
vielä hukkuu kertaalleen jokeen, mutta henki ei vain suostu pakenemaan
tämän sitkeän sissin ruumista, vaan hän pulpahtaa pintaan ja vakuuttaa
aseveljileen nähneensä veden alla Jumalan. Tosin ilmakuplia ne taisivat
sittenkin olla. Körttisotilaan osa ei oikeastaan taida olla Sikasen suvun
miehille, mikään luonnerooli.

Tarkoitukseni oli houkutella kylän liikemies Kauppisen Kake järjestämään
turisteille kohtuullista korvausta vastaan pyöräilyretki Rukajärven
suunnalle. Siellä on upeat kuntopyöräilymaastot, joissa ostamani 30-luvun
ajoneuvo olisi päässyt oikeuksiinsa. Mutta taaskaan ei käynyt kuten
haaveilin. Joku oli ehtinyt ostamaan laitteen sinä aikana, kun itse vasta
harkitsin asiaa. Niinpä ostin ne Hämäläisen Kassun kultamitalisukset. Kun
Kake järjestää sovitun pilkkimatkan Eldankajärvelle, hiihtelen niillä
siellä.

Kommentit (0)

Kultamitalisukset        31.08.2008, 16:45

Kuopion jokasyksyisellä rompetorilla otetaan tyhmältä helposti rahat
pois. Itsekin ostin 50 eurolla kuvan esittämät erikoiskilpajärviset,
joiden myyjä antoi vallan kirjallisen todistuksen, että niillä Kalevi
Hämäläinen voitti olympiakultaa 50 kilometrillä vuonna 1960. Tarina oli
niin hyvä, että päätin siihen uskoa.

Myyjän kertoman mukaan Kalevi antoi sukset eräälle pankinjohtajalle,
jolta ne olivat välikäsien kautta siirtyneet tälle kauppamiehelle. Uskon
kyllä, että myyjä oli vilpittömässä mielessä ja varmaan pankinjohtajakin,
mutta Kalevi Hämäläisestä en ole ihan varma. Itse uskon, että Kassun
suksethan ne hyvinkin ovat ja saattaa olla, että hän kertoi
pankinjohtajalle, niiden olevan kultamitalisuksien.

Kalevi Hämäläisestä on pariinkin kertaan tullut telkkarista
dokumenttielokuva, jonka on ohjannut juvalaisten Grotenfeltien
aatelissuvun taiteellinen vesa. Ohjelma tehtiin vähän ennen Kalevin
kuolemaa ja se on surullinen dokumentti katkeroituneesta suurhiihtäjästä.
Olympiasankarilla on vain yksi hammas, joka sekin puhuessa heiluu ja
sylissään hänellä on varmaankin ainut ystävänsä eli kissa, jolla on
katkennut häntä. Jäänyt varmaan oven väliin.

Itse epäilen, että sukset ovat olympiavoittajan viimeiset kilpavälineet.
Ainakin leimoista voisi niin päätellä. Mies taisi viimeisen kerran hiihtää
kilpaa Porrassalmen olympiakarsinnoissa vuonna -68. Kilpailujen
palkintojenjakotilaisuudessa kerrottiin olympiajoukkueeseen valitut.
Kalevin nimeä ei mainittu. Silloin tämä olympiasankari nousi ja poistui
tapahtumapaikalta. Ovella hän kuitenkin vielä kääntyi ja huusi paikalla
oleen  urheilutoimittajan mukaan ”Vennamo voittoon”. Se oli sitä aikaa.

Kommentit (0)

Huiskuttelua        30.08.2008, 18:07

Näissä maaottelutunnelmissa on hyvä palata vuonna 1967 järjestettyyn
kyläotteluun Kärkkäälä – Rieponlahti. Lajeina olivat hiihto, maastojuoksu,
pesäpallo, ammunta ja kuntokävelykilpailu. Kävelykilpailun matkana oli 10
km ja muistaakseni Kärkkäälästä kaikki muut 300, paitsi Satulamäen Pirkko
suorittivat kyläläisvelvollisuutensa.

Kyläottelu päättyi hämmästyttäviin tasapisteisiin 440 – 440 eikä
kysymyksessä ollut mikään sopuilu. Armoa ei annettu, mutta ei myöskään
pyydetty. Niin vakuuttaa sähköpostiviestissä minulle Niilo Korhonen, joka
oli pisteitä laskemassa. Niilo korostaa sitä, että kunnia kylien
vilkkaasta liikuntaharrastuksesta kuuluu osaltaan myös silloiselle
Suonenjoen liikuntasihteerille Lauri Girsenille, joka oli kovasti
innoostunut työstään. Muistelenpa itsekin, että Lauri kehittelii
sivukylillekin kaikenlaista urheiluaktiviteettia. Eikä se maksanut mitään,
tosin kuin nykyään, jolloin vaikkapa yksinhuoltajaäideillä ei ole varaa
kustantaa lapsiaan liikuntaharrastuksen pariin.

Muistelin tuossa Niilolle, että Girsenin Laurilla oli muistaakseni
kaitafilmikamera, jolla hän tallensi ainakin joitain tapahtumia. Olisi
mielenkiintoista, jos nuo filmit löytyisivät. Niiden dvd-kopiota voisi
myydä asiasta kiinnostuneille. Mieleeni on jäänyt, että jouduin itsekin
kuvatuksi 40 vuotta sitten, jonkun koulun maastojuoksukilpailun jälkeen.
Pyynnöistä huolimatta en suostunut hymyilemään ja vasta pitkällisen
painostuksen jälkeen suostuin kohottamaan toisen yläraajoistani voiton
merkiksi. Olin siis kuin Seppo Räty, joka ainoastaan Helsingin MM-kisojen
palkintopallilla suostui heilauttamaan kättään. Myöhemmin mies perusteli
riehaantumistaan: ”vittuillakseen vähän huiskuttelin”.

Oman karun miehekkyyteni oli oppinut varmaankin Tainionkosken Sfinksiltä
Ossi Karttuselta. Hänen isänsä on muuten Karttusen Jallu Iisvedeltä,
sieltä hiihtäjä Jalkasten maisemista. Mainittakoon, että karu perusjätkä
Ossi Karttunen kilpaili huipulla noin 20 vuotta säilyttäen aina
hötkyilemättömän käytöksensä. Eikä hän vaatteillaankaan koreillut. Sama
Tainionkosken Tähden edustuspaita palveli häntä kokoajan, vaikka olikin
loppuvuosina niin pahasti harsuuntunut, ettei meinannut päällä pysyä.

Kommentit (0)

Niilo Korhosen muistoja Kärkkäälästä        29.08.2008, 22:10

Sainpa sähköpostia Niilo Korhoselta, joka kylällä tietenkin tunnetaan
Korholan Niilona. Hän on ensimmäistä ikäluokkaa, joka kirjoitti Syonenjoen
Yhteislyseossa ylioppilaaksi. Elämäntyönsä hän teki Rieponlahden
yläkansakoulun opettajana. Niilo on muiden Korholan miesten tapaan
intohimoinen urheilija ja mielestäni hänen merkittävin saavutuksensa on
pituushypyn Suomen mestaruus sarjassa miehet yli 70 v Väinölänniemen
kentällä kaksi vuotta sitten. Tulos oli 4m25 cm ja epäilen, ettei
maailmassa ole montaa, joka siinä iässä ponkaisee pitemmällä. Toivotaanpa,
että Niilo lähettelee enemmänkin muistojaan Kärkkäälän kylältä.

NIILO KORHOSEN MUISTOJA

Olen katsellut sivujasi suurella mielihyvällä. Kun näin kuvia äitisi
80-vuotis tiimoilta, seuraavana yönävalvoessani jostakin syystä sain idean
muistella isääsi Toivoa, Kostin Topia kuten me kyläläiset sanoimme.
Äitini, Ruusa, kai sinä hänet muistat, sanoi joskus Korholan keittiössä
monen lähimmäisen kuullen: ”Minä vaan jostakin syystä tykkään jotenkin
tuosta Topista”. Siihen taisi joku urahtaa: ”Jaa”.

Tuo mummon sana on kuitenkin paljon pyörinyt päässäni ja siitä kaikki
seuraava on seurausta. Ruusa-mummo oli viisaasti ajatteleva ihminen. Sodan
jälkeen kuuntelimme akkuradiota säästeliäästi. Sähköjä ei kylällä vielä
ollut. Metsäradio oli eräänä talvena tavallistakin tärkeämpi. Siinä
selostettiin useampana iltana valtakunnallisten mottimestaruuskilpailujen
kulkua. Toivo oli kilpailussa parhaiden joukossa jame ihmettelimme, kun
muistaakseni hän oli päivässä tehnyt 6 kuutiometriä halkoja pystymetsästä
pinoon asti.Työvälineenä oli silloin pokasaha ja kirves. Lieneekö
tyttärensä Ailan lisäksi kukaan kärkkääläläinen päässyt niin pitkälle
urheilu-urallaan. Saaneekohan kukaan nykymies edes moottorisahalla
tuommoista määrää halkoja päivässä tehdyksi. Kuntoa siinä on pitänyt olla.

Niinpä sitten kävikin niin, että kun Korkeaharjulla pidettiin noina
vuosina aika isoja hiihtokilpailuja, päätti Toivokin kerran osallistua.
Olimme kuin puulla päähän lyötyjä, kun hän voitti yleisen sarjan.Sen
muistan, että rata oli hirmu raskas. Se kävi Ilotunpurolla ja nousu sieltä
Piispalanmäelle on iso. 40-luvun lopulla kylälle tuli kova
lentopalloinnostus. Sitä jatkui kymmenkunta vuotta.

Korholan entisen tallin päässä pelattiin joka päivä tuntikaupalla. Toivo
tuli mukaan ja Kolehmaisen Paavomyös. He olivat meille kuin isähahmoja
tuossa touhussa. Ikimuistoinen oli eräs mansikanmyyntireissu. Toivollaoli
monena kesänä hyvät markkinat Oulussa. Perjantain poiminnat hän tahtoi
itse henkilökohtaisesti viedä sinne.Veljeni Pentti oli Volski-bussillaan
kyytimiehenä.

Jostakin syystä eräänä perjantaina minä ja Tuukinharjun Marttikin
tunkeuduimme samaan kyytiin. Tässä tulee esille Toivon sosiaalisuus.
Kuorma oli suuri, yhteesä mansikoita liki 1000 kiloa ja yhteenä 5 ihmistä.
Pentti jaToivo edessä, Anja, Tuukin Martti ja Tuulikki ja vielä minä
takapenkillä. Oli tosi ahdasta ja auto verrattuna nykyautoihin aika
hintelä. Muistan kun Toivo mennessä sanoi meille: ”Syökää minun
laatikoista, omissanne eiehkä riitä mitta”. Laatikot olivat meidän nenämme
edessä siinä. Tämä tapahtui -63 kesällä.

90-luvun puolivälissä olimme toivon kanssa Korholan vanhassa tuvassa.
Toivo siinä katseli ja sitten sanoiminulle vakavasti: ” Isäsi ja hänen
kaikki veljensä olivat semmoinen veljessarja, ettei sitä ole milloinkaan
ollut eikä tule olemaan”. Olin vähän aikaa hiljaa. Hän alkoi perustella.
Pääasia siinä oli sopuisuus keskenään ja kaikkien kyläläisten kanssa. Hän
oli sitä mieltä tosissaan ja hän sen myös tiesi. Mutta kun hän sen sanoi
ääneen, Se kertoi minulle paljon myös kertojasta niitä samoja asioita.

Vielä eräs muisto. Tiistaina 18.7.1995 juoksimme Olli-Pekka Korhosen
kanssa pitkän lenkin. Se meni Toivon kodin ohi ja siinä kohti matka oli
tasan puolessa välissä eli olimme taivaltaneet noin 14,5 km. Olin pari
kymmentä metriä kaverini takana. Vauhti oli minulle vähän yläkantissa.
Onhan se tuo Pekka 20 vuottanuorempikin ja noina vuosina juoksi jonkun
maratoninkin. Seuraavana lauantaina oli setäni, Heikin hautajaiset. Olimme
seurakuntakodin pihassa pois tulossa muistotilaisuudesta. Kysyin Toivolta:
”Näitkö, kun juostiin tiistaina?” ”Näinhän minä”, oli vastaus. ”Mitäpä
ajattelit?” koetin kai hankkia vähän kehuja. ”No, minä aa ttelin, että on
sillä Taivaan Isällä kaikenlaisia lapsia, varsinkin se jälkimmäinen”. Se
oli hyvin sanottu. Se oliuskontunnustus ja suuri totuus samassa.

23.8.08 Niilo Korhonen

Kommentit (0)

Raketti Savon taivaalla        28.08.2008, 19:23

Eilen kerroin, kuinka Heinolan tunnettuisuus lisääntyi ufon avulla 1969.
Saman kaltaisella tavalla kohosi Suonenjoki maailman maineeseen 1948.
Tuolloin Silvo Sokka-niminen kuopiolaisnuorukainen teki tempun, jonka
vuosipäivää olisi paikkakunnalla aiheellista viettää lokakuun 7. päivänä,
jolloin illat ovat jo pidentyneet ja elämä maalla alkanut tuntua
pitkäveteiseltä. Suonteen rannalla tulisi järjestää muistojuhla, johon
kunniavieraaksi ja juhlapuhujaksi kutsutaan itse jostakin syystä nimensä
muuttanut lentäjäsankari ja paikalla voitaisiin myydä tuoretta kotimaista
lakritsaa sekä laulaa karaokea.

Tapauksen taustasta kerroin joskus aiemminkin, mutta kerrataanpa.  Silvo
Sokka siis nousi  median polttopisteeseen 60 vuotta sitten, jolloin
hän väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Jännevirralta Suonenjoelle
kolmessa minuutissa. Suontee-järven yläpuolella kone sai moottorivian ja
syöksyi veteen. Silvo löytyi rannalta toistaitoisena ja saatuaan järkensä
valon takaisin, hän paljasti äimistyneille kuulijoille huikean tarinansa.

Maailman tidotusvälineet, joukossa taisi olla jopa selostaja Pekka
Tiilikainen radioautoineen, syöksyivät paikalle. Myös maamme
puolustusvoimain edustajat saapuivat huolestuneina tutustumaan
tilanteeseen, sillä kielsihän Pariisin rauhansopimus Suomelta
reaktorimoottorikoneet, jollaisen Sokka vakuutti rakentaneensa.
Paikkakuntalaisten mukaan eräs upseeri totesi painokkaasti ”tämä
nuorukainen on nero”.

Kuten varmaan olikin, vaikkakin jatkotutkimuksissa selvisi, että tämä
mielikuvitusrikas savolaispoika olikin saapunut Suonteen rannalle
polkupyörällä. Sekään ei ole vähäteltävä saavutus, koska matkaa siunaantuu
Kuopiosta noin 55 km ja siihen aikaan tieolot olivat heikohkot.

Muuten olikohan tuo hyväuskoinen esikuntaupseeri sama, joka soitti
kiihtyneenä radiotoimittaja Unto Miettiselle heti erään aprillijutun
jälkeen. Jutussa kerrottiin, että maassamme oli kehitetty mustaa valoa
loistava lamppu, jolla kirkas päivä voitiin muuttaa säkkipimeydeksi. ”Mitä
helvettiä! Miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on
vuodettu julkisuuteen”, oli tämä eversti huutanut toimittajan korvaan.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        441-445 / 715        Seuraava sivu >>
Henkilötiedot

Heinola
·        Vihtori
·        Viipuri 1944

Koivukylä

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010
Blogi

Paranormaali tohtori        27.08.2008, 18:45

Tuosta Heinolan ufotapauksesta olen kuullut entisessä kotikaupungissani
vaikuttavia aikalaiskertomuksia, mutta muistaakseni tapauksesta löytyy
selostus myös ufotutkija Tapani Kuninkaan kirjasta Ufoja Suomen taivaalla.
Teoksessa väitetään myös, että Itä-Häme on parapsykologisesti  maamme
mielenkiintoisinta aluetta ja 16 vuotta siellä asuttuani olen hänen
kanssaan täysin samaa mieltä.

Tietääkseni toinen humanoidinaaraaseen kontaktissa olleista miehistä
kunnostautui myöhemmin kansanparantajana, joka parannustoiminnassaan
hyödynsi apuvälineenä kuparilangan pätkää. Pari päivää sitten seurasin
parturissa Poliisi-tv:n raporttia Hämeen puolen eräästä selvittämättömästä
henkirikoksesta, jonka uhriakaan ei ole löydetty. Ohjelmassa kerrottiin,
että vainajaa etsi kuparilangan pätkän avulla eräs heinolalainen
selvänänäkijä, mutta hän onnistui löytämään vain erilaista rakennusjätettä
maanalta. Lieneekö langan jatkona ollut kuuluisa ufomies?

Tapani Kuningas, entinen maamme johtava ufoharrastaja, ei ole tavannut
avaruusolentoa. Sen sijaan tämän hetken tunnetuin alan asiantuntija
Rauni-Leena Luukanen on tavannut humanoidin monta kertaa. Kirjassaan ”Kuka
hän on” Luukanen kertoo seuraavaa:

”Samana iltana kysyin itsekseni, kuka haluaa kontaktia minuun, ja silloin
hän tuli, minun ns. sininen mieheni. Hän seisoi sänkyni vieressä ja
katseli minua hymyillen, ikään kuin olisi halunnut sanoa: Tätä et olisi
ikinä uskonut. Hän oli hyvin pitkä, hoikka ja hauskan näköinen mies, jolla
oli lyhyeksi leikattu tumma tukka ja tumma ihonväri kuin intiaaneilla.
Hänellä oli yllään länsimainen huikean sininen silkkipuku. Tämän jälkeen
olen tavannut hänet monta kertaa meditaatiossa ja tuntenut, että hän on
minua hyvin lähellä.”

Korostettakoon sitä, että Luukanen on entinen lääninlääkäri. Hän taitaa
olla  paranormaali tohtori.

Kommentit (1)

Ufoja Heinolan taivaalla        26.08.2008, 19:22

Koska elämä sittenkin on vain osa urheilua, on syytä välillä käsitellä
muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Eilen telkkarissa jatkui professori Esko
Valtaojan tähtitiedesarja, joka on parasta, mitä kansansivistyksen alalla
on pitkään aikaan koettu. Minulle vanhalle raittiusmiehelle tuli palava
halu ainakin jonkun puoliajan tai erätauon aikana juoda hyvää punaviiniä
patongin kera ja ihmetellä älykkäiden lajitovereiden kanssa olemassaolon
käsittämättömyyttä, kuten Valtaoja tekee. Miten kaikki olisikin helpompaa
ja ymmärrettävämpää, jos mitään ei olisi.

Eilen ohjelmassa puhuttiin siitä, onko muualla elämää. Ja sillä
varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys ihmisella antaa, äänestän
KYLLÄ. Koska linnunradassamme on 500 miljardia tähteä ja koska tunnettuja
muita galakseja on 100 miljardia ja siitä huolimatta 95 % aineesta on
vielä jossain häviksissä, varmaankin meille näkymättömissä
taivaankappaleissa, niin totta Mooses elämä, joka on kemiaa, esiintyy
muuallakin.

En usko taikavarpuun enkä pallosalamaan enkä Kennedyn salaliittomurhaan
enkä siihen, että havaitut ufot olisivat ulkoavaruuden muukalaisia, koska
järjellistä näyttöä asiasta ei ole, niin uskonpa, että jossain muualla on
elämää ja toivonpa, ettei sitä koskaan löydetä. Tosin Heinolassa sellainen
ihme meinasi tapahtua 60-luvun lopulla. Asiasta nousi suuri kohu varsinkin
Ruotsissa ja Saksassa, jossa ihmiset eivät näe ufoja toisin kuin meillä.

Tosin Heinolan käräjäoikeus päätti vähän myöhemmin, ettei se mikään ufo
sitten ollutkaan. Juttu lienee ollut yksi historian merkittävimmistä
oikeudenkäynneistä. Tapauksen taustalla oli se, että muudan pienviljelijä
ja eräs pienviljelijä-metsuri olivat talvisella hiihtolenkillään ja
törmäsivät kertomansa mukaan muistaakseni Imjärven kylällä erään ladon
takana naispuoliseen (mistähän ihmeestä sen sukupuolen
tunnisti?) avaruusolentoon eli humanoidiin. Tämän kohtaaminen oli
järkyttävä ja jonkin säteilyn vuoksi se oli koitua kohtalokkaaksi
kuntoilijoille. Miehet palailivat sittemmin metsästä koteihinsa, mutta
päätä särki, naama punoitti ja työkyvyt olivat hävinneet.

Olisiko sitten ollut niin, että tapaukseen liittyvät henkilövahingot
johtivat joko eläke- tai vakuutuskorvaushakemuksiin ja niiden
hylkäämisestä riideltiin sittemmin oikeudessa asti. Alioikeus ei pitänyt
tarinaa uskottavana. Mutta tapaus on kuitenkin niin huima, että Heinolan
tulisi hyödyntää asia jotenkin matkailubisneksessään. Välikohtaukseen
liittyvä lato on vielä paikallaan. Ei muuta kuin pronssilaatta ja
nakkikioski sinne pikaisesti pystyyn.

Maailmassa on nykyän 2000 uskontoa ja 20.000 erilaista lahkoa ja uusia
syntyy koko ajan varsinkin keskushermostoon vaikuttavien kemikaalien
yleistymisen myötä. Ufouskonnolla tulee varmaankin olemaan tulevaisuudessa
paljon kannatusta. Luulisinpa, että Imjärven ladosta voisi tälle
liikkeelle tulla eräänlainen temppeli, jossa voisi odottaan naishumanoidin
uutta ilmestymistä. Idea tulisi saattaa mitä pikimmin Rauni-Leena
Luukkaisen tietoon.

Kommentit (0)

Veiviradio        25.08.2008, 17:09

Lueskeltuani kirjaa, jossa maamme harvalukuinen älymystö esitteli
näkemyksiään Pentti Linkolan ajatuksista, intouduin ostamaan Claes
Olssonista 19,90 maksaneen veiviradion. On hyvä varautua tulevia
kriisiaikoja varten, joilla Pena meitä pelottelee, turvaamalla
tiedonvälitys myös sähköttömissä oloissa. Toisaalta mietin, miksi se
Linkola välttämättä haluaa harventaa ihmiskuntaa tappamalla, kun sama asia
voitaisiin saavuttaa tyttövauvojen steriloinnilla. Sen kyllä yleinen
mielipide hyväksyy  paremmin, kuin kanssaihmisten kasapäihin lahtaamisen.

Lopun aikoja odotellessa oli mukava kuunnella veiviradio taskussa
urheiluselostuksia ja samalla poimia kanttarelleja tai rääkätä viattomia
kalaveljiä. Minuutin veivauksen jälkeen toosa kuuluu hyvin parikymmentä
minuuttia. Ja sitä paitsi radiosta kuunneltuna kisatapahtumat ovat
jännittävämpiä, koska ne jättävät sijaa mielikuvitukselle. On aivan toista
kuunnella jotain Antero Viherkentän dramaattista painiselostusta, jossa
koko maailma ja varsinkin ottelutuomarit ovat liittoutuneet suomalaisia
vastaan, kuin että katselisi telkkarista, miten kaksi hikistä miestä nojaa
toisiinsa painimolskilla ruumiinääniä päästellen. Ennen sentään
painiotteluissa oli mukana myös hengenkulttuuria, koska molskin vieressä
esitettiin kamppailujen aikana myös ihan oikeaa haitarimusiikkia.

Muistanpa muuten, että radion parhaat urheiluselostukset kuulin aamuyön
tunteina Montrealin olympialaisista nuoratun kehäneliön ääreltä, jossa
äänessä olivat Höyry Häyrinen ja Ilmo Lounasheimo. Selostajaparivaljakko
ei unohtanut ottelujen välisillä tauoilla kuuntelijoiden hengen
sivistystä, koska Mustat silmät ja Yö saapuu Venezueleen soivat
alvariinsa.

Kommentit (0)

Pottupelto        24.08.2008, 18:42

On ollut hirveä viikko, karmea viikko, oikea viikkojen viikko
urheiluhullulle ihmisellä. Mutta nyt elämä voittaa ja ennen kaikkea Pupe
voittaa. Puijon Pesis säilyi niukimmalla mahdollisella tavalla, suorastaan
ihmeen oloisesti, pääsarjassa. Se on suuri helpotus kuopiolaiselle
veronmaksajalle. Vastavalmistunut hirmuisen kallis pesäpallostadion ei
jääkään vain koiranäyttelyiden pitopaikaksi.

Mutta Kupsille käy huonosti. Näin viime yönä enneunen. Olin seuraamassa
syksyn viimeistä peliä. Sitä ei pelattu perinteiseen
tapaan Keskuskentällä, vaan jollakin minulle tuntemattomalla
perunapellolla. Ja pahinta oli, ettei kentällä ollut
jalkapallomaalejakaan, vaan tuomari ainoastaan arvio silmämääräisesti,
menikö pallo oletettuun maaliin. Siinä vaiheessa kun Kups oli tappiolla
0-4, läksin kävelemään kentällä keskustellakseni tuomarin kanssa
sääntötulkinnoista ja siitä, että tämä on nyt sitten selkeä virallisen
protestin paikka, koska kentällä ei ole edes maaleja. Heräsin juuri ennen
kuin ehdin ottaa pillipiiparin puhuteltavakseni.

Muuten olympialaisissa riemastuttaa eniten se, että urheilun perinteiset
suurvallat Ruotsi, Kreikka ja Bulgaria romahtivat. Kunnon ajoitus meni
heiltä pahasti pieleen.

Kommentit (0)

Savon poekia        22.08.2008, 21:11

Kuopion suunnalla liikkuvan satunnaisen matkailijan kannattaa käydä
Haminalahden kulttuuripolulla, jonne on kaupungin keskustasta 13
kilometriä. Lisätietoa nähtävyydestä löytyy tästä
nettiosoitteestahttp://www.haminalahdenkulttuuripolku.kuopio.fi/k_pohja.htm .
4.3 kilometrin mittainen reitti kiertelee vaativassa vuoristomaastossa,
jonne ei ihan heikkovoimaisen kannata hankkiutua.

Polulta avautuvat hulppeat näkymät Kallavedelle ja matkan varrella olevat
opasteet kertovat Von Wrightin taiteilijaveljesten tekemisistä. Hehän
olivat ennen kaikkea tunnettuja lintumaalareita, mutta myös
luonnontutkijoita, tiedemiehiä ja luonnonsuojelijoita. Tosin piirrettävät
linnut täytyi yleensä ampua ensin ampua ja vasta sitten ne ymmärsivät
pysyä liikkumatta, jotta ne voitiin piirtää.

Kulttuuripolun varrelta löytyy myös se maisema, jolla ne kuuluisat
tappelevat ukkometot selvittelivät paremmuuttaa. Mielestäni paikalle
pitäisi tuoda kaksi täytettyä mehtoa. No ehkä muovisetkin käyvät, sillä ne
kestävät paremmin säitä.

Wrightien alunperin skottilainen suku on kohta 300 vuotta vaikuttanut
Haminalahden kylässä. Valtakunnallista kuuluisuutta tämä savolaistunut
aatelissuku on saanut myös työväen seikan harrastuksesta. Tehtailija
Wright synnytti maahan ns. wrightiläisen työväenliikkeen, joka
ymmärtääkseni on lähellä eläinsuojeluliikettä.

Kansainvälisesti kuuluisin Wright on tietenkin filosofi Georg-Henrik.
Hänethän suomalaiset valitsivat viisaimmaksi kansakuntamme edustajaksi,
koska hänellä on niin hieno nimi ja äärimmäisen tuuheat kulmakarvat.
Hopealle tässä äänestyksessä sijoittui hiihtäjä Marjo Matikainen. Tämä
valinta tapahtui ennen kuin alettiin huhuta, että Matikainen olisi
syyllistynyt dopingiin.

Mainittakoon muuten, että astrologi Satu Ruotsalainen kertoi
iltapäivälehden pakinassa, että menestyksekkäiden Sarajevon kisojen aikaan
suomalaisjoukkueen majapaikka oli muistuttanut teurastamoa ja että erään
kirkkaimman tähtemme sydän olisi pysähtynyt epon käytön seurauksena.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        446-450 / 715        Seuraava sivu >>
©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.0

Laulunäytelmä        21.08.2008, 18:51

Nyt sitten minulle on selvinnyt, kuka voisi kirjoittaa Kuopion
kaupunginteatterille laulunäytelmän  aiemmin käsittelemistäni Puijon
Peipposista. Nimittäin hakusanalla Puijon Peipposet paljastui netistä,
että Suonenjoella on syntynyt dekkarikirjailija ja teatterimies
taitelijanimeltään Risto Juhani.Sukunimi on tietääkseni Pullinen.
Lisätietoa kirjailijasta löytyy seuraavasta nettiosoitteesta:
http://www.tornio.fi/JuhaniRisto .

Miehen julkaisujen määrä ja laatu näyttävät nettitietojen valossa ihan
vakuuttavilta. Ilmeisesti jossakin hänen rikosromaaneistaan seikkailee
joku Puijon Peipposista. Se ei olisi mikään ihme joukon tuntien. Täytyypä
otta tulostavoitteksi tutkia Risto Juhanin koko tuotanto.

Muuten Pietikäisten lisäksi näytelmässä voisi esiintyä myös Hemmo
Silvennoinen, joka oli maamme värikäs huippuhyppääjiä 50-60 luvuilla.
Ikävä kyllä vuoden -62 MM-kisat menivät pilalle vammojen vuoksi. Hän oli
muistaakseni kahdeksas. Vammat eivät suoranaisesti liittyneet
suoranaisesti kovaan lajiin.

Loukkaantuminen tapahtui tietääkseni hänen kirjoittamisharrastuksen
seurauksena. Zakopanen MM-kisoista hän kirjoitteli pakinoita kuopiolaiseen
Savo-lehteen. Miehen käsitys huumorista ei käynyt yhteen
murtomaahiihtäjien kanssa, vaan erään jutun jälkeen vakavamieliset
hiihto-Niilot kävivät porukalla antamassa asennekasvatusta freelancerille
niin pahasti, että mustasilmäinen hyppääjä ei ollut kisatapahtumassa ihan
teräkunnossa.

Kommentit (6)

Vuotuinen ajankierto        20.08.2008, 21:17

On kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt, lohduton syksy on, pilvet peittävät
maan… Eli Uukuniemen kesä kesti tänä vuonna noin 3t15min. Onneksi ihan
kesän lopulla, jolloin elämä maalla alkaa käydä yksitoikkoiseksi,
järjestettiin perinteiset laiturin nostajaiset. Kun ne oli vietetty alkoi
säänjumalan järjestämä kesän päättävä ilotulitus eli hirmuinen  ukonilma.
Komeaa ja halpaa oli katsella elokuun yössä salamoiden leiskuntaa
Pyhäjärven yllä.

Järjestelyiltään talkoot onnistuivat mainiosti. Pahoilta
henkilövahingoilta vältyttiin. Joskus entisinä hyvinä aikoina piti
ambulanssi hälyttää paikalle parikin kertaa, mutta tällä kertaa ainoastaan
Aili, maailman vahvin nainen, joka yksin kykenee nostamaan vettyneen
laiturin vedestä kuin karjalan piirakan, loukkasi sormensa lievästi. Sitä
hän kuvassa ylpeänä esittelee. Sormi oli jäänyt laiturinnostajaisia
valmisteltaessa Parikkalan Alkon oven väliin. Kovia jätkiä nämä Uukuniemen
naiset.

Kommentit (0)

Urheilua ja tupakkaa        20.08.2008, 15:43

Hammaslahden Gulfilla, joka tuo mieleen 50-luvun amerikkalaiset elokuvat,
oli tilaisuus seurata korkeushypyn loppuhuipentuma. Taas pääsi pohtimaan
sitä, että jos venäläinen ja ruotsalainen ovat vastakkain, kumman puolella
on suomalainen. Siinä olisi gradunaihe, jollekin valtiotieteilijälle.

Veikkaan, että enemmistö meistä on venäläisen puolella. Jos nyt ihan
rehellisiä ollaan, niin ruotsalaisia kohtaan suomalaiset tuntevat pelkkää
kateutta, mutta venäläisiä pelkästään halveksitaan ja heille sen voiton
kernaammin suo. Ja sitä paitsi aina taustalla on pieni epäilys, että joku
ruotsalainen saattaa hyvinkin kilpailla puhtailla keinoilla, jota ei taas
kenestäkään venäläisestä  koskaan epäillä.

Toisaalta tupakoihan se Patrick Sjöbergkin, joten eihän ihan luomutuote
ollut. Muuten kaikki muutkin korkeudessa 240 ylittäneet ovat
röyhyyttäneet. Siinä olisikin lääketieteellisen tutkimuksen paikka. Onko
kyse pelkästä painonhallinnasta? Mutta dopingia se kuitenkin mielestäni
on. Terveyshaitat ja koukkuunjäänti ovat kiistattomat. Kahden vuoden
kilpailukielto kaikille kessuttelusta kiinnijääneille urheilijoille.
Tässäpä oiva keskustelun aihe ensi heinäkuun Hesarin yleisönosastoon.

Kommentit (1)

Sinkkiämpäri        18.08.2008, 09:56

Olen Uukuniemen erämaassa yrittänyt veiviradion välityksellä pysyä perillä
kisatapahtumissa. Jännää on ollut ja tulee olemaan. Eräissä lajeissa taso
on sellainen, että mietityttää kestääkö sinkkiämpärin pohja sulamatta
dopingtestiä suoritettaessa.

Ettei vain kävisi kuin Jaakko Tepon kaverille Toivo Ryynäselle, joka
suvereenisti voitti Pörsäjärven ympärijuoksun, mutta hylättiin myöhemmin,
koska dopingtesti epäonnistui edellä kerrotusta syystä.

Ryynäs-Topin juoksuvoiton arvoa muuten nostaa se, että mies oli invalidi.
Siihen ainakin viittaa se, että eräässä jalkapallo-ottelussa mies
epäonnistui rangaistuspotkussa. Vain puujalka lensi ylähirren kautta
pömpeliin.

Vähän samalla tavalla kävi yhdelle kupsilaiselle eilen. Joukkueen
merkilliset pelit jatkuvat. Viikko sitten tuli Lahdessa takkiin 8-1 ja nyt
kaatui HJK 3-2, vaikka rankkari tuhrittiin. Onkohan Aasian
vedonlyöntimarkkinoilla ollut epätavallista liikehdintää?

Kommentit (2)

Pietikäiset        14.08.2008, 16:40

Tämä kuva ei esitä Villin-Lännen kuuluja Daltonin veljeksiä vaan
Pietikäisen kuuluja mäkihyppääjäveljeksiä, vaikka samannäköisyys on
ilmeinen. Kuva on kopioitu tekijänoikeuksia vaarantaen Pekka Tiilikaisen
lapsille suunnatusta isänmaallis-uskonnollissävytteisestä teoksesta Uljaat
mäkikotkamme. Oikeastaan Puijon Peipposten kuva sopii huonosti
lastenkirjan sivuille.

Parhaiten veljeksistä urheilijan menestyi Matti, joka voitti
maailmanmestaruuden. Olympiakulta jäi haaveeksi, koska hän sattui
olympialaisten alla lyömään poliisia ja istui kisojen ajan linnassa. Mutta
muuten hän oli herrasmies. Kun Tiilikais-Pekka radiossa kerran kysyi, että
mitä mäkihyppääjä voi vielä ilmalennon aikana tehdä hypyn edistämiseksi,
kertoi Matti, että siellä voi vaikka kravattiaan oikoa. Matti kuoli
38-vuotiaana auto-onnettomuudessa.

Veljeksistä pisin hujoppi, eli Lauri, omisti  maamme mäkihyppyennätyksen
ennen sotia. Ounasvaaralla hän hyppäsi huikeat 77 metriä. Myöhemmin
Laurista tuli liikemies, mutta menehtyi ennen aikaisesti. Hänkään ei ollut
mikään vesipoika.

Veljeksistä urheilullisin ja atleettisin, eli Aatto, kuoli myös  nuorena
nuorena tapaturmaisesti. Tämän minulle kertoi erään kattoremontin aikaan
muudan kouvolalainen taksimies, jonka vakio asiakas Aatto oli ollut.
Valitin miehelle sitä, että minua hiukan huippaa katolla ja että se olisi
varmaan henki pois, jos täältä putoaisi ja että tuskin siinä ehtisi edes
V-asentoa kunnolla aukaista kuten uuden tyylin mukaan pitäisi.

Niin silloin kumppanini kertoi Pietikäisen Aatosta, jota hänellä oli
tapana kyyditä kotiin kouvolalaisista sylkylöistä. Kerran Aatto oli
yrittänyt kotiutua vaimoltaan huomaamattomasti kiipeämällä vesiränniä
pitkin talonsa yläkertaan. Kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä
mäkikotkan kynnet olivat livenneet liukkaasta pellistä ja Puijon Peipponen
oli tehnyt surmansyöksyn.

Muuten olen sitä mieltä, että Kuopion kaupunginteatterin tulisi
valmistella kotiseutuhenkinen kaupungin värikkäästä mäkihyppyperinteestä
kertova laulunäytelmä nimeltään Puijon Peipposet.

Kommentit (3)

<< Edellinen sivu        451-455 / 715        Seuraava sivu >>
Puijon Peipposet        13.08.2008, 19:31

Eittämättä Kuopio on osoittanut olevansa maailman huonoin
jalkapallokaupunki. 8-1 tappio Lahdelle panee jo miettimään, että onko
taas Aasian vedonlyöntitoimistoissa ollut epätavallisen vilkasta
liikehdintää. Mutta Kuopio on kuitenkin maailman paras mäkihyppykaupunki.

Ymmärsin sen eilen, kun seurasin Puijon Peipposten harjoitushyppyjä
muovimäestä. Ihan hyppyrin vierestä seurattuna muovimäenlasku on ihan
hullun hommaa. Telkkari vääristää asian luonteen. Hyppääjien suhisevan
kova vauhti ja rinteeseen  läjähtämisen rajuus ovat vierestä
seurattuna paljon hurjempaa touhua kuin kuvaruudusta nähtynä. Ja luulenpa,
ettei mistään muusta kaupungista löydy Kuopion joukkuetta parempaa.

Kuopion ympäristökeskuksen Puijolla järjestämällä kulttuurikävelyllä opin
myös, mistä tulee nimitys Puijon Peipposet. Olen luullut, että nimen
taustalla on paikallisten hyppysankareiden tunnettu iloluonteisuus. Monet
heistä ovat eläneet suruttomasti kuin ne taivaan linnut. Mutta tämä ei ole
selitys hellittelynimelle. vaan syynä on, että muinoin mäkimiehet
treenasivat Peipposenrinteelle rakennetussa hyppyrissä. Peipposenrinteeksi
kutsutaan  yhtä osaa Puijosta.

Eivätkä ne Pietikäiset ja Silvennoiset tainneet pelkästään iloonsa
naukkailla, vaan he ottivat sen verran, että saivat sopivasti rohkeutta.
Mäkihyppy on asia, jota ei kukaan täyspäinen ihan selvinpäin harrasta.
Muistanpa, että kirjailija Risto Karlson, jossain romaanissaan kertoo
50-luvun mäkikisoista Kouvolassa. Eräs Puijon Peipposista menetti sen
verran ilmalentonsa hallintaa, että pudotti kesken liidon
jaloviinapullonsa alastulorinteeseen. Kisakuuluttaja ei sekoittanut
pasmojaan, vaan ilmoitti tyynesti, että kilpailu keskeytetään hetkeksi
mäen kunnostuksen vuoksi. Ja niin puteli haettiin sitten parempaan
talteen.

Kommentit (0)

Uintia        12.08.2008, 15:48

Telkkarista tulee pelkkää uintia. Ihan hyvä harrastushan se tietenkin on,
mutta en jaksa ymmärtää, miksi olympialaisissa pitää kilpailla etuperin,
takaperin, kyljellään ja selällään uimisessa erilaisilla tyyleillä. Ja
erilaisia matkojakin on tuhottomasti.

Miksi juoksulajeissa ei ole samanlaista monimuotoisuutta. Miksi siellä ei
ole 150 metrin takaperin juoksua, tai kierros kylkimyyryä jalkoja viskelle
tai edes yleisjuoksukilpailua, jossa olisi yleisluistelun kaltainen
pistelaskusysteemi. Matkoina voisivat olla 100 metriä, 1500 metriä ja
10.000 metriä. Kuka muuten onkaan maamme historian selvästi paras
yleisjuoksija?

Luulenpa, että uintilajien runsauden selityksenä on turvata valkoisen
rodun asema mitalitilastossa. Neekerinuorukaiset hallitsevat yleisurheilua
mennen tullen  ja aasialaiset taito- ja voimailulajeja. Mutta onpahan
sentään uinti, jossa valkoinen mies voi osoittaa paremmuutensa.

Muuten itsekin ole entinen uimari. Lakimiesmartikkeli ilmestyi viime
keväänä. Upea ja arvokas nahkaselkäinen teos, jossa maamme tuhannet
oikeusoppineet esittelevät itseään ja saavutuksiaan. Ansioluettelot ovat
pitkiä ja paksuja kuin gorillan käsivarret – kerrassaan paskan tärkeää
porukkaa. Yksi selkeä poikkeus löytyy joukosta. Allekirjoittaneen kohdalla
kerrotaan nimi ja syntymäaika sekä se, että henkilö on saavuttanut 50
metrin uintimerkin vuonna 1967.

Kommentit (6)

Desimaaleja        11.08.2008, 17:33

Tulihan niitä mitaleita. Suomalaiset näyttävät pärjäävän lajeissa, joissa
ei dopingilla ole merkitystä; kuten nyt moottoriurheilussa ja ammunnassa.
Harmittaa Henri Häkkisen puolesta, joka hävisi kullan viimeisellä
laukauksella desimaaleilla.

Olen muuten törmännyt Häkkiseen ja desimaalehin ennenkin. Nimittäin
1600-luvulla muutti savolaisia suurin määrin Ruotsin ja Norjan
harvaanasutuille metsäseuduille. Joku Ruotsin hallitsija heitä sinne
houkutteli. Tuskinpa väki muuten lähtee tuhat määrin kimpsuineen ja
karjoineen vaeltamaan Itä-Suomesta tuhannen kilometrin päähän länteen.
Parhaimmillaan heitä taisi seudulla olla 50.000 tuhatta. Tuskin
emä-Savossakaan silloin oli paljoa enempää asukkaita.

Metsäsuomalaisia kohdeltiin myöhemmin tosi törkeästi. Joskus kuningas jopa
määräsi, että sellaisen sai tavattaessa tappaa. Mutta osasivat
uudisasukkaat pitää puoliaankin. Kuopiolainen matkakirjailija ”Isokeisari”
Ernst Lampen kertoi 1920-luvulla matkakirjassaan jostain
Häkkinen-nimisestä metsäsuomalaisesta joka oli puolestaan tappanut 4,5
ruotsalaista. Tämä desimaaliluku on  varmaankin selitettävissä sillä,
että yksi länsinaapuri oli vain puolikuollut Häkkisen käsittelyn jäljiltä.

Kommentit (0)

Rehellisyys        10.08.2008, 19:03

Eivät taida meidän tytöt tai pojat tuoda ainuttakaan mitalia. Ja jotenkin
sen telkkarissa olleen Kiinan sirkuslapsista ja DDR:n
kuulantyöntäjättäristä kertovien ohjelmien jälkeen koko hommasta alkaa
olla maku poissa. Työpaikalla muuten tiesivät kertoa, että ko.
työntäjättäret tsemppasivat  ennen kilpailuja potkiskelemalla toisiaan
munille.

Suomalaiset pärjäsivät kisoissa silloin, kun vielä uskalsivat harrastaa
kiellettyjä lisäaineita ja piiloammattilaisuutta. Eikä tässäkään asiassa
selvitä ilman Syvänniemi kytkentää. Nimittäin Kuopio-Syvänniemitiellä
harjoitelleet Kolehmaisen veljekset ratkaisivat huipulla vaadittavan
sponsorointiasian siten, että veljeksistä ehkä lahjakkain juoksija Viljami
muutti Amerikkaan ammattilaiseksi ja lähetteli sieltä rahaa, jotta Hannes
ja Tatu saivat treenata amatööreinä.

Juoksija Kolehmaisten sukujuuret ovat Karttulassa, mutta tietääkseni
veljekset ovat syntyneet Kuopiossa. Syvänniemellä syntyneistä
urheilijoista lahjakkain on Suomen kolmanneksi paras jalkapalloilija Aulis
Rytkönen. Hän tosin ei pystynyt tulemaan kansallissankariksi, koska läksi
jo nuorena ammattilaiseksi Ranskaan. Siihen aikaan ammattilaisia ei
huolittu meidän maajoukkueeseen.

Muistelen jostain kuulleeni, ettei Rytkönen päässyt ihan ketkuilematta
ulkomaille tienaamaan. Joku minulle käsittämätön valuuttasäännöstely
aiheutti sen, ettei siirtoa Kupsista Ranskaan voinut tehdä pelkästään
rahalla, vaan mies jouduttiin vaihtamaan hajuvesiin. Täytyy tämäkin tieto
asiantuntijoilta, sillä minulla on paha tapa olla väärässä, jos siihen on
pieninkin mahdollisuus.

Nimittäin Sami Kämäräinen oikaisi ystävällisesti virhetietoani siinä
rullatehtaan piippuasiassa. Sitä ei olekaan  purettu minulta lupaa
kysymättä kuten pelästyin. Se seisoo edelleenkin Syvänniemellä ja siellä
tietysti Paskolahden rannalla. Muuten kartantekijällä on ollut
kotiselkosissani suurissa vaikeuksissa, koska asiallista ja hyvientapojen
mukaista paikannimeä on sieltä työlästä löytää. Muuten siellä Paskolahden
vieressä pitäisi tietääkseni olla myös Mömmölänlahti, jonka nimi
mielestäni liittyy vahvasti  nykyaikaiseen kilpaurheiluun.

Kommentit (0)

Annikki        10.08.2008, 19:04

Eilen väitin, että Syvänniemen Annikki-niminen höyrytraktori olisi ollut
maamme ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo. Tunnustan, että se oli
korkeintaan valistunut arvaus. Tietooni ei vain ole sattunut tulemaan
vanhempaa menopeliä.

Erään Korvensuu-nimisen kyläsepän tekemä polttomoottoriauto valmistui
vasta 30 vuotta myöhemmin. Se taitaa olla nähtävillä Kangasalan
automuseossa. Ensimmäinen Suomessa tehty auto oli siis merkiltään
Korvensuu. Kaunis autonmerkki, jonka nimen Uudenkaupungintehdas voisi
jotenkin hyödyntää tulevassa tuotannossaan.

Kuten joskus kauan sitten kerroin, kävi Annikille hassusti. Montaa viikkoa
se ei ehtinyt liikennöimään. Kun tätä 8000 kiloa painavaa hökötystä
oltiinsiirtämässä 23.9.1871 klo 14.00 lossilla Saittajärven yli, humpsahti
se järveen. Jokin aika sitten luin lehdestä, että siellä se on vieläkin
tallessa,vaikka kyllä sen nykyvehkeillä saisi nostettua
matkailunähtävyydeksi, josvain halua löytyy. Syvänniemellä on vireä
kyläyhdistys ja se voisi hyvinkin toteuttaa pelastusoperaation.

Annikin tuho ei tullut yllätyksenä. Lokomotiivin henkilökunta herätti
kylällä pahennusta viettämällä ns. hauskaa elämää. Lievästi
ilmaistunatämän porukan työmaajuopottelu ei ollut aivan lapsenkengissä.
Masinistienja kaikkien savolaisten kunniaksi on kuitenkin luettava, ettei
onnettomuudessa ollut kysymys maamme ensimmäisestä
rattijuoppoustapauksesta.

Virallisen poliisitutkinnan mukaan järkyttävän tapauksen selityksenä eivät
olleet väkijuomat, vaan se että Lovisa Airaksinen-niminen neitonen oli ns.
harrastanut seurustelua veturin sisällä Aron Myöhäsen kanssa, jolloin
Lovisan käsi oli vahingossa eksynyt laitteen käynnistysmekanismille
traagisin seurauksin. Airaksinen hukkui,Myöhänen pelastui.

En tarkkaan tunne tapausta, mutta Aarolla lienee ollut täysi työ
selittäessään erreystään esimiehelleen kuljetuslossin rantautuessa. Ja
saattaahan myös olla, etteivät työtoveritkaan myöhemmin malttaneet olla
Aarolle asiasta mainitsematta.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        456-460 / 715        Seuraava sivu >>
Piippu        10.12.2008, 20:44

Tarkoitus oli valokuvata Syvänniemellä se toinen piippu. Eli se piippu,
jonka muuraamiseen uskon Kolehmaisen juoksijaveljesten osallistuneen. Se
olisi ollut Saastamoisen rullatehtaan piippu, mutta eipä sitä enää
löytynyt. On kulttuuri- ja urheilupoliittinen skandaali, jos se on purettu
minulta lupaa kysymyttä.

Sen sijaan tämän kuvan piippu liittyy maamme teollisuushistoriaan.
1870-luvulla eräs venäläinen aatelismies rakensi Kuttajärven rannalle
maamme neljänneksi suurimman rautamasuunin Sourun ruukin. Sen
palveluksessa oli parhaimmillaan 300 työntekijää ja kivijalasta päätellen
tehdas oli lähes sata metriä pitkä ja 50 metriä leveä, valtava laitos
köyhässä korpipitäjässä.

Muuten siihen aikaan, jolloin Itä-Suomi kuului maailman metropoli Pietarin
talousalueeseen, olivat maamme itäosat tieteellisteknisen kehityksen
kärjessä. Ensimmäinen höyrylaiva puksutti Uukuniemen puolessa Pyhäjärvellä
ja luulen, että ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo liikennöi Karttulan
Syvänniemellä. Se oli Annikki-niminen höyrytraktori, joka veteli
1870-luvulla tukkivaunuja Karttulan saloilla. Tosin ensimmäiset katuvalot
paloivat Helsingissä, mutta toisena ne tulivat sitten tietenkin
Syvänniemelle.

Syvänniemen Sourun ruukki jalosti rautaa järvimalmista.
Sikäläiset järvivedet ovat niin rautapitoisia, että toiminta oli
kannattavaa. Reilut sata vuotta sitten tekniikka oli sillä tasolla, että
järviraudan valmistus vaati parikymmentä kertaa vähemmän työtunteja kuin
vuorimalmin jalostus. Järvimalmi oli myös uusiutuva luonnon vara. Hyvissä
oloissa sitä voitiin kaapia järven pohjasta kahdenkymmenen vuoden välein.

Muuten asiasta neljänteen. En kannata ydinvoimaa, mutta eihän siitä pääse
mihinkään, että seuraavien vuosikymmenten ajan pitäisi maamme
atomivoimaloiden uraanihuolto turvata. Minä järjestäisin asian järjen
kanssa. Maassamme on valtava määrä porakaivoja, joiden vesi on melkoisen
uraanipitoista. Koska uraanikaivoksia ei saa maahamme rakentaa enkä
myöskään pidä hyvksyttävänä sen ostamista kehitysmaiden köyhiltä, niin
entäpä jos keräisimme sitä porakaivojen vesistä, vähän samaan tapaan kuin
ennen rautaa järvistä. Jo tällä hetkellä porakaivovesistä puhdistetaan
kaiken maailman metalleja erilaisilla menetelmillä. Kaipa myös uraanin
erottaminen onnistuu, jos oikein yritetään.

Ja asiaa voi perustella kansanterveydellisilläkin syillä. Uskon, että aika
moni saa Suomessa syövän radioaktiivisesta vedestä. Ymmärtääkseni meillä
on harvinaisen uraanipitoinen peruskallio ja pohjavesi.

Kommentit (0)

Tsasouna        06.08.2008, 18:24

Karttulan Syvänniemen karjalaiset ovat aikaansaapaa väkeä. Kuvan pieni ja
sievä tsasouna on heidän talkoilla tekemänsä. Tosin karjalaiset taitavat
olla hieman impulsiivisia ihmisiä, koska alunperin he ryhtyivät tekemään
paikalle tanssilavaa, mutta projektin tarkoitus muuttui jostain syystä
matkan varrella jonkin verran toiseksi.

Syväniemelle on Kärkkäälästä tietä pitkin melkein 30 kilometriä, mutta
metsän läpi oikaisten ehkä vain kolmannes tuosta matkasta. Itse asiassa
ainakin ennen kylän kirkon torni näkyi Putinanmäelle. Eikä tämä riitä.
Muistellaan, että mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret vaan valtavat,
väitti kuulevansa Syvänniemen kirkonkellon soinnin. Tosin kyllähän se ääni
sopivalla säällä kantaa kauas. Tarina ei kerro kuuliko mummoni
evenkeelisen vai ortodoksisen moukunan.

Hilda Koivistoisen (os. Närhin) kuuloaisti veti vertansa erään
siperialaisen kolhoositalonpojan näköaistille. Tämän kerrottiin näkevän
paljaalla silmällä Jupiterin kuut. Tämä tapahtui siihen aikaan, kun
Neuvostoliitossa oli se 150-vuotiaiden tanssiryhmä.

Kommentit (0)

Mualimankirjat sekasi        05.08.2008, 19:11

Luinpa tuossa Hesarin kuukausiliitteen jutun vahvasti
heinolalaistaustaisen tieteiskirjailija Risto Isomäen Grönlannin matkasta.
Siellä hän tutki erilaisia mahdollisuuksia pelastaa maailma piakkoin
kohtaavalta tuholta. Jäätikköjen sulamisen myötä ovat merien pohjiin
sitoutuneet metaaniklatraatit pöllähtämässä taivaalle. Niissä on yhtä
paljon hiiltä, kuin tunnetuissa öljy-, kivihiili- ja maakaasuvarannoissa
yhteensä. Jos se määrä pääsee ilmakehään, on se sitten menoa.

Toivottavasti Isomäki, joka on yksi viisaimmista ja totisimmista
ihmisistä, jonka tiedän, onnistuu vaativassa tehtävässään. Tosin en oikein
jaksa uskoa, että jäävuorien lohkeilun estäminen vaikkapa puisilla
tukirakenteilla, on reaalipolitiikkaa ainakaan nykyisessä rakennusalan
työllisyystilanteessa. Itse olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että ihmislaji
voidaan pelastaa vain lähettämällä siirtokuntia avaruuteen. Itse tiedänkin
tuttavapiiristäni, sukulaisistani ja asiakkaistani monia, jotka aivan
hyvin voitaisiin ampua kosmokseen. Muuten ensi maanantaina alkaa
telkkarista tähtitiedesarja, joka uskoakseni pohtii myös tätä
siirtokunta-asiaa.

Kaikkea toivoa ei kuitenkan kannata heittää. Ehkäpä ilmasto ei lämpeäkään.
Ainakin niin voisi päätellä Martti Rytkösen lähettämästä kuvasta, joka on
napattu kuukausi sitten  Kaluste-Tapion ikkunasta. Silloin
suonenjokelaiset joutuivat todella ihmettelemään maamme kesäöiden
ihmeellistä valkeutta. Ennen muuten sanottiin, että Suomen kesä on lyhyt,
mutta vähäluminen. Sanonta pitää paikkaansa. Kuvan nietokset ovat jäätä
eivät lunta. Saas nähdä, jättääkö tämä raekuuro jälkensä puihin. Nimittäin
20-luvulla ollut kuuro näkyy metsissä vieläkin.

Kommentit (0)

Sinä paranet!        04.08.2008, 18:50

Tulipa käytyä Karttulan Syväniemen kesäteatterissa, jossa esitettiin
karttulalaisen kansanparantaja Taavetti Hanhinevasta kertova näytelmä
Parantaja. Kyseessä oli 16. esitys ja nytkin oli 300 hengen katsomo
tupaten täynnä, kuten se on kuulemma ollut kaikilla edellisilläkin
kerroilla. Hämmästyttävä on tämä suomalainen kesäteatteri-ilmiö. Onkohan
vastaavaa muualla maailmassa.

Taavetti vaikutti 1900-luvua alussa, jolloin maassamme kuoli keskimäärin
kaksi ihmistä joka tunti keuhkotautiin ja tätä vitsausta yritti
itseoppinut parantaja vastustaa rohdoksillaan. Asiakkaita riitti siinä
määrin, että Taavetti joutui käräjille laittoman lääkärin toimen
harjoittamisesta. Näytelmästä opin sen, että oikea lääkäri ei uskaltanut
luvata keuhkotautiselle paranemista, mutta Hanhineva uskalsi. Ehkäpä juuri
sillä varmuudella, jolla tietämättömyys antoi. Ja ehkäpä toivon antaminen
ainakin paransi potilaan elämän laatua, vaikka ei välttämättä tautia
parantanutkaan.

Nykyajan uskomuslääkintä taitaa perustua samaan – tieteellisen koulutuksen
saaneet lääkärit ovat nöyriä, kun taas joku Nilsiän öljysheikki
myyskenteli muutama vuosi sitten jäteöljyä ihmerohtona siihen asti, kunnes
hänet vietiin piiriin. Ja eräs hyväkäs mainosti ihmelääkettä, joka oli
parantanut hänen äitinsäkin syövästä. Viranomaisetkin kiinnostuivat tästä
mainiosta dropista ja näyte lähettiin laboratoriotutkimukseen. Sieltä tuli
lausunto, jonka mukaan lähettämänne näyte sisältää kalkkijauhetta ja siitä
löytynyttä surviaissääsken toukkaa on ilmeisesti pidettävä pelkkänä
epäpuhtautena.

Taavetti Hanhineva oli monipuolisesti lahjakas ihminen. Hän oli
itseoppinut kelloseppä, valokuvaaja, kansanparantaja ja myös pitäjän
työväenyhdistyksen johtaja. Tästä ymmärsin elämyksellisesti sen, että
työväenliikkeellä oli sata vuotta sitten johdossaan eräänlaisia
itseoppineita neroja, joita oma ympäristö yleisesti osasi arvostaa.
Nykyään sen sijaan  demokraattinen koululaitos on aiheuttanut sen, että
vähänkin lukupäätä omaavista köyhänkakaroista  tehdään jonkinlaisia
herroja ja vasemmistopuolueiden johtajiksi jäävät sitten Urpilaisen ja
Korhosen kaltaiset melkoiset keskinkertaisuudet, joilta puuttuu se tärkeä
karisma.

Kommentit (1)

Kups – Haka 0-1        03.08.2008, 20:26

Taas oli tyypillinen Kupsin peli. Joukkue pelasi hyvin, mutta
loppuhetkillä vieras teki sen ainoan maalin. Kuopiolainen jalkapalloilu
kaatui taas eteenpäin. Peliä enemmän jännitti se, että alkaako sataa
lunta, Keskuskentällä on aina kylmä ja tuulee.

Teksti-TV:n mukaan paikalla oli yli 1900 katsojaa. Ei ollut. Niitä oli
noin 900. En ymmärrä, miksi katsoja määriä pitää liioitella. Ilmeisesti
mukaan lasketaan kaikki kausikorttilaiset, vaikka he eivät olisikaan
katsomossa. KUopiolaisen palloilun kultakaudella 40 vuotta sitten
yleisömääriä myös vääristeltiin.

Kun porvariseura Kups ja työläisseura Elo pelasivat kaupungin
luokkaherruudesta, yleisöä oli virallisten tietojen mukaa yli 6000, mutta
epävirallisten tiedot väittävät väkeä olleen vielä enemmän.  Ja senhän
ymmärtää, että tapahtuma kiinnosti, koska silloin katsottiin, kumpiko on
voittamassa, vallankumousko vaiko taantumus.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        461-465 / 715        Seuraava sivu >>

Upeaa taidetta        03.08.2008, 20:27

(Kuva Heikki Kallunki)
Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös sen vaikein muoto.
Alastonta Helena Takaloa esittävästä hiihtäjäpatsaasta sitä löytyy aimo
annos. Vain vakavamieliset keskipohjalaiset voivat kehittää jotain noin
huimaa. En tästä elämänalasta paljoa ymmärrä, mutta mielestäni
kysymyksessä on Suomen, ellei peräti koko Pohjoimaiden merkittävin
henkilömuistomerkki.

Mielestäni ainoastaan mahdollinen alastonta Matti Nykästä esittävä
mäkihyppääjäpatsas voisi vetää kuvan luomukselle vertoja, mikäli tulevassa
teoksessa huomioidaan olympiasankarin viisi kultamitalia vaikkapa siten,
että patsas kullitetaan. Nykäs-patas voitaisiin sijoittaa hotelli
Puijonsarven edustalle. Paikka liittyy sikäli Mäki-Matin vaiheisiin, että
hän on urheillut sielläkin. Lehtitietojen mukaan hän harrasti viime
talvena Puijonsarvessa ravintolanyrkkeilyä.

Kommentit (0)

Sortavala        31.07.2008, 20:12

Sortavala saattaisi olla ihan hyvä paikka yrittää elää. Se olisi
tulevaisuudessakin syytä  säilyttää vanhan suomalaisen
kaupunkirakentamisen ulkoilmamuseona. Keskustan kivitalot näyttävät
säästyneen sodalta, ainoastaan kuvan talon seinästä löytyy luotien
arpia. Tietääkseni Talvisodan aikaan kaupunkia pommitettiin kovasti ja
Jatkosodassakin siellä taisteltiin. Yksi uusi rakennus keskustasta löytyy
ja olisi ollut parempi, ettei tätä 9-kerroksista taloa olisi rakennettu
80-luvulla.

Puistoja on paljon ja itseäni erityisesti ilahdutti se, että niiden
hoitamisessa on suositti luonnon monimuotoisuutta. Ruoho ja pensaat saavat
kasvaa vapaammin kuin Suomen puolella. Luulenpa, että satakieli ja muut
kaikenlaiset räähkälinnut meluavat kovasti alkukesän iltoina. Laatokan
mahtavat kalliorannat ovat vapaassa virkistyskäytössä. Tietääkseni
Neuvostoliitossa ei saanut rakentaa lähellekään rantaa.

Opas kertoi, että kaupungissa on työttömyysaste 1,2 %. Luulenpa, että se
lasketaan vähän eri tavalla kuin meillä. 10 % asukkaista on yrittäjiä ja
sen kyllä uskon. Monenlaisia kauppiaita vilisi katukuvassa. Haaveilin,
että olisin ostanut Karjala-merkkiset sukset, mutta olin myöhässä.
Karjala-tehdas oli mennyt konkurssiin muutama vuosi sitten. Sama tehdas
oli tietääkseni myös maailman suurin jääkiekkomailojen valmistaja.
Suomessakin niitä näki myytävän noin neljällä markalla.

Maamme jääkiekkoilun isä Dynamo Honkavaara kertoo muistelmissaan, että kun
50-luvulla ensimmäinen venäläinen kiekkojoukkue kävi Suomessa
vieraillulla, päättivät meikäläiset, että pelivoitetaan sillä
yksinkertaisella taktiikalla, että aloituksissa katkaistaan vastustajan
mailat. Ne nimittäin näyttivät surkeilta kapistuksilta. Mutta sekään ei
auttanut. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaisilta oli katkennut 12
mailaa, mutta venäläisiltä ei ensimmäistäkään. Karjalan mäntyyn on Suomi
ennenkin törmännyt kohtalokkaasti.

Itselläni oli myös tarkoituksena tuoda kaupungin liepeiltä jättiputken
taimia, koska Kärkkäälästä tämä komea kasvi puuttuu. Viimekesänä
Sortavalan laitamilla näki kokonaisia jättiputkipeltoja, mutta nyt  nämä
viisimetriset auringonvarjon kaltaiset jättiläiset eivät vielä olleet
kukassa. Kaupungin laitamilla on ollut neuvostovallan aikaan 10.000 lehmän
kolhoosi ja epäilen, että putkiesiitymä liittyi jotenkin tähän asiaan.
Olisiko kasvi levinnyt rehunviljelyn sivutuotteena?

Muistelen kuulleeni, että ennen sotia Uukuniemeltä oli päivittäin monta
linja-autovuoroa Sortavalaan. Nykyään paikkakunnalla on kyllä
rajanylityspaikka, mutta se ei ole henkilöliikenteen käytössä. Lähimpää
kaupunkiin joutuu kulkemaan Niiralan kautta ja se lisää matkaa 100
kilometriä. Jonkun olisi tehtävä asialle jotakin. Ehkäpä Sortavalan
tulevat ökyrikkaat, jotka mieluilevat datsaa Pyhäjärven rannalta, älyävät
maksaa vaaliavustuksia sopiville tahoille, jotta raja ei vastaisuudessa
enää aukeaisi pelkkänä  railona.

Kommentit (0)

”Mannerheimin huvila”        30.07.2008, 17:54

Suomessa osattiin ennen rakentaa. Sortavalassa on monta hienoa
rakennusta, jotka ovat kestäneet neuvostovaltaakin 60 vuotta ihan
vatupassissa seisoen. Kuvan graniittilinna on vuonna 1935 valmistunut
apteekkari Jääskeläisen huvila, joka uhmaa aikaa Laatokan rantatörmällä
muutaman kilometrin päässä keskustassa. Rakennusmateriaalina ovat
ymmärtäkseni Laatokan rantakivet ja mahtavat honkatukit, joita on tuskin
tarvinnut kaukaa etsiä. Nykyään talo toimii säveltäjien lepokotina ja se
on hyvä se. Ääneneristys on varmasti mainio ja ympäristö edistää
luomistyötä.

Muistelen historiasta lukeneeni, että Talvisodan jälkeen venäläisten
sotapropagandassa kerrottiin, että Mannerheimin huvila on vallattu
Sortavalan laitamilta. Ja ropakantaahan se sellaisen asian väittäminen on.
Kenelläkään sotamarsalkalla ei ole varaa tämänkaltaiseen kesämökkiin, vaan
kyllä näin kalliin luukun rakentaminen edellyttää apteekkarin ansiotasoa.

Kommentit (0)

Kestävää kehitystä        29.07.2008, 16:55

Valamon luostari on sen verran etelässä, että siellä kasvatetaan omenoita,
päärynöitä ja kirsikoita. Luostarin omenatarhassa on 80 komeaa omenapuuta,
jotka edustavat 40 eri lajiketta. Niitä viljellään luonnonmukaisesti.
Tosin en tiedä onko luomukäsite siellä samanlainen kuin Suomessa.
Nimittäin Sortavalan torilla oli eräs turisti ihastellut komeita
kaalinpäitä ja udellut, että ovatko ne varmasti luomua. ”Luomua
ovat”vakuutti tuottajaporras. ”Jos joskus ötököitö ilmaantuu, niin vähän
vain petroolia suhhautettaan”.

Erikoista oli, että luostarin ruokasalissa, olisiko se trapetsaksi
kutsutti paikka, ruokailtiin kertakäyttövälineillä. Lihaa siellä ei syödä,
mutta kalaa kyllä tarjotaan. Gurmeeaterioita ei tarjota, mutta
ei-hiutaleista keitetty kaurapuuro oli erinomaista ja joskus pitäisi
minunkin yrittää valmistaa vastaavaa. Sääli, että hiutaleet ja
mikroaaltouunit ovat hävittämässä maamme rikkaan puurokulttuurin.
Perinteisiä ruis- tai mannapuuroja ei saa nykyisistä puarhuoneista
rahallakaan.

Muuten sikäli Valamossa on kestävän kehityksen-aate meillä pidemmällä,
että vaikka ruoka syödään kertakäyttövehkeillä, niin ilmeisesti
vessapaperi kierrätetään. Ainakin se kerätään talteen erillisiin
keräyslaatikoihin eikä tungetaan viemäriin kuten täällä.

Kommentit (0)

Valamon samba        28.07.2008, 18:35

Valamon saarella on luostarin lisäksi myös 250 asukkaan vireä
siviilikylä, jossa toimii peruskoulu, posti, kauppa, muutama kioski paljon
puhuttuine virvoitusjuomineen, heinäpäällyteinen potkupallokenttä (jota en
usko munkkiveljestön ainakaan julkisesti käyttävän) ja kulttuuritalo.
Kulttuuritalolla esiintyi turisteille pientä korvausta vastaan kauniiden
naisten muodostama taidokas tanssiryhmä. Samban ja flamenkon luulen
ohjelmistosta tunnistaneeni. Ottakaapas Kärkkäälän naiset asiasta mallia.
Samankokoinen kylä ja löytyyhän sieltä Kärkkäälän Männiköstä lähes yhtä
kultturelli talo.

Ja tämä asia ei sitten liity kuvan esittämiin naisiin mitenkään, pois se
minusta. Luostarin päärakennuksen vieressä on pitkä ja äärimmäisen kapea
tiheässä kasvavien lehtikuusten reunustama polku. Sen avulla ylläpidetään
moraalia. Syntiä tehnyt munkki voi sovittaa tekonsa kulkemalla keskiyöllä
kujaa pitkin silmät kiinni synnin raskauden määrittämän matkan. Puunoksat
huolehtivat automaattisesti rankaisemisesta. Mainittakoon, että polku on
kulunut täysin mustalle muralle ja kaipaisi kipeästi kestopäällystettä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        466-470 / 715        Seuraava sivu >>

Tuulastelua        27.07.2008, 18:12

Vielä Aaro Jalkasen Kallavesj-laulusta sen verran, että erityisen
ihastunut olen siihen kohtaan, jossa kerrotaan, että ”siellä veljmies
salloo tuulastelj”. Muistaakseni sanoitus on tehty vuonna 1914 ja näköjään
jo siihen aikaan esivalta pyrki estämään tuulastusharrastuksen. Jostain
syystä se oli kiellettyä vielä minunkin nuoruudessani. Nyt kun tämä
kalastusmuoto on yleensä laillista, niin kukaan ei sitä vaivaudu
harrastamaan, koska ylimääräinen jännitysmomentti puuttuu.

En kyllä ymmärrä, miksi se oli enen kiellettyä. En usko, että
eläinsuojelulliset syyt olivat taustalla, vaikka raakaa touhuahan
viattomien luontokappaleiden keihästys atraimella on. Tuulastamalla ei
myöskään saada suuria saaliita. Kalakantojen suojelu ei varmaankaan ollut
selityksenä. Ehkäpä tuulastamalla pystyy virtapaikoilla häiritsemään
lohikalojen kutua ja siinä perussyy kieltoon.

Itse muistan elävästi, kuinka isäni yhdessä Närhin Martin kanssa joskus
60-luvun alussa lähtivät syyspimeässä pyörillä parinkymmenen kilometrin
päähän Iisvedelle tuulaalle Hasakki ja atrain tavaratelineellä.
Periaatteena oli, että jos riistapoliisi tulee, niin atrain lyödään sille
perseeseen. Martilla oli hyvä sepän polkupyörän satulanjousista tekemä
atrain ja se olisi varmasti ollut ihan parahultainen väline suunniteltuun
tarkoitukseen.

Kommentit (0)

Kankeat helsinkiläiset        26.07.2008, 17:57

Loma on loppu, mutta loma on silti pelastettu. Kupsin A-juniorit näyttivät
Helssingin nuorille herroille närhen munat äsken Keskuskentän viheriöllä
numeroin 1-0. Tuli ihan vanhat hyvät ajat mieleen, jolloin Savon Sanomista
sai lukea, että kankeita helsinkiläisiä pyöritettiin taas Väinölänniemen
jalkapallopyhätössä.

Yksi parhaista urheilumuistoistani on toukokuulta -68, jolloin Elo nousi
mestaruussarjaan. Se kohtasi ekamatsissaan HJK:n olympiastadionilla ja
radion musiikkia ja urheilua-lähetyksessä kerrottiin, että kuopiolaiset
johtavat ensimmäisen puoliajan jälkeen 3-2. Tosin kyllä Klubi ottelun
sitten voitti 4-3.

Kaksi junioria jäi kupsilaisista mieleen. Petteri Pennanen tulee vielä
olemaan maajoukkueen kantavia voimia. Mielenkiintoista oli myös se, että
Anton Mustonen, eli Boogien poika, toi olemuksellaan fyysisyyttä
kuopiolaisten alakertaan. Tosin isänsä raameja ei vielä 18-vuotiaalla
pojalla tietenkään ole.

Isä  Jari ”Boogie” Mustonen on raskaansarjan kehonrakennuksen Suoman
mestari. Parhaiten kansa taitaa muistaa hänet nyrkkeilykehästä. Hän otteli
muutama vuosi sitten kansanedustaja Tony Halmetta vastaan häviten vain
niukasti. Tosin hänet tyrmättiin jo ensimmäisessä erässä, mutta Halme löi
kyllä niukasti ohi, jonka jälkeen Boogie laskettiin ulos.

Muuten pelaajien veryttelyssä näin pitkästä aikaa palloa potkaistavan
paljain jaloin. Tuli ihan lapsuus mieleen. Silloinkin potkupalloiltiin
ilman kenkiä. Köyhyyden lisäksi asiaa perusteltiin, että siten opitaan
oikea laukaisutekniikka. Muistelen, että Helsingin olympialaisissa Intian
joukkuue diskattiin, koska pelureilta puuttuivat kengät. He eivät voinee
asiaa ymmärtää, sillä kentältä ei ollut löytynyt lasinsirpaleita.

Kommentit (0)

Kallavesj        25.07.2008, 18:40

Kuopio on hieno kesäkaupunki ja harmittaa, ettei lomalla ehtinyt montaa
yötä kotona nukkumaan. Äsken kuljeskelin torilla, jossa esiintyi
Haapaniemen nuoriso-orkesteri opperalaulaja Pekka Vienolalla
vahvistettuna. Latinaksi laulettu Kallavesj oli kultturielämys. Savon ja
latinan kielet ovat selvästi kultturelleja sukulaiskieliä.

Toisaalta jäin miettimään sitä, voidaanko hienon sanoituksen kaikkia
nyansseja saada siirrettyä vieraalle kielelle. Miten latinaksi sanotaan,
että siellä paesto sären kylyk, poeka kun vuan onkeen sylyk. Olen
uteliaisuuttani kysellyt länsisuomalaisilta, mitä tuolla säkeellä
tarkoitetaan, mutta eivätpä ole osanneet vastata. Uskovat, että kyseessä
on jotenkin särjen paistaminen ruuaksi, mutta eihän se niin ole. Kunnon
savolainen kalamies tietää, miten märkä särjen kylki tosiaan loistaa eli
paistaa auringonvalossa, kun kala nostetaan vedestä.

Oopperalaulaja Pekka Vienolan vaarin veljmies oli rautalampilainen Aaro
Jalkanen, joka on Kallavesj-laulun sanoittaja. Hän runoili sen
koti-ikävissään Amerikassa. Sinne tämä asianajaja joutui pakenemaan
tsaarin vallan vastaisen toimintansa vuoksi. Aaro oli nimittäin
piilottanut asianajotoimistoonsa aktivistien aseita.  Vaikea uskoa,
että tämä hempeän ja hauskan kotiseutulaulun sanoittaja on nykymittapuun
mukaan terroristi.

Kuopio taisi muuten olla tsaarin vastaisen taistelun eturintamassa, sillä
täällä  jopa ryöstettiin ihan suuren maailman malliin Suomen Pankin
konttori maanpetoksellisen toiminnan rahoittamiseksi. En jaksa uskoa, että
Jalkasen Aaro olisi ollut tässä pankkikeikassa mukana. On vähän vaikea
kuvitella savoa huastavia terroristeja pankkia ryöstämässä. Eihän siitä
touhusta mitään tulisi.

Kommentit (1)

Hirmutekoja        24.07.2008, 18:54

Kolmannen kerran tulin epäuskoon, kun Valamosta löytyi hauta, jonka
kerrottiin olevan Ruotsin kuningas Magnuksen, joka meillä ilmeisesti
tunnetaan Maunu Eerikinpoikana. Internet kertoo, että mies eli 1316-1374
ja että hän hukkui Norjassa. Viehättävä oppaamme sen sijaan vakuutti, että
hän haaksirikkoontui Laatokalla, huuhtoutui rantaan ja kääntyi
ortodoksimunkiksi nimeltään Sergei. Valamon haudoilla on tiukka hierarkia.
Arvossa ylimmillä igumeeneilla on upeat hautarakennelmat, mutta
tavallisilla munkeilla, kuten kuningas Magnuksella, on muistomerkkinän
pelkkä rantakivi.

Itse luulen, että totuus tarinassa on se, että sotaretkellä ollut
ruotsalaissotilas pelastautui henkensä hädässä vihollisluostariin ja
päänsä säästääkseen valehteli olevansa itse kuningas. Olosuhteiden pakosta
hän vaihtoi myös uskoaan ja ryhtyi munkiksi. Merkillisen nopeasti hän
pääsikin munkin asemaan, koska tavallisesti noviisivaihe kestää vuosia.
Valamon luostari ilmeisesti oivalsi tapauksen propaganda-arvon.

Valamon historiassa kerrotaan, että ruotsalaiset hävittivät luostarin
kaksikin kertaa ja suuri osa munkeista surmattiin. Annetaan vaan oppaiden
syyttää asiasta ruotseja, se on heille ihan oikein. Itse luulen, että
kyllä siellä varmaan olivat suomalaiset ihan kärkiporukoissa, kun väkeä
lihoiksi lyötiin.

Parhaiten historiankirjamme tuntevat Petsamon luostarin kansanmurhan,
jonka Juho Vesaisen johtama kaukopartio suoritti muistaakseni 1500 –
luvulla. Siinä mies, jonka paikka olisi ilman muuta ollut Haagin
sotarikostuomioistuimessa. Olen muuten ihmetellyt, miksi eräs poliittinen
lapsijärjestö on ottanut nimensä tämän massamurhaajan mukaan – vai
olenkohan ymmärtänyt asian väärin?

Kun tässä olen kauhistellut näitä veritekoja uskonnon varjolla, niin
muistettakoon, että Raamatustakin löytyy helposti tukea asialle.
Muistelen, että Jumala kehoitti valittua kansaa hävittämään amakealaiset
niin perusteellisesti, että he katoavat täysin ihmiskunnan historiasta;
raavaat, kamelit ja aasitkin piti tappaa. Sen sijaan filistealaisia piti
kohdella lempeämmin, elikkä näin määräsi Herra: ”Niin surmatkaa siis
kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt
mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää
itsellenne henkiin”.(4. Moos. 31:17-18).
Siis seksiorjiksiko tytöt piti säästää? Luulenpa, että jos joku nykyään
julkoisi tällaista tekstiä, niin häkki siinä äkkiä heilahtaisi ja se olisi
ihan oikein.

Kommentit (2)

Tuonilmaisiin        23.07.2008, 17:53

Valamon saarella asuu noin 100 munkkia ja 250 siviiliä. Saaren siviilien
hautausmaa on suomalaiselle vaikuttava ilmestys. Sieltä puuttuvat täysin
meikäläiset viivasuorat graniitin harmaat matkalaukkurivistöt. Enemmänkin
paikka tuo väriloistossaan mieleen joulukuusen. Suoraakulmaa vältellään ja
kirkkaita värejä suositaan.

Yleensä haudalta löytyy myös vainajan kuva ja ilmeisesti ylösnousemuksen
varalta sinne on varattu myös ruokaa ja juomaa sekä tupakkaa. Paikalla
olleet viinapullot olivat sen sijaan jo tyhjiä. Monilla haudoilla oli myös
tuoli ja pöytä. Omaiset ja ystävät kuulemma kokoontuvat haudalle
muistelemaan vainajaa ja lähtiessään vielä kaatavat
mahdolliset pullonpohjat edesmenneen oletetun pään kohdalle.

Itse kauhistelin haudattujen miesten nuoruutta. Keski-ikä lienee alle 50
vuotta. Toisaalta antiikin Kreikassa ihmiset elivät keskimäärin
18-vuotiaiksi ja astetta kehittyneemmssä Roomassa vuoden pitempään.
Ilmeisesti asin on niin, että sen jälkeen kun karjalainen mies on saanut
tärkeän biologisen tehtävänsä, eli uuden ikäluokan siittämisen tehtyä,
joutaa hänen poistua tuonilmaisiin pois naisten jaloista pyöriskelemästä.

Muuten kannattaa muistaa, että viimeisimpien tutkimusten mukaan Venäjän
Karjalassa on viiisi kertaa vähemmän allergiaa ja kuusi kertaa vähemmän
diabetestä kuin Suomessa. Asiaa ei varmaankaan voi selittää geneettisillä
eroilla, sillä hyvin savolaisen oloisia ovat nämä Karjalan uroot. Ehkäpä
he ovat vielä astetta mahkompia. Maastopuku päällä ja pitkä tupakki
suupielessä röyhyten siellä kuljeskellaan eivätkä akat tai hipit hypi
silmille – eivätkä ylihygieniasta johtuvat elintasosairaudetkaan.

Luulenpa vaan, että jos Kärkkäälän kylällä olisi viisi viinakioskia,
joissa vodkapullo maksaisi pari euroa ja tupakki olisi melkein ilmaista,
niin tuonilmaisiin olisi meilläkin kova tunku.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        471-475 / 715        Seuraava sivu >>

Mustakivi        22.07.2008, 18:54

Ja taas saamme pakkokasteen Valamossa, mutta se vain hekotuttaa
kovahermoisia turisteja. Olen aina luullut, että vain musulumaaneilla on
uskonnollissävytteinen mustakivi, mutta kyllä sellainen löytyy myös
Valamosta Getsemanen skiitasta. Opas kertoi, että luostarin silloinen
johtaja 1900-luvun alkuvuosina toi sellaisen matkamuiston Jerusalemista.
Hänen kertomansa mukaan se oli palanen Kristuksen arkusta.

Tämän kuultuani tulin taas epäuskoon ja ajettelin, että onkohan se nyt
ihan noinkaan. Tiedän kyllä arabit  ja juutalaiset koviksi kauppamiehiksi
ja niinpä kuluttajaviranomaisena ensimmäisenä tuli mieleeni, että
Jerusalemin matkamuistobasaarissa on taas höynäytetty hyväuskoista hölmöä.
Nykykielellä kyseessä saattaisi hyvinkin olla kuluttajansuojalain 4 luvun
mukaisesta harhaanjohtavasta markkinoinnista, jonka kuluttaja-asiamies
saattaisi kieltää uhkasakolla. Ja saattaisipa igumeenilla olla oikeus
kuluttajansuojalain mukaiseen hyvitykseen – pahimmillaan jopa
kaupanpurkuun ja vahingonkorvauksiin, mikäli hän on kivenmurikan ostanut
yksityishenkilönä.

Mutta samalla hetkellä, kun epäilys juolahti mieleeni, jyrähti ukkonen ja
vettä alkoi tulla kuin siitä Esterin yhestä värkistä. Mutta meitä sen kuin
nauratti, vaikka se oli jo kolmas kaste sille päivälle..

Kommentit (0)

Purjehdusta        21.07.2008, 20:16

Ensimmäisenä satunnaisen matkailijan silmään pistää Valamossa Pyhän
Nikolain skiitta ja sen edustalle ankkuroitu huvipursi. Sen presidentti
Putin lahjoitti Valamon johtajalle tämän 50-vuotislahjaksi. Nykyajan
Valamon johtajalla on helpompaa kuin ensimmäisillä päällysmiehillä
Hermannilla ja Sergeillä. Minulle kerrottiin, että he purjehtivat saarelle
kivellä.

