Koivistoinen blog

Otto Kumenius ja Stig Bergling 15.12.2021, 15:55 Merkilliseen sattumaan törmäsin eilen, kun luin uutistoimittaja Kari Lumikeron kirjaa Tätä en vielä kertonutkaan ja katselin samaan aikaan tellusta Jörn Donnerin ohjaamaa erinomaista elokuvaa nimeltään Kuulustelu. Kuulustelussa-elokuvassa Suomen vastavakoilun päällikkö Otto Kumenius kuulustelee tylysti vakoilija Kerttu Nuortevaa, mutta ei saa tätä tunnustamaan mitään. Elokuvassa Kumeniuksesta saa hieman vastenmielisen ja yksinkertaisen vaikutelman. Sen sijaan Turun Valpon osaston päälliköstä Paavo Kastarista saa päinvastaisen vaikutelman, kun tämä keskustelee kauniin vangitun vakoilijan kanssa kynttiläillallisella kirjallisuudesta sivistyneen ihmisen lailla. Kielteistä käsitystä Kumeniuksesta vahvistavat myös ne hänen kirjansa, jotka olen lukenut ja joissa mielestäni on paljon väritettyä totuutta. Mutta kyllä Kumenius oli kaikesta huolimatta ammattimies alallaan. Nimittäin toimittaja Lumikero paljastaa, että vielä Espanjassa asuneena eläkeukkonakin Kumenius seurasi sen verran omaa erikoisalaansa, että hän lähetti Ruotsin turvallisuus poliisille Säpolle muistion, jossa hän kertoi, että hänen mielestään Säpon palveluksessa ollut Stig Bergling onkin KGB:n myyrä. Hänen lähettämäänsä tietoon Säpo ei reagoinut moneen vuoteen, mutta sitten Israelin tiedustelupalvelu pidätti Berglingin ja toimitti hänet Ruotsiin. Ruotsissa todettiin Berglingin aiheuttaneen maalle miljardien kruunujen vahingot toiminnallaan ja hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Kahdeksan vuoden istumisen jälkeen hänet päästettiin vuorokaudeksi lomalle, jonka aikana hän pakeni Suomen kautta Neuvostoliittoon. Siellä Berglingiä kohdeltiin hyvin, mutta lopulta kyllästyttiin miehen jatkuvaan valitteluun ja hänet lähetettiin asumaan kauniiseen Budabestiin. Bergling ei viihtynyt Budabestissäkään, sillä naapurit kohtelivat häntä jostain syystä epäystävällisesti ja niinpä mestarivakooja jatkoi matkaansa Beirutiin. Sielläkään hän ei viihtynyt, vaan palasi Ruotsiin kärsimään keskeytynyttä vankeusrangaistustaan, joka muutettiin sittemmin elinkautisen sijasta 23 vuoden vankeudeksi. Bergling vapautui 1977 ja kuoli vuonna 2013 vanhainkodissa. Kommentit (0) Kenraalimajuri Malmberg antoi kaikkensa 14.12.2021, 16:15 Jos Lapuan liikkeen järjestämästä Ståhlbergin muilutuksesta selvittiin vähäisellä verenvuodatuksella, niin Mäntsälän kapinasta selvittiin vielä vähemmillä henkilövahingoilla, koska lapualaisten johto sortui operaation aikana juopottelemaan oikein aikamiesten lailla. Yhtenä johtomiehenä asiassa toimi armeijasta erotettu kenraalimajuri K. M. Wallenius, ja jostain merkillisestä syystä, jota en ymmärrä, valtiojohtomme katsoi, että kenraalimajurin arvoisen upseerin voi pidättää vain toinen samanarvoinen sotilashenkilö. Niinpä asialle määrättiin kenraalimajuri Lauri Malmberg, joka lähti suorittamaan pidättämistä varustautuen operaatioon asianmukaisin turvavälinein, eli hän otti mukaansa tuhdin määrän viskipulloja. Tämän uhan edessä Wallenius suostui neuvottelujen jälkeen antautumaan, tosin neuvottelut olivat niin rasittavat, että pidättäjä Malmberg antoi niissä urheilukielellä sanottuna kaikkensa ja sammui paluumatkalla heitä kuljettaneeseen autoon. Niinpä ennen auton saapumista Helsinkiin Wallenius otti autossa komennon käsiinsä ja määräsi, että poliisiasemalle koukataan Haaksirikkoisten patsaan kautta, joka valinta minusta osoittaa kenraalimajurin oivallista draamantajua. Wallenius ilmoittautui itse poliisilaitoksella, jonka jälkeen hänet pantiin putkaan, kuten oikein onkin. Vapaudenmenetys oli hänelle hyvin raskas kokemus, koska elämäkertateos paljastaa tämän vakavissaan suunnitelleen sellissään itsemurhaa. Kenraalimajuri Lauri Malmbergia ei palkittu uroteostaan eli kapinajohtajan pidättämisestä, vaan hän joutui presidentin puhutteluun ilmeisesti työmaajuopumuksesta epäiltynä. Puhuttelussa Malmberg kiisti syytökset ja korosti valinneensa juuri oikean taktiikan, kun ottaa huomioon vastustajan ominaisuudet. Hän korosti myös sitä, että jos hän olisi joutunut pidättämään kenraali Kalle Wilkamaa, hän ei olisi aseistautunut viskipulloilla vaan Raamatulla. Wilkama, joka oli itsenäistymisen jälkeen vähän aikaa jopa puolustusvoimain komentaja, oli uskovainen ja raitis mies. Niinpä hän saikin aikaan maamme nuoressa armeijassa kummallisilla käytöstavoillaan aikaan melkoisen kaaoksen ja joutui nopeasti eroamaan korkeasta virastaan. Kommentit (0) Everstiluutnantti Kuussaaren hyvä kalu 14.12.2021, 15:50 Luinpa tuossa Lasse Laaksosen kirjan kuopiolaissyntyisestä K. M. Walleniuksesta ja opin, ettei luulo ole aina tiedon väärti. Olen nimittäin vanhana raittiusmiehenä ollut sitä mieltä, että alkoholin käytössä on sittenkin eräitä hyviä puolia. Esimerkiksi kun suomalainen vahvasti kansallismielinen oikeisto, joita myös fasisteiksi kutsutaan, yritti 1930-luvulla kaksi kertaa oikein tosissaan ottaa vallan maassamme, olen luullut, ettei kummallakaan kerralla veri virrannut, mutta että viina virtasi sitäkin kovemmin. Mutta olen ollut luulossani väärässä. Nimittäin, kun entinen presidentti K. J. Ståhlberg 14. 10. 1930 muilutettiin, veren vuodatukselta ei vältytty, vaan verta vuodatettiin Sortavalan Seurahuoneella, joka oli tapahtumien keskus sikäli, että muilutusoperaatiota ilmeisesti johdettiin sieltä käsin. Tosin täyttä varmuutta ei ole siitä, johdettiinko operaatiota Sortavalan Seurahuoneelta tai johdettiinko sitä yleensä mistään, sillä vaikka maassa vallitsi vielä kieltolaki ja kuten kaikki, jotka jotain historiasta tietävät, tietävät, että se lopetettiin vasta 5.4.-32 klo 10, niin Sortavalan Seurahuoneella kenraalimajuri K. M. Walleniuksen johdolla kokoontuneet upseerit eivät olleet ainakaan sillä kertaa onnistuneet pitäytymään ainakaan täysin päihteettömyyteen, vaan ainakin eräät olivat kännissä kuin käet. Ilmeisesti upseereilla oli omat eväät mukana, koska Sortavalan Seurahuone uskoakseni ainakin yritti noudattaa Suomen lakia ainakin soveltuvin osin. Illan mittaan upseerit alkoivat luonnollisesti kaipaamaan myös naisseuraa, jota paikalla esiintyi ainakin tarjoilijoiden muodossa. Niinpä everstiluutnantti Eero Kuussaari kohdisti naisen kaipuunsa paikalla olleeseen tarjoilijaneitoseen, jonka hän yritti panna polvelleen ja poliisikuulusteluissa myös ilmeni, että everstiluutnantti oli tässä tilanteessa korostanut, että ”hänellä on hyvä kalu”. Koska huoneessa olleet muut upseerit ja herrasmiehet eivät rientäneet pulaan joutunutta tarjoilijaneitosta auttamaan, oli tämä itse lyönyt everstiluutnanttia päin kasvoja, niin että tämän nenästä oli alkanut vuotaa verta. Ihmettelen sitä, ettei kenraalimajuri Wallenius puuttunut mitenkään alaisensa toimintaan ja ymmärrän täysin sitä, että poliisikuulustelupöytäkirjan mukaan everstiluutnantti Kuussaari oli illan aikana kutsunut esimiestään ”paska kenraaliksi”. Siitä voisi päätellä, ettei 36-vuotiaalla kenraalimajuri Walleniuksella ollut riittävästi arvovaltaa alaisiinsa nähden. Muilutus tapahtui vuonna 1930, joten upseerit istuivat iltaa Sortavalan ns. Vanhalla Seurahuoneella eivätkä uudella upealla juuri talvisodan edellä valmistuneella funkkistyylisellä Seurahuoneella, jossa itsekin olen muutaman yön viettänyt. Mutta upea oli Sortavalan Vanhakin Seurahuone, kuten alla oleva Finna.fi:stä lainattu Museoviraston kuva todistaa. Harmi, että moinen komea rakennus on hävitetty. Lopuksi korostettakoon sitä, ettei Ståhlbergin muiluttajien sitkeys ei riittänyt siihen, että tämä olisi kyyditty itärajan taakse, kuten ilmeisesti aiottiin, vaan entinen presidentti ja tämän puoliso jätettiin Joensuuhun. Muilutuksen vuoksi everstiluutnantti Eero Kuussaari sai vuoden vankeutta, johon sisältyi myös tuomio alkoholirikkomuksesta, mutta Walleniuksen sotaylioikeus lopulta vapautti syytteistä täysin eikä hän saanut tuomiota edes alkoholirikkomuksesta, joten hän oli sitten tapahtumahetkellä ihan selevä mies, jota asiaa tosin soppii eppäillä, kuten Savossa sanotaan. Kommentit (0) Autuaita ovat nöyrät 12.12.2021, 15:51 Kirkkaat valot, räikeät värit ja nykyajan nuorison kovaääninen ns. rock’n roll-musiikki ärsyttävät minua, mutta sen sijaan tuon kuvan rauhallinen tunnelma rauhoitti levotonta mieltäni, kun sitä saksanseisojakoiran lailla pysähdyin toljottamaan. Kuvassa Tiiksan kylässä mummo poseeraa pihallaan, jolla aika on pysähtynyt. Tiiksan mummon hyvinvoinnintaso ei ole vielä pohjoismaisella tasolla, sillä Venäjällä keskieläkekin on vain 200 euroa kuussa, kun taas meillä se on 1762 euroa – tosin Tiiksan mummon hiilijalanjälki on sillä tasolla, jonka Tellus saattaa hyvinkin kestää. Suomessa eläkeläisen eläke pienemmillään voi olla 837 €/kk, mutta lisäksi hän voi saada asumistukea 80 % kohtuullisista asumismenosita. Venäjän sosiaaliturvasta en tiedä, mutta ihmeeltä tuntuu, jos vaikkapa Pietarissa, jossa on lähes suomalainen hintataso, pieneläkeläinen tulisi toimeen sikäläisellä keskimääräisellä eläkkeellä. Epäilen, että Venäjän suurkaupungeissa köyhille eläkeläisille maksetaan jotain ylimääräistä, koska 200 eurolla ei kuukautta elä. Tässä yhteydessä palaa mieleeni jostain Keijo Korhosen kirjasta lukemani tarina. Joskus neuvostovallan loppuhetkillä hän vieraili rajan takana Uhtualla, josta ei tietääkseni voi muuta hyvää sanoa, kuin että allergioita ihmisillä on kymmenen kertaa vähemmän kuin Suomessa. Siellä Korhonen törmäsi köyhänoloiseen mummoon, jolta hän tiedusteli toimeentuloasioista. Hyvin tuli Uhtuan mummo toimeen. ”A hyvin pärjäilemme. Pienen eläkkeen saamme. Kaupasta suolaa ja leipää saa ostaa. Paljon emme tarvitse. Potaattia talveksi viljelemme, ukko kalastaa. Metsästä marjoja ja sieniä on. Hyvin elelemme.” Kuitenkin Korhonen halusi tarjota mummolle sikäläisen mittapuun mukaan huomattavan summan rahaa, mutta mummo kieltäytyi. ”Kiitos kiitos siulle, en mie ota. Meillä kaikkea on. Hyvin elämme ukon kanssa, niin kauan kuin Luoja elonpäiviä suo. Kiitos kiitos, ja Herra kanssanne olkohon”. Autuaita ovat nöyrät, tähdensi professori Keijo Korhonen tarinansa lopuksi. Kommentit (1) Sensuuri ei iskenytkään 11.12.2021, 17:07 Tuossa oltiin rouvan kanssa vallan kynttiläsuuruksella ja pistin Youtubin vapaan valintansa mukaan soittamaan tunnelmaan sopivaa musiikkia ja jostain syystä sen alkometri, vaikka mikä se nyt olikaan, joka määrää tietokoneiden käyttäytymistä, valitsi soittolistalle myös Mauno Koiviston esittämän Aleksis Kiven runoon perustuvan Sunnuntain, joka on minullekin tuttu biisi, koska olen Suonenjoen Yhteislyseon musiikkilinjan käynyt mies. Mutta enpä muista, että meidän koulumme laulukirjassa olisi ollut Kiven Sunnuntai-runon viidettä säkeistöä, joka varmasti oikein olikin, koska siinä säkeistössä ylitetään eittämättä ns. hyvän maun rajat, jotka olisivat vaarantaneet nuorison siveellisen kehityksen. Lukekaa ja kuunnelkaa vaikka itse: Mä muistan sen lempeän laakson, ainiaan muistan sen, miss’ istuin ma neitoni kanssa, hellästi syleillen; ja kiirehti kesänen päivä, sunnuntaipäivä tyyni. Me varjossa valkean tuomen istuimme ruohistoss’, ja allamme kimmelsi järvi paisteessa auringon, ja loiskelit Ahtolan immet kultasell’ santarannall’. Sen toisella rannalla seisoi temppeli korkea, siell’ kuulimme virsien veisun ihanast’ huokaavan, ja viimein, kuin jumalten maasta, temppelin kello pauhas. Ja katselin kaukasta vuorta ylhäällä pohjosess’ kuin ihmeellist’ Onnelan maata. – Unien kangastus! Kosk’ impeni sylissäin istui temppelin kellon pauhuss’. Mut vait oli impeni kaino, katsahtain korkuuteen, ja poskellans kyynele kiilsi helmenä kirkkaana. Mun käteni ihanast’ eksyi kiharains mustaan yöhön. Niin vietimme lempeäss’ laaksoss’ päivämme autuaan; me varjossa valkean tuomen istuimme ruohistoss’, ja läheni kesänen ehtoo, sunnuntai-ehtoo tyyni. https://www.youtube.com/watch?v=t2oVioplTzw Sensuuri iski 10.12.2021, 16:17 Tunnen itseni melkein Donald Trumpin kaltaiseksi vaikuttajaksi sosialistisessa mediassa, koska sensuuri on puuttunut minunkin julkaisuuni. Nimittäin Facebook poisti juttuni sekä Karjalan että Venäjän keskusteluryhmästä ja sain Naamakirjalta virallisen varoituksen. Sen sijaan omalla sivullani päivitykseni jostain syistä säilyi, kun siirsin epäsiveellisenä pidetyn kuvan linkin taakse. Juttuni käsitteli Venäjän ja Karjalan kuohilaita, eli ihmisiä, jotka uskonnollisista syistä silpoivat itsensä kuolettaakseen synnillisenä pitämänsä lihan himonsa. Siirsin sivulleni Wikipediasta myös nais- ja mieskuohilasta esittävän kuvan, johon sensuuri sitten älysi jostain syystä puuttua. Sain Facebook-sivulleni ilmoituksen, että juttuni poistetaan alastomuutta koskevien sääntöjen vuoksi. Sukupuolielimiä, tissejä tai nännejä ei saa Naamakirjassa näyttää. Protestoin sensurointipäätöstä ja vetosin siihen, ettei munia tai tissejä kuvan henkilöiltä näytetty, koska kuvan henkilöt olivat leikanneet ne ihan kotikonstein pois. Protestini hylättiin ja sain keltaisen kortin ja jos syyllistyn vielä vastaavaan, joudun julkaisukieltoon. Korostan sitä, että en ilkeyttäni kirjoittanut Karjalan ja Venäjän ryhmissä kuohilaista, vaan siksi, että haluan asiasta lisätietoa, sillä kuohilaisuus on jostain syystä vaiettu asia. Sen tiedän, että Uukuniemen Mensuvaarassa, josta anoppini lähti evakkoon, oli tiettävästi kuusi kuohilasta. Luulen, että Karjalassa heitä saattoi olla satoja tai jopa tuhansia. Ihmettelen, ettei seuraavaan Facebook-julkaisuuni, joka käsitteli tuhansien karjalaisten uskonnollisista syistä tekemiä polttoitsemurhia puututtu eikä ihmisen polttamista esittävää kuvaa poistettu. Jutussani ihmettelin sitä, että karjalaiset olivat niin nöyriä, että vastasivat valtiovallan uskonvainorovioihin siten, että he siirtyivät asiassa itsepalveluun. Röyhkeät savolaiset eivät olisi moiseen suostuneet. Nimittäin kun körttikansaa alettiin ahdistella, syntyi termi halkokörttiläiset, sillä körtit tarttuivat halkoon turvatakseen uskonnonharjoittamisen vapautensa. Kommentit (0) Verinen Alpo 09.12.2021, 16:12 Ilkka Heiskanen esitti Etulinjan edessä -elokuvassa mitään pelkäämätöntä Alpo Marttista niin hyvin, että onnistui muistuttamaan tätä jopa ulkonäöltään. Marttinen kohosi jo 34-vuotiaana everstin arvoon Suomen armeijassa ja kohosi everstin arvoon myöhemmin myös USA:n armeijassa, vaikka aloitti siellä uransa yli-ikäisenä sotamiehenä paettuaan sinne Suomesta jatkosodan jälkeen asekätkentäjutun vuoksi. Alpo Marttinen ei ollut ensimmäinen rapakon takana menestynyt Marttinen, koska samaa sukua edustanut Jussi Marttinen, eli John Morton, ainakin rautalampilaisten mukaan perusti Pohjois-Amerikan Yhdysvalloiksi nimetyn valtion. Aika erikoista on se, että kovasti sotainen suomenkielinen Marttinen nimitettiin jatkosodassa pasifismiin taipuvaisen ruotsinkielisen JR 61:n komentajaksi. Tuo ruotsinkielinen rykmentti oli koottu ruotsinkielisen Pohjanmaan miehistä, jotka eivät ehkä olleet luonnostaan kovin sotaisia, koska heidän kotiseudullaan vaikutti Munsalan sosialismiksi mainittu poliittis-uskonnollinen suuntaus, jossa yhdistyi erikoisella tavalla sosialismi ja pasifistiset uskonnolliset herätysliikkeet. Vaikka pohjalaisia pidetään sotaisena väkenä, niin jatkosodan aikaan sieltä pakeni melkoisesti ruotsinkielisiä miehiä Ruotsiin ja jokunen sikäläinen Ruotsiin karkaamaton mies myös teloitettiin Suomessa karkuruuden vuoksi. Vuonna 1984 Erik Andren julkaisi kirjan Missä on veljesi?, jossa kerrotaan jatkosodan tapahtumista ruotsinkielisten pohjalaisten näkökulmasta ja lainaanpa kirjasta kohtauksen, joka sivuaa myös Alpo Marttista: Se tapahtui sodan loppuvaiheissa ja ankarissa taisteluissa Tienhaaran luona. Eversti Marttinen saapuu illalla. Silloin hän saa kuulla eräästä pikakoulutuksen saaneesta 18-vuotiaasta nuorukaisesta, joka oli saapunut edellisenä päivänä ja oli niin peloissaan, että ei pystynyt seuraamaan hyökkäyksessä, vaan oli piiloutunut suuren kiven taakse. Marttinen menee nuorukaisen luo, läimäyttää häntä isällisesti hartioille, katselee miehiä ja sanoo: – No, ei kannata huolestua. Minä hoidan pojan. He menivät muutaman askeleen päähän. Ja niin kajahti laukaus.” Kommentit (2) Ruotsin kuninkaallisen kirjaston vt. johtaja 08.12.2021, 15:53 Eilen mainittu anarkistiluutnantti Harry Järv johti jatkosodassa menestyksellä yli kahtasataa tiedustelupartiota linjojen taakse. Viimeisellä partiomatkalla sitten menestys loppui, koska hän astui miinaan. Järv arvioi tilanteen sellaiseksi, ettei häntä voi enää pelastaa ja hän määräsi miehensä jatkamaan matkaa ja jäi itse kuusen juurelle odottamaan kuolemaansa. Etulinjan edessä elokuvassa häntä haastateltiin asiasta noin 60 vuotta tapahtuneen jälkeen ja hän kertoi kuolemaa odotellessaan surreen varsinkin sitä, että niin moni hyvä kirja jää häneltä lukematta. Mutta poikkeuksellisesti Järvin alaiset eivät noudattaneetkaan esimiehensä käskyä, vaan palasivat hänet noutamaan ja kantoivat omalle puolelle. Järv pelastui elämälle ja ehti sen jälkeen lukea paljon kirjoja. Hän nimittäin työskenteli pitkään Tukholmassa Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ylikirjastonhoitajana ja myöskin välillä sen virkaatekevänä johtajana. Epäilen, että Harry Järv oli tavallaan poliittinen pakolainen, kun hän muutti sodan jälkeen Ruotsiin. Hän nimittäin oli sen sortin sosialisti, että piti Hitleriä ja Stalinia jokseenkin yhtä pahoina. Syntilistaa lisäsi sekin, että hän auttoi esimiehensä eversti Alpo Marttisen pakenemaan Suomesta, vaikka ei kertomansa mukaan pitänyt hänestä ihmisenä. Järv arvosti Marttista kuitenkin sotilaana ja piti häntä yhdessä Motti-Matti Aarnion kanssa Suomen armeijan parhaina upseereina ja lisäsi, että Aarnio oli myös ihmisenä miellyttävä. Sen lisäksi, että Harry Järv luki paljon hyviä kirjoja, niin hän myös kirjoitti paljon. Wikipedia kertoo miehestä seuraavaa: Järv sai stipendin Uppsalan yliopistoon, josta hän valmistui filosofian lisensiaatiksi vuonna 1954. Järville myönnettiin filosofian kunniatohtorin arvo vuonna 1973. Kirjallisuudentutkijana hänet tunnettiin erityisesti Franz Kafkan asiantuntijana. Hän julkaisi uransa aikana yli 50 teosta, kuten useita antiikkia ja poliittista historiaa käsitteleviä esseekokoelmia. Järv toimi myös suomenruotsalaisen Horisont- sekä ruotsalaisten Radix- ja Fenix-kulttuurilehtien päätoimittajana. Järv tunnetaan erityisesti työstään kirjastojen vaalijana ja niiden merkityksen korostajana. Hänen kirjalliseksi testamentikseen luonnehditussa teoksessa Mänsklighetens minne Järv on kuvasi kirjastoja ”ihmiskunnan ainoaksi luotettavaksi ja pysyväksi muistoksi”. Kommentit (0) Harry Järv – anarkisti ja upseeri 07.12.2021, 16:31 Eilen katsoin tv:stä Åke Lindmanin ohjaaman elokuvan Etulinjan edessä, joka perustuu Harry Järven samannimiseen kirjaan, vaikkakin kirja on hyvin erihenkinen kuin siitä tehty elokuva. Filmissä ei esimerkiksi kerrota sitä, kuinka miehet peloissaan koittivat tahallaan saada itsensä haavoitettua tai kuinka suuri sotasankari ja maamme nuorin eversti Alpo Marttinen surmasi pistoolillaan erään vähän yksinkertaisen sotamiehen. Marttinen sai syistä, joita voi vain arvailla, miehiltään lempinimen Verinen-Alpo. Harry Järv, jonka omiin kokemuksiin kirja perustuu, lienee ollut maamme kenttäarmeijan ainut vakaumuksellinen anarkistiupseeri ja syndikalisti. Entisenä merimiehenä hän oli omaksunut merimiesliiton johtajan Niilo Vällärin syndikalistisen ajattelun. Wikipedian mukaan syndikalismi syntyi Ranskassa1800-luvun lopulla jatkona anarkisti Pierre-Joseph Proudhonin perustamalle ammattiyhdistyssosialismille. Se pyrkii tuotantovälineiden haltuunottoon voimakeinoin ja poliittiseen valtaan käyttäen keinonaan ammattiyhdistysten joukkovoimaa, sekä sitä kautta toteuttamaan sosialismia. Jatkosodassa luutnantti Järv johti menestyksellä yli kahta sataa vihollisen linjojen taakse tehtyä tiedustelupartiota ja niinpä epäilyttävistä yhteiskunnallisista mielipiteistä huolimatta hänelle esitettiin urhoollisuudesta Mannerheim-ristiä, jota ylipäällikkö ei jostain syystä hyväksynyt, vaikka kaikki muut Järvin esimiehet asiaa puolsivat. Sodassa Järv kertoi toimineensa anarkistisen ideologian mukaisena johtajana. Hän ei noudattanut armeijan käytäntöjä, vaan oli ainoastaan muodollinen johtaja, joka ei milloinkaan komentanut ketään. Järv piti miehiään tasavertaisena ja päätökset toteutettiin demokraattisesti. Hän sai toimintatavoistaan moitteita ylemmiltä upseereilta ja Järviä luonnehdittiin arvioinneissa ”epäsotilaalliseksi”. Hän oli siis hyvin paljon samanlainen johtaja kuin nilsiäläinen pienviljelijä Einari Kokkonen, joka oli Tuntemattoman sotilaan Koskelan esikuva. Tosin Järv ei lyönyt kännissä upseeritovereitaan turpaan, koska hän oli erittäin sivistynyt mies. Ainakin vielä kymmenisen vuotta sitten ilmestyi anarkistien Kapian Työläinen-niminen arvovaltainen julkaisu, josta löytyy tämä Harry Järven mielenkiintoinen haastattelu: https://kapinatyolainen.net/2016/10/11/suomenruotsalainen-sotasankari-ja-anarkisti/ Kommentit (0) Tuntemattoman sotilaan teloitus 06.12.2021, 15:20 Tänään on se päivä, jolloin tv:ssä näytetään kaksi Tuntematon sotilas-versiota. Harmi, ettei sitä kolmatta, eli Rauni Molmbergin versiota näytetä tänään eikä juuri muutenkaan, koska se versio on pasifistisuudessaan ahdistava, jossa sota esitetään niin pahana asiana, että kokemus saattaa järkyttää lapsia ja herkimpiä aikuisiakin eikä sellainen sovi itsenäisyyspäivän tunnelmaan. Tuntematon sotilas-romaanissa Linna kertoo tositapahtumiin pohjautuvat teloituskohtauksen. Tapauksen taustalla on se, että Goran taisteluihin liittyen pikaoikeus tuomitsi Baranissa kaksi 2./JR 9:n miestä kuolemaan samana päivänä, jolloin Väinö Linna täytti 21 vuotta, eli 20.12.1941, sillä nämä kieltäytyivät palaamasta yksikköönsä etulinjaan Goraan. Tuomitut olivat Voitto Veikko Ahomäki ( s.16.3.1915 Ilmajoki ) ja Toivo Iisakki Mäkelä ( s. 25.6.1917 Ilmajoki ). Teloitustapahtumaa oli uskoakseni alusta loppuun seuraamassa myös Tiedotuskomppanian mies, jonka Sa-kuvista löytyvistä otoksista saa sen käsityksen, että tilaisuus oli järkyttävämpi todellisuudessa kuin Linnan kirjassa. Kuvassa toinen tuomituista valmistautuu kärsimään tuomionsa. Taustalla odottavat jo pioneerien kaivamat haudat. Joskus pentuna kuuntelin salaa sovan käyneiden miesten juttuja ja luulen, että myös Suonenjoen miehiä oli mukana Goran tapahtumissa; ainakin suonenjokelaisia oli samassa 7.-divisioonassa, jossa Tuntemattoman sotilaan teloitetut sotamiehet palvelivat. Muistelen kuulleeni, että suomalaisia vastassa oli siperialaisia hyvin tarkkakätisiä sotilaita. Joiltakuilta nimeltäkin mainituilta suonenjokelaisilta oli mennyt hermot ja he olivat lähteneet linjasta jonnekin kirkkoon lämmittelemään ja sen jälkeen heitä alettiin kutsua Kirkkomiehiksi. Otaksun, että tapaus kytkeytyy kuulemaani tarinaan, jonka mukaan kenraali Talvela olisi vaatinut kyseisestä pataljoonasta ammuttavaksi joka kymmenes mies, mutta että Mannerheim olisi ehtinyt väliin. Luin juuri Talvelan elämänkerran eikä siinä puhuta mitään tästä tapauksesta. Kommentit (0) Vanhauskoisuus 05.12.2021, 14:18 Kun ortodoksisen kirkon korkea-arvoinen edustaja vieraili viime viikolla Kuopiossa kertomassa Idän ja Lännen kirkkojen erosta, rohkenin kuitenkin kysyä häneltä vanhauskoisten tilanteesta. Hän kertoi, ettei vanhauskoisia juurikaan Suomessa enää ole, mutta esimerkiksi Virossa on kokonaisia vanhauskoisten kyliä. Lisäksi hän kertoi, että yhtenä taustasyynä vanhauskoisten suuntauksen syntyyn oli kirjapainotaidon keksiminen. Käsin kirjoitetuissa Raamatuissa oli monenlaisia pieniä poikkeamia painettuihin verrattuna ja se seikka järkytti sen ajan ihmisten elämän perusasioita. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan vanhauskoisuus syntyi Venäjällä 1600-luvun puolivälissä, kun uskonmenoja jonkin verran uudistettiin. Dramaattisin uudistus oli, että ristinmerkkejä alettiin kahden sormen sijasta tekemään kolmella sormella. Erimielisyydet johtivat jopa siihen, että toisinajattelevia poltettiin roviolla ihan Lännen kirkon malliin, joka asia tuntuu liberaalista nykyihmisestä selvältä liioittelulta. Mutta Karjalassapa siirryttiin tavallaan itsepalveluun. Nimittäin ainakin professori Timo Vihavaisen mukaan noin 3.000 karjalaista päätti päivänsä polttamalla itsensä. Varsinkin Äänisniemellä asiaa harrastettiin innokkaasti. Jos nykyaikana polttoitsemurhia harrastettaisiin yhtä innokkaasti, niin Karjalassa tähän ratkaisuun päätyisi noin 50.000 kansalaista. Ihmettelen sitä, ettei koulun kirkkohistoriassa tästä mielenkiintoisesta asiasta kerrottu. Ihmettelen myös sitä, ettei esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja, joka on julkaissut lukuisia seksiin ja väkivaltaan liittyviä mielenkiintoisia opuksia, ole puuttunut tähän dramaattiseen aiheeseen. Kommentit (0) Immolooginen ystävyys, yhteistyö ja avunanto 04.12.2021, 18:11 Ei suihkinut Suomen poikien suksi riittävän vauhdikkaasti tänään Norjassa, vaan paras suomalainen Perttu Hyvärinen oli vasta 25. Viikko sitten Rukalla vaikutti jo siltä, että rehdit venäläishiihtäjät, joiden osalta ei edes spekuloida dopingin käytöstä, pystyvät haastamaan Norjan, mutta tänään ei hyvän itäisen naapurin pojat pärjänneet, kun kilpailtiin vapaalla tyylillä. Norjalaisia oli peräti seitsemän kymmenen parhaan joukossa, joten heille ei tänään ollut tärkeintä jalo kilpa, vaan kanssakilpailijoiden totaalinen nöyryyttäminen. Suomalainen hiihdon ystävä voisi nyt piristää itseään ja katsoa meikäläisen hiihtourheilun menestysajoista kertovan elokuvan Isänmaallinen mies, joka on ihan hyvä elokuva. Ihmettelen, ettei se ole saanut kansainvälistä mainetta; luulisi, että ainakin norjalaiset voisivat pitää tästä linkistä löytyvästä elokuvasta, jos sitä sinne markkinoitaisiin: https://areena.yle.fi/1-3127107 Isänmaallinen mies paljastaa, miten 1970-80 -lukujen suomalaisten hiihtomenestyksen taustalla oli tiivis yhteistyö neuvostoliittolaisten urheilulääketieteen harrastajien kanssa. Muistelen, etä silloin puhuttiin immoloogisesta yhteistyöstä, jolla pyrittiin ehkäisemään urheilijoiden sairastelua, mutta taisi siinä olla takana muitakin tavoitteita. Rohkeita ja ennakkoluulottomia maamme Hiihtoliiton edustajat olivat, koska Isänmaallisesta miehestä saa hyvän itäisen naapurin hiihdon ystävistä sen kuvan, että he olivat lievästikin ilmaisten vähemmän luottamusta herättävän oloisia ihmisiä. Olen joskus harmitellut sitä, että hyvää elokuvaa pilaa se, etteivät pääosan esittäjät osaa hiihtää, mutta nyt huomasin, että sitä puutetta lieventää se, että yksi oikea huippu-urheilija esiintyi filmissä. Hän oli pikajuoksija Ben Johnson, jolla on vaativa taksikuskin rooli. Hän muuten heittää maksukyvyttömän ja pystymakkurissa olevan Hiihtoliiton miehen lumihankeen, josta ystävälliset ruotsalaiset miehen pelastavat. Kohtaushan perustuu tositapahtumiin. Muistan, että kyseinen Hiihtoliiton mies vakuutti medialla nauttineensa vain normaalit ruokajuomat. Siitä tuli sitten samanlainen käsite kansan keskuuteen kuin Anssi Kukkosen mäkiviikoista. Kommentit (0) Kuohilaat 03.12.2021, 15:47 Muistan selvästi, että vastenmielisin oppiaine koulussa oli minulle kirkkohistoria, jota meille noin 11-vuotiaille opetettiin oppikoulun toisella luokalla. Näin vanhana miehenä ymmärtää, ettei juuri sen mielenkiintoisempaa asiaa maailmassa olekaan kuin kirkkohistoria. Niinpä kun viime viikolla eräs ortodoksisen kirkon edustaja, muistaakseni arvonimeltään metropoli, kävi Kuopiossa luennoimassa Idän ja Lännen kirkkojen suhteista, riensin paikalle edustamaan kaupungin nuorisoa. Olin jopa valmistellut kovia kysymyksiä Idän kirkon asioista metropolille, mutta metropoli oli sen verran mukava mies, että en niitä esittänyt, koska ne olisi helposti koettu pilkaksi ja rienaukseksi. En esimerkiksi kysynyt sitä, mikä ihme sai Venäjällä ja jopa Karjalassa ihmiset uskonnollisin syin kuohitsemaan itsensä. Nimittäin esimerkiksi Uukuniemen Mensuvaarassa oli ennen sotaa kuusi kuohilasta, joista yksi oli venähtänyt vallan kaksimetriseksi. Itse epäilen, että jos vaikkapa savolaisille miehille, jotka geneettisesti ovat karjalaisia, esitettäisiin, että tämän pitäisi salvaa itsensä, saattaisi savolaismies vaikka haistattaa ehdottajalle sitä muuvvattakin paikkaa. Mutta karjalaiset ovat ehkä historiallisista syistä nöyrempiä ja ystävällisempiä vieraita kohtaan, joten se ehkä selittää sikäläisen salvuuperinteen. Tutkimusten mukaan kuohitseminen lisää miesten pituutta neljä senttimetriä, joka asia vaikkapa maamme Koripalloliiton tulisi huomioida. Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että eräs uukuniemeläisen kuohilassuvun edustaja, vaikka ei itse kuohilas ollutkaan, josta syystä hänen heitoissaan oli urheilukielellä sanottuna ns. munaa, sijoittui eräissä yleisurheilun Em-kisoissa pisteille ja voitti mm. maailmanennätysmies Jorma Kinnusen. Kaikkitietävä Wikipedia kertoo kuohilaista seuraavaa: Skoptsit (ve. скопцы ’kuohilaat’) olivat keisarillisella Venäjällä vaikuttanut uskonnollinen ryhmä. Skoptsit tunnetaan parhaiten miesten kuohitsemisesta ja naisten rintojen poistamisesta, koska heidän oppiensa mukaan seksuaalista himoa oli vältettävä. Liike alkoi toimia 1700-luvun jälkipuoliskolla. Sekä Venäjän imperiumi että Neuvosto-Venäjä vainosivat lahkoa, mutta se kasvoi silti jonkin verran, ennen kuin se hiipui olemattomiin 1900-luvulla. Nimi skoptsi on sanan skopets monikko. Sana tarkoittaa kuohilasta. Kuten jo liikeen nimi osoittaa, sen tärkein piirre oli kastraatio. Skoptsit uskoivat, että jouduttuaan karkotetuiksi Eedenin puutarhasta Aatami ja Eeva saivat kielletyn hedelmän puolikkaat ruumiisiinsa kiveksinä ja rintoina. Niinpä näiden elinten poistaminen palautti skoptsit tilaan, joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta, koska lahkon uskomuksen mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä. Kastraatioita oli kahdenlaisia: ”vähäisempi” ja ”suurempi sinetti” (osittainen ja täydellinen kastraatio). Miehillä ”vähäisempi” tarkoitti vain kivesten poistoa, ”suurempi” myös peniksen poistoa. Tässä he sanoivat noudattavansa Jeesuksen ohjetta. Varhaisin merkintä naisten kastraatiosta on vuodelta 1815. Yleensä vain rinnat poistettiin, kuten vuoden 1911 Encyclopædia Britannica mainitsee. On myös mainintoja häpyhuulten poistamisesta. Skoptsit uskoivat myös, että ”maailman pahuus” on juurtunut lepostiin (ruumiillinen kauneus, seksuaalisuus, himo jne.), joka estää saamasta yhteyttä Jumalaan. Täydellisyys saavutetaan, kun poistetaan syyt, niin että sielu voi vapautua. Kuohitseminen varmistaa sen, ettei ainuttakaan lepostin aiheuttamaa syntiä voi tehdä. ”Suuremman sinetin” tehneet miehet käyttivät virtsatessaan apuna lehmän sarvea. Leikkaamiset suoritettiin alkeellisilla välineillä kuten nahka- ja partaveitsellä eikä kivunlievitystä ollut. Silminnäkijöiden kuvausten mukana naisten rinnat kurottiin narulla ja miehet hauduttivat kiveksiään kuumassa vedessä ennen irrottamista. Kommentit (0) Karjalan vireää hengellistä elämää 02.12.2021, 16:01 Vieraillessani kymmenisen vuotta sitten Aleksanteri Syväriläisen luostarissa lähellä Lotinapellon kaupunkia törmäsin monenlaisiin ihmeitä tekeviin asioihin. Innostuin itsekin niin ihmeitä tekevästä vedestä, että ostin muutaman pisaran tätä äärimmäisen kallista valmistetta. Pikkutuubi maksoi euron. Hinta on samaa luokkaa kuin homeopaattisten valmisteiden ja ilmeisesti vaikuttava tehoainekin on samaa eli puhdasta vettä. Tosin luostarin tuotteesta puuttuu se ihmeitä tekevä ravistelu ja blandraus, joka homeopaattisessa lääketuotannossa on keskeistä. Ajattelin, että Syvärin luostarin valmisteen avulla voisi yrittää saada maamme urheilun uuteen nousuun. Joku kunnianhimoinen urheilijanuorukainen on varmasti halukas piikittämään tämän ihmeitä tekevän veden, jota ei varmastikaan lueta varsinaisiin dopingaineisiin, perskannikkaansa. