Koivistoinen blog

Kierrätysjalkineet 03.02.2022, 15:45

Olen kova poika juomaan ja varsinkin metsämansikkajuomatiivistettä kuluu paljon. Niinpä nurkkiin siunaantuu röykkiöittäin kahvallisia pantittomia muovipulloja, joille on vaikea löytää järkevää hyötykäyttöä. Mutta minäpä löysin. Kahvallisista muovipulloista kaltaiseni kätevä mies valmistaa hetkessä mukavat vapaa-ajan jalkineet. Se hyvä puoli noissa pullojalkineíssa on, että mikäli niihin menee vettä, niin vesi on helppo valuttaa pois, kun vain kiertää kärkikorkin auki. Ja kahvasta käsin pullokengät on helppo vetää jalkaan.

Taloudellisesti en aio innovaatiostani muuten hyötyä, kuin että uskon Niksi-Pirkan maksavan minulle 5 €, kun lähetän kuvan kierrätysmateriaalista valmistamistani vapaa-ajan jalkineista sille. Mielestäni keksintöni on yksi parhaista, joita Niksi-Pirkassa on esitelty. Parempi kuitenkin on se kyseiseltä palstalta lukemani idea, jonka mukaan rikkinäisestä Nokia-kumisaappaasta saa hyvän veneenriipan, kun sen maalaa ensiksi valkoiseksi ja valaa sitten täyteen betonia. Sen seikan logiikka ei kuitenkaan ainakaan täysin avaudu minulle, että miksi Nokia-kumisaapas pitää ensiksi maalata valkoiseksi.

Kommentit (0) Syvähenkinen jääkiekkoilijanuorukainen 02.02.2022, 16:13

TV 4:lla pyörivää Kontio ja Parmas-sarjaa olen seurannut riemastuneena, koska se edustaa ns. pieruhuumoria parhaimmillaan. Myös sarjassa esiintyvä liukas, mutta lapsen tasolle jäänyt KHL:n laitahyökkääjä on riemastuttanut minua, koska sellaisiahan ne jääkiekkoilijat tuntuvat aika usein olevan. Selkeän poikkeuksen asiaan tosin muodostivat viime vuosituhannella pelanneet Wahlstenin veljekset Jali ja Sami, joista toinen opiskeli taideaineita ja toinen oli merkonomi, jotka yhdessä muodostivat jonkun kolmannen kiekkoilijan, jonka uskon suorittaneen ainakin peruskoulun menestyksellä loppuun, kanssa ns. älykkökentällisen.

Mutta tälläkin vuosituhannella esiintyy kaukalossa nuorukainen, jota voi perustelllusti kutsua älyköksi. Hän on Kalpan hyökkääjä Aapeli Räsänen, joka on yksi SM-liigan parhaista aloittajista ja joka viimeksi eilen ratkaisi voiton Kalpalle. Eilen ilmestynyt Viikko-Savo-lehti haastatteli tätä 23-vuotiasta nuorukaista, joka kertoi itsestään mm. seuraavaa: ”Elämän peruskysymyksissä määrittelen itseni ateistin ja agnostikon välimaastoon. Maailmankuvassani on varaus deismillekin, jos Jumalasta saadaan uutta tietoa.”

Räsänen korosti haastattelussa myös sitä, että ”kuuntelun suhdetta puhumiseen pitäisi kasvattaa, jos aikoo oppia eikä jumiutua uskomuksiinsa.” Se on sattuvasti sanottu.

Kommentit (0) Uuden Suuren adressin paikka 01.02.2022, 15:50

Viimeaikaisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä on nyt päädytty siihen pisteeseen, että meidän on syytä hiljentyä kuuntelemaan Ukrainan juutalaista Mark Bernesiä, joka kysyy laulussaan, että haluavatko venäläiset sotaa ja tämä ukrainalainen päätyy pohdinnoissaan siihen tulokseen, etteivät venäläiset voi koskaan haluta sotaa. Ja niinhän se on, että harva on se venäläinen, joka sotaa haluaa.

Toisaalta moni varsinkin neulanpistopolitikkaa harrastava neuvostovastainen taho on sitä mieltä, että vaikka tavallinen kansa ei haluakaan sotaa, niin kansan johtoon noussut tyranni voi haluta ainakin sotatilaa tai jopa pieniä voittoisia sotia kansansuosiota tavoitellessaan. Tosin harva on se tyranni, joka haluaa suurta sotaa, koska historia on osoittanut, ettei historian kulkua voi tuupata taaksepäin, vaan suursodan lopuksi tyranni voi saada hyvinkin palkkansa. Koskettavan runon Haluavatko venäläiset sotaa, jonka sittemmin sävelsi Eduard Kolmanovskij, on kirjoittanut Jevgeni Jevtušenko, joka oli aikoinaan maailmalla hyvin suosittu.

Toisaalta ainakin hyvän tarinan mukaan, kun neuvostoliiton pakkotyöleirinkin kokeneelta Nobel-voittajarunoilija Joseph Brodskyltä kysyttiin mielipidettä Jevtušenkosta, hän totesi lyhyesti, että ”huora”. Toisen hyvän tarinan mukaan, kun Brodskylle tultiin tämän kuolinvuoteella kertomaan, että Jevtušenkokin sitten tuomitsee Neuvostoliiton kolhoosijärjestelmän, piristyi kuolemansairas nobelisti ja totesi, että ”sittenpä minä kannatankin kolhooseja”.

Lopuksi haluan korostaa sitä, että viime aikojen tapahtumat ovat nostaneet rauhan hysterian sille tasolle, että jonkun olisi nyt tehtävä jotakin. Vuonna 1899 520 tuhatta suomalaista allekirjoitti ns. Suuren adressin, jossa he esittivät vastalauseensa tsaarille tämän harrastaman sortopolitiikan vuoksi. Suuren adressin muiston innoittamana esitän, että suomalaiset kokoaisivat Uuden Suuren adressin nykyisen tsaarin sortopolitiikan vuoksi ja allekirjoituksen yhteydessä sitoutuisivat siihen, että eivät tule edes virtsaamaan Venäjän suuntaan, mikäli se ei heti lopeta nykyistä pienempiensä kiusaamista. Vihoviimeiseksi lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia Mark Bernesin esittämänä ja kuuntelemme Khotjat li russkije voiny eli Haluavatko venäläiset sotaa. Khotjat li russkie voyny – YouTube

Kommentit (2) Ken on maassa rikkahin? 31.01.2022, 15:46

Rikkain Suomen kansalainen on inkeriläinen paluumuuttaja Gennadi Timtsenko, jonka omaisuuden arvo on 27,8 miljardia dollaria. Hyvin on siis alunperin varmaankin tämä alunperin köyhä inkeriläispoika leiviskänsä hoitanut ainakin, jos häntä vertaa inkeriläisiin, tosin myös Suomen kansalaisuuden hankkineisiin, Boris Rotenbergiin ja hänen kahteen aikamiespoikaansa, jotka joutuvat sinnittelemään tässä kylmässä maailmassa niukan vain 5,5 miljardin taalan omaisuuden turvin.

Jos Rotenbergin vaatimaton omaisuus jaetaan tasan kaikkien kolmen miehen kesken, on Rotenbergien suvun miesten vaikea sijoittua edes palkintopallille Suomen rikkaimpien kilpailussa, sillä Tampereen Ilveksen Poju Zabludowiczin varallisuus lienee yli 2 miljardia dollaria, koska sen verran hän asekauppaa harrastaneelta isältään peri. Luotettavaa tietoa Pojun varallisuudesta en ole löytänyt, sillä jostain syystä hän välttelee julkisuutta. Poju ei nettitietojen mukaan ole puheväleissä sisarensa Rebecka Belldegrunin kanssa, sillä isänsä perintöä jaettaessa poika sai kaksituhatta miljoonaa taalaa ja tytär vain tuhat miljoona taalaa ja jokainen joka edes jotain tietää, tietää, että monessa perikunnassa puhevälit ovat menneet paljon pienemmistäkin summista.

Selvää on, että Suomen rikkain on Gennadi Timtsenko ja hopealle sijoittunee joko Poju Zabludowicz tai joku Rotenbergeistä, mutta hieman epäselvää on, että miten palkintopallin ulkopuoliset ns. pistesijat jaetaan, sillä loput Rotenbergeistä, Rebecka Belldegrun ja Ilkka Herlin käyvät pistesijoista tiukkaa vääntöä, sillä Ilkka Herlinkin on onnistunut hankkimaan itselleen 1,8 miljardin omaisuusmassan. Kommentit (0)

Tampellat 30.01.2022, 18:14

Turhaan Soltam ei valmistanut Tampellan suunnittelemia kranaatinheittimiä, koska Israelin armeijan komentaja Moshe Dayan kertoin vuoden 1967 ns. kuuden päivän sodan jälkeen, jossa Israel voitti murskaavasti Egyptin, Syyrian ja Jordanian armeijat, että voiton perustana olivat Mirage-hävittäjät ja Tampella-tyypin kranaatinheittimet. Kranaatinheittimiä muuten kutsutaan jostain syystä Lähi-Idässa Tampelloiksi. Ihan rehellinen Dayan ei lausunnossaan ollut, koska Israelin voiton pääsyy oli, että se hyökkäsi ja hyökkäsi vielä yllättäen. Dayan oli viisas mies ja tiesi, ettei tuota hyökkäysasiaa ole syytä korostaa, koska parikymmentä vuotta aiemmin Euroopassa oli hirtetty hyökkäyssodan aloittajia.

Toisaalta Israelin hyökkäyksen ymmärtää sitä taustaa vasten, koska valtion oli siihen aikaan kapeimmalta kohdaltaan vain 13 kilometriä leveä ja että sikäläisen puolustusdoktriinin mukaan valtio ei kestä kymmentä päivää pitempää sotaa. Muistelen myös lukeneeni, että juutalaisten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että jos tiedät jonkun suunnittelevan murhaasi, toimi ensin.

Sikäli Moshe Dayan oli viisas ja rehellinen ihminen, että jossain palestiinalaisterroristien uhrien muistotilaisuudessa hän pyysi ymmärrystä palestiinalaisille ja kertoi, että itsekin kuuluisi PLO:n, mikäli olisi itse palestiinalainen. Dayan ymmärsi, että Palestiinan alkuperäisväestöä on kohdeltu hyvin huonosti.

Saman asian ymmärsi myös toinen viisas mies, eli rauhanturvakenraali Ensio Siilasvuo, joka muistelmissaan ihmetteli sitä, miten lempeitä ja ystävällisiä ihmisiä palestiinalaiset ovat. Siilasvuon mukaan, jos jotain luonnostaan aggressiivista kansaa, kuten esimerkiksi jugoslaaveja tai suomalaisia olisi kohdeltu samalla tavalla, olisivat seuraukset olleet paljon pahemmat. Itse muuten ihmettelen suuresti sitä, että suomessa monet kristityt ihmiset ottavat juutalaisten ja palestiinalaisten asiassa jyrkästi kantaa juutalaisten puolesta, vaikka kolmannes palestiinalaisista oli ainakin Israelin valtion itsenäistymisen jälkeen kristittyjä.

Oman arvioni mukaan islam on myös lähempänä kristinuskoa kuin juutalaisuus. Tietääkseni Betlehemissä oli ainakin vielä vähän aikaa sitten kristittyjen enemmistö, ja niinpä Jeesus Nasaretilaseksi kutsutun kuuluisan profeetan suku kärsii jo kolmatta sukupolvea miehityksestä. Itsekin olen taipuvainen äänestämään sen puolesta, että Jeesus Nasaretilainen oli palestiinalainen eikä juutalainen. Kommentit (2)

Soltam 29.01.2022, 19:48

Palataanpa vielä liikemies Shlomo Zabludowicziin, joka oli aikoinaan rikkain suomalainen ja jonka poika Poju Zabludowicz on nykyään Suomen toiseksi rikkain heti Gennadi Timtscenkon jälkeen. Isä Zabludowicz rikastui asekaupalla ja Wikipedian mukaan hän on perustanut israelilaisen Soltamin, joka on erikoistunut varsinkin maanpuolustuslaitteiden, varsinkin kranaatinheittimien, valmistukseen.

Ilmeisesti Wikipedian tieto Soltamin perustajasta ei ole koko totuus, koska heti Israelin itsenäistymisen jälkeen Soltam aloitti edistysmieleisenä osuuskuntana ja tuntuu hieman erikoiselta, että Israelin E-liike aloitti toimintansa valmistamalla kranaatinheittimiä. Tyhjästä Soltam ei kranaatinheittimiensä valmistamista aloittanut, vaan Tampereen poikana Zabludowicz loi yhteistyösuhteen Tampellaan, jolla oli alan teknistä asiantuntemusta. Saattoi olla, että Tampella myös teki aseita tai ainakin aseiden osia Israelille, vaikka jo siihen aikaan asian Suomen lainmukaisuus oli kyseenalainen. Ilmeisesti Tampellan asekauppaa katsottiin 1940-50-luvuilla läpi sormien, koska siihen aikaan Neuvostoliitto tuki Israelia ja tuskinpa Tampereen vasemmistolaiset metallimiehetkään asiasta paljoa huutelivat. Virallisten tietojen mukaan Tampella vei Israeliin paljon maatalouskoneita.

Kun jotkut Tampellan tehtaalla vierailleet kyselivät, mitä vierailta kielletyssä kallioluolassa oikein valmistettiin, kiistettiin jyrkästi, että siellä olisi sorvattu tykinputkia, mutta kuitenkin joskus myönnettiin, että on siellä saatettu sorvata onttoja rihlattuja akseleita.

Donnerin suku on hyvin lahjakasta. Kaikki tietävät Jörn Donnerin, mutta harva tietää Jörkan serkkupuolta Hans-Otto Donneria, joka oli nero kranaatinheittimien suunnittelijana ja ilmeisesti hänen neroutensa teki Zabludowiczista Suomen rikkaimman miehen. Itse Donner ei päässyt keksinnöillään rikastumaan tai ainakaan suurta varallisuutta ei löytynyt sen jälkeen, kun hän kuoli aivosyöpään. Zabludowiczista maailman parhaat kranaatin heittimet tekivät sen sijaan miljardöörin.

Donner sokeutui ennen kuolemaansa, koska ei antanut leikata aivosyöpäänsä, koska pelkäsi menettävänsä operaatiossa aseteknisen neroutensa. Sen verran Soltam kunnioitti Suomea, että 1950-luvulla yhtiön pääkonttorissa vierailleet ihmettelivät, kun sisääntuloaulan seinään oli kirjoitettu juutalaisten pyhänkirjan Tooran tekstejä, joka ymmärrettävää onkin, mutta se, että Tooran tekstien vieressä oli Kalevalan säkeitä alkukielellä, kuulostaa erikoiselta. Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan asesuunnitteluneron Donnerin pojan säveltäjäneron Henrik-Otto Donnerin kaunista sävelmää Maria A:n muisto, jonka on sanoittanut itse Bertol Brecht. Marie A:n muiston esittää 60-lukuinen Muksut-yhtye. https://www.youtube.com/watch?v=hPWOmxL_nzI Kommentit (0)

Åsa Larsson 28.01.2022, 15:40

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli todella näyttävä ja arvostava kolmen sivun juttu ruotsalaisesta rikoskirjailijasta Åsa Larssonista, joka lienee tällä hetkellä tunnetuin pohjoismaalainen kirjailija. Pidän itseäni joltisenkin kirjanoppineena herrana, mutta ainuttakaan Larssonin kirjaa ei ole lukenut, mutta nyt se pitänee tehdä. Nimittäin Larssonin uusin kirja Isien pahat teot liittyy kahteen minua kiinnostavaan asiaan, eli urheiluun ja Lapin lestadiolaisuuteen. Ihmettelen tosin sitä, ettei kirjan päähenkilö olekaan hiihtäjä, vaan olympiavoittaja nyrkkeilijä, jota lajivalintaa ihmettelen, koska kirjailija Åsa Larssonin vaari oli vuoden 1936 kisojen 15 kilometrin hiihdon olympiavoittaja Erik Larsson.

Suomenkielinen Erik Larsson oli kotoisin vahvalta lestadiolaisalueelta Kiirunan seudulta. Suonenjokelainen suurhiihtäjä Aarne Jalkanen kertoi, että Erik, eli Kiirunan Lassi, kuten häntä meillä kutsuttiin, joutui kisojen jälkeen lopettamaan kilpaurheilun, koska uskonsisaret ja -veljet seurakunnassa uhkasivat jopa tämän henkeä, sillä he pitivät kilpaurheilua suurena syntinä.

Urheilu-uran jälkeen Larsson toimi esikoislestadiolaisena saarnaajana. Esikoislestadiolaisuuden erottaa muista lestadiolaisuuden suunnista painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja pappeuteen sekä yksinkertaisen elämän korostus. Lestadiolaisten asenne kilpaurheilua kohtaan lienee nykyään ainakin jossain määrin hyväksyvämpi, koska Suomen lahjakkaimman jalkapalloilija Urho Nissilän henkeä ei ole tiettävästi uhattu, vaikka hänelläkin on lestadiolainen kotitausta. Lestadiolaiset huippu-urheilijat vaikuttavat olevan pienemmänpuoleisia miehiä, koska Wikipedia kertoo Erik Larssonin olleen vain 163-senttisen. Urho Nissilä on sentään venähtänyt 172-senttiseksi, mutta sekään ei ole paljoa nykyajan mittapuulla mitattuna.

Karjalan meri 27.01.2022, 18:21

Tietooni on saatettu, että ruotsalaiset hieman hymähtelevät, kun kuulevat Suomesta puhuttavan tuhansien järvien maana, sillä pelkästään Ruotsin suurimpaan järveen Vänerniin mahtuvat Suomen kaikkien järvien vedet. Mutta kyllä ruotsalaistenkin hymy hyytyisi, jos he pääsisivät katselemaan yllä olevaa näkymää paikan päältä. Tuo sininen kuvan alareunassa ei ole pilvi, vaikka tyhmempi niin luuleekin, vaan se on Laatokkaa, ja nyt ymmärtää, miksi sanotaan, että Laatokka on Karjalan meri.

Vastarantaa ei kuvassa näy, sillä sinne on kaksi kertaa pitempi matka kuin Helsingistä Tallinnaan eli reilut sata kilometriä. Otos on napattu Rajakonnusta, joka sijaitsee aivan vanhan rajan pinnassa. Luulen, että paikalla on samanlaisia kansallisromattisia kauneusarvoja kuin Punkaharjun ja Kolin laen näkymillä, vaikka näistä asioista puhuminen ei sovikaan jätkälle.

Euroopan suurimman järven Laatokan pinta-ala on 18.135 km2, keskisyvyys 51 metriä, syvin kohta, joka on Valamon edustalla on 240 metriä ja järven tilavuus on 908 km3, joten sinne mahtuisi kirkkaasti Ruotsin ja kaikkien muidenkin Euroopan järvien vedet.

Rajakonnusta vastarantaa katsellessa kannattaa muistaa, että Nestorin kronikan mukaan 900-luvulla kolme suomalaista heimoa, joiden joukossa uskoakseni savolaiset olivat johtavassa roolissa, vaikka kronikka ei sitä erikseen mainitsekaan ja kaksi slaavilaista heimoa kokoontuivat Laatokan itärannalla Staraja Ladogan kylässä ja perustivat valtion. Tosin ongelmitta se ei sujunut, koska vaikka perusteilla oleva valtio oli suuri ja rikas, sieltä puuttui järjestys. Niinpä valtiota perustava kokous päätti kutsua Ruotsista sen ajan helvetin enkelit järjestysmiehiksi uuteen valtakuntaansa uskoakseni kaljapalkalla.