En ole perehtynyt asiaan, mutta siitä huolimatta rohkenin salaa mielessäni
epäillä, että mahtoikohan se olla noinkaan. Samalla hetkellä iski salama
ja alkoi sataa kaatamalla ja sain pakkokasteen. Sitten aloin varmuuden
vuoksi ajattelemaan, että saattaahan se sittenkin olla mahdollista
vaikkapa siten, että kyseinen kivilautta oli syntynyt esimerkiksi
tulivuorenpurkauksen yhteydessä. Laavakivihän on vettä kevyempää.

Muuten ei löytynyt Karjalasta jättiputken taimia, joita menin sinne
etsimään. Koko matkan ajan tähystin tienvarsia ja ensimmäinen etsimäni
kasvi löytyi paluumatkalla Kuopiosta melkein omalta nurkalta. Eikä
löytynyt juopuneita munkkejakaan, joten levittämäni ruma tieto ei perustu
tutkittuun todellisuuteen. Harhakäsitys perustuu varmaan siihen, että
luostarin sisäänkäynnin lähellä sijaitsee viisi viinanmyyntipistettä.
Lisäksi siellä saattoi kuunnella myös nykyajan nuorison suosimaa
kovaäänistä ns. rocken roll-musiikkia. Varsinkin Paula Koivuniemen hitti
Menolippu kuullosti venäjäksi esitettynä melkeinpä alkuperäistä
paremmalta.

Pitäisi muuten tarkastaa mielenkiintoinen uskomus, jonka mukaan Venäjän
Ortodoksinen kirkko rahoittaa toimintansa suurelta osin
vodkannmyyntituloilla. Muistelen, että Jeltsin olisi antanut kirkolle
yksinoikeuden jonkun suositun vodkamerkin myyntiin.

Kommentit (0)

Etanoita ja munkkeja        18.07.2008, 14:59

Luinpa äsken lehdestä, että jotkut tappajaetanat ovat valtaamassa entistä
kotikaupunkiani Heinolaa. Ja eilen luin samasta ongelmasta erinomaisen
suonenjokelaiskirjailijan Markku Turusen romaanista. Sen päähenkilö yritti
ratkaista etanainvaasion kattohaikaroiden, niiden luontaisten
saalistajien, avulla. Hänen perustellun näkemyksensä mukaan
vierasperäisten lajien rynnistyksen voi pysäyttää vain tuomalla hätiin
niiden vierasperäisiä luontaisia vihollisia.

Ja ehkäpä Itä-Hämeeseen ymmärtää muuttaa ihan oma-aloitteisesti
kattohaikaroita Virosta tai Venäjältä, lentomatka ei ole pitkä.
Kummalliselta ja väärältä tuntuukin se, että Viro on täynnä kattohaikaran
pesiä, mutta Suomesta ei niitä löydy ainuttakaan. Tietääkseni Hämeen
puolessa yritti joku vuosi sitten yksi haikara tehdä pesää, mutta vihainen
talonomistaja sen esti, koska ”perkele, meidän katolla ei kurjet pesi”.

Tämä vierasperäisten lajien hyökkäys on minullekin tuttua. Alkukesästä
pihlaja-angervo oli valtaamassa kotipihaani ja nyt sen kumppaniksi on
lyöttäytynyt lupiini. Mutta kyllä olen päättänyt torjua päällekarkauksen
järjen kanssa. Olen nimittäin juuri pakkaamassa ja lähden huomenna
Sortavalaan ja Valamoon. Luulen, että sieltä apu löytyy.

Viimekesiseltä Sortavalan käynniltä jäi päällimmäisenä mieleen, että
kaupungin laita-alueet alkavat olla jättiputkien hallussa. Upean näköisiä
viisimetriä korkeita auringonvarjon kaltaisia koristekasveja. Ne näyttävät
hävittävän kaiken kasvillisuuden ympäriltään. Tuonpa niiden siemeniä ja
juuria ja kylvn pihlaja-angervoiden ja lupiinien hyökkäyskiilan eteen
lujan ja yhtenäisen jättiputkirintaman.

Ja Valamossa käyn tutustumassa luostarin raittiustyöhön. Nimittäin kuulin,
että kun presidentti Putin pari vuotta sitten kävi saarella
mietiskelemässä, joudutiin laivalastillinen pisimmälle alkoholisoituneita
munkkeja siirtämään piiloon mantereelle. Mutta paljonhan maailmassa
puhutaan perätöntä pahaa tosista ihmisistä. Raportoin tilanteesta
maanantain aikana.

Kommentit (1)

Sääntöuudistuksia        17.07.2008, 18:44

Eikä vieläkään pästä eroon Tahkosta, sillä en malta olla kertomatta, että
hän inhosi jalkapalloilua. Olihan käsittämätöntä, että maailmassa oli
pallopeli, jossa nuoret, terveet miehet eivät saaneet käyttää käsiään. Sen
verran hän kuitenkin perehtyi tämänkin lajin valmennukseen, että pystyi
esittämään ajatuksen, jonka mukaan jalkapalloakin saattoi nuorimies
pelailla, kunhan aloitti harrastuksen vasta 23 ikävuoden jälkeen.

Ottaen huomioon lajin tason maassamme, ei varmaankaan mitään menetettäisi,
vaikka teoriaa testattaisiin myös käytännössä. Maajoukkueen rungon voisi
muodostaa Etelä-Pohjanmaan lakeuksien fyysistä painija-pesäpalloilija
nuorukaisista.

Tahko perusteli jalkapallokielteisyyttään myös terveyssyillä. Ihmisjalkaa
ei ole suunniteltu etupotkuja varten. Ja niinhän se onkin; Kuopiossakin
taitaa monta joukkueellista entisiä mestareita odottaa
tekonivelleikkaukseen pääsemistä. Muuten taaksepäin potkaisut ihmisjalka
kestää paremmin ja terveyssyistä palloa pitäisi laukoa vain kantapäillä.

Joskus kannattaisi kokeilla potkupallo-ottelua Tahkon hengessä. Käsien
käyttö pitäisi sallia ainakin kenttäpelaajille, ottelun elävöittämiseksi
ehkä maalivahdin käsitorjunnat pitäisi kieltää. Palloa voisi potkia vain
kantapäillä taaksepäin. Paitsiosääntökin on luultavasti haitallinen, koska
se estää Suomen miestä kehittelemästä erilaisia maanpuolustuksessa
hyödyllisiä koukkaus- ja sissi-iskutaktiikoita.

Kommentit (0)

Keksintöjä        13.07.2008, 08:26

Muutenkin Tahko oli kova keksimään. Pesäpallon hän kehitti kansan
sotilaskuntoisuuden nostamiseksi. Pallonlyönnillä kehitettiin hyviä
pikakivääriampujia, pallonheitolla opeteltiin ksikranaatin käsittelyä ja
Pihkalan tutkimuksen mukaan pelin avulla suomalainen mies pystyi lisäämään
syöksynopeuttaan 10 – 15 %.

Kun pimeys rajoitti Tahkon hiihto ja suunnistusharrastusta, hn yritti
ratkaista ongelman otsalampulla. Siihen aikaan ne eivät olleet
kehittyneit, vaan patterit tahtoivat kulua loppuun nopeasti. Norjasta hän
löysi suunnistajan otsalampun, jonka sai syttymään navan seudulla olevasta
napista. Tämä ei miehelle riittnyt, vaan hän kehitti sikaarimaisen
laitteen, jonka syttymisen ja sammuttamisen pystyi hoitamaan kielellään.

Samalta oraaliselta pohjalta kehittyi laite, jonka piti ratkaista
kestävyysurheilijoiden ravinto-ongelma. Verensokerin alenemisestahan
seuraa nopea väsähtäminen. Sokeripalojen kaivelu taskusta hiihdon aikana
oli liian hankalaa ja niinpä Tahko alkoi kehittelemään olkapäille
kiinnitettävää makkaran kaltaista sokerivesipussia, josta saattoi tutin
kautta imaista täydennystä tarpeen vaatiessa.

Muuten tutkijoiden pitäisi selvittää, onko Helsingin keskuspuiston
säilyttminen Tahkon ansiota. On puhuttu, että hän vaati innokkaasti
puiston säilyttämistä sillä perusteella, että mahdollisen suursodan
syttyessä Pääkaupunkiseudun miespuolinen väestö pystyttäisiin siirtämään
kätevästi rintamalle Keskuspuiston läpi hiihtämällä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        476-480 / 715        Seuraava sivu >>
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Golfin kansalliset erityispiirteet        12.07.2008, 17:39

Maamme golf-bisnes on vaikeuksissa. Sen jälkeen, kun kauppaketju LIDL on
alkanut myydä golf-settejä 29,90 €, on harrastajien määrä kääntynyt
laskuun. Valtavat kenttäinvestoinnit näyttävät menevän hukkaan.
Konkurssiaalto odottaa. Niinpä on syytä palata Tahko Pihkalaan, josta jo
eilen kirjoitin ja hänen viitoittamalleen liikuntapoliittiselle linjalle.
Hänelle kaikki kalliit hallit ja kentät olisivat kauhistus. Ja onneksi
hänen ei tarvinnut nähdä tupakka- ja viinamainosten ryydittämiä
moottoriurheilutapahtumia.

On kuitenkin yllättävää, ett Tahko oli golfin ystävä. Hän katsoi pelissä
yhdistyvän hyödyllisen kävelyn ja hupaisan tarkkuuslyönnin. Tosin hän
arvioi, ettei golfista maamme köyhyyden ja luonnon olosuhteiden vuoksi
koskaan voi tulla massojen liikuttajaa. Niinpä syntyi ajatus pelin
kansallisesta vastineesta, joka sai nimekseen nummipallo.

Siinä yhdistyivät pesäpallo ja golf. Pallo asetettiin kepin nenään, josta
sitä lyötiin pespallomailalla. Peliä oli tarkoitus pelata hiekkanummilla,
josta syystä golfin suomalaismuunnelmaa oli perusteltua nimittää
nummipalloksi. Kuivatulla suollakin sitä olisi voitu harrastaa. Ehkäpä
turve- tai suopallo olisi ollut sille paremmin meikäläistä elämänmuotoa
kuvastava nimi.

Nummipallossa reikien välin tuli olla 150 – 800 metriä. Kunkin taipaleen
päähän piti tasoittaa maaliksi lipuilla merkitty pienehkö noin metrin
säteell piirretty ympyrä, jota reunustaisi määrätyn syvyinen ja levyinen
oja, joka estäisi ympyrään pudonneen pallon vierimästä siitä pois.

Mielestäni jonkun olisi tehtävä jotakin maamme turvepalloharrastuksen
eteenpäin viemiseksi. Suomen turvepalloliitto olisi perustettava.
Muistaakseni Tahkon ideoima Suomen salamapalloliitto perustettiin 6.6.-66
klo.6. Se ajankohta on helppo muistaa kuten myös Alkon myymälöiden
avaamispäivä kieltolain päättymisen jälkeen, joka oli 5.4.-32 klo 10.

Kommentit (0)

Rauhanlähettiläs        11.07.2008, 16:59

Pitäydytäänpä edelleenkin koston teemaan. Eilen kerroin maamme
urheiluhistoriaan kytkeytyvästä inhottavasta kostotapauksesta, mutta
päinvastainenkin esimerkki löytyy. Vaikka maamme suurin urheilufilosofi
Tahko Pihkala tunnetaankin lähinnä kiivaana maanpuolustusmiehenä, niin
älykkäänä ihmisenä hän ei voinut olla ymmärtämättä sitä, mihin
varustelukierre oli johtamassa.

Joskus 60-luvulla lähes 80-vuotiaana hän saneli nauhalle seuraavaa: ”Nyt
ollaan siinä pisteessä, että ihmisen tekninen äly on tuonut eteen
atomiuhkan, joka pyrkii hävittämään kaiken tämän kalliin elämän. Minä en
ymmärrä, millä tavoin ihmiskunta suoriutuu tästä umpikujasta. Ne, jotka
jaksavat, tekevät itselleen atomiaseen. Vääryyttä tehdään maailmassa niin
paljon, että on syytä kostaa”. Tätä asiaa on vaikea paremmin ilmaista.

Pessimistinen näkemys tulevaisuudesta kannusti Pihkalaa myös käytännön
toimintaan. Hän otti yhteyttä maatalousministeri Johannes Virolaiseen ja
tarjoutui tekemään jotakin konkreettista rauhan edistämiseksi. Hänen
ideanaan oli ottaa yhteys Kreikassa sijaitsevaan Naton amerikkalaisten
joukkojen päämajaan, jotta sekä Nato että Neuvostoliitto olisi saatu
takaamaan Suomen puolueettomuus.

Tuleva valtioneuvos Virolainen suhtautui hankkeeseen epäillen. Kysymys ei
ollut pelkästään ulkopoliittinen, vaan kantaan vaikuttivat myös käytännön
syyt. Lähes 80-vuotias Tahko halusi nimittäin suorittaa arkaluonteisen
tunnustelutehtävänsä omalla autollaan. Virolaista epäilytti Kreikan
huonojen teiden lisäksi sekin, että rauhanlähettiläs oli tuohon aikaan
umpikuuro ja lähes sokea sekä harmaa- että viherkaihin vuoksi.

Estelyistä huolimatta Tahko läksi vaativalle matkalleen, joka onnistui
ainakin sikäli yli odotusten, että välille sattui vain yksi kolari. Siitä
ei ole tietoa, tapasiko Pihkala amerikkalaista sotilasjohtoa. Tutkijoiden
pitäisi ilman muuta selvittää asia. Tahkon toiminnassa oli varmaankin
hyvin vahva logiikka, mutta minulle se ei kyllä ainakaan täll hetkellä
täysin avaudu.

PS. Olen muuten itse lähdössä elokuun 25.-30. päivä rauhanlähettilääksi
Laatokan rannoille, jonne Karjalan liitto järjestää tutustumismatkan
seitsemään luostariin. Nyt kuulin sikäli hälyttävän uutisen, ettei
vaadittavaa 18 ihmistä ehkä löydykään. Lähtekää te ja levittäkää sanaa.
Lisätietoja asiasta seuraavassa
nettiosoitteessa http://www.karjalanliitto.fi/?322_m=439&s=12

Kommentit (1)

Kosto        10.07.2008, 17:27

Antti O. Arposen kirjasta Viestisankarit paljastuu asia, josta maamme
sota- ja urheiluhistoria on tähän asti visusti vaiennut. Se kyllä on
tiedetty, että Kalle Jalkanen kaatui syyskuussa -41 Kirjasalossa
astuttuaan miinaan. Sitä ei ole sen sijaan kerrottu, että olympiasankarin
kuolema kostettiin surmaamalla neljä sotavankia.

Ansiokkaan urheilijan kuolema harmitti pataljoonan komentajaa majuri
Mäntylää niin kovasti, että hän määräsi hetkeä aiemmin otetut vangit
ammuttaviksi. Jalkasen joukkueen johtaja Tukia sai
teloituksen suoritettavakseen. Hän ei saanut miehiään tätä hirmutyötä
tekemään, joten vänrikki itse joutui lainaamaan erään jääkärin
konepistoolia.

Sodan jälkeen tapausta tutkittiin sotarikoksena. Majuri Mäntylä sai teosta
neljä ja puoli vuotta vankeutta, mutta konepistoolia käyttänyt vänrikki
jätettiin tuomitsematta, vaikka rikokseenhan hänkin syyllistyi. Arposen
kirjasta ei ikävä kyllä ilmene, mistä rikosesta majuri
tuomittiin. Murhasta tai taposta, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen, ei
ilmeisesti ollut kysymys, koska niist tulee kovemmat tuomiot.

Merkillinen ilmiö tuo kosto. Eilen tuli TV:stä ohjelma Elisenvaaran aseman
pommituksesta, jossa kesällä -44 kuoli pari sataa siviiliä. Pommituksen
syynä oli ohjelman mukaan kosto erään lentäjäupseerin
alasampumisesta.  Elisenvaaran tragediastakaan ei ole kovin paljoa
julkisuudessa puhuttu, mutta Uukuniemen kioskilla Pirhosen Matti siitä
joskus kertoili. Hän oli ollut nuorena miehenä siellä keräilemässä
ihmisten kappaleita.

Kommentit (0)

Kallen hampaat        07.07.2008, 09:18

Luinpa tuossa sadepäivien ratoksi Antti O. Arposen Kalle
Jalkas-elämänkerran ja siitä selvisi se, ettei viestisankarin
hammasepisodi vuoden -36 kisoissa ollutkaan komedia vaan tragedia. Siihen
aikaan tekohampaat nimittäin maksoivat köyhän työmiehen kahden kuukauden
palkan eikä niitä sopinut jättää hankeen, vaikka olympiakulta olikin
vaarassa.

Kalle Jalkanen oli todellinen amatööriurheilija, joka ei hiihtovoitoillaan
päässyt rikastumaan. No sikäli miestä saattoi syyttää ammattilaisuudesta,
että Lahden MM-hiihtojen alla huonekalutehtailija Kutvonen lupasi maksaa
miehen erääntyvän vekselin, jos tämä voittaa maailmanmestaruuden ja
niinhän siinä sitten kävi.

Muista ajan huippuhiihtäjistä poiketen Kalle oli välillä työttömänä ja
syytä voi ihmetellä, sillä Arposen kirjasta päätellen hän oli harvinaisen
mukava ja kunnollinen ihminen. Voisi tietysti miettiä, että Jalkasen
tuöttömyysongelmien takana oli se, etteui hän kuulunut suojeluskuntaan
kuten lähes kaikki muut huiput kuuluivat.

Muuten Suonenjoen kaupunginmuseoon tulisi hankkia paikkakunnan
hiihtohistoriaan liittyvää esineistöä – olihan pitäjä aikoinaan maailman
hiihdon huipulla. Kalle Jalkasen hampaita museoon tuskin enää saa, mutta
Kiva-voidenpurkkeja, Kapasen suksia ja muuta hiihtorekvisiittaa sinne
ainakin voisi haalia. Muistaaksen Aarne Jalkasen mahtava palkintokokoelma
on nykyään nähtävillä Iisveden koululla.

Kommentit (2)

Myrsky ja mylväys        04.07.2008, 07:17

Piti kiireellä palata Uukuniemeltä, koska uutisissa kerrottiin, että
Suonenjoella on satanut golfpallon kokoisia rakeita kaatamalla. Alueen
erityisolosuhteet huomioiden tuo golfpallovertaus on huono. Golf on
onneksi siellä vieras asia, enemmänkin se kuuluu Helssingin herrojen
kotkotuksiin. Parempi olisi ollut puhua vaikkapa männynkvyn kokoisista
jäänpalasista. Ikkunoita on hajonnut ja autojen pellit kärsineet, mutta
henkilövahingoilta on onneksi säästytty. Vaan miten lienee käynyt 14
vaalimalleni pionille. Huomenna totuus paljastuu koko karmeudessaan.

Onneksi tilanne ei ole yhtä paha kuin miltei päivälleen kuusi vuotta
sitten, jolloin Unto-myrsky iski hirmuisella voimalla Kärkkäälään. Se ei
ollut trombi, kuten erheellisesti yleensä puhuttiin, vaan syöksyvirtaus.
Rakeet senkin aiheuttivat. Eli hyvin korkealta pudonneet jäähiukkaset
viilensivät ylhäällä olleen ilmamassan sillä seurauksella, että se alkoi
virrata alaspäin kiihtyvällä nopeudella. Kun se törmäsi maanpinnalle,
kääntyi se normaaliksi maata pitkin eteneväksi myrskyksi.

Silloin oli päivällä hyvin kaunista ja lämmintä. Olin Kakkisella
meloskelemassa puhallettavalla kumikanootilla, kun järveltä näin, että
musta pilvi on nousemassa. Vaikka vanhat sanovat, että harmaa pilvi vettä
antaa, musta muuten murjottavi, palasin rannalle, koska ajattelin, että
voi hyvinkin ripsauttaa vettä.

Juuri kun ehdin kotia, oli helvetti irti. Tuulenpuuska iski ihan
varoittamatta ja ukkosen jylinä oli katkeamaton. Olin aina ihmetellyt,
miten joku maanjäristys tai tuuli voi tappaa ihmisiä, mutta nyt sen
ymmärsin. Hetken päästä oli taas tyyntä. Maisema oli kuin atomipommin
jäljiltä. Metsä ympäristöstä kaatunut, sähköt poikki, kännykkä mykkä ja
kylätie yhtä murrosta. Ajattelin, että jos nyt kuulisin uutiset, niin
siellä varmaan kerrottaisiin, että satoja ihmisiä menehtyi Sisä-Savossa
hirmumyrskyn uhreina.

Monelta kyläläiseltä kuulin läheltä piti-tilanteista; Askolassa oltiin
kylpemässä, kun isot kuuset alkoivat kaatuilemaan saunan ympäriltä kuin
tulitikut, Pellisen Pekka oli ollut ongella ja aalto heitti veneen onneksi
kauaksi maalle, Jyrkisen Väinö jäi traktorillaan kaatuilevien puiden
keskelle. Mutta naarmuakaan ei tullut kenellekään. Tosin luulen, että
isäni menehtyi myrskyn seurauksena; hänen sydän lihastaan alkoi rajuilman
aikana kouristaa ja siihen hän kuoli vajaa vuosi myöhemmin.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        481-485 / 715        Seuraava sivu >>
·

Itä-Suomen karjaa        03.07.2008, 11:37

Uukuniemen otusten lajinmääritys onnistui lopulta. Elukat olivat
biisoneita. Tavallisia lehmiä ei pitäjässä enää ole, mutta tilalle on
tullut 60 biisonia. Perinteiset rukkasen kokoiset Itä-Suomen lehmät ovat
vaihtuneet parhaimmillaan tonnin painoisiin jättiläisiin. Yllä olevassa
kuvassa niiden voisi kuvitella olevan ryhmittäytymässä hyökkäykseen. Seutu
vilisee karhuja, mutta enpä ole kuullut, että ne olisivat tätä karjaa
ahdistelleet.

Olen joskus lukenut hävittäjälentäjä Punaisen Paronin muistelmat. Hän
taisi olla sairastunut jonkinlaiseen tappamisen psykoosiin, koska hän
halusi ampua kaikkea mikä liikkuu. Puolassa mies kävi lomailemassa ja
metsästi siellä eläviä viimeisiä visenttejä. Ne ovat vähän biisonia
pienempiä, mutta ei meinannut arvon paroni saada niitä millään hengiltä
kivääriaseistuksella.

Ihmettelenpä ja arvostanpa entistä enemmän inkkareita. He metsästivät
biisoneita jousilla. Kyllä minullakin oli poikasena jouska, mutta enpä
menisi sillä buffaloa härnäämään. Eläin on kömpelön näköinen, mutta
rakenteellinen huippunopeus on 50 km/t. Minä urheilijamiehenä pääsen
parhaimmillaan melkein kahteenkymppiin.

Pitää muuten selvittää, tekivätkö intiaanit jousensa marjakuusesta,
jollaisia ei pohjolassa kasva. Sellaisella jousella ammuttiin keskiajalla
läpi haarniskasta, joten ehkä se myös puhkaisee biisonin
nahan. Suomalaisilta marjakuusi puuttui ja täällä tehtiin jouset tämn
vuoksi jo muinoin komposiittirakenteisina. Kalevalassa asia neuvotaan.
Männyn ja koivun viiluja liimattiin yhteen kalanruotoliimalla ja ne
päällystettiin tuohen kuorella. Kyllä silläkin hirviä kaadettiin.

Kymmenkunta vuotta sitten löydettiin Uukuniemeltä varsijousen nuolen
kärki. Se oli suunniteltu panssari- eli haarniskamiesten torjuntaan.
Sadalta metriltä sellaisella pystyi lävistämään 10 senttiä tammilankkua.
Ase oli niin hirmuinen, että se synnytti ensimmäisen
aseistariisuntasopimuksen. Paavi nimittäin määräsi, ettei tällaista julmaa
ja raakalaismaista vehjettä saanut käyttää kristittyjen välisissä sodissa.

Kommentit (0)

Loma        30.06.2008, 14:44

Ensimmäinen lomapäivä on kallistumassa iltapäivään ja
lomanloppumisahdistus alkaa iskeä päälle. Juoksin juuri Parikkalan
Siikalahden ympäri, kävin katsomassa Parikkalassa pohjoismaiden suurimmat
siirtolohkareet eli Mykkiin kivet. Tosin Kakkisensalolta sieltä Kumpusen
ja Saarisen välistä taitaa löytyä suurempi.

Istun nyt Niukkalan baarissa ja niin se kehitys kehittyy – täällä on
netti. Tarkkailen tässä terassilla ohikiitävää ihmisvilinää. Eilen ajoi
yksi auto, tänään on vähän rauhallisempaa. Tosin tuossa vähän matkan
päässä liikehtii kymmeniä valtavan kokoisia eläimiä rivissä minua kohti.
Lajin määritys on vielä kesken. Raportoin tilanteesta myöhemmin.

Eilen oli Uukuniemi-juhlilla noin 1500 ihmistä, vaikka kylällä on 500
asukasta. Ystävällisiä, seurallisia ja sukurakkaita ovat nämä karjalaiset.
Joku oli lähtenut Amerikasta asti tapaamaan tuttuja. Järjestyshäriöitä ei
muuten sattunut, mutta Parikkala-sanan maininta kiristi ilmeitä.
Kuntaliitosta vastustetaan vieläkin. Ja onhan se ymmärrettävää. Kun 500
asukaan kunta liitetään 5000 asukkaan kuntaan, niin kyllähän siinä valta
keskittyy ja etääntyy kansasta.

Kommentit (0)

Ennätyshiihto        30.06.2008, 14:45

Kuten eilen kerroin, käytettiin Suomen hiihdossa 50-luvulla saksalaisilta
saatua pervitin-nimistä amfetamiinin sukuista piristettä. Sen teho oli
valtava ainakin muutama vuosi sitten Hesarissa kerrotun tapauksen
perusteella.

Kaukopartiomies Aimo Koivunen alkoi talvella -44 uupua sissiretkellään ja
turvautui lopulta mukanaan ollaisiin piristeisiin. Mies oli kuitenkin jo
sen verran sekaisin, että nappasi yhden pillerin sijasta niitä yhden
kourallisen. Ja sitten alkoikin matka taittua. Kovassa pakkasessa hän
hiihteli seuraavan parin viikon aikana sekavassa mielentilassa ainakin
reilut 400 kilometriä ravintonaan männynkasvaimet ja yksi raakana nautittu
kuukkeli.

Lopulta Koivunen hiihti miinaan ja makasi lumihangessa viikon päivät apua
odottaen. Kun hänet saatiin lopulta pelastetuksi, oli hänen sydämensä
lyöntinopeus lähes 200 kertaa minuutissa. Paino oli pudonnut 43 kiloon. Ei
ihme, että amfetamiinia käytettiin myös laihdutuslääkkeissä.

Kommentit (0)

Maastodopingia        26.06.2008, 15:57

Vaalirahoitussotku on jäänyt taka-alalle, koska media keskustelee nyt
maastodopingista. Tämän päivän Savon Sanomissa Immo Kuutsa sitten kertoi
asian, jonka kaikki tietävät, mutta jota ei sanota ääneen. Kaikki siis
dooppaavat sen kun ehtivät, mutta vain hölmöt jäävät kiinni.

Asianosaiset peräänkuuluttavat todistajia asiassa, mutta luotettavia
sellaisia ei näytä tällä hetkellä löytyvän. Rehellinen lapinmies
Kari-Pekka Kyrö myöntää matkan varrella valehdelleensa jo niin monta
kertaa, että nytkään ei olla varmoja puhuuko hän totta. Vaikka rehellsiin
naama hänellä on siitä porukasta. Kummallista, että hän on tapauksen konna
ja monet ilman hemohessiäkin punoittavat hiihtotiiminjäsenet rehtejä
lainpuolustajia.

Nyt pitäisi totuuskomission edessä suorassa tv-lähetyksessä kuulla niitä
entisiä asianosaisia, jotka suostuvat jotain muistamaan. 50- luvun
menetelmistä August Kiuru on kertonut paljonkin ja 70 -lukulaisia voisi
edustaa Arto Koivisto. Suorapuheinen  Aku oli muistaakseni jossakin
lehtijutussa oli valmis lähettämään hameita kanssakilpailijoilleen
(halventaa muuten naisia), jotka kuulemma velehtelivat kuin
pullopersesiat. Akun mukaan dropit olivat siihen aikaan sellaiset, että
ruumiitkin pantiin tarvittaessa hiihtämään ja huoltojoukkojen vaativana
tehtävänä oli valvoa virkistäytymisasemilla, että amfetamiinilla huumatut
hullunkiiltosilmissä painalevat kilpailijat ampaisivat latua oikeaan
suuntaan.

Arto Koivisto tuli uskoon ja kertoi muutama vuosi sitten ilmestyneissä
muistelmissaan rehellisesti aikansa dopingista, mutta kirja sivuutettiin
jostain syystä vähin äänin. Se vaikutus Koiviston mukaan silloisilla
mömmöillä oli, että miehestä tuli kerrassaan viriili ihminen, suoraan
sanottuna naippo. Uskoon tultuaan hän tunnusti kaiken irstailunsa ja
elostelunsa vaimolleen. Tämän jälkeen pariskunta alkoi käydä seurakunnan
parisuhdeleireilla ja monella leirillä piti kuulemma käydä ennen kuin
kaikki oli tullut kerrottua. Epäilen, että prosessista tuli niin pitkä
siksi, että hiihtäjästä oli mukava muistella tekemiään syntejä.

Muuten hiihtoliiton herrojen pahin pelko on varmaankin se, että
kansanedustaja Mieto hurahtaa uskoon ja kertoo pohjalaisen suorasti, miten
asiat oikein olivat. Hän olisi luultavasti sitä mieltä, että siihen aikaan
ei ilman kiellettyjä lisäaineita pärjännyt sonnikaan. Ja Mietaata uskovat
kaikki.

Kommentit (2)

Boheemielämää        25.06.2008, 19:42

Jatketaanpa ruokahuoltolinjalla. Eilen jo valmistimme ruokajuoman, joten
tänään on pääruoan vuoro. Sen valmistamista helpottaa kunnon keittokirja,
esimerkiksi Andy Wallin nerokas ”Sopan sinulle keitin”.

Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1993, mutta vasta tänään minulle selvisi,
että teos kytkeytyy vahvasti Sisä-Savoon, vaikkei tyhmempi sitä heti
huomaa. Ei tosin Kärkkäälään, vaan siihen viereen Iisveden taajamaan.
Kirjoittaja ei olekaan ulukomuan eläviä, vaan Ari Jämsen, syntyjään
Iisveden Jämsenejä. Maailman parhaiden hiihtäjien lisäksi sieltä löytyy
siis myös merkittäviä kulttuurivaikuttajia. Esimerkiksi Erkki Junkkarinen,
jonka isä taisi olla Iisveden punakaartin päällikkö, hallitsi maamme
musiikkielämä tai professori Kai Laitinen, jonka isä taisi olla
paikkakunnan suojeluskuntapäällikkö, hallinnoin maamme kirjallisuutta.

Varsinaisia gourment-aterioita Jämsen ei opasta valmistamaan. Paremminkin
kysymys on köyhien ja pieneläjien välttämättömän ravinnon tarpeen
tyydyttämisestä. Kallista välineistöä ei tarvita, vaan kaikki esitellyt
ruoat voidaan valmistaa kahvinkeittimellä. Ja minkäs ihmeen takia köyhän
tulisi seisottaa kallista kalustoa vajaakäytöllä.

Itsekin olen joskus pohdiskellut, miksi esimerkiksi kallista mehumaijaa
käytetään vain muutamana päivänä vuodesta. En keksi yhtään kappaletta
esteitä sille, etteikö tällä hintavalla laitteella voisi keittää vaikka
pontikkaa talvi-iltojen ratoksi. Kun kävin Italiassa, siellä kerrottiin
ihastellen, että sikäläiset viininviljelijät valmistavat noin 50 %:sta
grappaa viininvalmistuksesta tähteeksi jäävistä perskeistä. Eivätkö
suonenjokelaiset marjatilalliset voisi yhtä hyvin  tiputtaa mehumaijalla
tuhtia pontikkaa mansikan rusuista ?

Kommentit (4)

<< Edellinen sivu        486-490 / 715        Seuraava sivu >>
Murha-Kustaan shampanja        24.06.2008, 20:19

Olisin toivonut, että joku olisi halunnut tietää lisää Murha-Kustaan
shampanjasta, mutta kukaan ei näköjään halunnut. Mutta ei se mitään,
kerron siitä silti lisää. Resepti on seuraava:
1 iso ämpärillinen mustaherukan lehtiä
6 litraa kiehuvaa vettä kaadetaan huuhdeltujen mustaherukan lehtien päälle
Annetaan jäähtyä kannen alla ja lisätään 50 gr sitruunahappoa
Annetaan seisoa huoneen lämmössä kaksi päivää
Sen jälkeen aine seos siivilöidään ja lisätään 800 gr sokeria
Annetaan jäähtyä kylmässä ja nautitaan ruokajuomana

Mainittakoon, että juoma tunnetaan paremmissa piireissä myös Marskin
shampanjan nimellä. Tunnen historiaa niin huonosti, että en edes uskalla
arvella, mistä Murha-Kustaa-hellittelynimitys juontaa juurensa. Ehkäpä
taustalla on se asia, että marsalkka Mannerheim oli erittin innokas
kissojen tappaja. Tämä ominaisuus on aika tyypillistä suurille johtajille,
joita varmaan ärsyttää kissaeläinten auktoriteetteja inhoava luonne.

Muuten KOP:n ja Outokumpu Oy:n entinen johtaja vuorineuvos Pertti
Voutilainen korostaa muistelmissaan, että aina hän on ampunut, kun kissa
on tullut kiväärin kantaman hollille. No kerran hän on poikennut
tavoistaan. Nuornamiesnä hän sitoi dynamiittipötkyn kissaan kiinni ja
sytytti tulilangan. Kissa pelästyi moista tointa ja ryntäsi ladon alle,
joka lensi kohta taivaalle tuhansina päreinä. Siinäkös riitti kyläläisille
ihmeteltävää vuosikymmeniksi. Vuorineuvos Voutilainen on tunnettu
kansanomaisesta huumoristaan.

Kommentit (3)

Juhannustorttuja        23.06.2008, 16:20

Juhannuksen viettotapoja kannattaa välillä päivittää. Itse söin
perinteisiä joulutorttuja keskikesän juhlan kunniaksi ja hyvitä ne
maistuivat, kun särpimenä oli Murha-Kustaan shamppanja.

Yritin myös innostaa kylän juhannuskokolla juhlayleisöä tilaisuuteen
sopivaan yhteislauluun. Olisi voitu käydä läpi kauneimmat joululaulut.
Hiljaa, hiljaa, joulunkellot kajahtaa kantaisi mahtavasti tyynellä säällä
pitkin rantoja ilahduttaen näin myös juhlan ulkopuolista väestöä. Eivät
yhtyneet kärkkääläiset lauluuni. Vakavamielistä on tämä kansa. Mietteliään
näköisinä vain katselivat allekirjoittanutta. Pitää panna harkintaan,
että onnistuisikohan ensi juhannuksena tiernapoikaesitys? Hintavaa
tiernapoikakalustoa on mielestäni turha seisottaa tyhjänpanttina koko
vuotta.

Muuten juhlapaikalla tapasin entisen kyläkauppiaan Tahvo Turusen pojan
Vilhon, Vilikiksi kutsutun. Hän muutti 52 vuotta sitten työn perässä
Ruotsiin ja ihmetteli nyt, ettei ketään tuttuja näkynyt. Ja niin muuten
on; kylän väki on reilussa 50 vuodessa vaihtunut täysin. Valtaosa paikalla
olleista oli muuttanut kylälle Vilikin lähdön jälkeen.

Kommentit (1)

Ja kokot loistavat        22.06.2008, 20:12

On juhannus ja kokot loistavat!
On juhannus ja kokot loistavat!
On juhannus ja kokot loistavat!
On juhannus ja kokot loistavat – siis menkäämme katsomaan, kuinka kokot
loistavat!

Sellainen oli Jouko Markkasen kokko- eli kokkapuhe Kärkkäälän
juhannusjuhlilla 2008. Jouko kertoi myöhemmin, että saman kokkopuheen oli
Heikki Sikanen pitänyt kyläläisille 60 vuotta sitten Korkeaharjulla.

Jouko muuten pystyi vahvistamaan myös epäilyni siitä, että Korkeaharjulla
oli sijainnut kyläkeinu, joka oli se huimempi ympäri pyörähtävä
malli. Kyläkeinuissa olisi oiva tohtorinväitöskirjan aihe jollekin
kansatieteilijälle. Jonnekin voisi myös kyläkeinun rakentaa
matkailunähtävyydeksi. Itse en ole sellaista koskaan nähnyt. Jos
Kärkkäälän kyläyhdistys päättäisi ko. laitoksen rakentaa, saattaisin
hyvinkin olla innokkaana talkoolaisena mukana. Toisaalta lähiyhteisöni
pyrkii aina piilottamaan naulat ja vasaran, kun otan esille suunnitelmani
erilaisista rakennelmista. Ja uskonpa, että sen jälkeen, kun kyläkeinu
olisi rakennettu, kieltäisi Kuluttajavirasto sen vaarallisena.

Kärkkäälän kyläyhdistys oli järjestänyt  erinomaiset juhlat. Arvioin
paikalla olleen kolmanneksen kylän väestä. Yllä olevassa kuvassa kaksi
suurta; kyläpäällikkö ja kaikki mikä näkkyy Kauppis-Pekan takkaa on
juhannuskokkoo. Sekin oli vaikuttava ilmestys.

Kommentit (1)

Hauskaa elämää ja juhannusta        19.06.2008, 14:18

Suomalaiset uskovat olevansa maailman rehellisintä kansaa. Näin varmaan
onkin, koska missään muualla ei jostain kilpahiihtohuijauksesta nousisi
yhtä suurta älämölöä. Muualla arveluttavat kusipullot olisivat vain
hävinneet. Ja viime päivinä käsittelemäni Rööperi-kirja vahvistaa uskoani
maamiesteni rehellisyyteen.

Nimittäin harva ei ollut se kerta, jolloin alamaailman gangstereita
jahdatessaan rehelliset poliisimiehet törmäsivät siihen, että maan korkein
johto oli viettämässä ns. hauskaa elämää ammatti- ja taparikollisten
seurassa. Ilmeisesti neuvottelut vaaliavustuksista olivat käynnissä.
Rehellistä tässä on se, että kunnolliset ja rohkeat poliisit uskaltavat
paljastaa asian vuosikymmenien perästä. Tuskin muualla maailmassa
uskaltaisivat.

Hauskasta elämästä vielä sen verran, että juhannusaaton kunniaksi edellä
mainitun kaltaista elämää on tarkoitus viettää Kärkkäälän urheilukentän
vieressä niin, että metsä raikaa. Lisätietoa asiasta löytyy tästä
nettiosoitteestahttp://blogitus.net/karkkaala/ . Laulua, seurapelejä sekä
kirpputoritoimintaa luvassa.

Muuten kyläpäällikön Kärkkäälän blogin ensimmäisestä jutusta saisi sen
käsityksen, että Kari Tapionkin sukujuuret kiertyvät jotenkin
juhlakentälle, joten laulun raikuminen on ymmärrettävää ja ehkä
hyväksyttävääkin. Taidanpa itsekin toimia vokalistina ja peräti sillä
kalliimmalla tavalla eli väristysten kanssa. Tietääkseni sekä Kari Tapio
että Topi Sorsakoski ovat vähentäneet keikkailuaan, joten huipulla on
alkaa olla tilaa.

Kommentit (0)

Rööperi ja Kärkkäälä        18.06.2008, 16:56

Ei ollut vaikeakaan yhdistää Rööperin alamaailmasta kertovaa kirjaa
Heinolaan. Suonenjoen ja Kärkkäälän kanssa on jo vähän vaikeampaa, mutta
onnistuu kyllä, kun oikein yrittää. Nimittäin presidentti Urho Kekkonen,
jonka suvun ensimmäinen tunnettu edustaja asui Suonenjoen Mustolanmäellä
1600-luvulla, piti tiivistä ja säännöllistä kontaktia liikemies Tom
Sjöbergiin, Rööperin kingiin.

Sjöbergillä oli nimittäin pornokauppa Rööperissä ja 70-luvulla kävi
viikottain  Urkin henkilääkäri hakemassa alan aineistoa vanhenevan maan
päämiehen piristykseksi. Se oli sitä aikaa. Silloin ei presidentinkään
tarvinnut olla mikään pyhäkoulupoika. Nykyään sen sijaan vireydeltään
UKK:n kaltainen Ilkka Kanerva on joutunut viettiensä vuoksi politiikan
sivuraiteelle.

Muuten tuo Kekkosen juoksupoikana toiminut henkilääkärikin taitaa
kytkeytyä Suonenjokeen. Muistelen, että presidentillä oli pitkän
hallintokautensa aikana kaikkiaan kolme henkilääkäriä ja yksi oli
Suonenjoen poikia – muistaaksen Halonen sukunimeltään.

Ja siinäpä onkin sopiva aasinsilta Tarja Haloseen, joka sukunimensä
perusteella lienee Suonenjoen Halolanmäen Halosia; Kekkosen suvun
Mustolanmäki taitaa olla samaa kylää. Presidentti Halonen liittyy
Rööperi-kirjaan sikäli, että eräs venkula väittää olleensa vallan Tarjan
lyhytaikainen poikaystävä. Tämän lievästi sanottuna vähemmän luottamusta
herättävän tyypin suurin saavutus on Tanskan suurimman pankkiryöstön
toteutus.

Tämä tapaus herättääkin kysymyksen siitä, miksi kunnon tytöt aina
rakastuvat renttuihin. Rööperi-kirjassa kerrotaan sekin, että myöskin
menestyneen liikenaisen Kirsti Paakkasen poikaystävä oli ns. poliisin
vanha tuttu. Ehkäpä luontoäiti on sen viisaudessaan niin suunnitellut,
että vastakohdat täydentävät toisiaan. Monipuolisen geeniperimän saavat
kunnon perhetyttöjen ja Kakolan ruunien jälkeläiset ne vasta elinvoimaisia
ovatkin.

Kommentit (1)

<< Edellinen sivu        491-495 / 715        Seuraava sivu >>
Pisnismiehiä        17.06.2008, 20:58

Olen kyllästynyt olemaan kunnon kansalainen. Olen pitkän elämäni varrella
lukenut satoja kunnon kansalaisten muistelmakirjoja ja saanut niistä
kyllikseni. Nyt lukaisin toisenlaiset muistelmat. Nimittäin
rikoskirjailija Harri Nykänen ja ”liikemies” Tom Sjöberg ovat julkaisseet
Helsingin ammatti- ja taparikollisten muistelmat otsikolla Rööperi –
rikoksen vuodet 1955 – 2005.

Kirjassa tutustutaan oikeasti mielenkiintoisiin ihmisiin. Rehellisiin
rikollisiin, jotka myöntävät olevansa kunnon konnia ja ovat samalla
tekemisistään ylpeitä ammattimiehiä. Tosin hyvinvointivaltion pitkälle
kehittynyt sosiaaliturva on aiheuttanut sen, ettei ole Rööperikään niin
kuin ennen, yhtä kiehtova ja syntinen. Eläkkeellä oleva velanperijä
Mustalais-Kari, joka nyt asuu säälittävästi Kotivallin hoitokodissa ja
valittaa, että linnassakin oli parempi olla, kiteyttääkin asian
syvällisesti: ”Mulle Rööperi oli paras mahdollinen paikka asua, siellä
asui parhaat kavarit ja parhaat kimmat.”

Kirjaa lukiessa palasivat ajatukset entiseen kotikaupunkiini Heinolaan.
Tosin kyllä Itä-Hämeen Helmi oli kuitenkin jonkin verran värikkäämpi
paikka. Jotain yhteisiä pisneksiä Rööperin ja Heinolan
liikemiehillä näyttää olevan. Tarinan mukaan joskus iloisella 70-luvulla
olisi eräs Heinolan autokaupoista vaihtanut omistajaa yöllisen korttipelin
seurauksena. Rööperi-kirjassa Kuiva eli ammattipeluri Erkki Ensio Lehto
tunnustaakin voittaneensa kortilla kaksi autoliikettä. Olisiko mies käynyt
kiertueella  Itä-Hämeessä.

Myös Rööperin alamaailmaan kytkeytyvä ”mustalaiskuningas” sivuaa
Heinolaa. Miehenhän tuntee koko kansa naistenlehdistä ja tasavallan
presidentin juhlista. Kerran hän kyllästyi huonekaluihinsa ja piti
huutokaupan. Se oli silloin valtakunnan tason uutinen. Meklarina oli
tietenkin muudan Heinolan pisnesmies. Tavara meni hyvin kaupaksi. Itse
asiassa kysyntä ylitti reippaasti tarjonnan. Jostain syystä maa on täynnä
ihmisiä, jotka ihan vasiten haluavat tulla huijatuiksi.
Niinpä huonekalustoa jouduttiin kovan kysynnän tyydyttämiseksi tapahtuman
aikana täydentämään uusilla lähetyksillä takaoven kautta siinä määrin,
että oikeus antoi myöhemmin asiasta kovat tuomiot.

Heinolan pisnesmies teki muutenkin hyviä kauppoja. Jopa niin hyviä, että
hän käväisi Konnunsuon varavankilassakin. Siellä hänet ainakin tarinan
mukaan pantiin auraamaan vanhalla Valmetilla laitoksen laajaa pihaa. Mutta
Heinolan mies oli toimen mies. Ei hän moista nöyryytystä pitkän katsellut,
vaan osti rangaistuslaitokselle omilla rahoillaan ison nelivetotraktorin,
jossa oli stereot.

Kommentit (3)

Maanvaiva        16.06.2008, 16:34

Joskus telkkarista tuli ohjelma Vienanmeren rannikon kalastajakylästä,
joka oli hautautumassa lentohiekkaan. Kyläläisten resurssit eivät enää
riittäneet hiekkaan peittyvien talojen esiinkaivamiseen. Ongelma tuntui
silloin Kärkkäälän näkövinkkelistä etäiseltä, mutta ei tunnu enää.

Evakkoreki tässä varmaan odottaa, koska kotimökkini tienoot ovat
hukkumassa pihlaja-angervoon. Tämän vanhan ja muinoin arvostetun
koristekasvin taimen on äitini vuosikymmeniä sitten tuonut autioituneelta
Laitisen Oton pihalta, jossa se oli jo aiemmin muodostanut
läpipääsemättömän ryteikön. Sama alkaa olla tilanne meilläkin.
Rakennukset ovat kohta vaarassa. Olen jo pitkään miettinyt, että jonkun
olisi kiireesti tehtävä jotakin katastrofin estämiseksi.

Vauhtiin päästyään angervo on äitynyt mahdottomaksi. Valehtelematta se
kasvaa viikossa 20 senttiä korkeutta ja levittäytyy
underground-taktiikalla juuriensa avulla samassa ajassa metrin.
Hämmästyttävä on tämän ihmekasvin voima. Kuten kuvasta näkyy, niin nyt se
on halkaissut Fiat 600:n suuruisen hyvän terveen kiven, jonka päällä
pentuna oli kiikkulautani. Moiseen tihutyöhön tarvittaisiin pötky
dynamiittia.

Joskus suunnittelin maamme energiahuollon turvaamista
raparperilauhdevoimalla, koska raparperikin kasvaa varsinkin alkukesästä
silmissä. Mutta ei se pihlaja-angervolle pärjää, joten senkin käyttöä
perusvoiman tuotannossa olisi syytä tutkia. Ja sitäpaitsi angervoa voisi
helposti kasvattaa myös vähätuottoisilla jouto- ja kitumailla. Jostain
luin, että sen lisääntymisen ja leviämisen estämiseksi pitäisi kaivaa
ainakin pari metriä syvä vallihauta.

Kommentit (1)

Jigi        15.06.2008, 18:49

Petäinen ei ole enää yhtä hyvä haukijärvi kuin ennen. Tosin on se
edelleen maailman paras. Olen tänä kesänä vetänyt uistinta kymmenen kertaa
ja saanut kymmenen haukea ja saman verran kyrmyniska-ahvenia. Eli
keskimäärin joka kerta on tullut jotakin. Hauista yksi oli kolmekiloinen,
kaksi kilon painoisia ja loput pienempiä. Kummallisen laihoja ovat
ne olleet. Olisiko järven valtakalat eli ahvenet ja lahnat niin isoja,
etteivät hauet enää niille pärjää. Särjet näyttävät hävinneen vähiin.

Itse asiassa en ole vetänyt uistinta vaan jigiä. Alan oppikirjan mukaan
sitä pitäisi heitellä virvelillä siten, että sen annetaan välillä painua
pohjaan – veneen perässä vedettäväksi sitä ei ole suunniteltu. Mutta sitä
eivät Petäisen petokalat tiedä, vaan iskevät jigiin paremmin kuin vaappuun
tai uistimeen. Merkillinen asia, sillä eihän jigi muistuta oikein mitään
hauen luonnollisista saalistuskohteista. Tai ehkä sitten kastematoa ja
pitäisi kokeillakin, että miten ne iskevät kastikkaan.

Jos kalat osaisivat kiljua ja irvistellä kivusta, niin varmasti
eläinsuojelulaki kieltäisi koukkukalastuksen ja se olisi ihan oikein.
Itseäkin säälittää repiä koukkuja kalojen kitusista. Jigissäni on vain
yksi koukku ja olen ajatellut, että se olisi eläinsuojelullinen
vaihtoehto. Kalojen epäonneksi koukku törröttää ylöspäin ja moni kala
saalis on puhkaissut silmänsä. Pitäisi suunnitella malli, jossa koukku on
alaspäin – tosin se tarkertuu helposti pohjamuraan ja 1,5 metriä syvässä
Petäisessä sellainen toimisi huonosti.

Muuten joutsenen pojat olivat jo opettelemassa uimista. Kaukaa katsottuna
niitä näytti olevan neljä eli normaali määrä. Tosin emot  uittavat
lapsiaan niin tiiviisti välissään, että paljaalla silmällä lukumäärästä ei
saanut täyttä varmuutta.

Kommentit (0)

Martat toimivat        13.06.2008, 15:13

Innokkaana järjestöihmisenä olen Uukuniemen Marttojen jäsen ja arvostan
sen toimntaa suuresti. Olen myös innokas Martat-lehden lukija. Yleensä
kyseinen lehti on hyvin puhdas ja aatteellinen, mutta nyt mietin pitäisikö
tarkistaa käsitystäni asiasta.

Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös sen vaikein muoto.
Uusimmassa lehdessä otsikolla ”Martat suvisissa riennoissa”kerrotaan
Haminan kaupungissa toimivien Kannusjärven ALAPÄÄN Marttojen kesäretkestä.
Alapään Martat vierailivat Ahvenanmaalla tutustumassa juhannussalkoihin ja
nyt he ovat nostattamassa pystyyn omaa salkoa.

Meillä Uukuniemen Martoissa on innokkaita koirasmarttoja – pääasiassa
entisiä rajamiehiä ja armeijan kapitulantteja. Ehdotankin, että me kaikki
Uukuniemen Marttojen miehet lähdemme tutustumaan Alapään Marttojen
juhannussalkoon. Seuraavassa Martat-lehdessä sitten kerrottaisiin kuvan
kanssa, kuinka Uukuniemen Marttojen miesjaosto vieraili kesäretkellä
Alapään osaston vieraana juhannussalon pystyttämisen merkeissä.

Kommentit (2)

Kova juttu        12.06.2008, 21:36

Ja jatketaanpa viikkoja sitten aloitettua katiskateeman käsittelyä.
Muutama päivä sitten oli Sisä-Savon Sanomien tärkein uutinen, että
Suonteen järveltä oli kalamieheltä kadonnut katiska. Asiassa epäiltiin
rikosta. Kyllä on mahottomaksi mennyt. Kyllä on mualiman kirjat sekaisin.
Mikäli poliisia olisi tapauksen johdosta puhuteltu, olisi joku
ylikomisario Sisä-Savon poliisista todennut, että pyydys on ilmeisesti
viety vesiteitse.

Mutta kyllähän se on niin, ettei ennen syrjäkylillä varasteltu. Pelkästään
se, että joku olisi vain uteliaisuuttaan katsonut naapurin katiskaa, olisi
ollut mahdotonta. No yksi poikkeus tässä katiskoiden
koskemattomuusperiaatteessa oli. Riistapoliisit sitä rikkoivat ja niinpä
heitä inhottiin. Jostain minulle käsittämättömästä syystä matalat
pyydykset ja erityisen tiheäverkkoiset laitokset olivat lailla
kiellettyjä. Riistapoliisit valvoivat asiaa ja väitetään, että laittomat
vehkeet poljettiin armotta lyttyyn. En tiedä tapahtuiko sellaista
todellisuudessa, mutta niin ainakin huhuttiin pienviljelijä-metsuriväestön
keskuudessa, Ja henki oli se, ettei sen suurempaa vääryyttä valtio voi
köyhälle tehdä, kuin särkeä tältä katiskat. Siinä eivät enää surman luodit
olisi olleet kaukana.

Moraalin ylläpitämiseksi puhuttiin, että Kakkisen salolla olisi joku
riistapoliisi otettu muille samanlaisille varoitukseksi kiinni ja pitkä
seiväs oli mukamas työnnetty takin hihoista läpi. Liikuntarajoitteinen
mies olisi sen jälkeen päästetty menemään tiheään vesakkoon. Ja kerrottiin
myös, että eräs Pontikka-Einari samalla suunnalla olisi ikkunasta nähnyt,
miten riistapoliisi kantoi miehen verkkoja autoonsa. Einari oli mennyt
ehdottamaan ystävällisesti, että voisiko lainvalvoja palauttaa pyydykset
juuri niille paikoille, mistä ne oli otettu. Ja toive oli kuulemma
toteutettu mukisematta. Pontikka-Einari nimittäin tunnettiin myös nimellä
Karhu-Einari.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        496-500 / 715        Seuraava sivu >>

Pisnismiehiä        17.06.2008, 20:58

Olen kyllästynyt olemaan kunnon kansalainen. Olen pitkän elämäni varrella
lukenut satoja kunnon kansalaisten muistelmakirjoja ja saanut niistä
kyllikseni. Nyt lukaisin toisenlaiset muistelmat. Nimittäin
rikoskirjailija Harri Nykänen ja ”liikemies” Tom Sjöberg ovat julkaisseet
Helsingin ammatti- ja taparikollisten muistelmat otsikolla Rööperi –
rikoksen vuodet 1955 – 2005.

Kirjassa tutustutaan oikeasti mielenkiintoisiin ihmisiin. Rehellisiin
rikollisiin, jotka myöntävät olevansa kunnon konnia ja ovat samalla
tekemisistään ylpeitä ammattimiehiä. Tosin hyvinvointivaltion pitkälle
kehittynyt sosiaaliturva on aiheuttanut sen, ettei ole Rööperikään niin
kuin ennen, yhtä kiehtova ja syntinen. Eläkkeellä oleva velanperijä
Mustalais-Kari, joka nyt asuu säälittävästi Kotivallin hoitokodissa ja
valittaa, että linnassakin oli parempi olla, kiteyttääkin asian
syvällisesti: ”Mulle Rööperi oli paras mahdollinen paikka asua, siellä
asui parhaat kavarit ja parhaat kimmat.”

Kirjaa lukiessa palasivat ajatukset entiseen kotikaupunkiini Heinolaan.
Tosin kyllä Itä-Hämeen Helmi oli kuitenkin jonkin verran värikkäämpi
paikka. Jotain yhteisiä pisneksiä Rööperin ja Heinolan
liikemiehillä näyttää olevan. Tarinan mukaan joskus iloisella 70-luvulla
olisi eräs Heinolan autokaupoista vaihtanut omistajaa yöllisen korttipelin
seurauksena. Rööperi-kirjassa Kuiva eli ammattipeluri Erkki Ensio Lehto
tunnustaakin voittaneensa kortilla kaksi autoliikettä. Olisiko mies käynyt
kiertueella  Itä-Hämeessä.

Myös Rööperin alamaailmaan kytkeytyvä ”mustalaiskuningas” sivuaa
Heinolaa. Miehenhän tuntee koko kansa naistenlehdistä ja tasavallan
presidentin juhlista. Kerran hän kyllästyi huonekaluihinsa ja piti
huutokaupan. Se oli silloin valtakunnan tason uutinen. Meklarina oli
tietenkin muudan Heinolan pisnesmies. Tavara meni hyvin kaupaksi. Itse
asiassa kysyntä ylitti reippaasti tarjonnan. Jostain syystä maa on täynnä
ihmisiä, jotka ihan vasiten haluavat tulla huijatuiksi.
Niinpä huonekalustoa jouduttiin kovan kysynnän tyydyttämiseksi tapahtuman
aikana täydentämään uusilla lähetyksillä takaoven kautta siinä määrin,
että oikeus antoi myöhemmin asiasta kovat tuomiot.

Heinolan pisnesmies teki muutenkin hyviä kauppoja. Jopa niin hyviä, että
hän käväisi Konnunsuon varavankilassakin. Siellä hänet ainakin tarinan
mukaan pantiin auraamaan vanhalla Valmetilla laitoksen laajaa pihaa. Mutta
Heinolan mies oli toimen mies. Ei hän moista nöyryytystä pitkän katsellut,
vaan osti rangaistuslaitokselle omilla rahoillaan ison nelivetotraktorin,
jossa oli stereot.

Kommentit (3)

Maanvaiva        16.06.2008, 16:34

Joskus telkkarista tuli ohjelma Vienanmeren rannikon kalastajakylästä,
joka oli hautautumassa lentohiekkaan. Kyläläisten resurssit eivät enää
riittäneet hiekkaan peittyvien talojen esiinkaivamiseen. Ongelma tuntui
silloin Kärkkäälän näkövinkkelistä etäiseltä, mutta ei tunnu enää.

Evakkoreki tässä varmaan odottaa, koska kotimökkini tienoot ovat
hukkumassa pihlaja-angervoon. Tämän vanhan ja muinoin arvostetun
koristekasvin taimen on äitini vuosikymmeniä sitten tuonut autioituneelta
Laitisen Oton pihalta, jossa se oli jo aiemmin muodostanut
läpipääsemättömän ryteikön. Sama alkaa olla tilanne meilläkin.
Rakennukset ovat kohta vaarassa. Olen jo pitkään miettinyt, että jonkun
olisi kiireesti tehtävä jotakin katastrofin estämiseksi.

Vauhtiin päästyään angervo on äitynyt mahdottomaksi. Valehtelematta se
kasvaa viikossa 20 senttiä korkeutta ja levittäytyy
underground-taktiikalla juuriensa avulla samassa ajassa metrin.
Hämmästyttävä on tämän ihmekasvin voima. Kuten kuvasta näkyy, niin nyt se
on halkaissut Fiat 600:n suuruisen hyvän terveen kiven, jonka päällä
pentuna oli kiikkulautani. Moiseen tihutyöhön tarvittaisiin pötky
dynamiittia.

Joskus suunnittelin maamme energiahuollon turvaamista
raparperilauhdevoimalla, koska raparperikin kasvaa varsinkin alkukesästä
silmissä. Mutta ei se pihlaja-angervolle pärjää, joten senkin käyttöä
perusvoiman tuotannossa olisi syytä tutkia. Ja sitäpaitsi angervoa voisi
helposti kasvattaa myös vähätuottoisilla jouto- ja kitumailla. Jostain
luin, että sen lisääntymisen ja leviämisen estämiseksi pitäisi kaivaa
ainakin pari metriä syvä vallihauta.

Kommentit (1)

Jigi        15.06.2008, 18:49

Petäinen ei ole enää yhtä hyvä haukijärvi kuin ennen. Tosin on se
edelleen maailman paras. Olen tänä kesänä vetänyt uistinta kymmenen kertaa
ja saanut kymmenen haukea ja saman verran kyrmyniska-ahvenia. Eli
keskimäärin joka kerta on tullut jotakin. Hauista yksi oli kolmekiloinen,
kaksi kilon painoisia ja loput pienempiä. Kummallisen laihoja ovat
ne olleet. Olisiko järven valtakalat eli ahvenet ja lahnat niin isoja,
etteivät hauet enää niille pärjää. Särjet näyttävät hävinneen vähiin.

Itse asiassa en ole vetänyt uistinta vaan jigiä. Alan oppikirjan mukaan
sitä pitäisi heitellä virvelillä siten, että sen annetaan välillä painua
pohjaan – veneen perässä vedettäväksi sitä ei ole suunniteltu. Mutta sitä
eivät Petäisen petokalat tiedä, vaan iskevät jigiin paremmin kuin vaappuun
tai uistimeen. Merkillinen asia, sillä eihän jigi muistuta oikein mitään
hauen luonnollisista saalistuskohteista. Tai ehkä sitten kastematoa ja
pitäisi kokeillakin, että miten ne iskevät kastikkaan.

Jos kalat osaisivat kiljua ja irvistellä kivusta, niin varmasti
eläinsuojelulaki kieltäisi koukkukalastuksen ja se olisi ihan oikein.
Itseäkin säälittää repiä koukkuja kalojen kitusista. Jigissäni on vain
yksi koukku ja olen ajatellut, että se olisi eläinsuojelullinen
vaihtoehto. Kalojen epäonneksi koukku törröttää ylöspäin ja moni kala
saalis on puhkaissut silmänsä. Pitäisi suunnitella malli, jossa koukku on
alaspäin – tosin se tarkertuu helposti pohjamuraan ja 1,5 metriä syvässä
Petäisessä sellainen toimisi huonosti.

Muuten joutsenen pojat olivat jo opettelemassa uimista. Kaukaa katsottuna
niitä näytti olevan neljä eli normaali määrä. Tosin emot  uittavat
lapsiaan niin tiiviisti välissään, että paljaalla silmällä lukumäärästä ei
saanut täyttä varmuutta.

Kommentit (0)

Martat toimivat        13.06.2008, 15:13

Innokkaana järjestöihmisenä olen Uukuniemen Marttojen jäsen ja arvostan
sen toimntaa suuresti. Olen myös innokas Martat-lehden lukija. Yleensä
kyseinen lehti on hyvin puhdas ja aatteellinen, mutta nyt mietin pitäisikö
tarkistaa käsitystäni asiasta.

Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös sen vaikein muoto.
Uusimmassa lehdessä otsikolla ”Martat suvisissa riennoissa”kerrotaan
Haminan kaupungissa toimivien Kannusjärven ALAPÄÄN Marttojen kesäretkestä.
Alapään Martat vierailivat Ahvenanmaalla tutustumassa juhannussalkoihin ja
nyt he ovat nostattamassa pystyyn omaa salkoa.

Meillä Uukuniemen Martoissa on innokkaita koirasmarttoja – pääasiassa
entisiä rajamiehiä ja armeijan kapitulantteja. Ehdotankin, että me kaikki
Uukuniemen Marttojen miehet lähdemme tutustumaan Alapään Marttojen
juhannussalkoon. Seuraavassa Martat-lehdessä sitten kerrottaisiin kuvan
kanssa, kuinka Uukuniemen Marttojen miesjaosto vieraili kesäretkellä
Alapään osaston vieraana juhannussalon pystyttämisen merkeissä.

Kommentit (2)

Kova juttu        12.06.2008, 21:36

Ja jatketaanpa viikkoja sitten aloitettua katiskateeman käsittelyä.
Muutama päivä sitten oli Sisä-Savon Sanomien tärkein uutinen, että
Suonteen järveltä oli kalamieheltä kadonnut katiska. Asiassa epäiltiin
rikosta. Kyllä on mahottomaksi mennyt. Kyllä on mualiman kirjat sekaisin.
Mikäli poliisia olisi tapauksen johdosta puhuteltu, olisi joku
ylikomisario Sisä-Savon poliisista todennut, että pyydys on ilmeisesti
viety vesiteitse.

Mutta kyllähän se on niin, ettei ennen syrjäkylillä varasteltu. Pelkästään
se, että joku olisi vain uteliaisuuttaan katsonut naapurin katiskaa, olisi
ollut mahdotonta. No yksi poikkeus tässä katiskoiden
koskemattomuusperiaatteessa oli. Riistapoliisit sitä rikkoivat ja niinpä
heitä inhottiin. Jostain minulle käsittämättömästä syystä matalat
pyydykset ja erityisen tiheäverkkoiset laitokset olivat lailla
kiellettyjä. Riistapoliisit valvoivat asiaa ja väitetään, että laittomat
vehkeet poljettiin armotta lyttyyn. En tiedä tapahtuiko sellaista
todellisuudessa, mutta niin ainakin huhuttiin pienviljelijä-metsuriväestön
keskuudessa, Ja henki oli se, ettei sen suurempaa vääryyttä valtio voi
köyhälle tehdä, kuin särkeä tältä katiskat. Siinä eivät enää surman luodit
olisi olleet kaukana.

Moraalin ylläpitämiseksi puhuttiin, että Kakkisen salolla olisi joku
riistapoliisi otettu muille samanlaisille varoitukseksi kiinni ja pitkä
seiväs oli mukamas työnnetty takin hihoista läpi. Liikuntarajoitteinen
mies olisi sen jälkeen päästetty menemään tiheään vesakkoon. Ja kerrottiin
myös, että eräs Pontikka-Einari samalla suunnalla olisi ikkunasta nähnyt,
miten riistapoliisi kantoi miehen verkkoja autoonsa. Einari oli mennyt
ehdottamaan ystävällisesti, että voisiko lainvalvoja palauttaa pyydykset
juuri niille paikoille, mistä ne oli otettu. Ja toive oli kuulemma
toteutettu mukisematta. Pontikka-Einari nimittäin tunnettiin myös nimellä
Karhu-Einari.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        496-500 / 715        Seuraava sivu >>
©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Erikoiskommando        05.06.2008, 05:40

Miehellä on vielä käyttöä tässäkin maailmassa. Ainakin ulkohuusin
tyhjennyksessä luomakunnan kruunu on ihan hyvä. Niinpä blogilleni taitaa
tulla muutaman päivän katkos, koska olen huussin tyhjennyksessä
Uukuniemellä. Tuo kuva on muuten viime kesältä. Siinä uukuniemeläinen
asiallisesti varustautunut erikoiskommando valmiina ulkohuussin
tyhjennykseen. Nenään tarkoitettu pyykkipoika on vielä kumihaalarin
taskussa, mutta ilmanvaihtoa tehostava rupelihattu on jo päässä

Kommentit (2)

Kanootti        04.06.2008, 20:17

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Olen neljä vuotta riittaillut,
että mitä tehdä kajakkikaksikolle, joka on lojunut kotimökkini pajukossa
tyhjän panttina. Ostin sen viitisen vuotta sitten heinolalaiselta
työkaveriltani Risto Rinteeltä, jonka pihalla laite oli lojunut myös
vuosia käyttämättömänä. Alun perin sen on tiettävästi tehnyt
kansalaisopiston kanoottikurssilla eräs Heinolan Maalaiskunnan
kunnallispolitiikan vahvamies, jonka nimen päälle en enää pääse.

Kyläpäällikkö Kauppisen kanssa pohdiskelimme kylän pelastamista ja kun
kuulin, että kaukainen sukulaismieheni on maksutta vuokrannut ostamansa
urheilukentän kyläläisten käyttöön 15 vuodeksi, tuli mieleeni, että köyhä
antaa vähästäänkin. Niinpä esitin kyläpäällikölle, että lahjoitan
joutilaan vesikulkuneuvoni kyläläisten käyttöön Kakkiselle samoilla
ehdoilla 15 vuodeksi. Ja Pekka Kauppinen on toimen mies; nyt kajakki on
siirretty Ullanrantaan ja kyläyhdistys varmaan pian  päättää, miten
laitetta voidaan hyödyntää paikallisen väestön virkistystoiminnassa.

Kakkinen on upea melontajärvi. Sieltä voi jatkaa Pääkkölammen ja
Väärälammen kautta Valkeiselle. Sitten kun vähän kanottia kantaa pääsee
Airakselan Kivijärvelle, josta voi jatkaa vaikka Amerikkaan. Mutta sinnen
asti ei tarvitse välttämättä mennä. Käykääpä nyt vaikka ensialkuun
katsomassa majavan pesiä Kakkisen takana.

Kommentit (2)

Ensimmäinen akupunktiolääkäri        03.06.2008, 19:17

Äsken oli Kuopion kirjastossa luento kiinalaisesta lääketieteestä.
Kärkkäälä näytteli keskeistä roolia tässäkin asiassa. Nimittäin Rastilan
veljekset Valto ja Olavi Räsänen olivat tärkeät vaikuttajat, kun maassamme
vajaat 40 vuotta sitten alettiin tätä uutta hoitomuotoa tutkimaan.

Mutta arvovaltainen luennoitsija ei tiennyt yhtä asiaa. Suomen ensimmäinen
akupunktiolääkäri oli evp everstiluutnantti Hans Kalm. 90 vuotta sitten
mies saavutti sotataidoillaan korkean upseerin arvon, mutta luultavasti
hän oli myös maamme suurin sotarikollinen. Sikäli hän kyllä v-18 oli
lääkärin ammatin kanssa tekemisissä, että ammutti Kuhmoisten sotasairaalan
potilaat sänkyihinsä. Lisätietoa hänestä ja hänen joukoistaan löytyy
Wikipediasta, josta kopioin seuraavaa:

”Kalmin joukko alkoi muotoutua hänen ammattialansa kautta, sen runko
muodostui Ähtärin Tuomarniemen metsänvartijakoulun ja Evon
metsänvartijakoulun oppilaista. Kalmin pataljoona syyllistyi Suomen
sisällissodan aikana lukuisiin sotarikoksiin, joista Harmoisten
sairashuoneen veriteot lienee tapauksena aikoinaan ollut tunnetuin. Kalmin
joukkojen ollessa vartijoinaHennalan vankileirillä Lahdessa ammuttiin noin
500 punaista.

Tietokirjailija ja tutkija, maisteri Tauno Tukkinen suorittamien
tutkimusten mukaan teloitetuista n. 200 oli naisia, eli Hans Kalmin osuus
lapsi- ja naissotilaiden surmaamisiin ja suoranaisiin murhiin oli
todennäköisesti suurempi kuin yhdelläkään toisella valkoisten puolella
sisällissotaan osallistuneista upseereista. Samoin hänen osuutensa
suoranaisiin epäiltyihin sotarikoksiin oli ehkä suurempi kuin kenelläkään
muulla valkoisten joukkojen komentajalla. Suoranaisina murhina voidaan
pitää Hans Kalmin joukkojen suorittamia punaisten joukkojen
sairaanhoitajien teloituksia Hennalan vankileirillä.

Lahdessa ammuttujen naisten keski-iän on sanottu olevan noin 20 vuotta.
Itse asiassa kaikki teloitetut eivät suinkaan olleet iältään naisia, sillä
Tukkinen löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25
vieläkin nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat vain 14-ja 15-vuotiaita
lapsia. Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli myös nuoria äitejä,
joilta jäi orpoja. Lähes kaikki naisten teloitukset osuivat toukokuun
kahdelle ensimmäiselle viikolle, eli ne pantiin toimeen pian sen jälkeen,
kun saksalaiset olivat vallanneet Lahden eversti Otto von Brandensteinin
johdolla huhtikuun lopulla ja Hennalan vankileirin vartiointi oli Hans
Kalmin joukkojen vastuulla. ”Lahdessa naisia eivät kuitenkaan teloittaneet
saksalaiset, vaan suomalaiset”, toteaa tutkija Tauno Tukkinen.

Toisaalta Kalmia on luonnehdittu miestensä ihailemaksi upseeriksi, josta
kirjoitettiin jopa runonsäkeitä. Henkisen sodankäynnin hyvin hallinneen
Kalmin apuna propagandan kehittelyssä toimi Lauri Pihkala.[6] Huhtikuussa
1918 hän
palveli Mäntyharjun, Kuhmoisten ja Sysmän sekä Padasjoen ja Asikkalansuutannalla
sekä tuli joukkoineen alistetuksi Lahden valtausta varten huhtikuun
loppupäiviksi eversti Otto von Brandensteinin komentamalle osasto
Brandensteinille.

Lähteiden mukaan Kalm teloitti punakaartin ensimmäisen ylipäällikön Aleksi
”Ali” Aaltosen(syrjäytettiin tammi-helmikuun 1918 vaihteessa) Lahdessa.
Aaltonen oli joutunut eroon pakolaiskolonnasta ja harhaili Hämeen metsissä
muutamia päiviä. Lopulta Aaltonen päätyi erään Päijät-Hämäläisen torpan
ulkorakennukseen ja torpan keskenkasvuinen poika kavalsi Aaltosen
paikalliselle suojeluskunnalle. Aaltonen vietiin Hennalan vankileiriin,
missä hänet nopeasti tunnistettiin ja ilman oikeudenkäyntiä (ehkä
kenttäoikeus tuomitsi?) Aaltonen määrättiin teloitettavaksi. Kerrotaan,
että teloituksen suoritti Hans Kalm. Kerrotaan, että teloituksen
yhteydessä Kalm olisi sanonut Aaltoselle: Teillä on kunnia kuolla upseerin
ampumasta luodista” tähän Aaltonen olisi vastannut: minulle on ihan sama
kuka minut ampuu”. Yksi asia ainakin on varmaa; Aaltonen ammuttiin ja Kalm
otti siitä kunnian itselleen. Suomen armeijassa Hans Kalm
ylennettiinmajuriksi maaliskuussa 1918 ja everstiluutnantiksi saman vuoden
elokuussa.”

Sisällissodan ja ns. heimoretkien jälkeen Kalm muutti Amerikkaan ja
olisivatkohan nuoruuden teot alkaneet miestä vaivaamaan, koska hän
opiskeli vaihtoehtolääkäriksi. Suomeen palattuaan Kalm perusti Rauman
puoleen vaihtoehtohoitoja tarjonneen parantolan. Hän  kuoli vasta vuonna
1981. Siihen aikaan kukaan ei ottanut esille mahdollisia
sotarikosasioita, koska presidentti Kekkosellakin olisi ollut yhtä ja
toista selitettävää nuoruuden tekosistaan.

Kommentit (2)

Nokia valtaamassa Kärkkäälän        02.06.2008, 16:38

Nokialla, joiksi majavia ennen nimitettiin, menee hyvin Kärkkäälässä.
Kauppisen Pekka lähetti tietoa, että pesiä alkaa olla jo siellä sun
täällä: ainakin Pitkäpetäisen Rokkalahdessa, Luiponlammessa, Kaidanpurossa
ja Harjunniityllä. Suhosen Kaukon ja Väänäsen Maunon pihapuut ovat olleet
vaarassa ja Pekan itsensä lahnaverkot eivät olleet niille edes kunnon
hidasteita, kun otukset mennen tullen pulahtelivat verkon läpi reikiä
tehden.

Hyvin ovat latuskahännät viihtyneet kylällä. Samalla ovat hävinneet
piisamit. En tiedä, onko asioilla tekemistä keskenään. Sen verran
kesäasukkaat ovat niitä kuulemma häirinneet, että ne ovat joutuneet
lätkimään mielenosoituksellisesti vettä hännillään.

Ihmisiä ne eivät juuri pelkää. Itse tapasin elämäni ensimmäisen majavan
kesällä 2002 Untomyrskyn jälkeisenä iltana. Olin soutelemassa aukkoja
katsellen, kun venettäni alkoi kierrellä majava. Selvästikin se tarkasteli
tyytyväisenä tuulenkaatoja ja ilmeisesti suunnitteli tulevia logistisia
ratkaisuja. Välillä se tuli täysin pelotta minua kohti juuri sen
näköisenä, että ajattelin löytäväni ihteni pian sen persiestä, kuten ennen
sanottiin.

Viime talvena on kuulemma ammuttu kuusi majavaa. Ovat ne sen verran
kesyjä, että kaataminen tuskin oli vaikeaakaan. Muuten puhutaan, että
majavan liha on ihan hyvää. Tarina ei kerro, että syötiinkö nämä
sympaattiset jyrsijät.

Kommentit (1)

Hurmoshiihtäjä        02.06.2008, 16:13

Tuossa Aarne Jalkasen kanssa puhelimessa raattaillessa palasi mieleen myös
tarina vuoden -36 talvikisojen 18 km:n voittaja Erik Larsson. Jussi
Kirjavainen väitt” hiihtohistoria kirjassaan, että miehen yllättävän ja
ylivoimaisen voiton selitys oli, että tämä hiihti uskonnollisessa
hurmiossa. Hänhän oli kotoisin vahvalta lestadiolaisalueelta.

Myös Aarne Jalkanen vahvisti tämän tiedon. Hän myös kertoi, että Erik, eli
Kiirunan Lassi, joutui kisojen jälkeen lopettamaan kilpaurheilun, koska
uskonsisaret ja -veljet seurakunnassa uhkasivat jopa tämän henkeä, sillä
he pitivät kilpaurheilua suurena syntinä. Ja näinhän se varmaan onkin. En
tiedä, mikä on lopullinen totuus asiassa, nykyään eivät ainakaan Suomen
lestadiolaiset kiellä tämän kaltaista kilvoittelua. Saattaa olla, että
Larsson edusti 30-luvulla Tornion jokilaaksossa vahvasti vaikuttanutta
jyrkkää korpelalaista suuntausta. Korpelalaisuuteenhan liittyi voimakas
hurmoksellisuus, josta mm. Mukan Maa on syntinen laulu kertoo. Tällä
yhteisöllä oli välillä niin äreitä kinkereitä, etteivät seudun ihmiset
kuulemma vieläkään ole täysin perillä sukulaissuhteistaan.

Liikkeen Ähtärissä syntyneen johtajan Toivo Korpelan suurin saavutus oli
se, että hän sai jotkut opetuslapsistaan uskomaan, että kristalliarkki
on tulossa noutamaan heidät Luvattuun maahan. Niinpä nämä myivät talonsa
ja tavaransa pian tarpeettomiksi käyvinä ja kokoontuivat Tornion satamaan
luvattua arkkia odottamaan. Korpelan Topilla on varmaankin ollut kovat
paikat asian selittämisessä parhain päin, kun luvattua kulkuneuvoa ei
alkanut näkyä eikä kuulua. Siinäpä oiva elokuvan aihe tai ainakin kirjan.

Ja kirjojailijoitahan tältä seudulta näyttää sikiävän kuin kaniineja. Oli
Timo Mukka ja parasta aikaa ovat Ruohtin puolella Bengt Pohjanen ja Mikael
Niemi . Mutta maailmalla kuuluisin  on Åsa Larsson. Ja tietenkin hän on
olympiavoittaja Larssonin pojantytär.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        506-510 / 715        Seuraava sivu >>
Kaveria ei jätetä        30.05.2008, 15:23

Eilen juteltiin Aarne Jalkasen kanssa puhelimessa hänen serkustaan Kalle
Jalkasesta. Aarne vahvisti sen Jussi Kirjavaisen 40-luvun hiihtohistoria
kirjasta löytyvän tiedon, jonka mukaan Kalle olisi aavistanut kohtalonsa
ja pyytänyt erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan, jos jotakin
sattuisi. Näin kuulemma tapahtuikin. Kaverille annetut lupaukset nimittäin
pidetään ja niinpä Sinkko-niminen kilpahiihtäjä vei Kallen lesken
myöhemmin vihille. Liekö ollut Taavi Sinkko, ainakin sen niminen 30-luvun
hiihtäjä löytyy internetistä.

Internetin Wikipediasta löytyvät myös seuraavat tiedot Kalle Jalkasesta:
äKalle Jalkanen (10. toukokuuta /10._toukokuuta 1907 Suonenjoki – 5.
syyskuuta _1941 Kirjasalo ) oli suomalainen kilpahiihtäjä ja
olympiavoittaja. Jalkasen suoritus vuoden 1936 talviolympialaisten 1936
viestinhiihdon ankkuriosuudella on jäänyt suomalaiseen urheiluhistoriaan.
Viimeisessä vaihdossa matkaan lähtiessään Jalkanen oli jäljessä Norjan
Bjarne Ivarsenia minuutin ja 23 sekuntia. Kun osuutta oli hiihdetty puolet
Jalkanen oli ottanut Ivarsenin jo kiinni. Eräässä alamäessä Jalkanen
kuitenkin sylkäisi ja samalla hänen tekohampaansa lensivät hankeen. Hän
palasi hakemaan ne ja norjalainen pääsi uudelleen johtoon. Puoli
kilometriä ennen maalia Jalkanen saavutti Ivarsenin ja voitti lopulta
kuudella sekunnilla.

Seuratasolla Jalkanen edusti Iisveden Kiriä, Helsingin Hiihtäjiä ja
Lappeenrannan Urheilu-Miehiä . Hän kaatui rintamalla jatkosodassa
astuttuaan miinaan Kirjasalossa. Saavutuksia olympiakultaa
Garmisch-Partenkirchen 1936 (hiihto, 4 × 10 km viesti) Lahti (50 km)
MM-hopeaa (18 km ja viesti) M-pronssi 1938 (18 km)

Kommentit (0)

Aarne Jalkanen – 87-vuotias muisti-ihme        27.01.2009, 20:14

Tämä blogi on sitten saavuttanut sille asetetut tulostavoitteet.
Rovaniemen veljeskodissa asuva 87-vuotias entinen mestariurheilija Aarne
Jalkanen oli huomannut hiihtojuttuni ja pyysi ottamaan yhteyttä. Puhuimme
äsken puhelimessa pitkään ja mies on vielä tervävä kuin partaveitsi.
Maamme urheiluhistorioitsijat voisivat jututtaa Aarnea, jolla on paljon
arvokasta tietoa. Sovimme, että hän kertoo nauhalle muistojaan varsinkin
Suonenjoen hiihtohistoriasta. Olimme yhtä mieltä siitä, että 30-luvun
lopulla syntymäpitäjäni olisi voittanut viestinhiihdossa muun maailman.
Tästä asiasta on vielä tarkempi tutkimus tekemättä.

Joskus väitin blogillani, että Aarne on Kalle Jalkasen veli. Näin ei ole,
vaan he ovat serkuksia. Sen sijaan SM-hiihtäjä Erkki Jalkanen oli Kallen
veli eikä serkku, kuten erheellisesti luulin. Aarne Jalksen vahvin laji,
yllätys, yllätys taisi sittenkin olla voimistelu. Hän on ollut voimistelun
MM-kisoissa 12. Mutta kyllä mies hiihtääkin osasi. Tosin parhaat näytöt
jäivät antamatta, sillä Aarnea ei valittu vuoden -48 olympialaisiin,
vaikka karsinnoissa tuli kakkostila. Epäiltiin, ettei hän saa viisumia,
koska entisellä kaukopartiomiehellä oli selvittämättömiä asioita
sotahistoriassaan. Myöhemmin nekin jutut ratkesivat onnellisesti.

Toisenkin erheellisen asian Aarne Jalkanen oikaisi. Kalle Jalkanen ei
tehnyt hitlertervehdystä vuoden -36 kisoissa, vaan tapaus on
hiihtohistorioitsija Jussi Kirjavaisen virhe. Silloinen hiihtojoukkueen
johtaja Hillo oli tosin määrännyt avajaismarssilla  kyseisen tuohon
aikaan muodissa olleen  railakkaan eleen käyttöönotettavaksi, mutta
suomalaiset kieltäytyivät joukolla.

Sen sijaan jotain oikeaakin on ollut blogini spekulaatioissa. Kyllä se
niin vain on, että ne huippuhiihtäjät, jotka sodan alla kävivät Ruotsissa
viettämässä niin hauskaa elämää, että sitä vieläkin muistellaan ja samalla
myös korjaamassa sen ajan huippupalkinnot, olivat Suonenjoen miehiä
vahvistettuna yhdellä rovaniemeläisellä. Se oli siis  se tapaus, jossa
ruotsalaiset yrittivät viedä pojiltamme parhaan terän hommaamalla näille
sinkkiämpärillä bränviinaa ja Kirunasta hu… naisia ennen kisoja, mutta
tämähän sitten vain lisäsi urheilijoittemme tuloskuntoa.

