Päivällä katsoin mielenkiintoisen tv-dokumentin Aksel Ivar Bergista (10. marraskuuta 1893 Orenburg – 9. heinäkuuta 1979 Moskova), joka oli suomalaissukuinen vahvasti viipurilaistaustainen upseeri. Berg kohosi huomattavaan asemaan Neuvostoliitossa. Hän palveli peräti maan varapuolustusministerinä 1953–1957. Berg oli myös insinööriamiraali Neuvostoliiton laivastossa, Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen ja sosialistisen työn sankari. Hänellä oli merkittävä rooli kybernetiikan kehityksessä Neuvostoliitossa.

Berg oli siis huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja entisessä hyvässä itäisessä naapurissa ja mielenkiintoiseksi miehen tekee se, en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö hän ihan hyvin voisi olla melkein Uukuniemen poikia, koska Viipuri on Uukuniemen esikaupunki ja lähes kaikkien alkuperäisten uukuniemeläisten sisällä asuu pieni Berg.

Rouvanikin on sukua Bergeille ja asiassa on huomattava se, että ensimmäisen Uukuniemen Bergin rouva oli aatelissukua, joten minäkin olen ainakin melkein aatelisverinen, joten aatelius velvoittaa jossain määrin minuakin. Laskujeni mukaan rouvani geeneistä lähes promille on aatelisgeenejä.

Tv-dokumentti paljasti, että Aksel Berg oli lahjakas tiedemies, jonka merkittävin tieteellinen saavutus oli se, että hän kehitti Neuvostoliitolle tutkan, joka asia selittää sen, miten lapsuudessani sovan käyneet miehet ihmettelivät niitä hermosahoiksi kutsuttuja Puna-armeijan ilmakulkuvälineitä, jotka lentelivät jatkosodan alussa yön pimeydessä pommeja pudotellen.

Tuon hermosahan virallinen nimi oli U-2. Koneen huippunopeus oli vain 152 km/t ja se oli niin hidas, että sitä paljon nopeampien hävittäjäkoneiden oli vaikea ampua sitä alas, koska niiden sakkausnopeuskin oli enemmän kuin hermosahan huippunopeus.

Wikipedia kertoo koneesta seuraavaa: ”Polikarpov U-2 (vuodesta 1944 lähtien Polikarpov Po-2) on neuvostoliittolainen yleiskäyttöinen kaksitasoinen ja yksimoottorinen lentokone. Sen kutsumanimi oli Kukuruznik (ven. Кукурузник, ’maissintähkä’).

Konetta valmistettiin vuodesta 1928 1950-luvun alkuun asti ilmeisesti 20 000–30 000 kappaletta. Se on maailman eniten valmistettu kaksitasolentokonetyyppi. Toisessa maailmansodassa konetta käytettiin yöpommittajana; saksalaiset kutsuivat konetta ”ompelukoneeksi” sen äänen perusteella. Myös nimitys ”hermosaha” oli käytössä.

Erityisen kuuluisaksi konetyyppi tuli Neuvostoliiton vain naisista koostuvan 588. yöpommituslentorykmentin käytössä. Rykmentti teki häirintäpommituslentoja aivan rintaman läheisyydessä olevilta kentiltä. Pienen pommikuorman vuoksi lentoja tehtiin mahdollisimman monta – jopa 18 lentoa yhden yön aikana lentokonetta ja miehistöä kohti.”

Arvo Tuomisen ohjelman Aksel Bergistä voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-711947?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR1qjadSsai2t3vtmQEaMQeb448_FV3rxpgvja9gz-hD-Ly0PFzyWH-b14Q

Kuopion läänin maaherran Alexander vaimon Elisabeth Järnefeltin setä Pjotr Clodt von Jürgensburg, joka oli uskoakseni kavereiden kesken todennäköisesti vain Pjotr Clodt , on veistänyt myös alempana näkyvän tsaari Nikolai I:n mieltä ylentävän ratsastajapatsaan.

Kuopion läänin maaherran Alexander Järnefeltin ja hänen vaimonsa Elisabethin lasten lahjakkuus ei selittynyt pelkästään sillä, että koti oli rauhallinen eikä perheessä juurikaan riidelty, koska vanhemmat kommunikoivat keskenään 14 vuoden ajan vain paperilappusten välityksellä, vaan lapset myös perivät äidin puoleltaan taiteellisuuden geenejä.

Elisabeth Järnefeltin setä oli maailmankuulu kuvanveistäjä Peter Clodt von Jürgensburg, jonka villihevosten kesyttämistä kuvaavat patsaat Pietarin Antskovin sillalla ovat kaupungissa käyneille tutut. Kuitenkaan läheskään kaikki hevospatsaisiin tutustuneet eivät tiedä sitä yhden hevosen anatomista erityispiirrettä, että kyseisen orin sukuelin on ilmeisesti ihan vasiten tehty muistuttamaan Napoleonia. Lisäksi ainakin hyvän tarinan mukaan kyseinen ruhon osa on myös kullattu, vai olisiko parempi tässä yhteydessä sanoa, että kullitettu.

Joskus talvipimeällä yritin vallan huonon taskulampun avulla selvittää tarinan oikeellisuutta, mutta huonosta valoneuvosta johtuen asia ei selvinnyt. Seuraavana kesänä tutustuin tapaukseen päivän valossa, mutta kultausta en silloinkaan havainnut eikä myöskään sukuelimen yhdennäköisyys Napoleoniin käynyt selväksi, koska minulla on huono ja vieläpä sangen puhdas mielikuvitus.

Sen sijaan kuvassa oleva venäläinen naisenpuoli oli ilmeisesti perillä samasta tarinasta kuin minäkin ja vakuutti innostuneesti suureen ääneen miehenpuolelleen, että ”eta pravda”, joka tarkoittanee suomeksi, että tosi on.

Toinenkin mielenkiintoinen erityispiirre noilla sillan kesyttämättömillä villihevosilla on; ne ovat nimittäin kengitetyt. En hevosista paljoa ymmärrä, mutta luulen, että neljän villihevosen kengittäminen on sangen haasteellinen tehtävä, kuten nykykielellä mahdoton asia ilmaistaan. Siinä hommassa voi helposti saada kaviosta päin näköä.

Minulle on tavallisesti luotettavista lähteistä kerrottu, että Antskovin sillan hevoset liittyvät muutenkin, kuin Elisabeth Järnefeltin kautta, elimellisesti Suomen historiaan. Nimittäin ainakin hyvän tarinan mukaan ihan hevospatsaiden lähellä on palatsi, jossa taitavana ratsastajana tunnettu upseeri ja vapaaherra Carl Gustav Emil Mannerheim kävi vuosien ajan viikoittain opettamassa eräälle aatelisneidolle ratsastusta.

 Suorittamissani kulttuurihistoriallisissa tutkimuksissa on paljastunut, että Kuopio oli 1800-luvun jälkipuoliskolla eittämättä maamme kulttuuripääkaupunki, jonka aseman kaupunki sittemmin menetti, kun Savon rata valmistui ja savolainen intelligentsia muutti joukolla Helsingin suuntaan varsinkin Tuusulajärven rannalle.

Kuopiossa vaikuttivat aikoinaan kansallisfilosofi J. V. Snellman, kirjailija-liikenainen Minna Canth, joka taitaa olla ainut nainen, jonka kunniaksi maassamme liputetaan, Järnefeltien todellinen kulttuuriperhe, Halosten monipuolisesti lahjakas kulttuurisuku, Wrightin tarkkakätiset veljekset, jotka ampumisen lisäksi myös maalasivat tappamiaan lintuja ja Juhani Aho, josta olisi varmaankin tullut maamme ensimmäisen Nobelin voittaja, ellei olisi kuollut kohtuuttoman nuorena.

Kuopiossa toimi aikoinaan kaksikin kirjallista salonkia, sillä Minna Canthilla ja Elisabeth Järnefeltilla oli kummallakin omansa. Kummassakin salongissa oltiin taipuvaisia ajattelemaan, ettei sivistystä ja kulttuuria muualla Suomessa juuri ollutkaan kuin Kuopiossa eikä tämä mielipide ollut täysin perusteeton tänäkään päivänä.

Salonkien emäntien välit eivät olleet kaikin ajoin auvoiset. Vanhat rouvat eivät olleet keskenään kaikin ajoin edes puheväleissä, koska olivat mustasukkaisia toisilleen Juhani Ahosta. Tarinan mukaan rouvat eivät välillä edes tervehtineet toisiaan kadulla kohdatessaan. Elisabeth Järnefelt ei tosin pitkään aikaan tervehtinyt edes maaherra miestään, koska heidän liitossaan oli 14 vuoden täydellisen puhumattomuuden kausi. Runsaslukuisen lapsilauman tehtävänä oli kantaa viestilappuja vanhempiensa välillä.

Pariskunnan mykkäkoulua tuskin lievensi sekään, että taloudenhoitaja synnytti maaherra Alexander Järnefeltille lapsen. Mutta toisaalta yksiavioisuuteen ei ilmeisesti jaksanut pitäytyä rouva Järnefeltkään, sillä hänet tavattiin kerran samasta puskasta Juhani Ahon kanssa. Sitä, mitä he puskassa tekivät, en osaa sanoa. Tässä tapauksessa on syytä korostaa sitä, että parin ikäero oli samaa luokkaa kuin nykyisen Ranskan hallitsijaparin ja rouva Järnefelt oli yhdeksän kertaa synnyttänyt.

Juhani Aho ei ollut kiinnostunut vain äidistä, vaan myös Järnefeltien tytär Aino kiinnosti jopa siinä määrin, että kilpakosija Jean Sibelius osti vallan pistoolin tehdäkseen kaksintaistelussa välinsä lopullisesti selviksi Ahon kanssa. Suomen kulttuurihistorian onneksi hän ei kuitenkaan turvautunut tuliaseeseen, vaan tyytyi pelkästään repimään ravintola Kappelissa Ahon palttoon halki. Luulen, että jos miehet olisivat ryhtyneet pyssysille, olisi Sibeliukselle käynyt huonosti, koska kokenut eränkävijä Aho oli varmasti taitavampi ampumaaseen käsittelijä.

Ihmettelen muuten, miksi kansamme muistaa Minna Canthin tukevana savolaismatamina, vaikka hän oli nuoruudessaan hyvin kaunis nainen https://finlandtoday.fi/happy-minna-canths-day/

Armas Järnefeltin säveltämän Kehtolaulun teki Suomen kansalle tutuksi 1970-luvulla vaikuttanut urheilullinen yleislahjakkuus Kainalniemen Hikeä edustanut Elmo, joka ei syvistä eettisistä syistä hyväksynyt siihen aikaan maamme olympiavoittojen kunniaksi soitettua Porilaisten marssia ja palkintojenjaon yhteydessä soitettua Maamme-laulua, vaan vaati niiden tilalle Kehtolaulun.

Muistelenpa, että nuoruudessani radiossa soitettiin Porilaisten marssi myös maailmanmestaruuksien kunniaksi, mutta sitten tavasta luovuttiin, koska suomalaisia eri lajien maailmanmestareita alkoi olla pilvin pimein. Nyt tapa voitaisiin taas palauttaa, koska esimerkiksi tämän talven lukuisissa talvilajien maailmanmestaruuskisoissa Suomi, isiemme maa, sai vain yhden hopeamitalin. Norjalaiset sen sijaan voittivat mm-kisoissa noin 30 mitalia ja ruotsalaisetkin noin 20.

Elmo oli todellinen urheilulahjakkuus eikä seuraavia hänen Dervangan kesäolympialaisissa tekemiään maailmanennätyksiä ole vieläkään rikottu:

800 m: Elmon ME 1.37,62 | Elmon ME:tä lähimmäksi on päässyt David Rudisha ajalla 1.40,91
Keihäänheitto: Elmon ME 106,79 m | Elmon ME:tä lähimmäksi pääsi Uwe Hohn tuloksella 104,80 m
Pituushyppy: Elmon ME 10,13 m | Elmon ME:tä lähimmäksi on päässyt Mike Powell tuloksella 8,95 m

Sen sijaan seuraavat aikonaan lähes lyömättöminä pidetyt Elmon maailmanennätykset on jo rikottu:
100 m: Elmon ME 9,72 s | Nykyinen 100 m ME on Usain Boltin 9,58 s
Seiväshyppy: Elmon ME 6,00 m | Nykyinen seiväshypyn ME on Armand Duplantisin 6,18 m

Tuossa Elmon 100 metrin tuloksessa kannattaa kuitenkin huomioida se, että hän kaatui juoksun aikana ja se ainakin jonkin verran huononsi loppuaikaa. Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivasti Järnefeltin Kehtolaulua:

Niin taiteellisesti lahjakkaita olivat Kuopiossakin vaikuttaneet Järnefeltin aatelisperheen lapset, että taiteellisessa lahjakkuudessa heidän kanssaan voivat kilpailla vain lapinlahtelaista maalaisköyhälistöä edustaneet Halosen sisarukset.

Eero Järnefelt maalasi maamme taidehistorian parhaan taulun, Armas sävelsi maamme säveltaiteen kauneimman sävelmän eli Järnefeltin kehtolaulun  ja Arvid oli joltinenkin kirjailija, mutta yhtään hänen kirjaansa en ole jaksanut lukea, joten on parempi, että koska minulla ei ole hänen lahjakkuudestaan mitään myönteistä sanottavaa, niin parempi on, etten sano mitään.

Sen sijaan sen olen kuullut, että Arvid oli oikein harvinaisen huono suutari. Alun perin hänestä piti tulla tuomari ja hän luki lakia, mutta kun hänen olisi pitänyt istua ensimmäiset käräjänsä, hän valvoi mietiskellen koko edellisen yön ja tuli sitten siihen lopputulemaan, johon itsekin aikoinani päädyin, ettei ole pätevä ketään tuomitsemaan ja niinpä hän päättikin ryhtyä elättämään itsensä käsiensä työllä.

Niinpä sitten Tolstoin oppeihin ihastunut Arvid sitten tekikin, mikäli kirjoittamista pidetään käsillä tekemisenä. Hän toki yritti toimia myös suutarina, mutta siitä asiasta ei ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Muta kirjailijana hän oli aikanaan arvostettu, joka ehkä pelasti myös hänen henkensä, koska sisällissodan aikaan kummallakin osapuolella olisi ollut aihetta hänet ampua, koska hän oli ehdoton pasifisti. Hänelle olisi saattanut helposti käydä samalla tavalla kuin Isohiiden veljeksille, joista tämä Apu-lehden juttu kertoo:

https://www.apu.fi/artikkelit/isohiiden-veljesten-puolueettomuus-ei-saastanyt-heidan-henkeaan-vuonna-1918 

Voi hyvinkin olla, että monien mielestä Maustetyttöjen uuden levyn kannen ivamukaelma Eero Järnefeltin maalauksesta Raatajat rahanalaiset, joka myös tunnetaan vähemmän poliittisella nimellä Kaski, ylittää ns. hyvän maun rajan. Nähtäväksi jää, tullaanko tätä ivamukaelmaa pitämään kulttuuriskandaalina.

Minä, joka olen taiteellisesti niin lahjaton, että olen ainoana maassamme jäänyt kansakoulussa laiskanläksylle piirustuksesta, kun en onnistunut läheskään täydellisesti vaahteran lehden hahmottamisessa paperille, pidän Järnefeltin taulua maamme parhaana maalauksena ja se kilpailee kansainvälisessä vertailussa Ilja Repinin Volgan lautturien kanssa tasapäisesti poliittisen taiteen sarjassa.

Minun silmääni pistävät varsinkin lapinlahtelaisen Puurusen talon piian Johanna Kokkosen lopen uupuneet ja syyttävät silmät. Johanna on vasta 13-vuotias eikä hänen vatsansa pömpötys johdu teiniraskaudesta vaan nälkäpöhöstä tai liiallisesta pottujen syömisestä.

Nykyään Eero Järnefeltiltä ei tuollaisen kuvan maalaaminen onnistuisi ilman pahennuksen herättämistä, koska hän joutui nokeamaan mallina seisoneen Johannan kasvot ja sotkemaan hänen hiuksensa. Maalauksen valmistuttua vuonna 1893 pahennusta herätti kuitenkin vain se, että isäntä Puurusen työpaidan risaisuutta oli taiteilija omavaltaisesti liioittellut.

Olen muuten käynyt Väisälänmäellä eikä sieltä avautuva maisema enää ole yhtä komea kuin 130 vuotta sitten. Siihen aikaan Savon metsät oli pilattu kaskeamisella ja matala puusto ei rajoittanut maisemaa.

Pienillä sattumuksilla voi nykyisessä maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä olla suuria vaikutuksia seuraaviin maailmanhistoriallisiin vyöryihin. Niinpä eittämättä lienee niin, että maamme seuraava hallitus tulee olemaan maamme sodan jälkeisen historian oikeistolaisin, koska pääministeri Sanna Marin oli Ukrainassa lausunut Horneteista jotain, jonka moni halusi ymmärtää niin, että maamme Hornetteja aiotaan luovuttaa Ukrainalle.

Marinin lausunto oli eittämättä poliittinen virhe.Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin se, että kun jokunen vuosi sitten maassamme suunniteltiin uusien hävittäjien hankkimista, yksi vaihtoehto oli se, että nykyisten Hornettien käyttöikää olisi jatkettu niitä remontoimalla. Asiantuntijoiden mukaan se ei silloin olisi ollut järkevää, koska 64 hävittäjän käyttöiän jatkaminen viidellä vuodella olisi tullut maksamaan 1,2 miljardia euroa. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa hinta ei tunnu hirmuiselta.

Eittämättä lienee niin, että jos pääministeri Marin olisi Ukrainassa lausunut, että tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomen tulee uusien hävittäjien hankkimisen lisäksi jatkaa perusremontilla nykyisten Hornettien käyttöikää, jotta Suomella olisi maailman kolmanneksi tehokkaimmat ilmavoimat heti Usa:n ja Israelin jälkeen ja että muutama Hornet liikenee sitten myös Ukrainalle, niin seuraava hallitus tulisi eittämättä olemaan maamme sodan jälkeisen historian vasemmistolaisin.

Itse ajattelen, ettei Hornettien käyttöiän jatkaminen edes maksaisi 1,2 miljardia euroa. Nimittäin ongelma lienee se, että Hornettien rungot ovat 30 vuodessa pahasti löystyneet ja se ongelma voidaan ratkaista halvasti ja kätevästi pulttaamalla koneiden sivuille tukevat, kauan kestävät ja kevyet haapalautaiset vahvikkeet. Sellaista haapalautaa käytetään nykyään esimerkiksi saunanlauteissa.

Kun muinoin asuin Itä-Hämeessä seurasin innolla, miten ilmailua harrastavat sysmäläiset eläkeläiset veistivät paikallisen mielisairaalan vintillä puusta lentolaitetta. Veistäjät kertoivat lehtihaastattelussa, että puu on erittäin hyvä lentokonemateriaali, koska se kestää käyttöä hirmuisen paljon kauemmin kuin metalli, koska siinä puu taipuu, missä rauta taittuu. Sysmäläisten lentolaitteen esikuva oli palvellut jo vuosikymmeniä purjekoneiden vetäjänä ja sillä oli takanaan jo yli 10.000 lentotuntia ja kone oli vielä kuin uusi.

Viimeisin kuulemani tieto tuosta sysmäläisten lentolaitteesta oli, että sen suunnittelussa oli tapahtunut karkea virhe. Nimittäin kone oli kyllä saatu valmiiksi, mutta sitten oli havaittu, ettei sitä saatu pois mielisairaalan vintiltä muuten, kuin purkamalla seinä. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen se, että ainakin heinolalaisten mukaan Jalmari Finnen hölmöläistarinoiden esikuvien väitetään olleen sysmäläisiä.

Sysmäläisestä ilmailuharrastuksesta voi yrittää lukea enemmän tästä linkistä https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003977163.html

Vaikka emme enää pärjääkään hiihtourheilussa, niin sillä voi kuitenkin lohduttautua, että Suomi, isiemme maa, valittiin kuudennen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Ennen epäilin, että kansamme onnellisuuden salaisuus on humalahakuinen juominen ja runsas mielialalääkkeiden popsiminen, mutta nyt olen keksinyt uuden selityksen asialle.

Kuuntelin tuossa suosikkivokalistejani, eli vahvasti kainuulaistaustaisia Maustetyttöjä, jotka lienevät jonkinlainen kainuulainen vastine brittibändille nimeltään Spicegirls, jonka ainakin kaikki jalkapallon seuraajat tuntevat ja tajusin sopivasti näin vaalien alla, että Suomi on maailman onnellisin kansa, koska meillä on siirrytty kommunismiin eli olemme vapautuneet työnorjuudesta, josta ihmiskunta on kolmisen miljoonaa vuotta haaveillut.

Nimittäin Maustetytöt antavat kappaleessaan Meni rahahommat pieleen ymmärtää, että vaikka rahahommat ovatkin menneet pieleen jopa siinä määrin, että peppu on vallan auennut, niin entäs sitten; sen kun vain laulelen ralleja vaan, koska maamme sosiaaliturva sen mahdollistaa.

Ja niinhän se on. Jos tässä meikäläisessä elämäntaistelussa pahasti tappiolle jäänyt ei saa rahaa muuten, niin lakisääteinen toimeentuloturva, joka on yksinasuvalle 555,11 € ja asumistuki, joka kattaa maksimissaan 80 % asumiskuluista, takaavat nippanappa sen, että ralleja pystyy lauleskelemaan, vaikka suolet voisivatkin välillä kurnia.

Toimittaja Arvo Ei-Poika Tuominen kertoi jossain kirjassaan, että venäläinen taksikuski oli häneltä kysynyt, että onko Suomi kommunistinen maa. Tuominen oli pyytänyt kysymykseen täsmennystä ja taksikuski oli sitten kysynyt, että voiko Suomessa elää tekemättä työtä. Kun Tuominen vastasi myöntävästi, niin taksikuski oli todennut, että sitten Suomi on kommunistinen maa. Venäjällä keskipalkka on 530 € ja se lienee pikkuisen alempi kuin kiinalaisten.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa hyvää musaa https://www.youtube.com/watch?v=AkZGSR8izHI

Muistanpa, miten pari kymmentä vuotta sitten silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen jossain haastattelussa korosti, että hänestä luutnantti Vilho Koskela, jonka esikuva oli nilsiäläinen pienviljelijä Einari Kokkonen, oli miehistä uljain. Arvioon lienee vaikuttanut se, että myös Kääriäinen itse oli pienviljelijätaustainen yläsavolainen.

Eilen katsoin aika monennen kerran telkkarista Åke Lindmanin ohjaaman Etulinjan edessä-elokuvan, jota kuvattaessa muuten uukuniemeläinen kaverini Kioskin-Matti kertoi olleensa sotilaallisena asiantuntijana, niin mieleeni tuli, ettei kiljua nauttinut ja sen jälkeen upseerikavereitaan turpaan lyönyt Koskela ollutkaan miehistä uljain, vaan uljain oli ruotsinkielinen luutnantti Harry Järv, jonka kirjaan eilen katsomani elokuva perustui.