Ja melkoinen menestystarinahan siitä projektista sitten tulikin, sillä perustetusta valtakunnasta tuli pinta-alaltaan ihmiskunnan historian suurin ja ulottui parhaimmillaan Keski-Euroopasta Aasian halki melkein Pohjois-Amerikan keskiosiin. Sen virheen muodostetun valtion myöhemmät hallitsijat tekivät, että myivät vuonna 1867 7,2 miljoonalla dollarilla Alaskan USA:lle. Niinpä luulen, että ellei Alaskaa olisi aikoinaan myyty, olisi Venäjä tällä hetkellä maailman ainut supervalta. Venäjän historia osoittaa, miten pelottavan tehokas hallintojärjestelmä tyrannia on. Kommentit (0)

Ylämummo 26.01.2022, 16:16

Kun lukee enemmän, niin luulee vähemmän ja löytää yllättäviä selityksiä erilaisille maailmankaikkeuden ilmiöille. Olen vuosikymmeniä ihmetellyt ylämummo-käsitettä ja tyytynyt siihen jääkiekkoselostuksessa kuulemaani selitykseen, että jääkiekkomaalin ylänurkkaa kutsutaan ylämummoksi, koska hillokellarissa mummon hillopurkit sijaitsivat siellä kellarin ylänurkissa. Tämä selitys on harvinaisen huono selitys ja sen ymmärtää jokainen, joka vähänkin urheilusta ymmärtää.

Mutta jääkiekkoilun ylämummo-käsitteen selitys löytyi hieman erikoisesta lähteestä, elikkä Matti Mörttisen kirjasta Shlomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi. Tässä tapauksessa kannattaa huomioida se, että Mörttisen kirjan päähenkilön nimi on samaa vaikeusluokkaa kansanedustaja Ben Zyskowiczin nimen kanssa eikä hammasproteesin omistavan henkilön kannata yrittää kumpaakaan nimeä lausua. Mörttisen kirjassa kerrotaan, että Shlomo Zabludowicz asui jossain vaiheessa Tampereella Koulukadun liepeillä lähellä maamme ensimmäistä tekojäärataa ja siellä sijaitsevaa De Gamlas Hem- vanhainkotia, joka yllättäen liittyy maamme jääkiekkourheilun historiaan tavalla, jonka asian Wikisanakirja paljastaa näin lyhyesti ja ytimekkäästi:

”Suomen jääkiekkomaajoukkueen entisen kapteenin Timo ”Juti” Jutilan vuonna 2000 käyttämä nimitys maalin yläosasta. Jääkiekkoa seuraaville tuttu ilmaus ylämummo syntyi Suomen ensimmäisellä tekojääradalla eli Tampereen Koulukadun kentällä. Tällä kentällä Pyhäjärven puoleisen maalin vasenta ylänurkkaa kutsuttiin ylämummoksi, sillä viereisessä talossa toimi De Gamlas Hem -vanhainkoti.” Kommentit (0)

Sortavalan Palloseura eli Kuopion Kalpa 25.01.2022, 15:56 Muudan kuopiolainen toimittaja kertoi, että Matti Ahde-vainaa oli häneltä kysynyt, mistä jääkiekkoseura Kuopion Kalpa on saanut nimensä. Toimittaja oli epäillyt, että ehkä nimi jotenkin liittyy Kallaveteen. Mutta ei liity Kalpa Kallaveteen, vaan se on lyhennys nimestä Kalevan Pallo. Kalevan Pallon nimi taas juontaa juurensa kalevalalaisesta Sortavan kaupungista, josta Kuopioon evakuoitiin Sortavalan Palloseura, joka sitten muutti nimensä Kalevan Palloksi.

Minusta Sortavalan Palloseura olisi parempi nimi, vaikka joukkue onkin maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä savolaistunut. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, että toimiihan esimerkiksi nykyään Viipurin Urheilijat Helsingissä, vaikka tiettävästi Urho Kekkonen yritti saada ulkopoliittisista syistä siirtokarjalaistaustaiset urheiluseurat muuttamaan nimensä vähemmän ulkopoliittisesti arveluttaviksi. Kekkosen pyrkimys johti siihen, että hänen välinsä katkesivat Viipurin Urheilijoiden johtomiehen Nisse Hagmanin kanssa jopa siihen pisteeseen, ettei Kekkonen suostunut edes kättelyjonossa ojentamaan käsipäivää Hagmanille.

Sortavala on muutenkin merkittävä kaupunki maamme jääkiekkoilun historiassa, koska siellä on toiminut Neuvostoliiton aikaan hyvin suuri jääkiekkomailatehdas, joka valmisti Karjala-merkkisiä mailoja, joissa luki ihan meikäläisillä kirjaimilla KARJALA, kuten alla oleva kuva todistaa. Minulle on kerrottu, että Sortavalan mailatehdas oli aikoinaan maailman suurin. Uskon mailatehtaan kuuluneen samaan urheiluvälinekombinaattiin KARJALA-suksien valmistuslaitoksen kanssa.

Kalpan nimen voisi muuttaa Sortavalan Palloseuraksi silläkin perusteella, että Kalpan omistajasuku Kapaset mainitaan Uukuniemen Sihvosten sukukirjassa ja kuten kaikki tietävät, Sortavala oli aikoinaan Uukuniemen esikaupunki. En tiedä, ovatko Kuopion Kapaset tietoisia uukuniemeläisestä taustastaan tai siitä, että myös Kalpa-Kapasten kaukainen sukulaismies maajoukkueen luottosentteri Niko Kapanen on taustaltaan uukuniemeläisiä. Hänen isovaarinsa toimi nimittäin 1920-luvulla Niukkalassa kaupanhoitajana. Näin minulle viestitti eräs Nikon sukulaismies, joka tiesi myös kertoa, että Kapasen suvun kiekkoilijoilla on yhteinen esi-isä noin kolmen-neljän sukupolven takaa.

Kapasia on esiintynyt jo kolmen sukupolven ajan Suomen jääkiekkomaajoukkueen kantavina voimina ja yhteensä eri maajoukkueissa pelanneista Kapasista saisi jo kaksi kentällistä. Kaikki maajoukkue-Kapaset ovat olleet nopeita, taitavia ja kovasti sähäköitä, joilla ominaisuuksilla he ovat korvanneet pienehköä kokoaan. Kapasten sähäkkyydestä kertoo esimerkiksi se, että kun Hifk:ta edustanut Hannu Kapanen kohtasi Jokereissa pelanneen pikkuveljensä Jarin, nähtiin tarinan mukaan Helsingin jäähallin raivoisin tappelu, kun veljekset selvittelivät välejään. Tämä ei kuitenkaan estänyt sitä, että Jari Kapanen valittiin myöhemmin SM-liigan kauden herrasmiespelaajaksi. Kommentit (0)

Valta kuuluu kansalle 24.01.2022, 15:56

On hieman epäselvää, lukeutuuko Suomi liberaaleihin länsimaisiin demokratioihin. Suomi on nimittäin konsensusyhteiskunta, jossa melkein kaikki alkavat olla ainakin periaatteellisella tasolla melkein yhtä mieltä kaikesta, vaikka vaalien alla yritetään muuta näytellä. Meillä hallituksen suosio sen kuin vain kasvaa kaikista koronarajoituksista ja bilekohuista huolimatta. Nytkin aluevaaleissa hallituspuolueet saivat kansalta ennätysmäisen lähes 60 %:n kannatuksen, joka osoittaa sen, ettei maamme kuulu länsimaihin.

Muualla länsimaissa kansa nimittäin mellakoi kaduilla pääministerien bilettämisiä, koronarajoituksia ja rokotuksia vastaan. Sen lisäksi, että maamme hallitus nauttii melkein yhtä suurta luottamusta kansan keskuudessa kuin Venäjän hallitus venäläisten keskuudessa, niin arveluttavaa on se, että meillä äänestysprosentti alkaa olla melkein Venäjän luokkaa. Niinpä poliittisen järjestelmän uskottavuuden vuoksi jotain olisi kiireesti tehtävä äänestysvilkkauden nostamiseksi.

Esitänkin, että seuraavissa vaaleissa jokainen äänioikeuttaan käyttänyt saa ilmaisen muoviämpärin, joka toimenpide lisäsi demokratiamme uskottavuutta maailmalla. Sen jälkeen, kun Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittiin vihertävä feministi kasvissyöjänainen, ovat melkein kaikki puolueet alkaneet huolestuttavasti muistuttamaan toisiaan. Konsensusrintamasta näyttää erottuvan ainoastaan juvalaisen Ano Turtiaisen perustama Valta kuuluu kansalle -puolue. Helsingin Sanomien mukaan puolueen aatemaailma on niin mahdoton, että maassamme vallitsee melkein konsensus sen suhteen, ettei sitä päästetä julkisuuteen.

Tosin luulen, että puolueen puuttuminen tv:n pienpuolueiden vaalikeskustelusta ei johtunut siitä, ettei sitä päästetty tilaisuuteen, vaan siitä, ettei Ano halunnut tulla saattamaan itseään naurunalaiseksi muiden pienpuolueiden edustajien lailla. Niinpä Valta kuuluu kansalle -puolue sai vaaleissa suorastaan huikean 1,3 %:n kannatuksen. Suosio perustunee siihen, ettei puoluetta tunneta. Puheenjohtaja Turtiaisen kotikunnassa Juvalla VKK sai ainoastaan 1,1 %:n kannatuksen ja kannatuksen alhaisuus johtunee siitä, että puolueen puheenjohtaja tunnetaan hyvin kotiseudullaan.

Samalla tavallahan Teuvo Hakkaraisen kannatus on hyvin pientä hänen kotikunnassaan Viitasaarella. Koska Ano Turtiaista ei ole päästetty esiintymään tiedotusvälineissä sillä perusteella, että hänen sanomansa on liian törkeää, niin haluan muistuttaa siitä, että Perussuomalaisten edesmennyt vahvamies Tony Halme laukoi suustaan seuraavaa nostaessaan puolueensa äänestäjien suosioon varsinkin Vantaan ja Itä-Helsingin köyhälistölähiöissä: ”Neekerit kun tulee tänne sosiaalituilla elämään ja sotaveteraaneista ei huolehdita, niin välillä mua mietityttää kuinka tää kaikki olis voitu pelastaa, jos historian aikana ois muutamaa feministiä lyöty kotona turpaan ennen kuin ne pääsi avaamaan suunsa julkisesti.” Kommentit (2)

Nro 17 23.01.2022, 13:25

Muutama vuosi sitten Kuopiossa näytettiin Venäläisen kulttuurin viikolla Valeri Harlamovista kertova englanniksi tekstitetty elokuva nimeltään Legenda nro 17. Hieman ihmettelen, ettei filmiä ole ollut Suomessa kaupallisessa levityksessä eikä sitä ole myöskään näytetty televisiossa. Se oli nimittäin ihan hyvä elokuva. Mailatehtailija Einari Rahunen kertoi ohjelmassa Rahusen punatähdet, että Valeri Harlamov olisi ajanut moottoritiellä tahallaan rekan alle sen jälkeen, kun hänet oli vuonna 1981 pudotettu pois Neuvostoliiton Kanada-cup-joukkueesta. Rahusen mukaan rekan alle ajo tapahtui samaan aikaan, kun Neuvostoliiton maajoukkuetta kuljettanut kone nousi ilmaan Moskovan kentältä.

Rahusen kertomus ei ehkä ole lopullinen totuus tapahtuneesta, koska lehtitietojen mukaan Harlamovin autoa kuljetti hänen vaimonsa, jolla ei ollut ajokorttia. Onnettomuudessa kuolivat Harlamovin lisäksi hänen vaimonsa ja vaimon serkku. Kerrotaan, että onnettomuustutkimuksessa olisi paljastunut, että Harlamov itse piti kiinni ohjauspyörästä törmäyshetkellä. Hän ehkä yritti viime tipassa välttää törmäyksen. Se, että autoa kuljetti ajokortiton rouva, herättää epäilyn siitä, ettei Harlamov itse ollut syistä, joita voi vain arvailla, ajokunnossa.

Kolari ei ollut Harlamoville ensimmäinen, sillä viisi vuotta aiemmin hän oli mukana onnettomuudessa, jossa hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli ja mieheltä itseltään katkesivat jalat. Ilmeisesti jääkiekkolegenda tykkäsi ajaa kovaa ylellisellä Volgallaan, jossa oli lisälaitteena vallan stereot. Kerrotaan, että liikennemiliisit eivät halunneet jostain syystä puuttua suuren Neuvostoliiton sankarin liikennekäyttäytymiseen. Kommentit (0)

Rahusen punatähdet 22.01.2022, 19:50

Kun Kanada ja Neuvostoliitto kohtasivat jääkiekkomaaottelussa ensimmäisen kerran parhailla mahdollisilla joukkueilla syksyllä 1972 Montrealissa pelatussa Summit Series-ottelusarjassa, kandalaisia huvitti vastustajajoukkueen resupekkamainen olemus. Sortavalalaisiin Karjala-mailoilla haalistuneet punanutut eivät sentään pelanneet, vaan he turvautuivat suomalaisiin laadukkaisiin ja luonnonmukaisiin puumailoihin.

On jopa kerrottu, ettei esimerkiksi mailataituri Harlamov halunnut työkaluunsa edes epäekologisia lasikuituvahvistuksia, koska ne heikensivät tuntumaa kiekkoihin. Minusta muuten tuntuu, että vanhan ajan halvat puumailat katkeilivat nykyisiä kalliita hiilikuitumailoja harvemmin. Kanadalaisten hymy hyytyi, kun ottelusarjan ensimmäisen ottelun voitti vieraskentällä Neuvostoliitto selvästi numeroin 7-3. Kahdeksan ottelun sarjan voitti lopulta Kanada niukasti, mutta sellaistakin Suomessa puhuttiin, että voittajan ratkaisi se, että sarjan ottelut tuomitsivat NHL-tuomarit, jotka ensimmäisen ottelun jälkeen muuttivat sääntöjä kanadalaisten eduksi.

Sellaistakin puhuttiin, että kanadalaiset voittivat, koska ehkä maailman parhaalta jääkiekkoilijalta Valeri Harlamovilta lyötiin nilkkaluut murskaksi. Kun Kansainvälisen jääkiekkoliiton 100-vuotisjuhlien kunniaksi alan todelliset asiantuntijat valitsivat kaikkien aikojen kentällisen, mahtui siihen odotetusti kolme venäläistä, yksi kanadalainen ja yllättäen vähemmän odotetusti yksi baskitaustainen ja yksi lappalaistaustainen edustaja. Nimittäin Börje Salming on saamelainen ja Valeri Harlamovin äiti oli baski.

Kymmenisen vuotta sitten telkussa esitettiin ohjelma Toronto-mailatehtaan historiasta ja se on näköjään edelleen nähtävissä Yle Areenassa. Mielenkiintoinen on tuo Rahusen punatähdet ja erityisen mielenkiintoista on se, että neuvostoliittolaiset kohtelivat tehtaanomistaja Rahusta kuin piispaa pappilassa. Ystävyydessä mentiin välillä ehkä liiankin pitkälle. Rikosoikeudellisessa mielessä tuntuu hieman epäilyttävältä se, että silloinen hyvä itäinen naapurimme jopa väärensi Rahuselle diplomaattipassin, jonka mukaan hän oli neuvostoliittolainen. Ohjelman voi katsoa tästä linkistä: Tosi tarina: Rahusen punatähdet | TV | Areena | yle.fi Kommentit (2)

Jääkiekkomailapolitiikkaa 21.01.2022, 16:21

Kolmisenkymmentä vuotta sitten ostin Neuvostoliiton konkurssipesästä 15 markalla ihan hyvän jääkairan, joka on käytössä vieläkin eikä edes terää ole tarvinnut teroittaa eikä edes vaihtaa varaterää, joka sisältyi hintaan. Lisäksi Neuvostoliiton konkurssipesästä ostin neljällä markalla Karjala-merkkisen jääkiekkomailan, jonka ikävä kyllä lahjoitin nuorisourheilun hyväksi. Sen tiedän, että Karjala-mailoja valmistettiin Sortavalan seudulla, mutta täyttä varmuutta minulla ei ole siitä, että valmistiko sama urheiluvälinekombinaatti myös Karjala-suksia.

Jostain olen kuullut, että Karjala-jääkiekkomailatehdas oli aikoinaan maailman suurin jääkiekkomailojen valmistaja maailmassa ja että jossain vaiheessa se olisi käyttänyt suomalaisen Koho-tehtaan entisiä koneita. Karjala-mailojen laadusta kertonee se, ettei Punakone niitä käyttänyt, vaan pelasi suomalaisilla Torontoilla ja Kohoilla. Tosin jossain urheiluhistoriakirjan kuvassa Harlamov-Petrov-Mihailov-ketju poseerasi Moskova-merkkiset mailat käsissään, mutta se kuva oli varmaankin pelkkää poliittissävyistä ropakantaa.

Maamme jääkiekkoilun isä Dynamo Honkavaara muuten kertoo muistelmissaan, että kun 50-luvulla ensimmäinen venäläinen kiekkojoukkue kävi Suomessa vieraillulla, päättivät meikäläiset ennen peliä, että ottelu voitetaan sillä yksinkertaisella taktiikalla, että aloituksissa katkaistaan vastustajan mailat. Ne nimittäin näyttivät sangen huonolaatuisilta kapistuksilta. Mutta sekään taktiikka ei auttanut. Pelin jälkeen laskettiin, että suomalaisilta oli katkennut 12 mailaa, mutta venäläisiltä ei ensimmäistäkään.

Taidehistoriasta en paljoa ymmärrä, mutta lienee niin, että silloiset suomalaiset mailat edustivat siroa rokokoota, mutta neuvostoliittolaiset jykevää barokkia. Honkavaara kertoi myös, että neuvostokiekkoilijat käyttivät ensimmäisinä maailmassa kypäriä. Tosin varsinaisia jääkiekkokypäriä ne eivät olleet, vaan ne oli valmistettu panssarivaunumiehistöjen käyttöön. . Kommentit (0)

Suksipolitiikkaa 20.01.2022, 15:53

Muutama vuosi sitten kerrassaan riemastuin, kun näin sortavalalaisessa urheiluliikkeessä kuvan esittämän pitkän rivin paikallisia lasikuitusuksia. Merkkejä näytti olevan Karjala, Sortavala ja Sorsu. Luulen, että kaikki olivat saman tehtaan valmisteita. Epäilen, että Sorsu-merkki saattaa olla lyhennys vaikkapa Sortavalan suksesta.

Kuten kuvakin todistaa, niin kyllä kaikki merkit suksiksi tunnistaa ja miksi ei tunnistaisi, koska ne on tiettävästi valmistettu Karhun tehtaan vanhoilla koneilla. Karjala-merkkisten hiihtimien eräs malli oli näköjään nimeltään Valaam, eli suomeksi Valamo. Valistunut arvaukseni on, että Sortavalan Valamot olisivat kysytty tuote Suomessakin, jossa sekä hiihto että luostarimystiikka ovat nosteessa. Uusi Valamon luostari voisi vallan mainiosti viskin lisäksi alkaa myydä myös Valamo-suksia.

Uuden Valamon suunnalla on muuten tietääkseni ihan hyvät hiihtoladut turisteja houkuttelemassa ja Valamo-sukset voisivat olla kysyttyjä tuotteita, jos niitä vain olisi myynnissä. Juuri ennen koronasulun alkua otimme rouvan kanssa Uukuniemeltä taksin ja lähdimme Sortavalaan ostamaan Valamot, mutta ikävä kyllä Valamot oli myyty loppuun ja jouduimme tyytymään Sortavalan suksitehtaan Karjala-malleihin. Mutta ihan hyvät ja kauniit kuntoiluvälineet nekin ovat varsinkin, jos huomioi sen, että ne maksoivat vain noin 20 euroa pari eli noin kymmenesosan suomalaisten suksien hinnasta.

Olen nyt päättänyt, että heti, kun koronasulku päättyy ja mikäli sotaa ei tule, otan Uukuniemeltä taksin ja käyn ostamassa Sortavalasta valtavat kolmimetriset metsäsukset, joihin kuulemma saa edullisesti yksinkertaiset ja kätevät autonrenkaasta leikatut mäystinsiteet. Ja sen lisäksi ostan noin metrinmittaiset leveät liukulumikenkiä muistuttavat lumessa liikkumisvälineet, jotka Suomessa maksavat, jos niitä vain jostain löytää, pari kymmentä kertaa enemmän.

