Perjantai 19. tammikuuta 2024

Kun Valtiollisen poliisin sota-ajan arkistot avautuivat parikymmentä vuotta sitten, kävin kotiseutuhistoriasta kiinnostuneena tutkimassa Martti Koivistoiseen ja Irja Jalkaseen liittyviä papereita Valtion arkistossa. Niissä papereissa olisi erinomainen lähde jollekulle kirjailijalle, joka haaveilee Tieto-Finlandiasta ja hyvän elokuvankin niiden pohjalta saisi.

Papereista kävi ilmi, että vaikka Helsingin ilmatorjunnan ammusvaraston räjäytyksessä ei suuria vahinkoja syntynyt, koska kranaateissa ei ollut sytyttimiä ja vaikka Karkkilan rautatiesilta ei romahtanut, niin jossain Pohjanmaalla, olisiko ollut Ilmajoella, oli räjähtänyt ammusvarikko.

Joku kuulusteltu kertoi, että paikkakunnalla oli liikkunut niihin aikoihin kaksi epäilyttävää painijan näköistä miestä, jotka saattoivat olla Veikko Pöysti ja Martti Koivistoinen. Sikäli asiassa voi olla perääkin, että Pöystin sukulaisia oli evakossa Pohjanmaalla. Räjähdyksen syy ei koskaan selvinnyt, koska epäilyt ammuttiin pian tapauksen jälkeen.

Martti Koivistoinen etsintäkuulutettiin radiossa heti sen jälkeen, kun hän oli ampunut poliiseja ja jo seuraavana päivänä eräs Helsingissä Limingantiellä asunut pikkutyttö ilmoitti poliisille naapuriin tulleesta epäilyttävästä miehestä. Poliisit menivätkin ilmoituksen perusteella Martti Koivistoisen tyttöystävän Hilja Saxin asunnolle, josta etsintäkuulutettu tavoitettiinkin ja häntä ammuttiin heti viisi kertaa, mutta jostain ihmeen syystä hän ei kuollutkaan, vaan hänet toimitettiin sairaalaan.

Leikkauspöydällä Valpon tutkija Gunnar Seeve kuulusteli häntä ja ilmeisesti yritti saada selville Veikko Pöystin piilopaikan. Ilmeisesti Koivistoinen ei sitä paljastanut, mutta tarinan mukaan tyttöystävä Hilja Sax sen kertoi, kun hänelle luvattiin, että hänen poikaystävänsä jätetään eloon, mikäli Pöysti saadaan kiinni.

Poikaystävää ei kuitenkaan jätetty eloon, vaan hänet tuomittiin sotaylioikeudessa kuolemaan ja ammuttiin 16.2.1943 Helsingin lääninvankilan sisäpihalla. Kuulustelija Gunnar Seeve oli seuraamassa tapahtumaa ja kirjoitti siitä pikkutarkan ja vaikuttavan raportin, josta mm. kävi ilmi, että hän punnitsi tarkkaan ammuttavien verenkin.

Aiemmin oli ammuttu Koivistoisen urheilukaveri Urho Kaipainen, molemmat miehet olivat viipurilaisen urheiluseura Talikkalan Tovereiden kasvatteja, ja Seeve ihmetteli raportissaan sitä, että Kaipaisesta vuosi paljon enemmän verta kuin Koivistoisesta. Syynä lienee ollut se, että Kaipainen oli niin iso mies, että hänen arkkuun mahduttamisensa oli hankalaa. Ammuttava Kaipainen oli ehdottanutkin ennen teloitustaan arkkuun tutustuessaan, että hänet voisi yrittää sijoittaa siihen kyljelleen.

Myöskään teloitusryhmän edessä Kansainvälistä laulaneen Koivistoisen laulutaito ei miellyttänyt Seeveä, joka ei tiennyt, että laulaja oli musikaalisesti lahjakasta sukua, koska tämän veljenpoikaa Eero Koivistoista pidetään lahjakkaimpana valkoihoisena jazz-muusikkona.

