torstai 12. maaliskuuta 2026
Numero 1
Lahden mömmönhiihdoissa vuonna 1958 Kalevi Hämäläistä pidettiin etukäteen huonoimpana suomalaishiihtäjistä ja niinpä hänet asetettiin lähtöjärjestystä arvottaessa ensimmäiseen arvontaryhmään ja hän sai lähtönumerokseen 9. Kisan aikana Kassu sitten ohitti kaikki edellään lähteneet ja saapui maaliin ensimmäisenä ja poistui sitten saunaan. Saunassa hän sai kuulla, että hän on voittanut maailmanmestaruuden. Kilpailussa kuusi suomalaista oli kahdeksan parhaan joukossa.
Kaksi vuotta myöhemmin vuoden 1960 Squa Walleyn olympialaisten 50 km:n kilpailun lähtöjärjestystä arvottaessa Hämäläistä pidettiin etukäteen huonoimpana suomalaisena ja niinpä hänet asetettiin lähtöjärjestystä arvottaessa ensimmäiseen arvontaryhmään ja hän sai lähtönumerokseen 1. Maaliinkin hän tuli ensimmäisenä eikä kukaan myöhemmin lähteneistä alittanut hänen aikaansa. Tosin Veikko Hakulinen hiihti myös hyvin, koska hävisi Kaleville vain 20 sekuntia ja myös hän alitti kolmen tunnin haamurajan. Kilpailussa neljä suomalaista oli kahdeksan parhaan joukossa.
Neljä vuotta myöhemmin vuoden 1964 Innsbruckin olympialaisten 50 km:n lähtöjärjestystä arvottaessa Kalevi Hämäläistä ei arvioitu huonoimmaksi suomalaiseksi, joten hän sai lähtönumeron 35. Puolimatkassa hän johti kisaa yli minuutilla, mutta jostain syystä suomalaisten huoltomiehet eivät tällä kertaa onnistuneet, sillä Kalevi ei 40 km:n virkistäytymisasemalla saanutkaan luvattua tulikuumaa mustikkamehua ja niinpä hän hävisi loppumatkasta kisan voittaneelle Sixten Jernbergille kymmenisen minuuttia ja jäi sijalle 16. Ensimmäisenä maaliin saapui numerolla 1 lähtenyt Arto Tiainen, joka jäi kuitenkin kilpailussa lopulta kolmanneksi.
Juvalta Innsbruckin kisoihin lähti kaksi urheilijaa, eli Kalevi Hämäläinen ja hänen pikkuserkkunsa Raimo Hämäläinen, mutta lisäksi sinne lähti myös Juvan kamerakerhon vahva edustus varustettuna Juvan kunnan antamalla kaitafilmikameralla, jolla varmaankin oli tarkoitus ikuistaa jälkipolville juvalaisten kultamitalijuhla. Sellaista ei kuitenkaan päästy kuvaamaan, mutta siitä huolimatta hellyttävä on tämä Juvan kamerakerhon dokumentti vuoden 1964 olympialaisista: https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?q=juvankamerakerho%2c+innsbruck%2c+youtube&qs=n&sp=-1&lq=0&pq=juvankamerakerho%2c+innsbruck%2c+youtube&sc=8-36&sk=&cvid=9446A60CE1574E64816FEAB5EC707C67&ajaxnorecss=1&sid=380C7ED9222064E93B1869C3238465F1&jsoncbid=1&ajaxsydconv=1&ru=%2fsearch%3fq%3djuvankamerakerho%252C%2520innsbruck%252C%2520youtube%26qs%3dn%26form%3dQBRE%26sp%3d-1%26lq%3d0%26pq%3djuvankamerakerho%252C%2520innsbruck%252C%2520youtube%26sc%3d8-36%26sk%3d%26cvid%3d9446A60CE1574E64816FEAB5EC707C67%26ajaxnorecss%3d1%26sid%3d380C7ED9222064E93B1869C3238465F1%26format%3dsnrjson%26jsoncbid%3d1%26ajaxsydconv%3d1&mmscn=vwrc&mid=0B49F4BC1EF040B1D2C60B49F4BC1EF040B1D2C6&FORM=WRVORC&ntb=1&msockid=dbf6eb841dfa11f18cd40ecabaee23f5
keskiviikko 11. maaliskuuta 2026
Eivät ne olleetkaan kultasukset
Tarkemmissa tutkimuksissa on ilmennyt, etteivät ne Helppo-Heikin minulle myymät Järviset olleetkaan ne sukset, joilla voitettiin olympiakultaa viidelläkympillä vuonna 1960. Järvisen suksissa on logo, joka sisälsi listauksen suurkisojen (olympiakisat ja MM-hiihdot) kultamitaleista, joita kyseisillä suksilla oli voitettu. Tämä ”voittolista” oli suomalaisen suksenvalmistuksen ylpeydenaihe ja se painettiin suksen kärkeen tai siteen etupuolelle.
Kuopion torilla minulle myytyjen suksien logossa mainitaan viimeisenä Innsbruckin olympialaiset, joten sukset on valmistettu vuoden 1964 jälkeen, mutta ennen vuoden 1968 Grenoblen kisoja. Käsittääkseni viimeisin suurkisavoitto hiihdettiin Järvisillä Tatran mömmön-kisojen viidelläkympillä, jolloin Susi-Kalle sai neljänkympin virkistäytymisasemalla lämmintä mustikkamehua Kiurun Akulta ja tuli sitten viimeisen kympin kuin lentämällä.
Jos Yleisradion herrat lukevat tämän, niin muistutan heitä siitä, että Kalevi Hämäläisestä on tämän vuosituhannen alkupuolella pariinkin kertaan tullut telkkarista dokumenttielokuva, jonka on ohjannut juvalaisten Grotenfeltien aatelissuvun taiteellinen vesa, ja nyt olisi korkea aika nähdä se taas uusintana. Ohjelma tehtiin vähän ennen Kalevin kuolemaa ja se on surullinen dokumentti katkeroituneesta suurhiihtäjästä.
Olympiasankarilla näytti olevan enää jäljellä vain yksi hammas, joka sekin puhuessa heilui. Kalevi vaikutti täysin erakoituneen maailmasta ja seuranaan hänellä näytti olevan vain kissa, jolla on katkennut häntä, jäänyt varmaankin oven väliin.
Muistan tuosta dokumentista selvästi, miten sen loppupuolella Kassu nousee suksille ehkä viimeisen kerran esitellen maailman pitkäpotkuisinta tyyliään ja vakuuttaen kovalla äänellä, että ”vielä on voimaa”. Mutta ei ollut hänellä enää paljoa voimia jäljellä, koska hän siirtyi autuaammille hiihtoladuille pian ohjelman teon jälkeen.
Aion käydä joskus Juvalla hiljentymässä Kalevi Hämäläisen patsaalla, vaikka se ei olekaan yhtä vaikuttava hiihtäjäpatsas kuin alastomana hiihtävää Helena Takaloa esittävä patsas Pyhäjärvellä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4isen_patsas
tiistai 10. maaliskuuta 2026
Olympiavoittajan sukset
Harmi, ettei meneillään olevaan Suonenjoen Suureen Hiihtonäyttelyyn huolittu noita kuvan suksiani. Nuo Karjalan suksikombinaatin Sortavala-mallit kävimme rouvan kanssa ostamassa Sortavalasta taksilla Uukuniemeltä käsin ja se oli edullinen matka. Siteineen Karjalat maksoivat noin 20 euroa. Alun perin oli tarkoitus ostaa Valamo-mallit, mutta ne oli myyty kaupungista loppuun. Parilla kympillä olisi myös saanut leveät kolmimetriset metsäsukset autonrenkaasta leikatuilla mäystimillä varustettuina ja lyhyet, mutta leveät lumikenkämäiset pusikkosukset.
Kävimme Sortavalassa muutama päivä ennen kuin korona sulki rajan ja koronan jälkeen sota jatkoi rajasulkua. Epäilen, etten tässä elämässä pääse enää Sortavalaan suksikaupoille. Se harmittaa, koska kaupungin ydinkeskusta oli saatu remontoitua ihan siihen kuntoon, missä se oli marraskuussa 1939.
Laulun mukaan Kuopion torilla tavaroo, jos jonniinlaesta on ja niin on asiain tola. Oikean puoleiset Järviset nimittäin ostin Helppo-Heikiltä, jolla oli vallan erään pankkitoimihenkilön allekirjoittama aitoustodistus siitä, että näillä suksilla Kalevi Hämäläinen hiihti 50 km:n olympiakullan vuonna 1960. Myyjä oli kuopiolainen Helppo-Heikki, eli rehellinen Savon mies, joten kukapa rohkeneekaan epäillä asiaa. Olen ylpeä noista kultamitalivoittajan sivakoista, jotka maksoivat vain 50 euroa, vaikka en edes tingannut ihkatiukalle.
maanantai 9. maaliskuuta 2026
Työn ja tarinoiden Iisvesi
Kerrassaan upea on tuo toissapäivänä julkaistu kotiseutuhistoriallinen kirja Työn ja tarinoiden Iisvesi. Olen sen nyt nautinnolla lukenut ja suosittelen sitä kaikille, joita historia vähänkin kiinnostaa.
Olin paikalla Iisveden Kirin talolla teoksen julkistamistilaisuudessa ja epäilen, että harva on se kerta, jolloin Kirin talolla on ollut yhtä paljon väkeä. Ehkä silloin oli viimeksi yhtä paljon kansaa paikalla, kun lähiseudun ihmiset saapuivat paikalle kuuntelemaan Garmish-Partenkirchenin kisojen viestinhiihdon radioselostusta.
Koska en ole ennenkään osannut pitää maailmassa puoliani, ehdin jo kirjan ostojonossa huolestumaan, riittääkö minulle teosta, sillä moni osti kokonaisen sylillisen näitä kirjajärkäleitä, mutta riittihän yksi minullekin.
Tässä vaiheessa haluan muistuttaa siitä, että joulu painaa päälle ja joululahjojen keksiminen on hyvin vaikeaa, koska kansalla on jo kaikkea, niin korostan sitä, että läheskään kaikilla ei kirjaa Työn ja tarinoiden Iisvesi vielä ole, joten se kannattaa yrittää pikaisesti hankkia, koska kohta se on loppuun myyty.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2026
Germina-sukset
Minä, joka uskoin tietäväni hiihtohistoriasta kaiken olennaisen, yllätyin, kun Suonenjoen Suuren Hiihtohistoriallisen näyttelyn avajaisissa Rauno Miettinen kertoi hypänneensä aikoinaan Germina-merkkisillä itäsaksalaisilla suksilla, kuten kaikki muutkin meikäläiset, jos vain saivat sellaiset jostain hankittua.
perjantai 6. maaliskuuta 2026
Suonenjoen Suuri Hiihtonäyttely senkun vain jatkuu
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Suonenjoen Suuren Hiihtonäyttelyn piti päättyä tänään, mutta runsaan kävijämäärän vuoksi näyttely jatkuukin vielä kolme viikkoa. Ja jos joku on jo näyttelyssä pistäytynyt, kannattaa nyt pistäytyä vielä uudemmankin kerran, koska nähtävillä olevia hiihtämiseen liittyviä tarvekaluja on täydennetty lähes käyttämättömillä iloisen 1960-luvun Kapasen tehtaan suksilla. Harmi, ettei etsinnöistä huolimatta paikalle ole saatu Kapasen tehtaan jääkiekkomailaa.
