Olen mielestäni realisti ja niinpä olen sitä mieltä, että monet asiantuntijat, jotka suhtautuvat ihmiskunnan selviämisen mahdollisuuksiin pessimistisesti, ovat väärässä, koska kun historian kulkua katsoo, niin yleensä pessimistit ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian optimistisesti.

Itse esimerkiksi olen odottanut kauhulla tulevia Usa:n presidentinvaaleja, koska toinen pääehdokas alkaa olla vanhuudenhöperö ja toinen on ollut höperö pienestä pitäen ja on patologinen valehtelija.

Kolmas mahdollinen tuleva presidentti ei valehtele ihan aina, mutta muistaa kuitenkin ainakin Suomen median mukaan virheellisesti olevansa holocaustista selvinneiden juutalaisten jälkeläinen ja myös sen, että hänen vaimonsa olisi ollut World Trade Centerin rakennuksessa vuonna 2001 tapahtuneen terrori-iskun aikaan.

Eilen kuitenkin mielessäni vilahti pieni toivon kipinä Telluksen tulevaisuuden suhteen, kun katselin Usa:n ulkoministeri Antony Blinkenin Suomessa pitämää puhetta. Hän vaikutti ihan tasapainoiselta viisaalta ihmiseltä. Olen nyt jyrkästi sitä mieltä, että meidän tulisi Suomessa perustaa tukiryhmä Blinkenille, jotta hänet saataisiin ehdolle Usa:n presidentinvaaleihin, jotka saattavat olla ihmiskunnan kannalta ratkaisevan tärkeät. Uskon, että noin 98 % suomalaisista, jos heillä vain olisi mahdollisuus, äänestäisi Blinkeniä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antony_Blinken

Leo Jokelan elämänkertakirjassa ei kerrota, että hän olisi ollut Suonenjoen Rosseja, mutta siitä huolimatta hän oli aikoinaan mielestäni maamme paras näyttelijä. Jos hän olisi saanut elää ohjaaja Aki Kaurismäen aikana, olisi hänestä tullut maailman luokan tähti. Valitettavasti Jokela kuoli jo 48-vuotiaana, joka sattuu olemaan alkoholistien keskimääräinen elinikä. Wikipedia kertoo hänen elämänsä loppuvaiheista seuraavaa:

”Yksityisihmisenä Jokela oli hiljainen, vaatimaton, itseään korostamaton, vakava ja jopa ujo. Huumorintajunsa ansiosta hän pärjäsi myös seuramiehenä ja yhteishengen luojana. Jokela piti yksityiselämänsä tarkasti erillään teatterimaailmasta ja muista töistään eikä kotona koskaan puhunut työasioistaan.

Työpaineita ja riittämättömyyden tuntoja hän sen sijaan lievitti alkoholilla. Jo Fennada-kaudellaan Jokela piti usein salkussaan valkoviinipulloja, joita hän joi pitkin päivää. Hänen alkoholinkäyttönsä kasvoi 1960-luvun teatterin murroksen myötä, kun hän koki omien arvojensa ja ihanteidensa menettäneen merkityksensä.

Vuosia jatkunut runsas alkoholinkäyttö elokuvastudioilla ja teatterinäytösten välillä johti lopulta 1970-luvulla terveysongelmiin. Jokelaa ei kuitenkaan yleensä nähty humalassa, ja hän oli hoitanut työnsä aina tunnollisesti. Siksi hänen varhainen poismenonsa tuli monille järkytyksenä.”

Minusta Juhani Ahon kirjaan perustuva elokuva Rautatie, jossa Jokela esittää Mattia, on yksi parhaista filmeistä yhdessä Forrest Gumpin kanssa. Jos Aki Kaurismäki sattuu tämän lukemaan, niin hänen kannattaa huomioida, että Suomen maakuntia kiersi vuonna 1982 maailmanrauhan asiaa edistävä Rauhanjuna, jonka mukana liikkui noin 100 eri alojen taiteilijaa. Tästä aiheesta voisi hyvä elokuvaohjaaja saada paljonkin irti.

Veikko Huovinen kirjoitti Rauhanjunasta jonkinlaisen ivamukaelman kirjassaan Ympäristöministeri ja sen yhdessä novellissa Matti ja Liisa saapuvat Lapinlahden asemalle ihmettelemään Rauhanjunaa ja tutustumaan sen taidetarjontaan. Sen muistan tapauksesta, että kun Matti näki jonkun alastoman naisen figuurin, hän totesi asiantuntevasti, että ”ihan mustuainen näkkyy”.

Koska tänään ei tv:mme noin 20 kanavalla ole mitään katsomisenarvoista, aion ihastella jälleen kerran Leo Jokelan suoritusta Rautatiessä: https://areena.yle.fi/1-432554

Yhdessä Kiveen hakatut -kirjasarjan osassa paljastetaan, että maamme parhaimpiin näyttelijöihin kuulunut Leo Jokela olisi ollut suksivoidetehtailija Esa Rossin lehtolapsi, eli savolaisittain Rasva-Rossin huorpoeka. Tieto oli sen verran uusi ja yllättävä, että kuulustelin asian johdosta erästä Rossin suvun edustajaa, joka kiisti tiedon jyrkästi.

Hänen mukaansa korkeintaan Esan velipoika olisi saattanut tulla kyseeseen, koska hän harrasti näyttelemistä ja oli melkoinen koomikko. Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että yksi Esa Rossin veljistä valmisti myös suksivoiteita. Aluksi tämä voidemerkki oli nimeltään Toveri, mutta syistä, joita voi vain arvailla nimi muutettiin 1930-luvulla Viestiksi.

Itse olen Leo Jokelaa katsellessani ihmetellyt, miten niin umpihämäläinen, eli Hausjärvellä syntynyt, näyttelijäsuuruus saattoi olla niin savolaisen oloinen ja ehkä Kiveen hakatut -kirja antaa asialle selityksen. Suomalaisen elokuvahistorian hauskimmaksi kohtaukseksi on valittu Komisario Palmun erehdyksessä se kohtaus, jossa etsivä Kokki, jota Leo Jokela esittää, laulaa puhtaalla savon murteella Silmät tummat kuin yö. Toisaalta etsivä Kokin sukunimi viittaa enemmänkin Karjalaan.

Eittämättä näyttelijä Leo Jokelassa oli paljon pienen ja pyöreän Esa Rossin piirteitä. Vaikka Jokela oli näyttelijänä suuri koomikko, niin yksityiselämässä hän oli enemmänkin surumielisyyteen taipuvainen, kuten suuret koomikot yleensä ovat. Jokela kuoli jo 47-vuotiaana pian sen jälkeen, kun hän oli esittänyt upeasti lapinlahtelaisen Matin roolin elokuvassa Rautatie, joka on katsottavissa Yle Areenassa.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=leo+jokela%2C+tummat+silm%C3%A4t%2C+elokuva#fpstate=ive&vld=cid:655354ef,vid:51jJryxf_6Q

Eilen mainitsemani hanuristi Onni Laihanen sävelsi mesenaattinsa Esa ”Rasva” Rossin kunniaksi Esan saunapolkan, jonka hän äänitti yhdessä Toivo Mannisen kanssa. Luulen, että saunapolkka on sävelletty myös Ranta koivun alla -kappaleen tapaan Esan huvilalla Iisvedellä.

Onni Laihanen oli Irwin Goodmanin, eli Antti Hammarbergin, äidin sukua, joten epäilen Irwininkin musikaalisuuden periytyvän Laihasten puolelta. Laihanen kuoli jo 39-vuotiaana sydänkohtaukseen eikä Irwnkään elänyt paljoa vanhemmaksi.

Olinpa tässä syyllistymässä kunnianloukkaukseen. Nimittäin olin kirjoittamassa Tapio Rautavaaran muistelmissaan kertoman hanuristitarinan liittyvän Onni Laihaseen, mutta tarinan päähenkilö ei olekaan hän vaan Toivo Manninen.

Rautavaara toimi jatkosodan aikana Maaselän radion toimittajana ja kerran suoraan lähetykseen saapui esiintymään Toivo Manninen, vaikkakaan ovenpielet eivät tahtoneet riittää hanuritaiteilijalle, joka oli kännissä kuin käki.

Rautavaara talutti mestarin mikrofonin ääreen ja auttoi hänelle hanurin selkään. Sitten Tapsa kannatteli häntä henkseleistä ja haitarin hihnoista pystyssä ja kuulutti mikrofoniin, että: ”Nyt esiintyy hanuritaiteilija Toivo Manninen…hän soittaa Polkan mollissa….”

Sitten kuultiinkin komeaa polkkamusiikkia. Kun lähetys päättyi ja Rautavaara irrotti otteensa Topista, tämä putosi lattialle sammuen siihen Isänmaalle kaikkensa antaneena.

Hiljennymme kuuntelemaan Onni Laihasen ja Toivo Mannisen muodostaman haitaripartion esittämää Esan saunapolkkaa, joka siis liittyy vankasti Suonenjoen Iisveden kulttuurihistoriaan.
https://www.youtube.com/watch?v=jpK_OCAQobQ

 Esa Rossista on yksi luku Kiveen hakatut -kirjasarjassa ja myös Yle-Areenan yksi Kiveen hakatut -ohjelma on omistettu hänelle. Tosin yksi erehdys sarjan tekijöille Antero Teroselle ja Jouko Vuolteelle on sattunut, sillä he ovat sitä mieltä, että Rossin perhe asui Iisvedellä Salmisen asemalla. Jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Salminen on Suonenjoen syrjäkylä parikymmentä kilometriä Iisvedeltä.

Mutta haetannooko tuo pieni virhe mittään. Sen sijaan menestyvän liikemiehen Esa Rossin kesähuvila, joka toimi myös valmennuskeskuksena sekä hanuristi Onni Laihasen lepokotina, oli Iisvedellä, ja siellä Laihanen sävelsi mm. kappaleen Rantakoivun alla.

Esa Rossi oli lahjakas urheilija, velmentaja, keksijä ja liikemies. Hänessä olisi oivallinen aihe jonkun historian opiskelijan graduun ja myöskin vaikkapa paikallishistoriaan keskittyneen Syväniemen kesäteatterin näytelmään. Varsinkin, kun tuon yleensä joviaalin herran luonteeseen kuului myös kiinnostava mustapuoli, koska mielenkiintoisessa ihmisessä pitää olla myös joku särmä.

Luulenpa, että monen suuren johtajan ja varsinkin taiteilijan taustalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sellaisia tapauksia on Suomenkin valtio-, liike- ja kulttuurielämä pullollaan. Välillä mennään ylikierroksilla ja kehitellään kaikkea suurta ja sitten välillä taas ollaan syvän masennuksen vuoksi laitoshoitokunnossa kuten Esa Rossinkin tapauksessa kävi.

Tosin korostettakoon tässä yhteydessä, että esimerkiksi presidentti J K Paasikivi ei ollut maanis-depressiivinen tyyppi, kuten väitetään. Asiasta on lääkärintodistuskin olemassa. Nimittäin KOP lähetti silloisen pääjohtajansa mielentilatutkimukseen, jotta hänet olisi voitu siirtää eläkkeelle mielenvikaisuuden vuoksi.

Lääkäri kuitenkin todisti, ettei tuleva presidentti ollut mielisairas, vaan hän kärsi pelkästään huonosta kotikasvatuksesta. Lisäksi hänellä oli sopimattomat tekohampaat, joilla oli tapana singahtaa suusta, jos pääjohtaja joutui korottamaan ääntään.

Esa Rossi sen sijaan lienee ollut selkeästi maanis-depressiivinen tapaus. Ainakin hänen tyttärenpoikansa kertoo yleensä leppoisesta papastaan seuraavaa: ”Esa oli myös väkivaltainen tyyppi, joka kävi välillä jopa lepäämässä Kymppi-osastolla, suljetulla sellaisella. Sen muistan, että hän välillä ajoi perhettään takaa kirves kädessään. Nuo tapahtumat osuivat varmaan huonoihin talviin, jolloin kaikki ei sujunut, kuten Esa halusi.”

Yle Areenan Kiveen hakatut -sarjan Esa Rossi jakson voi kuunnella tästä:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-62246477

Vaikka iisveteläinen opettaja Kalle Laitinen harjoittikin eilen kertomassani tarinassa kovin käsin rauhankasvatusta, niin mikään pasifisti hän ei ollut, sillä hän oli ns. vapaussoturi ja suojeluskuntaupseeri. Sanotaan, ettei musiikki tunne rajoja ja sitä vahvistaa se, että suojeluskuntaupseeri-opettaja Kalle Laitinen, joka oli kova musiikkimies, antoi epäröimättä Junkkarisen pojille laulusta täyden kympin, vaikka poikien vaari oli ollut kylän punakaartin päällikkö.

Junkkarisen pojista Erkistä tulikin musiikin ammattilainen, jolle tosin uran viitisenkymmentä ensimmäistä vuotta olivat sen verran hankalia, että hän ihan perustellusti saattoi laulaa, että ”oon köyhä laulaja mä vain”. Sitten Ruusuja hopeamaljassa muutti kaiken ja Ekistä tuli rikas mies.

Erkki Junkkarinen kohosi 70-luvulla sellaiseen suosioon, että ehkä vain Jalkas-Kari, joka muualla Suomessa tunnettiin Kari Tapiona ja Hesassa Klappina, pystyi myöhemmin kilpailemaan Junkkarisen kanssa kansansuosion suuruudessa. Vaikka hiihtäjä Kalle Jalkanen olikin iisveteläisiä ja Kari Tapion sukuhaaraa, niin Kari Tapio ei ollut iisveteläisiä, vaan oli syntynyt Suonenjoen kirkolla viiden kilometrin päässä Junkkarisen syntymämökistä.

Junkkarisen syntymämökki on tosi pieni ja vaatimaton. Pari vuotta sitten sitä kaupiteltiin 4000 eurolla. Myyjä lienee ollut rehellinen ihminen, koska hän myynti-ilmoituksessa kertoi, että mökki oli muuten ihan hyvä, mutta vessa puuttuu, joten se soveltuu parhaiten koirille tai poikamiehille. Tosin eiköhän ne 1920-luvulla rakennetut Iisveden sahatyömiesten muutkin mökit olleet pieniä ja sisävessattomia.

Luin joskus Erkki Junkkarisen elämänkertateoksen Ruusuja hopeamaljassa ja siinä kerrottiin tulevan laulajatähden lapsuuden olleen silloisenkin mittapuun mukaan erityisen köyhä, koska isä kuoli nuorena. Muistelen, että hän kuoli malariaan, joka on kuuman etelän maissa nykyäänkin yleinen kuolinsyy, mutta kylmässä Suomessa hyvin harvinainen sairaus. Malariaa aiheuttavat sääsket pystyivät ilmeisesti siihen aikaan elämään Suomessakin, koska 1930-luvulla meillä oli hyvin kuumia kesiä ja koska osa malariasääskistä oppi selviämään talvipakkasista majoittumalla navetoihin.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, joka lienee lähtöisin Junkkarisen kanssa samassa pihapiirissä asuneen Lauri Jauhiaisen kynästä ja ettei vain taustalla soi iisveteläisen hanurinsoiton Suomen mestarin Aulis Turpeisen haitari: https://www.youtube.com/watch?v=4N8hfajHi34

Mahottoman jännäksi meni tämä ministeri Riikka Purran synnyttämä kohu. Tänä iltana kokoontuu RKP:n eduskuntaryhmä keskustelemaan Purran nettikirjoittelusta eikä ole täysin mahdotonta, etteikö ryhmä päätä, että kyseessä ei ole sellainen hyvämaineinen ja rehellinen kansalainen, jollaisen ministeri pitäisi Suomen perustuslain mukaan olla.

Itse en tosin niinkään pohtisi tuota rehellisyyttä ja hyvämaineisuutta, vaan enemmänkin sitä, että nettikirjoituksista päätellen Purra on sen verran ilkeä ihminen, ettei hänen paikkansa ole ainakaan sivistysvaltio Suomen hallituksessa.

Mutta pääministeri Petteri Orpon rehellisyys minua mietityttää. Olen aina uskonut, että kansakoulunopettajien jälkeläisenä hän on hyvän kotikasvatuksen saanut rehellinen ihminen, jollaisen kuvan olen hänestä saanut, mutta toissailtainen A-studio sai minut hieman epäilemään asiaa. Nimittäin ohjelmassa hän silmät ymmyrkäisinä vakuuttaa, ettei ole oikein perillä varapääministerin ilkeistä kirjoituksista.

Purran tapauksen innoittamana esitän kunnioittavasti, että Suojelupoliisin tulisi visusti tarkastaa ministeriksi haluavien taustat. Nimittäin Purran kirjoittelu olisi saattanut pahimmillaan aiheuttaa sen, että Turkki olisi estänyt maamme Nato-jäsenyyden.

Jos Erdogan olisi saanut tietoonsa sen, että suomalainen ministeri on nimitellyt turkkilaisia apinoiksi, olisi kiivas turkkilainen veri saattanut hyvinkin kuohahtaa. Purran kunniaksi on kuitenkin luettava se, ettei hän ilmeisesti mokkakikkeli-nimityksellä tarkoittanut turkkilaisia vaan somaleja ja muita afroafrikkalaistaustaisia miehiä.

Jäämme odottamaan RKP:n eduskuntaryhmän kokousta, mutta sitä ennen kannattaa katsoa tämän A-studion ensimmäiset kymmenen minuuttia ja ihmetellä maailman menoa https://areena.yle.fi/1-63939328 .

Kauppalehdestä luin, että maamme elinkeinoelämä on huolissaan eräiden perussuomalaisten ministerien maamme maineelle ja vientiteollisuudelle aiheuttamista vahingoista ja myös maamme Startup-yhteisön johtaja Riikka Pakarinen paheksui kaimansa Purran kirjoitusten aiheuttamaa vaaraa siitä, että lahjakkaat ulkomaiset työntekijät alkavat karttelemaan rasisti-Suomeen muuttamista.

Epäilen, että kohta maamme kapitalistit alkavat vaatimaan Petteri Orpoa muuttamaan hallitustaan siten, että Perussuomalaiset korvataan Vasemmistoliitolla, josta kapitalisteille olisi vähemmän harmia.

Muistanpa, miten viime Euro-vaalien alla jossain suuressa vaalikeskustelussa pöydän ääripäät, eli Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja Vasemmistoliiton Sylvia Modig, olivat kaikesta samaa mieltä. Lisäksi he ulkonäöltäänkin olivat lähellä toisiaan, etteivät vaan ole siskokset ja lisäksi heitä myös yhdisti rattijuoppoustuomio. Niinpä olen varma, että he vallan mainiosti voisivat toimia samassa hallituksessa hyvässä yhteistyössä.

Eilen putkahti julkisuuteen 43-vuotiaan Riikka Purran blogikirjoitus, jossa hän monien mielestä loukkasi törkeästi eräiden musliminaisten uskonnollista vakaumusta. Oli ihan hyvä, että sivistyneesti käyttäytyvä ulkoministeri Elina Valtonen on pyytänyt turkkilaisilta anteeksi sitä, että Suomen hallituksen ministeri on nimittänyt heitä turkkilaisapinoiksi, mutta mielestäni maamme elinkeinoelämän etu on, että sen lisäksi ulkoministeri Valtonen pyytää anteeksi varsinkin rikkailta Arabimailta Purran vallatonta kirjoittelua mustista säkeistä. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/riikka-purra-2019-paakaupunkiseudulla-kavelee-tunnistamattomia-mustia-sakkeja/

Kerrassaan erinomaista julkisuutta näyttää varapääministeri Riikka Purra saaneen sivistyneen maailman lehdistössä pyssyfantasioistaan. Nähtäväksi jää laannuttaako Purran vilpitön anteeksipyyntö tapahtuneesta sivistyneessä maailmassa asian tiimoilla vellovan keskustelun. Muistanpa, että esimerkiksi Kanadassa pääministeri Justin Trudeau oli vähän aikaa sitten joutua eroamaan, koska paljastui, että hän oli opiskeluaikana jossain bileissä esiintynyt afroafrikkalaistaustaisena henkilönä, jota asiaa siellä pidettiin hyvin sivistymättömänä käytöksenä.

Toisaalta muistanpa, että nelikymppinen Urho Kekkonen kirjoitti sota-aikana, että ei Leningradissa kuole nälkään ihmisiä, vaan r––iä. Hän ei pyytänyt myöhemmin kirjoituksiaan edes anteeksi, mutta ihme kyllä hänestä ei tullut hävityn sodan jälkeen edes poliittista ruumista vaan presidentti; toisaalta hän kyllä osoitti myöhemmin teoillaan itänaapurille muuttaneensa käytöstään. Epäilen, että salaa mielessään hän ei ollut muuttanut näkemystään venäläisistä, mutta tunnusti realiteetit.

