|
Urheiluruudussa jokin aika sitten Reijo Ståhlberg pohdiskeli toimittajan kanssa mietteliäinä, että mikä ihme on maamme kuulantyöntövalmennuksessa mennyt pieleen, kun tulokset ovat nykyään kolme metriä huonompia kuin 30 vuotta sitten. Pitkään nämä asiantuntijat fundeerasivat, mutta yhtään kappaleita syitä asian tilaan ei onnistuttu keksimään. Hesarissa Marita Koch ja Jarmila Kratochvilova pohdiskelevat silmät ymmyrkäisinä, miksi nykyajan juoksijat jäävat sekunttikaupalla heidän neljännesvuosisadan takaisista ajoistaan, vaikka kysymyksessä on vain lyhyt 400 metrin matka. No yksi suomalainen mies pärjäisi tällä hetkellä heille, mutta korostettakoon, että sekä Marita että Jarmila kisailivat naistensarjassa, vaikkakin jälkimmäistä kutsuttiin Suomessa jostain syystä myös hellittelynimellä Jarmo. Haastatellut epäilevät, etteivät nykyurheilijat treenaa riittävästi. Suomen mestaruus voitettiin eilen miesten kuulantyönnössä tuloksella 18,47m. Uskoni puhtaaseen kotimaiseen luomukuulantyöntöön alkaa palailemaan. Olen valmis syömään hatullisen mitä vain, jos joku mitalisteista käryiäisi testeissä. Tarkistin juuri netin tilastoista, että kymmenottelija Seppo Suutari, 178 cm ja 81 kg, työnsi parhaimmillaan kuulaa 16,15 m jo vuonna 1962, eli aikana, jolloin anaboleja ei meillä vielä ollut. On uskottavaa, että puhtaasti kuulantyöntöön keskittynyt kaksimetrinen ja 130 kiloinen työntää hyvän päivän tullen 19 metriä ihan rehellisesti.
|
|
|
61,25 |
02.08.2009, 20:16 |
|
Usko puhtaaseen kotimaiseen kiekonheittoon vahvistuu. Suomen mestruus voitettiin tuloksella 61,25. Jotain täytyy kuitenkin olla vialla lajin valmennuksessa. Nimittäin kun maailman kolmanneksi paras ja yli 70 metrin mies muuttaa Etelä-Afrikasta tänne pohjan perille lyhenevät heitot jostain merkillisestä syystä 10 metriä. Kylmä ilmasto voisi tietenkin olla selitys asiaan, mutta kun ei ole. Naapuri Balttian maissa miehet viskovat jo talvipakkasella tammikuussa yli seitsemänkymppisiä. Ja silloinhan on vasta peruskuntokausi menossa, että mihinkähän ne pystyvätkään, kun alkavat herkistelemään tulevien yleisurheilun mömmönkisojen alla. Mielestäni huippu-urheilu on huijausta ja mietinpä, että onko yleensä verorahojen järkevää käyttöä kaiken maailman dopingvalvonta kansainvälisellä tasolla, kun testaajat eivät edes tiedä, mitä aineita pitäisi etsiä. Viimeisinkin laaja dopingpaljastus onnistui vain, kun joku asianosainen vuosi tiedon uudesta hyvin kalliista ihmeaineesta, johon vain huipuilla oli varaa. Ja eiköhän nyt ole jo uudet testaajille tuntemattomat kemikaalit käytössä.
|
|
|
Ahtaanpaikan Dickson |
03.08.2009, 18:27 |
|
Eilen koin sitten yhden elämäni voimakkaimmista jalkapalloelämyksistä. Tähän asti Kups on pyrkinyt olemaan leimallisesti kuopiolainen joukkue ja niinpä se vankasti leimautunut sarjan peräpään valvojaksi. Mutta eilen puhalsivat muutoksen tuulet Keskuskentällä. Kups oli hankkinut jostain syvältä Afrikan sademetsän viidakosta neljä lahjakasta sinisenmustaa neekerinuorukaista riveihinsä ja johan kentällä alkoi tapahtua. En halua olla mikään rasisti, mutta ilman muuta olisi ollut parasta, jos kaikki valkoiset miehet olisivat jääneet sovinnolla istumaan vaihtopenkille ja antaneet Afrikan miesten kaikessa rauhassa hoitaa homman kotiin sotkematta heidän riplailujaan. Nopeita ja taitavia olivat nämä urheilijanuorukaiset ja he olivat todella kunniaksi rodulleen. Ja siitä voimakkaasta jalkapalloelämyksestä vastasi muudan Dickson Nwakaeme-niminen nigerialaistaituri. Vastustajan rangaistusalueella hän harhautti muutaman kankean pietarsaarelaisen, muutaman jopa muutamaan kertaan, maalivahdinkin hän harhautti ja laskujeni mukaan miehellä olisi ollu 4-5 tilaisuutta työntää peliväline pömpelin perukoille. Mutta niin hän oli jo ehtinyt sisäistää lyhyessä ajassa kuopiolaisen jalkapalloideologian ”naatitaan, ei laakasta”, että tämä pallovirtuoosi kruunasi temppunsa jättämällä maalin tekemättä. Sirkusmaista taituruutta esitti hän ja pankaapa mieleenne nimi Dickson Nwakaeme. Miehestä kuulemme vielä. Ihan tuli mieleen legendaarinen kupsilainen 50-60-lukujen tähti ”Ahtaanpaikan Ana” Kostiainen. Muuten pietarsaarelaisten 13-henkinen ryhmä lauleskeli ilmeisesti ihan selvinpäin koko pelin ajan, että ”vi älskar Jaro”, tosin kuin kuopilaisyleisö, joka on tänä kesänä päästänyt ilmoille yhden kannustushuudon, joka tapahtui Kups – Hjk ottelun 88. peliminuutilla tilanteessa 0 – 3, jolloin katsomosta kuului neuvo kotijoukkueelle: ”teillä alakaa olla kiire jo tasapelinkin suhteen”. Eilen kotijoukkue teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, ettei vain voittaisi ja niinhän siinä kävi, että Jaro tasoitti yliajalla pelatessaan yhden miehen alivoimalla. Ja vierasyleisö lauloi, att ”vi älskar Jaro”.
|
|
|
Rotuoppeja |
04.08.2009, 18:25 |
|
Saas nähdä, miten Kupsin uudet mustat miehet viihtyvät kalakukkokaupungissa. Ainakin heidän avausottelussaan yleisö käyttäytyi vallan sivistyneesti. Toivottavasti sopeutuminen onnistuu paremmin kuin muutama vuosi sitten Joensuussa, jossa kävi niin, että eräät lyhythiuksiset ammattikoulun kesken jättäneet nuoret miehet saivat jostain ihmeestä päähänsä, että he ovat mukamas parempaa rotua, kuin kaupunkiin tulleet amerikkalaiset tummahipiäiset koripallovahvistukset ja ajoivat tulokkaat kaupungista pois.
En ole rasisti, mutta uskon vankasti juuri sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, että jos tieteellisesti testataan vaikkapa nigerialaisten ja suomalaisten nuorten miesten rakenteellista keskinopeutta, niin havaitaan, että suomalaiset juoksevat 100 metriä keskimäärin 16 sekunttiin ja nigerialaiset ainakin sekunnin nopeammin. Tanskalaiset muuten tutkivat kenialaisten ja tanskalaisten kestävyysjuoksuominaisuuksia ja ilmeni, että itäafrikkalaisilla on geneettisesti kevyemmät sääret ja sen ansiosta he ovat keskimäärin kaksi minuuttia nopeampia 10 kilometrillä.
Pääministerin isä Tatu Vanhanen taas kertoo kiistellyssä kirjassaan, että ns. älykkyystesteissä, mitä se älykkyys sitten lieneekään, mongolit ovat selvästi parempia kuin valkoiset ja afrikkalaiset häviävät meillekin. Ja jostain luin, että suomalaiset ovat tässä asiassa valkoisen rodun pohjasakkaa muiden pohjoismaalaisten kanssa ja että pohjoisen älykkäipiä ovat kolttasaamelaiset.
Mutta väliäkö tuolla, vaikka asia olisikin Vanhasen esittämällä tavalla, sillä ei kai sen pitäisi mitenkään vaikuttaa kenenkään ihmisarvoon, osaako hän koota, jotkut testipokaleet nopeammin kuin toinen. Itse tosin olen varmaan epäpätevä ottamaan asiaan kantaa, koska ien ole koskaan edes ymmärtänyt, mitä niissä testeissä oikein pitäisi tehdä.
|
|
|
Kuningaskotka |
05.08.2009, 18:32 |
|
Hupaisa asia, että mäkihyppyä pidetään inhimillisessä mielessä arvokkaana toimintona. Asian harrastajille jopa pystytetään verorahoilla teräsbetonirakennelmia, joiden tarkoitusta vielä ulkoavaruudesta saapuvat otukset pitkään miettivät joskus tuhannen vuoden päästä. Hupaisa asia on myös, että Janne Ahosen muistelmien julkaiseminen on viikon huomattavin mediatapahtuma. Kaikkein hupaisinta kuitenkin on, että allekirjoittanut hankki kyseisen hengentuoteen ensimmäisenä lainaajana Kuopion kaupunginkirjastosta. Mielenkiintoni herätti kirjan synnyttämä vilkas yhteiskunnallinen keskustelu. Ahonen tiettävästi väitti hypänneensä silloisen kaatumiseen ja loukkaantumiseen päätyneen maailman pisimmän hypyn 240 metriä ainakin keskivahvassa humalatilassa. Enkä yhtään asiaa ihmettele, sillä ei kai kukaan ihan selvinpäin hyppää 240 metriä. En ole vielä kirjan lukemisessa päässyt kyseiseen mäkikotkan häntäluun, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa pyrstöluun murtumiseen asti, joten en voi vielä ratkaista kantaani tapahtumien kulkuun. Olen nyt vasta lukemassa sitä, kuinka Ahonen opetteli polttamaan tupakkaa ja kiroilemaan.