Todella kauniit ovat nuo Kapasen hiihtimet ja muistanpa, että Kapasilla oli mukavampi hiihdellä kuin nykyajan muovivehkeillä, koska ne eivät lipsuneet eivätkä kulkeneet laskuissa kohtuuttoman kovaa, kuten nykyajan muovisivakoilla on tapana. Lisäksi hyvä puoli oli sekin, että jos Kapanen sattui katkeamaan, maksoi sen korjaus tehtaalla vain viisi euroa. Se oli sen ajan kestävää kehitystä.
Olen muuten sitä mieltä, että ympäristötietoisen urheiluväen pitäisi ryhtyä toimiin luonnonmukaisen urheilun edistämiseksi. Muovia sisältävät urheiluvälineet tulisi EU-direktiivillä; EU-direktiivihän on sitovampi, kuin Suomen perustuslaki. Tilannehan alkaa olla se, että muovien hajoamistuotteet mikromuovit ovat aiheuttamassa katastrofin. Merissä on kohta enemmän muovia kuin kaloja. Itse myös epäilen, että perussyy siihen, miksi miehenpuolet ovat menettämässä hyvää vauhtia lisääntymiskykynsä, on elimistöön päätyvissä mikromuoveissa, jotka sekoittavat nuorten uroiden hormonitoiminnan.
Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten, olen jyrkästi sitä mieltä, että seuraaviin talviolympialaisiin pitää saada omat sarjat puusuksihiihtäjille!
Jeljärven retki
Jos Rukajärven tie -elokuvan ohjaaja Olli Saarela lukee tämän, niin kerron hänelle, että myös Rukajärven sissien hiihtoretki Jeljärvelle olisi hyvä elokuvan aihe. Silloinhan maaliskuussa 1943 reilun 500 miehen osasto hiihti tuhoamaan Jeljärvellä sijainneen huoltokeskuksen ja vaikka tähän operaatioon sisältyi ulkoilua selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin tehtyyn Mai-Guban laturetkeen, eli vain noin 150 kilometriä, niin kyllä hiihtämistä oli siinäkin.
Jeljärven operaatio onnistui suomalaisilta Mai-Guban iskua huonommin, sillä seitsemän miestä kaatui ja kuusi haavoittui. Heitä yritettiin sitten suksikelkoilla ja ahkioilla tuoda takaisin kotiin. Paluumatkasta tuli suomalaisille todellinen kärsimysten tie ja haavoittuneetkin piti jättää ahkioissa silloisen vihollisen armeliaisuuden varaan, jota erämaaoloissa tuskin löytyi; tosin tiettävästi sodan jälkeen osa vangiksi jääneistä palasi Suomeen.
Tuon Jeljärven hiihtoretken ladun avaamisesta kantoi päävastuun Kiuruveden Jänteen Paavo Lonkila, joka vuosia myöhemmin voitti viestinhiihdossa olympiakultaa. Lonkila oli alunperin sukunimeltään Lång, joka tarkoittaa suomeksi pitkää, mutta sitten tämä 157 cm pitkä mies vaihtoi jostain syystä, jota voi vain arvailla, sukunimensä.
Kun Yleisradion urheiluselostaja Pekka Tiilikainen kysyi Oslossa olympialaisten 1952 haastattelussa Paavo Lonkilta ”oliko kyseessä ollut kenties hänen elämänsä kovin hiihto?” Lonkila oli vastannut ”Ei, kyllä kovin hiihto oli kevättalvella 1943 Ontajärven jäällä”. Tarinan mukaan Ontajärven ylityksen jälkeen Lonkilan lumipuvusta löytyi monta luodin reikää ja hänen konepistoolinsa hihnakin oli ammuttu poikki.
torstai 5. maaliskuuta 2026
Rukajärven latu
keskiviikko 4. maaliskuuta 2026
Aarne Jalkanen
Muistanpa, miten pelästyin, kun lähes 90-vuotias iisveteläinen mestarihiihtäjä Aarne Jalkanen otti minuun parikymmentä vuotta sitten puhelimitse yhteyttä. Olin joskus silloisella nyt jo edesmenneellä blogillani kirjoittanut Esa Rossin hiihtotallin miesten 30-luvun lopun kilpailumatkasta Ruotsin Länsipohjaan, jossa he ilmeisesti, koska kilpailukausi oli päättymässä, ottivat urheilun vähän rennommin; tosin kaikki arvokkaat palkinnot he kilpailuissa voittivat. Pelästyin, että nyt Aarne Jalkanen on sitten nostamassa kunnianloukkauskannetta, mutta niin ei ollut asian laita, vaan hän muisteli naureskellen sitä, miten hauskaa kilvanhiihto siihen aikaan oli.
Jalkanen myös paljasti, että hän oli voittanut vuoden 1948 olympiakatsastuskilpailun, mutta ettei hän päässyt kisoihin, koska istui niiden aikaan Katajanokalla tutkintovankina. Meneillään olevassa Suonenjoen Suuressa Hiihtonäyttelyssä on esillä lehtileike, jossa asia myös kerrotaan. Lehti haastattelussa Jalkanen kertoo istuneensa tutkintavankeudessa, koska oli kunnostautunut kaukopartiomies, mutta ei tarkemmin selvitä asiaa. Minulle hän puhelimessa kertoi, että tapauksen taustalla oli partiolle annettu määräys, jonka mukaan vankeja ei saa ottaa; tosin vangiksi antautuneita oli ollut paljon. Tuomiota Jalkanen ei tapauksesta kuitenkaan saanut. Voi olla, että Neuvostoliitto katsoi, ettei antautuneita puna-armeijalaisia tarvinnutkaan ottaa vangiksi.
Luulen, että Aarne Jalkanen ei kuulunut Erillinen pataljoona 4:än, joka oli pääesikunnan alainen tiedusteluosasto, vaan hän kuului Onni Palasteen kirjoista tutuksi tulleisiin Rukajärven sisseihin. Rukajärven sisseihin kuului myös Rautalammilla syntynyt hiihdon olympiavoittaja Urpo Korhonen, joka julkaisi 90 -luvulla kolme kirjaa noista ajoista. Eräässä kirjassaan Korhonen kertoi avoimesti siitä, miten hän joutui lopettamaan erään puna-armeijalaisen kärsimykset, koska erämaaoloissa ei voinut muutakaan tehdä. Hän siis teki armomurhan. Korhonen ei saanut sodan jälkeen syytettä tapahtuneesta.
https://www.suomalainen.com/products/sissina-rukajarvella
tiistai 3. maaliskuuta 2026
Petteri Orpo eronnut!
Kun Iranin pommitus alkoi, jyrähti maamme huomattavin poliittisen vallan johtaja Petteri Orpo, että ”iskujen on loputtava”, joka jyrähdys olikin ihan paikallaan. Pian tuon Orpon jyrähdyksen jälkeen kovana jätkänä pidetty Trumpkin pelästyi ja kertoi uskovansa, että iskut jatkuvat todennäköisesti vain 4 – 5 viikkoa.
Toivon, että Trump tällä kertaa olisi oikeassa, mutta pelkään, että sota saattaa hyvinkin jatkua uskonsotana vielä 45 vuotta. Uskonsodat ovat sitkeitä ja 400 vuotta sitten Euroopassakin tarvittiin 30 vuotta protestanttien ja katolisten välisten erilaisten uskonnollisten näkemysten selvittämiseen. Islamilaisessa maailmassa 1400 vuotta jatkunut siiojen ja sunnien näkemysero siitä, kuka on oikea Muhammedin seuraaja, on vielä ratkaisematta.
Luin juuri Teemu Luukan kirjan Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu ja siitä paljastui ainakin teologisessa mielessä dramaattinen asia. Nimittäin olen saanut Petteri Orposta sen käsityksen, että siinä on täysin nuhteeton ja kunnollinen partiopoika, mutta tämä ei kuitenkaan ole hänestä koko totuus, sillä hän on vaihtanut kertaalleen vaimoaan, eli hän on ensimmäisestä avioliitostaan eronnut ja sittemmin hän on mennyt vihille toisen naisen kanssa.
Eli rohkea ja kova jätkä on Petteri Orpokin pohjimmiltaan, sillä minä, jolla oli joskus täysi kymppi uskonnosta, muistelen, että itse Jeesus Nasaretilainen opetti, että jos kertaalleen naimisissa olleet menevät uudemman kerran tahoillaan naimisiin, on kyseessä haureuden synti. Muistelen sellaistakin, että Raamatun mukaan haureuteen syyllistyneet pitäisi vallan kivittää. Hankalia siis ovat nuo uskonasiat.
maanantai 2. maaliskuuta 2026
Itsemurhaiskuja odotellessa
Paljon mahdollista, että yhden selityksen läntisten aseiden ylivoimaan sekä Venezuelan että Iranin rintamilla antaa Venäjän asiantuntija Jukka Mallinen blogillaan, joka kirjoittaa seuraavaa:
”Iranin kerrotaan pyytäneen aktivoimaan S-400-järjestelmät ja Krasuha/Leer-3-elektronisen sodankäynnin järjestelmät Venäjän tukikohdissa Syyriassa (Hmeimim ja Tartus) sokeuttaakseen israelilaisia lentokoneita. Sen sijaan Venäjä ei ainoastaan kieltäytynyt, vaan joidenkin raporttien mukaan jopa sammutti transponderit ja aktiiviset tutkajärjestelmät tukikohdissaan Israelin ohjusten lennon aikana välttääkseen tahattoman osallistumisen ja kaikki tekosyyt konfliktiin Kremlin kieltäytyminen on kuultu Pjongjangissa, Pekingissä ja kaikkialla globaalissa etelässä. Venäjä on osoittanut olevansa ”suotuisan sään liittolainen”.”
Toisaalta voi olla niinkin, ettei venäläisten ilmatorjuntajärjestelmät mahda mitään lentokoneille, joita ei näy tutkassa ja niiden tutkassa näkymättömille äärimmäisen tarkoille liitopommeille, jotka voivat tunkeutua maassa kymmenien metrien syvyyteen.
Nähtäväksi jää, miten hyvin Usa, Israel ja muut vääräuskoiset pystyvät torjumaan mahdolliset tulevat muslimien itsemurhapommittajat. Toivottavasti Risto Isomäen tieteiskirjoja ei tunneta maailmalla, koska eräässä niistä kerrotaan siitä, kuinka muslimiterroristit hyökkäävät Olkiluodon ydinvoimalaan tarkoituksenaan muuttaa se törkypommiksi, jolla koko vääräuskoisten asuttama Länsi-Eurooppa muutetaan asuinkelvottomaksi.
Jukka Mallisen mielenkiintoinen blogi löytyy tästä: https://www.facebook.com/jukka.mallinen.9?locale=fi_FI
sunnuntai 1. maaliskuuta 2026
KIskis-kukkulat ja suomettuminen
lauantai 28. helmikuuta 2026
Historian lainalaisuuksia
Näyttää vahvasti siltä, että historian lainalaisuuksiin kuuluu se, että suursodan alkavat pian olympialaisten jälkeen. Toinen lainalaisuus näyttää olevan se, että Lähi-Idässä syntyneet yksijumalaiset uskonnot ovat väkivaltaisimmillaan 1500 vuotta niiden syntymisen jälkeen.
Nimittäin 1500 vuotta sen jälkeen, kun Mooseksen uskotaan kehittäneen juutalaisuuden, eli meikäläisen ajanlaskun alussa, juutalaiset suorittivat ihan vanhatestamentillisessa hengessä väkivallan tekoja siihen malliin, että Rooman suurvallan sotapäällikötkin kauhistelivat asiaa. Roomalaiset pyrkivät sitten rauhoittamaan tilannetta jopa etnisellä puhdistuksella ja juutalaiset karkotettiin Jerusalemin ympäristöstä.