Nähtäväksi jää, muuttaako Riikka Purra Kekkosen tapaan toimintaansa ja lähteekö hän kohta vaikkapa pakolaisleireille värväämään lisää henkilökuntaa maamme sote-sektorille ja todistaa sillä tavalla muuttuneensa ihmisenä.

Luulen, että seuraava hallituskriisi tulee ihan pian, kunhan vanhojen juttujen tutkijat huomaavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion kirjoituksen viime marraskuulta, jolloin silloinen perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tavio kirjoitti Eu-komissioin puheenjohtaja Ursula von der Leyenistä erittäin kriittisesti. Hän nimitti EU-johtajaa muun muassa ”saksalaiseksi globalistiksi”, joka on ”hurahtanut ilmastosekoiluun”.

”Villissä lännessä tällaiset Ursulat olisi potkittu ulos maasta kastettuna öljytynnyriin ja höyheniin” totesi Tavio ja muistutti tekstissään myös von der Leyenin roolista Maailman talousfoorumissa, joka on yksi suosituimmista äärioikeiston salaliittoteorioiden kohteista.

Eilen muuten ilmeinen englantilainen The Guardian, joka ei tietääkseni ole vihervasemmistolainen lehti, julkaisi etusivullaan jutun kuvien kanssa Ukrainan presidentti Zelenskyistä, Usa:n presidentti Bidenista ja Suomen valtiovarainministeri Riikka Purrasta. Harva on se suomalainen, joka on kyennyt pääsemään The Guardianin etusivulle. https://www.theguardian.com/world/2023/jul/11/finnish-far-right-finance-minister-riikka-purra-accused-of-racist-online-comments

Enkä vieläkään malta olla jättämättä perussuomalaisia rauhaan, koska monet heistä ovat mielenkiintoisia ihmisiä. Hellämielisenä miehenä olen säälinyt Riikka Purraa, koska hän vaikuttaa ainakin julkisissa esiintymisissään aika ahdistuneelta naiselta, joka piirre ei sovi suurelle kansanjohtajalle. Esimerkiksi lihava ja leppoisa sekä täysin häpeämättömän oloinen Timo Soini sopisi paremmin johtamaan suuria kansanjoukkoja.

Eilen sitten taisi selvitä, mikä Riikkaa ahistaa. Hän ilmeisesti pelkäsi nuoruuden kirjoitustensa putkahtavan julkisuuteen, kuten sitten tapahtuikin. Tosin kovin nuori ja kokematon Riikka ei kirjoitushetkellä ollut, koska oli silloin 31-vuotias tohtorikoulutettava, jonka murrosiän kuohuntavaiheen olisi pitänyt olla jo takana.

Luulen, että pelkoa ja vavistuksia herättävän fantasian ulkomaalaisten joukkoampumisesta junassa hän sai Jussi Halla-aholta, joka on siviilispalvelusmies, mutta harrastaa siitä huolimatta pistooliammuntaa. Samoihin aikoihin, kun Purra fantasioi joukkoampumisesta, saavutti Halla-aho julkisuutta omalla fantasiallaan.

Nimittäin blogissaan hän kirjoitti, miten hän oli ollut pihallaan tupakalla ja muudan ohikulkeva miehenpuoli oli ehdottanut hänelle suuseksin harrastamista. Tämä sai eduskunnan nykyisen puhemiehen pohtimaan seuraavaa:

”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

Tässä yhteydessä ehdottaisin, että aselupia myöntävien poliisiviranomaisten olisi syytä tiedustella hakijan poliittista kantaa ja vetää siitä tarvittaessa johtopäätöksensä. Tällaista poliittista harkintaa on Suomessa harrastettu ennenkin aselupien yhteydessä, koska meidän kylän teurastaja joutui vuosikymmeniä sikaa ”pestessään” käyttämään pienoiskivääriä, koska sai luvan pistoolille vasta joskus 1970-luvulla, koska teurastajan velipoika oli ollut punikki.
https://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_homonampumiskohinaan.html

Täytyy minun välillä antaa tunnustustakin perussuomalaisten ministerivalinnoille. Erityisesti minua ilahduttaa se, että oikeusministeriksi on saatu henkilö, jolla on monipuolinen kokemus maamme oikeusjärjestelmästä, sillä sen lisäksi, että hän on koulutukseltaan juristi, on hänellä myös omakohtaista kokemusta rikollisuudesta.

Nimittäin arvovaltainen ja tavallisesti luotettava Hymy-lehti kertoi muutama vuosi sitten, että Leena Meren nuoruudesta löytyy useampiakin töppäyksiä. Hän muun muassa nappasi luvatta ystävänsä auton. Toiselta tuttavalta hän taas anasti kaverinsa kanssa pankkikortin ja hurvitteli viikonlopun. Tuhansien markkojen summan korvaamiseksi piti ottaa pankkilaina.

Meri kertoo haastattelussa, että ”menneisyydestäni löytyy mokia, joista sain ansaitsemani rangaistuksen. Töppäilyt eivät ole este tulevaisuudelle, jos niistä ottaa opikseen.” Minusta tuo on viisaasti sanottu ja lohduttaa minua.

Nimittäin olen ajatellut tulevaisuudessa pyrkiä YK:n pääsihteerin tehtävään, koska minusta ihmiskunnan nykyiset ongelmat ovat periaatteessa hyvin yksinkertaisesti ratkaistavissa, kun vaan vähänkin tervejärkiselle ihmiselle annetaan tilaisuus ne ratkaista.

Itse tosin epäilen, että jos alan tosissani pyrkimään ihmiskunnan tärkeimpään virkaan, niin heti kaivetaan esille se, että olen nuoruudessani pitänyt luvatonta katiskaa jatketusti ja vetänyt uistinta useammalla kuin lain sallimalla yhdellä vavalla. Onneksi Leena Meren urakehitys todistaa, että ihminen voi menestyä elämässään nuoruuden töppäyksistään huolimatta.

Sekin myönteinen asia perussuomalaisista on lopuksi sanottava, että laskujeni mukaan puolueen nykyisessä eduskuntaryhmässä on vähemmän rikosrekisterimerkinnän omaavia kuin edellisessä eduskuntaryhmässä.

Mutta mielestäni nykyiset perussuomalaiset ovat kaikonneet kauaksi Veikko Vennamon laillista menoa korostavasta linjasta. Muistanpa esimerkiksi, miten jossain vaaleissa SMP:n tunnus oli, että ”rosvot kiinni”. Ja jossain toisissa vaaleissa iskulauseena oli: SMP – neljä kirjainta, joihin voi luottaa. https://hymy.fi/uutiset/eduskunnan-kiusaamiskohu-kansanedustaja-leena-meri-teki-nuoruudessaan-rotoksia/

Vaalien alla eduskuntaan valittu Teemu Keskisarja jossain keskustelussa kehotti köyhtyviä suomalaisia varautumaan siihen, että hyvinvointivaltio ei tule enää jatkossa huolehtimaan vanhusten vaippojen vaihdosta, vaan itse kunkin on totuttauduttava osaltaan ajatukseen, että joutuu anoppinsa vaipat vaihtamaan.

Voihan se olla noinkin, mutta tuon uhkakuvan toteutuminen merkitsee sitä, että avioeroprosessit tulevat entistä vaikeammiksi, kun oikeuden täytyy päättää lasten huoltajuuden lisäksi siitäkin, kenelle anoppien vaippojen vaihtovastuu kuuluu. Voi myös olla, että kun työkykyinen väestö vähenee ja ihmiset elävät entistä vanhemmiksi, joudutaan oikeudessa ratkaisemaan myös se, kuka vastaa anoppien anoppien vaippojen vaihdosta.

Riikka Purralla oli sen sijaan positiivisempi näkemys tulevasta ja hän uskoi robottien tulevan vanhusten avuksi. Pahaa pelkään, että voi hyvinkin olla, että menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin vaipanvaihtorobotti on toiminnassa; ainakaan tällä hetkellä en ole kuullut robotista, joka osaisi solmia edes kengännauhat.

Itse kuitenkin epäilen, että EU tulee ratkaisemaan vanhusten vaipan vaihto-ongelman. Uskon, että sen jälkeen kun EU kieltää turkistarhauksen, voidaan maamme vanhukset sijoittaa minkeiltä vapautuville teräsverkkoritilöille, jolloin vaippojen vaihdosta ei enää tarvitse kenenkään huolehtia.
https://animaliamedia.fi/viisi-syyta-miksi-turkistarhauksen-aika-suomessa-on-ohi/

Kun väestönvaihtoasioista vastaava sisäministeri Mari Rantanen astui tehtäväänsä, hän vakuutti, että Suomen on otettava käyttöön yhtä tiukka maahanmuuttopolitiikka, jollaista muissa Pohjoismaissa harjoitetaan. Vaikka kannatan tuota näkemystä, niin kuitenkin Rantasen kannattama linja huolettaa minua.

Nimittäin, jos Suomi noudattaisi maahanmuuttopolitiikassa Tanskan ja Ruotsin linjaa, pitäisi tänne kiireen vilkkaa yrittää houkutella noin miljoona mamua ja vaikka itse kannatankin ajatusta, niin pelkään, että yhteiskuntarauhamme järkkyisi. Hyvinkin erilaiset järjestyskaartit, kuten esimerkiksi ruotsalaisen maahanmuuttajan Odinin mukaisesti nimetty järjestö ja vaikkapa kovia ulkomaalaisvahvistuksia riveihinsä saava Työväen Mailapojat, alkaisivat taistelemaan katujen herruudesta.

Koska asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan sovinnossa, ehdotan sisäministeri Rantaselle, että tässä vaiheessa Suomeen pyritään hankkimaan vain puoli miljoonaa maahanmuuttajaa ja etusijalle asetetaan Kauko-Idästä kotoisin olevat nuoret neitoset, sillä luulen, etteivät edes Odinin soturit pelkää sitä, että he veisivät suomalaisilta naiset.

Kannattaa harkita myös sitä, että nuoria neitosia pyritään värväämään myös Afrikan sarven pakolaisten joukosta, koska sekä kori- että lentopallossa Suomi on lähellä maailman huippua, mutta pitkistä pelaajista on huutava pula ja mielenkiinnolla odotan sitä päivää, kun sudanilaistaustaisen koripalloilija Awak Kuierin tulevat lapset alkavat vahvistamaan maajoukkueitamme.  

https://www.is.fi/koripallo/art-2000007938945.html

perjantai 7. heinäkuuta 2023

Neanderdalilaisuus

Pikkuisen minua mietityttää väestönvaihtoasioista vastaavan perussuomalaisen sisäministeri Mari Rantasen, entisen sosialidemokraatin, sosialistisessa mediassa vaalien alla julkaisema kannanotto, jonka mukaan: ”Meidän ei pidä olla niin sinisilmäisiä, että pian emme ole sinisilmäisiä”.

Rantanen ei suostunut selittämään rotuoppiin ja väestönvaihtoteoriaan viittaavaa kirjoitustaan ainakaan asiasta kiinnostuneelle Iltalehden toimittajalle. Voi olla, että esimerkiksi valtaosin ruskeasilmäisten saksalaisten parissa saattaa herätä tarvetta lisäkysymyksille, jos tuo mielipide jostain syystä päätyy heidän tietoonsa.

Itseäni mietityttää varsinkin meidän vihreäsilmäiseen vähemmistöön kuuluvien asema tulevaisuuden Suomessa. Tiedän, että vihreäsilmäisyys periytyy neanderdalilaisilta esivanhemmiltani, mutta toivon, ettei sisäministeri Rantanen ja hänen aatetoverinsa kuitenkaan leimaa minua ali-ihmiseksi pelkästään neanderdalilaisen taustani vuoksi.

Vain 7 % ihmisistä on vihreäsilmäisiä, joten joukkovoimaa meillä vihreäsilmäisillä ei juurikaan ole toisin kuin ruskeasilmäisillä, joten jos vihreäsilmäisten vainot alkavat, minun lienee parasta paeta Islantiin, jossa vihreäsilmäiset ovat enemmistönä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_Rantanen_(poliitikko)?fbclid=IwAR2UVhDzsZaLDZNk14nacMvsjIizfejMWuQg3zqZ1S39V30_FKV8SnpQhsY

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.35 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 6. heinäkuuta 2023

Naisten ahdistelu

Muistanpa, miten eräässä parien vaalien takaisessa eduskuntavaalien suuressa vaalikeskustelussa yleisesti kauhisteltiin viinan kiroja ja sen kansallemme aiheuttamia miljardien vahinkoja. Ainoastaan Perussuomalaisten Timo Soini totesi vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä työmies on pullonsa ansainnut. Niinpä sitten Perussuomalaiset saivatkin jytkyvoiton.

Nyt koko sivistynyt maailma kauhistelee sitä, miten tunnettu nuorten naisten vonkaaja Ville Rydman, jota sivistyspuolue Kokoomus ei huolinut edes eduskuntaryhmäänsä, valittiin Perussuomalaisten riveistä elinkeinoministeriksi. Tosin tietooni on saatettu, että eräät perussuomalaiset olisivat kylläkin halunneet hänet nuorisoministeriksi, joka ymmärrettävää onkin.

Luulen, että Ville Rydmanin nimitys oli Riikka Purralta ovela temppu perussuomalaisten kannatuksen lisäämiseksi, sillä hän on kyllä havainnut puolueensa kannatuksen olevan laskussa ja että oppositiopuolueet ovatkin ohittamassa kannatusmittauksissa hallituspuolueet. Epäilen, että kaikki ne maamme pari miljoonaa miestä, jotka ovat nuorten naisten vonkaamiseen syyllistyneet, saavat seuraavissa vaaleissa aikaan taas uuden jytkyn.

Epäilty ja tutkinnassa aiheettomaksi todettu elinkeinoministeri Ville Rydmanin kohuttu nuorten naisten ahdistelutapaus ei ole ainut nuorten naisten ahdistelutapaus, joka liittyy Rydmanien sukuun. Tosin toisessa nuorten naisten ahdistelutapauksessa suvun edustaja asettuu puolustamaan ahdisteltuja, joka oikein onkin.

Nimittäin Villen vaari säveltäjä Kari Rydman sävelsi aikoinaan kantaatin astetta vakavammasta nuorten naisten ahdistelutapauksesta. Kantaatti on nimeltään Tehtaantyttöjen requiem ja se kertoo noin 30 Valkeakosken 15 – 23 -vuotiaiden naiskaartilaisten joukkomurhasta Hauholla vappuna 1918.

Wikipedian mukaan ennen teloitusta naisia pidettiin kaksi päivää Suomaan talon ladossa. Tapahtumista on ristiriitaista tietoa, joidenkin kertomusten mukaan valkoiset eivät käyneet sisällä ladossa, vaan vartijat kiersivät sen ulkopuolella. Sisällissodan tapahtumista omaelämäkerrassaan kirjoittaneen teatterineuvos Vilho Siivolan mukaan naiset kuitenkin saatettiin raiskata. Hän perustaa näkemyksensä kymmenen vuotta sodan jälkeen lähitalojen asukkailta kuulemiinsa kertomuksiin.

Toukokuun 1. päivän aamuna naisia alettiin kuljettamaan teloituspaikalle, joka sijaitsee Mustilan kylässä Siikaisten suon reunassa. Valkoiset olivat kaivaneet paikalle joukkohaudan valmiiksi. Teloitus suoritettiin käskemällä haudan poikki asetetulle lankulle seisomaan viisi naista kerrallaan, josta heidät sitten ammuttiin. Teloitusta oli todistamassa myös lähiseutujen asukkaita ja sen suorittivat Pohjanmaalta tulleet miehet ja Tuuloksen suojeluskuntalaiset. Mukana oli tiettävästi myös jääkäriluutnantti Hugo Österman, josta myöhemmin tuli puolustusvoimain komentaja.

Lisätietoa tästä yhdestä maamme historian häpeällisimmästä tapauksesta löytyy tästä https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkeakosken_naiskaarti

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.48 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Louta

Valistunut arvaukseni on, että tuon eilen esittelemäni oivallisen astiaston on valmistanut edesmenneen Neuvostoliiton sosialistinen suunnitelmatalous 1990-luvun alussa, jolloin entinen hyvä itäinen naapurimme oli ajautumassa konkurssiin ja jolloin kaupoissa ei juuri muuta myytävää ollut kuin votkaa, posliinia ja kristallia.

Alunperin Katariina Suuren 1700-luvulla perustama Keisarillinen posliinitehdas muutti nimensä Lomonosoviksi pian Venäjän suuren sosialistisen lokakuun vallankaappauksen jälkeen, jolloin maassa siirryttiin Saksan armeijan yleisesikunnan ensimmäisen maailmansodan aikana kehittämään sotatalousjärjestelmään, jota Neuvostoliitossa jostain syystä kutsuttiin sosialismiksi.

Kun Neuvostoliitto teki konkurssin ja siellä tapahtui suuri kapitalistinen vallankaappaus, muutti Lomonosovin tehdas nimensä jälleen Keisarilliseksi posliinitehtaaksi. Paljon mahdollista, että koska Venäjällä ovat taas varallisuuserot samaa luokkaa kuin vuonna 1917, ajautuu maa taas sekasortoon ja vallankaappaukseen, jonka seurauksena Keisarillinen posliinitehdas muuttuu taas tiedemies Lomonosovin kunniaksi nimetyksi tuotantolaitokseksi, vaikka tietääkseni tämä ei harrastanut keramiikkaa.

Vaikka sosialistinen suunnitelmatalous onnistui tuottamaan hienon teeastiaston, niin täytyy minun myös ylistää tuota pakkausta, johon astiasto on jo tehtaalla pakattu. Kuvan 1990-luvun pahvilaatikko on edellä aikaansa ja edustaa nykyään arvostetun kestävän kehityksen mukaisia periaatteita.

Louta on kierrätyspahvia eikä siitä löydy yhtään muovia tai ympäristölle tuhoisia värikemikaaleja. Sen sijaan kyljessä olevassa etiketissä on ilmeisesti kahden posliinikombinaatin tarkastuskomissaarin allekirjoitusta, jotka ilmeisesti todistavat, että pakkaus sisältää luvatut tuotteet. Jo Lenin sanoi, että luottamus on hyvä, mutta kontrolli parempi.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.41 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 4. heinäkuuta 2023

Teeastiasto

Istuimme pari kesää sitten toisen kiivaan urheilumiehen Lemetyisen Martin kanssa Uukuniemen Urheilijoiden verryttelyasuihin vaatetettuina Uukuniemen kesätorilla ja tapamme mukaisesti ostimme arpoja torin toiminnan tukemiseksi. Selvästi arvokkain arpajaispalkinto oli pahvilaatikko, jonka kerrottiin sisältävän Lomonosovin tehtaan teeastiaston.

Kerrankin toivoin kovasti voittoa arpajaisissa, vaikka kokemus onkin osoittanut, että yleensä en voita mitään missään milloinkaan. Martti Lemetyisellä sen sijaan tavallisesti jokainen arpa voitti. Niin tälläkin kertaa ja himoitsemani pahvilaatikko, jonka sisättöä hän ei muuten koskaan tässä elämässä tullut katsoneeksi, siirtyi hänelle. Yritin rahalla ostaa tuon palkinnon itselleni ja kun tarjosin loutasta 50 euroa, niin Martin ilme sentään muuttui mietteliääksi.

Martti Lemetyinen lähti viime talvena autuaammille urheilukentille ja kun nyt törmäsin hänen veljeensä Erkkiin, uusin hänelle 50 euron ostotarjoukseni, johon Erkki sitten välittömästi ystävällisesti suostui, kunhan vain suoritan maksun Uukuniemi-seuralle.

Jännityksellä sitten mökillä avasin ensimmäisenä maailmassa Lomonosovin tehtaan pahvilaatikon ja totesin tehneen elämäni parhaan hankinnan. Veikkaan, että sadan vuoden kuluttua tuo peräti 24-osainen teeastiasto on hinnankiroissa. Tässä yhteydessä kannattaa korostaa sitä, että suomalaisten mielestä yleensä kaikki muu kuin kusi oli Neuvostoliitossa paskaa, mutta neljä selvää poikkeusta on.