Kommentit (2)

Neljä kirjainta        28.05.2008, 16:38

Tämäkin kuva liittyy vahvasti tämän viikon teemoihin eli Veikko Vennamoon
ja Pauli Nevalaan. 70-luvulla SMP oli merkittävä poliittinen voima Savon
syrjäkylillä ja niihin aikoihin myös Nevala oli puolueen
eduskuntavaaliehdokkaana Pohjanmaalla. Yksityisajattelija Esa Ainola on
muutama päivä sitten kommentoinut asiaa ja muisteli ilmeisesti ihan
oikein, että puolueen tunnuksena silloin oli SMP – neljä kirjainta joihin
voi luottaa.

Kuvan talo on Vennamon syntymäkoti Jaakkimassa nykyrajan takana. Yksi kuva
kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ajanpatinaa on rakennuksessa jo
melkoisesti. Joku sivistymätön ihminen väittäisi rakennuksen ns.
ryssittyneen. Mutta se onkin aasinsilta seuraavaan asiaan.

Nimittäin kyläpäällikkö Kauppinen puhaa kärkkääläisille opintomatkaa
Karjalaan. Siellä voitaisiin tutustua siihen, miltä Suomenkin maaseutu
kohta näyttää, ellei kukaan tee mitään. Ehkä rajan takana ollaan meitä
tässäkin asiassa 20 vuotta edellä.

Kommentit (1)

Silmät kostuivat        28.05.2008, 16:05

Näyttävä on Sisä-Savon Sanomien tämänpäiväinen juttu Kärkkäälän
urheilukenttäasiasta. Ja näyttävä on myös kuva  kyläpäällikkö Pekka
Kauppisesta. Lapio näyttää olevan sellaisissa kourissa, että kaupungin
rötösherrat ja muut lain porsaanreikien etsijät eivät nuku hyvin ensi
yönä, elleivät asetu hyvän sään aikaan.

Ja mikä tärkeintä varjot kentän tulevaisuuden yltä ovat väistyneet.
Iso-Pekka turvautuikin alkuvaiheessa pelkkään sananvoimaan ja piti
joukoilleen kentän laidalla puheen, jonka jälkeen yksikään silmä ei ollut
kuivana. Tarkemmin miehen sananjulistukseen voi tutustua Kärkkäälän blogin
sivuilta, jossa se on alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossaan
nettiosoitteessahttp://blogitus.net/karkkaala.

Tavallisesti luotettavista lähteistä olen saanut kuulla, että
Pekan ulosantia verrattiin vuonna 1971 Männikössä vierailleen Veikko
Vennamon vastaavaan, vaikkakin puolueettomat tarkkailijat arvelivat Pekan
olleen ainakin kaksi kertaa Veikkoa paremman. Lopputulos oli
hyvä. Maapalan ihan vilpittömässä ja pyyteettömässä mielessä ostanut
maanviljelijä lupasi tilaisuudessa korvauksetta vuokrata kentän
kyläläisten käyttöön 15 vuodeksi. Johan hänen vaarinsa oli ollut 60 vuotta
sitten yhtenä puuhamiehenä kenttää rakennettaessa  ja hän myös lahjoitti
maitaan tarkoitukseen.

Kommentit (4)

Kukaan ei oo mitään        26.05.2008, 19:15

Eipä löytynyt lakeuksilta olympiavoittaja Pauli Nevalan runokasettia.
Jatkoin linja-autolla maakuntamatkaani kohti Vaasaa. Kauhavalla halusin
selvittää sen, miksi Antti Tuurin Hakalan veljekset, siis ihan aikamiehet,
kävivät hiekkakuopalla uimassa, juomassa kiljua ja ampuilemassa
asekätkö-konepistoolilla. Tapahtuma vaikutti epäuskottavalta, koska onhan
siellä jokia, joissa pitäisi voida uida. Mutta se sitten minullekin ilmeni
se tosiseikka, että jos aikamiehet käyvät siellä päin harrastamassa
jokiuintia, niin käsipohjaksi menee. Ihan aiheesta Hakalat temmelsivät
hiekkakuopalla.

Nevalan lisäksi suuri pohjalainen sankari on Antti Rannanjärvi. Hän lausui
sen Matti Nykäsmäisen suuren elämänviisauden ”kukaan ei oo mitään”.
Rannanjärvi kuoli jonnekin Ylihärmän ja Kauhavan väliselle tieosuudelle.
Pyysin vanhaa linja-autokuskia näyttämään paikan. Hän ei tiennyt
kuolinpaikkaa. Ihmettelin, ettei sinne oltu luotu marmoripaatta. Yleensä
pohojalaiset ovat kovia muistelemaan.

Mutta kuski tiesi tapauksen kulun. Hän kertoi, että Rannanjärvellä oli
ollut elämänsä varrella vastassaan pahojakin miehiä, mutta että renkipojan
puukkohon hän kuoli. Rannajärvi oli nakannut erään rengin pilailumielessä
mutakuoppaan. Tämä ei ollut ymmärtänyt leikkiä. Puukoniskun jälkeen
Rannanjärvi oli noussut mitään virkkamatta kärryhinsä ja pudonnut vähän
ajan kuluttua hengettömänä tielle. Ei ollut valituksen sanaa pästänyt.

Kuski kehui myös Isontalon Anttia. Kertoi olleensä poikasena tällä
päiväläisenä ja siinä talossa häntä kohdeltiin ihmisiksi, isäntä ja emäntä
olivat mahdottoman hyviä ihmisiä. Ilmeisesti vanhan miehen päässä
sukupolvet menivät jo sekaisin. Hän oli varmaankin päivätöissä
puukkojunkkari-Antin pojanpojalla. Tämä Antti kunnostautui Lapuan liikkeen
muilutustouhuissa.

Muuten Kauhavalla on ihan hyvä divaritason jääkiekkojoukkue ja odotan
innolla päivää, jolloin tämän porukan pakkiparina on fyysisyydestään
kuulut Isotalo – Rannanjärvi. Olisihan se vähän toista kuin vaikkapa
lapsuudessani maajoukkueessa pelannut pakkipari Mesikämmen – Lampainen,
joista Lampainen kuullostaa turhan pehmeältä tähän kovien miesten
vaativaan harrastukseen.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        511-515 / 715        Seuraava sivu >>

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Vakaata kansaa        25.05.2008, 19:44

Ja jatketaanpa Etelä-Pohjanmaan matkaa ja Nevalan runokasetin jäljitystä.
Seinäjoelta ei löytynyt kirjakauppaa, mutta musiikkiliike löytyi.
Tiedustelin kohteliaasti, että ”anteeksi, mutta onko Teillä tietoa
olympiavoittaja Pauli Nevalan runokasetista”. ”Kyllähän me se Paulin
kanssa yhdessä tehtihin, mutta myytihin se jo loppuun. Soita itte
Paulille, kyllä se sen sulle lähettää”, vastasi johtaja totisena suoraan
silmiin napittaen. Ei näyttänyt näkevän tilanteessa mitään koomista.
Vakaata on lakeuksien väki. En tosin ollut varma, pantiinko minua
halvalla.

Seinäjoella oli toinenkin musiikkiliike. Näytti olevan Hietamäkien
omistuksessa. En kehdannut mennä sinne toimittamaan asiaani, vaikutti sen
verran fiiniltä paikalta. Muistelin, että seinäjokelainen huippuhiihtäjä
ja ilmeisesti tämän musiikkisuvun edustaja Karri Hietamäki tunnettiin myös
hyvänä pianistina. Toinen muusikko ja urheilumies Hietamäki, jonka
etunimeä en nyt muista, oli tässä kaupungissa pappina siihen saakka,
kunnes julkisesti ilmoitti, ettei usko Jumalaan. Mies oli funtsinut asiaa
pitkään ja nähnyt maailmassa niin paljon surkeutta, että oli päätynyt
virkauransa kannalta kohtalokkaaseen lopputulemaan. Hän menetti papin
oikeutensa, vaikka olisi itse halunnut jatkaa tehtävässään. Surullinen
tapaus, työnantaja olisi voínut edes siirtää tämän uskonsa menettäneen
papin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Pohjalaiset ovat vähän liian vakavamielistä kansaa. Savossa varmaan joku
pappi Hietamäen aatetoveri olisi vain vähän äänin jatkanut virassaan ja
ajatellut uskon puutteestaan savolaisittain, että haetannookohan tuo
mittään. Toinen pappi, jonka muistan saaneen kenkää virastaan oli
lahtelaisia, jonka rike oli se, että hän aina kirkonmenojen jälkeen joi
tähteeksi jääneet ehtoollisviinit. Itse hän perusteli tekoaan sillä, ettei
voinut kaataa Kristuksen verta viemäriin.

Kommentit (0)

Lapuan liike        23.05.2008, 15:52

Tuosta suosikki urheilijastani Pauli Nevalasta vielä sen verran, että
muutama vuosi sitten tämä monipuolisesti lahjakas ihminen julkaisi
runokasetin, joka sisälsi itsekirjoittamiaan ja lausumiaan runoja. Heti
asiasta tiedon saatuani matkustin Etelä-Pohjanmaalle ostamaan tätä
kiinnostavaa hengentuotetta.

Jäin linja-autosta Lapualla. Ensimmäiseltä vastaantulijalta, joka oli
juureva sarkalyyssinen ja lippahattupäinen isäntä, tiedustelin, että
”anteeksi, missähän täällä on pitäjän kirjakauppa”. ”Soon tuo
Herättäjä-yhdistyksen kirjakauppa tuossa Kosolan talossa”, vastasi isäntä
mietteliään näköisenä. Kirjakaupassa näin ensimmäisen hymyilevän ihmisen,
kun kysyin, että ”anteeksi, onko teillä myynnissä keihäänheiton
olympiavoittaja Pauli Nevalan äsken ilmestynyttä runokasettia”. ”Vai onko
se julkonut jo sellaistakin” ihmetteli rouva, jonka oli vaikea pysyä
vakavana. Ei siis ollut siellä etsimääni. Ajattelin, että Kosolan talon
edustalla olisi ollut kiva jakaa Sadankomitean esitettä ”Puolusta rauhaa –
älä mene armeijaan”.

Linja-autoaseman baarissa luin Ilkkaa ja siinä oli näyttävä juttu
Nevalasta. Hän kertoi suunnittelevansa uutta kirjaa. Tämä monipuolisesti
lahjakas mies oli talven aikana lukenut Teuvan kunnankirjaston kaikki
geologian kirjat ja tullut lopputulemaan, jonka mukaan vallalla oleva
jääkausiteoria oli virheellinen ja hän oli kumoamassa ja korvaamassa sitä
tieteellisessä teoksessaan, jonka työnimenä oli ”Pitkäkorvien aika”. Eipä
ole vieläkään ilmestynyt tämä tieteen maailmaa suuresti kohahduttava
tutkimus.

Lapuan linja-autoasemalla ihmettelin tienviittoja, joissa luki Nurmo 7 km,
Peräseinäjoki 9 km, Kauhava 10 km ja Seinäjoki 10,5 km. Tiivis on tämä
eteläpohjalainen yhdyskuntarakenne. Ihastelin myös Simpsiön vuorta, joka
kohosi 6,5 metrin korkeuteen jokitörmästä. Mutta eniten ihastelin, että
jonnekin Uudenkaarlepyyn suuntaan avautuu 70 kilometrin tasanko. Kyllä
siinä aakeessa laakeessa oli nähtävää savolaiselle silmälle.

Suuntasin runonkeruumatkani Seinäjoelle, jossa kuulemma kaikki se on jo
tehty, mitä muualla vasta suunnitellahan.

Kommentit (0)

Elokuvan aihe        22.05.2008, 18:53

Harmi! Ei tullut tänään uusia paljastuksia Kari-Pekka Kyröltä. Mutta
luulenpa, että tästä Jammu-sedän jälkeen inhotuimmasta suomalaisesta tulee
vielä upporikas mies, kunhan hän julkaisee muistelmansa ja kertoo kaiken
minkä tietää ja ehkä vielä vähän enemmänkin.

Ja sen jälkeen Timo Koivusalo, joka on ennen kaikkea kunnostautunut Pekko,
aikamiespoika-elokuvien tekijänä, luopukoon Pohjantähden filmausaikeista
ja tehkööt kunnon huippuhiihtoaiheisen elokuvan. Martti Suosalo voisi
näytellä Mika Myllylää, Taisto Reimaluoto Harri Kirvesniemeä ja Jesper
Pääkkönen Jari Isometsää. Lähestymistapa voisi olla tragikoominen. Kyllä
siinä sellaisen aiheita on paljonkin. Ajatelkaa nyt vaikka sitä, että
verenvaihtolaukku  unohtuu Vantaan Esson huoltoasemalle ja noudetaan
sitten poliisin löytötavaratoimistosta.

Muuten maailman rehellisin urheilija lienee keihäänheittäjä Pauli Nevala.
Hän on tainnut ainoana kertoa dopingista kaiken. Viron presidentinvaalien
aikaan mies kertoi lehdessä, mitenkä me Jorman kanssa ostettiin aineita
yhdeltä presidenttiehdokkaalta. Ja omat pillerinsä Nevala söi, mutta sitä,
mitä Jorma omilleen teki, hän ei osaa sanoa. Nevala ei halunnut mitenkään
leimata kanssakilpailijaansa. Hän on rehti ja suoraselkäinen pohjalainen.

Kommentit (2)

Kriisi        21.05.2008, 19:50

Kuten pääministeri totesi, on maamme ajautumassa syvään poliittiseen
kriisiin. Ensiksikin Suomea on pidetty maailman vähiten korruptoituneena
maana ja niin varmaan onkin. Täällä ei poliitikoille ole maksettu
lahjuksia, vaan heille on ainoastaan annettu vaaliavustuksia.
Jääviyssännökset esimerkiksi kaavoitusasioiden käsittelyssä ovat olleet
ehdottomat. Jos entisen eukkosi nykyisen miehen entinen poika on ostanut
Saludo-paketin olet todennäköisesti jäävi käsittelemään Valintatalon
kaava-asiaa kunnallispolitiikassa, mutta jos olet Sukarin Topilta saanut
20.000 euroa vaaliavustusta, voit vallan mainiosti olla päättämässä miehen
ostosparatiisihankkeista.

Toiseksi maa on ajautumassa syvään poliittiseen kriisiin, koska Kari-Pekka
Kyrön muisti on kuulemma alkanut palailemaan pätkittäin. Nyt vietetään
unettomia öitä maamme hiihtopiireissä. Monen hiihtävän kansanedustajan ura
saattaa olla katkolla. Varsinkin jos on sattunut saamaan sekä epoa että
vaalitukea Sukarilta. Hämmästyttävä asia, mutta mielestäni sekä niiden
huonomuististen poliitikkojen että eräiden huonomuististen hiihtojohtajien
ilmeestä voi lukea, että ainakaan ihan koko totuutta ei ole kerrottu. Saas
nähdä onko Kyrö ehdolla seuraavissa vaaleissa; niin rehelliset kasvot
omistava mies etenisi halutessaan ilman muuta ministeriksi.

Ja jos alusvaatemalli Tanja Karpelasta tehtiin kulttuuriministeri, niin
mielestäni Marja-Liisa Hämäläisestä voisi tehdä valtiovarainministerin
varsinkin, kun entiset suurhiihtäjät saattavat pudota Kyrön paljastusten
jälkeen politiikan huipulta. Marja-Liisalla on niin itkuinen ääni, että
kun hän valittaa budjetin lähetekeskustelussa valtiontalouden vaikea
tilaa, hiljenevät kaikki siltarumpualoitteiden tekijät.

Muuten Lahden Mömmön-hiihtojen edellä pystyi Heinolan kaupungintalon
ruokalan pöydässä eräs Kainuun hiihtopiirejä lähellä ollut mies jo monta
päivää ennen kisoja kertomaan, että Immonen ei sitten tule maaliin ja jo
monta päivää ennen dopingkäryjä samassa pöydässä tiedettiin, että
suomalaiset ovat jääneet kiinni testeissä. Ilmeisesti kiellettyjen
lisäaineiden käyttö oli laajojen kansalaispiirien tiedossa jo silloin, kun
liiton puheenjohtaja Petäjä ei vielä ollut kuullutkaan moisesta.

Vähän samanlainen tapaus oli Heinolan 157 cm pitkä suurmies ja maamme
sotien tosiasiallinen johtaja kenraali A F Airo, jota pidettiin sodan
jälkeen pari vuotta tutkintavankeudessa asekätkennästä epäiltynä ja
lopulta saatiin selville, että hän oli ainut suomalainen, joka ei tiennyt
mitään asekätkennästä.

Kommentit (0)

Itsemurhaiskuja        20.05.2008, 19:29

Osa äsken päättyneiden jääkiekon MM-kisojen peleistä pelattiin Kanadan
Halifaksissa. Kaupunki tunnettiin historiassa aiemmin siitä, että
Ensimmäisen maailmansodan aikaan siellä räjähti ruutilastissa ollut laiva
aiheuttaen suurta tuhoa. Väitetään, että tämä jysäys oli ihmiskunnan
suurin paukku ennen atomipommia. Tämä tieto ei ehkä sittenkään pidä
paikkaansa.

Nimittäin opetusneuvos Lauri Teivainen julkaisi äskettäin kirjan nimeltään
Sota Suomessa, jossa teoksessa kerrotaan räjähdyksestä, joka saattoi olla
Halifaksinkin pamausta suurempi. Lauri Teivainen on 84-vuotias
opetusneuvos, joka tietääkseni on koulutukseltaan biologi ja joka
80-luvulla toimi linkolalaisen radikaalivihreän puolueen puheenjohtajana.
Viime aikoina hän on keskittynyt historian tutkimukseen. Kirjassa Sota
Suomessa kerrotaan kahdesta suomalaisten suorittamasta
itsemurhapommituksesta.

Teivaisen mukaan Ensimmäisen maailmansodan aikaan 1917 räjäytti
jääkäriliikkeen edustaja itsensä mukana venäläisten valtavan ammusvarikon
Arkangelissa. Tuhansia ihmisiä kuoli ja laivat sekä talot tuhoutuivat
kilometrin säteellä räjähdyspaikasta. Tykinammuksia räjähti niin suuri
määrä, että venäläiset joutuivat rintamalla suuriin vaikeuksiin. Saattaa
olla, että tämä jysäys oli suurempi kuin Kanadassa.

Toinen tapaus sattui Helsingissä Katajanokalla syyskuun 13. 1941. Tällöin
kolme saksalaista sota-alusta lensi ilmaan lastinaan olleiden miinojen
räjähdettyä. Pommin vei Teivaisen mukaan yhteen laivoista  eräs nainen.
Tämä tihutyö selittää varmaankin sen, miksi Vantaan Hakunilan
saksalaisella sotilashautausmaalla on paljon tuntemattomien sotilaiden
hautoja.

Hieman epäilen kumpaakin tarinaa. Tuosta Katjanokan tihutyöstä otti
itselleen kunnian myös eräs brittiagentti, joka kertoi ampuneensa
katkaistulla kiväärillä laivan kannella ollutta miinaa 300 metrin päästä
seurauksella, että miina räjähti. Melkoinen saavutus myrskyisenä syysyönä.
Tai ehkäpä molemmat tarinat ovat tosia ja räjäyttäjät toimivat vain samaan
aikaan toisistaan tietämättä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        516-520 / 715        Seuraava sivu >>
·        Yhä lisää kirja-arvioita
·        Vielä vain kirja-arvioita

·        Itä ja länsi
·        Vaaleanpunaista shampanjaa
·        Uukuniemen vappu
·        Karjalan kierros

Heinola
·        Vihtori
·        Viipuri 1944

Koivukylä

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010
Blogi

Vakaata kansaa        25.05.2008, 19:44

Ja jatketaanpa Etelä-Pohjanmaan matkaa ja Nevalan runokasetin jäljitystä.
Seinäjoelta ei löytynyt kirjakauppaa, mutta musiikkiliike löytyi.
Tiedustelin kohteliaasti, että ”anteeksi, mutta onko Teillä tietoa
olympiavoittaja Pauli Nevalan runokasetista”. ”Kyllähän me se Paulin
kanssa yhdessä tehtihin, mutta myytihin se jo loppuun. Soita itte
Paulille, kyllä se sen sulle lähettää”, vastasi johtaja totisena suoraan
silmiin napittaen. Ei näyttänyt näkevän tilanteessa mitään koomista.
Vakaata on lakeuksien väki. En tosin ollut varma, pantiinko minua
halvalla.

Seinäjoella oli toinenkin musiikkiliike. Näytti olevan Hietamäkien
omistuksessa. En kehdannut mennä sinne toimittamaan asiaani, vaikutti sen
verran fiiniltä paikalta. Muistelin, että seinäjokelainen huippuhiihtäjä
ja ilmeisesti tämän musiikkisuvun edustaja Karri Hietamäki tunnettiin myös
hyvänä pianistina. Toinen muusikko ja urheilumies Hietamäki, jonka
etunimeä en nyt muista, oli tässä kaupungissa pappina siihen saakka,
kunnes julkisesti ilmoitti, ettei usko Jumalaan. Mies oli funtsinut asiaa
pitkään ja nähnyt maailmassa niin paljon surkeutta, että oli päätynyt
virkauransa kannalta kohtalokkaaseen lopputulemaan. Hän menetti papin
oikeutensa, vaikka olisi itse halunnut jatkaa tehtävässään. Surullinen
tapaus, työnantaja olisi voínut edes siirtää tämän uskonsa menettäneen
papin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Pohjalaiset ovat vähän liian vakavamielistä kansaa. Savossa varmaan joku
pappi Hietamäen aatetoveri olisi vain vähän äänin jatkanut virassaan ja
ajatellut uskon puutteestaan savolaisittain, että haetannookohan tuo
mittään. Toinen pappi, jonka muistan saaneen kenkää virastaan oli
lahtelaisia, jonka rike oli se, että hän aina kirkonmenojen jälkeen joi
tähteeksi jääneet ehtoollisviinit. Itse hän perusteli tekoaan sillä, ettei
voinut kaataa Kristuksen verta viemäriin.

Kommentit (0)

Lapuan liike        23.05.2008, 15:52

Tuosta suosikki urheilijastani Pauli Nevalasta vielä sen verran, että
muutama vuosi sitten tämä monipuolisesti lahjakas ihminen julkaisi
runokasetin, joka sisälsi itsekirjoittamiaan ja lausumiaan runoja. Heti
asiasta tiedon saatuani matkustin Etelä-Pohjanmaalle ostamaan tätä
kiinnostavaa hengentuotetta.

Jäin linja-autosta Lapualla. Ensimmäiseltä vastaantulijalta, joka oli
juureva sarkalyyssinen ja lippahattupäinen isäntä, tiedustelin, että
”anteeksi, missähän täällä on pitäjän kirjakauppa”. ”Soon tuo
Herättäjä-yhdistyksen kirjakauppa tuossa Kosolan talossa”, vastasi isäntä
mietteliään näköisenä. Kirjakaupassa näin ensimmäisen hymyilevän ihmisen,
kun kysyin, että ”anteeksi, onko teillä myynnissä keihäänheiton
olympiavoittaja Pauli Nevalan äsken ilmestynyttä runokasettia”. ”Vai onko
se julkonut jo sellaistakin” ihmetteli rouva, jonka oli vaikea pysyä
vakavana. Ei siis ollut siellä etsimääni. Ajattelin, että Kosolan talon
edustalla olisi ollut kiva jakaa Sadankomitean esitettä ”Puolusta rauhaa –
älä mene armeijaan”.

Linja-autoaseman baarissa luin Ilkkaa ja siinä oli näyttävä juttu
Nevalasta. Hän kertoi suunnittelevansa uutta kirjaa. Tämä monipuolisesti
lahjakas mies oli talven aikana lukenut Teuvan kunnankirjaston kaikki
geologian kirjat ja tullut lopputulemaan, jonka mukaan vallalla oleva
jääkausiteoria oli virheellinen ja hän oli kumoamassa ja korvaamassa sitä
tieteellisessä teoksessaan, jonka työnimenä oli ”Pitkäkorvien aika”. Eipä
ole vieläkään ilmestynyt tämä tieteen maailmaa suuresti kohahduttava
tutkimus.

Lapuan linja-autoasemalla ihmettelin tienviittoja, joissa luki Nurmo 7 km,
Peräseinäjoki 9 km, Kauhava 10 km ja Seinäjoki 10,5 km. Tiivis on tämä
eteläpohjalainen yhdyskuntarakenne. Ihastelin myös Simpsiön vuorta, joka
kohosi 6,5 metrin korkeuteen jokitörmästä. Mutta eniten ihastelin, että
jonnekin Uudenkaarlepyyn suuntaan avautuu 70 kilometrin tasanko. Kyllä
siinä aakeessa laakeessa oli nähtävää savolaiselle silmälle.

Suuntasin runonkeruumatkani Seinäjoelle, jossa kuulemma kaikki se on jo
tehty, mitä muualla vasta suunnitellahan.

Kommentit (0)

Elokuvan aihe        22.05.2008, 18:53

Harmi! Ei tullut tänään uusia paljastuksia Kari-Pekka Kyröltä. Mutta
luulenpa, että tästä Jammu-sedän jälkeen inhotuimmasta suomalaisesta tulee
vielä upporikas mies, kunhan hän julkaisee muistelmansa ja kertoo kaiken
minkä tietää ja ehkä vielä vähän enemmänkin.

Ja sen jälkeen Timo Koivusalo, joka on ennen kaikkea kunnostautunut Pekko,
aikamiespoika-elokuvien tekijänä, luopukoon Pohjantähden filmausaikeista
ja tehkööt kunnon huippuhiihtoaiheisen elokuvan. Martti Suosalo voisi
näytellä Mika Myllylää, Taisto Reimaluoto Harri Kirvesniemeä ja Jesper
Pääkkönen Jari Isometsää. Lähestymistapa voisi olla tragikoominen. Kyllä
siinä sellaisen aiheita on paljonkin. Ajatelkaa nyt vaikka sitä, että
verenvaihtolaukku  unohtuu Vantaan Esson huoltoasemalle ja noudetaan
sitten poliisin löytötavaratoimistosta.

Muuten maailman rehellisin urheilija lienee keihäänheittäjä Pauli Nevala.
Hän on tainnut ainoana kertoa dopingista kaiken. Viron presidentinvaalien
aikaan mies kertoi lehdessä, mitenkä me Jorman kanssa ostettiin aineita
yhdeltä presidenttiehdokkaalta. Ja omat pillerinsä Nevala söi, mutta sitä,
mitä Jorma omilleen teki, hän ei osaa sanoa. Nevala ei halunnut mitenkään
leimata kanssakilpailijaansa. Hän on rehti ja suoraselkäinen pohjalainen.

Kommentit (2)

Kriisi        21.05.2008, 19:50

Kuten pääministeri totesi, on maamme ajautumassa syvään poliittiseen
kriisiin. Ensiksikin Suomea on pidetty maailman vähiten korruptoituneena
maana ja niin varmaan onkin. Täällä ei poliitikoille ole maksettu
lahjuksia, vaan heille on ainoastaan annettu vaaliavustuksia.
Jääviyssännökset esimerkiksi kaavoitusasioiden käsittelyssä ovat olleet
ehdottomat. Jos entisen eukkosi nykyisen miehen entinen poika on ostanut
Saludo-paketin olet todennäköisesti jäävi käsittelemään Valintatalon
kaava-asiaa kunnallispolitiikassa, mutta jos olet Sukarin Topilta saanut
20.000 euroa vaaliavustusta, voit vallan mainiosti olla päättämässä miehen
ostosparatiisihankkeista.

Toiseksi maa on ajautumassa syvään poliittiseen kriisiin, koska Kari-Pekka
Kyrön muisti on kuulemma alkanut palailemaan pätkittäin. Nyt vietetään
unettomia öitä maamme hiihtopiireissä. Monen hiihtävän kansanedustajan ura
saattaa olla katkolla. Varsinkin jos on sattunut saamaan sekä epoa että
vaalitukea Sukarilta. Hämmästyttävä asia, mutta mielestäni sekä niiden
huonomuististen poliitikkojen että eräiden huonomuististen hiihtojohtajien
ilmeestä voi lukea, että ainakaan ihan koko totuutta ei ole kerrottu. Saas
nähdä onko Kyrö ehdolla seuraavissa vaaleissa; niin rehelliset kasvot
omistava mies etenisi halutessaan ilman muuta ministeriksi.

Ja jos alusvaatemalli Tanja Karpelasta tehtiin kulttuuriministeri, niin
mielestäni Marja-Liisa Hämäläisestä voisi tehdä valtiovarainministerin
varsinkin, kun entiset suurhiihtäjät saattavat pudota Kyrön paljastusten
jälkeen politiikan huipulta. Marja-Liisalla on niin itkuinen ääni, että
kun hän valittaa budjetin lähetekeskustelussa valtiontalouden vaikea
tilaa, hiljenevät kaikki siltarumpualoitteiden tekijät.

Muuten Lahden Mömmön-hiihtojen edellä pystyi Heinolan kaupungintalon
ruokalan pöydässä eräs Kainuun hiihtopiirejä lähellä ollut mies jo monta
päivää ennen kisoja kertomaan, että Immonen ei sitten tule maaliin ja jo
monta päivää ennen dopingkäryjä samassa pöydässä tiedettiin, että
suomalaiset ovat jääneet kiinni testeissä. Ilmeisesti kiellettyjen
lisäaineiden käyttö oli laajojen kansalaispiirien tiedossa jo silloin, kun
liiton puheenjohtaja Petäjä ei vielä ollut kuullutkaan moisesta.

Vähän samanlainen tapaus oli Heinolan 157 cm pitkä suurmies ja maamme
sotien tosiasiallinen johtaja kenraali A F Airo, jota pidettiin sodan
jälkeen pari vuotta tutkintavankeudessa asekätkennästä epäiltynä ja
lopulta saatiin selville, että hän oli ainut suomalainen, joka ei tiennyt
mitään asekätkennästä.

Kommentit (0)

Itsemurhaiskuja        20.05.2008, 19:29

Osa äsken päättyneiden jääkiekon MM-kisojen peleistä pelattiin Kanadan
Halifaksissa. Kaupunki tunnettiin historiassa aiemmin siitä, että
Ensimmäisen maailmansodan aikaan siellä räjähti ruutilastissa ollut laiva
aiheuttaen suurta tuhoa. Väitetään, että tämä jysäys oli ihmiskunnan
suurin paukku ennen atomipommia. Tämä tieto ei ehkä sittenkään pidä
paikkaansa.

Nimittäin opetusneuvos Lauri Teivainen julkaisi äskettäin kirjan nimeltään
Sota Suomessa, jossa teoksessa kerrotaan räjähdyksestä, joka saattoi olla
Halifaksinkin pamausta suurempi. Lauri Teivainen on 84-vuotias
opetusneuvos, joka tietääkseni on koulutukseltaan biologi ja joka
80-luvulla toimi linkolalaisen radikaalivihreän puolueen puheenjohtajana.
Viime aikoina hän on keskittynyt historian tutkimukseen. Kirjassa Sota
Suomessa kerrotaan kahdesta suomalaisten suorittamasta
itsemurhapommituksesta.

Teivaisen mukaan Ensimmäisen maailmansodan aikaan 1917 räjäytti
jääkäriliikkeen edustaja itsensä mukana venäläisten valtavan ammusvarikon
Arkangelissa. Tuhansia ihmisiä kuoli ja laivat sekä talot tuhoutuivat
kilometrin säteellä räjähdyspaikasta. Tykinammuksia räjähti niin suuri
määrä, että venäläiset joutuivat rintamalla suuriin vaikeuksiin. Saattaa
olla, että tämä jysäys oli suurempi kuin Kanadassa.

Toinen tapaus sattui Helsingissä Katajanokalla syyskuun 13. 1941. Tällöin
kolme saksalaista sota-alusta lensi ilmaan lastinaan olleiden miinojen
räjähdettyä. Pommin vei Teivaisen mukaan yhteen laivoista  eräs nainen.
Tämä tihutyö selittää varmaankin sen, miksi Vantaan Hakunilan
saksalaisella sotilashautausmaalla on paljon tuntemattomien sotilaiden
hautoja.

Hieman epäilen kumpaakin tarinaa. Tuosta Katjanokan tihutyöstä otti
itselleen kunnian myös eräs brittiagentti, joka kertoi ampuneensa
katkaistulla kiväärillä laivan kannella ollutta miinaa 300 metrin päästä
seurauksella, että miina räjähti. Melkoinen saavutus myrskyisenä syysyönä.
Tai ehkäpä molemmat tarinat ovat tosia ja räjäyttäjät toimivat vain samaan
aikaan toisistaan tietämättä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        516-520 / 715        Seuraava sivu >>

Vanhuus        14.05.2008, 19:35

Palasinpa vuosikymmenien tauon jälkeen jalkapallokentällä. Menin
kuopiolaisen kirjakauppa Oivan vahvasti tukeman seuran Oivan
Pallotovereiden harjoituksiin. Ajattelin, että mikäli Kuopion kaltaisessa
jalkapallokaupungissa joku kykyjen etsijä huomaa lahjakkuuteni, minulla ei
tule olemaan mitään vaikeuksia siirtyä Keski-Euroopan rahakentille. Sitten
me kaikki ollaan rikkaita.

En taida tässä elämässä siirtyä edellä mainituille Keski-Euroopan
rahekentille. Ensimmäinen nilkkalaukaus lähti vanhalta muistilta ihan
puhtaasti. Kuulin vain repeävän kankaan ääntä vetäistessäni ihan täysillä.
Pelästyin, että siinä menivät kalliit retkeilyhousut, mutta eivät ne
olleet retkeilyhousut, jotka repesivät, vaan kysymyksessä oli reisilihas.
Vanhuus ei tule yksin. Loppukausi menee sitten alaraajavammaa
parannellessa. Urheilija ei näe tervettä päivää.

Että ossaa olla kippee jalaka. Onneksi on tullut käytyä sen verran
kouluja, että on päässyt sisätöihin. Virastohommissa tämä jalka on
kuitenkin ihan hyvä työjalka.

Muuten kirjakauppa Oiva on huomenna poikkeuksellisesti suljettuna klo 18
lähtien Kups – FC Kotka pelin vuoksi. Täällä kohtaavat hengen ja ruumiin
kulttuurit. Se, miten ottelussa käy, jää nähtäväksi. Minulla on vahva
tunne, että Kups näyttää ns. närhen värkit satamakaupungin ahtaajille.

Kommentit (0)

Tarkka-ampuja        13.05.2008, 17:53

Vähän aikaa sitten kerroin kärkkääläisestä kulttuuriharrastajasta vuonna
-21 syntyneestä Toivo Maukosesta. Tarkistin sitten kirjaston kokoelmat ja
yllätys oli melkoinen, kun kirjastosta  tosiaan löytyi v. 1921 syntyneen
Toivo Maukosen kirja ”Tarkka-ampujan polku”. Tosin tarkemmissa
tutkimuksissa paljastui, ettei kysymyksessä ollutkaan oman kylän mies vaan
hänen täyskaimansa ja ikätoverinsa.

Kirjoittaja on Saarijärven poikia syntyjään, myöhemmin hän eleli
Pohjois-Suomessa. Teos kertoo pyssy- ja erähullusta pojasta, joka sitten
sodan aikana nuorena miehenä pääsee toteuttamaan itseään ja saamansa
armolahjaa. Kirjasta käy ilmi, että kysymys oli pelkästä sattumasta, ettei
mies yksin voittanut koko Toista maailmansotaa.

Vain kerran kirjoittaja epäonnistuu sotilaallisessa toiminnassaan. Suomen
tiedustelu oli saanut jostain selville, että Neuvostoliiton maavoimien
komentaja Klim Voroshilov vierailee kesällä -42 tarkastuskäynnillä
rintamalla Krivin suunnalla. Tarkka-ampujia kehoitetaan erityiseen
valppauteen.

Mutta niinhän siinä käy, että juuri silloin kertoja ainoan kerran
vietellään lottien vieraaksi pois linjoilta. Jo asemapaikalleen
palatessaan hän kuulee, että joku ampuilee pistoolillaan suomalaisten
panssarilevyä. Siis sitä jonka takana Maukosen piti väijyä. Ja ilman muuta
tiedetään, että kuka tämä outo ammuskelija oli ollut. Tietenkin hän oli
marsalkka Voroshilov – tai niin ainakin muut miehet väittivät. Se harmitti
Toivo Maukosta suuresti.

Muuten kertoja ei sittenkään saavuttanut Valkoisen Kuoleman, eli Simo
Häyhän Talvisodan aikaista tarkka-ampujien maailmanennätystä, joka on 547
surmattua vihollista. Vaan mietitäänpäs vähän. Talvisota kesti 100 päivää
ja päivää kohti Häyhä ampui keskimäärin 5,5 vihollista eli yhden neljässä
tunnissa. Ja taisi Simo nukkuakin välillä. Taitaa olla ropakantaa.

Kommentit (1)

Pomelleista        12.05.2008, 18:57

Kärkkäälän kylällä on kaksi perinteistä ulkomaankielistä sukunimeä,
nimittäin Kröger ja Pomell. Krögereiden osalta pysyn edelleenkin
kannallani. Jo sota-ajan saksalaisessa elokuvassa Kultainen kaupunki
nimittäin sanotaan, että kaikki Krögerit ovat merimiehiä. Niin varmaan
myös Savon sukujuuren edustajat.

Sen sijaan Syvänniemen historiankirjasta vetämäni johtopätös, että
Pomellit ovat Kolehmaisia, jotka Ruotsin armeijan riveissä saivat tämän
saksan kielessä pommia tarkoittavan nimen, ei pidä paikkaansa. Tutustuin
tänään erääseen suvun edustajaan ja hän tiesi kertoa, että kyllähän
eräästä Karttulan Kolehmaisten talosta Pomell niminen sotilas lähti
sotiin, mutta sukunimi on ihan kotoperäinen. (Muuten muita Ruotsin
armeijan antamia sukunimiä kylällä ovat esimerkiksi oman sukuni ammoinen
Kost-nimitys, jota vielä isovaarini ilmeisesti käytti ja varmaankin myös
Koskenkylän kaukaiset sukulaiseni Ryyttärit, joiden nimi kuvaavasti
tarkoittaa hevosmiestä)

Mutta Pomelleista sen verran, että satoja vuosia sitten, kun maassamme ei
ollut pappiskoulutusta, läksi eräs eteläsavolainen Puumalasta kotoisin
oleva mies Tartoon opintielle ja sieltä periytyy tämä sukunimi muodossa
Pommelius, joka on kuulemma alunperin tarkoittanut puumalasta kotoisin
olevaa miestä ilmeisesti latinan kielellä. Pommeliukset olivat myöhemmin
sivistyssukua, pappeja ja nimismiehiä, mutta jostain syystä eräs suvun
edustaja päätyi Karttulan saloille ja joutui lähtemään Kolehmaisten talon
edustajana Ruotsin sotiin.

Kommentit (0)

Nupopää eli nuppo        11.05.2008, 19:11

Kärkkäälän lakkautetun kyläkoulun irtaimistoa oli myytävänä
maamiesseurantalolla. Menin paikalle toiveikkaana, koska luulin, että
sieltä vihdoinkin löytyy suosíkkitauluni nimeltään Itä-Suomen lehmä –
nupopää eli nuppo. Mutta eipä löytynyt, vaikka paikalla oli kymmeniä
opetuskuvia. Ostin kuitenkin neljä, joista paras neuvoi hedelmäpuiden ja
marjapensaiden kasvatuksessa.

Mutta kaipaamiani poikien seikkailukirjoja sieltä sai eurolla
kappale. Pääsenkin 41 vuoden tauon lälkeen lukemaan Luolaheimon sankarin,
Kadonneen taian ja Lättähattujen sankarin. Niitä en ole löytänyt
yrityksestä huolimatta divareista. Sen sijaan vieläkään en löytänyt
suosikkejani eli Pahakurun aavesutta enkä Varjaanien aarretta. Yllättäen
myynnissä oli myös neljä Akseli Markkasen Suonenjoen historiasta kertovaa
vihkosta 50-luvulta.

Maamiesseura yrittää myös realisoida kahvikuppejaan. Jos joku haluaa
osottaa mieltään juppikultturille ja nauttia kahvia Arabian valkoisista
kupeista, joissa on Kärkkäälän maamiesseuran vaakuna, niin niitä saa 10
eurolla Kärkkäälän maamiesseurantalolta. Markkasen Joukoon kannattaa olla
yhteydessä.

Muuten jos maamieshenkisiä kuppeja ei saa muuten kaupaksi, kannattaisi
niitä tarjota Helsinkiin ravintola Zetoriin. Siellä on muutakin saman
henkistä tavaraa. Kun joskus käytin sukulaisiani siellä syömässä, ilahduin
suuresti, kun ruokapöydässä oli erilaisia pitäjänlehtiä, mm. Pogostan
Sanomat ja Kotokulma, mutta myös Sisä-Savon Lehti. Myöhemmin paljastui,
ettei se ollut siellä vakiovarusteena, vaan äitini oli tuonut sen
matkalukemisinaan, mutta hyvin se soveltui ravintolan ilmeeseen.

Kommentit (5)

Hiihtoa ja huijausta        11.05.2008, 19:12

Katselinpa A-Talkin suuren hiihtokeskustelun. Ihmettelen, miksi Arto
Koivistoa, tuota uskoon tullutta suurhiihtäjää ei oltu kutsuttu paikalle.
Hengellisissä muistelmissaan Elämäni laduilla hän kertoo avoimesti, että
kun muutama pussi lisättiin uutta verta, niin kummasti tuli lisää potkua.
Kuullostaa siltä, että muutaman lisäveripussin jälkeen on myös hengenlähtö
lähellä.

Tai miksi paikalle ei kutsuttu 80-luvun suurjuoksijaa uskoon tullutta
Kaarlo Maaninkaa, joka myönsi olympiamitaleidensa jälkeen, että muutama
pussi pantiin lisäverta. Toisaalta hän piti lieventävänä asianhaarana
sitä, ettei kaikkea verta vaihdettu. Kummankin usovaisen miehen pitäisi
kristillisen vakaumuksensa mukaisesti palauttaa vääryydellä ja
viekkaudella saavuttamansa etuudet viattomille kanssakilvoittelijoilleen.

Miksi paikalle ei ollut kutsuttu suurjuoksija Ari Paunosta, joka kirjassa
Juoksemisen tuska ja hurma vakuuttaa, että 70-luvun suomalainen
huippu-urheilu muistutti täysin DDR:n systeemäjä ja että hän kadotti
motivaationsa asiaan. Mainittakoon, että olen kuullut huhun, että eräiden
nuorten EM-kisojen jälkeen, jolloin suomalaiset menestyivät loistavasti,
kaikki näytepullot sattuivat rikkoutumaan.

Miksi paikalle ei ollut kutsuttu hartolalaista rehellistä suurhiihtäjä
August Kiurua, jonka legendaarisen lausuman mukaan hänen aikanaan oli
sellaiset dropit, että niillä pantiin ruumiitkin hiihtämään. Ers
pikajuoksuvalmentaja on kertonut, että kun hiihtoliitto muutti 70-luvulla
uusiin tiloihin, löytyi heidän jäljiltään huomattavat määrät amfetamiinia
– muuten eipä poliisi silloin reagoinut asiaan. Sodan jälkeen maamme
hiihto oli jotenkin nykyistä puhtaanpaa – silloin käytettiin puhdasta
amfetamiinia eikä läträtty veripussien kanssa.

Miksi paikalle ei ollut kutsuttu maamme kaikkien aikojen parasta
yleisjuoksijaa Juha Väätäistä, joka ihmetteli Moskovan kisojen jälkeen
Martti Vainion anemiaa, joka hänen mielestään olisi voitu hoitaa
muutamassa minuutissa kuntoon. Nykyään ei muuten enää ole aneemisia
kestävyysurheilijoita.

Miksi paikalle ei ollut kutsuttu astrologi Satu Ruotsalaista, joka Lahden
käryjen aikaan pakinoi iltapäivälehteen ja kertoi, että Sarajevon kisojen
aikaan Suomen joukkueen majapaikka muistutti enemmänkin teurastamoa ja
että erään suurhiihtäjän sydän oli pysähtynyt liian korkeiden veriarvojen
vuoksi. A-Talkissa Marjo Matikainen myönsi, että väärien huhujen mukaan
sydämen pysähtymistapaus sattui hänelle, mutta hän kertoi juorun olevan
hölynpölyä.

Muuten minulla on tunne, että jotkut Suomen Hiihtoliiton herrat
valehtelevat kuin pullopersesiat. Mutta tuskinpa suomalaiset ovat sen
epärehellisempiä kuin muutkaan. Verenvaihtoasiassa puhtaimmat paperit
saanee DDR, jossa se oli kuulemma oikeasti kiellettyä vaarallisuutensa
vuoksi. Ja jos joku asia oli DDR:ssä kiellettyä, niin se oli sitten ihan
oikeasti kiellettyä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        526-530 / 715        Seuraava sivu >>

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Petolintuja        09.05.2008, 19:18

Vielä sen verran Petäisen joutsenista, että kyllä ne osaavat puolustutua.
Nurmen Kaisu kertoi joskus soutaneensa liian läheltä pesää ja päällehän
sieltä oli tultu. Kotiaan puolustaessaan joutsen ei taida pelätä mitään.
Muistelen nähneeni valokuvan, joka ehkä oli lavastettu digitekniikalla,
jossa raivostunut joutsen istuu karhun selässä antaen tällä nokallaan
asennekasvatusta.

Laskujeni mukaan Petäiseltä on reilun 20 vuoden aikana lähtenyt maailmalle
noin sata poikasta. Valtaosalle on onneksi käynyt huonosti myöhemmässä
elämässään ja ne ovat joutuneet luopumaan ainutkertaisesta hengestään jo
heti kättelyssä. Vhän matikkaa joutsenten sekaan. Jos joutsenpari saisi
joka vuosi vain kaksi poikasta ja nämä poikaset sitten vuorostaan joka
vuosi saman verran uutta jälkikasvua, olisi jälkeläisiä 10 vuoden kuluttua
1000 ja 20 vuoden päästä miljoona. Jos määrä tuplaantuu vuosittain, niin
se tuhatkertaistuu kymmenessä vuodessa. Kasvun raja on tietenkin sitten
se, että joutsenmassan halkaisija ei voi kasvaa valoa nopeammin ainakaan
Einsteinin mukaan.

Muuten harvalukuinen vaeltajajoukko ylitti kerran Beringinsalmen ja löysi
asumattoman Amerikan mantereen. Olosuhteet olivat vaativat ja niinpä
kestikin tuhat vuotta ennenkuin kymmenen hengen lauma oli kasvanut 10
miljoonaan.

Kommentit (0)

Kups – Kuusysi 2 – 3        08.05.2008, 19:58

Kups vankisti asemaansa sarjataulukon peräpään valvojana. Lahden Kuusysi
voitti 2 – 3. Nyt sarjapaikan säilyminen täytyy laskea Hakan konkurssin
varaan. Tosin myönteistäkin äskeisessä pelissä nähtiin tai paremminkin
kuultiin. Harvalukuisen katsomon joukosta kajahti: ”Tuota miestä ei sitten
kykyjenetsijät ainakaan vie”, kun kakkosmaalivahti Kauhanen sattui
nykkeilemään jo toisen kerran pallon omaan maaliin.

Mutta minkäs mies sille mahtaa, että hyppy kolmosdivisioonasta ylimmälle
sarjatasolle on huima. Viime pelissä ykkösvahti Iiskola ajettiin ulos ja
varavahti Jarno Kauhanen joutui heti torjumaan rankkaria ja myös teki sen.
”Nuori lupaava Jarmo Korhonen, Julimanien kasvatti”, hehkutti
TV-selostaja. Mies teki kaikki virheet. Kysymyksessä oli 30-vuotia Jarno
Kauhanen Zulimaneista.

Urheilumieltä yllätysvahti näytti kuitenkin. Hän ymmärsi poistaa
nuuskamällin huulestaan ennen kentälle tuloa. Toisaalta voittihan se
Elmokin muun maailman piippu hampaissa.

Kommentit (0)

Joutsenet        07.05.2008, 19:01

Kansakouluaikaan opetettiin, että joutsen on maassamme erittäin
uhanalainen laji ja että vain sysmäläisen eläinlääkärin Yrjö Kokon
kirjoitusten vaikutuksesta se saattaa hyvinkin säilyä meillä. Kuitenkin jo
siihen aikaan keväisin ja syksyisin majaili näitä lintuja Petäisellä
parhaimmillaan  toistakymmenpäisinä laumoina. Matala järvi oli niille
muuttomatkoilla parahultainen tankkauspaikka.

Parikymmentä vuotta sitten lintu alkoi pesimään Petäisen ainoan luodon
suunnalla ja menestys on ollut hyvä. Kesämökit tai kalamiehet eivät ole
niitä häirinneet. Luulen, että keskimärin poikasia on ollut nelisen
kappaletta. Pari kertaa poikue on menehtynyt. Syytä en tiedä, mutta ehkäpä
lähistöllä pesivällä kuikkaparilla on osuutta asiassa. Alan oppikirjojen
mukaan kuikat saattavat ahdistella joutsenia, jotka eivät osaa kunnolla
puolustautua vedenalaisia hyökkäyksiä vastaan.  Olen joskus nähnyt myös
kanahaukan lentelevän mietteliäänäköisenä joutsenen poikasten lähistöllä.
Ja onhan järvellä tietenkin myös minkkejä, joka pystyy tappamaan
labradorinnoutajankin, niin miksi se ei tekisi niin myös joutsenelle.

Jos joutsenet jatkavat nykyistä vauhtia lisääntymistään, saattaa siitä
vielä tulla riistaeläin. En tosin usko tuntevani ketään metsästyksen
harrastajaa, joka suostuisi ampumaan kansalliseläintämme. Legendaarisen
Kakkisen Ollin kerrotaan siihen pystyneen. Hänen mukaansa paisti maistui
lampaanlihalta. Ja kuulemma lappalaiset pyydystivät keväisin
näitä nälkäänsä siten, että he kastelivat puolukoita viinaan ja veivät
niitä sulan reunalle. Joutsenet hotkaisivat syötit eivätkä sen jälkeen
enää pysyneet siivillään. Niin oli Lapin ukolla viiden kilon hyvä paisti
ruokahuoltonsa tarpeisiin.

Kommentit (0)

Vattulammen valtias        07.05.2008, 07:01

Kumpusen lähellä on pahainen suolampare, joka uusissa kartoissa tunnetaan
nimellä Vattulampi, vaikka yhtään vadelmaa ei sen rannalla kasva.
Vanhemmissa kartoissa sitä kutsutaan Hävyttömäksilammeksi. Kansankielessä
sillä on tietenkin vielä se kolmaskin nimi. Putura on oikeastaan pelkkä
suonsilmäke eikä siinä pitänyt ennen olla kaloja. Toissa keväänä kuitenkin
heti jäidenlähdön jälkeen vesi oli hyvin kirkasta ja silloin näin
ihmeekseni siellä uiskentelevan isoja ahvenia. Myöhemmin kesällä vesi
samentui niin, ettei kaloja enää erottanut.

Nyt kävin tarkastamassa tilanteen heti lammen sulattua ja olihan siellä
vielä ahvenia. Tosin isot paestin ahvenet olivat vaihtuneet pieniksi
tirreiksi. Aioin kuvata todistuskappaleet suonsilmäkkeen kalaisuudesta
eivätkä eväkkäät pistäneet sitä pahakseen, vaan järjestäytyivät riviin
rannalle. Ja sitten yllättäen paljastui syy isojen kyrmyniskojen
hävikkiin. Rantasammaleen kielekkeen alta lipui esille kuvan esittämä noin
kiloinen hauki. Se ei välittänyt sinteistä eivätkä pikkukalatkaan tästä
valtiaasta hätkähtäneet. Ne ilmeisesti tiesivät, ettei se tee pikkuisille
pahaa. Hauki oli varmaankin oppinut laiskaksi ja odotteli kaikessa
rauhassa poikasten varttumista. Lampi on niin pieni, ettei sillä ole
saalista kilpailijoita.

Kun vaihdoin asentoa, vaistosi otus liikkeen ja lipui takaisin sammaleen
alle, jossa varmaankin vettä riittää eivätkä vaarat vaani. Luulenpa, että
joku asian harrastaja on kantanut lampeen kaloja, jotka ovat siellä
alkaneet kasvaa ja lisääntyä. Paljon mahdollista, että Vattulammen valtias
vielä vankistuessaan syö muut kalat sukupuuttoon.

Muuten, kun kävin Kotkan Meritariumissa, jossa piti isossa akvaariossa
olla kaikki maamme kalalajit, niin haukea sieltä en kuitenkaan heti
äkännyt. Akvaarionhoitaja vakuutti, että kyllä siellä niitä siellä
on parikin kappaletta , mutta että ne ovat sikäli hankalia kasvatteja,
että muut kalat pysrkivät altaasta katoamaan yön aikana. Ja sen kyllä
uskoin, koska  kyseisiä otuksia ei enää tunnistanut hauiksi, sillä niille
oli helpon elämän seurauksena kasvaneet ihan oikeat vanhankansan
ihramahat.

Kommentit (0)

Tipitii        05.05.2008, 17:45

Kumpusen rannoilla on vielä erämään tuntua.
Rantavedessä likoaa vuosisatojen takaisia runkoja. Järven lähistöllä on
vain yksi rakennus, joka oli alunperin Hackmannin kämppä. Se on rakennettu
vähän sodan jälkeen. Nyt se on yksityisessä omistuksessa.

Kumpusen ympristössä olivat ennen suuret savotat, jotka työllistivät
Kärkkäälänkin miehiä. Paljon ukot muistelivat myöhemmin näitä aikoja ja
sikäli erikoista, ettei niitä muisteltu pahalla, vaikka miehet rypivät
pokasahojen kanssa lumihangessa miehustaansa myöten. Sota oli kuitenkin
ohi ja Korean noususuhdanne toi vaurautta tällekin seudulle. Näissä
hakkuissa käytettiin ensimmäistä kertaa konevoimaa. Usa:n armeijan
ylijäämäkuorma-autoja kokeiltiin puunajossa. Kakkisen Olli ei luottanut
uuteen tekniikkaan, vaan lupasi syödä jokaisen puun, jotka nämä
puolitelavaunut pystyisivät salolta raahaamaan. Syömättä jäi, vaikka
kuulemma autot veivät pöntöllisen bensaa joka kuormalle. Mutta se oli
siihen aikaan halpaa.

Radiokin oli kämpällä viihdyttämässä jätkiä. Ilmeisesti ajankohta oli
talvi 1960, kun huurteisen kylmänä talvipäivänä Marion Rungin kappale
Tipitii kajahti soimaan kesken miesjoukon ruokailun. Kappaleessahan
kerrotaan tekoiloiseasti, että ”tipitii tipitipitipitii, kevät on
vallaton, riemulaulu kun lauletaan…” , mutta pitemmälle
ei kulttuuriesityksessä sitten päästykään, ennen kuin radio sammutettiin.
Jätkäporukan kielenkäyttökin oli kuulemma erittäin karkeaa ja
alatyylistä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        531-535 / 715        Seuraava sivu >>

Kaukolaukaus        04.05.2008, 19:26

Jokin aika sitten kerroin merkittävästä potkupallo-ottelusta joka käytiin
syksyllä 1967 Kärkkäälän ja Rieponlahden kansakoulujen välillä.
Opettaja-Ville lupasi psykologisesti viisaasti markan maalilta tekijälle,
vaikka nykysääntöjen mukaan vaaransimme amatööriytemme. Villen
kannustuslisän seurauksena Rieppo kaatui murskaavasti 13 – 0. Itse
saavutin urheilu-urani kulminaatiopisteen ja tein seitsemän maalia enkä
varmasti syöttänyt kenellekään koko pelin aikana. Kainulaisen Esko teki
neljä ja kahden täysosuman tekijää kaipasin viimeksi.

Äskettäin olin itkemässä ja kiroamassa perintömoottorisahan äärellä, koska
en osannut kiristää sen ketjua, koska olen Herra. Pipliakankaan Pekka eli
Pekka Laitinen pyöräili ohi ja hän ystävällisesti käden käänteessä kiristi
ketjun. Kun kysyin häneltä tuosta mieltäni vaivanneesta maalintekoasiasta,
jonka vuoksi olen jopa öitä valvoskellut, niin tukimies Pekka Laitinen
kertoi tehneensä ainakin yhden maaleista. Se oli hurja kaukolaukaus, jonka
edessä Riepon maalivahti Pekka Jäppinen oli voimaton. Kanuunapotku livahti
jalkojen välistä ja mikäli maaliverkko olisi ollut jostakin hankittuna,
niin kyllä se olisi ollut tötteröllä. Enää siis puuttuu yksi viimeistelijä
– saas nähdä kuka tunnustaa. Tällaisia elämän suuria asioita ei unohdeta
ja onhan pelistä vasta 41 vuotta.

Itse muistan vieläkin elävästi, miten olin myös pukata yhden maalin –
sehän vastaa kahta jalalla tehtyä, mutta onneksi minulla oli lippahattu
päässä, jonka vuoksi pallo painui niukasti ohi oman veräjän.

Kommentit (0)

Kykötystä        02.05.2008, 07:15

Tuosta savolaisten ja Amerikan alkuperäisväestön suhteesta tuli mieleeni
vielä sen verran, että molemmat kyköttävät. Ainakin yleinen uskomus on,
että vain savolaiset ja intiaanit kyköttävät.

Nimittäin kun nuoruudessani kuivan kälppeät kotipuolen
pienviljelijä-metsurit kohtasivat kylätiellä, niin he kyykistyivät
huastelemaan. Tässä asennossa laskeudutaan kyykkyyn toinen polvi toisen
edessä ja kyynärpäillä nojataan reisiin. Sitten poltettiin Pillilupia,
Työmiestä tai Saimaata.

Nykyään autoistuminen ja huonekalujen yleistyminen on hävittämässä tätä
kyköttämisperinnettä. En ole ainakaan enä Kuopion kaduilla törmännyt
moiseen.

Kommentit (0)

Rampo        01.05.2008, 15:32

Kuva esittää Rampoa, ei siis Ramboa. Rampo on uusi katiskamalli, Rambo
taitaa olla amerikkalainen ns. vapaustaistelija, joka on vapauttanut monta
vinosilmää hengestään. Rampo muistuttaa ihan oikeaa katiskaa. Tosin se on
tarvittaessa mahdollista litistää levyksi. Pyydys on kevyt ja luultavasti
myös kestävä, sillä verkko on muovitettua nailonia.

Laitteessa on kätevät pikalukot, joiden avulla sen voi koota ja purkaa
nopeasti. Myönteistä on myös se, että erillistä kalaluukkua ei ole, vaan
kalat poistetaan avaamalla kaksi kyljessä olevaa pikalukko, josta
syntyvästä aukosta saalis voidaan korjata parempiin suihin.
Vakiovarusteena katosta roikkuu syöttipussi, johon ilmeisesti
erheellisesti laitoin ruisleipää, nykyiset pullamössöeväkkäät tykkäävät
luultavasti enemmän vaaleasta leivästä.

Myönteistä on myös se, että vehkeellä saa kalojakin. Parin päivän
koepyynnin jälkeen se johtaa mertamaista Ufo-katiskaa vastaan lukemin 6 –
1. Rampossa on ollut kaksi haukea, kaksi lahnaa ja kaksi ahventa; kaikki
tosin  pieniä. Ufossa on ollut  vain yksi noin kiloinen lahna.

Tuosta Rambo-asiasta vielä sen verran, että suomalaiset eivät tiedäkään
miehen suomalaistaustaa. Kun nimittäin 1600-luvulla maamiehemme muuttivat
Delawearin siirtokuntaan Amerikkaan, oli vahvan savolaisedustajiston
joukossa myös ahvenanmaalainen Rambo-niminen mies. Savolaiset
kunnostautuivat Uudella Mantereella varsinkin sen vuoksi, että he tulivat
hyvin toimeen alkuperäisten intiaaniasukkaiden kanssa. Sen seurauksena
siellä vieläkin tavataan intiaanisukuja nimeltään Sikanen.

Sen sijaan maahanmuuttaja Rambo kunnostautui omenanviljelijänä. Ainakin
niin voisi päätellä, koska tietääkseni omenankasvatuksen historia tuntee
Rambo-lajikkeen. Sen sijaan Rautalammin Marttiset keskittyivät
politiikkaan ja savolaislähteiden mukaan Jussi Marttinen ratkaisi USA:n
valtion synnyn. Hän saapui äänestyspaikalle pahasti myöhässä ja siinä
vaiheessa äänet olivat vielä tasan.

Epäillään myös, että suomalaiset ratkaisivat myös sen, että maan
viralliseksi kieleksi äänestettiin englanti. Saksa hävisi yhdellä äänellä
ja epäillään, että saksalaismielinen suomalaisedustaja myöhästyi
tilaisuudesta, koska oli ratkennut matkalla juomaan. Maailman historia
olisi ihan toinen, jos saksan kieli olisi voittanut.

Kommentit (0)

Juopottelun tuntua        30.04.2008, 14:48

Ja tässä kuvassa on selvää juopottelun tuntua. Siinä me luomupuutarhuri
evp Arvi Nurmen kanssa verryttelemme jo vappua varten. Otamme vähän
rohkaisua, jotta uskallamme sitten vappuiltana lähteä Kärkkääläntielle
haastamaan riitaa ohikulkijoiden kanssa ja kukaties pätkimme vielä
nöösipoikia turpaan.

Ei vainiskaan. Nurmien kanssa juomme mietoa samppanjanvastiketta jäiden
lähdön kunniaksi. Ja jos Arvi, 77 v., jonnekin lähtee, niin hän
suunnittelee lähtemistä yksin tunturivaellukselle Lappiin. Ja koska
junavuorot ovat vähän hankalat, luulen hänen ajavan jonnekin Haltille
polkupyörällä. Olen muuten monta kertaa houkutellut Arvia veteraanien
MM-hiihtoihin. Olen varma, että hän voittaisi 50 kilometrillä sarjassa
M-75 seuraavaksi sijoittuvaa useilla kierroksilla. Arvi on lähtöisin Turun
puolesta, joten hän on jo perimältään vähän eri rotua kuin ylipainoon ja
sairasteluun taipuvaiset savolaismiehet.

Meillä itäsuomalaisilla miehillähän on tapana poistua tuonilmaisiin
jo hyvin nuorina. Meillä esi-isät olivat ennen eränkävijöitä ja kun
metsästäjän näkö vanhemmiten heikkeni niin, ettei vasama enää koppeloa
tavoittanut, jouti hänen kuolla pois kuleksimasta nuorempien jaloista.  Ei
sellaisella ukolla ollut enää mitään käyttöä.

Huomatkaapa kuvan leivin uunin vappuinen väri. Luulenpa, ettei maailmassa
ole toista tuon väristä laitosta.

Kommentit (1)

Haukea kiinalaiseen tapaan        29.04.2008, 20:39

Jaa taas olin väärässä. Petäisen jäät eivät lähteneetkään 27.4., vaan
vielä 29. päivä löytyi jäälauttoja järven eteläpäästä. Mutta siitä
huolimatta sieltä Piplian Pekan uuden saunan vierestä iski uistimeen
hauki, jonka väitän olleen kolmekiloisen.

Saijan kiinankielen opettaja oli kertonut innoissaan oppilailleen
saaneensa sixtysix centimeters long hauki Kallavedestä. Ei, hän ei ollut
paestanut sitä voessa savolaiseen tapaan, vaan käyttänyt soijakastiketta
voin sijasta. Ja tästäpä minäkin sain idean valmistaa 72 cm pitkän
saaliini soijakastikkeessa, sisälle aurinkokuivattuja tomaatteja ja
sitruunapippuria, päälle vähän ketsuppia.

Itse olen tuntenut ennakkoluuloja haukea kohtaan sen jälkeen, kun yksin
jäystin 6,5 kiloisen korpuksi paahdetun yksilön pala palalta. Mutta hauki
kiinalaiseen tapaan valmistettuna oli ihan syötävää.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        536-540 / 715        Seuraava sivu >>
·
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Jäät        28.04.2008, 15:41

Jäät lähtivät Petäisestä 27.4. Pääsin 30 vuoden tauon jälkeen seuraamaan
tapausta. Iltapäivästä jäät alkoivat sulaa silmissä, sitten tuli se
perinteiseksi muodostunut kova tuulenpuuska, joka hajotti yhtenäisen
jääpeitteen  lautoiksi. Järvi oli hetkessä uistelukunnossa.

Merkillinen ilmiö tuo jäänlähtöön liittyvä tuulenpuuska. Olisiko asia
niin, että alkaessaan äkisti sulaa, jää lämmittää ilmaa, joka aiheuttaa
tuulen. Tai sitten se on vain niin, että ensin tulee muuten vain vihuri,
joka sitten vapauttaa järven.

Keskimäärin historiassa Petäisen jäät lähtevät toukokuun alkupäivinä.
Viime vuonna tapahtuma oli jo 16.4., joka on ylivoimainen ennätys. Aiempi
oli 24.4. ja se tapahtui joskus 30-luvulla. Vuosi 2008 saattaa sijoittua
pronssille, joten hämmästyttävän nopesti ilmasto muuttuu.

Muuten lappilaiset voisivat alkaa markkinoida jäidenlähtöä turisteille.
Onhan se vaikuttava luonnontapahtuma, jonka seuraamisesta rikkaat
kiinalaiset olisivat varmaankin valmiit maksamaan useita euroja.

Kommentit (2)

Ufo        25.04.2008, 18:54

Seuraavan elämänipuoliskon aion uhrata tieteelliselle tutkimukselle. Jos
kerta kiikustuolinjalaksen malleistakin on tehty väitöskirja, niin miksi
ei myös eri katiskamallien pyytävyydestä voi tehdä.

Perinteinen katiskamalli on ongelmallinen. Se ei kestä kuin pari kesää,
sen jälkeen sen hävittäminen on vaikeaa. Se on painava ja hankala
käsitellä. Sillä repii helposti kätensä varsinkin kalaluukkua
käsitellessään. Kalat viihtyvät siinä huonosti. Ne menettävät
paikantajunsa ja alkavat uida ympyrää itseään repien ja menehtyvät sitten
stressiin nopeasti, elleivät sitä ennen hirttäydy verkonsilmiin.

Niinpä tieteellistä tutkimustyötä varten ostin ufo-mallin 22 eurolla. Se
on kevyt käsitellä. Sen voi vaikka painaa levyksi varastoinnin ajaksi.
Silmät ovat pienet, joten kalat eivät siinä pysty hirttäytymään. Kala
varmastikin viihtyy laitteen sisällä, koska se on turvallinen nelikulmio,
jossa saalis tietää sijaintinsa. Pitävät sitä varmaankin turona ja käyvät
siinä kutusella. Ja parasta on, että perinteinen kömpelö kalaluukku on
korvattu nykyaikaisella vetoketjulla. Uskon myös, että muovipäällysteinen
nailonverkko tulee kestämään vuosia.

Jos nyt hakemalla etsitään puutteita, niin en oikein ymmärrä, miten kala
ymmärtää etsiytyä sisälle pyydykseen. Tosin laitteeseen etsiytymistä
helpottaa se, että nieluja on molemmissa päissä. Mutta pyytääkö tällainen
katiskamalli? Se jää nähtäväksi lähipäivinä – tulen vappuviikon seuraamaan
hauenkutua Petäisellä.

Muistan, miten neljävuotta sitten oli hauen kutuaikaan täysin tyyntä ja
uskomaton oli matalalla rantapusikossa heilahtelevien selkäevien ja
pyrstöjen määrä. Toivottavasti kukaan ei ala pyytämään haulikolla
kutuhaukia – se kyllä onnistuisi. Muuten ainakin pari vuotta sitten myi
eräs Ylä-Savon kalastuskunta pyyntilupia kutuhaukien käsipyyntiä varten;
jossain pienessä purossa hauet olivat  keväisin niin voipuneita, että
niitä sai kiinni sulin käsin.

Kommentit (0)

Yliasimies        24.04.2008, 16:37

Yliasiamies on melkein yhtä iso herra ja päättäjä kuin alivaltiosihteeri.
Sitran yliasiamies Esko Aho oli toissailtana kaupungintalolla arkkipiispan
vieraana. Vaivauduin paikalle ja aioin säälimättömästi avata sanaisen
arkkuni vuoden -92 talouskatastrofista. Eikö meidän sittekin olisi pitänyt
valita Ruotsin tie ja ottaa kerralla vielä enemmän velkaa, pelastaa siten
valtava määrä yrityksiä, estäen näin hirveä työttömyys, ehkäisten niin
kauhea ylivelkaisten määrä, tojuen tällä tavalla mahdoton ihmisten
syrjäytyminen ja enneltaehkäistä jo ennalta nykyiset häpeälliset
ruokajonot.

En rohjennut tivata näitä asioita, vaan kätkin sydämeeni
huomattavan määrän viisuksia, joita tämä Vetelin suuri poika
alustuksessaan sankalle kuulijakunnalle esitti. Oppimani asiat olivat
seuraavat:

-Globalisaatio ei ole uutta. Jo vuoden 1901 Alajärven 5000 asukkaan
kunnasta muutti 300 henkeä globalisaation seurauksena Amerikkaan. Se
merkitsisi suhteutettuna sitä, että Helsingistä lähtisi 30.000 ihmistä.
Muudan Oskari Aho harjoitti jo silloin pendelöintiä – hän kävi elämänsä
aikana Vetelistä 7 kertaa Valloissa pätkätöissä. Epäilen, että hänellä
saattoi olla avio-ongelmia.

-Kun Aho 54 vuotta sitten syntyi, oli Suomi hevosvetoinen yhteiskunta,
vuonna -88 hän sai työpaikalleen modernin henkilöauton hintaisen
kirjoituskoneen, jonka kerrottiin sitten palvelevan miehen eläkeikään
asti. Ihmelaitteessa oli uskomaton kolmen rivin muistikapasiteetti. Vuonna
-92 kansanedustaja Aho sai 14.000 mk eli 2400 euroa maksaneen ja kilon
painaneen kännykän, jonka vertainen laite maksaa nyt viisi euroa.

-Ahon hyvin tuntema kiinalainen professori, joka on vaikuttanut myös
meillä, palasi Kiinaan huippuyliopiston palvelukseen ja kertoi, että
laitoksen taso on sellainen, että Suomessa syntyy todennäköisesti kerran
kolmessa vuodessa lapsi, joka voisi läpäistä sen pääsykokeet.

-Usa:n entinen presidentti Bill Clinton kertoi äskettäin Aholle, että
ellei ihmiset seuraavan 20 vuoden aikana perusteellisesti muuta
elintapojaan, on seurauksena ilmastokatastrofi, joka voittaa kaikki
aiemmat ihmiskunnan historian murhenäytelmät.

Näihin lohduttaviin sanoihin voimmekin tällä kertaa lopettaa.

Kommentit (0)

Heinolan paukauksia        23.04.2008, 20:03

Antti täsmensi edellistä juttuani Heinolan Pamaksesta. Tapahtumapäivä oli
20.4. Se on helppo muistaa, koska se on myös Hitlerin syntymäpäivä. Olli
oikaisi tapahtumapaikan virheen. Se olikin Heinolan Hovi eikä Seurahuone.
Anteeksiantamaton virhe puoleltani, mutta yritän selittää alitajuista
lapsustani.

Nimittäin kyllä Seurahuoneenkin suunnalla jysähti. Kymmenisen vuotta
sitten Seurahuoneen vieressä sijaitsevan entisen postin kellarissa
räjäytettiin kunnon paukku erään  aamuyön tunteina. Tapauksen taustoja ei
ole tietääkseni vieläkään selvitetty, mutta ilmeisesti tarkoituksena
oli eliminoida eräiden pankkien hälytysjärjestelmät. Itse en tähän jyskyyn
herännyt. Mutta uudenvuodenaattona -88 minäkään en ollut havahtumatta.
Silloin tuntemattomiksi jääneet nuoret juhlistivat iltaa räjäyttämällä
parikymmentä kiloa dynamiittia läheisellä uimarannalla. Silloin tuntui,
että koko kerrostalo pomppasi ilmaan.

Ja silloinkin paukkui Seurahuoneen nurkilla, kun vuosituhannen
loppuvuosina paikalliset pk-yrittäjät selvittelivät liikeasioitaan. Kävin
laskemassa rakennuksen seinästä 11 luodiniskemää. Toinen liikemies sai
luodin pakaraansa. Oikeudessa ampuja vakuutti, että hän oli ampunut
ainoastaan varoituslaukauksia ilmaan ja putoava luoti aiheutti uhrin
istumalihasvamman.

Laskujeni mukaan Heinolan pikkukaupungissa on tehty neljä pommi-iskua eli
enemmän kuin muualla Suomessa yhteensä. Myös myrkytysmurhien osalta
Heinola voittaa koko muun maan. Mutta kyllä Kuopiossakin osataan ampua.
Käykääpä hyvät ihmiset maailman johtavassa Muikkuravintola-Sammossa.
Siellä erään pöydän vieressä on seinällä taulu ja kun tarkaan katsoo,
huomaa siitä 9-millisen reiän. Se on peruja siitä tappauksesta, kun kaksi
lupsakasta savolaista liikemiestä ei päässyt neuvotteluissaan täyteen
yksimielisyyteen.

Sen sijaan pommikulttuuri on täällä täysin lapsen kengissä. Viimeinen
pommi räjähti kesällä -41 Hallmanin lautatarhalla, joka paloi. Sen jälkeen
kauppaneuvos Hallman lähetti sähkeen kaverilleen Englannin pääministeri
Churchillille, että ”Kuopiota ei sitten ennee pommiteta”. Se viesti
pelästytti liittoutuneiden poliittisen johdon ja Kuopio jätettiin rauhaan.

Kommentit (0)

Heinolan Pamaus        22.04.2008, 21:09

Eka kerran tutustuin Heinolaan ja sen Siltakatuun 30 vuotta sitten
toukokuun 17. 1978. Ostin ensimmäisen opiskeluvuoteni keväänä 327 mk
maksaneen neuvostoliittolaisen retkipyörän. Eihän se mitään maksanut,
mutta ei sillä kyllä mitään tehnytkään. Heikkoina hetkinäni ymmärsin
häivähdyksen omaisesti Stalinia, joka yritti niskalaukauksilla synnyttää
edes jonkinlaista laatua sikäläiseen teollisuustuotantoon.

Kuitenkin tällä värkillä läksin polkemaan Vantaan Koivukylästä
Suonenjoelle. Vasta jälkeenpäin luin Tekniikan Maailmasta pyöräni
testiarvostelun, joka oli lyhyt ja ytimekäs: ajokelvoton, mm. satuloiden
törröttävät niitit raapivat ajajan takapakarat hetkessä veriseksi
massaksi. Testituloksesta piittaamatta ajoin yhtäsoittoa 370 kilometriä;
oikea jalkateräni halvaantui vasta seuraavana päivänä.

Olin mielestäni varustautunut hyvin matkalleni, sillä olin sitonut narulla
ison lasisen limpparipullon (muovipulloja ei ollut vielä keksitty)
pyöräni tarikalle retkievääksi. Iltamyöhällä Heinolan vanhalla sillalla
autoja väistellessä pullo putosi asfaltille ja siinä meni sekin
retkeilyjuoma. Seuraavan kerran join Suonenjoen Esson baarin
ikkunapöydässä pullolisen punaista Aku-Ankka-juomaa ja se pelasti minut
elämälle.

Heinolan sillalla ihmettelin pommin tuhoaman rakennuksen raunioita. En
silloin aavistanut, että tulisin viettämään tässä kaupungissa vähän
myöhemmin 16 elämäni parasta vuotta ja aina huhtikuun lopulla työpaikan
kahvipöydässä  viettäisimme Heinolan Pamauksen vuosipäivää.

Nimittäin huhtikuun lopulla -78 oli kaasusäiliöauto täyttämässä Heinolan
Seurahuoneen kaasutankkia. Jostain syystä kaasu räjähti, rakennus
tuhoutui ja muistaakseni kolme ihmistä kuoli. Paljon suuremmankin
katastrofin ainekset olivat olemassa. Kerrottiin, että itse säiliöautokin
oli vaarassa räjähtää seuranneessa tulipalossa. Sellaisessa räjähdyksessä
kuulemma pelkästään tulipallon halkaisija olisi ollut puoli kilometriä.
Niinpä koko kaupungin ydinkeskusta oli vaarassa.

Tarinan mukaan eräs rohkea palomies onnistui siirtämäään auton turvaan.
Hän, jos ken, olisi ollut oikeutettu Heinola-mitaliin. Tarina ei kerro,
myönnettiinkö se hänelle. Muuten tietääkseni ItäHäme-lehti julkaisi
tapahtumapäivän iltana ylimääräisen erikoisnumeron, jolla varmastikin
olisi nykyään keräilyarvoa. Lehti voisi julkaista Heinolan Pamauksen
30-vuotismerkkipäivän kunniaksi tästä lehdestä uusintapainoksen vaikkapa
netissä.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        541-545 / 715        Seuraava sivu >>

·
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Tyly kaupunki        21.04.2008, 18:36

En yleensä katsele kaupallisia kanavia, mutta eilen tuli SubTV:ltä
matkailuohjelma entisestä kotikaupungistani Heinolasta. Siinä toimittaja
pyrki selvittämään kaupungin tylyä mainetta. Oivallista matkailumainontaa,
jossa Juutin Sirpa ja Vuoren Olli onnistuivat hyvin. Päällimmäiseksi
mielikuvaksi jäi satunnaiselle katsojalle kuitenkin välähdys hirmuista
noin 100 km/t kiitävästä vintiömopoilijasta, jota iso köpelö mustamaija
turhaan yritti tavoittaa. Puuttui vain se, että varoituslaukaukset
olisivat paukkuneet.

Heinolan, tyly kaupunki-iskulause syntyi 90-luvun alussa Lapilahden
lintujen TV-sarjan sivutuotteena. Eikä ihan aiheetta. Miljoonat
suomalaiset olivat ajaneet kaupungin läpi ja kyllähän se
silloinen Siltakatu muistutti asiantuntijoiden mukaan lähinnä
Itä-Berliinin Stalinstrassea, erotuksena tosin se, ettei siellä kärsitty
ruuhkista. Kaupunki itse oli luonnonolosuhteiltaan kyllä muuten Suomen,
ellei peräti Pohjoismaiden luonnonkaunein. Nykyään Siltakatukin on ihan
kelvollinen.

Lisäksi kaupungin huonoon maineeseen vaikutti se, että toistakymmentä
vuotta sitten Hesari rankkasi Suomen kaupungin sosiaalisten mittareiden
perusteella ja Heinola sijoittui kisassa pronssille häntäpäästä lukien.
Kurjempia olivat ainoastaan Lieksa ja kilpailun voittanut Pieksämäki.
Kylpylämaineestaan huolimatta Heinola oli siihen aikaan raskaan
teollisuuden kaupunki, mutta sekään ei tylyä ilmettä selitä.

Esimerkiksi Tampere oli sosiaaliselta rakenteeltaan juuri samanlainen. Ero
oli siinä, että tamperelaiset olivat oikeita duunareita jo neljännessä
polvessa. Heinolalaiset sen sijaan ensimmäisen polven vuorotyöläisiä
ja taustaltaan itäsuomalaisia pienviljelijä-metsureita, jotka kärsivät
juurettomuudesta. Itse alkuperäisiä itähämäläisiä on
vähemmistö. 40-luvulla muuttaneita Käkisalmen  evakoita lienee vielä
enemmän ja sitten vielä 70-luvun muuttajia, joita oli kaikista eniten.

Muuten Elias Lönrothkin käväisi runonkeruumatkoillaan Heinolassa.
Päiväkirjassaan vuodelta 1838 hän tunnustaa juosseensa kaupungin halki ja
pysähtyneensä vasta lusissa. Hän myöntää hölkötellessään ihmetelleensä
tämän pikkukaupungin asujaimiston alkukantaisuutta.

Kommentit (0)

Äijä        20.04.2008, 18:44

Linnut, nuo metsiemme siivekkäät pikkunisäkkäät, eivät näytä pystyvän
elämään sovussa, vaan joka kevät tappelevat noukat verillä asuinpaikoista.
Sinitiainen valtaa pöntön ensiksi, mutta sitten tulee kirjosieppo ja
suorittaa häädön vähintään yhtä väkivaltaisesti, kuin Töyryn isäntä
heittäessään Laurilan Anttoon mäelle, vaikka Anttoo katkeraan loppuun asti
vakuutti, että ”tämä palli pysyy mun perseeni alla”. Olen melkein
jokaiseen hallinnoimaani puuhun  ripustanut pöntön, mutta konfliktit eivät
näytä llientymisen merkkejä.

Kun viime keväänä puhdistin kuvan esittämän arkkitehtoonisen
kokonaisuuden, huomatkaa, miten siitä kuvastuu aito käsityön leima, oli se
täynnä kuolleita päästäisiä. Jostain syystä ne olivat päättäneet porukalla
kavuta kolmeen metriin tekemään hurmaavan joukkoitsemurhan. Tai sitten
joku peto oli ne sinne varastoinut. Lintumiehet esittvät tietenkin
varpuspöllöä, mutta en usko. Reikä on niin pieni, että sinne ei mikään
pöllö mahdu. Itse veikkaisin asialla olleen lumikon, vaikka en tiedäkään
sen varastoivan eväitään. Ja kummallista, että kaikki tapetut olivat
päästäisiä, yhtään hiirtä ei ollut joukossa. On ehkä niin, että päästäinen
haisee niin pahalle, ettei sitä edes lumikko suostu heti syömään, vaan
kelpuuttaa sen vain vararavinnoksi.

Kuvan pönttö on järjen kanssa tehty. Kosteusongelmaa ei siinä ole, koska
rakoja on paljon. Pintalaudasta tehty hieman kupera tuhipäällysteinen
katto on kestänyt varmaan parikymmentä vuotta. Mutta lattia remontti piti
nyt tehdä. Uusin sen kokonaan pintalaudan palalla. Rakoja jäi tarpeeksi,
ei kärsi laululintuperhe homeallergiasta. Tunsin olevani miesten mies
naputellessani uutta lattiaa. Siihen hommaan ei nainen pysty, vaan tekijän
pitää olla oikea äijä, luomakunnan kruunu.

Kommentit (2)

Narsismin häiriöt        18.04.2008, 14:28

Nykyään yhä useammalla narsistisesti häiriintyneellä ihmisellä alkaa olla
täällä internetissä oma blogi. Sehän alkaa olla jo ihan niinkuin
jonkinlainen maanvaiva. Mutta tässäpä nettiosoite, jossa myös ihan
tavallinen tuulipukuihminen voi noin minuutissa maksutta perustaa oman
blogin ( http://blogitus.net/ ). Siinä voi alkaa julkoa vaikkapa
hajatietoa ympäristön tapahtumista tai vaikkapa valokuvia. Myös omia
valokuvia voi turvallisesti säilöä sinne sähkömagneettisessa muodossa.
Sieltä piirongin oikeasta yläloutasta ne kuitenkin dematerialisoituvat
ennemmin tai myöhemmin.

