Koivistoinen blog

Eilen mielenterveydenongelmani olivat edenneet jo niin pitkälle, että kuuntelin kahta radiota yhtä aikaa. Kuopion Oikea asema selosti Kalpan peliä ja Ylen Radiopuhe samaan aikaan Kupsin peliä. Kokeilussa ilmeni, että vaikka olen mies ja luomakunnan putkiaivoinen kruunu, pystyn silti tekemään mainiosti kahta asiaa yhtä aikaa, joka on tiettävästi hyvin feminiininen piirre.

Mieleni kyllä iloitsi siitä, että molemmat kuopiolaisjoukkueet näyttivät hämäläisille HPK:lle ja JJK:lle närhen vempaimet, mutta pikkuisen olin surullinen JJK:n puolesta, jota Kups kylvetti rökälenumeroin. Harmittaa, että Kuopion rakas vastustaja putosi divariin. Nimittäin JJk on Kupsin lisäksi niitä harvoja hyvää juniorityötä tekeviä Veikkausliigajoukkueita ja katsojiakin Jyväskylässä on Helsingin jälkeen eniten. Tulevaisuudessa joukkue saattaa viihtyä alasarjoissa pitkäänkin, koska Veikkausliigassa säilyminen on tunnetusti helpompaa kuin siihen nouseminen. Toivotaan, että konkurssilta vältytään.

Muistanpa, miten vuosia sitten Kupsin vielä nykyistäkin huonompina aikoina jyväskyläläiset katsojat naureskelivat Keskuskentällä kotijoukkueen esitykselle ja lauleskelivat Englannin liigasta tutulla sävelmällä, että ”divariin, divariin, divariin”. Toivoa sopinee, etteivät kuopiolaiset syyllistyneet samanlaiseen vastustajan halventamiseen eilen Jyväskylässä.

Netistä Keskisuomalaisen sivuilta näyttää muuten löytyvän elävää kuvaa ottelusta JJK-Kups.

http://www.ksml.fi/urheilu/jalkapallo/jjkn-putoaminen-varmistui-kun-paattyy-taa-muisto-vain-jaa/1677418

Kommentit (0)

Sen lisäksi, että Savon Sanomien mukaan Usa:n perustaja John Morton oli Rautalammin Marttisia, Venäjän Romanovin tsaarisuku Iisalmen Kauhasia, generalissimus Suvorov Savon Suhosia, kuten myös Ruotsin hyvinvointivaltion luoja Tage Erlander, Bushin presidenttisuku Säämingin Hatusia ja Nixon Kiuruveden Nikkisiä, niin nyt minäkin alan uskoa, että Putin on Itä-Suomen Pulkkisia, kuten Savon Sanomat on väittänyt. Katsoin nimittäin telkkarista Pulkkinen-nimistä sarjaa ja ihan on Pulkkinen Putinin näköinen mies, ohuthiuksinen, pieni ja ilkeän oloinen.

Putinin on kerrottu olevan Tverin Karjalaan siirtyneiden Pulkkisten jälkeläisiä, joten kesämökin rakentaminen Uukuniemen puoleen on perusteltu valinta. Iso osa tverinkarjalalaisista on Uukuniemen suunnalta lähteneitä evakkoja 1640-luvulla, jolloin savolainen valloittajarotu perusti alueelle laittomia siirtokuntia karkottaen alkuperäisväestön.

Silloinen 1640-luvun karjalaisten evakkoreissu oli väestömäärään suhteutettuna suurempi kuin vastaava operaatio 1940-luvulla. Vähäväkisestä Itä-Suomesta muutti Moskovan lähelle Tverin Karjalaan noin 20.000 ihmistä. Eikä turhaan, sillä niillä hedelmällisillä asuinsijoilla tverinkarjalaiset sikisivät kuin kaniinit, ja heitä oli parhaimmillaan 150.000 eli enemmän kuin Suomen karjalalaisia. Iso osa Suomen Karjalan asukkaista on taustaltaan savolaisia, kuten esimerkiksi uukuniemeläisetkin ovat, vaikka eivät sitä myönnäkään.

Nykyisten väestölaskelmien mukaan tverinkarjalalaisia on enää 20.000, mutta heitä epäillään todellisuudessa olevan lähes 100.000. Tuntuu aika erikoiselta, että vaikka suuresta muutosta on kohta 400 vuotta, niin siitä huolimatta laajalta alueelta läheltä Moskovaa löytyy karjalankielisiä kyliä. Sitä ihmettä pitäisi Uukuniemi-seuran lähteä perinteisellä kesäretkellään tutkimaan.

Kommentit (0)

Rajakatselmuksen yhteydessä yritin myös selvittää, oliko hyvä mökkinaapuri Vladimir Putin tullut nostamaan laiturinsa, kääntämään veneensä ja tyhjentämään huussinsa. Mutta ei näkynyt miehestä merkkiä idän suunnalla. Ei edes hyvän saslikin tuoksu, lenkkimakkaraahan venäläiset eivät suosi, kiirinyt Lahdenpohjasta, jonne lienee metsän läpi 20 – 30 km.

Maailman rikkain mies Putin lomaili ennen Kiimajärven rannalla olleella ilmeisen vaatimattomalla datsallaan. Kiimajärvi sijaitsee Karjalan kannaksella uskoakseni entisen Viipurin läänin Pyhäjärvellä, joka pitäjä on saanut nimensä samannimisestä kauniista järvestä. Jostain syystä Kiimajärvi ei mainiosta nimestään huolimatta enää miellyttänyt Venäjän nykyistä itsestään hyvin viriilin kuvan luonutta presidenttiä, joka ikäisekseen vaikuttaa ihan kopsakalta ukolta.

Epäilen, että syynä lomapaikan siirtoon pois Kiimajärveltä, oli Putinin pariskunnan kasvaminen eroon toisistaan. Joka tapauksessa aviomies pari vuotta sitten rakennutti oman kesämökin Lahdenpohjaan aika lähelle Uukuniemeä ja sitä toista Pyhäjärveä.

Sillä seudulla on vaikuttanut toinenkin huomattava valtiomies eli tullineuvos Veikko Vennamo (alk. Fennander). Pientalonpoikien johtajan isän pankinjohtaja Fennanderin kartano oli vielä pystyssä Jaakkimassa, joka on nykyään Lahdenpohjan lähiö, kun siellä viimeksi kävin. Pikkuisen oli pytinki ajanpatinassa. Neuvostovastaiset henkilöt väittivät sen ryssittyneen, joka on tuomittavaa kieltä.

Olin ymmärtävinäni, että rakennuksessa toimi jonkinlainen pieneläjien kirpputori. Se olisikin ihan sopiva käyttötarkoitus pientalonpoika Vennamon syntymäkodille. Valtiomies Vennamon kunniaksi mahdollsesti seinään ruuvattua pronssilaattaa en löytänyt, ehkä se oli myyty.

Kommentit (0)

Vielä jokunen vuosi sitten paikalla sijainnut tutkatorni on siirretty muuanne, jossa sillä on varmasti enemmän käyttöä. Epäilen, että tutka saattoi liittyä suomalaisten jättämään lentokenttään rajan pinnassa. Satelliittikuvasta voisi päätellä, että kenttää hyödyntävät nykyään Mig-koneiden sijasta lehmät. Toisaalta 1.4.2010 Uukuniemen infon nettisivut informoivat, että kenttää ollaan ottamassa jälleen henkilö- ja ehkä myös bagaasiliikkennekäyttööön, koska huhuttiin, että Oulusta Bankokiin liikennöivä reittikone olisi alkanut suorittaa sille välilaskuja.

Vastarannalla ei näkynyt elonmerkkejä. Kylmän sodan aikaan kuulemma syysmyterissä itärannan valonheittäjien kiilat valaisivat ystävällisesti rajalle harhautuneen satunnaisen matkailijan reittiä. Nykyään on Uukuniemelle pitänyt hankkia jonkinlaiset katulamput, koska ystävällinen naapuri ei enää huolehdi paikkakunnan valohuollosta veloituksetta.

Muuten joku itsensä pöhköksi lukenut lääketieteen lisenssi voisi tehdä väitöskirjansa uukuniemeläisten syöpäsairauksista. Vuosikymmenien ajan alueella suoritettiin koetta, jossa paikkakunnan väestö altistettiin jatkuvalle voimakkalle tutkasäteilylle, ja sen vaikutukset voisivat näkyä tilastoissakin.

Kommentit (0)

Jos olisin diktaattori, niin ensitöikseni poistaisin jalkapallosta paitsiosäännön. Se on nykyisen nopean pelityyllin aikana sekava, moniselitteinen, erotuomareiden mielivallan ja ottelutulosten manipuloinnin mahdollistava sääntö.

Jos olisin diktaattori, muuttaisin myös nykyistä jalkapalloilun käsivirhesääntöä. Pallon osuminen käteen olisi aina virhe, mutta tahattomista käsivirheistä tuomittaisiin vain epäsuora vapaapotku, tahallisista käsivirheistä seuraamukset olisivat nykyiset. Nykyinen käsivirhesääntö on sekava, moniselitteinen, erotuomareiden mielivallan ja ottelutulosten manipuloinnin mahdollistava.

Jos olisin diktaattori, niin muuttaisin myös ulosajosääntöä. Tuomarilla tulisi olla mahdollisuus tuomita myös määräaikaisia ulosajoja. Vähän samanlaisia kuin nykyään harrastetaan jääpallossa. Esimerkiksi eilinen ratkaiseva kupsilaisen ulosajo olisi voinut olla 15 minuutin mittainen.

Jos olisin diktaattori, muuttaisin myös rangaistuspotkusääntöä. Rangaistuspotku suoritettaisiin pilkulta vain, jos rike tapahtuu selvässä maalintekotilanteessa. Nykyrankkari tarkoittaa maalia 80 % varmuudella. Lievemmissä tapauksissa, joissa ei olisi kyse selvästä maalintekotilanteesta, rangaistuspotku suoritettaisiin jommasta kummasta rangaistusalueen kulmasta. Silloin laukaisijan ja maalivahdin mahdollisuudet olisivat Pillilupi-5-askin kanteen tekemäni roknoosin mukaan tasan.

Kommentit (0)

Kyllä ei mieli mettä keitä. Tunnelma on kuin Koskelan Jussilla sen jälkeen, kun halla vei ensisadon. Jussikin epäili elämän jatkumista. Laskujeni mukaan, jos Kups selviää kolme kertaa Suomen cupin finaalin, niin 87,5 % varmuudella se voittaa ainakin kerran. Niin ei käynyt. Laskujeni mukaan todennäköisyys sille, että Kups selvisi kolme kertaa peräkkäin Suomen Cupin finaaliin oli 0,2 %. Laskujeni mukaan todennäköisyys sille, että Kups selviää neljä kertaa Suomen Cupin finaaliin, on 0,05 %, joten en usko, että tehtailija Saastamoisen perustama yksityisarmeija, joka nykyään kuuluu pankkiiri Lahden omistukseen, pelaa ensi vuonna Suomen Cupin finaalissa.

Todennäköisyys sille, että Kups saa rangaistusseuraamuksia kannattajiensa tuomarille antamista tappouhkauksista, on lähes 100 %.  Ja se on oiken. Erotuomari teki aivan oikein ajaessaan Kupsin Dudun kentältä, kun tämä löi kanssapelaajaansa kasvoihin. Niin saa tehdä vain jääkiekkokaukalossa. Todennäköisyys sille, että Dudun ura Euroopan kentillä on ohi, on suuri. Se on tapauksen suurin tragedia. Elementtikerrostalo kaikilla mukavuuksilla saattaa vaihtua savimajaan ilman mukavuuksia.

Nyt alan laskeskelemaan todennäköisyyksiä sille, koska pankkiiri Lahti lyö pillit pussiin. Mies on ilmeisen niukoista käyttövaroistaan uhrannut Kupsille jo miljoonia. Itse tietäisin lukemattomia hauskempia tapoja päästä eroon rahoistani kuin sen, että ylläpitäisin jalkapallojoukkuetta, joka uskoakseni johtaa maamme ulosajo-, varoitus- ja rangaistuspotkutilastoja. Viime vuonnakin unelma Cup-voitosta kariutui kahteen ulosajoon. Tosin silloin niistä ensimmäinen ja ottelun ratkaiseva oli selkeä tuomarivirhe. Jo lakikirjan alussa sanotaan, että se, mikä ei oikeus ja kohtuus ei ole lakikaan.

Siunatuksi lopuksi seuraamme lupsakkaan savolaisyleisön kannustusta erotuomarille:

http://www.hs.fi/urheilu/KuPS-fanit+uhkailivat+erotuomaria+Suomen+Cupin+finaalissa/a1380335391201?ref=hs-art-new-1

Kommentit (0)

Lasse Lehtinen toimi nuoruudessaan mm. jonkinlaisena Suomen tupakkateollisuuden myyntimiehenä eikä ole tietääkseni kokenut asiasta eettisiä ongelmia, kuten moni vakavamielisempi olisi tehnyt. Jonkunhan nekin hommat on tässä maassa tehtävä.

Kalle Isokallio suoriutui vuonna 1991 kypsässä 43 vuoden iässä Nokian johtajan tehtävistä täydelle eläkkeelle ja sai jo silloin Wikipedian mukaan miljoona markkaa eli 170.000 euroa vuodessa eläkettä. Luulen, että indeksitarkastukset on sen jälkeen tehty joten eläke lienee nyt noin 50 % suurempi. Varhaisesta eläköitymisestä oli yhteiskunnalle suuri hyöty, koska se avasi Jorma Ollilalle tien huipulle.

Vähän veijaamisen makua on siinäkin, että Lehtisen kirjan kannessa lukee isolla PAASILINNA. Se ei ole kuitenkaan huijausta, sillä kirjan kustantaja on Petteri Paasilinna, Arton poika. Lisäksi kirjan nimi ja idea ovat Arto Paasilinnan pöytälaatikosta löytyneitä. Hiihtävä hautaustoimisto kertoo kahdesta työttömästä veijarista, jotka perustavat Suomen Loppusijoitus oy:n ja loppusijoittavat palvelun ostaneiden vakavaraisten asiakkaiden tuhkat mihin vain. Veijarit vievät uurnan vaikkapa hiihtämällä Etelänavalle, jos vain hinnasta sovitaan.

Muuten luulen, että suomen kieli on saanut neljä lainasanaa mustalaiskielestä ja ne ovat veijata, puijata, huijata ja mankua; ainakin ne onematopoeettisesti muistuttavat mustalaiskieltä. Se asia pitäisi selvittää.

Kommentit (0)

Tuo eilen mainittu Väinö Leskinen oli sekä huippupoliitikko että huippu-uimari, jolla oli ilmiömäinen kyky pulpahtaa pintaan toivottomistakin tilanteista. Leskisen tukijat löytyivät sodan jälkeen entisistä Helsingin työläiskaupunginosien ns. Ässärykmentin rintamamiehistä, jotka muistivat arvostetun komppanianpäällikkönsä.

50-luvulla huippupoliitikko Leskinen kärähti pari kertaa rattijuoppoudesta ja oli jonkin aikaa myös tuottavassa työssä rakentamalla Seutulan lentokenttää. Siihen aikaan politiikassa ei oltu tekopyhiä eikä asia katkaissut miehen poliittista uraa, sillä hänen kannattajansa eivät olleet pyhäkoulupoikia.

Sen sijaan Leskisen täydellisen ulkopoliittisen käännöksen myötä entiset tukijat hylkäsivät hänet. Lasse Lehtisen väitöskirjassa Aatetta jaloa ja alhaista mieltä väitetään ilman tieteellistä näyttöä, että johtava asevelisosialisti Väinö Leskinen tehtyään ulkopoliittisen täyskäännöksen 60-luvulla, olisi Moskovan junan vaunuosastossa polvillaan itkien vakuuttanut neuvostodiplomaatti Albert Akuloville poliittista uudestisyntymistään.

Asiaa on vaikea uskoa. Silmin näkijöitä ei ole. Se on tunnettu tosiasia, että Leskinen oli herkkä mies itkemään, mutta polvillaan olo on voinut johtua myös muista seikoista, kuin poliittisesta nöyryydestä. Toisaalta tietolähteitä yhdistelemällä voidaan ulkoministerinäkin toimineen Leskisen itkua pitää sangen todennäköisenä tapahtumana.

Tätä tulkintaa tukee esimerkiksi entinen radiojohtaja Aarre Elo muistelmissaan. Nimittäin maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa saunomaan ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset.

Tuloslaskennan aikana selvisi, että Leskinen putosi eduskunnasta. Tämä sai Väiskin purskahtamaan itkuun. Reiluna kaverina tasavallan presidentti kuitenkin yritti saada itkun loppumaan lupaamalla ystävälleen tulevan ulkoministerin paikan. Lupaus piti, vaikka muuten moni asia saattoi seuraavana aamuna olla unohduksissa.

Saunareissullaan tasavallan presidentti alkoi Elon aikalaistodistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita olut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan tasavallan presidentti tietenkin oli tässäkin asiassa.

Kommentit (0)

Tuo eilen mainittu sisäministerinäkin toiminut Johannes Koikkalainen (Leppävirran Viri) oli värikäs poliitikko. Nuoruudessaan hän oli huippu-uimari. Joissain 30-luvun työläisolympialaisissa, jollaisia kansainvälisiä kisoja siihen aikaan järjestettiin kansalliskiihkoisten porvariolympialaisten vastapainoksi, hän sijoittui Väinö Leskisen jälkeen hopealle.

70-luvulla Koikkalainen herätti huomiota, koska hän ilmoitti olevansa halukas myös presidentin virkaan, koska katsoi olevansa tehtävään ylivertainen ainakin Kepun ehdokkaisiin verrattuna. Kun toisella Keskustan ehdokkaalla oli vaikeuksia naisten kanssa ja toiselle viinan, vakuutti Johannes omaavansa molemmat ominaisuudet.

Samoihin aikoihin Koikkalainen hankki suurta julkisuutta, kun hänet pahoinpideltiin erään puoluekokouksen yhteydessä aamuyön hiljaisina hetkinä. Alustavissa poliisitutkimuksissa selvisi, että päälle karkaajina oli peräti kolme tupakanpummaajaa. Oli siis selvää, ettei siinä tilanteessa edes entinen huippu-urheilija voinut suoriutua voittajaksi. Tarkemmissa tutkimuksissa mukiloijiksi ja tupakanpummaajiksi paljastuivat hotellihuoneen yöpöytä ja kaksi tuolia.

Kommentit (0)

Tuo aitovenäläinen miehinen suutelukäytäntö levisi reaalisosialismin aikaan yleisesti Neuvostoliiton liittolaismaihin ja myös Kauko-Idän sosialistisiin valtioihin, joissa perinteinen kulttuuri ei ole moista tapaa tuntenut. Sillä suunnallahan ihmiset ovat pidättyviä.

Niinpä alla oleva video, jossa näytetään puhemies Maon ja setä-Ho Chi Minhin tapaaminen, todistaa, että sikäläinen pussailu oli lähinnä amatöörimäistä puuhastelua. Piskuinen setä-Ho on touhussa ihan liian yli-innokas ja isokokoinen Mao tekee inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen torjuakseen päällekarkauksen. Näyttää vallan siltä, että hän yrittäisi ravistella setä-Hoota irti vaatteistaan.

http://www.youtube.com/watch?v=FZx-jvf6x4A

En muuten ole löytänyt Netin arkistoista kuvaa, jossa presidentti Kekkonen pussailisi itäisen naapurimme edustajia, vaikka häntä on jälkeenpäin syytetty vaikka minkä paikan nuoleskelusta. Luin juuri Matti Ahteen muistelmat ja hän voi todistaa, että ainakin demareiden välit Brezhneviin pysyivät asialinjalla.

Esimerkiksi kun ensimmäinen sosialidemokraattinen valtuuskunta kutsutiin Kremliin NKP:n vieraaksi, luki pääsihteeri Brezhnev tapaamisen aluksi paperista tunnin mittaisen virallisen pönäkän katsauksen maailmantilanteesta. Sen loputtua sisäministeri Johannes Koikkalainen (Leppävirran Viri) pyysi välittömästi puheenvuoroa ja heti sen myös sai. Koikalainen kysyi, ”että missähän täällä on vessa”.

Kommentit (0)

Tässä yhteydessä muistettakoon, että Venäjän nykyinen presidentti Putin on ottanut oikein sydämenasiakseen kodin, uskonnon ja isänmaan puolustamisen ja homostelun poisjuurimisen yhteiskunnasta. Hän on jotenkin tunneköyhän oloinen ihminen verrattuna vaikkapa entiseen esimieheensä Leonid Brezhneviin. Valtiovierailluillakin hän tarjoaa korkeintaan käsipäivää, toisin kuin entinen esimiehensä, joka tunnettiin sydämellisenä ihmisenä, kuten tuo Wikipedista lainattu virallinen kuva osoittaa. Puoluejohtajien Leonid Brezhnevin ja Eric Honecherin suudelma on niin intohimoinen, että tilanteessa alkaa olla jo se vaara, että jompikumpi tai molemmat saatetaan saattaa raskaiksi noin suojaamattomalla suunannolla.

Nykyään venäläismiehet näyttävät alkaneen mahkoilemaan, ja maassa on luovuttu perinteisestä miespussailusta. Sen sijaan meillä on alettu pussailla miesten kesken estoitta, kuten alla olevasta linkistä avautuva kansallisen pusupäivän kuva osoittaa. Erityisen hellyttäväksi asian tekee, että asiaa harrastaa kaksi harvinaisen karvaista urosta eli Jaakko Hämeenanttila ja Esko Valtaoja. Luulisi molempien rouvien tuntevan asian johdosta mustasukkaisuutta.

http://m.iltalehti.fi/viihde/2013052217048663_vi.shtml

Kommentit (0)

Ihmeellinen on Internet; sen ääreen unohtuu herkästi. Olen yrittänyt selvittää Netin välityksellä sitä, että kärsivätkö Suur-Saksan ja Suur-Suomen johtajat ilmavaivoista Marskin Saksan matkalla, kuten Lötjös-kirjassa väitettiin, mutta vaikka hyvälaatuista elävää kuvaa asiasta löytyy kiitettävästi, ei todisteita ilmavaivoista löydy. Tosin paljonhan siihen aikaan harrastettiin sensuuria. Silmiinpistävää kuitenkin on, että valtiovierailun osallistujat näyttävät pitävän selvää hajurakoa Hitleriin. Tarkastakaa asia vaikka itse tästä dokumentista:

http://www.youtube.com/watch?v=R2sETRJHipc

Netissä on myös dokumenttifilmi Hitlerin Suomen vierailusta 4.6.1944. Sen matkan tiimoilta kiertää monenlaista tarinaa. Esimerkiksi mestariässä Hasse Wind kertoi myöhemmin, että oli ollut omalla Brewster-hävittäjällään läheltä todistamassa, kuinka Saksan Johtajan kone oli huonossa säässä törmätä Imatran Kaukopään tehtaan savupiippuun. Tarinassa on se historiallinen fakta, että sää oli todella huono, jopa niin huono, ettei varmistustehtäviin komennettu Wind edes löytänyt Hitlerin konetta. Mutta Kaukopään piippuun se ei ollut törmätä.

Sen sijaan muuten Hitlerin ainut oli kyllä katkolla. Nimittäin hänen koneessaan oli jarruvika, joka sytytti jarrulevyihin tulipalon. Alla olevasta dokumentista on sensuroitu se kohta, jossa näkyy, kuinka koneen miehistö ryntää sammuttamaan palavaa laskutelinettä Immolaan laskeutumsen jälkeen, mutta sekunnin verran tallenteessa vilahtaa palavaa rengasta. Jos laskuteline olisi syttynyt jo nousuvaiheessa, saattaisi maailmanhistoria olla toisenlainen.

http://www.iltasanomat.fi/videot/historia/vid-1288362925357.html

Muistelen lukeneeni jostakin, että heti koneen laskeuduttua, Fuhrer olisi ensitöikseen häpeämättömästi rynnännyt kentän laidalle pissille ja vasta sitten olisi elokuvattu vierailun virallinen kättelyprotokolla. Eppäillä soppii tuotakin aikalaiskertomusta. Luulen, että Hitlerin käyttämässä nelimoottorisessa Focke-Wulf Fw 200 Condor oli kuitenkin jonkinlainen huusi.

Kommentit (0)

Tuon synttärijuhlan lounaskeskustelun Suomen tiedustelupalvelu onnistui osittain nauhoittamaan. Se nauha on ainut tallenne Hitlerin normaaliäänisestä puheesta.

Osasto Lötjösen historiasta paljastuu, että ilmeisesti myös Marskin ja Göringin lounaskeskustelut onnistuttiin salanauhoittamaan; sen verran pikkutarkasti ne on jälkeenpäin kirjattu. Muistiinpanoista ilmenee, ettei Mannerheim hallinnut saksan kieltä täydellisesti. Olen tiivistänyt lounaskeskustelun Lötjös-kirjasta seuraavasti:

Mannerheim: Ich begannes gebratenen Zwiebeln pierettämään, ich denke, spricht fur einen kleinen Spaziergang.

Göring: Same here, nur gehen, obwohl sie, dasse es eine pierussa Knochen, aber ja ehrenhaffe Männer sagen , mussen vir naturlich Marieren sein.

Mannerheim: Nur sie bekommen und unlerligen nicht unserer Nachricht, so dass der Geist de herroistakin es läuft

Göring: Ja un unser Fuhrer , vor allem, hähä

Huonolla saksan taidollani ymmärrän keskustelun koskevan sitä, että marsalkka Mannerheim harmittelee sitä, että paistettu sipuli aiheuttaa hänelle ilmavaivoja ja marsalkka Göring toteaa saman asian itsessään ja korostaa, että itse Saksan valtakunnan Johtajakin kärsii samasta ongelmasta.

Käyty keskustelu lienee eittämättä historiallinen tosiasia, koska yllä oleva Lötjös-kirjan kuvakin varmistaa asian.

Kommentit (0)

Kaukopartiokirjallisuus on ainutlaatuinen suomalainen kirjallisuudenhaara, jota ei missään muualla maailmassa tunneta. Luulin jo, että sotien aikaisen kaukopartiotoiminnan runsaudensarvi olisi jo ammennettu tyhjiin, mutta näin ei olekaan.

Kirjailija Veli-Matti Hyttinen on ilmeisesti jostain Sota-arkiston perähyllyltä löytänyt tähänastiselle sotahistorialle tuntemattoman ymmärtääkseni huippusalaisen osasto Lötjösen unohdetut sotapäiväkirjat ja työstänyt niitä romaanimuotoon. Osasto Lötjösen toiminta on ilmeisesti ollut vireää, koska aihetta käsitteleviä kirjoja on Hyttiseltä ilmestynyt kahden vuoden aikana kuusi kpl eli neljän kuukauden välein eikä tahti näytä lientyvän vaan pikemminkin päinvastoin.

Ainakin seuraavat Lötjös-kirjat, joita niiden kansissa mainostetaan hieman harhaanjohtavasti verisiksi sotaromaaneiksi, ovat ilmestyneet: Lötjösen sissit iskevät, Osasto Lötjönen iskee, Iskupartio Lötjönen, Lötjösen sissit motittavat, Luutnantti Lötjösen vankipartio, Lötjösen sissit tiedustelevat. Lötjösen kaukopartioiskut eivät ole ollenkaan verisiä, vaan pikemminkin ne uhkuvat pohjoisten metsien jylhää romantiikkaa ja jopa erotiikkaa. Nimittäin osastolla on merkillinen taipumus törmätä Itä-Karjalan saloilla Puna-armeijan naisjoukko-osastoihin ja heidän kanssaan asiat selvitellään jo myöhempää YYA-sopimusta ennakoivassa hengessä.

Sen mielenkiintoisen seikan olen näistä romaaneista oppinut, että näköjään kaikkien Mannerheim-ristin ritareiden nimiä ei ole kerrottu julkisuudessa; luultavasti heidän tehtäviensä vaatiman huippusalaisuuden vuoksi. Hyttisen kirjojen keskeistä vaikuttajahahmoa Mannerheim-ristin ritaria vääpeli Pillusta en ole löytänyt virallisista asiapapereista.

Kommentit (2)

Savolaisnuoret tahtovat olla vähän rumanlaisia ja pienenpuoleisia, mutta jalkapallon ja laulamisen he hallitsevat parhaiten maassamme. Uukuniemen kirkon jazz-tapahtumassa esiintyi myös Suomen parhaaksi kuoroksi valittu Kuopion nuorisokuoro ja hyvin he esittivätkin negrospirituaaleja. Siunatuksi lopuksi kuoro laulamalla toivotti monia armorikkahia vuosia 70-vuotispäiväänsä viettäneelle Seppo ”Paroni” Paakkunaiselle. Tavallaan pikkuisen rohkea teko esittää evlut-kirkossa ortodoksilaulua.

Mutta UUkuniemelle sellainen sopii erinomaisesti, koska Idän ja Lännen raja kulkee juuri Uukuniemen kirkonmäellä kulkevassa tiessä. Tien länsipuolella olevan kirkon katolla on Ruotsin valtaa edustava omena ja tien itäpuolella sijaitsevan kellotapulin harjalla on Venäjän valtaa symboloiva sipuli. Talvisodan jälkeen Puna-armeijan joku esikuntakin piti kellotapulissa hyvää tilannetajua osoittaen vähän aikaa majaansa.

Vaikuttava sävelmä on tämä Monia armorikkahia vuosia ja sen soisi yleistyvän yhteislauluna ja syrjäyttävän monissa merkkipäivätilaisuuksissa tylsän amerikkalaistaustaisen renkutuksen Paljon onnea vaan. Esimerkiksi kun joku työpaikalla täyttää vuosia tai jää eläkkeelle, voisi lähinnä yleistä vaivautuneisuutta synnyttävät juhlapuheet korvata kajauttamalla porukalla moniäänisesti ”Monia armorikkahia vuosia”. Mallia voi ottaa tästä lähes laillisesta videosta:

http://www.youtube.com/watch?v=JS0M8b8ImaI

Kommentit (0)

Sillä varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys synnyttää, väitän kyseessä olleen hengellisen jazzin eikä alkuperäisen ja väärentämättömän neekerijazzin, joka edustaa pakanallisuutta. Luulen, ettei tuollainen hengellinen jazz-konsertti olisi ollut mahdollinen esimerkiksi körttihenkisessä Suonenjoen kirkossa. Ainakaan ennen siellä ei ollut soveliasta soittaa edes perinteistä Häämarssia, koska se oli liian kevytmielinen sävellys Herran huoneeseen.

Ja luulenpa, ettei pianoakaan saisi Suonenjoen kirkossa soittaa, koska instrumentti edustaa syntiä ja hekumaa; onhan sillä tiettävästi soiteltu Amerikan ilotaloissakin. Lapsuudessani ei edes kansakouluissa sallittu paheellisia pianoja, vaan ne oli korvattu urkuharmoneilla, joista muuten suuri osa oli veistetty Uukuniemellä moukarinheiton olympiavoittaja Juha Tiaisen vaarin verstaassa. Mielestäni kyllä urkuharmonikin olisi ihan passeli soitin myös ilotalojen ratoksi.

Kommentit (2)

Ohjelmasta paljastuu, että ainakin lahtelaiset jalkapallohuligaanit ovat siviilissä enemmänkin yhteiskuntaa ylläpitäviä keskiluokkaisia herroja, jotka haluavat levittää yleismaailmallista jalkapallokulttuuria myös tänne jälkeenjääneeseen pohjolaan. Itse olen sen verran nähnyt FC Lahden kannattajien meuhkaamista syvää myötähäpeää tuntien Keskuskentällä, että uskallan vastustaa globalisaatiota myös tässä muodossa.

Yhdessäkin pelissä juopuneet hämäläisnuorukaiset hoilasivat koko ajan estoitta täysin siitä piittaamatta, että paikalle oli uskaltautunut lapsia ja jopa naisia, että ”haaaaista viiittu Maalinen”. Eräs kuopiolainen E-juniori kysyi kirkassilmäisesti äidiltään, että ”mitä nuo sedät oikein huutavat”. Tuon ruman sanan hän vakuutti kyllä ymmärtävänsä, mutta mikä olikaan tuo Maalinen. Äiti osasi kertoa, että Maalisella tarkoitetaan Kupsin silloista valmentaja Malista. Hän käväisi Kuopiossa nostamassa Kupsin ylimmälle sarjatasolle, mutta oli sitä ennen valmentanut myös Lahdessa ja sen vuoksi hän sai erityishuomion sikäläisiltä jalkapalloilun ystäviltä.

Kommentit (0)

Kyllä on mualimankirjat sekasi. Kasvihuoneilmiö tuppaa päälle entistäkin enenevämmässä määrin. Kun menee metsään, niin kanttarelleja ovat koivikot täynnä. Se on selvä merkki ilmaston lämpenemisestä. Ennen keltavahvero oli äärimmäisen harvinainen laji. Mutta kallis sieni se on kaikesta huolimatta edelleenkin. Kuopion torilla litra maksaa kehdeksan euroa, vaikka meillä se alkaa olla ongelmajäte. Meidän kattilakunnassamme niitä kannetaan jo roskiin.

Äsken keräsin 56 kpl tätä metsiemme mätänevää miljoonaa hetkessä. Saman verran löysin paidastani hirvikärpäsiä retkeni jälkeen. Muistelen, että ensimmäiset hirvikärpäset tapasin Kärkkäälässä vasta viitisen vuotta sitten. Suut silmät ovat niitä täynnä, jos metsään haluat mennä nyt. Sekin on osoitus uhkaavasta ilmaston lämpenemisestä ja yleisestä maailmanlopun uhasta.

Ihan tuli Tuntemattoman sotilaan Rahikainen ja hänen täinkasvatusprojektinsa mieleeni saalistani tutkiessani. Minunkin eläteilläni oli selvästi vapaudenristi selässä. Ihmettelen vain, että mistä hirvikärpänen on saanut nimensä. Hirviä ei ole Kärkkäälässä näkynyt sen jälkeen, kun karhut ilmestyivät kylälle. Uskon, että kiusankappale on saanut nimensä siitä, että sen hengiltä saamiseen tarvitaan hirvikivääriä. Manuaalisesti se ei tahdo onnistua.

Kommentit (0)

Eilen kerrotun iloluontoisen Pajarin maine kiiri myös Venäjän tsaarin korviin. Tsaari lähetti Kiteelle kirjeen, jonka pappi sai avata vasta kirkonmenojen aikaan. Kun pappi luki kirjeen kirkkokansalle, siinä pajari julistettiin lainsuojattomaksi ja käskettiin tappaa, missä hänet tavataan.

Monivaiheisen tapahtumasarjan jälkeen paha pajari saatiin kiinni Kiteen Syrjäsalmella 6-7 km Kiteen kirkolta, ja kansan ymmärrettävä, joskaan ei hyväksyttävä, kosto kohtasi miestä. Kuolemantuomio pantiin toimeen kaivamalla harjuun kuoppa. Sen pohjalle pantiin pajari seisomaan hevosenlannan päälle ja ladottiin kiviraunio, josta vain pajarin pää pisti esiin. Pajarin eteen pantiin voileipä ja viinatuoppi ja lanta sytytettiin palamaan.

Verohallinnon edustaja kitui päiviä ennen kuolemaansa. Nykyäänkin harjulla on tapahtumasta muistuttamassa Pajarinhaudaksi kutsuttu kiviraunio. Pitääpä joskus Uukuniemen reissulla käydä tutustumassa tähän nähtävyyteen.

Kommentit (0)

Uukuniemelle tullessamme muistin, että joskus pitäisi pysähtyä Pajarin Hovissa ja käydä katsomassa sen lähistöltä löytyvää kivikasaa, johon liittyy mielenkiintoinenkansantarina. Olen vuosia sitten kirjoittanut blogillani Kiteen pahasta pajarista. Yritin silloin kannustaa Uukuniemen vireää kesäteatteria hyödyntämään miehen mainetta ohjelmistossaan.

Kyseinen pajari oli muinainen Uukuniemen lähipitäjän Kiteen verojohtaja, joka ei ollut sellainen paskantärkeä nipottaja, jollaisia nykyiset virkamiehet bruukkaavat olla, vaan hän osasi ottaa viranhoidon vähän rennommin.

Kiteen pajari mm. rakensi käsittääkseni Pyhäjärven rantarinteeseen tukeista eräänlaisen syöksyradan veneelleen, joten hän oli tavallaan maamme lasketteluharrastuksen isä. Hiihtohissiä ei pajarilla ollut, joten hän määräsi joukon alastomia naisia vetämään veneensä ylös laskettelurinteen päälle.

Aimo Kejosen mainiosta Kansantarinat kirjasta löysin lisää tietoa pajarin kiistanalaisesta persoonasta. Hän osasi huvittaa itseään myös kehittämällään mieluisensa seuraleikillä. Hän piti tunnistuskilpailuja, joissa miesten piti side silmillä, alastomien naisten takapuolia tunnistellen tuntea joukosta oma eukkonsa. Siinäpä mainio ajanviete sovellettavaksi vaikkapa nykyisiin firmojen pikkujouluihin.

Kommentit (0)

Seppo osti pienen pullon keltaista limunaatia, joka ei sovi yhtään miehen imagoon. Ajattelin kysyä häneltä Ruotsi-maaotteluiden keihäskisaan valmistautumisen erityispiirteistä, eli tuliko sitä Kimmon kanssa otettua vai ei, mutta en sitten kysynytkään.

Syynä ei ollut ujous vaan itsesuojeluvaisto. Räty on nimittäin harvinaisen isokokoinen ja yrmeäilmeinen miehen puoli. Ovathan nämä hampaani huonot, mutta ovathan ne sentään omat, jotta kyllä minä ne mielelläni pitäisin.

Kommentit (0)

Ikä alkaa jo painaa. Nimittäin perjantain vastaisena yönä, pelasin Suomen maajoukkueen riveissä Espanjaa vastaan. Se ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta urallani, mutta aina aiemmin olen ollut kärkimies. Nyt olin joutunut alimmaiseksi puolustajaksi. Nopeuteni ei enää näköjään riittänyt päävalmentaja Paatelaiselle, eli peräpään lukoksi, en siis yläpään pelotteeksi kuten nuorempana.

Heti ottelun alkuvaiheissa näin huomattavan korkean kaaripallon liitelevän espanjalaisten maalille. Sen verran oli perusnopeutta vielä jäljellä, että ehdin vallan mainiosti kiertää vastustajan puolustuslinjan taakse ottamaan palloa vastaan, joka pomppasikin juuri puolustajan pään yli jalkoihini. Epäonnekseni olin selin maaliin ja ryhdyin suorittamaan ns. polkupyöräpotkua pään yli juuri siten, kuten brassipuolustaja Santos sen maailmalle opetti vuoden 1958 Tukholman MM-turnauksessa. Epäonnekseni heräsin juuri ratkaisevalla hetkellä, ja kuukauden maali jäi minulta näkemättä.

Sikäli minulla oli kuitenkin onnea, että henkilövahingoilta vältyttiin tällä kertaa. Kun kolme vuotta sitten olin Sm-liigan pudotuspeleissä Kalpan maalissa Jyppiä vastaan, yritin epätoivoisesti spagaatilla torjua alanurkasta vastustajan kovaa grogilasin korkuista lämäriä. Sain siinä tilanteessa pahan alaraajavamman, jonka parantuminen pilasi pari kautta pelaajaurallani. Niinhän siinä helposti käy, kun  unissaan ihan verryttelemättä tempaisee spagaatin.

Kommentit (0)

Vaikka elämä on vain osa jalkapalloilua, tuli siihen eilen tuhlattua kohtuuton osa elämästäni. Jos olisin kaiken sen ajan, jonka olen uhrannut urheilun seuraamiseen, käyttänyt johonkin hyödylliseen, esimerkiksi mainosten jakamiseen, olisin jo kivitalon omistaja.  Suomi – Georgia-peli oli ihan hauska peli tv:stä seurattuna ja Valko – Venäjä- Ranska-peli oli ihan hauska peli teksti-tv:ltä seurattuna, vaikka saattaa olla, että teksti-tv:n tuijottaminen aamupuolelle yötä, viittaa vakaviin mielenterveyden ongelmiin.

Mutta kaikkein hauskinta oli nähdä Urheiluruudussa tämä videon pätkä, jossa brasilialaisjoukkueen hieroja pelastaa kaksi kertaa pallon maaliviivalta ja erityisen hauska on nähdä, miten kovaa tuhti hieroja osaa juosta, kun vastapuolen raivostuneet pelaajat säntäävät takaa-ajoon. En halua leimautua rasistiksi, mutta epäilen hierojan tempauksen olevan siinä maassa jopa hengelle hupaa hommaa.

http://yle.fi/urheilu/hierojan_torjunnat_pelastivat_jatkopaikan_-_katso_uskomaton_video_brasiliasta/6824530

Ymmärrän vallan mainiosti tuota liian innokasta hierojaa. Itselläni oli tapana Kupsin huononmenestyksen vuosina seurata seuran pelejä aina vierasjoukkueen maalin takaa, koska sieltä ei nähnyt kunnolla vierasjoukkueen tekemiä maaleja, mutta kotijoukkueen harvat onnistumiset sitäkin paremmin. Varsinkin kulmapotkutilanteissa minulle tuli vastustamaton hinku heittää silmälasini jonnekin tuulensuojaan ja rynnätä kotijoukkueen avuksi tuomaan kaivattua lisäpääpelivoimaa. Kulmapotkutilanteet ovat yleensä sellaista hässäkkää, että tuskin tuomarikaan olisi huomannut ylimääräistä apupelaajaa kaiken kaaoksen keskellä varsinkin, kun olin yleensä vaatetettu seuran keltamustaan paitaan.

Kommentit (0)

Telkkarista alkoi laskujeni mukaan viidennen kerran uusintana Peter von Baghin suomalaista kulttuurihistoriaa käsittelevä sarja Sininen laulu, ja se on oikein se, koska sarja on viiden uusinnan arvoinen. Äsken ohjelmassa kerrottiin vuoden -18 tapahtumista ja nyt minulle selvisi yksi mieltäni askarruttava asia. Olen nimittäin ihmetellyt, miksi voittajat inhosivat kirjailija Maiju Lassilaa niin, että hänen osakseen tuli välittömästi tutkimatta hirttäminen mestaus, kuten laulussa sattuvasti sanotaan, vaikka Lassila oli erittäin arvostettu kirjailija myös porvaripuolella. Hänhän oli vain sellainen leppoisa kansanhumoristi.

Kiista naisista oli tietysti tämänkin veriteon taustalla. Sisällissodan aikana arvostettu kirjailija Ilmari Kianto suositteli myös punikkinaisten ampumista susinaaraiden tapaan. Uskoakseni kollega Kiannon tekstin innoittamana arvostettu kirjailija Maiju Lassila kirjoitti, että säästäkää punikkinaiset, koska heidän ampumisensa vaarantaa valkoiset naiset punaisen Suomen alueella. Lassilan kannanotto ymmärrettiin vastapuolella tarkoituksellisesti väärin siten, että hänen katsottiin uhkailevan valkoisten naisten murhaamisella ja hänestä tuli valkoisen Suomen vihatuin mies.

Tämän vihatun miehen viimeisistä vaiheista kertoo Wikipedia seuraavaa: (Korostetakoon, että Lassilan kustantaja Eino Railo näki mestarikirjailijansa ensimmäisen kerran elämässään vasta, kun tätä oltiin kuljetettamassa teloituspaikalle. Siihen asti lähettipoika oli huolehtinut näiden kulttuurihenkilöiden yhteydenpidosta.)

Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa Helsingistä laivalla Suomenlinnaan teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen. Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila – legenda jo eläessään on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:

»Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli ’pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin’. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.[1]»

Ajan irvokasta henkeä kuvaa, että senaattori A. Osw. Kairamo oli juuri Untolan kuolinpäivän aattona lähettänyt Suomenlinnan komendantille kirjeen, jossa hän kiinnitti tämän huomiota siihen, että vankien joukossa pitäisi olla yksi kaikkein pahimmista kansankiihottajista, Untola. Komendantin sanatarkka vastauskirje kuului näin: ”Senaattori K. Herra A. Osw. Kairamo. Herra Senaattorin kirjailija Maiju Lassilaa koskevan ystävällisen kirjeen johdosta toukokuun 20. päivältä minulla on ilo ilmoittaa, että kuten päivälehdistä on jo käynyt ilmi, kyseessäoleva mies on jo ammuttu. Suurimmalla kunnioituksella/Carl von Wendt.”

Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja Eino Railo, Toivo T. Kaila, kirjailijat Kyösti Wilkuna ja Toivo Tarvas sekä senaattori Oswald Kairamo olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.[2]

Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Suomenlinnaan. 1925 Suomen armeija perusti hautapaikalle sikalan. Vuonna 1943 Untolan jäännökset siirrettiin Suomenlinnasta Helsingin Hietaniemen hautausmaahan.