Neuvostoliitossa nimittäin eittämättä tehtiin maailman parhaat balettitossut ja vesivärit. Myös posliiniteollisuus oli monta kertaa ihan laadukasta, jonka alla oleva kuvakin todistaa. Lisäksi sovan käyneet miehet olivat sitä mieltä, että Emma-pikakivääri oli paljon parempi kuin suomalainen Lahti-Saloranta.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 6.14 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 3. heinäkuuta 2023

Moukarinheittoa ja harmooneja

Uukuniemeläinen Tiaisten suku on huippuluokan moukarinheittäjien lisäksi tuottanut myös huippuluokan harmooneja. Olympiavoittaja Juha Tiaisen veli Sakari Tiainen kertoi Uukuniemi-juhlan tilaisuudessa, että hänen isovaarinsa perustama vuonna 1903 aloittanut tehdas valmisti reilun 70 toimintavuotensa aikana lähes 3.000 harmoonia, vaikka sota-aikana soittimien tuotanto keskeytyi kokonaan materiaalipulan vuoksi. Sota-ajan tehdas sitten valmisti ruumisarkkuja, joiden menekki oli silloin ymmärrettävistä syistä hyvä.

Löysin Tiaisen harmoonitehtaan mainoksen ehkä noin vuodelta 1925 ja siinä soittimen hinnaksi kerrottiin 2.700 markkaa. Nykyrahassa se on vajaat 1.000 euroa, mutta samaan aikaan rengin vuosipalkka talossa oli keskimäärin 3.000 euroa, joten harmoonimusiikkia harrastava maataloustyöntekijä pystyi siihen aikaan neljän kuukauden tienesteillä ostamaan itselleen harrastuksessa tarvittavan instrumentin.

Koska suunnittelen harmoonirockbändin perustamista, tutkin netissä käytettyjen soitinten hintoja eivätkä ne nykyään ole hinnankiroissa. Halvin maksaisi 15 euroa ja keskihinta on noin 50 euroa. Uusia harmooneja ei Suomessa enää näköjään myydä, vaikka kaipa niitä jossain Intiassa ja Kiinassa vielä tehdään.

Minulle on kuitenkin kerrottu, että esimerkiksi nykyisten idän harmoonien kielet ovat niin huonolaatuisia, etteivät ne kelpaa edes varaosiksi, vaan nykyajan remonteissa käytetään vanhojen soitinten osia. Sakari Tiainen kertoi, että saksalaiset ja amerikkalaiset kielet ovat ihan hyviä ja että saksalaisten kielet ovat amerikkalaisia kovempia, mutta niinhän itse kansakin taitaa olla.

1900-luvun alkupuolella Suomessa toimi useita harmoonitehtaita, koska silloin perusteltiin innolla uusia kansakouluja eikä niiden soittimiksi hyväksytty pianoja, kuten sivistyneessä maailmassa tehtiin, koska meillä katsottiin pianon olevan ilotaloihin kuuluva instrumentti. Toisaalta itse en kyllä keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö ilotaloissakin voisi polkea harmooneja.

Tässä lopuksi näyte siitä, kuinka Koiton laulun taiteellinen johtaja Petri Tiainen laulaa ja polkee harmoonia Uukuniemen kirkossa. Toivottavasti Koiton laulu pitää ensi kesänä kirkkokonsertin Uukuniemi-juhlassa. https://www.facebook.com/MirjaUlmanen/videos/1548830768974841

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.07 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Harmoonirockia

Mielestäni olen aika musikaalinen ihminen ja esimerkiksi koulussa opettelin soittamaan harmoonilla Kissanpolkkaa aika pitkälle, ennen kuin eräs luokkamme lättähattu viilsi linkkarilla instrumenttini polkimien henkselit poikki. Niinpä eilen, kun kuuntelin Sakari Tiaisen mielenkiintoista luentoa Uukuniemen harmoonituotannosta, mieleeni juolahti, että nyt minulla olisi elakelaisena aikaa perustaa rock-yhtiö, kun se jäi murrosiän kuohuntavuosina tekemättä.

Tietääkseni harmoonirock-yhtiötä ei vielä maailmalla ole, joten voisin perustaa sellaisen ja mieluiten vielä punkrock-painotteisen yhtiön. Levytuotannon päämarkkinointialueena voisi olla 1400 miljoonan asukkaan Intia, jossa eilisen luennon mukaan kansa tykkää kovasti harmoonimusiikista. Intialaiset muuten tykkäävät suomalaisten tapaan myös pesäpallosta ja siellä toimii jopa pesäpalloliiga ja pesäpallo kuuluu ainakin 33 miljoonan asukkaan Keralan osavaltion koulujen opetusohjelmaan.

Minulle on kerrottu, että syntymähetkelläni radiossa lauloivat Harmonisistersit ja minusta luontevaa olisi, että harmoonirock-yhtiöni nimi olisi Harmoonibrothers. Yhtiöni taiteelliseksi johtajaksi aion pyytää Petri Tiaista, joka on osa Uukuniemen musiikin suurta nykyhistoriaa, koska hän toimii ainakin Suomen parhaan kuoron Koiton laulajien taiteellisena johtajana. Koiton laulu saattaa nykyään olla jopa maailman johtava kuoro, koska Puna-armeijan kuoroa kuljettanut kone syöksyi muutama vuosi sitten maahan Syyriassa ja kaikki koneessa olleet kuolivat.

Näillä näkymillä harmoonipunkrock-yhtiöni avajaiskonsertti pidetään 12.6.2024, jolloin tulee 80 vuotta kuluneeksi siitä, kun pommikone BL-142 teki pakkolaskun Uukuniemen metsään, jossa yhteydessä tähystäjä Göran Ödner loukkaantui vakavasti. Ödnerhän levytti myöhemmin ainakin Suomen, ellei peräti maailman, ensimmäisen rockäänitteen.

Näin muuten tuossa juuri läheltä maamme uljaimman linnun kurjen ja hiljennymme kuuntelemaan Koiton laulun komeaa kurkiaiheista esitystä. https://www.youtube.com/watch?v=tJB2Yn1yaSw

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 7.55 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 1. heinäkuuta 2023

Rocken rollin synty

Ansiokkaita ja mielenkiintoisia luentoja kuultiin päivällä Uukuniemi-juhlassa, jossa esiteltiin pitäjän rikasta musiikkiperinnettä. Jos nyt hakemalla hakee jotain vikaa asiantuntijoiden alustuksissa, niin sellainen oli se, ettei Uukuniemen tärkeää roolia nykyajan nuorison kovaäänisen ns. rocken roll-musiikin synnyssä huomioitu.

Rocken rollin syntyyn liittyy olennaisesti se tapaus, että Uukuniemen Kummun kylälle teki pakkolaskun suomalainen Bristol Blenheim-merkkinen pommikone kesäkuussa 1944 sen jälkeen, kun ilmatorjuntatykin ammus oli siihen osunut jossain Karjalan kannaksen ilmatilassa.

Koneen ohjaaja Pentti Tuisku ajatteli ensin, että miehistö pelastautuisi laskuvarjoilla, mutta sitten paljastui, että tähystäjä Göran Ödnerin laskuvarjon oli kranaatin paine heittänyt ulos koneesta, joten Tuisku valitsi pakkolaskun.

Se olikin erittäin onnekas pakkolasku, sillä koneen siipi osui isoon kiveen ja kone pysähtyi ennen puihin murskaantumista. Jollain ihmeen konstilla ja ilmeisesti hevosten suosiollisella avustuksella linja-auton kokoluokkaa oleva lentokone siirrettiin pois metsästä ja vielä kunnostettiin lentokuntoon.

Koneen tähystäjä Göran Ödner loukkaantui täräyksessä niin pahoin, että hänen jalkansa jouduttiin myöhemmin amputoimaan reidestä. En tiedä oliko täräyksellä myöskin vaikutusta siihen, että Ödneristä tuli myöhemmin muusikko ja hän on ainakin ensimmäinen rock-iskelmän levyttänyt suomalainen, ellei sitten peräti maailman ensimmäinen rockia harrastanut ihminen.

En oikein hallitse tätä nuorisokulttuurin muotoa, mutta muistelen, että joku Bill Haley -niminen ulkomaalainen miehenpuoli levytti käsittääkseni myöhemmin saman meillä Tunnista tuntiin-nimisen kappaleen ulkomaakielellä nimellä Rock Around the Clock ja siitä tuli ihan menestynyt hitti maailmallakin.

Myös Göran Ödnerin poika Janne Ödner kunnostautui kitaristina ja soitti mm. Pave Maijasen ja Paroni Paakkunaisen yhtyeissä. Maijanen asui aikoinaan Uukuniemen naapurissa Kesälahdella ja Paakkunainen Uukuniemen kirkonkylässä. Janne Ödner menehtyi 33-vuotiaana kaatuessaan nakkikioskilla. Alkoholilla lienee ollut osuutta asiassa.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Göran Ödnerin esittämää nykyajan nuorison suosimaa kovaäänistä ns. rocken roll -musiikkia. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/21/varhainen-rock-kaantyi-suomeksi-iskelman-muottiin

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Vilhelm Junnila

Erinomaisen sotkun pystyi elinkeinoministeri Vilhelm Junnila saamaan aikaiseksi jo virkatoimiensa alussa. Harva on se suomalainen ministeri, joka on pystynyt saavuttamaan samanlaista tunnettuisuutta maailmalla. Nyt olemme ainakin oppineet tästä tapauksesta sen, että ainakin saksalaisilla ja juutalaisilla on niin huono huumorintaju, etteivät he ymmärrä perussuomalaista kaasutushuumoria. Nähtäväksi jää, että viivästyvätkö Israelin Suomelle myymien ilmatorjuntaohjusten toimitukset sen vuoksi, että siellä ei kaasutusjutut naurata yhtään.

Vihervasemmisto on myös huolissaan siitä, miten käy maamme tavoittelemaan vihreän siirtymän, kun Junnila on asiasta vastaava ministeri, mutta luulen, että vihervasemmiston pelko tässä asiassa on turha. Pitää nimittäin muistaa, että natsi-Saksa, jota ministeri Junnila ilmeisesti diggaa, oli edellä kävijä sekä luonnon että eläinten suojelemisessa. Saksassa esimerkiksi säädettiin aikoinaan maailman tiukimmat eläinsuojelulait. Niinpä jos eläimiä olisi Saksassa kohdeltu samalla tavalla kuin juutalaisia, olisi kuolemantuomio ollut selviö.

Itseäni hieman mietityttää, että miten käy edellisen hallituksen käynnistämän tuulivoimaprojektin, kun hanketta on vetämässä perussuomalainen elinkeinoministeri. Suomeenhan on lähi tulevaisuudessa tarkoitus rakentaa niin paljon tuulivoimaloita, että maamme sähköntuotanto kolminkertaistuu ja maastamme on on tarkoitus tehdä Norjan ja Saudi-Arabian kaltainen energiajätti.

Voi ihan hyvin olla, että maamme tuulivoimaprojekti kariutuu lepakonsuojeluongelmiin, sillä ainakin muutama vuosi sitten perussuomalaiset nostivat vaalien alla esille sen näkemyksen, että tuulivoimalat aiheuttavat lepakoiden halkeamisia. Itseäni huolettaa lisäksi se, että voiko maassamme tuhansien tuulimyllyjen pystyttämisen jälkeen enää liikkua hattu päässä.

Kauhulla odotan päivää, jolloin Kremlin tiedottaja Dimitri Petskov avaa sanaisen arkkunsa Vilhelm Junnilan ministerivalinnan johdosta ja vaatii Suomen denatsifikaation aloittamista. Sen vuoksi pyydän ystävällisesti, että jos vaikkapa kansanedustaja Ben Zyskowitsch sattuu tämän lukemaan, että hän ryhtyy kiireesti poliittisiin toimiin sen johdosta, että Keski-Suomen Ilmailumuseossa myynnissä olevat hakaristimukit piilotetaan satunnaisten matkailijoiden silmiltä. Omaan silmääni nämä mukit pistivät heti museoon astuttuani.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 0.42 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 29. kesäkuuta 2023

Dmitri Peskov

Rajarauha rikkoontui eilen Uukuniemen Pyhäjärven rannalla lukuisten selkäkeikkanaurujen johdosta. Rouvan serkku oli ilmeisesti esittämieni Putin-epäilyjen johdosta tilannut vallan Amerikasta geenitutkimukseen perustuvan sukuselvityksen, joka kyllä todisti sen, ettei täyttä varmuutta Putinin uukuniemeläistaustasta ole, mutta tämä seikka ei röhönaurua synnyttänyt, vaan röhönaurun synnytti se, että geenitutkimuksen mukaan rouvani suvussa törmätään heti kättelyssä venäläiseen Peskov-sukuun.

Ja kuten jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Putinin jälkeen maailman toiseksi inhotuin ihminen, on Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov, joka joutuu harva se päivä valehtelemaan maailmalle henkensä edestä. Hänen uukuniemeläistautastaan minulla ei kuitenkaan tutkimusten tässä vaiheessa ole enempää kerrottavaa.

Amerikkalaisten sukututkimusfirma ei ole uskoakseni saanut Putinilta geeninäytettä, joka on kuulemma niin tarkka geeneistään, että harvoilla ulkomaanmatkoillaankin hänellä on oma huussi mukanaan, jotta arvokkaita geenejä ei joudu arveluttaviin käsiin. Putin ilmeisesti pelkää, että jos hänen geenejään joutuu amerikkalaisten käsiin, nämä voivat nykyajan geenitekniikan avulla valmistaa vale-Putinin hämmentämään entisestään Kremlin valtataistelua. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dmitri_Peskov

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.29 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Rehellinen ja hyvämaineinen

Valko-Venäjän presidentti Likasanko osoitti juuri olevansa kunnon reaalipoliitikko, koska kertoi, että jos Venäjä romahtaa, me kaikki kuolemme. Luulen, että ”meillä kaikilla” hän tarkoittaa itsensä lisäksi Putinia ja Prigozhinia, jotka kaikki kolme ymmärtävät nyt taistelevansa henkensä edestä periaatteella, että pakko on taistella kuolla tai voittaa, kuten laulussa sanotaan.

Tosin Wagnerin johtaja Prigozhinille minulla on tarjota oiva pelastautumissuunnitelma joko kansan tai Putinin oikeutetulta kostolta. Nimittäin ensi keväänä Venäjällä pitäisi olla presidentinvaali ja uskon vankasti, että vapaissa ja rehellisissä vaaleissa hänellä olisi mahdollisuudet voittaa Putin. Tietysti Prigozhinin vaalikampanjaa saattaa hankaloittaa se, että vaikka vallankaappausyrityksestä häntä ei tulla syyttämään, niin kyllä hänen taustaltaan löytyy muita törkeyksiä monen elinkautistuomion verran.

Mutta mahdollisesta vankeustuomiosta huolimatta hänellä lienee Venäjälläkin oikeus asettua presidentinvaaleissa ehdolle samalla tavalla kuin Trumpilla Usa:ssa. Suomessakin jopa elinkautisvanki voi asettua erilaisissa vaaleissa ehdolle, tosin ministeriksi ei ainakaan ek-vanki pääse, koska lain mukaan vain rehelliseksi ja hyvämaineiseksi tunnettu kansalainen voi toimia ministerinä.

Muistanpa muuten nuoruudestani, miten eräs pankinjohtaja, joka toimi työläisjalkapallojoukkue Kuopion Elon rahastonhoitajana, oli ihan hilkulla mennä eduskuntavaaleissa läpi, vaikka lepäsi vaalien aikaan poliisin pahnoilla epäiltynä siitä, että pankin ja Elon varat olivat menneet sekaisin ja niinhän siinä oli päässyt käymään, joten pitkä tuomio tuli. Mutta jalkapallopiireissä häntä arvostetaan edelleenkin ja minulle on asiantuntijataholta kerrottu, että hän oli Elon historian paras rahastonhoitaja niin kauan kuin oli.

Olen muuten luvannut maksaa paljon sellaisesta vaalimainoskynästä, jossa lukee Tuomo Ylä-Korhola eduskuntaan. Sellainen reliikki olisi arvokas osa rikasta kuopiolaista jalkapallokulttuuria.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 22.21 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

Indraguzik

Melkoinen satusetä ja myös kuvataiteellinen lahjakkuus on Wagner-yhtiön johtaja Jevgeni Prigozhin, mikäli yhtään on uskominen Ilta-Sanomia ja miksi ei olisi uskominen. Lehti kertoi muutama viikko sitten miehen julkaisemasta satukirjasta seuraavaa:

”Prigozhinin lapset keksivät kirjan päähenkilöille nimet ja pyysivät isäänsä keksimään heille tarinan.

Kirja kertoo ihmisten joukossa elävistä ”pienistä ihmisistä”, jotka asuvat teatterin kattokruunussa. Tarina seuraa pientä poikaa Indraguzikia, joka putoaa kattokruunusta ja yrittää löytää tiensä takaisin kotiin.

Indraguzik ystävystyy ihmispojan kanssa, joka auttaa häntä lentämään ilmapallolla takaisin kattokruunuun. Myöhemmin paljastuu, että kruunu on maaginen, ja se kykenee muuttamaan pienet ihmiset tavallisen kokoisiksi.

Indraguzik yrittää auttaa kotimaansa kuningasta ja tehdä hänestä suuremman, mutta kuningas muuttuukin jättiläiseksi.

– Miten voin hallita kansaani, jos se on niin pieni? Voisin vahingossa tuhota heidät. Pyydän, tehkää minusta sama kuningas kuin ennenkin. Vain pieni kuningas voi hallita Indraguzikeja, kuningas sanoo kirjassa.

Moscow Timesin mukaan Prigozhin on piirtänyt 90-sivuisen kirjan värikkäät kuvitukset itse. Lehti tosin huomauttaa, ettei muita julkisia todisteita hänen taiteellisista lahjoistaan ole.”

Joku neuvostovastainen taho voi hyvinkin olla sitä mieltä, että tämä herttainen satukirja kertoo vertauskuvin Venäjän kansasta ja sen liian suureksi muuttuneesta kuninkaasta, joka on tuhota maansa.

https://www.themoscowtimes.com/2023/06/01/wagner-head-prigozhins-past-life-as-a-childrens-author-and-illustrator-a81358

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 1.58 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 26. kesäkuuta 2023

Gangsterit

Vaikka gangsteri Vladimir Putin ja gangsteri Jevgeni Prigozhin ovat Valko-Venäjän presidentti Likasankkon suosiollisella avustuksella sopineet ikuisesta ystävyydestä, niin luulen, että kaikki kolme sopijapuolta ymmärtävät antaa sille sopimukselle juuri sen arvon, joka sille kuuluukin ja ennustan valtataistelun jatkuvan.

Itse pysyttelen valtataistelussa puolueettomana ja kannustan tasapuolisesti kumpaakin osapuolta, vaikka ymmärrän, että puolueettomuus tässä tilanteessa on minulle vaikeaa, koska Putin lienee minuun ns. väärän koivun kautta sukua.

Nimittäin, kun Putin astui valtaan, riemuittiin meillä siitä, että Tverin Karjalan pojasta on tullut maailman mahtavin mies, jolle esimerkiksi Usa:n Trumpkin oli pelkkä apupoika. Tverinkarjalaisethan ovat 1600-luvulla lähinnä Uukuniemeltä lähteneitä vero- ja elintasopakolaisia.
Putinin yhdennäköisyys rouvani isotätiin Emma Kuikkaan on niin ilmeinen, että on erittäin todennäköistä, että mies on Uukuniemen Kuikkien jälkeläisiä. Asian todistaa alla oleva kuva.

Jevgeni Prigozhinissakin, joka on harvinaisen paha ihminen, on kaksi myönteistä asiaa. Ensiksikin mies myöntää avoimesti olevansa ihan täysi roisto, jota seikkaa Putin ei myönnä itsestään. Toisaalta minulle on kerrottu, että jos venäläistä syyttää varkaaksi, hän ei siitä suutu, vaan pitää sitä kohteliaisuutena, mutta suuttuu sen sijaan kovasti, jos häntä haukkuu tyhmäksi. Meillä Suomessahan tilanne on päinvastoin.

Toiseksi venäläislehti Moscow Times paljasti äskettäin yllättävän tiedon Prigozhinin menneisyydestä: Wagner-johtaja on kirjoittanut vuosia sitten lastenkirjan yhdessä lastensa Polinan ja Pavelin kanssa.
Moscow Times on saanut käsiinsä kappaleen noin 20 vuotta sitten julkaistusta kirjasta, jonka nimi on Indraguzik. Kirjasta otettiin noin 2 000 kappaleen painos. Väitän, että jos joku suomalainen kustannusyhtiö julkaisisi tuon kirjan, niin painos voisi hyvinkin olla kymmenen kertaa suurempi.

 

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.20 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Prigozhin

No niinhän siinä kävi, kuten eräät neuvostovastaiset tahot ennustivat, ettei Venäjän kapina kestänyt pitkään, koska se oli venäläistä tekoa.