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuslaitoskin voisi myös olla kiinnostunut tuubistani. Ihmeitä tekevää hiekkaa en sen sijaan huolinut mukaani. Minusta tuntui siltä, että luostarin kissat olivat myös löytäneet käyttöä hiekkakasalle, josta ainetta anniskeltiin mielestäni liian hyväuskoisille turisteille. En myöskään suudellut Aleksanteri Syväriläisen ihmeitä tekeviä varpaita, kuten näin halulla tehtävän. Nimittäin eräs todella kaunis neitonen saapui vanhempiensa seurassa Aleksanteri Syväriläisen arkun äärelle ja luostarin henkilökunta ruuvasi sen auki, jonka jälkeen kaunis neitonen kumartui suutelemaan vainajan varpaita. Toimintaa uteliaana sivusta seuranneena minua suorastaan jo vähän puklautti koko touhu. Munkinkaavun alta törröttävät mustuneet varpaat muistuttivat ihan joriininjuuria. Aleksanterin kuolonuneen nukahtamisesta on jo viitisen sataa vuotta, joten mies alkaa olla jo vähän heikossa hapessa, kuten meillä Suomessa tavataan asia ilmaista. Siunatuksi lopuksi toteaisin, että Venäjän kansa vaikuttaa nykyään hyvin hengelliseltä. Tosin hengellisyyden määrä näyttää olevan vähenemään päin historian saatossa vuosien vieriessä. Nimittäin 1600-luvulla Venäjällä ja Karjalassakin oli suoranainen muotioikku, että ihmiset tekivät uskonnollisin syin polttoitsemurhia. Esimerkiksi Äänisniemellä tapahtui kaksi suurta joukkopolttoitsemurhatapahtumaa, joissa yhteensä lähes 3000 ihmistä päätti päivänsä. Ja vielä 1900-luvun alkupuoliskolla Venäjällä ja Karjalassa ja jopa Uukuniemen Mensuvaarassa asti oli ihmisiä, jotka kuohitsivat itsensä päästäkseen eroon synnillisistä himoistaan. Jostain syystä, jota voi vain arvailla, kuohilaat ovat nykyään kuolleet lähes sukupuuttoon. Minulle on tavallisesti luotettavista lähteistä kerrottu, että viimeinen kuohilaiden joukkokokous on pidetty 1940-luvun lopulla Petroskoin lähellä entisen Säde-kommuunin alueella. Säde-kommuuni on meille tuttu Ikitie-elokuvasta. Kommentit (0) Vauhti 01.12.2021, 16:15 Eilen haihtui suomalaista hiihtohistoriaa savuna taivaalle, koska Vauhti Speedin suksivoidetehdas Joensuussa paloi pahasti. Vaikka Vauhti ei olekaan maailman tunnetuin suksivoidemerkki, sillä mielestäni Rex, Swix ja Rode ovat mainostaneet itseään suurkilpailuissa näyttävämmin, Vauhdin tehdas oli kuitenkin yksi maailman suurimmista. Nettitietojen mukaan se valmisti puolisen miljoonaa voidepurkkia vuodessa. Olen luullut, että suurhiihtäjä Aki Karvonen olisi ollut ammatiltaan rajavartija, mutta netti kertoo miehen siirtyneen pian hiihtouransa jälkeen liikemieheksi, joka omisti suuren osan Vauhdin osakkeista ja oli myös mukana kehittämässä voiteita. Muutama vuosi sitten hän kuitenkin eläköityi ja myi osakkeensa. Muitakin suurhiihtäjiä löytyy Vauhdin historiasta. Nimittäin 1900-luvun alussa maamme ja vallan maailman hiihtokärkeä olivat virolahtelaiset veljekset Eetu ja Jussi Niska. Muistaakseni veljeksistä nuorempi Jussi hiihti 10.000 metrillä vallan maailmanennätyksen; siihen aikaan Suomessa hiihdettiin tasaisilla jäälle tehdyillä laduilla ja niinpä ennätysaikoja voitiin kirjailla samalla tavalla kuin vaikkapa luistelussa nykyään. Eetu Niska kehitti Salaisuus-merkkisen suksivoiteen, joka tunnettiin myöhemmin Vauhti-voiteena, kun Niskan veljesten sukulaispojat Valto ja Aulis Tolsa alkoivat Niskan opastuksella voiteiden valmistuksen. Minulla ei ole yhtään kappaletta syitä epäillä, etteivätkö voidetehtailija Tolsat olisi olleet samaa sukua 1950-luvun huippuhiihtäjä Hannu Tolsan ja jalkapalloilija Arto Tolsan kanssa. Kommentit (0) Viinakeksejä 30.11.2021, 16:43 Eilen jäi mainitsematta, että syynä Tolvasen kaukopartion tyhmänrohkeaan seksinostomatkaan saattoi olla alkoholi. Nimittäin Tolvasen partion tolvailuista kertoo itse Mikko Porvali Yle Areenan tästä linkistä löytyvässä ohjelmassa: Kaukopartio Tolvanen: Kaukopartio Tolvanen – 19 päivän partiomatka | Audio Areena (yle.fi) Viina tuli Tolvasen partion ongelmaksi sen jälkeen, kun jostain syystä heidän muonituksestaan huolehtinut lentokone pudotti miehille muutaman pullon viinaa, jotka rikkoontuivat maahan osuessaan. Pullojen sisältö valui eväspaketissa mukana olleiden keksien sekaan. Jostain syystä keksien ei katsottu menneen pilalle asian seurauksena eikä niitä heitetty roskiin vaan ne syötiin. Samalla kertaa syötiin keksien mukana myös niiden joukkoon levinnyttä räjähdysainetta, joka lienee ollut rotulia. Rotulikaan ei ole kovin terveellistä. Heinolassa minulle kerrottiin sota-ajan tapauksesta, jolloin kaupungin paperitehtaalla epäiltiin keltatautiepidemiaa, koska monet tehtaantyöntekijät muuttuivat yllättäen kasvoiltaan keltaisiksi. Lääkäritutkimuksissa selvisi, ettei kyseessä ollutkaan keltatauti, vaan rotuli, jota oli alettu äärimmäisen salaisesti valmistamaan paperitehtaalla. Salailun syynä oli se, että Heinolaa oli pommitettu pahasti talvisodan aikana ja myös jatkosodan alkuvaiheissa jopa ennen sodan virallista alkamista. Heinolassa kiersi kaupunkilegenda, jonka mukaan, että kun kaupunkia pommitettiin, niin Jyrängön esikaupunkialueelta ohjattiin pommikoneita valomerkein. Joskus kävin tutkimassa Kansallisarkistossa sodanaikaisen Valpon papereita ja niistä ilmeni, että jatkosodan aikana Heinolassa toimi vakoojaradio, jota yritettiin turhaan peilata. Joskus kysyin tuosta radioasiasta paikalliselta asiaa tuntevalta ja hän tiesi radistin nimen. Kommentit (0) Kaukopartiomiesten onneton seksin ostomatka 29.11.2021, 16:19 Mikko Porvalin massiivinen kaukopartiokirja toi mieleeni, että heti jatkosodan alussa tapahtuneesta Tolvasen partion seikkailusta saisi hyvän elokuvan. Ellei minulla satu olemaan tilaisuutta sen tekemiseen, niin vaikkapa Aki Kaurismäki voisi harkita asiaa. Kati Outinen ja Leningradin Cowboyt voisivat esiintyä päärooleissa. Tolvasen partion tapahtumat on jo tallennettu ääninauhalle, koska kun miehet puolikuolleina juoksivat linjojen läpi takaisin omalle puolelle, oli Tiedotuskomppanian toimittaja mikrofonin kanssa vastassa. Yllättävän rauhallisilta haastateltavat kuulostavat, vaikka yksi heistä oli juuri ammuttu Kivennavan Rantakylän kaupalla, jossa miehet yrittivät ostaa seksiä ja vaikka kaksi partion miehistä oli vielä haastatteluhetkellä rajan takana kateissa, koska loppumatkasta partio oli joutunut hajalle. Tuolla haastattelunauhalla heti 13 minuutin jälkeen yksi kaukopartiomiehistä kertoo ujostelematta, kuinka heidän alkoi linjojen takana tehdä mieli suklaata, sokeria ja seksiä, joita vihollismaan maan kavalat naiset lupasivat löytyvän läheisestä kyläkaupasta. Seksi kuulemma maksoi vain 9 ruplaa eli silloisessa Suomen rahassa 2 markkaa kilolta eli sikäläinen seksi ei ollut hinnankiroissa. Seksinnälkäiset partiomiehet riensivät kaupalle kohtalokkain seurauksin. Siellä olikin väijytys odottamassa ja yksi seksin ostaja kohtasi sankarikuoleman seksin hankintamatkallaan. Nuo ohjelmassa haastatellut kaukopartiomiehet olivat Karjalan poikia, ja olisiko niin, että sen suunnan murteessa vielä sotien aikaan sana seksi tarkoitti nykyistä keksiä ja muunlaista seksiä ei silloin vielä oltu Karjalassa keksittykään. Haastattelun voi kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/audio/1-3882042 . Kommentit (0) Massiivinen kaukopartiokirja 28.11.2021, 14:10 Olen joskus epäillyt, että suomalaisten kaukopartiokirjailijoiden täytyy kohta siirtyä käsittelemään Pekka Vesaisen johtaman kaukopartion suorittamaa sissi-iskua Petsamon luostariin joskus 1500 -luvulla, koska muut aiheet alkavat loppua, mutta epäilyni on ollut ennenaikaista. Nimittäin Mikko Porvali on julkaissut isäinpävä- ja joulumarkkinoille massiivisen kaukopartiokirjan ja koska se käsittelee aihetta vain jatkosodan alkuvaiheisiin asti, niin lähi vuosina on odotettavissa häneltä lisää. Ja vaikka kaukopartioaihe on paljon käsitelty, niin uusia kummallisia ja ennenkuulumattomia tapahtumia aiheesta paljastuu edelleen. Esimerkiksi jokunen vuosi sitten taisi olla juuri Mikko Porvali, joka paljasti, että eräs sissi-isku Petroskoin asemalle epäonnistui, koska partiota kuljettanut lentokone syöksyi maahan, koska lentäjä oli kännissä kuin käki. Tämä törkeä tapaus painettiin villaisella eikä ketään rangaistu, mutta muistini mukaan ketään ei palkittukaan. Pari vuotta sitten ilmestyi kaukopartiokirja, jossa kerrottiin, että arvostettu Mannerheim-ristillä palkittu kaukopartioupseeri, joka linnanjuhlillakin oli ensimmäisten saapujien joukossa, oli ainakin joidenkuiden mielestä murhamies. Hänen johdollaan oli erästä varkaudesta epäiltyä omaa miestä piesty kuusenrangoilla kahden yön ajan niin, että epäillyn henki pakeni hänen ruumiistaan. Operaatiota johtanut upseeri istui tapauksen vuoksi vankilassa 43 päivää, mutta vapautettiin sitten, koska rintamalla kaivattiin tappamisen ammattimiehiä. Mikko Porvalin uusimmassakin teoksessa kerrotaan yhdestä vaietusta asiasta, joka tapahtui jo talvisodan aikana. Kolme partiomiestä hiihti linjojen taakse, mutta vain kaksi palasi ja he antoivat ymmärtää, että kolmas mies oli vaihtanut puolta. Kolmannen miehen taskulamppu oli ollut jotenkin viallinen ja jäällä hiihdellessä se oli silloin tällöin välkytellyt valomerkkejä rannalla oleville. Sitten viallista taskulamppua kantanut oli noin vain hiihdellyt vihollisen puolelle. Kertomus vaikuttaa hyvin erikoiselta ollakseen totta. Kommentit (0) Pelkosenniemi 1939 27.11.2021, 16:34 Eilen kävin Kuopion ei-kaupallisessa elokuvateatterissa nimeltään Kuvakukko, jossa esitettiin amatöörivoimin tehty elokuva nimeltään Pelkosenniemi 1939, joka kertoi talvisodan taistelusta, joka päättyi suomalaisen vähälukuisen resupekka-armeijan yllätysvoittoon Puna-armeijan valiorykmentistä. Se voitto oli suomalaisten talvisodan ensimmäisiä. Olin Kuvakukossa paikalla nousevan nuorison edustajana, sillä toiset noin kymmenen katsojaa olivat talvisodan kokeneita ikäihmisiä. Elokuva oli voimakkaasti isänmaallis-kristillishenkinen, joka korosti sitä, että suomalaisten voitto oli Jumalan ihme. Pelkosenniemen taistelun näyttävässä muistomerkissäkin vakuutetaan, että ”Tässä auttoi Herra”. Tosin Herran lisäksi saattoi suomalaisten yllätysvoittoa auttaa se, että talvisodan alun vesisadekeli muuttui äkisti 40 asteen pakkasiksi, joka hyydytti hyökkääjän konearmeijan intoa erämaaoloissa. Lisäksi sotahistorioitsijat ovat epäilleet, että vihollisen pakokauhuisen perääntymisen käynnisti se, että eräs Puna-armeijan autonkuljettaja ammuttiin autoonsa ja hän lyyhistyi painamaan autonsa äänitorvea ja että jatkuvasti soiva äänitorvi oli sovittu merkiksi siitä, että perääntyminen on aloitettava. Yhden historiallisen asiavirheenkin elokuvasta huomasin. Nimittäin eräs upseeri veisasi ennen taistelun alkua Uuno Kailaan Suomalainen rukous-runoon perustuvan virren Siunaa ja varjele meitä. Siunaa ja varjele nimittäin esitettiin julkisesti ensimmäisen kerran marraskuun 25. 1939 Messuhallin konsertissa ja se soitettiin radiossa ensimmäisen kerran 13.3.1940 sen jälkeen, kun uutisissa kerrottiin talvisodan päättymisestä. Virsikirjaan se huolittiin vasta 1986. Alkuperäisen Kailaan runo Suomalainen rukous ei kokonaisuudessaan soveltunut laulettavaksi Taneli Kuusiston sävelmällä, vaan toiseen säkeistöön piti lisätä yksi ylimääräinen rivi, joka ratkaisu saattaisi nykyään synnyttää tekijänoikeudellisia ongelmia. Kommentit (0) Heinolan partiopoikien kuolemanpartio 26.11.2021, 15:57 Aunuksen retki oli 18-vuotiaalle Uuno Kailaalle traumaattinen kokemus. Sen lisäksi, että hän oli lähellä tulla ammutuksi karkuruuden vuoksi, niin herkän runoilijan mieltä vaivasi sekin, että hän painosti myös luokkatoverinsa Bruno Schildtin mukaansa. Schildt katosi viimeisessä taistelussa eikä hänen kohtalostaan ole saatu selvyyttä. Paljon mahdollista, että Kailas innostui Aunuksen retkestä, koska häntä vaivasi se, ettei hän osallistunut sisällissodan tapahtumiin monien koulu- ja partiopoikatovereidensa lailla. Paikkakunnalla nimittäin toimi partiopojista koottu polkupyörillä liikkuva, eli mekanisoitu, kuolemanpartio, jonka toiminnasta uskoakseni sittemmin Kambodzan punakhmerit ottivat oppia. Heinolassa partiojohtajana toimi silloinen lehtimies ja partiojohtaja Eino Salmelainen, josta myöhemmin tuli arvostettu teatterinjohtaja. Sisällissodan aikana Salmelainen teki 15-vuotiaista partiopojistaan sotilaita. Muistelmissaan hän ihmettelee, miten innokkaista koulupojista hetkessä tuli kylmäverisiä teloittajia. Salmelaisen johdolla pikkupoikien kuolemanpartio liikkui polkupyörillä tekemässä tiedustelu- ja puhdistusretkiä lähiseudulla. Näistä asioista Heinolan virallinen historiankirjoitus vaikenee. Muistelen kuitenkin Itä-Häme-lehdessä ollutta 100 vuotta täyttäneen mummon haastattelua, jossa hän ihmetteli, kuinka kapina-aikaan joku 15-vuotias poikanen kävi muuten vain ampua napsauttamassa hänen veljensä ilmeisesti punikiksi epäiltynä. Myöhemmällä iällä innokas suojeluskuntalainen Eino Salmelainen vaihtoi leiriä ja hänestä tuli arvostettu Tampereen työväenteatterin johtaja. Muistelmissaan hän kertoi katuvansa nuoruutensa pahoja töitä. Lehtimies ja partiopoikajohtaja Salmelainen oli homoseksuelli, jonka poikaystävänä oli jossain vaiheessa myös Uuno Kailas. Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että myös partioliikkeen perustajan englantilaisen Robert Baden-Powellin kerrotaan myös olleen miehimys. Kommentit (0) Kailas Anuksen retkellä 25.11.2021, 15:59 Salmin suunnalla liikkuvien satunnaisten matkailijoiden kannatta pistäytyä hiljentymässä vuonna 1919 Aunuksen retkellä kaatuneiden ns. heimosoturien muistomerkillä. Hämmästyttävä asia on se, että tämä muistopaasi on säilynyt ihan vatupassissa maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä lähes sadan vuoden ajan. Aunuksen karjalankielinen nimi on tahattoman osuvasti Anus, ja retkellä tähän paikkaan sai surmansa lähes 400 suomalaista pientä harmaata miestä. Kaikkiaan noin 600 meikäläisiä kaatui erilaisilla sisällissodan jälkeisillä heimoretkillä; nykyäänhän heimosotia käydään onneksi vain lähinnä Afrikan sarven suunnalla. Aunuksen retken muistomerkki pystytettiin vuonna 1929 ja hanketta johti tuleva kenraali Paavo Talvela, joka oli johtanut aikanaan myös Aunuksen retkeä. Talvelan elämäkerran mukaan muistomerkin hinnaksi tuli 70.000 silloista markkaa, joka nykyrahassa on vain noin 20.000 euroa. Suuren osan kuluista maksoi Talvela itse. Satunnaisen matkailijan kannattaa kiinnittää huomio siihen, että iso osa vainajista oli nykyajan mittapuun mukaan lapsisotilaita. Siihen viittaa myös paadessa oleva kirjoitus ”Kaaduitte nuorna nähdessä huomenen ruskon, puolesta maanne, puolesta heimoususkon”. Nykyajan mittapuun mukaan moisen säkeen laatijan mentaalihygienian tila vaikuttaa hyvin arveluttavalta. Epäilen, että teksti on lähtöisin Uuno Kailaan kynästä. Aunuksen retkellä oli mukana myös 18-vuotias heinolalainen lukiolaispoika Uuno Salonen, joka myöhemmin muutti sukunimensä Kailaaksi. Aunuksen retki oli tulevalle runoilijalle traumaattinen kokemus, koska erään taistelun aikana hänen toverinsa haavoittui alavatsaan ja pyysi Uuno Kailaalta armonlaukausta. Kailas ei siihen pystynyt, vaan hän karkasi linjasta. Hänet saatiin myöhemmin kiinni ja köytettiin puuhun pikaoikeuden istunnon ajaksi. Häntä ei kuitenkaan tuomittu ammuttavaksi karkuruudesta, kuten tapana oli, vaan rangaistukseksi hän joutui seisomaan puoli vuorokautta aidanpylvääseen sidottuna, joka rangaistus kesällä sääskiaikaan vastaa lähes kuolemantuomiota. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, mitä mieltä tervejärkinen karjalaisukko oli heimosotureista. Isäntä Jegor Andronoff sanoi heimosoturi Armas Eskolalle jo elokuussa 1918, että ” Turhaan te nuoret innokkaat Suomen pojat nyt täällä olette. Ette te Karjalan asiaa ratkaise, henkenne vaan menetätte ja saatte taattonne suremaan.” Kommentit (0) Rajalla 24.11.2021, 16:12 Jotenkin järkyttävä on tämä Helsingin Sanomissa julkaistu viimeinen Uuno Kailaasta otettu valokuva kuolemansairaasta runoilijasta.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005685722.html Luurankomaisen laiha mies siinä tuijottaa kameraa palavin silmin. Tavallaan tahattoman koomista on se, että muutama vuosi aiemmin tuonnäköinen tuberkuloottinen runoilija kirjoitti runon rajalla, jossa hän uhoaa idän suuntaan luullakseni luisevaa nyrkkiään heristäen, että: Ei ota vieraat milloinkaan kallista perintöänne. Tulkoot hurttina aroiltaan! Mahtuvat multaan tänne. Minusta hän ei kuitenkaan ollut mikään sotahullu suursuomihörhö, vaan herkkä taiteilija, joka vaistosi ihan oikein ajan hengen 30-luvun alussa ja osasi aivan oikein ennustaa, että verta on näkevä aamu, kuten sitten tapahtuikin. Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa lausuntaa, eli entisen SKP:n varapuheenjohtaja Taisto Sinisalon serkkupoika Veikko Sinisalo esittää Uuno Kailaan runon Rajalla sillä kalliimmalla tavalla eli väristyksin: https://www.youtube.com/watch?autoplay=1&v=IgEyaVZ3bqk&feature=youtu.be Muistin virkistykseksi Rajalla runon tärkeimmät säkeet tässä: RAJALLA Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä. Takana kaunis isänmaa kaupungein ja kylin. Sinua poikas puolustaa, maani, aarteista ylin. Öinen, ulvova tuuli tuo rajan takaa lunta. — Isäni, äitini, Herra, suo nukkua tyyntä unta! …………………………………….. Ei ota vieraat milloinkaan kallista perintöänne. Tulkoot hurttina aroiltaan! Mahtuvat multaan tänne. Kommentit (0) Pallokentällä 23.11.2021, 16:29 Marija Vantti muutti muutama vuosi sitten Heinolaan, joka varmasti oikein onkin, tutkiakseen sikäläistä suurta poikaa Uuno Kailasta oikein kunnolla ja julkaisi tänä vuonna hänestä kirjan nimeltään Älä koske perhosen siipiin – Uuno Kailaan elämä ja kuolema. Eilen luin mielenkiinnolla tuon mainion kirjan, koska asuinhan itsekin Kailaan maisemissa elämä parhaat 16 vuotta. Uuno Kailas eli hyvin surullisen elämän, kuten suurien runoilijoiden tapana onkin ja monen suuren runoilijan tavoin hän poistui tuonilmaisiin hyvin nuorena, eli 31-vuotiaana, Nizzassa vuonna 1933, jonne hän oli mennyt parantamaan keuhkotautiaan huonoin tuloksin. Siihen aikaan kuoli keuhkotautiin suomalaisia puolen tunnin välein, koska tautia levittänyt rautatie oli juuri keksitty, mutta penisiliini oli vielä keksimättä. Hyvän runoilijan tavoin Kailas oli mielisairas, tuberkuloottinen ja homoseksuelli, mutta kommunisti hän ei kuitenkaan ollut, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä hän lähti vuonna 1919 Suur-Suomi henkiselle Aunuksen retkelle, jonne hän oli myös jäädä, koska oli saada kuolemantuomion karkuruudesta. Nimittäin eräässä taistelussa Kailaan kaveri haavoittui alavatsaan ja hän pyysi 18-vuotiasta Uunoa ampumaan itsensä, mutta siihen tämä ei pystynyt, vaan menetti hermonsa ja pakeni linjasta. Kailas saatiin myöhemmin kiinni ja puuhun köytettynä hän joutui seisomaan pikaoikeuden edessä, joka ei sitten kuitenkaan tuominnut karkuria kuolemaan, kuten tapana oli, vaan kuolemantuomion sijasta hän jouti seisomaan puoli vuorokautta puuhun sidottuna, joka kesällä sääskiaikaan on melkein teloitusta vastaava rangaistus. Uuno Kailas on jäänyt maamme historiaan varsinkin kolmesta runosta, jotka ovat Suomalainen rukous, Rajalla ja Pallokentällä. Tuon Pallokentällä-runon päähenkilö on Kailaan keppien varassa liikkunut ja sen vuoksi Lepakoksi pilkattu luokkatoveri Aatto Korhonen, joka Heinolan Maaherran puiston hiekkakentällä seurasi innostuneena toisten poikien pesäpallopeliä. Tuo Maaherran puisto tunnetaan myös nimellä Perspektiivipuisto, koska siellä näkyy perspektiivi, jollaista ei ilmeisesti muualla juurikaan esiinny. Tavallaan Uuno Kailas on tällä hetkellä ajankohtainen runoilija, koska pikkujoulukausi on alkamassa ja jos joku miehenpuoli haluaa tehdä vaikutuksen työpaikan naisenpuoliin, niin tämä kannattaa opetella ulkoa: Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen oli seisahtunut alle sen suuren lehmuksen. Hän seisoi nurmikolla, nojas kainalosauvoihin; pelin tiimellystä katsoi hän silmin kuumeisin. Yli aurinkoisen hiekan, johon lehmus varjon loi, moni riemukas huuto kiiri, moni kirkas nauru soi. Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen. Eräs seisoi hievahtamatta, eräs raajarikkoinen. Vaan hänkään totisesti ei muistanut sauvojaan. Oli haltioitunut hehku hänen kalpeilla kasvoillaan. Ilost’, innosta värähtelevän hänen sieraintensa näin joka kerta, kun maila pallon löi puiden latvoja päin. Rajaviivan takaa milloin joku rohkeni juosta pois, oli niinkuin lehmuksen alta eräs myöskin juossut ois – kuin jättänyt ramman ruumiin olis sielu poikasen ja syöksynyt kilpasille kera toisten, riemuiten. Hän askelen astui – mutta kuin unesta havahtain näki itsensä… Oikea jalka oli kuihtunut tynkä vain. Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen, mut lehmuksen alla seisoi eräs raajarikkoinen, joka, ruumis tärisevänä, iho harmaana kääntyi pois kuin ruskean nutun alla sydän pakahtunut ois. Yhä riemukas huuto kiiri, yhä kirkas nauru soi yli aurinkoisen hiekan, – johon lehmus varjon loi. Kommentit (0) Uusia poliisisarjoja 22.11.2021, 16:37 Tavallaan tämäkin juttu liittyy eilen kertomiini valtion talouden ongelmiin, joihin olen kuumeisesti miettimässä ratkaisua. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin, että arvioni mukaan Ruotsi, Norja ja Tanska hankkivat nettovientituloja suunnilleen yhtä paljon poliisisarjojen viennillä kuin Suomi sellun viennillä. Olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomenkin tulee sellunkeiton sijasta panostaa poliisisarjoihin. Nyt tuntuu siltä, että alankin eläkepäivinä harrastamaan suunnittelemani aarteen etsinnän sijasta harrastamaan poliisisarjojen tuottamista. Mielenkiintoinen teema olisi esimerkiksi sodan jälkeen Helsingissä toiminut homopoliisiosasto. Siihen aikaan virkavallan resurssit riittivät jopa homostelun ehkäisyyn. Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät olivat ongelmallisia, sillä ne suosivat homostelua. Senaikaiset yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää ns. etuveitikkansa toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen. Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan melko kehittynein teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu. Luin tuossa juuri Mikko Moilasen järkälemäisen teoksen nimeltään Kohtalona mestauslava, joka käsittelee maamme 1600-1800-lukujen teloituksista ja siitä paljastui toinen yhteiskuntarauhaa uhannut siveettömyyden muoto, jota vastaan virkavalta taisteli pontevasti ja joka asia myös olisi oivallinen aihe poliisisarjalle. Nimittäin eläimiin sekaantuminen oli ennen hyvin suosittu harrastus Suomen maaseudulla varsinkin aikamiespoikien keskuudessa, vaikka harrastuksesta kiinnijäänyttä uhkasi kaulankatkaisu ja sama kohtalo oli myös rikoskumppanilla, joka yleensä oli lehmä. Tosin eläimeen sekaantumista oli siihen aikaan vaikea näyttää toteen, koska valvontakameroita tai edes sähkövaloja ei sen ajan navetoissa ollut ja yleensähän nämä riiuureissut tapahtuivat yöaikaan. Kuitenkin muutama asianharrastaja saatiin todistettua syyllisiksi, vaikka asiantutkinta tapahtui ihan maalaisjärjellä, koska poliisiammattikorkeakouluja ei vielä tunnettu. Niinpä eräskin aikamiespoika menetti päänsä, koska hänen lehmäpartnerillaan oli paha ripuli, jonka seurauksena nautapartnerin takaa löydetyltä tukinpätkältä löytyivät myös syylliseksi epäillyn lapikkaan lantaiset jäljet ja suoritetuissa tarkoissa anatomisissa mittauksissa myös ilmeni, että tukinpätkä oli juuri sen korkuinen, että epäillyn mittainen mies pystyi siltä käsin harrastamaan hyvin eläimeen sekaantumista. Sitten kun teen tästä tapauksesta rikoselokuvan, niin loppukohtauksessa soi taustalla Peltoniemen Hintriikin surumarssi. Moilasen kirjassa nimittäin kerrotaan, että kun Kaustisilla suoritettiin mestaus, niin paikalle hälyytettiin sikäläinen kansanpelimanni soittamaan viululla surumarssia. Kaustisilla ovat pitkät kansanmusiikkiperinteet. Kommentit (0) Keskustelu valtion velasta velloo kiivaana 21.11.2021, 16:28 Keskustelu valtion velasta velloo kiivaana ja itse vellon sitä lisää ja esitän, että kun maallemme valitaan seuraava valtiovarainministeri vahtimaan sitä, ettei rahaa käytetä kaikenlaiseen turhuuteen, niin seuraavan valtiovarainministerin ulkoiseen olemukseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta valtiovaraiministerin uskottavuus lisääntyisi eikä kovin rehevämuotoista ihmistä tulisi valita valtiovarainministeriksi, koska silloin on vaara, että kansa alkaa epäilemään, että valtiovarainministeri ei ole uskottava menokuria vaatiessaan, koska ei pysty pitämään kurissa edes omaa rehevyyttään, joten valtiovarainministeriksi tulee valita mieluiten 60-70-luvun kestävyysjuoksija Harald Norpothin kaltainen ajokoiramainen tyyppi, jota katsellessa katselija on kiitollinen siitä, että keuhkotuberkuloosi on maassamme voitettu. Jotta suhteellisuuden taju säilyisi, kun keskustelu valtion velasta velloo kiivaana, kannattaa muistaa, että valtion velka asukasta kohti on Suomessa noin 25.000 €, kansallisvarallisuutta asukasta kohti on meillä noin 160.000 €, eläkerahastoissa on meillä varoja noin 40.000 € asukasta kohti, bkt:mme on asukasta kohti noin 40.000 € vuodessa, valtio saa lainaa miinuskorolla, vaikka inflaatio kiihtyy ja syö velkojen määrää, maamme valtio on selvästi vähemmän velkainen kuin EU-maat keskimäärin ja USA:n valtion velka lienee asukasta kohti kolminkertainen meihin nähden. Ja siunatuksi lopuksi muistuttaisin siitä, että viime vuosisadalla raha menetti erilaisten kriisien vuoksi maailmalla pari kertaa arvonsa perusteellisesti, jolloin velatkin menettivät arvonsa ja pahaa pelkään, että nytkin monista syistä maailman asiat ovat sen verran sekaisin, että en kanna kovin suurta huolta valtiomme nykyisistä veloista, koska pelkään ihmiskunnan elävän lopunaikoja monestakin syystä. Kommentit (0) Taistelua ja kuolemaa 20.11.2021, 12:59 Venäjän ihmisoikeustilanne ei ehkä sittenkään ole niin huono, kuin olen pelännyt. Nimittäin Petroskoin valtion yliopiston dosentti Irina Takala on osoittanut kunnioitettavaa kansalaisrohkeutta ja julkaissut kirjan Taistelua ja kuolemaa – Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920-1930-luvuilla. Mielestäni Suomen valtion tulisi palkita dosentti Takala tästä arvokkaasta tutkimustyöstään. Paasikiveä lainatakseni dosentti Takalan tutkimus paljastaa hirmuisia asioita. Ei tosin niin hirmuisia kuin pahimmillaan pelkäsin. On liikkunut huhuja, että Stalinin ajan vainoissa olisi tapettu Neuvosto-Karjalan 40.000 suomalaisesta 20.000, mutta ilmeisesti suomalaisia asui alueella sittenkin vain noin 30.000, joista sittenkin vain noin 10.000 surmattiin tavalla tai toisella. Mutta aika hirmuista se on silti. Voi tosin olla, että suomalaisia ei tapettu Neuvostoliiton kansallisuuksista suhteessa eniten, vaan mikäli inkeriläiset lasketaan omaksi kansallisuudekseen, niin heidän tilastonsa saattaa olla vielä synkempi – se jää nähtäväksi, mikäli arkistot joskus avautuvat tästäkin asiasta. Tosin voi olla, ettei totuus Stalinin ajan vainoista koskaan paljastu, sillä Irina Takala epäilee kirjassaan, että Neuvostoliiton väestölaskennan tulos vuodelta 1938 oli väärennös. Nimittäin väestölaskennan virallisen tuloksen mukaan neuvostoliittolaisia piti silloin olla 180 miljoonaa, mutta todellisuudessa heitä olisikin ollut toista kymmentä miljoonaa vähemmän, eli kuolleita sieluja oli ehkä sen verran, mitä siihen mennessä oli ehditty lyödä lihoiksi. Takalan mukaan suomalaisten joukkotuhonnan syy oli se, että he tiesivät liikaa, koska olivat nähneet muutakin maailmaa. Toinen vainon syy saattoi olla kateus, sillä suomalaiset menestyivät hyvin. Esimerkiksi tuossa Takalan kirjasta lainatussa kuvassa eräs menestynyt suomalainen, eli maailman suurimman suksitehtaan johtaja, Heikki Tuomainen suorittamassa kombinaattinsa tuotannon laadunvalvontaa. Tuomainen oli kova hiihtomies. Hän oli kirjailija Sirpa Kähkösen vaarin veli, joka Kähkösen kirjan mukaan hiihti Kuopiosta Leningradiin, mutta koska kertoja on savolainen, niin vastuu jää kuulijalle – epäilen, että välillä tuleva johtaja Tuomainen turvautui myös hevos- ja junakyytiin. Luultavasti Heikki Tuomaisen matkan pää oli Petroskoin Punainen kangas, joka oli yksi joukkomurhien toteutuspaikka. Sama matkan pää oli luultavasti myös suksitehtaan yli-insinööri Toivo Haapalaisella, joka oli punakaartin ensimmäisen ylipäällikön Eero Haapalaisen poika. Haapalaisetkin olivat kuopiolaistaustaisia. Todennäköisesti Eero-isänkin luut ovat jossain Punaisella kankaalla. Kommentit (0) Tieteenvastaisuus 19.11.2021, 16:48 Eilen illalla tuli tellusta ohjelma Intian pääministeri Narendra Modista, joka ohjelma todisti, että arvostamallani liberaalilla länsimaisella demokratialla ja siihen liittyvällä tieteellisellä ajattelulla ei mene maailmalla nykyään hyvin. 1300 miljoonan asukkaan Intiakin on siirtynyt uskonnollista ajattelua korostavan populistin johdettavaksi monen muun suurvallan tavoin. Ikävä tulee Indira Gandhin aikoja, vaikka ei silloinkaan liberaali länsimainen demokratia toiminut Intiassa ihan täydellisesti. Vähän ennen kuin Indira Gandhin oma henkivartija hänet murhasi, vieraili Suomen eduskunnan delegaatio tutustumassa Intian kansanedustuslaitokseen ja kun he astuivat istuntosaliin, oli sen yhdessä nurkassa menossa sikäläisten parlamentaarikkojen joukkotappelu, jossa he vetelivät toisiaan turpaan ihan aikamiehen lailla. Gandhi vähätteli selkkausta ja vakuutti suomalaisille, että antaa heidän vain rauhassa tapella, koska siten heistä on vähiten haittaa parlamentin toiminnalle. Olen lapsellisuuttani uskonut, että kasvissyöjät, jollaisia hindut ovat, olisivat rauhaarakastavia ihmisiä, mutta eilinen ohjelma todisti sen sijaan, että mekoista natsisysteemiä Intian Hindupuolue on maahan rakentamassa. Tässä yhteydessä kannattaa tosin muistaa se, että kasvissyöjä se oli Hitlerkin. Pääministeri Modi esiintyy julkisuudessa kiivaana hinduna ja tämä ajattelu näyttää johtavan myös selkeään tieteenvastaiseen ajatteluun, jollaiseen myös monet muut populistijohtajat syyllistyvät, sillä olivathan Brasilian Bolsunaro ja Usa:n Trump maailman johtavia koronan vähättelijöitä. Modin tieteenvastaisuus ilmenee esimerkiksi siinä, että ainakin Wikipedian mukaan hän ihastelee estoitta muinaisen Intian tieteen saavutuksia. Hänen mukaansa muinaisen Intian huikeista saavutuksista plastiikkakirurgiassa todistaa eittämättä se että Ganesha-jumalalle pystyttiin liittämään norsunpää. En ole asiaan tarkemmin perehtynyt, mutta selkäkeikkanaurun päästän silti. Muuten Modin eräs edeltäjä Hindupuolueen pääministerinä oli vanhaherra, jonka nimen päälle en nyt pääse, mutta sen muistan, että hänellä oli tapana aloittaa päivänsä nauttimalla lasillinen aamuvirtsaansa, koska se oli hänen mielestään terveellinen tapa. Kyseinen vanhaherra oli pysynyt poikamiehenä koko ikänsä, jota en yhtään ihmettele. Kommentit (0) Valamon kissa 18.11.2021, 16:03 Vaikka Venäjän Karjalassa yleinen hyvinvointi ei olekaan ihan vielä pohjoismaalaisella tasolla, niin sikäläisiä kyliä kierrellessäni olen ihastellut sikäläisten kotieläinten asemaa, sillä kylän raittia vapaasti kierrellessään ne vaikuttavat olevan kyläyhteisön tasa-arvoisia jäseniä. Mutta kun ensimmäisen kerran joskus pari kymmentä vuotta sitten vierailin Valamon saarella, kauhistuin näkemiäni koiria ja kissoja. Koiria vaivasi selvästi kapi-epidemia eikä asia näyttänyt luostarin väkeä vaivaavan. Suomessa eläinsuojeluviranomaiset olisivat ilman muuta puuttuneet tilanteeseen. Myös kissat vaikuttivat jotenkin sairailta tai sitten ne kärsivät vain sisäsiittoisuuden ongelmista. Meille satunnaisille matkailijoille kerrottiin, että koirat ovat luostarin omaisuutta, mutta kissit kuuluvat jollekin pyhimykselle, jonka nimen päälle en nyt millään pääse. Sen sijaan Valamon luostari tai ainakin sen talous näytti olevan hyvässä kunnossa, sillä missään en ole nähnyt niin paljoa erilaisia viinanmyyntipisteitä kuin luostarin portin edustalla. Tästä seikasta kannattaisi myös Suomen rahan puutteesta kärsivissä uskonnollisissa yhteisöissä ottaa oppia. Tosin viime aikoina ovat Uuden Valamon vireät munkkipojat alkaneet keittämään ja myymään viinaa, mutta pikkuisen amatöörimäiseltä puuhastelulta se tuntuu Vanhan Valamon toimintaan verrattuna. Valamon viinanmyyntibisnestä seuratessani tuli mieleeni, että mikäli vuonna 1614 Uukuniemen Ristlahdella käydyssä taistelussa Maksima Räsäsen johtama idän joukkue olisi voittanut Hannu Munckin johtaman lännen joukkueen, jossa ottelussa ratkaistiin se, että kuuluuko Savo idän vai lännen kulttuuripiiriin, saattaisi körttiläisten herättäjäjuhlien tunnelma olla nykyistä paljon hilpeämpi. Ylhäällä on kuva tyypillisestä sortavalalaisesta charmantista kissa-herrasta ja hänen ihmisestään ja alla vertailun vuoksi kuva myös tyypillisestä vähän sairaanoloisesta Valamon kissistä. Kommentit (0) Jalkapallo ja lestadiolaisuus 17.11.2021, 16:12 Ihan oikeasti maamme jalkapalloilu kaatui eilen eteenpäin, kun Huuhkajamme taisteli eilen ihan tasapäisesti maailmanmestari Ranskaa vastaan, vaikka lopulta hävisikin. Asiantunteva ranskalaislehti arvioi aivan ansaitusti ottelun parhaaksi pelaajaksi Kylian Mbappen, jonka markkina-arvo näyttää olevan peräti 180 miljoonaa euroa ja joka sen mukaisesti matkusti otteluun yksityislentokoneella. Ottelun toiseksi parhaaksi sama ranskalaislehti arvioi kuopiolaisen Urho Nissilän, jonka uskon matkustaneen otteluun joko Onnibussilla tai VR:n kakkosluokassa. Media on tehnyt suuren asian siitä, että Nissilä on kasvanut lestadiolaisyhteisössä, jossa jalkapalloakin pidetään synnillisenä toimintona. Voi tosin olla, että syntinä pitäminen lisäsi hänen harjoitusintoaan, koska monta kertaa synnin tekeminen on ihan kivaa. Urhon tapauksesta palaa mieleeni Veikko Huovisen novelli lestadiolaisesta tennistähdestä, joka maailmanmaineestaan ja upporikkaudestaaan huolimatta jatkoi omaksumaansa elämäntapaa ja harrasti iltaisin talonsa korjausrakentamista ja säästeliäs kun oli, naputteli käytettyjä nauloja suoriksi hyödyntääkseen ne uudelleen. Nähtäväksi jää, jaksaako Nissilä oikoa rakennstyömaallaan nauloja sen jälkeen, kun hän on siirtynyt Keski-Euroopan rahakentille. Vaikka lestadiolainen alakulttuuri pitää kilpaurheilua syntinä, on syytä palauttaa mieleen, että vuoden 1936 talvikoisoissa 15 kilometriä voitti yllätysnimi Ruotsin meänkielinen Erik Larsson. Jussi Kirjavainen väitti hiihtohistoriakirjassaan, että miehen yllättävän ja ylivoimaisen voiton selitys oli, että tämä hiihti uskonnollisessa hurmiossa. Dopingia ei silloin osattu epäillä. Larsson oli kotoisin vahvalta lestadiolaisalueelta Kiirunan seudulta. Suonenjokelainen suurhiihtäjä Aarne Jalkanen kertoi, että Erik, eli Kiirunan Lassi, kuten häntä meillä kutsuttiin, joutui kisojen jälkeen lopettamaan kilpaurheilun, koska uskonsisaret ja -veljet seurakunnassa uhkasivat jopa tämän henkeä, sillä he pitivät kilpaurheilua suurena syntinä. Urheilu-uran jälkeen Larsson toimi saarnaajana. Siunatuksi lopuksi paljastan, että tämän hetken maailmalla tunnetuin ruotsalaiskirjailija Åsa Larsson on tietenkin olympiavoittaja Erik Larssonin pojantytär. Hän ei ole meänkielinen eikä lestadiolainen eikä harrasta kilvanhiihtoa. Kommentit (0) Aarteen etsintää 16.11.2021, 16:00 Tässä mietin kuumeisesti, että mitä alkaisin aikani kuluksi tekemään, jos selviän eläkkeelle ja nyt minä sen hokasin. Aion ryhtyä harrastamaan aarteen etsintää. Ensiksi etsin miinaharavalla Uukuniemen Pyhäjärvestä sinne vajaat 400 vuotta sitten upotetun 120-kiloisen kirkonkellon. Sen jälkeen etsin Petroskoin lähistöltä suomalaisten sinne sota-aikana maahan kaivaman valtavan Stalin-monumentin, jonka siirrän sitten tervattuna ja höyhenillä pintakäsiteltynä muistomerkiksi Sandarmohin teloitusmetsään, josta puuttuu sinne haudatuilta suomalaisilta muistomerkki. Lopuksi keskityn etsimään läheltä Uukuniemeä Lahdenpohjan edustalta Laatokasta sinne mahdollisesti upotettua kuvan valtavaa Pyhän Andreaksen kelloa, jonka sisältämän pronssin arvo on nykyään noin 100.000 euroa. Tosin epäilen, etteivät venäläiset sodan jälkeen ehkä sittenkään upottaneet kelloa Laatokkaan, koska eivät he tyhmiä ole, vaan luulen, että kellon pronssi palveli myöhemmin kansantalouden tarpeita laivojen potkureina ja eräinä panssarivaunun osina. Pyhän Andreaksen kello taottiin siten ainakin vertauskuvannollisesti miekoiksi eikä auroiksi. Sille tapahtui juuri päinvastoin kuin Kuopion ortodoksikirkon kelloille, jotka valettiin vuonna 1904 silloisen kenraalikuvernöörin armollisesti tarkoitukseen lahjoittamasta sotaromusta. Kuten kaikki, jotka vähänkin historiasta tietävät, tietävät, että kenraalikuvernöörinä toimi silloin Nikolai Sinebrykoff, jonka muudan Eugen Malmsten-niminen itsemurhaterroristi sittemmin surmasi Senaatintalon portaikossa. Sinebrikoffista suomalaiset eivät tykänneet, koska hän esimerkiksi määräsi kasakat rauhoittamaan Helsingin kadulla riehuneita aseistakieltäytyjiä. Tapauksen yhteydessä ei vältytty henkilövahingoiltakaan, koska lähes 20 ihmistä loukkaantui. Kaikki loukkaantuneet olivat ainakin Veijo Meren mukaan kasakoita, joita huligaanit olivat heitelleet kivillä. Helsingin lääkärit kieltäytyivät hoitamasta vammoja saaneita. Yllä Sa-kuva-arkistosta lainattu kuva, jonka kerrotaan esittävän r—-en rikkomaa Pyhän Andreaksen kelloa. Kangastus 15.11.2021, 15:50 Sangen vilkkaan keskustelun sosialistisessa mediassa on synnyttänyt kirjoitukseni siitä, miten kauas Tallinnan Viru-hotelli ja Valamon luostarin pääkirkko näkyvät. Eräskin elokuvaohjaaja, joka varmaankin työnsä puolesta ymmärtää paljon näkyvyyskysymyksiin liittyvistä asioista, oli sitä mieltä, että henkilö, joka näkee Helsingistä käsin Viru-hotellin, voisi tarkistaa näkyykö hotelli ylösalaisin, sillä kyseessä onkin kangastus. Elokuvaohjaajan näkemys on Viru-hotellin osalta oikea. Sen, miten kauas torni näkyy, voidaan laskea siten, että otetaan neliöjuuri luvusta, joka saadaan, kun maapallon halkaisijalla, eli 12.000 kilometrillä, kerrotaan tornin korkeus. Viru-hotelli on 23 kerroksinen, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsi muuten KGB:n kuuntelukeskus, joten hotelli on noin 70 metriä korkea ja se näkyy merellä vain vajaan 30 kilometrin päähän. Jos Virua tähystää 72 meriä korkeasta Stadionin tornista, ei se näy sieltäkään, vaan jotta näköyhteys olisi, olisi tornien oltava noin 40 kilometrin päässä toisistaan ja siinäkin tapauksessa lisäedellytyksenä on, että molempien rakennusten perustukset ovat ainakin muutaman metrin meren pinnan yläpuolella. Tallinnassa sijaitseva 159-metrinen Pyhän Olavin kirkko oli vuosisatoja yksi maailman korkeimmista rakennuksista, mutta sekään ei näy yli 70 kilometrin päähän Helsinkiin. Sen sijaan Viron korkein rakennus, eli Tallinnan 314-metrinen tv-torni kohoaa niin korkealle, että sen kapea huippu saattaa ainakin kiikarilla näkyä ainakin Stadionin torniin. Ne muut sinne näkyvät rakennukset ovat harhaa, eli kangastusta, ja näkyvät ylösalaisin.

