Lisäksi silmään pistää pelkistetty pantaratkaisu. Suomessa vastanpannat pyritään tekemään perinteisillä luomumenetelmillä. Nailonnarupanta loukkaa suomalaisen pyhänä pitämiä arvoja, vaikka nailonpanta onkin helpompi valmistaa ja käytössä lujempi.

Itse en täysin tumpelona miehenä osannut ennen internettiä  valmistaa kunnon vastaa. Onneksi netistä löytyvät hyvät vastanteko-ohjeet. Itäsuomalaisen vastan pannan valmistaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin länsisuomalaisen vihdan, mutta itsensä pöhköksi lukeneelta henkilöltä ei synny edes savolaisvasta, vaikka sen pantaratkaisu on huomattavan helppotöinen.

Tästä voi opiskella kunnon länsisuomalaisen teknisesti pitkälle kehittyneen vihdan evoluutiomallin teon.

http://www.youtube.com/watch?v=rwFRFFjZm8k

Kommentit (1)

Kääntäjä Juha Mallinen oli kirjastolla puhumassa venäläisestä kirjallisuudesta. Salissa oli sata ihmistä. Minulla oli se epätavallinen tunne, että olin paikalla olijoista nuorin, tyhmin ja normaalein. Kovin tavalliset kansalaiset eivät harrasta nykyään venäläistä kirjallisuutta. Tavallisin ja kuuluisin Dostojovskin lukiojoista lienee Paavo Väyrynen, joka ahmi koko suuren mestarin tuotannon yhdessä viikonlopussa.

Juha Mallinen, joka on varmaanin juuri sellainen pakinoitsija Aapelin peräänkuuluttama viisas mies, kertoi, että vielä Iivan Julman aikaan, eli 1500-luvun lopulla, Venäjällä asui suomalaisugrilaisia mordvalaisia enemmän kuin slaaveja. Kuitenkin keskeiset vaikuttajat, eli hallitsijat ja sotilaat olivat slaaveja ja niinpä suomalaisugrilaiset vaihtoivat kieltä nopeasti. Tällä hetkellä suomalaisten sukulaisia, eli mordvalaisia, udmurtteja, mareja, komeja ja erilaisia karjalaisia, on Venäjällä yhteensä pari miljoonaa.

Mutta jotain yhteistä suomalaisille ja venäläisille taisi kuitenkin jäädä. Eli ruisleipä, sauna, kesämökit, kova viina ja samanlainen musiikkimaku yhdistävät meitä veljeskansoja vieläkin. Moniin paikannimiin jäi Venäjällä myös suomalainen leima. Esimerkiksi Moskova taitaa tulla sikäläisen jokivedenlaatua kuvaavasta moska-sanasta.

Kommentit (0)

Nyt sitten on Yle Areenalle ilmestynyt vapaasti netin kautta katsottavaksi Baltzarien sukutarina, josta olen parina iltana kirjoittanut.

http://areena.yle.fi/ohjelma/1675139

Lisätietoa suvun vaiheista sain myös romanien keskustelupalstalta. Sieltä luin, että nuorena miehenä Iso-Valtti oli joutunut itsepuolustukseksi surmaamaan Hankasalmella kaksi puukkojen kanssa kimppuunsa käynyttä veljestä ja saanut teostaan pitkän vankeusrangaistuksen.

Suomessa on viime vuosikymmeninä ollut hyvin voimakas säätykierto. Siitä hyvä esimerkki on, että Valtin pojanpoika Heikki Lampela on tällä hetkellä Suomen tunnetuin asianajaja; avustanut ministereitä ja olipa hän mukana myös viimeisimmässä Bodomjärven jutussa.

Suonenjoella ei enää taida asua yhtään mustalaisperhettä. Lasuudessani kaikki tunsivat Ison-Valtin ja Pikku-Mannen. Valtti kuoli autokolarissa nelisenkymmentä vuotta sitten ja Mannekin muutti jonnekin. Manne omisti joskus ison Citroen-merkkisen pakettiauton, jonka ratti oli varmaankin pienelle miehelle raskas käänneltävä.