Olen tässä yrittänyt selvittää tapauksen taustoja tutkimalla asiantuntijoiden lausuntoja, jotka näyttävät valta osin olevan sillä kannalla, ettei kyseessä ollut venäläinen teatteri, vaan pikemminkin kyseessä oli venäläinen sirkus.

Moni asia on vielä epäselvää, mutta jo tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, ettei ammatti- ja taparikollisesta Jevgeni Prigozhinista kuitenkaan tullut kolmatta sotapäällikköä, joka on onnistunut Moskovan valtaamisesta. 400 vuotta sittenhän asiassa onnistui Laiska-Jaakko de La Gardie ja 200 vuotta sitten Napoleon.

Tosin Prigozhnin päivän kestänyttä 500 kilometrin autoretkeä ei kannata vähätellä, koska vähältä piti, ettei hän 5.000 pyssymiehen avulla vallannut 13 miljoonan asukkaan Euroopan suurinta kaupunkia, jossa syystä, jota voi vain arvailla, asuu eniten maailmassa miljardöörejä.

Wikipedia muuten kertoo Jevgeni Prigozinista sen mielenkiintoisen seikan, että hän lienee ainut juutalainen, joka harrastaa murtomaahiihtoa. Tosin hän ei menestynyt murtomaahiihtäjänä, joten vaihtoi lajiin, jossa menestys on ollut parempi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jevgeni_Prigo%C5%BEin

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.45 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Ukrainan yllätys

Kyllä pääsi taas Ukraina yllättämään ja sen eilen käynnistämä hyökkäys, joka näyttäisi suuntautuvan suoraan Moskovaan, alkoi täysin odottamattomasta suunnasta.

Kunnioitukseni demokraattisten länsimaiden poliittista johtoa kohtaan kasvaa nyt entisestään, koska lännessä on näköjään oltu perillä Venäjän hajoamisen vaarasta ja niinpä Ukrainan aseapua on pihdattu, jotta Venäjän ydinasesalkku ei joutuisi heitteille. Nähtäväksi jää kenelle kyseinen salkku lopulta päätyy. Putin saattaa sittenkin olla salkunhaltijana Prigozinia parempi vaihtoehto.

Ihmettelen, ettei Yleisradio ole reagoinut näyttävästi Venäjän uusimpaan tilanteeseen ja sitäkin ihmettelen, ettei pääministeri Orpo tai presidentti Niinistö ole vielä puhunut tapahtuneesta tv:ssä. Etteivät vain olisi pojat bilettämässä?

Ainut poliittinen toimija, joka on tilanteen tasalla, näyttää olevan maamme johtaviin koomikoihin lukeutuva Ano Turtiainen, joka juhannusaamun videossaan makaa lakanan alla laiturillaan Juvalla ja uskoo sekä myös toivoo, että tämän olisi hänen viimeinen juhannuksensa. Sillä hän kuitenkin lohduttaa kansaa, että kohta on kärsimys ohi ja tuonpuoleisessa sitten hunaja virtaa ja harput soivat.

Jotenkin Turtiaisen asenne on hyvin itäsuomalainen, sillä ruotsinkielisessä maailmassa ihmiset tanssivat juhannussalon ympärillä ja laulavat porukalla juomalauluja ja pitävät lystikkäitä maljapuheita. https://www.youtube.com/watch?v=V7VxHbdcqms

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Rikas Suomi

Nyt on juhannus ja nyt kannattaa juhlia ja jopa nostaa siniristivaate salkoon sen kunniaksi, miten hyvä ja vauras maa Suomi, isiemme maa, todellisuudessa onkaan. Vaikka toista puhutaan ja vaikka tämä netistä löytyvä velkakello http://velkakello.fi/ tikittää uhkaavasti, niin hyvässä kunnossa paljon pilkattu huulipuna-sukkahousuhallitus jätti maamme talouden.

Valtion velkaa meillä on asukasta kohti noin 26.000 euroa ja tällä hetkellä sen vuosikorko on keskimäärin reilun prosentin eli ei juuri mitään, vaikkakin prosentti on selvästi enemmän kuin aiempien vuosien nollakorko. Tosin inflaatio laukkaa tällä hetkellä sitä vauhtia, että valtion velan reaalimäärä laskee.

Ja vaikka velkaa meillä on asukasta kohti noin 26.000 euroa, niin pitää muistaa, että valtiolla on talletuksia huomattavasti enemmän eli pelkästään eläkerahastoissa on tällä hetkellä 241 miljardia euroa. Se on keskimäärin jokaista suomalaista kohti yli 40.000 euroa ja sen tuottokorko on ollut viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin noin 5 %. Harmi, ettei netistä löydy talletuskelloa, joka kertoisi, miten valtion korkotuotot kasvavat tai vähenevät.

Ja sekin on muistettava, että vaikka valtion velkaa on 26.000 euroa asukasta kohti, niin kansallisvarallisuutta on maassamme keskimäärin noin 180.000 euroa jokaisella ja uutta varallisuutta syntyy hyvää vauhtia, koska maamme bruttokansantuote on noin 40.000 euroa vuodessa asukasta kohti. Se on selvästi enemmän kuin EU:ssa keskimäärin ja noin neljä kertaa enemmän kuin maapallolla keskimäärin.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.28 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 22. kesäkuuta 2023

Seteleiden leikkaaminen

Jostain syystä amerikkalaiset eivät näytä olevaan kauhuissaan, vaikka siellä valtion velkaa on asukasta kohti kolme kertaa enemmän kuin meillä. Tietooni ei myöskään ole tullut, että amerikkalaisilla olisi edes vaikeuksia uuden velan saamisessa. Ilmeisesti velanantajat laskevat sen varaan, että kolmen prosentin talouskasvulla Usa on 20 vuoden kuluttua kaksi kertaa nykyistä rikkaampi ja sadan vuoden päästä 32 kertaa rikkaampi.

Ja amerikkalaiset laskenevat myös sen varaan, että yleensä maailmansodat kestävät noin 4-5 vuotta ja yleensä sodat rahoitetaan painamalla lisää rahaa ja esimerkiksi viime sodan aikaan Suomen markan arvo laski kolmannekseen ja samalla tavalla pienenivät myös velat. Niinpä järkimiehenä pidetty osuuskauppamies Väinö Tanner oli täysin väärässä, kun hän uskoi, ettei sotaa voi tulla, koska minkään valtion talous ei kestä sotimista neljää kuukautta kauempaa.

En muuten tiedä, onko missään muualla turvauduttu samanlaiseen rahapoliittiseen ratkaisuun, kuin Suomessa pian sodan jälkeen, kun valtio päätti, että kansalla on liikaa rahaa ja niinpä ongelma ratkaistiin siten, että setelit leikattiin kahtia ja toinen puolisko otettiin pakkolainaksi köyhälle valtiolle. Nykyään ei enää setelejä ole eikä pankkikortteja voi leikata, mutta eiköhän oikein kovan paikan tullen valtio voi päättää, että puolet kansalaisten säästöistä otetaan pakkolainana valtiolle.

Tai ehkä helpompaa on se, että sekä Usa:n että Euromaiden rahapainot painavat yhden hyvin pitkulaisen setelin, johon mahtuu paljon nollia ja maksavat tällä välineellä valtion velat pois kuleksimasta.

Pitäisi muuten laskea se, että onnistuiko edesmennyt maamme huulipuna-sukkahousuhallitus talouspolitiikassaan niin hyvin, että sen lopettaessa toimintansa, maamme valtion velan reaaliarvo oli pienempi kuin kyseisen huulipuna-sukkahousuhallituksen aloittaessa. Viime vuonna inflaatio söi velkojen arvoa noin 10 % ja alkuvuodestakin rahan arvo väheni kuulemma 6 % vuosi vauhtia.

Tässä tietoa siitä, kun maassamme leikeltiin seteleitä: https://www.suomenmoneta.fi/blogi/221-dramaattinen-pakkolaina-sakset-kaeteen-ja-seteli-kahtia

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.56 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Maamme talouden surkea jama

Tuossapa kuuntelin eduskuntakeskusteluja, joissa uuden hallituksen edustajat voivottelivat maamme talouden surkeaa jamaa, joka oikein onkin, koska tässä maailmantilanteessa ei kannata isosti mainostaa, miten hyvin Suomella menee.

Nimittäin bruttokansantuotteella mitattuna maamme on yksi EU:n rikkaimmista – tosin Ruotsi, Tanska ja Hollanti ovat meitä selvästi vauraampia ja tulevat luultavasti jatkossakin sellaisia olemaan, koska ne ovat häikäilemättä hyödyntäneet halpaa maahanmuuttajataustaista työvoimaa eikä niitä myöskään tule uhkaamaan väestön vanheneminen.

Lisäksi Ruotsi ja Tanska vetävät törkeästi välistä, koska ne eivät liittyneet euroon ja näin ne pystyvät häikäilemättömästi hyödyntämään viennissään aliarvostettuja valuuttojaan. Muistanpa, miten Ruotsin pääministeri eurokeskustelun aikaan ovelasti hymyillen korosti sitä, että kyllähän me muuten euroon liityttäisiin, mutta kun kansa ei sitä hyväksy.

BKT:lla mitattuna vauraana pidetty Saksakin on Suomea köyhempi ja varsinkin Etelä- ja Itä-Euroopan maat ovat meihin verrattuna lähes syömäköyhiä. Niinpä, kun todennäköisesti ensi talvena EU:ssa päätetään Ukrainan uusista tukimiljardeista, saattaa Suomella olla vaikeaa vedota köyhyyteensä.

Asia, josta äsken eduskunnassa vaiettiin, on se, että Suomi on EU:ssa pikkuisen keskimääräistä vähävelkaisempi ja että maamme on Euro-alueen maista selvästi keskimääräistä vähävelkaisempi. Tämäkin on asia, joka saattaa hyvinkin tulla esille ensi talven Ukrainan lisätuesta päätettäessä.

Tässä yhteydessä, en malta olla kertomatta, että professori Atte von Wright kirjoitti äskettäin Face-sivullaan, että ”Suomen yleisen veroasteen nostaminen vuoden 2016 tasolle tasapainottaisi julkista taloutta 8 miljardilla. En mene takaamaan tuon laskelman oikeellisuutta, mutta kyllä minusta tulo- ja yhteisöverojenkin noston niiltä onnellisilta, joilla tuloja on, tulisi kuulua sallittuihin keskustelunaiheisiin.” https://www.facebook.com/atte.vonwright

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.19 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Jalkapallorasismi

Muistaakseni jo ranskalainen kirjailija Albert Camus korosti, että kaiken mitä olen moraalista oppinut, olen oppinut jalkapallokentällä. Eilinen Suomi – San Marino-peli todisti, että kummasti näyttää suomalainen jalkapalloyleisökin oppivan moraalista jalkapallokentän laidalla. Nimittäin yhtään rasistista ivahuutoa ei katsomosta kuulunut, vaikka nykyään valta osa Suomen jalkapallomaajoukkueesta koostuu h- reista, n–kereistä ja r–sistä.

Siellä kaikilla oli niin mukavaa varmaankin sen vuoksi, että poikamme voittivat rökälelukemin maailman huonoimmaksi rankatun maajoukkueen. Luulen kuitenkin, että jos pelitilanne olisi ollut toisella puoliajalla vaikkapa 0 – 0, niin kyllä siinä vaiheessa olisi saattanut rasistisia ivahuutoja kuulua.

Itse olen kerran törmännyt rasistiseen käytökseen Kupsin katsomossa. Nimittäin muutama vuosi sitten Ropsin joukkue koostui lähes kokonaan mustahipiäisistä afroafrikkalaistaustaisista nuorukaisista ja kun eksoottiset rovaniemeläiset juoksivat kentälle, alkoivat yleisöstä eräät kaivaa näyttävästi esille eväsbanaanejaan.

Lehdestä olen lukenut toisen Kupsiin liittyvän rasismitapauksen. Olavi Rissanen pyysi jossain Helsingin Sanomien haastattelussa anteeksi sitä, että oli nimittänyt 40 vuotta aikaisemmin mestaruuden kannalta ratkaisevan tärkeässä ottelussa Kups – Kokkolan Palloveikot vastustajan maalivahtia Gunnar Isosaarta mustalaiseksi.

Gunnar Isosaari hyväksyi anteeksipyynnön, koska kyllähän pelin tiimellyksessä nousevat tunteet pintaan. Lisäksi Isosaari myös korosti sitä, että kyllä hän onkin neljännesmustalainen.

Astetta pahemman tapauksen muistan jääkiekon puolelta, kun vastapuolen kuumana käynyt valmentaja huusi Kalpan maalivahti Kimmo Kapaselle, että ”saatanan n–keri”. Huudon innoittamana kaivoin netistä esille Kimmo Kapasen kuvan ja vaikka hän on suomalaiseksi hämmästyttävän tumma, kuten monet Karjalan shemeikat ovat, niin ei hän mikään n–keri kuitenkaan ole.

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/3015558

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.03 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Muurmannin pikajuna

 

Eilen kirjoitin tapani mukaisesti ropakantaa, kun väitin, etteivät suomalaiset viime sodan aikaan edes tosissaan halunneet Muurmannin radalle. Nimittäin kotikyläni sovan kayneihin miesten minulle toimittama kuva todistaa, että suomalaiset pääsivät jatkosodassa Muurmannin radalle asti.

Kuvan takana lukee, että ”Muurmannin pikajuna – tällaisella ajelimme Latvasta Takariin.” Muistelen, että oma isänikin asusteli vuosia parhaassa miehuudessaan Syvärillä Latvan kylässä, jossa olisi mielenkiintoista käydä, mutta sattuneesta syystä saattaa jäädä tässä elämässä käymättä.

Tosin eipä sota sitten päättynytkään radan katkaisuun. Venäläiset olivat ehtineet rakentaa pohjoisessa pääradasta itään erkaantuvan haaran ja sotatarvikkeet kulkivat sitä pitkin Arkangeliin. Eikä Muurmannin radalla ollut muutenkaan suurta merkitystä sodankulun kannalta. Ainakin venäläisten mielestä länsiapu kattoi Puna-armeijan tarpeista vain 10 % ja siitä avusta vain neljännes tuli Muurmanskin kautta.

Tuo kuva todistaa myös sen, miten vahva vetoeläin hevonen on. Tuossakin on kuormaa kärryllä noin tuhat kiloa, mutta niin vain noin 500-kiloinen humma sen saa kulkemaan. Hevosvoima on tehon mittari, mutta epäilen, että yksi hevosvoima on huonon hevosen teho. Kuvan pollella on tehoa useita hevosvoimia.

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta suomalaista sankarihevosta ori Lupukkaa, sillä tämä vähän luuskan oloinen ori kuljetti kieltolakiajan ankarina aikoina pirtulastin Kemistä Rovaniemelle seitsemässä tunnissa, vaikka matkaa oli 120 kilometriä. Tuollainen uroteko jäisi tekemättä nykyajan huippuravureilta, joilta puuttuu työhevos Lupukan sitkeys.

Epäilen, että vasta Ford Major-merkkinen traktori reilut 60 vuotta syrjäytti hevosen maamme maa- ja metsätaloudesta. Minulle on kerrottu, että 50-luvun Pikkuvalmetti, jota myös piikkilangan kiristäjäksi kutsuttiin, saattoi jo raa´assa voimassa humman voittaa, mutta eläin korvasi järjellä puuttuvan voimansa ja kun se veti metsässä puukuormaa oikein järjen kanssa jäi 12- hevosvoiman Pikkuvalmetti toiseksi.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 7.49 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Aljosha

Rohkenen väittää sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, että jokaisessa Venäjän kaupungissa on vieläkin Lenininkatu, Leninin patsas ja jokaisessa kylässäkin on Suuren isänmaallisen sodan muistomerkki. Ja senkin rohkenen väittää, että vaikka kylässä ei olisi mikään muu asia vatupassissa, niin kyseinen muistomerkki on viimeisen päälle vatupassissa.

Kaikkein vaikuttavin näkemistäni sotamuistomerkeistä on Murmanskiin pystytetty Aljosha-patsas, jolla kunnioitetaan neuvostosotilaita, lentäjiä ja merimiehiä, jotka taistelivat toisessa maailmansodassa. Tietooni ei ole kuitenkaan saatettu, että Aljosha kunnioittaisi länsiapua Neuvostoliitolle toimittaneita amerikkalaisia ja englantilaisia merimiehiä.

Vaikka länsiapu kattoi vain pienen osan Neuvostoliiton sotaponnisteluihin tarvitsemista tarvekaluista, niin kyllä se kuitenkin oli melkoinen tavaramäärä. Netistä löytämieni tilastojen mukaan, joita voi tietysti epäillä, lännestä tuli esimerkiksi seuraavanlaista hätäapua:

Lokakuusta 1941 elokuuhun 1945 mm:
-375833 kuorma-autoa ja 51503 jeeppiä
-14795 lentokonetta
-1900 höyryveturia ja 66 dieselveturia
-4 478 116 tonnia ruokatarvikkeita
-185 000 kenttäpuhelinta ja 670 000 mailia kaapelia
– 2 300 000 tonnia terästä, joka joidenkin laskelmien mukaan olisi riittänyt 40 000 T-34 panssarivaunun valmistamiseen.

Vähän yllättävä tieto on se, että tuosta tavaramäärästä vain neljännes tuotiin Murmanskin kautta. Puolet avusta tuli Siperian halki ja neljännes Persian kautta. Saksalaiset yrittivät tosissaan katkaista Muurmannin rataa ja suomalaiset ainakin teeskentelivät pyrkivänsä samaan, mutta ilmeisesti radan katkaisulla ei olisi ollut kovin suurta merkitystä, koska muitakin kuljetusreittejä oli olemassa.

Aljosha-veistos on 35,5 metriä korkea, joka tekee siitä Venäjän toiseksi suurimman patsaan. Venäjän suurin patsas on Äiti synnyinmaa Volgogradissa, jonka verevä naishahmo on 52 metriä korkea ja jonka kädessä sojottava miekka on 33-metrinen ja painaa 16 tonnia.

Aljosha-veistoksen edessä on ikuinen liekki. Jättipatsaan rakentaminen aloitettiin vuonna 1969, ja se valmistui vuonna 1974. Aljosha on nykyään Murmanskin merkittävin nähtävyys. Vielä muutama vuosi sitten kaupungissa oli vielä vaikuttavampi nähtävyys, eli onnettomuudessa tuhoutuneelle Kursk-sukellusveneelle omistettu museo, joka kuitenkin syistä, joita voi vain arvailla, on suljettu.

Paikalla käyneet kertovat, että museossa oli nähtävillä esimerkiksi niitä jäähyväiskirjeitä, joita tukehtumistaan odottavat sotilaat kirjoittivat omaisilleen. Minulle on kerrottu, ettei yksikään silmä poistunut Kursk-museosta kuivana. Ainakin hyvän tarinan mukaan Norjalla olisi ollut laitteet, jolla sukellusvenemiehet olisi voitu pelastaa, mutta norjalaisapua ei suostuttu ottamaan vastaan syistä, joita voi vain arvailla. Kurskin onnettomuuden jälkeen Putinin suosio ei ollut nykylukemissa.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.12 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 17. kesäkuuta 2023

Päätalo ja Kiestinki

 

Kalle Päätalon paksun möllärin Liekkejä laulumailta mukaan Kiestingin taistelut olivat hyvin raskaat. On selvää, että ensiksi räjähtävällä luodilla selkärangan vierestä läpiammuttu ja sen jälkeen vielä panssarivaunun kanuunasta varmistuslaukauksen saanut Päätalo koki tapahtuneen toisin kuin tilastojen tutkija.

Suomalaisia kaatui Kiestingin suunnalla kolmisen sataa ja vaikka Kuusamon hautausmaalta käsin tarkasteltuna sotavainajien, leskien ja orpojen määrä on kohtuuton, niin pitää muistaa, että pelkästään talvisodan verisimpänä päivänä kaatui noin 800 suomalaista.

Tosin henkisesti Kiestingin motti oli raskas, koska esimerkiksi kolme kenraali Siilasvuon lähintä everstitason alaista kuoli itsemurhan kaltaisella tavalla taistelujen aikana, kuten olen aiemmin kertonut.

Eivätkä itsemurhat rajoittuneet vain eversteihin eivätkä vain sota-aikaan, koska Kiestingissä Marskin ritarin arvon hankkinut luutnantti Paavo Koli, josta myöhemmin tuli professori, joka oli perustamassa Tampereen yliopistoa, luopui myös elämästään oman käden kautta 47-vuotiaana. Päätalo käyttää kirjoissaan Kolista nimeä Hiili.