Kangastus 15.11.2021, 15:50 Sangen vilkkaan keskustelun sosialistisessa mediassa on synnyttänyt kirjoitukseni siitä, miten kauas Tallinnan Viru-hotelli ja Valamon luostarin pääkirkko näkyvät. Eräskin elokuvaohjaaja, joka varmaankin työnsä puolesta ymmärtää paljon näkyvyyskysymyksiin liittyvistä asioista, oli sitä mieltä, että henkilö, joka näkee Helsingistä käsin Viru-hotellin, voisi tarkistaa näkyykö hotelli ylösalaisin, sillä kyseessä onkin kangastus. Elokuvaohjaajan näkemys on Viru-hotellin osalta oikea. Sen, miten kauas torni näkyy, voidaan laskea siten, että otetaan neliöjuuri luvusta, joka saadaan, kun maapallon halkaisijalla, eli 12.000 kilometrillä, kerrotaan tornin korkeus. Viru-hotelli on 23 kerroksinen, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsi muuten KGB:n kuuntelukeskus, joten hotelli on noin 70 metriä korkea ja se näkyy merellä vain vajaan 30 kilometrin päähän. Jos Virua tähystää 72 meriä korkeasta Stadionin tornista, ei se näy sieltäkään, vaan jotta näköyhteys olisi, olisi tornien oltava noin 40 kilometrin päässä toisistaan ja siinäkin tapauksessa lisäedellytyksenä on, että molempien rakennusten perustukset ovat ainakin muutaman metrin meren pinnan yläpuolella. Tallinnassa sijaitseva 159-metrinen Pyhän Olavin kirkko oli vuosisatoja yksi maailman korkeimmista rakennuksista, mutta sekään ei näy yli 70 kilometrin päähän Helsinkiin. Sen sijaan Viron korkein rakennus, eli Tallinnan 314-metrinen tv-torni kohoaa niin korkealle, että sen kapea huippu saattaa ainakin kiikarilla näkyä ainakin Stadionin torniin. Ne muut sinne näkyvät rakennukset ovat harhaa, eli kangastusta, ja näkyvät ylösalaisin. Kommentit (1) Maaottelu ja Juokse porosein 14.11.2021, 16:39 Kerrassaan upeasti esiintyi Huuhkaja-joukkueemme eilen. Pienempi ylltys oli se, että Bosnia-Herzegovina kaatui jalkapallossa vieraskentällä, mutta suurempi yllätys oli se, että poikamme olivat parempia myös laulamisessa. Tosin kyllähän tosiasia on se, että Huuhkajien esittämässä Maamme-laulussa tällä kertaa syvä tunne korvasi puuttuvan taiteellisuuden ja kovasti laahaava oli poikiemme versio. Huomion arvoista esityksessä li se, että kaikki muut lauloivat täysin palkein, mutta Kamara ja Hämäläinen, jotka ovat niitä harvoja maajoukkuepelaajia, joilla on supisuomalainen sukunimi, tyytyivät vain kuuntelemaan kovasti kärsivän näköisinä. Kummallakin jalkapalloilijalla sykkii suonissa afrikkalaisverta ja afrikkalaisillahan on tunnetusti rytmi suorastaan veressä, joten Huuhkajien Maamme-laulu saattoi kuulostaa heistä pahalta. Ennen aina ihmettelin, miksi luottopuolustaja Paulus Arajuuri, joka ei ollut eilen avauskokoonpanossa, päästeli selkäkeikkanauruja kansallishymnimme aikana ja eilen tajusin, että Arajuuri, joka on musikaalista sukua ja jonka veli on vallan ammattimuusikko, ei pystynyt nauramatta kuuntelemaan joukkuetovereidensa joukkomylvintää. Bosnialaiset hävisivät eilen laulukilpailun selvästi, koska he eivät enää yrittäneet laulaa. Ilmeisesti sisällissodan partaalla olevasta maasta ei löydy musiikkiesitystä, jonka kaikki osapuolet hyväksyisivät. Tässä yhteydessä bosnialaisten pitäisi ottaa oppia Suomen historiasta. Nimittäin talvella 1918 Parkanon punakaarti ja suojeluskunta kokoontuivat YK:n rauhanlähettiläänä toimineen Sakari Tuomiojan isän kutsusta allekirjoittamaan sopimusta siitä, etteivät pitäjän miehet ryhdy keskenään pyssysille. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kokouksen puheenjohtajana toiminut Aleksius Tuomioja esitti, että tapahtuman kunniaksi pitäisi varmaankin laulaa yhdessä jotakin. Kokous päättikin yksimielisesti laulaa lopuksi sompion lappalaisen kansanlaulun Juokse porosein. Minusta muuten kaikki poliittiset väenkokoukset tulisi aloittaa laululla Totuuden henki johda sinä meitä ja päättää lauluun Juokse porosein. Kommentit (0) Valamon kello 13.11.2021, 13:15 Urbaanilegendan mukaan hyvällä säällä pitäisi Stadionin tornista näkyä 80 kilometrin päässä oleva Tallinnan Viru-hotelli, mutta itse en ole onnistunut sitä näkemään, vaikka monta kertaa olen asiaa yrittänyt. Tämän urbaanilegendan innoittamana kapusin nuorena ja huimana ollessani Uukuniemen kirkon torniin tähystämään kiiltelevätkö 76 kilometrin päässä Valamon pääkirkon ristit sinne asti, mutta eivät kiillelleet. Yhden kirkon tornin tosin näin, mutta se saattoi olla Lumivaaran kirkon torni. Kypsällä iällä löysin netistä kaavan, jolla voi laskea, miten kauaksi tornit näkyvät esteettömässä maastossa, mikäli maapallo on pallo, kuten monet edelleenkin uskovat. Sen kaavan mukaan, jos Uukuniemen katselupaikka olisi merenpinnasta katsottuna samalla tasolla kuin Valamo, tornin tulisi olla noin 400 metrinen, jotta se näkyisi. Valamon pääkirkon torni lienee noin 50 metriä korkea. Eikä kuulu Valamon kirkon kellon kumu Uukuniemelle asti, vaikka esimerkiksi kesällä 1944 suurhyökkäyksen jylinä kuului aikoinaan sopivalla säällä Kannakselta lähes 400 kilometrin päähän Suonenjoelle asti. Näin kertoi mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret vaan valtavat. Uukuniemen ortodoksikirkon tarinan mukaan Pyhäjärveen upotettu kello painoi 120 kiloa, mutta suurvalloilla on suurvaltojen vehkeet. Valamon luostarin alkuperäinen pääkello, eli Pyhän Andreaksen kello, joka riippui 30 metrin korkeudessa, painoi 16,5 tonnia. Sen ääni kantautui 40 kilometrin päähän Sortavalaan ja hyvällä säällä jopa Pitkärantaan asti. Kun luostarin munkki kuoli, pääkello löi kerran. Kun luostarin johtaja, eli igumeeni kuoli, kello löi kolme kertaa. Luostarin kuollessa kellon piti soida 12 kertaa. Sen Pyhän Andreaksen kello tekikin maaliskuun 19. 1940. Pyhän Andreaksen kello oli valettu Pietarissa 1896. Kellon valmistamiseen on tarvittu 13104 kg kuparia ja 3276 kg tinaa ja sen kokonaistilavuus on ollut 1,91 m3. Tällä hetkellä puhtaan kuparin hinta on 7,5 €/kg ja tinan 3,147 €/kg, joten nykyrahassa kelloon käytettyjen metallien arvo on yhteensä 108.590 €. Valamon kirkon pääkello katosi sodan aikana. Internet tosin väittää, että kello olisi löytynyt räjäytettynä ja maahan pudonneena, kun suomalaiset valtasivat saaren syksyllä -41. Ilmeisesti se on sen jälkeen käytetty kansantalouden muihin tarpeisiin, vaikka kukaan ei sitä myönnäkään. Suomalaiset panssarilaivatkin kulkivat pronssipotkureiden avulla ihan pikkuisen lujempaa kuin teräspropelleilla. Nyt Valamon pääkello on uusittu. Se painaa neljä tonnia alkuperäistä vähemmän eli reilut 14 tonnia, mutta ääni kantaa edelleen Sortavalaan asti. Minä en ole sitä tosin onnistunut kuulemaan Sortavalassa käydessäni. Kommentit (0) Tuohikirje 12.11.2021, 15:01 Mikael Agricolaa pidetään varmaankin ihan perustellusti suomen kielen isänä, vaikka tutkijat eivät ole varmoja, oliko hän edes äidinkieleltään suomenkielinen, sillä hänen syntymäpitäjässään Pernajassa oli ruotsinkielinen enemmistö. Toisaalta suomalaisen kielitieteilijä G. J. Ramstedtin kerrotaan olevan korean kielen isän, vaikka hän ei ollut äidinkieleltään koreankielinen, vaan ilmeisesti ruotsinkielinen. Parhaiten kielitieteilijä G. J. Ramstedt tunnetaan Suomessa iskelmänikkari Rafu Ramstedin veljenä. Agricola ei ollut ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut, koska Novgorodista on löytynyt 1200-luvulta peräisin oleva suomenkielinen tuohikirje, jonka kirjoittajaa ei tiedetä. Kaikkitietävä Wikipedia kertoo tuohikirjeestä mm. seuraavaa: ”Tuohikirje numero 292 on vanhin tunnettu itämerensuomalaisella kielellä kirjoitettu teksti, eräs Novgorodin tuohikirjeistä. Teksti on kirjoitettu 1200-luvun puolivälissä. Sen löysivät neuvostoliittolaiset tutkijat vuonna 1957 Artemi Artsihovskin johdolla Novgorodin länsipuolelta Nerevskin arkeologisesta kaivauksesta. Tuohikirjeen sanoma on tulkinnanvarainen sekä merkkien osittaisen epäselvyyden että itse kieliasun vuoksi. Esimerkiksi sanojen välejä ei ole merkitty. Tutkijat ovat yksimielisiä tekstin tulkinnasta siltä osin, että teksti alkaa sanoilla ”jumalan nuoli” tai ”jumala nuoli”. Sanojen ”nuoli” ja ”jumala” on tulkittu toistuvan tekstissä. Tämän perusteella tekstiä pidetään ukkoseen liittyvänä loitsuna. ”Jumalan nuoli” ei tiettävästi esiinny sana sanalta myöhemmässä kansanperinteessä, mutta salamaa ja ukonvaajaa on joka tapauksessa pidetty ukkosen jumalan ampumina nuolina. Muilta osin tekstiä ovat eri tutkijat tulkinneet eri tavoin. On esitetty myös, että teksti saattaisi olla kalevalamittainen runo, jonka jokainen säe on kirjoitettu omalle rivilleen.[1] Useimmat tutkijat ovat pitäneet kirjoitusta aunuksenkarjalaisena, mutta itämerensuomen eri haarojen ollessa vasta muodostumassa, kielimuotoa on hankala lokeroida.[2] Kirjoituksen ikä on määritetty stratigrafisesti ja dendrokronologisesti sen löytökerrostuman perusteella vuosien 1240 ja 1260 välille.[3] Tuohikirjettä säilytetään Novgorodin yhdistyneessä valtionmuseossa.[3]” Tässä yhteydessä on muuten syytä palauttaa alemmuudentunnetta potevien suomalaisten mieliin se, että jo 900-luvulla kolme suomalaisugrilaista ja kaksi slaavilaista heimoa kokoontuivat Laatokan rannalla Vanhan Laatokan kylässä ja perustivat valtion, jonne kutsuttiin järjestystä ylläpitämään senaikainen moottoripyöräjengi, jota kutsutaan nykyään viikingieksi. Perustetusta valtiosta kehittyi myöhemmin ihmiskunnan historian ylivoimaisesti suurin valtakunta, vaikka ainakin neulanpistopolitiikkaa harrastavien neuvostovastaisten tahojen mielestä myös historian hirvein valtakunta, joka ulottui suurimmillaan Keski-Euroopasta Pohjois-Amerikan keskiosiin. Kielenkääntäjä Jukka Mällinen kertoi Kuopion kaupunginkirjastossa vieraillessaan, että vielä Iivana Julman aikaan Venäjällä oli suomalaisugrilainen enemmistö. Kommentit (4) Agricola 11.11.2021, 15:43 Vaan ei ole Jari Tervo tänäkään vuonna Finladia-ehdokkaana, vaikka hänen Agricola-kirjassaan olisi ollut siihen ainesta. Ilmeisesti tellun viihdeohjelmissa esiintymiset ovat vieneet miehen katu-uskottavuuden vakavasti otettavana kulttuurityöntekijänä. Tervon uutuuskirjasta sain virikkeen tutkia suomen kielen isäksi kutsutun Mikael Agricolan muita isyyksiä ja Wikipedian sain selville, että vaikka hän oli katolinen pappi, oli hänellä ihan virallisesti omaksi tunnustettu poika. Agricola oli maamme ensimmäisiä avioliittoon vihittyjä pappeja. Hänellä oli poikakin nimeltään Kristian, josta tuli isänsä lailla piispa, mutta ei Suomeen vaan Tallinnaan. Sekä isä että poika kuolivat hyvin nuorina, sillä isä Mikael eli 47-vuotiaaksi, kun taas poika Kristian kuoli jo 35-vuotiaana. Ihan merkittävä asia maamme kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta on, että maamme papisto on jo viitsien sataa vuotta saanut jatkaa esteettä sukuaan. Nimittäin papit ovat kuitenkin olleet todennäköisesti keskimäärin keskimääräistä teräväpäisempää porukkaa ja niinpä heidän lapsensakin ovat olleet todennäköisesti keskimääräistä fiksumpia. Sen sijaan roomalaiskatolisissa maissa papiston lisääntyminen on ollut hankalampaa ja voi ihan hyvin olla, että se on laskenut historian saatossa kansan keskimääräistä älykkyyttä. Toisaalta kirkko on perinyt kuolleen papin omaisuuden ja sen seurauksena kirkosta on tullut katolisissa maissa niin rikas, ettei niissä maissa taida olla edes kirkollisveroa. Muuten juutalaisten keskimääräisen korkean älykkyyden saattaa selittää ainakin osaltaan se, että rabbeilla on ollut perinteisesti tapana siittää lapsia ja rabbit ovat tietääkseni olleet jopa juutalaisvanhempien toivevävyjä. Kommentit (2) SKÅL 10.11.2021, 15:55 Uskomaton asia, että sivistyneinä ja ystävällisinä pitämämme ruotsalaiset huutavat ryypätessään SKÅL, sillä se juomahuuto periytyy heidän viikinkiesi-isiltään, jotka karjaisullaan kehottivat ryyppäämään voitetun vihollisen kallosta. Näin ainakin Jari Tervo kertoo Mikael Agricolan elämästä kertovassa kirjassaan Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Kirjassa kerrotaan, että Agricolan rauhanneuvottelukumppani Iivana Julma osasi sen verran ruotsia, että pystyi huutamaan skål ryypätessään. Agricola ei jostain syystä paljastanut vaikealuonteiselle rauhanneuvottelukumppanilleen skålin merkitystä. Venäläisten ryyppäyshuutoa en tiedä, mutta sen tiedän, että ryhtyessään aikamiehen lailla juopottelemaan, he paljastavat aikeensa osoittamalla sormellaan kaulaansa. Tapa periytyy tarinan mukaan siitä, että eräs tsaarille hyviä palveluksia tehnyt kansalainen sai hallitsijalta palkinnoksi paperisen todistuksen, jolla hän sai lopun elämänsä ostaa kapakoista juotavaa miten paljon vain. Tsaarin todistuksella oli kuitenkin paha tapa hukkua, kun lahjan saaja hyödynsi lahjaansa ja kun mies oli muutaman kerran pyytänyt tsaarilta uuden todistuksen, kyllästyi tsaari ja todistus tatuoitiin miehen kaulaan. Sen jälkeen miehenpuolen tarvitsi kapakoita kierrellessään ja uutta juotavaa pyytäessään vain osoittaa sormella kaulaansa. Suomalaisille on hyvinkin tuttu venäläisten sotahuuto URAAH, mutta huutopa ei olekaan alun perin venäläinen, vaan se on lainaa tataareilta ja tarkoittaa heidän kielellään, että TAPPAKAAA. Kommentit (0) Sivistysperheen tunnusmerkistö 09.11.2021, 16:24 Lapsuudessani sivistysperheen merkki olivat taistolaiset lapset, mutta nykyään sivistysperheen merkki on ikoneja maalaava rouva. Tämä on tilanne meidänkin kattilakunnassamme. Rouva maalasi viime kesänä Uuden Valamon palaneen päärakennuksen palamatta jääneille paksuille lattialankuille kuvan jumalankuvat, jotka sitten rouva joutui raahaamaan Uukuniemen Papinniemen rantakivikkoon kuvattaviksi. Jumalan äidit ja Jumalan synnyttäjät painoivat kuin synti ja limaisilla kivillä liukastelevaa rouvaa katsellessani jouduin käyttämään hyvin epäkristillistä kieltä. Kuvan kivien takana kohoaa pari kymmentä metriä korkea jyrkkä kallioseinämä, jonka päällä sijaitsi 1650-luvulle asti Papinniemen ortodoksikylän kirkko. Se paloi syistä, joita voi vain arvailla samassa yhteydessä, kun pitäjässä tapahtui väestönvaihto, joka on tuttu käsite nykyäänkin. Uukuniemellä asuneet karjalaiset Nitrot, Vasilit ja Feodorit muuttivat lähes tuhannen kilometrin päähän Tveriin, mutta heidän nimensä jäivät elämään seudun paikannimistöön. Sitten Savonlinnan suunnalta lähteneet savolaiset suvut, jotka lienevät olleen vaikkapa Hämäläisiä, Härkösiä, Suutarisia ja Tiaisia, jotka nimet ovat tuttuja varsinkin maamme urheiluhistoriasta, tulivat heidän tilalleen. Nykyään Papinniemen kallion päällä seisoo entisen kirkon paikalla muistoristi, jonka viereltä avautuvat jumalaiset maisemat selittävät, miksi herran huone rakennettiin juuri sinne. Vähän matkan päässä järvellä on kivi nimeltään Kellokivi, jonka lähelle kerrotaan kirkonkellon syystä, jota voi vain arvailla, upotetun. Jokunen vuosi sitten kellon kieli löytyi jostain lähistöltä, mutta itse kelloa ei ole ainakaan vielä löydetty. Rouvani Saija Sillanpään kirja nimeltään Karjalaisuuksia, joka kertoo Laatokan Karjalan historiasta yleisesti ja Uukuniemen uskonelämästä erityisesti, saapui juuri painosta. Se on tosi paksu ja painava runsaalla kuvituksella varustettu mölläri, joka mielestäni soveltuisi vallan mainiosti vaikkapa opinnäytetyöksi, mikäli rouva opiskelisi yliopistossa yhteiskuntaoppia. Kommentit (0) Nähdä Viena ja Kuola 08.11.2021, 16:17 Kaikki näkemäni ei vuoden 2018 Vienan-Kuolan luontomatkallani ollut yhtä kaunista kuin näkymä Kantalahden vaaralta, josta avautui huikea merimaisema. Mutta kuitenkin paljon pahempaan olin varautunut, koska olin saanut käsityksen, että Kuolan kaivosalueilla on täydellinen ympäristökatastrofi tapahtunut. Montsegorskin ja Nikkelin kaupungin ympäristöstä olivatkin metsät kuolleet ehkä muutaman neliökilometrin alueelta ja Montsegorskin ympäristön vaivaiskoivumetsä varmuuden vuoksi myös palanut, pelkät hiiltyneet rangat törröttivät pystyssä. Kuitenkin sellainen mielikuva jäi, että luonto oli teollisuusalueiden ympäristössä toipumaan päin. Vaikka Putinia meillä epäillään aiheestakin monesta pahasta, on hänen hallintokaudellaan monet asiat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Esimerkiksi ainakin ne valtatiet, joita itse näin, alkavat olla paremmassa kunnossa kuin meillä Itä-Suomessa. Luultavasti nikkeli- ja alumiinitehtaiden piippuihin on viime aikoina asennettu ainakin jonkinlaisia suodattimia. Voi myös olla, että tehtaiden tuotantomäärät ovat raakaan kapitalismiin siirtymisen myötä laskeneet. Ennen tietääkseni Siperian nikkelimalmia rahdattiin Petsamoon jalostettavaksi, mutta julman markkinatalouden oloissa se ei kannata. Sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, olen ajatellut, että Suomen ja Venäjän tulisi käynnistää yhteistyö Kuolan nikkelituotannot kehittämiseksi. Epäilen nimittäin, että Kuolan nikkelikaivosten valtavissa jätekivikasoissa on paljon enemmän malmia kuin Talvivaaran kalliossa. Parempi bisnes voisikin olla se, että Talvivaaran uusia malminrikastamismenetelmiä kokeiltaisiinkin ensiksi vaikkapa Petsamossa, jossa on malmivarannot jo valmiiksi louhittuina. Talvivaaraan tilannetta tutkiessani olen tullut lopputulemaan, että Talvivaaran köyhä nikkeliesiintymä saattaa jatkua Kuusamoon asti ja tulevaisuudessa saatetaan törmätä tilanteeseen, jossa nykyisen kaivoksen malmi loppuu ja louhintaa halutaan laajentaa kohti pohjoista. Itärajan takaisista ympäristöongelmista ihmettelen kovasti sitä, että Venäjän kotitalouksissa ollaan kokemukseni mukaan yhä kantoveden varassa; sille asialle ei maailman mahtavin mies Putinkaan ole mitään voinut. En ole vielä uskaltanut sikäläistä kraanavettä missään käyttää, vaikka ainakin Pietarissa se lienee sangen puhdasta, koska hyvän tarinan mukaan eräs turisti oli laskenut kraanasta lasiinsa ihan terhakan silakanpoikasen, jollainen ei kovasti likaisessa vedessä tietenkään elä. Sikäli Venäjän juomavesitilanteessa on kuitenkin tapahtunut parannusta, että tietooni on äskettäin saatettu, että nykyään Petroskoin hanavettä kestää myös ylihygieniaan tottunut suomalaisvatsa ja että jollain pienemmillä paikkakunnilla jopa kraanasta saa ihan raikasta vettä. Kommentit (0) Saunasopimus 07.11.2021, 17:38 Lukaisin tuossa Soili Pohjalaisen Jari Isometsästä kertovan kirjan nimeltään Isomettän poika ja olen nyt sitä mieltä, että Jari Isometsä on kuin onkin pohjimmiltaan rehti Lapin mies. Joskus olen suhtautunut epäillen hänen kertomuksiinsa Lahden mömmön-hiihtojen tapahtumista, mutta nyt olen valmis tarkastamaan kantaani. Ilmeisesti viranomaiset ovat tutkimuksissaan erehtyneet eivätkä suomalaiset ole sittenkään sotkeentuneet epoon; ainakin rehti Isometsä jyrkästi kiistää moisen. Nimittäin on melkoinen rehtiyden osoitus häneltä, ettei hän ole penännyt sitä saunassa sovittua miljoonaa, jonka Mika Myllylä, Harri Kirvesniemi, Janne Immonen, Kari-Pekka Kyrö ja Antti Leppävuori sitoutuivat hänelle maksamaan Lahdessa tapahtuneen vahingon vuoksi. Vahinkojen tarkempia syitä ja seuraamuksia sopimuksessa ei tarkemmin kerrota. Se, että miksi Isometsälle korvausta maksetaan, ei käy ilmi tuosta lopussa olevasta linkistä avautuvasta sopimuksesta, jota saunasopimukseksi kutsutaan allekirjoituspaikan mukaisesti, kuten myös esimerkiksi Pariisissa solmittua rauhansopimusta kutsutaan Pariisin rauhansopimukseksi. Suuri ihmettelyn aiheeni on, ettei sopimuksessa näy Sami Revon allekirjoitusta; hänhän myös kuului Suomen aluksi voittoisalta näyttäneeseen viestikvartettiin. Tämä synnyttää epäilyn, että Repo oli Lahden katastrofaalisen häpeällisissä tapahtumissa täysin viaton. Häntä alan tämän jälkeen kutsumaan Suomen hiihtokuninkaaksi, koska hän kilpaili ilmeisesti ihan luomukonstein doupattuja kanssakilpailijoitaan vastaan ja pärjäsi ihan hyvin. Saunasopimukseen toi tutustua tästä linkistä: https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000005030155.html P.S. Tänään tulee tellusta elokuva vuoden 1995 kultaleijonista – olen sitä mieltä, että elokuva olisi tehtävä myös Lahden vuoden 2001 hiihdon mömmönkisojen hiihtotunareista. Kommentit (0) Myllylän jälkipoltin 06.11.2021, 14:42 Kilpahiihtokausi avattiin juuri ja olipa mukava tellusta katsoa tätä rehtiä urheilutapahtumaa ja katselun mukavuutta lisäsi se, etteivät ulkomaalaiset olleet pilaamassa rehtiä urheilutapahtumaa. Katsoin nimittäin eilen Areenasta aika monennen kerran Sinivalkoinen valhe -elokuvan, joka lisäsi epäluottamustani ulkomaalaisia urheilusankareita kohtaan. Suomalaisethan ovat rehtejä, josta parhaana osoituksena oli Lahden vuoden 2001 mömmönkista, joissa suomalaiset kärähtivät huijaamisesta, vaikka suomalainen laboratorio oli kusipulloja tutkimassa. Jossain muualla vastaavassa tilanteessa kusipullot olisivat rikkoontuneet tai jopa palaneet. Sinivalkoisen valheen pääsanoma on se, että veridopingilla parannetaan kympin hiihdossa aikaa 1,5 minuutilla – ilmeisesti kestävyysjuoksussa parannus olisi jopa tätä enemmän, koska suoritus kestää kauemmin. Lisäksi elokuvassa kerrotaan, että mikä tahansa laboratorio pystyy muuntelemaan hormonimolekyyliä niin, ettei sitä testeissä paljasteta, ellei tiedetä, millaista molekyyliä pitäisi jäljittää. Tahaton komiikka on huumorin vaikein, vaikkakin vaikein muoto. Tahattoman komiikan huippu on se, kun tv-selostaja kertoo ennen miesten takaa-ajokisan alkua, jossa odotettiin jopa Suomen kolmoisvoittoa, että tästä kisasta puhutaan varmaankin vielä 20 vuotta ja ennustus osui oikeaan. Toinen tahattoman koominen asia on se, että kun miesten viestissä Mika Myllylä kiristää tahtia ja jättää Norjan pojan kuin seisomaan, niin Myllylän takapuolesta lyövät tv-kuvassa aivan selvästi pitkät lieskat. Myllylä ei siis vaihtanut isompaa pykälää silmään, vaan hän pikemminkin kytki jälkipolttimen päälle. Nimittäin hävittäjäkoneisiin saadaan aika tavalla lisätehoa siten, että pakoputkeen suihkutetaan polttoainetta, joka lisää kummasti vauhtia, vaikkakin polttoaineen kulutus kasvaa huimasti ja samalla koneen perästä lyövät pitkät liekit. Myllylän jälkipolttimen käyttöä voi ihailla alla olevasta linkistä kohdasta 1t.4min lähtien. https://areena.yle.fi/1-1822190 Kommentit (0) Annan täyden tukeni Reaganille 05.11.2021, 16:32 Kun seuraa USA:n poliittista kehitystä, joka näyttää johtavan siihen, että Trump on kolmen vuoden päästä palaamassa valtaan, joka valinta taas kiihdyttää ihmiskunnan loppulaukkaa, niin asetan toiveeni siihen, että Ronald Reagan tekisi paluun USA:n politiikkaan. Olen mielenkiinnolla seurannut Teemalta ohjelmasarjaa Ronald Reaganista ja vaikka ohjelmassa ei ole löydetty hänestä yhtään hyvää asiaa, niin minäpä olen löytänyt. Hän oli kuitenkin hyväkäytöksinen herrasmies verrattuna Donald Trumpiin, vaikka miesten poliittisista linjoista onkin vaikea löytää eroa. Tosin Reagania ei koskaan syytetty siitä, että hän olisi ollut jonkun toisen suurvallan edustaja. Tosin itse en niinkään kannata Ronald Reagan senioria vaan hänen poikaansa Ronald Reagan junioria, joka on esiintynyt tv:n Reagan-sarjassa asiantuntijana ja antanut vaikutelman sivistyneestä ja älykkäästä miehestä. Junior Reagan saattaisi olla ehdokas, joka keräisi ääniä yli puoluerajojen. Kaikkitietävä Wikipedia kertoo Ronald Reagan juniorista seuraavaa: Ronald Prescott ”Ron” Reagan (s. 20. toukokuuta 1958 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen poliittinen kommentaattori ja kirjailija. Hän on Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin nuorin poika. Ron Reagan tunnetaan liberaalisena ja ateistisena ajattelijana, mikä poikkeaa hänen isänsä konservatiivisesta arvomaailmasta. Vuonna 2011 ilmestyi kirja My Father at 100: A Memoir, jossa Ron Reagan käsittelee isänsä nuoruusvuosia ja viimeisiä hetkiä Alzheimerin taudin murtamana. Kirjasta nousi kohu Yhdysvalloissa, kun Reagan esitti epäilyn, että hänen isällänsä oli Alzheimerin oireita jo toisen presidenttikauden vaaliväittelyssä. Kommentit (2) Kursk 04.11.2021, 17:44 Olin jostain ihan omilla korvilla kuullut, että Murmanskissa pitäisi olla sukellusvene Kurskille omistettu museo ja olin edelleen omilla korvilla kuullut senkin, että museossa olisi esimerkiksi nähtävillä sähköttömässä ja pimeässä sukellusveneessä tukehtumassa olleiden merimiesten jäähyväiskirjeitä omaisille, joita he käsikopelolla pimeässä kirjoittivat. Niitä kirjeitä ei kuulema pystynyt kuivin silmin katselemaan. Kerrotaan, että onnettomuudessa kuolleille miehille syntyi myöhemmin 23 lasta. Mutta kun kävin Murmanskissa vähän ennen koronaa, niin museota ei enää löytynyt. Olisi ollut todella mielenkiintoista tutkia, mitä Venäjällä nykyään ajatellaan onnettomuuden syistä. Suomen mediassa nimittäin kerrottiin heti tapauksen jälkeen, että venäläisten mukaan onnettomuuden aiheutti törmäys Naton sota-alukseen. Sen sijaan meikäläisen Wikipedian mukaan sukellusveneessä oli ensiksi vain pieni 100 trotyylikiloa vastaava räjähdys, kun erään torpedon vetyperoksidia pääsi valumaan lattialle ja syttyi, kun se joutui kosketuksiin ruosteen kanssa. Minuutti myöhemmin räjähtivät kaikki torpedot muutaman trotyylitonnin voimalla ja sen paine surmasi valta osan miehistä ja oli myös vähällä tuhota aluksen ydinreaktorin, joka olisi aiheuttanut ydinkatastrofin Jäämerellä. Jostain syystä Kursk-museota en löytänyt, mutta sosialistisesta mediasta luin juuri, että Murmanskissa ei olisikaan varsinaista Kursk-museota, vaan jonkinlainen muistosali onnettomuuden uhreille; siellä on hyvinkin voinut olla nähtävillä miehistön jättämät jäähyväiskirjeet. Nykyään Murmanskin keskustassa onnettomuuden muistomerkkinä on sukellusveneestä irrotettu komentotorni. Muistolaatasta voisi venäjän kielitaidoton päätellä, että tämä muistomerkki on omistettu kaikille viime vuosikymmeninä onnettomuuksissa menehtyneille sukellusvenemiehille. Kurskin onnettomuuden tiimoilta muistan, että silloisen nuoren presidentin, joka nyt on jo ikämies ja jota Venäjän kansa, varsinkin vanhukset, syvästi rakastavat, kansansuosio putosi pohjalukemiin, koska hän ei keskeyttänyt heti lomaansa tapauksen johdosta. Muistan myös, että maailmalla ihmeteltiin sitä, ettei Venäjä pyytänyt Norjalta pelastusapua, vaikka norjalaiset apua tarjosivat ja väittivät, että he kyllä pystyisivät veneen miehistön pelastamaan. Norjalaiset ovat kaikessa vähän parempia kuin muut. Kommentit (0) Pyrjähtämättömät 03.11.2021, 16:13 Kalle Päätalon laajan kirjallisen tuotannon suosikkihenkilöni on Vikke Nilon paras kaveri oli pohjoisen lentojätkä Pyrjähtämätön Einari, joka oli saanut liikanimensä ylirauhallisen luonteensa vuoksi. Mutta kasvaa pyrjähtämättömiä miehiä meillä Savossakin. Varkauden sunnuntai-iltaisen räjähdystapauksen johdosta haastatteli innostunut MTV:n uutistoimittaja räjähdyshuoneiston vieressä asunutta miestä, joka hyvin rauhallisesti totesi jotain sellaista, että kyllähän hän jonkun tussahuksen kuuli ollessaan jo nukkumassa, jonka vuoksi hän oli jalkautunut ja uteliaisuuttaan katsonut ikkunasta, että naapurikerrostalo oli näköjään räjähtänyt, mutta nähtyään, että tapahtumapaikalle oli rientämässä jo uteliaita, oli hän ”männyt uuvestaan pitkäkseen”. Ylen uutistoimittaja haastatteli toista, vaikkakin vähän saman oloista, peruspyrjähtämätöntä miestä, jonka omistusasuntokin oli räjähdyksessä kärsinyt pahasti. Toimittaja kysyi, että oliko tapaus mahdollisesti suurikin järkytys. Pyrjähtämätön mies totesi, ”ettei sitten minkäänlaenen järkytys ja karrankos näetä sattuu”. Kun toimittaja uteli, että mitähän tuollekin pahasti vaurioituneelle kerrostalolle voisi tehdä, niin asuntonsa menettänyt haastateltava suhtautui tulevaisuuteen toiveikkaasti ja arveli, että ainakin talosta saisi hyvän meluvallin. Pyrjähtämättömän miehen haastattelun voi kuunnella tästä linkistä heti kahden minuutin jälkeen: https://areena.yle.fi/1-50627157 Kommentit (0) Jalkapallon rahahuolia 02.11.2021, 16:51 Kups on pelannut loistavan kauden ja viime pelissä yleisöä oli ennätysmäisen paljon, mutta siitä huolimatta Savon Sanomat uutisoi, että seuran tappiot ovat tänäkin vuonna satoja tuhansia euroja. Nähtäväksi jää, mitä sitten tapahtuu, jos pankkiiri Ari Lahti toteaakin, että ylimääräisistä rahoistaan voi päästä eroon monilla hauskemmillakin tavoilla, kuin haaskaamalla ne huonosti menestyvään jalkapalloseuraan. Käykö niin, että Kuopioon nousee lähi vuosina uusi hieno jalkapallostadion, jolla nähdään parhaimmillaan Littosalueen Pallon IV-sarjan otteluita. Nimittäin II-divisioonan Kufukin on muuttumassa Kups Akatemian joukkueeksi. Harrastelijamaista puuhastelua on suomalainen jalkapalloilua. Joskus vuosituhannen alussa kävin Pohjois-Italiassa sijaitsevassa Siennan kaupungissa, joka on asukasmäärältään vähän Kuopiota pienempi, mutta on siitä huolimatta italialaisen muodin ja pankkimaailman keskus, ja siellä opas kertoi, että sikäläinen jalkapallojoukkue oli joutunut sekä pelillisiin että taloudellisiin vaikeuksiin Italian pääsarjassa, mutta sitten paikalliset Ari Lahden kollegat eli sikäläiset pankkiirit lahjoittivat seuralla 200 miljoonaa euroa pesämunaksi. Voi olla, että opas ei ollut pitkän matikan lukijoita ja voi olla, että summa todellisuudessa olikin vain 20 miljoonaa euroa, joka sekin on kymmenisen kertaa Kupsin vuosibudjettia suurempi. Muuten Pietarissa opas taas kertoi, että eräs sikäläinen oligarkki oli mennyt valittamaan lääkärille terveysongelmiaan ja lääkäri kehotti oligarkkia harrastamaan liikuntaa. Tämä ottikin neuvosta vaarin ja osti Chelsean. Kommentit (0) Hytti nro 6 01.11.2021, 18:25 Hytti nro 6 on herttainen elokuva, joka varmasti entisestään lujittaa ja jopa syventää Suomen ja Venäjän kansojen ystävyyttä. Elokuva on jo myyty sataan maahan ja toivottavasti sitä esitetään myös itänaapurissa, vaikka filmissä onkin kohtaus, jossa viitataan lesborakkauteen, joka asia saattaa herättää moraalista paheksuntaa Venäjällä, jossa ylläpidetään perinteistä perhemallia myös sensuurin keinoin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Muurmannin radalle, joten paikat ovat tuttuja Karjalan kävijöille. Jos nyt jotain puutteita pitää elokuvasta oikein hakemalla hakea, niin itse ihmettelin sitä, ettei tarinassa keskeisessä asemassa olleita Muurmannin kalliopiirroksia näytetty ollenkaan. Itse jopa rohkenen epäillä, ettei Muurmannissa moisia tuhansia vuosia vanhoja piirroksia olekaan, vaan ne löytyvät sen sijaan Vienanmeren rannalla sijaitsevan Belomorskin, eli suomeksi Sorokan, kaupungin lähistöltä. Toinen epäuskottavuus elokuvassa on, että vaikka siinä ollaan Muurmanskin kierroksella, niin kaupungin tunnetuinta nähtävyyttä, eli Aljosha-patsasta ei näytetty ollnekaan. Aljosha-patsaalla kunnioitetaan neuvostosotilaita, lentäjiä ja merimiehiä, jotka taistelivat toisessa maailmansodassa. Veistos on 35,5 metriä korkea, joka tekee siitä Venäjän toiseksi suurimman patsaan. Venäjän suurin patsas on Äiti synnyinmaa Volgogradissa, jonka verevä naishahmo on 52 metriä korkea ja jonka kädessä sojottava miekka on 33-metrinen ja painaa 16 tonnia. Aljoshan edessä on ikuinen liekki ja eiköhän sellainen ole myös Äiti synnyinmaan edessä. Aljoshan rakentaminen aloitettiin vuonna 1969, ja se valmistui vuonna 1974. Venäjällä näyttää jokaisessa kylässäkin olevan hyvässä vatupassissa oleva Suuren Isänmaallisen Sodan muistomerkki, vaikka mikään muu ei sitten vatupassissa olisikaan. Suuren Isänmaallisen Sodan muisto on se liima, jonka avulla jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää koossa. Tässä yhteydessä en malta olla huomauttamatta, että Jäämeren rannalle olisi hyvä pystyttää näyttävä muistomerkki myös siellä asuneille suomalaisille. Vielä 1930-luvun alussa siellä vaikutti vauras ja vireä 5.000 suomalaisen yhteisö, joka sitten vain hävisi. Häviämisen syistä voi lukea Tarja Lappalaisen ja Martti Turtlan kirjasta Stalinin tapattamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö. Sen sijaan muurmanskilaisen suomalaistaustaisen Agnessa Haikaran samaa asiaa käsittelevää kirjaa Tuntematon pohjoinen histora ei ole saatavilla, koska Venäjän turvallisuuspalvelu on sen jostain syystä takavarikoinut. Lisätietoa kuolansuomalaisista löytyy tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolansuomalaiset Kommentit (0) Mölymäk 31.10.2021, 20:18 Vähän on tyhjä olo ja tunnelma pilalla sekä paha mieli. Kups pelasi 21. perättäisen tappiottoman ottelun, joka lienee pääsarjatason historian ennätys, kun ottelu Hjk:ta vastaan päättyi juuri tasan 1-1, joka lopputulema ei riittänyt Suomen mestaruuteen, vaan sen veivät helsinkiläiset pisteen turvin. Ehkä elämä kuitenkin jatkuu ja ei muuta kuin leuka vasten rintaa ja sitten kohti uusia pettymyksiä. Mutta tunnelma Keskuskentän tummuvalla stadionilla oli huikea, ja nyt ymmärrän, mistä Mölymäki on saanut nimensä. Paikalla oli 7890 katsojaa, joka on Kuopion yleisöennätys. Edellinen ennätys oli 7420 katsojaa ottelusta Koparit-Kups 7412 vuodelta 1981. Tosin katsomolegendan mukaan Elon ja Kupsin ensimmäsessä kohtaamisessa vuonna 1969, jossa ratkaistiin kumpi oli voittamassa, vallankumousko vaiko taantumus, paikalla olisi ollut paljon enemmän katsojia kuin virallisen tilaston 6787, koska siihen aikaan veroteknisistä syistä virallisia yleisömääriä pyrittiin pienentämään toisin kuin nykyään, jolloin katsojiksi lasketaan kaikki kausikortin ostaneet, vaikka nämä eivät vaivautuisi paikalle. Jostain syystä Kuopion yleisöennätykset ovat Keskuskentän peleistä, vaikka ennen otteluja käytiin myös Väinölänniemellä. Väinölänniemen yleisöennätys ei ole syntynyt jalkapallo-ottelussa, vaan ainakin Etsivän Keskuspoliisin agentin raportin mukaan kommunistien vappujuhlilla oli kansanedustaja Ville Vainion ( alk. Karjunen) juhlapuhetta, joka käsitteli porvariston seksuaalisia perversioita, kuuntelemassa yli 7.000 asiasta vilpittömästi kiinnostunutta kuulijaa. Kommentit (0) Ihan hirveä jännitysnäytelmä 30.10.2021, 15:24 Kupsin nuoret voittivat äsken dramaattisten vaiheiden jälkeen jalkapalloilun Suomen mestaruuden, kun se kukisti Keskuskentän jännitysnäytelmässä PK-35:n 3-1. Vaikka PK-35 on viipurilaistaustainen joukkue, toimii se sattuneesta syystä nykyään pääkaupunkiseudulla, jossa näköjään oli päätetty, ettei kuopiolaiset voitta tänä vuonna ihan kaikkea ja niinpä joukkue yritti raivoisasti viime sekunneille asti. Kups oli joukkueista selvästi parempi, mutta niinhän siinä kävi, että vieraat siirtyivät heti ottelun aluksi ainoasta maalipaikastaan johtoon, ja Kups onnistui vasta ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä tasoituksessaan, vaikka laukoikin sitä ennen kolmesti tolppaan. Toisen jakson loppupuolella erotuomari hyväksyi Kupsin johto-osuman urheilullisin perustein, vaikka selvältä paitsiolta se näytti. Viime hetkillä PK-35 sai luotua kaaoksen Kupsin maalille, jonne ryntäsi myös joukkueen maalivahti ja vieraiden maali näytti roikkuvan ilmassa, kuten urheilukielellä sanotaan. Kuitenkin kupsilainen onnistui katkaisemaan vastustajan syötön ja niin peräti kaksi kuopiolaisnuorukaista juoksi kentän läpi ja kun Albert Vauhkonen oli työntämässä pelivälinettä pömpeliin, ajattelin, että ”elä laakase, naatitaan”. Harva on se kerta, jolloin Keskuskentällä riemu on ollut yhtä rajaton kuin tämän osuman jälkeen. Jännittävyyden lisäksi jalkapalloilu on myös vaarallista. Viime yönä olin mukana Kärkkäälän ja Rieponlahden välisessä kyläottelussa, jossa pallo jäi pomppimaan Riepon maalin eteen ja kuten maalitykki Ismo Lius neuvoi, pitää läheltä sijoittaa vain tarkasti maalivahdin jalan viereen, koska ei hän ehdi reagoimaan. Toimin juuri ohjeen mukaan, mutta sisäsyrjäohjaukseni kaatoi vain työtuolini, jonka kolinaan peli päättyi. Onneksi en yrittänyt laukoa kovaa nilkalla, koska silloin olisi kaatunut myös säädettävänä työpöytänäni pitämäni silityslauta ja kallis valtiotyönantajan tietokone olisi varmasti rikkoontunut tuhansiksi päreiksi. Kommentit (1) Vodkaturistien tietoisku 29.10.2021, 16:22 Muistanpa, miten nuoruudessani Venäjällä kokeiltiin hetken aikaa demokratiaa ja ainakin vuorineuvos Tauno Matomäki, joka on viisas mies, kertoo muistelmissaan, että kun hän katseli siihen aikaan Moskovan hotellinsa ulkopuolella parveilevia eläkeläisiä, jotka yrittivät kaupitella tavaroitaan ohikulkijoille, hän ajatteli, ettei tässä maassa kokeilla demokratiaa ainakaan seuraavaan sataan vuoteen. Demokratiaan, vaikka se onkin asia, jota palavasti kannatan, liittyi Venäjällä se erityispiirre, että varsinkin sikäläiset miehenpuolet joivat demokratiakokeilun aikana itsensä tärviölle ja valtakunnan silloinen päämies toimi asiassa hyvänä esimerkkinä. Miesten eliniänodote oli silloin kehitysmaaluokkaa, ja kun nykyään kiertelee hyvän itäisen naapurimme hautausmaita, havaitsee, että vuosituhannen alussa venäläismiehet poistuivat tuonilmaisiin heti sen jälkeen, kun olivat saaneet siitettyä seuraavaa ikäluokan alulle. Kun Venäjällä siirryttiin nykyiseen hallintojärjestelmään, jota neulanpistopolitiikkaa harrastavat neuvostovastaiset tahot kutsuvat tyranniaksi, kansalaisvapauksia rajoitettiin myös juopottelun osalta. Monenlaisia alkoholin myynninrajoituksia tuli kauppoihin sekä myymälöihin, esimerkiksi huoltoasemat muuttuivat päihteettömiksi toisin kuin meillä. Minusta rajoituksista hienoin on se, että koulujen alkamispäivänä 1. syyskuuta Venäjällä on kieltolaki. Myös suomalaisia vodkaturisteja yritetään ohjata kohtuukäyttäjiksi, ja esimerkiksi Kostamuksessa jaettiin muutama vuosi sitten turisteille kuvan karttaa, jonka reunalehdellä varoitellaan suomen kielellä satunnaista matkailijaa alkoholin haitoista ja vaaroista, joka oikein onkin. Muuten venäläisten tupakkatoppien keuhkosyöpäkuvat ovat ainakin karmeita kuin meilläkin. Ja sikälikin Venäjällä kannetaan huolta ulkomaalaisten turistien terveydestä, ettei satunnainen matkailija voi viedä tullin läpi maasta pois enempää kuin viisi litraa alkoholia ja alkoholiksi lasketaan myös olut; rajoituksen rikkomisesta seuraa ihan oikeasti sakkorangaistus. Se on ainutlaatuinen määräys koko maailmassa, koska yleensä kaikkialla muualla pyritään ulkomaalaisille myymään alkoholia täysin estoitta. Jotenkin epäilen, että vientikiellon taustalla ovat sikäläiset taxfree-yrittäjät, jotka tullitarkastuksen jälkeen pystyvät vapaasti myymään tuotteitaan. Kommentit (0) Nitropeli 28.10.2021, 15:16 Eilen olisin tarvinnut nitroja, kun Kups kohtasi vieraskentällä mestaruustaistelun kannalta jopa ratkaisevan tärkeässä ottelussa Sjk:n. Ratiosta kuuntelin, miten Kups hallitsi ottelun alkua selkeästi. Sitten seinäjokelaiset tekivät ensimmäisestä hyökkäyksestään johtomaalin kulmapotkusta. Onneksi Kups jatkoi hallintaa ja niinpä Tim Väyrynen onnistui tasoituksessaan. Heti sen jälkeen Sjk hyökkäsi toisen kerran ja teki kuopiolaisselostajankin mielestä upean johtoaseman. Kun puoliaika päättyi, pysäytin nettiradion selostuksen varmana siitä, että kohta taas Kupsin hallinta jatkuu. Näpäytin lähetyksen sitten taas kuulumaa, kun oletin toisen puoliajan alkaneen. Ja niinhän se Kups taas jatkoi selvää hallintaansa, mutta sitten Sjk sai kumapotkun ja sama toistui kuin aiemminkin eli maalihan siitä tuli. Savon Aaltojen radioselostaja väitti kuitenkin, että Sjk siirtyi vain 1-0 johtoon, vaikka minun laskujeni mukaan tilanteen piti olla jo 3-1 ja raivostuin moisesta asiantuntemattomuudesta niin, että infrakti uhkasi. Sitten vasta tajusin, että olinkin toisen puoliajan sijasta kuunnellut ensimmäisen puoliajan selostusta toiseen kertaan ja infrakti helpotti. Kups hallitsi kuopiolaisselostajan mukaan ottelun loppupuolta selvästi ja sai lopulta tasoituksen käsivirhettä seuranneesta rankkarista, ja tällä kertaa rankkari tuntui minustakin ihan oikealta tuomiolta, koska sen omin korvin kuulin ja vaikka aiemmin olen pitänyt käsivirherankkareita epäreiluina. Sunnuntaina sitten Kups kohtaa kotikentällä mestaruustaistelun kannalta ratkaisevassa ottelussa Hjk:n ja Kupsin voittomahdollisuus on laskujeni mukaan 50 %, koska Veikkausliigan paras pelaaja Urho Nissilä palaa kentälle varoitustilin täyttymisen aiheuttamalta pakkolomalta. Toivottavasti Keskuskentällä nähdään Kupsin historian suurin yleisömäärä. Kommentit (0) Hintriikka vai Hintriikki? 28.10.2021, 15:07 Aikoinaan suomalaiset valitsivat Peltoniemen Hintriikan surumarssin maailman synkimmäksi sävelmäksi, joka valinta onkin hyvin perusteltu. Lukaisin tuossa juuri ilmestyneen Timo Forssin kirjoittaman Reino Helismaan elämäkerran, josta ilmeni, että kun sanoittajanero Helismaa oli runoillut sanat tähän vanhaan eteläpohjalaiseen kansansävelmään ja se oli ensikertaa esitetty radiossa, oli surumarssi saamassa entistä synkemmän sävyn, koska lakeuden miehet olivat synnyttämässä kansanliikettä Helismaata vastaan. Selityksenä uuden Lapuan liikkeen synnylle oli, että alun perin sävelmä tunnettiin lakeuksilla nimellä Peltoniemen Hintriikin surumarssi, koska pelimanni Hintriikki Peltoniemi, joka oli vauras isäntämies eikä mikään köyhä surkimus, esitti tätä kansansävelmää kernaasti. Pohjanmaan kansaa ärsytti se, että Helismaan sanoitus kertoo köyhästä Hintriikka nimisestä naispuolisesta pieneläjästä. Minusta sävelmä soi ihan yhtä synkästi riippumatta siitä, onko se omistettu Hintriikille vai Hintriikalle, mutta olen kerran kuullut erään nuorenpolven muusikon vaihtaneen esityksessään Helismaan sanoituksen Hintriikan tilalle Hintriikin ja toivoisin, ettei tapa yleisty, koska se saattaa synnyttää jo kolmannen Lapuan liikkeen. Nimittäin jos lauletaan Hintriikistä, mutta käytetään muuten Helismaan sanoja, synnytetään mielikuva, että Hintriikki on hintti, koska neljännessä säkeistössä kerrotaan, että Hintriikin vei vihille toinen mies ja se lienee aika erikoista ainakin Etelä-Pohjanmaalla ja moni sikäläinen saattaa moraalisesti närkästyä asiasta. Helismaan sanoituksen ja varsinkin sen neljännen säkeistön voi tarkastaa tästä, jonka jälkeen voi herkistyä kuuntelemaan maailman synkintä sävelmää Tapio Rautavaaran esityksenä: On suo, pitkospuut Tienä on vain pitkospuut Ja ne vie luokse töllin harmaan Töllin huolen harmaan Pois on asukas Autioituu pirtti ja seinät sammaloituu Pois veivät Peltoniemen Hintriikan Hän sai köyhyyden Osakseen sai köyhyyden Vierahaks joskus hallan varmaan Joskus hallan varmaan Nyt on huoli pois Lopun saivat puute ja huolet Maiset vaivat Pois veivät Peltoniemen Hintriikan Ja onni ihmeellinen vasta Onhan Hintriikasta Päästä jälleen kuulemaan Miten veisataan Niin harvoin tänne tuolta Hallaiselta suolta Köyhä joutaa lähtemään Leipäkiireiltään Toi äiti pienen Hintriikkansa kerran Kastejuhlaan Herran Jäi jo kauas taa Aika leikin, nuorena kirkkoon sitten veikin Mies, rakas Peltoniemen Hintriikan Ei elä onni hallasuolla Siellä kukka kuolla Tahtoo ennen aikojaan Kesken nuoruuttaan Niin myöskin päivä koitti Jolloin kellot soitti Puolisolle Hintriikan Hetken muutaman Sai kohtalokseen suon ja töllin harmaan Töllin huolen harmaan Pois on asukas Autioituu pirtti ja seinät sammaloituu Pois veivät Peltoniemen Hintriikan https://www.youtube.com/watch?v=EdFFGiudH2k Kommentit (0) Salmin synkkä kirkko 26.10.2021, 16:47 Sodissa särjetyn Salmin Pyhän Nikolaoksen ortodoksisen kirkon rauniot näyttivät hyvin synkiltä, kun jokunen vuosi sitten kävin niihin tutustumassa. Rakennuksen jäännöksissä on sellaista taiteellista synkkyyttä, että ne pitäisi kiireesti julistaa suojelukohteeksi. Tosin näkemykseeni kirkon synkkyydestä saattoi vaikuttaa sekin, että muistin Salmin historiaan liittyvän synkän tarinan, joka nyt koronan riehuessa maailmalla kannattaa palauttaa mieleen. Nimittäin vuonna 1831 riehui kolera Venäjän Unionissa ja myös Laatokan Karjalassa Salmen pitäjässä tuonenviikate tuo julma niitti saalistaan taudin vuoksi. Pitäjän nimismies yritti apulaisineen aivan oikein taistella epidemiaa vastaan puhdistamalla kaivovesiä kemikaaleilla, joiden koostumusta en ole onnistunut selvittämään. En tiedä, joko silloin oli käytössä kloori, jolla nykyään vesiä puhdistetaan, mutta joka silti on myös tappava myrkky, jota käytettiin niin menestyksellä ensimmäisen maailman sodan rintamilla, että ainakin korpraali Adolf Hitler menetti joksikin aikaa näkönsä. Nimismies pyrki parhaan kykynsä mukaan toimimaan kansan parhaaksi, mutta vaikka monet vakuuttavat, että kyllä kansa tietää, niin ainakaan sillä kertaa kansa ei tiennyt omaa parastaan. Rahvas katsoi, että pitäjän nimismies Georg Jakob Neiglick on myrkyttänyt heidän kaivonsa ja niinpä hänet otettiin kiinni ja pakotettiin juomaan rikkihappoa. Kun nimismiestä ei rikkihapon avulla saatu hengiltä, hänet poltettiin elävältä. Ymmärrettävistä syistä rapsuthan siitä tulee, kun nimismiehelle juotetaan rikkihappoa ja sitten vielä poltetaan elävältä. 148 salmilaista sai syytteen ja tuomiot olivat ankarat. 