Mutta lööppien mukaan mäkihyppääjä Risto Jussilainen tuomitsee jyrkästi kilpakumppaninsa lausunnot. En ole perehtynyt Jussilaisen mielipiteisiin, mutta luulen, että hän tuomitsee Ahosen paljastukset oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Muuten ainakin keihäänheittäjäpiireissä, jotka ovat sukulaissieluja mäkikotkille, vakuutettiin ennen, että pienessä krapulassa suoritus onnistuu kaikista parhaiten. Sama ilmiö saattaa olla myös mäkihypyssä. Ilmeisesti turha itsesuojeluvaisto ei silloin tarpeettomasti rajoita toimintaa.
|
|
|
Jasu |
06.08.2009, 20:22 |
|
Nyt kun olen lukenut Janne Ahosen muistelmat loppuun, täytyy vetää takaisin eilisen jutun tietoja mäkikotkan maailman pisimmästä viinanhuuruisesta leiskautuksesta. Hyppy kantoi luotettavien todistajien mukaan 244 eikä 240 metriä, kuten erheellisesti väitin. Ja mikäli Ahonen ei olisi tuonut hyppyä hätälaskuna alas ennen aikojaan, olisi se ilmeisesti kantanut 10 metriä pitemmälle ja muistelmat olisivat jääneet kirjoittamatta. Korostettakoon vielä sitä, että kirja paljastaa kaikesta huolimatta Janne Ahosen olleen yhden mäkimaajoukkueemme kunnollisimmista urheilijanuorukaisista. Tupakkiakin hän röyhyytti vain painonhallintasyistä. Tupakkalakkoyrityksenkin seurauksena paino nousi hetkessä viisi kiloa. Ilmeisesti sekä mäki- että korkeushyppääjähuiput polttavat ennen kaikkea laihtuakseen. Mäkimiehelle esimerkiksi kilon lisäys painoon lyhentää ilmalentoa suuressa mäessä 1,7 metriä. Janne Ahonen saattoi olla joukkueen toiseksi kunnollisin. Nuhteettomin oli Mika Laitinen. Laitinen ihmetteli sitä, miksi hänen kämppäkaverinsa vaihtuivat reissuilla hyvin tiuhaan. Syy oli se, että toiset halusivat olla vuorollaan todistamassa sitä, kuinka Mika soitteli säännöllisesti pitkiä puheluja kotiin äitinsä hoiviin jättämälle lemmikkikanilleen Jasulle, joka oli hänelle erittäin rakas.
|
|
|
Roskapostia |
07.08.2009, 16:44 |
|
Kuulun siihen netin käyttäjien vähemmistöön, joka ei saa juurikaan roskapostia. Virkaveli Parkkosen Yrjö minulle sellaista käänsi enkä malta olla siirtämättä lähetettä tekijänoikeuksia halveksien blogilleni. Suhtautukaapa vakavasti allaoleviin kysymyksiin, vastatkaa niihin harkiten ja katsokaa lopuksi kaukaa alhaalta tuloksenne. Pohdittavaa raskaan päivän jälkeen…… 🙂 Aihe: Kaksi eettistä kysymystä Vastaa molempiin kohtiin rehellisesti, ennen kuin katsot vastaukset
1) Jos tuntisit naisen joka on raskaana ja jolla on jo 8 lasta, joista
B) On potkittu virastaan jo kahdesti. Hän nukkuu puoleen päivään,
C) Hän on palkittu sotasankari. Hän on kasvissyöjä, ei polta, nauttii
Kuka heistä on valintasi ? * Ehdokas A oli Franklin D. Roosevelt
Ai niin, jos vastasit myöntävästi aborttikysymykseen, tapoit juuri
|
|
|
Haasteellinen |
08.08.2009, 19:09 |
|
Haasteellinen on aikamme muotisana, ennen sen sijasta käytettiin sanaa mahdoton. Eilen uutisissakin Cristofer Taxell totesi lentoyhtiö Finnairin tilanteen haasteelliseksi. Itse koin haasteelliseksi kuvan esittämän liikuntareitin. Vaikka en EU:a rakastakkaan niin kuitenkin ainakin osittain sen rahoilla, eli siis omilla verorahoillamme, on Kakkisensalolle suunniteltu vaellusreitti. Vaikka yleensä uskon vain itseeni enkä luota vieraaseen apuun, päätin uteliaisuuttani lähteä pyörälläni seuraamaan viitoitettua reittiä palatessani Hoikan kodalta Ullanrantaan. Tiesin kyllä perinteisen hyvän siirtymätaipaleen ja sen metsäautotieverkoston oikeat risteykset, mutta kun varorahoilla oli vaihtoehtoura kerta vedetty, niin velvollisuuteni oli käyttää sitä eikä kuluttaa vaikeuksissa olevien metsäyhtiöiden ylläpitämiä yksityisteitä. Köyhä antaa siis vähästäänkin. Ymmärrän kyllä, että onhan yhtiöiden varmasti kallista pitää kunnossa kaikkia Kakkisensalon 200 metsäautotiekilometriä, joten en niitä kuluttanut. Alkumatka menikin hyvin, mutta sitten tuli vastaan maailman kivikkoisin ja risuisin hakkuuraiskio. Koska luotin metsäinsinöörin järkeen, aloin kantaa pyörääni, koska uskoin, ettei sellaista maailmanlopun maisemaa voi pitkään kestää. Ensimmäisen kantokilometrin jälkeen teki mieli kääntyä takaisin, mutta tiesin taipaleen viheliäisyyden ja uskoin, että kohta helpottaa. Mutta ei helpottanut kohta. Välillä tuli käytettyä karkeaakin kieltä, sillä polkupyörä on pitkän päälle hankala kannettava kivikkoisessa risukossa. Ehkä kahden kilomertin itkemisen ja kiroamisen jälkeen löytyi taas ajokuntoinen tie, mutta toivoa sopinee, ettei kukaan toinen satunnainen matkailija, ainakaan viaton ulkomaalainen, erehdy samalle taipaleelle. Louhikkoa katsoessani ymmärsin sen, että Karttula on maailman kivisin kunta. Ja ymmärsin myös, miksi sanotaan, että mitä kivisemmät pellot, sitä parempi huumori. Maailman kivisimmillä pelloillahan selitetään savolaisten taipumusta tyhjän nauramiseen, ei niitä peltoja muuten jaksanut kyntää. Ehkäpä tuo ulkoilureittisuunnittelukin oli eräänlaista karttulalaista metsäinsinöörihuumoria.
|
|
|
Hoikkalammen kota |
09.08.2009, 20:24 |
|
Mainio paikka tuo Hoikkalammen kota. Siellä kannattaa vierailla. Aina avoinna satunnaisellekin matkailijalle, siisti ja hyvin hoidettu. Jopa polttopuut, tulitikut ja ruoanlaittovälineet ovat vapaasti käytössä. Tosin ennen vieraskirjassa kotaa ylläpitävä viranomaistaho valitti, että tavaraa on jostain syystä hyllyltä kadonnut. Nyt en tätä huomautusta enää löytänyt, koska vieraskirjakin oli viety. En jaksa uskoa, että nykyaikana, jolloin keskivertokansalaisen keittiöt ovat hukkumassa kaikenlaiseen tarpeettomaan hilavitkuttimeen, kukaan tarkoituksella varastaa alumiinikattiloita ja peltikuppeja. Luulen, että joku makkaranpaistaja on vahingossa sotkenut myös vieraat tavarat omien mukana olleiden astioiden joukkoon. Mutta sovitaan kuitenkin, että aina Hoikanlammen kodalla käydessä viedään sinne ylimääräisiä tarvekaluja kotoa. Multakin liikenee muutama pakki ja monitoimilinkkari. Olisi hupaisa nähdä huoltomiehen valittavan, että kodalle on kärrätty liikaa ruokailuvälineitä. Jos nyt hakemalla pitää jotakin puutteita kodalta etsiä, niin lähellä olevaan lampeen voisi laittaa jonkinlaisen uimapaikan hygieniastaan huolestuneille. Hoikkalampi on pohjaltaan sen verran mutainen ja hakoinen, että pohjaan laitettu pukki ja sen päälle naulattu pitkä ja leveä lauta riittäisivät vallan mainiosti ja ilmoittaudun kernaasti talkoorakennusporukkaan, jos sellaista tarvitaan, vaikkakin lähiyhteisöni pyrkii piilottamaan vasaran ja naulat aina, kun suunnittelen jonkin rakentamista järjen kanssa.