Sen sijaan luutnantti Kolin alainen kersantti Kalle Päätalo epäonnistui itsemurhayrityksessään 40-luvun lopulla. Voi olla, että Päätalonkin teon taustalla vaikuttivat sota-ajan aiheuttamat posttraumaattiset stressireaktiot, mutta Kassun kirjoista saa vaikutelman, että varsinkin pikaisesti solmittu riitaisa sota-ajan avioliitto ja etenkin vaimon ystävättären sietämätön käytös johtivat epätoivoiseen tekoon.

Muuten Päätalon kirjoista tuttu Pentuvänrikki, joka oli oikealta nimeltään Paavo Korhonen, sen sijaan eli pitkän ja rikkaan elämän. Hän julkaisi vuonna 2006 omakustannekirjan nimeltään Pentuvänrikki muistelee. Sitä en ole vielä onnistunut saamaan käsiini.

Lisätietoa Paavo Kolista löytyy tästä:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Koli

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Kiestingin taistelut

Tutkimusteni, joissa mielestäni olen osoittanut huomattavaa harrastuneisuutta, tässä vaiheessa täytyy todeta, että niinhän se asia taisi olla, kuten olin epäillytkin. Suomalaiset eivät jatkosodassa edes yrittäneet Muurmannin radan katkaisua. Syksyllä -41 presidentti Ryti ilmoitti marsalkka Mannerheimille, ettei rataa saa ulkopoliittisista syistä katkaista, koska suhteet länsiliittoutuneisiin haluttiin säilyttää. Marsalkka Mannerhein ilmoitti asian kenraali Siilasvuolle.

Siilasvuo ei taas ilmoittanut asiaa saksalaisille eikä ehkä alaisillekaan, vaan alkoi joukkoineen käydä valesotaa, jota oli vaikea selittää saksalaisille kuten myös alaisille. Sotahistorioitsijoille olisi oivallinen väitöskirjan aihe Kiestingin suunnan tapahtumissa; ehkä sekin seikkailu oli osa näytelmää, jolla haluttiin aseveljille osoittaa, että suomalaiset ovat ihan tosissaan pyrkimyksissään.

Kiestingissä suomalaiset joutuivat ainoan kerran toisessa maailmansodassa mottiin, ja se on nähtävissä vieläkin varsinkin Koillismaan hautausmailla. 293 suomalaismiestä pääsi ainuvastaan sillä reissulla ja saksalaisia ja neuvostoliittolaisia lyötiin lihoiksi vieläkin enemmän; väitetään jopa 15.000 puna-armeijalaisen kaatuneen.

Sitä paitsi Muurmannin radalla ei ollut Neuvostoliitolle sittenkään kovin suurta merkitystä. Maa sai sotamateriaalistaan noin 10 % lännestä ja tästä avusta vain neljännes tuli Muurmannin rataa pitkin. Radan katkaisemisella ei olisi ollut kovin ratkaisevaa vaikutusta, koska sitä pitkin Puna-armeija sai vain 2,5 % sodankäyntitarvekaluistaan.

Saksalaisiltakaan ei Muurmannin radan katkaisu onnistunut, vaikka sitä tosissaan yritettiin. Kolmannen valtakunnan resurssit eivät riittäneet. Lapissa saksalaisilla oli vain reilut 20 Stukaa, joilla radan sai välillä poikki, mutta venäläiset korjasivat sen nopeasti uudestaan. Venäläinen on kova lapiomies, jolla on yhdeksän turvetta ilmassa ja yksi lapiossa, kuten Tuntemattomassa sotilaassakin mainitaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiestingin_taistelut

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.00 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 15. kesäkuuta 2023

Sikakoira

Joku itsensä pöhköksi lukenut historian maisteri voisi tehdä väitöskirjan siitä, miksi Mannerheim sijoitti jatkosodan alussa Hjalmar Siilasvuon komentaman armeijakunnan saksalaisten alaisuuteen. Luultavasti se oli hyvin harkittu ja viisas teko. Nimittäin Siilasvuo tunnettiin hyvin särmikkäänä luonteena, josta voisi käyttää myös kansanomaisempaa termiä ja lisäksi hän oli poliittisilta mielipiteiltään jonkin sortin liberaali. Ilmeisesti katsottiin, että juuri sellaista miestä isänmaan etu vaati veljeiltäessä Natsi-Saksan kanssa.

Hjalmar Siilasvuo joutuikin pian törmäyskurssille saksalaisten kanssa varsinkin, koska hänen tehtävänsä olikin estää Muurmannin radan katkaiseminen. Mannerheimhän oli ainakin hyvän tarinan mukaan saanut amerikkalaisilta viestin, ettei radan katkaisua pidettäisi suotavana ja marsalkka otti neuvosta vaarin ja ilmeisesti Siilasvuokin ymmärsi vetää tilanteesta oikeat johtopäätökset. Niinpä Siilasvuon ja saksalaisten upseerien välit kärjistyivät jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että suomalaiskenraali käytti eräästä aseveljestään nimitystä Schweinehund, eli sikakoira, jota saksalaiset pitävät erittäin loukkaavana ilmaisuna, vaikka suomalaisten suhtautuminen sekä sikoihin että koiriin on yleensä arvostava.

Saksalaiset vaativat Siilasvuolta virallista anteeksipyyntöä, mutta siihen tämä ei suostunut, vaan antoi asiasta ainoastaan kirjallisen selvityksen. Siilasvuon mukaan hänen saksan kielen taitonsa on niin heikko, ettei hän ollut ymmärtänyt Schweinwhund-sanan merkitystä. Selvitys ei ehkä vastannut täysin todellisuutta, koska Siilasvuo oli kuitenkin ollut Saksan armeijan leirillä pari vuotta opiskelemassa ja törmännyt luultavasti siellä sanan merkitykseen.

Lisätietoa Siilasvuon Jallusta tässä https://fi.wikipedia.org/wiki/Hjalmar_Siilasvuo

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 1.55 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Siilasvuo

Kenraali Hjalmar Siilasvuon elämää ja tekoja tutkiessani törmäsin musiikkiesitykseen, joka on omistettu Siilasvuolle; tosin kenraali Ensio Siilasvuolle, mutta ihan hyvin laulun sanoittajan innoituksen lähteenä on voinut olla pojan sijasta myös hänen isänsä.

Kyseessä ei ole sotilasmarssi, kuten tyhmempi luulisi, vaan juomalaulu, ja kerta kuulemalta sanoitusta voisi monikin laulussa mainittu pitää ensi kuulemalta persoonaansa loukkaavana, mutta toisella kuulemisella ymmärtää, että juomalaulussa mainittujen henkilöiden kunniaa ei loukata, vaan pikemminkin korostetaan, että jos mainittu henkilö näyttää käyttäytyvän todella sopimattomasti, kyseessä ei ole laulussa mainittu henkilö.

Juomalaulun sanoitus on kokonaisuudessaan tässä alla, mutta muutaman säkeistön voi kuunnella myös Åttopojat-yhtiön esityksenä alhaalla olevasta linkistä.

YK-Joukkojen Juomalaulu

Minä olen Ensio Siilasvuo,
enkä minä koskaan viinaa juo.
Jos minä joskus juon,
niin en ole Siilasvuo.

Minä olen Ensio Siilasvuo,
enkä minä lottia telttaan tuo.
Jos minä joskus tuon,
niin en ole Siilasvuo.

Minä olen Aslak Valkeapää,
enkä minä selvää päivää nää.
Jos minä joskus nään,
niin en ole Valkeapää.

Minä olen tuomari Nurmio,
naisille taaaattu hurmio.
Jos en oo hurmio,
niin ainakin turmio.

Minä olen Virolaisen Jussi,
enkä minä Kyllikkiä humpappaa humpappaa.
Jos minä kyllikkiä humpappaa humpappaa,
niin en ole Virolaisen Jussi.

Minä olen Paavo Väyrynen,
jalasmökissä asustelen.
Jos en asu Lapissa,
on päivärahat jumissa.

Minä olen Paavo Väyrynen,
lentoemon peppuun koske en.
Jos minä rohkenen,
niin en ole Väyrynen.

Minä olen Paavo Väyrynen,
neukkujen kanssa juttele en.
Jos minä juttelen,
niin en ole Väyrynen.

Minä olen Erkki Pystynen,
vaimoni kanssa pystynen.
Jos minä pysty en,
niin en ole Pystynen.

Minä olen Koivusalon Erkki,
osta multa kiltamerkki.
Jos sinä osta et,
niin mustelman ansaitset.

Minä olen Vennamon Peke,
enkä minä lähde veke.
Jos minä lähden veke,
niin en ole Vennamon Peke.

Minä olen Tatu Ylönen,
enkä minä koskaan herää, en.
Jos minä herännen,
niin en ole Ylönen.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=siilasvuo%2C+juomalaulu#fpstate=ive&vld=cid:c99e240a,vid:JLmR6GilkGM

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 0.50 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 13. kesäkuuta 2023

Ihantala

Noin viikko sitten tv:ssä nähty Tali-Ihantalan taistelusta kertova dokumentti palautti mieleeni, että muutama vuosi sitten kävin tapahtumapaikalla ja silloin huomasin, ettei rajan takana Karjalassa ollut vatupassissa juuri mikään muu kuin sotamuistomerkit, tosin Putinin valtakaudella suoraakulmaa on alettu suosia muussakin rakentamisessa.

Kuvan Neuvostoliiton aikainen Tali-Ihantalan monumentti on näyttävä ja hyvinhoidettu. Muistomerkissä luetellaan noin 7000 kaatuneen puna-armeijalaisen nimet. Monet suomalaisasiantuntijat ovat tosin sitä mieltä, että paikalle on haudattu peräti noin 60.000 puna-armeijalaista. Entinen hyvä itäinen naapurimme saattoi siis menettää Kannaksella reilussa kuukaudessa saman verran sotilaita kuin nyt reilussa vuodessa Ukrainassa.

Venäläiset näyttävät mieltyneen värikkäisiin muovikukkiin. Niitä suositaan haudoilla ja myöskin liikenneonnettomuuksien tapahtumapaikoilla. Hautausmailla huomaa sen, että ennen muovikukkien keksimistä maassa suosittiin peltikukkia, jotka vuosikymmenien aikana ovat menettäneet maalipintansa.

Muutaman kilometrin päässä Neuvostoliiton monumentista on suomalaisten huomattavasti vaatimattomampi muistomerkki. Ison luonnonkiven kylkeen on kaiverrettu pelkistetysti kahdella kielellä ”1944 / Tali-Ihantalan taistelu / Kunnia sankareille”. Kiven juurella ovat viralliset seppeleet ja sinne on kerätty epävirallisesti myös löydettyä sotaromua.

Lisäksi kiven juurelle oli laskettu epävirallisesti venäläinen vodka-pullo ja saksalainen oluttölkki. Nekin tavallaan symboloivat taistelun tapahtumia. Joskus luin tiiliskiven, joka oli sotatieteellinen tutkimus Tali-Ihantalan taistelusta ja kirjan mukaan iso osa puna-armeijalaisista oli ympäri kännissä sotaretkellään.

Muistelen, että kiintiö sodan aikana oli 100 grammaa pirtua päivässä joka ukolle. Se tekee 30 litraa puhdasta alkoholia vuodessa ja ylittää kolminkertaisesti suomalaisten nykykulutuksen. Mutta varmasti se lisäsi sillee sopivasti myös rohkeutta.

Saksalainen oluttölkkikin oli ihan perustellusti kiven juuressa. Hitlerin suomalaisten avuksi lähettämä 70 koneen lento-osasto Kuhlmey tuhosi taistelun aikana mm. 200 panssarivaunua. Suomalaisten osuus oli 400 vaunua. Historian tutkijat voisivat selvittää, ratkaisiko lento-osasto Kuhlmey sen, ettei Suomea miehitetty.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.11 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Kuningaspultti

Astuessani sisälle Uuden Valamon luostarialueelle, pisti heti kuvan maailman suurin rautanaula silmääni. Kuusikin, johon naula on hakattu, on valtava, mutta valtava on myös tuo naula, joka ei liene ihan rautakauppojen hyllyjen vakiotuote. Pituutta on sillä toista metriä ja paksuutta nykyisten missien käsivarren verran.

Kyselin moneltakin luostarin henkilökunnan edustajalta tietoa tuosta maailman suurimmasta naulasta, mutta kukaan ei ollut edes huomannut sitä. Elikkä siitä voi päätellä, että naula on vasta äskettäin ilmestynyt puun kylkeen ja ihan perustellusti voi epäillä, että kyseessä on Uuden Valamon luostarin ihme, koska kyllä luostarissa tulee ihan matkailupoliittisista syistä olla jokin selittämätön mysteeri. Muistelen, että Vanhassa Valamossa on pyhäinjäännöksenä jopa Jeesuksen ristin palanen, jonka Jerusalemissa vieraillut Valamon luostarin silloinen johtaja oli ostanut sikäläiseltä helppoheikiltä.

Itse en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö kuvan maailman suurin naula voisi olla peräisin Jeesuksen rististä. Muistelen, että autojen ohjausmekanismeihin kuului ennen valtavan suuri ja tärkeä pultti, jota kutsuttiin kuningaspultiksi. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tuo jättiläisnaula on saattanut aikoinaan ihan hyvin toimia Jeesuksen ristin kuningaspulttina.

 

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 0.50 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Islanti

 

Olen jyrkästi sitä mieltä, että maamme jalkapallomaajoukkueen tulisi ottaa oppia Islannista ja panostaa sivurajaheittoihin. Suomen olisi 30 vuotta sitten pitänyt toimia myös, kuten Islanti toimi ja miljardien pankkitukien sijasta valtion olisi pitänyt turvata vain säästäjien talletukset ja käyttää pankkimiljardit nuorisoliikunnan tukemiseen. Niinpä Suomi, isiemme maa, olisi tällä hetkellä urheilussa muiden Pohjoismaiden tasolla.

EM-turnauksessa, joka on muuten tasoltaan MM-turnausta kovempi, Islanti eteni kahdeksan parhaan joukkoon kukistamalla mm. Englannin ennen kaikkea kovien rajaheittojen turvin. Keskikentän työmyyrä Aron Gunnarson oli entinen käsipalloilija, joka kykeni viskaamaan pallon keskikentältä vastustajan maalille.

Tosin epäilen, että Gunnarsonin heittotekniikka oli sääntökirjan vastainen, koska hän pystyi heittämään pallon tarvittaessa sivukierteellä, joka ei pitäisi sääntöjen puitteissa olla mahdollista. Ilmeisesti miehen kädet liikkuvat sen verran vikkelään, ettei erotuomari ehtinyt huomata, etteivät kädet olleet sääntökirjan edellyttämässä asennossa.

Tässä Helsingin Sanomat kertoo islantilaisten pelityylistä: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000002909010.html?fbclid=IwAR0T1TWft5pxMpVttQnpWEaxb5OLIdijCnBZfvwXU2E9uvTPvOz4UpkiV2w

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 2.25 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Röökerin maali

Onhan se pikkuisen sääli, että sekä hyvä Suomen jalkapallomaajoukkueessakin pelannut maalivahti Peter Enckelman ja Vps:n hyvä Veikkausliiga-tason maalivahti Teppo Marttinen tullaan muistamaan vuosikymmeniä ennen kaikkea miehinä, jotka onnistuivat päästämään sivurajaheitot maaliinsa. Jääkiekkopuolelta muistetaan ainakin 50 vuoden takaa hyvä maajoukkuemaalivahti Stig Wetzell ennen kaikkea siitä, että hän teki sen virheen, että hän ainakin hyvän tarinan mukaan söi ennen ottelua banaanin kuorineen, joka sitten ottelun jälkeisissä testeissä näkyi kiellettynä efedriininä. Sen virheen vuoksi Suomi menetti mahdollisesti ensimmäisen MM-mitalinsa.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta sitä, että joskus vuosia sitten ihmettelin, miksi Väinölänniemen urheilukentän reunalla olevaa moukarihäkkiä joku kutsui Röökerin maaliksi. Asiaa selvittäessäni kävi ilmi, että 70-luvulla Kupsin kovapotkuisimman miehen hirmuinen laukaus oli kerran maalin sijasta viuhunut kyseiseen moukarihäkkiin.

Luulen kuitenkin, että kyseessä oli ollut vapaapotkutilanne eikä rangaistuspotkutilanne. Jääpallopuolelta tosin muistan tapauksen, jossa rangaistuslyönti epäonnistui siinä määrin, että pallo meni kulmalipun kautta sivurajalyönniksi; kyllä siinäkin tapauksessa katsomossa ovat ivanaurut raikuneet. Tekevälle sattuu virheitä ja tässä sellainen sattuu Peter Enckelmanille https://www.youtube.com/watch?v=RAZ3CTxxAg4

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Rajaheitoista

Olen taistellut monilla jalkapallokentillä, mutta sellaista maalia en ole ennen nähnyt, jollaisen Sjk teki eilen Vps:a vastaan. Seinäjokelaiset nimittäin tekivät maalinsa sivurajaheitosta, jota kansankielellä myös rajaheitoksi kutsutaan. Tämän kerrassaan eriskummallisen tapauksen voi katsoa heti tämän linkin alusta. https://www.youtube.com/watch?v=ZDqdH-Ju5uM

Muistanpa, miten joskus nuoruudessani työpaikan kahvipöydässä pohdimme, mitä jalkapallon sääntökirja sanoo siitä, että joko oma joukkue heittää sivurajaheiton omaan maaliin tai jos hyökkäävä joukkue tekee moisen tempun vastustajan pömpeliin.

Silloin tulimme tulokseen, ettei reaalitodellisuudessa moista voi tapahtua, mutta ei mennyt montaa päivää, kun Englannissa pelaava Peter Enckelman, jonka nimi suomeksi tarkoittanee yksinkertaista miestä, lipsautti pallon omasta sivurajaheitosta maaliin.

Sen tapauksen jälkeen jalkapallo-oikeuden oikeusoppineet kertoivat kansalle, että mikäli pallo menee omasta heitosta maaliin ilman, että kukaan sitä koskettaa, seurauksena on kulmastapotkaisu, jota kansankielessä kutsutaan kulmapotkuksi tai jos pallo menee suoraan vierasjoukkueen heitosta maaliin ilman kosketuksia, niin seurauksena on maalistapotkaisu, jota kansa maalipotkuksi myös nimittää. Eilen onneton maalivahti ilmeisesti ymmärtämättömyyttään läimäytti palloa, joten maali oli jalkapallokielellä selviö.

Rajaheitoista tuleekin mieleeni se, että jossain puulaakisarjassa törmäsin tapaukseen, että lyhyt, mutta vanttera keihäänheittäjä Jorma Kinnusen näköinen mies helposti heitti sääntöjen mukaisen rajaheiton keskiviivan kohdalta vastustajan maalille. Pallo vallan suhisi mennessään.

Mieleeni tuli soittaa silloiselle päävalmentaja Martti Kuuselalle, että nyt on löytynyt maajoukkueeseen lahjakkuus, joka turvaa Suomelle MM-kisapaikan. Soittamatta jäi. Toisaalta siihen aikaan maajoukkueemme taktiikka oli se, että Ops:n kovaheittoinen Ari Lahtinen viskasi rajaheiton vastustajan maalille, jossa puhelinkopin kokoinen Jallu Rantanen yritti survoa sen maaliin.

Jorma Kinnusen näköinen mies olisi saattanut olla vielä Lahtista parempi avainpelaaja. Tosin Suomi oli melkein selvitä vuoden 1986 Meksikon MM-kisoihin, mutta maalin tappio viimeisessä karsintapelissä Pohjois-Irlannissa pudotti poikamme pois turnauksesta.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.03 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 8. kesäkuuta 2023

Kiestinki

Sekä Kalle Päätalon tuotantoon että myös maamme sotahistoriaan vähäisessä määrin perehtyneenä olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomen historian pimeisiin puoliin perehtyneellä Teemu Keskisarjalla olisi syytä selvittää myös kenraali Hjalmar Siilasvuon edesottamuksia Vienan-Karjalassa jatkosodan alkuvaiheissa.

Nimittäin kummalliselta tuntuu, että Siilasvuon lähimmistä alaisista kolme kuoli syksyllä 1941 epäilyttävissä olosuhteissa. Viime aikoina tehdyt työpaikkatutkimukset ovat paljastaneet, että maamme seurakunnat ovat nykyään henkisesti raskaimpia työympäristöjä, mutta helppoa ei ollut myöskään kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon johtaman III:n armeijakunnan esikunnassa.