Elokuvan vaikuttavin kohtaus oli se, kun noin kahdennella sadannella linjojen taakse suuntautuneella partiomatkallaan Järv menetti miinaan astuessaan jalkansa. Hän komensi muun partion jatkamaan matkaansa ja jäi kuusen juurelle odottamaan kuolemaansa ja hän suri ennen kaikkea sitä, että niin moni hyvä kirja jää häneltä lukematta. Itseänikin ahdistaa tuo sama asia, koska hyviä kirjoja ilmestyy maailmassa niin paljon, etten millään ehdi niitä tässä elämässä lukemaan.

Mutta ei Harry Järveltä jäänytkään hyviä kirjoja lukematta, koska alaiset eivät totelleetkaan esimiehen määräystä, vaan palasivat ja raahasivat esimiehensä vastoin käskyä linjojen läpi omalle puolelle, jossa Järv pelastettiin elämälle. Monta hyvää kirjaakin hän vielä ehti lukea, koska hän sodan jälkeen työskenteli pitkään Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ylikirjastonhoitajana ja toimi myös sen virkaatekevänä johtajana.

Yhteiskunnallisilta mielipiteiltään Harry Järv oli epätavallinen Suomen armeijan upseeri. Wikipedia kertoo hänestä seuraavaa:

”Ari Vakkilaisen vuonna 1997 tekemässä haastattelussa Järv kertoi kiinnostuneensa anarkismista jo teini-ikäisenä luettuaan Pjotr Kropotkinin teoksia, kuten Taistelu leivästä. Merillä ollessaan hän otti vaikutteita Suomen Merimies-Unionin syndikalistisen johtajan Niilo Wällärin ajatuksista. Sodassa Järv kertoi toimineensa anarkistisen ideologian mukaisena johtajana. Hän ei noudattanut armeijan käytäntöjä, vaan oli ainoastaan muodollinen johtaja, joka ei milloinkaan komentanut ketään. Järv piti miehiään tasavertaisena ja päätökset toteutettiin demokraattisesti. Hän sai toimintatavoistaan moitteita ylemmiltä upseereilta ja Järviä luonnehdittiin arvioinneissa ”epäsotilaalliseksi”. Ruotsiin muutettuaan Järv liittyi vuonna 1952 ruotsalaiseen syndikalistiseen SAC-ammattijärjestöön ja toimi avustajana sen Arbetaren-lehdessä.”

Vuonna 1997 suomalaisten anarkistien Kapinatyöläinen-lehti kävi haastattelemassa Harry Järveä ja haastattelussa paljastuu, ettei 76-vuotias haastateltava ollut luopunut nuoruutensa ihanteista. Toimittajan kysymykseen, miksi menit mukaan toiseen maailmansotaan, jos pidit itseäsi anarkistina, hän vastasi:

”En ollut silloin vielä järjestäytynyt anarkisti. Se ei kuitenkaan ole ratkaiseva seikka. Diktatuurivaltioiden laajenemispolitiikka sai minut hyvin varhain tietoiseksi siitä, että aseistakieltäytyminen olisi epärealistista ja haitallista. Aikana, jolloin historialliset tapahtumat olivat Stalinin ja Hitlerin tapaisten valtapolitiikoiden hallitsemia, oli mahdotonta antaa heidän olla rauhassa. On vastustettava kaikkea diktatuuritendenssejä! Anarkistit vastustavat yhtä paljon stalinistista sosialismia kuin kansallis-sosialismia.”

https://kapinatyolainen.net/2016/10/11/suomenruotsalainen-sotasankari-ja-anarkisti/

Muistanpa, miten minun nuoruudessani oli maamme tavallisin ammatti työmies. Uteliaisuuttani kahlasin läpi tulevien eduskuntavaalien ehdokkaita eikä sieltä silmään sattunut kuin yksi työmiesehdokas eli Perussuomalaisten Matti Putkonen, joka näyttää käyttävän työmiestitteliä, vaikka onkin entinen ammattiliittotoimitsija ja entinen demari. Ilmeisesti demarit eivät aikoinaan katsoneet miehen loikkausta Perussuomalaisiin pahalla, koska sosialidemokraattien keskuudessa raiskaustuomiota pidettäneen pikemminkin poliittisena rasitteena kuin ansiona.

Toinenkin melkein työläisehdokas pisti kansanedustajaksi halajavien joukossa silmääni, koska Pirkanmaalla kommunistien ehdokkaana oleva 21-vuotias Bex Tapanainen ilmoittaa ammatikseen seksityöntekijä eli hän vaikutti pintapuolisesti tarkasteltuna ihan rehelliseltä työläiseltä. Uskon, että kun lähiaikoina kouluissa äänestetään demokratian opiskelun merkeissä leikisti kansanedustajista, niin Bex Tapaninen tulee Pirkanmaalla saamaan varsinkin ammattikouluissa äänivyöryn.

Kiinnostuin ehdokas Bex Tapanaisesta vallan siinä määrin, että kävin yritysrekisteristä tarkastamassa, onko hän työläinen vai yrittäjä, ja sieltä paljastui, että hänellä on y-tunnus, eli kyseessä ei olekaan riistetty työläistyttö, vaan pk-yrittäjä, joka ilmeisesti on keksinyt oivallisen markkinaraon yritystoiminnalleen.

Vanhana konservatiivisuuteen taipuvaisena herrana rohkenen tuskin ajatella, millä tavalla ehdokas Tapaninen mahdollisesti rahoittaa vaalityönsä, mutta siitä huolimatta toivon hänelle onnea ja menestystä poliittisella urallaan. Uskon hänen saavan runsaasti ääniä, koska tiedän monia henkilöitä, sukupuoli jääkööt mainitsematta, jotka äänestävät kaunista naista täysin puoluekantaan katsomatta. https://skp.fi/vaalit/eduskuntavaalit-2023/ehdokkaat/bex-tapanainen

Oikein on, että maamme vaaleissa kukaan ehdokas ei saa ehdokasnumerokseen numeroa 1, koska asiaa pidetään epäreiluna muita ehdokkaita kohtaan. Sen sijaan vääryys, jonka laki sallii, on, että maamme vaaleissa on edelleenkin käytössä kaksimielisiä ajatuksia ja hilpeyttä synnyttävä numero 69, ja tämän asian saanee tulevissa vaaleissa tuta elinkeinoministeri Mika Lintilä joko kielteisesti tai myönteisesti, jolle tuo arveluttava numero on numeroarvonnassa osunut.

Lintilä on viime aikoina muutenkin joutunut median ajojahdin kohteeksi, koska puolustusministeri Kaikkosen kaa puolustusvoimain lentokoneessa nautittuja lonkerotölkkejä olikin kaksi eikä yksi, kuten ministeri ensiksi muisti. Arvovaltainen ja tavallisesti luotettava Seiska-lehti on myös epäillyt Lintilää siitä, ettei hän ainakaan ihan kaiken aikaa olisi malttanut pitäytyä yksiavioisuuteen, ja tuo numero 69 saattaa synnyttää konservatiivisten suokustalaisten keskuudessa pahennusta.

Muistanpa, miten jokunen vuosi sitten joidenkin eduskuntavaalien alla maamme kouluissa oppilaat opiskelivat demokratiaa ja äänestivät leikisti oikeita ehdokkaita. Sillä kertaa jonkin kommunistisen puolueen ehdokas nautti hämmästyttävää joukkokannatusta varsinkin ammattikoululaisten keskuudessa. Jotkut päivystävät dosentit pohtivat asiaa ja tulivat siihen johtopäätökseen, että maamme työläisnuoriso on heräämässä yhteiskunnallisessa mielessä.

Itse kyllä tajusin heti, ettei maamme työläisnuoriso ollut heräämässä yhteiskunnallisessa mielessä, vaan pikemminkin seksuaalisessa mielessä, koska suurta kannatusta nauttineen kommunistin numero oli tuo jo aiemmin mainitsemani 69.
https://keskusta.fi/eduskuntavaalit-2023/ehdokkaat/vaasan-vaalipiiri/mika-lintila/

Minusta parasta jo perinteiseksi muodostunutta tv-viihdettä on pienpuolueiden suuri vaalikeskustelu, jollainen eilenkin nähtiin. Ohjelmaa katsellessani minulle tuli se epätavallinen tunne, että olen sittenkin lähes normaali ihminen ja että jalkani ovat sittenkin tukevasti maassa.

Eilisessä keskustelussa ainutlaatuista oli se, että paikalle oli tällä kertaa huolittu myös fasistien edustus Sinimustan liikkeen muodossa. Tosin puolueen edustaja myönsi olevansa ainoastaan rasisti, kun fasismista ei häneltä kukaan älynnyt mitään kysyä, mutta Wikipedian mukaan puolueen puheenjohtajan Tuukka Kurun mukaan puoluetta voi pitää myös fasistisena ja muistelen, että juuri fasismiepäilyn vuoksi Kuru erotettiin perussuomalaisista.

Keskustelun aikana mielestäni ilmeni, että Sinimustaa puoluetta voi sekä talous- että jopa sosiaalipoliittisessa mielessä pitää vasemmistolaisena ainakin, mikäli kyseessä on pohjoiseen rotuun kohdistuva sosiaalipolitiikka, mutta ympäristökysymyksissä sinimustat kuulostivat olevan lähellä vihreitä, joka asia ei minua yllätä.

Nimittäin historiaa tutkiessani olen huomannut, että Saksan natsit olivat kaikesta huolimatta innokkaita eläintensuojelijoita. Saksaan perustettiin heidän aikanaan suuria luonnonsuojelualueita. Susi rauhoitettiin ensimmäisenä maailmassa, ja jopa kalojen lempeästä kohtelusta oli tiukat määräykset. Tuossa kala-asiassa minullakin, vanhalla luonnonsuojelulla olisi natseista paljon opittavaa. Jos joku olisi natsi-Saksassa kuljettanut eläimiä junissa samalla tavalla kuin juutalaisia, olisi syyllinen saattanut löytää itsensä keskitysleiriltä.

Pitää myös muistaa, että sekä Hitler että SS:n päällikkö Himmler olivat vegaaneja. Ennen uskoin, että kasvissyöjät ovat enimmäkseen lempeitä, mutta olen historiaa tutkiessani joutunut tarkistamaan käsityksiäni tässäkin asiassa. Ehkäpä lihansyöjät ovat sittenkin leppoisempia. Kun oikein pinnistelen muistiani, muistelen jostain lukeneeni, että Intian kasvissyöjä hindut ovat olleet välillä hyvinkin innokkaita lyömään lihoiksi sikäläisiä lihaa syöviä muslimeja.

Toisaalta luulen lihansyöjä muslimien osanneen pitää myös hyvin puolensa. Jostain väitän lukeneeni, että kun Intia itsenäistyi lempeän suurmiehen Mahatma Gandhin johdolla ja maa jaettiin hindujen ja muslimien kesken, niin siinä tohakassa olisi lyöty lihoiksi peräti 10 miljoonaa ihmistä, eli melkein saman verran mitä ensimmäisessä maailmansodassa onnistuttiin tekemään.

Sinimustaan ideologiaan voi tutustua tästä linkistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sinimusta_liike

Eilisestä MTV:n vaalikeskustelusta sai sen käsityksen, että Suomi, isiemme maa, on konkurssitilassa. Itse pystyn sillä epävarmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, että epäilen, ettei mamme ole ainakaan ensimmäisenä valtiona menossa konkurssiin.

Nimittäin Suomi on kuitenkin selvästi vähemmän velkaantunut kuin EU-valtiot keskimäärin ja kun tuossa yritin hieman harrastaa päässälaskua, niin ilmeni, että väkilukuun suhteutettuna USA, maailman mahtavin valtio, on lähes neljä kertaa Suomen valtiota velkaantuneempi ja jos huomioon otetaan myös kansantalouden koko, niin Usa on meitä kolme kertaa enemmän velkaantunut.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että taitavana talousmiehenä pidetty Väinö Tanner oli sotien alla laskenut sikarilaatikkonsa kanteen, ettei suursotaa voi tulla, koska minkään valtion rahat eivät riitä sotimiseen neljää kuukautta pitempään.

Mutta sitten ilmeni, että rahaa riitti ainakin viiden vuoden maailmansotaan eikä silloinkaan rahat vielä loppuneet, koska sitä oli helppo painaa lisää, mutta sotilaat ja sodankäynnin työkalut alkoivat saksalaisilta loppua.

Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa vielä sekin seikka, että markan arvo laski toisen maailmansodan vuosina kolmannekseen. Se on yllättävän vähän, koska ensimmäisen maailmansodan aikana markka menetti 90 % arvostaan.

Suomen rahanarvon muutokset voi tarkastaa tästä https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html .

Jokunen päivä sitten kirjoitin laulaja Kari Tapiosta ja kerroin, miten paikallinen pitäjänlehti mainitsi hänen muistokirjoituksessaan, että hän kuului Jalkasten köyhtyneeseen vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka sukuhaara on tuottanut myös pappeja. Nyt sain käsiini Rautalampi-lehden, joka kertoo, että Kari Tapion 92-vuotias setä Esko Jalkanen on avannut taidenäyttelyn kotonaan Kärkkäälässä.

Esko Jalkanen kertoo haastattelussa, että hän pitkään mietti, pyrkiikö Ateneumiin vai teologiseen tiedekuntaan ja päätyi valitsemaan jälkimmäisen. Taidenäyttelyn työt ovat valtaosin hänen itsensä maalaamia, mutta joukossa on yksi hänen veljensä Niilo Jalkasen tekemä. Muistelen, että Niilo Jalkanen olisi käynyt Ateneumin veistolinjan ja että hän työskenteli aikoinaan Kutvosen tyylihuonekalutehtaassa taideveistäjänä.

Sellainenkin hämärä mielikuva minulla on, että Niilo olisi voittanut jonkin huomattavan valtakunnallisen veistokilpailun, joten pidän häntä jonkin vuoden veiston Suomen mestarina. Eli taiteellisesti lahjakasta on Jalkasten suku, sillä muistelen, että sen lisäksi, että Kari Tapio oli komeaääninen laulaja, hän myös sanoitti ainakin Myrskyn jälkeen kappaleen.

Rautalampi-lehti kertoo, että ”Esko Jalkasen näyttely on jo avoinna joka päivä Jalkasen kotona Pohjoisrastintie 45:ssä. Näyttelyyn on vapaa pääsy, mutta Eskolla on kuitenkin keräysastia mahdollisia 20-senttisiä varten, joka on hänen mukaansa riittävä lahjoitus lähetystyön hyväksi.

”Kukkia ja lahjoja minulle ei saa tuoda, mitään en tarvitse, minulla on kaikkea loppuelämäkseni, mutta jos joku haluaa minua 93-vuotispäivänäni muistaa, kerään lahjoitukset hyvää tarkoitusta varten. Rahat menevät Baikal-järven takana Ulan Batorissa burjaattien kansalle valmistuvan kirkon alttarin rakentamiseen.”

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että burjaattien kirkolla lienee nykyään paljon hautajaistilaisuuksia, koska lehtitietojen mukaan Venäjä on taistelemassa Ukrainassa viimeiseen burjaattiin asti.

Rautalampi-lehden Esko Jalkasesta kertova jutun voi lukea tästä linkistä, jolta käsin voi tutustua myös itse näyttelyyn sivuilta 8-9, joilta käsin voi tutustua myös itse näyttelyyn kiertävän kameran avulla: https://kabinetti.kosila.fi/#/reader/f514257a-c17d-11ed-afd3-00155d64030a

Vuosia sitten kävin Kuopion Ortodoksimuseossa ja näppäsin kännykälläni kuvan tästä monestakin syystä aikaamme hyvin sopivasta Louis Sparren kantaaottavasta alttarimaalauksesta. Tosin minkään kirkon alttarille maalausta ei ole huolittu, koska sitä on ilmeisesti pidetty sodanjälkeisenä aikana liian neuvostovastaisena työnä.

Alttarimaalauksen aiheena ovat nykyäänkin ajankohtaiset pakolaisuus, sota ja panssarivaunut. Varsinkin tuo kuva perinteisellä tyylillä lastaan sodan jaloista pakoon hinaavasta äidistä koskettaa katsojaa syvästi. Taustalla loimottavat liekit siihen malliin, että Viipur pallaa jo.

Luulen myös, että kyseessä on maailman ainut alttarimaalaus, jossa ristillä roikkuva Jeesus Nasaretilainen on kuvattu yhdessä panssarivaunun kanssa. Maisema vaikuttaa olevan Yrjö Jylhän Kirvesmäeltä ja laitavasemmalla sivuosassa lymyää uhkaavana Puna-armeijan T-26, jollaisia käytettiin talvisodassa.

Ruotsalainen, mutta Suomessa paljon asunut, kreivi Sparre oli mielenkiintoinen herra. Hän oli marsalkka Mannerheimin lanko, jolla siitä sukulaissuhteesta huolimatta näyttää olleen taipumusta maailman rauhan harrastamiseen. Monilahjakkuuskin hän oli. Taiteen lisäksi hän oli myös huonekalutehtailija, olympiatason miekkailija ja ohjasipa hän myös Suomen ensimmäisen elokuvan nimeltään Salaviinanpolttajat.

Salaviinanpolttajista uskon Mikko Niskasen saaneen sittemmin innoituksen erääseen kohtaukseen elokuvassa Kahdeksan surmanluotia. Samalla tavallahan Peter Fonda sai Kari Hotakaisen mukaan idean Easy Rider-elokuvaansa nähtyään Suomessa vieraillessaan Ylen uutislähetyksessä jutun mopetilla ajavasta Smp puoluesihteeri Eino Poutiaisesta.

Louis Sparre eli vanhaksi. Hän syntyi 1864 ja kuoli 1965 kypsässä 101 vuoden iässä.

Sosialistisesta mediasta on tällä hetkellä vaikea löytää mitään myönteistä kirjoitusta venäläisistä, joten minä syyllistyn nyt siihen. Esimerkiksi venäläinen musiikki vetoaa suomalaisen melankoliseen mieleen enemmän kuin ruotsalainen duurimusiikki. Pari iltaa sitten kannustin harvoja lukijoitani kuuntelemaan Kari Tapion esittämää hirvittävän kaunista hengellistä laulua Olen kuullut on kaupunki tuolla ilman, että olisin varoittanut siitä, että kyseessä on venäläinen sävelmä.

Wikipedia kertoo asiasta seuraavaa: Olen kuullut on kaupunki tuolla (tunnetaan myös nimellä Laulu taivaasta on käännöskappale venäläisen Aleksander Gurilevin (1803–1858) säveltämästä ja Nikolai Makarovin sanoittamasta ”Однозвучно гремит колокольчик” (Odnozvutšno gremit kolokoltšik). Alkuperäinen sanoitus kertoo hevosajurista, joka laulaa kaunista ja surullista laulua. Suomenkielisen käännöksen kappaleeseen on tehnyt Vali Kunnas. Googlen kääntäjä paljastaa, ettei kyse liene mistään hengellisestä musiikista, koska suomennettuna sävelmän nimi on Yksitoikkoisesti soi pieni kello.

Vaikuttaa siltä, ettei Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan ole muuttanut suomalaisten musiikkimakua, sillä Youtubesta löytyvä lestadiolaisen poliisin Petrus Schroderuksen esitys kappaleesta Rakastan sinua, elämä, on kahdessa vuodessa kerännyt lähes neljä miljoonaa kuuntelukertaa, joka lienee lähellä Suomen ennätystä.

Rakastan sinua, elämä todistaa, ettei musiikki tunne rajoja. Laulun historia alkaa vuodesta 1956, kun suosittu näyttelijä ja laulaja Mark Bernes luki Konstantin Vanšenkinin elämänylistystä huokuvan runon Komsomolskaja Pravdasta. Bernes otti yhteyttä runoilijaan ja sanoi haluavansa teettää runosta laulun. Vanšenkin oli aluksi vastahakoinen, mutta hanke eteni kun Bernes otti yhteyttä säveltäjä Eduard Kolmanovskiin ja loppu onkin musiikin historiaa.

Rakastan elämää on yksi Suomen suosituimmista lauluista ja esimerkiksi Martti Ahtisaari kajautti tämän vaali-iltana presidentiksi tulonsa varmistuttua. Itänaapurissakin tämä on erittäin suosittu kappale ja koko ihmiskunnan suuri sankari Juri Gagarin ilmoitti sen suosikkilaulukseen.

Neuvostoliittolainen sanoitus poikkeaa jonkin verran suomalaisesta, koska siinä korostetaan enemmän elämän ihanuutta, miesten välistä ystävyyttä, perinteisiä perhearvoja ja maanpuolustuksen tärkeyttä. Asian selittänee se, että alkuperäinen sanoittaja oli Konstantin Vanshenkin, joka palveli sodan aikana laskuvarjojääkärinä ja joka kuului siihen ikäluokkaan ja aselajiin, jonka edustajista harva selviytyi sodassa elossa ja osasi niin ollen rakastaa ainutkertaista elämää.

Suomalainen versio on astetta synkempi, jossa maailmaa tarkastellaan kyynelhelmien läpi ja jossa ei edes ystävä tuo lohtua. Suomalaisen sanoituksen on tehnyt Suomen kommunistisen puolueen valistussihteeri Pauli Salonen, mutta siitä huolimatta esimerkiksi lestadiolainen poliisi suostuu laulamaan sen estoitta.

Nyt kuuntelemme kuitenkin kappaleen suosikkivokalistini Jori Otsan tulkintana. Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että edelleenkin pysytään hengellisellä linjalla, koska Jori Otsa on diakoni ja tämä äänite paljastaa sen, että hän on nauhoitushetkellä selvästikin harjoittamassa kapakkalähetystyötä, joka varmasti tarpeellista onkin. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=jori+otsa%2C+rakastan+el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4#fpstate=ive&vld=cid:e442054d,vid:Vf71S6PKwKE

 Muistanpa, miten maailmalle lähtiessäni sain tädiltäni 37 vuotta vanhan Helsingin Sanomien sivun, jossa oli Helsingin kartta. Sen avulla tätini uskoi minun löytävän yliopistolle. Sivun toisella puolella oli pienehkö uutinen, jonka mukaan Saksa oli hyökännyt Puolaan. Siihen aikaan ihmisten kasapäihin tappaminen oli sen verran tavallista, että sitä pidettiin pienehkön otsikon arvoisena.

Tämänpäiväisessä Hesarissa on Anna-Stina Nykäsen ansiokas peräti kahden aukeaman juttu Ukrainan tilanteesta varustettuna isolla otsikolla ”Sodan valossa”. On hyvä, että maailma on nykyään sen verran kehittynyt, että fasistisen Venäjän imperialistista hyökkäystä naapurivaltioon paheksutaan huomattavan näyttävästi, enkä jaksa uskoa, että kyseessä on pelkästään Mediapoolin salajuoni, kuten putinistit väittävät.