Muistan, että asuessani Vantaan Koivukylässä, sen valtaväylällä Rasinkadulla saapasteli usein hyvin pienikokoinen mustalaismies muuten perinteidenmukaisessa asussa, paitsi että hänellä oli minulle hyvin tuttu sininen verryttelypuvun pusero, jonka selässä luki suurin keltaisin tulikirjaimin SUONENJOEN VASAMA.  Puku nostatti mielessäni tervettä kotiseutuylpeyttä. Mies ei ollut Pikku-Manne, mutta saattoi olla hänen sukulaisensa.

Kommentit (0)

Eipä ollut vielä ilmestynyt Yle-Areenalle eilinen ohjelma Veijo Baltzarin suvusta. Mutta sen sijaan netistä löytyi tämä romanikulttuuria käsittelevä keskustelupalsta  http://keskustelu.suomi24.fi/node/1800122 . Siellä vaihdetaan mielipiteitä mm. siitä, kuka on ollut kaikkein suurin romani.

Joku esitti, että Allan-vainaa, 202 cm, olisi ollut kaikkein suurin. Ilmeisesti kyseessä on Ison-Valtin Suonenjoella asunut poika. Muistelen kuitenkin, että hän olisi ollut vielä pari senttiä pitempi ja korostettakoon sitä, että hän oli lisäksi huomattavan vanttera.

Mutta jos keskustellaan hengen suuruudesta, niin kulttuuripuolelta löytyy monia merkkihenkilöitä, joita romanit katsovat omikseen. Olavi Virta ja Annelit Sari ja Sauli ovat kaikille tuttuja mustalaistaustaisia artisteja, mutta Tauno Palon, Veli-Pekka Ketolan ja Katri-Helenan mustalaisyhteydet ovat minulle uusia ja vaatisivat lisäselvitystä.

Sekä Palon että Ketolan tumman komean ulkomuodon olen lukenut jostain olevan venäläisgeenien syytä, mutta voihan heissä ihan hyvin olla Venäjän mustalaisten perimää. Sen sijaan Katri-Helena Koistisen kytkeytyminen romanikulttuuriin on minulle ihan uutta.

Muuten keskustelupalstalla ei ole mainittu sitä, että näyttelijä  Tarmo Manni kertoo muistelmissaan, että hänen mummonsa epäili, että Mannin vaari oli joko venäläinen tai mustalainen. Eikä palstalla kerrottu sitäkään, että tämän hetken maailman toiseksi paras jalkapalloilija ruotsalainen Zlatan Ibrahimovich on ainakin Bosnian pakolaislähteistä saamieni tietojen mukaan äitinsä puolelta romani.

Kommentit (0)

Tulipa äsken telkkarista mielenkiintoinen ohjelma Suonenjoen ja Kärkkääläänkin liittyvien Baltzareiden suvusta. Kuka oikein olet Veijo Baltzar?-niminen ohjelma tulee uusintana jo huomenna TV I:llä klo 14.35. Varmaankin juttu ilmestyy pian myös Yle Areenalle, jossa se on nähtävillä netin kautta viikon. Kannattaa katsoa.

Kirjailija Baltzar selvittää ohjelmassa isovaarinsa henkilöllisyyttä. Häntä kutsuttiin Iso-Hemmiksi. Iso-Hemmi oli arvostettu virkamies Rautalammin kunnassa, sillä hän oli tärkeässä tehtävässä silloisen rikosseuraamusviraston palveluksessa. Mies oli piiskuri, joka huolehti raipparangaistusten täytäntöönpanosta. Iso-Hemmi vapautettiin virastaan, kun hän kieltäytyi ruoskimasta toista mustalaista.