Minulle on kerrottu, että Sortavalan suksitehdas olisi mennyt konkurssiin, mutta en usko, että suksituotanto olisi siellä lopullisesti päättynyt, koska ainakin Savossa sanotaan, että konkurssi on ihan hyvä bisnes, vaikka ei se tulipaloa voita. Kohtuuttomiin työvoimakustannuksiin Sortavalan suksitehdas ei varmaankaan kaatunut, koska lehdessä haastateltu työntekijä kertoi palkkansa olleen 450 euroa/kk. Kommentit (0)

Veteraaniurheilua ja salaista tiedustelua 19.01.2022, 15:52

Viime yönä oli entisen työkaverini erään Antin kanssa veteraanien yleisurheilun SM-kisoissa. Olimme täyttämässä ilmoittautumiskaavaketta 10.000 metrin juoksuun ja huomasimme, että kaavakkeessa kerrottiin, että veteraanien 10.000 metrin Suomen ennätys on Martti Vainion 27.47,5 ja totesimme yksissä miehin, että pitää varmaankin turvautua vuorovetoon, jos tuon alittamiseen pyrimme. Aamulla tarkastin asian ja totesin, että ilmoittautumiskaavakkeessa oli virhe, koska Vainion veteraanien Suomen ennätys onkin 28.30,8, mutta luulen, että olisimme Antin kanssa joutuneet turvautumaan vuorovetoon, että edes tuohon aikaan olisimme päässeet.

Ihmettelin, mistä ihmispää kehittää moisia unia ja muistin, että kun eilen kirjoitin 157-senttisestä kaukopartiomies Paavo Suorannasta, olin ajatellut, että toinen kuuluisa kaukopartiomies oli Lauri Solehmainen, joka oli melkoinen hujoppi Suorannan rinnalla, koska hän oli peräti 162-senttinen. Lauri Solehmainen liittyy sikäli veteraaniurheiluun, että hän oli joskus sotien jälkeen ikämiehenä osallistunut 800 metrin kilpailuun ja oli kylmiltään juossut matkan 1.54:n pintaan; ei taida Pohjois-Savon piiristä löytyä tällä hetkellä yhtään miestä, joka pystyisi moiseen.

Epäilen, ettei Solehmaisella ollut edes piikkareita, van että hän juoksi kumiteräsaappaat lotisten. Vieremällä asunut entinen kaukopartiomies Lauri Solehmainen ei viihtynyt sodan jälkeen savolaisena pienviljelijä-metsurina, vaan hakeutui parempipalkkaisiin salaisen agentin tehtäviin. Työnantajana oli vakavarainen Nato. Sen asioissa Solehmainen vieraili ilmeisesti useammankin kerran itärajamme takana.

Tosin itse hän suostui kertomaan vain yhdestä matkasta; ilmeisesti salaisella agentilla oli vaitiolovelvollisuus eläkepäivinäänkin. Esimerkiksi yleisesti tiedossa olleista kuumailmapallomatkoista Neuvostoliittoon hän ei hiisku mitään. Pienviljelijä-metsurin sopeutuminen salaisen agentin hommiin ei ollut ongelmatonta.

Kun Solehmainen oli Amerikassa koulutettavana CIA:n agentin tehtäviin, niin siellä hänelle oli auto tarpeen. Kuitenkin ajokortin hankkiminen tuotti ongelmia. Inssinajossa sattui valitettava onnettomuus, kun mies kolaroi poliisiauton kanssa. Tapauksesta salainen agentti kertoi seuraavasti: ”Minä kun jarrut löösäsin ja perruutin ni sillon se polliisiaaton nokkaan paakahti se minun aato.” Kommentit (0)

157-senttiset suurmiehet 18.01.2022, 16:45

Todella vaativin paikkoihin joutui Mannerheimin salainen agentti Viljo Tahvanainen salaisia tehtäviä suorittaessaan, mikäli on yhtään uskominen hänen muisteluitaan. Esimerkiksi kerran hän joutui pakenemaan bolsheviikkeja yleisen käymälän reiän kautta, vaikka yleisen käymälän tapaan sen pohjalla oli ihmisperäistä lietettä yli salaisen agentin saappaan varren.

Ei ole ainakaan vielä joutunut Tahvanaisen kuuluisa brittiläinen virkaveli James Bond yhtä haasteelliseen paikkaan hänen majesteettinsa salaisia palveluja suorittaessaan, mutta luovutan tämän idean seuraavan Bond-filmatisoinnin tekijän vapaaseen käyttöön. Se, että Tahvanainen pystyi pakenemaan bolsheviikkeja huussinreiän kautta johtui siitä, että hän oli harvinaisen pieni mies. Kantakortin mukaan pituutta oli miehelle siunaantunut vain 157 senttimetriä.

Toisaalta historia ja varsinkin sotahistoria todistaa, että sentit yli 157 ovat materiaalin haaskausta. Talvisodan aikana Valkoiseksi kuolemaksi nimetty Simo Häyhä, joka vitallisten tilastojen mukaan sotilaskielellä tuhosi ja kansankielellä ampui yli 500 puna-armeijalaista, oli juuri 157-senttinen. 157-senttinen oli myös marskinritarin arvon saavuttanut kaukopartiomies Paavo Suoranta, joka kertoi saavuttaneen ritarinarvonsa repunkannosta. Hän olikin vahva repunkantaja, koska pystyi koostaan huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi kantamaan 60-kiloisia pakkauksia.

157-senttinen oli myös Heinolaan haudattu kenraali A. F. Airo, joka menestyksellä johti Suomen armeijan sotatoimia viime sodissa. Kun lähinnä merkonomitason koulutuksen saanut Mannerheim ihmetteli, että kuka tätä armeijaa oikein johtaa, niin Airo paljasti hänelle, että marsalkka johtaa armeijaa, minä johdan sotatoimia.

157-senttinen oli myöskin Juri Gagarin, joka oli aikoinaan ihmiskunnan suurin sankari. Neuvostoliitossa pitkään mietittiin, että kumpi ammutaan ensimmäisenä avaruuteen Juri Gagarin vai German Titov. Gagarin voitti kisan, koska Titov oli peräti 162-senttinen ja lisäksi hänellä oli saksalaisuuteen viittaava etunimi.

Gagrin oli kylmä hermoinen mies, joka ymmärsi käydä pissillä Baikonurin avaruuskeskuksen erään tammen juurella juri ennen reissuun lähtöään ja ainakin hyvän tarinan mukaan kaikilla venäläiskosmonauteilla on ollut tapana suorittaa sama rituaali ennen avaruusalukseen astumistaan. Kommentit (3)

Mannerheimin huippusalainen agentti 17.01.2022, 16:25

Internetin alkometri, vai mikä se nyt olikaan, suositteli minulle, ilmeisesti sen vuoksi, että tietää minun olevan aktiivi Skepsis ry:n jäsen, Yle Areenaan ilmestynyttä radion ohjelmasarjaa ilomantsilais- ja pieneläjätaustaisesta Vilho Tahvanaisesta, joka toimi Mannerheimin ja Stalinin välillä erittäin salaisena asiamiehenä vuosina 1932-1945. Moni ns. asiantuntija tietysti pitää Tahvanaisen tarinaa hölynpölynä, mutta niin ei varmaankaan ole, koska arvostettu historioitsija Teemu Keskisarja kiistää jyrkästi Tahvanaisen kertomusten olevan valhetta, vaan päinvastoin vakuuttaa niiden olevan aivan täyttä fiktiota.

Itsekin olen pikkupoikana lukenut itsensä Vilho Tahvanaisen kirjan Erikoistehtävä Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932–1945 ja vaikutuin ja jopa vakuutuin teoksesta suuresti. Lisäksi uskoani Tahvanaisena vahvisti Kärkkäälän linja-auton kuljettaja, joka oli Tahvanaisen kavereita ja vakuutti tämän olevan hyvin rehellisen ihmisen. Ohjelmasarjan Mannerheimin huippusalaisesta asimiehestä voi kuunnella tästä linkistä: https://areena.yle.fi/audio/1-60987482 Kommentit (0)

Torikan tapaus 16.01.2022, 15:49

Tänä iltana klo 18.30 esitetään tv:ssä Arvo Tuomisen hieno dokumentti Vuoksesta. Tavallaan ohjelma koskettaa myös Uukuniemen historiaa, koska siinä kerrotaan Aleksanteri Torikan tapaus. Revon Matti nimittäin kertoi vuosikymmeniä sitten, miten heidän taloon majoitettiin talvisodan jälkeen komea 190-senttinen kapteeni Aleksanteri Torikka, joka johti suomalaisosapuolta, kun sodan jälkeen uutta rajaa piirrettiin seudulle.

Sikäli suomalaiset onnistuivat rajanvedossa, että rajaa saatiin siirrettyä pikkuisen itään päin. Heti sodan jälkeen joku Puna-armeijan esikunta majoittui kuvan kellotapuliin, joka tavallaan oikein onkin, koska tapulin tornin laella on sipuli, joka on Venäjän vallan symboli. Sen sijaan kuvan reunassa häämöttävä kirkko oli suomalaisten hallussa, joka sekin on sikäli perusteltua, että kirkon tornin laella on omena Ruotsin vallan symbolina. Idän ja lännen raja kulkee tavallaan Uukuniemen kirkonmäellä.

Jossain vaiheessa uutta rajaa ratkaistaessa syntyi vähän hässäkkää, jota kapteeni Torikka lähti selvittämään suojeluskuntapusero yllään, joka ei ehkä psykologisesti ollut viisas ratkaisu. Kohta idän suunnasta kuului laukauksia eikä Torikka koskaan palannut reissultaan. Revon Matti uskoi, että mies ammuttiin ja haudattiin turpeeseen. Kiinnostuin tapauksesta ja ryhdyin selvittämään Torikan kohtaloa.

Suomen ilmavoimien perustamisesta kertovasta kirjasta Kotkan pojan lentoon lähtö, paljastuu se yllättävä tieto, että Uukuniemellä kadonnutta Aleksanteri Torikkaa voisi perustellusti pitää Suomen ilmavoimien isänä, koska hän oli alun perin viipurilainen Aleksandr Kraschen, joka organisoi talvella 1918 muutaman muun lentäjän kanssa viiden lentokoneen kaappaamisen bolsheviikeilta Suomen hallituksen joukoille. Heti Suomeen saavuttuaan venäläislentäjät saivat suomalaiset nimet ja Krascenista tehtiin Aleksanteri Torikka.

Torikka oli äitinsä puolelta suomalainen ja hän puhui suomea. Sen ansiosta hän sai jäädä maahamme sisällissodan jälkeenkin, toisin kuin muut loikkarilentäjät, jotka joutuivat poistumaan maasta, vaikka olivat toimineet ansiokkaasti tehtävissään. He olivat sikäli erinomaisia lentäjiä, että he osasivat lentää, toisin kuin maahan tulleet ruotsalaislentäjät, joilta puuttui kyky pysyä ilmassa.

Täysin pyyteettä venäläispilotit eivät vaihtaneet puolta. He nimittäin vaativat jokaisesta toimittamastaan koneesta nykyrahassa 120.000 euroa eli 100.000 silloista markkaa ja lisäksi palkkaa heille piti maksaa nykyrahassa 3500 €/kk, joka siihen aikaan oli huikea palkka. Aleksanteri Torikan onni olisi ollut, jos hänetkin olisi karkotettu maastamme.

Nimittäin välirauhan aikaan toukokuussa 1940 hän oli Uukuniemellä Suomen armeijan kapteenin ominaisuudessa valvomassa uuden rajan merkitsemistä, kun hänet kaapattiin rajan yli ja vietiin Moskovaan. Virallisen historiankirjoituksen mukaan hän joutui siellä teloitusryhmän eteen, mutta itse epäilen, ettei häneen niin kalliita toimenpiteitä uhrattu, vaan homma hoitui pienoispistoolilla niskaan ampumalla helmikuussa 1941. Se on halvempi ja pyövelin työsuojelun kannalta parempi ratkaisu, koska sillä tavalla ylityöllistetty pyöveli välttyy rasitusvammalta, jota kutsutaan nykyään tenniskyynärpääksi. Kommentit (0)

Jättiläisiä 15.01.2022, 18:21

Muistanpa, miten pikkupoikana luin Matti Järvisen kirjasta Tieni keihäänheiton maailmanmestaruuteen tai jostain muusta vastaavasta, että suomalaisia hieman epäilytti, että miten käy vuoden 1932 Los Angelesin olympialaisissa, kun vastaan oli tulossa amerikkalainen Kenneth Churchill, jonka kerrottiin olevan jättiläisen, joka oli näytellyt elokuvassa King Kong jättiläisgorillaa. Hänen kerrottiin olevan ainakin 208-senttinen, joidenkin tietojen mukaan jopa 212-senttinen.

Vuosikymmeniä olen mielessäni pohtinut, millainen jättiläinen mies todella oli. Luin juuri ilmestyneen Suomen Suomen keihäänheiton historiasta kertovan kirjan Sinivalkoinen keihäskaari, josta ilmeni sekin, että kun suomalainen keihästrio näki Churchillin kisapaikalla, tämä osoittautui kaiken lisäksi vielä hyväkroppaiseksikin. Mutta kaikki, jotka jotain urheilusta tietävät, tietävät, että suomalaiset ottivat Losista komean kolmoisvoiton. Kin Kongia näytellyt Churchill jäi kuudenneksi ja hävisi voittaja Matti Järviselle kymmenisen metriä.

Internetistä on paljon hyötyä ihmiskunnalle. Aikani hapuiltuani löysin tiedot Churchillin hirmuista ulkoisista mittasuhteista. Urheilun viralliset tilastot paljastavat, että melkoisen kookas hän olikin tuon ajan mieheksi. Hän oli peräti 180-senttinen eli vain kuusi senttiä Järvistä lyhyempi ja painoa oli siunaantunut hänelle peräti 79 kiloa eli lähes kolme kiloa Järvistä enemmän, joka oli nykyajan mittapuun mukaan hoikka poika.

Muistanpa, miten opettaja Irja Turtiainen kertoi, miten Goljat, jonka David-niminen pikkupoika kaatoi lingollaan, olisi ollut koululuokan valtavan pönttöuunin kokoinen eli noin kolmemetrinen. Telkkarin asiaa tutkineessa historiasarjassa kerrottiin, että kyllä Goljat melkoinen jättiläinen olikin, koska hän oli 180-senttinen eli päätään pitempi aikansa miehiä. Kommentit (3)

Savolainen virus 14.01.2022, 19:37

Kyllä ei hyvältä näytä koronatilanne maassamme. Tänäänkin on ilmoitettu 24 koronaan liittyvää kuolemantapausta, vaikka luulen, että tällä hetkellä kyseessä taistelu viruksen kanssa on urheilukielellä vasta verryttelyvaiheessa. Nähtäväksi jää, miten uusi muunnos tapaa kehitysmaissa, joissa rokotuksia ei ole vielä kunnolla edes aloitettu. Voi olla, että Pekingissä tullaan näkemään omituiset olympialaiset. Tähän mennessä koronaan on kuollut meillä kuitenkin vasta 1700 ihmistä. Sata vuotta sitten espanjantauti surmasi 20.000 suomalaista vaikka asukkaita oli Suomessa vain runsaat kolme miljoonaa.

En ole onnistunut selvittämään, miten pahaa jälkeä espanjantauti teki vankileireillä, joissa enimmillään oli lähes 80.000 onnetonta, joista 12.000 – 14.000 ei selvinnyt elossa. Ilmeisesti leireillä tappajana toimi huonon hygienian aiheuttama toisintokuume eikä espanjantauti. Itse olen ollut koko korona-ajan lenssuton, mutta viime päivinä kolmannen piikin jälkeen ovat vilutus-, kuume- ja väsymyspuuskat minua vaivanneet. Rouvalla on ollut sama tilanne ja kun hän peruutti kansalaisopistolta kudontavuoronsa, hänelle kerrottiin, että monilla muillakin kutojilla on ollut samat oireet.

Ja eilen soitteli työasioissa kuopiolainen, joka kertoi kärsineensä pitkään samoista vaivoista ja kertoi käyneensä jo kolme kertaa koronatestissä, mutta koronaa ei ole onneksi todettu, joka tieto helpotti minua suuresti. Luulen, että joko kolmas koronapiikki aiheuttaa enemmän vaivoja, kuin on julkisuudessa kerrottu tai sitten Kuopiossa on syntynyt uusi tieteelle tuntematon virusmuunnos, joka saattaa syntypaikastaan johtuen olla erittäin ovela. Kommentit (0)

Espanjantauti 13.01.2022, 16:32

Reino Helismaa oli suuri runoilija, mutta sen lisäksi hän oli tämän päivän näkökulmasta myös suuri rasisti; kuitenkaan neuvostovastainen hän ei ollut. Hänen sanoittamassaan Balladissa villistä lännestä kerrotaan, että eräässä saluunassa käydyssä kahakassa ”joku neekerkin all right, kuoli vahingossa kait, mutta ihmisistä kuoli ainoastaan Smythe ja Brown”. Helismaan rasismi tuli eilen mieleeni, kun katselin tv:n historiasarjan ohjelmaa espanjantaudista. Olen nimittäin luullut, että vuosina 1918-20 riehunut ifluenssaepidemia olisi surmannut vain 20 miljoonaan ihmistä, mutta eilen opin, että vainajia saattoi syntyä 100 miljoonaa. Ihmiskunnasta tauti tappoikin siten 5 % eikä 1 %, kuten aiemmin erheellisesti luulin.

Espanjantauti surmasi siis enemmän väkeä kuin molemmat maailmansodat yhteensä, sillä ensimmäisessä maailmanpalossa vainajia syntyi 16 miljoonaa ja toisessa 50 miljoonaa. Ilmeisesti ennen on espanjantaudin ihmisuhreiksi laskettu vain valkoiset, mutta nykyään ihmisinä pidetään myös aasialaisia ja afrikkalaisia.

Esimerkiksi Intiassa espanjantauti tappoi eilisen ohjelman mukaan 200 miljoonan väestöstä 20 miljoonaa. Olen ihmetellyt, miksi tautia alettiin kutsua espanjantaudiksi ja eilen sain vastauksen. Nimittäin kun jokseenkin koko muu Eurooppa oli sodassa, pysytteli Espanja sodan ulkopuolella ja koska siellä ei ollut sotasensuuria, tulivat ensimmäiset tiedot maailmalle uudesta epidemiasta Espanjan lehdistä, joissa avoimesti kerrottiin tautiaallosta ja niin syntyi väärä mielikuva, että espanjantauti lähti liikkeelle Espanjasta, vaikka amerikkalaiset taudin ensimmäisinä kehittivät. Kommentit (0)

Venäjän Kärkkäälä 12.01.2022, 16:39

Tv-toimittaja Arvo Ei-Poika Tuomisen hieno dokumenttiohjelma nimeltään Vuoksi virtaa vuolaasti esitetään sunnuntaina 16.1.2021 klo 18.30 TV I:llä ja kaikkien Suonenjoen ja Hankasalmen Kärkkäälän kylien asukkaiden on syytä terhistäytyä varsinkin ohjelman katselukohdassa 11 min.28 sek, koska silloin esitellään Venäjän Kärkkäälän kylä, joka sijaitsee nykyisessä Lesogorskissa, joka ennen sotaa tunnettiin nimellä Jääski. Venäjän Kärkkäälästä on ilmeisesti tulossa huomattava matkailukohde, koska sinne on perustettu maatilamatkailua harrastava Ilo-niminen tila, jonka nimen oletan Aki Kaurismäen keksineen, vaikuttaa ainakin minusta ihan mielenkiintoiselta paikalta ja jos Suonenjoen Kärkkäälän kylätoimikunta järjestää joskus virkistysmatkan Ilolle, niin aion ilmottautua mukaan maksoi mitä maksoi.