Kommentit (0)

Kiittääkäämme ja ylistäkäämme Suomen koripallomaajoukkuetta. Varsinkin Venäjä-ottelu oli suurta draamaa. Sitä seuratessani tuli mieleeni, kuinka joitakin vuosikymmeniä sitten katselin telkkarista, kun silloinen suuri ja mahtava Neuvostoliitto ja Ruotsi pelasivat käsipallon Em-loppuottelussa.

Haalistuneet punapaidat hallitsivat peliä selvästi aivan loppuhetkille asti, kunnes viime sekunneilla Ruotsi tasoitti. Jatkoajalla haalistuneet punapaidat hallitsivat taas peliä selvästi, kunnes viime sekunneilla Ruotsi tasoitti. Lisäjatkoajallakin haalistuneet punapaidat hallitsivat peliä selvästi, kunnes viime sekunneilla Ruotsi tasoitti ja teki tietysti vielä voittomaalinkin.

Silloin selitettiin, että hyvinvointivaltio Ruotsi pärjää pallopeleissä sen vuoksi, koska heillä on valtaisi itseluottamus. He luottavat siihen, että kyllä Svea-mamma pitää sittenkin hyvän huolen pojistaan, kävi pelissä miten tahansa. Aivotutkija Markku T Hyyppä, joka on todella viisas mies ja äitinsä puolelta Rieponlahden Kukkosia ja Könösiä – siis maailman tuotteliaimman, mutta ei ehkä parhaimman kirjailijan kirjailijan Jussi Kukkosen tyttären poika, on tutkinut maamme ruotsinkielisiä ja heidän hyvää menestymistään elämän eri aloilla. Samat piirteet leimaavat myös riikinruotsalaisia.

Hyypän mukaan ruotsinkielisiltä löytyy selvästi perussuomalaisia enemmän itseluottamusta. Hänen mukaansa ruotsikieliset lapset kasvatetaan ihan toisin kuin suomenkieliset; he eivät saa ruumiillista kuritusta ja se seikka tekee heistä itsevarmoja aikuisia. Ainakin ennen suomenkielinen koripalloilija, joka joutui ratkaisuhetkillä heittämään tärkeitä vapaaheittoja, ei onnistunutkaan, koska pelkäsi alitajuisesti, että pukuhuoneessa odottaa epäonnistujaa joukkuetovereiden järjestämä remmiapelli, ja se saa pelurin puristamaan palloa liikaa.

Sen sijaan eilen Suomi-Venäjä-ottelun viime sekunneilla Hannu Möttölä heitti turhia jännittämättä vaparinsa varmasti pussiin. Onkohan niin, että uudenajan selkäsaunattomat kasvatusperiaatteet ovat alkaneet purra? Ainakin Suomen nykyiset koripalloilijat uhkuvat hyvää tuulta ja itseluottamusta. He ovat ihan erilaisia kuin vaikkapa vanhan ajan ankaran totiset hiihtäjäsankarit, jotka saattoivat mukiloida olympialaisissa liian iloisen mäkikotkan sairaalakuntoon tai raivoisat keihäsmiehet, jotka saattoivat ilmestyä kisapaikalle lähes pystymakkuritilassa.

Kommentit (0)

Antaa pölyn ja verenpaineen laskeutua ja kirjoitetaan koripalloilusta vasta huomenna; siinä mediaseksikkäässä nykyajan nuorison urheilumuodossa saatiin taas maamme urheiluhistoriaan uusi sankaritaru. Vanhana yu-miehenä harmittelen, ettei yleisurheilumaaottelun puolella uusia sankaritaruja saatu.

Onneksi keihäässä sentään voitettiin ja suomalaisheittäjien pitkä putki jatkui. Viimeksi putki katkesi 1989, jolloin Räty sortui raittiuteen ja Borglund pääsi yllättämään. Tällä kertaa Suomen keihäs miehet olivat ilmeisesti ottaneet oppia Rädyn neuvoista.

Uskoakseni Rädyn blogilla oli käynyt myös se ruotsalainen kympin juoksija, joka täysin yllättäen ja odottamatta sammui kuin se kuuluisa saunalyhty 200 metriä ennen maalia. Hurjan näköinen tilanne, joka synnyttänee Ruotsissa keskustelun vaarallisen kestävyysjuoksun kieltämisestä.

http://m.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288596993182.html?ref=mob-traf-hs-frontpage-5

En tiedä urheiluhistoriasta kuin yhden tapauksen, jolloin suomalaiset kestävyysjuoksijat olisivat turvautuneet Seppo Rädyn blogillaan esittelemään tapaan valmistautua suurkilpailuihin. Silloin kyseessä olivat juoksujen SM-kisat. Eräs eteläsuomalainen mailerikvartetti lähti poikaporukalla kimppakyydillä  reissuun vahvoina ennakkosuosikkeina. Kilpailupaikkaa lähestyttäessä yksi vilkkaudestaan tunnettu maailman huippuihin lukeutuva viestijoukkueen jäsen kertoi pistäytyvänsä vähän asioilla ja jättäytyi pois kimppakyydistä.

Kilpailut alkoivat ja kenttäkuulutus kutsui viestimiehiä lähtöpaikalle. Mutta yksi oli joukosta poissa ja kaverit alkoivat hermostua. Mitään ei enää näyttänyt olevan tehtävissä ja varma kulta oli luisumassa poissa käsistä. Silloin kentälle kaarsi taksi, jonka kuljettaja kantoi hätääntyneille viestimiehille urheilukassin ja kertoi, että sen omistaja tulisi kohta juosten perässä; hän oli halunnut loppumatkasta vähän verrytellä. Pojat pyysivät lähettäjää odottamaan edes vähän.

Ja sitten kentälle hölköttelikin kaivattu lammas.Se tosin muita joukkueen jäseniä huoletti, että tulija tuoksahteli selvästi alkoholille. Ihmetteleviin kysymyksiin tämä kuitenkin suhtautui vähätellen ja selitti, ”että ainahan sitä yksi panokalja on ehdittävä nykästä.” Mainittakoon, ettei tällä nykäsemisellä ollut mitään tekemistä Matti Nykäsen kanssa.

Kommentit (0)

Seppo Räty on väittänyt blogillaan,

http://blogit.mtv3.fi/radynrykaisy/

että hän olisi yhden ainoan kerran heittänyt Ruotsi-maaottelussa selvin päin ja niinpä hän sillä kertaa jäikin poikkeuksellisesti toiseksi. Yleensä hän voitti kilpailun. Väite kuullostaa uskomattomalta. Herää ajatus, että urheilumme viimeisillä suurilla mestareilla Seppo Rädyllä ja Matti Nykäsellä saattaisi olla paljonkin annettavaa nykyurheilijoille varsinkin henkisen valmennuksen puolella. Molemmat sankarit osasivat venyä suurkisoissa, toisin kuin nykyiset edustajamme. He osasivat hoitaa ne asialliset hommat, vaikka muuten olisivatkin välillä olleet kuin Ellun kanat.

Rädyn ja Nykäsen pitäisi kuitenkin korostaa nuorille urheilijalahjakkuuksille, että alkoholia tulee urheilutapahtuman yhteydessä nauttia säännöllisesti mutta kohtuullisesti, ettei käy kuin Nikkasen Soini-vainaalle vuonna 1956 maaottelussa Saksaa vastaan. Soini nimittäin oli ennen kilpailua kierrellyt saksalaisia oluttupia siihen malliin, että oli jo kilpailun alkaessa aika tinassa taikka heikossa hapessa, kuten myös sanotaan.

Ensimmäisen ja ainoan heittonsa hän oli heittää tasan 180 astetta väärään suuntaan eli saksalaiskatsomoon. Ehkä hän oli tullut samaan tullokseen kuin Seppo Räty 40 vuotta myöhemmin todetessaan, että Saksa on paska maa ja ehkä hän ajatteli samaa myös koko Saksan kansasta ja päätti antaa heille asennekasvatusta.

Henkilvahingoilta kuitenkin vältyttiin, koska silloinen nuori ja rivakka urheilujohtaja Jukka Uunila viime hetkellä käänsi miehen oikeaan heittosuuntaan. Nikkinen paiskasikin reilut 72 metriä, joka oli siihen aikaan ihan hyvä tulos, mutta riitti kisassa vain kolmanteen sijaan. Kohtuullisemmalla olutmäärällä hän olisi kirkkaasti voittanut. Heittonsa jälkeen Nikkinen poistui jatkamaan oluttupaturnettaan.

Ja saattoi hän pistäytyä muuallakin. Nimittäin Suojelupoliisin virallisessa historiikissa kerrotaan, että Supo kuulusteli myöhemmin Suomen joukkueen jäseniä, koska eräitä heistä oli yritetty värvätä CIA:n palvelukseen. Kuulusteluissa Nikkinen kertoi, ettei hän muista tapahtumista yhtikäs mitään, koska oli muiden poikien kanssa kierrellyt liian innokkaasti kapakoita ja ilotaloja. Supon kuulustelija piti kertomusta uskottavana.

Kommentit (0)

Lisää savolaisia kansantarinoita Aimo Kejosen kirjasta. Ennustaja Kihovauhkonen eleli Savon vesillä yli 500 vuotta sitten. Hänellä oli saanut syntymässään armolahjan ennustaa tulevaisuutta.

Aina ajankohtaisesta maailmanlopusta Kihovauhkonen ennusti, että ennen loppua maa vyötetään rautaisilla vöillä, ilma on täynnä siimoja, joihin linnut itsensä telovat, teillä kulkee hevosettomia, metallisia vaunuja päättömien miesten ajamina, ja tupien pöydillä puiset papit saarnaavat Jumalan sanaa.

Tässä prognoosissa on paljon aikaamme sopivaa. Sen sijaan seuraava ennuste jo hieman epäilyttää kaikessa synkkydessään. Kihovauhkosen mukaan viimeinen sota käydään Vehmersalmella. Siinä vuotaa niin paljon verta, että viisi syltä pitkä sienapölkky (kaskea vierrettäessä vieriteltävä palava runko) kirkon kupeella veressä pyörii, ja henkiin jääneet miehet mahtuvat sille pölkylle istumaan. Miehistä on niin kova pula, että naiset suutelevat tien ravassa olevaa miehen jalanjälkeäkin.

Veret seisauttava on tämä ennuste, ja muistelen, että Kalle Päätalon sovassa männyt kaveri syvästi lestadiolainen Räisäs-Topi kertoili samankaltaisia juttuja välirauhan aikaan. Epäilen, että Raamatun Johanneksen ilmestyskirjalla on ollut vaikutusta sekä Kihovauhkosen että Toivo Räisäsen maailmankatsomukseen.

Kommentit (0)

Lisää Savoon liittyviä kansantarinoita, joita olen opiskellut Aimo Kejosen mainiosta kirjasta. Heikki Niiranen syntyi Iisalmen puolessa noin 300 vuotta sitten. Tarinoiden mukaan mies pantiin alulle järvessä tilanteessa, jossa hänen vanhempansa olivat uimassa, ja vetehinen lie päässyt jotenkin sotkemaan selvää asiaa. Niinpä poika sai syntymälahjanaan räpylämäiset kalvot sormien ja varpaiden väliin. Tiedekin tuntee tämänlaisen geneettisen poikkeaman. Ymmärrettävistä syistä Heikki Niirasta alettiin kutsua Räpylä-Niiraseksi.

Hänestä kehittyi todellinen vesi-ihminen, joka nykyajan olympialaisissa korjaisi mitaleja kasapäin. Uintilajejahan on olympiakisoissa tuhottoman paljon, koska jostain syystä lajissa kilpaillaan vatsallaan ja selällään sekä etu- että takaperin uimisessa toisin kuin juoksulajeissa. Räpylä-Niirasen ylivertaisista vesiominaisuuksista kiertää monenlaista juttua.

Hurjin on tarina, jonka mukaan hän löi talvella hevosmiehen kanssa kilpaa Maaninkajärven ylittämisestä. Kun hevosmies saavutti vastarannan vaahtoavalla ajokillaan, istui Räpylä-Niiranen jo siellä räpyläisiä jalkojaan vedessä huljutellen. En ole tutustunut tarkemmin tapaukseen, mutta uskallan silti suhtautua tarinaan epäillen.

Kommentit (1)

Vaikka maamme urheiluhistorian sankaritarusto on pitkä ja paksu kuin liettualaisen koripalloilija Arvydas Saboniksen käsivarsi,

http://www.nba.com/playerfile/arvydas_sabonis/

sai se uuden uljaan luvun, kun susilaumamme kaatoi koripallossa edellisten MM-kisojen hopeajoukkue Turkin. Henkilkohtaisista syistä näin vain pelin ensimmäisen neljänneksen, mutta kaupungilla kävellessäni päivitin ottelun tilanteen kännykästäni liikennevaloissa seisoessani. Se menee minusta itsestänikin jo sairauden puolelle.

Turkin pojat olivat isompia ja vahvempia, mutta ilmeisesti Suomen pojilla oli mielessään Kärkkäälässä vaikuttaneen Aapeli Airaksisen eli Hööpel-Aapelin neuvo. Aapeli nimittäin oli viimeinen Turkin sodan veteraani ja tämän vuoksi häntä haastateltiin 30-luvulla radiossakin. Aapelin mukaan turkkilaistenkin kanssa pärjäsi vallan mainiosti, kun vain muisti pistää nopeammin. Ja nopeudellaan suomalaiset äskeisen kamppailun voittivat. Nähtäväksi jää, miten huomenna käy Ruotsin kanssa. Ennakkosuosikin asema ei yleensä sovi meikäläisille ja aika yllättävää, että ruotsalaisilla on vielä meitäkin pienikokoisempi joukkue.

Tuo Hööpel-Aapel sai hellittelynimensä siitä, että hän kertoi kyläläisille toimineensa Turkin sodassa vääpelinä. Tasa-arvoa kannattavat kyläläiset eivät tätä itsensä ylentämistä hyväksyneet, vaan väittivät miehen puhuvan hööpeliä eli liioitellusti.

Urheilun suurvalta Turkki on nyt lyhyen ajan sisällä sekä jalka- että koripallossa hävinneet piskuiselle Suomelle. Epäilen taustalla olevan alitajuisen suomalaisten kunnioittamisen, joka ei ole maailman kansojen keskuudessa kovinkaan tavallista. Ensinnäkin turkkilaiset jostain syystä pitävät meitä sukulaiskansanaan, joka tavallaan oikein onkin, koska yhteinen kantaäiti meillä kaikilla on noin 30.000 vuoden takaa.

Lisäksi ainakin ennen kaikki turkkilaiset lukivat kansakoulujensa aapisista kauniin tarinan valkoliljojen maasta, jolla tarkoitettiin Suomea. Aapiskirjassa kehuttiin suomalaisten esimerkillistä siisteyttä ja kehotettiin turkkilaisia pyrkimään samaan. Nyt minua jo pikkuisen harmittaa, että mentiin äsken voittamaan sympaattisen Turkin joukkue. Kyllä Ruotsin nöyryyttäminen tuntuisi paremmalta.

Kommentit (0)

Olen kuitenkin lukenut koko Kalle Päätalon tuotannon useaan kertaan ja luulen hallitsevani ainakin puunkaatohommien teoria puolen. Eikä siinä pitkään nokka tuhissut, kun koivu joutui luopumaan ainutkertaisesta elämästään ja se vielä teki sen juuri poispäin mökistä. Tosin vähän turhan pitkä kanto tuohon jäi.

Päätalon kirjoista olen oppinut, etteivät maamme puunjalostuskapitalistit hyvällä katselleet liian pitkiä kantoja. Puunjalostuskapitalistien edusmiehiä Päätalon kirjoissa olivat ainakin kymppi, tulipiippu, hartsuherra ja ukkoherra. Myönnän, että pikkuisen liikaa tuo sahani puolsi, mutta saha onkin ainut asia joka ei ole ollut elämässäni minua vastaan, vaan aina se on puoltanut. Päätalon Herkko-isä tai Hiltu-Jakki olisivat olleet vahvasti sitä mieltä, että ihan tuo kanto on kuin mulukun piä, jota se ei minusta kuitenkaan yhtään muistuta.

Kommentit (0)

Vaikka Erkki Aurejärvi hävisi kaksi kertaa näyttävästi ja selvästi oikeudenkäynnit tupakkayhtiöitä vastaan, niin oikeassa hän tietysti oli sekä juridisesti että moraalisesti. Ensiksi tupakkafirmat väittivät oikeudessa, ettei heillä ollut tietoa tupakanpolton terveydellisistä haitoista ja riskeista. Sitten, kun tämä argumetti alkoi vaikuttaa epäuskottavalta, ne alkoivat väittää, että tupakoitsijoiden olisi itse pitänyt ymmärtää tupakoinnin vaarat; olihan siitä ollut puhetta vuosikymmenien ajan.

Ilmeisesti Aurejärvi hävisi juttunsa kansantaloudellisista syistä, vaikka päätösten perusteluista se ei ilmenekään. Jos tupakkateollisuus olisi hävinnyt ennakkotapaukset, niin siitä olisi sitten poikinut muutama satatuhatta uutta riitaa, joissa kussakin olisi helposti kysymys sadoista tuhansista euroista. Tupakkatehtaat olisivat joutuneet maksamaan kymmeniä miljardeja euroja korvauksia. Maksumiehinä olisivat lopulta olleet konkurssipesät. Muuten sama asia saattaa pelastaa nykyiset yksityiset parkkivalvontayritykset korkeimmassa oikeudessa. Jos satatuhatta suomalaista vaatisi maksamiaan laittomiksi todettuja parkkivalvontamaksuja takaisin korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen, ei maksajaa kohta olisi olemassakaan.

Aurejärvi väittää, että tupakan vaarat erottaa alkoholista ja läskistä se, että jälkimmäisiä voidaan nauttia myös terveyttä edistävästi, toisin kuin tupakkaa, joka lisää aina terveysriskejä. Itsekin äänestän tämän argumentin puolesta. Mutta mahtaneeko tuo sitten olla niinkään ainakaan tupakkafirmojen maksamien asianajajien mielestä. Ainakin piipputupakanvalmistajat voisivat vedota siihen, että piipunpolttajat elävät keskimääräistä vanhemmiksi. Ja senkin argumentin taitava asianajaja voisi kehittää tupakan puolustukseksi, ettei tiettävästi korkeutta voi hypätä yli 240 cm ilman säännöllistä sauhuttelua.

Kommentit (0)

Vaikka siviilioikeuden professori Erkki Aurejärveä ei ajettu jalkapalloilijan urallaan kertaakaan ulos, niin mikään pyhäkoulupoika hän ei nuornamiesnä ollut. Hän lienee yksi niistä harvoista oikeustieteen professoreista, joka on saanut kuritushuonetuomion ryöstöntapaisesta kiristämisestä. Tosin syytön mies silläkin kertaa tuomittiin.

Tapauksen taustana oli se, että Aurejärvi oli ensiksi kaverinsa kanssa saanut pahoinpitelytuomion viattomasta voitollisesta katutappelusta  ja tuomion jälkeen tuomitut juttelivat erään tapauksen todistajan kanssa tämän saaman todistajanpalkkion kohtuullisuudesta, ja jostain käsittämättömästä syystä ilmeisen pelästynyt todistaja luovutti palkkionsa tuomituille. Poliisi ja oikeus ymmärsivät myöhemmin asian väärin.

Sen sijaan sitä shekkipetostuomiota, josta yliopistolla nuoruudessani puhuttiin, Aurejärvi ei ole saanut. Juoru sai alkunsa siitä, että hän oli avustamassa oikeudessa erästä tyypillisestä lakimiesten ammattisairaudesta kärsinyttä lakimiestä, joka sai kyseisestä rikoksesta tuomion. Päätöksen jälkeen oikeussalin ulkopuolella haastemies huusi suureen ääneen, että ”siinä sai lakimies tuomion shekkipetoksesta”. Monet paikalla olleet tunsivat lakimies Aurejärven, mutta tuomittua lakimiestä harva, ja niin sai pahansuopa juoru alkunsa.

Kommentit (0)

Vaan on se Karttulakin paheellinen ja intohimoja kuohahteleva syntymäkaupunkini Suonenjoen naapurikylä, kuten Savon Sanomista olemme saaneet tänään lukea. Huumeista kiinnostunut mies oli murtautunut viime kesänä yöaikaan kirkonkylän apteekkiin. Apteekkarin mies yritti pistoolilla uhaten estää teon. Murtomies vain totesi, ettei uskonut tämän uskaltavan ampua ja vei saaliin mukanaan. Apteekkarin mies uskalsi sittenkin ampua, mutta ei kohti, vaan ikkuna siinä taisi vain särkyä.

Nyt tapaus oli oikeudessa ja tapaus sai onnellisen lopun. Apteekkarin miestä ei rangaistu vaaran aiheuttamisesta eikä murtomiestä tuomittu, koska riittävää näyttöä syyllisyydestä ei löytynyt. Ilmeisen viisas ratkaisu oikeudelta tapauksessa, jota lukiessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Sen kuitenkin jokainen ymmärtää, että tapauksessa olisi ainesta TV2 tuottamien maalaiskomedioiden aiheeksi. Lisää asiasta löytyy tästä Savon Sanomien jutusta, joka ihan perustellusti oli pienellä lehden sivulla 4; muualla maassa asiasta olisi saatu kissan korkuiset otsikot:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/apteekissa-ampuminen-oli-hatavarjelua/1701441

Jo kesäkuulla Savon Sanomat uutisoi hyvin lupsakkaaseen sävyyn eräästä Karttulan apteekin huumeryöstöistä, joka sekin päättyi onnellisesti. Se tapaus lienee kuitenkin eri tapaus, kuin edellä kerrottu tapaus, josta oikeus juuri antoi vapauttavia päätöksiä. Ja aiempi tapaus, joka tapaus sekin hoidettiin savolaismaisen lupsakkaasti löytyy tästä linkistä, TV2 maalaiskomedioiden toimitus voisi huomioda tämänkin tapauksen:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/karttulalaiset-auttoivat-huonovointista-ryostajaa/1337844

Kommentit (0)

Siviilioikeuden professori Erkki Aurejärven muistelmateos Kovaa peliä on niin suorasanainen ja värikäskielinen kirja, että toivoa sopineen, että ennen julkaisua joku hyvä juristi on varmistanut, ettei kunnianloukkauskynnys ylity.

Professori paljastuu innokkaaksi urheilu- ja varsinkin palloilumieheksi. Monet hänen tarinoistaan pallokentän laidalta ovat minulle ennenkuulumattomia. Kerrankin samassa käsipallo-ottelussa ajettiin ulos kolme Alajaa. Ensiksi erotuomari näytti punaista korttia Erkki Alajalle. Hänen kaksoisveljensä Pertti Alaja ryntäsi keskustelemaan tuomarin kanssa sääntötulkinnoista ja punaista näytettiin hänellekin.

Silloin ainakin tarinan mukaan suivaantui myös kentän laidalla joukkueen huoltaja kirkkoherra Erkki Alaja ja hänkin arvosteli tuomaritoimintaa siinä määrin, että hänetkin ajettiin kentältä. Tapaus saattaa olla eräänlainen Suomen ennätys; kolmea saman perheen edustajaa ei ole tiettävästi muulloin poistettu kentältä samassa pelissä.

Vaikka professori Aurejärvi jalkapalloilijanakin oli varmasti temperamenttinen ja jopa aggressiivisen oloinen mies, niin punaista korttia ei hänelle urallaan näytetty. Sen sijaan juniorijoukkueen valmentajana toimiessaan, Aurejärvikin ajettiin kerran pois tuomarin silmistä. Mutta professoripa keksi käydä vaihtamassa verryttelypukunsa eriväriseen ja palasi muina miehinä takaisin penkille.

Teko on törkeä ja jos siitä olisi jäänyt kiinni, seurauksena olisi ollut pitkä toimitsijakielto. Jälkeenpäin erotuomari tosin naureskeli tapauksella ja kertoi kyllä havainneensa laittomuuden.

Kommentit (0)

”Kuopiolainen poliisimies on saanut Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syytteen raiskauksesta.

Syytteen mukaan poliisi raiskasi ravintolan vessassa lähes kolmen promillen humalassa olleen naisen. Teon aikana vessakoppiin kurkkineet kaksi poliisimiestä välttyvät syytteeltä. Kihlakunnansyyttäjän mielestä parivaljakko ei ole syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen.”

Juttu löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288612065522.html

Teon aikana epäiltyä raiskaustapahtumaa oven raosta kurkkimalla tarkkailleet poliisikollegat välttyvät syytteeltä. Tietooni ei kuitenkaan ole tullut, että heitä kuitenkaan olisi palkittu toiminnastaan. He eivät ilmeisesti kuitenkaan osoittaneet asiassa niin merkittävää ripeyttä oma-aloitteisuutta ja urhoollisuutta, että olisivat oikeutettuja vaikkapa vuoden poliisi arvonimeen.

He täyttivät vain perusvelvollisuutensa seisoessaan passissa huussin nurkalla aktin aikana. Siihen tehtävään heidät on nimenomaan opetettu, koska he ovat ilmeisesti koulutukseltaan passipoliiseja.

Muuten makaaminen tuottaa savolaispoliiseille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Tällä kertaa kuopiolaispoliisi joutui vaikeuksiin, koska makasi vessakopissa juopuneen naisen kanssa. Sen sijaan Suonenjoella poliisit herättivät viime vuonna valtakunnallista huomiota, kun makasivat työaikanaan putkakopissa.

Kommentit (0)

Kun varasin kesällä kirjastosta Panu Rajalan viimeisimmän erään lavatähden ja erään kirjamiehen parisuhdetta käsitelleen kirjan, olin varausjonossa sijalla 192. Se on oma henkilökohtainen ennätykseni. Edellinen rekoordi oli Sirpa Kähkösen viimeisimmän varausjonon sija 167. Kyllä kansa tietää, mitä kannattaa lukea.

Yllätys ei ole se, että lavatähti on erittäin henkistynyt ihminen, joka seurustelee päntöimenään erilaisten henkimaailman olentojen kanssa. Näistä ilmiöistä uskossaan varma lavatähti näyttää raportoivan iltapäivälehtien lööpeissä innokkaasti. Yllätys sen sijaan oli, että suhde tukevasti jalat maassa elävään kirjamieheen kesti niinkin pitkään. Jo suhteen alussa arvioin, ettei hyvin käy ja että he vielä tulevat kasvamaan erilleen, koska niin epäsuhtaiselta parilta he vaikuttivat.

Onneksi henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Tosin välillä temperamenttinen lavatähti joutui heittelemään puolisoaan erilaisilla tarvekaluilla. Ainakin kivi ja kalikka ovat jääneet päällimmäisenä mieleeni. Kun nainen heittelee miestä kivellä ja kalikalla, se tuntuu komedialta, toisin päin se olisi tragedia.

Mustasukkainenkin taiteilija oli. Pahaa pelkään, ettei ihan aiheettakaan. Kyllä se kirjamies vaikuttaa sellaiselta vilkkusilmäiseltä naistennaurattajalta ja -kaatajalta. Suhteen loppuvaiheessa, kun lavatähti soittaa kirjamiehelle, hän kysyy jotain sellaista, että ”soitinko pahaan aikaan, vai olitko pukilla”. Aina kun tulen näkemään lavatähden esiintyvän kirkkokonserteissaan, muistan tuon soiton.

Kommentit (0)

Männä viikolla uutisankkuri-kirjailija Matti Rönkä esiintyi Kuopion kirjastolla. Häneltä sai kysellä. En kuitenkaan kehdannut kysellä, että suostuisiko maamme johtava uutismies koemielessä viäntämään savvoo uutisankkurin äänellä, koska kuullostaisi varmasti hauskalta, jos uutislähetys alkaisi toivotuksella ”uutisista, hyvvee päevee”.

Nimittäin uutisankkuri kertoi olevansa ikivanhaa savolaista sukujuurta; suvun ensimmäinen rekisteröity edustaja oli Pekka Matinpoika Rönkä, joka vaikutti Maaninka-Pielavesi-akselilla 1580-luvulla. Uskon Röngän osaavan viäntää ihan oikeasti savvoo.

Savon viäntäminen on vaikea taito, jota ei kypsemmällä iällä opi, se on opittava äidinmaidossa. Johtava korkeakulttuurihenkilö Ierikka Toivas-vainaa osasi myös viäntää ihan oikeasti, sen hän todisti muutama vuosi sitten Yliopiston yleisöluennolla. Toivanenkin oli syntyjään Kuopion poekia.

Sen sijaan epäilen, ettei Heikki Kahila, vaikka Varkauden poika onkin, osaa viäntää. Jotenkin vaikea kuvitella tilannetta, jossa Heikki Kahilan näköinen herra olisi toivottanut uutislähetyksen aluksi, että ”hyvvee päevee”.

Luultavasti helsinkiläisten uutisten uskottavuus kärsii viäntämisestä. Ennen Savossa Yleisradiota edusti Kuopion Iän-niminen asema, mutta se joutui muuttamaan nimensä Radio Savoksi. Määräys ilmeisesti tuli Helsingin herroilta käsin. Itse haluaisin kuitenkin, että koska venäjän-, ruotsin-, ruotsin- ja saamenkielisten lisäksi, pitäisi olla myös savonkieliset uutiset.

Kommentit (2)

Terveyteni lienee tärviöllä. Pelkään saaneeni kuolemantaudin, kun värjöttelin Keskuskentän Aurinkokatsomossa, joka nimitys on harhaanjohtava, koska paikka oli kylmä kuin helvetti. Täyspäinen ihminen ei vaivaudu Keskuskentälle silloin, kun on ratiritirallahalla ja navakka tuuli puhaltaa Jäämeren suunnalta. Virallisten tilastojen mukaan meitä kuitenkin oli paikalla 1200, mutta todellisuudessa vähemmän kuin männäviikkoisessa teinityttöjen loppuottelussa, jossa oli todistettavasti 410 katsojaa.

Kups hävisi ansaitusti Turun Interille 1-2. Ensimmäisellä puoliajalla kuopiolaiset pelasivat sellaiseen vastatuuleen, että olisivat tarvinneet repun, jotta pallo olisi saatu maaliin. Toisella puoliajalla pallo meni Interin maaliin ilman kuopiolaisvaikutusta, navakka pohjoisvihuri sen taisi sinne painaa. Kentän pinta kiilteli vaarallisen jäisenä, mutta onneksi suuremmilta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Palloliiton herrojen pitäisi päättää, että Sm-sarjaa pelataan kesäsarjana toukokuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana. Muulloin voidaan pelailla erilaisia halli- ja hankiturnauksia. Tiiviistä kesäsarjasta olisi sekin hyöty, että jalkapalloilumme kiinnostaisi globaalisti koko ihmiskuntaa. Kesällä ei muualla juurikaan pelailla ja tiettävästi sadat miljoonat kiinalaiset vedonlyöjät seuraavat joukkueidemme esityksiä suurella mielenkiinnolla.

Neljän kuukauden ajan pelejä voisi olla kaksi viikossa ja luontevinta olisi kaksinkertainen sarja. Joukkueiden lukumäärän voisi olla vaikkapa 14, jolloin pelejä siunaantuisi joukkueille 26 kpl eli järkevä määrä. 14 joukkueen Sm-sarjaan saisivat edustajansa myös väkirikkaat Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kaupungit. Suomen cup ja Liigacup voitaisiin pelata pelkästään rospuuttoaikaan hallissa tai hangessa.

Eu:n herrat ilmeisesti kieltävät ulkomaalaisten määrän rajoittamisen, ainakaan eu-kansalaisia ei saa syrjiä. Palloliiton herrat voisivat kiertää sääntöä siten, että joukkueet maksaisivat Palloliiton herroille suurta veroa kaikista niistä pelaajista, jotka eivät ole seuran omia kasvatteja. Se suosisi vahvoja kasvattajaseuroja kuten Kupsia ja JJK:a ja se olisi oikein se.

Kommentit (0)

Noin 15 vuoden selvittelyjen jälkeen vaikuttaa vahvasti siltä, että vielä elossa olevat viimeiset menestyneet kilpahiihtäjämme ovat valehdelleet kuin pulloperse siat. Asian tola lienee ollut selvä noin 15 vuoden ajan kaikille niille, jotka yleensä asioista jotain ymmärtävät. Tapahtumasarja on vaatinut yhden kuolonuhrin, yksi on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle ja pari pitkäaikaistyöttömiksi.

Epäselvää minulle kuitenkin on yhä se, että miksi maamme huiput eivät kuitenkaan tuon paremmin pärjänneet toisten maailman huippujen joukossa, jotka sinnittelivät puhtain asein. Vakavasti alkaa miettimään sitä, että kannattaako yhteiskunnan uhrata verorahoja moisen asian valvontaan, jossa kiinni näyttävät jäävän vain köyhät ja tyhmät. Suomalaiset eivät muuten olleet köyhiä.

Suomi lienee sittenkin aika rehellinen yhteiskunta. Täällä tunnollisten virkamiesten maassa Lahden skandaali oli mahdollinen. Monessa muussa maassa pissinäytepullot olisivat rikkoontuneet. Muistelen, että noin 30 vuotta sitten pissipulloille kävi niin eräissä nuorten Em-kisoissa ja se onnettomuus pelasti kuulemma yhden suomalaisen maineen.

Pahaa pelkään, että hiihtäjien oikeusprosessi oli vasta alkusoittoa eli urheilukielellä verryttelyä. Sitten on piru irti, kun joku yleisurheilujohtaja tai entinen huippu-urheilija tulee uskoon ja kertoo kaiken männä vuosikymmenien asioista. Sitten onkin mielenkiintoista selvittää, että montako olympiamitalia on tullut Suomeen ihan rehellisin konstein.

Kommentit (0)

Lisää urheilun ja kulttuurin ykseyttä sekä vammautumisia, nyt tosin käsitellään yläraajavammoja. Luin tuossa Veikko Lavin elämänkerran toisen osan ja siitä vahvistui se käsitys, että tämä kuulantyönnön piirinennätysmies, maineikas katutappelija, huumorikuplettien tekijä ja veijarikirjojen tekijä oli pohjimmiltaan äärimmäisen herkkä ihminen.

Esimerkiksi sodan jälkeen, kun Lavi kuuli lentokoneen äänen, hän sai jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja meni piiloon vaatekomeroon. Nykytermeillä kyseessä oli posttraumaattinen stressireaktio. Harvapa sieltä rintamalta täysin ehjänä selvisi.

Vaikka Lavi oli nuoruudessaan innokas suojeluskuntalainen, niin itse sotahommissa hän ei kunnostautunut. Elämäkerran mukaan Lavi haavoittui heti ensimmäisessä taistelussa vasemman käden pikkusormeen. Yläraajaan haavoittuminen oli sota-aikana tavallista kulttuuripiireissä.

Viisi vuotta sitten valmistuneessa Lauri Viidan elämästä kertovassa elokuvassa Putoavia enkeleitä annettiin ymmärtää, että rintamalla Viita haavoitti itseään käteen. Monissa armeijoissa sellaisesta olisi tullut nappituomio.

Lisäksi ainakin Henrik Tikkanen ja Pentti Haanpää saivat myös sodassa käsivammat. Henrik Tikkanen myönsikin jossain romaanissaan, että kyllä hän itse ampui itseään käteen puun läpi. Ja muistelenpa, että runoilija Lasse Heikkiläkin haavoitti Ihantalan lihamyllyssä pahasti ainakin mielensä ja taisi olla niin, että myös käsi sai osuman.

Kommentit (0)

Emmekä vieläkään pääse eroon alaraajavammoista. Urheilijoiden lisäksi myös kirjailijat voivat kärsiä moisista loukkaantumisista. Lisäksi Matti Salmisen kirjoittamasta Pentti Haanpään elänkertateoksesta ilmenee, että sopivassa tilanteessa kirjallisuuskulttuuri ja urheilukulttuuri voivat ainakin jossain määrin sivuta toisiaan.

Keväällä 1954 kirjailija Pentti Haanpää, joka hänkään ei ollut mikään vesipoika, putosi talonsa pihalle rakennettuun autoliuskaan sillä seurauksella, että hänen pohjeluunsa murtui. Urheilukielellä kirjailija siis sai alaraajavamman. Tarina kertoo, että Haanpää oli palaamassa reissuiltaan mukanaan tavanomaiset urheilumiehen ruokajuomat eli kaksi jallupulloa.

Hän näki jo kaukaa, että toinen tunnettu loppasuu, eli naapurissa asuva Topi Väätäinen, joka oli kaksinkertaisen Euroopan mestarin, maamme kaikkien aikojen parhaan yleisjuoksijan ja nykyisen kansanedustajan Juha Väätäisen isä, oli tulossa vastaan. Ruokajuomiensa säästämiseksi Haanpää lähti kiertämään taloaan, mutta epäonnekseen hän oli unohtanut juuri rakennetun autoliuskan ja putosi sinne traagisin seurauksin. Tarina ei kerro, säästyivätkö arvokkaat ruokajuomat vaurioilta pudotuksesta.

Kommentit (0)

Osaselitys eilen kerrottujen yleisurheilutulosteni vaatimattomaan tasoon oli, että kärsin alaraajavammasta. Kilpailin suorastaan jalkapuolena. Luultavasti polvessani on tyypillinen jalkapalloilijoiden eturistisidevamma, koska kesällä kerran polveni ojentui yli tapaturman seurauksena.

Samanlainen vammahan päätti Matti Ahteen lupaavan jalkapalloilijan uran OTP:ssä 1960-luvulla. Siihen aikaan eturistisidevammaa ei osattu parantaa ja Ahde joutui siirtymään urheilukentiltä keveisiin sisätöihin ministeriksi.

Oma vammani ei johtunut jalkapallosta vaan liukastumisesta. Ennen ihmisiä nauratti hillittömästi banaaninkuoreen liukastuminen, tosin nykyään banaaninkuoriliukastumista enemmän yksinkertaisia ihmisiä naurattaa Pasi Nurmisen pokaaliin kaatuminen lentokentällä.

Itse en liukastunut banaaninkuoreen, vaan liukastuin, koska astuin letun päälle eikä henkilövahingoilta tällä kertaa vältytty. Olen aina ollut onnettomuuksille altis ihminen. Ensiksikin olen kankealiikkeinen, olenhan 50 prosenttisesti Könönen, joka sukunimi alunperin tarkoitti jäykkäliikkeistä eli könöttävää ihmistä, mutta kankealiikkeisyyden ohella olen myös hajamielisyyteen taipuvainen, joka entisestään lisää tapaturma-alttiutta.

Olen aina ollut vähän sellainen tyypillinen haravaan astuja, joka onnettomuustyyppi myös naurattaa sivistymättömiä kanssaihmisiä. Itse en näe banaaninkuoreen tai lettuun liukastumisessa haravaan astumisesta puhumattakaan mitään hauskaa.

Kommentit (0)

Hesarin kuukausiliitteessä Kuopion tuomiokunnan notaari Sisko-Maija Aalto valittelee voimiensa vähentymistä. Ennen naisten kuula lensi 13 metriä nyt enää 12 metriä. Kuitenkin tuo 12 metriä on tulos, jolla kirkkaasti voitettaisiin veteraanikisoissa ikäluokan naisten maailmanmestaruus.

Olenkin joskus ajatellut Sisko-Maijan järkälemäistä olemusta katsellessani, että jos kaltaiseni valmentajalahjakkuus saisi edes puoli vuotta häntä rauhassa treenata, niin löisimme yhdessä isoiksi rahoiksi Keski-Euroopan Timanttiliigan raharingeissä. Muuta uhkaa en Sisko-Maijan menestykselle keksi, kuin että kaupunginvaltuutettu Hetti Rytsykin alkaa harrastamaan lajia.

Muuten kävimme työpaikan porukalla yleisurheilemassa Kuopio-hallilla. Tarkoitukseni oli rikkoa 9-vuotiaana Suonenjoen Vasaman torstaikisoissa hyppäämäni pituustulos 368 cm ja korkaustulos 125 cm. Olen nimittäin oikeakätinen ja oikea on myös vahvempi jalkani ja muistan, että tein nuo haamutulokset heikommalla jalalla ja olen vuosikymmenet pohtinut, paljonko tulostasoni olisi noussut, jos olisin käyttänyt oikeaa jalkaani.

Vuosikymmenien harjoittelutauon jälkeen en ollut parhaimmillani. Pituutta meni 320 cm ja korkautta 120 cm. Sitten yritin rikkoa naisten kuulalla ainakin Sisko-Maijan ennätyksen, mutta en rikkonutkaan. Naisten kuulaa heitin 8,50 metriä ja suorituksen jälkeen tuntui, että käsi lensi vähintään yhtä pitkälle. Ilmeisesti olkapääni nuljahti sijoiltaan, mutta onneksi palasi itsekseen takaisin paikalleen. Tuntuu kuitenkin siltä, että hyvää heittäjää minusta ei enää tule. Olkapää on ihan paskana. Pitänee alkaa keskittymään hyppy- ja ratalajeihin.

Kommentit (0)

Minulle oli yllätys, että Utrio paljastui Kiuruveden Jänteen tytöksi. Hänen miehensä on nimittäin kiuruvetisiä ja pariskunta pitää sinnepäin tiiviitä yhteyksiä. Niinpä Utrion viimeisimmän kirjan Seuraneidin päähenkilö on Ylä-Savon ja muistaakseni Iisalmen Visan tyttöjä.

Kirjailija kertoi, miten paljon helpompaa on nykyään kirjoittaa paksuja historiallisia romaaneja kuin silloin muinoin höyrykirjoituskoneen aikaan. Nykyään 500-sivuinen kirja valmistuu vuodessa, höyrykaudella se olisi vienyt 10 vuotta.

Utrio kertoi ihailevansa hektisenä nykyaikana ihmistä, joka ehtii lukemaan paksun kirjan, se ei ole enää tavallista. Itsekin ihmettelen samaa. Tietotekniikka on vienyt siihen, että hyviä kirjoja ilmestyy joka vuosi kasapäin ja tietotekniikka on johtanut siihenkin, että Internetin välityksellä niitä voi helposti varata kirjastosta kasapäin yhdellä kertaa.

Niin kävi minullekin ja työn alla on nyt punnerruspenkillinen historiallisia kirjoja; tosin kuvasta vielä puuttuvat Lasse Lehtisen Paavo Väyrys-elämänkerta ja Heikii Ylikankaan Rata Rautuun. Oikeastaan tuppaa jo stressin puolelle.

Kommentit (0)

Anaalisoikaamme vielä öylöstä teinityttöjen mestaruusottelua, jossa Kuopion pikkutytöt voittivat pääkaupunkiseudun maajoukkuenaiset. Luulen, että pikkutytöt voittivat aikuiset naiset paremman liikkuvuutensa avulla. Heitä eivät hidastaneet tissit ja perse.

Aioin muuten käyttää eilen kertomaani katsomohuutoa ”työ outte huonosti kasvatettuja” sopivassa tilanteessa jäähallilla. Suuntaisin huutoni myös yleisölle. Kun viimeksi kävin Kalpan miesten pelissä, eräs sivistyneen oloinen nainen kannusti joukkueita huutamalla hysteerisesti koko pelin ajan rytmikästä kannustushuutoa ”märkä paska”. Hän vaikutti olevan siviilissä joko lastentarhan tai peruskoulun opettaja. Tunsin niin syvää myötähäpeää, että ajattelin, etten enää koskaan palaa jääkiekkokaukalon äärelle. Mutta palaan kuitenkin ja huutelen koko pelin ajan rytmikkäästi, että ”työ outte huonosti kasvatettuja”.

Ja jalkapallokatsomossa aion ottaa ensi kesänä käyttöön perinteisen kuopiolaisen kannustushuudon. Katsomolegendan mukaan Elon peleissä vuosikymmeniä sitten istui eturivissä muudan lihavahko työläisjalkapalloilun ystävä karjuen koko pelin ajan rytmikkäästi ”piälle, Elon poojat, piälle”. Siinä taisteluhuudossa on samaa iskevyyttä kuin kanadalaisten jääkiekkofanien käyttämässä kannustuksessa”go, Canada, go”.

Kommentit (0)

En ollut äsken ainut vanhempi herra pallokentän laidalla, kun Kuopion Pallokissojen ja Vantaan Jalkapalloseuran teinitytöt ratkaisivat Suomen mestaruuden. Katsojia oli peräti 410, joten Kuopio on maamme johtava jalkapallokulttuuriakupunki. Ääntä, jännitystä, draamaa, rehtiä urheiluhenkeä ja jopa helleenisen kirkkauden tuntua oli enemmän kuin Kupsin miesten peleissä.