|
|
|
4H |
10.08.2009, 18:41 |
|
Seuraan nettilehdistä entisen kotikaupunkini Heinolan paheellista ja intohimoja kuohahtelevaa elämää. Tuosta Etelä-Suomen Sanomien uutistarjonnasta ( http://www.ess.fi/?article=245238 ) tietenkin ensiksi silmään pistää ne tyypilliset Heinolan uutiset, elikkä ”puukko heilui Heinolan yössä” , ”miestä lyötiin puukolla ryyppyporukassa Heinolassa” ja ”mies hukkasi vaimonsa marjametsään Heinolassa”, mutta löytyy lööpeistä mieltä ylentävä ja sielua kohottava juttu. Elikkä joku viherpeukalo istuttelee kuvasta päätellen todella näyttäviä koristekasveja yleisille paikoille. Mm. Heinolan kaupungintalon takapihalle, poliisitalon etupihalle ja mikä hellyttävintä ”Tervetuloa Heinolaan”-kukkaistutukseen on kylvetty kannabista. Se näyttää kasvavan ja menestyvän tässä ilmastoltaan suopeassa pikkukaupungissa vallan mainiosti. 4H-toiminta, joka ennen tunnettiin maatalouskerhotoimintana, on siis viriämässä Itä-Hämeen Helmessäkin. Itse muuten kaupungissa asuessani sain jostain muutaman maa-artisokan mukulan ja istutin niitä radan varteen jouto- ja kitumaalle sekä parvekelaatikkoon. Olin jostain lukenut, että maa-artisokka voisi olla ratkaisu ihmiskunnan ruokahuolto-ongelmaan ja halusin testata asian käytännössä. Ennen perunaa sitä viljeltiin yleisesti Euroopassa ja se on pyyteetön runsasatoinen kasvi. Kun se on kasvun alkuun päässyt, sikiää se rikkaruohon lailla. Itsekin totesin, että tämä helppohoitoinen juures kasvoi vuodesta toiseen kasvaen varreltaan miehenmittaiseksi ja suotuisina kesinä se melkein kukki auringonkukan lailla. Ja varsinkin parvekelaatikossa se menestyi. Vasta jälkeenpäin kuulin, että naapurit arvelivat minun, vanhan raittiusmiehen, siirtyneen huumetupakan viljelyyn. Mutta en ollut. Tuo linkistä ESS:n kuva osoittaa, että kannabis muistuttaa paljon maa-artisokkaa, mutta lehti on kuitenkin pikkuisen erilainen.
|
|
|
Löylyä lissää |
11.08.2009, 18:42 |
|
Mutta on Heinola saanut tuon eilen kerrotun modernin 4H-toiminnan lisäksi viime aikoina muutenkin myönteistä julkisuutta. Kaupunki voi nimittäin tarjota satunnaiselle matkailijalle sekä ennätys kylmää että ennätys lämmintä. Reuman sairaalassa tarjotaan halukkaille kylmähoitoa yli 100 asteen pakkasessa ja perinteisissä Löylyn-MM-kisoissa on tarjolla lämpöasteita saman verran niitä halajaville. Saas nähdä, koska kaupunki ymmärtää järjestää kansalle sellaisia yhdistelmäkilpailuja, joissa testataan osanottajien sekä kylmän että lämmön sietokyky. Osallistujia varmasti löytyy, on tämä sen verran hullua kansaa. Oma innostukseni saunomiskilpailuun loppui jo ensimmäisten kisojen ensimmäisissä alkuerissä vuosia sitten. Kuljin sattumalta kisapaikan ohi ja näin, miten liikuntatoimenjohtaja Nieminen ja joku minulle tuntematon ensiapuhenkilö tiirailivat huolestuneena saunan tähystysluukusta. Sitten he päättäväisesti ryntäsivät sisälle ja raahasivat ihan toistaitoiselta vaikuttavan näyttävästi limaa suustaan valuttavan kilpailijan nurmikolle ja alkoivat tätä elvyttämään. Ilmeisesti hyvällä tuloksella. Tarinan mukaan virallisten Löylykilpailuidean isä oli edellä mainittu liikuntatoimen johtaja Matti Nieminen. Hän oli kyllästynyt siihen, että monet uimahallin kävijät jatkuvasti valittivat siitä, ettei hallin saunaan voi mennä, koska siellä muutama kilpailuhenkinen löylymies terrorisoi muuta väestöä. Kerrankin Nieminen oli pikaisesti hälytetty paikalle rauhoittamaan tilannetta, saunassa oli kuulema niin kova löylynlyömä, että kaikki muut olivat joutuneet pakenemaan henkensä hädässä. Kun Matti varovasti uskalsi raottaa ovea löytyi saunan lattialta makaamassa epävirallisen kisan voittaja. Hän oli pyllypystyssä voitonriemuisan oloisena haukkomassa henkeä saunan oven alareunan raosta. Siinä syntyi idea virallisista löylykisoista eikä sen jälkeen terroria ole enää esiintynyt uimahallin yleisillä vuoroilla.
|
|
|
Silimien välliin |
12.08.2009, 18:48 |
|
Tuon eilisen jutun sanonta ”löylyä lissää” on hokema eräästä Pallen viisusanoituksesta. Alkuperäinen ja kuuluisampi miehen samaan sävelmään sepittämä kertosäe kuului, että ”silimien välliin ryssää”. Sodan jälkeen mies sitten poliittisten suhdanteiden muututtua, muutti myös sanoitustaan. Korostettakoon, että Reino Palmroth alias Palle oli rautalampilaisen papin poika, joten hänkin oli pohjimmiltaan sutki savolainen. Kun Puna-armeijan kuoro syksyllä -44 ensimmäisen kerran konsertoi Suomessa, kuului sen ohjelmistoon tämä Pallen kipaleen saunaversio. Totta kai kuoro tiesi laulun taustan ja kappaleen valinnassa saattoi olla kysymys jonkinlaisesta huumorileikistä. Tai sitten ei; varmaankin eniten suosiota puna-armeijalaiset olisivat saaneet kajauttamalla neliäänisesti alkuperäisen version. Luin edellä kerrotun asian Yrjö Leinon elämänkerrasta. Leino oli se kommunistinen sisäministeri, jonka piti toteuttaa maassamme vallankumous, joka ei sitä kuitenkaan tehnyt. Ainakin historioitsija Ilkka Hakalehto on sitä mieltä, että vallankumous jäi tekemättä, koska Leino oli Pääesikunnan tiedusteluosaston agentti. Jos Palle liittyy Sisä-Savoon, niin liittyy Leinokin. Kevättalvella 1918, jolloin maassa tapahtui erinäisiä yhteiskunnallisia asioita, joissa tulevan vallankumousmiehen olisi pitänyt ilman muuta olla mukana, mutta ei vaan ollut. Nuorimies Yrjö Leino oli nimittäin siihen aikaan maatalousharjoittelijana Karttulassa, hiihteli siellä keväthangilla korkeilla vuorilla kirjoittellen hurmioituneita luontoaiheisia runoja päiväkirjaansa. Olen taipuvainen uskomaan tulevan sisäministeri Leinon harrastaneen talviurheilua Kakkisen-Airakselan akselilla.
|
|
|
Lato |
13.08.2009, 18:41 |
|
Tavallaan eilen mainitut Palle ja Yrjö Leino liittyvät myös Heinolan historiaan. Pääesikunnan tiedotusosasto oli sota-aikana hajasijoitettuna Heinolaan ja propagandisti Palle oli sen palveluksessa. Ilmeisesti yksi syy Heinolan merkilliseen pommitukseen kesällä -41 oli se, että venäläiset pitivät Heinolaa erheellisesti Suomen pääesikuntakaupunkina. Paljoa he eivät siis olleetkaan erreyksissä, vaikkakin Marski itse majaili Mikkelissä. Yrjö Leinon Heinola-vaihe ajoittuu Talvisotaan. Sen aikana Yrjö Leino piileskeli yhdessä tulevan vaimonsa Hertta Kuusisen kanssa Itä-Hämeessä, jossa Hertalla oli sukulaisia. Yhtenä piilopaikkana toimi Heinolan liepeillä sijainnut lato. Puhutaan, että juuri siinä heinäladossa Hertta teki Yrjöstä kunnon kommunistin. Sitä ennen tämä oli vain vasemmistoa sympatiseerannut ihanteellinen agrologi-maanviljelijä. Muuten kyseisen ladon seinään olisi ilman muuta saatava pronssinen muistolaatta tapauksen kunniaksi. Tiedä vaikka rakennus olisi sama, jonka takana kaksi itähämäläistä pienviljelijä-metsuria joutui naispuolisen avaruusolennon ahdistelemiksi vuonna -69. Miehet palailivat kotiinsa iltalenkiltään. naamat punoittivat, päätä särki ja työhalut olivat menneet. Myöhemmin tapauksen vakuutuskorvauksista taidettiin jotenkin riidellä Heinolan raastuvanoikeudessa, joka teki sen maailmanhistoriallisesti merkittävän ennakkopäätöksen, ettei ufoja ole olemassa ja korvaukset evättiin armotta. Yrjö Kallinen kertoo muistelmissaan, että kerran hän teosofien kokouksessa törmäsi nuoreen mieheen, josta loistanut karisma teki häneen lähtemättömän vaikutuksen ja jonka hän uskoi vielä menevän elämässään pitkälle. Kallinen ei yhtään hämmästynyt, kun sama täydestä tuntemattomuudesta tullut mies putkahti kaksikymmentä vuotta myöhemmin sisäministeriksi. Tosin kysymys ei ollut vain karismasta, vaan kyllä Leino kohosi korkeaan asemaansa ennen kaikkea reittä pitkin, elikkä Otto-Wille Kuusisen, NKP:n keskuskomitean jäsenen, tyttären reittä pitkin.
|
|
|
Olympiavoittaja lähti |
14.08.2009, 14:23 |
|
Sisä-Savossa on ollut vain kaksi olympiavoittajaa, eli suonenjokelainen Kalle Jalkanen ja rautalampilainen Urpo Korhonen. Tänään oli lehdessä tieto, että Korhonen oli kuollut 86 vuotiaana. Kymmenisen vuotta sitten hän julkaisi kolme sotaromaania, jotka edustavat aika pitkälle sitä perinteistä kotimaista kaukopartioproosaa. Tapahtumat sijoittuvat Rukajärven suunnalle, jossa itsekin operoin viime kesänä. Yksi merkittävä erikoispiirre Korhosen kirjoista löytyy. Hän kertoo rehellisesti, kuinka partiossa ollessaan joutui lopettamaan nuoren haavoittuneen venäläisen kärsimykset, koska muutakaan ei voinut tehdä. Asia selvästikin vaivasi miestä vielä 50 vuotta myöhemmin. Yleensähän näistä jutuista tyystin vaietaan kaukopartiokirjoissa. Tapausta lukiessa tuli mieleen, miten nykyään on kaikenlaista terapiaa ja lääkeapua tarjolla pieniäkin traumoja kokeneille, mutta joskus maassamme oli puoli miljoonaa miestä, jotka olivat nähneet sellaisia kauheuksia, joita nykyihminen ei osaa kuvitellakaan. Ilmeisesti uskonto ja viina itselääkintänä mielessä käyettynä ovat oikeasti pelastaneet monet elämälle. Joskus oli lehdessä juttu tanskalaisista ammattisotilaista ja siitä millaisia suuria mielenterveysongelmia Afganistanin tapahtumat heille aiheuttaneet. Epäilen, että suomalaisten nuorten amatöörisotilaiden kokemukset Kannaksella kesällä -44 olivat hirmuisen paljon pahempia.