Kyseinen Hesarin juttu sai minut jälleen kerran tuntemaan tervettä kotiseutuylpeyttä ja lainaan nyt suoraan lehteä, joka kertoo seuraavaa:
’
”Pommi-iskussa perheensä menettänyt mies kaivelee roinaa kotitalon paikalla olevan ison kuopan pohjalla, etsii valokuvia perheestä. Hän vastailee samalla toimittajan kysymyksiin. Mistä maasta toimittaja onkaan, hän kysyy. Ja sitten hän lausuu: Mustikka. Puolukka. Suonenjoki. Hän on käynyt vuosikausia Suomessa poimimassa marjoja lisätuloksi perheelle.

Sotasairaalassa hoitaja kauhoo borssikeittoa peltilautaselle ja sanoo toimittajalle suomeksi: Ota paljon! Marjanpoimija hänkin.”

Minusta tuntuu siltä, että Suonenjoella marjanpoiminnassa olleita tuhansia ukrainalaisia on kohdeltu yleensä ihan hyvin eikä heitä ole pidetty nälässäkään. Tosin sellaisen huolestuttavan uutisen kuulin viime kesänä, etteivät ainakaan eräällä mansikkatilalla ukrainalaiset ja venäläiset poimijat enää mahtuneet samalle pellolle.

Anna-Stina Nykäsen Ukraina-jutun voi ainakin yrittää lukea tästä linkistä: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009431253.html

 Suuri vaalihaloo on noussut pääministeri Marinin lausumasta, kun hän loihe lausumaan, että Suomessa voisi keskustella käytöstä poistuvien Hornettien lahjoittamisesta Ukrainalle. Minustakin siitä asiasta voisi ihan hyvin keskustella, mutta ei kovin pitkään, koska Ukraina saattaa pienestä länsiavusta huolimatta romahtaa nopeasti.

Kannattaa muistaa, että ennen sotaa Venäjän sotilasbudjetti oli noin 17 kertaa suurempi kuin Ukrainan ja niinpä Venäjän hyökkäyssota on sujunutkin tähän asti erinomaisen hyvin, sillä esimerkiksi talvisodassa puna-armeijalaisia kaatui sadassa päivässä noin 120.000, kun taas Ukrainassa venäläisiä lienee reilussa vuodessa kaatunut vain puolet tuosta määrästä.

Niinpä jonkun pitäisi kiireesti tehdä jotakin Ukrainan auttamiseksi ja jos Biden sattuu lukemaan tämän, niin hänen kannattaa huomata se, että Intia on Kiinan uhoamisen vuoksi halukas siirtymässä Lännen leiriin ja maa saattaisi luovuttaa käytössään olevat 70 Mig-29 hävittäjää Ukrainalle, mikäli USA toimittaisi sille kohtuullisen määrän F-16 koneita.

Ukrainan sota todistanee intialaisille sen, että amerikkalaiskoneilla pärjää paremmin kiinalaisia vastaan kuin venäläisten vehkeillä. Sitä paitsi Ukraina pystyy ottamaan heille entuudestaan tutut Migit heti käyttöönsä, kun taas mahdollisten länsikoneiden kanssa toimiminen saattaa vaatia vuoden opettelun eikä ukrainalaisten aika taida siihen riittää.

Ukraina kaipaa kipeästi myös taistelupanssareita ja tähän asti länsiapu on ollut kohtuuttoman vaatimatonta, mutta nyt asiaan näyttää löytyvän internetistä ratkaisu. Nimittäin Ukrainaan voitaneen hyvin nopeasti toimittaa noin 400 Challanger-1 tankkia, jotka lojuvat käyttämättöminä Jordanian varastoissa.

Tuo Challanger-1 vaunu näyttää olevan hyvin samanlainen kuin Challanger-2, joita britit toimittavat Ukrainaan 28 kpl. Ainakin se on saman kokoinen ja yhtä isolla tykillä varustettu kuin sen seuraajamalli. Asiasta en paljoa ymmärrä, mutta sillä epävarmuudella, jonka tietämättömyys synnyttää, väitän, että olennaisin ero mallien välillä on se, että Challanger-2 on varustettu teen keittimellä, joka briteille on hyvin tärkeä seikka.

Tällä hetkellä venäläiset yrittävät raivoisasti saada tuhannet vuosikymmeniä Siperian tuulessa ja tuiskussa lahonneet panssarinsa käyntiin ja luulen, että Jordanian kuivassa ja lämpimässä ilmastossa 20 vuotta seisoneet vaunut on paljon helpompi saada kuntoon. Mikäli Ukraina saa nämä 400 raskasta käyttöönsä jo tänä keväänä, saattaa sota saada ihan uuden käänteen.

Lisätietoa Challanger-1-panssareista löytyy tästä https://en.wikipedia.org/wiki/Challenger_1

Olen tässä jatkanut runsaslukuisten ja suosittujen suonenjokelaisten iskelmälaulajien sukuselvitysten tekemistä ja löytänyt Sisä-Savo-lehden keskiaukeaman suuruisen Kari Tapio-osion, jossa kerrotaan suorasukaisesti, että laulajapoika kuului ns. Jalkasten köyhtyneeseen vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka vasemmistolaisuudestaan huolimatta on tuottanut pappeja.

Keskiaukeamajutun mukaan Jalkasten musikaalisuus periytyy äidin puolen Bomanneilta. Bomannit ovat taas sukua Sibeliukselle, joten kunhan pääsen tutkimuksissani riittävän pitkälle, niin luulen, että Sibeliuksen Jannekin paljastuu olevan Kärkkäälän poekia.

Sisä-Savon lehden keskiaukeamalta paljastuu vielä sekin yllättävä asia, että itsekin taidan olla sukua musiikkimies Kari Tapioon ja ehkä myös sitä kautta Sibeliukseen. Lehti nimittäin kertoo, että alakouluaikaan Kari Tapio sitoi Liisa Koivistoinen-nimisen koulutoverinsa puuhun kiinni sillä seurauksella, ettei Liisa päässyt kouluun. Nykyään tuota pidettäisiin törkeänä koulukiusaamisena ja tapaus päätyisi iltapäivälehdistön lööppeihin.

Tutkimusteni mukaan Kärkkäälän miehet ovat yleensä paikalla siellä missä tapahtuu. Esimerkiksi Sisä-Savon lehti paljastaa, että laulaja Kari Tapion kärkkääläinen vaari Kusti Jalkanen oli nuorena Suomen kaartin vartiomiehenä aitiopaikalta todistamassa, kun tunnettu suomalainen terroristi Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikoffin senaatin portaikossa.

Muistelen, että Kusti Jalkanen liittyy suvun vasemmistolaisuuteen sikäli, että hän oli ennen sotia mukana kunnallispolitiikassa ja koska Suonenjoella ei sata vuotta sitten juurikaan ollut sosialidemokraatteja, on hän saattanut hyvinkin toimia Suomen Sosialistisessa Työväenpuolueessa, joka oli enemmän vasemmalla kuin nykyinen Vasemmistoliitto, mutta enemmän oikealla kuin USA:n suosittu demokraattipoliitikko Sanders.

Kari Tapion isä jäi jatkosodassa sotavangiksi ja toisin kuin useimmat muut, hän ainakin Antti Heikkisen Kari Tapio-kirjan mukaan palasi sodan jälkeen takaisin hyvin ruokittuna ja kovana kommunistina. Se asia ei kuitenkaan estänyt sitä, että hän myöhemmin toimi pyhäkoulunopettajana ja käytti perhettään kirkossa, joka sunnuntai.

Niinhän se tietysti onkin, että tunnetun nasaretilaisen puusepän pojan opetukset ja näkemykset rikkaista ihmisistä ja varallisuuden jaosta ovat selkeästi äärivasemmistolaisia ja poikkeavat jyrkästi nykyisestä markkinoiden vapautta korostavasta talouspoliittisesta ajattelusta.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli syvästi usovainen mies Kari Tapio esittää nätisti Laulun taivaasta, joka tunnetaan myös nimellä Olen kuullut on kaupunki tuolla: https://www.youtube.com/watch?v=2TQYQZr4FDk

Törmäsin joskus pitkän elämäni varrella erääseen entiseen kuopiolaiseen mäkikotkaan, jollaisia muualla Suomessa ei kutsuttu mäkikotkiksi vaan Puijon peipposiksi ja kysyin häneltä, oliko hän koskaan ollut samoissa kilpailuissa Kari Tapion kanssa. Ei ollut ollut, mutta toisen Suonenjoen miehen, eli Kari Vepsä(läisen) kanssa hän oli kilpaillut.

Yritin netistä selvittää, paljonko Kari Vepsän mäkiennätys olikaan, mutta siihen vastausta ei löytynyt, mutta sen sijaan ilmeni, että hän on voittanut Suomen mestaruuden jossain hevosurheilumuodossa, joka ei kuitenkaan ollut raviurheilumuoto. Luulen, että Kari Vepsän mäkiennätys on Kari Tapion vastaavaa parempi, koska hän kävi välillä harjoittelemassa Jyväskylässä Laajavuoren mäessä asti.

Kari Tapion sukujuuret ovat täällä Kärkkäälässä, jossa nyt tätä kirjoitan, mutta Kari Vepsän sukujuuret ovat tietääkseni Salmisten kylällä, joten hänen sukujuurensa ovat kasvaneet noin 5 kilometrin päässä Jalkasten sukujuurista.

Vaikka miehissä on samaa näköä ja ääntä, niin ainakaan lähisukulaisia he eivät taida olla toisilleen. Sen sijaan epäilen, että Kari Vepsä ja Erkki Junkkarinen saattavat olla sukulaismiehiä, vaikka Eki onkin syntynyt Iisvedellä noin 10 kilometrin päässä. Nimittäin naapurissa asui ennen pieneläjä Viljami Vepsäläinen, joka oli kova mies laulamaan ja oli vielä paljon Erkki Junkkarisen näköä, jonka selittää se, että Viljamin täti oli Junkkarisen äiti.

Viljami oli innokas metsästäjä, vaikka olikin lähes sokea. Näkö oli mennyt suojeluskuntaharrastuksen myötä. Hän oli liittynyt suojeluskuntaan, koska sieltä sai hyvän puvun ja kivääriruutia, jota Viljami käytti myös haulikossaan sillä seurauksella, että ase räjähti ampujansa silmille eikä henkilövahingoilta vältytty.

Vaikka Viljami oli entinen suojeluskuntalainen, niin siitä huolimatta hänen esittämiään mielikappaleita oli Otto-Wille Kuusisen ruotsalaiseen sävelmään sanoittama Punakaartin marssi, jonka 60-luvulla teki menestyspiisiksi Lapinlahden körttiläisen kirkkoherran tytär Kaisa Korhonen.

Luulen, että Punakaartin marssissa on juuri sellaista herravihaa, joka miellyttää körttitaustaisia ihmisiä. Nimittäin Viljami Vepsäläisen isä Kalle oli Kärkkäälässä körttiläisenä pyhäkoulun opettajana, joka ymmärsi antaa opetustoiminnalleen sen arvon, joka sille kuuluikin, koska hän saattoi aloittaa opetustilaisuutensa sanomalla, että ”Jospa lapset nyt alotettaan, jotta piästään sitten muihin hommiin.”

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli Arja Saijonmaan esittämää Punakaartin marssia, sillä körttiläistaustaisen Kaisa Korhosen versiota en löydä tähän hätään. Muistanpa, miten meilläkin virastossa nostatettiin välillä yhteishenkeä kajauttamalla joukolla tämä reipashenkinen kappale. Näin tapahtui varsinkin silloin, jos joku täytti vuosia ja hänelle ojennettiin pelakuu tai jotain muuta sellaista sopivaa. https://www.youtube.com/watch?v=m3LVxnpLMgU

Panu Rajalan Mika Waltari-kirjasta paljastuu, että kirjailija Waltari vietti nuoruudessaan reipasta kirjailijaelämää eikä siis ollut mikään vesipoika, mutta hänen boheemiutensa oli kuitenkin sangen vaaratonta luokkaa verrattuna velipoikaan Samuli Waltariin.

Samulin oli niin hankala sopeutua normielämään, että hän päätyi armeijaan upseeriksi, että hän päätyi armeijaan upseeriksi, koska oli ilmeisesti kuullut, että upseerit sotia taistelee ja juo, kuten laulussa sanotaan.. Tästä ammatinvalinnasta sitten seurasi se, että hän oli yksin muuttaa koko toisen maailmansodan historian.

Samuli Waltari oli välirauhan aikaan vartioimassa Hangossa rajaa ja erään ryyppyputken jälkeen hän komensi miehensä tulittamaan tykillä venäläisten päämajaa. Eräs tervejärkinen korpraali rohkeni epäröidä pystymakkurissa toikkaroineen luutnantin määräystä ja tämän vuoksi Samuli Waltari ampui tätä niskuroijaa pistoolillaan.

Korpraali ehti kuitenkin heittäytyä syrjään ja luoti vihelsi vain kahden kranaattia tykille kantaneen tykkimiehen välistä. Samuli Waltari vapautettiin tapauksen jälkeen tehtävistään.

Toistakymmentä vuotta sitten kerroin tämän tapauksen silloisella blogillani toivoen, että saisin tapauksesta lisätietoa ja esitin, että tuntemattomaksi jääneen korpraalin henkilöllisyys olisi selvitettävä ja hänet olisi nimettävä jälkikäteen Mannerheim-ristin ritariksi, mikäli se olisi suinkin mahdollista.

Vuosia myöhemmin tuntemattomaksi jääneen sankarikorpraalin pojanpoika ilmoitti, että hänen vaarinsa Lars Holmström oli perään kuuluttamani sotilas. Lars Holmström kertoo tapauksesta kirjassaan Välirauhan ja jatkosodan päiviä ja öitä, joka sotahistoriaa harrastavien kannattaa lukea.

https://www.antikvaari.fi/k/holmstrom-lars/valirauhan-ja-jatkosodan-paivia-ja/00325648df7e793858ec786a

Ei ollut tv:n Hengailijoiden urheilutietämys muutenkaan kummoista, joka seikka on ymmärrettävä asia, koska ohjelman älymystön edustajat oli kerätty kulttuuriväen keskuudesta. Tosin eräs kulttuurityöntekijä muisti kuitenkin urheilusta sen verran, että muusikko Juhani Rautavaara oli harrastanut myös keihäänheittoa.

Pikkuisen kuitenkin epäilen, ettei maailmankuulu säveltäjä Einojuhani Rautavaara saanut viskattua keppiään kovin kauaksi toisin kuin sukunimikaima Tapio Rautavaara, joka Karhumäen kentällä kesällä 1943 heitti koivukeppiä 80,97 eli kolmisen metriä yli silloisen maailmanennätyksen. Ellei Venäjä olisi hyökännyt Ukrainaan, olisin vielä tässä elämässä käynyt tarkastamassa, vieläkö valmentaja Kajanin keihään putoamispaikalle hakkaama muistopaalu on jäljellä.

Hengailijat arvelivat, että muusikko Kari Tapion urheilulaji olisi ollut pesäpallo, mutta ohjelman juontaja reservin kapteeni Riku Rantala kertoi heille, että Kari Tapio oli mäkihyppääjä, jonka mäkiennätyksen hän muisteli olevan 44,5 metriä. Pikkuisen epäilen, että Rantalan tieto on vanhentunut ja ehkä tuolla ennätyksellä Jalkas-Kari voitti ammattikoululaisten Suomen mestaruuden.

Nimittäin itselleni on kerrottu, että vielä aikamiehenä vedonlyönnin seurauksena Kari Tapio olisi käynyt laskemassa Puijon suurmäestä, jonka mäkiennätys on hirmuinen 136 metriä, josta voi päätellä, että pelkästään ilman ponnistustakin mäestä lentää yli 44,5 metrin. Sitä tarina ei kerro, että oliko alkoholilla osuutta siihen, että iskelmätähti vaaransi henkensä Puijolla.

Paljon mahdollista, että Kari Tapio on hypännyt tuon 44,5 metriä Suonenjoen Kyöpelin vanhasta hyppyristä, jonka mäkiennätys oli tuota luokkaa. 60-luvun lopulla Suonenjoelle valmistui isompi hyppyri, jonka ennätykseksi jäi 68 metriä, ennen kuin vauhtitorni tuhopoltettiin muutama vuosi sitten.

Suonenjoelle rakennettiin palaneen mäen tilalle uusi noin 40 metrin hyppyri pari vuotta sitten ja lehtitietojen mukaan avajaiskilpailussa oli enemmän katsojia kuin Salpausselän mäkikisassa. Ilmeisesti Suonenjoelta ei nykyään enää löydy miestä, joka uskaltaisi uusimmasta mäestä laskea, koska en ole tänä talvena nähnyt mäkeä käytetyn.

Suomessa muuten lienee tällä hetkellä organisoitua mäkihyppyharrastusta enää Kuopiossa, Kuusamossa, Lahdessa ja Rovaniemellä. Ennen sotia hyppyri ja mäkihyppääjiä löytyi melkein joka kylästä. Eräs urheilututkija kertoi, että mäkihyppytoimintaa organisoivat aikoinaan suojeluskunnat ja taustalla oli nuortenmiesten rohkeuskasvatus, sillä mäkihyppyharrastuksen uskottiin lisäävän maanpuolustuskykyä samalla tavalla kuin pesäpalloharrastuksen.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomalla, että Kärkkäälän naapurissa Karttulan puolella Airakselan Pirunvuorella, jota myös Laukaanvuoreksi kutsuttiin, oli sotien jälkeen jonkin aikaa pystyssä maamme kolmanneksi suurin hyppyrimäki, jonka virallinen ennätys oli 57 metriä – tosin tarinoissa ennätyksen kerrotaan olleen peräti 70 metriä. http://www.airaksela.fi/wp-content/uploads/2022/11/AirY110v_KaisaPoutanen-2022.pdf

Olen kauhian hämmästynyt ihan alikersantti Hietasen lailla. Nimittäin sosialistisesta mediasta saamani vinkin innoittamana katsoin ensimmäisen kerran elämässäni viihdetietokilpailun nimeltään Hengaillaan, jossa valitut kansakuntamme älymystön edustajat kilpailevat ihmiskunnan historian kannalta tärkeiden valtioiden ja kaupunkien paikkakuntatietoudellaan.

Eilisen ohjelman älymystön edustajat tunsivat vallan mainiosti Uuden-Seelannin ja Amsterdamin asiat, mutta sitten kun siirryttiin tenttaamaan Suonenjoki-tietämystä, jouduin hämmästymään kauhiasti. Ukrainan tapahtumia seuratessani olen hämmästellyt Venäjän kansalaisten sivistystasoa, mutta eilisen jälkeen hämmästelen myös suomalaisten sivistystasoa. Tässä yhteydessä kannattaa muuten muistaa se, että kansainvälisten tutkimusten mukaan suomalaisten ja venäläisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on pisteelleen sama.

Jossain määrin ymmärrän sen, ettei eilisistä neljästä älymystön edustajasta kukaan, tiennyt, mitä erikoista olympiavoittaja Kalle Jalkasen kehossa tapahtui, kun hän kiidätti Suomen viestijoukkueen vuoden 1936 olympialaisissa kultaan. Rohkenipa eräs älyköistä epäilemään, että Kallelta olisi mennyt kisan aikana kakka housuun. Olen tähän asti uskonut, että jokainen suomalainen, joka yleensä jotakin tietää, tietää, että Kallelta putosivat tekohampaat, jotka silloin maksoivat työmiehen kolmen kuukauden palkan, hankeen, josta hiihtosankari joutui ne kaivamaan, vaikka norjalainen pääsi siinä vaiheessa edelle.

Mutta yhtään en ymmärrä sitä, etteivät älyköt tienneet Pähkinäsaaren rauhansopimuksen osapuolia. Toinen joukkue veikkasi vallan, että rauha solmittiin Suomen ja Ruotsin välille. Luulen, että 90 % suomalaisista äänestäisi, että osapuolina olivat Ruotsi ja Venäjä, vaikka Venäjän valtiota ei vuonna 1323 vielä ollut. Tietenkin silloin sodittiin Novgorodia vastaan, jonka kanssa myös rajasopimus tehtiin.

Tämä asia kannattaa maamme poliittisten päättäjien muistaa, mikäli Venäjä joskus haluaa palata maiden väliseen lähtötilanteeseen ja palauttaa alkuperäisen ja väärentämättömän itärajan, jolloin Suomen pinta-ala supistuisi noin 80 %.

Hengaillaan-ohjelman Suonenjoki osuuden voi katsoa tästä linkistä kohdalta 50 minuuttia alkaen. https://areena.yle.fi/1-62829974

Kyllä ei ole hiihdonkuninkuusmatka yhteislähtömuotoisena yhtä vaikuttava tapahtuma kuin väliaikalähtömuotoisena. Yhteislähtökisa on vain sellaista sähläämistä ja sauvamiekkailua kahden tunnin ajan ja sitten norjalaiset hiihtävät hevosenkengässä voittoon. Jos äsken olisi ollut väliaikalähtökilpailu, niin nyt nauttisin mitalikahveja vallan nisun kera, sillä Iivo olisi ollut ylivoimainen, mutta nyt joudun vain purkamaan katkeruuttani sosiaaliseen mediaan.

Yksi hienoimmista pitkän elämäni urheiluelämyksistä on vuoden 1997 Trondheimin mm-kisojen 50 kilometrin kilpailu. Silloinhan väliaikalähtökilpailussa voitosta kilpailivat jännittävän tasapäisesti reilun kahden tunnin ajan Mika Myllylä ja Viron veljeskansan edustaja Anders Veerpalu. Lopulta kisa kääntyi jännittävien vaiheiden jälkeen Mika Myllylän voitoksi. Se oli rehdin hiihtourheilun suurta juhlaa eikä silloin tarvinnut edes epäillä, että joku puhdas mies olisi sotkenut jalon kilpailun kulkua, kuten nykyään saattaa tapahtua.

Mutta aika pehmeitä ovat nykyään Suomen miehet verrattuina tämän päivän norjalaisiin tai vaikkapa iloisen 70-luvun suomalaisiin. Esimerkiksi Montrealissa Lasse Viren juoksi enskiksi kympin alkuerän ja voitti leikiten loppukilpailun. Sitten hän juoksi vitosen alkuerän ja voitti sitten loppukilpailussa raivoisan pitkällä kirillään itseään paljon nopeammat ulkomaalaiset. Seuraavana päivänä hän olisi sitten voittanut maratoninkin, ellei ripuli olisi vaivannut. Se kannattaa huomioida, ettei maratonilla ollut kuitenkaan alkueriä.