Vaikka lopputuloksella ei tällaisessa ylentävässä nuorisotapahtumassa ole väliä, niin kerrottakoon kuitenkin sen verran, että vantaalaiset olivat paljon isompia ja joukkueessa oli peräti 13 ikäluokkansa maajoukkuepelaaja, mutta Pallokissat taistelivat kuin leijonat ja voittivat. Varsinainen peliaika päättyi 0 – 0, sitä seurannut jatko-ottelu 0 – 0, mutta rangaistuslaukauskilpailussa kuopiolaiset olivat 5 – 4 parempia, koska yksi vantaalainen ampui tolppaan. Lopputulos vastasi kenttätapahtumia, kuopiolaiset olivat niskan päällä juuri tuon verran.

Katsomo kannusti teinityttöjä villisti, mutta yhtään ivahuutoa ei kuultu. Pelaajat eivät yrittäneet vahingoittaa toisiaan enkä edes kuullut kertaakaan lausuttavan ulkosynnyttimien nimeä, joka on erikoista nykyajan palloilutapahtumissa. Tuli vallan mieleen kirjailija Camusin toteamus, jonka mukaan kaiken, minkä hän on elämässään moraalista oppinut, hän on oppinut jalkapallokentällä.

Olen tänäkin kesänä seurannut kymmeniä junioreiden jalkapallo-otteluja ja ainoastaan yksi pääkaupunkiseudun B-juniorijoukkue on käyttäytynyt huonosti. Heitä alkoi harmittaa, kun pienepuoleiset ja rumanlaiset kupsilaiset voittivat 5 – 1. Siinä oli ihan paikallaan erään vaarin huuto vierailijoille: ”työ outte huonosti kasvatettuja.”

Kommentit (0)

Savon Sanomissa oli päivällä juttu, jonka soisin varsinkin kaikkien norjalaisten lukevan, jotta hekin ymmärtäisivät, mitä urheilumaailmassa todella tapahtuu. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ensimmäinen urheilulääketieteen professori Tapio Videman paljastaa, ettei epoa voi testata. Jos urheilija ottaa sitä pieninä annoksina esimerkiksi klo 23.00 illalla, niin se on hävinnyt elimistöstä seuraavaan aamuun klo 6.00 mennessä. Plasman ja punasolujen määrä on kasvanut, mutta hemoglobiini pysynyt samana, Videman toteaa.

Tämän täytyy olla todella turhauttavaa testaajillekin toteaa Videman ja jatkaa, että testaamisen voisikin lopettaa ja ohjata siitä säästyneet rahat nuorten liikuntaan. Lance Armstrong jäi kiinni vain sen takia, että kaveri paljasti käytön. Marion Jones jäi kiinni verottajan käräytyksestä. Videmanin lausunnon jälkeen ymmärrän Lahden skandaalia entistä paremmin. Kyrö kertoo soittaneensa kisojen alla Videmanille ja kysyneensä, voiko hemohessistä kärähtää ja saanut vastauksen, ettei sitä voi testata. Olisiko Videman asioista täysin perillä olevana kyllästynyt koko touhuun ja päättänyt paljastaa koko huippu-urheilun tekopyhyyden.

Videman korostaa lehdessä, että ei viitsi enää seurata olympiakisoja. F1 kisoja kylläkin. Itsekin aion toimia tulevaisuudessa samalla tavalla. Lisäksi kuitenkin huomenna klo 17 menen Keskuskentälle kannustamaan Kuopion Pallokissojen alle 16-vuotiaita tyttöjä Suomen mestaruuteen, vaikkain epäilen pallokentän laidalla tyttöjen isien ja isoisien katselevan minua mitteliään näköisinä. Pitkää popliinitakkiani en uskalla pukea ylleni.

Kommentit (0)

Enää en kanna huolta kansantaloutemme huoltosuhteesta enkä julkisen terveydenhuoltojärjestelmämme rahoituskriisistä. Energiahoitomenetelmät näyttävät vastaavan tehokkaasti aikamme suuriin haasteisiin. Kuopiossakin toimii alan yritys, joka pystyy parantamaan kustannustehokkaasti lähes kaikki vaivat koiran masennuksesta erimittaisten raajojen tasamittaistamiseen. Jos nyt hakemalla haetaan energiahoidosta puutteita, niin hampaiden reikiintymiseen menetelmä ei ainakaan vielä tunnu löytäneen ratkaisua.

Jonkin verran tunnen huolta siitä, että ovatko energiahoitohenkilökunnan vastuuvakuutukset kunnossa. Entäpä jos sattuu hoitovirhe ja erimittaisia jalkoja parannettaessa venytetäänkin sitä jo entuudestaan liian pitkää raajaa? Kuka korvaa?

En ole täysin perillä energiahoitomenetelmistä, mutta uskon, että parantaminen tapahtuu jonkinlaisen maailmankaikkeuden rakkauden energian avulla ja se on ihan oikein. Ainakin Antti Tuurin Lakeuden kutsussa pitäjän piirinuohooja vaihtoi ammattia ja alkoi parantamaan potilaitaan juuri maailmankaikkeuden rakkauden energialla. Ja Heinolan vuosiltani muistan, kuinka muudan konkurssin tehnyt rakennusyrittäjä ryhtyi parantajaksi. Eräänkin rouvan hän paransi lapsettomuuden vaivasta. Ja mikä uskomattominta, niin väitettiin sen tapahtuneen puhelimitse.

Kuopiolainen energiahoitoyritys näyttää olevan varma asiastaan ja lupaa nettisivullaan asiakkailleen hyviä tuloksia seuraavasti:

BodyMind Energy Balancing Method on ylivertainen mihin tahansa suomalaiseen energiahoitomenetelmään verrattuna. Todisteena toimii yli tuhat tyytyväistä asiakasta ympäri Suomen. Menetelmässä yhdistyvät 30 vuoden mittainen ahkera kehitystyö ja 33 eri energiahoitomallin parhaat puolet.

Olemme niin varmoja hoitojemme tehokkuudesta, että yrityksemme hoitajat antavat sinulle seuraavan takuun:

RAHAT TAKAISIN TAKUU:

Ensimmäisen hoitokerran jälkeen: 80% kivuistasi ja säryistäsi on poissa. Alat ajattelemaan elämästäsi jo huomattavasti positiivisemmin. Et tunne oloasi enää ahdistuneeksi, vaan enemmänkin energiseksi ja hyvinvoivaksi. Selviät päivittäisistä haasteistasi aiempaa paremmin ja kykenet havainnoimaan ympäristöäsi tarkasti.

Kolmen hoitokerran jälkeen: 100% kivuistasi ja säryistäsi on poissa. Kasvoillesi on palautunut terve väri, silmäsi säihkyvät, elämän intosi on palannut takaisin, katseesi on taas avara ja pystyt helposti hallitsemaan päivittäisiä haasteita. Tunnet olosi vähintään 10 vuotta nuoremmaksi.

Kommentit (0)

Kävin katsomassa Vilimit-tapahtumassa myös Marja Pyykön elokuvan Kekkonen tulee. Sen tapahtumat sijoittuvat Lappiin Allin baarin tienoille, jossa paikallinen väestö valmistautuu monilla tavoilla vastaanottamaan tasavallan presidentin vierailun.

Luulen, että Allin baarin esikuvana on ollut melkein samanniminen legendaarinen baari Kittilässä. Baarin pitäjä oli paikallinen sinnikäs Lapin nainen ja matkailuyrittäjä, joka kuulemma omisti kaksi järveä ja yhden joen. Lisäksi hän tarinan mukaan kunnostautui ampumalla hirvikiväärillä baariinsa pyrkinyttä murtomiestä. Baarin ulko-ovessa toivotettiin matkailijat ystävällisesti tervetulleiksi lapulla, jossa sanottiin lappilaisella suoruudella, että ”JA NURKKIIN EI KUSEKSITA.”

Tavallaan Kekkonen tulee-elokuva jätti minuun lähtemättömän jäljen. Joskus aiemmin olen ihastellut Nälkämaan laulun sykähdyttävää sanoitusta. Tulevaisuudessa purskahdan aina selkäkeikkanauruun, kun väki alkaa mylviä, että ”kuulkaa korpeimme kuiskintaa”, koska Pyykön elokuvassa harhaviettistä ja helposti haltioituvaa kylän runonlausujaa esittävä Aake Kalliala kärsii jonkinlaisesta kiusallisesta sanasokeudesta. Niinpä hän voimakkaasti eläytyen päästelee täysin palkein, että ”kuulkaa kyrp—-mme kuiskintaa”. Lausujalla on selviä vaikeuksia erottaa vokaaleja tosistaan.

Tv:stä tutun Umayya Abu-Hannan omaelämänkerrallisesta teoksesta paljastuu, että hänelläkin oli samanlainen vokaaliongelma. Alkuaikoina Suomessa hänen sukunimensä oli onnistuneen naimiskaupan seurauksena Hänninen. Tietenkin Hänninen-nimi juontaa juurensa Suonenjoelle.

Siihen aikaan, jolloin Umayya ei vielä kunnolla hallinnut kieltämme, tuli aviomiehen suonenjokelaisia sukulaisia kylään. Nuori miniä halusi ilahduttaa mukavaa anoppiaan kahvipöydässä ja sanoi hänelle iloisesti ”haluan pillu”. Kun kukaan ei tuntuvan ymmärtävän pyyntöä, huusi miniä entistä kuuluvammin ”haluan pillu”.

Jostain syystä appiukko alkoi tässä vaiheessa innokkaasti kertomaan edellisen päivän säästä. Selityksenä mainittakoon, että arabeille vokaalit ovat vaikeita oppia ja että anoppi oli leiponut herkullista pullaa, jota Umayya halusi maistaa.

Kommentit (1)

Urheilua ja kulttuuria

Vaikka keihäänheitto onkin kovien miesten vaativa harrastus, löytyy asianharrastajien parista myös muita yllättäviä kulttuurisaavutuksia Hannu Siitosen valo- ja elokuvataiteellisten saavutusten lisäksi.

Toiseksi vuoden 1912 Tukholman olympialaisten kahdenkäden keihäänheitossa tuli Väinö Siikaniemi, joka ehkä parhaiten tunnetaan aistillisuutta tihkuvan Asfalttikukka-iskelmän sanoittajana. Lupaavan runoilijan uran katkaisi kuitenkin kuolema jo nuorena.

Lontoon olympialaisissa 1948 voitti keihään Tapio Rautavaara. Hänet tunnetaan enemmänkin laulajana ja filmitähtenä, mutta muistelenpa, että Tapsa itse on sanoittanut menestysiskelmät Isoisän olkihattu, joka oli oikeasti Urho Kekkoselta saatu olkihattu ja Juokse sinä humma. Ja rohkenenpa väittää, että hän sävelsi Martti Haavion runoileman herttaisen lastenrunon Sininen uni.

Tokiossa vuonna 1964 voitti keihään Pauli Nevala ja viimeaikoina hän on kunnostautunut runoilijana. Itsekin matkustin vuosia sitten Etelä-Pohjanmaalle pelkästään hankkiakseni Nevalan runokasetin, mutta myöhästyin. Se oli jo myyty loppuun. Tietääkseni tämä Teuvan Rivakan kirkkain tähti on myös säveltänyt tekstejään.

Lapuan matkahuollon baarissa luin viime vuosituhannen puolella Ilkka-lehdestä, että Pauli Nevala oli laajentamassa myös tiedekirjallisuuden puolelle. Hän oli kirjoittamassa teosta, jonka työnimenä oli Pitkäkorvien aikaan. Sen kirjan tarkoitus oli kumota vallalla oleva jääkausiteoria. Olisiko Nevala kadottanut johtoajatuksensa, koska projektista ei ole kuulunut mitään vuosiin.

Toinen Pohjanmaan keihäshirmu Jorma Markus on tietääkseni myös sävellellyt. Hänen ennätyksensä on Nevalan luokkaa. Luulenpa, ettei hänen tuotantonsa ole niinkään klassista vaan ennemminkin iskelmiä.

Sen sijaan Nevalan kova kilpakaveri Jorma Kinnunen ei ilmeisesti edes teeskentele kulttuuriharrastusta. Muistelen, että hän kertoi jaksaneensa lukea Pauli Nevalan elämänkertakirjaa Teuvan rivakka vain puoleen väliin.

Pojasta on polvi parantunut, koska poika Kimmo kertoi elämässään lukeneensa kuitenkin yhden kirjan, joka on Onni Palasten Sissinä rajan takana. Kirjallisuuden sijasta Kimmo harrastaa enemmänkin hirvimetsästystä, koska hirvimetsällä eivät hypi akat niskaan eivätkä tule hipit vastaan.

Eilen mainittu Hannu Siitonen ei ole ainut valokuvaukseen siirtynyt yleisurheilija. Kristiina Iisakkila juoksi 18-vuotiaana vuonna -83 10.000 metriä aikaan 33.21,15. Nykyään ei Suomessa päästä lähellekään tuota aikaa. Tällä hetkellä Iisakkila on Suomen johtava oravakuvaaja; hänen luontokuviaan löytyy täältä:

http://personal.inet.fi/cool/kristiina.iisakkila/pages/etusivu.htm

Johannes Lahti saavutti kymmenottelussa vuonna -78 tuloksen 8090. Nykyään ei maassamme päästä lähellekään tuota tulosta. Johannes Lahti oli 181 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan vanttera, mutta siitä huolimatta hän hyppäsi kymmenottelijana korkeutta 216 cm. Nykyään Suomessa kaksi korkeushyppääjää ponnistaa enemmän. Johannes Lahti on viime vuosina kunnostautunut luontokuvaajana. Turun saaristo ja Itämeri näyttävät olevan hänen vahvimpia osa-alueitaan.

Kommentit (0)

Viikonloppuna Kuopion Kuvakukossa vietettiin jo perinteiseksi muodostunutta Vilimit-tapahtumaa aika monennen kerran. Varsinkin Hannu Siitonen veti tuvan täyteen väkeä.

Siitonenhan on nyt kypsässä iässä palannut ensimmäisen lapsuuden harrastuksensa eli valokuvauksen pariin. Välillä hän harrasti myös keihäänheittelemistä joltisellakin menestyksellä saavuttaen mm. olympiahopeaa ja Euroopan mestaruuden. Myös muita hyviä sijoituksia hän on saavuttanut, sillä ainahan ei voi voittaa.

Siitonen kertoi kuvakukossa luontoelokuvien tekemisestä ja kyselläkin sai aiheesta. Itse avasin sanaisen arkkuni ja kysyin, että pitääkö paikkansa tieto, jonka mukaan luontokuvaaja Siitonen olisi heittänyt kiveä huimalta tuntuvan 250 metriä. Hän tunnusti niin tehneensä, mutta korosti, että se kivi oli litteä.

Tässäpä muuten olisi oivallinen laji Pihtiputaan keihäskarnevaaleille. En keksi yhtään kpl syitä, miksi siellä  ei voitaisi vaikka joka kesä kilpailla kivenheiton maailmanmestaruudesta. Uusi laji synnyttäisi varmasti maailmalla valtavan välinekehittelyn.

Vilimit-tapahtuman esitteessä kerrotaan Siitosen ja Mikko Pölläsen kuvaamasta dokumenttielokuvasta seuraavaa:

Luontokuvaaja Hannu Siitosen (s. 1949) yhdessä Mikko Pölläsen kanssa kuvaama kotimainen luontodokumentti ”Metsän tarina” on noussut kevään 2013 aikana Suomen valkokankailla kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksi.

”Metsän tarina” on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä. Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat. Elokuva kertoo vanhasta metsästä ja sen eläimistä, jotka eivät voi elää muualla.

Aiempia Siitosen kuvaamia luontoelokuvia ovat ”Kuukkeli – metsän emäntä” (2004) ja ”Kaakkuri – huuto lammelta” (2007). Ennen elokuvia Siitonen on tallentanut suomalaisen metsän tunnelmia valokuvaamalla, ja hänen kuviaan on lukuisissa kirjoissa. ”Kuukkeli – sielun lintu” (teksti Heikki Willamo) valittiin vuoden luontokirjaksi 2003.

Kommentit (0)

Harmittaa, kun en älynnyt esittää Lasse Lehtiselle, että hän voisi kirjoittaa seuraavan veijariromaanin Juhan af Grannista, joka lienee tällä hetkellä maailmakaikkeuden tunnetuin savolainen. Mies on ufo-uskonnon suuri profeetta. Hän on tehnyt koko joukon maailmalla hyvin suosittuja ufo-dokumentteja. Rohkenen jopa epäillä, että entinen Kuopion poika on nykyään maailman johtava ufo-uskonnon asiantuntija, koska Erik von Däniken on jo siirtynyt toisiin värähtelytaajukssin.

Jos af Grannin elämästä ei jostain syystä saa veijariromaania, niin kesäteatteriin se olisi sopiva aihe. Nimittäin tietääkseni Juhan af Grann oli Kuopion kesäteatterin tähti esittäessään Pikku-Pietarin pihassa itse Pikku-Pietaria. Tosin ei häntä silloin tunnettu Juhan af Grannina vaan Rannin Jussina.

Wikipedia tietää kertoa miehestä seuraavaa:

Juhan af Grann, alk. Heikki Juhani Grann (s. 3. joulukuuta 1944 Kuopio) on ohjaaja, tuottaja, salaliittoteoreetikko ja vapaamuurariHYPERLINK \l ”cite_note-2″[2]HYPERLINK \l ”cite_note-3″[3], joka on tehnyt erityisesti ufo-ilmiöitä käsitteleviä televisiodokumentteja. Lyhenne nimen alkukirjaimista ’JAG’.

Grann on voittanut seitsemän EBE Awards -UFO-elokuvapalkintoa ohjaamillaan ja tuottamillaan televisiosarjoilla Ufot ja paranormaalit ilmiöt ja Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus.[4] Niiden lisäksi hän on saanut kymmenen muuta kansainvälistä palkintoa.[5] Hän osallistui asiantuntijan roolissa Seminaarinmäen mieslaulajien juhlakiertueelle, jonka teemana olivat avaruuteen liittyvät aiheet.[6] Grann on työskennellyt MTV3:lle.[7

Avaruusolennot

Grannin mukaan monien ihmisten kokemien erikoisten tapausten ja salaliittojen takana ovat avaruusolennot, hänen määritelmänsä mukaan alien hybridit.[8] Hänen mukaansa avaruusolennot tarkkailevat, valvovat ja säätelevät ihmisten elämää useilla eri tavoilla ja ne käyvät päivittäin maapallolla.[9] Alien hybridien aiheuttamia ikävyyksiä ovat Grannin mukaan keskenmenot, joilla ne pyrkivät kontrolloimaan ihmisten mutaatioita ja kehitystä.[8] Grann väittää kokeneensa kontaktin avaruusolentoihin Israelissa lähellä Jaffan kaupunkia.[10]

Salaliittoteoriat

Grann uskoo yhteiskunnan siirtyvän myöhäis-orwellilaiseen järjestelmään, jossa ihmiset implantoidaan poliittisen kontrollin takia mikrosiruilla, joiden avulla heitä voidaan salakuunnella ja jäljittää. Hän kertoo tietävänsä myös erittäin salaisia virkamiehiä Yhdysvalloista, jotka on implantoitu. Grannin dokumenttisarjassa Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus Yhdysvaltain armeijan salaisen tiedustelupalvelun majuri Ed Dames paljastaa ryhmänsä olleen tekemisissä avaruusolentojen kanssa, joiden sivilisaatio on 100 miljoonaa vuotta ihmiskuntaa edellä.[11]

Kommentit (0)

Männäviikkoisessa veijariromaanitilaisuudessa kysyin Lasse Lehtiseltä, että eikös tuo Silvo Sokan rakettilento olisi mitä parahultaisin veijariromaanin aihe, eikös olisikin, mutta Lehtinen ei syttynyt ajatukselle. Hän piti tapausta vain hyvänä aikakausilehden jutun aiheena. Itse olen kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, että ainakin hyvä kesäteatterinäytelmän aihe Sokan tempaus olisi.

Asiasta lötyy Wikipediasta tarkka selvitys, joten vaikkapa Syväniemen näytelmäharrastajat voisivat ryhtyä tuumasta toimeen alla olevien tieteellisten faktojen pohjalta.

Silvo Sokka (21. joulukuuta 1930, Mikkeli – 13. tammikuuta 2010, Uusikaupunki) tuli vuonna 1948 kuuluisaksi ”rakettilennostaan”. Tapaus oli muutaman päivän ajan suuri sensaatiouutinen koti- ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä.

Silvo Sokalla oli kotonaan hankaluuksia, ja niinpä hän päätti lähteä töihin Ruotsiin. Lähdettyään matkaan polkupyörällä 7. lokakuuta 1948 kello 15 aikaan hän kävi ensin postittamassa kirjeen kuopiolaiselle Savo-sanomalehdelle. Tämän kirjeen Sokka oli tehnyt saksalaisen ”insinööri Ganzeugen” nimissä ja kirjeessä kerrottiin, että Sokka oli juuri lähtenyt lentämään omatekoisella raketillaan, joka oli kuitenkin kesken lennon räjähtänyt, ja ”Ganzeuge” oli menettänyt radioyhteyden Sokkaan. ”Ganzeuge” kertoi kirjeessä vielä lisää Sokan suunnittelemista keksinnöistä ja ylisti tätä korvaamattomana keksijänerona. Tässä vaiheessa Sokan tarkoituksena lienee ollut estää tällä tavoin hänen etsimisensä katoamisen jälkeen.

Päästyään 3,5 tunnin ajon jälkeen polkupyörällä Suonenjoelle saakka Sokka oli jo väsynyt ja nälkäinen, ja yökin oli tulossa. Niinpä hän upotti pyöränsä Suonteen järveen ja kasteli myös itsensä vedessä. Pian tämän jälkeen läheisen Suonenjoen maamieskoulun Nyyssölän harjoittelutilan väki löysikin talon pihalta selällään makaavan, märkiin haalareihin pukeutuneen Sokan, jonka kaulassa roikkui kiikari. Sokka vietiin sisälle ja hän sai kuivat alusvaatteet ja lämmintä juotavaa sekä pääsi saunaan.

Talonväelle Sokka kertoi lähteneensä Kuopiosta omatekoisella avaruusaluksellaan, jonka pituus oli 7 metriä ja paino kaksi tonnia. Lennon kestettyä 3,5 minuuttia aluksen polttoainesäiliö oli rikkoontunut 7000 metrin korkeudessa ja alus oli pudonnut Suonteen järveen. Sokka oli kuitenkin onnistunut pelastumaan ja raahautunut Nyyssölän tilan pihalle, josta hänet oli löydetty. Kun maamieskoulun opettaja Arttu Penttilä ihmetteli, kuinka putoavasta raketista pystyi pelastumaan, Sokka vastasi ”pistin jarrut päälle”.

Samana iltana Sokan isä kävi hakemassa hänet kotiin. ”Rakettilento” oli kuitenkin synnyttänyt valtavan kohun, ja Suonteen järvessä aloitettiin aluksen etsinnät. Järvestä ei löytynyt kuitenkaan muuta kuin Sokan polkupyörä.

Kuopiossa Savo-lehti julkaisi asiasta uutisen Sokan lähettämään kirjeen perusteella. Sokka olisi ensin halunnut saada kirjeen takaisin, mutta sitten hän päätti kertoa lisää Silverstar-nimisestä sikarinmuotoisesta avaruusaluksesta, jota hän ystävänsä ”insinööri Ganzeugen” kanssa oli suunnitellut ja rakentanut. Alus oli Sokan mukaan laukaistu lentoon 60 asteen kulmassa Riistavedellä sijainneelta teräsputkista rakennetulta öljytyltä radalta. Sokka oli kiinnostanut ilmailusta ja hän pystyi esittämään tarinansa uskottavasti.

Kuopioon saapui uutisen julkistamisen jälkeen lisää toimittajia ja Helsingin Sanomat julkaisi kuvan alusta esittävästä piirroksesta, jonka Sokka oli tehnyt. Sokka joutui nyt kovaan ristipaineeseen yhtäältä tiedostusvälineiden ja toisaalta viranomaisten taholta, mutta piti vielä kiinni tarinastaan.

11. lokakuuta Silvo Sokka tunnusti lopulta keksineensä koko jutun. Hänelle ei kuitenkaan tullut mitään oikeudellisia seuraamuksia tästä asiasta.

^{[1] [2]}

Kommentit (0)

Avaruusilmailun pioneeri Silvo Sokka lensi kertomansa mukaan itsetekemällään raketilla 7.10.1948 reilussa kolmessa minuutissa Kuopiosta Suonenjoelle. Lähestyvän vuosipäivän johdosta olen tutkinut asiaa käsitelleitä vanhoja sanomalehtiä. Arvovaltainen Helsingin Sanomat, joka osasi antaa Silvon lennolle sille kuuluvan arvon, kuuli tapauksen tiimoilta puolustusvoimain edustajaa seuraavasti:

Puhuteltavamme muuan korkea-arvoinen sotilashenkilö oli sitä mieltä, että poika on nero ja yhteiskunnan olisi tehtävä kaikkensa pojan auttamiseksi eteenpäin. Hän piti pojan suoritusta täysin mahdollisena huolimatta siitä, että siihen Helsingissä oli suhtauduttu epäuskoisesti.

”Niinhän on tavallisesti suurten keksintöjen laita,” oli hänen lakooninen huomautuksensa.

Tietooni ei ole tullut, etteikö kyseessä voisi olla sama puolustusvoimain edustaja, joka soitti saman vuoden aprillipäivänä Yleisradion ohjelmapäivystykseen sen jälkeen, kun radio oli kertonut suomalaisesta nerosta, joka oli  keksinyt mustaa valoa kehittävän, eli siis pimeyttä ympärilleen synnyttävän, lampun. ”Mitä hevettiä, miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on päästetty julkisuuteen”, oli eversti huutanut tuohtuneena.

Kommentit (0)

Pahaa jälkeä sai Eino-myrsky aikaiseksi Kärkkäälässäkin. Kymmenen kilometrin matkalla oli puita kaatunut tien yli viidessä kohdassa, mutta paikallinen omatoiminen väestö oli suorittanut kunnostustoimenpiteet välittömästi. Kärkkäälässä ei ole opittu luottamaan viranomaisten toimiin näissä asioissa.

Muistanpa kun 11 vuotta sitten Unto pani tuulemaan ja Kärkkääläkin oli kuin atomipommituksen jäljiltä ja maantie pelkkää murrokkoa, ei kestänyt kauaa, kun moottorisahat alkoivat laulaa eri suunnissa ja tie oli nopeasti ajokunnossa. Onneksi kukaan talkoissa ei sattunut henkilövahinkoja, vaikka tuulenkaatojen korjaaminen on hengelle hupaa hommaa. Enpä tiedä, olisiko Tievaltio maksanut korvauksia perikunnalle, jos joku urhoollinen olisi päässyt ainuvastaan.

Mutta sähkökatkoja eivät pienviljelijä-metsuritkaan osaa korjata. Saas nähdä montako päivää kylällä nyt kärvistellään sähköttä. Unton jälkeen taisi vikojen korjaus kestää pari viikkoa. Onneksi säätiedotus ei ole luvannut lähipäiviksi pakkasia. Epäilen, että jos kovilla pakkasilla koko valtakunnan sähköhuolto romahtaisi, kansamme paleltuisi torakoiden lailla.

Pitää toivoa, etti kukaan thalebani seuraa blogiani. Suomen valtiohan käy sotaa thalebaneja vastaan, vaikka sitä kansa tiedäkään. Joku sähkömiehen koulutuksen saanut uskonsoturi pystyisi muutamalla oikein asennetulla pommilla selkeän pakkaskelin vallitessa voittamaan meidät.

Kommentit (1)

Harmi, etteivät sattuneet pilkkivehkeet mukaan. Perinteisen savolaisen näkemyksen mukaan, jos riite kannattaa pilkkitoukkapurkin, kannattaa se myös innokkaan pilkkimiehenkin. Jos Petäisessä olisi vielä matikoita, jotka kuolivat järvestä sukupuuttoon jonkun kesän helteillä, olisin ollut vamis kokeilemaan pyyntimenetelmää, jota kutsutaan Savossa nimityksellä kolokkamatikka. Kolokkamatikalla oltaessa matikat, jotka alkutalvesta hakeutuvat mataliin rantavesiin, tainnutetaan napakalla nuijan iskulla päin otsikkoa ja kerätään avannosta tyydyttämään kansantalouden ja kotitalouksien ruokahuollon tarpeita.

Itse en ole tätä kalastusmuotoa päässyt kokeilemaan enkä ole edes nähnyt asiaa harrastettavan, mutta paljon siitä lapsuudessani vanhat kalamiehet puhuivat.  Jokaperjantaisen tv:n Erätulilla- ohjelmasarjan otsikkona voisi joskus olla ”Kolokkamatikalla”.

Kommentit (0)

Jaakko Hämeen-Anttilan Trippi ihmemaahan-kirjasta opimme kierrätysniksin, josta Niksi-Pirkka voisi ihan perustellusti makaa saman 5 €:n palkkion, joka on myönnetty lukemattomille sukkahousuinnovaatioille. Professori Hämeen-Anttilan kirjasta voimme oppia, miten perinteinen suomalainen hyvä ja halpa huumausaine, jota jo muinaiset esi-isämme innolla nauttivat, nimeltään punainen kärpässieni soveltuu mainiosti uudelleenkierrätettäväksi. Sienen ominaisuudet vain paranevat kierrätyksen myötä, mutta huumaava vaikutus vähenee vain vähän.

Kierrätys tapahtuu siten, että aineen edellisen nauttijan virtsa juodaan. Uusio tuotteen myrkylliset ominaisuudet vähenevät kierrätyksen yhteydessä kerta kerran jälkeen, koska aiemman nauttijan elimistö niitä suodattaa. Tosin kohtuus kaikessa, sillä punainen kärpässieni voidaan kierrättää vain viiteen kertaan. Lapissa, jossa asutus on harvaa eikä kierrätysringin kokoaminen ole helppoa, voidaan kierrätysapuna käyttää myös poroa ja sen virtsaa.

Vaan tuossapa olisikin mainio väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle sosiaalipolitiikan maisterille. Muistelen, että jo 30 vuotta sitten Itä-Vantaan lähiönuoret olivat innokkaita sienimetsällä kävijöitä. Luulen, ettei poliisi silloin edes tiennyt harrastuksen perimmäistä syytä. Ja jos oli huono sienivuosi, nuoriso haisteli tupakansytyttäjän kaasuja. Jollain se pää oli saatava sekaisin siihenkin aikaan.

Kommentit (0)

50-luvulla Varkauden tehtaanpatruuna pystyi vielä ylläpitämään omaa sala-ammattilaisjääpallojoukkuetta. Siihen aikaan pitkät välimatkat ja kaikenlaiset vapaan kilpailun esteet sallivat tuollaisen harrastuksen, jolla nostettiin kaupunkilaisten yhteishenkeä. Enää moinen ei onnistu ja nähtäväksi jää pystyykö Ahlströmin suku ylläpitämään edes sitä vihoviimeistä paperikonetta Varkaudessa.

Ennen yrityksillä oli varaa tuntea jopa sosiaalista vastuuta työntekijöistään. Joskus 60-luvun alussa, jolloin Suomi ei ollut vielä maailman paras maa yrittää elää kuten nykyään, vaan pikemminkin nykymittareilla kehitysmaa, runoilija Hannu Itkosen  Varkauden paperitehtaalla työmiehenä ollut isä kuoli hyvin nuorena. Äiti jäi kahden pojan yksinhuoltajaksi. Jukka oli silloin vasta 11-vuotias. Sitten kotiin ilmestyi Ahlströmin riistokapaitalistisuvun edustaja, jonka suvun jonkun edustajan Varkauden punakaarti taisi lahdatakin kapinan aikaan, joka kertoi, että rouva Itkosen mies oli hyvä ja tunnollinen työmies ja että rouva Itkonen voi aloittaa työt tehtaalla kahden viikon kuluttua.

Nykyään ei tuollaista enää tapahdu vanhoilla tehdaspaikkakunnilla. Rouva Itkonen meni tehtaalle ja kasvatti poikansa miehiksi. Toisesta tuli runoilija ja hänen kunnollisesta veljestään tuli Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen.

Kommentit (0)

Heikki Kahilan muistelmakirja Ääneen elettyä paljastaa hänet innokkaaksi jääpallomieheksi. Varkauden poika Kahila on WP-35:n kasvatteja. Hän ei ole maamme ainut lajista innostunut merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttajahenkilö, sillä olen kuullut, että myös entinen Supon päällikkö Seppo ”Isi” Tiitinen on nähty jääpallokentän laidalla enkä usko hänen olleen siellä virkansa puolesta.

Tuon hellittelynimen ”Isi” Tiitinen sai sen jälkeen, kun hänet kypsässä 28 vuoden iässä valittiin poliittisen poliisimme johtoon. Itse en ole koskaan ollut jääpallo-ottelun katsomossa. Olen palellut jo ihan tarpeeksi kesäisin hyisellä Keskuskentällä Kupsin jalkapallopeleissä.

Kahilan nuoruudessa Varkautelainen jääpalloilu oli maailman huipulla. Siitä huolehti Ahlströmin tehtaan patruuna Glöersen, joka mahtikäskyllään teki Warkauden Palloilijoista piiloammattilaisjoukkueen. Miehet kyllä menivät nimellisesti tehtaalle pillin soidessa, mutta heidän keskeinen tulostavoitteensa oli pelata jääpalloa hyvin. Iltapäivät harjoiteltiin Kämärin kentällä täydellä palkalla yhtiön palkkaaman valmentajan johdolla.

Eivätkä Ahlströmin työmiehet turhaan treenanneet. Kahila muistaa aivan selvästi, miten Wp pelasi joskus 50-luvulla 4 – 4 tasapelin itsensä Neuvostoliiton maajoukkueen kanssa. Eppäillä soppii. Epäilen, että vastassa saattoi hyvinkin olla ihan muun tason joukkue kuin Neuvostoliiton A-maajoukkue. Ehkä mainossyistä sitä kutsuttiin paikallisessa lehdistössä maajoukkueeksi. Itse asiassa Kahilan muistelmateoksen muukin luotettavuus kärsii tämän ilmeisen virheellisen muistikuvan vuoksi.

Kommentit (0)

Huikean monipuolisesti lahjakas oli tuo Järnefeltien veljessarja, jonka kanssa tasapäisesti huikeassa monipuolisessa taiteellisessa lahjakkuudessa kilpailee ainoastaan Tapperien veljessarja, joka veljessarja oli kuitenkin hiihtäjinä ylivoimainen Järnefeltin veljessarjaan verrattuna.

Tapperit olivat taustaltaan pienviljelijä-metsureita, joka selittää hiihdollisen lahjakkuuden, mutta heidän taiteellinen lahjakkuutensa on sitten vielä astetta käsittämättömämpää kuin aatelistaustaisten Järnefeltien. Luulen, että Järnefeltien taiteilijageenit periytyivät äidin puolelta, joka oli aito aatelisneito Pietarista.

Armas Järnefelt oli veljessarjansa nuorin ja hän kunnostautui säveltäjänä. Minä ja Elmo, Kainalniemen Hiki, pidämme tätä Järnefeltin kehtolaulua, josta käytetään myös hiemostuneempaa nimitystä Berceuse, yhtenä kauneimmista sävelmistä maailman säveltaiteen historiassa. Elmokin yleensä lukuisten olympiavoittojensa jälkeisissä radiohaastatteluissa pyysi, että jospa verihurmainen Porilaisten marssi tällä kertaa korvataan Järnefeltin Kehtolaululla.

Muten muistelen joskus kauan kauan sitten lukeneeni jonkun suomalaissyntyisen kansainvälisen seikkailijan ja vakoilijan muistelmat, joka Toisen maailmansodan aikaan päätyi Japaniin ja elätti siellä itsensä soittamalla tätä sävelmää sikäläisessä radiossa. Japanilaiset, jotka monessa mielessä muistuttavat suomalaisia, tykkäsivät tästä sävelmästä kuin hullu puurosta tai sika limpusta.

http://www.youtube.com/watch?v=HR-yrTPii1I

Kommentit (0)

Arvid Järnefelt oli kokenut tolstoilaisen uskonnollisen herätyksen ja hän päätti elättää itsensä käsiensä töillä. Ja niin tapahtuikin, mikäli kirjoittamista pidetään käsityönä. Hän julkaisi peräti 34 romaania. Tosin kyllä Järnefelt välillä yritti elättää itsensä suutarin hommilla, mutta tietooni ei ole tullut, että hän olisi saanut kenkiä tehdyksi. Ilmeisesti aatelismies Järnefelt huolittiin suutarinverstaassa vain avustaviin tehtäviin. Ehkä ammattitaito riitti plankkipojan hommiin.

Vanhanajan ammatinohjaaja olisi kehottanut minuakin hakeutumaan suutarin oppiin. Nimittäin suutarin ammatissa tarvitaan väljänivelistä peukaloa, jollaisella armolahjalla minua on siunattu, kuten tuo kuva todistaa.

Lisäksi muistan, että kun legendaarinen kunnanlääkäri tohtori Aro tarkasteli mietteliäänä alakansakoulun terveystarkastuksessa äärimmäisen hoikkaa varttani, hän totesi painokkaasti, että tämä poika on vakavasti sairas. Sellainen huomattava kevytrakenteisuus viittasi myös potentiaalisen suutarin olevan kyseessä. Lapsuudessani sanottiin, että ellei kolme suutaria paina yhteensä sataa kiloa, ne eivät ole terveitä miehiä.

Kommentit (1)

Aatelismies Järnefelt on tuossa työssä köyhän asialla ja se on oikein. Paljon ovat ajat parantuneet noista päivistä. Toisaalta itse olen monta kertaa virastomme maanataiaamukahvilla miettinyt, että nykyajankin työelämän uuvuttamista rahanalaisista raatajista saisi yhtä vaikuttavan maalauksen.

Yllä oleva maalaus esittää kaskenpolttoa Lapinlahden Väisälän mäen maisemissa. Maisema on komea ja nykyään se on perinnemaisemaa. Tuossa seinälläni roikkuu torilta ostamani rispaantunut kansakoulun opetustaulu sadan vuoden takaa ja sen otsikkona on Savolainen maisema, se lienee kuvattu samalta mäeltä.Yritän vielä tässä elämässä käydä tuolla paikalla. Samalla reissulla tarkastanmyös ovatko Nilsiän Pisan mäen petäjät niin pitkiä kuin Kalevala väittää.

Järnefeltin maalauksen mallina ahertaa Puurusen talon väki ja naapurit. Siihen aikaan vielä tehtiin talkootyötä naapuriavun nimissä. Nykyään verottaja puuttuisi asiaan. Tuo pieni piika pikkarainen, raataja rahanalainen on nimeltään Johanna Kokkonen. Hän näyttää aliravitulta. Vatsa on nälän ja pettuleivän turvottama. Kaskisavu muodostaa pyhimyskehän Johannan pään ympärille. Johanna Kokkosen lopen uupunut katse on koskettava. Se on koskettanut myös aatelismies Järnefeltin sosiaalista omaatuntoa.

Tosin Järnefeltit olivat köyhän Itä-Suomen köyhiä aatelisia. Isä Aleksander Järnefelt oli kenraali ja Kuopion läänin maaherra, mutta samaan aikaan hänen aatelinen täyskaimansa oli täällä jossakin torpparina. Herää kysymys, että oliko Järnefeltin Arvid, Armas, Eero ja Kasimir poikien yhteiskunnallisen radikalismin taustalla kapina parempiosaisia aatelisia vastaan.

Kommentit (0)

Tuon Yle Areenalta löytyvän Tolvasen kaukopartion radiohaastattelu ihmetyttää.

http://areena.yle.fi/radio/2020680

Samalla tapaa kuin nykyään urheilutoimittaja syöksyy 50 km hiihdon jälkeen juuri maaliin tulleen mustikkasoppaisen haastateltavan kimppuun, syöksyi toimittaja kesällä 1941 juuri kotiin palanneen partion kimppuun.

Miehet ovat saaneet kuitenkin hengityksensä tasaantumaan ja ovat yllättävän rauhallisia, kun ottaa huomioon sen, että kahdeksan miehen partiosta vain kolme onnekkainta oli juuri hurjan loppukirin jälkeen henkensä kaupalla puolikuolleena väsymyksestä ja nälästä livahtanut linjojen läpi omalle puolelle. Kolme miehistä oli kaatunut reissun aikana ja kaksi oli eksynyt porukasta eikä heidän kohtalostaan ollut vielä haastattelua tehtäessä tietoa.

Tosin yhden miehen kaatumistapaus mietityttää. Osuman saatuaan hän oli vielä huutanut, että ”nyt mie kuolin”.  Saattoi olla niin, ettei hän heti kuollutkaan, vaan halusi vain muun partion jatkavan juoksuaan hänestä välittämättä, koska pelastaa häntä ei enää voinut. Sotahistoria ei taida tuntea tapausta, jossa kaukopartiomies olisi suostunut jäämään elävänä vangiksi.

Kommentit (0)

Nyt on syytä välillä vähentää kirjoittamista yksinomaan kammottavista väkivallanteoista ja ottaa mukaan hieman seksiäkin. Yle Areenalla on vielä vähän aikaa kuultavilla ohjelma kaukopartio Tolvasesta, jonka vaiheista kertoo rikoskomisario-kirjailija Mikko Porvali. Hän on julkaissut aiheesta kirjan nimeltään Hyökkäyksen edellä – kaukopartio Kannaksella kesällä 1941.

Ohjelmassa kuullaan kaukopartiomiesten haastattelu 72 vuoden takaa alkuperäisenä ja väärentämättömänä ja jos ette jaksa kuunnella koko nauhaa, niin hypätkää suoraan kohtaan 33 minuuttia ja hämmästykää. Eräs kaukopartiomies kertoo ujostelematta, kuinka heidän alkoi linjojen takana tehdä mieli suklaata, sokeria ja seksiä, jota vihollismaan maan kavalat naiset lupasivat löytyvän läheisestä kyläkaupasta. Seksi kuulemma maksoi vain 9 ruplaa eli silloisessa Suomen rahassa 2 markkaa kilolta.

Seksinnälkäiset partiomiehet riensivät kaupalle kohtalokkain seurauksin. Siellä olikin väijytys odottamassa ja yksi seksin ostaja kohtasi sankarikuoleman seksin hankintamatkallaan. Nuo ohjelmassa haastatellut kaukopartiomiehet olivat Karjalan poikia, ja olisiko niin, että sen suunnan murteessa vielä sotien aikaan sana seksi tarkoitti nykyistä keksiä ja muunlaista seksiä ei silloin vielä tunnettukaan.

Sen asian tutkimisessa olisi selkeä tohtorin väitöskirjan aihe, jollekin itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille. Seksihaastattelun voi kuunnella tästä linkistä.

http://areena.yle.fi/radio/2020680

Kommentit (0)

On ihan oikein, että Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 on ehdolla Tieto-Finlandiaksi, mutta on ihan vääryys, ettei Mikko Porvalin Hyökkäyksen edellä ole ehdolla. Kirja on helmi maamme runsaslukuisen kaukopartiokirjallisuuden joukossa, ja siinä olisi ainesta kansainvälisestikin menestyväksi elokuvaksi. Paremman filmin siitä saisi kuin jostain amerikkalaisen sotamies Ryanin pelastamisesta.

Ja joku itsensä pöhköksi lukenut oikeustieteen lisenssi voisi tehdä sen pohjalta väitöskirjan; niin monta epäilyä mahdollisista sotarikoksista kirja synnyttää. Radio-ohjelmassakin selostetaan yksityiskohtaisesti kahden siviilin ihan vaan varmuuden vuoksi tehty murha. Vai olisiko niin, että partio sittenkin toimi pakkotilanteessa, jossa siviilejäkin saa murhata.

Ja ehkäpä nälkäkuoleman uhka oikeutti varastamaan kolme siviilikanaa, joista yksi tosin pääsi karkuun.Tai oikeuttaako sotatilanne yrittämään viattoman kyläkaupan ryöstöä suklaan, sokerin ja seksin hankinta mielessä? Tosin korkeintaan ryöstö jäi ja saattaisi joku käräjäveitikka, jota sanaa Elias Lönnrot tarjosi asianajaja-tittelin paikalle, selittää kyseessä olleen pelkästään kyläkaupan ryöstön valmistelun, joka ei edes ole rangaistava teko.

Tässä yhteydessä kannattaakin palauttaa mieleen Tuntemattoman sotilaan alikersantti Yrjö Lahtisen esittämä sangen tervejärkinen näkemys näihin sodankäynnin eettisiin ongelmiin:

”Tuolla vetelee mies laukaisunarusta ja toinen saa kymmenien kilometrien päässä kranaatin päähänsä eikä voi tehdä yhtään mitään. Ollaan kentlemanneja vai? Ei ammuta aseetonta. Herrat vaan koittaa saada tappamiselle jonkinlaisen jalouden leiman. Sota on itsessänsä jo niin järjetön asia, ettei sitä tarvitse tehdä enää sen järjettömämmäksi kaikenlaisilla kohteliaisuussäännöillä.”
Kommentit (0)

Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 kirja todistaa, että jääkärimajuri Armas Ståhlberg oli sisällissodassa hyvin rohkea mies. Joutsenon Karsturannassakin hän nousi taistelun aikana seisomaan suurelle kivelle ja lausui ainakin tarinan mukaan tragi-koomiset viimeiset sanat: ”Katsokaa nyt, ei ne perkeleen punikit saa mieheen osumaan.”