Niinpä esitänkin kainon toivomuksen, että joku kärkkääläinen,
uukuniemeläinen, heinolalainen tai koivukyläläinen innostuu ja alkaa
kertoilla paikkakunnan mehevistä juoruista luottamuksellisesti bloginsa
välityksellä minulle, jonka huulet ovat sinetöidyt. Otsikkona voisi olla
esimerkiksi Uukuniemi-blogi. Varsinkin valokuvat olisivat iloisia
ylläreitä. Miltä näyttäkään Pyhäjärvi, joko ovat jäät lähteneet? Joko
Kymenvirran rannalla kukkivat sinivuokot? Tai miltä näyttää
monumenttaalinen Rasinkatu lähes reaaliajassa? Minä aion huolehtia ennen
kaikkea Kuopion ja Kärkkäälän rintamasuuntien uutisoinnista lähes
päivittäin herkeämättömällä valppaudella.
15:27:26.

Kommentit (0)

Ennusunia        17.04.2008, 20:39

Ja siinä kävi juuri niin kuin pelkäsinkin. Olen alkanut uskoa
urheiluaiheisiin ennusuniini. Ennen Naganon olympialaisia näin unen, jossa
mukamas heräsin ja avasin telkkarin. Ruudussa kiisi Mika Myllylä läpi
tuulen ja tuiskun ylivoimaiseen voittoon ja pelätyt norjalaiset olivat
sijoilla ym:t. Vähän myöhemmin olympialaisten aikaan heräsin ihan
oikeasti, avasin telkkarin ja totesin, että tuon olen nähnyt ennenkin.

Pari yötä sitten olin työkaverini Heikki Savolaisen kanssa
lentopallokentällä torjumassa rovaniemeläisten hyökkäyksiä. Heikki on
oikeasti lentopallomiehiä ja valmentaa nuorten naisten joukkuetta. Minusta
se on vähän sama, kuin panisi rahaa pankkiin. Vaikka meille unessa oli
kasattu korkea maapenkka jalkojen alle, niin pallot vaan viuhahtelivat
torjuntamme yli. Aamulla herätessäni oli paha mieli ja tunnelma pilalla.
Niinpä äsken alkuillasta pitkään mietin, että kannattaako maksaa 25 euroa
eli 150 markkaa pääsylipusta peliin, jonka tuloksen tietää etukäteen.

Kyllähän se kannatti. Olin paikalla puoli tuntia ennen alkua, mutta
varsinaiset katsomopaikat oli myytyloppuun. Uskomaton asia – 25 eurolla
saa vaikka monta kunnon kuopiolaista kyykkykänniä. Minun tarvitsi lopulta
maksaa vain kympin ja sillä pääsi seuraamaan peliä nurkan takaa. Halliin,
johon mahtuu 2500 katsojaa, oli myyty 3800 lippua.

Itse peli oli ihmisten huudoista päätellen hirveä peli, karmea peli, oikea
pelien peli, jonka kovahermoisempi eli siten parempi Rovaniemi voitti.
Vaikka Pielaveden kunnanjohtaja piti puheen ja seurakunnan kanttori
lauloi, niin siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi, Pielaveden Sampo
voitti SM-hopeaa. Pelin ratkaisi lopullisesti uskoakseni rantasalmelainen
heimopetturi, joka rahasta pelasi lappilaisten puolella.

Muuten saa nähdä toteutuuko, myös äskettäin näkemäni kolmas
urheiluaiheinen ennusuni. Olin katsovinani uutislähetystä, jossa
kerrottiin, että erittäin menestyksekäs suomalainen naishiihtäjä on jäänyt
tullissa kiinni dopingaineiden salakuljetuksesta. Jotenkin unessa asia
tuntui ihan luonnolliselta asialta.

Kommentit (0)

Kumpunen        16.04.2008, 18:27

Viimeksi kylällä käydessä hiihtelin myös Kumpuselle. Sinne kulki
lapsuudessani hyvä polku Satulamäen päältä. Mutta eipä kulkenut enää.
Metsäkoneilla on paha tapa hävittää vanhat polut. Polut ja myös lähteet
alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Mutta kyllä Kumpunen löytyi
entiseltä paikalta, vaikka vesakossa hiihtely on työlästä.

Kumpunen ei ole nykyään erityisen hyvän kalajärven maineessa. Olen siellä
kuitenkin kokenut 31 vuotta sitten ihan hirmuisen ahvenensyönnin. Muistan,
että joskus 70-luvun alussa järven lähelle ilmestyi suuri apulantasäkki
pino. Siihen aikaan metsiä tarvitsi lannoittaa kasvun parantamiseksi.
Säkkikasa hävisi ja vähän myöhemmin hävisivät myös Kumpusen kalat. Vesi
muuttui sameaksi ja alkoi haista.

Mutta pari vuotta tämän jälkeen elokuussa -77 pyysi Närhin Kalle (83 v),
minut mukaansa aamuongelle ja olihan se melkoinen kokemus. Isot ahvenet
söivät hullun lailla. Saattoi muuten olla miehen viimeisiä Kumpusen
reissuja. Olihan sinne metsän läpi kolmisen kilometriä Kuoppalasta. Kalle
ehti varmaan varmaankin kalastella tällä järvellä liki 80 vuotta.

Tämän tapauksen jälkeen olen muutaman kerran käynyt siellä ongella, mutta
huono kalavesi se on nykyän. Joskus 40-luvun lopulla on muuten isäni
yhdessä Vilhusen Arvon kanssa pyytäneet sieltä pitkällä siimalla haukia ja
saaneetkin yhden 6,5 kiloisen vanhimman siskoni kastajaispäivänä vuonna
-49.

Isäni mukaan järven etelärannalla lähellä vevevalkamaa olevalla kivellä on
kuulemma monet kahvit keitetty. Vanhan kansan miehet keittivät kahvinsa
tervasnuotiolla. Asetanpa itselleni tulostavoitteeksi ensi kesänä
juoda tulilla porokahvit samalla kahvikivellä – vaikkakaan eihän kiven
päälle saisi tehdä nuotiota, sillä siitä jää rumat jäljet.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        546-550 / 715        Seuraava sivu >>

Motoristin kuolema        15.04.2008, 18:16

Vähän aikaa sitten kirjoitin tapauksesta, jossa Kärkkäälän tiellä Rastilan
mutkassa moottoripyöräilijä kaatui ja kuoli. Tapaus on sattunut joskus
50-luvulla. Korhosen Timolta sain kännykkäviestissä lisätietoa
tapauksesta. Kuollut motoristi oli Heinäselässä asuneen Viljo Korhosen
poika Erkki Korhonen. Hän oli lainannut Väänäsen Heikin Jawaa.

Vainaja ei ole tietääkseni lähisukua Timolle. Korhosia riittää Savossa ja
kuten koko Suomessakin. Kärkkäälässäkin on asunut Korhosia ainakin
viidessä eri talossa. Sukunimi on muuten Virtasen jälkeen suosituin
maassamme. Tosin kunnon itäsuomalaisina Korhoset ovat innokkaampia
lisääntymään ja ohittavat pian määrältään  länsisuomalaiset Virtaset.

Erkki Korhosen kuolema ei ole ainut Heinäselän Korhosia kohdannut
tragedia.  Muistelen, että Kärkkäälän kylän kansakoulun Pro
Patria-taulussa oli kersantti Kurre Korhosen nimi. Hän oli varmaankin
kuolleen moottoripyöräilijän setä. Puhuttiin, että Kurre oli kadonnut
rintamalla 1941. Isäni, joka ei näistä asioista paljoa puhellut, että
kersantti Korhonen olisi jäänyt johonkin palaneeseen saunaan.

Sota-arkiston lähteistä löysin alla olevat tiedot Kurre Korhosesta:
1: KORHONEN, KURRE ULJAS

sääty
naimaton

sukupuoli
mies

kansalaisuus
FI

kansallisuus
FI

äidinkieli
suomi

lasten lukumäärä
0

ammatti
mv.pka

sotilasarvo
kersantti

joukko-osasto
9./JR 30

joukko-osastokoodi
3857

syntymäaika
09.05.1917

synnyinkunta
Suonenjoki

kotikunta
Suonenjoki

asuinkunta
Pyhäranta

haavoittumisaika

haavoittumispaikka

haavoittumiskunta

katoamisaika
08.09.1941

katoamispaikka
Kotkatjärvi

katoamiskunta

kuolinaika
08.09.1941

kuolinpaikka

kuolinkunta

hautauskunta
Suonenjoki

menehtymisluokka
kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi

Kommentit (2)

Koskeloita        15.04.2008, 18:17

Ilkka Kylävaara on julkaissut uuden kirjan. Pitkältä nimeltään ”Mies joka
rakasti naisia ja piti siitä”. Kylävaara on lahjakas ihminen eikä hän edes
yritä sitä mitenkään peitellä. Kirjansa kannen esittelytekstissäkin hän
paljastaa olevansa yliälykkäiden järjestön Mensan jäsen. Eikä aiheetta,
sillä mies aloitti ihan tyhjästä ja nyt hänellä on velkaa kymmeniä
miljoonia. Siihen ei tyhmä pysty.

Kylävaara paljastaa älykkyytensä lisäksi paljon muutakin. Varsinkin
toisten julkkisten yksityiselämstä, mutta sillä tavalla nerokaasti nimiä
mainitsematta, että kunnianloukkaussyytteiltä vältyttäneen. Yllättävä
paljastus on se, että vanhan Tuntematon sotilas-alokuvan uljas upseeri
Koskela, suomalaisen jämerän ja asiallisen miehen esikuva, olikin ns.
miehimys. Hän se joissakin orgioissa selitti kovaan ääneen muille
Kansallisteatterin 16 homolle, että minähän ne kaikki irstailut teille
opetin. Koskela oli siis kaikinpuolin synnynnäinen johtaja.

Kuulemma kenraali Hägglund loukkaantui siitä, että animaatioelokuvassa
joku kirgiisi pylsi Mannerheimia. Maamme sotaveteraanit kuulemma
suuttuivat siitä, että viimeisimmässä Tuntemattoman-teatteriversiossa
tuhottiinkin ryssien sijasta pesukoneita. Rohkenenpa veikata, että tabujen
rikkominen tulee jatkumaan ja kohta nähdään Tuntemattomasta sotilaasta
sellainenkin versio, jossa sotamies Rahilainen bylsii luutnantti Koskelaa.

Muuten Koskella on tiettävästi ihan oikea esikuva. Kirjassahan mies
kuvataan vakaaksi hämäläiseksi, mutta todellisuudessa hän taisikin olla
venkoileva savolainen. Ainakin kirjallisuuden tutkijat vakuuttavat
esikuvan olleen Linnan joukkueen johtajan nilsiäläisen pienviljelijä
Einari Kokkosen. Alaiset arvostivat tätä tervejärkistä upseeria kovasti,
esimiehet sen sijaan eivät. Sotilaspassiin oli kuulemma merkitty
arvosteluksi, että sotilaallinen käytös ja oma-aloitteisuus heikko. Tosin
johtamiskyky ja fyysinen kunto olivat erinomaisia.

Kommentit (0)

Pyöräilyä        13.04.2008, 19:06

Olihan taas hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli. Sampo näyttää
sittenkin  vievän mestaruuden, vaikka finaalisarjan alussa passarilta
murtui sormi. Päätin sen jälkeen lopettaa pelien seuraamisen, koska hermot
eivät kestä. Äsken jätin vain toisen erän lopun väliin, kun se meni liian
jännäksi.

Rovaniemen puolella puhuttiin englantia kiukkuiseen sävyyn. Siellä
amerikkalainen valmentaja on valinnut keppilinjan eikä se toimi Suomessa.
Pielaveden puolella Tuovinen kuului tiukan paikan tullen sanovan lempeästi
pojille, ett ”pelataan pooj at vuan”. Toivottavasti ensi torstaina
inhimillisyys taas voittaa Kuopiossa. Harmi, että ottelu on
Kuopio-allissa. Sinnen mahtuu vain 2000 katsojaa. Jos tapahtumapaikkana
olisi jäähalli, olisi se täynnä. Se vetää 5000 katsojaa ja joskus ennenkin
se on letisottelussa ollut tynnä. En tiedä, että  missään muualla
sivistyneessä maailmassa lentopalloa seuraa sellainen määrä väkeä.

Ylimääräinen jännitysmomentti on se, että pelaaja-huoltaja Tero Viitanen
on luvannut polkea ensi kesänä polkupyörällä Savosta Rovaniemelle, jos
Sampo voittaa. 600 kilometriä on pitkä matka fillarilla. Voisin lainata
ykköspyöräni. Se on 50-vuotias SaIntin luotettava yksivaihteinen
maastopyörä, joka painaa kolme kertaa nykyvehkeitä enemmän. Mutta kun sen
saa vauhtiin, on eteneminen 15 km/tunnissa vauhdilla yhtä juhlaa.  Selkä
on suorassa eikä leveä satula hierrä.

Pitäisi tutkia asiaa tarkemmin, mutta minulla on tuntuma, ettei 15
km/tunnissa juurikaan ole sen rankempaa kuin paikallaan istuminen. Joskus
nuornamiesnä ajoin välillä Vantaa-Kotka-Heinävesi noin 500 km reilussa
vuorokaudessa eikä se muuta kuin janotti hirveästi. Silloin kesällä -82
oli heinäkuun 18. päivänä 32 astetta lämpöä. Taitaa olla ennätys minun
elinaikanani. Samana kesänä satoi Etelä-Suomessakin lunta kesäkuun
lopulla. Etelä-Suomen autoilijat tuli kerrankin yllätettyä lumisateen
toimesta. Oli ne maailman kirjat sekaisin silloinkin.

Kommentit (2)

Mykkälänviita        12.04.2008, 18:52

Kyllä tietotekniikka on ihmeellistä. Tässä nettiosoitteessa (
www.infokartta.fi/psavo/ ) on kartta, josta voi katsella kaikenlaisia
mielenkiintoisia yksityiskohtia. Jos valitsee suurimman mittakaavan, siitä
löytyy tietoa vaikkapa järvien syvyyksistä. Jos nyt hakemalla haetaan
jotain vikaa, niin on puute, ettei järvien syvimpiä pisteitä ole merkitty.

Muistelen, että Suonenjoen syvin järvi on Suontee. Olen kuullut puhuttavan
80 metristä. Kärkkäälän syvin on Vehmaa, josta löytyy tietääkseni vettä
parhaimmillaan 37 metriä. Uusi tieto allekirjoittaneelle on, että Petäisen
eteläpäästä löytyy kartan mukaan yli kuusi metriä. Enpä olisi uskonut,
sillä minulle tutumman puoliskon eli sillan pohjoispuolella on vain 180
cm. Itse asiassa se ei taida enää olla järvi vaan kosteikko. Muuten
kiertelin joskus Jouhtenisella tutkimassa vesistötilannetta. Siellä on
monta pientä ja matalaa lampea peräkkäin, mutta yksi niistä, olisiko
Miilu-Sikonen niminen pikkuputura, on hämmästyttävän syvä. Ihan rannan
läheltä mittasin pilkkiongella noin 15 metriä.

Huomasinpa myös nettikartasta, että Rasiahon ja Suolammen väliltä löytyy
paikka nimeltään Mykkälänviita. Viita tarkoittaa vesakkoa, mutta mistä
tulee Mykkälä. Liittyyköhän nimi jo aiemmin kertomaani tapaukseen.
Sukulaismies Närhin Aaku oli nimittäin satakunta vuotta sitten
hirven(sala)metsällä ja hiihtäessään hirveä kiinni, hän yritti kiivetä
pisteaidan yli, jolloin haulikon hana osui aidanseipääseen ja Aaku sai
täyteisen takaraivoonsa. Muistelen vanhojen ihmisten kertoneen, että
ruumiin löysi joku mykkätyttö, jonka oli vaikea selittää asiaa
kyläläisille.

Voi tietenkin olla myös niin, että tapaus sattui Myllälänviidassa ja olen
vilkkaan mielikuvitukseni turvin lisännyt tarinaan uuden dramaattisen
sivujuonteen. Harmi, että kaikki tapauksesta tietävät eivät ole enää asiaa
muistamassa. Mutta mistä ihmeestä tulee nimi Mykkälänviita? Onko seudulla
joskus asunut puhetaidoton ihminen.

Kommentit (0)

Rökkäleet        11.04.2008, 20:05

Asuin opiskeluaikani Vantaan Koivukylässä ja aloitankin nyt
muistelmasarjan ”Koivukyläläisiä suurmiehiä sekä -naisia”. Luin tuossa
juuri kirjallisuuden tohtori Anna Makkosen (nykyään Kuismin) kirjan
Kadonnut kangas. Anna asui naapurissa opiskeluaikanaan ja muistan, ettei
hän jostain syystä liiemmälti arvostanut Kalle Päätaloa.

Kadonnut kangas-kirjassa on huima tarina Marttilan kinkereiltä vuodelta
1807. Siellä tutkimustapahtumaa häiritsi Vähätalon sairas ja houraileva
isäntä Heikki Matinpoika, joka juoksi paitasillaan lukutupaan aiheuttaen
närkästystä paikalla olleessa papistossa. Yksi hengenmiehistä suivaantui
niin, että hän otti alastoman miehen rökkäleistä kiinni ja toisen papin
avustamana tunki hänet palavaan tulisijaan saamaan esimakua helvetin
tulesta. Heikki Mainpoika menetti henkensä, mutta myös papit menettivät
virkansa.

Korostettakoon, ettei tapahtuma kuitenkaan ole ihan tavallinen
seurakuntaelämässä, vaikkakin tutkimusten mukaan nykyään seurakunnat ovat
kaikkein pahimpia työpaikkoja, joissa kiusaaminen on tavallista. En
esimerkiksi tiedä Suonenjoen seurakunnan historiasta mitään kielteistä.
Pikemminkin sieltä löytyy vain myönteisä asioita, kuten vaikkapa se, että
60-vuotias sielunpaimen nai ja saattoi raskaaksi yli 30 vuotta nuoremman
diakonissan.

Ja muistan, että erittäin pitkään paikkakunnalla vaikuttanut pappi, oli
erittäin pidetty. Häntä arvostettiin hyvänä saarnaajana varsinkin
juovuksissa ollessaan. Tosin jonkinlaista närää herätti 30-luvulla
vahvassa korpikommunistisessa pitäjässä papin toimiminen Lapuan
liikkeessä. Vakavilta konflikteilta vältyttiin, vaikkakin kerran
rippikoulupojat olivat viskanneet hengenmiehen narulla kuivumassa olleen
sinimustan järjestöpaidan sementtimyllyyn.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        551-555 / 715        Seuraava sivu >>

Kivijärvenvuori        10.04.2008, 20:41

Tämäkin kuva löytyi sieltä peltisen keksiloutan pohjalta hylkykuvien
joukosta. Taiteellisesti tai teknisesti otos ei lukeudu valokuvataiteen
helmiin. Se on otettu noin 35 vuotta sitten 20 mk:n arvoisella
Työmiesaskikameralla.

Juhani Nurmi siinä seisoo Kivijärvenvuoren huipulla ja katsoo
luottavaisesti tulevaisuuteen. Siihen aikaan vuorelta, joka sijaitsee
Kakkisen salon Airakselan puoleisella laidalla, avautuivat hulppeat
maisemat joka suuntaan. Kymmen kunta järveä näkyi ja Kärkkäälän puolelta
Piispalanmäen rakennuksetkin erotti kiikarilla selvästi. Kai tämä kuva
nyt ainakin sen osoittaa, että mäeltä näkyi silloin kauas. Ihan tulee
Lappi mieleen.

Viime kesänä kävin pitkästä aikaa taas katselemassa maisemia
Kivijärvenvuorelta. En muistanutkaan, että mutkittelevia metsäautoteitä
pitkin sinne on Kakkisen rannalta varmaankin 10 kilometriä. Talvella
metsän läpi hiihtämällä matka ei ennen ollut pitkäkään. Pettymys oli
suuri. Maisema oli muuttunut. Metsä oli voittanut omansa eikä huipulta
enää nähnyt minnekään. Sen huomasin, että vuoren juurella kasvoi hyvin
mustikoita ja lakkojakin. Kiviä oli rinteillä kuin kiukaassa, joten nimen
keksiminen tällä mäelle on ollut helppoa.

Muuten huomasinpa juuri, että Bonvesta on myymässä maata Kivijärven
rannalta. Sinne on kaavoitettu kahdeksan kesämökkitonttia. Varmaankin
menevät hyvin kaupaksi, koska järveltä on hyvät liikenneyhteydet. Siitä
voi soudella helposti vaikka Amerikkaan. Onneksi sentään Kakkisen rannat
on suojeltu, vaikka tontteja olisi miljoonien arvosta. Siinä on seudun
viimeinen erämaajärvi.

Kommentit (1)

Erkki Junkkarinen        09.04.2008, 16:35

Uutisissa kerrottiin juuri, että Erkki Junkkarinen on kuollut
78-vuotiaana. Junkkarisen kuvaakin näytettiin ja siitä saattoi todeta,
että kyllä mies oli äitinsä puolelta Kärkkäälän Vepsäläisiä. Ihan tuli
Viljami mieleen; yhdennäköisyys oli hämmästyttävä. Tosin Viljamin
valokuvaa en ole onnistunut löytämään. Saattaa olla, että hän oli niitä
vanhan kansan miehiä, joista ei jäänyt kuvaa.

Viljami oli Erkki Junkkarisen serkku. Hänen isänsä Kalle, siis Erkin
eno, oli seudun viimeinen ammattimetsästäjä ja hän toimi myös kylän
pyhäkoulunopettajana. Kerrotaan, että hän suhtautui uskonasioihin
käytännöllisesti. Kerrankin Kalle aloitti tunnin pidon sanomalla, että ”no
niin lapset, eiköhän aloteta, että piästään muihin hommiin”. Eli
asialliset hommat hoidetaan, vaikka muuten oltaisiinkin kuin Ellun kanat.

Viljamikin oli isänsä tavoin innokas metsästäjä. Niin innokas, että hän
liittyi 30-luvulla suojeluskuntaan, koska sieltä sai ruutia haulikkoon. Ja
niinhän siinä kävi, että sotilaskiväärin ruuti räjäytti haulikon miehen
silmille ja loppuikänsä hän oli puolisokea. Tosin sekään ei estänyt, vaan
pikemminkin vain hidasti erästystä. Muistan, että kerran hän ampui kotini
pihakuusesta oravan. Viljami piteli ja laukoi haulikkoa ja isäni toimi
tulenjohtajana.

Viljami oli laulumiehiä. Muistelen, että vaikka hän oli vanha
suojeluskuntalainen, lauleskeli hän kylän maalaisliittolaisten isäntien
pyynnöstä myös punakaartin marssia. Sen kaikenlaisia herroja kritisoivat
sanat kelpasivat myös talonpojille. Ja varmaan punakaartin marssin sanat
puhuttelivat myös Viljamia. Nimittäin sukulaismies Junkkarinen oli
toiminut kapina-aikaan Iisveden punakaartin johtajana.
Iisveteläissyntyinen professori Kai Laitinen kertoo muistelmissaan,
että hänen innokas musiikkimies isänsä, joka oli kansakoulunopettaja ja
suojeluskuntaupseeri,  antoi epäröimättä punapäällikkö Junkkarisen pojille
täyden 10 laulusta.

Kommentit (0)

Koivukivi        08.04.2008, 17:15

Hiihtelinpä Kakkisella ristiin rastiin etsien vuosikymmenten takaa tuttua
Koivukiveä. Keskellä järven selkää on iso litteä kivi, jonka paljaasta
pinnasta kasvoi ennen kolmimetrinen käsivarrenpaksuinen koivu. Närhin
Kalle kertoi, että koivu oli ollut ihan samanlainen jo 1900-luvun
alkuvuosina.

Ei löytynyt enää koivua. Kivi sentään oli jäljellä. Olisiko viimeaikaiset
kuumat ja kuivat kesät sen tappaneet ja hirmuinen Unto-myrsky lopulta
heittänyt rangan järveen. En usko, että niin sydämetöntä ihmistä onkaan,
että olisi koivuparan kaatanut.

En meinnut löytää edes puun kuvaa mistään, mutta sitten se löytyi sen
keksilaatikon pohjalta, jonne olen kaikki hylkykuvat heittänyt. Ja
itseasiassa sieltä löytyi paljon mielenkiintoisempia kuvia kuin albumista.
Niin aika kääntää asiat pää laelleen. Viimeiset tulevat lopulta
ensimmäisiksi.

Tuo yll oleva kuva on napattu 70-luvun alkuvuosina sellaisella 20 mk
maksaneella Työmiesaskin kokoisella kameralla, jossa erilaisia säätöjä oli
1 kpl. Kuvat joko onnistuivat tai eivät ja yleensä laite tärähti
kuvaushetkellä niin, ettei kohde jäänyt filmille. Mutta onneksi tekniikka
on niin kehittynyt, että nykyaikaisella tietokoneella epäonnistuneenkin
kuvan saa jotenkin hahmolleen. Saattaa olla, että tämä on ainut muisto
200-vuotisesta vaivaloisesta elämästä.

Koivu jäi löytämättä, mutta rakastuneeseen saukkopariskuntaan tuli
kuitenkin törmättyä. Siitä piti tulla vuoden luontokuva, mutta
halpissarjan testivoittajadigikamera on niin hidas, etteivät elukat
jaksaneet odottaa. Köyhyys ei ole ilo kenellekään. Saatanan hallitus.
Sillä seitkytluvun työmiesaskilla olisin vuoden luontokuvan ilman muuta
ottanut.

Kommentit (0)

Lentolaitteet        07.04.2008, 18:16

Luinpa tuossa Eric Brownin kirjan legendaarisista lentokoneista. Yksi oli
kuitenkin joukosta poissa. Sitä oululaisen peräkammarin pojan
lentolaitetta ei esitelty, jota itsekin kävin polkupyörällä Tikkakosken
ilmailumuseossa katsomassa.

Vehje oli tehty riuista, jotka oli verhoiltu apulantasäkeillä. Moottori
oli volkkarista, rupeli veistetty kuivasta koivuhalosta ja nerokas
polttoainesäiliö oli entinen AIV-liuospönttö. Se on läpinäkyvää muovia ja
bensankulutusta on siten helppo seurata ilman kalliita mittareita.

Kerran tämä innokas amatööri-ilmailija oli erehtynyt pöristelemään Oulun
lentokentän yläpuolelle ja kun kone laskeutui heinäpellolle, olivat
poliisit vastassa. He irroittivat armotta vaivalla halosta veistetyn
potkurin. Myöhemmin sakot tulivat käräjillä. Tuomari perusteli tuomiota
sillä, että pyritään ehkäisemään tyhmempiä siirtymästä ilmailuharrastuksen
pariin.

Sen sijaan kirjasta löytyi lähes yhtä merkillinen vekotin eli ensimmäinen
poljettava lentokone, jolla eräs ammattipyöräilijä lensi Englannin
kanaalin yli eli noin 35 km. Laite painaa 31 kg ja siivet ovat lähes 30
metriä leveät. Huippunopeudeksi ilmoitetaan 35 km/t.

Sellaisen minäkin vielä teen eläkepäivien ratoksi. Oikeastaan Nurmen Arvi,
joka tekee käsillään kaiken sen, mitä haluaa, mm. tandempyörän joskus
70-luvulla, voisi valmistaa lentolaitteen mekaaniset metalliosat. Rönkän
Hilkka ja Henrikki on näköjään aloittelemassa lautojen sahausta
kenttäsirkkelillä, joten kai siitä sen verran hylkyrimoja ja pintalautaa
jää, että kätevä mies voi niistä ilmastointiteipin avulla muotoilla
lentolaitteen runkorakenteet. Ne minä verhoilen vanhalla mansikka
muovilla.

Kommentit (0)

16 haukea        06.04.2008, 17:01

Kun Petäisen jäältä on lumi sulanut, alkaa ahven syömään – ainakin kerran
10 vuodessa. Ja nyt se taitaa taas syödä. Itsekin, joka olen samaa pilkkiä
uittanut parikymmentä talvea, vaikka olen niitä perinyt
kenkälaatikollisen, sain muutaman ison ja mustan ahvenen. Ne ovat talven
makoilleet mutalikossa ja muuttuneet mustiksi kuin pirut. Päästin isoimmat
takaisin ja tapoin kaksi pienintä kerjäävälle lokkipariskunnalle.
Mielenkiintoista seurata, miten nuo varovaiset viisaat eläimet
varmistavat, ettei lahjoituksen taustalla ole petos. Ilmeisesti uros toimi
tiedustelijana ja tutki tarkkaan kalat ja niiden ympäristön, ennen kuin
kutsui rouvan apajalle. Olivat varmaan kaukaa juuri muutaneet eikä
jäisellä järvellä ole liiemmälti lokinruokaa.

Myös joutsen oli tiedustelumatkalla jäällä; ihme kyllä yksin. Ilmeisesti
rouva oli jäänyt sulalle Äyskoskelle ja käskenyt herran katsomaan, onko
kotijärvi jo sula. Petäisellä joutsen on pesinyt jo parikymentä vuotta ja
sukupolvi on jo varmaankin vaihtunut. Kärkkäälän puolessa pesii muutama
joutsenpari. Kerran tapahtui niin, että kesän aikana toinen puolisoista
kuoli eikä leski suostunut enää muuttamaan yksin etelään, vaan löytyi
talvella kuolleena veneen alta. Tällaisesta uskollisuudesta olisi paljon
opittavaa myös meillä ihmisillä.

Lapsuudessani Petäisen joensuu alkoi sulaa jo hyvissä ajoin keväällä ja
silloin köyhinä aikoina oli tapana työntää vene jokisuuhun jo huhtikuulla.
Muistan, että hirmuisena pakkastalven jälkeen keväällä  -66, jolloin olin
helmikuulla kulkenut jalkaisin kouluun 42 asteen pakkasessa, saimme kerran
yhdellä kertaa samasta katiskasta pajupuskasta 16 haukea. Pyydys oli vielä
itsetehty pieni ja yksinkertainen, ei sellainen kallis ja monipesäinen,
jollaisia nykyään kaupoissa näkee. Siinä ei tainnut vielä olla
aitaverkkoakaan ja siinäpä oivallinen väitöskirjan aihe
kalatalousmaisterille. Kumpi on parempi katiska, aitaverkollinen vai
aitaverkoton? Siinäpä varsinainen pulma.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        556-560 / 715        Seuraava sivu >>
Kovia jätkiä        04.04.2008, 15:48

Pitäydytäänpä vielä maamme johtaviin ulkopoliitikkoihin ja naistenmiehiin
ja vertaillaan heitä Tilastopajan antamien tietojen pohjalta.

Urho Kekkonen, Kajaanin Kipinä, 3.9.00-31.8.1986, 181 cm, 63 kg
100m 11,0 s
korkeus 185 cm
pituus 6,64 cm
kolmiloikka 14.06 m
Ei tuloksia kaudella 2008

Ilkka Kanerva, Lokalahden Leisku, 28.1.1948, 174 cm, 72 kg
100m 11,7 s
400m 52,2 s
korkeus 1.70 cm
seiväs 3.30 cm
pituus 6.07 cm
Ei tuloksia kaudella 2008

Kyllä Urkki oli kovempi jätkä yleisurheilijana, varsinkin 100 metrin  ja
hyppylajien tulokset ovat kerrassaan hirmuisia. Tosin Kanervan 400 metrin
aika olisi vieläkin kova sana Kalevan kisoissa. Mutta tulokset osoittavat
ennen kaikkea sen, että miessukupuolihormoni- eli testosteronipitoisuudet
ovat olleet kummallakin kilpailijalla melkoiset.

Naiskysymyksestä sen verran. että Ike on voinut turvautua kännykkään
kilvoittelussaan. Sen sijaan Urkilla oli teknisesti vaikeampaa, koska
asioita ei voinut hoitaa elektronisesti. Väitetään hänen esimerkiksi
joutuneen järjestämään napalangolleen suurlähettilään paikan Moskovaan,
vaikka tämä oli sairauden seurauksena jokseenkin vailla puhekykyä. Mutta
olihan UKK:lla sitten varma kortteeripaikka suurlähettilään vaimonsa luona
valtiovierailujen yhetydessä. Mainittakoon, että kyseinen suurlähettiläs
oli muistaakseni alunperin sukunimeltään Airaksinen ja tuskinpa paljoa
tarvitsisi asiaa pöyhiä, niin paljastuisi, että sukujuuret olivat
Kärkkäälän naapurissa Airakselassa.

Muuten hyvin nuorena kuollut monessakin valtiossa lähettiläänä toiminut
Jussi Mäkinen antaa muistelmissaan ymmärtää, että hän olisi ollut
Kekkosen avioton poika. Ainakin miesten huumorintaju oli yhtä ilkeä.
Itävallassa lähettiläänä olessaan hän istutti Attila nimisen bokserinsa
virallisilla kutsuilla maamme sotilasasiamiestä arvokkaammalle paikalle,
koska piti lemmikkinsä älynlahjoja parempina.

Kommentit (1)

Itkupilli        03.04.2008, 19:03

Eikä Ike-asiasta vieläkään päästä eroon. Nimittäin, kun häntä edeltänyt
ulkoministeri Erkki Tuomioja Tsunami-katastrofin yhteydessä kertoili
rauhallisesti kansallemme, että näyttää siltä, että noin sata suomalaista
on ilmeisesti kuollut, herätti hän yleisönosastossa suurta pahennusta
tunnekylmyytensä vuoksi, koska hän ei vetistellyt.

Mutta nyt kun maamme toiseksi tärkein ministeri itkeskelee kertoessaan,
että hänen kaverinsa on kielloista huolimatta lähetellyt tekstiviestejä,
jollekin lievästi sanottuna aistilliselta vaikuttavalle naisenpuollelle,
saa hän suurta sympatiaa, koska siinä on epätyypillinen tunteensa näyttävä
suomalaismies. Mutta entäpä, jos sama mies joutuisi päättämään miljoona
kertaa pahemmasta asiasta. Sellaisiakin sattuu tässä kamalassa maailmassa.

Otetaan nyt hyväksi esimerkiksi se Lapin lääninhallituksen korkea
virkamies, joka syksyllä -44 piti Ylen nettisivuiltakin löytyvän
radiopuheen, jossa hän totesi, että nyt on asiat niin hullusti, että
kaikkien läänin asukkaiden on pakattava kimpsunsa heti ja lähdettävä
ilmeisesti iäksi Ruotsiin evakkoon. Ei hän päästänyt yhtään nyyhkäisyä,
koska ei siinä olisi itku auttanut. Ja itkeskely olisi saattanut vielä
tarttua hallintoalamaisiinkin. Hommat olisivat jääneet hoitamatta.

Tämä tarina liittyy Suonenjoen Kärkkäälän kylään sikäli, että kirjailija
Oiva Korhonen paljastaa teoksessaan, että opiskeluaikanaan hän asusteli
kyseisen virkamiehen verevän lesken taloudessa ja enempää ei nyt kehtaa
kertoakaan, mitä sitten tapahtui; Oiva oli rasakka mies nuorempana.
Lukekaa itse siitä kirjasta.

Kommentit (0)

Melkein Uukuniemen tyttö        02.04.2008, 17:28

Kuten kaikki tietävät, on Sirpa Pietikäinen uusi euroedustaja. Lehdessä
kerrottiin, että hän on syntynyt Parikkalassa ja kuten kaikki tietävät,
liitettiin Parikkala Uukuniemeen pari vuotta sitten. Niinpä Uukuniemi on
nyt sitten tainnut saada oman edustajan Eu-parlamenttiin tai ainakin
melkein.

En tiennyt Pietikäisen itäsuomalaisia juuria, mutta asia ei ole yllätys.
Hänen olemuksessaan on jotain tuttua. Aivan samannäköisiä naisia on
Savo-Karjan pienviljelystiloilla paljon. Sirpa on ulkoisesti selvä
emäntätyyppi ja se on hyvä se. Verratkaapas nyt häntä vaikka johonkin Eva
Biaudetin kaltaiseen kuikeloon. Kyllä Sirpa on parempi.

Ensinnäkin Itä-Suomen kitsaissa oloissa naiset, jotka eivät ole pystyneet
käyttämään ravintoa tehokkaasti hyväkseen, eivät ole kyenneet monistamaan
geenejään. Kuikelot ovat kuolleet idässä sukupuuttoon. Eskimomainen
ruumiinrakenne suosii myös elämän jatkumista arktisissa oloissa. Se on
lämpötaloudellisesti perusteltu ihmisen muoto.

Lisäksi Sirpalla on hyvä kallon. Ruotsalaiset kerskuivat ennen sotia
korkealla kallollaan; siinä oli kuulemma jotain hienoa, mutta sellainen
malli ei ole hyvä. Suomalaisilla on korkeat poskipäät ja leveät leuat,
koska me olemme eränkävijöiden jälkeläisinä lihansyöjiä, jotka tarvitsevat
lujat purulihakset. Ruotsalaiset ovat pullamössöporukkaa
puruominaisuuksiltaan.

Itäsuomalaisilla on myös vähän mongolimaiset poimut silmissään. Niiden
tarkoitus on suojata silmiä lumisokeudelta keväisillä hangilla. Ruotsissa
väitettiinkin ennen meidän olevan vaaleita mongoleja ja toivottavasti niin
onkin. Viimeaikoina on nimittäin kansoja taas alettu asettaa
paremmuusjärjestykseen, tällä kertaa älykkyystesteillä. Mongolikansat ovat
tässä kisassa osoittutuneet parhaiksi. Ja tätähän tukee myös viimeaikaiset
kansainväliset koulututkimukset. Fiksuimmat nuoret näyttävät löytyvän
Suomesta, Virosta ja Kaukoidästä. Germaanit ovat sijoilla ynnä muut.

Kommentit (0)

Ulkopolitiikkaa        01.04.2008, 20:01

Muistan, että nuoruudessani maamme korkein ulkopoliittinen johtaja eli
presidentti joi, nai ja tappeli ja suosio näytti siitä vain nousevan
kansan silmissä. Uskottiin jopa, että vuoden -56 presidentin vaalien alla
Kekkosen kaveri Kaihari oli kuulemma puukottanut tulevan presidentin
sairaalakuntoon. Kysymys oli kuulemma naisen kunniasta ja ilmeisesti tällä
vaalitempulla hankittiin se kuuluisa yksi ääni.

Nyt aamulla Antti soitteli, että hänen hyvä urheilukaverinsa Ilkka, tosi
mukava mies, oli joutunut ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin
tekstiviestiensä kanssa. Hän oli kuulemma viestittänyt jollekin
Johannalle, että haluaa kosketella tätä yökerhossa. Antin mukaan Ike
halusi näplätä vain tanssitaiteilijattaren nöpönenää yökerhossa. Mistään
kusottimen koettelusta ei siis ollut kysymys. Ja tiedustelu Johannan
puutarhan kunnosta viittasi pelkästään tämän 4H-kerhotoimintaan ja
viljelypalstan tilaan. Sitten joku pojankloppi itkeskellen antaa moisesta
potkut. Olisi riittänyt, että olisi vain miesten kesken naureskellut, että
”voi vittu jätkä, että mokasit”.

Muuten muistelen, että päivän dramaattinen tapaus sivuaa Uukuniemeä. Viime
kesänä kävin uukuniemeläisten mukana naapurikaupungissa Sortavalassa, joka
on selvästi lähin kaupunki. Selvitin kaupungin historiaa ja mieleeni on
jäänyt, että ennen sotaa kaupungissa oli kuusi ruotsinkielistä perhettä.
Yksi oli Pöystien perhe, jonka pojan Lassen kaikki tietävät. Mutta
muistelenpa, että kaupungissa oli myös Stubbin pesue. Ja nyt sitten poika
Alexander näyttää olevan tulossa seuraavaksi presidentiksi.

Kommentit (2)

Kauhujen yö Mömmölänlahdella        31.03.2008, 18:48

Kakkisen Ollin mökin kanssa samassa pihapiirissä sijaitsee entinen
Maukosten talo. Ollin mökin vanha puoli lienee rakennettu 1700-luvun
puolella, kuvan talo 1960-luvun alussa. Aluksi Aaku ja Kerttu asuivat
poikiensa Toivon, Antin, Pentin ja Heikin kanssa Ollin mökissä, mutta
aikamiesveljekset rakensivat myöhemmin kuvan komean talon. Rastilan Valto,
jonka kanssa kävimme Kakkisen salolla viime kesänä, kertoi muistavansa
veljekset kovina työmiehinä; itselläni ei ole muistikuvaa tällaisesta
asiasta. Nyt kaikki Maukoset ovat jo kuolleet, joten en voi kysyä heidän
kantaansa asiaan.

Ensin meni veljeksistä Antti Helsinkiin jo 50-luvulla. Sitten sinne meni
myös Topi. Sitten vähän myöhemmin vuonna-66 meni talo pakkohuutokauppaan,
jossa se siirtyi Jouhtenisen metsästysseuran majaksi. Taloa voi vuokrata,
lisätietoa asiasta löytyy
osoitteesta http://kotisivu.dnainternet.net/jms/ .

Itselleni on jäänyt vanhimmasta veljeksestä Toivosta mieleen se, että
vähän ennen Helsinkiin katoamistaan, hän istui meillä iltaa ja oli vähän
laulutuulella. Hän tykkäsi kovasti elämäntilanteeseesa vähän huonosti
sopivasta laulusta ”Rakastan elämää”. Ensin hän antoi kuulua, kuinka Georg
Ots sen tulkitsee ja sitten oli vuorossa Kauko Käyhkön muunnelma samasta
teemasta. Itse en kyennyt havaitsemaan  eroa tyylisuuntien välillä.

Topi oli muutenkin taiteellisesti lahjakas. Puhuttiin, että hän oli
lähettänyt kustantajalle romaanikäsikirjoituksen nimeltään ”Kauhujen yö
Mömmölän lahdella”. Tiettävästi kustantajan palautetta ei ole vieläkään
kuulunut. Luulen, että romaanin aihe oli liian paljon edellä aikaansa.
Nimestä päätellen teos lienee käsitellyt kansaivälistä huumerikollisuutta.
Toisaalta muistelen, että joku Syvänniemen lahti myös tunnettiin ennen
vanhaan kyseisellä nimellä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        561-565 / 715        Seuraava sivu >>

Yksinäisten miesten talo        30.03.2008, 19:07

Olipa taas Suonenjoki näyttävästi esillä valtakunnan ykköslehdessä
Hesarissa. Isossa värikuvajutussa esiteltiin Ykinäisten miesten talo, eli
paikkakunnan alkoholiongelmaisten miesten asuntola. Paikan
paloturvallisuudesta oltiin ihan aiheesta huolissaan, mutta monissa
paremmissa perheissä ajateltiin, että mitäpä yhteiskunta noistakaan huolta
kantamaan.

Mutta huolta täytyy kantaa, koska isossa kuvassa poseerasi lupaava
urheilijanuorukainen Hiltusen Topi siistässä veryttelupuvussa ja hyvissä
lenkkiossuissa, kuten entiselle kilpajuoksijalle sopiikin. Ja vielä mies
on hoikassa kunnossa, kuten oli syyskuussa -67, jolloin ratkaisimme
Suonenjoen kansakoulujen mestaruuden 1000 metrin juoksussa. Kisa taisi
olla tarkoitettu neljäsluokkalaisille.

Topi oli silloin minua paljon isompi ja luultavasti myös vanhempi.
Epäilen, ettei hän ollut ollut kunnostautunut mainittavana lukumiehiä
Kirkonkylän koulussaan. Topi johti loppusuoralle asti, mutta muistan, että
suosikkijuoksijani oli silloinen keskimatkojen kova loppusuoran mies ja
vanha maaotteluratsu Manfred Matusewski ja hänen esimerkkinsä innoittamana
otin rajun loppurutistuksen, jonka seurauksena saavutin yhden suurimmista
kilpaurheilusaavutuksistani.

Mutta kyllä onneakin tarvittiin. En ollut nimittäin urheilukenttää ennen
nähnytkään ja luulin erheellisesti, että 1000 metrin juoksu maali
on juoksun lähtöpaikalla, joten ajoitin kirini hieman virheellisesti ja
olisin jatkanut vielä silmät kiinni ja suu auki 200 metriä, elleivät
järjestäjät ja suuri yleisöjoukko olisi oikaissut harhaluuloani.

Hesarin jutusta päätellen Topin juoksu-ura ei saavuttanut koskaan
kirkkainta lakipistettään. Samoin on käynyt monelle muulle Sisä-Savon
lahjakkuudelle. Muistanpa vieläkin yhden harvinaisen pienikokoisen Jarmon,
joka oli liikunnallisesti monessa urheilumuodossa erittäin hyvä. Yhdessä
lajissaan hän voitti jopa Suomen mestaruuden. Hänessä olisi ollut ainesta
vaikka olympiasankariksi, mutta sitten näin yllättäen kuolinilmoituksen
lehdessä. Hän oli kuulemma nauttinut starttibensaa.

Ja jos alkaa laskemaan tuttavapiiristään oman ikäluokkansa
piirinmestareita, niin huomaa, että kyllä se väkijuomaongelma on melkoinen
ongelma myös urheilijanuorukaisten keskuudessa.

Kommentit (0)

Kalpa – Ässät 4-1        29.03.2008, 22:47

Olihan hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli, mutta hyvä, että
tässä maailmassa oikeus edes joskus voittaa. Kulttuuriantropologin
kannattaisi tutkia kiekkoyleisön käyttäytymistä. Samanlaista
hurmoksellisuutta nähdään enää ainoastaan lestadiolaisten suviseuroilla.
Tosin siellä juopuneita on vähemmän kuin Kuopion jäähallissa.

Yritin kerrankin ehtiä ajoissa paikalle, mutta istumapaikat oli vallattu
jo tunti ennen pelin alkua. En mahtunut myöskään seisomakatsomoon, mutta
se hyöty oli aikaisuudestani, että sain peräkäytävän turvakaiteesta
otteen. Se piti siihen saakka kunnes kaunis järjestysnainen tuli otteeni
irrottamaan.

Muut eivät välittäneet järkkärin käskyistä ja kehoituksista. Vain Savossa,
Venäjällä tai kehitysmaissa katsomo voi romahtaa ja 200 ihmistä pudota
allaistuvien niskaan. Onneksi nyt ei niin kuitenkaan käynyt. Jäähalliin,
jonne saattaa kunnialla mahtua 4500 katsojaa, oli myyty 5014 lippua. Ja
kysymyksessä oli ainoastaan juniorijääkiekkopeli. Lienee asian Suomen
ellei peräti Pohjoismaiden ennätys.

Itse pelissä Kalpalla ei ollut hätää sen jälkeen, kun mailat alkoivat
pysyä pojilla käsissä. Alussa ne putoilivat jännityksestä. Mutta hyvin
porilaisetkin pelasivat, järkevästi, rauhallisesti ja hyvällä
itsetunnolla. Mutta heidät huudettiin kumoon. Slaavilainen hurmos voitti
tällä kertaa germaanien järkiperäisyyden.

Muuten päivän hesarissa kerrottiin maailmanlaajuisesta
onnellisuustutkimuksesta. Sen mukaan viikinkien jälkeläiset tanskalaiset
ovat ylivoimaisesti onnellisinta kansaa. Perussyyn on kuulemma se, että he
luottavat toisiinsa kovasti. Tämä luottamus periytyy viikinkiajoilta,
jolloin valtiovaltaa ei ollut, vaan yhteiskunnan toiminta perustui siihen,
että ihmiset luottivat toisiinsa. Siinä varmaankin on selitys siihen,
miksi viikinkien jälkeläiset ovat niin hyviä joukkuepeleissä.

Kuten nyt porilaisetkin olivat, mutta kuopiolainen hurmos kukisti sekä
Ässä-joukkueen että erotuomarin, joka pelin lopussa alkoi olla
kuopiolaisten tukena. Pelkäsi varmaankin fyysistä turvallisuuttaan pelin
jälkeen. En usko, että ”nuija”-sanaa on maailmakaikkeuden historiassa
ennen niin kovaa huudettu.

Kommentit (0)

Kaatumisia        28.03.2008, 20:52

Kerran vuodessa pitää käydä Jouhtenisen Kangas-Petäisellä, joka on aika
kaunis järvi. Tosin mökkejä alkaa olla liikaa. Merkillistä, että pienellä
alueella on kaikkiaan viisi Petäistä; Pitkä-Petäinen, Pasko-Petäinen,
Kangas-Petäinen ja Airakselan Petäinen. Esitaatoilla olisi voinut olla
vähän vilkkaampi mielikuvitus nimien suhteen. Vesien nimi tulee varmaankin
rannalla kasvavista petäjistä.

Tavallisesti hiihdän Kakkisen salon halki. Niin matkaa tulee vain
seitsemän kilometriä. Koska kairan raahaaminen on työlästä, ajoinkin tällä
kertaa tietä pitkin 50-vuotiaalla polkupyörälläni. Matkaa kertyy noin 15
kilometriä.  Kaloja en saanut, mutta viisi akkaa tuli. Korkea, painava ja
sileärenkainen pyörä oli vanhalle miehelle liian vaikeasti hallittava
ajokki. Korkean pyörän satulasta kaatuu näyttävästi. Minulla on kyllä
pyöräilykypärä, joka täyttää noin puolet kaupunkikolmiosta, mutta enpä
jaksanut  sitä ottaa mukaani. Nyt maksoin oppirahat ja seuraavalla
kerralla olen viisaampi.

Kaatuillessani tuli mieleeni Kalle Päätalon kirjassaan kertoma virkamatka
Taivalkoskella, jossa hän oli sodan jälkeen kunnan rakennusmestarina.
Marraskuun räntäsateessa Kassu polki 140 kilometriä vähän väliä turvalleen
suistuen. Hän kertoo kuitenkin kokeneensa merkillisen onnellisuuden
tunteen, koska näin hän pystyi kärsimyksellään korvaamaan lapsuudessaan
saamansa kunnanjauhot. Huvinsa kullakin. Itse en saanut minkäänlaista
tyydytystä kolhuistani.

Pyörällä kaatuminen ei ole leikin asia. Muistan kuinka noin vuonna 1963
kaatui Sikasen Artun ikäiseni tyttö pyörällään Satulamäen rinteessä ja
kuoli. Ja joskus 50-luvun alussa on Rastilan mutkassa kaatunut tietääkseni
eräs Heinäselän Korhosten poika moottoripyörällä ja kuollut. Olen
koettanut selvittää tapauksen kulkua, mutta kukaan ei ole osannut antaa
siitä tarkempaa tietoa. Tietääkös joku asiasta enemmän?

Kommentit (0)

Örsky        27.03.2008, 20:11

Hepolammella käydessäni vastaani tuli vanha luokkakaverini Örsky. Hän oli
linkoamassa tietä monitoimikoneelleen. Muistan, kuinka olin 31 vuotta
sitten asemalla odottamassa junaa lähteäkseni lukemaan herraksi. Yhtä
aikaa ylioppilaaksi suoriutunut Örsky kulki ohi ja kysyin, että minnekäs
mies on menossa opiskelemaan. ”Eivät ou tullu minnekään pyytämään”, oli
vastaus. Hänen valintansa oli oikea. Vaikka säästäisin koko virkamiesurani
ansiot, en pystyisi ostamaan monitoimikonetta. Toisaalta en kyllä oppisi
sitä käyttämään, jotta turhaan minä sen hankkisinkin.

Muisteltiin menneitä. Kauhisteltiin nykyajan nuoria. Siellä ne vaan
netissä messittää ja huumetupakoita pannuhuoneessa pössäyttelee. Eikä ne
osaa enää tapellakaan, vaan se on vain sellaista potkimista. Meidän aikaan
nuoret eivät tuhlanneet aikaansa netissä. Meillä oli hyviä harrastuksia.
Kerrankin katosivat Suonenjoen yhteislyseon kemianluokan tislaimisto.
Jotkut taitavimmat kemistit tarvitsivat niitä pontikankeittoon.

Se oli silloin hyvä ja yleisesti hyväksytty vapaa-ajankäyttömuoto. Yksi
Suomen mestari hiihtäjäkin siitä jäi kiinni ja sai Hiihtoliitolta neljän
kuukauden kilpailukiellon. Se kärsittiin kesäaikaan. Nyt ne vain
hemohessien kanssa läträävät eivätkä osaa tehdä sitäkään kunnolla.

Kommentit (0)

Arvokalaa        25.03.2008, 17:02

Olen virheellisesti kertonut Kärkkäälän lohenkasvatuskokeilusta 60-luvun
alussa. Kyseessä eivät tietenkään olleet lohet vaan sateenkaariraudut;
harvinaisen kaunis nimi eväkkäälle. Presidentti Kekkonen muistaakseni
keksi myöhemmin harhaanjohtavan kirjolohi-nimityksen.

Hepolammen sateenkaariraudut joutuivat haukien kitaan. Satulamäen
rinteeseen kaivettiin kala-allas ja kylän saukoille alkoivat kissanpäivät.
Muistaakseni myös Ilotunpurossa Selänteen rinteen alla oli jonkinlainen
kuoppa lohille eikä sitäkään taida enää olla. Petäisessäkin taisi joku
yrittää kijolohien verkkokassikasvatusta, koska meidänkin katiskasta
sellainen eläinharvinaisuus löytyi. Laskin otuksen lainkuuliaisena
ihmisenä takaisin veteen mukamas alamittaisena.

Sittemmin kirjolohen hinta on romahtanut ja tavaratalot jakavat sitä
ilmaiseksi ohikulkijoille. Sen sijaan meidän perinteiset maatiaislajimme,
joita kukaan ei viitsi enää pyytä tai ainakaan perata, ovat nousemassa
maailmalla arvoon arvaamattomaan. Brysselissä hauki on kalliimpaa kuin
skottilainen lohi, Sveitsin Zyrihissä ahvenkilo maksaa kuulemma 13 euroa.
Unohtaa ei sovi myöskään sitä jo ennen monta kertaa kertomaani asiaa, että
kun silloinen maailman mahtavin mies Aleksanteri III kruunattiin
keisariksi, tarjottiin juhlavan tilaisuuden pääruokalajina kiiskeä.
Venäläisille kelpaa varmasti nykyäänkin ne kisket, joita kissamme eivät
syö.

Kun olen nyt perustelemassa Itä-Suomen riista- ja kalayhtiötä, niin
tulevaisuuden näkymät vaikuttavat lupaavat. Arvokala ja luomuturkis ovat
metropoleissa hinnakkaita. Muuten lapsuudessani ymmärsin liikemiehen
nimenomaan henkilöksi, joka ostelee mansikoita, puolukoita ja
piisaminnahkoja. Niin ja jos tämä pisnes ei kannata, perustan
savendreijausosuuskunnan. Savipottialalla liikkuvat varmasti suuret rahat
ja nousevan Kiinan markkinat ovat rajattomat.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        566-570 / 715        Seuraava sivu >>
Hepolampi        25.03.2008, 17:19

Kuten aiemmin olen kertonut tapettiin 60-luvun alussa Hepolammen
alkuperäinen kalakanta myrkyllä ja tilalle istutettiin ilmeisesti
kirjolohta. Kylällä oli siihen aikaan eteenpäin menemisen meininki;
kaivoksia ja kala-altaita perusteltiin innolla. Hepolammin myrkytys ei
onnistunut, vaan tarinan mukaan lampeen jäi isoja haukia eloon ja ne
sitten pistelivät arvokkaat lohenpojat tuulensuojaan.

En ole kuullut, että kukaan olisi koskaan kalastanut tästä lampipahasesta.
Ilmeisesti asia on ollut ja on ehkä vieläkin lailla kiellettyä. Yhden
avannon tein ja siitä sain selville, että lammessa on ainakin kuusi metriä
vettä ja että kalakanta on niukka ja saattaa puuttua kokonaan. Ehkä
hauetkin ovat syöneet toisensa sukupuuttoon.

Mutta Hepolampi olisi jollekin biologille hyvä väitöskirjanaihe. Onkohan
maassamme toista lampea, jossa on haukeen perustuva ekosysteemi? Miten
kaloille pitkän päälle käy – kuolevatko ne pois. Luulen, että haukulammen
ravinnontuotanto on selvästi normaali vettä pienempi. Hauki ei varmaankaan
osaa hyödyntää tehokkaasti pohjamutaa tai pinnan planktonia. Ehkä
särkienistuttaminen parantaisi kalasaaliita.

Olen muuten ihmetellyt, miksi maastamme on vaikea löytää puturaa, jossa ei
olisi jonkinlaisia kaloja – jos ei muita niin ruutanoita. Tietenkin
jääkauden aikaan erillisiinkin vesiin jäi elämää, mutta onko myös
mahdollista se, että vaikkapa vesilinnut siirtävät kalojen mätimunia
nokassaan.

Luulenpa, että Vehmaan ja Kakkisen, jotka ovat pieniä järviä, muikkukannat
ovat muinaisten esi-isiemme siirtämiä. Muuten Petäiseen istutettiin
lahnoja 40-luvun lopulla ja 70-luvulla siitä saatiin yli nelikiloisia.
Eräs kalatutkija väitti, etteivät nämä jätit olleet istutuskaloja, vaan
myöhemmin järvessä syntyneitä. Lahna ei elä 30 vuotta.

Kommentit (0)

Malmipilkillä        20.03.2008, 08:19

Muistanpa, että jo ennen kouluikää 60-luvun alussa harrastin
malminetsintää. Lottoharrastusta ei silloin vielä ollut ja rikastumisesta
haaveilevat etsivät malmia. Minulla oli magneetti, johan rautamalmikiven
murut tarttuivat ja sulake, johon kuparikiisun piti jättää jäljen.

Tämän elämänalan paras asiantuntija Kärkkäälässä oli Koivulan Matti
Koivistoinen. Kotipuolesta löytyikinJussilan mailta niin lupaava
kupariesiintymä, että siellä jopa suoritettiin koeporauksia, mutta
kaivosta sinne ei perustettu.

Malmiasiaa on kylällä harrastettu jo kauan. Ainakin Vehmaan ja Kakkisen
pohjasta on nostettu rautamalmia ja kuljetettu Karttulaan Sourun ruukille,
joka oli aikoinaan maamme neljänneksi suurin masuuni. Se käytti
rautamalmia, jonka jalostaminen oli siihen aikaan paljon vuorimalmia
edullisempaa.

Suotuisissa oloissa rauta saostuu järven pohjaan. Hyviä paikkoja ovat
muutaman metrin syvyiset virtaamattomat vedet, joissa kasvaa lahnaheinää.
Hyvältä paikalta voi yksi mies nostaa päivässä tonnin verran malmia, jonka
rautapitoisuus on 20 – 40 %. Järvirauta on tavallaan uusiutuva
luonnonvara. Samalta paikalta voi noston suorittaa 20 vuoden välein.

Edellä kerrotut asiat tiedostaen kiinnitin pilkkionkeen pienen, mutta
tehokkaan magneetin. Kuvittelin, että yritän vielä ennättää Kiinan
kasvaville metallimarkkinoille. Suurin toivein menin Vehmaan jäälle
sopivaksi arvioimalleni paikalle. Mutta mitään ei noussut. Jokin meni
laskelmissani pieleen. Onkohan niin, ettei pohjan ruoste tartukaan
magneettiin. Vai onko niin, että malmiesiintymät ovat pohjamudan alla.
Kyllä taas aika miestä lapsetti.

Kommentit (2)

Arkkipiispalla vieraana        19.03.2008, 10:18

Tällä kertaa arkkipiispan vieraana Kuopion kaupungintalolla oli
näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Bo Carpelanin ennätys on lyöty. Silloin
sali oli vain ylitäynnä, nyt se oli yliylitäynnä. Ikkunalaudoillakin
istuttiin ja viimeisimmät kuikuilivat oven raossa. Tähän asti olen ollut
paikalla nousevan nuorison edustajana (51 v), mutta nyt oli paikalla
lukuisia nuorehkoja naisia, selvästi alle 60-vuotiaita ja sen ymmärtää.
Hannu-Pekka on pitkä, hoikka, tumma ja tuuheahiuksinen nuorimies.

Puhuttiin taiteilijan vastuusta ja vapaudesta. Muudan äärimmäisen oppineen
oloinen herra avasi sanaisen arkkunsa ja esitti, että pyhyyden
loukkaamisen tulisi olla laissa kiellettyä. Hänestä oli oikein, että
Salaman Juhannustanssien tietyt kohdat (siis Hiltusen pilasaarnat)
sensuroitiin, koska ne olivat todella törkeitä.Olenhan minäkin ne lukenut
ja ne ovat mielestäni suomalaisen kaunokirjallisuuden hauskimmat rivit.

En viitsinyt ottaa esille Lapinlahden lintujen luostarisketsejä. Niissähän
munkit mm. messuäänellä pohtivat, että kuka meistä on juonut kiljun
keskenkäyneenä. Luulin, että tämä aihe oli tuulesta temmattu. Sitten näin
jostain Kotimaan katsauksesta ohjelman Pyhäjärven miesyhteisöstä, jossa
laitoksen johtaja silmät loistaen esitteli yhteisön omia viini-, likööri
ja konjakkitynnöreitä, tosin kiljuapönikkää en huomannut.

Myöhemmin lehdestä luin, että Pyhäjärven yhteisössä vietettiin muutenkin
ns. hauskaa elämää ja että johtaja tuomittiin pitkään
vankeusrangaistukseen seksuaalirikoksista. Nyt hän viettää retriisiaikaa
eristyssellissä ja maalaa ikoneita. Ostaisinpa itsekin veli-Riston ikonin,
jos sellaisen löytäisin; niillä tulee olemaan vielä huomattava
keräilyarvo.

Lopuksi korostan painokkaasti sitä, että maailmassa on tätänykyä 2000
uskontoa ja 20.000 lahkoa ja lisää syntyy koko ajan uusien
keskushermostoon vaikuttavien kemikaalien myötä.  Ja
uitakin maailmankatsomuksia taitaa olla, jotka eivät hyväksy
itsensä arvostelua. Vaikea tässä on olla niin, ettei aina jollekin
pyllistä.

Muuten on kummallista, että jossain päin maailmaa lukutaidoton kansa
lietsotaan osoittamaan mieltään Tanskaa vastaan, vaikka eivät varmaan
tiedä, missä sellainen maa on ja millainen kuva siellä lehteen on
präntätty.

Kommentit (0)

Pysähtyneisyys        18.03.2008, 10:36

Olin kaksi päivää hiihtelemässä Kakkisen salolla, mutta palataanpa vielä
itäsuhteiden kolmiodraamaan. Esa Seppäsen mukaan päähenkilöt olivat kunnon
miehiä kaikki, mutta jos nyt hakemalla pitää jostain vikaa hakea, niin
täytyy tunnustaa, että Breznevillä oli taipumusta mustasukkaisuuteen.
Kekkonen ja Kosygin olivat sekä henkisesti että fyysisesti eri tasolla ja
se häiritsi puoluejohtajaa. Hän ei ollut mitättömyys, vaan täydellinen
keskinkertaisuus.

Mutta korostan painokkaasti, että olen niin vanha mies, että muistan
selkeästi ajan, kun kolme suurta roistoa Breznev, Nixon ja Kekkonen olivat
vallassa. Minusta maailma oli silloin turvallinen paikka elää ja parempaan
suuntaan oltiin koko ajan menossa. Kekkonenkin julisti maahan hätätilan,
kun työttömyys nousi yli 60.000:een. Nyt on toisin.

Ainut joka nykyään näyttää puolustavan Brezneviä, on kalastaja Pentti
Linkola. Hänen mukaansa tämän johtajan erinomainen piirre oli se, että hän
pyrki estämään kaikki muutokset. Erityisen arvokas ominaisuus oli se,
ettei myöskään selviin epäkohtiin puututtu, sillä myös niiden korjaaminen
johtaa hallitsemattomaan kehitykseen. Lisäksi Linkolan mukaan Breznev oli
myös erittäin kaunis ihminen.

Muuten muistan senkin, kuinka joskus ihan 80-luvun alussa valtiovieras
Kekkosen kone kiihdytti pois Moskovasta. Breznev ja Tshernenko seisoivat
kentällä huiskuttamassa. Breznevin huiskuttava käsi ei noussut olkapään
tasolle ja Tsherneko haukkoi henkeä kuin ahven. Rasinkatu 20:n
kerhohuoneella muudan Frankiksi kutsuttu opiskelija oli tikahtua rääkyvään
nauruun tv-uutisia katsellessaan. Me virallisen ulkopolitiikan kannattajat
katsoimme häntä mietteliään näköisinä. Myöhemmin Frank löytyi asunnostaan
hajun perusteella. Kuolinsyy ei selvinnyt.

Breznevin käden jäykkyydelle löytyy Seppäsen kirjasta selitys.
Puoluejohtaja halusi yllättäen käydä tutustumassa tekeillä olleeseen
avaruussukkulaan. KGB yritti estää asian, koska turvajärjestelyt
puuttuivat. Breznev antoi alaisilleen 15 minuuttia aikaa järjestää asia.
He tottelivat johtajaa. Kun päämies saapui rakennustyömaalle innostuivat
paikalla olleet työntekijät niin, että kiipesivät telineille nähdäkseen
kuuluisuuden paremmin. Rakennusutelineet romahtivat Breznevin päälle,
tämän solisluu katkesi ja terävä metallipalkki leikkasi korvan irti. Tämä
on selitys siihen, miksi miehen lapa ei kunnolla noussut huiskutukseen.
Breznev osoitti lempeän luonteensa ja ilmoitti ottavansa täyden vastuun
tapahtuneesta. Ketään ei rankaistu.

Huonosti kävi Kosyginillekin. Kerran tältä innokkaalta soutajalta katkesi
verisuoni päästä kesken harjoituslenkin. Vene kaatui ja pääministeri
hukkui. Hänet saatiin kuitenkin suurin ponnistuksin pelastettua takaisin
elämään. Tajuihin tutuaan hän vakuutti, että tuonpuoleinen oli ollut hyvin
kolkko paikka.

Kommentit (0)

Kunnon miehiä        15.03.2008, 08:34

Tuosta Esa Seppäse Itäsuhteiden kolmiodraama-kirjasta vielä sen verran,
että se antaa kaikista kolmesta päähenkilöstä myönteisen kuvan. Kekkonen
oli sekä henkisesti, fyysisesti että moraalisesti erinomeinen. Kosygin oli
vaatimaton, raitis, rehellinen, ahkera ja älykäs ja jos venäläisellä on
nämä luonteenpiirteet, on siinä jotain epäilyttävää. Niinpä Seppänen
tunnustaa, että leningradilaisen Kosyginin äidin epäiltiin olevan
suomalainen. Itse mies myönsi, että nuorena hän oli tehtaassa suomalaisten
työkaverina ja oppi heitä arvostamaan.

Tosin suorapuheinen Hrutshev varoitti Kekkosta Kosyginistä ja kertoi tämän
vihaavan suomalaisia. Syynä olisi ollut se, että mies työskenteli
Leningradin johdossa piirityksen aikana. Kaikesta huolimatta hän vakuutti
rakastavansa Kekkosta. Näin siitä huolimatta, että hän varmasti tiesi
suomalaisen sodanaikaisista lehtipakinoista. Hänhän mm. kirjoitti jotain
sellaista, että ei siellä Leningradissa kuole nälkään ihmisiä vaan ryssiä.
Monissa maissa sodan jälkeen kiikuttiin hirressä moisista mielipiteistä.

Breznevin kanssa Kekkosesta ei tullut kunnon kaveria. Älyllinen ja
sivistyksellinen kuilu oli liian suuri. Breznev oli kyllä pohjimmiltaan
ns. mukava mies, joka helposti pillautti itkun ilosta tai surusta, mutta
hän hengenlahjoiltaan hän oli hyvin tavallinen, ei mitättömyys, mutta
täydellinen keskinkertaisuus. Sen hän ymmärsi itsekin. Mutta vähällä
järjellähän maailmaa johdetaan ja tutkimusten mukaan venäläisten elämä oli
parasta juuri tämän tavallisen ihmisen hallintokaudella

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        571-575 / 715        Seuraava sivu >>

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

Animaation aiheita        14.03.2008, 20:08

Kenraali Häglund paheksui telkkarissa uutta Mannerheim-animaatiota, vaikka
ei ollut sitä nähnytkään. Ennen kaikkea hän paheksui sitä, että joku
kirgiisi pylsi Mannerheimia. En tunne termiä ”pylsiä”, mutta taidanpa
paheksua asiaa.

Luin äskettäin toisen suomalaisen suurmiehen eli J K Paasikiven
päiväkirjoja. Tuntui paheksuttavalta, että Paasikivi kertoi monena iltana
monta kertaa resoneeranneensa pitkään Allinsa kanssa. Jos Paasikivestä
tehdään animaatio, paheksun sitä jo tässä vaiheessa, jos siinä näytetään J
K:ta resoneeraamassa Allin kanssa. Häglund liittyy sikäli Kärkkäälän
historiaan, että hän kertoo muistelmissa olevansa Kiiskisen Anjan
kavereita ja Anjan setä-Aaro oli kylämme teurastaja. Paasikiven
yhtymäkohtia kotikylääni en ole vielä keksinyt.

Sen sijaan Urho Kekkonen liittyy Kärkkäälään sikäli, että historiankirjat
paljastavat Kekkosen ensimmäisen tunnetun esi-isän asuneen Mustolanmäellä,
joka on melkein kotikylääni. Siinäpä olisi oivallinen pronssisen
muistolaatan paikka. Kekkosen suvun ensimmäisen esi-isän veli muutti
Kärkkäälään ja sieltä suvun edustaja jatkoi 1800-luvulla Heinolaan, jossa
myös törmäsin tähän kuuluisaan sukunimeen.

Sen verran Urho Kekkonen liittyy pylsimiseen ja resoneeraamiseen, että
äsken ilmestyneessä Esa Seppäsen väitöskirjaan pohjautuvassa Itäsuhteiden
kolmiodraama-teoksessa kerrotaan suoraan, että Neuvostoliiton pääministeri
Kosygin myönsi julkisesti rakastavansa Urho Kekkosta. Ja jos vielä
huomioidaan, että presidentti Breznev pyrki aina pussailemaan kaikkia,
myös muiden valtioiden päämiehiä, jos siihen ilmeni pieninkin tilaisuus,
niin paljonpa löytyy animaation aiheita politiikan huipulta.

Kommentit (3)

Jännitysnäytelmä Niiralan montussa        27.11.2008, 21:18

Meillä on korkea elintaso. Pääsylippu juniorijääkiekko-otteluun maksaa
enemmän kuin Koskenkorvapullo, mutta siitä huolimatta jono lippuluukulle
oli niin pitkä, että puolet ensimmäisestä erästä jäi näkemättä. Mutta peli
oli hyvä. ”Jännitysnäytelmä Niiralan montussa” tulee Savon Sanomat
huomenna otsikoimaan.

Eniten jännitin poikien mailojen puolesta. Nykyjunioreilla tulee olla
komposiittimaila, joka maksaa 160 euroa ja menee näköjään helposti poikki.
Muutkin varusteet maksaa. Ei ole tämä urheilumuoto yksilehmäisten tai edes
yksihuoltajaäitien poikien harraste. Enkä tiedä, että onko nykynuorilla
yhtään sen hauskempaa kuin meikäläisen ikäluokalla. Me tehtiin itse mailat
käsityötunnilla. Ja pelattiin järven jäällä, ei silloin halleja tarvittu.
Nyt on 8.000 asukkaan Suonenjoellakin jäähalli, joka ei ole halpa sekään.
Käyttökulutkin ovat melkoiset. Kyllä meillä on rikas maa.

Muistanpa, miten musiikinopettaja Pekka Oksman muisteli 40 vuotta sitten
laulutunnilla menneitä. Hän oli silloin jo hyvin vanha mies, ainakin jo
pitkästi yli 30. Hänen lapsuudessaan oli sunnuntai vapaapäivä ja silloin
kylän pojat kokoontuivat aamusta auraamaan reellä järven jäälle
jääpallokentän. Iltapäivästä sitten päästiinkin pelaamaan mailoilla, jotka
olivat katajavartisia ja lautalapa oli ympätty niihin mänttinahalla. Ja
hauskaa oli.

Ja palopäällikkö Ratilainen muisteli, kuinka Heinolassa hänen
nuoruudessaan maakuntasarjan jääkiekko-ottelu Heinolan Pallo (TUL)
vastaan Heinolan Isku (SVUL)  kokosi Kirkkolammen jäälle koko kaupungin
väen. Katsomossa oli tunnelmaa, koska kentällä ratkaistiin, kumpi oli
voitolla, vallankumousko vaiko taantumus. Silloin oli sitä
yhteisöllisyyttä. Heinolalaisetkin olivat kuin kahta suurta perhettä. Ja
hauskaa oli.

RUUHKA-SUOMI

Nyt sitten ymmärrän, mitä Ruuhka-Suomella tarkoitetaan. Toissa viikolla
oli Tuomiokirkko konsertissa niin paljon yleisöä, että heikoimmat
pyörtyilivät. Viime viikolla näyttelijä Hannu-Pekka Björkman veti
kaupungintalon niin täyteen, ettei ikkunalautojakaan riittänyt kaikille.
Eilen menin hyvissä ajoin jäähallille katsomaan murrosikäisten nuorten
jääkiekko-ottelua, mutta virallisesta katsomopaikasta ei ollut tietoakaan,
vaan jouduin kuikuilemaan pelin takakäytävän peränurkasta, vaikka
rakennusmäräysten mukaan niin ei saa tehdä. Kuopio on Ruuhka-Suomea.

Ja nyt ymmärrän elämää entistä enemmän. Pari vuotta sitten minua vielä
hymyilytti, kun paikallinen ravivalmentaja kävi lyömässä jääkiekko-ottelun
jälkeen mikkeliläisten valmentajaa. Kysymyshän oli vain urheilusta, joka
on leikkiä. Eilen kuitenkin meinasin itse pelin kolmannen erän
loppupuolella kiivetä kaukaloon keskustellakseni erotuomarin kanssa
eräistä sääntötulkinnoista, mutta väenpaljouden vuoksi en onnistunut
pyrkimyksessäni.

Nimittäin olihan melkoinen peli. Siinä kohtasivat itä ja länsi. Kalpan
A-juniorit olivat kahdessa edellisessä SM-loppuottelussa hallinneet peliä
selvästi Porin Ässiä vastaan ja voittaneet. Nyt he hallitsivat 2,5 erää
peliä entistäkin selvemmin. Kolmannessa erässä johdettiin 4-1 ja mestaruus
näytti selviöltä. Mutta savolaiset tekivät sitten viime minuuteilla
inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen hävitäkseen ja kyllähän se
sitten onnistui. Tuli mieleen Suomi – Ruotsi asetelma ja sehän se
melkeinen onkin, koska kyllä Pori alkaa olla jo germaanien aluetta.

Taiteelliset maanis-debressiiviset slaavit menettivät hurmoksensa ja
vaipuivat masennukseen. Rationaaliset ja tasapaksut germaanit
sinnittelivät voiton. Ja voittavat tietenkin seuraavan pelin Porissa ja
varmistavat sitten lopuksi mestaruuden voittamalla ensi lauantaina
Kuopiossa. Tosin peli tulee olemaan niin tiukka ja hallissa niin
ruuhkaista, että minun hermot eivät kestä sinne menemistä.

Kommentit (0)

Rotuasiaa        12.03.2008, 20:59

Opiskelijakämppäni oli Vantaan Koivukylässä. Naapurissa oli Jokiniemen
asuntola ja siellä majaili paljon tansanialaisia, joita Finnair koulutti
kehitysavun nimissä lentäjiksi. Nyt idea tuntuu typerältä. Eero Paloheimo
kertoo viimeisimmässä kirjassaan, kuinka hän yritti etsiä Afrikan kylistä
huussia. Yhden sellaisen hän sitten löysikin, mutta se oli lukossa.
Pelättiin kai varkaita. Tansaniakaan ei kaipaa lentäjiä vaan huusseja.

Hoas Jokiniemen mustat miehet olivat innokkaita  jalkapalloilijoita ja me
Hoas koivukyläläiset pelasimmekin pari ottelua heitä vastaan. Kotona
hävisimme ja vieraissa pelasimme tasan. Kovasti urheilullisia oli nämä
bambumajan pojat, joiksi heitä mielestämme ei-rasistisen humoristisesti
kutsuimme. Tietääkseni kotiin paluun jälkeen lentäjistä yksi löysi suurin
piirtein koulutustaan vastaavaa työtä. Hän alkoi ajaa taksia maa
pääkaupungissa. Liikennelentäjän kouluttaminen maksoi miljoonia eli siihen
meni Tansanian huussirahat.

Koivukylässä  asui samassa talossa kanssani muudan teekkari Toropainen.
Hän oli hyvin iso ja roteva enkä usko, että käsite liberaali välttämättä
vastasi hänen maailmankuvaansa. Jotenkin olemus toi mieleen Etelä-Afrikan
buurit. Jo aiemmin hänellä oli ollut ongelmia etelämaalaisten,
intialaisten ja arabinaapureiden kanssa, mutta sitten hänen soluunsa
muutti aito bambumajan poika. Hänen puhuttiin olevan Sambialaisen
heimopäällikön jälkeläisiä. Mies oli ulkonäöltään juuri kuin Toropainen
eli iso ja roteva, tosin ihonväriltään hän oli sinisenmusta.

Mutta kuinka ollakaan heistä tuli mitä parhaat kaverit. Yhteen ääneen he
olivat ihmetelleet, kuinka valkoisella miehellä ja mustalla miehellä voi
ollakaan samat harrastukset. Eli oluen juonti ja Benny Hill-shown katselu.
Kerrankin, kun suomalaisteekkari tarjosi naapurilleen äidin leipomaa
kakkua, lausui Afrikan kasvatti painokkaasti. Mister Toropainen! You are a
gentleman.

Kommentit (0)

Neekereistä        11.03.2008, 19:54

Aikoihin on eletty ja kyllä ilmastonmuutos jyllää. Kuopion keskuskentällä
aikamiehet pelasivat shortseissa jalkapalloa maaliskuun alkupuolella. Kups
ja Hjk ottivat yhteen. Leimaa-antava piirre ottelulle oli sinisenmustien
miesten runsaus. Myös globalisaatio jyllää. Muistan, että 30 vuotta sitten
Kuopiossa herätti suurta  närkästystä se, että savonlinnalainen Ossi
Loikkanen hyväksyttiin Kupsin joukkueeseen. Nyt joukkueessa on kaksi hyvää
miestä Afrikasta ja yksi Venäjältä.

Maajoukkuetason jalkapalloilijan saa kuulema tällä hetkellä vuokrattua
Afrikasta 500 eurolla/kk. Suomalainen liigatason kiekkoilija tienaa
keskimäärin 4.000 euroa kuussa. Varsinkin sierraleonolaisia pelureita on
Suomessa runsaasti. Sen ymmärtää. Inhimillisen kehityksen indeksillä
mitattuna Sierra Leone on maailman maista viimeinen eli noin kahdessadas,
Suomi on kymmenes.

Minun lapsuudessani näitä mustia ihmisiä kutsuttiin neekereiksi eikä siinä
todellakaan ollut mitään halventavaa toisin kuin sanoissa ryssä, hurri,
jutku ja nekru. Alakoulussa opettaja Turtiainen kysyi, onko joku nähnyt
neekeriä. Selänteen Pekka myönsi sellaisen ihmeen nähneensä
Herättäjäjuhlilla. Seuraavan kerran törmäsin asiaan, kun naapurin mies
kertoi nähneensä mansikkakarnevaalipäivän aamuna neekerin Alkon myymälän
edessä. Neekeri oli itkenyt. Kyläläiset uskoivat itkevän neekerin Alkon
edessä liittyvän johonkin raittiuskampanjaan. Itse näin ensimmäisen mustan
Helsingissä vuonna  1976.

Tarinan mukaan kirjailija Heikki Turunen näki samoihin aikoihin
ensimmäisen  neekerin ravintola Kosmoksessa. Hän oli ilahtunut suuresti ja
sanonut leveällä Itä-Suomen murteella, että ”katohan, halakometässä
ahavoetunut  poeka.” Siihen neekeri oli vastannut leveällä Itä-Suomen
murteella, että ”haesta vittu.”

Kommentit (0)

Vielä kulttuuria        10.03.2008, 19:47

Muistelen, että se oli Bismarck, joka lupasi ottaa varmistimen
pistoolistaan kuullessaan sanan kulttuuri, mutta minä poika se jatkan vaan
tuosta esillä olleesta Viipurin kirjastotalosta. Nimittäin asuessani
Heinolassa oli siellä alkuvuosinani maamme huonoin kirjastorakennus.

Asiasta kauhtuneena kirjoitin kaupungin valtalehden yleisönosastoon
nimimerkillä ”Huutavan ääni korvesta”  esityksen, että silloin  jo
rapistunut  ja  ilmeisesti piloille mennyt  Viipurin  kirjastotalo
rakennettaisiin uudelleen  Heinolaan, jossa siitä tulisi huomattava
matkailunähtävyys. Jututinkin asiasta alan asiantuntijoita, jotka
leimasivat ajatuksen täysin älyttömäksi – en vieläkään ymmärrä miksi.
Minusta idea edelleenkin on ihan toteuttamiskelpoinen. Halvemmaksi tulee
rakentaa talo uudestaan, kuin korjata läpimätää pytinkiä.

Sitten tuli pankkikriisi ja kaikki, jotka vähänkin kynnelle kykenivät,
alkoivat riekkumaan pankkien touhuille. Jja olihan se älytöntä.
Isopalkkaiset koulutetut johtajat koittivat kylvää yksinkertaisille
ihmisille mahdollisimman paljon velkaa, mitä kummallisimmilla tempauksilla
ilman, että valtiovalta olisi siihen mitenkään puuttunut. Saatanan
hallitus!

Heinolan keskustan näyttävin rakennus kuului siihen aikaan yhdelle
pankille ja niinpä sitten erään vanhemman lehtorin kanssa kirjoitimme
jälleen yleisönosastoon, että siinäpä oivallinen rakennus tyydyttämään
kansan sivistystarpeita. Korostettakoon, että olin kirjoittajista se
maltillisempi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Heinolalla, jolla ennen
oli maamme huonoin kirjastorakennus, on nyt  maamme paras alan laitos.
Tosin näinhän olisi varmaan tapahtunut ihan ilman sitä kirjoitteluakin.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        576-580 / 715        Seuraava sivu >>

Finlandia        09.03.2008, 20:21

Olinpa taas kuuntelemassa kuorolaulua. Ja paikka oli niin täynnä, että
joku veteraani taisi pyörtyäkin hapenpuutteeseen. Kuopiolainen ilmiö on,
että aina kun pelataan palloa tai lauletaan, niin paikat ovat täynnä.

Tulipa mieleeni, ettei Suomen kansallislaulua ole lailla säädetty. Olisi
korkea aika vaihtaa se saksalainen ylioppilaiden juomalaulusävelmä
Finlandiaan, joka on yksi ihmiskunnan upeimmista sävellyksistä. Tosin
Koskenniemen sanat ovat hirvittävän äklöt. Ne voisi muuttaa; harmi, että
Juice ei enää ole sanoittamassa.

Australiassa valittiin joku vuosi sitten kansallislaulu
kansanäänestyksellä. Kisan voitti joku oikea juomalaulu. En usko, että
Irwinin ”viideltä saunaan ja kuudelta putkaan” voittaisi meillä.
Todennäköisesti puhelinäänestys päätyisi hevimetalliin tai sitten
suonenjokelaisen Kari Tapion ”Olen suomalainen”-piisiin.