Juuri päättyneissä hiihdon mömmönkisoissa poikamme jaksoivat hiihtää kahden viikon aikana vain kolme lähtöä ja sitten päätösmatka oli kolmelle meikäläiselle liikaa. Tosin Risto-Matti Hakola hiihteli maaliin asti, koska joku katsoja oli muistuttanut, ettei suomalainen sotilas koskaan keskeytä. Mutta ei ollut kersantti Hakolan esityksessäkään samanlaista laturaivoa, jollaista esimerkiksi nähtiin helmikuussa 1940 Kuhmon hangilla, kun suomalaiset suksisotilaat kamppailivat Dolinin hiihtoprikaatia vastaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dolinin_hiihtoprikaati

 Pari iltaa sitten tuli tv:stä ohjelma Pilvien huimapäät, joka kertoi 1940-50-luvuilla maata kiertäneestä suomalaisesta ilmasirkuksesta, jonka sirkuksen keskeinen vaikuttaja ja vetovoimatekijä oli nuori kaunis ilma-akrobaattineitonen Anneli ”Luumu” Linna. ”Luumu” voimisteli kaksitasoisen lentokoneen siipien välissä, ratsasti yläsiiven päällä, roikkui nuoratikkailta lentokoneen alla ja hyppi laskuvarjolla ajan tavan mukaan ilman varavarjoa. Linnan sukunimi muuttui myöhemmin Penttiläksi, kun hän avioitui ansioituneen sotilaslentäjä Erkki Penttilän kanssa.

Heinolassa asunut Penttilän perhe oli kaikin puolin lahjakasta ja varsinkin liikunnallisesti lahjakasta, koska ilma-akrobaatti Penttilän nuorin poika Risto voitti Lahden Reippaan maalivahtina jalkapallon Suomen Cupin 1970-luvun lopulla. Sittemmin Risto E. J. Penttilä, joka on kavereiden kesken vain Risto E. Penttilä, on kunnostautunut myös huomattavana yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Heinolassa asuessani minulle kerrottiin, että Heinolan Penttilät olisivat olleet legendaarisen kuopiolaisen talviurheilija Erkki Penttilän sukua, mutta vahvistusta asialle en ole löytänyt. Hiihtäjä Erkki Penttilä voitti 1920-luvulla Salpausselän kisoissa sekä silloisen pikamatkan että myös 50 kilometriä.

Tosin nuo kaksi voittoa eivät riittäneet, vaan Penttilä voitti myös pujottelun. Hänellä olikin slalomin puolelta useita Suomen mestaruuksia, mutta murtomaahiihdosta Suomen mestaruuksia ei tullut. Hän kuitenkin asui välillä USA:ssa ja siellä hän voitti maan 50 kilometrin mestaruuden sangen ylivoimaisella tavalla.

Hän nimittäin ehti jollain kilpailun virkistäytymisasemalla seurustelemaan rikkaan amerikkalaisrouvan kanssa ja myös esittämään taikatemppuja tämän pikkupojalle. Luulen, että kirjailija Juhani Peltonen sai vaikutteita Elmo-kirjaansa Penttilästä, sillä Elmohan voitti Dervangan olympialaisten 50 km:n kisan, vaikka äityi jollain virkistäytymisasemalla pelaamaan marjapussia valmentajansa Reijo ”Rymy” Petterströmin kanssa.

Dokumentin Pilvien huimapäät voi katsoa tästä linkistä https://areena.yle.fi/1-452755

 Minä vanha kyynikko joudun nyt toteamaan samoin kuin lapsuudessani aunukselaisen laukkuryssän poika Pjotr Tiilikoff, joka meillä tunnettiin paremmin Tiilikais-Pekkana, että ylväänä liehuvat kansakuntien liput, mutta ylväimpänä liehuu Suomen siniristivaate, sillä norjalaiset eivät jaksa enää lippuaan heiluttaa.

Tämän jälkeen Pekka yleensä liikuttui kyyneliin ja niin minäkin aion vielä tehdä, mikäli viestimiehiemme sinkkiämpärin pohja ei irtoa tämäniltaisessa dopingtestissä, jota en jaksa uskoa tapahtuvan.

Mutta kyllä viestihiihto on upea urheilumuoto. Muistanpa, että minulle, vanhalle hiihtourheilun ystävälle, oli yksi elämäni sykähdyttävimmistä hetkistä, kun Lahden vuoden 2001 hiihdon mömmön-kisojen miesten viestin ankkuriosuudella Myllylän Mika-vainaa pisti isossa nousussa ison vaihteen päälle niin, että norjalaisen selkä suoristui.

Katsoimme virastossa virka-aikaan kilpailua täysin häpeämättömästi, koska se oli sitä paljon puhuttua Tyky-toimintaa ja silloin totesin painokkaasti, että enpä olisi uskonut tällaista päivää vielä näkeväni. Ja niinhän se olikin, että en olisi uskonut, mikä soppa siitäkin tapauksesta sitten vielä syntyi. Monelta asianosaiselta meni työpaikka, terveys ja eräältä henkikin. Mutta onneksi Immosen Janne oli saanut eilen hyvän työpaikan eräältä suksitehtaalta.

Lahden dramaattisen viestin voi katsoa uusintana tästä https://www.youtube.com/watch?v=Sy6H4i7trK0

Historia ja sukututkimus ovat mielenkiintoisia asioita ja jos olisin nuorempi mies, ryhtyisin opiskelemaan historiaa ja sitten kun olisin itseni riittävän pöhköksi lukenut, tekisin väitöskirjan maamme historiaan merkittävästi vaikuttaneesta Mannerheimin kreivillisestä suvusta. Marsalkasta itsestään on julkaistu noin 200 kirjaa, mutta itse hänen suvustaan en ole kirjaa löytänyt.

Tosin Suomesta Mannerheimin kreivillinen suku on hävinnyt eikä marsalkka Mannerheimilla ole tiettävästi elossa olevia jälkeläisiä muuallakaan, koska juoruissa mainittu pietarilainen huorpoika kuoli ainakin tarinoiden mukaan Sveitsissä lapsettamana. Myöskään marsalkan tyttärille ei siunaantunut lapsia ja epäilen, että siihen asiaan saattoi syynä olla sama seikka, joka katkaisi Marskin opinnot kadettikoulussa, sillä tyttärienkään seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei ollut täyttä varmuutta.

Mannerheimin kreivillisen sukuhaaran viimeinen edustaja, joka oli Marskin vähän kaukaisempi sukulainen, kreivi Gustaf Mannerheim kuoli 51-vuotiaana vuonna 2015. Kun marsalkka Mannerheim siirteli ja järjesteli divisioonia, niin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli kymmenisen vuotta sitten juttu hänen sukulaismiehestään tästä kreivi Gustaf Mannerheimista, joka siihen aikaan siirteli ja järjesteli ostoskoreja eräässä espoolaisessa marketissa. Hän kärsi aivoja rappeuttavasta sairaudesta.

Vaikka Suomen Mannerheimin kreivisuku on hävinnyt, niin Ruotsissa on suvun edustajia edelleenkin. Hämärä mielikuva minulla on, että joskus iloisella 70-luvulla eräs Mannerheim olisi ollut jossain vaaleissa maolaisten ehdokkaana. Se on ymmärrettävää, koska itse Marskikin oli kiinnostunut Kiinasta niin paljon, että hän jopa ratsasti Kiinan halki, ja olenpa joskus lukenut hänen tästä reissusta kertova hyvän matkakirjansa.

Jos mielikuvani Mannerheim-suvun maolaishaarasta on hämärä, niin sen muistan lukeneeni ihan luotettavasta lähteestä, että sikäli kreivillinen suku on tukenut maailman vallankumousta, että marsalkka Mannerheimin velipoika olisi majoittanut Leniniä, kun tämä liikkui Tukholmassa vallankumouksen asialla.

 Vaikka kenraali Puheloisen muistelmien työnkuvaukset kilpailevat vaikuttavuudessaan Kalle Päätalon vastaavien kuvausten kanssa, niin Puheloisen kirjan puutteena on se, ettei hän juurikaan paljasta mitään yksityiselämästään. Kalle Päätalohan kirjoitti monta paksua mölläriä kertoessaan esimerkiksi ihmissuhdeongelmistaan ensimmäisen vaimonsa kanssa.

Se asia kuitenkin entisen puolustusvoimain komentajan teoksesta selvisi, että hän on nyt toista kertaa naimisissa. Puheloinen on avioelämästään kertoessaan lähes yhtä pidättyväinen, mitä aiemmin puolustusvoimain komentajana toiminut marsalkka Mannerheim oli.

Massiivisissa muistelmissaan Mannerheim kertoo avioliitostaan pelkästään seuraavaa: ” Yksityiselämästäni tältä ajalta on mainittava, että vuonna 1892 menin avioliittoon neiti Anastasie Arapovin kanssa. Hänen isänsä oli edesmennyt keisarin seurueen kenraalimajuri Nikolai Arapov, tämäkin entinen chevalierkaartilainen.”

Edellä oleva lainaus osoittaa, että Marski oli lähinnä kuivan englantilaisen huumorin ystävä. Kyseinen neiti Arapov oli nimittäin lievästi sanottuna erikoinen ihminen, jonka tekemisistä Kalle Päätalon kaltainen jätkäpoika olisi löytänyt paljonkin kerrottavaa.

Ilmeisesti Mannerheimin avioituminen oli ns. järkiavioliitto, jonka avulla hän selviytyi veloistaan, jotka olivat syntyneet nuoren upseerin viettäessä ns. hauskaa elämää. Toisaalta rouva Arapovin oikullinen käytös saattoi olla seurausta siitä, ettei aviomies ainakaan koko ajan jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen.

Juorutaan jopa sellaistakin, että Pietarissa niiden villihevosten kesytystä esittävien patsaiden lähellä on palatsi, jossa Mannerheim vieraili vuosien ajan viikoittain opettamassa ratsastusta eräälle aatelisneidolle. Sellaistakin juorutaan, että marskilla olisi ollut vallan huorpoika Pietarissa, kuten asia savolaisittain ilmaistaan. Muistelmissaan Marski ei kerro mitään huorpojastaan.

Olen mielestäni realisti ja niinpä olen sitä mieltä, että monet asiantuntijat, jotka suhtautuvat ihmiskunnan selviämisen mahdollisuuksiin pessimistisesti, ovat väärässä, koska kun historian kulkua katsoo, niin yleensä pessimistit ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian optimistisesti.

Itse esimerkiksi olen odottanut kauhulla tulevia Usa:n presidentinvaaleja, koska toinen pääehdokas alkaa olla vanhuudenhöperö ja toinen on ollut höperö pienestä pitäen ja on patologinen valehtelija.

Kolmas mahdollinen tuleva presidentti ei valehtele ihan aina, mutta muistaa kuitenkin ainakin Suomen median mukaan virheellisesti olevansa holocaustista selvinneiden juutalaisten jälkeläinen ja myös sen, että hänen vaimonsa olisi ollut World Trade Centerin rakennuksessa vuonna 2001 tapahtuneen terrori-iskun aikaan.

Eilen kuitenkin mielessäni vilahti pieni toivon kipinä Telluksen tulevaisuuden suhteen, kun katselin Usa:n ulkoministeri Antony Blinkenin Suomessa pitämää puhetta. Hän vaikutti ihan tasapainoiselta viisaalta ihmiseltä. Olen nyt jyrkästi sitä mieltä, että meidän tulisi Suomessa perustaa tukiryhmä Blinkenille, jotta hänet saataisiin ehdolle Usa:n presidentinvaaleihin, jotka saattavat olla ihmiskunnan kannalta ratkaisevan tärkeät. Uskon, että noin 98 % suomalaisista, jos heillä vain olisi mahdollisuus, äänestäisi Blinkeniä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antony_Blinken

Leo Jokelan elämänkertakirjassa ei kerrota, että hän olisi ollut Suonenjoen Rosseja, mutta siitä huolimatta hän oli aikoinaan mielestäni maamme paras näyttelijä. Jos hän olisi saanut elää ohjaaja Aki Kaurismäen aikana, olisi hänestä tullut maailman luokan tähti. Valitettavasti Jokela kuoli jo 48-vuotiaana, joka sattuu olemaan alkoholistien keskimääräinen elinikä. Wikipedia kertoo hänen elämänsä loppuvaiheista seuraavaa:

”Yksityisihmisenä Jokela oli hiljainen, vaatimaton, itseään korostamaton, vakava ja jopa ujo. Huumorintajunsa ansiosta hän pärjäsi myös seuramiehenä ja yhteishengen luojana. Jokela piti yksityiselämänsä tarkasti erillään teatterimaailmasta ja muista töistään eikä kotona koskaan puhunut työasioistaan.

Työpaineita ja riittämättömyyden tuntoja hän sen sijaan lievitti alkoholilla. Jo Fennada-kaudellaan Jokela piti usein salkussaan valkoviinipulloja, joita hän joi pitkin päivää. Hänen alkoholinkäyttönsä kasvoi 1960-luvun teatterin murroksen myötä, kun hän koki omien arvojensa ja ihanteidensa menettäneen merkityksensä.

Vuosia jatkunut runsas alkoholinkäyttö elokuvastudioilla ja teatterinäytösten välillä johti lopulta 1970-luvulla terveysongelmiin. Jokelaa ei kuitenkaan yleensä nähty humalassa, ja hän oli hoitanut työnsä aina tunnollisesti. Siksi hänen varhainen poismenonsa tuli monille järkytyksenä.”

Minusta Juhani Ahon kirjaan perustuva elokuva Rautatie, jossa Jokela esittää Mattia, on yksi parhaista filmeistä yhdessä Forrest Gumpin kanssa. Jos Aki Kaurismäki sattuu tämän lukemaan, niin hänen kannattaa huomioida, että Suomen maakuntia kiersi vuonna 1982 maailmanrauhan asiaa edistävä Rauhanjuna, jonka mukana liikkui noin 100 eri alojen taiteilijaa. Tästä aiheesta voisi hyvä elokuvaohjaaja saada paljonkin irti.

Veikko Huovinen kirjoitti Rauhanjunasta jonkinlaisen ivamukaelman kirjassaan Ympäristöministeri ja sen yhdessä novellissa Matti ja Liisa saapuvat Lapinlahden asemalle ihmettelemään Rauhanjunaa ja tutustumaan sen taidetarjontaan. Sen muistan tapauksesta, että kun Matti näki jonkun alastoman naisen figuurin, hän totesi asiantuntevasti, että ”ihan mustuainen näkkyy”.

Koska tänään ei tv:mme noin 20 kanavalla ole mitään katsomisenarvoista, aion ihastella jälleen kerran Leo Jokelan suoritusta Rautatiessä: https://areena.yle.fi/1-432554

Yhdessä Kiveen hakatut -kirjasarjan osassa paljastetaan, että maamme parhaimpiin näyttelijöihin kuulunut Leo Jokela olisi ollut suksivoidetehtailija Esa Rossin lehtolapsi, eli savolaisittain Rasva-Rossin huorpoeka. Tieto oli sen verran uusi ja yllättävä, että kuulustelin asian johdosta erästä Rossin suvun edustajaa, joka kiisti tiedon jyrkästi.

Hänen mukaansa korkeintaan Esan velipoika olisi saattanut tulla kyseeseen, koska hän harrasti näyttelemistä ja oli melkoinen koomikko. Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että yksi Esa Rossin veljistä valmisti myös suksivoiteita. Aluksi tämä voidemerkki oli nimeltään Toveri, mutta syistä, joita voi vain arvailla nimi muutettiin 1930-luvulla Viestiksi.

Itse olen Leo Jokelaa katsellessani ihmetellyt, miten niin umpihämäläinen, eli Hausjärvellä syntynyt, näyttelijäsuuruus saattoi olla niin savolaisen oloinen ja ehkä Kiveen hakatut -kirja antaa asialle selityksen. Suomalaisen elokuvahistorian hauskimmaksi kohtaukseksi on valittu Komisario Palmun erehdyksessä se kohtaus, jossa etsivä Kokki, jota Leo Jokela esittää, laulaa puhtaalla savon murteella Silmät tummat kuin yö. Toisaalta etsivä Kokin sukunimi viittaa enemmänkin Karjalaan.

Eittämättä näyttelijä Leo Jokelassa oli paljon pienen ja pyöreän Esa Rossin piirteitä. Vaikka Jokela oli näyttelijänä suuri koomikko, niin yksityiselämässä hän oli enemmänkin surumielisyyteen taipuvainen, kuten suuret koomikot yleensä ovat. Jokela kuoli jo 47-vuotiaana pian sen jälkeen, kun hän oli esittänyt upeasti lapinlahtelaisen Matin roolin elokuvassa Rautatie, joka on katsottavissa Yle Areenassa.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=leo+jokela%2C+tummat+silm%C3%A4t%2C+elokuva#fpstate=ive&vld=cid:655354ef,vid:51jJryxf_6Q

Eilen mainitsemani hanuristi Onni Laihanen sävelsi mesenaattinsa Esa ”Rasva” Rossin kunniaksi Esan saunapolkan, jonka hän äänitti yhdessä Toivo Mannisen kanssa. Luulen, että saunapolkka on sävelletty myös Ranta koivun alla -kappaleen tapaan Esan huvilalla Iisvedellä.

Onni Laihanen oli Irwin Goodmanin, eli Antti Hammarbergin, äidin sukua, joten epäilen Irwininkin musikaalisuuden periytyvän Laihasten puolelta. Laihanen kuoli jo 39-vuotiaana sydänkohtaukseen eikä Irwnkään elänyt paljoa vanhemmaksi.

Olinpa tässä syyllistymässä kunnianloukkaukseen. Nimittäin olin kirjoittamassa Tapio Rautavaaran muistelmissaan kertoman hanuristitarinan liittyvän Onni Laihaseen, mutta tarinan päähenkilö ei olekaan hän vaan Toivo Manninen.

Rautavaara toimi jatkosodan aikana Maaselän radion toimittajana ja kerran suoraan lähetykseen saapui esiintymään Toivo Manninen, vaikkakaan ovenpielet eivät tahtoneet riittää hanuritaiteilijalle, joka oli kännissä kuin käki.

Rautavaara talutti mestarin mikrofonin ääreen ja auttoi hänelle hanurin selkään. Sitten Tapsa kannatteli häntä henkseleistä ja haitarin hihnoista pystyssä ja kuulutti mikrofoniin, että: ”Nyt esiintyy hanuritaiteilija Toivo Manninen…hän soittaa Polkan mollissa….”

Sitten kuultiinkin komeaa polkkamusiikkia. Kun lähetys päättyi ja Rautavaara irrotti otteensa Topista, tämä putosi lattialle sammuen siihen Isänmaalle kaikkensa antaneena.

Hiljennymme kuuntelemaan Onni Laihasen ja Toivo Mannisen muodostaman haitaripartion esittämää Esan saunapolkkaa, joka siis liittyy vankasti Suonenjoen Iisveden kulttuurihistoriaan.
https://www.youtube.com/watch?v=jpK_OCAQobQ

 Esa Rossista on yksi luku Kiveen hakatut -kirjasarjassa ja myös Yle-Areenan yksi Kiveen hakatut -ohjelma on omistettu hänelle. Tosin yksi erehdys sarjan tekijöille Antero Teroselle ja Jouko Vuolteelle on sattunut, sillä he ovat sitä mieltä, että Rossin perhe asui Iisvedellä Salmisen asemalla. Jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Salminen on Suonenjoen syrjäkylä parikymmentä kilometriä Iisvedeltä.

Mutta haetannooko tuo pieni virhe mittään. Sen sijaan menestyvän liikemiehen Esa Rossin kesähuvila, joka toimi myös valmennuskeskuksena sekä hanuristi Onni Laihasen lepokotina, oli Iisvedellä, ja siellä Laihanen sävelsi mm. kappaleen Rantakoivun alla.

Esa Rossi oli lahjakas urheilija, velmentaja, keksijä ja liikemies. Hänessä olisi oivallinen aihe jonkun historian opiskelijan graduun ja myöskin vaikkapa paikallishistoriaan keskittyneen Syväniemen kesäteatterin näytelmään. Varsinkin, kun tuon yleensä joviaalin herran luonteeseen kuului myös kiinnostava mustapuoli, koska mielenkiintoisessa ihmisessä pitää olla myös joku särmä.

Luulenpa, että monen suuren johtajan ja varsinkin taiteilijan taustalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sellaisia tapauksia on Suomenkin valtio-, liike- ja kulttuurielämä pullollaan. Välillä mennään ylikierroksilla ja kehitellään kaikkea suurta ja sitten välillä taas ollaan syvän masennuksen vuoksi laitoshoitokunnossa kuten Esa Rossinkin tapauksessa kävi.

Tosin korostettakoon tässä yhteydessä, että esimerkiksi presidentti J K Paasikivi ei ollut maanis-depressiivinen tyyppi, kuten väitetään. Asiasta on lääkärintodistuskin olemassa. Nimittäin KOP lähetti silloisen pääjohtajansa mielentilatutkimukseen, jotta hänet olisi voitu siirtää eläkkeelle mielenvikaisuuden vuoksi.

Lääkäri kuitenkin todisti, ettei tuleva presidentti ollut mielisairas, vaan hän kärsi pelkästään huonosta kotikasvatuksesta. Lisäksi hänellä oli sopimattomat tekohampaat, joilla oli tapana singahtaa suusta, jos pääjohtaja joutui korottamaan ääntään.

Esa Rossi sen sijaan lienee ollut selkeästi maanis-depressiivinen tapaus. Ainakin hänen tyttärenpoikansa kertoo yleensä leppoisesta papastaan seuraavaa: ”Esa oli myös väkivaltainen tyyppi, joka kävi välillä jopa lepäämässä Kymppi-osastolla, suljetulla sellaisella. Sen muistan, että hän välillä ajoi perhettään takaa kirves kädessään. Nuo tapahtumat osuivat varmaan huonoihin talviin, jolloin kaikki ei sujunut, kuten Esa halusi.”

Yle Areenan Kiveen hakatut -sarjan Esa Rossi jakson voi kuunnella tästä:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-62246477

Vaikka iisveteläinen opettaja Kalle Laitinen harjoittikin eilen kertomassani tarinassa kovin käsin rauhankasvatusta, niin mikään pasifisti hän ei ollut, sillä hän oli ns. vapaussoturi ja suojeluskuntaupseeri. Sanotaan, ettei musiikki tunne rajoja ja sitä vahvistaa se, että suojeluskuntaupseeri-opettaja Kalle Laitinen, joka oli kova musiikkimies, antoi epäröimättä Junkkarisen pojille laulusta täyden kympin, vaikka poikien vaari oli ollut kylän punakaartin päällikkö.

Junkkarisen pojista Erkistä tulikin musiikin ammattilainen, jolle tosin uran viitisenkymmentä ensimmäistä vuotta olivat sen verran hankalia, että hän ihan perustellusti saattoi laulaa, että ”oon köyhä laulaja mä vain”. Sitten Ruusuja hopeamaljassa muutti kaiken ja Ekistä tuli rikas mies.

Erkki Junkkarinen kohosi 70-luvulla sellaiseen suosioon, että ehkä vain Jalkas-Kari, joka muualla Suomessa tunnettiin Kari Tapiona ja Hesassa Klappina, pystyi myöhemmin kilpailemaan Junkkarisen kanssa kansansuosion suuruudessa. Vaikka hiihtäjä Kalle Jalkanen olikin iisveteläisiä ja Kari Tapion sukuhaaraa, niin Kari Tapio ei ollut iisveteläisiä, vaan oli syntynyt Suonenjoen kirkolla viiden kilometrin päässä Junkkarisen syntymämökistä.