Ståhlbergin rohkeudelle löytyy luonnollinen selitys. Saksanmaalla hän velvollisuudentuntoisena upseerina ampui ihan sikäläisten sota-oppien mukaisesti rivistön edessä esimiehensä käskyä vastustelleen pohjalaisen jääkärin Matti Saarikosken. Wikipedian mukaan Saarikosken ampumisen seurauksena jääkärijoukossa puhkesi vakava kriisi.

Erittäin jyrkästi tapauksen tuomitsi esimerkiksi kauhavalainen jääkäri Arvo Pollari, joka kirjoitti: ”Mitä merkitsee meidän yhteiset ponnistuksemme, kun omat miehet ampuvat toisiaan. On tosiaankin luja kuri joukossamme, kun kaikki miehet seisovat kantapäät yhdessä ja katsovat kun yhtä miehistä tapetaan. Ei! Ei tällainen temppu ei menesty toista kertaa.”

Vaikka sotaoikeus vapautti Ståhlbergin, monet, varsinkin pohjalaiset, jääkäritoverit pitivät Ståhlbergiä murhaajana. Ainakin tarinan mukaan Ståhlberg sai uhkauksen pohjalaisilta, että ellei tämä kuole tässä sodassa edestäpäin tulevaan luotiin, niin kuolee sitten takaapäin tulevaan. Pohjalaiset pitivät siihen aikaan samalla tavalla yhtä kuin tshetseenit nykyään.

Tappouhkaus selittää Ståhlbergin kuolemaa halveksivan käyttäytymisen. Tosin hänestä tuli eräänlainen sotilaskarkuri, koska hän poistui heti Suomeen palattuaan luvatta yksiköstään ja hakeutui turvaan Karjalan rintamalle, jossa ei tarvinnut pohjalaisia selkäänampujia pelätä.

Kommentit (0)

Kenraalit Mannerheim ja Löfström valittelivat jälkeenpäin Viipurin vallin verilöylyä. He pitivät asiaa harmittavana ylilyöntinä ja antoivat ymmärtää, että kyseessä oli yksittäisten sotilaiden erehdys.

Tuo ei ole koko totuus, koska satojen ihmisten joukkomurha on täytynyt olla organisoitu ylemmältä tasolta. Sankan ulkomaalaisjoukon marssittivat valleille Kajaanin sissit ja kulkueen viimeistä matkaa ja luultavasti koko operaatiota johti kärjessä ratsastava pienikokoinen, silmälasipäinen, upseeri käsikranaatti kädessään. Pienikokoisen, silmälasipäisen, upseerin nimeä ei jostain syystä ole julkisuudessa mainittu, vaikka tutkijat luultavasti hänet tietävät. Kajaanin sissien 500 miehisessä joukossa ei todennäköisesti ollut montaa upseeria, johon tuntomerkit sopivat.

Keskisarjan kirjan mukaan ammutut ulkomaalaiset ryöstettiin kolmeen kertaan Ensiksi pidätysvaiheessa, sitten ennen teloitusta ja lopuksi vielä teloitusten jälkeen sitten, kun aivohöyry oli lakannut nousemasta ruumiskasasta. Kainuun sissit olivat nuoria, köyhiä, nälkämaan kasvatteja, joille tilaisuus loi hyvät ansaintamahdollisuudet. Viipurin valtasivat vähän samanlaiset vihaiset nuoret miehet , jotka valtasivat ja tyhjensivät Kambutsean pääkaupungin Phnon Penhin 60 vuotta myöhemmin.

Eilen väitin ilmeisen erheellisesti, että Viipurin vallien joukkomurha on maamme verisinlajissaan. Se ei taida pitää paikkaansa. Tosin pahimman joukkomurhan tapahtumapaikkaa ei vielä ole onnistuttu selvittämään. Pohjanmaalla hävisi talvella 1918 1500 vangittua venäläistä jäljettömiin. Puhutaan, että osa heistä löytyi seuraavana kesänä kalastajien pyydyksistä.

Kommentit (0)

Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 on kamala kirja; samaa luokkaa kamaluudessaan kuin samoja tapauksia sivunnut reilut kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Koston kevät 1918. Epäilen, että vuosi 1918 oli Itä-Suomessa astetta julmempi kuin esimerkiksi Tampereen seudulla, josta Väinö Linnan Pohjantähti vaikuttavasti kertoo.

Epäilen myös, että Itä-Suomen julmuuksien pääselitys on kenraalimajuri Ernst Löfström, joka johti valkoisten voittajien itäarmeijaa. Ensimmäisen voittonsa Löfström sai Varkaudessa, jonka valtauksen jälkeen Ahlströmin tehtaan työmiesten keskuudessa järjestettiin ns. Huruslahden arpajaiset. Siitä arpajaistapahtumasta ei vielä taideta lopullista totuutta tietää. Jotkut muistelevat, että joka toinen ammuttiin, mutta itse äänestäisin sen puolesta, että vain joka viides arpa voitti. Täytyihän sahan toimia vielä arvonnan jälkeenkin.

Kenraalimajuri Löfström huolehti järkähtämättömällä ankaruudella myös Viipurin rauhoittamisesta. Niinpä siellä järjestettiin Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden suurin ja häpeällisin joukkomurha. Ihan Vesivehmaan jenkan sanoman mukaisesti siinä meni vanhat sekä nuoret samallailla eikä sukupuolellakaan ollut väliä. Noin 400 ulkomaalaista ammuttiin kerralla Viipurin valleilla poliittisiin mielipiteisiin katsomatta.

Venäläisten lisäksi hengestään pääsi myös suuri joukko muunmaalaisia; ainakin puolalaisia, virolaisia ja jopa yksi italialainen. Viipurihan oli maamme kansainvälisin kaupunki, jossa valinnanvaraa riitti ammuttavia valittaessa. Ainakin yksi kriteeri tapettavia valittaessa oli se, osasiko kuulusteltava lausua puhtaasti sana ”yksi”.

Kommentit (2)

Nyt on syytä välillä vähentää kirjoittamista yksinomaan kammottavista väkivallanteoista ja ottaa mukaan hieman seksiäkin. Yle Areenalla on vielä vähän aikaa kuultavilla ohjelma kaukopartio Tolvasesta, jonka vaiheista kertoo rikoskomisario-kirjailija Mikko Porvali. Hän on julkaissut aiheesta kirjan nimeltään Hyökkäyksen edellä – kaukopartio Kannaksella kesällä 1941.

Ohjelmassa kuullaan kaukopartiomiesten haastattelu 72 vuoden takaa alkuperäisenä ja väärentämättömänä ja jos ette jaksa kuunnella koko nauhaa, niin hypätkää suoraan kohtaan 33 minuuttia ja hämmästykää. Eräs kaukopartiomies kertoo ujostelematta, kuinka heidän alkoi linjojen takana tehdä mieli suklaata, sokeria ja seksiä, jota vihollismaan maan kavalat naiset lupasivat löytyvän läheisestä kyläkaupasta. Seksi kuulemma maksoi vain 9 ruplaa eli silloisessa Suomen rahassa 2 markkaa kilolta.

Seksinnälkäiset partiomiehet riensivät kaupalle kohtalokkain seurauksin. Siellä olikin väijytys odottamassa ja yksi seksin ostaja kohtasi sankarikuoleman seksin hankintamatkallaan. Nuo ohjelmassa haastatellut kaukopartiomiehet olivat Karjalan poikia, ja olisiko niin, että sen suunnan murteessa vielä sotien aikaan sana seksi tarkoitti nykyistä keksiä ja muunlaista seksiä ei silloin vielä tunnettukaan.

Sen asian tutkimisessa olisi selkeä tohtorin väitöskirjan aihe, jollekin itsensä pöhköksi lukeneelle lisenssille. Seksihaastattelun voi kuunnella tästä linkistä.

http://areena.yle.fi/radio/2020680

Kommentit (0)

On ihan oikein, että Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 on ehdolla Tieto-Finlandiaksi, mutta on ihan vääryys, ettei Mikko Porvalin Hyökkäyksen edellä ole ehdolla. Kirja on helmi maamme runsaslukuisen kaukopartiokirjallisuuden joukossa, ja siinä olisi ainesta kansainvälisestikin menestyväksi elokuvaksi. Paremman filmin siitä saisi kuin jostain amerikkalaisen sotamies Ryanin pelastamisesta.

Ja joku itsensä pöhköksi lukenut oikeustieteen lisenssi voisi tehdä sen pohjalta väitöskirjan; niin monta epäilyä mahdollisista sotarikoksista kirja synnyttää. Radio-ohjelmassakin selostetaan yksityiskohtaisesti kahden siviilin ihan vaan varmuuden vuoksi tehty murha. Vai olisiko niin, että partio sittenkin toimi pakkotilanteessa, jossa siviilejäkin saa murhata.

Ja ehkäpä nälkäkuoleman uhka oikeutti varastamaan kolme siviilikanaa, joista yksi tosin pääsi karkuun.Tai oikeuttaako sotatilanne yrittämään viattoman kyläkaupan ryöstöä suklaan, sokerin ja seksin hankinta mielessä? Tosin korkeintaan ryöstö jäi ja saattaisi joku käräjäveitikka, jota sanaa Elias Lönnrot tarjosi asianajaja-tittelin paikalle, selittää kyseessä olleen pelkästään kyläkaupan ryöstön valmistelun, joka ei edes ole rangaistava teko.

Tässä yhteydessä kannattaakin palauttaa mieleen Tuntemattoman sotilaan alikersantti Yrjö Lahtisen esittämä sangen tervejärkinen näkemys näihin sodankäynnin eettisiin ongelmiin:

”Tuolla vetelee mies laukaisunarusta ja toinen saa kymmenien kilometrien päässä kranaatin päähänsä eikä voi tehdä yhtään mitään. Ollaan kentlemanneja vai? Ei ammuta aseetonta. Herrat vaan koittaa saada tappamiselle jonkinlaisen jalouden leiman. Sota on itsessänsä jo niin järjetön asia, ettei sitä tarvitse tehdä enää sen järjettömämmäksi kaikenlaisilla kohteliaisuussäännöillä.”
Kommentit (0)

Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 kirja todistaa, että jääkärimajuri Armas Ståhlberg oli sisällissodassa hyvin rohkea mies. Joutsenon Karsturannassakin hän nousi taistelun aikana seisomaan suurelle kivelle ja lausui ainakin tarinan mukaan tragi-koomiset viimeiset sanat: ”Katsokaa nyt, ei ne perkeleen punikit saa mieheen osumaan.”

Ståhlbergin rohkeudelle löytyy luonnollinen selitys. Saksanmaalla hän velvollisuudentuntoisena upseerina ampui ihan sikäläisten sota-oppien mukaisesti rivistön edessä esimiehensä käskyä vastustelleen pohjalaisen jääkärin Matti Saarikosken. Wikipedian mukaan Saarikosken ampumisen seurauksena jääkärijoukossa puhkesi vakava kriisi.

Erittäin jyrkästi tapauksen tuomitsi esimerkiksi kauhavalainen jääkäri Arvo Pollari, joka kirjoitti: ”Mitä merkitsee meidän yhteiset ponnistuksemme, kun omat miehet ampuvat toisiaan. On tosiaankin luja kuri joukossamme, kun kaikki miehet seisovat kantapäät yhdessä ja katsovat kun yhtä miehistä tapetaan. Ei! Ei tällainen temppu ei menesty toista kertaa.”

Vaikka sotaoikeus vapautti Ståhlbergin, monet, varsinkin pohjalaiset, jääkäritoverit pitivät Ståhlbergiä murhaajana. Ainakin tarinan mukaan Ståhlberg sai uhkauksen pohjalaisilta, että ellei tämä kuole tässä sodassa edestäpäin tulevaan luotiin, niin kuolee sitten takaapäin tulevaan. Pohjalaiset pitivät siihen aikaan samalla tavalla yhtä kuin tshetseenit nykyään.

Tappouhkaus selittää Ståhlbergin kuolemaa halveksivan käyttäytymisen. Tosin hänestä tuli eräänlainen sotilaskarkuri, koska hän poistui heti Suomeen palattuaan luvatta yksiköstään ja hakeutui turvaan Karjalan rintamalle, jossa ei tarvinnut pohjalaisia selkäänampujia pelätä.

Kommentit (0)

Kenraalit Mannerheim ja Löfström valittelivat jälkeenpäin Viipurin vallin verilöylyä. He pitivät asiaa harmittavana ylilyöntinä ja antoivat ymmärtää, että kyseessä oli yksittäisten sotilaiden erehdys.

Tuo ei ole koko totuus, koska satojen ihmisten joukkomurha on täytynyt olla organisoitu ylemmältä tasolta. Sankan ulkomaalaisjoukon marssittivat valleille Kajaanin sissit ja kulkueen viimeistä matkaa ja luultavasti koko operaatiota johti kärjessä ratsastava pienikokoinen, silmälasipäinen, upseeri käsikranaatti kädessään. Pienikokoisen, silmälasipäisen, upseerin nimeä ei jostain syystä ole julkisuudessa mainittu, vaikka tutkijat luultavasti hänet tietävät. Kajaanin sissien 500 miehisessä joukossa ei todennäköisesti ollut montaa upseeria, johon tuntomerkit sopivat.

Keskisarjan kirjan mukaan ammutut ulkomaalaiset ryöstettiin kolmeen kertaan Ensiksi pidätysvaiheessa, sitten ennen teloitusta ja lopuksi vielä teloitusten jälkeen sitten, kun aivohöyry oli lakannut nousemasta ruumiskasasta. Kainuun sissit olivat nuoria, köyhiä, nälkämaan kasvatteja, joille tilaisuus loi hyvät ansaintamahdollisuudet. Viipurin valtasivat vähän samanlaiset vihaiset nuoret miehet , jotka valtasivat ja tyhjensivät Kambutsean pääkaupungin Phnon Penhin 60 vuotta myöhemmin.

Eilen väitin ilmeisen erheellisesti, että Viipurin vallien joukkomurha on maamme verisinlajissaan. Se ei taida pitää paikkaansa. Tosin pahimman joukkomurhan tapahtumapaikkaa ei vielä ole onnistuttu selvittämään. Pohjanmaalla hävisi talvella 1918 1500 vangittua venäläistä jäljettömiin. Puhutaan, että osa heistä löytyi seuraavana kesänä kalastajien pyydyksistä.

Hämytsaaren isäntä lähti

Hakulisen ja Kolehmaisen aikaan hiihtourheilu oli jotenkin puhtaampaa. Silloin painettiin vain puhtaan mustikkasopan ja metamfetamiinin voimalla ja Suomi oli maailman johtava hiihtourheilumaa. Tätä vaihetta kesti sodasta aina 60-luvun puoliväliin. Grenoblessa sitten olivat jo kaikenlaiset mömmöt käytössä eikä suomalaissuksi enää suihkinut. Eikä suihki jostain syystä tälläkään hetkellä; viime viestikisassa Suomen miehet olivat sijalla 15 edellään mm. neljä Norjan joukkuetta.

Hämytsaaren isännällä, joksi Kolehmaista kutsuttiin, oli omaperäinen valmennusmenetelmä, jota nykyisetkin huippusuksijammekin voisivat kokeilla Sotshin olympialaisiin valmistuessaan, koska nykykonsteilla ei näköjään pärjätä – ei siinä ainakaan paljoa menettäisi. Jos suksi ei talvella kulkenut, ryhtyi pienviljelijä Kolehmainen uudisraivaajaksi. Hämytsaaresta lapioitiin muutaman aarin sopivaksi katsottu alue lumesta puhtaaksi ja paljastuneen routaisen maan Kolehmainen kuokki pelloksi. Sitten alkoikin suksi taas kulkemaan.

Muuten Järvisen kirjasta paljastuu, että mies on taustaltaan Suonenjoen Kolehmaisia, tosin esi-isän Anttolaan muutosta on vierähtänyt muutama sukupolvi. Kolehmaisten suku on yksi maamme johtavia urheilusukuja; Kolehmaiset ovat saavuttanut kuusi olympiakultaa, Hannekselle niitä siunaantui viisi ja Mikolle yksi. Eero Kolehmainen sai tyytyä hopeaan Oslossa, kun se Hakulinen voitti 50 km sillä kuuluisalla  ajalla 3.33.34.

Kommentit (0)

Olen joskus väittänyt, että Teuvo Tulion lievästi eroottinen draamaelokuva Sensuelle on maailman historian huonoin elokuva, mutta se ei olekaan huonoin vaan toiseksi huonoin. Eilen illalla nähty amerikkalainen Suomen Talvisodasta kertova Hiihtopartio on eittämättä maailmankaikkeuden historian huonoin elokuva.

Se oli niin huono, että sielu vallan virkistyi sitä katsoessa. Minäkin pohjimmiltani vakavamielinen mies jouduin vähän väliä päästelemään selkäkeikkanauruja, sillä tahaton komiikka on huumorin paras vaikkakin vaikein muoto. Hiihtopartio-elokuva on todellinen Junttilan tuvan seinäkoriste. Varsinkin vanhempi väki muistaa, mikä toimi Junttilan tuvan seinäkoristeena.

Huonoista elokuvista vielä sen verran, että olen joskus muinoin väittänyt, että eräs kymmenisen vuotta sitten telkkarissa esitetty Visa Mäkisen elokuva, jonka nimen päälle en nyt millään pääse, olisi ollut maailman huonoin, mutta väitteeni perustui tietämättömyyteen. Nimittäin kyseisen elokuvan tv-version televisioinnissa tapahtui se erhe, että filmikelat näytettiin väärässä järjestyksessä ja varmuuden vuoksi yksi kela vielä kahteen kertaan, ja tämä asia vaikeutti ainakin minunkin mukana pysymistä tarinan juonessa.

Siunatuksi lopuksi annan vielä kunniamaininnan Jouko Turkan Tv-elokuvalle Kiimaiset poliisit. Sekin saattaa olla vahvoilla maailman huonointa valittaessa. En jaksanut katsoa elokuvaa loppuun, joten en pysty sitä luotettavasti arvioimaan. Ilokseni huomasin, että Ylen Arkistosta löytyy pätkiä kyseisestä filmistä, ja korostettakoon sitä, että yhdessä keskeisessä kiimaisen poliisin roolissa näyttelee Taisto Reimaluoto, jonka kaikki ne, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät olevan taustaltaan Kärkkäälän Perämaan Sikasia. Kiimaisiin poliiseihin voi lähemmin tutustua tästä linkistä:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kiimaiset_poliisit_50898.html#media=50915

Kommentit (0)

Iiro Pakarinen ja Aatu Hämäläinen eivät ole ainoat huippukiekkoilijat, joiden sukujuuret kiertyvät Kärkkäälään. 50-60-lukujen vaihteessa maajoukkueen kantaviin voimiin kuuluneen Tapparan Esko Luostarisen äiti oli Askolan Annin, eli Anni Korhosen, siskonpoika. Luostarinen oli syntyjään Viipurin poikia, jossa hänen isänsä toimi poliisina.

Isäni muisteli, että Luostarisen poliisi isä antoi kerran virka-apua, kun Askolan sika piti teurastaa. Hän lainasi sikapyssyksi pienikaliiberisen virka-aseensa. Mutta ei meinannut sika suostua teuraaksi. Aina kun pistooli paukahti, totesi sika vain tyynesti, että ”nöf”. Kun muistan tämän tapauksen, tunnen voimakasta myötätuntoa kettutyttöjä kohtaan ja häivähdyksen omaisesti harkitsen kasvissyöjäksi ryhtymistä.

Edellä mainittu Askolan Anni oli tavallaan merkittävä urheiluvaikuttaja. Yksi hänen siskoistaan oli siis  Esko Luostarisen äiti ja toinen sisko naimisissa Armas Valsten kanssa. Valste oli 20-luvulla merkittävä yleisurheilija. Muistelen, että 178-senttinen ja 82-kiloinen mies työnsi kuulaa 15,66, hyppäsi korkeutta 190 ja pituutta 710. Hän oli siis todellinen kumiukko. Tuo korkeuden SE 190 hypättiin Suonenjoella ja lienee ainut sillä kentällä tehty Suomen ennätys.

Ne tulokset olivat silloin lähellä maailman huippua. Valste lopetti oman urheiluuransa jo nuorena, mutta toimi sen jälkeen 35 vuotta maamme yleisurheiluhuippujemme valmentajana ja Urheiluliiton johtavana herrana.

Kommentit (0)

Kyllä ei mene hyvin Kalpallakaan. Nytkin jouduin lopettamaan kahden vankasti savolaistaustaisen joukkueen Kalpan ja Hifk:n ottelun selostuksen kuuntelun, kun Hifk siirtyi 1 – 6 johtoon kolmannessa erässä eivätkä hermoni enää kestäneet.

Korostettakoon kuitenkin sitä, että Kalpassa on määrällisesti enemmän savolaislähtöisiä pelaajia, mutta Hifk:n savolaiset ovat laadullisesti parempia. Pakarinen ja Puustinen vastaavat laskujeni mukaan noin puolta ifk:n tehoista. Iiro Pakarinen on Suonenjoen poikia, mutta ei kuitenkaan kärkkääläisiä, koska vain hänen tätinsä asuu Kärkkäälässä.

Ja mikä pahinta, niin Kalpalta näyttävät miehet loppuvan. Tällä kertaa hyökkääjiä oli vain 10 kpl ja sen asian sitten huomasi kolmannessa erässä, jolloin kuopiolaisten luistin ei enää kulkenut ja helsinkiläiset menivät menojaan. Mutta minulla olisi kyllä hyvä idea Kalpan herroille.

Elikkä kärkkääläislähtöinen Kookoossa menestyksekkäästi pelaava Aatu Hämäläinen on ostettava välittömästi Kalpaan. Aatu on voittanut Tps:n riveissä Suomen mestaruudenkin, joten kyllä hänen taitonsa riittävät Sm-liigaan.

Eikä siirrossa tarvittaisi edes rahaa, koska Aatu voitaisiin vaihtaa puolustaja Jeff Fossiin, jonka taidot sen sijaan eivät radioselostuksesta päätellen riitä SM-liigaan, mutta Mestiksessä hän olisi puolustaja paikallaan.

Kommentit (4)

Itsenäisyyspäivä tuo mieleeni sen, että näin vuosi sitten ilmavoimien miehiä esittelemässä kalustoaan paraatissa Kuopion torilla. Silmäänpistävä piirre oli, että lähes joka jätkällä näytti olevan miekka vyöllä. Ilmeisesti maamme ilmavoimat panostavat matalatorjuntaan, joka kustannussyistä onkin perusteltua.

Ja se on ymmärtääkseni ihan oikein sotilaspoliittisestikin. Suomalaiset tunnetaan maailmalla taitavina miekan käsittelijöinä. Itärajan takana Venäjän Karjalassa ainakin meikäläisiä pidetään lähitaistelussa pelottavina vastustajina. Muudan suomea taitava Karjalan urho kertoi minulle Aunuksessa seuraavan suomalaista miekkaiiutaitoa korostavan tarinan:

Venäläinen, ruotsalainen ja suomalainen kilpailivat siitä, kuka on taitavin miekan käytössä. Ensiksi esiintyi venäläinen. Huit ja kärpänen putosi kahtena kappaleena lattialle. Sitten oli vuorossa Ruotsin poika. Huit, huit ja kärpänen putosi kolmena kappaleena. Lopuksi huitaisi suomalainen. Huit ja kärpänen vain jatkoi lentoaan. ”Mutta eipä jatka enää sukuaan” totesi meikäläinen painokkaasti.

Kommentit (0)

Vaikka Kuopion torilla esiintyvien tummaveristen soittajien taito ei yleensä ole kaksinenkaan, niin jokunen päivä sitten yllätyin, kun tumma mies esitti kaksirivisellä haitarilla joltisellakin menestyksellä kappaletta, joka tunnetaan meillä Jukka Virtasen sanoittamana nimellä Hanna ja Niilo, mutta sivistyneessä maailmassa nimellä Hava Nagila.

Olin niinä päivinä tutkinut Raamatun mainiota tarinaa siitä, kuinka paimenpoika Daavid lopetti lingollaan Cassius Clayn kaltaisen Goljatin isottelun juutalaisille, josta toiminnasta voitaisiin käyttää kansanomaisempaakin termiä, mieshän saapui joka aamu israelilaisten sotaleirin edustalle huutelemaan kaikenlaista ilkeyksiä.

Ja juuri silloin kuulin sattuvasti alunperin juutalaisen kansansävelmän nimeltään Hava Nagila. Sävelmä nimittäin ylistää sittemmin kuninkaaksi kohonneen paimenpoika Daavidin hyvää hallintokautta, joka varmaankin oli hyvä vaihe Israelin kansan vaiheissa, koska sitä muistellaan vielä 3000 vuoden jälkeenkin.

Eikä varmaan syyttä. Nimittäin vaikka Suomi on Pisa-tutkimuksessa Euroopan ykkönen ja vaikka Sote-uudistus etenee ripeästi, niin en ole havainnut, että Suomen kansa olisi kokoontunut kaduille osoittaakseen laulamalla ja tanssimalla ylistystä Jyrki Kataisen kunniaksi, vaikka tämä Siilinjärven poika on johtanut maatamme joltisellakin menestyksellä kuusi vuotta.

Hiljennymme kuuntelemaan kuningas Daavidin ylistystä

http://www.youtube.com/watch?v=p7fB06S8Bq8

Kommentit (1)

Harmittaa vieläkin, ettei Turtiaisen Irja opettanut meille lingolla heittämistä uskontotunnilla. Yritin kyllä omin päin opetella lingon käsittelyä, mutta ei siitä mitään tullut. Enemmänkin olin piksi- eli tritsamiehiä. Kunnon jousipyssyäkään en osannut tehdä.

Lingolla heittäminen on puhtaasti tekniikkalaji ja sen aion vielä opetella. Netistä näyttää löytyvän hyviä alan opetusvideoita ja jos joskus alan nostaa eläkettä, tosin selkä on nyt siinä kunnossa, ettei eläkkeenkään nostamisesta taida mitään tulla, aion opetella linkomieheksi. ( http://linko-sling.jimdo.com/erikoislingot-special-slings/)

Linko oli muinaisille esi-isillemme ennen kaikkea sota-ase. Pienriistan metsästämiseen se oli liian epätarkka. Se, että Daavid nasautti tarinan mukaan Goljattia päin otsikkoa, eli ylämummoon, jo heti eka laakilla, oli melkoinen onnenkantamoinen, ellei sitten Jumala käsittämättömässä armossaan ohjannut kiveä.

Suurriistan kaatamiseen linko oli tehoton, vaikkakin kantama on pitkä. Kivet saattoivat lentää 450 metriä eli paljon heittokiviä pitemmälle. Tosin Hannu Siitonen on heittänyt latuskakiveä 250 metriä ja Soini Nikkinenkin Syvärillä 242metriä, mutta he olivat poikkeusyksilöitä.

Rooman armeijassa käytettiin erityisiä linkojoukkoja. Lingon kivet olivat vaikeasti havaittavissa ilmassa niiden pienuuden takia. Lisäksi linkomiehet olivat melko tehokkaita ei-panssaroituja kohteita vastaan ja heiltä harvoin loppuivat ammukset toisin kuin jousimiehiltä. Sitäkin tärkeämpää oli, että linkomiehet ja jousimiehet täydensivät toisiaan.

Nuolet iskeytyivät kohteisiinsa korkeahkon lentoratansa vuoksi yläviistosta. Tämä pakotti vastapuolen taistelijat nostamaan kilpensä niitä vastaan siten, että alaruumis tai ainakin jalat ja nivuset jäivät suojattomiksi. Linkomiesten samaan aikaan ampumat ammukset sen sijaan lensivät huomattavasi suoremmassa linjassa ja saattoivat näin paljastuneet ruumiinosat vaaraan. Silloinkin varmaan huudettiin, että ”tulta munille”, kuten itsenäisyyspäivän jo perinteiseksi muodostuneessa vahvasti kansallismielisessä elokuvassa tullaan kohta tekemään.

Kommentit (0)

Kansakouluopetuksessa Daavidin ja Goljatin kohtaamisella oli lapsuudessani tärkeä merkitys. Tarinan avulla meille opetettiin, että oikein varustettuna ja maastoa hyväksi käyttäen pystyy alivoimainen, mutta motivoitunut ja hyvin koulutettu sopivaa tekniikkaa hyödyntävä jalkaväentaistelija pysäyttämään ylivoimaiselta vaikuttavan panssaroidun vihollisen.

Ainoita asioita, joita kansakouluopetuksesta muistan on, miten opettaja Turtiainen kertoi Goljatin olleen luokkahuoneemme pönttöuunin kokoisen jättiläisen eli noin kolmimetrisen. Mutta Irjapa taisi puhua ropakantaa. Uudempi Raamatun tutkimus väittää Goljatin olleen vain sellaisen Juha Miedon mittaisen eli parimetrisen.

Raamatun mukaan Goljatin henkilökohtainen varustus oli vaikuttava eli hänen panssarinsa painoksi sanotaan 5000 sekeliä (82 kg) ja peitsen kärjen 600 sekeliä (10 kg). Itse olen tutkimuksissani kuitenkin tullut lopputulemaan, että panssari painoi ehkä sittenkin vain 50 kiloa ja peitsen kärki 6 kiloa. Mutta aikamiehen työkalut Koljatilla kuitenki oli.

Painomitta sekeli on vähän epätäsmällinen, sen vaihteluväli on 10-16 grammaa ja itse taipuisin tässä tilanteessa kevyemmän kaluston kannattajaksi. Tuo Raamatun sekeli on eri asia kuin nykyinen sekeli, joka on Israelin valtion virallinen valuutta.

Kommentit (0)

Kyllä ei mene hyvin Suomen hiihtourheilulla. Tulevista olympialaisista ei taida tulla meille yhtään mitalia, elleivät lainelautailijat veny ja pelasta kansamme urheilumainetta. Norja näyttää voittavan koko muun maailman mitalitilastossa. Eilenkin maa olisi voittanut kaikki mahdolliset hiihtotapahtumat, ellei myrsky olisi estänyt ampumahiihtokilpailuja turvallisuussyistä; vastatuuleen ampujat olivat vaarassa saada luodin silmäänsä.

Mutta Suomen hiihdon pelastaja on löytynyt. Kari-Pekka Kyrö on ilmaissut halukkuutensa valmennustehtäviin, joka oikein onkin. Elinikäinen ammatinharjoittamiskielto on kohtuuton kaikkien muiden kuin Paavo M Petäjän mielestä. Uskon vakaasti, että jos K-P:n kaltainen valmentajalahjakkuus saa vapaat kädet edes  pari kuukautta valmentaa joukkuettamme, niin muu maailma on lyöty ja Juha Lallukka sekä Kaisa Varis tulevat olemaan talven kiistattomia latujen valtiaita.

Lapsuudessani v. 1969 Veikko Vennamo lupasi Kärkkäälän maamiesseurantalolla poistaa puolessa vuodessa maastamme työttömyyden, jos vain saisi vallan. Uskon, että Kari-Peka Kyrö poistaisi maamme hiihtolaman vieläkin lyhyemmässä ajassa, jos vain saisi rauhassa toteuttaa valmennusmenetelmiään.

Muuten minusta K-P Kyrö on selvästi rehellisin Hiihtoliiton herroista. Jo hänen kasvonsa ovat perusrehellsien ihmisen kasvot. Vain Win Capitan perustajan Hannu Kailajärven kasvot yltävät rehellisyydessään samaan sarjaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että ensi pääsiäisen Helsingin Kärsimysnäytelmään tulee pääosaan valita K-P Kyrö. Sen lisäksi, että hän tulee olemaan hiihtourheilumme pelastaja, on hän myös Kristushahmo, joka otti sovitettavakseen Lahden katastrofaalisen häpeällisten mömmön-kisojen toisten Hiihtoliiton herrojen veriruskeat synnit.

Kommentit (0)

Katolisen kirkon puolella tavalliselle kansalle tarkoitettua Raamattua on sensuroitu poistamalla siitä sadistiset ja pornografiset kohdat. Niinpä katolisen kirkon saarnat eivät liene yhtä meheviä kuin tamä Jari Sarasvuon maankuulu seksiä ja väkivaltaa tihkuva saarna Kallion kirkossa. Kannatta kuunnella adventtiajan kunniaksi.

http://www.youtube.com/watch?v=l3z5KgR0VV4

Vanhaan testamenttiin perehtynyt Sarasvuo selittää saarnassaan meille mm., miksi Afrikka näyttää olevan tuhoon tuomittu maanosa. Syyt ovat syvällä ihmiskunnan historiassa. Tapauksen taustalla on se, että Nooan poika Haam sattui vahingossa näkemään liiasta viinistä sammuneen isänsä Ukko-Nooan etuveitikan, eli hävyn, kuten Sanassa häveliäästi sanotaan.

Tästä kauheudesta suivaantuneena ilmeisen krapulainen laivanvarustaja tuomitsi selvittyään ja tapauksesta kuultuaan Haamin ja myös tämän tulevat jälkeläiset, eli nykyiset afrikkalaiset orjuuteen, kuten sitten tapahtuikin. Mutta jotenkin rangaistus ainakin minusta tuntuu pikkuisen kohtuuttomalta teon luonteen huomioon ottaen.

Kommentit (0)

Hyppyhiihtoa

Kyllä ei tule tuosta mäkihyppyurheilun seuraamisesta enää mitään. Minäkin joudan kesken Rukan kisojen kirjoittamaan blogia. Säännötkin kaiken maailman tuulikertoimineen ja lavanlaskupelleilyineen ovat menneet yli vähäisen ymmärrykseni ja hilseeni. Ja kasvihuoneilmiön kärjistymisen myötä harva on se mäkihyppytapahtuma, joka saadaan vietyä kunnialla läpi.

Otavan Suuri Tietosanakirja kertoi lapsuudessani, että jääpalloiluharrastus lopahti veljesmaa Virossa 1930-luvulla ilmastollisista syistä. Nyt samat ilmastolliset syyt näyttävät lopettavan suomalaisten mäkihyppyharrastuksen. Eilen paras suomalainen taisi olla sijalla 26 eikä edes lupaava Janne Ahonen, 36 v., suoriutunut pisteille.

Nyt olisi korkea aika ottaa Speden hyppylinko käyttöön. Hyppylinkokisoja ei tuuli sotkisi varsinkaann, jos myös alastulo tapahtuisi tasamaalle. Ja välttämättä ei Speden linkoakaan tarvittaisi, mikäli mäkihyppykilpailut muutettaisiin pelkästään hyppyhiihtokilpailuiksi. Sen sääntö uudistuksen myötä miehet erottuisivat poikasista.

Vauhti otettaisiin pelkästää hiihtämällä. Monista saattaa tuntua, että mäkiurheilun näyttävyys kärsisi hyppyjen lyhennyttyä 250 metristä 10 metriin, mutta pitää muistaa, että nykyäänkin sivistyneessä maailmassa pituushyppykilpailuja seurataan enemmän kuin mäkihyppykilpailuja.

Kommentit (0)

Varsinkin tuo kurjailija Heikki Turusta esittävä otos oli vaikuttava. Siinä poseera harmaantunut Karjalan karhu yhtä harmaata hirsiseinää vasten. Kännykkäkuvani ei välttämättä tee asialle oikeutta enkä edes ole täysin varmaa siitä, saako toisen valokuvan kuvia kuvata edes kännykällä nettiin, mutta tarkoitukseni on hyvä. Käykää ihmiset tutustumassa hyvään näyttelyyn.

Tuosta Turus-kuvasta sammme käsityksen siitä, miltä näyttäisi vallankumousikoni Che Guevara vanhempana, jos hän olisi elää saanut. Epäilen, että kunhan Eu-elämä kurjistuu entisestään, tulee Eu-kriittisestä kurjailija Heikki Turusesta vielä Eu-vastaisen kansanliikkeen ikoni samalla tavalla, mitä Pyhä-Ernesto oli ennen imperialismin yms. pahan asian vastaisessa taistelussa.

Kommentit (0)

Öylönnä mainittu kulttuuritoimihenkilö Martti Innanen on monipuolisesti lahjakas ihminen. Sen lisäksi, että hän on antanut oman merkittävän panoksensa maamme säveltaiteelle, hän on kunnostautunut myös kuvataiteen saralla. Parhaillaan Innasen tuotantoa on näyttävästi esillä Iittalassa naivistisen taiteen näyttelyssä.

http://yle.fi/uutiset/ainutlaatuinen_kunnianosoitus_naivismin_elaville

_legendoille/6934527

Valitettavasti siellä ei ole nähtävillä Innasen paras maalaus. Siinä työssä on samanlaista jylhyyttä kuin eräissä Akseli Gallen-Kallelan Suomen kansan myyttiseen menneisyyteen liittyvissä tauluissa. Kyseinen Innasen nerokas teos on nimeltään Urjalalainen varstakommando matkalla hyökkäykseen Nuijasodassa. Itse olen valmis äänestämään sitä, jos joskus järjestetään avoin kansanäänestys maailman parhaasta taulusta.

Ikävä kyllä en juurikaan ymmärrä kuvataiteita. Lienen ainut, joka on jäänyt laiskanläksylle piirustuksesta, mutta ei se vaahteranlehti senkään jälkeen oikein ollut hahmollaan, vaikkakin Opettaja-Ville näki värityksessä sentään jotain hyvää. Mutta täydellisestä kuvataiteellisesta lahjattomuudestani huolimatta tunnistan Martti Innasen maalaukset helposti niille tyypillisistä ominaispiirteistä. Olen esimerkiksi huomannut, että kuvien henkilöhahmoista joka kolmannella on sormi sieraimessa, kuten Suomessa ja Innasen mielestä myös Venäjällä on tapana. Lisäksi joka toisessa työssä esiintyy kissa. Kissa on Innasen mukaan helposti piirrettävää eläinrekvisiittaa.

Vaikuttava on myös Innasen maalaus Vasili Loponen, Petroskoin rautatieaseman käymälän vanhempi tarkkailija, joka löytyy Tamperelaisen sivuilta, kun vähän jaksaa naputella pikkukuvia. Minusta työ ei halvenna naaprurimaamme kansalaista, vaan päinvastoin suhtautuu häneen ymmärtävällä lämmöllä. Myös taulu, joka esittää jylhää Pohjolan romantiikkaa sisältää eräitä silmiinpistäviä yksityiskohtia.

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/43030-huuhaa-jos-en-maalaisi-olisi-henki-pois

Kommentit (0)

Tiedostin harrastukseni vaarat ja niinpä varmistin riitteen paksuuden heittelemällä toukkapurkkia edelläni eikä jää pettänyt sen alta. Ihan oli hyvä pilkkireissu. Se tosin harmitti, ettei polkaisemalla saanut avantoa syntymään, vaan kirveellä piti vähän avittaa.

Sain Vehmaalta yhden pienen nätin ahvenen ja Petäiseltä yhden ison ja mustan, joka oli ruma kuin itse piru. Ei siis mennyt pili pattaan, kuten Kärkkäälässä ennen sanottiin saaliittoman kalareisun jälkeen ja sitten lisättiin, että nyt ei sitten auta muu, kuin että pittää ruveta mulukun suomustukseen.

Kalastusliikkeen mies Kuopiossa näytti tiedostavan yhteiskunnallisen vastuunsa eikä meinannut millään myydä toukkia. Kallavedellä oli juuri pariskunta ollut viikon kalareissullaan eikä ole vieläkään palannut. Kärkkäälässä jää kuitenkin kesti ja olihan minulla kirves varalta kellumavälineenä, kuten oli myös Hyvösen Martalla reilut kymmenen vuotta sitten syksyllä.

Martta oli 82 v ja hän oli melkein yhtä innokas pilkkihenkilö kuin minäkin. Martan alta jää petti, mutta kirveen avulla tämä teräsmummo taisteli takaisin liukkaalle jäälle. Kotimatkalla ikävä kyllä hypotermia iski ja hän paleltui hankeen. Puhutaan, että paleltumiskuolema on helppo – loppuvaiheessa tulee vain hyvä ja lämmin olo. Toivotaan, että asia on niin.

Kommentit (0)

Vaan eivät yllä Suomen pojat tuntehen palossa ruotsalaisten tasolle. Nuorten mm-ottelun jälkeen olivat länsinaapurin pojat itkeskelleet, ja Svea-mamma oli joutunut lupaamaan heille kriisiapua. Minäkin haluan heitä lohduttaa ja korostan, että kunhan vain nämä nuoret miehet jaksavat vielä vähän harjoitella ja sitten taas harjoitella, niin saattaa se päivä vielä paistaa risukasaankin.

Itse muistan vain yhden tapauksen, jolloin suomalainen mies itki julkisesti urheilutappion jälkeen. Tämä tapahtui Oslon mm-hiihdoissa vuonna 1966, jolloin Tintti Tiainen katkesi 50 kilometrin loppuvaiheissa ja jäi toiseksi. Hän pillitti sen vuoksi, että huoltoryhmä antoi viimeisellä virkistäytymisasemalla hänelle kylmää mehua, vaikka tarkoitus oli juoda lämmintä juomaa. Tietääkseni tämän lämpimän mehun sekoitti siihen aikaan Kiurun Aku, ja sen blandingin avulla pistettiin rumihitkin vielä hiihtämään.

Tosin viime aikoina itkuharrastus on alkanut leviämään myös suomalaisten miesten yleiseksi harrastukseksi. Tunnetuin tapaus on se, jolloin pääministeri Katainen purskahti kyyneliin, eikä ymmärtääkseni röhönaurun vuoksi, kertoessaan silloisen ulkoministeri Kanervan lähetelleen puutarhanhoitoa koskevia tekstiviestejä jollekulle puolimaailmalliselle hutsulle.

Meitä sovan kokeneita, eli Vietnamin sovan kokeneita, miehiä molempien herrojen teot enemmänkin huvittavat. Itse olisin pääministerinä todennut tiedotustilaisuudessa, että voi v—-u, että se jätkä taas meni mokaamaan.

Kommentit (1)

Vaav vietimmepä öylönnä suurta suomalaista palloilujuhlaa. Olosuhteiden pakosta jouduin yhtä aikaa kuuntelemaan radiosta nuorisokiekkoilua ja katsomaan telkkarista lentopalloilun. Täytyy tunnustaa, että Ruotsin ensimmäisen tasoituksen jälkeen suljin radion vajaaksi minuutiksi, koska hermot pettivät ja aloin hyräillä mielessäni suosikki-iskelmää, jossa sanotaan, että näinkö meille aina käy käy käy käy; varsinkin kun lentopalloilijatkin näyttivät jäävän tappiolle.

Mutta niin ei käynytkään, vaan kun avasin taas radion Suomi tasoitti kylmän rauhallisesti, kuten Ruotsi teki aina ennen sosialidemokraattien valtakaudella. Ja häviöllä olleet lentopalloilijatkin terhistäytyivät persjalkaisten, lyhytkasvuisten ja tanakanpuoleisten savolaisnuorukaiden johdolla, jotka korvasivat puuttuvat kymmenen senttiä järjellä ja varmistavat maallemme ensimmäisten oikeiden palloilulajien mm-kisapaikan.

Yhteistä molemmille miesjoukkueillemme oli, että hikiset miehet halailivat estoitta toisiaan. Niin eivät menetelleet esimerkiksi voittoisat hiihtäjämme tai keihäsmiehet hallitessaan ennen lajejaan, he pärjäsivät mainiosti halailemattakin.  Ryhmähalaukset ovat ihan uusi piirre urheilukultturissamme. Ennen ryhmähalit olivat hyvin ruotsalainen piirre, ja asian johdosta suomalaiset jopa epäilivät länsinaapureiden seksuaalista suuntautuneisuutta.

Kommentit (0)

Alan olla kuin Päätalon Herkko, joka vähän ennen köysissä piiriin viimeistään alkoi tarkkailla erilaisia merkkejä ympäristössään ja alkoi aprikoida niiden merkitystä. Itsekin olen ihmetellyt, mitä merkitsee se, että loppiaisen aattona on Kärkkäälässäkin vain vähän kuuraa maassa ja lumi on hävinnyt ihan anhittomiin.

Sekin varmaan merkitsee jotain, että tiaiset kiljuvat ihan erilailla kuin lapsuudessani. Silloin ne lauleskelevat kaikessa rauhassaan maaliskuun huurrepuussa pää kallellaan kauniisti nyökytellen, että titityy titityy. Nyt jokin rock-meininki on vallannut Tintti ja ne karjuvat hytkähdellen tityy tityy.