Mansikkaa ei Venäjän Kärkkäälässä kasvateta, kuten Suonenjoen Kärkkäälässä, mutta nettitietojen mukaan luonnonharrastajalle Jääskessä on paljon muuta nähtävää. Itse en ole esimerkiksi koskaan nähnyt pähkinäpuuta enkä aitoa villiomenapuuta. Wikipedia kertoo Jääsken luonnosta seuraavaa: Villikasvillisuus on hyvin lajirikasta Jääskessä, jossa jaloista lehtipuista lehmus viihtyy erityisesti Vuoksen ja Kuurmanjoen rantalehdikoissa. Vaahteroita kasvoi Kärättilän kylässä Kuurman pohjoispuolella olevilla kallioilla. Hehtaarin laajuinen luonnonvarainen pähkinäpensaslehto sijaitsi Rouhialankosken pohjoisrannalla, jossa laskettiin olevan sata suurta pähkinäpensasta. Alueella kasvaa villejä omenapuita ja muita kasviharvinaisuuksia ovat haarapalpakko, rantaorvokki, metsäkumina, sinilatva, vuorimunkki, purosätkin ja juurehtiva kaisla.

Putkilokasveja on merkitty muistiin kaikkiaan 600 erilaista lajia. Muistanpa, miten ennen Suomen ja Neuvostoliiton välistä ikuista ystävyyttä kehitettiin ja jopa syvennettiin siten, että suomalaisilla kaupungeilla oli naapurissa ystävyyskaupunkeja.

Ystävyyskaupunkiharrastus on nykyään ilmeisesti kokonaan lakannut, mutta sen sijasta Kärkkäälän kylät voisivat julistautua toistensa ystäviksi. Ainakin Suonenjoen Kärkkäälän mansikanviljelijät voisivat ystävyyden nimissä laajentaa toimintaansa Vuoksen rannalle, jossa pakkanen tai pouta ei vaivaa ja josta kahdeksan miljoonan asukkaan Pietarin seudulle ei ole kuin tunnin matka. Jos joku ei jaksa sunnuntain tv-lähetystä odottaa, niin tästä voi katsoa, miten hiljaa kulkee Volga vm.-61 toimittaja Tuomisen käsissä Vuoksen rantateillä: https://areena.yle.fi/1-50938332 Kommentit (0)

Radiotoimittaja Markus Similä kertoo muistelmissaan, kuinka hän oli myös seuraamassa Cortinan kisoja. Hän vuokrasi paikallisen vossikan ajeluttamaan häntä reellä ihaillakseen vuoristokaupungin näkymiä. Kuinka ollakaan hän kauhukseen näki, että joku mies oli väsynyt lumihankeen. Koska oli kylmä, pelkäsi Similä jo pahinta.

Mutta kuinka ollakaan reessä mies virkosi ja selvisi, että kysymyksessä oli radion ruotsinkielisen toimituksen urheiluselostaja Enzio Sevon, joka ymmärsi vielä sentään sen verran maailmasta, että sairaalan sijasta hän vaati pääsyä radioselostamoon ja täytyihän siihen suostua.

Selostamossa mies terhistäytyi ja alkoi kuulijoiden mukaan kauniilla ja jäntevällä ruotsinkielellä suorassa lähetyksessä kertoilla päivän urheilutapahtumista. Selostuksen jälkeen mies oli
taas aivan vetämättömässä kunnossa.

Kun Similä ihmetteli asiain tilaa, neuvoi Sevon kollegaansa. ”Nuori mies! Urheiluselostaja tarvitsee kolme asiaa. Ensiksi: hemmetin kovaa kuntoa! Toiseksi: teräksenlujaa rutiinia! Kolmanneksi: teräksenlujaa itseluottamusta!

Hyvän kaverinsa ja kollegansa Pekka Tiilikaisen tapaan Sevonkin toimi sota-aikana puolustusvoimien rintamareporttina ja tehtävä ei ollut vaaraton, koska molemmat miehet haavoittuivat rintamalla. Voi olla, että vaikka tuo sekä Tiilikaisen että Sevonin tolkuton viinan kanssa läträäminen saattaa monista tuntua huvittavalta asialta, niin taustalla voi kuitenkin olla sota-ajan posttraumaattisen stressireaktion lääkitseminen. Terapiaahan köyhällä valtiolla ei ollut heille tarjota.

Tässä lisätietoa Enzio Sevonista, jonka monet lähteet kertovat olleen todellinen aina ystävällinen herrasmies. https://fi.wikipedia.org/wiki/Enzio_Sev%C3%B3n

Jos Martti Jukola välitti kisatapahtumia kansalle konekiväärimäisen nopeasti, oli hänen nuorempi kollegansa Pekka Tiilikainen päinvastoin hyvin rauhallinen jutustelussaan ja tiukan paikan tullen hän tiivisti tunnelmaa vaikenemalla kokonaan ja pillauttamalla itkun. Näin tapahtui etenkin, mikäli suomalainen voitti tai hävisi.

Eikä pääselostaja Tiilikaisen tarvinnut teeskennellä liikutustaan, koska kyllä tunne oli aivan aito. Vuoden 1948 Chamonin olympialaisten jälkeen radion talouspäällikkö valitti, että Pekan
jäljiltä oli löytynyt 23 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä väitteistä. Hänen mukaansa pulloja piti olla 24. Kun asia tarkastettiin, todettiin Pekan olevan hyvin rehellinen
mies.

Mutta se oli vasta alkua, tai ehkä paremminkin verryttelyä urheilukielellä. Cortinan olympialaisten jälkeen suomalaisten selostajien jäljiltä väitettiin löydetyn 78 tyhjää pulloa. Kun asia tivattiin Pekan ruotsinkieliseltä selostajakollegalta Enzio Sevonilta, tuohtui hän ja väitti, ettei mainittu pullomäärä riitä
alkuunkaan…

Tosin saavutus ei ole verailukelpinen Chamonin tulokseen, koska uusia lajeja oli tullut ohjelmaan ja lisäksi Tiilikaisen lisäksi matkassa olivat myös kyseinen Enzio Sevon ja uusi lupaava kyky Paavo Noponen.

Osoitus Pekka Tiilikaisen rauhallisesta selostustyylistä. Tässä hän selostaa sitä, kuinka punalentäjä yrittää hänet tappaa:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50412183

Nyt, kun Urheiluruutu täyttää 60 vuotta, on syytä tarkastella Yleisradion urheilulähetysten historiaa, joka alustavien tutkimusteni tässä vaiheessa vaikuttaa niin värikkäältä, että siinä olisi mielenkiintoinen väitöskirjan aihe jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle urheiluhistorioitsijalle.

Aika paljon maamme urheilutoimittajien menneisyydestä kertoo esimerkiksi se, että kun legendaarinen radioselostaja Raimo ”Höyry” Häyrinen sai radiosta potkut, epäili hän potkujensa pääsyyksi sitä, ettei hän ole koskaan selostanut urheilukilpailuja juovuksissa, kuten yleensä maan tapa Suomessa vaatii.

Yleisradiotoiminnan alkuaikoina 1920-luvulla ei vielä ollut erikseen erityistä urheilutoimitusta. Kuuluttajana toiminut aatelismies Alexis af Enehjelm joutui olosuhteiden pakosta lukemaan myös urheilutuloksia. Aina ammattitaito ei täysin riittänyt. Lukiessaan Kööpenhaminassa käytyjen kuuromykkien yleisurheilukilpailujen tuloksia oli erään juoksumatkan voittajan aika 9.25. Tulospaperi oli sen verran rypistynyt, ettei matkan pituus siitä selvinnyt. Aikansa asiaa mietittyään Aleksis päätteli matkaksi joko 3.000 tai 5.000 metriä.

Niinpä ei ollut mikään ihme, että jo 30-luvulla runoudesta väitellyt tohtori Martti Jukola pestattiin maamme ensimmäiseksi urheiluselostajaksi. Ammatissaan hän olikin loistava. Ikävä kyllä
miehen uran katkaisi sairastuminen alkoholismiin, joka veikin hänet hautaan 51-vuotiaana heti Helsingin olympialaisten jälkeen. Työnsä hän hoiti kuitenkin sairaudestaan huolimatta mallikkaasti. Jukola oli
ilmiömäisen nopea puhuja ja ehkäpä kuuntelijoiden kannalta onkin vain hyväksi, että selostaja on hieman ns. juttutuulella.

Kommelluksitta Jukolakaan ei selvinnyt. Oslon olympialaisten näytöslajina oli jääpalloilu. Ruotsin ja Norjan välisen ottelun edellä selostaja tunsi vatsahermojensa reistailevan ja niinpä hän
lääkinnällisistä syistä sulkeutui selostuskoppiin viskipullo eväänään. Selostus onnistui muuten loistavasti, mutta ottelun loppupuolella Jukola alkoi nähdä pelikentällä myös suomalaisia
pelaajia. Senhän ei pitäisi kuitenkaan olla mikään puute, sillä yleensähän Suomessa urheilutapahtumia seurataan ikään kuin sinivalkoisten silmälasien läpi.

Kerran taas Jukola oli Saksassa selostamassa Saksan ja Suomen välistä jalkapallomaaotttelua. Isäntämaa hallitsi pelitapahtumia niin selvästi, että selostajakin totesi seuraavansa tilannetta
Suomen maalin edustalla kylmä rinki selkäpiin ympärillä, kun ei herrasmiehenä ja runoudentohtorina kansanomaisempaakaan vertausta keksinyt. Mainittakoon, että radion kuuluttajana toimineen aatelismies Enehjelmin väitetään todenneen sen jälkeen, kun hän oli toivottanut perinteiset hyvät yöt ja nukkukaa hyvin Suomen kansalle, että ”nyt tämä poika suksii paskalle.”

Nyt, kun pikkujoulukausi on alkamassa, kannattaa muistaa, että Helsingin poliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjan mukaan poliisi pysäytti vuonna 1925 kieltolakiaikaan lehtimies Martti Jukolan ohjastaman hevosreen, jonka lastina oli pirtukanistereita ja puolimaailmallisen oloinen naisenpuoli. Itse muistelen lukeneeni, että kuorma olisi ollut matkalla jonkun lehden urheilutoimituksen pikkujoulujuhlaan, mutta Helsingin Sanomat kertoi jutussaan kyseessä olleen jonkun reserviupseerikoulun juhlan. Jukola tuomittiin sakkorangaistukseen ja tapaus päätti myös hänen lupaavasti alkaneen lehtimiesuransa ja hän siirtyi Yleisradion palvelukseen, jossa juopotteluharrastusta pystyi jatkamaan paremmin.

Tästä voi kuunnella esimerkiksi sitä, kuinka Jukolan selostamana sitä, kuinka Murakoso jää Berliinin kympillä, kun Salminen, Askola ja Iso-Holla pistävät oikein ison vaihteen silmään. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/urheilua-radiossa

Olen tässä verestänyt vanhoja korviani ja kuunnellut Ylen arkistosta Paavo Noposen ohjelmia, joita sieltä löytyy kukkuramitoin. En yhtään ihmettele, että Aira Samulin oli ihastunut tähän sivistyneeseen ja miellyttävä-ääniseen herrasmieheen. Kyllä Noposen radio-ohjelmat ovat ihan toista luokkaa kuin nykyajan rääkyvä-äänisten paikallisradiotoimittajien, joiden rääkymistä joutuu esim. kaupassa käydessään pakkokuuntelemaan.

Paavo Noponen oli todellinen kaunopuhuja, joka lienee ollut hänen suvussaan vallan periytyvä ominaisuus, sillä hänen vaarinsa ja vaarin veli selvisivät köyhinä kerjäläispoikina 1860-luvun suurina nälkävuosina hengissä, koska vakavaraiset talolliset antoivat vähistäänkin näille kauniisti leipää pyytäville kerjäläispojille.

Nämä Noposen kerjäläispojat olivat kotoisin Rantasalmen Kolkontaipaleelta, joka on harvinaisen kolkko nimi kylälle. Paavon vaarin veli Alpo Noponen pääsi myöhemmin Sortavalan seminaariin ja hänestä tuli innokas kansanvalistusmies. Hänen kynästään ovat lähtöisin kauniit joululaulut Arkihuolesi kaikki heitä ja Kun maas on hanki.

Hiljentykää hyvät ihmiset kaiken kiireen keskellä lepuuttamaan hermojanne ja kuuntelemaan alla olevasta linkistä, kuinka Paavo ja Susi-Kalle sekä pari muuta rajamiestä ovat teerimetsällä Kuusamon erämaassa. Paavo hehkuttaa ohjelmassa jo kovasti sitä, miten Kalevi Oikarainen tulee menestymään tulevan vuoden 1966 Oslon mömmönhiihdoissa.

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Susi-Kalle voitti MM-kultaa 50 km:llä vasta seuraavissa kisoissa Tatralla, jossa Kiurun Akulla oli 40 km:n virkistäytymisasemalla sen verran kuumat mustikkamehut, että Kalle tuli viimeisen kympin vallan lentämällä. Juottoasemalla hän hiihti vielä yhtä matkaa minuutin perässään lähteneen Vedeninin kanssa, mutta jätti tätä loppumatkasta parilla minuutilla.

Juottoasemalta matkaan sännännyt Oikarainen ymmärsi lähteä sauvomaan oikeaan suuntaankin toisin kuin ainakin hyvän tarinan mukaan eräs toinen suurhiihtäjä, joka sai Kiurun Akulta ilmeisesti liian kuumaa mehua ja lähti hiihtämään takaisin päin. Akun mehut olivat sellaiset, että niillä sai ruumiitkin hiihtämään.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eraretkella-susi-kallen-kanssa

Aikoinaan lukemani Aira Samulinin muistelmat ovat hyvin traagiset, mutta kyllä ne sisältävät myös aimo annoksen romantiikkaa, vaikkakin romantiikkaan liittyy myös tragikoomisia vivahteita.

Samulin paljastaa muistelmissaan minulle sen uuden tiedon, että kohu-urheiluselostaja Paavo Noponen on ollut kohutanssitaiteilija Aira Samulinin kaa sillee, kuten nykyajan nuoriso asian ilmaisee. Toisin sanoen Noponen ja Samulin ovat olleet suhteessa, kuten varttuneempi väki, esimerkiksi Pohjantähden Pantinkulman kylän yleinen nainen Leppäsen Aune, asian ilmaisisi.

Olin aiemmin luullut, että radioselostajakaverukset Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olisivat istuneet selostuskopin ahtaudessa poikaparissa kahdestaan seuranaan korkeintaan pikkuhiljaa tyhjenevä kiikari, mutta näin ei läheskään aina ollut, koska Aira Samulin paljastaa olleensa siellä ahtaudessa monta kertaa poikien seurana.

Samulinin ja Noposen pitkä suhde päättyi 1972 eikä päättymisen pääsyynä ollut pelkästään Paavon mieltymys väkijuomiin, vaan suurena syynä oli myös miehen epäsiisteys. Samulinin mukaan Noponen oli perheen nuorimpana lapsena tottunut siihen, että muut siivosivat jäljet.

Ilmeisesti myöskään tosi miehinen mies Pekka Tiilikainen ei ollut kovin tarkka järjestyksen suhteen. Kerrankin kun taistelijapari Tiilikainen-Noponen heräsi selostusturneellaan Kuusamon hotellissa, Pekka katseli tovin ympärilleen ja epäili hotellihuoneessa tapetun hevosen.

Samulinin muistelmista opin senkin, että Paavo Noponen on hyvin romanttinen ihminen. Olen aina luullut, että Paavo olisi elämässään ihastunut ainoastaan Susi-Kalleen, mutta kyllä hän ihastui Airaankin. Niin rakastunut hän oli, että sanoi ihailunsa kohteelle kauneinta, mitä rakastunut mies voi armaalleen sanoa, eli että, ”halutessaan tästä olisi tullut kiekonheiton maailmanmestari, koska tällä oli hyvä rytmitaju ja isot kädet”. Tuo on varmasti yksi parhaista iskurepliikeistä.

Airan ja Paavon suhteen päättymisen jälkeen Airan elämään tuli eräs kohuvalotaiteilija. Paavo otti asian niin raskaasti, että haastoi nuoremman kilpakosijansa kaksintaisteluun, josta haasteesta tehtiin jopa ilmoitus poliisille, mutta poliisi painoi asian villaisella uskoakseni sen vuoksi, että Paavo oli selostuksissaan kehunut rajamiesten lisäksi myös poliiseja.

Urheiluihmisiä varmasti kiinnostaa, miten kaksintaistelussa olisi käynyt, mikäli se olisi toteutunut. Paavolla oli tietysti kokemus puolellaan, mutta ehkä 17 vuotta nuoremman vastustajan liikkuvuus olisi ollut parempi. Nuori kilpakosija oli kuitenkin ehtinyt jo kypsään 26 vuoden ikään, joten silloin 47-vuotiasta Aira Samulinia ei voinut syyttää pedofiliasta.

https://kirja.fi/products/soturi-ja-sunnuntailapsi-auringonpimennys-9789510330456?gclid=CjwKCAjw-eKpBhAbEiwAqFL0mj779bBTG7D-7mdvyzgLtXMC-tLka_2TVm2sXgF17OpphZ1JhzUBkxoCxIoQAvD_BwE

Aira Samulinin lähtö tuonilmaisiin toi mieleeni, että tavallaan hän liittyy Suonenjoen kulttuurihistoriaan ja että Suonenjoen asema liittyy tavallaan maamme sotahistoriaan.

Muistelmakirjassaan Soturi ja sunnuntailapsi hän kertoo, että talvisodan aikaan suojärveläisiä evakkoja, joiden joukossa oli myös silloinen Aira Suvio äitinsä kanssa, majoitettiin Suonenjoelle. Samulinin muistelujen mukaan jopa Petroskoin Tiltu oli tietoinen tapahtuneesta ja oli kuuluttanut radiossa, että Suonenjokea pommitetaan suojärveläisten takia.

Sota-aikana liikkui kaikenlaisia huhuja ja sellainenkin tieto kiiri rintamalta, että Airan isä vääpeli Viktor Suvio oli kaatunut. Sen jälkeen 12-vuotias Aira kävi äitinsä kanssa availemassa Suonenjoen asemalle rintamalta tuotuja arkkuja, mutta isää niistä ei löytynyt.

Kaatumishuhu paljastuikin sitten vääräksi, kun talvisodan päätyttyä Viktor Suvio palasikin ihan terveenä perheensä luokse. Aira Samulin kertoi muistelmissaan, että aina kun hän ajaa junassa Suonenjoen aseman ohi, hän muistaa, kuinka hän 12-vuotiaana kävi äitinsä kanssa siellä arkkuja aukomassa.

Jatkosodan taistelujen alkaessa Aira Samulin asui äitinsä kanssa lähellä rajaa Lappeenrannassa. Mielenterveysongelmista kärsinyt äiti päätti lähteä tyttärensä kanssa polkupyörillä taistelupaikalle viedäkseen isälle mansikkatuokkosen.

Ihmeelliseltä tuntuu, että pyöräilijät pääsivät vartiomiesten ohi etulinjaan, mutta he tulivat liian myöhään. Vääpeli Viktor Suvio oli jo saanut luodin rintaansa ja löytyi kuolleena paareilta verissään.

Olen monta kertaa harmitellut sitä, miten kirjat pilasivat lupaavan urheilijan urani. Olin jo lapsuudessani lupaava ammattilaisjalkapalloilija, koska opettaja-Ville lupasi markan jokaisesta tehdystä maalista, kun Kärkkäälän kansakoulu kohtasi Rieponlahden koulun syyskuussa 1967.

Voitimme 13-0 ja sain tekemistäni seitsemästä maalista seitsemän markkaa, joka oli iso raha siihen aikaan. Se on tähänastisen elämäni suurin saavutus ja harmittelen sitä, että en jatkanut urheiluharrastustani, koska minusta tuli kirjajuoppo.

Panu Rajalan muistelmista ilmenee, että myös hänen osaltaan kirjat katkaisivat lupaavan urheilijan uran. Lukion urheilupäivänä hän pyyhälsi 100 metriä 11,6 ja hyppäsi pituuttakin 6.10. Nuo tulokset todistavat, että hän oli syntymänopea, josta kovan harjoittelun myötä olisi voinut kehittyä Vode Hellstenin kaltainen Ruotsin kaataja.