Epäilen, että Iso-Hemmin niskuroinnin taustalla vaikutti mustalaiskulttuuriin liittyvä tasa-arvoajattelu. Toinen mustalainen ei esimerkiksi saa tettää toisella palkkatyötä tai esimerkiksi asua kerrostalossa toisen yläpuolella. Luulisi, ettei kulttuurin sääntöjen mukaan mustalainen saa myöskään piiskata heimolaistaan ainakaan valkolaisten toimeksiannosta.

Harmittaa, ettei Veijo Baltzar kertonut mitään sukunsa Kärkkäälään liittyvästä suuresta tragediasta.  Pula-aikaan 30-luvulla Balzarit olivat palaamassa Kuopion tammimarkkinoilta, kun hevonen uupui kovassa pakkasessa Kakkisen jäälle, ja tietääkseni kolme perheestä paleltui.

Kävin tapahtumapaikalla Veijon veljen Gunnarin kanssa pari vuotta sitten ja hän tiesi kertoa, että markkinoilta palaajien oli ollut tarkoitus yöpyä jossain sukulaistalossa Airakselassa, mutta jostain syystä he eivät päässeetkään sisälle, vaan joutuivat jatkamaan matkaansa yön selkään kovassa pakkasessa. Kakkisen jäällä oli vettä ja hevonen uupui järven selälle.

Paleltuneiden ruumiit vietiin Kuoppalan aittaan, jota isännöi Närhin Kalle, mummoni veli. Siihen aikaan maalla oli vielä rottia ja lopun voi sitten arvata. Iltapäivälehtiä ei silloin onneksi vielä ollut.

Kommentit (0)

Tämäkin ilta on mennyt tärviölle jääkiekkokierroksen vuoksi. Eilen minulla oli samanlainen masennuksen tunne, kuin Koskelan Jussilla sen jälkeen, kun halla vei viljat.  Tuntui, että se on kerta kaikkiaan loppu nyt. Kalpa hävisi Jokereille ottelun, jota ei olisi saanut hävitä. Olen nimittäin niin vanha mies, että toista kertaa en tule näkemään sitä, että kuopiolaisjoukkue on lähes voittamassa runkosarjan.

Mutta taas elämä hymyää hiukkasen. Elämä ei ole ehkä loppu vieläkään. Ensin paha uhkaaja Ässät hävisi selvästi häntäpään Saipalle. Ja pahin uhkaaja on nyt ihan käsittämättömällä tavalla maalilla häviöllä Tapparaa vastaan. Jäljellä on 61 sekuntia. Marginaalit ovat todella pienet kuten Juhani Tamminen, joka on mies, joka keksi jääkiekkopelin, on sattuvasti sanonut.

Hiljennyn kuuntelemaan viimeistä aloitusta Yle Puheen asemalta. 8,6 sekuntia vielä  jäljellä.

Kommentit (1)

Keskustalainen nuori sisäministeri Kekkonen ei kurmottanut pelkästään kommunisteja. Demokratian itsepuolustuksen nimissä hän yritti lakkauttaa myös IKL:n ns. kommunistilakien avulla. Helsingin raastuvanoikeus oli kuitenkin erimieltä eikä lakkautussuunnitelma onnistunut. Sen yritys kuitenkin sai aikaan, että sisäministeri sai pelätä ainuvansa puolesta ja hän hankki varmuuden vuoksi pistoolin turvakseen.

Hillilän kirja ei kerro kuitenkaan sitä, että Kekkonen hankki pistoolin myös vahvalle tukimiehelleen Jussi Kukkoselle. Jussi oli alunperin renkipoika Suonenjoen Rieponlahdesta, joka kuitenkin ihan kiertokoulupohjalta oli lahjakkaana miehenä edennyt Kainuun Sanomien päätoimittajaksi. Lehden toimitustyön sivussa hän oli myös kirjailijana tuottelias. Hän julkaisi peräti 60 kirjaa ja parhaana vuonna luomisen tuskan, eli puhkun, ollessa kovimmillaan niitä ilmestyi seitsemän.