Jotain epämiellyttäviä asioita, tuollaisten asioiden tulee merkitä. Verta, hikeä, kyyneleitä sekä tulta ja tulikiveä on varmaankin kansallemme luvassa. Kesällä saattavat sitten heinäsirkat ja paiseetkin ahdistella. Alan epäillä Sini Saarelan olevan sittenkin oikeassa. Ei tule tänä vuonna ollenkaan talvea. Kyllä hymy hyytyy, ellei Jäämeri kohta jäädy.

Muistanpa, että vähän sodan jälkeen, eli Vietnamin sodan jälkeen, vuonna 1974 oli vähän samanlaista. Sillonkin oli mustajoulu, mutta loppiaisena oli jo täysi talvi. Silloin oli joululoman aikaan erinomaiset luistelukelit Petäisellä. Niin olisi nytkin, mutta ei ole välineitä mukana.

Pitäisikö iskeä sahanterät laudanpätkiin ja köyttää ne monoihin mänttinahkahihnoilla. Niin tekivät jo muinaiset esi-isämme, elleivät rahat riittäneet Nurmeksiin, jotka olivat sellaiset nykyaikaisten retkiluistimien edeltäjät. Muistelen, että Nenosen Timpalla taisi 60-luvulla vielä olla aidot Nurmekset.

Kommentit (1)

Terentjev ei ollut mukana Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960. Virallisen selityksen mukaan hän oli tuolloin jo “liian iäkäs”, mutta samaan aikaan Veikko Hakulinen, yksi noiden kisojen sankareista, oli yhdeksän kuukautta vanhempi. Neuvostoliitto ei noissa kisoissa menestynyt niin kuin oli ajateltu.^[1]

Heti Squaw Valleyn talviolympialaisten 1960 jälkeen Terentjev kuitenkin oli Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toinen 30 km kilpailussa, neljäs 50 km kilpailussa ja voitti kultaa 4 x 10 km viestikilpailussa. Vuonna 1962 Terentjev kilpaili edelleen, ja mm. voitti Neuvostoliiton mestaruuden 50 km kilpailussa ja ilmoitti tähtäävänsä Innsbruckin talviolympialaisiin 1964, mutta hän kuoli ennen näitä kisoja.^[1]

Terentjev sanotaan aiheuttaneen neuvostoliittolaisten keskuudessa pahennusta yhteyksillään suomalaisiin. Eräällä kilpailumatkalla Neuvostoliitossa hän oli tavannut suomalaisia, ja nämä olivat pukeneet hänet suomalaisiin vaatteisiin, jotta ei paljastuisi hänen seurustelevan suomalaisten kanssa. Oli muun muassa puheita, joiden mukaan Terentjev olisi suunnitellut loikkausta länteen. Häntä pidettiin temperamenttisena ihmisenä, joka osasi hankkia itselleen myös vihamiehiä.^[1]

Terentjev kuoli tuolloisessa kotikaupungissaan Leningradissa olosuhteissa, jotka ovat jääneet epäselviksi. Hän oli ollut mukana Kaukolovan kisoissa, joissa voitti kilpailun. Väitettiin, että kun voittoa oli juhlittu vodkan voimalla, hän olisi tullut huoltoautolla kotiin, ajanut sen autotalliin ja jättänyt sen käyntiin ja näin kuollut häkämyrkytykseen. On epäilty sitä, miten hän olisi voinut humalassa ajaa auton kotiin ja talliin ja jättää auton käyntiin ja sitten lukita ovet ja jäädä auton sisään. On arveltu, että häntä ei haluttu mukaan Innsbruckin kisoihin, jonne hän oli ilmoittanut tähtäävänsä, ja että hänellä olisi ollut vielä muitakin, valtiolle kiusallisia aikomuksia, ja tilanne olisi ratkaistu järjestämällä hänen kuolemansa.^[1]

Terentjev kotikylän Paatenen karjalaiset ovat sitä mieltä, että venäläisten kokema kateus menestynyttä ei-venäläistä urheilijaa kohtaan liittyy hänen kuolemaansa jollain lailla. Hänen sanotaan kuolleen “pahalla surmalla”.^[1

Ilmeisesti Terentjevin suvun miehet eivät olleet mitään vesipoikia, koska Tapio Rautavaara kertoo muistelmissaan ihastuneensa sota-aikana hiihtäjä Terentjevin setään, joka oli kunnon karjalainen huuliveikko ja tietäjä. Kerran Terentjevin starikka tuli aikamoisessa kekkulissa kertomaan: ”Aa, ylen hyvä Ruotsin prihatsu. Makiat viinit hänellä oli, vihriät viinit. Butilkan kun join, niin heti dorokal virusin.” Rautatavaaran mukaan joku sieluton oli juottanut ukolle pullollisen tenttua.

Kommentit (0)

Paasikiven vahvistuva maine

Juhani Suomen Mannerheim-kirjasta ilmenee, että J. K. Paasikivi oli harvinaisen tervejärkinen mies. Hänen maineensa tervejärkisenä miehenä sen kuin vain säilyy ja vahvistuu. Tämä siitäkin huolimatta, että nuorempana miehenä J. K. yritettiin saada sairauseläkkeelle KOP:n johtajan paikalta mielenvikaisuuden vuoksi. Lääketieteellisissä tutkimuksissa ilmeni, ettei pääjohtajan mielessä ollut vikaa, vaan vika oli hänen tekohampaissaan, joilla paha tapa singahtaa suustä niiden omistajan korottaessa ääntään.

Vaikuttaa siltä, että Paasikiven oli vaikea niellä kilpailijansa Mannerheimin kansansuosiota ja marsalkan kuoleman jälkeen Paasikivi valitti: ”Ihmiset ovat aina ylistäneet niitä, jotka ovat antaneet heille illusiooneja, vaikka ne olisivat olleet kuinka turmiollisia tahansa, kuin niitä, jotka ovat pelastaneet heidän elämänsä”. Siinä lausunnossa narahtaa vähän katkeruus.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Juhani Suomen Mannerheim-kirjassa on kuva, jossa J K Paasikivi, joka ei todellakaan ollut mikään turhan nauraja, hohottaa silmät vesissä Valvontakomission edustajan G. M. Savonenkovin jutulle. Tuskin se juttu niin hauska oli, mutta koska isänmaan etu sitä vaati, vanha valtioneuvos pakotti itsensä nauramaan vedet silmissä.

Kommentit (0)

Juhani Suomen kirjasta Mannerheim – viimeinen kortti ilmenee, ettei marsalkka sentään psykopaatti ollut, kuten monet muut suuret johtajat ovat olleet, koska muuten ei suureksi johtajaksi nousta, mutta narsistiksi Mannerheimia voi epäillä; kyllä hän sillä tavalla kohteli lähipiiriään. Nykyäänhän narsismia pidetään vakavana ongelmana työpaikoilla ja maassamme toimii jopa suuri etujärjestö nimeltään Narsistin uhrit ry. Tietääkseni entisiä pääesikunnan upseereja ei kuitenkaan ole kyseisen yhdistyksen jäsenenä.

Narsismin lisäksi Mannerheim kärsi myös alkoholismin vaivasta. Häntä itseään asia ei niinkään haitannut, mutta lähipiirille seikka oli ongelma. Pari tärkeää miestä meni valtakunnan johdosta ilmeisesti ennenaikaiseen hautaan, koska eivät uskaltaneet kieltäytyä Marskin normaaleista ruokajuomista. Ylipäällikköhän nautti jokaisella ateriallaan vähintäänkin kaksi isoa lasia punaviiniä ja kyytipojaksi vielä tuhdin piripintaisen Marskin ryypyn. Nykyään moisesta dietistä ohjattaisiin virkamies hoitoon potkujen uhalla.

Laulussakin sanotaan, että ”upseerit sotia taistelee ja juo, ja juo”, ja tämän ohjeen mukaisesti meneteltiin siihen aikaan maamme sodanjohdossa. Sotaa johti ilmeisesti pienessä hiprakassa marsalkka Mannerheim, mutta itse sotatoimia johti kenraali A F Airo, joka ei hänkään ollut ihan vesipoika, pikemminkin päinvastoin. Niin ainakin voi päätellä kuvan epävirallisesta muistomerkistä, jonka taiteilija Vesa Väänänen työsti Heinolan henkisesti suurelle pojalle, joka tosin oli varreltaan vain 157 cm pitkä.

Muistomerkissä ovat keskeisenä ainesosana vanhat viskitynnörit. Taiteilijan mukaan ne kuvastavat hyvin Airon muistomerkin ympärillä Heinolassa käytyä kansalaiskeskustelua. Keskustelijat pitivät yleisesti tärkeänä sitä, että kenraali Airon muistomerkin tulee olla kolmiulotteinen. Taitelija Väänänen pisti vieläkin paremmaksi ja valmisti peräti neliulotteisen installaation, jossa ylimääräisenä neljäntenä ulottuvuutena on onttous.

Kommentit (0)

Aattoiltana kuuntelimme, miten upeasti Wienin poikakuorolaiset esittivät Ievan polokan savoksi. Tuostapa tuli mieleeni, että harva ei ole se Euroviisuvoitto, joka on jäänyt Suomelta saamatta sen vuoksi, ettei ole ymmärretty laulaa kilpailukappaleita savoksi. Savo on hyvin laulannollinen murre.

Sanotaan, että italia on oopperamaailman johtava kieli, mutta oikein asiaan panostamalla savo voisi syrjäyttää italian oopperalavoilta. Savonlinnassa voisi joskus esittää savolaisoopperan kokeilumielessä. Vihoviimeisten kiusausten libreton voisi ainakin ihan perustelluista historiallisista syistä savontaa.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Kalle Kulkevaisen, eli Pentti Kaikkosen, Tiikerjhae-levytystä. Kappale kertoo järkyttävän tarinan ylensyöneen tiikerjhaen ja keskenkasvuisen poojankollin kohtaamisesta. Keskenkasvuisista poojankolleista käytettiin lapsuudessani Savossa myös nimitystä nyrkillätapettavat.

http://www.youtube.com/watch?v=3LxYm3ycW_Y

Kommentit (0)

Tuo Pronssisoturi-patsas esittää vahvarakenteista puna-armeijalaista suremassa kaatunutta toveriaan. Tiedän ketä patsaan soturi suree. Ainakin hyvän tarinan mukaan patsaan mallina oli sekä kreikkalaisroomalaisen että vapaapainin raskaansarjan Berliinin olympiavoittaja virolainen Kristjan Palusalu. Mies päätyi monien vaiheiden jälkeen Puna-armeijan riveihin, mutta juoksi kesällä 1941 linjojen yli suomalaisten puolelle. Hänen virolaistoverinsa ammuttiin loikkauksen aikana ja luulen, että juuri häntä Palusalu suree.

Suomen puolella Palusalua vastassa oli sattumalta toinen olympiavoittaja, eli voimistelija Heikki Savolainen, joka tunnisti miehen. Savolainen kertoo muistelmisaan tapauksesta, jossa ”jättiläiskokoinen” Palusalu antautui sotavangiksi. Tarkistin wikipedista Kristjan Palusalon strategiset mitat. Kngännumero oli 47, pituus 184 ja paino huippukunnossa 112 kiloa.

Palusalu ei siis ollut mikään iso mies nykyajan mittapuun mukaan. Kuitenkin hän oli aikansa johtavia alfauroksia. Tutkimusten mukaan samankokoinen nyrkkeilijä pysyy pystyssä painijaa vastaan 1,5 sekuntia. Tosin luulen, että Palusalu oli vasta sijalla kaksi maailman alfaurosten joukossa.

Ykkönen oli todennäköisesti Helsingin Jyryn Kaarlo Ponsen. Hän ei vain sattuneesta syystä voinut osallistua olympialaisiin. Kuitenkin häntä yleisesti pidetään aikansa maailman parhaana raskaansarjan painijana. Sen asian on moni kapitalistinenkin tiedemies myöntänyt, vaikka Ponsen oli Työväen Urheiluliiton edustaja.

Kommentit (0)

Rouva katseli pari viikkoa sitten uutisista Ukrainan mielenosoituksia ja ilmoitti mielipiteenään, ettei hyväksy minkäänlaisten patsaiden rikkomista nähdessään väkijoukon moukaroivan innoissaan Vilenin patsasta tuhansiksi päreiksi. Vedin lausunnosta heti tarvittavat johtopäätökset ja tilasin välittömästi Internetistä itselleni joululahjaksi maailmakuulun Pronssisoturi-patsaan.

Ehdottelin joskus aiemmin rouvalle Pronssisoturin hankkimista vaatimattoman taloutemme somisteeksi, kun sitä työn, toimeentulon rauhan ja kansanvallan puolesta propagoivan Kansan Ääni-lehden sivuilla mainostettiin. Kyseistä lehteä sai ottaa ilmaiseksi kadulle jätetyltä pöydältä. Evakkokarjalaisen jälkeläisenä rouva antoi minulle täysin vapaan vallan valita itsensä ja patsaan välillä.

Suomi ilman fasismia ry markkinoi kyseistä taideteollisuustuotetta Internetissä mainoslauseella, ”todista kuuluvasi älymystöön, tilaa itsellesi oma Pronssisoturi-patsas”. Nyt sitten katson kuuluvani suomalaiseen älymystöön ainakin yhdessä dosentti Johan Backmanin kera. Pronssisoturi vartioi nyt joulukuustamme. Seuraan rouvan reaktiota. Raportoin tarvittaessa myöhemmin tilanteen eskaloitumisesta.

Kommentit (0)

Aattoillan kunniaksi toivotan kaikille oikein aistillista joulua ja hiljennymme kuuntelemaan yhtä kauneimmista säveltaiteen helmistä. Wienin poikakuoro esittää tässä Ave Marian ihan nätisti.

http://www.youtube.com/watch?v=8TyGo9FecLA

Sitten tapanina voimme kuunnella saman kuoron kevyempää laulantoa. Aika yllättävää, että itävaltalaispojat esittävät vahvasti itäsuomalaisen Ievan polokan Etelä-Korean televisiossa. Hämmästyttävän lahjakkaita ovat nämä lapset; savon murrekin onnistuu melkein loppumutjautuksia myöten. En keksi yhtään kappaletta järkeviä selityksiä sille, miksi maailmankuulu itävaltalaiskuoro esittää Ievan polokkaa savoksi Etelä-Korean televisiossa.

http://www.youtube.com/watch?v=fvgRYdW-MxI

Luultavasti laulajat eivät ole perillä laulunsa sanomasta. Laulun loppupuolella tyypillinen syrjäytynyt, mutta Ievaansa palavasti rakastunut itäsuomalainen peräkammarin poika uhkailee äetiään perheväkivallalla seuraavasti:

Muorille sanon jotta tukkee suusi
en ruppee sun terveyttäs takkoomaa.
Terveenä peäset ku korjoot luusi
ja määt siitä murjuus makkoomaa.
Ei tätä poikoo hellyys haittaa
ko akkoja huhkii laiasta laitaan.
Salivili hipput tupput täppyt
äppyt tipput hilijalleen.

Kommentit (0)

Asiakaspalvelijatyttö päästi vallan selkäkeikkanaurun ja kertoi, ettei noita teräverkkoja ole enää vuosiin tehty. Asiakkaat ovat jo siirtyneet kehittyneempiin malleihin. Antoi tavallaan ymmärtää, että minunkin pitäisi seurata aikaani, mutta minä en suostu seuraamaan aikaani.

Minä en siirry kehittyneempiin malleihin, vaan päinvastoin siirryn kehittymättömämpään malliin. Kuvan partakone on palvellut luotettavasti Syvärilläkin ja on vielä ihan hyvässä terässä yli 70-vuotiaanakin. Laite perustuu kauppamatkustaja Gilletin patenttiin vuodelta 1904. Tuo terämalli on saavuttanut täydellisyyden, se ei siitä enää kehity. Onneksi Kuopiossa on vielä yksi tavaratalo, josta noita teriä saa.

En tiedä saako teriä enää pitkään, mutta olen varautunut siihenkin tilanteeseen ja varastoinut tylsistyneet terät. Tiedän, että Suomessa on joskus myyty partaterienteroitinta; se on sellainen minitahkon näköinen laite ja selalisen aion vielä hankkia. Tylsynen terän voi hioa ajokuntoon 150 kertaa.

Kommentit (0)

Kovaluonteisia olivat Savon rosvot eivätkä he paljoa piitanneet lain käskyistä ja kielloista. Laillinen esivalta sai heidät lopulta kiinni ja toimitettua Suomenlinnan pakkotyölaitokseen. Mutta tarina ei vielä päättynytkään tähän, sillä pakkotyövangit tekivät kapinan. Pekka Ruuskasen ja Retu Nikkisen johdolla vangit ryntäsivät sopivan tilaisuuden tullen vartijoidensa kimppuun ryöstäen heidän aseensa ja rusikoiden kaksi vartijaa hengiltä ja muutaman puolikuoliaiksi.

Lupaavasti alkanut karkumatka olisi saattanut muuten onnistua, mutta miehet erehtyivät heti alkuvaiheessa juopottelemaan, ja tulitaistelun jälkeen heidät vangittiin jälleen. Venäläisviranomaiset tutkivat tapauksen niin perusteellisesti, että 20 karkulaisesta vain 14 eli tuomioistuinkäsittelyyn saakka, mm. punnonmäkeläinen Tahvo Kärkkäinen ei kestänyt kuulusteluja hengissä. Elossa säilyneet lähettiin loppuiäkseen Siperian kaivoksiin tyydyttämään keisarillisen rahapajan hopean tarvetta. Tarinan mukaan Pekka Ruuskanen hukuttautui ennen määränpäätä.

Ilmeisesti Ruuskanen ja Nikkinen olivat rivakoita miehiä, sillä ainakin heidän sukulaisensa ovat kunnostautuneet keihäänheittäjinä.  Ronssi Ruuskasen tietävät kaikki, ja Soini Nikkinen heitti vuonna 1956 maailmanennätyksen 83,66, jonka lisäksi hän oli vuosien 1951-1956 maailmantilastossa aina kolmen parhaan joukossa. Tosin Melbournin olympialaisiin 1956 häntä ei huolittu pahapäisyytensä vuoksi.

Yllättävä tieto Antti Lappalaisen Metsärosvokirjassa on se, että Suomenlinnan vankilakapinajohtaja Retu Nikkinen tunnettiin myös sukunimellä Hagert. Tämä ehkä selittää sen, että Soini Nikkinen oli harvinaisen iso ja musta mies. Hagert on tavallinen savolainen sukunimi; ensimmäiset Hagertit asuivat Kuopion suunnalla jo 1500-luvulla.

Urheilullisen menestyksen lisäksi suku on kunnostautunut myös muilla elämänaloilla. Eräät Hagertit ovat muuttaneet nimensä Franzeneiksi ja Tähtelöiksi ja ovat kunnostautuneet teatteritaiteen saralla. Muistelen myös, että näyttelijä Yrjö Tähtelän esi-isä oli maamme ensimmäisiä lentäjiä. Hän koki sankarikuoleman Puna-armeijan riveissä Venäjän sisällissodan melskeissä.

Kommentit (0)

Savon kuuluisimmat metsärosvot Juho Kolehmainen ja Pekka Ruuskanen olivat aikaansaapia toimenmiehiä. He eivät tyytyneet rikollisessa elämässään pelkästään lammasvarkauksiin, vaan heillä oli myös oma rahapaja. Miehet eivät siis väärentäneet paperirahoja, kuten vaikkapa vuoden poliisiksikin valittu ja sittemmin ammattiaan täysin vaihtanut Pekka Erkkilä, vaan he valmistivat metallirahaa.

Ilmeisesti siihen aikaan kolikot olivat teknisesti vaatimattomampia kuin tänä päivänä. Nykyään euronkolikkojen valmistus olisi kohtuuttoman vaikeaa. Ensiksi pitäisi jyrsiä ja sorvata ja sitten lopuksi pitäisi vielä hitsaamalla liittää eri metallia olevat kolikon keskuskappale sekä sitä ympäröivä rengas. Euronkolikon valmistaminen käsityönä ei oleva kannattavaa hommaa.

Juho Kolehmainen oli myös melkoinen supliikkimies. Kun hänen syntymäaikaansa eräässä oikeudenkäynnissä tiedusteltiin, vastasi Juho, ettei hän muista syntymäänsä, liian pieni kun oli. Vaikka Kolehmainen oli oikeudessa supliikkimies ja puhui itsensä oikeudenkäynneissä monta kertaa vapaaksi, niin sekään ei loppuun asti auttanut.

Metsärosvo Juho Kolehmainen tuomittiin lopulta elinkautiseen pakkotyöhön, joka rangaistus siihen aikaan todella oli elinkautinen. Hän kuoli 20.8.1864 ilmeisesti siirtokuljetuksen aikana jossakin Helsingin ja Mikkelin välillä. Siihen aikaan vankikuljetukset tehtiin yleensä kävellen, joka kuljetusmuoto varmaankin tyydyttäisi kansan syvien rivien oikeustajua vieläkin.

Kommentit (0)

Savon metsärosvojen kulta-aikaan mellastivat Pohjanmaalla häjyt. Pohjanmaan väkivalta-aaltoa on selitetty taloudellisilla syillä. Vauraan Phjanmaan pitkään jatkunut talouskasvu hiipui eivätkä nuorten miesten elämänodotukset ja todellisuus enää kohdanneet. Talojen pojista alkoi tulla helposti torppareita ja renkiä ja siinä tilanteessa sosiaalista nousua haettiin puukon avulla.

Savon rosvousaaltoon ei löydy yhtä selvää syytä. Selitystä kannattaa hakea päättyneestä Suomen sodasta. Monet ammattisotilaat eivät enää löytäneet ammattinsa menetettyään sijaansa yhteiskunnasta. Venäjä huolehti ainoastaan entisten Ruotsin armeijan upseereiden sosiaaliturvasta, sotamiehet jäivät heitteille.

Savon kuuluisimmat metsärosvot olivat Juho Kolehmainen ja Pekka Ruuskanen. Molemmat olivat isoja riskejä miehiä, sellaisiahan ne Kolehmaiset ja Ruuskaset ovat vieläkin. Sen ajan rikoksista syytettyjen oikeusturva oli erinomainen, ellei esteettömiä todistajia löytynyt, syytettyjä ei voitu tuomita. Jostain syystä Kolehmaisen ja Ruuskasen jutuissa haastetut todistajat olivat hyvin huonomuistisia.

Yksi rohkea ja innokas käräjämies oli nilsiäläinen Joopi Kainulainen, mutta hänkin sai salaperäisesti kesken heinätöiden luodin itseensä. Seudun ammatti- ja taparikolliset järjestivät vainajan, jota he savolaisittain kutsuivat ”rosessimieheksi”, kunniaksi suuret peijaisjuhlat. Samanlaisia peijaisia järjestetään nykyään hirvien kaatojen yhteydessä.

Kommentit (0)

Savon metsärosvojen jäljillä

Tutkin juuri Antti Lappalaisen kirjan Savon metsärosvojen jäljillä selvittääkseni mahdollisen Uokarin uunien arvoituksen. Savon erämaat olivat 1800-luvun alkupuolella erittäin metsärosvorikkaita. Sen panin Lappalaisen kirjasta  tyydytyksellä merkille, että omat esi-isäni olivat jo tuossa vaiheessa siirtyneet ns. yhteiskuntaa säilyttäviin voimiin aiemmista tavoistaan poiketen.

Yksi todennäköinen vaihtoehto Uokarin uunin isännäksi on punnonmäkeläinen Tahvo Kärkkäinen, jonka sukunimi viittaa vahvaan kärkkääläistaustaan. Hän on ainut karttulalainen metsärosvo, joka kirjassa mainitaan. Tosin samoissa selkosissa liikkui paljon muualta tulleita alamaailman edustajia. Ilmiön selitys oli se, että 1800-luvun alkuvuosina käyttöönotettu Kuopion lääninvankila ei ollut kovin tarkkaan vartioitu laitos ja niinpä vangeilla oli tapana lähteä kesälomalle lähiseudun metsiin.

Varsinkin Nilsiän puolen miehet olivat vankilassa hyvin edustettuina. Niiltä ajoilta varmaankin perityy vanha suonenjokelainen nykyään rasistisena pidettävä sanonta, jonka mukaan kaikki nilsiäläiset ovat varkaita. Nähtäväksi jää, saanko syytteen yllytyksestä kansanryhmää vastaan. Jos saan haasteen käräjille, tulen vetoamaan siihen, että Kalle Päätalon kirjojen mukaan Kuusamon miehet ovat tuppikulleja ja riippamunia, vaikka tuskin siitäkään asiasta on mitään tieteellistä näyttöä.

Kommentit (0)

Tuo nimi Uokari ei kerro nykynuorelle mitään, mutta kaltaiseni vanhan miehen lapsuudessa tosi vanhat ukot puhuivat ”poojan uokareista”. Minusta uokari oli jotenkin halventava nimitys ja viittasi mielestäni pahatapaisuuteen ja muuhun lättähattuisuuteen; punkkareita ei silloin vielä ollut.

Sen verran osasin kertoa Hautolahden miehelle, että muistelen kuulleeni vanhojen hyvien aikojen metsärosvojen paistaneen noissa uuneissa varastamiaan lampaita. Mutta saattaa olla, että nuo uunit ovat ihan rehellisten eränkävijöiden kovertamia. Hyvä ja mielikuvitusta kiihottava teoria voisi olla sekin, että Ison vihan aikaiset piilopirttiläiset olisivat paistanee onkaloissa ruokiaan.

Luultavasti nuo uunit on valmistettu tulen ja veden avulla kovertamalla. Ehkä kalliossa on jo luonnostaan ollut joku halkeama, johon on laitettu nuotio ja kun kuumentuneen kiven jäähdyttää vedellä, voi rapautunutta kiveä murentaa helposti. Mutta osaako joku satunnainen lukijani kertoa lisätietoa Uokarin uuneista. Karttakoordinaattikin olisi iloinen ylläri.

Kommentit (2)

191 yksi miestä hallitsi Jatkosodassa hermonsa niin hyvin, että he saivat Mannerheim-ristin ritarin arvon. Sata kertaa enemmän hallitsi hermonsa sen sijaan niin huonosti, että joutui mielisairaalahoitoon. Heistä kertoo Ville Kivimäki Tieto-Finlandian voittaneessa kirjassaan Murtuneet mielet.

Yksi mielensä murtaneista oli pataljoonan sotilaslääkäri Urpo Viinikka, joka pakeni juosten ja soutaen Loimolan tulihelvetistä heinäkuussa 1944 ja jätti pataljoonansa vaille lääkäriä. Hänet tavoitettiin myöhemmin ja hoidettiin Seinäjoen mielisairaalassa sen verran kuntoon, että pystyttiin toimittamaan sotaoikeuteen juuri ennen rauhantuloa. Hänet tuomittiin kuolemaan sotapelkuruudesta 7.divisioonan sotaoikeudessa, vaikka hänellä oli psykiatrin todistus syyntakeettomuudestaan. Viinikka teloitettiin välittömästi tumion jälkeen.

Omasta toiveestaan Viinikka vietti viimeisen tuntinsa kahden sotilaspastori Paavo Malmivaaran kanssa. Hän kirjoitti kirjeen omaisilleen, nautti ehtoollisen ja sai synninpäästön. Matkalla teloituspaikalle rauhallinen Viinikka lausui vielä pastorille: ”Nyt on kaikki kirkasta, siellä ei olekaan pimeää:”

Ilmeisesti tuomitsijat katsoivat, että Viinikka oli teeskennellyt mielenhäiriönsä ja hänet ammuttiin siksi. Oma isäni oli ollut paikalla, kun Viinikka sekosi ja lähti poistumaan juosten linjoilta länttäkohti. Isäni ei uskonut sotilaslääkärin näytelleen, vaan olleen oikeasti mielenhäiriössä. Ennen juoksemaan lähtöään Viinikka oli vain todennut, että ”vituiksi meni tämä elämä”.

Urpo Viinikka oli Pekka Puupään piirtäjän Ola Fogelbergin vävy. Kuolemantuomion taustalla saattoi olla myös se, että mies tiedettiin poliittisesti epäilyttäväksi, sillä hän kannatti liittoutuneita ja kuunteli Ruotsin radiota.

Kommentit (0)

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan suomalaisten perimässä on poikkeuksellisen yleinen geenivirhe, joka aiheuttaa itsesuojeluvaiston puutetta ja taipumusta väkivaltaiseen käyttäytymiseen varsinkin juovuksissa. Se selittää osittain historiamme verisyyden ja myös sen, miksi menestymme niissä urheilulajeissa ja työtehtävissä, joissa käytetään kypärää.

Toisen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan vain pari prosenttia miehistä on syntynyt sotilaiksi. Normaalimies kestää taistelukentän stressin muutaman viikon ja menettää sen jälkeen toimintakykynsä. Sen sijaan sotilaiksi syntyneiden psyyke kestää taistelukentän rasitukset miten pitkään vain. Heidän mielenterveytensä ei petä sodan melskeissä, vaan itse asiassa he tulevat riippuvaiseksi taistelutehtävien synnyttämästä adrenaliinista. He eivät selviä rauhan oloissa vaan ikävystyvät ja hakeutuvat seikkailuihin. Tämän miestyypin kyseinen tutkimus luokittelee aggressiivisiksi psykopaateiksi.

Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen kirja Tuntematon Lauri Törni antaa ymmärtää, miksi kirjan päähenkilö oli niin tehokas sotilas. Ilmeisesti hänellä oli sekä suomalainen väkivaltaista käyttäytymistä synyttävä geenivirhe että hänet olisi voitu hyvällä syyllä luokitella myös aggressiiviseksi psykopaatiksi. Selvinpäin mies oli miellyttävä ja rauhallinen, mutta muuttui juovuksissa ympäristölleen vaaralliseksi.

Törni ei viihtynyt rauhan oloissa. Jatkosodan jälkeen hän yritti päästä vapaaehtoisena sotimaan saksalaisia vastaan, mutta kun se ei onnistunut, hän loikkasi Saksan armeijaan. Siitä syystä Törni sai sitten ihan Suomen lakien mukaisen rangaistuksen maanpetoksesta ja menetti samalla myös upseerinarvonsa. Suomen puolustusvoimissa Törni oli siis sodan jälkeen sotamies, mutta kun hän jatkoi Usa:han, hän kohosi siellä jälleen kapteeniksi huolimatta amerikkalaisia mietityttäneestä henkilöhistoriastaan.

Mies palveli siis kolmen maan armeijassa ja otti osaa neljään sotaan. Hän oli hävinneellä puolella kaikissa sodissaan. Siitä huolimatta tai juuri siksi hänet valittiin kaikkien virallisten ehdokaslistojen ulkopuolelta sijalle 52, kun suomalaiset valitsivat historiansa suurinta suomalaista. Sotilaista sotamies Lauri Törni oli toiseksi suurin heti marsalkka Mannerheimin jälkeen.

Kommentit (0)

Ukraaaiinaaa

Nähtäväksi jää miten Ukrainan käy. Pikkuisen mietityttää, syttyykö keskellä Eurooppaa sisällissota sivistyneenä aikanamme. Iso osa ukrainalaisista on tyytymättömiä elämäänsä, koska odotukset ja todellisuus eivät kohtaa, enkä yhtään ihmettele.

Tilastojen valossa keskellä Eurooppaa sijaitseva maanosan toiseksi suurin valtio Ukraina on myös Euroopan toiseksi köyhin valtio. Bruttokansantuote henkeä kohti on 7000 taalaa vuodessa. Se on selvästi yli puolet vähemmän kuin Venäjällä, jota suomalaiset pitävät kurjana paikkana. Siellä vauraus ja korruptio ovat paremmalla tolalla kuin maailmassa keskimäärin.

Karjalaa kiertäessäni törmäsin ilmiöön, että sikäläiset metsurit tulevat Ukrainasta. Paikallisen väestön elintaso on sellainen, ettei paskaduuneja huolita. Mieluummin lähdetään vaikka Suonenjoen mansikkapelloille lyömään rahoiksi.

Kun katselee Kiovan katunäkymiä telkkarissa, tulee mieleen, että maan bkt tulee hyppäämään kohta huimasti ylöspäin, mikäli paikkoja aletaan siivoamaan ja kuntoon saattamaan. Silloin soi taas yössä rakentajain laulut, nythän siellä vaan koirat raunioita samoaa. Kuuntelemme seuraavaksi teemaan liittyvää täysin laillista musiikkitallennetta siten, että hehkuun jähmettyneen sydämemme saa Ukraaaiinaaaa.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/q-teatterin_kuoro_natalia_14388.html#media=14393

Kommentit (0)

Jouko Turkka esitti kauan kauan sitten jossain romaanissaan, että tavallisen perusmiehen suuri pelko on superhomoon törmääminen. Turkan mukaan superhomo voisi olla Spede Pasasen näköinen, mutta Leo Lastumäen kokoinen, itsevarma ja hyväntuulinen tyyppi.

Tällainen superhomo sitten kähmisi, kourisi ja käpälöisi häpeämättömästi lähelleen eksyneitä perusmiehiä täysin näiden vastaanpyristelyistä piittaamatta samalla tavalla, kuin perusmiehet nykyään tekevät avuttomilla naisille.

A-P Liukkosen kaapista tulon jälkeen epäilen Turkan kaavaileman superhomotyypin löytyneen, kunhan nyt pitkästi kolmattametrinen Liukkonen saa edes vähän lihaa luittensa päälle. Oikeastaan pikkuisen harmittaa se, että kaapista tulija oli uintilajin edustaja eikä esimerkiksi keihäänheittäjä.

Keihäänheittäjäthän ovat perisuomalaisen miehekkyyden ruumiillistumia. Olisi kova juttu, jos esimerkiksi kaksi rotevaa maalaistaustaista keihäsmiestämme, kertoisi rekisteröivänsä parisuhteensa. Urheiluhistoriassamme onkin pari tapausta, joissa parhaat keihäsmiehemme olivat niin hyviä kavereita, että suhdetta olisi saattanut pitää jopa abnormaalina.

Muistanpa vallan senkin, että toinen näistä poikapareista kertoi kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa erään suurkisan kaksoisvoiton jälkeen, että he olivat keskittyneet kilpailuun katselemalla ns. aikuisviihde-elokuvia. Elokuvien lajityyppiä he eivät paljastaneet.

Kommentit (0)

Niin muuttuu maailma ja raju on ajan riento. Kaapista astunut Ari-Pekka Liukkonen on saanut pelkästään kannustavaa palautetta kaikkialta, joka oikein onkin. Vielä 70-luvulla homoseksuaalisuus oli Suomessakin rikos. Kuolemaan siitä ei sentään enää tuomittu, kuten vanhassa sivistysmaassa Saksassa tehtiin 1940-luvulla.

Saksalainen 1920-luvun huippuhomomaileri Otto Pelzer selvisi kuitenkin hengissä Hitlerin ajasta, vaikka keskitysleirille päätyikin. Pelzer oli niitä harvoja huippukuntoisen Paavo Nurmen kukistajia.

Syksyllä 1926 yli 25000 ihmistä oli Berliinissä todistamassa sitä ihmettä, että vuosien jälkeen Nurmi kohtasi parempansa. Otto Pelzer paransi yllättäen 1500 metrillä omaa ennätystään 7,6 sekuntia ja juoksi uuden loistavan maailmanennätyksen 3,51,0. Nurmi hävisi yli sekunnin.

Mikään inhimillinen ei ollut Pelzerille vierasta. Niinpä hän tuli aikanaan kokemaan myös keskitysleirin kauhut. Rangaistuksen syyksi väitettiin homoseksuaalisia taipumuksia, mutta kyllä hän myös aidosti inhosi Hitleriä ja hänen rotuoppiaan.

Pelzeriä pidettiin tiedemiehenä eikä turhaan. Yhtenä ensimmäisistä urheilijoista hänen huhuiltiin käyttävän dopingia. Hänen väitettiin kuljettavan mukanaan isoa laukkua erilaisia nesteitä ja pillereitä. Itse hän korosti niiden olevan pelkästään terveyttä edistäviä luontaistuotteita.

Pitää tosin muistaa, että myös Nurmi mainosti Ruotsin lehdissä pässinkivesuutetta, jonka väitettiin edistävän rasituksesta palautumista. Ja mikä ettei, sillä aine sisälsi testosteronihormonia.

Kommentit (0)

Viikonlopun tärkein urheilu-uutinen oli tietysti se, että Ari-Pekka Liukkonen astui pois kaapista. Kaapista astuminen oli minulle suuri yllätys varsinkin sen vuoksi, että Liukkonen on Pieksämäen poikia. Kun Sotshin pormestari vakuuttaa, ettei Sotshissa ole yhtään homoa, niin sitä en usko, mutta jos Pieksämäen kaupunginjohtaja vakuuttaisi, ettei Pieksämäellä ole yhtään homoa, niin se sen sijaan tuntuisi hyvin uskottavalta.

Pieksämäki on vähän sen oloinen kaupunki, etteivät siellä homot viihdy. Eivätkä juuri heterotkaan, koska Pieksämäki valittiin muinoin Helsingin Sanomien laajassa tutkimuksessa Suomen onnettomimmaksi kaupungiksi. Se voitti rinnan mitalla jopa Heinolan.

Suomalaiset perusmiehet vaikuttavat suhtautuvan Liukkosen kaapista tuloon nuivasti. Nimittäin kaikki naiset tuntuvat nyt olevan ihan lääpällään tähän salskeaan uimariin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että kauniit homomiehet, esimerkiksi Ari-Pekka Liukkonen, Pekka Haavisto, Oras Tynkkynen, Jani Toivola ja Jari Sillanpää, vievät meiltä kaikki naisetkin.

Tai ehkä Liukkosen tapauksessa kyse on pohjimmiltaan äidillisestä suojeluvietistä. Liukkonen nimittäin on 208 cm pitkä ja painaa vain 90 kilogrammaa. Hän on siis nykynormien mukaan vakavasti alipainoinen ja moni äidillinen estrogeenia tihkuva nainen haluaisi antaa hänelle syötävää.

Kommentit (0)

Savon historian viimeisin osa paljastaa, että olen aiemmin tapani mukaisesti kirjoittanut ropakantaa. Kuopion palloseuran juuret eivät suinkaan ole suurliikemies Hermanni Saastamoisen yksityisarmeijassa, kuten olen aiemmin erheellisesti väittänyt, vaan suurliikemies Hermanni Saastamoisen perustamassa järjestössä nimeltään Kuopion Aktivistien Salainen Taistelujärjestö.

Tosin yksi mutka oli ilmeisesti matkassa. Elikkä ensiksi perustettiin Kuopioon urheiluseura nimeltään Kuopion Reipas ja vasta jonkin aikaa myöhemmin Reippaan palloilullisesti suuntautuneet jäsenet eriytyivät sittemmin Kuopion Palloseuraksi.

Viime vuonna Kuopion Sisuveikot ja Kuopion NMKY:n urheilijat yhdistyivät jälleen Kuopion Reippaaksi. Jos olisin ollut paikalla yhdistymiskokouksessa, olisin pontevasti vaatinut historiallisiin syihin vedoten, että uuden seuran nimeksi olisi pitänyt ottaa Kuopion Aktivistien Salainen Taistelujärjestö.

Eikä mielestäni Kups eilen voittanut hieman yllättäen Fc Lahtea vieraskentällä 2-0, vaan voittaja on minulle KASTJ. Kupseja, Kapseja, Kipsejä, Koipseja ja Käpsejä on maa täynnä, muutta KASTJ on hyvä, muista selkeästi erottuva ja mieleen jäävä jalkapalloseuran nimi.

Kommentit (0)

Ja vielä lisää Savon historian paljastamia pappien kummallisuuksia. Kiuruveden pitäjänapulainen Elias Simojoki oli mielenkiintoinen ja ristiriitainen henkilö. Tämä tunnetun savolaisen pappissuvun edustaja ei korostanut toiminnassaan Vuorisaarnan humaania henkeä vaan pikemminkin päinvastoin. Lievästi sanottuna hänestä voisi käyttää hyvällä syyllä määritelmää sotahullu. Kansalaissotaakin mies piti elämänsä suurimpana elämyksenä, joka näkemys poikkeaa normaalista.

Kuitenkin karskia esittänyt Simojoki oli pohjimmiltaan hyvin herkkä ihminen. Hän ei esimerkiksi voinut Talvisodassa kuunnella linjojen väliin haavoittuneena jääneen hevosen tuskankiljuntaa, vaan lähti sitä lopettamaan eikä hän palannut hengissä siltä matkalta. Vauhkoontunut hevonen oli yrittänyt loikata motissa olleiden venäläisten muonaksi ja suomalaiset onnistuvat huonosti suunnatulla laukauksella estämään loikkauksen.

Yhdessä asiassa olen taipuvainen olemaan ajattelemaan Simojoen lailla. Arvovaltaisessa Iisalmen Sanomat-lehdessä hän kirjoitti seuraavaa: ”Historia on luonut ja voi luoda vastakin tilanteita, jolloin omantunnonlaki pakottaa ylittämään kirjoitetun lain pykäliä, jos niiden avulla ei voida. esim. uskontoa ja Isänmaata riittävästi tuholta suojata.”

Itse ja ainakin Sini Saarela ajattelemme periaatteessa Simojoen lailla, vaikka ehkä rikkoisimme lakia vähän eri asioiden vuoksi. Tietysti lakia pitää pyrkiä visusti noudattamaan, mutta sen historia osoittaa, että joskus laillisuuden nimissä on tehty mitä hirveimpiä vääryyksiä. Sisäministeri Päivi Räsänen teki melkein poliittisen itsemurhan lausumalla ääneen tuon itsestään selvän asian, jonka jokainen rehellinen ihminen, joka asioista yleensä mitään ymmärtää, hyvin ymmärtää.

Kommentit (0)

Ja tämä on sitten taivahan tosi. Eilen kirjoitin suonenjokelaisesta IKL:n paidassa esiintyneestä papista ja kun avasin heti tietokoneen suljettuani kirjastosta saamani Savon historian viidennen osan nimeltään Vastakohtien aika, niin tiiliskivikirja avautui kohdalta, jossa kerrottiin yli 250 suonenjokelaisen seurakuntalaisen huhtikuussa 1933 tuomiokapituliin laatimasta valituskirjeestä, joka on seuraavanlainen alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossaan:

”Sen johdosta, että pappimme Suonenjoen seurakunnan kirkkoherra Kalle Kustaa Järveläinen ja pitäjänapulainen A. Takala ovat viime aikoina ryhtyneet toimintaan lapuanliikkeen, nykyään itseään ”isänmaalliseksi kansanliikkeeksi” nimittävän poliittisen järjestön hyväksi, jolla järjestöllä käsityksemme mukaan ei ole yhtymäkohtia Kristuksen opin kanssa, jota oppia tulisi ennen kaikkea pappien saarnata ja seurakuntalaisille esimerkiksi kelpaavalla elämällään ja työllään opettaa, ovat pappimme päinvastoin järjestäneet puoluekokouksia ja nk. sekaseuroja, jotka ovat ilmoitetut kirkossa tavallisiksi hartausseuroiksi, mutta niissä onkin pidetty vaaliagitaatiopuheita mainitun kansanliikkeen hyväksi.”

Savon historia-kirja ei paljasta, miten valituksen kävi, mutta sen kirja paljastaa, että esimerkiksi Savon Sanomat-lehti suhtautui erittäin kriittisesti lapualaisiin. Jopa jossain IKL-lehden pilakuvassa esitettiin kuopiolaissyntyinen  patkuliministeri, eli liberaaliporvari, Lassi Hiekkala keräämässä linnunkakkaa Petsamon Heinäsaarten keskitysleirillä.

Ilmeisesti myös suonenjokelaissyntyisen päätoimittaja Jussi Kukkosen Kainuun Sanomat oli lapualaisten hampaissa, koska oikeusministeri Kekkonen hankki Jussille oman pistoolin työsuojeluvälineeksi. Aseella taisi olla osuutensa sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Kukkonen menehtyi äkillisesti.

Kommentit (2)

Kuopiostakin on sitten hyvää vauhtia kehittymässä paheellinen ja intohimoja kuohahteleva kaupunki. Sellainenhan oli entinen kotikaupunkini Heinola, jonka elämänmenoa olen tälläkin palstalla monta kertaa haikeana muistellut. Tänä aamuna Mullikka, eli Savon Sanomat, uutisoi näyttävästi siitä, että muudan kaupunkimme hengenmiehistä on tuomittu törkeästä rattijuoppoudesta. Miehen alkoholista mitattiin verta 1,9 promillea.

Tosin rattijuoppous oli tässä se pienempi synti; suurempana syntinä pidettiin sitä, että kirkonmies oli herättänyt huomiota esiintymällä vahvassa maistissa hautajaisissa. Ilmeisesti joku valpas hautajaisvieras hälyytti poliisit paikalle, kun seurakunnan paimen nousi Ladaansa. Juopupunut pappi oli silminnäkijätodistajien mukaan esiintynyt maahanpanijaisissa huomattavan rehvakkaasti. Monet ovat ilmeisesti sitä mieltä, ettei surutalosta saa tehdä mitään ilotaloa.