Kommentit (1)

Rotisko        10.03.2008, 19:50

Tämä ei ole se Viipurin kuuluisa Alvar Aallon suunnittelema kirjastotalo,
vaan Suonenjoen ydinkeskustaa elävöittävä arkkitehtooninen kokonaisuus,
joka muistaakseni lapsuudessani toimi puarhuoneena, taisi olla nimeltään
Pikabaari. Rotisko on keskeisellä paikalla rautatieaseman ja
linja-autoaseman vieressä ja osuu ensimmäisenä satunnaisen matkailijan
silmiin tämän alkaessa tutustua paikkakunnan nähtävyyksiin ja
elinkeinoelämään. Jonkun olisi tehtävä asialle jotakin.

Muistan, että oppikoulun vieressä oli samankaltainen hökkeli, jota
kutsuttiin osuvasti Nousevan auringon taloksi. Siellä paikkakunnan
syrjäytynyt väestönosa vietti ns. hauskaa elämää. Kerran jopa niin
hauskaa, että talo paloi. Nykyään on sosiaaliturva jo niin korkealla
tasolla, ettei sellaista enää tapahdu.

Saas nähdä, koska venäläisturistien linja-autot alkavat pysähtelemään
kuvan talon edustalla ja ihmiset ryntäävät selkäkeikkanauruja päästellen
kuvaamaan suomalaisten kurjuutta. Toisaalta Helsingissäkin Eduskuntatalon
ja rautatieaseman välissä, siis ihan maamme keskeisimmällä paikalla,  on
monta hehtaaria hoitamatonta pusikkoa, jossa lojuu sikin sokin vanhoja
ratapölkkyjä ja muuta hylkytavaraa eikä se näytä ketään häiritsevän.

Kommentit (4)

Matti kirvaisi jälleen        06.03.2008, 20:26

Tarkoitus oli käydä elämäni ensimmäisen kerran yökerhossa, koska Matti
Nykänen palasi jälleen esiintymislavalle Kuopion Puijonsarvessa, mutta
käymättä jäi ja se harmittaa. Lehtitietojen mukaan tilaisuus oli hyvin
onnistunut. Yleisö oli haltioissaan ja erityisen haltioissaan oli se
herra, jota Matti kirvaisi turpaan.

Tosin Matti ei muista kirvaisseensa ketään. Mutta väliäkö tuolla – uusi
julkkis on syntymässä ja hän varmaankin syrjäyttää otsikoissa toisen, sen
vähemmän kuuluisan Matin Susannan. Kirvaistu mies ei halua nostaa
rikossyytettä, vaan hän on iloinen ja onnellinen, kun maailman suurin
urheilija osoitti hänelle huomiota. Jos tämä mies haluaa antaa nimensä
julkisuuteen, niin kohta hänellä on oma talkshow telkkarissa ja se on
ihmiselämän suurin täyttymys tutkimusten mukaan.

Nykäsessä on karismaa ja sitä säteilee hänen ympärilleen. Hassisen
Tiinasta, Puijonlaakson tytöstä tuli julkkis Matin ensimmäisenä vaimona.
Sitten Tiina hankki uuden poikaystävän, eli Teemu Kaukosen ja vielä
hänestäkin tuli kuuluisuus Nykäsen avulla. Jännityksellä seuraan, tuleeko
Matti Nykäsen  ensimmisen vaimon toisen poikaystävän seuraavasta
tyttöystävästä mediapersoona, vieläkö Matin karisma riittää.

Mutta miten sitten Matti Nykänen liittyy vaikkapa Kärkkäälän kylään. No
kyllä liittyy. Kärkkäälän naapurikylällä Salmisella asui ainakin ennen
Matin serkkuja

Kommentit (2)

Hevonpaskaa        03.06.2008, 21:07

Jatkamme kavioeläimillä. Korostettakoon, että tämä kuva ei liity
mitenkään sivun otsikkoon. Kuvassa Kärkkääläntien talvista idylliä; Rönkän
perhe ulkoiluttaa lemmikkieläimiään. Huomatkaa lumeen hyvin maastoutuva
valkoinen Aatu. Se on oikea työhevonen. Ei tosin Suomen hevonen, vaan
Eestin hevonen. Ehkä se on vähän sirompi kuin alkuperäinen meikäläinen.

Suomessa on 70.000 hevosta, mutta vain pieni osa on työhön kykeneviä. Kun
seuraa barreleiden hinnan kehitystä, alkaa miettimään, pitäisikö maamme
pusikoityville joutopelloille luoda vankka työhevoskanta ihan varmuuden
vuoksi. Ravikilpailujen sijasta pitäisi alkaa kilpailemaan hevosten
vetokyvyllä. Juoksemisessa Suomen hevonen ei pärjää, mutta
hevospullingissa se olisi hyvä. Ainakin jossain Etelä-Pohjanmaalla sekä
USA:n syvän etelän osavaltioissa on traktorpulling hyvin suosittua, siitä
on luontevaa siirtyä tulevaisuudessa hevosvetokilpailuihin. Uhkapeliä voi
harrastaa senkin tiimoilta.

Ja sitten otsikkoasiaan. Hevosenlanta alkaa olla ongelmajäte – vähää
vaille, ettei sitä rahdata Riihimäelle. Netistä löytyy se mielenkiintoinen
tieto, että hevonpaskaa syntyy maassamme vuosittain energiasisällöltään 70
miljoonaa öljylitraa vastaava määrä. Jos se mädätettäisiin, kuten vaikkapa
Intiassa tehdään, pyörisi noin 10.000 traktoria vuoden biokaasulla. Ja
jos  karjanlanta hyödynnettäisiin samalla tavalla, olisi 50.000 traktorin
polttoainehuolto turvattu.

Tuossa ylhäällä ylistin hevosta – varsinkin työhevosta. Mutta jos minun
pitäisi hankkia itselleni vetoeläin, tekisin sen minulle tyypillisesti,
eli järjen kanssa ja hankkisin hirven. Hirvi on teholtaan hevosen luokkaa,
mutta ravinnon käyttäjänä ylivoimaisen tehokas. Se ei näköjään tarvitse
talvisinkaan muuta kuin risuja ja männynkäpyjä. Ihmettelen, ettei kukaan
muu ole asiaa oivaltanut.

Jos nyt hakemalla pitää hirvistä hakea vikoja ja puutteita, niin sen
rakenteellinen huippunopeus on vain 60 km/t, kun hevonen pääsee
setsemäänkymppiin. Mutta kyllä se kuusikymppiä näin vanhalle miehelle on
ihan sopivaa haipakkaa.

Voi olla, että hirven kesyttäminen on työlästä, mutta sen olen lukenut,
että jotkut vasana hoitoon otetut hirvet ovat kotoutuneet ihmisten pariin.
Ja sitä paitsi, jos metsiemme kruunupää ei muuten viihtyisi ihmisen
palveluksessa, voisi sille antaa jotain rauhoittavia kemikaaleja, vaikka
onnellisuuspillereitä tai diabamia, kuten hermostuneille koirille tehdään.
Ja onhan peurakin alistettu ihmiskunnan palvelukseen, miksi ei sitten
hirvi.

Antropologit ovat muuten selittäneet Afrikan maiden alikehitystä sillä,
että matereelta ovat puuttuneet kunnon vetoeläimet. Kuulema sekä afrikan
norsu että seepra ovat mahdottomia koulutettavia. Ne ovat evoluution
tuloksena joutuneet hirmuisten petojen, vaikkapa leijonien ja
krokodiilien, vuoksi kehittämään niin hurjan taistelijan luonteen, ettei
ihminen niille pärjää. Muistan luontodokumentin, jossa krokodiili kävi
seepran kimppuun, mutta joutui luikkimaan pakoon, kun saalis puraisi sitä
silmästä.

Muuten olen sitä mieltä, että kun öljyn saanti ehtyy, pitää maamme 70.000
lemmikkihevosen lisäksi valjastaa myös maamme 70.000 hirveä palvelemaan
kansantalouden tarpeita.

Kommentit (0)

F. Kairon patsas        04.03.2008, 20:23

Harva on se kuvataiteellinen luomus, josta mitään ymmärrän, koska olen
visuaalisesti täysin lahjaton ihminen, mutta Heinolassa, tuossa
paheellisessa ja intohimoja kuohahtelevassa entisessä kotikaupungissani
nähtävillä oleva F. Kairon patsas saa mieleni hyväksi. Yllä olevasta
kuvasta tuhannet kiitokset Riitta Lehtiselle.

Kysymyksessä on taiteilija Vesa Väänäsen voimakkaasti yhteiskunnallisesti
kantaa ottava työ. Nimittäin muutama vuosi sitten Heinolassa virisi
keskustelu siitä, että kenraali A. F. Airon 100-vuotisjuhlan kunniaksi
hänelle oli saatava muistomerkki. Ensiksi vahvoilla oli jonkinlainen
muistolaatta, jonka eräs paikkakuntalainen rakennusmestari oli
luonnostellut, mutta korostettakoon, että ei kuitenkaan Pilliklubi-5-askin
kanteen, koska kyseistä merkkiä ei enää kaupasta saanut.

Sitten voimakas kansalaismielipide alkoi kallistumaan kolmiulotteisen
muistomerkin kannalle, koska katsottiin sen paremmin kuvastavan
merkkimiehen yhteiskunnallista merkitystä. Silloin iski taiteilija Vesa
Väänänen, joka ilmoitti lisänneensä monumenttiin vielä yhden ulottuvuuden,
jonka hän arveli kuvastavan varsinkin asiasta käydyn keskustelun
luonnetta. Hänen työssään on neljäntenä ulottuvuutena onttous.

Sitä en rohkene arvailla, mitä merkitsee se, että muistomerkin
päämateriaalina on tyhjä viskitynnöri. Poikasen F. Kairo sai vasta vähän
myöhemmin. Mainittakoon, että kaipaisin luomukseen vielä hieman lisää
eläinrekvisiittaa; siihen pitäisi vielä saada kana. Kana siksi, että
vuosia sitten Airon sihteeri, nimeltään Kananen, julkaisi muistelmansa,
joista Leppäsen Aunea siteeratakseni, tärkeimpänä asiana mieleeni jäi,
että ”suhteessa on oltu”.

Muuten kenraali Airon merkittävä saavutus on se, että Viipuri säästyi. Jos
suomalaiset eivät olisi sieltä juosseet karkuun, olisi kaupunki
tuhottu. Kaupunki säästyi, vaikkakin Mannerheim piti asiaa Suomen
sotahistorian suurimpana skandaalina. Hyvä niin, sillä muuten se olisi
ollut maamme sotahistorian suurin katastrofi. Vaikka kaupunki säästyi
sodalta, niin rauhaa se ei ole kestänyt. Eilen tuli ruotsinkieliseltä
kanavalta nyky-Viipurista ohjelma ja kyllähän monet historiallisesti
arvokkaat rakennukset mm. Aallon suunnittelema kirjasto, ovat hirveässä
kunnossa.

Kommentit (1)

<< Edellinen sivu        581-585 / 715        Seuraava sivu >>
©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Radioselostaja ja kirjallisuuden tohtori        03.03.2008, 18:23

Pari juttua sitten kerroin käsitteestä ”helleeninen kirkkaus”, jota
tietääkseni käytti ensimmäinen radion urheiluselostaja Martti Jukola. Mies
oli sen verran värikäs persoona, että enpä malta olla kertomatta hänestä
enempää.

Tämä 1930-luvulla runoudesta tohtoriksi väitellyt herrasmies pestattiin
maamme ensimmäiseksi urheiluselostajaksi. Ammatissaa hän olikin loistava.
Ikävä kyllä miehen uran katkaisi sairastuminen alkoholismiin, joka sitten
vei hänet ennenaikaiseen hautaan heti Helsingin olympialaisten jälkeen.
Työnsä hän hoiti kuitenkin sairaudestaan huolimatta mallikkaasti. Jukola
oli ilmiömäisen nopea puhuja ja ehkäpä kuuntelijoiden kannalta onkin vain
hyväksi, että selostaja on juttutuulella.

Kommelluksitta Jukolakaan ei selvinnyt. Oslon olympialaisten näytöslajina
oli jääpalloilu. Ruotsin ja Norjan välisen ottelun edellä selostaja tunsi
vatsahermojensa reistailevan ja niinpä hän lääkinnällisistä syistä
sulkeutui selostuskoppiin viskipullo eväänään. Selostus onnistui muuten
loistavasti, mutta ottelun loppupuolella Jukola alkoi nähdä pelikentällä
myös suomalaisia pelaajia. Senhän ei pitäisi kuitenkaan olla mikään puute,
sillä yleensähän Suomessa urheilutapahtumia seurataan ikäänkuin
sinivalkoisten silmälasien läpi.

Kerran taas Jukola oli Saksassa selostamassa Saksan ja Suomen välistä
jalkapallomaaotttelua. Isäntämaa hallitsi pelitapahtumia niin selvästi,
että selostajakin totesi seuraavansa tilannetta Suomen maalin edustalla
kylmä rinki selkäpiin ympärillä, kun ei herrasmiehenä ja runoudentohtorina
kansanomaisempaakaan vertausta keksinyt.

Mutta osasi Jukola viettää muutenkin ns. hauskaa elämää. Muistelen,
että hänen elämänkerrassaan kerrotaan, että kieltolakiaikaan
poliisiviranomaiset pysäyttivät selostajasuuruuden ohjastaman reen, joka
oli suurin piirtein puolillaan pirtukanistereita sekä
poliisitutkintapöytäkirjan mukaan siitä löytyi myös myös
epämääräisenoloinen naisenpuoli. Olisikohan saattue ollut matkalla
urheilutoimittajien pikkujouluun. Nykyään tuon kaltaisilla tempauksilla
päädytään helposti iltapäivälehtien lööppeihin.

Kommentit (0)

Tuomien kukkiessa        03.03.2008, 18:25

Heinolan levottomuuksista vielä sen verran, että tunsin jollakin tavalla
sikäläisen alamaailman kingin. Tai ainakin olen häntä sellaisena pitänyt
sen jälkeen, kun hänet ammuttiin keskellä kirkasta päivää keskellä
kaupunkia. Ampujan mukaan syynä oli kuulema se, että mies väitti olevansa
tämän kaupungin kaupungin kingi. Ampuja ei edes yrittänyt paeta eikä
mitenkään koettanut kiistää tekoaan oikeudenkäynnissä, jossa hänet
tuomittiin elinkautiseen.

Jututtamani Heinolan kingi oli harvinaisen rauhallinen, tyyni ja lukenut
mies. Sellaisiahan alan huippuammattilaiset ovat kaikissa ammateissa. Jä
hänen edustamassaan ammatissa tulee usein tilaisuus lueskella ja miettiä
rauhassa maailman menoa. Olimme joskus samalla koira-aitauksella
ulkoiluttamassa lemmikkejämme. Hänellä oli harvinaisen iso koira, minulla
vastaavasti harvinaisen pieni. Sen verran tiesin miehen taustoista, että
pyrin katsomaan, etten olisi mahdollisesti tulilinjalla, jos ammunta
alkaisi. Mies oli jo silloin yritetty tappaa jonkun kerran. Hänellä
itselläänkin taisi olla tilillään pari miestä.

Viimeisen kerran näin kingin alkukesästä, kun tuomet kukkivat. Hän oli
vaimoineen ja koirineen kävelyretkellä ja oli parasta aikaa taittelemassa
kukkivia tuomen oksia elämänkumppanilleen. Näky oli muuten mitä
herttaisen, mutta mielestäni kukkien poimijan povitasku pullotti
epäromanttisesti. Hän oli valinnut sellaisen ammatin, jossa työkaluja piti
kantaa myös vapaa-ajalla.

Kommentit (0)

Heinolassa sattuu ja tapahtuu        28.02.2008, 16:40

Valtakunnan ykkösuutinen on tänään se, että Heinolassa on taas ammuttu.
Tosin mitään ei onneksi sattunut. Eikä tapaus herättänyt huomiota niinkään
Heinolan vuoksi, vaan koska tapahtumapaikka oli Stora-Enso. Kemijärven
massaliikkeen vaikutus tuntuu toimittajien alitajunnassa.

Tosin kyllä entisessä kotikaupungissani osataan tarvittaessa ampua
tarkastikin.  Siellä ei käynyt aika pitkäksi. Harva ei ollut se kerta,
jolloin heräsin paukkeeseen ja ajattelin, että siellä taas miestä
kylymennöö. Muistelen, että kaksi tuttuani oikeasti murhattiin. Tosin
toinen ruumis puuttuu, mutta Poliisi-TV:ssä seisoi komissaari kaupungin
kaatopaikalla ja vakuutti, että kyllähän se varmasti täällä on, jos vain
löydettäisiin.

16 vuotta asuin kaupungissa ja neljä kertaa siellä räjähti oikea pommi.
Eli enemmän kuin muualla Suomessa yhteensä. Keskimäärin surmattiin
vähintäin ihminen vuodessa ja se on paljon parinkymmenen tuhannen asukkaan
kaupungissa. Muuten pikantti itähämäläinen erikoispiirre on se, että
pysyvät parisuhteet lopetetaan myrkyllä.

Muistan sieltä päin viisi sellaista tapausta – toisaalta pitkään
suomalaista perhe-elämää seuranneena ihmettelen, etteikö sen enempää.
Tapauksista kolme on sattunut Heinolassa, yksi Joutsassa ja kuuluisin
Mäntyharjulla. Siitä Korkein oikeus äänin päätti äänin 3-2, että kysymys
on murhasta. Jos äänet olisivat olleet toisin päin, olisi maassa ollut
yksi upporikas leski enemmän ja yksi elinkautisvanki vähemmän.

Viimeisin myrkytystapaus oli Hesarissa otsikoitu, että ”Nuorimies myrkytti
aviomiehensä”. Jo otsikosta tiesin, missä kaupungissa moinen voi tapahtua.
Sen sijaan kun näin maan valtalehdessä otsikon, että ”Nainen juuttui
takapuolesta kallioleikkukseen” arvasin, että Kuopion uutisia.
Paikallisten naisten ruumiinrakenne edesauttaa moista. Savolaiskaunottaret
ovat rintavia, reiteviä ja perseviä ja se on hyvä se.

Kommentit (0)

Helleenistä kirkkautta        27.02.2008, 19:46

Lumipyryn kunniaksi tämä Kärkkäälän perheviestistä napattu kuva, jolla
tuntematon lähettäjä minua ilahdutti. Ilmassa on suuren urheilujuhlan,
ellei peräti helleenisen kirkkauden tuntua, jota radioselostaja Martti
Jukola-vainaa joskus väitti suurissa urheilujuhlissa esiintyvän. Kuvasta
tunnistan Armi Martikaisen, Ulla Korhosen, Päivi Kauppisen, Alvar
Kauppisen ja Paavo Kolehmaisen.

Kuva on luultavasti 80-luvun puolivälin paikkeilta, koska Mäkelän Paavo on
vielä elossa. Paavokin meni melko nuorena, kuten sovan käynneille miehille
tahtoi käydä. Nuorena miehenä hän haavoittui Viipurin edustalla
Murokalliolla, joka oli Suonenjoen miehille paha paikka. Paavo kertoi,
että sinne kalliolle hän oli jäädäkin, mutta pääsi viimetipassa Kauppisen
Sulon auttamana panssarivaunun kannella omien joukkoon. Harmi, ettei tämä
innokas urheilumies ehtinyt näkemään sitä, kuinka tyttärenpoikansa Kalle
on yksi maamme lupaavimmista kuulantyöntäjistä. Aikoinaan Paavo oli
Kärkkäälän kyläpäällikkö ja taisi istua joskus kaupunginhallituksessakin.

Muistan, kuinka pikkupoikana tultiin Korholan Pentin taksilla Turusen
Tahvon 60-vuotispäiviltä ja Hepolammen kohdalla Paavo kertoi lammessa
olevan niin isoja haukia, etteivät ne mahdu siinä kääntymään. Jo
kuusivuotiaana epäilin väitteen totuudellisuutta, mutta tänä talvena vielä
tarkistan asian.

Kommentit (0)

A-ykkösiä        27.02.2008, 07:59

Eilen käsiteltiin Kärkkäälän akkoja. Nyt ovat ukot vuorossa. Kylän urhoja
sotaharjoituksissa Utissa elokuussa 1938. Kovakuntoisen näköistä joukkoa.
Kenelläkään ei ole ylipainoa, silmälaseja eikä ilmeisesti
allergiaa. Maastokelpoisuuden puolesta tämä porukka kyllä selvisi vähän
myöhemmin kovissa pakkasissa lumisissa metsissä. Siellä he olivat
liikkuneet ennenkin. Yrjö Korhosen ja Niilo Matilaisen tunnistan.
Kauppisten ja Paanasten piirteitä olen myös näkevinäni.

Kuva on Pöngän Veikon kokoelmista. Veikolla on paljon mielenkiintoisia
kuvia Kärkkäälän historiasta, mm. maailman ainut otos Petäisen salmen
ensimmäisestä sillasta. Joskus pitäisi ottaa miehen kokoelmista kopiot
alan liikkeessä. Huonolla kamerallani ei tosi vanhoista kuvista saa
kunnollisia jäljennöksiä.

Veikko muuten vahvisti tietoni siitä, että Kärkkäälän miehet toivat
sotasaaliina Talvisodasta kaksi puoliautomaattikivääriä. Olen antanut
itselleni kerrottavan, että ne olivat hyviä hirven salakaadossa, koska
niillä kerkisi. Toisen Kiiskin Aaro väitti päätyneen Petäisen pohjaan –
uskoisikohan? Toisen pyssyn nykyisestä sijainnista on teorioita.

Muistan, että poikasena leikeissä näin sodasta tuodun pistoolin. Tosin
taskuasekannan määrä säilyi kylällä vakiona, koska yksi pistooli myös
katosi sodan seurauksena. Sen kätki eräs lomalainen lähtiessään torjumaan
suurhyökkäystä. Mies ei siltä reissulta hengissä palannut, mutta kätkettyä
asetta ei ole tiettävästi etsinnöistä huolimatta löydetty.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        586-590 / 715        Seuraava sivu >>
Kärkkäälän akkoja koulunmäellä        25.02.2008, 19:05

Naisasiassa pysytään tänäänkin. Tosin nämä naiset eivät harrastaneet
nyrkkeilyä, kuten eilen esitellyt heikomman sukupuolen edustajat eivätkä
olleet edes kuulleet nykynaisten kovasti harrastamasta potkunyrkkeilystä.
Tämä kuva esittää Kärkkäälän naisia äitienpäiväjuhlilla kansakoulun
pihalla joskus 1920-luvulla. Silloin ei äideillä ollut tuulipukuja,
lenkkareita tai edes minihameita. Tupakka ei röyhyä kenenkään suupielessä.
Kukaan ei tee aasinkorvia edessä olijalle eikä ketään edes hymyilytä.
Kovin ovat vakavamielisiä äitejä nykysiin verrattuina.

Eikä ihme olekaan, ettei naurata. Elämä ei silloin liikoja
hymyillyt. Eräskin kylän äideistä kävi pula-aikana pyytämässä kunnasta
jauhoja, mutta kun ei niitä saanut, hukuttautui yhteen paluumatkan
varrella olleeseen lampeen. Sen sijaan yksi pieneläjäperhe oli saanut
kunnasta jauhoja. Kunnan köyhäinhoidon edustaja sattui kuitenkin joulun
jälkeen yllättämään mökinväen riisipuuron syönnistä ja tuomitsi moisen
yhteisten varojen haaskauksen. Silloin perheepää oli saanut tarpeekseen ja
ryntäsi köyden kanssa metsään lopettaakseen kituuttamisensa. Muu väki oli
kuitenkin onnistunut estämään trgedian.

Huomatkaapa koulun verannan rikottu lasi. Kenenkähän kolttosia tuokin. Nyt
kun koulua remontteerataan, kannattaisi tarkistaa, löytyykö eteisen
tapettien alta jälkiä ampumatapauksesta, jossa Rietu Vainikainen sai
surmansa 24.3.1918. Olen kuullut, että hirsissä pitäisi olla vielä luotien
tai haulien iskemät.

Kommentit (2)

Naisia pahoinpideltiin        25.02.2008, 19:09

Naisia pahoinpideltiin oikein poliisin luvalla eilen Kuopion Lyseon
nyrkkeilytapahtumassa. Jos ottelijat olivat mielenkiintoisia tyyppejä,
niin sitä olivat myös katselijat. Kilpailijat taisivat valtaosin olla
akateemisia naisia, tummapintaisia maahanmuuttajia ja romaaninuorukaisia.
Katsojien joukossa oli itseni lisäksi monta entistä linnakundia,
alkoholistia ja romaania.

Turnauksen paras oli varmaankin Olavi Hagert, jota ottelun jälkeen tuli
entinen suurmestari onnittelemaan. Kertoi olleensa todellinen
suurlahjakkuus, mutta viina ja vankila veivät sitten miehen. Vanha lupaus
antoi tärkeän ohjeen tulevalle mestarille: ”Elä sinä poeka ala koskaan
ottamaan”. Se oli parasta raittiuskasvatusta.

Muuten aikoihin on eletty. Perinteisen työläisurheiluseura Kuopion Riennon
parhaaksi urheilijksi valittiin 48 kiloinen naislääkäri, joka on
nyrkkeilyn Suomen mestari. Niin muuttuu maailma. Ennen naiset olivat
hoivaajia ja elämän suojelijoita, mutta kuvassa taitaa naispuolinen
erotuomari pyyhkiä verta jonkun akateemikon nenästä.

Muistanpa, että syksyllä 1964 Kärkkäälän kansakoulun alaluokkalaiset
seurasivat innokkaasti yrmeäilmeisen Sonny Listonin ja törkeän leuhkan
Cassius Clayn ammattinyrkkeilyn raskaansarjan mestaruusottelua. Toivoimme
hartaasti, että rehti linnakundi Liston olisi suurella nyrkillään tukkinut
Clayn ison turvan – toisin kävi.

Kommentit (0)

Tukanliippuun vaikeudesta        23.02.2008, 20:48

Vasta kymmenes parturi tärppäsi. Suomi on palveluiden kehitysmaa. Valitin
asiaa rouvalle, joka piti parturia Kuopion Minna Canthinkadulla. Ovessa
luki pelkistetysti ”parturi”, nimeä sillä ei ollut, tuli mieleen
Kaurismäen elokuvat. Kerroin myös rouvalle, että ennen kaupungissa toimi
kuuluisa Kuontalo-niminen parturiliike, joka kuluttajaviraston laajan
hintavertailun mukaan oli ylivoimaisesti Suomen halvin. Tukanliippuutus
siellä maksoi vain 28 markkaa, kun maamme toiseksi halvinkin kyni 50
markkaa.

Rouva kertoi, että hänestä Kuontalonkin hinta oli ylimitoitettu. Kun
sitten olin maksamassa ja kysyin rouvalta tämän hyvän palvelun hintaa, hän
sanoi ”kaheksan eoroo”. Muualla sama asia maksaa lauantasin noin 20 euroa.
En valittanut palvelun kalleutta, olin löytänyt Suomen, ellei peräti
Pohjoismaiden halvimman tämän alan liikkeen. Luulen, että parturin
puolelta hinta oli huumorileikkiä.

Kuopio on kauppakaupunki. Kun eräs Pärkinen oli kysellyt yhtä Räsäsen
uistinmallia koko Suomesta eikä ollut löytänyt, menin pyynnöstä
ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen kotkaapunnin kalstusliikkeeseen ja
kysyin asiaani, tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä. ”Ei ou, mutta myö
tilataan, kae ne aehiot on jossain tehtaalla jälellä, myö soetellaan”. Ja
pari viikkoa siinä menikin, kun uistimet olivat valmiina. Ostin niitä
kolme kpl, koska palvelu oli niin hyvää.

Ja kerran oli Kuopion liikenteen linja-autossa ja kysyin kuskilta, että
onkos Kauppakadulla pyskkiä, niin vastaus tuli, kuin apteekin hyllyltä:
”eihän siinä ou, mutta myö tehhään siihen semmonen”.

Kommentit (0)

Kummitus        22.02.2008, 22:36

Tämä kuva ei esitä kummitusta vaan hyvää ihmistä. Olen tässä testaamassa
uutta retkeilymakuupussiani. Se on silkkiä, painaa 140 grammaa ja mahtuu
taskuun. Se on jonkun vietnamilaisen yksinhuoltajaäidin tekemä ja niinpä
se maksaa vain 24 euroa. Makuualustana on lapsityövomalla tehty matto,
joka ei ole yhtä eettinen valinta, mutta en osaa jyrkästi ottaa kantaa
siihen, onko maton ostossa enemmän hyvää vai pahaa.

Blogini oikeassa reunassa on pääotsikko ”Koivukylä”. Tämä juttu liittyy
tuohon Vantaan monumentaaliseen lähiöön, jossa vietin vihreimmän
nuoruuteni harmaimmat vuodet. Samassa Rasinkatu 20:n
opiskelija-asuntolassa asui myös toimitusjohtaja ja tuleva suurliikemies
Hannu Paloviita. Hänkin kävi potkimassa potkupalloa.

Sitä en tiennytkään, että hän harrasti myös kirjallisuutta. Hän perusti
kuuluisan Like-kustantamon, joka on osa maamme kulttuurihistoriaa. Se
kasvoi, varttui ja vaurastui ja lopulta Paloviita myi sen käsittääkseni
suurella rahalla Otavalle. Sittemmin hän perusti Rosebud-nimisen
kirjakaupan Helsinkiin ja sen postimyynnistä tilasin tuon
kulutushyödykkeen, joka saa minut tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi.
Tosin en suosittele silkkimakuupussia arktisiin oloihin, mutta uskon, että
se suojaa ihmistä lyhytnoukkaisilta hyttysiltä trooppisissa oloissa.

Muuten Like-yhtiö herätti huomioni silloin, kun se täytti 10 vuotta. Sen
kunniaksi kustannusyhtiö järjesti kuulantyöntökilpailut Kaisaniemen
kentällä. Tuloksista en tiedä, mutta uskon, että joku urheilutietäjä ne
minulle kertoo. Tästä muistankin, että kun 1938 tulevien vuoden -40
Helsingin olympialaisten kunniaksi järjestettiin stadionilla kultturiväen
yleisurheilukilpailut, voitti moukarinheiton Jean Sibelius, kuulantyönnön
Tauno Palo 100 metrin juoksun Unto Salminen ja seiväshypyn Aku Korhonen.

Kommentit (2)

Sankareita        21.02.2008, 21:07

Edellisessä jutussa käsitelty kenraali Keinonen nimitettiin Jatkosodassa
Mannerheimristinritariksi. Kirjassaan Kärkijoukkueena Syvärille Keinonen
kertoo tapauksesta, jossa kunnostautui erityisesti.

Hyökkäysvaiheen aikana hän sattui havaitsemaan, miten kokonainen komppania
vihollisia marssi huolettomasti tiellä. Pahaksi onnekseen venäläisiltä oli
unohtunut pari konekivääriä tienpenkalle. Muistelmiensa mukaan Keinonen
tässäkin tilanteessa osoitti hänelle niin tyypillistä ripeyttä,
oma-aloitteisuutta ja urhoollisuutta. ”…hyppäsin toisen konekiväärin
taakse. Ei ollut aikaa kysellä, kuka osaisi tällaista asetta käyttää.
Vihollisosasto kaatui viimeiseen mieheen.” Mainittakoon, että
puna-armeijan jalkaväikomppaniaan kuului noin 150 miestä. Ilmeisesti oli
kysymys pelkästään sattumasta, ettei Yrjö Keinonen voittanut yksin koko
Toista maailmansotaa.

Muutama vuosi sitten julkaisi Keinosen sota-aikainen lähetti omat
muistelmansa. En muista lähetin nimeä, enkä kirjan nimeä, mutta sen
muistan, että kansikuvassa seisoi silloinen luutnantti Keinonen lähettinsä
rinnalla. Keinonenkaan ei ollut mikään iso mies, mutta vaikutti kuitenkin
jättiläiseltä harvinaisen pienikokoisen lähettinsä vieressä.
Oikeastaan miehestä näkyvät kuvassa pelkästään saappaat, kypärä ja
konepistooli. Teoksen mukaan muistelman kirjoittajan lapset  halusivat
tietää, oliko isä surmannut sodassa ihmisiä. Isä ei ollut surmannut
ihmisiä, mutta myönsi tuhonneensa konepistoolillaan useita satoja
vihollisia. Melkoinen kaksikko oli Keinonen ja hänen lähettinsä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        591-595 / 715        Seuraava sivu >>

Salakuuntelua        21.02.2008, 21:00

Tuossa kommenttipalstalla muudan Jukka kertoi yhdestä menetelmästä, jolla
kenraali Keinonen varmisti hiihtomenestystään; hän siis järjesteli hyviksi
hiihtäjiksi tiedettyjen alaistensa työtehtäviä itselleen sopivaan
suuntaan. Airion kirjassa kerrotaan myös, että eräissä puolustusvoimain
mestaruuskisoissa epäonnistui komentajan suksienvoitelu perusteellisesti
ja hetken hiihdettyään hän kääntyi takaisin lähtöpaikalle, voiteli
hiihtimensä uudelleen ja vaati itselleen uuden starttivuoron, jota kukaan
ei häneltä rohjennut evätä.

On tietenkin niin, että tällaisella käytöksellä varmistetaan se, että
alaiset alkavat pohtia esimiehen mentaalihygienian tilaa. Komentajan
humeettikopan sassarointia epäili myös professori Puntila. Hän nimittäin
julkaistussa päiväkirjassaan kertoo, kuinka hän meni kerran tapaamaan
Keinosta pääesikunnassa sijainneeseen komentajan työhuoneeseen. Isäntä
talutti arvon professorin heti kättelystä vessaan ja laski kraanan
lorisemaan. Siellä hän rohkeni kertoa, että häntä salakuunnellaan eikä
muualla kuin vessassa voi rauhassa jutella.

Kuullostaa hullulta, mutta sekä Airion että Keinosen tyttären kirjoissa
vihjaistaan Keinosen salakuunteluun, joka muuten siihen aikaan oli
maassamme yksiselitteisesti kiellettyä. Muistelen kuitenkin, että joku
vuosi sitten olisi  eräs maakuntalehti kysynyt tästä salakuunteluasiasta
joko silloiselta puolustusministeriltä, Supon päälliköltä tai Pääesikunnan
tiedusteluosaston päälliköltä ja tämä olisi vastannut jotakin sen
kaltaista, että totta kai sitä miestä salakuunneltiin. Ehkäpä tällaisen
asian tunnustamista pidettiin korkean iän aiheuttamana dementiana ja
asiasta ei puhuttu enempää julkisessa sanassa.

Kommentit (2)

Hiihtävä kenraali        20.02.2008, 21:31

Eilen kerroin neuvostomarsalkka Ahromejevin kovasta kohtalosta. Kova
kohtalo oli myös Suomen puolustusvoimain komentaja Kenraali Yrjö
Keinosella iloisella 60-luvulla. Ainakin prikaatin kenraali Pentti Airion
tutkimuksista voi näin päätellä. Ensin hän teki Keinosesta väitöskirjan ja
sen jälkeen suurelle yleisölle tarkoitetun elämänkerran ”Yrjö Keinonen –
puolustusvoimain komentaja”.

Keinosessa oli paljon samaa kuin esimiehessään presidentti Kekkosessa.
Molemmat olivat sekä fyysisesti ja psyykkisesti ylivertaisia eivätkä he
edes yrittäneet salata asiaa – pikemminkin päinvastoin. Se piirre ei lisää
suosiota työyhteisössä – pikemminkin päinvastoin.  Kaikessa näyttämisen
tarpeessaan ja kilpailunhalussaan molemmat olivat suorastaan tahattoman
koomisia hahmoja ja harmi, ettei Airion kirjassa viljellä huumoria, vaikka
edellytyksiä siihen olisi.

Keinonen oli esimerkiksi täysin hiihtohullu, joka on tavallaan hellyttävä
asia. Hän harrasti tätä urheilumuotoa jopa siinä määrin, että joutui
komentajanakin ollessaan käyttämään siihen ilmeisesti myös vapaa-aikaansa
kuten pankinjohtaja Holkeri myöhemmin. Airion mukaan jopa joululomia
jouduttiin perumaan Tikkakoskella, kun komentajan määräysten mukainen
harjoitusrata oli sinne tehtävä. Eikä muilla sitten pitänyt olla ladulle
asiaa, mutta aina ei käy kuin haaveillaan. Tämän paljastaa Veikko
Vesterinen muistelmissaan.

Latu saatiinkin määräajassa valmiiksi ja komentaja käynnisti
valmentautumisensa puolustusvoimain mestaruuskilpailuihin. Oli kova
pakkaspäivä. Harjoituslenkillään viilettävä Keinonen oli suojannut
kasvonsa laastareilla, hikeä oli jäätynyt pitkin naamaa, pipo oli syvällä
korvilla, joita mustat korvalaput suojasivat. 6-7 -vuotias tyttönen
hiihteli tätä otusta vastaan, joka ilmoitti tiukan sotilaalliseen sävyyn
tällä ladulla hiihtämisen olevan kielettyä. Tyttö vastasi napakasti,
vaikka vähän pelästyneenä ladun olevan varuskunnan yhteisen. Tällöin
puolustusvoimien komentaja kenraaliluutnantti Keinonen korotti ääntään.
”Tämä on minun latuni, paina se mieleesi!” Se oli liikaa tytölle, joka
pillahti itkuun.

Kommentit (2)

Surullinen tapaus        18.02.2008, 19:53

Elokuussa 1991 yritettiin silloisessa Neuvostoliitossa vallankaappausta,
jolla yritettiin pysäyttää Gorbatsovin aloittamat uudistukset. Pahat
kielet väittävät, että Gorbatsovin syrjäyttämiseen tähtäävä kaappaus oli
Gorbatsovin itsensä junailema.

Kaappajien korkein sotilasjohtaja yleisesikunnan päällikkö marsalkka
Sergei Ahromejev hirttäytyi todettuaan asian menneen mönkään. Teon teki
erityisen kaameaksi se, että itsemurha onnistui vasta kolmannella
yrityksellä ja että marsalkka kirjoitti uuden itsemurhakirjeen jokaisen
epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Tämän ja paljon muuta paljastaa
suurlähettiläs Ilkka Pastinen mainiossa kirjassaan Uusi maailmanjärjestys.
Kannattaa lukea.

Seuraavaa yksityiskohtaa Pastinen ei kerro, mutta lehdestä sen luin
elokuun kaappauksen jälkee. Marsalkka Ahromejev haudattiin komeassa
uniformussaan sotilaallisin menoin, mutta niin pitkälle oli markkinatalous
jo Venäjällä ehtinyt, että touhukkaat pienyrittäjät kaivoivat marsalkan
ruumiin ylös, varastivat komean uniformun ja myivät sen hyvällä voitolla
kansan tarpeisiin.

Kommentit (0)

Häirintää        17.02.2008, 17:44

Härinnästä epäilty kansanedustaja Esa Lahtela tässä männäviikolla vakuutti
telkkarissa silmät ymmyrkäisinä, ettei hän ole koskaan elämässään kertonut
hävytöntä juttua, koska se on vastoin miehen uskonnollista vakaumusta.
Tätä lausuntoa ei ole siis syytä epäillä. Luulen, että paperitehtaan
yövuoroissa hän on ainakin joutunut joskus sellaisen kuulemaan.

Toimittaja Umaya Abu Hannah, jonka aviomiehistä ainakin yksi on Suonenjoen
Hännisiä, taas antoi kirjassaan ymmärtää, että lappilainen perusjätkä E-J
Tennilä olisi tullut ja puristanut isoilla lapin jätkän kourillaan häntä
tisseistä. Tennilä ei ole vakuuttanut telkkarissa silmät ymmyrkäisinä,
ettei ole koskaan ketään tisseistä puristanut, joten mies vaikuttaa
rehelliseltä ihmiseltä.

Kun on lueskellut Kalle Päätalon tuotantoa, tuntuu siltä, ettei ennen
rakennuksilla muuta tehtykään, kuin kerrottiin kaksimielisiä juttuja ja
laulettiin hävyttömiä lauluja. Nyt ei enää sellaista liiemmälti tapahdu
muualla kuin eduskunnassa ja se on varmasti hyvä se. Niinpä esimerkiksi
Heinolan kaupungin teknisessä virastossakin rakentajat lueskelevat
joutohetkinään toisilleen runoja Saima Harmajan ”Kootut runot”-teoksesta,
jonka sinne muinoin ostin kirpputorilta kahdella eurolla.

Rakentamispäällikkö Antti Kailoja on mm. lausunut alla olevan Saima
Harmajan Onni-nimisen runon projektipäällikkö Tuomo Vesikolle tämän
täyttäessä 50 vuotta. Aikoihin on eletty. Insinöörienkin karun kuoren alla
piilee herkkä, jopa eteerinen ihminen.

O n n i

Ei ihmistä ketään missään.
Vain lempeiden, valkeiden pilvien peittämä taivas
ja järven peilistä välkkyen rannan pehmeänvihreät puut.

Ei ihmistä ketään missään.
Olen yksin, ah, vihdoinkin yksin ma olla saan.
Olen sulanut luontoon takaisin –
Olen kielonkukka, mi puhtain valkehin kasvoin
suvenihanan teränsä nostaa aurinkoon.
Olen lempeä laine, mi joskus kivihin vienona vierii,
olen käki, mi kaukaa metsien takaa nauttien kukkuu,
olen lehti, mi tuulen sylissä keinuu haaveillen –

Ei ihmistä ketään missään.
Ei yksikään terävä katse viillä mun sieluain täällä,
ei yksikään hymyily kylmä saa mua palelemaan.
Vain valkeiden pilvien takaa hohtava himmeä päivä,
suvituulen henkäys lämmin kaulallain –
Olen löytänyt onnen. Niin hyvä, niin hyvä mun on -.

Kommentit (0)

Sopuilua        16.02.2008, 20:23

Kuopion jäähalli oli täynnä eli 4911 katsojaa. Varmaan näin
kuntavaalivuonna joku ottaa esille suuremman hallin rakentamisen.
Vastustan ja ihmettelen, miksi jääkiekkoa pidetään yhteiskunnallisesti
arvokkaana toimintana. Jos suomen kielessä ei oli vittu- ja nuija-sanoja,
olisi 5000 ihmistä ollut hyvin hiljaa. Luulen, että jos kansakouluaikanani
joku olisi paljastunut nykyisenlaisen jääkiekko-ottelun katsojaksi, niin
arestia olisi tullut tosi monta tuntia.

Kentällä pelattiin sopuisasti. Kalpa laukoi enemmän, mutta kun HIFK sai
pelivälineen maalille päin, niin sinne se näytti livahtavan. Mutta
sopuilusta ei varmaankaan ollut kysymys. Kalpa on vain myynyt parhaat
pelaajansa pois, koska otteluilla ei ole sille merkitystä.

Mutta kyllä täällä sopiakin osataan. Eilen joko poliisi-tv:ssä tai
urheiluruudussa, nykyään niitä on vaikea erottaa toisistaan, valmentaja
Heliskoski kertoi, että 80-luvulla HJK:n pukukoppiin ilmestyi
työläisjalkapalloseura Kuopion Elon edustaja, joka kertoi haluavansa sopia
tulevan ottelun. Kun Heliskoski sanoi, että sehän on jo sovittu ensi
sunnuntaiksi klo 18.30, niin Elon mies paljasti, että niin, niin, peliaika
on kyllä sovittu, mutta nyt hän haluaisikin sopia lopputuloksen. Nyt
sitten on vuorostaan Kupsin mies pääepäiltynä veikkaushuijauksessa, jossa
on kysymys tosi isoista rahoista.

Ja kun kansallispelimme pesäpallon vedonlyöntiskandaali paljastui, niin
kyllä ensimmäiset seurat, jotka asian reilusti tunnustivat, olivat
Siilinjärven Pesis ja Juvan Urheilijat. Ne myönsivät heti ja ne
pudotettiin sarjasta, muut joukkueet eivät tunnustaneet ihan heti ja
saivat jatkaa aiemmalla sarjatasolla.

Muuten urheiluhistorian mukaan 60-luvulla oli Varkaudessa suuri
kansallinen painitapahtuma. Ottelijat ratkaisivat edellisenä iltana
korttipelillä palkintosijat ja ottelut olivat sitten hyvin värikkäitä,
yllätyksellisiä ja tapahtumarikkaita. Kuulema vieläkin alan harrastajat
muistelevat, kuinka silloin siinä turnauksessa miestä todella heitettiin
eikä se ollut sellaista nyhjäämistä kuin nykyään.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        596-600 / 715        Seuraava sivu >>

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109945 kertaa

01.01.2010

Romatiikkaa        15.02.2008, 19:46

Eukko vaati, että minun täytyy ystävänpäivän, täysin amerikkalaista
hapatusta, kunniaksi tuoda jotain romanttista. Löysin kirpputorilta,
pysyvä jäänne suomalaisen yhteiskunnan 90-luvun lamasta, hyvän
neuvostokairan, joka maksoi 14,50€.

Tosin minulla on jo kaksi kairaa. Hirveän kallis Heinolassa tehty maailman
paras laite, joka on täysin soveltumaton retkeilykairaksi, koska sitä on
hyvin vaikea raahata selässä. Kerrankin se takertui puunkylkeen ja
tempaisi minut sukset jalassa selälleni hankeen niin, että kampi vääntyi
pysyvästi, vaikkakin henkilövahingoilta vältyttiin ihmeen kaupalla. Mutta
hyvin se puree jäähän vieläkin.

Sitten minulla on 20 vuotta vanha neuvostokaira, joita jaettiin jostakin
kansanmarketista suurin piirtein ilmaiseksi ohikulkijoille, taisi maksaa
39 markkaa eli 6,5 €. Ja yllätys yllätys, se on ihan hyvä vehje.
Oivallisen laitteen onnistui neuvostoteollisuus kehittämään aikana,
jolloin neuvostokansa kulki pystypäisinä ja ylväsryhtisinä kohti
kansantalouden uusia saavutuksia. Terät ovat hirveän kovaa terästä, ne
ovat vaihdettavissa, ja varaterät seurasivat paketissa hyvin rasvattuina
Pravdaan käärittyinä kummallisesti haisten.

Nyt poran muovihantaakit ovat alkaneet murentua. Metallurgian taso oli
hyvässä itäisessä naapurissamme ihan korkealla tasolla, mutta kemian
teollisuus ei niinkään. Olisi kannattanut tehdä hantaakit visakoivusta.
No, uudella hankinnallani turvasin tämän potatyypin varaosahuollon
loppuiäkseni.

Muuten kotimaisen kairateollisuuden pitäisi kehittää kunnollinen
retkeilykaira. Se voisi olla vaikka pelkkä 50-luvun lapiokaira, jossa
olisi kevytmetallinen ja teleskooppinen varsi. Sen saisi mahtumaan vaikka
reppuun. Sen ei tarvitsisi olla tehokas, mutta kevyt ja herkästi
veivattava se voisi olla. Ja pituutta pitäisi olla 1,5 metriä Lapin
tunturijärviä varten, ellei sitten kasvihuoneilmiö äidy niin, että
lyhempikin riittää.

Nyt ostamani

Kommentit (0)

Maineen palautus        15.02.2008, 19:36

Ja lisää lentopalloilua. Tänään Pielaveden Sammon vieraana oli Mutalan
Riento Joensuusta. Tunnelma oli korkealla, vaikka peli oli läpihuutojuttu.
Tasoero oli huima. Pielaveden rytmiryhmä vaaransi kuuloni. Yhtään
ivahuutoa ei päästetty. Ihan toista kuin jääkiekko-otteluissa, joissa
ihmiset saavat vapaasti luopua sivistyksen pintakiillosta.

Joensuun kantava voima oli libero Tuomas Korhonen, joka ymmärtääkseni on
taustaltaan Kärkkäälän Korhosia. Ja mikäli oikein muistan, toinen vaari on
suonenjokelainen hammaslääkäri Lauri Merikoski, joka joskus ennen soti
käänsi lentopallopelin säännöt suomeksi, joten häntä voidaan pitää maamme
lentopalloilun luojana. Järjestöelämässäkin Merikosket kunnostautuivat.
Isä oli Reservin Upseeriliiton kantavia voimia ja poika Heikki Suomen
Kansan Demokraattisen Liiton kantavia voimia. Taisi istua Kuopion
kaupunginvaltuustossakin monta kautta.

Tuomas oli ohjelmalehtisen mukaan 178 cm eli suomalaisen miehen
keskimittaa, mutta näytti kentällä vähää vaille kääpiöltä. Pielaveden
joukkueen keskipituus on 194 cm ja sekin on liian vähän, koska eilen
Kuopiohallilla niukasti voittanut Jekateburgin porukka oli keskimäärin
kaksimetristä.

Siitä Jekateburgista ja siellä tapahtuneesta tsaari Nikolai I murhasta
vielä sen verran, että olen tuossa lueskellut jääkäriliikkeen historiaa.
Nykymittapuun mukaan liike luokiteltaisiin terroristijärjestöksi. I
Maailmansodan aikaan liikkeen jäseniä vangittiin ja muisteloissaan
kiinnijääneet valittavat kovaa kohtelua. Jollakulla kuulustelijalla oli
kummallisen pistävä katse, joku oli ivallinen ja muudankin ohrana poltti
epämiellyttävästi tupakkaa kuulustelujen aikana. Esimerkiksi nykyisen
demokratian ja ihmisoikeuksien päävartijan tiedustelupalvelun harrastamaa
hukuttamismenetelmää ei oltu silloin vielä keksittykään.

Joutuihan tosin joku jääkärivärväri Vihtori Kosola muistelmiensa mukaan
virumaan pitkään Spalernajan vankilassa, mutta kun bolsheviikit
vapauttivat hänet ja muut suomalaiset, keräsivät entiset vangit
kiitollisuuden osoituksena kolehdin vartijoilleen, jotteivat he joutuneet
puille paljaille menetettyään työpaikkansa.

Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien poliittiseen kantaan katsomatta
pilkkaamat tsaarit ansaitsisivat maineen palautuksen. Lieneekö tällä
kansalla koskaan ollut yhtä sivistyneitä ja humaaneja hallitsijoita.

Kommentit (0)

Ne jyrää meitin        13.02.2008, 21:59

Olipa hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli. Pielaveden Sampo
taisteli, mutta hävisi Venäjän mestarille  Jekaterburgille 3-2. Voitto oli
lähellä, mutta kotimaiset rajamiehet ratkaisivat. He eivät vetäneet yhtään
kotiinpäin ja se on hyvä se. Jossain joustavampien tuomareiden maassa
pelistä ei olisi tullut edes tiukka. Protestanttinen tuomari tietää
alitajuisesti joutuvansa helvettiin, jos tuomitsee väärin, mutta katolinen
selviää kymmenellä Ave Marialla tai sadalla ristinmerkillä.

Jos vastassa olisi ollut samantasoinen ruotsalainen joukkue, olisi Sampo
pelannut hullunkiilto silmissä ja voittanut. Nyt oli venäläinen vastassa
ja kyllähän se tiedettiin, ettei niile mitään voi, ne jyrää meitin.
Ruotsalainen joukkue taas yleensä voittaa samantasoisen venäläisen, koska
ruotsalainen ei menetä malttiaan, koska tietää, että Svea-mamma kyllä
huolehtii pojistaan, kävi miten tahansa. Asian on muuten aivotutkija
Markku T. Hyyppä tutkimuksilla osoittanut. Ruotsalaisilla on suomalaisia
ja varmasti myös venäläisiä parempi itsetunto, koska lapsia ei hakata.

Tuo Jekaterburg on lentopallon lisäksi tunnettu siitä, että viimeinen
tsaarimme Nikolai II perheineen murhattiin siellä. Murhatyö onnistui, kun
juopunut porukka oli aikansa sählännyt, mutta ruumiiden tuhoaminen  sitten
niin sanotusti ryssittiin lukuisista yrityksistä huolimatta ja niinpä
keisarilliset luut taidettiin joku vuosi sitten siirtää Jekaterinburgista
Pietariin. Muuten edellisen murhatun tsaarin eli Aleksanteri II:n
murhahetkellä päässä ollut koppalakki ja käsissä olleet hansikkaat ovat
jostain merkillisestä syystä päätyneet tänne Kuopion ortodoksimuseoon,
joten sainpas tämän tsaariasian kytkettyä tänne Savoon. Niin ja tietenkin
muistettakoon, että Romanovien kantaäiti eli Pietari Suuren vaimo taisi
olla Kuopion Kauhasia todelliselta taustaltaan. Niin ainakin Savon
Sanomissa luki.

Kommentit (0)

Kuopion pommitukset        12.02.2008, 17:36

Jokin aika sitten kerroin loppiaisena -40 tapahtuneesta Suojärven
raivoisasta pommituksesta, jonka seurauksena Olli Koivistoisen seinäkello
vaurioitui lievästi ja suohon jäi parikymmentä 250 kilon suutaria. Kuopio
oli tietenkin koneiden päämääränä ja jostain käsittämättömästä syystä
pommit osuivat 50 kilometriä sivuun. Muuten samana päivänä Jorma Sorvanto
ampui alas viidessä minuutissa kuusi venäläispommittajaa, jotka palasivat
Kuopion suunnasta ja kuka tietää, vaikka ssamat koneet olisivat olleet
särkemässä Ollin kelloa.

Mutta kyllä Kuopiokin sai osansa. Talvisodassa kaupunkia pommitettiin
ankarasti ja 3.2.1940 pommituksissa sai surmansa 37 ihmistä. Näistä
varmaankin suurin osa kuoli täysosumasta, joka tuli Snelmannin puiston
sirpalesuojaan. Olen kaupungin historian tutkimuksessa vielä sen verran
alussa, että uhrien tarkkaa lukumäärää en ole saanut selville, mutta
saattaa olla, että tapaus oli Talvisodan tuhoisin siviileihin kohdistunut
pommi-isku. Mainittakoon, että päivää ennen väestösuojan tuhoamista
viholliskoneet osoittivat hämmästyttävä tarkkuutta ja pudottivat
parikymmentä pommia pieneen Valkeisen lampeen; senkin teon motiivi on
selvittämättä.

Jatkosodassa Kuopio säästyi aika hyvin. Ainut pommitus tapahtui heti sodan
alkupäivinä ja sen seurauksena Hallmanin Sampo-rullatehdas paloi.
Kerrotaan, että kauppaneuvos Lauri Hallman, jolla oli poliittisia suhteita
Englannin johtoon, lähetti suoraan Churchillille sähkeen: ”Kuopijota ei
sua ennee pommittoo, Hallman:” Ja se sähke tehosi, Kuopiota ei enää
pommitettu.

Ylhäällä on kuva Tuomiokirkon vieressä olevasta lyhtypylvästä, joka
muistuttaa ylöspäin tähyävää ohikulkijaa Talvisodan tapahtumista, sirpale
on melkein katkaissut tolpan. Liekö saman pommin sirpale,  joka tappoi
vestösuojallisen ihmisiä.

Kommentit (0)

Kuopion kallein valtuutettu        11.02.2008, 19:40

Ennen sotia Kuopio oli niin pieni kaupunki, että asukkaat tunnettiin
lisänimistä. Oli Ruumis-Riekkinen, Pulla-Pitkänen, Kohtelias-Korhonen,
Lumppu-Savolainen ja Köyhä-Itkonen. Ja Kupsin kantava voima oli
Ahtaanpaekan-Ana Kostiainen, jonka lempinimen alkuperää olen joskus salaa
miettinyt. Nykyään lisänimiperinne näyttää häviävän ainakin politiikan
ulkopuolelta. Politiikasta ehkä muistetaan vielä Valco-Sorsa, Gradu-Vilen
ja Neliveto-Surakka.

Tämän nimiasian muistin, kun aloitin uuden kotikaupunkini historian
opiskelemisen lukemalla entisen valtuuston puheenjohtaja Matti Karttusen
kaksi omakustannetta nimiltään Kallan vintiltä valtuustotalolle ja
Lapinlinnankatu. Lapinlinnankadulta nuo ensimmäiset nimet onkin poimittu.
Matti Karttunen väittää, että hänet tunnetaan ennen kaikkea Kuopion
kalleinpana valtuutettuna.

Jos edellinen kotikaupunkini Heinola tunnettiin siitä, että siellä
oli asukaslukuun suhteutettuna eniten anniskelupaikkoja, niin Kuopio
muistetaan maamme johtavana hallikaupunkina. Ja yhden hallin rakentamista,
olisikohan se ollut maamme ainut pesäpallohalli (kansainvälinen kilpailu
ei tainnut sitä vaatia), urheilumies Karttunen vastusti. Ja kallishan se
oli. Aluksi sen arvioitiin maksavan huikeat 10 miljoonaa ja Karttunen
valitti asiasta. Hanketta saatiinkin lykättyä niin pitkään, että lopulta
laitos maksoi 100 miljoonaa. Niinpä mies uskoo olevansa kaupungin kallein
valtuutettu.

Karttusen luotettavat poliittiset muistelmat ovat kiitettävän
tasapuoliset, sillä mies haukkuu tasapuolisesti kaikki kaupungin johtavat
virkamiehet. On se muuten kumma, miten vahvat ja hyvät kunnallispoliitikot
epäonnistuvat herravalinnoissa. Ehkä toiseksi eniten arvostellaan
kirjoissa kanslianeuvos Heikki Viitalaa ja eniten kaupunginjohtaja Kari
Häkämiestä. Tosin Häkämiehestäkin löytyy yksi myönteinen asia.

Nimittäin kun kaupungin vahvamies Heikki Viitala Häkämiehen johtajakauden
alkupäivinä saapastelee kutsumatta uuden johtajan huoneeseen mukanaan
ehdotus muutaman ystävyyskaupunkimatkan järjestämiseksi, palauttaa tuore
esimies kanslianeuvoksen ojennukseen. ”Mikä, mikä mies te olette. Millä
oikeudella te tulette huoneeseeni ilman että minä olen teitä kutsunut.
Ulos, ulos ja heti. Tänne tullaan vasta kun minä pyydän,” väittää Matti
Karttunen Kari Häkämiehen huutaneen.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        601-605 / 715        Seuraava sivu >>

Kohta kaikki rikkaita        10.02.2008, 16:03

Osa kiinalaisista oli esittämässä akrobatiaa ja sikäläisiä kansantanhuja
Kuopion torilla. Kerrankin minulla oli tilaisuus tiedustella maan oloja
tuntevalta Kiinan  kalataloustilannetta. Kertoivat, että väestö on persoa
kalalle ja tällä hetkellä ahvenkilosta saa viisi euroa ja lohesta kympin.

Suomen merialueelta kalaa pyydetään ihan tehokkaasti, muistaakseni 100
miljoonaa kiloa vuodessa, mutta maassamme on 30.000 neliökilometriä
järviä, joista ei pyydetä juuri mitään ja jos lasketaan vuotuistuotoksi 20
kiloa hehtaarilta, voidaan järvistä viedä Kiinaan 60 miljoonaa kiloa
kalaa. Tosin eihän meiltä enää löydy pyytäjiä, jos ei ole selkävikaa niin
on kala-allergia. Mutta vuokrataan kalastusoikeudet kiinalaisille.
Kaukoidästä löytyy ahkeraa väkeä. Eräskin talonpoika lensi Suomeen ja
keräsi mustikoita 201 kiloa päivässä.

Saaliin kuljetus Kiinaan ei ole mikään ongelma. Konttialus tuo
lenkkitossut sieltä tänne 20 sentillä. Todennäköisesti se palaa
nykyään tyhjillään takaisin, mutta tulevaisuudessa kuormana on
kalakukkoja. Kalakukko on nerokas säilöntätapa, ehkä se on maailman
ensimmäinen säilykepurkki.  Toisin kuin luullaan keksintö ei ole
savolainen, vaan muinaiset esi-isämme toivat 30-vuotisesta sodasta
sotasaaliina Sysmään saarnastuolin ja savoon kalakukkoreseptin. Kalakukko
on muuten saksaksi kalakakku, siinä selitys kummalliseen nimeen.

Yllä olevassa sekavassa kuvassa on menossa jokin lohikäärmetanssi.
Jotenkin kalakukko ja lohikäärme ovat sukulaiselukoita ja sopivat samalle
torille.

Kommentit (0)

Punikkikenraalit        09.02.2008, 17:28

Kuten eilen kerroin oli viipurilainen puuseppä Hägglund työväenliikkeen
miehiä. Sekä hänen pojastaan että pojanpojastaan tuli
kenraaleita. Nykyisen puolustusvoimain komentaja Kaskealan toinen vaari
oli punikki. 100-vuotiaaksi eläneen kenraali Väinö Valveen isä oli
Lappeenrannan työväenyhdistyksen rahastonhoitaja. Suojeluskunnan
pitkäaikaisen komentajan kenraali Lauri Malmbergin äiti oli tunnettu
vasemmistohenkinen kirjailija, jonka taisi jopa paeta Suomesta. Kirjailija
Veijo Meri muistaakseni kertoo jossain esseessään, että kuopiolaisen
työmiehen poika kenraali Kylmä-Kalle Heiskanen alkoi vanhoilla päivillään
käydä jopa jossain työväenyhdistysten tilaisuuksissa.

Matti Lackman paljastaa Jääkäriliikkeen historiaa käsittelevässä
kirjassaan, että kun syksyllä 1917 jääkäreiden keskuudessa suoritettiin
mielipidetutkimus heidän poliittisesta asennoitumisestaan, ilmeni, että
yli puolet ilmoitti olevansa sosialisteja. Asian tietenkin selittää
jääkäreiden silloinen surkea elämäntilanne Saksassa ja Venäjän
vallankumouksen vaikutus, mutta kyllä tutkimustulos on niin sen verran
nolo, ettei kumpikaan Sisällissodan osapuoli ole kehdannut siitä paljoa
huudella.

Kommentit (0)

Yhä sotasurmia        09.02.2008, 17:11

Kun Sotasurmatietokannasta ajetaan luettelo niistä uhreista, joiden
asuinkunta on ollut Suonenjoki, on tulos alla oleva.  Sieltä löytyy myös
henkilökortin mukaan vankilassa itsemurhan tehnyt Esa Kiiskinen, jonka
sukulaissuhteita ja yhteyksiä Kärkkäälään pohdin viime kerralla. Saattaa
olla, että vuonna 1919  vankilassa kuolleet hyvin helposti luokiteltiin
itsemurhaajiksi. Tapausta ei ole varmaankaan kovin tarkaan tutkittu.

Suonenjokea asuinkuntaan pitäneet sotasurmatut ovat seuraavat:

Haljainen Heikki 1898 24.10.1918 Suonenjoki Suonenjoki
Teloitettu HerranenJanne Aataminpoika Työmies 12.7.1893 13.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen
vankileirillä Herranen Kalle Aataminpoika Työmies 7.4.1889 18.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Herranen Juho Emil
Asarianpoika Maatyömies 10.8.1895 20.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio
Kuollut sairauteen vankileirillä Hänninen Aatu Eemil Työläinen 12.7.1888
1918 Valkeala Suonenjoki Kaatunut Jalkanen Emil Heikinpoika Maatyömies
2.1.1898 27.6.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen
vankileirillä JalkanenEsa Johannes Työmies 16.3.1893 23.7.1918 Suonenjoki
Suonenjoki Helsinki Kuollut vankileirillä Kervinen Pekka Työläinen
1.3.1884 29.7.1918 Pori Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä
vapauduttuaan Kesänen Aatu Jalmari Maatyömies 22.3.1894 17.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä KiiskinenEsa Aapelinp.
23.11.1919 Helsinki Suonenjoki Turku Itsemurha PartanenJohannes Juhonpoika
Sekatyömies 19.1.1900 24.8.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Tuomittu
kuolemaan Puranen Jaakko Jeremiaanpoika Puutyöntekijä 25.6.1886 21.2.1918
Muuruvesi Suonenjoki Leppävirta Ammuttu Sikanen Emil Juhonpoika Työmies
19.12.1891 28.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Leppävirta
Mestattu Sikanen Kalle Aukusti Työmies 1880 17.7.1918 Suonenjoki
Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Suihkonen Emil Villenpoika
Työmies 17.6.1894 22.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut
vankileirillä Tiitinen Aapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872
1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki Mestattu Vesterinen Ville
Työmies 1918 Suonenjoki Suonenjoki Mäntyharju Kaatunut

Mietin, että mistä ihmeestä olen saanut päähäni, että suonenjokelaisen
mansikanviljelyn tärkeä kehittäjä Tuomas Kiiskinen olisi ollut
punakaartissa. Muistelen, että kuulin asiasta suvun suurjuoksija Salamon
Könöseltä, joka poikasena oli Tuomaksen renkinä. Hän kertoi, että kapinan
aikaan ulkopaikkakuntalaiset suojeluskuntalaiset olisivat tulleet
kyselemään pisteaitaa tehneeltä Tuomakselta, että onko erästä Tuomas
Kiiskistä näkynyt  kylällä. Tuomas oli tarinan mukaan vastannut ihan
rehellisesti, ettei hän ole sellaista miestä nähnyt. Ilmapiiri oli siihen
aikaan sellainen, että vastaus oli hyvin viisas mansikanviljelyn
tulevaisuutta ajatellen. Ilmeisesti tapaus myös kannusti miestä Amerikan
matkalle.

Muuten Tuomaksen tyttärestä liikuntatieteen professori Anja Kiiskisestä,
kertoo itse entinen Eu:n korkein upseeri Gustav Hägglund muistelmissaan.
Anja on hänen kavereitaan ja sehän sopii historiallisista syistä. Jos
Tuomas oli punakaartissa, niin kenraalin vaari oli maamme ruotsinkielisen
työväenliiton puheenjohtaja satakunta vuotta sitten.

Kommentit (0)

Vielä sotasurmista        07.02.2008, 21:51

Eilisessä jutussani oli luettelo suonenjokelaisista Sisällissodan
sotasurmista. Kaksi nimeä sieltä näyttää puuttuvan eli yksi Korhonen ja
yksi Könönen. Esa Korhonen kuoli nälkään Kuopion vankileiriltä
vapauduttuaan Pirttiselän pysäkillä ja Könönen menetti henkensä
jonkinlaisen vahingonlaukauksen uhrina. Kahden suonenjokelaisen nimen
puuttuminen panee miettimään, mitenkä paljon koko valtakunnan
mittakaavassa nimiä vielä puuttuu. Todennäköisesti varsinkin surmattujen
venäläisten lukumäärä on vielä puutteellinen.

Luettelosta kannattaa huomata suonenjokelainen työmies Kalle Elis Kallen
poika Närhi, joka kuoli Kuopion vankileirillä. Hänen täyskaimansa Kalle
Elis Närhi, ja vieläpä Kallen poika, joka on sukulaismies, asuu
Kärkkäälässä tälläkin hetkellä, mutta ei tietääkseni ole mitään sukua
vankileirillä menehtyneelle kaimalleen.

Jos sotasurmaluettelosta tutkii henkilöitä syntymäkunnan perusteella,
löytyy sieltä vielä Suonenjoella syntyneen Esa Kiiskisen nimi. Hänen
kerrotaan  hirttäneen itsensä Kakolan vankilassa vuonna 1919.
Henkilökortti, jota en nyt saa tähän kopioitua, ei kerro enempää
tapauksesta; ei edes sitä, miten hän osallistui sotatoimiin. Olisi
kiinnostava tietää, oliko Esa Kärkkäälän Kiiskisiä, vaikkapa Aaron ja
Tuomaksen veli.

Ainakin epäilyäni tukee se, että olen Oiva Korhosen kirjasta lukenut,
ettei nimismies suostunut poliittisista syistä myöntämään
teurastaja-Aarolle lupaa pienoiskivääriä järeämpään aseeseen. Niinpä Aaro
joutui ”sian pesussa” piukauttamaan asiakkaansa pinskalla.  Pohjimmiltaan
Aaro oli lempeä mies ja teurastamisen sijasta hän aina puhui vain sian
pesemisestä.

Tietääkseni Tuomas Kiiskinen, jolla on merkittävä asema pitäjän
mansikanviljelyn kehittämisessä, kuului punakaartiin ja pakeni sodan
jälkeen Amerikkaan. Sieltä hän palasi rahamiehenä ja osti itselleen
Halolanmäeltä talon, jolle annettu nimi ”Petos” ehkä jotenkin kuvaa sitä,
ettei  kiinteistökauppa ainakaan ostajan mielestä ihan putkeen mennyt.
Mutta hyvin Petoksen tilalla mansikka kasvoi.

Kommentit (0)

Lempyy 5.2.1918        06.02.2008, 21:51

Tasan 90 vuotta sitten tapahtui Suonenjoen Lempyyn kylällä kauheuksia,
jotka saavat meitä ymmärtämään myöhempiä Balkanin ja Ruandan
tapahtumia. Torppari Aapeli Tiitisen johtama punakaartilaisosasto surmasi
silloin lempyyläisen suojeluskuntajohtajan maanviljelijä  Pekka Sikasen
sekä rautalampilaisen kaupanhoitaja Topias Tolsan ja maanviljelijä Kalle
Bergin.

Viimeisessä Sisä-Savon Sanomissa on tapauksesta pitkä juttu ja lisätietoa
löytyy myös netistä seuraavasta
osoitteestahttp://www.nyyssonen.info/historia_index.htm#veljessota 
. Netissä oleva tarina eroaa jonkin verran lehtijutusta.

Tiitinen ammuttiin noin kuukausi myöhemmin Suonenjoen hautausmaalla.
Mainittakoon, että surmattu suojeluskuntajohtaja Pekka Sikanen on
tietääkseni. Heinolan entisen kaupungininsinöörin isovaari.
Kaupungininsinööri on Heinolan kaupunginvaltuustossa Vasemmistoliiton
listoilta. Niin muuttuu maailma.

Suomen Sotasurmat tiedostosta olen kopioinut alla olevat Suonenjoelle
liittyvät Sisällissodan hengenriistot.

Suonenjoella kirjoilla olleet surmatut:
Kuolintapa Haljainen Heikki 1898 24.10.1918 Suonenjoki Suonenjoki
Teloitettu Herranen Janne Aataminpoika Työmies 12.7.1893 13.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen
vankileirilläHerranen Kalle Aataminpoika Työmies 7.4.1889 18.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Herranen Juho Emil
Asarianpoika Maatyömies 10.8.1895 20.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio
Kuollut sairauteen vankileirillä Holopainen Aapeli Heikki Torppari
7.7.1893 24.9.1918 Suonenjoki Helsinki Kuollut vankeudessa Jalkanen Emil
Heikinpoika Maatyömies 2.1.1898 27.6.1918 Suonenjoki Suonenjoki Kuopio
Kuollut sairauteen vankileirillä Jalkanen Esa Johannes Työmies 16.3.1893
23.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Kuollut
vankileirillä Kesänen Aatu Jalmari Maatyömies 22.3.1894 17.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuopio Kuollut vankileirillä Kinnunen Kalle
Kustaavanpoika 21.2.1885 16.7.1918 Suonenjoki Tammisaari Kuollut
vankileirillä Koivistoinen Esa Taavinpoika 8.9.1896 1.8.1918 Suonenjoki
Hausjärvi Kuollut sairauteen vankileirillä Laitinen Emil Justinanpoika
Sekatyömies 15.7.1888 9.7.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen
vankileirillä Luostarinen Lauri Pekanpoika Työmies 12.5.1888 13.8.1918
Suonenjoki Viipuri Kuollut vankileirillä Markkanen Kalle Työmies 12.3.1896
13.7.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut sairauteen
vankileirillä Nenonen Pentti Juhonpoika 17.9.1880 24.7.1918 Suonenjoki
Viipuri Kuollut nälkään vankileirillä Närhi Kalle Elis Kallenpoika Työmies
14.11.1897 19.7.1918 Suonenjoki Rautalampi Kuopio Kuollut sairauteen
vankileirillä Paananen Kalle Aukusti Katinpoika 21.4.1878 8.7.1918
Suonenjoki Tammisaari Kuollut vankileirillä Partanen Johannes Juhonpoika
Sekatyömies 19.1.1900 24.8.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki Tuomittu
kuolemaanRaatikainen Juho Pekanp. 3.1.1862 16.9.1918 Suonenjoki Tammisaari
Kuollut vankeudessa Sikanen Pekka Maanviljelijä 19.6.1886 5.2.1918
Suonenjoki Suonenjoki Murhattu Sikanen Emil Juhonpoika Työmies 19.12.1891
28.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Leppävirta Mestattu Sikanen Taavetti
Juhonpoika Maatyömies 4.1.1884 7.8.1918 Suonenjoki Kuopio Kuollut
sairauteen vankileirillä Sikanen Kalle Aukusti Työmies 1880 17.7.1918
Suonenjoki Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan Suihkonen Emil
Villenpoika Työmies 17.6.1894 22.7.1918 Suonenjoki Suonenjoki Helsinki
Kuollut vankileirillä TiitinenAapeli Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872
1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki Suonenjoki MestattuVainikainen Fredrik Juho
Maanviljelijä 30.1.1877 24.3.1918 Suonenjoki
Vahingonlaukaus Vesterinen Ville Työmies 1918 Suonenjoki Suonenjoki
Mäntyharju Kaatunut

Suonenjoella surmatut:

Berg Kalle Edvard Maanviljelijä 16.10.1893 5.2.1918 Rautalampi Suonenjoki
Murhattu Kervinen Pekka Työläinen 1.3.1884 29.7.1918 Pori Suonenjoki
Suonenjoki Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan SikanenPekka Maanviljelijä
19.6.1886 5.2.1918 Suonenjoki Suonenjoki Murhattu Tiitinen Aapeli
Aapelinpoika Maanviljelijä 30.11.1872 1.3.1918 Suonenjoki Suonenjoki
Suonenjoki Mestattu Tolsa Topias Kaupanhoitaja 31.1.1890 5.2.1918
Rautalampi Suonenjoki Kaatunut

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        606-610 / 715        Seuraava sivu >>
Saha        05.02.2008, 18:23

Kärkkääläisten työhulluus ei päättynyt edellisessä jutussa kerrottuihin
työmestaruuskisoihin. Joskus 50-luvun alkuvuosina olivat isäni Toivo
Koivistoinen ja naapuri Esko Sikanen, muuten  näyttelijä Taisto
Reimaluodon setä, mukana metsätyömiesten SM-kisoissa Vierumäen kankaalla.
Tietääkseni tapahtumapaikalle mentiin Kauppisen Sulon autolla.

Ja kovia ukkoja kotikylältä löytyi vielä silloinkin. Ensimmäisen
kisapäivän jälkeen isäni oli toisena ja Sikasen Eskokin ihan
kärkiporukoissa. Seuraava yö oli vietetty urheiluopiston tiloissa ja
silloin siellä oli kuulemma vietetty ns. hauskaa elämää. Senhän saa
arvata, kun satakunta sodassa hengissä selvinnyttä nuorta riuskaa metsuria
maamme metsäkämpiltä pääsee vähän temmeltämään.

Mutta muita juopuneita tapahtumapaikalla ei ollut näkynyt kuin
radioselostaja Pekka Tiilikainen. Pekkakaan ei ollut mikään vesipoika.
Hänen elämänkerrassaankin kerrotaan, että radion talouspäällikkö oli
Chamoniin olympialaisten jälkeen esittänyt hieman kritiikkiä pääselostajaa
kohtaan, koska hänen selostuskopistaan oli kisojen jälkeen mukamas
löytynyt 32 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä
syytteistä – hänen mukaansa pulloja piti olla 33. Asia tarkastettiin ja
todettiin Tiilikaisen hallitsevan tilastot, kuten kunnon urheilumiehen
pitäkin.

Vierumäen hakkuukisoissa Sikasen Esko sijoittui toiseksi ja isäni oli
viides. Voittajan nimeä en muista, mutta epäilen, että hän varmaankin oli
kuuluisa Vihtori Kirppu. Mies joka on pääosassa vuonna -43 valmistuneessa
työtehoseuran opetuselokuvassa ”Vauhtia metsätöihin”. Tässä raskaasta
ja kuluttavasta työstä kertovassa elokuvassa ei mainita mitään burn
outista tai muusta työuupumuksesta.

Isäni palkinto oli tuo kuvan esittämä yhdenmiehenjusteeri, jolla ei
varmasti tee mitään. Katiska-avantoja sillä pystyy joten kuten sahaamaan.
Lienee muuten maailman ainut yhdenmiehenjusteeri, sellaista en nähnyt edes
metsämuseo Lustossa, vaikka siellä muuten oli kaiken maailman tilpehööriä.

Kommentit (0)

Työmestaruuskilpailut        04.02.2008, 20:01

Kilpailuhenkistä on Kärkkäälän väki. Tässä valitettavan epäselvässä
kuvassa poseeraavat joskus 1930-luvulla Kärkkäälän ojankaivuu- ja
kehruukilpailujen osanottajat. Tapahtuman vastuullinen järjestäjä
maantalousohjaaja Nyyssönen erottuu kravatista. Lisäksi tunnistan mummoni
Hildan ja hänen veljensä Kalle Närhin. Iso musta mies takana oikealla on
Kalle Karttunen, joka oli silloin kylällä työmiehenä. 40-vuotta myöhemmin
hän vielä osoitti ainoana kirkonkyläläisenä solidaarisuutta
potkupallojoukkueellemme pitäjän nappulaliigassa. Kun hävisimme, huusi
poispäin kävelevä Kalle riemuitsevalle yleisöllle, että ”mänkeepäs
Kärkkäälään talavella, niin ette pärjee”. Ja oikeassahan tämä vanha viisas
mies olikin.

Työmestaruuskilpailujen tulokset eivät ole syöpyneet kylän kollektiiviseen
muistiin, vaikka aihetta olisi. Kyllähän taitava kehrääjä ja ojankaivaja
on yhteiskunnalle arvokkaampi yksilö kuin joku pitkälle alkoholisoitunut
mäkihyppääjä tai epärehellinen ampumahiihtäjätär. Miksi ihmeessä
olympiakisojen kilpailulajeja ei radikaalisti uudisteta – jostain
kaksoistrapista, villikarjunnasta tai takaperin uinnista voitaisiin luopua
kehruun, ojankaivuun tai vaikkapa halonhakkuun saamiseksi
kisaohjelmistoon. Mainittakoon, että halonhakkuun Suomenmestari on nykyään
entinen 50 km:n hiihdon mestari Antti Ticklen; Mietaa ei pärjännyt ja hän
joutui siirtymään politiikkaan.

On muuten tuhannen vuoden kuluttua ulkoavaruudesta autioituneelle
maapallolle saapuvilla satunnaisilla matkailijoilla ihmettelemistä, kun ne
yrittävät keksiä, mikä on Salpausselän betonirakennusten tarkoitus.
Todennäköisesti niiden arvellaan olevan jotain uskonnollisia
kulttirakennelmia.

Kommentit (0)

Haukipilkillä        03.02.2008, 15:10

Kyllä on mualimankirjat sekasi. Kaksi viikkoa sitten Kärkkäälässä oli
täysi syksy. Nyt oli kevättä ilmassa ja rinnassa. Talitintti lauloi ja
hauki iski pilkkiin. Ennen tähän aikaan vuodesta pilkittiin korkeintaan
matikoita.

Petäisen pohjoispää on maailman huonoin pilkkijärvi. Eihän siellä ole
vettä enimmiltään kahta metriä, joten talvisin kaloilla on varmaan tukalat
oltavat, sillä jään alla ei ole vettä paljon. Petäisen pohjoispäästä saa
pilkillä ahvenia kerran kymmenessä vuodessa ja silloinkin ihan
loppukeväästä, kun lumi on sulanut jäältä.

Nyt kävin ihan piruuttani kokeilemassa Lidlistä 3,90 € maksanutta settiäni
ja hämmästys oli suuri, kun heti ensimmäisest avannosta 10 sekunnin
jälkeen nousi puolikiloinen hauentuppi. Nyt maamme kaikkien oikeiden
kalamiesten kannattaa tulla tänne haukipilkille. Korostettakoon sitä, että
joku vuosi sitten Petäisestä saatiin 14,5 kiloinen ja yli kymppikiloiset
ovat tavallisia.

Itse olen tottunut siihen, että loppukeväästä haukia saa koukuilla ja
pilkilläkin olen onnistunut, mutta helmikuun alussa tästä järvestä ei ole
koskaan saatu mitään. Kuvan hauen mielestä nyt on sitten kevät.

Kommentit (0)

Pieni punainen shakkitietokone        02.02.2008, 14:15

Olen hyvin vihainen. Eilen ostamani Heinolasta kertovan kirjan
innoittamana yritin löytää hyllystäni lääkäri Juhani Hartikaisen
omakustannetta ”Pieni punainen shakkitietokone”. Kirja ilmestyi kymmenisen
vuotta sitten ja se luotasi heinolalaista elämänmuotoa niin syvältä, ettei
se tainnut olla myynnissä montaa päivää paikallisissa kirjakaupoissa.
Niinpä hyllystäni kadonnut kappale on kulttuurihistoriallisesti
korvaamattoman arvokas.

Sen asian esimerkiksi muistan kirjasta, että kirjoittaja alkoi epäilemään
paikallisilla poliiseilla olevan jotakin häntä vastaan, koska hänet
pysäyteltiin vähän väliä liikenteessä – asia taisi kirjan mukaan liittyä
jotenkin tuleviin kunnallisvaaleihin, joissa päähenkilö oli ehdokkaana.
Niinpä kerran palatessaan iltamyöhällä kotiin reissulta, jonka aikana
poliisit tarkistivat hänen ajokuntonsa liian monta kertaa, tarttui
kirjoittaja kauhtuneena puhelimen luuriin puolilta öin ja ilmoitti
poliiisilaitokselle lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Olen lopettanut autoilun
tältä päivältä.”

Monien älykkäiden ihmisten tavoin Hartikainen harrastaa shakkia. Kerran
maailmanmestari Anatoili Karpov pelasi Mikkelissä yhtäaikaa 12 alan
amatööriharrastajaa vastaan. Luonnollisesti Hartikainenkin oli mukana
turnauksessa. Noin 30. siirron jälkeen Hartikainen tunnusti realiteetit,
nousi ja kätteli maailmanmestari Karpovia sanoen: ”Olit parempi tällä
kertaa”. Kirja ei muistaakseni kerro asiaa, mutta luulen, että Anatoli
Karpov katsoi Juhani Hartilaista mietteliään näköisenä.

Kommentit (0)

Maailman halvin kirja        01.02.2008, 21:01

Suomalaisessa kirjakaupassa oli myynnissä kokonainen pino maailman
halvinta kirjaa. Ilkka Pitkäsen Soutaja-romaanin pehmeäkantinen
versio maksoi 0,50 €. Olen lukenut sen jo parikymmentä vuotta sitten eikä
se ole niin huono, mitä hinnasta voisi päätellä.

Nuori vankilasta vapautunut tapa rikollinen anastaa veneen ja soutelee
kolme kuukautta ilman päämäärä Suomenlahdella, varastelee ruokansa,
miettii ja katselee maailman menoa. Eräältä mökiltä hän löytää insinööri
Niilo Palanderin päiväkirjat, joiden avulla sukelletaan tämän mm.
Heinolassa vaikuttaneen miehen elämään 1920-luvulla. Mainittakoon, että
Niilo Palanderin suurena haaveena on päästä Heinolan
kaupungininsinööriksi. Päiväkirjat vaikuttavat niin aidoilta, että pitäisi
selvittää, onko Niilo Palander todella vaikuttanut pahellisessa ja
intohimoja kuohahtelevassa Heinolan kaupungissa.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        611-615 / 715        Seuraava sivu >>

Strykiiniä        31.01.2008, 20:47

Variksen tapauksen masentamana otin kirjahyllystäni olympialaisten
historiasta kertovan Karo Hämäläisen teoksen Ateenasta Ateenaan, koska
ennen urheilu oli mielestäni jotenkin arvokkaampaa toimintaa. Tosin sattui
ja tapahtui silloinkin.