|
|
|
Kalastuksen valvoja |
15.08.2009, 20:55 |
|
Tässä suomalaisen suurmiehen Otto-Wille Kuusisen patsas Petroskoin rantapuistossa. Kuusinen oli pari iltaa sitten käsitellyn Yrjö Leinon appiukko ja taustavaikuttaja. Aiheetta mies ei ole saanut muistomerkkiään, koska kyllä häntä lienee pidettävä yhtenä pisimmälle päässeistä suomalaisista, sillä olihan hän aikoinaan supervallan johtoklikissä. Fyysisesti tämä suurmies ei ollut kovin iso, taisi parhaassa miehuudessaan painaa 42 kilogrammaa, joten hän ei ollut niin sanotusti kovinkaan hyvässä ajolihassa hevosmiesten kieltä käyttääkseni. Kuusinen taisi olla räätälin poika ja ainakin ennen sanottiin, että ellei kolme räätäliä paina yhteensä 60 kiloa, he eivät ole terveitä miehiä. Karjalan rahvas ei taida liiemmälti arvostaa kuvan patsasta; sitä kutsutaan halventavasti kalastuksenvalvojaksi. Ja vähän siihen malliinhan mies Ääniselle tähystää, että luvattomat kalamiehet häntä huolestuttavat. Muuten Kuusinen liittyy tiiviisti itähämäläiseen Luhangan kuntaan. Ensimmäinen hänen lukuisista vaimoistaan oli Luhangan neitoja. Törmäsin nuoruudessani Luhangan kunnallispolitiikan napamieheen ja esitin hänelle, että kuntaan olisi saatava Otto-Wille Kuusisen patsas. Napamies katsoi minua pitkään mietteliään näköisenä. Mutta luulenpa, että poliittisten suhdanteiden muututtua Petroskoin kaupunki saattaisi hyvinkin lahjoittaa patsaansa Luhankaan, jos vain joku kehtaisi asiaa tiedustella. Itä-Hämeessä törmäsin maalaislegendaan, jonka mukaan Kuusinen olisi sodan jälkeen vieraillut virolaisen kauppiaan sala-asussa nuoruuden maisemissaan. Mieshän yritti tulla viralliselle vierailulle maahamme, mutta hänelle ei myönnetty viisumia vielä 60-luvullakaan. Terijoen hallitus taisi silloin olla jos mahdollista nykyistäkin hallitusta inhotumpi.
|
|
|
Kalastuksenvalvontaa |
16.08.2009, 18:04 |
|
Tuosta kalastuksenvalvonnasta vielä sen verran, että vasta Itä-Hämeessä asuessani ymmärsin, että toisen vesillä kalastaminen oli vakava rikos. Sikäläisen kansanperineetn mukaan sellainen rikos johti helposti jopa aseellisiin konflikteihin. Lain mukaanhan vesialueen haltijalla on oikeus takavarikoida luvattoman kalastajan vehkeet ja sellaista myös tapahtui. Lakia valvottiin vain puoliautomaattiaseita hyväksi käyttäen, konetuliaseiden käytöstä en koskaan kuullut, vaikka kaipa sellaisiakin olisi kovan paikan tullen löytynyt isäntien riihien alta sota-ajan peruina. Itä-Suomessa ei noista kala-aluieden rajoista ole numeroa tehty. Siellä tilaa ja vesiä riittää ja kaskiviljelyn perintöä on sekin, ettei maanomistusoikeus ole yhtä pyhää kuin Länsi-Suomessa. Tosin kyllä kotipuolessakin kalastusta valvottiin riistapoliisien toimesta ja he olivat yleisesti inhottuja. Polkivat säälittä köyhien liian matalat tai tiehäverkkoiset katiskat lyttyyn, ikään kuin niillä asioilla olisi ollut jotain merkitystä. Nykyäänhän katiskat saavat olla miten matalia tai tieheäsilmäisiä tahansa. Maalaislegendan mukaa eräs riistapoliisi olisi Kakkisensalolla otettu kiinni ja pitkä riuku oli työnnetty virka-asun hihoista läpi. Sen jälkeen virkavallan edustaja oli päästetty jatkamaan viran toimitusta. Paikallisen väestön ja virkavallan välistä ristiriitaa kuvastaa hyvin se, että muistan, miten monet mökkiläiset tunsivat myötätuntoa Pihtiputaan Pasasta kohtaan. Hänhän ampui julmasti neljä poliisia samaan kasaan vuonna -69. Myöhemmin kuulin heinolalaiselta työkaveriltani, joka oli ollut samoihin aikoihin Pihtiputaalla, että se viides, vielä ampumatta ollut, poliisi oli tullut mietteliään näköisenä kadulla vastaan ja kertonut, että neljä muuta oli jo tapettu ja että hän oli nyt menossa tutustumaan tilanteeseen. Tuosta kalastuksenvalvonnasta vielä sen verran, että kirjailija Ilmari Kiannon rannassa oli näyttävä plakaatti, jossa luki: ” Vieraat verkkoveneet pois! Akat ammutaan, ukot uitetaan, nuoria nuijalla päähän!”
|
|
|
Pullotusta |
17.08.2009, 21:30 |
|
Nyt on sitten todistettu, että innokas urheiluhenkilö pystyy seuraamaan telkkarista yhtä aikaa eri kanavilta yleisurheilua, koripalloa ja jalkapalloa. Nauhalla olleen Kupsin pelin katsominen ei kunnialla onnistunut ja siirtyy huomiseen. Tällä kertaa huikein urheiluelämys oli se, että Suomen pääosin valkoisista miehistä koostuva joukkue voitti pääosin mustista miehistä koostuvan Ranskan koripallossa. Eilen olin vielä sitä mieltä, että maailmassa on pyrittävä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa ja sen vuoksi mustilla ja valkoisilla roduilla tulisi olla omat juoksumatkat. Onhan myös raviurheilussa kylmä- ja lämminveristen sarjat. Mutta Suomen koripallopojat todistivat äsken , että hyvän tuomarin ja kotikentän avustuksella myös valkoinen mies voi hyvän päivän sattuessa pärjätä jopa koriksessa. Sen sijaan naisten ja miesten sarjajaosta voitaisiin luopua. Mikaela Ingberg oli naisten keihäskarsinnassa ainut, joka heitti kuin naiset ja lupaava sijoitus eli 13. maailman huippujen joukossa sai Mikaelan liikuttumaan ilon kyyneliin. Hämmästyttävä asia kanssakilpailijattarissa oli silmiinpistävän pullottavat lihakset. Tietääkseni naiset saavat treenata voimaa miten paljon vain, mutta lihasten ei pitäisi alkaa pullottamaan. Se on miehille varattu ominaisuus. Uskonkin, että moni Ingbergin kanssakilpailijattarista pystyvät antamaan vaadittavan dopingnäytteen seisailta käsin. Lopuksi korostettakoon sitä, että Suomi on johtavia yleisurheilumaita. Vasta kolmas kisapäivä on menossa ja jo neljä suomalaista on sijoittunut lajeissaan maailman 20 parhaan joukkoon. Se on hyvä saavutus viiden miljoonan asukkaan kansalta, kun ulkomaalaisia on kuitenkin 6,3 miljardia.
|
|
|
Silmämääränämme |
18.08.2009, 21:00 |
|
”Yhteiset isänmaanedut ovat silmämääränämme, Herman Saastamoinen” vakuutetaan kuulema tuon rauniopiipun muistolaatassa. En ota asiaan kantaa, koska kolme vihaista koiraa pysäytti etenemiseni, kun yritin lähestyä rakennelmaa. Vetäydyin paikalta rauhallisesti takaperin pelkoa näyttämättä, kuten kirjoissa opetetaan. Syvänniemen Rullatehtaan piipun löytäminen on vaikeaa. En ainakaan itse havainnut mitään opasteita. Olisikohan muistomerkki yksityisellä maalla eikä omistaja halua turistivirtoja tontilleen. Ehkäpä ne koiratkin oli hankittu sitä silmällä pitäen. Rullatehdas paloi suuren laman aikaan vuonna 1932. En syytä enkä väitä, mutta totean, että niinhän ne puunjalostuslaitokset pyrkivät pulavuosina roihahtelemaan. Hermanni Saastamoisen Syvänniemen rihmarullatehdas edusti aikansa huipputekniikkaa. Siellä tuotettiin silloista hightekkiä, toisin kuin vaikka Leppävirran Oravikosken tehtaalla, jossa tuotantosuunnaksi oli valittu koivukeppien veisto. Mutta ne olivatkin maailman parhaita koivukeppejä, väittävät sikäläiset kotiseutuylpeilijät. Uskon kuvan piipun liittyvän tiiviisti maamme urheiluhistoriaan. Kolehmaisen juoksijaveljekset nimittäin juoksentelivat nuoruudessaan muuraushommissa Karttulan Syvänniemellä, enkä näe mitään estettä sille, etteikö joku näistäkin tiilistä ole ollut olympiavoittajan kourissa. Ja lisäksi vielä maamme kaikkien aikojen kolmanneksi paras jalkapalloilija Aulis Rytkönen on saattanut vallan mainiosta hioa jumalaista pehmeää kosketustaan potkiskelemalla lapsuudessaan nahkakuulaa tuotakin seinää vasten. Kukaan ei ainakaan pysty todistamaan, etteikö näin olisi saattanut olla.