93 sai kuolemantuomion ja muutkin saivat raippoja, putkaa, linnaa ja vankeutta. Kuitenkaan kuolemantuomioita ei enää siihen aikaan pantu täytäntöön, vaan ne muutettiin pakkotyöksi, joka oli kuitenkin melkein sama asia kuin kuolemantuomio, koska pakkotyölaitokset eivät olleet todellakaan mitään lepokoteja. Kommentit (0) Nuoren naispääministerin jämäkkä sänky 25.10.2021, 15:46 En lue iltapäivälehtiä ja olen siitä ylpeä. Sosialistisessa mediassa kuitenkin jatkuvasti törmään niiden lööppeihin ja nyt olen huomannut, että varsinkin käsittääkseni historiallisista syistä lähellä kykypuolue Kokoomusta oleva Iltalehti on kantanut syvästi huolta nuoren naispääministerin jaksamisesta ja katsoo, että hänen loppuunpalamisena oire on, että nuoren naispääministerin virka-asunnossa on vietetty joitain bileitä, joissa kaikkia vieraita ei kuitenkaan päästetty saunaan. Itse olen huolissani enemmänkin Iltalehden toimittajien jaksamisesta, koska luultavasti ylemmän yliopistotutkinnon suorittaneita toimittajia rasittaa kohtuuttomasti tyhjänpäiväisten asioiden tonkiminen, koska he luultavasti kuitenkin ymmärtävät työnsä yhteiskunnallisen mielettömyyden näinä lopunaikoina. Huolissani olen myös siitä, että ihan Amerikan malliin sivistysporvaristo näyttää olevan katoamassa maastamme ja korvautumassa Trumpin kannattajien kaltaisilla älyllisen proletariaatin edustajilla. Ilmeisesti myös nuoren naispääministerin virka-asunnon sänkyhankinnoissa on vielä tutkivilla journalisteilla paljon tutkittavaa. Olin nimittäin äskettäin syömässä työsuhderuokalassa ja siellä salakuuntelin naapuripöydän kypsään ikään ehtineitä rouvia, jotka vallan tärisivät raivosta. Ilmeisesti Iltalehdessä oli kerrottu, että nuoren naispääministerin virka-asuntoon on hankittu 10.000 euron tammisänky. Kalliiltahan se kuulostaa, koska Ikeasta tai kirpputorilta löytyy paljon edullisempiakin. Nyt tulen seuraamaan tv:stä hallituksen kyselytunteja, koska ilman muuta 10.000 euron tammisängyssä on jopa hallituksen kaatavan välikysymyksen ainesta. Itsekin haluan tietää, mahtoiko nuori naispääministeri olla edes tietoinen siitä, paljonko uusi tammisänky maksoi ja mihin tarkoitukseen tuollainen hyvin jämäkkä tammisänky hankittiin nuorelle naispääministerille. Ja ettei vain nuori naispääministeri ole itse kierrellyt huonekaluliikkeitä sänkyä valitsemassa? Kommentit (0) V niinkuin väärennös 24.10.2021, 16:39 Äsken Perjantai-ohjelmassa levyseppä-hitsaaja Veli Seppä kertoi asiantuntijan ominaisuudessa taideväärennöksistä. Hänhän ei enää jaksanut raskaita hitsaajan hommia, vaan ryhtyi sitten tekemään jäljennöksiä maailman taideaarteista hyvällä menestyksellä. Arvostetut taidemuseotkin niitä ostivat aitoina ja hänen parhaasta jäljennöksestään maksettiin yli kaksi miljoonaa euroa. Hyvin sympaattinen ihminen on Veli Seppä ja sellaisiahan huijarit yleensä ovat, koska muuten huijaaminen ei onnistu. Joskus törmäsin hyvin rehellisenoloiseen savolaistaustaiseen hevosmieheen, joka kertoi, että hänellä on kellarissaan jokunen Helen Schjerbeck ja hän oli kaupitellut niitä huoltoasemilla auton peräkontista käsin. Hevosmies oli varma, että työt olivat aitoja, itse olen varma, että ne ovat aitoja Veli Sepän töitä, jotka ovat varmasti vielä alkuperäistä parempiakin. Jostain syystä maamme taideväärennöstoiminita näyttää keskittyvän savolaisten käsiin. Vähän aikaa sitten tuli eräälle kuopiolaiselle pariskunnalle kovat tuomiot, kun he olivat myyskennelleet kopiokoneella tulostettuja taideteoksia aitoina Valamon luostarissa. Luostarinväki ei jostain syystä saanut tuomioita tai edes korvausvastuita asiasta; ilmeisesti oikeus katsoi, että luostarinväen hyväksyttäviin ominaisuuksiin kuuluu jonkinlainen herkkäuskoisuus ihmeellisissä asioissa. Ja eräs savolaismajuri, jolla muuten oli erään huippuhiihtäjämme täyskaima, sai kovan tuomion Kuopion käräjäoikeudessa myytyään taideväärennöksiä aitoina. Hänen uskottavuuttaan taidekauppiaana varmaankin lisäsi huippuhiihtäjän nimen lisäksi majurin arvo ja se, että mies oli ostajalle vakuuttanut ampuvansa itsensä, mikäli työ ei ole aito. Itse en taiteesta mitään ymmärrä ja siksi ihmettelenkin, että miksi niin suuresti paheksutaan sitä, että joku tekee monesti jopa paranneltuja versioita jostain ikivanhoista nuhraantuneista ja kärpästen tahraamista tauluista, joiden taiteellista arvoa on jopa lisätty niitä jäljitettäessä. Ihmettelen myös sitä, että miksi missään ai ole vielä taidekeskusta, jossa olisi yhdessä paikassa esillä parannellut versiot maailman taideaarteista. Kuopio, joka on maamme johtava taideväärennöspaikkakunta voisi perustaa vaikkapa pari kymmentä vuotta tyhjillään olleeseen parin hehtaarin suuruiseen entiseen Itkonniemen vaneritehtaaseen, jolle ei ole mitään järkevää käyttöä vielä löytynyt, maailman suurimman taidekeskuksen, jossa satunnainen matkailija voisi kerralla nähdä kaiken näkemisen arvoisen ilman, että joutuu reissaamaan ympäri maapalloa ilmastokatastrofin uhkaa pahentaen. Kommentit (0) Kuopion Keskuskentän kansainvälinen tv-torni 23.10.2021, 19:08 Olen pettynyt ja kylmissäni. Kups oli selvästi parempi joukkue kuin Hifk, mutta joutui silti tyytymään 0-0 -tasapeliin. Kuopiolaisista Tim Väyrynen pukkasi pallon ylähirteen ja Urho Nissilä jysäytti vaparin tolppaan, mutta niitä ei lasketa. Tiukaksi menee kamppailu mestaruudesta Hjk:n kanssa, ja asetan nyt toiveeni siihen, että ensi keskiviikkona Hifk voittaa Stadin derbyssä paikallisvastustajansa. Kups pelasi nyt ennätysmäisen 19. perättäisen tappiottoman Veikkausliiga-ottelunsa, mutta se ei välttämättä takaa mestaruutta. Hyinen viima puhalsi Keskuskentällä niin, että mikäli katsojalla sattui olemaan sielu, se kyllä olisi jäätynyt. Tv-selostaja Keskuskentän kansainvälisessä tv-tornissa oli varmastikin lähellä paleltua kuoliaaksi, ja mielestäni Itä-Suomen työsuojelupiirin tulisi puuttua asiaan. Viime kesänä selostamon ympärillä oli vielä jonkin verran apulantasäkkien muoveja yms. tilapäismateriaalia, mutta nyt ne ovat repeilleet irti ja selostajaparka on täysin hyisen viiman armoilla. Ylväästi maiseman yläpuolelle kohoava kansainvälinen tv-torni hallitsee Keskuskenttää ja nyt kyllä jonkun olisi tehtävä jotain tornin pienen pintaremontin suhteen. Luulisi, että jonkun tuottajan saroilta voisi halvalla saada vaikkapa aiv-muoveja, joillla rakennelman voisi verhoilla. Erilaisia vaaleja on kohta tulossa ja luulen, että moni poliitikko ostaisi isolla rahalla mainostilaa Keskuskentän kansainvälisen aiv-tv-tornin seiniltä ja Kuopion kaupunki voisi hyödyntää asian taloutensa kuntoon saattamisessa. Ensi kesän Euro-otteluissa liikkuvat isot rahat. Olen muuten kierrellyt paljon itärajan takana ja mini asia siellä on rempallaan, mutta Kuopion Keskuskentän kansainvälisen tv-tornin kaltaista hökötystä en ole nähnyt edes Vienan Anuksessa. Kommentit (0) Nukkumatin kylmä sota 22.10.2021, 15:45 Jokunen ilta sitten tuli joltain taivaskanavalta elokuva Varasto 2, jonka arvostelijat haukkuivat lyttyyn, mutta minusta se on yksi maailman parhaista filmeistä heti Forest Campin jälkeen ja monta selkäkeikkanaurua minulta pääsi sitä katsellessani. Yhtä koulukuraattoria, joka olikin hyvin vastenmielinen ihminen, lukuun ottamatta kaikki henkilöt olivat huijareita ja siten perisympaattisia tyyppejä. Eräs marxilais-leniniläistä uskoa tunnustava pk-liikemies totesi jossain repliikissään, että Neuvostoliitossa tehtiin maailman parhaat piirretyt elokuvat, joka lieneekin totuus asiasta, ja sen myöntää kapitalistinenkin tiedemies . Toiseksi parhaat piirretyt tehtiinkin sitten DDR:ssä; ainakin niin uskon sen jälkeen, kun luin Sakari Silvolan kirjan Nukkumatin kylmä sota. Nukkumatti-piirrettyhän oli erittäin suosittu myös kapitalistisessa maailmassa, vaikka Silvola paljastaakin kirjassaan Nukkumatin olleen hyvin puhdasta kommunistien ropakantaa, joka seikka ei ole yllätys. Sen sijaan Silvolan kirjan yllätys koskee Lasse Pöystiä. Pöystihän kertoi, vaan ei lukenut, Suomen lapsukaisille iltasatuja, jotka hän oli opetellut visusti ulkoa. Hän esitti ne syvällä tunteella ja syvän tunteellisuuden selitys on, että hänellä oli tapana naukkailla jaksojen kuvausten aikana viskiä, joka auttoi oikean tunnetilan saavuttamisessa. Samaa temppuahan käytti myös Iso-Britannian sodanaikainen pääministeri Winston Churchill radiopuheissaan, joissa hän lietsoi taistelutahtoa kansaansa. Kuulijoita ei juurikaan häirinnyt, että pääministeri välillä sammalsi aika pahasti. Nykyajan tv-esiintyjienkin kannattaisi hyödyntään Pöystin ja Churchillin konstia. Esimerkiksi Niinistönkin uuden vuoden puheeseen tulisi kummasti lisäväriä, mikäli hän samalla vähän naukkailisi viskiä. Muistanpa muuten, että joskus Harri-herra Holkeria haastateltiin Vantaan lentoasemalla, kun hän oli saapunut Irlannista, jossa hän oli ollut hieromassa rauhaa eri lajin kristittyjen välille ja haastattelussa Holkeri osoittikin olevansa rento ja sympaattinen mies, toisin kuin yleensä. Myöhemmin sitten asia selitettiin sillä, että irlantilaiset olivat juottaneet Holkerin miehissä ennen kotiin lähtöä. Suomeen saavuttuaan hän ei ollut juovuksissa vaan kännissä kuin käki. Kommentit (4) Venäläishuumoria 21.10.2021, 15:35 Tietenkin uudet aatteet valuvat Venäjän syrjäkylille viiveellä, mutta myös poistuvat viiveellä. Reilut kymmenen vuotta sitten, kun Venäjällä siirryttiin jalkapallokielellä kahden kärjen taktiikkaan, eli Vladimir Putin siirtyi pääministeriksi ja Dimitri Medvedev hänen tilalleen presidentiksi, niin varsinkin Pietarissa näkyi joka puolella Putinin ja Medvedevin yhteiskuvia. Sen jälkeen, kun Venäjän poliittisessa johdossa palattiin selkeään yhden kärjen taktiikkaan, jota neulanpistopolitiikkaa harrastavat neuvostovastaiset tahot kutsuvat tyranniaksi, hävisivät Putinin ja Medvedevin yhteiskuvat nopeasti julkisuudesta. Kuitenkin vielä muutama vuosi sitten Kostamuksen ostoskeskuksessa oli myytävänä erikoistarjouksessa kuvan upea kello, joka todistaa itäisten naapureittemme loistavasta huumorintajusta, joka muistuttaa suomalaisten vastaavaa. Itsekin päästin oikein selkäkeikkanaurun tuon luomuksen edessä. Olen varma, että tuotteen suunnitellut teollinen muotoilija on myös päästellyt selkäkeikkanauruja tuota koriste-esinettä suunnitellessaan; vakavalla naamallahan tuollaista ei voi tehdä. Nyt harmittaa, että en nuukuuttani kelloa ostanut. Se ei edes ollut mitenkään hinnankiroissa, koska poistomyyntituotteena hinta olisi ollut alle kymmenen euroa ja uskon paristonkin sisältyneen hintaan. Päätökseeni vaikutti myös se, että rouva ilmoitti, että saan valita hänen ja kellon väliltä. Olen varma, että kuvan taideteollisuustuotteella tulee olemaan tulevaisuudessa vielä suuri arvo antiikkimarkkinoilla, koska kello edustaa venäläistä kitschiä parhaimmillaan. Vierailin joskus Tampereen Lenin-museossa ja siellä päästin vallan selkäkeikkanaurun alla olevan maalauksen edessä, jonka nimenä on Nuori Iljitš. Iljitš tunnetaan maailmalla paremmin nimellä V. I. Lenin. Väitän, että tuo maalaus poikkeaa selvästi edukseen muiden noin 100 miljoonan Leniniä esittävän teoksen joukossa. Työ on vuodelta 1980, eli ajalta jolloin Neuvostoliitto ja sen kontrollikoneisto oli vielä voimissaan. Epäilen, että sikäläiset sensuuriviranomaiset eivät olleet ihan tyhmiä ja että heidänkin joukossaan oli huumorintajuisia ihmisiä. Epäilen myös, että Aleksandr Florenskij ei ollut ihan vakavissaan Nuorta Iljitšiä maalatessaan ja että myös sensuuriviranomaisilla oli naurussa pitelemistä kuvaa katsellessaan. Kommentit (0) SIIRRÄNNÄISPULA HELPOTTUMASSA MAASSAMME 20.10.2021, 15:57 On taas se tilanne, että lumisade on päässyt jälleen kerran yllättämään Etelä-Suomen autoilijat. Muutenkin on vähän ikävää. Jos jaksaa katsoa ulos asti, huomaa, miksi kansamme on taipuvaista masennukseen. Muutenkin tämä aika vuodesta vaikuttaa kansalaistemme käytökseen. Minulla on tunne, ettei kysymys ole pelkästä sattumasta, kun maamme rikoshistorian kamalimmat joukkosurmat ovat tapahtuneet näihin aikoihin vuodesta. Koska kaikilla pilvillä on kuulema hopeareunus, niin kyllä minä pohjimmiltaan katteettomaan optimismiin taipuvaisena henkilönä, löydän tästäkin päivästä myönteistä. Nimittäin teillä näyttää olevan sen verran haasteellinen ajokeli, että uskon monissa perheissä, joissa kaivataan kipeästi hyviä siirrännäisiä, elettävän iloisen odotuksen vallassa. Toivoisin, että maamme median, joka näyttää koko ajan etsivän vain epäkohtia yhteiskunnastamme, uutisoivan huomenna näyttävästi, että SIIRRÄNNÄISPULA ON HELPOTTUMASSA MAASSAMME. Kommentit (0) Vuonnisen ainutlaatuinen hirsirakennusarkkitehtuuri 19.10.2021, 14:58 Eittämättä Itä-Suomikin on valokuvauksellista seutua, mutta itärajan takana karjalaiskylissä on vielä paljon mielenkiintoisempaa nähtävää, koska siellä ei länsimainen suoraakulmaa suosiva elämänmuoto ole vielä ainakaan täysin pilannut maisemaa. Jos korona vielä joskus helpottaa, lähden I. K. Inhan tapaan valokuvaamaan Karjalaa kännykälläni. Museoviraston Finna.fi -arkistosta löytyy esimerkiksi I. K. Inahan kuva Vuonnisen tsasounasta vuodelta 1894, joka todistaa, että Karjalassa pyrittiin jo silloin nykyaikana kovasti korostettuun kestävän kehityksen mukaiseen elämäntapaan ja jopa tsasounat hyödynnettiin perusteellisesti niiden elinkaaren loppuun asti korjaamalla niitä pontevasti. Muutenkin Vuonnisen kylässä on ollut vankka hirsirakentamisperinne, vaikkakin nyt se on häviämässä, sillä sosialistisesta mediasta luin juuri, että kylän maailmankuulua kaltevaa vesitornia ei enää ole, vaan se on kaatunut ja palannut siten luonnon suureen kiertokulkuun. Sääli, etten ehtinyt sitä näkemään koko komeudessaan, kun aikoinani niillä main liikuin. Minusta Vuonnisen kalteva vesitorni olisi täyttänyt selkeästi Unescon ihmiskunnan arvokkaan kulttuuriperinnön suojelukriteerit. Se olisi ollut jopa Pisan tornia vaikuttavampi rakennushistoriallinen suojelukohde, koska Pisan torni on vain pikkuisen vinossa, mutta Vuonnisen vesitorni oli hakeutunut vaativampaan Z-kirjaimen muotoon. Lainaan Vuonnisen vesitornin kuvan tähän Wikipediasta. Kommentit (0) Pekka Vesainen – kaukopartiojohtaja 18.10.2021, 16:03 Nähtäväksi jää, onko maamme niin rikas kaukopartiokirjallisuustuotanto päättymässä, koska aihe alkaa olla loppuun kaluttu. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei Suomen historian huimimmasta kaukopartioretkestä ole vielä kunnollista kaukopartioteosta saatu aikaiseksi. Nimittäin vuonna 1589 hiihteli Tornion ja Kemin alueen talonpojista koottu Pekka Vesaisen johtama kaukopartio-osasto satojen kilometrien päähän Petsamoon ja oivallista sissioveluutta osoittaen hyökkäsi juuri joulujumalanpalveluksen aikana Petsamon luostariin. Vesaisen partion hyökkäys oli menestys. Vihollisia tuhottiin kirkkoon peräti 116 kpl. Tosin täydellinen suomalaismenestys ei ollut, koska kuusi kpl vihollismunkkeja pääsi pakenemaan jouluyönä luostarin lähellä sijaitsevalla tunturille, jota jostain syystä alettiin myöhemmin kutsumaan Pelastusvuoreksi. Kuva esittää Petsamon luostaria ilmeisesti 1930-luvulla. Vierailin kolmisen vuotta sitten nykyisessä vuonna 2012 rakennetussa luostarissa, mutta kännykkäkuvani ovat niin huonoja, että lainaan Museoviraston Finna.fi-kuvaa. Taustalla häämöttää korkea mäki ja sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, väitän sen olevan Pelastusvuoren. Mielestäni mäki on liian suuri ollakseen Petsamon historiaan liittyvä kuuluisa katumuskumpu. Tarinan mukaan muudan vireä munkkipoika salakuljetti kerran naisenpuolen keljaansa, mutta jäi teostaan kiinni ja hänet määrättiin rangaistukseksi kantamaan loppuikänsä säkillä multaa tietylle paikalle luostarin lähistölle. Siihen kohosi vuosikymmenien saatossa ainakin tarinan mukaan melkoinen kukkula, jota sitten saksalaiset hyödynsivät sota-aikana sijoittamalla sen laelle it-tykin. Tietääkseni sanonta itku pitkästä ilosta syntyi vireän munkkipojan maansiirtourakan seurauksena. Kaukopartiopäällikkö Pekka Vesaisesta tuli huiman retkensä ansiosta Suomessa juhlittu sankari, jolle on pystytetty kaksikin näyttävää patsasta. Vesaisen mukaan on nimetty myös erään maamme keskeisen hallituspuolueen lapsijärjestö. Vesaisen kaukopartioiskun perusteluna on pidetty sitä, että vähän aiemmin idästä tulleet vainolaiset olivat lahdanneet jopa noin tuhat Kemi-Tornion seudun asukasta. Lahtaajat luultavasti perustelivat tekoaan sillä, että he ainoastaan hävittivät mailleen syntyneitä laittomia siirtokuntia. Ainakaan täyttä varmuutta ei ole siitä, että verilöylyn tekijöinä olisivat olleet Petsamon luostarin väki. Kommentit (2) Hesarin emämoka 17.10.2021, 17:17 Pääkaupunkiseutulaisille näyttää olevan vastenmielistä myöntää, että Kuopio on maamme jalkapallopääkaupunki, mutta tänä aamuna ilahduin aamukahvia juodessani ja Hesarin urheilusivua tutkiessani, kun vaikutti siltä, että Kupsin edellisen illan peli oli näköjään huomioitu ja pikkujuttu pelistä löytyi urheiluaukeaman oikeasta yläkulmasta. Tosin ihmettelin sitä, että lehden mukaan Kupsin peli ei tällä kertaa hurmannut, vaikka itse, joka katselin ottelun Jim-kanavalta olin kovasti hurmaantunut Kupsin pelistä ja varsinkin kolmesta komeasta maalista. Pitkään piti miettiä, ennen kuin tajusin, ettei Hesarin urheilutoimittaja kertonutkaan Kupsin edellisen päivän pelistä, vaan hänen juttunsa käsitteli jostain syystä, jota voin vain arvailla, kahden viikon takaista Kups-Ilves -ottelua. Olisiko urheilutoimittajalle nykyajan tietotekniikka tuottanut tepposen ja hän on painanut epähuomiossa läppärinsä väärää nappulaa eikä juttuja tarkastava toimitussihteeri, joka on luultavasti seitsemän laudaatturin ylioppilas, sukupuoli jääkööt mainitsematta, ole jalkapallohenkilöitä. Pikkuisen viiveellä näyttää siis Hesarin urheilutoimitus toimivan, kun kyseessä ovat muun maan tapahtumat. Toivoisin, että Helsingin Sanomat korjaisi erheensä ja huomisaamuna reportoisi tulikirjaimin siitä, miten Kups upeita otteita esittäen kukisti maamme kolmanneksi parhaan jalkapallojoukkueen vieraskentällä ja että Kups on tekemässä kaikkien aikojen ennätystä, koska se on pelannut ylimmällä sarjatasolla 18 tappiotonta ottelua peräkkäin. Edellä kerrotusta tapahtumasta tulee mieleeni, kuin Hesarin musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo tuomitsi jutussaan jyrkästi erään konserttiesityksen, vaikka kyseinen konsertti oli jäänyt kokonaan pitämättä. Savon Sanomien toimittaja Elina Karjalainen oli samoihin aikoihin liikenteessä Heikinheimon asunnon suunnalla ja hän oli käynyt jututtamassa tätä maamme johtavaa musiikkiauktoriteettia siitä, miltä hänestä nyt tuntuu, kun tuollainen moka tuli tehtyä. Heikinheimo ei ollut nähnyt asiassa mitään huvittavaa. Seppo Heikinheimo tosin ampui myöhemmin itsensä, mutta juuri ennen kuolemaansa julkaistussa muistelmateoksessaan hän kertoi tulevan itsemurhansa pääsyyksi sen, ettei nykyään enää voi seurata pesäpalloa ilman, että taustalla soi kamala mökämusiikki. Samaan ongelmaan olen törmännyt muissakin palloilulajeissa. Kommentit (0) Sotamies Pokka 16.10.2021, 18:23 Isoveli näköjään valvoo meitä visusti. Eilen kirjoitin Spedestä ja Rokasta ja kun tänään avasin sosialistisen median, tarjosi Youtube ensimmäiseksi minulle videonpätkän, jossa Spede esittää sotamies Pokkaa, joka persoonaltaan vaikuttaa jossakin määrin alikersantti Rokalta. Tosin Spedeä kuunnellessa ja katsellessa ymmärtää sen, ettei hänen nuori ikänsä ehkä sittenkään ollut esteenä ensimmäisen Tuntemattoman sotilas-elokuvan Rokan rooliin, sillä Spede on kyllä tehty kovasti vanhoihin nahkoihin, kuten Savossa sanotaan, mikäli joku näyttää selvästi ikäistään vanhemmalta. Luulenpa, että pääsyy siihen, miksi Reino Tolvanen valittiin Rokan sankarirooliin oli, että hän hallitsi karjalan murteen, Spedehän taas viäntää selevee savvoo eikä savoa viäntävä voi suomalaisessa elokuvassa olla sankari. Kaikki tietävä Wikipedia vahvistaa epäilykseni oikeaksi. Rivien välistä voinee lukea, ettei Reino Tolvanen koskaan toipunut Rokan roolistaan. Erikoista nimittäin on, että Tuntemattoman sotilaan jälkeen hänet huolittiin vain yhteen elokuvaan ja siinäkin pieneen rooliin. Sekin on kummallista, että agronomimies muuttaa Australiaan varastokirjuriksi ja jatkaa sitten Etelä-Afrikkaan, jossa hän kuoli 54-vuotiaana. Speden suoritusta sotamies Pokkana voi katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=KQLLGyOO8BE Kommentit (0) Speden menetetty maine 15.10.2021, 17:07 Äsken tv:ssä näytettiin karkean arvioni Hopeaa rajan takaa -elokuva 37. kerran. Edellisen kerran se nähtiin viime tammikuussa pari viikkoa sen jälkeen, kun rajan takaa vuonna 2019 löydetyt luut oli tunnistettu geeniteknisin menetelmin kaukopartiomies Eugen Wistin luiksi. Äskeisessä elokuvassa häntä esitti Jaakko Pakkasvirta. Pari viikkoa sitten Eugen Wist haudattiin Lappeenrannassa sotilaallisin menoin ja saattaa olla, että elokuva esitettiin hänen muistokseen, vaikka sitä asiaa ei erikseen mainittukaan. Hopeaa rajan takaa on sikäli erikoinen elokuva, että siinä Spede Pasanen esittää Paukku -nimistä iloluontoista veikkoa, joka kovan paikan tullen osoittautuu heikoksi raukaksi ja pelkuriksi. Spede näytteli kymmenissä filmeissä ja kaikissa muissa hän esitti vahvaa sankaria. Häntä muuten kaavailtiin jopa sen ensimmäisen Tuntemattoman sotilaan Rokaksi, mutta 24-vuotiaana hän oli kuitenkin siihen rooliin liian nuori. Sikäli Hopeaa rajan takaa vääristelee asioita, sillä todellisuudessa Paukku, joka oli oikealta nimeltään Toivo Paavilainen, ei ollut heikko raukka ja pelkuri. Nimittäin pari viikkoa sen jälkeen, kun hän palasi hopean hakureissulta, hänet lähetettiin jatkosodan alussa kaukopartioon rajan taakse eikä sellaista olisi tapahtunut, mikäli hänen selviämiseensä ei olisi luotettu. Siltä partioreissulta hän ei kuitenkaan selvinnyt elossa eikä hänen luitaan ole tietääkseni löydetty. Äskeinen elokuva vääristeli sikälikin todellisuutta, etteivät Eugen Wist, Toivo Paavilainen ja Urpo Lempiäinen, joka sodan jälkeen opittiin tuntemaan kirjailija Esa Anttalana, olleet pelkästään hopean haussa, vaan kyllä he olivat Suomen sotilastiedustelun palveluksessa. Miehistä ainoastaan Lempiäinen selvisi sodasta elossa. Sodan jälkeen Lempiäinen julkaisi yli 20 romaania, joista valta osa käsitteli kaukopartiotoimintaa. Hänen viimeiseksi kirjakseen jäi Yli rautaesiripun, joka kertoi suomalaisten kaukopartiomiesten kylmän sodan aikaisista ilmapalloretkistä itärajan taakse. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen Lempiäinen kuoli hieman epäselvissä oloissa, mutta internetistä löytyvien tietojen mukaan kuolinsyynä oli sydänkohtaus. Kommentit (0) Manamasalon kirkonkello 14.10.2021, 15:39 Jo pikkupoikana luin innolla sotavuosina painettua suonenjokelaistaustaisen Jussi Kukkosen puhdashenkistä poikien seikkailukirjaa Rappasodan sankarit ja ihmettelin, miten suomalaisia ahdistelleet r—-t puhuivat ymmärrettävää suomea. Nyt tiedän, että asian selitys oli se, että Rappasota oli sittenkin pohjimmiltaan sisällissota, jossa karjalais-venäläinen yhdistelmäjoukkue yritti pysäyttää Savon suunnasta tapahtuvan laittomien ja paperittomien elintaso- ja veropakolaisten vyöryn omiin erämaihinsa. Jostain syystä kirjailija Kukkosen sympatiat olivat laittomien ja paperittomien maahantunkeutujien puolella. Rappasodan sankarit kirjasta luin, että vainolainen ryösti Vaalan Manamasalon kirkonkellon ja että kainuulaiset korvasivat menettämänsä kalliin metallikellon puisella korvikekellolla, joka tekninen ratkaisu jäi minua mietityttämään. Kun Andreas Hänninen rakensi muutama vuosi sitten Uukuniemelle, jossa muuten Rappasodan aikaan sijaitsi karjalais-venäläisen yhdistelmäjoukkueen linnake, yhdellä kädellä tsasounan, niin siellä vieraillessani tajusin, ettei kainuulaisten korvikekello ilmeisesti ollutkaan mikään kello, vaan molemmista päistään köyden varassa roikkuva lankku, joka päästää kovan kuminan, kun sitä lyö tarkoitukseen varatulla puisella astalolla. Manamasalon kello ryöstettiin 1500-luvun lopulla ja 1900-luvun lopulla se löytyi Solovetskin luostarin pihalta, jonne tämä satoja kiloja painava kirkollinen tarvekalu oli aikoinaan raahattu satojen kilometrien matkan erämaiden halki. Kun 13 vuotta sitten vierailin Solovetskissa, tarkoitukseni oli neuvotella luostarin henkilökunnan kanssa siitä, että ilmeisen laittomalla saannolla hankittu kello olisi kannettu miehissä turistibussimme takatoosaan ja palautettu sen laillisille omistajille. Kerrassaan riemastuin, kun heti luostarin portista astuessani näin kuvan kirkonkellon. Tiedustelin paikalliselta oppaalta mahdollisuutta nostaa kapistus bussimme takatoosaan, jotta se voitaisiin palauttaa alkuperäisille omistajille, mutta hän ei pitänyt ajatusta kannatettavana. Hän epäili, että melkoinen kaaos syntyisi, kun erilaisia historiallisia sotasaaliita alettaisiin siirrellä paikasta toiseen. Lisäksi hän korosti sitä, että ruotsalaiset olivat käyneet joskus polttamassa hänen kotikaupunkinsa Vienan Kemin, ilmeisesti hän ajatteli kellon olevan jonkinlainen sotakorvaus kaupungin polttamisesta. Itse nyökyttelin hyväksyvästi oppaan näkemykselle ja korostin sitä, että meistä suomalaisistakin ruotsalaiset ovat hyvin sotaista ja julmaa kansaa, jotka ovat polttaneet monia naapureidensa kaupunkeja. En kehdannut kertoa oppaalle, että kyllähän se taisi ollakin supisuomalainen Iin pitäjästä kotoisin ollut kaukopartiojohtaja Pekka Vesainen, joka reilut 400 vuotta aiemmin oli partionsa kanssa hiihdellyt muutaman sadan kilometrin päästä tännekin kostamaan kokemiaan vääryyksiä. Muuten tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että kuvan kellon tekstit ovat venäjänkielisiä. Manamasalon kellossa pitäisi olla saksankieliset tekstit ja siinä pitäisi lukea kellon valuvuosi, joka oli 1400-luvun loppupuolelta. Onneksi tuo kello jäi palauttamatta Manamasaloon. Muuten historiassa olisi taas tapahtunut yksi vääryys lisää. Kommentit (2) Vielä on toivoa 13.10.2021, 15:47 Eilen näin maailmantilanteen hieman liian synkkänä. Nimittäin päiväni kirkastui sitten yömyöhällä, kun D-karsintalohkon ottelu Ukraina – Bosnia-Herzegovina päättyi. Aluksi kaikki näytti synkältä, kun Ukraina heti alussa siirtyi 1-0 johtoon, joka lopputulema olisi merkinnyt sitä, että Suomen olisi ollut jo lähes mahdotonta suoriutua lohkossaan kahden parhaan joukkoon. En kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoin saksanseisojakoiran lailla Teksti-tv:n tuijottamista ja täytyy myöntää, että lähellä oli, etten jopa ristinyt käsiäni ja pyytänyt mahdolliselta Taivaan iskältä apua epätoivossani. Ja sitten todellinen Jumalan ihme tapahtui siinä muodossa, että vähän ennen loppua rävähti Teksti-tv:lle tulikirjaimin, että bosniaherzegovinalaiset, joista tulen jatkossa selkeyden vuoksi käyttämään nimitystä bosnialaiset, vaikka se saattaakin johtaa Balkanilla uuteen sisällissotaan, olivat tehneet tasoituksen, joka sitten jäikin ottelun lopputulemaksi. Se tarkoittaa sitä, että Huuhkajilla on vielä Pilliklubi-5-askin kanteen tekemieni laskelmien mukaan noin 1 %:n mahdollisuus selvitä mm-kisoihin. Todennäköisimmin se tapahtuu siten, että poikamme taistelevat Bosniassa ensiksi tasapelin – voitto tuntuu liian mahdottomalta asialta ja sitten marraskuun lopulla Helsingissä Huuhkajat höykyttävät hallitsevan maailmanmestari Ranskan, joka on todennäköisempää kuin bosnialaisten voittaminen. Nimittäin mikäli marraskuun lopulla Helsingissä on jo talvi ja jalkapalloviheriö hyyhmän peitossa, saattaa se yllättää epämieluisella tavalla valtaosin afrikkalaistaustaiset ranskalaiset, jotka sitten liukastelevat jäisellä kentällä ties mikä paikka kylmästä sinisenä. Kommentit (0) Hävetkää Huuhkajat 12.10.2021, 21:12 Suomen jalkapallomaajoukkue ei ole pelillisesti maailman huonoin. Sen osoitti äskeinen selvä voitto vieraskentällä Kazakstanista. Mutta laulannollisesti maajoukkueemme on maailman huonoin jalkapallomaajoukkue. Äsken Kazakstanin maajoukkueen joka jätkä päästeli käsi sydämellä kansallislaulunsa häpeämättömästi täysin palkein, mutta sen sijaan Huuhkajien ujo ääntely ja ynähtely oli kerrassaan ennen kuulumatonta. Niin taiteellisesti heikkoa kansallislaulun esitystä ei ole nähty ihmiskunnan historiassa sitten vuoden 1973 jääkiekkoilun mm-kisojen, jolloin maamme joukkueen silloinen kapteeni jollotteli Maamme-laulun ensimmäistä säettä siihen asti, kunnes koko muu maajoukkue röhähti oikein selkäkeikkanauruun. Selitys Huuhkajien poikkeuksellisen vaisuun laulannolliseen esitykseen oli varmaankin se, että Paulus Arajuuri puuttui joukkueesta. Arajuuri on musikaalista sukua ja hänen veljensä on vallan ammattimuusikko. Tosin jalkapalloilija Arajuuren Maamme-laulun esitystä häiritsee se, että häntä naureskelee iloisesti suorituksensa aikana. Muualla maailmassa kansallislaulu yleensä esitetään hullunkiilto silmissä. Olisi parempi, ettei Suomen jalkapallomaajoukkue edes yrittäisi laulaa kansallislaulua, vaan tyytyisi vain seisomaan tuimannäköisinä sen soidessa. Muistanpa, että MM-kisoissa 2014 Saksan maajoukkue välieräottelussa Brasiliaa vastaan seisoi hiirenhiljaa kansallislaulun soidessa, kun taas brasilialaiset päästelivät vielä säestyksen jälkeenkin raivokkaasti pari ylimääräistäkin säkeistöä sillä seurauksella, että koko joukkue joutui happivelan puolelle. Niinpä peli oli 5-0 Saksalle ennen kuin brassit palautuivat laulamisen rasituksista ja ottelu päättyi lopulta 7-1. Kommentit (0) Lajityypillinen käyttäytyminen 11.10.2021, 15:43 Matkoillani Venäjän Karjalassa olen ihastellut sitä, että seutu näyttää olevan todellinen ihanneyhteiskunta ainakin sikäläisille kotieläimille, jotka saavat temmeltää vapaasti lajityypillisesti käyttäytyen ja sukuaan vapaasti jatkaen. Ei ole yllätys, että sukurutsan rappeuttamaa suomen pystykorvaakin yritetään pelastaa elinvoimaisen itäkarjalaisen laikakoiran geeneillä. Sikäläiset vapaina laumoissa kiertelevät koirat, joiden rotua ei pysty määrittelemään, vaikuttavat hyvin terveiltä ja tasapainoisilta verrattuna meikäläisiin puhdasrotuisiin, räksyttäviin, hysteerisiin, lonkka-, puru- ja luonnevikaisiin lajitovereihinsa. Muut vapaana temmeltävät otukset, eli lehmät, vuohet, kissat kuten myöskin turistit, saivat olla niiltä rauhassa. Tiiksan kadulla näin myös vapaan hevosen käyskentelevän koirien, ihmisten ja autojen keskellä aiheuttamatta mitään häiriötä. Suomessahan moinen vapaa hevonen saisi Yleisradion keskeyttämään ohjelmansa vaaratiedotteen vuoksi. Kuvassa Solovetskin vuohet viettävät vapaa-aikaansa kaupan nurkalla odottaen, että joku pudottaisi roskakoriin jotakin jalkautumisen arvoista. Monella tapaa hyödyllisten vuohien toivoisi yleistyvän lemmikkeinä myös Suomessa, koska ne voisivat korvata saastuttavat ruohonleikkurit ja auttaisivat myös kotitalouksien ruokahuollon järjestämisessä. Jostain olen lukenut sellaistakin, että tsaarin armeijan manttelit tehtiin vuohen villasta, joka teki mantteleista sadetta hylkiviä – vuohen villa voisi hyvinkin korvata mikromuovipäästöjä aiheuttavan coretexin. Kommentit (1) Selvää pässin lihaa 10.10.2021, 19:06 Vaan eilen ei ollut kaksinenkaan urheilupäivä. Päivä alkoi sillä, että odotin Kupsin naisten suorastaan murskaavan kotikentällään Tipsin ja juhlivan sen jälkeen railakkaasti Suomen mestaruutta. Kups hävisi ja vaikka Suomen mestaruus tulikin siitä huolimatta, niin tunnelma oli pilalla. Sitten sarjan vaisusti aloittanut Kalpa oli tappiolla Jyväskylässä, mutta kolmannessa erässä kuopiolaiset siirtyivät riemukkaasti 1-4 johtoon. Pari minuuttia ennen ottelun loppua suljin ratioselostuksen, koska jääkiekko-ottelu oli käsittääkseni selvää pässin lihaa, kuten urheilukielellä sanotaan ja keskityin kannustamaan Huuhkajia, jotka olivat selvissä vaikeuksissa, mutta antamieni neuvojen jälkeen suomalaiset onnistuivat tasoittamaan hieman onnekkaastikin ottelun. Tässä vaiheessa tarkistin Jyväskylän jääkiekko-ottelun lopputuleman Teksti-tv:ltä ja luulin, että Kalpa olisi mättänyt lisää maaleja, koska otaksuin Jypin taktisesti aivan oikein ottaneen maalivahdin kentältä. Hermojärkytykseni oli hirmuinen, kun Teksti-tv kertoi virtsanvärisin tulikirjaimin, että Jyp-Kalpa-ottelu olikin jatkoajalla, koska Jyp oli viimeisen minuutin aikana 48 sekunnissa tehnyt kolme maalia. Tässä vaiheessa osaisin ennustaa aivan oikein, että Kalpa häviää eilisen pelin jatkoajalla. Se oli hirmuista se ja lienee ollut ainakin Suomen, ellei sitten peräti Pohjoismaiden ennätys. Tässä vaiheessa päätin lopuksi iäkseni lopettaa jääkiekkourheilun seuraamisen ja keskityn pelkästään kotimaiseen jalkapalloiluun. Kansainvälistä jalkapalloilua en enää seuraa, koska Huuhkajat hävisivät neuvoistani huolimatta eilen Ukrainalle eikä Suomi tule koskaan selviämään jalkapallon MM-kisoihin. Jalkapallorintamalta muistankin päinvastaisen lopputuleman. Nimittäin silloin, kun Kups eli vaikeita aikoja ja kamppaili vain sarjapaikastaan, se oli Helsingissä tappiolla Hjk:lle 2-1 ja lopetin varsinaisen peliajan umpeuduttua ottelun kuuntelemisen ratiosta, koska peli oli mielestäni selvää pässin lihaa. Kun paljon myöhemmin uskalsin Teksti-tv:ltä tarkastaa, paljon Kups lopulta oikein hävisi, loistikin siellä tulikirjaimin, että Kups oli voittanut 2-3, koska oli tehnyt lisäajalla kaksi maalia. Se lohduttaa minua yhä surussani. Kommentit (0) Tunnelma pilalla 09.10.2021, 17:43 Kyllä on vähän tunnelma pilalla. Kupsin naiset voittivat Suomen mestaruuden, mutta hävisivät juuri nöyryyttävästi kauden viimeisen pelinsä kotikentällään Tips:lle. Kyseessä oli oikeastaan kauden ensimmäinen oikea tappio, koska edellisen kerran joukkue hävisi Ahvenanmaalle, koska pelasi silloin melkein koko ottelun vajaalla, kun maalivahti ajettiin ulos. Nyt jo pelottaa ensi kausi, koska luulen, ettei me voitetakaan silloin mestaruutta, koska Tips on tosi kova vastus. Katsoin äskeisen pelin telkkarista, koska en jaksanut lähteä paikanpäälle Keskuskentälle. Osittain taustalla on vanhuus, mutta kyllä taustalla on sekin, että telkkarista näkee ottelut paremmin, kun voi katsoa tilanteet myös uusintoina. Kuopion jalkapallopyhätössä on paljon puutteita ja epäkohtia ja yksi pahimmista on se, ettei kentän valotaulu näytä pelitilanteita ollenkaan, vaikka erilaisia typeriä mainoksia taululla näytetään koko ajan. Se, etten lähtenyt paikanpäälle äskeiseen tapahtumaan johtui vanhuuden lisäksi myös siitä, että Kupsin naisten pelin aikana seurasin Teksti-tv:ltä Savo Volleyn lentopallo-ottelua työläislentopalloa harrastavaa Turun Tovereita vastaan, seurasin samalta Teksti-tv:ltä myös Kalpan nuorten ottelua työläisjääkiekkoa harrastavaa Turun Tovereita vastaan ja kuuntelin Savon Aalloilta Kalpan peliä Jyp:iä vastaan. Seuraavaksi ryhdyn kannustamaan Huuhkajia, kun se kohtaa TV4:lla Ukrainan. Tunnelma on vähän pillala, koska Tim Sparv ei ole joukkueessa mukana – nimittäin Suomi näyttää jostain syystä voittavan vain silloin, kun hidas, mutta kankea Tim Sparv on kentällä. Kommentit (0) Maja rauhan ainaisen 08.10.2021, 14:20 Vaikuttavuudessaan ihan Valamon luokkaa on Vienanmeren saarella sijaitseva Solovetskin luostari ja erityisen vaikuttavat ovat sen ympärille aikoinaan rakennetut viitisen metriä paksut muurit. Mielestäni luostarin tulisi olla maja rauhan ainaisen, mutta Solovetskin luostari ei ole sitä ihan aina ollut. Kaikki, jotka jotain tietävät, tietävät, että Stalinin aikana luostarissa lyötiin lihoiksi suuri osa naapurimaan älymystöstä ja siitä asiasta suuri naapurimme kärsii edelleenkin. Sen sijaan sitä eivät kaikki tiedä, että Solovetskin muureja ei ole rakennettu koristeiksi, vaan ne ovat olleet ihan hyötykäytössä, kun Venäjällä on selvitelty erilaisia teologisia näkemyseroja. 1600-luvun loppupuolella saarella asui 350 munkkia, joiden uskon rauhaa oli turvaamassa myös tusinoittain tykkejä. Siitä huolimatta Venäjän valtio ja valtion kirkko pystyi vaihtamaan luostarin koko toisinajattelua harrastavan veljestön oikeinajatteleviin. Melkein koko toisinajatteleva veljestö lyötiin lihoiksi, vain 14 säilytti henkensä operaatiossa. Tapauksen taustalla oli se, että silloinen tsaari Aleksei Mihailovits alkoi uudistaa kirkon käytäntöjä ja jumalanpalvelustekstejä vuonna 1656. Käytännön työn teki patriarkka Nikon. Hän muutti vanhan slaavilaisen liturgian järjestyksen kreikkalaiseen muotoon, jossa oli pieniä eroja Venäjällä käytössä olleisiin jumalanpalvelusteksteihin verrattuna. Venäläinen kirkkoväki koki uudistukset maailmanjärjestyksen perustuksien järkkymisenä. Tärkein kiistakysymys koski ristinmerkin tekoa. Nikon vaihtoi aiemmin käytössä olleen kahdella sormella tehtävän ristinmerkin kolmisormiseksi. Suuri määrä kansaa koki muutokset lopunajallisiksi merkeiksi, jotka paljastivat Venäjän valtion ja kirkon antikristuksenedustajiksi. Vaikka luulisi, ettei tuo ristinmerkintekotapaa koskeva erimielisyys ole kovin iso asia, niin kuitenkin tapaukset johtivat väkivaltaisuuksiin ja monia ns. vanhauskoisia poltettiin roviolla. Tosin Karjalassa valtiovallan ei tarvinnut rakentaa kokkoja, koska karjalaiset tekivät sen itse. Historian professori Timo Vihavaisen mukaan 1600-luvun loppupuolella noin 3.000 karjalaista teki polttoitsemurhan. Varsinkin Äänisniemellä asiaa harrastettiin innokkaasti, jossa järjestettiin jopa kaksi suurta joukkopolttoitsemurhatapahtumaa. Polttoitsemurhat olivat siis siihen aikaan jopa suoranainen uskonnollinen muotioikku, joka oli johtaa siihen, että veromaksajat olivat tsaarilta loppua. Jos nykyaikana polttoitsemurhia harrastettaisiin suhteessa yhtä innokkaasti, niin Karjalassa tähän ratkaisuun päätyisi noin 50.000 elämäänsä kyllästynyttä kansalaista. Ihmettelen, ettei meille koulussa uskonnonhistorian tunnilla ollenkaan kerrottu karjalaisten 1600-luvun polttoitsemurha-aallosta; ihan kuin tapahtuneessa olisi ollut jotain salattavaa. Ihmettelen myös sitä, ettei kukaan kirjailija ole käsitellyt tätä asiaa. Aihe olisi ollut omiaan vaikkapa nyt jo edesmenneelle Laila Hietamiehelle. Ehkäpä toivo täytyy nyt asettaa Teemu Keskisarjaan. Kommentit (0) Ulostehousu 07.10.2021, 15:45 Olen saanut tietooni, että perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen alkaa kohta täyttämään ammatti- ja taparikollisen tunnusmerkistön, koska hän sai jo kolmannen tuomion kansanryhmän kunnian loukkaamisesta. Luulen, että jollekulle toiselle kansanedustajalle se merkitsisi uran loppua, mutta Tynkkysen tapauksessa luulen käyvän päinvastoin ja eiköhän hän ole seuraavan hallituksen kulttuuriministeri. Rikollinen tausta ei näytä Perussuomalaisissa olevan este menestykselle. Muutenkin puolueen vapaamielisyys hämmästyttää, sillä tietääkseni Sebastian Tynkkynen on myös ns. harhaviettinen. Minusta on ollut myönteinen yllätys, että se ei ole estänyt hänen nousuaan Perussuomalaisen puolueen varapuheenjohtajaksi. Sitä, että rikostuomiot eivät ole estäneet nousua Perussuomalaisen puolueen varapuheenjohtajaksi, en pidä yllätyksenä. Muistelen, että eduskunnassa oli aiemmin toinenkin Tynkkysen suvun edustaja nimeltään Oras Tynkkynen. Yritin netistä tarkastaa, ovatko Tynkkysen sukua toisilleen, sillä yhdistävänä tekijänä on sukunimen lisäksi myös harhaviettisyys – ehkä se on Tynkkysten suvussa vallan periytyvä ominaisuus. Vahvistusta miesten sukulaisuussuhteelle en löytänyt. Sen sijaan löysin selityksen sille, mikä nosti Sebastian Tynkkysen politiikan huipulle, koska välttämättä pelkkä vallan- ja kunnianhimo tai itsekritiikin puute ei ole selitys politiikassa menestymiselle. Minusta Sebastian Tynkkynen ylitti julkisuuskynnyksen ja nousi sen jälkeen eduskuntaan, koska hän tv:n lähetyksessä ulosti housuihinsa. Kyllä turhemmillakin saavutuksilla on eduskuntaan päästy. Tapauksen voi katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=wGPcnSmxiuI Kommentit (0) Vienan Kemin kaksi nähtävyyttä 06.10.2021, 18:15 Vieraillessani Vienan Kemin 14.000 asukkaan kaupungissa pari kymmentä vuotta sitten vähän sen jälkeen, kun Venäjällä oli kokeiltu demokratiaa, toi kaupunki mieleeni lähinnä Kinshasan Kongon. Viisi vuotta sitten kävin Vienan Kemissä uudemman kerran ja silloinhan naapurissa oli jonkin aikaa harjoitettu hallintomuotoa, jota tyranniaksi kutsutaan, vaikutti kaupunki kummasti siistiytyneen. Vienan Kemissä lienee edelleenkin kaksi merkittävää matkailunähtävyyttä eli sahanpurukasan päälle rakennettu hotelli ja 1700-luvun alussa rakennettu puinen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen katedraali, joka tosin saattaa olla vain pelkkä kirkko.Itse katselin sahanpuruhotellia hieman mietteliään näköisenä ja mietin sen mahdollisuuksia pysyä pitkään vatupassissa. Toisaalta nyt vuosia myöhemmin ajattelen tuota rakennusteknistä ratkaisua kunnioituksella, sillä voi olla, että sahanpuruperustat saattavat olla kestävän kehityksen näkökulmasta betoniperustuksia parempi vaihtoehto. Joskus vielä pitäisi käydä vatupassin kanssa tarkastamassa Vienan Kemin hotellin kunto ja myös se, että onko siellä edelleen kaksi merkittävää matkailunähtävyyttä vai onko toinen niistä hävinnyt sahajauhokasaan. Tuo kuvan kirkko ja luultavasti myös sen ikonit ovat 300-vuotiaita, joten siinäpä olisi oiva väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle uskontotieteen maisterille. Rakennus muuten muistuttaa hieman Kishin saaren kirkkoa, jota pidetään maailman kahdeksantena ihmeenä. Ainakin Kishin kirkon väitetään tehdyn ilman nauloja; tuosta herran huoneesta en osaa muuta sanoa, kuin että taitavia olivat Karjalankin timpurit 300 vuotta sitten. Rakennus on yhä vatupassissa ja ilmeisen homeeton toisin kuin monet uudemmat pytingit, vaikka uusissa on käytetty naulojakin ja hienoja uusia eristemateriaaleja. 300 vuotta sitten Ison vihan jälkeen myös Suomen puolella varsinkin Keski-Suomeen kirveskansa rakensi näyttäviä herran huoneita. Sopii tietysti ihmetellä, miten sodan jälkeen kansalla oli varaa moiseen. Selitys on yksinkertainen. Kansalla oli varaa moiseen, koska kolmannes väestä oli päässyt Isossa vihassa ainuvastaan ja niinpä jäljelle jääneille riitti hyvin ruokaa ja aikaa puuhastella kaikenlaista. Kommentit (0) Yläluokkainen paitsiosääntö 05.10.2021, 16:08 Kun englantilaiset yläluokkaiset herrasmiesjalkapalloilijat ryhtyivät kehittämään jalkapallon sääntöjä, paitsiosääntö oli alkuaikoina huomattavan yksinkertainen ja selkeä. Palloa ei saanut ollenkaan syöttää eteenpäin. Englantilaiset yläluokkaiset herrasmiesjalkapalloilijat ihailivat sotilaallista toimintamallia, jossa tosimiehet syöksyvät suoraviivaisesti vaaroja pelkäämättä vihollisen puolustuslinjojen läpi. Luulen, että yläluokkaisen paitsiosäännön taustalla oli Englannin merisodankäynnin perinteet. Purjelaivojen aikakaudella britit hallitsivat maailman meriä ja yhtenä meritaistelun muotona oli vihollislaivojen valtaaminen yksinkertaisesti siten, että vihollislaivojen kimppuun hyökättiin häikäilemättä soutuveneillä, jotka soudettiin hurjaa vauhtia ja epäröimättä kiinni vallattaviin laivoihin, jonka jälkeen kiivettiin silmittömällä raivolla käsikähmään laivojen kansille. Tuollainen taktiikka vaati rohkeutta ja päättäväisyyttä, mutta ei monimutkaista taktista ajattelua. Kun jalkapalloa alettiin harrastaa työväenluokan keskuudessa, niin se menetti alkuperäisen merkityksensä rohkeiden sotilaiden kasvattajina. Työläisjalkapallossa luovuttiin yläluokan paitsiosäännöstä, joka esti eteenpäin syöttämisen ja paitsiosääntö alkoi muistuttaa nykyistä. Se teki pelistä vauhdikkaamman ja älyllisesti vaativamman, vaikka luulisi, että sisäoppilaitosten kasvattien pitäisi nimenomaan suosia älyllisyyttä. Myöhempinä aikoina jalkapallosta on tullut Englannissa työläislaji jopa siinä määrin, että olen kuullut, että hienoissa yläluokan sisäoppilaitoksissa pyöreät pallot on kielletty ja niissä sallitaan vain soikeat pelivälineet, joita rugbyn harrastajat käyttävät. Kommentit (0) Suunnittelemani jalkapallon sääntöuudistus 04.10.2021, 15:40 Eilen mainitsemani käsivirheen oikeellisuuden, joka saattoi hyvinkin varmistaa Kupsille Suomen mestaruuden sekä sen myötä melkoisen lisärahapotin, voi tarkastaa alla olevasta videosta. Tietysti tuomari toimi ihan sääntökirjan mukaan, vaikka näytti siltä, että Hjk:n mies yritti vain kädellään suojata kasvonsa, kun oli saamassa viuhuvan kovan vapaapotkun päin otsikkoaan. Tapaus tuo mieleeni Suomen Cupin loppuottelun noin viiden vuoden takaa, jolloin Kups kohtasi Hjk:n Olympiastadionilla. Silloin peli ratkesi siihen, kun kuopiolaisten puolustaja Pyry Kärkkäinen oli vapaapotkutilanteessa saamassa viuhuvan kovan vapaapotkun ns. arkaan paikkaansa ja suojasi ns. aran paikkansa käsillään. Silloin paikalla olleet kuopiolaiskannattajat äänestivät täysin rinnoin tuomarin päätöstä vastaan, kun taas eilen kuopiolaisleirissä riemuittiin. Itse olen jyrkästi sitä mieltä, että tahattomasta käsivirheestä pitäisi aina tuomita epäsuoravapaapotku ja törkeästä käsivirheestä suora vapaapotku tai rangaistuslaukaus ja jos kädellä estetään maalin syntyminen, niin ulosajokin olisi paikallaan. Nykyinen hyvin tulkinnanvarainen käsivirhesääntö mahdollistaa jalkapalloilussa, jossa liikkunee isommat rahat kuin elintarviketeollisuudessa, kaikenlaisen lahjonnan, korruption ja pahimmillaan ymmärtääkseni jopa prostituution. https://www.youtube.com/watch?v=-DDt9RMmfSA Kommentit (0) HYVÄ SJK! 03.10.2021, 20:29 Olihan peli, karmea peli, hirveä peli, oikea pelien peli. Hjk johti vielä nelisen minuuttia ennen loppua Sjk:ta vastaan 2-1. Sitten omin korvin ratiosta kuulin, että Sjk sai epäreilun rangaistuspotkun, kun vapaapotkutilanteessa Hjk:n mies suojasi naamansa, kun pallo oli tulossa päin pläsiä – minusta tilanteesta olisi pitänyt antaa vain epäsuoravapaapotku. Seinäjokelaiset tekivät rankkarista maalin ja Kupsin sarjajohto näytti venyvän kahteen pisteeseen. Sitten Hjk alkoi hyökkäämään raivoisasti ja niinhän siinä tietysti kävi, että Sjk teki vielä voittomaalin ja Kupsin sarjajohto venähti kolmeen pisteeseen, vaikka joukkueen otteet eivät ole viime aikoina vakuuttaneet; eilinen voitto Ilveksestäkin oli vain niukka. Tosin myönteistä on se, että Kups on pelannut nyt 17 ottelua tappiotta ja voittanut niistä 14, joka saattaa lähennellä ainakin seuran, ellei koko ylimmän sarjatason ennätystä. Hjk on sen sijaan hävinnyt kolme viimeisintä otteluaan eikä ole voittanut viiteen otteluun. Kuntopuntari ennustaa Kupsin mestaruutta myös miesten puolella. Kupsin naisten mestaruus varmistui eilen ja Kupsin nuoretkin johtavat tällä hetkellä sarjaansa. Elämme täällä Kuopiossa mielenkiintoista syksyä jalkapallorintamalla. Kommentit (0) Tiiksan mummo 02.10.2021, 12:01 Kirkkaat valot, räikeät värit ja nykyajan nuorison kovaääninen ns. rock’n roll-musiikki ärsyttävät minua, mutta sen sijaan tuon kuvan rauhallinen tunnelma rauhoitti levotonta mieltäni, kun sitä saksanseisojakoiran lailla pysähdyin toljottamaan. Kuvassa Tiiksan kylässä mummo poseeraa pihallaan, jolla aika on pysähtynyt. Tiiksan mummon hyvinvoinnintaso ei ole meikäläisellä tasolla, sillä Venäjällä keskieläke on vain 200 euroa kuussa, kun taas meillä se on 1762 euroa, mutta hänen hiilijalanjälkensä on sillä tasolla, jonka Tellus saattaa hyvinkin kestää. Tuosta jalanjälkiasiasta tulee mieleeni neuvostoliittolaista alkuperää oleva neuvostovastainen tarina Brezhnevin ajalta. Brezhnev oli innokas autoilija ja kun hän oli kerran autoilemassa syvällä Venäjän maaseudulla, näki hän mummon, jolla oli vain yksi kenkä. Pohjimmiltaan hyväsydäminen NKP:n pääsihteeri pysäytti ja uteli, että minne mummokulta on toisen kenkänsä hukannut. Siihen mummo kivahti, että ”en mie mitään ole hukannut, mie löysin tämän”. Kommentit (0) Matikka 01.10.2021, 14:37 Moni kapitalistinenkin tiedemies on myöntänyt, että Telluksen lajikato on saavuttanut katastrofaaliset mittasuhteet ja puolen tunnin välein häviää jokin laji maapallolta sukupuuttoon. Itse havahduin lajikatoon noin 40 vuotta sitten, kun hellekesän jälkeen Petäisen järvestä katosivat yleisesti arvokaloiksi tunnustetut kiiski ja matikka, joita aiemmin oli kiusaksi asti. Kiiski on tunnustettu arvokalaksi, koska kun esimerkiksi silloisen maailman mahtavin hallitsija Aleksanteri III kruunattiin Venäjän keisariksi, syötiin juhlalounaalla kiiskilientä. Venäjällä kiiskeä pidetään suuressa arvossa, vaikka meillä sitä ei syö kissatkaan. Hyvään tsaarin aikaan kiiskeä vietiin Pietariin rekilasteittain. Talvista matikkakeittoa taas arvostavat Suomen herrat, vaikka kesäistä matikkaa eivät syö siatkaan herroista puhumattakaan. Myös matikan mäti on herkullista ja sitä verrataan kaviaariin. Mutta ei ole matikka hävinnyt Petäisestä anhittomiin. Äsken vuosikymmenien tauon jälkeen oli katiskassa ihan hyvänkokoinen matikka, joka oli musta kuin piru. Otus vaikutti hyvin pirtsakalta, joten mikään tauti ei sitä näyttänyt vaivaavan. Laskin sen varovasti takaisin järveen lajitovereittansa joukkoon sukuaan jatkamaan. Kommentit (0)