Junkkarisen syntymämökki on tosi pieni ja vaatimaton. Pari vuotta sitten sitä kaupiteltiin 4000 eurolla. Myyjä lienee ollut rehellinen ihminen, koska hän myynti-ilmoituksessa kertoi, että mökki oli muuten ihan hyvä, mutta vessa puuttuu, joten se soveltuu parhaiten koirille tai poikamiehille. Tosin eiköhän ne 1920-luvulla rakennetut Iisveden sahatyömiesten muutkin mökit olleet pieniä ja sisävessattomia.

Luin joskus Erkki Junkkarisen elämänkertateoksen Ruusuja hopeamaljassa ja siinä kerrottiin tulevan laulajatähden lapsuuden olleen silloisenkin mittapuun mukaan erityisen köyhä, koska isä kuoli nuorena. Muistelen, että hän kuoli malariaan, joka on kuuman etelän maissa nykyäänkin yleinen kuolinsyy, mutta kylmässä Suomessa hyvin harvinainen sairaus. Malariaa aiheuttavat sääsket pystyivät ilmeisesti siihen aikaan elämään Suomessakin, koska 1930-luvulla meillä oli hyvin kuumia kesiä ja koska osa malariasääskistä oppi selviämään talvipakkasista majoittumalla navetoihin.

Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, joka lienee lähtöisin Junkkarisen kanssa samassa pihapiirissä asuneen Lauri Jauhiaisen kynästä ja ettei vain taustalla soi iisveteläisen hanurinsoiton Suomen mestarin Aulis Turpeisen haitari: https://www.youtube.com/watch?v=4N8hfajHi34

Mahottoman jännäksi meni tämä ministeri Riikka Purran synnyttämä kohu. Tänä iltana kokoontuu RKP:n eduskuntaryhmä keskustelemaan Purran nettikirjoittelusta eikä ole täysin mahdotonta, etteikö ryhmä päätä, että kyseessä ei ole sellainen hyvämaineinen ja rehellinen kansalainen, jollaisen ministeri pitäisi Suomen perustuslain mukaan olla.

Itse en tosin niinkään pohtisi tuota rehellisyyttä ja hyvämaineisuutta, vaan enemmänkin sitä, että nettikirjoituksista päätellen Purra on sen verran ilkeä ihminen, ettei hänen paikkansa ole ainakaan sivistysvaltio Suomen hallituksessa.

Mutta pääministeri Petteri Orpon rehellisyys minua mietityttää. Olen aina uskonut, että kansakoulunopettajien jälkeläisenä hän on hyvän kotikasvatuksen saanut rehellinen ihminen, jollaisen kuvan olen hänestä saanut, mutta toissailtainen A-studio sai minut hieman epäilemään asiaa. Nimittäin ohjelmassa hän silmät ymmyrkäisinä vakuuttaa, ettei ole oikein perillä varapääministerin ilkeistä kirjoituksista.

Purran tapauksen innoittamana esitän kunnioittavasti, että Suojelupoliisin tulisi visusti tarkastaa ministeriksi haluavien taustat. Nimittäin Purran kirjoittelu olisi saattanut pahimmillaan aiheuttaa sen, että Turkki olisi estänyt maamme Nato-jäsenyyden.

Jos Erdogan olisi saanut tietoonsa sen, että suomalainen ministeri on nimitellyt turkkilaisia apinoiksi, olisi kiivas turkkilainen veri saattanut hyvinkin kuohahtaa. Purran kunniaksi on kuitenkin luettava se, ettei hän ilmeisesti mokkakikkeli-nimityksellä tarkoittanut turkkilaisia vaan somaleja ja muita afroafrikkalaistaustaisia miehiä.

Jäämme odottamaan RKP:n eduskuntaryhmän kokousta, mutta sitä ennen kannattaa katsoa tämän A-studion ensimmäiset kymmenen minuuttia ja ihmetellä maailman menoa https://areena.yle.fi/1-63939328 .

Kauppalehdestä luin, että maamme elinkeinoelämä on huolissaan eräiden perussuomalaisten ministerien maamme maineelle ja vientiteollisuudelle aiheuttamista vahingoista ja myös maamme Startup-yhteisön johtaja Riikka Pakarinen paheksui kaimansa Purran kirjoitusten aiheuttamaa vaaraa siitä, että lahjakkaat ulkomaiset työntekijät alkavat karttelemaan rasisti-Suomeen muuttamista.

Epäilen, että kohta maamme kapitalistit alkavat vaatimaan Petteri Orpoa muuttamaan hallitustaan siten, että Perussuomalaiset korvataan Vasemmistoliitolla, josta kapitalisteille olisi vähemmän harmia.

Muistanpa, miten viime Euro-vaalien alla jossain suuressa vaalikeskustelussa pöydän ääripäät, eli Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja Vasemmistoliiton Sylvia Modig, olivat kaikesta samaa mieltä. Lisäksi he ulkonäöltäänkin olivat lähellä toisiaan, etteivät vaan ole siskokset ja lisäksi heitä myös yhdisti rattijuoppoustuomio. Niinpä olen varma, että he vallan mainiosti voisivat toimia samassa hallituksessa hyvässä yhteistyössä.

Eilen putkahti julkisuuteen 43-vuotiaan Riikka Purran blogikirjoitus, jossa hän monien mielestä loukkasi törkeästi eräiden musliminaisten uskonnollista vakaumusta. Oli ihan hyvä, että sivistyneesti käyttäytyvä ulkoministeri Elina Valtonen on pyytänyt turkkilaisilta anteeksi sitä, että Suomen hallituksen ministeri on nimittänyt heitä turkkilaisapinoiksi, mutta mielestäni maamme elinkeinoelämän etu on, että sen lisäksi ulkoministeri Valtonen pyytää anteeksi varsinkin rikkailta Arabimailta Purran vallatonta kirjoittelua mustista säkeistä. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/riikka-purra-2019-paakaupunkiseudulla-kavelee-tunnistamattomia-mustia-sakkeja/

Kerrassaan erinomaista julkisuutta näyttää varapääministeri Riikka Purra saaneen sivistyneen maailman lehdistössä pyssyfantasioistaan. Nähtäväksi jää laannuttaako Purran vilpitön anteeksipyyntö tapahtuneesta sivistyneessä maailmassa asian tiimoilla vellovan keskustelun. Muistanpa, että esimerkiksi Kanadassa pääministeri Justin Trudeau oli vähän aikaa sitten joutua eroamaan, koska paljastui, että hän oli opiskeluaikana jossain bileissä esiintynyt afroafrikkalaistaustaisena henkilönä, jota asiaa siellä pidettiin hyvin sivistymättömänä käytöksenä.

Toisaalta muistanpa, että nelikymppinen Urho Kekkonen kirjoitti sota-aikana, että ei Leningradissa kuole nälkään ihmisiä, vaan r––iä. Hän ei pyytänyt myöhemmin kirjoituksiaan edes anteeksi, mutta ihme kyllä hänestä ei tullut hävityn sodan jälkeen edes poliittista ruumista vaan presidentti; toisaalta hän kyllä osoitti myöhemmin teoillaan itänaapurille muuttaneensa käytöstään. Epäilen, että salaa mielessään hän ei ollut muuttanut näkemystään venäläisistä, mutta tunnusti realiteetit.

Nähtäväksi jää, muuttaako Riikka Purra Kekkosen tapaan toimintaansa ja lähteekö hän kohta vaikkapa pakolaisleireille värväämään lisää henkilökuntaa maamme sote-sektorille ja todistaa sillä tavalla muuttuneensa ihmisenä.

Luulen, että seuraava hallituskriisi tulee ihan pian, kunhan vanhojen juttujen tutkijat huomaavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion kirjoituksen viime marraskuulta, jolloin silloinen perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tavio kirjoitti Eu-komissioin puheenjohtaja Ursula von der Leyenistä erittäin kriittisesti. Hän nimitti EU-johtajaa muun muassa ”saksalaiseksi globalistiksi”, joka on ”hurahtanut ilmastosekoiluun”.

”Villissä lännessä tällaiset Ursulat olisi potkittu ulos maasta kastettuna öljytynnyriin ja höyheniin” totesi Tavio ja muistutti tekstissään myös von der Leyenin roolista Maailman talousfoorumissa, joka on yksi suosituimmista äärioikeiston salaliittoteorioiden kohteista.

Eilen muuten ilmeinen englantilainen The Guardian, joka ei tietääkseni ole vihervasemmistolainen lehti, julkaisi etusivullaan jutun kuvien kanssa Ukrainan presidentti Zelenskyistä, Usa:n presidentti Bidenista ja Suomen valtiovarainministeri Riikka Purrasta. Harva on se suomalainen, joka on kyennyt pääsemään The Guardianin etusivulle. https://www.theguardian.com/world/2023/jul/11/finnish-far-right-finance-minister-riikka-purra-accused-of-racist-online-comments

Enkä vieläkään malta olla jättämättä perussuomalaisia rauhaan, koska monet heistä ovat mielenkiintoisia ihmisiä. Hellämielisenä miehenä olen säälinyt Riikka Purraa, koska hän vaikuttaa ainakin julkisissa esiintymisissään aika ahdistuneelta naiselta, joka piirre ei sovi suurelle kansanjohtajalle. Esimerkiksi lihava ja leppoisa sekä täysin häpeämättömän oloinen Timo Soini sopisi paremmin johtamaan suuria kansanjoukkoja.

Eilen sitten taisi selvitä, mikä Riikkaa ahistaa. Hän ilmeisesti pelkäsi nuoruuden kirjoitustensa putkahtavan julkisuuteen, kuten sitten tapahtuikin. Tosin kovin nuori ja kokematon Riikka ei kirjoitushetkellä ollut, koska oli silloin 31-vuotias tohtorikoulutettava, jonka murrosiän kuohuntavaiheen olisi pitänyt olla jo takana.

Luulen, että pelkoa ja vavistuksia herättävän fantasian ulkomaalaisten joukkoampumisesta junassa hän sai Jussi Halla-aholta, joka on siviilispalvelusmies, mutta harrastaa siitä huolimatta pistooliammuntaa. Samoihin aikoihin, kun Purra fantasioi joukkoampumisesta, saavutti Halla-aho julkisuutta omalla fantasiallaan.

Nimittäin blogissaan hän kirjoitti, miten hän oli ollut pihallaan tupakalla ja muudan ohikulkeva miehenpuoli oli ehdottanut hänelle suuseksin harrastamista. Tämä sai eduskunnan nykyisen puhemiehen pohtimaan seuraavaa:

”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

Tässä yhteydessä ehdottaisin, että aselupia myöntävien poliisiviranomaisten olisi syytä tiedustella hakijan poliittista kantaa ja vetää siitä tarvittaessa johtopäätöksensä. Tällaista poliittista harkintaa on Suomessa harrastettu ennenkin aselupien yhteydessä, koska meidän kylän teurastaja joutui vuosikymmeniä sikaa ”pestessään” käyttämään pienoiskivääriä, koska sai luvan pistoolille vasta joskus 1970-luvulla, koska teurastajan velipoika oli ollut punikki.
https://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_homonampumiskohinaan.html

Täytyy minun välillä antaa tunnustustakin perussuomalaisten ministerivalinnoille. Erityisesti minua ilahduttaa se, että oikeusministeriksi on saatu henkilö, jolla on monipuolinen kokemus maamme oikeusjärjestelmästä, sillä sen lisäksi, että hän on koulutukseltaan juristi, on hänellä myös omakohtaista kokemusta rikollisuudesta.

Nimittäin arvovaltainen ja tavallisesti luotettava Hymy-lehti kertoi muutama vuosi sitten, että Leena Meren nuoruudesta löytyy useampiakin töppäyksiä. Hän muun muassa nappasi luvatta ystävänsä auton. Toiselta tuttavalta hän taas anasti kaverinsa kanssa pankkikortin ja hurvitteli viikonlopun. Tuhansien markkojen summan korvaamiseksi piti ottaa pankkilaina.

Meri kertoo haastattelussa, että ”menneisyydestäni löytyy mokia, joista sain ansaitsemani rangaistuksen. Töppäilyt eivät ole este tulevaisuudelle, jos niistä ottaa opikseen.” Minusta tuo on viisaasti sanottu ja lohduttaa minua.

Nimittäin olen ajatellut tulevaisuudessa pyrkiä YK:n pääsihteerin tehtävään, koska minusta ihmiskunnan nykyiset ongelmat ovat periaatteessa hyvin yksinkertaisesti ratkaistavissa, kun vaan vähänkin tervejärkiselle ihmiselle annetaan tilaisuus ne ratkaista.

Itse tosin epäilen, että jos alan tosissani pyrkimään ihmiskunnan tärkeimpään virkaan, niin heti kaivetaan esille se, että olen nuoruudessani pitänyt luvatonta katiskaa jatketusti ja vetänyt uistinta useammalla kuin lain sallimalla yhdellä vavalla. Onneksi Leena Meren urakehitys todistaa, että ihminen voi menestyä elämässään nuoruuden töppäyksistään huolimatta.

Sekin myönteinen asia perussuomalaisista on lopuksi sanottava, että laskujeni mukaan puolueen nykyisessä eduskuntaryhmässä on vähemmän rikosrekisterimerkinnän omaavia kuin edellisessä eduskuntaryhmässä.

Mutta mielestäni nykyiset perussuomalaiset ovat kaikonneet kauaksi Veikko Vennamon laillista menoa korostavasta linjasta. Muistanpa esimerkiksi, miten jossain vaaleissa SMP:n tunnus oli, että ”rosvot kiinni”. Ja jossain toisissa vaaleissa iskulauseena oli: SMP – neljä kirjainta, joihin voi luottaa. https://hymy.fi/uutiset/eduskunnan-kiusaamiskohu-kansanedustaja-leena-meri-teki-nuoruudessaan-rotoksia/

Vaalien alla eduskuntaan valittu Teemu Keskisarja jossain keskustelussa kehotti köyhtyviä suomalaisia varautumaan siihen, että hyvinvointivaltio ei tule enää jatkossa huolehtimaan vanhusten vaippojen vaihdosta, vaan itse kunkin on totuttauduttava osaltaan ajatukseen, että joutuu anoppinsa vaipat vaihtamaan.

Voihan se olla noinkin, mutta tuon uhkakuvan toteutuminen merkitsee sitä, että avioeroprosessit tulevat entistä vaikeammiksi, kun oikeuden täytyy päättää lasten huoltajuuden lisäksi siitäkin, kenelle anoppien vaippojen vaihtovastuu kuuluu. Voi myös olla, että kun työkykyinen väestö vähenee ja ihmiset elävät entistä vanhemmiksi, joudutaan oikeudessa ratkaisemaan myös se, kuka vastaa anoppien anoppien vaippojen vaihdosta.

Riikka Purralla oli sen sijaan positiivisempi näkemys tulevasta ja hän uskoi robottien tulevan vanhusten avuksi. Pahaa pelkään, että voi hyvinkin olla, että menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin vaipanvaihtorobotti on toiminnassa; ainakaan tällä hetkellä en ole kuullut robotista, joka osaisi solmia edes kengännauhat.

Itse kuitenkin epäilen, että EU tulee ratkaisemaan vanhusten vaipan vaihto-ongelman. Uskon, että sen jälkeen kun EU kieltää turkistarhauksen, voidaan maamme vanhukset sijoittaa minkeiltä vapautuville teräsverkkoritilöille, jolloin vaippojen vaihdosta ei enää tarvitse kenenkään huolehtia.
https://animaliamedia.fi/viisi-syyta-miksi-turkistarhauksen-aika-suomessa-on-ohi/

Kun väestönvaihtoasioista vastaava sisäministeri Mari Rantanen astui tehtäväänsä, hän vakuutti, että Suomen on otettava käyttöön yhtä tiukka maahanmuuttopolitiikka, jollaista muissa Pohjoismaissa harjoitetaan. Vaikka kannatan tuota näkemystä, niin kuitenkin Rantasen kannattama linja huolettaa minua.

Nimittäin, jos Suomi noudattaisi maahanmuuttopolitiikassa Tanskan ja Ruotsin linjaa, pitäisi tänne kiireen vilkkaa yrittää houkutella noin miljoona mamua ja vaikka itse kannatankin ajatusta, niin pelkään, että yhteiskuntarauhamme järkkyisi. Hyvinkin erilaiset järjestyskaartit, kuten esimerkiksi ruotsalaisen maahanmuuttajan Odinin mukaisesti nimetty järjestö ja vaikkapa kovia ulkomaalaisvahvistuksia riveihinsä saava Työväen Mailapojat, alkaisivat taistelemaan katujen herruudesta.

Koska asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan sovinnossa, ehdotan sisäministeri Rantaselle, että tässä vaiheessa Suomeen pyritään hankkimaan vain puoli miljoonaa maahanmuuttajaa ja etusijalle asetetaan Kauko-Idästä kotoisin olevat nuoret neitoset, sillä luulen, etteivät edes Odinin soturit pelkää sitä, että he veisivät suomalaisilta naiset.

Kannattaa harkita myös sitä, että nuoria neitosia pyritään värväämään myös Afrikan sarven pakolaisten joukosta, koska sekä kori- että lentopallossa Suomi on lähellä maailman huippua, mutta pitkistä pelaajista on huutava pula ja mielenkiinnolla odotan sitä päivää, kun sudanilaistaustaisen koripalloilija Awak Kuierin tulevat lapset alkavat vahvistamaan maajoukkueitamme.  

https://www.is.fi/koripallo/art-2000007938945.html

perjantai 7. heinäkuuta 2023

Neanderdalilaisuus

Pikkuisen minua mietityttää väestönvaihtoasioista vastaavan perussuomalaisen sisäministeri Mari Rantasen, entisen sosialidemokraatin, sosialistisessa mediassa vaalien alla julkaisema kannanotto, jonka mukaan: ”Meidän ei pidä olla niin sinisilmäisiä, että pian emme ole sinisilmäisiä”.

Rantanen ei suostunut selittämään rotuoppiin ja väestönvaihtoteoriaan viittaavaa kirjoitustaan ainakaan asiasta kiinnostuneelle Iltalehden toimittajalle. Voi olla, että esimerkiksi valtaosin ruskeasilmäisten saksalaisten parissa saattaa herätä tarvetta lisäkysymyksille, jos tuo mielipide jostain syystä päätyy heidän tietoonsa.

Itseäni mietityttää varsinkin meidän vihreäsilmäiseen vähemmistöön kuuluvien asema tulevaisuuden Suomessa. Tiedän, että vihreäsilmäisyys periytyy neanderdalilaisilta esivanhemmiltani, mutta toivon, ettei sisäministeri Rantanen ja hänen aatetoverinsa kuitenkaan leimaa minua ali-ihmiseksi pelkästään neanderdalilaisen taustani vuoksi.

Vain 7 % ihmisistä on vihreäsilmäisiä, joten joukkovoimaa meillä vihreäsilmäisillä ei juurikaan ole toisin kuin ruskeasilmäisillä, joten jos vihreäsilmäisten vainot alkavat, minun lienee parasta paeta Islantiin, jossa vihreäsilmäiset ovat enemmistönä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_Rantanen_(poliitikko)?fbclid=IwAR2UVhDzsZaLDZNk14nacMvsjIizfejMWuQg3zqZ1S39V30_FKV8SnpQhsY

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.35 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 6. heinäkuuta 2023

Naisten ahdistelu

Muistanpa, miten eräässä parien vaalien takaisessa eduskuntavaalien suuressa vaalikeskustelussa yleisesti kauhisteltiin viinan kiroja ja sen kansallemme aiheuttamia miljardien vahinkoja. Ainoastaan Perussuomalaisten Timo Soini totesi vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä työmies on pullonsa ansainnut. Niinpä sitten Perussuomalaiset saivatkin jytkyvoiton.

Nyt koko sivistynyt maailma kauhistelee sitä, miten tunnettu nuorten naisten vonkaaja Ville Rydman, jota sivistyspuolue Kokoomus ei huolinut edes eduskuntaryhmäänsä, valittiin Perussuomalaisten riveistä elinkeinoministeriksi. Tosin tietooni on saatettu, että eräät perussuomalaiset olisivat kylläkin halunneet hänet nuorisoministeriksi, joka ymmärrettävää onkin.

Luulen, että Ville Rydmanin nimitys oli Riikka Purralta ovela temppu perussuomalaisten kannatuksen lisäämiseksi, sillä hän on kyllä havainnut puolueensa kannatuksen olevan laskussa ja että oppositiopuolueet ovatkin ohittamassa kannatusmittauksissa hallituspuolueet. Epäilen, että kaikki ne maamme pari miljoonaa miestä, jotka ovat nuorten naisten vonkaamiseen syyllistyneet, saavat seuraavissa vaaleissa aikaan taas uuden jytkyn.

Epäilty ja tutkinnassa aiheettomaksi todettu elinkeinoministeri Ville Rydmanin kohuttu nuorten naisten ahdistelutapaus ei ole ainut nuorten naisten ahdistelutapaus, joka liittyy Rydmanien sukuun. Tosin toisessa nuorten naisten ahdistelutapauksessa suvun edustaja asettuu puolustamaan ahdisteltuja, joka oikein onkin.

Nimittäin Villen vaari säveltäjä Kari Rydman sävelsi aikoinaan kantaatin astetta vakavammasta nuorten naisten ahdistelutapauksesta. Kantaatti on nimeltään Tehtaantyttöjen requiem ja se kertoo noin 30 Valkeakosken 15 – 23 -vuotiaiden naiskaartilaisten joukkomurhasta Hauholla vappuna 1918.

Wikipedian mukaan ennen teloitusta naisia pidettiin kaksi päivää Suomaan talon ladossa. Tapahtumista on ristiriitaista tietoa, joidenkin kertomusten mukaan valkoiset eivät käyneet sisällä ladossa, vaan vartijat kiersivät sen ulkopuolella. Sisällissodan tapahtumista omaelämäkerrassaan kirjoittaneen teatterineuvos Vilho Siivolan mukaan naiset kuitenkin saatettiin raiskata. Hän perustaa näkemyksensä kymmenen vuotta sodan jälkeen lähitalojen asukkailta kuulemiinsa kertomuksiin.

Toukokuun 1. päivän aamuna naisia alettiin kuljettamaan teloituspaikalle, joka sijaitsee Mustilan kylässä Siikaisten suon reunassa. Valkoiset olivat kaivaneet paikalle joukkohaudan valmiiksi. Teloitus suoritettiin käskemällä haudan poikki asetetulle lankulle seisomaan viisi naista kerrallaan, josta heidät sitten ammuttiin. Teloitusta oli todistamassa myös lähiseutujen asukkaita ja sen suorittivat Pohjanmaalta tulleet miehet ja Tuuloksen suojeluskuntalaiset. Mukana oli tiettävästi myös jääkäriluutnantti Hugo Österman, josta myöhemmin tuli puolustusvoimain komentaja.

Lisätietoa tästä yhdestä maamme historian häpeällisimmästä tapauksesta löytyy tästä https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkeakosken_naiskaarti

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.48 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Louta

Valistunut arvaukseni on, että tuon eilen esittelemäni oivallisen astiaston on valmistanut edesmenneen Neuvostoliiton sosialistinen suunnitelmatalous 1990-luvun alussa, jolloin entinen hyvä itäinen naapurimme oli ajautumassa konkurssiin ja jolloin kaupoissa ei juuri muuta myytävää ollut kuin votkaa, posliinia ja kristallia.