|
|
|
Niskavamma |
19.08.2009, 18:08 |
|
Eilen mainitulla Syvänniemen kylällä toimii erinomaisen vireä kotiseutuhenkisiin aiheisiin keskittynyt kesäteatteri. Eilen mainituissa Kolehmaisen juoksijaveljeksissä olisi aihetta kesäteatterinäytelmään. Saattaa tosin olla, ettei nykyisten raskasruokaisten ja turpearuppisten näyttelijöiden joukosta oikein löydy uskottavia hahmoja kuivankälpeiden kestävyysjuoksijan rooleihin. Kolehmaisiin perehtynyt juoksija-kirjailija Jouni Tossavainen voisi pistää aiheen mietintämyssyynsä. Suomessa on luotu myytti kilteistä ja kunnollisista paimenpoikaveljeksistä, mutta se ei ole koko totuus; kyllä taiteellista särmääkin Kolehmaisista löytyi. Tukholman olympialaisten alla Hannes siirtyi HKV:stä työläisseura Helsingin Jyryyn. Samalla loppuivat myös työt rakennuksilla. Olympiavoittojen jälkeen hänelle tarjottiin paikkaa jonkin viraston vahtimestarina, mutta Hannes ei moista armopalaa huolinut. Hän ilmoitti omaavansa senkaltaisen niskavamman, ettei hän kykene moiseen tehtävään. Sen sijaan hän lähti muuraushommiin Amerikkaan. Tapaus osoittaa, että Hannes Kolehmaisesta löytyi Seppo Rätymäistä, Pauli Nevalamaista tai Matti Nykäsmäistä jätkämäistä ylpeyttä, joka myös kannustaa sankaritekoihin; urheiluliiton herroille pitää tarvittaessa näyttää. Muuten opetellessani lukemaan Savon Sanomien urheilusivuilta, muistan miten 60-luvun alussa TVH:n hätäaputöissä kuntonsa hionut Nevala kieltäytyi hänelle tarjotusta sähkömiehen paikasta ja vakuutti, ettei hän miksikään tolppa-apinaksi rupia. Lisäksi lupaava nuorukainen lupasi heittää keihäässä maailmanennätyksen, jos hänelle annetaan mopedi. Se oli suomalaisen urheilun viattoman amatööriyden aikaa. Muuten Hanneskin joutui myöhemmin kuntouttamaan jäykän niskansa. Mies yritteli Suomeen palaamisensa jälkeen maanviljelijän hommia ja kun se ei luonnistanut, ryhtyi hän urheiluvälinekauppiaaksi yhtä huonolla menestyksellä. Sitten kelpasikin pesti Veikkauksen vahtimestarina. Kaikkein suurin tragedia oli se, että rahavaikeuksissa olleet Kolehmaiset joutuivat lähettämään ainokaisen poikansa takaisin Amerikkaan isovanhempien hoitoon. Sille tielle poika katosikin. Urheiluhistorioitsijat voisivat selvittää, miten pojalle lopulta elämässään kävi.
|
|
|
Melkein meidän mestaruus |
20.08.2009, 16:31 |
|
Ei soinut eilenkään Maamme-laulu kisoissa, virolaisten kansallislauluhan on yhtä kertosäettä lukuunottamatta sama kuin meillä. Vähän siis odottelin kuulevani hyvää musaa, sillä Viron poika Kanter heitti jo keskellä talvea kiekkoa yli 71 metriä ja oli vahva ennakkosuosikki kisassa. Kunnonajoitus oli näköjään mennyt pahasti pieleen jostain merkillisestä syystä. Peruskuntokaudella limppu lensi monta metriä enemmän kuin nyt, kun mies on saanut kaikessa rauhassa herkistellä kesän pääkilpailuun. Suomalaisilla oli kuitenkin melkein oma mies 1500 metrin kilpailussa. Ja tämä melkein oma mies, eli Bahrainin Yusuf Saad Kamel, entiseltä nimeltään kenialainen Gregory Konshellah, voitti maailmanmestaruuden. Koko ajan odotin, että selostajat olisivat kertoneet hänen siteensä Suomeen tai että iltapäivälehdet olisivat repäisseet lööppinsä, mutta ei. Suomalaiset toimittajat ovat sittenkin hienotunteista väkeä ja se on hyvä se. Tuoreen maailmanmestrin isä Billy Konchellah on asunut pitkään Suomessa, hänen äitipuolensa on suomalainen ja hänellä on täällä velipuoli. Isä Billy on kaksinkertainen 800 metrin maailmanmestri 80-90-lukujen vaihteesta ja Wikipedia kertoo miehen juoksu-uran jälkeisestä ajasta seuraavaa: Juoksu-uransa jälkeen Billy Konchellah on suorittanut business-tutkinnon San Diegossa, Yhdysvalloissa, ja asunut Suomessa. Suomessa hänellä on lapsi suomalaisen vaimonsa kanssa[2]. Konchellah opiskeli vuonna 2003 Coventryssa ja alkuvuodesta 2004 häntä vastaan nostettiin syyte raiskauksesta, jonka väitettiin tapahtuneen marraskuussa 2003. Tammikuussa 2005 hänet vapautettiin raiskaussyytteestä mutta tuomittiin epäsiveellisestä toiminnasta. Tutkintovankeuden pitkästä ajasta johtuen hän pääsi vapaaksi, mutta hänet vangittiin saman tien uudestaan ja palautettiin Suomeen, missä häntä odotti syyte kahdesta raiskauksesta.[3] Suomessa Konchellah tuomittiin heinäkuussa 2005 Rovaniemen hovioikeuden päätöksellä 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen Oulussa vuonna 2002 tapahtuneista kahdesta raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja huumausainerikoksesta. Molemmissa raiskaustapauksissa Konchellahin kerrottiin juottaneen uhrinsa puolustuskyvyttömään kuntoon. Lisäksi toinen uhreista oli alle 16-vuotias.[4] Konchellah vapautui vankilasta kesällä 2006. [5]
|
|
|
Rehti urheilijanuorukainen |
21.08.2009, 19:19 |
|
Urheilun seuraaminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Kohta alkaa MM-kisojen korkeushyppy ja siellä on mukana suosikkiurheilijani venäläinen Ivan Ukhov. Viime kesänä muistaakseni Lausannen kisoissa Ivan oli energiajuoman sijaista pakannut urheiluvälinekassiinsa perivenäläisen votkapullon. Tästä videosta ilmenee, miten miehen kilpailusuoritus onnistui http://www.youtube.com/watch?v=oZq-6PL8L6A&feature=related. Muistelen, että Ukhon ylitti 217, pudotti kerran 223:ta ja sen jälkeen nousuhumalaisen toiveikkuudella asetti tavoitteensa peräti 232:en, jota hän yritti kerran ja sen jälkeen valmentaja raahasikin miehen pukuhuoneen puolelle. Hupaisana ja kuvaavana yksityiskohtana seuratkaapa sitä kohtausta, jossa pystymakkurissa notkahteleva Ukhov yrittää keskivahvan humalatilansa vuoksi turhaan riisua verryttelyhousujaan. Sitten kuvaan astelee Ruotsin poika. Rehti urheilija nuorukainen, joka jakauksensa puolesta olisi kelvannut vaikka Suomen kansakoulujen hymypoikapatsaan malliksi ja auttaa vaikeuksiin joutunutta kanssakilpailijaansa vapautumaan housuistaan. Lopulta Ivan Ukhov lähtee hoipertelemaan kohti telineitä ja katsojat saavat pelätä, että mies hyppää superlonpatjan ohi. No, tapaus saa kuitenkin onnellisen lopun eikä rima edes putoa, sillä mies onnistuu tekemään korkeushypyssä harvinaisen limbon. Tässä on maailman urheiluhistorian huikein yksilösuoritus. Ivan Ukhov tuo mieleen toisen venäläissankarin eli presidentti Boris Jeltsinin. Hänkin joskus valtiovierailulla Saksaan oli sen verran heikossa hapessa, että huomatessaan soittokunnan kapellimestarin epäonnistuvan tehtävässään ja orkesterin soittavan jotenkin laahaavasti, meni ja tönäisi heiveröisen tahtipuikkomiehen syrjään ja alkoi itse johtamaan orkesteria pontevasti. Ja Jeltsinin kansansuosio Venäjällä vain kasvoi tempauksen seurauksena. Venäläisissä ja suomalaisissa taitaa olla paljon samaa. Kekkonenkin ryyppäsi ja tappeli aikoinaan, mutta miehen suosio ainakin Savossa sen kun vain nousi, koska olihan hän sentään mies. Muuten pidetään kaikki peukkuja korkeushyppääjä Ivan Ukhoville, jotta hän voittaa maailmanmestaruuden.
|
|
|
Markus Pöyhönen – rehti urheilijanuorukainen |
22.08.2009, 18:00 |
|
Virtsan värisin kirjaimin oli Teksti-TV:n sivuille ilmestynyt, että entisen pikajuoksijan Markus Pöyhösen kotoa on loytynyt kotietsinnässä doping-aineita. Pöyhönen itse kertoo löytäneensä aineet kuntopolkunsa varrelta. En keksi yhtään kappaletta syitä, miksi en miestä uskoisi. Miestä, jolla on Kari-Pekka Kyrön jälkeen maailman rehellisimmät kasvot. Miestä, joka kilpauransa aikana testattiin kymmeniä kertoja ja aina puhtaaksi todettiin. Poliisin suorittama kotietsintä liittyy epäiltyyn kunnianloukkausrikokseen. Ollessani viime talvena parturissa selailin arvovaltaista OHO-lehteä, jossa kerrottiin, että parisuhderiidan päätteeksi Pöyhönen oli käyttänyt silloisesta tyttöystävästään ruminta ilmaisua, jota naisesta voi käyttää. Hiljentykäämme mietiskelemään, mitä luonnehdintaa ex-pikajuoksija käytti ex-tyttöystävästään. Itse olen vaatimattomassa kuluttajansuojeluvirassani oppinut sen, että kielemme kamalin ja rumin sana, johon asuntokauppaasioissa törmää muutaman kerran päivittäin, on ”kosteusvaurio”. Olisiko Markus syyllistynyt sen lausumiseen? Muuten ryhdyn kohta seuraamaan telkkarista huippu-urheilua. Kari-Pekka Kyrö kertoi viime talavena Kuopiossa eräässä yleisötilaisuudessa, että huippu-urheilu on huijausta alusta loppuun. Niinpä on entistäkin mielenkiintoisempaa seurata Berliinin kisatapahtumia, koska ei tarvitse epäillä, että joku puhdas urheilija olisi joukossa sotkemassa tuloksia. Eviläkin hyytyi jo karsintaan.