Heti aluksi Tampereelle saavuttaessa pistää satunnaisen matkailijan silmään arvopaikalla Hämeenpuiston reunassa seisova alaston miekkamies. Komearaajainen savolainen körttipappi Elias Simojoki se siinä seisoo munasillaan ja heiluttaa kylkirautaansa kiukkuisesti, mutta hieman kömpelön näköisesti kohti Tampereen työväentaloa vallan korkeimman hallinto-oikeuden luvalla.

Patsas on jostain merkillisestä syystä nimitetty Tampereen Vapaudenpatsaaksi, vaikka huomattava osa kaupungin asukkaista ja selvä valtuuston enemmistö piti sen pystyttämisen symboloivan enemmänkin sortoa ja laittomuutta, ja niinpä tarvittiin vallan korkeimman hallinto-oikeuden muinaismuistolakiin perustuva päätös, joka esti vasemmistoenemmistöisen valtuuston purkupäätöksen täytäntöönpanon.

Mainittakoon, että patsaan mallina ollut Elias Simojoki oli aikansa huomattavin fasisti maassamme, ja hieman moniselitteinen vapauden käsite ei ollut tietääkseni ihan päällimmäisiä arvoja fasismissa.

Ennen Vapaudenpatsas tunnettiin paremminkin Rummin-Jussin patsaana, mutta se nimi oli vain ivamukaelma alkuperäisestä ylevästä nimestä. Rummin-Jussi, joka oli viralliselta nimeltään Johannes From, oli eräänlainen itseoppinut sotapoliisi, joka vuonna -18 löi lihoiksi yli 70 punikiksi epäilemäänsä; tosin ainuvastaan joutui luopumaan myös järjestysmies, joka oli edellisenä syksynä poistanut iltamapaikalta siellä juopuneena riehuneen Rummin-Jussin.

Juha Hurme kertoo juuri ilmestyneessä Tiutautilhi -kirjassaan, että Vapaudenpatsaan suunnittelukilpailun voitti ilmeisesti poliittisin perustein valkoisten joukoissa taistellut Viktor Jansson, sillä Väinö Aaltosen patsashahmotelmaa pidettiin poliittisesti epäilyttävänä. Silloin ei vielä ollut tiedossa, että Janssonin tytär Tove oli myöhemmin vähällä mennä naimisiin Skdl:n kansanedustaja Atos Virtasen kanssa, mutta ilmeisesti viime tipassa Tove huomasi tykkäävänsä enemmän tytöistä.

Poliittisesti epäilyttävää Väinö Aaltosen suunnittelemassa patsaassa oli se, että sen atleettisena mallina oli ollut moninkertainen painin Suomen mestari Robert Oksa, joka oli palvellut punakaartissa. Tarinalla on sikäli onnellinen loppu, että Aaltosen patsas kelpasi sitten Säämingin sankarihautausmaalle sen jälkeen, kun punikki Oksan pään tilalle oli asennettu maltillisena porvarina pidetyn Aaro Hellaakosken pää.

Toisaalta kyllä Robert Oksakin olisi Suomeen patsaan ansainnut, koska hän siirtyi 20-luvulla Ruotsiin painivalmentajaksi ja hänen valmennettavansa voittivat peräti 21 olympiakultaa. Oksaa pidettiin aikoinaan maailman parhaana painivalmentajana.

Julkijumalattomuudestani huolimatta olen innokkaasti kierrellyt tutkimassa Karjalan arkkitehtonisesti merkittäviä kirkkorakennuksia ja eilen minua pisti vihaksi, kun Talvisota-elokuvassa Äyräpään erikoisen näköinen funkkiskirkko pistettiin hetkessä tuhansiksi päreiksi. Jatkosodan lopulla kirkon rauniot tuhottiin vielä varmuuden vuoksi uudemman kerran. Kun muutama vuosi sitten vierailin paikalla, murskekasalla kiipeilyyn sisältyi ilmeinen tapaturman vaara.

Tuossa Talvisodan Äyräpään kirkonmäen taistelussa 5.3.1940 kuoli yhdessä hyökkäyksessä 40 nurmolaista. Eilisessä elokuvassa pääroolissa olleet kauhavalaiset kyllä huutelivat nurmoolaisille, ettei sinne enää kannata mennä, koska tykistön tukea ei tullutkaan, mutta nämä eivät uskoneet, vaan päättivät rynnätä heittämällä moiselle nyppylälle. Sinä päivänä Suomen paini menetti neljä Sm-mitalistia, koska kyseessä olivat nurmoolaiset.

Kovia painijoita oli Talvisota-elokuvan kauhavalaistenkin joukossa, koska komppanian päällikkö Yrjö Haavisto, jota Vesa Mäkelä esitti, oli voittanut vuonna 1925 vapaapainissa alle 79-kiloisten Sm-kultaa. Tosin hänen veljensä Arvo Haavisto oli peräti olympiavoittaja. Yrjö Haavisto kaatui jo talvisodan alussa Metsäpirtissä.

Haaviston suvussa ei ole painikulttuuri jatkunut, vaan suku on siirtynyt hengenkulttuurin puolelle. Yrjö Haavisto on nimittäin näyttelijöiden Susanna Haaviston ja Terhi Panulan vaari.

Vuonna 1930 valmistuneen Äyräpään kirkon kuva on Finna.fi:stä ja sen on ottanut Mauri Terho.

Arvo Ei-Poika Tuomisen mainiossa Pietari-kirjassa todistetaan vallan kuvan kanssa, miten kolmeen kertaan murhatun Rasputinin irti leikattu ns. etuveitikka olisi nähtävillä Pietarin erotiikkamuseossa, jossa en ole vielä käynytkään. Tutkin kuvaa tarkkaan ja rohkenen väittää, ettei se esitä Rasputinin etuveitikkaa, vaan on joko norsun tai paremminkin ehkä Siperiasta ikiroudasta esiin kaivetun mammutin etuveitikka.

Sekin virhe Tuomisen kirjassa on, että etuveitikka olisi leikattu irti ennen sen haltijan hautaamista. Simon Sebag Montefioren kirjassa Romanovit 1613–1918 ainakin kerrotaan, että sen jälkeen, kun juonitteleva hoviväki vihdoinkin onnistui suurella vaivalla ja pahan ryssimisen jälkeen saamaan tämän irstaan munkin hengiltä ja vielä hautaamaankin hänet Tsarskoje Selon puistoon, niin miehen tarina ei vielä päätykään tähän.

Nimittäin vallankumouksen levottomuuksien aikaan kapinoivat sotilaat kaivoivat Rasputinin ruumiin ylös ja sen jälkeen, kun olivat aikansa tutkineet kalmoa ja mittailleet vainajan sukuelimen kokoa tiilen avulla, kyseinen ruumiinosa leikattiin irti. Täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä Rasputinin henkilökohtaiselle aseelle, jonka avulla hän tavallaan pystyi romahduttamaan koko valtavan Venäjän suurvallan, tapahtui sen jälkeen.

Wikipedian, kuten myös Tuomisen mukaan, mukaan Rasputinin siitintä säilytetään Pietarin erotiikkamuseossa. Olen kuitenkin omin silmin jostain luotettavasta lähteestä lukenut, että Rasputinin etuveitikka olisi ollut myynnissä eräässä lontoolaisessa antiikkiliikkeessä, mutta sellaisenkin tiedon olen jostain lukenut, että tarkemmissa tutkimuksissa kyseinen antiikkikalu olisi paljastunut säilötyksi merimakkaraksi. Merimakkarahan on alkeellinen selkärangaton eläin, joka parhaimmillaan kasvaa viisimetriseksi. Tiettävästi Rasputinin ”merimakkara” oli vain 13-tuumainen eli reilut 30-senttinen.

Muuten venäläiset, joilla on hyvin saman kaltainen huumorintaju kuin suomalaisilla, osaavat lyödä Rasputinin maineella rahoiksi, sillä suomalaisturisteille tutut ”metsäkauppiaat” Karjalan tienvarsilla kaupittelevat vallan viiden tähden konjakkia pulloissa, joiden väitetään olevan Rasputinin sukuelimen kokoisia ja näköisiä.

Venäjällä minulle on myös kerrottu, miten joka jätkä pystyy hankkimaan itselleen samanlaisen 32-senttisen etuveitikan, jollainen tällä irstailijamunkilla oli. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan vain metrimitta ja kirves. Ensiksi mitataan 32 sentin määrämitta ja sen jälkeen kirveellä lyhennetään kyseessä oleva elin tavoitteen mittaiseksi.

Vaikka olenkin julkijumalaton mies, olen joskus ajatellut pyrkiväni teologiseen tiedekuntaan ja tekeväni sitten opinnoissani kyllin pitkälle edettyäni väitöskirjan korpelalaisesta herätysliikkeestä, jossa todistaisin liikkeen kuuluneen venäläiseen hlystiläiseen uskonsuuntaukseen.

Mielenkiintoinen on tuo lappilainen Toivo Korpelan perustama seksuaalissävytteinen herätysliike, josta eilen kirjoitin. Siinä olisi oivallinen kirjan aihe vaikkapa erilaisiin perversion muotoihin, seksiin ja väkivaltaan erikoistuneelle historiakirjailija Teemu Keskisarjalle.

Norrbottenin läänin maaherranakin ollut Ragnar Lassinantti toimi nuorena miehenä poliisina ja hänen tehtäviinsä kuului myös valvoa kyseenalaisia piirteitä saanutta korpelelaista seuratoimintaa. Tarinan mukaan hän astui kerran taloon, jossa seurat olivat juuri kiihkeimmillään ja huusi meänkielellä sovittelevaan sävyyn, että ”Eiköhän nyt vejetä housut jalkhaan ja aleta elähmään ihmisiksi.”

Wikipedia kertoo Toivo Korpelasta ja hänen liikkeestään mm. seuraavaa:

”Toivo Aleksanteri Korpela (13. tammikuuta 1900 Ähtäri – 9. tammikuuta 1963 Ähtäri) oli pienviljelijä ja metsätyömies, joka tuli tunnetuksi nimeään kantavasta uskonnollisesta hurmosliikkeestä.[1]

Korpelan vanhemmat olivat torppari Santeri Kallenpoika Korpela ja Elisabet Heikintytär Pennala. Vanhoillislestadiolaisen uskonnollisen heräämisen koettuaan Korpela ryhtyi saarnamieheksi, ensin kotiseudullaan ja sitten Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa.

Varsinkin Ruotsin Lapissa, jonne hän saapui ensimmäisen kerran 1928-1929, Korpela sai aikaan laajan herätysaallon. Pääasiassa yksin saarnamatkoilla kulkeneen Korpelan mukana olivat toisinaan myös muun muassa Mikko Pääkkölä ja Kalle Sandberg.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys SRK kielsi Korpelan toiminnan saarnaajana keväällä 1929, mutta hän jatkoi saarnaamista kiellosta välittämättä, mikä johti välirikkoon SRK:n kanssa 1931-1932. Pohjois-Ruotsiin Korpela palasi syksyllä 1934, saarnaamaan yhdessä tulevaisuuden näkyjä nähneen Sigurd Siikavaaran kanssa, aina tammikuuhun 1935 saakka.

Ns. korpelalaisuudeksi kehittynyt uskonnollinen liike teki kuitenkin saman vuoden keväällä pesäeron Suomeen jo palanneeseen Korpelaan. Liike katosi julkisuudesta 1939 Haaparannassa sen kannattajia vastaan pidettyjen oikeudenkäyntien jälkeen. Korpela ei myöskään itse ollut juurikaan enää yhteyksissä aiempiin kannattajiinsa.

Talvisotaan osallistunut Korpela oli jatkosodassa sotilaskarkuri ja tuli esiin vasta yleisen armahduksen jälkeen talvella 1945. Kirjailija Bengt Pohjanen on käsitellyt korpelalaisuutta useissa teoksissaan. Niihin perustuva näytelmä Jerusalemin tanssi esitettiin Oulun kaupunginteatterissa vuonna 1990.”

Netin keskustelupalstalta löysin alla oleva muisteluksen Korpelan Topin seuroista, jotka vaikuttivat olleen niin sanotusti melkoisen äreitä kinkereitä ja tilaisuuden hartaudenharjoittamismuodot poikkesivat ainakin jossakin määrin nykyisen valtakirkon mielestäni hieman tylsistä hartaudenharjoittamismuodoista:

”Teki ne muutakin. Seurojen sopivassa vaiheessa sammutettiin valot, riisuttiin liiat vaatteet, mentiin vällyjen alle ja kaikki nai kaikkia. Yksi osallinen kerran varasi hiilenpalan ja merkkasi sillä naitavansa. Valojen sytyttyä näki hiilimerkin äitillään. Homman nimi oli syntien anteeksiantaminen.

Muutoinkin syntejä ahkerasti annettiin anteeksi. Oli erikseen sitä varten nainenkin, nimeä en muista. Oikein synnintunnossa käytiin navetan puolella jos ei naisia riittänyt. Homma kaatui siihen, kun osa vietiin mielisairaalaan, osa vankilaan alaikäisten nainnista ja osa järkiintyi.”

Teemu Keskisarjan kirjan Raaka tie Raatteeseen mukaan eilen mainitsemani maamme silloisen poliittisen poliisin nuori ja kovaotteinen agentti Urho Kekkonen kävi moottoripyörällä 1920-luvulla Suomussalmella kuulustelemassa syrjäseudun epäilyttäviä kansalaisia siihen malliin, että vallan veri oli virrannut. Ainakin tarinan mukaan Kekkonen kävi sitten 50-luvulla ennen presidentiksi tuloaan pyytämässä kuulustelumenetelmiään anteeksi ainakin joltakulta verta sylkeneeltä.

Kekkosen kuulustelumatkan syy oli Antti-Kristukseksi sanotun profeetta Antti Juntusen nostattama herätysliike, jonka oppien mukaisesti korven asukit uskoivat, että suojeluskuntapukuihin ommeltu S-kirjain on pedon merkki, ja että vain kommunistit pääsevät taivaaseen.

Kekkosta uhkailtiin myös sillä ennustuksella, että Ilmestyskirjan Punainen Ratsastaja tulee vielä rajan takaa ja panee valkoisen Suomen matalaksi. Se profetiahan oli sikäli erikoinen profetia, että se sitten melkein toteutuikin.

En ole löytänyt tutkittua tietoa tuosta Antti-Kristuksen herätysliikkeestä, mutta epäilen sillä olevan yhteyksiä samaan aikaan Länsi-Lapissa vaikuttaneeseen korpelalaiseen herätysliikkeeseen, jonka toiminta on meille tuttu Maa on syntinen laulu -elokuvasta.

Korpelalaisuuden hengellinen johtaja Toivo Korpela oli väkevä puhuja. Hän sai jopa 30-luvun alkuvuosina opetuslapsensa uskomaan uskonveljensä Sigurd Siikavaaran näkemään ennustukseen, jonka mukaan valkoinen arkki, ilmeisesti jonkinlainen zeppeliinin kaltainen ilmakulkuneuvo, saapuu noutamaan 666 uskollisinta luvattuun maahan Palestiinaan Luossajärven jäältä.

Niinpä monet uskonsisaret ja -veljet myivät talonsa sekä tavaransa ja kokoontuivat odottamaan noutajaa, jonka aikataulu kuitenkin petti. Se ei saapunutkaan 16.3.1935 klo 6 kuten ennustettu oli. Olisinpa halunnut silloin olla paikan päällä kuulemassa Toivo Korpelan selittelyjä tapahtuneelle.

Tosin ennustuksen tehneelle Sigurd Siikavaaralle taisi lopulta tullakin joku noutaja, koska hänet tiettävästi toimitettiin asianmukaiseksi katsottuun mielitautiparantolaan.

 Eilen kristillis-siveellisen Alfa-tv:n Uutisplus-ohjelmassa haastateltiin historiantutkija Mikko Virtaa, joka on juuri julkaissut kirjan nimeltään Operaatio Kekkonen, jossa käsitellään nuoren Urho Kekkosen vaiheita etsivä keskuspoliisin palveluksessa. Virta vahvisti sen epäilyksen, että Kekkosen kuulustelumenetelmiin kuului kiduttaminen. Ainakin tarinan mukaan kuulustelutilanteessa hän piti nahkahansikkaita ja monta kertaa kuulustelussa tunnustuksien lisäksi irtosi myös hampaita.

Vaikka Suomen etsivä keskuspoliisia pilkattiin ohranaksi, niin kannattaa kuitenkin muistaa, ettei ainakaan Kyösti Vilkunaa pahoinpidelty tsaarin ohranan selleissä. Joku kuulustelija tosin oli epäystävällisen oloinen. Mutta historiallisesti ajatellen tsaarin hallinto kohteli suomalaisia harvinaisen lempeällä kädellä. Eräs Lukkarinen tosin hirtettiin jossain Oulun suunnassa, kun hän oli auttanut saksalaisia sotavankeja pakenemaan ja muutama meikäläinen passitettiin Siperiaan.

Siperiaan joutui esimerkiksi tuleva presidentti Svinhufvud, mutta kun luin hänen kertomuksiaan Siperian reissusta, niin sain sen käsityksen, että Ukko-Pekka oli lähinnä metsästysmatkalla. Tosin kaikilla ei ollut yhtä hyviä kokemuksia Siperian karkotusajasta.

Ainakin Lenin joutui Siperiassa kärsimään kovasti. Hän nimittäin kirjoitti äidilleen ja valitti, miten hänen on Siperiassa vaikea löytää kunnollista taloudenhoitajaa itselleen. Tsaarin vallan päättänyt vallankumous sitten poisti tämänkin Leninin mainitseman vääryyden eikä vallankumouksen jälkeen enää valitettu siitä, ettei poliittisesti vainottu löydä Siperiasta kunnon taloudenhoitajaa.

Alfa-tv:n Kekkos-jutun voi katsoa tästä linkistä noin 16 minuutin jälkeen https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=208989507

Vallan spontaaneja ja pitkäkestoisia buuauksia kohdistui historioitsija-kirjailija Teemu Keskisarjaan, kun hän Suonenjoen luennossaan uskalsi olla rehellinen ja kertoa, että heimoeroja on vieläkin ja että esimerkiksi pohjalaiset ovat savolaisia ahkerampia ja yritteliäämpiä. Itse hyväksyn Keskisarjan näkemyksen, mutta korostan sitä, että heimojen välisessä työnjaossa työssä raatamisen sijasta savolaisten tehtäväksi on tullut johtaa ja järjestellä asioita.

Niinpä esimerkiksi Nestorin kronikka kertoo, että kun Venäjän valtio perustettiin joskus 800-luvulla Laatokanlinnassa, jota nykyään Staraja Ladogaksi myös kutsutaan, niin paikalla valtiota perustavassa kokouksessa oli kolme suomalais-ugrilaista ja kaksi slaavilaista heimoa. Minulla ei ole yhtään kappaletta syitä olla uskomatta sitä, etteikö yhtenä paikalla olleista heimoista ollut savolaisten heimo. Epäilen, että se oli nimenomaan savolaisten idea, että sen ajan ruotsalainen moottoripyöräjengi kutsuttiin huolehtimaan uuden valtion järjestyksen pidosta.

Ja menestysprojektihan siitä uuden valtion perustamisprojektista tulikin. Tuhannessa vuodessa uudesta valtiosta tuli ylivoimaisesti suurin ihmiskunnan historiassa. Suurimmillaan Venäjän valtio ulottui Keski-Euroopasta Aasian läpi melkein Pohjois-Amerikan keskiosiin asti. Pinta-alaa valtiolla oli reilut 20 miljoonaa neliökilometriä.

Venäjän imperiumin alamäki alkoi, kun tsaari Aleksanteri II erehtyi vuonna 1867 myymään Alaskan USA:lle pilahintaan 7,2 miljoonalla eurolla. Se kauppa oli lottovoitto ostajalle. Tänään venäläiset ovat alkaneet katua tuota kauppaa ja vaatimukset Alaskan takaisin valtaamisesta ovat entisessä hyvässä itäisessä naapurissa voimistuneet. Tosin Venäjän on mielestäni ensiksi vallattava Ukraina ja vasta sen jälkeen keskityttävä Alaskan valtaamiseen, sillä se voi olla vielä haasteellisempi tehtävä.

Historioitsija-kirjailija Teemu Keskisarja kertoi Suonenjoen tilaisuudessa, että häntä ärsyttää Ukrainan sodan aikana yleistynyt venäläisten vähättely. Hänen mielestään on historian vääristelyä se, että väitetään suomalaisen vastaavan kymmentä r––ää. Pikemminkin on ollut niin, että suomalainen on hädin tuskin vastannut yhtä r––ää.

Nimittäin esimerkiksi Ruotsin vallan aikaan Suomeen hyökänneet venäläisjoukot olivat sen ajan mittapuun mukaan hyvin koulutettuja ja varustettuja, koska venäläiset olivat ammattisotilaita ja 25 miljoonan asukkaan valtiolla oli enemmän resursseja käytettävänään kuin 2,5 miljoonan asukkaan Ruotsilla.

Ruotsin armeijan rivimiehet olivat pääasiassa korkeintaan puoliammattilaisia eli huonosti koulutettuja renkipoikia ja torppareita, jotka kyllä leuanvedossa ja cooperin-testissä päihittäisivät nykyajan varusmiehet, mutta ammattisotilaita he eivät olleet. Myöskin Ruotsin upseerit olivat venäläisiä huonompia.

Esimerkiksi hattujensodassa Venäjän armeijaa johtivat isolla rahalla ostetut nelikymppiset  keskieuroopalaiset huippuvahvistukset, kun taas ruotsalaiset upseerit olivat keski-iältään lähes 70-vuotiaita raihnaisia ukkoja.

Mutta oli ruotsalaisillakin uskoakseni ainakin yksi ulkomaalaistaustainen upseeri, sillä Porrasalmen taistelussa joukkoja johti aatelinen everstiluutnantti Adolf Aminoff, jonka sukunimi viittaa itään. Aminoffin suku  lienee nykyään maatiaistunut ja savolaistunut, koska kerrotaan, että joskus 30-luvulla kutsunnoissa ihasteltiin sitä, että paikalle oli ilmaantunut vallan aatelismies, kun tämän sukunimi oli Aminoff. Tähän ihasteluun Aminoff oli vastannut vähätellen, että ”minnoun tavallinen paroni vuan”.

Porrassalmen taistelun aikaan sodankäynti ei ollut samalla tavalla totaalista kuin nykyään. Mikkelissä on nimittäin Akkakallio ja Naiskallio, jotka ovat saaneet nimensä siitä, että paikkakunnan naisväki kokoontui näille kallioille seuraamaan taistelujen kulkua.

Kerrotaan myös, että Mikkelin lähellä olisi ollut taistelujen aikaan joku aukio, jolle molempien osapuolten upseerit saapuivat virka-ajan päätyttyä seurustelemaan keskenään ja juomaan punsseja. Aamulla he sitten poistuivat tahoilleen jatkamaan virkatehtäviensä hoitamista.

 Meillä suomalaisilla on naapurina hyvin vaarallinen ja sotaisa valtio, mikäli on yhtään uskominen eilen Suonenjoella luennoinutta historiantutkija-kirjailija Teemu Keskisarjaa. Nimittäin Ruotsi on melkein koko tunnetun historiansa ajan sotinut raivoisasti muita kansoja vastaan – tosin viimeiset pari sataa vuotta on ollut vähän rauhallisempaa.