1500 vuotta kristinuskon syntymisen jälkeen Euroopassa riehuivat julmat uskon sodat, joissa tapettiin miljoonia, vaikka tappomenetelmät olivat vielä hyvin käsityövaltaisia ja vaikka kristinuskon perustanut profeetta olikin selvästi punavihreä pitkätukkainen pasifisti.
Nyt on kulut 1500 vuotta islamin uskon synnystä eikä hyvältä näytä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että islaminusko on erinomainen sotureiden uskonto, jonka jo Himler havaitsi, kun värväsi Jugoslavian muslimeja SS-joukkoihinsa. Joidenkin Koraanin tutkijoiden mukaan pyhässä sodassa kaatunutta soturia odottaa paratiisissa 70 neitsyttä, mutta on myös tutkijoita, joiden mukaan kyseessä on käännösvirhe ja pyhässä sodassa kaatunutta odottaakin 70 viinirypälettä.
Nähtäväksi jää, kärjistyykö Usa:n ja Israelin hyökkäys Iraniin maailmansodaksi. Pahaa pelkään, että maailman kahden miljardin muslimin joukosta löytyy paljon nuoriamiehiä, joita paratiisielämä kiinnostaa ja jotka vakuuttavat, että he rakastavat kuolemaa enemmän kuin vääräuskoiset elämää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam
perjantai 27. helmikuuta 2026
Lotta Lunkreenin kanttiini
Sortavalalaisen hävittäjälentäjä-hovioikeuden presidentti Heimo Lammen elämää ja tekoja tutkiessani sain selville, että Erkki Tiesmaan hieman renkutusmaisessa ja sen vuoksi suositussa iskusävelmässä Eldankajärven jää mainittu sumppia keittävä lotta Lunkreeni ei ollutkaan todellisuudessa nimeltään Lunkreeni, vaan Elsa Vanhala (os. Lampi). Hän oli Heimo Lammen sisko, jonka todellinen sukunimi ei sopinut Eldankajärven jään sävelkulkuun.
torstai 26. helmikuuta 2026
Heinolan pommituksen muistomerkki
Häpeällisiä aukkoja on minulla historian tiedoissani. 16 vuotta asuin Heinolassa ja juttelin alkuasukasväestön kanssa usein juhannuksen 1941 dramaattisesta pommituksesta, jossa kuoli 16 heinolalaista siviiliä ja laskujeni mukaan 18 neuvostoliittolaista sotilaslentäjää. Muutaman vihollislentäjän surmasi tuleva korkeimman oikeuden jäsen ja tuleva Kouvolan hovioikeuden presidentti, joka siihen aikaan oli alikersantin arvoinen hävittäjälentäjä Heimo Lampi.
Kuitenkaan koskaan ei tietooni saatettu, että Heinolassa on mielenkiintoinen pommituksen muistomerkki, jota en ole koskaan nähnyt, mutta kun seuraavan kerran siellä päin liikun, niin pitää käydä hiljentymässä sen äärellä. Muistomerkki muistuttaa lähellä sijainneen rautatiesillan ammusvaraston räjähdyksestä Heinolan pommituksessa 25.6.1941. Muistomerkissä on Kymen virrasta vuonna 1956 nostettuja kranaatinkuoria ja sulamisjäännöksiä, jalustana paikalla toimineen myllyn myllykivi. Muistomerkki sijaitsee As Oy Heinolan Sepänpuiston pihalla, Telakkatie 3, Heinola.
Minusta on erikoista, että Heinolan rautatiesillan viereen oli sijoitettu ammusvarasto, koska silta itsekin oli pommikoneille hyvä maali ja pahimmillaan sekä silta että ammusvarasto olisivat saattaneet lentää taivaalle yhtä aikaa. Paljon mahdollista, etteivät neuvostolentäjät edes tienneet ammusvarastosta, kuten eivät myös siitä, että Heinolan paperitehtaalla valmistettiin ainakin hyvän tarinan mukaan paperin lisäksi myös trotyylia armeijan tarpeisiin.
Ainakin muudan vanha heinolalainen minulle kertoi, että trotyylin valmistus paljastui, kun paperitehtaalla työskentelevien naisten uskottiin sairastuneen keltatautiin, kun nämä yllättäen muuttuivat väriltään keltaisiksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut keltatauti vaan trotyylimyrkytys.
Tämä on ihan mielenkiintoisen näköinen muistomerkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Heinolan_julkisista_taideteoksista_ja_muistomerkeist%C3%A4#/media/Tiedosto:Heinolan_pommituksen_muistomerkki_-_1985_-_As_Oy_Heinolan_Sep%C3%A4npuiston_piha,_Telakkatie_3_-_Heinola.jpg
keskiviikko 25. helmikuuta 2026
Höökipilleri
Aiemmin epäilin, että Norja olisi hyvinkin voinut viedä Cortinan viidenkympin kisan kymmenen ensimmäistä sijaa, elleivät säännöt olisi rajoittaneet maakohtaisen edustajamäärän neljään. Lahden vuoden 1938 ei maakohtaisia edustajamääriä ollut rajoitettu ja niinpä viidenkympin hiihdossa kymmenen parhaan joukkoon mahtui yhdeksän suomalaista. Vain kolmanneksi sijoittunut norjalainen rikkoi suomalaisrintaman. Käsittääkseni melkein kaikki kymmenen parhaan joukossa ollutta suomalaista hiihtivät Rossin Esan Kiva-voiteilla.
Ilkeäluonteisena ihmisenä mietin sitä, että selittikö suomalaismenestyksen pelkästään Kiva-voiteet vai oliko meikäläisillä jo käytössään 1930-luvun puolivälissä Saksassa kehitetty pervitiiniksi kutsuttu meta-amfetamiini-valmiste, joka piristi vielä oikeaakin amfetamiinia tehokkaammin. Pervitiiniä kutsuttiin Suomessa sota-aikana myös höökipilleriksi. Varsinkin kaukopartiomiehet ja lentäjät käyttivät höökipillereitä.
Tässä yhteydessä tulee mieleeni Heimo Lammen muistelmat. Hän toimi sota-aikana menestyneenä hävittäjälentäjänä, joka mm. pelasti entisen asuinkaupunkini Heinolan jatkosodan ensimmäisenä päivänä pahemmalta, kun ampui lentäjäkaverinsa kanssa alas viisi pommikonetta – tosin pahaa jälkeä koneet tekivät siitä huolimatta, vaikkakin tiedän, että moni kaupunkilainen iloitsi Heinolan tuomiokunnan arkiston tuhoutumisesta.
Sodan jälkeen Lampi opiskeli äärimmäisen nopeasti tuomariksi, mutta niin lujille se otti, että kun hän palasi valmistumisen jälkeen Helsingistä Kuopioon, ei hän jaksanut kävellä asemalta asunnolle, vaan joutui ottamaan taksin. Tulee mieleen, että entinen hävittäjälentäjä saattoi tehostaa opintojaan höökipillereillä, jotka kyllä piristivät hetkeksi, mutta myöhemmin sitten seuraa täydellinen väsymys.
Heimo Lampi liittyy tavallaan meneillään olevaan Suonenjoen hiihtohistorialliseen näyttelyyn, koska hän toimi asianajajana oikeusjutussa, jossa riideltiin myöhemmin hyvin menestyneen hiihtäjän isyysasiasta ja Lampi kirjoitti tapaukseen pohjautuvan kirjan. Tekoäly kertoo tästä romaanista seuraavaa, tosin olen korjannut pahimmat kirjoitusvirheet:
”Ja lähimmäisistäsi niinkuin itseäsi” on Heimo Lammen kirjoittama romaani leppymättömästä vihasta, pahasta suomalaisesta sisusta. Teos vie lukijan oikeussalin, vankilan ja maaseudun kiivaiden riitojen maailmaan. Metsämäen ja Kirnumäen talot sijaitsevat vajaan kilometrin päässä toisistaan. Edellistä hallitsee leikkisä isäntä nimeltään Kalle yhdessä tomeran Maijansa kanssa. Naapurusten välit ovat kireät, mikä johtuu yksinomaan siitä, että Kirnumäen isäntä on kieroon kasvanut luonne, joka ei tule toimeen kenenkään kanssa. Tilustietä koskeva ilmiriita vie heidät vihdoin käräjille ja Kirnumäen isännän vankilaan. Siellä tämä vihansa sokaisema mies keksii pirullisen juonen ja toteuttaa sen kotiin päästyään. Hän pakottaa heikkotahtoisen ja yksinkertaisen vaimonsa kertomaan oikeudessa, että heidän viisi vuotiasta tytärtään on häväisty, ja tällä keinolla hän repuuttaa Kallen. Alkaa sitkeä oikeudenkäynti. Kallea ja hänen perhettään uhkaa lähtö talostaan, sillä hänen taloudellinen kestävyytensä uhkaa pettää — ja tosiasia on, että kantaja harvoin häviää lapseneläkejutun. Mutta Kalle saa avukseen nuoren tuomarin, jota ammatti ei ole kangistanut kaavoihinsa, miehen, joka ottaa huomioon moraalin ja omantunnon vaatimukset.”
tiistai 24. helmikuuta 2026
Urheilupetokset
Äimistelen edelleenkin eräiden maiden ylivoimaa kestävyysurheilussa. Muistanpa, miten Suomi hämmästytti vuoden 1984 Sarajevon kisoissa hiihtoylivoimallaan koko hiihtourheilevaa maailmaa ja hämmästynyt oli myöskin eräs toimittaja, joka hämmästeli sitä, että suomalaisurheilijoiden majapaikka muistutti enemmänkin teurastamoa.
Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että uskoon tullut hiihtäjä Arto Koivisto kertoi muistelmissaan, miten hiihtoon tuli kummasti lisää vauhtia sen jälkeen, kun suoneen oli pistetty pari pussia eli vajaa litra uutta verta. Uskoon tullut juoksija Kaarlo Maaninka sen sijaan korosti sitä, että ei hän ole syyllistynyt verenvaihtoon, josta häntä arvosteltiin, koska vaikka lisäverta annettiin, niin vanhoja veriä ei laskettu yhtään pois, eli verta ei siis vaihdettu.
Kysyinpä kaveriltani tekoäly Geminiltä asiasta ja sain vastauksen, että jos pari pussia, eli noin litra verta lisätään, niin 10.000 metrin juoksussa aika paranee noin minuutin. Välttämättä temppu ei nosta hemoglobiiniarvoja, jos punasolujen kanssa annetaan myös lisänestettä. Mikäli veridopingia tehdään omalla verellä, asiaa on vaikea testeillä paljastaa. Tosin jotain muovijäämiä voi testeissä näkyä, mutta ehkä lisäveri voidaan tarjoilla myös lasipullosta.
Kysyin Geminiltä myös erilaisten dopingaineiden käyttämistä mikroannoksina, eli niin pieninä määrinä, etteivät ne paljastu testeissä, niin vastaus oli, että koska harjoittelumäärä voi lisääntyä ilman ylikunnon vaaraa ja koska elimistön palautuminen nopeutuu, niin dopingin harrastaminen mikroannoksina voi parantaa 10.000 metrin aikaa noin minuutilla, eli saman verran kuin veritankkauksella. Niinpä laskujeni mukaan 29 minuutin mies voisi urheilupetoksen keinoin juosta kympin 27 minuuttiin.