Eversti Verner Viikla otti divisioonankomentajana vastuun näennäisen huonon sotamenestyksen johdosta ampumalla itsensä Karmalammella 18. joulukuuta 1941. Tapauksen jälkeen hänelle myönnettiin Mannerheim-risti. Viiklan huonon sotamenestyksen selittää osittain se, että Mannerheim oli nimenomaan kieltänyt suomalaisia katkaisemasta Muurmannin rataa.

Eversti Jussi Turtola kaatui Pinkosalmella 29. elokuuta klo 16.40 ollessaan pienen tiedusteluryhmän johtajana. Hänen mieltään painoi esimerkiksi se, että yhdessä ainoassa hyökkäyksessä Pudasjärvelle tuli yli sata sotaorpoa. Ennen tiedusteluretkelle lähettämistään hän oli lähettänyt Siilasvuolle radiolla viestin, että ”kyllä täällä kaatuakin voidaan”. Kaatumisen jälkeisenä päivänä everstiluutnantti Turtola ylennettiin everstiksi ja 12. syyskuuta hänelle myönnettiin 1. luokan vapauden risti peräti miekkojen kera.

Erikoinen oli myös everstiluutnantti Arne Somersalon kuolema 17.8.1941 Kiestingissä. Olen hänen kaatumisestaan kuullut kolme erilaista tarinaa ja vaikuttavin niistä on seuraava: Somersalo oli komennettu suomalaisista ja saksalaisista kootun osaston johtoon, joka hyökkäsi kohti Louhea. Hyökkäykseen lähdettäessä hän puki itsensä näyttävimpään univormuunsa, nousi hevosen selkään ja ratsasti epäröimättä tiedustelijoiden edellä päin vihollisen pikakivääriä, joka alkoi rätistä ja Somersalo putosi satulasta kuin kana orrelta. Somersalon itsetuhoiseen käyttäytymiseen on voinut vaikuttaa se, että hän oli juuri kuullut poikansa kaatuneen.

Muutama vuosi sitten minulla oli ilo käydä Kiestingissä ja sieltä nappaamani kuva sisältää merkittäviä kauneusarvoja, koska kyseessä on rähjäidylliä parhaimmillaan. Luulen, että Kiestingin kylämaisema oli suunnilleen sama jo Kalevalan kulta-aikaan. Tosin uutta ovat sähkö- ja puhelinpylväät ja tv-antennit. Kiestingin pylväät ovat harvinaisen suorassa. Satunnaisen matkailijan kannattaa myös muistaa, että kiestinkiläisten hiilijalanjälki lienee kunnioitettavan pieni.

Kiestingin matkan oppaana ollut upseeri ja herrasmies totesi sotilaallisen railakkaasti Kiestinkiin saavuttuamme, että Kiestinki on sitten Karjalan p—-reikä. Itse olin tosin aiemmin kuvitellut, että Aunus ja varsinkin sen hieman ajan patimoima taajama on Karjalan p….reikä, jonka karjalankielinen nimikin on tahattoman kuvaavasti Anus. Aunuksen maaseudun jokimaisemathan sitten ovatkin maailman kauneimpia paikkoja.

Luulen, että tilanne Ukrainassa on pahempi, mitä meille kerrotaan, koska sodassa totuus on ensimmäinen uhri. Pahaa pelkään, että Ukrainan rintama saattaa vielä romahtaa ja sen jälkeen routaisella arolla pystyy tankilla ajamaan päivässä satoja kilometrejä. Sitten saatetaan nähdä keskellä sivistynyttä Eurooppaa  joukkomurhia ja joukkoraiskauksia, mutta keskitysleirejä ei nähdä, koska niiden sijasta puhutaan suodatusleireistä.

Onnettoman hitaasti länsiapua tippuu Ukrainaan, ja niinpä olen miettinyt, mitä Suomi voisi tehdä Ukrainan pelastamiseksi. Ukraina on saamassa lähi kuukausina sata raskasta panssaria armolahjoina, mutta se ei taida riittää. Olen tässä selvitellyt asekauppojen mahdollisuuksia ja paras Suomen käsissä oleva ratkaisu olisi se, että maamme ostaa välittömästi 200 T-90 panssarivaunua Ukrainalle Algeriasta, jota valtiota mikään ei tietääkseni uhkaa ja sille jäisi kaupan jälkeenkin vielä yli 400 vaunua.

En ole vielä pyytänyt Algerialta tarjouksia, mutta luulen, että kauppahinta olisi noin 500 miljoonaa euroa eli kyseessä on aika pieni uhraus Suomen kaltaiselta upporikkaalta valtiolta, jonka julkisella sektorilla on päässä laskettuna 200 miljardia enemmän talletuksia mitä velkaa. Muista Pohjoismaista Ruotsi saattaisi lähteä Suomen hankkeeseen mukaan, mutta sillä on tällä hetkellä kyllä huolena oman armeijan luominen.

Rahavaikeuksissa olevaa Norjaa ei saane tankinostohankkeeseen mukaan, koska viime vuonna sen öljyrahastot kärsivät 160 miljardin tappiot, joka summa on kaksi kertaa Suomen valtionbudjettia enemmän. Tanskallakin on omia asehuolia, koska maa lahjoitti juuri muistaakseni armeijansa molemmat tykit Ukrainalle.

Ymmärsin eilen katsomastani dosentti Markku Salomaan haastattelusta, että hän ennusti Ukrainan sodan päättyvän ensi syksynä, jolloin Venäjän rahat ovat lopussa, jonka seurauksena maatuskat lähtevät kaduille eikä sisäministeriön joukot suostu heitä ampumaan. Toivottavasti noin tapahtuu.

Toisaalta itse epäilen, että nyt kun Venäjällä ollaan siirtymässä Saksan armeijan yleisesikunnan ensimmäisen maailmansodan aikana suunnittelemaan sotatalousjärjestelmään, jota Neuvostoliiton aikaan kutsuttiin sosialismiksi, Venäjän rahat eivät lopu eikä nälkäkapinaa synny. Raha ei lopu, koska sitä voidaan painaa lisää ja hintasääntelyllä sekä säännöstelykupongeilla nälkäkapinalta vältytään. Kannattaa myös muistaa, että Venäjä oli ainakin ennen hyökkäystään Ukrainaan maailman suurin viljan viejä ja vielä sekin, että maatuskat osaavat hyvin perunan viljelyn puutarhapalstoillaan.

Itse epäilen, että kapina syntyy Venäjällä vasta sen jälkeen, kun Ukraina tarkoilla länsiaseillaan pääsee voitolle rintamalla ja venäläiset sotilaat lopettavat taistelun, kuten ensimmäisessä maailmansodassa pääsi tapahtumaan.

Sen jälkeen Putin yrittää siirtää rintamalle 400.000 miehen sisäasiainministeriön joukot, jotka on opetettu ennen kaikkea pamputtamaan mielenosoittajia, ja nämä joukot nousevat kapinaan, koska he ovat tottuneet taistelemaan vain siviilejä vastaan. Sisäasiainministeriön joukkoja on muuten kaksi kertaa enemmän, mitä Venäjän armeijalla on joukkoja Ukrainassa.

Markku Salomaan mukaan Putin ei pysty käyttämään ydinaseita, koska jos hän sitä aikoo, astuu hänen työhuoneeseensa monitähtisiä kenraaleja, jotka ilmoittavat, että nyt riittää ja taluttavat presidentin kainaloista sopivaksi katsomaansa hoitolaitokseen. Toivotaan niin, mutta epäilen, että ovela tyranni on ymmärtänyt täyttää ydinaseita koskevan komentoketjun jees-miehillään.

Nyt sitten tiedän yhden lisäsyyn Saksan venkoilulle Ukrainan avustusten kanssa. Eilen nimittäin löysin netistä dosentti Markku Salomaan pitkän haastattelun, jossa hän kertoi, että Leopardit alkavat olla vanhentuneita tappovehkeitä eivätkä ne välttämättä pärjää venäläisten T-90 panssareille, jotka pystyvät tuhoamaan Leopardin viiden kilometrin päästä, kun taas saksalaisvaunu pystyy tuhomaan T-90-vaunun vasta kolmen kilometrin päästä. Vain 48 kpl Saksan Leopardeista on muutettu sellaisiksi, että ne pystyvät torjumaan venäläistankin kranaatit.

Tosin voi onneksi olla niin, että alun perin Venäjän 350 T-90-vaunusta ei ole enää vuoden käytön jälkeen montaa ajokunnossa. Noita samoja vaunuja on muuten esimerkiksi Algerialla yli 600 ja Intialla yli 1.000, joten Länsi ja Ukraina voisi neuvotella vaunukaupoista niiden kanssa, sillä tuskin T-90 maksaa kuin pienen osan siitä, mitä maailman kallein ja ehkä paras panssarivaunu maksaa, joita Etelä-Korea valmistaa.

Puola on nimittäin ostamassa ainakin 580 eteläkorealaista K2 Black Panther-panssarivaunua ja sen lisäksi vielä 48 FA-50-hävittäjää. Asekauppasopimuksen arvo on yhteensä 7,3 miljardia dollaria ja panssarivaunut maksavat 7,6 miljoonaa dollaria/kpl.Tässä tilanteessa Lännen ja Ukrainan olisi syytä kääntyä sekä Etelä-Korean että Puolan puoleen ja sopia, että nuo aseet toimitetaankin Ukrainalle.

Dosentti Markku Salomaan haastattelun voi kuunnella tästä https://www.youtube.com/watch?v=hvIKtNi2VSI .

Ulkoministeri Pekka Haavisto vilautti aamulla tv-haastattelussa sitä mahdollisuutta, että Venäjän valtion omaisuutta konfiskoitaisiin. Konfiskaatio on tuomioistuimen rikoksen seuraukseksi ihmiselle tai oikeushenkilölle määräämä yksityisomaisuuden ottaminen korvauksetta valtion haltuun. Se ei ole oikeudelliselta luonteeltaan rangaistus, vaan muu rikosoikeudellinen seuraamus. Toisinaan sitä pidetään turvaamistoimena.

Kannatan sitä, että ihmisten joukkoteurastamisen sijasta Ukrainan sota ratkaistaankin konfiskaation avulla. Jos se ei jostain syystä onnistu, niin jos Zelenskyi sattuu lukemaan tämän, niin hän voisi harkita erityisen Beethoven-armeijan luomista venäläisten Wagner-armeijan vastavoimaksi.

Asian käytännön järjestelyt voisi jättää Ukrainan edellisen presidentin ja nykyisen suklaaoligarkki Petro Porosenkon toteutettavaksi, vaikkakin hän on melkein persaukeinen jätkä nakkikioskiyrittäjänä rikastuneen Wagner-armeijan toimitusjohtaja Jevgeni Prigozhin verrattuna, sillä Porosenkon omaisuuden arvo on vain 1200 miljoonaa euroa. Ehkä Porosenko voisi hankkia Beethoven armeijalleen rahoitusta kansainvälisellä osakeannilla, sillä uskon halukkaita sijoittajia löytyvän helposti.

Beethoven-armeija voisi olla Wagner-armeijan tapaan valtioista riippumaton firma ja niinpä se voisi haalia aseita ja sotilaita mistä vaan. Ensiksi Porosenko voisi palkata puolen vuoden sopimuksella 2000 kpl virkavapaalla tai lomalla olevia panssarivaunumiehiä ja hankkia heille 500 kpl eteläkorealaisia maailman parhaita tankkeja, jotka maksanevat muutaman miljardin.

Lisäksi eläkkeellä olevia F-16-lentäjiä löytynee maailmalta runsaasti ja muutaman koneen voisi heille vuokrata työkaluiksi myös Etelä-Koreasta. Vaikkapa Suomi voisi sitten myydä Beethovenille muutaman pitkänmatkan liitopommin, jollaisen näin joskus Kuopion torilla, jossa tavaroo, jos jonniinlaista on.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että lähes kaikki Venäjän maakaasusta tulee yhden pumppuaseman kautta ja että valta osa Venäjän kaupunkien energiasta saadaan maakaasusta. Ehkä venäläistenkin olisi hyvä tietää, millaista on elää ilman lämpöä ja sähköä.

 Jos Ukrainan presidentti Zelenskyi sattuu tämän lukemaan, niin hän voisi tulevassa toiminnassaan huomioida sen, ettei Ukraina tule kerjäämään vastaisuudessa sota-apua muilta mailta, vaan sen sijaan tulee hankkimaan materiaaliapunsa velaksi ja sitten kun Ukraina voittaa sodan a Venäjälle sanellaan rauhanehdot, niin heillä maksatetaan myös Ukrainan saama välttämätön länsiapu.

Nythän sitä on tähän mennessä siunaantunut noin 50 miljardia euroa ja jos Ukraina hankkii jatkossa vaikkapa 500 käytettyä länsimaista taistelupanssaria, niin kustannuksia tulee lisää 3 miljardia ja 100 kpl F-16 hävittäjiä maksanee saman verran.

Tällä hetkellä Venäjälle on syntynyt korvausvastuuta 1000 miljardia, joista ainakin puolet saadaan Venäjän länsipankkeihin jättämästä 300 miljardin sotakassasta ja ehkä 200 miljardia rikollisten ologarkkien länsiomaisuudesta. Mutta reilut 500 miljardia vielä pitäisi Venäjältä jotenkin periä.

Se tapahtuu vaikkapa siten, että Venäjän tuonnille ja viennille asetetaan esimerkiksi 10 % tuonti- ja vientitulli. Venäjän vientitulot näyttävät olevan noin 500 miljardia ja tuontitulot noin 300 miljardia, joten 10 % tulleilla sotakorvaukset tulevat viivästyskorkojen kanssa maksetuiksi kymmenessä vuodessa.

Jostakusta tuo Venäjältä sotakorvauksina vaadittava 1000 miljardia saattaa kuulostaa paljolta, mutta se on asukaslukuun ja kansantuloon verrattuna juuri saman verran, mitä Suomi aikoinaan maksoi Neuvostoliitolle omina sotakorvauksinaan.

 Pilliklubi-5-askin takakanteen tekemäni roknoosin mukaan Venäjän länsimaihin jäänyt 300 miljardin euron sotakassa ei enää riitä Ukrainalle maksettaviin sotakorvauksiin, sillä vahingot lienevät jo noin 1.000 miljardia.

Tässä ei siis auta muu kuin käydä kiinni venäläisten oligarkkien Länsimaissa oleviin varoihin, joita lienee satoja miljardeja euroja, mikäli yhtään voi päätellä siitä, että Putinin omaisuuden arvioidaan olevan jopa 200 miljardia euroa. Siitä tosin on Länsimaissa vain osa ja ymmärrettävistä syistä se on välikäsien hallussa.

Pari vuotta sittenhän esimerkiksi paljastui, että Putinin lapsuuden hiekkalaatikkokaverilla, joka nykyään soittelee selloa, on jollain veroparatiisisaarella 2 miljardin talletukset, joita tuskin on ansaittu rehellisellä sellon soitannalla. Yleensä tuomitsen Amerikan sotatoimet, mutta ymmärtäisin hyvin pitkälle sitä, jos merijalkaväki kävisi suorittamassa tilintarkastusoperaation jollakulla veroparatiisi saarella.

Tässä yhteydessä kannattaa muuten muistaa, että viime sodan jälkeen Suomi takavarikoi saksalaisten yksityishenkilöiden omaisuuden Suomessa. Eiköhän ainakin maamme perustuslain vaikeutetussa lainsäädäntöjärjestyksessä olisi mahdollista säätää laki, jolla venäläisten oligarkkien ja heidän välikäsiensä ilmeisesti lainavastaisella tavalla hankkimat varat voitaisiin siirtää Ukrainaan sotakorvauksina. Tuohon asiaan saattaisi riittää pelkkä Eu:n päätös, koska ne ajavat maamme perustuslain edelle.

Itseäni miellyttää ajatus, että sen venäläisen oligarkin omistama Turun edustalla oleva saari kansallistettaisiin. Saarellahan on useita jykeviä betonilaitureita, joita kyseinen rahamies kertoi tarvitsevansa, koska hän harrastaa retkeilyuintia.

Vähän kaduttaa, kun eilen ymmärtämättömyyttäni leimasin Turun Portsaksi kutsutun kaupunginosan huonomaineiseksi, sillä ainakin kiinteistönvälittäjät kehuvat aluetta kauniiksi ja rakastetuksi.

Itse olen käynyt yhden ainoan kerran Suomen Turussa enkä Portsassa kertaakaan enkä tiennyt kaupunginosasta juuri muuta, kuin että siellä sijaitsee kuuluisa ja hieman leimaava Kakolan vankila. Lisäksi tiesin sen, että meillä pitkään käytössä ollut vanhoja ja kauniita kristillissiveellisiä joulukortteja sisältänyt pakkaus oli minulle tuntemattomasta syystä alun perin ostettu Portsan Porno -nimisestä liikkeestä.

Asenteeni Portsan kaupunginosaa kohtaan selittyy myös sillä, että sellaisen tarinan olin joskus kuullut, jonka mukaan joukko turkulaisia neitosia kävelemässä iltamyöhällä jollain Portsan kadulla, kun hieman syrjempänä päihteitä nauttimassa olleet miehenpuolet alkoivat houkuttelemaan heitä huikkaamalla turun murteella, että ”Tui, tui tytöt, tulkka tänne, niin saatte munkei”.

Tyttöset pysähtyivät fundeeramaan ja sitten muudan heistä vastasi, että: ”Ja paskat, ei tulla. Ei teil mitään munkei o, te nusasette va.”

Tässä lisätietoa Turun Portsasta, jossa ehkä vielä tässä elämässä aion käydä: https://www.kiinteistomaailma.fi/asuinalue/portsa

Irja Ketonen, joka oli maamme ensimmäinen vuorineuvoksen arvonimen saanut nainen, olisi hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle historian lisensille, mikäli yhtään on Wikipediaan uskominen, jota seuraavaksi lainaan hyvin pitkälle viiden kappaleen verran.

Irja Ketonen, os. Blomqvist oli viilarin tytär Portsasta, (joka ei ole tietääkseni mitenkään hyvämaineinen kaupunginosa Turussa, vaan pikemminkin päinvastoin). Hän pääsi 13-vuotiaana Turun Sanomiin juoksutytöksi, jossa tehtävässä hän oli kolme vuotta ja kävi samalla jatkokoulun ja liikeapulaiskoulun.

Juoksutytöstä tuli konttoriharjoittelija ja konttoristi ja hänen tehtäviinsä kuului tavanomaisia lehtitalon töitä, kuten ilmoitusten vastaanottoa ja postin käsittelyä. Lehden toimitusjohtaja Arvo Ketonen luotti aloitteelliseen ja määrätietoiseen konttoristiin ja lisäsi hänen tehtäviinsä itselleen erityisen tärkeän kuva-arkiston hoidon.

Turun Sanomien toimitusjohtaja Arvo Ketosen ensimmäinen avioliitto oli päättynyt vaimon kuolemaan vuonna 1933, liitosta ei ollut lapsia. Ketosen ja häntä yli 30 vuotta nuoremman konttoristin Irja Blomqvistin romanssi kohahdutti Turkua ja johti avioliittoon vuonna 1941.

Arvo Ketosen sairastuttua vuonna 1945 ja kuoltua vuonna 1948 joutui Irja Ketonen ottamaan Turun Sanomien toimitusjohtajan tehtävät, joita hän hoiti ensin vuonna 1948 ja myöhemmin vuodesta 1955 vuoteen 1981, jolloin hänestä tuli TS-Yhtymän pääjohtaja. Hän toimi Turun Sanomien hallituksen puheenjohtajana 1948–1988. Vuosina 1948–1955 hän oli Turun Sanomien toimituspäällikkö.

Irja Ketonen sai vuorineuvoksen arvon vuonna 1980 ensimmäisenä naisena Suomessa. Hänen jälkeensäkin vain yhdelle naiselle, Onvest-konsernin toimitusjohtajalle Maarit Toivanen-Koivistolle, on Suomessa myönnetty vuorineuvoksen arvo.

Syystä jota voin vain arvailla leskeksi jäänyt Turun Sanomien vahva nainen kutsui lehden palvelukseen komean ja yleensä hyväkäytöksisen urheilutoimittajan, entisen pikajuoksijan ja ammutun punikin pojan Aki Tammiston, joka sittemmin kohosi peräti lehden toiseksi päätoimittajaksi käsittääkseni ihan kansakoulupohjalta. Kerrotaan, että Turun Sanomista tuli sen jälkeen maamme ainut urheilulehti, joka julkaisi myös kuolinilmoituksia.