Kukkosen teokset olivat hurmahenkisen isänmaallisia; omastakin hyllystäni pistää silmään mm. puhdashenkiset poikien seikkailukirjat Ryssien selustassa ja Ryssien kintereillä. Erikoiselta tuntuu, että moinen ilmetyn korostetun isänmaallinen mies pelkäsi henkensä edestä, koska hänen kaverinsa oli kieltämässä Isänmaallisen kansanliikkeen toimintaa.

Jostain noin 30 vuoden takaisesta Lapuan liikettä käsittelevästä kirjasta luin, että sisäministeri hankki pistoolin Kukkos-Jussillekin ja että peli olisi ollut niin kovaa, että kainuulaiset maalaisliittolaiset olisivat keränneet jopa nimilistan niistä lapualaisista, joille olisi käynyt huonosti, jos Jussille olisi sattunut jotain. Tunnelma on siis ollut 30-luvun Suomessa kovasti erilainen kuin äskeisten pressanvaalien alla, jolloin politiikassa näytti toimivan pelkästään harmaita herrasmiehiä.

Ilmeisesti ihan käyttämättä tuo Kukkosen taskuase ei jäänyt. Virallisen elämänkertatarinan mukaan päätoimittaja uupui työpöytänsä ääreen vähän ennen Kekkosen presidentiksi tuloa, mutta sellaistakin tietoa Rieponlahdessa liikkuu, ettei kysymys ollut pelkästään uupumuksesta. Minulle on kerrottu tavallisesti luotettavalta taholta, että päätoimittaja olisi ampua napsauttanut itsensä sen jälkeen, kun oli sairastunut vakavasti.

Kommentit (0)

Luultavasti eilen kerrottu Petsamon vakoilutapaus ei ollut ihan tuulesta tempaistu. Koltat olivat tottuneet liikkumaan erämaissa rajoista piittaamatta ja sukulaisia asui kummallakin puolen vastikään vedetyn rajalinjan. Kolttia myös kohdeltiin Suomessa sen verran syrjivästi, että heistä tuskin löytyi isänmaallista mieltä. Kannattaa lukea K. A. Walleniuksen eräkirjoja, joissa seikkaillaan Itä-Lapin selkosissa metsästellen, kalastellen ja ajankuluksi myös kolttia kiusaten. Rivien välistä ymmärtää, että jalomman riistan puutteessa saattoi kaataa paikallisia alkuasukkaitakin.

Petsamon rajavartioihinkaan ei ollut luottamista. Siihen aikaan upseerit ja muu kantahenkilökunta olivat innokkaita juomaan punsseja elikkä nykykielellä he olivat verrattain pitkälle alkoholisoituneita. Lähin Alko oli Rovaniemellä ja pullon hankkiminen edellytti 1000 kilometrin vaivaloista matkaa. Venäläiset tiesivät, millä suomalaiset sotilaat olivat lahjottavissa. Suomessa ei nykyäänkään ole kansainvälisen mittapuun mukaan juurikaan korruptiota, koska rahaa täällä ei tarvitse tarjota etuisuuksia saadakseen, koska pullokin on meillä kelpo lahjoma.

Tuosta viinan ja maanpetoksen kytkeytymisestä toisiinsa löytyy tapaus Kärkkäälänkin historiasta. Lapsuudessani liikkui kylällä Luutnantiksi tituleerattu vaikuttava kuluku-ukko, joka oli renkinä ainakin Askolassa. Muutama vuosi sitten ilmestyi kirja kylmän sodan aikaisista maanpetosoikeudenkäynneistä ja sieltä löytyi tietoa tästä arvoituksellisesta rengistä.