Valtion arkistossa luin Martti Koivistoisen ampumistaan odotelleen laatimat kirjeet, jotka todistavat melkoisesta kirjallisesta lahjakkuudesta. Hänen veljensä Eino Koivistoinen oli tuottelias kirjailija, jonka teos Siivetön enkeli kertoo Viipurin Talikkalan kaupunginosan hirmuisista tapahtumista keväällä 1918, jotka tapahtumat selittävät sen, miksi työläisurheiluseura Talikkalan toverit taisi olla enemmänkin vakoilu- ja sabotaasiorganisaatio.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Koivistoinen

 Kuten joskus aiemminkin olen kertonut, niin Sven Oskar Lindgren, joka haulikolla uhaten ja varoituslaukauksia ampuen otti kiinni kaksinkertaisen pistooliammunnan olympiavoittaja Pentti Linnosvuon, oli itsekin erinomainen pyssymies. Hän oli eri kiväärilajeissa voittanut peräti yhdeksän maailmanmestaruutta.

Jatkosodan alussa Lindgren toimi Ässä-rykmentissä komppanianpäällikkönä ja kerran hän järjesti komppanialleen ampumakilpailun. Lindgren lupasi sille, joka hänet kisassa voittaa palkinnoksi viikon loman.

Kilpailu todisti, että onnella Lindgren ei ollut maailmanmestaruuksiaan saavuttanut, koska hän ampui peräti 98 pistettä. Tosin sittemmin Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtajana toiminut kersantti Aarne Saarinen ampui täydet 100 ja tämän vuoksi komppanian päällikkö muutti tulosten julkistamisen jälkeen kisan sääntöjä ja hän antoikin Saariselle luvatun viikon loman sijasta kahden viikon loman.

Erikoista Aarne Saarisen sotilasurassa on se, että hän oli sekä talvi- että jatkosodassa rintamalla eikä turvasäilössä, joiksi maamme keskitysleirejä jostain syystä kutsuttiin. Nimittäin tammikuun alussa 1942 Saarisen Helsingin asunnosta poliisit tavoittivat erittäin etsityn terroristiksi kutsutun Martti Koivistoisen, jota epäiltiin ainakin kahdesta pommiattentaatista. Toinen pommeista räjähti Helsingin ilmatorjunnan ammusvarastolla ja toinen eräällä rautatiesillalla Karkkilassa.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että vaikka etsintäkuulutuksessa Koivistoista nimitettiin terroristiksi, niin jos Tali-Ihantalan taistelu olisi päättynyt toisin, niin Martti Koivistoista olisi sodan jälkeen pidetty vapaustaistelijana ja hänelle olisi pystytetty patsaita. Levittämissään lentolehtisissä Helsingissä jatkosodan aikana toiminut vastarintaryhmä korosti taistelevansa nimenomaan fasismia vastaan. Hämmästyttävän moni noista vastarintamiehistä oli Karjalasta.

Martti Koivistoinen järjesteli noita pommiattentaatteja yhdessä Veikko Pöystin kanssa, joka kytkeytyy Tieto-Finladian voittaneeseen kirjaan Minne katosi Antti Järvi? sikäli, että Antti Järvi oli ilmeisesti Veikko Pöystin ns. napalanko, koska Pöystin Lahdenpohjassa asuneella vaimolla oli ilmeisesti ns. suhde Antti Järven kanssa.

Käkisalmessa varttunut Veikko Pöysti oli sen sijaan tavallaan suonenjokelaisten vävypoika, koska hänen 19-vuotias avovaimonsa Irja Jalkanen oli muuttanut Helsinkiin Suonenjoelta. Myös Martti Koivistoisen sukujuuret kiertyvät tietysti Suonenjoen Kärkkäälän kylälle, vaikka hän olikin kasvanut Viipurissa.

Poliisit epäonnistuivat Koivistoisen pidättämisessä, koska tämä oli kätkenyt pistoolin saappaan varteensa ja ampui sillä kolmea poliisia, joista yksi kuoli. Sen jälkeen hän katosi Johanneksen kirkon puistikkoon.