Miten syvällisessä suhteessa pääjohtaja Ketonen ja toinen päätoimittaja Tammisto olivat, voi vain arvailla. Suhteen päätös oli kuitenkin surullinen. Kaksikon oli tarkoitus viettää yhdessä Tenerifan loma vuonna 1978, jonne Irja oli mennyt jo aiemmin, mutta kun Tammisto ei ilmestynyt lomapaikkaan sovittuna aikana, kävi Ketosen poika Akin kotona tarkastamassa tilanteen ja löysi Tammiston kuolleena sängystä. Vierellä oli tyhjä pilleripurkki.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Irja_Ketonen

Sota esti eilen mainitsemani pikajuoksija Aki Tammiston nousemisen Euroopan terävimpään kärkeen. Sodan jälkeen hän jatkoi urheilun parissa ja siirtyi urheilutoimittajaksi. Hän kirjoitteli räväköitä juttuja ja oli tavallaan aikaansa edellä, koska Hymy-lehteä tai nykyisen kaltaisia itseään lööpeillä myyviä iltapäivälehtiä ei vielä Suomessa ollut.

Jos hyvä tarina ja todellisuus olivat ristiriidassa, kuten ne monta kertaa ovat, suhtautui toimittaja Tammisto joustavasti totuuteen. Esimerkiksi kun radion ylipääselostaja Pekka Tiilikainen juuttui vuoden 1962 Belgradin yleisurheilun EM-kisojen aikaan hotellin hissiin, raportoi Tammisto tapahtuneesta seuraavasti: ”Sinivalkoinen ääni oli sammua, Pekka Tiilikainen oli vähällä tukehtua hissiin.” Sitä seikkaa jutussa ei mainittu, että hissi oli verkkoseinäinen.

Vielä enemmän mielikuvitusta Tammisto osoitti, kun hän Tokion olympialaisten aikaan kertoili Afrikan ensimmäisen mustan olympiamitalistin 800 metrillä pronssia voittaneen Kenian Wilson Kiprugutin taustoista.

Hän paljasti seuraavaa: ”Juoksija on syrjäisen heimon edustaja, joka on asunut savimajassa ikänsä. Hän on 12-lapsisen perheen nuorin vesa. Äiti tosin muisti, että lapsia olisi ollut 13. Joka tapauksessa yksi lapsista oli kuollut hyvin nuorena käärmeen pistämään ja esikoinen, komea poika, musertunut epätasaisessa taistelussa leijonan kitaan.”

Tosiasiassa Wilson oli harjoitellut ja opiskellut vuosia Kaliforniassa, jossa hänen isänsä toimi yliopiston opettajana.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wilson_Kiprugut

Nuori ja lupaava pikajuoksija Aki Tammisto oli sotien alla Suomen ja ilmeisesti koko Pohjoismaiden nopein mies. Mikäli Helsingissä olisi pidetty alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti olympialaiset vuonna 1940, olisi Tammisto saattanut hyvinkin olla mukana pikamatkojen finaaleissa.

Monipuolisesti lahjakkaita ja vilkkaita olivat karjalaiset Monosen veljekset, joista eilen kerroin. Veljeksistä kuuluisimman Unton kynästä on lähtöisin maamme epävirallinen kansallislaulu ja toiseksi kuuluisin Monosen veljeksistä suoritti maamme ainoan junaryöstön.

Vähämaineisimmaksi jäänyt kolmas veli keskittyi kestävyysjuoksuun ja juoksi 5000 metriä 15 minuutin pintaan, joka olisi nykyäänkin kova aika, vaikka otti juoksun aikana kiivaita spurtteja, joka varmasti olisikin ollut ihan järkevä taktiikka, jos mukana olisi ollut muitakin juoksijoita, mutta sillä kertaa ei ollut. Ainakaan kilpailusta uutisoineelle paikallislehden toimittajalle ei avautunut, mikä logiikka Monosen valitsemassa taktiikassa oli.

Veljeksistä suurimpaan maineeseen kohonnut herkkä tangorunoilija- säveltäjä Unto Mononen kärsi mielenterveyden ongelmiin johtaneesta arvostuksen puutteesta. Hän otti elämän hyvin vakavasti, ja häntä vaivasi se, ettei hänen uusi ympäristönsä, somerolainen agraariyhteisö, pitänyt häntä todellisena taiteilijana.

Karjalaisevakko Monosen arvostusta vakaiden hämäläisten isäntien silmissä tuskin lisäsi sekään, että hän muutti jostain syystä nimensä. Lehdestä saatiin lukea ilmoitus, että “täten minä Uuno Unto Mononen muutan nimeni Unto Uuno Monoseksi”.

Masennukseen taipuvaista runoilijan ahdistusta lisäsi 60-luvun nuorison amerikkalaisperäinen rock’n rolliksi kutsuttu rytmimusiikki, joka syrjäytti kotimaisen tangon. Ajan myötä Monosessa alkoi ilmetä itsetuhoisuutta. Ystävilleen Mononen uhkaili monta kertaa hyppäävänsä pilven reunalle seuraamaan maailman menoa.

Järveen hukuttautuminen ei onnistunut, sillä maata omistavat naapurit vahtivat boheemia taiteilijaa sen verran, ettei tämä “ainakaan meidän rantaan päässyt hukuttautumaan”. Kun muu ei enää auttanut, likinäköiseltä taiteilijalta takavarikoitiin silmälasit, jotta hän ei olisi enää löytänyt rannalle eikä hän enää tämän jälkeen rannalle työntynytkään.

Mutta kyllähän suomalainen mies, vaikka runoilijakin, sanansa pitää. Niinpä Mononen lähti satumaahansa juhannuksena 1967. Hän ampui itsensä pistoolilla. Juhannus soveltuukin hyvin melankolisen tangorunoilija-säveltäjän kuolinpäiväksi.

Siunatuksi lopuksi hiljennymme kuuntelemaan maamme epävirallista kansallislaulua Satumaata Harjun seurakunnan kuoron ja rytmiryhmän esittämänä. Täytynee varmistaa onko tämä Unto Monosen hengellinen sävelmä huolittu jo virsikirjaan.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=satumaa%2C%20harju%2C%20seurakunta&fbclid=IwAR1zSd1d6XPWXUV2mnSMwwPgj9rnAiklPrJJqpcZwP9Wm7IoRe5EEptgHMc&dlnr=1&sei=wL7KY8_QO5eH9u8P3_KU2Ak#fpstate=ive&vld=cid:5a874f4c,vid:RrwRnEJp8qg

Pikkuisen harmittaa, että nuorena lupaava elokuvaohjaaja Taavi Kassila siirtyi kypsemmällä iällä vuosikymmeniä sitten joogaohjaajaksi ja jätti elokuvien ohjaamisen. Nimittäin eilen Teemalla nähty Petos, joka kertoo karjalaisesta ammatti- ja taparikollinen Heino Hilarius Sorjosesta, jota kutsuttiin myös Hentomieliseksi Hilariukseksi, koska hän ainoastaa uhkasi tappamisella, mutta ei ryöstäjän uransa aikana tappanutkaan muita kuin lopulta itsensä, oli noin neljän tähden filmi.

Elokuva perustuu tosi tapahtumiin, mutta pari asiaa lienee ristiriidassa todellisuuden kanssa. Hilariusta jahtaavaa komisaariota esittävä Martti Tschokkinen mainitsee Sorjosen olevan sotaorpo, jonka isä oli tapettu keväällä -18 Viipurin lääninvankilan joukkomurhassa, jonka tekivät juopuneet punikit, mutta eipä löydy virallisista tiedoista Sorjos-nimistä tapettua Kaipiais-Jallun ja hänen juopuneiden kumppaneidensa jäljiltä.

Myöskään elokuvassa esitettyä pankkineidin rakastumista pankkinsa ryöstäjään ei liene tapahtunut. Todellisuudessa pankinjohtaja Saara Forsius vain pelkästään kovaluonteisuuttaan kieltäytyi antamasta holvin avainta pyssymiehelle. Forsius oli aiemmin toiminut IKL:ssä, mutta sodan jälkeen hänet valittiin kokoomuslaisena eduskuntaan ilmeisesti pankkiryöstön yhteydessä osoittamansa rohkeuden vuoksi.

Mainittakoon, että aluksi Vihreiden ja sitten Kokoomuksen kansanedustajana toiminut Merikukka Forsius on Saara Forsiuksen pojan tytär. Sekin kannattaa vielä mainita, että Merikukka Forsius tavallaan kytkeytyy Karjalaan ja Uukuniemeen, koska hänen lapsensa isä on entinen uukuniemeläistaustainen urheilijanuorukainen.

Olen muuten lukenut erään Taavi Kassilan joogakirjan ja sen perusteella hän vaikuttaa ainakin jossain määrin uskovan joogan harrastajien mahdollisuuksiin siirtyä paikasta A paikkaan B levitoinnin avulla. Nykyisillä bensan hinnoilla tuo taito olisi erittäin hyödyllinen.

Petos-elokuvan voi maksutta katsoa maksutta tästä linkistä:
https://www.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_107756

Kuten ennenkin olen joutunut monta kertaa toteamaan, on sukuni pieni, vaatimaton ja vähämaineinenkin, mutta tänään sukumme maine lisääntyi merkittävästi, kun Helsingin Sanomat julkaisi peräti koko sivun arvostavan arvostelun säveltäjä-saksofonisti Eero Koivistoisen muistelmateoksesta Lennosta kii!. Itsekin luin juuri tuon kirjan mielihyvällä, sillä se on oikeasti sekä hauskasti että hyvin kirjoitettu ja se vaikuttaa hyvin kaunistelemattoman rehelliseltä ainakin verrattuna niihin suurten poliitikkojen ja suurten sotapäälliköiden muistelmiin, joita olen viime aikoina lueskellut.

Viime aikoina on pääharrastuksenani ollut ruumiiden laskeminen, jota asiaa harrastaa kirjassaan Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä myös Tom Ambrose. Kuka onkaan ihmiskunnan suurin hirviö? Itse saattaisin äänestää Tsingis-kaanin tai Timur Lenkin puolesta sillä epävarmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys vain voi synnyttää.

Selvää on, että Hitler, Mao ja Stalin menestyvät kisassa hyvin, mutta tarkkaa tilastoa miesten vastuulle menevistä ruumiista ei kirjassa esitetä. Heidän osaltaan törmätään moniin tulkinnanvaraisuuksiin esimerkiksi siitä, miten suuri on näiden tyrannien vastuu erilaisista tahallaan tai tahattomasti aiheutetuista nälänhädistä. Tänäkin vuonna tulee monta miljoonaa ihmistä kuolemaan kurjuuteen eikä vastuuhenkilöä asiaan ole ilmoittautunut.

Ambrosen kirjasta paljastuu kuitenkin se, että 1800-luvun lopun Belgian kuningas Leopold II, joka edusti länsimaista sivistystä saa kontolleen 15 miljoonaa kongolaista elämä. Hirmuinen määrä ja maailman kolme tunnetumpaa murhamiestä saa tästä hallitsijasta kovan vastuksen.

Itselleni on yllätys se, että Espanjan sisällissodan jälkeen maan keskitysleireillä menehtyi kaksi miljoonaa ihmistä. Ambrosen mukaan valtion väkimäärään suhteutettuna diktaattori Franco voittaa
generalissimus Stalinin ja omien laskelmieni mukaan selvästi myös Mannerheimin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivasti Tapio Heinosen Julian Grimaun kunniaksi levyttämää laulelmaa. Grimau oli Francon diktatuurin aikana teloitettu kommunistien ay-johtaja. Tämä äänite todistaa, että musiikilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tapio Heinonen oli nimittäin muistaakseni Kansallinen Kokoomus-puolueen kunnallisvaaliehdokkaana Porvoossa ja mikäli oikein muistan, hänen joukkokannatuksensa jäi vähäiseksi – ettei vain trubatuuri jäänyt vallan ihan äänettömäksi.
https://www.youtube.com/watch?v=R4nAbWaJh_Q

Eilinen ilta oli Suomen tv:n pääkanavalla parhaaseen katseluaikaan omistettu Tony Halmeelle, joka oikein olikin, sillä Halme oli aikoinaan maassamme huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja henkilö. Jos maamme historia olisi poikennut aikoinaan pikkuisen toiselle tolalle, saattaisi ensi vuoden presidentinvaaleissa vaalien toisella kierroksella toisena ehdokkaana olla juuri Tony Halme.

En kuitenkaan usko, että häntä olisi presidentiksi valittu, koska maamme koulutuksen ja sosiaaliturvan taso on kuitenkin sellainen, että terve maalaisjärki lopulta voittaisi. Amerikassa tilanne oli vuosia sitten toinen ja presidentiksi valittiin tyyppi, joka selvästikin yritti matkia Tony Halmetta. Trumpkin tunsi median ja ymmärsi sikäläisen älyllisen proletariaatin ymmärryksen tason ja vakuutti, että hän voisi ampua ihmisen New Yorkin Mannerheimintiellä ilman, että se vähentäisi hänen kannatustaan.

Halme ei ampunut ketään ulkopuolista vaan itsensä, jonka jälkeen hänen poliittisen perintönsä jatkajana alkoi toimimaan Viitasaaren Viestin Teuvo Hakkarainen. Hakkarainenkin saa tehdä näköjään melkein mitä tahansa sopimatonta ilman, että hänen maineensa tai vaalikannatuksensa siitä huononisi. Muistelen lehdestä lukeneeni, että Hakkaraisen puhelimesta olisi jollekulle naisenpuolelle lähetetty kuva silloisen kansanedustajan ns. etuveitikasta.

Sekin tapaus vain huvitti kansaa varsinkin sen jälkeen, kun selvisi, ettei kuvaa ollut lähettänyt Teukka itse, vaan hänen saunakaverinsa. Kansanedustaja oli nukahtanut syystä, jota voi vain arvailla, pukuhuoneeseen ja kaverit olivat sitten lainanneet hänen kännykkäänsä.

Vaikka Hakkaraisen poika ei kaikin ajoin näytä hallitsevan elämäänsä, niin hänen äitinsä on vaikuttaa fiksulta. Kun äidille ihmeteltiin sitä, miksi Teuvo saa niin vähän kannatusta kotipaikkakunnaltaan Viitasaarelta, niin äiti epäili syynä olevan sen, että Teuvo tunnetaan niin hyvin synnyinseudullaan.

Koska vainajista ei saisi puhua pahaa, niin minäpä kehun lopuksi Tony Halmetta. Hänellä oli aikoinaan joku tv-ohjelma ja siinä hän keksi loistavan tavan, jota ei tyhmempi keksisikään, tukea maamme nuorisourheilua. Hän lähti kadulle ja alkoi vastaantulijoille kaupittelemaan irtotupakoita maamme nuorisourheilun hyväksi. Muistelen, ettei kukaan pysäytetyistä tohtinut kieltäytyä nuorisourheilun tukemisesta.

Viime kesänä minulla oli tilaisuus osallistua uukuniemeläisen Tiitan taksin järjestämään todella mielenkiintoiseen Rautjärven retkeen, jolla tutustuimme paikkakunnan nähtävyyksiin, mm. juuri palaneeseen kirkkoon ja elinkeinoelämään sekä sotahistoriaan. Rautjärvellähän on peräti kaksi sotahistoriallista museota eli Kollaa-museo ja Kaukopartiomuseo.

Kollaa-museossa oli omistettu om huone suurelle rautjärveläiselle sotilaalle eli 157-senttiselle tarkka-ampuja Simo Häyhälle ja Kaukopartiomuseossa oli oma kunniataulu suurelle kaukopartiomiehelle ja Marskin ritarille eli 157-senttiselle Paavo Suorannalle.

Suoranta kertoi saaneensa ritarin arvon repunkannosta, jossa hän lieneekin pienuudestaan huolimatta ollut melkoinen hirmu, koska kerrotaan hänen kantamuksensa painaneen välillä 60 kiloa. Olen kuullut, että pieni hevonen kantaa suunnilleen yhtä suuren kuorman kuin iso hevonen ja sama sääntö soveltunee myös miehiin. Pienellä miehellä ja pienellä hevosella on vähemmän omaa massaa kannettavanaan kuin isommilla lajitovereillaan.

Suoranta oli radisti, mutta radio ei yksin selitä kuorman painoa, koska suomalaisten kehittämä Kyynel-radio painoi vain viisi kiloa ja sen paristot parisen kiloa. Keveydestä huolimatta laitteella pystyi pitämään yhteyttä jopa Hangosta Petsamoon.

Jonkun itsensä pöhköksi lukeneen historian lisenssin muuten kannattaisi tehdä väitöskirja siitä, miten Kyynel-radion keksijät ihmeellisellä tavalla pelastivat Suomen, kun he 90-luvulla olivat Nokian palveluksessa. Niin ainakin uskon sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyynel_(radio)

 Joskus iloisella 70-luvulla luin kirjan Luutnantti Onodan sota, joka teos on nyt pätkittäin palailemassa mieleeni. Jos eilen mainitsemani Yrjö Peltonen ja Simo Häyhä olivat pieniä, mutta kovia sotilaita, niin sitkeä sissi oli myös luutnantti Onoda, joka oli kooltaan saman sarjan miehiä kuin Peltonen ja Häyhä.

Onoda oli 160-senttinen ja painoi 60 kiloa ja kirjassaan hän mainitsee, että japanilaisten sotatieteellisen tutkimuksen perusteella se on juuri paras sotilaan mitta. Sitä isommat miehet ovat vain materiaalin haaskuuta.

Luutnantti Onoda nousi maailman maineeseen, koska hän suostui lopettamaan omalta osaltaan toisen maailmansodan vasta 29 vuotta Japanin antautumisen jälkeen. Hän oli nimittäin saanut esimieheltään vuonna 1944 määräyksen pysyä asemissaan eräällä Filippiinien saarella, vaikka Japanin armeija tuhoutuisi ja koska uutta käskyä ei kuulunut, jatkoi hän sotimistaan.

Muistelen kirjasta lukeneeni, että sekä Onodan vaimo että siviilipuolen työnantaja kävivät turhaan megafonilla huutelemassa viidakkoon, että sota on jo päättynyt, mutta tiedustelu-upseeriksi koulutettu Onoda piti huutelua vain vihollisen propagandana. Ilmeisesti hän ei ollut kovin hyvä tiedustelu-upseeri, koska ei ollut onnistunut saamaan selville sodan loppumista tai sitten hänellä vain oli ollut ongelmia vaimonsa kanssa tai työpaikallaan.

Vasta kun megafoniin kävi huutelemassa majuri, joka oli ollut Onodan esimies, suostui tämä tulemaan viidakosta ja luovuttamaan miekkansa Filippiinien ilmavoimien komentajalle, kenraalimajuri Jose Rangudolle, ja sai miekkansa takaisin. Siten hän oli virallisesti lopettanut sotilasuransa.

Luutnantti Onodan tarina innoitti Henrik Tikkasen kirjoittamaan tapauksesta ivamukaelman Viimeinen sankari, joka kertoi suomalaisesta sotamiehestä Viktor Käppärästä, joka unohdettiin jatkosodan kaaoksessa vartiopaikalleen.

Koska uutta käskyä ei kuulu, Käppärä puolustaa vartiopaikkaansa vuosikymmeniä peräänantamattoman suomalaisen sotilaan tavoin hyväätarkoittavia viranomaisia, epäilyttäviä toimittajia ja kommunisteja vastaan, jotka yrittävät selittää että sota on muka lopussa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hir%C5%8D_Onoda

 Jatkanpa edelleenkin ruumiiden laskentaa, sillä kun fasistinen Venäjä aloitti imperialistisen hyökkäyksen naapurimaahansa, perusteli se tekoaan denatsifikaation, demilitarisaation, denarkomanisaation, dehomolisaation ja desatanisaation lisäksi myös venäläisten kansanmurhan estämisellä.

Jostain syystä Venäjä valitsi hyökkäyksen eikä esimerkiksi epäillyn kansanmurhan viemistä YK:n tai Haagin kansainvälisen oikeuden käsiteltäväksi. Ukraina vei sitten hyökkäyksen alkamisen jälkeen kansanmurhan tutkittavaksi Haagiin, josta tuli nopeasti päätös, ettei kansanmurhaa ole tapahtunut.

Nyt löysin professori Timo Vihavaisen parin viikon takaiselta blogilta tietoa kahdeksan vuotta jatkuneen Itä-Ukrainan sodan siviiliuhreista:

”Itä-Ukrainan sodan siviiliuhrien määrät olivat kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan seuraavat: vuonna 2014 2084, vuonna 2015 954, vuonna 2016 112, vuonna 2017 117, vuonna 2018 55, vuonna 2019 27, vuonna 2020 26 ja vuonna 2021 25.”