Mies oli yksinhuoltajaäidin huutolaispoika Vesannolta, joka kohosi sodassa osoittamansa ripeyden, oma-aloitteisuuden ja urhoollisuuden ansiosta kansakoulupohjalta luutnantiksi. Sodan jälkeen hän jäi rajavartioston palvelukseen toimien Raatteen kylän vartioston päällikkönä. Viinanpiru iski sitten mieheen ja harrastuksena turvaamiseksi hän vuosi arkaluontoista tietoa itärajan yli. Siitä tuli pitkä linnatuomio maanpetoksesta – muistelen, että peräti neljä vuotta ja se taitaa olla maamme toiseksi kovin tuomio siitä asiasta sodan jälkeen.

Suonenjoella isänmaallisissa piireissä uskottiin, että Askolan renki olisi ollut ns. kansakunnan sijaiskärsijä ja että hän olisi istunut linnassa ja menettänyt upseerin virkansa arvostettavan isänmaallisen toiminnan eli asekätkennän vuoksi. Niinpä muistan jopa pastori Takalan toimineen välillä Luutnantin autonkuljettajana. Luutnantti olikin sellainen vähän Mannerheimin näköinen mies, joten tuntui luontevalta, että pastori toimi hänen autonkuljettajanaan.

Kommentit (0)

Toimen miehiä olivat kaverukset Urho Kekkonen ja Kaarlo Hillilä. Nuorina oikeustieteen opiskelijoina he toimivat aikaansaavina ja riuskoina Etsivä keskuspoliisin kuulustelijoina. Ainakin tarinan mukaan Kekkonen käytti kuulusteluissaan nahkahansikkaita. Tunnustuksia irtosi kuten myös hampaita.

Juuri Talvisodan alla paljastui Petsamon suunnalla vakoilujuttu. Kekkonen oli silloin sisäministeri ja Hillilä Lapin maaherra, joten heilläkin oli roolinsa tutkinnassa. Vanhat kuulustelumenetelmät osoittivat tehonsa ja syyllisiä löytyi runsaasti. Lukutaidottomat koltatkin myönsivät käyneensä laajaa kirjeenvaihtoa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa. Lopulta pidätettyinä istui 115 lappilaista. Tosin eräät heistä kuolivat kesken prosessin.

Esimerkiksi Petsamon rajakomppanian päällikkö Jalmari Pajakka kuoli vahingonlaukaukseen jo kuulustelujen alkuvaiheissa. Sen sijaan rajakomppanian vääpeli Siltala ei kuollut vahingonlaukaukseen, vaan kuulustelujen yhteydessä syntyneiden ruhjeiden hoitoon tarkoitettuun lyijyveteen, jota hän jostain syystä käytti sisäisesti. Vahingonlaukaukseen syyllistynyt etsivä Auer sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Petsamon vakoilujutun yhteydessä sattui muutamia muitakin kummallisia kuolemantapauksia. Jutun asiakirjat julistettiin salaisiksi, mutta tietääkseni ne avautuvat ensi vuonna, joten historian tutkijoilla sekä elokuvan tekijöillä tulee hyvä paikka iskeä.

Kommentit (0)

Urho Kekkonen ei ollutkaan psykopaatti, kuten monet väittävät. Psykopaatti ei koe syyllisyyttä, jota taas Kekkonen koki koko loppuelämänsä vuoden -18 tapahtumista, jolloin hän oli 17-vuotiaana koulupoikana mm. johtamassa Haminassa punaisten siviilimiesten joukkoteloitusta.

Edellä kertomani opin Timo J. Tuikan tiiliskivestä nimeltään Kekkosen takapiru -Kaarlo Hillilän uskomaton elämä. Hillilä oli Kekkosen paras kaveri ja ehkä vielä Urkkiakin älykkäämpi ja ovelampi, mutta myös juopompi. Niinpä Hillilästä ei tullut päämiestä, vaan ainoastaan moninkertainen ministeri ja Lapin pidetty maaherra.

Hillilän juoppouden ymmärtää. Hänkään ei ollut psykopaatti, vaan 16-vuotiaana lapsisotilaana koetut traumat vaivasivat häntä. Päiväkirjalleen hän tunnusti elämää paljon nähneenä ja kokeneena 18-vuotiaana olevansa jo rapajuoppo. Hillilän pahin kokemus oli, kun hän joutui jättämään haavoittuneén 15-vuotiaan lapsisotilaspikkuveljensä maantienojaan bolshevikkien tapettavaksi.