Jotenkin tapauksesta tulee mieleeni TV2:n suositut maalaiskomediat. Muistaakseni Mooseksen perinnössä kansaa nauratti pitkälle alkoholisoitunut kanttori. Ja ei kai siinä mitään tuomittavaa olekaan, että kanttori on vähän laulutuulella. Eikä Suonenjoellakaan muistella pahalla sitä vanhaa pappismiestä, joka saarnasi erityisen voimakkaasti juuri pikku hönössä.

Sen sijaan kaikki eivät hyvällä muistele sitä, että samainen kirkonmies esiintyi virassaan IKL:n paidassa. Joku poliittisesti valveutunut rippikoulupoika olikin sitten pudottanut pyykkinarulla kuivumassa olleen mustan paidan betonimyllyyn.

Mullikan mukaan törkeästä rattijuoppoudesta tuomittu kuopiolaispappi oli esiintynyt oikeudessa rehellisesti, kuten hengenmiehen arvolla sopiikin, ja tunnustanut rikoksensa. Hän perusteli tekoaan sillä, että oli nauttinut punaviiniä lääkinnällisessä tarkoituksessa. Pappi nimittäin kärsi ripulista. Tietääkseni punaviini ei paranna ripulia, mutta ehkä kuitenkin on niin, ettei ripuli enää 1,9 promillen humalassa häiritse ainakaan asianosaista itseään.

Kommentit (0)

Tunnettu kuopiolainen jalkapallo- ja raittiuskasvatusvaikuttaja Atik Ismail on kirjoittanut hurmioituneella tajunnanvirtatekniikalla jalkapalloiluaiheisen Mestaruussarjan maestrot 1960 – 89-nimisen teoksen. Olen aina pitänyt Suomea jalkapalloilun kehitysmaana enkä ennen tiennytkään, millaisia sankaritarinoita maamme potkupallohistoriaan kätkeytyy.

Kerronpa yhden sankaritarinoista. Syksyllä 1976 Suomi pelasi Englannin tummentuvalla jalkapallopyhättö Wembleyn viheriöllä sankarillisesti ja hävisi isännille vain 2-1. Suomalaisten maalin teki Jyrki Nieminen. Asian sankarillisuutta korostaa se, että stadionin järjestysmiehet juuri ennen pelin alkua poistivat tapahtumapaikalta urheilukentän laidalla röyhkeästi tupakkaa poltelleen hämäräperäisen tyypin. Tyyppi oli joukkueemme tärkeä kärkimies Jyrki Nieminen.

Onneksi Suomen joukkueesta löytyi kolme sen verran englantia puhuvaa miestä, että he saivat turvamiehet vakuutetuiksi vielä ennen pelin alkua, että hämärätyyppi ole maajoukkueemme avainpelaaja. Siihen aikaan maajoukkuemiehemme olivat enemmänkin tupakkimiehiä, eivät niinkään kielimiehiä. Nykyään tilanne lienee päinvastoin.

Ennen oli sangen tavallista, että Englannin liigan pelejä katsellessa näki, miten sikäläiset supertähdet tumppailivat tupakoitaan juuri ennen alkuvihellystä. Monet vielä kävivät ennen pelin alkua jättämässä tekohampaansa pipon sisälle kätkettynä maalin taakse tuulensuojaan. Siihen aikaan brittijalkapalloilijoiden hammasrivistö muistutti nykyisten kiekkomiestemme purukalustoa. Nykyäänhän englantilaiset palloilijat muistuttavat  enemmänkin filmitähtiä.

Kommentit (0)

Kaiveen hakatut kirjasarjan kolmannessa osassa paljastavat aikalaistodistajat suomalaisen yleisurheilun dopinghistorian saloja. Kun kielletyt lisäaineet saapuivat maahamme 60-luvulla, niin tietämys niiden haittavaikutuksista puuttui. Hormoneja kokeiltiin yrityksen ja erehdyksen kautta. Pauli Nevala oli tosin niin fiksu, että testasi niitä aluksi ajokoiraansa.

Silminnäkijä lausunnon mukaan kuulantyöntäjä Jarmo Kunnas, mies joka ensimmäisenä rikkoi 17 metrin haamurajan Suomessa, popsi pillereitä pitkin päivää kuin  pastilleja. Kunnaksen sydän petti, kun hän 39-vuotiaana nousi sohvalta seisomaan.

Kiveen hakatuissa kerotaan myös, että 50-60-luvun vaihteen maamme parhaan pikajuoksijan Börje Strandin sydän paukahti halki 41 vuotiaana. Hänellä oli muutenkin pieni sydän ja ilmeisesti steroidit pahensivat vaivaa entisestäänkin, koska ne paksuntavat sydänlihasta samalla tavalla kuin muitakin lihaksia.

Strand lopetti urheilu-uransa jo vuonna 1964 ja pikkuisen mietityttää, olivatko hormonit jo todella tuohon aikaan suomalaisten käytössä. Joka tapauksessa mes juoksi 200 metriä aikaan 21,4 vuonna 1962, ja uskon sen tapahtuneen ihan puhtaasti. Juoksihan Voitto Hellstenkin 400 metriä vuonna 1956 hirmuaikaan 46,2, jolloin aineita oli vasta korkeintaan suurvalloilla.

Muisteln Pauli Nevalan paljastaneen, että he Jorma Kinnusen kanssa kävivät Viron urheilulääkärin puheilla vasta joskus vuoden 1966 Em-kisojen katastrofin jälkeen. Kaveruksia alkoi ihmetyttämään, miksi vanhat ulkomaalaiset kilpakumppanit paransivat hetkessä tuloksiaan monta metriä. Virolaislääkäriltä löytyivät lääkkeet vaivaan. Nevala myönsi lehtihaastattelussa syöneensä pillerit, mutta sitä hän ei osannut sanoa, mitä Jorma niille teki.

Kommentit (0)

En ole saanut suorittamissani tutkimuksissa varmuutta Kiprusoffin veljesten venäläistaustasta. Tuollaisia venäläisyyteen viittaavia sukunimiä on ollut paljon myös Suomen Karjalassa. Esimerkiksi Ivanoff on tyypillinen uukuniemeläinen sukunimi.

Tietyistä historiallisista syistä johtuen moni venäläis-karjalaisen sukunimen omistaja on suomentanut nimensä. Niinpä esimerkiksi radion sinivalkoinen ääni Pekka Tiilikainen oli kiertelevänä kaupustelijana toimineen Nikita Tiilikoffin poika ja todennäköisesti Pekkakin oli alunperin Pjotr Tiilikoff.

Toinen karjalaisen sukunimensä suomentanut urheilusuku on Simola. Alunperin Simolat olivat Bogdanoffeja. Hekin olivat laukkukauppiassukua. Kuulantyöntäjä Seppo Simola kunnostautui itsekin kauppamiehenä. Hän oli aikoinaan ylivoimaisesti tehokkain Karhun urheilutuotteiden myyntimies. Kuulantyöntäjänä Seppo Simolan menestys on paremmin tunnettu. Hän rikkoi ensimmäisenä suomalaisena sekä 18 että 20 metrin haamurajat.

Tähän hätään en keksi muita urheilunsaralla kunnostautuneita laukkuryssien jälkeläisiä. Enemmänkin heidän lahjakkuutensa on viitannut liike-elämän puolelle. Pitkään Suomen rikkaimpana tunnettu IT-liikemies Veikko Lesonen on sukujuuriltaan Vienan Venehjärven laukkukauppiaita. Myös hänen liikekumppaninsa Jorma Terentjeffin sukunimi viittaa laukkukauppaan.

Muistelen, että taistelijapari Lesonen-Terentjeff omistivat aikoinaan suuren osan Suomesta. Lopusta omisti ison siivun Säästöpankki, jonka napamies oli Juhani Riilkonen. Riikosen vaari tunnettiin tietääkseni muinoin Pietarissa laukkuryssien kuninkaana. Hän käytti muistaakseni nimeä Riikonjeff.

Kommentit (0)

Ja taas maamme tiedotusvälineissä pilkattiin Heinolaa. Tuskin 30 vuotta on kulunut siitä, kun tv:ssä esitettiin Heinola – tyly kaupunki-ivamukaelmaa http://www.youtube.com/watch?v=DZify6_XOcU,

ja öylönnä Uutisvuodossa päästeltiin taas selkäkeikkanauruja entiselle kotikaupungilleni. Ohjelmaa katsoo noin puolet Suomen väestöstä.

Mutta turhaan päästeli yksinkertainen kansa selkäkeikkanauruja Heinolalle. Mielestäni kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäen esitys siitä, että kaupungin tulisi ottaa sata kpl akateemisesti koulutettua, mieluiten niin tervettä syyrialaista, että he pystyvät  omin avuin liikkumaan, on kaunis ja kannatettava esitys.

Kuka siitä kärsii, että Heinola pyrkii hankkimaan sellaisia uusia asukkaita, jotka tulevat selviämään omin avuin heinolalaisessa yhteiskunnassa. Ei se ainakaan ole poissa niiltä perussyyrialaisilta, jotka jäävät edelleenkin leirille. Ja varmaa on, ettei Heinolaan päästetä tavallisia syyrialaisia; entisistäkin muualta tulleista moni perusheinolalainen haluaa päästä eroon.

Muuten olen sitä mieltä, että Kupsin valmentajan Esa Pekosen tulee välittömästi lähteä etsimään jalkapllolahjakkuuksi Syyrian pakolaisleriltä. Muistanpa, miten Ali Al Musawi-niminen nuorukainen, jonka sukujuuret lienevät jossain Lähi-Idässä, pääsi toissa kesänä b-junnuikäisenä a-junnujen otteluun, sai kuusi maalintekopaikkaa ja onnistui jokaisesta. Hän on synnynnäinen kliininen viimeistelijä. Kups voitti 6-0.

Eikä noita muslimipalloilijoita tarvitse yleensä etsiä kapakoista peliä edeltävänä iltana, kuten peruskuopiolaisia pelaajia piti joskus etsiä. No ehkä Atik Ismail oli vain poikkeuksen vahvistava sääntö. En tunne Koraania kunnolla, vaikka sellainen kyllä hyllystämme löytyy, mutta luulen, ettei edes ramadan ajan paastomääräys koske muslimiurheilijoita. Ainakin sotilaat on sota-aikana paastosta vapautettu ja sama koskee uskoakseni myös urheilijoita sekä kilpailu- että harjoituskaudella.

Kommentit (0)

Kiveen hakattujen viimeisimmästä osasta opin sen, että suomalainen kansallissankari jääkiekkoilija Pekka Marjamäki oli puoliksi venäläis-puolalainen. Varmaankin siltä suunnalta periytyi Marjamäen tummaverisyys. Hänen äitinsä Valentina Kanonikow oli Viipurin tyttöjä. Marjamäki oli loistava jääkiekkoilija, joka valittiin joskus 70-luvulla MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi, vaikka kisoihin osallistui paljon muitakin venäläistaustaisia kiekkoilijoita.

Viipuri oli aikoinaan maamme kansainvälisin kaupunki, ja niinpä viipurilaisilla oli laajempi geeniperimä kuin muilla suomalaisilla. Se seikka edistää erilaisten lahjakkuuksien syntymistä. Muistelen, että viipurilaisen nyrkkeilyn olympiavoittaja Sten Suvion isä oli venäläinen ja äiti ruotsalainen. Hyvä perimä heijastuu myös Suvion veljentyttäreen Aira Samuliniin, joka vaikuttaa teinitytöltä yli kasikymppisenä.

Tältä istumalta muistan, että huipputasolla on jääkiekkoa pelaillut Marjamäen lisäksi moni muukin venäläistaustainen suomalainen. 80-90-luvulla yksi maamme parhaista oli Valeri Krykov, joka keikkui monena vuonna pistepörssin kärkisijoilla. Ihmettelin silloin, miksi miestä ei päästetty kertaakaan näyttämään kykjään maajoukkueeseen. Krykovia kutsuttiin Teräsmieheksi, koska hän pelasi peräkkäin lähes 500 Sm-liigan ottelua, vaikka laji on tapaturmarhekkä. Muistelen Krykovin suvun olleen Terijoen suunnalta lähtöisin.

Nykyään maajoukkueemme kantaviin voimiin kuuluu Leo Komarov. Hän ei ole syntynyt Suomessa vaaan Neuvosto-Virossa. Komarov tuli Suomeen jääkiekkoilija isänsä mukana jo pikkulapsena.

Kiprusoffin jääkiekkoilija veljeksistä Markosta ja Miikasta en osaa sanoa varmaa, mutta sukunimi kyllä viittaisi itärajan taakse. Joskus olen myös kuullut, että kovasti Pekka Marjamäen oloisen ison mustan Veli-Pekka Ketolan perimässä olisi myös venäläistä, mutta ainakaan Internet ei asiaa vahvista. Sen sijaan romanien keskustelupalstalla joku uskoo miehen olevan tummia.

Ja olinpa vielä unohtaa Aleksander Barkovin. Tämä suomalais-venäläinen nuorukainen lienee Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden kaikkien aikojen lupaavin jääkiekkoilija.

Kommentit (0)

Kuntaliitoksia on tulossa ja uusien kuntien nimistä on sen myötä tulossa kiistoja. Ainakin Länsi-Suomessa näitä riitoja on jo ollut, ja sen seurauksena kuntakartalle on pöllähtänyt kompromisseina uusia täysin typeriä, arvottomia ja luonnonvastaisia nimiä kuten nyt esimerkiksi Akaa, Sastamala ja Siikalatva.

Itä-Suomessa tullaan nimiasiat toivottavasti järjestämään ihan toisin. Iisalmen ympärille muodostettavan suurkunnan nimenä olkoot historiallisista syistä kunnioitusta herättävä nimi Rutakko. Kuopion seutu voisi muodostaa metropolin nimeltään Pöljä; silloin ainakin Siilinjärven Pöljän taajaman asukkaat taipuisivat liitoksen kannalle.  Pöljän leimalla varustetut postimerkit tulisivat olemaan maailmalla kiinnostavia keräilykohteita, joten sekin seikka puoltaisi nimivalintaa.

Joensuun puolessa on kaksikin hyvää nimiehdotusta eli Öllölä ja Möhkö. Olen nuoruudessani pyöräillyt Tuupovaaran Öllölästä Ilmomantsin Möhköön. Öllölässä oli Pörtsämön kylällä runonlaulaja Pietari Shemeikan patsas. Kaunis Öllölä-nimi juontaa juurensa kylän ensimmäiseen asukkaaseen Iivana Öllöseen; Öllösten suku on hävinnyt jostain syystä sukupuuttoon.

Möhkö-nimi on tietääkseni muunnos venäjän kielen mutkaa tarkoittavasta sanasta. Möhkössä toimi muinoin yksi maamme suurimmista rautatehtaista. Siellä jalostettiin järvimalmia raudaksi Pietarin markkinoille samalla tavalla kuin Karttulan Sourussa. Möhkö on myös sikäli merkittävä sotahistoriallinen paikka, että siellä Puna-armeija kärsi historiansa viimeisen rökäletappion loppukesästä 1944. Sen jälkeen Puna-Armeija on ollut jokseenkin voittamaton. Tässä lisätietoa Ilomantsin taisteluista:

http://mekri.uef.fi/sotahistoria/motti.htm

Kommentit (0)

Öylönnä herraswäenyhdistys nimeltään Kuopion Isänmaallinen Seura järjesti luennon Savon kuntaliitoksista. Olin paikalla isänmaallisen nuorison edustajana. Yhteiskuntatieteiden tohtori Jaana Luttisella oli värikästä kerrottavaa Savon kuntien historiasta ja kuntaliitoshankkeista.

Enpä ole tiennyt ennen sitäkään, että Iisalmen puolessa nykyisen Sonkajärven alueella toimi vuosina 1872-1906 laiton kunta nimeltään Rutakko. Sikäläiset isännät olivat tyytymättömiä Iisalmen emäpitäjään ja perustivat kylmän rauhallisesti oman kunnan vastoin lain kieltoja ja käskyjä. Epäilen, että samanlaisia suunnitelmia liikkuu nykyäänkin isäntien mielissä Suomen takametsissä. Vasta vuonna 1906 kuvernöörin onnistui lakkauttamaan laiton kunta.

Rutakon kunta pyrki aivan oikein turvaamaan kuntalaisten silloiset hyvinvointipalvelut täysin voimassa olleen kunnallisasetusten mukaisesti. Se keräsi asukkailtaan veroja, järjesti kunnallishallinnon, perusti lainajyvästön ja erilaisia kunnallisrahastoja, jollaisia olivat vaivaiskassa, äyrikassa, koiraverokassa, köyhäin lasten opetuskassa, Englannin ystäväin lahjarahasto, hätäapukassa, lainamakasiinin tili- ja manttaalikassa jne. Varsinkin tuo Englannin ystäväin lahjarahasto kuullostaa tärkeältä hyvinvointipalvelulta ja soisi nykykuntienkin tukevan Englannin ystäviä.

Mainio Rutakko-nimi ei ole kuitenkaan kunnan lakkauttamisen myötä hävinnyt, vaan muistoa ylläpitää kuvaavaa taiteilijanimeä Rutakon kojootti käyttävä kansantaiteilja, jota nyt hiljennymme kuuntelemaan.

http://www.freewebs.com/kojjootti/apps/videos/videos/show/12021407-stadin-silakkamarkkinat-2010

Kommentit (0)

Kuopiolaislähtöinen historian professori Martti Häikiö paljasti eilen Humanismin illan tilaisuuden luennossaan Häikiöiden olevankin alunperin Leinosia, mutta lisäksi hän paljasti aikamme digikumousta käsitelleessä luennossaan, että 3D-tulostimet, maksavat enää 20.000 euroa ja että niillä pystyy tulostamaan mitä vaativimpia asioita. Uudella Mantereella, joksi Amerikkaa jostain syystä myös kutsutaan, tulostelevat valveutuneet kansalaiset jo purjeveneitä ja purjelentokoneita.

Tällöin kesken luennon pyysi muudan insinöörin oloinen mies yleisön joukosta puheenvuoroa ja heti sen myös sai ja kertoi, että hän kyllä osti juuri pojanpojalleen joululahjaksi 3D-tulostimen erikoistarjouksesta 1500 eurolla. Sillä voi valmistaa muovista tarvekaluja, jotka ovat 15 cm kanttiinsa.

Laitteiden hinnat siis putoavat samalla tavalla, kuin nykyisten tietokoneiden tulostimien. Luulen, että kymmenen vuoden kuluttua 3D:nkin saa 39 eurolla, mutta siihen tarvittavat raaka-ainekasetit tulevat olemaan sitä selvästi hintavampia. Nykyään laitteet käyttävät raaka-aineenan etupäässä muovia, mutta käytössä on tietääkseni myös jopa titaania hyödyntäviä tulostimia. Titaani on timantin jälkeen maapallon kovinta ainetta.

Nähtäväksi jää, miten tilanne kehittyy. Uhkaako Kiinan hikipajoja massiiviset lomautukset? Oliko Kalevalan Sampo sittenkin 3 D-tulostin? Säilyykö yhteiskuntarauha, kun ihmiskunta on toteuttamassa ikiaikaista unelmaansa ja vapautumassa työnorjuudesta lähimmän 20 vuoden aikana.

Professori Häikiökään ei osannut sanoa, miten meidän oiken käy. Hän kertoi, että sata vuotta sitten kesällä 1914 elettiin nykyisen kaltaista aikaa; tavarat ja ihmiset liikkuivat täysin vapaasti yli rajojen, sitten tuli täysin kenekään pyytämättä tai tilaamatta sekä vallan käsittämättömästi ihmiskunnan historian älyttömin sota eli I maailmansota ja rajat sulkeutuivat 75 vuodeksi.

Nytkin saattaa käydä samalla tavalla. Jossakin päin Eurooppaa mellakoidaan sen vuoksi, että halutaan liittyä Eu:n ja jossakin taas sen vuoksi, että halutaan pois Eu:sta. Ja aluksi vapautta edistänyt Internet on muuttumassa ihmisten tehokkaaksi valvontavälineeksi.

Kommentit (0)

Kannattaa katsoa Yle Areenalta tämä Viktor Fors Mäntyrannan isoisästään Eero Mäntyrannasta tekemä dokumentti.

http://areena.yle.fi/tv/2127966

Kansallissankari Eero Mäntyrannan tyttären poika Viktor on meänkielinen muusikko ja kansatieteen opiskelija Ruotsin puolelta. Hänen äitinsä tuli poikkinaitua joen toiselle rannalle, kuten ennen oli tapana, jolloin ruotsalaisilla klopeilla olivat Volvot ja suomalaisilla korkeintaan kolhoosikärryt, jos niitäkään.

Dokumenttia katsoessa ymmärtää, miksi nykyään suomalaiset pärjäävät kori- ja lentopallossa, mutta eivät hiihdossa. Viktor on isoisäänsä tasan kaksi kertaa pitempi. Eero oli sellainen lyhyenläntä, mutta sitäkin sitkeämpi Lapin mies.

Muutenkin pojanpoika on kovasti erilainen kuin vaarinsa. Viktor on kauttaaltaan tatuoitu. Hän myös paljastaa ohjelmassa, että ennen hänellä oli tulipunainen pitkä tukka ja musta hame. Mummo Raakel piti tukka kauniina. Sitä ohjelma ei kerro, miten iovanhemmat suhtautuivat tyttärenpojan hameeseen.

Olen muuten sitä mieltä, että Georg Grotenfeltin tekemä dokumentti Tosi tarina Kalevi Hämäläisestä, olisi uusittava 12 vuoden tauon jälkeen televisiovastaanottimissa. Lisäksi olen sitäkin mieltä, että jonkun olisi kiireen vilkkaa tehtävä dokumentti Susi-Kalle Oikaraisesta.

Kommentit (0)

Lukaisinpa tuossa kirjan Israelin tiedustelupalvelu Mossadin ns. likaisten temppujen osaston toiminnasta. Yhtenä tärkeimmistä tempuista pidettiin sitä, kun eräs Syyrian ilmavoimien lentäjä saatiin loikkaamaan koneineen Israeliin juuri ennen vuoden -67 sotaa.

Kirjassa kerrotaan, miten Israel silloin ensimmäisenä Länsimaana onnistui hankkimaan käsiinsä neuvostoliittolaisen huippuhävittäjän Mig-21, joka edusti silloin aikansa huippua. Koneen salaisuuksien selvittäminen oli tärkeää tulevan sodan vuoksi. Mig-21 oli niitä harvoja kulutushyödykkeitä, joissa Neuvostoteollisuus onnistui laadullisesti. Kone lensi kovempaa ja korkeammalla kuin Israelin Miraget.

Sikäli Mossad-kirja erehtyy, että kyllä se oli Suomi, joka onnistui onnistui ensimmäisenä Länsimaana selvittämään Mig-21 hävittäjän salaisuudet. Kekkonen osti koneita Suomeen jo vuonna 1963, eli se oli meillä käytössä jopa ennen kuin monissa Varsovanliiton maissa.

Itse olin omin silmin todistamassa Migien ensimmäistä tunkeutumista Lännen ilmatilaan. Kahdeksan konetta pyyhkäisi matalalta Kärkkäälän ylitse ennen laskeutumistaan Rissalaan. Jylinä oli hirmuinen. Vähän koneiden saapumisen jälkeen koettiin Kurkimäessä maanjäristys ja sen uskottiin yleisesti liittyvän Neuvostokoneisiin.

Koneiden tulon jälkeen Savo-lehti uutisoi näyttävästi, kuinka amerikkalainen Nato-kenraali oli käynyt Rissalassa tutustumassa koneisiin. Ainakin hyvän tarinan mukaan jutun kirjoittanut lehtimies nähtiin jo saman päivän iltana nousevan matkalaukun kanssa Kuopiosta lähtevään junaan. Hän ei ole palannut. Kuulemma Kekkonen oli soittanut lehden toimitukseen.

Kommentit (0)

Kyllä ei mene hyvin edes kuopiolaisella juniorikiekkoilulla. Olen viikonloppuna ollut todistamassa, että Kalpan nuoret hävisivät kaksi kertaa helsinkiläisille. Muistelen, että aina ennen oli niin, että meni sarjassa muuten miten huonosti hyvänsä, niin kuitenkin helsinkiläiset rökitettiin kotiluolassa.

Eivätkä huonot jääkiekkouutiset lopu vielä tähän. Eilen oli Kalpa-Pelicans-ottelussa vain 2480 katsojaa. Lienee pohjanoteeraus moneen vuoteen. Seuran budjetti on laskettu tietääkseni sen varaan, että 4000 katsojaa olisi keskimäärin ottelua kohti. Nähtäväksi jää, miten kauan Sami Kapanen ja Kimmo Timonen viitsivät tuhlata rahojaan Suomen huonoimpaan ammattilaisjääkiekkojoukkueeseen. Molemmat rahamiehet saattavat keksiä monia hauskempia tapoja päästä rahoista eroon.

Tässä vaiheessa Kalpa voisi jo käynnistää yt-neuvottelut ja lomauttaa sitten henkilökuntaa taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Ensikaudella voisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja koota joukkueen erilaisten työllistämistukien avulla. Työllistämistuista saattaisi löytyä laajemminkin keino maamme urheilun nostamiseksi kansainväliselle huipulle. Talkoopohjalla ei enää nykyään pärjätä kuten ennen.

Urheilutoiminnan organisoiminen voisi ihan hyvin kuulua työvoimaviranomaisille. Urheilujärjestöt ovat juuri sitä kolmatta sektoria, jolle monet poliitikot haluavat siirtää vastuuta työllisyydestä. Urheiluseurat voisivat tukien avulla työllistää työttömiä nuoria urheilijoina ja vähän vanhempia valmentajan ominaisuudessa. Eikä se edes maksaisi paljoa. Olen laskeskellut, että kuopiolainen ammattilaisjalkapalloilija ansaitsee noin 1000 euroa kuussa.

Kommentit (0)

Kyllä ei mene hyvin Kalpallakaan. Öylönnä oli ehkä kauden tärkein peli ja koska maalivahti on joukkueen tärkein pelaaja, Kalpa oli hankkinut Antti Oreen Hifk:sta joukkueen pelastajaksi. Onhan Kalpa pelannut tämän kauden surkeasti, koska Pekka Tuokkola ei ole oikein loistanut. Varsinkin tärkeissä peleissä Ilvestä vastaan Tuokkola ei onnistunut. Välillä jo epäilin, että asiaan vaikutti se, että Ilvestä valmentaa Pekan isoveli.

Niinpä ryhdyin eilen kuuntelemaan toiveikkaasti sitä, miten hyvänä maalivahtina tunnettu Antti Ore olisi loistotorjunnoillaan pelastanut Kalpan pudotuspeleihin. Mutta ei pelastanut Antti Ore Kalpaa. Pelicans ampui ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolme kertaa ja Oreen torjuntaprosentiksi tuli käsittääkseni täydet 100 %. Jokainen laukaus meni maaliin. Lienee SM-liigan ennätys. Lopetin tässä vaiheessa ottelun seuraamisen, joten paljon minulta jäi kuulematta.

Jos kyseessä olisi ollut potkupallo-ottelu, olisin ilman muuta tarkastanut onko Kaukoidän vedonlyöntimarkkinoilla tapahtunut epätavallista liikehdintää, mutta en usko, että kiinalaisia kiinnostaa maamme jääkiekkosarja. Ilmeisesti Antti Oreelle sattui vain huono päivä, koska paineet olivat kovat. Sääliksi pistää, saattoi miehellä olla pitkä ja yksinäinen bussimatka Lahdesta Kuopioon.

Tarkistin ottelun tilastot ja ilmeni, että Kalpan maalivahti torjui pelissä 14 kertaa ja Pelicansin 32 kertaa. Kalpa oli siis ylivoimainen ja normaalitapauksessa pelin olisi pitänyt päättyä Kalpalle 5-0, mutta jostain syystä nyt kävi päinvastoin. Taitaa olla viisainta, että Kalpa alkaa keskittyä seuraavaan kauteen.

Kommentit (0)

Ja sitten raittiusasiaan. Sen tiedän, ettei Ivan Ukhov ole todistettavasti mikään vesipoika, selvät todisteet juopumuksesta yleisellä paikalla löytyvät,

http://www.youtube.com/watch?v=tbBUIcJ-fRw

mutta sitä en ole saanut selville, että tupakoiko mies. Vanhan uskomuksen mukaan kukaan tupakoimaton ei ole vielä ylittänyt korkeudessa 240 haamurajaa. Tämän haamurajan rikkojia on noin 10 kpl.  Ehkä Ivan on myönteinen poikkeus asiassa. Tiettävästi me-mies Sotomayer veti tupakan lisäksi myös kokaiinia ja muistelen, ettei myöskään maailman tilaston kakkosmies Patrick Sjöberg ansainnut elämäntyylillään raittiin urheiljan palkintoa, vaikka tupakan röyhyyttely jätettäisiin huomiotta.

Olen lukenut traagisista urheilijakohtaloista kertovan Kiven hakatut-sarjan ja siitä ilmenee, että monet entiset huippumme, varsinkin traagisen elämän kokeneet, olivat kovia kessuttelijoita. Suuri yllätys ei ole se, että vuosikymmeniä maamme valmennuksesta vastannut Armas Valste röyhyytti, mutta minut yllätti se, että myös Valsteen vaimo, joka oli naapurini Askolan Annin sisko, sauhutteli. Yleensä vanhan ajan naisimmeiset eivät meillä päin tupakoineet viinanjuonnista nyt puhumattakaan.

Hannes Kolehmainen ei kuitenkaan ollut tupakkamiehiä, mutta siitä huolimatta hänen nimellään myytiin häpeämättömästi erityistä urheilijasavuketta, kuten kuva todistaa.

Kommentit (0)

Muistisairauteen, jonka nimen päälle en nyt millään pääse, mutta joka taisi olla nimeltään emmental, liittyy se, että potilas ei muista viimeaikaisia asioita, mutta lapsuutensa asiat hän muistaa vallan mainiosti. Niinpä olen viime aikoina pohtinut sitä lapsuudessani sattunutta merkillistä asiaa, miksi Holmenkollenin hiihdoissa vuonna 1967 pikamatkan loppuhetkillä Eero Mäntyranta menetti selvän johtonsa ja sijoilta yms. nousi yllätysvoittoon Neuvostoliiton Anatoli Akentjev, joka porhalsi viimeisen kilometrin minuutin kanssakilpailijoitaan nopeammin.

Tutkin tuossa Mäntyrannan muistelmia ja varsin uskottavasti hän todistaa, että venäläinen oikaisi. Hiihtokilpailuissa oikaiseminen on törkeydessään dopingiin verrattava väärinkäytös, vaikka hiihtourheilua ymmärtämättömiä tapaus hymyilyttää. Ennenhän Savossa sanottiin, että hullu töetä tekköö, viisas piäsöö vähemmälläkin.

Tuo vuosi 1967 oli muutenkin mysteerinen. Grenoblen esikisoissa naisten matkan voiton jakoi täysin yllättäen muudan Bulgarian tyttönen tai ehkä kuitenkin poikanen Krastana Stoeva samalla ajalla yhdessä Neuvostoliiton Klavdija Bojarskihin kanssa. Yllätyksestä spekuloidaan vieläkin. Se voitto jäi tämän hiihtäjän viimeiseksi kansainväliseksi voitoksi. Seuraavana vuonna olivat jo sukupuolitestit käytössä eikä tämä tyttönen tai poikanen enää ilmestynyt viivalle.

Samaiselle viivalle ei enää sukupuolitestien käyttöönoton jälkeen ilmestynyt myöskään Klavdija Bojarskihin. Hänenkään sukupuolestaan ei ollut täyttä varmuutta. Ainakin Mirja Lehtonen, joka hävisi hänelle olympiakullan parilla sekunnilla, kertoi, että eräällä kilpailumatkalla tytöt majoitettiin samaan huoneeseen vierekkäisille sängyille ja kanssakilpailijattaren voimakas parrankasvu pelotti Lehtosta niin, ettei uni meinannut silmään tulla. Mirja lohduttautui sillä, että seinän takana nukkui suomalainen mieshiihtäjä Manne Liimatainen, jota olisi voinut huutaa hädän hetkellä apuun, mikäli tilanne olisi äitynyt kriittiseksi.

Olen jyrkästi sitä mieltä, että nykyisenä kaikenlaista tasa-arvoisuutta suosivana aikana tasa-arvon mukaista olisi, että interseksuaalisilla urheilijoilla olisi urheilukilpailuissa omat sarjat.

Kommentit (0)

Öylönnä tutkija Arpád Sailo esitelmöi Kuopion kaupunginkirjastolla Ruotsin metsäsuomalaisista. Eikä hän puhunutkaan ihan turhia asioita. Nyt on nimittäin selvinnyt, että Ruotsin prinssi Daniel onkin oikeasti Savon poekia. Tietooni ei ole tullut ainuttakaan seikkaa, etteikö hänen kuninkaallinen korkeutensa saattaisi aivan mainiosti olla vallan kärkkääläistaustaisia.

Danielin, eli savolaisittain Tuavetin, sekä isä että äiti ovat paljastuneet metsäsuomalaisten jälkeläisiksi. Metsäsuomalaiset olivat 1500 – 1600-luivuilla pääosin Savosta Värmlannin ja Taalainmaan erämaihin muuttaneita elintasopakolaisia.

Kysyin illan luennoitsijalta, että mitä savolaissukua Taavetti mahdollisesti edustaa, mutta sitä hän ei tiennyt kertoa. Todennäköisesti kyse on joko Korhosista tai Miettisistä.

Kuopion seudullahan sukututkimusta on harjoitettu kauan menestyksellä, ja niinpä on pästy jo niin pitkälle, että on selvitetty, että Aatami oli alun perin Miettisiä ja hänen vaimonsa Eeva Korhosia. Paavo Lipponen on omissa Lipposten sukua koskevissa tuttkimuksissaan päässyt tiettävästi vasta Jeesukseen asti.

Täydennetäänpäs vielä kerran sarjaa savolaisista suurmiehistä sekä -naisista. Pohjais-Amerikan Yhdysvallat perustanut John Morton oli Rautalammin Marttisia, presidentit Nixon Kiuruveden Nikkisiä ja Bushit Säämingin Hatusia, Venäjän suurin sotasankari generalissimus Suvorov kuten myös Ruotsin hyvinvointiyhteiskunnan luoja Tage Erlander Suhosia, Romanovien keisarisuku Ylä-Savon Kauhasia ja uutena tulokkaana siis prinssi Daniel todennäköisesti joko Korhosten tai Miettisten kuninkaallista haaraa.

Kommentit (0)

Urheiluministeri Arhinmäen viinanhuuruiset seikkailut eivät ole ainutkertainen tapaus suomalaisten talviolympialaisten historiassa. Kaj Kunnaksen varhainen edeltäjä ruotsinkielisen urheilutoimituksen puolella oli laajasti kunnioitettu Enzio Sevon, joka hänkin teki kerran näyttävät arhinmäet.

Toimittaja Markus Similä kertoo muistelmissaan, kuinka myös hän oli mukana Cortinan olympiakisoissa. Kisapaikalla Similä vuokrasi paikallisen vossikan ajeluttamaan itseään reellä ihaillakseen vuoristonäkymiä. Kuinka ollakaan maisema-ajelullaan hän äkkäsi jonkun miehen väsyneen lumihankeen. Koska oli kylmä, Similä pelkäsi jo pahinta. Mutta rekeen nostettuna mies virkosi. Silloin selvisi, että kyseessä oli ruotsinkielinen urheiluselostaja Enzio Sevon.

Tämä ymmärsi vielä sen verran maailman menosta, että sairaalan sijaan vaati pääsyä radioselostamoon, ja täytyihän siihen suostua. Selostamossa mies terhistäytyi ja alkoi suorassa lähetyksessä kertoilla päivän urheilutapahtumista kuulijoiden mukaan kauniilla ja jäntevällä ruotsinkielellä. Selostuksen jälkeen mies oli sitten taas aivan vetämättömässä kunnossa.

Kun Similä ihmetteli asiaa, neuvoi Sevon kollegaansa: “Nuori mies! Urheiluselostaja tarvitsee kolme asiaa. Ensiksi: hemmetin kovaa kuntoa! Toiseksi: teräksenlujaa rutiinia! Kolmanneksi: teräksenlujaa itseluottamusta!”  Esimerkiksi Anssi Kukkoselta nämä ominaisuudet puuttuivat reilut 30 vuotta sitten mäkiviikoilla ja kaikki sen vieläkin muistavat.
Kommentit (0)

Suomikin näyttää ajautuvan Ukrainan lailla poliittiseen kriisiin. Hallitus on kaatumassa ja ennenaikaiset eduskuntavaalit tulossa koska urheiluministeri Paavo Arhinmäki on esiintynyt juovuksissa. Tosin porvarimedia on sitä mieltä, että vasemmistoliittoalinen urheiluministeri ei ollut juovuksissa vaan kännissä kuin käki. Arhinmäki ei ole asiaan ottanut jyrkästi kantaa muistamattomuuteensa vedoten, vaan on todennut tiedotustilaisuudessa, että ehkä sammuin ehkä en.

Hallituksen kohtalo ratkeaa lähiaikoina, jolloin pääministeri Katainen kuulee epäiltyä. Katainen onkin hyvä asiantuntija, koska pari vuotta sitten hän itse juhli vaalivoittoaan törmäämällä kukkaruukkuun eikä silloin edes henkilövahingoilta vältytty. Todennäköisesti miehet vertailevat kuulemistilanteessa kokemuksiaan, eli sitä kuka joi mitäkin mikäkin verran ja kuka tarjosi. Sellaisia keskusteluja käydään paljon muillakin työpaikoilla poikaporukoissa.

Uskon kuitenkin, että Arhinmäen poliittinen ura ei ole vaarassa ns. normaalien ruokajuomien vuoksi. Muistanpa kuulleeni uskottavan tarinan siitä, että eräs merkittävä urheilujohtaja sammui 1920-luvulla eräiden piirikunnallisten kisojen iltajuhlan jälkeen junaradalle; onneksi urheilumiesten joukossa oli yksi sen verran selvä, että hän ymmärsi vierittää väsyneen kulkijan pois kiskoilta. Samainen urheilujohtaja kohosi myöhemmin huomattavan korkeaan asemaan yhteiskunnassamme.

Muuten suuri yleisö näyttää suhteutuvan ymmärryksellä urheiluministerin toilauksiin. Jos sen sijaan Arhinmäen puoluetoveri Merja Kyllönen olisi juonut itsensä makkuriin niin, että jääkiekkomaajoukkueen pakit olisivat joutuneet häntä kanniskelemaan hotellinsänkyyn, olisi Kyllönen poliittinen ruumis. Mutta pojathan ovat aina poikia. Siis aika velikultia.

Kommentit (0)

Syvää myötähäpeää tuntien seurasin sitä, kuinka tv-selostaja Kaj Kunnas yritti ihan vasiten itkettää uljaita kiekkoleijonia. Ja hyvin hän siinä onnistuikin. Minusta Kunnas kuitenkin ylitti hyvän maun rajat. Katsokaa vaikka itse:  http://www.youtube.com/watch?v=4vclaQmRL4g

Suomi sai vain pronssia, mutta siitä huolimatta isot miehet itkivät ilosta. Meitä urheilullisesti paremmin menestyneissä Kanadan tai Ruotsin joukkueissa itkuisuutta ei esiintynyt. Ruotsalaiset olivat kovasti totisia ja pohtivat luultavasti urheilulääketieteen kummallisuuksia. Kanadalaiset sentään naureskelivat, mutta eivät kuitenkaan selkäkeikkaisesti.

Innokkain naureskelija oli muudan sinisen musta mies, jolla oli hohtavan valkoiset hampaat. Hän oli varmaankin hyvillään siitä, että afroafrikkalaistaustainenkin mies, jollaisesta ennen käytettiin lyhyempää nimitystä, sai pelata. Luulen, että musta mies iloitsi myös sitä, että hän oli ensimmäinen musta mies, joka voitti olympialaisissa kultaa jääkiekossa ja oli siten todella kunniaksi rodulleen.

Muuten kansallissankari Kimmo Timonen on ostanut tuosta puolen kivenheiton matkan päästä Kuopion satamasta itselleen hyvämaineisen ravintolan, jonka nimen päälle en nyt millään pääse. Toivon, että Timonen tulee peliuransa jälkeen sinne tarjoilemaan ja ottaa kaverinsa Olli Jokisen ja Sakari Kuosmasen hoitamaan paikan järjestyksen valvojan tehtäviä. Siinä ratkaisussa olisi jotain kaurismäkeläistä.

Kommentit (0)

Kyllä ei ole hyvä asia tuo hiihtokilpailujen yhteislähtöasia. Kyllä eivät paini- ja nyrkkeilyottelut sovellu hiihtokilpailujen yhteyteen. Nytkin Iivo Niskanen valitti, että kanssakilpailija äityi muksimaan häntä nyrkeillä kilpailun tuoksinassa jossain metsän kätköissä.

En kyllä tiedä uskoako Niskasta. Kun savolainen on äänessä, vastuu jää monta kertaa kuulijalle. Ainakaan tv:ssä pahoinpitelyä ei näytetty. Toisaalta tv-kameroiden ulkopuolella tuntuu sattuvan yhtä ja toista. Pari vuotta sitten Sm-hiihdoissa yksi mitalimies kertoi peräti pissineensä kesken kisan vauhtia juurikaan hidastamatta; tosin tv-kameroilta näkymättömissä. Kyllä sellainen taiturimainen suoritus olisi pitänyt näyttää tv:n välityksellä suurelle yleisölle.

Kyllä pitäisi kiireesti palata yhteislähdöistä perinteiseen väliaikalähtöön. Jo sata vuotta sitten todettiin, että väliaikalähtö on kyllä kiistatta yhteislähtöä parempi. Joskus 1900-luvun alussa, jolloin vielä suosittiin yhteislähtöjä, tapahtui niin, ettei joukon etumaisena hiihtänyt suostunut antamaan sovinnolla latua perässähiihtäjälle. Tällöin perässähiihtäjä tönäisi kärkimiehen nurin, otti tältä sauvan ja antoi kyseisellä astalolla laillisuuskasvatusta lumessa makaavalle. Suomalaisen yhteiskunnan tilasta kertoo paljon se, että kilpailun tuomaristo puuttui asiaan siten, että se antoi lyöjälle maalissa lisäpalkinnon esimerkillisestä toiminnasta.

Muistanpa, että yksi suurimmista urheiluelämyksistäni oli, kun Mika Myllylä Ramsaun mömmönkisoissa taisteli 50 km:n kisassa Anders Veerpalua vastaa. Hiihdon asiantuntijalle, jollainen katson olevani, se oli todellinen jännitysnäytelmä. Eikä hiihdon todellisen asiantuntijan tarvinnut edes epäillä, että joku puhdas mies olisi tullut sotkemaan rehtiä taistelua maailmanmestaruudesta.

Katsokaapa tekin, millaista rehti väliaikalähtöinen hiihtourheilu on parhaimmillaan:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/mikalle_hiihtokuninkuus_ramsaussa_

29098.html#media=29102

Kommentit (0)

Vaan olihan paukku. Suomen jääkiekkomaajoukkue, joka edustaa 5,4 miljoonan asukkaan piskuista ja vuosisatoja harrastetun sukurutsan vuoksi sairasta kansaamme, kohtasi juuri yli 300 miljoonan rikkaan asukkaan Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen jääkiekkomaajoukkueen, jota vielä eilen pidin maailman parhaana ja voitti ylivoimaisen peliesityksen jälkeen 5-0.

Eilen iskokokoinen Kanada onnistui sittenkin jyräämään Usa:n, ja yllättäen Suomi saikin itselleen sopivamman kokoisen vastustajan. Tosin eilen vähättelin suomalaisten ulkoisia mittoja. Tarkastin asian ja huomasin, että moni pikkuinen Suomesta NHL:n tai KHL:n siirtynyt jääkiekkoilija on lentomatkan aikana venähtänyt monta senttiä. Ilmeisesti tämän ilmiön vuoksi palloilussa puhutaan kasvattajaseuroista.

Suomen mitalitilasto äsken kaunistui kummasti. Oman laskutapani mukaan meillä on nyt kaksi kultaa, seitsemän hopeaa ja 24 pronssia. Asetetut tulostavoittteet ovat siis ylittyneet huimasti. Nämä oliva sittenkin meille hyvät kisat, vaikka yhteen aikaan näytti jo tosi huonolta. Harva oli se asiantuntija, joka uskalsi ennustaa pojillemme jääkiekkomitalia. Suomi taitaa johtaa tällä hetkellä 2000-luvun olympialaisten määrällistä lätkämitalitilastoa.