|
|
|
Tyhjä olo |
23.08.2009, 18:01 |
|
Jotenkin on tyhjä olo. AA-liikkeen mallin mukaisesti pitäisi myös urheiluhulluille perustaa oma järjestö, jossa urheiluongelmaiset voisivat keskustella ongelmistaan ja saada vertaistukea. Eivät pärjänneet Suomen miehet. Toiselta mitalisuosikilta ei onnistunut kengännauhojen sitominen ja toinen sai korvatulehduksen. Jotenkin olivat meikäläiset poikasen oloisia. Kun ulkomaalaiset venyivät niin, että epäilen kiellettyjä lisäaineitsa, niin suomalaiset tekivät vain parhaansa ja katsoivat, mihin se riitti. Näen vain kaksi keinoa maamme yleisurheilun nostamiseksi kansainväliselle tasolle. Hyväksyttävämpi konsti on se, että Suomen miehet suostuvat sukupuolen vaihdokseen. Nytkin monet naistenlajien mitalit menivät miehille. Tutkimusten mukaan suuri osa huippu-urheilijoista on valmis olympiakullan vuoksi ottamaan doping-ainetta, joka aiheuttaa kuoleman kymmenen vuoden sisällä. Sen rinnalla sukupuolen vaihdos on vähemmän dramaattinen asia. Toinen vaihtoehto on se, että talvilajeissa toimitsijakiellossa oleva Kari-Pekka Kyrö palkataan maamma yleisurheiluvalmentajaksi ja hänelle annetaan vapaat mahdollisudet toimia. Kohta olisivat Jamaikan pikajuoksijatkin ihmeissään. Muuten eilen kerroin Markus Pöyhösestä, Suomen toiseksi nopeimmasta miehestä, joka on sotkeutunut johonkin kunnianloukkausjuttuun. Pöyhösen kunniaksi on kerrottava, että maamme nopein mies tuomittiin vähän aikaa sitten naisen pahoinpitelystä. Epäilen, että kohta suomen vastuuntuntoiset vanhemmat tekevät kaikkensa, että nouseva nuoriso saadaan houkuteltua urheilukentiltä olutkapakoihin hyvien ja kehittävien harrastusten pariin.
|
|
|
Karhumäen kenttä |
24.08.2009, 18:01 |
|
Vieläkin on vähän tyhjä olo eilisen pettymyksen jäljiltä, mutta helpottaa ja huvittaa, kun muistelee, miten Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen selostivat v-66 Budabestin EM-kisojen viimeistä lajia eli miesten keihäänheittoa. Siitä piti tulla meille se ainut mitali. Mutta ei tullut. Silloin Pekka alkoi itkeskellen muistelemaan muita kansamme kohtaamia saman kaltaisia vaikeuksia, mm. talvisotaa. Ilmeisesti Pekan ja Paavon maankuulu kiikari oli siinä vaiheessa jo aika tyhjä. Yllä oleva kuva ei liity talvi- vaan jatkosotaan. Kuvassa veturi ajalta, jolloin neuvostokansa kiisi huimaa vauhtia kohti kansantalouden uusia saavutuksia. Taustalla häämöttää komea Karhumäki ja siellä jossakin lähistöllä sijaitsee Karhumäen urheilukenttä, jolla olisi pitänyt käydä viime kesänä tarkistamassa vieläkö siellä seisoo eräs urheilumme merkkipaaluista, mutta käymättä jäi tässä elämässä. Nimittäin Karhumäen kentällä Tapio Rautavaara joskus syksyllä 1943 viskasi koivukeppinsä lukemiin 80,97, eli selvästi yli Yrjö Nikkasen silloisen maailmanennätyksen. Saattoi jopa olla ensimmäinen 80 metrin ylitys ihmiskunnan historiassa. Rautavaaran valmentaja Mikko Kajaani löi tapauksen muistoksi paalun keihään putoamiskohdalle ja maatuskat kentän reunalla sirkuttivat, että ”ylen sie äijä visgoat”.
|
|
|
Hukkumisia |
25.08.2009, 18:52 |
|
Teksti-TV kertoo, että entinen jääkiekkomaajoukkueen tähtihyökkääjä Erkki Laine on löytynyt hukkuneena Ruotsalaisesta, jonka rannalla ex-kotikaupunkini Heinola sijaitsee. Reilu kymmenen vuotta sitten samalla suunnalla hukkui jääkiekkomaajoukkueen entinen tähtipuolustaja Ilpo Koskela, joka vuonna -71 ensimmäisenä suomalaisena valittiin MM-kisojen tähtikentälliseen. Hänetkin löydettiin. Sen sijaan vuonna -83 hukkunutta entistä seiväshyppääjää Valto Oleniusta ei koskaan löydetty. Päijänteen vesistö on Heinolan puolessa sekä syvä että kivinen ja siellä on myös pahoja virtauksia. Olenius oli lahjakas seiväshyppääjä, muistaakseni Helsingin olympialaisissa viides, mutta ennen kaikkea hänet tunnettiin aikoinaan erinomaisena valmentajana, joka nosti suomalaiset seiväsmiehet maailman huipulle. Tosin ensimmäisiä asioita, mitä lapsuudestani muistan, on se, että kylällä ukot puhuivat siitä, kuinka suomalaiset kiinnittivät riman telineisiin pihkan avulla. Ja kylän kakaroiden kanssa kinattiin siitä, kumpi on parempi seiväshyppääjä, Nikula vai Liston. Muuten joskus vuosia sitten työpaikalla puhelin pirahti ja luurista kuului, että ”täällä Nikulan Pentti, terve”. Hän soitteli ihan työasioissa. Hän oli maakuntaliiton miehiä ja keräsi kuntien vaalituloksia. Silloin uskoin johdatukseen, koska juuri vähän ennen olimme työpaikan kahvipöydässä pohtineet suomalaisurheilijoita, jotka ovat voittaneet SM:n täysin erilaisissa lajeissa ja olin keksinyt Pentti Nikulan nimen. Hän voitti aikoinaan myös sokerijuurikkaanharvennuksen Suomen mestaruuden. Onnittelin miestä siitä ja häntä huvitti asia suuresti. Muuten Ruotsalainen on paha ja petollinen järvi. Puhuttiin, että maamme olympiahistorian painavin mieskin (n. 150 kg) putosi hiihtolenkillä yllättävään sulaan virtapaikassa. Mutta niin hän vain nousi painonnostajan voimillaan avannosta sukset jalassa, vaikka monen miehen virta oli painanut niillä main heti jään alle ilman suksiakin.
|
|
|
Meidän vävypoika lähti |
26.08.2009, 18:43 |
|
Raskasta kalustoa |
27.08.2009, 18:47 |
|
Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurin kivinavetta on nykyään yksi keskeisimmistä Karttulan Syvänniemen matkailunähtävyyksistä. Kahtena viime kesänä navetassa on menestyksellä esitetty kansanparantaja Taavetti Hanhinevan toiminnasta kertovaa näytelmää. Hanhineva yritti parantaa varsinkin keuhkotautisia siihen aikaan, jolloin suomalaisia kuoli puolen tunnin välein tuberkuloosiin. Tuskinpa Taavtin menetelmät olivat paljoa tehottomampia kuin virallisen lääketieteen. Penisiliinin keksiminen sitten varmaankin syrjäytti Hanhinevan vaihtoehto-opit. Törmäsin toissapäivänä vanhaan syväniemeläiseen, joka joskus kertoi minulle mielestäni uskomattoman tarinan siitä, että sota-aikaan panssarivaunut olisivat ajelleet kylällä. Edelleenkin hän muisti asian samalla tavalla. Mistään en ole löytänyt asialle virallista vahvistusta ja edelleenkin kummastelen, että millä ihmeellä ja mitä varten sellaiset painavat vehkeet on tuotu kylälle, jossa ei ole rautatietä. Vaikka onhan Syvänniemellä historiallista kokemusta raskaasta kalustosta. 1870-luvulla siellä liikennöi vähän aikaa valtava höyrytraktori, joka saattoi olla maamme ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo. Annikki-nimisen hökötyksen kävi sitten huonosti. Se putosi lautalta Saittajärven pohjaan ja on siellä edelleenkin, vaikka olen sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä jotakin laitteen nostamiseksi matkailunähtävyydeksi. Kyläläiset paheksuivat aikoinaan Annikin masinistien juopottelevaista elämää, mutta korostettakoon jälleen kerran, ettei alkoholilla ollut osuutta Annikin uppoamiseen, vaan onnettomuus johtui siitä, että muudan nuorimies harrasti lauttakuljetuksen aikana seurustelua veturin hytissä neiti Loviisa Airaksisen kanssa kohtalokkain seurauksin.