Siitä, mitä sitten tapahtui, voi lukea vaikkapa Jukka Rislakin kirjasta Maan alla: https://www.adlibris.com/fi/e-kirja/maan-alla-vakoilua-vastarintaa-ja-urkintaa-suomessa-1941-1944-9788726886337

Tähdet kertovat komisario Palmu-elokuva olisi varmasti myynyt paremmin, jos siihen olisi otettu housut kinttuihin-kohtaus. Nimittäin tuo elokuvan majuri Carl Gustaf Vadenblickin esikuva S. O. Lindgren oli juuri opittu tuntemaan kansan keskuudessa hellittelynimellä ”Housut kinttuihin”-everstiluutnantti.

Hellittelynimen taustalla on yleistä huomiota herättänyt tapaus, jossa Lindgren otti haulikolla uhaten kiinni salametsästyksestä epäilemänsä pistooliammunnan olympiavoittaja Pentti Linnosvuon ja tämän kaksi kaveria, jotka jänismetsällä ollessaan eksyivät everstiluutnantti Lindgrenin metsästysmaille.

Kiinniottoa tehostettiin ampumalla varoituslaukauksia ja kiinniotettujen mahdollinen pako estettiin vaatimalla, että heidän tuli laskea housut kinttuihin, jota vaatimusta tehostettiin varoituslaukauksella. Melkoisen hupaisa kohtaus edellä kerrotusta olisi saatu Palmu-elokuvaankin, jos komisario Palmu, murharyhmän päällikkö tuomari Virta ja ylietsivä Kokki olisi siinä marssitettu haulikolla uhaten housut kintuissa poliisilaitokselle.

Aiheetta Lindgren ei jänismiehiä pidättänyt, sillä Porvoon kihlakunnan oikeudessa Pentti Linnosvuo sai laittomasta metsästyksestä ja toisen irtaimen omaisuuden luvattomasta käyttämisestä 6 000 markan sakot. Hänen metsästyskaverinaan olleille maanviljelijälle langetettiin 5 000 markan ja opiskelijalle 3 500 markan sakot.

Kiinniottaja Lindgrenin tuomio oli kovempi, sillä Porvoon kihlakunnanoikeus tuomitsi Lindgrenin seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen ja 10 000 markan sakkoihin muun muassa yksinteoin tehdyistä ampuma-aseen varomattomasta pitelemisestä, aseen nostamisesta kolmea henkilöä vastaan, laittomasta kiinniotosta, pakottamisesta ja solvauksesta.

Edellä kerrottu tapaus palauttaa mieleeni sen, että kerran Heinolassa eräs vääpeli evp. otti pistoolilla uhaten kiinni pikkupojat, jotka olivat varkaisilla hänen omistamallaan omenapuulla ja sen jälkeen edelleenkin pistoolilla uhaten marssitti heidät poliisilaitokselle. Omenavarkauden yrityksestä selvittiin sakoilla, jotka tuomittiin laittomaan uhkaukseen syyllistyneelle evp. vääpelille.

Houstut kinttuihin tapauksesta enemmän tässä: https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000008636267.html

Komisario Palmu-sarjan ensimmäinen elokuva Komisario Palmun erehdys on erinomainen, seuraava osa Kaasua komisario Palmu ihan hyvä, mutta kolmas osa Tähdet kertovat komisario Palmu on vain välttävä ja viimeinen osa Vodkaa komisario Palmu, jota eilen ei näytetty, onkin sitten jo ihan Junttilan tuvan seinäkoriste.

Eilen nähdyn Tähdet kertovat komisario Palmun majuri Carl Gustaf Vadenblickin esikuvan kerrotaan olleen everstiluutnantti Sven Oskar Lindgrenin, joka oli sota-aikana hullun rohkea upseeri, joka talvisota- aikaan esimerkiksi eräässä paniikkitilanteessa esti esikuntansa karkuun lähdön konepistoolilla uhaten. Sodan jälkeen Lindgren nousi ongelmiin ammuttuaan liian kiriherkäksi epäilleensä sotamies Eemil Hytin kesän -44 kaaoksessa.