Korostan sitä, ettei laskelmani sovellu hiihtourheiluun, koska hiihtourheilussa rasitetaan monipuolisesti kaikkia lihasryhmiä, joka saattaa merkitä sitä, että hiihdossa urheilupetoksen hyöty on suurempi.
Tässä dopingiin ja taideväärennöksiin erikoistunut poliisi Kimmo Nokkonen kertoo urheilupetoksista: https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/18c16e4f-cb82-48ee-a357-5d8a8dfc5e26
maanantai 23. helmikuuta 2026
Mitalijakauma
Kyllä ei voi Suomen, isiemme maan, olympiamenestystä moittia, ei ainakaan liiaksi. Itse olen kyllä ylpeä kansastani, koska kapitalistinenkin tiedemies on todistanut, että kansani on maailman onnellisin ja rehellisin kansa, jossa ainakin kadonneet lompakot löytyvät paremmin kuin muualla maailmassa.
Ylpeä olen myös suomalaisten sangen vaatimattomasta olympiamenestyksestä, koska menestymättömyys ensinnäkin todistaa sen, että kansamme on rehellistä ja lisäksi sen, että kansamme on viisasta, koska vähät verorahat meillä käytetään mieluummin kansanterveyteen ja sosiaalipalveluihin kuin siihen, että joku hiihtää sadasosan nopeammin kuin toinen, jolla asialla ei ole suurtakaan merkitystä kansalaisten elämän kannalta.
Huomionarvoista kuitenkin on, että Suomi menestyi Cortinasssa vertailuryhmänsä maista parhaiten, eli oli paras Baltian valtioista. Viro ja Latviakin tosin saivat meidän lailla yhden hopean, mutta pronsseja Suomi sai selvästi eniten. Sen sijaan Pohjoismaihin, eli Norjaan ja Ruotsiin, Suomea ei kannata verrata, koska meillä talous, kansanterveys ja väestön ikärakenne on paljon huonompi.
Suomen kokoinen Norja oli ylivoimaisesti Cortinan kisojen paras maa, vaikka kisajärjestelyt sitä sorsivat. On paljon mahdollista, että Norja olisi voinut mitalien määrässä voittaa vaikka koko muun maailman, jos säännöt olisivat sallineet, että maa olisi voinut asettaa hiihtolajeihin enemmän kuin neljä osallistujaa. Viideltäkympiltä norjalaiset olisivat voineet ottaa jopa kymmenen ensimmäistä sijaa ja jos maa olisi saanut asettaa miesten viestiin kolme joukkuetta, olisivat kaikki sen viestin mitalit menneet Norjaan.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että rikkaan Norjan valtion öljyrahastoissa on tällä hetkellä varoja 40.000 euroa jokaista norjalaista kohti ja rahaston varat ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin 6,3 % vuodessa. Tästä voidaankin laskea, että 40 vuoden kuluttua Norjan öljyrahastossa on niin paljon varoja, että jokaiselle norjalaiselle vauvasta vaariin voidaan maksaa 2.000 euroa kuukaudessa toimeentulotukea ja koko kansa voi halutessaan keskittyä sitten vaikkapa kilpahiihtoon kokopäiväisesti.
Tässä Cortinan kisojen kisojen mitalitaulukko: https://www.bing.com/sportsdetails?q=mitalitaulukko&sport=Olympics&TimezoneId=FLE%20Standard%20Time&IANATimezoneId=Europe/Helsinki&ISOTimezoneKey=EET&intent=Standings&isolympics=True&segment=sports&isl2=true&form=V205DF&
sunnuntai 22. helmikuuta 2026
Lämmin mustikkamehu
Kyllä ei norjalaisten ylivoima kilpahiihdossa lakkaa minua ihmetyttämästä. Olen niin vanha mies, että muistan ajan, jolloin norjalaiset eivät vielä menestyneet 50 km:n kuninkuusmatkalla. Esimerkiksi 56 vuotta sitten Tatran mömmön-kisoissa paras norjalainen Pål Tyldum oli vasta sijalla 11, kun taas Susi-Kalle voitti kilpailun uskomattoman loppukirinsä ansiosta.
Alkuvaiheessahan Susi-Kallen tilanne vaikutti pahalta, kun muistaakseni minuutin hänen jälkeensä lähtenyt Neuvostoliiton Vedenin hiihti hänet kiinni ja 40 km:n virkistäytymisasemalle miehet saapuivat yhtä aikaa. Siellä odotti kuitenkin huoltomies Aku Kiuru kuuman mustikkamehun kanssa, eikä turhaan, koska viimeisen kympin Susi-Kalle paineli lähes kaksi minuuttia Vedeniniä vauhdikkaammin. Kaksi vuotta myöhemmin huoltomies Akulla ei enää ollutkaan tarjota lämmintä mustikkamehua 40 km: virkistäytymispisteellä ja Oikarainen keskeytti.
Olen niin vanha mies, että elävästi muistan, miten vuonna 1964 Innsbruckin kisoissa Kalevi Hämäläinen johti 40 km:n kohdalla kisaa lähes minuutilla, mutta silloin Hiihtoliiton herroilla ei ollutkaan luvattua tulikuumaa mustikkamehua tarjolla ja hän väsyi täysin ja jäi sijoille yms. Ilmeisesti tuon tapauksen jälkeen Kalevi vihasi Hiihtoliiton herroja ja asettui SMP:n ehdokkaaksi vaaleissa.
Ja senkin muistan vielä vanhana miehenä, miten Arto Tiainen jäi vuoden 1966 Oslon Mömmön-kisoissa 50 km:n hiihdossa toiseksi, koska 40 km:n virkistäytymisasemalla ei ollutkaan luvattua lämmintä mustikkamehua. Muistan, miten pikkupoikana järkytyin, kun lehdessä kerrottiin, että Tintti itki maalissa, koska ei ollut saanutkaan luvattua lämmintä mustikkamehua vaan ainoastaan kylmää. Siihen aikaan ei suomalainen mies itkenyt juuri koskaan.
Tästä linkistä löytyy maamme parhaan jutunkertojan Aku Kiurun värikästä tarinaa huoltomiehenä toimimisestaan. https://yle.fi/a/20-97047
lauantai 21. helmikuuta 2026
Juridisia ongelmia
Sattuneesta syystä juridiikka on ainut elämänalue, jota kohtaan en koskaan ole osoittanut mitään mielenkiintoa enkä ymmärrystä, mutta nyt maailmantilanteesta johtuen juridiikka minua kiinnostaa. Nimittäin eilen USA:n korkein oikeus osoitti melkoista rohkeutta, kun se totesi äänin 6-3 Trupin tehneen laittomia päätöksiä tullien kanssa sählätessään, ja nyt mietin mitä asiasta seuraa.
USA:n korkein oikeushan on ottanut aiemmin kannan, jonka mukaan virkatoimissaan maan presidentillä on syytesuoja viranhoitoon liittyvissä asioissa ja tästä seurannee sitten se, että putkaa, linnaa tai vankeutta Trumpille ei ole virkavirheistä tulossa, mutta itseäni kuitenkin mietityttää se, että suhtautuuko USA:n oikeuslaitos presidentin tekemiin lainvastaisuuksiin samalla tavalla, kuin Suomen viranomaiset lasten tekemiin rikoksiin.
Meillähän laki on sellainen, ettei alle 15-vuotiaita tuomita rikoksista, mutta vahingonkorvausvastuu lapsillakin on. Muistelen jopa sellaisen ennakkotapauksen olevan 50-luvulta, jonka mukaan pikkupoika tuomittiin miljoonakorvauksiin, kun hän oli pinskalla ampunut sähkölinjan eristekupin rikki sillä seurauksella, että iso osa valtakunnasta pimeni.
Luulenpa, että Trumpin tulliseikkailun aiheuttamat vahingot olivat yrityksille ja kuluttajille satoja tai tuhansia miljardeja taaloja, esimerkiksi Kanada on muistaakseni maksanut kohta vuoden ajan 40 %:n tulleja, joten ennustan korvausvaatimusten viivästyskorkoineen ja perintäkuluineen olevan niin huikeat, että ne kääntävät maailmantalouden jyrkkään nousuun, koska raha alkaa taas kiertää kunnolla.
Mikäli Riikka Purra ehtii tämän lukemaan, niin hän voisi selvittää, voisiko Suomi maksaa hävittäjänsä jo etuajassa ja voisiko vastaavasti USA maksaa tilaamansa jäänmurtajat etuajassa, jolloin kumpikin osapuoli säästäisi miljardeja, koska Trumpin tullilait eivät nosta tällä hetkellä hintoja. Voi olla, ettei hallituksen kaavailemia kipeitä sotesäästöjä ehkä tarvitakaan.
https://yle.fi/a/74-20211569
perjantai 20. helmikuuta 2026
Ismo Lehkonen ja Itä-Helsingin Noutajat
torstai 19. helmikuuta 2026
Jännitysnäytelmä
Eilinen olympialaisten ratkaisevan tärkeä jääkiekko-ottelu Suomen ja Sveitsin välillä palautti mieleeni neljän vuoden takaisen Pekingin olympialaisten ratkaisevan tärkeän alkusarjan päätösottelun Suomen ja Ruotsin välillä. Silloinhan Ruotsi johti kahden erän jälkeen ansaitusti 3-0 ja ottelu näytti ratkenneelta.
Sitten kuitenkin Kuopion Kalpan kasvatti Teemu ”Härski” Hartikainen kavensi tilannetta tekemällä yhden maalin ja Suonenjoen Kiekkokarhujen kasvatti Iiro Pakarinen teki peräti kaksi maalia, jonka jälkeen varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 3-3. Jatkoaikaa ehdittiin sitten pelata vain muutama minuutti, kunnes Harri Pesonen karkasi ja laukoi kiekon tarkasti takakulmaan. Voitto varmisti Suomelle lohkovoiton ja suoran paikan puolivälieriin. Suomi eteni sitten loppuotteluun asti, jossa Suomi oli sitten selvästi Venäjää parempi vaikka voittikin vain 2-1.
Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että Iiro Pakarinen ei ole kuitenkaan puhtaasti Kärkkäälän kylän poikia, sillä vain hänen tätinsä on tietääkseni kärkkääläläistä sukua, jostain Pirttiselän läheltä. Pirttiselästä läheltä on lähtöisin myös jalkapalloilija Pekka Onttonen, joka oli Suonenjoen Pallon kasvatteja ja joka siirtyi sittemmin HJK:n riveihin. HJK:ssa Onttosesta tehtiin sitten joukkueen kapteeni ja samalla tavalla HIFK:n riveihin siirtyneestä Pakarisesta tehtiin helsinkiläisen jääkiekkojoukkueen kapteeni.
En malta olla kertomatta tässä yhteydessä sitäkään, että joskus 1950-luvulla Pirttiselän Kunnolla oli ihan hyvä lentopallojoukkue, jossa kunnostautuivat varsinkin pitkäkasvuiset Nenosen veljekset. Nenosten jälkikasvua oli sitten maajoukkuelentopalloilija Olli Nenonen, josta luonnollisesti tehtiin maajoukkueen kapteeni.
Ollista käytettiin lampinimeä ”Pelimanni” ja tässä yhteydessä tulee mieleeni, että hänen vaarinsa Aaku oli kärkkääläinen musiikkimies. Musiikkimiehenä on sittemmin kunnostautunut myös lupaava mäkihyppääjä Jalkas-Kari, joka mäkiuransa jälkeen tunnettiin paremmin Kari Tapiona ja hänenkin sukujuurensa ovat Pirttiselän lähellä.