Yritin internetistä laskea, montako sotaa Ruotsin on tunnetun historiansa aikana käynyt, mutta sormet ja varpaat eivät riittäneet ja sekosin laskuissani noin 100 sodan kohdalla. Useimmat sotansa Ruotsi on käynyt verivihollisensa Tanskan kanssa, mutta kyllä sotaisat länsinaapurimme ovat mellastaneet myös Puolassa ja Saksassa.

Sen sijaan Venäjän ja sitä edeltäneen Novgorodin kanssa sotia on ollut harvakseltaan, mielestäni alle kaksikymmentä kertaa. Yleensä itänaapurin kanssa käydyissä kahakoissa Ruotsi on ollut hyökkäävä osapuoli. Selvä poikkeus on kuitenkin se tapaus, kun karjalaiset kävivät vuonna 1257 uiskoillaan pistämässä Ruotsin silloisen pääkaupungin Sigtunan ihan tuhansiksi päreiksi niin pahasti, ettei kaupunki ole siitä vieläkään toipunut.

Keskisarja esitti tietokilpailukysymyksen ja tiedusteli, montako sotaa Suomen ja Venäjän valtion välillä on käyty. Olin jo vastata, että noin 14 sotaa, joissa hyökkääjänä on noin 10 kertaa ollut Ruotsi-Suomi tai Suomi, mutta Keskisarja ehti ensiksi. Hän kertoi, etteivät Suomen ja Venäjän valtiot ole koskaan sotineet keskenään. Sen sijaan Neuvostoliiton, jota hän nimitti pahan valtakunnaksi, kanssa on sodittu kaksi kertaa.

En ole tullut ajatelleeksikaan, ettei Suomi ja Venäjä ole koskaan sotineet keskenään. Sen sijaan kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan ovat olleet verisiä. Talvisodan reilun kolmen kuukauden aikana itäinen naapurimme menetti arvioni mukaan neljä kertaa enemmän miehiä, mitä se on menettänyt Ukrainassa reilussa kahdeksassa kuukaudessa, vaikka siihen aikaan sotaa käytiin hyvin käsityövaltaisin menetelmin.

 Uljaan patsaan on Venäjän Karjalan ensimmäinen olympiavoittaja Feodor Terentjev, eli Heikki (karjalaisittain Huoti) Teronen, saanut muutama vuosi sitten Petroskoihin, mikäli tätä videoklippiä on yhtään uskominen https://www.youtube.com/watch?v=ecwz3tM4r0s .

Harmittaa, että vaikka olen hiihtourheilun ystävänä päättänyt kiertää tutustumassa kaikkiin lähi seudun hiihtäjäpatsaisiin, niin maailmantilanne on nyt sellainen, että en usko tässä elämässä pääseväni hiljentymään Terentjevin muistomerkin äärellä, vaikka hiljentymiseen olisi todella aihetta, mikäli on uskominen kaikkitietävää Wikipedia, joka kertoo patsaan mallista mm. seuraavaa traagista:

”Terentjev ei ollut mukana Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960. Virallisen selityksen mukaan hän oli tuolloin jo “liian iäkäs”, mutta samaan aikaan Veikko Hakulinen, yksi noiden kisojen sankareista, oli yhdeksän kuukautta vanhempi. Neuvostoliitto ei noissa kisoissa menestynyt niin kuin oli ajateltu.

Heti Squaw Valleyn talviolympialaisten 1960 jälkeen Terentjev kuitenkin oli Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toinen 30 km kilpailussa, neljäs 50 km kilpailussa ja voitti kultaa 4 x 10 km viestikilpailussa. Vuonna 1962 Terentjev kilpaili edelleen, ja mm. voitti Neuvostoliiton mestaruuden 50 km kilpailussa ja ilmoitti tähtäävänsä Innsbruckin talviolympialaisiin 1964, mutta hän kuoli ennen näitä kisoja.

Terentjev sanotaan aiheuttaneen neuvostoliittolaisten keskuudessa pahennusta yhteyksillään suomalaisiin. Eräällä kilpailumatkalla Neuvostoliitossa hän oli tavannut suomalaisia, ja nämä olivat pukeneet hänet suomalaisiin vaatteisiin, jotta ei paljastuisi hänen seurustelevan suomalaisten kanssa. Oli muun muassa puheita, joiden mukaan Terentjev olisi suunnitellut loikkausta länteen. Häntä pidettiin temperamenttisena ihmisenä, joka osasi hankkia itselleen myös vihamiehiä.

Terentjev kuoli tuolloisessa kotikaupungissaan Leningradissa olosuhteissa, jotka ovat jääneet epäselviksi. Hän oli ollut mukana Kaukolovan kisoissa, joissa voitti kilpailun. Väitettiin, että kun voittoa oli juhlittu vodkan voimalla, hän olisi tullut huoltoautolla kotiin, ajanut sen autotalliin ja jättänyt sen käyntiin ja näin kuollut häkämyrkytykseen. On epäilty sitä, miten hän olisi voinut humalassa ajaa auton kotiin ja talliin ja jättää auton käyntiin ja sitten lukita ovet ja jäädä auton sisään. On arveltu, että häntä ei haluttu mukaan Innsbruckin kisoihin, jonne hän oli ilmoittanut tähtäävänsä, ja että hänellä olisi ollut vielä muitakin, valtiolle kiusallisia aikomuksia, ja tilanne olisi ratkaistu järjestämällä hänen kuolemansa.

Terentjev kotikylän Paatenen karjalaiset ovat sitä mieltä, että venäläisten kokema kateus menestynyttä ei-venäläistä urheilijaa kohtaan liittyy hänen kuolemaansa jollain lailla. Hänen sanotaan kuolleen “pahalla surmalla”.

Ilmeisesti Terentjevin suvun miehet eivät olleet mitään vesipoikia, koska Tapio Rautavaara kertoo muistelmissaan ihastuneensa sota-aikana hiihtäjä Terentjevin setään, joka oli kunnon karjalainen huuliveikko ja tietäjä. Kerran Terentjevin starikka tuli aikamoisessa kekkulissa kertomaan: ”Aa, ylen hyvä Ruotsin prihatsu. Makiat viinit hänellä oli, vihriät viinit. Butilkan kun join, niin heti dorokal virusin.” Rautatavaaran mukaan joku sieluton oli juottanut ukolle pullollisen tenttua.

 En todellakaan halua olla rasisti enkä kansalliskiihkoilija, mutta minusta muutkin suomalaisugrilaiset kansat ovat tomeraa väkeä mordvalaisten lisäksi, joita olen viime aikoina ylistänyt. Nimittäin ainakin jonain vuonna 15-vuotiaiden koululaisten oppineisuutta mitanneessa tutkimuksessa suomalaiset, virolaiset ja unkarilaiset olivat ihan maailman kärkeä.

Selitys asialle saattaa tietysti olla niinkin yksinkertainen, että näissä maissa vieraskieliset tv-lähetykset tekstitetään ja se kehittää sivutuotteena nuorison kieli- ja lukutaitoa.

Toisaalta suomalaisugrilaiset kansat ovat menestyneet ainakin olympiaurheilussa loistavasti. Joskus luin tutkimuksen, jossa kansakuntien olympiamenestystä suhteutettiin asukasmääriin ja siinä kisassa, niin yllättävää kuin se onkin, Suomi oli ykkönen, Viro toinen ja Unkari kolmas. Norja tai Jamaika ei ainakaan vielä ole mitalisaalissa ohittaneet suomalaisugreja, vaikka tyhmempi niin luulisi.

Mordvalaiset olympiavoittajat olen jo aiemmin kertonutkin enkä nyt ryhdy suomalaisia, virolaisia tai unkarilaisia urheilusankareita luettelemaan, koska heitä on ollut historiassa liian paljon, mutta en malta olla kertomatta, että karjalaisista olympiavoittajia ovat Jevgenia Medvedeva ja Feodor Terentjev.

Komeja ovat Raisa Smetanina, Vasili Rotshev ja Nikolai Bazukov. Niina Seljunina-Rotseva on mari ja samaa kansallisuutta muistelen olevan myös kaksinkertaisen jääkiekon olympiavoittajan ja entisen Venäjän jääkiekkomaajoukkueen valmentajan Vjatseslav Bykovin. Hiihtäjättäret Galina Kulakova ja Tamara Tihonova ovat udmurtteja.

Parhaiten sukulaiskansojen hiihtäjistä suomalaiset muistavat Helena Takalon ja Hilkka Riihivuoren kovat kilpakumppanit Galina Kulakovan ja Raisa Smetaninan. Kylmän sodan aikaan neuvostovastaiset tahot levittivät uutista, että Insbruckin kisoissa, joiden aikana toinen neuvostotytöistä vietti syntymäpäiviään, hän olisi saanut toiselta neuvostotytöltä lahjaksi partakoneen, josta lahjasta suivautuneena lahjansaaja olisi potkaissut lahjanantajaa munille.

Lopuksi en malta olla kertomatta sitä, että suomalaisugrien olympiamenestys voisi olla vieläkin huikeampi, sillä pienestä Kontupohjan kaupungista Karjalasta oli kotoisin kaksi naispuolista hiihtäjätärtä, jotka voittivat eräissä olympiakisoissa enemmän mitaleja kuin koko Suomen joukkue. Ikävä kyllä heidän dopingnäytteestä ilmeni sitten sellaisia ongelmia, että heidän suorituksensa hylättiin. Muistelen, että dopingkokeen aikana, kun heistä laskettiin tarvittavaa näytettä, sinkkiämpäristä suli pohja pois.

Kuten aiemmin olen kertonut, niin sukulaiskansamme mordvalaiset ovat ilmeisen lahjakasta kansaa, jonka edustajat ovat kohonneet merkittäviin asemiin Venäjän yhteiskuntaelämässä ja mordvalaiset ovat menestyneet erinomaisesti myös urheilussa, kuten pari päivää sitten kirjoitin.

Eilen jäi kuitenkin mainitsematta, että kirjailija, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Vasili Šukšin oli myös mordvalainen. Hänen vakavarainen maanviljelijä isänsä teloitettiin vuonna 1933 kolhoosijärjestelmää luotaessa ja hänen isäpuolensa kaatui toisessa maailmansodassa.

Lainaan nyt hyvin pitkälti Wikipediaa, joka kertoo Šukšinista mm. seuraavaa: ”Kansansuosiosta nauttineissa elokuvissaan Šukšin kuvasi usein niin sanottujen tavallisten ihmisten kovaa ja yksinkertaista elämää. Hänen tunnetuin elokuvansa Punainen heisipuu (Kalina krasnaja) aiheutti sensaation Neuvostoliitossa. Pelkällä olemuksellaan parannusta yrittävää entistä vankia näyttelevä Šukšin asettui kaikkea virallista ja oikeaoppista neuvostoliittolaisuutta vastaan.

Šukšin kuoli 45-vuotiaana sydänkohtaukseen laivalla Volga-joella näytellessään Sergei Bondartšukin elokuvassa He taistelivat synnyinmaansa puolesta (Oni sražalis za Rodinu 1975). Huhupuheissa epäiltiin kuitenkin, että suosittu ohjaaja-kirjailija oli murhattu liian kapinallisena ja neuvostovastaisena.”

Vaikka entisen hyvän itäisen naapurimme miehet kuolevat keskimäärin hyvin nuorina, niin silti harvinaisen nuorena Vasili Šukšin nukkui pois sikäläiseksikin mieheksi.

Vaikka entisestä hyvästä itäisestä naapuristamme on nyt tullut roisto- ja terroristivaltio, joka tulee olemaan vuosikymmeniä hylkiövaltio, jonka suuntaan kukaan sivistynyt ihminen ei edes virtsaa, elleivät venäläiset tule tekemään samankaltaista sovitusprosessia, jonka saksalaiset aikoinaan tekivät ja pystyivät sen jälkeen jo vuonna 1954 voittamaan jalkapalloilun maailmanmestaruuden, niin pitää muistaa, että Venäjällä on jotain hyvääkin.

Nimittäin entisessä hyvässä itäisessä naapurissa on tehty monia hyviä elokuvia ja mikä parasta, niin niitä on maksutta nähtävillä englanniksi tekstitettynä Mosfilmin nettisivulta. Esimerkiksi Vasili Shukshinin maailman maineeseen nousseen parannusta yrittävästä rikollisesta kertovan elokuvan Punainen heisipuu (1974) voi katsoa alla olevasta linkistä.

Joka tapauksessa filmin ensi minuutit kannattaa katsoa, vaikka muuhun ei pitkäjänteisyys riittäisikään, koska siinä uusintarikolliset laulavat kuorossa kuin enkelit. Lievästikin sanottuna kuoromiehet ovat ns. vähemmän luottamusta herättävän oloisia veikkoja, sillä eletyn elämän jäljet kuvastuvat heidän kasvoiltaan. Huomion arvoista on, että kuoron yläpuolella seinässä on iso plakaatti: ”Sosialismin puitteissa jokainen yhteisöstä pudonnut voi palata sen jäseneksi.”

Punainen heisipuu oli aikoinaan hyvin arvostettu ja katsottu. Kerrotaan, että jopa NKP:n pääsihteeri Leonid Brezhnev itki sitä katsoessaan. Brezhnev oli tunteellinen ihminen ja sellaistakin kerrotaan, että hän purskahti itkuun silloinkin, kun hänen piti sotaharjoitusten yhteydessä leikisti painaa siitä nappulasta, jonka painalluksella torakoista olisi tullut ihmiskunnan sijasta maapallon valtalaji. https://www.youtube.com/watch?v=MYmi–Kot-k

Välivaalien tuloslaskenta etenee hiljakseltaan ja nyt on varmistunut se, että demokraatit saivat enemmistön senaattiin ja uskon sen varmistavan, ettei psykopaatti Trump tule koskaan astumaan maailman tärkeimpään virkaan ja se on hyvä se.

Hyvä sen sijaan ei ole se, että Venäjän psykopaatti tyranni Putin on ollut teillä tietämättömillä jo useita päiviä. Pelkään, että hänelle on sattunut jotain. Hän on voinut vaikka pudota maanalaisen bunkkerinsa ikkunasta. Hänen seuraajansa voi sitten olla vielä astetta häntä hullumpi ainakin, mikäli seuraaja nousee nykyisestä valtaklikistä, jossa on ollut tyytymättömyyttä Venäjän sotakentällä esittämiin lepsuihin otteisiin ja jossa on vihjailtu, että ydinaseita tulisi käyttää voiton saavuttamiseksi.

Niin yllättävää kuin se onkin, niin Putin on käsittääkseni keskivertovenäläistä liberaalimpi. Kun hän määräsi joukot hyökkäämään Ukrainaan, niin perusteli hän hyökkäystä ainoastaan sillä, että narkomaanit ja natsit on poisjuurittava Ukrainan johdosta. Myöhemmin ainakin Venäjän oikeauskoisen kirkon päämies on lisännyt poisjuurittavien listalle myös homot ja satanistit.

Jossain Putinin elämänkerrassa kerrottiin jopa sellaista, että kun konservatiivi neuvostojärjestelmän kannattaja Anatoli Karpov ja radikaali toisinajatteluun taipuvainen Garry Kasparov ottelivat 70-luvulla shakin maailmanmestaruudesta, niin nuori KGB:n upseeri Putin toivoi radikaalin osapuolen voittoa.

Ilmeisesti Anatoli Karpov on vanhoilla päivillään radikalisoitunut, koska lehtitietojen mukaan hän on lausunut jotain sodanvastaista ja on sen seurauksena kompastunut rapuissa niin, että hengenlähtö on ollut lähellä.

Anatoli Karpov muuten liittyy entisen asuinkaupunkini Heinolan historiaan sikäli, että joskus 90-luvun alussa hän kävi Mikkelissä tapahtumassa, jossa hän pelasi yhtä aikaa noin 20 paikallista shakki-intoilijaa vastaan kiertäen pöydästä toiseen tuumaustaukoja pitämättä.

Eräs heinolalainen asianharrastaja oli myös peliringissä mukana ja kun hän noin 10 siirron jälkeen joutui myöntämään tappionsa, hän nousi ja kätteli voittajaansa sanoen englanniksi, että olit parempi tällä kertaa. Karpov oli tarinan mukaan katsonut häntä pitkään hyvin mietteliään näköisenä.

Vallan mahottoman jännäksi meni sählyn mm-välierä kuten myös Usa:n välivaalit. Sählyn välierän tulos jo ratkesi, mutta välivaalien lopputulos ei ole vielä selvinnyt ja voi olla, että se selviää lopullisesti vasta korkeimmassa oikeudessa.

Usa:n senaatin hallinta voi näillä hetkillä ratketa, mikäli Nevada saa äänensä laskettua. Miljoonasta äänestä on vielä 60.000 postiääntä laskematta ja republikaanin johto on vain noin 1.000 ääntä ja jos demokraattien loppurutistus onnistuu, varmistuu se, että puolue hallitsee senaattia jatkossakin ja samalla saattaa varmistua myös se, ettei Trump tule enää jatkossa uhkaamaan ihmiskuntaa.

Trump on luvannut ensi tiistaina ilmoittaa jotain suurta ja sitä odotan jännityksellä. Nimittäin Simo-Pekka Rantalainen kertoi vuosia sitten jossain kirjassaan tavanneensa silloin showbisnestä harjoittaneen Trumpin jossain nyrkkeilytapahtumassa.

Rantalainen oli kysynyt tältä miellyttävän oloiselta suurliikemieheltä, aikooko tämä siirtyä politiikan puolelle eikä tämä ottanut asiaan jyrkästi kantaa, vaan sanoi, että jos hän siirtyy politiikkaan, saattavat republikaanit hyvinkin ottaa hänet riveihinsä ovat ne sen verran tyhmiä.

Ehkäpä Trump ilmoittaakin ensi tiistaina, että hän halusi vain antaa ihmiskunnalle opetuksen siitä, miten politiikassa voi päästä hyvin pitkälle pelkästään valehtelemalla koko ajan ja käyttäytymällä törkeästi. Suomestakin löytyy ainakin yksi poliitikko, joka on turvautunut menestyksellä samoihin keinoihin.

Usa-asiantuntija Markku Ruotsila ihmetteli Alfa-tv:llä sitä, miten vasemmisto hallitsee tiedotusvälineitä ja mustamaalaa jatkuvasti Amerikkaa. Ja niinhän se taitaa olla. Tänäänkin vasemmistolehti Helsingin Sanomat kertoi isossa jutussaan Trumpin seuraajaksi veikatusta DeSantisista eikä antanut miehestä mitenkään mairittelevaa kuvaa; jo pelkkä väliotsikko kappaleessa, jossa arvioitiin miehen luonnetta, kuului, että ”Voi luoja”, ja se kertoo asiasta kaiken.

Itse suhtaudun hieman kriittisesti Markku Ruotsilan asiantuntemukseen, koska viime presidentin vaalien tuloslaskennan alkuvaiheessa hän jo tuuletti Trumpin voittoa, vaikka itse laadin lyijykynällä roknoosia ihan Eino Poutiaisen malliin Pilliklubi-5-askin kanteen ja roknoosini povasi Bidenille voittoa.

Välivaalien alla Ruotsila vakuutti, että republikaanit saavat kerrassaan veret pysäyttävän jytkyvoiton, mutta toisin taitaa tässä reaalitodellisuudessa käyvän. Itse en ole vielä löytänyt tietoa siitä, miten puolueiden äänet ovat vaaleissa jakaantuneet, mutta epäilen, että demokraatit ovat saaneet näissäkin vaaleissa ääniä republikaaneja enemmän. Usa:n valkoisia konservatiiveja suosiva vaalipiirijako on sikäli erikoinen, että sen avulla vähemmistökin voi nousta valtaan ja siitä ei kovan paikan tullen hyvää seuraa.

 Demokraattien ja republikaanien maailmat ovat Usa:ssa niin kaukana toisistaan, että sisällissodan vaara on ilmeinen. Voi hyvinkin olla, että sisällissota voi levitä Suomeenkin, tai ainakin sellainen käväisi mielessäni, kun katselin Alfa-tv:n Sanna Ukkolan keskusteluohjelmassa vierailleiden Maria Lindenin ja Markku Ruotsilan keskustelua Amerikan tilanteesta.

Yleensä suomalaisten poliittiset väittelyt ovat ikävystyttäviä, mutta Lindenin ja Ruotsilan kohtaaminen ei sitä ollut. Se oli tv-viihdettä parhaimmillaan. Varsinkin Ruotsila alkaa olla meille suomalaisille hyvinkin tuttu tv:stä, koska mies lienee ainoita suomalaisia, joka uskaltaa puolustella Trumpia ja hänen puoluettaan.

Epäilen, että Suomessa on hyvin vankka noin 75 %:n kannatus Usa:n demokraateille. Republikaanien kannattajia löytynee runsaasti ainoastaan perussuomalaisten ja kristillisten leireistä. Luulen, että Kokoomuksessakin republikaaneja on niukalti.

Muistanpa joskus vuosia sitten parturissa lukeneeni arvovaltaista ja tavallisesti luotettavaa Seiska-lehteä, jossa oli juttu Kokoomusnuorten edustajien matkasta republikaanien puoluekokoukseen. Mieleeni jäi erityisesti se, että yhdessä kuvassa juotiin viinaa suoraan pullonsuusta nuorten miesten toimesta ja mielestäni kuvasta täysin puuttui porvariston hillitty charmi.

Sanna Marin-kohujen jälkeen ajattelen, että pullonsuustajuontikuva saattaa estää erään johtavan kokoomuslaisen valinnan maamme seuraavaksi pääministeriksi, sillä olen varma, että se kuva on vielä lehtien lööpeissä, mikäli pullonsuusta juojasta kaavaillaan maamme pääministeriä.

Mainittakoon, että pullonsuusta juoja ei ollut Petteri Orpo. Itse kuitenkin oletan, että Suomen kansan mielestä 168,8-senttinen Orpo on liian lyhyt maamme pääministeriksi, sillä Ruotsinkin 169-senttinen pääministeri teki tahattoman koomisen vaikutuksen, kun hän yritti valtiovierailullaan kovistella Turkin kaksi päätä pitempää tyrannia Nato-kysymyksestä.

Maria Lindenin ja Markku Ruotsilan kohtaamisen voi katsoa tästä linkistä kohdasta 27 min. 30 sek. lähtien: https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=205227306

Erikoista on, että minuakin kiinnostavat juuri olleet Usa:n välivaalit paljon enemmän kuin viime tammikuussa olleet Suomen sote-vaalit. Perustelen asiaa sillä, että elämääni ja koko maailmankaikkeuden elämään tulee ratkaisevasti vaikuttamaan se, ovatko tulevaisuudessa maapallon johtavat alfaurokset Trump ja Putin vai jotkut vähemmän psykopaattiset tapaukset.

Juuri välivaalien alla Trump nimitti Usa:n kolmanneksi tärkeintä viranhaltijaa, eli edustajainhuoneen puheenjohtajaa, elukaksi ja sillä nimityksellä saattoi olla selitys sille, että sekä Putin että hänen apupoikansa Trump pärjäsivät välivaaleissa yllättävän huonosti. Paljon mahdollista, ettei Trump pääse edes republikaanien presidenttiehdokkaaksi ja se on hyvä se.

Enpä malta olla kertomatta, että niissä Usa:n presidentinvaaleissa, joissa vastakkain olivat Barak Obama ja republikaanien sotasankari John McCain, niin jossain vaalitilaisuudessa muudan vanharouva arvosteli Obamana huijariksi. Silloin McCain lausui ääni väristen, että ”kuulkaapas hyvä rouva, minusta Barak Obama on kunnian mies, vaikka hänellä sattuukin olemaan erilaiset mielipiteet kuin minulla”.

Se oli hienosti sanottu. Mutta kyllä McCainistä löytyi tarvittaessa särmääkin. Kun hän neljä vuotta sitten kuoli aivosyöpään, kielsi hän ennen kuolemaansa Usa:n silloista presidentti Trumpia saapumasta hautajaisiinsa. Hän piti Trumpia ilmeisesti yhtä vaarallisena tyyppinä kuin minäkin pidän.

Enpä ollut ennen Rautjärvelle suuntautunutta tutkimusmatkaani tiennytkään, että sielläkin on aikoinaan ollut lentokenttä. Nimittäin juuri talvisodan alla siirtyi lentolaivue 14 Viipurin läheltä Suur-Merijoelta Rautjärven Laikon kentälle.

Laivueella oli alksi käytössään 140 miehen lisäksi kymmenen hidasta Fokker-merkkistä kevyttä tiedustelu- ja pommikonetta, joilla uskalsi lennellä vain yöaikaan, jolloin koneet kävivät pudottelemassa pommeja ja lentolehtisiä vihulaisen niskaan. Talvisodan lopulla laivue sai käyttöönsä myös muutaman vanhentuneen Gloster Gladiator -hävittäjän, joilla uskalsi lennellä myös päivisin.

Laikon lentokenttä oli niin hyvin naamioitu, ettei vihollinen pystynyt sitä talvisodan aikana löytämään. Sodan loputtua se jouduttiin kuitenkin rauhanehtojen mukaisesti tuhoamaan ja niinpä kenttä ojitettiin ja annettiin sitten laidunmaaksi paikkakuntalaisille. Muuten Uukuniemen iso rajan taakse jäänyt Mensuvaaran kenttäkin on erään silminnäkijän mukaan toiminut lehmitarhana sen jälkeen, kun Puna-armeijan suihkukoneet eivät voineet hiekkakenttä enää käyttää.

Viime kesänä Laikon lentokentällä kasvoi jo metsä niin hyvin, ettei merkkejä lentotoiminnasta enää näkynyt. Historiasta kertoi kuitenkin propellin puolikasta esittävä muistomerkki, joka toi mieleeni silloisessa Leningradissa Aleksanteri Nevskin luostarin hautausmaalla näkemäni lentäjäsankarin hautakoriste.

Neuvostoliitossa nimittäin pyrittiin perinteinen kristillinen symboliikka korvaamaan muilla ratkaisuilla ja niinpä sodassa kuolleen lentäjän haudalle oli tökätty pystyyn ihan oikea lentokoneen potkuri. Muistelen, ettei se kuitenkaan pyörinyt tuulessa. Yritin etsiä tuota vaikuttavaa hautamuistomerkkiä Neuvostoliiton konkurssin jälkeen, mutta ilmeisesti luostarin väki oli jostain syystä pitänyt sitä mauttomana ja poistanut sen.

Aamuisin ensi töikseni on minulla pahana tapana tarkastaa sosialistisesta mediasta, millä mallilla maa makaa ja onko rajalla rauhallista. Tänä aamuna sain ensimmäiseksi havaita, ettei Suomi ole enää entisensä, sillä näyttelijä Martti Suosalo oli Elmäni Biisi-ohjelmassa esittänyt Kohtalokkaan samban kerrassaan erinomaisen vaikuttavalla tavalla.

Itse en tuota esitystä nähnyt, mutta tiedän Suosalon olevan erittäin hauskan ihmisen, koska luin hänen elämänkertansa viime kesänä ja Venäjän fasistisen hyökkäyssodan aiheuttamasta ahdistuksesta huolimatta jouduin päästämään yhden selkäkeikkanaurun kirjaa lukiessani.

Pyrskähdys pääsi, kun luin siitä, miten Martti meni seitsemänvuotiaana kansakouluun ja opintojensa ensi vaiheessa hän opetteli yhdessä kahden samanikäisen kaverinsa kanssa uskontoläksyä samalla sätkätupakkaa poltellen, sillä toisen kaverin yksinhuoltajaäiti oli opettanut pojalleen sätkän kiertämisen jalon taidon sätkäkoneella. Sitä kirja ei jostain syystä kerro, että sätkäkone oli todennäköisesti Uukuniemen historian rikkaimman miehen Ahokkaan Jallun patentoima.

Lainaan nyt elämänkertakirjaa suoraan. Suosalon mukaan uskonnon opiskelu tapahtui siis seuraavasti: ”JII EE EE – Jee-äs UU ÄS -sus, Jeesus … Jeesus on ylösnoussut ja taivaaseen otettu”. Kommunistien pojat sätkät suussa tavaamassa uskonnonkirjaa. Koti, uskonto ja äitin sätkäkone!

Suomen peruuttamattomasti muuttanut Martti Suosalon esitys löytyy näköjään jo netistä: https://areena.yle.fi/1-64002390

Joni Skiftesvik kertoo Bestseller jouluksi -kirjassaan siitä, miten Suonenjoen Rieponlahdesta lähtöisin olleella renkipojalla Jussi Kukkosella oli sellainen armolahja, että hän kykeni juttelemaan yhtä aikaa luontevasti kolmenkin ns. penkkitoimittajan kanssa, joiksi kutsuttiin lehden toimitukseen istuskelemaan pistäytyneitä ohikulkijoita ja naputtelemaan samalla vaikkapa seuraavan päivän pääkirjoitusta.

Jussi Kukkonen olikin erittäin lahjakas renkipoika, joka nousi sitten vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Kainuun Sanomien päätoimittajaksi ja siinä sivussa hän teki myös kaveristaan Urho Kekkosesta presidentin. Hän keksi legendan Kekkosesta savutorpan poikana, vaikka tosi asiassa Urkin syntymäkoti oli pikemminkin kartano.

Jussi Kukkosen tiettömien taipaleiden takana olleessa syntymäkylässä Rieponlahdessa kaikki kyläläiset olivat sukua toisilleen samaan tapaan kuin Syvä joki -elokuvan erämaakylässä ja niinpä siellä kasvoi hyvin lahjakkaita ihmisiä ja sitten myös ihmisiä, jotka eivät olleet kovin lahjakkaita.

Itsekin olen perinyt ilmeisesti rieppolaiselta äidiltäni tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ja niinpä olen tänäänkin pystynyt samanaikaisesti seuraamaan urheilua kolmelta sähkömagneettiselta laitteelta ja vastaanottamaan samalla myös rouvaltani erilaisia käskyjä ja kieltoja.

Kukkos-Jussikin oli kuulema urheilumiehiä ja saattoi olla, että kaveruus Kekkosen kanssa syntyi urheilukentällä. Tarinan mukaan jossain kisoissa kuuluttaja kuulutti, että nyt alkaa sitten satasen loppukilpailu, jossa juoksevat Kekkonen, Kokkonen, Kukkonen ja alkuerien paras kakkonen.

Tosin tuon kilpailun Kukkonen ei ollut Jussi, vaikka ainakin tämän poika Otso juoksi satasen 11 sekunnin pintaan kuten Kekkonenkin, vaan eräs toinen pikajuoksusuuruutemme. Tämäkin pikajuoksusuuruus liittyy sikäli Suonenjoen historiaan, että hänen pojanpoikansa oli kanssani lukiossa samalla luokalla.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan sukurutsan synnyttämää lahjakasta banjonsoittajapoikaa. https://www.youtube.com/watch?v=NFutge4xn3w&t=122s

Vaikka sekä sää että maailmantilanne masentavat, niin kummasti mieltäni piristi Joni Skiftesvikin juuri ilmestynyt kirja Bestseller jouluksi. Skiftesvik on vanhan hyvän ajan tarinankertoja, jollaisia ei hänen lisäkseen mieleeni nyt muistu nykykirjailijoista kuin Antti Tuuri.

Jos nyt hakemalla pitää kirjauutuudesta jotain vikaa hakea, niin siinä kirjailija erehtyy, että savolaiset olisivat jotenkin mukana siinä, että erään Oulun keskustan näyttävän rakennuksen seinään ilmestyi ennen vähän väliä raapustus ”Paska kaupunni”. Ei tuo mietelmä ole savoa, sillä täällä Savossa raapustettaisiin, että ”Paska kaapunki” tai ”Paska kaapunti”.

Mutta pikkuvika, heleppo korjata. Tuon sanonnan opin suosikki elokuvastani Katsastus, joka filmi kertoo syvällisesti siitä, miten eräiden nuorten miesten on vaikea aikuistua ja siitä, miten eräät miehet ovat sellaisia näprääjiä, joilta ei oikein mikään onnistu.

Itsekin, vaikka eläkeukkona köpsähtelen, pelasin viime yönä Suomen jalkapallomaajoukkueen kärkimiehenä, jossa ominaisuudessa luikertelin selvään maalipaikkaan ja yritin sisäsyrjällä sijoittaa tarkasti vasempaan alanurkkaan. Mutta en onnistunut, vaan pallo osui tolppaan. Onneksi Glen Kamaralla oli sen jälkeen paluupallosta helppo työ viimeistellä täysosuma.

Kyllä ei ole Suomessakaan sana kovin vapaa. Ainakaan meidän harava-antennitellusta ei enää näy kanavalta 27 Venäjä-myönteistä ja rokotuskielteistä Posi-tv:n ohjelmatuotantoa klo 16-17 välillä. Pari viikkoa sitten vielä onnistuin katsomaan hyvin luotettavan ja tasapainoisen Ilkka Tiaisen toimittaman Posi-tv:n uutislähetyksen, joka poikkesi näkemykseltään huomattavasti ns. valtamedian uutisoinnista.

Silloin Posi-tv:n uutisissa käsiteltiin laajasti Itä-Ukrainan kansanäänestyksiä, joita valtamediassa kutsutaan lainausmerkeissä kansanäänestyksiksi ja ihmettelin, että evakkokarjalaisten jälkeläinen Ilkka Tiainen pystyi ihan vakavalla naamalla ilman selkäkeikkanauruja kertomaan huiman korkeasta äänestysvilkkaudesta ja siitä, että Venäjään liittymistä kannatti lähes 100 % itäukrainalaisista.

Viime viikolla Posi-tv ei enää lähettänyt uutisia, vaan joka päivä toistettiin sama rokotuskielteinen englanninkielinen dokumentti, joka kertoi siitä, miten joku rokotus aiheuttaa naisille lisääntymiskyvyttömyyden. Sen olen ymmärtänyt, että Posi-tv vastustaa jyrkästi myös koronarokotuksia, joiden itse uskon sillä varmuudella, jonka vain tietämättömyys voi antaa, että maailman mitassa rokotukset ovat pelastaneet miljoonia ihmishenkiä maailmassa ja Suomessakin tuhansia.

Tällä viikolla Posi-tv ei ole enää ohjelmaa ainakaan meille lähettänyt ja mietin, onko kyseessä valtamedian kiusanteko vai onko Posi-tv:n rahat lopussa. Nimittäin yhtään mainosta en ole yhtiön lähetyksissä nähnyt, ja uskon, ettei tv-kanavan ylläpito ole yksilehmäisen pk-yrittäjän harrastus. Ilmeisesti maamme elinkeinoelämä on päättänyt boikotoida yhtiötä syistä, joita voi vain arvailla. Voi myös olla, että Venäjä-boikotit estävät tilisiirrot itärajan takaa.

Ilkka Tiainen on muuten Valta Kuuluu Kansalle-puolueen puoluesihteeri ja VKK:lla saattaa olla ratkaisevan tärkeä merkitys ensi kevään eduskuntavaaleissa. Nimittäin jos puolue yltää 1-2 %:n kannatukseen, saattaa se merkitä sitä, että SDP on eduskunnassa Perussuomalaisia suurempi puolue ja seuraavan hallituksen muodostavatkin Kokoomus, SDP, Vihreät ja Rkp eivätkä Kokoomus, Perussuomalaiset, Keskusta ja Kristilliset.

Kyllä ei ole 250 metriä korkeiden tuulimyllyjen rakentaminen Suonenjoelle näillä sähkönhinnoilla huono investointi. Suunnitellut kolme myllyä maksavat noin 8 miljoonaa euroa kappaleelta ja laskujeni mukaan ne tuottavat keskimäärin virtaa noin 10 megawatin teholla. Tällä hetkellä halvin kiinteähintainen sähkö maksaa noin 25 ce/kwt, joten päässä lasken, että myllyt jauhavat sähköä lähes 20 miljoonan euron edestä vuodessa, eli myllyjen rakennuskustannukset tulevat maksetuiksi reilussa vuodessa.

Tämä lopputulema saa minut epäilemään, että olen tehnyt pilkkuvirheen, mutta jos en ole tehnyt, niin sähkömarkkinoilla tapahtuu nyt hirveitä. Tietysti myllyt tarvinnevat jossakin määrin ompelukoneöljyä rattaisiinsa, joka huonontaa katetta, mutta toisaalta epäilen, ettei erityistä vakituista tuulimyllynkäyttäjän virkaa ei tarvita.

Tosin muistelen, että ainakin muinaisessa Neuvostoliitossa oli ainakin yksi vesivoimalanjohtajan virka, koska kun ulkoministeri Molotov syrjäytettiin Stalinin kuoleman jälkeen, niin hänet siirrettiin vesivoimalanjohtajan virkaan. En vesivoima-asiastakaan paljoa ymmärrä, mutta luulen, että Molotovin tapauksessa kysymys oli ns. v—–lusta.

Suonenjoen tullimyllyt valmistunevat vasta vuonna 2024, mutta tuskinpa sähkön hinnassa on siihen mennessä suurta muutosta tapahtunut, koska yleensä maailmansodat kestävät 4-5 vuoteen.

Hirmuisen näyttävän matkailumainoksen sai Rautjärvi tämän päivän Helsingin Sanomiin, kun lehti esitteli kokosivun jutussaan hyvää vauhtia lohijoeksi muuttuvaa Hiitolanjokea, jota ainakin ennen myös Kokkolanjoeksi kutsuttiin. Joki virtaa 53 kilometrin matkan Simpelejärvestä Laatokkaan, johon se laskee Hiitolassa.

Junan ikkunasta käsin katseltuna Hiitolanjoki ei vaikuta kummoiselta, mutta viime kesänä uukuniemeläinen Tiitan taksi järjesti mielenkiintoisen kotiseuturetken Rautjärvelle ja itse yllätyin Hiitolanjoen Kangaskosken rannalla sen suuruutta, vaikka kesä olikin ollut ennätyskuiva.

Hesarin jutun luettuani yllätyin sen sijaan, miten vähävoimainen Hiitolanjoki onkaan. Joessa on ollut kolme vesivoimalaitosta, joiden yhteisteho on naurettavan pieni eli vain noin 2 megawattia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Imatrankosken vesivoimalan teho on satakertainen ja jos Olkiluoto 3. joskus käynnistyy, niin sen teho on lähes tuhatkertainen. Tänne Suonenjoelle rakennetaan ensi vuonna kolme 250-metristä tuulivoimalaa ja niidenkin yhteisteho on teoriassa yhdeksänkertainen ja käytännössä viisinkertainen Hiitolanjoen voimaloihin verrattuna.

Kangaskosken voimalaitos on jo purettu ja tutkimuksissa on sen kohdalta todettu jopa 200 lohenpoikasta aarilta. Lahnaskosken voimalaitosta puretaan parasta aikaa ja kaivinkonemies kertoi toimittajalle, että lohet tuppaavat kutemaan kaivinkoneen vierelle, vaikka vesi on sameaa. Ritakosken voimala tullaan purkamaan ensi vuonna ja sitten lohi pääsee vapaasti nousemaan Laatokasta Simpelejärveen ja turisti pääsee ainakin teoriassa vapaasti laskemaan Rautjärveltä Hiitolaan, jossa haluaisin vielä tässä elämässä päästä käymään ja kiivetä siellä jylhälle Hiitolan vuorelle.

Nyt en uskalla Laatokalle lähteä, vaikka se ainakin teoriassa olisi mahdollista, koska olen kirjoittanut rumasti tyranni Putinista. Toivoa sopii, että järki ja rauha voittavat maailmassa, jonka jälkeen olen valmis maksamaan 100 euroa siitä, että sopivaksi katsotulla vesikulkuneuvolla pistäydyn Uukuniemeltä Hiitolanvuorella.

 Eilen kummeksuin sitä, miten putinuskoiset Janus Putkonen ja Kosti Heiskanen, jotka käsittääkseni ovat luotettavan ja tasapainoisen oloisia henkilöitä, olivat ystävyysmatkailuyrityksensä puitteissa päätyneet välirikkoon ja syyttelivät toisiaan vallan huijareiksi. Kannoin salaa mielessäni huolta myös siitä, kuka tämän jälkeen kantaa vastuun Venäjän ja Suomen kansojen ystävyyttä syventävästä matkailusta.

Mutta ei mitään hätää. Älykkäänä ihmisenä Janus Putkonen on kehittänyt hämmästyttävän uuden ystävyysmatkailuformaatin, josta hän eilen twittuili näin: ”Ei jaksa antaa periksi. Eteenpäin 😇 Seuraavaksi toimin itse vastuullisena matkanjohtajana ystävyysmatkalla ja edessä on Fennomaan päätapahtuma – tosiasiallinen lähtölaukaus… Saattue Murmanskiin! ”.

Joku ilmeisen neuvostovastainen taho harrasti neulanpistopolitiikkaa ja esitti, että ”Saattue Murmanskiin”-nimityksen sijasta projektista käytettäisiin nimitystä Operaatio Hopeakettu. Tuon niminehän oli saksalaisten katastrofiin päätynyt operaatio, jolla pyrittiin Murmanskin valtaukseen.

Putkosen matkaidea, jota hän twittuilussaan kertoo innostuneesti, on hieno. Matkalaiset itse ajavat omilla autoillaan Lappiin rajanylityspaikalle ja siellä rajan takana on sitten vastuullinen matkanjohtaja Putkonen, joka ottaa sitten saattueen komentoonsa. Uskon, että joulukuinen rantaloma Murmanskissa tulee olemaan unohtumaton kokemus.

Suosittelen kuitenkin, että matkalle lähtevät tarkastavat Kilpailu- ja kuluttajavirastosta onko lain edellyttämät vakuudet maksettu viraston tilille sen varalle, että jokin menee pieleen. Matkanjärjestäjähän voi mennä vaikka konkurssiin. Tai niinkin voi tapahtua, että matkan vastuullinen johtaja onkin Murmanskin sijasta Haagissa tuomiolla sotarikoksista. Nythän Ukrainan tiedustelupalvelu yhdessä Israelin Mossadin kanssa kuulema jäjittävät Ukrainan sodan sotarikollisia ja Janus Putkonenkin on etsintäkuulutettuna. Putkonen näyttää nykyään Itä-Ukrainan sijasta oleilevan Murmanskissa, joka varmasti on perusteltu ratkaisu, koska Himarsit eivät ainakaan vielä sinne asti yllä.

Tarkempaa tilannetietoa en nyt pysty Saattue Murmanskiin projektista kertomaan, koska internet-yhteydet Venäjälle ovat tällä hetkellä poikki ilmeisesti sen vuoksi, että Ukrainan kauko-ohjatut pikkuruuhet ovat hyökänneet häpeämättömästi Sevastopoliin ja eliminoineet Venäjän Mustanmeren laivaston.

Vaikeaa on rauhantyö aikamme maailmassa. Tunnetut Putin-myönteiset mediapersoonat Janus Putkonen ja Kosti Heiskanen organisoivat ystävyysjunan, joka muutama päivä sitten kuljetti reilut 40 suomalaista Pietariin tutustumaan sikäläiseen kulttuuriin, mutta eihän se reissu tainnut ihan putkoseen mennä, vaikkakin matkalaiset saivat kyllä hyvän tilaisuuden tutustua sikäläiseen kulttuuriin.

Matkan alku oli tosin lupaava ja Heiskanen raportoi asiasta ystävällisesti twitterissä seuraavasti: ENSIMMÄINEN YSTÄVYYDEN JUNA ON STARTTANUT KOHTI PIETARIA! KAIKKI ON HYVIN, MEIDÖN RYHMÄ HYVIN NUKKUNEENA JA ILOISELLA PIÄLLÖ ON JO MELKEIN KYYDISSÄ. SYÖKÄÄ HATTUNNE SAATAISET UKRIFASISTIT JA NATO TROLLIT!

Käsittääkseni Heiskanen tarkoittaa yllä olevassa twittuilluissaan ukrifasisteilla henkilöitä, jotka eivät hyväksy Venäjän hyökkäystä naapurimaahan ja natotrolleilla natojäsenyyteen myönteisesti suhtautuvia suomalaisia. Matkan alku oli siis ihan lupaava vaikkakin tullimuodollisuuksissa oli vierähtänyt kahdeksan tuntia, mutta maassa maan tavalla.

Nyt kuitenkin Janus Putkonen twittuilee, että yhtiökumppani Heiskanen laiminlöi tehtävänsä ja mikä pahinta, kavalsi firman rahat, vaikka Putkonen oli antanut jollekulle Igorille tehtäväksi periä saatavat Heiskaselta, joka kuitenkin Putkosen mukaan ihmiskilpeä hyväksikäyttäen kieltäytyi maksamasta.

Myös Heiskanen on twittuillut asiasta ja hän kiistää jyrkästi syytökset ja hänen mukaansa Putkonen on huijari ja valehtelija. Putkonen ajattelee Heiskasesta samalla tavalla ja sen lisäksi pitää Heiskasta vielä natsina ja homona, joka näkemys on lähes yhtä kummallinen yhdistelmä kuin Ukrainan juutalaisnatsi presidentti.