Esimerkiksi vuoden 1904 St Louisin kisoissa saapui maratonin juhlittuna
voittajana maaliin Fred Lorz. Presidentti Rooseveltin tytär ehti jopa
seppelöimään hänet.  Sitten paljastui, että mies oli ajanut melkein koko
matkan autolla ja kilpailun johto säälimättä diskasi suorituksen ja asetti
hänet elinikäiseen kilpailukieltoon. Kilpailun jury ei näköjään ymmärtänyt
vanhaa savolaista viisautta, jonka mukaan hullu töitä tekee, viisas pääsee
vähemmälläkin.

Hylätyn voittajan saapumisen jälkeen seuraavaa juoksijaa jouduttiin
odottelemaan hyvin pitkään, sillä kilpailun viralliselta voittajalta kului
matkaan lähes 3,5 tuntia. Todellisen kultamitalimiehen aika oli siis
surkea. Mutta ei ihmekään, koska maratonsankari Thomas Hickin
valmennusryhmä syötti hänelle matkan varrella strykiiniä piristääkseen
voipunutta kilometrinnielijää.

Itse en ole varma siitä, piristikö strykiini juoksijaa, sillä kyseinen
kemikaali tunnettiin nuoruudessani Suonenjoen Kärkkäälän kylällä
tehokkaana ketunmyrkkynä. Muistelen, että naapurissa asunut laulaja Erkki
Junkkarisen eno Viljami Vepsäläinen kertoi, että kerran nuorena miehenä
hän oli tehnyt oikein herkullisen syötin ketulle ja käsitellyt makupalan
nimen omaan tällä strykiinillä. Viljami oli puskasta salaa seurannut,
kuinka kettu oli tullut, nielaissut syötin, karjaissut kerran ja siihen se
oli sitten jiänyt.

Tämän tapauksen on täytynyt sattua Viljamin nuoruudessa, koska aikamiehenä
häneltä räjähti haulikko silmille ja siinä meni melkein koko näkö. Tosin
puolisokeus ei ollut Viljamin metsästysharrastuksen este vaan korkeintaan
hidaste. Kerrankin hän ampui meidän pihakuusesta oravan. Liipaisimesta
veti Viljami, mutta tähtääjänä ja tulenjohtajana toimi isäni.

Kommentit (0)

Turve – kotimainen energianlähde        31.01.2008, 07:56

Muistelen, että koulussa oli tasan kaksivaihtoehtoa
ainekirjoitustunneilla. Ensimmäinen aihe oli ”metsiemme mätänevät
miljoonat” ja toinen ”turve – kotimainen energianlähde”. Metsiemme
mätäneviä miljoonia olen jo käsitellyt aiemmin, niispä vuorossa on nyt
turve.

Numerohulluna ihmisenä kaivoin netistä lisätietoa edellisessä jutussa
kerrotusta Isonevan turvetuotantoalueesta. Se on suuruudeltaan 1,2 km2 ja
keskimäärin turvetta on 2,7 metrin paksuudelta. Se ei ole kovin syvä suo.
Kuuluisa Konnunsuo on 10 metrinen ja Indonesiasta löytyy 40 metriä syviä
rämeitä. Kuitenkin Isonevasta riittää nykyisellä alueella nostettavaa
vielä 20 vuodeksi.

Jos tämän turvealueen energiasisältö muutettaisiin öljyksi, tulisi siitä
1,5 metriä syvä hehtaarin suuruinen öljylampi. Ja niinhän siinä tulee
käymään, että maamme suot muutetaan öljyksi autokansan tarpeisiin. Vaikka
turve lasketaan vain hitaasti uudistuvaksi luonnonvaraksi, syntyy nykyään
uutta turvetta kahdeksan kuutiota vuodessa jokaista Suomalaista kohti. Se
tarkoittaa laskujeni mukaan 400 litraa bensaa. Jos koko maamme nykyään
kuluttama energia tuotettaisiin turpeesta, riittäisi se pilliklubi-5
askini kannen mukaan 300 vuodeksi.

Puuta kasvaa suomalaista kohti 18 kuutiota vuodessa ja se merkitsee peräti
3000 öljylitraa energiaa meitä jokaista kohti. Keskimäärin me kuitenkin
kulutamme vuodessa 6000 litraa. Jos unohdetaan  vuotuinen kasvu ja lyödään
lihoiksi kaikki metsät, niin sitä iloa riittäisi 30 vuodeksi.

Olen tarkoituksella unohtanut ilmakehän hiilitasapainon. Töistä
kävellessäni laskeskelin, että ilmakehässä on hiiltä 30 tonnia maapallon
jokaista ihmistä kohti. Ihmisen sinne tuottamaa ylimääräistä saastaa siitä
on 10 tonnia. Jotta se imaistaisiin sieltä pois kuljeskelemasta,
tarvittaisiin 10 aaria hyvää metsää jokaista ihmistä kohti. Siis kannattaa
kuitenkin istuttaa se omena puu, vaikka se ei riitäkään, sillä alustavan
suunnitelmani mukaan niitä pitäisi istuttaa 40.

Muistelen, että peltoa on vielä keskimäärin ainakin 30 aaria meistä
jokaisella. Siitä siis pitäisi muuttaa kolmannes omenantuotantoon. Luulen,
että omenatarha on  kalorintuottajana samansuuruisen viljapellon luokkaa.
Näyttä siis vahvasti siltä, että ratkaisin työmatkallani sekä
kasvihuoneilmiön, ihmiskunnan ruokahuollon ja kansantalouden energian
saantiongelman.

Vai olikohan se sittenkin Heinolassa kasvanut tieteiskirjailija Risto
Isomäki, joka vie kunnian tästä asiasta. Tosin hänkin on sen idean
lainannut Afrikan neekereiltä. Nimittäin niissä Afrikan osissa, joissa
ihmiset ovat saaneet elää rauhassa, ovat metsät alkaneet lisääntymään,
koska väki on hoksannut puiden kasvattamisen olevan ratkaisu sekä ruoka-
että energiaongelmaan.

Kommentit (0)

Suojärvi        29.01.2008, 19:31

Suojärvi ei ole erityisen kaunis järvi, ei varsinkaan tammikuussa 2008,
jolloin ilmastonmuutos painoi jo päälle täyttä häkää. Toisaalta kauneus on
katsojan silmissä ja saas nähdä, koska joku huomaa suorantojen kauneuden
ja alkaa rakentamaan rantasaunaa. Muistaakseni ei ole montaa sataa vuotta
siitä, kun ihmiskunta tajusi vuorten kauneuden.

Suojärvi ei ole myöskään erityisen hyvä kalajärvi, vaikka onkin viime
vuosina kehittynyt tässä suhteessa. Nimittäin rannan läheltä on alettu
nostaa turvetta ja se on lisännyt veden ravinteita ja samalla myös
kalakanta on kasvanut. Tosin Askolan Olli taitaa olla kylän miehistä
ainoa, joka jaksaa, kykenee ja ehtii sinne kalalle. Ja hyvin on kuulemma
kala liikkunut ja käynyt katiskaan.

Mikäli alueen turvetuotantoa laajennetaan, insinöörin kannattaa tietää,
että turpeen lisäksi suoltaa pystyy nostamaan myös pommeja. Loppiaisena
-40 voittamattoman puna-armeijan koneet nimittäin raivoisasti pommittivat
tätä varmaankin jostain käsittämättömästä syystä strategisesti tärkeäksi
katsottua aluetta. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta Olli Koivistoisen
seinä kello vaurioitui lievästi pudottuaan seinältä. Tietääksen
parikymmentä noin 250 kiloista suutariksi jäänyttä räjähdyspommia pitäisi
olla suon syvyyksissä.

Pöngän Veikko tiesi kertoa, että joku vuosi sitten eräs utelias
oli miinahavaran kanssa tutkinut maastoa ja sirpaleita sieltä vielä oli
löytynytkin, mutta suutarit ovat tietenkin piileskelleet liian syvällä.
Veikko esitti myös ajatuksen, että Kakkisen salolle tulisi merkitä
jonkinlainen opastettu vaellusreitti. Siinäpä kehittelemisen arvoinen idea
kyläaktiiveille.

Pommikuopat olisivat tietenkin yksi nähtävyys, mutta onhan siellä
muutakin, mm. Salon Ollin tietääkseni 1700-luvulta oleva mökki, Ollin
muistokivi, käpykaartilaisten korsun paikka, miilunpolttopaikka,
malminnostopaikka, uittoon ja savotoihin liittyviä asioita, Töyrsuar,
Kivijärven vuoren maisemat, Hoikan kota ja eiköhän se kylän ensimmäinen
merkittävä teollisuusinvestointi eli poliisien seulaksi ampuma
pontikkatehdas vielä löydy jostain.

Kommentit (0)

Juho        28.01.2008, 19:36

Eilen Helsingin Sanomat teki valtakunnan kuuluisuuden suonenjokelaisesta
sahatyömies Juho Kontisesta, josta tuli kansalaissotamme ruumiillistuma.
Tapauksen selitys on se, että toimittaja Teija Sutinen on hänen tyttärensä
tytär.

Juho Kontisesta tulikin mieleeni toinen punikki-Juho eli Juho Syrjä, josta
hänen poikansa Jaakko teki ylierinomaisen romaanisarjan, joka ilman muuta
pitäisi ottaa koulujemme opetusohjelmaan. Sen lukiessaan mukulat oppisivat
maamme historian ja lisäksi he oppisivat arvostamaan hyvinkirjoitettua
tekstiä.

Väinö Linna haastatteli Juho Syrjää hankkiessaan taustatietoa
Pohjantähti-sarjaa varten. Epäillään, että Juho Syrjä oli jonkinlainen
Akseli Koskelan esikuva. Muuten hupaisaa, että isä-Juhoa tai poika-Jaakkoa
ei juuri kukaan tiedä, mutta punk-yhtye Eppu Normaalin taas maamme
nouseva nuoriso tuntee. Yhtyeen keskeiset vaikuttajahahmot eli Martti ja
Pantse Syrjä ovat Juho Syrjän pojanpoikia.

Niin muuttuu maailma. Akseli Koskela kapinoi punakaartissa, mutta hänen
pojanpoikansa kapinoivat punkkareina. Ja se on hyvä se.

Kommentit (0)

V-1918        27.01.2008, 17:55

Taas on Suonenjoki hyvin esillä mediassa. Hesarissa on juttu Iisvedellä
vaikuttaneesta sahatyömies Juho Kontisesta. Hän on ajankohtainen, koska
päivälleen 90 vuotta sitten suomalaiset alkoivat lahdata toisiaan
kasapäihin. Kontinen saa kolmen sivun  jutussa edustaa tyypillistä
punikkia. Miehestä on lehdessä suuri nuoruuden valokuva ja täytyy surulla
tunnustaa, että peiliin katsoessani totesin, ettei minusta saa millään
ilveellä yhtä sivistyneennäköistä herrasmiestä, kuin tästä
sekatyömiehestä.

Kontinen vangittiin Viipurin verisen valtauksen jälkeen ja hyvällä onnella
hän selvisi hengissä vankileiriltä. Vapauduttuaan hän muutti Iisvedelle,
jonka sahoille myös entiset punikit huolittiin, koska parempiakaan
työmiehiä ei ollut saatavilla. Noista Kontisenkin elämään vaikuttaneista
Viipurin tapahtumista kirjoitti muuten Eino Koivistoinen 60-luvun alussa
kirjan Haavoittunut enkeli ja se taisi olla ensimmäinen romaani, joissa
noita hirveitä tapahtumia kuvattiin hävinneen osapuolen kannalta.

Sisä-Savo säästyi vuonna -18 suurimmilta raakuuksilta, koska rintamalinjat
kulkivat kaukana. Jostain luin, että kotipuolessani jopa jotkut
suojeluskunnat ja punakaartit tekivät vallan sopimuksia siitä, ettei nyt
tuttuja miehiä ruveta ampumaan. Olikohan se Vesanto, jossa yksissä tuumin
aseet teljettiin lukkojen taa ja avain annettiin puolueettomana
pidetylle kirkkoherralle. Rauha säilyikin siihen asti, kunnes paikalle
tulivat Kainuun sissit, jotka ensiksi haukkuivat paikkakunnan valkoiset
paskahousuiksi ja ryhtyivät sen jälkeen toteuttamaan lakia ja järjestystä.

Noissa Kainuun sisseissä palveli myös 17-vuotias tuleva presidentti Urho
Kekkonen,  Samat joukot toivat lain ja järjestyksen myös Varkauteen, jossa
järjestettiin  ns. Huruslahden arpajaiset; vangituista punikeista
ammuttiin noin joka kymmenes, enempää ei voitu, koska sahan toiminta olisi
vaarantunut. Muistelmissaan Kekkonen myös tunnustaa, miten hänen elämäänsä
on painajaisena varjostaneet tapahtumat Haminan valleilla. Tuolloin hän
oli johtamassa 10 siviilin murhaamista. Hän väittää, ettei muista oliko
hän ampumassa, mutta kyllä kai tuollainen asia pitäisi jäädä mieleen.

Kekkonen näyttää unohtaneen myös Iisalmen tapahtumat, ainakaan hänen
muistelmissaan ei niistä mitään mainita. Kirjailija Eino Säisä nimittäin
paljastaa eräässä kirjassaan, että Iisalmi oli kapinatalvena ihan
rauhallinen kaupunki siihen asti, kunnes Kekkonen ja muut Kainuun sissit
sinne saapuivat. Säisä paljastaa, että vanhoilla iisalmelaisilla olisi
paljonkin kerrottavaa tästä toimintatarmoisesta nuorukaisesta.

Muuten Kärkkäälän kylä taisi menettää sisällissodassa kaksi miestä.
Suojeluskuntalainen Vainikaisen Rietu ammuttiin hämäräperäisellä
vahingonlaukauksella ja Korholan, kylän isoimman talon poika, Esa kuoli
nälkään Kuopion vankileirillä. Karsikonmäellä Kärkkäälän naapurissa
ammuttiin kaukaisen sukuleiseni Simo Könösen isä puuluodilla. Varmaan
sekin oli jonkinlainen vahinko, tarinan mukaan naapuri sen teki, muttei
asiaan koskaan sanallakaan palattu. Vähän kauempana Lempyyllä punaiset
murhasivat maanviljelijä Pekka Sikasen ja samalla suunnalla teloitettiin
myös näyttelijä Taisto Reimaluodon vaarin veli, joka myös oli Sikasia.

Sisällissodassa menehtyi viimeisimpien tutkimusten mukaan noin 37.000
ihmistä tai ainakin näin Sotasurmat tutkimus meille kertoo. Kuitenkaan Esa
Korhosen ja Könösen Simon isän nimet  näyttävät edelleen puuttuvan
kuolleiden luettelosta. Kyllä ne pitäisi sinne lisätä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        616-620 / 715        Seuraava sivu >>
Nimiä ja kiiskejä        26.01.2008, 21:28

Vielä vähän kärkkääläisten sukunimistä. Monet sukunimistä pohjautuvat
etunimiin. Paanasia on kylällä ainakin kolme taloa. Paananen nimi on
luontevaa juontaa etunmestä Urbanus, joka on kansankielessä kääntynyt
muotoihin Orpana, Paanus ja Panu. Tosin paana takoittaa Lapissa myös
hammasta, tästä tulee ehkä Kuusamon Paanajärvi. Lapin kielessä on myös
etunimi Panne.

Laitisia on kylällä ollut 1500-luvulta lähtien. Laitinen kytketään Laitio
etunimeen, germaaninen henkilönimi on saanut myös muotoja Laitha, Laitu,
LaitheLaido, Lethu, Ledi. Etunimestä perityvät varmaan myös Matilaiset ja
Martikaiset. Matilaisten kantaisä lienee ollut Matti ja Martikaisten
Martti.

Rytkösiä on Kärkkäälässä kahta sukuhaaraa. Rytkönen-nimen taustalla on
germaaninen etunimi Hrodger. Sukunimeksi se on varmaankin tullut suvun
päämiehen etunimen mukaan. Skandinaavinen Rodhger on vääntynyt Suomessa
muotoihin rytkö, rytkyja rötkö.

Rosseja on paljon Italiassa, Peyton Placessa sekä Savossa. Rossi on ollut
alkujaan miehen etunimi ja Hankasalmen Kärkkäälän kylän Rossi Sikasen
jälkeläiset ovat ottaneet sen etunimekseen. Rossit ja Sikaset kääntyvät
siten sukulaisiksi kuten vaikkapa Kolehmaiset ja Markkaset.

Hyvöset ja Hyväriset polveutuvat muinaisesta hyvästä etunimestä ”Hyvä”.
Saas nähdä, koska tämä kannustava etunimi palaa taas kalenteriin.

Sen sijaan Kiiskinen, joka 1800-luvun lopulla oli vielä yleisimpiä
sukunimiä Savossa, ei olekaan etunimi, vaan pohjautuu jonkun kalastajan
kutsumanimeen. Ehkäpä joku karjalainen eränkävijä erikoistui tähän
maukkaaseen arvokalaan ja tämä ei sitten ole vitsi. Itsekin olen yhden
kiiskikeiton syönyt ja se oli hyvää.

Muistettakoon, että kun silloinen maapallon mahtavin mies Venäjän Tsaari
Aleksanteri III kruunattiiin tsaariksi, tarjoiltiin tilaisuuden pääruokana
kiiskilientä. Siihen aikaan suomalaiset löivät rahoiksi rahtaamalla
Pietariin tätä arvokalaa, jota sikäläiset söivät suurena herkkuna toisin
kuin meikäläiset.

Kommentit (0)

Rasismia        25.01.2008, 20:12

Pari päivää sitten käsittelin blogissani pääesikunnan tiedustelupäällikkö
Georgij Alafuzoffin näkemyksiä maailman tilanteesta. Olin silloin sitä
mieltä, että islamilaisen fundamentalismin koko syy ei ole pelkästään se,
että Länsimaat ovat toimineet Arabimaissa epäkristillisesti. Eipä
itsemurhapommittajia ole ilmaantunut jostain Kauko-Idästä, vaikka läntinen
maailma on käyttäytynyt myöskin siellä hyvin epäkristillisesti.

Epäilen, että käyttäytymiserojen syyt ovat syvällä kulttuurissa.
Kauko-Idän riisinviljelijät ovat tottuneet tekemään raskasta
pitkäjänteistä työtä jo tuhansien vuosien ajan, kun taas arabit eivät ole
kunnostautuneet tuotannollisessa toiminnassa. Kiinalaiset, korealaiset,
vietnamilaiset ja muut sikäläiset kansat tulevat kyllä vallan mainiosti
pärjäämään globalisoituvassa maailmassa, mutta en nyt keksi öljyn lisäksi
yhtään kulutustavaraa, joka kauppoihimme tulisi islamilaisesta maailmasta.

Ja lisää ilmettyä rasismia. Eero Paloheimon Tämä on Afrikka- kirja
kannattaa lukea ymmärtääkseen maailman menoa ja tullakseen kiukkuiseksi.
Paloheimo kiertää Mustan Afrikan kyliä löytääkseen toimivan huussin tai
kaivon. Mitkä muuten ovatkaan elämän kannalta tärkeämpiä asioita. Yhden
huussin hän löytääkin, mutta sekin on lukossa. En tosin ymmärrä, mitä
varastettavaa sieltä oikein löytyy. Kirjan luettuaan tulee tunne, että
afrikkalaisilla on vielä hyvin pitkä matka pohjoismaiseen
hyvinvointivaltioon.

En missään tapauksessa ole rasisti. Kyllä arabi ja afrikkalainen on ihan
yhtä arvokas ihminen kuin meikäläinenkin, mutta epäilen, että eräissä
kulttureissa tuotannollisen toiminnan  tai vaikka koulutuksen organisointi
on paljon vaikeampaa kuin jossain muualla. Ihan hyvin voi olla, ettei kyse
ole pelkästään perimästä. mutta vaikka syy olisikin ihmisen geeneissä,
niin olen sitä mieltä, ettei huono työ- tai koulumenestys tee ihmistä
toista arvottomammaksi. Tosin tulotasoon sillä voi olla vaikutusta tässä
globaalissa markkinataloudessa.

Kommentit (0)

Voi Kaisa!        24.01.2008, 18:08

Se on sitten tapahtunut, jota olen viikon ajan epäillytkin. Teksti-Tv:lle
on virtsanvärisin kirjaimin ilmestynyt, että Kaisa Variksen näytteessä on
epäselvyyksiä. Nyt ymmärrän, miksi viikko sitten Kaisan voittaessa
maailman cupin kisan Ampumahiihtoliiton johtaja nyyhkytti Suomen tytön
lykkiessä hevosen kenkää. Ei hän ilosta itkenyt, vaan surusta, harmista ja
pelosta.

Variksen näytteen kielletyistä aineista ei ole annettu tietoa, mutta
työpaikalla pojat epäilivät, että Kaisan virtsasta on löytynyt kusta. Itse
uskon, että kysymys ei ole ollut nopeutta lisäävästä aineesta, vaan
pikemminkin tarkkuutta parantavasta kemikaalista. Oikeastaan Kaisa
Variksen joukkuetoverin Kaisa Näkäräisen sukunimi jo antaa osviittaa
asiaan.

Nimittäin Tapio Rautavaara paljastaa muistelmissaan, että jo hän
syyllistyi urallaan dopingrikokseen. Ei tosin keihäsmiehenä vaan
jousiampujana. Kun hän oli voittamassa jousiammunnan
joukkuemaailmanmestaruutta, seisoi hänen vaimonsa suorituksen aikana
miehensä takana ja aina kun Tapsa tunsi lapansa alkavan täristä, pyysi hän
vaimonsa kisakassista ryypin – ja se auttoi. Nythän alkoholikin on
kielletty ampumaurheilussa, mutta miten on ampumahiihdossa? Kuka oli
Kaisan juottomies, juotattivatko pojat viattoman Kaisan?

Rautavaara oli muuten yleisurheilijana täysin raitis, mutta
viinansalakuljetukseen hän syyllistyi. Siihen aikaan viina oli Suomessa
halpaa ja Ruotsissa kallista – niinpä markkinamekanismi pyrki oikaisemaan
väristymän. Kun tunnetun keihäsmiehen nähtiin Ruotsin tullissa raahaavan
epäilyttävän painavaa jaloviinalastissa olevaa kassia, tiedusteli
sikäläinen tullimies kantamuksen sisältöä. ”Moukareita” vastasi laukun
kantaja rautavaaramaisen jämerästi ja kukapa niin rehdin oloista miestä
olisi epäillyt.

Kommentit (0)

Laajempi näkökulma        23.01.2008, 18:57

Olen syyllistynyt jatkettuun nurkkakuntalaisuuteen ja blogillani
tarkastellut maailmanmenoa lähinnä kärkkääläisestä
sammakkoperspektiivistä. Mutta nyt on tapahtunut muutos, sillä luin juuri
tähtitieteilijä Esko Valtaojan uusimman kirjan ”Ihmeitä – kävelyretkiä
kaikkeuteen”.

Itseasiassa on kummallista, että yleensä on ainetta. Maailmankaikkeuden
rakenne olisi huomattavasti helpommin ymmärrettävissä, jos mitään ei
olisi. Tosin ainetta on vähän. Jos maailmankaikkeuden aine jaettaisiin
tasaisesti, olisi sitä maapallon tilavuuden kokoisella alueella saman
verran, mitä kynteni alla on töhkää.

Kuitenkaan aine ei ole jakautunut oikeudenmukaisesti kaikkialle, vaan
välillä siitä on syntynyt vallan kokkareita. Lähes kaikki aine on vetyä ja
hipunen on myös sen lähisukulaista heliumia. Muita alkuaineita on
kohtuuttoman vähän. Joskus kuitenkin vedystä syntyy vallan niin suuria
kaasukuplia, että niitä nimitetään tähdiksi. Ja jotkut niistä poksahtavat
maailmankaikkeuden suurimpina räjähdyksinä supernoviksi. Siinä tohakassa
sitten syntyy kaikenlaisia roippeita, jotka lentelevät taivaan tuuliin.

On siellä myös hiiltä ja jo Tuntemattoman sotilaan Lahtisen ja Hietasen
eksistentiaalisesta keskustelusta ilmenee, että hiiltähän se ihminen on ja
muita aineita – senhän on jo myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies. Joten
enpä taida olla kotoisin Suonenjoen Kärkkäälästä, vaan todelliset juureni
löytyvät jostakin supernovasta. Mutta miltä; se jää nähtäväksi.

Kommentit (0)

Kirkko ja armeija        22.01.2008, 21:05

Tällä kertaa arkkipiispa Leon yleisötilaisuudessa oli vieraana
pääesikunnan tiedustelupäällikkö lippueamiraali Georgij Alafuzoff.
Jonkinlainen vakoilija hän kai lienee, vaikka tätä tietoa ei tietenkään
saa levitellä julkisesti.

Mies ei ole venäläinen kuten nimestä voisi epäillä, vaan hänen isänsä on
gruusialainen. Kuitenkin melkoinen suvaitsevaisuuden osoitus
armeijalaitokselta on se, että tiedustelulaitoksen johtaja on vahvasti
ulkomaalaistaustainen. Pohjimmiltaan kansamme ei taida sittenkään olla
muukalaisvihamielistä. Muistelen, että viime kunnallisvaaleissakin
umpilestadiolaisen Reisjärven ääniharava oli sinisenmusta Malin mies.

Kaupungintalon tilaisuudesta oli ilmoitettu huomattavan heikosti ja niinpä
arvovaltaisella vieraalla oli harvinaisen vähän kuulijoita – runoilija
Carpelan keräsi aiemmin neljä kertaa enemmän väkeä. Alafuzoff analysoi
ammattimiehen otteella maailmantilannetta. Tärkeä on vaikkapa tietää se,
että USA, jonka puolustusbudjetti on  300 miljardia eli 15 kertaa enemmän
kuin Venjällä, on voimansa äärimmilleen ponnistaen onnistunut lähettämään
Irakiin 150.000 sotilasta, jotka näyttävät olevan suurissa vaikeuksissa
jotain resupekkaporukkaa vastaan. Arvion mukaan kuluu vielä viisi vuotta
ennen kuin tilanne on hallinnassa, jos sittenkään.

Tilaisuuden henkeen sopivasti amiraalin mielestä islamilaisen
fundamentalismin selitys on se, ettei kristittymaailma ole toiminut
islamilaisessa maailmassa erityisen kristillisesti. Koko totuus ei liene
ihan näin yksinkertainen.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        621-625 / 715        Seuraava sivu >>
–

Talvivaellus        21.01.2008, 16:57

Kävinpä kokemassa Luakolla olevan katiskan rotiskon, jonka vein sinne
syksyllä. Aikoihin on eletty, kun tammikuun lopulla voi vaellella metsissä
jalkaisin. Edellisellä Luakon reissulla törmäsin metsäkauriiseen. Nyt tuli
mieleen, että juuri tällaisessa peikkometsässä minä viettäisin talviuneni,
jos olisin karhu. En kuitenkaan alkanut pelkäämään, koska olen mies,
luomakunnan kruunu.

Toistakymmentä vuotta sitten, kun Ruokolahden leijona oli tapeetilla, otin
polkupyöräni ja läksin naureskellen tutustumaan tilanteeseen ja ihmisten
typeryyteen. Imatran lähellä Immolan tiellä, jossa epäilty suurpeto oli
viimeksi nähty, hyytyi hymyni. Tie oli autio ja tyhjä, ihmiset
pysyttelivät suojassa sisätiloissa, vain helikopteri pörräsi taivaalla
otusta etsien. Minuun iski paniikki ja aloin huolestuneena tähyillä
tienvieriä varmana siitä, että kohta löydän itseni leijonan perseestä. En
kuitenkaan sieltä itseäni löytänyt.

En nähnyt karhua, mutta huuhkajan näin. Hämmästyttävän hiljaa pystyy iso
pöllö liitämään puiden seassa. Katiskassa  oli kaksi reilun sormen
mittaista hauen tuppia. Isäni olisi käyttänyt niiden koon määrityksessä
kansanomaisempaa mittaa.

Muuten Luakon lammakon nimen mysteeri alkaa selvitä. Laakko on Karjalassa
Nikolai-nimen muunnos. Toisin sanoen Laakon lammikon oikea nimitys
olisikin Nikolain lammikko. Nikolai oli todennäköisesti Laitinen,
Pöyhönen, Närhi, Kauppinen, mutta ei Koivistoinen, koska
metsärosvotaustainen sukuni on asuttanut  näitä selkosia vasta vajaat 300
vuotta.

Kommentit (0)

Agraariurheilijoita        20.01.2008, 20:08

Pohjois-Savon urheilulehdessä on myös hyvät  jutut korkeushyppääjä Asko
Pesosesta ja moottoripyöräilijä Teuvo Länsivuoresta. Molemmat ovat
maalaistaustaisia miehiä.

Asko ”Nakki” Pesonen kertoo harjoittelevansa navetan vintillä. Eipä ollut
vielä vuonna -70 kunnon halleja. Muistaakseni Pesonen oli Helsingin
EM-kisoissa navetan ylisiltäkin ponnistaen viides. Pesonen ei ollut
nykymallin mukainen ruipelomainen hyppääjä vaan vanttera voimapussi.
Maalaislegenda kertoo, että eräiden kyläkilpailujen jälkeen palkinnot
jaettiin jossain seurojentalolla ja sinne oli unohtunut painonnostotanko,
jolla Pesonen sitten työnteli verrytellessään sarjoja 140 kilolla. Pesonen
muistetaan ehkä parhaiten dopingkärystään – hän kertoi vanginvartijana
saaneensa aineita eräältä ratista kärynneeltä lääkäriltä.

Myös moottoriurheilija Länsivuori oli sikäli agraaritaustainen, että hän
kertoi lähteneensä Euroopan raharadoille huipputiimillä, jonka muodostivat
ajaja itse ja mekaanikko, joka oli koulutukseltaan maatalouskoneteknikko.
Ja hyvin pärjättiin. Nykyään tämäkin moottoriurheilutouhu vaikuttaa
juppimaisemmalta. Tosin olihan Keke Rosberg kuopiolaisen eläinlääkärin
poika ja Mika Häkkinen suonenjokelaisen torpparin pojanpoika.

Länsivuoret ovat urheilijasukua. Isoisä oli huippumaratoonari, seuraava
polvi moottoriurheilija ja maratoonarin pojanpoika yhteen aikaan maamme
nopein mies Sami Länsivuori. Länsivuori voitti viikko sitten taas
Suomenmestaruuden. Tällä kertaa jalkapallossa Kuopion Kultakoepien
tuulennopeana kärkimiehenä. Ihmettelen, miksi mies ei ollut aikoinaan
maailman huipulla jalkapalloilijana – silloin maailman nopein palloilija
oli Italian Paolo Rosso, joka juoksi satasen 10.80:een eli kolmisen
kymmenystä Länsivuorta hitaammin.

Kommentit (0)

Pohjois-Savon Urheilu 1970        17.01.2008, 19:58

Siskotyttö-vainaa Ailahan se siinä. Lehti löytyi Korholan vintiltä.
Pohjois-Savon Urheilu  1970 on näköjään kelpuuttanut hänet
kansikuvatytöksi. Aila oli silloin lyhyen urheilu-uransa huipulla. Aila
voitti maastojuoksun 18-vuotiaiden tyttöjen Suomen mestaruuden vuonna -70
ja samoihin aikoihin voitto tuli myös Salpausselän hiihtokisojen tyttöjen
sarjassa. Hänen 1500 m:n aikansa 4.40,6 ja 3000 m:n 10.03,4 olivat silloin
maamme tilastoissa korkealla. Aila voitti SM-kisoissa ratajuoksuissa
muistaakseni pari hopeaa ja ehkä paras saavutus oli maastojuoksun
MM-kisojen sija 50 vuonna -73. Naisten MM-joukkuekilpailussa hän voitti
Suomen riveissä hopeaa, joka nykyään olisi kova juttu.

Siskostani ei ole juttua lehdessä, sillä siihen aikaan Pohjois-Savossa oli
paljon menestyneitä urheilijoita; oli Rauno Miettinen Suonenjoelta,
maailman paras yhdistetyn mies, Risto Miettinen, Suomen paras
moukarinheittäjä, Asko Pesonen, Suomen paras korkeushyppääjä ja Teuvo
Länsivuori, luokassaan maailman toiseksi paras moottoripyöräilijä.

Vähän skandaalin käryäkin lehdestä löytyy. Poliisi ja moukarinheittäjä
Risto Miettinen myöntää avoimesti syöneensä hormoonipillereitä  kahden
viikon ajan, mutta niiden mukana meinasi koko homma mennä pieleen, sillä
munuaiset eivät kestäneet pitempää käyttöä. Kanssakilpailijoiden mömmöjen
käytöstä Miettinen ei osaa sanoa.

Muuten luin äsken kuopiolaisen poliisin Asko Ruuskasen muistelmateoksen
”Maataloushommista poliisin töihin” – voiko kirjalle yleensä
houkuttelevampaa nimeä keksiä. Ruuskanen kertoo, kuinka 70- luvulla
Kuopion tori alkoi olla hyvin rauhaton paikka. Silloin perustettiin
Iso-Asikaisen johdolla erikoiskommando ratkaisemaan järjestysongelma. Ja
pian tilanne oli se, ettei Iso-Asikaisen ja Moukari-Miettisen tarvinnut
kuin  kaartaa Maijalla paikalle, niin pahimmat huligaanit  tulivat jo itse
vapaaehtoisesti kysymään, että ”piäsiskö kyitiin”.

Kommentit (1)

Emerik Korhonen        20.01.2008, 20:05

Jostain minulle on syntynyt käsitys, ett Ylämaan Pyrkivän 1950-luvun
mestarihiihtäjätär Sanna Kiero on Suomen hiihdon ylväsryhtisin edustaja.
Muistelen, että sukunimestään huolimatta, joka on lievästi sanottuna
vähemmän luottamusta herättävä, hän toimi menestyksellä myös kotikuntansa
kunnallispolitiikassa.

Mutta ylväsryhtinen on myös kuvan esittämä Asari Autio, mainio
lylynlykkijä hänkin.  Asarin olemus on sen verran hoikka, että alkaa
miettimään, miten hän selvisi aikana, jolloin suomalaisia kuoli puolen
tunnin välein keuhkotautiin. Muuten olen joskus miettinyt, että mahtoiko
rautatie tuoda tuberkuloosin maamme syrjäseuduille, jossa ihmiset olivat
vielä sille vastustuskyvyttömiä kuin Uuden Mantereen intiaanit ikään.
Kalle Päätalonkin kirjoissa lentävä keuhkotauti tappaa ihmisiä
kattilakunnittain.

Keuhkotauti katkaisi myös Emerik Korhosen lupaavan hiihtouran. Hän oli
ensimmäinen suonenjokelainen Suomenmestari, joka jo 23-vuotiaana vuonna
1913 voitti maamme mestaruuden, mutta sairastui vuotta myöhemmin
kohtalokkaasti osallistuessaan Ouluhiihtoon. Hän nimittäin matkusti
hiihtämllä Suonenjoelta Ylivieskaan, välimatkaa ehkä noin 150 – 200 km, ja
nousi sieltä junaan. Vetoisessa junassa hän sitten sai kovan kuumeen,
vaikka osti ensitöikseen  Oulusta itselleen kuivan paidan.

Sairaus ei miestä masentanut, vaan hän ajatteli kukistavansa taudin
jatkamalla urheilu-uraansa lääkärin kielloista piittaamatta. Hoitomuoto ei
tehonnut ja Emerik Korhonen kuoli 26-vuotiaana.

Kommentit (0)

Kuivankälppeä        15.01.2008, 17:38

Tässä on sitten Heikki Kuusniemen vastapainoksi maailmanmestari Kari
Härkösen vaari mestarihiihtäjä Antti Härkönen. Onneksi Hiihtoliiton herrat
ovat huomanneet tämän Kainuun miehen kohtuuttoman kuivankälppeän olemuksen
ja märänneet hänet suolensisäiseen nesteytykseen.

Härkönen oli 164 cm pitkä. Samanmittaisia olivat maailmanmestarit Klaes
Karppinen ja Jussi Kurikkala. Sen sijaan Mannerheimristinritari ja
huippuhiihtäjä Olli Remes oli vain 160 cm. Siinäkin on jonkin verran
materiaalinhaaskausta, koska esimerkiksi Simo Häyhä, ihmisammunnan
maailmanennätysmies (547 rekisteröityä kaatoa) oli 157 cm.

157 cm oli myös Heinolan suurin mies kenraali A. Airo, joka johti viime
sodissa maamme sotatoimia. 157 cm oli myös mannerheimristinritari,
kaukopartiomies Paava Suoranta, jonka elämänkerrassa kerrotaan, että 40
kilon repun lisäksi mies kantoi myös 20 kiloista radiota ja tarvittaessa
myös heiveröisempien tovereidensa varusteita.

Sen sijaan väitteet, jonka mukaan Napoleon oli 157 cm ovat pelkästään
englantilaisten propagandaa; tosiasiassa mittaa oli kymmenisen senttiä
enemmän eli ranskalaisten miesten silloinen keskimitta. Tasapuolisuuden
vuoksi kerrottakoon vielä, että Luhangan suuripoika Otto-Ville Kuusinen,
jonka pituutta en tiedä, painoi parhaassa miehuudessaan 42 kiloa, joten
hän ei ollut kovinkaan hyvässä ajolihassa.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        626-630 / 715        Seuraava sivu >>

Suurhiihtäjä        14.01.2008, 19:26

Koska lumisade on taas yllättänyt Keski-Suomen autoilijat, pitäydyn
edelleenkin talviurheiluteemassa.

Yleensä entiset latusankarit olivat kuivankälppeitä rääpäleitä, mutta
kuvan esittämä talollisenpoika ja musiikinharjoittelija Heikki Kuusniemi
oli iso poikkeus. Harmi, ettei sata vuotta sitten vielä ollut perinteisen
sprinttikilpailuja, koska miehen raamit olivat siihen juuri parahultaiset.
Urheilu- ja tilastohullu Jussi Kirjavainen on mitannut miehen 191,5 cm
(huomaa sentin puolikas, tosin tuulilukemaa ei mainita) pitkäksi ja painoa
oli siunaantunut 105 – 136 kilogrammaa.

Kun tutkailee miehen hiihtovarusteita, huomaa, ettei hänellä olisi ollut
mitän ongelmia lähtöhässäkässä, koska esimerkiksi sauvat ovat kuin
kirnunmännät. Ja vyössä löysähkösti riippuva leuku olisi varmasti pitänyt
huolen siitä, ettei edes norjalaisten olisi kannattanut tulla miehelle
vit……, siis Heikkiä sauvalla tökkimään sprintin kiivaissakaan
latukahinoissa.

Kommentit (0)

Jalkanen, Kurikkala, Olkinuora        13.01.2008, 20:45

Vanhat suonenjokelaiset hiihtomiehet muistelevat, miten pitäjä olisi sodan
alla voittanut muun maailman viestinhiihdossa. Asian selittää se, että
paikallinen suksivoidetehtailija Esa Rossi, joka valmisti silloin
maankuulua Kiva-voidetta, värväsi maan parhaita hiihtäjiä talliinsa.
Niinpä paikallisten Kalle Jalkasen ja hänen veljestensä lisäksi
Suonejoella asuivat maailmanmestarit Eino Olkinuora ja Jussi Kurikkala.

Muuten Suonenjoen hiihtohistoria on vielä kirjoittamatta ja siinä olisikin
hyvä gradun aihe jollekulle historian opiskelijalle. Tai sitten
Sisä-Savossa syntyneelle kirjailija Jouni Tossavaiselle, joka on
kirjoittanut kirjan Kolehmaisen juoksijaveljeksistä ja myöskin
runonlaulannan maailmanmestaruusottelusta Korhonen vastaan Lyytinen
Rautalammilla noin 1870. Arvostelutuomarina oli Elias Lönroth. Tapahtuman
tunnelma muistutti muuten elävästi sitä sisäsavolaisten suurhiihtäjien
Ruotsin vierailua vuonna 1939. Dopingia käytettiin runsaasti ja runoja
sepitettiin ennen kaikkea siitä yhestä värkistä.

Olkinuora oli syntynyt Kaukolassa, joka myöhemmin tunnettiin
neuvostoliittolaisena Kaukalovana. Paikkakunta oli naapurillekin tärkeä
talviurheilukeskus. Jussi Kurikkala oli syntyisin Kalajoen Junkkareita.
Hän oli näistä maailmanmestareista ainut, joka ei männyt sodassa. Hän ei
joutunut rintamalle heikkojen keuhkojensa vuoksi; tästä huolimatta mies
voitti 50 km:n maailamanmestaruuden vuonna -41. Jussi Kurikkala oli ihan
oikeasti sairaaloinen ja hän kuoli jo 39 -vuotiaana 1951.

Ehkä parhaiten Kurikkala on jäänyt hiihtohistoriaan siitä, että eräässä
Ounasvaaran 50 km:n kilpailussa hänen huoltoryhmänsä sekosi
virvoitusjuomaputeleissa ja Jussi ryyppäsi viimeisellä
virkistäytymisasemalla mehun sijasta 97 % pirtua. Sitten hän laskettelikin
maaliin poikkeuksellisen rennosti ja hyväntuulisesti. Tapauksen selittänee
se, että ennen kestävyysurheilussa käytettiin alkoholia piristeenä ihan
kisan viime kilometreillä, mutta yleensä huomattavasti Kurikkalan
koktailia miedompana sekoitteena.

Sekä Kurikkala että Olkinuora kilpailivat myös juoksijoina ja Kurikkala
edusti Suomea Lontoon olympialaisissa maratonilla, mutta ei menestynyt –
ilmeisesti sairaudet painoivat jo silloin. Ja sitten tietokilpailukysymys:
ketkä neljä suomalaista olympiavoittajat tai maailmanmestarit ovat
juosseet 5000 metriä alle 14 minuutin?

Kommentit (2)

Sianjalkasia        12.01.2008, 21:24

Olympiavoittaja Kalle Jalkasesta vielä sen verran, että hän oli
taustaltaan Suonenjoen Jalkalan kylän Jalkasia. Tosin alunperin kylä oli
Sianjalan kylä ja Jalkaset olivat Sianjalkasia. Samaa sukua Kallen kanssa
on myös laulaja Kari Tapio (Jalkanen). Hänen elämäkerrassaan kerrotaan,
että Karin isovanhemmat vielä käyttivät Sianjalkanen-nimeä. Harmittaa,
ettei suvun laulajapoika ole ottanut suvun alkuperäistä niemeä
taiteilijanimekseen. Se olisi sopiva ainakin, jos Kari Tapio siirtyy
punkin puolelle.

Jalkasten suvulla on ollut ongelmia hampaiden kanssa. Kalle sylkäisi ne
hankeen Garmisin olympialaisissa ja siinä tohakassa oli hampaiden lisäksi
mennä myös viestikulta. Kari Tapio kertoo rehellisesti kirjassaan, että
myös häneltä oli kerran keikalla proteesi häviksissä ja siinä oli lähellä
mennä miehen sheksishymboolin asema Suomen naisten silmissä. Toisaalta ei
toista savolaista säveltaiteen edustajaa eli Severi Suhosta hampaiden
puute ole estänyt nousemasta tämän lajin terävimpään kärkeen.

Jos Kalle Jalkanen ja eräs muu suonenjokelainen suurhiihtäjä, kuten olen
aiemmin epäillyt, viettivät talvella -39 kisamatkallaan Ruotsinmaalla
rokkarimaista hauskaa elämää, niin suotakoon se heille. Molemmat miehet
kaatuivat pari vuotta myöhemmin rintamalla. Kalle astui miinaan ja mikäli
oikein muistan niin Kallen veli, kova hiihtomies hänkin, meni myös miinaan
yhdessä enoni Paavo Könösen kanssa. Miehet olivat kantamassa kaminaa ja se
suojasi enoani niin, että häneltä meni vain varpaita, mutta Jalkaselle
kävi pahemmin.

Vaikka kaksi Jalkasta meni miinaan, niin yksi veljeksistä eli Erkki
Jalkanen voitti -46 Suomen mestaruuden ja muistelen, että serkku Aarne
Jalkanen olisi ollut 50-luvulla mestari. Kaukainen sukulainen Kari Tapio
kunnostautui myöhemmin mäkihypyssä, mutta en ole varma, oliko hän toista
Suonenjoen laulajapoikaa eli Kari Vepsää (Vepsäläistä) parempi tässä
lajissa.

Kommentit (3)

Hyvä Kaisa        11.01.2008, 21:55

Hyvä Kaisa! Kaisa Varis on palannut maailman huipulle. Muistan, kuinka
Kaisa hyvin järkevän oloisena nuorena tyttönä juuri voitetun Suomen
mestaruuden jälkeen kertoi radiohaastattelussa, ettei hän taida koskaan
yrittää maailman huipulle, koska se vaatii sellaisia uhrauksia, joita hän
ei halua.

Kaisa valitsi sittenkin toisen tien. Jos äskettäin olisi äänestetty maamme
inhotuimmista ihmisistä, olisi Jammu-setä tietenkin voittanut, Mika
Myllylä tullut hopealle ja Kaisa Varis pronssille. Kansa ei niinkään
tuomitse sitä, että hiihtosankarimme käyttivät kiellettyjä aineita, vaan
siitä ollaan vihaisia, että ollaan niin toheloita, että jäädään kiinni.

Joku vuosi sitten heinolalainen professori Heikki Isomäki
(tieteiskirjailija Risto Isomäen isä) kirjoitti lehdessä tutkimuksesta,
jonka mukaan veren hemoglobiinin  nosto vaikkapa 150:stä 160:een parantaan
kympin aikaa muistaakseni noin puoli minuuttia. Epäilen jostain syystä
vahvasti, etteivät suomalaiset olleet Lahden mömmönkisojen aikaan ainoat
kepulikonstien käyttäjät. Sitä vain ihmettelen, etteivät kaikki huippumme
kärynneet; ei edes Kaisa Varis, joka kärysi vasta pari vuotta myöhemmin.

Elävästi mieleeni on jäänyt naisten takaa-ajokisan päätös. Yllätys mestari
Virpi Kuitunen riemuitsee maalissa, Kaisa Varis saapuu perille neljäntenä.
Virpi näyttää perinaiselliseen tapaan haluavan halata kilpasiskoaan, joka
kuitenkin kiukkuisen näköisesti kääntää voittajalle selkänsä. Virpin
riemua ei näytä dopingkokeen uhka yhtään himmentävän. Olikohan Kaisalla
jotain sisäpiiritietoa Kyrön valmennusmenetelmistä. Tämä kohtaus pitäisi
kaivaa esille Ylen arkistosta. Koko urheileva maailma pohtikoot sitä,
miksi Virpi kärysi Lahdessa, mutta Kaisa ei.

Kommentit (2)

Kalle Jalkanen ja Hitler        10.01.2008, 20:38

Aloinpa muistelemaan tuota Suonenjoen ainoan olympiavoittajan Kalle
Jalkasen tapausta ja kaivoin esille Jussi Kirjavaisen Suomalaiset
suurhiihtäjät kirjasarjan. Sarjan kolmannessa osassa sivulla 180 eräs
ruotsalainen muistelee: ”Jalkanen oli verrattoman hauska mies ja jäi
Kalixiin kolmeksi päiväksi. Kaikki pitivät hänestä”. Kirjavainen jatkaa,
että Jalkanen vaikutti kyllä hiljaiselta, mutta koti- ja ystäväpiirissä
hän oli hyvä leikinlaskija. Julkisuudessa hän harvoin ilmaisi pohjimmaista
iloluontoisuuttaan.

Ottaen huomioon Kirjavaisen kirjan vahvasti
kristillis-siveellis-isänmaallisen linjan, vaikuttaa siltä,
että selkokielellä kirjoittaja myöntää, että Kallekin oli viettämässä ns.
hauskaa elämää ruotsalaisten sinkkiämpäreiden äärellä – siis se tapaus
josta kaksi iltaa sitten kerroin meänkielisen version.

Hiihtomme historiaan Jalkanen on jäänyt vuoden -36 viestinhiihdon
sankariteollaan. Lähes yhtä uskomattomalta teolta vaikuttaa myös se, että
jostain muistan kuulleeni, että hän jäi urheiluhistoriaan lisäksi sillä,
että ainoana suomalaisurheilijana hän teki Hitler-tervehdyksen kisojen
avajaistilaisuudessa. Melkoinen temppu TUL:n kasvatilta. Ehkäpä hän ei
silloin vielä ymmärtänyt asian symbolista merkitystä, vaan ajanhenki
tempaisi hänet huomaamatta mukaansa.

Saman vuoden kesäkisoissa Berliinissä ajanhenki ei vaikuttanut yhtä
vahvasti ainakaan keihäsmiehiimme. Nimittäin joukkueen johtajana toiminut
ratsumestari yritti saada myös heihin preussilaista kuria ja järjestystä.
Tosin huonolla menestyksellä, koska eräs suurheittäjämme esitti valitulle
johtamistyylille haisevan vastalauseen ja kävi kakkimassa Suuren Johtajan
sotilassaappaisiin. Luulenpa, että yhtä paskainen loppu olisi ollut sillä
Urheiluliiton herralla, joka olisi yrittänyt saada sotilaallista ryhtiä
vaikkapa Kinnusen, Nevalan tai Rädyn ulkoiseen olemukseen.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        631-635 / 715        Seuraava sivu >>
Mahkomeininkiä        09.01.2008, 21:15

Tuosta edellisessä jutussa kerrotusta maallikkosaarnaaja Toivo Korpelasta
löytyy lisätietoa ruotsalaisen kirjailija Bengt Pohjosen kirjoista.
Pohjonen on se tuntemattomampi länsipohjalainen kirjailija, kuuluisampi
sikäläisen elämänmuodon kuvaaja on Mikael Niemi, jonka Vittulanjänkä oli
joku vuosi sitten todellinen bestselleri sekä Ruottissa että Suomessa.

Asuin kirjan ilmestymisaikaan Heinolassa ja kirjan tapahtumat vaikuttivat
hyvin tutuilta. Tosin kyllä haaparantalaisten kädenvääntöottelut,
löylykilpailut ja väkijuomien nauttiminen vaikuttivat jotenkin latteilta
heinolalaisten touhuihin verrattuna. Heinolasta löytyi kädenväännön
maailman parhaita, virallisia löylyn MM-kisoja ja täytyy myös tunnustaa,
etteivät Heinolankaan miehet oleet mitään vesipoikia. Ihan
harrastelijoiden amatöörimäiseltä puuhastelulta ruottalaisten touhut
vaikuttavat.

Oikeastaan tuntuu vähän haikealta, kun äsken luin lehdestä, että Heinolan
kaupunginvaltuuston vahvamies oli saanut sakkoa, kun oli pätkäissyt
pampulla kaksi kertaa päähän jotakuta, joka ei ollut sanaa uskonut.
Kunnallisvaalitaistelu on siis alkamassa. Siinä tuli tuli varmasti sata
lisä-ääntä kummastakin lyönnistä. Heinolassa nimittäin arvostetaan
jämäköitä kunnallispoliitikkoja.

Ja ehkä tämän pamppuun turvautuneen työläisedustajan kannattaisi hakeutua
ay-liikkeeseen, koska vähän väliä tuporatkaisujen alla peräänkuulutetaan
päänavaajia ja sellainen on näköjään nyt löytynyt.

Kommentit (2)

Hurmosta        08.01.2008, 19:35

Eilen kerroin suomalaisten hiihtomiesten voitollisesta Länsi-Pohjan
kilpailureissusta. Mutta kyllä sieltäkin välillä miehenvastus löytyi.
Jussi Kirjavaisen Suomalaiset suurhiihtäjät-kirjassa kerrotaan, että
muistaakseni vuoden -36 olympialaisten 18 km:n voittaja E-A Larsson oli
sikäläisiä meänkielisiä hiihtomamiehiä. Kirjan mukaan Larsson oli matkalla
ylivoimainen eikä ylivoimaisuuden syy ollut doping, vaan voittajan
kerrotaan taittaneen taivalta uskonnollisessa hurmiossa.

Suomalaisten onneksi Larsson katsoi kisan jälkeen kilpahiihdon synniksi
ja ryhtyi lestadiolaiseksi saarnaajaksi. Tarina ei kerro edustiko hän
kyseisen suuntauksen korpelalaista linjaa. Ähtärissä syntynyt Toivo
Korpela näet perusti Torninjokilaaksoon 30-luvulla herätysliikkeen, jonka
ominaispiirteenä oli voimakas hurmoksellisuus. Silloin pidettiin niitä
rymyseuroja, joita pellolainen Timo K Mukka kuvaa kirjassaan Maa on
syntinen laulu. Näiden hartaushetkien perua on se, että jokivarressa ei
vieläkään silloin syntyneiden keskuudessa oikein olla perillä, kenenkä
tyttöjä tai poikia sitä todella ollaan.

Korpela oli väkevä sananjulistaja ja niinpä hän sai osan kannattajistaan
uskomaan jopa siihen, että kristalliarkki on tulossa noutamaan valitun
väen Luvattuun maahan. Kaikkein totisimmat uskon sisaret ja veljet myivät
talonsa ja tavaransa sekä lehmänsä että hevosensa ja kokoontuivat Tornion
satamaan  vartoomaan luvattua taivaallista kulkuneuvoa.

Mistään en ole löytänyt tietoa siitä, mitä Korpelan Topille tapahtui, kun
ilta alkoi hämärtyä eikä mainostettua alusta näkynyt eikä kuulunut.
Luulenpa, että saarnaajan fyysinenkin turvallisuus vaarantui. Muuten
myöhemmin Topin hengellinen toiminta lopahti, kun hän sai linnatuomion
13-vuotiaaseen sekaantumisesta.

Kommentit (0)

Charlotta ja Kalle        09.01.2008, 21:12

Ja talviurheilussa pysytään vieläkin. Ruotsin viehkeä hiihtäjäneitonen
Charlotta Kalla toi mieleeni iisveteläisen suurhiihtäjä Kalle Jalkasen,
joka jäi Suomen hiihtohistoriaan varsinkin hankeen pudonneiden hampaidensa
vuoksi.

Charlotta on Länsi-Pohjan meänkielisiä ja Hesarin mukaan hänen kännykkänsä
soittoäänenäkin on käheä-äänisen Lapin ukon ”vastaa, perkele, vastaa”.
Länsipohjalaiset ovat kovaa hiihtourheiluväkeä ja 30-luvulla, jolloin
seudulla oli suomalaisen mittapuun mukaan uskomaton elintaso, siellä
järjestettiin suuria hiihtokilpailuja, joissa maamme huiput mielellään
kilpailivat.

Muudan meänkielinen mies muisteli myöhemmin  erästäkin suomalaisvierailua
paikkakunnan hotellilla seuraavasti: ”Net tilasit bränviinaa ja met se
Jöstan kanssa katoma siinä ko net alkavat juomhan. Hunteerama, että
annethan suomalaisten jua, pian aikaa saama itte voitot sillä lailla. Ja
met Jöstan kanssa aloma kantamhan niile suomalaisille sitä bränviinaa
ämpärillä.

Kolome päivää net vain söit ja joit se Olkihuora ja Alakulli ja se
kolomaski suomalainen, jonka nimen pääle met emmä Jöstan kanssa milhään
pääse. Eivät ne ota yhthän trääninkhiäkään. Sivakat vain sait seisoa
yhessä kasossa siinä hotelin nurkala. Sillon met Jöstan kanssa keksimmä,
että hommathaan vielä niile suomalaisille naiset, niin juova ja naiva
ittesä niin heikhon kunthon, ette priisit jäävä Ruothin. Ja niin met
Jöstan kanssa haimma niille suomalaisille naiset. Ja sitte ne söit ja joit
ja net nait. Ja sivakhoin net ei koskenheetkaan.”

Yllä oleva siistitty versio on kirjasta ”Suomen hiihto”. Hesarissa
tapauksesta kerran oli härskinpikin versio. Tärkeintä kuitenkin on tietää,
että Suomen pojat veivät kaikki priisit ylivoimaisesti ja kilpailun
jälkeen Jöstan kanssa hotellilla ihmeteltiin, että ”sielä vasta net söit
ja joit ja nait”!

Olkihuoralla tarkoitettaneen Eino Olkinuoraa, Iisveden Kiri, Alakullilla
Olavi Alakulppia, Ounasvaaran Hiihtoseura ja se tuntematon kolmas mies oli
sitten varmaankin Kalle Jalkanen, Iisveden Kiri. Jalkasen
elämänkertateoksessa nimittäin kerrotaan, että Kalle oli innokas
Länsi-Pohjan kävijä ja että vielä pitkään jälkeenkin päin sikäläiset
hiihtoihmiset muistelivat miehen iloista luonnetta.

Kommentit (3)

Mäkikotkia        06.01.2008, 19:35

Hyvä Janne! Janne Ahosen menestyksen innoittamana kuva toisesta
mäkikotkasta 70-luvun alkuvuosilta. Juhani Nurmi siinä tavoittelee 10
metrin haamurajaa Hepoharjun lentomäestä. Tyyli on hyvä, mutta jos
hakemalla täytyy jotain vikaa löytää, niin sukset eivät ole kuin yhtä
puuta kuten Tiilikais-Pekan selostaessa Viki Kankkosen hyppyjä.

Tuo Hepoharjunmäki on minulle jäänyt vieraaksi. Jos Airakselan Pirunvuoren
luonnonmäestä hypättiin 60 metriä, Piispalanmäestä 17 ja Laitilanlahdelta
ehkä vielä vähän enemmän, niin luulen Hepoharjun rinteestä leiskautetun
noin 10 metriä.

Hepolammesta muistan sen, että noin vuonna -64 Tahvo Turusen
65-vuotispäivillä Kolehmaisen Paavo kertoi minulle, että siinä lammessa on
niin suuria haukia, etteivät ne mahdu siinä kääntymään. Tarinan tausta oli
se, että Hepolammesta yritettiin tehdä lohiallasta ja myrkyllä koetettiin
tappaa puturan alkuperäinen kalasto. Isot hauet eivät myrkystä toenneet,
vaan kostoksi kiusaajilleen ne suurella ruokahalulla lihottivat
itsensä istutetuilla lohenpoikasilla.

Muistelen, että yleinen uskomus oli, ettei lammesta saa kalastaa, koska
siinä on mukamas istutettua arvokalaa. Kaikesta huolimatta tänä talvena
asetan tulostavoitteeksi lammen kalaston selvittämisen täysin piittaamatta
lain käskyistä ja kielloista.

Kommentit (2)

Tollanpuro        05.01.2008, 10:38

Se on tehty. Tollanpuro-nimen tausta on selvitetty. Erään murresanakirjan
mukaan tola tarkoittaa uraa, polkua tai latua. Ja urassahan kyseinen puro
virtaa.  Niinpä tästä lähtien puhumme Tolanpurosta eikä Tollanpurosta.

Vepsäläisen Alina kertoi muinoin siitä, kuinka Vepsäläisen Kalle oli
kerran ohikulkiessaan laittanut vitsaksessa olleet Petäisestä pyydetyt
kalansa säilytykseen Satulamäentien vieressä olevaan Tollanpuron
tulva-altaaseen. Sen muuten erottaa vieläkin, vaikka ojituksilla vesistön
reittiä on kummasti muutettu. Palatessaan Kalle näytti Eemeli Koivistoisen
pojille, miten kunnon kalamies saa saalista vaikka tälläisestä
mutakuopasta. Seuraavana päivänä kyläläiset sitten näkivät neljä Eemelin
poikaa istuvan sitkeästi ongella altaan reunalla.

Kun joskus kerroin tarinan isävainaalleni totesi hän jyrkästi, että
”minäkiin oun siitä monta haakee pyytänny”. Voisikohan olla niin, että
ennen ojituksia hauet kutuaikaan nousivat kapeaa puroa pitkin kolmen
kilometrin päästä Suolammesta kutemaan Tollanpuron lätäkköön?

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        636-640 / 715        Seuraava sivu >>

Suurkisat -47        03.01.2008, 20:55

Suurkisat ovat olleet maamme urheiluelämän merkkitapahtuma – ja kaikkein
merkittävin Suurkisojen tapahtuma taisi olla se, että presidentti Kekkosen
muistin pätkintä paljastui ensimmäisen kerran suurelle yleisölle 70-luvun
lopun kisoissa. Asia tosin salattiin onnistuneesti
silloissa tiedotusvälineissä.

Kuvassa kärkkääläisten nuorten voimistelujoukkue vuonna 1947 ryhmittyneenä
Suonenjoen kirkolla ajanhenkeen sopivasti meijäriauton taakse.

Tässä kuvassa taas ollaan jo perillä Helsingissä, luultavasti
olympiastadionilla.
Alarivissä oikealta lukien Aino Markkanen, Eeva Koivistoinen, Vieno
Sikanen, Toini Vilhunen ja Kerttu Hyvönen. Ylärivissä oikealta Pentti
Korhonen, Olli Korhonen, Erkki Kauppinen, Erkki Korhonen, Paavo
Kolehmainen, Pekka Markkanen ja Arvo Vilhunen.

Tarina ei kerro, millainen Kärkkäälän nuorten voimisteluesitys oli, mutta
uskon ja toivon heidän muodostaneen jonkinlaisen ihmispyramidin. Ne olivat
suosittuja siihen aikaan. Toivon, että nykyajan suosittujen työpaikkojen
hengennostattamistilaisuuksien yhdeksi ohjelmanumeroksi otetaan
ihmispyramidin muodostaminen. Se lujittaa väen yhteenkuuluvaisuuden
tunnetta.

Olen nähnyt tuon valokuvan poikien pipomallin myöhemminkin. Nimittäin
Kuningasjätkä-elokuvan pikkupojalla taisi olla samanlainen päähine. Sodan
jälkeen ei rutiköyhällä kansalla ollut mahdollisuutta pipoa kalliimpaan
yhteiseen edustusasuun.

Muistelen, että tunnettu jopa toimittaja Sakari Määttänen kertoi tästä
päähineestä jossain Hesarin jutussaan. Iisvedelle evakuoitu Määttänen
edusti varmaankin kyseisissä kisoissa Iisveden Kiriä.

Kommentit (0)

Hukkuneet tytöt        02.01.2008, 17:59

Tämän järkyttävän kuvan lahjoitti Korhosen Timo.

30-luvulla hukkui kaksi tyttöä Moskulan lampeen. Heidän nimiään en ole
saanut selville, mutta tietääkseni he olivat sukua ainakin korholalaisiin
ja pipliakankaalaisiin; pienellä lähes tiettömällä kylällä ennen olivat
kaikki sukua toisilleen.Tytöt olivat kesäkuumalla menneet Moskulaan uimaan
kohtalokkain seurauksin. Toinen siskoksista oli yrittänyt pelastaa toista
ja molemmat olivat hukkuneet.  Tämä kuva on luultavasti otettu Jussilan
pihalla.

Tietääkös joku tapauksesta enemmän?

Kommentit (0)

Kylän nopeimmat miehet        01.01.2008, 19:44

Tässä Nurmen Kaisun nappaamassa kuvassa Pentti Kemppainen lähettää
poikansa Eskon matkaan. Kemppaiset hallitsivat tätä suurta urheilujuhlaa
70-luvun alkuvuosina, jolloin kisaan otti osaa yli 20 % kylän väestöstä.
Muistelen, että Heinolan historian kirjassa kerrotaan, että 40-luvun
lopulla kaupungin hiihtomestaruuskilpailuihin osallistui noin 1000
hiihtäjää eli noin 10 % kaupunkilaisista.

Tutkinpa tuossa mielenkiinnolla lisää Kärkkäälän perheviestien
kunniataulukoita 60-70-luvulta. Joistakin tuloksista ilmenevät myös
hiihtäjien henkilökohtaiset ajat. Näyttää siltä, että 60-luvun lopulla
kylän kovin hiihtäjä oli Pertti Vilhunen, joka vielä ikämiehenäkin näytti
poikasille hiihtämisen mallia; olihan hän mm. Vasaman
maakuntaviestijoukkueen vakioaloittaja ja taisi ainakin kerran olla
voittamassa tätä maamme vanhinta maakuntaviestiä.

70-luvun alkuvuosia hallitsi Paanasen Risto, joka noihin aikoihin voitti
myös nuorten Pohjoismaiden ampumahiihtomestaruuden. Sen jälkeen parissa
kisassa nopein oli Seppo Korhonen ja käytettävissä olevien tietojen
perusteella Heikki Kainulainen oli nopein 70-luvun loppupuolella.

Muistelen, että myöhemmin Väänäsen urheilijaveljekset olivat vahvoilla ja
että Veijo taisi olla jopa piirin parhaita nuoria hiihtäjiä, joten eiköhän
hänkin ollut myös kylän mestari joskus 80-luvun alussa. Nykyään veljekset
eivät taida enää hiihtää, mutta penkistä kuulema nousee noin 250
kilogrammaa.

Viestituloksista paljastuu yllättäviä asioita. Muistan, että Erkki
Korhonen oli nuorena erittäin lupaava hiihtäjä ja  joka 16-vuotiaana
juoksi 1000 metriä 2.50, jolla vieläkin olisi Kuopion seudun paras. Mutta
eipä hän näköjään myöhemmin pärjännyt isoveljelleen Pentille ainakaan
perheviestiosuuksilla. Mielenkiintoista on myös se, että joskus 70-luvulla
45-vuotiaissa Närhin Eelis oli miehistä selvästi paras ja vastaavan
naisten kisan voitti vaimo Aino. Aino kuitenkin hiihti kyseisen kolme
kilometriä noin minuutin ikäisiään miehiän nopeammin.

Ja yllättävä on se, että Nurmen Arvi, joka nyt vielä 75-vuotiaana varmasti
voittaisi 50 kilometrin umpihankihiihdossa kenet vaan, ei pärjännyt
leveillä metsäsuksillaan alkuunkaan perheviestiosuuksilla. Luulen, että
joko matka oli liian lyhyt tai sitten sukset eivät mahtuneet ladulle.

Muistaessani kerron vielä sen, että kylän nopein on selvitetty myös
pikajuoksussa. Joskus sodan jälkeen Kärkkäälän miehet päättivät ratkaista
paremmuutensa 100 metrin juoksussa. Kilpailu suoritettiin maantiellä
yhteislähdöllä ja matkana oli kaksi puhelinpylväsväliä. Palkinnoksi
maaliviivalle oli varattu kisan luonteeseen sopivasti viinapullo.
Yli-ikämies Otto Miettinen voitti, Kainulaisen Topi tuli toiseksi ja
kolmatta en viitsi kertoa, koska hän ei ehkä halua nimeään mainittavan.

Kommentit (0)

Sulo Kauppinen ja lentävä tyyli        31.12.2007, 20:01

Sain Korholan Timolta ison ja arvokkaan muovikassillisen Kärkkäälän
historiaa, hänelle suuri kiitos siitä. Aineisto oli löytynyt Korholan
vintiltä. Sieltä paljastui esimerkirksi tämä Savon Sanomien sivu vuodelta
1977, jossa näyttävästi  kerrotaan Kärkkäälän kylän perheviestin
10-vuotisesta historiasta.

Jutusta ilmenee, että alkuvuosina kisaa hallitsivat Paanaset eli Konttilan
joukkue, sitten Kemppaisen Pentin pesue ja edelliset kolme voittoa on
vienyt Pentti Korhosen perhe. Parhaimmillaan joukkueita oli 19 ja -77
niitä oli 16. Lehtileikkeen mukaan kilpailussa jokainen joukkue sai
palkinnon  tai oikeammin useitakin palkintoja.  Palkintopöydällä oli
valikoimaa lusikoista, ostokorteista ja kahisevasta aina talousvaakoihin,
termoskannuihin, kahviin ja rukkasiin. Melkein viisi kierrosta saivat
joukkueet kiertää ennen kuin tavaranpaljous oli lopussa. Vaikuttaa siis
siltä, että tapahtuma vaaransi jopa osallistujien amatööriyden.

Suurin kuva esittää Kauppisen Sulon hiihtoeleganssia maalisuoralla.
Alareunassa tapahtuman pääorganisaattorit Yrjö Korhonen ja Vilho Suomela
sekä voittajajoukkue Urpo, Timo ja Vesa Korhonen. Pojat olivat kuvatekstin
mukaan hätistäneet isänsä Pentin pois kuvasta.

Pentti Korhosen perhe siis voitti vuonna -77, toisena oli  Heikki Väänäsen
perhe ja kolmantena Kerttu Kainulaisen perhe. Lisäksi monet muutkin
pesueet saivat hyviä sijoituksia.

Kommentit (0)

Ankeus        30.12.2007, 19:06

Ihmiskunnan historia tuntee muistaakseni yhden aiemmankin kuvasta
ilmenevän ihmeen kaltaisen tapahtuman. Härkäviikolla 2007 mies kävelee
rasvatyynen Petäisen pinnalla. Onneksi veden alla on vielä 12 cm
teräsjäätä. Kyllä on ankeaa. Ei tarvitse ihmetellä, miksi masennus vaivaa
tätä kansaa. Lunta on saatava. Jonkun olisi tehtävä jotakin. Saatanan
hallitus.
Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        641-645 / 715        Seuraava sivu >>

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109946 kertaa

Riettaan kala        26.12.2007, 18:53

Muinoin oli tällä blogillani juttu ja kuva uukuniemeläisestä sotamiehestä
40-kiloinen monnin poikanen olallaan. Kyseessä taisi nimenomaan olla
poikanen, koska suonenjokelaisen biologian tohtorin Jukka Kauppisen
upeasta kirjasta ”Hämmästyttävä monimuotoisuus” paljastuu, että Ukrainasta
olisi saatu ehkä jopa 375- kiloinen yksilö, Ruotsista 180-kiloinen ja
meidänkin Vanajavedestä 1700-luvun lopulla 170-kiloinen.

Alkuperäinen monni on maastamme jo hävinnyt, mutta vielä sata vuotta
sitten Sisä-Savossa niitä suorastaan vilisi tai sitten sikäläiset
kalamiehet ovat olleet kovia huastamaan. Suonenjoen Suonteessa tohtori
Rahm poikineen sekä talonomistaja Paavo Suihkonen ja Enok Vilpponen
vakuuttivat syksyllä 1915 moisen otuksen lymynneen. Virmaasta taas
Mertalan Paavo oli kuulema sellaisia pari pyytänytkin samoihin aikoihin.
Kallaveden Paukarlahdessa taas asusti silminnäkijöiden mukaan 1920-luvulla
150-kiloinen yksilö, joka piti huolen hukkuneista sekä siitä, etteivät
akat uskaltaneet siellä uida ollenkaan ja miehetkin uskoakseni ainoastaan
selällään.

Jos ei kotipuolesta varmaa monnia tavattukaan, niin oikeastaan vielä
suurempi ihme on, että Virmaasta löydettiin riettaan kaloja eli
härkäkaloja, joita nykyään kutsutaan härkäsimpuiksi. Aiemmin niitä
luultiin tavattavan vain meristä tai Ruotsin suurista järvistä, mutta niin
vain heinkuussa 1901 Virmasvedestä pyydettiin kaksi näitä hirvittävän
rumia kaloja, jotka varmaan olisivat haluttuja myös akvaarioon, jos niitä
jossain myytäisiin elävinä. Myöhemmin härkäsimppuja on tavattu eräissä
muissakin Savon suurissa järvissä.

Ja ihmeellinen järvi on tuo Virmas Suonenjoen ja Karttulan rajoilla, 1956
sieltä väitettiin löytyneen myös merikala kampelan – sehän olisi ollut
maailmanmitassa sensaatio. Ikävä kyllä tarkemmissa tutkimuksissa
paljastui, että sikäläiset koululaiset olivat asialla vain pilailleet
opettajansa kustannuksella.

Mutta totuus on tarua ihmeellisempää. 1920-luvulla ilmestyneessä
arvokkaassa Suomen kalat-kirjassa väitetään, että Heinolan Jyrängön
virrasta on pyydetty kampela vuosisadan alussa. Asia pitäisi tutkia, sillä
melkoinen fysiikka on sillä latuskaisella kampella ollut, joka on kaikkien
koskien läpi räpistellyt Itämerestä ItäHämeeseen. Tai sitten kampeloita on
hyvinkin voinut jäädä jääkauden ajoilta Päijänteeseen – olihan järvessä
muinoin hylkeitäkin.

Kommentit (0)

Joulupuu        25.12.2007, 20:13

Joulukuusi tuli syrjäkylille kansakoululaitoksen mukana vasta viime
vuosisadan alkupuolella. Kaupunkioloissa tästä suhteellisen
uudestajouluperinteestä on niin paljon harmia, että sille on syytä etsiä
vaihtoehtoisia korvikkeita.

Kuvan uudentyyppisestä joulupuusta tulee mieleen amerikkalainen elokuva
Köyhän perheen joulu. Kun ei ole varaa joulukuuseen, on sen vastike
väänneltävä pajusta. Ja se saa kelvata näin mustana jouluna. Edellisen
kerran Savossa oli lumeton joulu vuonna 1973 ja sitä ennen 1948. Saas
nähdä, onko mualiman kirjat tänäkin talvena yhtä sekaisin kuin viime
vuonna, jolloin talvi kesti neljä kuukautta. Vielä viikko ennen joulua
uistelin veneellä Petäisellä ja jäät lähtivät huhtikuun puolivälissä.

Onneksi ruokahuolto on toiminut moitteetta. Ei ole tarvinnut edes nähdä
erilaisia laatikoita, lipeä kalaa tai rosollia, joka toi ennen väriä
jouluun ja kuulema myös oksennukseen. Kalle Päätalo kertoo kirjassaan
Nouseva maa, miten sodan jälkeen elintaso nousi kohisten ja sitten koitti
se joulu, jolloin oli jo varaa suurimpaan ajateltavissa olevaan herkkuun
eli lanttulaatikkoon. Kassun pikkutarkka kuvaus lanttulaatikolla
mssäilystä ja sen seurauksista on niin elävä, ettei sen jälkeen kaipaa
mitään laatikkoruokia. Mies ei meinannut pelkästään haljeta, vaan sen
lisäksi myös räjähtää.

Kommentit (0)

Rasiaho jouluna        24.12.2007, 14:19

Rasiaho kylmänä joulupäivänä iloisella 80-luvulla, jolloin talvet olivat
vielä talvia. Rasiahon nimi periytyy kaskiviljelyn ajoilta, jolloin metsä
ennen polttamista kaadettiin kuivumaan rasiin. Savossa rasi on vääntynyt
muotoon räs ja niinpä Kärkkäälässä puhutaankin Räsahosta.

Räsahon saunaan syntyi 1877 Salon Olli eli Kakkisen Olli eli virallisesti
Olli Koivistoinen eikä  Olli Haara-nimikään olisi täysin mahdoton. Olli
oli nimittäin au-lapsi ja hänen isänsä oli tohmajärveläinen miilunpolttaja
Olli Haara. Kakkisen salolta löytyy vielä ainakin yksi tunnistettava
miiluhaudan paikka. Isästään Salon Olli tiesi sen verran, että pystyi
nimittämään tätä kaksjalakaseks sonniksi ja senkin verran hän
siittäjästään tiesi, että olisi tavattaessa lyönyt tätä turpaan.

Rasiaholla ovat Koivistoisten jälkeen asuneet ainakin Närhit, Hiltuset,
Haapalaiset ja Honkoset. Ilmeisesti Hiltusten ja Haapalaisten välissä on
vielä asunut joku perhe, jonka nimeä en tiedä. Haapalaisista minulla on
vielä muistikuva, joten Honkoset ovat varmaankin muuttaneet paikalle noin
1962.

Kommentit (0)

Lisää sukunimistä        23.12.2007, 19:34

Sukunimet kirjasta selviää monia mielenkiintoisia asioita. Korhonen on
tällä hetkellä maamme toiseksi yleisin sukunimi heti Virtasen jälkeen.
Koska Korhoset ovat itäsuomalaisia, ovat he innokkaampia siinä yhessä
asiassa kuin länsisuomalaiset Virtaset ja niinpä he lisääntyvät sillä
vauhdilla, että ovat kohta Suomen ykkösiä. Suku on hyvin edustettuna myös
Kärkkäälässä.

Korhonen sukunimi on selitetty lisänimestä Korho, jolla on useita
merkityksiä: huonokuuloinen, tai kuuro, Iso mies, vanhus, ylpeä, rikas,
leuhka, vähän tyhmä tai kömpelö. Sukunimi Korhonen on voinut alkuaan olla
myös lisänimi Korhopää eli pörröpäinen. Myös toinen vanha kärkkääläinen
nimi Pöyhönen on yhdistettävissä pörrötukkaista merkitsevään lisänimeen
Pöyhöpää. Tiedä vaikka Korhoset ja Pöyhöset olisivat hiuslaitteesta
päätellen samaa sukua.

Nenosia on myös kylällä paljon ja nimen taustalla saattaa olla alkujaan
komeanenäiselle annettu henkilökohtainen, mikseipä myös suvussa kulkenutta
ominaisuutta kuvaileva lisänimi. Tarkkaillaanpa siis Nenosia ja varsinkin
heidän haistimiensa rakennetta.

Tyypillisiä Suonenjokelaisia nimiä ovat Kolehmainen ja Markkanen.
Kolehmaisen nimelle ei kirjasta löydy selitystä, mutta se tieto kerrotaan,
että Markkaset ovatkin alkujaan Kolehmaisia. Tunnettu suonenjokelainen
nuijasotajohtaja Eskil Uttermark onkin luultavasti tunnettu kyläläisten
keskuudessa Esko Kolehmaisena tai Erämään Eskona, uttermark tarkoittaa
ruotsiksi erämaata. Vaikea ruotsalainen sana on myöhemmin Savossa
muuntunut Markkaseksi.

Kolehmainen on yksi yleisimpiä savolaisnimiä ja muistelen ehkäpä
Syvänniemen historian kirjasta lukeneeni, että Karttulan Pomellit olivat
alunperin Kolehmaisia. Varmaankin kolmekymmentävuotisen sodan peruna
saksan kielessä pommia tai pommittajaa tarkoittava sotilastermi pommel on
jäänyt tämän Kolehmaisten sukuhaaran nimeksi.

Muuten äitini puolelta olen Könönen ja jostakin netistä kaivoin tiedon,
että jotakuta jäykkäliikkeistä Kolehmaista alettiin kutsua Könöseksi,
joka viittaa könöttämiseen. Tunnistan kyllä termistä myös itseni, kun
seuraan katselen varjoani liikkuessani; kyllä se melkoista  vääntämistä
alkaa olla. Toisaalta suurjuoksija Salamo Könösestäkin todetaan
urheiluhistoriamme kirjassa, että jäykästi juokseva, mutta sitkeä. Sen
sijaan serkkuvainaani poika Janne Könönen on sukunimestään huolimatta yksi
maamme parhaista latinalaisrytmien taitajista.

Kommentit (0)

Sukunimistä        22.12.2007, 18:28

Lainasinpa Sukunimet-kirjan. Siitä löytyy selvitys useimpien suomalaisten
sukunimien taustoista. Aiemmin olen blogillani puhunut Koivistoisista,
Närheistä ja Sikasista. Sukunimioppaan mukaan Koivistoiset eivät
kytkeytyisikään Koiviston saareen, vaan taustalla on pelkästään
Koivisto-niminen talo. Närhi-nimesta tiedetään kirjassa kertoa esimerkiksi
se, että eräs Pietikäisten suvun sukuhaara on Savossa muuttunut Närhiksi.
Myös Sikasilla, Siikasilla ja Asikaisilla saattaa historiasta löytyä
yhteisiä esi-isiä.

Kärkkäälässä ovat kaikki Koivistoiset samaa sukuhaaraa, ilmeisesti Paavo
Koivistoisen jälkeläisiä. Närhejä ja Sikasia on kahta sukuhaaraa kuten
myös Kauppisia. Olen jotenkin alitajuisesti ajatellut, että Kauppisten
sukunimi liittyisi jotenkin kaupankäyntiin, mutta kirjatiedon mukaan näin
ei olekaan, vaan sukunimi on syntynyt nimen Jacob skandinaavisen
muunnoksen Jakaupr pohjalta. Suvun kantaisä oli siis Jakaupr ja oikeasti
Kauppiset ovatkin Jakauprisia eivätkä Kaappisia tai Komeroisia.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        646-650 / 715        Seuraava sivu >>
Sikasia ja Perämaata        21.12.2007, 19:42

Näyttelijä Taisto Reimaluoto esiintyi  eilen edukseen Tv:n Inhimillisessä
tekijässä. Mies on viisas, humaani ja nöyrä taiteilija ja sellaisia ei ole
kovin montaa maailmassa. Taiston isä on Kärkkäälän kylän Perämaan Sikasia.
Sikaset ovat vanhaa savolaista sukua, mutta Kärkkäälään he muuttivat sodan
jälkeen. Kylällä on toinenkin Sikasten sukuhaara, mutta ainakaan läheistä
sukua haarat eivät ole toisilleen.

Sikasia asuu varsinkin Suonenjoen ja Leppävirran rajoilla. Kansanedustaja
Minna Sirnönkin isä on kotoisin siltä suunnalta. Tietääkseni myös entinen
kansanedustaja Pekka Saarnio oli suvun kansanedustajia. Molemmat
poliitikot edustavat vasenta laitaa. Suvun poliittista tilannetta
tasoittaa se, että vuonna -18 Lempyyllä punaiset ampuivat maanviljelijä
Pekka Sikasen, joka edusti oikeistoa ja taisipa se Suonenjoen ainoa
SS-mieskin olla Sikasia.

Sikaset ovat kovia miehiä. Näyttelijä Taisto Reimaluoto esitti
Pohjantähden kesäteatteriversiossa Laurilan Anttoota menestyksellä.
Hesarin haastattelussa hän kertoi ymmärtävänsä Anttoon sielunelämää hyvin,
koska Taiston vaarin kaksi veljeä ammuttiin punaisina kapinan aikaan ja
että hänen vaarinsa Esa Sikanen oli niin kova mies, että ainoan kerran
elämässään hän itki kantaessaan ammuttuja veljiään riihestä hautausmaalle.
Itse kyllä muistelen, että Suonenjoella ammuttuja punaisia Sikasia olisi
ollut vain yksi ja että se toinen samalta kylältä ammuttu olisi ollut
kansanedustaja Strengellin veli.

Mainittakoon, että Amerikkaan Sikasen suvun edustajia muutti jo
1600-luvulla. Savolaiset tulivat hyvin toimeen paikallisen
alkuperäisväestön kanssa ja niinpä Usa:ssa on vielä nykyäänkin intiaaneja,
joiden sukunimi on Sikanen. Näin kertoi viime keväänä Helsingin Sanomien
kuukausiliite.

Perämaa, jossa Sikasia vieläkin asuu ei kuullosta mitenkään
houkuttelevalta paikannimeltä. Kauko Vainion Kopratalakkunnoo-kirjan
mukaan Perämaan nimi juontuu Ruotsin vallanajalta, jolloin paikka
tunnettiin  Perlandina, joka ilmeisesti ruotsiksi tarkoittaa myös
perämaata, vaikka oman sanakirjani mukaan se voisi paremminkin olla
kauttamaa. Perämaa ei tämän päivän globaalissa maailmassa kuullosta
trendikkäältä paikalta, mutta on se sentään dynaamisempi nimi kuin
Kituperä, jollainen kylä löytyy ihan keskeltä Suomea eli
Pulkkila-Piippola-Pyhäntä-akselilta.