Tarkempaa tietoa Hytin tapauksesta löytyy Jussi Kuoppalan toimittamasta kirjasta Sotapapit kovan ajan koulussa. Jussi Kuoppala kytkeytyy Suonenjoelle sikäli, että hänen samanniminen sukulaismiehensä oli minunkin opettajanani keskikoulussa. Hytin tapausta läheltä seurannut sotapappi Ano Kauppinen kertoo kirjan sivuilla 65 – 66 seuraavaa.

”Kovassa taistelun tuoksinassa eräs pataljoona tai osa siitä joutui pakokauhun valtaan. Pataljoonan komentajana oli majuri S. O. Lindgren, sittemmin everstiluutnantti ja pakenevien joukossa mm. sotamies Eemil Hytti. Kun taistelu oli hiljentynyt, komentajan lähetti Olavi Liisanantti sai tehtävän ilmoittaa palaamisesta takaisin vitjaan. Kaikki muut paitsi Eemil Hytti menivät. Tämä oli jo kerinnyt panna sökörömpsänsä tulelle ja lupasi mennä heti sökönsä juotuaan. Komentajan käskystä tämä mies haettiin komentajan eteen, ja siinä tapahtui se, mitä ei olisi saanut koskaan tapahtua. S. O. Lindgren ampui miestä vatsaan, ja kun mies vielä sen jälkeen rukoili armoa, sitä ei tullut, vaan komentaja ampui kuolettavasti päähän. Takana todistajina seisoivat luutnantti Jussi Grönholm ja alikersantti Olavi Liisanantti. Lähettini sai komentajalta tehtävän kätkeä tuon ruumiin risukasaan. Lähetini tuli kauhuissaan luokseni ja kertoi tapauksen. Nyt alkoi minun vuoroni ja tarvitsin sitä rohkeutta, jonka olin kuin lahjana saanut juhannusyönä 1942.

Ruumis haettiin yön pimeydessä purilailla pois vihollispartioiden ahdistellessa. Yön miettimisen jälkeen tein viralliset ilmoitukset ja esitin myös toivomuksen, että ruumis haudattaisiin sankarihautaan. Näin ei kuitenkaan tehty, en tiedä miksi, vaan hänen jäännöksensä on viety Lappeenrannan siviilihautausmaahan. Tekoa ei hyväksynyt kukaan. Minun tehtäväkseni tuli lähteä prikaatin komentajan, eversti Ekmanin luokse. Menin ja pyysin häntä siirtämään S. O. Lindgrenin muihin tehtäviin. Jouduin käymään kaksikin kertaa. Vuorokauden kuluttua hän ilmoitti minulle, että S. O. Lindgren on siirretty Ilomantsin koulutuskeskukseen. Näin tämä asia oli ratkaistu, mutta nyt alkoikin ikään kuin kolmas vaihe.”

Hytin ampumistapausta käsiteltiin oikeudessa sodan jälkeen parikymmentä vuotta, koska juttu eteni korkeimpaan oikeuteen asti. Korkeimman oikeuden papereista asiasta saa hieman toisenlaisen kuvan kuin edellä mainitusta kirjasta. Lindgren ei saanut teostaan tuomiota. Hytin leski sai sikäli oikeutta, että hänelle myönnettiin leskeneläke puolitettuna.

Lisätietoa Sven Oskar Lindgrenistä löytyy tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Oskar_Lindgren

Tulipa taas noin 20. kerran lepopäivän ratoksi katsottua mielestäni maailman paras elokuva Komisario Palmun erehdys, jonka Suomen elokuvakriitikot ovat valinneet tosin vain maamme parhaaksi elokuvaksi ja jonka kohtaus, jossa maamme elokuvahistorian paras näyttelijä Leo Jokela laulaa pikkuhönössä iskusävelmät Tummat silmät, on valittu maamme elokuvahistorian hauskimmaksi kohtaukseksi.