Äskettäin kuolleen oikeustieteen professori Aulis Aarnion muistelmakirjasta Vastahankaan voi päätellä, että hän oli jopa Rajalaakin lahjakkaampi urheilijanuorukainen.

Itse asiassa hänellä oli nuorna miesnä ammattia valitessaan yhtenä mahdollisuutena urheilijan ammatti. Lahjat viittasivat myös siihen, että hänestä olisi voinut tulla hyvä tiedemies tai roisto. Itse hän katsoi, etteivät lahjat urheilussa riitä edes Suomen huipulle ja vaatturi-isän tiukan puhuttelun jälkeen hän kiikunkaakun-tilanteessa päätyi nuorisorikollisen uran sijasta juristiksi.

Mutta huimat ovat professori Aarnion urheiluennätykset. Pikajuoksussa 60 metriä 7.1., 100 metriä 11.3 ja vielä 41-vuotiaana 12.0. Tosin hän ei tainnut hallita edes piirikunnallisia kisoja suvereenisti, koska kuulantyöntäjät Matti Yrjölä ja Jarmo Kunnas olivat myös nopeita kuin mitkäkin. Pituutta mies leiskautti 658 ja mielestäni huikein tulos oli painonnostotyönnön 125 kiloa, joten syntymävahva oli tämä professori.

Häkellyttävää on sekin, että koripallo-ottelussa Tampereen Pyrintöä vastaan tämä Huutijärven Yrityksen mies heitti yksin 51 pistettä koko joukkueen 65:stä. On sekin suurempi saavutus, kuin minun ehkä joskus aiemminkin kertomani seitsemän maalia Kärkkäälän kansakoulun joukkueessa Rieponlahden vastaavaa yhdistelmää vastaan syyskuussa 1967.
https://www.siltalapublishing.fi/product/vastahankaan/

Päivällä katsoin mielenkiintoisen tv-dokumentin Aksel Ivar Bergista (10. marraskuuta 1893 Orenburg – 9. heinäkuuta 1979 Moskova), joka oli suomalaissukuinen vahvasti viipurilaistaustainen upseeri. Berg kohosi huomattavaan asemaan Neuvostoliitossa. Hän palveli peräti maan varapuolustusministerinä 1953–1957. Berg oli myös insinööriamiraali Neuvostoliiton laivastossa, Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen ja sosialistisen työn sankari. Hänellä oli merkittävä rooli kybernetiikan kehityksessä Neuvostoliitossa.

Berg oli siis huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja entisessä hyvässä itäisessä naapurissa ja mielenkiintoiseksi miehen tekee se, en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö hän ihan hyvin voisi olla melkein Uukuniemen poikia, koska Viipuri on Uukuniemen esikaupunki ja lähes kaikkien alkuperäisten uukuniemeläisten sisällä asuu pieni Berg.

Rouvanikin on sukua Bergeille ja asiassa on huomattava se, että ensimmäisen Uukuniemen Bergin rouva oli aatelissukua, joten minäkin olen ainakin melkein aatelisverinen, joten aatelius velvoittaa jossain määrin minuakin. Laskujeni mukaan rouvani geeneistä lähes promille on aatelisgeenejä.

Tv-dokumentti paljasti, että Aksel Berg oli lahjakas tiedemies, jonka merkittävin tieteellinen saavutus oli se, että hän kehitti Neuvostoliitolle tutkan, joka asia selittää sen, miten lapsuudessani sovan käyneet miehet ihmettelivät niitä hermosahoiksi kutsuttuja Puna-armeijan ilmakulkuvälineitä, jotka lentelivät jatkosodan alussa yön pimeydessä pommeja pudotellen.

Tuon hermosahan virallinen nimi oli U-2. Koneen huippunopeus oli vain 152 km/t ja se oli niin hidas, että sitä paljon nopeampien hävittäjäkoneiden oli vaikea ampua sitä alas, koska niiden sakkausnopeuskin oli enemmän kuin hermosahan huippunopeus.

Wikipedia kertoo koneesta seuraavaa: ”Polikarpov U-2 (vuodesta 1944 lähtien Polikarpov Po-2) on neuvostoliittolainen yleiskäyttöinen kaksitasoinen ja yksimoottorinen lentokone. Sen kutsumanimi oli Kukuruznik (ven. Кукурузник, ’maissintähkä’).

Konetta valmistettiin vuodesta 1928 1950-luvun alkuun asti ilmeisesti 20 000–30 000 kappaletta. Se on maailman eniten valmistettu kaksitasolentokonetyyppi. Toisessa maailmansodassa konetta käytettiin yöpommittajana; saksalaiset kutsuivat konetta ”ompelukoneeksi” sen äänen perusteella. Myös nimitys ”hermosaha” oli käytössä.

Erityisen kuuluisaksi konetyyppi tuli Neuvostoliiton vain naisista koostuvan 588. yöpommituslentorykmentin käytössä. Rykmentti teki häirintäpommituslentoja aivan rintaman läheisyydessä olevilta kentiltä. Pienen pommikuorman vuoksi lentoja tehtiin mahdollisimman monta – jopa 18 lentoa yhden yön aikana lentokonetta ja miehistöä kohti.”

Arvo Tuomisen ohjelman Aksel Bergistä voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-711947?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR1qjadSsai2t3vtmQEaMQeb448_FV3rxpgvja9gz-hD-Ly0PFzyWH-b14Q

Kuopion läänin maaherran Alexander vaimon Elisabeth Järnefeltin setä Pjotr Clodt von Jürgensburg, joka oli uskoakseni kavereiden kesken todennäköisesti vain Pjotr Clodt , on veistänyt myös alempana näkyvän tsaari Nikolai I:n mieltä ylentävän ratsastajapatsaan.

Kuopion läänin maaherran Alexander Järnefeltin ja hänen vaimonsa Elisabethin lasten lahjakkuus ei selittynyt pelkästään sillä, että koti oli rauhallinen eikä perheessä juurikaan riidelty, koska vanhemmat kommunikoivat keskenään 14 vuoden ajan vain paperilappusten välityksellä, vaan lapset myös perivät äidin puoleltaan taiteellisuuden geenejä.

Elisabeth Järnefeltin setä oli maailmankuulu kuvanveistäjä Peter Clodt von Jürgensburg, jonka villihevosten kesyttämistä kuvaavat patsaat Pietarin Antskovin sillalla ovat kaupungissa käyneille tutut. Kuitenkaan läheskään kaikki hevospatsaisiin tutustuneet eivät tiedä sitä yhden hevosen anatomista erityispiirrettä, että kyseisen orin sukuelin on ilmeisesti ihan vasiten tehty muistuttamaan Napoleonia. Lisäksi ainakin hyvän tarinan mukaan kyseinen ruhon osa on myös kullattu, vai olisiko parempi tässä yhteydessä sanoa, että kullitettu.

Joskus talvipimeällä yritin vallan huonon taskulampun avulla selvittää tarinan oikeellisuutta, mutta huonosta valoneuvosta johtuen asia ei selvinnyt. Seuraavana kesänä tutustuin tapaukseen päivän valossa, mutta kultausta en silloinkaan havainnut eikä myöskään sukuelimen yhdennäköisyys Napoleoniin käynyt selväksi, koska minulla on huono ja vieläpä sangen puhdas mielikuvitus.

Sen sijaan kuvassa oleva venäläinen naisenpuoli oli ilmeisesti perillä samasta tarinasta kuin minäkin ja vakuutti innostuneesti suureen ääneen miehenpuolelleen, että ”eta pravda”, joka tarkoittanee suomeksi, että tosi on.

Toinenkin mielenkiintoinen erityispiirre noilla sillan kesyttämättömillä villihevosilla on; ne ovat nimittäin kengitetyt. En hevosista paljoa ymmärrä, mutta luulen, että neljän villihevosen kengittäminen on sangen haasteellinen tehtävä, kuten nykykielellä mahdoton asia ilmaistaan. Siinä hommassa voi helposti saada kaviosta päin näköä.

Minulle on tavallisesti luotettavista lähteistä kerrottu, että Antskovin sillan hevoset liittyvät muutenkin, kuin Elisabeth Järnefeltin kautta, elimellisesti Suomen historiaan. Nimittäin ainakin hyvän tarinan mukaan ihan hevospatsaiden lähellä on palatsi, jossa taitavana ratsastajana tunnettu upseeri ja vapaaherra Carl Gustav Emil Mannerheim kävi vuosien ajan viikoittain opettamassa eräälle aatelisneidolle ratsastusta.

 Suorittamissani kulttuurihistoriallisissa tutkimuksissa on paljastunut, että Kuopio oli 1800-luvun jälkipuoliskolla eittämättä maamme kulttuuripääkaupunki, jonka aseman kaupunki sittemmin menetti, kun Savon rata valmistui ja savolainen intelligentsia muutti joukolla Helsingin suuntaan varsinkin Tuusulajärven rannalle.

Kuopiossa vaikuttivat aikoinaan kansallisfilosofi J. V. Snellman, kirjailija-liikenainen Minna Canth, joka taitaa olla ainut nainen, jonka kunniaksi maassamme liputetaan, Järnefeltien todellinen kulttuuriperhe, Halosten monipuolisesti lahjakas kulttuurisuku, Wrightin tarkkakätiset veljekset, jotka ampumisen lisäksi myös maalasivat tappamiaan lintuja ja Juhani Aho, josta olisi varmaankin tullut maamme ensimmäisen Nobelin voittaja, ellei olisi kuollut kohtuuttoman nuorena.

Kuopiossa toimi aikoinaan kaksikin kirjallista salonkia, sillä Minna Canthilla ja Elisabeth Järnefeltilla oli kummallakin omansa. Kummassakin salongissa oltiin taipuvaisia ajattelemaan, ettei sivistystä ja kulttuuria muualla Suomessa juuri ollutkaan kuin Kuopiossa eikä tämä mielipide ollut täysin perusteeton tänäkään päivänä.

Salonkien emäntien välit eivät olleet kaikin ajoin auvoiset. Vanhat rouvat eivät olleet keskenään kaikin ajoin edes puheväleissä, koska olivat mustasukkaisia toisilleen Juhani Ahosta. Tarinan mukaan rouvat eivät välillä edes tervehtineet toisiaan kadulla kohdatessaan. Elisabeth Järnefelt ei tosin pitkään aikaan tervehtinyt edes maaherra miestään, koska heidän liitossaan oli 14 vuoden täydellisen puhumattomuuden kausi. Runsaslukuisen lapsilauman tehtävänä oli kantaa viestilappuja vanhempiensa välillä.

Pariskunnan mykkäkoulua tuskin lievensi sekään, että taloudenhoitaja synnytti maaherra Alexander Järnefeltille lapsen. Mutta toisaalta yksiavioisuuteen ei ilmeisesti jaksanut pitäytyä rouva Järnefeltkään, sillä hänet tavattiin kerran samasta puskasta Juhani Ahon kanssa. Sitä, mitä he puskassa tekivät, en osaa sanoa. Tässä tapauksessa on syytä korostaa sitä, että parin ikäero oli samaa luokkaa kuin nykyisen Ranskan hallitsijaparin ja rouva Järnefelt oli yhdeksän kertaa synnyttänyt.

Juhani Aho ei ollut kiinnostunut vain äidistä, vaan myös Järnefeltien tytär Aino kiinnosti jopa siinä määrin, että kilpakosija Jean Sibelius osti vallan pistoolin tehdäkseen kaksintaistelussa välinsä lopullisesti selviksi Ahon kanssa. Suomen kulttuurihistorian onneksi hän ei kuitenkaan turvautunut tuliaseeseen, vaan tyytyi pelkästään repimään ravintola Kappelissa Ahon palttoon halki. Luulen, että jos miehet olisivat ryhtyneet pyssysille, olisi Sibeliukselle käynyt huonosti, koska kokenut eränkävijä Aho oli varmasti taitavampi ampumaaseen käsittelijä.

Ihmettelen muuten, miksi kansamme muistaa Minna Canthin tukevana savolaismatamina, vaikka hän oli nuoruudessaan hyvin kaunis nainen https://finlandtoday.fi/happy-minna-canths-day/

Armas Järnefeltin säveltämän Kehtolaulun teki Suomen kansalle tutuksi 1970-luvulla vaikuttanut urheilullinen yleislahjakkuus Kainalniemen Hikeä edustanut Elmo, joka ei syvistä eettisistä syistä hyväksynyt siihen aikaan maamme olympiavoittojen kunniaksi soitettua Porilaisten marssia ja palkintojenjaon yhteydessä soitettua Maamme-laulua, vaan vaati niiden tilalle Kehtolaulun.

Muistelenpa, että nuoruudessani radiossa soitettiin Porilaisten marssi myös maailmanmestaruuksien kunniaksi, mutta sitten tavasta luovuttiin, koska suomalaisia eri lajien maailmanmestareita alkoi olla pilvin pimein. Nyt tapa voitaisiin taas palauttaa, koska esimerkiksi tämän talven lukuisissa talvilajien maailmanmestaruuskisoissa Suomi, isiemme maa, sai vain yhden hopeamitalin. Norjalaiset sen sijaan voittivat mm-kisoissa noin 30 mitalia ja ruotsalaisetkin noin 20.

Elmo oli todellinen urheilulahjakkuus eikä seuraavia hänen Dervangan kesäolympialaisissa tekemiään maailmanennätyksiä ole vieläkään rikottu:

800 m: Elmon ME 1.37,62 | Elmon ME:tä lähimmäksi on päässyt David Rudisha ajalla 1.40,91
Keihäänheitto: Elmon ME 106,79 m | Elmon ME:tä lähimmäksi pääsi Uwe Hohn tuloksella 104,80 m
Pituushyppy: Elmon ME 10,13 m | Elmon ME:tä lähimmäksi on päässyt Mike Powell tuloksella 8,95 m

Sen sijaan seuraavat aikonaan lähes lyömättöminä pidetyt Elmon maailmanennätykset on jo rikottu:
100 m: Elmon ME 9,72 s | Nykyinen 100 m ME on Usain Boltin 9,58 s
Seiväshyppy: Elmon ME 6,00 m | Nykyinen seiväshypyn ME on Armand Duplantisin 6,18 m

Tuossa Elmon 100 metrin tuloksessa kannattaa kuitenkin huomioida se, että hän kaatui juoksun aikana ja se ainakin jonkin verran huononsi loppuaikaa. Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivasti Järnefeltin Kehtolaulua:

Niin taiteellisesti lahjakkaita olivat Kuopiossakin vaikuttaneet Järnefeltin aatelisperheen lapset, että taiteellisessa lahjakkuudessa heidän kanssaan voivat kilpailla vain lapinlahtelaista maalaisköyhälistöä edustaneet Halosen sisarukset.

Eero Järnefelt maalasi maamme taidehistorian parhaan taulun, Armas sävelsi maamme säveltaiteen kauneimman sävelmän eli Järnefeltin kehtolaulun  ja Arvid oli joltinenkin kirjailija, mutta yhtään hänen kirjaansa en ole jaksanut lukea, joten on parempi, että koska minulla ei ole hänen lahjakkuudestaan mitään myönteistä sanottavaa, niin parempi on, etten sano mitään.

Sen sijaan sen olen kuullut, että Arvid oli oikein harvinaisen huono suutari. Alun perin hänestä piti tulla tuomari ja hän luki lakia, mutta kun hänen olisi pitänyt istua ensimmäiset käräjänsä, hän valvoi mietiskellen koko edellisen yön ja tuli sitten siihen lopputulemaan, johon itsekin aikoinani päädyin, ettei ole pätevä ketään tuomitsemaan ja niinpä hän päättikin ryhtyä elättämään itsensä käsiensä työllä.

Niinpä sitten Tolstoin oppeihin ihastunut Arvid sitten tekikin, mikäli kirjoittamista pidetään käsillä tekemisenä. Hän toki yritti toimia myös suutarina, mutta siitä asiasta ei ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Muta kirjailijana hän oli aikanaan arvostettu, joka ehkä pelasti myös hänen henkensä, koska sisällissodan aikaan kummallakin osapuolella olisi ollut aihetta hänet ampua, koska hän oli ehdoton pasifisti. Hänelle olisi saattanut helposti käydä samalla tavalla kuin Isohiiden veljeksille, joista tämä Apu-lehden juttu kertoo:

https://www.apu.fi/artikkelit/isohiiden-veljesten-puolueettomuus-ei-saastanyt-heidan-henkeaan-vuonna-1918 

Voi hyvinkin olla, että monien mielestä Maustetyttöjen uuden levyn kannen ivamukaelma Eero Järnefeltin maalauksesta Raatajat rahanalaiset, joka myös tunnetaan vähemmän poliittisella nimellä Kaski, ylittää ns. hyvän maun rajan. Nähtäväksi jää, tullaanko tätä ivamukaelmaa pitämään kulttuuriskandaalina.

Minä, joka olen taiteellisesti niin lahjaton, että olen ainoana maassamme jäänyt kansakoulussa laiskanläksylle piirustuksesta, kun en onnistunut läheskään täydellisesti vaahteran lehden hahmottamisessa paperille, pidän Järnefeltin taulua maamme parhaana maalauksena ja se kilpailee kansainvälisessä vertailussa Ilja Repinin Volgan lautturien kanssa tasapäisesti poliittisen taiteen sarjassa.

Minun silmääni pistävät varsinkin lapinlahtelaisen Puurusen talon piian Johanna Kokkosen lopen uupuneet ja syyttävät silmät. Johanna on vasta 13-vuotias eikä hänen vatsansa pömpötys johdu teiniraskaudesta vaan nälkäpöhöstä tai liiallisesta pottujen syömisestä.

Nykyään Eero Järnefeltiltä ei tuollaisen kuvan maalaaminen onnistuisi ilman pahennuksen herättämistä, koska hän joutui nokeamaan mallina seisoneen Johannan kasvot ja sotkemaan hänen hiuksensa. Maalauksen valmistuttua vuonna 1893 pahennusta herätti kuitenkin vain se, että isäntä Puurusen työpaidan risaisuutta oli taiteilija omavaltaisesti liioittellut.

Olen muuten käynyt Väisälänmäellä eikä sieltä avautuva maisema enää ole yhtä komea kuin 130 vuotta sitten. Siihen aikaan Savon metsät oli pilattu kaskeamisella ja matala puusto ei rajoittanut maisemaa.

Pienillä sattumuksilla voi nykyisessä maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä olla suuria vaikutuksia seuraaviin maailmanhistoriallisiin vyöryihin. Niinpä eittämättä lienee niin, että maamme seuraava hallitus tulee olemaan maamme sodan jälkeisen historian oikeistolaisin, koska pääministeri Sanna Marin oli Ukrainassa lausunut Horneteista jotain, jonka moni halusi ymmärtää niin, että maamme Hornetteja aiotaan luovuttaa Ukrainalle.

Marinin lausunto oli eittämättä poliittinen virhe.Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin se, että kun jokunen vuosi sitten maassamme suunniteltiin uusien hävittäjien hankkimista, yksi vaihtoehto oli se, että nykyisten Hornettien käyttöikää olisi jatkettu niitä remontoimalla. Asiantuntijoiden mukaan se ei silloin olisi ollut järkevää, koska 64 hävittäjän käyttöiän jatkaminen viidellä vuodella olisi tullut maksamaan 1,2 miljardia euroa. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa hinta ei tunnu hirmuiselta.

Eittämättä lienee niin, että jos pääministeri Marin olisi Ukrainassa lausunut, että tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomen tulee uusien hävittäjien hankkimisen lisäksi jatkaa perusremontilla nykyisten Hornettien käyttöikää, jotta Suomella olisi maailman kolmanneksi tehokkaimmat ilmavoimat heti Usa:n ja Israelin jälkeen ja että muutama Hornet liikenee sitten myös Ukrainalle, niin seuraava hallitus tulisi eittämättä olemaan maamme sodan jälkeisen historian vasemmistolaisin.

Itse ajattelen, ettei Hornettien käyttöiän jatkaminen edes maksaisi 1,2 miljardia euroa. Nimittäin ongelma lienee se, että Hornettien rungot ovat 30 vuodessa pahasti löystyneet ja se ongelma voidaan ratkaista halvasti ja kätevästi pulttaamalla koneiden sivuille tukevat, kauan kestävät ja kevyet haapalautaiset vahvikkeet. Sellaista haapalautaa käytetään nykyään esimerkiksi saunanlauteissa.