Alunperin Katariina Suuren 1700-luvulla perustama Keisarillinen posliinitehdas muutti nimensä Lomonosoviksi pian Venäjän suuren sosialistisen lokakuun vallankaappauksen jälkeen, jolloin maassa siirryttiin Saksan armeijan yleisesikunnan ensimmäisen maailmansodan aikana kehittämään sotatalousjärjestelmään, jota Neuvostoliitossa jostain syystä kutsuttiin sosialismiksi.

Kun Neuvostoliitto teki konkurssin ja siellä tapahtui suuri kapitalistinen vallankaappaus, muutti Lomonosovin tehdas nimensä jälleen Keisarilliseksi posliinitehtaaksi. Paljon mahdollista, että koska Venäjällä ovat taas varallisuuserot samaa luokkaa kuin vuonna 1917, ajautuu maa taas sekasortoon ja vallankaappaukseen, jonka seurauksena Keisarillinen posliinitehdas muuttuu taas tiedemies Lomonosovin kunniaksi nimetyksi tuotantolaitokseksi, vaikka tietääkseni tämä ei harrastanut keramiikkaa.

Vaikka sosialistinen suunnitelmatalous onnistui tuottamaan hienon teeastiaston, niin täytyy minun myös ylistää tuota pakkausta, johon astiasto on jo tehtaalla pakattu. Kuvan 1990-luvun pahvilaatikko on edellä aikaansa ja edustaa nykyään arvostetun kestävän kehityksen mukaisia periaatteita.

Louta on kierrätyspahvia eikä siitä löydy yhtään muovia tai ympäristölle tuhoisia värikemikaaleja. Sen sijaan kyljessä olevassa etiketissä on ilmeisesti kahden posliinikombinaatin tarkastuskomissaarin allekirjoitusta, jotka ilmeisesti todistavat, että pakkaus sisältää luvatut tuotteet. Jo Lenin sanoi, että luottamus on hyvä, mutta kontrolli parempi.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.41 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 4. heinäkuuta 2023

Teeastiasto

Istuimme pari kesää sitten toisen kiivaan urheilumiehen Lemetyisen Martin kanssa Uukuniemen Urheilijoiden verryttelyasuihin vaatetettuina Uukuniemen kesätorilla ja tapamme mukaisesti ostimme arpoja torin toiminnan tukemiseksi. Selvästi arvokkain arpajaispalkinto oli pahvilaatikko, jonka kerrottiin sisältävän Lomonosovin tehtaan teeastiaston.

Kerrankin toivoin kovasti voittoa arpajaisissa, vaikka kokemus onkin osoittanut, että yleensä en voita mitään missään milloinkaan. Martti Lemetyisellä sen sijaan tavallisesti jokainen arpa voitti. Niin tälläkin kertaa ja himoitsemani pahvilaatikko, jonka sisättöä hän ei muuten koskaan tässä elämässä tullut katsoneeksi, siirtyi hänelle. Yritin rahalla ostaa tuon palkinnon itselleni ja kun tarjosin loutasta 50 euroa, niin Martin ilme sentään muuttui mietteliääksi.

Martti Lemetyinen lähti viime talvena autuaammille urheilukentille ja kun nyt törmäsin hänen veljeensä Erkkiin, uusin hänelle 50 euron ostotarjoukseni, johon Erkki sitten välittömästi ystävällisesti suostui, kunhan vain suoritan maksun Uukuniemi-seuralle.

Jännityksellä sitten mökillä avasin ensimmäisenä maailmassa Lomonosovin tehtaan pahvilaatikon ja totesin tehneen elämäni parhaan hankinnan. Veikkaan, että sadan vuoden kuluttua tuo peräti 24-osainen teeastiasto on hinnankiroissa. Tässä yhteydessä kannattaa korostaa sitä, että suomalaisten mielestä yleensä kaikki muu kuin kusi oli Neuvostoliitossa paskaa, mutta neljä selvää poikkeusta on.

Neuvostoliitossa nimittäin eittämättä tehtiin maailman parhaat balettitossut ja vesivärit. Myös posliiniteollisuus oli monta kertaa ihan laadukasta, jonka alla oleva kuvakin todistaa. Lisäksi sovan käyneet miehet olivat sitä mieltä, että Emma-pikakivääri oli paljon parempi kuin suomalainen Lahti-Saloranta.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 6.14 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 3. heinäkuuta 2023

Moukarinheittoa ja harmooneja

Uukuniemeläinen Tiaisten suku on huippuluokan moukarinheittäjien lisäksi tuottanut myös huippuluokan harmooneja. Olympiavoittaja Juha Tiaisen veli Sakari Tiainen kertoi Uukuniemi-juhlan tilaisuudessa, että hänen isovaarinsa perustama vuonna 1903 aloittanut tehdas valmisti reilun 70 toimintavuotensa aikana lähes 3.000 harmoonia, vaikka sota-aikana soittimien tuotanto keskeytyi kokonaan materiaalipulan vuoksi. Sota-ajan tehdas sitten valmisti ruumisarkkuja, joiden menekki oli silloin ymmärrettävistä syistä hyvä.

Löysin Tiaisen harmoonitehtaan mainoksen ehkä noin vuodelta 1925 ja siinä soittimen hinnaksi kerrottiin 2.700 markkaa. Nykyrahassa se on vajaat 1.000 euroa, mutta samaan aikaan rengin vuosipalkka talossa oli keskimäärin 3.000 euroa, joten harmoonimusiikkia harrastava maataloustyöntekijä pystyi siihen aikaan neljän kuukauden tienesteillä ostamaan itselleen harrastuksessa tarvittavan instrumentin.

Koska suunnittelen harmoonirockbändin perustamista, tutkin netissä käytettyjen soitinten hintoja eivätkä ne nykyään ole hinnankiroissa. Halvin maksaisi 15 euroa ja keskihinta on noin 50 euroa. Uusia harmooneja ei Suomessa enää näköjään myydä, vaikka kaipa niitä jossain Intiassa ja Kiinassa vielä tehdään.

Minulle on kuitenkin kerrottu, että esimerkiksi nykyisten idän harmoonien kielet ovat niin huonolaatuisia, etteivät ne kelpaa edes varaosiksi, vaan nykyajan remonteissa käytetään vanhojen soitinten osia. Sakari Tiainen kertoi, että saksalaiset ja amerikkalaiset kielet ovat ihan hyviä ja että saksalaisten kielet ovat amerikkalaisia kovempia, mutta niinhän itse kansakin taitaa olla.

1900-luvun alkupuolella Suomessa toimi useita harmoonitehtaita, koska silloin perusteltiin innolla uusia kansakouluja eikä niiden soittimiksi hyväksytty pianoja, kuten sivistyneessä maailmassa tehtiin, koska meillä katsottiin pianon olevan ilotaloihin kuuluva instrumentti. Toisaalta itse en kyllä keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö ilotaloissakin voisi polkea harmooneja.

Tässä lopuksi näyte siitä, kuinka Koiton laulun taiteellinen johtaja Petri Tiainen laulaa ja polkee harmoonia Uukuniemen kirkossa. Toivottavasti Koiton laulu pitää ensi kesänä kirkkokonsertin Uukuniemi-juhlassa. https://www.facebook.com/MirjaUlmanen/videos/1548830768974841

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.07 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Harmoonirockia

Mielestäni olen aika musikaalinen ihminen ja esimerkiksi koulussa opettelin soittamaan harmoonilla Kissanpolkkaa aika pitkälle, ennen kuin eräs luokkamme lättähattu viilsi linkkarilla instrumenttini polkimien henkselit poikki. Niinpä eilen, kun kuuntelin Sakari Tiaisen mielenkiintoista luentoa Uukuniemen harmoonituotannosta, mieleeni juolahti, että nyt minulla olisi elakelaisena aikaa perustaa rock-yhtiö, kun se jäi murrosiän kuohuntavuosina tekemättä.

Tietääkseni harmoonirock-yhtiötä ei vielä maailmalla ole, joten voisin perustaa sellaisen ja mieluiten vielä punkrock-painotteisen yhtiön. Levytuotannon päämarkkinointialueena voisi olla 1400 miljoonan asukkaan Intia, jossa eilisen luennon mukaan kansa tykkää kovasti harmoonimusiikista. Intialaiset muuten tykkäävät suomalaisten tapaan myös pesäpallosta ja siellä toimii jopa pesäpalloliiga ja pesäpallo kuuluu ainakin 33 miljoonan asukkaan Keralan osavaltion koulujen opetusohjelmaan.

Minulle on kerrottu, että syntymähetkelläni radiossa lauloivat Harmonisistersit ja minusta luontevaa olisi, että harmoonirock-yhtiöni nimi olisi Harmoonibrothers. Yhtiöni taiteelliseksi johtajaksi aion pyytää Petri Tiaista, joka on osa Uukuniemen musiikin suurta nykyhistoriaa, koska hän toimii ainakin Suomen parhaan kuoron Koiton laulajien taiteellisena johtajana. Koiton laulu saattaa nykyään olla jopa maailman johtava kuoro, koska Puna-armeijan kuoroa kuljettanut kone syöksyi muutama vuosi sitten maahan Syyriassa ja kaikki koneessa olleet kuolivat.

Näillä näkymillä harmoonipunkrock-yhtiöni avajaiskonsertti pidetään 12.6.2024, jolloin tulee 80 vuotta kuluneeksi siitä, kun pommikone BL-142 teki pakkolaskun Uukuniemen metsään, jossa yhteydessä tähystäjä Göran Ödner loukkaantui vakavasti. Ödnerhän levytti myöhemmin ainakin Suomen, ellei peräti maailman, ensimmäisen rockäänitteen.

Näin muuten tuossa juuri läheltä maamme uljaimman linnun kurjen ja hiljennymme kuuntelemaan Koiton laulun komeaa kurkiaiheista esitystä. https://www.youtube.com/watch?v=tJB2Yn1yaSw

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 7.55 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 1. heinäkuuta 2023

Rocken rollin synty

Ansiokkaita ja mielenkiintoisia luentoja kuultiin päivällä Uukuniemi-juhlassa, jossa esiteltiin pitäjän rikasta musiikkiperinnettä. Jos nyt hakemalla hakee jotain vikaa asiantuntijoiden alustuksissa, niin sellainen oli se, ettei Uukuniemen tärkeää roolia nykyajan nuorison kovaäänisen ns. rocken roll-musiikin synnyssä huomioitu.

Rocken rollin syntyyn liittyy olennaisesti se tapaus, että Uukuniemen Kummun kylälle teki pakkolaskun suomalainen Bristol Blenheim-merkkinen pommikone kesäkuussa 1944 sen jälkeen, kun ilmatorjuntatykin ammus oli siihen osunut jossain Karjalan kannaksen ilmatilassa.

Koneen ohjaaja Pentti Tuisku ajatteli ensin, että miehistö pelastautuisi laskuvarjoilla, mutta sitten paljastui, että tähystäjä Göran Ödnerin laskuvarjon oli kranaatin paine heittänyt ulos koneesta, joten Tuisku valitsi pakkolaskun.

Se olikin erittäin onnekas pakkolasku, sillä koneen siipi osui isoon kiveen ja kone pysähtyi ennen puihin murskaantumista. Jollain ihmeen konstilla ja ilmeisesti hevosten suosiollisella avustuksella linja-auton kokoluokkaa oleva lentokone siirrettiin pois metsästä ja vielä kunnostettiin lentokuntoon.

Koneen tähystäjä Göran Ödner loukkaantui täräyksessä niin pahoin, että hänen jalkansa jouduttiin myöhemmin amputoimaan reidestä. En tiedä oliko täräyksellä myöskin vaikutusta siihen, että Ödneristä tuli myöhemmin muusikko ja hän on ainakin ensimmäinen rock-iskelmän levyttänyt suomalainen, ellei sitten peräti maailman ensimmäinen rockia harrastanut ihminen.

En oikein hallitse tätä nuorisokulttuurin muotoa, mutta muistelen, että joku Bill Haley -niminen ulkomaalainen miehenpuoli levytti käsittääkseni myöhemmin saman meillä Tunnista tuntiin-nimisen kappaleen ulkomaakielellä nimellä Rock Around the Clock ja siitä tuli ihan menestynyt hitti maailmallakin.

Myös Göran Ödnerin poika Janne Ödner kunnostautui kitaristina ja soitti mm. Pave Maijasen ja Paroni Paakkunaisen yhtyeissä. Maijanen asui aikoinaan Uukuniemen naapurissa Kesälahdella ja Paakkunainen Uukuniemen kirkonkylässä. Janne Ödner menehtyi 33-vuotiaana kaatuessaan nakkikioskilla. Alkoholilla lienee ollut osuutta asiassa.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Göran Ödnerin esittämää nykyajan nuorison suosimaa kovaäänistä ns. rocken roll -musiikkia. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/21/varhainen-rock-kaantyi-suomeksi-iskelman-muottiin

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Vilhelm Junnila

Erinomaisen sotkun pystyi elinkeinoministeri Vilhelm Junnila saamaan aikaiseksi jo virkatoimiensa alussa. Harva on se suomalainen ministeri, joka on pystynyt saavuttamaan samanlaista tunnettuisuutta maailmalla. Nyt olemme ainakin oppineet tästä tapauksesta sen, että ainakin saksalaisilla ja juutalaisilla on niin huono huumorintaju, etteivät he ymmärrä perussuomalaista kaasutushuumoria. Nähtäväksi jää, että viivästyvätkö Israelin Suomelle myymien ilmatorjuntaohjusten toimitukset sen vuoksi, että siellä ei kaasutusjutut naurata yhtään.

Vihervasemmisto on myös huolissaan siitä, miten käy maamme tavoittelemaan vihreän siirtymän, kun Junnila on asiasta vastaava ministeri, mutta luulen, että vihervasemmiston pelko tässä asiassa on turha. Pitää nimittäin muistaa, että natsi-Saksa, jota ministeri Junnila ilmeisesti diggaa, oli edellä kävijä sekä luonnon että eläinten suojelemisessa. Saksassa esimerkiksi säädettiin aikoinaan maailman tiukimmat eläinsuojelulait. Niinpä jos eläimiä olisi Saksassa kohdeltu samalla tavalla kuin juutalaisia, olisi kuolemantuomio ollut selviö.

Itseäni hieman mietityttää, että miten käy edellisen hallituksen käynnistämän tuulivoimaprojektin, kun hanketta on vetämässä perussuomalainen elinkeinoministeri. Suomeenhan on lähi tulevaisuudessa tarkoitus rakentaa niin paljon tuulivoimaloita, että maamme sähköntuotanto kolminkertaistuu ja maastamme on on tarkoitus tehdä Norjan ja Saudi-Arabian kaltainen energiajätti.

Voi ihan hyvin olla, että maamme tuulivoimaprojekti kariutuu lepakonsuojeluongelmiin, sillä ainakin muutama vuosi sitten perussuomalaiset nostivat vaalien alla esille sen näkemyksen, että tuulivoimalat aiheuttavat lepakoiden halkeamisia. Itseäni huolettaa lisäksi se, että voiko maassamme tuhansien tuulimyllyjen pystyttämisen jälkeen enää liikkua hattu päässä.

Kauhulla odotan päivää, jolloin Kremlin tiedottaja Dimitri Petskov avaa sanaisen arkkunsa Vilhelm Junnilan ministerivalinnan johdosta ja vaatii Suomen denatsifikaation aloittamista. Sen vuoksi pyydän ystävällisesti, että jos vaikkapa kansanedustaja Ben Zyskowitsch sattuu tämän lukemaan, että hän ryhtyy kiireesti poliittisiin toimiin sen johdosta, että Keski-Suomen Ilmailumuseossa myynnissä olevat hakaristimukit piilotetaan satunnaisten matkailijoiden silmiltä. Omaan silmääni nämä mukit pistivät heti museoon astuttuani.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 0.42 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 29. kesäkuuta 2023

Dmitri Peskov

Rajarauha rikkoontui eilen Uukuniemen Pyhäjärven rannalla lukuisten selkäkeikkanaurujen johdosta. Rouvan serkku oli ilmeisesti esittämieni Putin-epäilyjen johdosta tilannut vallan Amerikasta geenitutkimukseen perustuvan sukuselvityksen, joka kyllä todisti sen, ettei täyttä varmuutta Putinin uukuniemeläistaustasta ole, mutta tämä seikka ei röhönaurua synnyttänyt, vaan röhönaurun synnytti se, että geenitutkimuksen mukaan rouvani suvussa törmätään heti kättelyssä venäläiseen Peskov-sukuun.

Ja kuten jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Putinin jälkeen maailman toiseksi inhotuin ihminen, on Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov, joka joutuu harva se päivä valehtelemaan maailmalle henkensä edestä. Hänen uukuniemeläistautastaan minulla ei kuitenkaan tutkimusten tässä vaiheessa ole enempää kerrottavaa.

Amerikkalaisten sukututkimusfirma ei ole uskoakseni saanut Putinilta geeninäytettä, joka on kuulemma niin tarkka geeneistään, että harvoilla ulkomaanmatkoillaankin hänellä on oma huussi mukanaan, jotta arvokkaita geenejä ei joudu arveluttaviin käsiin. Putin ilmeisesti pelkää, että jos hänen geenejään joutuu amerikkalaisten käsiin, nämä voivat nykyajan geenitekniikan avulla valmistaa vale-Putinin hämmentämään entisestään Kremlin valtataistelua. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dmitri_Peskov

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.29 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Rehellinen ja hyvämaineinen

Valko-Venäjän presidentti Likasanko osoitti juuri olevansa kunnon reaalipoliitikko, koska kertoi, että jos Venäjä romahtaa, me kaikki kuolemme. Luulen, että ”meillä kaikilla” hän tarkoittaa itsensä lisäksi Putinia ja Prigozhinia, jotka kaikki kolme ymmärtävät nyt taistelevansa henkensä edestä periaatteella, että pakko on taistella kuolla tai voittaa, kuten laulussa sanotaan.

Tosin Wagnerin johtaja Prigozhinille minulla on tarjota oiva pelastautumissuunnitelma joko kansan tai Putinin oikeutetulta kostolta. Nimittäin ensi keväänä Venäjällä pitäisi olla presidentinvaali ja uskon vankasti, että vapaissa ja rehellisissä vaaleissa hänellä olisi mahdollisuudet voittaa Putin. Tietysti Prigozhinin vaalikampanjaa saattaa hankaloittaa se, että vaikka vallankaappausyrityksestä häntä ei tulla syyttämään, niin kyllä hänen taustaltaan löytyy muita törkeyksiä monen elinkautistuomion verran.

Mutta mahdollisesta vankeustuomiosta huolimatta hänellä lienee Venäjälläkin oikeus asettua presidentinvaaleissa ehdolle samalla tavalla kuin Trumpilla Usa:ssa. Suomessakin jopa elinkautisvanki voi asettua erilaisissa vaaleissa ehdolle, tosin ministeriksi ei ainakaan ek-vanki pääse, koska lain mukaan vain rehelliseksi ja hyvämaineiseksi tunnettu kansalainen voi toimia ministerinä.

Muistanpa muuten nuoruudestani, miten eräs pankinjohtaja, joka toimi työläisjalkapallojoukkue Kuopion Elon rahastonhoitajana, oli ihan hilkulla mennä eduskuntavaaleissa läpi, vaikka lepäsi vaalien aikaan poliisin pahnoilla epäiltynä siitä, että pankin ja Elon varat olivat menneet sekaisin ja niinhän siinä oli päässyt käymään, joten pitkä tuomio tuli. Mutta jalkapallopiireissä häntä arvostetaan edelleenkin ja minulle on asiantuntijataholta kerrottu, että hän oli Elon historian paras rahastonhoitaja niin kauan kuin oli.

Olen muuten luvannut maksaa paljon sellaisesta vaalimainoskynästä, jossa lukee Tuomo Ylä-Korhola eduskuntaan. Sellainen reliikki olisi arvokas osa rikasta kuopiolaista jalkapallokulttuuria.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 22.21 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

Indraguzik

Melkoinen satusetä ja myös kuvataiteellinen lahjakkuus on Wagner-yhtiön johtaja Jevgeni Prigozhin, mikäli yhtään on uskominen Ilta-Sanomia ja miksi ei olisi uskominen. Lehti kertoi muutama viikko sitten miehen julkaisemasta satukirjasta seuraavaa:

”Prigozhinin lapset keksivät kirjan päähenkilöille nimet ja pyysivät isäänsä keksimään heille tarinan.

Kirja kertoo ihmisten joukossa elävistä ”pienistä ihmisistä”, jotka asuvat teatterin kattokruunussa. Tarina seuraa pientä poikaa Indraguzikia, joka putoaa kattokruunusta ja yrittää löytää tiensä takaisin kotiin.

Indraguzik ystävystyy ihmispojan kanssa, joka auttaa häntä lentämään ilmapallolla takaisin kattokruunuun. Myöhemmin paljastuu, että kruunu on maaginen, ja se kykenee muuttamaan pienet ihmiset tavallisen kokoisiksi.

Indraguzik yrittää auttaa kotimaansa kuningasta ja tehdä hänestä suuremman, mutta kuningas muuttuukin jättiläiseksi.

– Miten voin hallita kansaani, jos se on niin pieni? Voisin vahingossa tuhota heidät. Pyydän, tehkää minusta sama kuningas kuin ennenkin. Vain pieni kuningas voi hallita Indraguzikeja, kuningas sanoo kirjassa.

Moscow Timesin mukaan Prigozhin on piirtänyt 90-sivuisen kirjan värikkäät kuvitukset itse. Lehti tosin huomauttaa, ettei muita julkisia todisteita hänen taiteellisista lahjoistaan ole.”

Joku neuvostovastainen taho voi hyvinkin olla sitä mieltä, että tämä herttainen satukirja kertoo vertauskuvin Venäjän kansasta ja sen liian suureksi muuttuneesta kuninkaasta, joka on tuhota maansa.

https://www.themoscowtimes.com/2023/06/01/wagner-head-prigozhins-past-life-as-a-childrens-author-and-illustrator-a81358

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 1.58 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 26. kesäkuuta 2023

Gangsterit

Vaikka gangsteri Vladimir Putin ja gangsteri Jevgeni Prigozhin ovat Valko-Venäjän presidentti Likasankkon suosiollisella avustuksella sopineet ikuisesta ystävyydestä, niin luulen, että kaikki kolme sopijapuolta ymmärtävät antaa sille sopimukselle juuri sen arvon, joka sille kuuluukin ja ennustan valtataistelun jatkuvan.

Itse pysyttelen valtataistelussa puolueettomana ja kannustan tasapuolisesti kumpaakin osapuolta, vaikka ymmärrän, että puolueettomuus tässä tilanteessa on minulle vaikeaa, koska Putin lienee minuun ns. väärän koivun kautta sukua.