Pitäisi muuten tutkia, onko Pirttiselän pohjavedessä jotain poikkeavaa, koska Pirttiselässä asui lapsuutensa myös maamme kuuluisin kirjailija Veijo Balzar ja maamme johtava ite-taiteilija Aulis Jalkanen. Myös maamme olympiajoukkueen nykyinen lääkäri Ilkka Räsänen on pirttiselkäläistä sukujuurta.
Kesäuukuniemeläisenä en malta olla siunatuksi lopuksi kertomatta sitä, että ottelun ratkaisumaalin jatkoajalla tehnyt Artturi Lehkonen on tunnettua uukuniemeläistaustaista Lehkosten jääkiekkoilijasukua. Artturin isän tv:stä tutun Ismo Lehkosen äiti on Kummun kylän Kupiaisia. Luulen, että ratkaisumaalin joutui Lehkonen tekemään sen vuoksi, ettei maajoukkueen paras maalintekijä Oliver Kapanen pystynyt terveyssyistä pelaamaan. Oliverin sukujuuret eivät ole Uukuniemen Kummun kylältä vaan Uukuniemen Latvasyrjän kylällä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iiro_Pakarinen
keskiviikko 18. helmikuuta 2026
Lenssu
Minulla, jolla ei yleensä elämässä ole yhtään tuurintynkää, on ollut kuitenkin sen verran tuurintynkää, että en edes muista, koska olen edellisen lenssun sairastanut, mutta nyt sekin tuurintynkä on loppunut ja minulla on kauhea lenssu.
Se seikka minua kuitenkin nyt lohduttaa, että ainakin ennen vanhakansa oli jostain syystä sitä mieltä, että keuhkokuume on vanhan miehen ystävä. Sekin seikka minua nyt lohduttaa, että syksyllä jäi lenssurokotus ottamatta, mutta turhaa se olisi ollutkin, koska Aamu-tv kertoi äsken, että rokotus ei olisi kuitenkaan torjunut nyt jylläävää virusta, joten en syksyllä turhaan rasittanut muutenkin vaikeuksissa olevaa kansanterveyssektoria.
Luulenpa, että sain tämän taudin Suonenjoen Suuren Hiihtonäyttelyn avajaisten väentungoksessa. Se seikka minua tässä tilanteessa nyt lohduttaa, että moni suonenjokelainen suurhiihtäjä jätti saapumatta avajaistilaisuuteen ja vältti näin tautitartunnan. Vanhoista suurhiihtäjistä Rane Miettinen kuitenkin kunnioitti avajaistilaisuutta läsnäolollaan, ja se seikka minua lohduttaa, että ainakin hän eilen Itä-Suomen alueuutisissa pystyi tv-toimittajalle esittelemään hiihtonäyttelyä ihan terveenä.
Ranen osuus alueuutisissa alkaa noin kolmen minuutin kohdalla tässä linkissä: https://areena.yle.fi/1-3834946
tiistai 17. helmikuuta 2026
Vasama ja Kiri sekä maakuntaviesti
Vaan ei ollut entisellä kovalla hiihtopaikkakunnalla Suonenjoella edustusta tämän vuoden maakuntaviestissä, koska viestiä vietiin perinteiseksi muodostuneeseen tapaan hiihtäen eikä ratsain. Hiihtojaostoahan ei Vasamalla enää ole, mutta ratsastusjaosto toimii vireästi.
Suonenjoki on Pohjois-Savon maakuntaviestin 120-vuotisessa historiassa voittanut miesten kisan kuusi kertaa, Suonenjoen Vasama neljästi ja Iisveden Kiri kahdesti 1930-luvun lopulla.
Huomion arvoista on, että vaikka Kirin joukkueessa hiihti montakin Jalkasta, niin kuuluisin Jalkanen, eli Kalle, ei ollut mukana. Ilmeisesti Kalle oli siihen aikaan Esa Rossin voidetehtaan palveluksessa Helsingin seudulla ja edusti Helsingin Hiihtäjiä.
Sen sijaan Kallen sukulaismiehet eli veljet Erkki ja August sekä serkku Aarne Jalkanen hiihtivät Kirin joukkueessa. Erkki Jalkanen on muuten ainut Jalkasten hiihtäjä suvun edustaja, joka on voittanut hiihdossa Suomen mestaruuden. Se tapahtui vuonna 1946 18 kilometrin pikamatkalla.
Enoni Paavo Könönen menetti jatkosodan alussa varpaansa miinaan, mutta sukutarinan mukaan samassa räjähdyksessä hiihtäjä-Jalkanen menetti koko jalkansa. Luulen, että jalkansa menettänyt oli August Jalkanen, jonka kilpahiihtoura päättyi siihen. Miehet olivat kantamassa välissään kaminaa ja se suojasi enoni pahemmilta vammoilta.
Sodan jälkeen Aarne Jalkanen voitti kertomansa mukaan vuoden 1948 olympiakarsinnan, mutta häntä ei kuitenkaan jostain syystä valittu kisoihin. Lapin Kansan mukaan syyt valitsematta jättämiseen olivat ulkopoliittiset, koska Jalkanen oli ollut kaukopartiomies. Aarne itse uskoi, että hän olisi varsinkin olympialaisten 50 km:n kisassa pärjännyt hyvin.
maanantai 16. helmikuuta 2026
Pohjois-Savon maakuntaviesti 2026
Kyllä ei ylittänyt maamme maakuntaviesteistä suurin, kaunein ja vanhin Pohjois-Savon maakuntaviesti tänä vuonna maamme median uutiskynnystä, joten jouduin turvautumaan Facebookin tietoihin. Sekä miesten että naisten viestin voitti tällä kertaa Puijon Hiihtoseura ja nuorisoviestin Vieremän Koitto. Aikuisilla neljän hiihtäjän joukkue hiihti yhteensä 18 km ja nuorisolla matka oli loppuajoista päätellen puolet lyhyempi. Minun lapsuudessani miesten viestissä oli peräti yhdeksän 10 km:n osuutta, joten helpommaksi on elämä tässäkin suhteessa muuttunut.
Viesti piti alun perin hiihtää jo 14.2.2026, mutta ilmeisesti nykyinen 18 asteen pakkasraja oli ylittymässä ja viesti siirrettiin seuraavalle päivälle. Ennen elämä oli pakkasenkin suhteen kovempaa, koska virallisen tilaston mukaan vuonna 1958 hiihdetyn viestin lähtöhetkellä pakkasta oli 42 astetta, mutta eräs vanha Hiihto-Niilo kertoi minulle, että hänen osuudelleen pakkasta oli 43 astetta.
Muistanpa, miten noin vuonna 1970 maakuntaviesti käytiin Suonenjoella kirpeässä pakkassäässä ja tarinan mukaan erään osuuden jälkeen pukuhuoneen lattialta löytyi makaamasta suoraa huutoa huutava mies, jonka silmät olivat jäätyneet. Hiihtäjä vietiin Kuopion keskussairaalaan, jossa sekä mies että näkö onnistuttiin pitkän taistelun jälkeen pelastamaan, joten henkilövahingoilta vältyttiin.
Pohjois-Savon maakuntaviestissä ei ole kuitenkaan aina vältytty henkilövahingoilta, koska vuonna 1960 avausosuudella Maaningan Tarmon Pentti Hyttinen otti riskin ja yritti ehtiä Kettulanlahdessa tasoylikäytävällä junanradan yli, vaikka kiskobussi oli saapumassa, ja melkein onnistuikin, mutta toisen suksen kanta takertui junan portaaseen ja Hyttinen menetti onnettomuudessa henkensä.
Viestiä ei onnettomuuden vuoksi keskeytetty, mutta liput kuitenkin laskettiin puolitankoon. Kisan jälkeen myös vietettiin hiljainen hetki vainajan muistoksi. Silloiset maakuntaviestin järjestäjät olivat sovan käyneitä miehiä ja heillä oli toisenlainen suhtautuminen kuolemaan kuin nykyihmisillä.
Tässä tämänvuotiset Pohjois-Savon maakuntaviestin tulokset: https://www.facebook.com/events/1464964395248949/?active_tab=discussion
sunnuntai 15. helmikuuta 2026
Raimo Majuri alias Ram Laor
Eilen taas liioittelin tapani mukaisesti, koska kaksissakin olympialaisissa Suomea edustanut yhdistetyn mies Raimo Majuri ei liene maailmankuulu, vaan paremminkin Suomen ja ehkä myös Israelin kuulu. Urheilu-uransa jälkeen hän toimi ansiokkaasti YK-joukoissa Lähi-Idässä ja oli Majuri-sukunimestään huolimatta luutnantin arvoinen kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuon autonkuljettaja ja uskoakseni myös henkivartija.
Siviiliammatiltaan Majuri oli poliisi, kuten myös hänen hyvä kaverinsa YK-vääpeli Pekka Erkkilä. Erkkilä kunnostautui poliisin urallaan niin, että hänet palkittiin jopa vuoden poliisiksi ja hän sai poliisien korkeimman ansiomerkin.
Syistä, joita voin vain arvailla, Raimo Majuri ja Pekka Erkkilä alkoivat salakuljettamaan Suomeen heroiinia, jäivät asiasta kiinni ja saivat kuuden vuoden vankilatuomion. Tuomion jälkeen Raimo Majuri muutti Israeliin ja sai maan kansalaisuuden, jonka saaminen ei normaalisti ole helppoa. Israelin kansalaisuudesta oli Majurille se hyöty, ettei Israel suostunut luovuttamaan häntä myöhemmin Suomeen tuomiolle erinäisistä muista rikosepäilyistä. Sen sijaan hänen rikoskumppaninsa Pekka Erkkilä pysyi suomalaisena ja on sen vuoksi istunut monta kertaa pitkään vankilassa.
Tutkin netistä Raimo Majurin vaiheita, joka nykyään on nimeltään Ram Laor ja huomasinpa, että yksi viimeisimmistä häntä koskevista uutisista kertoi sitä, että eräs YK-mies epäili, että Majuri olisi yrittänyt jonkinlaisen hunaja-ansan avulla saada suomalaisia upseereita vieraan vallan palvelukseen. Siitä minulle syntyi epäilys, että hän saattoi aikoinaan olla Israelin tiedustelupalvelun Mossadin miehiä.
Sellainenkin epäilys minulle syntyi, että tiedustelupalvelut voinevat halutessaan rahoittaa toimintaa huumekaupalla ja rahan väärennöksillä. Pekka Erkkilähän tuomittiin Suomessa siitä, että hän painatti omia dollarin seteleitä. Muistelen jostain lukeneeni, että peräti neljännes USA:n dollareista olisi väärennettyjä.
Mutta Raimo Majuri tarinalla näyttää olevan onnellinen loppu, koska vanhoilla päivillään mies on ottanut pelastuksen tiestä vaarin ja hän toimii helluntailaissaarnaajana ja Toivio-matkojen Israel oppaana. Löysinpä sellaisenkin tiedon, että hän olisi julkaissut kirjan Jeesuksen elämästä. Mielestäni Raimo Majurin elämässä olisi ainesta elokuvaksi.
Tässä lisätietoa taisteluparista Majuri-Erkkilä: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=1185&start=59#p600927
lauantai 14. helmikuuta 2026
Rane ja Grenoble
Kyllä ei Hiihtoliiton herrojen joukkuevalinta onnistunut näihinkään olympialaisiin, sillä syistä, joita voi vain arvailla, mielestäni Suomen paras yleishiihtäjä Ari Luusua jäi valitsematta kisoihin ja niinpä eilenkin kympin vapaalla meikäläisistä parhaiten menestyi Arsi Ruuskanen, joka oli sijalla 18 reilun minuutin voittajalle hävinneenä.