Tämä tapahtui Latviassa asti. Suomen sisällisota ei tälle 16-vuotiaalle sotaveteraanille riittänyt, vaan hän lähti sen jälkeen vuotta nuoremman veljensä kanssa vapauttamaan Viroa. Siinä tohakassa jatkettiin puolihuolimattomasti Latviankin puolelle, jossa sitten luoti tavoitti nuoremman Hillilän.

Mainittakoon, että kun suomalaiset vapaaehtoiset saapuivat laivalla Tallinnaan, satama oli mustanaan iloitsevia virolaisia. Kun vapaaehtoiset sitten myöhemmin lähtivät satamasta takaisin Suomeen, paikalla ei jostain syystä ollut kukaan huiskuttamassa.

Kommentit (0)

Kaunis ja rauhanhenkinen on tämä eilen mainittu Juokse porosein, jota erheellisesti olen luullut metsäsaamelaisten lauluksi. Sanoitus näyttääkin olevan lappilaisen runoilijan Frans Franzenin, joka lienee kuuluisan näyttelijän Peter Franzenin esi-isiä.

Sävel on kuitenkin kansansävelmä, joten jotain tekemistä laululla voi olla mesäsaamelaisten kanssa, joita myös kutsutaan jostain syystä Kemin saamelaisiksi. Leneekö keminmaalainen Paavo Väyrynenkin heidän jälkeläisiään; Väykän olemuksessa onkin jotain lappalaisuuteen viittaavaa.

Kuunnelkaa ja laulakaa mukana täysin palkein.

http://www.youtube.com/watch?v=ClvvZkV_yVs&feature=related

Juokse, porosein,

Poikki vuoret, maat!

Seista, syödä, saat

Majall’ impyein;

Siellä verraton

Sammal-aarre on.

Päiv’ on lyhyinen,

Mutta pitkä tie,

Laulaissan’ nyt vie

Matka joutuen!

Tääll’ on sudet vaan

Usva-majoissaan.

Jos mä lentäisin,

Niinkuin kotka tuo,

Kultapilven luo,

Ehkä näkisin

Silmät lemmityn,

Huulten hymyilyn.

Metsäsaamelaiset eränkävijät liikkuivat vielä 1700-luvulla Savonkin erämaissa, mutta rauhaarakastavana kansana heille kävi huonosti. Myös Savoa alunperin eräalueineen pitäville hämäläisille kävi kalpaten. Tarinan mukaan kun savolaiset ja hämäläiset kalamiehet törmäsivät jollain erämaajärvellä, huutelivat Hämeen miehet uusille tulokkaille, että ”menkää pois, tänne ei enää mahlu”, johon lupsakkaat savolaiset sutkauttivat takaisin, että ”kyllä tänne mahlutaan, kun teijät ensin tapetaan”.

Viimeinen metsäsaamen puhuja kuoli joskus 1850-luvulla. Tosin kieli on säilynyt monissa paikannimissä kuten esimerkiksi Iisvesi, Siilinjärvi, Lapinlahti, Kallavesi ja Puijo. Meidän savolaisten onni on ollut, että metsäsaamelaiset ja heidän jälkeläisensä eivät ole osanneet pitää puoliaan elämässä. Nimittäin Balkanilla riidellään vielä 400 vuotta ja Lähi-Idässä 2000 vuotta vanhoista maanomistusepäselvyyksistä.

Toivoa sopinee, etteivät kaikki maamme runsaslukuiset kanslaiset, joiden sukunimi on Lappalainen tai Lappi, ja jotka lienevät metsäsaamelaisten jälkeläisiä, satu lukemaan tätä

Maalaiskirjakaupoilla ei mene hyvin ja niinpä ostin viime kesänä ihan säälistä Parikkalan ainoasta kirjakaupasta poistomyynnistä viidellä eurolla Erkki Tuomiojan kirjan isästään Sakari Tuomiojasta. Jos maalaiskirjakauppaan astuu sisälle, on sieltä hyvä ostaa jotakin, jotta sivistysyhteiskunta säilyisi. Maalaiskirjakaupat tekevät arvokasta kulttuurityötä.