Vaikuttaa siis siltä, että siviilien, joiden kansallisuutta tilasto ei kerro, että ainakin siviilien tappaminen oli hyvää vauhtia laantumassa ennen kuin Venäjä puuttui asiaan. Muistelen Itä-Ukrainan sodassa olisi kuollut kaikkiaan noin 14.000 ihmistä, joista siviilejä vajaat 4.000 ja pyssymiehiä noin 10.000.

Kaatuneista pyssymiehistä noin puolet on ollut Ukrainan armeijan sotilaita ja puolet ns. separatisteja. Lisäksi taisteluissa on kuollut noin 400 onnetonta Venäjän armeijan lomalaista, jotka onnettomuudekseen ovat lomaillessaan eksyneet taistelualueelle.

Wagnerin palkkasotilaiden uhreista en ole onnistunut saamaan tietoa, mutta luulen, että heidänkin palvelujaan on kyllä ostettu kahdeksan vuotta kestäneen sodan aikana, mutta epäilen, että Putin tai Lavrov eivät sitä asiaa myönnä, mikäli heitä yhtään tunnen.

Tänään olen laskeskellut ruumiita ja synkältä vaikuttaa entisen hyvän itäisen naapurimme historia, vaikka lopullista totuutta en ole vielä onnistunut ruumiiden määrästä selvittämään.

Wikipediasta kaivoin esille seuraavat ruumismäärät, tosin Wikipedian tiedot eivät tietenkään ole luotettavia: Venäjän sisällissodassa tapettiin ehkä 9 miljoonaa ihmistä. Sisällissotaan liittyvässä Venäjän vuoden 1921 nälänhädässä kuoli ehkä 5 miljoonaa lisää.

Maatalouspolitiikkaa kehitettiin Neuvostoliitossa 30-luvun alussa niin pontevasti, että sen seurauksena ainakin 5 mijoonaa kansalaista menehtyi, joista ukrainalaisia ainakin 3 miljoonaa. Tosin nämä luvut voivat olla paljon suuremmatkin.

Stalinin ajan terrorista, jonka ruumiiden määrää olen yrittänyt selvittää mm. juuri ilmestyneestä Anne Applebaumin Gulag-kirjasta, voisi päätellä sen, että teloitettuja olisi ollut pari miljoonaa.

Vankileireille päätyi ehkä 18 miljoonaa, joista ehkä kolmannes ei enää palannut, välttämättä kaikki eivät menehtyneet leireillä. Ilmeisesti myös väestön pakkosiirtojen yhteydessä kuoli paljon ihmisiä, mutta siitä asiasta tilastoja ei löydy.

Voi hyvinkin olla, että mikäli 30-luvun nälänhädän kuolleet lasketaan Stalinin ansiolistalle, niin arvio siitä, että terrorissa olisi kuollut noin 20 miljoonaa ihmistä, on lähellä totuutta. Sitten pitää tietysti muistaa, että toisessa maailmansodassa neuvostoliittolaisia kuoli noin 25 miljoonaa, joten verinen on entisen hyvän itäisen naapurimme historia.

Tässä yhteydessä palaa mieleeni se, että Heinolaan muutti 1990-luvulla inkeriläisiä ja eräs heistä kaipaili leirille kadonnutta veljeään. Hän epäili, että leirille vietäessä veli oli ollut niin hyvässä lihassa, että hän saattoi tulla heti syödyksi. Pidin sitä silloin hirsipuuhuumorina, mutta Gulag-kirjan luettuani en enää pidä.

Aamulla luin Hesarista, että Jari Tervo epäili pakinassaan, että Stalinin vainoissa olisi surmattu puolet Neuvostoliitossa asuneista suomalaisista. Päivällä tuli telkkarista uusintana ohjelma Amerikasta 1920- 30-luvuilla Neuvostoliittoon muuttaneista suomalaista ja siinä kerrottiin, että näistä ihanneyhteiskunnan rakentajista olisi Stalinin terrorissa tapettu kolmannes. Olen tässä päässäni laskeskellut ruumiita ja ehkä totuus on jossain edellä esitettyjen lukujen puolivälissä. Jostain luin alustavan arvion, että noin 30.000 suomalaisesta olisi surmattu 14.000, mutta asiassa on kyllä vielä monta muuttujaa selvittämättä. 

Arvo Tuominen korosti eilisen juttuni liitteenä olleessa Venäjä-luennossaan sitä, että suomalaisia ja venäläisiä yhdistää samanlainen huumorintaju. Ja niinhän se taitaa olla, sillä en tähän hätään keksi yhtään hyvää ruotsalaisvitsiä, mutta venäläisiin liittyviä montakin. Jotenkin ruotsalaiset ovat jotenkin lapsekkaan hyväntahtoisen oloisia ihmisiä ja heidän huumoristaan puuttuu suomalaisia ja venäläisiä viehättävä ilkeys.

Muistanpa esimerkiksi kuulleeni venäläismummosta, jolla oli vain yksi kenkä, jota epäkohtaa pysähtyi myös pääsihteeri Brezhnev kauhistelemaan ja hän uteli, että mihin mummokulta on kenkänsä hukannut. Siihen mummokulta kivahti, että ”en minä ole mitään hukannut, minä löysin tämän.” Ruotsissa ei jostain syystä tuollaisia kenkäpuolivitsejä harrasteta.

Kerran Aunuksessa, jonka karjankielinen nimi on hyvin humoristisen kuvaavasti Anus, törmäsin starikkaan, joka lupasi kertoa hyvän vitsin, jos ostaisin häneltä karjalaisen keittokirjan. Uhrasin säälistä kaksi euroa ja kuulin starikalta seuraavan suomalaisen miekankäyttötaitoa ihailevan tarinan:

Venäläinen, ruotsalainen ja suomalainen kilpailivat siitä, kuka on taitavin miekan käytössä. Ensiksi esiintyi venäläinen. Huit ja kärpänen putosi kahtena kappaleena lattialle. Sitten oli vuorossa Ruotsin poika. Huit, huit ja kärpänen putosi kolmena kappaleena. Lopuksi huitaisi suomalainen. Huit ja kärpänen jatkoi lentoaan. ”Mutta eipä jatka enää sukuaan” totesi suomalainen itsevarmasti.

Vaikka suomalaisten selvä enemmistö on perustellusti sitä mieltä, että entinen hyvä itäinen naapurimme on nykyään fasistinen terroristi-, roisto- ja hylkiövaltio, joka käy pöyristyttävää imperialistista ja kaikinpuolin järjetöntä hyökkäyssotaa veljeskansaansa vastaan, niin siitä huolimatta meidän on hyvä ymmärtää, miksi Venäjä on sellainen kuin se on.

Niinpä katsokaa tämä toissapäiväinen toimittaja Arvo Ei-Poika Tuomisen Kouvolassa pitämä luento. Luento alkaa vasta tämän videon kohdasta 14 minuuttia eteenpäin, joten ei pidä hermostua luennon alkua, joka edustaa pysähtyneisyyden aikaa.

Suosittelen koko luennon katsomista, mutta jos joku ei siihen pysty syvistä maailmankatsomuksellisista syistä, katsokaa edes ensimmäinen minuutti, jolloin Tuominen kertoo vitsin. Maailmantilanne on nyt niin synkkä, että en ole nauranut kymmeneen kuukauteen, mutta Tuomisen vitsi sai minut päästämään vallan selkäkeikkanaurun.

En ole muuten vielä lukenut Tuomisen uutta Venäjä-kirjaa, koska meidän kattilakuntaamme ei mahdu enää yhtään opusta, mutta sain Suonenjoen kirjaston sen tilaamaan kokoelmiinsa, joten eiköhän se lähi viikkoina ole täälläkin lainattavissa. Tuomisen kannattaisi suorittaa kirjabagaaseineen Savon kierros vaikkapa rautateitse reitillä Pieksämäki – Suonenjoki – Kuopio – Siilinjärvi, sillä olen varma, että innostunutta ja jopa ostokykyistä yleisöä siunaantuisi edellä mainittujen paikkakuntien kirjastoihin varsinkin, jos kirja maksaa todellakin vain 20 €.
https://www.youtube.com/watch?v=IkCimyTdvMA

Rakennushistoriallinen tai jopa kulttuurihistoriallinen skandaali on tapahtumassa tai ehkä jo tapahtunut Vantaan Koivukylässä, mikäli yhtään on uskominen tämänpäiväistä Hesaria ja miksipä ei olisi uskominen.

Nimittäin Rasinkadulla sijaitsevat opiskelijoille tarkoitetut Hoasin talot ollaan purkamassa. Lehden mukaan Rasinkadulla on pienempien talojen lisäksi kaksi peräti 12-kerroksista taloa ja tämä uutinen pitää sisällään skandaalin. Nimittäin minun asuinaikanani 70-80 luvulla noita tornitaloja oli peräti kolme. Pelkään, että yksi rakennushistoriallisesti ja jopa kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas 12-kerroksinen tornitalo on jo hävitetty.

Tämä talo saattaa olla nimen omaan se talo, jossa asuivat silloiset teatterikoululaiset Arto Melleri ja Vesa Vierikko sekä sen ajan superjulkkis ja kaikkien teinityttöjen äitien toivevävy Harri Hyttinen, joka esitti Naapurilähiö-sarjassa Harriet Finnen poikaystävää. Hyvin kulttuuritäyteinen oli siis Vantaan Hoas-Koivukylä siihen aikaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että tämän talon seinään olisi pitänyt kiinnittää pronssilaatta siinä asuneiden kulttuurihenkilöiden kunniaksi.

Niinpä elämäni suurimman kulttuurielämyksen koin Rasinkatu 4:n kerhohuoneella, jossa nyt jo edesmennyt runoilija Arto Melleri esitti oivallisesti Vimpelin Väinämöistä Eeli Kivistä matkien tämän säveltämän, sanoittaman ja hurmioituneella esityksellään tunnetuksi tekemän kappaleen Rakkaani tule vuorille.

Hesarin jutussa eräs sen ajan ongelmanuori, nykyinen isoäiti, esittelee kyseistä kerhohuonetta ja kertoo, että lähiseudun nuoriso valtasi tämän kerhohuoneen monitoimitilakseen ja muistan tapauksen elävästi. Huonetta ei valtauksen jälkeen voinut verrata edes sikolätiksi, koska vertaus loukkaisi sikoja, jotka ovat eläimiksi hyvin siistejä.

Ymmärrän tosin koivukyläläisiä nuoriakin, sillä ei siihen aikaan lähistöllä ollut minkäänlaisia nuorisotiloja. Toisaalta melkoisen hankalia sikäläiset nuoret olivat nuorisotalon valmistumisen jälkeenkin. En tiedä olivatko he häiriintyneitä, mutta perkeleellisiä he ainakin olivat. Olen varma, että tasavallan presidentti mainitsisi erikseen Koivukylän nuoret uudenvuodenpuheessaan, mikäli meno olisi edelleen samanlaista. Tosin reilut 40 vuotta sitten kyseessä eivät olleet maahanmuuttajataustaiset nuoret vaan maaltamuuttajataustaiset nuoret.

Minulla on muistikuva, että eräs koivukyläläinen teinityttö talutteli silloista poikaystäväänsä koiranhihnassa kauppamatkallaan ja sitoi tämän ostoksiensa ajaksi kiinni liikkeen oven pieleen, jossa tämä sitten odottelikin tottelevaisesti. Ettei vain tämä teinityttö ollut Hesarin haastattelema isoäiti.

https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000009139385.html

Jokunen vuosi sitten suurhiihtäjä Iivo Niskanen herätti osassa kansaa pahennusta, koska hän esiintyi julkisuudessa susiturkki yllään. Kalle Virtapohjan Iivo-kirjasta paljastuu, mistä Niskasen taipumus susiturkkeihin periytyy. Hän on nimittäin äitinsä puolelta kuuluisaa Vornasten eränkävijäsukua, joka suku liittyy suorastaan eläimellisenä osana maamme susihistoriaan.

Vuosina 1880-81 hukat söivät Turun seudulla peräti 22 lasta. Silloin maamme hirvet oli hävitetty lähes sukupuuttoon ja nälkiintyneet sudet oppivat olosuhteiden pakosta syömään ihmisiä. 1880-luvun alku oli poikkeuksellinen, koska sitä ennen kirkonkirjojen mukaan hukka oli perinyt kahden sadan vuoden aikana vajaat 200 ihmistä eli keskimäärin yhden vuodessa.

Turun seudulla oli pahana susivuotena hätätila, koska paikkakunnan miehet eivät osanneet pyytää susia. Niinpä avuksi hälytettiin Tuupovaaralta ammattimetsästäjä Ignoi Vornanen kahden aikamiespoikansa kanssa. Ja heti alkoi tapahtumaan. Jostain syystä suomalaisten luonnontuntemus oli tuohon aikaan heikkoa ja 200 markan tapporaha luvattiin suden, susi-ilveksen, mikä sellainen sitten onkaan tai ilveksen kaatajalle. Ovelat karjalaismiehet päättivät pistää rahoiksi ja saivat etelän herrat uskomaan myös susi-ilvesten ja ilvesten vaarallisuuteen.

Vornasten miesten pyyntitaktiikka oli yksinkertainen. Kun pedon jäljet löydettiin, lähti yksi mies ilman asetta hiihtämään eläimen perässä, toinen mies seurasi pyssy mukanaan ja kolmannen vaativana tehtävänä oli poimia edellään menevien jättämät vaatteet talteen. Varsinkin etumaiselle hiihtäjälle tuli nopeasti kuuma ja hän vähensi vaatteitaan ladun varteen ja hiihti yleensä loppumatkan alusvaatteisillaan. Kun peto väsyi, kärkimies pystyi sen surmaamaan joko suksisauvallaan tai sitten hän odotti alusvaatteissa värjötellen pyssymiestä paikalle.

Tuupovaaralainen ammattimetsästäjäpartio tappoi kahdessa kuukaudessa 22 ilvestä, mutta ei yhtään sutta susi-ilveksistä puhumattakaan. Karjalaismiehet hankkivat hetkessä 20 vuoden normaaliansiot. Susista he eivät välittäneet, vaan ottivat herroilta rahat helpommalla tavalla. Sudetkin sitten saatiin myöhemmin hengiltä erilaisilla menetelmillä, varsinkin myrkyillä, mutta siinä hommassa tarvittiin lopulta sotaväen ja venäläisten ammattimetsästäjienkin apua.

 Lappeenrannan Rutolan sahan surkeaa 47 työmiehen ampumistapausta selvittäessäni, jossa joukkomurhassa hengestään pääsi myös uutistenlukija Arvi Lindin äidin puoleinen vaari, ilmeni, että myös Lindin isän puoleinen vaari mestattiin sisällissodan aikana, kuten Sotasurma-tietokannan henkilökortissa kerrotaan, vaikka mielestäni ampuminen on ihan eri asia kuin mestaus.

56-vuotiaan August Lindin mestauksen syyksi henkilökortti kertoo, ettei kuulunut punakaartiin, mutta ”kuuluu olleen punaisten nimismies”. Lind oli toiminut neljännesvuosisadan Savitapaleen poliisina, joten ehkä hänellä olisi ollut kykyä hoitaa myös nimismiehen tehtäviä.

Ilta-Sanomat julkaisi reilut vuosi sitten August Lindin tapauksesta näyttävän jutun, jossa kerrotaan mm. seuraavaa, joka paljastaa että kyseessä taisi sittenkin olla ennen kaikkea ryöstömurha, jota ei sattuneesta syystä koskaan tutkittu eikä ketään rangaistu:

”Lind asui perheineen Paassalossa Kuolimojärvellä. Samassa saaressa asunut vihamies ilmiantoi Lindin ilmeisen tekaistuilla perusteilla valkoisille.

– Nyt se ukko o saares ja se pittää saaha sieltä pois, mies oli ilmoittanut.

Valkoisten partio vei Lindin Partakoskelle, josta matkan oli määrä jatkua hevoskyydillä Saimaan jäätä pitkin kuulusteluihin Suomenniemelle. 12-vuotias poika ajoi hevosta.

Vartijat pitivät matkaa turhan vaivalloisena ja kehottivat poikaa pysäyttämään hevosen. Lindin käskettiin mennä kiristämään valjaiden rinnustinta.

Kun Lind nousi reestä, vartijat ampuivat hänet jäälle ja palasivat Partakoskelle. Vainajalta anastettiin kello, puukko, muistikirja, velkakirjoja ja lompakko, jossa oli 700 markkaa.

Ilmiantaja tuli muutaman päivän kuluttua ilkkumaan ja tanssimaan Lindin pihamaalle. Hän kehotti lapsia iloitsemaan, sillä heidän isänsä on murhattu.”

Kokonaisuudessaan Ilta-Sanomien jutun voi lukea tästä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008304521.html .

 Jonkinlainen tutkimus kuitenkin eilen mainitsemastani suonenjokelaisen August Könösen paperitollolla ampumistapauksesta suoritettiin ja nimismies kuulusteli epäiltyä ampujaa. Tutkimusten tässä vaiheessa en ole saanut selville, vaivauduttiinko tapauksen johdosta kuulemaan myös ammuttua, joka menehtyi verenmyrkytykseen myöhemmin tai tapauksen nähnyttä Emil Jokelaista.

Kuulustelupöytäkirjasta ilmenee, että silloinen Suonenjoen nimismies oli noin sata vuotta edellä aikaansa, koska nykyään vain EU:n hallintokoneisto pystyy tuottamaan yhtä vaikeasti luettavaa tekstiä, josta maallikko ei selvää saa.

Eeva Voiman kirjassa Könöset Suonenjoella on tapauksen kulun kertova poliisikuulustelupöytäkirjan sivu, joka alun perin oli yhtä pötköä, joten olen joutunut erottelemaan tekstipötköön kappaleita, jotta asiasta saisi edes jonkinlaisen tolkun:

KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA

Talollisenpoika Kalle Adaminpoika Nissinen Suonenjoen pitäjän Lietemäen kylästä:

että saapui viime kesäkuun 22 päivän iltana kotiinsa Suonenjoen kirkolta suojeluskuntamanöövereiltä ja oli hänellä mukanaan kivääri ja yksi löysällä paperitulpalla täytetty panos, minkä sai talollisen pojalta Niilo Haloselta; että jonkin ajan kuluttua näki pihalle saapuvan naapurinsa August Könösen ja työmies Emil Jokelaisen, joiden luokse meni ja kun sitten tuli puhe äskeisistä manöövereistä, muisti, että kivääri jäi tupaan ja kun tupa yön aikana oli tyhjä, päätti viedä kiväärin makuusuojaan, minkä vuoksi nouti sen tuvasta ja tuli taas Könösen ja Jokelaisen luokse laskien kiväärin maahan rappuja vasten:

että Könönen otti sitten kiväärin käteensä ja veti sulkulaitoksen auki: jolloin siitä lensi ulos tyhjä hylsy, minkä jälkeen kertoja otti aseen Könösen kädestä ja pisti siihen taskussaan olleen paperilla täytetyn panoksen, minkä aikoi ampua navetan kattoa kohden, mutta jostakin käsittämättömästä syystä kääntyi, astui muutamia askelia Könösestä ylöspäin, ojensi kiväärin Könöstä kohti ja laukaisi muistamatta kumminkaan tähtäsikö Könöseen tai ampuiko tähtäämättä: että kun kivääri laukesi, säikähti hän kovasti ja kun katsoi Könöseen huomasi verta vuotavan hänen leuastaan:

että haavaa ruvettiin heti käärimään ja alkoi kertoja hommata Könöstä lääkäriin Suonenjoen kirkolle, jonne itse lähti häntä viemään ja menivät suoraan piirilääkäri Rahmin luokse, joka kääri haavan ja kutsui Könöstä seuraavana aamuna uudelleen luokseen: että Könösen leuka näytti sitten hyvin paranevan, mutta kun hän työskenteli pölyisellä pellolla auringonpaisteessa eikä haava ollut kääreessä, alkoi haava pahentua, minkä vuoksi Könönen kertojan sisaren sairaanhoitajatar Elina Niemisen kehotuksesta meni Kuopion lääninsairaalaan, jossa sittemmin kuoli:

että vielä samana iltana jolloin tapaus sattui, olisi kertoja tahtonut toimitettavaksi asiassa poliisitutkinnon, mutta kielsi Könönen siitä sanoen, että sovitaan asia keskenämme että kertoja kumminkin samalla matkalla ilmoitti asiasta suojeluskunnan paikallispäällikölle, joka kehotti heitä hyvinä naapureina sopimaan asian sekä että kertoja oli sitä mieltä, että haava pääsi pahentumaan huolimattoman hoidon kautta.