Helsinki, Porilaisten marssi http://www.youtube.com/watch?v=Bw4xuoP8eZ4

Kommentit (2)

Niinhän siinä kävi, kuten olin ajatellutkin käyvän. Olin päättänyt, etten katso koko peliä, koska tieisin jo etukäteen, miten siinä käy. Saman asian tiesi koko Suomen kansa ja varsinkin Suomen maajoukkue. Tämä on nähty ennenkin. Venäläisiä kohtaan tunnetaan säälin sekaista ylimielisyyttä ja Ruotsia vastaan pelon sekaista alemmuuden tunnetta.

Seuraavaksi asetan levylautaselle Vesa-Matti Loirin esittämän kappaleen Siipeen jos sain, koska se sopii tunnelmaan. Jatkan sen jälkeen tällä Narvan marssilla ja jos jostain löydän iskusävelmän Näinkö meille aina täällä käy, käy, käy, niin kuuntelen senkin.

http://www.youtube.com/watch?v=WM3t-17Godc

Mutta sitten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, kuten olympiavoittaja Sami Jauhojärven motto kuuluu. Huomenna tulee asiantuntijoiden mukaan vastaan pronssipelissä Kanada, joka varmaankin jyrää meitin. Kanukkien joukkue on keskimäärin Kolme senttiä pitempi ja neljä kiloa painavampi. Ei niile varmaankaan mitenkään voi pärjää.

Ja sitten lopuksi kova urheilutietokilpailukysymys. Kuka oli poikaparia Jauhojärvi-Niskanen edeltävä suomalainen olympiavoittaja?

Kommentit (0)

Zhirinovskin mukaan suomalaiset voittivat eilen Venäjän jääkiekossa, koska pelaavat vielä Talvisodan synnyttämän vihan vimmassa. Mies on tässäkin asiassa väärässä. Nykyajan suomalaisnuoriso ei enää vihaa venäläisiä. Joskus sodan jälkeen iso osa kansasta ainakin salaa mielessään vihasi Neuvostoliittoa, mutta siihenkin tunteeeseen sisältyi myös pelkoa ja kunnioitusta. Alitajunnassa tiedettiin, että kovan paikan tullen ne kuitenkin jyrää meitin. Kannaksen halkijuoksun muisto eli pitkään kansan mielessä.

Hyvän itäisen naapurimme kannalta on oikeastaan pahempaa, että nykyajan suomalaisnuoriso tuntee enemmänkin säälivää halveksuntaa Venäjää kohtaan. Kieleemme on tullut jopa todella loukkaava termi ”ryssiä”, joka tarkoittanee sitä, että jokin asia pilataan perusteellisesti. Sivistynyt ihminen ei tietenkään tuollaista termiä suustaan päästä.

Ainakaan meillä itäsuomalaisilla, jotka ymmärtääkseni geneettisesti ollaan yhtä venäläisten kanssa, sillä vielä Iivana Julman aikaan Venäjällä oli enemmän suomensukuisia kuin slaaveja, ei ole syytä halveksia itänaapuria. Siellä asuu harvinaisen sitkeä kansa. Sen verran olen Karjalan kyliä kierrellyt, että ymmärrän, ettei nykysuomalainen niissä oloissa selviäisi. Ulkohuusikin olisi käymätön paikka.

Oikeastaan mellä on syytä olla ylpeä siitä, että esimerkiksi Kuopion alue oli alunperin Novgorodin valtakuntaa. Novgorodinhan, josta Venäjän valtakunta perityy, perustivat kolme suomensukuista ja kaksi slaavilaisheimoa Laatokan rannalla Staraja Ladogassa.

Ja melkoinen menestystarina valtakunnasta sittemmin tulikin, olihan se pitkään maailman johtava supervalta. Tosin valtakunnan historian alkuaikoina tarvittiin ruotsalaiskonsulttia panemaana maan asiat kuntoon. Sama ruotsalaiskonsultin tarve näyttäisi jälleen kerran olevan sekä suomensukuisilla että slaavilaisheimoilla.

Kommentit (1)

Enpä uskonut tätä päivää näkeväni. Suomi voitti olympiakultaa pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Tosin vähän väliä olen käynyt kurkkaamassa Teksti-tv:n puolella, joko sinne on virtsanvärisin tulikirjaimin ilmaantunut otsikko ”SUOMEN VIESTI HYLÄTTIIN”.

Onneksi loppukaarteessa oli maamme edustajana härski Lapin jätkä. Jauhojärvi taklasi ovelasti isot suurvaltojen edustajat tosiaan vasten ja hiihteli sitten kaikessa rauhassa voittoon. Jos Krista Lähteenmäki olisi naisten viestissä unohtanut Hiihtoliiton herrojen ohjeet ja valinnut härskisti sisäradan, saisimme näistä kisoista peräti kaksi kultaa. Se on paljon se, koska Norjakin saa vain 15 kultamitalia.

Tuossa miesten sprinttiviestin loppusuoralla historia tavallaan toisti itseään. Pieni ja sisukas Suomi osoitti elinvoimansa, mutta Suomea muinoin täivaltioksi nimitelleet suurvallat romahtivat täysin, kuten ovat jo tehneet kaksi kertaa viimeisen sadan vuoden aikana.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musaa. Luulen, että KOK on kieltänyt Porilaisten marssin, joten hiljennymme kuuntelemaan Järnefeltin kehtolaulua. Se sopii hyvin tähän päivään, sillä sekä säveltäjä Järnefelt että hiihtäjä Niskanen ovat asuneet Kuopiossa.

http://www.youtube.com/watch?v=HR-yrTPii1I

Kommentit (0)

Pari iltaa sitten mainittu kiihkosavolainen Ernst Lampen, joka myöhemmin muutti nimensä Iso-Keisariksi, oli Mäntyharjun kirkkoherran poika ja myös hänen veljensä oli pappi. Vapaamielinen Lampen oli sen sijaan sitä mieltä, että kukin tulkoot uskollaan autuaaksi. Hän oli ensimmäisiä kirkosta eronneita maasamme.

Tanner kertoo lapsuusmuistelmissaan, että kun Ernesti joutui olosuhteiden pakosta pitämään Ressun lyseossa aamuhartauden, tapahtui se niin sanotusti lyhyen kaavan mukaan ja ilman turhia väristyksiä. Lehtori vain lausui korokkeelta, että ”Isä meidän, joka olet taivaassa”, mutta siihen hänen lukunsa päättyi, ja hän jatkoi vain ”Ja niin poispäin” sekä painoi päänsä hartaasti alas, pitäen sitä taivutettuna suunilleen niin kauan kuin laski ”Isä meidän” rukouksen kestävän. Tällä oli koko hartaus hoidettu.

Arveluttavaahan tuollainen käytös tietysti oli. Miehen vapaamielisyys ja hyökkäyksensä korkeakirkollisuutta vastaan ei kaikkia miellyttänyt. Varsinkin Lapuan liikkeellä oli erilainen näkemys uskon asioihin; liikke oli tiettävästi sitä mieltä, että jumalauta näillä lakeuksialla, ei jumalauta pilkata Jumalaa. Niinpä 72-vuotias professori Ernst Lampen muilutettiin Peipohjan asemalta Porin suojeluskuntatalon pihalle alisotilasohjaaja V.M. Laitaman johdolla. ”Minua nauratti niin mitattomasti”, kuittasi Iso-Keisari tapahtuneen.

Kommentit (0)

Yhdistyksemme perustaminen tapahtui muikkuravintola Sammon luodinreikätaulun ääressä. Tarinan mukaan kuvan reikä Taistelevien töyrien oikeaan alakulmaan syntyi kauan kauan sitten, kun kaksi lupsakkaa savolaista liikemiestä selvittelivät likeasioitaan.

Eppäillä soppii tuotakin asiaa. Nimittäin reiän kaliiberista voisi päätellä, että Sammossa käytettiin sinkoa liikeneuvottelujen vauhdittamiseksi. Tai ehkä reikä on sittenkin ollut alunperin taskuaseella aiheutettu, mutta tyypilliseen tapaan jokainen iskeymää tutkinut on työntänyt sormensa reikään ja niinpä kolo on tällä hetkellä halkaisijaltaan 37.5 mm. Se viittaisi jonkinlaiseen panssaritorjunta-aseeseen.

Helmikuulla Eppäillä soppii-yhdistys järjesti luodinreikätaulun ääressä pikkujoulujuhlan. Tilaisuudessa keskusteltiin maineikkaan kuopiolaissyntyisen vaihtoehtoisen tiedemiehen Kauko Niemisen eetteripyörreteoriasta. Asia oli sikäli ajankohtainen, että Nieminen täytti 15.2.2014 85 vuottailman, että media sitä mitenkään huomioi.

Savon skeptikoiden pikkujoulussa eetteripyörreteoriaan suhteuduttiin mielenkiinnolla eikä kukaan vastustanut asiasta alustaneen näkemystä siitä, etteikö ihan hyvin voisi epäillä, etteikö maailmakaikkeuden ns. pimeä aine ihan hyvin voi olla juuri Niemisen tutkimuksessaan löytämiään eetteripyörteitä, jotka selittävät mm. sähkön, magnetismin ja maan vetovoiman.

Tilaisuudessa oli esillä runsaasti Kauko Niemisen kirjallista tuotantoa, mutta hänen viimeisin ja kenties merkittävin teoksensa Alkuluvut ja sähkö puuttui, koska sitä ei löytynyt mistään. Kirja on tiettävästi hyvin haluttu eetteripyörretutkijapiireissä. Mainittakoon, että Niemisen teoria on hyvin suosittu varsinkin teekkareiden keskuudessa, ja teekkarit ovat perustaneet lukuisia eetteripyörretutkijayhdistyksiä.

Kauko Niemisen tähänastinen kirjallinen tuotanto on seuraava:

• Eetterin fysiikka (1980)
• Eetteripyörteet voimina (1984)
• Sähkö eetteripyörteitä (1987)
• Tajunta ja sähköpyörteitä (1991)
• Luomisen pyörteet (1993)
• Tajunnan pyörteet (1993)
• Kokonaisuuden eduksi (1994)
• Aika ja aine (1995)
• Aika ja aine, osa 2 (1999)
• Luoja ja alkuluvut (2000)
• Voima (2002)
• Eetteripyörre (2003)
• Jatko (2004)
• Pyörteet (2005)
• Alkuluvut ja sähkö (2006)

Kommentit (1)

Ja nyt unohdetaan välillä hiihtourheilu, koska pohjimmiltaan elämä on sittenkin ennen kaikkea suuri osa jalkapalloilua. Tähän asti yksi elämäni suurimmista urheiluelämyksistä oli se, kun Niiralan kunkku Ilja Venäläinen onnistui tekemään saksipotkulla maalin ylänurkkaan. Tuntui, että pallon lento pömpelin perukoille kesti minuutteja.

Koin samanlaisen tunteen toissa iltana Kups-Mypa pelissä. Viimeisillä minuuteilla Kups päästi kentällä B-nuori-ikäisen Mikko Pitkäsen, sillä joukkueella oli kova pula miehistä. Afrikan tähti oli loukkaantunut ja kokeneemmat pelurit olivat lukion vanhojen tansseissa, joten paikalle oli kutsuttu kuopiolaisia jalkapallosta innostuneita pikkupoikia.

Yleensä savolaismiehet ovat enemmänkin lyhyenläntijä ja persjalkaisia, koska ennen maatalousyhteiskunnassa sellaiset olivat hyviä kaskiviljelmien risukarhin ohjastajia, mutta Savossa on myös pieni määrä hirmuisen pitkiä roikaleita, joita tarvittiin, kun heiniä mätettiin talllin ylisille. Sellainen roikale on juuri nimensä mukaisesti Pitkäsen Mikko. Hän on vielä kasvuiässä, mutta jo noin 200 cm pitkä, tosin painoa on siunaantunut vasta alle 60 kilogrammaa.

Pelin loppuhetkillä Pitkänen sai pallon laidalla ja kylmän rauhallisesti hän keskitti kaukaa laidalta sisäkierteisen kaaripallon suoraan Ats Purjeen päähän, josta se singahti Mypan maaliin.  Nähtäväksi jää, mihin asti Mikko Pitkänen vielä pääseekään urallaan. Keski-Euroopan rahakentillä on huutava pula hyväjalkaisista pitkästi kolmattametrisistä miehistä.

Meni kerrankin otteluun jännittämättä. Tiesin tilanteen. Tasoero Kupsin pikkupoikien ja Mypan ammattilaisten välillä oli mielestäni selvä. Kuten olikin. Kups voitti 3-0. Yllätyksekseni Afrikan tähden tilalle puolustuksen lukoksi oli houkuteltu viime kesänä kolmossarjan Kuopion Futiksessa jalkapalloa harrastanut Joonas Ojantie, joka ei ymmärtänyt jalkapallosta sen vertaa, että olisi kunnioittanut lähes maajoukkuetasoa olevia Sihvolaa ja Kastraattia, vaan otti heiltä kylmän rauhallisesti pallon pois aina tarvittaessa.

Kups on nyt pelannut Liigacupissa kolme ottelua eikä ole vielä päästänyt maaliakaan. Tilanne on pelottava. Viisi vuotta sitten Kups voitti Liigacupin, mutta putosi syksyllä Veikkausliigasta. Katsokaa tuo ottelu Kups-TV:ltä – Pitkäsen temppu näkyy noin kohdalla 2 tuntia 17 minuuttia.

Kommentit (0)

Kyllä on taas mieli pahana ja tunnelma pilalla. Luulin olevani niin vanha mies, etten enää tulisi näkemään maastohiihdon suomalaista olympiavoittajaa. Tänään näytti sitten kuitenkin ihme tapahtuvan. Uskoin vielä naisten viestin viimeisessä mutkassa Suomen voittavan, mutta ankkurimme otti jostain syystä ulkoradan ja Ruotsin tyttö tuli onnekkaasti viime tipassa ohi sisärataa pitkin..

Tuntia aiemmin menettivät naarasleijonamme mitalimahdollisuutensa, kun Ruotsi tuli viime tipassa onnekkaasti ohi. Ja öylönnä Iivo Niskanen näytti jo voittavan mitalin miesten hiihdossa, mutta sitten kaksikin ruotsalaista tuli viime tipassa onnekkasti ohi.

Luulenpa tietäväni, mitkä kaksi jääkiekkojoukkuetta kohtaavat olympiafinaalissa ja luulenpa tietäväni, kumpi joukkue tulee viime tipassa onnekkaasti ohi ja voittaa olympiakultaa. Niinhän kävi jo Torinossa 2008, jossa Saku Koivun maila epäonnekkaasti katkesi ratkaisuhetkillä ja ruotsalaislaukaus livahti onnekkaasti maaliin. Todistakaa asia itse tämän videon kohdalta 48 minuuttia.

http://areena.yle.fi/tv/2118027

Kommentit (0)

Väinö Tannerin äiti oli Kuopion Räsäsiä. Oppikouluaikaan Helsingin Reaalilyseon opettajana toimi Rantasalmen kirkkoherran poika Esnst Lampen, joka oli kiihkomielinen savolainen. Myöhemmin Lampen muutti sukunimensä Iso-Keisariksi, joka nimi hyvin sopi miehen muhkeaan olemukseen. Lampen muistetaan vieläkin hänen mainioista matkakirjoistaan; hän oli tavallaan ensimmäinen suomalainen satunnainen matkailija.

Kun Lampenille paljastui, että oppilaan äiti oli kotoisin Kuopiosta, niin lehtori alkoi pitää Tanneria oekeena savolaisena. ”Kyllä Marj Sohvi Räsäsen poika on selevä savolaenen”, vakuutti Lampen ja sen vakaumuksen hän säilytti kuolemaansa saakka ja tästä asiasta hän aina muistutti tavatessaan entisen oppilaansa, joka sittemmin kohosi merkittävään asemaan maassamme.

Väinö Tanner vakuuttaa muistelmissaan, ettei hän ollut ollenkaan innostunut tästä savolaiseksi leimaamisesta. Mielestään hänessä ei ollut savolaisuutta paljonkaan, ei ainakaan savolaisten lipevyyttä ja sanavalmiutta.

Kommentit (0)

Väinö Tannerin nuoruusvuosina sosiaaliturvaa ei ollut eikä myöskään työttömyysturvaa. Niinpä Helsingin työttömät järjestivät kokouksen, joka johti oloissamme harvinaiseen päätökseen. Kun yhteiskunta ei ollut millään tavalla huolehtinut työttömien toimeentulosta, päätettiin ottaa ruokaa sieltä, missä sitä oli saatavana. Yhdessä sitten marssittiin kaupungin kauppahalliin ja ryöstettiin se.

Operaatiota Kalle Pykälä. Tapauksen seuraamuksista tiedän vain sen, että Kalle Pykälä valittiin myöhemmin Maalaisliiton kansanedustajaksi vuosiksi 1907-1915 Viipurin vaalipiiristä. Kalle Pykälä oli aito populisti ja hänen tunnuslauseensa oli, että ”herroja soppii aina eppäillä”, joka näkemys on edelleenkin perusteltu ja laajalti hyväksytty.

Joskus 1910 luvun vaaleissa Pykälän liikoja lupailematon, pelkistetty  ja konstailematon vaalislogan kuului: Valitkaa minut, niin lippalakit halpenevat. Pykälän kansanedustajan ura päättyi traagisesti, kun hän kuoli salamurhan uhrina vuonna 1915. Hänet ammuttiin ikkunan läpi kotisaunaansa. Ymmärtääkseni murhan syyt eivät liittyneet lippalakkeihin vaan metsäriitoihin.

Pitäisi selvittää, että onko Petri Pykälä Kallen pojanpoika. Petri Pykälä tunnetaan maamme elokuvahistoriassa siitä, että hänen vuonna 1985  tuottamansa urheilumaailmaan kytkeytyvä jännityselokuva ”Tappavat sekunnit” lienee Suomen huonoin  tai ainakin vähiten katsotuin elokuva. Lieneekö sen nähnyt noin 100 maksavaa katsojaa. Myöhemmin Petri Pykälä siirtyi kirjallisuuden pariin ja tunnetaan nykyään maamme myydyimpänä kirjailijana, joka käyttää salanimeä Ilkka Remes

Kommentit (0)

Tyylisuuntia

Väinö Tannerin lapsuusmuistelmat paljastavat sen, miten rajua on ajan riento. Esimerkiksi 1800-luvun lopulla oli Helsingissä vielä yhteisiä yleisiä saunoja miehille ja naisille. Siinä ei nähty mitään paheksuttavaa.

Ja vielä suurempi ihme oli se, että kun suurhiihtäjä Väinö Tanner aloitteli uraansa Helsingin edustan jäillä, käytti hän vain yhtä, tosin hyvin pitkää, sauvaa. Myös sukset olivat aikamihelle tarkoitetut eli yli kolmemetriset.

Vasta varttuneemmalla iällä Tanner alkoi harrastamaan modernia kaksisauvaista hiihtoa, joka tyyli soveltui maastohiihtoon paremmin. Tosin alkuaikoina edettiin Helsingin seudulla vain tasatahtia; vasta myöhemmin eräs oululainen hiihtomies opetti stadinkundeille vuorotahtihiihdon.

Muistanpa, että Calgaryn olympialaisten aikaan vuonna 1988 ilmestyi Gunde Svan yhden pitkän rottinkisauvan kanssa harjoitusladulle ja herätti kanssakilpailijoissa pelkoa ja vavistusta hirmuisella vauhdillaan; saattaa olla, että yhdellä pitkällä sauvalla päästään kovempaa, mutta nykysäännöt sen kieltävät.

Luulenpa kuitenkin, että kaikista tehokkain hiihtotyyli olisi se noin 10.000 vuotta vallalla ollut lyly-kalhuhiihto; eivät muinaiset esi-isämme sitä muuten harrastaneet. Muistelen, että lyly oli se lyhyt ja pohjalta karvainen, mutta kalhu sen sijaan pitkä ja liukas. Lyly-kalhutyylillä ei tulisi pito- tai luisto-ongelmia, kuten nykyään helposti tapahtuu.

Suomen tytöt js pojat eivät menettäisi mitään, vaikka meneillään olevissa kisoissa kokeilisivat pertsamatkoilla sitä, että toinen suksi voidellaan seinäpidolle ja toinen olisi pelkästään hirmuisen liukas.

Sankaritenori

Vaikka Paavo Väyrynen laulaa vaalivideollaan hyvin ja varsinkin selkeästi, ei hän pärjää tässäkään asiassa kovalle kilpakumppanilleen Johannes Virolaiselle. Virolainen on jopa levyttänyt laulutaiteilija. Joskus 80-luvulla hän julkaisi Vain pieni kansanlaulu-nimisen CD-levyn, jolla hän esitti isänmaallisia ja hengellisiä lauluja niin syvällä tunteella, että on pidettävä pelkkänä sattumana sitä, ettei miestä pyydetty Keski-Euroopan rahalavoille sankaritenorin rooleihin.

Siihen rooliin hänellä olisi ollut myös hyvät fyysilliset edellytykset; olihan Virolainen nuoruudessaan lupaava huippu-urheilija eli Salpausselällä kunnostautunut kilpahiihtäjä, vaikka hän korostikin sitä, että hiihto oli ollut hänelle pelkkä harrastus, toisin kuin Suomen pankin johtajalle Harri Holkerille, jonka tiedettiin käyttävän jopa vapaa-aikaansa hiihtämiseen.

Vielä vähän aikaa sitten Virolaisen esityksiä oli kuultavana ilmeisen laittomina ilmaisina tallenteina Internetissä, mutta nyt niistä täytyy maksaa. Levyä näyttää olevan myös saatavilla alan liikkeissä ja myymälöissä. Halvimmillaan sen saa 2,8 eurolla, joten kansa tuntuu osaavan antaa sille sen arvon, joka sille kuuluukin.

Kommentit (0)

EU-vaalien suuriin pettymyksiin kuuluu se, että Paavo Väyrynen meni heittämällä läpi. Nimittäin vaalien alla julkaisemallaan vaalivideolla hän lupasi ryhtyä tavoittelemaan tangokuninkaan titteliä, ellei hänestä ole äänikuninkaaksi. Väyrysen ennennäkemättömän ennakkoluulottomasti esittämää Satumaata kuunnellessa ei voi kuin todeta, että miehen poliitikon uran jatkuminen on menetys maamme säveltaiteelle. Jos jossakin kappaleen kohdassa vokalistin ote taiteellisuudesta hieman kirpoaa, niin kyllä syvä tunne korvaa menetyksen täydellisesti.

Pari kesää sitten keräsi Suonenjoen mansikkakarnevaaleille ennätysyleisön vokalistikaksikko Matti Nykänen ja Teuvo Hakkarainen, joista viimeksi mainittu on nykyään tiettävästi luopunut säveltaiteesta ja siirtynyt valokuvataiteen puolelle kuvaamalla ns. etuveitikkaansa.Tosin voimallisesti ennakkomainonnasta huolimatta Teuvo Härski Hakkarainen ei laulanut mansikkakarnevaaleillemansikkakarnevaaleille Jätkän humppaa, vaan ainakin minun mielestäni lausui sen eräänlaisena rap-versiona; tosin hän teki sen erittäin vaikuttavasti.

Mikäli Suonenjoen mansikkakarnevaalitoimikunnalla on yhtään tilanteentajua, houkuttelee se tänä kesänä tangolaulaja Paavo Väyrysen paikalle kassamagneetiksi. Paavolle tarvitsee tuskin maksaa paljoakaan, koska eläkeukko saa junassa alennuksen. Ja sitä paitsi presidentinvaaleihin on enää vajaat viisi vuotta, ja uskon lupaavan poliitisen kyvyn Paavo Väyrysen olevan niissä vahvoilla, koska hän kerää nuorison äänet.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Satumaata, jonka uskon sisältyvän seuraavaan virsikirjapainokseen.

http://m.youtube.com/watch?v=aEEp4S87iSw

Kommentit (0)

Kyllä ei osunut Eu-vaaliroknoosini oikeaan. Arvioin roknoosissani, että varmoja läpimenijöitä olisivat olleet Mitro Repo ja Juha Väätäinen, mutta eivätpä jostain syystä olleetkaan.

Roknoosini mukaan pieni ja vikkelä sekä ennen kaikkea vikkeläkätinen Mitro Repo olisi ollut vaaleissa vahvoilla, koska hän sai suurta ilmaista julkisuutta sen jälkeen, kun eräät toimittajat, sukupuoli jääkööt mainitsematta, valittivat, etteivät uskalla lähestyä Isä Mitroa haastettelumielessä tämän vikkelien käsien vuoksia. Media teki entisestä menevästä papista panevan mepin, ja uskoin, että kaikki naippouden vitsauksesta kärsivät Suomen miehet, joita arvioin olevan noin 25 % miessukupuolesta, olisivat halunneet hänet edusmiehekseen Brysseliin. Jostain syystä niin ei käynytkään.

Juha Väätäinen taas sai juuri vaalien alla paljon ilmaista mainostilaa mediassa, koska oli etelän matkallaan, joka oli ilmeisesti urheilukielellä ns. kosteanpaikanleiri, nauttinut alkoholia jopa siinä määrin, että oli jopa suurelta osin luopunut sisäsiisteydestään, jonka johdosta jopa paikat menivät remonttiin eikä henkilövahingoiltakaan täysin vältytty, ja tämän johdosta olin varma, että hän saisi kaikkien juoppouden vitsauksesta kärsivien Suomen miesten äänet, joita on noin 25 % miessukupuolesta, mutta jostain syystä niin ei käynytkään, vaikka väkijuomaongelma on melkoinen ongelma tässäkin maassa.

Uskon, että Julma-Juhan läpimenon olisi varmistanut tämä kuva, jos hän olisi oivaltanut hyödyntää sitä vaalikampanjassaan, jonka jälkeen monet olisivat äänestäneet häntä; jos ei muuten, niin sitten säälistä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288652405809.html

Kommentit (1)

Vähän vaisustihan ne kiekkoleijonat pelasivat, mutta se ei ollut mikään ihme asiantuntijoille, koska asiantuntijat tiesivät jo ennen turnausta, että Suomesta olisi helposti löytynyt 2-3 parempaakin joukkuetta kisoihin. Itse uskoin poikiamme maailmanmestaruuteen, joka olisi voitettu vaisullakin pelillä, mikäli loppuottelussa olisi vastaan tullut Ruotsi, kuten otaksuin.

Venäjäkin olisi ollut asiantuntijoiden mukaan voitettavissa vaisullakin pelillä, mikäli ottelun tuomaristo olisi ymmärtänyt tutustua jääkiekkoilun sääntökirjaan ennen loppuottelua. Nyt muutama törkeä tuomarivirhe ratkaisi maailmanmestaruuden. Tuomareiden uhkailusta, kiristämisestä ja jopa lahjonnasta ovat monet asiantuntijat ihan perustellusti jupisseet.

Monet asiantuntijat ovat myös vaatineet, että tulevaisuudessa mm-kisoihin olisi saatava mukaan NHL:n  ammattituomarit nykyisten eurooppalaisten harrastelijoiden sijaan. Nämä asiantuntijat kuitenkin unohtavat, että myös Venäjän KHL-liigasta löytyy ammattitaitoisia ja puolueettomia oikeudenjakajia. Tosin tietääkseni tasapuolisuuden edellytyksenä on, että molemmat joukkueet ymmärtävät maksaa lahjuksia.

Kommentit (0)

Tuoksuivat tuomien valkoiset kukkaset sekä kukkivat syreenit, kun saavuimme lauantai-iltana Uukuniemelle. Radiosta soi tunnelmaan sopivasti Maamme-laulu Tšekki-voiton kunniaksi. Sen sijaan Karjalan kunnailla ei kukkunut käki, sillä helle oli vienyt kultakägösen lauluhalut.

Eilen heti Venäjä-pelin jälkeen kesä oli ohi. Sateet alkoivat, tuomet lakastuivat, ilmassa alkoi olla syksyn kuulautta, ja se sai mieleni alakuloon valtaan. Kaiken kruunasi se, että matkatelkkarin akku tyhjeni toisella erätauoilla, eikä 1Pad suostu jostain syystä näyttämään Mtv:n lähetyksiä.

Mutta kultakägösen äityivät karjahtelemaan. Ne eivät laulaneet kuten ennen, eli kukkuu, kukkuu, vaan huutelivat toisilleen, että trastuit, trastuit. Se on venäjää ja tarkoittaa suomeksi hyvää päivää. Ilmeisesti rajaseudun linnut pyrkivät miellyttämään nöyryytettyä, mutta jälleen nousevaa suurvaltaa. Niin tekivät myös saksalaistuomarit eilen. Ennenkin ovat saksalaiset ja venäläiset sopineet keskenään suomalaisten asioista.

Muuten jostain syystä minulla on t-paita, jonka miehustassa lukee, että ”pessimisti ei pety”. Se on helppo elämänasenne. Mikäli Nilsiässä tullaan vielä järjestämään perinteinen pessimistisen ajattelun seminaari, ilmoittaudun.

Kommentit (0)

Suurpommituksissa oli Helsingin ydinkeskustan hävittämistä varten varattu mukaan kaksi viiden tonnin jättipommia, jotka olisivat tehneet todella pahaa jälkeä, mutta helsinkiläisten onneksi ne putosivat jonnekin muuanne; luultavasti mereen, koska jalkapallokentän kokoisia kraatereita ei ole mistään löytynyt.

Mutta kyllä pikkupommitkin ovat vaarallisia. Marraskuussa -42 pudotti yksinäinen venäläispommari summamutikassa 250 kilon pommin, joka putosi Iso-Roobertinkadun ja Yrjönkadun risteykseen.Pommi surmasi 70 ihmistä ja lähes 200 haavottui. Iso osa uhreista oli elokuvateatteriin jonottavia lapsia. Vähän aikaa sitten paikalle pystytettiin pronssilaatta ja ihan aiheesta.

Pommin roiskaisseet lentäjät eivät tienneet onnistumisestaan, vaan raportoivat kotikentällään nähneensä ainoastaan pommin räjähtävän. Viiden kilometrin korkeudesta voi tappaa lapsilauman syyllisyyttä tuntematta.

Kommentit (0)

Helsingin reissullani huomasin, että vuoden-44 helmikuun suurpommitusten kaikkia tuhoja ei ole vielä ehditty korjata. Kolmen sepän patsaan jalustasta ovat vielä arvet nähtävillä, ja onpa sirpale tehnyt reiän massiiviseen alasimeenkin. Olisiko ollut niin, ettei Jatkosodan aikaan Helsingin patsaita suojattu hiekkasäkeillä. Muistelen nähneeni Talvisodan ajalta kuvan laidoilla suojatusta Aleksis Kivestä.

Luin tuossa kirja Helsingin suurpommituksista ja siitä löytyi oivallinen tutkimuskohde sotahistorioitsijoille. Nimittäin ensimmäisen pommituksen aikaan vihollinen yritti ihan tosissaan hävittää kaupungin, mutta kahdella seuraavalla kerralla yritykset olivat vaisuja. Olisiko ollut niin, että punalentäjien keskuudessa levisi tieto, etteivät suomalaiset ammu poispäin lentäviä koneita. Niinpä 95 prosenttia koneista pudotti pomminsa ennen Helsinkiä.

Helsingin kimpussa oli yhteensä 2000 pommikonetta, joista vain 100 uskaltautui kaupungin yläpuolelle. Koneista ammuttiin alas 20 eli vain prosentti kaikista operaatioon osallistuneista. Suomalaisia kuoli 200, eli todella vähän verrattuna Saksan samanlaisten pommitusten uhrimäärän. Toisaalta muistelen lukeneeni, että englantilaiskoneista keskimäärin neljännes menetettiin joka pommituslennolla. Ilmeisesti neuvostoliittolaiset lentäjät eivät olleet kovin motivoituneita tehtävässään ja se oli Helsingin kannalta hyväksi.

Kommentit (0)

Suomen vaisut peliesitykset jatkuvat. Tosin eilen kaatui Kanada neljännesvälierässä, mutta se tapahtui erittäin vaisun peliesityksen jälkeen. Luulen, että seuraavaksi kaatuu Tsekki ja loppuottelussa sitten Ruotsi, mutta maailmanmestaruuden Suomi tulee voittamaan vain vaisujen peliesitysten jälkeen.

Eilisen pelin ainut suomalainen ja suonenjokelainen valopilkku oli Iiro Pakarinen, joka jo tosisen kerran ratkaisi voiton Suomelle. Kummallakin kerralla Pakarinen on tehnyt laukomalla säälimättömän tarkasti  kohti maalivahdin jalkoväliä, mutta koska rannevedot ovat olleet suhteellisen vaisuja, maalivahti on onnekseen ehtinyt väistää ja kiekko on lipunut pömpelin perukoille, kuten urheilukielellä sanotaan ja henkilövahingoilta on näin ollen vältytty.

Vaisu oli Antero Mertarannan selostuskin ottelun ratkaisuhetkistä. Kyllä ainakin minun mielestäni Mertarannan, jonka isä on Suonenjoen Mertoja, tosin sittemmin Heinolaan muuttaneita, kuten itsekin nuoruudessani tein, olisi pitänyt enemmän korostaa sitä, mistä päin suomalaiset sankarit yleensä tulevat ja sitäkin olisi voinut korostaa, että lähes kaikki suonenjokelaiset ovat samanlaisia ainakin sisäisiä sankareita.

Kommentit (0)

Kysyin Isänmaallisen seuran kokouksessa männä viikolla, jossa edustin isänmaallista nuorisioa, teoksen kirjoittajalta Erkki Kinnuselta, että oliko se todella noin. Kinnunen vakuutti asian niin todella olleen.

Asiassa on erityisen hupaista se, että juuri Tulliportinkatu 37:n seinässä on nykyään pronssilaatta, jossa kerrotaan Mannerheim ristin ritarin kenraali Einari Virhman asuneen talossa, mutta Ravintola Punikista eli Porvarin mieliharmista, ei laatassa mainita.

Tunnelma Kuopion Isänmaallisen seuran kokouksessa muodostui kiihkeäksi, koska osa yleisöstä oli sitä mieltä, että kenraali Vihma ei ole missään tapauksessa voinut asua ravintola Punikin talossa. Itse taas väitin, että kyllä tällainen asia on vallan mainiosti Kuopiossa mahdollista.

Tutkimukset asiassa ovat kesken. Itse epäilen, että Punikki sijaitsi ehkä sittenkin Tulliportinkatu 3-7:ssä, eli satamassa juuri kotini nurkalla. Samassa osoitteessa toimi lisäksi sanomalehti Savon Työn toimitus, joka julkaisi erityistä joululehteä nimeltään Punikin joulu.

Mielestäni olisi hyvä asia, mikäli kaiken läryävän kaupallisuuden keskellä ilmestyisi nykyäänkin rehellinen työväen joululehti nimeltään Punikin joulu, joka edustaisi selkeästi ei-kaupallista linjaa.

Kommentit (0)

Jokaiselle, joka yleensä jotain ymmärtää, on selvää, että Veikkausliigajoukkueen ja Divarijoukkueen tasoerä on selviö urheilukielellä. Eilenkin tämä asia tuli todistettua, kun Kups kohtasi viime kaudella melkein Divaristakin pudonneen Joensuun Jipon ystävyysottelussa. Kups oli vihdoinkin saanut parhaan miehistönsä kentälle, eli nyt oli jo neljä vierasmaalaista avauskokoonpanossa. Aiemminhan Kups pelasi Liigacupin otteluja loistavasti pelkästään oman kaupungin jalkapalloa harrastavista pikkupojista kootulla yhdistelmällä.

Ja selvähän taso ero eilen olikin. Lopputulos oli 4 – 1. Yllättävää tuloksessa on se, että Joensuu voitti pelin. Tosin lopputulos ei kerro totuutta kenttätapahtumista, sillä Jippo oli vieläkin parempi, mitä lopputulos kertoo. Kyllä ei hyvältä näytä Kupsin tilanne. Veikkaan, että jo alkukesästä Kupsin avausjoukkueessa on selvä ulkomaalaisenemmistö. Toinen vaihtoehto on se, että Kupsia edustaa seuran 2.-divisioonassa pelaava reservijoukkue Kufu, joka muutama päivä sitten voitti samaisen Jipon 4 – 1.

Kentäs ylivoimaisesti paras pelaaja oli Kupsin kasvatti Petteri Rönkkö, joka ei koskaan mahtunut Kupsin miehiin ja vaihtoi sitten Joensuuhun. Rönkkö teki kolme maalia ja syötti yhden. Komein oli avausosuma, jonka hän teki komella puskulla kotijoukkueen puolustajien seasta. Mutta helppoahan se on, kun pituusero on selvä. 170-senttinen Röhkkö oli 20 senttiä Kupsin puolustajia lyhyempi.

Jotain myönteistä kuopiolaisten pelissä sentään oli. Nimittäin toisen puoliajan Kupsin maalia vartioi Felix Ferahyan. Hän on 15-vuotias ja on jo pelannut Suomen a 16-vuotiaden maajoukkueessa. Poika on ilmetty lahjakkuus. Hänkin on kohta Euroopan rahakentillä kuten myös toinen äärimmäisen lahjakas savolaisnuorukainen Ansu Sherrif, joka myös on 15 v.

Kommentit (0)

Tietooni on saatettu, että sahuri-kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on hyvissä ajoin käynnistänyt vaalityönsä ja alkanut lähettelemään vaalikuviaan ainakin eräälle yksinhuoltaja-äidille ja se on ihan oikein; eduskuntavaaleihin ei ole enää kuin pari vuotta.

Tietooni on myös saatettu, että Hakkarainen on kuvissaan pyrkinyt esittelemään itsensä parhaita puolia, joka sekin on ihan oikein ja ymmärrettävää. Toivottavasti mies ymmärtää käyttää samoja kuvia myös katumainonnassaan, joka seikka kummasti lisäisi katumainonnan kiinnostavuutta; nykyäänhän kukaan ei niitä jaksa tutkia.

Persujen eduskuntaryhmän tosikkomainen puheenjohtaja vaikutti olevan huolissaan puolueensa kannatuksesta, kun sai kuulla Hakkaraisen lähetelleen kuvia ns. etuveitikastaan yh-äidille, mutta mielestäni Hakkaraisen vaalityö ei vähennä perussuomalaisten kannatusta. Tavallinen perussuomalaisten äänestäjä kyllä hyväksyy ja ymmärtää sen, että kyllähän nyt mies tosi kännissä voi vallan mainiosti lähetellä etuveitikkansa kännykkäkuvia yh-äideille, kyllähän kuvia maailmaan mahtuu ja keneltäs se nyt on poissa.

Itse asiassa uskon persujen kannatuksen olevan seuraavassa mittauksessa jopa pari prosenttiyksikköä nykyistä korkeampi, koska huomasin iltapäivälehtien lööppien huutavan sitä, että demariministeri Huovinen haluaa rajoittaa kaljan myyntiä, joka tietysti oikein onkin, koska väkijuomaongelma on melkoinen ongelma nykyään maassamme. Se uutinen kuitenkin sai ison osan työmiesdemareista vaihtamaan persujen puolelle.

Jos Huovinen sen sijaan olisi esittänyt, että keskikaljan hintaa on alennettava ja saatavuutta parannettava suuntaamalla demariäänestäjien inhoamat maataloustuet tukemaan kotimaisen oluen tuotantoa, olisi Sosialidemokraattisen puolueen kannatus heti pongahtanut yli 20 %:n haamurajan.

Kommentit (0)

Eilen kunnioitin läsnäolollani Suomen huonoimman ammattilaisjääkiekkojoukkueen Kuopion Kalpan kauden viimeistä ottelua. Enkä ollut ainut läsnäolollaan tapahtumaa kunnioittanut. Virallisen tilaston mukaan katsojia olisi ollut vain 4417, mutta todellisuudessa halli oli buukattu ylitäyteen, eli katsojia oli reilusti yli 5000 kpl. Syykin katsojatulvaan oli ilmeinen, sillä Sami Kapanen pelasi jäähyväisottelunsa. Tunnelma oli harras ja mieltäylentävä.

Tavallaan tuo Sami Kapanen on sukulaismiehiä. Sami Kapanen on nimittäin mainittu Uukuniemen Sihvosten sukukirjassa, jonka sivuille minäkin tavallaan väärän koivun kautta kuuluisin. Kalpa on siis Samille luonnollinen seuravalinta, koska Kalpan on alunperin sortavalalainen seura ja kuten kaikki varmasti tietävät, Sortavala on Uukuniemen esikaupunki. Kioskin Matin muisteluiden mukaan Uukuniemeltä kulki Sortavalaan päivittäin kuusi linja-autovuoroa ja kaupungin valotkin näkyivät siihen aikaan biisonipitäjään toisin kuin nykyään.

Sihvosten suku on sukukirjasta päätellen suuri ja maineikas. Kapasten suvun lisäksi Sihvosen suvun urheilullista lahjakkuutta edustaa esimerkikisi myös Marja-Liisa Kirvesniemi, os. Hämäläinen. Mutta myös uskonnon ja tieteen puolella suku on kunnostautunut.  Hengen miehistä päällimmäisenä tulee mieleeni Kuopion entinen piispa Matti Sihvonen.

Tieteen puolen suuri nimi oli filosofi Pertti ”Lande” Lindfors, jota aikanaan pidettiin yleisesti maamme älykkäimpänä miehenä; oli hän sen verran erikoinen ihminen. Hän oli oman kertomansa mukaan uukuniemeläisen fasistin ja turkulaisen kommunistin ristisiitos.

Tosin muistelmissaan, joiden nimenä oli jotain sellaista kuin Roskapöntöstä dosentiksi ja takaisin, Lindfors ei niinkään ylpeile älyllään, vaan ennen kaikkea sillä, että hänellä oli vallan tutkitusti Helsingin Yliopiston, tässä tapauksessa varmaankin tieteellisen tutkimuksen teki vertailevan erotiikan laitos,  suurin se muuvvanniin vehje. Saattoi se vehja ihan hyvin olla myös Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden suurin.

Kommentit (0)

Kuten muistaakseni Sanassa sanotaan, niin lue enemmän, jotta luulet vähemmän. Tähän asti olen vain luullut, että Kalle Päätalon Iijoen kutsu-kirjassa esiintyvä olympiavoittaja-muurari Olli Kaartola olisi oikealta nimeltään Ale Saarvala, joka oli peräti kaksinkertainen voimistelun olympiavoittaja. Ja niinhän se onkin, mikäli on yhtään uskominen Kai Löfgrenin kirjaa Kisavisa ja miksi ei olisi uskominen.

Päätalon kirjan muurari Kaartola ei ollut mikään vesipoika ja hän ajautui tämän seikan johdosta yhteenottoon rakennusmestari Päätalon kanssa. Rakennusmestari kritisoi muurarimestaria siitä, että tämä ei mukamas ollut jonain päivänä, jolloin muurari keskittyi enemmänkin ns. työsuojeluun, saanut muurattua kuin viisi tiiltä. Työtehottomuudesta syyllistetty väitti sen sijaan kiven kovaan, että niitä oli selvästi enemmän, ainakin yhdeksän. En ole muurausalalla työskennellyt, mutta kumpikaan luku ei minua paljoksuta.

Kaartola raitistui puhuttelun jälkeen ja antoi esimiehelleen myöhemmin myönteistä palautetta työmaajuopotteluun puuttumisesta, josta nykyään työpaikoilla käytetään hieman sievistelevää nimitystä puheeksiottokeskustelu. Päätalon kirjoista saa muutenkin käsityksen, että meno entisaikojen rakennustyömailla poikkesi melkoisesti nykyisten valtion virastojen arkipäivistä.

Muistanpa esimerkiksi tapauksen, jossa Päätalo yhdessä toisen työnjohtopuolen miehen kanssa osallistuivat harjannostajaistapahtumaan köysinippu olallaan. Kaikkein innokkaimmat juhlijat rauhoitettiin loppuillasta köyttämällä heidät. Sellainen ei kuulu ainakaan nykyisten valtion virastojen työpaikkakulttuuriin. Lopuksi muistutan vielä siitä, että Päätalon aikojen rakennusmiehet tekivät kännissäkin parempia taloja kuin mitä nykyään tehdään.

Kommentit (0)

Seppo Räty tekee vahvaa paluuta kisakentille. Uukuniemen Rajapirtin kuntosalin avajaiskilpailuissa Räty tempaisi rinnalle tasan 100 kilogrammaa, jolla hän voitti selvästi koitoksen. Lisätietoa tapauksesta löytyy täältä:

http://www.uukuniemi.info/

Pahoista selkävaivoista kärsinyt ja nykyään eläkeukkona köpsähtelevän Sepon tulos on hirmuinen ja veikkaan miehen olevan lyömätön monessakin lajissa tulevissa yleisurheilun vammaisolympialaisissa, jos hänet saadaan sellaisiin houkuteltua. Tosin muistelen lukeneeni, että huippukunnossaan Räty työnsi yli 200 kiloa ja sillä tuloksella hän olisi voittanut painonnostossa raskaimman sarjan SM-kultaa. Toisin sanoen keihäänheittäjä Räty oli aikoinaan Suomen vahvin mies.