Sakari Tuomioja oli Kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuonna 1956 ja hänet tunnettiin samanlaisena sovittelijaluonteena kuin Pekka Haavisto viime vaaleissa. Kirjan nimikin on Sakari Tuomioja – suomalainen sovittelija. Sovinnollisuus kulkee Tuomiojan suvussa ihan geeneissä. Sakarin isä ja sedät järjestivät esimerkiksi sisällissodan aikaan kotipitäjänsä Parkanon suojeluskunnan ja punakaartin sovintoneuvottelut, joissa sovittiin yksimielisesti, etteivät oman paikkakunnan miehet nouse toisiaan vastaan.

Kun sitten tuli aika päättää tilaisuus, se haluttiin tehdä ajan tavan mukaan laulamalla. Sopivan puolueettoman laulun keksi puheenjohtajana toiminut Aleksius Tuomioja, joka ehdotti, että laulettaisiin ”Juokse porosein” ja niin tehtiinkin. Minustakin ”Juokse porosein” on poliittisesti hyvin neutraali laulu. Muuten olen sitä mieltä, että kaikki poliittiset väenkokoukset olisi syytä aloittaa virrellä ”Totuuden henki johda sinä meitä” ja lopettaa laululla ”Juokse porosein”.

Kommentit (0)

Eilen viimeistään kävi selväksi, että elämme kovia aikoja ja että isänmaa on vaarassa. Pääministeri Jyrki Katainen lupasi telkkarissa  Suomen kansalle vain verta, hikeä ja kyyneliä sekä tulta ja tulikiveä. Paiseista tai heinäsirkoista ei muistaakseni kuitenkaan ollut puhetta.

Kataista katsellessani olin silti huomaavani jonkinlaisen inhimillisyyden pilkahduksen pääministerin katseessa, mutta sitten tajusinkin, ettei kysymys ollut inhimillisyydestä katseessa, vaan että pääministerin silmä oli vain musta. Hän oli jotenkin liukastunut ja tunkenut päänsä kukkaruukkuun tavalla, jota en täysin ymmärrä.

Liukastuminen kuullostaa hirveän hauskalta, vaikka ei ei siinä ole mitään huvittavaa; lienee yksi suomalaisten tavallisimmista kuolinsyistä. Vieläkin järkyttää tämä Urho Kekkonen-nimisen köpöttelevän vanhuksen liukastuminen Seutulan lentokentällä. Siinä olivat ennenaikaiset presidentinvaalit lähellä.

http://www.youtube.com/watch?v=pDtfTRkNzb8

Suomalaisen elokuvan järkyttävin kaatumiskohtaus on Simpauttajassa, jossa sotainvalidi Hilppa Ryynänen lankeaa maatalousaskareissa pellolleen. Hilpan vähämielinen poika Otto huutaa hädissään äidilleen, että ”äeti, äeti, issee viskas!”. Hilppaa näyttelevä Veikko Tiitinen ei voi myöntää heikkouttaan, vaan väittää raivoissaan, että ”ei ou viskannu. Minähin istun tässä, kun tämä on minun pelto”. Suomalainen mies ei anna helpolla periksi.

Muistin tuon kohtauksen uutta Tuntematonta sotilasta katsoessani. Siinähän samainen Veikko Tiitinen näyttelee kapteeni Kaarnaa, joka on juuri väitellyt lähettinsä Mielosen kanssa, että onko se tankki vai panssaritorjuntatykki, joka sivaltelloo. Sitten kranaatti tappaa Kaarnan, joka ei voi kuollessaankaan antaa periksi, vaan väittää viimesanoikseen, että ”tankki se on perkele”. Siinäkään suomalainen mies ei antanut helpolla periksi.