Nimittäin, kun Putin astui valtaan, riemuittiin meillä siitä, että Tverin Karjalan pojasta on tullut maailman mahtavin mies, jolle esimerkiksi Usa:n Trumpkin oli pelkkä apupoika. Tverinkarjalaisethan ovat 1600-luvulla lähinnä Uukuniemeltä lähteneitä vero- ja elintasopakolaisia.
Putinin yhdennäköisyys rouvani isotätiin Emma Kuikkaan on niin ilmeinen, että on erittäin todennäköistä, että mies on Uukuniemen Kuikkien jälkeläisiä. Asian todistaa alla oleva kuva.

Jevgeni Prigozhinissakin, joka on harvinaisen paha ihminen, on kaksi myönteistä asiaa. Ensiksikin mies myöntää avoimesti olevansa ihan täysi roisto, jota seikkaa Putin ei myönnä itsestään. Toisaalta minulle on kerrottu, että jos venäläistä syyttää varkaaksi, hän ei siitä suutu, vaan pitää sitä kohteliaisuutena, mutta suuttuu sen sijaan kovasti, jos häntä haukkuu tyhmäksi. Meillä Suomessahan tilanne on päinvastoin.

Toiseksi venäläislehti Moscow Times paljasti äskettäin yllättävän tiedon Prigozhinin menneisyydestä: Wagner-johtaja on kirjoittanut vuosia sitten lastenkirjan yhdessä lastensa Polinan ja Pavelin kanssa.
Moscow Times on saanut käsiinsä kappaleen noin 20 vuotta sitten julkaistusta kirjasta, jonka nimi on Indraguzik. Kirjasta otettiin noin 2 000 kappaleen painos. Väitän, että jos joku suomalainen kustannusyhtiö julkaisisi tuon kirjan, niin painos voisi hyvinkin olla kymmenen kertaa suurempi.

 

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.20 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Prigozhin

No niinhän siinä kävi, kuten eräät neuvostovastaiset tahot ennustivat, ettei Venäjän kapina kestänyt pitkään, koska se oli venäläistä tekoa.

Olen tässä yrittänyt selvittää tapauksen taustoja tutkimalla asiantuntijoiden lausuntoja, jotka näyttävät valta osin olevan sillä kannalla, ettei kyseessä ollut venäläinen teatteri, vaan pikemminkin kyseessä oli venäläinen sirkus.

Moni asia on vielä epäselvää, mutta jo tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, ettei ammatti- ja taparikollisesta Jevgeni Prigozhinista kuitenkaan tullut kolmatta sotapäällikköä, joka on onnistunut Moskovan valtaamisesta. 400 vuotta sittenhän asiassa onnistui Laiska-Jaakko de La Gardie ja 200 vuotta sitten Napoleon.

Tosin Prigozhnin päivän kestänyttä 500 kilometrin autoretkeä ei kannata vähätellä, koska vähältä piti, ettei hän 5.000 pyssymiehen avulla vallannut 13 miljoonan asukkaan Euroopan suurinta kaupunkia, jossa syystä, jota voi vain arvailla, asuu eniten maailmassa miljardöörejä.

Wikipedia muuten kertoo Jevgeni Prigozinista sen mielenkiintoisen seikan, että hän lienee ainut juutalainen, joka harrastaa murtomaahiihtoa. Tosin hän ei menestynyt murtomaahiihtäjänä, joten vaihtoi lajiin, jossa menestys on ollut parempi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jevgeni_Prigo%C5%BEin

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.45 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Ukrainan yllätys

Kyllä pääsi taas Ukraina yllättämään ja sen eilen käynnistämä hyökkäys, joka näyttäisi suuntautuvan suoraan Moskovaan, alkoi täysin odottamattomasta suunnasta.

Kunnioitukseni demokraattisten länsimaiden poliittista johtoa kohtaan kasvaa nyt entisestään, koska lännessä on näköjään oltu perillä Venäjän hajoamisen vaarasta ja niinpä Ukrainan aseapua on pihdattu, jotta Venäjän ydinasesalkku ei joutuisi heitteille. Nähtäväksi jää kenelle kyseinen salkku lopulta päätyy. Putin saattaa sittenkin olla salkunhaltijana Prigozinia parempi vaihtoehto.

Ihmettelen, ettei Yleisradio ole reagoinut näyttävästi Venäjän uusimpaan tilanteeseen ja sitäkin ihmettelen, ettei pääministeri Orpo tai presidentti Niinistö ole vielä puhunut tapahtuneesta tv:ssä. Etteivät vain olisi pojat bilettämässä?

Ainut poliittinen toimija, joka on tilanteen tasalla, näyttää olevan maamme johtaviin koomikoihin lukeutuva Ano Turtiainen, joka juhannusaamun videossaan makaa lakanan alla laiturillaan Juvalla ja uskoo sekä myös toivoo, että tämän olisi hänen viimeinen juhannuksensa. Sillä hän kuitenkin lohduttaa kansaa, että kohta on kärsimys ohi ja tuonpuoleisessa sitten hunaja virtaa ja harput soivat.

Jotenkin Turtiaisen asenne on hyvin itäsuomalainen, sillä ruotsinkielisessä maailmassa ihmiset tanssivat juhannussalon ympärillä ja laulavat porukalla juomalauluja ja pitävät lystikkäitä maljapuheita. https://www.youtube.com/watch?v=V7VxHbdcqms

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Rikas Suomi

Nyt on juhannus ja nyt kannattaa juhlia ja jopa nostaa siniristivaate salkoon sen kunniaksi, miten hyvä ja vauras maa Suomi, isiemme maa, todellisuudessa onkaan. Vaikka toista puhutaan ja vaikka tämä netistä löytyvä velkakello http://velkakello.fi/ tikittää uhkaavasti, niin hyvässä kunnossa paljon pilkattu huulipuna-sukkahousuhallitus jätti maamme talouden.

Valtion velkaa meillä on asukasta kohti noin 26.000 euroa ja tällä hetkellä sen vuosikorko on keskimäärin reilun prosentin eli ei juuri mitään, vaikkakin prosentti on selvästi enemmän kuin aiempien vuosien nollakorko. Tosin inflaatio laukkaa tällä hetkellä sitä vauhtia, että valtion velan reaalimäärä laskee.

Ja vaikka velkaa meillä on asukasta kohti noin 26.000 euroa, niin pitää muistaa, että valtiolla on talletuksia huomattavasti enemmän eli pelkästään eläkerahastoissa on tällä hetkellä 241 miljardia euroa. Se on keskimäärin jokaista suomalaista kohti yli 40.000 euroa ja sen tuottokorko on ollut viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin noin 5 %. Harmi, ettei netistä löydy talletuskelloa, joka kertoisi, miten valtion korkotuotot kasvavat tai vähenevät.

Ja sekin on muistettava, että vaikka valtion velkaa on 26.000 euroa asukasta kohti, niin kansallisvarallisuutta on maassamme keskimäärin noin 180.000 euroa jokaisella ja uutta varallisuutta syntyy hyvää vauhtia, koska maamme bruttokansantuote on noin 40.000 euroa vuodessa asukasta kohti. Se on selvästi enemmän kuin EU:ssa keskimäärin ja noin neljä kertaa enemmän kuin maapallolla keskimäärin.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.28 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 22. kesäkuuta 2023

Seteleiden leikkaaminen

Jostain syystä amerikkalaiset eivät näytä olevaan kauhuissaan, vaikka siellä valtion velkaa on asukasta kohti kolme kertaa enemmän kuin meillä. Tietooni ei myöskään ole tullut, että amerikkalaisilla olisi edes vaikeuksia uuden velan saamisessa. Ilmeisesti velanantajat laskevat sen varaan, että kolmen prosentin talouskasvulla Usa on 20 vuoden kuluttua kaksi kertaa nykyistä rikkaampi ja sadan vuoden päästä 32 kertaa rikkaampi.

Ja amerikkalaiset laskenevat myös sen varaan, että yleensä maailmansodat kestävät noin 4-5 vuotta ja yleensä sodat rahoitetaan painamalla lisää rahaa ja esimerkiksi viime sodan aikaan Suomen markan arvo laski kolmannekseen ja samalla tavalla pienenivät myös velat. Niinpä järkimiehenä pidetty osuuskauppamies Väinö Tanner oli täysin väärässä, kun hän uskoi, ettei sotaa voi tulla, koska minkään valtion talous ei kestä sotimista neljää kuukautta kauempaa.

En muuten tiedä, onko missään muualla turvauduttu samanlaiseen rahapoliittiseen ratkaisuun, kuin Suomessa pian sodan jälkeen, kun valtio päätti, että kansalla on liikaa rahaa ja niinpä ongelma ratkaistiin siten, että setelit leikattiin kahtia ja toinen puolisko otettiin pakkolainaksi köyhälle valtiolle. Nykyään ei enää setelejä ole eikä pankkikortteja voi leikata, mutta eiköhän oikein kovan paikan tullen valtio voi päättää, että puolet kansalaisten säästöistä otetaan pakkolainana valtiolle.

Tai ehkä helpompaa on se, että sekä Usa:n että Euromaiden rahapainot painavat yhden hyvin pitkulaisen setelin, johon mahtuu paljon nollia ja maksavat tällä välineellä valtion velat pois kuleksimasta.

Pitäisi muuten laskea se, että onnistuiko edesmennyt maamme huulipuna-sukkahousuhallitus talouspolitiikassaan niin hyvin, että sen lopettaessa toimintansa, maamme valtion velan reaaliarvo oli pienempi kuin kyseisen huulipuna-sukkahousuhallituksen aloittaessa. Viime vuonna inflaatio söi velkojen arvoa noin 10 % ja alkuvuodestakin rahan arvo väheni kuulemma 6 % vuosi vauhtia.

Tässä tietoa siitä, kun maassamme leikeltiin seteleitä: https://www.suomenmoneta.fi/blogi/221-dramaattinen-pakkolaina-sakset-kaeteen-ja-seteli-kahtia

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 3.56 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Maamme talouden surkea jama

Tuossapa kuuntelin eduskuntakeskusteluja, joissa uuden hallituksen edustajat voivottelivat maamme talouden surkeaa jamaa, joka oikein onkin, koska tässä maailmantilanteessa ei kannata isosti mainostaa, miten hyvin Suomella menee.

Nimittäin bruttokansantuotteella mitattuna maamme on yksi EU:n rikkaimmista – tosin Ruotsi, Tanska ja Hollanti ovat meitä selvästi vauraampia ja tulevat luultavasti jatkossakin sellaisia olemaan, koska ne ovat häikäilemättä hyödyntäneet halpaa maahanmuuttajataustaista työvoimaa eikä niitä myöskään tule uhkaamaan väestön vanheneminen.

Lisäksi Ruotsi ja Tanska vetävät törkeästi välistä, koska ne eivät liittyneet euroon ja näin ne pystyvät häikäilemättömästi hyödyntämään viennissään aliarvostettuja valuuttojaan. Muistanpa, miten Ruotsin pääministeri eurokeskustelun aikaan ovelasti hymyillen korosti sitä, että kyllähän me muuten euroon liityttäisiin, mutta kun kansa ei sitä hyväksy.

BKT:lla mitattuna vauraana pidetty Saksakin on Suomea köyhempi ja varsinkin Etelä- ja Itä-Euroopan maat ovat meihin verrattuna lähes syömäköyhiä. Niinpä, kun todennäköisesti ensi talvena EU:ssa päätetään Ukrainan uusista tukimiljardeista, saattaa Suomella olla vaikeaa vedota köyhyyteensä.

Asia, josta äsken eduskunnassa vaiettiin, on se, että Suomi on EU:ssa pikkuisen keskimääräistä vähävelkaisempi ja että maamme on Euro-alueen maista selvästi keskimääräistä vähävelkaisempi. Tämäkin on asia, joka saattaa hyvinkin tulla esille ensi talven Ukrainan lisätuesta päätettäessä.

Tässä yhteydessä, en malta olla kertomatta, että professori Atte von Wright kirjoitti äskettäin Face-sivullaan, että ”Suomen yleisen veroasteen nostaminen vuoden 2016 tasolle tasapainottaisi julkista taloutta 8 miljardilla. En mene takaamaan tuon laskelman oikeellisuutta, mutta kyllä minusta tulo- ja yhteisöverojenkin noston niiltä onnellisilta, joilla tuloja on, tulisi kuulua sallittuihin keskustelunaiheisiin.” https://www.facebook.com/atte.vonwright

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.19 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Jalkapallorasismi

Muistaakseni jo ranskalainen kirjailija Albert Camus korosti, että kaiken mitä olen moraalista oppinut, olen oppinut jalkapallokentällä. Eilinen Suomi – San Marino-peli todisti, että kummasti näyttää suomalainen jalkapalloyleisökin oppivan moraalista jalkapallokentän laidalla. Nimittäin yhtään rasistista ivahuutoa ei katsomosta kuulunut, vaikka nykyään valta osa Suomen jalkapallomaajoukkueesta koostuu h- reista, n–kereistä ja r–sistä.

Siellä kaikilla oli niin mukavaa varmaankin sen vuoksi, että poikamme voittivat rökälelukemin maailman huonoimmaksi rankatun maajoukkueen. Luulen kuitenkin, että jos pelitilanne olisi ollut toisella puoliajalla vaikkapa 0 – 0, niin kyllä siinä vaiheessa olisi saattanut rasistisia ivahuutoja kuulua.

Itse olen kerran törmännyt rasistiseen käytökseen Kupsin katsomossa. Nimittäin muutama vuosi sitten Ropsin joukkue koostui lähes kokonaan mustahipiäisistä afroafrikkalaistaustaisista nuorukaisista ja kun eksoottiset rovaniemeläiset juoksivat kentälle, alkoivat yleisöstä eräät kaivaa näyttävästi esille eväsbanaanejaan.

Lehdestä olen lukenut toisen Kupsiin liittyvän rasismitapauksen. Olavi Rissanen pyysi jossain Helsingin Sanomien haastattelussa anteeksi sitä, että oli nimittänyt 40 vuotta aikaisemmin mestaruuden kannalta ratkaisevan tärkeässä ottelussa Kups – Kokkolan Palloveikot vastustajan maalivahtia Gunnar Isosaarta mustalaiseksi.

Gunnar Isosaari hyväksyi anteeksipyynnön, koska kyllähän pelin tiimellyksessä nousevat tunteet pintaan. Lisäksi Isosaari myös korosti sitä, että kyllä hän onkin neljännesmustalainen.

Astetta pahemman tapauksen muistan jääkiekon puolelta, kun vastapuolen kuumana käynyt valmentaja huusi Kalpan maalivahti Kimmo Kapaselle, että ”saatanan n–keri”. Huudon innoittamana kaivoin netistä esille Kimmo Kapasen kuvan ja vaikka hän on suomalaiseksi hämmästyttävän tumma, kuten monet Karjalan shemeikat ovat, niin ei hän mikään n–keri kuitenkaan ole.

https://www.savonsanomat.fi/urheilu/3015558

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.03 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Muurmannin pikajuna

 

Eilen kirjoitin tapani mukaisesti ropakantaa, kun väitin, etteivät suomalaiset viime sodan aikaan edes tosissaan halunneet Muurmannin radalle. Nimittäin kotikyläni sovan kayneihin miesten minulle toimittama kuva todistaa, että suomalaiset pääsivät jatkosodassa Muurmannin radalle asti.

Kuvan takana lukee, että ”Muurmannin pikajuna – tällaisella ajelimme Latvasta Takariin.” Muistelen, että oma isänikin asusteli vuosia parhaassa miehuudessaan Syvärillä Latvan kylässä, jossa olisi mielenkiintoista käydä, mutta sattuneesta syystä saattaa jäädä tässä elämässä käymättä.

Tosin eipä sota sitten päättynytkään radan katkaisuun. Venäläiset olivat ehtineet rakentaa pohjoisessa pääradasta itään erkaantuvan haaran ja sotatarvikkeet kulkivat sitä pitkin Arkangeliin. Eikä Muurmannin radalla ollut muutenkaan suurta merkitystä sodankulun kannalta. Ainakin venäläisten mielestä länsiapu kattoi Puna-armeijan tarpeista vain 10 % ja siitä avusta vain neljännes tuli Muurmanskin kautta.

Tuo kuva todistaa myös sen, miten vahva vetoeläin hevonen on. Tuossakin on kuormaa kärryllä noin tuhat kiloa, mutta niin vain noin 500-kiloinen humma sen saa kulkemaan. Hevosvoima on tehon mittari, mutta epäilen, että yksi hevosvoima on huonon hevosen teho. Kuvan pollella on tehoa useita hevosvoimia.

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta suomalaista sankarihevosta ori Lupukkaa, sillä tämä vähän luuskan oloinen ori kuljetti kieltolakiajan ankarina aikoina pirtulastin Kemistä Rovaniemelle seitsemässä tunnissa, vaikka matkaa oli 120 kilometriä. Tuollainen uroteko jäisi tekemättä nykyajan huippuravureilta, joilta puuttuu työhevos Lupukan sitkeys.

Epäilen, että vasta Ford Major-merkkinen traktori reilut 60 vuotta syrjäytti hevosen maamme maa- ja metsätaloudesta. Minulle on kerrottu, että 50-luvun Pikkuvalmetti, jota myös piikkilangan kiristäjäksi kutsuttiin, saattoi jo raa´assa voimassa humman voittaa, mutta eläin korvasi järjellä puuttuvan voimansa ja kun se veti metsässä puukuormaa oikein järjen kanssa jäi 12- hevosvoiman Pikkuvalmetti toiseksi.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 7.49 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Aljosha

Rohkenen väittää sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, että jokaisessa Venäjän kaupungissa on vieläkin Lenininkatu, Leninin patsas ja jokaisessa kylässäkin on Suuren isänmaallisen sodan muistomerkki. Ja senkin rohkenen väittää, että vaikka kylässä ei olisi mikään muu asia vatupassissa, niin kyseinen muistomerkki on viimeisen päälle vatupassissa.

Kaikkein vaikuttavin näkemistäni sotamuistomerkeistä on Murmanskiin pystytetty Aljosha-patsas, jolla kunnioitetaan neuvostosotilaita, lentäjiä ja merimiehiä, jotka taistelivat toisessa maailmansodassa. Tietooni ei ole kuitenkaan saatettu, että Aljosha kunnioittaisi länsiapua Neuvostoliitolle toimittaneita amerikkalaisia ja englantilaisia merimiehiä.

Vaikka länsiapu kattoi vain pienen osan Neuvostoliiton sotaponnisteluihin tarvitsemista tarvekaluista, niin kyllä se kuitenkin oli melkoinen tavaramäärä. Netistä löytämieni tilastojen mukaan, joita voi tietysti epäillä, lännestä tuli esimerkiksi seuraavanlaista hätäapua:

Lokakuusta 1941 elokuuhun 1945 mm:
-375833 kuorma-autoa ja 51503 jeeppiä
-14795 lentokonetta
-1900 höyryveturia ja 66 dieselveturia
-4 478 116 tonnia ruokatarvikkeita
-185 000 kenttäpuhelinta ja 670 000 mailia kaapelia
– 2 300 000 tonnia terästä, joka joidenkin laskelmien mukaan olisi riittänyt 40 000 T-34 panssarivaunun valmistamiseen.

Vähän yllättävä tieto on se, että tuosta tavaramäärästä vain neljännes tuotiin Murmanskin kautta. Puolet avusta tuli Siperian halki ja neljännes Persian kautta. Saksalaiset yrittivät tosissaan katkaista Muurmannin rataa ja suomalaiset ainakin teeskentelivät pyrkivänsä samaan, mutta ilmeisesti radan katkaisulla ei olisi ollut kovin suurta merkitystä, koska muitakin kuljetusreittejä oli olemassa.

Aljosha-veistos on 35,5 metriä korkea, joka tekee siitä Venäjän toiseksi suurimman patsaan. Venäjän suurin patsas on Äiti synnyinmaa Volgogradissa, jonka verevä naishahmo on 52 metriä korkea ja jonka kädessä sojottava miekka on 33-metrinen ja painaa 16 tonnia.

Aljosha-veistoksen edessä on ikuinen liekki. Jättipatsaan rakentaminen aloitettiin vuonna 1969, ja se valmistui vuonna 1974. Aljosha on nykyään Murmanskin merkittävin nähtävyys. Vielä muutama vuosi sitten kaupungissa oli vielä vaikuttavampi nähtävyys, eli onnettomuudessa tuhoutuneelle Kursk-sukellusveneelle omistettu museo, joka kuitenkin syistä, joita voi vain arvailla, on suljettu.

Paikalla käyneet kertovat, että museossa oli nähtävillä esimerkiksi niitä jäähyväiskirjeitä, joita tukehtumistaan odottavat sotilaat kirjoittivat omaisilleen. Minulle on kerrottu, ettei yksikään silmä poistunut Kursk-museosta kuivana. Ainakin hyvän tarinan mukaan Norjalla olisi ollut laitteet, jolla sukellusvenemiehet olisi voitu pelastaa, mutta norjalaisapua ei suostuttu ottamaan vastaan syistä, joita voi vain arvailla. Kurskin onnettomuuden jälkeen Putinin suosio ei ollut nykylukemissa.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.12 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 17. kesäkuuta 2023

Päätalo ja Kiestinki

 

Kalle Päätalon paksun möllärin Liekkejä laulumailta mukaan Kiestingin taistelut olivat hyvin raskaat. On selvää, että ensiksi räjähtävällä luodilla selkärangan vierestä läpiammuttu ja sen jälkeen vielä panssarivaunun kanuunasta varmistuslaukauksen saanut Päätalo koki tapahtuneen toisin kuin tilastojen tutkija.

Suomalaisia kaatui Kiestingin suunnalla kolmisen sataa ja vaikka Kuusamon hautausmaalta käsin tarkasteltuna sotavainajien, leskien ja orpojen määrä on kohtuuton, niin pitää muistaa, että pelkästään talvisodan verisimpänä päivänä kaatui noin 800 suomalaista.

Tosin henkisesti Kiestingin motti oli raskas, koska esimerkiksi kolme kenraali Siilasvuon lähintä everstitason alaista kuoli itsemurhan kaltaisella tavalla taistelujen aikana, kuten olen aiemmin kertonut.

Eivätkä itsemurhat rajoittuneet vain eversteihin eivätkä vain sota-aikaan, koska Kiestingissä Marskin ritarin arvon hankkinut luutnantti Paavo Koli, josta myöhemmin tuli professori, joka oli perustamassa Tampereen yliopistoa, luopui myös elämästään oman käden kautta 47-vuotiaana. Päätalo käyttää kirjoissaan Kolista nimeä Hiili.

Sen sijaan luutnantti Kolin alainen kersantti Kalle Päätalo epäonnistui itsemurhayrityksessään 40-luvun lopulla. Voi olla, että Päätalonkin teon taustalla vaikuttivat sota-ajan aiheuttamat posttraumaattiset stressireaktiot, mutta Kassun kirjoista saa vaikutelman, että varsinkin pikaisesti solmittu riitaisa sota-ajan avioliitto ja etenkin vaimon ystävättären sietämätön käytös johtivat epätoivoiseen tekoon.