Huippu-urheilijoille näyttää selkä olevan arka paikka. Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi jäi selkävaivojen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle kolmikymppisenä. Siihen aikaan hänen painonnoston työntötuloksensa oli noin 180 kiloa. Vuosikymmeniä myöhemmin vanhuuseläkkeelle siirryttyään Kangasniemi voitti veteraanien maailmanmestaruuden noin 140 kilon työntötuloksella. Niin se ikä syö miestä.

Nykyään ilmeisesti Kulta-Kallen painonnostajan ura on ohi, koska jossain lehdessä hän yritti myyskennellä keinonivelleikkauksen jälkeen tarpeettomaksi jäänyttä ja lasipulloon umpioitua lonkkaniveltään suureen rahaan johonkin hyväntekeväisyystarkoitukseen; olisiko tarkoituksena ollut nuorisourheilun tukeminen. Mielestäni pullotetun  lonkkanivelen oikea paikka olisi Suomen Urheilumuseon lasivitriinissä kunniapaikalla.

Kommentit (0)

Työnkulman purkaminen tulee olemaan kulttuuriskandaali. Ilmeisesti asia on hyväksytty päättävissä elimissä ja kaupnkilaisten mielissä, koska mediassa on puhuttu Työnkulmasta eikä Ruplasta, jolla nimellä sen kaikki tuntevat. Rakennus on sikäli historiallisesti merkittävä, että se on toiminut ennen keskeisenä naimaikäisen nuorison parisuhteenmuodostamispaikkana  ja sillä on ollut siten tärkeä rooli kuopiolaisten suvunjatkamistoiminnassa, josta toiminnosta voisi käyttää myös rakennuksen henkeen sopivaa marxilaista termiä työvoimanuusintaminen.

Kuopiossa pyritään latistamaan kaikki mahtipontisuus ja niinpä Työnkulmaa, joka toimi SKDL:n järjestötalonakin alettiin nimittää Ruplaksi. Ilmeisesti nimityksellä viitataan rakennuksen epäiltyyn taustarahoittajaan, joka meni 90-luvun alussa konkurssiin. Tuo Rupla-nimitys on sikäli kuvaava, että Kuopiota kutsuttiin ennen Suomen Moskovaksi. Nimitys oli osuva, sillä 20-luvulla, jolloin kommunistien toiminta oli kiellettyä, kommunistien peitejärjestö Sosialistinen työväenpuolue sai eduskuntavaaleissa 36 % kuopiolaisten äänistä. Suonenjoen Iisvedellä SSTP:n ääniosuus oli  peräti 76 %, joka lienee Suomen ennätys.

Kuopion Isänmaallinen seura järjesti vuosi sitten luentotilaisuuden aiheesta Kuopio – Suomen Moskova. Huomenna luennon aiheena on Kuopio – Suomen Berliini. Sekin nimitys on perusteltu, koska lapualaisaikaan IKL oli valtuuston suurin puolue. Sen kannatus oli kiellettyjen kommunistien luokkaa.

Kommentit (0)

Eilen olin todistamassa kahta mielenkiintoista potkupallo-ottelua. Siinä tärkeämmässä Kups kohtasi Seinäjoen JK:n. Erikoista ottelussa oli se, että näin maailman vaaleimman, mutta ehkä myös huonoimman ammtilaisjalkapallojoukkueen. Tilanne on nimittäin se, ettei Kupsin avauskentällisessä ei ollut yhtään kpl  vähänkään tummempaa pelaajaa. Kaikki olivat hyvin perusavolaisen vaaleita.

Kupsin vaaleuden syy ei ole rasismi vaan ekonomia. Joukkueen omistava pankkiiri on vihdoinkin oivaltanut, että miljoonansa voi tuhlata monilla hauskemmillakin tavoilla, kuin rahoittamalla huonoa jalkapallojoukkuetta. Seura on tinkinyt pelaajabudjetistaan eikä tummahipiäisiin hyviin ulkomaalaisiin ole enää rahaa. Voi olla, että ensi kesänä sarjapaikasta taistelevat kerrankin puhtaasti oman kaupungin pojat talkoohengessä.

Kaikesta huolimatta Kupsin arjalaisnuorukaiset pelasivat ihan hyvän ottelun Seinäjoen muukalaislegioonaa vastaan, vaikka hävisivätkin 0-1. Onneksi joukkueen tummin, eli lupaava Tero Taipale, 43 v, pukkasi taidokkasti ihan pelin lopulla pallon ylähirren kauttaa omaan maaliin. Tapahtuma ilahdutti minua suuresti. Saavutusta ei pidä vähätellä, koska maalivahtija Tommi Maanoja on vaikeasti yllätettävä.

Tuo Tero Taipaleen omamaali pelasti minut elämälle. Jos peli olisi venynyt jatkoajalle, olisin kuollut kylmyyteen. Itse en enää ottelun loppupuolella lukeutunut valkoiseen rotuun, vaan olin kylmästä sininen.

Päivän toisessa ottelussa Kupsin b-juniorit voittivat Jyväskylän JK:n peräti 6-1. Voiton ratkaisi pieni sinimusta hyökkääjä, joka oli tuulennopea ja sirkusmaisen taitava. Luulenpa löytäneeni seuraavan suuren savolaisen kansainvälisen tason pelimiehen. Ihonväristä päätellen veikkaan Ansu Sherrif-nimisen nuorukaisen sukujuurten olevan jossain keskisessä Afrikassa. Sherrif esitti muutaman sellaisen harhautuksen, ettei sellaisia ole todennäköisesti Mölymäen jalkapallostadionilla nähty sitten Aulis Rytkösen päivien.

Kommentit (0)

Lasse Erolan kirjasta Olympialaisten outoja tapauksia löysin vihdoinkin kauan etsimäni Savo-lehden jutun, jonka vuoksi Kuopio luultavsti menetti Cortinan mäkihypyn olympiakullan.  Jutun kirjoittajaksi luultu Hemmo Silvennoinen kutsuttiin kisakylässä hiihtäjien hotellihuoneeseen kuultavaksi asian johdosta, koska Kuopion poliisiurheilijoita edustanut hiihtäjä Veini Konttiselle oli lähetetty Kuopiosta kirjeessä kyseinen lehtileike.

Sivennoisen selityksiä kuulematta kuopiolainen kostaapeli Veini Kontinen löi Silvennoista nyrkillä kasvoihin, jonka jälkeen Veikko Hakulinen ja August Kiuru jatkoivat sakinhivutusta, jonka seurauksena ruhjeille mukiloitu vahva ennakkosuosikki Hemmo Silvennoinen jäi seuraavan päivän mäkikisassa sijalle 10.

Ja näin Savo-lehdessä luki – tosin vastuu kirjoituksesta ei ollut Silvennoisen vaan toimittaja Hemmo Kuuranhallan, joka oli omavaltaisesti lisännyt väriä Silvennoisen laatimaan asialliseen raporttiin kisapaikalta:

”Amulla heräsimme kello kuusi valtavaan meteliin ja luulimme jo lumivyöryn uhkaavan pikku Cortinan kylää. Me herrasmiesurheilijat – mäkihidalgot, tai miten kukin meitä haluaa nimittää – tajusimme silloin, että (hiihtäjillämme) oli edessään karsinta, joka lopullisesti tuli vaikuttamaan joukkueen valintaan.

Pahinta meteliä piti kalakukkokaupungin konstaapeli Veini Kontinen, joka kurkku suorana juoksenteli kuin päätön kana ja ulvoi milloin mitäkin. Tämä siitä huolimatta, että tohtori Kunnas oli määrännyt Kontisen kilpailukieltoon, koska tarmokas hiihtäjämme oli saanut jännetulehduksen kämmeneensä.

Tiainen ja Kortelainen näyttivät olevan pahassa ylikunnossa. Lieneeö se sitten alppitautia vai liika hermoilua, vai tosiaankin sitä, että mies on hiihtänyt itsensä loppuun?”

Savolaisten välinen turpiinvetokisa ei päättynyt Cortinan hotellihuoneeseen, vaan kun kisojen jälkeen Hemmot Silvennoinen ja Kuuranhalla törmäsivät toisiinsa Tulliportinkadulla, kirvaisi Silvennoinen Kuuranhallaa turpaan heti kättelyssä  turhia kyselemättä. Mielestäni tapahtumapaikalle olisi saatava asiasta kertova muistolaatta.

Pian Cortinan kisojen jälkeen vammoistaan toipunut Hemmo Silvennoinen voitti Salpausselällä mäkikisan, vaikka kaikki maailman huiput olivat paikalla. Kisajärjestäjien huumorintajua osoittaa  se, että voittajalle annettiin palkinnoksi kirjoituskone.

Jotain silloisen suomalaisen yhteiskunnan tilasta kertoo, että Hiihtoliitto määräsi vähän myöhemmin vain perustuslain turvaamaa sananvapauttaan käyttäneen mäkihyppääjän kilpailukieltoon, mutta lyöjiä ei rangaistu, mutta ei heitä sentään tiettävästi palkittukaan.

Kommentit (2)

Chilen edesmennyt Salvador Allenden oli melkoinen supermies, mikäli yhtään on uskomista Jesus Martinezin kirjoittamaa elänkertaa. Allende oli lupaava yleisurheilija ennen lääkäriksi ja poliitikoksi ryhtymistään. Hän voitti mm. Chilen nuorten mestaruuden kymmenottelussa ja kunnostautui varsinkin pikajuoksuissa. Lisäksi tuleva presidentti harrasti painia, nyrkkeilyä ja ammuntaa.

Ammuntataidolla olikin tärkeä merkitys Chilen historian kannalta. Elämäkerrassa nimittäin kerrotaan, että tuleva Chilen presidentti joutui nuorena parlamentaarikkona Helsinigin olympiakisojen aikaan kaksintaisteluun. Se ei ollut ihan tavallista enää 1900-luvulla. Mutta kaksintaistelun syy oli perusteltu.

Allende oli nimittänyt parlamentissa erästä sen jäsentä asioitsijaksi eikä asianajajaksi, jollainen hän todellisuudessa oli. Loukattu asianajaja puolestaan nimitti lääkäri Allendea konitohtoriksi. Kiistaa seuranneessa kaksintaistelussa Allende taitavana ampujana osasi ampua turvallisesti ohi kiistakumppaninsa, mutta vastustaja sen sijaan huonona ampujana oli osua tulevaan presidenttiin.

Suomen poliittisessa elämässa tuollaista kaksitaistelua noin mitättömästä syystä olisi vaikea kuvitella. Täällä kaksintaistelun aiheeksi vaadittaisiin ainakin se, että diblomi-insinööriä kutsuttaisiin insinööriksi.

Kommentit (0)

Nyt olen sitten saavuttanut luistelulomalleni asetetun tulostavoitteen ja käynyt kairaamassa pilkkiavannon Kartiskan jäälle. Kartiska minulta olikin vielä kokematta Kärkkäälän järvistä. Ei ollut kala syönnillään, ja se on hyvä se. Mitäpä noita viattomia luontokappaleita turhaan kiusaamaan.

Ensi talven luistelulomalla pitää laajentaa reviiriä ja käydä korkkaamassa vihdoinkin Persepyöreinen. Se on jo naapurikylän lampia eli kuuluu joko Airakselaan tai Salmisiin. Sen sijainti on vähän määrittelykysymys, on se niin syrjässä kaikesta sivistyksestä.

Tuo nimi Kartiska tarkoittaa katiskaa. Kartiska ei ole Savon murretta, joten nimi lienee muutaman sukupolven takaisten itähämäläisten erämiesten antama. Sysmän emäpitäjän miehet pitivät Sisä-Savoa ikimuistoisena eränkäyntialueenaan. Sittemmin savolaiset kaskiviljelijät valloittivat nämä erämaat ja suorittivat etnisen puhdistuksen nykykielellä.

Ainakin tarinan mukaan kahden heimon miehet törmäsivät jollain järvellä ja ilmeisesti Hollolasta lähteneet miehet käskivät savolaisia poistumaan, koska tänne ei enää mahdu. Siihen sanavalmiit ja lupsakkaat savolaiset totesivat, että kyllä tänne mahlutaan, kun teidät ensin tapetaan.

Epäilen, että myös tuo Persepyöreinen-nimikin juontaa juurensa Itä-Hämeeseen. Siellä Heinolan puolessa suosittiin juuri tuollaisia hieman uskallettuja nimiä. Kyrpjärvessä taisi olla peräti Tissinpohja-niminen lahti. Tissinpohjaan osoittava tienviitta oli kuulemma maamme varastetuin tienviitta.

Kommentit (0)

Kalevalainen talonrakennus

Metsäsavolaisillassa alustanut arkkitehti kiitti ja ylisti muinaissuomalaista rakennustapaa. Savupirtti oli kestävän kehityksen mukainen asumismuoto. Se oli nykyistä rakennustapaa huomattavasti energiatehokkaampi. Lämmityspuuta kului puolet vähemmän kuin nykyisissä savupiipputaloissa. Ekologista oli sekin, että savupirtin rakentaminen vaati nauloja vain kahdeksan kpl.

Arkkitehdin mukaan savupirtti oli terveellinen asumisympäristö. Lämmitysvaiheessakin sisäilma täytti nykyisen ruotsalaisen toimistoilman kriteerit. Ja se vähä savukin, joka lämmityksen alkuvaiheessa pirttiin levisi, oli terveellistä. Se sisälsi antiseptisiä aineita ja myös kemikaaleja, jotka alensivat myös kolesterolia. Lämmityksen loppuvaiheessa kuivat puut paloivat lähes savutta.

Ihmetellä siis sopiikin sitä, miksi savupirteistä yleensä on luovuttu. Luulisi, että nykyinen homeiden ja vokkikaasujen pilaama rakennuskanta pitäisi mitä pikimmin muuttaa muinaisuomalaisen kalevalaisen rakennusperinteen mukaiseksi. Kummallista on, että Ruotsin Suomalaismetsät ovat vielä nykyäänkin täynnänsä savupirttejä, mutta meillä niitä ei taida olla kuin Seurasaaressa.

Muuten muistama elävästi, kuinka Kärkkäälän kansakoululaiset vietiin Herran vuonna 1965 jonnekin Heinäselän taloon, olisiko ollut Suihkoseen kinkereillä, niin siellä tuvassa näytti olevan vanha savuräppänä, tosin tietenkin tilkittynä. Lienee ollut Kärkkäälän, ellei koko Suomen viimeinen savupirtti.

Kommentit (0)

Kirjaston metsäsavolaisillassa kuultiin tosi vanhaa tanssimusiikkia Antti Raekallion esittämänä, joka lauloi kalevalaisialauluja, joita varmaan metsäsuomalaisetkin diggasivat. Ja tykkäsin minäkin. Ilman muuta Antti Raekallio olisi lähetettävä seuraaviin iskelmälaulannan EM-kisoihin. Kuunnelkaa ja nauttikaa. Lättähattunuoriso ei ehkä Antti Raekalliosta välitä, koska näitä kappaleita on vähän vaikea männä tiskossa, vai mikä se paikka nyt olikaan, jossa esitetään nykynuorison kovaäänistä ns. rocken roll-musiikkia.

http://www.youtube.com/watch?v=cFsy79iTAhs

Tuo kalevalaisuus alkaa taas olla vähän muotia vähän joka asiassa. Tietääkseni esimerkiksi epävirallisessa lääkintähuollossa on käytössä kalevalainen jäsenkorjausmenetelmä. Ja se on varmaan ihan hyvä menetelmä, koska vaikea uskoa, että sillä suoranaista vahinkoakaan aiheutetaan, ellei sitten vahingossa esimerkiksi erimittaisia jalkoja tasamittaistaessa venytetä sitä ennestään liian pitkää raajaa.

Hankasalmelainen Kaarlo Valkonen on muuten julkituonut kalevalaisen itsepuolustusmenetelmän nimeltään kaspin. Kaspin on Valkosen mukaan vuosisatoja sitten kehitetty taistelumuoto, jota varsinkin naisväki kehitteli kotirintamalla sillä aikaa, kun miehet olivat loppumattomilla sotaretkillään. Itseäni viehättää varsinkin muinaissuomalainen lapiotekniikka, jota Valkonen esittelee tällä videolla.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/mystinen_suomalainen_taistelulaji_kas-pin_77473.html#media=77468

Kommentit (0)

Nyt sitten koetellaan hyvän maun rajoja, vaikka lapset ja jopa naisetkin saattavat tätä lukea. Mutta tärkeistä historiallisista syistä johtuen joudun liittämään tuon August Ehrensvärdin hengentuotteen blogilleni. Nimittäin öylönnä mainittu prinssi Daniel ei ole ilmeisesti ensimmäinen Savon poeka Ruotsin kuningasperheessä, sillä ainakin vahva huhu väittää, että erästä juvalaista Kustaa III:n tallihenkilökuntaan kuuluvaa seksuaalihässimisalan huippukonsulttia tarvittiin silloisen kuningashuoneen jatkuvuuden turvaamisesta.

Alla oleva Wikipedian artikkeli väittää tosin miehen olleen syntyjään rantasalmelaisia; olisiko Rantasalmi kuulunut siihen aikaan Juvaan. Todennäköisesti herra Munck oli alunperin Rantasalmen Lipposia, jonka seikan toivon Paavo Lippsen huomioivan sukututkimuksissaan. Yllä oleva kuva kertoo Viaporin linnan suunntelleen August Ehrensvärdin näkemyksen Savon poojan konsultointitoiminnasta.

Wikipedian näkemys tapahtumista on seuraava:

Adolf Fredrik Munck af Fulkila (29. huhtikuuta 1749 Rantasalmi – 18. heinäkuuta 1831 Massa-Carrara, Italia) oli suomalainen Fulkilan kreivi, Ruotsissa aateloitu hovimies.

Kun Kustaa III päätyi ensimmäistä kertaa pitkän tunnusteluvaiheen jälkeen yrittämään lemmenhetkeä puolisonsa kuningatar Sofia Magdalenan kanssa, yritys päättyi ongelmiin. Eräässä Munckin tarkkaan dokumentoidussa raportissa (myös kuninkaan henkivartijoiden vahvistama) mainitaan, kuinka kuningas pyytää hänet makuuhuoneeseensa auttamaan itse aktissa, joka on päätynyt historian kirjoihin.

Raportti sekä lukuisat riippumattomat aihetodisteet ovat antaneet aihetta huhuille, että Munck olisi itse asiassa ollut itse myöhemmin syntyneen kruunuprinssin Gustav IV Adolfin isä. Selvää on, että myös Munckin ura sai kipinän episodin jälkeen. Oltuaan alun perin hovitallimestari hän kiipesi nopeasti asteikossa ja tuli ylitallimestariksi, vapaaherraksi, kreiviksi, käskynhaltijaksi ja Ritarikunnan ritariksi. Lisäksi Munck sai ottaa vastaan suurenmoisen lahjan kuningattarelta, kuningattaren kuvalla varustetun ja briljantein koristellun kellon. Suomen kansallisbiografiassa esitetyn arvion mukaan tutkijat ovat kuitenkin yleisesti vapauttaneet Munckin näistä epäilyistä, koska sekä Munckin oman selostuksen että muiden lähdetietojen perusteella kuningas oli kruununperijän isä, vaikka esimerkiksi kuninkaan äiti, leskikuningatar Lovisa Ulrika ja kuninkaan veli, Kaarle-herttua uskoivatkin muuta^[1].

Munckin kohtaloksi puolestaan koituivat liiketoimet väärennettyjen Fahnehjelmien kanssa. Aidot Fahnehjelmit olivat seteleitä, muodollisesti suunnattuja sotakassan täyttämiseen ja niitä painettiin Suomen Porvoossa Venäjän sodan aikaan 1788–1790. Väärennettyjä seteleitä puolestaan tuotettiin Munckin toimesta Drottningholmissa. Hänen apurinaan toimi Charles Appelkvist, ja myös kuningas on saattanut olla sekaantunut toimintaan. Väärennykset kuitenkin huomattiin, ja kuninkaan kuoleman jälkeen 1792 Munck joutui pakenemaan maasta. Hän kuoli myöhemmin surkeissa oloissa Italiassa.

Munck af Fulkilan suvusta löytyy myös toinen Ruotsin hovissa viihtynyt, hovineiti ja Ruotsin prinssi Oscarin puoliso Ebba Munck.

Kommentit (0)

Sikäli Kahvila Punikkia saattoi kutsua ravintola Punikiksi, koska siellä anniskeltiin ns. kovaa teetä. Kieltolakiaikaanhan väkijuomia sai Suomesta hyvin halvalla hyvin vapaasti, koska tehokas yksityinen sektori huolehti tuotteen markkinoinnista ja jakelusta. Kieltolakiaikaan alkoholin kulutus kuusinkertaistui maassamme, joten kieltolaki osoittaa, että kyllä yhteiskuntaa voidaan muuttaa myös lainsäädännön keinoin.

Kahvila Punikin talous oli vankalla pohjalla, sillä kuopiolaiset punikit saivat Pietarista paljon puoluetukea, koska Ville Vainion (alk. Karjunen) kaveri Eino Rahja omisti siellä oman setelipainon. Venäjälle paenneet punaiset olivat ymmärtäneet ottaa mukaansa Suomen Pankin painolaatat, joilla jauhettiin rahaa vallankumouksen tarpeisiin.

Kuopion punikit eivät haaskanneet rahoja turhuuteen, vaan he joivat ne. SKP:n nuori ja innokas pääsihteeri Arvo Poika Tuominen tuli joskus vallan tarkastamaan Kuopion puolueväen tilannetta ja totesi ison osan tovereista olevan örvellyskunnossa. Tuominen kritisoi asiaa, jolloin Kuopion punikit vihjasivat, että vieras viedään kohta tutustumaan Taivaanpankkoon, ellei hän asetu.

Taivaanpankolla ei olisi välttämättä katseltu vain komeita maisemia. Nimittäin kyseisellä paikalla muudan punikki Pekka Pitkänen sai kaksi ristikkäin ammuttua luotia takaraivoonsa, kuten Puna-armeijan komissaarien niskalaukausoppaassa neuvotaan, kun oli laverrellut liikaa ohranalle.

Sekin henkirikos on vielä selvittämättä. Poliisi ei ollut motivoitunut tutkimaan tapausta. Rikoksesta epäillyn Emil Räsäsen etsintäkuulutus sentään laitettiin lehteen. Erityistuntomerkkinä mainittiin etsintäkuulutuksesssa se, että Räsänen on harvinaisen kaunis mies.

Kommentit (0)

Eu-vaalitaistelu kiertyy loppusuoralle ja alkumatkan kaatuilustaan toipunut vanha maaotteluratsu Juha Väätäinen tulee vielä olemaan kalkkiviivoilla kova luu, kuten urheilukielellä sanotaan. Blogillaan Väätäinen ei yritäkään kaunistella viinan kanssa toilailujaan, joten pisteitä siitä hänelle.

Pisteet Julma saa myös siitä, että hän on melkein Suonenjoen poikia, jota ole aina epäillytkin, koska mies on niin tyypillisen sisäsavolaisen pienviljelijä-metsurin oloinen ja tapainen. Nimittäin Väätäinen paljastaa blogillaan, miten hän poikasena ajeli hevosella maitoja isänsä kotitilalta Kuopion Vehmasmäen puolesta Kurkimäen asemalle, josta ne vietiin junalla Suonenjoen meijäriin. Jos Väätäisen suvun maidot on kerta käsitelty Suonenjoen meijärissä, niin mansikkakaupungin miehenä tulen häntä aina pitämään.

Väätäisen savolaisuutta korostaa sekin, että todistettavasti hän kykenee kovan paikan tullen leipomaan myös kalakukon. Nimittäin kuopiolainen urheilulääkäri Juha Karvonen on muistelmissaan ”Väärät kapselit vaasissa kuin juoksija Jolkkosella” kertonut, miten hän oli 70-luvulla Julman kanssa treenaamassa Espanjassa ja siellä savolaistaustaisille miehille tuli kalakukon ikävä. Väätäinen geeniperimänsä opastamana tiesi, miten kukko syntyy.

Tosin Espanjasta ei löytynyt tarpeellisia ainesosia eli muikkuja ja ruisjauhoja, vaan ne täytyi korvata sardiineilla ja vehnäjauhoilla. Syntyi se korvikekukko niinkin. Jotain huomautettavaa lääkäri Karvonen korvikeleivonnaisesta kuitenkin löysi, mutta siihen Julma vain totesi, etä ”syö eläkä aina valita”.

Muuten jos pisteytetään kaikki juoksumatkat 100 metristä maratoniin ja otetaan laskelmissa huomioon myös aidat ja esteet, on Suomen urheiluhistorian ylivoimaisesti paras yleisjuoksija Julma-Juha. Ensimmäisen SM-kultansa mies muistaakseni voitti 400 metrin aidoissa. Hopealle yleisjuoksija kasassa pääsee Lätsä-Pekka. Kulta-Lasse ei taida päästä edes mitaleille, koska oli liian syntymähidas mies, vaikka kestävyyttä olikin hänelle siunaantunut roppa kaupalla.

http://totuudenjulistaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Kommentit (0)

Vaikka pidänkin itseäni joltisenkin viisaana miehenä, niin kaikkea en tiedä minäkään ja uusia asioita opin jatkuvalla syötöllä. Aamulla näin ukko-teeren, eli savolaisittin töyrin, ahmivan pajupuskassa pajunkissoja suurella kiireellä ja ruokahalulla.

Sillä oli kova kiire lähisuolle tappelemaan verissäpäin kiimaisista teerinartuista. Jostain syystä ne eivät pysty puhumalla sopimaan ristiriitaisista näkemyseroistaan paritteluun liittyvissä kysymyksissä.

Olen tähän asti pitänyt pysyvään maailmanjärjestykseen kuuluvan, että koivut kuuluvat teerille, männyt metsoille ja lepät pyille. Mutta niin vain näyttää ainakin savolaistöyret tykkäävän pajunkissoista.

Kummallista on se, ettei evoluutio tai Taivaan Iskä ole onnistunut kehittämään kanalintua, joka hyödyntäisi metsiemme mittaamattomia kuusineulasvarantoja. Siinä on käyttämätön ekologinen lokero, vaikka jollekin sekasikiölle eli mutantille. Ja ellei luonto kykene sellaista lajia pikaisesti kehittämään, pitänee jonkun kapitalistisen tiedemiehen luoda sellainen geeniteknologian avulla ja pistää keksinnöllä rahoiksi.

Kommentit (0)

Luulen, että vaikka kammottavia kauheuksia sisällisodassa tehtiin, niin tuo kauheus jäi ehkä kuitenkin tekemättä. Taitaa olla ropakantaa. Kaikenlaisiin kauhuropakantaan kyllä uskottiin puolin toisin. Ropakannalla näyttää olevan valtava voima vielä nykyisenkin kehittyneen tiedonvälityksen oloissa.

Itä-Ukrainassa ihmiset pelkäävät ihan tosissaan Lännen fasistien olevan tulossa. Ja Länsi-Ukrainassa muistetaan vielä 30-luvun miljoonat surmatut, joista hyväntahoisen ulkokuoren omaava Nikita Hrutshev oli suurelta osin vastuussa eikä venäläisistä tykätä.

Niinpä ampuminen on Ukrainassa alkanut eikä sitä ole enää helppo lopettaa. Nähtäväksi jää, oliko Jugoslavian hajoamissota pelkkää verryttelyä tulevien Ukrainan tapahtumien rinnalla.

Luin juuri Leena Sharman kirjan perussuomalaisista. Persujen Eu-parlamentaarikko Sampo Terho kertoi olleensa Kosovossa rauhanturvaajana. Siellä hän oli todistamassa, miten erästä joukkohautaa avattiin.

Haudasta löytyi myös säkki, jonka sisällä olivat nuoren tytön ja pojan jäännökset. Vainajat, jotka olivat ilmeisesti sisarukset, syleilivät toisiaan. Heidät oli siis haudattu elävinä.  Tuon tarinan en usko olevan ropakantaa.

Kommentit (0)

Tiedän, että pettua järsittiin Kärkkäälässäkin kapinan jälkeen. Tosin mummoni Hildan kotona sitä ei tarvinnut syödä, koska joku kaski oli silloin onnistunut hyvin. Tosin naapureiden hämäämismielessä pöytään oli pitänyt tuoda tarjolle heinänsiemeniä, joita myös käytettiin hätäravintona. Hildan prheessä siis meneteltiin toisin kuin Saarijärven Paavon perheessä, jossa leipään pistettiin petäjäistä, jotta viljaa voitiin antaa hädässä olevalle naapurillekin.

Muuten nykyään pettua pidetään superterveellisenä superfoodina, jota myydään kovalla rahalla upporikkaille. Myös potunkuorista maksetaan Manhattanilla maltaita.

Kommentit (0)

Punikin Joulu on mainio lehti. Suosittelen sitä kaikille hyväksi vappulehdeksi. Lisäksi julkaisun voi hankkia joululahjaksi kaikille niille ystäville, joilla on jo kaikkea. Luulen, ettei Punikin Joulua hänellä vielä ole. Lehdestä kiinnostuneet voivat ottaa minuun yhteyttä.

Olen nimittäin ajatellut perustaa tulevaisuudessa pienkustannusyrityksen nimeltään Sorretun Voima. Luulen, että lyön vielä rahoiksi Punikin Joulu-lehden näköispainoksilla. Ja sen jälkeen, kun olen lyönyt rahoiksi Punikin Joululla, aion vielä lyödä lisää rahoiksi perustamalla savenpiendreijausosuuskunnan. Luulen, että sekä pienkustannusalalla että savendreijausalalla liikkuvat isot rahat, koska sekä lehtiä että savipotteja myydään paljon.

Kommentit (0)

Alkon edessä asiakkaille jaettiin raittiusaiheisia ilmapalloja. Jakajalla itsellään oli kova krapula, joten säälistä otin minäkin tuollaisen ihan kauniin ja sanomaltaan arvokkaan pallon. Raittiusväeltä ihan hyvä veto pistää raittiuspropagandan tekijäksi kauheassa kankkusessa oleva henkilö. Sellainen lisää katu-uskottavuutta. Mielestäni päihde- ja sosiaalityöntekijöiksi ei enää pitäisi valita niitä kilttejä laudaturylioppilaita, vaan ennen kaikkea entisiä rantojen miehiä ja nuorisorikollisia. Heitä asiakkaat kuuntelevat ja uskovat.

Muuten tässä yhteydessä tulee mieleeni se tapaus, jolloin Suonenjoella nähtiin ensimmäisen kerran afrotaustainen henkilö. Tälläinen mustamies havaittiin vuonna 1970 Suonenjoen mansikkakarnevaalien aikaan paikkakunnan Alkon edessä itkemässä. En yhtään ihmettele, että mustamies alkoi itkemään Suonenjoella siihen aikaan. Kärkkäälän kylällä kyllä yleisesti uskottiin tapauksen liittyvän johonkin Alkon raittiuskampanjaan.

Kommentit (0)

Luulenpa, että Juha Väätäisen joukkokannatus on vain noussut viimepäivien juopottelukohun siivittämänä. Uskon perussuomalaisten peruskannattajakunnan hyväksyvän sen, että jos kerta aikamiehen lailla aletaan juopottelemaan, niin sinä saattaa erilaisten kehoneritteiden vuoksi paikat joutua remonttiin. Kerrankos sitä nyt mies kännissä alleen laskee.

Väätäinen ei blogillaan salaile tapausta, vaan korostaa sitä, että hänen kanssaan samasta sairaudesta kärsii noin 600.000 suomalaista. Käsittääkseni tuo valtava joukko on myös parhaassa äänestysiässä, joten kyllä siitä väestönosasta riittää ääniä sekä Juha Väätäiselle että Teuvo ”Härski” Hakkaraiselle, mikäli hänkin olisi Eu-vaaleissa ehdolla. Kyllä valtava juoppojen joukko tarvitsee osuutensa mukaisen edustuksen myös päätöksentekoelimiin.

Taisteluparissa Väätäinen-Hakakrainen olisi Etelä-Euroopan viinimaiden edustajille ihmettelemistä. Tähän asti he ovat joutuneet ihmettelemään vain vikkeläkätistä Mitro Repoa, joka on Tv:n viihdeuutisten mukaan muuttunut edustajakaudellaan menevästä papista panevaksi mepiksi.

Muistanpa, että joskus ennen ulkomaalaiset ihmettelivät myös kuopiolaista SMP:n pastori-kansanedustaja Heikki Riihijärveä. Kun Heksa oli pitänyt uskonnollissävytteisen puheen Pohjoismaiden neuvostossa, olivat muiden Pohjoismaiden kristillisten puolueiden edustajat tulleet kyselemään suomalaisilta silmät ymmyrkäisinä, että minkä ihmeenlainen Jumala suomalaisilla oikein onkaan.

Kommentit (0)

Iltapäivälehtien uutisista olemme saaneet lukea mahdollisen uuden Suomen ennätyksen syntymisestä. Kansanedustaja-juoksija Juha Väätäinen oli ollut Etelässä kosteanpainaleirillä; ilmeisesti ajoittaakseen kuntonsa Eu-vaalikampanjaan, ja väitetään hänen jäljiltään löytyneen useita kymmeniä alkoholipullojuomia sekä niin runsaasti erilaisia ihmisruumiin eritteitä, että paikat piti pistää remonttiin. Väätäinen ei edes kiistä tietoa, joten ilmassa on vahvaa juopottelun tuntua.

Vaikuttaa siltä, että Väätäisen tapauksessa on ylitetty ns. urheilumiesten normaalien ruokajuomien raja. Käsite tuli tutuksi joissain talvilajien suurkisoissa, kun hankeen sammunut napamies vähätteli tapaustaan ja väitti nauttineensa vain normaalit ruokajuomat. Ilmeisesti urheilumiesten ruokajuomakäsite poikkeaa jossakin määrin yleisesti hyväksytystä.

Enkä ole ihan varma, onko Väätäinen tehnyt juopottelun Suomen ennätystä, koska tuossa lajissa maamme tulostaso on hämmästyttävän kova.  Esimerkiksi vuoden 1948 Chamonin olympialaisten jälkeen radion talouspäällikkö valitteli, että Pekan jäljiltä oli löytynyt 23 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä väitteistä. Hänen mukaansa pulloja piti olla 24. Kun asia tarkastettiin, todettiin Pekan olevan hyvä tilastomies kuten urheiluselostajan pitääkin olla.

Mutta Pekan ennätysyritys oli vasta alkua, tai ehkä paremminkin verryttelyä urheilukielellä. Cortinan olympialaisten jälkeen suomalaisten selostajien jäljiltä väitettiin löydetyn 78 tyhjää pulloa. Kun asiaa tivattiin Pekan ruotsinkieliseltä selostajakollegalta Enzio Sevonilta, tuohtui hän ja väitti, ettei mainittu pullomäärä riitä alkuunkaan…

Tosin saavutus ei ole vertailukelpinen Tiilikais-Pekan yksin tekemään Chamonin tulokseen, koska uusia lajeja oli tullut olympialaisten ohjelmaan runsaasti ja koska Tiilikaisen lisäksi matkassa olivat myös kyseinen Enzio Sevon ja uusi lupaava kyky Paavo Noponen, joten 78 pullon huippusuoritus on tehty tiimityönä.

Kommentit (0)

Koska muutakaan ottelutarjontaa ei ollut, kävin eilen katsomassa pikkutyttöjen, eli alle 16-vuotiaiden B-junioreiden pelin. Sellainen pikkutyttöjen katselu ei varmaankaan ole todiste ihmisen normaalista mielenlaadusta. Katsomossa tyttösten äiskät ja iskät katselivat minua jostain syystä mietteliään näköisinä.

Ikäluokkansa ilmeisesti paras yhdistelmä Kuopion Pallokissat kohtasi lohkon ilmeisesti toiseksi parhaan yhdistelmän Meri-Lapin Kemistä. Pallokissat voitti näytöstyyliin 4-0. Eikä mikään ihme, koska kuopiolaisneitoset olivat fyysisesti ylivoimaisia. He ovat ruumiinrakenteensa puolesta ihanteellisia jalkapalloilijoita.

Harva ei ollut se savolaistyttö, joka muistutti olemukseltaan suuresti maailman kaikkien aikojen parasta jalkapalloilijaa argentiinalaista Maradonaa. Ilmeisesti evoluutio tai Taivaan Iskä on suunnitellut niin, että sellainen maradonamainen ruumiinrakenne on paras mahdollinen myös pienviljelijä-metsureiden vaimoille ja tyttärille.

Kuulin myös uuden ja mielenkiintoisen katsomojuorun. Kuuntelin salaa Kupsin veteraaneja, jotka tiesivät kertoa, että Kupsin uudeksi päävalmentajaksi on tulossa runoilija Atik Ismail. Se on oikein se. Ja se on myös poliittisesti tasapuolista. Nimittäin jos kerta kokoomuslainen valtuutettu Tero Taipale on seuran toiminnanjohtaja, niin päävalmentaja voi vastaavasti olla Vasemmiston valtuutettu Atik Ismail.

Kommentit (0)

Hesarin mukaan katolinen kirkko on myöntänyt kahdelle entiselle paaville pyhimyksen arvon ja aseman. Luotettavissa tutkimuksissa on saatu selville, että molemmat uudet pyhimykset ovat onnistuneet tekemään kaksi kappaleita ihmeitä mieheen. Ihmeteot on tehty vaikeasti sairaiden parantamisen muodossa. Tuollaisten ihmeiden teko on varmaankin todellinen ihme, jos totta on ja miksi ei olisi totta, koska tuskin tuhat miljoonaa katolilaista voi olla väärässä.

Täällä protestanttisessa maailmassa ei moisia ihmetekoja juurikaan suoriteta. Poikkeuksena on kuitenkin Itä-Häme, joka on sekä parapsykologissti että psykologisesti mielenkiintoista aluetta; asuinhan siellä itsekin lähes 16 vuotta. Itähämäläisen ihmeentekijä oli muudan konkurssin tehnyt heinolalainen yrittäjä, joka suuren laman aikaan koki uskonnollisen herätyksen ja ryhtyi sen seurauksena saarnaamaan ja parantamaan ihmisiä puhelimen välityksellä.

Ja tavallisesti luotettavista lähteistä olen kuullut, että eräänkin rouvan henkiparantaja onnistui parantamaan lapsettomuuden vaivasta. Tapaukseen uskottiin paikkakunnalla yleisesti, tosin monet olivat sitä mieltä, ettei tällaista ihmettä ole pystynyt tekemään pelkästään puhelimen välityksellä.

Kommentit (0)

Ukrainan pahentuvaa tilannetta seuratessani olen alkanut arvostamaan presidentti Mauno Koivistoa suurena valtiomiehenä. Nimittäin, mikäli hevosmiesten tietotoimiston uutiset pitäävät paikkaansa, tarjosi Venäjän presidentti Jeltsin pian Neuvostoliiton konkurssin jälkeen Karjalaa takaisin Suomelle. Täyttä varmuutta ei ole siitä, oliko alkoholilla osuutta asiaan.

Hevosmiesten tietotoimiston mukaan presidentti Koivisto ei ollut kuulevinaan tarjousta. Se oli suuri valtiomiesteko. Nyt voisi olla piru irti, jos Koivistolla olisi ollut parempi kuuloaisti. Koivisto ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon ainakin yhtä hyvin kuin Ahtisaari. Luulen, että presidentit Kekkonen ja Ahtisaari eivät olisi olleet kuulematta palautustarjousta. Onhan yleisesti tunnettu asia, että Kekkonen yritti jopa innokkaasti houkutella ryyppykaveriaan Hrutshevia kauppoihin Karjalan palautusasiassa. Neuvostoliitto olisi saanut vastamaksuna Lapin ja ehkä samalla myös uskoakseni Paavo Väyrysen.

Suomen kansa oli innokkaasti vaatimassa Karjalaa takaisin Neuvostoliiton konkurssipesältä, joka ymmärrettävää onkin, mutta Putinin kaudella vaatimukset ovat hiljentyneet, joka myös ymmärrettävää onkin. Itseltänikin kysyttiin joskus viime vuosituhannella, että paljonko olisin valmis maksamaan Karjalan palautuksesta. Nuukana miehenä lupasin ainoastaan 100 markkaa siitä, että Karjalaa ei herran nimessä palauteta.

Itärajaa on laskujeni mukaan siirrelty historian saatossa jo 14 kertaa ja mielestäni sen voisi nyt antaa olla mahdollisemman pitkään paikallaan. Ärsytetty Putin saattaa hyvinkin kaivaa vanhat karttansa esille ja todistaa, miten alkuperäinen ja väärentämätön itäraja on kulkenut Suonenjoen halki, niin että Kärkkääläkin on oikeasti vanha Novgorodilainen kylä. Ja Savon Sanomissa kerrottiin, että Putinitkin tunnettiin alunperin Tverin Karjalassa Pulkkisina. Itse asiassa mies onkin ihan tyypillisen savolaisen pienviljelijä-metsurin näköinen.

Kommentit (0)

Internet on tarjonnut minulle uuden väylän nauttia hyvätasoisesta jalkapalloviihteestä. Kupsin kotiottelut näkyvät Kups-Tv:llä, Veikkaus-Tv näyttää paljon pelejä ja eilen ymmärsin maksaa luottokortilla yhden euron Urheilusanomien Nett-Tv:lle ja pääsin nauttimaan Sjk:n ja Kupsin maamme ylimmän sarjatason ottelusta.

Ja jännä pelihän siitä tulikin. Joskus vuosia sitten Kupsin lamavuosina jännäsin sitä, saako Kups ottelussa yhtään kulmapotkua ja tuuletin näyttävsti silloin harvoin, kun niin tapahtui. Nyt Kups on huonompi kuin koskaan ja tyydyin jännittämään sitä, onnnistuuko joukkue saamaan yhtään laukausta vastustajan maalia kohti. Niin ei päässyt käymään, joten minun ei tarvinnut tuulettaa tablettini ääressä.

Kupsin surkeudesta huolimatta ei ole mitään huolta Kupsin sarjapaikan suhteen, koska uskon, että parikin joukkuetta on konkurssissa ennen sarjan päättymistä. Kuitenkin kuopiolaisten mielenkiintoa Veikakusliigaa kohtaan voisi kaikesta huolimatta yrittää lisätä. Tosin hyvinhän Kups nytkin vetää katsojia verrattuna muihin vastaaviin joukkueisiin. Muualla katsojia on yleensä noin 1200, mutta Kuopiossa jopa 1900.

Teksti-tv:lle ilmestyi juuri tieto, että päävalmentaja Pekosen aika on ohi ja seuraajaa etsitään. Mielestäni paras vaihtoehto olisi se, että Niiralan kuningas Ilja Venäläinen pyytäisi virkavapaata verosihteerin virastaan ja ryhtyisi Kupsin pelaaja-valmentajaksi. Eiköhän se nostaisi joukkueen katsojakeskiarvon lähes 2000:een.

Kommentit (0)

Kävin Karjalan reissullani suorittamassa rajavalvontaa itärajalla ja totesin, ettei Ukrainan kärjistynyt tilanne ole vielä heijastunut Uukuniemelle asti. Tyhjillään viime vuodet ollut venäläisten vartiotorni ole edelleen miehittämättä. Itse asiassa Venäjän puolella rajalla ei ole vuosiin näkynyt mitään liikettä. Muutama vuosi sitten idässä vielä erottui tutkatorni, mutta se on nyt siirretty seuduille, jossa sillä on enemmän hyötykäyttöä.

Epäilen, että tutkatorni liittyi suomalaisilta rajan taakse jääneeseen lentokenttään, josta paikkakuntalaisten mukaan vielä kylmän sodan aikaan nousi suihkukoneitakin, jotka kävivät kääntymässä Uukuniemen kirkon päällä. Olen suorittanut ilmatiedustelua satelliittikuvien avulla tuon lentokentän osalta ja havainnut siellä nykyään vilkasta liikehdintää, koska lehmäkarja on sen miehittänyt.

Kesäisin olen suorittanut tiedusteluretkiä syvemmälle Venäjän Karjalaan ja todennut alueen sotilaalliseksi tyhjiöksi. Ilmeisesti on niin, ettei Venäjällä enää varauduta suomalaisten ylltätyshyökkäykseen, kuten vielä 70-luvulla kuulemma tehtiin. Tilanne saattaa vielä muuttua, koska nyt vaikuttaa siltä, että Putin tekee inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, jotta myös Suomi, Ruotsi ja Länsi-Ukraina liittyisivät Natoon. Sen jälkeen taas rautaa keskitetään rajalle puolin ja toisin.

Muuten Putinin viimeisestä pitkästä puheesta sai rivien välistä sen käsityksen, että hän pitää Suomea ainoana Venäjän kaverina sen jälkeen, kun Ukraina halusi siirtyä Lännen leiriin. Itse muistuttaisin Putinia siitä, että onhan Suomen lisäksi kaverina vielä Valko-Venäjäkin. Tosin sitä keveria Putinkin, vanha KGB:n mies, näyttää häpeävän.