Kohtaus on järkyttävä, mutta minua se alkoi sopimattomasti kovasti naurattamaan, kun muistin Simpauttajan tapauksen, jossa Veikko Tiitistä oli viskannut edellisen kerran.

Kommentit (2)

Mainio asia tuo uusi Ylen Puhe-asema. On saanut kuunnella täysin rauhassa Suomi-Venäjä-ottelua ilman, että merisää tai mökämusiikki olisi häirinnyt. Ihmettelen niitä kahdeksaa henkilöä, joiden sukupuoli ja painoindeksi jääkööt mainitsematta, jotka muutama päivä sitten osoittivat mieltään radiotalon edessä Yle Puheen liiallista urheilutarjontaa vastaan. Radiovastaanottimesta löytyy vaivatta ainakin noin 20 muuta asemaa, joita voi kuunnella ilman, että urheilu päsee häiritsemään.

Tuo mainitsemani mielenosoitus oli jo toinen Radiotalon historiassa. Tai se ensimmäinen ei ollut vain mielenosoitus, vaan se kääntyi mellakan puolella. Tapaus sattui vuoden 1948 Lontoon olympialaisten 10.000 metrin juoksun selostuksen päättymisen  jälkeen.

Suomen urheiluhullu kansa odotti juoksulta paljon. Alkumatka menikin hyvin, vaikka kuumuus oli Pohjolan miehille hirmuinen. Sitten vahva ennakkosuosikki Viljo Heino suoritti kovan nykäyksen jättäen kanssakilpailijansa selvästi – ja kaartoi pois radalta kenttäkäymälän suuntaan. Hän kärsi hirmuisesta ripulista. Heino ei enää sieltä palannut mukaan kilpailuun, toisin kuin eräs tamperelainen työläisjuoksija 30 vuotta myöhemmin piirinmestaruuskisoissa voittaessaan tällä ainutlaatuisen ylivoimaisella tavalla piirinmestaruuden.

Muut suomalaiset sen sijaan jatkoivat sitkeästi ulkomaalaisten seuraamista. Sitten Evert Heinström sai auringonpistoksen ja läksi juoksemaan väärään suuntaan. Korkeushyppääjä ja myöhempi kansanedustaja ja suurlähettiläs Kuuno Honkonen yritti kääntää miehen oikein päin. Evert ei enää asiaa ymmärtänyt, vaan puuttui Honkosen parlamenttaariseen immuniteettiin ja diplomaattiseen koskemattomuuteen lyömällä tältä silmän mustaksi.

Vain suonenjokelainen Salomon Könönen jaksoi meikäläisistä maaliin asti ja sijoittui Zatopekin voittamassa kisassa yhdeksänneksi. Nykyisen mittapuun mukaan ihan hyvä tulos valkoisen rodun edustajalle. Juoksuansioiden perusteella tästä halolanmäkeläisestä renkipojasta tulikin sitten kotkalainen poliisi. Vielä jokin aika sitten törmäsin Itä-Hämeessä opettajaan, joka muisti vuosikymmenien takaa konstaapeli Könösen auton rekisteritunnuksen. Kotkalaisten nuorten miesten oli hyvä tuntea huoltopoliisin auto, koska heillä oli tapana ostaa laivoista pimeitä pulloja.

Lontoon kymppiin liittyy ainakin minulle kerrotun tarinan mukaan se yllättävä tapahtuma, että mitaliodotuksissaan pettyneet ihmiset äityivät radiolähetyksen päätyttyä kivittämään radiotaloa Helsingissä ikään kuin radio olisi ollut vastuussa juoksijoidemme epäonnistumisesta. Suomessa on siis törmätty muualla maailmassa tuntemattomaan yleisurheiluhuliganismiin. Sivistysmaissahan huliganismi on elimillinen osa jalkapalloilua.

Kommentit (0)