|
|
|
Patton |
29.08.2009, 19:29 |
|
Palataanpa vielä toissailtaiseen raskaaseen kalustoon. Sain nimittäin luettua tänä vuonna ilmestyneen Antony Beevorsin kirjan Normandia 1944. Halusin selvittää, että oliko amerikkalainen panssarikenraali George Patton niin erikoinen ihminen kuin puhutaan. Mutta Beevor taitaa olla perinteinen brittiläinen herrasmies, joka vaikenee sopimattomina pitämistään asioista. En löytänyt kirjasta vastausta kysymykseen, pitikö Patton todella joukoilleen paljon siteeratun kannustuspuheen ennen H-hetkeä. 60-lukua luotaavasta Kutka-kirjajsesta löytyy käännös Pattonin puheesta, joka lopussa huipentuu seuraaviin ohjeisiin, joilla osittain selitetään myöhempää hippi-aatteen syntyä. ”Jos teihin osuu, te voitte silti vielä taistella. Sekään ei ole paskapuhetta… Joka saatanan miehellä on oma tehtävänsä. Yhdenkään miehen ei pidä ajatella vain itseään vaan myös kaveriaan, joka taistelee hänen vierellään. Me emme halua pelkureita tähän armeijaan. Heidät pitäisi nitistää kuin kärpäset. Jos he jäävät eloon niin he palaavat kotiin ja siittävät lisää pelkureita. Naimatouhut pitää jättää niille jotka taistelevat. Rohkeat miehet siittävät lisää rohkeita miehiä. Painakaa tämä mieleenne miehet! Te ette tiedä, että minä olen täällä… Näytetään niille saatanan saksalaisille. Minä tahdon, että ne saksalaiset kusipäät nousevat takajaloilleen ja ulisevat: ”JEESUS KRISTUS! NYT SE PERKELEEN KOLMAS ARMEIJA JA SE SAATANAN PATTON TULEE TAAS!”” Muuten nykyään työpaikkoja kiertelevät kaiken maailman konsultit vakuuttamassa, miten fantastinen tiimi me oikein olemmekaan. Joskus konsulttina saisi vaihteen vuoksi olla joku Pattonin kaltainen tyyppi, joka voisi opettaa esimiehille kehittämäänsä ihan uudenlaista sikajohtamis-ideologiaa. Kohta Teemalla alkaa atomisodasta kertova elokuva Tohtori Outolempi. Katsokaapa ihmeessä, siinäkin esiintyy muutama tyyppi, joiden esikuvana on kenraali Georg Patton.
|
|
|
Pehmomiehiä |
30.08.2009, 14:25 |
|
Ei ole enää Ruotsi-maaottelukaan niinkuin ennen. Pehmeitä ja kilttejä ovat nykyiset Suomen miehet, verrattuina entisiin tosimiehiin. Samaa asiaa valitteli jo Tapio Rautavaara muistelmissaan 30 vuotta sitten. Esimerkkinä tosimiehestä hän mainitsee keihäänheiton pitkäaikaisen maailmanennätysmiehen Yrjö Nikkasen ja tapauksen vuoden -46 Oslon Em-kisoissa.
Niissä kisoissa Nikkanen jäi yllättäen hopealle. Kilpailun jälkeen silloinen urheilujohtaja Urho Kekkonen naureskeli miehen suoritukselle. Rautavaaralla oli täysi työ estää Nikkasta vetämästä tulevaa presidenttiä turpaan keskellä täpötäyttä stadionia. Siihen olisi saattanut tyssätä Kekkosen nousussa ollut poliittinen ura. Pukukopissa Nikkanen kaivoi esiin punaviinipullon, painoi sen korkin oikean käden pikkusormella sisään. Temppu, jota Rautavaara ei ole nähnyt kenenkään muun pystyvän tekemään.
Luulenpa, ettei nykyajan keihäsmiehistä ole moiseen. En jaksa uskoa, että Tero Pitkämäki painaisi viinipullon korkin sisään pikkusormellaan tai edes olisi valmis vetämään Matti Vanhasta turpaan. Tuo korkinpainajaiskilpailu olisi muuten oivallinen ohjelmanumero Pihtiputaan keihäskarnevaaleille, joissa ainakin muuten pyritään säilyttämään maamme keihäsperinteitä.
|
|
|
Hjk-ikoni |
31.08.2009, 17:59 |
|
Loppujen lopuksi Suomi-Ruotsi maaottelu oli mukava ja inhimillinen tapahtuma. Kun kuulassa kahden maailman johtavan urheilukansan edustajat työntävät parhaimmillaan 18 metriä, heittävät kiekkoa vähän vaille 60 metriä, keihästä enimmillään 80.01 ja kymppi kipitetään puoleen tuntiin, niin väkisinkin syntyy epäilys, että touhu on valtaosin rehtiä. Muutama epäinhimillinen suoritus kisapäivien aikana nähtiin, mutta ne eivät riko kokonaiskuvaa enkä nimiä mainitse. Nyt on palattu 60-luvun tasolle, jolloin ei vielä tunnettu kemiallista sisäruokintaa. Se kuitenkin harmittaa, että valitsin yleisurheilun enkä jalkapalloa. En uskonut näkeväni tässä elämässä sitä päivää, että Kups voittaa Hjk:n, mutta niin vain eilen kävi. Ja Hesarinkin mukaan ihan ansaitusti. Olen sitä mieltä, että kaikki vähänkin tärkeämmät ottelut pitäisi kuvata nettiarkistoon ja halukkaat voisivat kohtuullista korvausta vastaan niitä sieltä katsella. Ainakin ennen Kupsin A-junnujen pelien huippuhetket löytyivät netistä, kiitos maalivahti Joonas Pöntisen isän. Muuten tästä Kupsin kannattajien linkistä löytyy kuva http://banzaiclub.ip-finland.com/viewtopic.php?t=1390 , jossa on draamaa. Entinen Hjk-ikoni Atik Ismail seuraa siinä kentän laidalla eilistä peliä mielenosoituksellisen oloisena Kups-paita päällä. Lienee protesti sille, ettei tämä Eurovaaliehdokas saanut keväällä mainostaa itseään Hjk:n ottelussa. Atik on maamme kaikkien aikojen neljänneksi paras pelaaja. Saattaisi olla paraskin, mutta sairaus esti maailman huipulle nousun. Muistelmissaan mies tunnustaa, että jo amatööriaikoina tuli ryypättyä, mutta ammattilaisvuosista hän ei osaa sanoa, kun ei muista mittään. Mutta nyt mies on omalla alallaan, sillä hän toimii päihdetyöntekijänä Kuopiossa. Ja työsarkaa riittää, koska jo Aapeli totesi romaanissaan, että tuo väkijuomaongelma, se se on melkoinen ongelma tässäkin kaupungissa. Muuten Atikin mielenosoituksen kruunasi se, että oma poika Pele Koljonen teki mielenosoituksellisesti Kupsin voittomaalin isänsä entisen seuran verkkoon.
|
|
|
Viimeinen kesä |
01.09.2009, 18:33 |
|
Tämä kuva on ajankohtainen. Siinä on joukko Kärkkäälän miehiä ryhmäkuvssa Kannaksen suurten sotaharjoitusten aikaan elokuun 5.-12. 1939. Muistelen Pöngän Veikon kertoneen, että kuva on napattu Utissa. Muutamalle kuvan miehistä tämä kesä taisi jäädä viimeiseksi. Korholan Yrjö Korhosen ja Pöngän Niilo Matilaisen tunnistan, mutta keitäpä ovat muut. Osaako joku kertoa? Muistelen isäni kertoneen, että tasan 70 vuotta sitten 1.9.1939, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan, Korholassa oli puintitalkoot. Talkoosauna oli lämmitetty niin kuumaksi ettei miesporukassa kenelläkään enää ollut puhehaluja. Sitten Korholan Yrjö oli lausunut: ”On tyyntä nyt, ei tuule nyt, kun tuuli nyt, on tyyntynyt”. Lienee muuten rautalampilaisen papin pojan Pallen sen ajan iskelmäsanoitus, jonka sävel on jäänyt minulle vieraaksi.
|
|
|
Oi muistatkos Emma |
02.09.2009, 18:06 |
|
”Keskustas` on tori Kuopion, siellä tavaroo jos jonniinlaista on” sanotaan laulussa ja tosiaankin viikonlopun rompetorilla oli myytävänä jopa tämä Emma-pikakivääri, jonka kuva tavallaan liittyy eiliseen maailmansotateemaan. En ostanut Emmaa, vaikka kyllähän Kuopiokin alkaa olla niin rauhaton kaupunki, että tuo vehje kainalossa saattaisi olla ihan perusteltua liikkua varsinkin iltaisin puistoissa. Paljon puhutaan Venäjän-Karjalan miesten alkoholiongelmasta, mutta viimekesäisellä pitkällä Karjalan kierroksellani en nähnyt yhteensä niin paljoa juopuneita kuin mitä Kuopion torilla yhtenä viikonloppuiltana. Muuten sotahistoriasta vielä sen verran, että noita venäläisiä sotasaalis-Emmoja oli sodan jälkeen maaamme puolustusvoimilla puolta enemmän kuin kotimaisia Lahti-Salorantoja. Pitäisi selvittää, että saatiinko niitä myös saksalaisilta, vai oliko ne kaikki tosiaan omia sotasaaliita.