Kommentit (0)

Yläkoulu vuodelta 1966        20.12.2007, 21:47

Muistanpa heidät kaikki 41 vuoden takaa.

Alhaalta vasemmalta alkaen kyyköttävät Pertti Laitinen, Matti Kemppainen,
Jukka Kainulainen, Mikko Kauppinen, Matti Paananen, Lasse Kauppinen.

Takana pystypäisinä ja ylväsryhtisinä Leena Suominen, Helena Korhonen,
Kaarina Paananen, Kerttu Kuhmonen, Paula Kemppainen, Rauni Laitinen, Erkki
Honkonen, Armi Koivistoinen, Pekka Kauppinen, Aila Koivistoinen, Pekka
Laitinen, Tapio Eskelinen, Timo Nenonen, Antero Laitinen, Seppo Närhi,
Risto Paananen, Kari Kauppinen, Markku Rossi.

Tämä ikäluokka on sitä, josta vain poikkeuslahjakkuudet  saattoivat käydä
oppikoulua; ts. joista tuli herroja. Kuvan nuorista tietääkseni kaksi tuli
ylioppilaiksi.  Siskoni Armikin luki itsensä ylioppilaaksi vasta myöhemmin
iltakoulusta. Viitisen vuotta nuorempana itse kuuluin siihen ikäluokkaan,
josta jo puolet kävivät oppikoulua.

Minä pääsin tavallaan  nauttimaan hyvinvointivaltiosta, jollaiseksi maamme
tuli 60-luvun lopulla. Minulla on jopa  sellainen mielikuva, että
lyhytkasvuiset savolaisnuoret  venähtivät aiempia ikäluokkia 10 cm
pitemmiksi 70-luvulta lähtien. Ruokaa oli, lapsityövoimaa ei enää
käytetty, koulumatkat istuttiin autoissa ja ehkä sähkövalokin lisäsivät
keskipituuden sellaiseksi, ettei vantteria vahvaselkäisiä metsätyömiehiä
enää tullut.

Tämän kuvan on varmaankin ottanut opettaja Viljo Suomela kylän
ensimmäisellä värikameralla.

Kommentit (0)

Alakoulu vuodelta 1960        19.12.2007, 21:32

Tässäpä Kärkkäälän alakansakoulu noin vuodelta 1960. Ajalta jolloin lapset
olivat vielä lapsia ja pikkutytöt osasivat vielä kuvasta päätellen
kikattaa.

Suvun näöltä arvaan, että kuvasta löytyvät alhaalta lukien ainakin Antero
Laitinen, Seija Vilhunen, Kaarina Paananen, Unnea Turtiainen, Risto
Paananen, Timo Nenonen, Leena Suominen, Maija Kainulainen, Riitta
Kauppinen, Armi Koivistoinen, Tuomo Suhonen, Tuomo Kauppinen, Aila
Koivistoinen, Jouko Markkanen, Seppo Närhi, Eija Pomell, Kari Kauppinen,
Antti Jalkanen, Pekka Kainulainen, Pirkko Sikanen, Pentti Närhi, Pauli
Kolehmainen ja opettaja Irja Turtiainen. Luulen arvaavani vielä muutaman
nimen – ainakin piirteistä päätellen Vilhusia, Nenosia, Korhosia ja
Kauppisia, mutta en ryhdy spekuloimaan.

Mainittakoon, että sisareni Aila ja Armi olivat samalla luokalla vaikka
eivät olleet  kaksosia. Aila oli syntynyt tammikuulla ja Armi marraskuulla
-52. Se on osoitus oivallisesta perhesuunnittelusta.

Muuten haluaisin kerätä Kärkkäälän kansakoulun luokkakuvat ja vieläpä
julkaista ne tekijänoikeuksista häpeämättömästi piittaamatta. Otan
innostuneesti vastaan sähkömagneettisia lähetyksiä osoitteessa
aulis@koivistoinen.net.  Muutaman kuvan jo olen saanutkin ja niistä
kiitoksia, mutta varsinkin ensimmäinen Kärkkäälän koulukuva vuodelta 1906
olisi iloinen ylläri.

Kommentit (0)

Risto-eno        18.12.2007, 17:41

Tali-Ihantala-elokuvasta muistui myös mieleeni enoni Risto Könönen. Yhtenä
kesäisenä yönä hän kertoili minulle sotamies Könösen ihmeellisistä
seikkailuista toisessa maailman sodassa. Risto palveli Laguksen joukoissa,
mutta se taisi olla eri porukkaa kuin Lindmanin filmissä. Hänen
kertomuksensa nuoret miehet olivat hyvin paljon toisenlaisia kuin
elokuvassa näytetyt ihanteelliset siivopuheiset soturit, jotka toivat
mieleen vanhan hyvän ajan poikien seikkailukirjat.

Kun enoni lähti sotaan, hän kävi ostamassa Suonenjoen apteekista
Hoffmanintippoja. Kun apteekkineiti tiedusteli, että mihin tarkoitukseen
nuorimies kyseisiä tippoja hankkii, vastasi enoni rehellisesti, kuten
suvussani on tapana, että juopottelutarkoitukseen.

Ristosta koulutettiin Vickers-merkkisen panssarivaunun kuljettaja.
Sota-aikana oli polttoaineesta pula. Panssaritkin kävivät eräänlaisella
korvikebensalla, jossa oikeaa pensaa oli jatkettu  alkoholilla.
Biopolttoaineen pystyi kuitenkin erottamaan jollakin tavalla hyötykäyttöön
laskemalla aineen kaasunaamarin läpi. Ja niinpä runsain mitoin tehtiinkin.

Onneksi Risto ei joutunut 7 tonnin vaunullaan venäläisten kuusikertaa
suurempien vehkeiden kanssa tekemisiin, koska hänet  pelasti keuhkokuume.
Lomalla ollessaan hän sairastui pahaan kuumeeseen. Siitä huolimatta hän
läksi polkupyörällä tapaamaan Suonenjoelle erästä Inkeriä – mainittakoon,
että myös Riston tankki oli nimeltään heimohenkinen Inkeri.

Risto tuli sitten tajuihinsa Suonenjoen maamieskoululle sijoitetussa
sotilassairaalassa, jota kansan suussa nimitettiin paikan luonnetta
kuvaavasti osuvasti Kuppalaksi. Mies toipuikin, mutta keuhkoihin jäi vikaa
ja niinpä häntä  ei enää lähetettykään linjaan, vaan hän harjoitteli
Kouvolan kasarmilla saksalaista suorajalkamarssia Helsingissä
järjestettävää voitonparaatia  varten. Enoni mukaan paikalle oli
komennettu maamme komeimmat miehet laulaja Henry Theelistä alkaen.
Voitonparaatia ei kuitenkaan koskaan pidetty.

Riston keuhkot tulivat hyvään kuntoon. Pian sodan jälkeen hän oli melkein
tekemässä  urheiluhistoriaa. Maatalousnäyttelyiden yhteydessä järjestettyä
800 metrin kansallista kilpailua hän johti ensimmäisen kierroksen jälkeen
jo 50 metrillä. Pahaksi onneksi lupaava nuorukainen oli jakanut voimansa
väärin ja hävisi lopulta toiseksi viimeisellekin 50 metriä.

Kommentit (0)

Kioskin Matti        28.12.2008, 12:31

Kävinpä katsomassa Elokuvan Tali-Ihantala. Uukuniemeläinen kauppaneuvos
Matti Pirhonen oli Åke Lindmanin sotahistoriallisena asiantuntijana
elokuvaa filmattaessa. Matti nimittäin on viimeisiä elossa olevia, jotka
olivat tapahtumapaikalla kesällä -44.  Harmi, että sekä Matti että Åke
sairastuivat ennen elokuvan valmistumista.

Matilla oli kioski Uukuniemen kirkonmäellä. Kioski vastasi kyläläisten
ruokahuollosta kulttuurinälkää unohtamatta. Siellä myytiin myös tauluja.
Pienet taulut menivät paremmin kaupaksi kuin suuret. Kioskista on turha
enempää kertoa, sillä jos joku suomalainen nyt yleensä jotain tietää, niin
kyllä hän on  kuullut  myös Matin  kioskista.  Sillä oli keskeinen sija
maamme  tiedotusvälineissä. Aina kun media  tarvitsi  viisaan miehen
kommentteja maailman menosta, tultiin niitä Matin luukulta kyselemään.
Hänestä oli jopa oma tunnin mittainen televisio-ohjelma. Ja nähtiinpä
kerran itse maailmankuulu Kaurismäkikin kuvausvälineineen paikalla.

Matti sairastui toissa kesänä ja niinpä Suomen vanhin yrittäjä vetäytyi
84- vuotiaana ansaittuun lepoon. Kuitenkin vielä viime syksynä kioskilla
oli naru ja sen vieressä lappu ”vejä narusta, niin tullaan kun keritään”.
Matin kioskilla kiire unohtui.

Hyvää joulua kaikille uukuniemeläisille ja viekää Matille palvelutalolle
terviisit!

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        651-655 / 715        Seuraava sivu >>
Kyläottelu        16.12.2007, 19:50

Olipa taas hermoja repivä Suomi – Ruotsi. Samankaltainen henki oli ennen
Kärkkäälän ja Rieponlahden kylien välisissä urheilutapahtumissa.
Esimerkiksi noin vuonna -67 järjestettiin kylien välillä erikoinen
viisiottelukilpailu. Lajeina olivat hiihto, kävely, maastojuoksu,
pesäpallo ja ammunta.

Kävelykilpailu oli toisinto Suomi – Ruotsi kävelymaaottelusta kesältä -41.
Kylät kilpailivat siitä, kumpi saa värvättyä enemmän asukkaitaan keväisenä
sunnuntaipäivänä kävelemään 10 kilometrin lenkin. Muistelen, että
Kärkkäälän 300 hengen kävelykykyisestä väestöstä muut paisti Satulamäen
Pirkko täyttivät kyläläisvelvollisuutensa. Eikä me vain kävelty, vaan
kyllä se muodostui juoksukilpailuksi. Muistelen, että Kärkkäälä voitti
niukasti tämän osion, vaikka olikin pikkuisen pienempi asukasluvultaan.

Uskon, että myös hiihto ja maastojuoksu menivät meille, mutta
pesäpallo-ottelusta tuli nöyryytys. Vieraileva Rieppo nujersi Kärkkäälän
totaalisesti. Luulen, että asialla oli historialliset syyt. Vauras Rieppo
oli vanha suojeluskuntakylä ja pesäpallo oli keskeisellä sijalla järjestön
harjoituksissa. Kärkkäälän pienviljelijä-metsureille oli vieras sellainen
peli, jossa kuoltiin ja haavoituttiin sekä syöksyttiin ynnä heiteltiin
käsikranaatin näköistä vehjettä. Muistelen, ettei vanhempi kärkkääläisväki
edes ymmärtänyt pelin perussääntöjä. Jussilan Aune jostain kumman syystä
hallitsi pelin säännöt ja hän opasti asiassa muita emäntiä.

Mainittakoon, että Riepon suojeluskunta oli muutenkin urheilullista.
Iisveden rannalla oli järjestetty jopa  sk-osaston uintimestaruuskilpailut
ja yllättäen ne voitti miekkonen, joka ei tiettävästi osannut lainkaan
uida. Luultavasti kilpailurata oli niin matala, että hän ylettyi potkimaan
pohjasta vauhtia. Riepon suojeluskunta kunnostautui sota-aikana lähinnä
desantintorjunnassa. Muudan isäntä oli sotakeväänä katsellut  järven yli
ja havainnut lumipukuisen desantin istuvan naapurin katolla. Suojeluskunta
hälytettiin paikalle ja se saartoi epäilyttävän rakennuksen kuten
ohjesääntö edellytti ja niinpä vihollinen vangittiin helposti.
Jatkotutkimuksissa paljastui, että desantti oli lumiläikkä talon katolla.

Ennen viimeistä lajia, joka oli ammunta, Rieppo johti niukasti ja koska
pienoiskivääriammunta tapahtui heidän kotikentällään, uskottiin myös
kokonaisvoiton menevän Rieppoon. Mutta toisin kävi, vaikka naapurin
joukkueessa oli jopa tarkka-ampujakoulutuksen saanut Antinmäen Hanski. Hän
arvosteli jälkeenpäin joukkuetovereitaan, jotka eivät ymmärtäneet vetäytyä
edes metriä taaksepäin ammuntapaikasta, vaan antoivat auringon paistaa
suoraan silmiinsä.

Kärkkäälä voitti ammunnan ja kilpailunjyry totesi kokonaisuutena
kyläottelun päättyneen tasapeliin. Protestia päätöksestä ei jätetty.
Itselleni jäi mielikuva, että alkuperäisten sääntöjen mukaan Rieppo olisi
ollut niukasti parempi. Mutta tärkeintä oli, että kylien yhteisöllisyys
lisääntyi, vaikka sitä sanaa ei silloin vielä tunnettu. Sen termin taisi
tietoomme tuoda aivotutkija Markku T. Hyyppä, joka on yksi Suomen
viisaimmista miehistä ja äitinsä puolelta Riepon Kukkosia ja Könösiä.
Lukekaapa hänen kirjansa Hyvinvointia yhteisöstä.

Kommentit (0)

Mäki-Matit        15.12.2007, 19:53

Ja pitäydytäänpä edelleenkin talviurheiluun. Katsoin tuossa Matti-elokuvan
ja täytyy tunnustaa, että se ei ole niitä elämää suurempia elokuvia.
Saattaa kuitenkin olla, että kuvan innoittamana täytyy lähteä Taivalkosken
veteraanikisoihin katsomaan, vieläkö paluun tehnyt Nykänen on parempi kuin
Edi Edwards. Mervin kanssa voi myös syödä mustaamakkaraa katsomossa ja
kannustaa tämän aviomiestä.

Myös toisesta mäki-Matista eli Matti Pietikäisestä olisi syytä tehdä
elokuva. Hänkin oli kuuluisamman Matin kaltainen persoonallisuus.
Olympiakulta jäi häneltä voittamatta, koska Oslon kisat jäivät väliin
linnareissun vuoksi. Pietikäinen erehtyi huvitilaisuudessa lyömään
poliisia. Sen sijaan Falunin maailmanmestaruuden -54 hän voitti. Kun
voittajaa kotiin tuova matkustajakone saapui Kuopion ilmatilaan, vaati
tuore maailmanmestari, että koneen tuli tehdä kaupungin yllä kolme
kunniakierrosta. Hän ei siis ollut perinteinen suomalainen vaatimaton
sankari. Isäni kertoman mukaan Tiilikais-Pekka oli kysynyt Pietikäiseltä,
että mitä sitä oikein voi ilmalennon aikana tehdä, niin Matti vastasi,
että siellähän sitä kerkii vaikka ravattiaan korjailemmaan. Pohjimmiltaan
hän oli myös herrasmies.

Ilmeisesti Suomen suurin luonnonhyppyrimäki oli Airakselan kylällä
Suonenjoen ja Karttulan rajalla. Siellä hypättiin 50-luvulla lähes 60
metrin leiskautuksia. Eräs entinen airakselalainen muisteli, että kerran
kilpailuihin saatiin myös Matti Pietikäinen paikalle. Houkutuskeinoja voi
vain arvailla. Kuitenkin jotain voi päätellä siitä, että ennen kisan alkua
Pietikäinen alkoi vaatia kilpailunjohtajalta viinaa. ”Mutta  sinähän
lupasit, anna ies korkillinen”, oli tämä pikkupoikien suuri esikuva
mankunut. Pietikäinen oli kuulema tunnettu siitä, ettei hän koskaan
hypännyt selvinpäin ja kyllähän sen tavallaan ymmärtää, jos on kerrankin
katsellut vaikkapa Lahden suurmäen tornista alas.

Kärkkäälän kylän mäkiennätys on ainakin 17 metriä. Tämän verran pystyi
Piispalanmäen lentomäestä hyppäämään. Tosin olen kuullut juttua, että
Petäisen rannalla Laitilan lahdella olisi ollut jopa jonkinlainen
vauhtitorni ja että sieltä olisi pystynyt hyppäämään pitemmällekin.
Asiasta pitäisi hankkia vanhemmilta kyläläisiltä lisätietoa.

Kommentit (0)

Perheviesti        14.12.2007, 20:07

Perheviesti oli Kärkkäälän hiihtohulluuden suurin ilmenemismuoto. Luulen,
ettei vastaavaa tapahtumaa ollut siihen aikaan muualla maailmassa; ei edes
Norjassa. Korholan miehet taisivat olla vastuussa pääjärjestelyistä –
ettei vaan vanhaisäntä Yrjö Korhonen ollut ensimmäinen, joka hankki
liikkeistä kilpailun palkinnot. Ensimmäisen tapahtuman juhlapuheen piti
opettaja Viljo Suomela, joka puheessaan kiitteli kaikki mahdolliset tahot,
jotka olivat  myötävaikuttaneet tapahtuman onnistumiseen ja lopuksi Ville
kiitti vielä itseään perustellen itsensä kiittelyä sillä, että näin kaikki
tulivat varmasti kiitellyiksi.

Alkuvuosina joukkueessa tuli olla neljä samasta perheestä olevaa
hiihtäjää. Muistelen, että olympiamitalisti Yrjö Salpakaria ei kelpuutettu
kisaan mukaan, koska hän oli vain Paanasten (Konttilan) kotivävy.
Protestia kilpailun jyrylle ei tästä sääntötulkinnasta tehty, joten jonkin
verran kilpailussa oli kuitenkin leikkimieltä. Poikarikkaat kattilakunnat
olivat kisassa vahvoilla ja veikkaan, että Korhoset, Paanaset, Väänäset ja
Kainulaiset olivat kilpailun keskeisiä voittajahahmoja.

Perheviestiperinne alkoi noin vuonna 1967 ja uskon sen jatkuneen parisen
kymmentä vuotta. Jossain vaiheessa  joukkueen hiihtäjämäärä pudotettiin
neljästä kolmeen, mutta sekään ei auttanut. Jollekulle kansatieteen
opiskelijalle Kärkkäälän perheviesti olisi oivallinen gradutyönaihe.
Asiasta kirjoiteltiin lehdissä ja muistelen, että TV:ssäkin asiasta
puhuttiin. Toivon, että joku kyläläinen, joka vielä muistaa tuloksia,
antaisi asiasta lisätietoa – luulen jonkun kärkkääläisen kilpahiihdon
ystävän muistavan kuin vettä vaan viestien palkintojärjestykset 20 vuoden
ajalta.

Nyt perheviestejä näytetään hiihtävän Suonenjoen keskustan liepeillä
Sammalselän kylätalolla. Pitäjänlehdestä olen huomannut, että kilpailuja
on hallinnut suvereenisti eräs perhe Pirttiselästä, siis Kärkkäälän
rajoilta. Ajanhenkeen sopivasti voittajajoukkueessa näyttävät hiihtävän
Ahmed- ja Ismael- nimiset nuorukaiset.

Kommentit (0)

Voittajat        13.12.2007, 18:08

Viikko sitten Immo Kuutsa kertoi 70-vuotishaastattelussa, että mikäli
hänen aikanaan hiihtäjämme olisivat käyttäneet DDR:n mömmöjä, niin kaikki
arvokisamitalit olisi tuotu Suomeen. En tiedä onko se ihan koko totuus –
tietääkseni itäsaksalaiset eivät käyttäneet veritankkausta, koska se oli
siellä kielletty liian vaarallisena. Ja se, mikä DDR:ssä oli kiellettyä
oli myös oikeasti kiellettyä. Suomessa sen sijaan läträttiin veripussien
kanssa.

Kuvassa Kärkkäälän kansakoulun edustusjoukkue koulujen mestaruuskisojen
jälkimainingeissa. Mitalipöytä on näköjään tyhjennetty ja ihan puhtain
konstein. Kuva on otettu 17.2. 1966. Opettaja Viljo Suomelankin ilme on
hyvin mairea. Hiihto oli kylän koulussa keskeinen oppiaine. Muutenkin
asiaa arvostettiin synnyinkylässäni kovasti – olihan 1890-luvulla maamme
ensimmäiset hiihtoseurat perustettu  Pentti Jussilan Suomen Hiihto -kirjan
mukaan Helsinkiin, Kuopioon, Rovaniemelle ja Kärkkäälään. Kotoanikin
muistan, että Otavan Suuren Tietosanakirjan sivut olivat paljosta
lukemisesta irronneet kahdesta kohtaa. Ne kohdat käsittelivät hiihtoa ja
ihmisen lisääntymistä.

Välitunnilla hiihdettiin raivoisasti kilpaa lyhyttä lenkkiä ja
sekundaattorilla otettiin aikaa. Kesken koulupäivän saatettiinkin päättää,
että hiihdetään viiden kilometrin lenkki ja sitten se hiihdettiin
raivoisasti kilpaa sekin. Koulumatkat hiihdettiin, mutta jostain syystä ei
raivoisasti kilpaa. Niinpä on selvää, että kärkkääläiset hallitsivat
siihen aikaan suvereenisti Suonenjoen koulujen mestaruuskisoja. Muistelen,
että kuvan kisat olivat samaan aikaan kuin Oslon MM-hiihdot. Kun vähän
vanhemmat oppilaat olivat itse edustustehtävissä, katselimme me rupusakki
Oslon hiihtoja paparinkeräysrahoilla kustannetulla koulu-tv:llä.

Vieläkin muistan selvästi, että 30 kilometrillä Mäntyranta oli
ylivoimainen, Kalevi Laurila sai yllättäen hopeaa ja Länsi-Saksan Valtter
Demel pronssia. Sitten muistan vielä senkin lauantai-iltapäivän, kun
Tintti Tiaisen piti voittaa 50 km: maailmanmestaruus, mutta viimeisellä
virkistäytymisasemalla hiihtoliiton herrat antoivat hänelle kylmää mehua,
joka kangisti miehen. Tintti itki maalissa ja tunsin häpeää koko hiihtävän
maailman puolesta.

Kuvasta tunnistan seuraavat suurhiihtäjät alhaalta vasemmalta lukien:
Kaarina Paananen, Riitta Paananen, Paula Kemppainen, Armi Koivistoinen,
Aila Koivistoinen, Risto Paananen, Seppo Korhonen, Timo Nenonen, Mikko
Kauppinen, Matti Kemppainen, Matti Paananen, Pekka Kainulainen, Jukka
Kainulainen, Lasse Kauppinen, Pekka Laitinen ja opettaja Viljo Suomela.

Kommentit (2)

Martta        12.12.2007, 20:42

Täyspäinen ihminen ei mene tuollaiselle jäälle, mutta minä poika menin.
Kalastusliikkeen mies näytti tiedostavan yhteiskunnallisen vastuunsa eikä
meinannut myydä toukkia. Turhaan Petäisellä kalojen vuoksi pilkillä käy
ainakaan syksyllä. Kerran kymmenessä vuodessa keväällä heti lumien lähdön
jälkeen sieltä voi jotain saadakin.

Jää kesti ja olihan minulla  kirves kellumavälineenä kuten myös Hyvösen
Martalla reilut kymmenen vuotta sitten syksyllä. Martta oli 82 v ja hän
oli melkein yhtä innokas pilkkihenkilö kuin minäkin. Martan alta jää
petti, mutta kirveen avulla tämä teräsmummo taisteli takaisin liukkaalle
jäälle. Kotimatkalla ikävä kyllä hypotermia iski ja hän paleltui hankeen.
Puhutaan, että paleltumiskuolema on helppo – loppuvaiheessa tulee vain
lämmin olo. Toivotaan, että asia on niin.

Suomi ei vielä 1960-luvulla ollut mikään hyvinvointivaltio ja niinpä
Martta Hyvönen asui kaksoissiskonsa Kertun sa kissan kanssa kylän koulun
lähellä parakissa, joka oli varmaankin alle 10 neliötä. Siihen aikaan
vielä kylällä eli oikeasti köyhiä ihmisiä ja jälkeenpäin voi vain miettiä,
millä he oikein elivät.

Kansaneläkkeelle päästyään Marttakin sai oman oikean talon ja varmaankin
ihan hyvän loppuelämän. Eläkkeelläkin Martta oli kova kalastamaan kuten
monet pieneläjät siihen aikaan olivat. Luulen, että kalahulluus  on ihan
perimässä. Itsekin olen sukuani tutkiessa saanut selville, että
ensimmäinen kova kalamies löytyy ainakin 10 sukupolven takaa – se oli se
Tuomas Koivistoinen, josta tsaarinvalta yritti maaorjaa, mutta joka
kalareissulla hukutti työnantajapuolen edustajan. Itsekin olen niin
innokas kalastaja, että näen vain kalastusunia,

Muuten eskimoilla lienee samanlaiset geenit. Kun kevät koittaa
Grönlantiin, ei mikään estä heitä lähtemästä  erälle. Se saattaa hyvinkin
olla perittyjä vaistotoimintoja. Päinvastaisen esimerkin tarjoavat ne
Nandiheimon juoksija lahjakkuudet, joista Adidas teki vuosikausiksi
mainosmielessä ammattihiihtäjiä, mutta ei siitä mitään tullut. Tosin
juoksemalla he olisivat edelleenkin vuosien hiihtoharjoittelun jälkeenkin
mennen tullen kepittäneet Suomen juoksijahuiput.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        656-660 / 715        Seuraava sivu >>
Henki ja materia        11.12.2007, 20:56

Hyvä Pielavesi. Pielaveden Osuusmeijärin pojat voittivat äsken
näytöstyyliin Sveitsin Lausannen lentopallossa. Sveitsin Lausanne
synnyttää mielikuvan isosta ja vauraasta kaupungista.  Pitkiä miehiä
sieltä olikin löytynyt verkolle. Toinen oli 210 cm ja lyhyempi oli jäänyt
208 senttiin. Ja varmasti näiden kummankin ammattilaisen palkat olivat
enemmän kuin Pielaveden joukkueen yhteensä.

Mutta pilkkanaan ovelat savolaiset heitä pitivät. En muistakaan, että
nykysäännöillä lentopallo-ottelun eräpisteet olisivat 25 – 12. Ja siinäkin
on muutama ruotsalaisen ottelutuomarin säälistä vieraille antama piste.
Luulen, että tavallinen meikäläinen naisjoukkuekin ottaisi enemmän
pisteitä.

Rooma, joka lienee yksi maailman parhaista joukkueista voitti vähän aikaa
sitten Sammon niukasti ja tarvitsi siihen asiaan sekä tuuria että tuomarin
apua. Vuosi sitten kävi sen sijaan jonkin täysin tuntemattoman
siperialaisen syrjäkylän (tai kolhoosin) porukka Kuopiohallissa ja silloin
pielaveteläiset saivat kyytiä. Silloin olivat päätykatsomolaisten
silmälasitkin vaarassa, iskulyönnit olivat niin hirmuisia. Joku
savolaishyväkäs silloin lausuikin ääneen, että ”mitähän nappeja nuokin on
syönynnä”. Äsken päättyneessä ottelussa hyvää oli ainoastaan se, että
silmälasien puolesta ei tarvinnut pelätä.

Kommentit (0)

Wuosalo        10.12.2007, 19:53

Hesarissa oli viime viikolla englanninopettaja Paul Wuosalon
kuolinilmoitus. Hän opetti Suonenjoen yhteislyseossa lukuvuonna 71-71.
Mies oli lievästikin sanottuna vaativa opettaja. Jopa niin vaativa, että
luulisin  nykyajan iltapäivälehdistön reagoivan asiaan,  jos nykyään
noudatettaisiin samanlaista arvosteluasteikkoa. Luokallani 3 C:llä oli
noin 40 oppilasta ja muistelen, että 17 sai enkusta kevättodistukseen
nelosen. Moni hakeutui sen jälkeen kouluun, joka tähtäsi käytännön
työelämään ja nyt he sitten ovatkin upporikkaita.

Itselleni jäi Wuosalosta reilu kuva. Tosin joulutodistuksessa englannista
oli nelonen, jonka ymmärtääkin, koska tuskin sain kokeista 1 + parempaa.
Kevät lukukaudella terhistäydyin ja sain parhaimmillaan kokeista 3 +, joka
merkitsikin kolmen numeron parannusta todistukseen, joten sain kielestä
keväällä seiskan. Tosin se ei johtunut parantuneesta koemenestyksestä,
vaan siitä, että opettaja Wuosalo ymmärsi, etten taatusti luntannut.
Mielestäni lähes kaikki muut sitä tekivät ja senkin mies varmasti huomasi.

Wuosalo oli entinen huippu-urheilija ja hän oli voittanut vuonna -52
Amerikan mestaruuden keihäänheitossa noin 70 metrin tuloksella, mutta
siitä huolimatta hän ei päässyt Helsingin olympialaisiin. Hän olisi
silloin ollut mies parhaassa iässään eli 26-vuotias ja tiedä vaikka
haamuheitolla olisi irronnut kultaa. Kuullosti, että äänessä  narahti
vähän katkeruus, kun hän asiasta kertoili. Meillä hän oli opettajana siis
vasta 45-vuotias ja silloin sen ikäinen mies oli mielestäni täysi
ikäloppu.

Wuosalo oli luokanvalvojamme ja se ei ollut helppo tehtävä. Tosin hän oli
saanut asiaan sopivan koulutuksen, koska oli toiminut aiemmin Usa:ssa
yliopistopoliisina. 70-luvua alussa koululaitos oli vahvassa käymistilassa
eikä nykyinen Pisa-tutkimus olisi antanut meistä hyvää kuvaa. Kyllä
nykyajan mukulat ovat jopa jotenkin sairaaloisen kunnollisia.

Häiriintyneitä me emme olleet, vaan ainoastaan läpeensä perkeleellisiä.
Starttipistoolit paukkuivat uskonnontunnilla ja muistanpa eräänkin
musiikkitunnin, jonka aikana kanttori Oksmanin harmonin poljenta päättyi
kahteen tömähdykseen. Eräs esimurrosikäinen vintiö oli linkkuveitsellä
viiltänyt harmonin polkimien henkselit melkein poikki ja lopullisesti ne
katkesivat jo ensipolkaisulla.

Ja sehän meitä nauratti.

Kommentit (0)

Maailmanennätyksiä        09.12.2007, 16:25

Teksti-Tv kertoi, että heinolalainen Pasi Kuusinen on tehnyt
saappaanheiton hallimaailmanennätyksen. Mies on viuhauttanut ronttosta
pitkästi yli 50 metriä. Hyvä Pasi! Olen ylpeä entisestä kotikaupungistani,
joka on näin heitetty maailmankartalle. Mikäli saappaanheittoa pidetään
inhimillisessä mielessä arvokkaana toimintona ja halutaan maamme pysyvän
alati kovenevan kansainvälisen kilpailun kärjessä, on päättäjien
huolehdittava siitä, että saappaanheittohalleja rakennetaan lisää.

Sen sijaan Savon Sanomista luin, että yksi maailmanennätys on siirtynyt
Heinolasta nykyiseen kotikaupunkiini Kuopioon. Kaupunginkirjastosta on
tavoitettu mies, joka puhalsi 8,7 promillea. Hän on siis juonut muutakin
kuin ns. normaalit ruokajuomat. Tavallinen mies kuolee jo 4 promillessa.
Kuopiolaisen ennätys on samaa luokkaa kuin Bob Beamonin pituustulos 890 cm
vuodelta 1968. Sitäkin pidettiin lyömättömänä.

Muistelen, että entinen tietämäni ennätyslukema oli eräällä
heinolalaisella kulttuurivaikuttajalla, jonka alkoholista löytyi 6,8
promillea verta. Nykyiseen maailmanennätykseen verrattuna tulos tuntuu
vaatimattomalta, mutta arvoa nostaa se, että silminnäkijöiden mukaan mies
pyöräili terveyskeskukseen eikä etupyörä yhtään väpättänyt. Mies oli
hakeutunut lääkärintutkimuksiin, koska kaikki ei tuntunut olevan täysin
kunnossa.

Kommentit (0)

Hiihtomuistoja        08.12.2007, 18:19

Hyvä Sami! Olen jo niin vanha mies, että luulin, etten tule näkemään
perinteistä suomalaista mieshiihtäjää kansainvälisellä palkintopallilla,
mutta olin tapani mukaan väärässä. Sami Jauhojärvi palasi sairauslomalta
maailmanhuipulle. Onnea ja menestystä  miehelle, jonka kuivan kälpeässä
olemuksessa  on paljon samaa kuin toisella Lapin jätkällä Nätti-Jussilla.
Nättikin oli pieni ja hintelä mies, jonka puheet olivat kuin maailman
omistajalla. Kun joku kehui rahoillaan ja väitti pystyvänsä ostamaan
vaikka puolet maailmasta, tokaisi Jussi, että ”mie kun en myy”.

Jauhojärvi  tuo mieleen myös toisen Länsi-Lapin miehen Eero Mäntyrannan.
Yksi suurimmista urheiluelämyksistäni on, kun näin Mäntyrannan
tyylittelevän Innsbruckin kisojen 15 kilometrin hevosenkengässä.
Metsätöissä peruskuntonsa hankkinut voittaja oli niin ylivoimainen, että
hän pystyi sujuttelemaan herrasmiesmäisesti; siinä oli liikunnan suloutta.
Mäntyranta muisteli olleensa silloin sellaisessa kunnossa, ettei hän
ehtinyt hiihtää niin kovaa kuin jaksoi.
Se ei ollut samanlaista sätkyttelyä ja huiskimista kuin nykyään
harrastettava luisteluhiihto. Tämä tyyli pitäisi muuten kieltää. On
älytöntä, että kunnat joutuvat talvisin rakentamaan metsiin moottoritien
kaltaisia väyliä. Ja nyt myös kesäksi hiihtotunneleita. Jos hiihdettäisiin
vain perinteisesti, niin kesäisin tarvitsisi rakentaa vain jäädytettyjä
latu-uria.

Muistan, että  Kärkkäälän kansakoulussa Risto Paananen hiihti yhtä nätisti
kuin Mäntyranta. Niinpä Risto voittikin vähän myöhemmin ampumahiihdon
Pohjoismaiden mestaruuden. Ikäistensä poikien mestaruutta hän ei
voittanut. Muistan, miten kunnan liikuntasihteeri ja innokas hiihtomies
Lauri Girsen järjesti noin 14-vuotiaille Risto Paanaselle ja Antero
Laitiselle 30 kilometrin kilpailun parilähdöllä.

Kovaa pojat painelivatkin yhtä matkaa ensimmäiset 20 kilometriä, mutta
sitten Risto epäonnekseen joi mehua ja oksentaa puklautti. Antero sai
voittajalle palkinnoksi hankitut lenkkitossut ja se oli kova juttu
silloin.

Muistan muuten samoilta ajoilta, että Oslon MM-hiihtojen 50 kilometriä
selvästi johtanut Arto ”Tintti” Tiainen väitti saaneensa viimeisellä
virkistysasemalla niin kylmää mehua, että hän katkesi täysin ja jäi
toiseksi. Lehdessä luki, että poliisimies Tiainen itki kisan jälkeen ja se
tuntui kauhealta. Siihen aikaan  suomalaiset miehet poliiseista
puhumattakaan eivät itkeneet.

Kommentit (0)

Muisto        07.12.2007, 18:29

Tämä kuva liittyy itsenäisyyspäivään. Tämän kauniin lippaan osti äitini
venäläiseltä sotavangilta vuonna -44 Rieponlahden työsiirtolasta.
Suonenjoellakin oli sotavankeja maataloustöissä. Riepon Antinmäen taloon
heitä oli sijoitettu noin 20. Äitini mukaan heitä kohdeltiin ihmisiksi,
vaikkakin yksi vartija oli vähän kummallinen ja huhuttiin hänen ampuneen
erään sotavangin muualla. Iltaisin vangit järjestivät rieppolaisille
illanviettoja, joissa tanssittiin ripaskaa. Vangit tekivät myös käsitöitä
ja äitini osti leivällä tuohikontin ja yllä olevan lippaan.

Muuallakin suonenjoella oli vankisiirtoloita. Ilmeisesti vangit olivat
Naarajärven surullisen kuuluisalta leiriltä. Siellä kuoli tietääkseni
tuhansia. Näistä asioista ei ole paljoa julkisuudessa huudeltu. Könösen
Salamo muuten muisteli, että Halolanmäellä oli työmiehenä puolalainen
vanki, joka oli ilmiömäisen taitava temppuilemaan jalkapallolla. Hän oli
kuulema Varsovan Dynamon miehiä.

Suomessa sotavankeja kohdeltiin hävettävän huonosti. 60.000:sta menehtyi
lähes 20.000. Pahempaan päästiin vain Saksassa, Japanissa ja varmaankin
myös Neuvostoliitossa. Ruokapulalla kuolemia ei voi mielestäni selittää,
koska  vangit muodostivat vain 1,5 % ruokittavista ja jos tahtoa olisi
ollut, niin nälkäkuolemilta olisi vältytty. Ja mikä järki on rääkätä
arvokasta työvoimaa hengiltä, kun tekijöistä oli siihen aikaan huutava
pula.

Uukuniemellä oli myös sotavankeja. Koska heitä täytyi määräysten mukaan
vartioida, uskottiin erään Igor-nimisen moskovalaisen veturinkuljettajan
siirtäminen talosta toiseen 17-vuotiaan Liisa Kuikan tehtäväksi. Liisaa
kiinnosti, mitä Igor olisi tehnyt paikkakunnan väelle, jos hänellä olisi
valta ollut. Siihen Igor vastasi, että kaikki muut hän kyllä tappaisi,
mutta Liisan säästäisi. Igorista ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun
hänet palautettiin kotimaahansa.

Pari vuotta sitten telkkarissa oli ohjelma sotavankien kohtelusta
maalaistaloissa. Siinä jututettiin myös keskisuomalaista veljessarjaa.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana jäi mieleeni, että  kuusi veljeksistä
oli ihan Jaakko Tepon näköisiä savolaisia pallinaamoja, mutta se seitsemäs
oli ilmetty Viktor Klimenko. Jotta kyllä vankeja joskus hyvänä pidettiin.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        661-665 / 715        Seuraava sivu >>
Melkein Suonenjoen poika        06.12.2007, 17:30

Arvovaltaisessa eläkeläisille suunnatussa Viva!-lehdessä kerrotaan
vanhimmasta suomalaisesta eli 110-vuotiaasta Aarne Arvosesta. Ja yllätys
yllätys! Hän on asunut 1930-luvulla Suonenjoella, jossa mies oli Kutvosen
tehtaan koristepuuseppänä.

Arvonen ei ole kasvanut pumpulissa. 14-vuotiaana hän karkasi kotoaan
elellen nälkäisenä katupoikana Helsingissä. Vuonna-18 hän meni  ruoan
perässä punakaartiin ja sitä seurasi  nälkäleiri Tammisaaressa. Saattaa
hyvinkin olla niin, että paastot lisäävät terveyttä ja pitkää ikää; ehkä
elimistö niiden avulla oppii elämään säästöliekillä.

Vapauduttuaan nuorimies ryhtyi nälän ajamana rehelliseksi murtovarkaaksi
ja päätyi sitten onnekseen kolmeksi vuodeksi vankilaan. Siellä hänestä
tehtiin koristepuuseppä ja siellä hän alkoi myös harrastamaan
tähtitiedettä. Vapauduttuaan hän oli jopa perustamassa tähtitieteellistä
Ursa-yhdistystä, jonka kunnia jäsen hän nykyään on ja seura myös jakaa
kunnostautuneille jäsenilleen Arvosen nimelle omistettua palkintoa.
Onkohan muuten perää siinä vankilaviranomaisten näkemyksessä, jonka mukaan
nykyään maamme vankiaines on huolestuttavan kehnoa.

Entinen vanki Arvonen muutti pula-aikana Suonenjoelle, jossa hän alkoi
kutsua itseään taiteilijaksi. Hän teki korkealuokkaisia tyylihuonekaluja,
rokokoota ja chippendalia. Tietääkseni vanhat Kutvosen tyylikalut ovat
ihan arvostettuja alan harrastajien parissa. Muistelen, että Suonenjoen
lukion rehtorin kanslian huonekalut ovat antiikkista Kutvosta.
Suonenjoelta Arvoselle löytyi myös vaimo Sylvi Salonen. Vaimo kuoli
synnytykseen vuonna -38 ja mies sinnitteli sitten kahden tyttären
yksinhuoltajaisänä, joka oli varmaankin erikoista siihen aikaan.

Tähtitieteen lisäksi Arvonen harrastaa oluenjuontia. 100-vuotispäiviään
hän juhlisti kiertelemällä Lontoon pubeja ja 110-vuotissynttärit
vietettiin kantakapakassa poikien kanssa. Tästä opimme sen, että
vanhenemista ei tarvitse pelätä. Itsekin aion juhlia 100-vuotispäiviäni
pubeja kierrellen ja jos oikein pahapäiseksi heittäydyn, vetelen vielä
nöösipoikia turpaan siinä sivussa.

Vai ryhtyisinkö samanlaiseksi papaksi kuin Iivana Lyhdänköljäksi kutsuttu
vireä vanhus, joka kiertelee Kuopion virastoja ja yhdellekin neidolle hän
huudahti, että ”te olette ihana nainen, te saatte siittimeni heräämään.”
Amerikassa huudosta olisi seurannut miljoonan dollarin
vahingonkorvauskanne sielullisen järkytyksen vuoksi. Kuopion tytöltä pääsi
vain selkäkeikkanauru.

Kommentit (0)

Immo        05.12.2007, 20:03

Hiihtovalmentaja Immo Kuutsa täyttää tänään 70 vuotta. Lehtihaastattelusta
ilmenee, ettei suomalaisten 70-luvun valmennusmenetelmiä käsittelevää
muistelmateosta ole tulossa. Sen verran hän lehdessä kertoi, että meillä
käytettiin hänen aikanaan vain sallittuja menetelmiä. Hiihtoliiton
silloinen johto voinee siis nukkua yönsä rauhassa, ellei sitten Juha Mieto
tule uskoon ja kerro kaikkea. Suomen silloiinen kakkoshiihtäjä Arto
Koivisto tuli vuosia sitten uskoon ja hänen muistelmateoksessaan
kerrotaan, että kun muutama pussillinen lisäverta pumpattiin mieheen, niin
kummasti tuli vauhtia lisää. Se tieto ei näytä kiinnostavan edes Norjan
lehdistöä.

Eräs tutkija, joka toimi siihen aikaan Kuusamon kunnanlääkärinä, kun
Kuusamon hiihtoseura oli maamme ykkönen, kertoi lehdessä, että hän rohkeni
tutkimusmielessä lisätä itseensä vain pussillisen verta eikä siitä ollut
hyötyä – useanpaa pussillista hän ei uskaltanut testata. Satu Ruotsalainen
pakinoi johonkin iltapäivälehteen Lahden skandaalin aikaan ja väitti, että
menestyksekkäiden Sarajevon olympialaisten aikaan suomalaishiihtäjien
majapaikka muistutti teurastamoa ja että eräs hiihtäjämme oli syönyt niin
paljon epoa, että oli siihen kuolla.

Itä-Häme-lehdessä reumaprofessori Heikki Isomäki kirjoitti tutkimuksesta,
jonka mukaan hemoglobiiniarvon nostaminen vaikkapa 150:stä 160:een
parantaa kympin aikaa noin puoli minuuttia. Isomäen aikamiespoika Risto on
muuten se tieteiskirjailija, joka tietää maailmassa eniten
ilmastonmuutoksesta. Katsokaa, vaikka Risto Isomäen blogia niin uskotte.

Immo Kuutsan muistan ensimmäisen kerran noin vuodelta -68, jolloin
Suonenjoen Vasama voitti Pohjois-Savon maakuntaviestin sekä miesten että
naisten kilpailun. Palkintojen jaossa Iisalmen Visan Immo Kuutsa oli
sanaillut jotain suonenjokelaisten mielestä epäurheilijamaista, jonka
jälkeen vasamalaiset poistuivat mielenosoituksellisesti
palkintojenjakotilaisuudesta. Hymy pois huulilta, koska kysymys on
urheilusta.

Muuten tietääkseni Immo Kuutsalla on hallussaan jalkapallonpomputtelun SE.
Hän on samanlainen liikunnan monilahjakkuus kuin toinen evakkopoika eli
mäkivalmentaja Matti Pulli, joka kaiken lisäksi osaa vielä laulaa.

Kommentit (0)

Kättelyjä        04.12.2007, 18:53

Vieläkin harmittaa, etten päässyt kättelemään Aleksanteri Ahola-Valoa,
josta onnettomasta tapauksesta edellisellä sivulla kerroin. En siis
päässyt kättelemään miestä, joka oli kätellyt Tolstoita.Vallan käy
kateeksi Esa Ainolaa, joka kommenttipalstalla muinoin kertoi tavanneensa
miehen, joka oli ollut samassa taksissa Rauli Badding Somerjoen kanssa.

Sen sijaan edellisessä elämässäni Heinolassa kättelin paperi-insinööriä,
joka oli kätellyt Breshneviä. Ehkpä myös kättelin teknisen lautakunnan
puheenjohtaja Jussi Ahosta, joka oli kätellyt Kostamuksen
rakennusharjakaisissa tulevaa ydinasesalkunhaltijaa Juri Andropovia, joka
silloin oli KGB:n johtaja. Juhlissa oli paikalla myös Kekkonen ja Kosygin
– puhutaan, että Kekkosella pätki silloin ensimmäisiä kertoja näkyvästi.

Andropov itse oli kuulema miinaharavalla tarkastanut paikkoja ja omasta
avainplakkaristaan jaellut avaimia vain niitä tarvitseville. Ei ole ihme,
että neuvostovalta luhistui. Isossa maassa ei näköjään osattu delegoida
tehtäviä oikeille ihmisille. Suomessa miinaharavan varressa  olisi ollut
vahtimestari ja avaimet olisi jakanut lähettityttö.

Muuten ennustin Finlandiavoittajaksi Hannu Väisästä ja ensimmäisen kerran
osuin oikeaan jossakin arvauksessani. Lopuksi korostan sitä, että Kuopion
linja-autoaseman kulmalla melkein kättelin sauvakävelijämummoa, joka
väitti olevansa kuuluisan kuvataiteilija Hannu Väisäsen täti.

Kommentit (2)

Ahola-Valo        03.12.2007, 20:00

Eilen Risto Astikaisen Suomen itsenäistymistä käsittelevässä TV-sarjassa
Veijareita ja pyhimyksiä haastateltiin Aleksanteri Ahola-Valoa. Minä
melkein tapasin hänet, kun vuonna-90 jo 90-vuotias Ahola-Valo oli käynyt
silloisella työpaikallani Heinolan vesitornissa kaupittelemassa yhtä
muistelmakirjoistaan. En ollut silloin paikalla ja se on niitä asioita,
joita oikeasti kadun elämässäni.

Kuvataiteilija, kirjailija, arkkitehti ja filosofi Ahola-Valo oli kansamme
Forest Camp. Hän oli paikalla siellä missä tapahtuu. Pikkupoikana hän kävi
Tolstoin vieraana, hän oli paikalla ns. verisunnuntaina 1905, jolloin
tsaarinvalta suoritti rauhanomaisten mielenosoittajien joukkosurman.
Vuonna -17 hän oli avannon reunalla kuikuilemassa, kun Rasputinia
naarattiin.

Nuohoojan ominaisuudessa hän katseli myöhemmin samana vuonna, kun Lenin
allekirjoitti puolihuolimattomasti Smolnan käytävällä ohikulkiessaan
Svinhufvudin ojentaman Suomen itsenäistymispäätöksen. 20- luvulla hän
opiskeli Chagallin kanssa Vitebskissä ja 30-luvun alussa hän rakensi
Pietarin lähelle Ihmiskunnan kärsimyshistorian paviljongin. Sen jälkeen
hän pakeni henkensä kaupalla Suomeen. Kyseisen paviljongin tuhosivat
muuten rakennuksen henkeen sopivasti saksalaiset vähän myöhemmin.

Alla nettilinkit, joista löytyy miehestä mielenkiintoista tietoa. Siellä
selostetaan myös hänen luomaansa AE-evohomologista filosofiaa. Siinä oli
keskeistä  itsensä jatkuva kehittäminen, jonka elimillinen osa oli oman
toiminnan herkeämätön tarkkailu. Hän pääsi harrastuksessaan niin
pitkälle,  että tilastoi ajankäyttönsä koko elämänsä ajalta 15 minuutin
tarkkuudella, huvinsa kullakin. Ahola-Valon AE-evohomologiselle
järjestelmälle perustui koko hänen elämänsä, niin taide, arkkitehtuuri,
arkiaskareet kuin ihmissuhteetkin. Ja mikä tärkeintä – varmaankin
ensimmäisenä maailmassa hän joskus 30-luvulla järjesti erohäät, kun totesi
vaimonsa kanssa kasvaneensa toisistaan erilleen. Kovasti juhlittiin
ystävien kanssa sitä, että osattiin erota ystävinä, lahjoja vaihdettiin ja
uskonpa että lopuksi tanssittiin erovalssi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Ahola-Valo

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=24&t=221&a=4456

Kommentit (0)

Suklaaolutta        02.12.2007, 18:46

Nuorempana elin kuin luostarissa. Palkkioksi sain veritulpan jalkaan. Nyt
yritän  ottaa vähän rennommin. Olin jopa työpaikan epävirallisessa
pikkujoulussa kuopiolaisessa ravintola Maljassa. Siellä oli tarjolla 280
erilaista olutmerkkiä ja ne vieläpä anniskeltiin merkin vaatimusten
mukaisista astioista. Tässäpä olisi oiva väitöskirjan aihe jollekin
humanistitutkijalle.

En ole tiennytkään, että on olemassa suklaaolutta. Testasin asian. Se oli
juuri sellaista kuin voisi kuvitella. Suklaa ja olut eivät sovi yhteen.
Sen pullollisen nauttiminen kesti pitkään. En lyönyt suvun ennätystä
Suvussa on maineikkaita alan harrastajia.

Reilut kymmenen vuotta sitten Hyvät, pahat ja rumat-nimisessä
tv-ohjelmassa toimittaja Simo Rantalainen kertoi, että jonkun
Koivistoisen, etunimi meni yllättävän tilanteen vuoksi ohi korvieni,
hallussa ollut oluen juonnin Suomen ennätys oli rikottu. Tosin kysymys oli
vain sekunnin kymmenysosien luokkaa olevasta tulosparannuksesta.
Muistaakseni pullollinen oli juotu noin kolmessa sekunnissa. Hirmuinen oli
siis myös Koivistoisen rikottu SE-tulos.

Ottaen huomioon lajin sankan harrastuspohjan, on kysymyksessä yksi
kovimmista ennätyksistä ja tulos on varmasti lähellä maailman aivan
terävintä kärkeä. Tässä lajissa ei näytä haittaavan suomalaisille
tyypillinen nopeuden peruspuute. Olisi hyvä tietää, kuka suvun edustaja on
kunnostautunut asiassa ja mikä oli tuulilukema.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        666-670 / 715        Seuraava sivu >>
Hiihto ja väkivalta        01.12.2007, 20:54

Aikoihin on eletty. Äsken Rukan kisojen hiihdoissa Norjan poika tulistui
niin, että löi sauvalla suomalaista kanssakilpailijaa. Tähän asti hiihto
on ollut herrasmiesten laji eikä huligaaneja ole ollut kuten
jalkapallossa. Tosin yhden poikkeuksen muistan maamme hiihtohistoriasta.

Vuonna 1898 käydyssä  kilpailussa jäivät silloiset suurhiihtäjät erään
kanssakilpailijansa taakse eikä tämä lukuisista yrityksistä huolimatta
suostunut päästämään parempiaan ohitseen. Eivätkä säännöt häntä tähän
velvoittaneetkaan.

Silloin leimahti mestarihiihtäjä Mäkikankaan tulinen luonto. Hän tönäisi
edellä hiihtäjän kumoon, sieppasi tamän ruokosauvan ja kopsautti miestä
muutaman kerran hartioihin. Mäkikangas osoitti tilanteessa oivallista
taktista silmää, koska hän ei vaarantanut omaa sauvaansa vaan käytti
astalonaan kanssakilpailijan välinettä. Muuten nykyajan hiilikuidut eivät
kestäsi noin kovaa käyttöä.

Tapauksen näkivät myös kilpailutuomarit, mutta he eivät sakottaneet
syyllistä vaan päinvastoin yhdessä yleisön kanssa keräsivät Mäkikankaalle
tapahtuman johdosta 80 mk:n avustuksen, joka vastasi tämän torpan pojan
kuukausiansiota. Entisaikaan kilpaurheilu oli jotenkin rehdimpää.
Tiettävästi Mäkikankaan tapaus on hiihtohistoriamme ainut, jossa on
kajottu kanssakilpailijan fyysiseen koskemattomuuteen.

Yleisurheilupuolelta muistan, että joskus 60-luvulla oli Suonenjoella
koulujen väliset kilpailut. Sisareni edustivat Kärkkäälää viestijuoksussa
ja niinhän siinä kävi kuten arvata saattoi. Sisarieni välinen vaihto ei
onnistunut vaan kapula putosi. Muistelen, että tällöin jompi kumpi löi
toista pudotetulla kapulalla. Kilpailun jury ei puuttunut asiaan.

Kommentit (2)

Vanhan hyvän ajan kone        30.11.2007, 17:43

Kuvassa on yli satavuotias ompelukone. Singeri, joka ei ole edes
poljettava malli vaan sen esiaste kammesta veivattava. Ja varmaankin kone
toimii vielä. Kuten ne poljettava Singerit, joita ennen oli joka talossa
ja jotka on kolmekymmentä vuotta sitten kannettu kivirauniolle, mutta
sielläkin ne vielä toimisivat, jos tarve vaatii.

Kuvan kone on legendaarisen Kakkisen Ollin eli Olli Koivistoisen mökin
jäämistöä ja jotenkin päätynyt äidilleni. Esineenä se on kaunis ja tehty
kestämään, toisin kuin nykyajan elektroniikka. Ennen esimerkiksi telkkarit
kestivät yli kaksikymmentä vuotta, nykyään eivät enää kymmentä. Anopillani
on vm -76 Salora, jossa on erinomainen kuva eikä sitä ole vielä tarvinnut
koskaan käyttää korjaamolla. Tosin skartittoman digiboxin löytäminen oli
vaikeaa. Ja itselläni on armeijan yksivaihteinen maastopyörä, joka on
samaa vuosimallia kuin isäntänsä. Ja Kärkkäälän pelloilla on Ford
Major-traktoreita, jotka ovat viettäneet 50-vuotispäivänsä. Ja isältäni
jäi erinomainen partahöylä, joka oli jo Syvärillä.

Mikä siinä on, ettei markkinatalous enää pysty tuottamaan kestäviä
tavaroita. Jonkun olisi tehtävä jotakin.

Kommentit (0)

Kauniita naisia        29.11.2007, 21:47

Jos edellisellä sivulla kerrotun kirjan läpiluku vei päiviä, niin
viimeisin lukuelämykseni vei vain pari tuntia. Taina Westin kirja Elämisen
sietämätön keveys kertoo entisestä alusvaatemallista ja
kulttuuriministeristä Tanja Saarelasta (tuleva Vienonen vai Karpela vai
Niinistö vai Vanhanen???) ja tämän maailmankuvasta.

Kirja on jostain syystä  nopealukuinen ja helppotajuinen. Mietittäväksi
jäi vain se, että piruileeko (tosin karkeampaakin ilmaisua voisi käyttää)
toimittaja West lukijoilleen, joka rooli tälle tv:stä tutulle Aunelle
parhaiten sopisi.

Minusta Aune olisi voinut enemmänkin pohtia sitä, miten maamme poliittinen
järjestelmä pystyy nostamaan kansamme sivistyksestä vastaavaksi
ministeriksi henkilön, joka on kunnostautunut lähinnä missikisoissa ja
alusvaatemallina sekä on suorittanut jonkinlaisen diakonissan tutkinnon.
Muistelen, että liikkuvissa kuvissa hän oli kuitenkin käynyt ja
suosikkielokuva oli E.T, kuten myös prinsessa Dianalla.

Ehkä asian selitys on yksinkertaisesti se, että maassamme on siirrytty
vihdoinkin proletariaatin diktatuuriin ja nimenomaan älyllisen
proletariaatin. Ihmisillä on tunne, ettei eduskunta enää päätä tärkeistä
asioista ja niinpä sinne voi äänestää kauniita naisia ja menestyneitä
urheilijoita täysin puolueisiin katsomatta. Kuten Saarelan, Virenin,
Miedon tai sitten Meri-Kukka Forsiuksen, jossa yhdistyy sekä kauneus että
urheilullisuus.

Meri-Kukka on kuulemma tiinennä ja isäksi ehdotellaan olympiavoittaja Arto
Härkösen velipoikaa Petriä. Hänkin on heittänyt miesten keihästä
16-vuotiaana 65 kiloisena nuorukaisena 59,80m. Hirmutulos! Hyvä Uukuniemi!
Härkösten sukujuuret ovat Uukuniemen Härkälän kylällä ja  kioskin-Matti
muisteli, että Härköset olivat jo  60 vuotta sitten  kovia heittelemään
leppäkeihästä  maantiellä.

Ja Heinolan rakentamispäällikkö Antti Kailio muuten lausui seuraavan
syvällisen ajatuksen kuultuaan keihäänheittäjä Härkösen kihlanneen
kansanedustaja  Forsiuksen:”On se hyvä, että urheilijamiehet osaavat
arvostaa kiertopalkintoja.”

Kommentit (0)

Se on täytetty        28.11.2007, 19:28

Sain luettua  Karsten Alnaesin Pimeyden ajan eli 776 sivuisen järkäleen
1900-luvun Euroopan historiasta. Ja  hirveähän se vuosisata oli. Ainut
lohtu on ehkä se, että seuraava vuosisata taitaa olla vielä kamalampi.

Uusia raakuuksia ei enää palajstunut, mutta se kuitenkin hätkäytti, että
maailmankuulu neuvostoliittolainen kirjailija Ilja Ehrenburg vaati vallan
vanhatestamentilliseen sävyyn maailmansodan alkuvaiheessa, että kaikki
saksalaiset naiset ja lapsetkin on tapettava ja naiset vielä sen lisäksi
raiskattava. Ajatus oli niin outo ja uusi, että Stalinkin, joka ei ollut
mikään äiti-Teresa, rauhoitteli kuumakallea. Ehrenburgin idean tekee
ymmärrettäväksi, vaikkakaan ei hyväksyttvksi se, että hän oli juutalainen.

Kirjailijat elävät tunteella ja kadottavat helposti järkensä valon. Ilmiö
ei ole meillä Suomessakaan vieras. Toltoilaisena humanistina tunnettu
Ilmari Kianto vaati vuonna 18 myös punikkinaisten surmaamista, sillä siten
estetään tehokkaiten uusien punikkien sikiäminen.

Mieltä virkisti katsoa dvd-elokuvana Päivä ilman sotaa. Se kertoo siitä,
miten vielä jouluna -14 jossain Länsirintamalla osapuolet nousivat
juoksuhaudoistaan ei-kenenkään-maalle laulamaan yhdessä joululauluja ja
pelaamaan potkupalloa. Silloin oltiin vielä herrasmiehiä. Seuraavassa
maailmansodassa ei en vastaavaa tapahtunut. Tosin kerrotaan, että syksyllä
-41 eräs Kärkkäälän sotamies törmäsi täysin yllättäen vastapuolen
edustajaan. Vain nopea reagointi esti verenvuodatuksen. Kärkkäälän mies
tempaisi salamana tupakkiaskin taskustaan ja tarjosi naapurilleen.
Kohtalotoverit polttelivat sitten kaikessa rauhassa ja jatkoivat sitten
tahoilleen hoitamaan sotatoimiaan.

Kommentit (2)

Närhin Kalle – erämies        09.12.2007, 19:46

Närhin Kalle oli syntynyt jo vuoden 1894 puolella, mutta kirkonkirjoihin
hänet merkittiin syntyneeksi vuonna 1895. Isä-Ananias oli laskenut, että
näin poika pysyy kotona melkein vuoden kauemmin, mikäli tsaarin ajan
armeijan arvannostotilaisuudessa olisi käynyt huono tuuri.
Kärjistyneempänä tämä syntymäaikojen vääristely näkyi Neuvostovallan
aikaan Gruusiassa, jossa oli 160-vuotiaiden tanssiryhmiä – siellä
syntymäaika saattoi heittää muutaman viikon sijasta satakunta vuotta.

Kalle oli kova erämies. Kävin joskus yli 80-vuotiaan Kallen kanssa
Kumpusella ongella eikä parin kilometrin metsäpolku ollut hänelle mikään
este vaan korkeintaan hidaste. Mies oli todellinen teräsvaari enkä usko,
että hän yhtään liioitteli siinä, kun kertoi parhaassa miehuudessaan
kantaneensa 80 kilon jauhosäkin selässään Satulamäeästä Kuoppalaan –
matkaa on lähes kilometri. Kalle tiesi lähes 80 vuoden kokemuksella
Kumpusen kalapaikat enkä ole koskaan tavannut niin nälkäisiä isoja ahvenia
kuin Kumpusella elokuussa -77.

Kalle oli varmasti maailman kunnollisin ja lainkuuliaisen ihminen, mutta
yhdessä asiassa hän oli valtiovallan kanssa erimieltä ja kannatti ns.
suoraatoimintaa. Nimittäin 70-luvun lopulla ilmaantui kylälle karhu ja
asian kuultuaan vanhan metsämiehen eräveret kuohahtivat; ehkä hän muisti,
että Satulamäen hevosen kyljissä oli ollut muinoin karhunkynnen jäljet ja
että sekin asia oli vielä kontion kanssa selvittämättä. Kalle kertoi
kaivaneensa vanhan haulikkonsa esille ja vakuutti, että jos peto olisi
Kuoppalan kartanolle ilmestynyt, niin kyllä olisi täyteisellä läpi
päästetty. Sen jälkeen olisi soitettu poliisille, että valtio voi noutaa
lihat itselleen ja hänet voi noutaa myös samalla kyydillä linnaan.

Kallen vanhempi veli, muistaakseni nimeltään Aaku, oli myös kiivas
metsämies. Vuosisadan alussa, jolloin hirvi oli Kakkisensalollakin
harvinaisuus, Aaku oli sellaisen jäljet tavannut ja lähtenyt hiihtämään
saalista kiinni. Jossakin Rasiahon ja Salon Ollin mökin välillä oli
pisteaita ja hän oli yrittänyt haulikko selässä sitä ylittää. Haulikko oli
ollut miehellä selässä ja aseen hana oli aitaa ylitettäessä osunut
aitariukuun. Aaku oli saanut haulikon täyteisen takaraivoonsa. Muistelen,
että täti Helmi kertoi, että vainajan oli löytänyt joku kuuromykkä tyttö,
jonka oli ollut järkyttyneenä vaikea selittää tapausta kanssaihmisille.

Epäilen, että sinä karhunkaatokesänäkin olisi Kallen kätköistä saattanut
löytyä vielä Aaku-vainaan aikaisia täyteisiä. Nimittäin Kallella oli
petäisen rannalla liippa, siis sellainen valtava haavi, jolla pyydetään
täkykaloja ja mielestäni liipan verkon lyijypainot olivat juuri
haulikonpiippuun mahtuvaa mallia.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        671-675 / 715        Seuraava sivu >>

©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109947 kertaa

01.01.2010
Blogi

Närhit        27.11.2007, 18:01

Edellisellä sivulla olevassa kuvassa näkyy Aino ja Eelis Närhin jämäkkä
jäänkestävä kesämökin laituri. Vastarannalla häämöttää Närhin Maunon
saunalaituri. Vaikka Närhi on aika harvinainen sukunimi, eivät nämä Närhit
ole toisilleen läheistä sukua. Eeliksen suku, johon myös mummoni kuului,
on tietääkseni asunut Kärkkäälässä jo 1500-luvulta lähtien. Maunon perhe
muutti sen sijaan kylälle 1950-luvun lopulla Viitasaarelta –
keihäänheittäjä Matti Närhi taitaa olla samaa sukua.

Eeliksen vaari Ananias Närhi on syntynyt kyläkoulun vieressä olevassa
Närhilän talossa. Närhilä saattaa olla jopa jonkinlainen suvun kantatila.
Myöhemmin tilalla ovat asuneet Koivistoiset, Suhoset ja nykyään Pelliset.
Kärkkäälän Närhit ovat huvenneet vähiin. Airakselan ja Kanadan suunnalla
tätä sukua on enemmänkin.

Vesannolla näyttää muuten olevan Närhilä niminen kylä, jonka kuuluisin
edustaja taitaa olla teatterimies Timo Närhinsalo (entinen Närhi),
jokamuistaakseni kävi oppikoulun Suonenjoella. Joskus 70-luvulla Askolassa
lyhyen aikaa ollut renki  ”luutnantti” Närhi taisi olla samalta Närhilän
kylältä. Luutnantti Närhi oli kovin sotilaallinen mies. Askolan Olli
kertoi, että mies veteli leivälleenkin voita saksalaisella tikarilla.
Muistelen, että kylällä luutnantin tiedettiin olleen vankilassa
asekätkennän vuoksi, mutta totuus taitaa olla toinen.

Muutama vuosi sitten ilmestyi kirja kylmän sodan aikaisista
maanpetosoikeudenkäynneistä ja sieltä löytyy tietoa Askolan rengistäkin.
Mies oli yksinhuoltajaäidin huutolaispoika Vesannolta, joka kohosi sodassa
osoittamansa ripeyden, oma-aloitteisuuden ja urhoollisuuden seurauksena
luutnantiksi. Sodan jälkeen hän jäi rajavartioston palvelukseen toimien
Raatteen kylän vartioston päällikkönä. Viinanpiru iski sitten mieheen ja
harrastuksena turvaamiseksi hän vuosi arkaluontoista tietoa itärajan yli.
Siitä tuli pitkä linnatuomio maanpetoksesta – muistelen, että peräti neljä
vuotta ja se taitaa olla maamme toiseksi kovin tuomio siitä asiasta sodan
jälkeen.

Kommentit (0)

Kolokkamatikka        26.11.2007, 20:53

Ei päässyt Moskulalle kolokkamatikalle. Sen verran oli lunta jäällä, ettei
se onnistunut. Olenkin kohta 50 vuotta suunnitellut kolokkamatikalle
menoa, mutta vielä en ole ehtinyt. En ole nähnyt tai edes kuullut, että
Kärkkäälässä olisi kukaan tätä vaativaa kalastusmuotoa harrastanut. Kylän
järvet lienevät asian harrastamiseen liian sameita.

Moskula-nimi tarkoittaa lyömasetta, jossa vaijerin päässä on rautamötikkä.
Mistähän ihmeestä lammelle on moinen nimi keksitty. Jossain vanhassa
kartassa on nimenä myös Melkulanlampi, mutta se on varmaankin
värinkäsitys; en ole kuullut kenekään Moskulaa sillä nimellä kutsuttavan.

Moskulalla on synkkä historia, sillä 30-luvulla siihen hukkui kaksi
tyttöä. Tietääkseni toinen tytöistä meni auttamaan kaveriaan, jonka voimat
ehtyivät uintimatkalla. En edes tiedä tyttöjen nimiä, mutta muistelen
heidän olleen Pipliakankaalaisten sukulaisia. Olen kuullut, että
tapahtumasta on jossakin kylällä  valokuvakin, mutta en ole onnistunut
saamaan sitä käsiini.

Moskula on harvinaisen syvä, tietääkseni vettä löytyy jostain kohtaa
peräti 17 metriä. Rannat ovat petollisen liejuiset ja olen pikkupoikana
joskus humpsahtanutkin rentahöteikköön vyötäisiä myöten.
Kirjailija-opettaja Korhos-Oivakin kertoo yhdessä kirjassaan melkein
hukkuunensa tämän lammen liejuun. Oli sittenkin varmaan ihan hyvä, etten
vieläkään päässyt aloittamaan vaativaa kolokkamatikkaharrastusta.

Kommentit (0)

Maalintekijöitä kaivataan        06.12.2007, 12:54

Maamme jalkapalloilu kaatui taas viime yönä eteenpäin. Maalintekijöitä
pitäisi jostakin löytyä. Olen palauttamassa mieleeni jalkapalloilu-urani
tähtihetkeä ja kaipaan peräti kahden maaalin tekijää.

Tilanne on nimittäin se, että kansakouluaikani paras muisto liittyy
Kärkkäälän ja Rieponlahden kansakoulujen ystävyysotteluun syksyltä 1967.
Ottelu pelattiin vieraskentällä Riepossa, joka ei minulle välttämätt ollut
täysin vieras, koska äitini on sieltä kotoisin. Korholan Pentin taksilla
mentiin. Pentin veli Niilo oli Riepon koulun opettaja ja se varmaankin
vaikutti siihen, että kylillämme oli tiiviit urheilusuhteet.
Etukäteisarvailuissa opettaja-Ville piti meitä selkeinä  altavastaajina,
koska vastustajat olivat kuulema meitä paljon isokokoisempiakin.

Matkalla opettaja-Ville turvautui sitten viimeiseen oljenkorteen ja lupasi
markan jokaisesta maalista sen tekijälle. Hän siis tietoisesti vaaransi
amatööriytemme. Tämä taitavasti valittu kannustin ratkaisi pelin. Markka
oli siihen aikaan isoraha – enemmän kuin euro nykyään.

Vastustajaa ei pelkästään lyöty, vaan mikä tärkeintä, se murskattiin
totaalisesti. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan  vastustajan
täydellinen nöyryyttäminen. Ja se me todella tehtiin. Peli päättyi 13 – 0.
Itse koin tähtihetkeni, kun tein seitsemn maalia. Lisäksi olin tehdä yhden
maalin päällä, tosin omiin, koska lippahatussani oli keskellä joku nappi,
josta pallo pomppasi täysin yllättävästi.

Olin täydellinen krkimies. Alan oppikirjojen mukaan kärkimiehen tulee olla
nopea, tekninen ja itsekäs. En ollut nopea enkä tekninen, mutta sitä
suuremmalla itsekkyydellä korvasin puutteeni. Taatusti en syöttänyt
kertaakaan, sillä maalintekijä sai markan, mutta syöttäjä ei mitään.

Kainulaisen Esko teki neljä maalia, mutta kahden maalin tekijää en muista
millään, vaikka olen koko päivän muistellut. Veikkaan Korholan Seppoa tai
Piplian Pekkaa.

Kommentit (0)

Skandaali        21.11.2007, 18:19

Yksi syy viimekesäiseen Vienan matkaani oli, että halusin nähdä Vuonnisen
kylän maailmankuulun vesitornin. Sääli, etten sitä päässyt silloin
näkemään. Nyt on liian myöhäistä. Tämä mielestäni selkeät Unescon
ihmiskunnan kulttuuriperinnön suojelukriteerit täyttävä rakennelma on
purettu ja kuulema upotettu järveen. Se on skandaali – mikähän meteli
syntyisi, jos Pisan kalteva torni purettaisiin, koska se saattaa olla
ohikulkijoille vaarallinen.

Mutta Vuonnisen vesitornin rinnalla Pisan tornikin kalpenee. Pisan torni
on pelkästään vino; Vuonnisen torni on hakeutunut sekä
rakennustaiteellisesti että rakennusteknisesti  hämmästyttävään
S-kirjaimen muotoon.

Tässä alla on Hannu Hutun valokuva kyseisestä kohteesta. Jos kopioini ei
onnistu, niin googleen hakusanoiksi ”Vuonninen, vesitorni”. Kyllä se
sieltä löytyy.

http://www.hannuhuttu.com/gallery/displayimage.php?album=8&pos=751

Kommentit (0)

Leksa ja ja Kalle        21.11.2007, 18:22

Kuopio on kulttuurikaupunki. Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on
järjestänyt viime vuosina kaupungintalon juhlasalissa kultturihenkilöiden
vierailuja. Saliin mahtuu noin 300 henkeä. Ruotsinkielinen runoilija Bo
Carpelan veti niin paljon yleisöä, etteivät kaikki mahtuneet istumaan.
Pelästynyt Carpelan kertoi, että hän on kerran elämässään esiintynyt yhtä
sankalle yleisölle. Äsken paikalla oli teatteriohjaaja Kalle Holmberg ja
viisi tuolia jäi tyhjäksi.

Holmberg kertoi harrastavansa nyrkkeily ja vuoria. Vaimo oli kieltänyt
kertomasta, että mies harrastaa myös juopottelua, koska on alkoholisti.
Reilut 20 vuotta sitten Holmberg alkoi käydä Valamossa, koska siellä
tapasi mielenkiintoisia ihmisä. Myöhemmin hän liittyi ortodoksiseen
kirkkoon ja se ratkaisu taisi kytkeytyä jotenkin maailman parhaan
näytelmäkirjailija Dostojevskin ihailuun. Lienee niin, että siinä
vaiheessa, kun porno, politiikka tai urheilu ei enää tarjoa elämyksiä,
kiinnostutaan uskon asioista.

Ohjaaja Holmberg korostaa, ettei tehty uskonnollinen valinta ole yhtään
vähentänyt hänen synnin tekoaan. Hyvä kuitenkin, ettei ole lisännyt, sillä
toinen draaman mestari Rasputin kuului lahkoon, jonka teologisen
näkemyksen mukaan yhteisön jäsenien piti pyrkiä tekemään mahdollisimman
paljon syntiä, koska se jonkun merkillisen logiikan mukaan vähensi syntien
kokonaismäärää maailmassa.

Kerran Holmberg oli isä Ambroksiuksen kanssa kävelemässä pääsiäisyönä
Kuopion torilla. Silloin muudan savolaismiekkonen syöksähti ravintolan
ovesta turvalleen lumisohjoon ja nostaessaan katsettaan hän havaitsi
lähenevän papinkaavun. Syvältä hyhmästä kohosi huuto ”perkeleen pappi”.
”Ammatti oikein, työnantaja väärin” korjasi sanavalmis kirkonmies
välittömästi.

Muuten ensi pääsiäisen tienoilla tulee radiosta kuunnelmasarjana
Holmbergin suuresti arvostaman Tito Collianderin romaani Ristisaatto.
Kuunnelman pääosassa esiintyy huippunäyttelijä, jota ei voi enää kuulema
käyttää muuhun kuin ortodoksi papin roolissa radiokuunnelimissa, koska hän
on niin kova vetämään brenkkua ja on lihottanut itsensä talipalloksi.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        676-680 / 715         Seuraava sivu >>

01.01.2010

Yhtä juhlaa        19.11.2007, 18:14

Asiat täytyy  tehdä järjen kanssa. Niinpä en ympäristön painostuksesta
huolimatta hötkyillyt pihakoivun kaatamisen vuoksi, vaan annoin ajan
hoitaa asian. Vetosin asiassa siihen, että kun isovaarini Kustaa
Koivistoinen, sotilasnimeltään Kost, veti härällä rakennustarpeita tälle
aholle, oli jo koivu kasvussa. Ja pentuna minulla oli kiikku sen oksassa.
Ja sitä paitsi, jos olisin ryhtynyt sitä kaatamaan, se olisi kaatunut
rakennuksen päälle tai sähköjohtojen päälle tai yleisellä tiellä ajavan
auton päälle, joten annoin syysmyrskyn kaataa sen juuri siihen ainoaan
paikkaan, jossa se ei aiheuta vahinkoa.

Otin Lidlin sähkösahan ja luulin asian hoituvan helposti. Jo
verryttelyvaiheessa pientä haaraa leikattaessa saha hyytyi ja juuttui
puuhun kiinni. Laite oli isävainajanini sanoja lainaten herroin vehkeitä.
Hain sirrikan, joksi kylällämme kutsutaan teräskaarista pokasahaa ja
ryhdyin pelastamaan kallista sähkösahaa. Sirrikan terä helähti poikki.

Hain varasirrikan ja ennen kuin alkutalven päivä lopullisesti pimeni, oli
puun kaikki oksat katkottu  ja jopa yksi valtava loimukoivuinen tukki
sahattu. Paksusta tyvestä juurikan vierestä onnistuin nirhaamaan puun
melkein poikki – pokasahalla se ei onnistu helposti, mutta toisaalta
punttisalilla ei enää tarvitse käydä. Sen sahaus vei puolituntia ja jatkuu
joulukuun aikana kohti lopullista ratkaisua. Sähkösahakin on käytössä,
koska se oli vain polttanut sulakkeen.

Esimerkillinen metsänkasvattaja Kekkolanniemen Kalle, joka on etäistä
sukua, väitti 70-luvulla telkkarissa, että työskentely metsässä on yhtä
juhlaa. Tämä herätti  seudun pienviljelijä-metsureissa itkunsekaista
naurua ja nyt ymmärrän miksi.

Kommentit (0)

Urakka        19.11.2007, 21:04

Urakkanani on nyt lukea norjalaisen historioitsija Karsten Alnaesin
Pimeyden aika. Euroopan historia 1900-1945. 776 sivua pientä ränttiä
synkkää tekstiä. Viime vuosisata on vuosisadoista synkin – pelkkiä
kansanmurhia ja keskitysleirejä.

Mielenkiinnolla odotan löytyykö maanosamme historiasta edes se yksi
kuulemani hupainen tarina, jolle yritän löytää vahvistusta. Nimittäin
tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös vaikein muoto.

Puhutaan, että sata vuotta sitten Englanti eli täysin omissa maailmoissaan
eikä mantereen tapahtumista juuri piitattu. Arvovaltainen Lontoon Timesin
reportteli kuitenkin lähetettiin  kanaalin toiselle puolelle. Sieltä hän
sähkötti elokuussa 1914 tärkeänä pidetyn uutisen. Lehdessä ei
toimitussihteeri, joka ei ehkä riittävän hyvin tuntenut maailman
tapahtumia, pyöritteli sanomaa hetken käsissään ja kun ei parempaakaan
paikkaa keksinyt, lähetti sen hevosurheilutoimittajalle.

Niinpä Lontoon Timesin urheilusivulta seuraavana päivänä oli luettavissa
terveiset kaviouralta:

”Sarajevon ravit. Tuloksia: 1. Ferdinand 2. Princip 3. Ammuttu.”

Kommentit (0)

Finlandia        22.11.2007, 20:18

Hannu Väisänen tulee saamaan tämän vuoden kirjallisuuden
Finlandia-palkinnon. Perustelen näkemystäni sillä, että hän on niitä
harvoja kirjailijoita, joita lukee ilokseen. Tarinan kirjoittaminen on
ammattilaiselle helppoa, mutta sellaisen tarinan kirjoittaminen, jonka
sekä itse että sukuni ja tuttavapiirini jaksaa lukea on vaikeaa.

Väisäsen ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt kirja Vanikan palat kertoo
nuoren pojan kasvusta todella miesten maailmassa, elikkä poika varttui
yksinhuoltaja isän perheessä neljän veljensä kanssa Oulun kasarmilla.
Karun miehekkäästä ympäristöstä huolimatta perheen ja erityisesti
yksinhuoltaja-vääpeli-isän elämää hallitsevat kaunotaiteet. Hän
kirjoittelee selkeäpoljentoisia runoja, joita hän pyrkii itse täysin
estoitta lukemaan kuulijoilleen, mikäli siihen ilmenee pieninkin
tilaisuus. Perheen pojat yrittävät epätoivoisesti kaikin käytettävissä
olevin keinoin tukahduttamaan isänsä orastavan luovuuden ja koko perheen
nolaamisen, mutta huonoin tuloksin. Eikä hieman taiteellista boheemiutta
omaava perheen pää aina ole ihan selvinpäinkään.

Finlandiaehdokkaana oleva Toiset kengät kertoo pojan kehittymisestä
taiteilijaksi. Nykyäänhän Pariisissa asuva Väisänen tunnetaankin
kuvataiteilijana, romaaneja hän on kirjoittanut vasta pari vuotta. Nuoren
taiteilijan ura ei ala lupaavasti. Hän lahjoittaa ensimmäisen työnsä
eräälle keski-ikäiselle rouvalle, joka kuitenkin palauttaa työn heti
takaisin. Jumalan kuva on alkanut haista kamalalle eikä se ole lakannut
haisemasta, vaikka Jumalan kuva on kannettu yön ajaksi lumihankeen
haisemaan.

Hannu Visänen on minulle ja useimmille kuopiolaisille sikäli tuttu, että
ainakin itse opin ensimmäisenä kuopiolaisena tuntemaan linja-autoasemalla
ihmisiä jututtavan vantteran reppuselkäisen sauvakävelijämummon, joka
ujostelemattomasti pyrkii jututtamaan kaikkia vastaantulijoita kuten
minuakin, joka ensimmistä kertaa laskeuduin uuteen kotikaupunkiini. Mummo
vakuutti olevansa kuuluisan kuvataiteilija Väisäsen täti ja vähän
myöhemmin tämä ketterä ikäneito vakuutti olevansa äitinsä puolelta
Koivistoisia ja niinpä minulla onkin nyt Finlandiakisassa jännitettävää.

Kommentit (0)

Atikki        21.11.2007, 10:46

Olen pettynyt. Suomen kaikkien aikojen neljänneksi parhaan
jalkapalloilijan Atik Ismailin Kuopioon sijoittuva romaani Isiltä pojille
ei ole sellainen paikallisen jalkapalloilun epävirallinen historia kuten
luulin sen olevan. Kyllä teos enemmänkin painottuu kirjoittajansa toisen
rakkaan entisen harrastuksen eli juopottelun puolelle. Sekin kyllä liippaa
läheltä kuopiolaista palloilua. Kalakukkokaupungin potkupalloilun suuri
epävirallinen historia on siis vielä julkomatta.

Ja hyviä  alan tarinoita on  kaupunki täynnä. Halolanmäen
kansakoulunopettaja Kalevi Tiihonen kertoi seuraavaa: Kerrankin 50- luvun
alussa  Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi  paras  pelaaja Aulis Rytkönen
luikerteli  HJK:a vastaan pelatun tiukan ottelun viime hetkillä
Maradonamaisesti kentän läpi, harhautti vielä maalivahdinkin ja oli
työntämässä pelivälinettä pömpeliin, kun katsomosta kuului kimeä
falsettiin kohoava naisen ääni ”Aalis, Aalis elä laakase, naatitaan
vielä.” Korostettakoon, ettei Rytkönen ole Suonenjoen Kärkkälän poikia,
vaikkakin aika läheltä eli hän on syntyjään  Karttulan Syvänniemeltä.

Ja nykyinen kenttä piispa Hannu Niskanen, tietenkin Heinolan poikia,
kiivas jalkapallomies ja innokas HJK:n kannattaja, kertoi, kuinka hän
50-luvun lopulla oli seuraamassa Väinölänniemellä Kups:n ja HJK:n ottelua.
Eka puoliajalla HJK hallitsi ja johti 3-0. Toisella puoliajalla Kups
piristyi ja viimeisellä minuutilla tilanne oli jo 3-2. Sitten KUPS sai
vapaapotkun ihan rangaistusalueen rajalta ja 6000 katsojaa alkoi mylviä,
että ”Kunu laakasoo, Kunu laakasoo”. Sitten Gunnar Boman tuli ja tömäytti
todellisen hevosen potkun. Pallo jysähti ylähirteen ja pomppasi siitä
kohtisuoraan ylöspäin noin 40 metrin korkeuteen ja putosi kentälle. HJK
voitti ja tuleva kenttäpiispa oli tyytyväinen.