Tapauksesta on onneksi jo tehty puolin ja toisin rikosilmoitukset Venäjän poliisille, joten eiköhän asia pian ratkea ja totuus lopulta voita. Eniten kuitenkin ihmettelen sitä, että Putkonen tarvitsi velanperinnässä Igorin apua, koska tämä pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen youtubeen levinnyt video mielestäni todistaa, että kyllä velanperintätoimet luonnistuisivat myös itse Putkoselta. https://www.youtube.com/watch?v=uGkORQ65YmQ

Eiliset dosentti Bäckmanin Nato-keskustelijat vastustivat yksinapaista maailmaa, jota myös tyranni Putin vastustaa kiivaasti. Tosin yksinapainen maailma ei ole nytkään, vaan pikemminkin kolminapainen.

Nimittäin ihmiskunnan bruttokansantuotteesta Usa:n osuus on noin 25 %, Eu:n reilut 20 % ja Kiinan vajaat 20 %. Toisaalta ostovoimaindeksillä tarkastettu bkt on Kiinassa jo enemmän kuin Usa:ssa.

Jos taas samaksi navaksi lasketaan koko lännen leiri, eli valtiot, jotka luokitellaan demokratioiksi ja ihmisoikeuksia kunnioittaviksi oikeusvaltioiksi, eli mukaan otetaan myös Iso-Britannia, Australia, Kanada, Etelä-Korea ja Taiwan, niin tämä napa tuottaa ihmiskunnan bkt:sta noin 70 %.

Niinpä, kun Bäckmanin Nato-keskustelijat korostivat sitä, että Venäjä on nyt sodassa koko kollektiivista länttä vastaan, niin pitää muistaa, että läntisen maailman bkt on noin 40 kertaa Venäjän bkt:a suurempi, joka on vain 1,8 % ihmiskunnan koko bkt:sta. Niinpä Venäjällä on haasteellinen tehtävä voittaa ilman ydinaseita ja niidenkin avulla Putinkin ymmärtää päätyvänsä vain tasapeliin.

Tosin Ukrainalle Venäjän pitäisi sodassa pärjätä, sillä sen bkt on seitsemän kertainen Ukrainaan verrattuna. Muistelen lisäksi, että Venäjän sotilasbudjetti oli ennen erikoisen sotilasoperaation alkamista 16 kertaa Ukrainan sotilasbudjettia enemmän, joten ymmärrettävää on, että Putin uskoi voittavansa sodan kolmessa päivässä.

Asiaa pitkään pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että Putinin Venäjä ei tule koskaan olemaan maailman napa, vaan parhaimmillaankin pelkkä Kiinan aputalous. Mielestäni napa ei ole oikea ruumiinosa kuvastamaan Putinin Venäjää, vaan paremmin sitä kuvastaa eräs muu ihmiskehon paikka.

Törkeä russofobia, eli venäläisvastaisuus, nostaa päätään maassamme syistä, joita voi vain arvailla. Äsken katselin suurella mielenkiinnolla sosialistisessa mediassa maamme kuuluisimman dosentin Johan Bäckmanin järjestämää Suurta Nato-keskustelua ja suinkaan harva ei ollut se kerta, jolloin Bäckmanin kaverit käyttivät Ukrainan erikoisesta sotilasoperaatiosta nimitystä sota.

Se on vakava asia, sillä sota-sanan käytöstä Ukrainan erikoisesta sotilasoperaatiosta voi Venäjällä saada enimmillään jopa 15 vuotta vankeutta, joka sikäläisissä rangaistuslaitosoloissa on käsittääkseni kuolemantuomiota pahempi vaihtoehto. Mielestäni FSB:n pitäisi kovalla kädellä puuttua dosentti Bäckmanin russofobistiseen toimintaan maassamme.

Erityisen mielenkiintoinen seikka suuressa Nato-keskustelussa oli se, että UMV-lehden, joka muistaakseni on lyhennys Uusi Mitä V—-a-lehden nimestä, päätoimittaja Janus Putkonen korosti sitä, että ydinsotaa huolestuttavampana asiana hän pitää sitä, että ihmisiin rokotusten nimissä kiinnitetään mikrosiruja, joiden avulla mikrosirutettujen henkilöiden käyttäytymistä pystytään ohjaamaan.

Itsekin olen käynyt jo kolme kertaa rokotettavana ja mikrosirutettavana välttääkseni koronan, mutta siitä huolimatta olen jo kolme viikkoa sairastanut tätä vakavaa tautia, johon tilastojen mukaan kuolee nykyään 20 suomalaista päivässä, joten ilmeisesti sainkin rokotteiden sijasta pelkkiä mikrosiruja.

Sikäli suuri Nato-keskustelu kannatti kuunnella, koska se sai minut ymmärtämään, että mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten avohoidossa on ilmeisesti nykyään menty liian pitkälle maassamme. Dosentti Bäckmanin Suuren Nato-keskustelun voi katsoa tästä linkistä https://www.youtube.com/watch?v=PfAwaAYuRYE&t=5820s .

Ei löytynyt Risto Rytin elämänkerrasta Kylmästi laskeva mies vastausta siihenkään kysymykseen, kuka Suomessa teki päätöksen Tallinnan edustan kansainvälisen oikeuden vastaisesta miinoituksesta juuri ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon.

Tämän miinoitusasian otti esille eversti ja valtiotieteen tohtori Pekka Visuri esitellessään muutama vuosi sitten silloista uutuuskirjaansa Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941 – Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa.

Teoksen suurin paljastus on se, että siinä todistetaan Saksan ja Suomen liittosuhteen olleen paljon tiiviimpi, mitä maailmalle on kehdattu myöntää. Kenraali Erfurthin päiväkirjat julkaistiin vasta yli 70 vuotta niiden kirjoittamisen jälkeen, vaikka ne olivat tutkijoiden käytössä jo 50-luvulla.

Visurin mukaan Suomi oli hyvin innokas hyökkäämään Saksan rinnalla inhaan itään. Esimerkiksi kesäkuussa – 41 jo vuorokausi ennen Saksan hyökkäystä suomalaiset sukellusveneet miinoittivat Tallinnan edustan, ja sitten sodan alkaessa ehkä jopa noin 16.000 ihmistä, eli noin 25 kertaa Estonian turman määrä, hukkui, kun Neuvostoliitto evakuoi Tallinnaa meriteitse.

Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta hyvää tuuria oli se, ettei toisen maailmansodan alkua laitettu Suomen syyksi; niinhän olisi voinut käydä, mikäli joku venäläisalus olisi ajanut suomalaismiinaan ennen Saksan hyökkäystä. Toisen valtion vesien luvaton miinoittaminen on selvä sotatoimi ja niinpä Suomen onni oli, ettei Tallinnan edustan miinoitusoperaatiota otettu esille sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Lasse Lehtinen kertoi äskettäin jossain tv-ohjelmassa, että jos hän olisi uskovainen, hän olisi sitä mieltä, että Suomen historiassa on jumalallista johdatusta, sillä sen verran hyvin maamme on menestynyt maailman myrskyissä, mutta itse epäilen, että asian voi selittää myös hyvällä tuurilla ja aika hyvällä herraonnella.

Yksi suomalaismiinojen vuoksi uimasilleen joutunut oli myöhemmin meilläkin hyvin suosittu laulaja Georg Otsa, joka kuitenkin jaksoi rantaan asti, koska oli Viron 1500 metrin rintauintimestari. Tosin Otsista kertovassa elokuvassa pelastuminen esitettiin niin, että hän olisi sinnitellyt pinnalla kellumalla jonkun hukkuneen ruumiin varassa, mutta tuota tietoa soppii eppäillä.

Otsia huonommin kävi Viron pääministeri Johannes Lauristinille, jonka tytär Marju Lauristin oli viitisen kymmentä vuotta myöhemmin keskeinen vaikuttajahahmo, kun Viron uutta itsenäisyyttä luotiin 1980-luvun lopulla. Johannes Lauristin menetti henkensä, kun Neuvostoliitto yritti evakuoida Tallinnaa laivoilla.

Hänen kuolemansa on jäänyt epäselväksi. Virallisten tietojen mukaan hän kuoli hävittäjä Volodarskin upottua Jumindan niemen miinakentässä matkalla Leningradiin 28.8.1941. Tosin jotkut ovat väittäneet, että omat kommunistit surmasivat hänet, koska hän ei olisi ollut yhtä mieltä Stalinin antamista perääntymiseen liittyvistä hävitysmääräyksistä.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan upeaäänistä Georg Otsia, joka osasi rakastaa elämää, vaikka se johti hänet todella välillä myrskyihin, kuten laulussa sanotaan. https://www.youtube.com/watch?v=0Rx2gebSAPU

Risto Rytiä ei ole pidetty minään huumorimiehenä, mutta kyllä hänen elämänkerrastaan löytyy kohta, joka sai minutkin hyvin vakavamielisen ihmisen hymähtämään vienosti. Nimittäin kun Ryti ryhtyi Sörnäisten vankilassa suorittamaan ns. sotasyyllisenä saamaansa 10 vuoden kuritushuonetuomiotaan, hän joutui täyttämään lomakkeen, jossa vangilta kysyttiin, tunnustaako hän rikoksensa.

Rytin vastaus oli ”Ei”. Lomakkeessa oli tila vangin omalle kertomukselle rikoksesta ja sen syistä. Rytin vastaus oli: ” Valvonut pääministerinä ja tasavallan presidenttinä Suomen etua ja oikeutta ja puolustanut sen asemaa suvereenina valtiona.” Sen sijaan lomakkeen kysymykseen ”Onko tehnyt rikoksensa väkijuomia nauttineena”, Ryti jätti jostain syystä, jota voi vain arvailla, vastaamatta.

Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, että hän toimi ensiksi pääministerinä ja sitten presidenttinä yhteensä lähes viisi vuotta ja melkoinen ryyppyputkihan se olisi ollut, jos hän olisi tehnyt rikoksensa väkijuomia nauttineena.

Toisaalta kyllähän Ryti eittämättä syyllistyi virkavirheeseen, kun hän teki omissa nimissään kesällä 1944 Saksan kanssa sopimuksen siitä, että Suomi tulee jatkamaan Saksan rinnalla loppuun asti. Lain mukaan presidentin valtuudet eivät olisi sellaiseen riittäneet.

Rytin lupaus edesauttoi sitten siinä, että Saksa toimitti Suomelle suuren määrän hävittäjiä, rynnäkkötykkejä ja panssaritorjunta-aseita. Epäilen kuitenkin, että Rytin ja Suomen muun poliittisen johdon rikollinen toiminta jatkui tämänkin jälkeen. Suomi ei nimittäin koskaan maksanut Saksan asetoimituksia.

Jostain muistelen lukeneeni, että Suomessa vallan väärennettiin yleisiä asiakirjoja niin, että syntyi vaikutelma, että aseet olisikin maksettu. Saksan päässä asiaa koskevat asiakirjat hävisivät sodan kaaoksessa, joten tapahtunutta väärennöstä ei voitu todistaa. Jos olisi ilmennyt, että maksut olivat jääneet rästiin, Suomi olisi joutunut maksamaan laskut Neuvostoliitolle.

Voi hyvinkin olla, että Mannerheim, Ryti ja Tanner syyllistyivät Suomen historian suurimpaan väärennösrikokseen. Siinäpä olisikin hyvä väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle historian lisenssille. Tapausta tutkittaessa kannattaa kuitenkin huomioida se, että, jos aseet maksoivat vaikkapa miljardi euroa, niin Saksa kuitenkin on jo Umts- ja Uniper-skandaalien yhteydessä maksattanut Suomella nuo jatkosodan asehankinnat ainakin noin kymmeneen kertaan.

Vaan eipä Risto Rytistä kertovassa Kylmästi laskevassa miehessä kerrottu siitä, että vaikka Ryti olikin yleensä kylmästi laskeskeleva mies, niin aina kylmä laskeskelu ei hänelle riittänyt, vaan mies turvautui myös selvänänäkijöihin. Ihan mielenkiintoista olisi tietää, missä määrin neiti Aino Kassinen, jonka luona presidentti vieraili, vaikutti maamme poliittisiin ratkaisuihin.

Presidentti Rytin kiinnostuksen parapsykologiaan saattoi hyvinkin synnyttää hänen vaimonsa Gerda, joka oli 1930-luvulta alkaen vakaumuksellinen spiritualisti. Hänellä oli oman uskomuksensa mukaan myös selväkuuloisuuden lahja, ja hän oli jossakin vaiheessa päivittäin puheyhteydessä henkioppaansa kanssa. Voi hyvinkin olla, että Gerda Ryti oli yhdessä selvänänäkijä Aino Kassisen kanssa sota-aikana tärkeitä vaikuttajia maamme poliittisessa elämässä.

Lukaisinpa tuossa Risto Rytistä kertovan kirjan Kylmästi laskeva mies (Sakari Heikkinen / Antti Kuusterä / Seppo Tiihonen) sillä ajatuksella, että siitä löytyisi vastaus siihen, että ketkä, miten, missä ja milloin päättivät ehkä jo talvisodan aikana tai sitten sen jälkeen, että Suomi lähtee maailmansodassa Saksan kelkkaan. Kyllähän tuollainen ratkaisu on sen verran tärkeä, ettei sitä ilman kylmää laskemista tehdä.

Sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, uskon, että ainakin Mannerheim, Ryti ja Tanner olivat päätöstä tekemässä. Siinä olikin hyvä kolmikko, joka täydensi sopivasti toisiaan. Hyvän tarinan mukaan Mannerheim ei tiennyt mitään, vaikka ymmärsi kaiken, Ryti tiesi kaiken, mutta ei ymmärtänyt mitään ja Tanner ainakin vaimonsa Lindan mukaan tiesi kaiken menneestä ja nykyisyydestä, mutta ei mitään tulevaisuudesta, koska Väinöllä ei ollut lainkaan mielikuvitusta.

Mutta ei löytynyt Kylmästi laskevasta miehestä vastausta etsimääni suureen kysymykseeni. Voi olla, ettei kysymykseen löydy vastausta enää mistään arkistoista, mutta yksi mahdollisuus voisivat olla heti sodan jälkeen Stella Polaris-operaation yhteydessä Ruotsiin siirretyt salaiset asiapaperit.

Niistä papereista ei ole julkisuuteen tietoa vuotanut ja virallisen totuuden mukaan ne on poltettu, mutta en usko, että ruotsalaisetkaan tiedustelupalvelun henkilöt olisivat olleet niin tyhmiä, että he olisivat jättäneet paperit mikrofilmaamatta. Niinpä jonkun itsensä pöhköksi lukeneen historian lisenssin tulisi vaatia mahdollista tulevaa väitöskirjaansa varten kyseiset filmit tutkittaviksi; kaipa Ruotsissakin jonkinlainen julkisuuslaki on, joka antaa vaateelle juridisen perustan.

Itse olen kuitenkin vuosia sitten Juha Seppälän epävirallisesta, joskin aika luotettavan tuntuisesta Suomen historiasta lukenut kuvauksen siitä, miten maamme historian toiseksi tärkein ratkaisu tehtiin erään ravintolan rännin ääressä.

Tapausten kulku on seuraavanlainen Seppälän kirjan mukaan itsensä Mannerheimin suulla kerrottuna; muutaman mielestäni epäolennaisen rivin kuitenkin poistan marsalkan kertomuksesta:

”Nykäisin Ryti hihasta ja sanoin, että mennääs vähän sivummalle ja ollaan vaikka kusevinamme. Waldeeni, Airo, Linkomies ja Tanneri, ketä siinä oli, jäi katsomaan. En malttanut olla vilkaisematta, suurehko tuppimulkku presidentillä näytti olevan.

Supistiin siinä, että nyt alkaa joukot olla valmiina hyökkäykseen, että ei muuta kuin tulta munille. Päätettiin jälkeenpäin sanoa, että Suomi joutui uuteen sotaan niin kuin ajopuu, ilman mitään syytään ja haluaan.

Riston usko saksalaiseen sotakoneeseen oli luja, se oli nähnyt näyn, jossa häntä vietiin tulisilla vaunuilla taivaaseen ja vaunun kyljessä oli hakaristi. No, sittenhän on kaikki selvää, minä sanoin vaikka ajatuksissani lisäsin, että perkeleen pässi.”

 Telluksen tilanne on niin huolestuttava, että olen tänään virkistänyt mieltäni tutkimalla sosialistisesta mediasta vanhoja juoksu- ja hiihtotuloksia. Törmäsin kyseisessä keskusteluryhmässä seuraavaan ei-suonenjokelaisen urheilumiehen tietokilpailukysymykseen: Ketä maajoukkueryhmän hiihtäjää kutsuttiin aikoinaan Lempyyn puutarhuriksi?

Olen melkein Lempyyn naapurikylältä kotoisin, mutta en osannut vastata ja kysymys sai minut tuntemaan häpeää puutteellisesta hiihtotuntemuksestani. Oikea vastaus olisi ollut Liisa Suihkonen, Suonenjoen Vasama ja hieman ihmettelen asiaa, koska mielestäni Liisa, jolla on isohko paperipussillinen olympia- ja muita arvokisamitaleja, on kotoisin ihan toiselta puolelta Suonenjokea.

Keskusteluryhmästä löytyi myös Puijon kisojen 50 km:n tulokset vuodelta 1974 ja nekin asiat saivat minut tuntemaan häpeää hiihtotietämykseni puutteellisuudesta. Puijon kisat olivat siihen aikaan suuri tapahtuma, joten ei ollut yllätys, että voittaja oli kaksinkertainen olympiavoittaja Norjan Pål Tyldum. Ulkomaalaiset saivat myös muita hyviä sijoituksia.

Yllättävää kuitenkin on, että kilvassa 11. oli ampumahiihtäjänä paremmin tunnettu Yrjö Salpakari Suonenjoen Vasama, 13. oli Toivo Makkonen Kuopion Elo ja 14. Olavi Häyrinen Siilinjärven Ponnistus. Minulla on kuitenkin vahva mielikuva siitä, että Makkonen ja Häyrinen ovat alun perin Suonenjoen poikia. Muistelen, että Makkos-Topi, joka oli työläishiihtäjiä ja Suonenjoen Kunnon kasvatteja, voitti joskus 60-luvun puolivälin paikkeilla jopa olympiakävijä Niilo Väisäsen, joka muuten on ilmeisesti maamme ensimmäinen Hiihto-Niilo.

Muuten Salpakarin Yrjö oli Sapporon tiukassa 20 km:n ampumahiihtokisassa 5. ja menetti olympiakullan yhden 0,5 mm ohimenneen laukauksen vuoksi.

Yrjön kova suonenjokelainen kilpakumppani Mauri Röppänen muuten voitti ampumahiihdossa kaksi olympiahopeaa ja MM-mitaleja hänellä on isohko paperipussillinen sekä ammunnasta että ampumahiihdosta. Moskovan olympiakisoissa Mauri jäi ammunnassa neljänneksi ja hävisi pronssin yhdellä pisteellä, joka saattoi myös johtua yhdestä 0,5 mm:n ohilaukauksesta. Röppänen saattaisi olla paremmalla onnella hyvinkin ainut sekä kesä- että talvilajeissa olympiamitalin voittanut suomalaisurheilija.

Vanhoja hiihto- ja juoksutuloksia voi tutkia tästä https://www.facebook.com/groups/192960478644628 .

Ja taas eilen tulin tapani mukaisesti vähätelleeksi suonenjokelaisia, vaikka vertasin paikkakunnan urheiluhistorian sankaritaruston mittavuutta gorillan käsivarteen. Nimittäin tunnettuja suonenjokelaisia urheiluhierojia luetellessani globaalisti ajatellen tunnetuin ja fyysisesti ajatellen suurin jäi mainitsematta. Suonenjokelaislähtöisen hierojan Veli-Pekka Niskasen tarinan voivat Hesarin tilaajat lukea tästä linkistä https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002834135.html .

Muille kerrottakoon, että Niskasen hierojan taidot tunnetaan vallan Uudella Mantereella eli Usa:ssa ja Kolumbiassa asti ja monet eri lajien huiput käyttävät hänen hierontapalvelujaan ja arvaan, että ihan isolla rahalla.

Niskanen lienee tarvittaessa melko kovakätinen lihasten muokkaaja, koska hän jo 29-vuotiaana vuonna 1995 voitti kehonrakennuksen raskaansarjan Suomen mestaruuden ja oli lajin mömmönkisoissakin sijalla 14.

Tässä yhteydessä en malta olla korostamatta, että me suonenjokelaiset miehen puolet ollaan yleensä luonnostaan sen verran fyysisiä, että meille on ihan turha tulla v—-maan. Nimittäin sen lisäksi, että Veli-Pekka Niskanen hallitsi isojen miesten kehonrakennuskisoja, niin myös Suonenjoella syntynyt Niko Vesterinen voitti Suomen vahvin mies kilpailut vuonna 2016 ja 2017.
Vesteriseltä diagnosoitiin pahanlaatuinen aivokasvain vuonna 2012 ja lääkärit antoivat tuolloin elinaikaa korkeintaan kaksi vuotta. Hän menehtyi sairauteensa vuonna 2019.

En malta olla mainitsematta, että asuin samaan aikaan Heinolassa Vesterisen kanssa tosin en häntä silloin tuntenut. Emme olleet Vesterisen kanssa ainoat kovat suonenjokelaistaustaiset urheilumiehet, koska silloinen naapurini kertoi, että oli pojankloppina ajellut mopolla meidän pihalla jonkun Mertarannan kanssa ja olivatpa pojat tainneet kiroilla sekä poltella tupakkaa. Mertaranta, jonka kuulin myöhemmin olleen Suonenjoen Mertoja, pelaili pesäpalloa, mutta kun ei ollut riittävän hyvä, ryhtyi hän selostamaan urheilutapahtumia.

Kuten olen muistaakseni aiemminkin kertonut, niin Suonenjoen urheiluhistorian sankaritarusto on pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi. Mutta myös Suonenjoen urheilulääketieteelliset perinteet ovat kunniakkaat.

Nimittäin eilen tietooni saatettiin, että siihen aikaan, kun Suomi oli ylivoimaisesti maailman paras mäkihyppymaa ja Kuopio maailman ylivoimaisesti paras mäkihyppykaupunki, niin koko Suomen mäkimaajoukkueen hierojana toimi Suonenjoen Iisvedellä asunut hieroja Armas Angelin. Hänen asiakkaanaan kävi myös maailman mäkihyppyhistorian kirkkain tähti Matti Nykänen, joka muistetaan paikkakunnalla hienona herrasmiehenä, joka aina muisti tuoda hierojalleen kukkapuketin.

Myös legendaarinen itseoppinut urheiluhieroja Asko Vehviläinen oli Suonenjoen poikia. Antti Ruuskasen elämänkerrassa valmentaja Jarmo Hirvonen ylistää Vehviläistä, joka katkaisi kovilla kourillaan nuoren ja lupaavan keihäänheittäjä Ruuskasen vammakierteen ja joka välillä oli tämän mukana ulkomaan leireilläkin.

Jarmo Hirvosen mukaan: ”Sillä oli huono kuulo eikä mitään kännyköitä tai pankkikortteja, siksi siitä piti huolehtia. Miehellä ei ollut herätyskelloa tai kelloa, mutta se oli äärimmäisen pätevä jätkä. Aina kun Antti lähti täältä Tanhuvaarasta, soitin Askolle, että nyt se on tulollaan, ja se hoiti yli kymmenen vuotta ilmaiseksi Anttia, ei ikinä ottanut penniäkään.”

Tosin Antti Ruuskasella saattoi olla muitakin kuin urheiluhieronnallisia syitä vierailla Suonenjoella, sillä hänen puolisonsa Tuula Moilanen on mansikkakaupungin tyttöjä. Niinpä luokittelisin Antti Ruuskasen melkein Suonenjoen pojaksi osaksi paikkakunnan urheiluhistorian sankaritarustoa, joka on pitkä ja paksu kuin gorillan käsivarsi..

 Pari iltaa sitten nähdystä maailman huonoimmasta mäkikotkasta Eddie The Eagle Edwardsista kertovasta eittämättömiin tositapahtumiin perustuvasta elokuvasta ilmeni, että Matti Nykänen oli kielimiehiä, sillä pystyi käymään mäkitornissa Edwardsin kanssa virheettömällä englannilla syvällisiä keskusteluja elämästä, mäkihypystä ja sen tarkoituksesta. Turhaan mäkivalmentaja Matti Pullin tytär ei siis opettanut Matille englantia. Tosin opetettavan pitkäjänteisyys riitti vain yhden tunnin mittaiseen opetustapahtumaan.

Omaa hyppyharrastustaan Matti perusteli Eddielle, että jos hän ei harrastaisi mäkihyppyä, niin hän sen sijaan, nyt en ihan tarkkaan muista mitä termiä hän kyseisestä harrastuksesta elokuvassa käytti, harrastaisi koko ajan seksuaalihässimistä. Tuo saattoi hyvinkin olla perusteltu näkemys asiasta.

Elokuvassa käyty keskustelu Eddien kanssa paljasti sen, että Matti oli pohjimmiltaan todella syvähenkinen nuorukainen, sillä hän totesi painokkaasti heikkolahjaiselle kilpakumppanilleen virheettömällä lontoon kielellä, että ”hyppäämme, koska siten pyrimme vapauttamaan sielumme”. Tuo mielipide sisältää varmasti jonkin suuren syvällisyyden, mutta minulle se ei kuitenkaan oikein avaudu.

Muuten viime kesänä Jyväskylässä paljastettiin monumentti Matti Nykäsen kunniaksi, mutta minusta tämä muistomerkki ei kosketa meitä Matin todellisia ystäviä. Niinpä olen vahvasti sitä mieltä, että kun Suonenjoen Ystävyydenpuisto tulevaisuudessa muutetaan Ongelmapatsaspuistoksi, niin sinne pystytetään Matti Nykäsen näköispatsas ja mieluiten vielä alastonpatsas, jossa Matti esitetään suorittamassa Calgaryn kisojen isonmäen voittohyppyä. Mallia patsaalle voi ottaa Paavo Nurmen juoksijapatsaasta, jossa hän juoksee alasti hippulat vinkuen ja Helena Takalon hiihtäjäpatsaasta, jossa tämä painaa alasti menemään uskoakseni tissit lotisten.

Matti Nykäsen patsaan sijoittamista Suonenjoelle voi perustella sillä, että hän kävi säännöllisesti paikkakunnalla Asko Vehviläisen hierottavana ja oli uskottavan silminnäkijälausunnon mukaan aina hierojalla käydessään huomaavainen herrasmies. Lisäksi patsaan sijoituspaikkaa voi perustella sillä, että Matti Nykäsen serkkuja asuu Lempyyllä.

Eilen jäi nyrkkeilijä Olli Mäestä kertomatta se, että vaikka hän ei ollut eteläpohjalainen, niin kokkolalaisena hän oli kuitenkin pohjalainen ja sen vuoksi hieman äärimmäisyyksiin taipuvainen luonne.

Radion Kiveen hakatut -ohjelmassa häntä luonnehditaan erinomaisen kiltiksi ja kunnolliseksi aina lempeästi hymyileväksi mieheksi, josta luonteenpiirteestä sai sitten nimensä hänestä tehty elokuva Hymyilevä mies, jonka asiantuntijat valitsivat 2000-luvun parhaaksi kotimaiseksi filmiksi.

Aika yllättävä tieto on se, että tämä työläisnyrkkeilijä, jota manageri Elis Ask kutsui selän takana kommunistiksi, vaikka Hymyilevä mies -elokuvassa Ask väittää MM -ottelua rahoittaville sponsoreille, ettei Mäki ole kommunisti vaan leipuri, oli urheilu-uransa jälkeen monena vuotena Kirkkonummen suurin veronmaksaja. Hän johti vaarallisiin töihin erikoistunutta yritystä, joka maalasi esimerkiksi Lahden 200 metrin korkeuteen kohoavat radiomastot, työllisti yli 60 henkeä.

Vaikka Mäki oli lempeä mies, joka ei tappanut kärpästäkään, niin rajansa hänelläkin oli. Mikäli hänen firmassaan joku mies tuoksahti vähänkin viinalle, niin hän sai kävellä samantien ulos kassan kautta ilman mitään nykyaikana suosittuja puheeksiottokeskusteluja, joita nykyään alkoholiongelmista kärsiviä työntekijöitä yritetään auttaa, joka oikein onkin.

Kiveen hakatut-ohjelmassa kerrotaan, että Mäen yritystoiminta päättyi verosotkuihin. Asia, josta julkisuudessa ei ole puhuttu, niin muistelen nähneeni lehdessä pienen huomaamattoman jutun, jossa kerrottiin, ettei verosotkuissa vältytty rikosoikeudellisiltakaan seuraamuksilta. Jostain syystä iltapäivälehdetkään eivät revitelleet silloin asialla, kuten niiden tapana yleensä on.

Vaikka Mäki oli pohjalainen äärimmäisyysihminen, osasi hän juhliakin repäisevästi. Kun hän täytti 50 vuotta, juhlisti hän merkkipäiväänsä juoksemalla Helsingistä Lahteen eli reilut 100 kilometriä.

Olli Mäestä kertovan Kiveen hakatut -ohjelman voi kuunnella tästä https://areena.yle.fi/podcastit/1-50511457

Viimeisimmän Kupsin kotiottelun katsomossa kävi mielessäni, että velvollisuuteni olisi soittaa Itä-Suomen työsuojelupiiriin ja ilmoittaa, että sen tulisi pikaisesti määrätä työsuojelusyistä kypärät pakollisiksi ainakin ammattilaisjalkapallo-otteluihin, koska laskin, että Kups-Honka-ottelun aikana jalkapallotyöläisille sattui kolme aivotärähdyksen aiheuttanutta työtapaturmaa.

Nyt minusta tuntuu, että työsuojeluilmoitukseni tulisi koskea myös nyrkkeilyä. Eilen ammattinyrkkeilijä Robert Helenius sai Suomen nyrkkeilyhistorian toiseksi tärkeimmässä ottelussa erittäin vakavan näköisen aivotärähdyksen. Toivotaan, että Helenius toipuu ja tulee myöhemmin elämässään välttymään nyrkkeilijöiden ammattisairauksilta, joita ovat parkisonintauti ja alzheimer.

Hyvin ei käynyt vuonna 1962 Suomen nyrkkeilyhistorian tärkeimmässäkään ottelussa, jossa Olli Mäki kohtasi maailmanmestaruusottelussa Davey Mooren. Matsissa ei käynyt hyvin, koska liikaa laihduttanut mies tyrmättiin pahasti jo toisessa erässä.

Siitä huolimatta pahasti tyrmätty nyrkkeilijä piti tuota päivää elämänsä onnellisimpana, koska hän sinä päivänä osti sormuksen tulevalle vaimolleen, joka liitto kesti loppuun asti. Olli Mäestä kertovan elokuvan Hymyilevä mies lopussa on liikuttava kohtaus, jossa nuorta Mäen pariskuntaa esittävät näyttelijät sivuuttavat kadulla hyvin onnellisen näköisen kypsään ikään ehtineen pariskunnan, jonka nähtyään nuoripari pohtii, että tuleekohan meistäkin joskus tuollaisia. Vastaantulijat olivat oikea Olli Mäki ja hänen oikea vaimonsa.

Olli Mäen ja Davey Mooren MM-ottelu kohosi myöhemmin maailman kulttuurihistoriaan, koska Bob Dylan levytti pian sen jälkeen kappaleen nimeltään Kuka tappoi Davey Moore. Olli Mäki se tappaja ei ollut, vaan Moore menehtyi puoli vuotta Helsingin vierailunsa jälkeen seuraavassa MM-ottelussaan saamaansa aivovammaan. Dylanin esityksen ja Mooren viimeisen ottelun lopun voi katsoa ja kuunnella tästä linkistä: Bob Dylan – Who Killed Davey Moore. Fight Video and Lyrics – YouTube

Eteläpohjalainen kansa on äärimmäisyyksiin taipuvaista. Asia tuli mieleeni, kun näin aamulla lehdessä Suomen Humanistiliiton perustajan Jussi Pikkusaaren kuolinilmoituksen. Pikkusaaren suku on Lapualta, joka seutu tunnetaan kovista painijoistaan ja kiihkeistä politiikan harrastajistaan. Pikkusaaren suku on kunnostautunut kummassakin asiassa.

Jussi Pikkusaaren isän Arvi Pikkusaaren osalta paini ja politiikka yhdistyivät. Hän voitti sotien alla pronssia painin Em-kisoissa ja hänen kerrotaan olleen autonkuljettajana, kun Lapuan liike muilutti olympiavoittaja Lauri Koskelan, joka oli hänen hyvän kaverinsa. Koskela lienee ainut muilutetuksi joutunut olympiavoittaja.

Wikipedia kertoo Lauri Koskelasta mm. seuraavaa: ”Lauri Koskela syntyi Lapuan Huhtalankylässä köyhään viljelijäperheeseen. Isän häivyttyä omille teilleen äiti joutui huolehtimaan lapsistaan yksin hankkien elannon pyykkärinä ja siivoajana. Koskela joutui taustansa takia koulukiusatuksi, minkä vuoksi hän päätti ryhtyä harrastamaan urheilua.

Koskela oli kiinnostunut myös yleisurheilusta sekä jalkapallosta, mutta lopulliseksi lajivalinnaksi muodostui paini, jota hän harrasti TUL:n seurassa Lapuan Ponnistuksessa. Koulun jälkeen Koskela työskenteli Lapuan Patruunatehtaalla ja liittyi samalla ammattiyhdistykseen sekä Suomen Kommunistiseen Puolueeseen.

Vuonna 1930 Koskela joutui äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen ahdistelemaksi, mikä huipentui kesällä tapahtuneeseen kyyditykseen. Hänet siepattiin kotoaan ja kuljetettiin Alajärvelle, mutta Koskela selvisi tapauksesta ilman suurempia vammoja.

Hän kertoi myöhemmin olleensa valmis lyömään kotiinsa tunkeutuneita fasisteja kirveellä mutta malttaneen mielensä äitinsä pyynnöstä. Äärioikeistolaisen ilmapiirin kasvaessa Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla Koskelalla oli enää kaksi vaihtoehtoa, joko lopettaa painiminen kokonaan tai vaihtaa seuraa porvarilliseen Lapuan Virkiään.

Hän päätti syksyllä 1930 loikata Virkiän riveihin, syynä oli lähinnä Koskelan tietoisuus omista kyvyistään ja menestysmahdollisuuksistaan myös kansainvälisissä kisoissa. Vasemmistolaisen seuran jäsenenä hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tulla valituksi esimerkiksi olympialaisiin.”

Lauri Koskelan olympiavoiton kunniaksi istutettu olympiatammi kasvaa edelleen Lapuan kaupungintalon edessä ja aionpa vielä tässä elämässä käydä sen katsomassa. Tämä tapahtunee samalla reissulla, jolla käyn valokuvaamassa maamme kaikki hiihtäjä- ja juoksijapatsaat.

Lauri Koskela kaatui ihan jatkosodan lopulla vartiossa ollessaan. Hän oli lukemassa puolisonsa lähettämää kirjettä, jonka tuulen puuska kuitenkin heitti taisteluhaudan penkan yli. Koskela kurkottautui sitä tavoittamaan, mutta tarkka-ampuja ehti ensin.

Suomalaisista olympiavoittajista kaatui sodissa painija Lauri Koskela, hiihtäjä Kalle Jalkanen ja juoksija Gunnar Höckert. Heistä Koskela ja Jalkanen aloittivat urheilunsa TUL:n riveissä.

Tässä yhteydessä pitää vielä kertoa, että Jussi Pikkusaari väitteli filosofian tohtoriksi Oulun yliopistossa vuonna 1998. Väitöskirja käsitteli Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen suhteita ja oli nimeltään Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle 1850-luvulta 1920-luvulle käydyssä Suomen kulttuuritaistelussa.. Pikkusaari sai teoksestaan Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -tunnustuspalkinnon 1998.

Olen joskus vuosia sitten lukenut Jussi Pikkusaaren kirjoittaman elämänkerran isästään, jonka nimi on Yksi isänmaan rakentaja: Arvi Pikkusaaren elämä. Helsinki Joensuu: Kansan voima, 1984. Tuon kirjan mukaan Lapuan liikkeen muiluttajasta tuli myöhemmällä iällä ihan humaani ihminen, joka oikein onkin.

Tutkinpa uteliaisuuttani netistä lisätietoa tuosta eilen kertomastani tapauksesta, jossa konsernijohtajan 16-vuotias poika ampui hirvikiväärillä eläkeläistä kaulaan. Ihmeeltä tuntuu, että pahoilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Selitys ihmeelle on, että hirvikiväärin puolivaippaluoti on suunniteltu osuessaan laajenemaan sienenmuotoiseksi, jotta se repisi sisäelimiä mahdollisimman paljon. Kaikkien onneksi luoti ei ehtinyt laajeta kudoksissa, vaan vain lävisti kaulan.

MTV:n uutissivun mukaan kuulusteluissa konsernijohtajan pojan kaveri kertoi, että ampuja otti isänsä hirvikiväärin asetelineestä, teki latausliikkeen ja tähtäili sisäpihan poikki noin sadan metrin päässä sijaitsevan naapuritalon ikkunoita. Kuulusteltava myös kertoi, että konsernijohtajan poika oli tähdännyt naapuritalon ikkunassa näkynyttä miestä kiikarikiväärillä ja todennut, että ”nyt voisi osua”. Ja niinhän siinä sitten kävikin.

Ammuttu itse ei ymmärtänyt, mitä oikeasti oli tapahtunut, vaan hän luuli saaneensa sydänkohtauksen ja uhri itse pystyi vielä soittamaan ambulanssin paikalle.

Asetta käsitellyt nuorukainen tuomittiin myöhemmin oikeudessa 600 markan sakkoon. Isälle, joka oli unohtanut patruunan aseeseen, maksettavaa sen sijaan tuli 40 päiväsakkoa eli yli 33.000 markkaa. Tuomiota lievensi se, että syylliset olivat maksaneet eläkeläiselle vapaaehtoisesti huomattavat korvaukset, nettitiedon mukaan peräti 110.000 markkaa.

Tapaus sattui vuonna 1996 enkä muista, että siitä olisi silloin tehty suuria lööppejä. Epäilen, että jos henkilövahingot olisivat olleet kohtalokkaammat, olisi lööppinä voinut olla vaikkapa, että ”Konsernijohtajan poika ampui pieneläkeläisen hirvikiväärillä”.

Kun Kalevi Sorsa valittiin vuonna 1969 Sdp:n puoluesihteeriksi, häntä ei juurikaan tunnettu kansan tai edes toimittajien keskuudessa. Niinpä Ilta-Sanomat, joka ehti ensimmäisenä uutisoimaan asiasta, laittoi lehteen puoluesihteeri Kalevi Sorsan sijasta helsinkiläisen vanhainkodin talousjohtajan Kalevi Sorsan kuvan.

Lehti tietysti korjasi virheensä seuraavassa numerossa, kuten oikein onkin ja otsikoi korjauksen ”Sorsan kuva oli ankka”. Minusta tuo otsikko on maamme lehdistön historian toiseksi hauskin. Joskus vuosikymmeniä sitten näin jommassa kummassa iltapäivälehdessä otsikon ”Vuorineuvos ampui työmiestä persuuksiin fasaanijahdissa” ja se on mielestäni maamme lehdistön historian hauskin otsikko, koska fasaanihaulikko ei ole pelkoa ja vavistuksia synnyttävä väline.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että joskus viime vuosituhannella konsernijohtaja Björn Wahlroosin murrosikäinen poika tähtäili isänsä hirvikiväärillä naapurihuoneiston ikkunaan ja koska ase olikin jostain syystä ladattu, se laukesi ja luoti lävisti naapurin eläkeläisen kaulan vain sentin päästä kaulavaltimosta. Jostain syystä tuosta asiasta en muista lehdissä olleen hauskoja otsikoita, sillä hirvikivääri on hirveä ase.

Henrik Meinanderin Kalevi Sorsan elämänkerrasta voi havaita, ettei Sorsa kovin paljoa halunnut kertoa kouluvuosistaan. Syynä voi olla vaikkapa se, että hänen keskikoulun päästötodistuksensa keskiarvo oli muistaakseni luokkaa 5,2. Heikko koulupohja selittänee sen, ettei hän kyennyt tuottamaan enempää vahinkoa hänen syykseen pistetyssä Valco-skandaalissa, kuin eilen mainitut 70 miljoonaa euroa.

Sen sijaan Olli-Pekka Heinonen, jonka syyksi pistettiin UMTS-skandaali, pystyi paljon enempään eli 5.000 miljoonan euron tappioon, koska hänen koulumenestyksensä oli ollut loistava. Mies oli peräti seitsemän laudaturin ylioppilas.

Kykypuolue Kokoomus viisastui Heinosen tapauksesta sen verran, että on varonut opinnoissa loistaneiden miesten nostamista vastuunalaisiin johtotehtäviin. Presidentti Niinistö, jonka gallupit paljastavat menestyneen vaativassa tehtävässä hyvin, muistaakseni peräti 110 % suomalaisista oli viimeksi tuota mieltä, kirjoitti ylioppilaskokeessa välttävät approbaturin paperit.

Sen sijaan entinen pääministeri Jyrki Katainen menestyi yo-kokeessa selvästi Niinistöä paremmin ja kirjoitti keskinkertaiset cl:n paperit. Kataisen seuraaja pääministerinä oli Alexander Stubb, joka menestyi opinnoissaan edeltäjäänsä ja mainettaan paremmin. Hänen ylioppilastodistuksensa yleisarvosana oli m.

Stubbin opiskelumenestystä varjostanee kuitenkin se, että vapaaehtoisessa reaalin kokeessa hän reputti. Lisäksi kun hän toimi valtiovarainministerinä, julkisuudessa ihmeteltiin sitä, että hänen matematiikan arvosanansa oli vain a, kun taas samassa tehtävässä toimineella Kataisella se oli ollut lyhyestä matikasta c.

Itse arvostan Stubbissa suuresti sitä, että kun paljastui, että hän oli ollut koulukiusaaja, niin hän osoitti suoraselkäisyyttä ja pyysi julkisuudessa anteeksi sitä, jos oli ollut kouluaikaan mulkku.

Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen se, että toinen iso korsto sitoutumaton presidentti Carl Gustav Mannerheim oli varmasti vielä paljon Alexander Stubbia pahempi koulukiusaaja. Kapitalistinenkin tiedemies on myöntänyt, että Mannerheimilla oli paha tapa ampuilla tritsalla teräsaspeja itseään pienempien luokkatovereiden perskannikoihin. Mutta eipä Marski koskaan pyytänyt julkisuudessa anteeksi sitä, että oli ollut mulkku.

Luin tuossa professori Henrik Meinanderin Kalevi Sorsan elämänkerran nimeltään Kansakunnan kakkonen ja kirja palautti mieleeni Veikko Vennamon Sorsalle antaman hellittelynimen Valco-Sorsa.

Tämä hellittelynimi liittyy tapaukseen, jossa valtio yritti 70-luvun lopulla perustaa Imatralle kuvaputkitehtaan, joka kuvaputkihanke ei oikein mennyt putkeen, vaan aiheutti valtiolle silloisen kehittymättömän Suomen oloissa käsittämättömän suuret, eli 140 miljoonan markan tappiot, jotka nykyrahassakin ovat hirmuiset eli peräti 70 miljoonaa euroa, joka on yhden hävittäjän hinta. Voi hyvinkin olla, että Valco-skandaali katkaisi Kalevi Sorsan presidenttitien.

Tosin Valcon veron maksajille aiheuttamat menetykset olivat kuitenkin jonkin verran pienemmät kuin Soneran Umts-kauppojen parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin Sonera osti Saksasta ilmaa. Umts-skandaalin tappiot olivat nykyrahaksi muutettuna noin 5 miljardia euroa eli reilut 80 kertaa Valco-skandaalia enemmän. Paljon mahdollista, että Umts-skandaali katkaisi Olli Heinosen presidenttitien.

Nähtäväksi jää, paljonko nyt käsillä oleva Fortumin Uniper-skandaali tulee suomalaisille maksamaan. Lehdissä on puhuttu noin 7 miljardin euron tappiosta, joka on sata kertaa Valcon tappioita enemmän, mutta täyttää varmuutta asiasta ei ole eikä täyttä varmuutta ole siitäkään, kenen presidenttitie on nyt katkeamassa.

Energia- ja polttoainepula uhkaa maatamme ja niinpä uhkakuviin varauduttaessa varsinkin yksityisautoilua harrastavan kannattaa huomioida Pekka Niirasen Työleirien saaristo -kirjasta löytyvä asiantuntijan laskelma viime sodan ajalta.

Jos auto muutetaan häkäpöntöllä toimivaksi, niin yhden bensalitran korvaamiseen tarvitaan 1,5 kiloa puuhiiltä tai 2,5 kiloa puupilkkeitä. Yhdestä halkomotista tulee 1200 litraa pilkkeitä, jolla kuorma-auto pystyi Erkki Pihkalan laskelman mukaan ajamaan jopa 400 kilometriä.

Tosin muistelen, että ainakin sota-ajan autojen bensamoottorin tehot laskivat puoleen, kun se muutettiin puukaasulla toimivaksi, joten epäilen, että vaikka halkomotilla kuorma-auto ajoi jopa 400 kilometriä, niin kuorma oli pienempi tai matka taittui hitaammin kuin bensalla ajettaessa.