En tässä malta olla korostamatta sitä, että itsekin saatan olla ainakin sinapinsiemenen murto-osan verran sukua Leo Jokelalle, sillä eräässä Kiven hakatut-kirjasarjan osassa näyttelijän epäillään olevan suonenjokelaisen suksivoidetehtailija Esa Rossin jälkeläisiä. Tosin eräs Rossin suvun edustaja, jota kuulustelin Jokelan isyyskysymyksestä, kiisti tiedon jyrkästi. Myöskään Leo Jokelan elämänkertakirja jättää vahvistamatta asian.

Mikäli Leo Jokela olisikin Rossin sukua, niin sitten Komisario Palmu-elokuvat liittyvät tavallaan sekä Kärkkäälän kulttuuri- että rikoshistoriaan. Nimittäin joulun aatonaattona vuonna 1881 ryöstömurhattiin Kakkisenjärven rannalla sijainneessa mökissään Aatami Rossi, jonka erään sukututkijan mukaan oli Maria Mikontytär Koivistoisen ja Juho Rossin poika ja hänen vaimonsa Ulla os. Jalkanen. Murhattujen suvut liittyvät käsittääkseni rikoshistorian lisäksi myös maamme kulttuurihistoriaan. Murhaa ei ole vieläkään saatu selvitettyä, mutta jatkan edelleen sitkeästi tapauksen tutkintaa.

Kun maamme lehdistö näyttävästi uutisoi Kakkisen murhatapauksesta, uutisissa kerrottiin, että tapaus sattui Suonenjoen Kärkkäälässä Vehmaan tilalla. Tutkimuksissani olen saanut selville, että uutinen on oikea, koska Vehmaan tila ulottui aikoinaan Kakkisen rantaan asti, vaikka itse talo sijaitseekin kymmenen kilometrin päässä. Vehmaan talo on siis ollut laskujeni mukaan aikoinaan tuhansien hehtaarien tila.

Lienee ollut niin, että kun isonvihan jälkeen kolme Koivistoinen-nimistä inkeriläississiä muutti Kärkkäälään, kylä oli autio ja tyhjä, eivätkä sen erämaat olleet hinnankiroissa. Ainakin hyvän tarinan mukaan Suonenjoen, Karttulan ja Leppävirran rajaamalta satojen neliökilometrien suuruiselta alueelta olisi ostettu iso tila, joka lienee ollut Satulamäki todella pilahinnalla, eli se olisi maksanut kulin suolaa ja koirannahkarukkaset. Kuli on nykyisten painomittojen mukaan 147,4 kg.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia:

https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=ummat+silm%C3%A4t%2C+leo+jokela#fpstate=ive&vld=cid:7d767e88,vid:Vk-FfazSclU,st:0

 Internetin avulla löysin ajo-ohjeen Murheenristiltä Tereshkovin patsaalle ja seuraavalla etsintäkerralla sen sitten löydän, vaikkakin pahaa pelkään, etten tässä elämässä enää uskalla itärajaa ylittää. Tarkka reitti on tässä jollekulle asiasta kiinnostuneelle satunnaiselle matkailijalle:
– Aja 1000 metriä Loimolan suuntaan Lemetin isosta risteyksestä, jolla tarkoitan uuden tien risteystä.
– Kilometrin päässä, sinisen ”5 km” -merkin kohdalta lähtee vasempaan pieni ajotie. Sitä voit ajaa tavallisella henkilöautolla.
– Käänny siis vasempaan ja etene 120 metriä pientä ajotietä, ja vastaan tulee punaisesta kivestä veistetty Tereshkovin muistomerkki.

Meillä suomalaisilla ja venäläisillä on hyvin samanlainen huumorintaju, joka poikkeaa täysin vaikkapa ruotsalaisten huumorintajusta. Niinpä suomalaisia ja venäläisiä naurattaa esimerkiksi se, että itänaapurin kosmonauteilla on ollut vakiintunut tapa juuri ennen reissuun lähtöä käydä kusaisemassa erään Baikonurin tammen juurella. Ruotsalaisia tämä sivistymätön tapa ei uskoakseni naurata ollenkaan.