Kun muinoin asuin Itä-Hämeessä seurasin innolla, miten ilmailua harrastavat sysmäläiset eläkeläiset veistivät paikallisen mielisairaalan vintillä puusta lentolaitetta. Veistäjät kertoivat lehtihaastattelussa, että puu on erittäin hyvä lentokonemateriaali, koska se kestää käyttöä hirmuisen paljon kauemmin kuin metalli, koska siinä puu taipuu, missä rauta taittuu. Sysmäläisten lentolaitteen esikuva oli palvellut jo vuosikymmeniä purjekoneiden vetäjänä ja sillä oli takanaan jo yli 10.000 lentotuntia ja kone oli vielä kuin uusi.

Viimeisin kuulemani tieto tuosta sysmäläisten lentolaitteesta oli, että sen suunnittelussa oli tapahtunut karkea virhe. Nimittäin kone oli kyllä saatu valmiiksi, mutta sitten oli havaittu, ettei sitä saatu pois mielisairaalan vintiltä muuten, kuin purkamalla seinä. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen se, että ainakin heinolalaisten mukaan Jalmari Finnen hölmöläistarinoiden esikuvien väitetään olleen sysmäläisiä.

Sysmäläisestä ilmailuharrastuksesta voi yrittää lukea enemmän tästä linkistä https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003977163.html

Vaikka emme enää pärjääkään hiihtourheilussa, niin sillä voi kuitenkin lohduttautua, että Suomi, isiemme maa, valittiin kuudennen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Ennen epäilin, että kansamme onnellisuuden salaisuus on humalahakuinen juominen ja runsas mielialalääkkeiden popsiminen, mutta nyt olen keksinyt uuden selityksen asialle.

Kuuntelin tuossa suosikkivokalistejani, eli vahvasti kainuulaistaustaisia Maustetyttöjä, jotka lienevät jonkinlainen kainuulainen vastine brittibändille nimeltään Spicegirls, jonka ainakin kaikki jalkapallon seuraajat tuntevat ja tajusin sopivasti näin vaalien alla, että Suomi on maailman onnellisin kansa, koska meillä on siirrytty kommunismiin eli olemme vapautuneet työnorjuudesta, josta ihmiskunta on kolmisen miljoonaa vuotta haaveillut.

Nimittäin Maustetytöt antavat kappaleessaan Meni rahahommat pieleen ymmärtää, että vaikka rahahommat ovatkin menneet pieleen jopa siinä määrin, että peppu on vallan auennut, niin entäs sitten; sen kun vain laulelen ralleja vaan, koska maamme sosiaaliturva sen mahdollistaa.

Ja niinhän se on. Jos tässä meikäläisessä elämäntaistelussa pahasti tappiolle jäänyt ei saa rahaa muuten, niin lakisääteinen toimeentuloturva, joka on yksinasuvalle 555,11 € ja asumistuki, joka kattaa maksimissaan 80 % asumiskuluista, takaavat nippanappa sen, että ralleja pystyy lauleskelemaan, vaikka suolet voisivatkin välillä kurnia.

Toimittaja Arvo Ei-Poika Tuominen kertoi jossain kirjassaan, että venäläinen taksikuski oli häneltä kysynyt, että onko Suomi kommunistinen maa. Tuominen oli pyytänyt kysymykseen täsmennystä ja taksikuski oli sitten kysynyt, että voiko Suomessa elää tekemättä työtä. Kun Tuominen vastasi myöntävästi, niin taksikuski oli todennut, että sitten Suomi on kommunistinen maa. Venäjällä keskipalkka on 530 € ja se lienee pikkuisen alempi kuin kiinalaisten.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa hyvää musaa https://www.youtube.com/watch?v=AkZGSR8izHI

Muistanpa, miten pari kymmentä vuotta sitten silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen jossain haastattelussa korosti, että hänestä luutnantti Vilho Koskela, jonka esikuva oli nilsiäläinen pienviljelijä Einari Kokkonen, oli miehistä uljain. Arvioon lienee vaikuttanut se, että myös Kääriäinen itse oli pienviljelijätaustainen yläsavolainen.

Eilen katsoin aika monennen kerran telkkarista Åke Lindmanin ohjaaman Etulinjan edessä-elokuvan, jota kuvattaessa muuten uukuniemeläinen kaverini Kioskin-Matti kertoi olleensa sotilaallisena asiantuntijana, niin mieleeni tuli, ettei kiljua nauttinut ja sen jälkeen upseerikavereitaan turpaan lyönyt Koskela ollutkaan miehistä uljain, vaan uljain oli ruotsinkielinen luutnantti Harry Järv, jonka kirjaan eilen katsomani elokuva perustui.

Elokuvan vaikuttavin kohtaus oli se, kun noin kahdennella sadannella linjojen taakse suuntautuneella partiomatkallaan Järv menetti miinaan astuessaan jalkansa. Hän komensi muun partion jatkamaan matkaansa ja jäi kuusen juurelle odottamaan kuolemaansa ja hän suri ennen kaikkea sitä, että niin moni hyvä kirja jää häneltä lukematta. Itseänikin ahdistaa tuo sama asia, koska hyviä kirjoja ilmestyy maailmassa niin paljon, etten millään ehdi niitä tässä elämässä lukemaan.

Mutta ei Harry Järveltä jäänytkään hyviä kirjoja lukematta, koska alaiset eivät totelleetkaan esimiehen määräystä, vaan palasivat ja raahasivat esimiehensä vastoin käskyä linjojen läpi omalle puolelle, jossa Järv pelastettiin elämälle. Monta hyvää kirjaakin hän vielä ehti lukea, koska hän sodan jälkeen työskenteli pitkään Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ylikirjastonhoitajana ja toimi myös sen virkaatekevänä johtajana.

Yhteiskunnallisilta mielipiteiltään Harry Järv oli epätavallinen Suomen armeijan upseeri. Wikipedia kertoo hänestä seuraavaa:

”Ari Vakkilaisen vuonna 1997 tekemässä haastattelussa Järv kertoi kiinnostuneensa anarkismista jo teini-ikäisenä luettuaan Pjotr Kropotkinin teoksia, kuten Taistelu leivästä. Merillä ollessaan hän otti vaikutteita Suomen Merimies-Unionin syndikalistisen johtajan Niilo Wällärin ajatuksista. Sodassa Järv kertoi toimineensa anarkistisen ideologian mukaisena johtajana. Hän ei noudattanut armeijan käytäntöjä, vaan oli ainoastaan muodollinen johtaja, joka ei milloinkaan komentanut ketään. Järv piti miehiään tasavertaisena ja päätökset toteutettiin demokraattisesti. Hän sai toimintatavoistaan moitteita ylemmiltä upseereilta ja Järviä luonnehdittiin arvioinneissa ”epäsotilaalliseksi”. Ruotsiin muutettuaan Järv liittyi vuonna 1952 ruotsalaiseen syndikalistiseen SAC-ammattijärjestöön ja toimi avustajana sen Arbetaren-lehdessä.”

Vuonna 1997 suomalaisten anarkistien Kapinatyöläinen-lehti kävi haastattelemassa Harry Järveä ja haastattelussa paljastuu, ettei 76-vuotias haastateltava ollut luopunut nuoruutensa ihanteista. Toimittajan kysymykseen, miksi menit mukaan toiseen maailmansotaan, jos pidit itseäsi anarkistina, hän vastasi:

”En ollut silloin vielä järjestäytynyt anarkisti. Se ei kuitenkaan ole ratkaiseva seikka. Diktatuurivaltioiden laajenemispolitiikka sai minut hyvin varhain tietoiseksi siitä, että aseistakieltäytyminen olisi epärealistista ja haitallista. Aikana, jolloin historialliset tapahtumat olivat Stalinin ja Hitlerin tapaisten valtapolitiikoiden hallitsemia, oli mahdotonta antaa heidän olla rauhassa. On vastustettava kaikkea diktatuuritendenssejä! Anarkistit vastustavat yhtä paljon stalinistista sosialismia kuin kansallis-sosialismia.”

https://kapinatyolainen.net/2016/10/11/suomenruotsalainen-sotasankari-ja-anarkisti/

Muistanpa, miten minun nuoruudessani oli maamme tavallisin ammatti työmies. Uteliaisuuttani kahlasin läpi tulevien eduskuntavaalien ehdokkaita eikä sieltä silmään sattunut kuin yksi työmiesehdokas eli Perussuomalaisten Matti Putkonen, joka näyttää käyttävän työmiestitteliä, vaikka onkin entinen ammattiliittotoimitsija ja entinen demari. Ilmeisesti demarit eivät aikoinaan katsoneet miehen loikkausta Perussuomalaisiin pahalla, koska sosialidemokraattien keskuudessa raiskaustuomiota pidettäneen pikemminkin poliittisena rasitteena kuin ansiona.

Toinenkin melkein työläisehdokas pisti kansanedustajaksi halajavien joukossa silmääni, koska Pirkanmaalla kommunistien ehdokkaana oleva 21-vuotias Bex Tapanainen ilmoittaa ammatikseen seksityöntekijä eli hän vaikutti pintapuolisesti tarkasteltuna ihan rehelliseltä työläiseltä. Uskon, että kun lähiaikoina kouluissa äänestetään demokratian opiskelun merkeissä leikisti kansanedustajista, niin Bex Tapaninen tulee Pirkanmaalla saamaan varsinkin ammattikouluissa äänivyöryn.

Kiinnostuin ehdokas Bex Tapanaisesta vallan siinä määrin, että kävin yritysrekisteristä tarkastamassa, onko hän työläinen vai yrittäjä, ja sieltä paljastui, että hänellä on y-tunnus, eli kyseessä ei olekaan riistetty työläistyttö, vaan pk-yrittäjä, joka ilmeisesti on keksinyt oivallisen markkinaraon yritystoiminnalleen.

Vanhana konservatiivisuuteen taipuvaisena herrana rohkenen tuskin ajatella, millä tavalla ehdokas Tapaninen mahdollisesti rahoittaa vaalityönsä, mutta siitä huolimatta toivon hänelle onnea ja menestystä poliittisella urallaan. Uskon hänen saavan runsaasti ääniä, koska tiedän monia henkilöitä, sukupuoli jääkööt mainitsematta, jotka äänestävät kaunista naista täysin puoluekantaan katsomatta. https://skp.fi/vaalit/eduskuntavaalit-2023/ehdokkaat/bex-tapanainen

Oikein on, että maamme vaaleissa kukaan ehdokas ei saa ehdokasnumerokseen numeroa 1, koska asiaa pidetään epäreiluna muita ehdokkaita kohtaan. Sen sijaan vääryys, jonka laki sallii, on, että maamme vaaleissa on edelleenkin käytössä kaksimielisiä ajatuksia ja hilpeyttä synnyttävä numero 69, ja tämän asian saanee tulevissa vaaleissa tuta elinkeinoministeri Mika Lintilä joko kielteisesti tai myönteisesti, jolle tuo arveluttava numero on numeroarvonnassa osunut.

Lintilä on viime aikoina muutenkin joutunut median ajojahdin kohteeksi, koska puolustusministeri Kaikkosen kaa puolustusvoimain lentokoneessa nautittuja lonkerotölkkejä olikin kaksi eikä yksi, kuten ministeri ensiksi muisti. Arvovaltainen ja tavallisesti luotettava Seiska-lehti on myös epäillyt Lintilää siitä, ettei hän ainakaan ihan kaiken aikaa olisi malttanut pitäytyä yksiavioisuuteen, ja tuo numero 69 saattaa synnyttää konservatiivisten suokustalaisten keskuudessa pahennusta.

Muistanpa, miten jokunen vuosi sitten joidenkin eduskuntavaalien alla maamme kouluissa oppilaat opiskelivat demokratiaa ja äänestivät leikisti oikeita ehdokkaita. Sillä kertaa jonkin kommunistisen puolueen ehdokas nautti hämmästyttävää joukkokannatusta varsinkin ammattikoululaisten keskuudessa. Jotkut päivystävät dosentit pohtivat asiaa ja tulivat siihen johtopäätökseen, että maamme työläisnuoriso on heräämässä yhteiskunnallisessa mielessä.

Itse kyllä tajusin heti, ettei maamme työläisnuoriso ollut heräämässä yhteiskunnallisessa mielessä, vaan pikemminkin seksuaalisessa mielessä, koska suurta kannatusta nauttineen kommunistin numero oli tuo jo aiemmin mainitsemani 69.
https://keskusta.fi/eduskuntavaalit-2023/ehdokkaat/vaasan-vaalipiiri/mika-lintila/

Minusta parasta jo perinteiseksi muodostunutta tv-viihdettä on pienpuolueiden suuri vaalikeskustelu, jollainen eilenkin nähtiin. Ohjelmaa katsellessani minulle tuli se epätavallinen tunne, että olen sittenkin lähes normaali ihminen ja että jalkani ovat sittenkin tukevasti maassa.

Eilisessä keskustelussa ainutlaatuista oli se, että paikalle oli tällä kertaa huolittu myös fasistien edustus Sinimustan liikkeen muodossa. Tosin puolueen edustaja myönsi olevansa ainoastaan rasisti, kun fasismista ei häneltä kukaan älynnyt mitään kysyä, mutta Wikipedian mukaan puolueen puheenjohtajan Tuukka Kurun mukaan puoluetta voi pitää myös fasistisena ja muistelen, että juuri fasismiepäilyn vuoksi Kuru erotettiin perussuomalaisista.

Keskustelun aikana mielestäni ilmeni, että Sinimustaa puoluetta voi sekä talous- että jopa sosiaalipoliittisessa mielessä pitää vasemmistolaisena ainakin, mikäli kyseessä on pohjoiseen rotuun kohdistuva sosiaalipolitiikka, mutta ympäristökysymyksissä sinimustat kuulostivat olevan lähellä vihreitä, joka asia ei minua yllätä.

Nimittäin historiaa tutkiessani olen huomannut, että Saksan natsit olivat kaikesta huolimatta innokkaita eläintensuojelijoita. Saksaan perustettiin heidän aikanaan suuria luonnonsuojelualueita. Susi rauhoitettiin ensimmäisenä maailmassa, ja jopa kalojen lempeästä kohtelusta oli tiukat määräykset. Tuossa kala-asiassa minullakin, vanhalla luonnonsuojelulla olisi natseista paljon opittavaa. Jos joku olisi natsi-Saksassa kuljettanut eläimiä junissa samalla tavalla kuin juutalaisia, olisi syyllinen saattanut löytää itsensä keskitysleiriltä.

Pitää myös muistaa, että sekä Hitler että SS:n päällikkö Himmler olivat vegaaneja. Ennen uskoin, että kasvissyöjät ovat enimmäkseen lempeitä, mutta olen historiaa tutkiessani joutunut tarkistamaan käsityksiäni tässäkin asiassa. Ehkäpä lihansyöjät ovat sittenkin leppoisempia. Kun oikein pinnistelen muistiani, muistelen jostain lukeneeni, että Intian kasvissyöjä hindut ovat olleet välillä hyvinkin innokkaita lyömään lihoiksi sikäläisiä lihaa syöviä muslimeja.

Toisaalta luulen lihansyöjä muslimien osanneen pitää myös hyvin puolensa. Jostain väitän lukeneeni, että kun Intia itsenäistyi lempeän suurmiehen Mahatma Gandhin johdolla ja maa jaettiin hindujen ja muslimien kesken, niin siinä tohakassa olisi lyöty lihoiksi peräti 10 miljoonaa ihmistä, eli melkein saman verran mitä ensimmäisessä maailmansodassa onnistuttiin tekemään.

Sinimustaan ideologiaan voi tutustua tästä linkistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sinimusta_liike

Eilisestä MTV:n vaalikeskustelusta sai sen käsityksen, että Suomi, isiemme maa, on konkurssitilassa. Itse pystyn sillä epävarmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, että epäilen, ettei mamme ole ainakaan ensimmäisenä valtiona menossa konkurssiin.

Nimittäin Suomi on kuitenkin selvästi vähemmän velkaantunut kuin EU-valtiot keskimäärin ja kun tuossa yritin hieman harrastaa päässälaskua, niin ilmeni, että väkilukuun suhteutettuna USA, maailman mahtavin valtio, on lähes neljä kertaa Suomen valtiota velkaantuneempi ja jos huomioon otetaan myös kansantalouden koko, niin Usa on meitä kolme kertaa enemmän velkaantunut.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että taitavana talousmiehenä pidetty Väinö Tanner oli sotien alla laskenut sikarilaatikkonsa kanteen, ettei suursotaa voi tulla, koska minkään valtion rahat eivät riitä sotimiseen neljää kuukautta pitempään.

Mutta sitten ilmeni, että rahaa riitti ainakin viiden vuoden maailmansotaan eikä silloinkaan rahat vielä loppuneet, koska sitä oli helppo painaa lisää, mutta sotilaat ja sodankäynnin työkalut alkoivat saksalaisilta loppua.

Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa vielä sekin seikka, että markan arvo laski toisen maailmansodan vuosina kolmannekseen. Se on yllättävän vähän, koska ensimmäisen maailmansodan aikana markka menetti 90 % arvostaan.

Suomen rahanarvon muutokset voi tarkastaa tästä https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html .

Jokunen päivä sitten kirjoitin laulaja Kari Tapiosta ja kerroin, miten paikallinen pitäjänlehti mainitsi hänen muistokirjoituksessaan, että hän kuului Jalkasten köyhtyneeseen vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka sukuhaara on tuottanut myös pappeja. Nyt sain käsiini Rautalampi-lehden, joka kertoo, että Kari Tapion 92-vuotias setä Esko Jalkanen on avannut taidenäyttelyn kotonaan Kärkkäälässä.

Esko Jalkanen kertoo haastattelussa, että hän pitkään mietti, pyrkiikö Ateneumiin vai teologiseen tiedekuntaan ja päätyi valitsemaan jälkimmäisen. Taidenäyttelyn työt ovat valtaosin hänen itsensä maalaamia, mutta joukossa on yksi hänen veljensä Niilo Jalkasen tekemä. Muistelen, että Niilo Jalkanen olisi käynyt Ateneumin veistolinjan ja että hän työskenteli aikoinaan Kutvosen tyylihuonekalutehtaassa taideveistäjänä.

Sellainenkin hämärä mielikuva minulla on, että Niilo olisi voittanut jonkin huomattavan valtakunnallisen veistokilpailun, joten pidän häntä jonkin vuoden veiston Suomen mestarina. Eli taiteellisesti lahjakasta on Jalkasten suku, sillä muistelen, että sen lisäksi, että Kari Tapio oli komeaääninen laulaja, hän myös sanoitti ainakin Myrskyn jälkeen kappaleen.

Rautalampi-lehti kertoo, että ”Esko Jalkasen näyttely on jo avoinna joka päivä Jalkasen kotona Pohjoisrastintie 45:ssä. Näyttelyyn on vapaa pääsy, mutta Eskolla on kuitenkin keräysastia mahdollisia 20-senttisiä varten, joka on hänen mukaansa riittävä lahjoitus lähetystyön hyväksi.

”Kukkia ja lahjoja minulle ei saa tuoda, mitään en tarvitse, minulla on kaikkea loppuelämäkseni, mutta jos joku haluaa minua 93-vuotispäivänäni muistaa, kerään lahjoitukset hyvää tarkoitusta varten. Rahat menevät Baikal-järven takana Ulan Batorissa burjaattien kansalle valmistuvan kirkon alttarin rakentamiseen.”

Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että burjaattien kirkolla lienee nykyään paljon hautajaistilaisuuksia, koska lehtitietojen mukaan Venäjä on taistelemassa Ukrainassa viimeiseen burjaattiin asti.