|
|
|
Kolme veljestä |
03.09.2009, 17:39 |
|
Ja pysytään edelleen eilisessä aihepiirissä. Oli erittäin epätodennäköistä, että tästä kuvasta ilmenevä tragedia kohtasi jotakuta suomalaista perhettä viime sodan aikana, mutta kuitenkin on erittäin todennäköistä, että Kuopion kokoisen kaupungin sotilashautausmaalta löytyy ainakin yksi tälläinen paikka hiljaiselle hetkelle. Muistelen, että suomalainen sotilas palasi 87 %:n todennäköisyydellä hengissä sotareissulta, joten kolmen veljeksen kuoleman todennäköisyys oli ehkä prosentin luokkaa. Löysin kuvan haudat pari viikkoa sitten, kun kaupungissa järjestettiin jo perinteiseksi muodostunut opastettu tutustumisretki keskustan hautausmaalle. Perinteiseen tapaan osanottajia oli paljon. Kuopio on sikäli hyvä kaupunki, että mikä tahansa tilaisuus houkuttelee väkeä kukkuramitoin paikalle. Savolaiset ovat tunnetusti uteliaisuuteen taipuvaisia. Kuopion hautausmaat ovat mielenkiintoisiasia paikkoja ennen kaikkea siksi, että täällä lepää paljon maamme tieteen ja taiteen merkkihenkilöitä. Selityksenä tälle ilmiölle on se, että täällä sijaitsee suuri ja maankuulu Niuvaniemen mielisairaala .
|
|
|
Talkootoimintaa |
05.09.2009, 07:39 |
|
Jo perinteiseksi muodostunut Kuopion kirjakantti-tapahtuma käynnistyi. Kirjallisuudentutkija Pekka Tarkka kertoili Joel Lehtosesta, joka kytkeytyy jonkin verran myös tähän kaupunkiin. Minusta Lehtonen on Suomen kirjallisuuden ykkönen. Asiantuntijoiden mukaan Volter Kilven Alastalon salissa on vielä paras suomalainen romaani, mutta veikkaan, että Joel Lehtosen Putkinotko tulee sen vielä syrjäyttämään. Ja korostan, että kaikki, jotka Suomessa ovat yleensä jotain lukeneet, ovat varmasti lukeneet myös Putkinotkon, mutta ketään Alastalon ahmijaa en ole tavannut. Joel Lehtonen oli yksi sääminkäläisen piian aviottomista lapsista. Tällä oli niitä muitakin. Lehtosen äitiä voi varmaan luonnehtia vapaamieliseksi naiseksi, mutta hänestä on luultavasti käytetty myös kansanomaisempaa nimitystä. Kirjallisuuden professori Tarkiainen oli kuulema sitä mieltä, että Lehtosella täytyy olla säätyläisgeenejä; tavallisen rahvaan lapsi ei voi olla sellainen lahjakkuus. Hän epäili Lehtosen isäksi kuopiolaisen pankinjohtaja Walleniuksen poikaa. Mikäpä siinä, tässä suvussa oli paljon kirjallista lahjakkuutta. Hieno eräkirjailija Martti Wallenius oli samaa sukua. Nuorempana Wallenius toimi myös kenraalina, mutta sai potkut, kun muilutti presidentin ja alkoi sitten elättää itsensä kirjoittamalla ja se on hyvä se. Joel Lehtosen kotikylän Säämingin Haukiniemen kyläläiset ovat jyrkästi erimieltä professori Tarkiaisen kanssa. Heidän mielestään Walleniusta ei tarvittu, vaan kirjailijanero Joel Lehtonen on yksinomaan Haukiniemen kyläläisten toimesta siitetty.
|
|
|
Tyyri |
05.09.2009, 19:11 |
|
Kirjallisuus edistää maailmanmenon ymmärtämistä. Eilen Kirjakantin tilaisuudessa puhuttiin edesmenneestä Savon Sanomien kolumnistista Jouko Tyyristä. Hän oli huomattava toisinajattelija Kekkosen kauden loppuvuosina. Eräs hänen suurista viisauksistaan oli se, että maantietellisistä ja ilmastollisista syistä johtuen jalkapallo ei tule Suomessa menestymään. Niinpä hän ehdotti, että Kuopion Keskuskenttä rakennetaan täyteen tornitaloja. Tyyrin mielipiteet muistuivat äskeisen Azerbaidzan-Suomi ottelun aikana. Muistelen, että Azerbaidzania pidettiin ennen ottelua maailman huonoimpana jalkapallomaana, joka ei ole vielä tehnyt otteluissaan yhtään maalia puhumattakaan, että olisi voittanut jonkun pelin. Mutta äsken se oli lähellä. Samalla Suomi olisi vankistanut asemiaan jalkapallomaiden häntäpään valvojana. Onneksi voitettiin. Ollaan ehkä vain toiseksi huonoimpia. Eikä Kuopio ole maailman toiseksi huonoimman jalkapallomaan huonoin jalkapallokaupunki, vaan ehkä toiseksi huonoin. Olin päivällä seuraamassa Kupsin ja Ropsin A-junnujen pelin ja siinä vaiheessa, kun Kups johti kenttätapahtumiin nähden ansaitusti ja ratkaisevan tuntuisesti 7-0, jouduin poistumaan Lasse Lehtisen tilaisuuteen. Hän on juuri julkonut 31. kirjansa. Minulla oli paljon kysyttävää Lehtiseltä.
|
|
|
Rasvamaksa |
06.09.2009, 18:45 |
|
Välirauhan aikana Suomessa järjestettiin keräys, jolla kansalaisten lahjoittamilla kultasomuksilla pyrittiin hankkimaan lentokoneita armeijalle. Lahjoittajat saivat tilalle rautasomukset, joissa oli joko hakaristi- tai ruusukekuvio. Itselläni on jostain syystä ruusukevaihtoehdot. Lasse Lehtinen kertoi viime syksynä ilmestyneessä romaanissaan Siivetönnä en voi lentää, että sormukset sulatti harkoiksi eräs kuopiolainen kultaseppä ja pian tämän jälkeen alettiin kaupungissa huhuta, että kyseinen kultaseppä olisi rakennuttanut keskustaan ison kivitalon. Tämä ei ole ainut kummallisuus kultasormuskeräyksessä. Lahjoituksilla ei nimittäin ostettu yhtään hävittäjää, vaan varat sijoitettiin Sveitsin pankkiin mahdollisen tulevan pakolaishallituksen toiminnan rahoittamiseksi, joka tietysti oikein olikin. Eilen minulla oli tilaisuus kysyä kirjailija Lehtiseltä, että mikäs kuopiolainen kivitalo on sormusrahoilla rakennettu. Lehtinen ei suostunut paljastamaan tietojaan, vaan kertoi, että kysymyksessä oli pelkkä pahansuopainen juoru. Mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, että kyllä jonkun Kuopion kivitalon seinään olisi saatava pronssilaatta tapauksen muistoksi. Harmitti, ettei minulla ollut tilaisuutta kysyä vielä sitä, että oliko Lahtisen muistelmateoksessa nimeltään Luotettavat muistelmani, kerrottu tapaus SKDL:n iisalmelaisesta kansanedustajasta Veikko Rytkösestä täysin luotettava. Kerran Rytkönen oli parlamentaarisen valtuuskunnan jäsenenä Pohjois-Koreassa. Siellä suomalaisille tuli tilaisuus tavata myös Suuri Johtaja Kim Il Jong. Mutta ennen kuin he pääsivät kättelemään Suurta Johtajaa, valtuuskunnan jäsenet joutuivat perusteelliseen lääkärintarkastukseen. Eräs valkotakki, joka oli painelemassa kansanedustaja Rytkösen maksan seutua, muuttui äkkiä mietteliään näköiseksi ja hälyytti paikalle koko lääkärikomission. Sitten suuri joukko pieniä valkotakkisia miehiä paineli tutkittavan maksaa huolestuneen oloisina. Mutta yläsavolaisen kansanedustaja Veikko Rytkösen ilme ei värähtänytkään.
|
|
|
Priorisointia |
07.09.2009, 18:48 |
|
Eilen piti priorisoida asioita. Kirjakantin tärkein tilaisuus jäi väliin, koska sorruin katsomaan jääkiekko-ottelua. On harvinaista herkkua, kun Suomi murskaa Ruotsin. Urheilussahan ei ole tärkeintä voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen. Sellaisia tapahtumia nähtiin eilen peräti kaksi kappaletta. Merkillinen kansallissielutieteellinen ilmiö on se, että kun ruotsalainen tulee vastaan, niin meikäläinen käy kimppuun hullunkiilto silmissä ja yleensä voittaa parempansa. Niin kävi eilen jääkiekossa, kun vastassa oli Ruotsi. Mutta lentopallossa ei niin käynyt, kun vastassa oli Venäjä. Venäjän lentopallomaajoukkue oli ollut männä viikolla hätää kärsimässä sekä Viroa että Hollantia vastaan, jotka molemmat ovat Suomea huonompia joukkueita. Mutta kun meikäläiset pelasivat itäistä naapuria vastaan, ei kentällä nähty minkäänlaista yritystä. Suomalaiset olivat jo etukäteen päättäneet, ettei niille mitään voi, kyllä ne jyrää meitin. Varmaan kannaksen suurhyökkäyksen muisto on kansallisessa alitajunnassamme ja niin meidät taas jyrättiin. Olivatkohan venäläisten riveissä samat pelaajat, jotka kävivät minulle jonkun täysin tuntemattoman siperialaisporukan väreissä viime talvena Kuopio-hallilla pelaamassa Sampoa vastaan. Miehet olivat järkiään noin 210 cm pitkiä ja vantteria. Iskulyönnit olivat sellaisia, että olin päätykatsomossa jo ottamassa silmälasit piiloon taskuuni, kun pelkäsin niiden hajoavan, kalliiden 42 euron lasien. Muistanpa muuten käsipallon EM-loppuottelun noin kymmenen vuoden takaa. Kaksi sekunttia ennen loppua Venäjä johti Ruotsia vastaan maalilla, Ruotsi tasoitti viime sekunnilla. Seurasi jatkoaika, jonka viimeisillä sekunneilla Ruotsi tasoitti pelin. Seurasi lisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla Ruotsi taas tasoitti. Lopuksi tietenkin seurasi lisälisäjatkoaika, jonka viimeisellä sekunnilla läntiset Hannu Hanhet sitten tietenkin tekivät voittomaalin, vaikka kaikkien suomalaisten sympatiat olivat varauksetta piskuisten Venäjän poikien puolella.
|
|