Ja yksi sadasta kaupungin Heikki Turusesta kertoi, että kun hän 70-luvulla
käveli kesämaanantaina aamuvarhaisella Kauppakatua pitkin  töihin, makasi
paikallinen jalkapallosankari jalkakäytävällä päässään knalli. Hän oli
edellisenä iltana tehnyt ns. hattutempun eli kolme maalia, saanut siitä
palkinnoksi asiaan kuuluvan päähineen ja ilmeisesti tilaisuuden
juhlallisuutta oli korostettu lasillisella kuohuviiniä. Kotimatkalla
sitten kävi jo väsymys sankarin käpälään ja hän uupui matkalle.

Ja sitten oli vielä se työläisjalkapalloseura Kuopion Elon
taloudenhoitaja, joka taitavilla sijoituksillaan teki joukkueestaan maamme
vauraimman iloisella 80-luvulla. Mies oli varma eduskuntaan menijä, mutta
muutama päivä ennen vaaleja poliisi vei rahastonhoitajan näyttävästi
suojiinsa. Siitä huolimatta kansanedustajaehdokas keräsi Kuopiossa 2800
ääntä, joka ei tosin aivan riittänyt valintaan. Savossa ei poliitikon tai
urheilijan tarvitse olla mikään pyhkäoulupoika. Nykäsen Mattikin tämän
tietää ja on äskettäin siirtynyt Puijon Hiihtoseuran riveihin.

Kommentit (1)

Kuri ja järjestys        15.11.2007, 14:08

Alla olevasta valokuvasta ja varsinkin taustalla häämöttävästä koulun
ulkorakennuksesta muistuu mieleeni kuvataiteet.

Olen itse, kuten koko sukunikin, täysin visuaalisesti lahjaton. Lienen
ainut maamme koululaitoksen historiassa, joka on jäänyt laiskanläksylle
piirustuksesta. Tehtävänä oli piirtää vaahteranlehti, mutta minulta se ei
onnistunut sitkeästä yrityksestä huolimatta ja opettaja-Ville määräsi
minut koulupäivän jälkeen opettelemaan vaahteranlehden visualisointia.
Eikä se onnistunut sittenkään kunnolla ja vielä 40 vuoden jälkeen olen
työpaikalla asiaa turhaan yrittänyt.

Myöskin sisareni olivat onnettomia piirtäjiä. Kerran heitä kuitenkin
ainakin jollakin tavalla onnisti ja sekä Aila että Armi saivat virallista
tunnustusta kuvataiteilijoina. Ville kiinnitti kummankin tytön työt
poikien huussin seinälle. Siellä ne olivat vielä siskojeni siirryttyä
muuanne jatko-opintoihin. Sitten paljastui koulun järjestystä uhkaava
kurittomuus. Pari yläkoulun poikaa oli lisäillyt kumpaankin työhön viiksiä
yms. rekvisiittaa, mutta ei onneksi kuitenkaan mitään siveetötä. Se olisi
varmaankin merkinnyt sitä, että pojat olisivat viettäneet
kasvatuslaitoksessa siihen asti, että murrosiän pahin kuohuntavaihe olisi
laantunut.

Opettaja-Ville oli huomannut kauheuden, paljasti säälimättä rikoksen
tekijät. Rangaistukseksi märättiin, että syyllisten piti käydä jalkaisin
pyytämässä anteeksi siskoiltani tätä järisyttävää tekoa. Se oli vakava
paikka.  Pojille olisi tullut pitkä kävelyreissu. Mutta ratkaisu löytyi.
Sain näiltä itseäni viitisen vuotta vanhemmilta, mutta tällä kertaa minua
kohtaan hyvin nöyriltä nuorukaisilta, joiden nimi jääköön mainitsematta,
tehtävksi välittää anteeksipyynnön siskoilleni. Se taisi jäädä minultakin
tekemättä, mutta Villehän ei sitä onneksi saanut tietoonsa.

Muutenkin kuri oli  koulussa nykymittapuun mukaan kova ja se takasi
järjestyksen laitoksessa. Vieläkin harmittaa, että laitos eli Kärkkäälän
kansakoulu jäi meiltä valtaamatta kuten muualla maailmassa muistaakseni
tapahtui. Opettajille ei edes haistateltu mitään. Kerran oli joku jäänyt
kiinni tupakanpoltosta ja seurauksena oli 13 tuntia ehdotonta arestia ja
se oli kyläläisten yleisen oikeustajun mukaan täysin oikein. Nykyään
asiaan puuttuisi jo Euroopan ihmisoikeuskomissiokin.

Ja kun katsoo kuvan poikien hiuslaitteita, niin huomaa, että Esa Ainola on
eräässä kommentissaan oikeassa.Täyttä yhdenmukaisuutta ei vaadittu, sillä
pojilla oli kaksi vaihtoehtoa, joko armeijakampaus rajalla tai
armeijakampaus ilman rajaa.

Kommentit (2)

<< Edellinen sivu        681-685 / 715        Seuraava sivu >>

Muistanpa hyvinkin        06.12.2007, 12:55

Kärkkäälän alakoulun oppilaat katsovat edelleenkin luottavaisina
tulevaisuuteen vuonna 1965. Kuvan on ottanut luultavasti kylän
ensimmäisellä värikameralla yläkoulun opettaja Viljo Suomela, jonka
tekijän oikeuksia näin loukkaan.

Muistan edelleenkin kaikki nimiltä. Alhaalta vasemmalta alkaen Pekka
Paananen, Pertti Sikanen, Hannu Markkanen, Pauli Laitinen, Urpo Korhonen,
Teuvo Honkonen, Timo Korhonen, Esko Kainulainen, Pirjo Vilhunen, Terttu
Nenonen, Sinikka Nrhi, Anita Kauppinen, Leena Miettinen, Anna-Maija
Rytkönen, Leena Korhonen, Anja Laitinen, Esko Kemppainen, Tapio Vainio,
Matti Suominen, Seppo Korhonen,Pirjo Koskinen, Jaana Rytkönen,  Aulis
Koivistoinen, Sirkka Pomel, Marja-Leena Kauppinen, Marketta Rossi, Aulikki
Kolehmainen, Helena Rossi, HIlkka Kolehmainen, Riitta Paananen.

Kuva on otettu rikospaikalta. Syksyisin kerättiin lapsityövoimin koulun
marjapuskien sato talteen lasten ruokahuollon turvaamiseksi. Itse sain
tulosvastuulleni karviaispensaan. Opettaja-Ville antoi armollisesti
kannustuslisän omaisesti minulle luvan syödä 10 marjaa. Söin
valehtelematta ainakin 13 ja pelkäsin, että Ville jotenkin pystyy
laskemalla paljastamaan kavallukseni.

Muutenkin kuri oli kova. Jos kirja, vihko, kynä tai kumi unohtuivat
kotiin, saattoi asian hyvittää joko 15 minuutin arestirangaistuksella tai
tekemällä yhteiskuntaa hyödyttävä työtä. Tässä tapauksessa raahaamalla
koululle 20 cm X 20 cm olevan litteän kiven. Niillä oli tarkoitus mukamas
kivetä koulun piha. Kun 38 vuotta myöhemmin suoritn paikalla katselmuksen,
ei työmme hedelmiä löytynyt mistään.  Ville oli lukenut Tuntemattoman
sotilaan eikä siis määrännyt reunustamaan pyöreillä kivillä
komentokorsunsa polkua.

Kivien raahausrangaistus oli hyvä ja kehittävä rangaistus; niin tehtiin
pojista miehiä. Mutta kyllähän siitä nykyään valtava sosiaalitanttojen
haloo nousisi, eduskuntakysely syntyisi ja Karpolla olisi jälleen asiaa,
jos vastaavaa tapahtuisi tämn päivän Suomessa.

Kommentit (0)

Tossavainen        12.11.2007, 20:12

Kuopiolainen vanhempi konstaapeli Marko Kilpi on julkaissut
esikoisromaaninsa Jäätyneitä ruusuja. Tämä dekkari on saanut hyvät
arvostelut ja onpa lehtitietojen mukaan sen elokuvaoikeudetkin varattu.
Saas nähdä ohjaako elokuvan itse kirjailija, sillä hänellä on asiasta
kokemusta. TV:ssäkin on nähty hänen elokuvansa, joista toinen kertoo
piispa Riekkisestä poliisin viikonloppupartion mukana ja toinen
kuopiolaisnuorten järkyttävästä autoturmasta Väinölänniemellä.

Riekkisfilmistä jäi mieleeni väläys eräästä pidätetystä huumekauppiaasta.
Tuttu mies – olin jo ihmetellytkin, miten hän pystyi melkoisen avoimesti
käymään kauppaa lasten kanssa keskellä toria keskellä kirkasta päivää. Ei
mitenkään pelottavan oloinen ihminen, enemmänkin reppana. Toivottavasti
hän ja Andy MacKoy alkavat kiertämään maamme kouluja terveysopintunneilla
,niin muuta huumeiden vastaista kasvatusta nouseva nuorisomme ei
tarvitsekaan.

Toissakesänä Kuopion poliisilaitos julkaisi kesän puhutuimman uutisen.
Arvaanpa kenen kynästä juttu on lähtenyt. Otsikon mukaan savolaisnainen
juuttui takalistostaan kiinni kallioleikkaukseen Petosella. Asiasta
annetun tiedotteen mukaan hätänumeroon tulleen puhelun johdosta paikalle
ymmärrettiin lähettää palokunnan sijasta koirapartio. Onnettomuuden uhri
kuulema arvosteli äänekkäästi partion työskentelyä pelastustointen aikana.
Tällaista voi sattua vain Kuopion Petosella. Onnettomuuspaikalle tulisi
kiinnittää tapauksen muistoksi pronssilaatta.

Kilven dekkari ei ole hauska, vaikkakin huumoriakin löytyy. Varsinkin
vanhan poliisimies Tossavaisen persoonasta. Mies on jo menettänyt toimensa
hoidossa virkaintonsa rippeetkin, mikäli sellaisia on joskus ollutkaan.
Kun päähenkilö ja kollega Tossavainen saavat tyypillisen kotihälytyksen,
parempi puolisko on kyllästynyt lopullisesti akkaansa, joka ei edes
tiskaa, Tossavainen ei enää jaksa. Hän kääräisee hihansa ja marssii
sanaakaan sanomatta tiskipöydän ääreen ja ryhtyy käytännön hommiin eikä
ala antamaan käskyjä ja kieltoja kuten poliisiopistossa opetettiin.

Kommentit (0)

Lipposen haastaja        11.11.2007, 20:26

Lapsuudessani olivat mielikirjojani  Pekka Lipposen seikkailut, jotka
maksoivat 60 penniä/kpl. Tuo savolainen kansainvälinen seikkailija oli
Pieksämäen ja Suonenjoen rajalla sijaitsevan Haapakosken  kasvatin Aarre
Jalkasen eli  Outsaiderin luoma hahmo. Luin tuossa  juuri kirjan
Naimisissa Kiinan kanssa, joka kertoo Kuopiossa syntyneen ja
Suonenjoellakin vt. nimismiehenä toimineen Jari Vepsäläisen seikkailuista
maailmalla. Pekka Lipponen on saanut kovan haastajan.

Vepsäläinen läksi 22 vuotta sitten nuorena juristina jatko-opiskelijaksi
Kiinaan, jossa hän on tehnyt mittavan uran ja kokenut huimia seikkailuja.
Sain kirjasta sen käsityksen, että hän on mm. Bill Gatesin kanssa
kääntänyt maan kansantalouden hurjaan nousuun ja niinpä se on kiitämässä
kohti uusia kansainvälisiä saavutuksia. Lisäksi Vepsäläinen on
kunnostautunut urheilun saralla.

Muistelen saaneeni kirjasta sen käsityksen, että hän ei keksinyt pingistä
tai edes tuonut sitä  Kiinaan, mutta pelaajana hän ylsi tuossa lajissa
mittaviin saavutuksiin. Nyrkkeilyn hän sen sijaan toi maahan ja on
valmentanut ja muutenkin edesauttanut  maan edustajat maailman huipulle.
Ja muutenkin tällä taidolla on ollut käyttöä.

Vieraillessaan liikejuristina Kantonissa, joka käsittääkseni vastaa
väestöltään puolta Euroopasta, kävivät sikäläiset huligaanit Vepsäläisen
ja tämän päämiehen kimppuun. Iltasanomat olisivatkin saaneet otsikoiden
tapauksen kulun seuraavasti ”SUOMALAINEN JURISTI TYRMÄSI 30 HULIGAANIA
PÄÄMIESTÄÄN PUOLUSTAESSAAN”. Muistelen, että myöskin Pekka Lipponen joutui
tusjauttamaan Amerikoissa montaakin gangsteria kuonoon.

Oikeudellisia seuraamuksia tapauksesta ei tullut. Vepsäläinen nimittäin
kertoi Kantonin poliisipäällikölle, että  he ovat tavallaan virkaveljiä,
koska hän itse oli ollut nuoruudessaan Suonenjoen poliisipäällikkönä. Ja
vastapuoli kuunteli asiaa mietteliäänä ja arvostavan oloisena. Kyllä
Kantonissakin tiedetään, että Suonenjoki  on Kantonia vaativampi
poliisipiiri.

Kommentit (0)

Topi N        10.11.2007, 11:15

Huhtiniemen mysteeri saa yhä kummallisimpia piirteitä. Nyt tuntuu siltä,
ettei kesällä -44 paikalla tapahtunut mitään erikoista. Itse asiassa se
lienee ainut paikka rajan pinnassa, missä ei siihen aikaan tapahtunut
mitään erikoista. Sain juuri luettua Pasi Jaakkosen kirjan Huhtiniemi –
400 kadonneen miehen mysteeri ja koska yleensä olen sen puolella, joka on
viimeiseksi ollut äänessä, olen valmis uskomaan, ett Ilta-Sanomien
toimittaja on paljastanut maamme historian suurimman tieteellisen
huijauksen ja nolannut historiantutkijat perusteellisesti.

Kirjassa pajastetaan juurtajaksaen, miten Huhtiniemeen liittyneet tarinat
ovat syntyneet ja että taustalta löytyvät torivalvoja Keijo Koistinen ja
niin kutsuttu Syväkurkku, 60-vuotias entinen putkimies, jotka ovat
höynäyttäneet tiedotusvälineitä ja virallisia historiantutkijoita pahemman
kerran. Julkisuudenhalu  on ollut osittain asian selityksenä ja Syväkurkun
entinen työkaveri vielä vakuuttaa tämän olleen ns. huumorimies jo
työaikanaan. Syväkurkku on varmaankin naureskellut partaansa laatiessaan
tuomari Tapanaisen nimissä  erilaisia huippusalaisia asiapapereita. Saas
nähdä mitä vastineita muutama historian tohtori ja professori asiaan
antavat.

Avaintodistaja kirjassa on tietenkin Suonenjoen miehiä, mutta ei
kuitenkaan kärkkääläisiä. Vuonna -23 syntynyt  Topi N sai suurhyökkäyksen
aikaan sotimisesta tarpeekseen ja lähti kotiin. Alkumatkan hän käveli,
sotapoliisien  vartiopisteet hän läpäisi puhumalla, supliikkimiehiä kun
oli. Stoppi tuli vasta Savonlinnassa, jossa sotapoliisiupseerit eivät
olleet puhumalla huijattavissa. Topi vangittin, mutta se oli vain hidaste.
Mies pakeni  vangitsijoiltaan sieppaamallaan polkupyörällä, vaikka
sotapoliisit ampuivat vimmatusti – ilmeisesti tarkoituksella ohi.

Topi saapui salaa tavarajunan kyydillä kotiinsa Suonenjoen Suihkolaan ja
piileskeli siellä pari viikkoa. Isä-Antti, joka oli Varkauden vankileirin
vuonna -18 kokenut mies, ilmiantoi poikansa ja niinpä poliisit Sutinen ja
Nuutilainen kävivät karkurin pidättämässä. Topi vietiin Lappeenrannan
Henkilöstötäydennyskeskukseen, jossa kysyttiin, että linjaanko vai
sotaoikeuteen. Karkuri valitsi  ensimmäisen vaihtoehdon. Asiaan ei
asiapapereiden valossa liity mitään salaliittoon tai edes salailuun
viittaavaa. Ilmaan jää tietenkin ajatus, mitä olisi Topille tapahtunut,
jos valinta olisi ollut toinen.

Pitäisi muuten selvittää, kuka on vuonna 1923 -2000 Suihkolan suunnalla
asunut Topi, jonka isä oli Antti ja jonka vuonna -46 syntynyttä
Pentti-poikaa kirjassa haastatellaan.

Kommentit (2)

Hyyppä        13.11.2007, 09:50

Toissapäiväinen massamurha ja sen selitys pyörivät mielessä edelleen. Olen
auktoriteetteihin taipuvainen ihminen. Niinpä ensiksi vähän Heikki
Ylikankaasta, jonka luennoilla tuli istuttua lähes 30 vuotta sitten.
Häneltä opin, että tilastojen valossa suomalaiset ovat aina olleet
poikkeuksellisen väkivaltaista kansaa. Hän opetti, että perussyy on maamme
asutusrakenteessa.

Kun muualla maailmassa ihmiset ovat jo vuosi tuhansia asuneet yhdessä
kylissä tai kaupungeissa, niin Suomessa ilmastollisista syistä johtuen
talot ovat sijainneet erillään siellä täällä – yleensä halloilta
suojaavien mäkien laeilla . Muualla eurooppalaiset ovat sen sijaan jo
satojen sukupolvien ajan opetelleet väkivallatonta small talk-kulttuuria,
kun taas meikäläiset ovat jurotelleet ja erakoituneet yksinään ilman, että
sosiaalisia taitoja on tarvinnut harjoitella.

Niinpä kun ylihärmäläiset Isotalon veljekset Antin johdolla Hanhivaaran
syrjäkylältä muinoin ilmestyivät ihmistenilmoille, pilkattiin heidän
omatekoisia sarkavaatteita huudellen, että Hanhivaaran huuhkaimet ovat
lähteneet liikenteeseen. Sosiaalisesti avuttomat  veljekset eivät kyenneet
puolustautumaan verbaalisesti, vaan tukkivat naureskelijoiden turvat
nyrkeillään.

Toinen suuri viisas elämässäni on aivotutkija Markku T. Hyyppä, jonka
äidin puoleiset sukujuuret pohjautuvat Suonenjoen Rieponlahden Kukkosiin
ja Könösiin. Maailman tuottelijain ja huonoin kirjailija Jussi Kukkonen
oli Hyypän vaari. Hyyppä on tutkinut Pohjanmaan suomen- ja
ruotsinkielisten terveyseroja. Tulos on hämmästyttävä. Geneettisesti  ja
taloudellisesti hyvin samankaltaisten ryhmien tilanne on hämmästyttävä.
Ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta
suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi.

Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on
ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat
itsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita. Hyyppä
esittää karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi
kuvitalla osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas
ruosinkielisille miehille se on aivan luonnollista. (Itse ja muutamat
Uukuniemen miehet ovat tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia).

Ruotsinkielisellä puolella ihmiset ovat optimistisia ja heillä on hyvä
itsetunto. Hyyppä epäilee, että perussyy luonteiden erilaisuuteen on se,
ettei kielellisellä vähemmistöpuolellla lapsia kasvateta väkivallalla. Hän
heittää ilmaan ajatuksen, että tämä vaikuttaa ihan konkreettisesti alueen
ilmapiiriin. Saattaa olla, että tasapainoiset ihmiset erittävät
ympärilleen alitajuisia tuoksuja eli feromoneja, jotka lisäävt  myös
kanssaihmisten hyvinvointia. Henkilökemia on siis sittenkin olemassa

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        686-690 / 715        Seuraava sivu >>
Hirvee tappaus        08.11.2007, 22:05

Suomi on sitten ammuttu maailman kartalle. Järjellä ajatellen asia ei
sittenkään ole yllättävä. On ymmärrettävää, että Länsi-Euroopan
väkivaltaisimmassa maassa, jossa on kolmanneksi eniten aseita ja
muistaakseni kolmanneksi eniten itsemurhia maailmassa ja jossa lapset
tutkimusten mukaan viihtyvät tosi huonosti koulussa, saattaa hyvinkin
tapahtua tällaisia kauheuksia.

Usa:n vastaavien tapausten jälkeen maan arvovaltainen kansallinen
kivääriyhdistys on tietääkseni ollut huolestunut kansalaisten ampumataidon
rappeutumisesta. Meillä tähän ei ole aihetta. Pihtiputaan tapauksessa -69,
Sanna Sillanpään tapauksessa -97 ja Jokelan joukkomurhassa ei juuri
haavoittuneita syntynyt, vaan kaikissa oli selvä tappamisen meininki
toisin kuin Uudella mantereella, jossa on tapana räiskiä silmittömästi. No
Sanna Sillanpäältä taisi yksi mies päästä karkuun.

Jokelan kauheuden seurauksena voi olla se myönteinen asia, että
koulukiusaaminen vähenee joksikin aikaa. Muistan, että Paavo Haavikko
kertoo, että sota-aikana hän iltarukouksessaan pyysi, että urhoolliset
Neuvostolentäjät tulisivat jälleen kerran pommittamaan Helsinkiä, jotta
seuraavan päivn koulun saksantunti peruuntuisi. Haavikolla on puhevika,
joka tekee hänen saksan puhumisensa naurettavaksi.

Kommentit (2)

Matikka        07.11.2007, 20:51

Muisto menneeltä kesältä eli soma kuin matikka pienenä. Tämän matikan
pyydystin tikapuilla. Mökkilaiturin tikkaiden onton putken sisään oli tämä
sympaattinen eläin tehnyt kesän aikana pesänsä. Hyvää jatkoa sille. Pitää
joskus vielä tammikuisena yönä kokeilla matikkapilkkiä Uukuniemellä.
Kärkkäälän  Petäisen-järvelltä en ole saanut matikkaa vuosikymmeniin.
Taisivat tukehtua eräänä kuumana kesänä.

Saas nähdä, koska kettutytöt huomaavat, miten veikeitä kalanpoikaset ovat
ja ryhtyvät suoraan toimintaan. Epäilen, että historia vielä tuomitsee
koukkupyyntiharrastukseni.

Kommentit (0)

Lopunajat        06.11.2007, 21:18

Pysytään vielä eilisissä hengellisissä tunnelmissa. Kannattaa lukea Pasi
Toiviaisen kirja Ilmastonmuutos Nyt. Toiviainen on arkkitehti, joka on
sitä mieltä, ettei enää saa rakentaa mitään uutta, koska Telluksen tilanne
on katastrofaalinen. Kirja niin synkkää tekstiä, että siinä vallan sielu
virkistyy. Lopunajat ovat lähellä, sillä kohta kärvennymme helvetin
liekeissä.

Asia ei minulle entiselle heinolalaiselle ole uusi ja outo, koska Heinolan
kaupungin suuri poika tieteiskirjailija Risto Isomäki jo kymmenisen vuotta
sitten kertoi, miten tässä tulee käymään. Isomäki oli jopa pari vuotta
sitten finlandiaehdokkaana kirjallaan Sarasvatin hiekka, joka iski
ajanhermoon. Se kertoi suuresta kasvihuoneilmiön aiheuttamasta Tsunamista,
joka oli hukuttaa puolet maailmasta. Kirjaa olisi ollut helppo pitää
epäuskottavana sairaan mielikuvituksen tuotteena, mutta pari päivää sen
ilmestymisestä iski se suuri aalto, joka toi kieleemme uuden sanan
tsunami.

Isomäki ei voittanut finlandiaa ja Pentti Linkola lausui asian ääneen.
Penan mukaan kirjan lukuisat seksuaalikuvaukset olivat tavattoman
mielikuvituksettomia ja pitkästyttäviä. Nin lausui mies, joka on
muistaakseni ehdottanut ilotalojen perustamista terveyskeskusten
yhteyteen.

Toiviainen kertoo insinööritieteellisesti saman asian, jonka Isomäki on
aiemmin paljastanut tieteisromaaneissaan. Maailmanloppua ei aiheuta
saatana, vaan merien pohjissa piilevät metaaniklatraattiesiintymät. Niiden
määrä on valtava. Ne sisältävät kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin tunnetut
kivihiili-, öljy- ja maakaasuvarat yhteensä. Metaani on kymmeni kertoja
voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Jos merivesi lämpenee
vielä pikkuisen, saattaa maapallo pieraista koko metaanivarannon taivaalle
ja sen jälkeen ihmisen toimilla ei ole enää mitään merkitystä.

Linkola muuten tuomitsi Isomäen näkemyksen kasvihuoneilmiöstä liian
synkkänä. Toiviaisen kirja paljastaa säälimättömästi, että Linkola onkin
pelkkä paska liberaali, joka ei suhtaudu asioihin realistisesti vaan
elättelee turhaa optimismia.. Kannattaa kuitenkin lohduttautua sillä, että
yleensä historiassa pessimistit ovat olleet väärässä – yleensä he ovat
suhtautuneet asioihin liian toiveikkaasti.

Isomäki torjui tieteiskirjassaan ilmaston lämpenemistä muutamalla
miljardilla foliokaasupallolla. Eikä käsittääkseni tarvita muuta kuin
Kiinan kokoinen läpäre hyvää uutta metsää, jotta ilmasta imetään liika
hiili. Taikka ehkäpä se merenpohjan metaani voidaan hyödyntää tuottamaan
energiaa kansan tarpeisiin ja ehkä sen poltosta syntyvä hiilidioksidi
voidaan pumpata takaisin mereen.

Lisää tietoa asiasta löytyy Risto Isomäen hienosta Hesarin  blogista
osoitteesta  http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/aihe/pallo-hukassa/

Kommentit (0)

Susikkibiisi        06.11.2007, 08:12

Ja vielä virsistä. Tuossa Edelmanin äänitettä kuunnellessani palasi
mieleeni vappu vuodelta -64. Muistan kuinka katselin ikkunasta, kun
59-vuotispäivääns viettävä Palakeen Kalle istui Väänäsen Veikon
heinäkuorman päällä. Hänellä oli katiskat Petäisen jokisulassa ja ne oli
tarkoitus kokea.

Kallen pojasta kirjailija-urheilija Oivasta ja siskon tyttärestä eli
professori Anja Kiiskisestä olenkin kertonut joillakin aiemmilla sivuilla.
On surullista, että kirjailija Oiva kuoli liian nuorena. Häneltä jäi
nimittäin tärkeä kirja tekemättä. Oiva nimittäin pyrki ja pääsi nuorena
miehenä opettajaseminaariin ja pääsykokeessa hänen piti kirjoittaa
vapaavalintainen aine. Tuleva kansankynttilä kirjoitti kertomuksen siitä,
kuinka hän oli isänsä Kallen mukana käpykaartissa. Suuren lapsilauman isä
jättäytyi kesällä -44 käpykaartiin; kaksi veljeä oli  jo  kaatunut sodassa
ja mies katsoi sen jo riittävän yhdest perheestä. Tapauksessa olisi ollut
Oivalle hyvä romaanin aihe.

Seuraavaksi muistan, että Savolaisen Arvo, joka oli myöhemmin menneyt
kalalle, tuli ihan rauhallisen oloisena meille ja pyysi lähtemään avuksi,
koska kalakeverille oli käynyt huonosti. Kalle oli pudonnut veneestä. Arvo
oli nähnyt tyhjillään ajelehtivan veneen ja arvannut loput. Kalle oli
löytynyt helposti, koska kumisaappaisiin oli jäänyt ilmaa ja ne
törröttivät vedestä. Lähiseudun miehet kantoivat Kallen meille ja vainaja
pantiin kirkolta soitettuun arkkuun.

Muistan, että pimeän vappuillan tunnelma oli rauhallinen ja levollinen.
Ainoastaan Palakeen viisaudestaan kuulu Tessu-koira liikehti rauhattomana.
Siinä ei itketty eikä halailtu, kuten nykyään on tapana ilmaista tunteita.
Juuri sovankäyneet miehet ja heidän eukkonsa olivat tottuneet kuolemaan
eivätkä hötkyilleet turhia, vaan suhtautuivat tapaukseen asiallisesti.
Nykyään toimittaessani vaatimatonta virkaani, ihmettelen, kuinka nuoret
ihmiset, varsinkin naiset ovat hysteerisiä kohdatessaan vaikkapa
lemmikkikoiransa terveysongelmia.

Muistan, että lopuksi, kun Kalle oli saatu arkkuun, seutukunnan
pienviljelijä-metsurit ja heidän vaimonsa osoittivat tunteitaan. He
veisasivat jonkun spontaanisti aloittaman virren ”Oi, Herra, jos mä kerran
matkamies maan”. Se kultturielämys jäi mieleeni ja muistin Kallen
hukkumisen kuunnellessani saman väkevän biisin Edelmanin levyltä.

Huippu-urheilija Elmo toivoi aina voittojensa jälkeen, että vertatihkuvan
Porilaisten marssin sijasta Yleisradio soittaisikin hänen kunniakseen
Järnefeltin ”Kehtolaulun”. Itse pyytäisin siinä tilanteessa Vilhelm
Malmivaaran ”Oi Herra, jos mä kerran matkamies maan”, niin julkijumalaton
kuin olenkin. Sen kuvastama raivokas epätoivo lohduttaa tämän maailman
luusereita ja muita kilpailussa tappiolle jääneitä.

Kopionpa kappaleen sanat tähän alle, niin halukkaat voivat opetella ne
vaikka karaokea varten.
1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss’ ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!

Kommentit (0)

On meillä aarre        05.11.2007, 18:53

Tuosta alakansakoulusta vielä sen verran, että näyttää jotenkin tutulta,
kun telkkarissa näytetään kuvaa islamilaisista madrassakouluista, joissa
lapset opettelevat ulkoa nytkyttelytyylillä koraania. Meillä opeteltiin
ulkoa virsiä – joka päivä yksi uusi. Nytkyttelytekniikka ei ollut käytössä
ja niinpä oppimistulokset jäivät ainakin omalta osaltani heikoiksi.
Korkeintaan opin sen, että aloin inhota virsiä.

Muistan vieläkin, että toisena koulupäivänä tuli kotitehtäväksi opetella
ulkoa silloinen virsi nro 162 ”On meillä  aarre verraton”. Osaan  sen
vieläkin, mutta ihmettelen, miten ne 7-vuotiaat, jotka eivät vielä toisena
päivänä omanneet lukemisen armolahjaa, tehtävästä suoriutuivat.
Todennäköisesti äiti iltalypsyn jälkeen antoi kotiopetusta. Se hyöty
kärkkääläisestä opetusmetodista on ollut, että en edes kuvittele, että
uuden oppimisen tulisi olla miellyttävää. Ja hämmästyttävän hyvin monet
kylän mukulat ovat myöhemmissä opinnoissa pärjänneet, monet taas eivät.

Mutta kehä on umpeutunut. Viime perjantai-iltana en ostanut
suomalaismiehen tapaan pulloa, vaan Samuli Edelmanin ”Virsiä”. Upea
kokemus; tosin sähkökitaran rämptys ei sovi taustalle, vaan kyllä totta
perkele siellä pitäisi möyrähdellä urkujen.

Kommentit (2)

Luottavaisena tulevaisuuteen        27.11.2007, 18:01

Kärkkäälän alakansakoululaiset vuodelta 1964 katsovat luottavaisina
tulevaisuuteen, sillä tässä vaiheessa he eivät onnekseen tiedä, mitä
kaikkea se tuo tullessaan. Tapio Rautavaara lauloi, ettei päivääkään
vaihtaisi pois, mutta hän ei ymmärtänyt, mitä suustaan päästi. Minä jo
tässä iässä olisin valmis vaihtamaan erittäin monta päivää pois.

Kuuluin näköjään suuriin ikäluokkiin. Meitä ekaluokkalaisia oli peräti 11.
Kova saavutus 300 asukkaan kylältä. Jos sama tiivis tahti olisi jatkunut,
kylä olisi jo tuhannen asukkaan lähiö.

Alarivissä vasemmalta lukien Esko Kainulainen, Esko Kemppainen, Pertti
Sikanen, Teuvo Honkonen, Timo Korhonen, Pekka Paananen, Aulis Koivistoinen

Keskirivissä Aulikki Kolehmainen, Marketta Rossi, Helena Rossi, Leena
Miettinen, Hilkka Kolehmainen, Seppo Korhonen, Tapio Vainio, Matti
Suominen

Ylärivissä Pekka Laitinen, Matti Paananen, Pertti Laitinen, Kerttu
Kuhmonen, Jaana Rytkönen, Riitta Paananen, Anja Laitinen, Sirkka Pomell,
Marja-Leena Kauppinen ja opettaja Irja Turtiainen.

Itse panen tyydytyksellä merkille, ettei minulla ole kuvassa mustaa
silmää. Sen sain vasta vähän myöhemmin, kun hippaleikissa juoksimme
Kemppaisen Eskon kanssa vastakkain ja päämme tärähtivät pahasti. Esko
toipui; huomasin, että miestä haastateltiin tohtorin ominaisuudessa
Iltasanomissa muistaakseni jonkun julkkiksen  terveysongelmien tiimoilta.
Esko vaikutti olevan haima-asioissa maamme johtava asiantuntija. Ehkä
Kärkkäälän kylä antoi hänelle virikkeen asian opiskelemiseen.
Väkijuomaongelma on melkoinen ongelma silläkin kylällä.

Toinen Esko, eli Esko Kainulainen, on se vanttera voimapussi, joka
14-vuotiaana heitti keihästä yli 60 metriä ja oli kirkkaasti maamme ja
ehkä samalla maailman tilastoykkönen. Esko taisi jäädä liian lyhyeksi,
jotta hänestä olisi tullut maailmanhuippua miestensarjassa – toisaalta
Karttulan puolelta naapurikylän Punnonmäen Antero Miettinen oli 169
senttinen ja heitti 87 metriä kolmisen kymmentä vuotta sitten.

Eskojen vasemmalla puolella on Pertti Sikanen, joka ei ollut lukumiehiä,
mutta istui luokassa vieressäni ja  neuvoi minua käytännön asioissa, koska
jo silloin olin teoreettisesti suuntautunut. Muuten Pertin serkku maamme
fiksuin näyttelijä Taisto Reimaluoto valitti tv-ohjelmassa, että koulun
käynti oli hänellekin helvettiä, koska hän oppi lukemaan vasta lukiossa.
Sikaset ovat taiteilijoita, Pertin setää Ristoa muisteltiin koulun
100-vuotisjuhlilla ilmiömäisenä piirtäjänä.

Honkosen Teuvo taitaa nykyään asua jossain täällä Kuopion suunnalla.
Korhosen Timo jäi Kärkkäälään maanviljelijäksi  ja huolehtii taksillaan
kylän joukkoliikenteestä rahdaten lapset kouluun ja vanhukset lääkäriin
sekä toimii todellisena yleismiehen siellä, missä tarvitaan hyvää miestä.
Paanasen Pekan huomasin olevan apteekkari jossakin etelän maalikylässä ja
Aulis Koivistoinen kirjoittelee nyt tätä blogia, koska siitä ei ole
mihinkään käytännön hommiin. Muistan vieläkin, että opettaja Ville
Suomela, joka ei ollut mikään tyhjännauraja, purskahti kuitenkin nauruun
nähtyään tekemäni vasaranvarren.

Meitä jätkiä oli ekaluokalla siis noin seitsemän veljestä, tyttöjä oli
neljä. Rossin kaksoissisaruksista Marketasta ja Helenasta en tiedä, mutta
luulen heidän asuvan Suonenjoen puolessa, Miettisen Leena on tietääkseni
biologian opettaja. Kolehmaisen Hilkka on nykyään sukunimeltään Rönkä ja
hän on Suonenjoella hammaslääkärinä. Hilkan roteva Kalle-poika on erittäin
lupaava kuulantyöntäjä, muistaakseni maammetilastoissa 16. ja olisi
tuloksellaan voittanut olympiakultaa vielä 30-luvulla.

Kommentit (0)

Maisa Tiirikainen eläkkeelle 1.11.2007        31.10.2007, 15:28

Tässäpä kuluttajasihteeri Maisa Tiirikainen, ihana ihminen ja ainut nainen
maailmassa, joka ei ole löytänyt minusta mitään huomautettavaa, leimaa
itsensä eläkkeelle. Työkavereilla ja tuhansilla asiakkailla on ikävä.
Hyviä eläkepäiviä Maisalle!
Muuten tutkimusten mukaan suomalaisten suurimman unelmat ovat voittaa
lotosta ja päästä eläkkeelle. Joten pidetään peukkuja Maisalle ensi
lauantain lottoarvonnan aikaan.

Kommentit (0)

Ja anoppi itki        30.10.2007, 19:55

Oltiin anopin kanssakuuntelemassa mieskuorolaulua.  Puijon Laulun raavaat
uroot esittivät Veikko Lavin Evakon laulun. Siinä kerrotaan, että lotat
jakoivat taivaan mannaa eli kuumaa kauravelliä. Anoppi muisti sen olleen
pahasti pohjaan palanutta.

Uukuniemeläisilläkin oli anopin mukaan puoli tuntia aikaa kerätä
kalleimpansa, mutta samalla piti ehtiä ampua myös eläimet. Anoppi katseli
nurkan takaa, kun siinä meni myös hänen oma vasikkansa Lumikki. Pakomatkan
sekasorrossa anopilta varastettiin myös nukke ja lapaset, ja
tulipalopakkasessa olisi saattanut hyvinkin paleltua, ellei Emma-täti
olisi kerjännyt Kerimäen pappilasta käsineet. Ensimmäinen yö vietettiin
Kerimäen maailman suurimmassa puukirkossa. Kun 60 vuotta myöhemmin
seistiin samalla paikalla vaikutti anoppi jotenkin vaisulta.

Pohjanmaalla ei otettu avosylin vastaan. Kuusi henkeä asutettiin yhteen
huoneeseen, jossa ei ollut edes hellaa. Ruoka piti valmistaa kolmijalalla
uunissa. Onneksi oli polttopuita, sillä syvästi uskovainen Emma-täti
määräsi Tane-enon ja Pekka-enon varastamaan VR:n ratapölkkyjä. Koulussa
evakkoryssiä kiusattiin. Kriisiterapiaa ei tarjottu.

On suuri valhe se yleinen uskomus, että Sisä-Suomessa olisi
karjalaispakolaiset otettu  hyvin vastaan. Suonenjoelle sijoitettu  Aira
Samulinkin kertoo muistelmakirjassaan vähemmän mairittelevia asioita
lupsakkaista savolaisista. Ja kun eräs suojärveläinen ukko perheineen
asutettiin samoille seuduille, aloitti naapurin isäntä järjestelmällisen
kiusaamisen. Yhteiskunta ei puuttunut asiaan. Kiusaaminen loppui vasta,
kun karjalaisukko kävi poikineen antamassa naapurille ns.
asennekasvatusta. Poislähtiessään vieraat vielä vakuuttivat, että kun
seuraavan kerran tullaan, niin sitten tapetaan – meistä ehtii yksi mies
vaikka linnassa istumaan.

Kommentit (0)

Syväkurkku ja Silvo Sokka        29.10.2007, 20:17

Ylikankaan viimeisintä kirjaa lukiessani muistin Silvo Sokan tapauksen.
Nimittäin Huhtiniemen mysteeriä tutkittaessa törmätään vähän väliä
henkilöön, josta käytetään nimitystä Syväkurkku. Nyt on sitten professori
Ylikangas paljastanut, miksi tämä 1946 syntynyt putkimies, joka on
toiminut erityisasiantuntijana Huhtiniemen tapausta selvittäneille, ei ole
halunnut nimeään julkisuuteen. Hänellä on ollut se harvinaisen hyvä syy.

Syväkurkku on näet valehdellut ummet ja lammet kuin se kuuluisa
pullopyllysika. Hän on jopa väärentänyt arkistoihin toimittamiaan ”tuomari
Tapanaisen papereita” ja ilmeisesti myös se TV:stä tuttu autosotamies Eero
Kärmeniemen sanelema nauha on Syväkurkun sanelema. Eero Kärmeniemi nimistä
henkilöä ei ole Suomessa ollut. Olisi hän voinut keksiä autosotamiehen
nimeksi vaikka Matti Virtanen.

Syväkurkku kuten myös legendaarinen kuopiolainen Silvo Sokka ovat
omistaneet harvinaisen rikkaan mielikuvituksen. Silvo Sokka nousi maailman
median polttopisteeseen vuonna 1948, jolloin hän lensi Suonenjoen maailman
kartalle. Sokka väitti lentäneensä omatekoisella raketilla Jännevirralta
Suonenjoelle kolmessa minuutissa. Suontee-järven yläpuolella kone sai
moottorivian ja syöksyi järveen. Silvo löytyi rannalta tajuttomana ja
saatuaan järkensä valon takaisin, hän kertoi äimistyneille kuulijoille
huikean tarinansa.

Maailman tidotusvälineet, joukossa mm. selostaja Pekka Tiilikainen
radioautoineen. syöksyivät paikalle. Myös maamme puolustusvoimain
edustajat saapuivat huolestuneina tutustumaan tilanteeseen, sillä
kielsihän Pariisin rauhansopimus Suomelta reaktorimoottorikoneet.
Paikkakuntalaisten mukaan eräs kenraali totesi painokkaasti ”tämä
nuorukainen on nero”.

Kuten varmaan olikin, vaikkakin jatkotutkimuksissa selvisi, että
savolaisnuorukainen olikin saapunut Suonteen rannalle polkupyörällä.
Sekään ei ole vähäteltävä saavutus, koska matkaa siunaantuu Kuopioon noin
55 km ja siihen aikaan tieolot olivat heikohkot. Muistutettakoon vielä,
että ensi vuonna tapauksesta tulee kuluneeksi 60 vuotta ja asia tulisi
jotenkin huomioida – joku voisi kutsua vaikka Silvo Sokan selostamaan
tapausta Suonteen rannalle, jossa voitaisiin myydä myös nakkeja.

Tässäpä kolme nettiosoitetta, joista asiasta löytyy lisätietoa.
http://lukunurkka.etusivu.net/rayrinta.php?id=65
http://www.hojot.com/silvo.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Silvo_Sokka

Kommentit (0)

Tuomari Tapanainen        28.10.2007, 18:54

Edellisestä jutusta tuttu sotatuomari Toivo Tapanaisen kiistelty persoona
liippaa jossakin määrin myös Heinolaa. Nimittäin sikäläinen kokoomuslainen
kunnallispoliitikko ja eläkkeellä oleva armeijan mies, Lappeenrannassa
syntynyt Kari Kauppinen tiesi kertoa hänestä paljonkin.

Upseeri Kauppinen on tavallaan vanhaa sotilassukua. Jo hänen vaarinsa
toimi punakaartissa. Vähän Lappeenrannan länsipuolella on pieni
sahayhdyskunta, jonka sahatyömiehet perustivat talvella -18 oman
punakaartilaisosaston ennen kaikkea estääkseen mahdollisen työpaikkansa
polttamisen. Yksi vapaaehtoisista sahavahdeista oli Kauppisen vaari.

Kun vähän myöhemmin siihen aikaan vielä nuori ja innokas tuomari
Tapanainen saapui voitokkaan armeijan mukana palauttamaan lakia ja
järjestystä kylälle, alkoi sattua ja tapahtua. Joka ikinen eli
muistaakseni 54 kylän miehistä tuomittiin ammuttaviksi. Tuomioon
nimenomaisesti kirjattiin, että ammutaan varoitukseksi muille. Yksi
ammutuista oli Kari Kauppisen vaari.

Tosin yhden punikin osalta tuomion täytäntöönpano epäonnistui. Yöllä tämä
päästä läpiammuttu mies nousi ylös joukkohaudastaan ja jatkoi sitten
vuosikymmeniä elämäänsä muistutuksena tapahtuneesta. Tarina ei kerro
tapasiko hän koskaan teloittajiaan.

Toista kertaa häntä ei voitu ampua, koska kirjanpito olisi seonnut. Tämän
asian paljastaa Heikki Hietamies kirjassaan ”Naisten talvi”, joka kertoo
yhtä vaille miehettömän kylän elämästä talvella 1919. Vaikka Heikki
Hietamies tunnetaan jonkinlaisena hömppä- ja humppaviihdemiehenä, niin
”Naisten talvi” ei ole vähimmässäkään määrin viihteellinen tai hauska – se
on pelkästän hirveä.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        696-700 / 715        Seuraava sivu >>

Huhtiniemi ja Ylikangas        25.10.2007, 18:28

Kun uutisissa näytettiin juttua professori Heikki Ylikankaan Romahtaako
rintama?- kirjan julkistamistilaisuudesta oli ilmassa selvästikin sähköä,
ellei peräti suuren urheilujuhlan tuntua. Kun sotatieteen laitoksen
johtaja nousi ylös ja esitti vastalauseen kirjan väitetyistä virheistä,
kävivät historioitsijat jo niin kiivasta tieteellistä depattia, että
mielestäni Ylikangas jo jossain välissä vaikutti hamuilevan niskalenkkiä
vastustajastaan. Se olisi varmaan Yli-Härmästä lähteneeltä
painijataustaiselta tiedemieheltä onnistunutkin.

Tiedotusvälineet antoivat kirjasta väärän kuvan. Pääsanoma oli, että
Ylikangas on tutkimuksessaan kiistänyt Huhtiniemen salaisen kenttäoikeuden
olemassa olon. Se on tavallaan oikea tieto, mutta vääristää todellisuutta.
Huhtiniemessä ei toiminut salaista kenttäoikeutta, koska siellä toimi sen
sijaan Henkilöstön täydennyskeskus I.

Niissä oloissa laillinen tuomioistuin olisi ollut ajanhaaskausta.
Kaupungissa vallitsi täysi svoboda. Lähes 6000 rintamakarkuria oli
vallannut kaupungin, päämaja oli paniikissa, ylin upseeristo pelkäsi, että
vihollisen panssarit saattavat olla Mikkelissä muutamassa tunnissa, jos
rintama täysin romahtaa kuten vaikutti. Laki tunsi rintaman takaisille
hiippareille vain vankeusrangaistuksen, joka olisi tuossa tilanteessa
ollut palkinto. Niinpä päämaja muodosti kaupunkiin Henkilöstön
täydennyskeskuksen.

Se ei ollut mikään tuomioistuin. Ylikankaan kirjasta saa sen käsityksen,
että Lappeenrantalainen pankinjohtaja Toivo Tapanainen muodosti yksin
päättävän elimen, jonka eteen sotapoliisien vangitsema epäilty karkuri
vietiin. Tapanainen kysyi ”lähdetkö linjaan vai lähdetkö linnaan”. Linjaan
lähteneistä on tietoa, mutta linnan valinneiden kohtalo jää hämärän
peittoon.

On luultu, että Viipurin kaupungin poliisipäällikkö Emil Kokko olisi
toiminut ”tuomioistuimen” syyttäjänä, mutta ilmeisesti syyttäjää ei tässä
organisaatiossa tarvittu. Sen sijaan Kokko oli todistettavasti kaupungin
tyhjentäneen sotapoliisiosaston päällikkö, joka vastasi likaisesta työstä.
Kokon tytär julkaisi muutama vuosi sitten kirjan isästään. Sen mukaan tämä
kesällä -44 toimi erittäin vaativissa ja salaisissa tehtävissä. Muistelen
lukeneeni, että kuolemansa jälkeen Kokko halusi päiväkirjansa mukaansa
hautaan. Näin ollen Huhtiniemeä lienee turha kaivella, sieltä ei mitään
löydy, mutta Rauman hautausmaalta, jonne Kokko on haudattu, saattaisi
löytyä arvokasta tietoa.

Ylikankaan kirjasta ilmenee, että noin neljäkymmentä pahoin mädäntynyttä
vainajaa haudattiin salaa Taipalsaareen sysksyllä -44. Eräs Kärkkäälän
mies on kertonut tunteneensa miehen, joka kertoi olleensa hautaamassa
paperisäkeissä olleita suomalaismiehiä Valkealan hautausmaalle. Asia
kannattaisi saattaa Ylikankaan korviin.

Ylikangas laskee maassamme teloitetun ainakin noin sata sotilaskarkuria,
näistä reilut 50 salaa ammuttuja. Ilmeisesti sodan jälkeen Ruotsiin
paenneen päämajan lakimiehen muistikuva noin 250 ammutusta karkurista on
lähellä totuutta. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Saksan noin 20
kertaa suuremmasta armeijasta omat ampuivat noin 40.000 ja Neuvostoliiton
50 kertaa suuremmasta sotajoukosta 400.000. Suurvaltojen rankaisutoimet
olivat varmaankin ihan laillisia. Sen sijaan valtaosa meidän omien
ampumisista oli laittomia ja juridisessa mielessä murhia, sillä Suomi edes
yritti olla oikeusvaltio.

Kommentit (0)

Metsään on tullut jo syys        24.10.2007, 14:33

Kesä päättyy veneen kääntöön. Rannat olivat jo jäässä, mutta vielä kävin
uistelemassa. Nuorempana tuollaiselle selkeällä teräsjäälle mentiin jo
pilkille. Jos rannalta riitteelle heitetty muovinen toukkapurkki ei
rikkonut jäätä, kesti se innokkaan pilkkimiehenkin.

Tarkoitus oli pyytää naapurin rouvalle ison hauen luuranko. Hän
suunnittelee  muinaisesi-isiemme mallin mukaisen seidan rakentamista.
Aiemmin sellainen on kylällä ollut – ainakin Karsikonmäki nimi viittaa
siihen. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö Karsikonmäellä on pystyssä
se petäjä, jonka kylkeen esi-isät karhunpäänsä naulasivat pyyntionnen
varmistukseksi.

Muuten karhunpäistä ei olisi enää nuusaa. Törmäsin Korholan Timoon, joka
kertoi, että nurkissa pyörii ainakin kolme karhua, emo, toissakesän
poikanen ja vielä tämän kesän poikanen. Todennäköisesti isäkin luuraa
jossain. Metsä on voittamassa omansa takaisin Kärkkäälässä.

Muistelen, että Ilmo Koivisto kertoi, että hänen isovaarinsa muutti
Satulamäen talosta sen jälkeen, kun karhu oli seuraillut  mietteliään
näköisenä isäntää ja tämän lehmää. Ja Närhin Kalle kertoi, että hänen
lapsuudessaan Satulamäen hevosella oli karhunkynnen jäljet kyljissään. Se
tarina tuntui silloin epäuskottvalta. Kuitenkin ensimmäinen minun
tietämäni kontio palasi kylälle 1976 ja sitä pelättiin oikeasti siihen
asti kunnes professori Erik Nygren sen ampui. Se oli isosti Savon
Sanomissa. Nyt petoihin on totuttu eikä kokonainen karhulauma enää tunnu
yhtikäs miltään.

Kommentit (0)

Räikkönen ei Kärkkäälästä        22.10.2007, 18:22

Ihmiskunnan tämän hetken suurin sankari ja yksinkertainen formula 1:n
maailmanmestari Kimi Räikkönen ei ilmeisesti liity mitenkään Kärkkäälän
kylään, vaikka yleensä suurmiehet ja -naiset sinne jotenkin kytkeytyvät.
Edes Mika Häkkinen kaksinkertainen maailmanmestari ei ollut Kärkkäälän
poikia, vaan hänen vaarinsa oli Suonenjoen Tyyrinmäen kylän torppareita.
Keke Rosbergin eläinlääkäri isän varmaan Kärkkäälän monet lehmät ja
hevoset oppivat tuntemaan hänen toimiessaan Likolahden teurastamon
palveluksessa.

Tässä yhteydessä kannattanee päivittää suuret savolaiset merkkihenkilöt,
sillä uusia tietoja on paljastunut. Se jo tiedetään, että keisarilliset
Romanovit olivat Kuopion Kauhasia Pietari Suuren vaimon kautta. Pietari
Suuren nuorena lakanoihinsa kuristunut sekopäinen Paavali-poika olikin
ihan tyypillisen savolaisen pienviljelijä-metsurin näköinen.Uutta tietoa
sen sijaan on, että Venäjän historian suurin sotasankari kenraali Suvarov
on Savon Sanomien mukaan Savon Suhosia – tosin Inkerin kautta tsaarin
palvelukseen siirtynyt. Suvarov tunnetaan siitä, ettei hän hävinnyt
venäläisen propagandan mukaan yhtään taistelua Eikä myöskään koskaan
perääntynyt. Kun hänen hautajaisissaan paljastui, ettei arkku mahtunut
kirkon ovesta, eivät kantajat suostuneet peruuttamaan, koska Suvarov ei
perääntynyt koskaan ja niinpä kirkon ovea levennettiin.

Samoja Savon Suhosia oli ilmeisesti myös metsäsuomalaisten jälkeläinen
Ruotsin pääministerinä parikymmentä vuotta menestyksellä toiminut Tage
Erlander. Kärkkääläiset Suhosen Kake ja Tommi lienevät samaa sukua, sillä
hekin herättivät jo kansakoulussa huomiota hyvätapaisina ja siivoina
oppilaina. Savolaisgeenit ovat olleet hyvin edustettuina Ruotsin johdossa
aiemminkin. Nimittäin 1700-luvun lopulla Ruotsin hovia askarrutti se,
ettei Kaarle XII liiemmin tytöistä tykännyt eikä kruununperijää alkanut
siunaantua. Silloin avuksi hankittiin Juvalta kotoisin oleva vireydestään
tunnettu tallimestari, joka tiettävästi hoiteli hovin ongelman. Tämän
asian paljasti ruotsalainen historioitsija television naapurimaamme
menneisyyttä käsittelevässä sarjassa.

Kuten yleisesti tunnetaan rautalampilainen Jussi Marttinen eli John Morton
ratkaisi äänellään USA:n itsenäistymisen – hän myöhästyi
itsenäisyyskokouksesta pahasti ja vihdoin sinne saavuttuaan antoi
ratkaisevan äänen. Sen sijaan yleisesti ei tunneta sitä, että meikäläiset
ratkaisivat myös sen, että USA:n viralliseksi kieleksi tuli englanti.
Saksan kieli hävisi äänestyksen niukasti, koska saksalaismielinen
suomalisdelegaatio oli ratkennut matkalla juopottelemaan eikä saapunut
kokoukseen ollenkaan. Näin väittää Ilta-Sanomien pakinoitsija
Loka-Laitinen, joka sukunimestään, ulkonäöstään ja asenteistaan päätellen
on jostakin meiltä päin.

Selvää on, että preidentti Nixon oli Kiuruveden Nikkisiä – hän jopa
ulkonäöltään hivenen muistuttaa keihäänheittäjä Soini Nikkistä.
Suojelupoliisin historiasta muuten paljstuu, että työläisurheilija
Nikkinen lienee ollut Amerikka-mielinen. Kirjassa kerrotaan, että vuoden
1956 Saksa-Suomi maaottelun yhteydessä eräs CIA:n agentti lähestyi
värväysmielessä suomalaisurheilijoita ja että Supon tutkija kuulusteli
myöhemmin tapauksesta joukkueemme jäseniä. Maailmanennätysheittäjä Soini
Nikkinen vakuutti kuulustelijalle, että maamme miesurheilijat olivat
tapahtumahetkellä kierrelleet koko illan Hampurin ilotaloja ja oluttupia
eikä hän ainakaan muista tapauksesta yhtikäs mitään.

Myös presidentti Georg Bushin taustalta löytyy savolaisia, nimittäin
Sulkavan Halttusia. Tietoa ei sovi epäillä, koska myös Savo vilisee
väkivaltaisia alkoholisteja.

Kommentit (0)

Pielavesi-Rooma        21.10.2007, 17:45

Pielavesi ja Rooma ratkaisivat äsken paremmuutensa lentopalloilussa.
Lyhytkasvuiset savolaisnuorukaiset pelasivat järjen kanssa ja yrittivät
kieroudella korvata puuttuvat senttinsä. Rooma kuitenkin voitti niukasti
erin 3-1. Ottelu olisi aivan hyvin voinut päätty toisinkin päin, mutta
Pielaveden paras mies nyrjäytti toisessa erässä nilkkansa ja se ratkaisi
tuloksen.

Jotenkin Italian pojat olivat kuin kohmeessa Kuopion jäähallissa, jossa
tapahtuma järjestettiin. Pielaveden maamiesseurantalo, tai missä ne Sammon
ottelut nyt yleensä pelataan, on liian pieni kansainvälisiin koitoksiin.
Jäähallilla oli noin kaksi tuhatta asiallisesti käyttäytyvää katsojaa
paikalla. Ottelun aikana kuulin muutaman vaisun huudon ”Sampo” tai jopa
”hyvä Sampo”. Yhtään ivahuutoa ei päästetty ilmoille. Hyvä Kuopio!

Pelkäsin, ettei Sammosta olisi maailman huipuille mitään vastusta. Viime
talvipakkasten aikaan saman Euroliigan merkeissä vieraili Savossa jonkin
pienen ja tuntemattoman Siperian kaupungin, kylän tai kolhoosin joukkue.
Joka mies oli noin 210 cm pitkä ja vanttera, hartiat olivat kuin ladon
ovet. Silloin kuulin takaani ei-urheilijamaisen jupinan ” mitteehän
nappeja nuokin on syönynnä”.

Siitä pelistä opin sen, että kun siperialaiset seuraavan kerran tulevat,
en hanki lippua päätykatsomosta. Pelkäsin nimittäin koko silmälasieni
puolesta. Sammolla ei ollut siinä matsissa mitän jakoa ja jostain syystä
vastustajien iskulyönnit tulivat kuin tykinsuusta päin pläsiäni.
Äskeisestä tapahtumasta opin sen, että nykyään olisi huomattavasti
halvempaa harrastaa juopottelua kuin penkkiurheilua. Lentopallo-ottelun
hinnalla saisi kolme litraa hyvää viiniä.

Kommentit (0)

Pystynen        18.10.2007, 18:27

Tuo edellisessä jutussa mainittu Veikko Pystynen oli lahjakasta sukua.
Veikon pikkuveli Erkki Pystynen luki itsensä professoriksi ja hän toimi
myös pitkään eduskunnan puhemiehenä ja olipa hän myös ehdokkaana
presidenttiehdokkaaksi. Suomessa oli ainakin ennen säätykiertoa.
Heinolalaisen tavallisen työmiehen pojasta saattoi tulla kokoomuslainen
eduskunnan puhemies.

Pojanpojasta, eduskunnan puhemiehen pojasta ja siis Veikon veljenpojasta
Jouni Pystysestä tuli kenraali ja ilmavoimien komentaja. Luultavasti
ilmavoimien komentajan tulee olla tarkka ja säntillinen mies. Hänen
serkkunsa eli Veikon toinen veljenpoika Harri Pystynen ei välttämättä
ollut yhtä säntillinen.

Hän oli vaihtoehtopiireissä erittäin tunnettu taiteilija. Hän aloitti
muusikkona soittaen mm. kaupunginorkesterissa huilua. Sitten hän hylkäsi
musiikin ja ryhtyi sarjakuvapiirtäjäksi. Arvostettu alan taiteilija
hänestä tulikin. Hupaisaa, että ilmavoimien komentaja ja boheemianaristi
sarjakuvataiteilija ovat serkuksia.

Lahjakkaiden taiteilijoiden tapaan Harri Pystynen kuoli nuorena eli
36-vuotiaana vuonna 1990. Hänen viimeinen sarjakuvakirjansa on osuvasti
nimeltään Pystynen. Myös Harrin leski on saavuttanut julkisuutta
kirjallisuuspiireissä.

Veikko Pystysen kirjassa on hänen piirustuksiaan nuoruusvuosilta ja niistä
ilmenee, että kyllä hänelläkin oli lahjoja alalle. Vanhoilla päivillään
hän hahmotteli oman luonnoksensa Heinolaan suunnitellusta A. F.  Airon
muistomerkistä. Siinä vaiheessa oikeat taiteilijat terhistäytyivät ja
niinpä puistossa onkin ns. oikean taiteilijan eikä rakennusmestari
Pystysen työ.

Tosin muistomerkki hyväksyttiin vasta laajan ja Heinolalle tyypillisen
kansalaiskeskustelun jälkeen. Yhtenä painavana argumenttina käydyssä
keskustelussa oli,  että Airon kaltaisen suurmiehen patsaan tulee olla
kolmiulotteinen. Tähän vaateeseen reagoi nopesti kaupungin oma
kuvanveistäjä Vesa Väänänen, joka valmisti erilaisesta
kierrätysmateriaalista vaihtoehtopatsaan, eräänlaisen kamelihahmotelman,
nimeltään A. F. Kairo. Sen keskeisenä elementtinä on viskitynnyri, jonka
taiteilija itse korosti symboloivan Airon patsaasta käytyä
kansalaiskeskutelua. Se ei ole vain kolmiulotteinen, vaan peräti
neliulotteinen, neljäntenä ulottuvuutena on onttous.

Myöhemmin taiteilija Väänänen lisäsi työhönsä lisää eläinrekvisiittaa,
sillä Kairo-kameli sai rinnalleen poikasen. Mielestäni kana olisi ollut
osuvampi otus. Muutama vuosi sitten julkaisi Airon sodanaikainen sihteeri,
nimeltään Kananen, muistelmansa, joista ilmenee, että sihteerin suhde
esimieheensä oli lievästikin ilmaisten erittäin likeinen. Lieneekö suhteen
laatuun vaikuttanut se, ettei Marski päästänyt Airoa lomille koko
sota-aikana – pienet miehet, jollainen 157 senttinen Airokin oli, ovat
vikkeliä miehiä monissa asioissa.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        701-705 / 715        Seuraava sivu >>
Pystysen Veikon sota        16.10.2007, 18:47

Viime vuonna kuollut heinolalainen rakennusmestari Veikko Pystysen
aineiston pohjalta on Petri Pietiläinen toimittanut kirjan ”Ylitin
rajajoen klo 9.18”. Luin teoksen sopivasti Heikki Ylikankaan ”Romahtaako
rintama” -kirjan nostattaman kohun innoittamana. Pystysen kirja käsittelee
samoja tapahtumia rivimiehen näkökulmasta.

Takakannen mukaan  Pystysen teoksessa kuvataan kaunistelemattomasti sitä
rintamaelämää, joka  jäi Väinö Linnalta kuvaamatta. Hän näyttää hulluksi
tekevän kuolemanpelon, mutta myös  suomalaisen sotilaan arjen: kala-ja
sieniretket, kortinpeluun, puhdetyöt, rakastumisen upseerin vaimoon,
taistelun luteita ja tauteja vastaan.

Niinhän se varmasti onkin. Kirja on lukemisen arvoinen. Yllättävää on,
että selviä asiavirheitäkin löytyy ja Veikon tunteneena luulen, että
erehdykset menevät kirjan nuoren toimittajan piikkiin. Veikon veljenpoika
on entinen ilmavoimien komentaja ja epäilen, että Pystynen olisi tiennyt,
että useimmiten hänen kiusanaan olivat muun merkkiset hävittäjät kuin
sivuilla vilahtelevat Migit. Suomalaisilla ei myöskään ollut
Lahti-Saloranta konepistooleja. Talvisodan jälkeen ei Neuvostoliittoon
tietääkseni  luovutettu inkeriläisiä heimosotureita, vaan se tapahtui
muutama vuosi myöhemmin.

En myöskään usko sitä, että Kannaksella  -44 suomalaishävittäjä olisi
ampunut alas nelimoottorisen pommikoneen. Silloin venäläiset eivät
sellaisia varmaankaan käyttäneet. Talvisodassa taisi yksi nelimoottorinen
sentään tehdä pakkolaskun erään järven jäälle ja jatkosodan alussa yksi
putosi Nastolan lähelle.

Nastolan tapauksessa Heinolan ystävyyskaupungin Baranovitsin lähistöltä
läksi iso pommikone viemään desantteja Saksaan. Koneen ohjaajaa alkoi
pelottaa ja hän teki 180 asteen suunnistusvirheen. Suomen ilmatilassa
ohjaaja hyppäsi koneesta ja pelastui vangiksi. Nastolaan pudonneesta
koneesta jäi jokunen mies henkiin. Suomalaiset hämmästyivät sitä, että kun
ohjaaja vietiin vankileirin portista sisälle, riemastuivat muut leirillä
olleet koneen matkustajat kerrassaan ja ryntäsivät mukiloimaan miesparkaa.

Muistelen, että tämä tarina kerrotaan Seppo Sudenniemen ”Salaisen  sodan
varjot”- kirjasta, joka julkaistiin joskus 70-luvulla. Tekijä lienee
nimimerkki ja hän on ilmeisesti hyödyntänyt asiapapereita, jotka väitetään
tuhotun ns. Stella Polaris-operaatiossa. Mainittakoon, että Heinolan
ystävyyskaupunki Baranovitsinedustajat laskivat joskus seppeleen kyseisen
koneen putoamispaikalle ilmeisesti tietämättä koko totuutta asiasta.

Kommentit (0)

Votkaa, Votkaa        22.10.2007, 18:24

Ulkoministeriön erikoistutkija Ilmari Susiluoto on niin hauska
kirjoittaja, että hänen tittelissään pääpaino on sanalla “erikois”.
Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Vilpittömän ilon valtakunta hän kertoo
venäläisestä juomakulttuurista, joka näyttää olevan arvioni mukaan
parikymmentä vuotta edellä meikäläisestä. Tilastojen mukaan Venäjä on hyvä
ykkönen, mutta hyvänä kakkosena sinnittelee pieni, mutta sisukas Suomi.
Esimerkiksi naapurimme ruotsalaisten ja virolaisten juopottelu on
tilastojen valossa ihan lapsenkengissä meihin verrattuna.

Asiassa ei ole mitään hauskaa. Jossakin Muurmanskin alueen
nikkelikaupungissa miesten keski-ikä on 42 vuotta ja joku vauras Pietarin
kaupunki on täynnä alkoholistivanhempien hylkäämiä katulapsia. Gorbatsov
yritti järkimiehenä hillitä kansan juopottelua, mutta vallankumoushan
siitä sitten tuli kuten myös vuonna 1917, kun tsaari sotaan vedoten
julisti kieltolain.

Jeltsinin noustua valtaan juoppokulttuuri hyväksyttiin jälleen myös maan
johdossa ja siitä maksetaan kallista hintaa. Kun vuonna -94 presidentti
Jeltsin vietti saunailtaa yhdessä puolustusministeri Kratsovin kanssa,
uhosi ministeri sopivassa nousuhumalassa, että hän kyllä pistäisi tunnissa
tsetseenit kuriin. Antaa mennä oli presidentin vastaus ja niinpä
panssari-divisioona sai määräyksen syöksyä Grozniin. Kaupungin keskusta
olikin hetkessä vallattu.

Jatkomääräyksiä ei johtokaksikko muistanut tai kyennyt enää joukoille
antaa. Paikallinen väestö ihmetteli aikansa kaluston määrää ja alkoi sen
jälkeen haalimaan sinkoja, raketteja ja muuta kättä pidempää paikalle.
Koko divisioona tapettiin ja kaupungin kulkukoirille alkoivat onnen
päivät.

Kommentit (0)

Luakko        15.10.2007, 14:29

Joen tunnusmerkistöön kuuluu, että sitä pitkin voi soutaa. Niinpä
Petäisestä Virmaaseen johtava vesitie onkin alkumatkasta puro. Kuitenkin
parin kilometrin päässä alajuoksulla on noin aarin suuruinen levennys ja
syvennys, jota vanhat ihmiset kutsuivat Luakon lammakoksi. Siis
lammakoksi, ei lammikoksi.

Nimen taustaa en tiedä, ehkäpä se on nimetty vaikka jonkin Laakkosen
perusteella. Ja ehkäpä ensiksi on nimetty vieressä oleva Luakon niitty,
jolla on saattanut olla taloudellista merkitystä sikäli, että joku
Laakkonen on korjannut siitä luonnonheinän karjalleen.

Kerran kesässä käyn  Luakolla ongella ihan vaan sen vuoksi, että tarkastan
vieläkö siitä saa säynävän poikia. Jostain syystä lähes kymmenen
kilometrin päästä Virmaasta on lammakkoon noussut säynäviä, vaikka
mielestäni purossa pitäisi olla pari läpi pääsemätöntä estettä.

Vähän ennen kuolemaansa  isäni väitti saaneensa Petäisestä hirmuisen
säynävän. Mielessä kävi, että jospa kala olikin vaikkapa ainut särjen
sukuinen petokala eli toutain, joita on tietääkseni istutettu Iisveden
vesistöön. Toutainhan on kova kala vaeltamaan jokia pitkin.

Kesällä vein Luakkoon katiskan jäännöksen selvittääkseni  puturan
kalastollista rakennetta. Kun kävin pyydyksen kokemassa, oli siinä mitätön
hauentuppi.  Niinpä tässä pikkupuron levennyksessä on ainakin ahvenia,
särkiä, säynäviä ja haukia. Erikoisia kaloja en siis tavannu, mutta
erikoisiin nisäkkäisiin törmäsin. Näin nimittäin ensimmäisen kerran
luonnossa metsäkauriin. Yllättävän iso eläin, jonka rakenteellinen nopeus
vaikuttaa olevan noin 50 km/t.

Kerran ennenkin olen nähnyt mustaruskean otuksen kiitävän hirmuista
vauhtia ryteikössä ja silloin luulin nähneeni suden, en leijonaa kuten
Ruokolahdella muinoin. En kertonut havainnostani, koska akat eivät
muutenkaan uskalla enää liikkua metsässä karhuvaaran vuoksi. Pelko onkin
oikeutettu, sillä Kärkkäälän parhailla marja- ja sienimailla Välisuon
suunnalla on taas havaittu karhu. Viimekesäisistä poikasista yksi on siis
kotiutunut kylälle.

Kommentit (0)

Viipuri 1944        13.10.2007, 19:16

Luinpa juuri professori Heikki Ylikankaan synnyttämän kohun innoittamana
kirjan Viipuri 1944 ( Eero Elfengren, Eeva Tammi). Kirja yrittää
selvittää, miksi 20.6.1944 Viipuri luovutettiin venäläisille lähes
taistelutta. Kirjan keskeinen henkilö on A F Airo, joka on historiamme
merkittävin Heinolaan liittyvä suurmies  157 cm:n pituudestaan huolimatta.
Hän johti maamme sotatoimia toisin kuin marsalkka Mannerheim, joka
keskittyi itse sodan johtamiseen.

Airo tunnettiin vaikenevana kenraalina, koska hän ei kirjoittanut
muistelmia eikä selitellyt tekemisiään jälkeenpäin. Tosin kirjasta
paljastuu, että kyllä kenraali kuitenkin avautui ainakin Heinolan
rotareille, joille hän myönsi senkin, ettei Viipuria edes ollut tarkoitus
puolustaa. Ja hyvä niin, koska kaupunki säilyi suhteellisen ehjänä.
Missäpä muualla lähialueilla onkaan pystyssä 1200-luvulla rakennettuja
taloja. Ja vaikka sotahistorioitsijoiden näkemyksen mukaan Viipuria
puolustanut prikaati syyllistyi sotahistoriamme suurimpaan skandaaliin,
täytyy muistaa, ettei se kuitenkaan syyllistynyt sotahistoriamme
suurimpaan katastrofiin. 5000 miestä säästyi sankarikuolemalta.

Koko sodanjohto ei kirjan perusteella näytä olleen tietoinen Airon
strategisesta valinnasta, koska ainakin osa upseereista yritti vimmatusti
järjestää vastarintaa kaoottisissa oloissa, joista ei puuttunut
tragikoomisiakaan piirteitä. Esimerkiksi sikäläinen ammusvarikon päällikkö
(siis suomalainen)  teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen
estääkseen joukoilta ammushuollon, lopulta puutteelliset lupalaput täytyi
korvata konepistooleilla.

Kirja väittää, ettei ainakaan tästä Viipuria puolustaneen joukko-osasto
ketään teloitettu salaa Huhtiniemen salaisessa sotaoikeudessa. Kaikki
kaatuneet ja kadonneet luetellaan nimillä. Itse tutkin kirjan erityisellä
mielenkiinnolla, koska haluan selvittää Heinolan vuosinani kuulemani
tarinan todenperäisyyden. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen
mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä
oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan evakuoinnin.
Erityisperusteena ampumisessa vedottiin siihen, että upseerilla itsellään
oli autossaan huomattava määrä saman liikkeen tuotteita.

Heikki Ylikankaalle olisikin seuraava mielenkiintoinen tutkimuskohde
upseerien murhat ja epäselvät kuolemantapaukset rintamalla. Olen kuullut
edesmenneiltä veteraaneilta, että eräskin kotikylän mies, jolla oli sama
sukunimi kuin itselläni, olisi ns. polttanut nallin luutnanttiin, joka ei
muistanut tunnussanaa. Tätä tapausta pidetään pelkkänä onnettomuutena.

Kommentit (0)

Tip Top Hautala        12.10.2007, 18:40

Kuopiossa sattuu ja tapahtuu. Männä viikolla Erkki ”Ierikka” Toivanen
puhui kansainvälistymisestä, tällä viikolla Heidi ”Tip Top” Hautala kertoi
Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Tuo Tip Top oli oikeastaan Heidi Hautalan
isän kutsumanimi, eversti Hautala oli viimeisen päälle tarkka mies ja
samanlainen käsitys syntyy myös tyttärestä.

Venäjän ihmisoikeusasia on nykyään nopeasti läpikäyty. Maa on palaamassa
yksipuoluejärjestelmään eikä energiahuollostaan huolestunut länsi ole
asiasta juuri huolestunut. Jututin äskettäin erästä paluumuuttajaa, joka
kertoi, että kun Jeltsinin aikaan yritettiin opetella demokratiaa, valta
siirtyi rikollisille ja maa oli ajautumassa sisällissotaan. Nyt valta on
entisellä KGB:llä ja kuri sekä järjestys on palaamassa maahan.

Tosin Hautalan mukaan erikoista asiassa on se, ettei Putinin valtaeliitti
edes yritä peitellä asiaa, vaan oppositio nujerretaan täysin
julkeamattomasti. Kun toimittaja Anna Politkovskaja vuosi sitten
murhattiin, on tutkmuksissa nyt jo selvinnyt, että teon tekivät tsetseenit
Länsimailta tulleesta tilauksesta. Ja kun Venäjällä yritettiin järjestää
eräs ihmisoikeuskonferenssi, ilmoitettiin tapahtuman vieraille, että
tilaisuus on peruutettu kosteusvaurion vuoksi. Ehkä on niin, että maan
valtaeliitti haluaa osoittaa, että se on täysin ylivoiminen ja mahdolliset
vastustajat ovat tyystin heidän armoillaan.

Suuri viisaus on ehkä kauniskasvoisen nyrkkeilijätär Eva Wahlströmin
äskettäin ilmestyneistä rohkeista ”muistelmista” ilmenevästä Pietariin
suuntautuneelta kilpailumatkalta opitusta viisaudesta: ”Venäjällä on
kaikki muu paskaa paitsi kusi”.

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        706-710 / 715        Seuraava sivu >>
Ierikka        11.10.2007, 07:57

Jos kielessämme on sana charmantti, on Kuopiossa syntynyt tuttu radioääni
Erkki Toivanen charmantti. Männä viikolla Ierikka luennoi yliopistolla
kansainvälistymisestä ja häneltä opin seuraavat 3 kpl uusia asioita. Ne
ovat:

1. Sana Finland tarkoittaa ranskan kielessä ryteikön perää, joka onkin
maallemme osuva nimitys. Itsekin olen huolella läheltä tarkkailut
maaseudun pusikoitumista ja olen vahvasti sitä mieltä, että jonkun olisi
tehtävä jotakin kehityksen pysäyttämiseksi.

2. Pohjanlahden rannikko ei enää nousekaan, jolla tavalla koulussa ennen
opetettiin rauhantahtoisen ja ahkeran mutta sodassa urhoollisen kansamme
kasvattavan elintilaansa, vaan merenpinta nousee nyt kasvihuoneilmiön
seurauksena maata nopeammin. Geologisesti mielenkiintoinen tieto.

3. Kiinalaiset eivät 70-luvulta lähtien ole suinkaan pyyteettömästi
auttaneet radanrakennusprojekteillaan yms:lla yleisillä töillä Afrikkaa,
vaan taustalla on tulevan supervallan huoli raaka-ainehuollostaan. Niinpä
Darfurin alueen katastrofaalinen sisällissota on pitkälle Kiinan ansiota.
Samoin taitaa olla myös Burman tapahtumien laita – maahan toimittaa
Kiinalle öljyä.

Muuten 70-luvulla oltiin rähmällään itään ja sillä tavalla lyötiin
rahoiksi ja nyt se tuomitaan. Itään päin ollaan taas rähmällään ja
rikastutaan sillä. Tulevien polvien kettutytöt ihmettelevät, miten silloin
10-luvulla istuttiin saunassa Kiinan lähetystösihteerien kanssa, vaikka
samaan aikaan Kiinan  urheilukentillä ampuiltiin epäilyttäviä ihmisiä
pinskalla niskaan ja lasku patruunasta lähettiin asiakkaan lähiomaisille.

Kommentit (0)

Parannusta luvassa        11.10.2007, 08:07

Aiemmin tekstien siirtäminen oikean laidan otsikoiden alle jäi aina
tekemättä, mutta nyt yritetään jatkaa uudelta pohjalta. Tarkoitus on, että
esim. Kärkkäälän, Uukuniemen, Heinolan ja Vantaan Koivukylän tapahtumia
seurataan nimenomaan oikean laidan otsikoiden alla herkeämättömällä
valppaudella. Kaikenlaisia sisäpiirijuttuja ja meheviä juorua kyseisiltä
paikkakunnilta, joiden elämää olen pitkään seurannut, aion
luottamuksellisesti julkoa sivuillani.
Tarkoitus on myös siirtää vanhat jutut, valokuvat  ja kommentit sivun
oikean laidan otsikoiden alle.
Yritän myös kerätä talteen ja julkaista  varsinkin Kärkkäälän kylän
vanhoja valokuvia ja tarinoita, joten otan niitä kiitollisena vastaan
osoitteessaaulis@koivistoinen.net.

Kommentit (0)

Uukuniemen urheilijoita        01.11.2009, 17:39

Kommentit (0) Blogi Uukuniemen urheilijoita 09.10.2007, 22:24 Nykyään
Uukuniemellä on vain runsaat 500 asukasta, mutta väen vähyydestä
huolimatta se on kasvattanut suuria urheilusankareita, joista kuuluisin on
vuoden 1984 moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiainen.

Tosin mitalin arvoa jonkin verran himmentää se, että Los Angelesin
kisoista puuttuivat boikotin vuoksi kovat neuvostoliittolaiset heittäjät.
Rajan läheisyys on pakottanut uukuniemeläiset reaalipoliitikoiksi ja
niinpä muistan, että Tiaisen voiton jälkeen paikkakunnan linja-autossa
eräs vanha mies pohdiskelikin ääneen, että “oeskohan se Juha voettanna,
jos Venään mies oes ollu mukana”.

Samoissa Losin kisoissa keihään kultaa voitti Arto Härkönen, jonka isä on
Uukuniemen poikia – veikkaanpa, että sukujuuret löytyvät Härkälän kylältä.
Härkösenkin olympiavoittoa helpotti, että kovat Itäblokin miehet
puuttuivat tapahtumapaikalta. Vähän näiden kisojen jälkeen jälkeen DDR:ssä
järjestettiin jonkinlaiset varjo-olympialaiset. Sinne matkusti eräs
suomalainen työläisurheilija näyttämään paikallisille keihäänheiton
mallia. Hyvin hän heittikin; heti ensirepäisyllä lensi noin 84 metriä. Sen
jälkeen oli vuorossa Uwe Hohn, jonka heitto kantoi 104,80. Siihen aikaan
DDR:ssä oli käytössä sellaiset dropit, että niillä pantiin vaikka ruumiit
heittämään.

Maineikkain Uukuniemellä syntyniestä talviurheilijoista on ampumahiihtäjä
Juhani Suutarinen, joka on Suomen menestynein ampumahiihtäjä. Hänellä on
peräti kolme maailmanmestaruutta ja pari olympiahopeaa siitä huolimatta,
että näissä kaikissa kisoissa oli myös Venään mies mukana. Muuten
Suutarisen kova kilpakumppani oli Neuvostoliiton Aleksandr Tihonov – hän
on ainoana voittanut olympialaisissa saman lajin neljästi peräkkäin.
Tihonovista oli pari vuotta sitten Hesarissa pieni uutinen. Sen mukaan
Tihonov oli vangittu epäiltynä erään poliitikon murhayritykseen
sekaantumisesta. En ole saanut tapauksesta tarkempaa tietoa, mutta
ilmeisesti hyvillä pyssymiehilla on nyky-Venäjällä käyttöä. Kommentit (3)
——————————————————————————–

Kommentit (3)

Itä ja länsi        01.11.2009, 17:37

Itä ja länsi 09.10.2007, 22:41 Uukuniemen kirkonkylän pääväylän
länsipuolella kohoaa kirkko ja itäpuolella kellotapuli. Havaintoni saattaa
olla liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, mutta mielestäni kirkon
tornin huipulla ristin alla on kullattu omena, joka on Ruotsin vallan
symboli, mutta sen sijaan tapulin harjalla on kullattu sipuli, joka
kuvastaa Venäjän valtaa.

Idän ja lännen raja näyttää kulkevan Uukuniemen kirkon mäellä. Ainakin
heti talvisodan jälkeen asia oli selvä, sillä sikäläisten venäläisten
joukkojen esikunta majoittui tapuliin. Välirauhan aikana rajaa
tarkastettiin uudelleen ja se siirtyi pari kilometriä idemmäksi.

Tosin rajan tarkka sijainti lienee ollut epäselvä. Suomalaisen
rajavartioston päällikkö kapteeni Torikka nimittäin katosi kesällä -40
ollessaan suorittamassa virkatehtäviään rajalinjalla. Kyläläiset olivat
kuulleet laukauksia ja yleinen käsitys oli, että Torikka ammuttiin ja
painettiin turpeeseen.

Joku vuosi sitten ilmestyi eräs suomalaisten sotavankien kohtaloista
kertova tutkimus, joka perustui Neuvostoliiton auenneisiin arkistoihin.
Kirjasta paljastuu, että Torikka todella ammuttiin, mutta se tapahtui
vasta Moskovassa joulukuussa -41. Pitkäänpä miestä rääkättiin. Kommentit
(0)
——————————————————————————–

Kommentit (0)

Melkein suonenjoen tyttö        01.11.2009, 17:36

09.10.2007, 22:41 Palestiinalaissyntyinen tv:stä tuttu toimittaja Umayya
Abu-Hanna asui 80-luvulla Koivukylän opiskelija-asuntolassa kuten minäkin.
Muistan, että näin hänet joskus liikkuvan kesällä 50-luvun kunnon
hiihtomonot jalassa. Se herätti samalla tavalla huomiotani kuin se
etiopialainen neekerinuorukainen, jonka näin hiihtohaalari päällä kantavan
erikoiskilpasuksia.

Umayyan sukunimi oli siihen aikaan Hänninen varmastikin onnistuneen
naimiskaupan seurauksena. Äskettäin ilmestyneestä omaelämänkerrallisesta
teoksesta paljastuu, että tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa
Suonenjoelle. Ihan Suomen aikojen alussa, jolloin Umayya ei vielä kunnolla
hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään.

Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi
hänelle iloisesti “haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän
pyyntöä, uusi miniä entistä kuuluvammin “haluan pillu”. Jostan syystä
appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen pivän
säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita
oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi
maistaa. Kommentit (0)

Kommentit (0)

<< Edellinen sivu        711-715 / 715
©Aulis Koivistoinen 2010
Sivulla vierailtu 109947 kertaa