Rautalampi-lehden Esko Jalkasesta kertova jutun voi lukea tästä linkistä, jolta käsin voi tutustua myös itse näyttelyyn sivuilta 8-9, joilta käsin voi tutustua myös itse näyttelyyn kiertävän kameran avulla: https://kabinetti.kosila.fi/#/reader/f514257a-c17d-11ed-afd3-00155d64030a

Vuosia sitten kävin Kuopion Ortodoksimuseossa ja näppäsin kännykälläni kuvan tästä monestakin syystä aikaamme hyvin sopivasta Louis Sparren kantaaottavasta alttarimaalauksesta. Tosin minkään kirkon alttarille maalausta ei ole huolittu, koska sitä on ilmeisesti pidetty sodanjälkeisenä aikana liian neuvostovastaisena työnä.

Alttarimaalauksen aiheena ovat nykyäänkin ajankohtaiset pakolaisuus, sota ja panssarivaunut. Varsinkin tuo kuva perinteisellä tyylillä lastaan sodan jaloista pakoon hinaavasta äidistä koskettaa katsojaa syvästi. Taustalla loimottavat liekit siihen malliin, että Viipur pallaa jo.

Luulen myös, että kyseessä on maailman ainut alttarimaalaus, jossa ristillä roikkuva Jeesus Nasaretilainen on kuvattu yhdessä panssarivaunun kanssa. Maisema vaikuttaa olevan Yrjö Jylhän Kirvesmäeltä ja laitavasemmalla sivuosassa lymyää uhkaavana Puna-armeijan T-26, jollaisia käytettiin talvisodassa.

Ruotsalainen, mutta Suomessa paljon asunut, kreivi Sparre oli mielenkiintoinen herra. Hän oli marsalkka Mannerheimin lanko, jolla siitä sukulaissuhteesta huolimatta näyttää olleen taipumusta maailman rauhan harrastamiseen. Monilahjakkuuskin hän oli. Taiteen lisäksi hän oli myös huonekalutehtailija, olympiatason miekkailija ja ohjasipa hän myös Suomen ensimmäisen elokuvan nimeltään Salaviinanpolttajat.

Salaviinanpolttajista uskon Mikko Niskasen saaneen sittemmin innoituksen erääseen kohtaukseen elokuvassa Kahdeksan surmanluotia. Samalla tavallahan Peter Fonda sai Kari Hotakaisen mukaan idean Easy Rider-elokuvaansa nähtyään Suomessa vieraillessaan Ylen uutislähetyksessä jutun mopetilla ajavasta Smp puoluesihteeri Eino Poutiaisesta.

Louis Sparre eli vanhaksi. Hän syntyi 1864 ja kuoli 1965 kypsässä 101 vuoden iässä.

Sosialistisesta mediasta on tällä hetkellä vaikea löytää mitään myönteistä kirjoitusta venäläisistä, joten minä syyllistyn nyt siihen. Esimerkiksi venäläinen musiikki vetoaa suomalaisen melankoliseen mieleen enemmän kuin ruotsalainen duurimusiikki. Pari iltaa sitten kannustin harvoja lukijoitani kuuntelemaan Kari Tapion esittämää hirvittävän kaunista hengellistä laulua Olen kuullut on kaupunki tuolla ilman, että olisin varoittanut siitä, että kyseessä on venäläinen sävelmä.

Wikipedia kertoo asiasta seuraavaa: Olen kuullut on kaupunki tuolla (tunnetaan myös nimellä Laulu taivaasta on käännöskappale venäläisen Aleksander Gurilevin (1803–1858) säveltämästä ja Nikolai Makarovin sanoittamasta ”Однозвучно гремит колокольчик” (Odnozvutšno gremit kolokoltšik). Alkuperäinen sanoitus kertoo hevosajurista, joka laulaa kaunista ja surullista laulua. Suomenkielisen käännöksen kappaleeseen on tehnyt Vali Kunnas. Googlen kääntäjä paljastaa, ettei kyse liene mistään hengellisestä musiikista, koska suomennettuna sävelmän nimi on Yksitoikkoisesti soi pieni kello.

Vaikuttaa siltä, ettei Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan ole muuttanut suomalaisten musiikkimakua, sillä Youtubesta löytyvä lestadiolaisen poliisin Petrus Schroderuksen esitys kappaleesta Rakastan sinua, elämä, on kahdessa vuodessa kerännyt lähes neljä miljoonaa kuuntelukertaa, joka lienee lähellä Suomen ennätystä.

Rakastan sinua, elämä todistaa, ettei musiikki tunne rajoja. Laulun historia alkaa vuodesta 1956, kun suosittu näyttelijä ja laulaja Mark Bernes luki Konstantin Vanšenkinin elämänylistystä huokuvan runon Komsomolskaja Pravdasta. Bernes otti yhteyttä runoilijaan ja sanoi haluavansa teettää runosta laulun. Vanšenkin oli aluksi vastahakoinen, mutta hanke eteni kun Bernes otti yhteyttä säveltäjä Eduard Kolmanovskiin ja loppu onkin musiikin historiaa.

Rakastan elämää on yksi Suomen suosituimmista lauluista ja esimerkiksi Martti Ahtisaari kajautti tämän vaali-iltana presidentiksi tulonsa varmistuttua. Itänaapurissakin tämä on erittäin suosittu kappale ja koko ihmiskunnan suuri sankari Juri Gagarin ilmoitti sen suosikkilaulukseen.

Neuvostoliittolainen sanoitus poikkeaa jonkin verran suomalaisesta, koska siinä korostetaan enemmän elämän ihanuutta, miesten välistä ystävyyttä, perinteisiä perhearvoja ja maanpuolustuksen tärkeyttä. Asian selittänee se, että alkuperäinen sanoittaja oli Konstantin Vanshenkin, joka palveli sodan aikana laskuvarjojääkärinä ja joka kuului siihen ikäluokkaan ja aselajiin, jonka edustajista harva selviytyi sodassa elossa ja osasi niin ollen rakastaa ainutkertaista elämää.

Suomalainen versio on astetta synkempi, jossa maailmaa tarkastellaan kyynelhelmien läpi ja jossa ei edes ystävä tuo lohtua. Suomalaisen sanoituksen on tehnyt Suomen kommunistisen puolueen valistussihteeri Pauli Salonen, mutta siitä huolimatta esimerkiksi lestadiolainen poliisi suostuu laulamaan sen estoitta.

Nyt kuuntelemme kuitenkin kappaleen suosikkivokalistini Jori Otsan tulkintana. Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että edelleenkin pysytään hengellisellä linjalla, koska Jori Otsa on diakoni ja tämä äänite paljastaa sen, että hän on nauhoitushetkellä selvästikin harjoittamassa kapakkalähetystyötä, joka varmasti tarpeellista onkin. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=jori+otsa%2C+rakastan+el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4#fpstate=ive&vld=cid:e442054d,vid:Vf71S6PKwKE

 Muistanpa, miten maailmalle lähtiessäni sain tädiltäni 37 vuotta vanhan Helsingin Sanomien sivun, jossa oli Helsingin kartta. Sen avulla tätini uskoi minun löytävän yliopistolle. Sivun toisella puolella oli pienehkö uutinen, jonka mukaan Saksa oli hyökännyt Puolaan. Siihen aikaan ihmisten kasapäihin tappaminen oli sen verran tavallista, että sitä pidettiin pienehkön otsikon arvoisena.

Tämänpäiväisessä Hesarissa on Anna-Stina Nykäsen ansiokas peräti kahden aukeaman juttu Ukrainan tilanteesta varustettuna isolla otsikolla ”Sodan valossa”. On hyvä, että maailma on nykyään sen verran kehittynyt, että fasistisen Venäjän imperialistista hyökkäystä naapurivaltioon paheksutaan huomattavan näyttävästi, enkä jaksa uskoa, että kyseessä on pelkästään Mediapoolin salajuoni, kuten putinistit väittävät.

Kyseinen Hesarin juttu sai minut jälleen kerran tuntemaan tervettä kotiseutuylpeyttä ja lainaan nyt suoraan lehteä, joka kertoo seuraavaa:
’
”Pommi-iskussa perheensä menettänyt mies kaivelee roinaa kotitalon paikalla olevan ison kuopan pohjalla, etsii valokuvia perheestä. Hän vastailee samalla toimittajan kysymyksiin. Mistä maasta toimittaja onkaan, hän kysyy. Ja sitten hän lausuu: Mustikka. Puolukka. Suonenjoki. Hän on käynyt vuosikausia Suomessa poimimassa marjoja lisätuloksi perheelle.

Sotasairaalassa hoitaja kauhoo borssikeittoa peltilautaselle ja sanoo toimittajalle suomeksi: Ota paljon! Marjanpoimija hänkin.”

Minusta tuntuu siltä, että Suonenjoella marjanpoiminnassa olleita tuhansia ukrainalaisia on kohdeltu yleensä ihan hyvin eikä heitä ole pidetty nälässäkään. Tosin sellaisen huolestuttavan uutisen kuulin viime kesänä, etteivät ainakaan eräällä mansikkatilalla ukrainalaiset ja venäläiset poimijat enää mahtuneet samalle pellolle.

Anna-Stina Nykäsen Ukraina-jutun voi ainakin yrittää lukea tästä linkistä: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009431253.html

 Suuri vaalihaloo on noussut pääministeri Marinin lausumasta, kun hän loihe lausumaan, että Suomessa voisi keskustella käytöstä poistuvien Hornettien lahjoittamisesta Ukrainalle. Minustakin siitä asiasta voisi ihan hyvin keskustella, mutta ei kovin pitkään, koska Ukraina saattaa pienestä länsiavusta huolimatta romahtaa nopeasti.

Kannattaa muistaa, että ennen sotaa Venäjän sotilasbudjetti oli noin 17 kertaa suurempi kuin Ukrainan ja niinpä Venäjän hyökkäyssota on sujunutkin tähän asti erinomaisen hyvin, sillä esimerkiksi talvisodassa puna-armeijalaisia kaatui sadassa päivässä noin 120.000, kun taas Ukrainassa venäläisiä lienee reilussa vuodessa kaatunut vain puolet tuosta määrästä.

Niinpä jonkun pitäisi kiireesti tehdä jotakin Ukrainan auttamiseksi ja jos Biden sattuu lukemaan tämän, niin hänen kannattaa huomata se, että Intia on Kiinan uhoamisen vuoksi halukas siirtymässä Lännen leiriin ja maa saattaisi luovuttaa käytössään olevat 70 Mig-29 hävittäjää Ukrainalle, mikäli USA toimittaisi sille kohtuullisen määrän F-16 koneita.

Ukrainan sota todistanee intialaisille sen, että amerikkalaiskoneilla pärjää paremmin kiinalaisia vastaan kuin venäläisten vehkeillä. Sitä paitsi Ukraina pystyy ottamaan heille entuudestaan tutut Migit heti käyttöönsä, kun taas mahdollisten länsikoneiden kanssa toimiminen saattaa vaatia vuoden opettelun eikä ukrainalaisten aika taida siihen riittää.

Ukraina kaipaa kipeästi myös taistelupanssareita ja tähän asti länsiapu on ollut kohtuuttoman vaatimatonta, mutta nyt asiaan näyttää löytyvän internetistä ratkaisu. Nimittäin Ukrainaan voitaneen hyvin nopeasti toimittaa noin 400 Challanger-1 tankkia, jotka lojuvat käyttämättöminä Jordanian varastoissa.

Tuo Challanger-1 vaunu näyttää olevan hyvin samanlainen kuin Challanger-2, joita britit toimittavat Ukrainaan 28 kpl. Ainakin se on saman kokoinen ja yhtä isolla tykillä varustettu kuin sen seuraajamalli. Asiasta en paljoa ymmärrä, mutta sillä epävarmuudella, jonka tietämättömyys synnyttää, väitän, että olennaisin ero mallien välillä on se, että Challanger-2 on varustettu teen keittimellä, joka briteille on hyvin tärkeä seikka.

Tällä hetkellä venäläiset yrittävät raivoisasti saada tuhannet vuosikymmeniä Siperian tuulessa ja tuiskussa lahonneet panssarinsa käyntiin ja luulen, että Jordanian kuivassa ja lämpimässä ilmastossa 20 vuotta seisoneet vaunut on paljon helpompi saada kuntoon. Mikäli Ukraina saa nämä 400 raskasta käyttöönsä jo tänä keväänä, saattaa sota saada ihan uuden käänteen.

Lisätietoa Challanger-1-panssareista löytyy tästä https://en.wikipedia.org/wiki/Challenger_1

Olen tässä jatkanut runsaslukuisten ja suosittujen suonenjokelaisten iskelmälaulajien sukuselvitysten tekemistä ja löytänyt Sisä-Savo-lehden keskiaukeaman suuruisen Kari Tapio-osion, jossa kerrotaan suorasukaisesti, että laulajapoika kuului ns. Jalkasten köyhtyneeseen vasemmistolaiseen sukuhaaraan, joka vasemmistolaisuudestaan huolimatta on tuottanut pappeja.

Keskiaukeamajutun mukaan Jalkasten musikaalisuus periytyy äidin puolen Bomanneilta. Bomannit ovat taas sukua Sibeliukselle, joten kunhan pääsen tutkimuksissani riittävän pitkälle, niin luulen, että Sibeliuksen Jannekin paljastuu olevan Kärkkäälän poekia.

Sisä-Savon lehden keskiaukeamalta paljastuu vielä sekin yllättävä asia, että itsekin taidan olla sukua musiikkimies Kari Tapioon ja ehkä myös sitä kautta Sibeliukseen. Lehti nimittäin kertoo, että alakouluaikaan Kari Tapio sitoi Liisa Koivistoinen-nimisen koulutoverinsa puuhun kiinni sillä seurauksella, ettei Liisa päässyt kouluun. Nykyään tuota pidettäisiin törkeänä koulukiusaamisena ja tapaus päätyisi iltapäivälehdistön lööppeihin.

Tutkimusteni mukaan Kärkkäälän miehet ovat yleensä paikalla siellä missä tapahtuu. Esimerkiksi Sisä-Savon lehti paljastaa, että laulaja Kari Tapion kärkkääläinen vaari Kusti Jalkanen oli nuorena Suomen kaartin vartiomiehenä aitiopaikalta todistamassa, kun tunnettu suomalainen terroristi Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikoffin senaatin portaikossa.

Muistelen, että Kusti Jalkanen liittyy suvun vasemmistolaisuuteen sikäli, että hän oli ennen sotia mukana kunnallispolitiikassa ja koska Suonenjoella ei sata vuotta sitten juurikaan ollut sosialidemokraatteja, on hän saattanut hyvinkin toimia Suomen Sosialistisessa Työväenpuolueessa, joka oli enemmän vasemmalla kuin nykyinen Vasemmistoliitto, mutta enemmän oikealla kuin USA:n suosittu demokraattipoliitikko Sanders.

Kari Tapion isä jäi jatkosodassa sotavangiksi ja toisin kuin useimmat muut, hän ainakin Antti Heikkisen Kari Tapio-kirjan mukaan palasi sodan jälkeen takaisin hyvin ruokittuna ja kovana kommunistina. Se asia ei kuitenkaan estänyt sitä, että hän myöhemmin toimi pyhäkoulunopettajana ja käytti perhettään kirkossa, joka sunnuntai.

Niinhän se tietysti onkin, että tunnetun nasaretilaisen puusepän pojan opetukset ja näkemykset rikkaista ihmisistä ja varallisuuden jaosta ovat selkeästi äärivasemmistolaisia ja poikkeavat jyrkästi nykyisestä markkinoiden vapautta korostavasta talouspoliittisesta ajattelusta.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli syvästi usovainen mies Kari Tapio esittää nätisti Laulun taivaasta, joka tunnetaan myös nimellä Olen kuullut on kaupunki tuolla: https://www.youtube.com/watch?v=2TQYQZr4FDk

Törmäsin joskus pitkän elämäni varrella erääseen entiseen kuopiolaiseen mäkikotkaan, jollaisia muualla Suomessa ei kutsuttu mäkikotkiksi vaan Puijon peipposiksi ja kysyin häneltä, oliko hän koskaan ollut samoissa kilpailuissa Kari Tapion kanssa. Ei ollut ollut, mutta toisen Suonenjoen miehen, eli Kari Vepsä(läisen) kanssa hän oli kilpaillut.

Yritin netistä selvittää, paljonko Kari Vepsän mäkiennätys olikaan, mutta siihen vastausta ei löytynyt, mutta sen sijaan ilmeni, että hän on voittanut Suomen mestaruuden jossain hevosurheilumuodossa, joka ei kuitenkaan ollut raviurheilumuoto. Luulen, että Kari Vepsän mäkiennätys on Kari Tapion vastaavaa parempi, koska hän kävi välillä harjoittelemassa Jyväskylässä Laajavuoren mäessä asti.

Kari Tapion sukujuuret ovat täällä Kärkkäälässä, jossa nyt tätä kirjoitan, mutta Kari Vepsän sukujuuret ovat tietääkseni Salmisten kylällä, joten hänen sukujuurensa ovat kasvaneet noin 5 kilometrin päässä Jalkasten sukujuurista.

Vaikka miehissä on samaa näköä ja ääntä, niin ainakaan lähisukulaisia he eivät taida olla toisilleen. Sen sijaan epäilen, että Kari Vepsä ja Erkki Junkkarinen saattavat olla sukulaismiehiä, vaikka Eki onkin syntynyt Iisvedellä noin 10 kilometrin päässä. Nimittäin naapurissa asui ennen pieneläjä Viljami Vepsäläinen, joka oli kova mies laulamaan ja oli vielä paljon Erkki Junkkarisen näköä, jonka selittää se, että Viljamin täti oli Junkkarisen äiti.

Viljami oli innokas metsästäjä, vaikka olikin lähes sokea. Näkö oli mennyt suojeluskuntaharrastuksen myötä. Hän oli liittynyt suojeluskuntaan, koska sieltä sai hyvän puvun ja kivääriruutia, jota Viljami käytti myös haulikossaan sillä seurauksella, että ase räjähti ampujansa silmille eikä henkilövahingoilta vältytty.

Vaikka Viljami oli entinen suojeluskuntalainen, niin siitä huolimatta hänen esittämiään mielikappaleita oli Otto-Wille Kuusisen ruotsalaiseen sävelmään sanoittama Punakaartin marssi, jonka 60-luvulla teki menestyspiisiksi Lapinlahden körttiläisen kirkkoherran tytär Kaisa Korhonen.

Luulen, että Punakaartin marssissa on juuri sellaista herravihaa, joka miellyttää körttitaustaisia ihmisiä. Nimittäin Viljami Vepsäläisen isä Kalle oli Kärkkäälässä körttiläisenä pyhäkoulun opettajana, joka ymmärsi antaa opetustoiminnalleen sen arvon, joka sille kuuluikin, koska hän saattoi aloittaa opetustilaisuutensa sanomalla, että ”Jospa lapset nyt alotettaan, jotta piästään sitten muihin hommiin.”

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli Arja Saijonmaan esittämää Punakaartin marssia, sillä körttiläistaustaisen Kaisa Korhosen versiota en löydä tähän hätään. Muistanpa, miten meilläkin virastossa nostatettiin välillä yhteishenkeä kajauttamalla joukolla tämä reipashenkinen kappale. Näin tapahtui varsinkin silloin, jos joku täytti vuosia ja hänelle ojennettiin pelakuu tai jotain muuta sellaista sopivaa. https://www.youtube.com/watch?v=m3LVxnpLMgU

Panu Rajalan Mika Waltari-kirjasta paljastuu, että kirjailija Waltari vietti nuoruudessaan reipasta kirjailijaelämää eikä siis ollut mikään vesipoika, mutta hänen boheemiutensa oli kuitenkin sangen vaaratonta luokkaa verrattuna velipoikaan Samuli Waltariin.

Samulin oli niin hankala sopeutua normielämään, että hän päätyi armeijaan upseeriksi, että hän päätyi armeijaan upseeriksi, koska oli ilmeisesti kuullut, että upseerit sotia taistelee ja juo, kuten laulussa sanotaan.. Tästä ammatinvalinnasta sitten seurasi se, että hän oli yksin muuttaa koko toisen maailmansodan historian.