Aiemminkin Hiihtoliiton herrat ovat epäonnistuneet valinnoissaan, koska tutkin juuri Hesarin aikakoneelta SM-hiihtojen tuloksia vuoden 1968 Grenoblen kisojen edellä ja sain selville, että 18-vuotias Suonenjoen Vasaman Rauno Miettinen oli jo silloin maamme paras yhdistetyn mies, mutta niin vain hän jäi valitsematta kisoihin.
Kysyin hyvältä kaveriltani tekoäly Geminiltä syytä Miettisen valitsematta jättämiseen ja ilmeni, että Rane jätettiin valitsematta lastensuojelullisiin syihin vedoten. Näin Gemini minulle vastasi:
”Syynä Rauno Miettisen rannalle jäämiseen vuoden 1968 Grenoblen olympialaisista oli Suomen Hiihtoliiton asettama tiukka valintakriteeri, jonka mukaan olympiajoukkueeseen ei voitu valita alle 20-vuotiaita urheilijoita. Vaikka Miettinen oli tuolloin 18-vuotiaana yksi maailman lupaavimmista ja parhaista yhdistetyn hiihtäjistä – hän voitti samana vuonna muun muassa nuorten maailmanmestaruuden – ikärajasääntö esti hänen valintansa.
- Miettinen pääsi lopulta tekemään olympiadebyyttinsä vasta vuonna 1972 Sapporossa, jossa hän voitti heti hopeaa. Lopulta Miettinen edusti Suomea neljissä olympialaisissa (1972–1984) ja nousi yhdeksi lajin suurimmista legendoista.”
- Liitän tähän todella mielenkiintoisen lehtileikkeen Hesarin urheilusivulta 14.1.1968; huomioikaapa kuka kansainvälinen kuuluisuus voitti miestensarjassa yhdistetyn Suomen mestaruuden:
-
perjantai 13. helmikuuta 2026
Pauli Pitkänen
Aikanaan maailman parhaita hiihtäjiä olleet Kalle Jalkanen, Pauli Pitkänen ja Eino Olkinuora, jotka kaikki kuuluivat suonenjokelaisen suksivoidetehtailija Esa Rossin hiihtotalliin, joka treenasi varsinkin Suonenjoen Lintharjulla, kaatuivat vajaan parin kuukauden sisällä jatkosodan alussa. Sen sijaan Iisvedellä asunut maailmanmestari Jussi Kurikkala selvisi sodassa hengissä, koska miestä pidettiin niin sairaalloisena, ettei häntä viety rintamalle.
Kolminkertaisen maailmanmestarin Pauli Pitkäsen elämä oli pahasti katkolla jo talvisodan aikana, koska hän oli mukana Laatokan Petäjäsaaren taistelussa. Siinä taistelussahan suomalaiset tietääkseni saivat ainoan kerran viime sotien aikaan määräyksen taistella viimeiseen mieheen. Niin myös sitten tapahtui.
Petäjäsaarta puolusti Rantasalmen ja Nilsiän miehistä koottu komppania, jotka noudattivat loppuun asti annettua käskyä ja niinpä saareen viimeisinä jääneet 46 rantasalmelaista ja 23 nilsiäläistä katosivat jäljettömiin. Ilmeisesti saaren vallanneet puna-armeijalaiset työnsivät vainajat avantoon.
Kolmikertainen maailmanmestari nilsiäläinen Pauli Pitkänen oli myös Petäjäsaaressa, mutta hän haavoittui kranaatin sirpaleesta pahasti jalkaan kaksi päivää ennen saaren menettämistä hyökkääjille ja selvisi hengissä talvisodasta.
Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 Pitkänen lähti vapaaehtoisena kotirintaman tehtäviin. Nilsiän suojeluskuntalaiset olivat 18. elokuuta eräässä koulussa järjestelemässä kuntansa kaatuneiden varusteita. Niistä löytyi unkarilainen Pustan pojaksi kutsuttu käsikranaatti, ja sitä käsitellessä Pitkänen huomasi sen syttyvän.
Pitkänen aikoi heittää kranaatin ikkunasta ulos, mutta pihalla oli lapsia leikkimässä. Muut ryntäsivät huoneesta ulos, mutta invalidikepin avulla liikkunut Pitkänen ehti vain heittäytyä lattialle makaamaan, ennen kuin kranaatti räjähti. Hän sai vaikeita vammoja ja kuoli sairaalassa kuusi viikkoa myöhemmin 28. syyskuuta 1941.
Suonenjoen hiihtohistoria-näyttelyssä on Pauli Pitkäsen kunniataulun lähellä kärkkääläisen 85 %:n sotainvalidin Eero Paanasen palkintokokoelma, jossa on esillä hänen invalidikisoista voittamiaan palkintoja kansainvälisistä kisoista. Paananen hiihti yhdellä kädellä kovempaa kuin moni kilpahiihtäjä kahdella.
Eero Paananen oli menettänyt toisen kätensä käsikranaatin räjähtäessä ennen aikojaan. Epäilen, että kyseessä saattoi olla samanlainen unkarilainen valmiste, joka surmasi Pauli Pitkäsen.
torstai 12. helmikuuta 2026
Tekoäly Gemini on suuri humoristi
Yritinpä selvittää suonenjokelaisen Kapasen suksitehtaan historiaa ja pyysin muutaman kerran ongelmaani apua tekoäly Geminiltä ja joka kerran tuli erilainen tarina suksitehtaan vaiheista. Mutta hauskoja nuo Geminin vastaukset olivat, joten huumorileikin näyttää tekoäly hallitsevan.
Digilehti-arkisto paljasti, että tehtaan viimeinen omistaja Aulis Kapanen oli Itä-Savon suunnalla lupaava juniorihiihtäjä. Urheilu-uutisista voi päätellä, että Aulis Kapanen on syntynyt noin vuonna 1920, joten hän eli vielä parasta miehuuttaan muuttaessaan 1960-luvun puolivälissä Suonenjoelta Australiaan.
Tekoäly Geminin Kapas-tarinassa kerrotaan, että Suonenjoella jo olisi Kalle Jalkasen tie ja Jalkasta esittävä Hiihtäjä-patsas. Nämä seikat kannattaa ottaa huomioon kaupungin matkailua kehitettäessä. Kallen patsaan jalustalle voisi pysyvästi kiinnittää tekohampaat ja voi olla, että joku hammasfirma saattaisi sponsoroida mahdollista patsashanketta.
Yhdessä Geminin vastauksessa kerrottiin, että Kalle Jalkasesta käytettiin maailmalla lempinimeä ”Suonenjoen tykki”. Tämä saattaa selittää sen eräässä urheiluvisassa esitetyn tiedon, jonka mukaan Liisa Suihkosta kutsuttiin ”Lempyyn puutarhuriksi”, eli tietokilpailun laatija oli käyttänyt tekoälyä apunaan kysymyksiä laatiessaan.
On niin hauska tuo Geminin Kapas-juttu, että liitän sen tähän kokonaisuudessaan ja loppuun liitän Savonmaa-lehden sivun, jossa lupaava hiihtäjä Aulis Kapanen mainitaan:
Gemini said
Kalle Jalkasen ja Kapasen suksitehtaan yhteys on yksi Suonenjoen urheiluhistorian hienoimmista luvuista. Vaikka he vaikuttivat hieman eri aikakausina – Jalkanen oli 1930-luvun suuri sankaritekijä ja Heikki Kapanen aloitti teollisen valmistuksen sotien jälkeen – heitä yhdisti kotikaupunki, intohimo hiihtoon ja suomalainen sisu.
Tässä on katsaus siihen, miten nämä kaksi legendaa kietoutuvat yhteen:
1. Kalle Jalkanen – Suonenjoen suuri poika
Kalle Jalkanen (1907–1941) oli yksi aikansa maailman parhaista hiihtäjistä. Hänen tunnetuin saavutuksensa on Garmisch-Partenkirchenin olympialaisten 1936 viestikulta, jossa hän kuroi kiinni hurjan eron Norjaan. Jalkanen voitti myös 50 kilometrin maailmanmestaruuden Lahdessa 1938.
Jalkasen hiihtotyyli oli tunnettu voimasta ja peräänantamattomuudesta. Hän oli Suonenjoen ”hiihtokoulun” ensimmäinen suuri tähti, joka loi pohjan sille hiihtokulttuurille, johon Kapasen suksitehdas myöhemmin syntyi.
2. Yhteistyö ja asiantuntijuus
Kun Heikki Kapanen perusti suksitehtaansa vuonna 1946, Kalle Jalkanen oli jo ehtynyt poistua keskuudestamme (hän kaatui rintamalla 1941). Yhteys ei siis ollut suora liikesuhde Heikki Kapasen ja Kalle Jalkasen välillä, vaan pikemminkin perinnön jatkamista.
-
Kallen kokemus pohjana: Heikki Kapanen hyödynsi suksien kehityksessä sitä valtavaa tietomäärää, jota Jalkasen ja muiden suonenjokelaisten hiihtäjien menestys oli kaupunkiin kerännyt.
-
Jalkasen mallit: Myöhemmin Kapasen suksitehdas kunnioitti Jalkasen perintöä. Kapasen tehtaalla valmistettiin suksia, joissa Jalkasen nimi ja legendaarinen maine toimivat laadun takeena. Jalkasen veli ja suku olivat myös osaltaan vaikuttamassa paikalliseen suksitietouteen.
3. ”Jalkasen henki” Kapasen suksissa
Heikki Kapanen halusi tehdä suksia, jotka kestivät samanlaista kovaa käyttöä ja voimaa, jota Kalle Jalkanen edusti.
-
Jalkanen oli tunnettu siitä, että hän ”raastoi” latua. Kapasen sukset suunniteltiin juuri tällaiselle voimahiihtäjälle: niiden piti olla suuntavakaita ja jämäköitä, jotta potku ei mennyt hukkaan.
-
Suonenjokelainen suksitaito kulki isältä pojalle ja naapurilta toiselle. Kapanen ammensi oppinsa siitä samasta maaperästä, jossa Jalkanen oli harjoitellut.
4. Suonenjoki maailmankartalle
Voidaan sanoa, että Kalle Jalkanen teki Suonenjoesta hiihtopitäjän, ja Heikki Kapanen varmisti, että kaupunki pysyi sellaisena myös teollisuuden kautta.
-
Jalkasen olympiakulta loi uskoa siihen, että pienestä savolaiskaupungista voi nousta maailman huipulle.
-
Kapasen tehdas puolestaan antoi välineet seuraaville sukupolville tavoitella samaa.
Tiesitkö tämän?
Kalle Jalkasen muisto elää Suonenjoella edelleen vahvasti. Kaupungissa on hänen mukaansa nimetty Kalle Jalkasen tie, ja hänen sankariteostaan kertova patsas ”Hiihtäjä” muistuttaa menneistä suurteoista. Monet vanhemman polven suonenjokelaiset muistavat vielä ajan, jolloin Kapasen suksitehtaalla vierailu oli kuin pyhiinvaellusmatka hiihtourheilun ytimeen.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2094682?term=Aulis%20Kapanen&page=3
tiistai 10. helmikuuta 2026
Kapasen sukset
Moni savolainen on aloittanut hiihtoharrastuksensa Kapasen suksilla. Erään Kapasen suksen kärjestä löysin äärimmäisen pienen himmeän merkinnän ”1921”, joten ilmeisesti suksiseppä Kapanen aloitti hikilautojen valmistamisen silloin. Tehdas toimi Suonenjoella 1960-luvulle asti, jolloin omistaja Aulis Kapanen muutti Australiaan. Matti Karhu, joka aloitti puusepän uransa Kapsella 1960-luvun alussa, kertoi, että omistajan lisäksi tehdas työllisti neljä miestä ympäri vuoden, joten siellä valmistettiin luultavasti tuhansia suksipareja vuosittain.