Ihmettelen muuten sitä, ettei sota-aikana ymmärretty biokaasun tarjoamia mahdollisuuksia. Oman Pilliklubi-5-askin kanteen tekemäni alustavan roknoosin mukaan kymmenen lehmää riittää turvaamaan yhden traktorin polttoainetarpeen maassamme.

Tosin ilmeisesti lanta pitää ensiksi muuttaa kaasuksi erityisessä mädätyssäiliössä, mutta ihan varma siitä en ole. Joku asiasta kiinnostunut voisi kokeilla sitä, että jos lehmän tai sian paskan lapioi suoraan tankkiin, pyöriikö kone sillä.

Venäjä on käynnistämässä rikostutkintaa Krimin sillan valitettavasta särkymisestä ja se on hyvä se. Oikea paikka mahdolliselle oikeuskäsittelylle on tietysti Haagin kansainvälinen tuomioistuin, jossa reilut sata vuotta sitten ratkaistiin sivistyneesti Suomen ja Ruotsin rajakiistat. Haagissa voitaisiin Ukrainan tilanne ratkaista laajemminkin kuin vain sillan rikkoontumisen osalta.

Jos sillan räjähtämiseen on Ukraina syyllinen, niin ilman muuta se joutuu maksamaan korvauksia kolmen räjäytyksessä kuolleen omaisille – toisaalta myös Venäjä joutunee maksamaan ukrainalaisille korvauksia rikoksistaan ainakin 600 miljardia euroa.

Lisäksi kansainvälinen tuomioistuin määrännee koko Ukrainan alueelle luvatta rakennetun Krimin sillan purettavaksi. Tästä asiasta löytyy selvä ennakkotapauskin, koska suosikki radio-ohjelmassani Maamiehen Tietolaarissa vuosikymmeniä sitten nimimerkki ”Valoinko turhaan” tiedusteli, että saako toisen tontille luvatta rakentaa ja selvä vastaus oli, ettei saa.

Putte-Possun merkkipäivät eilen vietettiin ja odotin, että Ukrainakin muistaa Puttea yllätyslahjalla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että yllätyslahja toimitettiin vasta päivän myöhässä – tosin tutkimusten tässä vaiheessa asiaan ei kannata ottaa jyrkästi kantaa.

Joku kaunis Venäjän jonkun ministeriön tiedottaja, sukupuoli jääkööt mainitsematta, ehti jo ottaa kantaa tapahtuneeseen ja syytti Ukrainaa siviileihin kohdistuvasta terrorismista ja uhkasi Ukrainaa sodalla. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa kyseisen tiedottajan puhe oli tahattoman vitsikäs ja sille naurettiin.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, joka muistuttaa meitä siitä, että sota on vakava asia. Putte-Possun nimipäivien säveltäjä ja sanoittaja Juhani Jalas kaatui jatkosodan alussa ja jos hän olisi saanut elää, maamme lastenlaulujen yleisilme olisi nykyistä paljon iloisempi. https://www.youtube.com/watch?v=HmGQrEPkRiE

Tapani mukaisesti kirjoitin taas eilen ropakantaa. Maailmanrauha-patsasta ei olekaan siirretty suojaan varastoon, vaan se lojuukin Iltalehden mukaan säiden armoilla jonkun varaston pihalla Sipoossa. Se on kulttuurihistoriallinen skandaali ja Suonenjoen kaupungin pitäisi pikaisesti ryhtyä toimiin Maailmanrauhan siirtämiseksi Suonenjoen Ystävyyspuistoon.

Itse tykkäsin Maailmanrauhasta, koska tulin aina hyvälle tuulelle sen nähdessäni. Minusta tahaton komiikka on huumorin paras, vaikkakin vaikein muoto, ja Maailmanrauhassa, vaikka se symboloikin kuolenavakavaa asiaa, oli paljon tahatonta komiikkaa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jos muusikkona ja naivistisena taiteilijana kunnostautunut Martti Huuhaa Innanen olisi harrastanut kuvanveistoa, niin juuri tuollaisen patsaan hän olisi luonut. Asiaa tuntematon ohikulkija sai Hakaniemessä liikkuessaan Maailmanrauhasta sen mielikuvan, että siinä joukko maailmanrauhan puolustajia pui nyrkkiä ja huutaa solvauksia ohikulkijoille.

Muistelmissaan tv:stä tuttu julkisuuden henkilö Mikael Jungner kertoo, miten hänkin opiskeluaikaan vaikuttui Maailmanrauhasta siinä määrin, että kävi kavereidensa kanssa pintakäsittelemässa patsaan tervalla ja höyhenillä. Operaation jossain vaiheessa paikalle kaarsi myös poliisipartio, joka ei kuitenkaan puuttunut tapahtumien kulkuun, koska poliisikaksikko valitteli, että heillä on työvuoro kesken eivätkä he voi sen vuoksi osallistua talkoisiin.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kun Maailmanrauha siirretään Suonenjoen kaupungin Ystävyydenpuistoon, niin se vaikuttavuuden lisäämiseksi se pintakäsitellään heti kättelyssä tervalla ja höyhenillä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_rauha_(patsas)#/media/Tiedosto:Maailmanrauha.jpg

 Entistä sekavammalta vaikuttaa meneillään oleva tyranni Putinin laajennettu itsemurhayritys. Eilen kerrottiin, että sen lisäksi, että Venäjän armeijalta on kadonnut 1,5 miljoonaa univormua, niin myös Venäjän länsiraja on kateissa. Kremlin virallinen tiedottaja Dmitri Peskov, joka näyttää valehtelevan henkensä edestä, pystyi raja-asiasta kertomaan sen, että rajan katoamisasiaa pyritään selvittämään paikallisen väestön kanssa. Kadonneista univormuista hän ei pystynyt kertomaan mitään, joten hän ei ole ilmeisesti tutkinut Varustelekan mainoksia.

Tänään on kerrottu, että Venäjän armeija näyttää olevan jäämässä jättiläismottiin ja tämä asia saanee Kremlin tiedottajan kertomaan, että Venäjä joutuu Lännen hyökkäyksen torjumiseksi käyttämään ydinaseita.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Neuvostoliiton konkurssin jälkeen Usa, Venäjä ja Ukraina sopivat, että Ukraina luopuu ydinaseistaan ja että Usa ja Venäjä lupasivat turvata Ukrainan rajojen koskemattomuuden. Nyt maallikosta vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että Venäjä on rikkonut lupauksensa.

Luulen, että Venäjä saattaisi hyvinkin vähentää ydinaseilla uhkailuaan, mikäli Länsi ilmoittaisi, että Ukrainalle palautetaan sen maanpuolustukselle tarpeellinen määrä ydinaseita, koska se saatiin noin 30 vuotta sitten selvästi viekkaudella ja vääryydellä niistä luopumaan. Tämä ilmoitus saattaisi myös heikentää Ukrainan erikoisen sotilasoperaation kannatusta Venäjällä.

Taas kerran törmäsin rasismiin pallokentän laidalla istuessani. Eilisessä Kups – Honka-pelissä vierasjoukkueen tummahipiäinen pelaaja rikkoi laskujeni mukaan neljä kertaa sen verran törkeästi valkohipiäisen kupsilaisen fyysistä koskemattomuutta, että valkoinen mies olisi jo kahdesta vastaavasta törkeydestä poistettu suihkun puolelle.

Onneksi Kups kuitenkin voitti ja mikäli se vielä voittaa kolme seuraavaakin peliä on kuopiolaisten mestaruus urheilukielellä sanottuna selviö. Joten savolaisittain sanottuna ”taestelu jatkuu”, vaikka viikko sitten tilanne näytti toivottomalta, mutta onneksi Hjk meni sitten häviämään Kupsin eilen 3-2  voittamalle Hongalle 2-1.

Eilinen ottelu oli uraansa aloittavalle erotuomarille raskas, koska sanavalmis savolaisyleisö kritisoi hänen toimintaansa ankaralla kädellä. Itsekin, joka olen pohjimmiltani herrasmies, ajattelin jo huutaa pahimman tuntemani solvauksen tuomarille, kun hän antoi mielestäni jo toisen aiheettoman rangaistuspotkun espoolaisille ja huutaa, että ”saatanan sekasikiö”. Sen solvauksen opin muutama vuosi sitten, kun Ilveksen pelaaja kaatoi kupsilaisen rangaistusalueella, mutta kaadettu ajettiin filmaamisen vuoksi kentältä. Muistan, miten ottelun päätyttyä sekasikiö tuomari selvästi pelkäsi tulla pois kentältä. Eikä turhaan pelännyt, koska joku katsoja yritti osua häneen paperitollolla.

Tämänaamuisen Helsingin Sanomien toimittaja haastatteli ukrainalaista Vjatseslav Patlanjia tämän ohjusiskulla tuhotun kodin raunioilla. Kotinsa lisäksi mies oli menettänyt iskussa myös nelihenkisen perheensä.

Kuultuaan, että toimittaja oli Suomesta, sanoi Vjatseslav suomeksi: ”Mustikka, puolukka, Suonenjoki”. Patlanj on nimittäin käynyt Suomessa jo vuodesta 2015 kesäisin poimimassa marjoja saadakseen lisätuloja perheelleen.

Niin se kehitys kehittyy täällä Suonenjoellakin. Kun lähdin maailmalle 45 vuotta sitten, väiteltiin täällä kiivaasti siitä, rakennetaanko uimahalli vai ei. Se rakennettiin ja sen jälkeen kehitys on kehittynyt niin pitkälle, että äsken kävin ensimmäisen kerran elämässäni vallan Suonenjoen jäähallissa, jota Iiro-halliksi kutsutaan olympiavoittaja Iiro Pakarisen kunniaksi.

Tosin jouduin hampaat kylmästä kalisten poistumaan jo toisen erän jälkeen Suonenjoen Kiekkokarhujen ja Valkealan Kiekon välisestä ottelusta, jolloin isännät johtivat 6-0, sillä täkäläinen jäähalli on jäähalliksikin harvinaisen kylmä.

Mutta harvinaisen tasokasta jääkiekkoa pelaavat työläisjääkiekkoa harrastavat Kiekkokarhut. Punakaartin perinteitä vaalivan Työväen Urheiluliiton puolella ei liene kovin kummoinen jääkiekkoilun taso, joten en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Sukika TUL:n mestaruusturnauksessa kamppailisi ihan kärkiporukoissa heti Kooveen, Tuton ja Heinolan Peliittojen jälkeen, mikäli sellainen järjestettäisiin.

Ainakin ennen jalkapallon puolella järjestettiin Työväen Urheiluliiton mestaruusturnauksia, jotka yleensä työläisjalkapalloa pelannut Kuopion Elo voitti. Tosin muistelen, että joukkueen paras pelaaja oli Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana. Elon puheenjohtajana muuten toimi jossain vaiheessa Suonenjoen kirkkoherra.

Savossa urheilijoiden luokkasopuilu on mennyt jopa niin pitkälle, että ison Varaventure-yhtiön toimitusjohtaja Leo Houtsonen, joka oli nuoruudessaan jalkapallomaajoukkueen kantavia voimia, toimi vapaa-aikanaan työläisurheiluseura Kuopion Riennon nyrkkeilyjaoston puheenjohtajana. Lisäksi Houtsonen toimi myös ortodoksisen Karjalan hiippakunnan säätiön asiamiehenä.

Kuopion Riento oli aikoinaan tärkeässä roolissa Kuopion punakaartin toiminnassa, sillä kaartin kiväärit säilytettiin Riennon painisalissa. Aapelin mukaan talonmies Israel Närhin johtama Kuopion Punakaarti oli ainakin pataljoonan suuruinen, koska kun kaupungissa alettiin vallankumousta tekemään, ilmoittautui kaartiin tuhat miestä ja enemmänkin olisi tullut, jos työväentalolle olisi vain mahtunut.

Hieman mietityttää se, että eilen käsittelemässäni Korkeaveisussa kaunista rakkaimpaansa etsivä mies saa Mauthausenin ja Dachaun leiriltä selvinneiltä vastauksen, että rakkain oli nähty viimeksi seisovan jäisellä autiolla keltainen risti rinnassaan. Luulen, että runon suomentaneelle Pentti Saaritsalle on sattunut ajatuskatkos, koska ainakin englanninkielisessä versiossa kerrotaan rinnalla olleen keltaisen tähden. Keltainen tähtihän oli juutalaisten tunnusmerkki.

Hieman minua mietityttää sekin, että Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jonka suosikkibiisi Korkeaveisu oli, on vielä vahvoilla maamme seuraavaksi presidentiksi. Hänen kilpailuasemaansa vahvistaa Elämäni Biisi-ohjelman myötä saatu myönteinen julkisuus ja myöskin juuri sopivasti syntynyt vaalivauva.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Martti Ahtisaari, joka valittiin presidentiksi politiikan ulkopuolisena ehdokkaana, voitti tiukassa kisassa Elisabeth Rehnin Tuttu Juttu-viihdeohjelmassa saamansa myönteisen julkisuuden perusteella, jossa asiassa ratkaisevassa roolissa oli karjanpaisti.

Lisäksi Ahtisaaren auttoi voittoon myös Jeesus. Rehn nimittäin erehtyi julkisuudessa epäilemään, ettei Jeesus tai ainakaan Jeesukseen liittyvä tarusto ole historiallinen fakta, jolloin Ahtisaari näki tilaisuuden iskeä ja korosti julkisuudessa sitä, ettei hän koskaan ole syyllistynyt vähimmässäkään määrin moiseen epäuskoon.

Vuosikausiin en ole katsellut lauantaisin telkkaria, koska olen katsomattakin tiennyt, että sen jälkeen, kun Uutisvuoto lopetettiin, lauantaisin ei telkkarista tule muuta kuin Elämäni biisiä tai Huutokauppakeisaria, jotka ovat minusta sellaisia hömppäohjelmia, joita kaltaiseni sivistynyt ihminen ei katsele. Niinpä luulen olevani ainut maassamme, joka ei ole koskaan katsonut Elämäni biisiä tai Huutokauppakeisaria jaksoakaan.

Eilen kuitenkin napsuttelin telkkaria löytääkseni vaikkapa urheilua, mutta kun sitä ei löytynyt, aloin joltain kanavalta katsomaan Arja Saijonmaan vaikuttavaa tai jopa järkyttävää esitystä, jota en edes minä tunneköyhä mies pystynyt kuivin silmin kuuntelemaan.

Saijonmaa esitti upeasti kreikkalaisen keskitysleiriltä hengissä selvinneen runoilijan Iakos Kampanellisin sanoittaman ja Mikis Theodorakisin säveltämän Korkeaveisun, joka tunnetaan myös nimellä Kuinka kaunis on rakkaani katsokaa. Runossa keskitysleiriltä hengissä selvinnyt mies kyselee Mauthausenin ja Dachaun keskitysleireiltä selvinneiltä neitosilta, olivatko he mahdollisesti nähneet leireillä myös hänen kauniin rakastettunsa, joka oli kaunis arjen askareissaankin pelkässä arkileningissään ja vain kampa hiuksissaan.

Korkeaveisu on tällä hetkellä Ukrainan sodan vuoksi taas ajankohtainen; tosin keskitysleirejä ei ole Eurooppaan tällä kertaa pystytetty, vaan nykyiset roisto-, terroristi- ja hylkiövaltio Venäjän pystyttämät leirit ovat nimeltään suodatusleirejä ja satelliittikuvat paljastavat, että leirien lähistölle on ilmaantunut hautoja. Eikä leirien pystyttäjien tunnuksena ole hakaristi, kuten natseilla oli, vaan pelkkä Z-kirjain. Tosin tiettävästi myös venäläisillä oli alun perin tarkoituksena käyttää tunnuksenaan hakaristiä, mutta sitten joku olikin varastanut toisen Z-kirjaimen.

Saijonmaan esityksen voi katsoa tästä linkistä kohdasta 13min 30 sek. eteenpäin ja myöntää täytyy, että kyseessä on Elämäni biisi-ohjelma https://areena.yle.fi/1-4666758 .

Luinpa tuossa professori Matti Klingen muistelmateosta, jossa erityisesti huomiotani herätti se, että hän paheksui eräiden toisten yliopistomiesten epämiehekästä käyttäytymistä; itse en ole nimittäin osannut pitää Klingeä ainakaan minään perinteisenä karskina suomalaisena miestyyppinä.

Itsekin olen joskus vuosia sitten ottanut kantaa miehekkyysasiaan, kun silloinen pääministeri Jyrki Katainen purskahti itkuun tiedotustilaisuudessa, jossa hän kertoi silloisen ulkoministeri Ilkka Kanervan lähetelleen puutarhanhoitoa koskevia viestejä jollekulle puolimaailmalliselle naiselle. Mutta se oli hyvä itku sikäli, että kansa järkyttyi siitä eikä Kokoomuksen kannatus kärsinyt Kanervan kohtuuttomuuksiin yltäneestä puutarhaharrastuksesta.

Minusta Kataisen itku oli kyllä teennäistä ja epämiehekästä tekoitkua. Minusta pääministeri Kataisen olisi pitänyt tiedotustilaisuudessaan vain karskin miehekkäästi todeta, että ulkoministeri Kanerva pitäisi salvaa, jotta turha juoksentelu loppuisi.

Toissapäiväisessä tiedotustilaisuudessaan pääministeri Sanna Marinin itku ei sen sijaan mielestäni ollut poliittista tekoitkua, vaan toi mieleeni enemmänkin koulukiusatun teinitytön. Tosin vielä enemmän Marin olisi saanut poliittisia pisteitä, jos hän olisi toiminut kuten kansanedustaja Anna Kontula pari vuotta sitten toimi. Silloinhan eräs toimittaja tivasi Kontulalta, miksi hän oli matkustellut ulkomailla yhdessä erään toisen puolueen mieskansanedustajan seurassa. Kontula ihmetteli toimittajalle vain, että ”mikäs ihmeen p––upoliisi sinä olet”.

 Kaikki, jotka yleensä jotain ymmärtävät, ymmärtävät, että eilisen päivitykseni UMV-lehden juttu entisen sisäministerin änkyräkännistä on hölynpölyä ja saattaisi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Tosin vahvasti Putin-myönteisen UMV-lehden päätoimittaja Janus Putkosta, jonka etunimestä näyttää sosiaalisessa mediassa monta kertaa jäävän J-kirjain pois, on vaikea saada vastaamaan mahdollisista lehtensä tekemistä kunnianloukkauksista, koska hän pakoilee lainkouraa Itä-Ukrainan toistaiseksi miehitettyinä olevilla alueilla. Nähtäväksi jää, onnistuuko hän pakoilemaan myös Ukrainan Himars-raketteja.

Olen ihmetellyt, että pääministerin biletyskuvakohu näyttää hiipuvan, sillä tänään vain Seiska-lehti julkaisi uuden tanssivideon, jonka kerrotaan sisältävän pääministerin kannalta raskauttavaa aineistoa. Nähtäväksi jää, miten näyttävästi maanantain Iltalehti uutisoi tämän asian.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että Venäjän viralliseen ulkopolitiikkaan näyttää kuuluvan se, että se yrittää sosiaalisen median kautta saada demokraattiset Länsimaat sekasortoon ja hyvinhän asiassa onnistuttiinkin, koska Putin sai oman apupoikansa USA:n presidentiksi ja sai myös Iso-Britannian eroamaan EU:sta. Nähtäväksi jää, onnistuuko Venäjä Marinin biletyskohun avulla saamaan myös Suomen sekasortoon. Suomessa tosin asiaa vaikeuttaa se, että meikäläinen oikeistopopulistinen puolue on selkeästi Venäjän vastainen toisin kuin muissa länsimaissa.

Nykyään pystytään tietotekniikan keinoin manipuloimaan valokuvia ja videoita uskottavasti ja niinpä Venäjällä onnistuttiin lisäämään Zelenskyin puhevideoon kokaiinipussukka pöydälle ja pystyttiinpä Zelenskyistä tekemään ihan uskottavan näköinen video, jossa tämä kehotti ukrainalaisia antautumaan. Nähtäväksi jää millaista aineistoa Sanna Marinista lähi päivinä ilmestyy Youtubeen.

Tässä muuten on netistä löytyvä lehtijuttu, jota aluksi uskoin lavastukseksi, mutta ilmeisesti se on ihan reaalitodellisuudesta. Varsinkin jutun kuvasarjan kolmas kuva hämmästyttää, sillä siinä Andy McCoy pyrkii selvästi suutelemaan Esko Ahoa kaulalle.  

https://www.seiska.fi/Uutiset/Muistatko-viela-Esko-Aho-ja-Andy-McCoy-bilettivat-yhdessa-karaokebaarissa-kuvat/1121793

Olen nyt palannut Uukuniemeltä sähköttömästä mökistä sivistyksen ja sähköisen median pariin. Oletin, että sähköisten tiedotusvälineiden uutistarjontaa hallitsevat ydinsodan uhka, hyvinvointialueet, hoitajamitoitus ja päästökauppa, mutta eivätpä hallitsekaan, vaan uutistarjontaa hallitsevat pääministerin biletyskuvat ja jopa videot.

 Eilen tv-uutisissa haastateltiin tutkija Pekka Turusta, joka oli saanut selville, että 54 vuoden takaiseen Tsekkoslovakian miehitykseen liittyvä suomalainen dramaattinen kansantarusto perustuu kollektiiviseen muistivirheeseen eikä tosiasioihin. Mitään todisteita siitä, että Suomi olisi jotenkin erityisesti varautunut torjumaan Neuvostoliiton hyökkäystä, ei ole Turusen tutkimuksissa löytynyt.

Luultavasti pahimpaan muistivirheeseen vuoden 1968 elokuun tapahtumista syyllistyy silloin nuorena rannikkotykistön upseerina palvellut Heikki Tiilikainen, jonka vuonna 2003 julkaisemassa kirjassa Kylmän sodan kujanjuoksu kerrotaan, miten miehityksen aikaan neuvostolaivasto liikehti huomiota herättävästi.

Esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevan pienen linnakkeen eteen ryhmittyi noin sata venäläislaivaa ja alkoi rivissä etenemään kohti Suomen aluevesiä. Linnakkeen nuori päällikkö päätti taistella katkeraan loppuun asti ja suoritti liikekannallepanon. Voimasuhteet olivat suunnilleen niin, että jokaista suomalaista sotilasta vastassa oli kymmenen vihollislaivaa. Voimasuhteita tosin tasoitti se, että myös kantahenkilökuntaan kuuluvien miesten vaimot mobilisoitiin kantamaan kranaatteja putkille.

Nuori päällikkö halusi huolehtia myös joukkojensa moraalista. Niinpä Suomen lippu viriteltiin siten valmiiksi, että kun ensimmäiset kranaatit räjähtävät, hulmahtaa siniristilippu juuri samalla hetkellä liehumaan koko komeudessaan. Samalla piti myös Porilaisten marssin sävelien kajahtaa linnakkeen äänentoistolaitteista volyymillä 10 nostattamaan lisää vähäväkisen joukko-osaston taistelumieltä.

Onneksi mobilisaatio oli turha. Alukset pysähtyivät ennen valtakunnan rajaa. Rajaseudulla syyllistytään vieläkin siihen muistivirheeseen, että yhä puhutaan, että miehityksen aikoihin myös itärajalla olisi huudatettu kuluvasti panssareiden moottoreita. Tosin Turusen mukaan kyseessä olivat vain metsätyökoneiden äänet.

Muistelen, ettei silloinen puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen pitänyt tilannetta mitenkään uhkaavan; tosin hän ei bilettänyt Marinin malliin, mutta tiettävästi hän ei kuitenkaan keskeyttänyt Lapin vaellustaan. Olisikohan Keinosella ollut jo etukäteen tieto siitä, miten asiat tulevat etenemään?

 Uukuniemen karun, mutta kauniin Paakasalmen hautausmaan koillisnurkasta löytyy vaikuttava oikeustieteen professori Veli Merikosken hauta. Suomen ulkoministerinäkin toimineella Merikoskella oli kesäasunto Uukuniemellä, jonne hän halusi tulla haudatuksi. Hautakivekseen hän oli ostanut erään paikkakuntalaisen isännän näyttävän porraskiven.

Veli Merikoski oli Uukuniemen esikaupunki Sortavalan poikia, koska hänen isänsä Kaarlo Merikoski toimi ennen sotia yli kolmekymmentä vuotta Sortavalan seminaarin opettajana ja Sortavalan kaupungin kansakoulujen tarkastajana, joten on ymmärrettävää, miksi hän viihtyi Uukuniemen seudulla.

Veli Merikoski oli aikanaan maamme johtava julkisoikeuden asiantuntija, jonka kirjoja minäkin aikoinani tentin. Parhaiten kansa kuitenkin muistaa hänet presidentti Kekkosen myllykirjeen johtavana saatanan tunarina. Tosin Kekkosen myllykirjeiden kirjaversiossa saatanan tunarit on sievistetty onnettomiksi tunareiksi.

Merikoski toimi iloisella 1970-luvulla maamme poliittisia virkanimityksiä arvostelleen virkamiesryhmän puuhamiehenä ja sen vuoksi Kekkonen häneen suivautui. Virkamiesryhmä epäili poliittisten virkanimitysten sitovan käytännössä virkamiehen suosimaan lähinnä oman puolueensa tavoitteita. He vaativat, että hallintoa rappeuttavasta suosintajärjestelmästä luovutaan.

 Se, että maamme pääministeri, eli ylin poliittinen johtomme, bilettää, on herättänyt kielteistä huomiota maassamme ja huvittuneen myönteistä huomiota maailmalla. Ennen ei maamme ylin poliittinen johto tiettävästi bilettänyt. Mannerheim tosin joi kaksi piripintaista lasillista kovaa viinaa joka päivä, mutta tiedossa ei ole, että hän olisi koskaan bilettänyt Sanna Marinin lailla.

Ainut maininta siitä, että maamme ylin poliittinen johto on historian aikana harrastanut biletystä, löytyy entisen Yleisradion johtajan Aarre Elon muistelmista. Hän kertoo muistelmissaan, miten maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa ”saunomaan” ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita eräistä poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset eli viina ja naiset.

Tuloslaskennan aikana selvisi, että Leskinen putosi eduskunnasta. Tämä sai Väiskin purskahtamaan itkuun. Reiluna kaverina tasavallan presidentti kuitenkin yritti saada itkun loppumaan lupaamalla ystävälleen tulevan ulkoministerin paikan. Lupaus piti, vaikka muuten moni asia saattoi seuraavana aamuna olla unohduksissa.

Saunareissullaan tasavallan presidentti alkoi Elon todistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita ollut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan tasavallan presidentti tietenkin oli tässäkin asiassa.

Tuosta uutisesta, jonka mukaan Dimitri Medvedev on suorittanut asepalveluksensa Huuhanmäen kasarmilla Uukuniemen lähellä, tuli mieleeni, että Yle sai viitisen vuotta sitten Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen höpöhöpöuutisoinnista, koska se kertoi, että voittamaton Puna-armeija koulutti 1930-luvulla Karjalassa sotahirviä taistelemaan valkobandiitteja vastaan.  Julkisen sanan neuvoston mukaan kyseessä on venäläisen lehden aprillipila vuodelta 2010, jota Jaakkimassa Huuhanmäen kasarmin valtavaan kallioluolaan sotamuseon perustanut liikemies alkoi hyödyntämään markkinoinnissaan.

Ja hyvin alkoikin hyödyntämään, koska itsekin matkustin aikoinani vasiten tutustumaan museon sotahirviaineistoon. Pääsinkin tutustumaan. Tosin vaikeuksia oli, koska museon opas ei puhunut tuntemiani sivistyskieliä, joten jouduin kehonkielellä esittämään hirveä ja päästelemään suustani sodan ääniä. Sitten minut osattiinkin ohjata hirvikuvien äärelle. Yhdessäkin kuvassa punasotilas ampui Emma-pikakiväärillä hirven selästä käyttäen tukevana jalustana ratsunsa sarvia.Tosin jotenkin vaisu opas oli kuvia esitellessään ja ehkä hän ymmärsi häpeillä jotain.

Mutta itse olen sitä mieltä, että hyvä juttu on hedelmällisempi asia kuin tylsä totuus enkä luovu Ylen saaman valehtelutuomion jälkeenkään luopumaan uskostani sotahirviin. Sitä paitsi minulle on kerrottu, että sodan jälkeen itärajan  hirvimiehet ihmettelivät sitä, miten eräät saaliseläimet eivät ollenkaan pelänneet laukausten ääntä, vaan sen sijaan ryntäsivät pelotta päin asemiehiä, johon ne varmaankin oli opetettu niiden palvellessa Puna-armeijan riveissä.

 Melkein tunnen Venäjän ilmeisen kakkosmiehen Dimitri Medvedevin, jonka sukunimi muuten on suomeksi Karhunen, sillä Pietarissa opin tuntemaan ilmeisen pahasuisen venäläisen naispuolisen matkaoppaan, joka valitteli sitä, ettei aikoinaan hakannut ”sitä perkeleen kääpiötä enempää”. He olivat nimittäin lapsena leikkineet samalla hiekkalaatikolla.

Muutenkin minulla on yhteistä Venäjän poliittisen johdon johtavan sotilasasiantuntija Medvedevin kanssa, koska hän on suorittanut asevelvollisuutensa Huuhan kasarmilla ihan Uukuniemen lähellä, jossa nyt olen hellettä paossa. Hänen sotilaskoulutuksensa kesti peräti 1,5 kuukautta, joka on selvästi enemmän kuin presidentti Vladimir Putinilla tai puolustusministeri Sergei Shoigulla, jotka eivät lehtitietojen mukaan ole palvelleet armeijassa päivääkään. Niinpä minusta on selvää, että Medvedev on Venäjän johtava sotilasasiantuntija.

Joku asiaa tuntematon voi tietysti väittää, että Venäjän asevoimien komentaja kenraali Valeri Gerasimov on Medvedeviäkin asiantuntevampi sotilasasioissa, mutta tätä väitettä voi epäillä. Viimeisin tieto Garasimovista on, että hän uskaltautui loppukeväästä niin lähelle tulilinjoja, että olisi haavoittunut lievästi ukrainalaisten raketti-iskussa. Julkisuudessa hän ei ole kuitenkaan tämän lievän haavoittumisen jälkeen esiintynyt ja ainakin sosiaalisessa mediassa epäillään, että kenraali olisi lievän haavoittumisen jälkeen menehtynyt, koska olisi pudonnut maanalaisen bunkkerinsa ikkunasta.

 Suonenjoen Kellarikallerian suomalaisen taiteenillassa teki minuun suuren myönteisen vaikutuksen eläkkeellä oleva entinen Kuopion kaupunginarkkitehti Leo Kosonen, joka esitti eräältä romaninaiselta oppimansa laulun puhtaalla mustalaistenorilla.

Rohkenin kysyä Kososelta, että onko mahdollista, että ainakin joku romani voisi loukkaantua siitä, että valkolaismies laulaa mustalaismiehen äänellä; asianhan voisi tulkita kulttuuriseksi omimiseksi. Voi olla, että esimerkiksi saamelaiset paheksuisivat sitä, jos lantalainen alkaa esiintyä joikaajana. Kososen mukaan hänen romaneilta saamansa palaute on ollut vain myönteistä.

Rohkenin esittää toivomuksen, että seuraavalla kerralla Kosonen esittäisi mustalaismiehen äänellä Pettäjän tien, jonka monikin romanilaulaja on levyttänyt. Yllätyksekseni huomasin internetistä, että Pettäjän tie ei ehkä sittenkään ole mustalaismusiikkia ainakaan korkeimman oikeuden mukaan. Wikipedia kertoo tapauksesta seuraavaa:

”Alun perin ”Pettäjän tien” tekijäksi oli merkitty Pirkko Ahlgren, mutta syksyllä 1977 Korkein oikeus päätti laulun olevan jäljitelmä Erkki Laurokarin kappaleesta ”Kohtalon kukka” ja näin ollen kappaleen tekijäksi Teostossa merkittiin Laurokari.

Maria Schulgin teki syksyllä 1967 Yleisradioon ohjelman Marraskuun liikkeestä. Schulgin ja ohjelman äänittäjä Matti Vehniäinen haastattelivat ja äänittivät Helsingin Hakaniemen sillan alla asuneita alkoholisteja, joiden joukossa oli myös Erkki Laurokari. Laurokari lauloi ohjelmaan oman kappaleensa ”Kohtalon kukka”. Aikoinaan vankilassa Sukevalla tuomiotaan kärsinyt Laurokari oli laulanut tuotantoaan vankitovereilleen ja sitä kautta kappale oli levinnyt romaniväestön keskuuteen. Automaalarina työskennellyt Taisto Ahlgren esitti kappaleen romanien työssäkäyntiä käsitelleessä TV-ohjelmassa helmikuussa 1968.

Vuonna 1970 Ahlgren levytti kappaleen Scandialle ja sen sovittajana toimi Jaakko Salo. Samana vuonna levytetty Fazerin julkaisema Eino Grönin versio oli merkitty Laurokarin nimiin. Vuonna 1977 Grön esitti televisiossa Lavatanssit-ohjelmassa englanninkielisen version. Vuoden 1977 oikeudenkäynnissä Schulginin äänite toimi todisteena ja Scandia määrättiin maksamaan korvauksia Laurokarin puolisolle.”

Muuten internetin Suomi 24-keskustelupalstan mukaan Pettäjän tien tunnetuin levyttäjä Taisto Ahlgren olisi ollut kuuluisan entisen asianajaja Heikki Lampelan kasvatti-isä. Voi olla, että Lampelakin oli mukana jutun oikeuskäsittelyssä. Suonenjokelaisten hyvin muistama Iso-Valtti Balzar oli Lampelan vaari.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia: https://www.youtube.com/watch?v=ldKzVSmI4pM

Ikonitaiteesta en tosiaankaan, kuten olen ennenkin todennut, ymmärrä tuon taivaallista, mutta raha-asioista ymmärrän sitäkin enemmän, koska olen nuuka kuin piru. Tämän vuoksi Lapinlahden näyttelyn suosikki-ikoniksi valitsin Jumalan kuvan, jonka tekemisessä on pyritty säästämään kustannuksissa. Yleensähän ikonit ovat hämmästyttävän hintavia, koska esimerkiksi niitä suojaava riisa on monta kertaa tehty hopeasta.

Sen sijaan minun suosikissani kallis hopeinen riisa on korvattu halvahkolla tinapaperilla, jollaista saa vaikkapa Saludo-kahvipaketin pussista. Lisäksi suosikki-ikonissani on koristerekvasiitaksi ostettu uskoakseni Tiimarista paperikukkia, jotka lienevät kiinalaisvalmistetta. Mutta ihan vaikuttava Jumalan kuva on saatu syntymään myös korvikemateriaaleilla.

Kaikkitietävä Wikipedia kertoo ikoneihin liittyvästä riisasta, joka on muuten myös Kuopion ortodoksisen museon nimi, seuraavaa: ”Riisa (ven. риза) on metallinen, usein hopeasta tehty ikonia peittävä ja suojaava, koristeellinen vaippa, suojalevy. Riisaa pidetään ikonin kuvan päällä. Se suojaa ikonia muun muassa tuohuksien tai lampukoiden savulta ja noelta sekä ihmisten koskettelulta. Riisassa on aukkoja, joista näkyy esimerkiksi ikoniin maalatun henkilön kasvot ja kädet ja muitakin yksityiskohtia.”

 Sikäli kannatti käydä Lapinlahden ikoninäyttelyssä, että opin taas uutta Suomen, isiemme maan, vaietusta historiasta. Kuvan Johannes Sonkajanrantalaista esittävän ikonin järkyttävää tarinaa ei yleisesti tunneta meidän suomalaisen valtaväestön parissa.

Alunperin kuvan Johannes oli sukunimeltään Karhapää ja hän toimi ennen sisällissotaa Itä-Suomessa kiertävänä ortodoksisena uskonnonopettajana. Keväällä 1918, jolloin Suomessa oli sairastuttu joukolla tappamispsykoosiin, myös Johannes Karhapää teloitettiin Joensuussa varmuuden vuoksi, koska häntä pidettiin epäilyttävänä tyyppinä, vaikkakaan punikiksi häntä ei voitu syyttää.

Johannes Karhapään tapaus ei kuitenkaan vaipunut unholaan, vaan 29. marraskuuta 2018 ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi julisti Johannes Karhapään kuuluvan ortodoksisen kirkon pyhien joukkoon nimellä Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen. Kanonisointia täsmennettiin toukokuussa 2019 niin, että Karhapään nimeksi tuli Johannes Sonkajanrantalainen.

Karhapään pyhien joukkoon liittämisen jumalanpalvelukset toimitettiin Sonkajanrannan Pyhän profeetta Hannan kirkossa 12.–13 heinäkuuta 2019.

Lisätietoa Johannes Karhapään vaiheista löytyy tästä linkistä https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Karhap%C3%A4%C3%A4

Kerrassaan mahottoman jännää on seurata suomalaisten yleisurheilijoiden esityksiä silloin, kun ulkomaalaiset kanssakilpailijat eivät ole niitä häiritsemässä. Eilinenkin Kalevan kisojen miesten kuulantyönnön finaali oli huikea jännitysnäytelmä.

Kuulantyöntäjäksi hoikahko Timo Kööpikkä hallitsi kisaa selvästi viimeiselle kierrokselle asti. Viimeisellä työnnöllään kuulantyöntäjäksikin vantterahko Eero Ahola paransi huimasti aiempaa tulostaan ja siirtyi kisan johtoon tuloksella 18.06. Kilpailun viimeisenä työntäjänä Timo Kööpikkä vastasi hyvin ja pitkällisen mittailun tuloksena todettiin hänen hävinneen mestaruuden vain sentillä.

Kilpailua seuratessa jännitin myös sitä, että jääkö voittotulos alle 18 metrin. Viimeksi niin tapahtui vuoden 1965 Jyväskylässä pidetyissä Kalevan kisoissa, jolloin Matti Yrjölä voitti tuloksella 17,85. Ilahduttavaa oli kuitenkin lopuksi todeta, että maamme kuulantyönnöntaso on kuitenkin parantunut pikkuisen 57 vuodessa. Ilahduttavaa ei kuitenkaan ole se, että tällä hetkellä maamme huiput häviävät maailman huipuille viitisen metriä.

Itse olin paikanpäällä seuraamassa vuoden 2000 Kalevan kisoja Lahdessa, jolloin Suomi oli maailman johtava kuulantyöntömaa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ohella. Loppukilpailussa oli peräti kahdeksan yli 20 metrin miestä, ja niinpä lopulta mestaruuden voittaneella Arsi Harjulla oli täysi työ selvitä kisan kolmelle viimeiselle kierrokselle. Hän kuitenkin selvisi ja selvisi sitten myös Sydneyn olympialaisiin, jossa kullan voittaminen olikin Harjulle helpompaa kuin Suomen mestaruuden voittaminen aiemmin kesällä.

Tällä hetkellä Suomen taso sekä kuulantyönnössä että kiekonheitossa on surkea. Kiekon karsinnassakin vain kolme miestä ylitti 50 metrin haamurajan, kun taas naapurimaissamme huiput hätyyttelevät 70 metrin haamurajaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että kuulantyönnön ja kiekonheiton taso saadaan Suomessa nopeasti maailmantasolle vaikkapa siten, että entinen Hiihtoliiton päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö palkataan kiireesti kuulantyönnön ja kiekonheiton lajivastaavaksi.

Olen eittämättä huonoin Helsingin Yliopiston ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut ihminen maassamme ja ainut elämänala, josta en ole ollut elämässäni yhtään kiinnostunut, on juridiikka. Kuitenkin rikosoikeuden tentissä loistin, koska siinä menestyäkseni minun tarvitsi miettiä vain sukulaisteni ja tuttavieni tapauksia.

Kuitenkin ymmärsin tänään, että pari päivää sitten kirjoitin taas ropakantaa maamme lainsäädännöstä, kun kiljusta kirjoitin. Olin asiassa täysin väärässä. Nimittäin niitä harvoja asioita, joita nykyään saa maassamme vapaasti tehdä, on kiljua.

Tietooni on tänään saatettu, että vahvasti lestadiolaistaustainen Sipilän hallitus vapautti maassamme kiljun valmistuksen muutama vuosi sitten. Sama kristillissiveelliseltä pohjalta toiminut hallitus vapautti maassamme muuten myös kauppojen aukioloajat ja niinpä kaupat saavat nyt olla avoinna myös pitkänäperjantaina ja jouluna.

Myös taksitoiminta vapautui jopa siinä määrin, että itse en ainakaan osaa enää pirssiä tilata. Kärkkäälän kylätaksikin pitäisi kuulema tilata Vesannolta asti noin 100 kilometrin päästä.

Yksi selvä muisto on Donin kasakoista, jotka tsaarin armeijan sotilaina majailivat Kuopiossa noin sadan vuoden ajan. Nimittäin Isolla hautausmaalta löytyy kuvan viehättävä kasakoiden muistokappeli, jonka ovi oli vuosikymmeniä lukittuna sen jälkeen, kun Venäjän armeija vallankumouksen jälkeen jätti Kuopion.

Muistelen kerrotun, että joskus 1990-luvulla löytyi avain, jolla muistokappelin ovi saatiin auki. Olen joskus päässyt kurkistamaan tähän viehättävään rakennukseen sisälle ja silloin minulle kerrottiin, että se olisi ollut samassa kunnossa kuin vuonna 1917.

Silmääni pisti kappelissa ollut viehättävä kukkakimppu, joka minusta näytti muoviselta, mutta saattoihan se olla vaikka keramiikkaa tai peltiä. Karjalassa olen vanhoilla haudoilla nähnyt ruostuneita peltisiä kukkia ajalta ennen muovin keksimistä.

Savolaiseen kansanperinteeseen ei ole jäänyt kauhutarinoita maakuntaa miehittäneistä kasakoista, mutta Kuopion kaupungin historiikissa kerrotaan, että kaupunkilaisissa herätti pahennusta se, että tsaarin armeijan kurin löystyttyä kasakoita nähtiin hautausmaalla ryypiskelemässä ja pelaamassa korttia.

Tosin ortodoksisessa perinteessä ei liene tuomittavaa se, että hautausmaalla pelataan korttia ja juodaan vodkaa. Jossain Vienan Karjalan kalmismualla näin jopa haudan, jolle sureva leski oli jättänyt miesvainajalleen vodkapullon, tupakkatopan ja korttipakan.

Itse epäilin, että leski oli jättänyt lahjansa, jotta mahdollisen ylösnousemuksen hetkellä aviosiippa pääsisi heti mieliharrastustensa pariin, mutta minua viisaammat ovat kertoneet, ettei selityksenä ollut ylösnousemuksen odotus, vaan pelkästään sikäläinen tapa muistaa vainajia.

 Vaan kyllä minä olen ylpeä Savon piäkaapunti Kuopiosta ja varsinkin sen jalkapallokulttuurista. Eilenhän Kups suorastaan nöyryytti Euro-kentällä Moldovalaisen vastustajansa ja eteni jossain merkillisessä Euro-cupissa kolmannelle kierrokselle.

Kolmannen kierroksen ottelua ei voi Fifan mielestä pelata Kuopion Keskuskentällä, koska Keskuskenttää pidetään jostain syystä, jota voi vain arvailla, jalkapallokulttuuria loukkaavana ja Kups joutuu pelaamaan kotopelinsä Suomen Turussa.

Epäilen, että yksi syy Kuopion Keskuskentän sopimattomuuteen arvo-ottelun pelipaikaksi on tämä kuopiolaisen jalkapallopyhätön kansainvälinen TV-torni, jonne kiipeämistä Fifan herrat pitänevät työsuojelullisena riskinä selostajan kannalta. Jossain määrin tätä näkemystä voi pitää perusteltuna, koska kun edellinen Euro-cup-ottelu pelattiin Kuopiossa, niin TV-selostaja valitteli sitä, että selostuskopissa oleva ampiaispesä häiritsee ottelun seuraamista.

Mutta itse olen ylpeä tuosta kuvan TV-tornista, joka mielestäni pitäisi julistaa suojelukohteeksi. Tornia pystytettäessä on suorastaan nerokkaasti hyödynnetty ilmeisesti vanhoja hetekoita, pintalaudan pätkiä, käytettyjä apulantasäkkejä ja roskalavalta löydettyjä pressun riekaleita.

Kuvan TV-torni osoittaa sen, että Kuopion päättäjät osaavat priorisoida asioita ja antaa sille, että aikamiehet juoksevat nahkakuulan perässä ilman järkevää syytä, juuri sen arvon, joka moiselle toiminnalle kuuluukin.

Sen sijaan esimerkiksi terveyspalvelut toimivat Kuopiossa hyvin, vaikka potkupallokenttä ei ole kansainvälistä tasoa. Muistanpa muuten, miten eräs turkkilainen potkupallojoukkue kävi pelaamassa Kuopiossa ja ihasteli kaupunkia ja sen palveluja, mutta kun sitten tultiin pelipaikalla, vieraat muuttuivat hyvin mietteliään näköisiksi. Ja kun tanskalainen potkupallojoukkue kävi toissa kesänä kalakukkokaupungissa pelaamassa, kieltäytyivät pelaajat menemästä ottelun jälkeen kentän sosiaalitilojen suihkuun, vaan he peseytyivät vasta hotelli Atlaksessa.