Samuli Waltari oli välirauhan aikaan vartioimassa Hangossa rajaa ja erään ryyppyputken jälkeen hän komensi miehensä tulittamaan tykillä venäläisten päämajaa. Eräs tervejärkinen korpraali rohkeni epäröidä pystymakkurissa toikkaroineen luutnantin määräystä ja tämän vuoksi Samuli Waltari ampui tätä niskuroijaa pistoolillaan.

Korpraali ehti kuitenkin heittäytyä syrjään ja luoti vihelsi vain kahden kranaattia tykille kantaneen tykkimiehen välistä. Samuli Waltari vapautettiin tapauksen jälkeen tehtävistään.

Toistakymmentä vuotta sitten kerroin tämän tapauksen silloisella blogillani toivoen, että saisin tapauksesta lisätietoa ja esitin, että tuntemattomaksi jääneen korpraalin henkilöllisyys olisi selvitettävä ja hänet olisi nimettävä jälkikäteen Mannerheim-ristin ritariksi, mikäli se olisi suinkin mahdollista.

Vuosia myöhemmin tuntemattomaksi jääneen sankarikorpraalin pojanpoika ilmoitti, että hänen vaarinsa Lars Holmström oli perään kuuluttamani sotilas. Lars Holmström kertoo tapauksesta kirjassaan Välirauhan ja jatkosodan päiviä ja öitä, joka sotahistoriaa harrastavien kannattaa lukea.

https://www.antikvaari.fi/k/holmstrom-lars/valirauhan-ja-jatkosodan-paivia-ja/00325648df7e793858ec786a

Ei ollut tv:n Hengailijoiden urheilutietämys muutenkaan kummoista, joka seikka on ymmärrettävä asia, koska ohjelman älymystön edustajat oli kerätty kulttuuriväen keskuudesta. Tosin eräs kulttuurityöntekijä muisti kuitenkin urheilusta sen verran, että muusikko Juhani Rautavaara oli harrastanut myös keihäänheittoa.

Pikkuisen kuitenkin epäilen, ettei maailmankuulu säveltäjä Einojuhani Rautavaara saanut viskattua keppiään kovin kauaksi toisin kuin sukunimikaima Tapio Rautavaara, joka Karhumäen kentällä kesällä 1943 heitti koivukeppiä 80,97 eli kolmisen metriä yli silloisen maailmanennätyksen. Ellei Venäjä olisi hyökännyt Ukrainaan, olisin vielä tässä elämässä käynyt tarkastamassa, vieläkö valmentaja Kajanin keihään putoamispaikalle hakkaama muistopaalu on jäljellä.

Hengailijat arvelivat, että muusikko Kari Tapion urheilulaji olisi ollut pesäpallo, mutta ohjelman juontaja reservin kapteeni Riku Rantala kertoi heille, että Kari Tapio oli mäkihyppääjä, jonka mäkiennätyksen hän muisteli olevan 44,5 metriä. Pikkuisen epäilen, että Rantalan tieto on vanhentunut ja ehkä tuolla ennätyksellä Jalkas-Kari voitti ammattikoululaisten Suomen mestaruuden.

Nimittäin itselleni on kerrottu, että vielä aikamiehenä vedonlyönnin seurauksena Kari Tapio olisi käynyt laskemassa Puijon suurmäestä, jonka mäkiennätys on hirmuinen 136 metriä, josta voi päätellä, että pelkästään ilman ponnistustakin mäestä lentää yli 44,5 metrin. Sitä tarina ei kerro, että oliko alkoholilla osuutta siihen, että iskelmätähti vaaransi henkensä Puijolla.

Paljon mahdollista, että Kari Tapio on hypännyt tuon 44,5 metriä Suonenjoen Kyöpelin vanhasta hyppyristä, jonka mäkiennätys oli tuota luokkaa. 60-luvun lopulla Suonenjoelle valmistui isompi hyppyri, jonka ennätykseksi jäi 68 metriä, ennen kuin vauhtitorni tuhopoltettiin muutama vuosi sitten.

Suonenjoelle rakennettiin palaneen mäen tilalle uusi noin 40 metrin hyppyri pari vuotta sitten ja lehtitietojen mukaan avajaiskilpailussa oli enemmän katsojia kuin Salpausselän mäkikisassa. Ilmeisesti Suonenjoelta ei nykyään enää löydy miestä, joka uskaltaisi uusimmasta mäestä laskea, koska en ole tänä talvena nähnyt mäkeä käytetyn.

Suomessa muuten lienee tällä hetkellä organisoitua mäkihyppyharrastusta enää Kuopiossa, Kuusamossa, Lahdessa ja Rovaniemellä. Ennen sotia hyppyri ja mäkihyppääjiä löytyi melkein joka kylästä. Eräs urheilututkija kertoi, että mäkihyppytoimintaa organisoivat aikoinaan suojeluskunnat ja taustalla oli nuortenmiesten rohkeuskasvatus, sillä mäkihyppyharrastuksen uskottiin lisäävän maanpuolustuskykyä samalla tavalla kuin pesäpalloharrastuksen.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomalla, että Kärkkäälän naapurissa Karttulan puolella Airakselan Pirunvuorella, jota myös Laukaanvuoreksi kutsuttiin, oli sotien jälkeen jonkin aikaa pystyssä maamme kolmanneksi suurin hyppyrimäki, jonka virallinen ennätys oli 57 metriä – tosin tarinoissa ennätyksen kerrotaan olleen peräti 70 metriä. http://www.airaksela.fi/wp-content/uploads/2022/11/AirY110v_KaisaPoutanen-2022.pdf

Olen kauhian hämmästynyt ihan alikersantti Hietasen lailla. Nimittäin sosialistisesta mediasta saamani vinkin innoittamana katsoin ensimmäisen kerran elämässäni viihdetietokilpailun nimeltään Hengaillaan, jossa valitut kansakuntamme älymystön edustajat kilpailevat ihmiskunnan historian kannalta tärkeiden valtioiden ja kaupunkien paikkakuntatietoudellaan.

Eilisen ohjelman älymystön edustajat tunsivat vallan mainiosti Uuden-Seelannin ja Amsterdamin asiat, mutta sitten kun siirryttiin tenttaamaan Suonenjoki-tietämystä, jouduin hämmästymään kauhiasti. Ukrainan tapahtumia seuratessani olen hämmästellyt Venäjän kansalaisten sivistystasoa, mutta eilisen jälkeen hämmästelen myös suomalaisten sivistystasoa. Tässä yhteydessä kannattaa muuten muistaa se, että kansainvälisten tutkimusten mukaan suomalaisten ja venäläisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on pisteelleen sama.

Jossain määrin ymmärrän sen, ettei eilisistä neljästä älymystön edustajasta kukaan, tiennyt, mitä erikoista olympiavoittaja Kalle Jalkasen kehossa tapahtui, kun hän kiidätti Suomen viestijoukkueen vuoden 1936 olympialaisissa kultaan. Rohkenipa eräs älyköistä epäilemään, että Kallelta olisi mennyt kisan aikana kakka housuun. Olen tähän asti uskonut, että jokainen suomalainen, joka yleensä jotakin tietää, tietää, että Kallelta putosivat tekohampaat, jotka silloin maksoivat työmiehen kolmen kuukauden palkan, hankeen, josta hiihtosankari joutui ne kaivamaan, vaikka norjalainen pääsi siinä vaiheessa edelle.

Mutta yhtään en ymmärrä sitä, etteivät älyköt tienneet Pähkinäsaaren rauhansopimuksen osapuolia. Toinen joukkue veikkasi vallan, että rauha solmittiin Suomen ja Ruotsin välille. Luulen, että 90 % suomalaisista äänestäisi, että osapuolina olivat Ruotsi ja Venäjä, vaikka Venäjän valtiota ei vuonna 1323 vielä ollut. Tietenkin silloin sodittiin Novgorodia vastaan, jonka kanssa myös rajasopimus tehtiin.

Tämä asia kannattaa maamme poliittisten päättäjien muistaa, mikäli Venäjä joskus haluaa palata maiden väliseen lähtötilanteeseen ja palauttaa alkuperäisen ja väärentämättömän itärajan, jolloin Suomen pinta-ala supistuisi noin 80 %.

Hengaillaan-ohjelman Suonenjoki osuuden voi katsoa tästä linkistä kohdalta 50 minuuttia alkaen. https://areena.yle.fi/1-62829974

Kyllä ei ole hiihdonkuninkuusmatka yhteislähtömuotoisena yhtä vaikuttava tapahtuma kuin väliaikalähtömuotoisena. Yhteislähtökisa on vain sellaista sähläämistä ja sauvamiekkailua kahden tunnin ajan ja sitten norjalaiset hiihtävät hevosenkengässä voittoon. Jos äsken olisi ollut väliaikalähtökilpailu, niin nyt nauttisin mitalikahveja vallan nisun kera, sillä Iivo olisi ollut ylivoimainen, mutta nyt joudun vain purkamaan katkeruuttani sosiaaliseen mediaan.

Yksi hienoimmista pitkän elämäni urheiluelämyksistä on vuoden 1997 Trondheimin mm-kisojen 50 kilometrin kilpailu. Silloinhan väliaikalähtökilpailussa voitosta kilpailivat jännittävän tasapäisesti reilun kahden tunnin ajan Mika Myllylä ja Viron veljeskansan edustaja Anders Veerpalu. Lopulta kisa kääntyi jännittävien vaiheiden jälkeen Mika Myllylän voitoksi. Se oli rehdin hiihtourheilun suurta juhlaa eikä silloin tarvinnut edes epäillä, että joku puhdas mies olisi sotkenut jalon kilpailun kulkua, kuten nykyään saattaa tapahtua.

Mutta aika pehmeitä ovat nykyään Suomen miehet verrattuina tämän päivän norjalaisiin tai vaikkapa iloisen 70-luvun suomalaisiin. Esimerkiksi Montrealissa Lasse Viren juoksi enskiksi kympin alkuerän ja voitti leikiten loppukilpailun. Sitten hän juoksi vitosen alkuerän ja voitti sitten loppukilpailussa raivoisan pitkällä kirillään itseään paljon nopeammat ulkomaalaiset. Seuraavana päivänä hän olisi sitten voittanut maratoninkin, ellei ripuli olisi vaivannut. Se kannattaa huomioida, ettei maratonilla ollut kuitenkaan alkueriä.

Juuri päättyneissä hiihdon mömmönkisoissa poikamme jaksoivat hiihtää kahden viikon aikana vain kolme lähtöä ja sitten päätösmatka oli kolmelle meikäläiselle liikaa. Tosin Risto-Matti Hakola hiihteli maaliin asti, koska joku katsoja oli muistuttanut, ettei suomalainen sotilas koskaan keskeytä. Mutta ei ollut kersantti Hakolan esityksessäkään samanlaista laturaivoa, jollaista esimerkiksi nähtiin helmikuussa 1940 Kuhmon hangilla, kun suomalaiset suksisotilaat kamppailivat Dolinin hiihtoprikaatia vastaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dolinin_hiihtoprikaati

 Pari iltaa sitten tuli tv:stä ohjelma Pilvien huimapäät, joka kertoi 1940-50-luvuilla maata kiertäneestä suomalaisesta ilmasirkuksesta, jonka sirkuksen keskeinen vaikuttaja ja vetovoimatekijä oli nuori kaunis ilma-akrobaattineitonen Anneli ”Luumu” Linna. ”Luumu” voimisteli kaksitasoisen lentokoneen siipien välissä, ratsasti yläsiiven päällä, roikkui nuoratikkailta lentokoneen alla ja hyppi laskuvarjolla ajan tavan mukaan ilman varavarjoa. Linnan sukunimi muuttui myöhemmin Penttiläksi, kun hän avioitui ansioituneen sotilaslentäjä Erkki Penttilän kanssa.

Heinolassa asunut Penttilän perhe oli kaikin puolin lahjakasta ja varsinkin liikunnallisesti lahjakasta, koska ilma-akrobaatti Penttilän nuorin poika Risto voitti Lahden Reippaan maalivahtina jalkapallon Suomen Cupin 1970-luvun lopulla. Sittemmin Risto E. J. Penttilä, joka on kavereiden kesken vain Risto E. Penttilä, on kunnostautunut myös huomattavana yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Heinolassa asuessani minulle kerrottiin, että Heinolan Penttilät olisivat olleet legendaarisen kuopiolaisen talviurheilija Erkki Penttilän sukua, mutta vahvistusta asialle en ole löytänyt. Hiihtäjä Erkki Penttilä voitti 1920-luvulla Salpausselän kisoissa sekä silloisen pikamatkan että myös 50 kilometriä.

Tosin nuo kaksi voittoa eivät riittäneet, vaan Penttilä voitti myös pujottelun. Hänellä olikin slalomin puolelta useita Suomen mestaruuksia, mutta murtomaahiihdosta Suomen mestaruuksia ei tullut. Hän kuitenkin asui välillä USA:ssa ja siellä hän voitti maan 50 kilometrin mestaruuden sangen ylivoimaisella tavalla.

Hän nimittäin ehti jollain kilpailun virkistäytymisasemalla seurustelemaan rikkaan amerikkalaisrouvan kanssa ja myös esittämään taikatemppuja tämän pikkupojalle. Luulen, että kirjailija Juhani Peltonen sai vaikutteita Elmo-kirjaansa Penttilästä, sillä Elmohan voitti Dervangan olympialaisten 50 km:n kisan, vaikka äityi jollain virkistäytymisasemalla pelaamaan marjapussia valmentajansa Reijo ”Rymy” Petterströmin kanssa.

Dokumentin Pilvien huimapäät voi katsoa tästä linkistä https://areena.yle.fi/1-452755

 Minä vanha kyynikko joudun nyt toteamaan samoin kuin lapsuudessani aunukselaisen laukkuryssän poika Pjotr Tiilikoff, joka meillä tunnettiin paremmin Tiilikais-Pekkana, että ylväänä liehuvat kansakuntien liput, mutta ylväimpänä liehuu Suomen siniristivaate, sillä norjalaiset eivät jaksa enää lippuaan heiluttaa.

Tämän jälkeen Pekka yleensä liikuttui kyyneliin ja niin minäkin aion vielä tehdä, mikäli viestimiehiemme sinkkiämpärin pohja ei irtoa tämäniltaisessa dopingtestissä, jota en jaksa uskoa tapahtuvan.

Mutta kyllä viestihiihto on upea urheilumuoto. Muistanpa, että minulle, vanhalle hiihtourheilun ystävälle, oli yksi elämäni sykähdyttävimmistä hetkistä, kun Lahden vuoden 2001 hiihdon mömmön-kisojen miesten viestin ankkuriosuudella Myllylän Mika-vainaa pisti isossa nousussa ison vaihteen päälle niin, että norjalaisen selkä suoristui.

Katsoimme virastossa virka-aikaan kilpailua täysin häpeämättömästi, koska se oli sitä paljon puhuttua Tyky-toimintaa ja silloin totesin painokkaasti, että enpä olisi uskonut tällaista päivää vielä näkeväni. Ja niinhän se olikin, että en olisi uskonut, mikä soppa siitäkin tapauksesta sitten vielä syntyi. Monelta asianosaiselta meni työpaikka, terveys ja eräältä henkikin. Mutta onneksi Immosen Janne oli saanut eilen hyvän työpaikan eräältä suksitehtaalta.

Lahden dramaattisen viestin voi katsoa uusintana tästä https://www.youtube.com/watch?v=Sy6H4i7trK0

Historia ja sukututkimus ovat mielenkiintoisia asioita ja jos olisin nuorempi mies, ryhtyisin opiskelemaan historiaa ja sitten kun olisin itseni riittävän pöhköksi lukenut, tekisin väitöskirjan maamme historiaan merkittävästi vaikuttaneesta Mannerheimin kreivillisestä suvusta. Marsalkasta itsestään on julkaistu noin 200 kirjaa, mutta itse hänen suvustaan en ole kirjaa löytänyt.

Tosin Suomesta Mannerheimin kreivillinen suku on hävinnyt eikä marsalkka Mannerheimilla ole tiettävästi elossa olevia jälkeläisiä muuallakaan, koska juoruissa mainittu pietarilainen huorpoika kuoli ainakin tarinoiden mukaan Sveitsissä lapsettamana. Myöskään marsalkan tyttärille ei siunaantunut lapsia ja epäilen, että siihen asiaan saattoi syynä olla sama seikka, joka katkaisi Marskin opinnot kadettikoulussa, sillä tyttärienkään seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei ollut täyttä varmuutta.

Mannerheimin kreivillisen sukuhaaran viimeinen edustaja, joka oli Marskin vähän kaukaisempi sukulainen, kreivi Gustaf Mannerheim kuoli 51-vuotiaana vuonna 2015. Kun marsalkka Mannerheim siirteli ja järjesteli divisioonia, niin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli kymmenisen vuotta sitten juttu hänen sukulaismiehestään tästä kreivi Gustaf Mannerheimista, joka siihen aikaan siirteli ja järjesteli ostoskoreja eräässä espoolaisessa marketissa. Hän kärsi aivoja rappeuttavasta sairaudesta.

Vaikka Suomen Mannerheimin kreivisuku on hävinnyt, niin Ruotsissa on suvun edustajia edelleenkin. Hämärä mielikuva minulla on, että joskus iloisella 70-luvulla eräs Mannerheim olisi ollut jossain vaaleissa maolaisten ehdokkaana. Se on ymmärrettävää, koska itse Marskikin oli kiinnostunut Kiinasta niin paljon, että hän jopa ratsasti Kiinan halki, ja olenpa joskus lukenut hänen tästä reissusta kertova hyvän matkakirjansa.

Jos mielikuvani Mannerheim-suvun maolaishaarasta on hämärä, niin sen muistan lukeneeni ihan luotettavasta lähteestä, että sikäli kreivillinen suku on tukenut maailman vallankumousta, että marsalkka Mannerheimin velipoika olisi majoittanut Leniniä, kun tämä liikkui Tukholmassa vallankumouksen asialla.

 Vaikka kenraali Puheloisen muistelmien työnkuvaukset kilpailevat vaikuttavuudessaan Kalle Päätalon vastaavien kuvausten kanssa, niin Puheloisen kirjan puutteena on se, ettei hän juurikaan paljasta mitään yksityiselämästään. Kalle Päätalohan kirjoitti monta paksua mölläriä kertoessaan esimerkiksi ihmissuhdeongelmistaan ensimmäisen vaimonsa kanssa.

Se asia kuitenkin entisen puolustusvoimain komentajan teoksesta selvisi, että hän on nyt toista kertaa naimisissa. Puheloinen on avioelämästään kertoessaan lähes yhtä pidättyväinen, mitä aiemmin puolustusvoimain komentajana toiminut marsalkka Mannerheim oli.

Massiivisissa muistelmissaan Mannerheim kertoo avioliitostaan pelkästään seuraavaa: ” Yksityiselämästäni tältä ajalta on mainittava, että vuonna 1892 menin avioliittoon neiti Anastasie Arapovin kanssa. Hänen isänsä oli edesmennyt keisarin seurueen kenraalimajuri Nikolai Arapov, tämäkin entinen chevalierkaartilainen.”

Edellä oleva lainaus osoittaa, että Marski oli lähinnä kuivan englantilaisen huumorin ystävä. Kyseinen neiti Arapov oli nimittäin lievästi sanottuna erikoinen ihminen, jonka tekemisistä Kalle Päätalon kaltainen jätkäpoika olisi löytänyt paljonkin kerrottavaa.

Ilmeisesti Mannerheimin avioituminen oli ns. järkiavioliitto, jonka avulla hän selviytyi veloistaan, jotka olivat syntyneet nuoren upseerin viettäessä ns. hauskaa elämää. Toisaalta rouva Arapovin oikullinen käytös saattoi olla seurausta siitä, ettei aviomies ainakaan koko ajan jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen.

Juorutaan jopa sellaistakin, että Pietarissa niiden villihevosten kesytystä esittävien patsaiden lähellä on palatsi, jossa Mannerheim vieraili vuosien ajan viikoittain opettamassa ratsastusta eräälle aatelisneidolle. Sellaistakin juorutaan, että marskilla olisi ollut vallan huorpoika Pietarissa, kuten asia savolaisittain ilmaistaan. Muistelmissaan Marski ei kerro mitään huorpojastaan.