Muuten Päätalon kirjoista tuttu Pentuvänrikki, joka oli oikealta nimeltään Paavo Korhonen, sen sijaan eli pitkän ja rikkaan elämän. Hän julkaisi vuonna 2006 omakustannekirjan nimeltään Pentuvänrikki muistelee. Sitä en ole vielä onnistunut saamaan käsiini.

Lisätietoa Paavo Kolista löytyy tästä:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Koli

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Kiestingin taistelut

Tutkimusteni, joissa mielestäni olen osoittanut huomattavaa harrastuneisuutta, tässä vaiheessa täytyy todeta, että niinhän se asia taisi olla, kuten olin epäillytkin. Suomalaiset eivät jatkosodassa edes yrittäneet Muurmannin radan katkaisua. Syksyllä -41 presidentti Ryti ilmoitti marsalkka Mannerheimille, ettei rataa saa ulkopoliittisista syistä katkaista, koska suhteet länsiliittoutuneisiin haluttiin säilyttää. Marsalkka Mannerhein ilmoitti asian kenraali Siilasvuolle.

Siilasvuo ei taas ilmoittanut asiaa saksalaisille eikä ehkä alaisillekaan, vaan alkoi joukkoineen käydä valesotaa, jota oli vaikea selittää saksalaisille kuten myös alaisille. Sotahistorioitsijoille olisi oivallinen väitöskirjan aihe Kiestingin suunnan tapahtumissa; ehkä sekin seikkailu oli osa näytelmää, jolla haluttiin aseveljille osoittaa, että suomalaiset ovat ihan tosissaan pyrkimyksissään.

Kiestingissä suomalaiset joutuivat ainoan kerran toisessa maailmansodassa mottiin, ja se on nähtävissä vieläkin varsinkin Koillismaan hautausmailla. 293 suomalaismiestä pääsi ainuvastaan sillä reissulla ja saksalaisia ja neuvostoliittolaisia lyötiin lihoiksi vieläkin enemmän; väitetään jopa 15.000 puna-armeijalaisen kaatuneen.

Sitä paitsi Muurmannin radalla ei ollut Neuvostoliitolle sittenkään kovin suurta merkitystä. Maa sai sotamateriaalistaan noin 10 % lännestä ja tästä avusta vain neljännes tuli Muurmannin rataa pitkin. Radan katkaisemisella ei olisi ollut kovin ratkaisevaa vaikutusta, koska sitä pitkin Puna-armeija sai vain 2,5 % sodankäyntitarvekaluistaan.

Saksalaisiltakaan ei Muurmannin radan katkaisu onnistunut, vaikka sitä tosissaan yritettiin. Kolmannen valtakunnan resurssit eivät riittäneet. Lapissa saksalaisilla oli vain reilut 20 Stukaa, joilla radan sai välillä poikki, mutta venäläiset korjasivat sen nopeasti uudestaan. Venäläinen on kova lapiomies, jolla on yhdeksän turvetta ilmassa ja yksi lapiossa, kuten Tuntemattomassa sotilaassakin mainitaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiestingin_taistelut

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.00 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 15. kesäkuuta 2023

Sikakoira

Joku itsensä pöhköksi lukenut historian maisteri voisi tehdä väitöskirjan siitä, miksi Mannerheim sijoitti jatkosodan alussa Hjalmar Siilasvuon komentaman armeijakunnan saksalaisten alaisuuteen. Luultavasti se oli hyvin harkittu ja viisas teko. Nimittäin Siilasvuo tunnettiin hyvin särmikkäänä luonteena, josta voisi käyttää myös kansanomaisempaa termiä ja lisäksi hän oli poliittisilta mielipiteiltään jonkin sortin liberaali. Ilmeisesti katsottiin, että juuri sellaista miestä isänmaan etu vaati veljeiltäessä Natsi-Saksan kanssa.

Hjalmar Siilasvuo joutuikin pian törmäyskurssille saksalaisten kanssa varsinkin, koska hänen tehtävänsä olikin estää Muurmannin radan katkaiseminen. Mannerheimhän oli ainakin hyvän tarinan mukaan saanut amerikkalaisilta viestin, ettei radan katkaisua pidettäisi suotavana ja marsalkka otti neuvosta vaarin ja ilmeisesti Siilasvuokin ymmärsi vetää tilanteesta oikeat johtopäätökset. Niinpä Siilasvuon ja saksalaisten upseerien välit kärjistyivät jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että suomalaiskenraali käytti eräästä aseveljestään nimitystä Schweinehund, eli sikakoira, jota saksalaiset pitävät erittäin loukkaavana ilmaisuna, vaikka suomalaisten suhtautuminen sekä sikoihin että koiriin on yleensä arvostava.

Saksalaiset vaativat Siilasvuolta virallista anteeksipyyntöä, mutta siihen tämä ei suostunut, vaan antoi asiasta ainoastaan kirjallisen selvityksen. Siilasvuon mukaan hänen saksan kielen taitonsa on niin heikko, ettei hän ollut ymmärtänyt Schweinwhund-sanan merkitystä. Selvitys ei ehkä vastannut täysin todellisuutta, koska Siilasvuo oli kuitenkin ollut Saksan armeijan leirillä pari vuotta opiskelemassa ja törmännyt luultavasti siellä sanan merkitykseen.

Lisätietoa Siilasvuon Jallusta tässä https://fi.wikipedia.org/wiki/Hjalmar_Siilasvuo

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 1.55 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Siilasvuo

Kenraali Hjalmar Siilasvuon elämää ja tekoja tutkiessani törmäsin musiikkiesitykseen, joka on omistettu Siilasvuolle; tosin kenraali Ensio Siilasvuolle, mutta ihan hyvin laulun sanoittajan innoituksen lähteenä on voinut olla pojan sijasta myös hänen isänsä.

Kyseessä ei ole sotilasmarssi, kuten tyhmempi luulisi, vaan juomalaulu, ja kerta kuulemalta sanoitusta voisi monikin laulussa mainittu pitää ensi kuulemalta persoonaansa loukkaavana, mutta toisella kuulemisella ymmärtää, että juomalaulussa mainittujen henkilöiden kunniaa ei loukata, vaan pikemminkin korostetaan, että jos mainittu henkilö näyttää käyttäytyvän todella sopimattomasti, kyseessä ei ole laulussa mainittu henkilö.

Juomalaulun sanoitus on kokonaisuudessaan tässä alla, mutta muutaman säkeistön voi kuunnella myös Åttopojat-yhtiön esityksenä alhaalla olevasta linkistä.

YK-Joukkojen Juomalaulu

Minä olen Ensio Siilasvuo,
enkä minä koskaan viinaa juo.
Jos minä joskus juon,
niin en ole Siilasvuo.

Minä olen Ensio Siilasvuo,
enkä minä lottia telttaan tuo.
Jos minä joskus tuon,
niin en ole Siilasvuo.

Minä olen Aslak Valkeapää,
enkä minä selvää päivää nää.
Jos minä joskus nään,
niin en ole Valkeapää.

Minä olen tuomari Nurmio,
naisille taaaattu hurmio.
Jos en oo hurmio,
niin ainakin turmio.

Minä olen Virolaisen Jussi,
enkä minä Kyllikkiä humpappaa humpappaa.
Jos minä kyllikkiä humpappaa humpappaa,
niin en ole Virolaisen Jussi.

Minä olen Paavo Väyrynen,
jalasmökissä asustelen.
Jos en asu Lapissa,
on päivärahat jumissa.

Minä olen Paavo Väyrynen,
lentoemon peppuun koske en.
Jos minä rohkenen,
niin en ole Väyrynen.

Minä olen Paavo Väyrynen,
neukkujen kanssa juttele en.
Jos minä juttelen,
niin en ole Väyrynen.

Minä olen Erkki Pystynen,
vaimoni kanssa pystynen.
Jos minä pysty en,
niin en ole Pystynen.

Minä olen Koivusalon Erkki,
osta multa kiltamerkki.
Jos sinä osta et,
niin mustelman ansaitset.

Minä olen Vennamon Peke,
enkä minä lähde veke.
Jos minä lähden veke,
niin en ole Vennamon Peke.

Minä olen Tatu Ylönen,
enkä minä koskaan herää, en.
Jos minä herännen,
niin en ole Ylönen.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=siilasvuo%2C+juomalaulu#fpstate=ive&vld=cid:c99e240a,vid:JLmR6GilkGM

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 0.50 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

tiistai 13. kesäkuuta 2023

Ihantala

Noin viikko sitten tv:ssä nähty Tali-Ihantalan taistelusta kertova dokumentti palautti mieleeni, että muutama vuosi sitten kävin tapahtumapaikalla ja silloin huomasin, ettei rajan takana Karjalassa ollut vatupassissa juuri mikään muu kuin sotamuistomerkit, tosin Putinin valtakaudella suoraakulmaa on alettu suosia muussakin rakentamisessa.

Kuvan Neuvostoliiton aikainen Tali-Ihantalan monumentti on näyttävä ja hyvinhoidettu. Muistomerkissä luetellaan noin 7000 kaatuneen puna-armeijalaisen nimet. Monet suomalaisasiantuntijat ovat tosin sitä mieltä, että paikalle on haudattu peräti noin 60.000 puna-armeijalaista. Entinen hyvä itäinen naapurimme saattoi siis menettää Kannaksella reilussa kuukaudessa saman verran sotilaita kuin nyt reilussa vuodessa Ukrainassa.

Venäläiset näyttävät mieltyneen värikkäisiin muovikukkiin. Niitä suositaan haudoilla ja myöskin liikenneonnettomuuksien tapahtumapaikoilla. Hautausmailla huomaa sen, että ennen muovikukkien keksimistä maassa suosittiin peltikukkia, jotka vuosikymmenien aikana ovat menettäneet maalipintansa.

Muutaman kilometrin päässä Neuvostoliiton monumentista on suomalaisten huomattavasti vaatimattomampi muistomerkki. Ison luonnonkiven kylkeen on kaiverrettu pelkistetysti kahdella kielellä ”1944 / Tali-Ihantalan taistelu / Kunnia sankareille”. Kiven juurella ovat viralliset seppeleet ja sinne on kerätty epävirallisesti myös löydettyä sotaromua.

Lisäksi kiven juurelle oli laskettu epävirallisesti venäläinen vodka-pullo ja saksalainen oluttölkki. Nekin tavallaan symboloivat taistelun tapahtumia. Joskus luin tiiliskiven, joka oli sotatieteellinen tutkimus Tali-Ihantalan taistelusta ja kirjan mukaan iso osa puna-armeijalaisista oli ympäri kännissä sotaretkellään.

Muistelen, että kiintiö sodan aikana oli 100 grammaa pirtua päivässä joka ukolle. Se tekee 30 litraa puhdasta alkoholia vuodessa ja ylittää kolminkertaisesti suomalaisten nykykulutuksen. Mutta varmasti se lisäsi sillee sopivasti myös rohkeutta.

Saksalainen oluttölkkikin oli ihan perustellusti kiven juuressa. Hitlerin suomalaisten avuksi lähettämä 70 koneen lento-osasto Kuhlmey tuhosi taistelun aikana mm. 200 panssarivaunua. Suomalaisten osuus oli 400 vaunua. Historian tutkijat voisivat selvittää, ratkaisiko lento-osasto Kuhlmey sen, ettei Suomea miehitetty.

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 4.11 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Kuningaspultti

Astuessani sisälle Uuden Valamon luostarialueelle, pisti heti kuvan maailman suurin rautanaula silmääni. Kuusikin, johon naula on hakattu, on valtava, mutta valtava on myös tuo naula, joka ei liene ihan rautakauppojen hyllyjen vakiotuote. Pituutta on sillä toista metriä ja paksuutta nykyisten missien käsivarren verran.

Kyselin moneltakin luostarin henkilökunnan edustajalta tietoa tuosta maailman suurimmasta naulasta, mutta kukaan ei ollut edes huomannut sitä. Elikkä siitä voi päätellä, että naula on vasta äskettäin ilmestynyt puun kylkeen ja ihan perustellusti voi epäillä, että kyseessä on Uuden Valamon luostarin ihme, koska kyllä luostarissa tulee ihan matkailupoliittisista syistä olla jokin selittämätön mysteeri. Muistelen, että Vanhassa Valamossa on pyhäinjäännöksenä jopa Jeesuksen ristin palanen, jonka Jerusalemissa vieraillut Valamon luostarin silloinen johtaja oli ostanut sikäläiseltä helppoheikiltä.

Itse en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö kuvan maailman suurin naula voisi olla peräisin Jeesuksen rististä. Muistelen, että autojen ohjausmekanismeihin kuului ennen valtavan suuri ja tärkeä pultti, jota kutsuttiin kuningaspultiksi. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tuo jättiläisnaula on saattanut aikoinaan ihan hyvin toimia Jeesuksen ristin kuningaspulttina.

 

 

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 0.50 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Islanti

 

Olen jyrkästi sitä mieltä, että maamme jalkapallomaajoukkueen tulisi ottaa oppia Islannista ja panostaa sivurajaheittoihin. Suomen olisi 30 vuotta sitten pitänyt toimia myös, kuten Islanti toimi ja miljardien pankkitukien sijasta valtion olisi pitänyt turvata vain säästäjien talletukset ja käyttää pankkimiljardit nuorisoliikunnan tukemiseen. Niinpä Suomi, isiemme maa, olisi tällä hetkellä urheilussa muiden Pohjoismaiden tasolla.

EM-turnauksessa, joka on muuten tasoltaan MM-turnausta kovempi, Islanti eteni kahdeksan parhaan joukkoon kukistamalla mm. Englannin ennen kaikkea kovien rajaheittojen turvin. Keskikentän työmyyrä Aron Gunnarson oli entinen käsipalloilija, joka kykeni viskaamaan pallon keskikentältä vastustajan maalille.

Tosin epäilen, että Gunnarsonin heittotekniikka oli sääntökirjan vastainen, koska hän pystyi heittämään pallon tarvittaessa sivukierteellä, joka ei pitäisi sääntöjen puitteissa olla mahdollista. Ilmeisesti miehen kädet liikkuvat sen verran vikkelään, ettei erotuomari ehtinyt huomata, etteivät kädet olleet sääntökirjan edellyttämässä asennossa.

Tässä Helsingin Sanomat kertoo islantilaisten pelityylistä: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000002909010.html?fbclid=IwAR0T1TWft5pxMpVttQnpWEaxb5OLIdijCnBZfvwXU2E9uvTPvOz4UpkiV2w

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 2.25 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Röökerin maali

Onhan se pikkuisen sääli, että sekä hyvä Suomen jalkapallomaajoukkueessakin pelannut maalivahti Peter Enckelman ja Vps:n hyvä Veikkausliiga-tason maalivahti Teppo Marttinen tullaan muistamaan vuosikymmeniä ennen kaikkea miehinä, jotka onnistuivat päästämään sivurajaheitot maaliinsa. Jääkiekkopuolelta muistetaan ainakin 50 vuoden takaa hyvä maajoukkuemaalivahti Stig Wetzell ennen kaikkea siitä, että hän teki sen virheen, että hän ainakin hyvän tarinan mukaan söi ennen ottelua banaanin kuorineen, joka sitten ottelun jälkeisissä testeissä näkyi kiellettynä efedriininä. Sen virheen vuoksi Suomi menetti mahdollisesti ensimmäisen MM-mitalinsa.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta sitä, että joskus vuosia sitten ihmettelin, miksi Väinölänniemen urheilukentän reunalla olevaa moukarihäkkiä joku kutsui Röökerin maaliksi. Asiaa selvittäessäni kävi ilmi, että 70-luvulla Kupsin kovapotkuisimman miehen hirmuinen laukaus oli kerran maalin sijasta viuhunut kyseiseen moukarihäkkiin.

Luulen kuitenkin, että kyseessä oli ollut vapaapotkutilanne eikä rangaistuspotkutilanne. Jääpallopuolelta tosin muistan tapauksen, jossa rangaistuslyönti epäonnistui siinä määrin, että pallo meni kulmalipun kautta sivurajalyönniksi; kyllä siinäkin tapauksessa katsomossa ovat ivanaurut raikuneet. Tekevälle sattuu virheitä ja tässä sellainen sattuu Peter Enckelmanille https://www.youtube.com/watch?v=RAZ3CTxxAg4

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Rajaheitoista

Olen taistellut monilla jalkapallokentillä, mutta sellaista maalia en ole ennen nähnyt, jollaisen Sjk teki eilen Vps:a vastaan. Seinäjokelaiset nimittäin tekivät maalinsa sivurajaheitosta, jota kansankielellä myös rajaheitoksi kutsutaan. Tämän kerrassaan eriskummallisen tapauksen voi katsoa heti tämän linkin alusta. https://www.youtube.com/watch?v=ZDqdH-Ju5uM

Muistanpa, miten joskus nuoruudessani työpaikan kahvipöydässä pohdimme, mitä jalkapallon sääntökirja sanoo siitä, että joko oma joukkue heittää sivurajaheiton omaan maaliin tai jos hyökkäävä joukkue tekee moisen tempun vastustajan pömpeliin.

Silloin tulimme tulokseen, ettei reaalitodellisuudessa moista voi tapahtua, mutta ei mennyt montaa päivää, kun Englannissa pelaava Peter Enckelman, jonka nimi suomeksi tarkoittanee yksinkertaista miestä, lipsautti pallon omasta sivurajaheitosta maaliin.

Sen tapauksen jälkeen jalkapallo-oikeuden oikeusoppineet kertoivat kansalle, että mikäli pallo menee omasta heitosta maaliin ilman, että kukaan sitä koskettaa, seurauksena on kulmastapotkaisu, jota kansankielessä kutsutaan kulmapotkuksi tai jos pallo menee suoraan vierasjoukkueen heitosta maaliin ilman kosketuksia, niin seurauksena on maalistapotkaisu, jota kansa maalipotkuksi myös nimittää. Eilen onneton maalivahti ilmeisesti ymmärtämättömyyttään läimäytti palloa, joten maali oli jalkapallokielellä selviö.

Rajaheitoista tuleekin mieleeni se, että jossain puulaakisarjassa törmäsin tapaukseen, että lyhyt, mutta vanttera keihäänheittäjä Jorma Kinnusen näköinen mies helposti heitti sääntöjen mukaisen rajaheiton keskiviivan kohdalta vastustajan maalille. Pallo vallan suhisi mennessään.

Mieleeni tuli soittaa silloiselle päävalmentaja Martti Kuuselalle, että nyt on löytynyt maajoukkueeseen lahjakkuus, joka turvaa Suomelle MM-kisapaikan. Soittamatta jäi. Toisaalta siihen aikaan maajoukkueemme taktiikka oli se, että Ops:n kovaheittoinen Ari Lahtinen viskasi rajaheiton vastustajan maalille, jossa puhelinkopin kokoinen Jallu Rantanen yritti survoa sen maaliin.

Jorma Kinnusen näköinen mies olisi saattanut olla vielä Lahtista parempi avainpelaaja. Tosin Suomi oli melkein selvitä vuoden 1986 Meksikon MM-kisoihin, mutta maalin tappio viimeisessä karsintapelissä Pohjois-Irlannissa pudotti poikamme pois turnauksesta.

Lähettänyt Koivistoinen blog klo 5.03 Ei kommentteja:

Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

torstai 8. kesäkuuta 2023

Kiestinki

Sekä Kalle Päätalon tuotantoon että myös maamme sotahistoriaan vähäisessä määrin perehtyneenä olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomen historian pimeisiin puoliin perehtyneellä Teemu Keskisarjalla olisi syytä selvittää myös kenraali Hjalmar Siilasvuon edesottamuksia Vienan-Karjalassa jatkosodan alkuvaiheissa.

Nimittäin kummalliselta tuntuu, että Siilasvuon lähimmistä alaisista kolme kuoli syksyllä 1941 epäilyttävissä olosuhteissa. Viime aikoina tehdyt työpaikkatutkimukset ovat paljastaneet, että maamme seurakunnat ovat nykyään henkisesti raskaimpia työympäristöjä, mutta helppoa ei ollut myöskään kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon johtaman III:n armeijakunnan esikunnassa.

Eversti Verner Viikla otti divisioonankomentajana vastuun näennäisen huonon sotamenestyksen johdosta ampumalla itsensä Karmalammella 18. joulukuuta 1941. Tapauksen jälkeen hänelle myönnettiin Mannerheim-risti. Viiklan huonon sotamenestyksen selittää osittain se, että Mannerheim oli nimenomaan kieltänyt suomalaisia katkaisemasta Muurmannin rataa.

Eversti Jussi Turtola kaatui Pinkosalmella 29. elokuuta klo 16.40 ollessaan pienen tiedusteluryhmän johtajana. Hänen mieltään painoi esimerkiksi se, että yhdessä ainoassa hyökkäyksessä Pudasjärvelle tuli yli sata sotaorpoa. Ennen tiedusteluretkelle lähettämistään hän oli lähettänyt Siilasvuolle radiolla viestin, että ”kyllä täällä kaatuakin voidaan”. Kaatumisen jälkeisenä päivänä everstiluutnantti Turtola ylennettiin everstiksi ja 12. syyskuuta hänelle myönnettiin 1. luokan vapauden risti peräti miekkojen kera.

Erikoinen oli myös everstiluutnantti Arne Somersalon kuolema 17.8.1941 Kiestingissä. Olen hänen kaatumisestaan kuullut kolme erilaista tarinaa ja vaikuttavin niistä on seuraava: Somersalo oli komennettu suomalaisista ja saksalaisista kootun osaston johtoon, joka hyökkäsi kohti Louhea. Hyökkäykseen lähdettäessä hän puki itsensä näyttävimpään univormuunsa, nousi hevosen selkään ja ratsasti epäröimättä tiedustelijoiden edellä päin vihollisen pikakivääriä, joka alkoi rätistä ja Somersalo putosi satulasta kuin kana orrelta. Somersalon itsetuhoiseen käyttäytymiseen on voinut vaikuttaa se, että hän oli juuri kuullut poikansa kaatuneen.

Muutama vuosi sitten minulla oli ilo käydä Kiestingissä ja sieltä nappaamani kuva sisältää merkittäviä kauneusarvoja, koska kyseessä on rähjäidylliä parhaimmillaan. Luulen, että Kiestingin kylämaisema oli suunnilleen sama jo Kalevalan kulta-aikaan. Tosin uutta ovat sähkö- ja puhelinpylväät ja tv-antennit. Kiestingin pylväät ovat harvinaisen suorassa. Satunnaisen matkailijan kannattaa myös muistaa, että kiestinkiläisten hiilijalanjälki lienee kunnioitettavan pieni.

Kiestingin matkan oppaana ollut upseeri ja herrasmies totesi sotilaallisen railakkaasti Kiestinkiin saavuttuamme, että Kiestinki on sitten Karjalan p—-reikä. Itse olin tosin aiemmin kuvitellut, että Aunus ja varsinkin sen hieman ajan patimoima taajama on Karjalan p….reikä, jonka karjalankielinen nimikin on tahattoman kuvaavasti Anus. Aunuksen maaseudun jokimaisemathan sitten ovatkin maailman kauneimpia paikkoja.