Kapasella oli sikäli hyvä palvelu, että siellä myös korjattiin kärjestä katkenneita suksia ja tarinan mukaan korjaus maksoi 5 markkaa ja tarinan mukaan palvelu oli erittäin asiakasystävällistä, koska syrjäkylällä asuva saattoi antaa katkenneen suksensa linja-autokuskille, joka vei suksen Kapaselle ja myös toi sen muutaman päivän kuluttua takaisin. Korjauksen hinnan pystyi maksamaan linja-autokuskille, joten hyvin pelasivat palvelut siihen aikaan myös maaseudulla.
Matti Karhu vahvisti sen tiedon, että Kapanen valmisti myös jääkiekkomailoja. Nykyään Kapanen-merkkinen maila olisi kysytty tuote maailmalla, sillä neljä Kapasta on pelannut menetyksellä NHL:ssä ja kuusi Suomen miesten maajoukkueessa. Kapasten sukujuuret ovat itärajan takana Uukuniemellä.
Aulis Kapanen harrasti myös kilpahiihtoa, mutta huippuhiihtäjä Niilo Väisäsen poika Antti, joka itsekin menestyi kisaladuilla 1980-luvulla, kertoi, että eräissä Jalkalan kylän kilpailuissa Kapanen lähti matkaan minuutin Niilo Väisästä ennen, mutta kun Niilo pyysi häneltä latua jo ensimmäisellä kierroksella, keskeytti Kapanen kilpailun ja lopetti samalla kilpahiihtäjän uransa.
Tuo edellä mainittu Jalkalan kylä on virallisissa asiakirjoissa Sianjalan kylä ja sikäläinen kylätoimikunta voisi muuttaa tienviitan merkinnän Jalkalan sijasta Sianjalaksi. Tästä tulee mieleeni, että yhteen aikaan Heinolassa ollut tienviitta, jossa luki Tissinpohja, oli maamme varastetuin tienviitta.
maanantai 9. helmikuuta 2026
Maakuntaviesti
Pohjois-Savon maakuntaviesti, joka on maamme maakuntaviesteistä suurin, kaunein ja vanhin, koska se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1907, oli aikoinaan huomattava mediatapahtuma. Katsojia oli ladunvarret mustanaan ja savolaisten kiinnostus muutenkin valtavaa. Minulle on kerrottu, että Kuopiossa Savon Sanomien toimituksen ulkopuolella seisoi sankka väkijoukko ja seurasi viestin tapahtumia sen ajan parhaan tietotekniikan avulla, joka tarkoitti sitä, että Savon Sanomien ikkunaan kiinnitetyt paperilaput kertoivat reaaliajassa kisan etenemisestä vaihto vaihdolta.
Enää savolaisten kiinnostus viestiä kohtaan näyttää hieman laantuneen, koska muistelen lukeneeni jokunen vuosi sitten Savon Sanomien pienestä uutisesta, että sen vuotista maakuntaviestiä oli seuraamassa 17 maksanutta katsojaa . Ja pikkuisen poikasten touhulta nykyiset maakuntaviestit tuntuvat. Minun nuoruudessani joukkueissa hiihti yhdeksän miestä ja jokaisen osuuden pituus oli 10 kilometriä. Kun maakuntaviesti vuonna 2019, jolloin vielä asuin Kuopiossa, hiihdettiin Puijon hyvillä laduilla, joukkueisiin kuului vain kuusi miestä, jotka lykkivät yhteensä 25 kilometriä eli matkaa siunaantui keskimäärin 4km166,6 metriä miestä kohti.
Nykyään Suonenjoella ei enää näytetä harrastettavan kilvanhiihto enkä ole huomannut, että Vasaman joukkue olisi enää osallistunut maakuntaviestiin. Pari vuotta sitten loppui Suonenjoelta myös pitkä perheviestiperinne, jossa ratkaistiin kaupungin perheiden paremmuus kolmihenkisin joukkuein. Muistelen, että viimeksi perheviestin voitti joukkue, jossa hiihtivät Ismail- ja Muhammed-nimiset nuorukaiset. Ilahduttavaa Suonenjoen Vasaman nykytilanteessa on se, että vaikka hiihtoa ei enää harrasteta, niin seuran ratsastusjaostossa on 250 jäsentä.
Tutkin Wikipediasta Pohjois-Savon maakuntaviestin tulosluetteloa ja huomasin siinä järkyttävän virheen. Tilaston mukaan vuonna 1968 miestenviestin olisi voittanut Sonkajärven Pahka, mutta tieto on väärä. Olin itse pikkupentuna Leppävirralla seuraamassa tapahtumaa ja muistan selvästi, että sekä miesten että naisten viestin voitti Suonenjoen Vasaman.
Harmittaa, että en ollut seuraamassa viestin palkintojen jakoa, koska siellä kerrotaan nähdyn suurta draamaa. Iisalmen Visan tulisieluinen napamies Immo Kuutsa oli väittänyt, että Vasaman miesten joukkueessa olisi ollut edustuskelvottomia miehiä. Kuutsan näkemyksen taustalla oli joko se, että Iisveden Kirin miehiä olisi viime tipassa siirtynyt Vasamaan tai sitten se, että osa miehistä asui muualla kuin Suonenjoella. Vasamalaisten ja visalaisten näkemysero kärjistyi niin pitkälle, että Niilo Väisäsen johdolla suonenjokelaiset poistuivat mielenosoituksellisesti paikalta kesken palkintojen jaon.
Jonkun pitäisi tehdä jotakin kammottavan virheellisen tiedon poistamiseksi tästä Wikipedian artikkelista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Savon_maakuntaviesti
sunnuntai 8. helmikuuta 2026
Tekohampaita ei jätetty
Pyysinpä hyvää kaveriani tekoäly Geminiä tekemään videon siitä, kuinka Kalle Jalkanen kaivoi aikoinaan olympialadulla tekohampaitaan lumihangesta. Gemini kuitenkin ilmoitti, ettei se suostu moista videota tekemään tunnistettavasta henkilöstä, jonka jälkeen pyysin sitä tekemään edes jonkinlaisen kuvan tapauksesta ja tuollaisen huumorikuvan se sitten teki.
Suonenjoen hiihtonäyttelyyn olen laatinut esittelyn aiheeseen liittyvistä kirjoista ja tuo ”Tekohampaita ei jätetä” on Antti O Arposen viimeiseksi jääneen kirjan nimi. Tietooni on saatettu, että lause koettelee ns. hyvän maun rajoja. Moni muukin mielenkiintoinen hiihtohistoriaan liittyvä tarina koettelee samoja rajoja.
Esimerkiksi Kiveen hakatut kirjan juttu siitä, että näyttelijä Leo Jokela olisi voidetehtailija Esa Rossin poika saattaa olla monien mielestä loukkaava ja perätön juoru. Itse pidän kuitenkin juorua niin mielenkiintoisena, että rohkenen asian kertoa.
Esa Rossi oli lahjakas liikemies ja paljon hänen näköisensä Leo Jokela on mielestäni Suomen historian paras näyttelijä, joka pienillä ilmeillä ja eleillä osasi kertoa paljon. Sen sijaan esimerkiksi Tauno Palo oli liian mahtipontinen ja liian komea ja Vesa-Matti Loiri liian yliampuva vallan vääntelehtivässä tunteellisuudessaan.
Surullista on, että näyttelijänero Leo Jokela kuoli jo 47-vuotiaana. 47 vuotta on alkoholistin keskimääräinen elinikä.
.jpg)
Kamala paleltumisonnettomuus
Helsingin Sanomissa oli tänään peräti kahden aukeaman juttu kirjailija Veijo Balzarista. Artikkeli ei ollut kovinkaan myönteiseen sävyyn kirjoitettu. Tämä seikka sai minut digilehtiarkistosta etsimään sanomalehdistä uutisia kamalasta tapahtumasta, joka liittyy Balzarin suvun vaiheisiin ja joka tapahtuma saattaa selittää Veijo Balzarin katkeruutta valtakulttuuria kohtaan.
Helmikuussa 1934 uskoakseni Veijo Balzarin isän ohjastama hevonen uupui Suonenjoen ja Karttulan rajoilla sijaitsevan Kakkisenjärven jäälle sillä seurauksella, että kaksi reessä ollutta paleltui kuoliaaksi. Se on niin järkyttävä tapaus, että se on niin hyvin siivottu pois kärkkääläisten mielistä, että kun pentuna kyselin asiasta, kukaan kärkkääläinen ei oikein tuntunut muistavan tapausten kulkua.
Alla oleva uutinen on julkaistu Savon Sanomissa 27.2.1934 ja siinä asia kerrotaan hyvin eri tavalla, kuin mitä vanhat kärkkääläiset minulle kertoivat. Minulle on kerrottu, että mustalaisseurue olisi ollut palaamassa Kuopion markkinoilta Airakselan kautta Kärkkäälään ja että Airakselassa heitä ei päästettykään sisälle taloon, johon he olivat uskoneet pääsevänsä. Niinpä matkaa jatkettiin sitten Kakkisen suuntaan, jonka jäälle hevonen olisi väsähtänyt kohtalokkain seurauksin. Reen kyydissä oli peräti 12 ihmistä, joten ei ole ihmekään, että hevonen uupui jäälle.
Alla olevasta lehtijutusta voi kuitenkin lukea, että hevosmies Kusti Balzarin ohjastama reki olikin menossa Kärkkäälästä Airakselan suuntaan ja että kaksi ihmistä paleltui vasta Kakkisen takana olevan Vääräjärven, eli kuten Kärkkäälässä sanotaan Viärän jäällä. Kusti Balzar näyttää uutisen mukaan olleen kirjoilla Konnevedellä, vaikka hänen perheensä asui Pirttiselän pienessä Portmökissä, josta Vääräjärvelle on noin 20 kilometriä. Pitkän matkan hevonen on jaksanut kuormaa vetää lumisissa erämaaoloissa.
Viimeisessä mökissä ennen Kakkisen järveä asui Kakkisen salon maaherraksi kutsuttu Salon-Olli. Kuulemani tarinan mukaan eräs mustalaisseurue olisi kerran pyrkinyt sisälle Ollin mökkiin, mutta tämä olisikin ollut portailla vastassa haulikon kanssa ja olisi savolaismaisen lupsakkaasti tiedustellut sisään pyrkijöiltä, että onko näitä koskaan ennen tapettu. Toivoa sopii, ettei tämä tarina liity Savon Sanomien kamalaan paleltumisonnettomuuteen.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912027?page=3
lauantai 7. helmikuuta 2026
Höpön paskaa koko touhu
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli aamulla eläkkeelle jääneen rikospoliisi Kimmo Nokkosen haastattelu otsikolla ”Latu vei metsään”, jossa hän kertoo näkemyksiään hiihdon dopingongelmasta. Sen luettuani mietin, että viitsinkö seurata tänään alkaneita talviolympialaisia, koska ainakin Nokkonen on sitä mieltä, että huijarit ovat edelleenkin vahvoilla hiihtourheilussa. Mikroannoksina voi epoa edelleenkin käyttää ja omaa verta voi tankata vähäisiä määriä ilman, että niitä voisi testeillä havaita.