Edellä kuvatulla tavalla ovat neuvostokosmonautit kunnioittaneet ensimmäistä avaruudessa käynyttä ihmislajin edustajaa Juri Gagarinia, joka myös kävi typettämässä samaa puuta ennen lähtöään historialliselle ihmisen ensimmäiselle avaruuslennolle. Täyttä varmuutta minulla ei kuitenkaan ole siitä, että kunnioittiko myös kenraalimajuritar Valentina Terskhova samalla tavalla Gagarinin muistoa.

Yritin Netistä löytää sitä vähemmän tunnettua valokuvaa Gagarinista, jonka muistelen nähneeni 60-luvun alun Viikko-lehdestä. Nimittäin kun ihmiskunnan silloinen suurin sankari vieraili ensilentonsa jälkeen Suomessa, ikuistettiin hänet oksentamassa tienpenkalla.

Niin kummallista kuin se olikin, niin huimapäinen avaruuslentäjä kärsi pahasta matkapahoinvoinnista, mikäli hän joutui raketin sijasta istumaan linja-auton kyytiin. Kuvaa tapauksesta en löydä, mutta tämä Hämeen Sanomien juttu vahvistaa muistikuvani oikeellisuuden: https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/51

Olen käynyt kaksi kertaa Murheenristillä ja etsinyt sen lähistöltä turhaan panssarikersantti Vladimir Tereshkovin hautaa sitä löytämättä, mutta kyllä se siellä jossakin on. Itse Vladimir Tereshkov on meille suomalaisille tuntematon, mutta hänen tyttärensä oli sen sijaan aikoinaan kenties hetken aikaa maailman kuuluisin nainen Marilyn Monroen ohella.

Valentina Vladimirovna Tereshkova on maailman ensimmäinen nainen avaruudessa, jossa hän kävi Vostok 6 -lennolla 16.–19. kesäkuuta 1963. Myöhemmin hän on toiminut ilmavoimien lentäjänä ja ottanut osaa politiikkaan. Hän on sotilasarvoltaan kenraalimajuri ja koulutukseltaan insinööritieteiden tohtori.

Nykyään Valentina Tereshkova toimii kypsässä 86 vuoden iässä Venäjän duuman jäsenenä ja nousi myös poliitikkona maailmanmaineeseen, koska hän ensimmäisenä esitti duumassa Putinin edellisten kausien nollaamista, joka mahdollisti Putinin hallinnonan jatkumisen luultavasti maailman tappiin asti. Kukaan ei nähnyt aiheellisena vastustaa Tereshkovan ehdotusta ja esimerkiksi painija Aleksandr Karelin kannatti sitä kaikin voimin.

Olen sitä mieltä, että jos Putin olisi ensimmäisen hallintokautensa jälkeen pois politiikasta, häntä muisteltaisiin suurena venäläisenä valtiomiehenä, mutta nyt luulen, ettei niin tule tapahtumaan, vaan mies tullaan muistamaan narsistisena psykopaattina, joka oli tuhota koko ihmiskunnan.

Sikäli Valentina Tereshkova liittyy sikäli Suomeen, että ollessaan vasta kahden vuoden ikäinen hänen isänsä kersantti Vladimir Aksjonovitš Tereškov katosi talvisodassa Lemetin tienhaaran motissa 1940, palvellessaan Neuvostoliiton puna-armeijassa vaunumiehenä. Epäilen, että suomalaiset järjestivät hänelle polttohautauksen hänen palavassa panssarissaan.

Valentina Tereshkova sai tietää vasta vuonna 1988 isänsä kuolinpaikan Gorbatšovin aloittaman avoimuuspolitiikan johdosta. Vaikutusvaltansa turvin Tereshkova sai teetettyä isälleen muistomerkin Lemettiin ja tiettävästi tytär on monta kertaa käynyt helikopterilla laskemassa sille kukkia.

Lisätietoa Vladimir Tereshkovin muistomerkistä löytyy tästä: https://www.eskoerkkila.fi/blogi/?k=Murheen+risti