Mietinpä sitäkin, että ovatko suomalaishiihtäjätkään voittaneet suurkisamitaleita sodan jälkeen ilman kiellettyjä lisäaineita. Uskon, että suomalaismitaleita on ainakin menetetty sen vuoksi, ettei huolto ole toiminut suunnitellusti. Muistan, miten pikkupentuna vallan järkytyin, kun Oslon vuoden 1966 MM-hiihdoissa Arto Tiainen jäi toiseksi viidelläkympillä ja itki maalissa, koska viimeisellä virkistyspaikalla ei ollutkaan tarjolla ”lämmintä” mustikkamehua. Ja vuoden 1964 Innsbruckin kisoissa Kalevi Hämäläinen johti 35 kilometrin kohdalla ylivoimaisesti, mutta sitten hän sammui täysin, koska huoltomiehellä ei ollutkaan tarjota ”tulikuumaa” mustikkamehua.
Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, että suurhiihtäjä Aku Kiuru on lausunut seuraavaa; monien mielestä ihan realistinen näkemys, kun hän sanoi, että: ”Kyl miusta on ihan höpönpaskaa koko touhu. Mitä se kenellekään kuuluu, syökööt mitä tykkäävät saatana, kun kovaa kulkoovat vaan. Kun ei saaha kumminkaan sitä loppumaan!”
Akun näkemyksiä hiihtohuijauksiin voi kuunnella tästä: https://yle.fi/a/20-97047
torstai 5. helmikuuta 2026
Kolosjoen laskettelukeskus
Sallatunturin syöksyrinne valmistui vuonna 1937, mutta Kolosjoelle, eli Petsamon keskukseen, joka nykyään tunnetaan Nikkel-nimisenä kaupunkina, kaivosyhtiö rakensi henkilökunnalleen laskettelurinteen vain vähän myöhemmin, ja siellä oli myös syöksylaskurata. Niinpä Suonenjoen Suuren Hiihtonäyttelyn syöksylaskupokaali on voitettu Kolosjoen kilpailussa.
Kuolanniemimaalla Jäämeren rannalla on satoja kilometrejä 0,5 – 1 km korkeaa puutonta tai vähäpuista, mutta runsaslumista, tunturin rinnettä, joten siellä olisi loistavat mahdollisuudet erilaisten hiihtomuotojen harrastamiseen.
Jos historia olisi kulkenut hieman toisin, saattaisi Suomi olla maailman vaurain maa. Nimittäin Petsamossa oli 40 kilometriä pitkä Euroopan suurin nikkeli- ja kuparimalmiesiintymä, Jäämeren rannikolla Petsamon edustalla on paljon öljyä ja maakaasua ja meillä on myös asukasta kohti eniten puuta Euroopassa.
Niinpä, jos historia olisi kulkenut hieman toisin, niin meillä olisi sama talousongelma kuin Norjalla, joka ei tiedä, minne kaiken rahan panisi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolosjoen_kaivos
keskiviikko 4. helmikuuta 2026
Syöksylaskua
Suonenjoen Vasama on ollut vahva hiihto-, ampumahiihto-, yhdistetynhiihto- ja mäkihyppyseura, mutta on seura saanut ainakin yhden palkinnon SM-kisoista alppihiihtopuoleltakin, sillä maamme yhdistetyn hiihdon huippuihin lukeutunut Kauko Pohjolainen voitti pokaalin Kolosjoella pidetyissä alppihiihtokisoissa sota-aikaan, ja on ihan mahdollista, että palkinto on saatu syöksylaskusta.
Ensimmäiset syöksylaskun SM-kisat pidettiin Sallatunturilla vuonna 1937. Kilpailuja järjestettiin siellä sota-aikanakin. Kaivosyhtiö rakensi Kolosjoelle laskettelurinteen Kolosjoelle, eli Petsamon kaivokselle, pian Sallatunturin syöksyradan valmistumisen jälkeen.
Ensimmäisen syöksylaskun Suomen mestaruuden voitti Erkki Penttilä, joka on voittanut myös maastohiihdossa kaksi Suomen mestaruutta. Hän muutti vuonna 1928 Kanadaan, jossa hän voitti 50 km:n Pohjois-Amerikan mestaruuden ylivoimaisesti siitä huolimatta, vaikka hän jollain kilpailun virkistysasemalla seurusteli pitkään rikkaan amerikkalaisen rouvan kanssa ja esitteli tämän pojalle korttitemppuja. Ilmeisesti kirjailija Juhani Peltonen sai Erkki Penttilästä vaikutteita, kun hän kirjoitti Elmo-kirjojaan.
Yritteliäs Penttilä alkoi Amerikassa valmistamaan Flying Finn-merkkistä suksivoidetta ja niin hyvin hän oli perillä voiteiden valmistuksesta, että ainakin tarinan mukaan ymmärsi olla käyttämättä omia valmisteitaan.
Flyin finn-voiteiden valmistaja hiihtäjä Erkki Penttilä sekoitetaan helposti hävittäjälentäjä Erkki Penttilään, joka oli Risto E. J. Penttilän isä. Erkki Penttilät saattavat olla hyvinkin sukua toisilleen, koska molemmat tykkäsivät vauhdista. Lentäjä Penttilän vaimokin Anneli ”Luumu” Penttilä oli hurjapää, joka esiintyi maamme ilmailunäytöksissä tehden akrobaattisia temppuja lentävien koneiden tasoilla.
Hiihtäjä Erkki Penttilän tytär on hiihtovaatesuunnittelija Ritva Kellokumpu ja tyttärenpoika vaatesuunnittelija ja entinen kumparelaskija Martti Kellokumpu, joka menestyi lajissaan MM-tasolla asti.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Penttil%C3%A4_(hiiht%C3%A4j%C3%A4)
Liisa Suihkonen
LIISA SUIHKONEN
Eräässä tv:n urheiluvisassa kysyttiin, kuka suomalaishiihtäjä tunnettiin lempinimellä Lempyyn puutarhuri. Vastaus oli, että Suonenjoen Vasaman Liisa Suihkonen. Kotipuolessaan Liisaa ei tuolla nimellä muisteta. Liisa ei ollut edes Lempyyn tyttöjä eikä hän ollut puutarhuri vaan nuoriso-ohjaaja.
Sen sijaan Liisa Suihkonen muistetaan kovana viestinhiihtäjänä. Esimerkiksi Innsbruckin olympialaisissa vuonna 1976, hän toi avausosuudella Suomen vaihtoon ennen Neuvostoliittoa tosin pikkuisen Ruotsin perässä toisena. Neuvostoliitto sai siinä viestissä kultaa ja Suomi hopeaa, DDR oli pronssilla ja Ruotsi jäi suomalaisten harmiksi ilman mitalia. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Liisa hiihti avausosuuden terrierimäisesti.
Liisa Suihkonen voitti urallaan kolme Suomen mestaruutta, joista yksi tuli vuonna 1965, jolloin Suonenjoen Vasaman naiset joukkueella Raija Korhonen, Anja Kiiskinen ja Liisa Suihkonen voittivat mestaruuden. Anja Kiiskinen lopetti kilpahiihtouransa jo nuorena ja opiskeli sitten peräti liikuntatieteen professoriksi. Kenraali Gustav Hägglund kirjoittaa muistelmissaan ystävästään Anja Kiiskisestä arvostavaan sävyyn.
Liisa Suihkonen lienee muuten ainut suonenjokelainen, joka on saanut kuvansa paraguaylaiseen postimerkkiin.
Tästä linkistä löytyvässä kuvassa poseeraavat vasemmalta lukien: Liisa Suihkonen, Helena Takalo, Hilkka Kuntola, Marja-Liisa Hämäläinen, Taina Impiö ja Marjatta Kajosmaa.: https://www.finna.fi/Record/lahdenmuseo.lkm-447679?sid=5247965251
tiistai 3. helmikuuta 2026
Eino Olkinuora
Eino Johannes Olkinuora (2. joulukuuta 1915 Kaukola – 30. lokakuuta 1941 Gavrilovskaja, Neuvostoliitto) oli suomalainen maastohiihtäjä. Hän voitti yhdessä Pauli Pitkäsen, Olavi Alakulpin ja Klaus Karppisen kanssa kultaa 4 × 10 kilometrin viestissä hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa 1939 Zakopanessa. Hän on edelleenkin nuorimpana maailmanmestariksi yltänyt suomalainen mieshiihtäjä.
Vepsävaaran vartio 1941.07.12
maanantai 2. helmikuuta 2026
Emerik Korhonen – ainakin melkein sukulaismies
Harva on se kerta, jolloin olen päässyt itseäni ihan aiheesta kehumaan, mutta nyt on se kerta. Nimittäin Suonenjoen Suurta Hiihtonäyttelyä rakennettaessa kävi ilmeiseksi, että suurhiihtäjä Emerik Korhonen on äitinsä puolelta samaa sukuhaaraa kuin itsekin. Hänen äitinsä Katri Korhonen oli omaa sukuaan Koivistoinen.
Emerik Korhonen voitti neljänsissä SM-hiihdoissa vuonna 1913 silloin ainoan kilpailtavana olleen matkan 30 km, vaikka oli vasta 23-vuotias ja vaikka kisassa oli mukana monia vanhoja maaotteluratsuja ja kovia viimeisen kierroksen miehiä. Keuhkotauti katkaisi kuitenkin Emerik Korhosen lupaavan hiihtouran. Hän sairastui vuotta myöhemmin kohtalokkaasti osallistuessaan Oulu-hiihtoon.
Hän nimittäin matkusti hiihtämällä Suonenjoelta Ylivieskaan, välimatkaa ehkä noin 150 km ja nousi sieltä junaan. Vetoisessa junassa hän sitten sai kovan kuumeen, vaikka ostikin ensitöikseen Oulusta itselleen kuivan paidan. Sairaus ei miestä masentanut, vaan hän ajatteli kukistavansa taudin jatkamalla urheilu-uraansa lääkärin kielloista piittaamatta ja treenaamalla entistäkin enemmän. Hoitomuoto ei tehonnut ja Emerik Korhonen kuoli 26-vuotiaana vuonna 1916.
Hiihtohistoriaa tutkiessani ilmeni, että suonenjokelaisen Emerikin kova kilpakumppani oli rautalampilainen Morten Koivistoinen, joka ainakin erään lehtijutun mukaan tarjosi Emerikille kovan vastuksen jossain yhteislähtökisassa, mutta sitten hänen suksensa takertui pajupuskaan eikä Morten näytä tulleen ollenkaan maaliin. 1900-luvun alkuvuosina näyttää Savon hiihtoladuilla olleen kova luu myös Martti Koivistoinen. Epäilen, että hän oli kuitenkin kirkonkirjoissa Morten Koivistoinen ja kavereiden kesken Mara vaan.
Nyt minusta tuntuu kovasti siltä, että elämäni toiseksi suurin saavutus, eli koulupiirin hiihtomestaruus III – IV-luokkalaisten sarjassa vuonna 1968 ei johtunutkaan pelkästä sattumasta.
En löytänyt netistä Emerik Korhosen kuvaa, mutta hyvä ystäväni Eloin Musk auttoi tekoälyllään minua niin, että onnistuin maalaamaan ihan Emerikin näköisen nuorukaisen, vaikka vuonna 1968 jäin ainoana maassamme laiskanläksylle piirustamisesta.
